Kansanedustaja Inka Hopsu Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnasta on valittu
parlamentaarisen yleiskokouksen kulttuuri-, tiede-, koulutus ja mediakomitean
raportoijaksi aiheenaan ”Nuoret konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisijoina”. Hopsu
valittiin tehtävään parlamentaarisen yleiskokouksen yhteydessä pidetyssä
komitean kokouksessa. Aihe on Hopsulle tuttu kansalaisjärjestö- ja
kehitysyhteistyöstä nuorten ja koulutuksen parissa muun muassa Itä-Afrikassa.
”Rauhanvälitys on yksi niitä asioita, joita Suomi on ulkopolitiikassa halunnut
korostaa. Suomi on ollut erityisen aktiivinen nuorten äänen kuuluvuuden
lisäämisessä rauhantyössä. Laadimme myös ensimmäisenä maana maailmassa
virallisen toimeenpano-ohjelman YK:n 2250 päätöslauselman (Nuoret, rauha ja
turvallisuus) toteuttamiseksi. Päätöslauselman syntyyn olivat vahvasti
taustavaikuttamassa suomalaiset kansalais- ja nuorisojärjestöt. Onkin hienoa,
että saamme jatkaa kyseisen raportointitehtävän kautta Suomelle tärkeän aiheen
parissa”, Hopsu toteaa.
Aloite raportin laatimisesta oli pantu yleiskokouksessa vireille viime
vuonna. Aloitteen allekirjoittaneet eurooppalaiset kansanedustajat
muistuttavat, että Euroopan neuvoston 47 jäsenmaan alueella on aseellisia tai
pitkittyneitä konflikteja, jotka vaikuttavat konfliktialueilla asuvien tai
niiltä pakenemaan joutuvien nuorten elämään dramaattisesti. Nuorilla ei
kuitenkaan ole pääsyä niihin pöytiin, joissa rauhasta neuvotellaan.
Raportoijalta toivotaan ratkaisuehdotuksia näihin ongelmiin.
Euroopan neuvoston kansanedustajien laatimat raportit ovat pohja yleiskokouksen
päätöslauselmille tai suosituksille.