Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.11

Talousarvioaloite TAA 290/2016 vp 
Riitta Myller sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä pelastustoimen lähialueyhteistyöhön (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Pelastustoimi ei ole vuoden 2013 jälkeen kuulunut lähialueyhteistyörahoituksen (LAY) piiriin ja pelastuslaitokset ovat joutuneet kohdentamaan toimintaan väheneviä määrärahojaan, siitä huolimatta että yhteistyön perustana on Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen välillä 9.8.1994 solmittu sopimus yhteistyöstä onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja seurausten torjumiseksi. Olisi kohtuullista, että suomalainen allekirjoittajataho (valtio) osallistuu toimintaan maksaen siitä muodostuvia kuluja. Tällöin pelastuslaitokset hoitavat yhteistyön muut muodot ja pitävät valmiuksia yllä, jolloin toiminta tarvittaessa käynnistyy sopimuksessa edellytetyllä tavalla. Mikäli valtion rahoitusta ei saada, uhkana on, että yhteistoimintaharjoituksista joudutaan luopumaan.  

Venäläisen osapuolen aktiivisuus yhteistyöhön ei ole laskenut. Heillä on ensi vuonna suuri kansainvälinen Barents-harjoitus, jonka toteutuksesta vastaa Petroskoin päähallinto. Yhteistyön nimissä venäläiset ovat tiedustelleet, voidaanko harjoituksiin ottaa sellaisia osa-aiheita, joita toteutetaan Barents - 2017 harjoituksen yhteydessä. Tämän vuoden yhteistoimintaharjoitus on sovittu pidettäväksi Suomen puolella. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen yhteistyön nimissä harjoitusta suunnitellaan siten, että siitä olisi em. tavalla hyötyä Karjalan tasavallan päähallinnolle. 

Lähialueyhteistyöhön on välttämätöntä saada korvamerkitty lisärahoitus rajaan rajoittuville pelastuslaitoksille. Näin pelastuslaitokset voisivat jatkaa sopimuksen mukaista yhteistyötä venäläisten kanssa tuottaen raja-alueilla liikkuville ihmisille turvallisuuden tunteen ja tietoisuuden siitä, että apua on saatavissa kohtuullisen nopeasti, ammattitaitoisesti ja riittävästi resursoituna. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 26.30.01 pelastuslaitosten lähialueyhteistyöhön. 
Helsingissä 30.9.2016 
Riitta Myller sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Elsi Katainen kesk 
Kari Kulmala ps 
Markku Rossi kesk 
Matti Semi vas 
Krista Mikkonen vihr 
Pentti Oinonen ps 
Sari Essayah kd 
Kimmo Kivelä ps 
Hannakaisa Heikkinen kesk 
Seppo Kääriäinen kesk