Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.47

Lakialoite LA 52/2015 vp 
Vesa-Matti Saarakkala ps ym. 
 
Lakialoite laiksi rikoslain 21 luvun muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa ehdotetaan lain muutosta, joka kieltäisi poikalasten ympärileikkaamisen ilman lääketieteellistä perustetta. Ehdotetun lain sisältö on, että ympärileikkauksen järjestämisestä tai suorittamisesta kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle poikalapselle muista kuin lääketieteellisistä syistä tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Myös yritys on rangaistava. 

Nykyisessä tilanteessa uskonnollisista syistä tehdyt poikalasten ympärileikkaukset ovat laillisia huolimatta siitä, että tunnusmerkistöltään teko rikkoo Suomen perustuslakia (7 § ja 11 §), rikoslakia (21. luku 7 §) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaa henkilökohtaisesta koskemattomuudesta sekä asettaa tyttö- ja poikalapset sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan ja ylläpitää julkisin varoin tapahtuvaa uskonnollisten erivapauksien tukemista. Edellä mainituista syistä tulisi ympärileikkauksen tekeminen alle 18-vuotiaalle henkilölle ilman lääketieteellisiä perusteita säätää laittomaksi. 

PERUSTELUT

Ennakkopäätöksenä poikien ympärileikkausten laillisuudesta pidetään pahoinpitelysyytettä koskenutta tapausta (KKO 2008:93), jossa oikeus katsoi, ettei muslimipojalle uskonnollisista syistä järjestetty ympärileikkaus ollut lainvastainen. KKO myönsi kyllä, että ympärileikkaus, "jolla peruuttamattomasti poistetaan tervettä kudosta, merkitsee puuttumista asianomaisen henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen" ja että se jossain määrin kipua aiheuttavana "näyttäisi lähtökohtaisesti täyttävän pahoinpitelyrikoksen ulkoisen tunnusmerkistön joko sen perusmuodossa tai - - sen lievässä tekomuodossa". KKO päätyi kuitenkin pitämään poikien ympärileikkauksen taustalla olleita uskonnollisia, kulttuurisia ja sosiaalisia syitä sellaisina perusteina, jotka oikeuttivat syytteessä olleen henkilön menettelyn "huolimatta siitä, että se lähtökohtaisesti täyttää pahoinpitelyn tai ainakin lievän pahoinpitelyn ulkoisen tunnusmerkistön". 

Lisäksi KKO arvioi lapsen vanhempien uskonnolliset intressit painavammiksi kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojatun henkilökohtaisen koskemattomuuden, vaikka totesikin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännöstä, että "suhteellisen vähäinenkin lääketieteellinen toimenpide voi merkitä perusoikeuksien loukkausta, jos se tehdään ilman asianmukaista suostumusta". 

Tyttölasten ympärileikkaus tulkitaan sitä vastoin Suomen rikoslain (39/1889) 21 luvun 6 §:n mukaan törkeäksi pahoinpitelyksi, kuten myös KKO 2008:93 osoittaa. On juridisesti kestämätöntä, että poika- ja tyttölapset asetetaan oikeudellisessa tarkastelussa eriarvoiseen asemaan heille suoritetun ympärileikkauksen lainmukaisuutta arvioitaessa. 

Suomen perustuslain (731/1999) 7 §:ssä taataan jokaiselle henkilölle oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tämä perustuslain kohta on universaalin jakamattoman ihmisarvoisen elämän perusta, eikä sitä voida sivuuttaa vetoamalla uskonnollisiin traditioihin tai normeihin ja näin sallia ympärileikkauksen kaltaisten rituaalien suorittamista pienelle lapselle. 

Perustuslain 11 §:ssä turvataan uskonnonvapaus, joten tästäkin näkökulmasta poikalapsille suoritettu ympärileikkaus on peruuttamattomana toimenpiteenä ongelmallinen. Alaikäisellä ei vajaavaltaisena ole mahdollisuutta toteuttaa tosiasiallisesti uskonnonvapauttaan, vaan ympärileikkaus järjestetään käytännössä aina vanhempien tahdosta. Myös henkilökohtaisen identiteetin kehittymisen ja kulttuuriyhteisöön sitoutumisen kannalta voidaan asettaa kyseenalaiseksi KKO:n vuonna 2008 tekemä ratkaisu. Valtiovallan olisi syytä harrastaa pidättyväisyyttä yksilön uskonnollisen vakaumuksen tukemisessa erivapauksilla. 

Suomen Lääkäriliiton poikien ympärileikkausta koskevan lain käsittelyn aikana antaman lausunnon mukaan muista kuin lääketieteellisistä syistä tehtävä ympärileikkaus ei ole sairauden hoitoa tai terveyden edistämistä, eikä se kuulu suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään. Lääkäriliiton mukaan lääkäriä ei voida velvoittaa eettisistä syistä toteuttamaan uskonnollista rituaalia, josta ei ole potilaalle terveydellistä hyötyä. Saman lausunnon mukaan on lisäksi kyseenalaista käyttää julkisia varoja rahoittamaan erityisryhmien uskonnollisia käytäntöjä. 

Kestävin ratkaisu olisi edellä mainituin perustein säätää alle 18-vuotiaalle ei-lääketieteellisistä syistä järjestetty ympärileikkaus lainvastaiseksi sukupuolesta riippumatta, jolloin sekä ympärileikkauksen järjestäjä että sen suorittaja olisi tuomittava sakkoon tai vankeuteen. Suomen valtion tavoitteena on oltava se, että uskonnolliset yhteisöt luopuisivat alaikäisille suoritetuista uskonnollisista ympärileikkauksista ja antaisivat yksilölle täysi-ikäisyyden saavutettuaan aidon valinnanvapauden ympärileikkauksen mahdollisesta teettämisestä oman vakaumuksensa perusteella. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

*. Laki rikoslain 21 luvun muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään rikoslain (39/1889) 21 lukuun uusi 7 a § seuraavasti: 
7 a § 
Ilman lääketieteellisiä perusteita suoritetun ympärileikkauksen järjestäminen 
Joka järjestää kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle henkilölle ilman lääketieteellisiä perusteita ympärileikkauksen tai osallistuu sen suorittamiseen, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, ilman lääketieteellisiä perusteita suoritetun ympärileikkauksen järjestämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. 
Yritys on rangaistava. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 18.12.2015 
Vesa-Matti Saarakkala ps 
Veera Ruoho ps 
Mika Raatikainen ps 
Tom Packalén ps 
Tiina Elovaara ps 
Ritva Elomaa ps 
Ville Vähämäki ps 
Leena Meri ps 
Jani Mäkelä ps 
Sami Savio ps 
Reijo Hongisto ps 
Pentti Oinonen ps 
Jari Ronkainen ps 
Rami Lehto ps 
Kari Kulmala ps 
Olli Immonen ps 
Anne Louhelainen ps 
Kimmo Kivelä ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Maria Tolppanen ps 
Martti Mölsä ps 
Juho Eerola ps 
Arja Juvonen ps