1.1  Tupakkalaki

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Lain tavoite. Pykälässä säädettäisiin tupakkalain tavoitteesta pääosin vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 1 §:ssä. Säännökseen tehtäisiin kuitenkin eräitä lisäyksiä, jotka liittyvät viime vuosina markkinoille tulleisiin uusiin, tupakkatuotteita vastaaviin tuotteisiin. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tupakkalain periaatteellisesta tarkoituksesta. Lain tavoitteena olisi jatkossa paitsi tupakkatuotteiden, myös muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen. Nämä eroavat muista markkinoilla olevista kulutushyödykkeistä myrkyllisyytensä ja riippuvuutta aiheuttavien ominaisuuksiensa vuoksi. Terveydellisten ja taloudellisten haittojen vuoksi on perusteltua, että julkinen valta pyrkii edistämään näiden tuotteiden käytön loppumista tulevaisuudessa. Ehdotettu tavoitesäännös ei ole velvoittava, mutta se kuvaa linjausta, jonka mukaisesti tupakkatuotteita ja muita nikotiinipitoisia tuotteita koskevaa lainsäädäntöä kehitetään myös jatkossa. 

Pykälän 2 momentissa kuvattaisiin keinoja, joilla pyritään saavuttamaan lain tavoite. Voimassa olevaan tavoitesäännökseen nähden pykälään lisättäisiin nikotiiniriippuvuuden ehkäiseminen sekä tupakkatuotteita vastaavien tuotteiden käytön lopettamisen edistäminen ja väestön suojaaminen altistumiselta niiden savulle. 

2 §. Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin tupakkalaissa käytettävät keskeiset käsitteet. Voimassa olevassa tupakkalaissa määritelmät sisältyvät 2 §:ssä olevaan 18-kohtaiseen luettelon, joka ehdotetussa pykälässä laajenisi nykyisestä. Suurin osa lakiin ehdotettavista uusista määritelmistä johtuu tupakkatuotedirektiivistä. 

Pykälän 1 kohdassa ehdotettu tupakkatuotteen määritelmä vastaisi pääpiirteiltään sitä, miten tupakkatuotteet on määritelty tupakkatuotedirektiivissä. Määritelmään ei kuitenkaan otettaisi nimenomaista mainintaa siitä, että tupakkatuotteen tupakka voi olla geneettisesti muunneltua, sillä on itsestään selvää, että myös geneettisesti muunneltu tupakka on tupakkaa. 

Ehdotettu tupakkatuotteen määritelmä poikkeaa voimassa olevasta määritelmästä sikäli, että uudessa määritelmässä ei enää lueteltaisi tupakkatuotteen erilaisia käyttötapoja. Tällainen joustavampi määrittely merkitsee sitä, että tupakkatuotteiksi voidaan katsoa mahdolliset uusilla tavoilla käytettävät tuotteet, jotka eivät välttämättä täyttäisi vanhassa tupakkatuotedirektiivissä ja voimassa olevassa tupakkalaissa olevaa tupakkatuotteen määritelmää. 

Sähkösavukkeissa käytettävien nikotiininesteiden, jotka määritellään jäljempänä, nikotiini voi olla synteettisesti valmistettua, mutta käytännössä se on yleensä uutettu tupakkakasvista. Vaikka nikotiini olisi teknisesti valmistettu tupakasta, nestettä ei silti säänneltäisi tupakkatuotteena vaan erityissäännöksen mukaisesti nikotiininesteenä. 

Pykälän 2 kohdan määritelmä koskisi savuttomia tupakkatuotteita, ja se vastaisi tupakkatuotedirektiivin määritelmää. Savuttomia tupakkatuotteita olisivat esimerkiksi purutupakka, nenänuuska ja suussa käytettäväksi tarkoitettu tupakka, jotka määriteltäisiin pykälän 10—12 kohdassa tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. 

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla poltettavaksi tarkoitetut tupakkatuotteet, joita ovat esimerkiksi savukkeet, sikarit ja kääretupakka. Tupakkatuotedirektiivin mukaisesti myös vesipiipputupakkaa pidettäisiin tupakkalakia sovellettaessa poltettavaksi tarkoitettuna tupakkatuotteena. 

Pykälän 4—6 kohdassa määriteltäisiin savukkeet, sikarit ja pikkusikarit. Tupakkatuotedirektiivissä viitataan savukkeen ja sikarin käsitteiden osalta valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista annettuun neuvoston direktiiviin 2011/64/EU. Vastaavat määritelmät ovat tupakkaverolaissa, jonka säännöksiin tupakkalaissa viitattaisiin. Tupakkatuotedirektiivissä viitataan pikkusikarin määritelmän osalta kolmansista maista tulevien matkustajien tuomien tavaroiden vapauttamisesta arvonlisä- ja valmisteverosta annettuun neuvoston direktiiviin 2007/74/EY, ja vastaava määritelmä otettaisiin tupakkalakiin. 

Pykälän 7—9 kohdassa määriteltäisiin kääretupakka, piipputupakka ja vesipiipputupakka vastaavalla tavalla kuin tupakkatuotedirektiivissä. Kyse on poltettavaksi tarkoitetuista tupakkatuotteista, joista joko kääritään savukkeita tai joita poltetaan tupakointivälineen avulla. Tupakkatuotedirektiivin mukaisesti tupakkaa, jota voidaan käyttää sekä kääretupakkana että vesipiipuissa, on pidettävä kääretupakkana. 

Pykälän 10—12 kohdassa määriteltäisiin purutupakka, nenänuuska ja suussa käytettäväksi tarkoitettu tupakka vastaavalla tavalla kuin tupakkatuotedirektiivissä. Kyseisten tuotteiden välinen rajanveto voi käytännössä olla vaikeaa. Purutupakkaa olisivat yksinomaan pureskeltavaksi tarkoitetut savuttomat tupakkatuotteet, mikä merkitsisi sitä, että tuotteesta ei saisi liueta nikotiinia esimerkiksi pelkästään pitämällä sitä suussa huulten ja ikenien välissä. Ollakseen purutupakkaa tuote ei myöskään saisi hajota suussa kokonaan. Esityksessä ehdotetaan, että kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden myynti ja muu luovuttaminen kiellettäisiin. 

Pykälän 13 kohdassa määriteltäisiin uudet tupakkatuotteet tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Kyse olisi tuotteista, jotka eivät täytä minkään nykyisen tupakkatuotteen määritelmää. Lisäksi edellytyksenä olisi, että tuote olisi saatettu Euroopan unionissa sijaitsevien kuluttajien saataville myöhemmin kuin 19 päivänä toukokuuta 2014 eli päivänä, jona tupakkatuotedirektiivi on tullut voimaan. Esimerkiksi uudessa savukemerkissä ei siis olisi kysymys uudesta tupakkatuotteesta, vaan uuden tupakkatuotteen määritelmän täyttäisivät vain sellaiset tupakkatuotteet, jotka ovat markkinoilla kokonaan uudentyyppisiä. 

Se, mitä tupakkalain säännöksiä 13 kohdassa tarkoitettuun uuteen tupakkatuotteeseen sovellettaisiin, riippuisi muun ohella siitä, olisiko kyseessä poltettavaksi tarkoitettu vai savuton tupakkatuote. Markkinoille ei saisi saattaa sellaisia uusia tupakkatuotteita, jotka täyttävät savuttoman tupakkatuotteen määritelmän. 

Pykälän 14 kohdassa määriteltäisiin tupakan vastikkeet pääosin voimassa olevaa tupakkalakia vastaavalla tavalla. Kysymys on tuotteista, jotka eivät sisällä tupakkakasvia, mutta jotka vastaavat tupakkatuotteita käyttötarkoitukseltaan ja usein myös käyttötavaltaan. Tupakan vastikkeita olisivat esimerkiksi yrttisavukkeet ja vesipiipuissa käytettävät tupakattomat yrttiseokset, niin sanottu energianuuska sekä sähkösavukkeissa tai kertakäyttöisissä ”e-shishoissa” käytettävät nikotiinittomat nesteet. 

Pykälän 15 kohdassa määriteltäisiin poltettavaksi tarkoitettu kasviperäinen tuote pääosin tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Kysymys olisi tupakan vastikkeesta, joka ei sisällä tupakkakasvia vaan muita kasveja, kuten yrttejä tai hedelmiä, ja olisi tarkoitettu poltettavaksi. Esimerkiksi niin sanotut yrttisavukkeet sekä vesipiipuissa poltettavaksi tarkoitetut, tupakattomat yrttiseokset olisivat poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita. 

Pykälän 16 kohta koskisi tupakointivälineitä. Ehdotettuun määritelmään ei enää otettaisi esimerkkiluetteloa erilaisista tupakointivälineistä, eikä eri tupakointivälineistä olisi myöskään enää tarpeen säätää sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Tupakansytyttimet, tuhkakupit, savukepaperit ja muut sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä (1158/1999) luetellut välineet ja tarvikkeet täyttäisivät silti jatkossakin tupakointivälineen määritelmän. On kuitenkin huomattava, että jotkin sytyttimet on muotonsa perusteella selvästi tarkoitettu esimerkiksi takan sytyttämiseen, eikä niitä silloin olisi tupakkalakia sovellettaessa pidettävä tupakansytyttiminä. Tupakansytyttimien turvallisuudesta säädetään markkinoille saatettavien savukkeensytyttimien lapsiturvallisuuden varmistamisesta ja muiden kuin savukkeensytytintä muistuttavien savukkeensytyttimien markkinoille saattamisen kieltämisestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (780/2006). 

Pykälän 17 kohdassa määriteltäisiin tupakkajäljitelmät voimassa olevaa tupakkalakia vastaavalla tavalla. Tupakkajäljitelmiä ovat esimerkiksi lelusavukkeet ja sikareita jäljittelevät suklaamakeiset. Myös osa sähkösavukkeista saattaa täyttää tupakkajäljitelmän määritelmän. Ehdotuksen mukaan sähkösavukkeita koskisivat kuitenkin jatkossa kaikilta osin vähintään yhtä tiukat säännökset kuin tupakkajäljitelmiä, joten sillä, täyttääkö tietty sähkösavuke myös tupakkajäljitelmän määritelmän, ei olisi käytännössä merkitystä. 

Pykälän 18 kohdassa määriteltäisiin sähkösavuke pääosin tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Kyse olisi laitteesta, jonka avulla voidaan kuluttaa nikotiinipitoista höyryä suukappaleen kautta. Sähkösavuke voisi olla täytetty valmiiksi nikotiininesteellä tai se voisi olla tyhjä, jolloin käyttäjä täyttäisi itse sen nikotiinipatruunan tai täyttösäiliön avulla. Toisaalta on otettava huomioon, että ainakin nykyisin markkinoilla olevat, täyttämättöminä myytävät sähkösavukkeet soveltuvat yhtä hyvin nikotiininesteiden kuin nikotiinia sisältämättömien nesteiden käyttämiseen. Kuluttaja voi valita itse, millaista nestettä laitteessa käyttää, ja hän voi myös vaihdella käyttämiensä nesteiden nikotiinipitoisuutta. Siksi laite, joka soveltuisi nikotiinipitoisen höyryn kuluttamiseen suukappaleen kautta, täyttäisi sähkösavukkeen määritelmän silloinkin, jos laite myytäisiin täyttämättömänä tai nikotiinittomalla nesteellä valmiiksi täytettynä. Vaikka valmistaja ilmoittaisi laitteen olevan tarkoitettu vain nikotiinittoman nesteen kuluttamiseen, laite katsottaisiin siis kuitenkin sähkösavukkeeksi, jos se ominaisuuksiensa puolesta soveltuisi myös nikotiininesteen höyryttämiseen. 

Tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla sähkösavukkeeksi määriteltäisiin myös sähkösavukkeen osat, joita ovat esimerkiksi nikotiinipatruunat ja säiliö, sekä nikotiinipatruunaton tai säiliötön osa. Sähkösavukkeita koskeva sääntely kohdistuisi siis paitsi kokonaisiin laitteisiin, myös niihin myytäviin varaosiin sekä osiin, joista kuluttaja voisi itse koota sähkösavukkeen. Laitteen määrittelemiseen sähkösavukkeeksi ei myöskään vaikuttaisi se, olisiko laite nikotiininesteellä valmiiksi täytetty ja kertakäyttöinen vai täyttösäiliön avulla uudelleentäytettävä. 

Sähkösavukkeen määritelmä ei sen sijaan kattaisi sellaisia kertakäyttöisiä, höyrystettäväksi tarkoitetulla nikotiinittomalla nesteellä valmiiksi täytettyjä laitteita, joita on myyty esimerkiksi nimillä ”e-karkki” tai ”e-shisha”. Näin on sen vuoksi, että tällaiset laitteet eivät ole uudelleentäytettäviä eikä niiden avulla voida siksi kuluttaa nikotiinipitoista höyryä. Laitteen sisältämä nikotiiniton neste kuitenkin täyttää käyttötarkoituksensa vuoksi tupakan vastikkeen määritelmän, kuten edellä on todettu, joten tupakan vastikkeita ja höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä koskevat tupakkalain säännökset soveltuisivat näihin tuotteisiin. 

Pykälän 19 kohtaan otettaisiin nikotiininesteen määritelmä, sillä tupakkatuotedirektiivistä johtuu vaatimuksia nikotiininesteiden pakkauksille, nikotiinipitoisuudelle ja muille ominaisuuksille. Nikotiinineste määriteltäisiin nikotiinia sisältäväksi nesteeksi, joka on tarkoitettu höyrystettäväksi sähkösavukkeen avulla. Tällainen neste täyttäisi nikotiininesteen määritelmän riippumatta siitä, olisiko se pakattu valmiiksi sähkösavukkeeseen vai erikseen täyttösäiliöön tai nikotiinipatruunaan. Määritelmään kuuluisi myös, että nikotiininesteessä olisi nikotiinia enintään 20 milligrammaa millilitrassa, joka on säädetty nikotiinipitoisuuden ylärajaksi myös tupakkatuotedirektiivissä, eikä sillä olisi lääkkeellistä käyttötarkoitusta. Tällainen olisi kyseessä esimerkiksi silloin, jos valmistaja tai maahantuoja ilmoittaisi nesteen käyttötarkoitukseksi tupakasta vieroituksen eli nikotiiniriippuvuuden hoidon. 

Pykälän 20 kohdassa määriteltäisiin höyrystettäväksi tarkoitettu nikotiiniton neste. Tällä tarkoitettaisiin sähkösavukkeen avulla tai muulla vastaavalla tavalla höyrystettäväksi tarkoitettua muuta nestettä kuin nikotiininestettä. Määritelmän täyttäisivät siis sähkösavukkeissa käytettäväksi tarkoitetut, nikotiinia sisältämättömät nesteet sekä ”e-shishojen” sisältämät nikotiinittomat nesteet. Nämä tuotteet täyttävät myös tupakan vastikkeen määritelmän. 

Pykälän 21 kohdassa määriteltäisiin täyttösäiliöt tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Tyypillisimmin kyse on pienistä lasi- tai muovipulloista. Tupakkatuotedirektiivistä johtuu, että täyttösäiliön tilavuus saa olla enintään 10 millilitraa ja sen on oltava muun muassa lapsiturvallinen. 

Pykälän 22 kohta koskisi nikotiinipatruunoita. Kysymys on sähkösavukkeen vaihdettavasta osasta, joka on täytetty valmiiksi nikotiininesteellä. Tupakkatuotedirektiivistä johtuen nikotiinipatruunan enimmäistilavuus olisi 2 millilitraa, mistä säädettäisiin ehdotetun 25 §:n 1 momentin 1 kohdassa. 

Pykälän 23 ja 24 kohdassa määriteltäisiin ainesosat ja lisäaineet pääosin vastaavalla tavalla kuin tupakkatuotedirektiivissä. Ainesosia ovat muiden aineiden ohella tupakkatuotteen paperi, suodatin, musteet, patruunat ja liimat. Tupakkatuotedirektiivi ja ehdotettu laki sisältävät myös nikotiininesteiden lisäaineita koskevaa sääntelyä, joten lisäaineen määritelmään lisättäisiin, että nikotiininesteissä lisäaineita ovat muut aineet kuin nikotiini. 

Pykälän 25 kohdassa määriteltäisiin tupakkatuotteen, nikotiininesteen ja höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen tunnusomainen tuoksu tai maku. Tupakkatuotedirektiivissä tunnusomaisesta tuoksusta tai mausta käytetään nimitystä ”tunnusomainen maku”, ja se kattaa vain tupakkatuotteet. Kansallisesti kuitenkin ehdotetaan nikotiininesteiden ja höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden makuaineiden rajoittamista, minkä vuoksi tunnusomaisen tuoksun tai maun määritelmä koskisi myös näitä tuotteita. 

Kysymys olisi ennen tuotteen käyttöä tai sen aikana selvästi havaittavasta, muusta kuin tupakan tuoksusta tai mausta, joka on tulosta lisäaineesta tai lisäaineiden yhdistelmästä. Kysymys voisi olla esimerkiksi mentolin, suklaan, vaniljan, hedelmän, mausteen, yrtin, alkoholin tai makeisen tuoksusta tai mausta. Sen sijaan esimerkiksi eri tupakkalajikkeille, kuten virginiantupakalle tai itämaiselle tupakalle, ominaista tuoksua tai makua ei pidettäisi säännöksessä tarkoitettuna tunnusomaisena tuoksuna tai makuna. 

Pykälän 26 kohdassa määriteltäisiin päästöt pääosin tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Voimassa olevassa tupakkalaissa päästöistä käytetään nimitystä ”haitta-aineet”, mutta esityksessä ehdotetaan, että laissa siirryttäisiin käyttämään kuvaavampaa päästöjen käsitettä. Päästöjä ovat esimerkiksi tupakansavussa olevat nikotiini, terva ja hiilimonoksidi. 

Pykälän 27 ja 28 kohdassa määriteltäisiin terva ja nikotiini, jotka ovat 26 kohdassa tarkoitettuja päästöjä, tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. 

Pykälän 29 kohdassa määriteltäisiin toksisuus tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. 

Pykälän 30 kohdassa määriteltäisiin CMR-ominaisuuksiksi sellaiset ainesosien ominaisuudet, jotka aiheuttavat syöpää (C, ”carcinogenic”), vaurioittavat perimää (M, ”mutagenic”) tai ovat lisääntymisen kannalta vaarallisia (R, ”reprotoxic”). Määritelmä perustuu tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 13 kappaleeseen. 

Pykälän 31 ja 32 kohdassa määriteltäisiin vähittäismyyntipakkaus ja myyntipäällys tupakkatuotedirektiiviä vastaavalla tavalla. Esimerkiksi savukeaski olisi vähittäismyyntipakkaus ja useita savukeaskeja sisältävä kartonki myyntipäällys. 

Pykälän 33 kohdassa määriteltäisiin myyntipiste vastaavalla tavalla kuin vakiintuneessa viranomaisohjauksessa. Myyntipisteen määrittely liittyy ennen kaikkea myynnin luvanvaraisuuteen ja valvontamaksuihin. Myyntipisteitä olisivat kassat ja esimerkiksi infopisteet, joilta luovutetaan tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä. Pienissä myyntipaikoissa, kuten kioskeilla ja huoltamoilla, myyntipisteitä on yleensä vain yksi, kun taas supermarketeissa ja muissa suurissa myyntipaikoissa voi olla jopa parikymmentä myyntipistettä. Suuressakin myyntipaikassa on silti mahdollista rajata tupakkalain nojalla luvanvaraisten tuotteiden myynti yhdelle tai muutamalle kassalle, jolloin vain kyseisiä kassoja pidettäisiin myyntipisteinä. 

Pykälän 34 kohdassa määriteltäisiin rajat ylittävä etämyynti vastaavalla tavalla kuin tupakkatuotedirektiivissä. Määritelmään kuuluu, että kuluttaja on tuotetta tilatessaan muussa EU:n jäsenvaltiossa kuin siinä jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, johon vähittäismyyntiliike on sijoittautunut. Lisäksi säädettäisiin siitä, milloin vähittäismyyntiliikkeen katsotaan olevan sijoittautunut jäsenvaltioon. 

Tupakkatuotedirektiivin mukaan jäsenvaltiot voivat kieltää tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden rajat ylittävän etämyynnin. Esityksessä ehdotetaan mainittujen tuotteiden rajat ylittävän etämyynnin kieltämistä. 

Pykälän 35 kohdassa määriteltäisiin markkinointi. Voimassa olevassa tupakkalaissa käytetään markkinoinnin sijasta mainonnan, epäsuoran mainonnan ja muun myynninedistämisen sekä tupakkasponsoroinnin käsitteitä. Esityksessä ehdotetaan sääntelyn yksinkertaistamista siten, että jatkossa kaikkia näitä myynninedistämisen keinoja nimitettäisiin tupakkalaissa markkinoinniksi. 

Markkinoinnin luonteeseen kuuluu, että se on kaupallista viestintää, jonka tavoitteena taikka suorana tai epäsuorana vaikutuksena on kaupan olevan tuotteen myynnin edistäminen. Mainonnalla ymmärretään tyypillisesti maksettua suurelle ihmisryhmälle suunnattua tuotteiden tai palvelujen viestintää. Muuta myynninedistämistä olisivat hallituksen esityksessä HE 116/1993 vp määritellysti kaikki toimenpiteet, joiden tarkoituksena on aikaansaada tai edistää tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden kulutusta ja kysyntää. 

Pykälän 36 kohdassa määriteltäisiin epäsuora mainonta, joka on yksi markkinoinnin muoto. Epäsuoralla mainonnalla tarkoitettaisiin tuotteen myynnin edistämistä muun hyödykkeen mainonnan yhteydessä siten, että muun hyödykkeen tunnuksena käytetään sellaisenaan tai tunnistettavasti muunnettuna tuotteelle vakiintunutta tunnusta tai että muutoin välittyy mielikuva tietystä tuotteesta. Tämä vastaa voimassa olevan tupakkalain 8 §:n 1 momenttia, jonka tarkoituksena on estää markkinointikiellon kiertäminen tuoteperheitä luomalla. 

Pykälän 37 kohdassa määriteltäisiin erikseen tupakkasponsorointi. Erona voimassa olevan tupakkalain 2 §:n 18 kohdassa ja tupakkamainontadirektiivin 2 artiklassa oleviin tupakkasponsoroinnin määritelmiin olisi se, että uuteen tupakkalakiin otettava määritelmä kattaisi myös muut tupakkalaissa tarkoitetut tuotteet kuin tupakkatuotteet. Myös näiden muiden tuotteiden sponsorointi on kuitenkin kielletty voimassa olevan tupakkalain 8 §:n 1 momentissa. 

FCTC:n 13 artiklassa tarkoitetun mainontakiellon toimeenpano-ohjeiden mukaan kiellettävää tupakkamainontaa ja sponsorointia ovat muun muassa taloudellisen tai muun tuen antaminen tapahtumille, aktiviteeteille, yksilöille tai ryhmille kuten esimerkiksi urheilu- ja taidetapahtumille, yksittäisille urheilijoille tai joukkueille, yksittäisille taiteilijoille tai taiteellisille ryhmille, hyväntekeväisyysjärjestöille, poliitikoille, poliittisille ehdokkaille tai poliittisille puolueille riippumatta siitä, saadaanko näiden kautta julkisuutta. Tämä pitää ohjeen mukaan sisällään myös sosiaaliseen yhteiskuntavastuuseen liittyvät aktiviteetit. Käytännössä ehdotettu sponsorointikielto vastaisi asialliselta sisällöltään pääosin puitesopimuksen 13 artiklan toimeenpano-ohjetta, sillä tupakan myynnistä hyötyvä yhteisö tai luonnollinen henkilö olettaa yleensä, että annettu taloudellinen tuki johtaa suoraan tai epäsuorasti tupakan myynnille myönteiseen tulokseen. 

Pykälän 38—42 kohtaan ehdotetut määritelmät liittyvät tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin. Voimassa olevasta tupakkalaista poiketen pykälän 38 kohdassa tarkoitettaisiin tupakoinnilla vain poltettavaksi tai muutoin kuumennettavaksi tarkoitetun tupakkatuotteen käyttämistä. Savuttomien tupakkatuotteiden käyttöä ei sen sijaan enää määriteltäisi tupakoinniksi, ellei kysymys olisi uudentyyppisistä tupakkatuotteista, joita ei polteta mutta kuumennetaan niin, että ympäristöön vapautuu tupakansavua vastaavaa höyryä. 

Pykälän 39—41 kohdassa määriteltäisiin sisätila, tupakointitila ja yleinen tilaisuus nykyistä lakia vastaavalla tavalla. Esityksessä pyritään yksinkertaistamaan työyhteisöjen tupakointikieltoja koskevaa sääntelyä, minkä vuoksi työtilan ja savuttoman tilan sekä työyhteisön yhteisten, yleisten ja asiakkaille tarkoitettujen tilojen määrittely laissa ei olisi enää tarpeen. 

Pykälän 42 kohtaan otettaisiin uutena asiana asuntoyhteisön määritelmä. Asuntoyhteisöllä tarkoitettaisiin osakeyhtiötä, johon sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia, asunto-osuuskuntaa, yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain 2 §:ssä tarkoitettua vuokrataloa sekä muuta vuokratalokantaa. Asunto-osakeyhtiölakia sovelletaan lain 28 luvun mukaisesti myös eräisiin kiinteistöosakeyhtiöihin ja muihin osakeyhtiöihin. Yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain 2 §:ää puolestaan sovelletaan esimerkiksi asumisoikeusasuntoihin, korkotukirahoitteisiin osa-omistusasuntoihin sekä kaikkiin korkotukirahoitteisiin vuokrataloihin ja muuhun vuokra-asuntokantaan sen mukaan, kuin niiden omistaja on päättänyt. Myös muut vuokratalot, joihin ei sovelleta mainittua lakia, olisivat tupakkalain tarkoittamia asuntoyhteisöjä. Määritelmän tarkoituksena on, että asuintalojen asukkaiden yhteiset ja yleiset tilat olivat mahdollisimman kattavasti tupakointikieltojen piirissä ja että talojen omistajat voisivat tarvittaessa hakea 79 §:ssä tarkoitettuja tupakointikieltoja.  

3 §. Soveltamisalan rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin tuotteista, jotka täyttävät jonkin 2 §:ssä tarkoitetun määritelmän mutta jäisivät silti tupakkalain soveltamisalan ulkopuolelle. Voimassa olevassa tupakkalaissa soveltamisalan rajoituksia koskee 4 §. 

Tupakkalakia ei sovellettaisi ensinnäkään tuotteisiin, joille on myönnetty myyntilupa lääkkeenä joko Suomessa tai EU:n laajuisesti. Vaikka esityksen lähtökohtana on, että esimerkiksi nikotiininesteet kuuluvat tupakkalain soveltamisalaan, valmistaja voisi edelleenkin halutessaan hakea tuotteelleen lääkelain mukaisen hyväksynnän. Tällöin tuotteeseen ei sovellettaisi tupakkalakia vaan lääkelakia. 

Pykälässä rajattaisiin tupakkalain soveltamisalan ulkopuolelle myös tuotteet, joihin sovelletaan huumausainelakia (373/2008). Esimerkiksi kannabis sinänsä täyttää ehdotetun poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen määritelmän, mutta siihen ei sovellettaisi tupakkalakia vaan huumausainelakia. Myös nestemäinen synteettinen kannabis, jota on mahdollista käyttää sähkösavukkeen avulla, jäisi tupakkalain soveltamisalan ulkopuolelle. 

Tupakkalakia ei sovellettaisi myöskään sellaisiin tuotteisiin, joihin soveltuu laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista. Esimerkiksi sähkösavuke on terveydenhuollon laite, jos valmistaja on tarkoittanut sen käytettäväksi ihmisellä terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain 5 §:ssä säädetyn käyttötarkoituksen mukaisesti. 

2 luku Viranomaiset

Viranomaisia koskevat perussäännökset sijoitettaisiin poikkeuksellisesti 2 lukuun aineellisoikeudellisten säännösten edelle, koska useat 3 ja 4 lukuun ehdotettavat säännökset koskevat tietojen toimittamista Valviralle. 

4 §. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävät. Tupakkalain yleinen johto ja ohjaus säädettäisiin voimassa olevan lain 14 §:n 1 momenttia vastaavalla tavalla sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväksi. Ministeriö seuraisi ja ohjaisi lain soveltamista sekä edistäisi lain soveltamiskäytännön yhtenäisyyttä. Säännös vastaisi ministeriöiden yleisen ohjaustoimivallan periaatetta. 

5 §.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävät. Voimassa olevan lain 22 §:ää vastaavalla tavalla pykälän 1 momentissa säädettäisiin THL:n tehtäväksi tupakkatuotteita koskeva tutkimus-, seuranta- ja kehittämistyö. Lisäksi uutena asiana säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 7 kohdan toisen alakohdan täytäntöönpanemiseksi, että THL:n tehtävänä on seurata sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden markkinoiden kehitystä. Seurattaviin asioihin kuuluisi muun muassa mahdollinen näyttö siitä, että sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden käyttö houkuttelee nuoria ja tupakoimattomia nikotiiniriippuvuuteen ja lopulta kuluttamaan tupakkatuotteita. Käytännössä THL seuraa jo nyt tiiviisti sähkösavukkeisiin ja täyttösäiliöihin liittyvää tutkimusaineistoa. 

6 §. Valviran tehtävät. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta käytettäisiin tupakkalaissa luettavuussyistä nimitystä Valvira. Lisäksi kansalaiset ja elinkeinonharjoittajat tuntevat viraston tällä kutsumanimellä. Pykälässä säädettäisiin Valviran ohjaus- ja valvontatoimivallasta, jota koskee voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 2 momentti. Valviran toimivalta laajenisi uusiin tupakkalain mukaisiin tuotteisiin. 

Pykälän 1 kohta koskisi Valviralle kuuluvaa tuotevalvontaa eli sen valvomista, että tupakkatuotteet ja muut tupakkalaissa tarkoitetut tuotteet ovat ominaisuuksiensa puolesta tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten sekä EU:n lainsäädännön mukaisia. 

Pykälän 2 kohdan mukaan Valvira valvoisi nykyiseen tapaan vähittäismyyntipakkauksia koskevien säännösten, eli esimerkiksi pakkausmerkintöjen, säännöstenmukaisuutta. 

Pykälän 3 kohdan mukaan Valvira valvoisi jatkossakin tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden markkinointia. Tämä koskisi sekä markkinoinnin tupakkalain mukaisuutta että markkinoinnin kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun mukaisuutta. 

Valviran ja kunnan toimivalta markkinoinnin valvonnassa määräytyisi sen mukaan, kuinka laajalle alueelle markkinointia on kohdistettu. Valviralle kuuluisi nykyiseen tapaan markkinointia koskevien säännösten valvonta silloin, kun asialla on merkitystä laajemmin kuin yhden kunnan alueella. Esimerkiksi internetissä, televisiossa tai radiossa tapahtuvan markkinointiin puuttuminen kuuluisi lähtökohtaisesti aina Valviralle. Myös markkinointikiellon vastaisten pakkausmerkintöjen kieltäminen olisi Valviran tehtävänä. 

Pykälän 4 kohdan mukaan Valvira valvoisi varmistuslaboratorioita koskevien säännösten noudattamista. Vastaava tehtävä sisältyy voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 2 momenttiin. Ehdotetun 9 §:n mukaan FINAS-akkreditointipalvelu avustaisi Valviraa nykyiseen tapaan tässä tehtävässä. 

7 §. Aluehallintoviraston tehtävät. Pykälässä säädettäisiin aluehallintovirastojen tehtäväksi alueensa kuntien ohjaus tupakkalain toimeenpanossa ja paikallinen toiminta tupakoinnin lopettamiseksi. Vastaavat säännökset ovat voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 6 momentissa ja 23 §:ssä. Tupakoinnin lopettamiseen tähtäävää toimintaa olisi esimerkiksi terveyskasvatusohjelmien ja muun tupakoinnin terveysvaaroja koskevan aineiston järjestäminen kunnille ja valtion viranomaisille sekä ohjeiden antaminen tupakoinnin lopettamiseksi suositeltavista menettelytavoista esimerkiksi lasten ja nuorten parissa toimiville henkilöille ja terveydenhuoltoalan ammattihenkilöille. 

Lisäksi aluehallintovirasto voi kuntalain 10 §:n 2 momentin mukaan kantelun johdosta tutkia, onko kunta toiminut voimassa olevien lakien mukaan. 

8 §. Kunnan tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 24 §:n 1 momenttia vastaavasti, että kunta huolehtisi paikallisesta toiminnasta tupakoinnin lopettamiseksi. Lisäksi momentissa säädettäisiin kunnan valvontatehtävistä vastaavasti kuin voimassa olevan tupakkalain 14 a §:n 1 momentissa ja 17 §:n 1 momentissa. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kunta valvoisi alueellaan tupakkalaissa tarkoitettujen ikärajavalvottavien tuotteiden myyntiä ja muuta luovuttamista sekä omavalvontaa koskevien säännösten noudattamista. Myynti kattaisi sekä vähittäismyynnin että tukkumyynnin, ja valvottavia asioita olisivat muun muassa ikärajojen noudattaminen ja myyntijärjestelyt sekä lupia ja ilmoituksia koskevat säännökset. Myös tupakan vastikkeiden ja sähkösavukkeiden myynti ja muu luovuttaminen sekä omavalvonta tulisivat tupakkalain nojalla kunnan valvottaviksi, kun voimassa olevan tupakkalain mukaan kunta on valvonut ainoastaan niitä koskevan myynninedistämiskiellon noudattamista. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan kunta valvoisi alueellaan markkinointi- ja esilläpitokieltojen noudattamista. Kunta valvoisi muun muassa, että myyntipaikka ei esimerkiksi paikallislehdessä tai myyntipaikan eteen pystytetyssä kyltissä ilmoita myyvänsä tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita ja että kyseisiä tuotteita ei pidetä myyntipaikassa esillä. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin nykyiseen tapaan tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamisen valvonta kunnan tehtäväksi. Tupakointikieltojen ja noudattamisen valvonta työyhteisössä kuuluisi kuitenkin jatkossakin työsuojeluviranomaisille. 

Tupakkalain mukainen valvonta on osa ympäristöterveydenhuoltoa, joka ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetun lain (410/2009) mukaan on järjestettävä saman toimielimen alaisuuteen. Tupakkalain mukainen valvonta kunnissa on myös käytännössä usein yhdistetty muiden ympäristöterveydenhuollon lakien noudattamisen valvontaan. Kunnat voisivat edelleen jatkaa tätä käytäntöään ja toteuttaa yhteistarkastuksia esimerkiksi kohteisiin, joita on valvottava sekä tupakkalain että terveydensuojelulain nojalla. 

Pykälään ei ehdoteta enää otettavaksi säännöksiä siitä, että kunnan toimielimen toimivaltaa voidaan siirtää yksittäiselle viranhaltijalle, koska toimivallan siirtoa koskeva yleissääntely on kuntalaissa. Uusi kuntalaki (410/2015) on tullut voimaan 1 päivänä toukokuuta 2015, mutta vanhan kuntalain (365/1995) toimivallan siirtoa koskevaa säännöstä sovelletaan osin sen jälkeenkin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin, että valvontasuunnitelman hyväksymistä koskevaa toimivaltaa ei voitaisi siirtää viranhaltijalle. Tämä olisi poikkeus toimivallan siirtoa koskevaan pääsääntöön, joka ilmenee vanhan kuntalain 14 §:n 1 momentista ja uuden kuntalain 91 §:n 1 momentista. 

Kuntalaissa säädetään myös kunnan tehtävien antamisesta toisen kunnan tai kuntayhtymän hoidettavaksi, minkä vuoksi tästä ei enää säädettäisi erikseen tupakkalaissa. 

Pykälän 3 momentin mukaan kunnan tupakkalain nojalla järjestämään toimintaan sovellettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annettua lakia (733/1992), jollei lailla toisin säädettäisi. Tupakkalaissa ei sen sijaan olisi enää tarpeen viitata kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin (1704/2009), joka kyseisen lain 1 §:n 1 momentin 24 kohdan mukaan tulee muutoinkin sovellettavaksi. 

9 §. Muiden viranomaisten tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 14 b §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla Tullin tehtäväksi valvoa tupakkalaissa säädettyjen maahantuontikieltojen ja -rajoitusten noudattamista. Vaikka Tullin toimivalta valvoa tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden maahantuontia määräytyy sinänsä jo tullilain (1466/1994) perusteella, Tullin toimivallasta säädettäisiin selvyyden vuoksi myös tupakkalaissa. Tullin valvottavaksi kuuluisi tarkastusten ja valvonnan suorittaminen myös sisäliikenteessä ja myös silloin, kun on kysymys tuonnista Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Lisäksi Tulli olisi Suomessa se viranomainen, jolla olisi pääsy tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten jäljitettävyyttä koskeviin järjestelmiin. 

Pykälän 2 momentin mukaan FINAS-akkreditointipalvelu avustaisi Valviraa päästömittaukset varmistavien laboratorioiden ja niiden menetelmien pätevyyden valvonnassa. Vastaavasta avustustehtävästä säädetään testauslaboratorioiden osalta voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 2 momentissa. 

Uutena asiana pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Fimea avustaisi Valviraa nikotiininesteiden valvonnassa. Nikotiininesteiden laadun ja turvallisuuden arviointi edellyttää farmakologista osaamista, jossa Fimealla on paras asiantuntemus. Lisäksi siltä osin kuin kysymys ei ole tupakkalaissa säädetyistä velvoitteista, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoisi jatkossakin kemikaalilainsäädännön noudattamista sähkösavukkeissa käytettävien nesteiden osalta. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poliisin tehtävästä valvoa tupakkalaissa säädettyjen tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista yleisissä tilaisuuksissa, jotka määriteltäisiin 2 §:ssä ja joita poliisi muutoinkin valvoo kokoontumislain nojalla. Tällaisissa tilaisuuksissa tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattaminen on usein myös järjestyskysymys. Vastaava säännös on voimassa olevan tupakkalain 14 b §:n 3 momentissa, jonka mukaan poliisi lisäksi valvoo työyhteisöjen yhteisten ja yleisten sekä asiakkaille tarkoitettujen sisätilojen tupakointikieltoa. Hallituksen esityksessä HE 226/2005 vp on perusteltu poliisin toimivaltaa valvoa tupakointikieltojen noudattamista työyhteisössä sillä, että myös ravintoloiden tupakointikiellot tulisivat poliisin valvonnan piiriin. Uuteen tupakkalakiin ei kuitenkaan ehdoteta otettavaksi vastaavanlaista säännöstä poliisin toimivallasta valvoa työyhteisöjen tupakointikieltoa, koska on muutoinkin selvää, että poliisi voi sakottaa esimerkiksi ravintolan asiakasta, joka rikkoo laissa säädettyä tupakointikieltoa. 

Pykälän 5 momenttiin otettaisiin työyhteisöjen tupakointikieltojen valvontaa koskeva informatiivinen viittaus työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettuun lakiin (44/2006). Vastaava säännös on voimassa olevan tupakkalain 14 b §:n 1 momentissa. 

3 luku Tupakkatuotteita koskevat vaatimukset ja ilmoitukset

Luvussa säädettäisiin tupakkatuotteiden ainesosia, päästöjä ja palamisominaisuuksia koskevista vaatimuksista, tärkeimpiin lisäaineisiin liittyvistä tutkimuksista sekä ilmoituksista ja raporteista, joita tupakkatuotteen valmistajan tai maahantuojan on tehtävä Valviralle tuotteiden ominaisuuksia ja myyntimääristä. Ehdotettu sääntely perustuu suurelta osin tupakkatuotedirektiiviin. 

10 §.Tupakkatuotteen valmistajan ja maahantuojan yleiset velvollisuudet. Pykälän 1 momentin mukaan tupakkatuotteen valmistaja ja maahantuoja vastaisivat siitä, että elinkeinotoiminnassa myyntiin tai muuhun luovuttamiseen tarkoitettu tupakkatuote on sitä koskevien säännösten ja määräysten mukainen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti valmistajien ja maahantuojien vastuunjaosta tupakkalaissa edellytettyjen tietojen toimittamisessa Valviralle ja komissiolle. 

11 §. Kielletyt lisäaineet ja ominaisuudet. Tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin, millaiset lisäaineet ja ominaisuudet olisivat kiellettyjä tupakkatuotteissa. Osa vaatimuksista koskee kaikkia tupakkatuotteita, osa taas pelkästään esimerkiksi savukkeita ja kääretupakkaa. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan savukkeissa ja kääretupakassa ei saisi olla tunnusomaista tuoksua tai makua, joka määriteltäisiin 2 §:ssä. On huomattava, että kysymys ei olisi makuaineiden täydellisestä kiellosta, vaan kiellettyä olisi käyttää lisäainetta siinä määrin, että se saisi tuotteelle aikaan tunnusomaisen tuoksun tai maun. 

Sellaisiin savukkeisiin ja kääretupakkaan, joissa on tunnusomainen tuoksu tai maku ja joiden myyntimäärät ovat EU:n laajuisesti vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, kieltoa sovellettaisiin ehdotetun 120 §:n mukaan kuitenkin vasta 20 päivästä toukokuuta 2020. Tällaisia tuotteita ovat lähinnä mentolisavukkeet. 

Tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 12 kohdan mukaan muut tupakkatuotteet kuin savukkeet ja kääretupakka vapautetaan tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kiellosta. Esimerkiksi sikareissa ja pikkusikareissa saisi siis jatkossakin olla makuaineita siinä määrin, että niihin muodostuu tunnusomainen tuoksu tai maku. Tupakkatuotedirektiivin mukaan komissio voi kuitenkin antaa delegoituja säädöksiä tämän vapautuksen lopettamiseksi tietyn tuoteluokan osalta, jos olosuhteissa tapahtuu merkittävä muutos. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tupakkatuotteissa olisivat kiellettyjä sellaiset lisäaineet, jotka ovat omiaan luomaan vaikutelman siitä, että tuotteella on terveysvaikutuksia tai että tuotteen aiheuttama terveysriski on pienempi kuin muilla tupakkatuotteilla. Esimerkiksi vitamiinien lisääminen tupakkatuotteeseen olisi kiellettyä tämän kohdan nojalla. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa kiellettäisiin tupakkatuotteista piristeet ja muut lisäaineet, jotka ovat omiaan luomaan vaikutelman energiasta ja elinvoimasta. Esimerkiksi kofeiini ja tauriini ovat tällaisia aineita. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa kiellettäisiin lisäaineet, joilla on päästöjä värjääviä ominaisuuksia. Tämän kohdan nojalla kiellettyjä olisivat esimerkiksi sellaiset lisäaineet, jotka värjäävät savukkeesta syntyvän savun punaiseksi tai muutoin poikkeavan väriseksi. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan kiellettyjä olisivat lisäaineet, joilla on CMR-ominaisuuksia polttamattomassa muodossa. Riippumattoman Scientific Committee on Emerging and Newly Identified Health Risks -komitean (SCENIHR) mukaan tällaisia aineita ovat mahdollisesti ainakin titaanidioksidi, maltoli, diasetyyli, geranioli, guajakoli ja 2-furfuraali. 

Pykälän 1 momentin 6 kohta koskisi vain poltettavaksi tarkoitettuja tupakkatuotteita. Niissä kiellettyjä olisivat lisäaineet, jotka edistävät nikotiinin imeytymistä tai savun hengittämistä keuhkoihin. 

Pykälän 1 momentin 7 kohta koskisi savukkeita ja kääretupakkaa. Missään tällaisen tuotteen komponentissa ei saisi olla makuaineita niin, että tuotteen tuoksua, makua tai savun voimakkuutta voidaan muuttaa. Kielletyiksi tulisivat esimerkiksi savukkeiden filtterin sisällä olevat kapselit, jotka kuluttaja voi rikkoa filtteriä puristamalla ja joista leviää savukkeeseen esimerkiksi mentolin tai mustaherukan makua. Vaikka esimerkiksi mentolisavukkeita saisi ehdotetun 126 §:n siirtymäsäännöksen nojalla myydä 20 päivään toukokuuta 2020, savukkeiden mentolikapselit tulisivat tämän kohdan nojalla kielletyiksi jo aiemmin. 

Pykälän 1 momentin 8 kohta koskisi savukkeita. Niiden suodattimet, paperit tai patruunat eivät saisi sisältää tupakkaa tai nikotiinia. 

Pykälän 1 momentin 9 kohdassa kiellettäisiin tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 9 kohtaan perustuen tupakkatuotteet, joissa on lisäaineita sellaisia määriä, että lisäaineet lisäävät merkittävällä tai mitattavissa olevalla tavalla tupakkatuotteen toksisia tai riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia taikka CMR-ominaisuuksia käyttövaiheessa.  

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö säätämään asetuksella enimmäistasoja sellaisille lisäaineille tai niiden yhdistelmille, jotka saavat aikaan tunnusomaisen tuoksun tai maun savukkeeseen tai kääretupakkaan. Tämä liittyisi tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 5 kohtaan, jonka mukaan komissio voi säätää enimmäistasoja lisäaineille tai niiden yhdistelmille, jos tiettyjen lisäaineiden määrästä, pitoisuudesta tai yhdistelmästä on ollut seurauksena kieltoja vähintään kolmessa jäsenvaltiossa. 

Lisäksi momentin 2 kohdan mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin säätää enimmäistasoja sellaisille lisäaineille tai niiden yhdistelmille, jotka lisäävät tupakkatuotteen toksisia tai riippuvuutta aiheuttavia vaikutuksia. Tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 10 kohdan mukaan komissio määrittää jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan täytäntöönpanosäädöksellä, kuuluuko tupakkatuote 7 artiklan 9 kohdan soveltamisalaan. Jos on osoittautunut, että lisäaine tai sen tietty määrä lisää tupakkatuotteen toksisia tai riippuvuutta aiheuttavia vaikutuksia, mistä on ollut seurauksena kieltoja vähintään kolmessa jäsenvaltiossa, komissiolle siirretään tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 11 kohdan mukaan valta antaa delegoituja säädöksiä näiden lisäaineiden enimmäismäärien asettamiseksi. Tässä tapauksessa enimmäistaso asetetaan alhaisimmalle enimmäistasolle niistä tasoista, jotka johtivat johonkin tässä kohdassa tarkoitettuun kansalliseen kieltoon. Komission antamat delegoidut säädökset pantaisiin tarvittaessa täytäntöön sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

12 §. Päästöjen enimmäismäärät ja mittaaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin savukkeesta poltettaessa syntyvän tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin enimmäismääristä tupakkatuotedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Nykyisellään kyseisten haitta-aineiden enimmäismääristä säädetään pakkausmerkintä- ja haitta-aineasetuksen 9 §:ssä. Enimmäismäärät koskisivat jatkossakin myös vientiin tarkoitettuja savukkeita. 

Pykälän 2 momentti koskisi 1 momentissa tarkoitettujen päästöjen mittaamista ja mittausmerkintöjen paikkansapitävyyden määrittämistä ja vastaisi pääpiirteissään voimassa olevan tupakkalain 6 §:n 2 momenttia. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin säätää tupakkatuotedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti ISO-standardeista, joita mittauksissa ja mittausmerkintöjen paikkansapitävyyden määrittämisessä on käytettävä. 

Pykälän 3 momentissa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö säätämään asetuksella enimmäismääriä savukkeista poltettaessa syntyville muille päästöille kuin tervalle, nikotiinille ja hiilimonoksidille sekä muista tupakkatuotteista kuin savukkeista poltettaessa syntyville päästöille. Tämä liittyisi tupakkatuotedirektiivin 3 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaan komissio antaa delegoituja säädöksiä tällaisiin enimmäispäästötasoihin liittyvien FCTC:n tai WHO:n osapuolten hyväksymien standardien sisällyttämiseksi unionin lainsäädäntöön. 

13 §.Savukkeiden paloturvallisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 5 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla, että savukkeiden palamisominaisuuksien on täytettävä itsestään sammumista koskevat riittävät paloturvallisuusvaatimukset, jotka olisi testattava ja osoitettava ennen tuotteen luovuttamista vähittäismyyntiin. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin jatkossakin antaa tarkempia säännöksiä palamisominaisuuksien testaamisessa ja osoittamisessa käytettävistä menetelmistä. 

14 §.Ainesosa-, päästö- ja paloturvallisuusilmoitukset. Pykälässä säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanemiseksi ilmoituksista ja luetteloista, jotka tupakkatuotteen valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle. Erona voimassa olevan tupakkalain 6 c §:ssä säädettyyn olisi ensinnäkin se, että tiedot olisi toimitettava jo ennen kuin tuote tuodaan markkinoille. Lisäksi tietoja ei enää lähtökohtaisesti tarvitsisi toimittaa vuosittain, mutta tuotteen mahdollisesta muutoksesta olisi kuitenkin ilmoitettava Valviralle ehdotetun 14 §:n mukaisesti. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus koskisi eräitä uusia tietoja. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta koskisi savukkeiden terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidimääriä ja vastaisi voimassa olevaa tupakkalakia. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tiedot olisi toimitettava savukkeista poltettaessa syntyvistä muista päästöistä kuin tervasta, nikotiinista ja hiilimonoksidista sekä muista tupakkatuotteista kuin savukkeista poltettaessa syntyvistä päästöistä. Kysymys olisi päästöistä, joille voitaisiin säätää sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella EU-säädöksiin perustuvia enimmäismääriä. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle tiedot myös muista kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista päästömääristä sikäli, kuin tällaiset tiedot olisivat saatavilla. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin ainesosaluetteloista. Luettelossa olisi annettava tuotemerkki- ja tuotetyyppikohtaisesti tieto kunkin tupakkatuotteen valmistamisessa käytetyistä ainesosista ja niiden määristä. 

Pykälän 1 momentin 5 kohta koskisi teknistä asiakirjaa, joka olisi toimitettava savukkeissa ja kääretupakassa käytetyistä lisäaineista ja niiden ominaisuuksista. 

Pykälän 1 momentin 6 kohdassa säädettäisiin savukkeiden paloturvallisuustestien tulosten toimittamisesta Valviralle. Vaikka tupakkatuotedirektiivi ei koske paloturvallisuutta, on luontevaa sijoittaa paloturvallisuusilmoituksia koskevat vaatimukset samaan pykälään kuin ainesosia ja päästöjä koskevat ilmoitukset. Tämä myös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 6 c §:n sääntelyä. 

Pykälän 2 momentin mukaan savukkeista poltettaessa syntyvistä muista päästöistä kuin tervasta, nikotiinista ja hiilimonoksidista sekä muista tupakkatuotteista kuin savukkeista poltettaessa syntyvistä päästöistä ei tarvitsisi toimittaa tietoja, jos näille päästöille ei olisi säädetty enimmäismääriä. 

Pykälän 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettäisiin tarkemmin luetteloiden rakenteesta sekä luetteloihin liitettävistä selvityksistä ja muista tiedoista. 

15 §. Muutosilmoitukset. Pykälässä säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti valmistajan tai maahantuojan velvollisuudesta ilmoittaa tuotteen koostumuksen muutoksista. Muutettua tuotetta ei saisi tuoda takaisin markkinoille ennen kuin muuttuneet tiedot olisi toimitettu Valviralle. 

16 §. Markkinatutkimukset ja myyntimäärät. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 6 kohta. Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle ainesosia ja päästöjä koskevia markkinatutkimuksia sekä tutkimuksia eri kuluttajaryhmien — mukaan lukien nuorten sekä nykyisten tupakoitsijoiden — mieltymyksistä, sekä tiivistelmiä markkinatutkimuksista, joita valmistaja tai maahantuoja tekee tuodessaan markkinoille uusia tupakkatuotteita. 

Pykälän 2 momentti koskisi valmistajan tai maahantuojan velvollisuutta toimittaa Valviralle vuosittain tietoja myyntimääristään. Tupakkatuotedirektiivin mukaan tiedot on toimitettava vuosittain 1 päivästä tammikuuta 2015, mistä säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

17 §. Tutkimukset tärkeimmistä lisäaineista. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 6 artiklan 1—3 kohta. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin tupakkatuotedirektiivissä tarkoitettuun tärkeimpien lisäaineiden luetteloon, jonka komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksin ja joka koskee savukkeita ja kääretupakkaa. Luetteloon sisältyvät lisäaineet, joiden osalta on olemassa sellaisia alustavia tietoja tai tutkimuksia taikka sääntelyä muilla lainkäyttöalueilla, joiden mukaan lisäaineilla on pykälän 2 momentissa tarkoitettuja ominaisuuksia ja jotka lisäksi ovat painonsa tai lukumääränsä perusteella yleisimmin käytettyjen lisäaineiden joukossa. Tupakkatuotedirektiivin mukaan komissio hyväksyy ensimmäisen tärkeimpien lisäaineiden luettelon viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016, ja siinä on oltava vähintään viisitoista lisäainetta. 

Jos savuke tai kääretupakka sisältäisi tärkeimpien lisäaineiden luetteloon kuuluvaa lisäainetta, valmistajan tai maahantuojan olisi pykälän 1 momentin mukaan tutkittava muun muassa, edistääkö lisäaine tuotteen toksisuutta, saako se aikaan tunnusomaisen tuoksun tai maun, edistääkö se savun hengittämistä keuhkoihin ja johtaako se CMR-ominaisuuksien muodostumiseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkimuksissa huomioon otettavista asioista, kuten tuotteen tarkoitetusta käytöstä sekä palamisprosessista johtuvista päästöistä. 

Pykälän 3 momentin mukaan valmistajat tai maahantuojat voisivat toteuttaa yhteisen tutkimuksen, jos ne käyttävät lisäainetta tuotteissaan keskenään verrattavissa olevalla tavalla. 

18 §.Tiukennettu ilmoitusvelvollisuus. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 6 artiklan 4 kohta. Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi laadittava tärkeimpiä lisäaineita koskevien tutkimusten tuloksista raportti, joka sisältäisi tiivistelmän ja kattavan yleiskatsauksen lisäaineen ominaisuuksista. 

Pykälän 2 momentin mukaan raportti olisi toimitettava komissiolle viimeistään 18 kuukauden kuluessa siitä, kun komissio on lisännyt aineen tärkeimpien lisäaineiden luetteloon. Raportista olisi toimitettava samassa ajassa kopio Valviralle sekä toimivaltaisille viranomaisille niissä muissa EU:n jäsenvaltioissa, joissa tuote on saatettu markkinoille. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin komission ja Valviran oikeudesta pyytää lisätietoja tutkituista lisäaineista. Ne voisivat myös teettää raportista vertaisarvioinnin riippumattomalla tieteellisellä elimellä erityisesti raportin kattavuuden, metodologian ja päätelmien osalta. Esityksessä ehdotetun mukaisesti Valvira voisi periä valmistajalta tai maahantuojalta oikeasuhtaisen maksun tällaisen vertaisarvioinnin teettämisestä. 

19 §.Pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskeva poikkeus. Pykälässä säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 6 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanemiseksi pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskeva poikkeus velvollisuudesta toteuttaa tärkeimpiä lisäaineita koskevia tutkimuksia ja laatia raportti tutkimusten tuloksista. Tällä tavoin rajoitettaisiin tiukemmista ilmoitusvelvollisuuksista pienille ja keskisuurille yrityksille aiheutuvia rasitteita. Edellytyksenä poikkeuksen soveltumiselle olisi se, että jokin muu valmistaja tai maahantuoja laatisi raportin lisäaineesta. 

Tupakkatuotedirektiivissä viitataan tältä osin mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annettuun komission suositukseen 2003/361/EY. Tupakkalaissa viitattaisiin komission suosituksen sijaan tupakkatuotedirektiivin säännökseen sen varalta, että komissio antaisi lähivuosina uuden vastaavan suosituksen ja tupakkatuotedirektiivin säännöstä muutettaisiin vastaamaan uutta suositusta. 

20 §.Ilmoitus uudesta tupakkatuotteesta. Tupakkatuotedirektiivin 19 artiklan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin valmistajan tai maahantuojan velvollisuudeksi ilmoittaa Valviralle uudesta tupakkatuotteesta, joka aiotaan tuoda markkinoille. 

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitus olisi tehtävä vähintään kuusi kuukautta ennen tuotteen tuomista markkinoille. Siinä olisi kuvattava yksityiskohtaisesti uusi tupakkatuote, sen käyttöohjeet sekä sen ainesosat ja päästöt. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedoista, joita valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava 1 momentissa tarkoitettujen tietojen lisäksi. Näitä olisivat tutkimukset tuotteen toksisuudesta, riippuvuutta aiheuttavista ominaisuuksista ja houkuttelevuudesta, eri kuluttajaryhmien mieltymyksiä koskevat tutkimukset ja markkinatutkimukset sekä tuotetta koskeva riski-hyötyanalyysi ja muut asiaankuuluvat tiedot. 

Pykälän 3 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle 2 momentissa tarkoitetuista tutkimuksista ja muista tiedoista uudet tai päivitetyt versiot, kun sellaisia olisi saatavilla. Valvira voisi tarvittaessa vaatia valmistajalta tai maahantuojalta lisätestejä ja lisätietoja. 

21 §.Tupakkatuotteita koskevien tietojen toimittamisen tapa, malli ja ajankohta. Tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 7 kohdassa ja 19 artiklan 1 kohdassa edellytetään tietojen sähköistä toimittamista komissiolle ja jäsenvaltioille. Tämän vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että ainesosa-, päästö- ja paloturvallisuusilmoitukset ja niitä koskevat muutosilmoitukset, markkinatutkimukset ja myyntimääriä koskevat tiedot, tärkeimpiä lisäaineita koskevien raporttien jäljennökset sekä uusia tupakkatuotteita koskevat ilmoitukset olisi toimitettava Valviralle sähköisessä muodossa. Sama koskisi komissiolle toimitettavia tärkeimpiä lisäaineita koskevia raportteja ja muille jäsenvaltioille toimitettavia raporttien jäljennöksiä.  

Pykälän 2 momentin mukaan valmistajan ja maahantuojan olisi jatkossakin tietoja toimittaessaan ilmoitettava ne tiedot, joita se pitää liike- tai ammattisalaisuuksina. Nykyisellään tästä säädetään pakkausmerkintä- ja haitta-aineasetuksen 14 §:n 3 momentissa. 

Pykälän 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin säätää 14–16 ja 18 §:ssä tarkoitettujen tietojen toimittamisen tavasta ja mallista, josta komissio antaa täytäntöönpanosäädöksen tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Tarkoitus on säätää EU:n tasolla yhteisestä, pakollisesta mallista, jonka käyttöönotto helpottaisi ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä sekä tietojen vertaamista ja analysointia. Ministeriön asetuksella voitaisiin säätää myös 16 ja 18 §:ssä tarkoitettujen tietojen toimittamisen ajankohdasta. 

4 luku Eräitä muita tuotteita koskevat vaatimukset ja ilmoitukset

Luvussa säädettäisiin sähkösavukkeita, täyttösäiliöitä ja nikotiininesteitä koskevista vaatimuksista sekä ilmoituksista, joita mainittujen tuotteiden ja poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden valmistajien ja maahantuojien on tehtävä Valviralle. Sääntely perustuu pääosin tupakkatuotedirektiiviin.  

22 §. Eräiden muiden tuotteiden valmistajan ja maahantuojan yleiset velvollisuudet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sähkösavukkeiden, täyttösäiliöiden ja nikotiininesteiden sekä poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden valmistajien ja maahantuojien velvollisuudeksi vastata tuotteidensa säännöstenmukaisuudesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti valmistajien ja maahantuojien vastuunjaosta tupakkalaissa edellytettyjen tietojen toimittamisessa Valviralle ja komissiolle. 

23 §. Sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevat vaatimukset. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 3 kohdan f ja g alakohta. Nikotiini on myrkyllinen aine, jonka terveysriskit saattavat kohdistua myös sellaisiin henkilöihin, joille tuotetta ei ole tarkoitettu. Siksi on tärkeää varmistaa, että nikotiinineste saatetaan markkinoille vain sellaisissa sähkösavukkeissa ja täyttösäiliöissä, jotka täyttävät tietyt turvallisuus- ja laatuvaatimukset. Näitä vaatimuksia sovellettaisiin kuitenkin myös sellaisiin sähkösavukkeisiin, jotka myydään täyttämättöminä. 

Pykälän 1 momentin mukaan sähkösavukeilta vaadittaisiin ensinnäkin nikotiinin tasaista vapautumista tavanomaisissa käyttöolosuhteissa. Tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 39 kappaleessa vaatimusta on perusteltu sillä, että tasainen nikotiinin annostus on tarpeen terveydensuojelun, turvallisuuden ja laadun kannalta, minkä lisäksi sillä vältetään vaara suurten annosten kulutuksesta vahingossa. Nikotiini vapautuu laitteesta tasaisesti silloin, kun tietynmerkkisestä ja -mallisesta laitteesta vapautuu samassa käyttöajassa ja samalla käyttövoimakkuudella aina yhtä suuri määrä nikotiinia. Etenkin sellaiset laitteet, joista käytettäessä vapautuu ennalta arvaamaton määrä nikotiinia, olisivat tämän kohdan vastaisia. 

Sähkösavukkeet ja täyttösäiliöt olisi lisäksi suojattava lapsilta ja väärinkäytöltä, mikä edellyttäisi tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 40 kappaleen mukaan lapsiturvallisia merkintöjä, sulkimia ja avausmekanismeja. Tuotteet olisi myös suojattava rikkoutumiselta ja vuodoilta, ja niissä olisi oltava vuotamattoman täytön varmistava mekanismi. 

Pykälän 2 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä ensinnäkin täyttömekanismin teknisistä standardeista, joista komissio antaa tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 13 kohdan mukaan täytäntöönpanosäädöksen. Ministeriön asetuksella voitaisiin lisäksi säätää standardeista, joiden perusteella arvioitaisiin nikotiinin tasaisen vapautumisen, lapsiturvallisuuden sekä muiden 1 pykälässä säädettyjen turvallisuus- ja laatuvaatimusten täyttymistä. Esimerkiksi CLP-asetuksen liitteessä II viitataan lapsiturvallisia pakkauksia koskevaan EN ISO 8317 -standardiin, ja vastaava viittaus voitaisiin ottaa myös tupakkalain nojalla annettavaan asetukseen. 

Sähkösavukkeiden ja ”e-shishojen” sähköturvallisuusominaisuuksiin sovellettaisiin jatkossakin sähköturvallisuuslainsäädäntöä. Lisäksi siltä osin kuin tupakkalaki ei kata näiden tuotteiden turvallisuutta, siihen sovellettaisiin kuluttajaturvallisuuslakia (920/2011). 

24 §. Nikotiininestettä koskevat vaatimukset. Pykälässä säädettäisiin nikotiininesteitä koskevista vaatimuksista. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 3 kohdan a—e alakohta. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan nikotiininestettä saisi myydä tai muutoin luovuttaa kuluttajille ainoastaan täyttösäiliössä taikka kertakäyttöisessä sähkösavukkeessa tai nikotiinipatruunassa. Esimerkiksi järjestelyt, joissa elinkeinonharjoittaja täyttäisi kuluttajan sähkösavukkeen nikotiininesteellä myyntipaikassa, olisivat tupakkalain vastaisia. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa nikotiininesteistä kiellettäisiin 10 §:n 1 momentin 1—6 kohdassa tarkoitetut ominaisuudet ja lisäaineet eli esimerkiksi tunnusomaiset tuoksut ja maut, vitamiinit ja piristeet sekä aineet, joilla on höyryä värjääviä ominaisuuksia taikka jotka edistävät höyryn hengittämistä keuhkoihin tai nikotiinin imeytymistä. Esimerkiksi mentoli edistää höyryn hengittämistä ja nikotiinin imeytymistä, joten mentolin lisääminen nikotiininesteeseen tulisi joka tapauksessa kielletyksi. Tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kielto olisi kansallinen lisäys, jolla pyrittäisiin ehkäisemään nikotiininesteiden houkuttelevuutta lasten ja nuorten kannalta. Muilta osin nikotiininestettä koskevat vaatimukset perustuisivat tupakkatuotedirektiiviin.  

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan nikotiininesteessä saisi käyttää vain puhtaita ainesosia. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että ainesosien on sovittava nautittaviksi eivätkä ne saa sisältää haitallisia osa-aineita. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan nikotiininesteessä saisi käyttää — lukuun ottamatta nikotiinia, joka on myrkky — vain sellaisia ainesosia, jotka eivät aiheuta riskiä ihmisen terveydelle kuumennetussa eivätkä kuumentamattomassa muodossa. Riskillä tarkoitettaisiin sen todennäköisyyttä, että jokin haittavaikutus, kuten ihoärsytys tai syöpä, aiheutuu tietylle kemikaalille altistumisesta. Aineen aiheuttama riski riippuu sekä aineen sisäisistä vaaraominaisuuksista että sille altistumisesta. Tämä vastaisi Euroopan kemikaaliviraston tietokannassa olevaa riskin määritelmää. 

Ainesosan mahdollista riskiä ihmisen terveydelle olisi arvioitava muun muassa kemikaalilainsäädännön valossa. Aineen ei lähtökohtaisesti voisi katsoa olevan riskitön esimerkiksi silloin, jos aine täyttää CLP-asetuksen mukaiset vaaralliseksi luokituksen kriteerit terveysvaaran osalta tai jos komissio on REACH-asetuksen mukaisesti säätänyt ehtoja tai kieltoja aineen valmistukselle, käyttötavoille ja markkinoille saattamiselle sen vuoksi, että aineesta aiheutuu merkittävä riski terveydelle. Riskejä aiheuttavia ominaisuuksia on myös REACH-asetuksen mukaisen lupamenettelyn piirissä olevilla aineilla sekä Euroopan kemikaaliviraston ylläpitämälle niin sanotulle kandidaattilistalle listatuilla aineilla. 

On huomattava, että sähkösavukekäytössä myös muut kuin edellä mainitut aineet voivat aiheuttaa riskin ihmisen terveydelle, kun ainetta kuumennetaan ja viedään hengitysteihin. Tarvittaessa olisi arvioitava tapauskohtaisesti, täyttääkö tietty nikotiininesteen sisältämä aine, esimerkiksi makuaine, riskittömyysvaatimuksen. Jos valmistaja haluaisi käyttää nikotiininesteessä jotakin ainesosaa, jota koskevat edellä kuvatut kemikaalilainsäädäntöön liittyvät rajoitukset tai jonka riskittömyydestä viranomaisilla on muutoin perusteltuja epäilyksiä, todistustaakka ainesosan riskittömyydestä olisi valmistajalla tai maahantuojalla. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei nesteessä saa esiintyä muita kuin sellaisia ainesosia, joista on tehty vaadittava ennakkoilmoitus. Poikkeuksena olisivat kuitenkin sellaiset jäämät, joita ei voida teknisesti välttää valmistuksen aikana. 

Nikotiiniin liittyvien riskien rajoittamiseksi pykälän 3 momentissa säädettäisiin enimmäiskoot täyttösäiliöille, nikotiinipatruunoille ja säiliöille. Täyttösäiliö saisi olla enintään 10 millilitran vetoinen, ja sähkösavukkeen nestesäiliön ja sähkösavukkeessa käytettävän nikotiinipatruunan tilavuus saisi olla enintään 2 millilitraa. Kerralla sähkösavukkeeseen ei siis saisi mahtua enempää kuin 2 millilitraa nikotiininestettä. 

Pykälän 4 momentissa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö antamaan asetuksella tarkempia säännöksiä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen vaatimusten, kuten ainesosien puhtauden, arvioimisesta. Johtoa tällaiseen sääntelyyn voitaisiin tarvittaessa saada esimerkiksi kemikaalilainsäädännöstä. 

25 §.Höyrystettäväksi tarkoitettua nikotiinitonta nestettä koskevat vaatimukset. Tupakkatuotedirektiivissä säädetään nikotiininesteiden laadusta ja turvallisuudesta. Tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 3 kohdan e alakohdassa esimerkiksi säädetään, että nikotiininesteessä saa käyttää ainoastaan ainesosia, jotka eivät aiheuta riskiä ihmisen terveydelle kuumennetussa eivätkä kuumentamattomassa muodossa. Tupakkatuotedirektiivin vaatimukset eivät sen sijaan koske nikotiinia sisältämättömiä nesteitä, joita myös voidaan käyttää sähkösavukkeen avulla. Olisi epäjohdonmukaista, jos nikotiinia sisältämättömiltä nesteiltä ei vaadittaisi samanlaista riskittömyyttä, vaikka ne voivat vastata täysin nikotiininesteitä käyttötavaltaan ja ainesosiltaan, nikotiinia lukuun ottamatta. 

Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan, että sähkösavukkeiden avulla höyrystettäväksi tarkoitettuun muuhun nesteeseen kuin nikotiininesteeseen sovellettaisiin tiettyjä nikotiininesteitä koskevia säännöksiä. Näitä olisivat tunnusomaisten tuoksujen ja makujen ja tiettyjen lisäaineiden kielto sekä vaatimukset ainesosien puhtaudesta ja riskittömyydestä ihmisen terveydelle. Samoja säännöksiä sovellettaisiin myös muulla vastaavalla tavalla kuin sähkösavukkeen avulla höyrystettäväksi tarkoitettuun nikotiinittomaan nesteeseen. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi ”e-shishoja”, jotka eivät täytä ehdotettua sähkösavukkeen määritelmää. 

26 §.Ennakkoilmoitus sähkösavukkeista ja täyttösäiliöistä. Pykälässä säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi sähkösavukkeen tai täyttösäiliön valmistajan tai maahantuojan velvollisuudesta ilmoittaa Valviralle tuotteista, joita se aikoo tuoda markkinoille. Tällä tavoin Valvira voisi arvioida — tarvittaessa yhteistyössä Fimean kanssa — täyttääkö tuote sille laissa säädetyt, pääosin tupakkatuotedirektiivistä johtuvat vaatimukset. On huomattava, että ennakkoilmoitus on tehtävä myös esimerkiksi nikotiinipatruunoista, jotka sähkösavukkeen osina täyttävät sähkösavukkeen määritelmän. 

Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitus olisi toimitettava kuusi kuukautta ennen tuotteen markkinoille saattamista. Jos tuote kuitenkin olisi saatettu markkinoille viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016, ilmoitus olisi ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan toimitettava viimeistään 20 päivänä marraskuuta 2016. Lisäksi tuotteen kustakin merkittävästä muutoksesta, jollaisena olisi pidettävä esimerkiksi mitä tahansa käyttäjän elimistöön vaikuttavaa muutosta, olisi toimitettava uusi ilmoitus ennen kuin muuttunutta tuotetta aletaan myydä tai muutoin luovuttaa kuluttajille. Jos toimitettu ilmoitus olisi puutteellinen, Valvira voisi hallintolain (434/2003) 22 §:n nojalla pyytää valmistajaa tai maahantuojaa täydentämään asiakirjaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin mukaisesti tiedoista, jotka ennakkoilmoituksessa pitää antaa. Momentin 5 kohdassa tarkoitetun kuvauksen tuotteen osista olisi sisällettävä kuvaus sähkösavukkeen tai täyttösäiliön avaus- ja täyttömekanismista, ja 6 kohdassa tarkoitetun tuotantoprosessin kuvauksen olisi sisällettävä tieto siitä, onko kyseessä sarjatuotanto. 

Momentin 2—4 kohdan vaatimukset eivät käytännössä sovellu täyttämättöminä myytäviin sähkösavukkeisiin, ellei niiden yhteydessä myydä nikotiininestettä sisältävää täyttösäiliötä tai nikotiinipatruunaa. Näin on sen vuoksi, että päästöt, toksikologiset tiedot sekä tiedot nikotiinin annostuksesta ja imeytymisestä riippuvat siitä, minkälaista nikotiininestettä sähkösavukkeen avulla kulutetaan. 

Momentin 7 kohdan mukaan valmistajalta tai maahantuojalta vaaditaan ilmoitus, jonka mukaan tämä kantaa vastuun tuotteen laadusta ja turvallisuudesta. Tällainen ilmoitus on kuluttajan oikeusturvan kannalta merkittävä huolimatta siitä, että sähkösavukkeisiin ja täyttösäiliöihin sekä niiden myyntiin soveltuvat joka tapauksessa muun muassa tuotevastuulain (694/1990) ja kuluttajansuojalain mukaista vastuuta koskevat säännökset. Ilmoituksellaan valmistaja tai maahantuoja vahvistaisi olevansa vastuunalainen taho, jos tuotteen käytöstä aiheutuisi terveys- tai omaisuushaittoja. Vastuun sisällöstä ja edellytyksistä ei säädettäisi tupakkalaissa lähemmin, sillä se määräytyisi muun lainsäädännön nojalla. Yleinen lähtökohta kuitenkin olisi, että elinkeinonharjoittaja ei voisi vastuunsa välttämiseksi vedota esimerkiksi tietämättömyyteensä tuotteen ominaisuuksista taikka tuotteessa olevaan varoitusmerkintään ja kuluttajan tietoiseen riskinottoon. 

27 §. Markkinatutkimukset ja myyntimäärät sähkösavukkeista ja täyttösäiliöistä. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 7 kohta. Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle vuosittain tietoja tuotteiden myyntimääristä ja -tavoista sekä eri kuluttajaryhmien, kuten nuorten, tupakoimattomien ja tärkeimpien nykyisten käyttäjätyyppien mieltymyksistä. 

28 §. Haittavaikutusten seuranta ja korjaavat toimenpiteet. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 9 kohdan ensimmäinen alakohta. Kunkin sähkösavukkeita tai täyttösäiliöitä valmistavan, maahantuovan ja jakelevan tahon olisi ylläpidettävä järjestelmää, johon toimija keräisi tietoja tuotteiden epäillyistä haittavaikutuksista. Jakelijoita olisivat esimerkiksi tukkumyyjät. Velvoitteen noudattamisen valvomiseksi pykälässä säädettäisiin toimijan velvollisuudesta toimittaa järjestelmään kerätyt tiedot Valviralle. 

Pykälän 2 momentilla pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 9 kohdan toinen alakohta. Säännös koskisi tilanteita, joissa valmistaja, maahantuoja tai jakelija tietää tai epäilee tuotteiden olevan tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisia. Tällöin kyseisen toimijan olisi ryhdyttävä heti tarpeellisiin korjaaviin toimenpiteisiin tuotteen saattamiseksi säännösten mukaiseksi, tuotteen poistamiseksi markkinoilta tai tuotetta koskevan palautusmenettelyn järjestämiseksi. Toimijan olisi myös ilmoitettava asiasta heti Valviralle sekä muiden EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. 

29 §. Ainesosailmoitukset poltettavaksi tarkoitetuista kasviperäisistä tuotteista. Pykälällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 22 artikla. Pykälän 1 momentin mukaan valmistajan tai maahantuojan olisi toimitettava Valviralle tuotenimi- ja tuotetyyppikohtainen luettelo kaikista tuotteen valmistamisessa käytetyistä ainesosista ja niiden määristä. Ilmoitus olisi toimitettava ennen tuotteen saattamista markkinoille. 

Pykälän 2 momentin mukaan ainesosien muutoksesta olisi tehtävä ilmoitus, eikä muutettua tuotetta saisi tuoda markkinoille ennen kuin Valviralle olisi toimitettu päivitetyt tiedot. Tämä vastaisi tupakkatuotteita koskevaa sääntelyä. 

30 §.Eräitä muita tuotteita koskevien tietojen toimittamisen tapa, malli ja ajankohta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että luvussa tarkoitetut tiedot olisi toimitettava Valviralle sähköisessä muodossa. Tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 2 kohdassa edellytetään sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevien ennakkoilmoitusten toimittamista sähköisesti, minkä lisäksi olisi tarkoituksenmukaista, että myös esimerkiksi poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita koskevat tiedot toimitettaisiin Valviralle sähköisesti, koska viraston olisi ehdotetun 31 §:n mukaan julkaistava nämä tiedot verkkosivustolla. 

Pykälän 2 momentin mukaan valmistajan ja maahantuojan olisi tietoja toimittaessaan ilmoitettava, mitä tietoja se pitää liike- tai ammattisalaisuuksina. Vastaava velvollisuus koskee tupakkatuotteiden valmistajia ja maahantuojia. 

Tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 13 kohdan nojalla komissio on antanut täytäntöönpanopäätöksen, jolla on vahvistettu sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevan ennakkoilmoituksen yhteinen malli. Pykälän 3 momentin mukaan asiasta, samoin kuin tietojen toimittamisen tavasta sekä markkinatutkimuksia ja myyntimääriä koskevien ilmoitusten mallista, voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Ministeriön asetuksella voitaisiin säätää myös markkinatutkimusten ja myyntimäärätietojen sekä haittavaikutusten seurantajärjestelmän tietojen toimittamisen ajankohdasta. Olisi tarkoituksenmukaista, että markkinatutkimuksia ja myyntimääriä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettaisiin sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden osalta samoja aikarajoja kuin tupakkatuotteiden kohdalla. 

5 luku Vähittäismyyntipakkaukset

31 §. Vähittäismyyntipakkauksia koskeva yleissäännös. Pykälässä säädettäisiin, että tupakkatuotteita ja eräitä muita tuotteita saisi myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille vain tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten sekä asiaa koskevan EU:n lainsäädännön mukaisissa vähittäismyyntipakkauksissa. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 1 momenttia sillä erotuksella, että ehdotetun säännöksen mukaan vähittäismyyntipakkauksia koskevia vaatimuksia sovellettaisiin myyntiin ja muuhun luovuttamiseen nimenomaan kuluttajille, mitä tupakkatuotedirektiivikin 2 artiklan 40 kohdan määritelmän mukaisesti tältä osin koskee. 

Pykälässä säädettäisiin sikareita koskevasta poikkeuksesta vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 1 momentissa. Sikareita saisi edelleenkin myydä myös irrallisina, jos ne on varustettu teksti- ja kuvavaroituksilla. Viranomaiskäytännössä on katsottu, että yksittäinen sikari voidaan myydä esimerkiksi pussissa, johon on kiinnitetty tupakkalain mukaiset varoitusmerkinnät. 

32 §. Tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten pakolliset merkinnät. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin vähittäismyyntipakkausten varoitusmerkinnöistä. Tupakkatuotedirektiivin 10 artiklan mukaisesti vähittäismyyntipakkauksiin vaadittaisiin paitsi sanalliset, myös kuvalliset varoitusmerkinnät, joista säädetään kuvavaroitusdirektiivissä. Lisäksi pakkauksessa olisi oltava tupakansavun haitallisuutta koskeva tiedotusviesti, josta säädetään tupakkatuotedirektiivin 9 artiklan 2 kohdassa, sekä tupakoinnin lopettamista koskevia tietoja, joista säädetään tupakkatuotedirektiivin 10 artiklan 1 kohdassa.  

Tupakkatuotedirektiivin mukaan tekstivaroituksista ja niitä vastaavista värikuvista koostuvat yhdistetyt terveysvaroitukset vaaditaan ainoastaan poltettavaksi tarkoitettujen tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksiin. Koska esityksessä ehdotetaan savuttomien tupakkatuotteiden myynnin ja muun luovuttamisen kieltämistä, varoitusmerkintöjä koskevaa säännöstä ei ole tarpeen rajata koskemaan vain poltettavaksi tarkoitettuja tupakkatuotteita. Esityksessä ei myöskään ehdoteta muille poltettavaksi tarkoitetuille tupakkatuotteille kuin savukkeille, kääretupakalle ja vesipiipputupakalle tupakkatuotedirektiivin 11 artiklan mahdollistamaa poikkeusta yhdistetyistä terveysvaroituksista. Näin ollen kaikissa myynnissä olevissa tupakkatuotteissa olisi oltava sekä teksti- että kuvavaroitukset. 

Pykälän 1 momentin 2 kohta koskisi tuotteen jäljittämistä varten tarkoitettua yksilöllistä tunnistetta sekä väärinkäytöltä suojaavaa turvaominaisuutta, joista säädetään tupakkatuotedirektiivin 15 ja 16 artiklassa. Tupakkaverolain 11 §:ssä tarkoitettua hintalipuketta voitaisiin käyttää turvaominaisuutena edellyttäen, että hintalipuke täyttää kaikki turvaominaisuudelta vaadittavat tekniset standardit ja toiminnot. 

Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan 1 momentin 2 kohtaa sovellettaisiin savukkeisiin ja kääretupakkaan 20 päivästä toukokuuta 2019 ja muihin tupakkatuotteisiin vasta 20 päivästä toukokuuta 2024. 

Pykälän 2 momentissa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö antamaan asetuksella tarkempia säännöksiä ensinnäkin varoitusmerkintöjen yksityiskohdista, kuten niiden teksteistä ja kuvista sekä pinta-alasta ja sijoittelusta. Ministeriön asetuksella pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 8—10 artiklan sekä kuvavaroitusdirektiivin sääntelyä. Asetuksella säädettäisiin myös yksilöllistä tunnistetta ja turvaominaisuutta koskevan sääntelyn yksityiskohdista, jotka käyvät ilmi tupakkatuotedirektiivin 15 ja 16 artiklasta. Tarvittaessa asetuksella pantaisiin täytäntöön myös täytäntöönpanosäädökset, jotka komissio myöhemmin antaa 16 artiklan nojalla koskien turvaominaisuuden teknisiä standardeja ja niiden mahdollista vuorottelua. 

33 §. Tupakkatuotteiden ja niiden vähittäismyyntipakkausten kielletyt merkinnät. Tupakkatuotedirektiivin 13 artiklan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin merkinnöistä, jotka ovat kiellettyjä tupakkatuotteissa ja niiden vähittäismyyntipakkauksissa. Tällaisia merkintöjä voisivat olla esimerkiksi tekstit, symbolit tai kuvat riippumatta siitä, onko kysymyksessä tavaramerkki vai ei. 

Ehdotettu luettelo ei olisi tyhjentävä, vaan joihinkin sellaisiin merkintöihin, joita luettelo ei kata, voitaisiin edelleenkin puuttua markkinointikieltoa koskevan säännöksen nojalla. Ehdotetun säännöksen tarkoituksena ei siis ole rajoittaa markkinointikiellon soveltumista tupakkatuotteen tai sen vähittäismyyntipakkauksen merkintöihin. 

Pykälän 1 kohta koskee merkintöjä, jotka edistävät tuotteen myyntiä tai kannustavat tuotteen kulutukseen antamalla väärän vaikutelman tuotteen ominaisuuksista, terveysvaikutuksista, riskeistä tai päästöistä. Esimerkiksi kaikki terveyteen viittaavat merkinnät olisivat tämän kohdan vastaisia. 

Pykälän 2 kohdassa kiellettäisiin merkinnät, jotka sisältävät mitä tahansa tietoa tupakkatuotteen sisältämästä tervasta, nikotiinista tai hiilimonoksidista. Tämä olisi muutos voimassa olevaan tupakkalakiin, jonka 7 §:n 3 momentin 2 kohdassa säädetään valmistajan tai maahantuojan nimenomaiseksi velvollisuudeksi merkitä savukkeiden vähittäismyyntipakkaukseen kyseisten päästöjen määrät. Perusteluna muutokselle on tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 25 kappaleessa esitetty se, että päästötasojen ilmoittaminen savukkeiden vähittäismyyntipakkauksissa on osoittautunut harhaanjohtavaksi, koska se saa kuluttajat uskomaan, että tietyt savukkeet ovat vähemmän haitallisia kuin toiset. 

Pykälän 3 kohdassa kiellettäisiin merkinnät, jotka antavat ymmärtää, että tupakkatuote on vähemmän haitallinen kuin muut tai pyrkii vähentämään joidenkin savun haitallisten osien vaikutusta. Säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 7 a §:n 1 momenttia, ja esimerkiksi merkinnät ”light” ja ”mild” olisivat tämän kohdan nojalla kiellettyjä. Tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 27 kappaleessa on lueteltu harhaanjohtavina merkintöinä myös ”vähän tervaa”, ”ultrakevyt”, ”mieto”, ”luonnollinen”, ”orgaaninen”, ”ei lisäaineita”, ”ei makuaineita” ja ”ohut”. 

Pykälän 4 kohta koskisi merkintöjä, jotka antavat ymmärtää, että tuotteella on elinvoimaa ja energiaa lisääviä, parantavia, nuorentavia, luonnollisia tai orgaanisia ominaisuuksia taikka että sen käytöstä on muuta terveyteen tai elämäntapoihin liittyvää hyötyä. Esimerkiksi merkinnät ”energy” ja ”luomu” olisivat tämän kohdan nojalla kiellettyjä, minkä lisäksi osa edellisessä kohdassa luetelluista merkinnöistä olisi kiellettyjä myös 4 kohdan nojalla. 

Pykälän 5 kohdassa kiellettäisiin makuun, tuoksuun, aromi- tai makuaineisiin tai muihin lisäaineisiin taikka niiden puutteeseen viittaavat merkinnät. Esimerkiksi merkinnät ”mentoli” ja ”ei makuaineita” olisivat tämän kohdan vastaisia. 

Pykälän 6 kohta koskee merkintöjä, jotka muistuttavat elintarviketta tai kosmeettista valmistetta. Esimerkiksi koristelut, jotka tekevät savukepakkauksesta pastilli- tai meikkirasian näköisen tai sellaista muistuttavan, olisivat tämän kohdan mukaan kiellettyjä. 

Pykälän 7 kohdassa kiellettäisiin merkinnät, jotka antavat ymmärtää, että tuotteella on ympäristöetuja. Kaikki merkinnät, jotka viittaavat esimerkiksi nopeampaan maatumiseen taikka muuhun hyötyyn luonnonympäristön tai rakennetun ympäristön kannalta, olisivat tämän kohdan nojalla kiellettyjä. 

Pykälän 8 kohdassa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin ulkopuolisena asiana kielletyiksi sellaiset merkinnät, jotka antavat ymmärtää, että tuote on paloturvallinen tai muuten luovat mielikuvaa tuotteen vaarattomuudesta tai siitä, että se on turvallisempi kuin muut vastaavat tuotteet. Tämä vastaisi voimassa olevan tupakkalain 7 a §:n 2 momenttia. Esimerkiksi merkintä ”fire-safe” olisi tämän kohdan vastainen. 

Tupakkatuotedirektiivin 13 artiklan 2 kohdan mukaan vähittäismyyntipakkauksissa ja myyntipäällyksissä ei saa tarjota taloudellista etua esimerkiksi painatetuin kupongein, joissa esitetään alennuksia tai maksutonta jakelua taikka kaksi yhden hinnalla -tarjouksia tai vastaavia tarjouksia. Kuvatut menettelyt houkuttelevat ostamaan tupakkatuotteita antamalla vaikutelman taloudellisesta edullisuudesta. Ne ovat kiellettyä myynninedistämistä, eikä tällaisia menettelyjä ole tarpeen erikseen kieltää tupakkalaissa. 

34 §.Tupakkatuotteiden vähimmäispakkauskoko. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 14 artiklan 1 kohta, jossa säädetään savukkeiden vähittäismyyntipakkauksen vähimmäiskooksi 20 savuketta ja kääretupakan vähittäismyyntipakkauksen vähimmäiskooksi 30 grammaa irtotupakkaa. Voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 1 momentti vastaa tältä osin tupakkatuotedirektiivin vaatimuksia. Lisäksi pykälässä säädettäisiin nykyistä säännöstä vastaavasti, että piipputupakan vähittäismyyntipakkauksen vähimmäiskoko on 30 grammaa ja pikkusikarien vähittäismyyntipakkauksen vähimmäiskoko 10 pikkusikaria. 

Voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla ehdotetun pykälän 2 momentissa kiellettäisiin vähittäismyyntipakkaukset, jotka sisältävät pienempiä pakkauksia tai jotka voidaan jakaa osiin. Esimerkiksi savukeaskit, jotka voidaan repäistä kahteen osaan, olisivat kiellettyjä. Kielto ei kuitenkaan edelleenkään koskisi sikarien vähittäismyyntipakkauksia. 

Vaikka vähittäismyyntipakkauksia koskevat säännökset soveltuisivat esityksessä ehdotetun mukaan lähtökohtaisesti myös myyntipäällyksiin eli esimerkiksi savukekartonkeihin, pienempiä pakkauksia sisältävän vähittäismyyntipakkauksen kielto ei kuitenkaan koskisi myyntipäällyksiä. 

35 §. Eräiden tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksen muoto, materiaali ja avausmekanismi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 14 artiklan täytäntöönpanemiseksi savukkeiden ja kääretupakan vähittäismyyntipakkausten muodosta. Savukkeiden vähittäismyyntipakkaukselta edellytetään suorakulmaisen särmiön muotoa, mutta pakkauksen reunat saisivat olla lievästi pyöristetyt tai viistot edellyttäen, että terveysvaroitus ei ulotu tällaisille reunoille ja kattaa vastaavan alan kuin vähittäismyyntipakkauksessa ilman tällaisia reunoja. Suorakulmaisen särmiön muoto ei myöskään estäisi savuke- tai kääretupakkapakkauksen kulmien lievää pyöristämistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 14 artiklan mukaisesti savukkeiden vähittäismyyntipakkauksen materiaalista ja avausmekanismista. 

36 §.Sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkausten merkinnät. Tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksia koskevista vaatimuksista. 

Pykälän 1 momentti koskisi vähittäismyyntipakkauksessa annettavia tietoja, suosituksia ja terveysvaroituksia sekä pakkauksessa olevaa lehtistä. Tupakkatuotedirektiivissä säädetty terveysvaroitus koskee nikotiinia ja sen riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia. Tupakkatuotedirektiivin mukaisista terveysvaroituksen yksityiskohdista säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

Pykälän 2 momentin mukaan sellaiseen sähkösavukkeeseen, jota ei ole täytetty valmiiksi nikotiininesteellä, ei vaadittaisi ainesosia ja nikotiinipitoisuutta koskevia tietoja eikä nikotiinia koskevaa terveysvaroitusta. 

Vastaavanlaisia merkintöjä kuin niitä, jotka olisivat 35 §:n mukaan kiellettyjä tupakkatuotteissa ja niiden vähittäismyyntipakkauksissa, ei ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan saisi käyttää myöskään sähkösavukkeissa tai täyttösäiliöissä taikka niiden vähittäismyyntipakkauksissa. Sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksissa olisivat siten kiellettyjä esimerkiksi sellaiset merkinnät, jotka antavat ymmärtää tuotteen olevan vähemmän haitallinen kuin tupakkatuotteet tai vähemmän haitallinen kuin muut sähkösavukkeet tai täyttösäiliöt. Kielto ei kuitenkaan koskisi tietoa tuotteen nikotiinipitoisuudesta ja annostuksesta, koska pykälän 1 momentissa nimenomaan edellytetään näiden tietojen merkitsemistä vähittäismyyntipakkaukseen. Myöskään tiedot tuotteen makuaineista eivät olisi kiellettyjä. 

Pykälän 4 momentissa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö antamaan asetuksella tarkempia säännöksiä ensinnäkin terveysvaroituksen yksityiskohdista. Asetuksella säädettäisiin terveysvaroituksen sanamuodosta, jota koskien tupakkatuotedirektiivissä annetaan jäsenvaltioille kaksi eri vaihtoehtoa. Asetuksella pantaisiin täytäntöön myös muu terveysvaroituksia koskeva tupakkatuotedirektiivin sääntely. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset lisäksi niistä tiedoista, joita sähkösavukkeen tai täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksen sisällä olevan lehtisen on sisällettävä. Näitä ovat tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaan muun muassa tuotteen käyttö- ja varastointiohjeet, erityisille riskiryhmille suunnatut varoitukset sekä mahdolliset haittavaikutukset. 

37 §. Sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden merkinnät. Pykälässä viitattaisiin sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden merkintöjen osalta CLP-asetukseen. Tupakkatuotedirektiivi koskee sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkausten merkintöjä, ja tältä osin tupakkatuotedirektiivin sääntely syrjäyttää CLP-asetuksen säännökset. Tupakkatuotedirektiivissä ei sen sijaan säädetä mitään itse sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden merkinnöistä, joten niihin sovellettaisiin CLP-asetusta. CLP-asetuksen mukaisia merkintöjä ei vaadittaisi tyhjänä myytäviin sähkösavukkeisiin vaan ainoastaan sellaisiin sähkösavukkeisiin, jotka ovat kertakäyttöisiä ja nikotiininesteellä valmiiksi täytettyjä ja joita voidaan siten pitää kemikaalin vähittäismyyntipakkauksina vastaavalla tavalla kuin täyttösäiliöitä. 

Nikotiini on luokiteltu CLP-asetuksen välittömän myrkytyksen vaarakategorioissa suun kautta nautittuna kategoriaan 3 (myrkyllistä nieltynä) ja ihokontaktissa kategoriaan 1 (tappavaa joutuessaan iholle). Hiljattain on ollut Hollannin aloitteesta esillä luokituksen muuttaminen niin, että nikotiini kuuluisi suun kautta nautittuna kategoriaan 1 (tappavaa nieltynä) ja hengitettynä kategoriaan 2 (tappavaa hengitettynä). Euroopan kemikaaliviraston riskinarviointikomitea on päätynyt syyskuussa 2015 kannanotossaan (CLH-O-0000001412-86-68/F) siihen, että nikotiini luokiteltaisiin kaikissa välittömän myrkytyksen vaaraluokissa kategoriaan 2, mikä tarkoittaa, että nikotiini on tappavaa nieltynä, joutuessaan iholle ja hengitettynä. On komission päätettävissä, nostetaanko nikotiinin vaaraluokitusta riskinarviointikomitean ehdottamalla tavalla. 

Välittömästi myrkyllisten kemikaalien pakkauksiin vaaditaan joka tapauksessa sama CLP-asetuksen mukainen merkintä, eikä kategorioihin 1—3 kuuluville aineille ole mahdollista myöntää merkintöjä koskevia poikkeuksia esimerkiksi pakkauskoon pienen koon vuoksi. Tämän vuoksi luokituksen mahdollisella muuttamisella nykyistä tiukemmaksi ei ole vaikutusta merkintöihin, jotka sähkösavukkeissa ja täyttösäiliöissä on CLP-asetuksen vuoksi esitettävä. 

38 §. Höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen vähittäismyyntipakkauksen merkinnät. Pykälässä säädettäisiin, että myös höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen vähittäismyyntipakkauksessa olisi oltava 38 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu ainesosaluettelo. Vaatimus koskisi sekä nikotiinitonta nestettä sisältäviä säiliöitä, joiden avulla sähkösavuke voidaan täyttää, että tällaisella nesteellä valmiiksi täytettyjä ”e-karkkeja” ja ”e-shishoja”, jotka eivät yleensä täytä sähkösavukkeen määritelmää. Lisäksi tällaisissa tuotteissa ja niiden vähittäismyyntipakkauksissa olisivat kiellettyjä merkinnät, joita ei 33 §:n mukaan saa olla tupakkatuotteissa tai niiden vähittäismyyntipakkauksissa. 

39 §.Poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen vähittäismyyntipakkauksen merkinnät. Tupakkatuotedirektiivin 21 artiklan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin siitä, millaiset merkinnät esimerkiksi yrttisavukkeiden ja vesipiipussa poltettavien yrttiseosten vähittäismyyntipakkauksissa tulisi olla sekä toisaalta siitä, millaiset pakkausmerkinnät olisivat kiellettyjä. 

Pykälän 1 momentin mukaan vähittäismyyntipakkauksessa tulisi olla terveysvaroitus, jonka sanamuodosta ja muista yksityiskohdista säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin merkinnöistä, joita poltettavaksi tarkoitetussa kasviperäisessä tuotteessa tai sen vähittäismyyntipakkauksessa ei saa käyttää. Näitä olisivat esimerkiksi väitteet tuotteen vähemmästä haitallisuudesta taikka terveyshyödyistä. Tuotteessa tai sen pakkauksessa ei saisi myöskään todeta, että tuotteessa ei ole lisäaineita taikka maku- tai aromiaineita. 

40 §. Varoitusmerkintöjä koskeva poikkeus ulkomaanliikenteessä. Pykälässä säädettäisiin poikkeuksista varoitusmerkintöjä koskeviin säännöksiin. Osittain vastaava säännös on voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 6 momentissa. 

Varoitusmerkintöjä ei vaadittaisi suomen- ja ruotsinkielisinä tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden, täyttösäiliöiden eikä poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden vähittäismyyntipakkauksiin silloin, jos näitä tuotteita myydään ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevalla vesi- tai ilma-aluksella tai lentoasemalla sijaitsevassa verottomien tavaroiden myymälässä. Vähittäismyyntipakkauksissa olisi siis oltava kuvalliset varoitusmerkinnät sekä tupakkatuotedirektiivin mukaiset varoitustekstit, mutta niiden ei tarvitsisi olla suomen- ja ruotsinkieliset. Voimassa olevasta säännöksestä poiketen laissa ei olisi enää tarpeen säätää erikseen varoitusmerkintöjä koskevista poikkeuksista koskien maasta vietäviä tuotteita, koska luvun vaatimukset koskisivat ehdotetun 33 §:n nojalla vain myyntiä kuluttajille Suomessa. 

6 luku Tupakkatuotteiden jäljitettävyys

Luvun sääntely olisi kokonaan uutta, ja se perustuisi tupakkatuotedirektiivin 15 artiklaan. Sääntelyn tarkoituksena on tupakkatuotteiden laittoman kaupan ehkäiseminen siten, että tuotteet voidaan paikantaa ja jäljittää koko EU:ssa. Luvun säännöksiä koskisi siirtymäaika, joka kestäisi savukkeiden ja kääretupakan osalta 20 päivään toukokuuta 2019 ja muiden tupakkatuotteiden osalta 20 päivään toukokuuta 2024. 

41 §.Kirjaaminen. Tupakkatuotedirektiivin 15 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanemiseksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin tupakkatuotteiden kauppaan osallistuvien taloudellisten toimijoiden velvollisuudesta pitää kirjaa vähittäismyyntipakkausten liikkeistä. Velvoite koskisi kaikkia talouden toimijoita valmistajasta viimeiseen elinkeinonharjoittajaan ennen vähittäismyyjää, ja se voitaisiin täyttää esimerkiksi merkitsemällä tukkupakkaukset, kuten kartongit, laatikot tai kuormalavat, ja pitämällä niistä kirjaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 15 artiklan 6 kohdan mukaisesti toimitusketjuun osallistuvien oikeushenkilöiden ja luonnollisten henkilöiden velvollisuudesta pitää kirjaa kaikista asiaankuuluvista liiketapahtumista. Velvoite koskisi myös vähittäismyyjiä. 

Pykälän 3 momentti koskisi valmistajien velvollisuutta antaa tupakkatuotteiden kauppaan osallistuvien elinkeinonharjoittajien käyttöön laitteet, joita tarvitaan tupakkatuotteiden kirjaamiseen. Tupakkatuotedirektiivin 15 artiklan 7 kohdan mukaisesti edellytettäisiin, että laitteilla on pystyttävä lukemaan ja siirtämään kirjatut tiedot sähköisesti tiedontallennusjärjestelmään, josta säädettäisiin 45 §:ssä. 

42 §.Tiedontallennusjärjestelmä. Pykälässä säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin 15 artiklan 8 kohdassa tarkoitetusta tiedontallennusjärjestelmästä. Pykälän 1 momentin mukaan valmistajien ja maahantuojien olisi tehtävä tiedontallennussopimus riippumattoman kolmannen osapuolen kanssa. Tällä tavoin varmistettaisiin järjestelmän riippumattomuus ja avoimuus. Riippumattoman kolmannen osapuolen tehtävänä olisi huolehtia kaikkien jäljitettävyyden kannalta merkityksellisten tietojen tallentamisesta tiedontallennusjärjestelmään. Jäljitettävyyden kannalta merkityksellisiä ovat esimerkiksi sellaiset tiedot, jotka tulee kirjata ehdotetun 44 §:n mukaan, sekä yksilölliseen tunnisteeseen kuuluvat tiedot ja ne tiedot, joihin pääsee yksilöllisen tunnisteen välityksellä. Tupakkatuotedirektiivin johdanto-osan 31 kappaleessa todetun mukaisesti järjestelmään liittyvät tiedot olisi pidettävä erillään muista yritykseen liittyvistä tiedoista. Komissio hyväksyisi kolmannen osapuolen soveltuvuuden, erityisesti tämän riippuvuuden ja teknisten valmiuksien osalta, samoin kuin tiedontallennussopimuksen. 

Pykälän 2 momentti koskisi ulkoista tarkastajaa, joka valvoisi tiedontallennusjärjestelmästä huolehtivaa kolmatta osapuolta. Tupakan valmistaja ehdottaisi ulkoista tarkastajaa ja maksaisi sen toiminnan, ja komissio hyväksyisi sen. Vuosikertomuksessaan ulkoinen tarkastaja arvioisi erityisesti tietojen luvattomaan saatavuuteen mahdollisesti kohdistuneita väärinkäytöksiä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin pääsystä tiedontallennusjärjestelmään. Viranomaisilla ja ulkoisella tarkastajalla olisi oltava aina pääsy järjestelmään, minkä lisäksi valmistajalle tai maahantuojalle voitaisiin tietyin edellytyksin antaa pääsy tallennettuihin tietoihin. 

Pykälän 4 momentissa olisi informatiivinen viittaus liike- ja ammattisalaisuuksia ja henkilötietojen suojaa koskevaan sääntelyyn. 

43 §. Tarkemmat säännökset jäljitettävyydestä. Tupakkatuotedirektiivin 15 artiklan 11 kohdan mukaan komissio vahvistaa täytäntöönpanosäädöksillä tekniset standardit paikannus- ja jäljitysjärjestelmien perustamista ja toimintaa varten sekä sen varmistamiseksi, että yksilöllisessä tunnisteessa ja siihen liittyvissä toiminnoissa käytetyt järjestelmät ovat toistensa kanssa täysin yhteensopivia koko EU:ssa. Saman artiklan 12 kohdan mukaan komissiolle siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä tiedontallennussopimuksen keskeisten tekijöiden määrittelemiseksi. 

Edellä mainitut täytäntöönpanosäädökset ja delegoidut säädökset on tarkoitus antaa vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä. Pykälässä valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö panemaan ne tarvittaessa asetuksella täytäntöön. 

7 luku Myynti ja muu luovuttaminen

44 §.Vähittäismyynnin luvanvaraisuus. Voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n mukaan tupakkatuotteiden vähittäismyynti edellyttää kunnan myöntämää vähittäismyyntilupaa. Ehdotetussa pykälässä luvanvaraisuus ulotettaisiin myös nikotiininesteiden vähittäismyyntiin. Jatkossa käytössä olisi vain yksi tupakkalain mukainen vähittäismyyntilupa, jonka haltija voisi myydä sekä tupakkatuotteita että nikotiininesteitä. Niiden elinkeinonharjoittajien, joilla on voimassa olevan tupakkalain mukainen vähittäismyyntilupa, olisi esityksessä ehdotetusti tehtävä ilmoitus kunnalle ennen nikotiininesteiden myynnin aloittamista. 

Tupakkalaissa tarkoitettu vähittäismyyntilupa ei oikeuttaisi sellaisten nikotiinia sisältävien nesteiden, joiden nikotiinipitoisuus on yli 20 milligrammaa millilitrassa tai joilla on lääkelain 3 §:n 1 momentin mukainen käyttötarkoitus. Tällaisten nesteiden myyntiin vaadittaisiin jatkossakin lääkelaissa tarkoitettu myyntilupa. 

Myyntijärjestelyt ja muut olosuhteet voivat vaihdella huomattavasti eri myyntipaikoissa, minkä vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:ää vastaavalla tavalla, että vähittäismyyntilupa olisi myyntipaikkakohtainen. Elinkeinonharjoittajan, joka harjoittaisi tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden vähittäismyyntiä useassa myyntipaikassa, olisi siis haettava erilliset vähittäismyyntiluvat kaikkiin eri myyntipaikkoihin. Myyntipaikkakohtaisuudesta johtuu myös, että toiminnan muuttaessa uusiin tiloihin elinkeinonharjoittajan olisi haettava uutta vähittäismyyntilupaa. Myyntilupa olisi lisäksi nykyiseen tapaan luvanhaltijakohtainen, mikä jatkossa kävisi säännöksestä nimenomaisesti ilmi. Myyntilupaa ei siis voisi siirtää, ja elinkeinonharjoittajan vaihtuessa uusi yrittäjä ei vakiintuneen viranomaistulkinnan mukaisesti saisi myydä myyntipaikassa tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä ennen kuin tälle on myönnetty vähittäismyyntilupa. 

Pääsääntönä säilyisi, että vähittäismyyntiluvan myöntäisi myyntipaikan sijaintikunta. Jos myynti kuitenkin tapahtuisi liikkuvassa liikennevälineessä, kuten junassa tai linja-autossa, eikä kiinteästi sijaitsevaa myyntipaikkaa voitaisi siksi osoittaa, luvan myöntäisi luvanhakijan kotikunta. Sen sijaan myyntiin esimerkiksi ajoneuvoista, joilla kierretään eri tapahtumissa ja joista myydään tupakkatuotteita ajoneuvon ollessa pysäköitynä, olisi vakiintuneen viranomaistulkinnan mukaisesti haettava lupa kunkin myyntipaikan sijaintikunnalta. 

Pykälän 2 momentti koskisi määräaikaista toimintaa, jolle voitaisiin myöntää määräaikainen, enintään yhden vuoden voimassa oleva lupa. Vakiintuneen viranomaistulkinnan mukaan tupakkatuotteiden myynnille esimerkiksi kesäkahvilaan, joka on auki vain osan vuodesta, voidaan kuitenkin myöntää toistaiseksi voimassa oleva vähittäismyyntilupa. Tämä edellyttää, että myyntipaikassa ja toiminnanharjoittajassa ei tapahdu muutoksia. 

45 §. Vähittäismyyntiluvan myöntämisen edellytykset ja esteet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uutena asiana, että vähittäismyyntilupa voitaisiin myöntää vain täysi-ikäiselle hakijalle. Koska tupakkalain nojalla ikärajavalvottavien tuotteiden myyjän olisi oltava täysi-ikäinen tai ainakin täysi-ikäisen henkilön valvonnan alaisena, on perusteltua edellyttää, että myös myynnistä viime kädessä vastaava luvanhaltija on täysi-ikäinen. Luvanhaltijalla on tupakkalain nojalla laajasti velvollisuuksia, minkä vuoksi luvanhaltijalta on joka tapauksessa syytä edellyttää täysi-ikäisyyttä. 

Luvan myöntäminen edellyttäisi 1 momentin mukaan lisäksi hyväksyttävää omavalvontasuunnitelmaa, kuten myös voimassa olevan tupakkalain mukaan, sekä sitä, ettei luvan myöntämiselle ole 2 tai 3 momentissa tarkoitettua estettä. Uutena asiana säädettäisiin myös, ettei lupaa saa myöntää, jos toiminta olisi ilmeisesti tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaista tai jos myyntipaikka ei esimerkiksi sijaintinsa vuoksi olisi kunnan valvottavissa. Nämä seikat kävisivät yleensä ilmi hakemuksen liitteenä olevasta omavalvontasuunnitelmasta. 

Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:ssä, ehdotetussa säännöksessä ei nimenomaisesti edellytettäisi luvanhakijan osoittavan kykenevänsä vastaamaan valvontajärjestelyjen riittävyydestä. Tämä johtuu siitä, että luvanhakijan on joka tapauksessa osoitettava tämä hakemukseen liitettävällä omavalvontasuunnitelmalla. 

Pykälän 2 momentin mukaan lupaa ei saisi myöntää hakijalle, jolta vähittäismyyntilupa on peruutettu pysyvästi viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Tämä olisi tiukennus nykytilaan nähden, sillä voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 4 momentin mukaan pysyvästi peruutettu vähittäismyyntilupa voidaan myöntää uudelleen hakemuksesta aikaisintaan vuoden kuluttua vähittäismyyntiluvan peruuttamisesta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin paikoista, jotka ovat erityisesti lasten ja nuorten käytössä ja joihin ei siksi saisi myöntää myyntilupaa. Säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 4 momenttia. 

46 §. Vähittäismyyntilupahakemuksen muoto ja sisältö. Pykälässä säädettäisiin vähittäismyyntilupahakemuksen muodosta ja sisällöstä pääosin vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n 2 ja 3 momentissa. Uutena asiana pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että hakemuksessa olisi oltava selvitys siitä, minkä tuotteiden myyntiä lupahakemus koskee. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että luvanhakijan olisi ilmoitettava hakemuksessaan, koskeeko lupahakemus vain joko tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden vai molempien näiden tuoteryhmien vähittäismyyntiä. Jos luvanhaltijan tuotevalikoimassa myöhemmin tapahtuisi muutos, tämä olisi velvollinen ilmoittamaan siitä kunnalle. Tieto myyntipaikassa myytävistä tuotteista on olennainen kunnan kannalta, koska se vaikuttaisi kunnan valvontamaksutuloihin.  

Pykälän 1 momentin 5 kohtaa täydennettäisiin nykyiseen verrattuna niin, että siinä mainittaisiin kaikki tuotteet, joiden myynti alaikäisille ehdotetaan kiellettäväksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n 7 momenttia vastaavalla tavalla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksenantovaltuudesta lupahakemuksen sisältöä koskien. 

47 §.Vähittäismyyntiluvan esilläpito. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n 5 momenttia vastaavalla tavalla, että vähittäismyyntilupa olisi pidettävä asiakkaiden nähtävillä myyntipisteessä. Luvan esilläpito tukee myyntiä koskevien säännösten toimeenpanoa ja valvontaa. Käytännössä vähittäismyyntiluvan olisi siis voimassa olevan tupakkalain edellyttämällä tavalla oltava näkyvillä jokaisella kassalla, josta myydään tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä. Lisäksi pykälässä valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö antamaan asetuksella tarkempia säännöksiä luvan ulkoasusta ja nähtävillä pitämisestä. 

48 §.Ilmoitus nikotiininesteiden vähittäismyynnistä. Pykälä koskisi niitä elinkeinonharjoittajia, joilla on voimassa olevan tupakkalain mukainen vähittäismyyntilupa. Pykälän 1 momentin mukaan myyntiluvan haltija saisi myydä kyseisessä myyntipaikassa myös nikotiininesteitä, eikä uutta vähittäismyyntilupaa tarvitsisi siis hakea nikotiininesteiden myyntiä varten. Edellytyksenä olisi kirjallinen ilmoitus asiasta kunnalle sekä lupahakemuksessa annettujen tietojen päivittäminen niin, että siinä huomioitaisiin myös nikotiininesteiden myynti. Näin kunta saisi tietoonsa nikotiininesteitä myyvät tahot ja voisi kohdistaa niihin tupakkalain mukaista valvontaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudeksi ilmoittaa elinkeinonharjoittajalle ottaneensa vastaan nikotiininesteiden myyntiä koskevan ilmoituksen. Kunta ei sen sijaan tekisi ilmoituksen perusteella päätöstä, minkä vuoksi ilmoituksen vastaanottamiseen ei soveltuisi laki palvelujen tarjoamisesta (1166/2009) eikä ilmoituksen johdosta olisi tarpeen antaa elinkeinonharjoittajalle mainitun lain 11 §:ssä tarkoitettua vastaanottotodistusta. 

49 §.Vähittäismyyntilupaa koskevat ilmoitukset. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n 6 momenttia vastaavalla tavalla luvanhaltijan velvollisuudesta ilmoittaa kunnalle lupahakemuksessa ilmoitettujen tietojen muutoksista ja myynnin lopettamisesta. Ilmoitus olisi tehtävä myös silloin, jos nikotiininesteiden vähittäismyyntiä koskevassa ilmoituksessa annettuihin tietoihin tulisi muutos. Nämä tiedot ovat tärkeitä, jotta kunta voi arvioida, ovatko luvan myöntämisen edellytykset toimintaa koskevista muutoksista huolimatta edelleen olemassa. 

Esityksessä ehdotetun mukaan myyntilupa voitaisiin peruuttaa silloin, jos myyntiluvan haltija jättäisi ilmoittamatta kunnalle olennaisista muutoksista niistä tiedoista, jotka lupahakemuksessa on annettu. Tällainen olennainen tieto voisi olla esimerkiksi se, että toiminnanharjoittaja, joka lupaa hakiessaan olisi ilmoittanut myyvänsä ainoastaan tupakkatuotteita, laajentaisi myyntiä myöhemmin myös nikotiininesteisiin. 

Kunnan olisi nykyiseen tapaan ilmoitettava Valviralle luvan myöntämisestä ja peruuttamisesta, lupaa koskevien tietojen muutoksista, kuten myynnin laajentamisesta nikotiininesteisiin, sekä myynnin lopettamisesta. Ilmoittaminen tapahtuisi käytännössä merkitsemällä uusi lupa, muuttuneet tiedot tai tieto myynnin lopettamisesta sähköiseen vähittäismyyntilupien rekisteriin. Erillistä ilmoitusta näistä tapahtumista ei siten olisi yleensä tarpeen tehdä. 

50 §.Tukkumyynnin ilmoituksenvaraisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uutena asiana tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tukkumyynnin ilmoituksenvaraisuudesta. Tätä kautta tupakkalain mukaisen valvonnan piiriin kuuluvat tukkumyyjät tulisivat kunnan viranomaisten tietoon, jolloin toiminnanharjoittajiin voitaisiin kohdistaa myös suunnitelmallista valvontaa. Ilmoitusmenettely on tarkoitettu kevyeksi: elinkeinonharjoittajan tarvitsisi ainoastaan tehdä kirjallinen ilmoitus kunnalle ennen tukkumyynnin aloittamista, eikä kunta tekisi ilmoituksen johdosta päätöstä. Lisäksi elinkeinonharjoittajan olisi ilmoitettava kunnalle toimintaa koskevasta olennaisesta muutoksesta, kuten tukkumyyntipaikan muuttamisesta uuteen osoitteeseen tai myynnin laajentamisesta tupakkatuotteista nikotiininesteisiin, sekä tukkumyynnin lopettamisesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta toimittaa ilmoituksen tekijälle viipymättä vastaanottoilmoitus. Näin toiminnanharjoittaja saisi tiedon siitä, että ilmoitus on tullut perille. Kunnan ei siis tarvitsisi tehdä päätöstä ilmoituksen johdosta, vaan riittävä olisi esimerkiksi elinkeinonharjoittajan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen lähetettävä tieto siitä, että ilmoitus on otettu vastaan. 

Pykälän 3 momentin mukaan kunnan olisi ilmoitettava Valviralle tukkumyyntiä koskevista ilmoituksista. Käytännössä tämä tapahtuisi merkitsemällä ilmoitus sähköiseen rekisteriin. 

Esityksessä ei ehdoteta säännöksen vastaista tukkumyynnin harjoittamista rangaistavaksi teoksi. Kunta voisi kuitenkin tarvittaessa kieltää tällaisen toiminnan. 

51 §. Savuttoman tupakkatuotteen myyntikielto. Pykälässä kiellettäisiin kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden myynti ja muu luovuttaminen vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 1 momentissa on säädetty suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan myynti ja muu luovuttaminen. Kielto koskisi sekä elinkeinotoiminnassa tapahtuvaa että muuta myyntiä ja muuta luovuttamista. 

Lisäksi pykälässä kiellettäisiin myös savuttoman tupakkatuotteen välittäminen. Välittämisellä tarkoitettaisiin samaa kuin alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisen yhteydessä (HE 84/2008 vp) on tarkoitettu alkoholijuomien osalta. Kyseisessä hallituksen esityksessä välittämisellä on tarkoitettu toimintaa, jossa henkilö hankkii alkoholijuomaa toisen puolesta ja lukuun ja luovuttaa sen toimeksiantajalleen. Hankkimista edeltää etukäteinen pyyntö tai toimeksianto. Välittämiseksi kuvattiin esityksessä myös laittoman alkoholijuoman toimittamista myyjältä tai muulta luovuttajalta ostajalle ja ostajan hankkimista jollekin laittomalle erälle. Välittämisenä ei sen pidetty pelkän yleisluonteisen tiedon välittämistä siitä, mistä laitonta alkoholijuomaa olisi saatavilla. 

Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 2 kohdan mukaan suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan välittäminen on rangaistavaa tupakan myyntirikoksena, ja vastaavaa sääntelyä ehdotetaan uuteen tupakkalakiin kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden osalta. 

52 §.Eräiden nikotiinia sisältävien nesteiden myyntikielto. Pykälässä kiellettäisiin sellaisen sähkösavukkeen avulla höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinia sisältävän nesteen, jonka nikotiinipitoisuus ylittää tupakkatuotedirektiivissä säädetyn rajan tai jolla on lääkelain 3 §:n 1 momentissa säädetty lääkkeellinen käyttötarkoitus, myynti ja muu luovuttaminen. Tällaisten tuotteiden myynti elinkeinotoiminnassa on sinänsä kiellettyä jo lääkelain nojalla, mutta ehdotetulla säännöksellä halutaan selkiyttää sitä, että tällaisten tuotteiden myynti on kiellettyä muutoinkin kuin elinkeinotoiminnassa. 

Ehdotetun 3 §:n mukaan tupakkalakia ei sovellettaisi lääkevalmisteisiin, joilla on lääkelain mukainen myyntilupa. Myynnin ja muun luovuttamisen kielto ei siis koskisi myyntiluvallisia lääkevalmisteita, vaan niiden myyntiin ja maahantuontiin sovellettaisiin lääkelainsäädäntöä. 

53 §. Kielto myydä alaikäiselle. Pykälässä säädettäisiin tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden ostoikärajoista. Voimassa olevan tupakkalain 10 §:ään nähden ikärajasääntelyä laajennettaisiin koskemaan uusia tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita. 

Pykälän 1 momentin mukaan tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä ei saisi myydä tai muutoin luovuttaa alle 18-vuotiaalle. Säännös koskisi paitsi elinkeinotoiminnassa, myös yksityishenkilöiden välillä tapahtuvaa myyntiä ja muuta luovuttamista. Säännös soveltuisi nikotiininesteiden myyntiin riippumatta siitä, olisiko nikotiinineste pakattu sähkösavukkeeseen vai täyttösäiliöön. 

Säännöksessä kiellettäisiin myös mainittujen tuotteiden välittäminen alaikäisille. Sitä, mitä olisi pidettävä välittämisenä, on käsitelty edellä 51 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 1 kohdan mukaan tupakkatuotteiden välittäminen alaikäisille on tupakan myyntirikoksena rangaistavaa, ja vastaavaa sääntelyä ehdotetaan uuteen tupakkalakiin sekä tupakkatuotteiden että nikotiininesteiden osalta. 

Pykälän 2 momentin mukaan tupakointivälineiden, kuten tupakansytyttimien ja piippujen, myynti alaikäisille säilyisi elinkeinotoiminnassa kiellettynä, kuten on ollut vuodesta 1995. Uutena asiana pykälässä kiellettäisiin tupakan vastikkeiden, kuten yrttisavukkeiden, energianuuskan ja nikotiinia sisältämättömien ”e-karkkien” ja ”e-shishojen” elinkeinotoiminnassa tapahtuva myynti ja muu luovuttaminen alle 18-vuotiaalle. Myöskään sähkösavukkeita ei jatkossa saisi elinkeinotoiminnassa myydä tai muutoin luovuttaa alaikäiselle. Nikotiininesteiden myynti alaikäisille olisi kiellettyä pykälän 1 momentin mukaisesti, joten 2 momentissa tarkoitettu kielto koskisi käytännössä vain täyttämättömänä myytäviä laitteita. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niin sanotusta myyntikieltoilmoituksesta eli ilmoituksesta, jossa kerrottaisiin myynnin ikärajoista. Tällä hetkellä myyntikieltoilmoituksesta säädetään tupakka-asetuksen 11 §:ssä, josta sääntely nostettaisiin lain tasolle. Ilmoituksen sanamuodosta säädettäisiin kuitenkin jatkossakin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

54 §.Omavalvontasuunnitelma. Pykälässä säädettäisiin omavalvontasuunnitelmasta, jota koskee voimassa olevan tupakkalain 10 §:n 3 momentti. Omavalvontasuunnitelmalla elinkeinonharjoittaja osoittaisi kykenevänsä vastaamaan ikärajojen valvonnasta, ja hyväksyttävä omavalvontasuunnitelma on edellytyksenä vähittäismyyntiluvan myöntämiselle. Omavalvontasuunnitelman laatimisesta, sisällöstä ja toteuttamisesta annettaisiin jatkossakin tarkemmat säännökset sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

55 §. Ostotilanteen jatkuva valvonta. Pykälässä ehdotettava ostotilanteen jatkuva valvonta laajenisi voimassa olevan tupakkalain 10 b §:n 1 momenttiin nähden niin, että velvollisuus koskisi kaikkien sellaisten tuotteiden vähittäismyyntiä, joiden myynti alle 18-vuotiaalle on kielletty. Valviran ohjeistuksen mukaisesti ostotilanteella tarkoitettaisiin tuotteen valitsemisen, maksamisen ja vastaanottamisen yhdistelmää. 

Lisäksi pykälässä edellytettäisiin uutena asiana, että myyjän olisi oltava paikalla myyntipisteessä. Asiallisesti tämä ei olisi muutos nykytilaan, sillä jatkuvan valvonnan vaatimus on jo tähän asti käytännössä edellyttänyt myyjän läsnäoloa. Paikalla olemisella tarkoitettaisiin myyjän fyysistä läsnäoloa myyntipisteessä, joten esimerkiksi kuvaruudun kautta virtuaalisesti tapahtuva ostajan iän tarkistaminen ei täyttäisi säännöksen vaatimusta myyjän paikalla olemisesta. Jotta myyjän voitaisiin katsoa olevan paikalla myyntipisteessä, tämän tulisi tosiasiassa pystyä valvomaan ikärajoja ja tarvittaessa myös ottamaan tuotteet pois alaikäiseltä ostajalta. 

56 §.Myyjän vähimmäisikä. Pykälässä säädettäisiin 18 vuoden vähimmäisikä henkilölle, joka myy elinkeinotoiminnassa tupakkalain nojalla ikärajavalvottavia tuotteita. Kielto siis laajenisi voimassa olevasta tupakkalain 10 §:n 2 momentista, jossa on säädetty vastaava vähimmäisikä ainoastaan tupakkatuotteiden myyjälle. Myyjän ikää koskevalla sääntelyllä voidaan ehkäistä tilanteita, joissa alaikäiset asiakkaat painostavat alaikäisen myyjän myymään heille tupakkatuotteita tai muita tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita. 

Poikkeuksena pääsäännöstä pykälässä säädettäisiin, että alaikäinen henkilö saisi myydä mainittuja tuotteita, jos myynti tapahtuisi täysi-ikäisen henkilön valvonnan alaisena. Sitä, millaista valvontaa on pidettävä riittävänä, on käsitelty tupakkalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä HE 180/2009 vp. 

Säännöksen vastaista toimintaa ei ehdoteta rangaistavaksi teoksi, mutta kunta voisi peruuttaa vähittäismyyntiluvan, jos luvanhaltija sallisi alaikäisen myydä ikärajavalvottavia tuotteita. 

57 §. Automaattisten myyntilaitteiden kielto. Voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 3 momenttia vastaavalla pykälässä kiellettäisiin tavalla tupakkatuotteiden myynti ja muu luovuttaminen automaattisista myyntilaitteista, minkä lisäksi kielto ulotettaisiin koskemaan muitakin tupakkalain nojalla ikärajavalvottavia tuotteita. Automaattisella myyntilaitteella tarkoitettaisiin laitetta, josta asiakas valitsee ja johon hän maksaa tuotteen ja joka luovuttaa tuotteen asiakkaalle. Päivittäistavarakauppojen kassoilla käytössä olevat tupakkatuotteiden valintalaitteet eivät sen sijaan olisi tupakkalaissa tarkoitettuja automaattisia myyntilaitteita. 

Nimenomaisella automaattisten myyntilaitteiden täyskiellolla voitaisiin jatkossakin varmistaa, että alaikäiset eivät saa hankittua automaateista ikärajavalvottavia tuotteita sen vuoksi, että myyjä on esimerkiksi keskittynyt palvelemaan toista asiakasta. 

58 §. Etämyynnin kielto. Pykälässä kiellettäisiin ensinnäkin tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja sähkösavukkeiden rajat ylittävä etämyynti kuluttajille. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 18 artikla ja 20 artiklan 6 kohta. Rajat ylittävän etämyynnin kielto merkitsisi paitsi sitä, että ulkomaille sijoittautuneet elinkeinonharjoittajat eivät saisi myydä tuotteita suomalaisille kuluttajille, myös sitä, että suomalaiset elinkeinonharjoittajat eivät saisi myydä tuotteita ulkomaisille kuluttajille.  

Lisäksi pykälässä kiellettäisiin myös Suomeen sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia myymästä ja muutoin luovuttamasta mainittuja tuotteita kuluttajille kuluttajansuojalain (38/1978) 6 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitettua etäviestintä, kuten tietoverkkoa tai puhelinta, käyttäen. 

Etämyyntikiellon rikkominen ei olisi rangaistavaa, mutta kunta voisi kieltää tällaisen toiminnan ja tehostaa kieltoa uhkasakolla. Lisäksi etämyyntikiellon rikkominen olisi peruste vähittäismyyntiluvan peruuttamiselle. 

59 §.Tullihuutokaupalla myynnin kielto. Pykälässä kiellettäisiin tupakkatuotteiden, poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden, sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden myynti tullihuutokaupalla. Tupakkatuotteiden osalta vastaava säännös on voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 4 momentissa. Kielto ulotettaisiin koskemaan myös muita tuotteita, joiden maahantuontia ehdotetaan rajoitettavaksi. 

60 §.Tukkumyynnin rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin tukkumyyntiä koskevista rajoituksista pääosin voimassa olevan tupakkalain 10 d §:ää vastaavalla tavalla, minkä lisäksi rajoitukset ulotettaisiin koskemaan nikotiininesteiden tukkumyyntiä. Ehdotettavan sääntelyn tarkoituksena on osaltaan varmistaa, että kaikilla tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyjillä on voimassa oleva vähittäismyyntilupa ja että ne ovat tehneet vaadittavat ilmoitukset toiminnastaan. Samalla säännös vähentäisi myynnin viranomaisvalvonnan tarvetta. Jos tukkumyyntipaikasta myydään tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä suoraan kuluttajille, kysymys on näiden tuotteiden vähittäismyynnistä. Tällöin myyjän on haettava toiminnalleen vähittäismyyntilupaa. 

Pykälän 1 momentin mukaan tupakkatuotteita saisi myydä tukuittain ensinnäkin toiselle tukkumyyjälle, joka on tehnyt tukkumyynti-ilmoituksen. Lisäksi tukkumyyjä saisi myydä tupakkatuotteita sille, jolla on uuden tupakkalain mukainen vähittäismyyntilupa ja joka on ilmoittanut kunnalle myyvänsä tupakkatuotteita, sekä sille, jolla on vanhan tupakkalain nojalla myönnetty vähittäismyyntilupa. 

Pykälän 2 momentin mukaan nikotiininesteiden tukkumyynti olisi sallittua toiselle tukkumyyjälle, joka on tehnyt tukkumyynti-ilmoituksen. Lisäksi nikotiininesteitä saisi myydä sille, jolla on uuden tupakkalain mukainen vähittäismyyntilupa ja joka on ilmoittanut kunnalle myyvänsä nikotiininesteitä, sekä sille, jolla on vanhan tupakkalain nojalla myönnetty vähittäismyyntilupa ja joka on ilmoittanut kunnalle myyvänsä nikotiininesteitä. 

Pykälän 3 momentissa kiellettäisiin tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tukkumyynti paikoissa, joihin ei saa myöntää vähittäismyyntilupaa. Näitä ovat erityisesti lasten ja nuorten käytössä olevat paikat, kuten päiväkodit ja oppilaitokset. 

8 luku Maahantuonti ja hallussapito

Luku koskisi tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden maahantuontia. Eräissä muissa säännöksissä, kuten ampuma-aselain (1/1998) 16 §:ssä ja puolustustarvikkeiden viennistä annetun lain (282/2012) 6 §:ssä, tällaisesta tavaraliikenteestä käytetään käsitettä ”siirto” ja maahantuonnilla tarkoitetaan vain EU:n tai ETA:n ulkopuolelta tapahtuvaa tuontia Suomeen. Tupakkalaissa maahantuonnin käsite kuitenkin kattaisi jatkossakin myös tuonnin toisesta EU- tai ETA-valtiosta Suomeen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että maahantuontia koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös Ahvenanmaalta tapahtuvaan tuontiin. 

Uuteen tupakkalakiin ei ehdoteta otettavan voimassa olevan tupakkalain 31 e §:ää vastaavaa rangaistussäännöstä tupakkatuoterikkomuksesta. Tupakkalain vastaiseen maahantuontiin soveltuisivat rikoslain 46 luvun salakuljetusta ja lievää salakuljetusta koskevat rangaistussäännökset. Lisäksi salakuljetettuun omaisuuteen ryhtyminen tulisi tuomittavaksi laittomana tuontitavaraan ryhtymisenä. 

61 §.Maahantuonnin raja. Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain (1266/1996) mukaan tiettyjä arvonlisäverolain (1501/1993) säännöksiä sovellettaessa Ahvenanmaan maakunnan ei katsota kuuluvan Suomen alueeseen. Ahvenanmaan maakunnan ja muun Suomen sekä Ahvenanmaan maakunnan ja muiden jäsenvaltioiden välillä on siten veroraja. Arvonlisäverotuksessa EU:n veroalueen ja Ahvenanmaan maakunnan välisiin tavaroiden myynteihin ja siirtoihin sovelletaan vienti- ja maahantuontisäännöksiä. Toisin sanoen tavaran toimittamista verorajan yli käsitellään sekä verotuksellisesti että menettelyllisesti tavaran lähtöalueella, esimerkiksi Ahvenanmaan maakunnassa, maastavientinä ja määränpääalueella, esimerkiksi Manner-Suomessa, maahantuontina. 

Esityksessä ehdotetaan, että mitä tupakkalaissa säädetään maahantuonnista, sovellettaisiin myös Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain 18 §:n 2 momentissa tarkoitettuun tuontiin. Kyseisen säännöksen mukaan tavaran tuontiin Ahvenanmaan maakunnasta muualle Suomeen sovelletaan, mitä arvonlisäverolain 9 luvussa säädetään tavaran maahantuonnista Yhteisöön. Maahantuonnin rajasta olisi tarpeen säätää vastaavalla tavalla myös tupakkalaissa, koska Ahvenanmaan tupakkalaissa ei ainakaan tällä hetkellä kielletä esimerkiksi suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan maahantuontia. 

62 §.Alaikäisiä koskeva maahantuontikielto. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 11 §:ää vastaavalla tavalla tupakkatuotteiden maahantuonti kielletyiksi alle 18-vuotiailta. Lisäksi kielto ulotettaisiin koskemaan myös nikotiininesteitä. Jos alaikäinen toisi tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä säännöksen vastaisesti maahan, tekijän alaikäisyyden vuoksi vahvana lähtökohta olisi, että teosta rangaistaisiin lievänä salakuljetuksena. 

63 §.Savuttoman tupakkatuotteen maahantuontikielto. Voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 1 momentin mukaan suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan maahantuonti on kielletty. Esityksessä ehdotetaan, että maahantuontikielto ulotettaisiin koskemaan kaikkia savuttomia tupakkatuotteita. Tarkoituksena on ennen kaikkea ehkäistä suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan maahantuontikiellon kiertämistä. Kielto koskisi nykyiseen tapaan sekä yksityishenkilöitä että elinkeinotoiminnanharjoittajia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyiseen tapaan yksityishenkilöiden matkustajatuontia koskeva poikkeus maahantuontikiellosta. Poikkeuksen soveltuminen edellyttäisi ensinnäkin, että yksityishenkilö toisi savuttomat tupakkatuotteet mukanaan, eli säännös koskisi ainoastaan matkustajatuontia. Toiseksi tuotteet olisi tuotava omaan käyttöön. Savuttomat tupakkatuotteiden maahantuonti esimerkiksi lahjaksi ei siten olisi sallittua. Kolmanneksi tuonnin sallittu enimmäismäärä olisi rajoitettu 1 000 grammaan savuttomia tupakkatuotteita, eli toisin kuin voimassa olevassa laissa, ehdotetussa säännöksessä todettaisiin vain suurin sallittu painomäärä, joka voisi koostua yhdestä tai useammasta pakkauksesta. Sallittu enimmäismäärä myös pienenisi nykyisestä, joka on yhteensä 1 500 grammaa. Kuten edellä on kuvattu, käytännössä esimerkiksi pussinuuskaa saisi kuitenkin tuoda uuden säännöksen mukaan maahan jopa hieman enemmän kuin nykyisin. Neljänneksi tuonnille säädettäisiin uutena asiana vuorokausiraja. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että maahantuontikielto ei koskisi savutonta tupakkatuotetta, joka on kansainvälisessä liikenteessä käytettävän vesi- tai ilma-aluksen suljetussa myyntitilassa tai varastossa. Tämä vastaisi voimassa olevan tupakkalain 10 a §:n 2 momenttia (StVM 14/2010 vp). 

64 §.Eräiden nikotiinia sisältävien nesteiden maahantuontikielto. Pykälässä kiellettäisiin yksityishenkilöiltä sellaisen sähkösavukkeen avulla höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinia sisältävän nesteen, jonka nikotiinipitoisuus ylittää tupakkatuotedirektiivissä säädetyn rajan tai jolla on lääkelain 3 §:n 1 momentissa säädetty lääkkeellinen käyttötarkoitus, maahantuonti. Tällä hetkellä tällaisten nesteiden maahantuonti on sallittu lääketuontiasetuksen 3 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla edellyttäen, että lääkevalmisteella on myyntilupa valtiossa, josta se on hankittu. On mahdollista, että EU:n jäsenvaltiot myöntävät kansallisia lääkelupia mainitunlaisille nesteille, jolloin samat tai samankaltaiset nesteet ovat jäsenmaasta riippuen markkinoilla joko tupakkatuotedirektiivin tai lääkedirektiivin mukaisina tuotteina. Tämä ei ole perusteltua eikä tarkoituksenmukaista, minkä vuoksi esityksessä ehdotetaan tällaisten nesteiden tuontikieltoa Suomeen. Kielto koskisi myös nesteen hankkimista ja vastaanottamista postitse tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta. 

Ehdotetussa 3 §:ssä rajattaisiin tupakkalain soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset lääkevalmisteet, joilla on Fimean tai EU:n toimielimen myöntämä myyntilupa. Ehdotettu maahantuontikielto ei siis koskisi tällaisia nikotiinia sisältäviä nesteitä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin matkustajatuontia koskeva poikkeus maahantuontikiellosta.  

65 §.Kielto tuoda maahan etäviestimen välityksellä hankittuja tuotteita. Esityksessä ehdotetaan tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja sähkösavukkeiden rajat ylittävän etämyynnin kieltämistä. Suomalaisten viranomaisten olisi kuitenkin käytännössä hankala puuttua kiellon rikkomiseen silloin, jos toimija on ulkomainen, ja etenkin silloin, jos tämä on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle. Siksi 67 §:ssä säädettäisiin, että yksityishenkilö ei saisi hankkia tai tuoda maahan elinkeinonharjoittajalta tupakkatuotteita, nikotiininesteitä tai sähkösavukkeita postitse, tavarankuljetuksena tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta. 

66 §.Matkustajatuonnin aikarajat. Pykälässä säädettäisiin uutena asiana aikarajoista tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden matkustajatuonnille ETA:n ulkopuolisista maista. 

Pykälän 1 momentti koskisi Suomessa asuvia henkilöitä, jotka muutoin kuin lentoliikenteessä saapuvat maahan ETA:n ulkopuolelta. Tällainen henkilö ei saisi tuoda maahan tupakkatuotteita tai nikotiininesteitä, jos hänen matkansa olisi kestänyt enintään 24 tuntia. Alkoholin matkustajatuonnin vastaavaksi aikarajaksi on alkoholilain 10 §:n nojalla annetussa alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 8 §:ssä säädetty 20 tuntia, mutta valvonnan helpottamiseksi tupakkalaissa ehdotetaan aikarajaksi vuorokautta. Aikarajan nostaminen tulee harkittavaksi myös alkoholin matkustajatuonnin osalta, kun alkoholilainsäädäntöä uudistetaan. 

Kyseessä olisi ETA:n ulkopuolelta tapahtuvaa tuontia koskeva erityissäännös. Vaikka savuttomia tupakkatuotteita saisi ehdotetun 63 §:n 2 momentin mukaan tuoda maahan matkustajatuontina enintään 1 000 grammaa vuorokaudessa, matkan suuntautuessa ETA:n ulkopuolelle matkan olisi kestettävä yli vuorokauden ennen kuin savuttomia tupakkatuotteita saisi tuoda maahan. 

Pykälän 2 momentissa puolestaan kiellettäisiin tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden maahantuonti ETA:n ulkopuolella asuvilta henkilöiltä, jotka muutoin kuin lentoliikenteessä saapuvat maahan ETA:n ulkopuolelta ja joiden muu kuin kauttakulkuun liittyvä oleskelu Suomessa kestää enintään kolme vuorokautta. Aikaraja olisi tältä osin sama kuin alkoholijuomien osalta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin aikarajoja koskevista poikkeuksista. Suomessa asuva henkilö saisi ETA:n ulkopuolelta palatessaan tuoda maahan tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä, jos olisi ilmeistä, että ne on hankittu ennen maasta poistumista. Esimerkiksi tuotteen suomen- ja ruotsinkieliset varoitusmerkinnät voisivat olla osoitus siitä, että tuote on hankittu Suomesta. Lisäksi ETA:n ulkopuolella asuva henkilö saisi tuoda Suomeen tupakkatuotteita ja nikotiininesteitä, jos olisi ilmeistä, että tuotteet on tarkoitettu hänen henkilökohtaista käyttöään varten maassa oleskelun ajaksi. Tämä olisi pääteltävissä ennen kaikkea siitä, vastaako tuotteiden määrä Suomessa oleskelun kestoa. Miehet polttavat keskimäärin 16 ja naiset 13 savuketta päivässä. 

67 §. Matkustajatuonnin määrälliset rajat. Pykälässä säädettäisiin matkustajatuonnin määrällisistä rajoista pääosin vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 7 b §:ssä, minkä lisäksi rajoitukset ulotettaisiin koskemaan myös nikotiininesteitä ja poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita. Pykälässä ei eroteltaisi tilanteita sen mukaan, maksetaanko tuotteista valmisteverot ja tuodaanko tuotteet EU:n toisesta jäsenvaltiosta vai kolmannesta maasta. Kolmansista maista tuotavien tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden osalta olisi kuitenkin huomioitava myös ehdotettu maahantuonnin aikaraja. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta koskisi sellaisia tupakkatuotteita, joissa ei ole tupakkatuotedirektiivin nojalla vaadittavia suomen- ja ruotsinkielisiä tai kuvallisia varoitusmerkintöjä. Niitä saisi tuoda maahan nykyistä vastaavat määrät. 

Pykälän 1 momentin 2 kohta koskisi sähkösavukkeeseen tai täyttösäiliöön, jossa ei ole suomen- ja ruotsinkielisiä varoitusmerkintöjä, pakattua nikotiininestettä. Tällaista nikotiininestettä saisi tuoda maahan enintään 10 millilitraa, eli käytännössä yhden täyttösäiliön tai viisi nikotiininesteellä valmiiksi täytettyä sähkösavuketta. Ehdotettu 10 millilitran raja perustuu siihen, että mainittu määrä nikotiininestettä, jonka nikotiinipitoisuus on enin sallittu eli 20 milligrammaa millilitrassa, sisältää 200 milligrammaa nikotiinia. Saman verran nikotiinia syntyy poltettuna 200 savukkeesta, sillä savukkeesta saa poltettaessa syntyä enintään 1 milligramma nikotiinia. Momentin 1 kohdan mukaan ilman varoitusmerkintöjä maahan saisi tuoda 200 savuketta, ja nikotiininesteen maahantuonnille ehdotettu 10 millilitran raja vastaisi tätä nikotiinin määrän osalta. 

Voidaan arvioida, että 10 millilitraa nikotiininestettä riittää useimmille käyttäjille noin 12—15 päiväksi vastaavasti kuin 200 savuketta riittää samanpituiseksi ajaksi useimmille tupakoitsijoille. Miehet polttavat keskimäärin 16 savuketta päivässä ja naiset 13 savuketta päivässä, joten savukkeista päivässä saatava nikotiiniannos on miehillä keskimäärin enintään 16 milligrammaa ja naisilla 13 milligrammaa. Saadakseen vastaavan määrän nikotiinia sähkösavukkeesta mies tarvitsee nikotiininestettä, jonka nikotiinipitoisuus on 20 milligrammaa millilitrassa, 0,8 millilitraa päivässä ja nainen 0,65 millilitraa päivässä. 

Pykälässä ehdotettu nikotiininesteiden maahantuonnin raja koskisi nikotiininesteen määritelmän mukaisesti vain sellaisia nesteitä, joissa on nikotiinia enintään 20 milligrammaa millilitrassa ja joilla ei olisi lääkkeellistä käyttötarkoitusta. Muunlaisten nikotiinia sisältävien nesteiden maahantuonti olisi esityksessä ehdotetun mukaan kiellettyä. Lääkelain mukaisen myyntiluvan saaneiden nikotiininesteiden maahantuonnin laillisuus määräytyisi kuitenkin jatkossakin lääkelainsäädännön mukaan. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin maahantuonnin rajoista sellaisille poltettavaksi tarkoitetuille kasviperäisille tuotteille, joiden vähittäismyyntipakkauksissa ei ole suomen- ja ruotsinkielisiä varoitusmerkintöjä. Valmiiksi käärittyjä tuotteita, kuten yrttisavukkeita, saisi tuoda maahan enintään 200 kappaletta, mikä vastaisi savukkeiden maahantuontirajaa. Irtonaisen poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen osalta maahantuonnin raja olisi puolestaan 250 grammaa vastaavasti kuin kääre- ja piipputupakan osalta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että yksityishenkilö ei saisi tuoda 1 momentissa tarkoitettuja tuotteita muutoin kuin omaan käyttöönsä. Sellaisia tupakkatuotteita, nikotiininesteitä tai poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, joissa ei ole tupakkalain mukaisia varoitusmerkintöjä, ei saisi tuoda ollenkaan esimerkiksi lahjaksi. Myös voimassa olevan tupakkalain 7 b §:ssä on tarkoitettu, että maahantuonti olisi sallittua ainoastaan omaan käyttöön, mutta jatkossa tämä kävisi säännöksestä nimenomaisesti ilmi. 

9 luku Markkinointi- ja esilläpitokiellot

68 §. Markkinointikielto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin markkinointikiellosta, joka kattaisi kaikki tupakkalaissa tarkoitetut tuotteet. Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 8 §:n 1 momentissa, ehdotetussa säännöksessä ei enää eriteltäisi mainontaa, epäsuoraa mainontaa, tupakkasponsorointia ja muuta myynninedistämistoimintaa vaan käytettäisiin markkinoinnin käsitettä, joka määriteltäisiin 2 §:ssä. Kysymys olisi käsitteellisestä muutoksesta, jolla ei olisi tarkoitus muuttaa voimassa olevien kieltojen alaa.  

Ehdotettu säännös kattaisi kaiken myynninedistämistoiminnan, joka on jo tällä hetkellä tupakkalain mukaan kiellettyä. Kysymys olisi markkinoinnin täyskiellosta tietyin erikseen säädettävin poikkeuksin, ja lainvastaisina pysyisivät edelleen kaikki sellaiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on aikaansaada tai edistää tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden kulutusta ja kysyntää. Ehdotettu säännös pitäisi sisällään myös voimassa olevan tupakkalain 9 §:ssä säädetyn kiellon kytkeä tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita muiden tuotteiden myyntiin tai luovutukseen taikka palvelujen antamiseen. 

Kuten voimassa oleva tupakkalain 8 §, myös ehdotettu markkinointikieltoa koskeva säännös olisi välineneutraali. Tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden markkinointi olisi kiellettyä riippumatta siitä, toteutettaisiinko se esimerkiksi sanomalehdessä, internetissä tai suullisesti myyntitapahtumassa. Markkinoinnin toteuttamistavalla voisi kuitenkin olla merkitystä esimerkiksi arvioitaessa, kuinka vakava tietty markkinointikiellon vastainen menettely on. 

Esityksessä ehdotetaan, että markkinointikielto koskisi myös sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä. Tällä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 5 kohta, joka edellyttää jäsenvaltioiden kieltävän useat sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden myynninedistämisen ja sponsoroinnin muodot. Ehdotettava markkinointikielto koskisi myös sellaista markkinointia, jolla ei ole rajat ylittäviä vaikutuksia, ja olisi siten kattavampi kuin tupakkatuotedirektiivissä tarkoitetut kiellot. 

Markkinointikielto soveltuisi kaikenmuotoisiin sähkösavukkeisiin riippumatta siitä, täyttävätkö ne tupakkajäljitelmän määritelmän. Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 8 §:n mukaan, sähkösavukkeen markkinoinnin lainvastaisuus ei siis enää riippuisi siitä, voidaanko laitetta pitää tupakkajäljitelmänä vai ei. Siinä tapauksessa, että sähkösavuke olisi terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa tarkoitettu terveydenhuollon laite, sen markkinointiin soveltuisivat kuitenkin kyseisen lain markkinointia koskevat säännökset. 

Nykytilanteesta poiketen nikotiininesteen markkinointiin sovellettaisiin lähtökohtaisesti tupakkalakia eikä lääkelakia. Lääkelain mukaisen myyntiluvan saaneiden nikotiininesteiden markkinointia koskisivat kuitenkin jatkossakin lääkelain säännökset. Höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden, jota esimerkiksi ”e-shishat” sisältävät, markkinointi olisi kiellettyä tupakan vastikkeen markkinointina. Kysymys voisi olla lisäksi tupakkajäljitelmän markkinoinnista, jos laite täyttäisi tupakkajäljitelmän määritelmän. 

Tupakkatuotteiden tuotesijoittelu on nimenomaisesti kielletty tietoyhteiskuntakaaren 221 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Tupakkatuotteiden ja muiden tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden tuotesijoittelua voidaan kuitenkin pitää kiellettynä jo tupakkalaissa säädetyn myynninedistämiskiellon nojalla. Lisäksi tietoyhteiskuntakaaren 219 §:n 1 momentissa kielletään pääasiassa tupakkatuotteita valmistavia tai markkinoivia yrityksiä sponsoroimasta ohjelmia, audiovisuaalisia sisältöpalveluja ja radiotoimintaa, minkä lisäksi tietoyhteiskuntakaaren 221 §:n 2 momentin 2 kohdassa kielletään mainittujen yritysten tuotteiden tuotesijoittelu. Kyseiset tietoyhteiskuntakaaressa säädetyt kiellot menevät siten tältä osin jopa pidemmälle kuin tupakkalain sääntely.  

69 §.Poikkeukset markkinointikiellosta. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 8 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla poikkeus markkinointikiellosta sellaisille julkaisuille, jotka on painettu ja julkaistu EU:n ulkopuolella ja joita ei ole ensisijaisesti suunnattu EU:n markkinoille. Lisäksi edellytyksenä on, että julkaisun pääasiallisena tarkoituksena ei ole tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden markkinointi. Poikkeus koskisi myös uusia tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita, eli sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä. 

Momentin 2 kohdan poikkeussäännös olisi sisällöltään uusi. Se koskisi yksittäisiä keräilykohteina pidettäviä, muita kuin uusia tupakointivälineitä. Tällaisia olisivat esimerkiksi materiaalinsa, muotoilunsa ja historiansa vuoksi arvokkaat käytetyt tuhkakupit ja tupakkarasiat. Kyseiset esineet olisi perusteltua jättää markkinointikiellon ulkopuolelle, koska niiden markkinoinnin rajoittamisella ei ole mainittavaa kansanterveydellistä merkitystä ja koska kielto vaikeuttaa tarpeettomasti keräilykohteiden kauppaa. Lisäksi poikkeuksen soveltumisen edellytyksenä olisi, että tuotteiden tuotemerkit eivät näkyisi markkinoinnissa. 

Momentin 3 kohdassa sallittaisiin tuotetietojen antaminen tuotteen myyntiin osallistuville, eli lähinnä tukku- ja vähittäismyyjille. Näillekään tahoille tuotetietoa ei kuitenkaan saisi esittää mainonnallisella tavalla, vaan annettavan tiedon olisi oltava neutraalia ja asianmukaista sekä sellaista, että myyntiin osallistuva saa tuotteesta ja sen ominaisuuksista kokonaisvaltaisen ja oikean tiedon. 

Pykälän 2 momentissa mainittaisiin sallittuina tuotetietoina pykälässä voimassa olevan tupakkalain 8 §:n 3 momentissa säädetyt hinta, koostumus, ominaisuudet ja valmistaminen, minkä lisäksi tupakka-asetuksen 8 §:stä nostettaisiin lain tasolle tiedot tuotteen terveysvaaroista ja -haitoista, alkuperämaasta ja vähittäismyyntipakkauksesta. Kuva tuotteesta tai sen vähittäismyyntipakkauksesta voitaisiin antaa tuotetietona ainoastaan muuhun tuotetietoon liitettynä, eikä tuotetietoon saisi liittää muuta kuvaa. Jos myyntiin osallistuville annettaisiin tuotetietona muita kuin 3 momentissa tarkoitettuja tietoja tai tiedot annettaisiin mainonnallisella tavalla, kyse olisi kielletystä markkinoinnista. 

Jos tupakkalaissa tarkoitettua tuotetta markkinoitaisiin ehdotetun pykälän vastaisesti, kunta tai tietyissä tapauksissa Valvira voisi kieltää markkinoinnin ja asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakon tai teettämisuhan. Lisäksi markkinointi olisi rangaistavaa joko tupakan markkinointirikkomuksena tai tupakan markkinointirikoksena. 

70 §.Hintahyvityksen kielto. Pykälässä ehdotetaan tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden hinnoitteluun liittyen, että tuotteen hinnasta annettavan hyvityksen, joka määräytyy tuotteen tai muiden kulutushyödykkeiden ja palvelujen ostojen perusteella, tarjoaminen ja maksaminen olisi kielletty. Ehdotetun säännöksen mukaan tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myyntiä ei saisi edistää kaupan tai ravintoloiden kanta-asiakaskorttien tai etuohjelmien yhteydessä siten, että tuotteiden ostaminen olisi ostohyvitysten johdosta sitä halvempaa, mitä enemmän niitä tai muita kulutushyödykkeitä ostaa. Tällaisen hyvityksen tarjoamisen lisäksi myös sen maksaminen olisi kielletty. Suomessa toimivan etuohjelman yhteydessä ei siten saisi maksaa ostohyvityksiä edes niistä tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden ostoista, jotka ovat tapahtuneet ulkomailla. 

71 §.Esilläpitokielto. Voimassa olevan tupakkalain 8 a §:ssä säädetty esilläpitokielto kattaa lähtökohtaisesti vain tupakkatuotteet ja niiden tavaramerkit. Esityksessä ehdotetaan, että esilläpitokielto laajennettaisiin koskemaan myös tupakan vastikkeita, sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä. Kyseisiä tuotteita ja niiden tavaramerkkejä ei pykälän 1 momentin mukaan jatkossa saisi pitää esillä vähittäismyyntipaikoissa. Lisäksi kiellettyä olisi mainittujen tuotteiden tavaramerkkien esilläpito muiden tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden vähittäismyynnissä. Esilläpitokielto ei siis lähtökohtaisesti soveltuisi tupakointivälineisiin tai tupakkajäljitelmiin, mutta jos esimerkiksi tupakansytyttimessä olisi tupakkatuotteen tavaramerkki, tuotetta ei saisi pitää vähittäismyynnissä esillä. Sitä, mitä on pidettävä kiellettynä esilläpitona, on käsitelty tupakkalain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä HE 180/2009 vp. 

Esilläpitokielto ei lähtökohtaisesti koskisi tukkumyyntipaikkoja. Ehdotettua säännöstä kuitenkin sovellettaisiin myös tukkumyyntipaikkoihin siltä osin kuin niissä harjoitettaisiin vähittäismyyntiä. Jos tuotteet haluttaisiin pitää esillä osassa myymälää, kuluttaja-asiakkaille tarkoitettu alue olisi rajattava niin, että sieltä ei voisi nähdä tuotteita tai niiden tavaramerkkejä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin esilläpitokiellon poikkeuksesta sellaisille myyntipaikoille, joissa myydään lähes yksinomaan tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita. Edellytyksenä poikkeuksen soveltumiselle olisi jatkossakin, että myyntipaikassa olisi erillinen sisäänkäynti ja että myyntipaikan ulkopuolelta ei voisi nähdä tuotteita, joiden esilläpito olisi 1 momentin mukaan kielletty, tai tällaisten tuotteiden tavaramerkkejä. Esimerkiksi tupakkakaupat, joissa ei myydä tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden lisäksi muita tuotteita kuin lähinnä iltapäivälehtiä ja makeisia, voisivat jatkossakin pitää tupakkatuotteita asiakkaiden nähtävillä. Vaikka tuotteet saisivat olla tällaisessa myyntipaikassa esillä, niiden esillepano ei kuitenkaan saisi markkinointikiellosta johtuen olla mainonnallista. Valvontakäytännössä kiellettynä on pidetty esimerkiksi tietyn tuotteen tai sen hinnan korostamista esillepanon keinoin. 

Pykälän 3 momentissa rajattaisiin esilläpitokiellon ulkopuolelle 1 momentissa tarkoitettujen tuotteiden myynti kansainvälisessä meriliikenteessä käytettävällä aluksella vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 8 a §:n 3 momentissa. Sen sijaan pykälän pääsääntö koskisi jatkossakin esimerkiksi lentoasemilla myytäviä tuotteita. 

72 §.Kuvasto ja luettelo. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 8 b §:ää vastaavalla tavalla kuvastosta ja luettelosta. Ehdotetusta säännöksestä kävisi kuitenkin nykyistä selvemmin ilmi, että kuvaston esittäminen ja luettelon luovuttaminen ostajalle on poikkeus ennen kaikkea markkinointikiellosta. 

Myyjä saisi esittää ostajalle kuvaston ja luovuttaa tälle luettelon ainoastaan ostajan pyynnöstä. Muu olisi markkinointikiellon vastaista. Lisäksi se, että kuvastoa tai luetteloa pidettäisiin vähittäismyyntipaikassa esillä niin, että kuluttajat näkisivät niissä olevat tuotteet, olisi myös esilläpitokiellon vastaista. Kuvaston ja luettelon olisi oltava painettuja, joten elinkeinonharjoittaja ei voisi esittää tai luovuttaa niitä kuluttajalle sähköisessä muodossa. Se, että tuotteet tai niiden tavaramerkit olisivat tarkasteltavissa sähköisesti esimerkiksi elinkeinonharjoittajan internetsivuilla, olisi kiellettyä markkinointia. 

Kuvaston ja luettelon muodosta, sisällöstä ja ulkoasusta voitaisiin jatkossakin antaa tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 

10 luku Tupakointikiellot ja -rajoitukset

73 §. Tupakointikieltojen soveltaminen. Pykälän mukaan 10 luvun säännöksiä tupakoinnista ja tupakansavusta sovellettaisiin myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen ja sähkösavukkeen käyttämiseen sekä siitä syntyviin savuun, höyryyn ja hiukkasiin. Tupakoinnilla tarkoitettaisiin 2 §:n mukaan poltettavaksi tai muutoin kuumennettavaksi tarkoitetun tupakkatuotteen käyttämistä. 

Tupakointiin ja sen rajoittamiseen sovellettaisiin jatkossakin tupakkalain lisäksi myös esimerkiksi työturvallisuuslainsäädäntöä ja terveydensuojelulakia. 

74 §. Yleiset tupakointikiellot. Pykälään koottaisiin voimassa olevan tupakkalain 12 §:ssä säädetyt tupakointikiellot. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tupakoida ei saisi rakennuksen, kulkuneuvon ja muun vastaavan paikan sisätiloissa, jotka ovat yleisön tai työntekijöiden käytettävissä taikka elinkeinotoiminnassa tuotettujen palvelujen tai julkisen vallan palvelujen tarjoamista varten asiakkaiden käytettävissä. Säännös kattaisi voimassa olevan tupakkalain 12 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut lasten ja nuorten käyttämät sisätilat, 3 kohdassa tarkoitetut julkiset sisätilat, 4 kohdassa tarkoitetut sisätiloissa järjestettävät yleiset tilaisuudet, 5 kohdassa tarkoitetut työyhteisön tilat samoin kuin 13 §:n 3 momentissa tarkoitetut työtilat sekä 6 kohdassa tarkoitetut yleisten kulkuneuvojen sisätilat. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tupakoida ei saisi ulkotiloissa järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa ja katsomoissa sekä muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan. Säännös vastaisi voimassa olevaa lain 12 §:n 1 momentin 8 kohtaa. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tupakoida ei saisi päiväkotien ja esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta ja lukio-opetusta antavien oppilaitosten ulkotiloissa. Säännös vastaisi ulkotilojen osalta voimassa olevaa 12 §:n 1 momentin 1 kohtaa. Mainittujen laitosten sisätiloissa tupakointi olisi kielletty pykälän 1 kohdan perusteella. 

Vaikka tupakointikiellot eivät ehdotetun sääntelyn mukaan enää koskisi savuttomien tupakkatuotteiden käyttämistä, tällaisten tupakkatuotteiden käytön olisi perusteltua olla jatkossakin kiellettyä erityisesti lasten ja nuorten käyttöön tarkoitetuissa tiloissa. Siksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että savutonta tupakkatuotetta ei saisi käyttää päiväkotien taikka esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisä- tai ulkotiloissa. 

75 §.Poikkeukset yleisistä tupakointikielloista. Voimassa olevan tupakkalain 13 §:n 1—3 ja 5 momentissa säädetään poikkeuksista 12 §:ssä säädettyihin tupakointikieltoihin. Ehdotuksen mukaan 75 §:n 1 kohdassa tarkoitettua tupakointikieltoa ei sovellettaisi sellaiseen sisätilaan, joka on asiakkaan, työntekijän tai elinkeinon- ja muun ammatinharjoittajan kodissa tai omassa käytössä olevassa kulkuneuvossa, eikä muuhun sisätilaan, joka on yksinomaan saman perheen jäsenten ja muiden samassa taloudessa asuvien käytössä. 

Tupakointikieltoa ei myöskään sovellettaisi enintään yhteen kymmenestä hotellin tai muun majoitusliikkeen asiakkaiden majoitushuoneesta tai huoneiden lukumäärästä riippumatta enintään kolmeen majoitushuoneeseen eikä kansainvälisessä meriliikenteessä käytettävän aluksen ravitsemisliikkeen sisätilaan, jossa tarjolla olevan ruoan ja juoman nauttimiseen on varattu alle 50 neliömetriä tai tätä suuremmasta tilasta enintään 50 prosenttiin tilasta. Ehdotus vastaisi tältä osin voimassa olevan lain 13 §:n 2 ja 3 momenttia. 

Pykälän 2 momentin mukaan sisätilan haltijan, joka sallii tupakoinnin 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetuissa sisätiloissa tai hallitsemissaan ulkotiloissa, olisi huolehdittava siitä, etteivät sisätilan työntekijät joudu altistumaan tupakansavulle, sekä siitä, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan alueelle, jolla tupakointi on kielletty. 

76 §.Tupakointitila. Pykälässä säädettäisiin tupakointitilan järjestämisestä 75 §:n 1 kohdassa tarkoitettuihin sisätiloihin, joissa tupakointi on kielletty. Tupakointi voitaisiin niissä sallia ainoastaan tupakointiin hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Tällöinkin olisi huolehdittava siitä, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan sille alueelle, jolla tupakointi on kielletty, eikä tupakointitilaa saisi järjestää sellaisen tilan yhteyteen, joka on pääasiassa alle 18-vuotiaiden käytössä. Pykälän säännökset merkitsisivät kiristystä nykytilaan, sillä nykyisin esimerkiksi työpaikoilla olevien tupakointihuoneiden ja -tilojen vaatimuksista ei ole säädetty samalla tavoin kuin ravintoloiden tupakointitilojen vaatimuksista. Ehdotetun 125 §:n mukaan tupakointitiloja koskevia vaatimuksia koskisi kuitenkin kahden vuoden siirtymäaika. 

Kaikkia tupakointitiloja koskevat säännökset vastaisivat niitä säännöksiä, jotka nykyisin koskevat ravintoloiden tupakointitilaa. Työskentely olisi 2 momentin mukaan kielletty tupakointitilassa lukuun ottamatta järjestyksen, palo- ja pelastustoimen sekä turvallisuuden kannalta välttämätöntä työskentelyä. Tupakointitilan siivous olisi vastaavasti sallittu vasta sen jälkeen, kun tupakointitila on huolellisesti tuuletettu. Tupakointitilan siivoukseen sovellettaisiin työturvallisuuslainsäädäntöä. 

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tupakointitilan rakenteellisista ja toimivuutta koskevista rakennusteknisistä vaatimuksista. 

77 §.Ravitsemisliikkeen tupakointitila. Pykälässä säädettäisiin nykyistä tupakkalain 13 d §:ää vastaavasti ravitsemisliikkeeseen perustettavan tupakointitilan vaatimuksista. Se olisi 1 momentin mukaan mitoitettava kohtuullisen kokoiseksi suhteessa liikehuoneiston kokoon ja asiakaspaikkojen määrään. Ruokaa tai juomaa ei saisi tarjoilla tai nauttia tupakointitilassa. 

Pykälän 2 momentin mukaan elinkeinonharjoittajan olisi edelleenkin laadittava omavalvontasuunnitelma, jossa esitetään, miten tupakointitilan toimivuus varmistetaan ja miten tupakointitilan olosuhteita ja järjestystä voidaan valvoa sen ulkopuolelta. 

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin 3 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä tupakointitilan vähimmäis- tai enimmäispinta-alasta taikka tilan pinta-alan suhteesta anniskelualueen kokoon tai asiakaspaikkojen määrään. 

78 §. Asuntoyhteisön tupakointikiellot. Nykyiset asumiseen liittyvät tupakointikiellot koottaisiin yhteen pykälään. Nykyistä tupakkalain 12 §:n 1 momentin 7 kohtaa vastaavasti 1 momentissa säädettäisiin, että tupakoida ei saisi asuntoyhteisön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa eikä perhepäivähoidon sisätiloissa perhepäivähoidon aikana. Lain 12 §:n 3 momenttia vastaavasti 2 momentissa säädettäisiin, että asuntoyhteisö saisi päätöksellään kieltää tupakoinnin hallitsemissaan yhteisissä ulkotiloissa rakennuksen ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla. 

79 §. Tupakointikiellon määrääminen asuntoyhteisöön. Uutena säännöksenä ehdotetaan asuntoyhteisöille oikeutta hakea tupakointikieltoa myös asukkaiden hallinnassa oleviin tiloihin. Ehdotuksen mukaan hakemuksessa tarkoitetun tilan haltijaa tulisi kuitenkin aina kuulla ennen hakemuksen tekemistä. Hakijana olisi ehdotuksen mukaan aina asuntoyhteisön rakennuksen omistaja. 

Vaikka yksittäisillä asukkailla ei olisi oikeutta tehdä tupakointikieltoa koskevia hakemuksia asuntoyhteisön omistamaan ja muiden asukkaiden hallitsemiin tiloihin, heillä on sekä omistus- että vuokra-asumisen yhteydessä oikeuksia ja mahdollisuuksia tehdä aloitteita, joiden käsittelyn jälkeen tällaisen hakemuksen tekemisestä voidaan päättää. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 5 §:n mukaan osakkeenomistajat, joilla on kymmenesosa yhtiön osakkeista, voivat milloin tahansa vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumista koolle tietyn asian käsittelemistä varten. Vastaavasti 6 luvun 6 §:n mukaan jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus saada pyytämänsä asia varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi. 

Kunnan viranomaisen tehtävänä olisi määrätä tupakointikielto huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin tai huoneistojen sisätiloihin, jos kyseisestä tilasta voi sen rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. 

Asuinhuoneiston asuintilaan tupakointikielto voitaisiin määrätä vain poikkeuksellisesti. Tupakointi saataisiin kieltää asuinhuoneiston asuintiloissa vain, jos savun kulkeutumista ei voida rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja huoneiston haltijalle on ennen kieltoa varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Koska asuinhuoneistojen välistä savuhaittaa voidaan yleensä hallita yksinkertaisilla ilmastoinnin säädöillä ja korjauksilla, asuntoyhteisön olisi käytännössä aina selvitettävä jo ennen hakemuksen tekemistä, voidaanko savun kulkeutuminen kohtuukustannuksin estää. Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koskisi sähkösavukkeen käyttämistä. 

Asuntoyhteisöllä olisi 3 momentin mukaan oikeus hakea määrätyn tupakointikiellon peruuttamista, jos muuttuneet olosuhteet eli esimerkiksi suoritetut korjaukset ovat tehneet kiellon tarpeettomaksi. Momentissa olisi myös asetuksenantovaltuus, jonka mukaan tarkempia säännöksiä tupakointikieltoa ja kiellon peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella voitaisiin säätää esimerkiksi siitä, millä tavoin hakemuksessa tarkoitetut tilat, niiden rakenteet ja muut savun kulkeutumiseen vaikuttavat olosuhteet tulee kuvata, sekä siitä, miten asukkaiden kuuleminen ja saatu palaute merkitään hakemukseen. 

80 §. Tupakointikieltoa koskevat opasteet. Pykälässä säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista opasteista vastaavalla tavalla kuin nykyisin on säädetty tupakkalain 13 §:n 6 momentissa. Sisätilan tai ulkoalueen haltijan ja yleisen tilaisuuden järjestäjän tulisi asettaa näkyville tupakointikiellon ja tupakointiin tarkoitetun tilan osoittavat opasteet. Tämä velvollisuus ei kuitenkaan koskisi luonnollisen henkilön asuinhuoneistoa. Pykälään otettaisiin tupakka-asetuksen 14 §:ää vastaava säännös siitä, että opasteiden on oltava sisällöltään yksiselitteisiä sekä kooltaan ja sijoittelultaan sellaisia, että ne ovat tiloihin saapuvien tai niissä oleskelevien helposti havaittavissa. 

81 §. Tupakointikieltojen toimeenpano. Pykälässä säädettäisiin tupakointikieltoa rikkovan henkilön poistamisesta sisätilasta tai ulkoalueelta, jossa tupakointi on kielletty. Säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 13 a §:ää. 

Säännös ei koskisi asumiseen liittyvien tupakointikieltojen rikkomista, vaikka esimerkiksi kiinteistön omistajilla ja tämän edustajilla on luonnollisesti oikeus määrätä esimerkiksi ulkopuolisten henkilöiden oleskelusta kiinteistön alueella tai rakennuksessa. Vaikka henkilö olisi päästetty kotirauhan suojaamalle alueelle, hän on ilman erityissäännöstäkin velvollinen kehotuksesta poistumaan sieltä. 

82 §.Viranomaisten ilmoitukset. Työsuojeluviranomaisten, kunnan valvontaviranomaisen ja tarvittaessa poliisin olisi voimassa olevan tupakkalain 13 e §:ää vastaavasti ilmoitettava alkoholilain mukaiselle lupaviranomaiselle tupakointitilaa koskevien säännösten rikkomisesta ja rakennusvalvontaviranomaiselle tupakointitilan rakentamista, kunnossapitoa tai korjaus- ja muutostyötä koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta. 

Alkoholilain mukaisen lupaviranomaisen olisi myös ilmoitettava työsuojeluviranomaiselle ja kunnan valvontaviranomaiselle havaitsemastaan tupakointitilaa ja ulkona tapahtuvaa tupakointia koskevien säännösten rikkomisesta. Työsuojeluviranomaisen ja kunnan valvontaviranomaisen tulisi edelleen ilmoittaa toisilleen edellä tarkoitettujen säännösten ja määräysten rikkomisesta. 

11 luku Ohjaus ja valvonta

83 §. Valvontaohjelma. Pykälässä säädettäisiin valtakunnallisesta tupakkalain valvontaohjelmasta pääosin voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 3—5 momenttia vastaavalla tavalla. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedoista, joita valvontaohjelman on sisällettävä. 

Pykälän 2 momentissa erona nykytilaan olisi se, että tupakkalaissa enää vaadittaisi valvontaohjelman tarkistamista vähintään kolmen vuoden välein, vaan riittäisi, että valvontaohjelma tarkistettaisiin tarvittaessa. Valvontaohjelma olisi jatkossakin osa ympäristöterveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa, johon kuuluvat myös ne muut valtakunnalliset valvontaohjelmat, joista säädetään muissa ympäristöterveydenhuollon laeissa. 

Pykälän 3 momentissa valtuutettaisiin valtioneuvosto antamaan asetuksella tarkempia säännöksiä valvontaohjelman laatimisesta ja sisällöstä. 

84 §.Valvontasuunnitelma. Pykälässä säädettäisiin tupakkalain valvontasuunnitelmasta, jonka kunta laatii valvontaohjelman pohjalta ja joka muodostaa tupakkalain valvonnan perustan kunnassa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 14 a §:n 3 momenttiin nähden uutena asiana valvonnan riskiperusteisuudesta. Tarkoituksena on, että valvontaresursseja voitaisiin nykyistä paremmin suunnata niihin toimintoihin ja kohteisiin, joissa tarvitaan valvontaa. Toisin kuin voimassa olevassa säännöksessä, ehdotetussa pykälässä ei myöskään enää lueteltaisi tietoja, jotka valvontasuunnitelman tulee sisältää. 

Pykälän 2 momentin mukaan valvontasuunnitelmassa otettaisiin huomioon valvontaohjelma, ja myös tässä korostuisivat paikalliset tarpeet. Valvontasuunnitelma pitäisi tarkistaa tarvittaessa, eikä pykälässä enää edellytettäisi tarkistamista vähintään kolmen vuoden välein. 

Pykälän 3 momentin mukaan aluehallintovirasto arvioisi alueensa valvontasuunnitelmat ja niiden toteutumista. Ehdotettu säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 14 §:n 6 momenttia. 

Pykälään ei otettaisi voimassa olevan tupakkalain 14 a §:n 5 momenttia vastaavaa asetuksenantovaltuutta, jonka nojalla on säädetty valtioneuvoston asetus kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmasta (665/2006). Kyseinen asetus on tarkoitus kumota. 

85 §. Varmistuslaboratorion hyväksyminen. Pykälässä säädettäisiin päästömittaukset suorittavan ja varmistavan sekä paloturvallisuusvaatimukset osoittavan laboratorion hyväksymisestä pääosin voimassa olevan tupakkalain 6 a §:ää vastaavalla tavalla. Laboratorion ei kuitenkaan tarvitsisi olla enää viranomainen, vaan mittaamisen, varmistamisen ja osoittamisen voisi tehdä myös muu akkreditoitu tutkimuslaboratorio. Lisäksi tupakkatuotedirektiivin 4 artiklan 2 kohdan toisesta alakohdasta johtuen pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksena nykytilaan, että tupakkatuotteen maahantuojan tai valmistajan yhteydessä toimivaa testauslaboratoriota ei voitaisi enää hyväksyä suorittamaan edes omien tuotteidensa mittauksia tai varmistamista. Laboratorion riippumattomuuden kriteerit määriteltäisiin yhteisesti EU:n jäsenvaltioiden kesken. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin varmistuslaboratorion hyväksymisen edellytyksistä. Hyväksymisen perusteena olisi akkreditointi, joka edellyttää, että FINAS-akkreditointipalvelu olisi todennut laboratorion päteväksi suorittamaan päästömittauksia ja paloturvallisuustestejä. Akkreditoinnin piiriin kuuluisivat myös itse varmistusmenetelmät. 

Pykälän 3 momentin mukaan testauslaboratorio katsottaisiin ilman eri päätöstä hyväksytyksi, jos Valvira saisi selvityksen siitä, että toisen jäsenvaltion viranomainen on hyväksynyt laboratorion ja sen varmistusmenetelmät. 

Pykälän 4 momentissa valtuutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriö säätämään asetuksella varmistuslaboratorioista ja niiden hyväksymisestä, hyväksymisen edellytyksenä olevasta akkreditointimenettelystä, valvonnan toteuttamisesta sekä Valviralle ja komissiolle tehtävistä ilmoituksista. 

86 §. Tarkastus- ja näytteenotto-oikeus. Pykälässä säädettäisiin Valviran ja kunnan oikeudesta tehdä tarkastuksia ja ottaa näytteitä. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan tupakkalain 28 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa sekä 2 momenttia. Tiedonsaanti- ja näytteenotto-oikeudet ulotettaisiin kuitenkin koskemaan myös uusia tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uutena asiana edellytyksistä, joiden täyttyessä tarkastus saataisiin tehdä kotirauhan piiriin kuuluvassa tilassa. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan myös hotelli- ja muu majoitushuone saa kotirauhan suojaa, jos sitä käytetään vakituiseen asumiseen (PeVL 37/2002 vp ja PeVL 12/1998 vp). Tällaisissa tiloissa tarkastuksen saisi tehdä vain, jos olisi perusteltua syytä epäillä tupakan markkinointirikosta tai tupakan myyntirikosta, jotka esityksen mukaan olisivat vankeusuhkaisia tekoja. Lisäksi edellytyksenä olisi, että tarkastus olisi välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. 

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus hallintolain 39 §:ään, jonka mukaan tarkastuksesta on muun muassa lähtökohtaisesti ilmoitettava etukäteen ja siitä on laadittava kirjallinen tarkastuskertomus. Perustuslakivaliokunta on valvontatyyppisten tarkastusten sääntelyssä pitänyt selkeyden vuoksi tarpeellisena viittausta tarkastusta koskeviin hallintolain 39 §:n yleissäännöksiin (esim. PeVL 15/2014 vp). 

Pykälän 4 momentti koskisi sitä tilannetta, että Valviran tai kunnan tarvitsemia näytteitä ei annettaisi määräajassa. Tällöin viranomainen voisi voimassa olevan tupakkalain 28 §:n 4 momenttia vastaavalla tavalla velvoittaa antamaan ne sakon uhalla. Uhkasakkoa ei itsekriminointisuojan vuoksi kuitenkaan saisi asettaa, jos asianosaista olisi aihetta epäillä rikoksesta ja pyydetty aineisto liittyisi rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Uhkasakon tuomitsisi hallinto-oikeus.  

87 §.Tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Valviran ja kunnan oikeudesta saada tietoja valmistajilta ja maahantuojilta sekä muilta viranomaisilta. Tiedonsaantioikeus kohdistuisi tietoihin, jotka ovat välttämättömiä tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisen toiminnan selvittämiseksi. Kysymys olisi sellaisista tiedoista, joita ilman ei voida selvittää, onko lakia rikottu. 

Pykälän 2 momentin mukaan Valvira ja kunnat voisivat tarvittaessa velvoittaa sakon uhalla antamaan 1 momentissa tarkoitetut tiedot vastaavasti kuin 86 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 28 a §:ää vastaavalla tavalla kunnan ja aluehallintoviraston velvollisuudesta toimittaa pyydettäessä valvontaan liittyviä tietoja Valviralle. Käytännössä tietojen toimittaminen tapahtuisi ympäristöterveydenhuollon kohdetietojärjestelmän (YHTI) avulla. YHTIn toimivuuden kannalta on tärkeää, että tiedot yhteiseen järjestelmään toimitetaan Valviran määräämällä tavalla ja perusteiltaan yhdenmukaisesti. 

Pykälään ei ehdoteta otettavaksi voimassa olevan tupakkalain 28 a §:n 3 momenttia vastaavaa asetuksenantovaltuutta, koska on riittävää, että tiedot toimitetaan Valviran määräämällä tavalla. 

88 §. Tietojen luovuttaminen. Julkisuuslain 26 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan viranomainen voi antaa salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tiedon, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty. Voimassa olevan tupakkalain 28 §:n 3 momentti koskee tällaista tietojen luovuttamista. Momentin 2 kohdan mukaan tietoja saa antaa syyttäjä-, poliisi- ja tulliviranomaisille rikoksen selvittämiseksi. Tällainen sääntely ei ole tupakkalaissa enää tarpeen, sillä syyttäjän tiedonsaantioikeudesta on säädetty syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 §:ssä ja poliisin tiedonsaantioikeudesta poliisilain (872/2011) 4 luvun 2 §:ssä. Tupakkalain noudattamista valvovan viranomaisen tietoonsa saamat liike- tai ammattisalaisuutta koskevat tiedot voivat kuitenkin olla tarpeen myös muille viranomaisille näille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi. Tämän vuoksi pykälässä säädettäisiin, että Valvira ja kunta voisivat salassapitosäännösten estämättä antaa toiselle valvontaviranomaiselle liike- tai ammattisalaisuutta koskevia tietoja, jos tiedot ovat kyseiselle viranomaiselle tarpeen tällä olevaa valvontatehtävää varten. 

Lisäksi tietoja saisi jatkossakin luovuttaa EU:n lainsäädännön tai muun Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen edellyttämille ulkomaisille toimielimille ja tarkastajille kyseisen lainsäädännön tai sopimuksen niin edellyttäessä. 

89 §. Virka-apu. Tupakkalain noudattamisen valvominen edellyttää tietyissä tapauksissa apua toisilta viranomaisilta, kuten poliisilta. Tämän vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Valviralla ja kunnilla olisi voimassa olevan lain 30 a §:ää vastaavalla tavalla oikeus saada muilta viranomaisilta virka-apua tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi ja päätösten täytäntöön panemiseksi. 

90 §.Hakemusten ja ilmoitusten käsittelystä perittävät maksut. Pykälän 1 momentin 1—3 kohdan mukaan kunta perisi maksun vähittäismyyntilupahakemuksen, nikotiininesteiden myyntiä koskevan ilmoituksen ja tukkumyynti-ilmoituksen käsittelystä. Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 25 a §:n 2 momentin mukaan, lupahakemuksen käsittelystä perittäisiin maksu siinäkin tapauksessa, että lupaa ei voitaisi myöntää. Lisäksi 4 kohdan mukaan asuntoyhteisöön määrättävää tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittely olisi maksullista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan perimien maksujen kustannusvastaavuudesta. Säännöksen sanamuotoa tarkistettaisiin voimassa olevan tupakkalain 25 a §:n 3 momenttiin nähden. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiiviin perustuen maksuista, joita Valvira voisi periä tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden valmistajilta tai maahantuojilta niistä pääosin uusista tehtävistä, joita Valviralle aiheutuu tupakkatuotedirektiivin täytäntöönpanosta. 

Momentin 1 kohdan mukaan Valvira voisi periä maksun sen tutkimisesta, onko tupakkatuotteessa 11 §:ssä kiellettyjä lisäaineita tai ominaisuuksia (tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 13 kohta). Esimerkiksi tunnusomaisen tuoksun tai maun arviointi voisi edellyttää tuotteen lähettämistä arvioitavaksi EU-tasolla perustettavaan paneeliin. Jos arvioinnin kustannukset tulisivat Valviran maksettavaksi, viraston olisi voitava periä tuotteen valmistajalta tai maahantuojalta maksu kustannusten kattamiseksi. 

Momentin 2 kohdan mukaan maksu voitaisiin periä savukkeen terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidimittausten varmistamisesta (tupakkatuotedirektiivin 4 artiklan 6 kohta). Valmistajan ja maahantuojan olisi esityksessä ehdotetun mukaan toimitettava tiedot kyseisten päästöjen määristä vain silloin, kun tuote tuodaan markkinoille, sekä silloin, jos tuotteen koostumusta muutetaan. Valviran voisi olla tarpeen varmistaa, että esimerkiksi useita vuosia aiemmin ilmoitetut päästömäärät pitävät edelleen paikkansa, ja esimerkiksi tällaisesta varmistamisesta aiheutuvat kustannukset tulisivat valmistajan tai maahantuojan maksettavaksi. 

Momentin 3 kohdan mukaan maksu voitaisiin periä ainesosa-, päästö- ja paloturvallisuusilmoitusten ja niitä koskevien muutosilmoitusten, markkinatutkimusten ja myyntimäärätietojen sekä sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevien ennakkoilmoitusten vastaanottamisesta, tallentamisesta, käsittelystä, analysoinnista ja julkaisemisesta (tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 8 kohta ja 20 artiklan 2 kohta). Analysoitava asia voisi olla esimerkiksi nikotiininesteen koostumuksen tutkiminen ja koostumuksen vertaaminen ennakkoilmoituksessa annettuihin tietoihin. Lisäksi maksuja voisi periä tärkeimpiä lisäaineita koskeviin raportteihin, uusia tupakkatuotteita koskeviin ilmoituksiin ja poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita koskeviin ilmoituksiin liittyen. 

Momentin 4 kohdan mukaan maksu voitaisiin periä vertaisarviointien teettämisestä koskien tärkeimmistä lisäaineista tehtyjä raportteja (tupakkatuotedirektiivin 6 artiklan 4 kohdan kolmas alakohta). 

Pykälän 4 momentissa olisi informatiivinen viittaus valtion maksuperustelakiin. 

91 §. Tupakkalain valvontamaksut. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kunta perisi vuosittain hyväksymänsä taksan mukaisen, myyntipistekohtaisen valvontamaksun siltä, jolla on tupakkalaissa tarkoitettu vähittäismyyntilupa, sekä siltä, joka on tehnyt tukkumyynti-ilmoituksen. Kuten edellä on kuvattu, vuotuinen valvontamaksu, josta säädetään voimassa olevan tupakkalain 25 a §:n 2 momentissa, on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan pikemminkin vero kuin maksu. Perustuslain 121 §:n 3 momentin mukaan lailla säädetään ensinnäkin verovelvollisuuden perusteista, jotka tässä tapauksessa olisivat tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden vähittäismyynti tupakkalaissa tarkoitetun luvan perusteella sekä näiden tuotteiden tukkumyynti tupakkalaissa tarkoitetun ilmoituksen nojalla. 

Perustuslain 121 §:n 3 momentin mukaan lailla säädetään myös veron määräytymisen perusteista. Tästä säädettäisiin ehdotetun pykälän 2 momentissa, jonka mukaan valvontamaksu olisi lähtökohtaisesti enintään 500 euroa myyntipistettä kohden. Luvanhaltija voisi siten nykyiseen tapaan vaikuttaa kunnan perimän valvontamaksun keskittämällä tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden myynnin vain tietyille kassoille. Lisäksi kunta voisi halutessaan taksassaan porrastaa valvontamaksun esimerkiksi niin, että ensimmäisestä myyntipisteestä perittäisiin suurempi valvontamaksu kuin lopuista. 

Siinä tapauksessa, että myynnissä olisi sekä tupakkatuotteita että nikotiininesteitä, valvonnan tarve olisi lähtökohtaisesti suurempi. Siksi valvontamaksu perittäisiin tällaisissa tilanteissa enintään kaksinkertaisena. Tällöin valvontamaksu voisi siis olla enintään 1 000 euroa myyntipistettä kohden. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veron määräytymisen perusteisiin liittyen siitä, että kunta perisi vuoden alussa voimassa olevien vähittäismyyntilupien ja tukkumyynti-ilmoitusten perusteella harjoitettavasta toiminnasta valvontamaksun kyseiseltä vuodelta. Jos lupa myönnettäisiin tai tukkumyynti-ilmoitus tehtäisiin kesken vuoden tai toimintaa harjoitettaisiin vuotta lyhyemmän ajan, kunta voisi periä toiminnan kestoon suhteutetun valvontamaksun. 

Perustuslain 121 §:n 3 momentin mukaan lailla säädetään myös verovelvollisen oikeusturvasta. Muutoksenhausta valvontamaksua koskevaan kunnan päätökseen säädettäisiin ehdotetussa 108 §:ssä. 

92 §.Maksujen periminen ja korko. Pykälässä säädettäisiin tupakkalaissa tarkoitettujen maksujen perimisestä voimassa olevan tupakkalain 25 b §:ää vastaavalla tavalla. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan maksut olisivat suoraan ulosottokelpoisia. 

Pykälän 2 momentin mukaan viivästyneelle maksulle olisi maksettava korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentin mukainen viivästyskorko. Eräpäivä voisi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jäisi tätä pienemmäksi. 

93 §. Kustannusten korvaaminen kunnalle. Pykälän mukaan valtio korvaisi kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Valviran kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka tässä laissa säädetään yksinomaan Valviran tehtäväksi. Kysymys voisi olla esimerkiksi pakkausmerkintöjen lainmukaisuutta tai savukkeiden paloturvallisuutta koskevasta valvontahankkeesta. Säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 25 a §:n 3 momenttia. 

94 §. Tuotevalvontaa koskevien tietojen tallentaminen ja julkaiseminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ensinnäkin tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 7 kohdan mukaisesti Valviralle toimitettujen tietojen sähköisestä tallentamisesta sekä komission ja muiden EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten pääsystä näihin tietoihin. Tupakkatuotedirektiivin 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti Valviran olisi toimitettava komissiolle uusia tupakkatuotteita koskevat tiedot, mutta tietojen toimittamistapaa ei ole määritelty tarkemmin. Lisäksi Valviran olisi tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan mukaisesti toimitettava sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevia tietoja pyynnöstä komissiolle ja toisille EU:n jäsenvaltioille. Tupakkatuotedirektiivin mukaan jäsenvaltiot ja komissio varmistavat, että liikesalaisuuksia ja muita luottamuksellisia tietoja käsitellään luottamuksellisesti. 

Pykälän 2 momentti koskisi tietojen julkaisemista, jonka olisi tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 4 kohdan, 20 artiklan 8 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 22 artiklan 2 kohdan mukaisesti tapahduttava yleisön saatavilla olevalla verkkosivustolla. Voimassa olevan tupakkalain 6 c §:n 3 momentin mukaan Valvira tiedottaa kuluttajille tupakkatuotteiden ainesosa- ja haitta-ainetiedoista. Tiedottamisvelvollisuus laajenisi koskemaan tupakkatuotteiden tärkeimmistä lisäaineista laadittuja raportteja, sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevia ennakkoilmoituksia sekä poltettavaksi tarkoitetuista kasviperäisistä tuotteista tehtyjä ainesosailmoituksia. 

Sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä koskevissa ennakkoilmoituksissa tarkoitetut tiedot voivat muodostaa henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitetun henkilörekisterin, koska niihin saattaa sisältyä tieto tuotteesta vastaavasta luonnollisesta henkilöstä. Kaikki ennakkoilmoituksissa annetut tiedot on tupakkatuotedirektiivin mukaan kuitenkin julkaistava internetissä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki) 16 §:n 3 momentin pääsäännöstä, jonka mukaan viranomaisen henkilörekisterin henkilötietoja ei saa antaa sähköisessä muodossa, jos luovutuksensaajalla ei ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeutta tallentaa ja käyttää sellaisia tietoja. Lisäksi momentissa säädettäisiin tietojen pysyvästä säilyttämisestä, sillä tuotteiden mahdollisesti aiheuttamat terveyshaitat saattavat ilmetä vasta vuosikymmenten päästä. 

Tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 5 kohdan mukaan komissio säätää tietojen saataville asettamisen mallista täytäntöönpanosäädöksillä. Pykälän 4 momentin asiasta säädettäisiin tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.  

95 §. Vähittäismyyntilupien ja tukkumyynti-ilmoitusten rekisteri. Pykälässä säädettäisiin vähittäismyyntiluvan haltijoiden rekisteristä, jota koskee voimassa olevan tupakkalain 10 c §. Lisäksi esityksessä ehdotetaan myös tukkumyynti-ilmoitusten tehneiden elinkeinonharjoittajien rekisteröintiä, koska tukkumyynti säädettäisiin ilmoituksenvaraiseksi ja kunnat perisivät tukkumyyjiltä vuosittaisia valvontamaksuja. Kyseessä olisi henkilötietolaissa tarkoitettu henkilörekisteri, koska siinä käsiteltäisiin myös yksityiseen elinkeinonharjoittajaan liittyviä tietoja ja se mahdollistaisi tietojen ryhmittelyn esimerkiksi kuntakohtaisesti. 

Pykälän 1 momentin mukaan Valvira ja kunnat pitäisivät yllä rekisteriä vähittäismyyntiluvan haltijoista ja hakijoista sekä niistä elinkeinonharjoittajista, jotka ovat tehneet tukkumyynti-ilmoituksen. Nykyisen selainpohjaisena käytettävän luparekisterin käyttöä voitaisiin jatkaa myös uuden tupakkalain tultua voimaan. Rekisteriä voitaisiin muokata niin, että siihen olisi mahdollista rekisteröidä myös tukkumyyjät, mutta tarvittaessa tukkumyyjistä voitaisiin pitää myös erillistä rekisteriä. 

Pykälän 2 momentin mukaan Valvira vastaisi nykyiseen tapaan rekisterin tietojärjestelmän toimivuudesta. Lisäksi momentissa säädettäisiin lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä, valvontaa ja tilastointia varten rekisteröitävistä tiedoista. Voimassa olevan tupakkalain 10 c §:n 2 momentin 3 kohdasta poiketen ehdotettuun säännökseen ei enää otettaisi viittausta henkilötietolain 11 §:ssä tarkoitettuihin arkaluonteisiin tietoihin, koska henkilötietolaki on yleislaki, jonka rajoitukset tulevat muutoinkin sovellettaviksi ja joista ei ole tupakkalaissa tarkoitus poiketa. 

Momentin 2 kohdan mukaan rekisteröitäviä olisivat nykyiseen tapaan tiedot tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten, määräysten ja kieltojen rikkomisesta sekä tällaisen rikkomuksen seuraamuksesta. On huomattava, että julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 28 kohdan mukaan hallintoviranomaisen rekisterit ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä siltä osin kuin ne sisältävät tietoja rikoksesta tuomitusta. 

Pykälän 3 momentin mukaan luvanhaltijan ja ilmoituksen tekijän nimi, lupa- ja ilmoitusnumero sekä yleiseen käyttöön tarkoitetut osoite- ja yhteystiedot voitaisiin nykyiseen tapaan saattaa rekisterissä sellaisinaan julkisiksi. Ne siis voitaisiin pitää kansalaisten julkisesti saatavana esimerkiksi internetissä, kuten tälläkin hetkellä on tilanne, koska on tärkeää, että valvontaviranomaiset saavat kansalaisilta tarvittaessa valvontaan liittyviä tietoja esimerkiksi tupakkatuotteiden myynnistä alaikäisille. Momentissa säädettäisiin lisäksi henkilötietojen säilytysajasta, joka jatkossakin olisi viisi vuotta myynnin lopettamisesta tai myyntiluvan peruuttamisesta. 

12 luku Kiellot ja vähittäismyyntiluvan peruuttaminen

96 §.Kunnan kiellot. Pykälässä säädettäisiin kunnan toimivallasta kieltää alueellaan tupakkalain vastainen toiminta. Voimassa olevan tupakkalain 17 §:n 2 momentin mukaan kunnan tulee kieltää tupakkalain vastainen toiminta, mutta esityksessä ehdotetaan, että kunnalla olisi harkintavaltaa kiellon määräämisessä. Monissa tapauksissa esimerkiksi pelkkä varoitus voi riittää lainvastaisen toiminnan korjaamiseen. 

Kiellon edellytyksenä olisi, että kunta olisi havainnut säännösten rikkomisen valvontatehtävässään. Tämä kattaisi paitsi säännönmukaisen valvonnan, myös kansalaisten sekä muiden viranomaisten tekemien ilmoitusten tarkastamisen. 

Pykälään ei otettaisi voimassa olevan tupakkalain 17 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä siitä, missä tapauksissa kunta voi ilmoittaa lainvastaisesta toiminnasta syyttäjälle tai Valviralle. On itsestään selvää, että kunta voi tällaisen ilmoituksen tehdä, ja monissa tapauksissa on myös toivottavaa, että tupakkalain rikkomiseen puuttuminen ei jäisi pelkästään kunnan kieltopäätöksen varaan. Esimerkiksi tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden myynnistä alaikäisille olisi lähtökohtaisesti aina syytä tehdä rikosilmoitus. 

97 §.Vähittäismyyntiluvan peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin vähittäismyyntiluvan peruuttamisesta, jota koskee voimassa olevan tupakkalain 33 a §. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu vähittäismyyntiluvan määräaikainen peruuttaminen saisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti kestää vähintään viikon ja enintään puoli vuotta, ja sitä tulisi edeltää varoitus taikka rikosoikeudellinen seuraamus, kuten tuomio tupakan myyntirikoksesta. 

Vähittäismyyntiluvan peruuttamisperusteet laajenisivat ehdotetussa säännöksessä nykyisestä. Toisaalta sääntely muuttuisi voimassa olevan tupakkalain 33 a §:ään nähden myös siten, että vähittäismyyntilupa voitaisiin peruuttaa pysyvästi vasta, kun lupa olisi ensin peruutettu määräajaksi eikä luvanhaltija olisi tästä huolimatta korjannut toimintaansa. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan myyntiluvan peruuttamisperuste olisi sellaisten tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden myynti, joiden vähittäismyyntipakkaukset ovat tupakkalain 5 luvun säännösten vastaisia. Kysymys voisi olla esimerkiksi pakkausmerkintöjen puutteellisuudesta tai pakkauksen liian pienestä koosta. Vaikka sähkösavukkeiden, höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden ja poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden vähittäismyyntiin ei vaadita lupaa, on johdonmukaista, että myös näitä tuotteita koskevien säännösten rikkominen on perusteena vähittäismyyntiluvan peruuttamiselle. Näin on siitä syystä, että kyseisillä tuotteilla on asiallinen yhteys luvanvaraisten tuotteiden myyntiin.  

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan vähittäismyyntilupa voitaisiin peruuttaa, jos luvanhaltija jättäisi ilmoittamatta kunnalle muutoksista tietoihin, jotka tämä on antanut lupahakemuksessa tai nikotiininesteiden vähittäismyyntiä koskevassa ilmoituksessa. Lupa voitaisiin peruuttaa esimerkiksi silloin, jos luvanhaltija, joka on lupaa hakiessaan ilmoittanut vain tupakkatuotteiden vähittäismyynnistä, laajentaisi myynnin myös nikotiininesteisiin tekemättä siitä kunnalle ilmoitusta. 

Pykälän 1 momentin 3 kohta koskee luvan määräaikaista peruuttamista savuttomien tupakkatuotteiden myynnin ja muun luovuttamisen perusteella. Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 3 momentin mukaan, kunta ei siis voisi nuuskan myynnin vuoksi enää peruuttaa myyntilupaa antamatta luvanhaltijalle ensin kirjallista varoitusta. Lisäksi luvan pysyvä peruuttaminen edellyttäisi jatkossa tässäkin tapauksessa sitä, että lupa olisi ensin peruutettu määräajaksi ja lainvastaista toimintaa olisi jatkettu myös tämän jälkeen. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan lupa voitaisiin peruuttaa määräaikaisesti ensinnäkin, jos luvanhaltija myisi tai muutoin luovuttaisi alaikäiselle tupakkatuotteita, tupakan vastikkeita, tupakointivälineitä, sähkösavukkeita tai nikotiininesteitä. Tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myynti alaikäiselle on luvan peruuttamisperuste voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, ja esityksessä ehdotetaan, että sama koskisi muita tuotteita, joita ei uuden tupakkalain mukaan saisi myydä alle 18-vuotiaalle. Lisäksi lupa voitaisiin jatkossa peruuttaa myös sillä perusteella, että luvanhaltija sallisi alaikäisen myydä mainittuja tuotteita. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan lupa voitaisiin peruuttaa määräaikaisesti, jos luvanhaltija myisi tai muutoin luovuttaisi tupakkalain nojalla ikärajavalvottavia tuotteita automaattisesta myyntilaitteesta. Kyseessä olisi voimassa olevaan tupakkalakiin nähden uusi myyntiluvan peruuttamisperuste. 

Pykälän 1 momentin 6 kohta koskisi tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden etämyyntiä. Vähittäismyyntilupa voitaisiin peruuttaa määräaikaisesti, jos elinkeinonharjoittaja myisi tai muutoin luovuttaisi tupakkatuotteita, sähkösavukkeita tai nikotiininesteitä kuluttajalle etäviestintä käyttäen 58 §:n vastaisesti. Tämä olisi uusi vähittäismyyntiluvan peruuttamisperuste. 

Pykälän 7 ja 8 kohta koskisivat luvan määräaikaista peruuttamista markkinointikiellon tai esilläpitokiellon rikkomisen vuoksi. Myyntilupa voidaan peruuttaa näillä perusteilla myös voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. 

Vähittäismyyntiluvan pysyvästä peruuttamisesta säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Pysyvä peruuttaminen olisi mahdollista, jos luvanhaltija luvan määräaikaisesta peruuttamisesta huolimatta jatkaisi tai uudistaisi lainvastaista toimintaa eikä tekoa olisi pidettävä vähäisenä. Lupa voitaisiin peruuttaa pysyvästi esimerkiksi silloin, jos luvanhaltija heti luvan määräaikaisen peruuttamisen lakattua jatkaisi tupakkatuotteiden myyntiä alaikäisille. Toisin kuin voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 2 ja 3 momentin mukaan, lupaa ei siis voitaisi peruuttaa pysyvästi peruuttamatta lupaa ensin määräajaksi. 

Pykälään ei ehdoteta voimassa olevan tupakkalain 33 a §:n 4 momenttia vastaavaa säännöstä, jonka mukaan pysyvästi peruutettu vähittäismyyntilupa voidaan myöntää uudelleen hakemuksesta aikaisintaan vuoden kuluttua vähittäismyyntiluvan peruuttamisesta. Sen sijaan esityksessä ehdotetaan, että vähittäismyyntilupaa ei saisi myöntää hakijalle, jolta on viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana pysyvästi peruutettu vähittäismyyntilupa. 

98 §. Myyntirikkomuksista ilmoittaminen kunnalle. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 33 b §:ää vastaavalla tavalla poliisin velvollisuudesta ilmoittaa kunnalle tietoonsa tulleista tupakkalain rikkomisista. 

99 §.Markkinointia koskeva kielto. Pykälässä säädettäisiin pääosin voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 1 momenttia vastaavalla tavalla Valviran toimivallasta kieltää tupakkalain vastainen markkinointi. Pykälässä kuitenkin säädettäisiin nimenomaisesti siitä, että Valviralla olisi toimivalta markkinoinnin kieltämiseen, jos lainvastainen menettely ei rajoittuisi yhden kunnan alueelle. Tämä vastaisi vakiintunutta käytäntöä. Pykälää olisi kuitenkin tulkittava joustavasti: jos esimerkiksi vähittäismyyntipaikka mainostaisi tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita sekä internetissä että myymälän ulkopuolelle asetetuin kyltein, Valvira voisi kieltää molemmat markkinoinnin muodot. Tämä johtuu siitä, että mainonta muodostaisi tapauksessa kokonaisuuden. 

100 §.Myyntikielto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa Valvira voi kieltää tupakkatuotteen, sähkösavukkeen, nikotiininesteen, höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen ja poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen myynnin ja muun luovuttamisen. Vastaavaa sääntelyä sisältyy voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 2 momenttiin. Perusteet tuotteen myynnin kieltämiselle kuitenkin laajenisivat nykyisestä, sillä tupakkatuotedirektiivistä johtuvat uudet vaatimukset tuotteiden ominaisuuksille ja pakkauksille edellyttävät viranomaisille riittävän tehokkaita keinoja puuttua lainvastaiseen toimintaan. Pykälässä tarkoitettu kielto voitaisiin kohdistaa paitsi valmistajaan tai maahantuojaan, myös esimerkiksi vähittäismyyjään. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta koskisi tilannetta, jossa tupakkatuotteessa on jokin kielletty lisäaine tai ominaisuus, kuten tunnusomainen tuoksu tai maku. Kiellon määräämisestä tunnusomaisen tuoksun tai maun perusteella säädetään tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 3 kohdan nojalla annettavassa täytäntöönpanosäädöksessä. 

Pykälän 1 momentin 2 kohta vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 2 momentin 2 kohtaa. Ehdotetun säännöksen mukaan myynnin voisi kuitenkin kieltää myös silloin, jos tuotteen päästöpitoisuudet ylittävät säädetyt enimmäismäärät. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin savukkeen myynnin kieltämisestä sillä perusteella, että tuotteen palamisominaisuudet eivät täytä säädettyjä vaatimuksia taikka niitä ei ole testattu säädetyllä tavalla tai hyväksytyssä laboratoriossa. Vastaava kieltämisperuste on voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 2 momentin 1 kohdassa. 

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden myynnin kieltäminen tulisi kyseeseen silloin, jos nämä tuotteet eivät täyttäisi niille tupakkalaissa tai sen nojalla säädettyjä vaatimuksia. Myynti voitaisiin kieltää esimerkiksi silloin, jos nikotiinin annostus sähkösavukkeesta ei olisi tasaista tai jos siinä ei olisi vuotamattoman täytön varmistavaa mekanismia. 

Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan nikotiininesteen myynti voitaisiin kieltää, jos neste ei täytä tupakkalaissa tai sen nojalla säädettyjä vaatimuksia. Näin olisi esimerkiksi silloin, jos nikotiininestettä myytäisiin yli 10 millilitran vetoisissa täyttösäiliöissä tai sen ainesosat voisivat aiheuttaa riskin ihmisen terveydelle taikka jos siinä olisi jokin tunnusomainen tuoksu tai maku. Höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen myynti voitaisiin kieltää saman kohdan mukaan, jos tuote olisi sitä koskevan säännöksen vastainen. 

Pykälän 1 momentin 6 kohta koskisi sitä tilannetta, että sähkösavukkeiden tai täyttösäiliöiden valmistaja, maahantuoja tai jakelija laiminlöisi haittavaikutusten seurantajärjestelmään liittyvät velvoitteensa. Valvira voisi kieltää kyseisten tuotteiden myynnin 7 kohdan mukaan myös silloin, jos valmistaja, maahantuoja tai jakelija ei olisi ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin, vaikka sähkösavukkeen tai täyttösäiliön turvallisuudesta tai laadusta syntyisi epäilyksiä, tai jos tällainen toimija jättäisi ilmoittamatta viranomaisille laatua tai turvallisuutta koskevista epäilyksistään. 

Pykälän 1 momentin 8 kohdan mukaan Valvira voisi kieltää myynnin silloin, jos valmistaja tai maahantuoja ei olisi toimittanut virastolle ilmoituksia ja muita tietoja, joista säädetään tupakkalaissa. Kielto voitaisiin määrätä myös silloin, jos tietoja ei toimitettaisi säädetyllä tavalla, eli yleensä sähköisesti, tai säädetyssä ajassa, eli esimerkiksi uusien tupakkatuotteiden sekä sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden osalta kuutta kuukautta ennen kuin tuotetta aletaan myydä tai muutoin luovuttaa kuluttajille. Lisäksi kielto voitaisiin määrätä silloin, jos tietojen toimittamisessa ei käytettäisi vaadittua mallia, josta komissio säätää täytäntöönpanosäädöksillä. Tuotteen myynti voitaisiin kieltää myös silloin, jos toimitetut tiedot eivät pitäisi paikkaansa. 

Pykälän 1 momentin 9 kohdan mukaan tupakkalaissa tarkoitetun maksun suorittamatta jättäminen olisi peruste tuotteen myynnin kieltämiselle. Jos Valviran olisi esimerkiksi käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa sen varmistamiseksi, pitävätkö savukkeesta ilmoitetut terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidimäärät paikkansa, eikä valmistaja tai maahantuoja suostuisi korvaamaan tästä aiheutuvia kustannuksia, tuotteen myynti voitaisiin kieltää. 

Pykälän 1 momentin 10 kohta koskee myynnin kieltämistä sillä perusteella, että tuotteen vähittäismyyntipakkaus on tupakkalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen. Kielto voisi tulla kysymykseen esimerkiksi siksi, että pakkauksesta puuttuvat vaaditut varoitusmerkinnät, pakkaus on sallittua pienempi tai se ei ole muodoltaan tupakkatuotedirektiivistä johtuvien vaatimusten mukainen. 

Pykälän 2 momentin mukaan Valviran olisi ilmoitettava komissiolle myyntikiellosta, joka perustuu siihen, että tupakkatuotteessa on tunnusomainen tuoksu tai maku taikka siihen, että tuotteessa olevat lisäaineet lisäävät merkittävällä tai mitattavissa olevalla tavalla tupakkatuotteen myrkyllisiä tai riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia tai CMR-ominaisuuksia käyttövaiheessa. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta ja 9 kohdan toinen alakohta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 3 momenttia vastaavalla tavalla Valviran oikeudesta kieltää tupakkatuotteen myynti siinä tapauksessa, että virastolla on perusteltu syy epäillä varmistuslaboratoriota koskevien tietojen oikeellisuutta tai laboratorion toiminnan asianmukaisuutta. 

Pykälän 4 momentti koskisi Valviran velvollisuutta peruuttaa myyntikielto heti, kun sille ei olisi enää tupakkalaissa tarkoitettua perustetta. Säännös vastaisi voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 5 momenttia, jota on perusteltu sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä StVM 6/2002. Myyntikiellon peruuttaminen tulisi kyseeseen esimerkiksi silloin, jos valmistaja korjaisi tuotteen tupakkalain mukaiseksi tai toimittaisi Valviralle puuttuvat tiedot. 

Voimassa olevan tupakkalain 35 §:n 5 momentin mukaan kiellon määräämistä koskeva asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi, jos siihen on erityisistä syistä perusteltua aihetta. Viranomaisen päätöksessä olevan asiavirheen korjaamisesta säädetään hallintolain 50 ja 52 §:ssä, eikä uuteen tupakkalakiin olisi tarpeen ottaa erillistä säännöstä asiasta. 

101 §.Markkinoilta poistaminen. Pykälässä säädettäisiin Valviran toimivallasta määrätä tuote poistettavaksi markkinoilta. Voimassa olevan tupakkalain 18 §:n 4 momentin mukaan markkinoilta poisto tulee kyseeseen silloin, jos Valvira kieltää tuotteen myynnin sen ominaisuuksien tai puuttuvien ilmoitusten perusteella. Esityksessä kuitenkin ehdotetaan, että markkinoilta poisto voitaisiin määrätä myös silloin, kun tuotetta on markkinoitu tupakkalain vastaisesti. Näin voitaisiin nykyistä paremmin rajoittaa taloudellista hyötyä, jota elinkeinonharjoittaja pyrkii hankkimaan tupakkalain vastaisella markkinoinnilla. Valmistajan tai maahantuojan olisi vastattava markkinoilta poistamisen kustannuksista samoin kuin voimassa olevan tupakkalain 25 §:n 2 momentin mukaan. 

102 §. Väliaikainen kielto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 19 §:ää vastaavalla tavalla Valviran toimivallasta kieltää tupakkalain vastainen menettely väliaikaisesti ennen asian lopullista ratkaisemista. Väliaikainen kielto tulisi kysymykseen esimerkiksi silloin, jos tupakkalain vastainen mainonta olisi niin törkeää, että se olisi saatava loppumaan heti, tai jos säännösten vastaisesta tuotteesta voisi aiheutua käyttäjilleen erityistä terveysvaaraa. 

Tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 11 kohdan täytäntöönpanemiseksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi erikseen Valviran toimivallasta kieltää sähkösavukkeen tai täyttösäiliön vähittäismyynti väliaikaisesti sellaisissa tapauksissa, joissa virasto toteaisi tai sillä olisi perusteltua syytä uskoa, että säännöstenmukainen tuote voi aiheuttaa vakavan riskin ihmisen terveydelle. Valviran olisi ilmoitettava tällaisesta kiellosta välittömästi komissiolle ja muiden EU:n jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Valvira ratkaisisi asian lopullisesti, kun komissio olisi ilmoittanut, pitääkö se väliaikaista kieltoa perusteltuna. 

Jos vähintään kolme jäsenvaltiota asettaa tällaisia kieltoa, komissio voi tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan 11 kohdan mukaan antaa delegoituja säädöksiä kiellon ulottamiseksi kaikkiin jäsenvaltioihin edellyttäen, että tämä on perusteltua ja oikeasuhteista. 

103 §. Oikaisu. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 20 §:n 1 momenttia vastaavalla tavalla Valviran oikeudesta velvoittaa kiellon tai muun määräyksen saanut taho suorittamaan oikaisu. 

104 §.Varmistuslaboratorion toiminnan keskeyttäminen ja hyväksymisen peruuttaminen. Pykälä koskisi tilanteita, joissa Valvira voisi keskeyttää varmistuslaboratorion toiminnan tai peruuttaa sitä koskevan hyväksymisen, ja se vastaisi voimassa olevan tupakkalain 6 b §:n 1 ja 2 momenttia. 

105 §.Uhkasakko ja teettämisuhka. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Valviran ja kunnan mahdollisuudesta tehostaa tupakkalain mukaisia kieltoja ja muita määräyksiä uhkasakolla tai teettämisuhalla. Voimassa olevassa tupakkalaissa uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskee 20 §:n 2 momentti. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 4 momenttia vastaavalla tavalla, että tietyissä asioissa uhkasakon tuomitsisi ja teettämisuhan täytäntöönpanosta päättäisi viranomaisen hakemuksesta markkinaoikeus. Nämä ovat samoja asioita, joita voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 1 momentin ja ehdotetun tupakkalain mukaan koskisi valituskielto. Tämä on poikkeus uhkasakkolain (1113/1990) mukaiseen menettelyyn, jossa uhkasakon tuomitsemisesta ja teettämisuhan täytäntöönpanosta päättää uhkasakon tai teettämisuhan asettanut viranomainen itse. Vastaava poikkeus on alkoholilain 52 §:n 3 momentissa. Myöskään muutoksenhaussa ei noudatettaisi uhkasakkolain säännöksiä, joiden mukaan muutoksenhaku tapahtuu hallintolainkäyttölain mukaisessa järjestyksessä, vaan ehdotetussa säännöksessä viitattaisiin 107 §:n mukaiseen muutoksenhakuun markkinaoikeudelta. 

Selvyyden vuoksi pykälän 3 momentissa todettaisiin, että muilta osin uhkasakosta ja teettämisuhasta säädetään uhkasakkolaissa. 

13 luku Muutoksenhaku

106 §.Muutoksenhaku Valviran ja kunnan päätöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan tupakkalain nojalla tehtyihin päätöksiin, lukuun ottamatta pykälän 4 momentissa säädettyjä tilanteita ja markkinaoikeudellisia asioita, haettaisiin muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen hallintolainkäyttölain mukaisessa järjestyksessä. Sääntely vastaisi tupakkalain 21 ja 35 §:n muuttamisesta annettuun lakiin sisältyvää muutosta, joka tuli voimaan vuoden 2016 alusta. 

Pykälän 2 momentti koskisi valituslupaa. Voimassa olevan tupakkalain 35 §:n 2 momentin mukaan valituslupasäännöksen piiriin kuuluvat esimerkiksi vähittäismyyntiluvan myöntämistä sekä testauslaboratorion hyväksymistä koskevat asiat, kun taas esimerkiksi vähittäismyyntiluvan peruuttamista ja testauslaboratorion toiminnan keskeyttämistä koskevat asiat jäävät valituslupasääntelyn ulkopuolelle. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin katsonut, että asian laatu ja merkittävyys eivät välttämättä edellytä pääsyä korkeimpaan hallinto-oikeuteen esimerkiksi silloin, kun on kysymys elinkeinoluvan peruuttamista koskevasta asiasta tai elinkeinotoiminnan rajoittamista koskevasta valvonta-asiasta (PeVL 55/2014 vp). Siksi esityksessä ehdotetaan, että valituslupasääntely laajennettaisiin kaikkiin tupakkalain mukaisiin asioihin. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin uutena asiana Valviran rajatusta muutoksenhakuoikeudesta hallinto-oikeuden päätökseen. Valviran muutoksenhakuoikeus liittyisi siihen, että tupakkatuotedirektiivistä johtuu uusia vaatimuksia tupakkatuotteiden ainesosille, minkä lisäksi markkinoille tulee uusia tuotteita, joihin liittyy erityisen voimakasta tuotekehittelyä sekä huomattavia riskejä ihmisen terveyden kannalta. Valviran muutoksenhakuoikeudella voitaisiin varmistaa, että uusia tuotteita ja vaatimuksia koskeva oikeuskäytäntö ei muodostu sattumanvaraiseksi tai epäyhtenäiseksi. Lisäksi viranomaisen valitusoikeus tukisi sitä, että tupakkalain valvonnassa on osaltaan kysymys julkisen vallan velvollisuudesta edistää väestön terveyttä perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. 

Momentin 1 kohdan mukaan Valvira saisi hakea muutosta sellaiseen hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee tupakkatuotteen myynnin tai muun luovuttamisen kieltämistä sillä perusteella, että tupakkatuotteessa on 11 §:ssä kiellettyjä lisäaineita tai ominaisuuksia. Kysymys voisi olla esimerkiksi siitä, että tuotteessa on tunnusomainen tuoksu tai maku taikka CMR-ominaisuuksia polttamattomassa muodossa. 

Momentin 2 kohta koskisi Valviran muutoksenhakuoikeutta hallinto-oikeuden päätökseen, jossa on kysymys sähkösavukkeen tai täyttösäiliön myynnin tai muun luovuttamisen kieltämisestä sillä perusteella, että tuote ei täytä sille säädettyjä teknisiä vaatimuksia. Momentin 3 kohta koskisi puolestaan päätöstä, joka liittyy nikotiininesteen tai höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen myynnin tai muun luovuttamisen kieltämistä. Kysymys voisi olla esimerkiksi tuotteen tunnusomaisen tuoksun ja maun taikka ainesosien riskittömyyden arvioimisesta. 

Pykälän 4 momentti koskisi muutoksenhakua valvontasuunnitelmaa sekä 90 ja 91 §:ssä tarkoitettuja taksoja koskevaan päätökseen. Muutoksenhaussa noudatettaisiin kuntalain säännöksiä. Sääntely vastaisi voimassa olevan tupakkalain 35 §:n 3 momenttia. 

107 §. Muutoksenhaku markkinaoikeudellisiin asioihin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiettyjä Valviran ja kunnan päätöksiä koskevista valituskielloista. Sääntely vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 1 momenttia. Näistä käytettäisiin nimitystä markkinaoikeudelliset asiat, joka vastaisi markkinaoikeudesta annetussa laissa (99/2013) ja oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa (100/2013) käytettävää käsitettä. Niihin kuuluisivat 1 kohdan mukaan sekä markkinointia että pakkausmerkintöjä ja muita pakkauksen ominaisuuksia koskevat päätökset. Momentin 2 kohdan mukaan valituskielto koskisi myös uhkasakkoa tai teettämisuhkaa, jonka viranomainen on asettanut markkinointikiellon tai pakkauksen ominaisuuksia koskevan kiellon tehosteeksi. 

Erona voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 1 momenttiin olisi se, että nykysäännöksessä valituskielto koskee vain kieltopäätöksiä sekä niiden tehosteeksi asetettuja uhkasakkoja tai teettämisuhkia. Sen sijaan esimerkiksi oikaisua koskevaan päätökseen, jonka viranomainen on tehnyt lainvastaisen markkinoinnin vuoksi, on saanut hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Tämän epäjohdonmukaisuuden korjaamiseksi ehdotetussa säännöksessä valituskielto koskisi paitsi kieltopäätöksiä, myös muita päätöksiä, jotka perustuvat kiellettyyn markkinointiin tai pakkauksen lainvastaisuuteen. 

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettuihin Valviran päätöksiin voisi hakea muutosta markkinaoikeudelta vastaavasti kuin voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 3 momentin mukaan. Asian käsittelyyn markkinaoikeudessa sovellettaisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettua lakia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta sellaisiin kunnan päätöksiin ja niitä koskeviin hallinnollisiin tehosteisiin, joita koskisi 1 momentin mukaan valituskielto. Vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 21 §:n 2 momentin mukaan se, jolle päätös olisi annettu taikka uhkasakko tai teettämisuhka asetettu, voisi hakemuksella saattaa asian Valviran käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valviran päätöksen voisi puolestaan saattaa hakemuksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi. 

108 §.Päätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 35 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla, että tupakkalaissa tarkoitetut hallintoviranomaisen päätökset voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Tällä tavoin turvattaisiin päätöksentekoa kiireellisissä asioissa. Muutoksenhakuviranomaisella olisi kuitenkin jatkossakin oikeus kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpano enintään siihen saakka, kunnes muutoksenhaku on lainvoimaisesti ratkaistu. 

14 luku Rangaistussäännökset

109 §. Tupakan myyntirikos. Pykälä koskisi tupakan myyntirikosta, josta säädetään voimassa olevan tupakkalain 31 c §:ssä. Pykälän 1 kohdan mukaan tupakan myyntirikoksena rangaistavaa olisi tupakkatuotteen ja nikotiininesteen myynti ja muu vastiketta vastaan tapahtuva luovuttaminen sekä välittäminen alle 18-vuotiaalle. Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 1 kohtaan nähden rangaistussäännös laajenisi siis koskemaan nikotiininesteitä, jotka ovat erittäin myrkyllisiä ja riippuvuutta aiheuttavia tuotteita ja joiden myynnin ja muun luovuttamisen sekä välittämisen alaikäiselle olisi siksi perusteltua olla rangaistavaa. Rangaistussäännös kattaisi nykyiseen tapaan sekä elinkeinotoiminnassa että yksityishenkilöiden välillä tapahtuvat teot. Nikotiininesteen osalta teko olisi rangaistava riippumatta siitä, olisiko neste pakattu täyttösäiliöön vai valmiiksi sähkösavukkeeseen. 

Pykälän 2 kohdan mukaan rangaistavaa olisi savuttoman tupakkatuotteen myynti ja muu vastiketta vastaan tapahtuva luovuttaminen sekä välittäminen. Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 2 kohtaan nähden rangaistussäännös laajenisi siis koskemaan muitakin savuttomia tupakkatuotteita kuin suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa. Esityksessä ehdotetaan kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden myynnin ja muun luovuttamisen sekä välittämisen kieltämistä, ja olisi johdonmukaista, että myös rangaistussäännös koskisi kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden myyntiä ja muuta luovuttamista sekä välittämistä. 

Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti tai muu vähittäismyynnissä tapahtuva luovuttaminen ilman vähittäismyyntilupaa. Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 3 kohtaan nähden rangaistussäännös siis laajenisi kattamaan myös nikotiininesteet, joiden vähittäismyynnin luvanvaraistamista esityksessä ehdotetaan. Rangaistavaa olisi nikotiininesteiden vähittäismyynti ja muu luovuttaminen myös siinä tapauksessa, että elinkeinonharjoittajalla olisi voimassa olevan tupakkalain nojalla myönnetty vähittäismyyntilupa ja tämä myisi tai muutoin luovuttaisi nikotiininesteitä tekemättä asiasta ilmoitusta kunnalle. 

Pykälän 4 kohdan mukaan rangaistavaa olisi tukkumyynnissä tapahtuva tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden myynti ja muu luovuttaminen muulle kuin 60 §:ssä tarkoitetulle toimijalle. Voimassa olevan tupakkalain 31 c §:n 4 kohtaan nähden rangaistussäännös laajenisi siis kattamaan nikotiininesteiden säännöstenvastaisen tukkumyynnin. 

Tupakan myyntirikos olisi jatkossakin rangaistava vain tahallisena, mikä tuotaisiin säännöksessä nimenomaisesti esiin. Rangaistukseksi ehdotetaan nykyiseen tapaan säädettäväksi sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. 

110 §.Tupakan markkinointirikkomus. Pykälässä säädettäisiin tupakan markkinointirikkomuksesta, jota koskee voimassa olevan tupakkalain 31 §. Erona nykyiseen säännökseen olisi ensinnäkin se, että pykälässä käytettäisiin markkinoinnin käsitettä mainonnan ja muun myynninedistämisen käsitteiden sijaan. Rangaistussäännös myös laajenisi koskemaan nikotiininestettä, jonka markkinointi on voimassa olevan lääkelainsäädännön mukaan lähtökohtaisesti sallittua, jos tuotteella on lääkelain mukainen myyntilupa. 

Lisäksi sähkösavukkeen markkinointi olisi jatkossa rangaistavaa riippumatta siitä, täyttääkö laite tupakkajäljitelmän määritelmän vai ei, koska kaikkien sähkösavukkeiden markkinointi ehdotetaan kiellettäväksi. Voimassa olevan tupakkalain mukaan sähkösavukkeen markkinointi täyttää rikostunnusmerkistön vain, jos kyseessä on tupakkajäljitelmä. Rangaistussäännöksen soveltamisalan laajennuksella ei kuitenkaan olisi käytännössä kovin suurta vaikutusta, sillä suurin osa Suomen markkinoilla tällä hetkellä olevista sähkösavukelaitteista täyttää tupakkajäljitelmän määritelmän, joten niiden markkinointi on nykyiselläänkin rangaistavaa. 

Pykälässä säädettäisiin nykyiseen tapaan rangaistus myös esilläpitokiellon rikkomisesta. Rangaistussäännös laajenisi koskemaan uusia tuotteita, joiden esilläpitoa esityksessä ehdotetaan kiellettäväksi. 

Tupakan markkinointirikkomus olisi nykyiseen tapaan rangaistava vain tahallisena tekona, mikä tuotaisiin säännöksessä nimenomaisesti esiin. Teosta seuraisi sakkorangaistus. 

Tupakan markkinointirikkomuksesta voitaisiin voimassa olevaa säännöstä vastaavasti tuomita paitsi markkinointitoimen tilaaja, myös sen toimeenpanija, sekä mainittujen tahojen palveluksessa olevat henkilöt. 

111 §. Tupakan markkinointirikos. Pykälässä säädettäisiin tupakan markkinointirikoksesta pääosin voimassa olevan tupakkalain 31 a §:ää vastaavalla tavalla, mutta pykälään tehtäisiin vastaavat muutokset kuin ehdotettuun tupakan markkinointirikkomusta koskevaan säännökseen. Pykälässä siis käytettäisiin markkinoinnin käsitettä mainonnan ja muun myynninedistämisen käsitteiden sijaan, rangaistussäännös laajenisi koskemaan nikotiininesteitä ja sähkösavukkeen markkinointi olisi rangaistavaa riippumatta siitä, täyttääkö tuote tupakkajäljitelmän määritelmän vai ei. 

Tupakan markkinointirikoksesta voisi olla kysymys esimerkiksi silloin, jos tupakkalain vastainen markkinointi kohdistuisi erityisesti alaikäisiin taikka jos se toteutettaisiin televisiossa tai muussa mediassa, joka tavoittaisi erityisen suuren kohderyhmän. Lisäksi edellytyksenä olisi, että markkinointia olisi pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. 

Myös tupakan markkinointirikos olisi edelleenkin rangaistava vain tahallisena, ja tämä tuotaisiin säännöksessä nimenomaisesti esiin. Rangaistuksena tupakan markkinointirikoksesta olisi nykyiseen tapaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. 

Esilläpitokieltoa koskevan säännöksen rikkominen ei jatkossakaan tulisi rangaistavaksi tupakan markkinointirikoksena, vaan rangaistus siitä säädettäisiin tupakan markkinointirikkomusta koskevassa pykälässä. 

112 §.Valviran kuuleminen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain 31 b §:ää vastaavalla tavalla, että ennen tupakan markkinointirikkomusta tai tupakan markkinointirikosta koskevan syytteen nostamista syyttäjän olisi varattava Valviralle tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta. Lisäksi tuomioistuimen olisi tällaista asiaa käsitellessään varattava Valviralle tilaisuus tulla kuulluksi. Rikoslain 30 luvun 12 §:ään sisältyy vastaava säännös alkoholijuoman markkinointirikosta koskien. 

113 §.Tupakointirikkomus. Pykälässä säädettäisiin rangaistus tupakointirikkomuksesta. Säännöksen 1 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan tupakkalain 32 §:ää. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uutena asiana, että rangaistussäännös koskisi myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamista ja sähkösavukkeen käyttämistä. Näiden tuotteiden käyttö ehdotetaan kiellettäväksi tiloissa, joissa ei saa tupakoida, koska myös näiden tuotteiden käytöstä vapautuu ilmaan terveydelle haitallisia aineita. Tämän vuoksi myös rangaistussäännös koskisi kyseisten tuotteiden polttamista ja käyttämistä. Lisäksi savuttoman tupakkatuotteen käyttäminen esimerkiksi oppilaitoksessa tulisi tupakointirikkomuksena rangaistavaksi. 

114 §. Tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönti. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan tupakkalain 33 §:ää, jossa säädetään rangaistus tupakkalain suojaamistoimenpiteiden rikkomisesta. Uudessa tupakkalaissa rikosnimike olisi tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönti, joka kuvaa paremmin teon sisältöä. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönnistä tuomittaisiin se, joka sallii tupakoinnin 74 §:n vastaisesti sisätilassa tai ulkoalueella, jossa se on kiellettyä. Rangaistussäännös laajenisi voimassa olevan tupakkalain 33 §:n 1 kohtaan nähden siten, että jatkossa rangaistus voitaisiin tuomita myös tupakoinnista esimerkiksi henkilön omassa työhuoneessa. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin rangaistus tupakointitiloja koskevien säännösten rikkomisesta. Tekoon voisi syyllistyä esimerkiksi ravintoloitsija, joka sallisi asiakkaiden syödä ja juoda ravintolan tupakointitilassa. Sen sijaan asiakasta, joka toimisi näin, ei tuomittaisi teosta. 

Voimassa olevan tupakkalain 33 §:n 2 kohdan mukaan kunnan antamien tiettyjen tupakointia koskevien kieltojen tai määräysten rikkominen on rangaistavaa. Koska kunnalla on mahdollisuus tehostaa esityksen 96 §:n mukaisia kieltojaan 105 §:ssä tarkoitetulla uhkasakolla, tätä rangaistussäännöstä ei ehdoteta otettavaksi uuteen tupakkalakiin. 

Teko olisi edelleenkin rangaistava sekä tahallisena että törkeästä huolimattomuudesta. Tuottamuksellisen teon rangaistavuutta voidaan perustella sillä, että laiminlyöntirikokset ovat tyypiltään huolimattomuudesta rikottavia, ja on käytännössä vaikea näyttää toteen, että niitä on rikottu tahallaan.  

Säännös koskisi nykyiseen tapaan vain selviä ja vähäistä suurempia rikkomuksia. Sitä, millaisia tekoja on pidettävä vähäisenä, on käsitelty hallituksen esityksessä HE 226/2005 vp. 

Teosta voitaisiin nykyistä säännöstä vastaavasti tuomita vain sakkorangaistukseen. Lisäksi teko olisi jatkossakin rangaistava tupakkalain mukaan, jos teosta ei olisi säädetty muualla laissa ankarampaa rangaistusta. Tällaisena tapauksena voisi tulla kysymykseen esimerkiksi rikoslain 47 luvun 1 §:ssä säädetty työturvallisuusrikos. 

Pykälän 2 momentin sääntely olisi uutta. Siinä rangaistussäännös ulotettaisiin koskemaan myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamista ja sähkösavukkeen käyttämistä. Perustelut tälle ovat samat kuin ehdotetun tupakointirikkomusta koskevan rangaistussäännöksen osalta. 

115 §. Viittaus rikoslakiin. Esityksessä ei ehdoteta uuteen tupakkalakiin otettavaksi voimassa olevan tupakkalain 31 e §:n 1 momenttia vastaavaa rangaistussäännöstä. Kyseinen säännös koskee tupakkalaissa säädettyjen maahantuontikieltojen ja -rajoitusten rikkomisen rangaistavuutta tupakkatuoterikkomuksena. Jatkossa kyseiset teot tulisivat rangaistavaksi rikoslaissa säädettyinä salakuljetusrikoksina, ja pykälään otettaisiin informatiivinen viittaus kyseisiin rikoslain säännöksiin. 

116 §. Tuomitsematta jättäminen eräissä tapauksissa. Rangaistussäännöksissä kriminalisoidut menettelyt voivat antaa aihetta valvontaviranomaisten antamiin kieltoihin, joita voidaan tehostaa uhkasakolla. Sanktiokumulaation estämiseksi pykälässä säädettäisiin, että se, joka rikkoo uhkasakolla tehostettua kieltoa tai muuta määräystä, voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen samasta teosta. Pykälä vastaa voimassa olevan tupakkalain 21 a §:ää. 

15 luku Erinäiset säännökset

117 §.Myyntipäällykset. Useimmat tupakkatuotedirektiivin säännökset, jotka koskevat tupakkatuotteiden tai muiden tuotteiden vähittäismyyntipakkauksia, koskevat myös myyntipäällyksiä, jotka määriteltäisiin 2 §:ssä. Siksi pykälässä säädettäisiin, että vähittäismyyntipakkauksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös myyntipäällyksiin. Esimerkiksi 32 §:n vaatimusta savukeaskin pakollisista varoitusmerkinnöistä sovellettaisiin myös savukekartonkeihin. 

Myyntipäällyksiin ei kuitenkaan vaadittaisi yksilöllistä tunnistetta tai turvaominaisuutta eikä niihin sovellettaisi jäljitettävyyttä koskevia säännöksiä, pienempiä pakkauksia sisältävän pakkauksen kieltoa eikä vähittäismyyntipakkauksen kokoa, muotoa, materiaalia tai avausmekanismia koskevia säännöksiä. Nämä vaatimukset koskevat tupakkatuotedirektiivin mukaan vain vähittäismyyntipakkauksia. 

118 §. Hallussapitokielto. Pykälässä kiellettäisiin tupakkatuotteiden hallussapito alle 18-vuotiailta vastaavasti kuin voimassa olevan tupakkalain 11 §:ssä. Lisäksi kielto ulotettaisiin koskemaan myös nikotiininesteitä, jotka ovat myrkyllisiä ja riippuvuutta aiheuttavia tuotteita ja joita alaikäisten ei siksi tulisi pitää hallussaan. Hallussapitokiellon rikkomista ei ehdoteta edelleenkään rangaistavaksi teoksi. Kuten edellä on todettu, hallussapitokiellolla tuetaan lasten ja nuorten tekemisissä olevien tahojen päätöksentekoa alaikäisten nikotiiniriippuvuuden ehkäisemiseksi, minkä lisäksi kielto saa nykyisin käytännön merkitystä myös oppilaitoksia koskevan sääntelyn kautta. 

119 §.Hävittäminen. Hävittämisestä säädettäisiin pykälässä pääosin vastaavalla tavalla kuin voimassa olevan tupakkalain 31 e §:n 2 momentissa. Säännöstä kuitenkin laajennettaisiin koskemaan tupakkatuotteiden lisäksi myös poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä. 

Säännös soveltuisi tilanteisiin, joissa henkilöä epäillään esimerkiksi salakuljetuksesta ja rikoksen kohde tai rikoksentekoväline takavarikoidaan pakkokeinolain (806/2011) säännösten nojalla, koska se tullaan todennäköisesti julistamaan valtiolle menetetyksi joko rangaistusmääräysmenettelyssä tai oikeudenkäynnissä. 

16 luku Voimaantulo

120 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulopäivästä. Tupakkatuotedirektiivin on oltava täytäntöönpantuna kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan tupakkalain kumoamisesta. 

Vaikka uuden tupakkalain säätämisen yhteydessä on tarkoitus muuttaa muualla lainsäädännössä olevat viittaukset voimassa olevaan lakiin koskemaan uutta lakia, pykälän 3 momenttiin otettaisiin varmuuden vuoksi säännös siitä, että muualla lainsäädännössä mahdollisesti olevat viittaukset voimassa olevaan tupakkalakiin katsottaisiin viittauksiksi uuteen tupakkalakiin. 

Pykälän 4 momentin soveltamissäännös koskisi tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltämistä savukkeista ja kääretupakasta. Tupakkatuotedirektiivin 7 artiklan 14 kohdan sellaisten tupakkatuotteiden osalta, joissa on tunnusomainen maku ja joiden myyntimäärä EU:n laajuisesti on vähintään kolme prosenttia myynnistä tietyssä tuoteluokassa, 7 artiklan säännöksiä sovelletaan 20 päivästä toukokuuta 2020. Komission on tarkoitus ohjeistaa marraskuussa 2016 vuoden 2015 myyntitietojen perusteella, mihin tuotteisiin tupakkatuotedirektiivin mainittu säännös soveltuu. On kuitenkin selvää, että siirtymäaika koskee ainakin mentolisavukkeita. 

Pykälän 5 momentin mukaan tunnusomaisten tuoksujen ja makujen kieltoa sovellettaisiin höyrystettäväksi tarkoitettuihin nikotiinittomiin nesteisiin 20 päivästä marraskuuta 2016. Muita 25 §:n vaatimuksia, eli esimerkiksi vaatimusta ainesosien puhtaudesta ja riskittömyydestä ihmisen terveydelle, sovellettaisiin kuitenkin jo siitä, kun tupakkalaki tulee voimaan. Sellaisia höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä, joissa on jokin tunnusomainen tuoksu tai maku, saisi siis myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille 20 päivään marraskuuta 2016 edellyttäen, että tuote täyttää muilta osin 25 §:n vaatimukset. 

Pykälän 6 momentissa porrastettaisiin yksilöllistä tunnistetta ja turvaominaisuutta sekä vähittäismyyntipakkausten jäljitettävyyttä koskevien säännösten soveltaminen tupakkatuotedirektiivin mukaisesti. Säännöksiä sovellettaisiin savukkeiden ja kääretupakan vähittäismyyntipakkauksiin 20 päivästä toukokuuta 2019 ja muihin tupakkatuotteisiin 20 päivästä toukokuuta 2024. Ennen näitä ajankohtia vähittäismyyntipakkausten tunnistettavuuteen ja jäljitettävyyteen olisi sovellettava uuden tupakkalain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tunnistettavuudesta ja jäljitettävyydestä säädetään voimassa olevan tupakkalain 7 §:n 3 momentin 3 kohdassa sekä pakkausmerkintä- ja haitta-aineasetuksen 7 §:ssä. 

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin siitä, että sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden rajat ylittävän etämyynnin kieltoa sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2017. Näin olisi siksi, että sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden tuominen vähittäismyyntiin edellyttää ennakkoilmoitusta kuusi kuukautta ennen tuotteen aiottua markkinoille saattamista. Ilman säännöksen soveltamisen porrastamista saattaisi syntyä puoleksi vuodeksi tupakkalain voimaantulon jälkeen tilanne, jossa sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden rajat ylittävä etämyynti olisi kielletty mutta näitä tuotteita ei myöskään saisi ostettua kotimaisista vähittäismyyntiliikkeistä. 

Pykälän 8 momentin mukaan esilläpitokieltoa koskevaa säännöstä sovellettaisiin muihin esilläpitokiellon alaisiin tuotteisiin kuin tupakkatuotteisiin 20 päivästä marraskuuta 2016. Sellaisia tuotteita, joissa on tupakkatuotteen tavaramerkki, esilläpitokielto koskisi kuitenkin heti lain voimaantulosta, koska tällaisten tuotteiden esilläpito on kiellettyä jo voimassa olevan tupakkalain mukaan. Myös nikotiininesteiden ja nikotiininesteellä valmiiksi täytettyjen sähkösavukkeiden esilläpito olisi kiellettyä heti lain voimaantulosta, koska kysymys on erittäin myrkyllisistä ja riippuvuutta aiheuttavista tuotteista. 

Pykälän 9 momentin mukaan 106 §:n 3 momentissa tarkoitettu Valviran muutoksenhakuoikeus tiettyihin hallinto-oikeuden päätöksiin olisi voimassa 20 päivään toukokuuta 2026 eli noin kymmenen vuoden ajan lain voimaantulosta. On oletettavaa, että tässä ajassa oikeuskäytäntö vakiintuisi niissä asioissa, joita Valviran muutoksenhakuoikeus koskisi. 

Momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että muutoksenhaussa ennen uuden tupakkalain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovellettaisiin uuden tupakkalain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä sikäli kuin tupakkalain 21 ja 35 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksestä ei muuta johdu. Päätökseen, joka on annettu ennen vuotta 2016, sovellettaisiin siis tupakkalain 21 ja 35 §:n muuttamisesta annetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ja vuoden 2016 alusta uuden tupakkalain voimaantuloon annettuihin päätöksiin sovellettaisiin uuden tupakkalain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. 

121 §.Ilmoituksia koskeva siirtymäsäännös. Pykälä koskisi tupakkatuotteista, sähkösavukkeista, täyttösäiliöistä ja poltettavaksi tarkoitetuista kasviperäisistä tuotteista Valviralle toimitettavia ilmoituksia. Jos tuotetta olisi laillisesti myyty tai muutoin luovutettu kuluttajille Suomessa viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016, pykälässä tarkoitetut ilmoitukset olisi toimitettava viimeistään 20 päivänä marraskuuta 2016. Tupakkatuotteiden osalta tämä siirtymäsäännös perustuu tupakkatuotedirektiivin 5 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan ja sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden osalta 20 artiklan 2 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden osalta säädettäisiin kansallisesti vastaavasta siirtymäajasta. 

Nikotiininestettä ei ole ainakaan laillisesti Suomessa myynnissä, eikä lääkelain mukaisia myyntilupia nikotiininesteille ole edes haettu. Siksi on epätodennäköistä, että nikotiininestettä sisältäviä sähkösavukkeita tai täyttösäiliöitä tulisi Suomessa myyntiin ennen kuin tupakkalaki tulee voimaan. Näin ollen tällaiset tuotteet voisivat käytännössä tulla myyntiin vasta, kun valmistaja tai maahantuoja olisi tehnyt 26 §:ssä tarkoitetun ennakkoilmoituksen ja säännöksessä vaadittu puoli vuotta olisi kulunut. 

122 §. Vähittäismyyntipakkauksia koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä säädettäisiin vähittäismyyntipakkauksia koskevista siirtymäajoista tupakkatuotedirektiivin 30 artiklaan perustuen. Pykälän 1 momentti koskisi tupakkatuotteita, joita saisi myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille uuden tupakkalain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisissa vähittäismyyntipakkauksissa 20 päivään toukokuuta 2017 edellyttäen, että tuotteet on valmistettu tai luovutettu vapaaseen liikkuvuuteen ennen 20 päivää toukokuuta 2016. 

Pykälän 2 momentin siirtymäsäännös koskisi sellaisia sähkösavukkeita, joita ei ole täytetty valmiiksi nikotiininesteellä ja joiden vähittäismyyntipakkaukset eivät ole tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaisia. Tällaisia tuotteita saisi myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille 20 päivään toukokuuta 2017, jos tuotteet olisi valmistettu tai luovutettu vapaaseen liikkuvuuteen ennen 20 päivää marraskuuta 2016. Tupakkatuotedirektiivin 30 artiklan siirtymäsäännös koskee sähkösavukkeita ja täyttösäiliöitä, mutta nikotiinin myrkyllisyyden ja riippuvuutta aiheuttavien ominaisuuksien vuoksi siirtymäsäännös olisi perusteltua rajata tupakkalaissa koskemaan vain sellaisia sähkösavukkeita, jotka eivät sisällä nikotiinia. 

Pykälän 3 momentin siirtymäsäännös koskisi sellaisia poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita, joiden pakkaukset eivät täytä tupakkalainsäädännön vaatimuksia. Tuotteita saisi myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille 20 päivään toukokuuta 2017 edellyttäen, että tuotteet on valmistettu tai luovutettu vapaaseen liikkuvuuteen ennen 20 päivää toukokuuta 2016. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tupakkatuotedirektiivin ulkopuolisena asiana siirtymäajasta sellaisten höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden myynnille, joiden pakkaukset eivät ole tupakkalain mukaisia, eli joista puuttuu ainesosaluettelo. Tällaisia tuotteita saisi myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille 20 päivään marraskuuta 2016.  

123 §.Vähittäis- ja tukkumyyntiä koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ensinnäkin, että voimassa olevan tupakkalain nojalla myönnetyt vähittäismyyntiluvat jäisivät voimaan uuden tupakkalain tullessa voimaan. Voimassa olevan tupakkalain nojalla myönnetyn luvan perusteella ei kuitenkaan saisi 20 päivän marraskuuta 2016 jälkeen jatkaa sellaista toimintaa, johon uuden tupakkalain nojalla ei saa myöntää lupaa. Esimerkiksi tupakkatuotteiden etämyyntiä, johon olisi myönnetty vähittäismyyntilupa vanhan tupakkalain nojalla, ei saisi jatkaa kyseisen päivämäärän jälkeen. 

Pykälän 2 momentti koskisi tukkumyyntiä, joka olisi aloitettu ennen uuden tupakkalain voimaantuloa. Tällaista tukkumyyntiä saisi jatkaa 20 päivään marraskuuta 2016 tekemättä kunnalle tukkumyynti-ilmoitusta. Jos tukkumyynti sen sijaan aloitettaisiin vasta uuden tupakkalain tultua voimaan, toiminnasta olisi tehtävä heti ilmoitus kunnalle. 

124 §. Savuttomia tupakkatuotteita koskeva siirtymäsäännös. Ehdotettu siirtymäsäännös koskisi muiden savuttomien tupakkatuotteiden kuin suussa käytettäväksi tarkoitetun tupakan vähittäismyyntiä. Tällaisia tuotteita saisi myydä ja muutoin luovuttaa vähittäin 20 päivään toukokuuta 2017, jotta vähittäismyyjät ehtisivät myydä nykyiset varastonsa tyhjiksi. Siirtymäaika koskisi kuitenkin vain sellaisia tuotteita, joita on myyty tai muutoin luovutettu kuluttajille Suomessa viimeistään 20 päivänä toukokuuta 2016, eli lähinnä purutupakkaa ja nenänuuskaa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että markkinoille tulisi vuoden siirtymäaikana uusia savuttomia tupakkatuotteita. 

125 §.Tupakointitilaa koskeva siirtymäsäännös. Voimassa olevan tupakkalain 13 §:n 1 momentin mukaan sellaisen tupakointi voidaan tietyin edellytyksin sallia tähän tarkoitukseen varatussa huoneessa tai asianomaisen huoneiston tai tilan osassa, vaikka tilassa ei voimassa olevan tupakkalain 12 §:n mukaan saisi tupakoida. Jatkossa tupakointi voitaisiin esityksessä ehdotetun mukaisesti sallia vain tupakointiin hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Pykälässä säädettäisiin siitä, että tilan haltija voisi sallia tupakoinnin 20 päivään toukokuuta 2018 voimassa olevan tupakkalain 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tupakointiin varatussa huoneessa tai huoneiston tai tilan osassa ilman 76 §:n 1 momentissa tarkoitettua hyväksymistä. 

126 §.Valvontamaksua koskeva siirtymäsäännös. Pykälässä säädettäisiin, että kunta voisi periä uuden tupakkalain mukaisia valvontamaksuja 1 päivästä tammikuuta 2017. Tätä ennen valvontamaksuun sovellettaisiin voimassa olevan tupakkalain 25 a §:n 2 ja 3 momenttia. 

1.2  Lääkelaki

54 b §. Pykälän 2 momentissa säädetään muualla kuin apteekeissa, sivuapteekeissa ja lääkekaapeissa tapahtuvan nikotiinivalmisteiden vähittäismyynnin valvonnasta. Säännöksessä viitataan toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 14 §:n 4 momenttiin, joka koskee valvontaohjelman tarkistamista. Lääkelain 54 b §:ää säädettäessä mainittu tupakkalain säännös on kuitenkin koskenut kunnan toimivaltaa, ja lääkelain 54 b §:ää koskevien esitöiden mukaan nikotiinivalmisteiden paikallinen valvonta apteekkien ulkopuolella on tarkoitettu kunnan tehtäväksi. 

Lääkelain 54 b §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin säännöksen tarkoitusta vastaavalla tavalla kunnan tehtäviä koskevaan uuden tupakkalain 8 §:ään. 

1.3  Laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta

2 §. Tehtävät. Pykälän 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Valviran tehtävänä on huolehtia muun ohella tupakkalaissa sille säädetystä lupahallinnosta, ohjauksesta ja valvonnasta. Säännöksessä oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.4  Terveydenhuoltolaki

21 §. Ympäristöterveydenhuolto. Pykälässä säädetään kunnan velvollisuudesta ympäristöterveydenhuollon palveluiden järjestämiseen. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.5  Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

5 §. Pykälän 2 momentin 5 kohdassa oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.6  Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa

6 §. Markkinaoikeudelliset asiat. Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaan markkinaoikeus käsittelee markkinaoikeudellisina asioina asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi tupakkalaissa (693/1976). Säännöksessä oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.7  Laki tupakkaverosta

1 §. Pykälän 2 momentissa säädetään tupakkaveron tarkoituksesta. Säännöksessä oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.8  Laki Kainuun hallintokokeilusta

21 §.Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Pykälän 2 momentti koskee kuntayhtymän tehtäviä, ja sen 8 kohdassa viitataan voimassa olevaan tupakkalakiin. Säännöksessä oleva viittaus ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.9  Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia sovelletaan käyttökustannuksiin myönnettävään valtionosuuteen sellaisiin kuntien tehtäviin, joista säädetään muun muassa tupakkalaissa. Säännöksessä oleva viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

1.10  Tietoyhteiskuntakaari

217 §. Eräiden tuotteiden markkinointi. Pykälässä säädetään informatiivisluonteisesti, että tupakkatuotteiden mainonnasta säädetään tupakkalaissa. Pykälää muutettaisiin niin, että mainonnan käsite korvattaisiin markkinoinnin käsitteellä vastaavasti kuin uudessa tupakkalaissa. Lisäksi viittaus voimassa olevaan tupakkalakiin ehdotetaan muutettavaksi koskemaan uutta tupakkalakia. 

4.1  Yleistä

Tupakkalainsäädännöllä on jo lähes neljän vuosikymmenen ajan pyritty vähentämään tupakkatuotteiden käytöstä aiheutuvia merkittäviä terveydellisiä ja taloudellisia haittoja. Yhteiskunnalla on painavat perusteet pyrkiä lopettamaan tupakkatuotteiden käyttö lähitulevaisuudessa kaikin käytettävissä olevin keinoin. 

Perustuslain kannalta tupakkalainsäädännöllä on kiistaton kytkentä perustuslain 19 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Tätä taustaa vasten on useasti aikaisemminkin punnittu sitä, onko muiden perusoikeuksien rajoittamiselle hyväksyttäviä perusteita.  

4.2  Henkilökohtainen vapaus

Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, jolla suojataan ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan (esim. HE 309/1993 vp ja PeVL 6/2014 vp). Voimassa olevan tupakkalain tupakointikieltoja on käsitelty hiljattain perustuslakivaliokunnassa (PeVL 21/2010 vp). 

Esityksessä ehdotetut tupakointikiellot sekä poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden ja sähkösavukkeiden käyttökiellot vaikuttavat henkilön itsemääräämisoikeuteen ja sitä kautta perustuslain 7 §:n 1 momentissa suojattuun henkilökohtaiseen vapauteen samoin kuin 10 §:n 1 momentissa turvattuun yksityiselämän suojaan. Kuten edellä jaksossa 2.3.6 on tarkemmin kuvattu, myös poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden polttaminen ja sähkösavukkeen käyttäminen heikentää sisäilman laatua ja altistaa sivulliset terveydelle haitallisille aineille. Perusoikeuksien arvioinnin kannalta ehdotettujen kieltojen tärkein tarkoitus on turvata muiden ihmisten oikeus puhtaaseen hengitysilmaan.  

Uutena asiana esityksessä ehdotetaan järjestelyä, jonka nojalla kunta voisi asuntoyhteisön hakemuksesta kieltää tupakoinnin asuinhuoneistoihin kuuluvissa ulko- ja sisätiloissa. Ennen hakemuksen tekemistä asuntoyhteisön tulisi varata kaikille hakemuksen kohteena olevien tilojen haltijoille tilaisuus tulla kuulluksi. Esityksessä on pyritty tasapainottamaan joissakin tilanteissa ristiriidassa olevia oikeuksia siten, että asuntoyhteisöllä olisi mahdollisuus suojella asukkaita ympäristön tupakansavun vaaroilta, mutta sillä ei olisi vapaata harkintaa kieltää tupakointia edellä mainituissa tiloissa. Jos kunnan viranomainen päätyisi hakemuksen arvioinnissa siihen, että tupakansavu voi levitä yhden huoneiston parvekkeelta tai ulkotiloista toiseen tilaan, tupakointikielto olisi mahdollista määrätä. Asuinhuoneiston parveketta ja muuta ulkotilaa koskeva kielto voitaisiin asettaa väljemmin edellytyksin kuin asuinhuoneiston asuintilaa koskeva kielto, joka tulisi kyseeseen vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi vanhassa kerrostalossa, jossa välipohjien tiiviys ei ilman mittavaa korjaustyötä täytä nykyisin vaadittavaa tasoa. 

Esityksessä ehdotetaan voimassa olevaa tupakkalakia vastaavalla tavalla, että alaikäinen ei saisi pitää hallussaan tupakkatuotteita eikä tuoda niitä maahan. Alaikäisiä koskevia hallussapito- ja maahantuontikieltoja ehdotetaan myös laajennettavaksi koskemaan nikotiininesteitä, joita koskisi muiltakin osin pitkälti vastaavanlainen sääntely kuin tupakkatuotteita. Hallussapidon ja maahantuonnin ikärajoituksia voidaan pitää tietynasteisina rajoituksina henkilön itsemääräämisoikeuteen, minkä lisäksi ne ovat merkityksellisiä myös perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuuden kannalta. Ehdotettuja rajoituksia puoltavat kuitenkin vahvat terveyspoliittiset perusteet, sillä niillä suojattaisiin nimenomaan lapsia ja nuoria tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden aiheuttamilta vakavilta terveyshaitoilta. 

Esityksen mukaan hallussapitokiellon rikkominen ei olisi jatkossakaan rangaistava teko. Perustuslakivaliokunta on tupakkalakia koskevassa lausunnossaan PeVL 21/2010 vp katsonut, että tällaista puhtaasti symbolista lainsäädäntöä, jonka rikkomisesta ei tule seuraamuksia, tulisi välttää. Hallussapitokiellon käytännön merkitys on kuitenkin vahvistunut vuoden 2014 alusta, jolloin edellä jaksossa 3.2.2 kuvatut perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muutokset ovat tulleet voimaan. Hallussapitokiellossa ei siis ole enää kysymys puhtaan symbolisesta lainsäädännöstä, vaan sen kautta tupakkatuotteet ja nikotiininesteet voitaisiin esimerkiksi ottaa koulupäivän aikana peruskoulun oppilaalta haltuun.  

Esityksessä ehdotetaan myös, että savuttomien tupakkatuotteiden maahantuonti kiellettäisiin mutta yksityishenkilö saisi tuoda matkustajatuontina tällaisia tupakkatuotteita omaan käyttöönsä rajatun määrän. Lisäksi tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden maahantuonnille ETA:n ulkopuolelta säädettäisiin aikarajoitus. Tällaiset tietynasteiset itsemääräämisoikeuden rajoitukset ovat tarpeen väestön terveyden suojelemiseksi. 

4.3  Yksityiselämän suoja

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. 

Perustuslakivaliokunta on viranomaisen tietojen saamista ja luovuttamista koskevaa sääntelyä yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttamismahdollisuus ovat valiokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta ”tarpeellisiin tietoihin”, jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus ”tietojen välttämättömyydestä” jonkin tarkoituksen kannalta (esim. PeVL 10/2014 vp). 

Ehdotetussa tupakkalaissa säädettäisiin Valviran ja kunnan tiedonsaantioikeudesta. Tiedonsaantioikeuteen sisällytettäisiin vaatimus tietojen välttämättömyydestä tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisen toiminnan selvittämisen kannalta. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkuma-alaa rajoittaa kuitenkin se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa turvattuun yksityiselämän piiriin. Lainsäätäjän tulee turvata tämä oikeus tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa (esim. PeVL 27/2006 vp). Lailla säätämisen vaatimus ulottuu myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla (esim. PeVL 54/2010 vp). 

Esityksen mukaan Valvira ja kunnat pitäisivät rekisteriä tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäis- ja tukkumyyjistä. Tällainen elinkeinonharjoittaja voi olla luonnollinen henkilö. Tupakkalaissa säädettäisiin perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla rekisteröinnin tavoitteesta, rekisteröitävien henkilötietojen sisällöstä, niiden sallituista käyttötarkoituksista ja luovutettavuudesta sekä tietojen säilytysajasta ja rekisteröidyn oikeusturvasta. 

Perustuslain 10 §:n 3 momenttiin sisältyy lakivaraus, jonka mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaan kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat (esim. PeVL 16/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on katsonut kotirauhan piiriin ulottuvan toimen olevan hyväksyttävä ”rikosten selvittämiseksi”, jos toimi sidotaan siihen, että on olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia rikotun tai rikottavan (esim. PeVL 14/2013 vp). Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta perustuslakivaliokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi (esim. PeVL 40/2010 vp). 

Ehdotetun tupakkalain mukaan Valvira ja kunta voisivat tarkastaa elinkeinonharjoittajan tiloja lain noudattamisen valvontaa varten. Tarkastus voitaisiin tehdä kotirauhan piiriin kuuluvassa tilassa vain, jos se olisi välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja olisi perusteltua syytä epäillä tupakan myyntirikosta tai tupakan markkinointirikosta. Kumpaakin rikosta koskee vankeusuhka. 

4.4  Sananvapaus

Perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Kaupallinen viestintä kuuluu sananvapaussäännöksen soveltamisalaan, mutta sen ei ole katsottu kuuluvan sananvapauden ydinalueelle. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta on katsonut, että kaupalliseen viestintään voidaan kohdistaa pidemmälle meneviä rajoituksia kuin sananvapauden sisällölliselle ydinalueelle. Toisaalta myös mainontaa ja markkinointia koskevan sääntelyn tulee valiokunnan käytännön mukaan täyttää perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset (esim. PeVL 40/2013 vp). 

Esityksen mukaan markkinointikielto ulotettaisiin koskemaan sähkösavukkeita, joiden mainonta on jo nyt pääosin kiellettyä tupakkajäljitelmien mainontakiellon vuoksi, sekä nikotiininesteitä, jotka ovat myrkyllisiä ja aiheuttavat riippuvuutta. Markkinointikielto koskisi jatkossa kaikkia sähkösavukkeen määritelmän täyttäviä tuotteita, eikä kiellon soveltuminen riippuisi enää tuotteen muodosta. Ehdotettu markkinointikielto täyttäisi siten paremmin täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset kuin voimassa olevan tupakkalain sääntely. 

Perustuslakivaliokunta on todennut tupakkatuotteiden esilläpitokiellon olevan merkityksellinen sananvapauden kannalta, koska yhdessä mainontakiellon se kanssa olennaisella tavalla rajoittaa elinkeinonharjoittajan mahdollisuutta hyödyntää tavaramerkkiään erityisenä tunnusmerkkinä myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi toisten tavaroista. Valiokunta on kuitenkin katsonut, että tupakkatuotteiden esilläpitokiellolle on riittävät kansanterveydelliset perusteet (PeVL 21/2010 vp). 

Esityksessä ehdotetaan, että tupakkatuotteita ja niiden tavaramerkkejä koskeva esilläpitokielto laajenisi uusiin tuotteisiin. Esilläpitokiellon ulottaminen nikotiininesteisiin olisi tarpeellista etenkin lasten ja nuorten suojelemiseksi, sillä kysymys myrkyllisistä ja riippuvuutta aiheuttavista tuotteista. Esilläpitokiellolla varmistettaisiin, että nikotiininesteet, jotka eivät vielä ole markkinoilla, eivät jatkossakaan olisi näkyvillä lasten ja nuorten arkielämän ympäristöön kuuluvissa tupakkatuotteiden vähittäismyyntipaikoissa. Tämä nostaisi alaikäisten kynnystä hankkia kyseisiä tuotteita. Esilläpitokielto olisi perusteltua ulottaa myös sähkösavukkeisiin, jotka ovat nikotiininesteiden käyttövälineitä ja saattavat muistuttaa muodoltaan läheisesti oikeita tupakkatuotteita. 

Tupakan vastikkeisiin kuuluu erityyppisiä tuotteita, jotka vaihtelevat haitallisuudeltaan. Poltettavaksi tarkoitetut kasviperäiset tuotteet aiheuttavat vastaavanlaisia terveyshaittoja kuin tupakkatuotteet, ja höyrystettävät ”e-shishat” voivat sisältää terveydelle haitallisia aineita, minkä lisäksi ne rinnastuvat käyttötavaltaan tupakointiin ja eräiden huumausaineiden käyttämiseen. Energianuuskan käyttämisellä jäljitellään oikean nuuskan käyttämistä. Olisi tärkeää kieltää kaikkien tupakan vastikkeiden esilläpito, jotta lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisimman korkea kynnys niiden hankkimiseen eivätkä he myöskään näkisi niitä päivittäistavarakaupoissa ja muussa arkielämän ympäristössään. Näin voitaisiin ehkäistä sitä, että alaikäiset harjoittelevat tupakointia, nuuskaamista tai huumausaineiden käyttämistä tupakan vastikkeiden avulla. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut sananvapauden ja pakollisten varoitusmerkintöjen suhdetta käsitellessään alkoholilain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä (HE 232/2006 vp). Lausunnossaan perustuslakivaliokunta katsoi, että velvoitteelle merkitä terveysvaroitukset alkoholijuoman pakkaukseen on erityisesti kansanterveyden edistämisen näkökulmasta hyväksyttäviä perusteita eikä velvoite muodostu elinkeinonharjoittajan sananvapauden kannalta kohtuuttomaksi (PeVL 54/2006 vp). 

Tupakkatuotedirektiivin täytäntöönpanemiseksi esityksessä ehdotetaan muutoksia tupakkapakkausten varoitusmerkintöjä koskevaan sääntelyyn. Tupakkatuotedirektiivistä johtuen myös sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden sekä poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden pakkauksiin vaadittaisiin varoitusmerkinnät. Kun otetaan huomioon näiden tuotteiden haitallisuus, varoitusmerkintöjä koskeva vaatimus olisi terveysvaroituksia koskevan perustuslakivaliokunnan käytännön valossa hyväksyttävissä. 

4.5  Omaisuuden suoja

Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuudensuojan piiriin kuuluvat myös varallisuusarvoiset immateriaalioikeudet, kuten tavaramerkkioikeus. 

Esityksessä ehdotetaan, että esilläpitokieltoa laajennettaisiin koskemaan tupakan vastikkeita, sähkösavukkeita ja nikotiininesteitä sekä niiden tavaramerkkejä. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt vastaavantyyppisiä rajoituksia hiljattain (PeVL 17/2011 vp ja PeVL 21/2010 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että esilläpitokiellolla rajoitetaan tavaramerkin haltijan oikeutta hyödyntää tätä omaisuutta elinkeinotoiminnassa. Tällä tavalla puututaan välillisesti myös perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattuun elinkeinovapauteen, koska kielto vaikuttaa negatiivisesti haluun aloittaa uutta yritystoimintaa alalla. 

Perustuslakivaliokunta on antanut aiemmassa käytännössään suuren painon tupakkatuotteiden mainonnan ja markkinoinnin rajoitusten ja kieltojen taustalla olevalle pyrkimykselle edistää perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaisesti väestön terveyttä. Jo ennen perusoikeusuudistusta valiokunta katsoi, että tupakoinnin vähentämistä tarkoittavat toimenpiteet ovat yleisen edun vaatimia (alkuperäistä tupakkalakia koskeva PeVL 4/1976 vp). Perusoikeusuudistuksen jälkeenkin valiokunta on todennut tupakointiin liittyvien rajoitusten kohdistuvan epäilyksittä merkittävään yhteiskunnalliseen intressiin (esim. PeVL 19/2006 vp). 

Perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut esilläpitokiellosta, että kiellon tosiasiallisia vaikutuksia on vaikea ennakoida ja todisteellisesti havaita. Valiokunta on kuitenkin katsonut, että kyseinen omistusoikeuteen kohdistuva rajoitus on ollut tarkoitukseltaan hyväksyttävä eikä ole mennyt pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon sääntelyn taustalla tältä osin olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus omistusoikeuteen puuttumiseen (PeVL 21/2010 vp). 

Sopimusvapautta ei ole nimenomaisesti turvattu perustuslaissa, mutta sopimusvapaus saa silti tietyssä määrin suojaa omaisuudensuojaa turvaavan perustuslain 15 §:n kautta. Esityksessä ehdotetaan uutena asiana, että tupakan vastikkeiden, sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden myynti alaikäiselle kiellettäisiin. Tämä merkitsee tietynasteista rajoitusta sopimusvapauteen. Rajoitukselle olisi kuitenkin painavat kansanterveydelliset perusteet, jotka liittyvät erityisesti alaikäisten suojaamiseen. 

4.6  Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään pitänyt elinkeinovapautta pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraistamisen olevan poikkeuksellisesti mahdollista. Luvanvaraisuudesta on kuitenkin aina säädettävä lailla, jonka on täytettävä perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset. Sääntelyn sisällön osalta valiokunta on pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoimista. Tältä kannalta merkitystä on muun muassa sillä, missä määrin viranomaisten toimivaltuudet määräytyvät niin sanotun sidotun harkinnan tai tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti (esim. PeVL 32/2010 vp). 

Tupakkatuotteiden vähittäismyynti säilyisi nykyistä lakia vastaavalla tavalla luvanvaraisena. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että nikotiininesteiden myyntiin ei enää vaadittaisi lääkelain mukaista vaan tupakkalain mukainen lupa. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden myynnissä on elinkeinovapauden näkökulmasta kyse sellaisesta erityislaatuisesta taloudellisesta toiminnasta, jonka luvanvaraistamista on pidettävä hyväksyttävänä väestön terveyden turvaamiseksi. Lupa tulisi myöntää, jos hakijaan liittyvät ja toiminnan harjoittamiseen tarvittavat edellytykset täyttyisivät. 

Perustuslakivaliokunta on elinkeinotoiminnan sääntelyn yhteydessä vakiintuneesti pitänyt luvan peruuttamista vaikutuksiltaan jyrkempänä kuin haetun luvan epäämistä. Sen vuoksi valiokunta on katsonut sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta välttämättömäksi sitoa luvan peruuttamismahdollisuus vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (esim. PeVL 13/2014 vp). 

Esityksessä ehdotetaan muutoksia vähittäismyyntiluvan peruuttamista koskevaan sääntelyyn. Jatkossa luvan peruuttaminen edellyttäisi aina kunnan tai muun valvontaviranomaisen varoitusta taikka rikosoikeudellista seuraamusta, esimerkiksi tuomiota tupakan myyntirikoksesta. Lupa voitaisiin kaikissa tapauksissa peruuttaa pysyvästi vasta, jos lupa olisi ensin peruutettu määräajaksi ja luvanhaltija tästä huolimatta jatkaisi tai uudistaisi lainvastaista toimintaa. Lisäksi edellytyksenä olisi, että menettelyn lainvastaisuutta ei olisi pidettävä vähäisenä. 

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että pelkästä ilmoitusvelvollisuudesta säätäminen ei ole ongelmallista, jos viranomaisen ei edellytetä tekevän ilmoituksen johdosta päätöstä (PeVL 54/2002 vp) tai jos ilmoituksen tekemättä jättäminen ei merkitse kieltoa harjoittaa toimintaa (PeVL 16/2009 vp). Esityksessä ehdotetaan tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tukkumyynnin säätämistä ilmoituksenvaraiseksi. Tukkumyyntiä ei saisi harjoittaa tekemättä toiminnasta ilmoitusta kunnalle, mutta kunta ei tekisi päätöstä ilmoituksen johdosta. 

4.7  Kunnan verotusoikeus

Kunnan verotusoikeudesta säädetään perustuslain 121 §:n 3 momentissa. Säännöksen mukaan verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta säädetään lailla. 

Ehdotettu tupakkalain valvontamaksu on luonteeltaan vero, mikä kävisi sääntelystä nykyistä avoimemmin ilmi. Verovelvollisuuden perusteena olisivat tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden vähittäismyynti tupakkalaissa tarkoitetun luvan perusteella sekä näiden tuotteiden tukkumyynti tupakkalaissa tarkoitetun ilmoituksen nojalla. Veron määräytymisen perusteena olisi myyntipisteiden määrä. Oikeusturvasta säädettäisiin muutoksenhakua koskevassa säännöksessä. 

Hallitus katsoo, että esitykseen sisältyvät lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esitykseen liittyy useampia perustuslakikysymyksiä, minkä vuoksi hallitus kuitenkin esittää, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto.