Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.53

Lakialoite LA 95/2017 vp 
Satu Taavitsainen sd ym. 
 
Lakialoite laiksi perusopetuslain 32 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

PERUSTELUT

Nykyisen lainsäädännön mukaan alle 13-vuotiaan lapsen koulumatka saa kestää korkeintaan kaksi ja puoli tuntia ja yli 13-vuotiaan koulumatka kolme tuntia. Koulukuljetuksen piirissä on Suomessa päivittäin noin 120 000 lasta, joten koulumatkoihin kuluvalla ajalla on suuri merkitys huomattavan monien kouluikäisten lasten ja heidän perheidensä päivittäiseen elämään. Itä-Suomessa jo kolmannes lapsista on koulukuljetuksen piirissä. Ei ole lapsen edun mukaista, että hän istuu useita tunteja päivässä autossa turvavöihin sidottuna.  

Kunnat ovat viime vuosina lakkauttaneet lukuisia kyläkouluja, mikä on selvästi pidentänyt lasten koulumatkoja, sillä he joutuvat matkaamaan kauempana sijaitseviin isompiin kouluihin. Usein 15 minuutin suora automatka pidentyy jopa tunnin mittaiseksi, koska monet kunnat ovat järjestäneet taksi- ja bussikyydit niin, että koulukyyti ei aja suorinta reittiä kouluun, vaan kiertelee pikkuteitä pitkin keräten oppilaita kyytiin. Matkapahoinvoinnista kärsivät lapset voivat huonosti jo autossa ja ovat aamupäivän ajan koulussa pahoinvoivia. On selvää, että opiskelu kärsii.  

Koulujen lakkauttamisilla ja koulumatkareittien pidennyksillä kunnat ovat hakeneet säästöjä perusopetuksessa. Samalla lasten arjen hyvinvointi on heikentynyt, kun koulumatkaan kuluu liian paljon aikaa. Seurauksena on koulukyydin odottamisesta, pitkästä matkasta ja autossa istumisesta väsyneitä oppilaita, keskittymisvaikeutta oppitunneilla ja jopa oppimistulosten heikkenemistä. 

Kouluja lakkauttaessaan ja koulumatkajärjestelyjä tehdessään kunnat ovat laiminlyöneet lasten kuulemisen, lapsen edun tarkastelemisen ja lapsivaikutusten arvioinnin asiassa, joka eniten koskee nimenomaan lapsia. Liian monien lasten koulukäynti on vaikeutunut ja arkielämän hyvinvointi heikentynyt. Kuntien kouluverkkoon kohdistuneiden epäonnistuneiden säästöyritysten seurauksena lasten oikeuksien toteutuminen, muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa mainittu lapsen oikeus leikkiin, harrastamiseen ja vapaa-aikaan on jäänyt sivuseikaksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

 Laki perusopetuslain 32 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan perusopetuslain (628/1998) 32 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 642/2010, seuraavasti: 
32 § 
Koulumatkat 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään puolitoista tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kaksi tuntia. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 1.12.2017 
Satu Taavitsainen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Sirpa Paatero sd 
Joona Räsänen sd 
Kristiina Salonen sd 
Jukka Gustafsson sd 
Suna Kymäläinen sd 
Riitta Myller sd 
Ilkka Kantola sd 
Lauri Ihalainen sd 
Maria Guzenina sd 
Pilvi Torsti sd 
Satu Hassi vihr 
Katja Hänninen vas