Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli ns. vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013. Vanhuspalvelulakiin sisältyvä henkilöstöä käsittelevä säännös (20 §) edellyttää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä ja tehtävärakenne vastaavat iäkkäiden asiakkaiden toimintakyvyn edellyttämää palvelun tarvetta ja turvaa heille laadukkaat palvelut.
Lakiin ei yhteisen näkemyksen puuttuessa voitu sitä hyväksyttäessä kirjata sitovia henkilöstömitoituksia. Sen sijaan eduskunta esitti lausumaa, jonka mukaan: Eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi henkilöstömitoituksen toteutumisen vanhuspalvelulaissa tarkoitetulla tavalla vuoden 2014 aikana ja mikäli ympärivuorokautisessa hoidossa ei ole saavutettu suositusten mukaista henkilöstömitoitusta (vähintään 0,5), antaa eduskunnalle esityksen lain täsmentämisestä.
Siitä huolimatta, että vuoden 2014 lopussa edelleen noin joka kymmenes ympärivuorokautista hoitoa antava yksikkö alitti 0,5 hoitajan vähimmäistason eli lausuman ehto täyttyi ja täsmennys lakiin olisi tullut eduskunnan tahdon mukaisesti tullut säätää, ei sitä yhteisen näkemyksen puuttuessa voitu toteuttaa keväällä 2015.
Viime vuosina on käynyt selväksi, että huolimatta vanhuspalvelulain säädöksistä ja sen toimeenpanon tukena toimivasta laatusuosituksesta ei henkilöstön riittävä määrä ole kaikissa hoitoyksiköissä vieläkään toteutunut. Tästä syystä esitämme vanhuspalvelulakiin lisättäväksi säädöstä henkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta tehostetun palveluasumisen yksikössä ja laitoshoidossa.
Tällä hetkellä toimintayksiköistä 5 % jää alle tason 0,5 ja toimintayksiköistä 22 % ylittää tason 0,7. On huomattava, että vanhukset tulevat tehostetun palveluasumisen yksiköihin entistä huonommassa kunnossa, koska vanhuksia hoidetaan kotihoidossa aikaisempaa pidempään. Siksi vuosina 2013 ja 2017 laatusuosituksiin kirjattu raja 0,5 on useimmissa tapauksissa täysin alimitoitettu. Esimerkiksi Valvira katsoi sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa ehdotuksesta henkilöstömitoituksen tarkistamiseksi jo toukokuussa 2016, että "nykyisellä 0,5:n vähimmäismitoituksella ei kyetä riittävästi takaamaan asiakasturvallisuutta ja asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja kohteluun". On ensisijaisesti painotettava palveluiden tarvetta, vanhuksen yksilöllistä hoitoisuutta, kun oikeaa mitoitusta hoivayksikössä määritellään. Lakiin tarvitaan myös toimintayksikköjä sitova vähimmäismitoitus.
Vanhuspalvelulain henkilöstöä koskevan 20 §:n 1 momentin mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut. Pykälän 2 momentin mukaan, jos toimintayksikön tiloissa hoidettavana olevan iäkkään henkilön toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee huolenpitoa vuorokaudenajasta riippumatta, toimintayksikössä on oltava riittävästi henkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina.
Ehdotamme, että laissa säädetään sitovasta vähimmäishenkilöstömitoituksesta.
Yksityiskohtaiset perustelut
3 pykälän 4 kohdassa määritellään se, mitä henkilöstömitoituksella tarkoitetaan. Toimintayksikön henkilöstöön lasketaan mukaan asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, kuten sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, lähi- ja perushoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja -kasvattajat, koulutetut kotiavustajat ja kodinhoitajat, geronomit ja kuntoutushenkilökunnasta fysioterapeutit ja toimintaterapeutit sekä lähiesimiehet, kuten osastonhoitajat. Lähiesimiehet ja kuntoutushenkilöstö huomioidaan henkilöstömitoitukseen kuitenkin vain sillä osuudella kuin he osallistuvat välittömään (asiakaskohtaiseen) hoitotyöhön.
Mikäli yksikössä toimii muuta hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä, kuten hoito- tai laitosapulaisia, joilla ei ole sosiaali- tai terveydenhuollon ammatillista peruskoulutusta, tai hoiva-avustajia, heidät sisällytetään henkilöstömitoitukseen vain siltä osin kuin heidän työnsä sisältää asiakkaiden perustarpeisiin vastaamista, kuten avustamista ruokailussa, peseytymisessä, pukeutumisessa ja wc-käynneillä. Hoito- ja laitosapulaiset tai hoiva-avustajat eivät kuitenkaan voi olla yksin työvuorossa, eivätkä he saa vastata lääkityksistä. Työsuhteessa olevat oppisopimuskoulutettavat lasketaan henkilöstömitoitukseen vasta, kun opinnoista on suoritettuna vähintään kaksi kolmasosaa. Muut sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijat voidaan laskea henkilöstömitoitukseen, mikäli heidät on palkattu toimintayksikköön sijaiseksi, kun heillä on opintojen kautta riittävästi hankittua osaamista alan tehtäviin. Työnantaja varmistaa opiskelijan ammattitaidon palkatessaan hänet toimintayksikköön sijaiseksi ja antaa työtehtävät sen mukaisesti.
Henkilöstön vähimmäismitoitus tarkoittaa todellista mitoitusta, jossa poissaolevien työntekijöiden osuus korvataan sijaisilla. Lisäksi määriteltäisiin, että henkilöstömitoitus lasketaan kalenteriviikoittain toteutuneiden työtuntien mukaan.
20 pykälän 1 momenttiin lisätään säädös henkilöstön vähimmäismitoituksesta. Henkilöstön mitoittamisen ehdottomana lähtökohtana ovat aina asiakkaat tarpeineen. Mitoituksen taso tulee aina määritellä asiakkaiden fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn ja palvelujen tarpeen pohjalta. Vähimmäistason tulee kuitenkin olla tehostetussa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa vähintään 0,70. Esimerkkejä tilanteista, joissa mitoituksen on jo lähtökohtaisesti oltava korkeampi kuin vähimmäismitoitus, ovat esimerkiksi vaikeasti muistisairaiden ja saattohoidossa olevien henkilöiden hoito.