1  Asian tausta ja valmistelu

2  Nykytila ja sen arviointi

3  Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on selkeyttää nykyistä pakolliseen terveystarkastukseen liittyvää sääntelyä aluehallintoviraston toimivallan osalta. Tavoitteena säännöksen selkeyttämisellä on varmistaa, että aluehallintoviraston toimivalta on yksiselitteinen. Aluehallintoviraston pakollisesta terveystarkastuksesta antamalla päätöksellä yleisvaarallisen tai myös ennalta tuntemattoman, yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviäminen saataisiin tehokkaasti ehkäistyä. Tavoitteena on myös vahvistaa ja nopeuttaa tartuntatautien torjuntatyötä antamalla kunnan ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille uusi tehtävä tilanteissa, joissa tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi olisi välttämätöntä tehdä yksittäistä henkilöä koskeva päätös pakollisesta terveystarkastuksesta. 

Tietojen antamista koskevan sääntelyn muutoksen tavoitteena on vahvistaa tartuntatautien torjuntatyöstä vastaavien viranomaisten mahdollisuuksia toimia tartuntatautilain edellyttämällä tavalla tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi ja jäljittämiseksi. 

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Muut toteuttamisvaihtoehdot

6  Lausuntopalaute

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi järjestettiin kuulemistilaisuus 12.2.2021. Luonnos hallituksen esityksestä toimitettiin kuulemistilaisuuteen kutsutuille 11.2.2021. Kuulemistilaisuudessa oli mahdollista esittää huomiot luonnoksesta hallituksen esitykseksi ja tämän lisäksi luonnoksesta oli mahdollista antaa kirjallinen lausunto 11.-12.2.2021. Kirjallisia lausuntoja annettiin yhteensä 17 kappaletta. 

Kuulemistilaisuuteen osallistui 36 tahoa. Kuulemistilaisuudessa etukäteen pyydetyn puheenvuoron pitivät oikeusministeriö, aluehallintovirastojen yhteinen edustaja, Suomen Kuntaliitto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Lapin sairaanhoitopiiri, Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki, Tornion kaupunki, ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Myös eräät muut tahot esittivät lyhyesti näkemyksiään hallituksen esitysluonnoksesta kuulemistilaisuudessa puheenvuorojen jälkeen. 

Aluehallintovirastojen yhteisessä lausunnossa todettiin yleisesti, että luonnoksessa kuvattu lainsäädännön muuttaminen selkeämmäksi on kannatettavaa ja tarpeellista. Aluehallintovirastot kuitenkin totesivat kuulemistilaisuudessa ja yhteisessä lausunnossaan, että perusteluista voi saada kuvan, että voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaisi aluehallintovirastojen tekemät päätökset ihmisjoukkoja koskevista pakollisista terveystarkastuksista. Aluehallintovirastojen mukaan tällainen tulkinta on ristiriidassa muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön covid-19-tilanteessa antaman ohjauksen kanssa. Aluehallintovirastojen lausunnossa ja kuulemistilaisuuden puheenvuorossa tuotiin esiin, että esityksessä tulisi arvioida sen taloudellisia vaikutuksia tarkemmin. Aluehallintovirastot ehdottivat lisäksi joitakin täsmennyksiä perusteluteksteihin.  

Kuntien lausunnoissa ja kuulemistilaisuuden puheenvuoroissa esitystä pidettiin perusteltuna ja kannatettavana. Palautteessa tuotiin kuitenkin esiin, että esitetyn sääntelyn lisäksi tulisi säätää Suomeen saapuvan velvollisuudesta esittää maahan tullessaan luotettava todistus negatiivisesta covid-19-tuloksesta. Kunnat toivoivat, että tässä covid-19-tilanteessa säädettäisiin lain tasolla siitä, mitä vaikutuksia covid-19-tautia koskeville todistuksille, kuten rokotustodistukselle tai todistukselle sairastetusta, mutta jo parantuneesta covid-19-taudista annetaan Suomeen saapuessa. Lisäksi yleisesti kannettiin huolta henkilöstöresurssien, etenkin virkasuhteisten lääkäreiden, riittävyydestä ja saatavuudesta. Tuotiin myös esiin näkemys, että ehdotettuun tietojen antamista koskevaan velvollisuuteen tulisi säätää muussa lainsäädännössä velvollisuuden laiminlyöntiä koskevat sanktiot. 

Suomen Kuntaliitto piti esitystä perusteltuna, mutta toi esiin, että esitettyyn tietojen antamisvelvollisuutta koskevaan sääntelyyn liittyvä velvoite henkilötunnuksen antamisesta lisäisi kuntien hallinnollista taakkaa, jos niiden tulisi tällaiset henkilötunnukset esimerkiksi Suomeen saapuville ulkomaalaisille luoda. Lisäksi Suomen Kuntaliitto korosti, että esitettyjen muutosten toimeenpano on muun muassa terveydenhuollon henkilöstöresurssien saatavuuden vuoksi hankalaa. 

Sairaanhoitopiirit pitivät esitystä pääosin hyvänä ja kannatettavana, ja pykälämuutoksia pidettiin lainsäädäntöä selkeyttävinä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lausunnon mukaan säännöskohtainen perusteluteksti selkeyttäisi ja ohjeistaisi toimintaa sopivasti, rajoittamatta kuitenkaan paikallista toimivaltaa päättää, mitkä keinot ovat tarkoituksenmukaisimpia kussakin tilanteessa. Lakiesityksen pikaista voimaansaattamista pidettiin tarkoituksenmukaisena. Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä toi esiin, että nykyinen säädäntö ei mahdollista laajempaa joukkoa koskevaa päätöstä pakollisesta terveystarkastuksesta, minkä vuoksi tällaiset viittaukset perustelutekstistä tulisi poistaa. Lisäksi Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä katsoi, että aluehallintoviraston tekemä päätös pakollisesta terveystarkastuksesta ei olisi perustuslain 121 §:n mukainen, koska aluehallintovirasto määräisi tällöin kunnille tehtäviä. Vaihtoehdoksi esitettiin sitä, että kuntien virkalääkäreille säädettäisiin mahdollisuus tehdä kohdennettuja päätöksiä pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta.  

Lausunnoissa ja kuulemistilaisuudessa pidettiin esitystä pääosin kannatettavana, oikeustilaa selkeyttävänä ja perusteltuna. Palautteessa nousi kuitenkin esiin huoli siitä, ovatko esitetyt lakimuutokset riittäviä tilanteessa, jossa sisärajavalvonta päättyisi. Erityisesti terveydenhuollon henkilöstöresurssien riittävyyttä pidettiin epävarmana. Esitettyjen muutosten lisäksi toivottiin lakiin säännöstä Suomeen saapuvien henkilöiden velvollisuudesta esittää luotettava todistus joko negatiivisesta covid-19-testistä, saadusta covid-19-rokotuksesta tai sairastetusta, mutta jo parantuneesta covid-19-taudista. Tuotiin esiin myös tarve säätää poikkeuksia pakollista terveystarkastusta koskevaan sääntelyyn kuljetus- ja logistiikkahenkilöstölle. Eräässä lausunnossa katsottiin, että aluehallintovirastolla ei tulisi olla mahdollisuutta tehdä päätöstä pakollisesta terveystarkastuksesta. 

Esityksen pääasiallisia vaikutuksia koskevaa osiota sekä säännöskohtaisia perusteluja on täydennetty kuulemistilaisuudessa tulleiden huomioiden sekä saadun lausuntopalautteen pohjalta. Esitysehdotuksessa on huomioitu oikeusministeriön näkemykset. 

7  Säännöskohtaiset perustelut

16 §.Pakollinen terveystarkastus. Voimassa olevaa 16 §:ää ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että aluehallintoviraston mahdollisuus tehdä yksittäiseen tai useaan henkilöön kohdistuva päätös pakollisesta terveystarkastuksesta ilmenisi nykyistä selkeämmin sekä säännöksestä että sitä koskevista säännöskohtaisista perusteluista. Voimassa olevan lain 16 §:n sanamuoto vaikuttaisi mahdollistavan sekä ryhmä- että yksilökohtaiset päätökset siitä, että 14 tai 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen olisi pakollista. Yleisten päätösten tekemisen osalta 16 §:n tulkinta on kuitenkin ollut epäselvä muun muassa lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 13/2016 vp) esiintyvien säännöksen tulkintaa vaikeuttavien ristiriitaisuuksien vuoksi. 

Hallituksen esityksen (HE 13/2016 vp) 16 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen perusteella on voinut syntyä se vaikutelma, että pakollista terveystarkastusta koskeva päätös edellyttäisi aina yksilöllistä harkintaa. Vaikka voimassa olevan 16 §:n sanamuoto vaikuttaisi mahdollistavan laajempaa joukkoa koskevan päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta, on säännöksen tulkintaan liittynyt epävarmuustekijöitä, sillä lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 13/2016 vp) ei käy riittävällä tavalla ilmi lainsäätäjän tarkoitus pykälän soveltamisalan laajuudesta. Näin ollen laajempaa joukkoa koskevia kohdennettuja päätöksiä pakollisesta terveystarkastuksesta ei ole tehty. Säännöksen täsmennys poistaisi lain tulkintaan tältä osin liittyvät epäselvyydet ja mahdollistaisi säännöksen tarkoituksenmukaisen soveltamisen. Ehdotettu täsmennys säännökseen selkeyttäisi nykyistä oikeustilaa, mikä osaltaan mahdollistaisi tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseen tarvittavien toimenpiteiden hyödyntämisen tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.  

Hallituksen esityksen (HE 13/2016 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että henkilön kieltäytyessä 14 ja 15 §:n mukaisesta terveystarkastuksesta, on oltava mahdollisuus tehdä päätös terveystarkastuksen pakollisuudesta, jos se on välttämätöntä yleisvaarallisen tai perustellusti sellaiseksi epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan kuitenkin, että pakollinen terveystarkastus olisi mahdollinen myös yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi esityksen taloudellisia vaikutuksia sekä rikoslain muuttamista koskevien kappaleiden perusteella syntyy käsitys siitä, että säännös mahdollistaisi jo voimassa olevan lain nojalla laajempaa joukkoa koskevan yleisen päätöksen tekemisen. Esimerkiksi hallituksen esityksen sivulla 26 todetaan, että aluehallintoviraston päätöksellä voidaan määrätä terveystarkastuksia paikkakunnalla oleskeleville kohderyhmille. Vapaaehtoisten terveystarkastusten kohderyhmiä voisivat esityksen mukaan olla joissakin kunnissa esimerkiksi suuren riskin maista tulevat opiskelijat ja muut henkilöt, joiden rokotussuoja on puutteellinen tai joiden voidaan perustellusti epäillä kantavan tai sairastavan helposti leviävää, väestölle terveysriskin aiheuttavaa vakavaa tartuntatautia. Kyseisen tarkastuksen pakollisuudesta säädettäisiin esityksen mukaan lain 16 §:ssä. 

Tartuntatautilain 14 §:n mukaan kunnan on järjestettävä yleisiä rokotuksia ja terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi. Tartuntatautilain 15 §:n mukaan aluehallintovirasto voi määrätä järjestettäväksi toimialueensa jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville terveystarkastuksen, jos tarkastus on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeen. Myös aiemmin voimassa ollut tartuntatautilaki (583/1986) mahdollisti pakollista terveystarkastusta koskevan yleisen päätöksen ja tuolloin lain 13 §:n mukaan lääninhallituksella oli mahdollisuus määrätä pakollinen terveystarkastus jollakin paikkakunnalla, tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville henkilöille.  

Voimassa olevan lain 16 §:n mukaan aluehallintovirasto voi päättää, että 14 ja 15 §:n mukai-seen terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä. Aluehallintoviraston toimivaltaan ei ehdoteta muutosta. Aluehallintovirasto voisi tehdä pakollista terveystarkastusta koskevan päätöksen joko kohdennettuna joukkoon henkilöitä tai yksittäistä henkilöä koskevana. 

Jos yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä, aluehallintovirasto voisi määrätä yksittäistä tai useaa henkilöä koskevasta pakollisesta terveystarkastuksesta. Terveystarkastuksen tarkempi sisältö määrittyisi torjuntatoimien kohteena olevan yleisvaarallisen tartuntataudin ominaisuuksien, kuten tartuntatavan, itämisajan ja taudinkuvan, mukaisesti. Aluehallintoviraston päätöksessä tulisi huomioida myös käytettävissä olevat tutkimusmenetelmät ja resurssit, ja niiden laatimisessa tulisi hyödyntää tartuntatautilain 7–8 § mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sairaanhoitopiirin kuntayhtymien ja erityisvastuualueen viranomaisten asiantuntemusta. 

Voimassa olevan lain mukaiseen sääntelyyn pakollisesta terveystarkastuksesta kieltäytymisen seuraamuksiin ei esityksessä ehdoteta muutoksia. Jos henkilö kieltäytyy osallistumasta 16 §:n mukaiseen aluehallintoviraston tai virkasuhteisen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräämään pakolliseen terveystarkastukseen, rikoslain 44 luvun 2 §:n säännökset voivat tulla sovellettavaksi. Rikoslain 44 luvun 2 §:n mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo tartuntatautilain 16 §:ssä tarkoitetussa pakollista terveystarkastusta koskevassa yleisessä tai yksittäistapausta koskevassa päätöksessä annetun velvollisuuden, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, terveydensuojelurikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Seuraamussääntelyyn ei ehdoteta muutoksia. 

Aluehallintovirasto voisi kohdennetulla päätöksellä määrätä toimialueensa jollakin paikkakunnalla oleskelevat henkilöt tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskelevat henkilöt pakolliseen terveystarkastukseen, jos se olisi välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Aluehallintovirasto voisi esimerkiksi määrätä pakollisen terveystarkastuksen järjestettäväksi tietyllä työpaikalla, kuten rakennustyömaalla, kun siellä olisi havaittu yleisvaaralliselle tartuntataudille altistuneita tai tartunnan saaneita henkilöitä ja tarkastus olisi välttämätöntä taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Edelleen tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen oppilaitoksessa, jossa suuren tartuntariskin maasta tullut vaihto-opiskelija olisi voinut altistaa muita opiskelijoita esimerkiksi tuberkuloosille. Aluehallintovirasto voisi tehdä päätöksen pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta myös esimerkiksi laitoksissa oleville henkilöille, jos se olisi välttämätöntä tartuntataudin leviämisen estämiseksi.  

Aluehallintovirasto voisi 16 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä tekemällään päätöksellä määrätä toimialueellaan järjestettäväksi pakollisen terveystarkastuksen esimerkiksi 15 §:ssä tarkoitetussa tietyssä paikassa, kuten satamassa tai lentoasemalla oleskeleville tai kohdennettuna koskemaan esimerkiksi tietyn lentokoneen tai laivan matkustajia.  

THL toimii tartuntatautilain 7 §:n mukaisesti tartuntatautien torjunnan kansallisena asiantuntijalaitoksena. THL:n lakisääteisenä tehtävänä on muun muassa tukea asiantuntemuksellaan aluehallintovirastoja ja ohjata ja tukea tartuntatautien torjuntatyötä kunnissa ja sairaanhoitopiirien kuntayhtymissä. Näin ollen THL:n tehtävänä olisi tukea asiantuntemuksellaan aluehallintovirastoja myös näiden tehdessä päätöksiä pakollisista kohdennetuista terveystarkastuksista.  

Tartuntatautilain 8 §:n mukaan aluehallintoviraston ja sen toimialueen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien on tehtävä yhteistyötä tartuntatautien torjunnassa. Aluehallintovirasto tekee tartuntatautilaissa säädetyt hallinnolliset päätökset käyttäen hyväksi sairaanhoitopiirin kuntayhtymän, erityisvastuualueen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemusta. Aluehallintovirasto voisi pakollista terveystarkastusta koskevassa päätöksessään käyttää hyväksi THL:n tuottamaa epidemiologista tilannekuvaa ja suosituksia. Aluehallintovirastot voisivat esimerkiksi 15 §:ssä tarkoitettuja kulkuneuvokohtaisesti kohdennettuja päätöksiä tehdessään joustavasti huomioida Suomeen saapuvien henkilöiden lähtömaan epidemiatilanteen THL:n antamien tietojen sekä arviointien ja suositusten perusteella. Aluehallintovirasto voi päättää 16 §:n edellytysten täyttyessä, että tällaiseen 15 §:n mukaiseen kohdennettuun terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista.  

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi tehdä yksittäistä henkilöä koskevan päätöksen pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta. Nykyisin oikeus on vain aluehallintovirastolla.  

Pykälään tehtävä lisäys mahdollistaisi sen, ettei kunnan tai sairaanhoitopiirin virkasuhteisen lääkärin tarvitsisi erikseen pyytää aluehallintovirastoa tekemään päätöstä pakollisesta terveystarkastuksesta. Lain 16 §:n tarkoittamaan pakolliseen terveystarkastukseen velvoittaminen voi tällaisessa tilanteessa olla kiireellistä, jolloin nopeampi ja tarkoituksenmukaisempi toimintatapa olisi se, että kunnan tai sairaanhoitopiirin virkasuhteinen lääkäri tekisi kyseisen päätöksen. Päätöksellä voi olla merkitystä myös siihen, että lääkäri pystyy suorittamaan asianmukaisen harkinnan karanteeniin asettamisesta, joten näiden asioiden yhteisarviointi on tarpeellista ja luontevaa. Kuten nykyisinkään, päätös pakollisesta terveystarkastuksesta ei estä karanteeniin tai eristykseen asettamista lain 60 ja 63 §:n nojalla. Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri olisi esimerkiksi vastaanotollaan perehtynyt potilaan tilanteeseen, jolloin on luontevaa, että nimenomaan hän tekisi päätöksen.  

22 §.Altistuneen ja tartunnan saaneen velvollisuus. Pykälän otsikkoa ja sisältöä ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleisvaaralliseen tai valvottavaan tartuntatautiin sairastuneen ja sairastuneeksi perustellusti epäillyn sekä altistuneen tai perustellusti altistuneeksi epäillyn henkilön velvollisuudesta antaa asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle nimensä, syntymäaikansa tai henkilötunnuksensa, yhteystietonsa, kotikuntansa sekä mahdollinen muu oleskelupaikkansa sekä muut tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tarvittavat välttämättömät tiedot. Koska pykälän sanamuodon mukaan henkilöllä olisi velvollisuus antaa tiedot asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle, tulisi tiedot antaa asiaa selvittävän terveydenhuollon ammattihenkilön pyynnöstä. Pykälässä ei siis säädettäisi henkilölle automaattista ilmoitusvelvollisuutta, vaan se vastasi tältä osin voimassa olevaa sääntelyä. Tietojen antamista koskevan sääntelyn muutoksen tavoitteena on vahvistaa tartuntatautien torjuntatyöstä vastaavien viranomaisten mahdollisuuksia toimia tartuntatautilain edellyttämällä tavalla tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi ja jäljittämiseksi. 

Ehdotuksessa altistuneella ja altistuneeksi perustellusti epäillyllä henkilöllä tarkoitettaisiin tartuntatautilain 60 §:n tavoin henkilöä, jonka olisi todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillylle tartuntataudille. Lisäksi velvollisuus tietojen antamiseen koskisi henkilöä, jonka olisi todettu tai perustellusti epäilty altistuneen valvottavalle tartuntataudille.  

Ehdotuksessa muulla mahdollisella oleskelupaikalla tarkoitettaisiin paikkaa, jossa henkilö lomailee, on työmatkalla tai muutoin viettää aikaansa, ja joka ei olisi hänen yhteystietojensa mukainen osoite. Tällainen oleskelupaikka voisi olla esimerkiksi hotelli, mökki, leirintäalue tai muu vastaava paikka.  

Tartuntataudit ja niistä aiheutuvat epidemiat voivat olla hyvin moninaisia, minkä vuoksi on mahdotonta määritellä täysin yksityiskohtaisesti kaikkia niitä tietoja, joita tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä kussakin tilanteessa saada. Koska tilanteet ja tartuntataudit voivat erota toisistaan monin tavoin, olisi tarpeen jättää asiaa selvittäville terveydenhuollon ammattihenkilöille harkinnanvaraa sen suhteen, mitä tietoja tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi olisi kyseisessä tilanteessa välttämätöntä saada. Velvollisuus tietojen antamiseen koskisi kuitenkin vain nimenomaan tartuntataudin leviämisen ehkäisemisen kannalta välttämättömiä tietoja ja näin ollen tietoja pyytävän tahon olisi kyettävä osoittamaan, että tietojen pyytäminen olisi välttämätöntä nimenomaan tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tällaisia välttämättömiä tietoja voisivat olla esimerkiksi tieto niistä maista, paikkakunnista tai yleisistä tiloista, joissa henkilö olisi oleskellut tietyn aikavälin sisällä. Joissakin tilanteissa tieto henkilön työpaikasta voisi olla välttämätön, jos tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tulisi voida kartoittaa ne henkilöt, jotka olisivat taudille saattaneet altistua. 

Tartuntatautilaissa ei ole säännöstä, joka velvoittaisi henkilön antamaan tietoja itsestään. Myöskään muussa terveydenhuollon lainsäädännössä ei ole säännöstä, joka velvoittaisi potilaan antamaan tietojaan terveydenhuollon henkilöstölle. Tartuntatautilakiin sisältyy kuitenkin tietojensaantioikeutta koskeva säännös, jonka perusteella viranomaisilla on oikeus saada matkanjärjestäjältä, majoituksen tarjoajalta ja ilma-aluksen tai muun aluksen omistajalta, haltijalta tai käyttäjältä matkustajana olleen henkilön henkilötunnus, nimi, syntymäaika, sukupuoli ja yhteystiedot salassapitosäännösten estämättä, jos se on epidemian leviämisen estämiseksi tai matkustajan oman terveyden suojelemiseksi välttämätöntä. Tästä näkökulmasta on ristiriitaista, ettei henkilöllä itsellään olisi velvollisuutta antaa itseään koskevia tietoja tilanteessa, jossa hän on altistunut tai sairastunut tai hänen voidaan perustellusti epäillä altistuneen tai sairastuneen yleisvaaralliseen tai valvottavaan tartuntatautiin. Toisaalta henkilötietojen suojan näkökulmasta olisi erikoista, että henkilötietojen kerääminen henkilöltä itseltään perustuisi ainoastaan henkilön suostumukseen, mutta henkilön kieltäytyessä tietojaan antamasta, olisi edellä mainituilla tahoilla kuitenkin velvollisuus luovuttaa tietoja tästä henkilöstä ja tartuntatautien vastustamistyöstä vastaavilla tahoilla oikeus näitä tietoja rekisteröidä ja käsitellä. Henkilötietoja tulisi ensisijaisesti pyytää ja kerätä henkilöltä itseltään ja sen vuoksi on tarpeen säätää henkilön velvollisuudesta luovuttaa näitä tietoja. Velvollisuuden rikkomista ei kuitenkaan säädettäisi rangaistavaksi, sillä oikeaa tietoa ei aina saada ja rangaistuksen uhka voisi johtaa tilanteeseen, jossa tartunnan mahdollisesti saanut henkilö ei hakeutuisi tutkimuksiin ja hoitoon, mikä voisi aiheuttaa tartuntataudin leviämistä. 

Tartuntatautien leviämisen ehkäisemisen kannalta on välttämätöntä, että altistuneella, altistuneeksi perustellusti epäilyllä, sairastuneella ja sairastuneeksi perustellusti epäilyllä henkilöllä on velvollisuus antaa tarvittavia tietoja asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle, jotta tämä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetut tiedot ovat välttämättömiä yleisvaarallisen ja valvottavan tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi ja tartunnan saaneiden hoitoon saattamiseksi. Henkilötunnus voisi tässä tapauksessa olla välttämätön tieto, sillä ehdotetun 22 §:n mukaan tietoja annetaan terveydenhuollon ammattihenkilölle, joka taas on velvollinen laatimaan potilasasiakirjat ja säilyttämään ne potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain edellyttämällä tavalla. Henkilötunnus merkitään potilasasiakirjoihin potilaan yksilöimistarkoituksessa. Sairastuminen ja altistuminen yleisvaaralliselle tartuntataudille voi merkitä esimerkiksi eristys- ja karanteenipäätöksen tekemistä, jolloin henkilötunnus tarvitaan henkilön yksilöimiseen. Jos henkilötunnuksen antamista ei voida pitää välttämättömänä, pyydetään henkilöltä tieto syntymäajasta, jos sitä voidaan yhdessä muiden tietojen kanssa pitää riittävänä tietona henkilön yksilöimiseen. Kaikissa tilanteissa henkilöllä ei välttämättä ole suomalaista henkilötunnusta, jolloin sitä ei aina olisi välttämätöntä hänelle luoda. Koska tartuntatautilakiin ei sisälly säännöksiä siitä, mitä henkilötietoja tartunnan saaneelta tai altistuneelta tai tällaiseksi perustellusti epäillyltä henkilöltä itseltään voidaan kerätä ja rekisteröidä, ja miten näitä tietoja tulisi käsitellä, ei tartuntatautien vastustamistyöstä vastaavilla viranomaisilla käytännössä ole kansalliseen lakiin perustuvaa oikeutta tällaisia tietoja häneltä itseltään kerätä ja rekisteröidä ilman henkilön suostumusta. Ehdotettu säännös velvoittaisi henkilön antamaan välttämättömiä henkilötietoja itsestään asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle, mikä samalla käytännössä antaisi terveydenhuollon ammattihenkilöille laissa säädetyn perusteen tietojen keräämiselle ja rekisteröinnille. Tällöin tietojen rekisteröinti ei perustuisi enää pelkästään rekisteröidyn antamaan suostumukseen, eikä rekisteröity voisi näin ollen esimerkiksi peruuttaa tietojensa käsittelemiseen tai luovuttamiseen antamaansa suostumusta. Ehdotetun 22 §:n mukaiset tiedot rekisteröitäisiin tapauksesta riippuen joko potilasasiakirjoihin taikka niistä muodostettaisiin tartuntatautilain 39 §:ssä tarkoitettu tapauskohtainen rekisteri. Tietyissä tilanteissa tietoja ilmoitettaisiin myös tartuntatautilain 32 §:ssä tarkoitettuun tartuntatautirekisteriin.  

Tartuntatautilain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Tartuntatautilaissa säädetään viranomaisille yleinen velvollisuus ryhtyä välittömiin toimiin saatuaan tiedon torjuntatoimia edellyttävän tartuntataudin esiintymisestä tai sellaisen vaarasta toimialueellaan. Tartuntatautien leviämisen tehokas ehkäiseminen perustuu tietoon, jonka pohjalta viranomaisilla on mahdollisuus ryhtyä tarvittaviin toimiin tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Tartuntatautien leviämisen ehkäiseminen voi joissakin tilanteissa edellyttää myös salassa pidettävien tietojen luovuttamista toiselle viranomaiselle, jotta tämä voisi ryhtyä tarvittaviin toimiin tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tietojen luovuttamista koskevat säännökset sisältyvät jo voimassa olevaan tartuntatautilakiin, eikä niitä tässä ehdoteta muutettavaksi. Tartuntatautilakiin sisältyvien tietojen luovuttamista koskevien säännösten soveltaminen henkilöltä itseltään saatuihin tietoihin edellyttäisi, että tartuntatautilaissa säädetään myös perusteet näiden tietojen keräämiseen ja rekisteröintiin. Ehdotetun muutoksen myötä henkilöltä itseltään kerättäviin tietoihin sovellettaisiin tartuntatautilakiin sisältyviä tietojen käyttöä, luovuttamista ja säilyttämisaikaa koskevia säännöksiä sekä soveltuvin osin potilasasiakirjoihin liittyviä säännöksiä. 

Ehdotuksen 2 momentti vastaa voimassa olevaa 22 §:ää muutoin, mutta tietoja tulisi ehdotetun säännöksen mukaan luovuttaa asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle. Voimassa olevan 22 §:n mukaan tietoja tulisi luovuttaa asiaa selvittävälle lääkärille. Myös ehdotetun uuden 1 momentin mukaan henkilön tulisi antaa tiedot asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä tarkoitettaisiin säännöksessä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 2 §:ssä tarkoitettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Määritelmä kattaisi laillistetut terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten esimerkiksi lääkärit, terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat sekä nimikesuojatut terveydenhuollon ammattihenkilöt, kuten esimerkiksi lähihoitajat. Velvollisuus antaa tietoja terveydenhuollon ammattihenkilöille sisältäisi samalla terveydenhuollon ammattihenkilöille säädetyn oikeuden käsitellä kyseisiä tietoja. Tartuntatautien jäljittämistyössä toimii myös muita henkilöitä kuin lääkäreitä ja tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä, että oikeus tietojen käsittelyyn olisi lääkäreiden lisäksi muilla asiaa selvittävillä terveydenhuollon ammattihenkilöillä. Tämä esimerkiksi nopeuttaisi tietojen keräämistä tilanteessa, jossa tietoja kerättäisiin suurelta joukolta yleisvaaralliseen tartuntatautiin perustellusti altistuneiksi epäillyiltä tai sairastuneilta. Tämä osaltaan nopeuttaisi asian selvittämistä, tartuntataudin leviämisen ehkäisemistä sekä tartuntojen jäljittämistä.  

Ehdotuksen 2 momentista muutettaisiin lisäksi sana ’ilmoittaa’ sanaksi ’antaa’. Tämä vastaisi paremmin pykälän tarkoitusta siitä, että kyseiset tiedot tulisi antaa vain pyydettäessä, eikä henkilöllä siis olisi automaattista ilmoitusvelvollisuutta. 

8  Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan huhtikuussa 2021. 

9  Toimeenpano ja seuranta

Tartuntatautilakiin ehdotettujen muutosten toimeenpanosta vastaavat terveysviranomaiset: aluehallintovirastot, kuntien tartuntatautien torjunnasta vastaavat toimielimet sekä sairaanhoitopiirien kuntayhtymien ja kuntien tartuntataudeista vastaavat lääkärit ja muut niiden palveluksessa olevat kukin omalta osaltaan.  

Esityksessä ehdotettujen velvoitteiden toteutumista ja niiden vaikutusta seurataan aluetasolla. 

Aluehallintovirastojen toimivallasta tehdä useaan henkilöön kohdistuvia päätöksiä pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta on syytä tehokkaasti tiedottaa niin Suomessa oleskeleville kuin epidemian aikana mahdollisesti Suomeen matkustamista suunnitteleville.  

10  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Yleistä 

Ehdotettava 16 §:n muutos täsmentäisi aluehallintoviraston toimivaltaa ja muodostaisi virkasuhteiselle kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille uuden 16 §:n 2 momentin mukaisen toimivallan. Säännösehdotuksessa on kyse ainoastaan päätöstoimivallan täsmentämisestä, eikä esityksessä ehdoteta säädettäväksi uusia perustuslain kannalta merkityksellisiä rajoituksia tai velvollisuuksia.  

Ehdotettava 22 §:n muutoksessa on kyse henkilötietojen käsittelyä koskevasta muutoksesta, joka on merkityksellinen ennen kaikkea perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan kannalta.  

Ehdotettavan sääntelyn tarkoituksena on estää yleisvaarallisista tartuntataudeista aiheutuvien tartuntojen leviämistä, eli suojella ihmisten terveyttä. Nykyisessä covid-19-tilanteessa ehdotettavan sääntelyn tarkoituksena on lisäksi suojella erityisesti niiden ihmisten oikeutta elämään, joilla on kohonnut riski sairastua vakavasti covid-19-tartunnan seurauksena. Ehdotuksen tarkoituksena on osaltaan turvata sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kantokykyä, jotta ihmisten oikeus riittävään huolenpitoon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin voisi toteutua. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on näin ollen osaltaan myös toteuttaa julkiselle vallalle säädettyä velvoitetta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.  

Ehdotettujen pykälien suhdetta on tarve tarkastella ja arvioida perustuslain 7 §:n oikeuden elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, 10 §:n yksityiselämän suojan ja 19 §:n 3 momentin julkisen vallan velvollisuuden turvata riittävät terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä näkökulmasta. Lisäksi ehdotettava 16 §:n 2 momentti muodostaa kunnille uuden tehtävän, minkä vuoksi sitä tulee arvioida suhteessa perustuslain 121 §:ään.  

Perustuslain lisäksi Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joissa on määrätty oikeudesta muun ohella elämään ja terveydensuojeluun. Esimerkiksi taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista tehdyn yleissopimuksen (SopS 6/1976) 12 artiklan mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät toimiin väestön terveyden suojaamiseksi tartuntataudeilta sekä terveydenhuollon kapasiteetin saatavuuden turvaamiseksi. Euroopan unionin perusoikeuskirja turvaa oikeuden elämään (2 artikla) ja asettaa syrjintäkiellon (21 artikla).  

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. 

Ehdotettava sääntely osaltaan mahdollistaa sen, että julkinen valta voi toteuttaa väestön terveyden suojaamiseen liittyviä tehtäviään. 

Lailla säätämisen vaatimus ja oikeusturvajärjestelyjen riittävyys  

Laissa säädettäisiin velvoitteiden ja rajoitusten perusteista. Velvoitteen tai rajoituksen asiallisen, alueellisen ja ajallisen oikeasuhtaisuuden toteuttamiseksi ehdotetaan, että viranomainen voisi tehdä asiaa koskevan päätöksen laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Laissa tarkennettaisiin aluehallintoviraston mahdollisuutta tehdä kohdennettu päätös pakollisesta terveystarkastuksesta. Lisäksi virkasuhteiselle kunnan ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille annettaisiin toimivalta tehdä yksittäistä henkilöä koskeva päätöksiä pakollisesta terveystarkastuksesta tilanteessa, jossa se olisi välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. 

Kunnille annettavista tehtävistä säädetään perustuslain 121 §:n mukaan lailla. Sääntely olisi näin ollen asianmukainen perustuslain 121 §:n 2 momentin näkökulmasta. Nyt ehdotetussa muutoksessa lisättäisiin lakiin säännös, jonka mukaan virkasuhteinen kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi tehdä yksittäistä henkilöä koskeva päätöksen pakollisesta terveystarkastuksesta. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti korostanut, että uusista tehtävistä säädettäessä on myös huolehdittava kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua laissa säädetyistä velvoitteistaan. ks. esim. PeVL 41/2002 vp, s. 3/II, PeVL 29/2009 vp, s. 2 ja PeVL 12/2011 vp, s. 2/I 

Vaikka kyseessä on kunnalle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille säädetystä uudesta tehtävästä, ei säännöksen katsota merkittävästi lisäävän kuntien tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymien hallinnollista taakkaa, vaan ehdotettu lisäys tukisi osaltaan kunnille ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymille tartuntatautilaissa jo säädettyjen tehtävien hoitamista. Voimassa olevan tartuntatautilain 9 §:n mukaan kunnan velvollisuutena on osana kansanterveystyötä järjestää alueellaan tartuntatautien vastustamistyö. Terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavan lääkärin on myös otettava selvää epäillyn tai todetun tartuntataudin laadusta ja sen levinneisyydestä sekä ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin taudin leviämisen estämiseksi. Tartuntatautien vastustamistyöhön kuuluu tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, epidemian selvittämiseksi tai torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus sekä hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Tarpeellisiin toimiin ryhtyminen, tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus ja hoito voivat joissakin tilanteissa edellyttää myös sitä, että henkilö velvoitettaisiin pakolliseen terveystarkastukseen. 

Ehdotetun 16 §:n 1 momentin soveltamisalan täsmennys voisi käytännössä merkitä muutosta pykälän soveltamiseen, jonka voidaan arvioida lisäävän jonkin verran kuntien tehtäviä. Tämä ei kuitenkaan olisi uusi tehtävä kunnille, sillä voimassa olevan tartuntatautilain 15 §:n mukaan aluehallintovirasto voi määrätä järjestettäväksi toimialueensa jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville terveystarkastuksen, jos tarkastus on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeen. Ehdotettu täsmennys sääntelyyn tarkoittaisi käytännössä sitä, että 15 §:n mukaiseen terveystarkastukseen osallistuminen määrättäisiin pakolliseksi. Kyseessä ei olisi perustuslain 121 §:n tarkoittamalla tavalla kunnille säädettävästä uudesta tehtävästä. 

Toimenpiteitä koskeviin säännöksiin ei sisältyisi erillisiä muutoksenhakua koskevia säännöksiä, vaan toimenpiteitä koskeviin päätöksiin haettaisiin muutosta tartuntatautilain voimassa olevan 90 §:n perusteella eli valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. Tartuntatautilain 16 §:ssä tarkoitettu päätös pakollisesta terveystarkastusta voidaan voimassa olevan tartuntatautilain 91 §:n mukaisesti panna täytäntöön heti muutoksenhausta huolimatta. 

Rajoitusperusteen hyväksyttävyys  

Perusteen, jolla perusoikeutta rajoitetaan, tulee olla perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävä. Ehdotetun sääntelyn perusteella määräys pakollisesta terveystarkastuksesta ja tietojen kerääminen henkilöltä itseltään olisi sallittua vain tilanteessa, jossa se olisi välttämätöntä tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyvyn säilyttäminen nyt meneillään olevan koronavirusepidemian aikana on perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta erittäin painava peruste, jolla on yhteys perustuslain 7 §:n 1 momentin julkisen vallan velvollisuuteen turvata jokaisen oikeus elämään ja turvata myös pandemian oloissa jokaiselle riittävät terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä (perustuslain 19 §:n 3 momentti). Tällainen peruste oikeuttaa valiokunnan mukaan poikkeuksellisen pitkälle meneviä, myös ihmisten perusoikeuksiin puuttuvia viranomaistoimia. PeVL 7/2020 vp s. 3, PeVM 2/2020 vp, s. 4 Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on kuitenkin korostettu, että perusoikeusrajoitus ei voi olla tarkoitukseensa soveltuva ja siten välttämätön, jos sillä ei edes periaatteessa voida saavuttaa sen perusteena olevaa hyväksyttävää tavoitetta. PeVL 20/2020 vp, PeVM 11/2020 vp, s. 5, ks. myös PeVL 40/2017 vp, s. 4, PeVL 55/2016 vp, s. 4-5 ja PeVL 5/2009 vp, s. 3/II 

Hyväksyttävyyden arvioinnissa on merkitystä myös Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräyksillä. YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen (TSS-sopimus, SopS 6/1976) 12 artiklassa määrätään oikeudesta terveyteen ja sen suojeluun. Artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. Artiklassa on velvoite ryhtyä toimenpiteisiin tämän oikeuden täydellisen toteuttamisen saavuttamiseksi. Erikseen mainitaan toimet, jotka ovat välttämättömiä tarttuvien tautien estämiseksi, hoitamiseksi ja valvomiseksi. Lisäksi sopimuksessa velvoitetaan turvaamaan jokaiselle lääkärin ja sairaaloiden palvelukset sairaustapauksissa.  

Yleissopimuksen tulkintaa ohjaavan yleiskommentin perusteella oikeus terveyteen velvoittaa julkista valtaa vaarallisten tartuntatautien torjuntaan sekä erityisesti väestötasoisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin sekä terveydenhuollon riittävän kapasiteetin ylläpitämiseen ja turvaamiseen samoin kuin erityisessä riskissä olevien ryhmien suojeluun. Vastaavat oikeudet on turvattu muun muassa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa (SopS 60/1991) ja YK:n vammaissopimuksessa (SopS 27/2016).  

YK:n vammaissopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Sen lisäksi erillisissä artikloissa korostetaan erityisen merkittäviksi katsottuja ihmisoikeuksia, kuten oikeus elämään ja terveyteen. Näiden oikeuksien merkitys korostuu perus- ja ihmisoikeuksien keskinäisessä punninnassa. YK:n vammaissopimuksen 10 artiklassa määrätään oikeudesta elämään. Yhteiskunnan velvollisuutena on toteuttaa kaikki tarvittavat toimet tämän oikeuden turvaamiseksi vammaisille henkilöille yhdenvertaisesti muiden kanssa.  

YK:n vammaissopimuksen 25 artiklassa määrätään oikeudesta terveyteen. Artikla edellyttää toisaalta saman laatuisten ja laajuisia terveyspalveluiden järjestämistä vammaisille henkilöille kuin muillekin ja toisaalta erityisesti vammaisuuden vuoksi tarvittavien terveyspalvelujen järjestämistä.  

Esitetyn sääntelyn tarkoituksella on suora yhteys YK:n vammaissopimuksen 10 ja 25 artikloihin. Samoin sopimuksen 11 artikla edellyttää vammaisten henkilöiden suojelua ja turvallisuudesta huolehtimista vaaratilanteissa. Ehdotetun lain rajoitusperusteiden voidaan katsoa olevan hyväksyttäviä suhteessa vammaissopimuksen ihmisoikeusvelvoitteisiin. Myös perustuslain 22 §:n julkiselle vallalle asettama perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoite tukee tätä käsitystä. 

Iäkkäiden henkilöiden kohdalla on otettava huomioon myös Euroopan sosiaalinen peruskirjan (44/1991) 11 artikla oikeudesta terveyden suojeluun. Sen mukaan toteuttaakseen oikeuden terveyden suojeluun tehokkaalla tavalla, sopimuspuolet ryhtyvät, joko suoraan tai yhteistyössä julkisten tai yksityisten järjestöjen kanssa, asianmukaisiin toimiin, jotta muun muassa  

1. terveyttä heikentävät syyt poistetaan mahdollisimman laajalti,  

2. neuvontapalveluja ja valistusta järjestetään terveyden edistämiseksi ja rohkaistaan henkilökohtaisen vastuun ottamista terveyttä koskevissa asioissa,  

3. kulkutauteja, kansantauteja ja muita sairauksia ehkäistään niin laajalti kuin mahdollista. 

Oikeasuhtaisuusvaatimus 

Ehdotettu sääntely on oikeassa suhteessa esityksen tavoitteisiin nähden. Päätös pakollisesta terveystarkastuksesta on perusoikeuksia rajoittava toimenpide, jolle kuitenkin on olemassa hyväksyttävät ja välttämättömät perusteet. Päätös pakollisesta terveystarkastuksesta on jo osa voimassaolevaa lainsäädäntöä, joten ehdotetuilla säännöksillä ei lisättäisi lakiin uutta rajoitusperustetta, vaan täsmennettäisiin olemassa olevaa sääntelyä. Pakollista terveystarkastusta koskeva sääntely liittyy samalla toisten perusoikeuksien toteutumisen turvaamiseen, esimerkiksi oikeus terveyteen, oikeus elämään sekä oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.  

Tartuntatautilain tavoitteena tulee olla, että välttämättömät toimet toteutetaan mahdollisimman usein yhteisymmärryksessä toimenpiteiden kohteeksi joutuvan ja niistä päättävän kesken ja henkilön tahdon vastaisesti tehtävät toimet rajoitetaan mahdollisimman vähiin. Aina ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen perustuva toimintamalli ei kuitenkaan ole mahdollinen: vaikka vapaaehtoisuus mahdollisesti turvaisi yksittäisen henkilön perusoikeuksia pakollisuuteen perustuvaa mallia paremmin, voisi vapaaehtoisuuden ensisijaisuus joissakin tilanteissa vaarantaa merkittävästi muiden ihmisten perusoikeuksia, kuten heidän oikeuttaan terveyteen, elämään ja riittäviin terveydenhuollon palveluihin. Joissakin tilanteissa, kuten esimerkiksi pakollisen terveystarkastuksen kohdalla voi olla, olisi perusteltua tehdä velvoittava päätös vapaaehtoisen sijasta, jotta tartuntatautilain tarkoitusta ja laajempaa joukkoa koskevien perusoikeuksien turvaaminen voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tartuntatautilain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Tartuntatautilain on annettava pohja sekä normaalitilanteessa tapahtuvalle torjuntatyölle että poikkeuksellisten epidemioiden hoitamiselle. Lähtökohtana normaalioloissa voisikin olla vapaaehtoinen terveystarkastus, josta kieltäytyessä tulisi arvioida, täyttyykö välttämättömyys henkilön velvoittamiseksi pakolliseen terveystarkastukseen, kun on kyse yksilökohtaisista 16 §:n mukaisista päätöksistä. Laajalle levinneiden epidemioiden osalta tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista, sillä muiden perusoikeuksien turvaaminen edellyttää joissakin tilanteissa myös ennakoivia toimia ja saattaa edellyttää joissakin tilanteissa myös kohdennettuja terveystarkastuksia ja näiden määräämistä pakollisiksi.  

Jos henkilöä ei voitaisi velvoittaa osallistumaan pakolliseen terveystarkastukseen, hän voisi levittää yleisvaarallista tartuntatautia väestöön laajastikin, ja altistuneet taas levittää sitä sairastuttuaan edelleen, jolloin laaja tartuntatauti olisi voinut levitä laajaksi epidemiaksi ennen kuin päätös henkilön velvoittamisesta pakolliseen terveystarkastukseen olisi tehty. Tämän vuoksi on pidettävä oikeasuhtaisena, että joissakin tilanteissa päätös pakollisesta terveystarkastuksesta voisi olla välttämätön ja ensisijainen suhteessa vapaaehtoiseen terveystarkastukseen, jos riskinä olisi, että vapaaehtoisesta terveystarkastuksesta kieltäytyvät voisivat altistaa muita ja levittää tartuntatautia ja samalla vaarantaa muiden ihmisten terveyden, oikeuden elämään sekä myös laajemmin vaarantaa tartuntataudin leviämisen vuoksi myös terveydenhuollon kantokyvyn. Tällöin toimenpiteen ensisijaisena tarkoituksena voi olla toisten henkilöiden hengen ja terveyden sekä turvallisuuden suojaaminen. Lisäksi tartuntatautien ja niiden torjunnan luonteen vuoksi tietyissä tilanteissa voi olla välttämätöntä velvoittaa 15 §:n mukaisesti järjestettyyn esimerkiksi tietyssä kulkuneuvossa oleskelevia koskeva kohdennettu terveystarkastus pakolliseksi 16 §:n edellytysten täyttyessä. Tartuntataudin leviämisen estämiseksi voi olla välttämätöntä velvoittaa suurempia henkilöjoukkoja koskeva kohdennettu terveystarkastus pakolliseksi.  

Vapaaehtoisesta terveystarkastuksesta kieltäytyminen ei ole tartuntatautilain 16 §:n mukainen edellytys pakolliseen terveystarkastukseen määräämiselle, ja vapaaehtoisuuden on oltava aitoa vapaaehtoisuutta siten, että terveystarkastuksesta on oikeus kieltäytyä ilman seuraamuksia. Jos 16 §:n edellytykset täyttyvät, aluehallintovirasto voi velvoittaa henkilöt osallistumaan pakolliseen terveystarkastukseen. 

On huomioitava, että pakollisen terveystarkastuksen määräämisen tulee olla välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin tai sellaiseksi perustellusti epäillyn leviämisen ehkäisemiseksi. Tällöin on arvioitu, että lievemmät keinot eivät ole rajoitustoimenpiteen käytön tarkoitus huomioon ottaen soveltuvia tai riittäviä. Pakollista terveystarkastusta koskevan päätöksen aiheuttama rajoitus voi olla leviämisen ehkäisemisen kannalta perusteltu, tarkoitukseen sopiva ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Pakollisesta terveystarkastuksesta henkilölle aiheutuvat haitat olisivat todennäköisesti tavoiteltavaan hyötyyn, eli toisten ihmisten terveyden ja hengen suojaamiseen, nähden pienempiä ja joissakin tilanteissa pakolliseen terveystarkastukseen velvoittaminen voi olla tartuntatautilain mukaisista keinoista se, jolla puututtaisiin yksilön perusoikeuksiin vähäisimmin ja joka tehokkaasti ehkäisee tartuntatautien leviämistä.  

Ehdotettu säännös henkilön velvollisuudesta luovuttaa itseään koskevia tietoja on välttämätöntä tartuntataudin leviämisen ehkäisyn ja muu väestön terveyden turvaamisen kannalta. Tietojen luovutusvelvollisuus on myös oikeassa suhteessa sääntelyn tavoitteisiin ja voimassa olevaan sääntelyyn nähden, koska terveysviranomaisilla on jo laissa säädetty oikeus saada henkilöä koskevia samoja tietoja muilta laissa säädetyiltä tahoilta.  

Esityksen tavoitteita voidaan näin ollen pitää myös oikeasuhtaisuuden näkökulmasta hyväksyttävinä. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneena pidettävän lausuntokäytännön mukaan oikeasuhtaisuuden ja myös välttämättömyyden arvioinnin yhtenä edellytyksenä on, että ehdotetuilla toimenpiteillä voidaan saavuttaa niille säädetty tarkoitus. Esitys täyttää myös tämän edellytyksen.  

Elämän ja terveyden suojaaminen sekä oikeus riittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin 

Ehdotettavan sääntelyn tarkoituksena on suojata seuraavien perustuslaissa turvattujen oikeushyvien toteutumista: perustuslain 7.1 §:n mukainen jokaisen oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen turvallisuuteen, 19.1 §:n mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon sekä 19.3 §:n mukainen oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja julkiselle vallalle asetettuun velvoitteeseen edistää väestön terveyttä. Lisäksi perustuslain 20.2 §:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön ja yleissäännöksenä 22 §:n mukainen velvoite julkiselle vallalle on turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Sääntelyn tarkoituksena on valtiosääntöisesti turvata edellä mainittujen oikeushyvien toteutumista. 

Lapsen oikeuksien sopimus  

Lapsille kuuluvat samat perus- ja ihmisoikeudet kuin aikuisillekin. Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (PL 22 §). Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (PL 2.3 §).  

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (lapsen oikeuksien sopimus, LOS) on lapsia koskeva ja valtioita sitova ihmisoikeussopimus, joka on lakina voimassa oleva ihmisoikeussopimus (SopS 59-60/1991). LOS tuli lakina Suomessa voimaan 20.7.1991 (1129/1991). Kansallista lainsäädäntöä tulee tulkita LOS:n kautta eli sopimuksella on näin suora sovellettavuus.  

LOS koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Sopimuksen tavoitteena on turvata lasten hyvän elämän ja kasvun perusedellytykset. Sopimuksessa on neljä keskeistä yleisperiaatetta: lapsen etu (3 artikla 1 kohta), lapsen oikeus saada näkemykset huomioon otetuiksi (12 artikla), syrjinnän kielto (2 artikla) ja lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6 artikla). Nämä yleisperiaatteet tulee huomioida myös muiden sopimuksen takaamien oikeuksien tulkinnassa, ja sopimusvelvoitteita on syytä tulkita kokonaisuutena. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisellä on keskeinen merkitys LOS:n asettamien sopimusvelvoitteiden täyttämisessä. Sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Saman artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolen pidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tähän pyrkiessään sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin. Artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltioiden on taattava, että lasten huolenpidosta ja suojelusta vastaavat laitokset ja palvelut noudattavat toimivaltaisten viranomaisten antamia määräyksiä, jotka koskevat erityisesti turvallisuutta, terveyttä, henkilökunnan määrää ja soveltuvuutta sekä henkilökunnan riittävää valvontaa. Lapsen etua on harkittava yksittäisen lapsen kannalta tapaus- ja tilannekohtaisesti myös sääntelyn soveltamisessa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa velvoitetaan sopimusvaltiot turvaamaan lapsille oikeuden saada näkemyksensä huomioonotetuksi ja osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon (artikla 12).  

Julkisen vallan järjestämisvastuu on keskeinen myös esimerkiksi turvattaessa lapsen oikeutta parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan (24 artikla) sekä lapsen oikeudetta hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon (27 artikla). Sopimuksen 28 artiklassa tunnustetaan lapsen oikeus saada opetusta. Sopimuksessa on kiinnitetty myös erityistä huomiota eri syistä haavoittuvassa asemassa olevien lasten asemaan, esimerkiksi vammaisten lasten oikeuksia koskevassa 23 artiklassa sekä vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten oikeuksia koskevassa 30 artiklassa. Sopimuksen 23 artiklan mukaan vammaisen lapsen erityistarpeet tulee huomioida ja hänen tulee saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä. 

Lain tavoitteet ja perusoikeudet 

Julkisen vallan on perustuslain 22 §:n edellyttämällä tavalla turvattava perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattu jokaisen oikeus elämään, perustuslain 19 §:n 1 momentissa säädetty jokaisen oikeus välttämättömään huolenpitoon sekä perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädetty julkisen vallan velvollisuus turvata riittävät terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä.  

Esitys toisaalta turvaisi perustuslain 7 §:ssä turvattua oikeutta elämään ja terveyteen ja 19 §:ssä turvattua oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta samalla esityksen mukaisilla toimenpiteillä voitaisiin puuttua muihin perusoikeuksiin, kuten perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, ja 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan.  

Esityksen keskeisenä tavoitteena on selkeyttää voimassa olevaa pakolliseen terveystarkastukseen liittyvää sääntelyä aluehallintoviraston osalta ja lisätä virkasuhteisen kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille mahdollisuus tehdä yksittäistä henkilöä koskeva päätös pakollisesta terveystarkastuksesta. Lisäksi tavoitteena on täydentää säännöstä henkilön velvollisuudesta antaa tietoja tilanteessa, jossa hän on sairastunut tai perustellusti epäillään sairastuneen tai altistunut tai perustellusti epäillään altistuneen yleisvaaralliseen tai valvottavaan tartuntatautiin. Tietojen antamista koskevan sääntelyn täsmentämisellä vahvistettaisiin tartuntatautien vastustamistyöstä vastaavien viranomaisten mahdollisuuksia toimia tartuntatautilain edellyttämällä tavalla tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi ja jäljittämiseksi. 

Perustuslakivaliokunta on covid-19-pandemian aikaisessa lausunto- ja mietintökäytännössään toistuvasti todennut, että terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyvyn säilyttäminen pandemian aikana on perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta erittäin painava peruste, jolla on yhteys perustuslain 7 §:n 1 momentin julkisen vallan velvollisuuteen turvata jokaisen oikeus elämään sekä turvata myös pandemian oloissa jokaiselle riittävät terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä (perustuslain 19 §:n 3 momentti) ja joka oikeuttaa poikkeuksellisen pitkälle meneviä, myös ihmisten perusoikeuksiin puuttuvia viranomaistoimia. Esimerkiksi PeVM 2/2020 vp s. 4—5, PeVM 3/2020 vp, s. 3, PeVM 7/2020 vp, s. 4, ks. myös esim. PeVL 20/2020 vp 

Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7 §) 

Lakiehdotuksen 16 §:ssä mahdollistettaisiin puuttuminen perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen tai koskemattomuuteen. Tämä mahdollisuus sisältyy voimassaolevaan tartuntatautilakiin eikä näin ollen muodosta uutta perusoikeuden kannalta merkityksellistä rajoitusta tai velvollisuutta. Nykyisessä covid-19-tilanteessa ehdotettu sääntelyn täsmennys voi kuitenkin vaikuttaa siten, että pakollisia terveystarkastuksia järjestettäisiin enemmän. Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa muun muassa pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan. Pakollinen terveystarkastus sisältää tartuntatautilaissa säädetyn mahdollisuuden ottaa välttämättömiä näytteitä ja tehdä muu tutkimus, josta ei aiheudu merkittävää haittaa tutkittavalle. Nykyisessä covid-19-tilanteessa pakollinen terveystarkastus sisältäisi todennäköisesti myös covid-19-testin. Akuutti koronavirustartunta voidaan todeta PCR- tai antigeenitestillä. Molemmat testaustavat edellyttävät onnistunutta näytteenottoa tyypillisesti henkilön nenänielusta. Henkilön nenänielusta otettavaa näytettä ei kuitenkaan voitaisi ottaa henkilön vastustaessa näytteenottoa, sillä siitä voisi aiheuttaa merkittävää haittaa tutkittavalle. Terveystarkastuksessa voitaisiin myös ilman testin ottamista selvittää, täyttyvätkö muiden tartuntatautilain mukaisten toimenpiteiden edellytykset, esimerkiksi tartuntatautilain 60 §:ssä säädetyt edellytykset karanteeniin asettamisesta tai 63 §:ssä säädetyt edellytykset eristämisestä. 

Vaikka suostumus on yleisten lääketieteen etiikkaa koskevien periaatteiden, perustuslakiin perustuvan ihmisen itsemääräämisoikeuden, potilaslain sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla tehdyn yleissopimuksen Yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (SopS 24/2010) lähtökohtainen peruste lääketieteellisille tutkimuksille ja toimenpiteille, on tästä kuitenkin voitava poiketa tilanteessa, jossa se on välttämätöntä muiden perus- ja ihmisoikeuksien suojelemiseksi.  

Perustuslaki säätää julkiselle vallalle velvoitteen turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut jokaiselle, edistää väestön terveyttä ja pyrkiä turvaamaan jokaisen oikeus terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Suomi on sitoutunut noudattamaan myös YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälistä yleissopimusta YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7-8/1976) sekä Euroopan ihmisoikeussopimusta. Euroopan ihmisoikeussopimus (Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) sellaisena kuin se on muutettuna yhdennellätoista pöytäkirjalla (SopS 85-86/1998) Näiden mukaan esimerkiksi jokaisen oikeutta elämään tulee suojata laissa. Sopimuksissa ei nimenomaisesti mainita jokaisen oikeutta koskemattomuuteen, mutta sen voidaan katsoa sisältyvän sekä henkilökohtaiseen vapauteen että osaltaan myös henkilön yksityiselämän suojaan. Jokaisella on sopimusten mukaan oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, mutta sen riistäminen on kuitenkin mahdollista, jos vapaus riistetään lain nojalla tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Samoin yksityiselämän suojaan on mahdollista puuttua laissa säädetyin edellytyksin, jos se on tarpeen terveyden suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. 

Pakollista terveystarkastusta koskevassa säännöksessä on määritelty täsmällisesti terveystarkastuksen edellytykset ja sisältö ottaen huomioon, että tartuntataudit ovat hyvin erilaisia ja tällöin myös terveystarkastuksen sisältöä on mahdotonta hyvin tarkkarajaisesti säätää. Säännöksessä viitataan kuitenkin tartuntatautilain 15 §:ään, jonka 2 momentin mukaan terveystarkastus voi sisältää tarpeellisten näytteiden ottamisen tai muun tutkimusten suorittamisen. Terveystarkastus voidaan ehdotuksen mukaan määrätä pakolliseksi vain, jos se on välttämätöntä yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Välttämättömyysedellytys tarkoittaa, että myös terveystarkastuksen sisällön tulee määräytyä sen mukaan, mikä on välttämätöntä juuri kyseisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Näin ollen terveystarkastukseen mahdollisesti sisältyvien tutkimustenkin tulee olla säännöksen edellyttämällä tavalla välttämättömiä, jotta tartunnan saaneet ja sille mahdollisesti altistuneet voidaan tunnistaa ja näin ollen myös ehkäistä tartuntataudin leviämistä. Tällöin terveystarkastuksen laiminlyönnin tai toteuttamatta jättämisen seurauksena voisi olla yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen uhka ja siten uhka muiden henkilöiden terveydelle ja mahdollisesti myös joidenkin henkilöiden hengelle. Sääntelyn tavoitteet toisaalta myös liittyvät perustuslain 7 §:n 1 momentissa jokaiselle turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, sillä pakollisilla terveystarkastuksilla voitaisiin ehkäistä tartuntatautien leviämistä väestössä, jolloin kysymys olisi myös toisten henkilöiden oikeuksien ja painavien yhteiskunnallisten etujen suojaamisesta. Sääntelyä voidaan siten pitää hyväksyttävän tarpeen vaatimana. 

Yksityiselämän suoja (10 §) 

Lakiehdotus on merkityksellinen perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Ehdotettu sääntely on merkityksellistä myös EU:n perusoikeuskirjan kannalta. EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvataan yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa jokaisen oikeus henkilötietojensa suojaan. Artiklan mukaan henkilötietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Samoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityiselämän suojaa koskevan 8 artiklan on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä katsottu kattavan myös henkilötietojen suojan. Huomioon on otettava myös henkilötietojen käsittelyä koskeva EU:n yleinen tietosuoja-asetus (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679). 

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentävää lainsäädäntöä koskevan hallituksen esityksen (HE 9/2018 vp) yhteydessä perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 14/2018 vp), että kyseiseen hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset sekä henkilötietoja koskevan lainsäädännön kehittäminen ja kansallisen liikkumavaran käyttö vastaisuudessa ovat merkityksellisiä yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Valiokunta on arvioidessaan henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä vakiintuneessa käytännössään katsonut, että sääntelyä on tarkasteltava perustuslain 10 §:n kannalta. Sen 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Valiokunta totesi myös, että lainsäätäjän tulee turvata oikeus yksityiselämän suojaan tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa. Valiokunta on pitänyt käytännössään henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia mukaan lukien tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa. 

Arkaluonteisten tietojen osalta perustuslakivaliokunta on katsonut, että erityisesti arkaluonteisten tietojen käsittelyn salliminen koskee yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä (PeVL 37/2013, s. 2/I), minkä johdosta esimerkiksi tällaisia tietoja sisältävien rekisterien perustamista on arvioitava perusoikeuksien rajoitusedellytysten, erityisesti rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden kannalta (PeVL 29/2016 vp, s. 4-5; PeVL 21/2012 vp, PeVL 47/2010 vp ja PeVL 14/2009 vp). Valiokunta on antanut merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevan sääntelyn kattavuutta, täsmällisyyttä ja sisältöä (ks. esim. PeVL 38/2016 vp, s. 3). 

Perustuslakivaliokunta on painottanut arkaluonteisten tietojen käsittelyn aiheuttamia uhkia ja katsonut, että arkaluonteisia tietoja sisältäviin laajoihin tietokantoihin liittyy tietoturvaan ja tietojen väärinkäyttöön liittyviä vakavia riskejä, jotka voivat viime kädessä muodostaa uhan henkilön identiteetille (PeVL 13/2016 vp, s. 4). Valiokunta onkin kiinnittänyt erityistä huomioita siihen, että arkaluonteisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään (ks. esim. PeVL 3/2017 vp, s. 5). 

Perustuslakivaliokunnan mukaan arkaluonteisten tietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä on sanotun johdosta, tietosuoja-asetuksen mahdollistamissa puitteissa, edelleen syytä arvioida myös aiemman sääntelyn lakitasoisuutta koskevan käytännön pohjalta. Yleistä tietosuoja-asetusta yksityiskohtaisemman lakitasoisen sääntelyn tarve tulee kuitenkin perustella myös tietosuoja-asetuksen puitteissa tapauskohtaisesti. Sääntelyn tarpeen osalta on syytä kiinnittää huomiota myös asetuksessa omaksuttuun riskiperusteiseen lähestymistapaan. Valiokunta painottaa, että myös arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn kohdalla on syytä pyrkiä selkeään ja ymmärrettävään lainsäädäntöön. PeVL 14/2018 vp, s. 6. 

Jäsenvaltiot voivat tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan ottaa käyttöön yksityiskohtaisempia säännöksiä tietosuoja-asetuksessa vahvistettujen sääntöjen soveltamisen mukauttamiseksi sellaisessa käsittelyssä, joka tehdään 1 kohdan e alakohdan noudattamiseksi määrittämällä täsmällisemmin tietojenkäsittely- ja muita toimenpiteitä koskevat erityiset vaatimukset, joilla varmistetaan laillinen ja asianmukainen tietojenkäsittely. Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön säännöksiä, jotka koskevat muun muassa käsiteltävien tietojen tyyppiä, asianomaisia rekisteröityjä, yhteisöjä joille ja tarkoituksia joihin henkilötietoja voidaan luovuttaa, käyttötarkoitussidonnaisuutta, säilytysaikoja, sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä, mukaan lukien laillisen ja asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseen tarkoitetut toimenpiteet. 

Nyt 22 §:ssä ehdotettu velvollisuus tietojen luovuttamiseen muodostaisi samalla asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilöille tiedonsaantioikeuden, joka koskisi tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja terveystietoja. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdantokappaleessa 51 painotetaan, että asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoja, jotka ovat erityisen arkaluonteisia perusoikeuksien ja -vapauksien kannalta, on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittelyn asiayhteys voisi aiheuttaa huomattavia riskejä perusoikeuksille ja -vapauksille. Terveystietoja voidaan tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan käsitellä, jos se on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön nojalla. Terveystietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön tulee olla oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden ja siinä tulee keskeisin osin noudattaa oikeutta henkilötietojen suojaan. Lisäksi siinä tulee säätää asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien suojaamiseksi. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan i alakohdan mukaan terveystietoja voidaan käsitellä myös silloin, jos käsittely on tarpeen kansanterveyteen liittyvän yleisen edun vuoksi, kuten vakavilta rajat ylittäviltä terveysuhkilta suojautumiseksi sellaisen unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön perusteella, jossa säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien, erityisesti salassapitovelvollisuuden, suojaamiseksi. Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että arkaluonteisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään. Esimerkiksi PeVL 3/2017 vp, s. 5. 

Ehdotettavan sääntelyn pohjalta voidaan todeta, että esityksessä tarkoitettujen henkilötietojen käsittelylle on hyväksyttävä tarkoitusperä henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeuden kannalta. Pykälässä tarkoitettujen terveystietojen käsittelyperuste olisi tartuntataudista ja vallitsevasta tartuntatautitilanteesta riippuen joko 9 artiklan 2 kohdan g kohdassa tarkoitettu yleinen etu tai pandemia tilanteessa ja esimerkiksi nykyisessä covid-19-epidemiatilanteessa 9 artiklan 2 kohdan i alakohdan mukainen kansanterveyteen liittyvä yleinen etu. 

Käyttötarkoituksen määrittely olisi täsmällinen ja tarkkarajainen, ja myös käsiteltävät tiedot määriteltäisiin tarkkarajaisesti ja täsmällisesti.  

Soveltaminen Ahvenanmaalla  

Ahvenanmaan maakunnalla on erityisasema kansainvälisessä tapaoikeudessa ja Suomen valtiosäännössä. Toimivallan jaosta maakunnan ja valtakunnan välillä säädetään Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991, jäljempänä itsehallintolaki). Itsehallintolain 18 §:n 12 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat terveyden- ja sairaanhoitoa, itsehallintolain 27 §:n 24, 29 ja 30 kohdassa säädetyin poikkeuksin. 

Itsehallintolain 27 §:n 29 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat ihmisten tarttuvia tauteja. Tartuntatautilaki ja sen nojalla annetut säännökset ovat myös Ahvenanmaalla suoraan sovellettavaa oikeutta. Ahvenanmaalla päätöksen tartuntatautilain 16 §:n mukaisesta kohdennetusta pakollisesta terveystarkastuksesta tekisi Ahvenanmaan maakunnan hallitus. 

Itsehallintolain 30 §:n 9 kohdan mukaan tehtävistä, jotka ihmisten ja kotieläinten tarttuvien tautien torjuntaa koskevan lainsäädännön mukaan kuuluvat valtakunnan viranomaiselle tai kunnille, huolehtii maakunnassa maakunnan hallitus tai muu maakuntalaissa määrätty viranomainen. Maakunnan vastuu ulottuu myös matkustamiseen liittyvään tartuntatautien ehkäisyyn sellaisena kuin tästä säädetään tartuntatautilaissa. Ahvenanmaalla terveyden- ja sairaanhoidosta vastaa maakunta, joten kunnilla ei tältä osin ole tehtäviä. Maakunnan viranomaisilla on tartuntatautilain soveltamisessa hallintovaltaansa kuuluvilta osin sama harkintavalta kuin valtakunnassa sijaitsevilla valtion tai kuntien toimintayksiköillä taikka tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä, joka Ahvenanmaalla on virkasuhteessa maakuntaan. Ahvenanmaan maakunnan hallitus voi siten antaa maakunnan terveydenhuoltoviranomaisille ohjeita lain soveltamisesta Ahvenanmaalla. 

Valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvat itsehallintolain 27 §:n 2 kohdan mukaan oikeus oleskella maassa, valita asuinpaikkansa ja liikkua paikkakunnalta toiselle sekä 4 kohdan mukaan suhteet ulkovaltoihin.  

Valtion turvallisuus ja Rajavartiolaitoksen toiminta ovat Ahvenanmaalla valtakunnan toimivallassa (itsehallintolain 27 §:n 34 kohta), joten ulkorajavalvontaan sovelletaan valtakunnan lainsäädäntöä. 

Esityksen perusoikeusliitännäiset ehdotukset ovat täsmällisiä ja perustellussa suhteessa suojeltaviin oikeushyviin nähden. Ehdotettu sääntely on rajattu vain siihen laajuuteen, joka on katsottava sen taustalla olevien tavoitteiden kannalta välttämättömäksi ja oikeasuhtaiseksi. Ehdotuksilla ei puututa perustuslaissa turvattujen oikeuksien ydinalueelle. 

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Asiasta olisi kuitenkin aiheellista hankkia perustuslakivaliokunnan lausunto.