Perustelut
Suomen pitkään harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön ennen kaikkea YK:ssa, Etyjissä ja EU:ssa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on ollut pyrkimys pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella tavoitteena samalla ehkäistä ennalta konflikteja rauhaa tukevan diplomatian keinoin ja pitämällä huolta siitä, ettei Suomen aluetta käytetä vihamielisiin tarkoituksiin muita maita vastaan.
Sotilasliitto Natoon liittyminen kytkee Suomen aivan toisenlaiseen politiikkaan, jonka lähtökohtana on sotilaallinen voima ja ydinasepelote. Naton jäsenyys sitoo myös Suomen jatkuvaan asevarusteluun. Sotilasliiton jäsenyys sulkee pois Suomen liittymisen ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen.
Sitoutuminen Natoon tekee Suomesta osapuolen, kun Nato tai joku Nato-maa on konfliktissa Venäjän, Kiinan tai jonkun muun maan kanssa. Marinin hallitus ei lakiesityksessään arvioi lainkaan Naton strategiaan tehtyjä muutoksia, jotka vahvistavat Naton globaalia roolia ja vastakkainasettelua myös Kiinan kanssa.
Ilmastonmuutos tulee lisäämään arktisen alueen luonnonvarojen ja kulkuyhteyksien merkitystä. On vaara, että myös varustelu alueella kasvaa. Se on uhka alueen vakaudelle, alkuperäiskansoille ja ympäristölle.
Asevarustelu ja sotaharjoitukset — puhumattakaan sodista — ovat merkittävä ilmastopäästöjen ja muiden ympäristöongelmien tekijä. Asevarustelun ja sotaharjoitusten rajoittamisen pitäisi olla osa Suomenkin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.
Valitettavasti Nato-jäsenyyttä koskeneissa selvityksissä ja Marinin hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan sotilaallisen liittoutumattomuuden antamien mahdollisuuksien ja etujen arviointi.
Suomen Nato-jäsenyyttä on pohjustettu määrätietoisesti jo Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Kriittiset äänet on vaiettu tai vaiennettu, ja Ukrainan sodan myötä ilmapiiri on muuttunut kriittisiä ääniä kohtaan hyvin ahdistavaksi, jopa uhkaavaksi.
Ratkaisu Natoon hakeutumisesta tehtiin nopeasti ja kovalla kiireellä pohtimatta muita vaihtoehtoja kuin sotilaallista liittoutumista. Tosiasiassa kuitenkin juuri sotilaallinen liittoutumattomuus piti sekä Suomen ja Ruotsin konfliktien ulkopuolella myös kylmän sodan kuumimpina aikoina.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaa perustavalla tavalla koko Pohjois-Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta epävakaampaan suuntaan. Aiempi Pohjolan vakaus on varsin nopeasti muuttumassa vastakkainasetteluksi Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Yhdysvallat on lisäämässä vaikutusvaltaansa koko Pohjois-Euroopassa solmimalla kahdenväliset puolustussopimukset Norjan ohella myös Suomen, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Tämä merkitsee mm. raskaiden amerikkalaisaseiden ns. ennakkovarastointia myös Suomen ja Ruotsin alueille.
Kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaallisten keinojen käyttö on sallittua muuhun kuin oman maan puolustamiseen vain YK:n valtuuttamana. Nato ei tähän ole sitoutunut, mutta Suomen on pidettävä siitä kiinni.
Tuoko Nato-jäsenyys ja viides artikla turvan?
Marinin hallituksen ja puolustusvaliokunnan kannanotot heijastavat romantisoitua käsitystä Naton turvatakuista eli ns. viidennestä artiklasta.
Hyökkäys yhtä Naton jäsenmaata kohtaan on ylevän periaatteen mukaisesti hyökkäys kaikkia jäsenmaita kohtaan. Naton kaikki jäsenmaat puolustavat hyökkäyksen tapahtuessa toisiaan "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" periaatteen pohjalta.
Puolustusvaliokunnan lausunnon mukaan Suomi saa automaattisesti tukea muilta Nato-mailta, jos Suomeen kohdistuu hyökkäys. Käsitys on paitsi virheellinen myös vaarallinen.
Naton turvatakuut eivät ole mikään automaatti, joka varmasti takaisi edes kriisi- ja sotatilanteessa muiden jäsenmaiden tuen. Turvatakuut realisoituvat sotatilanteessa vain silloin, jos Naton johtovaltio Yhdysvallat katsoo omien etujensa vaativan sotilaallista puuttumista.
Marinin hallituksen Nato-selonteot ja Nato-lakiesitys antavat suomalaisille vääränlaisen kuvan turvallisuustakuista. Ei ole olemassa sataprosenttisia turvatakuita. Kaikki viidennen artiklan kansainväliset asiantuntijat ovat asiasta samaa mieltä.
Viides artikla, kollektiivinen puolustusvelvoite, takaa Nato-jäsenyyden kannattajien mielestä sen, että kaikki muut Nato-maat kiirehtivät hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uhrin avuksi yhteisin sotilaallisin toimin. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Eikä viides artikla myöskään tätä edes edellytä.
Marinin hallitus näyttää pitävän viidettä artiklaa absoluuttisena turvallisuustakuuna, joka nostaa hyökkäyskynnystä ja jopa estää hyökkäyksen jo ennakolta, ja jos hyökkäys kuitenkin tapahtuisi, niin Nato-maiden yhteinen sotilaallinen voima ja sotilaalliset vastatoimet riittävät pitämään huolta siitä, että hyökkääjä voitetaan. Usko perustuu Yhdysvaltain ylivoimaiseksi katsottuun asevoimaan, johon Suomikin nyt aikoo tukeutua.
Yhdysvallat itse vastusti aikoinaan sotilasliittoa perustettaessa absoluuttisia turvatakuita, koska se ei halunnut niiden kautta tulla vedetyksi muiden maiden käymiin sotiin. Yhdysvallat halusi myös pitää itsellään päätäntäoikeuden siitä, miten viidettä artiklaa tulkitaan ja käytetään.
Monet asiantuntijat katsovat, ettei viides artikla loppujen lopuksi lupaa mitään, mutta se sitoo ainakin Naton pienemmät jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia.
Aivan lähiajankin historiasta löytyy esimerkkejä siitä, että mm. viidettä artiklaa on käytetty poliittiseen kiristykseen.
Ennen Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Irakiin Yhdysvaltain Oslon-suurlähettiläs kiristi viidennellä artiklalla asemamaataan Norjaa, jotta olisi saanut sen mukaan hyökkäykseen Irakia vastaan. Tapaus aiheutti Norjassa suuren kohun, mutta Suomen media ei edes uutisoinut asiasta.
Turvatakuut eivät suojelleet edes Yhdysvaltoja hyökkäykseltä
Puolustusvaliokunnan enemmistön hyväksymässä lausunnossa väitetään, ettei yhteenkään Nato-maahan ole koskaan hyökätty liittokunnan perustamisen jälkeen vuodesta 1949. Väite ei kuitenkaan ole totta, vaikka Marinin hallitus sitä käyttää Suomen sotilaallisen liittoutumisen perusteluna.
Yhdysvaltoihin tehtiin terroristinen hyökkäys 11.9.2001, vaikka Yhdysvallat on maailman voimakkain sotilasmahti ja Naton johtava maa. Hyökkäyksen takia sotilasliitto Nato otti ensimmäistä kertaa historiassaan käyttöön ns. turvatakuut eli tukeutui perustamissopimuksensa viidenteen artiklaan.
Hyökkäys Yhdysvaltoihin aloitti terrorisminvastaisen laajamittaisen sodan, joka ulottui huomattavaan osaan maailman maista. Terrorisminvastainen sota on tähän mennessä vaatinut miljoonia uhreja.
Terrorismin vastustamisen verukkeella Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi laittomasti myös Irakiin.
Valtaosa Naton jäsenmaista osallistui joko itse Yhdysvaltain rinnalla hyökkäykseen tai tuki muuten Yhdysvaltoja. Nato instituutiona ei sitä vastoin osallistunut varsinaiseen hyökkäykseen, koska ennen kaikkea Ranska ja Saksa eivät hyväksyneet hyökkäystä.
Ovatko Nato-maat tasa-arvoisia?
Puolustusvaliokunnan lausunnon mukaan kaikki Nato-maat ovat tasa-arvoisia, koska sotilasliitto tekee päätökset yhdessä konsensusta eli yksimielisyysperiaatetta noudattaen ja jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon riippumatta jäsenen koosta tai poliittisesta, sotilaallisesta tai taloudellisesta voimasta.
Yhdysvaltojen varustelumenot ovat kuitenkin yli kaksi kertaa suuremmat kuin muiden Naton jäsenmaiden yhteenlasketut puolustusmenot. Nato-maiden puolustus nojaa monilta keskeisiltä osin Yhdysvaltojen voimavaroihin ja viime kädessä Yhdysvaltain ydinaseisiin.
Suomen Nato-jäsenyys onkin tosiasiassa sotilasliitto Yhdysvaltain kanssa.
Kukaan ei usko siihen, että Yhdysvalloilla ja Luxemburgilla olisi tosiasiassa samanlaiset oikeudet ja velvoitteet sotilasliitto Natossa. Sama koskee tietenkin myös Yhdysvaltoja ja Suomea.
Eikä näin tietenkään käytännössä myöskään ole.
Yhdysvallat on käyttänyt erilaisia menetelmiä — diplomatiaa, suostuttelua, kiristystä, uhkailua ja lahjontaa — saadakseen oman tahtonsa ajetuksi maailmanpolitiikan eri käänteissä lävitse myös Natossa.
Tosiasiassa vain isoimmat Nato-maat voivat halutessaan estää Yhdysvaltain ajamat ratkaisut. Suomi ei ole tähän kykenevä.
Suomi liittymässä Natoon ilman minkäänlaisia ehtoja
Sekä presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto että puolustusministeri Antti Kaikkonen pitävät lähtökohtana sitä, ettei Suomi aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja tai varaumia Nato-jäsenyydelle, ja tämä koskee myös ydinaseiden sijoittamista Suomeen.
Samalla kannalla on myös Marinin hallitus ja yksimielisesti. Hallituksen lakiesitys Nato-jäsenyydestä toteaa, että Suomi liittyy sotilasliiton jäseneksi "täysillä oikeuksilla ja velvollisuuksilla" eli ilman minkäänlaisia omia ehtoja ja varaumia.
Kun Norja ja Tanska liittyivät Naton jäseneksi, ne hyväksyivät joukon omia ehtoja, joilla maat sulkivat alueeltaan pois sotilasliiton pysyvät tukikohdat, ulkomaisten asevoimien pysyvän läsnäolon ja myös ydinaseet.
Suomi liittyy nyt Naton jäseneksi ja hyväksyy ilman omia rajaavia päätöksiä muiden jo aiemmin asettamat ehdot. Omaa kantaa Suomella ei ole. Miksi Suomi sitten haluaa liittyä Naton jäseneksi ilman ehtoja?
Syynä ovat neuvottelut, joita Suomi parhaillaan käy Yhdysvaltain kanssa maiden kahdenvälisestä puolustussopimuksesta. Suomen ulkopoliittinen johto pelkää, että mikä tahansa oma ehto tai varauma Nato-jäsenyyteen saattaisi olla ristiriidassa niiden velvoitteiden ja sitoumusten kanssa, joita Yhdysvallat haluaa tulevaan puolustussopimukseen sisällyttää.
Jos Yhdysvaltain ja Suomen puolustussopimus on sisällöltään samanlainen kuin Norjan vuonna 2022 solmima sopimus on, luovuttaa Suomi omia alueitaan Yhdysvaltain sotilaalliseen käyttöön ja sallii mm. raskaiden amerikkalaisaseiden varastoinnin Yhdysvaltain asevoimien tarpeita varten.
Nato-jäsenyys muuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaan — kanta ydinaseisiin on jo muuttunut
Väitteet, joiden mukaan mikään ei juuri muutu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Nato-jäsenyyden myötä, osoittavat täydellistä asiantuntemattomuutta Nato-jäsenyyden vaikutuksista.
Itse asiassa Nato-jäsenyys merkitsee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täydellistä muutosta. Ja muutos on jo alkanut, vaikka Suomi ei vielä edes ole Naton jäsen.
Suomen politiikan muutoksista ja riskeistä, joita Nato-jäsenyys tuo useita, suurin liittyy Naton niin sanottuun ydinasesateenvarjoon, jonka alle Suomi nyt on siirtymässä. Liittokunnan sotilasvoima perustuu viime kädessä ihmiskunnan historian hirvittävimpiin joukkotuhoaseisiin.
Liittoutumisen myötä Suomesta tulee rajamaa kahden ydinaseilla varustautuneen sotilaallisen mannerlaatan, Naton ja Venäjän, väliin. Suomessa ei juuri kysytä, lisääkö sotilaallinen liittoutuminen turvallisuuttamme maailmassa, jossa ydinaseilla uhkailusta on tullut arkipäivää.
Ydinaseista puhumisen arkipäiväistymisestä on varoitellut myös presidentti Sauli Niinistö.
Puhuessaan marraskuun alussa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa presidentti vakuutti, ettei Suomella ole mitään aikeita tuoda ydinaseita maaperälleen Nato-jäsenyyden oloissa.
Presidentti Niinistön ydinaselausuntojen suhteen ilo voi olla ennenaikaista, jopa perusteetonta.
Niinistön virkakausi päättyy jo alkuvuodesta 2024. Hänen antamansa vakuudet ulottuvat korkeintaan siihen saakka, jos edes sinne.
Vakuuttelut siitä, ettei Natolla ole mitään intressiä sijoittaa ydinaseita Suomen maaperälle eivät sulje pois ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Sen voi tehdä vain Suomen oma päätös.
Norjan päätös olla sallimatta ydinaseita maaperälleen koskee sekin vain rauhan aikaa, ei kriisi- ja sotatilannetta. Suomen on suljettava oma alueensa ydinaseilta sekä rauhan, kriisin että sodan aikana.
Puolustusvaliokunta linjaa, että Suomi hahmottelisi Nato-politiikkansa sisällön ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen kautta. Tämä jättäisi Suomen Nato-jäsenyyden toteuduttua Naton suurimpien jäsenmaiden käsiin avaimet päätettäessä siitä, minkälaista Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tulevaisuudessa.
Niinistön ydinasepuheiden uskottavuutta heikentää myös se, että hän kertoi vuosikausia suomalaisille, että mikäli Suomi joskus päättäisi hakea Nato-jäsenyyttä, sen hyväksymiseksi järjestettäisiin kansanäänestys.
Kansanäänestyksestä ei puhuttu enää mitään, kun Suomi päätyi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen keväällä 2022 jättämään pikavauhdilla Nato-hakemuksen. Kansalaisille ei valitettavasti annettu aiemmista lupauksista huolimatta mahdollisuutta ottaa kantaa sotilalliseen liittoutumiseen neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä.
Suomen itärajan läheisyydessä, erityisesti Kuolassa sijaitsevat Venäjän isot ydinasevoimat korostavat tarvetta välttää Suomen itärajan muodostumista kahden ydinasein varustetun sotilaallisen voiman — Naton ja Venäjän — väliseksi rajaksi.
Suomi on sitoutunut ydinaseiden leviämisen ehkäisemistä koskevaan sopimukseen eikä Suomeen saa sijoittaa ydinaseita. Nato-jäsenyydestä päätettäessä on syytä todeta selvästi, että ydinaseettomuudesta pidetään kaikissa tilanteissa kiinni, niin rauhan ja kriisin kuin muissakin oloissa. Suomi ei enää kannata YK:n ydinasekieltosopimusta.
Marinin hallitus ja Suomen ulkopoliittinen johto ovat jo aloittaneet turvallisuuspoliittisen linjan muuttamisen.
Lokakuussa 2022 Suomi äänesti YK:n yleiskokouksen istunnossa Naton jäsenmaiden rinnalla YK:n ydinasekieltosopimusta vastaan. Aiemmin Suomi pidättäytyi äänestämästä sopimuksen puolesta tai sitä vastaan. Suomi tyytyi seuraamaan prosessia, mutta sopimuksen allekirjoittajien joukkoon ei lähdetty.
Suomi ei allekirjoittanut sopimusta nimenomaan Naton painostuksen takia. Näin siis jo ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä. Nyt on menty jo pidemmälle. Lokakuussa Suomi äänesti YK:ssa ydinaseiden kieltosopimusta vastaan. Käsillä olevassa hallituksen esityksessä korostetaan, että Suomi ei ydinaseriisuntaa ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämistä koskevassa politiikassaan kyseenalaista Naton ydinasepelotetta. Mitä ydinaseriisunnasta jää silloin jäljelle?
Sotilasliitto Natolla ei ole omia ydinaseita. Sillä ei myöskään ole omaa sotilaallista voimaa tai joukkoja, vaan se nojaa käytännössä kaikessa jäsenmaiden armeijoihin.
Ydinpelotteessaan se on kokonaan Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian varassa. Naton kolmas ydinasevalta Ranska ei ole asettanut ydinaseitaan Naton käytettäväksi.
Amerikkalaisia atomiaseita on sijoitettu useisiin eurooppalaisiin Nato-valtioihin, ainakin Alankomaihin, Belgiaan, Italiaan, Saksaan ja Turkkiin. Näiden maiden ilmavoimat kykenevät myös kuljettamaan ja "saattamaan maaliin" kyseisiä joukkotuhoaseita.
Naton ydinpelote ei perustu vain tukikohtiin ja ydinohjusten sijoittamiseen niihin. Vaikka ohjussiiloja ei kaivettaisikaan Suomen maaperään, se ei sulje pois ydinaseita kantavien laivojen tai lentokoneiden vierailuja tai ylilentoja Suomen ilmatilassa.
Sotilasliiton käytäntöihin kuuluu, ettei se kiistä eikä vahvista, onko esimerkiksi sen eri Nato-valtiossa liikkuvissa laivoissa kyseisiä aseita. Nato-maat voivat myös tarjota erilaisia palveluita liittyen ydinaseita kuljettavien koneiden tai alusten saattamiseen, suojaamiseen ja puolustamiseen.
Suomen hankkima uusi hävittäjäpommittajatyyppi F-35 kykenee kantamaan ydinaseita. Yhdysvallat pitää myös muihin maihin myymiään F-35-hävittäjiä osana maan strategista ydinasejärjestelmää. Tämän takia Suomen F-35-hävittäjät ovat lenkki ketjussa, jonka toinen pää on Yhdysvaltojen ydinaseissa.
Suomi purkaa asevientikiellon Turkkiin
Nato-jäsenyyden varmentamiseksi Suomi on valmis purkamaan asevientikiellon Turkkiin. Sekä ulkoministeri Pekka Haavisto että puolustusministeri Antti Kaikkonen ovat myös näyttäneet vihreää valoa puolustusvälinehankinnoille Turkista.
Suomi rajoitti asevientiä Turkkiin vuonna 2019 Turkin Syyrian kurdialueille tekemän sotilaallisen operaation myötä. Turkki on myös viime kuukausina pommittanut kurdeja sekä Syyriassa että Irakissa, mutta Marinin hallitus on vaiennut pommituksista.
Suomi ja Ruotsi ovat muuttaneet myös suhtautumistaan ennen kaikkea Syyrian kurdijärjestöihin. Turkin kanssa tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan myötä molemmat Pohjoismaat sitoutuivat olemaan tukematta kurdijärjestöjä.
Suomi ja Ruotsi ovat myös luvanneet ottaa huomioon Turkin "turvallisuushuolet" ja pitää huolta siitä, etteivät laittomina pidetyt kurdijärjestöt voi saada enää tukea Suomesta tai Ruotsista.
Naton laittomat sodat
Sotilasliittoihin ei mennä vain vastaanottamaan muilta turvallisuutta. Suomelta edellytetään myös sitoumuksia muiden Nato-maiden "turvallisuuden takaamiseen".
Tulevaisuudessa Suomen pitää ottaa erityisesti huomioon Yhdysvaltain sotilaalliset ja suurstrategiset tavoitteet, joiden toteuttamisen keskeinen väline Euroopassa on nimenomaan Nato.
Suomi on jo lupautunut osallistumaan mm. Baltian ilmatilan sotilaalliseen valvontaan osana vuosikausia jatkunutta Nato-operaatiota, josta Suomi aikaisemmin halusi pidättäytyä.
Washingtonissa Suomelle ja Ruotsille kaavaillaan tehtäviä myös arktisen alueen sotatoimissa: Ruotsi voisi toimia ilmavoimien ja Suomi maavoimien operaatioiden alustana. Lisäksi Yhdysvallat suunnittelee, että Suomella ja Ruotsilla voisi olla rooli esimerkiksi Kaliningradin ilmapuolustuksen eliminoinnissa.
Amerikkalaiset asiantuntijat ovat jo käyneet Helsingissä esittelemässä aiheeseen liittyviä ajatuksiaan suomalaisille. Nato-jäsenyys, varsinkin kun Suomen poliittinen johto ei ole halunnut panna minkäänlaisia varauksia omien asevoimiensa toimille puhumattakaan rajoituksista pysyvien ulkomaalaisten joukkojen, Naton tukikohtien eikä edes ydinaseiden sijoittamiselle Suomeen, mahdollistaa myös sotilaalliset interventiot, hyökkäyssodat mukaan lukien.
Nato-jäsenyys ei ole puolustuksellinen ratkaisu
Naton kutsuminen puolustusliitoksi on perusteetonta — ainakin jos tarkastellaan sotilasliiton historiaa. Myös väite Nato-jäsenyydestä "pelkästään puolustuksellisena ratkaisuna" osoittaa tietämättömyyttä Naton toiminnasta ja todistaa vain puutteellisesta tutustumisesta sotilasliiton veriseen historiaan.
Nato pommitti parikymmentä vuotta sitten ensiksi Bosniaa ja myöhemmin Serbiaa tuhoten infrastruktuuria ja mm. maan energiatuotannon 90-prosenttisesti. Nato tuki myös Serbian hajottamista kohdistaen iskuja Kosovon alueella oleviin serbijoukkoihin.
Nato jatkoi pommituksia peräti 78 päivää, vaikka yksi jäsenvaltio — Kreikka — ei niitä tukenut. Naton pommituksia Kreikka ei koskaan hyväksynyt, vaikka ei pystynyt niitä estämään.
Afganistanissa Yhdysvallat soti Nato-liittolaisineen kaksikymmentä vuotta tukien samalla maan korruptoitunutta eliittiä pitkään jatkuneessa sisällissodassa. Myös Suomi osallistui Afganistan tuhoisaan sotaan Yhdysvaltain ja Naton kumppanimaana.
Libyassa Nato julisti maan ilmatilan lentokieltoalueeksi ja aloitti myöhemmin Libyan laajamittaiset pommitukset tavoitteena maan hallinnon vaihtaminen. Libyan pommituksia ja maan ajamista vielä nytkin jatkuvaan kaaokseen tuskin kukaan pitää "puolustuksellisena ratkaisuna".
Syyriassa Yhdysvallat Nato-liittolaisineen on tukenut myös jihadistien yrityksiä kaataa maan hallinto verisen sisällissodan avulla. Yhdysvallat miehittää edelleenkin osia Syyriasta ja käyttää laittomasti maan öljy- ja kaasuvarantoja.
On suorastaan lapsellista puhua siitä, että sotilasliitto Nato keskittyisi tulevaisuudessa vain "omien rajojensa sisällä olevan alueen" puolustamiseen.
Käsittelyjärjestys — enää ei tarvita määräenemmistöä Nato-jäsenyyden hyväksymiseen
Ei ole suomalaiselle demokratialle kunniaksi, että Nato-sopimuksen ratifiointia kiirehditään tehtäväksi jo ennen tulevia vaaleja — tätähän hallitus käytännössä esittää. Presidentti näyttää antavan tälle järjestelylle tukensa. Nato-jäsenyydestä ei haluta tehdä eduskuntavaalien keskustelunaihetta.
Aiemmin lähtökohtana oli, että Nato-jäsenyyden hyväksymisen pitää saada tuki myös eduskuntavaaleissa.
Jo pelkkä hallituksen lakiesityksen käsittely eduskunnassa ennen kaikkien Nato-maiden ratifiointia on mielestäni kyseenalaista. Eduskunta ei voi tietää, millaisiin myönnytyksiin valtiojohto vielä Turkin ja Unkarin ratifioinnit saadakseen on valmis myöntymään.
Presidentti Sauli Niinistö vakuutti aikaisemmin suomalaisille, että Nato-jäsenyys vaatii tuekseen määräenemmistön. Myöhemmin hän muutti tässäkin asiassa kantansa.
Nyt eduskunnassa Nato-jäsenyyden hyväksymiseen ei enää hänen mukaansa tarvita määräenemmistöä; riittää, kun enemmistö kansanedustajista tukee jäsenyyttä.
Perustuslakivaliokunta on myös tehnyt saman ratkaisun. Liittymispäätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.
Esitän, että
Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä, vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.
Suomen on ilmoitettava, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen eikä sen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, koska se merkitsisi mahdollisessa suursodassa Suomen joutumista automaattisesti eturintamavaltiona ydinaseiskujen kohteeksi.
Suomen alueelle ei pidä sijoittaa pysyvästi minkään muun maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia. Näin Suomi välttää omalta osaltaan kansainvälisen tilanteen kärjistymisestä aiheutuvat riskit ja pysyy niiden ulkopuolella.
Suomi ei salli eikä anna minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.