Eduskunta osallistuu jo 12. kerran Porissa järjestettävään SuomiAreenaan. Tapahtuman pääteemana on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden mukaisesti Suomi 100 – Yhdessä. Juhlavuoden teema näkyy myös eduskunnan järjestämissä tilaisuuksissa.
Maanantaina 10. heinäkuuta puolustusvaliokunta yhteistyökumppaneineen järjestää keskustelutilaisuuden Suomi 100 vuoden päästä: Olenko turvassa? Mikä meitä uhkaa nyt ja tulevaisuudessa? Tilaisuus alkaa klo 15.15 Purje-lavalla Raatihuoneenpuistossa.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta järjestää avoimen kokouksen teemalla Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus. Puuvillan kauppakeskuksessa järjestettävää tilaisuutta voi seurata klo 17 alkaen. Tulevaisuusvaliokunta kuulee avoimessa kokouksessaan valtioneuvoston kansliaa.
Tiistaina 11. heinäkuuta Eduskunnan nuoret kansanedustajat ja Eduskuntatutkimuksen keskus pohtivat yhdessä, onko politiikka kiinnostunut nuorista. Keskustelutilaisuus pidetään BePOP-lavalla Kauppakeskus BEPOPissa klo 17.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan avointa kokousta voi seurata perjantaina 14. heinäkuuta klo 13.30 niin ikään Kauppakeskus BEPOPissa. Kokouksen aiheena on hyvä tieliikenne.
Eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen keskustelee arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa SuomiAreenan päätöstilaisuudessa perjantaina 14. heinäkuuta klo 14.20 alkaen.
Kaikkia eduskunnan tilaisuuksia on mahdollista seurata myös suorana verkkolähetyksenä osoitteessa: www.SuomiAreena.fi.
Eduskunta SuomiAreenassa 10.-14.7.2017
Ma 10.7.2017 klo 15.15 Purje-lava, Raatihuoneenpuisto
Suomi 100 vuoden päästä: Olenko turvassa? Mikä meitä uhkaa nyt ja tulevaisuudessa?
Puolustusvaliokunta yhteistyökumppaneineen
Ma 10.7.2017 klo 17 Puuvillan kauppakeskus, Kauppakeskus Puuvilla
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous: Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus
Ti 11.7.2017 klo 17 BEPOP-lava, Kauppakeskus BePOP
"Onko politiikka kiinnostunut nuorista?"
Eduskunnan nuoret kansanedustajat ja Eduskuntatutkimuksen keskus
Pe 14.7.2017 klo 13.30 BEPOP-lava, Kauppakeskus BePOP
Liikenne- ja viestintävaliokunnan avoin kokous: Hyvää tieliikennettä
Pe 14.7. klo 14.20 SuomiAreenan päätöskeskustelu
I varapuhemies Mauri Pekkarinen
Tilaisuuden toisena keskustelijana on arkkipiispa Kari Mäkinen.