Arvoisa puhemies! On taas ollut varsin hämmentävää kuulla, ja varmaan toisaalta täytyy olla edelleenkin entistä kriittisempi siinä, millä tavalla asioita esittää ja mitä sanakäänteitä käyttää. Mutta oma ajatukseni kyllä on ja ajattelen, kuka tuon minun ensimmäisen puheenvuoroni läpi lukeekin, että en voi kyllä sanoa, että sieltä löytyisi halventavia sanakäänteitä tai ketään ihmisryhmää siinä olisi painettu. Yritin kuvata sitä asiaa, mitä tapahtuu, kun elämä alkaa äidin kohdussa, ja mitä muutoksia tulee, ja toisaalta luoda kuvaa myös siitä, miten se helposti ja monessa parisuhteessa, kaikenlaisissa parisuhteissa, vaikuttaa hyvin dramaattisesti siihen parisuhteeseen.
Mutta jos jollekin nyt on vielä epäselvää, niin toistan, niin kuin tuolta penkistä toistin jo aiemmin: Kunnioitan jokaista ihmistä ihmisenä. Jokaisella on samanlainen ihmisarvo (Saara-Sofia Sirén: Mutta ei samoja oikeuksia!) riippumatta ihonväristä, uskonnosta, taustasta ja niin edelleen. Mutta asioita voidaan käännellä, asioita voidaan väännellä, ja niin kuin tässä valtakunnassa on ollut nähtävissä viimeisten vuosien aikana myös, pyritään määrittelemään keskeisiä, vuosikymmeniä, vuosituhansia tietyllä tavalla ymmärrettyjä käsitteitä aivan uudella tavalla ja antamaan niille aivan uusia sisältöjä.
Tässä on moneen kertaan sanottu, että tämä esitys ei olisi keneltäkään pois, ja minä toistan nyt sen, minkä sanoin tuolta penkistä jo: Tässä voi olla hyvinkin 30 vuorokautta synnytyksestä, ja se on se raja, kun biologisen isän ja tämän lapsen yhteys voidaan katkaista tyystin pois. Elikkä mies voi luovuttaa spermaa ajatuksena, että auttaa toisia, ja siinä vaiheessa voi olla ajatus, ettei isyyttä halua vahvistettavan, mutta kun asiaa ajattelee vähän aikaa, synnytyksestä on se 30 vuorokautta, ja jos se raja on mennyt yli, niin silloin ei ole enää lapsella oikeutta siihen biologiseen isäänsä. Ja tästä tässä on kyse. Ei ole oikein sanoa, että tämän lain myötä ei tulisi tilanteita, että se olisi joltakin pois.
Minusta edustaja Eeva-Maria Maijala formuloi hyvin. Lapsella voi olla vain yksi äiti. Joku voi ajatella toisin äitiyttä, ja äitiä voidaan määritellä hyvin monella tapaa, mutta se, että pidetään kiinni siitä, että lapsella on vain yksi äiti, ei ole keneltäkään pois. Se ei ole keneltäkään pois.
Ennen syntymää voidaan vahvistaa toinen nainen lapsen huoltajaksi ja lapsen juridinen oikeus ja turva voidaan näin taata. Tässä on moneen kertaan sanottu, että kyse on lapsen heikosta juridisesta oikeudesta tietyissä tilanteissa, mutta ennen syntymää, jos niin halutaan, molempien yhteisestä sopimuksesta ja äidin niin halutessa, toinen nainen voidaan vahvistaa lapsen huoltajaksi, ja silloin kaikki nämä heikkoudet, joita on esitetty tavallaan syyksi, että tätä lakiesitystä tuodaan, poistuvat.
Jos äiti kuolee synnytyksessä, mitä sitten? Yksinhuoltajaäitikin voi kuolla. Ja kolarissa voivat kuolla molemmat vanhemmatkin. Mikä on lapsen juridinen tilanne silloin? Näitä tilanteita voi tulla vaikka kuinka paljon. Ei kaikkia voida tuoda lakipykäliin. (Olli-Poika Parviainen: Tämä asia voidaan!) — Mutta toiset lapset eivät ole silloin yhdenvertaisessa asemassa. Yksinhuoltajaäitien lapsille kai pitäisi samalla lailla miettiä. Samaten varmuuden vuoksi myös perheellisille. — Ja niin kuin sanottu, jos tällainen tilanne tapahtuisi — olen ollut myös sellaisessa tilanteessa yli 20 vuoden aikana — niin minä voin vakuuttaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa tämä lapsi ei jää heitteille vaan hän varmasti saa kaiken tarvittavan tuen ja avun ja myös juridisesti asia hoituu. Potilassalaisuuksiin vedoten, niiden vuoksi, en voi tarkemmin näitä tapauksia avata.
On sanottu moneen kertaan, että kaikki suuret järjestöt kannattavat tätä aloitetta. Tätä olenkin suuresti suuresti ihmetellyt. Toisaalta, olen jo aiemmin toisten asioiden yhteydessä havainnut, että näiden järjestöjen johtoryhmiin kuuluu paljon ihmisiä, joille isän ja äidin arvostaminen, ja nimenomaan isän ja äidin näkeminen lapsen kasvulle ja kehitykselle tärkeinä, onkin vähintäänkin kyseenalaista. Kun puhutaan, että kaikki suuret järjestöt kannattavat tätä aloitetta, niin ymmärrättehän, että silloin puhutaan muutamista henkilöistä, jotka edustavat näitä järjestöjä? Eli käytännössä on kyse muutamien ihmisten mielipiteistä, jotka edustavat näitä järjestöjä, eikä, niin kuin mielikuva on, ole niin, että taustalla on valtava määrä ihmisiä. (Saara-Sofia Sirén: Ne on isoja järjestöjä!) — Kyllä, mutta heidän johtoryhmissänsä on muutamia yksittäisiä ihmisiä. Että se kannattaa käytännössä myös muistaa.
Edelleen on hämmentävää, kun on sanottu — niin kuin tuossa yksi edustaja lähtiessään sanoi — että ihmiset itkevät, kun kuulevat näitä puheita, ja että minunkin puheeni koettaisiin niin halventavana. On tosi surullista, jos näin tapahtuu. Mutta jos näin tapahtuu, niin myös pitkään terapiatyötä tehneenä ja myös hyvin paljon lesbo- ja homoyksilöiltä ja sateenkaariperhetyyppistä taustaa edustavilta ihmisiltä kuulleena minä kehottaisin, että ehkä olisi hyvä pysähtyä miettimään: Mikä aiheuttaa sitä ahdistusta tai surua? Mikä aiheuttaa sitä reaktiota? Onko se todella tämä puhe? Vai onko se joku tai jotakin sieltä historiasta, mikä nousee enemmän pintaan? Ihminen voi hyvin ja ihmisen hyvinvointia voi parantaa vain silloin, kun ihminen itse haluaa ensin katsoa omaa tilannettaan ja omaa historiikkiaan rehellisesti. Se koskee ihan meitä jokaista. Kansanedustajaa. Niin heteroa kuin homoa kuin lesboakin. Ihan jokaista meistä.
Sitten täällä on sanottu myös sisäisestä adoptiosta. Sisäisiä adoptioita tehdään paljon, kaikenlaisille perheille, myös uusperheille, joissa on uusi isä ja uusi äiti, sisäisiä adoptioita tehdään. Ja täällä se on esitetty hyvin hankalana ja pitkänä ja huonona ja epäoikeudenmukaisena prosessina. Onko se välttämättä sitä? Yritin kuvata, että äiti, joka synnyttää, käy 9 kuukauden aikana läpi valtavan muutosprosessin, samoin, kun saa vauvan käsiinsä ja imettää, ne, jotka imettävät — koko se prosessi on valtava prosessi, joka puuttuu toiselta naiselta siinä vierellä. Minä näkisin varsin päinvastoin ja hyvänä prosessina, että käy asiaa läpi myös koulutuksissa, myös keskustellen ja niin edelleen, että siinä vaiheessa, kun adoptoi toisen lapsen, on myös omalta osaltaan käynyt tarkasti näitä asioita läpi. Lapsen adoptoiminen ja vanhemmuus ei ole mikään pikkukikka ja kevyt keikka, vaan se on läpi elämän kestävä, toivon mukaan, hyvä, toimiva, lämmin, rakastava suhde.
Meillä valtakunnassa on monenlaisia perheitä. On aina ollut ja tulee olemaan. Mutta kyse on siitä, millä tavalla lainsäädännöllisesti viemme asioita eteenpäin niin, että kaikkien oikeudet, kaikkien perusoikeudet, ja lähtökohtaisesti ennen muuta kaikkien lasten oikeudet — ja ennen muuta riippumatta äidin parisuhteesta, riippumatta äidin seksuaalisesta suuntautuneisuudesta — yhdenvertaiset oikeudet, myös äitiin ja myös isään toteutuvat eikä niitä estetä.
Ja niin kuin sanottu, minä toivon, että kukaan ei toista tässä salissa enää, että tämä esitys ei missään vaiheessa olisi keneltäkään pois. Niin kuin sanottu, 30 vuorokautta synnytyksen jälkeen on raja, missä voidaan hyvin blokeerata pois biologinen isä ja biologisen isän mahdollinen yhteys lapseen ja lapsen oikeus tähän biologiseen isään. Minä toivon, ettei toisteta asioita, mitkä kuitenkin tulevat esille.
Tämä asia tulee aikanaan äänestykseen, ja minä toivon, että siitä äänestetään niin, että se on kaikille osapuolille hyvä ja oikeudenmukainen.