Puhemiesneuvosto ehdottaa eduskunnan työjärjestykseen tehtäviksi erinäisiä muutoksia. Erityisen merkittävä on ehdotus koskien työjärjestyksen sääntelyä asian pöydällepanosta. 

Eduskunnan työjärjestyksen 57 §:n mukaan valiokunnan mietintö esitellään ensin pöydälle pantavaksi istuntoon, joka pidetään aikaisintaan seuraavana päivänä. Erityisestä syystä eduskunta voi kuitenkin päättää panna asian pöydälle jo samana päivänä pidettävään istuntoon. Ensimmäisessä käsittelyssä sekä 54 (yhden käsittelyn asiat) ja 55 §:ssä (ainoa käsittely) tarkoitetussa käsittelyssä asia pannaan tämän jälkeen kannatetusta ehdotuksesta kerran pöydälle. Muutoin asia pannaan pöydälle, jos eduskunta niin päättää. 

Siihen, voidaanko asia panna "muutoin" pöydälle vain kerran vai onko eduskunnan mahdollista tehdä pöydällepanopäätöksiä rajaton määrä, on liittynyt jonkin verran epäselvyyttä. Mikään kyseisessä lainkohdassa ei kuitenkaan viittaa siihen, että tällaisten eduskunnan päätöstä edellyttävien pöydällepanojen lukumäärä olisi jotenkin rajoitettu. Eduskunnan kanslian aiemmin toteaman kannan mukaan säännöstä voidaankin tulkita siten, että pöydällepanoehdotuksia voi täysistunnossa tehdä rajoittamattoman määrän, kunhan ehdotukset pöydällepanosta kohdentuvat eri ajankohtiin. 

Nyt sääntelyä ehdotetaan kuitenkin muutettavaksi siten, että mietinnön pakollisen pöydällepanon ja kannatetusta ehdotuksesta toteutetun pöydällepanon jälkeen asia voitaisiin panna ensimmäisessä, ainoassa ja yhden käsittelyn asian käsittelyssä pöydälle vain kerran. Lakiehdotuksen toisessa käsittelyssä asia voitaisiin niin ikään panna kerran pöydälle, jos eduskunta niin päättää. Lisäksi säädettäisiin, että asia pantaisiin pöydälle johonkin lähinnä seuraavista täysistunnoista. 

Eduskunnan työjärjestyksen esitöiden mukaan pöydälle jättämistä koskevan instituution tarkoitus liittyy siihen, että edustajille turvataan mahdollisuus riittävästi tutustua käsillä olevaan asiaan. Useampia pöytäämisiä voidaan tarvita esimerkiksi kesken asian käsittelyn tapahtuneen olosuhteiden muuttumisen vuoksi. Täysistunnossa noudatettavien toimintatapojen pitääkin olla vaihtelevien tilanteiden tarpeisiin vastaamiseksi riittävän joustavia. Eduskunnan toiminnassa on sitä paitsi kyse poliittisesta toiminnasta, ja näin ollen kysymykseen siitä, käsitelläänkö jokin asia kiireisesti vai hitaammin, liittyy aina myös oikeutettuja poliittisia intressejä. Pöytäämiskertojen määrän rajoittaminen yhdessä sen kanssa, että asia olisi pantava pöydälle johonkin lähinnä seuraavista täysistunnoista, tosiasiallisesti heikentääkin opposition toimintamahdollisuuksia ottaen huomioon, että ehdotuksen asian pöydällepanosta voi aina tehdä myös hallituspuolueen kansanedustaja. Huomattava on, että myös valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on katsottu, että mahdollisuus useampaan kuin yhteen pöydällepanoon voisi olla joissain tilanteissa aiheellinen. 

Mitä taas tulee ehdotukseen edustajien valtakirjojen tarkastamistehtävän siirtämisestä eduskunnan pääsihteerille, niin katsomme, että tehtävä olisi syytä säilyttää nykyiseen tapaan valtioneuvoston oikeuskanslerilla perinteen vaalimiseksi. Järjestelyllä on oma historiallinen taustansa sen periytyessä aina säätyvaltiopäivien ajalta. Kyse on eduskunnan järjestäytymiseen liittyvästä seremoniallisesta menettelystä, jota ei voida leimata eduskunnan asemaan sopimattomaksi sillä perusteella, että oikeuskansleri toimisi hallitusvallan edustajana tai hallitusvallan nimeämänä toimijana. Se, että oikeuskanslerin toimiminen valtakirjojen tarkastajana perustuu eduskunnan työjärjestyksen säännökseen, merkitsee sitä, että järjestely on alkuaan seurausta nimenomaan eduskunnan omasta päätöksestä.