Viimeksi julkaistu 27.11.2021 15.14

Kirjallinen kysymys KK 653/2018 vp 
Krista Mikkonen vihr ym. 
 
Kirjallinen kysymys kaivosteollisuuden läpinäkyvyyden lisäämisestä EITI-standardin toimeenpanon avulla

Eduskunnan puhemiehelle

Kaivosalalla toimii paljon monikansallisia yrityksiä, mikä mahdollistaa kansainvälisen verosuunnittelun ja hankaloittaa toiminnan läpinäkyvyyttä. Suomalaisilla on oikeus tietää, miten kaivannaisten arvoketjusta saatu hyöty jakaantuu ja kuka hyötyy kaivannaisista saaduista tuloista. Nykyisenlainen toiminnan läpinäkymättömyys heikentää yleistä luottamusta kaivosteollisuutta kohtaan.  

Suomi on houkutellut aktiivisesti kansainvälisiä yhtiöitä hyödyntämään mineraalivarojamme ja onnistunutkin siinä. Ylikansallisten kaivosyhtiöiden verosuunnittelun vuoksi valtiolta jää saamatta verotuloja. Finnwatchin vuonna 2016 tekemän selvityksen mukaan vuosina 2011—2014 verotulojen menetys oli 49 miljoonaa euroa.  

Tarve varmistaa kaivannaisteollisuuden vastuullisuus ja läpinäkyvyys on maailmanlaajuinen. Sen edistämiseksi on luotu kansainvälinen kaivannaissektorin läpinäkyvän toimintatavan standardi, Extractive Industries Transparency Initiative, EITI. Sen tarkoituksena on edistää kaivannaissektorin rahavirtojen läpinäkyvyyttä, helpottaa niiden julkista kontrollia ja ehkäistä korruptiota. 

Standardin lähtökohtana on, että maan luonnonvarat kuuluvat sen kansalaisille. Standardi edellyttää avointa tiedonjakoa koko kaivannaisteollisuuden arvoketjusta sekä siitä, kuka hyötyy kaivannaisista saaduista tuloista. Tavoitteena on vahvistaa hyvää hallinnointia niin yrityksissä kuin valtionhallinnossakin, lisätä ymmärrystä luonnonvarojen hallinnasta ja tukea kaivannaissektorin uudistamista avoimempaan ja vastuullisempaan suuntaan. 

EITI:n toimijoina ovat hallitukset, öljy-, kaasu- ja kaivannaisteollisuuden yritykset sekä riippumaton kansalaisyhteiskunta. Sen sihteeristö toimii Oslossa, ja standardia toimeenpanee 52 maata. Suomi ei kuulu tähän joukkoon, vaikka tukee EITI:n sihteeristöä sekä rahoittaa toimintaa myös Maailmanpankin EPGS-rahaston kautta.  

Suomi on painottanut kaivannaistoiminnan vastuullisuutta kehitysyhteistyössä kumppanimaassaan Mosambikissa. Ulkoministeriön rahoittamassa, Puolueiden yhteinen demokratiatyö - Demo ry:n toteuttamassa kehitysyhteistyöhankkeessa etsitään keinoja kaivannaisteollisuuden demokraattisen hallinnon vahvistamiseksi. Mosambikissa Suomi kuuluu epäviralliseen Friends of EITI -ryhmään, joka pyrkii vahvistamaan EITI-työn toteuttamista.  

Suomessa tulee lisää kaivannaisteollisuuden avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tämä olisi mahdollista tehdä liittymällä EITI-standardin toimeenpanijamaiden joukkoon. Yhtenäisen kansainvälisen standardin käyttö mahdollistaisi toiminnan läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden arvioinnin suhteessa muihin maihin sekä oman toiminnan edistymisen seurannan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus on valmis tekemään kaivannaistoiminnan avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja 
onko hallitus valmis ottamaan Suomessa käyttöön kaivannaisten läpinäkyvän hallinnan EITI-standardin? 
Helsingissä 14.2.2019 
Krista Mikkonen vihr 
 
Hanna Halmeenpää vihr 
 
Satu Hassi vihr