Kansanedustajien koskemattomuus
Oikeiston lehdet ja järjestöt muokkasivat keväällä 1923 yleistä ilmapiiriä STP:tä vastaan ja painostivat viranomaisia toimenpiteisiin. Etsivä keskuspoliisi ryhtyi toukokuussa lakkauttamaan kommunistien julkista toimintaa. Sisäasiainministerin tehtäviä hoitanut oikeusministeri Otto Åkesson (ml) kehotti heinäkuussa etsivää keskuspoliisia pidättämään STP:n toimihenkilöt sekä eduskuntaryhmän. Åkessonin aktivistitausta ja oikeistolaisen Suunta-lehden kannattaminen selittävät kansanedustajien koskemattomuuteen kajonnutta toimenpidettä. Valtiopäiväjärjestyksen mukaan kansanedustaja voitiin vangita ilman eduskunnan suostumusta, jos hänet oli pidätetty epäiltynä törkeästä rikoksesta, josta voitiin tuomita vähintään puoli vuotta vankeutta, tai tapauksessa, jossa tuomioistuin oli hänelle jo vankeustuomion langettanut.
Pääministeri Kyösti Kalliota (ml) epäilytti kansanedustajien pidättäminen, mutta hallituksen enemmistö piti toimenpidettä demokratian kriisin torjumisena. Syytteen sai lopulta 189 henkilöä, jotka kaikki, mukaan lukien eduskuntaryhmän jäsenet, tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin valtiopetoksen valmistelusta tai avunannosta siihen. Kansanedustajien tuomioiden perusteena olivat sitoutuminen Kominternin parlamentaarista työtä koskeviin päätöksiin, kirjalliset sitoumukset puoluetoimikunnan ohjeiden noudattamisesta sekä edustajanpalkkioiden luovuttaminen puolueen käyttöön. Tulkinta, jossa rikokseksi katsottiin toimi tai asema puolueessa riippumatta siitä, mitä valtiopetoksellista syytetty henkilö oli tehnyt, oli Suomen oikeuskäytännössä uusi.
SDP:n kansanedustajat suhtautuivat työväen edustajien pidätyksiin ristiriitaisesti: poliittinen kilpailija vasemmiston sisällä oli poissa pelistä, mutta eduskunnan vajaalukuisuus kallisti sen voimatasapainoa porvariston hyväksi. SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner kiinnitti eduskunnassa huomiota edustajien koskemattomuuden loukkauksiin sekä syytteiden takautuvaan epämääräisyyteen. SDP teki joulukuussa välikysymyksen eduskunnan saattamisesta täysilukuiseksi. Ed. Väinö Tannerin ja ed. Sulo Vuolijoen välikysymys sekä keskustelua siitä.
Presidentti K.J. Ståhlbergin kanta, joka poikkesi eduskunnan enemmistön näkemyksestä, kaatoi lopulta Kyösti Kallion hallituksen. Huhtikuun 1924 eduskuntavaalit päättivät toisen, yhdeksän kuukauden mittaisen tynkäeduskunnan kauden.
Kun kansanedustajille langetetut vankeustuomiot aikanaan päättyivät, vaihtoehdot poliittisen uran jatkamiseen olivat vähissä. Poliittisiin vankeustuomioihin sisältyi kansalaisluottamuksen menettäminen, esimerkiksi SSTP:n jutussa viideksi vuodeksi, mikä esti vaalikelpoisuuden. Vankilasta vapautuneet saattoivat jatkaa poliittista toimintaansa Suomessa SKP:n maanalaisen työn tekijöinä, jolloin uudelleen kiinni jäämisen riski oli suuri. Siirtyminen Neuvostoliiton puolelle oli siksi monelle entiselle kansanedustajalle varteenotettava vaihtoehto. Suoranaista painostusta rajanylityksiin ei kuitenkaan ilmennyt ennen vuosikymmenen loppua.
Kansanvallan tulikoe -tietopaketti |
Vuoden 1918 perintö: tynkäeduskunta | SSTP:n eduskuntaryhmän pidätys 1923 |
Kohti kommunistilakeja |
Kirjallisuutta