Yleistä

Hallituksen esityksessä on kyse uuden lain säätämisestä sukupuolen vahvistamisesta. Samalla kumotaan nykyinen laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta ja muutetaan eräitä muita lakeja. Esitys perustuu hallitusohjelmaan.  

Sukupuolen vahvistamisella tarkoitetaan oikeudellisen eli väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen korjaamista siten, että henkilö vahvistetaan kuulumaan toiseen sukupuoleen kuin väestötietojärjestelmään on merkitty. Ehdotettu uusi laki sisältää säännöksiä muun muassa sukupuolen vahvistamisen edellytyksistä, vahvistamista koskevasta hakemuksesta ja sen käsittelystä, vahvistamisen oikeusvaikutuksista sekä vanhemmuusnimikkeen muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on vahvistaa henkilön henkilökohtaista koskemattomuutta, itsemääräämisoikeutta ja oikeutta yksityiselämään sekä edistää yhdenvertaisuutta. Merkittävimmät myönteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti transsukupuolisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen.  

Lakivaliokunta pitää hallituksen esityksen tavoitteita kannatettavina. Valiokunta lausuu oman toimialansa kannalta seuraavaa.  

Laki sukupuolen vahvistamisesta (1. lakiehdotus)

Sukupuolen vahvistamisen edellytykset (1. lakiehdotuksen 1 §)

Ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan lain 1 §:n mukaan henkilö vahvistetaan kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen (1 kohta), on täysi-ikäinen (2 kohta) ja on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa (3 kohta).  

Ehdotetussa säännöksessä ei enää ole voimassa olevaan lakiin sisältyvää vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä. Lisäksi sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen erotetaan lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Sukupuolen vahvistamisen edellytykseksi ei siten ole asetettu nykyisessä laissa olevaa lääketieteellistä selvitystä, vaan sukupuolen vahvistamista koskeva hakemus perustuu henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan. 

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa lisääntymiskyvyttömyyttä koskevan vaatimuksen poistamista on kannatettu hyvin laajasti. Valiokunta pitää muutosta erittäin tärkeänä.  

Myös sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen erottamista lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista on valiokunnan asiantuntijakuulemisissa kannatettu yleisesti, mutta on myös katsottu, että oikeudellisen sukupuolen muutoksen edellytyksenä tulisi jatkossakin olla lääketieteellinen selvitys.  

Hallituksen esityksen perusteluissa (ks. HE, s. 22—36 ja 39—41) kuvataan ehdotettujen muutosten taustalla olevaa kansainvälistä ja kansallista perus- ja ihmisoikeuskehitystä. Perusteluista ilmenee, että sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen erottaminen lääketieteellisestä selvityksestä vastaa kansainvälisten ja kansallisten ihmis- ja perusoikeustoimijoiden suosituksia. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on esityksen valiokuntakäsittelyn aikana tuonut esiin, että henkilön sukupuoli-identiteetti on yksilöllinen ja henkilökohtainen kokemus. Sosiaali- ja terveysministeriön lisäselvityksen mukaan sukupuoli-identiteetin tai sen pysyvyyden kokemukselle ei ole olemassa objektiivista mittaustapaa, eikä sitä voida sellaisenaan arvioida psykiatrin tai muun lääkärin tai viranomaisen toimesta oikeaksi tai vääräksi. Viranomaisen ei siten ole mahdollista arvioida selvityksen todenperäisyyttä täysin luotettavasti.  

Lakivaliokunnan mielestä edellä mainitut seikat puoltavat sitä, ettei sukupuolen vahvistamisen edellytykseksi aseteta vaatimusta lääketieteellisestä selvityksestä. Ehdotettua muutosta tukee myös edellä kuvattu perus- ja ihmisoikeuskehitys sekä tavoite vahvistaa henkilön itsemääräämisoikeutta. Lisäksi hakijoiden yhdenvertaisuuden kannalta voidaan pitää perusteltuna, ettei Digi- ja väestötietovirasto käytä hakemuksen käsittelyssä tarkoituksenmukaisuusharkintaa eikä sen tehtävänä ole arvioida henkilön sukupuoli-identiteettiä eikä kokemuksen pysyvyyttä.  

Ikäraja (1. lakiehdotuksen 1 §:n 2 kohta)

Sukupuolen vahvistaminen edellyttää ehdotetun lain mukaan täysi-ikäisyyttä (1. lakiehdotuksen 1 §:n 2 kohta). Vaatimus täysi-ikäisyydestä perustuu hallitusohjelmaan. Hallituksen esityksen perusteluissa kuitenkin arvioidaan, ettei ehdotonta ikärajaa sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle voida pitää täysin sopusoinnussa lapsen oikeuksien kanssa (s. 42). Esityksen mukaan sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen mahdollisuuden ulottaminen lapsille edellyttäisi lasten oikeuksien ja yleisperiaatteiden huolellista punnintaa ja sen selvittämistä, miten erilaiset sääntelymallit parhaiten toteuttaisivat lapsen oikeuksia ja tukisivat lapsen hyvinvointia (s. 42 ja 111). 

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa sukupuolen vahvistamisen ikäraja on noussut esiin hyvin vahvasti. Useat asiantuntijat ovat katsoneet, että ehdotettu täysi-ikäisyysvaatimus on lapsen oikeuksien kannalta ongelmallinen ja jatkovalmistelu sen osalta tulisi käynnistää pikaisesti. Toisaalta ehdotettua ikärajaa on kehitysikäisten nuorten identiteettikehityksen keskeneräisyyden kannalta pidetty myös tarkoituksenmukaisena.  

Täysi-ikäisyysvaatimuksesta luopumisen tueksi on asiantuntijakuulemisissa tuotu esiin, että sukupuoliristiriitaa kokevat lapset ja nuoret ovat erittäin haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä, jonka elämänlaatua ja hyvinvointia mahdollisuus oikeisiin henkilöpapereihin vahvistaisi merkittävästi. Se, että alaikäisen ei ole mahdollista vahvistaa oikeudellista sukupuoltaan, loukkaa lapsen itsemääräämisoikeutta ja altistaa translapset ja -nuoret jatkuvalle väärinsukupuolittamiselle ja syrjinnälle. 

Huomiota on kiinnitetty myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskyselyyn (2019), jonka mukaan nuorten, joiden sukupuoli eroaa virallisesta sukupuolesta, hyvinvointi on muita nuoria heikompi lähes kaikilla mittareilla. Tulokset ovat yhdenmukaiset seksuaalivähemmistöjen nuorten kanssa. Mielialaan liittyvät huolet ovat sukupuolivähemmistöjen nuorilla lähes kaksi kertaa niin yleisiä kuin muilla nuorilla. Ahdistuneisuus ja masennusoireilu olivat sukupuolivähemmistöjen nuorilla lähes kolme kertaa niin yleisiä kuin muilla nuorilla, ja heistä 45 % koki terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi. THL:n mukaan vuoden 2021 kyselyn tulokset ovat linjassa vuoden 2019 tuloksiin verrattuna.  

Lisäksi on tuotu esiin, että Kouluterveyskyselyn (2021) mukaan transnuorista 25 % on kokenut vuoden aikana fyysistä uhkaa (cissukupuolisista eli niistä, jotka kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässä määriteltyä sukupuolta, 14,7 %), 13,6 % on ollut koulukiusattuna vähintään kerran viikossa (cissukupuolisista 4,8 %) ja 8,8 % on joutunut koulun aikuisen kiusaamaksi vähintään kerran viikossa (cissukupuolisten kohdalla 4,5 %). EU:n Perusoikeusviraston toteuttaman HLBTI-kyselyn (2020) Suomen osiossa 42 % transnuorista on ilmoittanut kokeneensa syrjintää kyselyn ajankohtaa edeltäneen vuoden aikana. 

Lakivaliokunta toteaa, että lapsen oikeudesta sukupuolensa vahvistamiseen ei saadun selvityksen mukaan ole kansainvälisten perus- ja ihmisoikeustoimijoiden tulkintakäytäntöä eikä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole ratkaisukäytännössään arvioinut sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen käytäntöjä alaikäisten näkökulmasta. Hallituksen esityksen mukaan tutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, että sukupuoliristiriidan kokemus voi alkaa hyvinkin aikaisin ja sen kanssa eläminen voi merkittävästi heikentää yksilön hyvinvointia ja altistaa syrjiville käytännöille (s. 42, 72 ja 111). Myös esityksen valmistelua varten laaditussa selvityksessä on tuotu esiin sukupuolen juridisen vahvistamisen mahdollisia myönteisiä vaikutuksia lapsiin ja nuoriin (ks. HE, s. 72, ja siinä viitattu selvitys sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan sääntelyn vaikutuksista lasten ja nuorten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, s. 31 ja 32).  

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotettu vaatimus täysi-ikäisyydestä ei muuta nykytilaa, koska alaikäisillä ei ole nykyisinkään mahdollisuutta vahvistaa oikeudellista sukupuoltaan. Vaikka hallituksen esitys ei tältä osin vahvista lapsen oikeuksien toteutumista, se ei myöskään heikennä sitä. Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen mahdollistaminen alaikäisille edellyttää asian huolellista selvittämistä ja punnintaa. Valiokunnan mielestä tällainen selvitys tulisi käynnistää mahdollisimman pikaisesti.  

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan on olennaista, että henkilö on täysi-ikäinen hakemusta ratkaistaessa (s. 89). Hakemuksen voi siten tehdä ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista, mutta päätös sukupuolen vahvistamisesta voidaan tehdä vasta hakijan tultua täysi-ikäiseksi. Ottaen huomioon ehdotettuun 2 §:n 2 momenttiin sisältyvät jäljempänä tarkemmin käsiteltävät määräajat, edellä esitetty merkitsee käytännössä sitä, että hakemuksen sukupuolen vahvistamisesta voi tehdä aikaisintaan 17 vuoden ja kuuden kuukauden isässä, jolloin henkilö on alaikäinen. 

Päätösvalta lasta koskevissa asioissa kuuluu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983, jäljempänä lapsenhuoltolaki) 4 §:n mukaan huoltajalle. Toisaalta hallintolain (434/2003) 14 §:n 3 momentin mukaan viisitoista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan edellä mainittuja säännöksiä voidaan tulkita yhteensovittaen. Siten, vaikka lapsenhuoltolain mukaan huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, myös 15 vuotta täyttänyt alaikäinen käyttää erikseen puhevaltaa hallintomenettelyssä hallintolain nojalla. Kun edellä mainittuja säännöksiä tulkitaan yhteensovittavasti sukupuolen vahvistamisesta ehdotetun lain sääntelyssä, päädytään edellä hallituksen esityksen perusteluissa kuvattuun tilanteeseen. Valiokunnalla ei siten ole esityksen perusteluihin huomauttamista, eikä se pidä tarpeellisena sisällyttää lakiehdotukseen sukupuolen vahvistamisesta erityistä säännöstä asiasta.  

Hakemus ja sen käsittely (1. lakiehdotuksen 2 §)

Ehdotetun sääntelyn mukaan sukupuolen vahvistamista koskeva hakemus on tehtävä kirjallisesti Digi- ja väestötietovirastolle (1. lakiehdotuksen 2 §). Digi- ja väestötietovirastolla on velvollisuus viipymättä antaa hakijalle tietoa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista. Hakijan on nämä tiedot saatuaan vahvistettava hakemuksensa, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille. Jos hakija ei ole vahvistanut hakemusta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua hakemuksen vireille tulosta, hakemus raukeaa.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotetusta sääntelystä on esitetty erisuuntaisia näkemyksiä. Yhtäältä osa asiantuntijoista on katsonut, että ehdotettu hakemusmenettely ja siihen sisältyvä harkinta-aika rajoittavat itsemääräämisoikeuden toteutumista, minkä vuoksi niiden sijasta tulisi säätää ilmoitusmenettelystä ja lyhentää harkinta-aikaa tai poistaa se kokonaan. Toisaalta on katsottu, että menettely on liian kevyt, ja korostettu sen varmistamista, että sukupuolen vahvistamista hakeva ymmärtää asian merkityksen. Tämän vuoksi on tuotu esiin, että hakijan tulisi esittää hakemuksensa henkilökohtaisesti Digi- ja väestötietoviraston toimipaikassa ja virasto tarvittaessa kuulisi hakijaa henkilökohtaisesti tai että hakemukseen tulisi liittää asiantuntijan, kuten lääkärin tai psykologin, lausunto siitä, että hakija ymmärtää sukupuolen vahvistamisen merkityksen ja vaikutukset. Lisäksi on arvioitu, ettei ehdotettu menettely estä väärinkäytösmahdollisuuksia, kuten henkilötietojen vaihtamista todellisen identiteetin häivyttämiseksi. 

Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettua hakemusmenettelyä ottaen huomioon, että kansainvälisten suositusten mukaan sukupuolen vahvistamisen tulisi olla nopea, läpinäkyvä ja saavutettava menettely. On kuitenkin oleellista pyrkiä eri keinoin varmistamaan, että sukupuolen vahvistamista haetaan tietoon perustuen ja harkiten, koska sukupuolen oikeudelliseen vahvistamiseen liittyy merkittäviä oikeusvaikutuksia. Siten, vaikka hakemusmenettelyn voidaan katsoa rajoittavan henkilön itsemääräämisoikeutta, tavoite varmistua siitä, että henkilö ymmärtää asian merkityksen ja vaikutukset, puoltaa hakemusmenettelystä samoin kuin viranomaisen informointivelvollisuudesta ja harkinta-ajasta säätämistä.  

Harkinta-ajan pituutta koskevat näkemykset ovat valiokunnan asiantuntijakuulemisissa jakaantuneet. Osa on pitänyt harkinta-aikaa liian pitkänä ja osa taas liian lyhyenä suhteessa esimerkiksi avioeron kuuden kuukauden harkinta-aikaan. Valiokunta pitää harkinta-ajan ehdotettua pituutta hyväksyttävänä kompromissina, mutta katsoo, että sen toimivuutta ja vaikutuksia on aiheellista jatkossa seurata samoin kuin muidenkin hakemusmenettelyä koskevien säännösten toimivuutta ja vaikutuksia.  

Hallituksen esityksessä on avoimesti arvioitu sukupuolen vahvistamisen helpottamisen voivan lisätä mahdollisuutta menettelyn väärinkäytöksille (s. 66). Lakivaliokunnnan asiantuntijakuulemisissa riskiä väärinkäytöksistä ei ole pidetty merkittävänä. Sukupuolen vahvistamismenettelyn toimivuutta ja vaikutuksia on kuitenkin tärkeää seurata jatkossa tältäkin osin.  

Valiokunta on lisäksi pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä ja oikeusministeriöltä lisäselvitystä henkilötunnuksen muuttumisen vaikutuksista eri rekistereihin ottaen huomioon, että henkilötunnus voidaan muuttaa, jos henkilö vahvistetaan kuuluvaksi toiseen sukupuoleen (7. lakiehdotuksen 12 §).  

Ministeriöiden lisäselvityksen mukaan väestötietojärjestelmään jää tieto muun muassa henkilön aiemmasta henkilötunnuksesta. Uusi ja vanha henkilötunnus ovat väestötietojärjestelmässä ketjutettuina. Siten kaikki vanhalle henkilötunnukselle kirjatut tiedot, esimerkiksi vanhemmat, lapset ja muutot, siirtyvät ja näkyvät myös uudella henkilötunnuksella, vaikka vanhaa henkilötunnusta ei enää tietojen hakijalle näytetäkään. Kun väestötietojärjestelmästä haetaan tietoa vanhalla henkilötunnuksella, tulee hakijalle tieto uudesta aktiivisesta henkilötunnuksesta.  

Digi- ja väestötietovirasto toimittaa uuden henkilötunnuksen väestötietojärjestelmästä tietoja vastaanottaville tahoille, esimerkiksi viranomaiselle, joka ylläpitää rekisteriä. Tietoa vastaanottavan tahon tehtäväksi jää siirtää vanhalta henkilötunnukselta tiedot uudelle henkilötunnukselle.  

Saadun lisäselvityksen mukaan sukupuolen vaihtumisella ei ole vaikutusta rikosrekisterin rekisterinpitoon eikä se ole tieto, joka näkyy rikosrekisteristä annettavassa rekisteriotteessa. Henkilötunnuksen vaihtuminen ei aiheuta Oikeusrekisterikeskukselle haasteita rikosrekisterin rekisterinpitoon. Jos vanhentunut henkilötunnus tulee tietoja käsiteltäessä esiin, henkilön voimassa oleva henkilötunnus haetaan väestötietojärjestelmästä ja rekisteritiedot päivitetään vastaamaan uutta henkilötunnusta. Myös tuomiot, jotka ovat henkilön vanhentuneella henkilötunnuksella, tulevat rekisteristä esiin.  

Oikeusrekisterikeskus ylläpitää myös sakkorekisteriä. Valiokunnan saaman lisäselvityksen mukaan uuden henkilötunnuksen saanut henkilö on sakkorekisterissä uusi henkilö, mutta sakkorekisterin käyttäjä voi manuaalisesti yhdistää vanhentuneella henkilötunnuksella olevat tiedot henkilön uudelle henkilötunnukselle. Yhdistäminen ei tapahdu automaattisesti, vaan tarve yhdistää tietoja tulee yleensä viranomaisilta tai henkilöltä itseltään. Sakkorekisterissä olevat merkinnät siirtyvät voimaan jäävälle henkilötunnukselle. 

Suomessa on tällä hetkellä kaksi luottotietolakiin (527/2007) perustuvaa yksityistä luottotietorekisteriä, jotka sisältävät luonnollisen henkilön luottotietoja. Rekisteriin saa tallettaa luonnollisesta henkilöstä välttämättömät yksilöintitiedot ja luottotietotoiminnassa saa käsitellä myös henkilötunnusta. Jos luonnollisen henkilön henkilötunnus muuttuu, muutoksen vaikutukset luottotietorekistereihin riippuvat siitä, millä tavalla tiedot päivitetään väestötietojärjestelmän sisältämien tietojen muuttuessa. 

Verohallinnon tulorekisteriyksikön ylläpitämään positiiviseen luottotietorekisteriin on tarkoitus siirtää väestötietojärjestelmästä automatisoidusti sekä uudet että muuttuneet tiedot. Jos luonnollisen henkilön henkilötunnus muuttuu, myös henkilötunnus päivittyy rekisteriin.  

Lakivaliokunta korostaa, että tiedot, joista käy ilmi sukupuolen vahvistaminen, ovat arkaluonteisia, minkä vuoksi niitä tulee luovuttaa vain tarkoin rajatuissa tapauksissa.  

Ilmoitus puolisolle (1. lakiehdotuksen 2 §:n 4 mom.)

Sukupuolen vahvistaminen ei edellytä puolison suostumusta, mutta Digi- ja väestötietoviraston on ehdotetun sääntelyn mukaan lähetettävä sukupuolen vahvistamisesta ilmoitus henkilön aviopuolisolle tai rekisteröidyn parisuhteen toiselle osapuolelle (1. lakiehdotuksen 2 §:n 4 mom.).  

Vaikka sukupuolen vahvistamisesta ei aiheudu avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen toiselle osapuolelle oikeusvaikutuksia, valiokunta puoltaa ehdotettua säännöstä sen varmistamiseksi, että tieto sukupuolen vahvistamisesta tulee aina myös aviopuolison tai rekisteröidyn parisuhteen toisen osapuolen tietoon.  

Edunvalvojan asema

Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan sukupuolen vahvistaminen on sellainen holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 29 §:n 3 momentissa tarkoitettu korostetun henkilökohtainen asia, jossa edunvalvoja ei voi edustaa päämiestään. Tämän vuoksi valiokunta on arvioinut, tulisiko sukupuolen vahvistamista koskevaan lakiehdotukseen sisällyttää säännös edunvalvojan kuulemisesta. Valiokunta on kuitenkin päätynyt siihen, ettei tämä ole tarpeen ottaen huomioon, että hallintolain 35 §:ssä säädetään jo nykyisin siitä, että päämiehen käyttäessä puhevaltaa on kuultava edunvalvojaa, huoltajaa tai muuta laillista edustajaa, jos kuuleminen on tarpeen päämiehen edun vuoksi tai asian selvittämiseksi. Lisäksi sukupuolen vahvistamisesta ehdotetun lain mukaan Digi- ja väestötietovirastolla on velvollisuus informoida hakijaa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista sen varmistamiseksi, että hakemus on tehty tietoon perustuen, eikä sitä ole tehty harkitsemattomasti. 

Sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutukset (1. lakiehdotuksen 3 §)

Ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan lain 3 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä. Pääsääntö vastaa nykytilaa. Säännöksen tarkoitus on turvata se, että henkilö tulee kohdelluksi vahvistetun sukupuolensa mukaisesti.  

Lainsäädännössä on kuitenkin sukupuoleen perustuvia säännöksiä, jotka liittyvät keskeisesti tiettyyn sukupuoleen sidottuun lisääntymismekanismiin tai biologiseen polveutumiseen. Niiden osalta on tarkoituksenmukaista ja henkilön edun mukaista, että niitä sovelletaan henkilöön sukupuolen vahvistamisesta riippumatta (ks. HE, s. 92). Tämän vuoksi pääsääntöön ehdotetaan poikkeuksia, jotka sisältyvät 3 §:n 2—4 momenttiin.  

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota ehdotetun 3 §:n 3 momenttiin, jossa säädetään poikkeuksesta liittyen hedelmöityshoidoista annettuun lakiin (1237/2006) ja oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettuun lakiin (378/2005). Mainitut lait ovat voimakkaasti liitännäisiä sukupuolitettuihin lisääntymismekanismeihin ja biologiseen polveutumiseen, minkä vuoksi momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että mainittuja lakeja sovellettaessa henkilöä, jonka sukupuoli on vahvistettu mieheksi, koskee, mitä mainituissa laeissa säädetään naisesta, ja henkilöä, jonka sukupuoli on vahvistettu naiseksi, mitä mainituissa laeissa säädetään miehestä (ks. HE, s. 93).  

Lakivaliokunnan mielestä 3 momentin sanamuoto on monimutkainen ottaen huomioon, että tarkoituksena on säätää vain siitä, että hoidettavaa tai tutkittavaa henkilöä on säännöksessä tarkoitetuissa tapauksissa pääsäännöstä poiketen kohdeltava syntymässä määritellyn sukupuolensa mukaisesti. Valiokunta myös toteaa, ettei oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki sisällä säännöksiä "naisesta", joita voitaisiin soveltaa. Edellä mainituista syistä lakivaliokunta esittää sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että 3 §:n 3 momentin sanamuotoa selkeytetään muotoilemalla se uudelleen seuraavasti: 

Oikeusvaikutukset vanhemmuuteen (1. lakiehdotuksen 4 §) ja vanhemmuusnimikkeen muuttaminen (1. lakiehdotuksen 5 §)

Ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan lain 4 § sisältää säännökset vanhemmuuden toteamista ja vahvistamista koskevien säännösten soveltamisesta sukupuolensa vahvistaneeseen henkilöön. Ehdotetut säännökset perustuvat 1.1.2023 voimaan tulevaan vanhemmuuslakiin (775/2022).  

Ehdotetun 4 §:n 1 momentissa säädetään vanhemmuuslain 3 §:ssä tarkoitetun aviomiehen isyyden toteamisesta. Momentin mukaan kyseisessä tapauksessa aviomiehen isyys todetaan lapsen syntymän hetkellä väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen perusteella. Tämä merkitsee sitä, että jos lapsen synnyttäneen äidin aviopuoliso on lapsen syntymän hetkellä oikeudelliselta sukupuoleltaan mies, hänet vahvistetaan lapsen isäksi.  

Ehdotetun 4 §:n 2 momentin mukaan vanhemmuuslain 2 §:ää sovelletaan äitiyden toteamiseen ja mainitun lain 4 §:n 2 momenttia isyyden vahvistamiseen sukupuolen vahvistamisesta riippumatta. Säännös merkitsee ensinnäkin sitä, että lapsen synnyttänyt henkilö on lapsen äiti riippumatta henkilön oikeudellisesta sukupuolesta. Lisäksi se merkitsee, että lapsen siittänyt henkilö tai henkilö, jonka siittiöitä on käytetty äidin hedelmöittämiseen muulla tavoin kuin siittämällä, on lapsen isä riippumatta henkilön oikeudellisesta sukupuolesta.  

Lisäksi ehdotetun 4 §:n 3 momentissa säädetään vanhemmuuslain 4 §:n 3 momentissa ja 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun hedelmöityshoitosuostumukseen perustuvan vanhemmuuden vahvistamisesta. Sen mukaan hedelmöityshoitosuostumukseen perustuva vanhemmuus vahvistetaan isyytenä tai äitiytenä sen sukupuolen mukaan, joka oli merkitty väestötietojärjestelmään suostumusta annettaessa. Vanhemmuuslain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettu isyyden vahvistamiseen annettuun suostumuksen perustuva vanhemmuus vahvistetaan kuitenkin aina isyytenä. Tämä tarkoittaa siten sitä, että jos hoitoa on annettu naisparille tai lapsen synnyttäneelle äidille yksin, lapsen isä on se, jonka siittiöitä on käytetty hoidossa, jos hän on ennen hoidon antamista suostunut isyyden vahvistamiseen. Kyseinen henkilö vahvistetaan siten isäksi riippumatta siitä, mikä hänen oikeudellinen sukupuolensa on ollut suostumuksen antamisen hetkellä.  

Ehdotetun 4 §:n sääntely on laadittu siten, että oikeusvaikutukset vanhemmuuteen ja vanhemmuusnimikkeet pohjautuvat vanhemmuuslain edellä kuvattuun sääntelyyn. Vanhemmuusnimike voidaan kuitenkin ehdotetun 5 §:n mukaan muuttaa vastaamaan vahvistettua sukupuolta. Tällaisen hakemuksen voi tehdä samalla, kun hakee sukupuolen vahvistamista, tai sukupuolen vahvistamisen jälkeen. Ehdotettu sääntely edellyttää uuden vanhemmuusnimikettä koskevan tietosisällön luomista väestötietojärjestelmään.  

Esityksessä ehdotetussa ratkaisussa lapsen ja vanhemman perheoikeudellista asemaa koskevat tiedot, jotka kuvaavat vanhemmuuslain mukaan määräytynyttä vanhemmuutta, säilyvät väestötietojärjestelmässä ennallaan. Tämä johtuu valiokunnan saaman selvityksen mukaan siitä, että eräät viranomaiset, kuten Kela ja kunnalliset lastenvalvojat, sekä tuomioistuimet tarvitsevat jatkossakin tarkkoja perheoikeudellisia tietoja. Osalle tietoja vastaanottavista tahoista, kuten joissain kunnan palveluissa, riittää kuitenkin vain vanhemmuusnimikettä koskeva tieto.  

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on kuitenkin tuotu esiin, että vanhemmuusmerkintöjen tulisi määräytyä vahvistetun sukupuolen mukaisesti. Myös sitä on esitetty, että vanhemmuusnimikkeen muuttamisen tulisi voida tapahtua hakemusmenettelyn sijaan ilmoitusmenettelyllä. Lisäksi huomiota on kiinnitetty siihen, että vanhemmuusnimikkeen ohella väestötietojärjestelmään jää edelleen näkyviin tietoja, jotka paljastavat vanhemman transtaustan niille, jotka pääsevät näihin tietoihin. Esityksessä ehdotetun sääntelyn erillisen vanhemmuusnimikkeen luomisesta perheoikeudellista asemaa koskevien tietojen rinnalle ja käyttöönoton vapaaehtoisuuden ei ole katsottu riittävästi turvaavan transtaustaisten vanhempien ja heidän lastensa oikeuksia.  

Saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta pitää perusteltuna hallituksen esityksen ratkaisua, jossa vanhemmuus määräytyy ensin vanhemmuuslain mukaisesti ja vanhemmuusnimikettä on myöhemmin mahdollista muuttaa. Ehdotettu sääntely muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden vanhemmuuslain kanssa ja mahdollistaa itsemääräämisoikeuden toteutumisen vanhemmuusnimikkeissä. Vanhemmuusnimikkeen muuttamisen myötä vanhemman transtausta ei ilmene lapsen päivittäisiä asioita hoidettaessa. Nimikkeen muuttamismahdollisuutta voidaan siten pitää merkityksellisenä sekä sukupuoltaan vahvistavalle että hänen lapselleen. Valiokunta pitää perusteltuna ja asianmukaisena myös sitä, että vanhemmuusnimikkeen muuttaminen tapahtuu hakemusmenettelyssä, samoin kuin sitä, että sääntely on joustavaa mahdollistaen perheenjäsenten väliset keskustelut ennen nimikkeen muuttamista. Lisäksi valiokunta korostaa, että tiedot, joista käy ilmi sukupuolen vahvistaminen, ovat arkaluonteisia, minkä vuoksi niitä tulee luovuttaa vain tarkoin rajatuissa tapauksissa.  

Lapsen oikeuksien kannalta lakivaliokunta pitää olennaisena sitä, ettei lapsen oikeudellinen asema suhteessa vanhempaan muutu vanhemman vanhemmuusnimikkeen muuttamisen myötä. Tämä ei ilmene ehdotetun 5 §:n sanamuodosta, mutta se saavutetaan esitykseen sisältyvillä muilla muutosehdotuksilla. Koska vanhemmuusnimikkeen muuttamisella ei ole oikeudellisia vaikutuksia lapsen asemaan, lapselle ei myöskään ehdoteta asemaa vanhemmuusnimikkeen muuttamista koskevassa hakemusmenettelyssä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen valiokunnalla ei ole esitykseen tältä osin huomautettavaa.  

Muutoksenhaku (1. lakiehdotuksen 7 §)

Ehdotettuun lakiin sisältyy säännös siitä, että laissa tarkoitettuun päätökseen saa vaatia oikaisua ja että oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (1. lakiehdotuksen 7 §). Lisäksi oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.  

Ehdotettu säännös vastaa tavanomaista sääntelyä muutoksenhausta. Lakivaliokunnalla ei ole siihen huomauttamista.  

Siirtymäsäännökset

Hallituksen esityksessä ei ole huomioitu, miten uuden lain voimaan tullessa nykyisen lain aikana vireille tulleet sukupuolen vahvistamista koskevat hakemukset käsitellään. Valiokunta on tältä osin saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä lisäselvitystä.  

Lisäselvityksen mukaan lain tullessa voimaan hakemukselle asetetut edellytykset kevenevät. Jos ennen sukupuolen vahvistamista koskevan lain voimaantuloa tehdystä hakemuksesta ei käy ilmi henkilön oma selvitys sukupuolen kokemuksestaan, Digi- ja väestötietoviraston on hallintolain 22 §:n mukaisesti pyydettävä hakijaa täydentämään hakemustaan tai saman lain 31—33 §:n nojalla huolehdittava siitä, että sillä on käytettävissään riittävä selvitys asian ratkaisemisen kannalta olennaisista seikoista, jos selvitys on puutteellinen. Mahdollisen täydennyksen jälkeen hakemus voidaan siten ratkaista, vaikka se on tehty ennen sukupuolen vahvistamista koskevan lain voimaantuloa. Jos hakemusta ei ole ratkaistu ennen sukupuolen vahvistamista koskevan lain voimaantuloa, tulee uuden lain voimaan tultua soveltaa harkinta-aikaa, mikä voi pidentää hakemuksen käsittelyä. Lisäksi uuden lain voimaantulon jälkeen hakijan on vahvistettava hakemuksensa. 

Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että ennen uudistuksen voimaantuloa Digi- ja väestötietoviraston asiakkaita informoidaan sukupuolen vahvistamisen edellytysten ja menettelyn muuttumisesta.  

Muita huomioita

Sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä ei hallituksen esityksessä ole, että henkilö selvityksessään ilmaisee kokevansa olevansa transsukupuolinen, vaan henkilöllä voi olla muunkinlainen identiteettikokemus. Sukupuolen vahvistamista voi siten hakea myös esimerkiksi muunsukupuolinen tai intersukupuolinen henkilö.  

Vaikka mahdollisuus vahvistaa sukupuoli toiseksi ei vastaa kolmatta sukupuolimahdollisuutta, hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi lähtökohtaa siitä, että Suomen oikeusjärjestyksessä väestötietojärjestelmään rekisteröitävinä sukupuolina tunnistetaan kaksi sukupuolta. Kolmannen tai muun sukupuolen tunnustaminen vaatii siten erillisen valmistelun. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on korostettu myös intersukupuolisten lasten oikeutta keholliseen koskemattomuuteen ja itsemääräämisen turvaamista lainsäädännöllä ja pidetty valitettavana, ettei kiireettömiä, lääketieteellisesti ei-välttämättömiä intersukupuolisten lasten kehoa muokkaavia toimenpiteitä ole nyt käsiteltävällä lailla esitetty kiellettäväksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu erikseen ehdotukset intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Valiokunta kiirehtii ehdotusten jatkokäsittelyä.  

Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain muuttamisesta (7. lakiehdotus)

Hallituksen esityksen mukaan ehdotettu muutos väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain 13 §:n 1 momentin 8 kohtaan tulee voimaan 1.1.2023. Sosiaali- ja terveysministeriöltä esityksen valiokuntakäsittelyssä saadun selvityksen mukaan täytäntöönpanon vaatimien toimien vuoksi kyseinen lainkohta voi kuitenkin tulla voimaan vasta 1.1.2024. Myös ehdotetun lain 40 § on saadun selvityksen mukaan tarkoituksenmukaista tulla voimaan samana ajankohtana.  

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta esittää sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että 7. lakiehdotuksen voimaantulo porrastetaan lisäämällä voimaantulosäännökseen uusi toinen virke seuraavasti: 

Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan uusi vanhemmuusnimike lisätään myös kaikille ennen lain voimaantuloa väestötietojärjestelmään rekisteröidyille vanhemmille (s. 100). Lakivaliokunnan mukaan asiasta on perusteltua säätää siirtymäsäännöksin. Tämän vuoksi lakivaliokunta esittää sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että 7. lakiehdotuksen voimaantulosäännökseen lisätään uusi 2 momentti esimerkiksi seuraavasti: 

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 6 ja 6 a §:n muuttamisesta (9. lakiehdotus) sekä laki vanhemmuuslain 68 §:n kumoamisesta (10. lakiehdotus)

Ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan lain vanhemmuusnimikkeitä koskevaan sääntelyyn liittyen esityksessä ehdotetaan muutoksia lapsenhuoltolakiin (9. lakiehdotus) sekä vanhemmuuslain 68 §:n kumoamista (10. lakiehdotus).  

Lapsenhuoltolain 6 §:ssä säädetään huoltajista lapsen syntymän perusteella. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan lapsen vanhemmat, jotka ovat lapsen syntyessä avioliitossa keskenään, ovat kumpikin lastensa huoltajia. Jos vanhemmat eivät ole lapsen syntyessä avioliitossa keskenään, on huoltaja tällöin äiti, joka on synnyttänyt lapsen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitataan äidin sijaan siihen, joka on synnyttänyt lapsen. Saman lain 6 a §:ssä säädetään eräiden vanhemmuutta koskevien ratkaisujen vaikutuksesta lapsen huoltoon. Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteesta, jossa lapsen synnyttänyt äiti on yksin lapsensa huoltaja ja hän menee avioliittoon henkilön kanssa, jonka tämän jälkeen vahvistetaan olevan lapsen vanhempi. Myös tästä vanhemmasta tulee lapsen huoltaja, kun vanhemmuus on vahvistettu. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitataan lapsen synnyttäneen äidin sijaan lapsen synnyttäneeseen.  

Vanhemmuuslain 68 §:ssä säädetään siitä, miten kotikuntalain 2 ja 6 a §:ää sovelletaan tilanteessa, jossa lapsella on vanhemmuuslain nojalla kaksi äitiä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan kotikuntalain 2 §:ää muutettavaksi siten, että siinä viitataan lapsen äidin sijaan lapsen synnyttäneeseen (8. lakiehdotus). Lisäksi kotikuntalain 6 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitataan äidin ja isän sijaan lapsen synnyttäneeseen vanhempaan ja toiseen vanhempaan. Pykäliin ehdotettujen muutosten myötä vanhemmuuslain 68 §:n erityissääntelylle ei ole jatkossa enää tarvetta, minkä vuoksi se ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.  

Lapsenhuoltolain muutosehdotusten tarkoituksena on varmistaa, että vanhemmuusnimikkeen muuttamisella ei ole aineellisoikeudellisia vaikutuksia lapsen asemaan. Edellä vanhemmuusnimikkeen muuttamisen yhteydessä esittämäänsä viitaten lakivaliokunta pitää lakiehdotusta perusteltuna ja tarpeellisena. Valiokunnalla ei ole huomauttamista myöskään vanhemmuuslain 68 §:n kumoamiseen ottaen huomioon, mitä edellä on esitetty.  

Laki rikoslain 21 ja 22 luvun muuttamisesta (11. lakiehdotus), laki lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttamisesta (5. lakiehdotus) ja laki raskauden keskeyttämisestä annetun lain muuttamisesta (6. lakiehdotus)

Ehdotetut muutokset

Rikoslain rangaistussäännöksissä tekijäasemaa ja teon kohdetta koskevat tunnusmerkit on pääsääntöisesti kirjoitettu siten, että ne viittaavat henkilöihin yleisesti, sukupuolesta riippumatta. Lapsensurmaa (rikoslain 21 luvun 4 §), laitonta raskauden keskeyttämistä (rikoslain 22 luvun 1 ja 2 §) ja laitonta alkioon puuttumista (rikoslain 22 luvun 3 §) koskevissa rangaistussäännöksissä viitataan naiseen. Esityksessä ehdotetaan niiden muuttamista ehdotetun sukupuolen vahvistamista koskevan sääntelyn edellyttämin tavoin sukupuolineutraaleiksi. Säännösten soveltamisala ei siten ole jatkossa riippuvainen raskaana olevan tai synnyttäneen henkilön sukupuolesta. Vastaavia muutoksia ehdotetaan tehtäviksi myös mainituissa rikoslain säännöksissä viitattuun lääketieteellisestä tutkimuksesta annettuun lakiin (488/1999) sekä raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin (239/1970).  

Rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Lakivaliokunnan mukaan ehdotetut muutokset ovat perusteltuja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta.  

Muita rikosoikeudellisia kysymyksiä

Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin myös muita rikosoikeudellisia kysymyksiä liittyen muun muassa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvien viharikosten ja vihamotiivin, joka on rangaistusta koventava seikka, näyttökysymyksiin syytetyn juridisen sukupuolen takia. Pohdintaa on aiheuttanut myös ehdotetun sääntelyn suhde hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan sukupuolen lisäämistä rikoslakiin rangaistuksen koventamisperusteeksi (HE 7/2021 vp). Lisäksi pohdintaa on aiheuttanut se, voidaanko esimerkiksi henkilöä, joka on ulkoiselta olemukseltaan mies, mutta oikeudellisesti nainen, syyttää tirkistelystä tai itsensä paljastelusta naisten pukuhuoneessa, ja olisiko tällöin kyse sukupuolisiveellisuuden julkisesta loukkaamisesta tai seksuaalirikoksesta.  

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että rikoslain 6 luvun 5 §:n mukaan rangaistuksen yksi koventamisperuste on rikoksen tekeminen seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta tai esimerkiksi tähän rinnastettavasta muusta vaikuttimesta. Säännöksen soveltaminen ei edellytä sitä, että tekijän seksuaalinen suuntautuminen olisi erilainen kuin teon kohteen. Se ei myöskään edellytä, että teko tehtäisiin seksuaalivähemmistöä vastaan, vaan kyseeseen voi tulla myös rikoksen tekeminen seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta vaikuttimesta ns. seksuaalienemmistöä vastaan. Ehdotetut lainmuutokset eivät muuta oikeustilaa näiltä osin. 

Lakivaliokunta on vastikään antanut mietinnön hallituksen esityksestä, jossa ehdotetaan sukupuolen lisäämistä rangaistuksen koventamisperusteisiin (HE 7/2021 vp — LaVM 16/2022 vp). Valiokunta on puoltanut ehdotetun muutoksen hyväksymistä muuttamattomana. Kyseisessä esityksessä ehdotettu muutos on muotoiltu siten, ettei sen soveltamisala riipu tekijän tai teon kohteen sukupuolesta. Se on siten terminologisesti sukupuolineutraali ja näin ollen yhteensopiva nyt käsiteltävän esityksen kanssa. Selvyyden vuoksi valiokunta viittaa myös kyseisen hallituksen esityksen seuraaviin perusteluihin (ks. HE 7/2021 vp, s. 23): 

Sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta (rikoslain 17 luvun 21 §) säädetään rikoslain 17 luvussa, joka käsittelee rikoksia yleistä järjestystä vastaan. Säännöksen soveltamisala edellyttää, että teko on sukupuolisiveellisyyttä loukkaava ja teon on tapahduttava julkisesti. Pukuhuoneita, joihin ei ole avointa pääsyä, ei voida ongelmitta pitää tiloina, joissa riisuutuminen voitaisiin katsoa julkiseksi teoksi. Riisuuntumista ja alastomana olemista voidaan myös pitää pukuhuoneessa tavanomaisena toimintana, mikä ei ongelmitta sellaisenaan täytä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon tai pahennuksen herättämisen edellytyksiä edes tilanteessa, jossa henkilön keholliset piirteet poikkeavat sukupuolensa ns. sukupuolityypillisistä piirteistä. 

Rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksia koskeva sääntely on vastikään uudistettu. Kyseistä uudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan itsensäpaljastaminen, jossa mielihyvän saamiseksi oma sukuelin paljastetaan toiselle ilman tämän vapaaehtoista osallistumista tekoon, voi olla toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava seksuaalinen teko (ks. HE 13/2022 vp, s. 117). Tällainen teko on hallituksen esityksen perustelujen mukaan yleensä arvioitava seksuaalisena ahdisteluna (rikoslain 20 luvun 6 §), kun teko kohdistuu tiettyyn henkilöön. Yleisellä paikalla tehtynä teko voi tulla myös arvioitavaksi sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena. 

Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan myös niin sanottu tirkistely voi olla rangaistavaa seksuaalisena ahdisteluna (ks. HE 13/2022 vp, s. 118). Esitöissä esimerkkeinä mainitaan riisuutuvien tai alastomien henkilöiden epäasiallinen katseleminen yhteisessä pukeutumis- tai peseytymistilassa. Nimenomaisesti kuitenkin mainitaan, että seksuaalisena tekona ei pidetä esimerkiksi pelkästään sitä, että sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö käyttää tietylle sukupuolelle osoitettua pukeutumis- tai peseytymistilaa. Esitöiden mukaan seksuaalista ahdistelua voi olla myös toisen riisuutumisen seuraaminen salaa ovenraosta. Jos seuraaminen tapahtuu teknisellä laitteella, voi teko tulla arvioitavaksi seksuaalisen ahdistelun sijaan salakatseluna (rikoslain 24 luvun 6 §).  

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta kokoavasti toteaa, että seksuaalirikoksia koskevat säännökset sekä sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ovat sukupuolineutraaleja. Kuten rikoslain 20 luvun uudistuksen esitöissä nimenomaisesti mainitaan, seksuaalisena tekona ei pidetä pelkästään sitä, että sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö käyttää tietylle sukupuolelle osoitettua pukeutumis- tai peseytymistilaa (ks. HE 13/2022 vp, s. 118). Rangaistavuuden kannalta olennaista on teon luonne ja se, loukkaako se mahdollisesti teon kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tekijän tai teon kohteen kehollisilla sukupuolipiirteillä, oikeudellisella sukupuolella tai seksuaalisella suuntautumisella ei näin ollen ole lähtökohtaisesti merkitystä. Ehdotettu sääntely ei tuo muutosta tähän oikeustilaan.  

Laki vankeuslain muuttamisesta (12. lakiehdotus) ja laki tutkintavankeuslain muuttamisesta (13. lakiehdotus)

Ehdotetut muutokset

Vankeuslain ja tutkintavankeuslain mukaan mies- ja naisvangit tulee sijoittaa eri asuinosastoille. Esityksessä ehdotetaan sukupuolen vahvistamista koskevan sääntelyn huomioimista vankeus- ja tutkintavankeuslaissa siten, että lakeihin lisätään säännökset sukupuolensa toiseksi vahvistaneen henkilön osastosijoittelusta (12. ja 13. lakiehdotus).  

Ehdotetun pääsäännön mukaan osastosijoittelu tehdään henkilön vahvistetun sukupuolen mukaan. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos se on välttämätöntä sukupuolensa vahvistaneen tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi (12. lakiehdotuksen 5 luvun 1 § ja 13. lakiehdotuksen 3 luvun 1 §). Tällaisissa tilanteissa vanki tai tutkintavanki voidaan siten poikkeuksellisesti sijoittaa vahvistetusta sukupuolesta poiketen. Sukupuolen mukaisesta sijoittamisesta poikkeamisesta päättää ehdotetun sääntelyn mukaan asiakasarvioinnin yksikön yksikönpäällikkö tai muu Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätty asiakasarvioinnin yksikön virkamies (12. lakiehdotuksen 5 luvun 9 § ja 13. lakiehdotuksen 3 luvun 9 §) ja päätöksestä on muutoksenhakuoikeus (12. lakiehdotuksen 20 luvun 1 § ja 13. lakiehdotuksen 15 luvun 1 §). 

Lakivaliokunnan Rikosseuraamuslaitokselta saaman selvityksen mukaan Suomen vankiloissa on ollut vain yksittäisiä sukupuoltaan korjanneita henkilöitä. Tapaukset ovat siten tähän mennessä olleet harvinaisia. Tällaisten vankien sijoittaminen on perustunut kokonaisharkintaan, jossa on jo nykyisin otettu huomioon muun muassa turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Ennustetta siitä, paljonko sukupuolensa toiseksi vahvistaneista vankeja olisi jatkossa ehdotetun sääntelyn voimaantulon myötä, ei Rikosseuraamuslaitoksen mukaan voida antaa. Vankiterveydenhuollon yksikön mukaan transsukupuolisten henkilöiden lukumäärä vankiloissa todennäköisesti nousee, mutta jatkossakin kyseessä on pieni erityisryhmä.  

Lakivaliokunta pitää vankeus- ja tutkintavankeuslain täydentämistä ehdotetuilla säännöksillä tärkeänä ja nykytilaa selkeyttävänä ottaen huomioon, ettei asiasta ole nykyisin säännöksiä.  

Vahvistetusta sukupuolesta poikkeamisen edellytykset

Ehdotetuissa säännöksissä vahvistetusta sukupuolesta poikkeaminen osastosijoittelussa edellyttää välttämättömyyttä vangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi. Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa välttämättömyysedellytystä on kannatettu, mutta myös sitä matalampaa kynnystä, kuten tarpeellisuutta tai perusteltua syytä, on ehdotettu. 

Ottaen huomioon, että poikkeava osastosijoittelu puuttuu vangin itsemääräämisoikeuteen, valiokunta pitää perusteltuna, että poikkeamisen kynnys on asetettu korkealle. Valiokunta pitää ehdotettua välttämättömyysedellytystä tämän vuoksi perusteltuna. Valiokunta myös korostaa, että poikkeamista tulee arvioida konkreettisten yksittäiseen henkilöön tai henkilöihin liittyvien turvallisuusseikkojen perusteella. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi sukupuolensa toiseksi vahvistaneen henkilön rikostausta, kuten toiseen sukupuoleen kohdistuneet seksuaali- tai väkivaltarikokset. Sen sijaan pelkästään henkilön ulkoinen olemus ei ole yksin riittävä peruste poikkeamiseen. Rikosseuraamuslaitos ei myöskään arvioi sukupuolensa toiseksi vahvistamisen oikeellisuutta, vaan sijoittamisratkaisu tehdään henkilöön liittyvillä turvallisuusperusteilla. Selvyyden vuoksi valiokunta myös toteaa, että vahvistetusta sukupuolesta poikkeavan osastosijoittelun käsittelyssä tulee ottaa huomioon hallintolain säännökset, kuten 34 § asianosaisen kuulemisesta. 

Asiantuntijakuulemisissa on esitetty huolta mahdollisista väärinkäytöksistä, kuten siitä, että miesvangit voivat pyrkiä naisvankien osastolle muuttamalla oikeudellisen sukupuolensa, mikä voi vaarantaa naisvankien turvallisuuden. Valiokunta toteaa, että ehdotettu poikkeamismahdollisuus on perusteltua säätää väärinkäytösmahdollisuuksien varalle. Ehdotetulla poikkeamissäännöksellä pyritään juuri turvaamaan se, että sukupuolen toiseksi vahvistamista ei voida vankilassa käyttää esimerkiksi pyrkimyksiin häiritä naisvankeja. Muun muassa Rikosseuraamuslaitos ja Vankiterveydenhuollon yksikkö ovat asiantuntijakuulemisissa pitäneet ehdotettua sääntelyä riittävänä väärinkäytösten estämiseksi. 

Vangin sijoittelussa voidaan huomioida sukupuolen lisäksi muutkin turvallisuusnäkökohdat. Käytännössä sukupuolensa toiseksi vahvistaneiden henkilöiden asuttamisessa on joka tapauksessa kiinnitettävä erityistä huomiota osaston valvontaan, sellisijoittamiseen, toimintaan sijoittamiseen ja muihin päivittäiseen toimintaan liittyviin kysymyksiin. Tällaisilla käytännön järjestelyillä voidaan ja tulee huolehtia vankien turvallisuudesta riippumatta siitä, sijoitetaanko vanki vahvistetun sukupuolen mukaiselle osastolle vai siitä poiketen. Poikkeussäännöksen lisäksi näilläkin järjestelyillä pystytään ehkäisemään mahdollisia väärinkäytöksiä ja muita sukupuolensa toiseksi vahvistaneille tai heistä aiheutuvia turvallisuusuhkia. 

Päätösvaltataso ja muutoksenhaku

Ehdotetun sääntelyn mukaan sukupuolen mukaisesta sijoittamisesta poikkeamisesta päättää asiakasarvioinnin yksikön yksikönpäällikkö tai muu Rikosseuraamuslaitoksen työjärjestyksessä määrätty asiakasarvioinnin yksikön virkamies. Päätösvalta on tavanomaista osastosijoittelua korkeammalla, mitä lakivaliokunta pitää perusteltuna, koska kyse on vangin itsemääräämisoikeuden kannalta merkittävästä päätöksestä.  

Ehdotettu päätösvaltataso vastaa päätösvaltatasoa vangin sijoittamisesta vankilaan tai siirtämisestä. Tämä on lakivaliokunnan mukaan perusteltua ja tarkoituksenmukaista sen varmistamiseksi, että sama päätöksentekijä voi tarvittaessa päättää myös vangin sijoittamisesta sellaiseen vankilaan, jossa on osastosijoitukseen sopiva osasto. Käytännössä voi syntyä tilanteita, joissa sukupuolensa toiseksi vahvistaneen vahvistetusta sukupuolesta poikkeava osastosijoittelu voi edellyttää myös sijoitusvankilan valitsemista vahvistetusta sukupuolesta poiketen tai vangin siirtämistä toiseen vankilaan.  

Tavanomaisesta poikkeavan osastosijoittelupäätöksen merkityksen vuoksi vangin oikeusturva edellyttää, että päätöksestä on muutoksenhakuoikeus siten kuin on ehdotettu. Jos vankilasijoittelun muuttamistarve tulee esiin muutoksenhakuvaiheessa, Rikosseuraamuslaitoksen tulee tehdä päätös vankilasijoittelusta siten, että muutoksenhakutuomioistuimen määrittelemä sukupuoleen perustuva osastosijoittelu voidaan toteuttaa. 

Toimeenpano ja seuranta

Vankeus- ja tutkintavankeuslain muutosten toimivuutta ja vaikutuksia tulee jatkossa seurata ja ottaa lainmuutokset huomioon Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstön koulutuksessa. Lisäksi on tärkeää, että sukupuolensa oikeudellisesti vahvistaneet vangit huomioidaan toiminnan järjestämisessä ja kohtelussa, kuten muutkin erityisryhmät.