Arvoisa puhemies! Aivan aluksi esitän: käsittelyn pohjaksi otetaan vastalauseeseen sisältyvät 1. ja 2. lakiehdotus.
Arvoisa puhemies! Täällä muistaakseni jossain debatin vaiheessa mainittiin — oliko edustaja Räsänen vai Kärnä — että jokaisesta uudesta asiasta, mitä täällä ei ole esitetty, hän lupasi tarjota kahvikupin. Nyt tässä täytyy tunnustaa, että täällä ollaan Laura Huhtasaarelle kahvikupillinen velkaa, nimittäin hänen puheenvuorossaan tuli mielestäni hyvin esille näkökulma siitä, että kaikki perhemuodot ovat yhtä arvokkaita. Ei ole eriarvoisia perhemuotoja, oli sitten kyseessä sateenkaariperhe, heteroperhe, yksinhuoltajan perhe tai perhe ilman lapsia. Kaikki perheet ovat samanarvoisia, yhtä arvokkaita lainsäädännön ja meidän päättäjien silmissä.
Se, mistä tänään keskustellaan, on avioliittoinstituution muuttaminen sekä lapsen adoptiolainsäädännön muuttaminen. Jos me olemme — niin kuin kaikki me olemme — jotain mieltä ja silloin myös eri mieltä jotain toista kohtaan, niin sallittakoon se toivon mukaan kaikille. Itse en myöskään voi käsittää sitä, miten tässä talossa, tässä lainsäädäntöhuoneessa niin heppoisesti käytetään näitä tasa-arvotermejä, ihmisoikeuskysymyksiä ja kaikennäköisiä suvaitsemattomuusmoitteita toisia kohtaan. Mustasta tehdään valkoinen ja päinvastoin, jos halutaan.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa kantaa tähän, mistä lakivaliokunnan puheenjohtaja Tolvanen puhui ja myös Ojala-Niemelä, miksi tämä kansalaisaloite lähetettiin perustuslakivaliokuntaan. Se, mitä omassa ensimmäisessä puheenvuorossani tarkoitin, liittyi siihen tilanteeseen, että lakivaliokunnassa kuultiin ainoastaan yhtä perustuslakiasiantuntijaa. Lakivaliokunnassa oltaisiin voitu kuulla sellaista perustuslakiasiantuntijaa, jollaista kuultiin myös perustuslakivaliokunnassa, jossa todettiin, ettei tämä kansalaisaloite ole perustuslain vastainen. [Laura Huhtasaari: Niinpä!] Siinä mielessä tämä kaikki on politiikkaa ja me teemme itse ratkaisut niitten kuulemisten perusteella niiden voimasuhteiden mukaan, mitä tässä nykyisessä eduskunnassa ja vaalien jälkeisessä tilanteessa on tähän taloon edustajia valittu. Viime vaalikaudella — täytyy muistuttaa vielä se — lakivaliokunta totesi, että miehen ja naisen välinen avioliitto ja tämä adoptioasia nykyisellään on hyvä ja oikeudenmukainen. Eduskunnassa onkin vain kerran perusteellisesti asiaa käsitelty viime vaalikaudella, ja silloin tehtiin tämä toteamus, ettei perinteisen avioliiton muuttamiseksi ole tarvetta. Tosin me tiedämme, että se eduskunnassa sitten kuitenkin muuttui.
Meidän täytyy muistaa myös se, että kansalaisaloite on arvokas asia, ja kun ovat vaalit olleet välissä, niin on aivan täysin oikeutettua, että nämä kansalaisaloitteet myös sitten täällä käsitellään, mikäli ne on riittävän hyvin ja perusteellisesti valmisteltu. Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin sanoa, että itse en enää usko tähän kansalaisaloitteen asemaan ja tulevaisuuteen. Ei voi olla niin, että 50 000 nimeä kerättäessä me voimme pyörittää koko eduskuntaa ja saada muutettua lakeja, jotka ovat täällä kuitenkin osoittautuneet hyviksi. Edes kansanedustajat, vaikka he keräisivät yli 100 edustajan nimet, eivät saa välttämättä sellaista käsittelyä, että asia tulisi tänne saliin päätettäväksi. Siinä mielessä kansalaisaloite on rikki tältä osin, ja veikkaanpa sen tulevaisuudelle aika lyhyttä historiaa.
Itse kannatan totta kai suoraa demokratiaa ja demokratian parantamista yleensä. Jos me menisimme suoran demokratian puolelle enemmän, niin meidän pitäisi ottaa mallia esimerkiksi Sveitsistä. Siellä kaikista merkittävistä asioista, jos on riittävästi nimiä kerätty, tehdään kansanäänestys, ja silloin kun kansa puhuu, niin se on viimeinen sana. [Laura Huhtasaari: Kaikki aikanaan, edustaja Niikko!]
Arvoisa puhemies! Täytyy vielä tästä poimia muutama puheenvuoro.
Edustaja Tanus nosti hyvin esille sen näkökulman, että kaikki samaa sukupuolta olevat parit eivät halua avioliittoon. He eivät halua sitä, että heiltä viedään oikeus rekisteröityyn parisuhteeseen. Tämä on aivan totta. Itsekin olen vaalikentillä kuullut aivan saman viestin samaa sukupuolta olevilta pareilta. He ovat ihmetelleet sitä, että niin helposti heidän kaikkien puolesta ja heidän kaikkien suulla puhutaan, niin päättäjien kuin sateenkaarijärjestöjen toimesta. Ei tämä ole niin mustavalkoinen asia kuin täällä on annettu ymmärtää. Meitä ihmisiä on — myös sukupuolivähemmistöissä on sellaisia — jotka ajattelemme asiaa eri tavalla, ja se meidän tulisi tunnistaa ja myös tunnustaa.
Puheenjohtaja! Sitten vielä tästä, kun täällä on mainittu, edustaja Kärnän toimesta esimerkiksi, näitä tutkimuksia. En haluaisi tässä nyt kovin syvälle mennä, mutta pakko tästä on mainita vähän. Edustaja Kärnä viittasi Coloradon tutkimukseen, jossa sanotaan, ettei ole mitään eroa siinä, minkä muotoisessa perheessä lapsi kasvaa. Tosiasiassa homoliitot ja nämä samaa sukupuolta olevien parien perhemuodot institutionaalisesti, lainsäädännön kannalta ovat kumminkin hyvin tuoreita koko länsimaisessa historiassa, ja meillä ei ole olemassa pitkäkestoisia tutkimuksia niitten vaikutuksista. Totta on, että on tutkittu äidin luona kasvaneiden lasten pärjäämistä elämässä ja yleensä näiden naisparien, jotka ovat lapsia kasvattaneet, tuloksia on sitten pystytty arvioimaan. Meillä ei kuitenkaan ole mitään tutkimuksia esimerkiksi miesparien parissa kasvaneista lapsista, kuinka hyvin heillä menee 10—20 vuoden kuluttua, ja siinä mielessä on virheellistä väittää täällä, että kaikki tutkimukset osoittavat sen, ettei ole mitään merkitystä, minkälaisessa perheessä kasvaa.
Sitten kun edustaja Hassi mainitsi siitä, että yhteiskunta on vihkinyt homoja aikaisemminkin, hän viittasi Rooman valtakunnan aikaan esimerkiksi, niin meillä on kautta historian ollut, ja tulee olemaan, yhteiskuntia, joissa homoseksuaalisuus on hyvinkin yleistä ja myös hyvin monella tavalla esiintyvää. Meillä ei kuitenkaan ole ollut historiassa, länsimaisessa historiassa, sellaisia yhteiskuntia aikaisemmin kuin tässä viime vuosikymmenten aikaisessa kehityksessä, jossa tietoisesti ja määrätietoisesti yhteiskunta on asettanut samaa sukupuolta olevien parien liitot samalle tasolle kuin heteroperheiden. Tämä on siinä mielessä eräänlainen, voidaanko sanoa, yhteiskuntakokeilu koko länsimaisessa historiassa. Ja haluankin muistuttaa, mikä se Rooman loppu loppujen lopuksi oli.
Arvoisa puhemies! Miehen ja naisen välinen avioliitto on erityinen. Miehen ja naisen välinen avioliitto on yhteiskunnan perusrakennuspalikka, jota ilman yhteiskunta ei pyöri. Sen tähden miehen ja naisen välisellä avioliitolla on erityisasema ollut kautta historian yhteiskunnassa, ja niin tulisi myös jatkossa olla. Avioliitto luo erityisen suojan lapsille ja erityisesti naiselle parisuhteessa. Se sitouttaa miehen pitämään huolta perheestään. Tämä ei kuitenkaan ole vastakohta sille, että me tässä syrjimme mitään, jos tällainen miehen ja naisen välinen avioliitto haluttaisiin jatkossakin pitää voimassa.
Lopuksi haluan, puhemies, vielä sanoa siitä, että kansan mielipiteitä on helppo muokata, se on nähty kaikessa mediassa ja kaikessa tässä kehityksessä ja keskustelussa. Hiljainen enemmistö kuitenkin on myös antanut paljon palautetta siitä, että on hyvä, että joku ja jotkut tässäkin salissa uskaltavat puolustaa perinteistä avioliittoa.
Arvoisa puhemies! Toivon sydämestäni, että huomenna, kun me äänestämme, me äänestäisimme totuuden ja nykyisen vielä voimassa olevan avioliittolain puolesta. Se ei ole keneltäkään pois, jos tämä avioliittolaki pysyy tällaisenaan.