Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Asumisoikeusasumisen mahdollistava lainsäädäntö tuli voimaan elokuun 1990 alussa. Varsin pian valmistuivat myös ensimmäiset asumisoikeustalot. Asumisoikeusasuminen sijoittuu vuokra- ja omistusasumisen välimaastoon. Asumisoikeuteen perustuva asuminen tarjoaa vahvan hallinnan suojan sekä kodin kohtuuhintaisin hankinta- ja käyttökustannuksin. Se on edullinen asumismuoto myös myöhemmille asunnon haltijoille. Asumisoikeus on osoittautunut varsin kysytyksi asumismuodoksi. Kanta on kasvanut noin 33 000 asuntoon, käyttöasteet ovat varsin korkeita, asukasvaihtuvuus on matalaa ja asuntoihin jonotetaan.

Valtaosa asumisoikeustaloista on rahoitettu valtion varoista myönnetyin asunto- tai aravalainoin taikka korkotuetuin lainoin. Korkotukilainoja lukuun ottamatta lainat ovat pääsääntöisesti ns. yhtenäis- eli vuosimaksulainoja. Vuosimaksulainajärjestelmän peruslähtökohta on, että alkuvuosina matalat asumismenot nousevat vähitellen samalla, kun asukkaiden tulotaso nousee. Järjestelmän keskeinen tarkoitus on, että pääomakustannusten, eli korkojen ja lyhennysten, rasitus pysyy asukkaiden kannalta reaalisesti kohtuullisena koko laina-ajan. Tämän takaa se, että asukkaiden maksettavan vuosimaksun ja lainan pääomakustannukset kokonaisuudessaan sisältävän vuosimaksun kehitys on sidottu kuluttajahintaindeksin muutokseen.

Vuosimaksulainojen korko oli 1990-luvulla selvästi markkinakorkoja matalampi, ja korkomenot ovat kasvaneet varsin maltillisesti. 1990-luvun alkupuolella asukkaiden maksettavaksi tullut vuosimaksu ei kattanut korkoa kokonaan, ja vuosimaksun ylittävä koron määrä lisättiin lainapääomaan. Menettelystä luovuttiin omistusasuntolainojen kohdalla 1.3.1995 ja vuokratalo- ja asumisoikeustalolainojen kohdalla 1.9.1995 lähtien. Pääomittamisesta luopumisen jälkeen korko on saanut olla enintään vuosimaksun suuruinen.

Pääomittaminen ei ole kohdistunut koko lainakantaan, vaan sitä tapahtui pääsääntöisesti vain vuosina 1990—1993 myönnetyissä asumisoikeusasuntolainoissa. Näiden lainojen pääomat kasvoivat edellä mainitusta syystä alkuperäisiä pääomiaan suuremmiksi. Lainojen takaisinmaksuehtoja on tarkistettu pääomittamisen poistamisen lisäksi myös muilta osin. Ongelmallisimmat vuonna 1990 myönnetyt lainat, joissa pääomittaminen on ollut merkittävintä, ovat lyhentyneet alkuperäisestä lainamäärästään 2000-luvun alusta alkaen.

Vuosimaksulainojen korkotasoa on 2000-luvulla alennettu niin, että se on viime vuosina ollut selvästi alle markkinakorkotason. Reaalikorko lasketaan yleensä kuluttajahintaindeksin avulla. Vuosimaksulainajärjestelmässä viitekorkona käytetään pääsääntöisesti kuluttajahintaindeksin muutosta. Siten lainoissa käytettyjen marginaalien, jotka ovat lainan myöntämisvuodesta riippuen 1,50 tai 1,95 prosenttia, voidaan katsoa olevan suoraan lainasta perittävien reaalikorkojen suuruisia. Nämä reaalikorot ovat siis varsin maltillisia.

Kuten jo edellä todetaan, vuosimaksujärjestelmän keskeiset ominaisuudet ovat pääomamenojen tasainen vuosittainen kehitys ja se, että lainan lyhentäminen alkaa vasta myöhempinä vuosina. Lyhentäminen ei siis ala heti lainan alussa. Järjestelmässä ensimmäinen vuosimaksu on asetettu sellaiselle tasolle, että asumismenosta muodostuu kohtuullinen. Alkuvuosina vuosimaksu sisältää lähes pelkästään korkoa. Lainan lyhentäminen nopeutuu laina-ajan kuluessa. Tämä on tyypillinen ominaisuus missä tahansa annuiteettilainassa, jollainen myös vuosimaksulaina on. Nykyisin takaisinmaksuehdoin asumisoikeustalolainan laina-ajaksi muodostuu 28—35 vuotta, mikä vastaa korkotuettujen lainojen laina-aikoja. Inflaatiokehityksen vaikutus laina-ajan pituuteen on marginaalinen.

Asumisoikeusasunnossa kerätään jo nyt asuintalovarauksia, joilla varaudutaan tuleviin korjauksiin. Nykyiset laina-ajat ja nykyiset asuintalovaraukset mahdollistavat sen, että suurten korjausten tullessa ajankohtaisiksi uuden lainoituksen rasittavuus ei muodostu asumisoikeusasukkaille kohtuuttomaksi.

Hallitus on talousarvioesityksessään vuodelle 2008 vahvistanut sen, että se luopuu aravalainoituksesta, ja varannut muun muassa asumisoikeustalotuotantoa varten hyväksymisvaltuutta yhteensä enintään 670 000 000 euroa paitsi asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisille perusparannuslainoille myös vuokra-asuntotalolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisille lainoille. Lisäksi takauslainavaltuutta on varattu enintään 15 000 000 euroa asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista annetun lain (126/2003) mukaisille lainoille. Hallitus seuraa jatkossa asumisoikeusjärjestelmän toimivuutta ja pyrkii eri tavoin edistämään myös asumisoikeustaloasuntojen rakentamista.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Lagstiftningen som möjliggjorde bostadsrättsboendet trädde i kraft i början av augusti 1990. Mycket snart därefter färdigställdes också de första bostadsrättshusen. Bostadsrättsboendet är ett mellanting mellan hyres- och ägarboende. Bostadsrätten erbjuder ett starkt skydd för bostadsinnehav och ett eget hem till rimliga anskaffnings- och driftskostnader. Det är en förmånlig boendeform, även för senare innehavare av bostaden, som också har visat sig vara mycket efterfrågad. Beståndet har ökat till cirka 33 000 bostäder, användningsgraden är mycket hög, omsättningen bland de boende är låg, och det köas till bostäderna.

Merparten av bostadsrättshusen har finansierats genom bostads- eller aravalån beviljade ur statens medel, eller med räntestödda lån. Med undantag för räntestödslånen är lånen i huvudsak s.k. enhets- eller annuitetslån. Utgångspunkten inom annuitetslånesystemet är att de första årens låga boendekostnader gradvis stiger samtidigt som de boendes inkomstnivå stiger. Ett centralt mål med systemet är att kapitalkostnaderna, dvs. ränte- och amorteringsbördan, reellt sett ska förbli skäliga för de boende under hela lånetiden. Det här garanteras genom att utvecklingen av annuiteten, som de boende betalar, och som inkluderar lånekapitalkostnaderna i dess helhet, är bunden till förändringen i konsumentprisindex.

På 1990-talet var räntan för annuitetslånen klart lägre än marknadsräntorna och räntekostnaderna har stigit ytterst måttfullt. Annuiteten som de boende skulle börja betala i början av 1990-talet täckte inte räntan helt, och räntebeloppet som överskred annuiteten lades till lånekapitalet. Man frångick detta förfarande för ägarbostadslån 1.3.1995 och för hyreshus- och bostadsrättshuslån 1.9.1995. Efter att man avstått från kapitaliseringen har räntan fått vara högst så stor som annuiteten.

Kapitaliseringen har inte gällt hela lånebeståndet utan tillämpades i huvudsak endast för de bostadsrättslån som beviljats under åren 1990—1993. Av ovannämnda skäl blev dessa lånekapital större än det ursprungliga kapitalet. Förutom att man avstått från kapitaliseringen har lånens återbetalningsvillkor justerats också till andra delar. De mest problematiska lånen som beviljades 1990, där kapitaliseringen har haft störst inverkan, har minskat i förhållande till de ursprungliga lånebeloppen från början av 2000-talet.

Räntenivån för annuitetslånen har under 2000-talet sänkts så att den under de senaste åren legat klart under marknadsräntenivån. Realräntan räknas normalt ut med hjälp av konsumentprisindex. Inom annuitetslånesystemet tillämpas i regel förändringen i konsumentprisindex som referensränta. På så sätt kan marginalerna för lånen, som beroende på året då lånet beviljats är 1,50 eller 1,95 procent, anses motsvara realräntorna som uppbärs på lånet. Dessa realräntor är alltså mycket måttliga.

Såsom ovan redan konstateras, är annuitetssystemet centrala egenskaper en jämn årlig utveckling av kapitalkostnaderna och att amorteringen av lånet börjar först under senare år. Amorteringen börjar alltså inte genast i början av låneperioden. Den första annuiteten har inom systemet lagts på en sådan nivå så att boendekostnaderna ska vara skäliga. Under de första åren innehåller annuiteten nästan enbart ränta. Lånet börjar amorteras snabbare under lånetidens gång. Detta är en typisk egenskap för annuitetslån överlag. Med de nuvarande återbetalningsvillkoren är lånetiden för bostadsrättshuslån 28—35 år, vilket motsvarar lånetiden för räntestödda lån. Inflationsutvecklingens inverkan på lånetiden är marginell.

Bostadshusreserveringar görs redan nu inför framtida reparationer av bostadsrättslägenheter. Då omfattande reparationer blir aktuella, innebär de nuvarande lånetiderna och bostadshusreserveringarna att bördan av ny lånefinansiering inte blir oskälig för dem som bor i bostadsrättslägenheterna.

Regeringen har i sitt budgetförslag för 2008 fastställt att den upphör att bevilja aravalån, och har bl.a. för produktionen av bostadsrättshus reserverat en fullmakt att godkänna sammanlagt högst 670 000 000 euro för ombyggnadslån i enlighet med lagen om räntestöd för lån för bostadsaktiebolagshus (205/1996), och för lån enligt lagen om räntestöd för hyresbostadslån och bostadsrättshuslån (604/2001). Dessutom har en borgensfullmakt på högst 15 000 000 euro reserverats för lån enligt lagen om statliga och kommunala borgenslån för bostadsrättshus- och hyreshusproduktion (126/2003). Regeringen kommer framöver att följa upp bostadsrättssystemets ändamålsenlighet och avser att på olika sätt också främja byggandet av bostadsrättshus.