Britannian EU-eroa
puoltaneen kannan voitto viime viikon kansanäänestyksessä on herättänyt paljon
tunteita sekä Britanniassa että EU:ssa. Jotkut Britannian pysymistä EU:ssa
toivovat tahot ovat pyrkineet keksimään keinoja
kumota kansanäänestystulos esimerkiksi uudella äänestyksellä, Skotlannin
parlamentin veto-oikeutta käyttämällä tai Britannian parlamentin päätöksellä
olla toimimatta nyt käydyn äänestyksen tuloksen mukaisesti. Useimmat ovat tähän
mennessä jo kuitenkin hyväksyneet eron väistämättömyyden ja pitävät nyt
tärkeimpänä keskittyä rakentaviin neuvotteluihin Britannian tulevasta
EU-suhteesta. Brysselissäkin on näin ollen alkanut valmistautuminen
eroneuvottelujen käymiseen ja niiden päätteeksi tapahtuvan eron jälkeiseen
todellisuuteen.
Kuluneella viikolla
ilmaistujen kantojen valossa näyttää siltä, että EU-toimielimien ja EU-maiden
johtajat kyllä ymmärtävät, että EU27:n olisi syytä esittäytyä eroneuvotteluissa
yhtenäisenä, mutta eivät ole onnistuneet välttymään eräiden EU:n sisäisten
jakolinjojen ilmenemiseltä. Ensinnäkin komissio ja neuvosto kiistelevät
siitä, kumman kuuluisi johtaa neuvotteluja EU:n puolesta. Toiseksi neuvoston
sisällä on syntynyt ristiriitoja, kun EU:n uusimmat jäsenmaat, mukaan lukien
ensimmäisen EU-puheenjohtajuuskautensa tänään
aloittava Slovakia, ovat kritisoineet
oman ulkoministerikokouksensa heti kansanäänestystuloksen ratkettua pitäneitä
EU:n perustajamaita pyrkimyksestä jättää muut EU-maat sivurooliin
neuvotteluissa.
Neuvottelujen vetovastuun
lisäksi EU27:n sisällä on erimielisyyttä
siitä, mitä EU:n toiminnan kehittämiseen liittyviä johtopäätöksiä
kansanäänestystuloksesta tulisi tehdä. Kaikki tuntuvat tulkitsevan tilannetta
niin, että kansa vaatii EU:lta uudistumista, mutta uudistusten suunnasta ja
sisällöstä ei ole selvyyttä. Yleisemmin tunnutaan ajattelevan, että Euroopan
poliittinen yhdentyminen on kansalaisten mielestä edennyt liian nopeasti ja
että nyt on pysähdyttävä miettimään, onko sillä tiellä enää syytä jatkaa tai
pitäisikö jopa ottaa askelia taaksepäin. On kuitenkin niitäkin, joiden mielestä
EU pystyisi vastaamaan kansalaistensa tarpeisiin parhaiten täydelliseksi
liittovaltioksi kehittyneenä ja jotka näkevät tämänsuuntaisen kehityksen olevan
vihdoin mahdollista nyt, kun vastahankaisiksi koetut britit ovat jättämässä
EU:n.
EU:n kyky uudistua ja myös varmistaa
kansan tuki uudistusten suunnalle on tärkeää erityisesti siksi, ettei
Britannian EU-ero käynnistäisi ketjureaktiota, jonka seurauksena muitakin maita
päättäisi lähteä unionista. Tämän estäminen edellyttänee myös sen
varmistamista, ettei Britannian tulevasta EU-suhteesta tule liian suotuisa ja
siten muiden maiden erohaluja kasvattava. Tästä syystä EU27-maiden johtajat
tekivät tämänviikkoisessa julkilausumassaan
hyvin selväksi esimerkiksi sen, että Britannian pääsy EU:n sisämarkkinoille
edellyttää jatkossakin "kaikkien neljän
vapauden hyväksymistä" eli esimerkiksi monien EU-eron puolesta
äänestäneiden erityisesti vastustaman työvoiman vapaan liikkuvuuden sallimista.
Vaikka Britannian EU-ero
ei käynnistäisikään laajempaa erobuumia, on sillä yksinäänkin vaikutuksia unionin
toimintaan. Eroneuvottelut tulevat viemään huomiota pois monista muista
EU-politiikkaa viime aikoina dominoineista kysymyksistä, kuten muuttoliikkeen
hallinnan edistämisestä, terrorismin torjunnasta ja kasvun edellytysten
vahvistamisesta. Tämä harmittaa ainakin komissiota, joka tuntuu pitävän jo
toimikautensa alussa omaksumaansa ”suuri suurissa ja pieni pienissä asioissa”
-periaatetta riittävänä vastauksena tyytymättömien kansalaisten EU:hun
kohdistamaan kritiikkiin ja haluaisi päästä nyt häiriöttä jatkamaan tärkeinä
pitämiensä energiaunionin ja digitaalisten sisämarkkinoiden kaltaisten
hankkeiden edistämistä. Eräänlaisina pyrkimyksinä palata normaaliin
päiväjärjestykseen komissio julkaisi tällä viikolla ensi vuoden talousarvioesityksensä
sekä vakuutteli
kauppakomissaari Malmströmin suulla, ettei Britannian kansanäänestystuloksella
ole vaikutusta TTIP-neuvotteluihin, jotka edelleen halutaan viedä loppuun tämän
vuoden aikana.
Kun Britannia
eroneuvottelujen päätteeksi lopulta irtautuu unionista, on silläkin
vaikutuksensa sekä EU:n sisäiseen dynamiikkaan että sen ulkoiseen painoarvoon. Neuvoston
päätöksenteko ankkuroitunee entistä vahvemmin Saksan ja Ranskan muodostaman
akselin ympärille sitä tasapainottaneen Britannian poistuessa
neuvottelupöydistä. Myös Euroopan parlamentin sisäiset voimasuhteet heilahtavat
melkoisesti S&D-ryhmän menettäessä Labour-mepit ja brittikonservatiivien ja
UKIP:n jättäessä itse perustamansa ECR- ja EFDD-ryhmät. Taloudellisesti ja
turvallisuuspoliittisesti merkittävän jäsenmaan menettäminen varmasti vaikuttaa
myös EU:n asemaan globaalina toimijana.