Viimeksi julkaistu 24.2.2023 12.42

Kirjallinen kysymys KK 783/2022 vp 
Jari Koskela ps 
 
Kirjallinen kysymys liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen tarkoituksenmukaisuudesta

Eduskunnan puhemiehelle

Liikennepolttoaineiden jakeluvelvoite on nousemassa nykyisestä 13,5 prosentista 28 prosenttiin vuoden 2024 alussa. Autoala on arvioinut, että tämä nostaisi bensan ja dieselin hintaa 25—55 sentillä. Polttoaineiden hinnat ovat jo nyt olleet aivan liian korkeita etenkin, kun otetaan huomioon Suomen vanha autokanta ja se, että autolla liikkuminen on välttämätöntä monessa osassa maata. Korkeat polttoaineiden hinnat haittaavat myös teollisuutemme kilpailukykyä. 

Sen lisäksi, että jakeluvelvoite nostaa kohtuuttomasti polttoaineiden hintaa, sitä voidaan pitää myös päästöjen vähentämisen kannalta huonona poliittisena toimenpiteenä. Valtiovarainministeriön Ilmastopolitiikan kehittämistarpeita käsittelevän virkamiespuheenvuoron taustamuistiossa todetaan: "Suomen taakanjakosektorin keskeisen politiikkatoimen, liikenteen uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen... ...rajakustannus on noussut erittäin korkeaksi, noin tasolle 500—1 000 euroa/tCO2, ja kansantaloudellinen kokonaiskustannus jo yli miljardiin euroon vuodessa. Jakeluvelvoitteella ei kuitenkaan todennäköisesti vähennetä globaaleja nettopäästöjä." 

Perussuomalaisten uudessa ilmasto- ja energiapoliittisessa ohjelmassa esitetään, että liikennekäytön jakeluvelvoitteesta luovutaan ja sen sijaan biopolttoaineita ohjattaisiin korkean hyötysuhteen monipolttoainevoimaloihin. Näissä voimaloissa voidaan myös tuottaa säätövoimaa säästä riippuvaisten tuuli- ja aurinkovoiman tueksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Pitäisikö hallituksen mielestä vuoden 2024 alussa tapahtuvaa liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteen kiristämistä harkita uudelleen nyt, kun jakeluvelvoitteen vaikutuksista päästöihin on parempaa tietoa, 
näkeekö hallitus kannatettavana perussuomalaisten esityksen biopolttoaineiden suuntaamisesta liikennekäytöstä korkeamman hyötysuhteen monipolttoainevoimaloihin ja 
millaisin toimenpitein on varauduttu mahdollisiin edessä oleviin polttoaineen hinnankorotuksiin? 
Helsingissä 24.2.2023 
Jari Koskela ps