Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy EU:n omien varojen järjestelmästä neuvoston tekemän päätöksen, joka sisältää monivuotisen talousarvion (MFF) tulopuolen suunnitelman vuosille 2021—2027. Omien varojen päätöksen lisäksi neuvosto hyväksyi lisärahoituksen, joka liittyy elpymisvälineen kattamiseen.  

Elpymisväline rahoitetaan kokonaisuudessaan ottamalla lainaa rahoitusmarkkinoilta. Komissio hankkii lainan unionin puolesta omat varat -päätösehdotukseen sisältyvien valtuuksien perusteella. Osa näin saatavista tuloista muodostaa ulkoiset, käyttötarkoitukseensa sidotut tulot unionin talousarvioon. Nämä tulot kohdennetaan elpymisvälineeseen ja eräisiin meno-ohjelmiin sekä avustuksiin.  

Järjestelyllä on tarkoitus tukea jäsenvaltioiden talouksien elpymistä ulkoisen shokin jälkeen. Koska kysymyksessä on eittämättä poikkeuksellisella tavalla perussopimusten mukaisia EU:n jäsenvaltioiden suvereniteetin rajoja sivuava toimenpidekokonaisuus, on sen oikeutuksen ja hyväksyttävyyden kannalta pidetty olennaisena, että se on kertaluontoinen ja tarkkarajainen.  

Elpymisrahaston varat kohdennetaan jäsenvaltioiden politiikkatoimiin, joiden erityisenä tavoitteena on antaa rahoitustukea niiden elpymis- ja palautumissuunnitelmissa esitettyjen uudistusten ja investointien tavoitteiden saavuttamiseksi. Tukivälineestä myönnettävää tukea ei voi käyttää korvaamaan toistuvia kansallisia talousarviomenoja, paitsi joissakin perustelluissa tapauksissa. Elpymisrahaston varojen käytön edellytyksenä on se, että niillä edistetään samalla Euroopan neuvoston kullekin jäsenvaltiolle antamia maakohtaisia suosituksia. Elpymisrahaston pääasiallinen tarkoitus ja vaikutus kytkeytyvät näin talouden kasvua ja kestävyyttä tukeviin investointeihin.  

Kertaluonteisuus turvataan instrumenttien ja toimenpiteiden määräaikaisuudella. Tarkkarajaisuusvaatimuksen on katsottu toteutuvan valtioneuvoston eri selvitysten (E 64/2020 vp, U 27/2020 vp, VNS 6/2020 vp ja nyt käsillä oleva hallituksen esitys) mukaan siten, että budjettisuvereniteetti katsotaan turvatuksi, kun se kriteeristö ja ne elementit, joiden soveltamisella päädytään maksu- ja saanto-osuuksien laskentamalliin, on tarkkaan määritelty. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on korostunut tarve varmistaa Suomen EU-vastuiden tarkkarajaisuus. Suomen vastuiden määrää ja riskien toteutumisen todennäköisyyttä koskeva kokonaisarviointi ratkaisee, voidaanko ehdotuksia pitää perustuslain mukaisina. Perustuslakivaliokunnan tuoreen tulkintakäytännön valossa tämä kattaa myös EU-jäsenyyden kautta syntyvät taloudelliset velvoitteet (PeVL 11/2020 vp, PeVL 12/2020 vp). 

Talousvaliokunta muistuttaa, että osa näin määritellyistä jäsenvaltioiden taloudellisista vastuista on luonteeltaan toissijaisia ja ne realisoituvat vain, jos elpymisrahaston tarjoamaa lainamahdollisuutta käyttänyt valtio ei suorita takaisinmaksuohjelman mukaisia maksuja. 

Unionin uusia tuloja kartoitetaan lähivuosina erityisesti elpymisrahaston tarvitseman lainan takaisinmaksua silmällä pitäen. Uusien tulojen lähteiksi on suunniteltu jonkintyyppistä digiveroa, hiilitulleja, päästökaupan laajennusta, mahdollisesti rahoitusmarkkinoiden toimintaan kohdistuvaa uutta veroa ja osaa yhteisöveron tuotoista.  

EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeistä on löytää laajoja ja eurooppalaisten yritysten aseman turvaavia järjestelyjä; huoli siitä, että EU:n vihreän kehityksen ohjelman toimeenpano ilman hiilitulleja mahdollisesti heikentäisi eurooppalaisten yritysten kilpailuasemaa ainakin lyhyellä aikavälillä, on perusteltu. Geotaloudellisen kilpailun kiristyessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota mahdollisten hiilitullien kokonaisvaikutukseen EU:n ilmastotavoitteiden toteutumisen valossa. Kaikkien näiden toimien valmistelussa on syytä huomioida niiden vaikutukset erilaisten talouksien kykyyn rahoittaa siirtymäänsä hiilettömään talouteen.  

Elpymissuunnitelma on laadittu tilanteessa, jossa kuluvan kevään aikana talouden näkymät ovat heikentyneet vaarantaen monessa EU-valtiossa julkisen talouden liikkumavaran vaikeuttaen myös pitkän aikavälin näkymiä. Saadun selvityksen mukaan kokonaistaloudellisen finanssipoliittisen elvytyksen tarve on nykyisessä nollakorkotilanteessa normaalitilannetta painavammin perusteltavissa. Matalien korkojen ympäristössä rahapolitiikan normaali vaikutusmekanismi korkojen alenemisen myötä suurempaan yksityiseen kulutus- ja investointikysyntään ei toimi. Tehokas tapa pitää valtionlainojen korot alhaisina ja siten mahdollistaa kysyntää tukeva finanssipolitiikka on, että keskuspankki ostaa runsaasti valtionlainoja. Valtionlainojen massiiviset osto-ohjelmat tukevat inflaation nousua kohti hintavakaustavoitteen mukaista. EKP:n aseman tekee kuitenkin erityiseksi muihin keskuspankkeihin nähden se, että euroalueen valtioiden julkisen talouden tilanteet ovat hyvin erilaisia. Heikoimpien maiden lainojen suuret ostot ovat EKP:lle riski, jonka kantavat viime kädessä muiden jäsenvaltioiden keskuspankit ja edelleen valtiot. Tämän vuoksi on edullista, että heikon julkisen talouden maiden mahdollisuutta rahoittaa elvyttävää finanssipolitiikkaa akuutissa taantumassa voidaan tukea muutenkin kuin pelkästään EKP:n valtionlainaostoin.  

Kysynnän lisäämiseksi tarvitaan näin ollen ekspansiivista finanssipolitiikkaa. Yksinomaan kansallisin toimin Euroopan elpyminen kehittyisi varsin todennäköisesti hyvin eritahtisesti kasvattaen uuden finanssikriisin uhkaa ja näin vaarantaen mahdollisesti koko Euroopan taloudellisen toipumisen. Euroalueen jo entuudestaan velkaantuneille ja vaimean kasvun maille raskas lisävelkaantuminen on kuitenkin riski. Jos markkinat menettävät luottamuksen velanhoitokykyyn, epäluottamus heijastuisi uuden velan ehtoihin suhdannetta vahvistaen. Tämä tekisi pahimmillaan tyhjäksi myös tavoitellun kysyntävaikutuksen. Jos tämä ilmenisi useassa tai taloudellisesta painoarvoltaan suuressa valtiossa, uhkana voisi olla eurokriisin kaltainen tai sitä vielä vakavampi taantuma.  

Järjestelyn oikeutus ja mielekkyys kulminoituvat siihen, miten elpymisvälineestä saatava rahoitus lopulta käytetään. Elpymis- ja palautumistukivälinettä koskevan asetuksen mukaan välineestä saatavaa rahoitusta ei pääsääntöisesti tulisi käyttää juoksevien kansallisten menojen kattamiseen. Kansallisten elpymissuunnitelmien sisällöillä on siten olennainen merkitys välineen vaikuttavuudelle.  

Tukivälineen soveltamisala koskee Euroopan kannalta merkityksellisiä politiikan aloja, jotka on jäsennelty kuuteen pilariin: a) vihreä siirtymä; b) digitaalinen muutos; c) älykäs, kestävä ja osallistava kasvu, mukaan lukien taloudellinen yhteenkuuluvuus, työpaikat, tuottavuus, kilpailukyky, tutkimus, kehittäminen ja innovointi, sekä toimivat sisämarkkinat; d) sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus; e) terveys ja taloudellinen, sosiaalinen ja institutionaalinen palautumiskyky muun muassa kriisivasteen ja kriisivalmiuden parantamiseksi ja f) seuraavalle sukupolvelle suunnatut toimintapolitiikat. 

Rahoituksen saaminen perustuu asetuksen mukaisesti hankkeiden tuloksellisuuteen, jonka pitää olla mitattavissa ja todennettavissa. Jotta rahoitus toteutuu, jäsenmaiden tulee viedä hankkeet onnistuneesti päätökseen. Tämä korostaa huolellisen suunnittelun ja hankkeille määriteltyjen tavoitteiden tosiasiallisen ohjaavuuden merkitystä.  

Parhaimmillaan rahoitusta voidaan kohdentaa hankkeisiin, joilla on sekä koronakriisistä toipumista että muita politiikkatavoitteita edistävä vaikutus. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että kriteeristössä on mukana myös oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen. Tavoitteiden, valintakriteereiden ja seurannan läpinäkyvyys edistävät myös julkista keskustelua elvytysvarojen käytöstä. Talousvaliokunta muistuttaa, että eduskunta on edellyttänyt elpymispaketin Suomen kansallisen suunnitelman (VNS 6/2020 vp) käsittelyssä, että jatkotyössä varmistetaan tavoitteiden ja niiden seuraamista tukevien mittareiden toimivuus ja että ohjelman toimeenpanon valvonta järjestetään muutoinkin kattavasti ja läpinäkyvästi. (Täysistunnon PTK 12/2021 vp) 

Elvytyksen onnistuessa otetaan julkisten hankkeiden avulla käyttöön voimavaroja, jotka muuten jäisivät taloustilanteen vuoksi käyttämättä. Näin ollen elvytyshankkeet on toteutettava silloin, kun työttömyyttä ja muuta voimavarojen vajaakäyttöä esiintyy. Näin ollen siltä osin kuin varoja voidaan käyttää jo kuluvan vuoden aikana, järjestely on kiistatta suhdannetta tasaava. Vielä vuonna 2022 tilanne näyttäisi olevan samansuuntainen erityisesti työllisyyteen liittyvien indikaattoreiden perusteella, mutta ei enää tämän jälkeen (2023—).  

Varojen käytön ajallinen kohdentuminen ei kuitenkaan anna kattavaa kuvaa välineen talousvaikutuksista. Jo ennakkotieto tulevista päätöksistä lienee tukenut suotuisaa talouskehitystä vähentämällä huolia tulevaisuudesta. Lisäksi on merkillepantavaa, että suhdanteiden ajoittuminen voi eriytyä jäsenvaltioiden välillä huomattavastikin, vastaavasti kuin tartuntamäärät ja niiden hillitsemiseksi tehdyt rajoitustoimetkin. 

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan elpymispaketin myötä käynnistyvät hankkeet ja investoinnit tukevat kysyntää erityisesti niillä aloilla, jotka ovat kärsineet epidemian vaikutuksista ja joilla Suomessa on osaamista ja uusia kasvumahdollisuuksia. Vihreään siirtymään ja digitaalisuuteen perustuvan, koko EU:n laajuisen kysynnän kasvun voikin olettaa tukevan keskimääräistä enemmän suomalaisiin yrityksiin kohdistuvaa kysyntää. 

Eurokriisin aikana luotiin uudenlainen lainamuotoinen ehdollinen jäsenvaltion julkistalouden tuki, joka nojautui muiden jäsenmaiden takuuseen. Järjestely oli ehdollinen eli velvoitti tuen saajan sitoutumaan sopeutusohjelmaan, joka sisälsi tyypillisesti julkisen talouden välittömiä tasapainotustoimia (menojen leikkauksia ja verojen korotuksia) ja talouden kasvua ja siten velanhoitokykyä parantavia rakenneuudistuksia. Ehdollisuutta pidettiin tuossa yhteydessä välttämättömänä edellytyksenä. 

Näiden tilapäisten järjestelyjen rinnalle luotiin pysyvä Euroopan rahoitusvakausmekanismi EVM, jonka ohella EKP teki vielä rahapoliittisia suoria kauppoja (OMT) koskevan lupauksen, jossa se ilmoitti olevansa valmis yksittäisen jäsenmaan rajattomaan rahoittamiseen tietyissä tilanteissa, mutta tässäkin edellytettiin, että jäsenmaa sitoutuu EVM-ohjelman määrittämiin ehtoihin.  

Myös nyt käsittelyssä olevasta elvytyspaketista keskusteltaessa on nostettu esiin kysymys tuen vastikkeellisuudesta. Jos jäsenvaltion on mahdollista saada yhteisesti taatusta välineestä omaan julkistalouteensa liikkumavaraa ilman velvoitetta talouden tervehdyttämistoimiin, voi tällä olla talouksien uudistumista jarruttava vaikutus. On olemassa riski, että nyt käyttöön otettava velkaantumisinstrumentti nähdään uutena, vielä tähän saakka käyttämättömänä olleena velkaantumisvarana. Saadun asiantuntijaselvityksen perusteella tätä voidaan pitää elpymisvälineen ilmeisenä heikkoutena. 

Vastikkeettomaan tai ehdoiltaan huomattavan edulliseen tukeen liittyvää moraalikadon riskiä voidaan kuitenkin pienentää varmistamalla, että tuki kohdennetaan talouden suorituskykyä parantaviin kohteisiin, sekä vahvistamalla markkinakurin edellytyksiä pitkällä aikavälillä. Tässä yhtenä elementtinä voisi olla, että luotaisiin nykyistä uskottavampi valtioiden velkajärjestely. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on myös tuotu esille, että elpymisvälineen tukien ehdollisuudesta on tingitty, koska pääasiallinen kriisin laukaissut tekijä on sen kohteeksi joutuneista maista riippumaton. Lisäksi on korostettu brexitin jälkeisen EU:n yhtenäisyyden merkitystä tilanteessa, jossa maailman kauppa- ja sotilaspoliittinen tilanne on epävakaa myös EU:lle varsin merkityksellisillä alueilla. 

Elpymisvälineen rahoittamiseen käytettävät joukkovelkakirjat tuovat eri maturiteeteille likvidin yleiseurooppalaisen obligaatiokoron, johon jäsenvaltioiden talouskehityksen eritahtisuus vaikuttaa vain vähän. Näistä joukkolainoista voi tulla huomattavia johdannaisten kohde-etuuksia. Aiempiin yhteiseurooppalaisten instituutioiden joukkovelkakirjaemissioihin verrattuna summat ovat nyt suuria. Rahapolitiikan harjoittamisen ja joukkolainamarkkinoiden toimimisen kannalta on tärkeää, että EU-instituutioiden liikkeeseen laskemia joukkolainoja voidaan ostaa jälkimarkkinoilta EKP:n osto-ohjelmissa ja että ne ovat vakuuskelpoisia EKP:n rahoitusoperaatioissa.  

Pääomamarkkinoiden näkökulmasta komission liikkeellelaskeman joukkovelkakirjan houkuttelevuus riippuu ratkaisevasti sen yksityiskohdista suhteessa oletettuun riskitasoon. Keskeistä tässä ovat ehdot siitä, minkälaisin järjestelyin takaisinmaksunsa laiminlyövän jäsenvaltion maksuosuus täytettäisiin, ja edelleen siitä, kuinka meneteltäisiin, jos lisämaksuosuusvelvollinen valtio ei pysty tätä velvoitettaan suorittamaan. Jos joukkovelkakirjan takaajina on riittävästi sellaisia valtioita, joiden maksukykyyn — ja menettelyjen nopeuteen myös suoritushäiriötilanteissa — pääomamarkkinat luottavat kaikissa tapauksissa, voi tämän instrumentin kautta saadun rahoituksen hinta olla edullinen. On tärkeää, että jäsenvaltioiden keskinäinen mekanismi täydentävä vastuun toteuttamiseksi toistensa maksuhäiriöistä laaditaan sellaiseksi, ettei edempänä kuvattu moral hazard -ongelma välity myös lainojen takaisinmaksuun ja mahdolliseen lisämaksuosuuksien suorittamiseen.  

Tällä hetkellä näyttää epätodennäköiseltä, että jäsenvaltiot jättäisivät velvoitteensa hoitamatta. Ehdotuksen aikahorisontti, 37 vuotta, on kuitenkin huomattavan pitkä, mikä vaikeuttaa pääomamarkkinavaikutusten arviointia. Joukkovelkakirjojen ehdoissa tullaan joka tapauksessa punninneeksi markkinoiden luottamus Euroopan unionin jäsenvaltioiden tulevaisuuden maksukykyyn ja yhteiseen vastuunkantoon. 

Elpymisrahaston toiminta on enemmän kuin jäsenmaiden omien finanssipolitiikan toimien koordinaatiota: se täyttää EU-tason yhteisen finanssipolitiikan tunnusmerkistön. Yhteisesti taattujen velkakirjojen liikkeeseenlaskun avulla hankitut varat käytetään merkittävältä osin tulonsiirtoihin. Järjestely syrjäyttää tiukkaan ehdollisuuteen perustuvan kriisinhallintainstrumentin väljemmin ehdoin myönnettävillä tuilla ja lainoilla. Muodollis-juridisesti kysymys on kertaluonteisesta ratkaisusta, mutta se on ennakkotapaus. Jos aiemmin mahdottomana pidetty menettely todetaan uudella perussopimuksen tulkinnalla mahdolliseksi, on seuraava velkaantumiskerros matalamman kynnyksen takana.  

Yhteiseen velkaantumiseen sisältyy pitkällä aikavälillä sekä talouden vakauteen että maiden väliseen vastuiden jakoon liittyviä epävarmuuksia. Tämän vuoksi tarvitaan selkeät suuntaviivat jäsenvaltioiden velvoitteiden kehittymisestä akuutin kriisin väistyttyä ja mahdollisuus nykyistä voimakkaammin ohjata jäsenmaiden taloudenpitoa. Ellei näin tehdä, on riski, että samalla kun elpymisrahasto vakauttaa EU-alueen talouskehitystä lähivuosina, se johtaa pitkällä aikavälillä epäsymmetriseen fiskaaliunioniin, jossa julkinen velka kasvaa ja päätöksenteko on vailla sellaista ehdollisuutta, joka varmistaisi varojen tehokkaan käytön ja kohentaisi alueen taloudellista suorituskykyä.  

Taloudellinen liikkumavara on tärkeä myös uusien shokkien sietokyvyn ja huoltovarmuuden turvaamiskyvyn kannalta. Taloudellinen suorituskyky parantaa unionin kykyä turvata kansalaisilleen vakaat elinolosuhteet myös poikkeuksellisissa oloissa.  

Ehdotetun Next Generation EU -kokonaisuuden taloudellinen tarkoituksenmukaisuuspunninta Suomen kannalta riippuu olennaisesti siitä, mitä oletetaan tapahtuvan, jos Suomi ei osallistuisi siihen. Prosessin tässä vaiheessa ei ole mahdollista vaikuttaa sopimuksen sisältöön, vaan kysymys on ehdotetun järjestelyn hyväksymisestä tai torjumisesta.  

Jos elpymisrahasto syntyisi, mutta Suomi jättäytyisi siitä pois, Suomen asema tulevissa neuvotteluissa voisi vaikeutua. Jos elpymisrahastoa ei synny ja seurauksena on laaja EU:n laajuinen talouden kriisi, voitaneen pitää jokseenkin varmana, että kielteiset vaikutukset Suomelle ovat niin suuria, että ne ohittaisivat Suomen arvioidun nettomaksuosuuden määrän. Kuten talousvaliokunta on aiemmassa lausunnossaan (TaVL 15/2020 vp — E 64/2020 vp) todennut, Suomi on avoin, vientivetoinen, pieni talous, jolla on tiivis taloudellinen kohtalonyhteys muun Euroopan kanssa. Suomella on siten taloudellinen intressi olla mukana ehdotetun kaltaisessa järjestelyssä. 

Tarkoituksenmukaisesti kohdennettuna ja ajoitettuna elpymisrahaston varat voivat toimia vipuna suomalaisille kasvuyrityksille ja yritysten sellaisille uusille avauksille, joilla edistetään vihreää siirtymää ja digitaalisia toimintatapoja ja jotka olisivat muutoin tässä vaiheessa jääneet toteutumatta. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että resursseja kohdennetaan erityisesti tutkimukseen ja kehitystoimintaan. Talousvaliokunta korostaa, että erityisesti hankkeet, jotka toteutetaan julkisten ja yksityisten toimijoiden ja oppilaitosten yhteistyössä, voivat tuottaa merkittävää lisäarvoa ja parantaa työntekijöiden osaamisen ja työelämän tarpeiden kohtaavuutta, mikä osaltaan vaikuttaa talouden suorituskykyä kohentavasti.  

Talousvaliokunta viittaa aiempaan lausuntoonsa (TaVL 15/2020 vp — E 64/2020 vp), jonka mukaan Suomen ei tule puoltaa sellaisia järjestelyjä, joissa on vaikeasti ennakoitavia taloudellisen yhteisvastuun piirteitä. Talousvaliokunnan näkemyksen mukaan on vältettävä tilannetta, jossa unionille syntyy merkittäviä taloudellisia vastuita ilman yhteisymmärrystä niistä syntyvien velvoitteiden jaosta. Tällä hetkellä yksittäisen jäsenvaltion vastuun tarkkaa osuutta ja riskillisyyttä on mahdoton arvioida, koska siihen vaikuttaa järjestelyn pitkän kestoajan vuoksi lukuisia tulevaisuuteen sijoittuvia epävarmuustekijöitä. 

Suomen tulee edistää toimintalinjaa, jolla voidaan varmistaa, että varat tulevat käytetyiksi tehokkaasti ja niiden käyttöön liittyy rakenneuudistuksia, jotka tukevat talouden kasvua ja valtioiden velanhoitokykyä. Suomen tulee samalla ajaa markkinakurin edellytysten parantamista poistamalla valtioiden velkajärjestelyn toteuttamiskelpoisuutta heikentäviä esteitä. 

Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena yhdistää Suomen kestävän kasvun ohjelma ja osa tulevaisuusinvestointien rahoituksesta rakenne- ja suhdannepoliittisesti vaikuttavaksi kokonaisuudeksi ja parantaa näin toimien vaikuttavuutta. Toimeenpanon on oltava johdonmukaista ja rahoituksen oltava linjassa Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Talousvaliokunta ottaa täsmällisemmin kantaa Agenda 2030 -tavoitteisiin sitä koskevan valtioneuvoston selonteon (VNS 3/2020 vp) käsittelyn yhteydessä. 

Talousvaliokunta katsoo, että elpymispaketin toteutuminen ei luo fiskaaliunionia, mutta voi olla kuitenkin askel sen suuntaan ja käynnistää sellaisia vaikeasti ennakoitavia kehityskulkuja, joihin sisältyy sekä ongelmia että myönteisiä mahdollisuuksia. Vaikka nyt päätöksenteon kohteena on kertaluontoinen ja tilapäinen toimenpidekokonaisuus, on käsillä ennakkotapaus unionin merkittävän ja pitkäaikaisen velkaantumisen suhteen perussopimuksen (SEUT artiklan 310) valossa. Neuvoteltaessa mahdollisista uusista EU:n tulonlähteistä tulee ottaa vakavasti huomioon niiden vaikutus EU:n kilpailukykyyn. Mahdolliset uudet verot on kyettävä perustelemaan esim. ympäristöpolitiikan ohjauskeinoina, mutta samasta syystä niitä ei voida välttämättä pitää pysyvinä fiskaalisina tulonlähteinä unionille. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, ettei suomalaisten kokonaisveroaste nouse kohtuuttomaksi.  

Suomi suhtautuu kriittisesti mutta rakentavasti EU:n omien varojen järjestelmän eli rahoituskehyksen tulopuolen kehittämiseen ottaen huomioon myös elpymisvälineen rahoittamiseen liittyvät näkökohdat. Suomi osallistuu aktiivisesti keskusteluun unionin uusista omista varoista ja arvioi tulevia ehdotuksia, kuten hiilidioksidipäästöjen tullimekanismia ja digitaaliveroa kansallisen kokonaisedun näkökulmasta. Talousvaliokunta korostaa, että mahdolliset muutokset omien varojen järjestelmään eivät saa suhteettomasti lisätä Suomen maksuosuutta. Talousvaliokunta korostaa, että päätökset EU:n omista varoista tulee säilyttää yksimielisen päätöksenteon piirissä. Talousvaliokunta korostaa, että omien varojen korotuksessa on suurelta osin kyse jäsenmaksunomaisista maksuista. Suomen tulisi edistää sellaisia kansallisia ja kansainvälisiä ratkaisuja, jotka turvaavat ja vahvistavat Suomen veropohjaa globaalisti kestävällä tavalla sekä edistävät yritysten välistä reilua kilpailua tukkimalla verovälttelyn mahdollisuuksia ja lisäämällä läpinäkyvyyttä. 

Verotus on ensisijaisesti kansallisen päätöksenteon piirissä, ja sitä koskevat päätökset edellyttävät EU:ssa yksimielisyyttä. Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöönottoa on mahdollista harkita poikkeuksellisesti harmaan talouden, haitallisen verokilpailun, veronkierron ja veropetosten torjumiseksi rajatuissa kokonaisuuksissa, esimerkiksi koskien jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihtoa ja muuta hallinnollista yhteistyötä. 

Elpymispaketti ei poista julkistalouksien ongelmien juurisyitä eikä siten laajamittaisenkaan rahoituskriisin uhkaa pitkällä aikavälillä. Selkeä institutionaalinen viitekehys, jossa määritellään finanssipoliittisen vastuun ja vallan jako jäsenvaltioiden oman ja EU-tason kollektiivin välillä, on tärkeä edellytys, jos nyt ehdotettua kehityskulkua päätetään jatkaa. Vastuiden ja etuuksien epäsymmetria voi luoda isännättömän rahan ongelman, heikentää jäsenvaltioiden kannustimia julkistalouksiensa kohentamiseen omin toimin ja näin ollen kasvattaa pitkän aikavälin rahoitus- ja makrovakausriskejä.