Perustelut
Talous kasvaa, mutta pitkän aikavälin näkymä on vaisumpi
Vuonna 2015 alkanut talouden kasvu jatkuu kuluvana vuonna, ja bruttokansantuotteen kasvu voi jopa ylittää viime vuoden 2,7 prosentin tason. Kasvu on vahvaa ja laajapohjaista, kun maailmantalous antaa Suomelle vetoapua. Se näkyy viennin ja investointien hyvänä kehityksenä. Samalla työllisyys on kasvanut selvästi.
Euroalueen kasvun rakenne tukee Suomen vientiä: kysynnän kasvu euroalueella on saanut myös investointeihin vauhtia, mikä näkyy suomalaisen vientiteollisuuden tuotteiden kasvaneena kysyntänä. Osaltaan tähän on vaikuttanut kevyt rahapolitiikka ja kireän finanssipolitiikan asteittainen keveneminen euroalueella viime vuosien aikana.
Infra- ja asuntorakentaminen kasvukeskuksissa toimii yhä kasvun moottorina, vaikkakin nopein kasvu näyttää taittuvan. Ne paitsi kasvattavat BKT:tä suoraan myös luovat välttämättömiä edellytyksiä työvoiman liikkuvuudelle ja tuottavuuden kasvulle.
SDP:n talouspolitiikan linja on painottanut vahvasti osaamisperusteista vientivetoista kasvua. Sen taustalla ollut analyysi on osoittautunut oikeaksi. Suomen talous nousee ja laskee viennin mukana.
Suhdannetilanne on nyt hyvä, mutta jo ensi vuosikymmenellä talouskasvun ennakoidaan yleisesti jäävän runsaan yhden prosenttiyksikön tasolle. Tämä johtuu siitä, että tuottavuuden odotetaan yleisesti kehittyvän vaatimattomasti. Samalla työikäinen väestö supistuu hiljalleen. Näiden aiheuttamat haasteet ovat se kova ydin, johon talouspolitiikan pitää lähivuosina pystyä vastaamaan. Samalla politiikan on oltava sellaista, että kasvu jakautuu oikeudenmukaisella tavalla. Vain sellainen politiikka kykenee herättämään luottamusta ja luomaan uskoa tulevaan.
Hallituksen leikkauslinja on huonoa talouspolitiikkaa ja epäoikeudenmukaista yhteiskuntapolitiikkaa
Julkisen talouden suunnitelmasta huokuu huoli kansantalouden pidemmän aikavälin kehitysnäkymistä. Kuitenkaan talouspolitiikka ei kykene vastaamaan näihin huoliin. Toimet jäävät näpertelytasolle.
Hallituksen talouspolitiikassa on kaksi suurta heikkoutta: se jättää valtavan joukon ihmisiä osattomaksi kasvun hedelmistä ja kurjistaa heidän elämäänsä. Lisäksi se laiminlyö kasvun ja työllisyyden edellytysten vahvistamisen pitkällä aikavälillä. Linja on siis täysin kestämätön ja uhkaa koko hyvinvointivaltion tulevaisuutta.
Vaikka hallitus tekee julkisen talouden suunnitelmassa pieniä panostuksia oikeisiin asioihin, kuten koulutukseen ja perusturvaan, koko hallituskauden talouspolitiikan iso kuva on ennallaan: hallitus leikkaa koulutuksesta, tutkimuksesta, palveluista ja sosiaaliturvasta. Aiempina vuosina se on alentanut veroja erityisesti suurituloisilta ja tehtaillut omia taustaryhmiään suosivia, mutta verotuksen tehokkuuden kannalta haitallisia veropohjan aukkoja. Julkisen talouden suunnitelman passiivinen verolinja ei muuta tätä kokonaiskuvaa.
Riippumattomat laskelmat ovat osoittaneet, kuinka hallituksen politiikka iskee pienituloisiin ja antaa suurituloisille. Samaan aikaan ei ole näyttöä siitä, että sillä olisi juuri luotu kasvua tai työpaikkoja. Hallituksen päätökset lisäävät taloudellista eriarvoisuutta, ja ne heikentävät pienituloisten ostovoimaa myös ensi vuonna. Leikkaukset palveluihin syventävät tilannetta. Tämä iso kuva on ennallaan myös tämän julkisen talouden suunnitelman jälkeen, olkoonkin, että hallitus korjailee pahimpia tehtyjen leikkausten vaikutuksia sinänsä hyvillä perusturvamuutoksilla.
Julkisen talouden suunnitelman yhteydessä päätetyt vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahojen korotukset, takuueläkkeen korotus ja lääkekaton pieni alennus tulevat tarpeeseen. Ne lisäävät menoja yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, mikä on vain murto-osan sosiaaliturvaan aiemmin tällä kaudella tehdyistä leikkauksista.
Vertailun vuoksi: hallituskauden indeksijäädytykset leikkaavat perusturvaa 250 miljoonalla eurolla vuodessa, työttömyysturvaa leikattiin ensin 200 miljoonalla eurolla vuonna 2017 ja aktiivimallin leikkuri iski 2018, matkakorvauksia ja lääkekorvauksia on leikattu noin 50 miljoonalla eurolla ja asiakasmaksuja nostettu 150 miljoonalla. Yhteensä sosiaaliturvaa on heikennetty ja palvelumaksuja korotettu yli 700 miljoonalla eurolla tällä hallituskaudella. Kaikki leikkaukset ovat yhä voimassa.
Leikkaukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen heikentävät talouden uusiutumiskykyä ja alentavat tuottavuuden kasvun potentiaalia pidemmällä aikavälillä. Kyse on kasvun edellytysten laiminlyönnistä.
Julkisen talouden suunnitelmassa koulutussektorille tehdään runsaan 50 miljoonan euron pysyviä tai kertaluonteisia lisäyksiä. Ne ovat murusia verrattuna niihin yhteensä noin miljardin euron pysyviin leikkauksiin, joita koulutussektorille on tällä hallituskaudella tehty. Samoin julkisten tutkimus- ja tuotekehityspanosten lisääminen loistaa julkisen talouden suunnitelmassa poissaolollaan.
Hallituksen politiikka on juuri päinvastaista verrattuna siihen, mitä nykyisessä tilanteessa pitäisi tehdä. Suomen talouden vahvuudet ovat osaava väestö ja toimiva koulutus- ja innovaatiojärjestelmä, korkea luottamus, vähäinen eriarvoisuus ja niitä seuraava korkea inhimillinen ja sosiaalinen pääoma sekä korkea työllisyysaste. Politiikan on keskityttävä näiden vahvistamiseen.
Hallituksen linja työelämän heikentämisessä pitää loppuun asti
Hallitus päätti julkisen talouden suunnitelman yhteydessä huhtikuussa 2018 heikentää irtisanomissuojaa ja poistaa edellytyksen perustella työsuhteen määräaikaisuutta alle 30-vuotiailta 3 kk työttömänä olleilta. Ylimielinen tapa suhtautua palkansaajiin jatkuu. Työsuhdeturvan heikentäminen lisää työelämän epävarmuutta. Nämä päätökset vaarantavat sitä luottamusta ja näkymää tulevaan, jolla ihminen voi elämäänsä suunnitelmallisesti rakentaa. Samalla ne osoittavat jälleen hallituksen täydellisen osaamattomuuden työmarkkinakysymyksissä.
Hallitus on tullut tunnetuksi ihmisten epävarmuutta lisäävistä päätöksistä ja jännitteiden synnyttämisestä työmarkkinoilla. Uudet päätökset ovat jatkoa sarjaan aiempia työelämää heikentäneitä päätöksiä: pakkolait (jotka sittemmin jäivät toteutumatta), lomarahaleikkaus, työttömyysturvan leikkaukset ja aktiivimallin raippaleikkaus, koeajan pidentäminen, takaisinottovelvollisuuden löysentäminen ja työsuhdeturvan heikentäminen pitkäaikaistyöttömiltä (määräaikaisuuden perusteesta luopuminen).
Hallituksen päätökset lisäävät varsinkin nuorten ihmisten epävarmuutta työmarkkinoilla. Finanssikriisin jälkeen olemme olleet tilanteessa, jossa nuorten tulot ovat kehittyneet poikkeuksellisen heikosti. Sen taustalla ovat taantuman aikana noussut nuorisotyöttömyys, epätyypilliset työsuhteet sekä nuorten edellisiä sukupolvia heikompi kiinnittyminen työmarkkinoille. Hallituksen uudet päätökset syventävät tätä epävarmuutta.
Työelämää heikentäviin päätöksiin liittyy jälleen vakavia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia. Hallitus on asettamassa ihmiset erilaiseen asemaan sen mukaan, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät. Samoin eri-ikäiset työntekijät joutuisivat erilaiseen asemaan. Näillä päätöksillä uhataan perustuslain takaamaa ihmisten yhdenvertaisuutta.
Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset jatkuvat vuonna 2019. Hallitus on leikannut kunnilta lomarahaleikkausta vastaavat säästöt. Eniten leikkauksesta kärsivät pienipalkkaiset naiset: tavalliset sairaanhoitajat, keittäjät, lastentarhanopettajat ja kirjastonhoitajat. Kun muiden ansiot kasvavat, heidän ostovoimansa leikkaukset jatkuvat. Monelta perheeltä jää kesälomamatkat tekemättä. Leikkauksen peruminen olisi tärkeä askel kohti oikeudenmukaisuutta. Se loisi tunnetta luottamuksesta.
SDP:n vaihtoehto: viisi uudistusta ja viisi investointia
Yhteiskunnan eheys ja julkisen talouden kestävyys edellyttävät nykyistä huomattavasti korkeampaa työllisyyttä. Työllisyysasteen tulisi nousta yli 75 prosenttiin ensi vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Työllisyyttä pitkällä aikavälillä aidosti vahvistavat uudistukset on aloitettava nyt. Se on myös ainoa kestävä tapa turvata julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä.
Talouskasvu perustuu Suomessa ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun. Se edellyttää korkeaa osaamista, panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja aktiivista, talouden uusiutumiskykyä vahvistavaa elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaa. Niiden kehittämiseen on vihdoin otettava reipas ja eteenpäin katsova ote.
Kaikki uudistukset on toteutettava niin, että ne lisäävät osallisuutta ja luottamusta ja vähentävät ihmisten epävarmuutta työstä ja toimeentulosta. Vain näin voidaan turvata, että politiikka luo uskoa tulevaan ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteiskunnassa. Ne ovat myös turvallisuuden tae.
Investoinnit osaamiseen, hyvinvointiin ja sivistykseen vahvistavat taloudellista toimeliaisuutta ja yhteiskunnan rakenteita. Samalla ne vahvistavat julkista taloutta pitkällä aikavälillä, kun työllisyys vahvistuu ja yhteiskunnallisten ongelmien korjaamisen kustannukset vähenevät. Tämän investointiluonteen ymmärtäminen on julkisen talouden kestävän ja pitkäjänteisen hoidon kannalta välttämätöntä. Yhteiskunnallisten investointien laiminlyöminen tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi.
SDP esittää viittä suurta uudistusta työllisyyden ja tasa-arvon lisäämiseksi:
- Varhaiskasvatusuudistus
- Oppivelvollisuuden pidennys ja toisen asteen maksuttomuus
- Työllisyyttä ja kestävää kehitystä tukeva verouudistus
- Sosiaaliturvauudistus yleisturvan pohjalta
- Perhevapaauudistus.
Uudistukset edellyttävät panostuksia. Seuraavalle kehyskaudelle esitämme viittä investointia osaamisen, tutkimuksen ja työllisyyden vahvistamiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi:
- Oppimismiljardi — varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin 250 miljoonaa/vuosi
- Maailmanvalloituksen panostus — t&k-lisäys, aktiivinen elinkeinopolitiikka ja innovaatiotuet
- Köyhyyden poistaminen — indeksikorotukset ja pienituloisten eläkeläisten sekä lapsiperheiden toimeentulon vahvistaminen ja hyvinvointipalvelujen vahvistaminen
- Aidosti aktiivinen työllistäminen — TE-palvelujen resurssit, palkkatuki, ulosottomuutokset
- Kasvun rakentaminen ja liikuttaminen — panokset työssäkäynnin infraan.
Viisi suurta uudistusta
1. Uudistetaan varhaiskasvatus Laadukas varhaiskasvatus on tehokkaimpia investointeja, joita yhteiskunta voi tehdä. Tutkimustiedon perusteella varhaiskasvatuksen hyödyt ovat kiistattomat. Se nopeuttaa lasten taitojen kehitystä ja edistää myöhempää oppimista. Hyödyt ovat suurimmat vaikeista perhetaustoista tulevilla lapsilla.
Laadukas varhaiskasvatus lisää tasa-arvoa ja inhimillisen pääoman määrää yhteiskunnassa, mikä vahvistaa myös talouskasvun edellytyksiä pitkällä aikavälillä.
Toimiva varhaiskasvatus tukee työn tarjontaa. Varhaiskasvatuksen maksujen alennus on kustannustehokas keino parantaa työntekemisen kannusteita. Siksi SDP:n pitkän aikavälin tavoitteena on kaikille maksuton varhaiskasvatus.
Varhaiskasvatukseen osallistumisaste on Suomessa alhainen verrattuna muihin Pohjoismaihin ja moniin muihin eurooppalaisiin maihin. Se tarkoittaa yhtäältä sitä, että lapsia hoidetaan enemmän kotona ja hoitajana on useimmiten äiti. Näin ollen naisten työmarkkina-aseman parantaminen ja työllisyysasteen nostaminen edellyttävät varhaiskasvatukseen osallistumisasteen kasvattamista. Maksujen alentaminen tukee vahvasti tätä tavoitetta.
Varhaiskasvatuksen hyödyt toteutuvat vain, jos varhaiskasvatus on laadukasta ja kaikilla lapsilla on siihen yhtäläinen oikeus. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää osaavaa ja riittävää määrää henkilöstöä. Ryhmäkokojen on oltava riittävän pieniä, jotta ne mahdollistavat riittävän yksilöllisen ja laadukkaan kasvatuksen ja esiopetuksen. Siksi varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja on pienennettävä nykyisestä ja subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on palautettava.
2. Pidennetään oppivelvollisuutta ja tehdään toinen aste maksuttomaksi Koulutuspolitiikka on tehokkainta työllisyys- ja kasvupolitiikkaa pitkällä aikavälillä. Läpi elämän jatkuva koulutus antaa parhaimmat edellytykset kiinnittyä työmarkkinoille, mikä on paras vakuutus työmarkkinoiden riskejä vastaan. Samalla se on tehokkain keino vähentää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.
Vain perusasteen suorittaneiden ihmisten työllisyysaste on vain noin 40 prosenttia, kun taas korkeakoulutettujen työllisyysaste on yli 85 prosenttia ja toisen asteen suorittaneiden jo yli 70 prosenttia. Työurien pituus ylittää peruskoulun varassa olevilla hädin tuskin 20 vuotta, kun taas korkeakoulutettujen työurat kestävät yli 35 vuotta. Koulutustason nostaminen on välttämätöntä, jos haluamme nykyistä selvästi korkeampaa työllisyyttä.
Kuva. Mitä korkeampi koulutus, sitä pidemmät työurat ja parempi työllisyys. Pelkän perusasteen varassa olevien työurat ovat huomattavan lyhyitä muihin ryhmiin verrattuna.
Kuvan lähde: Pekka Myrskylä: "Katoavat työpaikat — työllisten määrän ja rakenteen kehitys Suo-messa 1987—2017". SAK:n julkaisuja 3/2017.
Suomessa on edelleen lähes 100 000 alle 30-vuotiasta ihmistä, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Edelleen ikäluokista jopa lähes 10 000 ihmistä jää vaille toisen asteen tutkintoa. Heidän on yhä vaikeampaa kiinnittyä työmarkkinoille. Erityisesti poikien syrjäytyminen on merkittävä ongelma, mikä näkyy nuorten miesten kasvaneena työttömyytenä.
Samaan aikaan talouden ja työelämän rakennemuutos nostaa työelämän osaamisvaatimuksia. Viimeisten 30 vuoden aikana työmarkkinoilta on kadonnut 600 000 työpaikkaa, joihin on riittänyt pelkkä perusasteen koulutus. Korkea-asteen koulutettujen työpaikkojen määrä on sen sijaan kasvanut vuodesta toiseen.
Pohjimmiltaan kyseessä on myönteinen ilmiö: osaamistason nousu tarkoittaa korkeampaa tuottavuutta ja siten nopeampaa talouskasvua sekä parempaa elintasoa. Sitä on vahvistettava. Koulutus on paras turva työmarkkinoiden murroksessa ja paras keino varmistaa, että Suomi siinä selviää.
Oppivelvollisuuden pidentäminen on tehokas keino varmistaa se, että koko ikäluokka suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Kun toinen aste muutetaan samalla aidosti maksuttomaksi, myöskään kustannukset eivät estäisi enää kenenkään opiskelua.
Oppivelvollisuuden pidennys on saanut jatkuvasti laajempaa tukea varsinkin talouden asiantuntijoiden keskuudessa. Esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvosto arvioi talvella 2018, että oppivelvollisuuden pidennys maksaisi itsensä takaisin suurella todennäköisyydellä kasvavan työllisyyden kautta. Sen lisäksi oppivelvollisuuden pidennys vahvistaisi julkista taloutta myös sitä kautta, että syrjäytyminen ja siitä koituvat kustannukset vähenisivät.
Onnistunut oppivelvollisuuden pidennys edellyttää sitä, että kaikki saavat opiskeluunsa riittävän tuen ja avun, kun sitä tarvitsevat. Se edellyttää riittävää lähiopetusta etenkin ammatillisessa koulutuksessa ja lisäksi matalan kynnyksen opiskelijahuoltopalveluita ja terveydenhuoltoa, joiden tulee olla sujuvasti saatavilla kaikille.
3. Työllisyyttä ja kestävää kehitystä tukeva verouudistus Sosialidemokraatit julkaisivat toukokuussa 2018 pitkän aikavälin vero-ohjelman. Se asettaa suunnan puolueen lähivuosien verolinjauksille.
Nykyhallitus ei ole käyttänyt verotusta työkaluna, jolla rahoitettaisiin julkisten palvelujen kehittämistä. Suuntaa olisi muutettava. Talous kukoistaa, kun yhteiskunta investoi jäljempänä kuvatulla tavalla kasvun edellytyksiin. Verovaroin rahoitetut julkiset palvelut antavat suomalaisille yrityksille kilpailuetua kahdella tavalla. Korkeatasoinen koulutus ja laadukkaat julkiset palvelut tuottavat liiketoiminnallisia innovaatioita, osaavaa työvoimaa, vakaat oikeudelliset ja institutionaaliset puitteet sekä moitteettoman infrastruktuurin. Sen lisäksi verotus toimitetaan mahdollisimman vähällä vaivalla, täsmällisesti ja asiakasystävällisesti.
Hallitus on veroratkaisuissaan unohtanut hyvän verojärjestelmän keskeisimmät periaatteet: oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen tehokkuuden. Sen veropäätökset ovat kiistatta lisänneet tuloeroja. Ne ovat olleet myös haitallisia taloudelle. Esimerkiksi yrittäjävähennyksen ja metsälahjavähennyksen kaltaisilla uudistuksilla hallitus on puhkonut veropohjaa.
SDP uudistaisi verotusta oikeudenmukaisemmaksi tiivistämällä veropohjaa. Näin verotus olisi tasapuolisempaa, mikä tukee myös talouskasvua. Verotuksen painopistettä tulisi siirtää työn verotuksesta omistamisen verotukseen ennen kaikkea veropohjaa tiivistämällä ja laajentamalla, ei pääsääntöisesti verokantaa korottamalla. Näin yhteisövero pysyy jatkossakin kohtuullisena. Kun vapaamatkustajuus vähenee, hyvinvointivaltion legitimiteetti vahvistuu ja populismin käyttövoima katoaa.
Osinkojen veropohja vuotaa monin tavoin. Sitä tulisi tiivistää uudistamalla listaamattomien osakeyhtiöiden verotusta siten, etteivät varakkaat yksityishenkilöt voi välttää veroja kierrättämällä tulojaan osakeyhtiöiden kautta. Lisäksi ulkomaisten rahastojen ja muiden osinkoveroista vapautettujen yhteisöjen saamista osingoista tulisi periä kohtuullista lähdeveroa. Vakuutuskuorten ja muiden vastaavien sijoitustuotteiden verokohtelu tulisi saattaa vastaavaksi kuin suorien sijoitusten, jolloin niihin kertyvistä tuloista maksetaan veroa jo ennen tulon nostamista kuoresta. Samalla varmistettaisiin, että näistä sijoitustuotteista aiheutuvat tappiot olisivat vähennyskelpoisia sijoitustuotoista.
Kiinteistösijoittamisen veropohjaa tulisi tiivistää siten, että Suomessa sijaitsevista kiinteistöistä syntyvät voitot voidaan aina verottaa täällä. Tulolähdejakoa uudistuksen yhteydessä tulisi varmistaa siten, että kiinteistösijoitustoiminta siirtyy yleensä elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, jolloin siitä syntyviä tappioita kohdeltaisiin samoin kuin muita liiketoiminnasta kertyviä tappioita. Myös kiinteistöverotuksen veropohjaa tulisi uudistaa siten, että kiinteistöjen verotusarvot vastaavat paremmin niiden käypää arvoa.
SDP poistaisi yrittäjät epätasa-arvoiseen asemaan asettavat veropohjaa kaventavat vähennykset, kuten yrittäjävähennyksen ja metsälahjavähennyksen. Yrittäjiä tuetaan sen sijaan keventämällä pieni- ja keskituloisten yrittäjien sekä heidän työntekijöidensä ansiotuloverotusta. Lisäksi kaikkein pienimpien yrittäjien hallinnollista taakkaa kevennetään nostamalla arvonlisäverotuksen alarajaa 20 000 euroon. Arvonlisäverotuksen veropohjaa laajennettaisiin perimällä pankeilta ja muilta arvonlisäverosta sekä vakuutusmaksuverosta vapautetuilta rahoituslaitoksilta arvonlisäveroa rahoitustoimintaveron muodossa.
Verokilpailussa 2010-luvulla tapahtunut käänne mahdollistaa osaltaan edellä kuvatun veropohjien tiivistämisen. SDP vauhdittaa osaltaan kansainvälisen veronkierron ja verokilpailun hillintää muun muassa Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajana loppuvuodesta 2019. SDP tukee kansainvälisiä veronkierron vastaisia toimia ja tukee periaatetta EU:n yhteisestä ja yhdistetystä veropohjasta (CCCTB) sekä yhteisöjen vähimmäisverokannasta. Uudistuksia valmisteltaessa Suomen tulee varmistaa, että veropohja on riittävän tiivis ja että Suomen etu otetaan kestävällä tavalla huomioon.
Kansainvälisen veronkierron ja harmaan talouden torjunta ovat keskeisessä roolissa veropohjan tiivistämisessä. SDP:llä on molemmista erilliset toimenpideohjelmat lähivuosille, jotka sisältyvät vero-ohjelman liitteisiin. Lähivuosina keskeistä on veronkiertodirektiivin kunnianhimoinen toimeenpano. Lisäksi valtion tulee käyttää omistajavaltaansa edistääkseen sitä, että sen suoraan tai välillisesti omistamissa yrityksissä ei harjoiteta aggressiivista verosuunnittelua. SDP:n harmaan talouden toimenpiteisiin sisältyvät sähköiset online-kassajärjestelmät toisivat Verohallinnon tuoreiden arvioiden mukaan jopa yli sadan miljoonan euron vuosittaisen verotuoton. Samalla ne sekä alustatalouden alustoille kerätty tieto mahdollistavat tulevaisuudessa sen, että verotus on yhä laajemmin automatisoitua, jolloin yritysten ja viranomaisten toiminta tehostuu.
Verotusta tulee uudistaa ympäristön, talouden ja hyvinvoinnin kannalta kestävämpään suuntaan. Erityisesti ilmastonmuutos edellyttää lähivuosina kiireellisiä ja monipuolisia toimia. Verotuksessa on vuosittain kyse kymmenistä miljardeista euroista, joilla voidaan ohjata niin kuluttajien käyttäytymistä kuin yritysten tuotantopäätöksiä. On otettava käyttöön SDP:n vero-ohjelmassa kuvattu systemaattinen lähestymistapa, jossa arvioidaan verouudistusten ja nykyisten veroinstrumenttien vaikutus kestävään kehitykseen. Esimerkiksi arvonlisäverosta tulisi kehittää kestävää kehitystä tukeva veromuoto. Kestävään kuluttamiseen ohjaavana veromuotona se täydentää kestävään tuotantoon ohjaavia veromuotoja ja päästökauppaa. Lisäksi tulee varmistaa luonnonvarojen kestävä käyttö muun muassa ottamalla käyttöön kaivannaisten arvoon perustuva maltillinen kaivosrojaltivero. Näin Suomi saa kohtuullisen korvauksen kansallisvarallisuuden hyödyntämisestä ja siitä aiheutuvista riskeistä sekä kustannuksista.
SDP varmistaisi, ettei verotus aiheuta ongelmia etenkään pieni- ja keskituloisille. Tämä onnistuu tiivistämällä omistamisen veropohjaa ja säilyttämällä verotuksen progressiivisuus. Veronmaksu voi aiheuttaa tilapäisesti ongelmia esimerkiksi silloin, kun perittyä asuntoa ei ole mahdollista luovuttaa tai kiinteistövero on korkea suhteessa tuloihin. SDP helpottaisi veronmaksua vaikeissa tilanteissa antamalla mahdollisuuden lykätä veronmaksua joustavasti.
Verotuksen painopisteen siirtäminen omistuksiin tarkoittaa samalla, että etenkin työn verotusta kevennetään. Ansiotulo- ja kulutusverot kohdistuvat raskaimmin pieni- ja keskituloisiin. SDP:n ansiotuloveronkevennykset kohdistuisivat palkansaajien ohella eläkeläisiin ja yrittäjiin. Lisäksi ansiotuloverotuksen työtulotuella ulotettaisiin veronalennusten hyödyt myös niille alle 15 000 euroa vuodessa ansaitseville palkansaajille, jotka maksavat tällä hetkellä palkastaan veroina ainoastaan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja. Heillä ansiotulovero voisi jäädä negatiiviseksi, jolloin käteen jäävä jopa kymmenien eurojen kuukausittainen lisätulo kannustaisi erityisesti keikka- ja osa-aikatöihin. Tämä auttaisi muun muassa nuoria, lapsia hoitaneita vanhempia ja hyväkuntoisia eläkeläisiä pääsemään osallisiksi työelämästä. Työtulotuki täydentäisi osaltaan palkkatukea ja työllistymissetelimallia, jossa työmarkkinatukea kohdennetaan palkkaamisen tueksi. Työtulotuki kytkeytyy myös SDP:n yleisturvaksi kutsuttuun laajempaan sosiaaliturvan uudistukseen.
4. Uudistetaan sosiaaliturva yleisturvan pohjalta Sosiaaliturvasta on vuosien saatossa muodostunut monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava kokonaisuus. Viime vuosina on tehty hyviä uudistuksia, jotka ovat vähentäneet turvan katveita ja parantaneet työn tekemisen kannusteita, mutta kaikkia ongelmia ei ole saatu korjattua.
Nykyinen sosiaaliturva ei enää kykene kaikissa tilanteissa vastaamaan riittävän hyvin yksilöllisten elämäntilanteiden ja moninaistuneen työelämän edellyttämään turvan tarpeeseen. Lisäksi sosiaaliturvan toimeenpano on liian usein auttamattoman byrokraattista ja vaikeaselkoista.
Näiden ongelmien korjaamiseksi SDP esitti keväällä 2018 yleisturvamallin. Kyseessä on digiajan malli, joka joustaa ihmisten elämäntilanteiden mukaan ja ottaa huomioon työelämän ja teknologian muutoksen. Samalla kuitenkin mallin lähtökohtana on edelleen se, että toimeentulon ensisijainen lähde on työ, ja sosiaaliturva on syyperusteista ja vastikkeellista. Se auttaa kohdentamaan tukea niille, joilla sille on suurin tarve.
SDP:n yleisturvamallissa nykyinen pirstaleinen perusturva yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi. Mallin yksinkertaisuus ja ennakoitavuus poistaa nykysosiaaliturvan viiveitä ja vaikeaselkoisuuden sekä tekee työn vastaanottamisesta helpompaa ja kannattavampaa. Mallin toimeenpanossa karsitaan byrokratiaa hyödyntämällä laajasti kansallista tulorekisteriä ja muita tietojärjestelmiä. Kokoamalla etuudet selkeäksi kokonaisuudeksi vähennetään ihmisten pompottelua luukulta toiselle.
Yleisturvaa on mahdollista saada kolmella tasolla: takuu-, yleis- ja aktiivitasolla. Takuutaso on viimesijainen ja tarveharkintainen turvan muoto. Takuutaso on kytketty tiiviisti palveluihin, jotka turvataan jokaiselle yksilöllisen tarvearvion pohjalta. Kohtuullisen kulutuksen kattava yleistaso on syyperusteinen etuus, jonka varassa ihminen selviytyy elämän eri tilanteissa, kuten työttömyyden, opiskelun, sairauden ja lapsen syntymän aikana. Se pitää sisällään sekä perustoimeentulon (perusosa) että ansiotuloihin suhteutetun, työnteolla ansaitun ansioturvan (ansio-osa). Aktiivitasolla ihmistä palkitaan nykyistä laajemmin erilaisista työmarkkina-asemaa parantavista toimista.
SDP:n yleisturvamallin perusajatuksena on luottamus ihmisiin. Yleisturvassa etuudet ja palvelut tukevat ihmisen työllistymistä. Epäoikeudenmukaisten rangaistusten, uhkausten ja karenssien sijaan työllistymistä tuetaan tarkoituksenmukaisilla ja oikein mitoitetuilla palveluilla sekä kannustavilla etuuksilla. Ihmisen laiminlyödessä velvoitteensa tai kieltäytyessä tarjotusta työpaikasta etuutta voidaan leikata, mutta se palautetaan ilman karensseja ihmisen noudattaessa velvoitteitaan järjestelmän piiriin.
5. Toteutetaan perhevapaauudistus heti Nykyinen perhevapaajärjestelmä ei ole huomioinut perherakenteissa ja työelämässä tapahtuneita muutoksia. Sen seurauksena etenkin äidit ovat pitkiä jaksoja poissa työelämästä, mikä paitsi alentaa työllisyyttä myös vahvistaa naisten ja miesten välisiä palkkaeroja.
Perhevapaiden uudistaminen lasten ja perheiden ehdoilla on tehokas keino lisätä tasa-arvoa työ-markkinoilla ja parantaa samalla työllisyyttä. Perheet tarvitsevat nykyistä suurempaa joustoa vapaiden ja etuuksien käyttöön. Niiden on oltava yhtä toimivia kaikille perheille, sateenkaariperheistä ja yksinhuoltajista perinteisiin ydinperheisiin.
SDP julkaisi oman joustavan perhevapaamallinsa maaliskuussa 2017. Mallin ytimessä ovat yksilölliset ja joustavat vapaat kaikille perheille, naisten työurien tukeminen, paremmat mahdollisuudet isille lasten hoitoon ja mahdollisuus siirtää etuuksia myös muille kuin lapsen vanhemmille tilanteen ja perheen tarpeen mukaan.
SDP:n perhevapaamallissa kummallekin vanhemmalle taataan 3 kuukauden ansiosidonnainen vapaa. Sen lisäksi kuuden kuukauden osuus ansiosidonnaisesta vapaasta on mahdollista jakaa perheen itse valitsemalla tavalla vanhempien kesken. Lisäksi raskausrahalla taataan 28 päivän korotettu tuki heti syntymän yhteydessä. Jos työtuloja ei ole ollut, etuudet maksettaisiin vähimmäismääräisinä, kuten nykyisinkin. Näiden lisäksi vanhemmat saavat jaettavakseen haluamallaan tavalla vuoden verran euromääräistä vanhempainrahaa, jonka voi halutessaan myös puolittaa, jolloin sitä maksetaan vastaavasti pidempään.
Jotta perhevapaauudistuksella tavoiteltavat työllisyyshyödyt toteutuvat käytännössä, sen tueksi tarvitaan toimivaa varhaiskasvatusta ja toimivaa työllisyyspolitiikkaa. THL:n selvityksen mukaan kaksi vuotta täyttäneitä lapsia kotona hoitavista äideistä yli puolet on vailla työpaikkaa. Työpaikan löytäminen on monille heistä vaikeaa. Siksi työllistymisen tueksi tarvitaan myös aktiivisen työvoimapolitiikan palveluita, kuten koulutusta.
Viisi investointia
1. Oppimismiljardi — varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin 250 miljoonaa/vuosi Suomalaisen yhteiskunnan ja talouden menestys perustuu osaamiseen. Se edellyttää, että koulutukseen ja tutkimukseen panostetaan riittävästi kaikilla koulutusasteilla. Pitkällä aikavälillä koulutuspolitiikka on myös parasta eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa.
Julkisen talouden suunnitelma sisältää yksittäisiä lasten, lapsiperheiden ja koulutuksen tukitoimia eri hallinnonaloilla, mutta ne eivät muodosta selkeää kokonaisuutta, jolla lasten ja nuorten hyvinvointi ja tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet pystytään turvaamaan samanaikaisesti muiden elinikäisen oppimisen tavoitteiden kanssa. Riittävällä perusrahoituksella ja kehittämistyötä tukevalla lisärahoituksella voidaan parhaiten varmistaa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen korkea laatu. Erilaisiin kehittämistarkoituksiin osoitettavat määrärahat tulee koota valtion talousarviossa nykyistä harvemmille momenteille, mikä mahdollistaa kehittämisrahoituksen myöntämisen suurempina ja vaikuttavampina erinä.
Koulutus- ja tiedesektorilla tarvitaan rohkeita, eteenpäin suuntaavia päätöksiä. Sosialidemokraatit haluavat, että nykyinen 9-vuotinen peruskoulu jatkuu saumattomasti 3-vuotisella toisella asteella, josta muodostuu oppivelvollisuus. Myös koulun aloitusta tulee joustavoittaa siten, että esiopetus on pääsääntöisesti kaksivuotista 5—6 vuotiaille, mutta koulun voi aloittaa 1—3 vuotta esiopetuksen aloittamisesta. Samalla varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja on alennettava, subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus palautettava ja varhaiskasvatuksen maksut pitkällä aikavälillä poistettava kokonaan. Oppivelvollisuus- ja varhaiskasvatusuudistukset on kuvattu tarkemmin edellä.
Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus ovat osa peruskoulutusta, jonka loputtua kaikilla on valmiudet jatko-opintoihin, läpi elämän jatkuvaan oppimiseen ja laaja yleissivistys. SDP haluaa, että oppivelvollisuuden päätyttyä kaikilla on vahvat kansalaistaidot, joiden avulla pärjääminen ja osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa on mahdollista.
Suomessa on yli 600 000 työikäistä, joiden osaaminen on pelkän peruskoulun varassa. Perusasteen varassa olevien työllisyysaste on 43 %. Toisen asteen koulutus puolittaa työttömyysriskin. Siksi tarvitaan pitkäjänteisiä toimenpiteitä ja koko aikuisväestöön suuntautuvaa ohjelmaa, ei ainoastaan kertaluonteisia panostuksia. Sosialidemokraatit haluavat, että nuorten aikuisten osaamisohjelmaa on jatkettava ja koko aikuiskoulutus on uudistettava tavalla, joka tukee elinikäistä oppimista ja tarjoaa siihen kaikille aidot mahdollisuudet.
Jatkuva oppiminen ja muuntokoulutus ovat suomalaisen koulutuspolitiikan polttavimpia kysymyksiä. Tästä huolimatta jatkuvaa ja elinikäistä oppimista edistävät toimenpiteet jäivät julkisen talouden suunnitelmassa pieniksi ja kunnianhimottomiksi.
Mikäli Suomi todella aikoo varautua työn murroksen ja väestön osaamisvajeen tuottamiin haasteisiin, olisi panostusten oltava suurempia eikä niitä tulisi rajata ainoastaan työvoimapula-aloille. Parempi tapa vastata osaajapulaan on lisätä resursseja myös korkeakoulujen perusrahoitukseen. Tarvitaan sekä tarkasti rajattuja toimenpiteitä, kuten täydennyskoulutusta työvoimapula-aloille, että laajempia toimia, jotka aidosti mahdollistavat korkeakoulujen omaehtoisen varautumisen työn murroksen luomiin koulutushaasteisiin.
Julkisen talouden suunnitelmassa ei esitetä uusia panostuksia tutkimukseen, vaan osaamiseen esitettävät panostukset suuntautuvat muihin kohteisiin. Tämä on hallituksen politiikan vakava puute. Korkealaatuisen tutkimuksen ja osaamisen kehittäminen on kuitenkin pitkäjänteistä toimintaa, johon toivottavasti panostetaan jatkossa.
Julkisen talouden suunnitelmassa viitataan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vuoteen 2030 ulottuvaan visioon, jonka toimenpiteillä "korkeakoulutus ja tutkimus toimivat vahvemmin suomalaisen yhteiskunnan hyväksi". Yliopistoindeksin jäädyttäminen edelleen vuonna 2019 ei ole omiaan tuomaan edellytyksiä vision toteuttamiselle. Yliopistoindeksin palauttamisella olisi huolehdittu siitä, että yleisen kustannustason noususta ei aiheudu yliopistoille enää lisäleikkauksia. Myös yliopistojen pääomittaminen olisi ollut suuruusluokaltaan merkittävä päätös ja pitkäjänteinen ratkaisu yliopistojen rahoituspohjan vahvistamiseksi. Tutkimuksen riittävän rahoituksen ohella on varmistettava yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävän tutkimuksen riittävä taloudellinen riippumattomuus. Tämä on korkealaatuisen perustutkimuksen edellytys.
Korkeakoulut mitoittavat toimintansa olemassa olevien resurssien mukaisesti. Valtion on investoitava korkeakouluihin riittävästi, jotta Suomi tunnetaan myös tulevaisuudessa sivistyksestä, osaamisesta ja korkeimpaan osaamiseen perustuvista innovaatioista sekä niistä kumpuavasta menestyksestä ja hyvinvoinnista. Nyt tilanne näyttää erityisen haastavalta, kun käytännössä kaikki kilpailijamaamme lisäävät merkittävästi panostuksiaan tälle alueelle. Suomi ei saisi jäädä jälkeen vertailumaista.
Kansainväliset vertailut ovat jo pitkään osoittaneet, että Suomi on jäämässä jälkeen sekä nuorten että työikäisen väestön osaamisessa ja koulutustasossa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 korkeimmin koulutettuja olivat 40—44-vuotiaat, joista 46 prosentilla oli korkea-asteen tutkinto. Ikäryhmässä 35—39-vuotiaat vastaava osuus oli 45 ja ikäryhmässä 30—34-vuotiaat enää 40 prosenttia.
Koulutustason nousu on Suomessa pysähtymässä. Samaan aikaan monissa muissa maissa kasvu jatkuu, joten Suomen suhteellinen koulutustaso muihin maihin nähden laskee. Vielä 2000-luvun alussa Suomi oli maailman koulutetuimpien kansakuntien joukossa, mutta nyt suhteellinen asema heikkenee nopeasti. Tämä kehitys tulee kääntää.
2. Maailmanvalloituksen panostus — aktiivinen ilmasto- ja elinkeinopolitiikka ja t&k-panostukset Pidemmän aikavälin kasvun ja työllisyyden tukemiseen tarvitaan osaamis-, innovaatio- ja vientivetoisen kasvun vahvistamista sekä rakenteellisia uudistuksia. Nämä toimet ovat keskeisiä työllisyysasteen nostamiseksi lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa.
Pariisin ilmastosopimuksen tavoite ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä lähelle 1,5 astetta vaatii kaikilta mailta, myös Suomelta, lisää tekoja hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Tämän hetken sitovat ilmastotoimet eivät ole riittäviä sovittuihin tavoitteisiin pääsemiseksi, ja uusilla toimilla on kiire. Uuden energiatehokkaan ja ilmastomyötäisen teknologian kehittäminen ja käyttöönotto Suomessa lisää vientimahdollisuuksiamme ja parantaa kansainvälistä kilpailukykyämme. Ilmastopoliittisesti välttämättömissä toimissa on kyse myös taloudellisista mahdollisuuksista, joihin on tartuttava.
Suomen talouskasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen, korkeasti koulutettuun työ-voimaan ja korkeaan jalostusasteeseen. Tutkimuksella, osaamisen kehittämisellä ja innovaatioilla on keskeinen merkitys talouden uusiutumiskyvyssä. Tässä suhteessa julkisen talouden suunnitelmassa hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja.
Suomen T&K&I-rahoituksesta yli kaksi kolmasosaa tulee yrityksistä ja loput valtiolta. Valtion osuus on viime vuosina laskenut selvästi, ja olemme jääneet verrokkitalouksien panostuksiin nähden huomattavasti jälkeen. Osittain tästä syystä myös yritysten T&K&I-panostukset ovat supistuneet. BusinessFinlandin rahoitusta hallitus lisäsi, mutta panostusten taso on silti riittämätön. Suomi on menettänyt asemansa innovaatiotoiminnan edelläkävijänä. Leikkaukset ovat olleet vuositasolla noin 140 miljoonaa euroa. Tavoitteena pitää olla, että Suomi saavuttaa vahvan aseman innovaatiopolitiikan edistäjänä. Business Finlandin T&K&I-määrärahojen tasokorotusten pitäisi olla suurempia ja pysyviä.
Nyt tarvitaan panostuksia uuden ajan elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaan, jossa julkisella vallalla on vahva rooli strategisten tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa, läheisessä yhteistyössä yritysten kanssa. Lähtökohtana pitää olla uuden kasvun luominen, osaamispohjan vahvistaminen ja viennin perustan laajentaminen sekä viennin menestyminen. Oikeilla elinkeinopoliittisilla valinnoilla esim. energia-, meri- ja autoteollisuudessa sekä matkailussa on kyetty luomaan aitoa kansainvälistä kasvua ja menestystä, joka näkyy työllisyydessä ja verotuloissa.
Viennin hartioita tulee leventää niin teollisuuden toimialoilla kuin laajemminkin palveluviennin ja luovien liiketoimintamallien kautta. Suomi ei edelleenkään menesty suurien vientiprojektien kokonaisratkaisuiden toimittajana, koska aitoa toimintamallia ei ole olemassa. Business Finlandin toimintamallia tulee edelleen kehittää niin, että se kykenee toimimaan aitona ja vahvana linkkinä vientimarkkinoiden ja suomalaisten yritysten välillä. Sen tulee tuntea vientimarkkinoiden potentiaali ja auttaa suomalaisia yrityksiä hyödyntämään tämä potentiaali täysimääräisesti.
Suomen tulee asemoida itsensä uudelleen logistiselle maailmankartalle. Suomen maantieteellinen asema Aasian ja Euroopan välillä on osattava hyödyntää täysimääräisesti sekä kytkettävä Venäjä mukaan. Kun ennen olimme logistiikassa mertentakainen saari, tulevaisuudessa olemmekin Aasian ja Euroopan logistinen solmupiste. Suomi ei ole onnistunut saamaan eurooppalaista väylärahoitusta (TEN-T) johtuen jo siitä tosiasiasta, että Suomessa ei ole valmiita suunnitelmia, joille hakea rahoitusta. Lisäksi liikennepolitiikka tulee Ruotsin tapaan nostaa koko valtioneuvoston tasolle — ei vain yksittäisen liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle. Näin Suomen kanta tulee selkeästi esille ja menee läpi koko EU:n tasolla. Jäämeren rata kiinnostaa laajasti Eurooppaa ja on siksi hanke, jota pitää rohkeasti viedä eteenpäin.
Arktisen alueen mahdollisuuksia pitäisi edistää huomattavasti voimakkaammin. Suomen ei tule tyytyä kommentoijan rooliin, vaan sen tulee olla aktiivinen aloitteentekijä, ja arktisessa politiikassa Pohjoisen ulottuvuuden nostaminen uudestaan tärkeään roolin olisi toimiva osa aloitteellista Eurooppa-politiikkaa. Toimiva pohjoinen infrastruktuuri parantaa elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä edistää kansainvälistymistä.
Hallitusohjelmassa on asetettu viiden prosentin tavoite innovatiivisten hankintojen osuudesta kaikista julkisista hankinnoista. Tavoite on hyvä, mutta tulevaisuudessa prosenttiosuuden tulee olla suurempi ja valtion pitää myös tukea esimerkiksi hankintayksikköjä tavoitteen saavuttamisessa. Innovatiivisilla hankinnoilla meillä on mahdollisuus luoda esimerkiksi parempia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä terveellisempiä tiloja.
Pk-sektori vastaa yhä enenevässä määrin innovaatioista ja uusien työpaikkojen luomisesta Suomeen. Yhteiskunnan tulee tarjota pk-sektorin yrityksille tasapuoliset kilpailuolosuhteet sekä vakaa ja ennustettava kotimainen liiketoimintaympäristö, josta ponnistaa globaaleille markkinoille.
Parlamentaarisen yritystukityöryhmän tärkein anti on se, että ryhmä kykeni määrittelemään yksimielisesti yritystukien myöntämisen uudistetut kriteerit. Nämä kriteerit vastaavat myös SDP:n asettamia tavoitteita, ja nämä kriteerit antavat hyvän pohjan tehdä yritystukipäätöksiä jatkossa. Yritystukia tulee suunnata nykyistä enemmän säilyttävistä tuista uudistaviin, ja niiden tulee osaltaan tukea enemmän uusia investointeja ja investointipolitiikalle asetettuja tavoitteita.
3. Köyhyyden poistaminen — indeksikorotukset ja pienituloisten eläkeläisten sekä lapsiperheiden toimeentulon vahvistaminen Hallituksen politiikka osuu kipeästi kaikkein pienituloisimpiin. Samaan aikaan poliittiset päätökset lisäävät suurituloisimpien tuloja, ja koulutuksesta sekä palveluista leikataan. Suomi on matkalla kohti syvenevää eriarvoisuutta. Se rapauttaa yhteishenkeä ja keskinäistä luottamusta ja luo monille epävarmuutta tulevasta. Tämän politiikan suunta on käännettävä. Politiikan on vahvistettava yhteiskuntamme vahvuuksia. Talouspolitiikan on oltava nykyistä oikeudenmukaisempaa.
Hallituskauden useat työttömyysturvan heikennykset eivät riittäneet hallitukselle, vaan se ajoi vuoden alusta varoituksista piittaamatta voimaan työttömyysturvan aktiivimallin, joka käytännössä tarkoittaa 4,65 %:n leikkausta vaikeimmassa asemassa olevien työttömien perusturvaan. Hallitus on myös irrottanut lapsilisän indeksistä ja jättänyt uudistamatta verotuksen lapsivähennyksen, jolla kompensoitiin aiempaa leikkausta lapsilisiin.
Vaikutuksiltaan laajin hallituksen pienituloisia kurjistavista linjauksista on ollut kansaneläkeindeksin jäädyttäminen. Se tarkoittaa, että pienimmät etuudet, kuten kansan- ja takuueläke, työmarkkinatuki ja työttömyyspäiväraha sekä vähimmäismääräiset päivärahat eivät seuraa hintakehitystä vaan niiden ostovoima on edelleen vuoden 2015 tasolla. Esimerkiksi työttömän peruspäivärahan tulisi vuonna 2019 olla noin 725 euroa kuukaudessa, mutta jäädytyksen vuoksi se jää alle 700 euroon. Täyden kansaneläkkeen määrä on noin 629 euroa, kun se ilman jäädytystä olisi 655 euroa kuukaudessa vuonna 2019. Pienituloisimpien tilanteen heikkeneminen näkyy myös siinä, että asumistuen osuus vuokrasta on koko ajan pienentynyt. Useampia etuuksia saavien tilanne on suhteessa huonoin leikkausten kumuloituessa. Sairaus- ja lääkekustannukset lisäävät ongelmia. Useampi kuin joka kymmenes pienituloinen ikääntynyt on jättänyt menemättä lääkäriin rahan takia, kertoo THL:n tuore tutkimus.
Tuoreiden selvitysten mukaan myös kokemukset eriarvoisuudesta ja toimeentulon vaikeuksista ovat lisääntyneet. SOSTE ry on selvittänyt Sosiaalibarometrin kyselyllä kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien ja sosiaalityöntekijöiden sekä Kelan johtajien näkemyksiä eriarvoisuudesta ja toimeentuloturvajärjestelmän kehittämisestä. Vastaajista selkeästi suurin osa katsoo hallituksen epäonnistuneen eriarvoisuuden vähentämisessä. Sosiaalityöntekijöiden avovastausten mukaan eriarvoisuuden kasvu johtuu työttömyydestä ja palveluiden heikentymisestä. Myös perusturvan indeksileikkaukset ovat syventäneet asiakkaiden köyhyyttä.
Myös eläkeläisten omat kokemukset toimeentulostaan vahvistavat käsitystä. Eläketurvakeskuksen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan noin puolella eläkeläisistä oli vähintään jonkinasteisia toimeentulovaikeuksia. Vajaa puolet vastanneista (45 %) koki jonkinasteisia vaikeuksia kattaa tavanomaisia menojaan. Puolet (52 %) vastanneista kertoi, että heillä oli vähintään hieman vaikeuksia kattaa ainakin jokin välttämättömäksi katsottavista menoista. Kolmasosalle (33 %) ei jäänyt rahaa välttämättömyysmenojen jälkeen. (Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 3/2018.)
SDP on esittänyt vaihtoehtobudjeteissaan sosiaalietuuksien indeksikorotusten tekemistä normaalisti, pienituloisten eläkeläisten toimeentulon vahvistamista kansaneläkkeen ja takuueläkkeen noston avulla ja lisäksi useita muita vero- ja etuusmuutoksia, jotka vahvistavat pienituloisimpien toimeentuloa. Näiden ohella myös sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja on alennettava.
Ulosottoon joutuneiden aseman ja oikeusturvan yhdenvertaisuuden vahvistaminen
Moni suomalainen on ulosottokierteessä, ja moni heistä on paininut velkaongelmiensa kanssa jo 1990-luvun lamasta lähtien. Pitkäaikainen ulosotto rampauttaa koko perheen toiminnan, uhkaa syrjäyttää perheitä ja nostaa perustoimeentulotuen ja harkinnanvaraisten tukien määrää. Kyse on valtavista inhimillisistä kustannuksista, ja lisäksi ulosottoon joutuneiden kannusteet työllistyä ovat usein huonot.
Erityinen ongelma ovat ulosottoon menevät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut. Vuonna 2017 lähes 320 000 sote-asiakasmaksua ja 36 000 varhaiskasvatusmaksua päätyi ulosottoon. Asiakasmaksulaki (11 §) sallii maksujen perimättä jättämisen ja alentamisen. Tätä mahdollisuutta käytetään liian harvoin. Lakia on täsmennettävä, jotta maksuja kohtuullistettaisiin aina, kun siihen on tarve. Muutos edistäisi myös tasa-arvoa palvelujen todellisessa saatavuudessa. Lisäksi maksujen tasoa on alennettava.
Ulosoton ongelmien kanssa painivien ihmisten toimeentuloa sekä mahdollisuuksia työllistyä ja yrittää tulee vahvistaa. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi ulosottokaaren muuttaminen niin, että tosiasialliset mahdollisuudet selvitä veloista kasvavat, oikeusprosessien sujuvoittaminen, ulosoton suojaosuuden nostaminen edelleen, pikavippien korkokaton tarkentaminen, velkaneuvonnan lisääminen ja sosiaalisen luototuksen lisääminen.
Julkisen talouden suunnitelmassa on kohdennettu maltillisesti lisärahoitusta talous- ja velkaneuvontaan, ulosotossa tehtävän velallisten neuvonnan tehostamiseen ja tuomioistuinkäsittelyjen nopeuttamiseen. Lisäykset ovat erittäin tarpeellisia, ja määrärahojen vahvistamista on jatkettava myös tulevina vuosina.
Ulosottoon liittyvät ongelmat liittyvät laajemmin oikeusturvan yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Julkisen talouden merkittävien leikkausten jälkeen tuomioistuimien ja oikeusministeriön hallinnonalan muiden virastojen ja laitosten määrärahatilanne on hyvin tiukka ja tiukkenee entisestään tulevina vuosina. Lakivaliokunta toi yksimielisessä lausunnossaan esiin huolen säästötavoitteiden vaikutuksista oikeusministeriön hallinnonalan toimijoiden toimintakykyyn sekä sen vaikutuksiin mm. kansalaisten oikeusturvaan. Riittämättömät resurssit sekä tuomioistuimissa että oikeusavussa heijastuvat oikeusturvan saatavuuteen, josta kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.
4. Aidosti aktiivinen työllistäminen — TE-palvelujen resurssit, palkkatuki, ulosottomuutokset Aktiivisen työvoimapolitiikan resurssit ovat Suomessa paljon matalammalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa. Suhdanneluontoisen työttömyyden pienentyessä noususuhdanteen aikana kasvava osuus työttömistä on henkilöitä, joiden työllistymisen esteenä on jokin työmarkkinakelpoisuutta alentava tekijä. Tällaisessa tilanteessa oleva työtön tarvitsee tukea ja palveluita, pitkittyneen työttömyyden taustalla usein olevat moninaiset ongelmat eivät rankaisemalla ratkea.
Hallituksen linjana on ollut käsitellä työllisyysongelmaa työttömän motivaation puutteesta johtuvana ongelmana. Samalla kun aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja on leikattu, on hallitus rakentanut työvoimapolitiikan aktiivimallin, jossa työttömän toimeentuloa voidaan leikata, vaikka hän olisi tehnyt parhaansa työllistyäkseen. Mallissa on järkeä vain, jos uskoo työttömyyden johtuvan suuressa määrin työhaluttomuudesta. Muutamasta kohua herättäneestä lehtiotsikosta huolimatta laajasta työhaluttomuudesta ei Suomessa ole mitään näyttöä.
Suomessa pitäisikin Australian mallin sijasta mennä työvoimapolitiikassa enemminkin pohjoismaiseen suuntaan. Henkilökohtainen ja tarvittaessa monialainen palvelu esimerkiksi Tanskan mallin mukaan tukisi ihmisiä haastavissa elämäntilanteissa, motivoisi ja kannustaisi. Samalla työvoimapolitiikan palveluita tulisi viedä paikalliselle tasolle. Työvoimapolitiikan erittäin menestyksekkäitä paikallisia ja kuntakokeiluja tulisi laajentaa valtakunnalliseksi malliksi sen sijaan, että lähdetään tuomaan toiminnaltaan kyseenalaisia ja pohjoismaiselle yhteiskuntamallille vieraita kokeiluja. Testaamattomat mallit ovat uhkapeliä työttömien hyvinvoinnilla ja kestävyysvajeella.
Paikalliselle tasolle jalkautetut työvoimapalvelut riittävillä henkilöresursseilla ja monialaisella tuella voitaisiin rakentaa kuntapohjaisesti erittäin toimiviksi havaittujen TYP-keskusten varaan. Palkkatuen käyttöä tulisi laajentaa yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa niin, ettei vaaranneta toisaalta työehtosopimusten mukaista työtä tai vääristetä kilpailua. Paikallisen yrityselämään kytkeytyneillä työvoimapalveluilla olisi myös parhaat edellytykset ohjata palkkatuen asianmukaista käyttöä.
Sosialidemokraatit ovat esittäneet palkkatuen käytön merkittäväksi lisäämiseksi Rinteen työllistymissetelimallin käyttöönottoa. Siinä työnhakija saisi työttömyysetuutensa työmarkkinatukea vastaavan osan käyttöönsä työllistymissetelinä. Tämä olisi nopea keino palkkatuen volyymin lisäämiseksi ja mahdollistaisi työpaikan löytämisen monille.
Työvoimapolitiikassa tarvitaan valtakunnallista strategista ohjausta työelämän nopeasti etenevien rakenteellisten muutosten hallitsemiseksi ja koska työvoimapolitiikka, oikein toteutettuna, on erittäin merkittävä suhdannepoliittinen työkalu. Strategian jalkauttaminen toimenpiteiksi on kuitenkin viisainta toteuttaa paikallisesti, koska kunnissa ja kaupungeissa on paras tietämys työssäkäyntialueen olosuhteista. Kunnissa ja kaupungeissa ihmiset voidaan kohdata ja heitä palvella henkilökohtaisesti.
Hallituksen valmistelema kasvupalvelumalli rikkoo työvoimapalvelut kahdesta suunnasta. Valtakunnallinen strateginen ohjaus uhkaa jäädä erittäin heikoksi, jos työvoimapalvelut työnnetään maakunnille ilman niille erityisesti osoitettua rahoitusta tai kannustinta hoitaa työvoimapolitiikkaa hyvin. Ruohonjuuritasolla yrityksille sysätty ja kasvavilla sanktiolla täydennetty palvelurakenne näyttää olevan tarkoitettu palvelemaan työvoimapalvelumarkkinoita enemmän kuin itse työttömiä. Vaarana on, että ollaan matkalla kohti ulkoistettuja konsulttitoimistojen halpapalveluita, joiden ennustettavasta toimimattomuudesta työttömiä sitten syyllistetään ja jolla seuraavaksi oikeutetaan uudet tiukemmat sanktiot työttömille.
5. Kasvun rakentaminen ja liikuttaminen — panokset työssäkäynnin infraan Kaupungistuminen on globaali ilmiö, joka etenee myös Suomessa. Kaupungistuminen tarkoittaa tuottavuuden nopeampaa kasvua ja siten nopeampaa talouskasvua. Tälle kehitykselle on luotava vahvat edellytykset. Suomi tarvitsee kunnianhimoista yhdyskuntapolitiikkaa.
On varmistettava, että kasvaville alueille rakennetaan riittävästi asuntoja ja että alueiden sisäiset liikenneyhteydet toimivat tehokkaasti. Samalla on varmistettava, että alueet kytkeytyvät toisiinsa tehokkaan ja nopean raideverkoston avulla. Liikenteen ja asumisen pullonkauloista on päästävä eroon.
Työn kysynnän ja työntekijöiden nykyistä parempi kohtaaminen edellyttää koulutus- ja työllisyyspanostusten lisäksi nykyistä parempaa työvoiman liikkuvuutta. Työn perässä muuttamisen kynnystä on alennettava silloin, kun muuttaminen sopii ihmisen elämäntilanteeseen. Siinä tärkeä keino on asumisen kustannusten pitäminen kohtuullisena. Samalla työssäkäyntialueita on laajennettava ja kytkettävä yhteen raideliikenneinvestoinnein, huolehtien myös muun liikenneverkon toimivuudesta.
Kaupunkiseutujen sisällä on panostettava yhdyskuntarakenteen tiiviyteen ja joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen. Kehittyvät viihtyisät kaupungit tuovat hyvinvointia ja mahdollistavat laadukkaan asumisen ja palvelut koko maassa.
Kasvukeskuksissa asumisen korkean hinnan suurin syy on, että asuntoja on liian vähän. Tärkein keino ongelman ratkaisemiseksi on kaavoituksen ja siten rakentamisen lisääminen. SDP:n vaihtoehdossa asumisen ja liikenteen pullonkaulojen purkamiseen tartutaan maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksia (MAL) kehittämällä ja laajentamalla niiden käyttöä uusille kaupunkiseuduille. Tarvitaan pitkäjänteisiä, yli vaalikausien ylittäviä tavoitteita ja toimia monella sektorilla. Rakentamista voidaan lisätä, kun tonttimaata kaavoitetaan riittävästi. Valtio voi vaikuttaa asuntokaavoituksen määrään erityisesti MAL-sopimusten kautta.
SDP:n vaihtoehdossa asunto- ja liikennepolitiikka sidotaan tiiviimmin yhteen MAL-sopimuksilla. Maankäytön strategista suunnittelua vahvistetaan kaupunkialueilla niin, että rakennus- ja infrahankkeista voidaan suunnitella laajempia kuntarajat ylittäviä kokonaisuuksia. Valtio sitoutuu pitkäjänteisesti rahoittamaan liikennehankkeita, jotka vauhdittavat asuntorakentamista. Erityinen huomio on raidehankkeissa. Vastineeksi kunnat sitoutuvat lisäämään asuntokaavoituksen määrää ja huomioimaan erityisesti pyöräily- ja kävelymahdollisuudet kaavoituksessa.
MAL-sopimuksissa tulee kohdistaa entistä enemmän huomiota terveyttä ja kestävää kehitystä tukevien liikkumismuotojen edistämiseen kaavoituksella. Kun valtio edellyttää tonttitarjonnan lisäämistä, kuntien tulee edellyttää rakennuttajilta enemmän kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Lisäksi lähtökohtana tulee olla, että kunnissa on asuntokaavoitettua rakentamatonta maata viiden vuoden tarpeisiin. MAL-sopimuksia tulee solmia jatkossa myös uusien kaupunkiseutujen kanssa.
Liikenneväylien uudet kehittämisinvestoinnit ovat olleet tällä hallituskaudella lähes jäissä. Tuottavuuden kasvun ja kilpailukyvyn kannalta tilanne on kestämätön. Väyläverkon investointitasoa on välttämätöntä nostaa nykyisestä. Samalla väyläpolitiikkaa on kehitettävä pitkäjänteisemmäksi ja ennakoitavammaksi. Sen kannalta on erityisen tärkeää, että suunnittelu ja rahoitus ovat yli vaalikausien menevää ja perustuvat parlamentaarisen työryhmän suosittamaan 12-vuotiseen jaksoon. Se helpottaa myös EU:n TEN-T-tukien hakemista ja saamista.
Liikenneverkon korjausvelan kasvun pysäyttämiseen vuosina 2016—2018 suunnattu lisärahoitus on päättymässä vuoden 2018 lopussa. Hallituksen kehyspäätöksen mukaan perusväylänpidon rahoitus olisi julkisen talouden suunnitelman alkuvuosina noin 1 miljardi euroa vuodessa, mikä tarkoittaa noin 400 miljoonan pudotusta verrattuna vuoteen 2018. Perusväylänpidon rahoitus nousisi kehyksessä 1,3 miljardiin euroon vasta vuonna 2022. Parlamentaarisen työryhmän yksimielisen esityksen mukaan perusväylänpidon rahoitusta tulisi nostaa 300 miljoonaa euroa vuodessa myös julkisen talouden suunnitelman alkuvuosina, jotta korjausvelka ei kääntyisi jälleen kasvuun. Perusväylänpidon rahoituksen on oltava ennakoitavaa ja pitkäjänteistä, eikä siinä tulisi tapahtua suuria vuosittaisia vaihteluita.
Kulttuurin rahoitusta on vahvistettava
Kulttuurin VOS-uudistusta valmisteltiin pitkään, mutta valitettavasti hallitus jätti tämänkin asian puolitiehen. Hallitus päätti uudistaa museoiden ja esittävän taiteen ns. vapaiden ryhmien rahoituksen, mikä on tietysti tärkeä edistysaskel, mutta siihen osoitettu rahoitus ei vastaa tarpeita. Kokonaisuudistus jää myös vajaaksi, koska teattereita ja orkestereita ei otettu mukaan uudistukseen. Kulttuurin VOS-uudistus on toteutettava kokonaisuudessaan ja sille tulee osoittaa riittävä rahoitus eli 20—40 miljoonaa euroa. Uudistus on toteutettava tavalla, joka turvaa eri kulttuurimuotojen riittävät toimintaedellytykset koko maassa. Toimivat teatterit, orkesterit ja muut kulttuuripalvelut ovat tärkeitä henkisen hyvinvoinnin ja sivistyksen kannalta, ja lisäksi ne ovat tärkeitä paikallisen työllisyyden ja elinkeinoelämän kannalta ympäri maata.
Hyvitysmaksusta ollaan kehyksessä vähentämässä 2 miljoonaa euroa. Tätä ei voida hyväksyä, vaan hyvitysmaksua on kehitettävä pitkäjänteisesti niin, että se turvaa tekijöiden asianmukaiset korvaukset. Jo nykyinen 11 miljoonan euron hyvitystaso on riittämätön. Luovan talouden hyvinvoinnin ja kehittämisen turvaamiseksi taiteilijoille ja tekijöille on taattava riittävä korvaus, kun teoksia ja lähioikeuksien suojan kohteita kopioidaan yksityiseen käyttöön tekijänoikeuslaissa säädetyn rajoituksen nojalla.
Luonnon monimuotoisuudesta on huolehdittava
Suomen metsäluonto köyhtyy jatkuvasti. Suomi on sitoutunut pysäyttämään vuoteen 2020 mennessä Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen, vähentämään luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia paineita ja pitämään huolta luonnonvarojen kestävästä käytöstä. METSO-ohjelman kautta kanavoitu suojelutoiminta on ollut tehokas ja suosittu keino suojella yksityisessä omistuksessa olevia metsiä.
METSO-ohjelman rahoitusta leikattiin tämän hallituskauden alussa tuntuvasti, ja sittemmin leik-kauksia on hieman paikattu. Leikkaukset ovat tarkoittaneet yksityisessä omistuksessa olevien metsien suojelun vähenemistä. Suojelutavoitteesta ei pidä tinkiä, ja määrärahat on nostettava nopeasti viime hallituskauden tasolle.
Vaelluskaloja tulee suojella
Vaelluskalojen kulkua tulee edistää kalatiestrategian mukaisissa kohteissa ympäri Suomea. Voimayhtiöiden vastuuta uhanalaisten vaelluskalakantojen vahvistamisesta tulee lisätä. Kalatalousvelvoitteita puuttuu ainakin noin 50 voimalaitoksen vesiluvista, ja olemassa olevienkin velvoitteiden toimeenpano ontuu. Myös vesilain uudistuksen valmistelu on aloitettava, jotta myös voimayhtiöiden vastuuta kalakantojen suojelusta voidaan lisätä.
Kansallispuistojen korjausvelan purkaminen aloitettava
Metsähallituksen luontokohteiden suosio ja kävijämäärät ovat kasvussa. Suomen matkailulle puhdas luonto ja hyvin hoidetut kohteet ovat kilpailuvaltti, mitä tulee vaalia. Nykyisellään luontopalvelujen rahoitus ei riitä kattamaan investointitarpeita kansallispuistoissa, valtion retkeilyalueilla ja historiallisesti merkittävissä kohteissa. Korjausvelan vähentämiseksi on laadittava pitkäkestoinen ohjelma, ja sen rahoitus on turvattava.
Kohti tulevaisuusorientoitunutta budjetointia
Sosialidemokraattien talouspoliittinen linja korostaa yhteiskunnallisten investointien merkitystä. Kyse on siitä, että investoinnit hyvinvointiin, koulutukseen, sivistykseen ja ympäristöön vahvistavat yhteiskunnan rakenteita ja taloudellista toimeliaisuutta. Se on perusedellytys korkealle työllisyydelle ja yhteiskunnan eheydelle. Ne ovat puolestaan välttämättömiä edellytyksiä julkisen talouden kestävyydelle: julkinen talous on vahva, kun työllisyys on korkea ja yhteiskunnallisten ongelmien korjaamisen kustannukset pysyvät alhaisina.
Tavanomaisen, kohtuullisen lyhyen aikavälin päähän katsovan budjettisuunnittelun korostuessa edellä kuvattu investointinäkökulma jää helposti liian vähäiselle huomiolle. Lisäksi johdonmukainen ja riittävän kauas tulevaisuuteen katsova politiikka tarvitsee suunnittelun tueksi monipuolisempia mittareita ja vaikutusarvioita, kuin mitä nyt yleensä käytetään.
Tulevaisuusvaliokunta totesi yksimielisessä lausunnossaan, että julkisen talouden suunnittelua on kehitettävä niin, että samalla, kun arvioidaan julkishallinnon panosten suhdetta bruttokansantuotteen kasvuun, on myös erotettava julkiset investoinnit ja julkishallinnon juoksevat kulut toisistaan. Edelleen valiokunnan mukaan näitä kahta menoluokkaa - julkisia investointeja ja julkishallinnon juoksevia kuluja — tulee käsitellä julkisen talouden suunnitelmassa ja vuosittaisissa talousarvioissa eri tavalla.
Oleellista tässä on se, että lyhyen aikavälin budjettikäytännöt eivät saa estää tai vaikeuttaa pitkällä aikavälillä vaikuttavien investointien toteuttamista. Tämä koskee niin hyvinvointi-, sivistys- kuin infrainvestointeja ja kaikkia muita kauaskantoisia politiikkatoimia. Erityisesti se koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Edellä kuvatun lisäksi tulevaisuusvaliokunnan mukaan tarvitaan ilmiöpohjaisen budjetoinnin kehittämistä ja kokeilua niin, että sillä edistetään politiikkajohdonmukaisuutta sekä kokonaisuuden ymmärtämistä ja hallintaa koko valtiontaloudessa. Ilmiöpohjaisen budjetoinnin kehittäminen voi edellyttää valtionhallinnolta myös uusia poikkisektoraalisen johtamisen innovaatioita.
Sote-uudistus sisältää valtavia taloudellisia riskejä
Hallitus on yhä runnomassa läpi esityksiään sote- ja maakuntauudistukseksi. Uudistus lisäisi varsinkin käynnistysvaiheessa merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Esitys aiheuttaisi massiiviset välittömät muutoskustannukset, jotka syntyisivät väistämättä ja jäisivät osittain pysyviksi. Lisäksi valinnanvapausmalli loisi paineita kustannusten kasvuun. Samaan aikaan mekanismit tavoiteltujen säästöjen aikaansaamiseksi ovat heikot.
Kasvavia kustannuksia ei ole kuitenkaan huomioitu esitetyssä rahoituslaissa, eikä sitä varten ole varattu rahoitusta julkisen talouden suunnitelmassa. Muutoskustannusten vuoksi maakunnat joutuisivat vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin heti niiden aloittaessa vuonna 2020.
Alkuvaiheessa kustannuksia syntyy palkkojen, palvelujen ja asiakasmaksujen harmonisoinnista, hallinnosta, ICT:stä ja kiinteistöistä sekä julkisen tuotannon sopeuttamisesta (alasajosta) yksityisen tuotannon kasvaessa. Yksin palkkaharmonisoinnin kustannuksiksi on arvioitu 700—1 000 miljoonaa euroa. Uudenmaan maakunnan alustavien laskelmien mukaan muutoskustannukset olisivat pelkästään Uudellamaalla uudistuksen ensimmäisenä vuotena mittaluokaltaan noin 300 miljoonaa euroa. Merkittävä osa näistä muutoskustannuksista jäisi pysyviksi (esim. palkkaharmonisaatio).
Yksityisen tuotannon nopea kasvu tarkoittaisi supistamistarvetta julkisesti tuotetuissa palveluissa. Ylituotannon purkaminen nopeasti ja samalla hallitusti olisi vaikeaa. Paitsi että siihen liittyy kustannuksia, tarkoittaa se irtisanomisia ja epävarmuutta henkilöstön näkökulmasta.
Lisäksi merkittävä joukko nykyisin pääosin yksityisesti rahoitettujen palvelujen käyttäjistä siirtyisi julkisesti rahoitettujen palvelujen käyttäjiksi maakunnan rahoittamien palvelujen piiriin. Siirtymää tapahtuisi nykyään yksityisesti tuotetuista ja Kelan sairaanhoitokorvauksilla osittain korvatuista palveluista (ml. suun terveydenhuolto), kuntoutuksena korvatuista palveluista ja työterveyshuollon sairaanhoidosta. Erityisesti 1,8 miljoonan työntekijän terveyspalveluita rahoittaville työnantajayrityksille syntyy voimakas kannustin siirtää maksurasituksensa sote-keskuksille. Erään asiantuntija-arvion mukaan edellä mainitut palvelut ja mahdolliset siirtymät muodostavat mittaluokaltaan 1,5—2 miljardin suuruisen harmaan vyöhykkeen, jossa syntyvät kustannukset ja niiden kattaminen jää hallituksen esityksissä täysin auki.
Muutosvaiheen kustannusten lisäksi hallituksen esittämän valinnanvapausmallin mikrotason kannusteet luovat paineita kustannusten kasvuun. Kustannuspaineita luovat riskit liittyvät erityisesti kilpailun puutteeseen, suoran valinnan palveluntuottajien kustannusten ulkoistukseen maakunnalle, asiakkaiden valikointiin, palveluverkon hallintaan ja sote-integraation puutteelliseen toteutumiseen sekä markkinoiden hallitsemattomaan avaamiseen. Asiantuntijakuulemisissa on noussut laajasti esiin, että valitussa mallissa on vaarana kustannuskehityksen karkaaminen käsistä ja että julkisen sektorin mahdollisuus ohjata koko palvelukokonaisuutta on kaventumassa selvästi.
Hallitus ei ole kyennyt pyynnöistä huolimatta esittämään edes karkeaa arviota edellä kuvatuista kustannuksista, niiden ajoittumisesta ja niiden edellyttämästä rahoituksesta. Niihin ei ole myöskään varattu rahoitusta valtiontalouden kehyksissä maakuntien aloitusvuodesta 2020 eteenpäin. On ilmeistä, että uudistuksen toteuttaminen esitetyllä tavalla edellyttäisi maakuntien rahoituksen tuntuvaa korottamista verrattuna julkisen talouden suunnitelmassa varattuun rahoitukseen.
Maakuntien rahoituksen yleiskatteisuus uhkaa johtaa rahoitusvajeeseen muissa kuin sote-palveluissa. Maakunnat saisivat pääosan tuloistaan yleiskatteisena valtionrahoituksena, eli maakunta voisi vapaasti päättää, mihin tehtäviin se rahansa käyttää.
Koska sote-palvelujen rahojen riittävyyteen kohdistuu merkittäviä paineita, on ilmeistä, että maa-kunnan muiden tehtävien rahoitus tulee kärsimään. Maakunnalla on suuri houkutus käyttää yleiskatteista rahoitusta soteen laskennallisia kustannuksia enemmän, ja tämä raha on pois muista tärkeistä tehtävistä. Tällöin esimerkiksi työllisyyspalvelujen, luonnonsuojelun ja ympäristönhoidon rahoitus tulee väistämättä kärsimään.
Perusteellisesti uudistuksen taloudelliset riskit on käyty läpi valtiovarainvaliokunnan lausunnossa VaVL 5/2018 vp ja siihen jätetyssä oppositiopuolueiden yhteisessä eriävässä mielipiteessä.
Julkisen talouden suunnitelmassa varattu rahoitus maakunnille ei ole realistisella tasolla, hallitus sysää rahoitusongelmat seuraavalle vaalikaudelle
Sote- ja maakuntauudistus siirtäisi sote-menot kokonaisuudessaan valtiontalouden kehysmenettelyn piiriin. Kyse on merkittävästä rakenteellisesta muutoksesta ja merkittävästä muutoksesta kehyksen tasoon. Jo tässä vaiheessa on täysin selvää, että kehykseen maakunnille varattu rahoitus on kaukana tiedossa olevista kustannuksista.
Kehykseen varattu rahoitus maakunnille noudattaa lähtökohtaisesti maakuntien rahoituslaissa hallituksen esittämää. Sote-menojen osalta maakuntien rahoituksen taso määräytyisi alkuvaiheessa uudistusta edeltävien kustannusten mukaan, ja sitä korotettaisiin vuosittain rahoituslaissa esitetyn indeksikorotuksen mukaisesti.
Maakuntien rahoituslain indeksikorotusten mukainen rahoitusura merkitsisi hallituksen asettaman 3 miljardin euron kustannustenhillintätavoitteen toteutumista vuoteen 2029 mennessä. Asiantuntijat ovat pitäneet tavoitetta epärealistisena.
Kehyksiin varatussa maakuntien rahoituksessa ei ole lainkaan huomioitu uudistuksen merkittäviä muutoskustannuksia. Edellä on kuvattu, kuinka uudistukseen liittyy miljardiluokan kustannuspaineet, joiden suuruutta hallitus ei edes pysty arvioimaan.
Valtiovarainministeriön kevään 2018 maakuntatalouden teknisen ennusteen mukaan maakuntatalouden lähtökohtainen alijäämä on n. 1 miljardi euroa vuonna 2020. Saadun selvityksen mukaan alijäämä jopa hieman kasvaisi myöhempinä vuosina. Arviossa ei ole huomioitu uudistuksen muutoskustannuksia, joiden kuitenkin tiedetään olevan heti alkuvaiheessa satoja miljoonia tai enemmän. Näin ollen maakuntien alijäämä olisi todellisuudessa nyt ennustettua suurempi.
VM:n ennusteen mukainen alijäämä syntyy erityisesti meneillään olevista suurista sairaalainvestoinneista, jotka olisivat maakuntien tilakeskuksen vastuulla. Tilakustannukset tulevat kuitenkin lopulta maksettaviksi vuokrina maakuntien budjeteista, koska tilakeskus saa tulonsa maakuntien maksamina vuokrina. Lisäksi maakuntien talous on ennusteessa alijäämäinen myös ennen investointimenoja.
Näin ollen on ilmeistä, että kehyksiin varattu rahoitus maakunnille ei ole realistisella tasolla. Tiedossa olevien kustannusten ja kehyksiin varatun rahoituksen väliin jää miljardiluokan aukko. Maakunnat joutuisivat vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin heti niiden aloittaessa. On täysin vastuutonta esittää maakuntien rahoitukseen sellaista kehystasoa, joka tiedetään etukäteen riittämättömäksi. Kyse on viime kädessä koko valtion kehysmenettelyn uskottavuudesta.
Hallitus siis sysää sote-rahoituksen riittämättömyyden ongelman seuraavalle vaalikaudelle. Tämä on täysin vastuutonta julkisen talouden hoitoa: hallitus tekee uudistuksen, josta syntyy miljardiluokan kustannukset, mutta se ei kykene arvioimaan näitä kustannuksia eikä varaa niille lainkaan rahoitusta valtiontalouden kehyksessä. Sen sijaan hallitus mitoittaa valtiontalouden kehykset täysin epärealistiselle ja alimitoitetulle tasolle. Eduskunta ei voi hyväksyä näin leväperäistä julkisen talouden hoitoa.