Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.13

Kirjallinen kysymys KK 655/2016 vp 
Krista Mikkonen vihr 
 
Kirjallinen kysymys jatkokysymykseksi kirjalliseen kysymykseen KK 610/2016 vp avoimessa yliopistossa opiskelusta työttömyys-etuudella

Eduskunnan puhemiehelle

Kirjallisessa kysymyksessäni KK 610/2016 vp toin esille, että TE-toimistojen välillä on tulkintaeroja siinä, millä perusteilla ne antavat luvan omaehtoiseen opiskeluun työttömyyskorvauksella avoimessa yliopistossa. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström totesi vastauksessaan, että tästä huolimatta ministeriön mukaan lainsäädäntöön tai ohjeistukseen ei liity kehittämistarvetta. 

Ministeri painotti vastauksessaan, että kenelläkään ei ole subjektiivista, ehdotonta oikeutta saada työttömyysetuutta opiskelun tukemiseksi, vaan TE-toimisto arvioi asian kunkin työnhakijan kohdalla erikseen. 

Jos lupaa opiskeluun työttömyyskorvauksella ei heltiä, se pakottaa hakijan joko jäämään kotiin tai opiskelemaan ilman perusturvaa. Opiskelemaan lähtevä ei välttämättä saa opintotukea tai vaikka saisikin, se on huomattavasti pienempi kuin minimiperusturvan takaava toimeentulotuki.  

Nykyinen järjestelmä on siis voimakkaasti passivoiva. Taloudellisesti työttömän kannattaa jäädä kotiin. Opiskelu, joka mahdollistaisi itsensä kehittämisen, mielekkään tekemisen ja tilaisuuden parantaa omia työllistymismahdollisuuksiaan, on tehty erittäin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. 

Tällä hetkellä hallituksen nimittämä työryhmä valmistelee professori Heikki Hiilamon johdolla esitystä osallistumistulosta. Uudistus tekisi työmarkkinatuesta vastikkeellista. Tuen saaminen edellyttäisi osallistumista "yhteisön toimintaan". Hiilamon mukaan tämä voisi tarkoittaa muun muassa opiskelua. Hallituksen on tarkoitus antaa esityksensä asiasta ensi syksynä. 

Osallistumistulo siis edellyttäisi työnhakijalta aktiivisuutta, jonka nykyinen järjestelmä monessa tilanteessa estää. Jos hallitus on sitoutunut kehittämään työttömyysturvaa Hiilamon työryhmän hahmottelemaan vastikkeellisen osallistumistulon suuntaan, olisi järkevää toimia jo nyt ja muuttaa nykymallia siten, että se antaa mahdollisuuden mielekkääseen osallistumiseen. Helppo askel tähän suuntaan olisi lieventää työttömyysetuudella opiskelun kriteereitä ja sallia opiskelu työttömyysetuudella lähtökohtaisesti kaikissa tilanteissa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus muuttaa työttömyysetuudella opiskelun kriteereitä osallistavampaan suuntaan niin, että opiskelu työttömyysturvalla on lähtökohtaisesti mahdollista kaikissa tilanteissa? 
Helsingissä 20.12.2016 
Krista Mikkonen vihr