Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.22

Lakialoite LA 64/2017 vp 
Ville Niinistö vihr ym. 
 
Lakialoite laiksi yliopistolain 49 §:n 7 momentin kumoamisesta

Eduskunnalle

Suomalainen koulutus varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle on haasteiden edessä: valtion ja kuntien säästökuurit ovat kiristäneet resurssit äärimmilleen, ja laatu kärsii. Ryhmäkoot suurenevat, ja sivistysajattelu on antamassa sijaa kapealle taloudelliselle ajatusmaailmalle. Korkeakouluilta on jo leikattu viime hallituskausilla, ja hallinnollista säästämistä ei ole enää tehtävissä. Yliopistoindeksin jäädyttäminen lisää säästöjen kerrannaisvaikutusta. 

Koulutuksen tasa-arvo on vaarassa koulujen välisten erojen kasvaessa ja koulutuksen periytyvyyden lisääntyessä. Myös sivistys, kasvatus ja opettaminen on nähtävä arvona. Opiskelijat tarvitsevat kouluihin ja yliopistoihin kannustavia ja eteenpäin ohjaavia opettajia ja henkilökunta työlleen vakaan rahoituksen ja tuen. 

Leikkaukset yliopistojen perusrahoitukseen ovat suoraan pois tutkimuksesta, opetuksesta ja tukipalveluista ja sitä kautta heikentävät ratkaisevasti yliopisto-opiskelijoiden mahdollisuutta suoriutua opinnoistaan hyvin. Säästöjen vaikutus näkyy jo yliopistojen toiminnassa ja henkilökunnan jokapäiväisessä työssä. Tilannetta pahentaa se, että perusrahoituksen lisäksi yliopistojen rahoituksen turvaavat indeksit on jäädytetty ja apteekkikompensaatio poistettu, minkä päälle yliopistoihin kohdistuu kilpailukykysopimuksesta aiheutuneet leikkaukset. 

Yliopistot tarvitsevat rahoituksen tasokorotuksen, jossa on huomioitu kaikki tehdyt indeksileikkaukset ja muut edellä mainitut yliopistoihin kohdistuneet kiristykset. Pitkäjänteinen ja vakaa rahoitus mahdollistaa yliopistoissa tehtävän huippuluokan tutkimuksen ja suomalaisen osaamisen ja sivistyksen kehittymisen. Jotta Suomi pärjäisi vastaisuudessakin globaaleilla markkinoilla, meidän on panostettava korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Suomi tarvitsee sekä huipputason perustutkimusta että innovaatioita ja taloutta palvelevaa tutkimusta. Hallitus on vaarantamassa tätä tavoitetta leikkaamalla yliopistoilta. 

Tämä aloite kuuluu vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki yliopistolain 49 §:n 7 momentin kumoamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Tällä lailla kumotaan yliopistolain (558/2009) 49 §:n 7 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1674/2015
2 § 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 23.10.2017 
Ville Niinistö vihr 
Touko Aalto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Heli Järvinen vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr