1.1  Tausta

Lasten ja nuorten mielenterveys on merkittävä kansanterveydellinen kysymys, sillä suuri osa elämänaikaisista psyykkisistä sairauksista puhkeaa lapsuuden ja nuoruuden aikana. Mielenterveys- ja päihdeongelmat aiheuttavat kaksi kolmasosaa nuoruusikäisten ja puolet lapsuusikäisten terveyshaitoista. Koronapandemia aiheutti selvän mielenterveyteen liittyvien oireiden lisääntymisen. Oireilun lisääntymistä oli havaittavissa jo ennen pandemiaa etenkin tytöillä. Syitä tähän ei tunneta tarkasti. 

Pääministeri Petterin Orpon hallitus on sitoutunut mielenterveysoikeuksien ja hyvän mielenterveyden edistämiseen. Hallitusohjelman mukaisesti mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuutta ja vaikuttavuutta parannetaan, ja erityistä huomiota kiinnitetään ehkäisevään mielenterveys- ja päihdetyöhön. Sitä edistetään vahvistamalla matalan kynnyksen chat- ja walk-in palveluja yhdessä hyvinvointialueiden, järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Poikkihallinnollisena toimenpiteenä hallitus laatii laaja-alaisen toimenpideohjelman nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi, hyvinvointivajeen ja mielenterveyden ongelmien paikkaamiseksi. Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) teemana vuosille 2024-2027 on nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen laaja-alaisin toimenpitein ja hallinnonalojen rajat ylittäen.  

Hallitusohjelmassa esitetään perustason mielenterveyden hoidon kehittämistä ottamalla käyttöön porrasteinen hoitomalli. Se edellyttää, että hyvinvointialueilla on käytettävissä eri ikäryhmille sopivia eritasoisia hoitomuotoja. Mielenterveyden hoidon saatavuutta hyvinvointialueilla tuetaan myös tehostamalla Mielenterveystalo-palvelukokonaisuuden käyttöä. Tämä hallituksen esitys on osa edellä kuvattua hallitusohjelmaan kirjattua lasten ja nuorten mielenterveyttä vahvistavaa kokonaisuutta.  

Terapia sisältyy sanana useisiin erilaisia hoito- ja kuntoutusmuotoja tarkoittaviin termeihin kuten psykoterapia, toimintaterapia ja puheterapia. Yleiskielessä terapia-sanaa käytetään usein yleisnimityksenä kaikille psykoterapioille ja muille psykososiaalisille hoidoille sekä keskusteluavulle yleensä. Sanalla saatetaan viitata myös erilaisiin vaihtoehtohoitoihin. Sama tulkinnanvaraisuus koskee myös terapeutti-nimikettä. Sen käytöstä ei ole säädetty lailla, joten teoriassa kuka tahansa voi tarjota terapeutin palveluita. Sen sijaan psykoterapeutti on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattinimike.  

Vaikka terapia-sanaan liittyy monia ongelmia, tässä hallituksen esityksessä käytetään käsitettä lasten ja nuorten terapiatakuu kuvaamaan esitettävää säädöskokonaisuutta. Näin siksi, että käsite on hallitusohjelmassa valittu kuvaamaan tätä toimenpidekokonaisuutta. Hallituksen esityksen nykytila ja sen arviointi -osiossa ja osin myös esitetyn sääntelyn sisältöä kuvattaessa käytetään käsitteitä psykososiaalinen menetelmä ja -interventio, joilla tarkoitetaan psykososiaalisia hoitomenetelmiä ja sosiaalihuollon psykososiaalisia työmenetelmiä ja niiden antamista. Näitä käsitteitä on täsmennetty esitetyssä sääntelyssä lainsäädännön tarkkarajaisuuden vaatimusten vuoksi. Tarkempaa tietoa psykososiaalisiin menetelmiin liittyvistä käsitteistä on sosiaali- ja terveysministeriön eduskunnalle valmistelemassa muistiossa VN/576/2023 Psykososiaalisten menetelmien käsitteiden täsmentämistarpeet 2023 .  

Terapiatakuu-käsite liittyy myös edellisen hallituskauden aikana eduskunnan käsiteltävänä olleeseen kansalaisaloitteeseen ”Terapiatakuu mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamiseksi” (KAA 10/2019 vp). Kansalaisaloitteen sisältämät esitykset lainsäädännön muutoksista koskivat koko väestöä, ja keskeisenä ehdotuksena oli säätää lailla siitä, että perusterveydenhuollossa toteutettava psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito olisi järjestettävä neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu.  

Kansalaisaloitetta käsiteltiin eduskunnassa samanaikaisesti perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyä koskevan hallituksen esityksen kanssa (HE 74/2022). Sen käsittelyn yhteydessä sosiaali- ja terveysvaliokunta piti perusteltuna ja ensisijaisena hallituksen esityksessä ehdotettua mallia, jossa hoitoon pääsyn enimmäisajat koskivat yhtäläisesti kaikkien sairauksien hoitoa. Ongelmaksi kansalaisaloitteen mukaisen terapiatakuun toteuttamisessa tunnistettiin, ettei perusterveydenhuoltoon ole saatavilla tarpeeksi koulutettua henkilöstöä psykoterapian saatavuuden turvaamiseen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kokonaisuudessa on erotettava käsitteellisesti varsinaiset psykoterapiat muista psykososiaalisista hoidoista ja interventioista. Läheskään kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset eivät tarvitse psykoterapiaa. Lisäksi käsittelyn yhteydessä tunnistettiin lasten ja nuorten perusterveydenhuollon mielenterveyden hoidon puutteet ja viiveet. Sosiaali- ja terveysvaliokunta painotti, että psykososiaalisten hoitomuotojen sekä psykoterapian saatavuutta turvaavia toimia oli jatkettava määrätietoisen ja pitkäjänteisen kehittämisen kautta (StVM 21/2022 vp).  

Lasten ja nuorten terapiatakuuta koskeva hallituksen esitys on osa hallitusohjelmaan kirjattua kansallista palvelureformia, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulainsäädäntöä sekä siihen liittyvää ohjausta on tarkoitus uudistaa vastaamaan sote-rakenteita ja valtakunnallisia sote-tavoitteita. Kansallisessa palvelureformissa uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapoja, ja tavoitteena on muun muassa vahvistaa ennaltaehkäisevää tukea ja sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota sekä varmistaa palvelujen saatavuus ja vaikuttavuus.  

1.2  Valmistelu

Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista palvelureformia, jossa palvelujärjestelmää kehitetään lainsäädännöllä, ohjelma- ja hanketyöllä sekä hyvinvointialueiden ohjausjärjestelmän uudistamisella (hanketunnukset VN/32594/2023 ja STM098:00/2023; https://stm.fi/hanke?tunnus=STM098:00/2023). Lasten ja nuorten terapiatakuuta koskeva hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä osana kansallisen palvelureformin lainsäädäntöhankekokonaisuutta. Yhteistyötä tehtiin myös valtiovarainministeriön kanssa.  

Syksyllä 2023 ministeriössä kartoitettiin hallitusohjelmakirjauksen mahdollisia toteuttamistapoja. Keskusteluja käytiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoiden sekä lasten ja nuorten mielenterveystyön kentällä toimivien tahojen kanssa. Lisäksi hyvinvointialueille tehtiin joulukuussa 2023 kysely, jonka tavoitteena oli kartoittaa niiden näkemyksiä hallitusohjelmakirjauksen toteutuksesta ja valmiuksista lainsäädännön toimeenpanoon. 

Lainsäädännön alustava toteutusehdotus toimitettiin hyvinvointialueille tammikuussa 2024, ja siitä käytiin keskustelut yhteistyöalueittain (YTA) helmikuussa 2024. Tarkoituksena oli kerätä palautetta ja täsmennysehdotuksia alustavaan ehdotukseen. Keskustelutilaisuus järjestettiin myös valvontaviranomaisten sekä Kansaneläkelaitoksen (Kela) ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kanssa. Keskusteluja alustavasta toteutusehdotuksesta käsiteltiin myös muiden keskeisten sidosryhmien kanssa kevään 2024 aikana.  

Lapsille ja nuorille kohdennettu verkkokysely heidän näkemyksistään mielenterveyteen liittyvän tuen saatavuudesta ja kehittämisestä toteutettiin 15.2.–31.3.2024. Lisäksi hyödynnettiin Ota kantaa –sivustoa aikuisille suunnatulla kyselyllä, johon lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämisestä kiinnostuneet lasten ja nuorten vanhemmat, täysi-ikäiset nuoret sekä mielenterveystyön ammattilaiset pääsivät vastaamaan ( https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/992/ ). Näiden kyselyjen tarkoituksena oli kerätä tietoa siitä, millä tavoin lasten ja nuorten olisi helppo hakeutua tuen piiriin, missä ja minkälaista tukea tulisi olla tarjolla sekä mitä mielenterveyspalvelujen kehittämisessä tulisi huomioida.  

Toteutusehdotusta ja hallituksen esityksen luonnosta käsiteltiin Kestävän hyvinvointiyhteiskunnan ministerityöryhmässä 29.1.2024, 4.4.2024 ja 5.9.2024 sekä Lapset, nuoret ja perheet -ministerityöryhmässä 17.4.2024 ja 12.9.2024. 

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 29.4.–9.6.2024 ja ruotsinkielisen luonnoksen osalta 8.5.–18.6.2024. Lausuntopyyntö julkaistiin Lausuntopalvelu.fi –sivustolla. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat luettavissa julkisessa palvelussa osoitteessa hanketunnuksella STM083:00/2023, https://stm.fi/hanke?tunnus=STM083:00/2023 .  

2.1  Lasten ja nuorten hyvinvointi ja mielenterveys

2.2  Lasten ja nuorten oikeus mielenterveyteen perus- ja ihmisoikeutena

Oikeus terveyteen ja hyvinvointiin on tärkeä oikeussuojan kohde. Se on sosioekonominen oikeus, jonka tarkkaa sisältöä on vaikeaa määrittää. Myös terveyden käsite on epätarkka. Vakiintuneesti on kuitenkin katsottu tavoitteeksi, että kaikki ihmiset voivat nauttia parhaimmasta mahdollisesta terveyden tasosta. Säännökset eivät määrittele tiettyä tavoiteltavaa terveydentilan tasoa, mutta minimitaso voidaan määritellä ihmisarvoisen elämän turvaamiseen kautta. Oikeus terveyteen ja hyvinvointiin määritellään perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa julkisen vallan vastuuksi huolehtia riittävistä terveydenhuoltopalveluista ja sosiaalihuollosta. 

Perus- ja ihmisoikeudet ovat siten perusta myös mielenterveysoikeuksille. Niillä tarkoitetaan hyvän mielenterveyden näkemistä perusoikeutena, johon kaikilla on yhtäläinen oikeus. Perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta jokaiselle tulisi taata yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka edistävät yksilöiden mielenterveyttä ja suojaavat heitä mielenterveyden häiriöiden riskitekijöiltä. Erityisen tärkeää on mielenterveyden häiriöitä sairastavien henkilöiden perusoikeuksien toteutuminen. 

Yhteiskunnan velvollisuutena on edistää lasten, nuorten ja perheiden mielenterveyttä. Julkisen vallan positiiviset toimintavelvoitteet ulottuvat kaikkiin ihmisiin, mutta erityisen korostuneita ne ovat haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla. Mielenterveysoikeuksiin sisältyy mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen ja sitä vaarantavien tekijöiden vähentäminen. Oikeus mielenterveyteen voidaan nähdä oikeutena mielenterveyden häiriöiden laadukkaaseen, näyttöön perustuvaan ja tarpeen mukaiseen hoitoon.  

Lapsia ja nuoria koskevista sosiaali- ja terveyspalveluista säädettäessä ja niitä järjestettäessä tulee huomio kiinnittää perustuslain velvoitteisiin. Perus- ja ihmisoikeudet ovat kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia oikeuksia, ja perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava niiden toteutuminen. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Näin ollen yhdenvertaisuuden turvaaminen myös mielenterveyteen liittyvissä palveluissa on keskeinen osa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Julkisen vallan on myös turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, edistettävä väestön terveyttä sekä tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu perustuslain 19 §:n mukaisesti. Näiden perustuslain velvoitteiden tulisi näkyä myös lasten ja nuorten mielenterveyttä koskevissa viranomaisten ratkaisuissa ja tosiasiallisissa toimissa.  

Perustuslain lisäksi Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset. YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 6/1976, TSS-sopimus) edellytetään, että sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä (artikla 12). Tämä sisältää oikeuden terveyspalveluihin. 

Lasten sosiaali- ja terveyspalveluja järjestettäessä huomioon tulee ottaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (SopS 59-60/1991, LOS) velvoitteet. Sopimus on ollut Suomessa laintasoisena voimassa vuodesta 1991 lähtien, ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Sopimuksen 3 artikla korostaa sitä, että kaikissa lapsia koskevissa lainsäädäntöelinten toimissa on ensisijaisena harkintaperusteena käytettävä lapsen etua. Lapsen etu on siten asetettava ensisijalle kaikissa lasta koskevissa toimissa, myös terveydenhuollossa. Tämä koskee paitsi yksittäistä lasta koskevaa päätöksentekoa ja hoitotoimenpiteitä, myös terveydenhuollossa noudatettavia periaatteita ja terveydenhuollon suunnittelua. 

Lapsen edun ensisijaisuus on yksi LOS:n neljästä yleisperiaatteesta. Muiden yleisperiaatteiden mukaan lasta ei saa syrjiä (2 artikla), lapsella on oikeus elämään ja kehittymiseen (6 artikla) sekä oikeus saada näkemyksensä huomioiduksi (12 artikla). Näiden oikeuksien toteuttaminen edellyttää lapsen pääsyä hänen tarvitsemiinsa terveyspalveluihin, lapselle on taattava henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti. Terveydenhuollossa ja sen järjestämisessä olisikin tärkeää kiinnittää sopimuksessa tarkoitetulla tavalla erityistä huomiota haavoittuviin ryhmiin kuuluviin lapsiin, sillä he tarvitsevat ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi erityistä suojelua ja huolenpitoa sekä asianmukaista hoitoa. 

Artiklan 6 yleisperiaatetta täydentää sopimuksen artikla 24, jonka mukaan lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Tämä koskee myös lasten oikeutta mielenterveyteen, mielenterveyshäiriöiden hoitoon ja kuntoutuksen liittyviin palveluihin. Sopimusvaltioiden tulee varmistaa, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia näistä terveyspalveluista, ja sopimusvaltioiden on erityisesti ryhdyttävä toimiin varmistaakseen, että kaikki lapset saavat välttämättömän lääkärin- ja terveydenhoidon, jossa painottuu perusterveydenhoidon kehittäminen. Ehkäisevää terveydenhuoltoa, vanhempainohjausta sekä perhekasvatusta ja –palveluja tulee sopimusvaltioiden pyrkiä kehittämään. Artiklaa 24 koskevassa yleiskommentissaan nro 15 (2013) komitea korosti, että myös mielenterveyden hoidon osalta lasten palvelut tulee järjestää perustasolla siten, että niiden määrä, laatu ja toimivuus ovat riittävät ja että ne ovat koko lapsiväestön saavutettavissa sekä fyysisesti että taloudellisesti ja että ne ovat kaikkien lapsiryhmien kannalta hyväksyttäviä. Valtioiden tulee ensisijaisesti pyrkiä takaamaan lapsille yleinen pääsy perusterveydenhuollon palveluihin, joita tarjotaan mahdollisimman lähellä lasten ja heidän vanhempiensa asuinpaikkaa ja etenkin paikallisympäristössä.  

Komitea kehotti sopimusvaltioita tarjoamaan asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta mielenterveyshäiriöistä kärsiville nuorille, antamaan yhteisölle tietoja näiden sairauksien varhaisista merkeistä, oireista ja vakavuudesta sekä suojelemaan nuoria tarpeettomilta paineilta kuten psykososiaaliselta stressiltä. Sopimusvaltioita kehotetaan myös torjumaan mielenterveyden häiriöihin liittyvää syrjintää ja leimaamista. Komitean mukaan jokaisella mielenterveyshäiriöstä kärsivällä nuorella on oikeus saada tulla mahdollisuuksien mukaan hoidetuksi elinyhteisössään. 

Komitea korostaa, että lapsen terveyttä koskeva oikeus on kattava oikeus, johon kuuluu muun muassa oikea-aikainen ja tarkoituksenmukainen sairauksien ehkäisy, terveyden edistäminen ja sairauksien parantaminen. Lapsilla on oikeus kasvaa ja kehittyä täysimääräisesti omien mahdollisuuksiensa mukaan ja asua olosuhteissa, joissa he voivat saavuttaa parhaan mahdollisen terveydentilan. Kokonaisvaltainen lähestymistapa terveyteen asettaakin lasten terveyttä koskevan oikeuden toteutumisen osaksi laajempia kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. 

Lapsen oikeuksien komitean mukaan valtioiden tulisi varmistaa, että saatavilla on riittävästi asianmukaisesti koulutettua henkilökuntaa, jotta terveyspalveluja voidaan tarjota kaikille lapsille. Yleiskommentissa komitea nosti esille, että artikla 24 asettaa sopimusvaltioille vahvan toimintavelvollisuuden varmistaa, että kaikkien lasten käytettävissä ja saatavilla on terveyspalveluja ja muita asianmukaisia palveluja ja että erityishuomiota kiinnitetään alueisiin ja väestöryhmiin, joiden osalta palvelut ovat riittämättömät. Tämä edellyttää kattavaa perusterveydenhoitojärjestelmää, asianmukaista lainsäädäntökehystä ja lasten terveyden taustatekijöiden jatkuvaa huomioimista. Valtioiden tulisi tunnistaa ja poistaa lasten pääsyä terveyspalvelujen piiriin rajoittavat esteet. Maailman terveyskokouksen vuonna 2012 antamassa päätöslauselmassa, joka koskee mielenterveyden häiriöistä aiheutuvaa maailmanlaajuista rasitetta ja maatasolla tarvittavia kattavia ja koordinoituja terveys- ja sosiaalialan toimenpiteitä, huomautetaankin, että mielenterveyttä edistävien ja mielenterveyshäiriöitä ehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta on saatu yhä enemmän näyttöä erityisesti lasten osalta. 

Lasten mielenterveys rakentuu vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden lapsen kasvatuksesta vastaavien aikuisten kanssa. LOS:n 18 artiklan mukaan sopimusvaltiot pyrkivät parhaansa mukaan varmistamaan, että vanhemmille ja muille laillisille huoltajille tarjotaan heidän kasvatustehtäväänsä asianmukaista apua. Sopimusvaltioiden tulee myös ryhtyä kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä (LOS 19 artikla). Näin ollen myös vanhempien tukemiseen liittyvät toimet tulee nähdä osana lapsen oikeuksien toteutumisen vahvistamista. 

Lapsen oikeuksien komitea on korostanut, että erityistä huomiota tulisi kiinnittää lasten uusiin terveysongelmiin ja terveyteen liittyvien painopisteiden muuttumiseen. Komitea onkin ilmaissut huolensa lasten ja nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä ja muun muassa alkoholin, huumeiden ja muiden päihteiden käytöstä. Komitean mukaan erityistä huomiota tulisi kiinnittää niihin sosiaalisiin ja muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat lasten psyykkiseen terveyteen. Komitea katsoo kommentissaan nro 15 (2013), että sopimusvaltioilla on velvollisuus tarjota asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta psykososiaalisista ja mielenterveyden häiriöistä kärsiville lapsille, ja samalla on pidättäydyttävä tarpeettomasta lääkitsemisestä. 

Myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista annetun yleissopimuksen (SopS 26–27/2016, vammaisyleissopimus) velvoitteet tulee huomioida lasten ja nuorten mielenterveyden edistämisen ja hoidon järjestämisessä. Vammaisyleissopimus tuli kansallisesti voimaan kesäkuussa 2016. Sen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Sopimuksen 7 artiklan mukaan kaikissa vammaisia lapsia koskevissa toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Lisäksi vammaisella lapsella ja nuorella on erityisiä, vammaan liittyviä oikeuksia.  

Vammaisyleissopimuksen artiklan 1 kohta turvaa vammaisten henkilöiden oikeuden parhaaseen mahdolliseen fyysisen sekä psyykkisen terveyden tasoon ilman syrjintää vammaisuuden perusteella ja varmistaa terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden. Vammaisen lapsen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä sopimuksen 23 artiklan mukaisesti. Sopimuksen lähtökohtana ei ole selviämisen "minimitaso" tai välttämättömimpään tarpeeseen vastaaminen, vaan nimenomaan lapsen hyvä ja täysipainoinen elämä. Tämä oikeus koskee kaikkia eri tavoin vammaisia lapsia. Palveluja järjestettäessä joudutaankin pohtimaan, mitä täysipainoinen ja hyvä elämä tarkoittaa eri ikäkausina ja yksilöllisissä olosuhteissa. Myös vammaisyleissopimuksen artiklassa 25 tunnustetaan vammaisten henkilöiden oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyden tasoon ilman syrjintää vammaisuuden perusteella. Siten myös mielenterveyspalveluissa tulee varmistaa, että ne ovat vammaisyleissopimuksen mukaisesti vammaisten henkilöiden saavutettavissa, palvelut ovat esteettömiä ja ne järjestetään ja toteutetaan ilman syrjintää. 

Lasten ja nuorten erityisasema mielenterveyden hoidossa on huomioitu kansallisessa lainsäädännössä siten, että heillä on oikeus päästä psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin muuta väestöä lyhyemmässä ajassa (terveydenhuoltolain 53 §). Lisäksi potilaan oikeuksista annetun lain (785/1992, potilaslaki) 3 §:n mukaisesti jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Tämä oikeus koskee myös lapsia ja nuoria.  

Mielenterveyttä tuetaan myös sosiaalihuollossa, ja sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää sosiaalihuoltolain asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 4 §:n mukaisesti. Viranomaisen on myös arvioitava yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 5 §:n mukaisesti, miten sen toiminta vaikuttaa eri väestöryhmiin ja miten yhdenvertaisuus muutoin toteutuu sen toiminnassa, ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia. Viranomaisten tulisikin siten lapsia ja nuoria koskevassa julkisessa toiminnassaan turvata erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten pääsy tarvittaviin palveluihin lapsen edun mukaisesti. 

Voidaan kuitenkin todeta, etteivät lasten ja nuorten perus- ja ihmisoikeudet mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä ole toteutuneet Suomessa täysimääräisesti, sillä mielenterveyden hoidon järjestämisessä on havaittu monia puutteita. Vuonna 2020 julkaistiin Kansallinen mielenterveysstrategia, jonka tavoitteena on turvata mielenterveystyön jatkuvuus ja tavoitteellisuus vuoteen 2030 asti. Strategian toimeenpano painottui vuosina 2020–22 mielenterveys- ja päihdepalveluiden saavutettavuuden ja vaikuttavuuden kehittämiseen, itsemurhien ehkäisyyn, mielenterveyden edistämiseen ihmisten arkiympäristössä sekä mielenterveyden häiriöstä kärsivien työllistymiseen. Vuosina 2023-2024 strategia keskittyy mielenterveystyön kehittämiseen.  

Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitea antoi Suomelle vuonna 2021 suosituksia TSS-komitean suosituksia Suomelle 2021 , joissa se esitti huolensa mielenterveyden hoitovajeesta, palvelujen epätasaisesta maantieteellisestä jakautumisesta ja siitä, etteivät muita heikommassa asemassa olevat ryhmät saa yhdenvertaisesti hoitoa ja hoivaa (artikla 12). TSS-oikeuksien komitea suositteli, että mielenterveys- ja päihdehuoltolakien uudistamisen sekä kansallisen mielenterveysstrategian ja muiden alaan liittyvien strategioiden täytäntöönpanon perustana pidetään oikeutta terveyteen. Komitea pyysi Suomea myös parantamaan mielenterveyden hoidon, etenkin avohoidon, saatavuutta alipalvelluilla alueilla ja alipalvelluissa paikoissa, kuten kouluissa ja vankiloissa, tehostamaan ennaltaehkäiseviä ja varhaisen vaiheen palveluja sekä parantamaan kohtuuhintaisen mielenterveyden hoidon saatavuutta. Lisäksi komitea suositteli, että kansalliseen mielenterveysstrategiaan sisällytetään toimenpiteitä, jotka on kohdennettu erityisesti lapsille ja nuorille, turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, pienituloisille kotitalouksille sekä vankilasta vapautuneille ja joilla puututaan niihin esteisiin, joita he kohtaavat asianmukaisten palvelujen saannissa. Myös ennalta ehkäisevien sosiaalihuoltopalvelujen valmiuksia suositeltiin lisättäväksi.  

Helmikuussa 2021 julkaistiin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta toimeenpaneva, parlamentaarisesti valmisteltu Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Se perustuu perus- ja ihmisoikeussopimuksiin, ja visiona on aidosti lapsi- ja perhemyönteinen, lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi. Lapsistrategia korostaa, että hyvän mielenterveyden perusta rakentuu lapsuudessa, ja siksi mielenterveyttä tukevilla ja sen häiriöitä hoitavilla palveluilla on olennainen merkitys. Mielenterveyden häiriöiden hoitaminen ja hyvän mielenterveyden vahvistaminen edellyttävät toimivia palveluja sekä monialaisia toimenpiteitä syrjäytymisen ja ongelmien kasautumisen ehkäisemiseksi.  

Kesäkuussa 2023 lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle suosituksensa koskien sen yhdistettyä viidettä ja kuudetta määräaikaisraporttia lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanosta. Komitea nosti myönteisenä asiana esille, että Suomessa on laadittu kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma, mutta pani huolestuneena merkille, että masennus, ahdistuneisuus ja itsensä vahingoittaminen ovat yleisiä lasten keskuudessa (kohta 32).  

Komitea suositteli, että Suomi antaisi kiireellisesti asianmukaiset resurssit, panisi täytäntöön mielenterveysstrategian, järjestäisi päihdehuollon palvelut sekä uudistaisi lastensuojelulain. Lisäksi komitea suositteli Suomea varmistamaan, että kouluissa, säilöönottotiloissa ja vankiloissa sekä kaikkien alueiden kunnissa on saatavilla mielenterveyspalveluja ja että käytettävissä on riittävä määrä päteviä ammattihenkilöitä vastaamaan lasten mielenterveystarpeisiin oikea-aikaisesti. Komitea piti tärkeänä, että palvelut, etenkin ennaltaehkäisevät ja varhaisen tuen palvelut, sovitetaan erikseen tyttöjen, turvapaikanhakija- ja pakolaislasten, pienituloisten kotitalouksien, vammaisten lasten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten tarpeisiin. 

Lisäksi lapsen oikeuksien komitea suositteli, että Suomi panostaisi ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, puuttuisi lasten itsemurhien ja mielenterveysongelmien taustalla oleviin syihin ja varmistaisi, että lasten näkökulma otetaan huomioon kehitettäessä heille tarkoitettuja palveluja näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Komitean mukaan Suomen tulisi myös varmistaa, ettei lapsille määrätä lääkkeitä muun muassa ahdistuneisuuden, masennuksen, psykosomaattisten häiriöiden ja aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön (ADHD) hoitamiseen, ellei se ole lääketieteellisesti ehdottoman tarpeellista ja ellei lapsen etua ole arvioitu yksilöllisesti. Lisäksi komitean mukaan lasten vanhemmille ja huoltajille tulisi tarjota kotiin vietävää tukea mielenterveyden ongelmiin.  

2.3  Lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvä palvelujärjestelmä

Julkinen valta turvaa lasten ja nuorten mielenterveysoikeuksien toteutumista mielenterveystyön kokonaisuudella, jonka tavoitteena on vahvistaa mielenterveyttä ja vähentää siihen kohdistuvia uhkia. Mielenterveystyöhön sisältyvät mielenterveyttä edistävä työ, mielenterveyden häiriöiden ehkäisy ja hoito terveydenhuollossa sekä sosiaalihuollon mielenterveystyö. Hyvinvointialue vastaa lasten ja nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä. Kela järjestää mielenterveyspalveluja osana korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa, jonka valtakunnallinen tuottaminen on Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön vastuulla. Kela vastaa myös lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöihin liittyvän kuntoutuksen järjestämisestä ja korvaamisesta. 

Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävää työtä tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi laajasti kuntien sivistystoimessa ja muussa toiminnassa sekä järjestöissä ja seurakunnissa. Ehkäisevä mielenterveystyö on osa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden pitkäjänteistä edistämistä, ja se sisältyy sekä kunnan että hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin. 

2.3.5  Lasten, nuorten ja perheiden näkemykset mielenterveyspalvelujen kehittämistarpeista

Hallituksen esityksen valmistelun tueksi toteutettiin kaksi verkkokyselyä. Näiden kyselyjen tarkoituksena oli kerätä tietoa siitä, millä tavoin lasten ja nuorten olisi helppo hakeutua mielenterveyteen liittyvän avun piiriin sekä missä ja minkälaista tukea tulisi olla tarjolla. Lapsille ja nuorille suunnattuun Webropol-kyselyyn saatiin 528 vastausta. Ota kantaa –sivuston kaikille avoimeen kyselyyn vastasi 580 henkilöä. 

Vastausten perusteella lapset ja nuoret toivovat, että apua olisi saatavilla sekä opiskeluhuolto- että muissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa (ks. kuvio 1). Vastaajista 30 % toivoi, että mielenterveyden ongelmiin liittyvät tapaamiset olisivat ensisijaisesti muualla kuin koulussa tai oppilaitoksessa. Ensisijaisesti opiskeluhuollon palveluista apua toivoi yhteensä 48 % vastaajista (ensisijainen valinta psykologi 20 %, kuraattori 15 %, terveydenhoitaja 13 %). Opiskeluhuollon psykologi nähtiin opiskeluhuollossa ensisijaisena auttajatahona. 

Kuvio 1: Mistä paikasta toivoisit saavasi apua, jos joskus tarvitsisit apua mielenterveyteesi liittyvään oireiluun? (Vaihtoehdot tärkeysjärjestyksessä tärkein 1, seuraavaksi tärkein 2 jne.) 

Kyselyyn annettujen vastausten perusteella lapset ja nuoret toivovat ensisijaisesti lähitapaamisia kahden kesken ammattilaisen kanssa (71 %). Myös etäyhteydellä toteutettuja tapaamisia pidettiin mieluisina, mikäli lähitapaaminen ei ole mahdollista (32 %). Chat-muotoinen keskusteluapu oli vastaajien mielestä myös hyvä tapa saada apua. Vanhempien läsnäoloon tapaamisissa vastaajat suhtautuivat kielteisesti. Jokin muu kuin keskustelumuotoinen tuki nähtiin vaihtoehdoista viimesijaisena (41 % vastaajista). (Ks. kuvio 2). 

Kuvio 2: Jos voisit valita, minkälaisia tapaamisia kaikkein mieluiten toivoisit? Laita vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen (Vaihtoehdot tärkeysjärjestyksessä tärkein 1, seuraavaksi tärkein 2 jne.) 

Kyselyn perusteella tärkein tekijä lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen toimivuudessa on se, että apua on tarjolla nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Myös työntekijän persoonan merkitys nostettiin esiin. (ks. kuvio 3) Kyselyn avovastauksissa korostettiin, että työntekijällä tulee olla hyvät vuorovaikutustaidot ja hänen tulee suhtautua vakavasti lasten ja nuorten esiin nostamiin huoliin. Moni totesi, että työntekijä ei saisi vähätellä ongelmia tai selittää niitä normaaliksi kehitykseen liittyväksi asiaksi. Lasten ja nuorten osallistaminen päätöksentekoon ja hoidon suunnitteluun nähtiin tärkeäksi. Moni vastaaja korosti myös, että apua tulisi saada ilman että asioista kerrotaan vanhemmille. 

Kuvio 3: Millaiset asiat voisivat vaikeuttaa mielenterveysongelmiin liittyvän tuen saamista? (Valitse kolme tärkeintä.) 

Keskeiseksi itseen liittyväksi avun saamisen esteeksi nostettiin se, että omista asioista voi olla vaikeaa puhua ulkopuolisille ja oman avun tarpeen perusteleminen kuormittaa. Myös tieto tarjolla olevasta tuesta ja usko sopivan tuen olemassaoloon voi olla vähäistä. (Ks. kuvio 4.) 

Kuvio 4: Millaiset itseen liittyvät asiat voisivat vaikeuttaa tuen saamista mielenterveysongelmiin? (Valitse kolme tärkeintä) 

Ota kantaa -sivuston vastausten perusteella lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmissa keskeiset haasteet liittyvät siihen, että tarvittavaa apua ei ole tarjolla, vaikka sitä hakee. Opiskeluhuollon psykologeista on pulaa, ja odotusajat erikoissairaanhoitoon ovat pitkiä. Myös palvelujärjestelmän sirpaleisuus ja monimutkaisuus nostetiin vastauksissa esiin. Ongelmaksi nähtiin myös se, että auttamistoimissa keskitytään liian usein yksilötasoon koko perheen huomioimisen sijaan.  

Keskeinen toive Ota kantaa -kyselyn vastauksissa oli matalan kynnyksen oikea-aikaisen avun varmistaminen, palvelujen yhteensovittaminen ja se, että palveluja olisi tarjolla arjen ympäristöissä kuten kouluissa ja oppilaitoksissa sekä lähipalveluina. Vastauksissa korostettiin kuitenkin ennen kaikkea laajemman hyvinvoinnin merkitystä lasten ja nuorten hyvän mielenterveyden rakentumisessa. Tätä kehitystä tukevat muun muassa turvalliset aikuiset lasten ja nuorten arjessa, laadukas varhaiskasvatus ja opetus, harrastustoiminta sekä perheiden taloudellinen vakaus. 

2.4  Psykososiaalisia menetelmiä koskevat kansalliset suositukset

Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (Palko) tehtävänä on antaa suosituksia siitä, mitkä tutkimus-, hoito- ja kuntoutusmenetelmät kuuluvat julkisin varoin rahoitettuun terveydenhuollon palveluvalikoimaan Suomessa. Tavoitteena on, että palveluvalikoimaan kuuluvat palvelut ovat vaikuttavia, turvallisia ja kustannuksiltaan hyväksyttäviä. Palveluvalikoiman kokonaisuuden määrittely yhdenmukaistaa julkisten terveyspalvelujen tarjontaa ja siten edistää yhdenvertaisuutta maan eri osien välillä.  

Palkon suositukset linjaavat myös mielenterveyden häiriöiden hoitoa. Suosituksessaan Psykoterapiat ja muut psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoidossa (2018) neuvosto toteaa, että vaikuttaviksi todetut psykoterapiat ja psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät kuuluvat mielenterveys- ja päihdehäiriöissä terveydenhuollon palveluvalikoimaan osana tavoitteellista hoitoa tai kuntoutusta. Tämä suositus koskee myös lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoitoa ja kuntoutusta perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, mutta ei erittele erikseen suosituksen piiriin kuuluvia hoitomenetelmiä. Suositus kattaa diagnoosiryhmistä lääkkeisiin ja päihteisiin liittyvät häiriöt, psykoosit, mielialahäiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, syömishäiriöt, persoonallisuushäiriöt sekä tavallisesti lapsuus- tai nuoruusiässä alkavat käytös- ja tunnehäiriöt. Palko on lisäksi julkaissut vuosina 2020 ja 2021 alkoholiriippuvuuden ja huumeriippuvuuksien hoidon ja kuntoutuksen psykososiaalisia menetelmiä koskevat suositukset, jotka rajaavat palveluvalikoimaan kuuluvia menetelmiä ottaen erikseen huomioon nuorten ja samanaikaissairastavuuteen liittyvät palveluvalikoimat. 

Palkon suositusten lähtökohtana ovat muun muassa asiantuntijoiden laatimat Käypä hoito -suositukset, erikoislääkäriyhdistysten antamat hoitosuositukset sekä sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemat yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet.  

Käypä hoito -suositukset ovat Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin ja erikoislääkäriyhdistysten laatimia riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia, joiden avulla voidaan lisätä hoitokäytäntöjen yhdenmukaisuutta ja siten edistää potilaiden yhdenvertaisuutta. Lasten- ja nuorisopsykiatrian aloilta on käytettävissä useita suosituksia kattaen kaikki keskeisimmät lasten ja nuorten mielenterveysongelmat. 

Palko voi antaa vain palveluvalikoiman sisältöä koskevia suosituksia. Sen perustamiseen liittyvän lainsäädännön eduskuntakäsittelyn yhteydessä alkuperäinen ehdotus Palkon valtuuksista tehdä päätöksiä palveluvalikoimaan kuuluvista hoidoista poistettiin perustuslakivaliokunnan ehdotuksesta (PeV 30/2013 vp, s. 4). Sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti lausunnossaan, että Palkon suositukset eivät merkitse luopumista yksilöllisestä lääketieteellisen hoidon tarpeen arvioinnista ja että potilaalla tuli edelleen ilman syrjintää olla oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon. Potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja hoidosta päättää lääkäri yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. 

Sosiaalihuollossa ei ole vastaavia kansallisia toimijoita, joiden toimivaltaan kuuluisi suositusten antaminen. Sosiaalihuollon sisältöohjaus on perinteisesti perustunut terveydenhuoltoa vahvemmin normiohjaukseen lainsäädännön avulla. Sosiaalihuollon kansallisten laatusuositusten ja muun informaatio-ohjauksen kattavuus ja laatu vaihtelevat. Lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen ei ole sosiaalihuollossa annettu erityistä sisältöohjausta. 

Tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveydenhuollon sisältöohjaukseen liittyvää työtä tehdään osana kansallista palvelureformia, jonka tavoitteita ovat ennaltaehkäisyn vahvistuminen, palvelujen integraation, saatavuuden ja jatkuvuuden parantuminen, palvelujärjestelmän selkiytyminen sekä vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistuminen. Palvelureformin toimenpiteillä varmistetaan palvelulainsäädännön ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, järjestämislaki) yhteen toimivuutta ja painotetaan kansallisesti vaikuttavia palveluja ja menetelmiä kansalliseen arviointityöhön perustuen.  

Hyvinvointialueita ohjataan uudistamaan palvelujaan perustuen niiden tarkoituksenmukaiseen porrastukseen. Kalliiden erityistason palvelujen käyttöön kohdistuvaa painetta pystytään vähentämään, kun perustason palvelut toimivat ja kohdentuvat oikein ja oikea-aikaisesti. Painopisteen siirtoa perustasolle tuetaan lainsäädännöllä ja kansallisella ohjauksella. Hallituksen tavoitteena on, että vaikuttavuusperustaisuus ja kustannusvaikuttavuus vahvistuvat läpi koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän. Vaikuttavuusperustaisuutta vahvistetaan näyttöön pohjautuen valtion ohjauksessa sekä alueiden johtamisessa ja palvelutuotannossa. Tavoitteena on, että vaikuttavien ja kustannusvaikuttavien käytäntöjen arvioinnin rakenteet, prosessit ja arviointiosaaminen vahvistuvat. Palvelujärjestelmän yhtenäistä tietotuotantoa kehitetään vastaamaan vaikuttavuusperusteisen päätöksenteon ja sitä tukevien tutkimusten ja selvitysten tarpeita. 

Sosiaali- ja terveysministeriö tilasi keväällä 2023 kaksi selvitystä Heikkilä & Marjamäki 2024Muuri & Pohjola 2024 , jotka käsittelivät sosiaalihuollon sisältöohjauksen nykytilaa ja uudistamistarpeita sekä sosiaalihuollon palvelujen porrasteisuuden edistämistä. Selvityksistä nousee vahvasti esiin, että parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon perustuvan osaamisen ja palvelujen sekä vaikuttavuuden vahvistamiseksi sosiaalihuollossa tarvitaan sekä tietoperustan ja osaamisen että työmenetelmien ja prosessien vahvempaa kehittämistä ja ohjaamista, jotka vertautuvat Käypä hoito- ja Palkon suosituksiin.  

Lisäksi selvityksissä korostetaan hyvinvointialueiden muodostaman viiden yhteistyöalueen merkitystä sosiaalihuollon sisältöjen kehittämisessä sekä vaikuttavien työmenetelmien käytössä ja ohjauksessa. Kansallisena toimena selvityshenkilöt ehdottavat myös, että nimettäisiin sosiaalihuoltolain 33 a §:n mukainen toimielin tekemään aloitteita suositusten mukaisten palvelujen kokeilemisesta ja seuraamaan sekä arvioimaan niitä. Toimikunnassa voisi olla asiantuntemusta muun muassa THL:stä, hyvinvointialueilta, korkeakouluista, sosiaalialan osaamiskeskuksista ja sosiaalialan järjestöistä. 

Näyttöön perustuvien hoitojen ja palvelujen saatavuuden vahvistamista on edistetty kansallisesti myös valtionavustushankkeissa. Kansallinen vaikuttavuuskeskus, joka muodostuu yliopistollisista hyvinvointialueista ja HUS-yhtymästä, aloitti toimintansa pilottina Kestävän kasvun Suomi (RRP) -rahoituksella vuonna 2023. Vaikuttavuuskeskuksen pilotointi toteutetaan niiden hyvinvointialueiden yhteistyönä, joiden alueella sijaitsee yliopistollinen sairaala. Pilottiin kohdistettavasta rahoituksesta 50 % kohdentuu sosiaalihuollon sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvään kehittämiseen. Kokonaisuuteen on varattu kahden miljoonan rahoitus. 

Kustannusvaikuttavuuden edistämiseksi rahoitetaan myös kansallisten terveydenhuollon näyttöön perustuvien suositusten päivittämistä sekä uusien sosiaali- ja terveydenhuollon suositusten laatimista kustannusvaikuttavuuden näkökulmasta. Suosituksiin tuodaan sisällöllisen tiedon lisäksi kustannusvaikuttavuutta koskevaa tutkimuspohjaista tietoa. Rahoitus kohdennetaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, jossa sijaitsee kansallinen HTA (Health technology assessment) -koordinaatioyksikö (FinCCHTA). Sille kuuluvat keskittämisasetuksen 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesti terveydenhuollon menetelmien arviointia hyvinvointialueilla koskevat koordinaatiotehtävät. FinCCHTA koordinoi verkostoa, jonka tehtäviä ovat sairaaloiden arviointitarpeiden kartoittaminen, päätöksenteon ja hankintojen koordinointi sairaaloissa sekä arviointitiedon tuottaminen terveyspoliittisen ja kliinisen päätöksenteon tueksi. Verkoston ydinjoukon muodostavat yliopistosairaaloiden arviointiylilääkärit ja muut hyvinvointialueiden arviointitoiminnasta vastaavat henkilöt. Muut terveydenhuollon menetelmiä arvioivat organisaatiot toimivat verkoston jäseninä. 

2.5  Hoitoon ja palveluihin pääsyn lainsäädäntö

Tässä esityksessä ehdotetut säädösmuutokset liittyvät keskeisesti paitsi edellä kuvattuun lasten ja nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon mielenterveyspalvelujen sisältöön, myös palveluihin ja hoitoon pääsyn lainsäädäntöön, johon esitetään tiukennuksia.  

Säännöksiä kaikkia ikäryhmiä koskevasta, perusterveydenhuollon hoidon tarpeen arviosta ja kiireettömästä hoitoon pääsystä on terveydenhuoltolaissa, opiskeluterveydenhuoltolaissa, vankeuslaissa (767/2005) ja tutkintavankeuslaissa (768/2005). Nämä säännökset koskevat myös mielenterveyteen liittyvää hoidon tarvetta.  

Sosiaalihuoltolaissa on säädetty siitä, missä ajassa asiakkaan palveluntarve on arvioitava, päätös sosiaalipalvelujen tarpeesta annettava ja päätös toimeenpantava. Lisäksi oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa on säädetty siitä, missä ajassa koululaiselle ja opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa sekä siitä, miten terveydenhoitajan ja lääkärin tulee olla koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa tavoitettavissa. 

2.6  Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen järjestämisvastuu

2.7  Henkilöstön saatavuus

Henkilöstön saatavuus on keskeinen tekijä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvän lainsäädännön velvoitteiden täyttämisessä, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantamisessa. Useissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmissä on henkilöstövajetta. Hyvinvointialueiden talouden kestävyys, muiden toimialojen henkilöstötarve ja väestörakenne asettavat haasteita henkilöstön saatavuuden turvaamiselle. Yksittäisen sosiaali- tai terveydenhuollon ammattiryhmän tai palvelun tarkastelu ei anna kokonaiskuvaa henkilöstön saatavuuden tilanteesta ja koulutusmäärien lisäämisen tarpeesta. Sote-henkilöstöä koskevan tietopohjan puutteiden vuoksi tilanteen kokonaisarviointi on vaikeaa. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Hallituksen esityksessä määritettäisiin terveydenhuoltolakiin lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon pääsyä koskeva erityissäännös. Se täydentäisi voimassa olevaa terveydenhuoltolain 53 §:n sääntelyä, joka tällä hetkellä koskee lasten ja nuorten psykiatriseen erikoissairaanhoitoon pääsyä. 

Esityksen mukaisesti lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito olisi aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle olisi todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellyttäisi. Esitetty lainsäädäntö koskisi sekä hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, että opiskeluterveydenhuoltolakiin säädettynä Kelan järjestämisvastuulla olevaa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa. 

Sosiaalihuoltolain voimassa olevaan mielenterveystyön palveluja koskevaan 25 a §:ään lisättäisiin säännös, jonka mukaan lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille olisi sosiaalihuollon mielenterveystyön palveluna järjestettävä hyvinvointialueen määrittämällä tavalla psykososiaalista tukea, jossa käytetään psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvia määrämuotoisia ja aikarajoitteisia psykososiaalisia työmenetelmiä. Menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä olisi sovittava siten, että sosiaali-ja terveydenhuollon toiminnasta muodostuu tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Lisäksi sosiaalihuoltolain 45 §:ään määritettäisiin, että edellä mainittua palvelua koskeva päätös olisi toimeenpantava kuukauden kuluessa tuen tarpeen toteamisesta. Aika voisi olla tätä pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatisi pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle olisi muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste. 

Mielenterveyteen liittyvää hoitoa ja tukea on tärkeää olla saatavilla riittävän matalalla kynnyksellä. Siksi esitetyn lainsäädännön osalta kaikissa tilanteissa ei edellytettäisi lapsen tai nuoren hoidon tarpeen lääketieteellistä arviota tai mielenterveyden häiriön diagnosointia, vaan takuun piiriin kuuluisivat sellaisetkin mielenterveyden häiriöitä lievemmät tilanteet, joissa myös muun sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön kuin lääkärin arvio hoidon tai tuen tarpeesta olisi riittävä. Lyhytpsykoterapiat kuuluisivat aina annettaviksi lääketieteellisen arvion perusteella terveydenhuollossa. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia psykososiaalisia interventioita voitaisiin antaa mielenterveyden häiriöiden ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi. Takuuta toteuttavia interventioita voisi suurelta osin antaa myös sellaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja toimipisteissä, joihin voi ottaa suoraan yhteyttä neuvonnan tai ohjauksen saamiseksi elämäntilanteisiin liittyvissä kriiseissä, psyykkisen kuormituksen tilanteissa tai tuen saamiseksi mielenterveyden oireiden tai mielenterveyteen liittyvän toimintakyvyn alenemisen vuoksi. Interventioita voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysasemien avosairaanhoitotoiminnassa, perhekeskuksissa, ehkäisevässä terveydenhuollossa, opiskeluhuollossa, perheneuvola- ja nuorisovastaanottotyyppisessä toiminnassa sekä osana sosiaalihuollon lapsiperheiden ja työikäisten palveluja.  

Hyvinvointialue voisi päättää, missä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä takuun piiriin kuuluvia interventioita annettaisiin. Palveluja olisi kuitenkin oltava tarjolla perusterveydenhuollossa ehkäisevänä terveydenhuoltona ja avosairaanhoitona sekä sosiaalihuollon palveluna. Työnjaossa olisi huomioitava sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävänjako ja kunkin toiminnon lakisääteiset velvoitteet kuten se, ettei mielenterveyden häiriöiden hoito kuulu neuvoloiden, muun ehkäisevän terveydenhuollon tai sosiaalihuollon lakisääteisiin tehtäviin, vaan ne tekevät mielenterveyden häiriöitä ehkäisevää ja mielenterveyttä vahvistavaa työtä.  

Esitetyn lainsäädännön valmistelussa on huomioitu, että terveyden- ja sosiaalihuollon lainsäädännöt eroavat toisistaan muun muassa päätöksentekomenettelyn, muutoksenhakuoikeuden sekä potilaan ja asiakkaan asemaan ja oikeuksiin liittyvän sääntelyn osalta. Näistä eroavaisuuksista huolimatta on perusteltua, että takuun piiriin lukeutuvia psykososiaalisia interventioita olisi saatavilla myös sosiaalihuollossa. Näin tukea olisi saatavilla laajemmin, ja sen piiriin olisi helppo hakeutua niin, ettei lasta, nuorta tai perheitä lähetettäisi terveydenhuoltoon silloin kun mielenterveyteen liittyvään avun ja tuen tarpeisiin voitaisiin vastata sosiaalihuollon keinoin. Näin olisi mahdollista torjua lasten ja nuorten tilanteisiin ja kehitysvaiheisiin liittyvää tarpeetonta medikalisaatiota ja huomioida lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa paremmin myös vanhemmuuteen liittyvä tuen ja ohjauksen tarve. 

Tarkoituksena ei ole nostaa esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia psykososiaalisia interventioita lasten, nuorten tai perheiden ensisijaiseksi mielenterveystyön muodoksi, vaan hoidon ja tuen tarve olisi aina arvioitava yksilöllisesti. Takuun piiriin kuuluvia psykososiaalisia menetelmiä ei tulisi käyttää, mikäli jokin muu mielenterveyden hoito- tai tukimuoto vastaisi paremmin lapsen, nuoren tai perheen tarpeisiin. Esitys ei sisällä muutoksia sosiaali- ja terveydenhuollon väliseen tai terveydenhuollon sisäiseen työnjakoon lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisemisessä tai hoidossa taikka lasten ja nuorten palvelujärjestelmän rakenteeseen. Lainsäädäntöön ei myöskään esitetä muutoksia kiireellisen mielenterveyden hoidon järjestämisen osalta. 

Takuun piiriin kuuluvien psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta sopiminen perustuisi järjestämislain 36 §:ssä tarkoitetussa hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksessa määritettyyn yhteistyöhön. Yhteistyösopimuksessa on sovittava sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien käyttöönoton, käytön ja käytöstä poistamisen alueelliset periaatteet niitä koskevat valtakunnalliset linjaukset huomioon ottaen. Velvoitetta sopia esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvista lasten ja nuorten psykososiaalisista menetelmistä tarkennettaisiin valtioneuvoston asetukseen hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta. Yhteistyösopimuksessa olisi huomioitava keskittämisasetuksen mukainen yliopistosairaaloiden velvoite huolehtia siitä, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käytössä on väestön tarpeen mukaisesti vaikuttavaksi osoitettuja psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia menetelmiä sekä niihin liittyvää koulutusta ja työnohjausta. Sosiaali- ja terveydenhuollon välinen työnjako sekä takuun piiriin kuuluvien menetelmien kokonaisuus konkretisoituisivat yhteistyöaluesopimuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa yhteensovittavaksi kokonaisuudeksi. 

Lisäksi ehdotetaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, asiakasmaksulaki) 4 §:ssä säädettäisiin esitetty sosiaalihuoltolain 25 a §:n mielenterveystyön palveluna järjestettävä psykososiaalinen tuki maksuttomaksi sosiaalipalveluksi. Terveydenhuollossa mielenterveyden hoito on säädetty maksuttomaksi asiakasmaksulain 5 §:ssä. 

Samassa yhteydessä esitetään tehtäväksi muutokset korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnan edustukseen ja jäsenistöön opiskeluterveydenhuoltolain 11 §:ssä ja korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnasta annetun asetuksen (274/2021) 2 §:ssä. Ehdotetuilla muutoksilla ei ole vaikutusta lasten ja nuorten terapiatakuuseen, vaan kyseessä on sote-uudistuksen yhteydessä korjaamatta jääneiden pykälien muuttaminen vastaamaan hyvinvointialueiden järjestämisvastuuta sosiaali- ja terveyspalveluista. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Vaikutusten arviointia tehtiin hallituksen esityksen valmistelun eri vaiheissa muun muassa kuulemalla hyvinvointialueita, Kansaneläkelaitosta ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiötä, valvontaviranomaisia, järjestöjä sekä lapsiasiavaltuutettua ja tekemällä yhteistyötä THL:n kanssa. Lapsille ja nuorille sekä laajemmalle kansalaisyhteiskunnalle toteutettiin kyselyt. Lisäksi vaikutusten arvioinnissa hyödynnettiin valtionavustushankkeissa, selvityksissä ja tutkimuksissa koostettua tietoa. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut arviointia valtion vuoden 2025 talousarvioesityksen yhteydessä budjettilakiesityksinä esiteltävien sosiaaliturvaa sekä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevien lakimuutosten yhteisvaikutuksista mukaan lukien perus- ja ihmisoikeusnäkökulma. Arviointi julkaistaan samaan aikaan budjettilakien antamisen kanssa ja se on käytettävissä hallituksen esityksiin sisältyvien vaikutusarviointien täydentäjänä eduskuntakäsittelyssä. 

Esityksellä olisi myönteisiä yhteisvaikutuksia valmisteilla olevaan kiireettömän perusterveydenhuollon hoitotakuuta koskevaan hallituksen esityksen kanssa, koska lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten osalta kiireettömän perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn enimmäisaika säilytettäisiin kokonaisuudessaan nykyisessä 14 vuorokaudessa.  

Sosiaaliturvaetuuksien leikkaukset yhdessä palveluihin kohdistuvien heikennysten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusten kanssa voisivat ainakin välillisesti vaikuttaa myös terapiatakuun tarpeeseen ja sen toteutumiseen, jos lapsista ja nuorista huolta pitävien aikuisten ja perheiden tilanne heikkenisi. Esitetyn terapiatakuun maksuttomiin palveluihin hakeutuminen ei lisäisi perheiden kustannuksia, eikä olisi nostamassa siten myöskään tuen ja hoitoon hakeutumisen kynnystä. Kuitenkin sosiaaliturvaetuuksien leikkausten riskinä on, että lapsuuden perheen toimeentulo-ongelmat lisäävä todennäköisyyttä muiden ongelmien kasautumiseen lapsen ja nuoren elämänkulussa. Tällöin terapiatakuun tarjoamasta varhaisen vaiheen tuesta ja hoidosta saatava hyöty voisi jäädä arvioitua vähäisemmäksi. 

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteilla hallituksen esitykset, joilla hallitusohjelma kirjauksen mukaisesti uudistetaan oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevaa sääntelyä perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Esitysten tavoitteena olisi selkeyttää ja täsmentää oppilaan ja opiskelijan saaman tuen muotoja sekä turvata riittävä tuki siten, että tuen muodot olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset, selkeät ja monipuoliset. Oppimisen tukea olisi oltava tarjolla yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti. Näillä esityksillä olisi myönteinen, oppilaitoksissa lasten ja nuorten tukea lisäävä yhteisvaikutus terapiatakuuta koskevan esityksen kanssa. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Lainsäädännön esivalmistelun aikana koottiin tietoa ja näkemyksiä hallitusohjelmakirjauksen toimeenpanon eri vaihtoehdoista. Toteuttamisvaihtoihin liittyen arvioitiin muun muassa sitä, tulisiko takuun kohdentua yksinomaan terveydenhuoltoon vai tulisiko sen sisältää myös sosiaalihuollon palvelujen antama tuki. Lisäksi arvioitiin, tulisiko takuun kohdentua perusterveydenhuollossa yksinomaan mielenterveyden häiriöiden hoitoon tai pelkästään ehkäisevään työhön. Valmistelussa pohdittiin myös, tulisiko lainsäädännön tulla voimaan asteittain. Toteuttamisvaihtoehtoina pohdittiin myös erilaisia lakiteknisiä ratkaisuja. 

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Lasten ja nuorten lisääntyneet mielenterveysoireet tunnistetaan laajasti myös muissa maissa, mutta vastaavia lasten ja nuorten terapiatakuuseen vertautuvia lainsäädäntöuudistuksia ei ole tiedossa. Lasten ja nuorten mielenterveyden vahvistamiseen liittyvät toimintapolitiikat muissa maissa painottuvat esimerkiksi lapsia ja nuoria kohtaavien ammattilaisten osaamisen vahvistamiseen ja ammattilaisten yhteistyötä lisääviin toimiin sekä avun saamisen kynnyksen madaltamiseen matalan kynnyksen palveluja, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä sähköisiä palveluja kehittämällä. Koulujen ja oppilaitosten sekä järjestöjen rooli tunnistetaan useissa maissa uudistusten keskeiseksi osatekijäksi. Ulkomaiden toimenpiteiden osalta voidaan todeta, että ratkaisut ovat pääosin yhteneväisiä Suomessa tehtyihin toimiin ja suhteessa esitettyyn lainsäädäntöön, vaikka palvelujen järjestämisen tapa ja vastuunjako vaihtelevat. Monialaisen yhteistyön sekä sujuvien palvelupolkujen rakentamisen haasteet tunnistetaan myös muissa maissa keskeiseksi ratkaistavaksi kysymykseksi. 

6.1  Lausuntopalaute

Hallituksen esityksen suomenkielisestä luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 29.4.–9.6.2024 ja ruotsinkielisestä luonnoksesta 8.5.–18.6.2024. Lausuntoa pyydettiin yhteensä 391 toimijalta. Lisäksi kaikilla halukkailla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa Lausuntopalvelut.fi –palvelussa tai toimittamalla lausunto sosiaali- ja terveysministeriöön sähköpostitse tai kirjeitse.  

Hallituksen esitysluonnokseen annettiin lausuntoaikana yhteensä 101 lausuntoa. Lausunnon antoivat Suomen Fysioterapeutit, sisäministeriö, Pirkanmaan hyvinvointialue, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, oikeusministeriö, Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistys, Suomen puheterapeuttiliitto ry, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, opetus- ja kulttuuriministeriö, valtiovarainministeriö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, EFPP Suomen kansallinen verkosto ry, Suomen Opiskelija-Allianssi - Osku ry, Ihmisoikeuskeskus, Suomen psykologiliitto ry, Valvira, Helsingin yliopisto, Lastensuojelun keskusliitto, Talentia, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Nuoret lesket ry, Kainuun hyvinvointialue, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL, Akava ry, Suomen lukiolaisten liitto SLL, Turun yliopisto, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry, Suomen vanhempainliitto ry, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS, Etelä-Savon hyvinvointialue, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Tehy ry, Keski-Suomen hyvinvointialue, Mannerheimin lastensuojeluliitto ry, Kansaneläkelaitos, Pohjanmaan hyvinvointialue, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy, Lapsiasiainvaltuutettu, Vammaisfoorumi ry, yhteinen lausunto Länsi- ja Sisä-Suomen, Etelä-Suomen, Lounais-Suomen, Itä-Suomen, Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastolta, Jyväskylän yliopisto, ADHD-liitto ry, Teuvan kunta, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, IMAGINE-tutkimuskonsortio, Suomen lääkäriliitto, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr – Itla/Kasvun tuki, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry, Kotkan kaupunki, Mielenterveyspooli, Nyyti ry, Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry, Tampereen yliopisto Lääketieteen ja terveysteknologin tiedekunta, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS, Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami, Lapin hyvinvointialue, Suomen nuorisopsykiatrinen yhdistys, Suomen terveydenhoitajaliitto STHL ry, Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry, Koulukuraattori ry, Pelkosenniemen kunta, Tampereen yliopisto yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Suomen psykiatriyhdistys, Into – etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry, Suomen Lastenpsykiatriyhdistys ry, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite, Ratkes ry, Tampereen yliopisto Terapiat etulinjaan -toimintamalli, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Mielenterveyden keskusliito ry, Jyväskylän kaupunki, Maahanmuuttovirasto, eduskunnan oikeusasiamies, saamelaiskäräjät, Pelastakaa lapset ry, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, HUS Kuntayhtymä, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Kuusamon kaupunki, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Svenska Finlands folkting, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, SOS-lapsikylä, Psykosociala förbundet rf, Suomen Kuntoutusyrittäjät ry, Diakonissalaitos, Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE, Invalidiliitto ry, Suomen yleislääkärit GPF ry sekä kaksi yksityishenkilöä. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö ja Ahvenanmaan maakuntahallinto ilmoittivat, että heillä ei ole lausuttavaa asiasta. Valtioneuvoston oikeuskansleri ei lausuntokierroksen yhteydessä jättänyt esitysluonnoksesta lausuntoa, mutta otti esityksen ennakolliseen tarkastukseen. 

Lausunnoissa pidettiin kannatettavana esityksen tavoitetta vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveyden varhaisen vaiheen tuen ja hoidon saatavuutta perustason palveluissa. Esitystä ei kuitenkaan pidetty riittävän laaja-alaisena eikä palvelujärjestelmän rakenteita selkeyttävänä ratkaisuna lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseksi. Useat järjestöt ehdottivat esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvan väestön ikärajan nostamisen 23 ikävuodesta nuorisolain mukaiseen 29 ikävuoteen. Oikeusministeriö ja eduskunnan oikeusasiamies kuitenkin katsoivat lausunnoissaan, että esitysluonnoksessa oli esitetty hyväksyttävät perusteet 23 vuoden ikärajalle sekä lasten ja nuorten erilaiselle kohtelulle muuhun väestöön nähden.  

Esityksen nähtiin vahvistavan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen laatua. Takuun piiriin kuuluvan hoidon ja tuen kokonaisuudesta annettiin kuitenkin myös kriittistä palautetta. Lyhytpsykoterapiat ja vaikuttavuusnäyttöön perustuvat määrämuotoiset ja aikarajoitteiset psykososiaaliset menetelmät nähtiin liian kapea-alaiseksi kokonaisuudeksi tukemaan lasten ja nuorten yksilöllisiä ja monimuotoisia tarpeita. Lisäksi esiin nostettiin huoli siitä, että kaikkiin perusterveydenhuollon vastuulla oleviin mielenterveyden häiriöihin ei ole kehitetty määrämuotoista ja aikarajoitteista psykososiaalista menetelmää. Lausunnonantajat korostivatkin laadukkaan ja kokonaisvaltaisen arvioinnin merkitystä, jotta lapset, nuoret ja perheet ohjautuisivat yksilöllistä tuen ja hoidon tarvettaan vastaavan avun piiriin.  

Esitetyt terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momentin ja sosiaalihuoltolain 25 a §:n 2 momentin sanalliset muotoilut koettiin vaikeaselkoisiksi. Osa lausunnonantajista esitti, että säännöksen muotoilun tulisi olla yleisluontoisempi ja kattaa kaikki psykososiaaliset hoidot tai mielenterveyden hoito. Toisaalta etenkin laillisuusvalvojien lausunnot korostivat lainsäädännön tarkkarajaisuuden periaatetta ja tarvetta määrittää selkeämmin joko laissa tai säännöskohtaisissa perusteluissa, mitkä psykososiaaliset hoidot ja työmenetelmät kuuluvat esitetyn lainsäädännön piiriin. Esityksen jatkovalmistelussa sekä säännöksiä että säännöskohtaisia perusteluja pyrittiin tarkentamaan.  

Esitetyn kuukauden enimmäisajan nähtiin pituudeltaan pääosin vastaavan lasten ja nuorten tarpeisiin. Lapsiasiavaltuutettu piti tärkeänä, että hoitoon pääsylle säädettäisiin enimmäisaika, mutta piti ehdotettua aikaa pitkänä. Osa hyvinvointialueista kritisoi uuden lakisääteisen enimmäisajan säätämistä. THL:n mukaan lakisääteiset enimmäisajat eivät ole toimiva tai lapsen ja nuoren etua turvaava toteutustapa. Valtiovarainministeriö arvioi, että yksittäiselle palvelulle säädettävillä määräajoilla voisi olla haitallisia ohjausvaikutuksia palvelujärjestelmän kokonaisuuden kannalta. Lausuntopalautteessa tunnistettiin, että esityksen mukaan enimmäisajat määrittyisivät sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa erilaisin periaattein. Muun muassa THL, lapsiasiavaltuutettu ja osa hyvinvointialueista nostivat esiin, että periaatteita tulisi yhtenäistää. Esityksen jatkovalmistelussa sosiaalihuoltolain 45 §:ään ehdotettavaa sääntelyä muokattiin palautteiden perusteella.  

Lausunnoissa pidettiin pääosin myönteisenä, että esitetyn lainsäädännön piirissä olevia interventioita voitaisiin antaa sekä sosiaali- että terveydenhuollossa. Näin voitaisiin vastata eri ikäisten lasten ja nuorten mielenterveyden hoidon ja tuen tarpeisiin. Kuitenkin valtiovarainministeriö katsoi, että sosiaalipalvelut oli tuotu ehdotettuun sääntelyyn perusterveydenhuollon rinnalle alkuperäisestä hallitusohjelman kirjauksesta ja määrärahavaikutuksesta poiketen.  

Hyvinvointialueet korostivat, että on tärkeää turvata toimeenpanoon realistisiin kustannusarvioihin perustuvat riittävät resurssit. Lainsäädännön mahdollisena kielteisenä vaikutuksena nähtiin, että se ohjaisi palvelujärjestelmän toimintaa keskittymään liiaksi psykososiaalisiin menetelmiin ja voisi tästä johtuen mahdollisesti lisätä ostopalvelujen epätarkoituksenmukaista käyttöä etenkin lyhytpsykoterapioiden osalta. Lisäksi mielenterveystyön palvelua koskevan päätöksen tekemisen sosiaalihuollossa nähtiin lisäävän tarpeettomasti hallinnollista työtä. Lapsiasiavaltuutettu piti ongelmallisena sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturvakeinojen erilaisuutta, sillä terveydenhuollossa potilas ei sosiaalihuollon tapaan saa muutoksenhakukelpoista päätöstä. Lapsiasiavaltuutettu esitti periaatteiden yhtenäistämistä siten, että myös terveydenhuollossa hoidosta annettaisiin päätös.  

Lausunnoissa nostettiin lainsäädännön soveltamisen osalta esiin sosiaali- ja terveydenhuollon välisen työnjaon selkeyttämisen tarve ja myös ehkäisevän terveydenhuollon ja avosairaanhoidon erillisten tehtävien varmistaminen. Osa hyvinvointialueista esitti huolensa siitä, että esitetty lainsäädäntö voisi johtaa ehkäisevän terveydenhuollon painopisteen siirtymiseen kohti korjaavaa yksilötyötä. Opetus- ja kulttuuriministeriö korosti, ettei mielenterveyspalvelujen toteuttaminen ole opiskeluhuollon lakisääteinen tehtävä. Lainsäädännön kansallinen toimeenpanon ja soveltamisen tuki nähtiin hyvin tärkeäksi ja siihen toivottiin panostusta.  

Hyvinvointialueet eivät kaikilta osin pitäneet yhteistyöalueen ja yhteistyösopimuksen tasoa riittävänä psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta sopimiseen, vaan toivoivat myös kansallisia ratkaisuja. Toisaalta alueet näkivät tarpeen psykososiaalisten menetelmien arvioinnin ja osaamisen ylläpidon keskittämiselle. Lisäksi toivottiin mahdollisuuksia myös paikallisten ratkaisujen tekemiseen. Sekä järjestöt että hyvinvointialueet korostivat tarvetta määrittää kansallisella tasolla nykyistä ohjaavammin lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien palveluvalikoima, jotta kansallinen yhdenvertaisuus vahvistuisi. Myös psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton kokonaisuutta koordinoiva taho nähtiin tarpeelliseksi. Tähän liittyen esitettiin useita erilaisia ratkaisuja.  

Esimerkiksi Suomen psykiatriyhdistys, HUS ja Mieli ry esittivät, että yliopistosairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen toimintaa ohjaavassa keskittämisasetuksessa tulisi säätää kansallisesta mielenterveyspalvelujen osaamiskeskuksesta ja myös vahvistaa yliopistosairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden tehtäviä. Hyvinvointialueista Keski-Uusimaa, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Keski-Pohjanmaa korostivat, että yliopistosairaaloihin tulee perustaa psykososiaalisten menetelmien osaamiskeskuksia ja niiden rahoitus tulee turvata. Toisaalta Helsingin kaupunki ei nähnyt kansallisen osaamiskeskuksen määrittämistä tai yliopistosairaalan ohjaavaa roolia tarkoituksenmukaiseksi. Itla esitti kansallisen interventio- ja implementointiosaamisen asiantuntijaryhmän perustamista.  

Osa lausunnonantajista näki tarpeelliseksi riippumattoman kansallisen tahon yhteistyöalueiden välistä koordinaatiota ja yhteistyötä järjestämään. THL näki tarpeen kansalliselle toimijalle, joka koordinoisi sosiaali- ja terveydenhuollon käyttämien psykososiaalisten menetelmien soveltuvuutta ja vaikuttavuutta koskevaa arviointia yhdessä hyvinvointialueiden, yliopistoklinikoiden, yliopistojen ja muiden tahojen kanssa. THL ehdotti, että kutakin menetelmäkokonaisuutta voisi koordinoida tietty osaamiskeskus ja vastuita voisi jakaa yliopistosairaaloille. Myös yliopistojen ja korkeakoulujen roolin vahvistaminen psykososiaalisiin menetelmiin liittyvien koulutusten osalta nostettiin esiin kehittämistarpeena. Opetus- ja kulttuuriministeriö kiinnitti huomiota siihen, että psykososiaalisten menetelmien antamisen edellyttämästä koulutuksesta ja ammattihenkilöasemasta ei ole esitetty velvoittavaa säännöstä ja että hyvinvointialueiden rooli täydennyskoulutuksen laadunvarmistuksessa on merkittävä.  

Lausunnoissa tuotiin esiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja ammattilaisten kuormittunut tilanne ja haasteet toimeenpanna esitetty lainsäädäntö suunnitellussa aikataulussa. Kahdeksastatoista lausunnon jättäneestä hyvinvointialueesta 14 totesi, että lainsäädännön voimaantulon aikataulu on haastava, sillä psykososiaalisten menetelmien osaajia ei ole vielä riittävästi. Saman kannan esittivät myös YTHS, Valvira ja valtiovarainministeriö. Yhteneväisenä kantana oli, että lain voimaantuloa tulisi lykätä vähintään vuoden 2026 alkuun ja käyttää tätä edeltävästi lainsäädäntöön osoitettu rahoitus alueelliseen valmistelu- ja kehittämistyöhön. THL esitti lain porrastettua voimaantuloa muutamiin psykososiaalisiin menetelmiin keskittyen. 

6.2  Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto

Arviointineuvosto antoi lausuntonsa hallituksen esityksen luonnoksesta 12.8.2024. Se katsoi hallituksen esitysluonnoksen noudattavan tyydyttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Arviointineuvosto suositteli, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.  

Arviointineuvosto nosti esiin esityksen neljä keskeisintä kehittämiskohdetta. Se halusi tarkennusta siihen, minkälaisiin mielenterveyden ongelmiin tai muihin ongelmiin lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito soveltuisi ja minkälaiset lapsi- ja nuorisoryhmät jäisivät soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi kaivattiin tarkemmin vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta.  

Arviointineuvosto toivoi myös kuvausta siitä, miten esityksellä vastataan lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvään oireiluun vaikuttavasti, jos ongelmien juurisyihin ei voida vaikuttaa sekä siitä, mitä vaikutuksia sosiaali- ja terveysalan henkilöstövajeella voi olla terapiatakuun toteutumiseen lasten ja nuorten sekä sosiaali- ja terveyspalvelun tuottajien kannalta. Esityksestä tulisi myös käydä paremmin ilmi, onko riskinä, että henkilöstövajeesta johtuen ostopalvelut lisääntyvät ja mitä tapahtuu, jos ehdotettu muutos ei olekaan toimeenpantavissa. Lisäksi esitykseen haluttiin suuntaa antava arvio yritysvaikutuksista sekä siitä, kuinka paljon esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjät tulevat vähimmillään tai enimmillään hankkimaan palveluja yksityisiltä tai itsenäisiltä ammatinharjoittajilta verrattuna nykytilaan. 

Esitystä on muokattu arviointineuvoston lausunnon perusteella pääosin täsmentämällä ja täydentämällä vaikutusten arviointeja. 

6.3  Oikeuskanslerin ennakkotarkastus

Valtioneuvoston oikeuskansleri otti esityksen ennakolliseen tarkastukseen ennen esityksen antamista eduskunnalle ja antoi siitä huomioita. Niiden perusteella säätämisjärjestysperusteluja täydennettiin yhteenvedolla. 

7.1  Terveydenhuoltolaki

53 §.Lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon pääsyä koskevat erityissäännökset. Pykälän voimassa olevaa otsikkoa ”hoitoon pääsy lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa” ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan pykälän muuttunutta sisältöä ja korostamaan sitä, että lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon pääsyssä on eroavaisuuksia muihin ikäryhmiin nähden. Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 1 ja 2 momentti, jolloin voimassa olevat 1 ja 2 momentit siirtyisivät termistöltään täsmennettynä uusiksi 3 ja 4 momenteiksi. Ne koskisivat edelleen lasten ja nuorten hoitoon pääsyä psykiatriseen erikoissairaanhoitoon.  

Ehdotetun uuden 53 §:n 1 momentin mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito olisi aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle olisi todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellyttäisi. Näiden psykososiaalisten hoitojen osalta ei sovellettaisi voimassa olevaa 51 a §:n 4 momentin sääntelyä, jonka mukaan muiden kuin 51 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon, kuntoutuksen sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävien palvelujen ensimmäinen hoito- tai kuntoutustapahtuma on järjestettävä potilaan terveydentila, työ-, opiskelu- ja toimintakyky, palvelujen tarve ja hänen sairautensa tai vammansa ennakoitavissa oleva kehitys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kolmen kuukauden kuluessa 51 §:n mukaisesta arviosta taikka hänelle tehdyn hoito- tai kuntoutussuunnitelman mukaisesti. 

Lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon pääsyn osalta noudatettaisiin edelleen yhteyden saamisen ja yksilöllisen tutkimusten ja hoidon tarpeen ja sen kiireellisyyden arvioinnin osalta voimassa olevaa terveydenhuoltolain 51 §:ssä säädettyä sekä sitä, mitä säädetään kiireettömään hoitoon pääsystä, ensimmäisestä hoitotapahtumasta ja lääkärin vastaanotolle pääsystä 51 a §:n 1 ja 2 momentissa. 51 §:n mukaisesti yksilöllisen arvion yhteydessä myös määritetään, minkä terveydenhuollon ammattihenkilön toteuttamaa hoitoa tai tutkimuksia potilas tarvitsee. Ratkaisu tehdään potilaan ja/tai hänen huoltajansa antamien ja muiden alustavien tietojen perusteella ja arvion tekee laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Kaikkia potilaita ei ole tarpeen ohjata lääkärin vastaanotolle, vaan saattaa olla tarkoituksenmukaista ohjata potilas esimerkiksi sairaanhoitajan vastaanotolle. On myös hoitomalleja, joissa jo ensimmäisen yhteydenoton perusteella kiireettömässä asiassa konsultoidaan välittömästi lääkäriä tai muuta terveydenhuollon ammattihenkilöä, ja potilaan tutkimusten ja hoidon suunnittelu ja hoidon toteuttaminen alkavat jo ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä. Terveydenhuoltolain 51 §:n ja 51 a §:n sisältöä tarkennetaan hallituksen esityksessä HE 74/2022 vp säännöskohtaisissa perusteluissa (s. 111–124). Potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta päättää lääkäri terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994, ammattihenkilölain) 22 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti.  

Perusterveydenhuollolla tarkoitetaan terveydenhuoltolain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti lasten ja nuorten terveydentilan seurantaa, terveyden edistämistä ja sen osana terveysneuvontaa ja terveystarkastuksia, avosairaanhoitoa sekä mielenterveyden hoitoa siltä osin kuin sitä ei järjestetä erikoissairaanhoidossa. Osa ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetuista määrämuotoisista ja aikarajoitteisista psykososiaalisista hoitomenetelmistä soveltuu sekä mielenterveyden häiriöitä ehkäisevään työhön, että mielenterveyden häiriöiden hoitoon. Näin ollen edellä mainittuja psykososiaalisia hoitomenetelmiä voitaisiin käyttää paitsi lasten ja nuorten avosairaanhoidossa, mahdollisuuksien mukaan myös äitiys- ja lastenneuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja opiskeluhuollon psykologipalveluissa. Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvien psykososiaalisten hoitojen toteuttaminen ehkäisevänä työnä olisi osa kouluterveydenhuollon erityistä tukea (terveydenhuoltolaki 16 §) ja opiskeluhuollon psykologin opiskelijan hyvinvointia ja psyykkisiä valmiuksia tukevaa työtä (oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 7 §). 

Esityksen tarkoituksena ei ole muuttaa ehkäisevän terveydenhuollon tehtäviä, vaan se vastaisi jatkossakin mielenterveyttä edistävästä ja vahvistavasta työstä. Kouluterveydenhuolto seuraisi jatkossakin koululaisten terveydentilaa kaikki ikäluokat tavoittavissa terveystarkastuksissa ja edistäisi mielenterveyttä antamalla terveysneuvontaa ja ohjausta. Takuun piiriin kuuluvien interventioiden osalta neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa pyrittäisiin, kuten aiemminkin, tunnistamaan mahdollisimman varhain ne lapset, joiden psykososiaalisesta kehityksestä herää huolta ja jotka tarvitsevat tukea mielenterveytensä vahvistamiseksi.  

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa koskevat muutokset esitetään jäljempänä opiskeluterveydenhuoltolain 10 a §:n yhteydessä. 

Psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvalla määrämuotoisella ja aikarajoitteisella psykososiaalisella hoidolla tarkoitettaisiin tietyn mielenterveyden häiriön ehkäisyyn tai hoitoon kehitettyä menetelmää, jolla on tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuusnäyttöä. Lisätietoa: Näyttöön perustuvat tuki- ja hoitomenetelmät - THL Menetelmät perustuvat tiettyihin teoreettisiin viitekehyksiin, esimerkiksi kognitiiviseen psykoterapiaan. Nämä hoitomenetelmät ovat kuitenkin lähtökohtaisesti varsinaista psykoterapiaa lyhyempiä, tarkoitettu lievempien oireiden hoitoon ja niitä voivat antaa sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka ovat saaneet kyseisen menetelmän käyttöön liittyvän koulutuksen. Näiden hoitomenetelmien toteuttajilla ei yleensä ole varsinaista psykiatrian erityiskoulutusta tai pitkää psykoterapeuttikoulutusta.  

Palko toteaa psykososiaalisia menetelmiä koskevassa suosituksessaan, että vaikuttaviksi todetut psykoterapiat ja psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät kuuluvat mielenterveys- ja päihdehäiriöissä terveydenhuollon palveluvalikoimaan osana tavoitteellista hoitoa tai kuntoutusta niiden kaikissa vaiheissa. Psykoterapiat ja muut psykososiaaliset hoito- ja kuntoutusmenetelmät mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoidossa - Palveluvalikoima Palko on julkaissut alkoholi- ja huumeriippuvuuksien psykososiaalisista hoidoista suositukset, joissa on eritelty erikseen nuorille suunnatut palveluvalikoimaan kuuluvat interventiot. Lisäksi terveydenhuollon tutkimusnäyttöön perustuvaa hoitoa määrittävät Käypä hoito –suositukset. Kansallista ohjausta on tarkoitus jatkossa kehittää ja laajentaa.  

Psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvilla määrämuotoisilla ja aikarajoitteisilla psykososiaalisilla hoidoilla voidaan sekä ehkäistä varsinaisia mielenterveyden häiriöitä että hoitaa perusterveydenhuoltoon kuuluvia lieviä ja keskivaikeita mielenterveyden häiriöitä silloin, kun ne eivät ole komplisoituneita. Siten myös ehkäisevässä terveydenhuollossa eli neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa ja opiskeluhuollon psykologipalveluissa voitaisiin antaa esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia psykososiaalisia interventioita, jotka soveltuvat ehkäisevään ja mielenterveyttä vahvistavaan työhön lasten, nuorten ja perheiden kanssa. 

Ehdotetun säännöksen piiriin kuuluvat psykososiaaliset interventiot hyödyntävät eri näkökulmia, esimerkiksi oireita ylläpitävien ja niitä helpottavien ajatusmallien tai vuorovaikutuksen muokkaamista. Hoidon toteuttamiseen liittyvät käyntimäärät vaihtelisivat interventio- ja häiriökohtaisesti noin 3–25 käyntikerran välillä, lapsen, nuoren tai perheen tilanteesta ja tarpeista riippuen.  

Masennusoireiden tai masennuksen hoidossa voidaan auttaa lasta tai nuorta tunnistamaan voimavaransa ja masennusta laukaisseet tekijät sekä ratkaisemaan ihmissuhteita kuormittavia tekijöitä. Ahdistuneisuuden hoidossa käytetään esimerkiksi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjaavia yksilö-, ryhmä- tai perhekohtaisia menetelmiä. 

Vanhemmuustaitojen kehittämiseen pyrkivien määrämuotoisten psykososiaalisten interventioiden pääperiaate on ratkaista lapsen käytökseen liittyviä haasteita ensisijaisesti lisäämällä myönteistä vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä ja toissijaisesti opettamalla vanhemmille rakentavia keinoja ongelmakäyttäytymisen hallitsemiseksi. Vanhemmuustaito-ohjausta toteutetaan vanhempien ryhmissä tai yksilöllisesti. Käypä hoito: vanhemmuustaidot Siinä voidaan hyödyntää myös verkossa tapahtuvaa työskentelyä ja puhelimen tai verkkoyhteyden välityksellä tehtävää ohjausta. Lisätietoa lasten ja nuorten tukemiseen soveltuvista psykososiaalisista menetelmistä 

Lyhytpsykoterapialla tarkoitettaisiin perusterveydenhuollossa annettavaa psykoterapiaa, joka kestää enintään noin 20–25 tapaamiskertaa. Lyhytpsykoterapiaa antaa psykoterapeutti, joka on saanut pitkän psykoterapeuttikoulutuksen. Käsitteellisesti lyhytpsykoterapia onkin erotettava muista psykososiaalisista keskusteluhoidoista. Lyhytpsykoterapiaan ohjaudutaan lääkärin arvion perusteella. Perusterveydenhuollon hoitovastuulla oleville potilaille lyhytpsykoterapiaa tarjotaan nykyisin usein erikoissairaanhoidon järjestämänä. 

Esitetyn säännöksen piiriin ei kuuluisi itsehoito, joka toteutuu omatoimisesti palvelujärjestelmän ulkopuolella, eikä omahoito eri muodoissaan. Omahoitoihin liittyy itsehoidon lisäksi lyhyt terveydenhuollon ammattilaisen ohjaus, joka voi vaihdella puhelinsoitosta muutamaan tapaamiseen. Esitettyä säännöstä ei sovellettaisi myöskään vastaanottokäynteihin, joissa lapselle, nuorelle tai perheelle annetaan vapaamuotoista psykososiaalista tukea, neuvontaa tai ohjausta. Näiden katsotaan lähtökohtaisesti toteutuvan perusterveydenhuollon 51 a §:n 1 momentissa tarkoitetun 14 vuorokauden hoitoon pääsyn puitteissa. 

Esitetty 1 momentti ei koskisi myöskään sellaisia digituettuja hoitomuotoja, joiden katsotaan olevan luonteeltaan nopeasti asiakkaan saatavilla ilman odotusaikaa, kuten esimerkiksi nettiterapiaa. Nettiterapialla tarkoitetaan lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveyden häiriöihin tarkoitettua hoitoa, joka perustuu potilaan itsenäiseen työskentelyyn ja kognitiivisterapeuttisiin harjoituksiin koulutetun terveydenhuollon ammattilaisen tai psykoterapeutin ohjaamana.  

Takuu ei myöskään koskisi sellaisia ohjauksen ja tuen menetelmiä, jotka perustustuvat erilaisiin prosessimaisen työskentelyn viitekehyksiin ja työtapoihin, mutta jotka eivät ole määrämuotoisia ja aikarajoitteisia interventioita. Takuun piiriin eivät kuuluisi myöskään erikoissairaanhoidon vastuulla oleva psykososiaalinen hoito, erikoissairaanhoidon järjestämät erilaiset psykoterapiat tai kuntoutukset. 

Hoidon tarpeen arvioinnissa tulee huomioida kiireettömän hoidon perusteiden mukaisesti lapsen, nuoren ja perheen oma käsitys tilanteesta ja tuen/hoidon tarpeesta, lapsen tai nuoren oireet, toimintakyky, kehityksen eteneminen, lapsen, nuoren ja perheen kokonaistilanne sekä vahvuudet ja voimavarat. Olennaista on lapsen, nuoren ja hänen perheensä osallisuus sekä hoidon, tuen tarpeen ja tavoitteiden määrittely yhteistyössä. Kokonaistilannetta tulisi arvioida tarpeen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen yhteistyönä. 

Lääketieteellisten arvioiden osalta moniammatillista osaamista, kuten psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan arviota, hyödynnettäisiin tarvittaessa, mutta kokonaisarviosta vastaisi lääkäri. Perusterveydenhuollon lääkärillä tulisi olla mahdollisuus tarvittaessa konsultoida psykiatrian erikoislääkäriä. Arvioinnissa voidaan diagnostiikan apuna hyödyntää erilaisia oirekyselyitä ja arviointiasteikkoja, mutta asianmukainen lasten- ja nuorisopsykiatrinen diagnostiikka edellyttää aina myös lääkärin henkilökohtaista tapaamista. Kun lapsen tai nuoren psyykkisen oireilun vaikeusaste sitä edellyttäisi, hänet ohjattaisiin kiireettömän tai kiireellisen hoidon perusteiden mukaan psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. 

Esitetyn 1 momentin soveltamisessa olisi huomioitava, että lapsi, nuori tai perhe voi saada riittävän tuen jo esimerkiksi omahoidon tai vapaamuotoisen psykososiaalisen tuen avulla. Kokonaistilanne tulisikin aina arvioida huolellisesti ja käynnistää ensisijaisesti tarvittavat lapsen ja nuoren arjen toimintaympäristöön kohdistuvat tukitoimet. Näitä voivat olla esimerkiksi uneen, ravitsemukseen, fyysiseen aktiivisuuteen, opintoihin taikka perheen arkeen liittyvät tukitoimet. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvien psykososiaalisten hoitojen ei ole tarkoitus olla ensisijainen apu lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmiin, eikä niillä saisi eikä tulisi korvata muuta lapsen, nuoren tai perheen tarvitsemaa tukea tai hoitoa. Jos vapaamuotoisesti toteutettu, vastaanotolla heti aloitettava hyvän hoidon periaatteita noudattava mielenterveyden hoito olisi lapsen tai nuoren yksilölliseen tilanteeseen soveltuvin hoitomuoto, tulisi se käynnistää viivytyksettä. Ehkäisevällä interventiolla ei toisaalta tulisi myöskään korvata esimerkiksi lyhytpsykoterapiaa, jos lapsen tai nuoren hoito sitä edellyttää. Terveydenhuollon laillistetun ammattihenkilön tulisikin aina arvioida hoidon tarve yksilöllisesti toimintayksikössä sovittujen toimintaohjeiden mukaisesti. Lapsen tai nuoren mahdollinen muun hoidon tarve olisi arvioitava ja varmistettava myös psykososiaalisen hoitomenetelmän toteuttamisen jälkeen. 

Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus hoitaa potilasta yhteisymmärryksessä hänen kanssaan potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaisesti ja hoito on toteutettava tarkoituksenmukaisella tavalla ja yhteistyöllä (terveydenhuoltolaki 24 §). Lisäksi sopivan hoitomuodon arvioinnissa tulee huomioida terveydenhuollon yleissääntely, kuten potilaan oikeus hyvään hoitoon (potilaslaki 3 §), terveydenhuollon ammattihenkilön velvoite noudattaa lääketieteellisesti perusteltuja menettelytapoja (ammattihenkilölaki 15 §) sekä hyvinvointialueen velvoite toteuttaa sairaanhoito potilaan lääketieteellisen tarpeen ja käytettävissä olevien yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti. 

Esityksen mukaan takuun piiriin kuuluva hoitomuoto olisi aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve sille on todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. Tarve takuun piiriin kuuluvalle hoidolle voitaisiin todeta yksilöllisen tutkimuksen ja hoidon tarpeen arvion tai ensimmäisen hoitotapahtuman yhteydessä taikka hoitoprosessin aikana muun hoitomuodon osoittauduttua riittämättömäksi. Enimmäisajan määrittämisen aloitushetkenä olisi se hoitotapahtuma, jossa terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö toteaisi tarpeen takuun piiriin kuuluvalle psykososiaaliselle hoidolle ja tekisi tästä merkinnät potilasasiakirjoihin. Määrämuotoinen psykososiaalinen hoito tai lyhytpsykoterapia voisi potilaan tarpeesta riippuen toteutua ainoana hoitomuotona tai osana laajempaa hoidon kokonaisuutta.  

Esitetyn 28 vuorokauden enimmäisajan ylittämiseen liittyviä perusteita voisivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa olisi perusteltua toteuttaa ensin muita toimia. Lääketieteellisillä, hoidollisilla tai muilla vastaavilla seikoilla voitaisiin tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että vanhemman ohjaus olisi perusteltua toteuttaa ryhmämuotoisena tai nuoren nähtäisiin hyötyvän ryhmämuotoisesta hoidosta sen tarjoamien sosiaalisten kontaktien vuoksi. Ryhmämenetelmät tulisi kuitenkin aloittaa hyvän hoidon periaatteiden mukaisesti ja hoidon jatkuvuus huomioiden.  

Esitetyssä 1 momentissa tarkoitettuja psykososiaalisia hoitoja voitaisiin toteuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa, joista säädetään terveydenhuoltolain 8 a §:ssä ja sosiaalihuoltolain 2 a §:ssä. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteutetuissa palveluissa tai kun potilas tai asiakas muutoin tarvitsee sekä terveyden- että sosiaalihuollon palveluja on sovellettava terveydenhuoltolain säännöksiä lääketieteellisen tarpeen mukaisen terveyden- ja sairaanhoidon antamisesta ja sosiaalihuoltolain säännöksiä tuen tarpeita vastaavien sosiaalihuollon palvelujen antamisesta. Yhteisesti toteutettua palvelua on esimerkiksi kasvatus- ja perheneuvolassa, jos sosiaalihuoltolain 26 §:n mukaisen kasvatus- ja perheneuvonnan lisäksi toimintayksikössä on päätetty antaa myös terveydenhuoltolain mukaista palvelua. Myös laaja-alaisista sosiaali- ja terveyskeskuksissa annettavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista osa voi olla yhteisesti toteutettuja. 

Yhteisten palvelujen toteuttamista tukee 1.1.2024 voimaan tullut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettu laki (703/2023, asiakastietolaki). Sen 46 §:n mukaan tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelua toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteessä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö yhdessä, asiakkaalle voidaan laatia yhteinen palvelutarpeen arvio, asiakassuunnitelma ja kyseistä palvelua koskevat asiakaskertomusmerkinnät sekä muita tarpeellisia yhteisiä asiakasasiakirjoja. Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma sekä muut yhteiset asiakasasiakirjat tallennetaan tarpeellisessa laajuudessa sekä sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, että potilasrekisteriin. 

Lisäksi asiakastietolain 48 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden toimialojen monialaiseen yhteistyöhön osallistuvat henkilöt voivat salassapitosäännösten estämättä kirjata edustamansa organisaation asiakirjoihin sellaiset yhteistyössä saamansa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot, jotka ovat välttämättömiä yhteisen asiakkaan asian hoitamiseksi, sekä tallettaa yhteistyön perusteella laaditun asiakassuunnitelman, jos se on asiakkaan kannalta välttämätöntä asiassa, jonka hoitamiseksi asiakirja on laadittu. 

Hyvinvointialue voisi arvioida, missä perustason toimintayksiköissä ja palveluissa esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia psykososiaalisia interventioita annetaan. Terveydenhuoltolain 54 §:n mukaisesti, jos hyvinvointialue ei voi itse tuottaa esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvaa hoitoa 51 a §:ssä tai 53 §:ssä säädetyissä enimmäisajoissa, sen on järjestettävä ne hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tuottamalla ne yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perustuen muilta palveluntuottajilta. Palvelusetelin käytöstä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetussa laissa (569/2009) ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 3 luvussa säädetään palvelujen hankkimisesta yksityiseltä palveluntuottajalta.  

Psykososiaalisten menetelmien alueellisen kokonaisuuden suunnittelusta ja yhteen sovittamisesta säädetään terveydenhuoltolain 45 §:ään perustuvassa valtioneuvoston asetuksessa erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä. Sen voimassa olevan 4 §:n mukaisesti yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja Uudellamaalla HUS-yhtymän on huolehdittava tietyistä erikoissairaanhoidon tehtävistä, niiden suunnittelusta ja yhteen sovittamisesta alueellisesti. Tehtävät liittyvät myös lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon. Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän sairaanhoitopiirin tulee huolehtia alueellisesti, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käytössä on vaikuttavaksi osoitettuja psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia menetelmiä väestön tarpeen mukaisesti sekä niihin liittyvää koulutusta ja työnohjausta. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvien psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton ja käytöstä sopimisen periaatteet sovittaisiin yhteistyöalueen tasolla järjestämislain 36 §:n mukaisessa yhteistyösopimuksessa. Kohdassa 8.1 kuvataan näitä tarkemmin hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta annetun valtioneuvoston asetukseen ehdotetun 2 a §:n perusteluissa. Sen mukaan yhteistyösopimuksessa tulisi sopia lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa yhteensovittavana kokonaisuutena. Jo YTA-asetuksen voimassa olevan 1 §:n mukaan hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen laatimisessa ja toimeenpanossa tulee ottaa huomioon, mitä siitä säädetään terveydenhuoltolaissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetussa laissa (615/2021). Ehdotettu 2 a § nostaisi terveydenhuollon lisäksi esiin myös sosiaalihuollon toiminnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminnan merkityksen yhteistyösopimuksia laadittaessa. 

Ehdotetun uuden 2 momentin mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten sosiaalihuollon mielenterveystyön palveluna järjestettävästä psykososiaalisesta tuesta säädettäisiin sosiaalihuoltolain 25 a §:n 2 momentissa. Kyseessä olisi informatiivinen viittaus, jonka tarkoituksena on helpottaa ehdotettujen säädösten ymmärtämistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteen sovitettuna kokonaisuutena. 

Voimassa oleva 2 momentti siirtyisi täsmennettynä ja sen merkitystä muuttamatta uudeksi 3 momentiksi. Sen ensimmäistä virkettä tarkennettaisiin käytettyjen käsitteiden osalta siten, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen hoidon tarpeen arvioinnin sijaan säänneltäisiin lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon hoidon tarpeen arvioinnista. Lisäksi momentin sisältöä tiivistettäisiin lähetteen saapumista koskevan määrittelyn osalta. 

Näin ollen ehdotetun 3 momentin mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi olisi edelleen aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut hyvinvointialueen sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön taikka perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavan erikoissairaanhoidon toimintayksikköön. Jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää erikoislääkärin arviointia tai erityisiä kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia, arviointi ja tarvittavat tutkimukset olisi edelleen toteutettava kuuden viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut. Edellä mainitusta virkkeestä esitetään poistettavaksi muotoilu ”hyvinvointialueen sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön” kielellisen ilmaisun tiivistämiseksi. 

Voimassa oleva 3 momentti siirtyisi täsmennettynä pykälän uudeksi 4 momentiksi siten, että siihen lisättäisiin tarkentava viittaus lapsiin ja psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. Siten ehdotetun 4 momentin mukaan hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu psykiatrinen erikoissairaanhoito on järjestettävä lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.  

55 §.Tietojen julkaiseminen. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin 53 §:ään ehdotettavista muutoksista johtuen muutokset siitä, miten ehdotetun enimmäisajan noudattamisen toteutumisen tunnusluvut olisi julkaistava lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon pääsystä kuten muutkin perusterveydenhuollon tasoisen hoidon enimmäisaikojen noudattamisen toteutumisen tunnusluvut.  

Siten ehdotetun 1 momentin mukaan hyvinvointialueen on julkaistava kuukausittain yleisessä tietoverkossa edellistä kalenterikuukautta koskevat tunnusluvut siitä, miten 51, 51 a ja 51 b §:ssä sekä 53 §:n § 1 momentissa säädettyjen enimmäisaikojen noudattaminen toteutui sekä neljän kuukauden välein siitä, miten 51 c ja 52 §:ssä sekä 53 §:n 2 ja 3 momentissa säädettyjen enimmäisaikojen noudattaminen toteutui. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tuottaa tunnusluvut saamiensa tietojen perusteella laitoksesta annetun lain (668/2008) 5 ja 5 c §:n nojalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen on luovutettava julkaisua varten tarpeelliset tiedot hyvinvointialueelle.  

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan hyvinvointialueet velvoitetaan julkaisemaan lakisääteisten hoitoon pääsyn määräaikojen toteutumisen tiedot nykytilannetta tiheämmin asiakaslähtöisellä tavalla Vahva ja välittävä Suomi, Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma. 2.4 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen – Palvelujen saatavuus . Tämän esityksen yhteydessä ei oteta kantaa näihin tietojen julkaisemisen kysymyksiin, vaan tarvittavat muutokset arvioidaan erikseen.  

7.2  Sosiaalihuoltolaki

25 a §. Mielenterveystyön palvelut. Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 2 ja 3 momentti siten, että voimassa oleva 2 momentti siirtyisi uudeksi 4 momentiksi.  

Sosiaalihuollon mielenterveystyöstä säädetään voimassa olevassa 25 §:ssä, jonka mukaan mielenterveystyöllä tarkoitetaan toimintaa, jolla vahvistetaan yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä, vähennetään ja poistetaan mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä sekä vastataan psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen. Sosiaalihuollon mielenterveystyön palveluista, jotka on kohdennettu erityisesti psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan tuen tarpeeseen, säädetään 25 a §:ssä. Näin ollen sosiaalihuollon mielenterveystyötä tehdään sekä osana sosiaalihuollon yleispalveluja, että kohdennetuissa mielenterveystyön palveluissa. 

Voimassa olevan 25 a §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuollon mielenterveystyön palveluilla tarkoitetaan erityisesti psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan tuen tarpeeseen kohdennettuja palveluja. Sellaisina on järjestettävä ainakin asumispalveluja sekä niiden yhteydessä annettavaa sosiaaliohjausta, sosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta.  

Ehdotetun uuden 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen palvelujen lisäksi lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille olisi mielenterveystyön palveluna järjestettävä hyvinvointialueen määrittämällä tavalla psykososiaalista tukea, jossa käytettäisiin psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvia määrämuotoisia ja aikarajoitteisia psykososiaalisia työmenetelmiä. Menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä olisi sovittava siten, että sosiaali-ja terveydenhuollon toiminnasta muodostuisi tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Näin ollen kyse olisi mielenterveystyön palvelusta, jolla vastattaisiin lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten erityisesti psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan tuen tarpeeseen. 

Uudessa 2 momentissa tarkoitettuja mielenterveystyön palveluja tulisi antaa lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille, jos palvelutarpeen arvioinnin perusteella tuen tarpeisiin ei voitaisi vastata yleisillä sosiaalipalveluilla kuten sosiaalityöllä, sosiaaliohjauksella, kasvatus- ja perheneuvonnalla, opiskeluhuollon kuraattoripalvelulla tai perhetyöllä. Näissä palveluissa annetaan vapaamuotoista psykososiaalista tukea esimerkiksi lapsen tai nuoren hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiseksi sekä vanhemmuuden tukemiseksi, mutta palveluissa käytetään myös määrämuotoisia ja aikarajoitteisia psykososiaalisia työmenetelmiä. Uuden säännöksen mukaisesti nämä psykososiaaliset työmenetelmät määritettäisiin jatkossa sosiaalihuollossa erilliseksi mielenterveystyön palveluksi. Mielenterveystyön palvelua voitaisiin antaa myös samaan aikaan toisen sosiaalipalvelun kanssa. 2 momentissa tarkoitetut psykososiaaliset työmenetelmät voisivat olla osittain samoja kuin terveydenhuollon ehkäisevän työn psykososiaaliset hoitomenetelmät, joista säädettäisiin terveydenhuoltolain 53 § 1 momentissa. 

Sosiaalihuollon mielenterveystyön palvelulla ei voisi korvata lapsen tai nuoren tarvitsemaa terveydenhuollossa annettavaa mielenterveyden hoitoa. Useita vaikuttaviksi todettuja psykososiaalisia menetelmiä voidaan kuitenkin käyttää sekä sosiaali- että terveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveysministeriön eduskunnalle valmisteleman muistion mukaisesti sosiaalihuollossa psykososiaalisten työmenetelmien käytössä on kyse sosiaalihuollon asiakkaalle annettavasta psykososiaalisesta tuesta, joka ei ole mielenterveyden häiriön hoitoa, vaan sen avulla tuetaan psykososiaalista hyvinvointia vahvistavia tietoja ja taitoja. Sosiaalihuollon psykososiaalinen työmenetelmä voi myös olla hoitoa täydentävä, esimerkiksi perhe- tai verkostopohjainen ohjelma. STM 2023 Pelkästään sosiaalihuollon käyttöön valituilta psykososiaalisilta työmenetelmiltä edellytettäisiin saman tasoista vaikuttavuusnäyttöä kuin terveydenhuollon käyttöön keskittämisasetuksen 4 §:n mukaisesti valituilta menetelmiltä.  

Esitetyssä säännöksessä psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvalla määrämuotoisella ja aikarajoitteisella psykososiaalisella työmenetelmällä tarkoitettaisiin lapsen, nuoren tai perheen kanssa työskentelyssä käytettävää sosiaalihuoltoon soveltuvaa psykososiaalista työmenetelmää, joka liittyisi esimerkiksi sellaiseen lapsen uhmakkuus- tai käytösoireiluun taikka lyhytkestoiseen mieliala- tai masennusoireiluun, joka ei edellyttäisi terveydenhuollossa toteutettavaa arviointia tai hoitoa. Esitetty lainsäädäntö ei koskisi sellaisia ohjaus- ja tukimenetelmiä, jotka ovat luonteeltaan lähestymis- ja työskentelytapoja tai prosessimaisen työskentelyn viitekehyksiä. Nämä ohjaukset ja valmennukset eivät ole määrämuotoisia ja aikarajoitteisia interventioita.  

Sosiaalihuollon psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvat määrämuotoiset ja aikarajoitteiset psykososiaaliset työmenetelmät perustuvat tiettyihin teoreettisiin viitekehyksiin, esimerkiksi kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta ne ovat varsinaista psykoterapiaa lyhyempiä ja tarkoitettuja ehkäisevään tukeen. Näitä psykososiaalisia interventioita voivat antaa ne sosiaalihuollon ammattihenkilöt ja muu sosiaalihuollon asiakastyöhön osallistuva henkilöstö, jotka ovat saaneet kyseisen menetelmän käyttöön liittyvän koulutuksen ja menetelmäohjauksen. 

Ehdotetussa 2 momentissa tarkoitetut psykososiaaliset työmenetelmät perustuvat esimerkiksi oireita ylläpitävien ja niitä helpottavien ajatusmallien tai vuorovaikutuksen muokkaamiseen. Mielialaan liittyvissä tilanteissa voidaan auttaa lasta tai nuorta tunnistamaan voimavaransa sekä ratkaisemaan ihmissuhteita kuormittavia tekijöitä. Psykososiaaliset interventiot voivat olla esimerkiksi yksilö-, ryhmä- tai perhekohtaista työskentelyä. Vanhemmuustaitojen kehittämiseen pyrkivien määrämuotoisten ja aikarajoitteisten psykososiaalisten työmenetelmien pääperiaate on ratkaista lapsen käytökseen liittyviä haasteita ensisijaisesti lisäämällä myönteistä vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä ja toissijaisesti opettamalla vanhemmille rakentavia keinoja ongelmakäyttäytymisen hallitsemiseksi. Vanhemmuustaito-ohjausta toteutetaan yleensä vanhempien ryhmissä tai yksilöllisesti. https://www.kaypahoito.fi/nix02618 Ohjauksessa voidaan hyödyntää myös verkossa tapahtuvaa työskentelyä ja puhelimen tai etäyhteyden välityksellä tehtävää ohjausta. Lisätietoa lasten ja nuorten tukemiseen soveltuvista psykososiaalisista menetelmistä 

Ehdotetun säännöksen piiriin kuuluvan psykososiaalisen työmenetelmän sisällön ja toteutustavan tulisi olla kuvattu tarkasti. Intervention toteuttamiseen liittyvät käyntimäärät vaihtelisivat interventiokohtaisesti noin 3–25 käyntikerran välillä lapsen, nuoren tai perheen tilanteesta ja tarpeista riippuen. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia psykososiaalisia interventioita olisi järjestettävä hyvinvointialueen määrittämällä tavalla. Tämä tarkoittaisi sitä, että hyvinvointialue voisi päättää, minkä sosiaalipalvelujen henkilöstö antaa takuun piiriin kuuluvia mielenterveystyön palveluita ja missä laajuudessa toimintaa järjestetään sosiaalihuollossa. Tätä henkilöstöä voisivat olla esimerkiksi sosiaalityön, sosiaaliohjauksen, perhetyön, kasvatus- ja perheneuvonnan sekä kuraattoripalvelujen henkilöstö tai siihen voitaisiin palkata erillistä henkilöstöä hyvinvointialueen palvelustrategia huomioiden. Nuorten osalta palveluja voitaisiin organisoida osaksi työikäisten palveluja, ja niitä voitaisiin antaa esimerkiksi Ohjaamoissa ja nuorisoasemilla. Palveluprosesseissa tulisi varmistaa, että lapsi ja nuori saa viipymättä terveytensä ja kehityksensä kannalta välttämättömät palvelut. Tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon kustannustehokas ja tarkoituksenmukainen yhteensovittaminen.  

Esitetyn säännöksen soveltamisessa olisi hyvin tärkeää huomioida, että lapsi, nuori tai hänen perheensä voi saada tarvitsemansa tuen myös muista 14 §:ssä tarkoitetuista sosiaalipalveluista, esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelusta, perhetyöstä tai sosiaalityöstä. Voi olla tarpeen, että vanhemman voimavaroja vahvistetaan esimerkiksi tarjoamalla lastenhoitoapua tai että perhettä tuetaan kotona tapahtuvalla työskentelyllä arkirytmin vahvistamiseksi taikka tapaamalla lasta, nuorta tai perhettä vapaamuotoisen psykososiaalisen tuen antamiseksi esimerkiksi toiminnallisuutta hyödyntäen. Mielenterveystyön palvelulla ei siten tulisi korvata muuta lapsen, nuoren tai perheen tarvitsemaa tukea, eikä sitä tulisi mieltää ensisijaisena ratkaisuna, jos kyse on esimerkiksi arjenhallintaan tai koulunkäyntiin liittyvistä haasteista. Lisäksi tulisi varmistaa, että lapsi tai nuori saa tarvitsemansa terveydenhoidon. 

Arvioitaessa lapsen tai nuoren mielenterveystyön palvelun tarvetta olisi noudatettava, mitä sosiaalihuoltolain 36 §:ssä säädetään palvelutarpeen arvioinnista. Arviointia tehtäessä on kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja otettava huomioon hänen toivomuksensa, mielipiteensä ja yksilölliset tarpeensa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lasten ja nuorten sekä vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen. Sosiaalihuollon ammattihenkilö voisi tarvittaessa olla yhteydessä asiakkaan läheisiin henkilöihin sekä eri yhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin siten kuin sosiaalihuoltolain 41 §:ssä säädetään. 

Palvelutarpeen arvioinnista vastaisi tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö. Arviointi tulisi tehdä asiakkaan elämäntilanteen edellyttämässä laajuudessa. Jos todettaisiin, että lapsen, nuoren tai perheen tarpeisiin ei voida vastata vain sosiaalihuollon toimin esimerkiksi mielenterveystyön palvelulla, palvelutarpeen arvioinnista vastaavan sosiaalihuollon ammattihenkilön, omatyöntekijän tai muun asiakkaan palveluista vastaavan työntekijän olisi sosiaalihuoltolain 40 §:n mukaisesti asiakkaan suostumuksella otettava yhteyttä esimerkiksi terveydenhuoltoon. Tietojen luovuttamisesta ilman asiakkaan lupaa tai suostumusta säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa. 

Myös takuun piiriin kuuluvan mielenterveystyön palvelun osalta sosiaalipalvelut olisi sosiaalihuoltalain 33 §:n mukaisesti toteutettava siten, että ne soveltuvat kaikille asiakkaille ja että niihin on mahdollista hakeutua oma-aloitteisesti riittävän aikaisessa vaiheessa. Sosiaalipalveluja on pyrittävä järjestämään eri hallinnonalojen peruspalvelujen yhteydessä, jos järjestely edistää palvelujen yhteensovittamista ja laadultaan hyvien palvelujen järjestämistä. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvia interventioita voitaisiin toteuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa, kuten terveydenhuoltolain 8 a ja sosiaalihuoltalain 2 a §:ssä säädetään. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisesti toteutetuissa palveluissa tai kun potilas tai asiakas muutoin tarvitsee sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon palveluja on sovellettava terveydenhuoltolain säännöksiä lääketieteellisen tarpeen mukaisen terveyden- ja sairaanhoidon antamisesta ja sosiaalihuoltolain säännöksiä tuen tarpeita vastaavien sosiaalihuollon palvelujen antamisesta. Yhteisesti toteutettua palvelua on esimerkiksi kasvatus- ja perheneuvolassa, jos sosiaalihuoltolain 26 §:n mukaisen kasvatus- ja perheneuvonnan lisäksi toimintayksikössä on päätetty antaa myös terveydenhuoltolain mukaista palvelua. Myös laaja-alaisissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa annettavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista osa voi olla yhteisesti toteutettuja. 

Yhteisten palvelujen toteuttamista tukee 1.1.2024 voimaan tullut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettu laki. Sen 46 §:n mukaan tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelua toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteessä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö yhdessä, asiakkaalle voidaan laatia yhteinen palvelutarpeen arvio, asiakassuunnitelma ja kyseistä palvelua koskevat asiakaskertomusmerkinnät sekä muita tarpeellisia yhteisiä asiakasasiakirjoja. Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma sekä muut yhteiset asiakasasiakirjat tallennetaan tarpeellisessa laajuudessa sekä sosiaalihuollon asiakasrekisteriin, että potilasrekisteriin. 

Asiakastietolain 48 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden toimialojen monialaiseen yhteistyöhön osallistuvat henkilöt voivat salassapitosäännösten estämättä kirjata edustamansa organisaation asiakirjoihin sellaiset yhteistyössä saamansa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot, jotka ovat välttämättömiä yhteisen asiakkaan asian hoitamiseksi sekä tallettaa yhteistyön perusteella laaditun asiakassuunnitelman, jos se on asiakkaan kannalta välttämätöntä siinä asiassa, jonka hoitamiseksi asiakirja on laadittu. 

Esitetyn lainsäädännön piiriin kuuluvien psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton ja käytöstä sopimisen periaatteet sovittaisiin yhteistyöalueen tasolla järjestämislain 36 §:n mukaisessa yhteistyösopimuksessa. Näitä periaatteita kuvataan tässä hallituksen esityksessä kohdassa 8.1 hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta annetun valtioneuvoston asetuksen uutta 2 a §:ää koskevissa perusteluissa. Yhteistyösopimuksessa tulisi sopia lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa yhteensovittavana kokonaisuutena. 

Ehdotetun uuden 3 momentin mukaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuoltoon kuuluvaan psykososiaaliseen hoitoon pääsystä säädettäisiin terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momentissa. Kyseessä olisi informatiivinen viittaus, jonka tarkoituksena on helpottaa ehdotettujen säädösten ymmärtämistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteen sovitettuna kokonaisuutena. 

45 §. Sosiaalihuoltoa koskeva päätöksenteko ja toimeenpano. Pykälää esitetään tarkennettavaksi siltä osin, kun päätöksen toimeenpano koskisi 25 a §:n 2 momentissa tarkoitettua lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten mielenterveystyön palveluna annettavan psykososiaalista tukea. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti siten, että nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi.  

Voimassa olevan 45 § 2 momentin mukaan päätös on toimeenpantava kiireellisissä tapauksissa viipymättä ja muissa kuin kiireellisissä tapauksissa ilman aiheetonta viivytystä. Päätös on kuitenkin toimeenpantava viimeistään 3 kuukaudessa asian vireille tulosta. Aika voi olla tätä pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatii pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle on muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste. 

Uuden 3 momentin mukaan poiketen siitä, mitä 2 momentissa säädetään, 25 a §:n 2 momentissa tarkoitettua lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten mielenterveystyön palvelua koskeva päätös olisi toimeenpantava kuukauden kuluessa tuen tarpeen toteamisesta. Aika voisi olla tätä pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatii pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle on muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste. Päätöksen toimeenpanon enimmäisaika määrittyisi näin ollen sosiaalihuoltolain yleisestä linjasta poikkeavalla tavalla. Päätöksen toimeenpanon enimmäisaika laskettaisiin siitä ajankohdasta, jona tarve 25 a §:n 2 momentissa tarkoitetulle palvelulle olisi palvelutarpeen arvioinnin perusteella todettu ja sosiaalihuollon ammattihenkilö tekisi tästä mielenterveystyön palvelusta päätöksen. 

Lukuun ottamatta sosiaalihuoltolain 46 §:ssä tarkoitettuja hoidon ja huolenpidon turvaavia päätöksiä sosiaalihuoltolaissa ei ole tarkasti säädetty siitä, kuka päätöksiä tekee. Sosiaalihuoltolain 41 §:ssä käytetään käsitettä sosiaalihuollon viranomainen. Hyvinvointialueelle laissa säädettyä päätösvaltaa ja oikeutta puhevallan käyttämiseen voidaan hallintosäännöllä siirtää hyvinvointialueen viranhaltijoille. 

Asiakkaan oikeudesta saada kirjallinen päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä säädetään voimassa olevan sosiaalihuoltolain 45 §:n 1 momentissa. Kiireellisiä toimenpiteitä koskeva asia on käsiteltävä ja kirjallinen päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä on tehtävä käytettävissä olevien tietojen perusteella viipymättä siten, ettei asiakkaan oikeus välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu. Muissa kuin kiireellisissä asioissa päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun asia on tullut vireille. Päätöksenteon aikaraja on siten riippuvainen yksittäisestä tilanteesta. Erityinen tarve päätöksen saamiseen asiakkaalla on silloin, jos hän ei saa hakemaansa palvelua tai hän saa vain osittain sen, mitä on hakenut. Myös sosiaalihuollon asiakaslain 6 §:n mukaan sosiaalihuollon tulee perustua päätökseen. 

Sillä henkilöllä, joka saa ensimmäisenä sosiaalihuollossa tiedon uudesta asiakkaasta, ei välttämättä ole palvelutarpeen arvioinnin toteuttamiseen soveltuvaa koulutusta, mutta hänelle syntyy velvollisuus huolehtia siitä, että arviointi aloitetaan lainmukaisesti. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 7 §:n mukaisesti kuraattorina voivat toimia paitsi rekisteröidyt sosiaalihuollon ammattihenkilöt (sosionomi ja sosiaalityöntekijä) myös henkilöt, jotka ovat suorittaneet tehtävään soveltuvan sosiaali- tai kasvatusalalle tai käyttäytymistieteisiin suuntautuneen korkeakoulututkinnon. Tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna 60 opintopisteen laajuiset korkeakouluopinnot, joiden tulee muodostua sosiaalityön yliopisto-opinnoista tai sosionomin korkeakoulututkintoon kuuluvista opinnoista. Vastaavana kuraattorina voi toimia vain sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukainen sosiaalityöntekijä. Kuraattorityötä tekevät henkilöt, jotka eivät ole sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, voidaan katsoa sosiaalihuoltolain 3 §:n mukaiseksi muuksi asiakastyöhön osallistuvaksi henkilöstöksi. Kuraattoripalvelun toteutumisesta vastaa aina viime kädessä sosiaalihuollon ammattihenkilö. Jos kuraattori ei ole sosiaalihuollon ammattihenkilö, vastuu on vastaavalla kuraattorilla. 

Mikäli opiskeluhuollon kuraattori on sosiaalihuollon ammattihenkilö, hän voi myös tehdä sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaisen palveluntarpeen arvioinnin, mikäli tämä katsotaan työnjaollisesti tarkoituksenmukaiseksi. Jos kyseessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi, arvioinnin tekijältä edellytetään sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. 

Palvelutarpeen arvioinnissa olisi noudatettava sosiaalihuoltolain 36 §:n sääntelyä. Arviointi on aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä. Laki ei edellytä, että palvelutarpeen arviointi tehtäisiin jokaisessa tapauksessa samalla tavoin, vaan arviointi tulee tehdä asiakkaan elämäntilanteen edellyttämässä laajuudessa.  

Päätös asiakkaan tarvitsemasta sosiaalipalvelusta on toimeenpantava kiireellisissä tilanteissa viipymättä ja muissa kuin kiireellisissä tilanteissa ilman aiheetonta viivytystä. Esityksen mukaisesti lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten mielenterveystyön palvelun osalta säädettäisiin, että päätös olisi toimeenpantava viimeistään kuukauden kuluttua tuen tarpeen toteamisesta. Kuukaudella tarkoitettaisiin 30 päivää ja enimmäisaika laskettaisiin tuen tarpeen toteamisesta, eli päätöksen tekoa seuraavasta päivästä. Enimmäisajat päätöksen toimeenpanolle eivät kuitenkaan oikeuta viivyttämään toimeenpanoa. Lähtökohtana on aina asiakkaan tarve sekä sosiaalihuoltolain 12 ja 13 §:n noudattaminen.  

Ehdotuksen mukaan toimeenpanoaika voisi olla kuukautta pidempi, jos asian selvittäminen erityisestä syystä vaatisi pidempää käsittelyaikaa tai toimeenpanon viivästymiselle olisi muu asiakkaan tarpeeseen liittyvä erityinen peruste. Erityinen peruste voisi olla esimerkiksi se, että asiakas tarvitsee mielenterveystyön palvelua vasta tietyn ajanjakson jälkeen tai hän haluaa mieluummin jonottaa tiettyä palvelua ja olla ottamatta vastaan sitä korvaavaa aiemmin saatavissa olevaa palvelua. Erityinen peruste voisi olla myös se, että olisi perusteltua antaa lapselle, nuorelle tai perheelle ennen mielenterveystyön palvelun antamista muita 14 §:n sosiaalipalveluita, kuten esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua tai perhetyötä. Asiakkaan tilanteeseen liittyvillä erityisillä seikoilla voitaisiin tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että vanhemman ohjaus olisi hänen tuen tarpeisiinsa liittyvistä syistä perusteltua toteuttaa ryhmämuotoisena. Säännöksen muotoilu jättäisi hyvinvointialueille riittävästi harkinnanvaraa erilaisten tapausten varalle ja turvaisi samalla lasten, nuorten ja perheiden etua. Pidemmän käsittelyajan tai toimeenpanon viivästymisen syynä ei kuitenkaan voisi olla resurssien riittämättömyys.  

Jollei laissa toisin säädetä, asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta tietyn palvelun saamiseen, mutta hyvinvointialueella on velvoite huolehtia siitä, että asiakkaan tarpeeseen vastataan siten kuin laki edellyttää. Jos tarpeeseen ei voida vastata kuin tietyn palvelun avulla, on tämä palvelu järjestettävä siinä ajassa, mitä asiakkaan tarve ja sosiaalihuoltolain 12 ja 13 § edellyttävät. Päätöksenteossa ja päätösten toimeenpanossa on kaikissa tilanteissa turvattava asiakkaan välttämätön hoito ja huolenpito. 

7.3  Laki korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta

10 a §.Kiireettömään hoitoon pääsy. Lainsäädännön yhtenäisyyden vuoksi terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momenttiin esitettyjen muutosten lisäksi muutoksia esitetään myös opiskeluterveydenhuoltolakiin. Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyä koskevan sääntelyn valmistelun yhteydessä (HE 74/2022 vp, s. 131) arvioitiin, että opiskeluterveydenhuoltolaissa olisi hyvä olla nimenomaiset hoitoon pääsyä koskevat säännökset. Eräitä säännöksiä hoitoon pääsystä oli tarpeen myös mukauttaa korkeakouluopiskelijoiden opiskelijaterveydenhuoltoon sopivaksi. Pääsääntönä kuitenkin oli, että opiskeluterveydenhuoltolain säännökset ovat mahdollisimman yhdenmukaiset terveydenhuoltolain säännösten kanssa.  

Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 4 momentti siten, että nykyiset 4 ja 5 momentit siirtyisivät momentiksi 5 ja 6. Uusi 4 momentti vastaisi esitetyn terveydenhuoltolain 53 §:n uutta 1 momenttia sen kohderyhmää tarkentaen. Siten alle 23-vuotiaan korkeakouluopiskelijan perusterveydenhuoltoon kuuluva lyhytpsykoterapia tai psykologiseen vuorovaikutukseen perustuva määrämuotoinen ja aikarajoitteinen psykososiaalinen hoito olisi aloitettava 28 vuorokauden kuluessa siitä, kun tarve tällaiselle hoidolle olisi todettu, jolleivat lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellyttäisi. 

Perusterveydenhuollolla tarkoitettaisiin korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa. Lyhytpsykoterapian ja psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvan määrämuotoisen ja aikarajoitteisen psykososiaalisen hoidon määritelmiä ja säännöksen tarkempia perusteluja kuvataan terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momenttia koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa. 

Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden kysymyksissä noudatettaisiin edelleen yhteyden saamisen ja yksilöllisen tutkimusten ja hoidon tarpeen ja sen kiireellisyyden arvioinnin suhteen voimassa olevaa opiskeluterveydenhuoltolain 10 §:ssä säädettyä sekä sitä, mitä säädetään kiireettömään hoitoon pääsystä, ensimmäisestä hoitotapahtumasta ja lääkärin vastaanotolle pääsystä lain 10 a §:n 1 ja 2 momentissa. 

Opiskeluterveydenhuoltolain 4 §:n 2 momentin mukaan palveluja tuotettaessa on noudatettava, mitä terveydenhuollon palveluista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännössä. Siten YTHS:n tulisi huomioida psykososiaalisia hoitomenetelmiä valitessaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) 10 §, jonka mukaan terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Lisäksi huomioon tulee ottaa opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset. 

Voimassa olevan opiskeluterveydenhuoltolain 8 §:n 3 momentin mukaisesti YTHS:n on tuotettava opiskeluterveydenhuollon palvelut pääosin omana toimintanaan. Jos tämän lain mukaista tuottamisvelvollisuutta ei voida muuten toteuttaa, YTHS voi hankkia omaa toimintaansa täydentäviä opiskeluterveydenhuollon palveluja muulta palveluntuottajalta.  

Enimmäisaikojen noudattamista koskevien tietojen julkaisemisesta säädetään voimassa olevan opiskeluterveydenhuoltolain 10 d §:ssä. Sen mukaan Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön on julkaistava kustakin toimipisteestään kuukausittain yleisessä tietoverkossa edellistä kalenterikuukautta koskevat tunnusluvut siitä, miten 10, 10 a ja 10 b §:ssä säädettyjen enimmäisaikojen noudattaminen toteutui. Tämä koskisi siten myös uuteen 10 a §:n 4 momenttiin ehdotettua enimmäisaikaa.  

Se seikka, että alle 23-vuotiaan hoidon pääsyn määräajasta ja sisällöstä säädettäisiin myös opiskeluterveydenhuoltolaissa ei kuitenkaan estäisi korkeakouluopiskelijaa halutessaan hakeutumasta sen hyvinvointialueen perusterveydenhuollon piiriin, missä hänellä on kotipaikka. Kyseessä olisi opiskelijan valinta, eikä hoitava taho voisi kieltäytyä tai siirtää hänen hoitoaan opiskeluterveydenhuollon vastuulle. 

11 §.Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunta. Pykälän 2 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä tapahtunut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistahon muutos kuntatoimijoilta hyvinvointialueille tulisi huomioiduksi korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnan edustuksessa ja jäsenistössä. Muutos esitetään tehtäväksi terapiatakuuta koskevan esityksen yhteydessä, koska opiskeluterveydenhuoltolain 10 a §:ään esitetään joka tapauksessa terapiatakuusta johtuvia muutoksia. Ehdotetulla muutoksella 11 §:n 2 momentiin ei ole vaikutusta terapiatakuun toteutumiseen.  

Voimassa olevan 2 momentin mukaan neuvottelukunnassa ovat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kansaneläkelaitos, Suomen Kuntaliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, yliopistot ja ammattikorkeakoulut, ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat.  

Neuvottelukunnan yhtenä tehtävänä on edistää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tuottaman opiskeluterveydenhuollon ja hyvinvointialueiden järjestämän opiskeluterveydenhuollon ja muun terveydenhuollon yhteensovittamista. Koska Kuntaliitto ei enää 1.1.2023 voimaan tulleen sote-uudistuksen jälkeen edusta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjätahoina toimivia hyvinvointialueita, tulisi edustusta neuvottelukunnassa muuttaa. Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy on organisaatio, joka edustaa hyvinvointialueita. Hyvil Oy:ltä saatujen tietojen mukaan sen rooli nykyisessä muodossaan sekä yritysmuotona että samalla organisaationa on kuitenkin vielä osin vakiintumaton. 

Näin ollen pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että neuvottelukunnassa olisivat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kansaneläkelaitos, hyvinvointialueiden edustaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat. 

7.4  Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

4 §.Maksuttomat sosiaalipalvelut. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että esityksen mukainen mielenterveystyön palvelu olisi lapselle ja nuorelle maksutonta. Näin varmistettaisiin, että esitetyn takuun piiriin kuuluvat mielenterveyden hoidon ja tuen menetelmät olisivat maksuttomia sekä terveydenhuoltolain tai sosiaalihuoltolain perusteella annettuina.  

Siten sosiaalipalveluista olisivat maksuttomia 1 kohdan mukaan sosiaalihuoltolain (1301/2014) 14 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sosiaalityö, 2 kohdassa tarkoitettu sosiaaliohjaus, 3 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen kuntoutus, 4 kohdassa tarkoitettu perhetyö, 16 kohdassa tarkoitettu päiväkeskuspalvelu päihdetyön erityisenä palveluna, 19 kohdassa tarkoitettu kasvatus- ja perheneuvonta, 20 kohdassa tarkoitettu lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta, 25 a §:n 2 momentissa tarkoitettu mielenterveystyön palveluna järjestettävä psykososiaalinen tuki ja 27 §:ssä tarkoitetut tuetut tapaamiset ja valvotut vaihdot sekä vuoden 1982 sosiaalihuoltolain (710/1982) 27 d ja 27 e §:ssä tarkoitetut vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja vammaisten henkilöiden työtoiminta kuljetusta ja aterioita lukuun ottamatta. 

8.1  Valtioneuvoston asetus hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä annetun lain 36 §:n 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 3 ja 4 momentissa tarkoitetuista asioista, joista on sovittava yhteistyösopimuksessa. Järjestämislaissa annetun valtuutuksen perustella on annettu valtioneuvoston asetus hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta, joka tuli voimaan 1.7.2023. Esitetyn lainsäädännön valmistelun ajankohtana ensimmäisiä yhteistyösopimuksia on kevään 2024 aikana tehty yhteistyöalueilla. 

Kukin hyvinvointialue kuuluu yhteen viidestä yhteistyöalueesta. Yliopistollista sairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä kuuluvat kukin eri yhteistyöalueeseen. Samaan yhteistyöalueeseen kuuluvat hyvinvointialueet laativat hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen, jonka sisällöstä ja valmistelusta säädetään järjestämislain 36 ja 37 §:issä. Yhteistyösopimuksessa on sovittava järjestämislain 36 § 3 momentin 8 kohdan mukaisesti hyvinvointialueiden työnjaosta, yhteistyöstä ja yhteensovittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien käyttöönoton, käytön ja käytöstä poistamisen alueellisten periaatteiden määrittelyssä niitä koskevat valtakunnalliset linjaukset huomioon ottaen. Valtakunnallisilla linjauksilla tarkoitetaan terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suosituksia ja muita sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisia suosituksia.  

Yhteistyösopimuksessa on sovittava 36 §:n 4 momentin mukaan myös sovittuihin vastuisiin liittyvästä hyvinvointialueiden välisestä kustannusten jaosta. Kaksikielisten hyvinvointialueiden on tehtävä yhteistyösopimus ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tämä yhteistyösopimus on yhteen sovitettava 36 §:ssä tarkoitetun yhteistyösopimuksen kanssa.  

Asetukseen esitetään lisättäväksi uusi 2 a § sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmien käyttöönotosta. Sen mukaan yhteistyösopimuksessa olisi sovittava järjestämislain 36 §:n 3 momentin 8 kohdassa tarkoitetulla tavalla ainakin terveydenhuoltolain 53 §:n 1 momentissa ja sosiaalihuoltolain 25 a §:n 2 momentissa tarkoitettujen lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä. Hyvinvointialueet sopisivat asiasta yhteistyöalueen tasolla sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa yhteensovittavana kokonaisuutena. 

Menetelmien käyttöönoton ratkaisuissa tulee huomioida se, että terveydenhuoltolain 8 §:n ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 10 §:n mukaan terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin ja se, että hyvinvointialueen on järjestämislain 4 §:n mukaisesti suunniteltava ja toteutettava sosiaali- ja terveydenhuolto sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaisena kuin asiakkaiden tarve edellyttää. Yhtenäiset periaatteet menetelmien käyttöönotossa edistävät hyvinvointialueiden asukkaiden yhdenvertaisuuden toteuttamista. Yhtenäisistä periaatteista sopiminen ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki uudet menetelmät olisi otettava yhtäaikaisesti käyttöön kaikilla hyvinvointialueilla. Uusia menetelmiä voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi alueellisen kehittämisen kokeilujen kautta (HE 241/2020 vp, s.758). 

Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on varmistaa yhteistyöalueeseen kuuluvien hyvinvointialueiden työnjako, yhteistyö ja yhteensovittaminen siltä osin kuin se on tarpeellista niiden lakisääteisten tehtävien toteutumisen turvaamiseksi. Yhteistyösopimuksen on edistettävä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuutta, tuottavuutta, laatua, asiakas- ja potilasturvallisuutta, tarpeenmukaisuutta, yhdenvertaista saatavuutta, kielellisiä oikeuksia sekä palveluketjujen ja palvelukokonaisuuksien toimivuutta. Yhteistyöalueita koskevalla lainsäädännöllä pyritään varmistamaan, ettei erityistä osaamista vaativien sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuksien organisoiminen jää yksittäiselle hyvinvointialueelle, vaan vastuita voidaan jakaa yhteistyöalueiden kesken.  

Asetukseen esitettävä uusi säännös olisi tarpeen edellä kuvattujen tavoitteiden saavuttamiseksi, jotta lapsille ja nuorille voitaisiin taata laadukkaiden ja vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien saatavuus alueellisesti yhdenvertaisesti. Yhteistyöalueet voisivat tehdä myös keskinäistä yhteistyötä ja sopia työnjaoista kansallisen yhdenvertaisuuden ja kustannustehokkuuden edistämiseksi.  

Terveydenhuoltolain 45 §:n nojalla annetulla keskittämisasetuksella on säädetty tietyiltä osin erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien alueellisesta keskittämisestä, joten nämä yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tehtävät on huomioitava yhteistyösopimuksessa. Keskittämisasetuksen 4 §:n mukaisesti yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja Uudellamaalla HUS-yhtymän on huolehdittava tietyistä erikoissairaanhoidon tehtävistä, niiden suunnittelusta ja yhteen sovittamisesta alueellisesti. Eräs tällainen tehtävä on psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien arviointi ja niiden osaamisen ylläpito. Yliopistosairaalat huolehtivat, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käytössä on väestön tarpeen mukaisesti vaikuttavaksi osoitettuja psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia menetelmiä sekä niihin liittyvää koulutusta ja työnohjausta.  

Yhteistyöalueiden olisi mahdollista tehdä keskinäistä ja kansallista työnjakoa tiettyjen menetelmien osaamisen ylläpidon suhteen mahdollisimman toimivien ja kustannustehokkaiden ratkaisujen löytämiseksi. Tämä tukisi myös kansallista menetelmien käyttöönoton yhdenvertaisuutta. Ennen yhteistyösopimuksen hyväksymistä hyvinvointialueiden on kuultava järjestämislain 37 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriötä. Kunkin hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyy yhteistyösopimuksen. 

Petteri Orpon hallitus on käynnistänyt hallitusohjelman ja kevään 2024 kehysriihen päätösten perusteella erikoissairaanhoidon työnjaon tarkastelun, jonka osana tullaan arvioimaan myös keskittämisasetuksen sisältöä sekä työnjakoa yhteistyöalueiden lisäksi myös kansallisella tasolla. 

Sosiaalihuollossa ei toistaiseksi ole keskittämisasetusta, eikä myöskään määritettyä alueellista tai kansallista toimijaa, joka antaisi suosituksia palveluvalikoiman sisällöstä. Esitetyn lainsäädännön osalta sosiaalihuollon käyttöön soveltuvien psykososiaalisten menetelmien arvioinnissa ja valinnassa tulisi yhteistyöalueen tasolla hyödyntää esimerkiksi THL:n tuottamaa tietoa sekä Itlan Kasvun tuki –tietolähteitä sekä yhteistyöalueen koulutus-, tutkimus, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKKI) toteuttamisrakenteita, joista säädetään hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta annetun asetuksen 3 §:ssä. 

Sekä sosiaali- että terveydenhuollon psykososiaalisten menetelmien osalta on tarkoitus vahvistaa kansallista ohjausta Petteri Orpon hallituskauden aikana. Kansallinen työ ohjauksen vahvistamiseksi on jo käynnistetty osana kansallista palvelureformia. Hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti säädetään julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja menetelmien palveluvalikoimaan kuulumisen ja kohdentamisen periaatteista palvelujen vaikuttavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lisäksi selvitetään mahdollisuus säätää kansallisesta toimijasta, jolla olisi toimivalta linjata sitovasti menetelmien ja palvelujen kuulumisesta palveluvalikoimaan tai rajaamisesta sen ulkopuolelle. Nämä uudistukset tulevat vaikuttamaan myös esitetyn lainsäädännön soveltamiseen ja psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon.  

Esitetään, että asetus tulisi voimaan terapiatakuuta koskevien lakien kanssa 1.5.2025. 

8.2  Valtioneuvoston asetus korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnasta

Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:ää esitetään tarkennettavaksi, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä tapahtunut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistahon muutos kuntatoimijoilta hyvinvointialueille tulisi huomioiduksi myös asetuksessa. Ehdotetuilla asetusmuutoksilla ei ole vaikutusta terapiatakuun toteutumiseen. Muutosta esitetään terapiatakuuta koskevan esityksen yhteydessä, koska opiskeluterveydenhuoltolakiin esitetään terapiatakuusta johtuvia muutoksia.  

Opiskeluterveydenhuoltolain 11 §:n 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukunnan kokoonpanosta, asettamisesta ja tehtävistä. Voimassa olevan asetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan neuvottelukunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 11 muuta jäsentä. Asetuksen säännöstä neuvottelukunnan jäsenten lukumäärästä esitetään väljennettäväksi, jotta neuvottelukunnassa voidaan varmistaa sen tehtäviin liittyvä riittävän laaja asiantuntemus.  

Esitetyn 2 §:n 1 momentin mukaan neuvottelukunnassa olisi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja vähintään 11 muuta jäsentä.  

Lisäksi voimassa olevaa 3 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että neuvottelukunnassa olisi jatkossa hyvinvointialueiden edustaja sosiaali- ja terveydenhuollon siirryttyä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Neuvottelukunnan yhtenä tehtävänä on edistää toisen asteen opiskelijoiden sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon ja muun terveydenhuollon yhteensovittamista. Voimassa olevan asetuksen säännös Kuntaliitosta neuvottelukunnan jäsenenä on vanhentunut, koska Kuntaliitto siirsi sote-uudistuksen yhteydessä mandaattinsa edustaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:lle. Esityksen mukaan neuvottelukuntaan nimettäisiin hyvinvointialueiden edustaja Kuntaliiton sijaan. Neuvottelukunnan kokoonpano säilyisi muilta osin ennallaan niin että edustettuina olisivat lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Kansaneläkelaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö yliopistolain (558/2009) 1 §:ssä tarkoitetut yliopistot ja 46 §:ssä tarkoitetut ylioppilaskunnat sekä ammattikorkeakoululain (932/2014) 2 §:ssä tarkoitetut ammattikorkeakoulut ja 41 §:ssä tarkoitetut opiskelijakunnat. 

Esitetään, että asetus tulisi voimaan yhdessä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon neuvottelukuntaa koskevan opiskeluterveydenhuoltolain 11 §:n 2 momentin kanssa 1.1.2025. 

11.1  Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Hallituksen kehysriihessä 15–16.4.2024 tehtiin päätös perusterveydenhuollon hoitotakuun palauttamisesta vuoden 2022 tasolle purkamalla edellisen hallituksen siihen tekemät tiukennukset. Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemassa luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia ja opiskeluterveydenhuoltolakia pidentämällä perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn enimmäisaikoja 23 vuotta täyttäneiden osalta (hoitotakuu, STM042:00/2024). Lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten osalta kiireettömän perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn enimmäisaika kuitenkin siis säilytettäisiin kokonaisuudessaan nykyisessä 14 vuorokaudessa. Toteutuessaan esitys varmistaisi kaikille lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille muuta väestöä nopeamman hoitoon pääsyn. Hoitoon pääsyn enimmäisaikoja koskeva hallituksen esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2025 talousarvioksi ja tulisi siten käsiteltäväksi sen yhteydessä. Ehdotettavat muutokset tulisivat voimaan 1.1.2025. Tarvittaessa esitys tulisi yhteen sovittaa lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevan esityksen kanssa eduskuntakäsittelyn yhteydessä. 

11.2  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. 

Esitys perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan ja sen toteuttamiseksi on varattu vuodesta 2026 alkaen yhteensä 35 000 000 euroa vuosittain, josta hyvinvointialueiden rahoitusmomentille (28.89.31.) kohdistuisi 33 200 000 euroa ja YTHS:n rahoitusmomentille (33.60.35.) 1 800 000 euroa. Koska terapiatakuu tulisi voimaan 1.5.2025, on vuonna 2025 toteuttamiseen varattu 23 400 000 euroa, josta hyvinvointialueiden rahoitusmomentille (28.89.31.) kohdistuisi 22 200 000 euroa ja YTHS:n rahoitusmomentille (33.60.35.) 1 200 000 euroa. 

12.1  Riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Tällä velvoitteella lapsen perheen tukemiseen on vaikutusta joko suoraan tai vähintään epäsuorasti lapsen hyvinvointiin. Julkisella vallalla on myös velvoite turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen perustuslain 22 §:n mukaisesti, ja perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen edellyttääkin julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä esimerkiksi tosiasiallisten edellytysten luomiseksi perusoikeuksien käyttämiselle.  

Keskeisiin keinoihin turvaamisvelvoitteen toteuttamiseksi kuuluvat perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätäminen sekä taloudellisten voimavarojen kohdentaminen (HE 309/1993 vp, s. 75). Lasten ja nuorten terapiatakuun sääntelyn tarkoituksena onkin turvata lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille pääsy riittäviin, heidän terveyttään edistäviin perustason mielenterveyspalveluihin, ja sen toimeenpanoon osoitettu vuosittainen rahoitus turvaisi näiden palvelujen tosiasiallista toteutumista. 

Velvoite edistää väestön terveyttä viittaa yhtäältä sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja toisaalta yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen julkisen vallan eri toimintalohkoilla yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Kysymys on etenkin palvelujen saatavuuden turvaamisesta. Palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat kuitenkin välillisesti myös muut perusoikeussäännökset, kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PeVL 17/2021 vp, s. 17, PeVL 63/2016 vp, s. 2, PeVL 67/2014 vp, s. 3/II, ks. myös HE 309/1993 vp, s. 71) sekä hyvinvointialueiden itsehallinto (PeVL 7/2021 vp).  

Suomea velvoittaa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen eli alle 18-vuotiaan etu. Kysymys on riittävien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaamisesta lapsille, jotka ovat oikeutettuja erityiseen huolenpitoon ja apuun myös muiden Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten, kuten vammaisten yleissopimuksen ja TSS-sopimuksen perusteella. Vammaisten yleisopimuksen ja TSS-sopimuksen soveltamispiiriin kuuluvat lasten lisäksi kaikki sopimusvaltion oikeudenkäytön piirissä olevat henkilöt, lapset, nuoret ja aikuiset.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää jo pitkään koskeneet haasteet, kuten hyvinvointialueiden (ennen 1.1.2023 kuntien) taloudellisen tilanteen vaikeudet sekä henkilöstön saatavuusongelmat ovat vaikeuttaneet myös lasten ja nuorten palveluihin pääsyä. Mielenterveyspalvelujen taso ei ollut lapsille ja nuorille riittävä luomaan heille edellytyksiä toimia yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Julkiseen valtaan kohdistuva perustuslain 22 §:n aktiivinen toimintavelvoite on korostunut erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kuten lasten kohdalla. Edelleen lasten ja nuorten mielenterveyden hoidossa palvelujärjestelmästä on puuttunut perustason hoidosta vastaava taho ja erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvässä palvelujärjestelmässä on sirpaleisuutta, alueellista vaihtelua palvelujen saatavuudessa sekä puutteita kokonaisvaltaisessa moniammatillisessa yhteistyössä.  

Tällä hallituksen esityksellä pyritään osaltaan vastaamaan näihin epäkohtiin turvaamalla lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten hoitoon ja tuen piiriin pääsyä perustason mielenterveyspalveluissa. Laajemmin esityksen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin sekä mielenterveyspalvelujen saatavuuteen, saavutettavuuteen, laatuun ja hyväksyttävyyteen selvitetään luvussa 4.2.3.2. 

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukainen oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei kuitenkaan ole oikeutena subjektiivinen, vaan velvoite julkiselle vallalle turvata palvelut. Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa lähtökohtana on sellainen palvelujen taso, joka luo jokaiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (HE 309/1993 vp, s. 71/II). Viime kädessä tämä edellyttää yksilökohtaista arviointia palvelujen riittävyydestä (ks. PeVL 30/2013 vp, s. 3/I). Perustuslaki ei edellytä, että valtakunnallisesti joka alueella olisi tarjolla täysin samanlaiset palvelut, vaan että kaikilla alueilla on palveluja yhdenmukaisten periaatteiden mukaisesti alueella asuvien ihmisten tarpeita vastaavasti.  

Jotta palvelut ovat riittäviä, niitä pitää olla saatavilla ja niiden pitää olla riittävän laadukkaita, jotta niillä voidaan vastata ihmisten tarpeisiin. Jotta jatkossa lapsille ja nuorille olisi saavutettavalla tavalla saatavilla riittävästi perustason mielenterveyspalveluja, pyritään esityksellä vahvistamaan lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn ja hoidon sekä mielenterveyden tuen saatavuutta sekä terveydenhuollossa että sosiaalihuollon perustason palveluissa psykososiaalisten menetelmien avulla. Oikeus riittäviin terveyspalveluihin turvaa vakavimmissa tilanteissa ja viime kädessä perustuslain 7 §:ssä perusoikeutena turvattua oikeutta elämään (ks. PeVL 65/2014 vp, s. 4/II). 

Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnossaan PeVL 41/2010, että riittävät voimavarat terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin tulee osoittaa huolehtimalla muun muassa terveydenhuollon henkilöstön riittävyydestä ja asiantuntemuksesta sekä asianmukaisista toimitiloista ja toimintavälineistä. Tämä velvollisuus oli osoitettu silloisille kunnille ja sairaanhoitopiireille. Valiokunta katsoi edellä mainittujen toimintaedellytysten turvaamisen olevan olennainen tekijä perustuslain 19 §:n 3 momentista ja 22 §:stä johtuvia julkisen vallan velvoitteita täsmennettäessä ja toteutettaessa. Sama velvollisuus koskee hyvinvointialueita ja myös esityksen mukaista lasten ja nuorten mielenterveyden hoidon ja sosiaalihuollon mielenterveystyön palvelujen tukea. Psykososiaalisten menetelmien osaamisen ylläpitoa on toteutettu aiemmin hankerahoituksin ja väliaikaisin ratkaisuin. Nyt esitettävällä lainsäädännöllä ja siihen osoitetulla pysyvällä rahoituksella lisättäisiin voimavaroja lasten ja nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen yhdenvertaisesti kaikilla hyvinvointialueilla. 

Perustuslakivaliokunta on korostanut, että vaikka perustuslain 19 §:n 3 momentin säännös ei turvaa mitään nimenomaista tapaa tarjota palveluja, perustuslain mukainen edellytys on, että palveluja on riittävästi (PeVL 17/2021 vp, s. 18, PeVL 26/2017 vp, s. 32 ja 36—41 ja PeVL 12/2015 vp, s. 3 ja PeVL 11/1995 vp, s. 2). Valiokunta on painottanut nimenomaisesti, että säännöksellä velvoitetaan julkinen valta turvaamaan palvelujen saatavuus (PeVL 26/2017 vp, erit. s. 44—45 ja PeVL 54/2014 vp, s. 2/I). Säännös merkitsee siten vaatimusta palvelujen riittävästä tarjonnasta maan eri osissa asuville (PeVL 17/2021 vp, s. 18, PeVL 26/2017 vp, s. 33, PeVM 25/1994 vp, s, 32/II). Lauseke lailla toteutettavasta tarkemmasta sääntelystä jättää lainsäätäjälle liikkumavaraa oikeuksien sääntelyssä ja viittaa siihen, että perusoikeuksien täsmällinen sisältö määräytyy perusoikeussäännöksen ja tavallisen lainsäädännön muodostaman kokonaisuuden pohjalta (PeVM 25/1994 vp. s. 5-6).  

Esitys parantaisi lasten ja nuorten mahdollisuuksia perustuslaissa turvattujen riittävien ja lapsen edun mukaisten mielenterveyden palvelujen saamiseen, vaikkei esityksellä pystytäkään vastaamaan kaikkiin lasten ja nuorten mielenterveyteen kytkeytyviin haasteisiin. 

12.2  Yhdenvertaisuus

Ehdotettuun lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten perustason mielenterveyspalvelujen turvaamisen tapaan liittyvät myös perustuslain 6 §:n säännökset ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa (HE 309/1993 vp, s. 42). Yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta on säädetty myös useassa ihmisoikeussopimuksessa.  

Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään, eikä lailla voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien ihmisten kaikissa suhteissa samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Lainsäädännölle on ominaista, että se voi kohdella tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa (HE 309/1993 vp, s. 42—43, ks. myös PeVL 31/2014 vp, s. 3/I).  

Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, ettei yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (mm. PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 2/2011 vp, s. 2). Keskeistä on, voidaanko kulloisetkin erottelut perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (mm. PeVL 46/2006 vp, s. 2, PeVL 16/2006 vp s. 2). Valiokunta on eri yhteyksissä johtanut perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen, että erottelut eivät saa olla mielivaltaisia eivätkä ne saa muodostua kohtuuttomiksi (PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 37/2010 vp, s. 3). Mielenterveyssyistä aiheutuva tuen ja hoidon tarve on lainsäädännössä ylipäätään nähty aiheena, josta tarvitaan erityissääntelyä verrattuna muista terveysongelmista aiheutuvan tuen ja hoidon sääntelyyn ja lisäksi lapsen etu on otettava huomioon ensisijaisesti. On myös huomioitava, että lapset ovat ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi haavoittuvassa asemassa, mikä on otettava huomioon julkisen vallan perustuslain 22 §:ään liittyviä aktiivisia velvoitteita ajatellen.  

Lapsen oikeuksien sopimusta valvovan YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsuus tulee nähdä ainutlaatuisena ajanjaksona, jolloin lapsi kehittyy ja jonka kuluessa lapsen oikeuksien loukkaukset voivat johtaa elämänpituisiin sukupolvet ylittäviin seurauksiin. Tämän vuoksi lapset ovat ryhmä, jonka oikeuksien kunnioittamiseen ja toteuttamiseen on panostettava erityisesti. Lapsille ei tule pelkästään turvata oikeuksia, vaan heidän hyvinvointinsa tulee olla prioriteettilistan kärjessä. Suvianna Hakalehto: Lapsioikeuden perusteet, 2018, s. 36 

Esityksellä pyritäänkin turvaamaan lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä perustason mielenterveyspalvelujen tosiasiallista toteutumista. Jo pitkään palveluihin pääsyssä erityisesti lasten ja nuorten osalta on ollut puutteita. Kyse olisikin ennen muuta yhdenvertaisuuden edistämisestä, kun heidät esityksen mukaisesti saatettaisiin muita palvelun tarpeessa olevia parempaan asemaan. Lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten psyykkinen kehitysvaihe huomioon ottaen ehdotetulla positiiviselle erityiskohtelulle olisi olemassa hyväksyttävät perusteet. 

Vuonna 2011 voimaan tulleen terveydenhuoltolain valmistelun yhteydessä perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että ehdotettu 53 §:n sääntely asetti alle 23-vuotiaat mielenterveyspalvelujen saamiseksi erikoissairaanhoidossa nopeuden osalta parempaan asemaan tätä vanhempiin verrattuna (PeVL 41/2010, s. 3). Ehdotusta pidettiin merkityksellisenä juuri perustuslain 6 §:n 2 momentin näkökulmasta, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa iän perusteella. Säännöksessä lueteltuja erotteluperusteita ja siten muun muassa ikää voidaan pitää syrjintäkiellon ydinalueena. Syrjintäkieltosäännöksellä ei kuitenkaan ole kielletty kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn, kuten ikään. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (PeVL 1/2006 vp, s. 2/I, PeVL 59/2002 vp, s. 2–3). Perustuslakivaliokunta oli sosiaalioikeudellista sääntelyä arvioidessaan pitänyt esimerkiksi etuuksien määräytymistä eri tavoin eri-ikäisille henkilöille perustuslain kannalta ongelmattomana, jos erottelut eivät ole mielivaltaisia eivätkä erot muodostu kohtuuttomiksi (PeVL 34/2005 vp, s. 2/I, PeVL 60/2002 vp, s. 4—5). Toisaalta perustuslain yhdenvertaisuussääntely ei estä myöskään tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli jonkin ryhmän asemaa ja olosuhteita parantavia toimia (PeVL 34/2005 vp, s. 2/I, PeVL 40/2004 vp, s. 2/I). 

Perustuslakivaliokunta arvioi tuolloin, että mahdollisimman varhainen pääsy erikoissairaanhoidossa psykiatrisen hoidon ja palvelujen piiriin oli lasten ja nuorten psyykkinen kehitys huomioon ottaen erityisen tärkeää. Velvoite järjestää hoito kolmen kuukauden kuluessa myös jo täysi-ikäisille, mutta alle 23-vuotiaille nuorille katsottiin perustelluksi, koska siinä iässä monet nuoret ovat muun muassa useisiin elämäntilanteen muutoksiin liittyen psyykkisessä kehityksessään edelleen herkässä vaiheessa. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta käy ilmi, että erityiskohtelun ulottaminen juuri alle 23-vuotiaisiin nojautui esityksen perustelujen mukaan sairaanhoitopiirien nuorisopsykiatriasta vastaavien ylilääkärien yksimieliseen suositukseen. Sääntelylle oli valiokunnan mielestä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet. Perustuslakivaliokunta katsoi, että yhtenäisen ikärajan määrittely laissa oli perusteltua myös sen vuoksi, että psykiatrista hoitoa tarvitsevat nuoret saatetaan tältä osin samaan asemaan asuinpaikasta riippumatta (PeVL 41/2010, s. 3–4).  

Perustuslain 6 §:n 2 momentti ei estä tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua tietyn ryhmän, esimerkiksi lasten ja nuorten asemaa ja olosuhteita parantavia toimia (HE 309/1993 vp, s. 44, PeVL 4/2016 vp, s. 3). Ikärajaan perustuvaa sääntelyä on perustuslakivaliokunta kuitenkin pitänyt perusoikeusherkkänä perustuslain 6 §:n 2 momentin syrjintäkielto huomioon ottaen ja erilaisen kohtelun mahdollistavalle hyväksyttävälle perusteelle asetettavat vaatimukset ovat valiokunnan vakiintuneen käytännön mukaan erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla korkeat (valiokunnan käytännöstä ikärajojen asettamisessa kokoavasti PeVL 44/2010 vp, s. 5/I—6/II sekä PeVL 31/2013 vp, PeVL 1/2006 vp, s. 2/I, PeVL 38/2006 vp, s. 2). Hyväksyttävän perusteen on valiokunnan käytännössä edellytetty olevan asiallisessa ja kiinteässä yhteydessä lain tarkoitukseen (ks. esim. PeVL 44/2010 vp, s. 5-6). 

Yleisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta ei perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn. Valittujen keinojen tulee kuitenkin olla oikeasuhteisia, eivätkä erottelut saa olla mielivaltaisia, eivätkä erot saa muodostua kohtuuttomiksi (PeVL 38/2006 vp, s. 3/II, PeVL 37/2010 vp, s. 3/I, PeVM 11/2009 vp, s. 2/I, ja PeVL 18/2006 vp, s. 2/II). Yhdenvertaisuusperiaatteesta poikkeamista perustelevan yhteiskunnallisen intressin ja poikkeamisen merkittävyyden onkin oltava keskenään oikeasuhtaisia (PeVM 11/2009 vp, s. 2/I). 

Ehdotettuja muutoksia tulee arvioida myös lasten ja nuorten keskinäisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Ehdotettu takuu pääsystä lyhytpsykoterapiaan tai määrämuotoiseen ja aikarajoitteiseen psykososiaaliseen interventioon säädetyssä ajassa jättäisi takuun ulkopuolelle ne lapset ja alle 23-vuotiaat nuoret, joiden oireiluun ei ole tarjolla takuun määrittelemää hoitoa tai menetelmää. Heidän hoitoon pääsyään kuitenkin turvaa voimassa olevan terveydenhuoltolaki, jonka 50 §:n mukaan yksilöllinen tutkimusten ja hoidon tarpeen ja sen kiireellisyyden arvio tulee tehdä saman vuorokauden aikana yhteydenotosta ja 51 a §:n mukaan hoitoon päästä 14 vuorokauden aikana. Lisäksi hoitoon pääsyn enimmäisaikaa koskevassa, kesällä lausuntokierroksella olleessa hallituksen esityksessä ei esitetä enimmäisaikaan lasten ja alle 23-vuotiaitten nuorten osalta muutosta. Myös sosiaalihuollon asiakkaana olevien 23 vuotta täyttäneiden sosiaalihuollon tarpeessa olevan henkilön palvelutarpeen arviointi olisi aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivästystä sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaisesti. Sosiaalipalvelua koskeva päätös on sosiaalihuoltolain 45 §:n mukaisesti toimeenpantava kiireellisissä tapauksissa viipymättä ja muissa kuin kiireellisissä tapauksissa ilman aiheetonta viivytystä. Päätös on kuitenkin toimeenpantava viimeistään 3 kuukaudessa asian vireille tulosta.  

Laajemmin esityksen vaikutuksia yhdenvertaisuuden toteutumiseen kuvataan luvussa 4.3.3.3. 

12.3  Hyvinvointialueiden itsehallinto ja valtion velvollisuus turvata perusoikeuksien toteutuminen

Perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Myös itsehallintoalueille annettavien lakisääteisten palvelujen järjestämisvelvoitteiden kannalta merkityksellinen on perustuslain 22 §, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkisella vallalla tarkoitetaan tässä valtiota, kuntia ja kuntia suurempia itsehallinnollisia hallintoalueita, kuten hyvinvointialueita. Hyvinvointialueesta annetun lain 2 §:n mukaan hyvinvointialue on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto siten kuin siitä tässä laissa säädetään. Hyvinvointialueille on säädetty velvollisuus järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto asukkailleen. Perustuslain säännös edellyttää julkiselta vallalta ja siten myös hyvinvointialueelta aktiivisia toimia ja sen tuleekin aktiivisesti luoda tosiasialliset edellytykset perusoikeuksien toteuttamiseksi. 

Julkisen vallan turvaamisvelvoite tarkoittaa valtion osalta velvollisuutta osoittaa riittävä rahoitus palvelujen toteuttamiseen. Perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslain 22 §:n mukaiseen perusoikeuksien toteuttamisvelvoitteeseen kuuluu valtion vastuu huolehtia siitä, että perustuslain 121 §:n 4 momentissa tarkoitetuilla alueilla on käytännön edellytykset suoriutua tehtävistään (PeVL 17/2021 vp, s. 23, PeVL 26/2017 vp, s. 22, ks, PeVL 10/2015 vp ja PeVL 37/2009 vp). Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain 121 §:n 4 momentissa tarkoitettujen alueiden rahoitusta tulee soveltuvin osin arvioida perustuslakivaliokunnan rahoitusperiaatetta koskevan käytännön valossa (PeVL 15/2018 vp). Rahoitusperiaatteen merkitys kuntia suurempia hallintoalueita koskevan sääntelyn valtiosääntöisessä arvioinnissa poikkeaa kuitenkin muun muassa puuttuvan verotusoikeuden vuoksi arvioinnista kuntien osalta (PeVL 15/2018 vp, s. 21). Ratkaisevassa asemassa hyvinvointialueille osoitettujen tehtävien asianmukaisen hoitamisen turvaamisessa on siten nimenomaan valtion rahoituksen riittävyys ja sen oikea kohdentaminen (PeVL 15/2018 vp, s. 21).  

Hyvinvointialueille on hallitusohjelmassa varattu terapiatakuun toimeenpanoa varten 35 miljoonaa euroa vuodesta 2025 lähtien. Osa rahoituksesta kohdentuisi luvussa 11.2 esitetyllä tavalla opiskeluterveydenhuollon järjestäjänä toimivan Kelan kautta YTHS:lle esityksen mukaisen, alle 23-vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyspalvelujen tuottamiseksi. Vuosittaisella rahoituksella pyrittäisiin siten tosiasiallisesti turvaamaan lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalvelujen toteutumista ja niiden yhdenmukaisempaa järjestämistä eri alueilla ja palveluissa.  

Ehdotettujen psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton kokonaisuutta tulisi suunnitella sekä hyvinvointi- että yhteistyöalueen tasolla. Tätä kokonaisuutta ja sen vaikutuksia hyvinvointialueisiin avataan tarkemmin luvussa 4.2.2.2. Hyvinvointialueiden tulisi yhteistyösopimuksissa turvata ehdotetun lainsäädännön toimeenpano ottaen huomioon myös yliopistosairaaloille keskittämisasetuksessa säädetty rooli psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien arvioinnissa ja osaamisen ylläpidossa. Hyvinvointialueiden tulisi itsehallintonsa puitteissa ja muu lainsäädäntö huomioon ottaen päästä yhteistyöalueittain sopimukseen lasten ja nuorten mielenterveyttä parantavien psykososiaalisten menetelmien valinnasta, käyttöönotosta ja osaamisen ylläpidosta. Tulee kuitenkin todeta, että hyvinvointialueiden rakenteet ja yhteistyö ovat vasta muodostumassa ja myös alueiden resurssit ja haasteet eroavat toisistaan. Lisäksi hyvinvointialueiden yleiskatteellisen rahoitusjärjestelmän vuoksi terapiatakuun toteuttamiseksi varattu, yhteensä 35 miljoonan euron suuruinen valtion rahoitus ei ole korvamerkittyä juuri esityksen mukaisten palvelujen tuottamiseen. Nämä seikat voivat vaikeuttaa terapiatakuun yhdenvertaista toteutumista ja toteuttamista alueilla. Kansallisen ohjauksen kehittäminen ja vahvistaminen onkin tarpeen, ja siihen on ryhdytty. 

12.4  Oikeusturva ja valvonta

Perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeusturvasta ja sen 2 momentin mukaan oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Sosiaalihuollon asiakkaiden ja terveydenhuollon potilaiden oikeusturvakeinot eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Terapiatakuun yhteydessä oikeusturvakeinoihin voisi turvautua, jos lapsen tai nuoren tarvitsemaa terapiatakuun piiriin kuuluvaa tukea tai hoitoa ei aloitettaisi ehdotetussa kuukauden enimmäisajassa tai hoito tai tuki evättäisiin todetusta tarpeesta huolimatta.  

Sosiaalihuollon asiakkaalla on käytössään vahvoja oikeusturvakeinoja, kun asiakkaalla on oikeus saada kirjallinen päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Kiireettömissä asioissa päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivästystä sen jälkeen, kun asia on tullut vireille (sosiaalihuoltolaki 45 §). Lapsia tai hänen perhettään tai alle 23-vuotiaita nuoria koskevan terapiatakuun osalta päätös sosiaalihuollossa tulisi toimeenpanna esityksen mukaan pääsääntöisesti viimeistään kuukauden kuluessa. Päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta normaalisti sosiaalihuoltolain 6 luvussa säädetyin tavoin tekemällä oikaisuvaatimus ja valittamalla siitä annetusta päätöksestä hallintotuomioistuimeen.  

Terveydenhuollossa potilasta tulee hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja hoidon antaminen itsessään on hoitopäätös. Terveydenhuollossa potilaan oikeusturvakeinona on muistutuksen teko tai kantelu eri valvontaviranomaisille (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 10 ja 10 a §). Muistutusta ja kantelua voidaan pitää sosiaalihuoltolain valitusmahdollisuuteen verrattuna heikompana oikeusturvakeinona. Siten lapsi tai nuori voisi joutua eriarvoiseen asemaan käytettävissä olevien oikeusturvakeinojen suhteen riippuen siitä, olisiko kyse sosiaali- vai terveydenhuollon palveluissa tapahtuvasta psykososiaalisen menetelmän tarpeen arviosta ja tuen tai hoidon aloituksen enimmäisajasta. Todennäköisesti lapsi tai nuori ei myöskään itse osaa tai pysty valikoimaan kumman palvelun piiriin hän terapiatakuun yhteydessä hakeutuisi. Esityksen aikataulussa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta ehdottaa muutoksia tähän sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturvakeinojen perustavanlaatuiseen eroon, joka vaatii erillistä ja huolellista kokonaisuuden tarkastelua.  

Osaltaan palvelunjärjestäjien omavalvonta turvaa myös terapiatakuuseen liittyvää oikeusturvaa. Palvelunjärjestäjän eli hyvinvointialueen ja YTHS:n on varmistettava omavalvonnalla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviensä lainmukainen hoitaminen sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain 23 §:n mukaisesti. Palvelunjärjestäjän on valvottava toimintaansa siten, että sosiaali- ja terveydenhuolto on sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaista kuin asiakkaiden ja potilaiden tarve ja turvallisuus edellyttävät. Palvelunjärjestäjän on otettava toiminnassaan huomioon, että sosiaalihuollon asiakkaiden ja potilaiden palvelut toteutetaan yhdenvertaisesti. 

Esityksen piiriin kuuluvien hoitomenetelmien mahdollisimman selkeä tulkinta on myös valvonnan kannalta tärkeää. Valtakunnan tasolla terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston suositukset ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset suositukset linjaavat psykososiaalisten menetelmien kokonaisuutta. Hyvinvointialueiden tulee yhteistyösopimuksessa sopia sosiaali- ja terveydenhuollon psykosiaalisten menetelmien käyttöönotosta ja käytöstä. Lisäksi yhteistyösopimuksessa tulee ottaa huomioon yliopistosairaaloiden keskittämisasetuksen mukainen tehtävä psykososiaalisten menetelmien arvioinnista ja niiden osaamisen ylläpidosta. Yhteistyösopimukset ja yhtenäiset periaatteet menetelmien käyttöönotossa edistäisivät ja toteuttaisivat hyvinvointialueiden asukkaiden yhdenvertaisuutta hyödyntäen erilaisten hyvinvointialueiden vahvuuksia koko alueen väestöä hyödyttävällä tavalla. Vaikka yhteistyöalueita koskevalla lainsäädännöllä pyritään varmistamaan, ettei erityistä osaamista vaativien sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuksien organisoiminen jäisi yksittäiselle hyvinvointialueelle, vaan vastuita voitaisiin jakaa yhteistyöalueiden kesken, voisi käytännössä alueiden välille kuitenkin syntyä eroja. Tämä voisi hankaloittaa myös valvontaa. Menetelmiin liittyviä haasteita pyritään ratkaisemaan hallituskauden aikana myös kansalliseen palvelureformiin liittyvissä muissa lainsäädäntöhankkeissa.  

Terapiatakuun enimmäisaikojen noudattamista terveydenhuollossa seurattaisiin valtakunnallisesti lakien voimaantulosta lähtien, sillä hyvinvointialueiden ja YTHS:n tulisi julkaista kuukausittain tiedot yleisessä tietoverkossa. THL on tuottanut terveyden- ja sosiaalihuollon käyttöön myös psykososiaalisten menetelmien toimenpidekoodeja, joiden avulla voitaisiin rekisteripohjaisesti seurata myös esitetyn lainsäädännön toteutumista. Tietojärjestelmästä saatava raportointi mahdollistaisi hoidossa ja intervention piirissä olevien potilaiden ja asiakkaiden määrän, toteutuneiden käyntien tiheyden, hoito- ja palvelujakson keston sekä yksilöllisen hoitovasteen tarkastelun. Arvion mukaan sosiaalihuollon osalta tietojen keruu olisi kuitenkin mahdollista vasta vuonna 2026, ja tiedot saataisiin tulevaisuudessa sosiaalihuollon seurantarekisterin kautta THL:n hyte-sote -tietovarannosta. Tätä ennen interventioiden toteutumista sosiaalihuollossa voitaisiin seurata päätöstietojen avulla.  

12.5  Yhteenveto

Edellä mainituin perustein ehdotetut muutokset ovat sopusoinnussa perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien kanssa. Esitys vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista ja sillä osaltaan turvataan riittäviä perustason mielenterveyspalveluja lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille Suomea sitovien ihmisoikeussopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Esitys turvaa mielenterveyspalvelujen tosiasiallista toteutumista, kun lapsi tai nuori pääsee terveydenhuollossa psykososiaalisen hoidon tai sosiaalihuollossa psykososiaalisen tuen piiriin määräajassa tarpeen toteamisesta. Lisäksi ehdotus lasten ja alle 23-vuotiaitten nuorten positiivisesta erityiskohtelusta terapiatakuun yhteydessä noudattaa perustustuslakivaliokunnan aiempia kannanottoja yhdenvertaisuudesta. Perustuslain mukaisesti valtio on osittanut ehdotettujen palvelujen toteuttamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa yhteensovittavassa kokonaisuudessa rahoitusta perustuslain velvoitteiden mukaisesti.  

Hallitus katsoo, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.