Esitys ja sen tausta
Sakon muuntorangaistuksessa sakkoon tuomitun maksamaton sakko muunnetaan ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Sakon muuntamista vankeudeksi on vähennetty 1980-luvulta lähtien. Lakivaliokunta on korostanut sakon perinnän tehostamista ja pitänyt tavoiteltavana sitä, että sakon muuntamisesta vankeudeksi yleensä luovutaan ja että muuntorangaistus tuomitaan vain poikkeustapauksissa (LaVM 21/2006 vp ja LaVM 12/2005 vp sekä niissä viitattu LaVM 4/1986 vp). On periaatteellisesti ongelmallista, että varallisuusseuraamus muunnetaan ankarammaksi vapauteen kohdistuvaksi rangaistukseksi sakon maksamatta jäämisen vuoksi. Valiokunta on myös todennut sakkojen tehokkaan perintäjärjestelmän johtavan siihen, että sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanon piiriin valikoituu useimmiten päihdeongelmaisia, asunnottomia ja aidosti varattomia henkilöitä. Valiokunta on katsonut, että tällaisten henkilöiden säilyttäminen suljetuissa vankiloissa on epätarkoituksenmukaista sekä heidän itsensä että vankeinhoitolaitoksen näkökulmasta. Lisäksi valiokunta on katsonut, että muuntorangaistuksen sijasta tulisi pääsääntöisesti pyrkiä käyttämään yhdyskuntapalvelun tyyppisiä seuraamuksia tai päihdehuollon piiriin kuuluvia toimenpiteitä. Toisaalta valiokunta on katsonut, ettei edellä esitetystä välttämättä seuraa, että muuntorangaistuksen käyttömahdollisuus olisi kokonaan poistettava. Muuntorangaistuksella on valiokunnan mukaan rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän osana merkitystä yhtäältä sakon perinnän tehosteena ja toisaalta yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäjänä.
Sakon muunnon käyttöä on vähennetty erityisesti vuosina 2006—2008. Vuonna 2007 toteutettiin muutos, jossa enintään 20 päiväsakon suuruiset rangaistusmääräysmenettelyssä annetut sakot säädettiin muuntokelvottomiksi. Pian tämän jälkeen vuonna 2008 toteutettiin lainmuutos, jolla muuntomahdollisuus poistettiin kaikista rangaistusmääräysmenettelyssä annetuista sakoista. Muutosten seurauksena vain tuomioistuimen määräämät sakot ovat muuntokelpoisia. Sakkovankien määrä on muutosten johdosta vähentynyt, sillä kun vuonna 2006 muuntorangaistusta suorittavia vankeja oli keskimäärin 189 päivittäin, tällä vuosikymmenellä heitä on keskimäärin ollut hieman yli 50 (HE, s. 7).
Vuoden 2008 lainmuutoksen yhteydessä eduskunta hyväksyi lakivaliokunnan mietinnön pohjalta lausuman, jossa hallituksen edellytettiin huolehtivan muun muassa siitä, että rangaistusmääräysmenettelyn käyttö rajataan pois tilanteista, joissa tekijä on menettelyllään osoittanut piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä (LaVM 9/2008 vp — HE 164/2007 vp, EV 79/2008 vp). Rangaistusmääräysmenettelyssä määrättyjen sakkojen muuntokelvottomuutta pidettiin tällaisissa tilanteissa ongelmallisena, koska henkilö voi jäädä käytännössä ilman rangaistusta.
Eduskunnan lausumassa edellytetyllä tavalla hallitus antoi vuonna 2014 esityksen, jossa ehdotettiin sakon muuntorangaistuksen palauttamista toistuvasti sakkorikoksiin syyllistyville (HE 291/2014 vp). Esitys lähti siitä, että rikkomusta ei voida käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä, jos rikkomuksen tehneen aikaisemmat sakkorikokset osoittavat niiden toistuvuuden ja samankaltaisuuden perusteella ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Tätä katsottiin ilmentävän se, että rikkomuksen tehneelle on käsiteltävänä olevaa rikkomusta edeltävän vuoden aikana tehtyjen samankaltaisten tekojen perusteella määrätty vähintään kolme sakkorangaistusta. Esityksessä ehdotettiin, että tällaisessa tapauksessa neljäs rikkomus tuli käsitellä tuomioistuimessa, joka voisi myöhemmin muuntaa sakon vankeudeksi, jos sakkoa ei saada perityksi. Ehdotetulla muutoksella pyrittiin lieventämään jyrkkää erottelua rangaistusmääräys- ja tuomioistuinmenettelyssä määrättyjen sakkojen välillä. Lisäksi muutoksella tähdättiin rikosoikeusjärjestelmän uskottavuuden sekä lain kieltojen ja käskyjen noudattamisen edistämiseen.
Lakivaliokunta puolsi mainitun hallituksen esityksen hyväksymistä (LaVM 36/2014 vp). Valiokunta piti epäoikeudenmukaisena sitä, että toistuviin rikkomuksiin syyllistyneen sakkoja ei voitu muuntaa vankeudeksi sen vuoksi, että sakko on määrätty summaarisessa menettelyssä. Sakon muuntomahdollisuutta mainituissa tapauksissa pidettiin myös rikosoikeusjärjestelmän uskottavuuden ja yleisen lainkuuliaisuuden kannalta perusteltuna. Lisäksi valiokunta katsoi, että mainituissa tapauksissa sakon muuntorangaistuksen käytöllä oli merkitystä sakon perinnän tehosteena sekä sakkorikoksen kohteeksi joutuneelle uhrille.
Mainittu lainmuutos ei ehtinyt tulla voimaan, sillä se jouduttiin jo seuraavana vuonna kumoamaan valtiontaloudellisista syistä. Kumoamisen vuoksi lakivaliokunta piti erittäin tärkeänä, että toistuviin sakkorikoksiin vaikutetaan muilla keinoilla (LaVM 3/2015 vp — HE 65/2015 vp). Merkityksellisinä valiokunta piti poliisin syksyllä 2014 uudistamia sakotusohjeita, sillä niissä on otettu huomioon tilanteet, joissa henkilö syyllistyy toistuvasti samanlaisiin rikoksiin. Kyseisen ohjeistuksen mukaan, jos henkilö on tekoa edeltäneen vuoden aikana syyllistynyt vähintään kuusi kertaa sakkorangaistukseen johtaneeseen tekoon ja teot osoittavat kokonaisuutena arvioiden piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, asiaa ei tule käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä, vaan se tulee saattaa syyteharkintaan. Poliisin sakotusohjeissa tarkoitetuissa tilanteissa sakon muuntorangaistuksen määrääminen on siten mahdollista.
Nyt hallitus esittää vuonna 2014 hyväksyttyä lainsäädäntöä vastaavaa lainmuutosta kuitenkin sillä poliisin nykyistä sakotusohjetta vastaavalla erolla, että niin sanotussa summaarisessa sakkomenettelyssä ei voitaisi käsitellä sakkoasiaa, jos henkilölle on edellisen vuoden aikana jo määrätty samankaltaisista teoista vähintään kuusi sakkorangaistusta. Seitsemäs sakko käsiteltäisiin tällaisissa tapauksissa varsinaisessa rikosprosessissa, jossa tuomioistuin määrää rangaistuksen.
Se, että vain tuomioistuimen tuomitsemat sakot voivat välillisestikään johtaa vankeusrangaistukseen, perustuu perustuslakivaliokunnan käytäntöön (ks. esim. PeVL 1/1982 vp ja PeVL 7/2010 vp). Näin ollen, jos sakkorikkomukseen halutaan liittää muuntorangaistuksen uhka, sakkoasia on ohjattava varsinaiseen rikosprosessiin. Esitetty muutos lisää normaaliin rikosprosessiin vietävien asioiden määrää ja aiheuttaa siten poliisille, syyttäjälaitokselle ja tuomioistuinlaitokselle lisäresurssitarpeita. Samoin muutos lisää Rikosseuraamuslaitoksen voimavaratarpeita, koska vankimäärä nousee. Esityksen mukaan kyse on yhteensä 10,8 miljoonan euron vuotuisista kustannuksista vuodesta 2021 alkaen. Lisävoimavaroista on huolehdittu, sillä ne on otettu huomioon Julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2019—2022.
Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotetun muutoksen tavoitteita on yleisesti pidetty tärkeinä, mutta useat asiantuntijat eivät ole kannattaneet uudistuksen toteuttamista esitetyllä tavalla periaatteellisista tai tarkoituksenmukaisuussyistä. Huolta ovat aiheuttaneet myös esityksen taloudelliset kustannukset ja viranomaisille aiheutuva työmäärän lisäys. Useiden asiantuntijoiden mielestä käsillä olevaan ongelmaan tulisi löytää muita keinoja kuin muuntorangaistusjärjestelmän palauttaminen. Muun muassa vaihtoehtoisten seuraamusten sekä yhteiskunnan tukipalveluiden kehittämisen merkitystä on painotettu.
Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt tukemaan muuntorangaistuksen käytön palauttamista esityksessä tarkoitetuissa tapauksissa. Perustelujen osalta valiokunta viittaa aiemmassa mietinnössään vastaavasta muutoksesta esittämäänsä (LaVM 36/2014 vp). Muutoksen toteuttamista puoltavat erityisesti periaatteelliset rangaistusjärjestelmän uskottavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät syyt. Lisäksi esitetty muutos vastaa sisällöltään poliisin sakotusohjetta, jonka hyväksyttävyyttä sinällään ei ole kyseenalaistettu. On myös tuomittujen ja asianosaisten kannalta selkeää ja oikeusturvasyistä perusteltua, että sakon muuntokelpoisuus ja siten prosessilajin valinta määräytyy lainsäädännön perusteella eikä perustu poliisin sakotusohjeeseen, jonka soveltamiskäytännöt vaihtelevat, tai siihen, suostuuko asianomistaja sakkoasian käsittelyyn summaarisessa sakkomenettelyssä vai ei. Suhteellisuusperiaatteen kannalta on myös merkityksellistä, että muuntorangaistuksen alan laajentaminen ja siten rangaistusuhan ankaroituminen kohdistuu toistuvasti sakkorikoksiin syyllistyviin ja toistuvuuden laskennassa huomioon otettavien rikkomusten määrä on verraten korkea. Lisäksi lievimmät sakkorikokset rajautuvat muuntorangaistusmenettelyn ulkopuolelle.
Esitetty muutos ei estä poliisia ja syyttäjää päättämästä esitutkinnan rajoittamisesta tai syyttämättä jättämisestä siten kuin tämä on voimassa olevan lainsäädännön perusteella mahdollista. Tällöin sakkoasia ei etene tuomioistuimeen asti. Lakivaliokunta kuitenkin korostaa, että asiaa harkittaessa on aiheellista ottaa huomioon, että muutoksen tavoitteena on toistuvien rikosasioiden vieminen tuomioistuimeen ja viranomaisten voimavaroja lisätään tämän mahdollistamiseksi.
Tyypillisesti toistuvia sakkorikoksia ovat näpistys ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Yksittäiset henkilöt saattavat vuoden kuluessa saada lukuisia sakkotuomioita etenkin näpistyksistä (HE, s. 5). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Helsingin alueella on poliisin, syyttäjänviraston, käräjäoikeuden, oikeusavustajien ja Helsingin kaupungin yhteistyöllä pyritty kehittämään menetelmiä, joiden kautta vakavassa rikoskierteessä oleviin aktiivinäpistelijöihin pyritään vaikuttamaan ennaltaestävästi ja saamaan heidät sosiaalipalveluiden piiriin. Valiokunta pitää tällaista yhteistyötä tärkeänä ja tukee sen tavoitteita.
Aiempien sakkojen lainvoimaisuuden selvittäminen
Arvioitaessa rikosten toistuvuutta huomioon otetaan hallituksen esityksen mukaan vain lainvoimaiset sakkorangaistukset. Tätä puoltavat järjestelmän selkeys ja oikeusturvasyyt. Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on kuitenkin tullut esiin, että lainvoimaisuuden selvittäminen ei ole ongelmatonta.
Oikeusministeriö on yhdessä Oikeusrekisterikeskuksen, Aipa-hanketoimiston ja poliisihallinnon kanssa selvittänyt asiaa. Selvityksessä on ilmennyt, että poliisin tietojärjestelmästä näkyvät nykyisin poliisin antamat sakkomääräykset ja syyttäjän vahvistamat rangaistusmääräykset, mutta tietoja lainvoimaisuudesta tai mahdollisista muutoksenhauista ei näy. Lainvoimaisuustiedot ilmenevät vain Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmästä, mutta poliisilla ei ole siihen sellaista yhteyttä, että tiedot voitaisiin siirtää suoraan poliisin käytettäviksi. Selvityksen perusteella on ilmeistä, että lainvoimaisuustietojen saatavuuden toteuttaminen poliisille edellyttäisi verrattain laajoja tietojärjestelmämuutoksia. Myös sellainen vaihtoehto, jossa syyttäjä varmistaisi aiempien sakkojen lainvoimaisuustiedot erikseen syyteharkintavaiheessa, edellyttäisi, että lainvoimaisuustiedot olisivat syyttäjän saatavilla, mitä ne eivät nykyään ole. Tietojärjestelmien näkökulmasta helpoiten toteutettavissa olisi siten sellainen ratkaisu, että poliisin tietojärjestelmästä selvitetään aiemmin annetut sakkomääräykset ja rangaistusmääräykset ilman lainvoimaisuuden selvittämistä.
Tällä hetkellä toimittaessa poliisin sakotusohjeen nojalla toistuvuuslaskennassa otetaan huomioon sellaiset rikkomukset, joissa on annettu sakko- tai rangaistusmääräys. Lainvoimaisuutta ei siten selvitetä. Valtaosa sakkomenettelyssä määrätyistä sakoista tulee lainvoimaiseksi sakkomääräyksen tai rangaistusmääräyksen antamisen jälkeen viimeistään valitusajan kuluttua umpeen. Sakkomenettelysakon lainvoimaisuustiedolla on merkitystä silloin, jos sakkoon on haettu muutosta ja tuomioistuin kumoaa sakon kokonaan. Poliisin sakotusohjeeseen perustuvassa soveltamiskäytännössä ei kuitenkaan ole saadun selvityksen mukaan tullut esiin merkittäviä oikeusturvaongelmia tähän liittyen. Jos jokin toistuvuuden laskennassa huomioitu sakko kuitenkin myöhemmin ilmenee tulleen kumotuksi, tämä voidaan ottaa rikosprosessissa huomioon esimerkiksi sakkorangaistuksen ankaruudessa.
Edellä esitetyn valossa valiokunta on päätynyt pitämään perusteltuna, että toistuvuus arvioidaan annettujen sakko- ja rangaistusmääräysten perusteella selvittämättä näiden lainvoimaisuutta. Valiokunta ehdottaa asianomaista säännösehdotusta muutettavaksi jäljempänä tarkemmin ilmenevin tavoin.
Muuntosuhde
Muuntorangaistusmenettelyn laajentamisesta johtuvan vankiluvun kasvun pienentämiseksi muutoksia ehdotetaan myös sakon muuntosuhteeseen ja muuntorangaistuksen vähimmäispituuteen. Sakon muuntosuhdetta ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että nykyisen kolmen päiväsakon sijasta neljä päiväsakkoa vastaa yhtä päivää vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, ettei enintään 20 päiväsakon suuruista sakkoa voida muuntaa vankeudeksi.
Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että 20 päiväsakon rajalla tarkoitetaan yksittäisen sakkorangaistuksen suuruutta eikä kaikkien muunnettavien sakkojen yhteismäärää. Tämä ilmenee 2. lakiehdotuksen 2 a luvun 4 §:n 2 momentin johdantokappaleessa käytetystä ilmaisusta "sakko", jolla viitataan yksittäiseen sakkorangaistukseen. Säännökset samalla kertaa muunnettavien sakkojen yhteen laskemisesta sisältyvät mainitun luvun 6 §:ään.
Valiokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että saadun selvityksen mukaan toistuvissakin näpistysasioissa on yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen mahdollista, että tuomioistuimen tuomitsema sakkorangaistus jää alle 20 päiväsakon. Tällaisessa tapauksessa sakko on muuntokelvoton, vaikka se on käynyt läpi varsinaisen rikosprosessin. Lakivaliokunnan mielestä rangaistuksen ankaruutta harkittaessa tulisi jatkossa ottaa huomioon, että toistuvaa sakkorikollisuutta pidetään niin vakavana, että siihen tulee liittää muuntorangaistuksen uhka. Tällaisissa tapauksissa yli 20 päiväsakon sakkorangaistuksen tulisi näin ollen olla mahdollinen. Toisaalta esitettyä 20 päiväsakon rajaa voidaan pitää saadun selvityksen valossa liian korkeana. Tämän vuoksi lakivaliokunta esittää jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla sen laskemista 16 päiväsakkoon. Muutoksen vaikutus vankimäärään on saadun arvion mukaan niin vähäinen, että se voidaan toteuttaa Rikosseuraamuslaitokselle kehyksiin varatun lisämäärärahan puitteissa.
Menettely
Vaikka esitetyn muutoksen edellyttämistä voimavaroista on huolehdittu, valiokunta yhtyy asiantuntijoiden yleisesti esittämään huoleen menettelyn raskaudesta ja kalleudesta. Lakivaliokunta kiinnitti samoihin seikkoihin huomiota jo aiemmin vuonna 2014 käsitellessään vastaavaa, sittemmin kumottua hallituksen esitystä (LaVM 36/2014 vp). Valiokunta piti tuolloin välttämättömänä, että hallitus vielä ennen muutoksen voimaantuloa selvittää mahdollisuudet keventää ja yksinkertaistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä ja sitä edeltäviä vaiheita ja siten mahdollisuuksia vähentää muutoksen aiheuttamia kustannuksia. Eduskunta hyväksyi asiasta lausuman valiokunnan mietinnön perusteella (EV 363/2014 vp).
Osana kyseisen lausuman toteuttamista sakon täytäntöönpanosta annettua lakia on sittemmin muutettu siten, että videoyhteyden käyttö sakon muuntorangaistusasian käsittelyssä on mahdollistettu. Myös maksuajan myöntämistä koskevia säännöksiä on yksinkertaistettu. Nyt käsillä olevan esityksen valmistelussa ei kuitenkaan ole pohdittu muita mahdollisuuksia keventää menettelyä. Aiempaan mietintöönsä ja eduskunnan lausumaan viitaten lakivaliokunta painottaa uudistustyön merkitystä ja kiirehtii valmistelua.
Vaihtoehtoinen seuraamus ja päihdehuollon tukitoimet
Kuten aiempien sakon muuntoa koskevien hallituksen esitysten käsittelyssä, myös nyt keskustelua on herättänyt kysymys siitä, onko sakon vankeudeksi muuntamisen sijaan käytettävissä vaihtoehtoisia seuraamuksia. Vuoden 2014 uudistusta koskevasta lakivaliokunnan mietinnöstä ilmenee, että oikeusministeriössä on eri yhteyksissä selvitetty ja arvioitu vaihtoehtoisten seuraamusten mahdollisuuksia, mutta varteenotettavaa, tarkoituksenmukaista seuraamusta ei ole löytynyt (LaVM 36/2014 vp). Lakivaliokunta on pitänyt tätä valitettavana ja toistaa tässä yhteydessä aiemman kantansa. Valiokunta myös katsoo, ettei vaihtoehtoisen seuraamuksen etsimistä tule kokonaan unohtaa, koska ei voida pitää poissuljettuna, etteikö jossain vaiheessa löytyisi sellainen vaihtoehtoinen seuraamus, joka olisi sovelias ainakin joillekin sakkovangeille.
Ne, jotka päätyvät suorittamaan sakon muuntorangaistusta, ovat pääosin syrjäytyneitä ja vakavasti terveysongelmaisia (HE, s. 16). Kun vaihtoehtoista seuraamusta sakon muuntamiselle vankeudeksi ei ole käytettävissä, päihdehuollon tukitoimenpiteet korostuvat voimakkaasti. Saadun selvityksen mukaan sakon muuntorangaistusta suorittamaan tulevat vangit ovat terveydentilaltaan huonommassa kunnossa ja tarvitsevat usein enemmän terveyspalveluja kuin vangit keskimäärin. Lisäksi on varsin tavallista, että tuomittu saapuu vankilaan päihtyneenä. Tutkimustiedon mukaan muuntorangaistuksella ei ole vaikutusta alttiuteen syyllistyä rikoksiin. Joillekin sakotetuille ja varattomille henkilöille kertyy kuitenkin tyypillisesti useita sakkotuomioita erityisesti lievistä omaisuusrikoksista. Samoille henkilöille kertyy usein myös uusia muuntorangaistuksia tai vankeusrangaistuksia muista rikoksista. Keskeisinä tekijöinä rangaistusten kasautumisessa ovat todennäköisesti henkilöiden syrjäytyminen ja päihde- ja muut terveydelliset ongelmat. Tämä ryhmä jää usein yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkopuolelle. Käytännön ongelmana on sakotettujen saaminen oma-aloitteisesti sosiaalipalvelujen piiriin.
Edellä esitetyn valossa valiokunta pitää tärkeänä, että Rikosseuraamuslaitoksella on asianmukaiset voimavarat järjestää sakkovangeille muuntorangaistuksen täytäntöönpanon aikana päihdekuntoutusta sekä erilaisia kuntouttavia toimintaohjelmia. Keskeistä on myös edistää sakkovankien ulkopuoliseen päihdehuoltoon sijoittamista. Rikosseuraamuslaitoksessa on vuosina 2014— 2016 järjestetty ulkopuolisesta sijoittamisesta kokeilu, jossa on myös tuomitun kotikunnan kanssa sovittu laitossijoituksen tai kuntoutuksen rahoituksesta sekä tarvittaessa toiminnan jatkumisesta tietyn ajan seuraamuksen suorittamisen päätyttyä. Valiokunta on jo aiemmin pitänyt tällaista kokeilua kannatettavana ja katsonut, että jos kokeilu osoittautuu myönteiseksi, sitä tulisi jatkaa ja mahdollisuuksien mukaan myös laajentaa (LaVM 36/2014 vp).
Nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen yhteydessä valiokunta on pyytänyt lisätietoja mainitusta kokeilusta. Saadun selvityksen mukaan rikosseuraamusalueet ovat vuosina 2014—2016 sijoittaneet yhteensä 69 sakon muuntorangaistusta suorittavaa päihdekuntoutukseen rangaistuksen aikana. Vuosittain päättyviä sakon muuntorangaistuksia on kyseisinä vuosina ollut noin 1 200. Sijoittamisia on jatkettu pilottihankkeen jälkeenkin.
Edellä esitetystä ilmenee, että kokeiluun osallistuneiden määrä on vähäinen vuosittaiseen sakkovankien määrään verrattuna. Kokeilu on kuitenkin tuonut esiin myönteisiä seikkoja ja siitä on tullut positiivista palautetta sekä vangeilta että kuntatoimijoilta. Esimerkiksi Länsi-Suomen rikosseuraamusalueella noin 75 prosenttia sijoituksista on onnistunut. Kokeilun keskeyttäminen on johtunut päihteiden nauttimisesta tai luvattomasta poistumisesta. Tällöinkin vapauttaminen on voitu suunnitella yhteistyössä vangin kotikunnan kanssa. Nimenomaan kotikunnan sosiaalitoimen ja palvelujen varhaista mukaantuloa on pidetty tärkeänä ja toimivana, koska se sitouttaa sekä vankia että kotikuntaa jatkamaan palveluita (esim. asunto, asumisen tuki sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut). Toisaalta Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella kokeilussa on ilmennyt haasteita johtuen muun muassa sakkovankien alhaisesta päivittäisestä keskimäärästä, muuntorangaistuksen lyhyestä kestosta sekä kotikuntien vaihtelevasta halukkuudesta osallistua päihdekuntoutukseen.
Kokeilussa esille tulleista haasteista huolimatta valiokunta pitää sakkovankien sijoittamista ulkopuoliseen päihdehoitoon kannatettavana, sillä saadun selvityksen valossa vaikuttaa siltä, että useat sakkovangit hyötyvät siitä, että he pääsevät tarvitsemiensa tukipalvelujen piiriin jo muuntorangaistusta suorittaessaan. Tällaiset tukitoimet voivat olla sakkovankien rikollisuuteen vaikuttamisen kannalta tehokkaampia ja tarkoituksenmukaisempia kuin rangaistusjärjstelmän keinot. Valiokunta katsookin, että jatkossa on perusteltua selvittää mahdollisuudet kehittää ja laajentaa sakkovankien ulkopuoliseen päihdehuoltoon sijoittamista. Tavoiteltavaa olisi, että sijoittamisesta ja tukitoimista tulisi osa normaalia rangaistusajan, palveluihin sijoittamisen ja vapautumisen suunnittelua. Ulkopuolinen sijoitus ei edellytä lainsäädännön muutoksia, koska se on mahdollista jo voimassa olevan lain nojalla (vankeuslain 8 luvun 9 §:n 2 mom.), mutta sijoituksen kehittäminen ja laajentaminen edellyttävät lisäresursseja ja toimintatapojen muutoksia ja siten laaja-alaista yhteistyötä oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Rikosseuraamuslaitoksen, kuntien ja palvelujärjestelmien kesken. Lisäksi on erityisen tärkeää selvittää, miten voidaan varmistaa päihde- ja muiden tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen jatkuminen riittävän ajan laitossijoituksen ja muuntorangaistuksen suorittamisen jälkeen, jotta muuntorangaistuksen aikana aloitetut hoidot ja tukitoimet ovat mahdollisimman vaikuttavia ja tuloksellisia. Valiokunta ehdottaa edellä esitetystä lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus).
Pääsy tukipalvelujen piiriin jo muuntorangaistuksen aikana on tärkeää myös niille sakkovangeille, joita ei sijoiteta ulkopuoliseen päihdehuoltoon. Myös heidän osaltaan tilannetta on aiheellista parantaa samoin kuin palvelujen jatkumista riittävän ajan muuntorangaistuksen suorittamisen jälkeen.
Voimaantulo
Ehdotetut lait voivat hallituksen esityksen mukaan tulla voimaan vasta viimeistään vuonna 2021, kun lainmuutosten toimeenpanemiseksi välttämättömät poliisin ja oikeushallinnon tietojärjestelmämuutokset on tehty (s. 21).
Lakivaliokunta on edellä ehdottanut, että aiempien sakkojen lainvoimaisuuden sijasta rikkomusten toistuvuus arvioidaan annettujen sakko- ja rangaistusmääräysten perusteella. Valiokunnan ehdottama muutos ei kuitenkaan nopeuta lakien voimaantuloa, koska sekin edellyttää tiedonsaannin aukottomuuden varmistamiseksi muutoksia tietojärjestelmiin, vaikkakin vähäisempiä kuin esityksessä ehdotettu lainvoimaisuustietojen selvittäminen. Lisäksi on otettava huomioon, että lainmuutosten toteuttamisen edellyttämä rahoitus on varattu viranomaisille vasta vuodesta 2021 alkaen. Edellä esitetyn valossa on siten perusteltua, että lainmuutokset tulevat voimaan vuoden 2021 alussa.