7.1
Yhdenvertaisuuslaki
4 §.Määritelmät. Yhdenvertaisuuslain määritelmäpykälään ehdotetaan lisättäväksi määritelmä varhaiskasvatuksen järjestäjästä. Varhaiskasvatuksen järjestäjällä tarkoitetaan tässä laissa sitä, joka järjestää lakiin perustuvaa varhaiskasvatusta. Määritelmä on vastaava, mitä ehdotetaan lisättäväksi tasa-arvolain määritelmiä koskevaan 3 §:ään. Lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen sekä varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja tuottamisestä säädetään varhaiskasvatuslaissa (540/2018).
5 §.Viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisätään maininta edellytyksestä arvioida toiminnan vaikutuksia eri väestöryhmiin. Kyse olisi toiminnan tosiasiallisista vaikutuksista. Lisäys konkretisoisi viranomaisen velvoitetta arvioida yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan viranomaisen toiminnan yhdenvertaisuusarvioinnin tulisi jo nykyisin kohdistua mahdollisuuksien mukaan muun muassa siihen, miten viranomaisen toiminta on tosiasiallisesti vaikuttanut syrjinnän vaarassa olevien ryhmien asemaan (HE 19/2014 vp, s. 61). Nyt velvoite arvioida toiminnan vaikutuksia eri väestöryhmiin tehtäisiin näkyväksi myös lain säännöksen tasolla.
Yhdenvertaisuuden toteutumisen ja väestöryhmiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, samoin kuin yhdenvertaisuutta edistävien toimenpiteiden suunnittelu, on tärkeää toteuttaa säännöllisin väliajoin, jotta viranomaisen on mahdollista ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Tämä on syytä huomioida myös viranomaisen laatiessa ja päivittäessä yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
6 §.Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisätään maininta edellytyksestä arvioida toiminnan vaikutuksia eri väestöryhmiin. Kyse olisi toiminnan tosiasiallisista vaikutuksista eri ryhmiin. Lisäys konkretisoisi koulutuksen järjestäjän velvoitetta arvioida yhdenvertaisuutta ja siten tukisi koulutuksen järjestäjän yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen toteuttamista.
Yhdenvertaisuuden toteutumisen ja väestöryhmiin kohdistuvien vaikutusten arviointi sekä yhdenvertaisuutta edistävien toimenpiteiden suunnittelu on tarpeen toteuttaa säännöllisin väliajoin, jotta koulutuksen järjestäjän ja oppilaitoksen on mahdollista ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Tämä on syytä huomioida myös laadittaessa ja päivitettäessä oppilaitoksen yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
6 a §.Velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta varhaiskasvatuksessa. Uudessa 6 a §:ssä säädettäisiin varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta. Tässä yhteydessä varhaiskasvatuksen järjestäjällä tarkoitetaan 4 §:ään ehdotettavan määritelmäsäännöksen mukaisesti sitä, joka järjestää lakiin perustuvaa varhaiskasvatusta. Velvollisuus koskisi sekä julkista, että yksityistä varhaiskasvatusta. Voimassa oleva 6 § koskee vain opetuksen ja koulutuksen järjestäjiä. Ensimmäisessä momentissa säädettäisiin, että varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava varhaiskasvatuksen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia. Uuden 6 a §:n 1 momentti vastaa hyvin tarkasti opetuksen ja koulutuksen järjestäjiä koskevaa 6 §:n 1 momenttia. Säännöksen 1 momentti sisältäisi vastaavan maininnan edellytyksestä arvioida toiminnan vaikutuksia eri väestöryhmiin, kuten esitetään lisättäväksi 5-6 §:iin. Uusi 6 a § koskee myös esiopetusta silloin, kun se tapahtuu varhaiskasvatuksen järjestäjän tai palveluntuottajan piirissä. Velvollisuus yhdenvertaisuussuunnitteluun olisi myös sellaisilla yksityisillä varhaiskasvatuksen palveluntuottajilla, joiden palveluksessa on säännöllisesti vähemmän kuin 30 henkilöä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhdenvertaisuussuunnittelusta. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan on huolehdittava siitä, että varhaiskasvatuksen toimipaikassa on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Suunnitelma on laadittava yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ehdotettavan säännöksen mukaan jokaisessa varhaiskasvatuksen toimipaikassa tulisi laatia toimipaikkakohtainen yhdenvertaisuussuunnitelma. Voimassa olevan lain mukaan varhaiskasvatuksen osalta riittää, että suunnitelma on laadittu kuntatasolla. Sekä varhaiskasvatuksen järjestäjien että palveluntuottajien toimipaikoilla olisi itsenäiset velvoitteet laatia suunnitelma.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kuulemisvelvoitteesta yhdenvertaisuussuunnittelussa. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan on varattava lapsille ja heidän huoltajilleen mahdollisuus tulla kuulluiksi edistämistoimenpiteistä. Lapset voidaan myös ottaa mukaan suunnitelman laatimiseen lasten ikä ja kehitys huomioon ottaen osana päiväkodin tai muun varhaiskasvatuksen toimintamuodon toimintaa.
Pykälän 4 momentissa tarkennettaisiin vielä yhdenvertaisuussuunnittelun vastuuta pienempien yksiköiden osalta. Edellä 1-2 momentissa säädetystä poiketen kunta vastaa siitä, että sen alueella toimiville perhepäivähoidon ja kunnallisen avoimen varhaiskasvatuksen toimijoille laaditaan toimipaikkakohtaisen suunnitelman sijaan yhteistyössä näiden toimijoiden kanssa yhteiset yhdenvertaisuussuunnitelmat. Kunta vastaisi pienempien toimijoiden eli perhepäivähoidon ja kunnallisen avoimen varhaiskasvatustoiminnan toimijoiden osalta siitä, että myös heidän osaltaan laadittaisiin yhteiset yhdenvertaisuussuunnitelmat. Koska toimijat ovat hyvin erilaisia, olisi tarkoituksenmukaista, että yhdenvertaisuussuunnitelmat laadittaisiin erikseen perhepäivähoidon toimijoille ja erikseen kunnallisen avoimen varhaiskasvatustoiminnan toimijoille, kuitenkin kaikille samanlaisille toimijoille yhteisesti. Koska kyseiset toimijat voivat olla hyvin pieniä, on kunnalla suurempi vastuu yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisesta. Mikäli yhdenvertaisuussuunnittelun velvoite koskisi erikseen pieniä toimijoita, voisi yhdenvertaisuussuunnittelu jäädä toteutumatta ilman suurempaa vastuutahoa, jolla on riittävää osaamista aihealueesta. Yksityisen palveluntuottajan järjestämä avoin varhaiskasvatus ei kuulu varhaiskasvatuslain piiriin ja jäisi näin ollen myös tämän sääntelyn ulkopuolelle.
7 §.Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Pykälän 1 momentissa säädetään kaikkien työnantajien yleisestä velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta. Työnantajan edistämisvelvollisuudessa on kyse työpaikan menettelytapojen ja prosessien kehittämisestä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Pykälän tavoitteena edelleen on, että yhdenvertaisuuden edistämisestä muodostuisi osa työpaikan säännöllistä kehittämistoimintaa. Työpaikan yhdenvertaisuustilannetta tarkasteltaisiin määräajoin ja tarvittaessa tehtäisiin muutoksia ja tarkennuksia aiemmin suunniteltuihin edistämistoimenpiteisiin. (HE 19/2014, s. 64.)
Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälässä selvennettäisiin, mitä työnantajan on otettava huomioon tehdessään arviointia yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Lisäksi momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että yhdenvertaisuuden toteutumista olisi arvioitava myös työhönotossa. Ehdotettujen muutosten tarkoituksena on pykälän selkeyttäminen. Muutoksilla ei olisi tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetut muutokset kytkeytyvät myös työsuojelun valvontalain 13 §:ää koskevaan ehdotukseen siitä, että 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu työnantajan yleinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta lisättäisiin luetteloon asioista, joista työsuojelutarkastaja voisi antaa työnantajalle kehotuksen.
Ehdotetun 1 momentin mukaan työnantajan olisi eri syrjintäperusteet huomioon ottaen arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työhönotossa sekä työpaikalla. Työnantajan olisi työpaikan tarpeet huomioon ottaen kehitettävä työoloja sekä niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä.
Yhdenvertaisuuden arvioinnin tarkoituksena on paikantaa olosuhteita ja menettelytapoja, jotka estävät tai vaikeuttavat yhdenvertaisuuden toteutumista. Voimassa olevasta 7 §:n 1 momentista ei ole käynyt ilmi, mitä työnantajan on otettava huomioon tehdessään arviointia yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Työnantajan arvioinnin tulisi, kuten nykyisinkin, kattaa lähtökohtaisesti kaikki yhdenvertaisuuslaissa kielletyt syrjintäperusteet. Eri syrjintäperusteiden huomioon ottamisella tarkoitettaisiin sitä, että tunnistetaan, mitkä syrjintäperusteet ovat kyseisellä työpaikalla yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta merkityksellisiä. Muutos ei tarkoittaisi sitä, että kaikilla työpaikoilla olisi tarvetta toteuttaa edistämistoimenpiteitä kaikkien syrjintäperusteiden osalta. Yhdenvertaisuuden toteutumista tulisi edelleen voida arvioida yleisellä tasolla, sillä eräät syrjintäperusteet liittyvät henkilöiden ominaisuuksiin, joita koskevat tiedot ovat arkaluonteisia ja joita ei saa käsitellä muutoin kuin erikseen laissa säädetyissä tilanteissa. Yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla voitaisiin, kuten nykyisin, selvittää muun muassa henkilöstölle suunnatuilla kyselyillä tai käymällä läpi henkilöstötilastoja ja työpaikan menettelytapoja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi myös siten, että pykälästä kävisi selkeämmin ilmi, että yhdenvertaisuuden toteutumista tulisi arvioida myös työhönotossa. Jotta työnantaja pystyisi arvioimaan, onko henkilöstön valintaan liittyviä toimintatapoja kehitettävä, tulisi työnantajan ensin tehdä arvio työhönoton nykytilasta. Yhdenvertaisuuden toteutumista työhönotossa työnantaja voisi selvittää esimerkiksi käymällä läpi työpaikan rekrytointikäytäntöjä. Tarkoitus olisi tunnistaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta mahdollisia ongelmia, kuten tarpeettomia kielitaitovaatimuksia, jonkun ryhmän poissulkevia menettelytapoja tai rekrytointiin vaikuttavia ennakkoluuloja ja asenteita. Työhönotolla tarkoitettaisiin koko rekrytointiprosessia kuten esimerkiksi tehtävänkuvauksen määrittelyä, työpaikkailmoitusta, työhaastattelua sekä henkilöstön valintakriteerejä.
Työnantajan tekemälle yhdenvertaisuuden arvioinnille ei asetettaisi määrämuotoa. Koska 1 momentin yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus koskee kaikkia työnantajia, on selvää, että yhdenvertaisuuden toteutumisen arviointiprosessi on erilainen yrityksen henkilöstömäärästä riippuen. Pienillä työpaikoilla arviointi voitaisiin toteuttaa vapaamuotoisesti esimerkiksi käymällä yhdenvertaisuustilannetta läpi henkilöstön kanssa. Tässä arvioinnissa olisi mahdollista käyttää apuna viranomaisten laatimia ohjeita ja oppaita. Esimerkiksi Yhdenvertaisuuden arviointi työpaikalla – ohjeita työnantajalle. Työsuojeluhallinnon julkaisuja 4/2019.
Edistämistoimenpiteiden olisi voimassa olevan lain mukaisesti oltava toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia. Työnantaja tekisi arvioinnin perusteella johtopäätökset tarvittavista toimenpiteistä syrjinnän ennaltaehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Pykälässä ei edelleenkään tarkemmin määriteltäisi, minkälaisia konkreettisia toimenpiteitä edistämisvelvollisuus edellyttäisi, sillä tarvittavien toimenpiteiden laatuun ja laajuuteen vaikuttavat yhtäältä työpaikan tarpeet ja toisaalta käytettävissä olevat voimavarat.
Lisäksi momentin ruotsinkieliseen sanamuotoon ehdotetaan teknistä muutosta poistaen artikkeli ”en” sanan ”arbetsgivare” edestä.
Pykälän 2 momentissa säädetään työnantajan velvollisuudesta laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että suunnitelman tulisi lisäksi sisältää selvitys 1 momentin mukaisen yhdenvertaisuuden arvioinnin johtopäätöksistä. Selvityksen tulisi sisältää arvioinnin johtopäätökset mukaan lukien se, miten johtopäätöksiin on päädytty. Johtopäätöksissä tulisi tunnistaa kyseisen työpaikan tarpeet yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä mahdolliset ongelmat yhdenvertaisuuden toteutumisessa.
Valvonnan toteuttamista on vaikeuttanut se, että 2 momentin perusteella voidaan edellyttää suunnitelmaan sisällytettäväksi vain tarvittavat toimenpiteet yhdenvertaisuuden edistämiseksi, muttei selvitystä yhdenvertaisuuden arvioinnista ja johtopäätöksistä. Ehdotuksen tarkoituksena on tehostaa valvovan viranomaisen mahdollisuuksia arvioida, koskeeko yhdenvertaisuussuunnitelma kyseisen työpaikan merkityksellisiä syrjintäperusteita ja sisältääkö suunnitelma ne edistämistoimenpiteet, jotka ovat tarpeen työpaikan yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi.
Pykälän 3 momentti pysyisi muuttumattomana.
14 §.Häirintä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi sana ihmisryhmä niin, että häirintä voisi kohdistua henkilön lisäksi myös ihmisryhmään. Häirinnän määritelmän sanamuotoa muutettiin nykyisen lain tullessa voimaan. Häirinnästä säädettiin aiemman yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin 3 kohdassa: Syrjinnällä tarkoitetaan --” 3) henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista tai tosiasiallista loukkaamista siten, että luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri (häirintä)”. Voimassaolevan lain sanamuodosta poistettiin aiempaan lakiin verrattuna sana ihmisryhmä. Hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) perusteluissa mainitaan, että ihmisarvoa loukkaavan käyttäytymisen ei tarvitse kohdistua suoranaisesti tiettyyn ihmiseen ollakseen häneen kohdistuvaa häirintää vaan se voi kohdistua myös johonkin ihmisryhmään. Sanamuodon muuttamisella ei siten ollut tarkoitus muuttaa asiantilaa, mutta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan soveltamiskäytännössä on sittemmin huomattu, että asiantila tosiasiassa muuttui.
Häirinnän määritelmään liittyy myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käytännössä ongelmalliseksi koettu lähtökohta, jossa yhdenvertaisuusvaltuutettu ei voi viedä asioita lautakuntaan käsiteltäväksi ilman konkreettista syrjinnän uhria. On kuitenkin tapauksia, jossa on selvää, että syrjivää toimintaa on tapahtunut, mutta on vaikea osoittaa yhtä yksittäistä uhria syrjivän teon kohdistuessa tiettyyn ryhmään. Ihmisryhmän käsite tarkoittaa laajempaa ryhmää kuin yksittäistä tai muutamaa identifioitua henkilöä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi myös uusi 3 momentti liittyen varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan ja koulutuksen järjestäjän vastuuseen häirintätapauksissa. Muotoilu on pitkälti vastaava kuin työnantajaa koskeva 14 §:n 2 momentti. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan ja koulutuksen järjestäjän menettelyä olisi pidettävä syrjintänä, jos varhaiskasvatuksen tai koulutuksen järjestäjä saatuaan tiedon siitä, että lapsi, oppilas tai opiskelija on joutunut toimipaikassa, koulussa tai oppilaitoksessa tai muualla varhaiskasvatuksen järjestäjän, palveluntuottajan tai koulutuksen järjestäjän järjestämässä tilaisuudessa tai toiminnassa 1 momentissa tarkoitetun häirinnän kohteeksi, laiminlyö ryhtyä käytettävissään oleviin toimiin häirinnän poistamiseksi. Koulutuksen järjestäjällä tarkoitetaan tässä 4 §:n määritelmäsäännökseen viitaten sitä, joka järjestää lakiin perustuvaa opetusta tai koulutusta ja varhaiskasvatuksen järjestäjällä ehdotettavan 4 §:n määritelmäsäännökseen viitaten sitä, joka järjestää lakiin perustuvaa varhaiskasvatusta.
Velvollisuuden puuttua häirintään on tulkittu olevan jo voimassa yhdenvertaisuuslain nykyisten säännösten kautta. On kuitenkin ilmennyt tarve selkeyttää velvoitetta ja vahvistaa siten lasten oikeutta turvalliseen ympäristöön varhaiskasvatuksessa ja opintojen ja opiskelujen aikana ja toisaalta henkilökunnan tietoisuutta velvollisuudesta puuttua häirintään. Myös koulutusta koskevassa lainsäädännössä on yleisiä säännöksiä opiskeluympäristön turvallisuudesta, jotka sinänsä kattavat myös velvollisuuden puuttua mahdolliseen häirintään. Näiden säännösten valvonta perustuu ainoastaan kanteluihin ylemmille laillisuusvalvojille ja aluehallintovirastoille, eikä mahdollisuutta hyvitykseen ole. Varhaiskasvatuksessa valvontakeinoja ovat kantelun lisäksi muistutus, huomautus, huomion kiinnittäminen sekä henkilökunnan tekemän epäkohtailmoitus. Valvontaviranomainen voi varhaiskasvatuslain 58 §:n nojalla antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta ja epäkohtien poistamisesta.
Häirintään voisi säännöksen perusteella syyllistyä työntekijä, lapsi, oppilas tai opiskelija tai muu toimipaikassa tai oppilaitoksessa asioiva tai oleskeleva henkilö. Velvollisuus puuttua häirintään koskisi varhaiskasvatuksen järjestäjää ja palveluntuottajaa sekä koulutuksen järjestäjää, ja siten niihin tulisi kohdistaa mahdollinen hyvitysvaatimus velvoitteen laiminlyönnin johdosta. Säännöksen perusteella velvollisuus olisi puuttua myös sellaiseen häirintään, joka tapahtuu toimipaikan, koulun tai oppilaitoksen ulkopuolella, silloin kuin tilaisuus tai toiminta on varhaiskasvatuksen järjestäjän tai palveluntuottajan tai koulutuksen järjestäjän järjestämää, pois lukien kuitenkin opintoihin sisältyvä harjoittelu, johon sovelletaan muita säännöksiä. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi erilaiset toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen ulkopuolelle tehtävät vierailut ja toimipaikan, koulun ja oppilaitoksen ulkopuolella järjestetyt tilaisuudet ja tapahtumat.
Ehdotettavan muutoksen tarkoituksena ei ole kaventaa nykyistä tulkintaa niiden tilanteiden osalta, joita ei tässä pykälässä määritellä, kuten esimerkiksi harrastustoiminnan osalta, vaan niiden osalta sovelletaan edelleen yhdenvertaisuuslain muita yleissäännöksiä.
15 §.Kohtuulliset mukautukset vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nykyisin mainittavan viranomaisissa asioinnin sijaan vammaisella henkilöllä on nimenomaisesti mahdollisuus saada myös viranomaisen palveluita. Voimassa oleva muotoilu on viranomaisten osalta suppea eikä vastaa Vammaisyleissopimuksen edellytyksiä, sillä se viittaa kohtuullisten mukautusten osalta pelkästään konkreettisiin ja ulkoisiin muutoksiin, kun taas sopimus edellyttää mahdollisuutta myös sisällöllisiin muutoksiin. Viranomaisessa asiointi on tarkoitus edelleen sisällyttää kohtuullisten mukautusten piiriin, vaikka muotoilua muutetaan. Tarkoituksena on, että vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada oikeutensa toteutettua viranomaisessa. Erityisesti viranomaisen palvelun sisällölliset kohtuulliset mukautukset tulisivat kysymykseen palvelun järjestämistavan sopivuutta koskevassa harkinnassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO:2020:60, että kaupungin olisi tullut myöntää lapselle maksuton koulukuljetus ala-asteen kouluun yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuna kohtuullisena mukautuksena, vaikka kyseinen koulu ei ollut hänen ns. lähikoulunsa. Kyse on joka tapauksessa yksilöllisestä kokonaisharkinnasta, eikä tarkoituksena ole sivuuttaa esimerkiksi myönnettävien palvelujen tai etuisuuksien yleisiä edellytyksiä. Lisäksi esimerkiksi useat sosiaalietuudet ja palvelut sisältävät yksilöllisen harkinnan jo niiden edellytyksiä harkittaessa, eikä silloin tarvetta kohtuullisiin mukautuksiin erikseen sisällön osalta pääsääntöisesti ole. Mukautusten luonne huomioiden ne tulevat ensisijaisesti huomioitaviksi niissä palveluissa, joissa yksilöllisiä tarpeita lähtökohtaisesti ei ole huomioitu, vaan yleisiä palveluita on tarpeen mukauttaa vammaisille henkilöille sopiviksi. Tarkoituksena ei myöskään ole, että kohtuulliset mukautukset toimisivat ikään kuin ylimääräisenä muutoksenhakureittinä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan kautta, vaan sen sijaan esimerkiksi sosiaalipalveluiden säännönmukaisessa muutoksenhakumenettelyissä tulisi tarvittaessa huomioida myös kohtuulliset mukautukset.
Lisäksi on huomioitava, että YK:n vammaisyleissopimusta valvova komitea on tulkintasuosituksessaan (General Comment No. 6 on equality and non-discrimination, 9.3.2018, kpl. 24) katsonut, ettei velvollisuus kohtuullisiin mukautuksiin rajoitu vain sellaisiin tilanteisiin, joissa vammainen henkilö on pyytänyt kohtuullista mukautusta, vaan velvollisuus on olemassa myös silloin, kun mahdollisen kohtuullisiin mukautuksiin velvoitetun olisi tullut ymmärtää, että henkilöllä on vamma, joka saattaa edellyttää kohtuullisten mukautusten tekemistä, jotta poistettaisiin esteet hänen oikeuksiensa käyttämiseltä. Kohtuullisiin mukautuksiin velvollisella on myös velvollisuus ryhtyä kommunikoimaan vammaisen henkilön kanssa. Viranomaisen tulisi siis arvioida vammaisen henkilön tilanne oma-aloitteisesti ja ottaa vamma huomioon etuuksien ja palveluiden myöntämisen yhteydessä ja harkita, tulisiko järjestämistapaa muuttaa kohtuullisena mukautuksena.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kohtuullisten mukautusten arvioinnin osalta lisätään korostus, jonka mukaan mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan ensisijaisesti huomioon vammaisen henkilön tarpeet. Tarkennus liittyy myös vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean yleiskommenttiin numero 6, joka tarkentaa kohtuullisten mukautusten tulkintaa joiltakin osin. Nykyisen muotoilun ongelmana on, että kohtuullisuuden arviointi kohdistuu pitkälti kohtuullisuuden arviointiin toimijan kannalta, kun taas yleiskommentti numero 6 ohjaa arvioimaan sitä ensin vammaisen henkilön oikeuksien toteutumisen kannalta ja sitten tarkastelemaan, onko se kohtuuton toimijan kannalta jo laissa nykyisin mainittujen kriteerien perusteella. Tämä ongelma voitaisiin ratkaista tarkentamalla muotoilua nykyisen 2 momentin osalta. Tämän lisäksi aiemmat edellytykset liittyen toimijan kokoon, taloudelliseen asemaan, toiminnan luonteeseen ja laajuuteen sekä mukautusten arvioituihin kustannuksiin ja mukautuksia varten saatavissa olevaan tukeen pysyvät edelleen voimassa. Tarkoitus ei ole ohittaa muun lainsäädännön edellytyksiä esimerkiksi työturvallisuudesta, vaan painottaa vammaisyleissopimuksen edellyttämällä tavalla sitä, että kohtuullisuuden arvioinnin tulisi kohdistua ensisijaisesti vammaisen henkilön tarpeisiin.
Esimerkiksi työnantajan näkökulmasta kysymys olisi siitä, että ensin tunnistettaisiin ne asianmukaiset mukautukset, jotka olisivat kyseisessä tilanteessa tarpeen vammaisen henkilön työllistämiseksi tai työssä jatkamiseksi. Kun asianmukaiset mukautukset on tunnistettu, olisi arvioitava ovatko kyseiset mukautukset kohtuullisia työnantajan näkökulmasta ottaen huomioon toimijan osalta 2 momentissa säädetyt kriteerit. Mukautusten kohtuullisuutta työnantajan kannalta arvioitaisiin, kuten aiemminkin ottaen huomioon työnantajan koko ja taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus sekä mukautusten kustannukset ja siihen saatavissa oleva tuki.
Korkein hallinto-oikeus käsitteli kohtuullisia mukautuksia lentoyhtiötä koskevassa ratkaisussaan KHO:2021:189. Tapauksessa hallinto-oikeus katsoi aiemmin, että vaikka kohtuullisten mukautusten luonteeseen kuuluukin, että ne saattavat aiheuttaa yrityksille niiden liiketoiminnan kannattavuutta rasittamaan jääviä kustannuksia, ei valittajalle asetettava vaatimus mukautusten toteuttamisesta hinnanalennuksina olisi tässä tapauksessa rinnastettavissa lain esitöissä mainittuihin sangen pienimuotoisiin ja lähinnä konkreettisissa kanssakäymistilanteissa tehtäviin yksilöllisiin mukautustoimenpiteisiin. Hallinto-oikeus viittasi myös palveluntarjoajien lähtökohtaiseen oikeuteen päättää tarjoamiensa hyödykkeiden hinnoittelusta. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että henkilön kannalta hänen liikuntavammansa johdosta tarvitsemistaan lisäpaikoista perittyyn hintaan alennuksena tehtävää mukautusta voidaan pitää tarpeellisena ja asianmukaisena toimenpiteenä, jolla olisi mahdollistettu hänen liikkumavapautensa toteutuminen yhdenvertaisesti vammattomien henkilöiden kanssa.
Pykälän 3 momentti pysyisi muuttumattomana.
18 §.Valvontaviranomaiset. Pykälässä säädetään lain noudattamista valvovista viranomaisista ja se ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan.
Pykälän 1 momentti säilyisi muuttumattomana. Lain noudattamista valvoisivat edelleen yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työsuojeluviranomaiset. Valvontaviranomaisten organisaatiosta sekä muista tehtävistä ja toimivaltuuksista säädettäisiin muualla lainsäädännössä.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädetään lain noudattamisen valvomisesta työelämässä. Ehdotetun momentin mukaan lain noudattamista työelämässä valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu ja työsuojeluviranomaiset. Pykälässä viitattaisiin myös yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuun lakiin (1326/2014) s sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin (44/2006). Ehdotus laajentaisi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltaa kaventamatta työsuojeluviranomaisen toimivaltaa. Siten jatkossa sekä yhdenvertaisuusvaltuutetulla että työsuojeluviranomaisilla olisi toimivalta valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista työelämässä. Vastaavasti esimerkiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) noudattamista valvovat sekä työsuojeluviranomaiset että tietosuojavaltuutettu. Viranomaiset toteuttaisivat valvontatehtäviään itsenäisesti ja toisistaan riippumattomasti. Tehtävien käytännön järjestämisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että viranomaiset tekisivät yhteistyötä ja vaihtaisivat tietoja, jotta esimerkiksi samaa asiaa ei tarpeettomasti käsiteltäisi ja ratkaistaisi samanaikaisesti useammassa viranomaisessa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävistä ja toimivallasta säädetään tarkemmin yhdenvertaisuuslain 19 §:ssä ja työsuojeluviranomaisen tehtävistä ja toimivallasta 22 §:ssä.
Ehdotus mahdollistaisi yhdenvertaisuusvaltuutetun yhdenvertaisuusasioiden erityisosaamisen hyödyntämisen myös työelämän syrjintätapauksissa, samalla tavoin kuin muillakin elämänalueilla. Samaan aikaan voitaisiin edelleen hyödyntää työsuojeluviranomaisen työelämäasioiden erityisosaamista. Työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluu valvoa eri työelämää säänteleviä lakeja, ja myös tämän valvonnan yhteydessä voi tulla ilmi myös syrjintää. Joissain tapauksissa syrjintäasian ratkaiseminen voi myös vaatia ensin toisen työoikeudellisen kysymyksen ratkaisua, jossa työsuojeluviranomaisella on toimivalta. Mikäli yhdenvertaisuusvaltuutetun käsiteltäväksi saatetun syrjintäasian käsittely edellyttäisi työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvan työoikeudellisen asian ratkaisemista ensin, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja työsuojeluviranomainen voisivat sopia asian käsittelystä. Tällöin tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että syrjintäasian käsittely ei kohtuuttomasti pitkity sen vuoksi, että asiaa joudutaan käsittelemään eri viranomaisissa.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia muutoin, mutta sen sanamuotoon tehtäisiin tekninen muutos korvaamalla sanalla ”kun” sanalla ”jos”. Säännös koskee lain valvontasäännösten soveltamista eduskuntaan ja sen toimielimiin.
Pykälän 4 momentti vastaisi muutoin voimassa olevan pykälän 3 momenttia, mutta siitä poistettaisiin maininta tuomioistuimista eliminä, joihin lain säännöksiä valvonnasta ei sovelleta. Tämä johtuisi ehdotetusta uudesta 5 momentista, jossa säädettäisiin jatkossa lain valvontasäännösten soveltamisesta tuomioistuimiin.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa todettaisiin, että lain valvontaa koskevia säännöksiä ei sovelleta tuomioistuimiin ja muihin lainkäyttöelimiin niiden lainkäyttötoiminnassa. Muutoksella tarkennettaisiin lain valvontasäännösten soveltamisalan rajoitusta tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten osalta. Ehdotetun muutoksen myötä lain säännöksestä kävisi ilmi, että lain valvontaa koskevia säännöksiä sovelletaan tuomioistuimiin ja muihin lainkäyttöelimiin muutoin kuin silloin, kun kyse on niiden lainkäyttötoiminnasta.
Voimassa olevan lain 3 momentin mukaan lain säännöksiä valvonnasta ei sovelleta muun muassa tuomioistuinten toimintaan. Lain esitöissä todetaan, että soveltamisalarajauksella on tarkoitettu viitata ainoastaan tuomioistuinten lainkäyttötoimintaan, mutta ei esimerkiksi toimintaan työnantajana (HE 19/2014 vp, s. 84). Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2019:155 katsonut, että yhdenvertaisuuslain 18 §:n 3 momentin tarkoituksena on rajata yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun valvontatoimivallan ulkopuolelle tuomioistuinten sellaiset toimet, jotka liittyvät niiden erityiseen tehtävään tuomiovallan käyttäjinä. Sen sijaan korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan valvontatoimivaltuutta ei ole rajattu suhteessa muuhun sellaiseen toimintaan, jota tuomioistuimet järjestävät muiden viranomaisten tapaan esimerkiksi oman toimintansa esittelemiseksi yleisölle. Perustuslain 3 §:n 3 momentissa säädetyn tuomioistuinten riippumattomuuden turvaaminen ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan edellytä, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tai muiden yhdenvertaisuuslain 18 §:n 1 momentissa mainittujen valvontaviranomaisten valvontatoimivallan rajaus tulisi ulottaa koskemaan tuomioistuinten kaikkea toimintaa ja siten tuomioistuinten lainkäyttötoimintaa laajemmalle. Mainitussa tapauksessa kyse on ollut käytännön järjestelyistä korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden avoimien ovien päivänä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei tällaisella toiminnalla ole sellaista yhteyttä tuomioistuimien lainkäyttötoimintaan, että sitä voitaisiin pitää yhdenvertaisuuslain 18 §:n 3 momentissa tarkoitettuna, yhdenvertaisuuslain valvontaa koskevien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä tuomioistuimen toimintana. Ehdotettu muutos selkeyttäisi lain säännöksen sanamuotoa korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan mukaisesti.
19 §.Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävät ja toimivalta. Voimassa olevassa pykälässä säädetään yhdenvertaisuusvaltuutetun keskeisistä tehtävistä ja toimivallasta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että valtuutetun valvontatoimivalta laajennettaisiin kattamaan myös työelämää koskevat asiat.
Pykälän 1 momentti, jossa luetellaan valtuutetun tehtävät ja toimivaltuudet koko lain soveltamisalalla, säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin rajaus yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan puuttumisesta työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvassa asiassa. Muutos tarkoittaisi sitä, että yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi antaa perustellun kannanoton myös työelämää koskevissa asioissa, jotka kuuluvat nykyisin ainoastaan työsuojeluviranomaisen toimivaltaan. Muutoksen myötä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivalta valvoa yhdenvertaisuuslakia laajenisi kattamaan kaikki elämänalueet. Työelämätapausten käsittelyn myötä yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi saada paremman kokonaiskuvan työelämäsyrjinnästä ja pystyisi siten myös paremmin esimerkiksi edistämään yhdenvertaisuutta työelämässä. Laajempi toimivalta voisi helpottaa myös esimerkiksi sovinnon edistämistä työelämäasioissa.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun yhtenäisemmät toimivaltuudet eri elämänalueilla myös selventäisi valvontajärjestelmää ja yhtenäistäisi sitä suhteessa tasa-arvolain valvontaan. Tämä voisi tehdä järjestelmästä helpommin ymmärrettävän myös syrjintää epäileville henkilöille ja voisi vähentää asioiden siirtoa viranomaiselta toiselle. Yhdenvertaisuusvaltuutettuun otetaan jo nyt usein yhteyttä epäillyissä työelämäsyrjintätapauksissa. Toimivallan laajenemisen myötä yhdenvertaisuusvaltuutettu ei joutuisi siirtämään näitä yhteydenottoja toimivallan puutteen vuoksi työsuojeluviranomaisen käsiteltäväksi. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla olisi kuitenkin edelleen harkintavaltaa sen osalta, mihin toimenpiteisiin ryhtyy saamansa yhteydenoton johdosta.
Kuten ehdotetusta lain 18 §:n 2 momentista ilmenisi, sekä yhdenvertaisuusvaltuutettu että työsuojeluviranomainen olisivat toimivaltaisia valvomaan yhdenvertaisuuslain noudattamista työelämässä. Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää työelämässä epäilevä henkilö voisi ottaa yhteyttä kumpaan tahansa viranomaiseen. Ehdotuksella ei myöskään rajattaisi syrjintää epäilevän käytössä olevia oikeussuojakeinoja. Syrjintää epäilevän olisi mahdollista yhdenvertaisuusvaltuutetun perustellun kannanoton saatuaan viedä asia myös työsuojeluviranomaisen käsiteltäväksi, jolloin työsuojeluviranomainen voisi esimerkiksi antaa kirjallisen toimintaohjeen tai kehotuksen tai velvoittaa korjaamaan tai poistamaan syrjinnän kiellon vastaisen olotilan. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kannanotto ei kuitenkaan sido työsuojeluviranomaista, vaan työsuojeluviranomainen tutkii ja ratkaisee asian itsenäisesti.
Työelämäkysymyksissä yhdenvertaisuusvaltuutetun valvontakeinot poikkeaisivat muista elämänalueista edelleen siten, ettei yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi viedä syrjintäasiaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Tämä johtuisi siitä, ettei yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalla ole toimivaltaa käsitellä työelämäasioita yhdenvertaisuuslain soveltamisalalla. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei myöskään voisi antaa perusteltua kannanottoa asiassa, joka koskee työ- tai virkaehtosopimuksen tulkintaa, sillä työ- ja virkaehtosopimusten tulkinta kuuluu työtuomioistuimelle.
Pykälän 3 momentista poistettaisiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain säädösnumero, joka mainittaisiin ensimmäisen kerran ehdotetussa uudessa 18 §:n 2 momentissa.
20 §.Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan tehtävät ja toimivalta. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltaan ehdotettujen muutosten myötä. Nykyisen sanamuodon mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi tuomioistuimen, yhdenvertaisuusvaltuutetun tai muun viranomaisen taikka yhdenvertaisuutta edistävän yhteisön pyynnöstä antaa lausunnon tämän lain tulkinnan kannalta merkittävästä asiasta, jollei asia kuulu työsuojeluviranomaisen toimivaltaan taikka koske työ- tai virkaehtosopimuksen tulkintaa. Koska nyt ehdotetun muutoksen myötä myös yhdenvertaisuusvaltuutetulla olisi toimivalta valvoa työelämää koskevia kysymyksiä, olisi perusteltua, että yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi pyytää lausuntoa myös työelämää koskevista asioista, samalla tavoin kuin muiden sen valvonnan piirissä olevien elämänalueiden osalta ja samoin kuin työsuojeluviranomainen voi pyytää lautakunnalta lausuntoa. Tämän vuoksi lainkohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös yhdenvertaisuusvaltuutettu voisi pyytää lausunnon työelämää koskevasta asiasta, kunhan kyse ei ole työ- tai virkaehtosopimuksen tulkinnasta. Muiden toimijoiden lausuntopyyntöjen osalta säännös jäisi ennalleen, kuitenkin muuttaen sanamuotoa yhdenvertaisuusvaltuutetun uusi toimivalta huomioiden niin, että lautakunta ei voisi antaa lausuntoa asiassa, joka koskee lain soveltamista työelämässä taikka työ- tai virkaehtosopimuksen tulkintaa.
Lisäksi 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voisi antaa lausunnon lain tulkinnan kannalta merkittävän asian lisäksi lain tavoitteiden kannalta merkittävästä asiasta. Sanamuoto lain tavoitteiden kannalta merkittävästä asiasta vastaisi tasa-arvolain sanamuotoa lausunnon antamisesta. Muutos mahdollistaisi lausunnon antamisen nykyistä useammissa tilanteissa. Lautakunta voisi siten antaa lausunnon myös silloin, kun asiaa ei voitaisi välttämättä pitää lain tulkinnan kannalta merkittävänä, mutta se olisi sen sijaan merkittävä yhdenvertaisuuslain tavoitteiden kannalta. Yhdenvertaisuuslain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa.
Lisäksi 2 momentin viittaukseen lain 22 §:ään koskien työsuojeluviranomaisen oikeutta pyytää lautakunnalta lausuntoa ehdotetaan tehtäväksi tekninen täsmennys siten, että viittaus kohdistuisi 22 §:n 3 momenttiin, jossa mainitusta oikeudesta säädetään.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi suosittaa hyvityksen maksamista syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle. Nykyisin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi pykälän mukaan kieltää asianomaista jatkamasta tai uusimasta syrjintää tai vastatoimia taikka määrätä tämän ryhtymään kohtuullisessa määräajassa toimenpiteisiin yhdenvertaisuuslaissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi. Uusi suositus maksaa hyvitystä olisi lautakunnan kielloista ja määräyksistä poiketen nimenomaan suositus maksaa yhdenvertaisuuslain 23 §:n mukaista hyvitystä. Lautakunta voisi suosituksessaan lausua myös sopivaksi katsomastaan hyvityksen määrästä.
Suosituksessa ei olisi kyse täytäntöönpanokelpoisesta hallintopäätöksestä eikä sen tehosteeksi olisi mahdollista asettaa uhkasakkoa. Lautakunnan antamaan suositukseen ei voisi myöskään hakea muutosta. Mikäli lautakunnan suositusta ei noudatettaisi, olisi syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneen vaadittava hyvitystä käräjäoikeudessa. Tällaisessa tilanteessa syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutunut voisi pyytää apua myös yhdenvertaisuusvaltuutetulta, joka voi yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain 7 §:n mukaan antaa tai hankkia oikeusapua syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle tämän oikeuksien turvaamisessa. Lainkohdassa tarkoitetun oikeusavun antaminen riippuu yhdenvertaisuusvaltuutetun harkinnasta.
Lisäksi 3 momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltaan ehdotettujen muutosten myötä. Nykyisen sanamuodon mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi muissa kuin työsuojeluviranomaisen toimivaltaan 22 §:n mukaan kuuluvissa asioissa kieltää asianomaista jatkamasta tai uusimasta syrjintää tai vastatoimia taikka määrätä tämän ryhtymään kohtuullisessa määräajassa toimenpiteisiin tässä laissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi. Sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa viitataan työsuojeluviranomaisen toimivallan sijasta työelämäasioihin.
21 §.Asian saattaminen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi kokonaan.
Pykälän 1 momentti, joka koskee sovinnon vahvistamisen hakemista lautakunnassa, säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneen henkilön lisäksi myös yhdenvertaisuusvaltuutettu tai yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö voisi viedä syrjintää tai vastatoimia koskevan asian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi 20 §:n 3 momentissa säädettyjä toimenpiteitä varten. Yhdenvertaisuutta edistävällä yhteisöllä tarkoitettaisiin yhdenvertaisuuslakia koskevaa hallituksen esitystä vastaavasti (HE 19/2014 vp s. 87) erityisesti sellaista yhdistystä, ”jonka tarkoituksen toteuttamiseen taikka muuhun toimintaan yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän ehkäiseminen kiinteästi liittyy”. Tällaisiin yhteisöihin voidaan katsoa kuuluvan esimerkiksi vammaisia henkilöitä edustavat järjestöt. Mikäli asiassa on asianomistaja, asian voisi viedä lautakuntaan vain hänen suostumuksellaan. Muutoksen myötä lautakuntaan voitaisiin viedä myös sellainen syrjintää tai vastatoimia koskeva asia, jossa ei ole yksilöitävissä tiettyä asianomistajaa. Kyse voisi olla esimerkiksi häirinnästä, joka ei kohdistuisi tiettyyn yksilöön vaan laajemmin ihmisryhmään. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että sellaisissa tapauksissa, joissa on yksittäinen asianomistaja, häntä koskevan asian voisi viedä lautakuntaan ilman hänen suostumustaan. Tämän vuoksi 2 momentissa todettaisiin, että mikäli asiassa olisi asianomistaja, edellyttäisi asian vieminen lautakuntaan hänen suostumustaan.
Pykälän 3 momentissa oleva viittaus suunnitteluvelvoitteen laiminlyöntiä koskevan asian viemisestä ehdotetaan muutettavaksi muotoon 5-6 a §:ssä, jotta myös ehdotettava 6 a §:n mukainen suunnitteluvelvoite sisältyy siihen. Lisäksi pykälän sanamuotoon ehdotetaan teknistä muutosta siten, että sana ”säädettyjä” korvataan sanalla ”tarkoitettuja”.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan 5 §:n 1 momentissa, 6 §:n 1 momentissa ja 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetun velvoitteen laiminlyöntiä koskevan asian voi viedä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi yhdenvertaisuusvaltuutettu tai se, joka katsoo joutuneensa syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi. Momentissa viitataan 5 §:n 1 momentin mukaiseen viranomaisen velvoitteeseen, 6 §:n 1 momentin mukaiseen koulutuksen järjestäjän ja oppilaitoksen velvoitteeseen ja ehdotettavan 6 a §:n mukaiseen varhaiskasvatuksen järjestäjän tai palveluntuottajan velvoitteeseen arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista sekä ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Lisäksi pykälän sanamuotoon ehdotetaan teknistä muutosta siten, että sana ”säädettyjä” korvataan sanalla ”tarkoitettuja”.
Lisättävällä momentilla selvennettäisiin lain säännöksiä vastaamaan nykyistä tulkintakäytäntöä. Pykälän nykyisen 2 momentin mukaan se, joka katsoo joutuneensa syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi, voi viedä syrjintää tai vastatoimia koskevan asian lautakuntaan 20 §:n 3 momentissa säädettyjä toimenpiteitä varten. Kyseisessä 20 §:n 3 momentissa säädetään muun muassa lautakunnan mahdollisuudesta määrätä asianomainen ryhtymään kohtuullisessa määräajassa toimenpiteisiin tässä laissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi. Nykyisen 21 §:n 4 momentin mukaan 5 ja 6 §:ssä säädettyjen suunnitteluvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevan asian voi viedä lautakunnan käsiteltäväksi yhdenvertaisuusvaltuutettu. Sen sijaan laissa ei ole erikseen säädetty siitä, kuka voi viedä 5 §:n 1 momentissa, 6 §:n 1 momentissa ja ehdotettavan 6 a §:n 1 momentissa säädettyjen edistämisvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevan asian lautakuntaan. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä korkein hallinto-oikeus (KHO 2020:448) ovat tulkinneet, että myös syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutunut henkilö voi viedä lautakunnan käsiteltäväksi 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen laiminlyöntiä koskevan asian.
Pykälän 5 momentti, jossa viitataan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annettuun lakiin, vastaisi pykälän voimassa olevaa 4 momenttia.
22 §.Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä täsmennettäisiin työsuojeluviranomaisen valvontatoimivaltaa. Ehdotetun momentin sanamuodon mukaan työsuojeluviranomainen valvoo tämän lain noudattamista työelämässä. Lisäksi momentissa viitattaisiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin.
Momentin muutos koskee ensinnäkin työsuojeluviranomaisen valvontatoimivallan määrittelyä. Työsuojeluviranomaisella olisi toimivalta valvoa työ- ja virkasuhteisen työn lisäksi sellaisia työntekotilanteita, jotka tapahtuvat samankaltaisissa olosuhteissa kuin työ- ja virkasuhteessa tapahtuva työnteko. Työelämän työntekotilanteilla tarkoitettaisiin työ- tai virkasuhdetta lähellä olevia työn tekemisen muotoja. Tällaisia olisivat oppilaiden ja opiskelijoiden työskentely työpaikalla, työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvan henkilön työskentely työpaikalla sekä ammatillisena kuntoutuksena järjestettävä työpaikkakuntoutus.
Työsuojeluviranomaisen työelämän valvontaan eivät kuuluisi sellaiset avointen työmarkkinoiden ulkopuoliset työtilanteet, jotka luonteeltaan poikkeavat merkittävästi työntekijäasemassa tehtävästä työstä. Työsuojeluviranomaisen valvontaan ei kuuluisi esimerkiksi työtoiminta, jota tehdään sosiaalihuollon palvelun asiakkaana ja johon sovelletaan lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Nykytilaan nähden työsuojeluviranomaisen valvonnan piiriin ei kuuluisi kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan työ. Työelämän ulkopuoliseksi työnteon muodoksi katsottaisiin myös vankiloiden työtoiminta, yhdyskuntapalvelusta suorittavan työ tai hoitolaitoksiin otettujen henkilöiden työ, joissa työnteko perustuu velvollisuuteen. Työsuojeluviranomaisen valvontaan ei myöskään kuuluisi vapaaehtoistyö tai ei-työsuhteinen työ sopimuspalokunnissa.
Valvonta kohdistuisi kuten nykyisinkin työharjoittelun, työkokeilun tai työssäoppimisjakson järjestäjään, joka kyseisellä työpaikalla toimii työnantaja-asemassa. Työsuojeluviranomaisen valvontatoimivallan piiriin ei sen sijaan kuuluisi koulutuksen järjestäjän tai viranomaisen menettely.
Työsuojeluviranomaisen valvontatoimivallan sitominen työelämään mahdollistaisi sen, että valvonta voisi kohdistua nykyistä laajemmin myös muihin kuin työnantaja–asemassa oleviin toimijoihin työelämässä. Vuokratyöntekijän työhönottotilanteessa työsuojeluviranomainen voisi kohdistaa valvontaa käyttäjäyritykseen jo ennen, kun tämä tosiasiallisesti käyttää työnjohto- ja valvonta-oikeutta ja yhdenvertaisuuslain työnantajaa koskevia säännöksiä sovelletaan käyttäjäyritykseen. Työsuojeluviranomaisen valvontatoimivallan piiriin kuuluisi siten sen valvominen, onko vuokratyövoimaa tarvitseva yritys antanut vuokrausyritykselle syrjiviä ohjeita tai käskyjä vuokratyöntekijän ominaisuuksista tai muutoin toimillaan estänyt vuokratyöntekijän valinnan esimerkiksi ilmoittamalla vuokrausyritykselle kieltäytyvänsä toteuttamasta tarvittavat kohtuulliset mukautukset.
Työsuojeluviranomainen voisi myös kohdistaa valvontaa työnantajan käyttämään suorahaku- ja rekrytointiyritykseen tai muuhun vastaavaan rekrytointiin kiinteässä yhteydessä olevaan elinkeinonharjoittajaan silloin, kun kyse on menettelystä työhönotossa ja kyseinen taho toimii työnantajan puolesta vaikuttaen tosiasiallisesti valintapäätökseen. Siltä osin kun kyse olisi suorahaku- ja rekrytointiyrityksen tai muun vastaavan rekrytointiin kiinteässä yhteydessä olevan elinkeinonharjoittajan menettelystä elinkeinonharjoittajana tai palveluntarjoajana muutoin, valvonta ei kuuluisi työsuojeluviranomaiselle.
Pykälän 1 momentin sanajärjestystä muutettaisiin samalla siten, että siitä ilmenisivät ainoastaan työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta lain noudattamisen valvonnassa, mutta momentissa ei muutoin otettaisi kantaa lain valvomiseen työelämässä. Voimassa olevan lain 22 §:n 1 momentin mukaan tämän lain noudattamista työsuhteessa ja julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa sekä työharjoittelussa ja muussa vastaavassa toiminnassa työpaikalla sekä työhönotossa valvovat työsuojeluviranomaiset sen mukaan kuin tässä laissa sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006) säädetään. Kun lain 18 ja 19 §:ä ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo lain noudattamista työelämässä, olisi voimassa olevan lain 22§:n 1 momentin sanamuodon mahdollista tulkita olevan ristiriidassa ehdotettujen viranomaisten toimivaltuuksien kanssa. Tämän vuoksi 1 momentin sanamuotoa on tarpeen muuttaa.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työsuojeluviranomainen tiedottaisi syrjinnän uhrille myös yhdenvertaisuusvaltuutetun sovintotehtävästä yksittäistapauksellisen valvonnan yhteydessä. Nykyisin työsuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu tiedottaa syrjinnän uhrille yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävästä avustaa syrjinnän uhriksi joutuneita. Säännöksessä tarkoitetulla avustamisella on viitattu lähinnä valtuutetun oikeuteen antaa oikeusapua. Säätämällä työsuojeluviranomaisen tehtäväksi tiedottaa sekä avustamis- että sovintotehtävästä vahvistettaisiin oikeussuojan toteutumista. Muutoksen tarkoitus olisi varmistaa, että se, joka katsoo joutuneensa syrjinnän kohteeksi, on tietoinen yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävästä edistää sovintoa ja voisi halutessaan pyytää yhdenvertaisuusvaltuutetulta toimenpiteitä sovinnon aikaansaamiseksi. Käytännössä tiedottaminen tulisi tapahtua viimeistään silloin, kun asia on selvitetty ja asia on osapuolilta saatujen selvitysten perusteella ratkaistu.
23 §.Hyvitys. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että hyvitystä voisi saada muiden mainittujen tahojen lisäksi myös varhaiskasvatuksen järjestäjältä tai palveluntuottajalta. Lakiin on ehdotettu lisättäväksi maininta varhaiskasvatuksen järjestäjästä ja palveluntuottajasta muun muassa 14 §:n uudessa 3 momentissa koskien näiden laiminlyöntiä puuttua tietoonsa tulleeseen häirintään. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan mainitseminen 23 §:ssä selventäisi sitä, että myös varhaiskasvatuksen järjestäjä tai palveluntuottaja on velvollinen maksamaan hyvitystä, mikäli on toiminut syrjivästi tai vastatoimien kiellon vastaisesti.
26 §.Hyvitystä tai syrjiviä ehtoja koskeva vaatimus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan asian vireilletulo yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa katkaisisi pykälän 2 momentissa säädetyn, hyvitysvaatimuksen tekemiselle asetetun määräajan kulumisen lautakuntamenettelyn ajaksi.
Pykälän 2 momentissa säädetään määräajasta, jonka kuluessa yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä on vaadittava. Hyvitystä on muissa kuin työhönottotilanteissa vaadittava kahden vuoden kuluessa syrjivästä tai vastatoimien kiellon vastaisesta menettelystä. Muutoksen myötä 2 momentissa tarkoitettu määräaika ei kuluisi sinä aikana, kun asia olisi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa vireillä. Määräajan kuluminen katkeaisi sinä päivänä, kun asia tulisi vireille lautakunnassa. Määräajan kuluminen jatkuisi jälleen, kun asian vireilläolo yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa päättyisi, esimerkiksi kun lautakunta antaisi päätöksen tai hakija peruuttaisi hakemuksen. Hyvityksen vaatimisen määräaika keskeytyisi myös siksi ajaksi, kun lautakunta käsittelisi oikaisuvaatimusta puheenjohtajan päätökseen asian tutkimatta jättämisestä tai vaatimuksen hylkäämisestä.
Kanneajan katkeaminen lautakuntakäsittelyn ajaksi voisi edistää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan hyödyntämistä matalan kynnyksen oikeussuojaelimenä. Muutos estäisi tilanteet, joissa määräaika hyvityksen vaatimiselle kuluisi tai uhkaisi kulua umpeen lautakunnan käsittelyn aikana. Siten syrjintää tai vastatoimia epäilevä henkilö ei joutuisi valitsemaan, viekö asian lautakuntaan ja ottaa riskin kanneajan umpeutumisesta menettelyn aikana, vai viekö asian suoraan tuomioistuimeen hankkimatta lautakunnan ratkaisua, jolloin hän ei saisi lautakunnan ratkaisusta tukea arvioidessaan vaatimuksensa menestymisen mahdollisuuksia.
Voimaantulosäännös. Lainkohta sisältää säännöksen lain voimaantulosta. Lisäksi lainkohdassa on siirtymäsäännös koskien lain 26 §:n uuden 3 momentin soveltamista. Siirtymäsäännöksen mukaan lain 26 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan kuluminen keskeytyisi myös lain voimaan tullessa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa vireillä olevissa asioissa 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, kun laki tulee voimaan. Määräajan kuluminen katkeaisi näissä asioissa sinä päivänä, kun laki tulee voimaan.
7.2
Laki yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta
4 §.Jäsenten nimittäminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lautakunnalla olisi nykyisen yhden varapuheenjohtajan sijasta kaksi varapuheenjohtajaa. Muutos sujuvoittaisi lautakunnan työskentelyä silloin, kun puheenjohtaja on estynyt toimimasta tehtävässään. Erityisesti muutos helpottaisi lautakunnan työtä silloin, jos puheenjohtajan lisäksi varapu-heenjohtaja olisi esteellinen käsittelemään tiettyä asiaa tai muutoin estynyt toimimaan tehtävässään. Lisäksi muutos myös tukisi lautakunnan organisaatiota tilanteessa, jossa lautakunnan asiamäärä kasvaisi. Varapuheenjohtajat käyttäisivät puheenjohtajalle säädettyä toimivaltaa kumpikin erikseen. Lautakunnan työjärjestyksessä voidaan tarkemmin määritellä varapuheenjohtajien toimivallan määräytymisestä kussakin tilanteessa.
4a §.Sidonnaisuuksista ilmoittaminen. Lakiin ehdotetaan uutta 4 a §:ää, jossa säädettäisiin lautakunnan puheenjohtajan, muun jäsenen ja varajäsenen velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuuksistaan lautakunnalle ja oikeusministeriölle. Ilmoitus vastaisi sisällöltään valtion virkamieslain (750/1994) 8a §:n selvitystä sidonnaisuuksista ja se olisi annettava ennen tehtävään nimittämistä. Myös tehtävän aikana tapahtuneista sidonnaisuuksia koskevista muutoksista olisi viipymättä ilmoitettava lautakunnalle ja oikeusministeriölle.
Valtion virkamieslain 8a §:n mukaan tiettyihin virkoihin nimitettäväksi esitettävän henkilön on ennen nimittämistä annettava selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta varallisuudestaan, kyseiseen virkaan kuulumattomista tehtävistään, lain 18 §:ssä tarkoitetuista sivutoimistaan sekä muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa täytettävänä olevan viran tehtäviä. Ilmoitukseen pitää 18 §:ssä tarkoitettujen sivutoimilupaa edellyttävien sivutoimien osalta sisällyttää tieto niistä saaduista tuloista. Lain 18 §:n mukaan sivutoimella tarkoitetaan virkaa sekä palkattua työtä ja tehtävää, joista virkamiehellä on oikeus kieltäytyä, samoin kuin ammattia, elinkeinoa ja liikettä.
Lautakunnan riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen mahdollisesti kohdistuvien epäilyksien vähentämiseksi lautakunnan jäsenten tulee ilmoittaa avoimesti sidonnaisuuksistaan. Tämän vahvistamiseksi olisi perusteltua ottaa ilmoitusvelvollisuutta koskeva nimenomainen säännös lakiin. Lakisääteinen sidonnaisuusilmoitus edistäisi lautakunnan päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Sidonnaisuuksien ilmoittamisen tarkoituksena olisi esteettömyyden varmistaminen sekä luottamuksen lisääminen. Ilmoituksen perusteella voitaisiin arvioida, onko jäsenellä sellaisia sidonnaisuuksia, joiden perusteella jäsentä ei voitaisi nimittää tehtävään. Tieto sidonnaisuuksista auttaisi lautakuntaa myös varmistamaan kussakin tapauksessa esteettömän kokoonpanon käsittelemään asiaa. Ilmoitus sidonnaisuuksista tulisi antaa ennen tehtävään nimittämistä, mutta sidonnaisuustiedot tulisi myös tarvittaessa päivittää tehtävän kestäessä. Jos sidonnaisuustiedoissa tapahtuu muutoksia, ilmoitusvelvollisen olisi viipymättä ilmoitettava tästä lautakunnalle ja oikeusministeriölle.
6 §.Jaostot. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi jaostojen kokoonpanon osalta siten, että jaostoon kuuluisi jaoston puheenjohtajan lisäksi vain kolme muuta jäsentä, joista yhden olisi oltava lainoppinut. Jaoston jäsenmäärää siten vähennettäisiin yhdellä nykyisestä neljästä, ja samoin vaatimusta lakimiesjäsenistä vähennettäisiin yhdellä nykyisestä kahdesta. Muutoksella pyritään sujuvoittamaan lautakunnan jaostojen toimintaa. Lautakunnan työssä on koettu yhteensä viisijäsenisen jaoston olevan liian suuri, ja jaostoihin on toisinaan ollut vaikea saada riittävää määrää jäseniä. Nelijäsenisen jaoston, jossa jäsenistä vähintään yksi on lainoppinut, voidaan arvioida olevan edelleen oikeusturvan näkökulmasta riittävä kokoonpano. Käytännössä jaostossa olisi muutoksen jälkeen aina vähintään kaksi lainoppinutta jäsentä, sillä jaoston puheenjohtajana on lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jotka kummatkin ovat lainoppineita.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lautakunnan hallintojaostoon kuuluisi toinen varapuheenjohtajista. Muutos olisi tarpeen johtuen 4 §:ään ehdotetusta muutoksesta, jonka mukaan lautakunnalla olisi kaksi varapuheenjohtajaa. Hallintojaoston kokoonpanossa voidaan arvioida riittäväksi, että vain toinen varapuheenjohtajista kuuluu hallintojaostoon. Lautakunta voisi ratkaista, kumpi varapuheenjohtajista kuuluu hallintojaostoon.
7 §.Vahvennettu jaosto. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi kokonaan otsikoineen siten, että lautakunnan täysistunnosta luovuttaisiin ja sen tilalle tulisi vahvennettu jaosto. Vahvennettuun jaostoon kuuluisivat ehdotetun pykälän mukaan vahvennetun jaoston puheenjohtajana toimiva lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä viisi muuta jäsentä, joista kahden olisi oltava lainoppineita.
Muutoksella pyritään sujuvoittamaan lautakunnan toimintaa. Lautakunnan toiminnassa on havaittu, että täysistunto on tarpeettoman laaja kokoonpano. Täysistuntoon kuuluvat kaikki lautakunnan jäsenet ja täysistunto on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Tämä on tarkoittanut sitä, että täysistuntoon on osallistunut vähintään seitsemän jäsentä puheenjohtajan lisäksi. Ottamalla käyttöön vahvennettu jaosto täysistunnon tilalla, voitaisiin tarvittaessa hyödyntää tavallista jaostokokoonpanoa laajempaa kokoonpanoa ilman, että se muodostuisi tarpeettoman raskaaksi. Vahvennettu jaosto mahdollistaisi tavallista jaostoa laajemman lautakunnan jäsenistön asiantuntemuksen hyödyntämisen asioissa, joissa sitä arvioidaan tarvittavan.
Pykälän 2 momentin mukaan vahvennetussa jaostossa voitaisiin ratkaista periaatteellisesti merkittävät ja laajakantoiset asiat, mutta se ei olisi pakollista. Tämä merkitsisi eroa aiempaan täysistuntoa koskevaan sääntelyyn, jonka mukaan täysistunnossa ratkaistaan periaatteellisesti merkittävät ja laajakantoiset asiat. Lautakunnalla olisi aiempaa, täysistuntoa koskevaa sääntelyä enemmän harkintavaltaa siinä, käsitelläänkö tietty periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen asia vahvennetussa jaostossa. Tämä olisi perusteltua, sillä lautakunnalla itsellään voidaan arvioida olevan parhaat edellytykset arvioida sitä, millaista kokoonpanoa tietyn asian ratkaiseminen edellyttää.
Sen arvioinnissa, onko tietty asia periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen, noudatettaisiin samoja periaatteita kuin aiemmin täysistuntokäsittelyä arvioitaessa. Siten periaatteellisesti merkittäviä olisivat esimerkiksi vaikeat yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolainsäädännön tulkintaa koskevat asiat, erityisesti jos soveltuvaa aikaisempaa ratkaisukäytäntöä ei ole. Laajakantoisia taas olisivat asiat, joihin annettavilla ratkaisuilla olisi välittömästi tai välillisesti yleistä merkitystä esimerkiksi viranomais-, koulutus- tai elinkeinotoiminnalle taikka jotka koskettavat laajaa ihmisjoukkoa (HE 19/2014 vp, s. 101).
Pykälän 2 momentin mukaan asian käsittelemisestä vahvennetussa jaostossa päättäisi puheenjohtaja. Erityisestä syystä jaosto voisi kuitenkin siirtää sen käsiteltävänä olevan asian vahvennetussa jaostossa ratkaistavaksi. Tämä vastaisi nykyistä täysistuntoa koskevaa sääntelyä.
8 §.Päätösvaltaisuus, äänestäminen ja esittely. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi 7 §:ään ehdotettavan muutoksen johdosta siten, että siinä säädettäisiin täysistunnon päätösvaltaisuuden sijaan vahvennetun jaoston päätösvaltaisuudesta. Ehdotetun 1 momentin mukaan lautakunnan jaosto ja vahvennettu jaosto olisivat päätösvaltaiset täysilukuisina.
Vahvennettu jaosto olisi tarkoitettu käsittelemään periaatteellisesti merkittäviä ja laajakantoisia asioita ja sen tarkoituksena olisi nimenomaan mahdollistaa tavallista jaostoa laajempi ratkaisukokoonpano. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että vahvennetun jaoston päätösvaltainen kokoonpano olisi riittävän suuri ja selvästi tavallista jaostoa laajempi. Tämän vuoksi olisi perusteltua edellyttää myös vahvennetulta jaostolta täysilukuisuutta päätösvaltaisuuden edellytyksenä.
9 §.Jäsenten vastuu ja esteellisyys. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jossa säädettäisiin puheenjohtajan ja muun jäsenen velvollisuudesta erota sen kuukauden lopussa, jonka aikana he täyttävät 70 vuotta. Eroamisikä vastaisi työlainsäädännössä voimassa olevaa yleistä eroamisikää ja myös valtion virkamiesten eroamisikää, joka on nostettu asteittain 70 vuoteen.
11 §.Asian jättäminen tutkimatta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan lautakunta ei ottaisi tutkittavakseen yli kahta vuotta vanhaa asiaa, ellei siihen ole erityistä syytä. Säännös olisi tarpeen, jotta lautakunnan resursseja ei tarpeettomasti käytettäisi vanhojen asioiden tutkimiseen. Hyvin vanhojen asioiden tutkiminen on vaikeaa lautakuntamenettelyssä. Säännös myös kannustaisi tuomaan syrjintää koskevan asian mahdollisimman nopeasti lautakunnan käsiteltäväksi. Säännös turvaisi myös syrjintäasian osapuolten oikeusturvaa, kun hyvin vanhoja asioita ei pääsääntöisesti käsiteltäisi lautakunnassa.
Lautakunta voisi kuitenkin ottaa yli kaksi vuotta vanhan asian tutkittavakseen erityisestä syystä. Tällainen syy voisi olla esimerkiksi se, että syrjinnän uhri on saanut tiedon syrjivästä tapahtumasta hyvin myöhään, tai jonkin muun seikan vuoksi asian vieminen lautakunnan käsittelyyn olisi estynyt. Erityinen syy voisi olla myös se, että asian vieminen lautakuntaan on viivästynyt, koska asiaa on käsitelty ensin toisessa viranomaisessa. Toisaalta tällaisessakaan tilanteessa käsillä ei aina olisi laissa tarkoitettu erityinen syy. Esimerkiksi jos samaa asiaa olisi jo käsitelty useassa muussa viranomaisessa, esimerkiksi ylimmissä laillisuusvalvontaviranomaisissa, jotka olisivat katsoneet, ettei syrjintää ole tapahtunut, ei lautakunnan välttämättä olisi tarkoituksenmukaista ryhtyä tutkimaan samaa asiaa. Lautakunnan harkintavaltaan kussakin tapauksessa kuuluisi arviointi siitä, olisiko käsillä erityinen syy käsitellä kahta vuotta vanhempaa asiaa.
Vastaava määräaika on muun muassa ylimpiä laillisuusvalvojia koskevassa lainsäädännössä. Myös hallintolain hallintokantelua koskevan 53 b§:n mukaan kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä hallintokantelua ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä. Kahden vuoden määräaika olisi lisäksi yhdenmukainen yhdenvertaisuuslaissa ja tasa-arvolaissa säädetyn hyvitysvaatimusta koskevan kanneajan kanssa. Yhdenvertaisuuslaissa ja tasa-arvolaissa tarkoitettua hyvitystä on vaadittava viimeistään kahden vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta. Työhönottoa koskevissa tapauksissa kanneaika on yksi vuosi.
Pykälän 1 momentti säilyisi muuttumattomana. Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 2 momenttia.
13 §.Muutoksenhaku. Pykälän 3 momentti, jossa säädetään toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta käsittelemään lautakunnan päätöksestä tehtyä valitusta, ehdotetaan kumottavaksi. Säännöksen kumoamisen myötä toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain yleissäännösten mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaisesti muutoksenhakuun sovelletaan muutoinkin kyseistä lakia.
Yhdenvertaisuuslain esitöissä erillistä muutoksenhakusäännöstä on perusteltu sillä, että tuolloin voimassa olleen hallintolainkäyttölain 12 §:n nojalla ei kaikissa tapauksissa olisi yksiselitteistä se, määräytyisikö toimivaltainen hallinto-oikeus syrjijäksi vai syrjityksi väitetyn henkilön kotipaikan mukaan (HE 19/2014 vp, s. 103-104). Sittemmin voimaan tulleessa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään kuitenkin kattavasti toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta. Lain 10 §:n 3 momentin mukaan jos päätöksen tehneen viranomaisen toimialueena on koko maa, toimivaltainen on se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä valittajan kotipaikka sijaitsee. Jos asiassa ei ole toimivaltaista hallinto-oikeutta pykälän 1–4 momentin perusteella, toimivaltainen on pykälän 5 momentin mukaan Helsingin hallinto-oikeus.
Kun erillinen toimivaltaista hallinto-oikeutta koskeva säännös kumottaisiin, määräytyisi toimivaltainen hallinto-oikeus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 10 §:n säännöksen perusteella. Siten jatkossa lähtökohtaisesti toimivaltainen käsittelemään valituksen olisi se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä valittajan kotipaikka sijaitsee. Mikäli toimivaltainen tuomioistuin ei olisi määriteltävissä tällä perusteella, toimivaltainen olisi Helsingin hallinto-oikeus. Tämä merkitsisi muutosta nykysääntelyyn, jonka mukaan toimivaltainen on lautakunnassa asian vireille panneen asianosaisen vastapuolen kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
Voimaantulosäännös. Lainkohta sisältäisi säännöksen lain voimaantulosta sekä siirtymäsäännökset koskien sidonnaisuusilmoitusten antamista sekä eroamisikää koskevan säännöksen soveltamista. Sidonnaisuusilmoitusta koskevan siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa lautakunnan puheenjohtajaksi, muuksi jäseneksi ja varajäseneksi nimitettyjen olisi annettava ehdotetussa 4 a §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Eroamisikää koskevan siirtymäsäännöksen mukaan lain 9 §:n 4 momenttiin ehdotettua eroamisikää ei sovellettaisi lautakunnan puheenjohtajaan, muuhun jäseneen ja varajäseneen sen toimikauden aikana, joka on kesken lain voimaan tullessa. Siten lautakunnan jäsenet voisivat jatkaa lain voimaan tullessa kesken olevan toimikautensa loppuun eroamisikää koskevasta säännöksestä riippumatta.