Yleistä
Sivistysvaliokunta toteaa, että julkisen talouden velkaantuminen sekä siitä seuraavat sopeuttamistoimet asettavat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialoille tiukat taloudelliset reunaehdot. Tasavertaisten ja laadukkaiden koulutuspalveluiden turvaaminen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen on turvattava kaikille myös vähentyvien resurssien tilanteessa. Toiminnan ja talouden sopeuttaminen toteutetaan tekemällä rakenteellisia uudistuksia ja lisäämällä koulutusjärjestelmän tuottavuutta ja tehokkuutta, erityisesti koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeella.
Hallitusohjelman mukaisesti valtionosuuksiin ei tehdä vuodelle 2018 indeksikorotusta.
Sivistysvaliokunta pitää erittäin myönteisenä sitä, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja esitetään alennettaviksi ensi vuoden alusta lukien. Uudistuksen kokonaisvaikutus on noin 70 milj. euroa. Pieni- ja keskituloisen perheen maksut alenevat ja 2. lapsen sisaralennus nostetaan 50 %:iin. Hallitus käynnistää myös kokeilun viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta yhteistyössä kuntien kanssa.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä perusopetuksen tasa-arvon vahvistamiseen ja haasteellisilla alueilla toimivien koulujen avustamiseen tarkoitettua 25 miljoonan euron lisärahoitusta. Valiokunta kannattaa uuden pedagogiikan ja uusien oppimisympäristöjen käyttöönoton vauhdittamista, koulujen kokeilu- ja kehittämistyön tukemista sekä opettajien osaamisen vahvistamista. Vuonna 2018 kärkihankerahoitusta kohdennetaan digitaaliseen osaamiseen sekä kielikokeiluihin ja taiteen perusopetuksen saavutettavuuden edistämiseen yhteensä 24 miljoonaa euroa.
Sivistysvaliokunta korostaa lukiokoulutuksen uudistamisen tärkeyttä.
Vapaan sivistystyön oppilaitokset voivat toteuttaa ensi vuodesta lähtien maahanmuuttajien uutta kotoutumiskoulutusmallia, jossa keskitytään kotoutumissuunnitelman mukaisiin luku- ja kirjoitustaidon sekä suomen/ruotsin kielen opintoihin joustavalla tavalla. Koulutuksen toteuttamiseen ohjataan 4,9 miljoonaa euroa.
Sivistysvaliokunta toteaa, että ammatillisen koulutuksen reformi tulee voimaan vuoden 2018 alussa, jolloin koulutuksen lainsäädäntö, rahoitus- ja ohjausjärjestelmät sekä tutkintojärjestelmä uudistuvat. Samassa yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle siirretään tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus ja osa tutkintoon johtamattomasta työvoimakoulutuksesta, minkä vuoksi ammatillisen koulutuksen määrärahaa lisätään opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokassa 50,7 miljoonalla eurolla. Valiokunta pitää tärkeänä, että ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpanon tukemiseen esitetään ensi vuodelle 15 miljoonan euron lisäpanostus. Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi ja osaamistarpeisiin vastaamiseksi ammatillisen koulutuksen tarjontaa lisätään 1 000 opiskelijavuodella, minkä kustannusvaikutus on 9,4 milj. euroa.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpanoa ja koulutuksen toteuttamista seurataan laajasti eduskunnan hyväksymien seurantalausumien mukaisesti.
Korkeakouluopetuksessa ja tutkimuksessa edistetään korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja kansainvälisyyttä. Yliopistojen verkostomaisen yhteistyön edistämiseen esitetään 2 miljoonan euron lisämäärärahaa ja positiivisen rakennemuutoksen alueiden korkeakoulutetun työvoiman tarpeeseen vastaamiseksi esitetään 6 miljoonan euron määrärahaa. Valiokunta pitää erittäin tarpeellisena sitä, että yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien koulutusmääriä nostetaan. Varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen kehittämiseen esitetään 5 miljoonan euron lisäystä vuodelle 2018.
Valiokunta korostaa, että myös huippututkimukseen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen panostetaan talousarvioehdotuksessa. Suomen Akatemialle esitetään määrärahavaltuutta lippulaiva-tutkimuskeskittymien toteuttamiseen 25 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Valiokunta arvioi, että lippulaivaohjelma vahvistaa suomalaisen tieteen huippuja ja tukee yhdessä innovaatioverkostojen kanssa tutkimuksen yhteiskunnallista ja talouden kasvua tukevaa vaikuttavuutta. Valiokunta korostaa myös yliopistojen muun tutkijalähtöisen tutkimuksen merkitystä innovaatiopotentiaalin kannalta.
Datahallinnan ja suurteholaskennan kehittäminen 12 miljoonalla eurolla, opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistaminen 23 miljoonalla eurolla ja luonnontieteen ja matematiikan opetuksen laadun nostaminen 5 miljoonalla eurolla vuonna 2018 ovat tarkkaan harkittuja ja kannatettavia panostuksia vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen pääomitukseen esitetään 70 miljoonaa euroa, ja ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaan panostetaan 5 miljoonaa euroa osaamistarpeisiin vastaamiseen ja alueiden työelämän kehittämiseen.
Perheellisten opiskelijoiden opintotukeen esitetään 75 euron kuukausittaista huoltajakorotusta, jota varten varataan 10 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan sisältyvien asumislisämäärärahojen tarve on vähentynyt opiskelijoiden siirryttyä 1.8.2017 alkaen pääosin yleisen asumistuen piiriin. Valiokunta korostaa tarvetta seurata asumistukiuudistuksen ja opintotukeen tehtyjen muutosten vaikutuksia erityisesti perheellisten opiskelijoiden ja yhteisessä asunnossa asuvien opiskelijoiden toimeentuloon.
Kulttuurin ja taiteen rahoitukseen esitetään ensi vuoden talousarvioon yhteensä 456,6 miljoonaa euroa, joka on 6,7 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Rahapelitoiminnan voittovarojen osuus rahoituksesta on 244,3 miljoonaa euroa, jossa on 10,7 miljoonaa euroa kasvua verrattuna tähän vuoteen. Sivistysvaliokunta esittää vakavan huolensa siitä, että taiteen ja kulttuurin rahoituksesta kasvava osuus rahoitetaan rahapelitoiminnan voittovaroista. Taiteen ja kulttuurin toimijoille on ensiarvoisen tärkeää, että toiminnan rahoitus on mahdollisimman vakaata, jolloin toimintaa voidaan suunnitella useamman vuoden tähtäimellä. Taiteelle ja kulttuurille elintärkeän valtion rahoituksen sitominen kasvavassa määrin rahapelitoiminnan tuottoihin sisältää epävarmuustekijän nimenomaan liittyen rahoitustason jatkuvuuteen.
Taiteeseen ja kulttuuriin käytettävien rahapelitoiminnan voittovarojen kasvusta 10 miljoonaa euroa irrotetaan jakamattomien voittovarojen rahastosta, ja siitä on tarkoitus käyttää miljoona euroa Kansallisteatterin Pienen näyttämön perusparannuksen suunnitteluun ja kolme miljoonaa euroa määrärahasiirtoihin työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan, josta rahoitetaan audiovisuaalisen alan kannustinjärjestelmää. Lisäksi jakamattomien voittovarojen rahastosta tehdään kuuden miljoonan euron lahjoitus Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön pääomaan. Valiokunta kannattaa näitä panostuksia.
Hallituksen kärkihankkeella parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Taiteen perusopetuksen ja muun taide- ja kulttuuritoiminnan tarjontaa lisätään ohjatulla kerhotoiminnalla ja lasten kulttuuritoiminnalla kouluissa. Prosenttitaiteen periaatetta laajennetaan muille kuin visuaalisille taiteenaloille ja kattamaan taide- ja kulttuuripalveluiden käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tähän toimintaan varataan vuodelle 2018 yhteensä 2,6 miljoonaa euroa.
Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä osana hallitusohjelman kärkihankkeita toteutettavaa Tunti liikuntaa päivässä -hanketta. Lisäksi jatketaan kokeiluja toisen asteen oppilaitoksissa. Hankkeeseen käytetään vuonna 2018 kärkihankerahoitusta 7 miljoonaa euroa.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että nuorten työpajatoimintaa ja etsivää nuorisotyötä tuetaan osana Nuorisotakuusta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanketta.
Tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille
Yleiskuva tutkimusten valossa
Sivistysvaliokunta on kuullut laajasti asiantuntijoita varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tasosta, saavutetuista oppimis- ym. tuloksista sekä näihin liittyvistä alueellisista ja muista eroista. Keskustelu oppimistulosten eroista on saanut vauhtia maamme heikentyneistä tuloksista kansainvälisessä Pisa-arvioinnissa. Suomen ajankohtaisina haasteina ovat hallituksen esityksessäkin tunnistetut trendit oppimistulosten eriytymiseen ja heikkenemiseen sekä kansainvälisesti vähäinen osallistuminen varhaiskasvatukseen.
Uusimmissa PISA 2015 -tuloksissa positiivista on se, että Suomi on edelleen osallistuvien maiden joukossa huippumaita ja sijoituksemme on edelleenkin varsin hyvä etenkin OECD-maihin verrattuna. Luonnontieteiden osaaminen oli OECD-maiden kolmanneksi parasta, ja lukutaidossa suomalaisnuoret ovat edelleen parhaiden joukossa. Aikaisemmissa PISA -tutkimuksissa todettu oppimistulosten lasku matematiikassa on jatkunut, mutta sen vauhti on hidastunut, ja lukutaidossa heikkeneminen on pysähtynyt. Maahanmuuttajataustaiset nuoret menestyvät aiempaa paremmin ja ruotsinkielisten oppilaiden osaaminen suhteessa suomenkielisiin on parantunut. Meillä on tutkimuksen mukaan yhä edelleen hyvät opettajat ja koulut, eikä koulujen ja opettajien toiminnassa näytä tulosten perusteella olevan tekijöitä, jotka selittäisivät pitkään jatkunutta osaamisen heikentymistä.
Tarkemmassa tarkastelussa ilmenee, että vaikka maamme koulujen väliset erot ovat tutkimuksen mukaan kansainvälisesti erittäin pieniä, osaamisen tasossa koulujen ääripäät näyttävät etääntyvän toisistaan. Myös huippukoulujen taso on tutkimusten mukaan laskenut Suomessa, ja esimerkiksi parhaiten menestyneiden koulujen taso luonnontieteissä on Suomessa lähes sama kuin OECD-maissa kouluissa keskimäärin. Tutkimustulokset osoittavat erityisen vahvaa laskevaa trendiä matematiikassa. Siinä pudotus osaamispisteissä vastaa noin yhden lukuvuoden opintoja. Tätä havaintoa vahvistaa myös neljäsluokkalaisilla tehty IEA:n TIMSS-tutkimus (Trends in International Mathematics and Science Study). Tutkimusten mukaan yhä suurempi osa oppilaista ei tavoita edes vähimmäisosaamista, jota jatko-opinnoissa, työelämässä tai edes arkielämässä selviytymiseen tarvitaan. Heikosti menestyvien oppilaiden osuudessa pojat ovat yliedustettuina. Saadun arvion mukaan jopa 6 000 poikaa vuosittain lähtee peruskoulusta käytännössä erittäin heikolla lukutaidolla.
Eriytymisen leimaa-antava piirre on alueellisten oppimistulosten erojen kasvu huono-osaisuuden vaikutuksesta. Vielä 1990-luvun lopulla erot kasvoivat pääsääntöisesti hyväosaisuuden korostumisella, mutta viimeisen 20 vuoden aikana erot ovat kääntyneet kasvuun erityisesti jakauman huono-osaisessa päässä. Alueiden huono-osaisuudessa korostuu kaksi kansallista periferiaa: suuret syrjäseudut, Itä- ja Pohjois-Suomi, sekä kaupunkien tihenevät huono-osaisuuden ytimet. Esimerkiksi Helsingissä koulujen oppilasalueiden välinen vaihtelu hyvä- ja huono-osaisuudessa on yhtä suurta kuin koko Suomen kuntien välinen vaihtelu. Päiväkotien ja koulujen toimintaan kohdistuu lasten moninaistuvien taustojen ja sosiaalisten ongelmien kasaantumisen kautta uudenlaisia haasteita alueilla, joilla muodostuu huono-osaisuuden paikallisia taskuja ja joille esimerkiksi yksipuolisesti keskittyy maahanmuuttajataustainen väestö.
Saman kunnan koulujen välisen eron lisäksi on tutkimuksissa havaittu myös merkittäviä osaamisen eroja koulujen sisällä luokkien välillä. Ne ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet voimakkaasti ja ovat tällä hetkellä huomattavasti suurempia kuin missään muussa Pohjoismaassa. Tätä kehitystä on selitetty muun muassa koulujen sisälle rakentuneella epävirallisella tasokurssijärjestelmällä, jossa oppilaat ohjataan suoritustasonsa mukaisesti eritasoisiin rinnakkaisluokkiin. Erilaisten erikoisluokkien oppilasvalinnoissa on painotettu oppilaiden aikaisempaa suoritustasoa ja testejä. Samalla tiukkenevien resurssien vuoksi perinteiseen saman ryhmän puitteissa tapahtuvan tuen eriyttämiseen on ollut vähemmän mahdollisuuksia. Lisäksi erityisoppilaiden integrointi tavallisiin luokkiin voi tutkimuksen mukaan olla yhtenä syynä tämän eritasoisten luokkien mallin yleistymiseen.
Kokonaiskuvan muodostamisessa on tärkeää mieltää myös ne asiakohdat, joiden osalta tutkimustulokset eivät anna yksiselitteistä vastausta syy-seuraussuhteesta.
Empiirinen tutkimus ei anna yksiselitteistä vastausta luokkakokojen ja oppimisen välisestä yhteydestä. Ryhmäkoot voivat vaihdella monestakin syystä, sillä pienillä paikkakunnilla luokat ovat helposti pieniä. Ryhmäkoon asemasta olisikin tutkijoiden mukaan pohdittava sitä, millainen pedagogiikka toimii pienessä opetusryhmässä ja millainen isossa.
Empiirisen tutkimuksen perusteella ei myöskään voi tehdä johtopäätöksiä siitä, millä tavalla koulutuksen toteutetut säästöpäätökset ovat vaikuttaneet tai miten kehittämishankkeet vaikuttavat opetuksen laatuun. Ensiksi aikajänne on aivan liian lyhyt, jotta johtopäätöksiä voisi tehdä. Toinen syy on se, että koulutusjärjestelmän muutokset eivät ole hermeettinen laboratorio, jossa voidaan kontrolloida eri muuttujia. Muutokset koskettavat jollakin tavoin kaikkia, mistä syystä ei ole "nollahypoteesiä", johon muutoksia voisi verrata. Lisäksi opetuksen laatuun vaikuttavat lukemattomat muutkin tekijät, kuten paikkakunta, opettajakunnan rakenne, oppilaat ja heidän vanhempansa sekä myös sattuma.
Sivistysvaliokunta pitää edellä todettuja tutkimustuloksia erittäin vakavina sekä henkilötasolla niille nuorille, jotka eivät yllä tarvittavalle osaamisen tasolle, että maamme osaamisvarannolle kokonaisuudessaan, kun tulevaisuuden työ ja toimiminen kansalaisyhteiskunnassa yhä enemmän vaatii monipuolista osaamista ja kykyä jatkuvasti oppia uutta. Valiokunta painottaa oppimistulosten heikkenemistrendin laaja-alaista selvittämistä ja ratkaisujen löytämistä. Sosioekonomisen taustan vaikutus heikkeneviin oppimistuloksiin on jo tutkimustuloksin vahvistettu.
Valiokunta korostaa myös perheiden sisäisten asenteiden merkitystä. Vanhempien positiivinen asenne koulutukseen ja usko koulutuksen tärkeyteen elämässä menestymisen kannalta periytyy tutkimusten mukaan lapsille.
Sivistysvaliokunta toteaa, että koulutusjärjestelmä on ainoa yhteiskunnallinen järjestelmä, joka avaa kansalaisille uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tästä syystä koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo on yhteiskunnallisena tavoitteena demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan peruspilari. Sen sijaan koulutustulosten tasa-arvo on kompleksisempi asia, sillä ihmisten välillä on eroja niin oppimisessa kuin kyvyissäkin. Koulutusjärjestelmän ei kuitenkaan tulisi pyrkiä kasvattamaan näitä eroja, vaan tasoittamaan niitä, jotta jokaisella olisi mahdollisuus päästä elämässään eteenpäin. PISA-tulokset osoittavat valitun koulutuspoliittisen linjan toimineen kohtuullisen hyvin. Siksi tätä koulutuspoliittista linjaa on edelleen järkevää noudattaa, sillä pienellä kansakunnalla ei ole varaa menettää yhtään kansalaista syrjäytymiskierteeseen.
Valiokunta korostaa, että mahdollisuuksien tasa-arvon kehittämisessä tulee jatkossa korostaa ns. heikkenevien kierteiden ja syrjäytymisen torjuntaa. Tarvitaan sosiaalipoliittisia ratkaisuja esimerkiksi lapsiperheiden köyhyyden poistamiseksi, kaupunkisuunnitteluun liittyviä toimia alueiden eriarvoistumisen estämiseksi, pitkän tähtäimen ratkaisuja koulutuksen perusrahoituksen vahvistamiseksi ja tarkkaan harkittuja näyttöön perustuvia positiivisen diskriminaation mukaisia erillisavustuksia haastavissa olosuhteissa toimivien koulujen toiminnan kehittämiseksi.
Peruskoulutus
Hallituksen Uusi peruskoulu -ohjelman tavoitteet peruskoululle ovat oppijalähtöisyys, osaavat opettajat sekä avoin ja yhteisöllinen toimintakulttuuri. Tutoropettajat tukevat pedagogiikan uudistamista, uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoa ja kollegoiden osaamisen kehittämistä.
Opetushallitus myönsi 7,5 miljoonan euron erityisavustuksen tutoropettajatoimintaan vuonna 2016. Lähes 80 % opetuksen järjestäjistä haki rahoitusta. Toiminta lähti käyntiin keväällä 2017. Syksyn 2017 meneillään olevalla hakukierroksella haettavana on noin 8 miljoonaa euroa ja lisäksi alueellista koordinaatio- ja kehittämisrahaa 1,8 miljoonaa euroa.
Ohjelmassa opettajankoulutuksen kehittämiseen ja opettajien osaamiseen suunnataan yhteensä 60 miljoonaa euroa. Kehittämisohjelman toimeenpano ja opettajankoulutuksen hankkeet käynnistyivät vuonna 2017. Toimeenpanoa tuetaan opettajankoulutusta järjestäville korkeakouluille suunnatulla 15 miljoonan euron määrärahalla.
Kieltenopetuksen varhentamista koskevaan kokeiluun haetaan hankkeita, joiden tavoitteena on löytää uudenlaisia toimintamalleja lasten varhaisen kieltenoppimisen kyvyn hyödyntämiseen, oppilaiden motivoimiseen ja sitouttamiseen. Painopisteenä on myös muu varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa tai perusopetuksessa toteutettu kielten oppimiseen ja opetukseen liittyvä toiminta, jolla tähdätään kielten oppimisen varhentamiseen ja kehittämiseen. Kärkihankkeeseen on varattu yhteensä 10 miljoonaa euroa vuosille 2017 ja 2018.
Noin neljännes Suomen kunnista osallistuu hallituksen kärkihankkeen kautta kielenopetuksen varhentamista koskeviin kokeiluihin. Tavoitteena on myös luoda hanketta tukeva valtakunnallisesti kattava täydennyskoulutusohjelma. Kärkihanke on saadun selvityksen mukaan paikallistasolla vasta alkanut. Lisäksi toteutetaan v. 2018 hallitusohjelman mukainen toisen kotimaisen kielen opetuksen kokeilu.
Hallitus päätti puolivälintarkastelussaan huhtikuussa 2017 käynnistää 19 uutta toimenpidettä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten määrän vähentämiseksi. Toimenpiteisiin kuuluu selvitys erityisopetuksen kehittämistarpeista. Selvitys toteutetaan TEAS-hankkeena, ja se koskee varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän loppuraportti (Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:34) julkaistiin syyskuussa 2017. Raportin mukaan Suomessa on noin 10 000 oppilasta, jotka tarvitsevat vuosittain vaativaa erityistä tukea oppimisen ja koulunkäynnin tueksi esi-ja peruskouluvaiheessa. Työryhmä esittää raportissaan 12 ehdotusta, joilla mm. sairaaloiden, kuntien ja kuntayhtymien sekä laitos- ja erityiskoulujen järjestämää perusopetusta ja koulunkäyntiä tulisi kehittää, jotta oppilaiden oikeudet toteutuvat tasapuolisesti koko maassa.
Sivistysvaliokunta pitää edellä todettuja hankkeita ja panostuksia erittäin tärkeinä. Valiokunta korostaa hyviksi osoittautuneiden hankkeiden, kuten tutoropettajatoiminnan, rahoituksen vakinaistamista. Valiokunta korostaa myös, että laaja hankerahoitus tulisi saada ennakoitavammaksi, pitkäkestoisemmaksi ja yksinkertaisemmin haettavaksi. Kaikissa kunnissa ei ole riittävää hallintohenkilökuntaa täyttämään osin hankalasti ymmärrettäviä hakemuksia. Hakemusmenettelyn yksinkertaistaminen lisäisi jo omalta osaltaan alueellista tasa-arvoa.
PD-määrärahan käyttö.
Niin sanotun positiivisen diskriminaation eli myönteisen erityiskohtelun määrärahan tarkoituksena on selvityksen mukaan ennaltaehkäistä sosiaalisten ongelmien kasautumista ja lisätä koulutuksellista tasa-arvoa ja sosiaalista tasapainoa eri alueiden kesken. Samalla edistetään oppilaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Positiivisesta diskriminaatiosta saadut kokemukset ovat selvityksen mukaan rohkaisevia. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on tukenut 1990-luvulta asti PD-rahoituksella heikoimmilla olevien kaupunginosien kouluja. Rahoitusta ovat saaneet koulut, jotka toimivat haastavissa olosuhteissa. Tällaisiksi on laskettu esimerkiksi alueen aikuisten matala koulutustaso tai köyhyys tai vieraskielisten oppilaiden suuri osuus. Vaikuttavuus ja tuki on ilmennyt siinä, kuinka iso osa oppilaista jatkaa opintoja heti peruskoulun jälkeen.
Vuonna 2016 tasa-arvon edistämiseksi ja opetusryhmäkokojen pienentämiseksi osoitetut valtionavustukset yhdistettiin valtion talousarviossa. Vuonna 2016 avustusta myönnettiin koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, esi- ja perusopetuksen erityisopetuksen laadun kehittämiseen, siihen liittyvään koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja opetusryhmäkoon pienentämiseen, joka sisälsi valtiovarainvaliokunnan tekemän lisäyksen.
Valtion vuoden 2016 talousarvioesityksessä oli osoitettu enintään 7 645 000 euroa avustuksina esi- ja perusopetuksen erityisopetuksen laadun kehittämiseen ja siihen liittyvään koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen sekä enintään 10 540 000 euroa koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin. Valtiovarainvaliokunnan talousarvioesitykseen tekemä lisäys oli 2 000 000 euroa, ja se koski perusopetuksen laadun parantamista.
Toimenpiteiden vaikuttavuuden lisäämiseksi yhdistettiin erityisavustus kattamaan kokonaisuutena esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistävät toimenpiteet, erityisopetuksen laadun kehittäminen, siihen liittyvä koulunkäyntiavustajien palkkaaminen ja opetusryhmäkoon pienentäminen siten, että vuosille 2016—2017 oli haettavana yhteensä enintään 20 185 000 euroa. Haku koski esi- ja perusopetusta. Talousarvioehdotuksessa vuodelle 2018 tasa-arvoavustus on yhteensä noin 30 milj. euroa.
Sivistysvaliokunta korostaa positiiviseen diskriminaatioon perustuvien avustusten tutkimuksissa todettua vaikuttavuutta. Vaikuttavuuden edelleen parantamiseksi tulee kiinnittää huomiota avustusten jakokriteereiden kokonaisvaltaiseen ja kunnianhimoiseen tarkasteluun jakopäätösten yhteydessä, jotta avustukset tosiaan saavuttavat eniten tuen tarpeessa olevat alueet, koulut ja oppilaat. Valiokunta pitää selvänä, että tuen kohdentumisen, vaikuttavuuden ja tehokkaimpien tukimuotojen kehittämisen selvittämiseksi tarvitaan vielä lisätutkimuksia. Saatujen asiantuntijalausuntojen mukaan positiiviseen diskriminaatioon perustuvia avustuksia tulee ottaa käyttöön sekä kansallisesti että paikallisesti.
Valiokunta korostaa saamansa lausuntojen perusteella, että merkittävä keino koulujen eriytymisen torjumisessa ja erityisesti heikkenevien alueiden koulujen tukemisessa on vahvistaa luottamusta omaan lähikouluun. Luottamus lähikoulun laatuun kannustaa perheitä valitsemaan oman lähikoulun ja vähentää myös asuinalueiden eriytymistä. Laadukas lähikoulu tarkoittaa sekä panostuksia koulujen pedagogisiin valmiuksiin että esimerkiksi sosiaalisiin ongelmiin ja kiusaamiseen puuttumista. Lähikoulujen merkityksen kasvattaminen vaatii kunnissa sivistystoimen ja maankäytön suunnittelun tiivistä yhteistyötä.
Valiokunnan saamat eräät toimenpide-ehdotukset.
Saaduissa asiantuntijalausunnoissa sivistysvaliokunnalle on esitetty laaja kirjo toimenpiteitä, joihin peruskoulun osalta tulisi PD-rahoituksen käytön lisäksi ryhtyä tasa-arvoisen peruskoulun takaamiseksi kaikille asuinpaikasta ja muista olosuhteista riippumatta.
Näistä on valiokunnan arvion mukaan syytä korostaa erityisesti perusopetuksen rahoitustason nostamista ja kolmiportaisen tuen rahoituksen turvaamista oppilaiden tarvetta vastaavasti. Lausunnoissa on ehdotettu tavoitteeksi, että perusopetuspanostuksissa tulisi rahoitustaso nostaa vastaamaan Pohjoismaista keskiarvoa, josta Suomi on merkittävästi jäljessä. Sivistysvaliokunta pitää tavoitteellista etenemistä tärkeänä rahoitustason nostamiseksi.
Lausunnoissa on myös korostettu, että joustavaan perusopetukseen varattu määräraha on jo pitkään ollut 6 miljoonan euron tasolla, mutta toiminnalle olisi kuitenkin laajempaakin tarvetta. Toinen keskeinen koulupudokkuutta ehkäisevä malli olisi tukiopinto-ohjaus, joka kohdistuu perusasteen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheeseen.
Osana koulujen lisäresursointia on ehdotettu eri organisaatioiden (esim. nuorisotyö, terveyspalvelut) välisen yhteistyön kehittämistä oppilaiden tukemiseksi. Kansainvälisesti ja suomalaisissa kehittämishankkeissa on saatu myös hyviä kokemuksia kouluyhteisön ja oppilaiden tukemisesta koulun henkilöstöä täydentävillä uusilla ammattilaisilla, kuten kouluihin palkattavilla oppilaiden hyvinvointiin ja aktivointiin erikoistuneilla sosiaali- ja nuorisotyön ammattilaisilla.
Keskeisiä ovat myös muutosehdotukset oppilaiden subjektiivisten oikeuksien täsmentämisestä perusopetuksen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi. Yleisestikin on esitetty, että perusopetusta koskeva lainsäädäntö on liian väljä, jotta se turvaisi oppilaalle säädettyjen oikeuksien toteutumisen ja perusopetuksen yhdenvertaisuuden koko maassa. Perusopetuslain väljät normit ja kantelujärjestelmään perustuva valvonta sekä valvovien tahojen puutteelliset toimintavaltuudet ovat antaneet aihetta muutosehdotuksiin. Valiokunta nostaa esiin näiden ehdotusten joukosta ehdotuksen Opetushallituksen laatimista opetuksen järjestäjiä sitovista laatukriteereistä. Valiokunta pitää myös erittäin huomion arvoisena sitä, että perusopetuksesta puuttuu kaikille yhteinen tavoiteoppimäärä (perusoppimäärä) eli siis hyväksytyn oppimäärän kriteerit. Jokaiselle oppilaalle tulisikin taata hyväksytyn oppimäärän takaava opetus ja sen oppimiseen tarvittava tuki. Valiokunta pitää tärkeänä, että opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus arvioivat tavoiteoppimäärän määritttelyä koskevan ehdotuksen tarkoituksenmukaisuutta ja sen toteuttamismahdollisuuksia.
Toisen asteen nivelvaiheeseen on lausuntojen valossa kohdistettava lisää tukitoimia. Nivelvaiheen ongelmat liittyvät lausuntojen mukaan laajemmin riittävän osaamisen tason saavuttamiseen ja puutteisiin koulunkäynnin kolmiportaisessa tuessa. Vahvempaa tukea tarvitsevien oppilaiden osuus on ollut kasvussa jo 1990-luvulta alkaen, eikä konkreettisesti oppilaille tarjottava tuki (esim. erityisopetus ja osa-aikainen erityisopetus) ole kuitenkaan lausuntojen mukaan vastaavasti lisääntynyt samassa suhteessa. Osin nivelvaiheen ongelmista ja osin toisen asteen keskeyttäneiden määrästä juontuu myös ehdotus oppivelvollisuuden pidentämisestä.
Rehtorien ja opettajien jaksamisen vahvistamiseen, koulun johtamisen kehittämiseen, ammatillisen kehityksen tukemiseen koulussa ja riittävällä täydennyskoulutuksella sekä yleensä opettajien tieto- ja taitopohjassa olevien tasoerojen pienentämiseen on tehty myös useita ehdotuksia. Ehdotuksissa on toivottu esimerkiksi kohdennettua täydennyskoulutusta, joka kohdistuisi eriyttämiseen ja oppilaiden tukemiseen heterogeenisessa ryhmässä. Valiokunta tiedostaa, että koulutuksen järjestäjillä on käytännössä kovin erilaiset resurssit tukea ja kehittää opettajiensa osaamista. Tämä osaltaan murentaa tasa-arvoisen perusopetuksen pohjaa, ja siihen tulee kiinnittää jatkossa erityistä huomiota.
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen tila.
Varhaiskasvatuksen järjestelmää on kehitetty koko 2000-luvun ajan vaiheittain. Hallinnonalan muutos sosiaali- ja terveyssektorilta kasvatuksen ja opetuksen alueelle sekä varhaiskasvatuksen lainsäädännön uudistaminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteineen vahvistavat varhaiskasvatuksen asemaa elinikäisen oppimisen polun ensivaiheena. Kuntien järjestämän varhaiskasvatuksen lisäksi yksityisen hoidon tuki ja kotihoidon tuki antavat perheille mahdollisuuden valita heille sopivimman tavan käyttää lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen tai hoitoon. Valiokunta pitää hyvänä, että varhaiskasvatuslaissa painottuvat lasten oikeudet ja pedagogiikka.
Kansainvälisesti katsottuna suomalainen varhaiskasvatus on korkeatasoista. Samalla kuitenkin muun muassa kuntien taloudellisen tilanteen, työllisyyden ja maantieteellisten erojen myötä varhaiskasvatuspalvelujen kehittäminen ja järjestäminen vaihtelevat. Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ja Jyväskylän yliopiston koordinoima CHILDCARE-konsortiotutkimus osoittaa, että osassa kuntia suuntaudutaan varhaiskasvatuspalveluihin investoimiseen lasten oppimispolun näkökulmasta, osassa vanhempien työssäkäyntiin liittyvien tarpeiden ja palvelujen tarjonnan näkökulmasta. Palvelujen erilaistuminen paikallisesti on yksi keskeinen kysymys laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisessa ja yhdenvertaisten palvelujen ylläpitämisessä koko maan alueella. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että väestöryhmien ja alueiden eriytymisen haasteet vaikuttavat varhaiskasvatukseen perusopetusta vastaavalla tavalla. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pyrkiä nykyistä tarkemmin tunnistamaan moninaistuvien toimintaympäristöjen haaste. Sen merkitys lasten mahdollisuuksien tasa-arvoon on monien tutkimusten mukaan jopa suurempi kuin koulun. Varhaislapsuudessa syntyneet osaamiserot jäävät usein pysyviksi kouluikään tultaessa. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on mahdollista tukea kaikkien lasten oppimista ja pienentää tulevia osaamiseroja.
Valiokunta toteaa, että varhaiskasvatuksessa alueellista segregaatiota ja siihen liittyvien resurssien allokoinnin vaikutuksia ei ole tutkittu perusopetusta vastaavasti. Tätä asiaa olisi syytä selvittää. Keskeisiä keinoja tukea varhaiskasvatuksen alueellista laatua on myös järjestelmän eriytymisen torjuminen perheiden valintoja ohjaamalla. Sillä on mahdollista ehkäistä lasten taustoista johtuvaa eriytymistä. Osaava henkilökunta ja riittävän pienet ryhmäkoot ovat keskiössä lasten saaman varhaiskasvatuksen laadun ja vanhempien luottamuksen kannalta.
Osallistuminen ja saatavuus.
Talousarvioesityksen yhtenä tavoitteena on, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä kasvaa nykyisestä. Varhaiskasvatukseen osallistumisen aste on viime vuosina noussut hieman. Vuonna 2016 noin 68,1 % väestön 1—6-vuotiaista lapsista osallistui varhaiskasvatukseen. Luku jää alle OECD-maiden sekä Pohjoismaiden keskiarvojen.
Lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen vaihtelee huomattavasti alueittain maassamme. Haasteena on mm. se, miten saadaan siihen osallistumaan ne lapset, jotka tutkimustenkin mukaan palvelusta eniten hyötyisivät. Varhaiskasvatukseen osallistumiseen liittyy myös kysymys subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta 20 tuntiin viikossa. Valiokunta kiinnittää huomiota varhaiskasvatuslain uudistamista koskevaan hallituksen esitykseen (HE 80/2015 vp) liittyvässä mietinnössään (SiVM 11/2015 vp) esittämäänsä ja eduskunnan hyväksymään lausumaan, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto laatii kokonaisarvioinnin eri uudistusten aiheuttamista vaikutuksista sekä lapsiin että perhe- ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja että tämä arviointi huomioidaan varhaiskasvatuslain uudistuksessa.
CHILDCARE-hankkeen kyselytutkimus toi esille sen, että erilaiset kotihoidontuen kuntalisän maksamisen ehdot olivat yhteydessä lasten hoitamiseen kotona. Vanhemmista suurempi osa hoiti lapsia kotona, kun kunta maksoi kotihoidon tukea nuorimmasta lapsesta ja sisaruksista sisaruslisän. Kun kotihoidon kuntalisä maksettiin vain nuorimmasta lapsesta, vanhemmat hoitivat yksivuotiastaan kotona saman verran tai vähemmän kuin kunnissa, joissa ei maksettu kotihoidon tuen kuntalisää. Kyselytutkimuksessa ilmeni myös aiempien, esimerkiksi THL:n ja Kelan tutkimusten osoittama havainto, että korkeammin koulutettujen vanhempien lapset osallistuivat useammin varhaiskasvatukseen kuin matalammin koulutettujen vanhempien lapset. Samalla yli puolet CHILDCARE-kyselyyn vastanneista, kotona lastaan hoitavista vanhemmista vastasi yhteiskunnan tuen mahdollistavan lapsen hoitamisen kotona.
Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017—2030 -selvityksessä kiinnitetään huomiota siihen, kuinka varhaiskasvatuksen piiriin saataisiin erityisesti pienituloiset perheet tai vähän koulutettujen äitien lapset, jotka tällä hetkellä jäävät sen ulkopuolelle. Valiokunta näkee tärkeänä talousarvioehdotukseen sisältyvän ehdotuksen varhaiskasvatuksen maksujen alentamisesta. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä selvittää, millä toimenpiteillä turvataan tasa-arvoinen osallistumisasteen nostaminen.
Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen lisäämiseksi valiokunnan mielestä huomiota tulee kiinnittää varhaiskasvatuksen arviointiin ja laatuun. CHILDCARE-tutkimushankkeen tuloksissa painotetaan huomion kiinnittämistä kuntien varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen sekä sen kansallisesti yhdensuuntaisiin periaatteisiin. Tutkimuksen mukaan tietoisuutta laadukkaan varhaiskasvatuksen hyödyistä alle kouluikäisille tulisi lisätä. Valiokunta toteaa, että varhaiskasvatuksen laadun kannalta on tärkeä turvata riittävä ja osaava henkilöstö. Tältäkin osin talousarvioehdotus sisältää varhaiskasvatuksen henkilöstömäärään liittyvän koulutusmäärän lisäyksen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön riittävyyttä tulee seurata tiiviisti, jotta muuttuviin tarpeisiin voidaan reagoida ajoissa.
Valiokunta näkee lasten päivähoidon lähipalveluroolin vahvistamisessa merkittäviä mahdollisuuksia. Etenkin suurissa kaupungeissa varhaiskasvatusjärjestelmän keskeisenä ongelmana on palvelun heikko saatavuus, kun päivähoitopaikkojen kysynnän kuormittumisen takia paikkaa saatetaan tarjota hyvin kaukaa kotoa ja etäältä omasta naapurustosta. Tämä heikentää kiinnittymistä omaan lähikouluun ja voi lisätä myöhemmin sen torjuntaa.
Keskeisenä keinona varhaiskasvatuksen kehittämisessä tulee tarkastella varhaiskasvatuksen nykyistä vahvempaa kytkemistä osaksi koulupolkua. Valiokunnan näkemyksen mukaan yksi keino voi olla päivähoitopaikan takaaminen lapsen oman lähikoulun oppilasalueelta samalla tavoin kuin perusopetuksessa. Uudistus toisi perheille pysyvyyttä ja lisäisi kiinnittymistä paikallisiin sosiaalisiin verkostoihin. Päivähoitopaikka lähellä kotia tukee myös tutkitusti perheiden arjen sujuvuutta, vähentää kuormittavaa kuljetustarvetta ja voi kannustaa entistä laajemmin päivähoitoon osallistumista. Tämä edesauttaa perheiden kiinnittymistä omaan lähikoulupolkuun, mikä voi osaltaan tukea positiivista kehitystä lähikouluissa ja asuinalueilla sekä antaa hyvät mahdollisuudet myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteistyölle. Tietoisuutta varhaiskasvatuksen pedagogisesta merkityksestä oppimiserojen tasaamisessa tulisi myös vahvistaa.
Varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisen erilaistuminen.
Paikallinen erilaistuminen näkyy enenevästi myös yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen sijoittumisessa ja tarjonnassa. Palvelujen tuottamisen yhtenä edellytyksenä on julkinen tuki, kuten kuntien maksamat yksityisen hoidon kuntalisät ja varhaiskasvatuksen palvelusetelit. Kaikkiin kuntiin yksityisiä palveluja ei perusteta, sillä esimerkiksi kunnan väestöpohjan ja maksukykyisen asiakaskunnan määrä ei välttämättä ole riittävä palvelujen kannattavuuden kannalta.
CHILDCARE-konsortiossa tutkitaan yksityisten päivähoitopalvelujen käyttöä. Tätä koskevat tutkimustulokset eivät kuitenkaan ole vielä käytettävissä. Hankkeessa toteutetun noin yksivuotiaiden lasten vanhemmille suunnatun kyselyn tulokset osoittivat kuitenkin, että mikäli kunnassa oli käytössä palveluseteli, yksivuotias lapsi oli useammin yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä kuin jos kunta tarjosi perheille ainoastaan yksityisen hoidon kuntalisää. Lisäksi erityisesti suurissa kunnissa korkeasti koulutetut (yliopisto, ammattikorkeakoulu, opistoaste) vanhemmat käyttivät enemmän yksityisiä varhaiskasvatuspalveluja verrattuna matalan koulutuksen omaaviin vanhempiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että esimerkiksi varhaiskasvatuslainsäädäntöä uudistettaessa turvataan eri tavoin tuotettujen palvelujen laatu ja että ne eivät johda palvelujen käytön eriarvoistumiseen.
Maksut.
Talousarvioesityksessä ehdotetaan, että pieni- ja keskituloisten sekä monilapsisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja alennetaan vuodesta 2018 alkaen syksyllä 2017 annetun hallituksen esityksen mukaisesti, ja että lisäksi käynnistetään kokeilu viisivuotiaiden lasten maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Valiokunta kannattaa esityksiä. Maksujen alentamisella tuetaan nykyistä useamman naisen siirtymistä työelämään tai sinne palaamista ja lisätään varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrää. Maksuttoman päivähoidon kokeilulla voidaan selvittää sen vaikutuksia järjestelmän vakiinnuttamiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa arvioidaan mahdollisuuksia maksuttomuuden laajentamiseksi myös 4-vuotiaisiin lapsiin, ja kiinnittää huomiota kehyspäätösesityksestä antamassaan lausunnossa todettuun tavoitteeseen (SiVL 10/2017 vp), että "pidemmällä aikajänteellä kansallisen tavoitteen tulisi olla, että siirrytään yhä enenevässä määrin kohti maksutonta osa-aikaista varhaiskasvatusta".
Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistaminen.
Varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmässä tapahtuneiden muutosten suunta on valiokunnan mielestä ollut hyvä. Kuitenkin varhaiskasvatuksen lainsäädännön jatkovalmistelu on tärkeä saattaa loppuun mahdollisimman pian. Sen valmistelun yhteydessä on syytä ottaa huomioon varhaiskasvatusta koskeva tutkimustieto sekä sen lainsäädännön ja siihen tehtyjen muutosten, kuten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen, vaikutuksia koskevien arviointien tulokset. Valmistelun yhteydessä tulee huolehtia siitä, että varhaiskasvatuksen ja lastenneuvoloiden toimiva yhteistyö turvataan.
Avoin korkeakouluopetus
Avoin korkeakouluopetus on avointa kaikille, ja siihen osallistuminen on riippumatonta esim. iästä tai aikaisemmasta koulutuksesta. Avointa korkeakouluopetusta antavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä vapaan sivistystyön oppilaitoksista kansalaisopistot, kansanopistot ja kesäyliopistot. Avoimen korkeakouluopetuksen yhteistyötä tehdään ja kehitetään esimerkiksi alueilla toimivien korkeakoulujen kesken ja vapaan sivistystyön kanssa. Kattava ja monipuolinen järjestäjäkenttä antaa hyvät mahdollisuudet koulutuksen edelleen kehittämiseksi siten, että se pystyy entistä paremmin vastaamaan muuttuviin koulutustarpeisiin.
Avoin korkeakouluopetus elinikäisen oppimisen mahdollistajana.
Avoin korkeakouluopetus toimii elinikäisen oppimisen väylänä ja toteuttaa monenlaisia tehtäviä koulutuksellisen tasa-arvon lisäämiseksi. Tavoitteet ja motiivit avoimessa korkeakoulussa opiskeluun liittyvät esimerkiksi ammatillisen osaamisen täydentämiseen, tutkinto-opiskelijaksi pyrkimiseen, yleissivistyksen kasvattamiseen tai puhtaaseen oppimisen iloon. Avoin korkeakouluopetus tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kokeilla opintoja ennen kuin oma ala ja oppilaitos löytyvät ja paikan opiskelulle silloin, kun ei ole päässyt tutkinto-opiskelijaksi haluamalleen alalle. Avoimessa korkeakoulussa suoritetut opinnot antavat koulutusohjelmalle ja korkeakoululle mahdollisuuden nähdä opiskelijan motivaatio ja valmius jatko-opintoihin ennen opiskeluoikeuden myöntämistä. Valiokunta painottaa, että avoin korkeakouluopetus osana elinikäisen oppimisen mahdollistamista tulee näkyä nykyistä paremmin korkeakoulujen strategisessa johtamisessa siten, että avoin korkeakouluopetus muotoutuu luonnolliseksi ja tärkeäksi osaksi korkeakoulujen koulutustehtävää ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
Avoimen korkeakouluopetuksen tila.
Avoimeen yliopisto-opetukseen osallistuneiden määrä on kasvanut viime vuosina: vuonna 2010 osallistujia (netto) oli 72 421, vuonna 2016 määrä oli 86 165. Avoimeen ammattikorkeakouluopetukseen osallistuneiden määrä on kasvanut nopeasti, joskin määrät jäävät vielä avoimesta yliopisto-opetuksesta: kun vuonna 2010 avoimeen ammattikorkeakouluopetukseen osallistui 9 191 henkilöä, oli osallistujamäärä vuonna 2016 jo 25 160 henkilöä. Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa toteutettiin vuonna 2014 yhteensä lähes 70 000 opetustuntia avoimen yliopiston opintoja. Tunneista kesäyliopistot tuottivat 66 %, kansanopistot 25 % ja kansalaisopistot 9 %. Opiskelijoita oli yli 110 000. Toisin kuin korkeakoulujen kohdalla vapaan sivistystyön avoimen korkeakouluopetuksen määrä on viime vuosina vähentynyt jonkin verran.
Yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaan korkeakoulut voivat järjestää tutkintojen osia sisältävää koulutusta avoimena yliopisto- tai korkeakouluopetuksena tai muutoin erillisinä opintoina. Lait antavat mahdollisuuden tarjota avointa korkeakouluopetusta, mutta eivät velvoita siihen. Avoimessa korkeakouluopetuksessa ja erillisinä opintoina suoritettavissa opinnoissa korkeakoulu myöntää omaehtoisesti koulutukseen hakeutuvalle henkilölle ajallisesti ja sisällöllisesti rajatun oikeuden suorittaa tutkintoihin kuuluvia opintoja ilman tutkinnonsuorittamisoikeutta. Opiskelijalta perittävän maksun enimmäissuuruus on 15 euroa opinto-oikeuteen kuuluvalta opintopisteeltä. Avoimessa korkeakouluopetuksessa suoritetut opintopisteet ovat korkeakoulujen rahoitusmalleissa laskennallisena kriteerinä, mutta korkeakoulut päättävät rahoituksen sisäisestä jaosta itse.
Avoimissa korkeakouluopinnoissa suoritetut opinnot vastaavat korkeakoulujen tutkintokoulutusta ja ne pääsääntöisesti luetaan hyväksi, jos opiskelija hyväksytään tutkinto-opintoihin. Haasteita edelleen voi olla, jos opinnot on suoritettu muussa kuin siinä korkeakoulussa, johon on hyväksytty tutkintoa suorittamaan. Myös korkeakoulua tai alaa vaihdettaessa on aiempien opintojen ja osaamisen tunnustamisessa vielä parannettavaa, vaikkakin uusimman opiskelijatutkimuksen (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:37) mukaan tilannetta voi pitää melko hyvänä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö tekee vielä vuonna 2017 osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tilasta arvion, jonka pohjalta määritellään mahdolliset jatkotoimet.
Ammattikorkeakoulut ovat määritelleet tutkintosäännöissään ns. polkuopintojen tai avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi siirtymisen edellytykset. Vaatimuksena on useimmiten 40—60 opintopisteen suorittaminen. Yleistä on, että avoimen väylän kautta haetaan tutkinto-ohjelmiin, joihin on hakijoita paljon muutoinkin, joten hakijasuman purkamisen välineenä avoin väylä ei toimi.
Yksi avoimen ammattikorkeakoulutuksen kehittämisen haaste on rahoitusmalli. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa avoimen ammattikorkeakoulutuksen indikaattorin osuus on 5 % sisältäen mm. erikoistumiskoulutuksen. Suoritettujen opintopisteiden arvo on laskenut, kun suoritettujen opintojen määrä on kasvanut ja samalla perusrahoituskehys on alentunut. Nykyinen rahoitusjärjestelmä ei lausuntojen mukaan ohjaa ammattikorkeakouluja riittävästi huolehtimaan sen monipuolisesta toiminnasta elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti.
Vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on avoimen korkeakouluopetuksen järjestämisessä tärkeä asema. Ne mm. lisäävät opetuksen saavutettavuutta alueellisesti ja kesäaikoina. Kun vapaan sivistystyön oppilaitos toteuttaa avoimen korkeakouluopetuksen, se järjestää koulutuksen oman lainsäädäntönsä mukaisesti ja ilmoittaa suoritteet ja kustannukset valtionosuuden perusteeksi. Toteutus perustuu korkeakoulun kanssa tehtyyn sopimukseen, jossa sovitaan mm. opetuksen järjestämisestä ja laadun varmistuksesta. Kuten muu avoin korkeakouluopetus, opetussisällöt vastaavat korkeakoulujen tutkintovaatimuksia. Vapaan sivistystyön oppilaitoksessa opiskelija maksaa avoimen yliopiston opinnoista enemmän kuin avoimessa korkeakoulussa. Jos maksut olisivat samat kuin avoimessa korkeakoulussa, todennäköisesti nykyistä useampi suorittaisi avoimia korkeakouluopintoja vapaan sivistystyön puolella. Vapaan sivistystyön opetustarjonnan kiinnostusta lisäisi myös se, että sen oppilaitoksissa suoritettujen opintojen hyväksilukua korkeakouluissa ja yliopistoissa edistettäisiin.
Kansanopistojen pitkäkestoisissa opinnoissa opiskelee vuosittain yli 6 000 opiskelijaa. Kansanopistoista yli 30 järjestää avoimen yliopiston tai korkeakoulun opintoja, ja ne tarjoavat merkittävän väylän jatko-opintoihin. Valiokunnan saaman asiantuntijalausunnon mukaan opetus- ja kulttuuriministeriössä tehdyssä valmistelussa ei ole huomioitu kansanopistojen merkitystä avoimen väylän rakentajina, vaikka tuhannet nuoret opiskelevat niissä toisen asteen ja korkeakoulun välisessä nivelvaiheessa. Opistovuoden aikana opiskelijat suorittavat keskimäärin 40—50 opintopistettä oppiaineista ja opintolinjan muista opinnoista poiketen.
Kansalaisopistoissa annetaan opetusta alueellisiin ja paikallisiin sivistystarpeisiin. Opistot ovat kaikkien saavutettavissa, joten ne tarjoavat hyvän mahdollisuuden avoimen korkeakoulun opintojen suorittamiseen sielläkin, missä esimerkiksi korkeakouluja ei ole. Toisaalta valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ilmeni, että avoimen yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö riippuu siitä, missä päin Suomea sijaitaan. Esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla, joissa koulutusmahdollisuudet ovat vähäisemmät kuin Etelä-Suomessa, yhteistyön tiivistäminen vaatii tehostamista. Ongelmana kansalaisopistojen avoimen korkeakoulun opintojen järjestämiseen on mm. se, että useat yliopistot tarjoavat avoimia yliopisto-opintoja ilman yhteistyöoppilaitoksia, ja se, että yliopistot ovat hinnoitelleet yhteistyönsä niin, että opetuksen järjestäminen kansalaisopistossa on kallista, mikä johtaa siihen, että opiskelijoilta perittävät maksut nousevat korkeiksi.
Valiokunta katsoo, että vapaan sivistystyön mahdollisuuksia toimia avoimen korkeakouluopetuksen kentällä nykyistä paremmin tulee selvittää. Valiokunta pitää tärkeänä, että edellä todetussa opetus- ja kulttuuriministeriön osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tilasta tehtävässä selvityksessä otetaan huomioon myös vapaan sivistystyön oppilaitosten antama opetus. Vapaan sivistystyön toteuttamalla avoimella korkeakouluopetuksella on osaltaan mahdollisuus purkaa hakijaruuhkaa korkeakouluihin. Tällä hetkellä suman purkamisessa kyse ei ole merkittävistä opiskelijamääristä. Vapaalla sivistystyöllä on hyvät mahdollisuudet toteuttaa avointa korkeakouluopetusta. Opintojen suosio on kuitenkin hiipunut, mihin on valiokunnan arvion mukaan vaikuttanut ainakin se, että kurssimaksuja on jouduttu nostamaan.
Avoimen korkeakouluopetuksen kehittäminen meneillään olevissa hankkeissa.
Avoin korkeakouluopetus on viime aikoina ollut esillä opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämässä valmistelutyössä, jossa pohditaan muun muassa elinikäisen oppimisen periaatteen saamista osaksi yliopistojen ja korkeakoulujen strategiaa ja sen mukaista toimintaa.
Mainitun työryhmätyön lisäksi avoin korkeakouluopetus on noussut kehittämisen kohteeksi opiskelijavalintojen uudistamisessa sekä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyössä. Vuoteen 2020 mennessä korkeakoulujen tulee uudistaa opiskelijavalintojaan siten, että todistusvalinta on pääasiallinen väylä korkeakoulutukseen. Tämän rinnalle kehitetään toissijaisia valintamenettelyjä hakeutumismahdollisuuksien varmistamiseksi erilaisissa elämäntilanteissa oleville muun muassa avoimessa korkeakouluopetuksessa suoritettujen opintojen perusteella. Niin sanottu avoin väylä on toistaiseksi ollut kapea reitti tutkinto-opiskelijaksi.
Elinikäisen oppimisen uudelleen ajattelun tarve on noussut vahvasti esiin myös kuluvan vuoden alussa käynnistyneessä korkeakoulutuksen visiotyössä. Sen tarkoituksena on tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa laadukkaan, vaikuttavan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen suomalaisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä.
Valiokunta pitää tärkeänä avoimen korkeakouluopetuksen ja joustavien opintoväylien kehittämistä korkeakouluopintoihin pääsyn nopeuttamiseksi. Jotta opiskelija voi tehdä perustellun valinnan hakeutua opiskelijaksi avoimen korkeakoulun kautta, tulee näiden reittien olla pysyviä ja strateginen osa korkeakoulun opiskelijavalintaa. Nyt näin ei yliopistoissa ole, joten valiokunta katsoo tässä olevan kehittämisen tarve. Ilman korkeakoulututkintoa olevien osalta on syytä selvittää mahdollisuutta opiskella maksuttomasti ns. avoimessa väylässä.
Opintososiaaliset edut avoimissa korkeakouluopinnoissa.
Avoimen korkeakoulun opintojen suorittamisen kannustavuutta vähentää opintososiaalisten etuuksien puuttuminen. Korkeakouluopinnoissa opintotuen saamisen edellytyksenä on opintojen päätoimisuus. Muut kuin korkeakoulututkintoon johtavat opinnot ovat päätoimisia, jos niiden laajuus on keskimäärin vähintään 5 opintopistettä opiskelukuukautta kohti. Korkeakouluopinnoissa opintotukea voi saada tutkintoon johtavien opintojen lisäksi maahanmuuttajille suunnattuihin ammattikorkeakouluopintoihin valmentaviin opintoihin ja erillisiin ammatillisiin täydennyskoulutusohjelman opintoihin. Avoimen korkeakoulun ja kesäyliopiston opintoihin opintotukea voi saada, jos opiskelijalla on tutkinnon suoritusoikeus korkeakoulussa ja opinnot kuuluvat tutkintoon. Kansanopiston opiskelija voi saada opintotukea päätoimisiin opintoihin, jos hän on kansanopiston opiskelija, mutta ei silloin, jos hän on avoimen yliopiston opiskelija.
Valiokunta pitää tärkeänä, että mahdollisuudet laajentaa oikeus opintososiaalisiin etuihin avoimien korkeakouluopintojen ajalle tutkintoon johtavia korkeakouluopintoja vastaavasti selvitetään.
Eräät taiteilijoiden toimeentuloon liittyvät kysymykset
Näyttelypalkkiojärjestelmä
Valiokunnan saamien selvitysten mukaan kuvataiteilijoiden ansiotaso on useiden viimeaikaisten tutkimusten valossa hälyttävän heikko ja kaikista ammattitaiteilijoista heikointa. Taiteen edistämiskeskuksen vuonna 2014 julkaiseman Taiteilijan asema 2010 -tutkimuksen mukaan taiteilijoiden konstruoitu mediaanitulo vuonna 2010 oli 30 000 euroa vuodessa. Kuvataiteilijoilla vastaavat tulot olivat vain 20 220 euroa. Kuvataiteilijoiden heikko toimeentulo selittyy selvityksen mukaan pitkälti rakenteellisilla syillä. Kuvataiteilija saa vain ani harvoin taiteellisesta työstään palkkaa, sillä alalta puuttuvat työllistävät rakenteet.
Sivistysvaliokunta on selvittänyt mahdollisuuksia kehittää ns. näyttelypalkkiojärjestelmää osana kuvataiteilijoiden toimeentulon kokonaisuutta. Näyttelypalkkiolla tarkoitetaan taiteilijalle näyttelyn yhteydessä maksettavaa korvausta. Näyttelypalkkiolle perusteena on lähinnä taiteilijalle näyttelyssä esillä olevien teosten valmistamiseen, näyttelyyn osallistumiseen ja sen yhteydessä tehtävään työhön liittyvän työpanoksen korvaaminen. Suomessa ei ole olemassa puitesopimusta näyttelyistä maksettavista korvauksista ja kuluista. Useimmilla museoilla on omat sopimus- ja palkkiokäytäntönsä.
Näyttelypalkkio on erotettava näyttelykorvauksesta, joka on tekijänoikeuslain 2 §:n yksinoikeuden piirissä oleva korvaus teoksen julkisesta näyttämisestä. Näyttelyjärjestäjä maksaa näyttelykorvauksen taiteilijalle tai tekijänoikeusjärjestö Kuvastolle teoksista, jotka ovat taiteilijan omistuksessa näyttelyn avautuessa. Näyttelykorvausta maksavat lähinnä museot. Galleriat eivät maksa näyttelykorvausta.
Näyttelypalkkiosopimusmallia on testattu käytännössä mm. Teollisuustaiteen Liitto Ornamon ja Designmuseon yhteistyönä (2014) sekä Suomen Taiteilijaseuran juhlanäyttelyssä (2014—2015). Ornamon pilotissa sovellettiin Ruotsin Medverkans och utställningsersättning eli MU-sopimuksen normalavtal-mallia. Ruotsin MU-sopimus on korvaus näyttelyyn osallistumisesta, suomalaisissa pilottihankkeissa käytettiin määritelmää näyttelypalkkio.
Ornamon ja Designmuseon sekä Suomen Taiteilijaseuran pilottihankkeiden jälkeen tehtiin taiteilijoille kysely, jonka mukaan ammattitaiteilijat tekevät runsaasti ilmaista työtä. Valtaosa vastaajista ilmoitti, ettei ole koskaan saanut näyttelypalkkiota (77 %), korvausta tuotantokuluista (79 %), palkkiota näyttelyn rakentamiseen ja purkuun osallistumisesta (84 %), palkkiota osallistumisesta museonäyttelyn oheisohjelmaan (75 %), kulukorvausta tositteita vastaan (57 %) tai muuta korvausta, jonka perusteita ei ole eritelty (79 %). Sen sijaan näyttelykorvaus on vakiintunut yli kahdenkymmenen vuoden ajan osaksi näyttelyiden sopimus- ja korvausjärjestelyjä, ja museoiden keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan 85 % museoista maksoi näyttelykorvauksen taiteilijan omistaman teoksen esittämisestä näyttelyissään, näistä 50 % maksoi korvauksen myös näyttelykorvauksia hallinnoivaan Kuvastoon kuulumattomille taiteilijoille. Lausunnon mukaan näyttelykorvauksia koskeva hinnoittelu johtaa vähintään edellä tarkoitetun MU-sopimuksen mukaiseen korvaustasoon.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä toimi vuonna 2015 työryhmä, joka selvitti taidenäyttelyiden järjestämiseen liittyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä. Työryhmä tarkasteli työssään niitä taidenäyttelyitä, joita järjestetään museoissa tai taidegallerioissa tai joiden järjestämistä muuten tuetaan valtion varoin.
Työryhmän teettämästä selvityksestä ilmeni, että Suomessa on olemassa hyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä Kansallisgallerian ja suurimpien muiden näyttelynjärjestäjien osalta, joskin kehittämisen varaa myös on. Työryhmä antoi loppuraportissaan Taidenäyttelyiden järjestämiseen liittyvistä sopimus- ja korvauskäytännöistä (OKM 2016:4) kehittämis- ja toimenpide-ehdotuksia. Ne liittyvät mm. museoiden sopimus- ja korvauskäytäntöihin, järjestöille ja muille organisaatioille myönnettäviin valtionavustuksiin, välittäjäportaan tukemiseen ja galleriatoimintaan ja taiteen myynnin lisäämiseen ja tiedotukseen. Työryhmän loppuraportti sisälsi myös suositukset museoille ja muille näyttelynjärjestäjille sekä taiteilijoille huomioonotettavaksi näyttelyihin liittyvistä asioista sovittaessa.
Kantavana periaatteena työryhmän tekemien kehittämisehdotusten ja toimenpide-esitysten valmistelussa oli sopimusvapaus ja kehittymisen tukeminen levittämällä hyviä käytäntöjä. Työryhmä tiedosti yhtäältä taiteilijoiden taloudelliset haasteet ja toisaalta näyttelynjärjestäjien taloudelliset reunaehdot sekä sen, että hallinnollinen pakottaminen saattaisi johtaa joidenkin näyttelynjärjestäjien osalta toiminnan lopettamiseen tai supistamiseen.
Työryhmän ehdotusten toimeenpanemiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kesäkuussa 2017 hakuun 250 000 euron määrärahan, jolla ammatillisesti ja päätoimisesti hoidetut museot, joilla on säännöllistä näyttelytoimintaa, voivat kattaa taiteilijoille näyttelynjärjestämisen yhteydessä maksettavia näyttelypalkkioita. Hakuilmoituksessa edellytettiin museoilta 30 prosentin omarahoitusosuutta. Etusijalla haussa olivat vuonna 2018 järjestettävät näyttelyt. Avustus oli rajattu taiteilijoille maksettaviin palkkioihin, eikä sitä voinut käyttää tekijänoikeuslain 2 §:n perusteella maksettavan näyttelykorvauksen maksuun eikä matka- tai kuljetuskustannusten tai teosten valmistamisesta aiheutuneiden materiaalikustannusten korvaamiseen. Avustuksen myöntämisen ehtona oli, että avustusta saavan toimijan tulee tehdä taiteilijan kanssa kirjallinen sopimus näyttelyyn osallistumisesta ja näyttelypalkkion maksamisesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriöön saapui määräaikaan mennessä 23 hakemusta, joilla haettiin yhteensä 127 075 euroa. Avustuksia koskevat päätökset tehdään syksyn 2017 aikana. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan näyttelypalkkion maksamiseen liittyvää avustuskokeilua tullaan jatkamaan useampana vuonna. Vasta sitten on mahdollista arvioida kokeilun tuloksia ja päättää uudistuksen jatkosta.
Työryhmän loppuraportin kehittämisehdotuksiin ja suosituksiin perustuen opetus- ja kulttuuriministeriö asetti kesällä 2017 hakuun myös toisen määrärahan. Sen tarkoituksena oli parantaa visuaalisen taiteen välittäjäportaan liiketoimintaosaamista ja siten taiteen myyntiä ja taiteilijoiden tulonmuodostusta. Määrärahaan tuli määräaikaan mennessä 45 hakemusta, joilla haettiin yhteensä lähes 1,7 miljoonaa euroa. Määrärahaa on jaossa noin 230 000 euroa. Määrärahaa koskevat avustuspäätökset tehdään syksyn 2017 kuluessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myös aloittanut työryhmän loppuraportin suositusten mukaisesti mm. Taiteen edistämiskeskuksen kanssa päällekkäisyyksien läpikäynnin näyttelytoimintaan myönnettävien valtionavustusten osalta.
Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että taitelijoiden työpanos näyttelyiden järjestämisessä huomioidaan tasavertaisesti muiden järjestäjäosapuolten kanssa. Tärkeää on poistaa tähän liittyviä esteitä, jotka saatujen lausuntojen mukaan usein perustuvat ennemmin asenteisiin kuin talouteen tai lainsäädäntöön. Valiokunta kannattaa näyttelypalkkioon liittyvän avustuskokeilun jatkamista useampivuotisesti. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuskokeilun jatkoa varten selvitetään syitä verraten heikosti toteutuneeseen ensimmäiseen avustushakuun, jolloin haettujen avustusten määrä oli alle puolet haettavana olevasta määrärahasta. Hakuun liittyvää tiedotusta on syytä tehostaa ja haku ajoitaa paremmin yhteensopivaksi museoiden ym. mahdollisten hakijoiden oman suunnittelu- ja budjetointiprosessin kanssa. Lisäksi on ennakkoluulottomasti arvioitava taiteilijan asemaa tässä hakumenettelyssä esimerkiksi siten, että taiteilija, jonka teoksia on tarkoitus näyttelyssä esittää, olisi tavalla tai toisella osapuoli avustuspäätöksessä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että näyttelypalkkiota koskevassa jatkovalmistelussa otetaan yhtenä ulottuvuutena huomioon näyttelyn saama muu julkinen tuki ja siihen tukeen liittyvät ehdot, joilla mahdollisesti myös voidaan edistää näyttelypalkkioiden maksamista. Maksettuja näyttelypalkkioita ja -korvauksia koskeva tilastointi tulee selkeyttää siten, että asian jatkovalmistelussa vallitsee yhteisymmärrys vallitsevasta korvaustasosta ja sovelletuista korvausperusteista. Sopimus- ja korvauskäytäntöjen kehittämisen rinnalla tulee arvioida näiden korvausten taloudellinen vaikuttavuus koko taiteilijakunnan kannalta ja pyrkiä edistämään myös muita tätä selvittäneen työryhmän toimenpidesuosituksia. Vaikutusarvioinnissa tulee tarkastella myös järjestelyjen vaikutusta museonäyttelyiden määrään ja laatuun.
Taiteilija-allianssi
Taiteilija-allianssien perusajatuksena on pienentää kuilua vakinaisesti työllistettyjen ja freelancerkentän välillä luomalla päteville freelancereille ammatillinen, taloudellinen ja sosiaalinen turvaverkko työsuhteiden muodossa. Tavoitteena on lisätä freelancerkentän mahdollisuuksia jatkuvaan ammattimaiseen työskentelyyn. Pohjoismaista taiteilija-allianssimalli on käytössä Ruotsissa ja Norjassa.
Ruotsissa toimii Teateralliansen, Dansalliansen sekä Musikalliansen. Näiden toimintaan ohjattiin Ruotsissa valtion rahaa vuonna 2016 yhteensä 88 milj. SEK (n. 9 milj. euroa). Alliansseihin palkatut näyttelijät ovat jatkuvassa työsuhteessa allianssiin. Taiteilijat ottavat virkavapaata (tjänstledigt) allianssista siksi ajaksi, kun työskentelevät muualla, ja palaavat allianssin palkkaukseen, silloin kun heillä ei ole muuta työtä. Toimintamallilla on arvioitu olevan taloudellisia, sosiaalisia ja ammatillisia hyötynäkökulmia niihin kuuluville taiteilijoille. Teatteriallianssissa on jäseniä tällä hetkellä noin 160 näyttelijää, Tanssiallianssissa on noin 80 tanssitaiteilijaa ja Musiikkiallianssissa noin 150 muusikkoa.
Norjassa on olemassa vastaava yhteinen ammattilaisten allianssi teatteritaiteen ja tanssitaiteen alalla kuin Ruotsissa, Skuespiller- og danseralliansen. Vuosien 2013—2015 pilottivaiheen jälkeen allianssin toiminta vakinaistettiin vuonna 2016. Allianssin toiminnan tukemista edellyttänyttä erityisasetusta edelsi pidempi vuoropuhelu Norjan työministeriön ja kulttuuriministeriön välillä. Toimintamallia on pidetty hyvänä tapana tukea freelance-taiteilijuutta, ja allianssille osoitettu valtionrahoitus on kasvanut viime vuosina: 6,3 milj. NOK 2014 (670 000 euroa), 14,1 milj. NOK 2017 (1,5 milj. euroa). Valtionavustuksen toimintaan myöntää Norjan kulttuuriministeriö. Norjan allianssin jäseninä on tällä hetkellä 56 taiteilijaa.
Allianssimalli tarjoaa Ruotsissa ja Norjassa taiteilija-ammatin harjoittajalle työsuhteen. Kyse ei siis ole sosiaaliturvajärjestelmään liittyvästä ratkaisusta. Työn päättyessä työ voi kuitenkin mahdollistaa esimerkiksi työttömyysturvan myöntämisen samoin ehdoin kuin muutoinkin oikeus työttömyysetuuteen työsuhteen päättyessä ratkaistaan. Järjestelmä ottaa huomioon ns. silpputyöläisten siirtymävaiheet uusiin projekteihin sekä ajoittaiset työttömyysjaksot. Korvaukset on pystytty pitämään asiallisella tasolla, eikä sosiaali- ja eläketurvaan synny merkittäviä aukkoja. Myös erilaisia jatkokoulutusmahdollisuuksia on onnistuttu sisällyttämään kokonaisuuteen.
Suomessa mallia on selvitetty 2000-luvun alussa toimineen taiteilijoiden sosiaaliturvaa, verotusta ja työllisyyttä selvittäneen TAISTO II -toimikunnan työn yhteydessä. TAISTO II -toimikunta ehdotti, että Suomessa käynnistettäisiin Ruotsin TeaterAlliansen-mallin mukainen hanke. Vastuu ehdotuksen toteuttamisesta oli taiteilijajärjestöillä yhteistyössä työministeriön kanssa.
Allianssimallin perustamisesta Suomeen on käyty vilkkaasti keskustelua taas 2010-luvulla. Työllisyystilanteen parantamiseksi ja ennen kaikkea freelancetaiteilijoiden toimeentulon varmistamiseksi Suomeen tulisi valiokunnan saaman asiantuntijalausunnon mukaan rakentaa taiteilija-allianssi, johon kuuluisivat alkuvaiheessa sekä esittävät taiteilijat (tanssijat, sirkustaiteilijat, näyttelijät, muusikot) sekä taiteellista suunnittelutyötä tekevät (ohjaajat, dramaturgit, lavastus-, puku-, valo-, video- ja äänisuunnittelijat). Allianssi tulisi rahoittaa työttömyyden hoitovaroista, sillä se pitäisi nähdä pikemminkin työllisyyttä tukevana toimintana kuin suorana taiteen tukena.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan taiteilija-allianssimallin tarkoittamien työsuhteiden käyttöönoton mahdollisuuksia Suomessa on mahdollista selvittää uudelleen taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiä tavoitteita valmistelevan opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän työn yhteydessä. Mahdollisessa jatkotyössä olisi selvityksen mukaan hyvä muodostaa näkemys työoikeudellisiin kysymyksiin (työaika, kesto, työsuhteen aikana tehdyn työn / tuotetun taiteellisen työn omistus) ja kilpailukysymyksiin (Allianssi työnantajana, toiminnan rahoitus ja kilpailukysymykset markkinoilla).
Työryhmä tullaan asettamaan lähiaikoina, ja sen työn tulee olla valmis syksyllä 2018. Työryhmän tehtäväksi tulee taide- ja taiteilijapolitiikan kehittämisen suuntaviivojen laatiminen sekä eri taiteenaloja koskevien kehittämistoimien arviointi. Samassa yhteydessä tarjoutuu mahdollisuus myös arvioida laajapohjaisesti erilaisia välittäjärakenteeseen liittyviä kehitysmahdollisuuksia.
Sivistysvaliokunta korostaa freelancetaiteilijoiden matalaa toimeentulon tasoa ja työsuhteiden, apurahakausien ja työttömyysjaksojen jatkuvaa vuorottelua. Suomen olosuhteisiin kehitetty allianssimalli voisi valiokunnan arvion mukaan tuoda osalle freelance-taiteilijoita ja muiden taiteen ammattiryhmien edustajia pysyvämmän varmuuden toimeentulosta edistäen näin merkittävästi heidän taiteen tekoaan. Tavoitellun mallin puitteissa voisivat apurahakaudet, määräaikaiset työsopimukset ja työttömyysjaksot vuorotella sujuvasti. Allianssimalli edellyttäisi muun muassa räätälöityjä työllistämistuki- ja verotusratkaisuja, jotka edistäisivät mallin toimivuutta. Malli helpottaisi ns. silpputyön tekemistä, ja se antaisi arvokasta lisätietoa ajatellen työelämän tulossa olevia merkittäviä murrosvaiheita, joiden seurauksena työsuhteiden arvioidaan laajemmin lyhenevän ja monimuotoistuvan sekä uravaihtojen yleistyvän. Valiokunta kannustaa allianssimallin kehittämiseen esimerkiksi rajattujen kokeilujen muodossa ja kiirehtii asiaa koskevan selvityksen tekoa. Valmistelutyö edellyttää hallinnonalarajat ylittävää yhteistyötä.
Nuorten urheilijoiden tukeminen
Valtiovarainvaliokunta on hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 antamassaan mietinnössä (VaVM 35/2016 vp — HE 134/2016 vp) ehdottanut hyväksyttäväksi yhteensä 965 000 euron lisäykset urheilija-apurahoihin, avustuksena URA-säätiölle ja tukena urheiluakatemioille. Ehdotukset noudattivat sivistysvaliokunnan lausunnossa (SiVL 8/2016 vp — HE 134/2016 vp) kyseisestä talousarvioehdotuksesta tarkemmin perusteltuja esityksiä. Eduskunta hyväksyi lisäykset talousarvioon.
Edellä tarkoitetut lisäykset vuodelle 2017 eivät enää sisälly käsiteltävänä olevaan hallituksen ehdotukseen talousarvioksi vuodelle 2018, eli edellisvuoden lisäyksiä on vakiintuneen tavan mukaisesti käsitelty yksivuotisina. Sivistysvaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että valtiovarainvaliokunta harkitsee näiden vuoden 2017 määrärahalisäysten, yhteismäärältään 965 000 euroa, sisällyttämistä talousarvioon vuodelle 2018.
Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan urheilijoiden sosioekonominen asema tämän hetken Suomessa asettaa suuria lisähaasteita maailman huippua tavoitteleville nuorille aikuisurheilijoille. Toisen asteen toimivan urheiluoppilaitosjärjestelmän jälkeen urheilun ja opiskelun yhdistäminen on ajankäytöllisesti ja taloudellisesti hyvin haastavaa. Opintoaikojen ja opintotuen kiristykset heikentävät mahdollisuuksia kaksoisuran toteuttamiseen. Huippua tavoittelevan urheilijan on välttämätöntä ajankäytöllisistä syistä aikatauluttaa opintojaan pidemmälle ajalle. Opintotuki kestoltaan rajoitettuna ei tällöin riitä perustoimeentuloksi.
Sivistysvaliokunta korostaa, että yksi tärkeimmistä urheilijoiden sosioekonomisen aseman tukipilareista on urheilija-apurahajärjestelmä. Urheilija-apurahan tavoitteena on luoda urheilijan ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle taloudelliset edellytykset. Apurahan merkitystä lisää se, että sitä voidaan käyttää suoraan elämisen kustannuksiin toisin kuin valmennustukia.
Valiokunta painottaa, että apurahan myöntämisessä tärkeää on tuen pitkäjänteisyys eli se, että apurahalle nousseen urheilijan tukemista voidaan arvioida useammalle vuodelle. Tämä edellyttää sitä, että apurahoihin käytettävissä oleva määräraha on ennakoitavissa, koska vuosittain tapahtuviin yllättäviin nousuihin tai laskuihin on kriteerien yhteismitallisuuden ja myöntämismenettelyjen ajoituksen vuoksi vaikeaa reagoida. Määrärahan kasvun tai laskun tulee olla riittävän pysyvä, jotta muutokset voidaan tehdä urheilijakohtaisesti arviointikriteerien pohjalta.
Apurahan hakukriteerit ovat kohtuullisen tiukat ja rajaavat sellaisenaan tiukasti hakijoiden määrää; vuonna 2017 apurahaa haki 454 ja se myönnettiin 220 urheilijalle eli 48,4 %:lle hakijoista. Vuodelle 2017 lisätyn tukisumman (500 000 euroa) turvin apurahaa sai 53 urheilijaa enemmän kuin vuonna 2016.
Valtaosa nuorista urheilijoista on Suomessa kiinnittynyt urheiluakatemioihin. Kaikkiaan urheiluakatemioissa on eri puolilla Suomea yli 12 000 urheilijaa yläkouluikäisistä nuorista urheilijoista Olympiaurheilijoihin asti. Vuonna 2017 nuorten urheilijoiden tukemiseen saatu lisäresursointi 300 000 euroa urheiluakatemioiden asiantuntijatoimintaan on pääsääntöisesti kohdennettu kärkiurheilijoille sekä potentiaalisimmille 18—22-vuotiaille urheilijoille suurimpien urheiluakatemioiden kautta. Lisäresursointi on mahdollistanut erityisesti urheilijoiden terveydenhuollon järjestämisen niin, että kustannukset urheilijalle ovat olleet erittäin maltillisia. Lisäksi urheilijalle tärkeitä lihashuollon, ravitsemuksen ja psyykkisen valmennuksen asiantuntijapalveluita on kyetty järjestämään päivittäisen valmennuksen yhteyteen. Näillä toimenpiteillä on kyetty edistämään vammojen ennaltaehkäisyä ja lisäämään terveitä harjoittelupäiviä.
Urheilijoiden ammattienedistämissäätiön (URA) tarkoituksena on edistää yhteiskuntavastuullista huippu-urheilua tukemalla urheilijoiden kaksoisuraa. Mahdollisuus apurahan saamiseen kannustaa urheilijoita suunnittelemaan opintoja ja viemään niitä eteenpäin urheilu-uran ohessa tai heti sen jälkeen. URA-apuraha on tarkoitettu myös helpottamaan urheilu-uransa loppuvaiheessa olevia urheilijoita heidän urasiirtymässään.
Eduskunnan vuodelle 2017 myöntämä korotus URA-säätiön avustukseen 165 000 euroa on tarkoittanut sitä, että lukuvuodeksi 2017—2018 apurahaa on voitu korottaa kahdesta tuhannesta kolmeen tuhanteen euroon. Tämä on kompensoinut merkittävällä tavalla korkeakoulussa opiskelevien urheilijoiden kohtaamaa opintorahan leikkausta. Tuki on suoraan parantanut opiskelijaurheilijan sosioekonomista tilannetta. Apurahan saajien määrää on myös pystytty aiempaa suuremman avustuksen ansiosta kasvattamaan noin seitsemästäkymmenestä runsaaseen sataan urheilijaan. Tämä on ollut tarpeen tilanteessa, jossa hakijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Lukuvuodelle 2017—2018 apurahaa haki 420 opiskelevaa urheilijaa.
Lukuvuodelle 2016—2017 opiskeluapurahan saaneet urheilijat edustivat neljääkymmentä eri lajia: kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja ja vammaisurheilua. Apurahan saajista 55 % oli miehiä ja 45 % naisia. Yli 60 % apurahan saajista opiskeli yliopistossa, reilu viidennes ammattikorkeakoulussa ja 15 % ammatillisessa oppilaitoksessa.
Sivistysvaliokunta korostaa voimakkaasti kaksoisuran tukemista, sillä esimerkiksi suurin osa suomalaisista maajoukkuetason urheilijoista opiskelee urheilu-uransa aikana joko toisella tai korkea-asteella. Toimeentulon ansaitseminen pelkästään urheilemalla on Suomessa mahdollista vain muutamassa lajissa sekä yksittäisille aikuisten arvokisamitalisteilIe.