Talousvaliokunta pitää valtioneuvoston kirjelmässä esitettyjä Suomen kantoja perusteltuina ja kannattaa jatkoneuvotteluissa etenemistä niiden mukaisesti.  

Talousvaliokunta toteaa, että finanssisektorin valvonnan ja kriisinratkaisun lainsäädännöllisen viitekehyksen osalta pankkiunioni on kehittynyt myönteisesti, muistuttaen kuitenkin samalla, että jäsenvaltioiden pankkisektorit ovat edelleen varsin heterogeeniset. Riskien jakamista merkitsevät lainsäädäntötoimet edellyttävät, että sääntelyn ja valvonnan käytännöt yhtenäistetään ja että pankkisektorin riskejä pystytään vähentämään.  

Pankkiunionin pääelementteihin kuuluvat tällä hetkellä yhteinen sääntökirja, valvontamekanismi, kriisinratkaisumekanismi ja kriisinratkaisurahasto sekä EVM:n viimekätinen mahdollisuus pankkien suoraan pääomittamiseen. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että pankkiunionia kehitetään edelleen sijoittajanvastuuseen perustuen ja jäsenvaltioiden ja pankkisektorin välisen kohtalonyhteyden heikentämiseen pyrkien.  

Kriisinratkaisurahasto on olennainen osa pankkiunionin kriisinratkaisumekanismia. Sen pääperiaate on, että kriisinratkaisutilanteessa laitoksen toiminnassa syntyneiden tappioiden kattaminen toteutetaan ensisijaisesti sen omistajien ja sijoittajien varoin. Tämä sijoittajanvastuun toteuttaminen (bail-in) on ennakkoedellytys kriisinratkaisurahaston käytölle. Mikäli laitoksen kriisi on niin syvä, että omistajien ja velkojien omistusten ja saamisten alaskirjaus ei riitä tappioiden kattamiseen ja laitoksen uudelleenpääomittamiseen tasolle, joka varmistaa jäljelle jäävän laitoksen toimintakyvyn, voidaan käyttää kriisinratkaisurahastoa, kuitenkin enintään 5 prosenttia laitoksen velkojen sekä omien varojen määrästä. 

Talousvaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan (TaVL 16/2017 vp — U 17/2017 vp) ottanut kantaa sijoittajanvastuun vahvistamiseen tähtäävän EU-tasoisen sääntelyn. Toistaen lausunnossa ilmaisemansa talousvaliokunta pitää tärkeänä, että bail-in-välineen käytön edellytyksiä selkeytetään ja varmistetaan, että luottolaitoksille asetetaan minimivaateet omien varojen ja alentamiskelpoisten velkojen enimmäismäärälle (MREL). Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan tätä työtä tehdään parhaillaan kriisinratkaisuneuvoston ja kansallisten kriisinratkaisuviranomaisten piirissä. 

Vuoden 2023 loppuun kestävän siirtymäajan aikana rahastoa kartutetaan luottolaitoksilta kerättävillä ennakollisilla vakausmaksuilla. Yhteisessä kriisinratkaisuasetuksessa on määritelty rahaston tavoitetasoksi siirtymäkauden päättyessä vähintään yksi prosentti kaikkien järjestelyyn osallistuvista jäsenvaltioista toimiluvan saaneiden luottolaitosten korvattavien talletusten määrästä. Nykytiedoin summa olisi noin 55 miljardia euroa. Siirtymäkauden aikana rahaston täyden tavoitetason mukainen kapasiteetti turvataan jäsenvaltioiden ja kriisinratkaisuneuvoston välisen luottolimiittisopimuksen avulla.  

Valtioneuvoston kirjelmän mukaan kriisinratkaisumekanismin toteuttamisvaihtoehdoista on jäsenvaltioiden keskuudessa erilaisia näkemyksiä. Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan tarkoituksenmukaisinta olisi nojautua jonkin jo olemassa olevan instituution rakenteisiin, uuden instituution perustamisen tai jäsenvaltioiden budjetteihin tukeutumisen sijaan. Joka tapauksessa taatakseen sääntelyn tavoitteena olevan rahoitusjärjestelmän vakauden rahaston tulisi olla riittävän suuri ja sen varat riittävän nopeasti käyttöönotettavissa. 

Kriisinratkaisusääntelystä on kaiken kaikkiaan vielä varsin vähän soveltamiskokemusta. Pankkiunionin kaikkien merkittävien luottolaitosten kattavan arvioinnin jälkeen yhteinen valvontamekanismi otettiin kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2014 ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi on saatu täysin toimintakykyiseksi vuonna 2016. Arvio siitä, mikä merkitys nyt käsillä olevilla ehdotuksilla on pankkiunionin syventämisessä, pystytään tekemään vasta myöhemmin. Elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin (BRRD) säätämisen yhteydessä tehdyissä vaikutusten arvioinneissa kuitenkin selvitettiin, kuinka kriisinratkaisumekanismi toimisi käytännössä. On arvioitu, että noin 10 prosentin suuruinen MREL-vaade kokonaisvelan määrästä ja rahasto, joka olisi suuruudeltaan yksi prosentti korvattavien talletusten määrästä, olisi riittävä sekä erittäin vakavassa finanssikriisissä syntyvien tappioiden kattamiseen että ongelmiin joutuneiden luottolaitosten uudelleenpääomittamiseen. Selvää on, että mitä tiukempi MREL-vaade on, sitä pienempi riski rahaston käyttämiselle muodostuu.  

Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että vaatimusten tasoja asetettaessa huomioidaan kuitenkin myös luottolaitosten maksukyky ja uusien maksuvelvoitteiden merkitys laitosten vakavaraisuudelle. Talousvaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessa esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan olisi tarkoituksenmukaista selvittää, kuinka takaisinmaksuaikaa pidentämällä voitaisiin lisätä luottolaitosten kykyä vastata lisämaksurasitteista ja siten edesauttaa sääntelyn tavoitteiden toteutumista. Uutta sääntelyä valmisteltaessa tai olemassa olevan normiston määräyksiä täsmennettäessä tulee pitää esillä finanssisektorin vaikutus reaalitalouteen. Vakavaraisuussääntelyn kiristyessä ja varautumiseen liittyvien maksujen lisääntyessä on väistämätöntä, että nämä luottolaitosten toiminnan reunaehdot heijastuvat myös antolainauksen ehtoihin. 

Kriisinratkaisujärjestelmän periaatteiden ja oikeutuksen kannalta on tärkeää, että varautumisjärjestely on keskipitkällä aikavälillä fiskaalisesti neutraali; toimialan tulee lopulta kattaa kaikki riskinottonsa kustannukset. Talousvaliokunta tähdentää, että yhteisen varautumisjärjestelmän mekanismeista päätettäessä tulee löytää tasapaino kriisinratkaisurahaston käyttöä koskevan päätöksentekomenettelyn ripeyden ja jäsenvaltioiden budjettisuvereniteetin välillä. Laina- ja takausjärjestelyjen muodostamien sitoumusten enimmäismäärät tulee olla selkeästi ja tarkkarajaisesti määritelty. Valtioneuvoston kirjelmässä korostuu Suomen kanta jäsenvaltioiden parlamentaarisen kontrollin tärkeydestä. Tähän yhtyen talousvaliokunta muistuttaa, että finanssikriisin aikana korostunut jäsenvaltioiden päätöksentekomenettelyjen yhteismitattomuus ja eritahtisuus tulee huomioida nyt uusia menettelyitä säädettäessä.