Yleistä

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että avioliittolakiin lisätään säännökset pakottamalla solmitun avioliiton purkamisesta kumoamalla. Tarkoituksena on mahdollistaa pakottamalla solmitun avioliiton purkaminen myös muulla tavalla kuin avioeron kautta.  

Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettaviksi avioliittolain ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevia kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiä. Ehdotetulla muutoksella tiukennetaan suhtautumista ulkomailla alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin silloin, kun ainakin toisella osapuolella on ollut vihkimishetkellä asuinpaikan perusteella liittymä Suomeen.  

Hallituksen esityksen tavoitteena on torjua pakottamalla ja alaikäisenä solmittuja avioliittoja sekä parantaa tällaisen avioliiton solmineiden, haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. Esityksen taustalla on hallitusohjelman kirjaus pakkoavioliittojen mitätöinnin mahdollistamisesta osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Eduskunta on lakivaliokunnan mietinnön pohjalta edellyttänyt, että hallitus selvittää mahdollisuudet saada alaikäisenä tai muusta avioliiton esteestä huolimatta taikka pakottamalla solmittu avioliitto päättymään, purkautumaan, kumottua tai mitätöityä muutoin kuin avioerolla (EV 256/2018 vp, LaVM 17/2018 vp). Lisäksi se on edellyttänyt hallituksen selvittävän ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn mahdolliset tarkistustarpeet ja vaikutukset.  

Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita kannatettavina sekä puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin sekä yhteensovitustarpeista johtuvin muutosehdotuksin. 

Pakolla solmitun avioliiton kumoaminen

Pakolla solmitut avioliitot

Pakottamalla solmitulla avioliitolla tarkoitetaan yleensä avioliittoa, joka on solmittu vastoin toisen osapuolen tahtoa. Avioliittoon pakottaminen on moninainen ilmiö, jonka taustalla on erilaisia muun muassa kulttuurisia ja uskonnollisia syitä (ks. myös HE, s. 5). Avioliittoon pakottaminen koskee pääasiassa tyttöjä ja naisia, mutta myös poikia ja miehiä.  

Avioliittoon pakottaminen on määritelty ihmisoikeusloukkaukseksi useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (SopS 53/2015, ns. Istanbulin sopimus) mukaan avioero on yksi mahdollinen pakkoavioliiton purkamismuoto. Sopimuksen toimeenpanoa arvioiva asiantuntijaryhmä GREVIO on kuitenkin suosituksissaan rohkaissut Suomea sisällyttämään lainsäädäntöön mahdollisuuden mitätöidä, kumota tai purkaa pakottamalla solmittu avioliitto. 

Ehdotettu sääntely ja sen vaihtoehdot

Ehdotetun sääntelyn mukaan tuomioistuimen on hakemuksesta kumottava avioliitto, jos avioliitto on solmittu pakottamalla. Avioliittoon pakottamisella tarkoitetaan esityksessä sitä, että aviopuoliso ei ole tehnyt avioliiton solmimispäätöstä omasta vapaasta tahdostaan, vaan se on tapahtunut muun henkilön pakottamana (ks. HE, s. 26). Avioliittoon pakottaminen on kytketty ainoastaan avioliiton solmimista koskevaan hetkeen, ei sen jälkeisiin tapahtumiin. Kumoamisen oikeusvaikutukset ovat samat kuin avioerossa. Väestötietojärjestelmään merkitään kuitenkin se siviilisääty, joka puolisolla oli kumotun avioliiton solmimishetkellä (ks. HE, s. 13).  

Lakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset ehdotetusta avioliiton kumoamista koskevasta sääntelystä jakaantuivat. Osa asiantuntijoista kannattaa ehdotettua sääntelyä hallituksen esittämässä muodossa, mutta joidenkin mielestä ehdotetun avioliiton kumoamisen ohella avioliittolakiin pitäisi lisätä avioliiton mitätöintimahdollisuus, jolloin avioliittoon pakotettu voi tapauskohtaisesti valita, mikä päättämismenettely on hänen etunsa ja mahdollisten yhteisten lasten edun mukaista.  

Osa asiantuntijoista sen sijaan suhtautuu ehdotettuun uuteen menettelyyn varauksellisesti pitäen sitä ongelmallisena perhelainsäädännön periaatteiden kannalta. Uuden menettelyn katsotaan merkitsevän palaamista syyllisyysperusteiseen prosessiin. Myös sen tarvetta on pidetty kyseenalaisena. Asiantuntijakuulemisissa on kiinnitetty huomiota myös muun muassa siihen, ettei ehdotetusta avioliiton kumoamisesta ole tosiasiallista apua avioliittoon pakotetuille esimerkiksi tilanteissa, joissa on rinnalla kulttuurinen tai uskonnollinen avioliitto. Lisäksi vaihtoehtoisena sääntelymallina on pidetty avioeron saamista ilman harkinta-aikaa. 

Hallituksen esityksen valmistelussa on arvioitu erilaisia vaihtoehtoja pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseksi muutoin kuin avioeromenettelyssä (ks. HE, s. 19). Harkittavana on ollut muun muassa pakottamalla solmitun avioliiton purkaminen siten, että avioero myönnetään ilman harkinta-aikaa. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole pidetty perusteltuna, koska se ei vastaa asetettuun tavoitteeseen siitä, että pakottamalla solmittu avioliitto puretaan muulla tavoin kuin avioerolla ilman siviilisäätyyn liittyviä seurauksia. Myös avioliiton mitättömäksi julistamista on harkittu, mutta sitäkään ei ole päädytty pitämään perusteltuna, koska se merkitsisi heikennyksiä pakottamalla solmitun avioliiton uhrin ja lasten asemaan. 

Saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan hallituksen esityksessä ehdotettua keinoa eli pakolla solmitun avioliiton kumoamista. Valiokunta pitää sitä perustelluimpana vaihtoehtona avioliittoon pakotetun ja hänen mahdollisten lastensa suojan kannalta. Avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset vastaavat avioeron oikeusvaikutuksia, joten ne ovat selkeitä ja ennakoitavia.  

Valiokunta toteaa pitävänsä lapsen edun mukaisena sitä, että hänellä säilyy vanhemmuussuhde vanhempaansa pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen jälkeen. Lapsen huolto on tästä erikseen ratkaistavissa oleva asia, ja lapsen huollosta voidaan sopia tai määrätä toisin, kun se on lapsen edun vuoksi tarpeen (ks. HE, s. 17). Valiokunta myös korostaa, että lapsen huoltoa koskevat ratkaisut on aina tehtävä lapsen edun mukaisesti lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983) edellytetyllä tavalla. Esimerkiksi siitä, että lasta on suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä, säädetään nimenomaisesti kyseisen lain 1 §:ssä. Tilanteet ovat erilaisia ja usein monimutkaisia, ja lapsen etu tulee aina arvioida yksilöllisesti. 

Pakkoavioliiton mitätöinnin valiokunta toteaa merkitsevän sitä, että puoliso ja mahdolliset lapset menettäisivät kaikki avioliittoon perustuvat oikeudet avioliittoon liittyvien oikeusvaikutusten lakatessa taannehtivasti. Tällä voisi olla kohtuuttomia vaikutuksia, sillä puoliso ei voi vaatia avioliittoon perustuvia oikeuksia, jotka koskevat esimerkiksi perintöä, omaisuuden ositusta tai perhesuhteeseen perustuvia sosiaalisia oikeuksia. Myös mahdolliset lapset muuttuvat avioliiton ulkopuolella syntyneiksi ja aviomies lakkaa olemasta lasten isä ja huoltaja, kunnes isyys ja huoltajuus myöhemmin erikseen vahvistetaan. Seuraukset korostuvat tilanteessa, jossa perheen yhteiselämä on jatkunut pitemmän aikaa. Jotta pakkoavioliiton mitättömäksi julistaminen ei merkitsisi edellä kuvattuja heikennyksiä pakottamalla solmitun avioliiton uhrin ja lasten asemaan, mitätöinnin oikeusvaikutuksista tulisi monilta osin säätää erikseen.  

Pakolla solmitun avioliiton mitätöinnin oikeusvaikutuksista tulisi säätää erikseen myös siinä tapauksessa, että mitätöinti mahdollistettaisiin valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin tuodulla tavalla pakolla solmitun avioliiton kumoamisen lisäksi. Lisäksi tulisi säätää erityisiä säännöksiä menettelystä ja eri purkamismenettelyjen välisistä suhteista. Tämä merkitsisi merkittävästi monimutkaisempaa sääntelyä pakkoavioliittojen purkamisesta kuin esityksessä ehdotettu sääntely.  

Ehdotetulla kumoamissääntelyllä ei voida kokonaan poistaa pakkoavioliittoja ilmiönä. Ehdotettu sääntely voi myös jäädä vähäiselle käytölle, ja sen merkitys on ennen kaikkea symbolinen, mikä todetaan hallituksen esityksessäkin avoimesti (s. 14 ja 15). Valiokunta pitää pakolla solmitun avioliiton kumoamismahdollisuudesta säätämistä näistä seikoista huolimatta kannatettavana, sillä on periaatteellisesti ja ennaltaehkäisyn kannalta tärkeää, että lainsäädännössä tunnustetaan pakkoavioliitto ilmiönä ja annetaan selkeä viesti siitä, etteivät pakkoavioliitot ole hyväksyttäviä. Lisäksi ehdotetulla sääntelyllä voi olla yksittäisissä tapauksissa konkreettista merkitystä ja tarvetta pakkoavioliitosta irtautumiseksi, jolloin se voi yhtenä myönteisenä toimena muiden keinojen joukossa auttaa avioliittoon pakotettuja henkilöitä.  

Avioliiton kumoamissääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia tulee kuitenkin jatkossa seurata ja tarvittaessa arvioida sääntelyn tarkistustarpeita sekä mahdollisia lisätoimia pakkoavioliiton uhrien auttamiseksi ja suojelemiseksi, erityisesti erittäin vakavan hyväksikäytön kohteena olevien uhrien osalta. Seurata tulee muun muassa jäljempänä tarkemmin käsiteltyjen avioliittolain sovittelusäännösten toimivuutta ja riittävyyttä sekä tarvittaessa arvioida sääntelyn tarkistustarpeita. Lisäksi, jos avioliiton kumoaminen osoittautuisi riittämättömäksi keinoksi pakkoavioliiton uhrien auttamiseksi, valiokunnan mielestä on mahdollista arvioida, tulisiko pakkoavioliitosta irtautumisen vaihtoehtona olla myös mitätöinti. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 1).  

Vireillepano-oikeus ja määräaika

Pakolla solmitun avioliiton kumoamista voi ehdotetun sääntelyn mukaan hakea puoliso, joka on pakotettu avioliittoon (1. lakiehdotuksen 30 b §:n 1 mom.). Vireillepano-oikeutta ei ehdoteta syyttäjälle. Valiokunta pitää tätä perusteltuna, sillä vaikka syyttäjällä on voimassa olevan avioliittolain 27 §:n mukaan vireillepano-oikeus puolisoiden väliseen sukulaisuuteen tai kaksinnaimiseen liittyvissä avioeroasioissa, kyse on erilaisista asioista. Avioliittolain 27 §:ssä tarkoitetut tilanteet ovat objektiivisesti ja selkeästi todennettavissa, kun taas pakolla solmitun avioliiton kumoaminen edellyttää perusteita ja näyttöä, jotka ovat vain asianosaisten tiedossa ja edellyttävät asianosaisten aktiivista myötävaikutusta asian selvittämiseen ja todentamiseen.  

Ehdotetussa sääntelyssä ei aseteta määräaikaa hakemuksen tekemiselle, mitä valiokunta pitää perusteltuna, sillä määräajan asettaminen voisi joissain tilanteissa johtaa ajan kulumisen vuoksi avioliiton kumoamismahdollisuuden menettämiseen.  

Näyttökynnys ja todistelutaakka

Hallituksen esityksessä ehdotettu pakolla solmitun avioliiton kumoaminen on hakemusasia. Asian käsittelyssä noudatetaan siten soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 8 luvun mukaista hakemusasioiden käsittelyjärjestystä. Asian käsittelyä on jatkettava riita-asian käsittelyä koskevassa järjestyksessä, jos asia on riitainen. 

Avioeron tavoin avioliiton kumoaminen on indispositiivinen asia eli asia, jossa sovinto ei ole sallittu. Ratkaisua ei voida tällöin perustaa ainoastaan vastapuolen myöntämiseen. Valiokunta pitää tätä perusteltuna, jotta menettelyä ei käytetä väärin perustein niin sanotun pika-avioeron saamiseen. Jos ratkaisu voitaisiin perustaa vain myöntämiseen, puolisot voisivat sopia siitä, että avioliitto on solmittu pakottamalla ja saada avioliiton puretuksi ilman harkinta-aikaa ja ilman hakemusmaksua.  

Todisteluun sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelua koskevia säännöksiä. Hakijan tulee siten esittää uskottava näyttö avioliittoon pakottamisesta (ks. HE, s. 13 ja 27). Näyttökynnystä ja todistustaakkaa on asiantuntijakuulemisissa pidetty vaativina, mutta valiokunnan mielestä todistelua koskevista oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ei ole aiheellista säätää poikkeuksia avioliiton kumoamista koskevia asioita varten. Esimerkiksi käännetty todistustaakka ei olisi toimiva ratkaisu, koska molemmat osapuolet voivat olla avioliittoon pakotettuja ja pakottaja ei ole aina toinen puoliso.  

Avioliiton kumoamisessa on kyse siviiliasiasta, joten näyttökynnys on alempi kuin rikosasioissa. Muutoinkaan avioliiton kumoamista koskevaa siviilioikeudellista asiaa ei valiokunnan mukaan ole tarpeen kytkeä tilanteen rikosoikeudelliseen arvioon, sillä avioliiton kumoamista on perusteltua voida hakea itsenäisesti.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. Säännös ilmentää Suomessa vakiintuneesti noudatettua vapaan todisteiden harkinnan periaatetta, minkä voidaan katsoa edistävän aineellisen totuuden selvittämistä. Lakivaliokunta on jo aiemmin todennut, että vapaan todisteiden harkinnan perinne on vahva ja sen edut aineellisen totuuden saavuttamisessa ovat selvät (ks. LaVM 19/2014 vp). Vapaan todisteiden harkinnan periaatteesta ei valiokunnan mielestä ole aiheellista poiketa avioliiton kumoamista koskevan yksittäisen asiaryhmän kohdalla.  

Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan avioliiton kumoamista koskeva erityinen oikeudenkäyntimenettely ja uskottavan näytön edellyttäminen ovat perusteltuja ja edellä todetuin tavoin myös ehkäisevät uuden menettelyn väärinkäyttöä esimerkiksi maksuttoman pika-avioeron hakemiseen. On myös huomattava, että avioero on jatkossakin käytettävissä myös pakolla solmitun avioliiton purkamiseksi ja sen saaminen on helppoa ja menettely yksinkertaista.  

Avioeroa ja avioliiton kumoamista koskevien hakemusten suhde

Esityksessä ehdotetun sääntelyn mukaan vaatimusta avioliiton kumoamisesta ei voida tehdä sen jälkeen, kun avioliitto on purettu (1. lakiehdotuksen 30 b §). Vaatimusta avioliiton kumoamisesta ei siten voi tehdä enää sen jälkeen, kun aviopuolisot on jo tuomittu avioeroon tai kun avioliitto on päättynyt jommankumman puolison kuolemaan.  

On kuitenkin mahdollista, että puolisoiden ollessa avioliitossa toinen panee vireille avioeroasian ja tämän jälkeen toinen avioliiton kumoamista koskevan asian tai että hakemukset tehdään käänteisessä järjestyksessä. Tällaisessa tilanteessa tulee pohdittavaksi samaan aikaan vireillä olevien oikeudenkäyntien suhde eli ensiksi tehdyn hakemuksen vireilläolon vaikutus (lis pendens) jälkimmäisen hakemuksen tutkittavaksi ottamiseen. Vireilläolovaikutuksella tarkoitetaan sitä, että samaa asiaa ei voida saattaa oikeudenkäynnin kestäessä toisen oikeudenkäynnin kohteeksi. Suomessa vireilläolovaikutus on keskeinen oikeusperiaate, joka on kehittynyt oikeuskäytännössä ja ‑kirjallisuudessa, ja kansainvälisissä suhteissa asiasta on säännöksiä esimerkiksi ns. Bryssel IIa ‑asetuksessa (19 artikla). 

Vireilläolovaikutusta arvioitaessa keskeistä on se, onko kyse samasta asiasta. Samalla asialla tarkoitetaan sitä, että asianosaiset ovat samat ja oikeudenkäynnin kohde on sama.  

Lakivaliokunnan mielestä avioliiton kumoaminen ja avioero ovat eri asioita. Kyse on toisistaan erillisistä tavoista purkaa avioliitto, sillä avioliiton kumoaminen edellyttää pakottamista, kun taas avioeroon tuomitaan yksin hakemuksen perusteella, kunhan laissa säädetyt määräajat ovat umpeutuneet. Avioliiton kumoaminen ei myöskään johda täsmälleen samaan lopputulokseen kuin avioeroon tuomitseminen, sillä avioliiton kumoamisessa puolison siviilisääty palautuu väestötietojärjestelmässä siihen, mikä se oli ennen avioliiton solmimista. Avioliittoon pakotettu voi siis saavuttaa avioliiton kumoamista koskevalla hakemuksella jotain sellaista, mitä hän ei avioerohakemuksella saisi.  

On myös huomattava, että avioliittoon pakotetulle voi olla tärkeää saada vahvistetuksi tuomioistuimessa se, että hänet on nimenomaan pakotettu avioliittoon. Avioliiton kumoamishakemukselle voi siten olla hyväksyttävä oikeudellinen intressi avioeroasian vireilläolosta huolimatta.  

Siitä, että avioero ja avioliiton kumoaminen ovat eri asioita, seuraa, ettei vireilläolovaikutusta synny, jolloin molemmat hakemukset voivat olla vireillä yhtä aikaa. Yhtä aikaa vireillä olevat, samaan yhteyteen kuuluvat hakemukset on käsiteltävä yhdessä (oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 3 §). Avioeroa ja avioliiton kumoamista koskevia hakemuksia voidaan siten käsitellä yhtä aikaa ja ratkaisu voidaan antaa samassa päätöksessä. Ajallista kilpajuoksua hakemusten välille ei siten synny. Jos avioliiton kumoamishakemus tällaisessa asetelmassa hylätään, avioeron myöntäminen on silti mahdollista. Jos taas avioliiton kumoamishakemus hyväksytään, tarvetta avioerolle ei enää ole.  

Valiokunnan näkemyksen mukaan oikeudenkäymiskaaren säännökset mahdollistavat hakemusten käsittelyn tarkoituksenmukaisella tavalla aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Toisiinsa liittyvien asioiden käsitteleminen on tuomioistuimissa hyvin tavallista, joten voidaan arvioida, ettei uusi sääntely tältä osin aiheuta erityisiä ongelmia. Uudistuksen toimivuutta on kuitenkin näiltäkin osin aiheellista jatkossa seurata. 

Aviovarallisuus ja perintöoikeus

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että pakolla solmitun avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset vastaavat avioeroa (1. lakiehdotuksen 27 b §:n 1 mom.). Puolisoiden aviovarallisuuteen sovelletaan avioliittolaissa säädettyjä omaisuuden ositusta tai erottelua koskevia säännöksiä (ks. HE, s. 27).  

Puolisoiden avio-oikeus toistensa omaisuuteen toteutetaan omaisuuden osituksessa, jossa määritetään avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö ja vahvistetaan tasingon määrä. Tässä suhteessa ongelmallisena on pidetty tilanteita, joissa avioliittoon pakotettu on toista puolisoa varakkaampi, koska tällöin avioliittoon pakotettu joutuu luovuttamaan tasinkoa entiselle puolisolle. Tällaisten tilanteiden varalta hallituksen esityksessä ei ehdoteta uusia erityissäännöksiä, vaan jos ositus johtaa avioliittoon pakotetun kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, ositusta voidaan sovitella voimassa olevan avioliittolain 103 b §:n nojalla. Kyseisen pykälän osituksen sovittelusäännökset ovat varsin joustavat ja mahdollistavat esimerkiksi sen, ettei avioliittoon pakotettu ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan tasinkona entiselle puolisolleen. Edellä todetuin tavoin valiokunta kuitenkin katsoo, että myös tämän ratkaisun toimivuutta ja riittävyyttä avioliittoon pakotetun oikeuksien suojaamiseksi on jatkossa tarpeen seurata erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka tehokkaasti pystytään puuttumaan tilanteisiin, joissa toinen osapuoli pääsee pakkoavioliiton purkautuessa hyötymään pakotetusta osapuolesta taloudellisesti. Mikäli sovittelusäännösten toimivuudessa havaitaan ongelmia, on tilanteen parantamiseksi lakivaliokunnan näkemyksen mukaan syytä harkita esimerkiksi avioliittoon pakotetun osapuolen hyväksi tulevan erityisen tasinkoprivilegin säätämistä. 

Perintökaaren 3 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetään puolison perintöoikeudesta muun muassa tilanteessa, jossa on vireillä avioeroasia tai hakemus avioliiton purkamisesta. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että säännös soveltuu myös käsiteltävässä esityksessä tarkoitettuihin avioliiton kumoamista koskeviin tilanteisiin, koska säännöksessä käytetty käsite avioliiton purkaminen kattaa myös nyt ehdotetun avioliiton kumoamisen. Sekä avioerohakemus että avioliiton kumoamista koskeva hakemus katkaisevat näin ollen puolison perintöoikeuden, jos perittävän kuollessa oli vireillä tällainen avioliiton purkamista koskeva hakemus.  

Väestötietojärjestelmän merkinnät

Ehdotetun sääntelyn mukaisesti kumotun avioliiton väestötietojärjestelmän merkinnät ovat aiheuttaneet esityksen valiokuntakäsittelyssä epätietoisuutta. On muun muassa arvioitu, ettei kumotusta avioliitosta jäisi mitään merkintää väestötietojärjestelmään tai että väestötietojärjestelmän merkinnöistä voisi tulla ristiriitaisia.  

Lakivaliokunta on saanut väestötietojärjestelmän merkinnöistä oikeusministeriöltä lisäselvitystä. Sen mukaan esityksen tavoitteena on, että aviopuolison siviilisääty palautuu avioliiton kumoamisen jälkeen siihen, mikä se oli ennen avioliiton solmimista (ks. HE, mm. s. 13 ja 30). Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että tieto avioliiton kumoamisesta ja kumotusta avioliitosta jätetään kokonaan merkitsemättä väestötietojärjestelmään tai poistetaan sieltä jälkeenpäin.  

Väestötietojärjestelmästä ja varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 13 §:n 5 kohdan mukaan väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevasta henkilöstä muun muassa siviilisääty sekä tieto avioliiton solmimisesta ja purkautumisesta. Tietojen yksityiskohtaisesta sisällöstä säädetään väestötietojärjestelmästä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (128/2010). Asetuksen 5 §:ää on lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan tarpeen muuttaa, jotta siinä säädetään myös avioliiton kumoamiseen ja sen jälkeiseen siviilisäätyyn liittyvistä merkinnöistä. Tarkoitus on, että avioliiton kumoaminen talletetaan väestötietojärjestelmään asetuksen 6 §:n mukaisesti avioliiton purkautumista koskevana tietona. Esimerkiksi aviovarallisuutta, perunkirjoitusta ja perinnönjakoa varten tarvittaviin väestötietojärjestelmän otteisiin merkitään palautetun siviilisäädyn ohella tieto avioliiton kumoamisesta. Kyseisistä tiedoista voidaan tällöin päätellä, mihin esimerkiksi siviilisääty "naimaton" perustuu. 

Valiokunta pitää edellä olevan perusteella tärkeänä, että uuden sääntelyn toimeenpanossa huolehditaan tarvittavista muutoksista väestötietojärjestelmää koskevaan asetustasoiseen sääntelyyn. 

Avioliittoon pakottamisen rangaistavuus

Avioliittoon pakottaminen on Suomessa jo nykyisin rangaistavaa ihmiskauppaa, törkeää ihmiskauppaa tai pakottamista koskevien rikoslain säännösten nojalla (rikoslain 25 luvun 3, 3 a ja 8 §). Rangaistavaa on paitsi varsinainen pakottaminen myös henkilön luovuttaminen, kuljettaminen, vastaanottaminen ja majoittaminen hänen saattamisekseen pakkoavioliittoon. Lisäksi rikoslakiin on Istanbulin sopimuksen voimaanpanon yhteydessä lisätty nimenomainen maininta pakkoavioliitoista (1 luvun 11 §:n 2 mom. 8 kohta).  

Käsiteltävään hallituksen esitykseen ei sisälly avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta koskevia ehdotuksia. Hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan pakkoavioliiton kriminalisointia selvitetään. Oikeusministeriössä on kirjauksen mukaisesti valmisteltu arviomuistio. Oikeusministeriöltä saadun tiedon mukaan tarkoitus on ollut, että syksyn 2022 aikana aloittaa työryhmä pohtimaan avioliittoon pakottamista koskevaa rangaistussääntelyä. Työryhmän asettaminen on kuitenkin viivästynyt, joten työryhmätyö ei ole vielä käynnistynyt. Se, että pakolla solmitun avioliiton kumoamista ja pakkoavioliiton rangaistavuuteen liittyviä kysymyksiä on valmisteltu oikeusministeriössä erillisinä hankkeina eri aikatauluissa, johtuu valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallitusohjelman kirjauksista sekä siitä, että pakkoavioliiton kumoamista ja rangaistavuutta koskevilla sääntelyillä on erilaiset tavoitteet ja oikeusvaikutukset, minkä vuoksi on arvioitu, että ne voidaan lainsäädännöllisesti toteuttaa toisistaan erillään.  

Lakivaliokunnalla ei ole hankkeiden erillään valmisteluun huomautettavaa. Pakottamalla solmitun avioliiton kumoaminen ja avioliittoon pakottamisen käsittely rikosoikeudellisesti ovat menettelyinä erilaisia, ja niissä on otettava huomioon erilaisia näkökohtia. Edellä todetuin tavoin valiokunta ei myöskään pidä tarpeellisena, että pakottamalla solmitun avioliiton kumoaminen edellyttäisi avioliittoon pakottamisen käsittelyä rikosasiana. Kyse ei myöskään ole toisilleen vaihtoehtoisista keinoista pakkoavioliittojen torjumiseksi. Avioliittoon pakottamisen rangaistussääntelyn tarkastelu on kuitenkin aiheellista. Valiokunta kiirehtii työryhmän asettamista pohtimaan asiaa ja pitää tärkeänä, että sen perusteella ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämiseksi rikoslaissa. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 2). 

Muut pakkoavioliiton uhreja tukevat toimet

Pakolla solmittujen avioliittojen torjunta ja uhrien auttaminen edellyttävät monenlaisia poikkihallinnollisia toimia. Nyt ehdotettu sääntely on yksi toimi muiden keinojen joukossa. Lakivaliokunta korostaakin, että lainsäädäntötoimien lisäksi tarvitaan myös muita toimia pakkoavioliittojen ennalta ehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi (ks. myös HE, s. 20).  

Valiokunta pitää keskeisinä laaja-alaista tiedottamista, valistusta ja neuvontaa. Lisäksi on tärkeää, että avioliittoon pakotetuille ja avioliittoon pakottamisen uhan alla oleville on tarjolla riittävästi tukea ja apua. Myös viranomaisten ja muiden toimijoiden kouluttaminen tunnistamaan pakkoavioliittoja sekä auttamaan uhreja on olennaista. Pakkoavioliittoihin puuttumista tulee Suomessa kehittää kokonaisvaltaisesti, jotta uhreilla on tosiasiallinen pääsy oikeuksiinsa ja mahdollisuus saada suojaa vainolta, väkivallalta ja hyväksikäytöltä myös pakotetun avioliiton purkautumisen jälkeen. 

Ehdotettua sääntelyä tai mitään muutakaan avioliiton purkamista koskevaa sääntelyä ei voida soveltaa niin kutsuttuun uskonnolliseen avioliittoon, joka on pätevä asianomaisessa kulttuuripiirissä. Tämä johtuu siitä, että avioliiton purkaminen avioliittolain nojalla edellyttää oikeudellisesti pätevää avioliittoa, eikä uskonnollinen avioliitto ole tällainen liitto. Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan pakkoavioliitot ovat usein muita kuin väestötietojärjestelmään rekisteröityjä virallisia avioliittoja. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että eri toimenpitein parannetaan myös uskonnollisen avioliiton solmineiden henkilöiden asemaa. Erityisen tärkeää on pyrkiä vaikuttamaan asenteisiin asianomaisissa uskonnollisissa ja kulttuurisissa yhteisöissä. Merkityksellisiä toimia ovat myös muun muassa tietoisuuden lisääminen sekä uhrien auttaminen tuen ja avun piiriin.  

Ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustaminen

Avioliittolakia on vuonna 2019 muutettu siten, että avioliiton voi solmia vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Alaikäisten mahdollistavasta poikkeuslupamenettelystä on siten luovuttu. 

Ulkomailla pätevästi solmittu avioliitto on nykyisin lähtökohtaisesti pätevä myös Suomessa (avioliittolain 115 §), mutta se voidaan jättää tunnustamatta, jos sen pitäminen pätevänä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen (ordre public -periaate, avioliittolain 139 §). Tämä koskee myös ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan avioliittolakiin uutta pykälää, jonka mukaan ulkomailla pätevästi solmittua avioliittoa ei kuitenkaan pidetä pätevänä, ellei siihen ole erityisiä syitä, jos avioliittoa solmittaessa ainakin toinen osapuoli oli alle 18-vuotias ja ainakin toisella oli asuinpaikka Suomessa (1. lakiehdotuksen 115 a §). Uuden säännöksen tarkoituksena on ehkäistä tilanteita, joissa Suomessa asuva henkilö solmii alaikäisavioliiton ulkomailla kiertäen Suomen ikärajasääntelyä. Nykyistä yksityiskohtaisemmalla sääntelyllä on tarkoitus myös yhtenäistää tunnustamisen harkintaperusteita. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa näkemykset ehdotetusta sääntelystä hajaantuivat. Osa asiantuntijoista on kannattanut ehdotettua muutosta, mutta on myös katsottu, että se tulisi laajentaa koskemaan asuinpaikasta riippumatta kaikkia ulkomailla solmittuja alaikäisavioliittoja. Jotkut ovat puolestaan katsoneet, ettei ulkomailla alaikäisenä solmittuja avioliittoja tulisi tunnustaa koskaan. Toisaalta osa asiantuntijoista on pitänyt ehdotettua muutosta ongelmallisena kannattaen nykyisen sääntelyn säilyttämistä ennallaan.  

Lakivaliokunta pitää ehdotetun sääntelyn tavoitteita kannatettavina ja katsoo, että muutosta voidaan pitää johdonmukaisena jatkona avioliiton solmimisen ikärajaa koskevalle avioliittolain muutokselle. Ehdotettu sääntely on tarkoituksensa mukaisesti muotoiltu kapea-alaisesti kohdistumaan sellaisiin tapauksiin, joissa on kyse Suomen avioliiton solmimisikärajojen kiertämisestä. Muissa tapauksissa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiseen sovelletaan edellä kuvattua voimassa olevaa avioliittolain sääntelyä.  

Lakivaliokunta ei puolla sääntelyn muuttamista siten, ettei ulkomailla solmittuja alaikäisavioliittoja tunnustettaisi missään tilanteissa. Näin laaja tunnustamatta jättäminen ilman minkäänlaista poikkeamismahdollisuutta olisi merkittävä periaatteellinen muutos, jolla olisi laaja-alaisia kielteisiä vaikutuksia juuri niille, joita muutoksella on tarkoitus suojella. Avioliiton tunnustamatta jättämisen myötä puoliso menettää aviovarallisuusjärjestelmän suojan. Kun avioliittoa ei tunnusteta, sitä ei voida myöskään purkaa avioerolla tai kumoamisella. Mahdollinen lapsi vuorostaan menettää aviolapsen aseman, kun avioliittoon perustuva isyysolettama ei täyty, eikä hänellä siten ole oikeutta saada elatusta isältään eikä myöskään perintöoikeutta isään ole. Valiokunta viittaa myös aiemmin esittämäänsä siitä, että tunnustamissääntely, joka ei jätä lainkaan tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle, voi joissakin yksittäistapauksissa johtaa lapsen edun vastaiseen lopputulokseen (ks. LaVM 17/2018 vp). Myös muissa Pohjoismaissa alaikäisenä ulkomailla solmitun avioliiton tunnustaminen on mahdollistettu poikkeustilanteissa (ks. HE, s. 22—24).  

Valiokunta pitääkin kohtuuttomien tilanteiden estämiseksi olennaisena, että ehdotettuun uuteen säännöksen sisältyy mahdollisuus pitää ulkomailla solmittua alaikäisavioliittoa pätevänä erityisistä syistä. Tällainen poikkeamismahdollisuus antaa sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja joustavuudelle. Erityisiä syitä voivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa avioliiton tunnustamatta jättämisestä aiheutuu puolisoille kohtuuttomia seurauksia, alaikäinen puoliso on jo täyttänyt 18 vuotta ja haluaa avioliiton tulevan tunnustetuksi Suomessa tai avioliiton tunnustaminen on puolisoiden yhteisen lapsen edun mukaista (ks. HE, s. 13 ja 29). Valiokunta korostaa, että erityisen syyn täyttymistä tulee harkita kokonaisarvion perusteella tapauskohtaisesti. 

Ehdotetun sääntelyn ulottaminen koskemaan asuinpaikasta riippumatta kaikkia ulkomailla alaikäisenä solmittuja avioliittoja voisi olla yksinkertaisempaa soveltaa, mutta valiokunta pitää tässä vaiheessa perusteltuna, että se kohdistetaan tapauksiin, joissa pyritään kiertämään Suomen lain mukaisia avioliiton ikärajoja ja siten edellytetään, että ainakin toisella osapuolella on avioliittoa solmittaessa ollut asuinpaikan perusteella liittymä Suomeen. Sääntelyä on kuitenkin tärkeä seurata sekä jatkossa tarvittaessa arvioida laajemman muutoksen tarvetta ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan lainsäädäntöön. Tältä osin valiokunta viittaa muiden Pohjoismaiden ratkaisuihin ja toteaa, että esimerkiksi Ruotsissa alaikäisenä ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevaa sääntelyä sovelletaan samalla tavoin riippumatta siitä, oliko tällaisen avioliiton osapuolilla liityntää Ruotsiin avioliittoa solmittaessa vai ei. Norjan avioliittolaissa taas on erillinen säännös, joka koskee ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista silloin, kun kummallakaan puolisolla ei ollut liittymää Norjaan vihkimishetkellä. Lähtökohtana näissä maissa on tällaisen avioliiton tunnustamatta jättäminen, jollei laissa erikseen mainittuja perusteita tunnustamiselle ole olemassa (ks. HE, s. 22—24). Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 3). 

Voimaantulo

Hallituksen esityksen mukaan lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Voimaantulo edellyttää riittävän ajan varaamista lainsäädännön täytäntöönpanotoimiin, kuten tietojärjestelmiin tarvittavien teknisten muutosten toteuttamiseen, tiedottamiseen ja koulutukseen (ks. HE, s. 31). 

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on katsottu, että tietojärjestelmämuutosten tekemiseen olisi varattava noin kuusi kuukautta lainmuutosten hyväksymisestä lukien. Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että lakien voimaantulon ajankohdassa huomioidaan riittävän ajan jääminen täytäntöönpanotoimiin.  

Lakialoite

Lakialoitteessa LA 39/2019 vp ehdotetaan rikoslain 25 luvun ja avioliittolain 4 luvun 19 §:n muuttamista. Lakialoitteessa todetaan, että tarkoituksena on kriminalisoida pakkoavioliitot erillisillä rikoslain pykälillä sekä mahdollistaa pakkoavioliiton mitätöinti hakemuksesta. 

Lakialoitteella on avioliiton purkamisen osalta sama tavoite kuin käsiteltävällä hallituksen esityksellä. Lakivaliokunta kuitenkin puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettua pakolla solmitun avioliiton purkamista kumoamisella. Hallituksen esitys ei sisällä pakkoavioliiton rangaistavuutta koskevia ehdotuksia, mutta edellä mainituin tavoin oikeusministeriössä on valmisteltu arviomuistio avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta, ja tarkoitus on asettaa työryhmä pohtimaan rangaistussääntelyä. Edellä mainittu huomioon ottaen lakivaliokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään.