Diabetes on pitkäaikaissairaus, joka koskettaa lähes puolta miljoonaa suomalaista ja heidän perhettään. Tyypin 2 diabetesta sairastaa noin 400 000 suomalaista. Tyypin 1 diabeteksesta eli insuliininpuutosdiabeteksesta kärsii yli 50 000 suomalaista. Diabetesta sairastavat hoitavat sairauttaan itsenäisesti arjessaan.
Diabeteksen hoitoon erikoistuneilla diabeteshoitajilla on korvaamaton merkitys hoidonohjauksessa ja diabetesta sairastavan tukemisessa. Omahoito arjessa edellyttää diabetesta sairastavalta lääkehoidon, teknologian, ravitsemuksen ja fyysisen aktiivisuuden jatkuvaa säätelyä. Ilman osaavaa omahoidon ohjausta ja neuvontaa diabeetikko ei kykene saavuttamaan ja ylläpitämään hyvää hoitotasapainoa. Omahoito arjessa on diabetesta sairastavalle usein kuormittavaa ja edellyttää voimavaroja ja motivaatiota.
Diabetesta sairastavat ja heitä edustavat järjestöt ovat raportoineet huolestaan diabeteshoitajien palvelujen vähentymisestä. Huoli ei ole perusteeton: tuoreen Diabetesbarometrin (Diabetesliitto 2021) mukaan terveydenhuollon ammattilaisten näkemys on, että diabeteshoitajien puute vaikeuttaa työtä. Ammattilaiset kertovat, että monessa organisaatiossa osaavia diabeteshoitajia on aivan liian vähän tai heidän toimenkuvansa on muutettu yleishoitajaksi.
Uusien diabeteshoitajien kouluttaminen on jäänyt jälkeen tarpeesta, ja tulevina vuosina uhkaa kokeneiden diabeteshoitajien eläköityminen. Lääkäripula etenkin perusterveydenhuollossa suuntaa resurssipainetta enemmän hoitajille, mikä lisää hoitajatarvetta edelleen. Diabetesta sairastavien määrä kasvaa, mutta resurssit ovat pysyneet samana tai vähentyneet.
Myös diabetesta sairastavat kokevat Diabetesbarometrin mukaan resurssitilanteen heikentyneen viime vuosina. Vastaanottoja on siirretty tai peruttu ja vastaanottoaikoja on lyhennetty. Hoidon jatkuvuudessa on puutteita: usein vastaanotolla on aina eri hoitaja ja eri lääkäri.
Tällaisessa tilanteessa diabetesta sairastavan kokemus on liian usein yksin jääminen ja oman hoitonsa kanssa eksyksissä oleminen. Tämä maksetaan kalliina kustannuksina. Terveystaloustieteen näkökulmasta diabeteshoitajien palvelut tuovat säästöjä: hoitotavoitteiden saavuttaminen eli hyvä hoitotasapaino on ainoa keino ehkäistä ja siirtää diabeteksen lisäsairauksia, jotka moninkertaistavat diabeteksen aiheuttamat kustannukset ja vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn synnyttäen miljardiluokan tuottavuusmenetyksiä.
Diabeteshoitajan työ on vaativaa ja hoitajavastaanotoilla tehtävä työ hyvin itsenäistä. Nykyinen tilanne, jossa jo vuosikymmeniä toiminutta diabeteshoitajatoimintaa ollaan ajamassa alas, on erityisen huolestuttavaa diabetesta sairastavien kannalta. Diabetesosaamista tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Kuitenkaan diabeteshoitajan tutkintonimikettä yhdenmukaisin kriteerein ja osaamistavoittein ei ole. Selkeät diabetesosaamiseen painottuvat erikoistumiskoulutusvaihtoehdot puuttuvat sairaanhoitajan tutkintorakenteesta, ja täydennyskoulutustarjonta on vaihtelevaa.
Hyvinvointialueiden aloittaessa on kiinnitettävä huomiota diabeteshoitajien osaamisen ja palvelujen turvaamiseen. Yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut ovat jokaisen terveydenhuollon asiakkaan oikeus ja niiden varmistaminen sekä kansallisten että alueellisten päättäjien velvollisuus. Hoitamalla diabetesta hyvin hoidetaan ja ehkäistään samalla useita muita kansansairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia.