Viimeksi julkaistu 10.2.2022 14.42

Lakialoite LA 4/2022 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Lakialoite laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kumotaan tartuntatautilakiin lisätty väliaikainen 58 i § "EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallinen käyttö" ja poistetaan siihen tehdyt viittaukset muualta laista. 

PERUSTELUT

Valtiosääntöasiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiainen vaati yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä 2.2.2022, että mikäli valtioneuvosto ei tuo viipymättä TTL 58 i §:n (koronapassin) kumoamista eduskuntaan, tulisi kansanedustajien saattaa asia vireille lakialoitteella. Lisäksi hän vaati, että eduskunnan tulisi kumota 58 i § viipymättä istuntokauden alettua. Hän myös vertasi asiaa TTL 58 d §:n kumoamiseen syyskuussa. Hän perusteli vaatimuksiaan sillä, ettei perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyys täyty. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
kumotaan tartuntatautilain (1227/2016) 58 i §, sellaisena kuin se on laissa 1221/2021, sekä 
muutetaan väliaikaisesti 59 a §:n 1 momentti ja 59 e §, sellaisi na kuin ne ovat laissa 1221/2021, seuraavasti: 
59 a § 
Valvonta 
Aluehallintovirasto ja kunta valvovat toimialueillaan 58 §:ssä, 58 c §:n 1 ja 2 momentissa, 58 d ja 58 g §:ssä sekä 58 h §:n 1 momentissa säädettyjen velvollisuuksien ja rajoitusten sekä niitä koskevien päätösten noudattamista. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
59 e § 
Oikeus saada tietoja 
Aluehallintovirastolla, kunnan tämän lain mukaiseen valvontaan osallistuvilla viranomaisilla ja Liikenne- ja viestintävirastolla on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada 59 a—59 d §:n mukaisen valvonnan toteuttamiseksi välttämättömät tiedot siltä, johon kohdistuu 58 c tai 58 e §:ssä säädetty velvoite, sekä siltä, johon on kohdistettu 58, 58 d, 58 f tai 58 g §:n nojalla päätös. Tiedot on annettava viivytyksettä ja maksutta. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
Lain 59 a §:n 1 momentti ja 59 e § ovat voimassa 30 päivään kesäkuuta 2022. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 4.2.2022 
Juha Mäenpää ps 
Jani Mäkelä ps