Yleistä
Äitiyden ja isyyden tunnustamisesta, selvittämisestä, vahvistamisesta ja kumoamisesta säädetään nykyisin erillisissä laeissa. Isyydestä säädetään vuonna 2016 voimaan tulleessa isyyslaissa (11/2015) ja äitiydestä vuonna 2019 voimaan tulleessa kansalaisaloitteen pohjalta säädetyssä äitiyslaissa (253/2018, KAA 3/2018 vp). Vaikka säännökset sisältyvät erillisiin lakeihin, ne vastaavat pitkälti toisiaan. Äitiyslakia koskevaa kansalaisaloitetta käsitellessään lakivaliokunta piti yhdenmukaista sääntelyä luontevana, koska äitiyden ja isyyden vahvistamiseen liittyy monia yhteisiä kysymyksiä. Valiokunta piti kuitenkin aiheellisena arvioida yhteisen vanhemmuuslain säätämistä, kun isyys- ja äitiyslakien soveltamisesta on saatu riittävästi kokemuksia (LaVM 1/2018 vp, s. 4).
Hallituksen esityksessä on kyse äitiyttä ja isyyttä koskevien säännösten keräämisestä yhteiseen lakiin. Keskeinen tarkoitus on äitiys- ja isyyslakien tekninen yhdistäminen, mutta lisäksi ehdotetaan eräitä muutoksia lakien soveltamiskäytännössä ilmenneiden tarkistustarpeiden perusteella.
Lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin.
Luopuminen 30 päivän peruuttamis- ja kiistämismahdollisuudesta
Isyys ja äitiys voidaan nykyisin tunnustaa ennen lapsen syntymää tai lapsen syntymän jälkeen. Ennen lapsen syntymää tämä voidaan tehdä äitiysneuvolassa tai lastenvalvojalla ja lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojalla.
Se, joka on tunnustanut isyytensä tai äitiytensä ennakollisesti, voi peruuttaa tunnustamisensa ilmoittamalla siitä lastenvalvojalle 30 päivän kuluessa lapsen syntymästä. Samassa määräajassa myös lapsen synnyttänyt äiti tai se henkilö, joka katsoo olevansa tunnustajan sijasta lapsen vanhempi, voi ilmoittaa lastenvalvojalle käsityksensä siitä, että lapsen tunnustanut henkilö ei ole lapsen vanhempi. Jos tunnustaminen tällä tavoin peruutetaan tai kiistetään, tunnustaminen on vaikutukseton, ja lastenvalvoja aloittaa isyyden tai äitiyden selvittämisen. Isyyttä tai äitiyttä ei voida vahvistaa ennen kuin 30 päivää on kulunut lapsen syntymästä.
Hallituksen esityksestä ilmenee, että edellä kuvattu ennakollinen tunnustaminen toimii sinällään hyvin ja on laajalti käytetty (ks. s. 6). Lapsen syntymän jälkeistä 30 päivän peruuttamis- ja kiistämismahdollisuutta on kuitenkin käytetty erittäin harvoin ja se on koettu soveltamiskäytännössä turhaksi. Esimerkiksi vuonna 2019 lapsen syntymää edeltäviä isyyden tunnustamisia peruutettiin tai kiistettiin vain 0,1 prosentissa kaikista ennen lapsen syntymää tehdyistä isyyden tunnustamisista. Hallituksen esityksessä ehdotetaan tämän vuoksi 30 päivän varoajasta luopumista. Epäselviä tapauksia varten ehdotetaan sekä nykyisin käytettävissä olevien korjauskeinojen säilyttämistä että uusia keinoja.
Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa 30 päivän varoajasta luopumiseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti, mutta ehdotusta on myös vastustettu ja katsottu, etteivät epäselviä tapauksia varten ehdotetut korjauskeinot ole riittäviä. Ehdotuksen on katsottu heikentävän sekä vanhemmuuden ennakolta tunnustaneen että kilpailevan tunnustajan asemaa.
Lakivaliokunta pitää lähtökohtaisesti lapsen edun mukaisena, että lapselle saadaan vahvistettua kaksi oikeudellista vanhempaa mahdollisimman pian hänen syntymänsä jälkeen. Vanhemmuuden vahvistamisella on merkittäviä oikeusvaikutuksia muun muassa lapsen huoltajuuteen ja nimenantoon, ja on tärkeää, että lapsen asema on näissä suhteissa selkeä.
Ehdotettua ja saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt katsomaan, että syntyvän lapsen ja lapsiperheen etu puoltaa 30 päivän varoajasta luopumista. Kyseistä mahdollisuutta on käytetty erittäin vähän, ja valtaosassa tapauksia varoaika lykkää vanhemmuuden vahvistamista aiheettomasti. Lastenvalvojien käytännön kokemuksista saatujen tietojen mukaan esimerkiksi perheen ulkopuolisten henkilöiden kiistämiset ovat jääneet yksittäisten tapausten tasolle. Tämän arvioidaan johtuvan siitä, että 30 päivää on hyvin lyhyt aika reagoida sellaiselle henkilölle, joka ei ole osa perheen arkea ja tavanomaista sosiaalista verkostoa. Tällainen henkilö ei välttämättä ole tullut edes tietoiseksi lapsen syntymästä ennen kuin 30 vuorokautta on jo kulunut.
Varoajasta luopuminen edellyttää kuitenkin vastapainokseen riittäviä keinoja, jotta lapsen alkuperään liittyvät epäselvyydet voidaan tarvittaessa selvittää ja korjata. Valiokunta lausuu näiltä osin seuraavaa.
Mahdollisuus tunnustaa vanhemmuus ennen lapsen syntymää on otettu käyttöön niin sanottuja selviä tapauksia varten (ks. LaVM 16/2014 vp ja HE 91/2014 vp). Tätä ilmentää muun muassa nykyinen sääntely terveydenhoitajan, kätilön ja lastenvalvojan velvollisuudesta kieltäytyä ottamasta vastaan tunnustamista, jos asiaan liittyy epäselvyyksiä. Kyseinen säännös ehdotetaan hallituksen esityksessä säilytettäväksi (1. lakiehdotuksen 19 §:n 4 mom.). Epäselvissä tapauksissa vanhemmuutta ei siten tulisi tunnustaa ennen lapsen syntymää, vaan vasta lapsen syntymän jälkeen, jolloin oikeusgeneettisten isyystutkimusten avulla voidaan varmistua lapsen geneettisestä vanhemmuudesta ennen tunnustamista (1. lakiehdotuksen 21 §).
Jos vanhemmuus on kuitenkin tunnustettu ennakolta ja epäily vanhemmuudesta herää ennen lapsen syntymää, hallituksen esityksessä ehdotetaan säilytettäväksi mahdollisuus peruuttaa ennakollinen tunnustaminen ennen lapsen syntymää (1. lakiehdotuksen 20 §). Valiokunnalla ei ole tähän huomauttamista, sillä tällainen tunnustamisen peruuttaminen ei viivästytä lapsen vanhemmuuden vahvistamista, kuten nykyinen lapsen syntymän jälkeinen varoaika.
Jos taas vanhemmuus on tunnustettu ennakolta, mutta epäily vanhemmuudesta herää vasta lapsen syntymän jälkeen, vanhemmuus voidaan nykyiseen tapaan selvittää lastenvalvojalla. Tältä osin ehdotetaan uutena keinona, että lapsen synnyttänyt äiti ja henkilö, joka on tunnustanut vanhemmuutensa ennen lapsen syntymää, voivat yhdessä pyytää lastenvalvojalta vanhemmuuden selvittämistä kuuden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä (1. lakiehdotuksen 6 §:n 3 mom. 1 kohta). Myös perheen ulkopuolinen henkilö voi tunnustaa tai ilmoittaa aikovansa tunnustaa vanhemmuuden, jolloin vanhemmuus voidaan selvittää, jos lapsen synnyttänyt äiti ja vanhemmuuden ennakolta tunnustanut henkilö tämän hyväksyvät (1. lakiehdotuksen 6 §:n 3 mom. 2 kohta). Tämä mahdollisuus sisältyy myös voimassa olevaan lainsäädäntöön, eikä sille ole asetettu määräaikaa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin tuotu esiin, että vanhemmuuden ennakolta tunnustaneella ja kilpailevalla tunnustajalla tulisi olla itsenäinen mahdollisuus saada lapsen vanhemmuuden selvittäminen vireille lastenvalvojalla.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhden vanhemman tai kilpailevan osapuolen yksin tekemää vaatimusta vanhemmuuden selvittämiseksi on pohdittu esityksen valmistelussa, mutta siitä luovuttiin, koska tällaisen vaatimuksen ei katsottu todennäköisesti johtavan vanhemmuutta koskevan epäilyn ratkeamiseen. Tämä johtuu siitä, että vanhemmuutta koskevan epäilyn tutkiminen edellyttää oikeusgeneettisten isyystutkimusten tekemistä, johon lastenvalvoja lähtökohtaisesti tarvitsee tutkittavan suostumuksen. Toimivalta tällaisten tutkimusten teettämiseen ilman tutkittavan suostumusta on vain tuomioistuimella, sillä näytteen antaminen on toimenpide, jolla kajotaan perustuslain 7 §:ssä suojattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.
Koska oikeusgeneettistä isyystutkimusta varten näytteet tarvitaan paitsi isäkandidaatista myös lapsesta, suostumus näytteen ottamiseen tarvitaan joko lapselta itseltään tai hänen huoltajiltaan. Siten tilanteessa, jossa vanhemmuuden ennakolta tunnustanut haluaisi lastenvalvojan selvittävän lapsen vanhemmuuden, vanhemmuuden selvittäminen edellyttää aina myös lapsen synnyttäneen äidin myötävaikutusta. Jos taas vanhemmuuden selvittämistä pyytää perheen ulkopuolinen henkilö ja lapsen toinen vanhemmuus on jo vahvistettu ennen lapsen syntymää annetun tunnustamisen perusteella, vanhemmuuden selvittäminen lapsesta otettavan näytteen avulla edellyttää sekä lapsen synnyttäneen äidin että vanhemmuuden ennakolta tunnustaneen myötävaikutusta.
Lapsen huoltajan tai huoltajien suostumusvaatimuksesta siten johtuu, ettei pelkästään yhden vanhemman tai perheen ulkopuolisen henkilön vaatimuksesta aloitettu vanhemmuuden selvittäminen voi johtaa haluttuun lopputulokseen. Samasta syystä edellytetään nykyisin sitä, että aviopuolisot voivat pyytää isyyden selvittämistä lastenvalvojalta vain yhdessä (isyyslain 4 §:n 2 mom. 3 kohta). Edellä esitetyn valossa valiokunnalla ei ole huomauttamista esityksessä ehdotettuihin säännöksiin.
Virheellisesti vahvistettu vanhemmuus voidaan korjata myös tuomioistuinmenettelyssä. Tähän liittyen uutena 30 päivän varoajasta luopumiseen liittyvänä muutoksena hallituksen esityksessä ehdotetaan, että isyyden tai äitiyden kumoamiskanteen tekemiseen oikeutettujen henkilöiden henkilöpiiriä laajennetaan siten, että henkilöllä, joka katsoo olevansa lapsen vanhempi lapsen oikeudellisen vanhemman sijaan, on perheyhteyteen tai siihen rinnastettavaan suhteeseen perustuva kanneoikeus myös silloin, kun vanhemmuus on vahvistettu ennen lapsen syntymää annetun tunnustamisen perusteella. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perheen ulkopuolisella miehellä on tällainen kanneoikeus vain tilanteissa, joissa isyys perustuu isyysolettamaan (isyyslain 42 §:n 2 mom.).
Valiokunta katsoo, että ehdotettu kanneoikeuden laajentaminen ennakkotunnustamistilanteisiin parantaa perheen ulkopuolisen kilpailevan tunnustajan asemaa ja oikeusturvaa. Tällaisen henkilön oikeusaseman parantamiseksi on kuitenkin perusteltua laajentaa kanneoikeus tässä yhteydessä myös sellaisiin tilanteisiin, joissa vanhemmuus on tunnustettu lapsen syntymän jälkeen. Muutoksen myötä perheen ulkopuolisen henkilön kanneoikeus laajenee koskemaan kaikkia vanhemmuustilanteita. Tämän toteuttamiseksi valiokunta ehdottaa asianomaisen säännösehdotuksen muuttamista jäljempänä tarkemmin kuvatuin tavoin (1. lakiehdotuksen 48 §:n 2 mom.).
Edellä esitettyä kokonaisuutena arvioituaan valiokunta pitää epäselvien tapausten varalle ehdotettuja vanhemmuuden korjauskeinoja asianmukaisina.
Hallituksen esityksessä ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia perheen ulkopuolisen henkilön kanneoikeuden aineellisiin edellytyksiin (1. lakiehdotuksen 48 §:n 2 mom.). Kyseiset edellytykset ovat tiukat, sillä ne edellyttävät sekä perheyhteyteen rinnastettavan suhteen että lapsen edun vaatimusten arvioimista ja täyttymistä. Lakivaliokunta pitää jatkossa aiheellisena arvioida, ovatko mainitut edellytykset edelleen perustellut ja ajanmukaiset. Arvioinnissa on tärkeää ottaa tasapainoisesti huomioon lapsen etu, lapsen oikeus tuntea alkuperänsä sekä sosiaalisen perhe-elämän suoja. Arvioinnissa merkitystä on myös sillä, ettei lapsen omalle kanneoikeudelle ole asetettu erityisiä edellytyksiä tai määräaikoja.
Vanhemmuuden kumoamiskanteen määräaika
Isyyden ja äitiyden kumoamista koskeva kanne on nykyisin nostettava kahden vuoden määräajassa (isyyslain 44 § ja äitiyslain 38 §). Määräajan alkamisajankohta on liitetty tilanteesta riippuen lapsen syntymään, isyyden vahvistamiseen tai äitiyden vahvistamiseen. Lapsen omalle kanneoikeudelle ei ole asetettu määräaikaa.
Kumoamiskanne voidaan kuitenkin tutkia, vaikka se olisi pantu vireille edellä mainitun määräajan päättymisen jälkeen, jos kantajalla on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu. Erittäin painavana syynä on oikeuskäytännössä pidetty erityisesti sitä, että aihe epäillä vanhemmuuden paikkansapitävyyttä on syntynyt vasta kanneajan jälkeen. Oikeuskäytännön mukaan kanne on tällöin kuitenkin tullut nostaa ripeästi sen jälkeen, kun epäilys on syntynyt, ja viipymättä sen jälkeen, kun syy, joka esti kanteen nostamisen määräajassa, on poistunut (ks. HE, s. 10).
Esityksessä ehdotetaan vanhemmuuden kumoamiskannetta koskevan määräaikasääntelyn säilyttämistä. Ehdotetun vanhemmuuslain 50 §:n 1 momentin mukaan kanne on pantava vireille kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä tai vanhemmuuden vahvistamisesta. Lapsen omalle kanneoikeudelle ei ehdoteta asetettavaksi määräaikaa, mikä vastaa nykytilaa. Ehdotetun 50 §:n 2 momentin mukaan kanne voidaan kuitenkin tutkia, vaikka se olisi pantu vireille määräajan päättymisen jälkeen, jos kantajalla oli laillinen este tai hän näyttää muun painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu. Kanne on kuitenkin jätettävä tutkimatta, jos sitä ei ole nostettu vuoden kuluessa siitä, kun syy kanteen nostamatta jättämiselle oli poistunut.
Ehdotettu sääntely eroaa voimassa olevasta siinä, että tilanteessa, jossa kumoamiskannetta ei ole pantu vireille pääsäännön mukaisessa kahden vuoden määräajassa, kanteen nostamista koskee täsmällinen määräaika, joka kuitenkin antaa kantajalle nykyistä enemmän aikaa arvioida asiaa. Lisäksi edellytystä liittyen muun syyn painavuuteen on nykyisestä lievennetty.
Perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut huomauttamista ehdotetusta sääntelystä (ks. PeVL 26/2021 vp).
Lähes kaikki lakivaliokunnassa kuullut asiantuntijat ovat kannattaneet hallituksen esityksessä ehdotettua ratkaisua säilyttää vanhemmuuden kumoamiskannetta koskeva määräaikasääntely esityksessä ehdotetuin joustavuutta lisäävin tarkistuksin.
Myös lakivaliokunta on ehdotettua ja saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan päätynyt puoltamaan kumoamiskanteen nostamiselle asetetun määräajan säilyttämistä hallituksen esityksessä esitetyin tavoin. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, vanhemmuuden kumoamista koskevilla säännöksillä on kaksi tavoitetta (s. 11). Yhtäältä pyritään turvaamaan se, että virheellinen isyys tai äitiys voidaan korjata ja siten tukea lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja alkuperänsä. Toisaalta niillä pyritään suojaamaan vakiintuneita sosiaalisia vanhemmuussuhteita ja hälventämään vanhemmuuskysymyksiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi isyysolettaman mukaisesta isästä on voinut muodostua lapselle merkityksellinen sosiaalinen vanhempi, vaikka olettama onkin johtanut väärään biologiseen isyyteen. Jälkimmäistä tavoitetta ilmentävät isyyden ja äitiyden kumoamiselle asetetut määräajat, jotka eivät kuitenkaan nykyisinkään ole aivan ehdottomia.
Valiokunnan mukaan on lapsen edun kannalta tärkeää, että hänen alkuperäänsä koskeva epäily käsitellään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kumoamiskanteen nostamiselle asetettu määräaika tukee tätä tavoitetta. Jos vanhemmuuden kumoamiskanteella ei ole määräaikaa, kanteen nostamismahdollisuus säilyy avoimena ja kantaja voi milloin tahansa nostaa kanteen. Tämä loisi oikeudellista epävarmuutta vanhemmuussuhteisiin ja perhe-elämään. Valiokunta pitää kuitenkin kannatettavana ja perusteltuna lieventää määräaikasääntelyn ehdottomuutta hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla niitä tilanteita varten, joissa kumoamiskannetta ei ole nostettu määräajassa. Muutoksen toimivuutta ja vaikutuksia tulee jatkossa seurata sekä tarvittaessa selvittää mahdollisia vaihtoehtoja sääntelyn edelleen kehittämiseksi. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus).
Lapsen mielipiteen selvittäminen ja kuuleminen
Vanhemmuuslakiin ehdotetaan sisällytettäväksi erillinen säännös lapsen mielipiteen selvittämisestä lapsen etua arvioitaessa sekä lapsen kuulemisesta tuomioistuinkäsittelyssä (1. lakiehdotuksen 63 §). Ehdotettu säännös on tärkeä, sillä se korostaa lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklassa tarkoitettua lapsen osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia vanhemmuutta koskevissa asioissa. Tällaiset asiat ovat lapsen kannalta erityisen merkityksellisiä.
Ehdotettu säännös on kuitenkin eräiltä osin epämääräinen. Sanamuotonsa perusteella se koskee myös 15 vuotta täyttänyttä lasta, mutta tällaisella lapsella on vanhemmuutta koskevissa asioissa prosessuaalisesti vahvempi asema kuin mitä nyt ehdotetaan (ks. myös HE, s. 28). Valiokunta katsoo tämän vuoksi, että ehdotettu säännös on perusteltua rajoittaa koskemaan vain alle 15-vuotiaan lapsen mielipiteen selvittämistä ja huomioon ottamista.
Ehdotetun säännöksen sanamuoto jättää epämääräiseksi myös sen, missä lapsen edun arviointitilanteissa lapsen mielipide tulee selvittää. Sääntelyä on tarpeen selkeyttää viittaamalla niihin vanhemmuuslain säännöksiin, joihin sisältyy erityinen viittaus lapsen edun arvioinnista tietyssä tilanteessa.
Ehdotetusta sääntelystä ei myöskään ilmene, millä tavoin tuomioistuin selvittää alle 15-vuotiaan mielipiteen, jos se katsoo, ettei lapsen kuuleminen henkilökohtaisesti tuomioistuimessa ole soveliasta. Myös tältä osin ehdotettua sääntelyä on perusteltua selkeyttää. Valiokunnan ehdottamia tarkistuksia käsitellään tarkemmin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Asiantuntijakuulemisissa on ehdotettu myös muita sisällöllisiä muutoksia lapsen mielipiteen selvittämiseen. Esiin on muun muassa tuotu, että lapsen etu ja mielipide olisi selvitettävä ja otettava huomioon kaikissa vanhemmuutta koskevissa asioissa eikä vain niissä tilanteissa, joissa lapsen etu on erillinen harkintaperuste. Tämä olisi kuitenkin laajakantoinen muutos, joka merkitsisi perustavanlaatuista muutosta vakiintuneeseen sääntelyyn ja sen periaatteellisiin lähtökohtiin. Tällaiseen uudelleentarkasteluun ei tässä yhteydessä ole mahdollisuutta.
On myös huomattava, että käytännön ratkaisutoiminnassa useimmat oikeudellista vanhemmuutta koskevat tapaukset ratkaistaan oikeusgeneettisten isyystutkimusten perusteella. Jos oikeusgeneettiset isyystutkimukset osoittavat jonkun henkilön olevan lapsen vanhempi ja ratkaistavaan asiaan liittyvät muut menettelylliset edellytykset täyttyvät, lapsen mielipiteelle tai lapsen edun arvioinnille ei lähtökohtaisesti anneta merkitystä, jollei lapsi ole täyttänyt 15 vuotta ja vastustaa vanhemmuuden vahvistamista. Siten jos lapsen etu ja mielipide olisi selvitettävä ja otettava huomioon kaikissa vanhemmuutta koskevissa asioissa, on mahdollista, että tämä saattaisi alkaa vaikuttaa vanhemmuusasioissa alkuperäistä tarkoitustaan laajemmin tai sen vastaisesti.
Hedelmöityshoidot ja naisparien valinnanvapauden laajentaminen
Naisparille annettavaan hedelmöityshoitoon voidaan nykyisin käyttää vain sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja ei ole antanut suostumustaan isyytensä vahvistamiseen (hedelmöityshoidoista annetun lain 16 §:n 2 mom.). Naisparin hedelmöityshoitojen tuloksena syntyvälle lapselle ei siten voida vahvistaa oikeudellista isää. Äitiyslakia säädettäessä lakivaliokunta piti ratkaisua sekä parien että hedelmöityshoitokäytäntöjen kannalta selkeänä, sillä vastaava rajaus koskee myös eri sukupuolta olevia pareja. Rajauksen arvioitiin myös tukevan ei-synnyttävän naisen vanhemmuutta ja suhdetta lapseen sekä naisparin yhteistä vanhemmuutta (ks. LaVM 1/2018 vp). Lakivaliokunta piti kuitenkin aiheellisena, että oikeusministeriö erikseen selvittää sääntelyn muuttamista ja arvioi tällaisen muutoksen vaikutukset.
Nyt hallituksen esityksessä ehdotetaan naisparille mahdollisuutta valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Jos naispari valitsee alkion muodostamiseen tällaisia siittiöitä, hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen toiseksi vanhemmaksi vahvistetaan siittiöiden luovuttaja eikä synnyttäneen äidin kumppani. Tämä johtuu siitä, että isyyden vahvistaminen on ensisijaista suhteessa äitiyden vahvistamiseen, eikä äitiyttä siten voida vahvistaa, jos lapsella on jo kaksi oikeudellista vanhempaa tai lapselle voidaan todeta tai vahvistaa isä (1. lakiehdotuksen 5 §:n 2 mom.).
Esityksessä ehdotetaan hedelmöityshoidoista annettua lakia muutettavaksi niin, että naispareille annetaan mahdollisuus valita hedelmöityshoitojen yhteydessä alkion muodostamiseen myös sellaisia siittiöitä, joiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen. Esityksessä ei ehdoteta vastaavaa valinnanmahdollisuutta naisen ja miehen muodostamille pareille. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan sääntely ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 6 §:n kannalta (PeVL 26/2022 vp).
Lakivaliokunta suhtautuu naisparin valinnanmahdollisuuden laajentamiseen esitetyllä tavalla myönteisesti, sillä se mahdollistaa naisparin perheessä elävälle lapselle oikeudellisen isän osapuolten niin halutessa. Tällä tavoin se ottaa nykysääntelyä paremmin huomioon perheiden moninaisuuden ja tukee lapsen oikeutta tuntea biologinen vanhempansa muuttamatta kuitenkaan nykyisen oikeustilan lähtökohtaa siitä, että lapsella voi olla enintään kaksi oikeudellista vanhempaa.
Valiokunta kuitenkin korostaa, että valinta siitä, vahvistetaanko sukusoluja luovuttaneen isyys vai vahvistetaanko naisparin toinen osapuoli lapsen äidiksi synnyttävän naisen rinnalle, tehdään käytännössä naisparin päättäessä, millaisia sukusoluja hedelmöityshoidossa käytetään. Naisparin tuossa yhteydessä tekemällä valinnalla on siten ratkaiseva merkitys sille, vahvistetaanko tulevan lapsen toiseksi oikeudelliseksi vanhemmaksi isä siittiöiden luovuttajana vai toinen äiti hedelmöityshoitoon annetun suostumuksen perusteella. Myös siittiöiden luovuttajan tulee siittiöitä luovuttaessaan valita, antaako hän suostumuksensa isyyden vahvistamiseen vai ei. On siten olennaista, että naisparit ja siittiöiden luovuttajat ymmärtävät eri vaihtoehtojen ja valinnan merkityksen ja oikeusvaikutukset, minkä vuoksi valiokunta korostaa hedelmöityshoidoissa annettavien tietojen ja neuvonnan merkitystä.
Hedelmöityshoitolakiin ehdotetaan tässä yhteydessä tehtäväksi vain ne muutokset, jotka ovat välttämättömiä naisparin valinnanvapauden laajentamiseksi. Saadun selvityksen mukaan hedelmöityshoitolain yleistä sääntelyä ei ole tässä yhteydessä tarpeen muuttaa ehdotetun muutoksen toteuttamiseksi.
Hedelmöityshoitolaissa säädetään jo nykyisin siitä, että hedelmöityshoitopalveluiden antajan on ennen hoidon antamista selvitettävä hoitoa saavalle hoidon tuloksena syntyvän lapsen ja muiden osapuolten oikeudellinen asema (9 §). Sukusolujen luovuttajalle on ennen suostumuksen vastaanottamista selvitettävä lain 16 §:n 1 momentin sukusolujen luovuttamiseen liittyvät lääketieteelliset ja oikeudelliset seikat. Jos hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja sukusoluja tai alkioita, palvelujen antajan on lisäksi annettava hoitoa saavalle tietoja hoidon tuloksena syntyvän lapsen biologisen alkuperän mahdollisista vaikutuksista perheenjäsenten keskinäisiin suhteisiin ja siitä, miten mahdollisia ongelmia voidaan ehkäistä tai lievittää. Palvelujen antajan on järjestettävä hoitoa saavalle mahdollisuus keskustella näistä kysymyksistä asiantuntijan kanssa.
Sovellettaviksi tulevat myös muun muassa suostumuksen peruuttamista koskevat hedelmöityshoitolain säännökset (16 §:n 3 ja 4 mom.), jotka soveltuvat kaikkeen hedelmöityshoitoon luovutetuilla sukusoluilla. Luovuttaja voi kyseisen sääntelyn mukaan peruuttaa suostumuksensa, mutta peruutuksella ei ole vaikutusta siltä osin kuin luovuttajan sukusoluja on jo käytetty hedelmöityshoitoon ennen kuin hoitoa antava palvelujen antaja on saanut peruutuksesta tiedon.
Jotta asiakirjat ohjaavat hedelmöityshoitoklinikoita hoitoa saavien ja sukusoluja luovuttajien neuvonnassa ja jotta niistä välittyy tarpeelliset tiedot selkeästi myös niitä myöhemmin käsitteleville viranomaisille, lakivaliokunta pitää tärkeänä, että hedelmöityshoitoon liittyvät asiakirjamallit suunnitellaan tämän mukaisesti hallituksen esityksen perusteluista ilmenevällä tavalla ennen vanhemmuuslain voimaantuloa (ks. HE, s. 105).
Voimaantulo ja toimeenpano
Vanhemmuuslakiehdotuksella on yhteys sote-uudistukseen (HE 241/2020 vp) ja sote100-hankkeeseen (HE 56/2021 vp) sisältyviin muutoksiin (ks. HE, s. 105 ja 106), ja niiden on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti 1.1.2023.
Esitys liittyi valtion vuoden 2022 talousarvioesitykseen ja oli tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Sitä ei kuitenkaan voitu käsitellä kyseisessä budjettilakiaikataulussa johtuen edellä mainitun sote100-hanketta koskevan hallituksen esityksen käsittelyn viivästymisestä. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon, että esityksen perustelujen mukaan lain toimeenpanon vaatimien toimien vuoksi lait voivat tulla voimaan aikaisintaan vuoden kuluttua niiden hyväksymisestä ja vahvistamisesta (s. 104), lakivaliokunta on keväällä 2022 pyytänyt oikeusministeriötä arvioimaan uudistuksen voimaantulon ja toimeenpanon aikataulua uudelleen.
Saadun lisäselvityksen mukaan oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Digi- ja väestötietovirasto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat pitäneet ensiarvoisen tärkeänä pysyä alkuperäisessä aikataulussa, jossa vanhemmuuslaki ja sote-uudistus tulevat voimaan samaan aikaan 1.1.2023, sillä uudistusten eriaikainen voimaantulo aiheuttaisi useita ongelmia. Vanhat lomakkeet ja toimintamallit jouduttaisiin aluksi viemään uuteen sote-organisaatioon, mikä tarkoittaisi sitä, että kahden uudistuksen yhtäaikaisesta toimeenpanosta saatavat kustannusedut eivät toteutuisi. Vanhemmuuslain voimaantulon viivästyminen tarkoittaisi myös sitä, että arvioidut lastenvalvojien työvoimaresurssisäästöt viivästyisivät (ks. HE, s. 22). Eriaikainen voimaantulo merkitsisi myös sitä, että lastenvalvojat ja neuvolat joutuisivat käymään läpi kaksi isoa toimintatapamuutosta lyhyen ajan sisällä.
Edellä esitetyn vuoksi vanhemmuuslain toimeenpanoon liittyviä valmistelutoimia on valiokunnan saaman selvityksen mukaan tehty kevään 2022 aikana niin pitkälle kuin se on ollut mahdollista, ja lain toimeenpanoon liittyvät koulutukset on suunniteltu alustavasti siten, että vanhemmuuslaki tulisi voimaan 1.1.2023. Myös uudistuksen toimeenpanoon vuodelle 2022 tarvittavista lisämäärärahoista on huolehdittu kuluvan vuoden toisessa lisätalousarviossa (ks. HE 81/2022 vp, s. 17, 73 ja 119) ja pysyvistä lisämäärärahatarpeista julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2023—2026.
Saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta pitää perusteltuna vanhemmuuslain voimaantuloa 1.1.2023 samanaikaisesti sote-uudistuksen kanssa. Tarvittavien lomakkeiden ja järjestelmien tulee olla tuolloin valmiita ja käytettävissä. Koulutuksesta ja tiedottamisesta tulee huolehtia hyvissä ajoin ennen uudistuksen voimaantuloa.
Muita seikkoja
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa vanhemmuussääntelyyn ehdotettuja muutoksia on pidetty osin liian suppeina ja katsottu, että muun muassa pyrkimystä sukupuolineutraaliin sääntelyyn, transhenkilöiden vanhemmuutta sekä useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemman mahdollisuutta olisi esityksen valmistelussa tullut pohtia laajemmin. Esiin on tuotu myös tarve sääntelylle, jonka nojalla voitaisiin selvittää oikeusgeneettisten tutkimusten avulla synnyttäneen äidin vanhemmuutta ja sen perusteella vahvistaa tai kumota synnyttäneen äidin äitiys.
Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan edellä mainittuja muutostarpeita arvioidaan erikseen. Oikeusministeriössä on käynnissä selvityksen teettäminen monimuotoisten perheiden kohtaamista lainsäädännöllisistä haasteista. Myös synnyttäneen äidin vanhemmuuteen liittyvien mahdollisten lainsäädäntötarpeiden arviointi on käynnistetty oikeusministeriössä. Transperheiden vanhempien ja lasten oikeudellista asemaa vuorostaan arvioidaan translainsäädännön vireillä olevan uudistamisen yhteydessä. Valiokunta pitää tärkeänä, että selvitysten pohjalta arvioidaan, mihin toimenpiteisiin on tarpeen ryhtyä perheiden yhdenvertaisuuden ja lapsen edun toteutumiseksi.
Lakialoitteet
Valiokunnan hallituksen esityksen käsittelyyn yhdistämissä lakialoitteissa LA 13/2020 vp ja LA 20/2020 vp ehdotetaan isyyslain 7 luvun 44 §:n kumoamista, jolloin isyyden kumoamiseen tähtäävän kanteen nostamista koskevat määräajat poistuvat kokonaan. Muutosehdotusta perustellaan aloitteissa muun muassa sillä, että kyseinen säännös toimii lainsäätäjän tahdon vastaisesti loukaten lisäksi lapsen oikeutta tietää biologinen alkuperänsä. Lisäksi tuodaan esiin, että virheellisen isyyden säilyttäminen keinotekoisten aikarajojen perusteella aiheuttaa tilanteen, joka on ristiriidassa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, ja että Suomen velvoite on muuttaa kansallinen lainsäädäntönsä vastaamaan ihmisoikeusvelvoitteitaan.
Lakivaliokunta pyysi perustuslakivaliokunnan lausuntoa siitä, miten ehdotuksia on arvioitava perustuslain säännösten ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kannalta. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan arvioinut lakivaliokunnan lausuntopyynnössä esitettyä (ks. PeVL 26/2022 vp). Perustuslakivaliokunnan mukaan sen perustuslain 74 §:n mukaisiin tehtäviin ei kuulu ennakoivan arvion tekeminen esimerkiksi jonkin tulevaisuudessa mahdollisesti annettavan lakiehdotuksen suhteesta perustuslakiin (ks. lausunnossa viitatut PeVL 20/2013 vp, s. 4, ja PeVL 23/2021 vp). Jos lakivaliokunta päätyy ehdottamaan säännösmuutoksia, muutokset on saatettava perustuslakivaliokunnan käsiteltäviksi.
Lakivaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ehdotetulla vanhemmuuslailla yhdistetään isyyttä ja äitiyttä koskevat säännökset ja kumotaan erilliset isyys- ja äitiyslait, mikä merkitsee myös lakialoitteissa tarkoitetun isyyslain 7 luvun 44 §:n kumoutumista. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ehdoteta vanhemmuuden kumoamiskanteen määräaikasääntelystä luopumista kokonaan, joten vanhemmuuslain säätäminen ei johda lakialoitteissa tavoiteltuun lopputulokseen. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin määräaikasääntelyyn tarkistuksia, jotka lieventävät määräaikasääntelyn ehdottomuutta. Edellä tarkemmin selvitetyin tavoin ja perustein lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan hallituksen esityksessä ehdotettua ratkaisua.
Edellä esitetyn johdosta valiokunta ehdottaa, että lakialoitteet hylätään.