Suomessa toimii noin 700 sopimuspalokuntaa, joista 491 on rekisteröityjä yhdistyksiä, joilla on palokuntasopimus paikallisen pelastuslaitoksen kanssa pelastuslain 2 a §:n mukaisesti. Nämä palokunnat hoitavat oman alueensa pelastustoiminnan tehtävät usein yksin sekä tavoittavat kansalaisen ensimmäisenä 95 %:ssa Suomen pinta-alasta pelastustoimen tehtävissä. Osaltaan sopimuspalokunnat hoitavat myös elintärkeää ensivastetoimintaa, jolla tavoitetaan ensihoitotilanteessa potilas nopeasti.
Numeroiden valossa onkin selvää, että vapaaehtoisuuteen vahvasti perustuva sopimuspalokuntajärjestelmä sekä sivutoiminen henkilöstö ovat välttämättömiä Suomessa tehokkaan pelastustoiminnan järjestämiseksi maanlaajuisesti.
Suomen järjestelmässä on valtaisa osa palokuntalaisia, jotka eivät saa toiminnastaan lainkaan henkilökohtaista korvausta henkilöstön tehdessä työtä käytännössä yhteiskunnalle ilmaiseksi.
Näissä palokuntayhdistyksissä kertyneet varat käytetään asianmukaisten varusteiden hankintaan yhdistyksen toimesta, jotta pelastustoimintaa voidaan tuottaa kansalaiselle tehokkaasti, ja osa jopa turvautuu varainhankintatoimintaan, jotta paloasemarakennukset saadaan peruskorjattua.
Viime vuosien aikana on ongelmia aiheuttanut myös Euroopan unionin oikeuden kiristynyt tulkinta palokuntalaisten tekemästä varallaolosta eli pelastustoimen yksiköiden lähtövalmiuden turvaamisesta, jossa kyseinen aika on luettu varsinaiseksi työssäoloajaksi, mikä on aiheuttanut raskaita kustannuksia pelastuslaitoksille sekä tehnyt tehokkaan varallaolotoiminnan käytännössä mahdottomaksi.
Lakiehdotuksessa esitetty ratkaisu verovähennysoikeudesta alentaisi yhteiskunnan kustannuksia pelastustoimen vapaaehtoisesti toimivan henkilöstön osalta. Nämä vapaaehtoiset omalta osaltaan ovat paikanneet sitä aukkoa, jota julkinen valta ei ole kyennyt täyttämään. Maailmantilanteen vuoksi Suomen turvallisuustilanne on vaikeutunut, jolloin vapaaehtoisten työpanos on entistäkin arvokkaampi sisäisen turvallisuuden ylläpitämisen kannalta.
Lakiehdotuksen verovähennysoikeuden avulla olisi myös mahdollista toteuttaa henkilöstön varallaolojärjestelmä tehokkaasti vapaaehtoisluontoisuuden vuoksi, jossa työsuhdetta ja palkanmaksua ei esiintyisi, vaan henkilön korvaus toiminnasta toteutettaisiin verovähennyksen muodossa. Tämä ratkaisu vähentäisi tarvetta 24/7 virkojen perustamiselle läpi valtakunnan, mikä on ollut yksi suuri kustannuspaineen aiheuttaja viime vuosien aikana lain tiukan tulkinnan takia.
Kustannuksien aleneminen yhteiskunnalle tulisi henkilöiden palkan, sivukulujen, palkanlaskennan sekä näiden kulujen vähentymisenä, käytännössä poistumisesta, hyvinvointialueilla sekä varallaolon olemassaolon myötä.
Vastaavasti henkilön saama verovähennykseen oikeuttava etu tulisi säätää tasolle, joka vastaisi henkilön saamaa nettopalkkaa pelastustoimintaan osallistumisesta, ammatillisen taidon ylläpitämiseksi tehtäviin harjoituksiin osallistumisesta, varallaolosta sekä muista pelastuslain 2 a §:n mukaisen sopimuksen perusteella tehtävistä toimista. Yhdistystoimintaan osallistumisesta ei saisi verovähennysoikeutta, koska tämän toiminnan kustannukset katetaan normaalisti pelastuslaitoksen sopimuskorvauksesta.
Vastaavia verotusoikeudellisia etuuksia palokuntalaisille on olemassa jo useassa Euroopan maassa, esimerkiksi Sveitsissä, Portugalissa ja Belgiassa.