Ensimmäinen ajatus paluusta Helsinkiin
Ensimmäinen ajatus Helsinkiin paluusta ilmeni jo 20.12.1939, jolloin sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä valmisti esityksen valiokunnan kokoukseen. Ehdotus ei vielä tuolloin saanut kannatusta, mutta 30.1.1940 sama valiokunta oli jo melkein yksimielisesti Helsinkiin siirtymisen kannalla. Tätä perusteltiin mm. sillä, että Helsingissä on hyviä pommisuojia ja yhteys hallitukseen olisi parempi. Sen hetkinen puhemies, Hakkila, oli kuitenkin sitä mieltä että asiaa pitää vielä harkita.
Maalaisliiton eduskuntaryhmässä ajatus tuli ensi kertaa esille 8.1.1940. Valtuuskunta totesi: “Eduskunnan kokoontumispaikkana Helsinki on ehkä tätä nykyä parempi kuin nykyinen kokoontumispaikka, mutta puhemiesneuvosto tuntee asian paremmin.”
Asia tuli uudelleen esille kokouksessa 30.1.1940, jolloin puolustusministeri Niukkanen oli mukana kokouksessa. Hän esitti katsauksen sotatilanteeseen. Hänen mielestään eduskunnan sijaintipaikkana Kauhajoki oli liian kaukana Helsingistä. Hän ehdotti uuden sijaintipaikan etsimistä, mutta piti silti Helsinkiä liian vaarallisena paikkana. Ryhmän mielestä ehdotus oli hyvä.
Maalaisliiton eduskuntaryhmä kävi laajan keskustelun 6.2., ja enemmistö oli paluun kannalla. Perusteluina olivat Helsingin paremmat pommisuojat, paremmat työskentelyn mahdollisuudet, lähempi yhteys hallitukseen, ja asiantuntijoihin. Erikoisesti korostettiin paljon sitä, että kansalta saadun luottamustehtävän hoitaminen on tärkeämpää kuin oma henkilökohtainen turvallisuus.
Ed. Brander tulkitsi asian näin: “Omaa henkeämme emme saa pelätä, onhan meillä varamiehet.” Osa oli silti sitä mieltä, että työskentely sujui mainiosti myös Kauhajoelta käsin. Kokouksen lopuksi asiasta äänestettiin, ja lopulta 23 kannatti ja 10 vastusti Helsinkiin paluuta.
Muiden eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ei löydy merkintöjä muuttohankkeen käsittelystä. Vaikuttaa siltä, että helmikuuhun tultaessa ajatus Helsinkiin paluusta olisi voimistunut kaikkien ryhmien keskuudessa. Eduskunta alkoi katsoa Kauhajoen olevan syrjässä tapahtumista.
Sodan aikana hallitus toimi melko itsenäisesti eduskunnan antamien laajojen valtuuksien mukaisesti. Eduskunta jäi näin ollen päätöksenteon keskiön reunalle. Tämän vuoksi turhautumisen tunne alkoi vallata kansanedustajia, sillä heillä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tekemistä. Valiokuntatyö oli vähäistä, useat valiokunnat eivät kokoontuneet kertaakaan. Helsingissä heitä puolestaan odottaisi töitä yllin kyllin. Helsingin pommitusten vähennyttyä osa piti Helsinkiä jopa turvallisempana paikkana kuin Kauhajokea.
Päätöksen Helsinkiin paluusta puhemiehistö teki nähtävästi helmikuun seitsemäntenä päivänä, sillä vielä kuudentena päivänä Maalaisliiton eduskuntaryhmä keskusteli asiasta, ja vahtimestari Hakalan muistiinpanoissa kerrotaan kahdeksantena päivänä kanslian tavaroiden pakkauksen alkaneen muuttoa varten.
Päätösten mukaan maanantaina 12.2. pidettävä istunto olisi viimeinen Kauhajoella pidettävä. Sen jälkeen muutettaisiin Helsinkiin. Sitä ennen pitäisi kuitenkin kahdessa kuukaudessa läheiseksi tulleelle kunnalle jättää haikeat jäähyväiset. Sunnuntaina 11.2. puhemiesneuvosto järjesti kotitalousoppilaitokselle kiitosjuhlat ja sinne kutsuttiin pääasiassa eduskuntaa tavalla tai toisella avustaneita paikkakuntalaisia. Puhemies Hakkila esitti eduskunnan kiitoksen hyvästä huolenpidosta.
Seuraavana aamuna istunnon jälkeen alkoi laukkujen pakkaus. Samana iltana suurin osa kansanedustajista astui Kauhajoen asemalla kello 20.08 Helsinkiin lähtevään junaan. Viimeiset kansanedustajat ja henkilökunnan jäsenet lähtivät 15.2.