Ympäristövaliokunta pitää energia- ja ilmastostrategiaa oikeansuuntaisena, toteuttamiskelpoisena ja suhteellisen paljon konkreettisia toimenpide-esityksiä sisältävänä suunnitelmana, jonka avulla hallituksen keskeiset tavoitteet voidaan toteuttaa. Kunnianhimoisia, hyviä linjauksia ovat erityisesti uusiutuvan energian osuuden nostaminen yli 50 %:iin, omavaraisuuden kasvattaminen yli 55 %:iin, tuontiöljyn käytön puolittaminen ja kivihiilen käytöstä luopuminen. Liikenteen osalta päästövähennystavoitteet ovat näitäkin vaativampia. Kuten strategiassa todetaan, keskeiset energiajärjestelmälle asetetut edellytykset ovat entiseen tapaan kustannustehokkuus ja yritysten kilpailukyky, kestävyys kasvihuonekaasupäästöjen ja ympäristön näkökulmasta sekä riittävä toimitusvarmuus. Lisäksi strategiassa korostetaan, että lähtökohtana on olemassa oleva järjestelmä ja muutokset tulee toteuttaa hallitusti sekä ottaen huomioon maamme erityispiirteet kuten, kylmä ilmasto, pitkät kuljetusetäisyydet, energiaintensiivinen teollisuus ja omat raaka-ainevarat.  

Valiokunta katsoo, että näistä lähtökohdista laadittu strategia on kokonaisuutena oikeansuuntainen, mutta kuitenkin suhteellisen varovainen avaus tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Tulevia haasteita ja mahdollisuuksia on strategiassa tunnistettu sinänsä hyvin, mutta konkreettisia toimenpiteitä ei kaikilta osin esitetä. Strategian ilmastotavoitteen lähtökohtana on komission Suomelle esittämä päästökaupan ulkopuolisen taakanjakosektorin 39 %:n päästövähennysvelvoite vuodelle 2030 verrattuna vuoden 2005 tasoon. Nämä tavoitteet pystytään toteuttamaan. 

Pariisin sopimuksen mukaisesti toimittaessa EU:n tulisi tiukentaa vuonna 2018 toteutettavassa tarkastelussaan EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoite vähintään 50 %:iin ja vuonna 2050 päästöjen tulisi olla nettona laskettuna nollassa tai jopa sen alle. SITRAn tilaaman selvityksen mukaan Suomen kannalta taloudellisinta olisi näiden tavoitteiden toteuttamiseksi leikata päästöjä jopa noin 60 %:lla vuoteen 2030 mennessä ja noin 130 % vuoteen 2050 mennessä. Valiokunta katsoo, että nämä lähtökohdat huomioon ottaen strategiassa esitetyt tavoitteet eivät ole vielä riittäviä. Pitkän aikavälin tavoitteet Pariisin sopimuksen mukaisesti tulevat edellyttämään yhä tiukentuvia toimia viimeistään vuoden 2030 jälkeen. Valiokunta korostaa tarvetta valmistautua joka tapauksessa siihen, että päästövähennysvelvoitteiden tasoa joudutaan hyvin nopeasti tiukentamaan. 

Valiokunta korostaa, että pitkän aikavälin tavoitteiden kannalta olisi tärkeää tehdä jo nyt selkeitä ratkaisuja ilmaston kannalta kestävien ratkaisujen suosimisesta. Valiokunta korostaa, että energiajärjestelmän investointien kannalta 15 vuotta on hyvin lyhyt aikaväli, sillä investointisyklit ovat kymmenien vuosien mittaiset. Mahdollisilla väärillä valinnoilla voidaan siten lukittua kymmeniksi vuosiksi vanhoihin rakenteisiin. Pitkän aikavälin ratkaisujen tekeminen on luonnollisesti haastavaa, mutta huomioon on otettava ilmastotavoitteiden toteuttamisen kriittisyys sekä viime vuosien harppauksenomaisesti vauhdittunut kehitys uusiutuvan energian alalla. Koko sähkömarkkinoiden peruslähtökohdat ovat olennaisesti muuttuneet. Strategiaa tulisi jatkossa tarkistaa siten, että uudet teknologiat ovat vieläkin merkittävämmässä roolissa, sillä globaalilla tasolla investoidaan pääasiassa tuuli- ja aurinkosähköön. Energiaratkaisulla on välillisesti merkittävä vaikutus suomalaisiin teknologiavientimahdollisuuksiin, sillä jos uusiutuvien osuuteen ei panosteta kotimaassa, heikkenevät osaamisen ja viennin edistämisen mahdollisuudet vastaavasti.  

Strategian vahvasti olemassaolevan energiajärjestelmän varaan rakentuvalla mallilla on mahdollista saavuttaa nykyiset päästövähennystavoitteet siten kuin strategiassa osoitetaan välttäen samalla mahdolliset uusiin teknologioihin liittyvät riskit. Samalla on kuitenkin riskinä lukkiutuminen liikaa vanhoihin teknologioihin sekä erityisesti bioenergiaan liittyvät poliittiset riskit. Valiokunta painottaa, että metsäbioenergian mittavaan  lisäämiseen liittyvä  riski  kytkeytyy bioenergian kestävyyskriteerien arviointimenetelmien sekä metsien hiilivarantojen ja -nielujen laskentatapojen ja aseman mahdolliseen muuttumiseen EU:ssa ja kansainvälisellä tasolla. Näiden riskien pienentämiseksi tulisi harkita bioenergian ohella erityisesti aurinko- ja tuulivoimaa sekä maalämpöä koskevien tavoitteiden nopeaa päivittämistä kunnianhimoisemmalle tasolle. Valiokunta korostaa, että tämä olisi perusteltua myös cleantechin teknologiaviennin edistämisen näkökulmasta, sillä samalla voidaan luoda pohjaa suomalaisen innovaatioketjun heikolle osalle  eli kotimaiselle ensimarkkinalle. Pelkät rahalliset tuet  ja  yksittäiset  referenssilaitokset  eivät  riitä  teknologiaviennin tehokkaaseen edistämiseen, vaan koko innovaatioketjun tulisi toimia. Selonteossa linjataankin sinänsä hyvin, että uusiutuvan energian edistämistoimissa tulee huomioida myös referenssien ja kotimarkkinoiden luominen globaalisti kasvaville uusiutuvaan energiaan, resurssitehokkuuteen ja joustavaan energiajärjestelmään perustuville ratkaisuille (s. 17). Linjaus tarvitsee tuekseen riittävän konkreettisia toimenpiteitä. 

Valiokunta korostaa myös, että Suomella on kaikki mahdollisuudet näyttää EU:ssa osaltaan mallia edistyksellisestä energia- ja ilmastopolitiikasta. Suomi on kesäkuussa 2015 voimaan tulleessa ilmastolaissa sitoutunut vähintään 80 %:n päästövähennystavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Norja pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä, ja Tanskassa vastaava tiekartta on valmisteilla. Ruotsi on helmikuussa 2017 julkistanut tavoitteensa olla hiilineutraali vuonna 2045 siten, että se leikkaa omia päästöjään 85 % verrattuna vuoden 1990 tasoon ja hankkii loput joustomekanismeihin perustuvina laskennallisina vähennyksinä investoimalla muissa maissa ilmastoa hyödyttäviin hankkeisiin. 

Valiokunta toteaa vielä, että taakanjakosektorin osalta strategiassa todetaan lähtökohtana olevan vasta pääasiallisten toimien linjaaminen, sillä yhtäaikaisesti strategian laadinnan kanssa on valmisteltu ilmastolain mukaista keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa, joka on tarkoitus antaa selontekona eduskunnalle ennen kesää. Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa KAISUssa täsmennetään taakanjakosektorin vuoden 2030 päästövähennystavoite ja ne toimet, joiden avulla tavoitteeseen on tarkoitus päästä. Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma laaditaan kerran vaalikaudessa. 

Bioenergia ja nielupolitiikka

Strategian peruslähtökohtana on metsäbiomassan ratkaisevan tärkeä merkitys uusiutuvan energian raaka-aineena. Strategian tavoitteena on, että suurin osa metsäpohjaisesta energiasta tuotetaan edelleen markkinaehtoisesti muun puun käytön sivuvirroista. Sivuvirroista ja tähteistä koostuvaa metsäbiomassaa ohjataan eri politiikkatoimin korvaamaan fossiilisia tuontipolttoaineita lämmityksessä, yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa sekä liikenteessä. Strategian tavoitteena on nostaa liikenteen biopolttoaineiden energiasisällön fyysinen osuus kaikesta tieliikenteeseen myydystä polttoaineesta 30 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Nykyisin käytössä olevan tuplalaskentatavan mukaan tämä tarkoittaa noin 53 %:n osuutta. 

Puunkäytön lisäämisen taustalla on metsäteollisuuden kasvava puuntarve. Luonnonvarakeskuksen tekemän strategian vaikutusten arvioinnin mukaan tavoitteena oleva puun käytön lisääminen pienentää metsien hiilinielua vuoteen 2030 mennessä suunnilleen yhtä paljon kuin päästövähennystavoitteet sekä päästökauppasektorilla että taakanjakosektorilla yhteensä. Päästöt ja nielut yhteenlaskemalla saatavat nettopäästöt eivät siten laskisi vuoden 2014 tasosta. Arvion mukaan metsien nielut kääntyisivät taas kasvuun vuoden 2030 jälkeen metsien ikärakenteen muuttumisen vuoksi, jos puunkäyttö tuolloin säilyy samalla tasolla.  

Valiokunta toteaa, että strategian linjaukset metsäbiomassan osuuden huomattavasta lisäämisestä sisältävät ensinnäkin poliittisen riskin siitä, että maankäyttösektorin laskentasäännöt mahdollisesti muuttuessaan estäisivät metsien hyödyntämistä tavoiteltuun tapaan. Valiokunta korostaa, että Suomen tulee osallistua laskentasääntöjen kehittämiseen aktiivisesti ja pyrkiä omalta kannaltaan hyvään lopputulokseen. Kansallisten intressien ohella huomiotta ei kuitenkaan voida jättää mahdollisten laskentasääntöjen muutosten vaikutuksia globaalisti. Globaalin ilmastonmuutoksen hillinnän onnistumiseksi sääntöjen tulee johtaa tavoiteltuun lopputulokseen kaikissa maissa. 

Toiseksi lisääntyvien hakkuiden haitalliset vaikutukset tulee estää kansallisen metsästrategian toimenpitein erityisesti metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi. Strategian vaikutusarviossa korostetaan suojelutoimien tehostamisen välttämättömyyttä biodiversiteetin heikkenemisen estämiseksi. Näitä ovat esimerkiksi järeiden elävien säästöpuiden määrän lisääminen uudistushakkuissa, luonnonhoidollinen kulotus ja kuolleen puuston säästäminen hakkuissa nykyistä paremmin. 

Kolmanneksi linjaukset nostavat riskiä ainespuun päätymiseen biopolttoainetuotantoon. On siten tarpeen tunnistaa, että strategia on ohjauskeinoherkkä. Tällä hetkellä metsäteollisuuden tähteitä ei käytetä tehokkaasti. Tukien suuntaaminen tiettyihin kohteisiin saattaa muuttaa herkästi eri biomassajakeiden ohjautumista biopolttoaine- tai muuhun tuotantoon, ja kokonaisuus voi siten luoda epävakaan perustan päästövähennyspolitiikalle. Valiokunta korostaa, että hakkuujätteestä, tähteistä ja oksista valmistettu biopolttoaine on ilmastollisesti kestävä vaihtoehto vähentää liikenteen päästöjä. Biopolttoaineita valmistetaan eri raaka-aineista. Strategiassa kuitenkin todetaan (s. 37), että kotimaisen puupohjaisen raaka-aineen kysynnän arvioidaan asettuvan 3—4 miljoonan kiintokuutiometrin tasolle. Tämä määrä on niin huomattava, että on todennäköistä, että myös ainespuuta ohjautuu biopolttoaineiden valmistamiseen.  

Metsän käytön hiilineutraaliuteen vaikuttaa tarkasteluajanjakson pituus ja se, tarkastellaanko metsää vai myös puutuotteita. Kansainvälisen ilmastopaneelin määrittelemän kestävän laskentatavan perusteena on, että ihmistoimia verrataan luonnontilaisen metsän hiilivarastoon, jolloin metsän käyttö näyttäytyy hiilivarastoa pienentävänä, koska luonnontilaisen metsän hiilivarasto on talousmetsää suurempi. Jos käytetään suhteellisen hitaasti kasvavaa puuta energiaksi, puun hiilestä suuri osa siirtyy poltossa heti ilmakehään, mutta palaa metsään hitaasti. Tämän johdosta ilmastohyödyt realisoituvat vasta keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä, jolloin aikajänne on vuosikymmeniä. Jos metsien hakkuita lisätään fossiilisen energian korvaamiseksi, ilman hiilidioksidipitoisuus kasvaa lähitulevaisuudessa nielujen vähentymisen ja poltettavan puun heikon energiatehokkuuden vuoksi. Puutuotteiden käyttö pitkäikäisiin tuotteisiin, kuten rakennusmateriaaleina, on ilmastonmuutoksen kannalta ehdottomasti suositeltavampaa. Myös metsien hiilivaraston lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat ilmastonmuutoksen hillintätoimina tehokkaita. 

Pohjoinen hitaasti kasvava ja arvokas puu kannattaa ensisijaisesti jalostaa tuotteiksi, joissa sen erityisominaisuudet hyödynnetään ja joita ei voi tuottaa etelän nopeakasvuisesta puusta. Suomalaisen puun kilpailuetu on sen laatu. Puun erityisominaisuudet jäävät hyödyntämättä, jos se ohjataan suoraan polttoainekäyttöön, sillä puun polttamisessa käytetään vain sen biohiilisisältö. Kansantalouden näkökulmasta paras hyöty saadaan puun materiaalikäytöstä. 

Tuotantotukijärjestelmät

Suomalainen yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP) on ollut tehokas tapa tuottaa sähköä ja lämpöä sekä viime vuosina myös jäähdytystä. Sähkön alhainen hinta ja lämmön tarpeen pieneneminen uusissa rakennuksissa ovat tehneet yhteistuotannosta vähemmän kannattavaa, eikä uusia investointeja ole viime vuosina juuri tehty. Muualla Euroopassa kehitys on päinvastainen. Pienimuotoisen uusiutuvaan energiaan perustuvan CHP-teknologian suosio muualla voi kuitenkin tarjota suomalaiselle osaamiselle kasvua ja vientimahdollisuuksia, kun hajautettujen energiatuotantojärjestelmien suosio kasvaa. 

Valiokunta toteaa, että strategian lähtökohtana on säilyttää muun muassa omavaraisuussyistä turve osana energiapalettia. Turpeen verotuksella pyritään varmistamaan, että turve ei ole kilpailukykyisempi kuin metsähake tai metsäteollisuuden sivutuotteet, mutta kuitenkin kilpailukykyisempi kuin kivihiili ja muut fossiiliset tuontipolttoaineet. Turpeen verotus on keskeinen ohjauskeino erityisesti lämmön erillistuotannossa. Strategiassa korostetaan, että polttoaineiden väliseen kilpailukykyyn vaikuttaa turpeen hinnan ja veron lisäksi keskeisesti päästöoikeuden hinta. Puupolttoaineiden käyttöä ei edistetä tukijärjestelmän avulla, jos polttoaineiden käyttö on kannattavaa myös ilman tukea. Metsähakkeen käyttö yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa edellyttää nykytilanteessa tukijärjestelmää. 

Valiokunta toteaa, että vaikutusarvioselvityksenEnergia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti. Tiina Koljonen, Sampo Soimakallio, Antti Asikainen, Timo Lanki, Perttu Anttila, Mikael Hildén, Juha Honkatukia, Niko Karvosenoja, Antti Lehtilä, Heikki Lehtonen,Tomi J. Lindroos, Kristiina Regina, Olli Salminen, Mikko Savolahti, Riikka Siljander, Pekka Tiittanen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 21/2017. mallilaskelmien tulosten mukaan turpeen energiakäyttö ei ole lähivuosikymmeninä kasvamassa vaan hitaasti vähenemässä, joten energiaomavaraisuuden kasvu saadaan yksinomaan uusiutuvan energian ja jätepolttoaineiden käytön lisääntymisestä. Valiokunta pitää vähenevää suuntaa välttämättömänä, sillä pitkällä aikavälillä turpeen energiakäyttö on lopetettava sen kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi. Turpeen energiakäytön hallittuun alasajoon tulisi siten pyrkiä niin nopeasti kuin se on mahdollista ja laatia strategia alasajon toteuttamiseksi. 

Strategiassa todetaan, että uusiutuvan energian osuuden lisääminen 50 %:iin 2020-luvulla ja hiilineutraali energiajärjestelmä vuonna 2050 edellyttävät aktiivisia politiikkatoimia jo lähivuosina, jotta etenkin tuulivoimahankkeisiin liittyvä osaaminen ja kehitystyö jatkuvat. Käyttöön otetaan uusiutuvan sähkön tuotantotukijärjestelmä, jonka kustannustehokkuus varmistetaan tarjouskilpailun avulla ja johon voivat osallistua tuulivoiman ohella muita uusiutuvia lähteitä hyödyntävät investointihankkeet. Tuotantotukijärjestelmä tulee kuitenkin olemaan vain ylimenokauden ratkaisu, sillä myös EU:n sääntely on tältä osin muuttumassa. Pienen mittakaavan hankkeille, kuten aurinkosähkölle, tuotantotukijärjestelmä olisi liian raskas menettely. 

Strategiassa korostetaan, että kansalliset markkinat on perusteltua säilyttää kiinnostavina muun muassa tuulivoima- ja aurinkosähköhankkeiden kehittämiselle, joihin liittyvät investoinnit ovat maailmalla vahvassa kasvussa. On tärkeää huolehtia myös siitä, että uusiutuvan energian tukijärjestelmiin ei synny katkoa. Strategian linjauksissa todetaan, että strategiassa edistetään aurinkosähkön ja -lämmön tuotantoa ja älykkäiden järjestelmien ja sähkön kysyntäjouston käyttöönoton edellytyksiä uusissa rakennuksissa. Tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta ja edistää uusiutuvan energian käyttöä olemassa olevassa rakennuskannassa. Aurinkosähköstä voi selonteon mukaan tulla markkinaehtoisesti kannattavaa jo lähivuosina. Tätä ennen säilytetään pientuotannon verovapaus, investointituet ja työkustannuksiin kohdistuva kotitaloustuki, jotta markkinat edelleen kasvavat.  

Strategian tavoitteena on, että aurinkosähkön tuotanto kasvaisi 1 TWh:n vuoteen 2030 mennessä. Biokaasun lisäystavoite on myös 1 TWh, samoin lämpöpumppuihin perustuvan energian, tuulivoiman 2 TWh. Näiden uusiutuvien energialähteiden osuus olisi yhteensä 5 TWh, kun samaan aikaan nestemäisten biopolttoaineiden lisäystavoite on 7 TWh. Valiokunta katsoo, että ottaen huomioon käynnissä olevan energiamurroksen ja uusiutuvien energialähteiden globaalin kasvun voimakkuuden olisi ollut perusteltua pyrkiä tehokkaammin edistämään uusiutuvan energian ja erityisesti aurinkosähkön ja -lämmön läpimurtoa. Tavoitteet ovat kasvupotentiaaliin nähden vaatimattomat, mutta toisaalta konkreettiset edistämistoimetkin puuttuvat erityisesti aurinkosähkön osalta. Tältä osin mitään uusia toimenpiteitä ei esitetä, vain olemassaolevien säilyttämistä. Myös biokaasun osalta hyödyntämättä oleva maataloussektorin teknis-taloudellinen biokaasupotentiaali arvioidaan moninkertaiseksi teollisuuden jäteperäiseen verrattuna. Kestävästi toteutetulla, hajautetulla biokaasun tuotannolla on myös mahdollisuus vastata osaltaan päästövähennystavoitteisiin. Strategian päivittäminen tältäkin osin nopealla aikataululla olisi tärkeää. 

Tuulivoiman osalta selonteossa todetaan, että alueidenkäytön suunnittelussa varaudutaan Suomen tuulivoimapotentiaalin laajamittaiseen hyödyntämiseen. Valiokunta tukee myös linjausta, jonka mukaan tuulivoimaloista aiheutuvien haitallisten vaikutusten minimoimiseksi tuulivoimarakentaminen pyritään ensisijaisesti keskittämään suuriin yksiköihin ja riittävälle etäisyydelle pysyvästä asutuksesta. Valiokunta yhtyy myös selonteon näkemykseen, että tuulivoimarakentaminen tulee sovittaa ympäröivään maankäyttöön, ottaa haitalliset vaikutukset riittävästi huomioon ja varmistaa paikallinen hyväksyttävyys. Monissa muissa maissa paikallisten mahdollisuus osaltaan hyötyä tuulivoimasta on lisännyt rakentamisen hyväksyttävyyttä, ja vastaavien keinojen käyttöönottoa tulee selvittää meilläkin. 

Valiokunta korostaa, että energiamurros merkitsee myös energiajärjestelmän monimuotoistumista, jolloin kuluttajilla on aikaisempaa suurempi rooli joustavan järjestelmän mahdollistajana. Kotitalouksiin kytkeytyy myös merkittävä energiansäästöpotentiaali. Tuotantopainotteisen lähestymistavan lisäksi strategiaa on jatkossa suunnattava kuluttajapainotteisemmaksi. Hajautetussa uusiutuvassa energiajärjestelmässä kuluttajat toimivat nykyistä enemmän aktiivisina pientuottajina ja kysynnän joustajina, myöhemmin myös energian varastoinnissa. Digitaalisuus mahdollistaa markkinaehtoiset hajautetut järjestelmät, ja energia-alan murros edellyttääkin myös investointeja digitaalisiin järjestelmiin.  

Kuluttajien kasvavan roolin johdosta heitä palvelevalle puolueettomalle tiedolle ja neuvonnalle on kysyntää. Valiokunta katsoo, että neuvonnan riittävä resursointi olisi kustannustehokas tapa edistää kuluttajien ilmastomyönteisiä valintoja ja hajautetun pientuotannon merkitystä energiajärjestelmässä. Myös energiatehokkuutta lisäävillä toimilla on mahdollista saavuttaa huomattavia päästövähennyksiä. 

Valiokunta korostaa, että konkreettinen toimenpideohjelma kuluttajien aktivoimiseksi olisi tarpeen sekä resurssien ohjaaminen riittävälle valtakunnalliselle puolueettomalle neuvonnalle.  

Informaatio-ohjauksen lisäksi tulisi ryhtyä konkreettisesti valmistelemaan lainsäädäntöä, joka kannustaa kuluttajia toimimaan aktiivisina pientuottajina ja kysyntäjouston toteuttajina mahdollisimman helposti. Selonteossa onkin esimerkiksi kirjaus, jonka mukaan keskitetyn tiedonvaihdon käyttöönottaminen sähkön vähittäismarkkinoilla vuonna 2019 mahdollistaa uusia sähkötoimitukseen liittyviä palveluita ja käytäntöjä. Selvitetään mahdollisuus keskitetyn tiedonvaihtojärjestelmän myötä hyödyntää pientuotantoa samalla kiinteistöllä sijaitsevissa huoneistoissa nykyistä joustavammin. Valiokunta pitää tavoitetta hyvänä ja pitää mahdollisena, että tällainen ratkaisu olisi nopeasti kehitettävissä ja parantaisi asunto-osakeyhtiöiden mahdollisuuksia pientuotantoon. Myös kysynnän jouston alueella tulee pyrkiä konkreettisiin ratkaisuihin, jotka helpottavat ja kannustavat kuluttajia pientuotantoon. 

Myös julkisten hankintojen neuvontapalvelua tulee jatkaa ja kehittää. Julkisen sektorin ilmastokestävää päätöksentekoa helpottaisi, jos käyttöön saataisiin käyttökelpoinen, konkreettinen mittari, kuten hiilijalanjälki. Hiilijalanjälki tarkoittaa sitä kuormaa, jonka tietty tuote, toiminta tai palvelu elinkaarensa aikana kasvihuonekaasujen muodossa aiheuttaa. Selkeä mittari tuotteiden, palveluiden ja toimintojen hiilijalanjäljelle auttaisi esimerkiksi kuntia saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa ja voisi olla tulevaisuudessa laajasti eri toimijoiden käytössä. Laskureita on toistaiseksi käytetty pilottityyppisesti muutamissa julkisissa hankinnoissa, mutta yleisesti käyttökelpoisen laskurin käyttöön saaminen edellyttää sekä menetelmällistä kehitystyötä että yhdessä kehittämistä julkisia hankintoja tekevien organisaatioiden kanssa. Kohtuullisen nopeasti olisi mahdollista ottaa käyttöön kuluttajien käyttämän sähkön ja lämmön hiilijalanjälki. Hallitusohjelman tavoitteet päästövähennyksistä, hiilettömän, puhtaan ja uusiutuvan energian lisäämisestä sekä bio- ja kiertotalouden edistämisestä edellyttävät julkisen sektorin selvää tahtotilaa energiatehokkaiden, ympäristöystävällisten ja innovatiivisten hankintojen suosimisesta, jotta julkisten hankintojen potentiaali markkinoiden muuttumisen edistäjänä täysimääräisesti toteutuisi.  

Tärkeää on varmistaa myös koulutuksen riittävyys, jotta pientuotannon asennus-, huolto- ja muissa palveluissa on ammattitaitoista osaamista. 

Liikenne

Liikenteen päästöjen osalta strategia on hyvin kunnianhimoinen. Liikenteen päästöt kokonaisuutena on tarkoitus puolittaa vuoteen 2030 verrattuna vuoden 2005 tasoon. Suurin osa tavoitteista kohdistuu tieliikenteeseen, joka aiheuttaa noin 90 % kotimaan liikenteen päästöistä. Strategiassa todetaan, että nykyisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla tai nykyistä vähäpäästöisemmillä polttoaineilla tai käyttövoimilla on nopein keino liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Se on myös välttämätön keino tavoiteltujen päästövähennysten saavuttamiseksi. 

Biopolttoaineiden fyysisen osuuden kasvattaminen 30 %:iin on merkittävä tavoite, jolla toteutetaan samalla huomattava osa taakanjakosektorin päästövähennystavoitteesta. Valiokunta katsoo, että näin voidaan edistää juuri vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamista, mutta sen jälkeen tulisi rakennemuutoksen sähkökäyttöisiin henkilöautoihin olla jo tapahtunut ja sen jälkeen päästövähennykset on saatava muualta. Liikenteen biopolttoaineiden ja -kaasujen tarve tulee lähivuosikymmeninä olemaan suurin vaikeasti sähköistettävässä raskaassa liikenteessä, erityisesti pitkän matkan rahtiliikenteessä. Lento- ja laivaliikenne tarvinnevat biopolttoaineita vielä pitkään silloinkin, kun henkilöautoliikenne on jo siirtynyt sähköiseen kalustoon. Panostus kestävään biopolttoainetuotantoon ja suomalainen osaaminen tällä alalla voi siten globaalinkin kysynnän johdosta olla hyvin kannattavaa vielä pitkään. Tulevaisuudessa hiilineutraaleja polttonesteitä voidaan valmistaa myös ilman hiilidioksidista aurinkoenergian avulla. 

Teknologianeutraalius on tärkeä lähtökohta sääntelyn peruslähtökohdissa niin liikenteen teknologioiden kuin muidenkin osalta. 

Valiokunta katsoo, että odotettavissa olevan nopean rakennemuutoksen vuoksi tulisi vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttömahdollisuuksia edistää myös Suomessa esitettyä nopeammin. Valiokunta katsoo, että erityisesti latausinfran rakentamiseen tulee panostaa nykyistä enemmän vaihtoehtoisten polttoaineiden, kuten sähköisen liikenteen ja kaasuautojen, läpimurron nopeuttamiseksi ja rakennemuutoksen aikaansaamiseksi. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen yhdistettynä julkisen liikenteen kehittämiseen lisäävät liikennejärjestelmän tehokkuutta. Nämä rakenteelliset keinot on strategiassa tunnistettu, mutta niiden avulla tapahtuva kehitys on hidasta eikä siihen esitetä konkreettisia keinoja. Maankäytön suunnittelu on kuntien tehtävä, ja kehityksen tuloksellisuus riippuu kuntien halusta ja kyvystä toimia tavoitteiden suuntaisesti. 

Kävelyn ja pyöräilyn osalta strategia pyrkii 30 %:n kasvuun. Tätä voidaan pitää myös kunnianhimoisena tavoitteena, sillä mitään konkreettisia,  nopeasti  vaikuttavia keinoja  ei  esitetä. Strategian mukaan tavoitteena on huolehtia liikenteen ja maankäytön yhteensovittamisesta sekä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen toimintaedellytyksistä erityisesti kaupunkiseuduilla. Valiokunta pitää tavoitetta kannatettavana ja mahdollisena, sillä hyviä esimerkkejä pyöräilyn suuremmasta osuudesta löytyy sekä Suomesta että Euroopasta. Strategiaa tulisi kuitenkin nopealla aikataululla täydentää konkreettisilla toimenpiteillä kevyen liikenteen suosimiseen kannustamiseksi. 

Valtion tulisi varautua tukemaan kuntien kävelyä ja pyöräilyä tukevia investointeja, sillä ilman toimivaa ja turvallista infrastruktuuria ja tiivistä yhdyskuntarakennetta pyöräilyn osuus ei kasva toivotusti. Erilaisia kannustimia kestäviin liikennetapoihin tulisi myös selvittää; voisiko esimerkiksi liikuntasetelin käyttömahdollisuutta laajentaa pyörän huoltoon. Sähköavusteisten pyörien hankintaa ja erityisesti käyttöä tukemalla voisi myös olla mahdollista pienellä panostuksella saada aikaan merkittävää kehitystä ja kansanterveyshyötyjä. 

Kunnilla on tärkeä roolinsa kehityksessä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Hyvä esimerkki käytännön konkreettisista toimista on Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hanke, jossa mukana olevien kuntien tavoitteena on 80 %:n kasvihuonekaasupäästövähennykset vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on siis noin kaksi kertaa kunniahimoisempi kuin EU:n päästövähennystavoite. Päästöjä on vähennetty ripeästi (keskimäärin noin 20 % aikajaksolla 2007—2013) ja samalla on parannettu kunnan ja alueen taloutta sekä luotu uusia kasvunäkymiä esimerkiksi kuntatalouden, cleantech-sektorin ja biotalouden alueella. Keskeisimmät toimenpiteet ovat olleet uusiutuvan energian ja energia- ja materiaalitehokkuuden lisääminen sekä öljy- ja kivihiiliriippuvuuden vähentäminen. Kuntia ja muita julkisia toimijoita tulisi edelleen kannustaa esimerkiksi biokaasun tai muun vähäpäästöisen liikenteen edistämiseen hankintojen kautta. 

Energia- ja materiaalitehokkuus ja kiertotalous

Energiatehokkuuden parantaminen on lukuisten selvitysten mukaan ylivoimaisesti edullisin tapa vähentää päästöjä. Strategiassa linjauksiin on sisällytetty energiatehokkuuden edistäminen koko energiajärjestelmän tasolla kysynnän ja tarjonnan joustavuutta lisäämällä sekä yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon edellytykset säilyttämällä. Tavoitteena on myös jatkaa ja voimistaa hyviksi koettujen energiatehokkuustoimien laajamittaista käyttöä, vauhdittaa kuluttajien energianeuvontaa ja varmistaa energia-neuvonnan tarjonta.  

Valiokunta korostaa, että energiatehokkuutta voidaan parantaa ns. älykkäillä energiaratkaisuilla, joilla on mahdollista pienentää energiankulutusta noin 10—30 %. Jos näiden lisäksi käytetään kulutuksen joustoratkaisuja tai tehohuippujen säätöä, energiankulutuksen säästö voi olla 40—64 %. Näiden käyttöönottoon tulisi kannustaa konkreettisin toimin uudis- ja korjausrakentamisessa, sillä asuinrakennusten osuus kokonaisenergiankulutuksesta on noin 30 % ja päästövähennyspotentiaalia siten paljon. Suomi on edelläkävijä älykkäissä ratkaisuissa, ja niiden kysynnän lisääminen edistää siten samalla yritystemme kilpailukykyä. 

Energia- ja materiaalitehokkuus liittyvät kiinteästi toisiinsa, materiaalitehokkuutta parantamalla voidaan pienentää kasvihuonekaasupäästöjä. Energiatehokkuus- ja materiaalitehokkuussopimuksin on saatu hyviä tuloksia erityisesti teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Sopimuksiin liittyneet tarvitsevat kuitenkin neuvoa sopimusvelvoitteiden toteuttamiseksi. Materiaalitehokkuustyön rahoitus on kuitenkin pienentynyt, ja edistämishankkeisiin on tänä vuonna vain 200 000 euroa. Valiokunta katsoo, että sekä energia- että materiaalitehokkuusneuvontaan tulee osoittaa resurssit työn jatkamiseksi pitkäjänteisellä pohjalla. Pienellä panostuksella saadaan tätä kautta kuitenkin merkittäviä tuloksia. 

Myös kiertotalouden merkitys päästöjen vähentämisessä on tunnistettava ja edistettävä rinnakkain sekä ilmastotyötä että kiertotalouden tavoitteita. Usein nämä ovatkin yhdensuuntaisia tavoitteita, mutta joskus politiikkakoherenssin varmistamiseen on kiinnitettävä erityisesti huomiota.