Viimeksi julkaistu 10.9.2024 14.54

Kirjallinen kysymys KK 311/2024 vp 
Mika Riipi kesk ym. 
 
Kirjallinen kysymys ulkomaisten työntekijöiden henkilötunnusten saamisesta Lapin matkailusesonkia varten

Eduskunnan puhemiehelle

Jokaisen Suomeen tulevan matkailualan sesonkityöntekijän täytyy käydä ensimmäisen kerran Suomeen saapuessaan verotoimistossa paikan päällä näyttämässä työsopimusta ja passia. Työntekijät saavat Verohallinnolta henkilötunnuksen, jota tarvitaan mm. verokorttia ja pankkitunnuksia varten.  

Valtionhallinnon säästötoimenpiteiden vuoksi Verohallinnon toimipisteitä on vähennetty Lapissa 1.4.2024. Kittilän ja Ivalon toimipisteet on lakkautettu, ja Lapissa Verohallinnon toimipisteet sijaitsevat enää Rovaniemellä ja Kemissä. Säästöpäätös aiheuttaa erittäin suuria käytännön haasteita matkailualan työnantajille, henkilöstöalan yrityksille ja Suomeen saapuville työntekijöille.  

Matkustaminen työntekijöiden kanssa esimerkiksi Kilpisjärveltä Rovaniemelle (etäisyys edestakaisin 910 km) on hankala järjestää yhden päivän aikana, jos esimerkiksi verotoimistoon on saatu varattua vain aamuaika. Keskellä kiireisintä sesonkia on haasteita järjestää kuljetus (bussit turistien käytössä), kuljettaja ja mahdollinen majoitus. Lisäksi Rovaniemen ja Kemin verotoimipisteet ruuhkautuvat, koska toimipisteille tulee paljon uusia asiakkaita.  

Henkilöstöala HELA ry:n arvioiden mukaan ongelma koskettaa yli 500:aa sesonkityöntekijää, jotka saapuvat marras—joulukuun aikana Lappiin. Alan yritykset ovat esittäneet pop up -mallia, jossa verotoimisto jalkautuisi matkailualan yrityksiin paikan päälle Ylläkselle, Leville, Muonioon, Kilpisjärvelle, Saariselälle ja Pyhä-Luostolle kahden työntekijän voimin. Kyseessä on arviolta noin kuuden viikon ajanjakso, jolloin kyseistä henkilötunnusten viranomaispalvelua tarvitaan kipeästi. Satojen työntekijöiden kuljettaminen edestakaisin kuluttaa luonnonvaroja enemmän ja on täysin vastoin Lapin imagoa ja luontoarvoja korostavaa ajattelua. Valtion budjetissa kahden henkilön matka- ja majoituskulut alle kahdeksi kuukaudeksi ovat minimaalinen kustannus verrattuna sen hyötyyn alueen elinkeinoelämän tukemiseksi ja helpottamiseksi.  

Lapin matkailusesongilla on merkittävä vaikutus Lapin ja koko Suomen taloudelle. Lapin matkailusesonki työllistää kymmeniätuhansia työntekijöitä, ja tarvitsemme myös ulkomaalaista työvoimaa. Viranomaisten sujuva palvelu on tärkeä osa Suomi-brändiä ja imagoa vetovoimaisena työnantajana. Verohallinto on jo suunnitellut pop up -toimintaa, mutta säästötoimenpiteiden vuoksi päätöksiä ei ole tehty. Sesongin alkuun on enää alle kolme kuukautta aikaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus ja Verohallinto takaavat, että tulevana talvisesonkina Lappiin saapuvat Suomen taloutta osaltaan tukevat ulkomaalaiset työntekijät saavat henkilötunnukset sujuvasti ja ekologisesti kestävällä tavalla?  
Helsingissä 10.9.2024 
Mika Riipi kesk 
 
Markus Lohi kesk 
 
Sara Seppänen ps 
 
Heikki Autto kok 
 
Johanna Ojala-Niemelä sd