Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.21

Kirjallinen kysymys KK 565/2016 vp 
Matti Semi vas 
 
Kirjallinen kysymys ihmiskaupan torjunnan parantamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Ihmiskaupalla tarkoitetaan Suomen rikoslaissa toisen henkilön paritusrikoksen kaltaista seksuaalista hyväksikäyttöä, pakkotyötä tai muunlaista ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattamista tai elinkauppaa taloudellisessa hyötymistarkoituksessa. Ihmiskaupan ehkäisyä ja uhrien auttamista säännellään useissa kansainvälisillä sopimuksilla sekä EU-lainsäädännöllä. 

Suomessa ihmiskauppa on yleensä työvoiman hyväksikäyttöä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Uusia asiakkaita ihmiskaupan auttamisjärjestelmään tulee Suomessa vuosittain noin 50—55.  

Valtaosa ihmiskaupan uhreista on naisia, ja moni uhri kohtaa raakaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Erityisesti naisten ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja prostituutioon liittyvä ihmiskauppa on osoittautunut vaikeasti tunnistettavaksi ilmiöksi. 

Paperittomuuden voidaan olettaa Suomessa lisääntyvän lähivuosina, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät oleilemaan Suomeen. Paperittomuuden lisääntyessä riski ihmiskaupan kasvamiseen on myös suuri.  

Ihmiskaupan vastainen toiminta on Suomessa kehittynyt paljon, mutta silti iso osa ihmiskaupasta on pimennossa viranomaisilta. Esimerkit muista maista osoittavat, että poliisin erikoistuminen olisi toimiva ratkaisu ihmiskaupan suitsemiseen sekä uhrien auttamiseen.  

Poliisi tarvitsee oman erikoisyksikön ihmiskaupan vastaista työtä varten. Näin on toimittu esimerkiksi Norjassa, jossa ihmiskauppiaita on saatu rikosvastuuseen Norjan poliisin ihmiskauppaan erikoistuneen yksikön toimesta. Tutkinnan keskittäminen omaan yksikköön olisi kustannustehokas ratkaisu. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin poliisin ihmiskaupan vastaisen erikoisyksikön perustamiseksi ja 
mitä muuta hallitus aikoo tehdä ihmiskaupan suitsemiseksi? 
Helsingissä 9.11.2016 
Matti Semi vas