Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.51

Talousarvioaloite TAA 385/2016 vp 
Matti Semi vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 5 parantamiseen välillä Leppävirta—Kuopio (99 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 5 Helsingistä Sodankylään on valtakunnallisesti tärkeä itäisen Suomen pääväylä. Se kuuluu myös osana yleiseurooppalaiseen TEN-liikenneverkkoon. Nykyinen valtatie on kapea sekä mäkinen ja mutkainen sekaliikennetie. Tien linjaus ja tasaus eivät täytä valtatielle asetettuja vaatimuksia. Edellä mainitut tekijät heikentävät liikenneturvallisuutta sekä ohitusmahdollisuuksia. 

Valtatie 5 suunnitellaan yleissuunnitelman mukaisesti välillä Leppävirta—Palokangas nykyistä tietä leventämällä ja yhdellä ohituskaistajaksolla sekä nelikaistaisella keskikaideosuudella. Väli Palokangas—Humalajoki toteutetaan kapeana keskikaiteellisena moottoritienä uuteen linjaan koko matkalla nykyisen viitostien länsipuolelle. Tien mitoitusnopeus on 100 km/h. Liikenteen ennustetaan kasvavan suunnittelujaksolla vuoteen 2030 mennessä 20 %, jolloin liikennemäärä on noin 6 500 autoa vuorokaudessa.  

Suunnitelmavalmiuden puolesta hankkeen toteuttaminen on mahdollista, kun toteutusrahoitus myönnetään. Hankkeen suunnittelu rahoitettiin Euroopan unionin EAKR-rahoituksella. Hankkeen rakentamiskustannukset ovat 99 miljoonaa euroa.  

Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta luomalla laatutasoltaan yhtenäinen, mahdollisimman häiriötön ja päätien vaatimukset täyttävä tieosuus. Tavoitteena on myös, että liikenteen ympäristölle aiheuttamat haitalliset vaikutukset on minimoitu. Suunnittelussa on huomioitu joukkoliikenteen tarpeet, meluhaittojen pienentäminen ja hirvieläinonnettomuuksien estäminen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 99 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 5 parantamiseen välillä Leppävirta—Kuopio. 
Helsingissä 30.9.2016 
Matti Semi vas 
Markku Rossi kesk 
Riitta Myller sd 
Elsi Katainen kesk 
Krista Mikkonen vihr 
Pentti Oinonen ps 
Sari Essayah kd 
Kimmo Kivelä ps 
Hannakaisa Heikkinen kesk 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Seppo Kääriäinen kesk