Arvoisa puhemies! Tämä kriisi asettaa monella tapaa haasteita suomalaiselle päätöksentekojärjestelmälle, emmekä ole tässä suinkaan yksin, vaan tämä on olosuhde, jonka ihan jokainen maa maailmassa kohtaa tällä hetkellä. Kriisissä on jonkin verran samoja piirteitä muiden kriisien, kuten sotatilan tai suuronnettomuuden, kanssa, mutta on paljon myös erityisiä olosuhteita, mitä pandemiaan liittyy, ja se, mitä nyt ehdottomasti on tunnistettu, on se, että tällaiset olosuhteet olisi syytä ottaa lainsäädännössä entistä tarkemmin huomioon. Tulevaisuuden turvallisuusuhat eivät ole vain perinteistä sotatilaa muistuttavia uhkia, vaan juurikin tällaiset pandemiat ja muut aika erityyppiset uhat tulevat varmasti yhä yleistymään, ja sen tähden lainsäädäntöä on kehitettävä. Mutta nyt kuitenkin operoidaan sen lainsäädännön pohjalta, mikä meillä on, ja pyritään löytämään ne ratkaisut, joilla saadaan suomalaisten henkeä ja terveyttä mahdollisimman tehokkaasti suojattua. Sehän tässä on koko ajan syytä muistaa, kun pohditaan niitä oikeita juridisia keinoja, se päämäärä, ihmisten elämän turvaaminen, ja sen vuoksi onkin syytä etsiä niitä joustavia ratkaisuja ja samalla koko ajan kartoittaa, millä tavalla lainsäädäntöä on syytä päivittää, jotta sitten seuraavalla kerralla, kun Suomea kohtaa olosuhde, joka on poikkeava suhteessa aiempiin, vaikkapa sotatiloihin, olemme siihen entistä paremmin varautuneet. Tämähän tulee kyseeseen erityisesti valmiuslain kohdalla, jossa selkeästi näkyy edelleen se kaiku, että monet osat siitä on kirjoitettu enemmän sotatilan kuin tällaisen pandemian näkökulmasta.
Yksi erityispiirre, joka tässä nyt nousee keskiöön, etenkin kun puhutaan Uudenmaan sulkemisen kaltaisista vakavista liikkumisrajoituksista ja muista perusoikeusrajoituksista, on ennakoinnin tarve. Siinä missä sodan keskellä tai suuronnettomuuden tapahduttua voi olla aika selkeää määrittää, mikä on se oikea suuntaviiva, mikä on se alue, minne kriisi on kohdistunut, niin pandemian ehkäisy vaatii jatkuvaa ennakointia. Meidän on pyrittävä keräämään tietoa niin nopeasti kuin vain mahdollista mutta myös ennakoitava sen pohjalta, mitä tuleman pitää.
Nythän on voitu tunnistaa, että Uusimaa on epidemiakeskus: 60 prosenttia Suomen koronatartunnoista on täällä. Jos katsotaan vielä sairaalahoidossa olevien potilaiden määrää, niin täällä HYKSin alueella heitä on 111 ja sitten seuraavaksi kuormittuneimmalla alueella, Kuopion seudulla, vain 17. Ero on siis edelleen todella järisyttävä Uudenmaan ja muun maan välillä. Mutta sitten, kun keskusteltiin vaikkapa ravintolakiellosta, niin tunnistetaan kyllä hyvin, että se epidemia jopa tästä liikkumisrajoituksesta huolimatta varmasti tulee Suomessa leviämään — ja leviääkin, valitettavasti, muuallakin maassa jo nyt. Ja nyt erityispiirteeksi on noussut se, että tällainen epidemiahan leviää rypäsmäisesti: vaikka 90 prosenttia jonkun paikkakunnan ihmisistä rajoittaisi toimintaansa ja rajoittaisi kontaktejaan, niin jo yhden tai kahden ihmisen virheet voivat johtaa siihen, että yhtäkkiä kylällä leviääkin kulkutauti. Sen tähden tällaisia laajamittaisia rajoituksia nyt tarvitaan, että saadaan ihmisten henkeä ja terveyttä turvattua — varsinkin siellä, missä sairaalahoitoon ei pääse yhtä hyvin kuin esimerkiksi suurten kaupunkien ja sairaaloiden läheisyydessä. Sen tähden nyt on tunnistettu, että vaikka voidaan ennakoida taudin leviäminen koko maassa, voidaan ennakoida myös se, mitä on vaikea ennakoida, eli se, minne ne ryppäät sitten tarkalleen ottaen asettuvat, niin tällä hetkellä se kriisi on pahimmillaan täällä Uudellamaalla, ja sen tähden taudin leviämisen ehkäiseminen on vaatinut tällaisia rajoitteita. Ja tässähän todella tasapainotellaan monien tiedonalueiden rajapinnalla. Harva meistä on sekä lääketieteen että perusoikeuden että vaikkapa logistiikan asiantuntija, mutta nyt tätä kaikkea tietoa tarvitaan, jotta saadaan suomalaisten henkiä pelastettua, ja sen tähden tässä onkin melkoinen sisälukutalkoo meillä poliitikoilla edessä, jotta osaamme johtaa tätä maata läpi tämän kriisin parhaalla mahdollisella tavalla.
Varmasti tässä koko ajan opitaan uutta tästä taudista — voidaan myös tunnistaa, mitkä ovat ehkä olleet sellaisia toimia, joiden osalta oltaisiin voitu toimia paremmin, ja sitä kautta saamme hiottua sitä Suomen strategiaa ja linjaa yhdessä, jotta varmasti, kun mennään kohti tulevaisuutta ja kohti sitä todennäköisesti toukokuun ja kesäkuun taitteessa koittavaa tautihuippua, niin siihen mennessä se strategia on aivan niin timanttinen kuin vain olla ja voi ja voimme olla varmoja, että ehkäisemme taudin leviämistä ja ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa niin tehokkaasti kuin vain mahdollista. Mutta todella, se vaatii jatkuvaa nopeaa reagointia, valtavan laajan asiantuntijatiedon hyödyntämistä ja laajamittaista yhteistyötä, koska muuten tässä emme kyllä pärjää — tämä on niin uniikki kriisi suhteessa mihinkään aiempaan, mitä ihmiskunta on kohdannut, ja ei ole kauheasti vaikkapa kansainvälisiä esimerkkejä, mistä voitaisiin suoraan ottaa mallia, koska Suomi kuitenkin monella tapaa poikkeaa vaikkapa noista Etelä-Aasian maista, missä sinällään on voitu tehdä heille sopivia ratkaisuja.
Nyt tässä todella vaaditaan sitä laajan tiedon hyödyntämistä ja ennakointia, ja sitten voidaan myöhemmin palata siihen, mitä osia lainsäädännöstä on syytä hioa, mutta nyt mennään tällä lainsäädännöllä ja pyritään sen pohjalta tekemään ne parhaat mahdolliset ratkaisut, jotta ihmisten henkiä saadaan pelastettua.