2.1.1  2.1.1. Nykyinen kansallinen sääntely

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, elinkeinoverolaki) 7 §:n mukaan elinkeinotoiminnan menojen vähennysoikeus on lähtökohtaisesti laaja. Lain mukaan vähennyskelpoisia ovat tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. Säännöksen nojalla esimerkiksi korkomenot ovat lähtökohtaisesti laajasti vähennyskelpoisia. 

Koroksi katsotaan verotuksessa yleensä suoritukset, jotka ovat tosiasialliselta luonteeltaan korvausta vieraasta pääomasta. Elinkeinoverolain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan erityissäännöksen mukaan elinkeinotoiminnasta johtuneen velan korko on vähennyskelpoinen silloinkin, kun korko riippuu liikkeen tuloksesta. Korko jaksotetaan elinkeinoverolain 23 §:n mukaan kuluksi sille verovuodelle, jolta se suoritetaan. Vähennyskelpoisen koron tulee olla markkinaehtoinen eli sen tulee vastata riippumattomien osapuolten välistä korkoa. Koron määrään ja maksuun voidaan soveltaa verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, verotusmenettelylaki) 31 §:n mukaista siirtohinnoitteluoikaisua, kun velkoja ja velallinen ovat etuyhteydessä, velkasuhteessa on sovellettu ehtoja, jotka poikkeavat riippumattomien osapuolten välisistä ehdoista ja verovelvollisen verotettava tulo on sovellettujen ehtojen takia jäänyt pienemmäksi tai tappio muodostunut suuremmaksi kuin se olisi ollut, jos poikkeavaa hinnoittelua ei olisi sovellettu. 

Koron vähennyskelpoisuutta arvioitaessa voidaan soveltaa myös verotusmenettelylain 28 §:n säännöstä veron kiertämisestä. Säännöstä sovelletaan, kun olosuhteelle tai toimenpiteelle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta sekä silloin, kun kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on sopimuksessa määrätty tai muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti suoritettavasta verosta vapautumisen tarkoituksessa. 

Korkomenojen vähennysoikeutta rajaava erityissäännös 

Elinkeinoverolain 18 a §:ään sisältyy erityissäännös korkomenojen vähennysoikeuden rajoittamisesta. Säännöstä sovelletaan yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden sekä näitä vastaavien ulkomaisten yhteisöjen ja yhtiöiden verotuksessa Suomessa. Rajoitus soveltuu sekä välittömästi että välillisesti etuyhteysyritykseltä otettujen lainojen korkomenoihin. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä ei ole veronkiertotarkoitus. Säännös ei estä verotusmenettelylain 28 §:n veron kiertämistä koskevan säännöksen tai verotusmenettelylain 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua koskevan säännöksen soveltamista korkomenojen vähentämistä arvioitaessa. 

Elinkeinoverolain 18 a §:n säännöstä ei sovelleta luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettuun luottolaitokseen, sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvaan yritykseen, vakuutuslaitokseen tai sen omistusyhteisöön, rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa tarkoitettuun rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omistusyhteisöön eikä eläkelaitokseen. Elinkeinoverolain 18 a §:n säätämisen jälkeen luottolaitostoiminnasta annettu laki (121/2007) on kumottu lailla 610/2014, jolla pantiin täytäntöön Basel III -uudistukseen perustuvat EU:n luottolaitoksia koskeva direktiivi 2013/36/EU ja niiden vakavaraisuutta koskeva asetus (EU) N:o 575/2013. Konsolidointiryhmällä tarkoitetaan voimassa olevan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014, luottolaitoslaki) 16 §:n mukaan konsernia, jonka muodostavat emoyhtiönä oleva luottolaitos tai ulkomainen luottolaitos tai näiden emoyrityksenä oleva muu omistusyhteisö kuin sijoituspalveluyritys sekä emoyrityksen tytäryritykset. Tytäryrityksiä ovat luottolaitokset, ulkomaiset luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset tai sijoituspalveluyritykseen rinnastettavat ulkomaiset yritykset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset. Määritelmä vastaa aiemmin voimassa ollutta säännöstä. Vakuutus- ja eläkelaitoksia ovat muun muassa vakuutusyhtiölain (521/2008) mukaiset vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, vakuutuskassat, eläkekassat, työeläkekassat sekä eläkesäätiöt. 

Korkomenon vähentämistä koskeva 18 a §:n rajoitus ei koske myöskään yhtiöiden muun toiminnan tulolähdettä eikä maatalouden tulolähdettä. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden tuloa verotetaan tavallisesti muun toiminnan tulolähteessä, jolloin rajoitusta ei sovelleta. 

Korkomenot ovat elinkeinoverolain 18 a §:n mukaan täysimääräisesti vähennyskelpoisia korkotulojen määrää vastaavilta osin. Lisäksi korkomenot ovat täysimääräisesti vähennyskelpoisia silloin, kun nettokorkomenot ovat verovuonna enintään 500 000 euroa. Nettokorkomenojen määrä sisältää tällöin sekä etuyhteydessä oleville osapuolille että muille kuin etuyhteysosapuolille suoritetut nettokorkomenot. Rajoitus perustuu koron maksajan elinkeinotoiminnan tulokseen, johon on lisätty korkomenot, verotuksessa vähennettävät poistot ja konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain (825/1986, konserniavustuslaki) mukaisesti saatu nettokonserniavustus. Elinkeinotoiminnan tuloksella tarkoitetaan verotettavaa tulosta ennen tuloveroja ja muita vähennyskelvottomia veroja. 

Korkomenot, jotka ylittävät korkotulot, voidaan 18 a §:n mukaan vähentää siltä osin kuin ne ovat enintään 25 prosenttia elinkeinotoiminnan tuloksesta huomioon ottaen mainitut lisäykset ja vähennykset. Prosenttimääräisen rajan ylittävät nettokorkomenot eivät ole vähennyskelpoisia, jolloin vähennyskelpoisten nettokorkomenojen määrä voi jäädä myös alle 500 000 euron. Kuitenkin kaikki muille kuin etuyhteysosapuolille suoritetut korkomenot ovat vähennyskelpoisia ja vähennyskelvottomien nettokorkomenojen enimmäismäärä on etuyhteysyritysten välisten nettokorkomenojen määrä. 

Elinkeinoverolain 18 a §:n säännös ei rajoita korkomenojen vähennyskelpoisuutta, jos korkoja ei makseta lainkaan etuyhteysyrityksille. Etuyhteyden olemassaolo määritetään velkasuhteen osapuolten välisen määräysvallan perusteella. Osapuolet ovat etuyhteydessä silloin, kun velkasuhteen osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta tai kolmannella osapuolella on yksin tai yhdessä määräysvalta velkasuhteen molemmissa osapuolissa. Määräysvalta määritetään samoin kuin verotusmenettelylain 31 §:ssä, jonka mukaan osapuolella on määräysvalta toisessa osapuolessa silloin, kun se välittömästi tai välillisesti omistaa yli 50 prosentin osuuden toisen osapuolen pääomasta tai osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä. Määräysvalta voi kyseisen säännöksen mukaan perustua myös toisen osapuolen oikeuteen nimittää yli puolet toisen osapuolen hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsenistä. Osapuolella voi olla määräysvalta toisessa osapuolessa myös silloin, kun niitä johdetaan yhteisesti tai osapuoli muutoin tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa osapuolessa. 

Niin sanotun tasevapautussäännöksen mukaan elinkeinoverolain 18 a §:n säännös ei rajoita korkomenojen vähennyskelpoisuutta myöskään silloin, kun verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että verovelvollisen oman pääoman suhde tilinpäätöksen mukaiseen taseen loppusummaan on korkeampi tai yhtä suuri kuin vahvistetun konsernitaseen vastaava suhdeluku. Konsernitaseella tarkoitetaan kirjanpitolain (1336/1997) 7 a luvun 1 §:ssä tarkoitettujen kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaista vahvistettua tasetta, jolla viitataan koko konsernin taseeseen, johon sisältyvät kaikki konserniyhtiöt. 

Vapautusta sovelletaan vain silloin, kun konsernitase on laadittu jossakin EU-valtiossa, Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai valtiossa, jonka kanssa Suomella on voimassa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeva tuloverosopimus. Jos kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaista tasetta ei ole laadittu, käytetään tasetta, joka on EU-valtion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kirjanpitolainsäädännön ja näiden puuttuessa vastaavien säännösten mukainen. 

Verovuoden vähennyskelvottomat nettokorkomenot voidaan 18 a §:n mukaan vähentää seuraavien verovuosien tuloista kunkin verovuoden vähennyskelpoisten korkomenojen rajoissa. Aikaisempien verovuosien vähennyskelvottomia nettokorkomenoja voidaan vähentää seuraavina vuosina ilman aikarajaa. 

2.1.2  2.1.2. Oikeuskäytäntö

Korkovähennysrajoituksen soveltamistilanteista on muodostunut jo jonkin verran oikeuskäytäntöä. Säännöstä on sovellettu verovuodesta 2014. Julkaistussa oikeuskäytännössä on käsitelty eniten tasevapautussäännöstäkoskevan elinkeinoverolain 18 a §:n 3 momentin soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. 

Säännöksen soveltamisalaa on käsitelty esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vuosikirjapäätöksessä KHO 2015:37, jossa katsottiin, että korkomenojen vähennysoikeuden rajoitussäännöstä sovellettiin yhtiön elinkeinoverolain 19  a §:ssä tarkoitetun kokonaishoitopalvelun tuottamisesta aiheutuviin korkomenoihin, joihin sovellettiin elinkeinoverolain 27 c §:n jaksotussäännöstä. Päätöksellään KHO pysytti keskusverolautakunnan (KVL) ratkaisun, jonka perusteluissa oli todettu muun ohella, että rakennusaikaisten korkomenojen jaksottamista koskevalla säännöksellä ei ole vaikutusta vähennyskelpoisten korkomenojen määrään. 

KVL:n ratkaisussa 25/2013 oli taas kyse tilanteesta, jossa yhtiö aikoi hankkia lisärahoitusta niin sanotun sale and leaseback -järjestelyn avulla. Ennakkoratkaisun mukaan leasingmaksut eivät olleet elinkeinoverolain 18 a §:ssä tarkoitettuja suorituksia, joten niihin ei tullut soveltaa mainittua säännöstä. KHO ei muuttanut ratkaisua. 

Vuosikirjapäätöksessä KHO 2015:11 oli kyse tilanteesta, jossa yhtiön erillistilinpäätöksessä suunnitelman mukaiset poistot ylittäneistä poistoista kertynyt poistoero esitettiin taseessa erillisenä eränä kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan yleisohjeen mukaisesti. Yhtiö kuului konserniin, jossa konsernitilinpäätös laadittiin kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti, ja poistoero laskennallisella verovelalla vähennettynä merkittiin taseessa omaan pääomaan. KVL oli katsonut, että yhtiöllä oli oikeus oikaista tilinpäätöstä tältä osin tasevertailua varten. KHO kumosi KVL:n ratkaisun ja katsoi, että verrattaessa yhtiön oman pääoman ja vahvistetun tilinpäätöksen mukaisen taseen loppusumman suhdetta vahvistetun konsernitaseen vastaavaan suhdelukuun ei yhtiön tilinpäätökseen merkittyä poistoeroa vähennettynä laskennallisella verovelalla voitu lukea oman pääoman eräksi. Perusteluissaan KHO totesi muun muassa, että säännöksen sanamuodosta, joka oli toistettu myös hallituksen esityksen perusteluissa, ei ollut perusteita poiketa yleisluontoisen säännöksen tarkoitusta koskevan hallituksen esityksen maininnan perusteella, kun säännöksessä on yksiselitteisesti säädetty siitä, miten tasevertailu tehdään. Ratkaisun lyhennelmässä mainitussa KHO:n päätöksessä (KHO 14.1.2016 taltio 64) katsottiin vastaavasti, ettei yhtiön omaa pääomaa voitu oikaista asuintalovarauksen johdosta. 

KHO:n julkaisemassa lyhyessä ratkaisuselosteessa (KHO 24.6.2015 taltio 1784) oli kyse rahastorakenteesta, jossa luxemburgilaisen sijoitusrahaston perustama holdingyhtiö X S.à r.l. omisti enemmistön suomalaisen A Oy:n osakkeista ja oli näin ollen A Oy:n emoyhtiö. A Oy omisti kokonaan B Oy:n osakkeet ja B Oy puolestaan omisti C Oy:n osakkeet. A Oy oli laatinut Suomen kirjanpitolain mukaisen konsernitilinpäätöksen. KVL:lle tehdyn ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan X S.à r.l. ei ollut Luxemburgin kansallisen lainsäädännön mukaan velvollinen laatimaan sellaista tilinpäätöstä, johon olisi tullut sisällyttää suomalaiset yhtiöt. KHO katsoi, että A Oy:n ja tytäryhtiöiden muodostama konserni oli X S.à r.l:n alakonserni. A Oy:n laatimaa alakonsernin konsernitilinpäätöstä ei voitu pitää elinkeinoverolain 18 a §:n 3 momentissa tarkoitettuna konsernitilinpäätöksenä. Julkaisemattomassa ratkaisussa (KHO 24.6.2017 taltio 1785) oli kyse samantyyppisestä tilanteesta, ja myös siinä KHO katsoi, että suomalaiset yhtiöt muodostivat alakonsernin, jonka konsernitilinpäätöstä ei voitu käyttää tasevertailussa. 

KVL:n ratkaisussa 10/2014 taas katsottiin, että kaupunki ei julkisyhteisönä ollut kirjanpitolain säännösten mukaan kirjanpitovelvollinen eikä siten sellainen emoyritys, jolla olisi velvollisuus laatia kirjanpitolaissa tarkoitettu konsernitilinpäätös. Näin ollen kaupungin enemmistöomistuksessa olleen energiakonsernin emoyhtiön laatimaa konsernitasetta pidettiin näissä olosuhteissa lainkohdassa tarkoitettuna konsernitaseena. 

KVL on julkaissut vuonna 2017 kaksi uutta pääomarahastorakenteita ja tasevertailua koskevaa ratkaisua. Ratkaisussa 15/2017 oli kyse Guernseyn saarelle rekisteröidyn limited partnership -muotoisen rahaston hankkimasta suomalaisesta konsernista. Rahasto omisti noin 60 prosenttia C-konserniin kuuluvan B Oy:n osakekannasta. B Oy puolestaan omisti A Oy:n osakekannan, ja A Oy omisti C-konsernin tytäryhtiöt. Kun otettiin huomioon hakemusasiakirjoissa esitetty selvitys B Oy:n asemasta kyseisessä omistusrakenteessa sekä sen omistajana toimivan rahaston käyttämä määräysvalta ja käytetty rahoitusrakenne, KVL katsoi, että B Oy:n laatimaa konsernitasetta oli hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa pidettävä hallituksen esityksessä (HE 146/2012 vp) tarkoitettuna alakonsernin taseena. Rahasto ei Guernseyn lainsäädännön mukaan ollut kirjanpitovelvollinen, eikä Suomen ja Guernseyn välillä ollut solmittu elinkeinoverolain 18 a §:n 3 momentissa tarkoitettua verosopimusta. Ottaen huomioon nämä ja muut hakemuksessa esitetyt seikat, KVL katsoi, että hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ei ollut esitetty sellaista koko konsernin tasetta, johon A Oy:n erillistaseen oman pääoman ja taseen loppusumman perusteella laskettavaa suhdelukua voitaisiin elinkeinoverolain 18 a §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla verrata. KHO hylkäsi yhtiön tekemän valituksen vuosikirjapäätöksellään KHO 2018:2. 

Ratkaisussa 42/2017 oli taas kyse tilanteesta, jossa rahasto oli suomalainen kommandiittiyhtiö. Hakemuksen mukaan kommandiittiyhtiö oli kirjanpitovelvollinen, mutta se ei kirjanpitolain 6 luvun 1 §:n 6 momentin sekä saman luvun 3 §:n säännösten nojalla laatinut konsernitilinpäätöstä, koska rahaston yrityshankinnat eivät olleet pysyviä ja hankittavat yritykset oli tarkoitettu edelleen luovutettaviksi. Kommandiittiyhtiön mahdollisesti perustaman yhtiön laatimaa konsernitilinpäätöstä ei voitu pitää tasevertailusäännöksessä tarkoitettuna konsernitilinpäätöksenä. KHO hylkäsi KVL:n päätöksestä tehdyn valituksen (KHO 10.1.2018 taltio 65, julkaisematon). 

2.2.1  2.2.1. Veron kiertämisen estämistä koskeva direktiivi

Korkovähennysoikeuden rajoittamisesta säädetään direktiivin ((EU) 2016/1164) 4 artiklassa. Direktiivi sisältää lisäksi yleiset säännökset direktiivin soveltamisalasta artiklassa 1 sekä artiklassa 3 mahdollisuuden säätää kansallisessa lainsäädännössä direktiivistä poikkeavia säännöksiä. Artiklassa 2 on lisäksi säädetty direktiivissä käytetyistä määritelmistä. Näitä yleisiä säännöksiä sovelletaan direktiivin muiden artiklojen ohella. 

Muutamia direktiivin säännöksiä on muutettu toisella veron kiertämisen estämistä koskevalla direktiivillä (EU) 2017/952 (Neuvoston direktiivi direktiivin (EU) 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavuuksista kolmansien maiden kanssa). Korkomenojen vähentämistä koskevan rajoituksen kannalta merkitystä on lisäyksillä, jotka on tehty 2 artiklan 10 kohtaan, 4 artiklan 5 kohdan a alakohdan ii alakohdan muutoksella sekä 4 artiklan 8 kohdan muutoksella. 

Soveltamisala 

Direktiivin 1 artiklan mukaan direktiiviä sovelletaan kaikkiin verovelvollisiin, jotka ovat yhteisöverovelvollisia yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa. Lisäksi direktiiviä sovelletaan jäsenvaltioissa sijaitseviin kiinteisiin toimipaikkoihin. Direktiiviä ei ole rajattu koskemaan vain rajat ylittäviä tilanteita, vaan sääntely koskee myös täysin kotimaisia tilanteita silloin, kun muut soveltamisedellytykset täyttyvät. Tällä on merkitystä korkovähennysten rajoittamista koskevan säännöksen ja artiklassa 6 säädetyn yleisen veronkiertosäännöksen kannalta. 

Jäsenvaltioiden on mahdollista kansallisesti säätää direktiivin kattamista toimenpiteistä tiukemmin kuin direktiivi edellyttää. Direktiivin sääntely muodostaa 3 artiklan mukaan sääntelyn minimitason. 

Korkovähennysten rajoittamisesta koskevassa 4 artiklassa on omaksuttu malli, joka vastaa rakenteeltaan Suomessa nykyisin sovellettua mallia, mutta poikkeaa siitä yksityiskohdissa. Säännös koskee 2 artiklan 1 kohdan mukaan laajasti erilaisia korkona pidettäviä ja sitä vastaavia sekä rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä suorituksia. Säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle ei ole rajattu esimerkiksi pankkilainoista maksettavia korkoja, vaan säännöstä sovelletaan samalla tavalla sekä etuyhteydessä olevalle osapuolelle suoritettaviin korkoihin että muille suoritettaviin korkoihin. 

Jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus rajata soveltamisalan ulkopuolelle muutamia tilanteita, joissa aggressiivisen verosuunnittelun riskin on arvioitu olevan vähäisempi. Tällaisista soveltamisalan poikkeuksista on säädetty artiklan 4 kohdissa 3 ja 4 koskien itsenäisiä yrityksiä ja infrastruktuurihankkeita. Soveltamisalasta tehtäviä poikkeuksia on direktiivin johdantokappaleessa 8 perusteltu myös tarpeella vähentää säännöksistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ja helpottaa uuteen sääntelyyn siirtymistä. 

Artiklan 4 kohdan 3 a) mukaan jäsenvaltiolla on mahdollisuus jättää soveltamisalan ulkopuolelle enintään kolmen miljoonan euron suuruiset nettokorkomenot. Euromääräinen raja on mahdollista säätää niin sanotuksi safe harbour -säännökseksi, jolloin nettokorkomenot olisivat vähennettävissä säädettyyn euromäärään asti, vaikka niitä olisi tätä määrää enemmän. 

Artiklan 4 kohdassa 3 b) on annettu mahdollisuus jättää soveltamisalan ulkopuolelle niin sanotut itsenäiset yritykset (itsenäiset yksiköt), jotka eivät ole osa liikekirjanpidollista konsernia ja jolla ei ole etuyhteydessä olevaa yritystä tai kiinteää toimipaikkaa. 

Artiklan 4 kohdassa 4 a) on säädetty siirtymäsäännöksestä, jonka mukaan vähennyskelpoisuutta rajoittavaa uutta säännöstä ei tarvitse soveltaa niin sanottuihin vanhoihin lainoihin, joilla tarkoitetaan ennen 17 päivänä kesäkuuta 2016 otettuja lainoja. Poikkeusta ei kuitenkaan voida soveltaa tällaisiin lainoihin siltä osin kuin niiden ehtoja sittemmin muutetaan. 

Artiklan 4 kohdan 4 b) mukaan soveltamisalan ulkopuolelle voidaan jättää myös lainat, joilla rahoitetaan pitkän aikavälin julkisia infrastruktuurihankkeita. Poikkeus edellyttää hankkeen toteuttajan, vieraan pääoman menojen ja varojen sekä tulojen olevan unionissa. Lisäksi edellytetään, että infrastruktuurihankkeella tuotetaan, kehitetään, käytetään ja/tai ylläpidetään laajamittaista yleisen edun mukaista omaisuutta. 

Jäsenvaltioille on lisäksi annettu mahdollisuus jättää soveltamisalan ulkopuolelle myös rahoitusalan yritykset. Poikkeus koskee myös muun toimialan konserniin kuuluvia yksittäisiä rahoitusalan yrityksiä. Direktiivin 2 artiklan 5) kohdan määritelmän mukaan rahoitusalan yrityksellä tarkoitetaan esimerkiksi luottolaitoksia, sijoituspalveluyrityksiä, vakuutusyrityksiä ja eläkelaitoksia. Direktiivin johdantokappaleen (9) mukaan näillä toimialoilla on erityispiirteitä, jotka tulisi ottaa huomioon, mikäli korkovähennysten rajoittamista koskeva säännös ulotetaan niihin. Direktiivin hyväksymisen hetkellä tarkastelu korkovähennysten rajoittamista koskevan sääntelyn vaikutuksesta rahoitusalan yrityksiin oli vielä kesken OECD:n BEPS-hankkeen toimenpiteessä 4. Tarkastelun keskeneräisyyden vuoksi direktiivissä todettiin, ettei asiasta toistaiseksi ole mahdollista säätää direktiivissä. OECD julkaisi joulukuussa 2016 toimenpiteen 4 osalta päivitetyn raportin (Limiting Base Erosion Involving Interest Deductions and Other Financial Payments, Action 4 - 2016 Update), jossa on käsitelty korkovähennysten rajoitusta koskevan sääntelyn soveltamista rahoitusalan yrityksiin. Raportissa tarkastellaan rahoitusalan yrityksiin kohdistuvien vakavaraisuusvaateiden ja muun sääntelyn merkitystä korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn kannalta. 

Poikkeukset tarkoittavat jäsenvaltioille myönnettyjä sääntelyoptioita. Poikkeuksia ei ole pakko toimeenpanna kansallisessa sääntelyssä, jolloin kansallinen sääntely on näiltä osin kireämpi kuin direktiivi edellyttää. Mikäli poikkeuksia toimeenpannaan, niistä voidaan säätää enintään direktiivin sallimassa laajuudessa. Direktiivin 3 artiklaan perustuvan minimitason periaatteen mukaisesti jäsenvaltio voi säätää poikkeuksista myös direktiiviä kireämmin. 

Vähennyskelpoisen koron määrä 

Vähennyskelpoisen koron määrä lasketaan direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kaavamaisen säännöksen perusteella. Säännös rajaa korkojen vähennysoikeutta tuloslaskelmaan perustuvan tunnusluvun mukaan. Vähennysoikeus määräytyy verovelvollis- ja verovuosikohtaisesti kyseisen kauden tuloksen pohjalta. Säännöksen mukaan verovelvollisen korkomenoista voidaan vähentää määrä, joka vastaa enintään 30 prosenttia verovelvollisen niin sanotusta EBITDA-tuloksesta eli tuloksesta ennen korkoja, veroja, poistoja ja kuoletuksia (earnings before interest, taxes, depreciation and amortization). EBITDA lasketaan lisäämällä verovelvollisen verotettavaan tuloon verotuksessa oikaistut vieraan pääoman menot sekä poistot ja kuoletukset. Verovapaat tulot eivät sisälly EBITDA:aan. 

Direktiivin johdantokappaleen 6 mukaan jäsenvaltioilla on mahdollisuus laskea artiklassa mainitun EBITDA:n sijaan muu verovelvollisen tulokseen perustuva luku, jonka perusteella vähennyskelpoisten korkomenojen määrä lasketaan. Tällaisen tulokseen perustuvan luvun tulee kuitenkin direktiivin minimiperiaatteen mukaisesti olla alempi kuin artiklan nojalla laskettava EBITDA:n määrä. Johdantokappaleessa mainitaan mahdollisuus sitoa vähennyskelpoinen määrä esimerkiksi tulokseen ennen korkoja ja veroja (EBIT), jota muokataan siten, että se on verrattavissa EBITDA-perusteiseen määrään. 

Johdantokappaleen 7 mukaan jäsenvaltioilla on vähennyskelpoisten korkomenojen määrää laskettaessa mahdollisuus ottaa huomioon samassa valtiossa sijaitsevien konserniyhtiöiden verotuksessa mahdollisesti soveltuvat tuloksentasaussäännökset. 

Jäsenvaltioille on kohdassa 1 annettu mahdollisuus säätää, että vähennysoikeuden ja EBITDA:n määrä voidaan laskea koko konsernin tasolla. Tällöin myös edellä käsitelty artiklan 4 kohdassa 3 a) tarkoitettu kolmen miljoonan euron raja koskee koko konsernia yhteensä. Poikkeus koskee sekä tilanteita, joissa konsernia verotetaan kansallisessa konsolidointijärjestelmässä että tilanteita, joissa konserniin kuuluvia yrityksiä verotetaan kansallisessa järjestelmässä erillisinä verovelvollisina. Viimeksi mainitussa tilanteessa option säätäminen edellyttäisi käytännössä, että erikseen säädettäisiin koko konsernin verotuksellisen EBITDA:n laskemisesta sekä laskennan tuloksena saadun vähennyskelpoisen koron jakautumisesta verotuksessa eri yhtiöille. 

Artiklan 4 kohdassa 5 a) jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus säätää korot kokonaan vähennyskelpoisiksi niin sanotun tasevertailutestin perusteella. Testi tehdään vertailemalla konserniyhtiön tasetta koko konsernin taseeseen. Poikkeusmahdollisuus koskee vain verovelvollisia, jotka kuuluvat liikekirjanpidolliseen konserniin. Poikkeussäännöksen mukaan verovelvollisen korot ovat kokonaan vähennyskelpoisia, jos verovelvollinen osoittaa, että sen oman pääoman osuus sen kokonaisvaroista on vähintään yhtä suuri kuin konsernin vastaava osuus. Edellytyksen katsotaan täyttyvän, jos verovelvollisen suhdeluku on enintään kaksi prosenttia alhaisempi kuin konsernin vastaava luku. Lisäksi edellytetään, että kaikki varat ja velat arvostetaan käyttäen samaa menetelmää kuin kansainvälisten tilinpäätösstandardien tai jäsenvaltion kansallisen tilinpäätösjärjestelmän mukaisesti laaditussa konsernitilinpäätöksessä. 

Artiklan 4 kohdassa 5 b) jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus säätää vähennyskelpoiseksi pääsäännön perusteella laskettua määrää suurempi määrä korkoja. Kohdissa 5 a) ja b) säädetyt poikkeukset ovat keskenään vaihtoehtoisia sääntelymahdollisuuksia. Myös 5 b) kohdan poikkeusmahdollisuus koskee vain verovelvollisia, jotka kuuluvat liikekirjanpidolliseen konserniin. Kohdassa 5 b) säädetyn poikkeuksen mukaan vähennyskelpoisten korkojen määrää laskettaessa ensin määritetään koko konsernin vähennyskelpoinen osuus sen korkomenoista jakamalla konsernin muille kuin etuyhteysosapuolille suorittamat menot konsernin EBITDA:lla. Näin saatu suhdeluku määrittää verovelvollisen vähennyskelpoisten korkomenojen osuuden, joka lasketaan verovelvollisen EBITDA:n perusteella. OECD julkaisi joulukuussa 2016 BEPS-toimenpiteen 4 osalta päivitetyn raportin, jossa on tarkemmin käsitelty tällaista poikkeussäännöstä. 

Myös vähennyskelpoisen koron laskennan osalta direktiivissä säädetyt poikkeukset tarkoittavat jäsenvaltioille myönnettyjä sääntelyoptioita. Poikkeuksia ei ole pakko toimeenpanna kansallisessa sääntelyssä, jolloin kansallinen sääntely on näiltä osin kireämpi kuin direktiivi edellyttää. Mikäli poikkeuksia toimeenpannaan, niistä voidaan säätää enintään direktiivin sallimassa laajuudessa. Direktiivin 3 artiklaan perustuvan minimitason periaatteen mukaisesti jäsenvaltio voi säätää poikkeuksista myös direktiiviä kireämmin. 

Vähennyskelvottomien korkomenojen ja käyttämättömän EBITDA:n jaksottaminen 

Jäsenvaltioille on 4 artiklan kohdassa 6 annettu mahdollisuus säätää vähennyskelvottomien korkomenojen ja käyttämättömän korkokapasiteetin eli käyttämättömän EBITDA:n jaksottamisesta tuleville verovuosille. Direktiivi sisältää kolme keskenään vaihtoehtoista sääntelymallia jaksottamiseen. Jaksotettuja nettokorkomenoja vähennettäessä on kuitenkin aina noudatettava kullekin verovuodelle lasketun vähennyskelpoisten nettokorkomenojen enimmäisrajaa. 

Kohdassa 6 a) esitetyn option mukaan verovuonna vähentämättä jääneet nettokorkomenot voidaan vähentää tulevina verovuosina ilman aikarajoitusta. Kohdassa 6 b) esitetyn vaihtoehtoisen mallin mukaan verovuonna vähentämättä jääneet nettokorkomenot voidaan siirtää eteenpäin tai taaksepäin. Vähennys voidaan säännöksen mukaan tehdä tulevina verovuosina ilman aikarajoitusta, minkä lisäksi ne on mahdollista vähentää enintään kolmen aikaisemman verovuoden verotuksessa. 

Kohdassa 6 c) esitetyn kolmannen vaihtoehdon mukaan vähentämättä jääneet nettokorkomenot voidaan vähentää tulevina verovuosina ilman aikarajoitusta, minkä lisäksi verovuonna käyttämättä jäänyt korkokapasiteetti voidaan käyttää enintään seuraavan viiden verovuoden aikana. Käyttämättömällä korkokapasiteetilla tarkoitetaan tietyn verovuoden laskennallista korkovähennysmahdollisuutta, jota ei kuitenkaan käytetä kyseisenä verovuonna. 

Jaksottamisen osalta säädettyjä optioita ei ole välttämätöntä toimeenpanna kansallisessa sääntelyssä, jolloin kansallinen sääntely on näiltä osin kireämpi kuin direktiivi edellyttää. Mikäli poikkeuksia toimeenpannaan, niistä voidaan säätää enintään direktiivin sallimassa laajuudessa. Direktiivin 3 artiklaan perustuvan minimitason periaatteen mukaisesti jäsenvaltio voi säätää poikkeuksista myös direktiiviä kireämmin. 

2.2.2  2.2.2. Euroopan unionin valtiontukisääntely

Valtiontuen edellytykset 

Euroopan unionin valtiontukisääntely on osa unionin kilpailuoikeutta, jonka tarkoituksena on taata tasavertaiset kilpailuolosuhteet koko unionin alueella. Valtiontuesta säädetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 107—109 artikloissa. Sääntely on tärkeä osa Euroopan laajuisten sisämarkkinoiden toimintaa ja sen tarkoituksena on varmistaa, etteivät jäsenvaltioiden viranomaiset myönnä sellaisia tukia, jotka vääristävät kilpailua eivätkä siten sovi sisämarkkinoille. Tavoitteena on myös vähentää jäsenvaltioiden välistä tukikilpailua. 

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuen katsominen valtiontueksi edellyttää artiklassa mainitun neljän kriteerin samanaikaista täyttymistä; tuki on myönnetty julkisista varoista, tuki on valikoiva, tuki vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

Valtiontuessa on kyse julkisten varojen kanavoimisesta yrityksiin. Valtion varojen käsite on laaja ja mikä tahansa julkinen taho voi olla tuen myöntäjä. Tukiviranomaisen käsite sisältää siten, valtion lisäksi muun muassa paikallis- ja alueviranomaiset, julkiset yritykset sekä valtion perustamat tai nimeävät yksityiset elimet, jotka on perustettu jonkin tietyn tuen hallinnoimiseksi. 

Julkisten yritysten tukijärjestelyt eivät automaattisesti täytä valtiontuen kriteereitä, jos valtion viranomainen ei tosiasiallisesti osallistu tukijärjestelyä koskevaan päätöksentekoon. Suomessa valtiontukia myöntävät tällä hetkellä esimerkiksi Tekes, Finnvera, ELY-keskukset, maakuntien liitot, kunnat ja kuntayhtymät sekä verotukseen liittyvien tukien osalta Verohallinto ja Tulli. 

Valtiontukea pidetään valikoivana silloin, kun se kohdistuu vain osaan yrityksistä, esimerkiksi tiettyyn yritykseen tai toimialaan. Taloudellisen tuen muodolla ei ole merkitystä. Valtiontukea voi olla esimerkiksi avustus, markkinahintaa edullisempi laina, takaus, markkinaehtoista edullisempi pääomasijoitus tai pääomitus, verovapaus, veronalennus, veronpalautus tai markkinahintaa alhaisempi kiinteistön tai maa-alueen vuokra tai myyntihinta. Valtiontukea eivät sen sijaan ole esimerkiksi kaikkiin yrityksiin kohdistuvat toimenpiteet, kuten verotuksessa yhteisöverokannan alentaminen, tai julkisten varojen käyttö markkinaehtoisesti, esimerkiksi laina tai pääomasijoitus yksityisiin luotonantajiin tai sijoittajiin verrattuna samankaltaisilla ehdoilla. 

Valtion toimenpiteen katsotaan vääristävän tai uhkaavan vääristää kilpailua, jos se on omiaan parantamaan tuensaajan kilpailuasemaa verrattuna muihin yrityksiin, joiden kanssa se kilpailee. Käytännössä kilpailun katsotaan vääristyvän SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos yritys saa taloudellista etua kilpailulle vapautetulla alalla, jolla on tai voisi olla kilpailua. Riittää, että yritys pystyy tuen avulla säilyttämään vahvemman kilpailuaseman kuin mikä sillä olisi ollut ilman tukea. Jotta tuen voidaan olettaa vääristävän kilpailua, pidetään yleensä riittävänä, että tuki antaa tuensaajalle etua vapauttamalla sen kustannuksista, joista sen olisi muuten vastattava osana tavanomaista liiketoimintaansa. 

Kauppavaikutuskriteerin täyttymisen kynnys on alhainen. Lähtökohtaisesti kauppavaikutuskriteeri täyttyy, jos tuensaaja harjoittaa taloudellista toimintaa ja toimii markkinoilla, joilla esiintyy jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Jo tällöin tuki voi esimerkiksi vaikeuttaa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden toimijoiden pääsyä markkinoille ylläpitämällä tai lisäämällä paikallista tarjontaa. Valtiontuen määritelmä ei myöskään edellytä, että kilpailun vääristyminen tai vaikutus kauppaan on merkittävää tai olennaista. 

SEUT-sopimuksessa ei ole erikseen määritelty yrityksen käsitettä, vaan käsitteen sisältö on täsmentynyt oikeuskäytännössä taloudellisen toiminnan käsitteen kautta. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita ja palveluita tarjotaan markkinoilla. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta, rahoitustavasta tai taloudellisen voiton tavoitteesta. Valtiontukisääntelyn kannalta ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä yksityinen vai julkisomisteinen yritys. Yrityksen ja taloudellisen toiminnan käsitteen tulkinta on laaja. Myös voittoa tavoittelemattomat yksiköt, kuten kolmannella sektorilla toimivat yhdistykset, voivat harjoittaa taloudellista toimintaa. Yksikön luokittelu yritykseksi liittyy aina tiettyyn toimintaan; yksikkö, joka harjoittaa sekä taloudellista että ei-taloudellista toimintaa, katsotaan yritykseksi vain taloudellisen toiminnan osalta. Taloudellisen toiminnan käsite kehittyy jatkuvasti ja arviointi siitä, harjoittaako tuen saaja taloudellista toimintaa vai ei, tulee aina tehdä tapauskohtaisesti. 

Verotoimenpiteen muodossa annettu valtiontuki 

Komissio on antanut tiedonannon valtiontuen käsitteestä (Komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01)). Tiedonannon mukaan valtiotukiarvioinnissa yleisestä verojärjestelmästä poikkeavia toimenpiteitä on arvioitava muun muassa toimenpiteen aineellisen valikoivuuden perusteella. Yritysten tavanomaisia kustannuksia lieventävien toimenpiteiden aineellista valikoivuutta arvioidaan kolmivaiheisen analyysin avulla. Ensin on selvitettävä viitejärjestelmä ja sen jälkeen se, muodostaako toimenpide poikkeuksen viitejärjestelmästä. Lähtökohtaisesti poikkeus viitejärjestelmästä on valtiotukea. Jos poikkeustoimenpide kuitenkin on perusteltavissa viitejärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella, toimenpidettä ei pidetä valikoivana. Poikkeustoimenpide voi tällöin perustua esimerkiksi veronkierron tai veropetosten ehkäisemiseen, erityisiin kirjanpitovaatimuksiin tai verotuksen neutraliteettiin. 

Verotoimenpiteet, jotka ovat kaikkien jäsenvaltion alueella toimivien taloudellisten toimijoiden saatavilla, ovat periaatteessa luonteeltaan yleisiä toimenpiteitä. Tällöin ne ovat yhtäläisin perustein kaikkien yritysten saatavilla eikä niiden soveltamisalaa ole rajoitettu. 

Viitejärjestelmällä tarkoitetaan johdonmukaista sääntökokonaisuutta, jota sovelletaan objektiivisten kriteerien perusteella kaikkiin soveltamisalaan kuuluviin yrityksiin. Verojen osalta viitejärjestelmän rakenne perustuu muun muassa veropohjaan ja verokantoihin. Viitejärjestelmästä poikkeava toimenpide on valikoiva, jos se suosii yrityksiä tai tuotannonaloja, jotka ovat tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa. 

Komission toimivalta 

Valtiontukivalvonnan tavoitteena on varmistaa, että tukea myöntävät viranomaiset soveltavat tukiohjelmia ja yksittäisiä tukiohjelman ulkopuolisia tukia myöntäessään oikeaa menettelytapaa sekä varmistavat tuen hyväksyttävyyttä koskevien edellytysten täyttymisen. EU:n valtiontukisääntely kuuluu komission toimivaltaan. Komissiolla on yksinomainen toimivalta päättää, soveltuuko tuki sisämarkkinoille. 

Perusperiaate on, että valtiontuista tulee tehdä SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti etukäteen ilmoitus komissiolle. Viranomaiset voivat periaatteessa myöntää taloudelliseen toimintaan vain sellaisia tukia, jotka komissio on hyväksynyt sisämarkkinoille soveltuviksi. 

Komissio on antanut useita yksityiskohtaisia sääntöjä siitä, millaiset valtiontuet ovat sisämarkkinoille hyväksyttyjä. Jäsenvaltioiden viranomaiset joutuvat tukijärjestelyjä suunnitellessaan huomioimaan näiden sääntöjen ehdot, jotta tuki olisi hyväksyttävissä sisämarkkinoille. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on varmistaa tukien yhteensopivuus sisämarkkinoille. 

Tukitoimenpidettä ei pääsääntöisesti voida ottaa käyttöön ennen kuin komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän. Ennakkoilmoitusvelvollisuudesta on kuitenkin säädetty merkittäviä poikkeuksia. Ennakkoilmoitusvelvollisuutta ei ole esimerkiksi silloin, kun tuki myönnetään 

— vähämerkityksisenä tukena eli niin sanottuna de minimis -tukena, komission asetus (EU) N:o 1407/2013), enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana 

— yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille myönnettävänä vähämerkityksisenä tukena, komission asetus (EU) N:o 360/2012, enintään 500 000 euroa kolmen verovuoden aikana 

— komission SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja (services of general economic interest, SGEI) tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen eli niin sanotun komission SGEI-päätöksen (2012/21/EU) mukaisena tukena. 

Tukea myöntävän viranomaisen vastuulla on itse arvioida, sisältääkö toimenpide EU:n valtiontukisääntöjen mukaista tukea. Jos kyse on valtiontuesta, viranomaisen on ennen tuen täytäntöönpanoa selvitettävä, löytyykö tuelle hyväksyttävyyden peruste ja tarvittaessa noudatettava toimenpiteeseen soveltuvaa ilmoitusmenettelyä. Erityisesti laajojen tukiohjelmien ja suurten yksittäisten tukien tapauksessa viranomaisen on tehtävä tuesta ennakkoilmoitus komissiolle. Jos tuki myönnetään lakiin perustuvasta tukiohjelmasta, tukiohjelman valtiontukisääntöjen mukaisuuden arvioinnin tekee asianomainen ministeriö ja asia kuvataan tukiohjelmaa koskevassa hallituksen esityksessä. Tällöin toimivaltainen ministeriö huolehtii myös valtiontukisääntöjen mukaisten menettelytapojen noudattamisesta sekä tarvittavien ilmoitusten laatimisesta. 

Jos viranomainen myöntää taloudelliseen toimintaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset täyttävää tukea, eikä noudata valtiontukisääntelyn menettelytapoja ja hyväksyttävyyttä koskevia säännöksiä, valtiontuki on lähtökohtaisesti laiton ja se voidaan joutua perimään yritykseltä takaisin korkoineen. Tällöin myönnetty tuki peritään korkoineen takaisin tukea saaneilta yrityksiltä. 

Valtiontuki yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin (SGEI) 

Yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin myönnettävä tuki on korvausta yrityksen täyttämästä julkisen palvelun velvoitteesta. Tällainen tuki ei ole kiellettyä valtiontukea. Yleistä taloudellista etua koskevissa palveluissa on kyse toiminnasta, jota voidaan pitää kansalaisten kannalta hyvin tärkeänä ja joka jäisi toteutumatta tai toteutuisi erilaisena ilman julkista tukea. Laissa täsmällisesti säädetyn julkisen palvelun velvoitteen täyttämiseksi yritykselle valtion varoista suoritettava tuki ei ole kiellettyä valtiontukea. Tuen määräytymisen perusteet on etukäteen määriteltävä lainsäädännössä ja tuki ei saa ylittää kustannuksia, jotka syntyvät palveluvelvoitteen täyttämisestä. 

Yleistä taloudellista etua koskeville tuille asetetuista edellytyksistä on säädetty komission päätöksessä 2012/21/EU unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen. Yrityksellä tarkoitetaan valtiontukisääntelyssä kaikkia taloudellista toimintaa harjoittavia yksiköitä. 

Yleistä taloudellista etua koskevat tuet ovat edellä mainitun komission päätöksen mukaan jälki-ilmoitusmenettelyn piirissä siten, että jäsenvaltiossa käytössä olevat tuet raportoidaan komissiolle kahden vuoden välein jälkikäteen. Jäsenvaltioiden viranomaisilla on suhteellisen laaja liikkumavara sen suhteen, mitkä palvelut ne katsovat yleistä taloudellista etua koskeviksi palveluiksi. Komissio ja unionin tuomioistuimet kuitenkin valvovat, etteivät jäsenvaltiot määrittele yleistä taloudellista etua koskevia palveluja ilmeisen virheellisesti. Osana valtiontukisääntöjen valvontaa komissio julkaisee verkkosivuillaan jäsenvaltioiden kahden vuoden välein laatimat raportit valtioissa kyseisenä aikana maksetuista yleistä taloudellista etua koskevista tuista. 

2.4.1  2.4.1. Yhteisöjen korkomenot ja -tulot Suomessa

Verohallinnon tietojen mukaan suomalaisten yhteisöjen yhteenlasketut korkomenot olivat noin 6,4 miljardia euroa verovuonna 2013. Vastaava luku oli 6,3 miljardia euroa verovuonna 2014, 5,9 miljardia euroa verovuonna 2015 ja 5,6 miljardia euroa verovuonna 2016 (taulukko 1). 

Taulukko 1: Yhteisöjen yhteenlasketut korkotulot ja -menot verovuosina 2013—2016 

Suomalaisten yhteisöjen yhteenlasketut korkomenot olivat selvästi suurempia kuin yhteenlasketut korkotulot. Korkotuloja yhteisöillä oli yhteensä noin 2,5—2,9 miljardia euroa verovuosina 2013—2016 eli alle puolet yhteenlaskettujen korkomenojen määrästä. Koska yhteenlaskettujen korkomenojen määrä oli suurempi kuin yhteenlaskettujen korkotulojen, suomalaisille yhteisöille muodostui nettokorkomenoja koko yhteisöjoukon tasolla laskettuna. 

Yhteenlaskettujen korkomenojen ja -tulojen erotuksena laskettu nettokorkotulojen määrä ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa yhteisöjen nettokorkomenojen yhteismäärästä, sillä osalle yhteisöistä muodostuu nettokorkotuloja nettokorkomenojen sijaan. Nettokorkomenoja raportoivien yhteisöjen nettokorkomenojen yhteismäärä vaihteli noin 3,8—4,3 miljardin euron ja nettokorkotuloja raportoivien yhteisöjen nettokorkotulojen yhteismäärä noin 660—730 miljoonan euron välillä vuosina 2013—2016. 

Yhteisöjä, joille muodostui nettokorkomenoja, oli vuonna 2016 noin 102 100. Näistä noin 101 300 yhteisöllä nettokorkomenojen määrä oli enintään 500 000 euroa ja noin 700 yhteisöllä suurempi kuin 500 000 euroa. Suurempia kuin kolmen miljoonan euron nettokorkomenoja raportoi noin 200 yhteisöä. 

Yhteisöjä, joille muodostui nettokorkomenoja etuyhteysveloista, oli vuonna 2016 noin 3 900. Näistä yhteisöistä noin 3 500 yhteisöllä kaikkien nettokorkomenojen määrä oli enintään 500 000 euroa, noin 400 yhteisöllä suurempi kuin 500 000 euroa ja noin 130 yhteisöllä suurempi kuin kolme miljoonaa euroa. 

Uusien yrityslainojen keskimääräinen korkotaso Suomessa on vaihdellut finanssikriisin jälkeen noin 1,5 prosentin ja kolmen prosentin välillä (kuvio 3). Valtaosan tästä ajasta uusien yrityslainojen korkotaso on pysytellyt noin kahden prosentin tuntumassa Suomessa. Ajanjaksolla 2013—2016 uusien yrityslainojen korkotaso oli korkeimmillaan joulukuussa 2013 (2,41 prosenttia) ja matalimmillaan helmikuussa 2013 (1,46 prosenttia). Uusien yrityslainojen keskimääräinen korkotaso Suomessa on ollut 2010-luvulla matalampi kuin euroalueella keskimäärin ja suurin piirtein samaa tasoa esimerkiksi Ranskan ja Itävallan kanssa. 

Kuvio 1. Uusien yrityslainojen keskimääräisen korkotason kehitys Suomessa ja eräissä euroalueen valtioissa huhtikuusta 2007 heinäkuuhun 2018 

Valtaosa yhteisöjen yhteenlasketuista nettokorkomenoista Suomessa syntyy harvalukuisissa suurten nettokorkomenojen yhteisöissä. Vuonna 2016 noin 3 070 miljoonaa euroa eli 81 prosenttia kaikista nettokorkomenoista muodostui yhteisöissä, joiden nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin 500 000 euroa (ks. kuvio 2). Noin 2 472 miljoonaa euroa eli 65 prosenttia kaikista nettokorkomenoista muodostui yhteisöissä, joiden nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin kolme miljoonaa euroa. Myös etuyhteysveloista maksetut nettokorkomenot syntyvät pääosin harvalukuisissa suurten nettokorkomenojen yhteisöissä. 

Myös etuyhteysveloista maksetut nettokorkomenot syntyvät pääosin harvalukuisissa suurten nettokorkomenojen yhteisöissä. Etuyhteysveloista maksettujen nettokorkomenojen yhteismäärä oli vuonna 2016 noin 1 670 miljoonaa euroa. Tästä määrästä noin 1 510 miljoonaa euroa eli noin 89 prosenttia syntyi yhteisöissä, joiden kaikkien nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin 500 000 euroa, ja 1 270 miljoonaa euroa eli 75 prosenttia yhteisöissä, joissa kaikki nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin kolme miljoonaa euroa. 

Kuvio 2. Tietoja nettokorkomenojen ja etuyhteysveloista maksettujen nettokorkomenojen yhteismääristä verovuonna 2016 luokiteltuna nettokorkomenojen määrän mukaan 

Valtaosa yhteisöjen yhteenlasketuista nettokorkomenoista verovuosina 2013—2016 muodostui yhteisöissä, joissa nettokorkomenojen määrä suhteutettuna elinkeinotoiminnan oikaistuun tulokseen (niin sanottu verotuksellinen EBITD) oli yli 25 prosenttia (kuvio 3). Verovuonna 2013 nettokorkomenojen yhteismäärästä noin 62 prosenttia muodostui näissä yhteisöissä. Vastaavasti 38 prosenttia nettokorkomenoista muodostui yhteisöissä, joissa nettokorkomenojen ja elinkeinotoiminnan oikaistun tuloksen välinen suhde oli pienempi kuin 25 prosenttia. Verovuonna 2014 nettokorkomenoista noin 54 prosenttia syntyi yhteisöissä, joissa nettokorkomenojen suhde elinkeinotoiminnan oikaistuun tulokseen oli suurempi kuin 25 prosenttia, verovuonna 2015 noin 57 prosenttia ja verovuonna 2016 noin 58 prosenttia. 

Kuvio 3. Nettokorkomenojen yhteismäärän kumulatiivinen jakautuminen verovuosina 2013—2016 nettokorkomenojen ja elinkeinotoiminnan oikaistun tuloksen välisen suhdeluvun mukaan 

Yhteisöjä, joissa nettokorkomenojen määrä suhteessa elinkeinotoiminnan oikaistuun tulokseen oli suurempi kuin 25 prosenttia, oli lukumääräisesti vähän, vaikka valtaosa nettokorkomenoista muodostui kuvion 3 mukaan näissä yhteisöissä. Näiden yhteisöjen lukumääräinen osuus kaikista nettokorkomenoja raportoivista yhteisöistä oli noin yhdeksän prosenttia kunakin vuonna ajanjaksolla 2013—2016. Nettokorkomenoista valtaosa syntyi konserneihin kuuluvissa yhteisöissä. Konserniyhtiöiden yhteenlaskettujen nettokorkomenojen osuus kaikista suomalaisten yhteisöjen nettokorkomenoista oli vuosina 2013—2016 noin 65—85 prosenttia. 

Kuviossa 4 on tietoja suomalaisten konserniyhtiöiden korkomenojen ja -tulojen rakenteesta luokiteltuna verovuoden sekä nettokorkomenojen ja elinkeinotoiminnan oikaistun tuloksen välisen suhdeluvun mukaan muodostetun luokan perusteella. Suhdeluvun mukaan muodostetuista luokista nettokorkomenoa syntyy eniten 0—10 prosentin ja 10—20 prosentin luokissa. Merkittäviä nettokorkomenomääriä syntyy kuitenkin myös 20—50 prosentin suhdelukualueella sekä erittäin suuren suhdeluvun alueella, yli 100 prosenttia elinkeinotoiminnan oikaistusta tuloksesta. Pieniä nettokorkomenomääriä suhteessa muihin luokkiin muodostuu 50—100 prosentin suhdelukualueella. 

Korkomenoja etuyhteysveloista syntyy eniten 0—20 prosentin suhdeluvun alueella ja yli 100 prosentin suhdeluvun alueella (kuvio 4). Muissa suhdelukuluokissa etuyhteysyrityksille maksettuja korkomenoja muodostuu melko tasaisesti. Etuyhteysveloista maksettujen korkomenojen osuus kaikista korkomenoista on tyypillisesti suurempi suuren suhdeluvun kuin pienen suhdeluvun luokissa. Korkotuloja etuyhteysveloista taas muodostuu lähinnä matalan suhdeluvun 0—20 prosentin alueilla alueella ja jonkin verran myös keskisuuren 20—50 prosentin suhdeluvun alueella. 

Kuvio 4. Suomalaisten konserniyhtiöiden korkomenojen ja -tulojen rakenne verovuosina 2014—2016 luokiteltuna verovuoden sekä nettokorkomenojen ja elinkeinotoiminnan oikaistun tuloksen välisen suhdeluvun mukaan muodostetun luokan perusteella 

2.4.2  2.4.2. Suomen nykyisen korkovähennysrajoituksen vaikutukset

Korkovähennysrajoitusta sovellettiin Suomessa ensimmäistä kertaa verovuonna 2014. Rajoitus perustuu yrityksen etuyhteysyrityksille maksamien korkomenojen vähennyskelpoisen määrän rajoittamiseen. Rajoituksen muita keskeisiä ominaisuuksia ovat vähennyskelpoisten korkomenojen rajaaminen euromääräisesti sekä yrityksen EBITD:n perusteella laskettuun prosenttiosuuteen perustuen. Verovelvollinen voi myös vaatia rajoituksesta vapautumista tasevapautussäännön perusteella. 

Suomen nykyistä korkovähennysoikeuden rajoitusta sovellettiin verovuonna 2016 noin 190 yritykseen. Verotuksen varallisuuslaskelman tietojen mukaan nämä yritykset olivat muita velkaisempia. Valtaosa rajoituksen piirissä olevista yrityksistä kuului kotimaisiin tai ulkomaisiin monikansallisiin konserneihin. Pieni osa yrityksistä kuului täysin kotimaisiin konserneihin. Rajoituksen takia keskimäärin yli 50 prosenttia kyseisen noin 190 yrityksen joukon yhteenlasketuista nettokorkomenoista muodostui vähennyskelvottomaksi. Vähennyskelvottoman korkomenon yhteismäärä oli 548 miljoonaa euroa verovuonna 2016. Vähennyskelvottomien korkomenojen suhde suomalaisten yhteisöjen yhteenlaskettuihin nettokorkomenoihin oli noin 15 prosenttia. 

Toimialoista eniten vähennyskelvotonta korkomenoa muodostui liike-elämän palveluissa, rahoituksessa ja vakuutuksessa sekä teollisuudessa. Rajoituksen piirissä olevat rahoitus- ja vakuutustoimialan yritykset ovat rahoitusalan holdingyhtiöitä ja muita sellaisia kyseisen toimialan yrityksiä, joilla ei ole esimerkiksi luotto- tai vakuutuslaitoksen statusta. Yrityksiä, jotka vaativat korkovähennysrajoitukseen sisältyvää niin sanottua konsernitasevapautusta, oli 83 verovuonna 2016. Näistä 59 yritykseen korkovähennysrajoitusta ei sovellettu tasevapautussäännön takia, ja rajoituksesta vapautui korkomenoa yhteensä noin 215 miljoonaa euroa. 

Suomen korkovähennysrajoituksen yhteenlaskettu laskennallinen verovaikutus edellä mainitun 190 yrityksen veroihin oli noin 110 miljoonaa euroa. Yhteenlasketulla laskennallisella verovaikutuksella tarkoitetaan tässä vähennyskelvottomiin korkomenoihin sitoutunutta veron määrää. Yhteisöjen ollessa kyseessä tämä veron määrä lasketaan kertomalla yhteisöverokanta (20 prosenttia) vähennyskelvottoman korkomenon yhteismäärällä. 

Yhteenlasketusta laskennallisesta verovaikutuksesta vain noin 20 miljoonaa euroa kohdistui verovuoden 2016 veroihin, sillä valtaosalla rajoituksen piirissä olleista yrityksistä liiketoiminta oli tappiollista verovuonna 2016. Tappiollisten yritysten osalta rajoitus supistaa seuraaville verovuosille siirtyvien vähennyskelpoisten tappioiden määrää. Siirtyvien tappioiden supistuminen lisää näiden yritysten veroja myöhemmin, kun yritystoiminta on taas voitollista. Tältä osin korkovähennysrajoituksen vaikutus verokertymään jaksottuu useammalle vuodelle. 

Rajoituksen käyttäytymisvaikutusten osalta hallituksen esityksissä HE 146/2012 vp ja HE 185/2013 vp arvioitiin etukäteen, että korkovähennysrajoitus ehkäisisi verosuunnittelua korkovähennysten avulla. Vähennyskelvottoman korkomenon välttämiseksi monikansalliset konsernit sopeuttaisivat rajoituksen seurauksena rahoitusrakennettaan ja verosuunnitteluaan. Rajoituksella arvioitiin myös olevan vaikutuksia konserniavustuksena maksettaviin voiton määriin. Käyttäytymisreaktioiden arviointia pidettiin kuitenkin hallituksen esityksissä vaikeana tehtävänä reaktioiden yritys- ja tapauskohtaisen luonteen takia. Rajoituksen mahdollisista investointivaikutuksista ei hallituksen esityksissä esitetty arvioita. Talousteorian perusteella korkomenojen vähennyskelpoisuutta koskevilla rajoituksilla voi olla investointien rahoitusedellytyksiä heikentäviä vaikutuksia, koska korkomenojen vähennyskelvottomuus kiristää verotusta ja siten kohottaa investoinnilta edellytettyä tuottovaatimusta. Koska Suomen korkovähennysrajoitus kuitenkin koskee vain etuyhteyskorkomenojen vähentämistä, investointivaikutuksia aiheutuisi teorian mukaan tilanteissa, joissa investointien marginaalinen rahoituslähde on etuyhteyslainat. Tilannetta, jossa investoinnin rahoituksen kannalta olisi ratkaisevaa, saako investoinnin rahoittava yhtiö etuyhteyslainan toiselta konsernin yhtiöltä vai ei, voidaan pitää poikkeuksellisena Suomen kaltaisessa kehittyneessä taloudessa. Tästä syystä Suomen korkovähennysrajoituksen investointivaikutusten voidaan otaksua olevan pieniä teoriaan perustuvan ennakko-odotuksen perusteella. 

3.3.1  3.3.1. Säännöksen soveltaminen yhteisöverovelvollisiin ja henkilöyhtiöihin

Direktiiviä sovelletaan kaikkiin yhteisöverovelvollisiin. Nykyistä kansallista säännöstä sovelletaan verovelvollisiin, jotka ovat Suomessa yhteisöverovelvollisia, ja avoimiin yhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin. Nykyinen kansallinen säännös on direktiiviä laajempi eikä direktiivin sääntelystä aiheudu välitöntä muutostarvetta. 

Korkovähennysrajoituksen soveltamista avoimiin yhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin, jotka ovat verotuksessa elinkeinoyhtymiä, on pidetty tarpeellisena sen vuoksi, ettei säännöstä olisi mahdollista kiertää yhtiömuodon valinnalla. Käytännössä korkovähennysrajoitusta ei juurikaan ole sovellettu henkilöyhtiöiden verotuksessa. Tämä johtuu siitä, että pääosa näistä on pieniä yhtiöitä ja että nykyinen rajoitus on kohdistunut vain etuyhteysosapuolten välisiin korkomenoihin. 

Korkovähennysrajoituksen laajentuessa kattamaan myös muiden kuin etuyhteydessä olevien osapuolten väliset korkomenot voi rajoitus nykyistä useammin soveltua myös henkilöyhtiöiden verotuksessa. Säännös voisi tulla sovellettavaksi erityisesti suurempien henkilöyhtiöiden osalta. 

Direktiivin ja nykyisen säännöksen soveltamisessa ei tehdä eroa sen suhteen, onko yhtiö voittoa tavoitteleva vai ei. Direktiivin johdannossa todetaan, että direktiiviä ei ole ollut tarkoituksenmukaista laajentaa koskemaan läpinäkyviä yksiköitä, joihin ei jäsenvaltioissa sovelleta yhteisöveroa. 

Läpinäkyvissä yksiköissä tulot ja menot siirtyvät osakkaille säilyttäen kokonaan tai osittain alkuperäisen tulo- ja menotyyppinsä. Suomen verojärjestelmässä ei ole säädetty läpinäkyvistä yhteisöistä. Lähimpinä tällaisia Suomessa ovat henkilöyhtiöt, joissa osingot virtaavat läpi osakkaille tulotyyppinsä säilyttäen. 

Jaksossa 3.3.4. käsitellään tarkemmin korkomenon käsitteen näkökulmasta yhteisöjä, joita voidaan taloudelliselta kannalta katsottuna pitää läpivirtaavina. Näitä ovat asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt. Jaksossa kuvataan tarkemmin myös omakustannusperiaatteella toimivien Mankala-yhtiöiden käsittelyä verotuksessa. 

Korkovähennysrajoituksen soveltaminen avoimiin yhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin on tarkoituksenmukaista myös jatkossa sen vuoksi, että määräyksellä voidaan nykyiseen tapaan ehkäistä sääntelyn kiertämistä. Asunto-osakeyhtiöt, keskinäiset kiinteistöyhtiöt ja myös Mankala-yhtiöt ovat lain mukaan itsenäisiä yhteisöverovelvollisia ja sen vuoksi direktiivin soveltamisalaan kuuluvia verovelvollisia. Niitä ei direktiivin minimiluonne huomioon ottaen voida jättää korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle, vaikka ne olisivat taloudellisesti läpivirtaavia tai voittoa tavoittelemattomia. 

3.3.2  3.3.2. Rajoituksen soveltaminen kaikkiin korkomenoihin

Direktiiviä sovelletaan kaikkiin korkomenoihin riippumatta siitä, onko kyse etuyhteydessä olevalle osapuolelle vai ulkopuoliselle, kuten pankille suoritetuista korkomenoista. Nykyisessä säännöksessä rajoitetaan vain laissa määritellyiltä etuyhteysyrityksiltä otettujen lainojen korkomenojen vähentämistä. Kansallinen säännös on direktiiviä lievempi ja sitä on direktiivin minimiluonne huomioon ottaen laajennettava koskemaan myös muilta otettujen lainojen korkomenoja. Tältä osin esitykseen sisältyvää ehdotusta ja sen perusteluita käsitellään tarkemmin jaksoissa 3.4.1 ja 3.5.2. Esityksessä käytetään tässä yhteydessä termejä konserniyhteysosapuoli ja muu kuin konserniyhteysosapuoli erottamaan erilaisten osapuolten välisiä lainoja ja korkomenoja. Termillä konserniyhteysosapuoli viitataan nykyisen sääntelyn termiin etuyhteydessä oleva osapuoli. Termin muutosta kuvataan tarkemmin jaksossa 3.4.1. 

3.3.3  3.3.3. Rajoituksen soveltaminen kaikissa tulolähteissä

Direktiiviä sovelletaan verovelvollisen koko yhteisöveron piiriin kuuluvan toiminnan verotuksessa. Direktiivissä ei tunnisteta eri tulolähteitä eikä sallita esimerkiksi toimialoja koskevia poikkeuksia rahoitusalaa lukuun ottamatta. Nykyistä kansallista sääntelyä sovelletaan vain elinkeinotulolähteen verotuksessa. Kansallinen säännös on direktiiviä lievempi ja sitä on direktiivin minimiluonne huomioon ottaen laajennettava koskemaan myös maatalouden ja muun toiminnan tulolähteitä. Tämä tarkoittaisi, että korkovähennysrajoitusta sovellettaisiin verovelvollisen kaikkeen toimintaan riippumatta siitä, mistä tulolähteestä on kysymys. 

Korkovähennysrajoituksen piirissä olevilla verovelvollisilla laajaa toimintaa on paitsi elinkeinotulon lähteessä, myös muun toiminnan tulolähteessä, johon nykyisin kuuluu merkittävä osa kiinteistöalan toiminnasta. Rajoituksen laajeneminen muun toiminnan tulolähteeseen tarkoittaisi, että rajoitusta voitaisiin nykyisestä poiketen soveltaa kattavasti myös kiinteistöalalla, koska rajoitus soveltuisi myös asunto-osakeyhtiöiden, keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden verotuksessa. Näitä yhtiöitä on vakiintuneesti verotettu pääosin muun toiminnan tulolähteessä. 

Korkovähennysrajoitus on luonteeltaan yleinen säännös, joita tulee pääsääntöisesti soveltaa samalla tavalla toimialasta riippumatta. Kiinteistöliiketoiminta ei lähtökohtaisesti poikkea muusta liiketoiminnasta. Kiinteistöalalla toimii nykyisin perinteisten institutionaalisten sijoittajien rinnalla muun muassa kansainvälisiä kiinteistösijoitusyhtiöitä, yksityisiä sijoittajia sekä erilaisia rahastoja. Toiminnan harjoittaminen muodostuu markkinoiden seuraamisesta, vuokrakohteiden hankinnasta ja luovutuksista sekä kohteiden kehittämisestä. Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö on tyypillisesti kiinteistösijoittamisen muoto ja yhtiön osakkaat kiinteistösijoittajia. Myös asunto-osakeyhtiö voi olla kiinteistösijoittamisen muoto. Asunto-osakeyhtiöissä voi osakkaina olla myös luonnollisia henkilöitä, jotka käyttävät vakituisena asuntonaan huoneistoa, jonka hallintaan heidän omistamansa yhtiön osakkeet oikeuttavat. 

Korkovähennysrajoitus on malliltaan tuloslaskelmaan sidottu rajoitus. Kiinteistöalalla säännöksellä voisi tästä johtuen olla merkitystä erityisesti asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden verotuksessa, koska niissä ei tavallisesti muodostu tuloa yhtiötasolla. 

Asunto-osakeyhtiöissä ja keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä ei normaalisti muodostu veronalaista tuloa silloinkaan, kun yhtiön omistamaa kiinteistöä käytetään vuokraustoiminnassa. Vuokraustoimintaa harjoittaa yhtiön osakas ja vuokratuotot kuuluvat tälle. Kiinteistö on asunto-osakeyhtiön tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön omistuksessa ja sen taseessa. Tällöin kiinteistön kulut, mukaan lukien kiinteistön hankintaa varten otetun velan korkomenot, ovat yhtiön menoja ja sisältyvät sen tulokseen. Yhtiön kaikki menot katetaan osakkaiden yhtiölle suorittamilla hoito- ja rahoitusvastikkeilla. Yhtiön on tarkoitus tehdä nollatulosta. 

Myös kiinteistöosakeyhtiö on tyypillinen kiinteistösijoittamisen muoto. Yhtiö toimii kuten muutkin osakeyhtiöt ja eroaa sen vuoksi keskinäisestä kiinteistöosakeyhtiöstä ja asunto-osakeyhtiöstä. Tuloslaskelmaan perustuvan korkovähennysrajoituksen soveltamisen kannalta kiinteistöosakeyhtiö on samassa asemassa kuin muut osakeyhtiöt, koska yhtiölle muodostuu omaa tuloa kiinteistön vuokrauksesta toisin kuin asunto-osakeyhtiölle ja keskinäiselle kiinteistöosakeyhtiölle. 

Korkovähennysrajoituksen laajentuessa kaikkiin tulolähteisiin tässä esityksessä kuvatulla tavalla, tulolähdejaolla ei enää olisi verotuksessa yhtä suurta merkitystä kuin nykyisin. Valtiovarainministeriössä on lisäksi valmisteltu lakiehdotusta, jonka tarkoituksena olisi muuttaa verotuksessa noudatettua tulolähdejakokäytäntöä siten, että yhteisöjen toimintaan sovellettaisiin laajasti elinkeinoverolakia. Sen sijaan avoimilla yhtiöillä ja kommandiittiyhtiöillä voisi jatkossakin olla muun toiminnan tulolähde, mutta niiden harjoittamaan kiinteistöliiketoimintaan sovellettaisiin kuitenkin elinkeinoverolakia. Tulolähteiden merkitys verotuksessa pienenee edelleen, jos edellä mainittu lakiehdotus tulee voimaan. 

3.3.4  3.3.4. Koron käsite

Direktiivin ja nykyisen säännöksen määritelmien yhteensovittaminen 

Direktiivin mukaan korkomenon käsite kattaa muodoltaan kaikenlaisen velan korkomenot. Lisäksi korkomenon käsite kattaa muut kansallisessa lainsäädännössä määritellyt korkoa taloudellisesti vastaavat suoritukset. Artikla 2 sisältää esimerkkiluettelon näistä muista suorituksista. Esimerkkiluettelossa mainittuja suorituksia on pidettävä säännöstä sovellettaessa korkona silloin, jos niitä kansallisesti pidetään verotuksessa korkona. 

Suomessa verolainsäädäntöön ei sisälly yleistä koron käsitteen määritelmää. Tiettyjen suoritusten käsittely verotuksessa korkona perustuu oikeus- ja verotuskäytännössä tehtyihin tulkintalinjauksiin. Suoritus määritellään verotuksessa koroksi tapauskohtaisesti suorituksen luonteen perusteella. 

Direktiivin korkomenon määritelmä sisältää paitsi korot ja niitä vastaavat suoritukset, myös rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyvät suoritukset. Rahoituksen hankintaan liittyviä suorituksia on Suomessa tyypillisesti pidetty verotuksessa vähennyskelpoisina elinkeinoverolain 7 §:ssä tarkoitettuina menoina eikä elinkeinoverolain 18 §:ssä tarkoitettuina korkomenoina. 

Nykyisin kansallista korkovähennysrajoitusta sovellettaessa korkona on pidetty suorituksia, joita verotuksessa pidetään korkona. Nykyinen kansallinen säännös ei ole direktiiviä lievempi siltä osin kuin korkomenona on käsiteltävä velan korkomenot ja niitä taloudellisesti vastaavat suoritukset siten kuin kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä on linjattu. Nykyinen kansallinen säännös on direktiiviä lievempi siltä osin kuin kyse on rahoituksen hankintaan liittyvistä suorituksista. Kansallista säännöstä on tältä osin muutettava vastaamaan direktiivin sääntelyä. 

Direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä ja sen johdosta myös korkovähennysrajoitusta koskevaa säännöstä sovellettaessa verotuksessa noudatettua korkomenon käsitettä olisi mahdollista myös laajentaa. Osa direktiivin esimerkkiluetteloon sisältyvistä suorituksista on sellaisia, joita Suomessa on voitu verotuksessa pitää korkona, osa taas sellaisia, joita ei ole pidetty korkona. Koron käsitteen muuttaminen merkitsisi verotuksessa suurta muutosta. Muutos olisi merkittävä, vaikka se toteutettaisiin vain korkovähennysrajoitusta koskevan säännöksen osalta. Tällaisen muutoksen toteuttaminen, edes korkovähennysrajoituksen soveltamiseen rajattuna, ei ole tarkoituksenmukaista ilman kattavaa korkoa koskevien verolainsäännösten ja niiden vaikutusten tarkastelua. Koron käsitteen muuttaminen olisi tämän vuoksi perusteltua tehdä tässä esityksessä vain siltä osin kuin muutos on direktiivistä johtuen välttämätön direktiivin minimiluonteen vuoksi. 

Kansallisen korkomenon käsitteen sisällön kartoittamiseksi seuraavassa käydään läpi direktiivin 2 artiklan 1 kohdan luetteloon sisältyviä esimerkkejä ja niiden käsittelyä nykyisessä kansallisessa sääntelyssä sekä oikeus- ja verotuskäytännössä. Korkovähennysrajoitusta sovellettaessa mainitut erät olisivat korkoa, jos niitä pidetään Suomessa verotuksessa korkona. Jäljempänä käsitellään lisäksi rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä menoja, joita ei nykyisin pidetä Suomen verotuksessa korkona. 

Luettelossa mainitaan esimerkkeinä korosta seuraavat suoritukset: voitto-osuuslainoista kertyvät maksut, vaihtovelkakirjalainojen ja nollakuponkilainojen kaltaisten välineiden laskennalliset korot, vaihtoehtoisiin rahoitusjärjestelyihin kuten islamilaiseen rahoitukseen liittyvät suoritukset, rahoitusleasingmaksujen rahoituskustannusosuus, asianomaisen omaisuuserän tasearvoon sisältyvät aktivoidut korot tai aktivoitujen korkojen kuoletukset, siirtohinnoittelusääntöjen mukaisten rahoitustuottojen määrät soveltuvissa tapauksissa, vieraaseen pääomaan liittyvien johdannaisinstrumenttien tai suojausjärjestelyjen mukainen nimelliskorkojen määrä, tietyt vieraan pääoman ja rahoituksen hankkimiseen liittyvistä välineistä johtuvat valuuttakurssivoitot ja -tappiot, rahoitusjärjestelyistä aiheutuvat vakuusmaksut, vieraaseen pääomaan liittyvät järjestelymaksut ja muut samankaltaiset varojen lainaamiseen liittyvät menot. 

Vieraan ja oman pääoman välimaastossa olevat instrumentit 

Erilaisille vieraan pääoman ja oman pääoman välimaastossa oleville instrumenteille maksettavan korvauksen kohtelu on verotuksessa ratkaistu tapauskohtaisesti instrumentin luonteen mukaisesti. Tällaisia instrumentteja ovat esimerkiksi pääomalaina ja voitto-osuuslaina. Elinkeinoverolain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan korko voi olla myös riippuvainen liikkeen tuloksesta. Esimerkiksi pääomalaina on laina, jonka pääomaa ja korkoa voidaan maksaa vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Mikäli pääomalaina katsotaan verotuksessa vieraaksi pääomaksi, on siihen perustuva korvaus ollut verotuksessa korkoa. Oikeuskäytännössä voitto-osuuslainalle maksettava hyvitys voitiin katsoa korkoon verrattavaksi suoritukseksi tapauksessa KVL 2002/1. Yritykset voivat laskea liikkeelle myös nollakorkolainoja ja ikuisia lainoja. Tällaisista lainoista voidaan verotusta varten erottaa korkoelementti. Oikeuskäytännössä ikuisille lainoille maksettua korkoa on yleensä käsitelty verotuksessa korkona. 

Vaihtoehtoiset rahoitusjärjestelyt 

Vaihtoehtoisten rahoitusjärjestelyjen, kuten islamilaisen rahoituksen mukaisista määristä ei ole Suomessa julkaistua oikeus- tai verotuskäytäntöä. Yleensä näillä tarkoitetaan järjestelyjä, joissa korkoelementti ilmenee muussa muodossa kuin nimenomaisena korkona. 

Rahoitusleasing 

Direktiivin luettelossa mainitaan korkona rahoitusleasingsopimukseen perustuvasta suorituksesta koroksi erotettava määrä. Yritystoiminnan rahoituksessa on mahdollista käyttää rahoitus- ja vakuusjärjestelyä, jossa rahoittaja, kuten leasingyhtiö, hankkii yrityksen liiketoiminnassa tarvitseman hyödykkeen vuokratakseen sen yritykselle. Rahoitusleasingjärjestely on mahdollista toteuttaa myös niin sanottuna sale and lease back -järjestelynä, jolloin yritys myy omistamansa hyödykkeen rahoittajalle ja vuokraa ne samassa yhteydessä takaisin omaan käyttöönsä. Sopimukset tehdään yleensä määräajaksi ja niihin saattaa sisältyä osto-oikeus tai -velvollisuus. Taloudellisesta näkökulmasta leasingsopimuksiin perustuvat leasingmaksusuoritukset koostuvat osittain velalle maksettavasta korosta. 

Verolainsäädännössä ei erikseen säädetä leasingsopimusten verokohtelusta. Leasingtilanteisiin sovelletaan yleisiä säännöksiä. Leasingsopimuksia on verotuksessa käsitelty tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen velkasopimuksina, vuokrasopimuksina tai osamaksukauppasopimuksina. Vastaavasti sopimuksiin perustuvia suorituksia on voitu käsitellä esimerkiksi korkona tai vuokrana. Yleensä koko suoritusta on tällöin käsitelty samalla tavalla erottamatta siitä koron osuutta. Pääsääntöisesti rahoitusleasingjärjestelyjä on verotuksessa arvioitu niiden oikeudellisen muodon mukaan, jolloin vuokralleottajan kannalta kyse on tyypillisesti ollut lähinnä vuokramenoista. Toisaalta oikeuskäytännössä tiettyjä sale and lease back -vuokrausjärjestelyä on voitu käsitellä siten, että myynnistä ei ole syntynyt verotuksellista luovutustapahtumaa (KHO 1990 T 2531). 

Vuoden 2016 alusta kirjanpitolakia uudistettiin siten, että lakiin tuotiin mahdollisuus kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IAS 17 -standardi) soveltamiseen rahoitusleasingsopimusten tilinpäätöskäsittelyssä. Kirjanpitolain 5 luvun 5 b §:n mukaan, jos kirjanpitovelvollinen on tehnyt vuokrasopimuksen, jonka kohteena olevaan hyödykkeeseen perustuvat riskit ja edut siirtyvät olennaisin osin vuokralle ottajalle sopimuskauden alkaessa, vuokralleantaja saa merkitä hyödykkeen tilinpäätökseensä siten kuin se olisi myyty ja vuokralleottaja siten kuin se olisi ostettu. Kansainväliset tilinpäätösstandardit ovat parhaillaan muuttumassa, kun IAS 17 -standardi korvautuu uudella IFRS 16 Vuokrasopimukset -sääntelyllä vuoden 2019 alusta. 

Elinkeinoverolainsäädäntö ei tunne kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaista ja nykyisin myös kirjanpitolain mahdollistamaa rahoitusleasingsopimuksen käsittelyä. KHO on päätöksessään 25.10.2016 T 4472 katsonut, että mainittuja kirjanpitolain periaatteita ei voitu soveltaa verotuksessa. KVL:n ratkaisussa 25/2013 (KHO 29.4.2014 T 1443, ei muutosta) katsottiin, että lisärahoituksen hankkimiseksi toteutetun sale and leaseback -järjestelyn leasingmaksut eivät olleet elinkeinoverolain 18 a §:ssä tarkoitettuja suorituksia, joten niihin ei tullut soveltaa mainittua säännöstä. 

Edellä mainitun oikeuskäytännön mukaan rahoitusleasingsopimuksen perusteella tehdyt suoritukset eivät kuuluisi elinkeinoverolain 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun koron käsitteen piiriin. Tällöin niitä ei voitaisi pitää myöskään korkovähennysrajoitussääntelyssä tarkoitettuna korkona. 

Aktivoidut korkomenot 

Direktiivin luettelossa mainitaan korkona myös aktivoidut korkomenot ja niiden kuoletukset. Elinkeinoverolaki sisältää useita eri tilanteita koskevia säännöksiä, joiden nojalla korkomenoja voidaan aktivoida. Lain 14 §:ssä annetaan mahdollisuus lukea korkomenot osaksi hyödykkeen hankintamenoa. Lain 23 §:n mukaan uuden voimalaitoksen, kaivoksen ja muun teollisuuslaitoksen rakentamisen rahoittamisesta johtuneet rakennusaikaiset korot voidaan vähentää verovelvollisen vaatiessa enintään kymmenen prosentin vuotuisin poistoin. Lain 27 c § koskee kokonaishoitopalveluista aiheutuneiden menojen rahoittamisesta aiheutuneita korkoja, jotka vähennetään yhtä suurina vuotuisina poistoina jäljellä olevana sopimuskautena siitä verovuodesta alkaen, jonka aikana kohde on otettu käyttöön. 

Korkomenon vähennysoikeutta koskeva laajuuskysymys on jaksotuskysymyksestä erillinen asia. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei jaksottamisen osalta tehtävä ratkaisu määrää sitä, että luonteeltaan vähennyskelpoinen meno muuttuisi vähennyskelvottomaksi (KHO 2014:149). Korkovähennysrajoitussäännöksen mukaan vähennyskelvottomana pidettävä korko ei voi puolestaan jaksottamissäännöksen vuoksi muuttua vähennyskelpoiseksi. KHO on vuosikirjaratkaisussaan 2015:37 katsonut, että korkovähennysrajoitusta voitiin soveltaa kokonaishoitopalvelun tuottamisesta aiheutuviin korkomenoihin, joihin sovellettiin elinkeinoverolain 27 c §:n jaksotussäännöstä.  

Vaikka korkovähennysrajoitusta normaalisti sovelletaan aktivoituihin korkomenoihin, olisi vähennysoikeuden rajoittaminen kuitenkin perusteetonta siltä osin kuin kyse on muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritetuista korkomenoista, jotka olisivat ennen lain voimaantuloa olleet vähennyskelpoisia ja jotka vähennetään aktivoinnin johdosta verotuksessa lain voimaantulon jälkeen. Esityksessä olisi tarkoituksenmukaista säätää erikseen näitä korkomenoja koskevasta poikkeuksesta. 

Siirtohinnoitteluoikaisun johdosta muuttunut koron määrä 

Intressiyhteydessä olevien yritysten välisiin liiketoimiin voidaan verotuksessa soveltaa siirtohinnoittelusäännöstä, jonka nojalla esimerkiksi rahoitukseen liittyvissä liiketoimissa suoritettua koron määrää voidaan verotuksessa oikaista markkinaehtoiseksi. Tällaisia siirtohinnoittelusäännöksen nojalla tapahtuneita koron oikaistuja määriä pidetään verotuksessa ja siten myös korkovähennysrajoitusta sovellettaessa korkona. 

Johdannaisinstrumentit ja suojausjärjestelyt 

Yritykset käyttävät erilaisia johdannaisinstrumentteja tai suojausjärjestelyjä osana rahoituskulujen riskienhallintaa. Korkoriskiä vastaan on mahdollista suojautua esimerkiksi koronvaihtosopimuksella, joka muuntaa muuttuvakorkoisen lainan koron kiinteäksi koroksi. Tällaisessa tilanteessa yritys maksaa lainasopimuksen mukaista muuttuvaa korkoa varsinaiselle lainanantajalle, mutta koronvaihtosopimuksella mahdollisesti saavutettu korkokulujen säästö pienentää korkokulujen kokonaismäärää. 

Korkojohdannaisten käsittely verotuksessa on ollut tapauskohtaista. Korkojohdannaisen perusteella saatua tai maksettua suoritusta ei Suomessa yleensä ole verotettu korkona. Kuitenkin korkojohdannaisten kirjanpitokäsittely on saattanut johtaa siihen, että ne ovat tulleet otetuiksi huomioon korkona myös verotuksessa. 

Vieraassa valuutassa otettuun lainaan liittyy valuuttakurssiriskejä. Näitä voidaan suojata johdannaisinstrumentein. Tällöin valuuttakurssimuutoksia voi tapahtua paitsi varsinaisen lainan, myös johdannaisinstrumentin suhteen. Indeksi- ja kurssitappiot eivät kansallisessa verolainsäädännössä ole korkoa, vaan elinkeinoverolain 18 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja. Verolainsäädännössä on yhtenäistetty valuuttakurssierojen ja niitä suojaavien instrumenttien verokohtelu. 

Rahoituksen hankintaan liittyvät suoritukset 

Rahoituksen hankintaan liittyvät suoritukset ovat kansallisessa verolainsäädännössä tyypillisesti elinkeinoverolain 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja. Esimerkiksi takaajalle maksettuja takauspalkkioita, lainannostoprovisioita tai muita lainaa nostettaessa perittäviä kertaluontoisia kuluja ei lähtökohtaisesti ole pidetty elinkeinoverolain 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina korkoina. Siltä osin kuin rahoituspalkkiota tai -kulua on pidetty luotonannosta saatuna korvauksena, sitä on voitu pitää korkona. 

Direktiivin johdosta korkovähennysrajoituksen soveltamisalaa olisi tältä osin laajennettava. Direktiiviin perustuva rajoitus kattaa myös ulkoisesta rahoituksesta maksettavat korot ja rahoituksen hankintaan liittyvä kustannukset. Direktiivin tarkoitus ja soveltamisala huomioon ottaen rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyvillä suorituksilla katsottaisiin tarkoitettavan vieraan pääoman ehtoiseen rahoitukseen liittyviä suorituksia. Direktiivin kansallisella täytäntöönpanolla ei siten muutettaisi oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankinnaista aiheutuvien menojen, kuten listautumismenojen, verokohtelua. 

Yhtiövastikkeen käsittely säännöstä sovellettaessa 

Esityksen valmistelun yhteydessä on ilmennyt näkökohtia korkovähennysrajoituksen soveltamisesta keskinäisten osakeyhtiöiden osalta. Valmistelussa on tämän vuoksi erikseen käsitelty keskinäisten osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden välisiä suorituksia koron käsitteen kannalta. Valmistelussa on alla kuvatuin tavoin tarkasteltu mahdollisuutta käsitellä verotuksessa keskinäiselle yhtiölle muodostuvia korkomenoja yhtiön osakkaan korkomenoina. 

Lainsäädännössä on säädetty yhteisöistä, jotka ovat keskinäisiä yhtiöitä. Tällaisia yhteisöjä ovat asunto-osakeyhtiölaissa (2009/1599) säädellyt asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö sekä vakuutusyhtiölaissa säädelty keskinäinen vakuutusyhtiö. 

Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö poikkeavat toiminnallisesti muista osakeyhtiöistä, kuten tavallisesta kiinteistöosakeyhtiöstä. Tavallisen kiinteistöosakeyhtiön tulot muodostuvat yhtiön omistamasta rakennuksesta yleensä vuokratuloina. Asunto-osakeyhtiössä ja keskinäisessä kiinteistöosakeyhtiössä sen sijaan noudatetaan vastikerahoitusmenettelyä. Näiden yhtiömuotojen tulot muodostuvat osakkaiden maksamista vastikkeista eikä yhtiöillä yleensä ole muita tuloja. Vastikerahoitus tarkoittaa sitä, että osakkeenomistajat ovat velvollisia maksamaan yhtiön menojen kattamiseksi yhtiövastiketta yhtiöjärjestyksessä määrättyjen perusteiden mukaan. 

Keskinäinen vakuutusyhtiö ei toiminnallisesti merkittävästi poikkea osakeyhtiömuotoisesta vakuutusyhtiöstä. Keskinäisessä vakuutusyhtiössä ei noudateta vastikerahoitusmenettelyä vastaavasti kuin asunto-osakeyhtiöissä ja keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä. Keskinäisten vakuutusyhtiöiden tilannetta ei tarkastella lähemmin tässä johtuen jäljempänä käsiteltävästä ehdotuksesta, jonka mukaan rahoitusala jätettäisiin rajoituksen ulkopuolelle. 

Asunto-osakeyhtiöissä ja keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä osakkaiden yhtiölle maksama vastike sisältää pääomavastikkeen eli rahoitusvastikkeen osuuden. Rahoitusvastiketuloja käytetään yhtiön lainojen pääomien lyhentämiseen sekä korko- ja muihin rahoitusmenoihin. Kirjanpitolautakunnan 1 päivänä joulukuuta 2017 antaman asunto-osakeyhtiöiden ja muiden keskinäisten kiinteistöyhtiöiden kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevan yleisohjeen mukaan vastikkeet esitetään yhtiön tuottona. 

Verotuksessa asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt ovat itsenäisiä verovelvollisia. Yhtiön verotettavia tuloja ovat osakkaiden maksamat vastikkeet ja mahdolliset muut tulot ja vähennyskelpoisia menoja yhtiölle syntyneet menot, mukaan lukien yhtiölle kuuluvat korkomenot. Yhteisöjen verotuksessa noudatetaan erillisyhtiöperiaatetta, mistä johtuen osakkaan ja yhtiön tuloja ja menoja ei ole verotuksessa yhdistelty. Näin on siitä huolimatta, että keskinäisten yhtiöiden tilanteessa esimerkiksi yhtiöiden hallitsemista huoneistoista saadut vuokratulot kertyvät osakkaille ja verotetaan osakkaiden tulona. 

Verotuksessa keskinäisen yhtiön vieraasta pääomasta maksamaa korvausta on pidetty yhtiön korkomenona. Rahoitusvastikkeen muodossa yhtiölle syntyvää tuloa ei ole pidetty yhtiön korkotulona. Osakkaan verotuksessa rahoitusvastiketta ei ole pidetty korkomenona. Korkovähennysrajoitusta sovellettaessa on edellä kuvatuin tavoin katsottu tarkoituksenmukaiseksi soveltaa verotuksessa noudatettua koron käsitettä. Tämän johdosta rahoitusvastikkeeseen sisältyvää korko-osuutta ei ole perusteltua korkovähennysrajoituksen yhteydessä säätää nykyisestä poiketen asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön korkotuloksi ja osakkaan korkomenoksi. 

Mankala-yhtiön ja sen osakkaan väliset suoritukset 

Esityksen valmistelun yhteydessä on ilmennyt näkökohtia korkovähennysrajoituksen soveltamisessa Mankala-yhtiöiden verotuksessa. Tämän vuoksi valmistelussa on tarkasteltu myös mahdollisuutta käsitellä verotuksessa Mankala-yhtiölle syntyviä korkomenoja yhtiön osakkaan korkomenoina. 

Mankala-yhtiö toimii niin sanotulla omakustannusperiaatteella. Mankala-periaatetta noudatettaessa Mankala-yhtiölle muodostuu liiketoiminnan tulojen ja menojen erotuksesta veronalaista tuloa ja veroja maksettavaksi vain, jos yhtiön tulot ovat menoja suuremmat. Tavallisesti näin ei ole, vaan Mankala-yhtiön liiketoiminnan perusteella usein muodostuu verotettavaa voittoa ja veroja vasta osakkaan verotuksessa. 

Mankala-periaatteen mukaisesta omakustannushinnoittelusta ei ole nimenomaisesti säädetty, vaan verojärjestelmän säännökset koskevat tällä periaatteella toimivia yhtiöitä samoin perustein kuin muitakin yhteisöjä. Mankala-periaatteen soveltaminen verotuksessa perustuu 1960-luvulla annettuihin KHO:n ratkaisuihin KHO 1963-1-5 ja KHO 1968-11-521, jotka koskivat sähköyhtiöitä ja niissä katsottiin, etteivät yhtiöt anna peiteltyä osinkoa osakkailleen. Yhtiöt luovuttivat tuottamansa sähkön omistajilleen näiden omistusosuuksien suhteessa ja osakkaat olivat velvollisia vastaamaan voimalaitoksen kustannuksista samassa suhteessa. Mankala-periaatteella toimivien keskinäisten sähköyhtiöiden tuloverotuksessa ei ole ratkaisujen antamisen jälkeen sovellettu verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n säännöstä peitellystä osingosta. 

Mankala-periaatteen mukaisesti toimittaessa ei nykyisessä verojärjestelmässä lähtökohtaisesti synny itsessään suoraa veroetua, jos omakustannushinnoitellun liiketoimen voitto tulee lopulta verotetuksi Suomessa. Näin on yleensä silloin, kun myös hyödykkeen ostajaa eli osakasta verotetaan Suomessa. Mankala-yhtiölle ei synny verotettavaa tuloa, mutta sen osakkaalle syntyy, jos osakkaan Mankala-yhtiölle hyödykkeestä maksama määrä on pienempi kuin osakkaan hyödykkeen myynnistä saama voitto. Verotusvallan turvaamiseen liittyvien näkökohtien vuoksi omakustannusperusteinen hinnoittelu ei sovellu kansainvälisiin tilanteisiin eikä käytäntöä ole otettu osaksi lainsäännöksiä. Jos asiasta säädettäisiin, voitonsiirto tulisi EU-oikeuden vuoksi mahdollistaa säännöksissä myös kansainvälisissä tilanteissa. Normaalista verojärjestelmästä poikkeava yhteisölle säädettävä omakustannusperusteisen hinnoittelun mahdollisuus olisi lähtökohtaisesti myös valtiontukea, mikä rajaisi poikkeussääntelyn sisältöä merkittävästi. 

Yhteisöjen verotuksessa omakustannusperiaatteella toimiminen on verolainsäädännössä hyväksytty osuuskuntien sekä asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta. Erityisesti osuuskuntien osalta säännökseen sisältyy lukuisia rajauksia johtuen EU:n valtiontukisääntelystä, jonka mukaan tällaista poikkeussääntelyä voidaan soveltaa vain osuuskuntiin, jotka eroavat kaupallisista osuuskunnista. Rajaukset perustuvat myös tarpeeseen varmistaa osuuskunnan jäsenelle siirtyvän voiton veronalaisuus. 

Direktiiviä sovelletaan itsenäisiin yhteisöverovelvollisiin. Kansallista korkovähennysrajoitusta on tämän lisäksi sovellettu avoimiin yhtiöihin ja kommandiittiyhtiöihin, jotka ovat verotuksessa laskentasubjekteja ja niiden toiminnasta muodostuva tulos lasketaan verolainsäännöksiä soveltaen yhtiöiden itsensä tasolla. Korkovähennysrajoitukseen sisältyvää korkomenon käsitettä on tulkittava näistä lähtökohdista käsin. Korkomenon käsitteellä tarkoitetaan sekä direktiivissä että kansallisessa säännöksessä kulloisenkin itsenäisen verovelvollisen tai laskentasubjektin tilanteessa, tämän verolaskennassa vähennyskelpoisia, yksikön omasta rahoituksesta kertyviä korkomenoja. 

Kun kyse on itsenäisen verovelvollisen tai laskentasubjektin omasta rahoituksesta, esimerkiksi sen omistukseen tulevien investointikohteiden rahoituksesta, tähän liittyvät korkomenot kuuluvat verotuksessa tälle verovelvolliselle tai laskentasubjektille. Itsenäinen verovelvollinen ei ole läpivirtaava yksikkö, josta korkomenot virtaisivat osakkaiden verotukseen korkomenoina käsiteltäväksi. Verovelvollisen korkomenoa ei verotuksessa käsitellä korkomenona toisen verovelvollisen verotuksessa, ellei kyse ole poikkeuksellisesta, esimerkiksi veron kiertämiseen liittyvästä yksittäistapauksesta. 

Nykyiset Mankala-periaatteella toimivat yhtiöt ovat osakeyhtiöitä, ja verotuksessa itsenäisiä yhteisöverovelvollisia. Mankala-periaatteessakaan ei ole kyse siitä, että tulot ja menot siirtyisivät yhtiöltä osakkaalle niin sanotusti läpivirtaavasti. Mankala-periaatteen soveltaminen tarkoittaa sitä, ettei yhtiöiden edellytetä soveltavan keskinäisissä suorituksissaan markkinaehtoperiaatetta ja ettei keskinäisiä suorituksia tästä puutteesta huolimatta katsota peitellyksi osingoksi. 

Erillisen verovelvollisuuden periaate on yhteisöjen tuloverojärjestelmän säännösten perusta. Tämän periaatteen ympärille rakentuvan verojärjestelmän säännöksiin perustuen Suomessa voidaan verottaa tulot ja vähentää menot, jotka kertyvät ja joiden katsotaan kuuluvan yhteisölle, joka on täällä verovelvollinen. Tästä lähtökohdasta käsin ja direktiivin sääntelykokonaisuus huomioon ottaen korkomenon käsitettä ei olisi tarkoituksenmukaista laajentaa korkovähennysrajoituksen kaltaisessa yksittäisessä säännöksessä siten, että korkomenot luettaisiin keinotekoisesti yhteisön osakkaan korkomenoiksi. 

3.3.5  3.3.5. Vähennyskelpoisen korkomenon enimmäismäärä

Direktiivin mukaan vähennyskelpoisen korkomenon määrä on enintään 30 prosenttia verovelvollisen EBITDA:sta. Nykyisen kansallisen säännöksen mukaan vähennyskelpoisen nettokorkomenon enimmäismäärä on 25 prosenttia EBITD:sta. Nykyistä sääntelyä olisi direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä mahdollista kiristää nykyisestä 25 prosentista alaspäin tai keventää enintään 30 prosenttiin saakka. 

Vaikutusarvioinnin perusteella vähennyskelpoisten korkomenojen prosentuaaliseksi rajaksi nykyisessä sääntelyssä asetettu 25 prosenttia merkitsee, että rajoitus painottuu tilanteisiin, joissa etuyhteysveloista maksettujen korkomenojen osuus on suurempi kuin ulkopuolisille maksettujen korkomenojen osuus. Vaikutusarvioinneissa on havaittu, että etuyhteysveloista maksettujen korkomenojen osuus kaikista korkomenoista on tyypillisesti suurempi suuren suhdeluvun kuin pienen suhdeluvun luokissa. Asetettu prosenttiraja merkitsee myös sitä, että rajoituksen ulkopuolelle jää kappalemääräisesti paljon yrityksiä, joilla yrityskohtainen nettokorkomeno ei euromääräisesti ole suuri. Nykyinen prosenttiraja on perusteltu säännöksen tehokkaan kohdistamisen sekä hallinnollisen yksinkertaisuuden kannalta. Vaikutusarvioinnin perusteella ei voida päätellä, että jokin muu prosenttiraja olisi nykyistä tarkoituksenmukaisempi. 

3.4.1  3.4.1. Euromääräinen raja vähennyskelpoisille korkomenoille

Konserniyhteydessä oleville osapuolille ja muille suoritetut korkomenot 

Nykyisen kansallisen korkovähennysrajoitussäännöksen mukaan nettokorkomenot voidaan vähentää, jos ne ovat verovuonna enintään 500 000 euroa. Direktiivi sallii verovuonna enintään kolmen miljoonan euron suuruisten nettokorkomenojen vähentämisen. Rajaa voidaan soveltaa verovelvolliskohtaisesti, kun verojärjestelmässä ei sovelleta konsolidointia konserniyhtiöiden verotuksessa. Toisin kuin kansallinen sääntely direktiivi sallii lisäksi, että nettokorkomenot ovat vähennettävissä säädettyyn euromäärään asti ja rajoitusta sovelletaan vain euromäärän ylittävään osaan nettokorkomenoista. 

Euromääräisen rajan asettaminen on nykyisessä kansallisessa säännöksessä perustunut tarpeeseen rajoittaa säännöksen soveltamisesta Verohallinnolle ja verovelvollisille aiheutuvaa työtä. Nykyinen säännös on toteuttanut tätä tavoitetta hyvin. Säännöksen vaikutuksia verovuodelta 2016 arvioitaessa kävi ilmi, että yhteisöjen nettokorkomenojen määrä oli 99 prosentissa tapauksista enintään 500 000 euroa. Konserniyhteydessä olevien yritysten välisiä korkomenoja tarkasteltaessa nettokorkomenojen määrä alitti eurorajan 90 prosentissa tapauksista. Samalla on todettu, että valtaosa nettokorkomenojen määrästä on muodostunut harvalukuisissa suurten nettokorkomenojen yhteisöissä. Vuonna 2016 noin 81 prosenttia kaikista nettokorkomenoista syntyi yhteisöissä, joiden nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin 500 000 euroa. Noin 65 prosenttia näistä syntyi yhteisöissä, joiden nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin kolme miljoonaa euroa. Konserniyhteydessä olevien yritysten välisistä nettokorkomenoista noin 89 prosenttia muodostui yhteisöissä, joiden nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin 500 000 euroa ja noin 75 prosenttia yhteisöissä, joissa nettokorkomenojen määrä oli suurempi kuin kolme miljoonaa euroa. 

Säännökseen liittyvän hallinnollisen taakan keventäminen olisi perusteltua myös jatkossa. Euromääräinen raja edesauttaa myös sääntelyn kohdentamista direktiivin tavoitteiden mukaisesti merkittävimpiin veroetuihin. Nykyinen euromääräinen raja on tiukempi kuin direktiivin säännös ja se olisi mahdollista säilyttää. Edellä kuvatun vaikutusarvioinnin perusteella raja asettuisi luontevasti joko 500 000 euroon tai kolmeen miljoonaan euroon. Vaikutusarvioinnin perusteella ei voida päätellä, että jokin muu raja-arvo näiden kahden välistä olisi parempi. Suomessa konserniyhtiöitä verotetaan erillisinä verovelvollisina. Järjestelmässä sovelletussa konserniavustussääntelyssä ei ole kyse direktiivissä tarkoitetusta konsolidointijärjestelmästä, jolloin euromääräistä rajaa voidaan soveltaa verovelvolliskohtaisesti. 

Direktiivin vuoksi sääntely kiristyy ja ulottuu jatkossa kaikkiin korkomenoihin, mitä ei aiemmin kansallisessa sääntelyssä pidetty tarpeellisena. Muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen vähennyskelpoisuuden rajoitus on uutta sääntelyä, joka poikkeaa muun muassa elinkeinoverolain 7 §:ään perustuvasta menojen laajasta vähennyskelpoisuudesta. Sääntely poikkeaa nykyisen korkovähennysrajoitussäännöksen taustalla olevasta perustelusta, jonka mukaisesti nykyisen säännöksen soveltamisala on rajoitettu koskemaan vain konserniyhteystilanteita. Korkomenoihin liittyvän aggressiivisen verosuunnittelun riskin on katsottu yleensä liittyvän juuri konserniyhteystilanteisiin ja rajoituksella on ollut tarkoitus ehkäistä tällaista verosuunnittelua. Konserniyhteydessä oleville osapuolille maksettuihin korkomenoihin olisi perusteltua soveltaa pääosin nykyistä rajoitusta vastaavaa säännöstä. 

Sääntelyn tarkoituksen ja yritysrahoituksen edellytysten säilyttämiseen liittyvien näkökohtien vuoksi konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen rajoitus on perusteltua säätää konserniyhteystilanteissa sovellettavaa sääntelyä kevyemmäksi. Muilta kuin konserniyhteysosapuolilta otettujen velkojen korkoihin olisi tarkoituksenmukaista soveltaa direktiivin sallimaa kolmen miljoonan euron rajaa ja tämä tulisi säätää siten, että nettokorkomenojen ylittäessä rajan korkomenojen vähentämistä rajoitettaisiin vain ylimenevältä määrältä. 

Konserniyhteyden määritelmä 

Erilaisen eurorajan soveltaminen konserniyhteysosapuolilta ja muilta kuin konserniyhteysosapuolilta otettujen velkojen korkoihin edellyttäisi myös konserniyhteyden määrittelemistä. Nykyiseen säännökseen sisältyy jo tällainen määritelmä. Direktiivin 2 artiklan määritelmiin sisältyvä etuyhteyden määritelmä poikkeaa nykyisen kansallisen säännöksen määritelmästä. Direktiiviin määritelmä liittyy korkovähennysrajoituksen osalta 4 artiklan 3 kohdan b alakohtaan sisältyvään itsenäisen yrityksen käsitteeseen. Määritelmän sisältöä käsitellään tarkemmin jaksossa 3.4.2. 

Nykyisen kansallisen säännöksen mukaan osapuolet ovat etuyhteydessä, jota jatkossa kutsuttaisiin konserniyhteydeksi, kun velkasuhteen osapuolella on välitön tai välillinen määräysvalta toisessa velkasuhteen osapuolessa. Määritelmä on sama kuin verotusmenettelylain 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua koskevassa säännöksessä. Velkasuhteen osapuolilla tarkoitetaan koron maksajaa ja korkomenoa vastaavan tulon tosiasiallista edunsaajaa. Määräysvallan katsotaan olevan olemassa, kun välitön tai välillinen omistus pääomasta tai osakkeiden tai osuuksien äänimäärästä on yli puolet tai toisella osapuolella on välillinen tai välitön oikeus nimittää yli puolet esimerkiksi toisen yhteisön hallitukseen. Määräysvalta on myös silloin, kun toista osapuolta johdetaan yhdessä toisen osapuolen kanssa tai se muuten tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa osapuolessa. Määräysvaltaa käyttävä kolmas osapuoli voi olla myös luonnollinen henkilö yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa. 

Direktiiviin sisältyvä etuyhteyden määritelmä on pienemmän prosenttimääräisen vaatimuksen ja luonnollisiin henkilöihin ulottuvan määrittelyn vuoksi kireämpi kuin nykyisen kansallisen säännöksen määritelmä. Jos kansallista säännöstä muutettaisiin siten, että korkomenojen erottelu konserniyhteysosapuolille ja muille suoritettuihin korkomenoihin tapahtuisi direktiivin etuyhteysmääritelmää käyttäen, kansallinen sääntely kiristyisi. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista. Nykyisen määritelmän muuttaminen ei tässä yhteydessä olisi myöskään välttämätöntä, koska korkomenojen erottelu konserniyhteydessä oleville osapuolille ja muille suoritettuihin korkomenoihin ei perustu direktiivin määräyksiin. Nykyinen korkomenojen erottelussa käytetty kansallinen konserniyhteysmääritelmää koskeva säännös olisi perusteltua säilyttää. Selvyyden vuoksi ja erotukseksi direktiivissä käytetystä etuyhteyden termistä tulisi kansallisessa säännöksessä tällöin käyttää termiä konserniyhteydessä oleva osapuoli. 

Nykyisen kansallisen sääntelyn mukaan velkaa pidetään konserniyhteydessä olevalta osapuolelta otettuna, jos konserniyhteydessä oleva osapuoli antaa muulle kuin konserniyhteydessä olevalle osapuolelle, kuten pankille, lainan tai konserniyhteysosapuolen velan vakuudeksi saatavan ja muu kuin konserniyhteydessä oleva osapuoli lainaa varat toiselle konserniyhteydessä olevalle osapuolelle. Direktiiviin ei sisälly vastaavaa sääntelyä. Kansalliseen säännökseen sisältyvän määräyksen tarkoituksena on ehkäistä konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen vähennysrajoituksen kiertämistä kolmannen osapuolen kautta järjestettävän lainoituksen kautta. Säännöksen merkitys olisi jatkossa pienempi sen johdosta, että korkovähennysrajoituksen piiriin kuuluisivat myös muut kuin konserniyhteysosapuolilta otetut korkomenot. Konserniyhteysosapuolilta ja toisaalta ulkopuolisilta otettujen korkomenojen erilaisesta kohtelusta johtuen säännös olisi kuitenkin edelleen tarpeellinen, jotta konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen vähennysrajoitusta ei voitaisi kiertää siirtämällä varat ensin kolmannelle osapuolelle ja sieltä konserniyhteysosapuolelle. Säännöksen tarkoituksen ja tavoitteen toteutumisen kannalta säännöksen soveltamisala olisi tarkoituksenmukaista säilyttää nykyiseen tapaan yleisenä ilman, että säännöksessä nimetään sen soveltamisalaan kuuluvia järjestelyjä. 

3.4.2  3.4.2. Itsenäiset yritykset

Nykyinen kansallinen korkovähennysrajoitus kohdistuu vain konserniyhteysosapuolten välisiin korkomenoihin, joten nykyinenkään sääntely ei käytännössä sovellu itsenäisiin yrityksiin. Direktiivin johdosta korkovähennysrajoitus ulottuu jatkossa myös muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettuihin korkoihin, mistä johtuen myös itsenäiset, esimerkiksi konserneihin kuulumattomat, yritykset tulevat rajoituksen piiriin. Direktiivi sallii itsenäisten yritysten jättämisen korkovähennysrajoitussäännöksen ulkopuolelle, mutta termiin kytkeytyvä etuyhteyden määritelmä poikkeaa nykyisestä kansallisesta sääntelystä. 

Itsenäisellä yrityksellä tarkoitetaan direktiivissä verovelvollista, joka ei ole osa liikekirjanpidollista konsernia ja jolla ei ole etuyhteydessä olevaa yritystä tai kiinteää toimipaikkaa. Direktiivin 4 artiklan 8 kohdan säännös liikekirjanpidollisen konsernin määritelmästä on korvattu toisen veronkiertämisen estämistä koskevan direktiivin((EU) 2017/952 1 artiklan 3 kohdan määräyksellä, joka asiallisesti vastaa ensimmäiseen direktiiviin sisältynyttä määritelmää. Liikekirjanpidollisella konsernilla tarkoitetaan direktiivissä konsernia, joka koostuu kaikista niistä yksiköistä, jotka on täysimääräisesti sisällytetty kansainvälisten tilinpäätösstandardien tai jäsenvaltion kansallisen tilinpäätösjärjestelmän mukaisesti laadittuun konsernitilinpäätökseen. 

Etuyhteydessä olevalla yrityksellä tarkoitetaan direktiivissä yksikköä, jossa verovelvollisella on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus äänioikeuksista tai pääomasta taikka oikeus saada vähintään 25 prosenttia kyseisen yksikön voitoista. Etuyhteys on direktiivin mukaan olemassa myös silloin, kun luonnollisella henkilöllä tai yksiköllä suoraan tai välillisesti on vähintään 25 prosentin osuus verovelvollisen äänioikeuksista tai pääomasta tai oikeus saada vähintään 25 prosenttia verovelvollisen voitoista. Jos luonnollisella henkilöllä tai yksiköllä on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosentin osuus verovelvollisesta ja yhdestä tai useammasta muusta yksiköstä, kaikki asianomaiset yksiköt, verovelvollinen mukaan lukien, katsotaan etuyhteydessä oleviksi yrityksiksi. 

Edellä oleva direktiivin 2 artiklaan perustuva etuyhteyden määritelmä poikkeaa nykyisen kansallisen korkovähennysrajoitussäännöksen vastaavasta määritelmästä. Itsenäisen yrityksen poikkeaman perustuessa direktiivin nimenomaiseen säännökseen on säännöstä sovellettaessa noudatettava myös poikkeamaan keskeisesti liittyvää direktiivin määritelmää etuyhteydestä. Direktiiviin sisältyvä määritelmä on pienemmän prosenttimääräisen vaatimuksen vuoksi kireämpi kuin nykyiseen kansalliseen säännökseen sisältyvä määritelmä. Lisäksi direktiivi on kireämpi, koska myös luonnollista henkilöä voidaan pitää etuyhteydessä olevana osapuolena. Itsenäisen yrityksen määritelmässä ei tämän vuoksi voida soveltaa nykyiseen säännökseen sisältyvää konserniyhteyden määritelmää. Direktiivin määritelmässä käytetään termiä yksikkö (entity), jota ei ole direktiivissä tarkemmin määritelty. Termillä yksikkö viitataan tavallisesti laajasti erilaisiin toimijoihin niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Kansallisessa säännöksessä tulisi käyttää termiä itsenäinen yritys, joka tarkoittaisi yhteisöjä ja henkilöyhtiöitä lain soveltamisalan mukaisesti. Etuyhteysmääritelmässä käytettäisiin myös termiä yksikkö direktiivin mukaisesti, kun ei viitata lain soveltamisalaan kuuluviin yhteisöihin ja yhtiöihin. 

Itsenäisten yritysten jättäminen korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle perustuu direktiivin mukaan siihen, että laina- ja korkojärjestelyillä verohyötyjä tavoitellaan yleensä etuyhteystilanteissa. Direktiivin kohteena olevan korkoihin liittyvän veron välttämisen riski on itsenäisillä yrityksillä rajallinen verrattuna konserniyrityksiin. Itsenäisiä yrityksiä koskeva poikkeama edesauttaa myös säännöksestä johtuvan hallinnollisen taakan keventämistä. Rajoituksen ulkopuolelle jäisi tällöin Suomessa esimerkiksi asunto-osakeyhtiöitä. Itsenäisen yrityksen poikkeamasta olisi edellä mainituista syistä perusteltua säätää. 

3.4.3  3.4.3. Infrastruktuurihankkeet

Yleistä 

Nykyistä kansallista korkovähennysrajoitussäännöstä sovelletaan rahoitusalan yhtiöitä lukuun ottamatta kaikenlaiseen toimintaan. Säännökseen ei sisälly esimerkiksi julkisia infrastruktuurihankkeita koskevaa poikkeusta. Direktiivin mukaan korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle voidaan jättää pitkän aikavälin julkiset infrastruktuurihankkeet, joilla tuotetaan, kehitetään, käytetään tai ylläpidetään laajamittaista omaisuutta, jonka jäsenvaltio katsoo olevan yleisen edun mukainen. Direktiiviin sisältyy tältä osin kuitenkin maininta valtiontukisääntöjen huomioon ottamisesta. Poikkeuksen myöntäminen edellyttää direktiivin mukaan lisäksi, että hankkeen toteuttaa henkilö, jonka kotipaikka on EU-jäsenvaltiossa kyseisen valtion verolainsäädännön mukaan, hankkeesta syntyvät tulot ja hankkeen rahoittamiseen liittyvät korkomenot otetaan huomioon verotuksessa EU-jäsenvaltiossa ja hankkeeseen liittyvät varat sijaitsevat EU-jäsenvaltiossa. 

Direktiivi ei sisällä edellä kuvattua tarkempaa määritelmää infrastruktuurihankkeelle tai esimerkkejä määritelmän mukaisista hankkeista. Julkisen infrastruktuurihankkeen määritelmän sisältö on tällöin harkittava tapauskohtaisesti ja kunkin valtion infrajärjestelmien viitekehyksessä. 

Suomessa julkinen infrastruktuuri on hyvin laaja-alaista. Julkisena infrastruktuurina pidetään yleensä esimerkiksi valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen julkisen vallan käyttöön ja näiden ylläpitämään palveluverkostoon liittyviä toimitilainvestointeja. Julkista infrastruktuuria ovat yleensä myös valtakunnalliset ja paikalliset tie- ja liikenneverkostot, jotka on pääosin toteutettu maksuttomina yleisinä teinä. 

Infrastruktuurihankkeet voivat olla suppeita tai laajoja hankkeita, joille on tyypillistä velkarahoituksen merkittävä määrä. Hankkeita on toteutettu sekä niin sanotulla elinkaarimallilla että muilla järjestelyillä. Hankkeiden toteuttajia ovat paitsi julkisyhteisöt omistamiensa yhtiöiden kautta myös yksityiset yritykset. Korkovähennysrajoitussäännöksen soveltaminen näitä hankkeita toteuttavien yritysten verotuksessa lisäisi todennäköisesti hankkeiden kustannuksia ja siten julkisia menoja. 

Nykyinen kansallinen korkovähennysrajoitussäännös, joka ei ole sisältänyt infrastruktuurihankkeiden poikkeamaa, on koskenut vain konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritettuja korkomenoja. Tämän johdosta moni hanke on käytännössä jäänyt rajoituksen soveltamisalan ulkopuolelle. 

Infrastruktuurihankkeita toteuttavien yritysten jättäminen korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle tarkoittaisi näille yrityksille veroetua. Hankkeen julkinen luonne ei sinänsä estä palveluntarjoajaa suunnittelemasta konserni- ja rahoitusrakennettaan siten, että se voisi toimia korkoihin liittyvän verosuunnittelun eduksi. Korkovähennysrajoitus on Suomen verojärjestelmässä osa yleistä sääntelyä, josta tehtyjä poikkeuksia on arvioitava myös valtiontuen näkökulmasta. Korkovähennysrajoitukseen mahdollisesti sisällytettävän infrastruktuurihankkeiden poikkeamaan sisältyisi ilmeinen valtiontukiongelma, kun vastaavia yksityisiä hankkeita toteuttavat yritykset eivät kuuluisi poikkeaman piiriin. Tällainen poikkeussäännös voisi olla hyväksyttävä, jos sitä voidaan perustella viitejärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella. Suomessa elinkeinoverojärjestelmä rakentuu laajan veropohjan ja alhaisen yhteisöverokannan periaatteille. Elinkeinoverotuksessa ei nykyisin ole laajasti säännöksiä, joilla poikettaisiin järjestelmästä tiettyjen verovelvollisten eduksi. 

Infrastruktuurihankkeiden laajasta alasta ja valtiontuen tulkintaan liittyvistä haasteista johtuen poikkeaman sisältöä koskeva selvittely siirretään jatkovalmisteluun lukuun ottamatta jäljempänä käsiteltävää sosiaalista asuntotuotantoa, josta ehdotetaan säädettävän tässä esityksessä. Jatkovalmistelussa infrastruktuurihankkeita koskevan poikkeuksen mahdollista sisältöä tarkasteltaisiin laajasti ottaen huomioon edellä mainittuja toimintoja ja esimerkiksi energia-alan toimintoja. 

Valtion tukema sosiaalinen asuntotuotanto 

Osa julkista infrastruktuuria on valtion tukema niin sanottu sosiaalinen asuntotuotanto. Valtion tukeman sosiaalisen asuntotuotannon tarkoituksena on tarjota kohtuuhintaisia asuntoja ihmisille, jotka eivät vähäisen maksukykynsä vuoksi löydä itselleen sopivaa asuntoa vapailta markkinoilta. Järjestelmään liittyy välittömästi yleisen edun elementti. 

Suomessa valtio tukee sosiaalista asuntotuotantoa eli sosiaalisin perustein valituille asukkaille tarkoitettujen kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista. Tuki annetaan tätä tarkoitusta varten otetuille lainoille maksettuna korkotukena. Korkotukilainoihin liittyy aina myös valtion täytetakaus. Järjestelmästä säädetään vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa (604/2001) sekä vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetussa laissa (574/2016). Tarkemmat säännökset korkotukilainoja koskevista laina- ja tukiehdoista ovat edellä mainittujen lakien nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (666/2001, korkotukiasetus) sekä valtioneuvoston asetuksessa vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta (603/2016). Laeissa, asetuksissa ja niiden nojalla annetuissa viranomaisasiakirjoissa määrätään täsmällisesti kaikista korkotukilainojen hyväksymisen ja korkotuen maksamisen edellytyksistä sekä tuen laskennassa, valvonnassa ja tarkistamisessa käytettävistä parametreistä. 

Valtio tukee kohtuuhintaisten, sosiaalisten vuokra-asuntojen tuotantoa erilaisten tarjontatukijärjestelmien avulla myös useissa muissa Euroopan maissa. Ympäristöministeriön asettama hankeryhmä selvitti vuoden 2014 aikana asumisen verotuksen ja erilaisten kysyntä- ja tarjontatukien vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Osana hankeryhmän loppuraporttia (Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus, ympäristöministeriön raportteja 4/2015) julkaistiin Pellervon taloustutkimuksen laatima kansainvälisiin tutkimuksiin perustuva katsaus asumisen tarjonta- ja kysyntätuista Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Itävallassa, Alankomaissa, Englannissa ja Irlannissa. Katsauksen mukaan markkinaperusteinen ratkaisu ei ole asumisessa yhteiskunnallinen optimi, ja siksi julkinen sektori on kaikissa tutkituissa maissa pyrkinyt parantamaan tilannetta omalla toiminnallaan. 

Myös eduskunnan tarkastusvaliokunta on julkaissut syyskuussa 2017 tutkimushankkeen asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Tutkimuksessa on muun muassa vertailtu asumisen tukijärjestelmiä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Isossa-Britanniassa (Asuntopolitiikan kehittämiskohteita, eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2017, sivut 97—115). 

Valtion tuella rahoitettuja asuntoja on Suomessa rakennettu vuodesta 1949. Pääasiallisina tukimuotoina ovat olleet valtion aravalainat, korkotukilainat ja takaukset sekä erilaiset avustukset. Mainittuja avustuksia, esimerkiksi opiskelija-asuntojen omapääoma-avustus ja erityisryhmien investointiavustus, on myönnetty kohteille, jotka ovat saaneet myös aravalainaa tai korkotukilainaa. Tällä hetkellä keskeisin tukimuoto on edellä mainittu valtion varoista maksettava korkotuki ja siihen liittyvä valtion takaus. Korkotukilainoitus on korvannut aravalainat, joita myönnettiin aikaisemmin aravalain (1189/1993) ja sitä edeltäneiden lakien perusteella. Aravalainoilla rahoitettu asunto- ja lainakanta on kuitenkin yhä suurelta osin olemassa. Aravalainajärjestelmällä on pääsääntöisesti samat tavoitteet kuin korkotukilainoilla, ja aravalainoitetut vuokra- ja asumisoikeusasunnot ovat samanlaisten käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia kuin korkotukilainoitetut asunnot. Niitä koskevat säännökset ovat aravalain ohella aravarajoituslaissa (1190/1993) sekä kyseisten lakien nojalla annetussa arava-asetuksessa (1587/1993). Ennen tällä hetkellä voimassa olevien korkotukilakien säätämistä korkotukilainoja hyväksyttiin vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980) ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993) nojalla. Myös osa näistä korkotukilainoista on edelleen olemassa. 

Korkotukijärjestelmän tavoitteena on kohtuuhintaisen asumisen tarjoaminen pieni- ja keskituloisille kotitalouksille sekä reaalisesti vakaa asumismenojen kehitys. Korkotukilainoilla rahoitetaan vuokra-asuntojen ohella myös asumisoikeustalojen rakentamista ja perusparantamista. Asumisoikeudesta hallintamuotona säädetään asumisoikeusasunnoista annetussa laissa (650/1990). Kyseinen laki sisältää myös korkotuki- tai aravalainoilla rahoitettujen asumisoikeusasuntojen käyttöä ja luovutusta rajoittavat säännökset, jotka koskevat esimerkiksi asukkailta perittävien käyttövastikkeiden määrittelyä. Lisäksi korkotukilainoilla rahoitetaan vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista annetussa laissa (232/2002) tarkoitettujen osaomistusasuntojen tuotantoa sekä erityistä tukea tarvitseville ryhmille, kuten huonokuntoisille ja muistisairaille ikääntyneille, vammaisille henkilöille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille, asunnottomille sekä opiskelijoille ja nuorille tarkoitettujen vuokra-asuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista. Tukijärjestelmän edellytyksenä on, että se on yhteensopiva EU-oikeuden valtiontukisääntöjen kanssa ja, että järjestelmän kilpailua vääristävät vaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset. 

Korkotukilainan hyväksymisestä päättää sosiaalisen tarkoituksenmukaisuuden ja taloudellisen tarpeen perusteella ympäristöministeriön alainen viranomainen eli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). Korkotukilainat voivat olla joko kiinteälyhenteisiä tai kokonaispääomamenoon perustuvia. Valtiokonttori maksaa korkotuen valtion asuntorahaston varoista. Korkotukilainoja voidaan hyväksyä valtion talousarviossa vuosittain vahvistetun hyväksymisvaltuuden rajoissa. 

Korkotukilainan saajana voi olla kunta, muu julkisyhteisö tai yleishyödyllinen asuntoyhteisö, jonka ARA on nimennyt ja joka täyttää yhteisön toiminnalle laissa säädetyt edellytykset. Lisäksi lainansaajana voi olla tällaisen yhteisön välittömässä määräysvallassa oleva osakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö taikka tietyt laissa säädetyt edellytykset täyttävä kiinteistöosakeyhtiö, jonka ainoana toimialana on korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen rakennuttaminen, omistaminen ja vuokraaminen. Lainsäädännössä on asetettu nimeämiselle objektiiviset perusteet, ja järjestelmässä yhdistyy siten toisaalta tuen kohdentamisen tiukka kontrolli ja toisaalta tuen saannin avoimuus kaikille halukkaille toimijoille. Tukea saavan yhteisön osalta laissa edellytetään, että yhteisö ei tulouta omistajilleen muuta kuin yhteisöön sijoitetuille varoille lasketun kohtuullisen tuoton. Muilta osin yhteisöön kertyneet varat on käytettävä kyseisen yhteisön ja asukkaiden hyväksi. Aiemmin myönnettyjen aravalainojen saajia on rajoitettu vastaavalla tavalla kuin korkotukilainojen saajia nykyisin. 

Korkotuki- ja aravalainoitettuja asuntoja koskevat laissa säädetyt kohdekohtaiset käyttö- ja luovutusrajoitukset. Asukkailta perittävä vuokra määritellään omakustannusperiaatteella, jolloin vuokraa tai vastiketta saa periä vain määrän, joka tarvitaan asuntojen ja niihin liittyvien tilojen rahoituksen ja hyvän kiinteistönpidon mukaisiin menoihin. Asunnot on osoitettava niitä eniten tarvitseville ruokakunnille. Asukasvalintaperusteina ovat hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot niin, että etusijalle on asetettava kaikkein kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, pienituloisimmat ja vähävaraisimmat hakijat. Myös asuntojen luovuttamista ja luovutushintaa on laissa rajoitettu. 

Valtaosa valtion tukemista asunnoista, noin 60 prosenttia, on kuntien tai kuntayhtiöiden omistuksessa. ARA:n yleishyödyllisiksi nimeämiä asuntoyhteisöjä on yhteensä noin 500 ja ne omistavat noin 40 prosenttia valtion tukemista asunnoista. Suurin yksittäinen korkotuki- ja aravalainoitettujen vuokra-asuntojen omistaja on Helsingin kaupungin kokonaan omistama Helsingin kaupungin asunnot Oy. Muita suurimpia valtion tukemien vuokra-asuntojen omistajia ovat Y-Säätiö, Espoon Asunnot Oy ja VAV Asunnot Oy. Erityisryhmille tarkoitettujen asuntojen suurimpia asunnonomistajia ovat Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas, Nuorisosäätiö, Tyvene Oy ja Arttuasunnot Oy. Asumisoikeusasuntojen suurimpia omistajia ovat Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) ja TAAsumisoikeus Oy. Kun tarkastellaan valtion tukemaa vuokra- ja asumisoikeusasuntokantaa rakentamisvuosikymmenen mukaan, asuntokannasta noin 11 prosenttia on rakennettu 1950- ja 1960-luvuilla, 28 prosenttia 1970-luvulla, 19 prosenttia 1980-luvulla, 22 prosenttia 1990-luvulla, 12 prosenttia 2000-luvulla ja yhdeksän prosenttia 2010-luvulla. 

Tuetussa asuntotuotannossa on keskeistä, että kyse ei ole normaalista voiton tavoitteluun tähtäävästä taloudellisesta yritystoiminnasta. Korkotukilainojen ja aiemmin myönnettyjen aravalainojen saajilla on julkisen palvelun velvoite tuottaa ja ylläpitää järjestelmän mukaisia asuntoja. Toiminta on tarkasti rajattu lailla ja ARA, Valtiokonttori ja kunnat valvovat, että tuensaajat toimivat laissa säädettyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti. Tuen kohdistuminen kokonaisuudessaan asukkaiden hyväksi edullisemman vuokran tai käyttövastikkeen muodossa taataan järjestelmässä sillä, että tuki mitoitetaan oikein, korkotukilainoja myönnetään vain määrätyille tahoille ja asunnot ovat kohdekohtaisten käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia. Laeissa on säädetty esimerkiksi vuokran- ja vastikkeenmäärityksestä, asukasvalinnasta sekä tuotontuloutuksesta omistajille. 

Valtiolla on merkittävä rooli toiminnan rahoituksessa. Velkapääomitus on toiminnassa keskeisessä asemassa. Korkotukilainan osuus on noin 80—95 prosenttia kohteen hyväksyttävistä kustannuksista. Korkotukea maksetaan vain sen verran, kuin julkisen palvelun velvoitteen toteuttaminen yritykseltä edellyttää. Lainansaaja on hanketta toteuttaessaan velvollinen noudattamaan kilpailua ja julkisia hankintoja koskevia säännöksiä. Korkotukilainan hyväksymisen edellytyksenä on, että ARA hyväksyy kohteen rakennussuunnitelmat ja -kustannukset ennen töiden aloittamista. 

Lainansaaja maksaa aina tietyn omavastuuosuuden lainan korosta. Omavastuuosuuden ylittävästä korosta maksetaan tietty osa lainan myöntäneelle luottolaitokselle korkotukena. Lainanmyöntäjän perimä korko saa olla enintään sen suuruinen, mitä yleisesti sovelletaan riskiltään ja ehdoiltaan vastaaviin lainoihin. 

Valtion tukemaan sosiaaliseen asuntotuotantoon kuuluvissa yhteisöissä noudatetaan omakustannusperiaatetta, minkä vuoksi korkovähennysoikeuden rajoittaminen nostaisi todennäköisesti vuokria ja käyttövastikkeita ainakin suurimmissa valtion tukemaa asuntokantaa omistavissa yhteisöissä. Vuokrien ja vastikkeiden nousulla voisi olla negatiivinen vaikutus koko tuetun asuntotuotannon järjestelmälle ja sen tavoitteille sekä merkitykselle. Se vaikuttaisi erityisesti hyvin pienituloisiin ja vähävaraisiin kotitalouksiin nostaen siten myös asumistuki- tai toimeentulotukimenoja. 

Valtion tukeman asuntotuotannon järjestelmällä toteutetaan yleisen edun mukaista tavoitetta turvallisesta ja kohtuuhintaisesta asumisesta. Tuettu asuntotuotanto käsittää toiminnan, jolla tuotetaan, kehitetään, käytetään ja ylläpidetään toiminnan tavoitteen toteuttamiseksi tarpeellista laajamittaista omaisuutta. Suomessa toteutetun nimenomaiseen lainsäädäntöön perustuvan sosiaalisen asuntotuotannon voidaan katsoa täyttävän direktiivissä asetetut infrapoikkeuksen soveltamisalaan luettavan hankkeen edellytykset. 

EU:n valtiontukea koskevan sääntelyn näkökulmasta sosiaalista asuntotuotantoa varten yrityksille myönnettävät valtion tuet ovat yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin (SGEI) myönnettäviä tukia. Julkisen palvelun velvoitteella tarkoitetaan tällöin sosiaalisin perustein valittujen asukkaiden tarpeita vastaavien ja asumiskustannuksiltaan kohtuullisten asuntojen tuottamista ja ylläpitämistä. 

Sosiaalinen asuntotuotanto on keskeisin ja euromääräisesti suurin yleisen taloudellisen edun palveluista sekä Suomessa että muualla EU:ssa. Komission SGEI-päätöksessä asetettujen edellytysten mukaan tuettu asuntotarjonta on kohdistettava sellaisille ihmisille, jotka eivät vähäisen maksukykynsä vuoksi kykene hankkimaan asuntoa markkinaehdoin, tuen on ohjauduttava nimenomaan sosiaaliseen asuntotuotantoon eikä se saa valua vapaarahoitteisille asuntomarkkinoille, tuki ei saa sisältää ylikompensaatiota yritykselle eikä yritys saa tulouttaa itselleen kohtuullista suurempaa voittoa. Jäsenvaltioiden on valvottava näiden vaatimusten täyttymistä tehokkaasti. Edellytysten täyttyessä valtiontuen katsotaan soveltuvan EU:n sisämarkkinoille. 

Korkovähennysrajoituksesta myönnettävä poikkeus on verotuksen muodossa annettavaa valtiontukea, koska se poikkeaa verojärjestelmän yleisestä sääntelystä ja merkitsee yritykselle huojennusta verotuksessa. Rajoituksen ulkopuolelle olisi edellä kuvatuista syistä perusteltua jättää sosiaalista asuntotuotantoa toteuttavat verovelvolliset. EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvistä syistä rajaus olisi tarkoituksenmukaisinta kohdistaa toimijoihin, joille on myönnetty aravalainoja tai korkotukilainoja. Korkovähennysrajoituksesta myönnettävän poikkeuksen kautta annettu tuki kohdistuisi tällöin toimijoihin, jotka toteuttavat EU:n valtiontukisääntelyssä tarkoitettua julkisen palvelun velvoitetta. Verotuki kohdistuisi tällöin julkisen palvelun velvoitteen toteuttamiseen ja olisi korvausta siitä. Tuen kohteena olisi toiminta, joka on jo nykyisin määritelty kansallisessa lainsäädännössä valtiontukisääntelyn mukaiseksi. EU:n valtiontukisääntelyn edellyttämistä tuen myöntämiseen kohdistuvista vaatimuksista on säädetty korkotukijärjestelmää koskevissa edellä mainituissa säädöksissä. 

3.4.4  3.4.4. Vanhojen lainojen siirtymäsäännös

Direktiivin mukaan korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle voidaan jättää nettokorkomenot, jotka kertyvät lainoista, jotka on otettu ennen 17 päivää kesäkuuta 2016. Poikkeussäännös ei saa kuitenkaan ulottua näiden lainojen myöhempiin muutoksiin, jotka koskevat lainan määrää tai laina-aikaa. 

Suomessa on jo ennen direktiiviä sovellettu kansallista korkovähennysrajoitussäännöstä, joten edellä tarkoitettu siirtymäsäännös voisi koskea vain direktiivin johdosta säädettävää rajoituksen laajentamista muilta kuin konserniyhteysosapuolilta otettujen lainojen korkomenoihin. Korkovähennysrajoituksen laskennan selkeyden vuoksi siirtymäsäännöksen soveltaminen olisi perusteltua rajoittaa koskemaan vain muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuja nettokorkomenoja kaikissa tulolähteissä. 

Siirtymäsäännös olisi tarpeellinen erityisesti laajoja ja pitkäkestoisia investointihankkeita ajatellen. Pitkäkestoisissa hankkeissa, joissa lainoja on nostettu jo ennen mainittua päivämäärää, ei korkovähennysrajoituksen muutos ole investointipäätöksen tekohetkellä ollut tiedossa. Investointeja ja niiden rahoitusta koskevia päätöksiä on tehty olettaen, että rahoitusmenot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Lainasopimukset voivat olla pitkiä ja lainajärjestelyjen monimutkaisiin kokonaisuuksiin voi liittyä useampia sopimuksia, joissa ehdot voivat osin olla kiinteitä ilman tarkistus- tai uudelleenjärjestelyn sallivia ehtoja. 

Siirtymäsäännöstä voidaan edellä kuvatuista syistä pitää perusteltuna, vaikka säännöksen soveltamisessa saattaa ilmetä tulkinnallisia ongelmia ja vaikka tuleva sääntelymuutos on ollut tiedossa melko hyvissä ajoin. Merkittävät investointihankkeet, joissa myös korkovähennysrajoituksen vaikutus voi olla suurin, voivat olla hyvin laajoja ja pitkäaikaisia. 

3.4.5  3.4.5. Tasevertailuun perustuva poikkeus

Nykyiseen kansalliseen sääntelyyn sisältyy tasevertailuun perustuva poikkeus, niin sanottu tasevapautussäännös, jonka nojalla rajoitusta ei sovelleta, jos verovelvollisen oman pääoman suhde tilinpäätöksen mukaiseen taseen loppusummaan on korkeampi tai yhtä suuri kuin vahvistetun konsernitaseen vastaava suhdeluku. Direktiivissä tasevapautussäännös on yksi direktiivin sallimista vapaaehtoisista poikkeuksista. Kansallinen säännös ja direktiivin säännös eroavat teknisesti hieman toisistaan. Direktiivin säännös edellyttää, että erillisyhtiön tase arvostetaan samoin periaattein kuin konsernitase. Nykyiseen kansalliseen sääntelyyn ei sisälly tällaista edellytystä. Direktiivin minimiluonteen vuoksi tällainen edellytys olisi lisättävä nykyiseen sääntelyyn. Direktiivi sallii säännöksen soveltamisen myös silloin, kun suhdeluvut poikkeavat toisistaan enintään kaksi prosenttiyksikköä. Nykyinen kansallinen säännös ei sisällä vastaavaa säännöstä. Kyseessä olisi lievennys nykyiseen säännökseen. 

Tasevapautussäännös on alun perin otettu osaksi kansallista säännöstä, jotta yritysverotukseen säädettävä uusi ja vaikutuksiltaan vielä tuntematon kiristys sisältäisi myös joustokohtia. Vastaavia joustokohtia oli käytetty myös eräissä muissa valtioissa säädetyissä korkovähennysrajoituksissa. Säännöksellä on pyritty lieventämään uuden rajoituksen vaikutuksia keskitettyyn konsernirahoitukseen. 

Vaikutusarvioinnissa ei ole mahdollista selvittää edellä kuvatuin tavoin yleisesti kirjatun alkuperäisen tarkoituksen toteutumista. Vaikutusarvioinneissa on kuitenkin arvioitu huojennuksen käytön laajuutta ja euromääräistä vaikutusta eduskunnan lausumassa (EV 156/2012 vp) edellytetyllä tavalla. Lausumaa koskevan valtiovarainvaliokunnan mietinnön (VaVM 31/2012 vp) mukaan uudet säännökset edellyttävät seurantaa ja mahdollisia korjaustoimia saadun tiedon pohjalta. Mietinnön mukaan seurannassa on tärkeä saada tietoa verotuskäytännöstä, koska verosuunnittelun menetelmät voivat muuttua lainmuutoksen vuoksi. Valiokunta on näistä syistä ehdottanut lainmuutosten vaikutusten käytännön seurantaa ja lain jatkotarkastelutarvetta. 

Tasevapautussäännöksen on vaikutusarvioinneissa havaittu pienentävän korkovähennysrajoitussäännöksen vaikutusta merkittävästi. Verovuonna 2016 tasevapautussäännökseen perustuen rajoituksen piiristä vapautui 59 yritystä vapautuneen korkomenon määrän ollessa yhteensä noin 215 miljoonaa euroa eli yli kolmasosa muutoin vähennyskelvottoman korkomenon määrästä. Vaikutusarvioinneissa on laskelmien perusteella arvioitu, että nykyisen tasevapautuksen säilyttäminen merkitsisi sitä, että noin kuudesta kahdeksaan prosenttia kaikista yhteisöjen nettokorkomenoista vapautuisi rajoituksen piiristä. Tasevapautuksen merkitys voisi kuitenkin todennäköisesti muodostua arvioitua suuremmaksi. Tämä johtuu siitä, että rajoituksen ulottuessa myös muihin kuin etuyhteystilanteisiin nykyistä useampi yritys todennäköisesti vaatisi tasevapautusta ja vapautuisi rajoituksesta sen nojalla. 

Tasevapautussäännöksen soveltaminen on oikeuskäytännössä osoittautunut hankalaksi erityisesti omistusrakenteissa, joissa on rahastoja. Tasevertailussa tarkastelun kohteena on konsernitase, joka otetaan rajoitusta sovellettaessa huomioon arvioitaessa verovelvollisen velkaantuneisuutta suhteessa yritysryhmän keskimääräiseen velkaantuneisuuteen. Tasevapautussäännös on voinut johtaa erikoisiin ja säännöksen tavoitetta vastaamattomiin tilanteisiin, kun verovelvollinen on esimerkiksi rahaston omistuksessa. Vertailukelpoisen ja säännöksessä tarkoitetun konsernitaseen määrittäminen on näissä tilanteissa osoittautunut hyvin hankalaksi. Tilanteesta riippuen verotus on tällöin voinut muodostua verovelvolliselle edulliseksi tai epäedulliseksi. 

Korkovähennysrajoituksen tavoitteena on turvata veropohjaa ja siihen nähden tasevapautussäännön nojalla rajoituksen ulkopuolelle jää huomattava määrä korkomenoja, jotka pääsäännön perusteella kuuluisivat rajoituksen piiriin. Tämä puoltaisi tasevapautussäännöksen poistamista. Toisaalta säännöksen poistaminen kiristäisi tarpeettomasti verotusta tilanteissa, joissa säännökselle olisi tarvetta aitoon liiketoimintaan perustuvien merkittävien korkomenojen ja esimerkiksi keskitetyn konsernirahoitusratkaisun vuoksi. Tällaisissa tilanteissa tasevapautussäännökselle olisi jatkossa myös nykyistä enemmän tarvetta sääntelyn kiristyessä muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen osalta. Tasevapautussäännökselle voi jatkossa olla nykyistä enemmän tarvetta myös sellaisten verovelvollisten kohdalla, joita korkovähennysrajoitus ei nykyisin koske. Tällaisia voivat olla esimerkiksi institutionaalisten sijoittajien konserneihin kuuluvat asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt. Sääntelyn kiristymisen vaikutuksia ei ole ollut tietopuutteiden vuoksi mahdollista arvioida täysin kattavasti, minkä vuoksi sääntelyn laajentumisella saattaa olla yllättäviä negatiivisia ja epätarkoituksenmukaisia vaikutuksia. Tasevapautussäännöksen poistaminen korostaisi entisestään tällaisia vaikutuksia, joiden minimimoiseksi tasevapautussäännöksen säilyttäminen olisi perusteltua. Säännöksen soveltamiskäytäntö on selkiintynyt edellä kappaleessa 2.1.2 kuvattujen tuoreiden KHO:n rahastorakenteita koskevien päätösten johdosta, minkä vuoksi säännös olisi mahdollista ja uusien tulkintatilanteiden välttämiseksi perusteltuakin säilyttää pääosin nykyisessä muodossaan. Nykyistä säännöstä ei olisi tarkoituksenmukaista lieventää direktiivin sallimalla tavalla soveltaen säännöstä myös silloin kun suhdeluvut poikkeavat toisistaan enintään kaksi prosenttiyksikköä. 

Direktiivin minimiluonteen vuoksi sääntelyyn olisi lisättävä vaatimus, jonka mukaan vertailtavat taseet olisi arvostettava käyttäen samaa menetelmää. Tällaista vaatimusta ei sisälly nykyiseen säännökseen, ja vertailussa on voitu käyttää esimerkiksi erillisyhtiön kansallisen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti laadittua tasetta ja konsernitilinpäätöksen kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti laadittua tasetta. Käytännössä tällainen tilanne on ollut yleinen kansainvälisiin konserneihin kuuluvissa suomalaisissa tytäryhtiöissä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että verotuksessa sovellettava konserniavustusjärjestelmä ei ole yhteensopiva kansainvälisten tilinpäätösstandardien kanssa, jolloin konserniavustuslakia soveltavien tytäryhtiöiden on ollut tarkoituksenmukaista laatia tilinpäätökset kansallisen kirjanpitolainsäädännön mukaisesti. 

Direktiivin vaatimuksen täyttämiseksi sekä tasevapautusta koskevan säännöksen soveltamisen mahdollistamiseksi myös edellä kuvatuissa tapauksissa säännökseen olisi tarkoituksenmukaista lisätä mahdollisuus tehdä vertailu myös silloin, kun verovelvollinen voi esittää vertailutaseen tiedot muunnettuna. Tulkinnallisten tilanteiden välttämiseksi muuntaminen tulisi kaikissa tilanteissa tapahtua yhdenmukaisesti siten, että konsernitilinpäätös muunnetaan sellaiseksi, kuin se olisi ollut, jos se olisi laadittu käyttäen samaa menetelmää kuin verovelvollisen tilinpäätöksessä on käytetty. 

3.4.6  3.4.6. Vähennyskelpoisen koron ja EBITDA:n määrän laskenta yhtiö- tai konsernitasolla

Nykyisen kansallisen säännöksen mukaan vähennyskelpoisen koron ja EBITD:n määrä lasketaan yksittäisten yhtiöiden tasolla eikä koko konsernin tasolla. Direktiivi sallii tämän ja mahdollistaa myös vähennysoikeuden ja EBITDA:n laskemisen koko konsernin tasolla. 

Suomessa konserniyhtiöitä verotetaan erillisinä verovelvollisina eikä verotuksessa sovelleta konserniyhtiöiden konsolidointia, vaan konserniavustusjärjestelmää. Vähennysoikeuden ja EBITDA:n laskeminen konsernin tasolla direktiivissä tarkoitettuun optioon perusten edellyttäisi Suomessa erillisen konsolidoidun EBITDA:n laskemista ja vähennysoikeuden jakamista sen jälkeen yksittäisille yhtiöille. Tämä monimutkaistaisi säännöstä merkittävästi, minkä vuoksi rajoitusta on perusteltua jatkossakin soveltaa Suomen nykyisen rajoituksen tapaan yhtiöiden tasolla. 

3.4.7  3.4.7. Laskentapohja

Nykyisen kansallisen säännöksen mukaan prosenttiperusteinen rajoitus lasketaan yrityksen EBITD:n perusteella. Direktiivin lähtökohtana on EBITDA -perusteinen laskenta. Direktiivin johdantokappaleessa 8 on kuitenkin sallittu määrittää laskentapohja myös tiukemmin perustuen verovelvollisen EBIT:iin, jota muokataan tarpeelliseksi katsottavalla tavalla. 

Kansallisessa rajoituksessa prosenttiosuuden laskentapohja oli alun perin EBITDA -perusteinen sisältäen myös rahoitusomaisuuden menetykset ja arvonmuutokset. Myöhemmin laskentapohjaa muutettiin siten, että rahoitusomaisuuden menetyksiä ja arvonmuutoksia ei lisätty elinkeinotoiminnan tulokseen. Muutoksella poistettiin säännöksen soveltamiseen liittynyt epäselvyys siitä, mitä rahoitusomaisuuden menetyksillä ja arvonmuutoksilla tarkoitetaan. 

Sillä, lasketaanko rajoitus EBITD:n vai EBITDA:n perusteella, ei Suomen olosuhteissa olisi suurta merkitystä. Tämä johtuu siitä, että yhteisöillä, joilla nettokorkomenojen määrä on vähintään 500 000 euroa, EBITD on käytännössä yhtä suuri kuin EBITDA. Vaikutusarvioinnissa on todettu, että yhteenlaskettu ero EBITDA:n ja EBITD:n välillä on tässä yhteisöjoukossa noin kolme miljoonaa euroa. 

Nykyinen kansallinen EBITD-laskentaperusteeseen nojaava malli on direktiivin mallia kireämpi laskentatapa eikä vaikutusarvioinneissa ole havaittu tarvetta muuttaa laskentapohjaa. Nykyistä sääntelyä ei ole näiltä osin tarpeellista muuttaa. 

3.4.8  3.4.8. Jaksotus

Nykyisen kansallisen sääntelyn mukaan nettokorkomenot, joita ei voida verovuonna vähentää, voidaan vähentää seuraavien verovuosien tuloista. Aikaisempien vuosien vähennyskelvottomia nettokorkomenoja ei voida kuitenkaan vähentää enempää kuin mitä seuraavan verovuoden vähennysrajat sallivat. Vähennyksen tekemiselle ei ole asetettu aikarajaa eivätkä omistajanvaihdokset vaikuta vähennysoikeuden käyttämiseen. 

Nykyinen kansallinen säännös vastaa direktiivin yhtä vaihtoehtoista jaksottamisen mallia. Nykyinen kansallinen sääntely ei ole direktiiviä lievempi eikä vaikutusarvioinneissa ole havaittu tarvetta jaksotusta koskevan säännön muuttamiseen. Nykyisen sääntelyn lähtökohtia ei ole näiltä osin tarpeellista muuttaa. Nykyistä säännöstä olisi kuitenkin tarpeellista muuttaa siten, että säännöksessä huomioitaisiin ehdotetut muutokset, jotka koskevat korkovähennysrajoituksen soveltamista myös muilta kuin konserniyhteysosapuolilta otettuihin lainoihin ja kaikissa tulolähteissä. 

3.4.9  3.4.9. Rahoitusalan poikkeus

Direktiivin ja kansallisen sääntelyn eroavaisuudet koskien rahoitusalan poikkeusta 

Nykyinen kansallinen korkovähennysrajoitus ei koske luotto-, vakuutus- ja eläkelaitoksia sekä eräiltä osin niiden kanssa samaan konserniin kuuluvia yrityksiä. Näitä yhteisöjä koskevaa niin sanottua rahoitusalan poikkeusta on kansallisessa sääntelyssä pidetty perusteltuna, koska näiden yhteisöjen toimintaa ja vakavaraisuutta säädellään ja valvotaan muun lainsäädännön perusteella ja koska niiden tilipäätöksessä on erityisiä eriä. 

Rahoitusalan poikkeuksen piirissä ovat nykyisin ensinnäkin luottolaitokset, joita voivat luottolaitoslain mukaan olla talletuspankit tai luottoyhteisöt. Poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvat myös luottolaitoksen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvat yritykset. Luottolaitoslain 16 §:n mukaisen konsolidointiryhmän muodostavat emoyhtiönä oleva luottolaitos tai muu omistusyhteisö kuin sijoituspalveluyritys sekä emoyrityksen tytäryritykset. Konsolidointiryhmän tytäryrityksiä ovat luottolaitokset, ulkomaiset luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset tai sijoituspalveluyritykseen rinnastettavat ulkomaiset yritykset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset. Edellä mainitut tytäryritykset määritellään luottolaitoslaissa ja esimerkiksi rahoituslaitoksella tarkoitetaan EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitettua rahoituslaitosta, jonka määritelmä on laaja sisältäen muun muassa rahastoyhtiöt ja tietyt rahoitusalan holdingyhtiöt. Palveluyritysten osalta määritelmää on selvennetty myös luottolaitoslain hallituksen esityksessä (HE 39/2014 vp), jonka mukaan palveluyritykset ovat konserniyrityksiä, jotka pääasiallisena toimintanaan tuottavat yhdelle tai useammalle luottolaitokselle luottolaitoksen toimintaan liittyviä palveluita esimerkiksi tietojenkäsittelyyn liittyen tai omistamalla, hallitsemalla tai hoitamalla kiinteistöjä. Nykyisen poikkeuksen piirissä ovat myös vakuutuslaitokset, vakuutuslaitosten omistusyhteisöt ja rahoitus- ja vakuutusryhmittymien omistusyhteisöt sekä eläkelaitokset. 

Myös direktiivi sallii rahoitusalan yritysten jättämisen korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle. Rahoitusalan yrityksen määritelmä on direktiivissä kuitenkin osin erilainen kuin nykyisessä kansallisessa sääntelyssä. Direktiivin mahdollistama poikkeus perustuu siihen, että jokaisen rahoitusalan yrityksen on itsenäisesti täytettävä jokin direktiivin määritelmistä eikä ainoastaan rahoitusalan konserniin kuuluminen vapauta direktiivin korkovähennysrajoitussääntelystä. Direktiivin poikkeus koskee myös tilanteita, joissa rahoitusalan yritykset ovat osa liikekirjanpidollista konsernia, vaikka konsernin päätoimiala ei olisi rahoitusala. Direktiivin mukaan liikekirjanpidolliseen konserniin katsotaan kuuluvan kaikkien niiden yhtiöiden, jotka on täysimääräisesti sisällytetty kansainvälisten tilinpäätösstandardien tai jäsenvaltion kansallisen tilinpäätösjärjestelmän mukaisesti laadittuun konsernitilinpäätökseen. 

Rahoitusalan yritys on direktiivissä määritelty pääosin tiettyihin muihin direktiiveihin tai asetuksiin sisältyviin määritelmiin perustuen. Direktiivi kattaa esimerkiksi luottolaitokset (2 artiklan 5 kohdan a alakohta), Solvenssi II -direktiivissä (2009/138/EY) tarkoitetut toimiluvan saaneet vakuutusyritykset (saman kohdan b alakohta) ja jälleenvakuutusyritykset (c alakohta) sekä tietyt eläkelaitokset (d ja e alakohdat). Tältä osin nykyisen kansallisen säännöksen ja direktiivin rahoitusalan yrityksen määritelmät vastaavat pitkälti toisiaan. 

Sijoituspalveluyritysten (2 artiklan 5 kohdan a alakohta) osalta direktiivissä viitataan niin sanotun MiFID-sääntelyn määritelmään (direktiivi 2004/39/EY, joka on uudelleen laadittu direktiivillä 2014/65/EU). Nykyinen poikkeama kansallisesta korkovähennysrajoitussääntelystä edellyttää, että sijoituspalveluyritys on luottolaitoslain 16 §:ssä tarkoitettuun konsolidointiryhmään kuuluva tytäryritys, kun taas direktiivin poikkeus kattaa myös yksittäiset, konserniin kuulumattomat sijoituspalveluyritykset. Tältä osin direktiivin määritelmä voi olla laajempi kuin nykyinen poikkeus. 

Direktiivin 2 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaan rahoitusalan yritys voi olla myös siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavan yrityksen (yhteissijoitusyritys) rahastoyhtiö eli niin sanotun UCITS-direktiivin 2009/65/EU mukainen rahastoyhtiö. Nykyisen kansallisen sääntelyn mukaan rahastoyhtiö voi kuulua poikkeuksen piiriin silloin, kun se on konsolidointiryhmän tytäryritys. Direktiivin poikkeus kattaa myös yksittäiset, konserniin kuulumattomat rahastoyhtiöt. Tältä osin direktiivin määritelmä voi olla laajempi kuin nykyinen poikkeus. 

Direktiivin määritelmä kattaa myös seuraavat rahoitusalan yritykset, jotka eivät lähtökohtaisesti sisälly nykyisen kansallisen poikkeaman piiriin: 

— yhteissijoitusyritys (2 artiklan 5 kohdan g alakohta) 

— vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja (saman kohdan a alakohta) 

— vaihtoehtoinen sijoitusrahasto (saman kohdan f alakohta) 

— keskusvastapuoli (saman kohdan h alakohta) 

— arvopaperikeskus (saman kohdan i alakohta). 

Toisaalta direktiivin määritelmä on joiltain osin suppeampi kuin nykyinen kansallinen säännös. Seuraavat yhteisöt voivat nykyisen kansallisen sääntelyn mukaan kuulua rahoitusalan poikkeuksen piiriin, mutta ne eivät tyypillisesti täytä mitään direktiivin rahoitusalan yrityksen määritelmää: 

— luottolaitoslaissa tarkoitetussa konsolidointiryhmässä konsernin emoyrityksenä olevat muut omistusyhteisöt kuin sijoituspalveluyritykset eli luottolaitoslain määritelmän mukaiset EU:n vakavaraisuusasetuksessa tarkoitetut rahoitusalan holdingyhtiöt tai rahoitusalan sekaholdingyhtiöt 

— sellaiset luottolaitoslaissa tarkoitetun konsolidointiryhmän tytäryritykset, jotka eivät itsenäisesti täytä mitään direktiivin rahoitusalan yrityksen määritelmää, kuten esimerkiksi konsolidointiryhmään kuuluvat palveluyritykset ja tietyt rahoituslaitokset 

— vakuutuslaitosten omistusyhteisöt 

— rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitetut ryhmittymän omistusyhteisöt eli emoyhtiöt, jotka eivät ole säänneltyjä yrityksiä. 

Nykyistä kansallista sääntelyä olisi direktiivin johdosta muutettava vähintään siten, että poikkeus ei enää ulottuisi edellä mainittuihin konsernin emoyrityksenä oleviin muihin omistusyhteisöihin, luottolaitosten kanssa samaan konserniin kuuluviin pääasiallisesti palveluja tuottaviin yrityksiin ja tiettyihin rahoituslaitoksiin, vakuutuslaitosten omistusyhteisöihin sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien omistusyhteisöihin. Direktiivi edellyttää, että tällaiset pääasiassa muihin kuin varsinaisiin rahoitusalan yhteisöihin luettavat konserniyhtiöt olisivat jatkossa korkovähennysrajoituksen piirissä. 

Rahoitusalan erityispiirteet ja OECD:n raportti 

Direktiivin mukaan rahoitusalan yrityksiin sallitaan sovellettavan poikkeusta johtuen alan erityispiirteistä, jotka edellyttävät räätälöidympää lähestymistapaa. Rahoitusalaa koskevia erityissääntöjä ei edellä kuvattua poikkeusta lukuun ottamatta kuitenkaan ole ollut mahdollista vahvistaa direktiivissä, koska kansainvälisillä foorumeilla ja unionissa käydyissä keskusteluissa ei ole tässä asiassa vielä edetty riittävän pitkälle. Direktiivissä tarkoitetaan OECD:n BEPS-hankkeen toimenpiteen 4 puitteissa käytyä keskustelua korkovähennysrajoitussäännöksen soveltamisesta rahoitusalan yrityksiin. 

OECD julkaisi toimenpidettä 4 koskevan päivitetyn raportin vasta direktiivin hyväksymisen jälkeen joulukuussa 2016. Raportin kolmannessa osiossa käydään läpi korkovähennysrajoitusääntelyn soveltamista rahoitusalan yritysten verotuksessa. Rahoitusalan yrityksiä ei ole määritelty raportissa, mutta raportissa viitataan pääasiassa luottolaitoksiin (pankkeihin) ja vakuutusyhtiöihin. Raportissa on todettu, että rahoitusalan yrityksillä on muihin toimialoihin verrattuna vähemmän mahdollisuuksia korkojen avulla tapahtuvaan aggressiiviseen verosuunnitteluun. Tämä johtuu rahoitusalan erityispiirteistä ja erityissääntelystä. Raportti ei sisällä yleistä suositusta soveltaa tai olla soveltamatta korkovähennysrajoitussääntelyä rahoitusalan yrityksiin, koska tilanteet vaihtelevat maittain ja sektoreittain. Raportissa todetaan, että korkovähennysrajoitussääntelyn tarpeellisuus tulisi selvittää erikseen kussakin valtiossa ottaen huomioon muu alaan kohdistuva sääntely ja alan ominaispiirteet kyseisessä valtiossa. Jos korkovähennysrajoitusta sovelletaan myös rahoitusalan yrityksiin, raportin mukaan on samalla huolehdittava siitä, ettei rajoitus heikennä toimialaan kohdistuvan pääomasääntelyn tehokkuutta tai ole ristiriidassa sen kanssa. Seuraavassa käydään läpi raportissa käsiteltyjä huomioita. 

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden tuloksessa koroilla on suuri merkitys. Rahoitusalan yritykset ovat merkittävimpiä rahoituksen tarjoajia joko velkarahoitustarjonnan tai sijoitusten muodossa ja tästä johtuen näille yrityksille muodostuu useimmin nettokorkotuloa eikä nettokorkomenoa, kuten muilla toimialoilla. Pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin kohdistetaan myös pääomavaatimuksia, millä osaltaan voi olla vaikutusta näiden yritysten velkapääomituksen määrään. 

Raportin mukaan rahoitusalan yritysten pääasialliset BEPS-riskit liittyvät ylisuuriin korkovähennyksiin ja verovapaiden tulojen rahoittamiseen velalla. Raportin mukaan näiden riskien taso vaihtelee sen mukaisesti, onko kyseessä varsinainen rahoitusalan yritys (eli pankki tai vakuutusyhtiö) vai rahoitusalan yritysten kanssa samaan konserniin kuuluva muu yhtiö. Raportissa on käsitelty myös sitä, mikä vaikutus mahdollisella korkovähennysrajoituksella olisi näihin riskeihin. 

Raportin mukaan rahoitusalan yritysten liiketoiminnalliset näkökohdat ja rahoituslaitoksiin kohdistuvat pääomavaatimukset ehkäisevät tyypillisesti jo sellaisenaan ylisuurten korkomenojen syntymistä silloin, kun sääntely kohdistuu rahoitusalan yrityksiin yksittäisinä yrityksinä (solo-regulated). Tällaisten varsinaisten rahoitusalan yritysten mahdollisuudet liialliseen velkapääomitukseen ovat edellä todetun mukaisesti rajalliset. Raportissa on kuitenkin tuotu esiin ylisuuriin korkovähennyksiin liittyviä riskejä, jotka voivat koskea myös varsinaisia rahoitusalan yrityksiä tietyissä erityistilanteissa. Raportissa mainitaan esimerkiksi tilanne, jossa pääomasääntelyn mukaisiin omiin varoihin voidaan lukea instrumentteja, joita pidetään kuitenkin verotuksessa vieraana pääomana. Tällöin rahoitusalan yrityksen velkapääoma on verotuksessa suurempi kuin pääomavaatimuksia tarkasteltaessa. Raportissa mainitaan myös tilanne, jossa rahoitusalan yrityksellä on toisessa valtiossa ainoastaan sivuliike. Raportin mukaan monissa valtioissa ei ole erillisiä pääomavaatimuksia, mikäli toimintaa harjoitetaan sivuliikkeen kautta. Näin on esimerkiksi EU:ssa, jossa ETA-sivuliikkeille ei aseteta erillisiä pääomavaatimuksia sivuliikkeen sijaintivaltiossa, vaan ne lasketaan mukaan koko pankin vaatimukseen. Raportin mukaan on olemassa riski siitä, että rahoitusalan yrityksen kiinteä toimipaikka voi vaatia ylisuuria korkovähennyksiä ilman minkäänlaisia rajoituksia. Raportin mukaan riskiä voidaan kuitenkin hallita OECD:n vuoden 2010 sivuliikkeiden tulojen ja menojen allokointia koskevan raportin (Report on the Attribution of Profits to Permanent Establishments) avulla. Viimeksi mainitun raportin mukaan kiinteälle toimipaikalle voidaan allokoida esimerkiksi se määrä vapaata omaa pääomaa, joka olisi pakollinen vastaavaa toimintaa kohdevaltiossa harjoittavalle erilliselle yhtiölle, kun otetaan huomioon kohdevaltion pääomasääntelyä koskevat vaatimukset. 

Varsinaisiin rahoitusalan yrityksiin sovellettavasta korkovähennysrajoituksesta raportissa todetaan, että koska valtaosalla pankeista ja vakuutusyhtiöistä on nettokorkotuloja, EBITDA-pohjaisella nettokorkomenoihin perustuvalla säännöksellä ei olisi niihin vaikutusta. Tämän takia valtiot voivat jättää nämä yritykset korkovähennysrajoitussäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Raportissa todetaan, että on kuitenkin valtioita, jotka voivat haluta soveltaa säännöstä johdonmukaisesti kaikilla sektoreilla, jolloin säännös tulee sovellettavaksi myös pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin. Raportissa on kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, että pankeilla ja vakuutusyhtiöillä on tyypillisesti hyvin alhainen tai negatiivinen EBITDA. Tämä voi raportin mukaan johtaa siihen, että korkomenot eivät ole lainkaan vähennyskelpoisia, mikäli pankki tai vakuutusyhtiö joutuisi poikkeuksellisesti tilanteeseen, jossa sillä on enemmän nettokorkomenoja kuin -tuloja. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia erityisesti pankkien toimintakykyyn. 

Raportin havaintojen mukaan suurimmat ylisuuriin korkovähennyksiin liittyvät aggressiivisen verosuunnittelun riskit ovat rahoitusalalla kuitenkin niin sanotuissa muissa yhtiöissä, jotka kuuluvat samaan konserniin rahoitusalan yrityksen kanssa (non-solo regulated). Rahoitusalan yritysryhmään kohdistuva pääomasääntely voi raportin mukaan ehkäistä myös ryhmään kuuluvien muiden kuin nimenomaisten rahoitusalan yritysten ylisuuria korkomenoja. Raportissa on kuitenkin todettu, että tästä huolimatta joissain valtioissa näillä niin sanotuilla muilla yhtiöllä voi olla mahdollisuuksia ylisuuriin korkovähennyksiin. Raportissa käsitellään korkovähennysrajoitussäännöksen vaikutusta näihin tilanteisiin riippuen siitä, sovelletaanko rajoitusta konsernitasolla vai yhtiökohtaisesti. Siltä osin kuin säännöstä sovelletaan yhtiökohtaisesti, raportissa on todettu, että niin sanotuilla muilla yhtiöillä voi olla nettokorkomenoja, jotka ovat aiheutuneet pankki- tai vakuutustoiminnan rahoittamisesta, mutta yhtiöillä voi olla hyvin alhainen verotuksellinen EBITDA, jonka johdosta kaikki nettokorkomenot ovat vähennyskelvottomia. Raportissa todetaan, että valtioiden, jotka soveltavat yhtiökohtaista lähestymistapaa, tulisi harkita toimia, joilla tämä vaikutus otettaisiin huomioon, kuten rajaamalla pankki- tai vakuutustoiminnan rahoittamiseksi otetut lainat korkovähennysrajoitussäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Raportissa todetaan kuitenkin myös, että valtiot voivat päätyä siihen, että tällaiset toimet eivät ole tarpeen. Kun korkovähennysrajoitussäännöstä sovelletaan johdonmukaisella tavalla yhtiökohtaisesti kaikkiin sektoreihin, mille tahansa yhteisölle voi syntyä vähennyskelvotonta nettokorkomenoa toisen yhteisön toiminnan rahoittamisen seurauksena. Raportin mukaan pankki- tai vakuutuskonserniin kuuluva yhtiö ei tällöin ole välttämättä huonommassa tilanteessa kuin muulla toimialalla toimiva yhtiö, joskin pääomavaatimuksia koskeva sääntely voi rajoittaa pankki- ja vakuutuskonsernin mahdollisuuksia järjestellä lainojaan tällaisen tilanteen välttämiseksi. 

Verovapaiden tulojen rahoitukseen liittyviä aggressiivisen verosuunnittelun riskejä on raportin mukaan sekä varsinaisissa rahoitusalan yrityksissä että niin sanotuissa muissa yhtiöissä, jotka kuuluvat samaan konserniin näiden kanssa. Raportin mukaan rahoitusalan yritysten liiketoiminnalliset näkökohdat ja pääomavaatimukset saattavat sellaisenaan ehkäistä verovapaiden tulojen rahoittamista velalla ja siihen liittyvillä korkomenovähennyksillä. Siltä osin kuin ne eivät riitä ja verovapaiden tulojen hankkimiseen voi liittyä riskejä, valtiot voivat raportin mukaan harkita muita toimenpiteitä. Raportin mukaan yhtiökohtaisesti sovellettava korkovähennysrajoitus suojaisi tältä riskiltä asettaen rahoitusalan konserniin kuuluvat yhtiöt samaan tilanteeseen kuin muilla toimialalla toimivat yhtiöt. Korkovähennysrajoituksella ei kuitenkaan ole vaikutusta nettokorkotulotilanteessa oleviin varsinaisiin rahoitusalan yrityksiin. Raportissa on esitelty eri valtioiden lähestymistapoja verovapaiden tulojen hankkimiseen. Raportin mukaan verovapaiden tulojen rahoitukseen liittyviä riskejä voidaan mahdollisesti rajoittaa myös esimerkiksi väliyhteisölainsäädännön avulla. 

Toteuttamisvaihtoehtojen arviointi rahoitusalaa koskevan poikkeaman osalta 

Rahoitusalan yritysten pääomavaatimuksia valvotaan Suomessa yhteisöstä ja sääntelystä riippuen yhteisökohtaisesti tai ryhmän tasolla. Korkovähennysrajoitussääntelyn nykyinen kansallinen rahoitusalaa koskeva poikkeus mahdollistaa poikkeuksen soveltamisen myös muihin kuin varsinaisiin rahoitusalan yrityksiin eli tiettyihin konserniyhtiöihin. Nykyistä rajoitusta säädettäessä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että poikkeuksen piiriin kuuluu myös sellaisia konserniyhtiöitä, joita saatetaan valvoa ainoastaan ryhmätasolla. 

Mikäli rahoitusalan poikkeus säilytettäisiin, direktiivin minimisääntely edellyttää edellä kuvatulla tavalla, että rahoitusalan yrityksiä koskevaa määritelmää muutetaan ja jokaisen rahoitusalan yrityksen olisi jatkossa itsenäisesti täytettävä jokin direktiivin määritelmistä. Nykytilanteesta poiketen niin sanotut muut yhtiöt, jotka kuuluvat rahoitusalan konserniin ja ovat esimerkiksi ryhmätason valvonnan kohteena, mutta eivät ole varsinaisia rahoitusalan yrityksiä, olisivat jatkossa rajoituksen piirissä. Näin ollen esimerkiksi luottolaitoskonsernien palveluyritysten korkovähennyksiin tulisi lähtökohtaisesti soveltaa ehdotettua uutta sääntelyä, vaikka rahoitusalaa koskeva poikkeus otettaisiin sen osaksi. 

Suomessa korkovähennysrajoitusta sovelletaan yhtiökohtaisesti eikä tähän ehdoteta muutoksia tässä esityksessä. Korkovähennysrajoitusta koskevan säännöksen yhtiökohtainen soveltaminen rahoitusalan konserneihin kuuluviin muihin yhtiöihin kuin varsinaisiin rahoitusalan yhtiöihin johtaa siihen, että nämä yhtiöt olisivat sekä ylisuurten korkovähennysten että verovapaiden tulojen rahoittamisen kannalta samassa asemassa kuin muillakin toimialoilla toimivat yritykset. Direktiivin edellyttämä minimisääntely voisi näin ollen vähentää myös OECD:n raportissa niin sanottujen muiden yhtiöiden osalta kuvattujen riskien muodostumista. 

Mikäli rahoitusalan poikkeus säilytettäisiin direktiivin sallimissa rajoissa muutoin pitkälti nykyistä poikkeusta vastaavana, varsinaisten rahoitusalan yritysten eli direktiivin edellytysten täyttävien yritysten osalta tilanne ei muuttuisi. Esimerkiksi luotto- ja eläkelaitoksiin tai ulkomaisen luottolaitoksen suomalaiseen sivuliikkeeseen ei sovellettaisi lainkaan ehdotettua uutta sääntelyä. Suomen vähittäispankkitoiminnassa ulkomaisten pankkikonsernien sivuliikkeet ovat merkittäviä. Myös ulkomaisilla vakuutusyrityksillä on Suomessa lukuisia sivuliikkeitä. OECD:n raportissa on kuvattu näihin rakenteisiin mahdollisesti liittyviä ylisuurten korkovähennysten riskejä. OECD:n raportin ja esitysluonnoksesta saatujen lausuntojen mukaan sivuliikerakenteisiin mahdollisesti liittyvää riskiä voidaan kuitenkin vähentää esimerkiksi siirtohinnoittelua koskevilla säännöksillä. 

Direktiivin rahoitusalaa koskeva poikkeus on edellä todetulla tavalla vapaaehtoinen määräys. Jos rahoitusalan poikkeus poistettaisiin, korkomenojen vähennysoikeus verotuksessa tiukentuisi kaikissa rahoitusalan yrityksiin luetuissa yhteisöissä eikä ainoastaan niin sanotuissa muissa yhtiöissä. Luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten verotuksessa rajoituksella ei pääsääntöisesti olisi merkitystä, koska näillä yrityksillä on yleensä enemmän korkotuottoja kuin korkomenoja. 

Mikäli rahoitusalan poikkeus poistettaisiin kokonaan ja varsinaisilla rahoitusalan yrityksillä kuitenkin olisi poikkeuksellisesti nettokorkomenoja, esitysluonnoksesta saatujen lausuntojen mukaan korkovähennysoikeuden rajoittaminen saattaisi vaarantaa esimerkiksi pankkien toimintakykyä merkittävällä tavalla. Lisäksi rahoitusalalla on joitain toimijoita, kuten sijoitus-palveluyrityksiä, joille saattaa muodostua myös nettokorkomenoa. Korkovähennysrajoituksen soveltamisen laajentaminen rahoitusalan yrityksiin edellyttäisi myös erillisiä teknisiä säännöksiä, joissa otettaisiin huomioon toimialan erityispiirteet, kuten EBITDA-pohjan erilainen muodostuminen. 

Vaihtoehtorahastojen osalta voidaan ottaa huomioon myös Suomen kilpailukykyyn liittyvät näkökohdat. Esitysluonnoksesta saaduissa lausunnoissa on esitetty, että vaihtoehtorahastoja siirtyisi Suomen ulkopuolelle, mikäli niiden toimintaedellytykset Suomessa heikentyisivät verrattuna muihin maihin. Lausuntojen mukaan tällä voisi olla vaikutusta myös suomalaisten yritysten rahoituksen saatavuuteen. Lausunnoissa ei ole arvioitu mahdollisia vaikutuksia määrällisesti eikä niitä tietopohjien puuttumisen vuoksi ole ollut mahdollista arvioida myöskään esitystä valmisteltaessa. Muista EU-valtioista ainakin Tanska, Belgia ja Luxemburg ovat direktiivin implementointia koskevissa ehdotuksissaan esittäneet, että rahoitusalan poikkeus otettaisiin käyttöön. 

Korkovähennysrajoituksen soveltamisella rahoitusalan yrityksiin saattaa olla vaikeasti ennakoitavissa olevia ja epätarkoituksenmukaisia seurauksia, joilla voi olla vaikutusta myös laajemmin esimerkiksi yritysten rahoituksen hankintaan. Edellä sanottuun nähden ja kun otetaan huomioon, että nykyisen sääntelyn taustalla olevat perustelut ovat edelleen merkityksellisiä ja että korkovähennysrajoituksen yhtiökohtaisen soveltumisen muihin yhtiöihin kuin varsinaisiin rahoitusalan yrityksiin arvioidaan ehkäisevän tehokkaasti myös OECD:n raportissa kuvattuja rahoitusalan BEPS-riskejä, esityksessä ehdotetaan, että rahoitusalan yrityksiä koskeva poikkeus säilytettäisiin. 

Uusi rahoitusalan poikkeus 

Direktiivin rahoitusalan poikkeus on määritelty tarkkarajaisesti tiettyihin EU-säädöksiin perustuen ja kyseiset rahoitusalan yritykset ovat laajan ja velvoittavan erityissääntelyn piirissä. Mikäli rahoitusalan poikkeus toteutetaan kokonaisuudessaan direktiivissä esitetyn listauksen mukaisena, poikkeukseen ei liity valtiontukiongelmaa. Esityksessä ehdotetaan, että rahoitusalan poikkeus toteutetaan direktiivin sallimassa muodossa, jolloin soveltamisala olisi osittain laajempi ja osittain suppeampi kuin nykyinen sääntely. Seuraavassa on käsitelty direktiivin keskeisimpiä määritelmiä ja niiden suhdetta nykyiseen sääntelyyn. 

Esityksen mukaan korkomenojen vähennysrajoitusta ei sovellettaisi luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettuun luottolaitokseen. Ehdotus vastaa tältä osin nykyistä sääntelyä. 

Korkovähennysrajoitusta ei sovellettaisi myöskään sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettuun sijoituspalveluyritykseen tai sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitettuun rahastoyhtiöön. Nykyisen sääntelyn mukaan sijoituspalveluyritys tai rahastoyhtiö voi kuulua rahoitusalan poikkeuksen piiriin, mikäli se on osa luottolaitoskonsernia. Esityksen mukaan myös yksittäinen sijoituspalveluyritys tai rahastoyhtiö voisi olla poikkeuksen piirissä ja siten korkovähennysrajoitusten soveltamisalan ulkopuolella. Sijoituspalveluyrityksiä koskevassa lainsäädännössä määrätty vakavaraisuusvelvoite rajoittaa sijoituspalveluyritysten riskinottoa. Myös rahastoyhtiöiden toimintaa valvotaan. Soveltamisalan laajennuksella myös yksittäisiin sijoituspalveluyrityksiin ja rahastoyhtiöihin ei arvioida olevan BEPS-riskejä kasvattavaa vaikutusta. Rahoitusmarkkinasääntely mahdollistaa sen, että yhdellä yhtiöllä on niin sanottu tuplatoimilupa, eli yhtiö on sekä sijoitusrahastolain mukainen rahastoyhtiö, että vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) mukainen vaihtoehtorahastojen hoitaja. Myös vaihtoehtorahastojen hoitajat ovat laajan ja velvoittavan erityissääntelyn piirissä ja rahoitusalan poikkeusta sovellettaisiin direktiivin mukaisesti myös niihin. 

Vakuutusyritysten osalta rahoitusalan poikkeuksen piiriin kuuluisivat esityksen mukaan vakuutusyhtiölaissa tarkoitettu toimiluvan saanut vakuutusyhtiö tai jälleenvakuutusyhtiö. Lisäksi poikkeusta sovellettaisiin vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettuun vakuutusyhdistykseen. Esitys vastaa tältä osin nykyistä sääntelyä. Sen sijaan esimerkiksi nykyiseen sääntelyyn sisältyvä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitettu rahoitus- ja vakuutusryhmittymän omistusyhteisö ei kuuluisi poikkeuksen piiriin, sillä se ei ole direktiivin määritelmän mukainen Solvenssi II -direktiivissä tarkoitettu toimiluvan saanut vakuutusyritys. 

Nykyisessä sääntelyssä vakuutusyrityksiin viitataan yleisesti vakuutuslaitoksen käsitteellä, johon luetaan kansallisesti myös vakuutuskassalain (1164/1992) mukainen vakuutuskassa. Direktiivin mahdollistama poikkeus ei kuitenkaan sovellu vakuutuskassalaissa tarkoitettuun vakuutuskassaan, sillä direktiivissä mainittua Solvenssi II -direktiiviä ei sovelleta vakuutuskassoihin. Vakuutuskassoista sairaus- ja hautausavustuskassat ovat kuitenkin tuloverolain 20 §:n nojalla verovapaita yhteisöjä, joten ne ovat korkovähennysrajoituksen soveltamisalan ulkopuolella jo muutoinkin. Eläkekassat voivat täyttää jäljempänä käsitellyt direktiivin eläkelaitoksiin viittaavien määritelmien edellytykset. 

Eläkelaitosten osalta poikkeuksen piiriin kuuluisivat nykyiseen tapaan työeläkelakien mukaiset työeläkelaitokset, kuten työeläkevakuutusyhtiöt ja lakisääteisiä työeläkkeitä toimeenpanevat eläkesäätiöt ja eläkekassat. Lisäksi poikkeuksen piiriin kuuluisivat sellaiset vakuutuskassalaissa tarkoitetut eläkekassat ja eläkesäätiölaissa (1774/1995) tarkoitetut eläkesäätiöt, jotka harjoittavat lisäeläketoimintaa ja joita ei ole vapautettu niin sanotun lisäeläkedirektiivin (2003/41/EY, uudelleen laadittu direktiivillä 2341/2016/EU) soveltamisalasta kansallisella poikkeuksella. 

Esitysluonnoksesta saatujen lausuntojen mukaan korkovähennysrajoituksella voisi olla merkittäviä vaikutuksia erityisesti vakuutusyhtiöiden ja työeläkeyhtiöiden omistamiin kiinteistöyhtiöihin sekä luottolaitosten palveluyrityksiin. Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä koskevia vaikutusarvioita on käsitelty jaksossa 4.3.3. 

Luottolaitosten palveluyritykset sekä näiden omistamat kiinteistöyhtiöt kuuluvat nykyisen rahoitusalan poikkeuksen piiriin konsolidointiryhmään kuulumisen perusteella. Edellä todetun mukaisesti direktiivin rahoitusalan poikkeus ei mahdollista palveluyritysten ottamista uuden poikkeuksen piiriin. Vakuutusyhtiöiden ja työeläkeyhtiöiden kiinteistöyhtiöt ovat tähän mennessä tyypillisesti rajautuneet nykyisen korkovähennysrajoituksen soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että niihin on sovellettu tuloverolain säännöksiä. Direktiivin 2 artiklan 5 kohdan rahoitusalan yrityksiä koskevan listan e) kohdassa viitataan oikeushenkilöihin, jotka on perustettu tiettyjen eläkejärjestelmien sijoituksia varten. Poikkeus kattaisi tämän perusteella työeläkeyhtiöiden kokonaan omistamat sijoitusyhtiöt, kuten keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt, koska ne voidaan rinnastaa yhtiöiden suoraan tekemiin sijoituksiin. 

Ehdotettu poikkeus kattaisi direktiivin mukaisesti myös vaihtoehtorahastot. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevassa direktiivissä ei säädetä vaihtoehtorahaston oikeudellisesta muodosta. Kyseinen direktiivi on implementoitu kansallisesti vaihtoehtorahastojen hoitajista annettuun lakiin, jonka esitöissä (HE 94/2013 vp) on todettu, että laissa tarkoitettu vaihtoehtorahasto voi olla yhteisö tai sopimusperusteinen järjestely. Lain määritelmä ei esitöiden mukaan ota kantaa siihen, missä oikeudellisessa muodossa tai rakenteessa yhteissijoitus tulisi järjestää tai minkälaiset yksittäiset oikeudelliset muodot katsotaan kuuluviksi lain soveltamisalaan. 

Kansainvälisesti vaihtoehtorahastot perustetaan yleensä sellaiseen oikeudelliseen muotoon, että niitä pidetään verotuksessa läpinäkyvinä yksikköinä, jolloin ne eivät kuulu lainkaan direktiivin soveltamisalaan, sillä direktiiviä sovelletaan ainoastaan yhteisöverovelvollisiin. Siltä osin kuin vaihtoehtorahastot kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, direktiivi mahdollistaa niiden vapauttamisen korkovähennysrajoituksen soveltamisalasta rahoitusalan poikkeuksen kautta. 

Nykyistä kansallista korkovähennysrajoitusta sovelletaan yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden verotuksessa. Suomessa vaihtoehtorahastoja on perustettu ainakin osakeyhtiön, kommandiittiyhtiön ja erikoissijoitusrahaston muotoon. Näistä nykyisen kansallisen korkovähennysrajoitussääntelyn piirissä ovat olleet osakeyhtiö- ja kommandiittiyhtiömuotoiset vaihtoehtorahastot. Erikoissijoitusrahastoa on vakiintuneesti pidetty tuloverolain 20 §:ssä tarkoitettuna verovapaana yhteisönä. 

Esityksen mukaan vaihtoehtorahastot kuuluisivat jatkossa rahoitusalan poikkeuksen piiriin eikä niiden korkovähennysoikeutta olisi rajoitettu. Tämä poikkeaisi nykyisestä sääntelystä. Nykyinen kansallinen sääntely koskee kuitenkin ainoastaan etuyhteysyrityksiltä otettujen lainojen korkomenoja, joten sen merkitys vaihtoehtorahastojen toiminnassa on oletettavasti ollut melko vähäinen. Ehdotetun sääntelyn mukaan myös kolmansien osapuolten korkomenot kuuluisivat rajoituksen piirin, jolloin vaikutukset olisivat lähtökohtaisesti suuremmat myös rahastotoimialalla. Rahoitusalan poikkeus koskisi kuitenkin ainoastaan vaihtoehtorahastoja ja sijoituskohteena olevat yritykset olisivat yleensä korkovähennysrajoitussääntelyn piirissä normaalien yhtiöiden tapaan. Vaihtoehtorahastojen kuulumisella rahoitusalan poikkeuksen piiriin ei arvioida olevan BEPS-riskejä merkittävästi kasvattavaa vaikutusta. 

Rahoitusalan poikkeuksen laajentumisella direktiivissä mainittuihin muihin rahoitusalan yrityksiin, jotka eivät ole kuuluneet nykyisen sääntelyn mukaisen poikkeuksen piiriin, ei arvioida käytännössä olevan merkittävää vaikutusta. Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavan laitoksen edustaja eli vakuutuskassalaissa ja eläkesäätiölaissa tarkoitettu omaisuudenhoitaja on yleensä sellainen rahoitusalan yritys, kuten rahastoyhtiö, joka kuuluu jo jonkin muun direktiivissä mainitun rahoitusalan yrityksen määritelmään piiriin. UCITS-direktiivissä tarkoitettu yhteissijoitusyritys viittaa Suomessa sijoitusrahastolaissa tarkoitettuun sijoitusrahastoon, joka on verovapaa yhteisö ja siten korkovähennysrajoituksen soveltamisalan ulkopuolella. Direktiivissä tarkoitettua keskusvastapuolta ei ole perustettu Suomeen ja arvopaperikeskuksia on Suomessa tällä hetkellä yksi. 

3.5.1  3.5.1. Konserniyhteysosapuolille suoritettujen nettokorkomenojen vähennyskelpoisuus elinkeinotulon lähteessä

Konserniyhteysosapuolille suoritettujen nettokorkomenojen vähennyskelpoisen määrän laskennassa sovellettaisiin samoja periaatteita ja tasevapautussäännöstä kuin nykyisin. Sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin koron määritelmä sekä tiettyjä infrastruktuurihankkeita koskeva poikkeussäännös, rahoitusalan yrityksen määritelmää muutettaisiin ja jaksotusta koskevaa säännöstä tarkistettaisiin ottaen huomioon rajoitukseen ehdotetut muutokset koskien muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuja korkomenoja ja tulolähteitä. 

Soveltamisala ja määritelmät 

Esityksessä ehdotetaan, että sääntelyä sovellettaisiin nykyiseen tapaan yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden verotuksessa. Lisäksi sääntelyä sovellettaisiin nykyiseen tapaan vastaavien ulkomaisten yhteisöjen tai yhtiöiden suorittamiin korkomenoihin, jos niillä on Suomessa kiinteä toimipaikka tai jos ne muutoin saavat Suomesta elinkeinoverolain mukaan verotettavaa tuloa, kuten vuokratuloa. Kansallisen sääntelyn soveltamisalaan ei ehdoteta muutoksia. 

Nykyinen kansallinen korkovähennysrajoitussäännös ei sisällä koron määritelmää. Esityksessä ehdotetaan, että säännökseen lisättäisiin koron määritelmä, jossa otettaisiin huomioon direktiiviin sisältyvä määritelmä. 

Nykyistä sääntelyä sovelletaan sekä välittömästi että välillisesti konserniyhteysyritykseltä otettujen lainojen korkomenoihin. Sääntely sisältää konserniyhteyden määritelmän. Määritelmä on tarpeellinen myös jatkossa, koska korkovähennysrajoituksen sisältö riippuisi esityksen mukaan osittain siitä, kenelle korkoja on suoritettu. Määritelmää ei ehdoteta muutettavaksi sisällöllisesti. Termi etuyhteys korvattaisiin kuitenkin termillä konserniyhteys erotukseksi ehdotetussa 18 b §:ssä säädetystä itsenäisen yrityksen määritelmästä. Nykyisen sääntelyyn sisältyvää back-to to-back -lainoja koskevaa säännöstä ei muutettaisi. 

Nykyinen kansallinen rajoitus ei koske luotto-, vakuutus- ja eläkelaitoksia sekä eräiltä osin niiden kanssa samaan konserniin kuuluvia yrityksiä. Esityksessä ehdotetaan, että poikkeus säilytettäisiin ja rahoitusalan yrityksen määritelmä muutettaisiin vastaamaan direktiivin sääntelyä. 

Nykyiseen sääntelyyn ehdotetaan lisättäväksi määräys, jonka mukaan säännöstä ei sovellettaisi korkomenoihin, jotka kertyvät lainoista, joilla rahoitetaan laissa tarkoitettua sosiaalista asuntotuotantoa. 

Vähennyskelpoisen koron määrä 

Korkomenojen määrää verrattaisiin jatkossakin korkotulojen määrään ja korkomenot saataisiin vähentää korkotulojen määrää vastaavalta osin. Osa korkotuloja suuremmista korkomenoista eli nettokorkomenoista olisi rajoituksen perusteella vähennyskelvottomia. Kuten nykyisin, nettokorkomenojen määrää laskettaessa otettaisiin huomioon kaikki korkotulot ja konserniyhteysosapuolille sekä muille kuin konserniyhteysosapuolille maksetut korkomenot. 

Esityksessä ehdotetaan, että nettokorkomenojen vähennyskelpoinen euromäärä olisi jatkossakin 500 000 euroa. Jos nettokorkomenojen määrä ylittää 500 000 euroa, vähennyskelvottoman nettokorkomenon määrä laskettaisiin nykyiseen tapaan verovelvollisen tulokseen perustuvan suhdeluvun perusteella. Tulokseen perustuvaa laskentapohjaa koskevaa sääntelyä ei muutettaisi. 

Prosenttiperusteista vähennyskelpoista osuutta laskettaessa otettaisiin nykyiseen tapaan huomioon kaikki nettokorkomenot riippumatta siitä, kenelle ne on suoritettu. Nettokorkomenojen yhteismäärästä vähennyskelpoista olisi määrä, joka vastaa 25 prosentin osuutta tulokseen perustuvasta laskentapohjasta. Korkovähennysrajoituksesta voisi vapautua tasevapautusta koskevan poikkeuksen perusteella, kuten nykyisin. Tasevapautussäännöstä tarkennettaisiin lisäämällä siihen direktiivin edellyttämä määräys vertailtavien taseiden laatimisesta samalla menetelmällä. 

Vähennyskelvottomien korkomenojen jaksottaminen 

Esityksessä ehdotetaan, että nykyinen jaksotusta koskeva säännös säilytettäisiin pääosin. Säännöstä tarkennettaisiin niin, että jatkossa olisi seurattava vähentämättä jääneiden korkomenojen määrää erikseen konserniyhteysosapuolille ja muille suoritettujen korkomenojen osalta sekä tulolähteittäin. Säännökseen lisättäisiin määräyksiä aikaisempien vuosien vähennyskelvottomien nettokorkomenojen vähentämisestä ottaen huomioon korkovähennysrajoituksen soveltamisalan laajentuminen. 

3.5.2  3.5.2. Muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettujen korkojen vähennyskelpoisuus elinkeinotulon lähteessä

Korkovähennysrajoitusta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi direktiivin määräyksiin perustuva sääntely, jolla rajoitettaisiin muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen vähennyskelpoisuutta. Myös muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen vähentäminen edellyttäisi edelleen normaalien menon vähennyskelpoisuutta koskevien edellytysten täyttymistä kuten, että kyse on korkoja vähentävän verovelvollisen korkomenoista ja että korkomenot ovat markkinaehtoisia. 

Vähennyskelvottoman korkomenon määrä laskettaisiin perustuen yrityksen kokonaiskorkomenoihin, jotka sisältävät sekä konserniyhteysosapuolille suoritetut korkomenot, että muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritetut korkomenot. Konserniyhteysosapuolille suoritettuja korkomenoja koskevasta säännöksestä poiketen muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkojen vähennysoikeutta rajoitettaisiin vain, jos näiden nettokorkomenojen määrä ylittää 3 000 000 euroa. Euromääräisestä rajasta huolimatta konserniyhteysosapuolille ja muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritetuista kokonaiskorkomenoista muodostuu kuitenkin aina korkomenovähennyksen katto eikä raja olisi automaattinen vähennys. 

Ehdotetun sääntelyn soveltamisen edellytyksenä ei olisi veronkiertotarkoitus, mikä vastaisi konserniyhteystilanteissa jo nykyisin sovellettua sääntelyä sekä direktiivin sääntelyä. Mikäli veronkiertotarkoitus olisi yksi soveltamisedellytys, jouduttaisiin arvioimaan, milloin järjestelylle on riittävät liiketaloudelliset syyt ja milloin näitä syitä ei ole. Säännöksen soveltaminen olisi tällöin tulkinnanvaraista ja epävarmaa, mikä heikentäisi oikeusvarmuutta. Näitä tilanteita varten lainsäädännössä on verotusmenettelylain 28 §:n yleinen veronkiertämisen vastainen säännös. 

Ehdotetun sääntelyn lisäksi korkomenojen vähentämiseen voitaisiin edelleen puuttua verotusmenettelylain 28 §:n yleisellä veronkiertämisen vastaisella säännöksellä sekä verotusmenettelylain 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisulla. 

Soveltamisala ja määritelmät 

Vastaavasti kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen rajoitusta myös muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen rajoitusta sovellettaisiin yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden verotuksessa. Sääntelyä sovellettaisiin myös vastaavien ulkomaisten yhteisöjen ja yhtiöiden suorittamiin korkomenoihin, jos niillä on Suomessa kiinteä toimipaikka tai jos ne muutoin saavat Suomesta elinkeinoverolain mukaan verotettavaa tuloa, kuten vuokratuloa. 

Esityksessä ehdotetaan, että säännöstä ei sovellettaisi direktiivissä tarkoitettujen itsenäisen yrityksen eikä rahoitusalan yritysten verotuksessa. Lisäksi ehdotetaan, ettei säännöstä sovellettaisi korkomenoihin, jotka kertyvät lainoista, joilla rahoitetaan laissa tarkoitettua sosiaalista asuntotuotantoa. 

Esityksessä ehdotetaan myös, että säännöstä ei sovellettaisi korkomenoihin, jotka kertyvät lainoista, jotka on otettu ennen 17 päivää kesäkuuta 2016 ja perustuvat lainaehtoihin, joita ei ole muutettu laissa tarkoitetulla tavalla mainittuna päivämääränä tai sen jälkeen. Säännöstä ei ehdotuksen mukaan sovellettaisi myöskään ennen lain voimaantuloa aktivoituihin korkomenoihin. Tasevapautusäännös koskisi myös muille kuin konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritettuja korkomenoja. 

Vähennyskelpoisen koron määrä 

Vähennyskelpoisen korkomenon määrä laskettaisiin yhteisesti sekä konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen että muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen osalta. Laskentaa on kuvattu edellä jaksossa 3.5.1 ja yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Prosenttiperusteisesta määrästä huolimatta muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen nettokorkomenojen vähennyskelpoinen euromäärä olisi kuitenkin 3 000 000 euroa. Muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritetuista korkomenoista saisi vähentää tämän määrän, vaikka tuloksen perusteella laskettu prosenttiperusteinen vähennyskelpoinen määrä olisi pienempi. 

Vähennyskelvottomien korkomenojen jaksottaminen 

Vastaavasti kuin konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen osalta, myös muille kuin konserniyhteysosapuolille maksetut vähennyskelvottomat nettokorkomenot voitaisiin vähentää seuraavien verovuosien tuloista kunkin verovuoden vähennyskelpoisten korkomenojen rajoissa. 

Vähentämättä jääneiden korkomenojen määrää olisi seurattava erikseen konserniyhteysosapuolille maksettujen korkomenojen ja muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettujen korkomenojen osalta ja tulolähteittäin. 

3.5.3  3.5.3. Esimerkki korkovähennysrajoituksen laskennasta ehdotettuun malliin perustuen

Esimerkki mukailtu Verohallinnon ohjeesta 7.4.2014, A206/200/2013 

3.5.4  3.5.4. Korkomenojen vähennyskelpoisuus muun toiminnan tulolähteessä ja maatalouden tulolähteessä

Suomen tuloverojärjestelmä perustuu tulolähdeajatteluun, jonka mukaisesti eri tulolähteissä syntyviä tuloja verotetaan eri tavalla. Tulolähdejaon tarkoituksena on ennen kaikkea pitää erillään eri verolakien perusteella laskettavat verotettavat tulot. Valtiovarainministeriössä on meneillään yhteisöjen tulolähdejaon poistamista valmisteleva lainsäädäntöhanke (VM123:00/2016), jossa julkaistiin maaliskuussa 2018 luonnos hallituksen esitykseksi. Hankkeen tarkoituksena on muuttaa tulolähdejakoa siten, että elinkeinotulolähteen ja muun toiminnan tulolähteet yhdistettäisiin yhteisöjen verotuksessa. 

Korkomenon vähentämistä koskevaa rajoitusta ei ole kansallisen säännöksen perusteella sovellettu muun toiminnan tulolähteen eikä maatalouden verotuksessa. Direktiivi ei anna mahdollisuutta erotella eri lähteissä syntyviä tuloja rajoituksen soveltamisalan ulkopuolelle, vaan rajoitusta on sovellettava kaikenlaiseen yhteisöveron alaiseen tuloon. Rajoitus on tämän vuoksi laajennettava koskemaan kaikkia tulolähteitä. 

Esityksessä ehdotetaan, että muun toiminnan tulolähteen ja maatalouden tulolähteen verotuksessa sovellettaisiin korkomenon vähentämistä koskevaa säännöstä vastaavasti kuin elinkeinotulolähteen verotuksessa. Jos verovelvollisella on useita tulolähteitä, rajoitus laskettaisiin verovelvolliskohtaisesti tulolähteiden nettokorkomenojen yhteismäärän perusteella. Vähennyskelvoton nettokorkomeno kohdistettaisiin tulolähteisiin suhteellisin osuuksin. 

3.5.5  3.5.5. Yhteisöveron jako-osuudet

Pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaan veroperustemuutoksista aiheutuvat verotuottomuutokset kompensoidaan kunnille. Esityksessä ehdotetaan, että yhteisöveron tuottoon kohdistuvat veroperustemuutokset kompensoitaisiin verontilityslain 12 §:n mukaisia yhteisöveron jako-osuuksia muuttamalla. Lisäksi tuloverolain 124 §:n 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi verontilityslain muutoksia vastaavat tarkistukset. Valtion osuutta korotettaisiin 68,65 prosentista 68,70 prosenttiin 0,05 prosenttiyksiköllä ja vastaavasti kuntien osuutta alennettaisiin 31,35 prosentista 31,30 prosenttiin verovuodesta 2019. 

4.1.1  4.1.1. Vaikutusarvioinnin rajaukset

Ehdotuksen euromääräistä vaikutusta on arvioitu vain elinkeinotoiminnan tulolähteessä. Rajoitus koskisi kuitenkin jatkossa myös maatalouden tulolähdettä ja muun toiminnan tulolähdettä. Näiden tulolähteiden korkoja ja muita tulo- ja menoeriä ei ole otettu huomioon laskettaessa rajoituksen muutoksista johtuvaa kokonaisvaikutusta, koska niistä ei ole käytettävissä laskennan kannalta riittävän yksityiskohtaisia tietoja. Rajoituksen laajenemisesta muun toiminnan tulolähteeseen esitetään kuitenkin erillisarvioita asunto-osakeyhtiöiden, keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osalta, koska näiden oikeusmuotojen piirissä arvioidaan olevan eniten korkomenoja muun toiminnan tulolähteessä. Rajoituksen vaikutukset maatalouden tulolähteessä arvioidaan vähäisiksi. 

Ehdotetun sääntelyn oletetaan laskelmassa koskevan oikeusmuodoista vain osakeyhtiöitä, osuuskuntia, ulkomaisia yhteisöjä ja ulkomaisten yhteisöjen sivuliikkeitä Suomessa. Tämä oletus ei vastaa täysin sääntelyä, sillä rajoitusta sovelletaan näiden oikeusmuotojen lisäksi myös yhtymiin ja muihin yhteisöihin. Rajoituksen vaikutuksesta yhtymien verotuksessa esitetään erillisarvioita jäljempänä. Yhteisöjen elinkeinotoiminnan tulolähteen yhteenlasketuista nettokorkomenoista muissa yhteisöissä muodostuu vain hyvin pieni määrä (noin 0,5 prosenttia), minkä takia muille yhteisöille ei arvioida muodostuvan vähennyskelvotonta korkomenoa. 

Direktiivin mukaan rajoituksen soveltamisalan ulkopuolelle voidaan jättää niin sanotut infrastruktuurihankkeet. Esityksessä ehdotetaan, että rajoituksen soveltamisalan ulkopuolelle jätettäisiin valtion tukema sosiaalinen asuntotuotanto. Nykyisessä kansallisessa säännöksessä ei ole säädetty infrastruktuurihankkeita koskevasta soveltamisalan poikkeuksesta. Nykyinen säännös ei kuitenkaan ole muiden rajausten vuoksi yleensä soveltunut esimerkiksi valtion tukemaan sosiaaliseen asuntotuotantoon. 

Ehdotuksen vaikutusta ei infrastruktuurihankkeiden osalta käsitellä laajasti tässä esityksessä, koska hankkeita, jotka ehdotetun sosiaalisen asuntotuotannon lisäksi voitaisiin lukea poikkeuksen piiriin, käsitellään erillisessä valmistelussa. Lausuntokierroksella on esitetty käsityksiä ja arvioita siitä, että ehdotetulla korkovähennysrajoituksen soveltamisalan laajentamisella olisi vaikutuksia esimerkiksi energia-alalla ja elinkaarimallilla toteutettavien julkisen sektorin hankkeissa. Näitä lausunnoissa esitettyjä seikkoja käsitellään erillisessä valmistelussa. 

Rajoituksesta ei aiheutuisi vaikutuksia itsenäisille yhtiöille, jotka efektiivisesti ovat olleet jo nykyisen kansallisen rajoituksen ulkopuolella. Ehdotetun sääntelyn perusteella nämä yhtiöt olisivat myös jatkossa yleensä rajoituksen ulkopuolella. Rajoitus voisi kuitenkin kohdistua myös joihinkin tällaisiin yhtiöihin johtuen siitä, että direktiivi edellyttää rajoituksen soveltamista myös ulkopuolisilta tahoilta otettujen lainojen korkomenoihin ja direktiiviin perustuva etuyhteyden määritelmä poikkeaa nykyiseen kansalliseen säännökseen sisältyvästä etuyhteyden määritelmästä. 

Tasevapautuksen vaikutus on aineistopuutteiden vuoksi otettu laskelmissa huomioon kaavamaisesti. Kaavamaisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että ainoastaan ne verovelvolliset, jotka ovat vaatineet tasevapautusta nykyisen rajoituksen perusteella, vaatisivat sitä myös jatkossa. Direktiivin sääntelyn mahdollistaman kahden prosenttiyksikön poikkeamasäännöksen vaikutusta ei ole pystytty ottamaan huomioon laskelmissa, eikä esityksessä ehdoteta säädettäväksikään tästä mahdollisuudesta. Esityksessä ei myöskään ehdoteta säädettäväksi eikä laskelmissakaan ole pystytty tarkastelemaan sitä, ilmenisikö rajoituksen soveltamisessa merkittäviä eroja, jos nykyisen tasevapautussäännöksen sijaan sovellettaisiin direktiiviin kirjattua vaihtoehtoista tapaa laskea tasevapautussäännös. Nykyinen tasevapautussäännös eroaa direktiivin säännöksestä myös siten, että direktiivin pakollisen sääntelyn mukaan tasevapautusta sovellettaessa yrityksen erillistase on arvostettava samoin periaattein kuin konsernitase. Laskelmissa tätä arvostuskysymystä ei ole ollut mahdollista ottaa huomioon ja laskelmat perustuvat edellä mainittuihin nykyiseen tasevapautussäännökseen perustuviin oletuksiin. 

Direktiivin korkovähennysrajoitussäännöksen soveltamisala on korkomenojen käsitteen osalta laajempi kuin nykyisen kansallisen säännöksen soveltamisala. Laskelmassa ei ole ollut mahdollista arvioida sitä, syntyisikö rajoituksen soveltamisessa merkittäviä eroja laajemmasta korkomenojen käsitteestä johtuen. Laskelmassa oletetaan tämän vuoksi, että korkomenojen käsite vastaa kansallisen säännöksen korkomenojen käsitettä. 

Direktiivi mahdollistaa kolme vaihtoehtoista tapaa jaksottaa korot, jotka jäävät verovuonna vähentämättä. Lisäksi direktiivi antaa mahdollisuuden jaksottaa myös se osa EBITDA:sta, joka jää verovuonna käyttämättä. Nykyinen kansallinen säännös käyttämättä jääneen korkomenon jaksottamisesta vastaa yhtä direktiivin mukaisista vaihtoehtoisista jaksotustavoista ja esityksessä ehdotetaan nykyisen säännöksen periaatteiden säilyttämistä. Vaikutusarviointia varten laadittu simulointilaskelma on tyypiltään poikkileikkauslaskelma, joka on laadittu yksittäisen verovuoden (2016) aineistolla. Laskelmassa ei ole pystytty ottamaan huomioon nykyiseen kansallisen rajoitussäännökseen eikä direktiivin säännökseen sisältyviä jaksotuselementtejä. 

Esityksessä ehdotetaan, että laissa säädettäisiin direktiivin sallimasta siirtymäsäännöksestä. Säännöksen mukaan rajoituksen ulkopuolelle voidaan jättää korkomenot, jotka perustuvat lainoihin, jotka on otettu ennen 17 päivää kesäkuuta 2016. Siirtymäsäännöksen vaikutusta on kuvattu tarkemmin kappaleessa 4.3.2. Lisäksi on ehdotettu, ettei rajoitusta sovellettaisi tiettyihin aktivoituihin korkomenoihin. Aktivoituja korkomenoja koskevan säännöksen vaikutusta ei ole voitu ottaa huomioon vaikutusarvioinnissa.  

Tietopuutteiden vuoksi laskelmassa ei ole ollut mahdollista arvioida rahoitusalan poikkeaman muuttamisesta aiheutuvia vaikutuksia. Erillisarvioita esitetään kuitenkin rajoituksen vaikutuksesta kiinteistöyhtiöiden verotuksessa, mikä koskee myös osaa rahoitusalan konserneihin kuuluvista kiinteistöyhtiöistä. 

Esitysluonnoksessa ei ole ollut mahdollista käsitellä ehdotetun muutoksen vaikutuksia sijoittajille. On mahdollista, että korkovähennysoikeuden rajoituksen nostaessa yritysten pääomakustannuksia, tämä osaltaan vaikuttaisi esimerkiksi yritysten jakokelpoisten varojen määrään ja yritysten markkina-arvoihin. Varojenjakoon liittyvät ratkaisut ovat kuitenkin hyvin yrityskohtaisia ja niihin vaikuttavat varsin monet tekijät kuten myös yrityksen markkina-arvoon. Suoraa päätelmää siitä, että korkovähennysrajoituksen vaikutukset siirtyisivät sijoittajille sellaisenaan ei voida tehdä. Sijoittajille aiheutuvien vaikutusten määrää ja laatua ei ole ollut mahdollista kokonaisuutena arvioida. 

4.3.1  4.3.1. Vaikutukset elinkeinotoiminnan tulolähteessä ilman siirtymäsäännöstä

Alla olevissa laskelmissa ehdotetun sääntelyn vaikutuksia koskevalle laskelmalle ja nykyisen kansallisen säännöksen vaikutuksia koskevalle laskelmalle on yhteistä se, että 

vaikutuksia tarkastellaan vain elinkeinotoiminnan tulolähteen osalta 

verovelvollinen on osakeyhtiö, osuuskunta, ulkomainen yhteisö tai ulkomaisen yhteisön sivuliike Suomessa 

rajoitus kohdistuu nettokorkomenoihin 

rajoitusta sovelletaan verovelvollistasolla eikä konsernitasolla 

luotto-, vakuutus- ja eläkelaitokset on jätetty rajoituksen ulkopuolelle 

prosentti EBITD:sta on 25. 

Erona laskemille on se, että muille kuin etuyhteysosapuolille maksetut nettokorkomenot ovat rajoituksen piirissä ehdotettua sääntelyä koskevassa laskelmassa, ja itsenäiset yhtiöt on rajattu ulkopuolelle ehdotettua sääntelyä koskevassa laskelmassa. Käytännössä laskelmat kuitenkin vastaavat pääasiallisesti toisiaan, koska etuyhteysedellytyksen takia nykyisestäkään rajoituksesta ei ole syntynyt vaikutuksia itsenäisille yhtiöille. 

Kuviossa 5 esitetään vähennyskelpoisten korkomenojen määrä esityksessä ehdotetun sääntelyn perusteella. Kuviossa esitetään myös arvio sääntelyyn sisältyvien keskeisten elementtien vaikutuksesta korkojen vähennyskelpoisuuteen. Vastaavat tiedot esitetään nykyisen Suomen säännöksen osalta. Kuviosta 5 käy ilmi, että suurin vaikutus korkomenojen vähennyskelpoisuuteen on EBITDA-säännöllä sekä kolmen miljoonaa euron rajalla. 

Kuvio 5. Nykyisen korkovähennysrajoituksen ja ehdotetun rajoituksen vaikutus rajoituksen piirissä oleviin korkomenoihin 

Esityksessä ehdotettu sääntely rajoittaisi korkomenojen vähentämistä laajemmin kuin Suomen nykyinen rajoitus. Tämä aiheutuu pääasiassa rajoituksen ulottamisesta myös muille kuin konserniyhteysosapuolille maksettuihin korkomenoihin. Vähennyskelvottoman korkomenon määräksi ehdotettuun sääntelyyn perustuen arvioidaan vuoden 2016 verotustietojen perusteella noin 790 miljoonaa euroa. Nykyisin vastaava määrä on noin 550 miljoonaa euroa. Vähennyskelvottomien korkomenojen määrä kasvaisi siten noin 43 prosenttia nykyisestä. Vähennyskelvottomien korkomenojen suhde suomalaisten yhteisöjen yhteenlaskettuihin nettokorkomenoihin (3 770 miljoonaa euroa) olisi noin 21 prosenttia. Ehdotettu sääntely olisi myös keskimäärin kireämpi kuin Suomen nykyinen rajoitus, kun rajoituksen kireydellä tarkoitetaan vähennyskelvottomien korkomenojen osuutta kaikista nettokorkomenoista niissä yhteisöissä, joille vähennyskelvotonta nettokorkomenoa muodostuu. Keskimäärin noin 55 prosenttia näiden yhteisöjen nettokorkomenoista katsottaisiin rajoituksen nojalla vähennyskelvottomaksi. Nykyisessä järjestelmässä vastaava suhdeluku on noin 52 prosenttia. 

Kuviossa 6 esitetään tietoja korkovähennysrajoituksen piirissä olevien yhteisöjen lukumäärästä. Yhteisön katsotaan tässä olevan rajoituksen piirissä, jos yhteisölle muodostuu vähennyskelvotonta korkomenoa. Kuviossa 6 esitetään myös arvioita keskeisten rajoitussäännösten vaikutuksesta rajoituksesta vapautuvien yhteisöjen lukumäärään. Vertailun vuoksi vastaavat tiedot esitetään Suomen nykyisen nykyisestä rajoituksesta. Kuvio 6 on laadittu vain yhteisöistä, joilla nettokorkomenojen määrä on suurempi kuin 500 000 euroa. 

Kuvio 6. Korkovähennysrajoituksen piirissä olevien yhteisöjen lukumäärä vuoden 2016 tiedoilla 

Rajoituksen piirissä olevien yhteisöjen määrä olisi suurempi kuin nykyjärjestelmässä arvioidut noin 180 yhteisöä. Tämä johtuu siitä, että ehdotettu rajoitus koskisi myös yhteisöjä, joilla on muille kuin etuyhteysosapuolille maksettuja nettokorkomenoja. 

Valtaosa ehdotetun rajoituksen piirissä olevista yrityksistä kuuluisi kotimaisiin tai ulkomaisiin monikansallisiin konserneihin. Täysin kotimaisiin konserneihin kuuluvien yhteisöjen lukumäärä pienenisi nykyiseen rajoitukseen verrattuna, vaikka vähennyskelvottomien nettokorkomenojen yhteismäärä olisi suurempi kuin nykyisin (ks. kuvio 6). 

Esityksessä ehdotettu rajoitus koskisi liikevaihdoltaan sekä suuria että pieniä yhtiöitä. Valtaosa yhtiöistä olisi listaamattomia yhtiöitä. Rajoitus koskisi kuitenkin myös arviolta noin 10—30 julkisesti noteerattua yhtiötä. Rajoituksen piirissä olisi Suomessa sijaitsevien tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden lisäksi myös konserniemoyhtiöitä, joista osa on suurten suomalaisten monikansallisten konsernien emoyhtiöitä. 

Toimialoista eniten vähennyskelvotonta korkomenoa muodostuisi liike-elämän palveluissa, rahoituksessa ja vakuutuksessa sekä teollisuudessa. Vähennyskelvottomien korkomenojen määrä kasvaisi suhteellisesti eniten energiatoimialalla ja kiinteistöalalla verrattuna Suomen nykyiseen rajoitukseen. Myös muilla pääomaintensiivisillä toimialoilla, kuten teollisuudessa, vähennyskelvottomien korkomenojen yhteismäärä kasvaisi. 

Uudistuksen vaikutukset johtuvat erityisesti lisärajoituksesta muille kuin konserniyhteydessä oleville osapuolille suoritettujen nettokorkomenojen vähennykseen. Tästä syystä luvun 4.3.1. laskelmien herkkyyttä on tarkasteltu muiden kuin konserniyhteysosapuolten välisten korkotulojen ja -menojen muutoksen suhteen. Herkkyyslaskelmalla pyritään kuvaamaan korkotason muutoksen vaikutusta muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuihin korkomenoihin, kun kaikki muut muuttujat pysyvät muuttumattomana. Mikäli luvun 4.3.1 laskelmissa muiden kuin konserniyhteysosapuolten välisiä korkotuloja ja -menoja kasvatetaan tietyllä prosenttimäärällä (esimerkiksi 50 prosentilla) ja kaikki muut tiedot pidetään muuttumattomina, vähennyskelvottoman nettokorkomenon määrä kasvaa laskelmassa karkeasti arvioituna samassa suhteessa (44 prosenttia). Vaikutus vuoden 2019 verotuloihin (suhteessa järjestelmään, jossa korkovähennysrajoitusta ei ole) kasvaa noin kaksinkertaista vauhtia (87 prosenttia) vähennyskelvottoman nettokorkomenon kasvuun verrattuna. Herkkyystarkastelussa ei ole otettu huomioon siirtymäsäännöstä. 

4.3.2  4.3.2. Siirtymäsäännöksen vaikutus

Siirtymäsäännöksen vaikutusta on arvioitu Suomen Pankin suomalaisten rahalaitosten myöntämistä yrityslainoista saatavien tilastojen avulla. Vaikutusarvio perustuu nykyisten lainojen alkuperäiseen maturiteettiin sekä uusien ja uudelleen neuvoteltujen yrityslainojen määriin viime vuosina. Laskelma on staattinen ja siinä oletetaan, että uusien yrityslainojen alkuperäiset maturiteetit pysyvät tulevaisuudessa keskimäärin samalla tasolla kuin nykyisessä lainakannassa. Tietojen perusteella on arvioitu, että siirtymäsäännös koskisi vuonna 2019 keskimäärin 27 prosenttia muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritetuista nettokorkomenoista. Vuonna 2020 tämä osuus on noin 19 prosenttia. 

Ottamalla nämä arviot huomioon luvun 4.3.1. ja taulukon 3 laskelmissa, voidaan arvioida, että siirtymäsäännös alentaa esitetyn muutoksen yhteisöverotuottoa verovuonna 2019 noin 20 miljoonaa euroa verrattuna laskelmaan ilman siirtymäsäännöstä. Siirtymäsäännös huomioiden esityksen yhteisöverotuoton lisäys verovuonna 2019 on noin kymmenen miljoonaa euroa. Vastaavasti esityksen yhteisöverotuoton lisäys verovuonna 2020 on noin 14 miljoonaa euroa. 

Koska osa lainoista on hyvin pitkäaikaisia, alkuperäiseltä maturiteetiltaan esimerkiksi yli 30 vuotta, on mahdollista, siirtymäsäännöksellä on vähäisiä pitkäaikaisia vaikutuksia. Kymmenen vuoden kuluttua esityksen voimaantulosta siirtymäsäännöksen voidaan arvioida vaikuttavan esityksen yhteisöverokertymään enää muutama miljoona euroa. 

4.3.3  4.3.3. Muun toiminnan tulolähde

Nykyisestä kansallisesta korkovähennysrajoituksesta poiketen ehdotettu korkovähennysrajoitussäännös koskisi myös tuloverolain perusteella verotettavan muun toiminnan tulolähteen korkomenoja. Muun toiminnan tulolähde on verotuksessa muodostunut yhteisöillä, avoimilla yhtiöillä ja kommandiittiyhtiöillä kaikesta siitä toiminnasta, jota ei pidetä elinkeinotoimintana eikä maatalouden harjoittamisena. Tällaisena toimintana on verotuksessa voitu pitää esimerkiksi arvopaperikauppaa ja osakkeiden omistamista, lukuun ottamatta konsernin emoyhtiöitä ja konserneissa apuyhtiöinä toimivia holdingyhtiöitä. Kiinteistöjen omistusta ja hallintaa sekä vuokraustoimintaa ei yleensä ole pidetty elinkeinotoimintana edes laajamittaisesti harjoitettuna. Asunto-osakeyhtiöihin, keskinäisiin kiinteistöyhtiöihin ja kiinteistöosakeyhtiöihin on vakiintuneesti sovellettu pääosin tuloverolakia. 

Asunto-osakeyhtiöitä, keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä ja kiinteistöosakeyhtiöitä lukuun ottamatta yhteisöillä on vain harvoin toimintaa muun toiminnan tulolähteessä. Vuoden 2016 verotustietojen mukaan tavallisten noin 180 000 osakeyhtiöiden kokonaismäärästä noin 20 000:lla on muun toiminnan tulolähteen tuloa. Osakeyhtiöiden ilmoittamien elinkeinotoiminnan tulojen määrä oli vuosina 2014—2016 noin 24—29 miljardia euroa, kun taas muun toiminnan tulolähteen tulojen määrä oli noin miljardi euroa. Muun toiminnan tulolähteessä verotettuun toimintaan ehdotetuilla muutoksilla arvioidaan tämän vuoksi olevan merkitystä lähinnä vain kiinteistötoimialalla. Näitä vaikutuksia tarkastellaan jäljempänä. Jäljempänä tarkastellaan erikseen myös ehdotuksen vaikutusta yhtymille mukaan lukien näiden muun toiminnan tulolähde. 

Valtiovarainministeriössä on valmisteltu lakiehdotusta, jonka tarkoituksena olisi muuttaa verotuksessa noudatettua tulolähdejakokäytäntöä siten, että elinkeinoverolakia sovellettaisiin laajasti yhteisöjen toimintaan. Sen sijaan avoimilla yhtiöillä ja kommandiittiyhtiöillä voisi jatkossakin olla muun toiminnan tulolähde, mutta niiden harjoittamaa kiinteistöliiketoimintaa verotettaisiin kuitenkin elinkeinotulon lähteessä. Korkovähennysrajoitusta koskevassa esityksessä rajoitusta ehdotetaan sovellettavan kaikissa tulolähteissä samalla tavalla, jolloin tulolähdejaolla ei olisi laajasti merkitystä ehdotetun rajoituksen vaikutusten kannalta. Tulolähteiden merkitys verotuksessa pienenee joka tapauksessa, jos edellä mainittu lakiehdotus tulee voimaan. 

Asunto- ja kiinteistöyhtiöt ja kiinteistötoimiala 

Rajoituksen laajenemisella muun toiminnan tulolähteeseen voi olla vaikutuksia kiinteistöyhtiöiden korkomenojen vähentämiseen, koska Suomen nykyisessä rajoituksessa muun toiminnan tulolähde on jätetty rajoituksen ulkopuolelle asumiseen ja asuntotuotantoon kohdistuvien vaikutusten ehkäisemiseksi. Vastaavasti kuin muillakin toimialoilla, rajoituksen laajenemisella kolmansille osapuolille suoritettuihin korkomenoihin voi lisäksi olla vaikutuksia niille kiinteistöyhtiöille, jotka ovat kuuluneet elinkeinotulolähteen ja siten jo nykyisen rajoituksen piiriin. 

Kiinteistöalalla korkovähennysrajoitus vaikuttaisi kiinteistöosakeyhtiöihin, keskinäisiin kiinteistöosakeyhtiöihin ja asunto-osakeyhtiöihin. Nämä kaikki ovat kiinteistösijoittamisen muotoja ja yhtiöiden osakkaat usein kiinteistösijoittajia. Asunto-osakeyhtiöissä voi osakkaina olla myös huoneistoa vakituisena asuntonaan käyttäviä luonnollisia henkilöitä, jotka omistavat huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. 

Korkovähennysrajoituksen ja sen vaikutusmekanismin selventämiseksi seuraavassa kuvataan lyhyesti kiinteistöalan markkinatoimijoita ja alan keskeisiä piirteitä. Tämän jälkeen esitetään karkealla tasolla arvioita sekä lausunnoissa esiin tuotuja huomioita rajoituksen vaikutuksesta kiinteistöalalla. 

Kiinteistöalalla toimii nykyisin perinteisten institutionaalisten sijoittajien rinnalla muun muassa kansainvälisiä kiinteistösijoitusyhtiöitä, yksityisiä sijoittajia sekä erilaisia rahastoja. KTI Kiinteistötieto Oy:n Kevät 2018 markkinakatsauksen mukaan ulkomaisista sijoittajista tuli markkinoiden suurin toimijaryhmä vuonna 2017. Näiden osuus oli 29 prosenttia ammattimaisten kiinteistösijoittajien suorista kiinteistösijoituksista Suomessa. Institutionaalisten sijoittajien, kuten eläke- ja muiden vakuutusyhtiöiden osuus oli 25 prosenttia. Kolmas suuri kiinteistösijoittajien ryhmä oli kotimaiset kiinteistösijoitusyhtiöt ja -rahastot. Katsauksen mukaan ammattimaisten kiinteistösijoitusmarkkinoiden suurin sektori on asuinkiinteistöt 29 prosentin osuudella ja suurimpia ammattimaisia kiinteistösijoittajia ovat Kojamo Oyj, Sponda Oyj ja Sato Oyj. Katsaukseen ei sisälly valtion toimitilaorganisaatio Senaatti-kiinteistöt, joka on yksi suurimmista kiinteistön omistajista Suomessa. 

Korkovähennysrajoituksen soveltamiseen kiinteistöalalla on velkavetoisten rahoitusrakenteiden lisäksi merkitystä myös sillä, että kyseessä on tuloslaskelmaan sidottu rajoitus. Tästä johtuen rajoituksen arvioidaan koskevan erityisesti myös asunto-osakeyhtiöitä ja keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä, koska niissä ei tavallisesti muodostu tuloa yhtiötasolla. 

Asunto-osakeyhtiöissä ja keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä ei normaalisti muodostu veronalaista tuloa silloinkaan, kun yhtiön omistamaa kiinteistöä käytetään vuokraustoiminnassa. Vuokraustoimintaa harjoittaa yhtiön osakas ja vuokratuotot kuuluvat tälle. Korkovähennysrajoituksen soveltuessa asunto-osakeyhtiön tai keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön verotuksessa, yhtiöille voi muodostua verotettavaa tuloa, mikä on ristiriidassa edellä kuvatun toimintaperiaatteen kanssa. Jos verotettavaa tuloa syntyisi, siirtyisi korkovähennysrajoituksen taloudellinen vaikutus yhtiöiden osakkaille korkeampina vastikemaksuina. Vuokraustoimintaa harjoittava osakas voi tällöin pyrkiä siirtämään kustannuksen edelleen huoneistosta perimänsä vuokran määrään. Vastikemaksu on osakkaalle verotuksessa vähennyskelpoinen meno. 

Kiinteistöosakeyhtiö toimii kuten muutkin osakeyhtiöt ja eroaa sen vuoksi keskinäisestä kiinteistöosakeyhtiöstä ja asunto-osakeyhtiöstä. Tuloslaskelmaan perustuvan korkovähennysrajoituksen soveltamisen kannalta kiinteistöosakeyhtiö on samassa asemassa kuin muut osakeyhtiöt, koska yhtiölle muodostuu omaa tuloa kiinteistön vuokrauksesta toisin kuin asunto-osakeyhtiölle ja keskinäiselle kiinteistöosakeyhtiölle. 

Kiinteistöalan järjestöjen lausunnoissa korkovähennysrajoituksen edellä kuvattua vaikutusmekanismia on pidetty erityisen ongelmallisena yleishyödyllisissä vuokrataloyhteisöissä. Näiden osalta vaikutuksia on tarkasteltu jäljempänä sosiaalista asuntotuotantoa käsittelevässä osiossa. Lisäksi on tuotu esiin, että rajoituksesta syntyy kustannusten nousun muodossa paineita myös markkinaehtoiselle asuntosijoitustoiminnalle ja se voi vähentää kiinnostusta asuntosijoittamiseen, mikä voi heijastua asuntotarjontaan ja vuokratasoon. Esityksen vaikutusten arvioinneissa ei ole ollut mahdollista selvittää tarkemmin tällaisia vaikutuksia. 

Myös Finanssiala ry:n lausunnossa on käsitelty mainittua vaikutusmekanismia. Lausunnossa on erityisesti tuotu esiin, että vakuutusyhtiön tytäryhtiönä oleva keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö saa vakuutusyhtiölain mukaan ottaa luottoa käytännössä vain sen emoyhtiönä olevalta vakuutusyhtiöltä, jolloin tällaisilla kiinteistöyhtiöillä olisi käytännössä vain etuyhteysosapuolten välisiä nettokorkomenoja. Vakuutusyhtiöiden omistamat keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt olisivat tällöin huonommassa asemassa verrattuna muihin kiinteistöosakeyhtiöihin. Lausunnon mukaan korkovähennysrajoituksen soveltuminen voi nostaa myös asumiskäytössä olevista huoneistoista perittäviä vuokria ja heikentää vakuutusyhtiöiden kiinnostusta sijoittaa kiinteistöalalle, jos kiinteistösijoitusten tuotto heikentyy. 

Finanssialan lausunnossa on lisäksi tuotu esiin, että myös työeläkeyhtiöt ovat merkittäviä kiinteistösijoittajia, joiden omistuksessa on isoja toimitila- ja asuntokiinteistöjä. Suurin osa kiinteistösijoituksista on tehty asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden kautta. Työeläkeyhtiöiden omistamia keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä koskee sama sääntely kuin vakuutusyhtiöiden omistamia yhtiöitä sillä erotuksella, että ensin mainituille on tietyin ehdoin sallittua ottaa lainaa myös ulkopuoliselta taholta. Erityissäännös on määräaikainen ja sen tarkoituksena on ollut asuntotuotannon lisääminen. Korkovähennysrajoituksen soveltuminen voisi lausunnon mukaan nostaa vuokria myös työeläkeyhtiöiden omistamissa kiinteistöyhtiöissä ja heikentää eläkealan kiinnostusta sijoittaa kiinteistöihin. 

Asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden nettokorkomenot voisivat käytännössä jäädä kokonaan vähennyskelvottomiksi, jos korkovähennysrajoituksessa sovellettaisiin yksinomaan EBITD:aan perustuvaa säännöstä. Esityksessä ehdotetaan kuitenkin myös itsenäisiä yrityksiä koskevaa poikkeussäännöstä sekä euromääräisiä rajoja, jotka rajaavat korkovähennysrajoituksen soveltamisalaan kuuluvien yritysten joukkoa. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi niin sanottu vanhojen lainojen siirtymäsäännös, tasevapautussäännös ja rahoitusalan poikkeus, jotka myös rajaisivat säännöksen piiriin kuuluvia korkomenoja ja yrityksiä. Esimerkiksi työeläkeyhtiöiden kokonaan omistamiin kiinteistöyhtiöihin ja vaihtoehtorahaston määritelmän täyttäviin kiinteistörahastoihin voisi rahoitusalan poikkeus tulla sovellettavaksi. 

Esityksen tarkoituksena on, että korkovähennysrajoitusta sovellettaisiin nykyisestä poiketen myös kiinteistötoimialalla. Rajoituksen tyypillistä vaikutusta kiinteistöyhtiöihin on kuvattu edellä. Rajoituksen tarkkoja vaikutuksia ei ole tietopohjien puuttumisen takia voitu arvioida määrällisesti, koska esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden korkomenojen määristä ei ole kattavasti saatavilla tietoja. 

Esityksellä voidaan kuitenkin kokonaisuutena tarkastellen arvioida olevan vaikutusta kiinteistöalalla. Vaikutukset asunto-osakeyhtiöihin arvioidaan hyvin pieniksi. Suuri osa asunto-osakeyhtiöistä ei kuulu konserneihin eikä niillä ole ehdotetussa sääntelyssä tarkoitettuja etuyhteysosapuolia, minkä takia ne jäisivät direktiivin rajoituksen ulkopuolelle, kun itsenäiset yritykset rajattaisiin säännöksen ulkopuolelle. Lisäksi asunto-osakeyhtiöillä on harvoin nettokorkomenoja niin paljon, että niiden määrä ylittäisi vähennyskelpoisten nettokorkomenojen 500 000 euron tai kolmen miljoonan euron rajan. Keskinäisille kiinteistöosakeyhtiöille direktiivin mukaiseen rajoitukseen siirtymisestä sen sijaan aiheutuisi vaikutuksia. Vaikutuksia aiheutuisi lähinnä niille konserneihin kuuluville yhtiöille, joilla on huomattavasti muun toiminnan tulolähteen nettokorkomenoja sekä euromääräisesti että suhteessa oikaistuun tulokseen. Tällaisia ovat erityisesti institutionaalisten sijoittajien, kuten vakuutusyhtiöiden konserneihin kuuluvat kiinteistöyhtiöt. 

Kokonaisuutena tarkastellen, rajoituksen vaikutukset voivat ilmetä esimerkiksi kiinteistötoimialan ja kiinteistösijoittamisen kannattavuuden ja kiinnostavuuden heikentymisenä, vuokrien nousuna ja kiinteistötoimialan kehityksen heikentymisenä. Kiinteistöalan yleiseen kehitykseen ja kannattavuuteen sekä kiinteistökohteiden asemaan esimerkiksi institutionaalisten sijoittajien sijoituskohteena vaikuttavat verotuksen lisäksi monet muut tekijät. Tällaisten vaikutusten laatua ja laajuutta ei ole voitu luotettavasti arvioida. 

4.3.4  4.3.4. Valtion tukema sosiaalinen asuntotuotanto

Valtion tukema sosiaalinen asuntotuotanto ehdotetaan jätettäväksi korkovähennysrajoituksen ulkopuolelle. Poikkeus kattaisi noin kolmasosan Suomen vuokra-asunnoista. Suomessa on lisäksi toteutettu joitakin sosiaalisen asuntotuotannon hankkeita, joita on tuettu ainoastaan kunnan varoilla. Tällaiset hankkeet, joiden määrä ei ole merkittävä, jäisivät esitetyn poikkeuksen ulkopuolelle. 

Sosiaalisen asuntotuotannon suurimpia toimijoita ovat kuntien omistamat yhteisöt Helsingin kaupungin asunnot Oy, Espoon Asunnot Oy, VAV Asunnot Oy, TVT Asunnot Oy ja Tampereen Vuokratalosäätiö ry, sekä ARAn yleishyödylliseksi nimeämät Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy, TA-asumisoikeus Oy, Avara Amplus Oy, Avain Asumisoikeus Oy, Kiinteistö Oy M2-Kodit ja Helsingin Asumisoikeus Oy.  

Valtaosa uusista vuokra-asunnoista tuotetaan Suomessa tällä hetkellä vapaarahoitteisesti ja markkinaehtoisesti. Valtion tukemien tavallisten vuokra-asuntojen osuus koko vuosittaisesta asuntotuotannosta on noin kuusi prosenttia. Suomen asuntokannasta noin kolmasosa on vuokra-asuntoja. Näistä yli puolet on vapaarahoitteisia ja reilu kolmasosa valtion tukemia, korkotuki- tai aravalainoitettuja, asuntoja. Valtion tukema asuntotuotanto on tällä hetkellä ainoa osa asuntokantaa, jossa vuokria säännellään yleisesti. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa suurimmissa keskuksissa näiden asuntojen vuokrat ovat selvästi markkinavuokria matalampia. 

Valtion tukemien vuokra-asuntojen osuus on merkittävin suurimmissa kaupungeissa. Korkotukilainoitettuja tavallisia vuokra-asuntoja on rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin reilut 2 000 asuntoa vuodessa. Noin 60 prosenttia näistä asunnoista on rakennettu Helsingin seudulle, ja muiden suurimpien kasvukeskuskuntien osuus on ollut noin 35 prosenttia. Valtion tukemien vuokra-asuntojen osalta kunnallisten toimijoiden rooli on korostunut. Muut kuin kuntien omistamat yhtiöt eivät ole suuressa määrin kiinnostuneita rakennuttamaan valtion tukemia asuntoja; viime vuosina hieman yli 70 prosenttia korkotukilainoitetuista asunnoista on rakennettu kuntayhtiöiden omistukseen. 

Sen sijaan erityisryhmille tarkoitettuja valtion tukemia vuokra-asuntoja on rakennettu suhteellisen runsaasti, kuten myös korkotukilainoitettuja asumisoikeusasuntoja. Vapaarahoitteisia asumisoikeusasuntoja ei ole muutamaa yksittäistä kohdetta lukuun ottamatta rakennettu. Valtion tukemia asumisoikeusasuntoja voidaan rakentaa vain kasvukeskusalueiden suurimpiin tai kasvaviin kaupunkeihin ja lisäksi sellaisiin yksittäisiin suuriin ja kasvaviin kaupunkeihin, joissa se on asuntomarkkinatilanne huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. 

Noin 85 prosenttia korkotukilainoituksesta on viime vuosina tullut Kuntarahoitus Oyj:ltä. Muut rahoittajat eivät ole olleet kiinnostuneita hankkeiden rahoittamisesta finanssikriisin jälkeen muun muassa korkotukilainojen pitkien laina-aikojen ja muiden valtion tukeen liittyvien ehtojen ja rajoitusten takia. 

4.3.5  4.3.5. Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt

Nykyistä korkovähennysrajoitusta on voitu soveltaa myös elinkeinoyhtymien eli avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden elinkeinotoiminnan verotuksessa. Esityksen mukaan rajoitus laajenisi niiden verotuksessa vastaavasti kuin yhteisöjen verotuksessa, jolloin rajoitusta voitaisiin soveltaa myös muille kuin konserniyhteysosapuolille suoritettuihin nettokorkomenoihin ja muun toiminnan tulolähteen verotuksessa. 

Pääosa elinkeinoyhtymistä harjoittaa yhteisöihin verrattuna laajuudeltaan pientä toimintaa. Yhtymien näkökulmasta rajoitukseen sisältyvä vähennyskelpoisten nettokorkomenojen enimmäismäärä, 500 000 euroa, on suurimmassa osassa tapauksia hyvin korkea. 

Vuoden 2016 veroilmoitustietojen perusteella elinkeinotoimintaa harjoittavia yhtymiä oli noin 30 000, joista noin 35:llä oli yli 500 000 euron suuruiset nettokorkomenot. Seitsemällä yhtymällä oli yli kolmen miljoonan euron suuruiset nettokorkomenot vaihteluvälin ollessa 3—13 miljoonaa euroa. Veroilmoitustietojen mukaan muun toiminnan tulolähteen tuloa tai tappiota vuonna 2016 oli 1 100 yhtymällä, joista noin 20:llä oli yli 500 000 euron suuruiset muun toiminnan tulolähteen korkomenot. Muun toiminnan tulolähteestä on voitu selvittää ainoastaan bruttomääräiset korkomenot. Viidellä yhtymällä oli yli kolmen miljoonan euron suuruiset korkomenot vaihteluvälin ollessa kolmesta kymmeneen miljoonaa euroa. 

Pääosa laajaa toimintaa harjoittavista yhtymistä toimii rahoitusalalla. Tällaiset kommandiittiyhtiömuotoiset yhtymät ovat usein pääomasijoitusrahastoja, jotka hallinnoivat esimerkiksi institutionaalisten sijoittajien arvopaperi- ja kiinteistöalan sijoituksia. Esityksessä on ehdotettu, että rahoitusalaa koskeva poikkeussäännös koskisi direktiivin mukaisesti myös vaihtoehtorahastoja, jolloin poikkeus voisi osassa tilanteita soveltua edellä tarkoitettuihin yhtymiin. 

4.3.6  4.3.6. Maatalouden tulolähde

Esityksessä ehdotettu rajoitus koskisi myös maatalouden tulolähteen korkomenoja. Maatalouden tulolähteessä korkovähennysrajoituksen vaikutus olisi kuitenkin varsin pieni. Vähennyskelvotonta korkomenoa arvioidaan syntyvän kahdelle yhteisölle. 

Vuonna 2016 noin 700 yhteisöllä oli maatalouden tulolähteen tuloa. Yhteisöjen maatalouden tulolähteen yhteenlaskettu tulo oli noin 36 miljoonaa euroa ja tappio kuusi miljoonaa euroa. Noin 4 900 yhteisön päätoimiala on jokin maa-, metsä- tai kalatalouden alatoimialoista, mutta niiden tulo katsotaan elinkeinotoiminnan tuloksi. Myös suurimmalla osalla näistä yhteisöistä korkomenot ovat sekä nykyisen kansallisen rajoituksen että ehdotetun rajoituksen puitteissa. Nykyisen rajoituksen mukaista vähennyskelvotonta korkomenoa arvioidaan korkovähennysrajoituslaskelmien perusteella muodostuneen yhdelle metsätaloutta harjoittavalle yritykselle. 

4.3.7  4.3.7. Vaikutukset investointeihin ja kasvuun

Ehdotettu korkovähennysrajoitus rajoittaisi korkomenojen vähentämistä Suomen nykyistä rajoitusta laajemmin. Se olisi myös jonkin verran kireämpi. Tästä syystä ehdotetun rajoituksen voidaan arvioida ehkäisevän verosuunnittelua korkovähennysten avulla laajemmin kuin nykyinen rajoitus. Siihen siirtymisen voidaan myös arvioida johtavan sopeutumisjärjestelyihin konserneissa, esimerkiksi muutoksiin konsernien rahoitusrakenteessa ja verosuunnittelussa. 

Riski siitä, että korkovähennysrajoituksella olisi kielteisiä vaikutuksia investointeihin ja siten myös työllisyyteen ja kasvuun, lisääntyisi nykyisestä. Rajoituksen laajentuessa muille kuin etuyhteysosapuolille maksettuja nettokorkomenoja koskevaksi ulkopuolisilta tahoilta saadulla velkarahalla rahoitettujen investointien tuottovaatimus kohoaisi. Tällä tavoin rajoituksella voisi olla vaikutuksia yritysten investointikannustimiin myös tilanteissa, joissa investoinnin toteutuminen on kiinni konsernin ulkopuolisilta tahoilta saatavan velkarahoituksen kustannuksesta. Esimerkiksi runsaasti pääomaa vaativissa investoinneissa velkarahoituksen saatavuus ja hinta ovat keskeisiä tekijöitä investointipäätöstä harkittaessa. 

Riskiä ehdotetun rajoituksen kielteisistä investointivaikutuksista Suomessa kasvattaa myös se, että yritysrahoitus Suomessa on velkavetoisempaa kuin Euroopassa keskimäärin. Myös verotekijöiden merkitys yritysten investointipäätösten kannalta on suurempi Suomen kaltaisissa pienten markkinoiden kuin suurten markkinoiden talouksissa. Lisäksi ehdotettu rajoitus koskisi Suomen nykyistä rajoitusta enemmän täysin kotimaisia konserneja, joiden toiminnalla ei ole yhteyttä kansainväliseen verosuunnitteluun. 

Nykyisissä matalien korkotasojen olosuhteissa ehdotettuun rajoitukseen liittyvät riskit kielteisistä investointivaikutuksista realisoituisivat kuitenkin luultavasti vain joiltakin osin. Rajoituksen soveltamisalan laajentumisesta aiheutuvien kielteisten investointi- ja muiden reaalitaloudellisten vaikutusten todennäköisyyttä vähentäisivät osaltaan konsernien sopeutumisjärjestelyt, joiden tarkoituksena on ehkäistä vähennyskelvottoman korkomenon muodostumista. 

Jos yrityslainojen korkotasot lähtevät nousuun, korkovähennysrajoituksen investointi- ja reaalitaloudellisten vaikutusten osalta tilanne voi muuttua merkittävästi. Korkojen nousun takia yrityksille muodostuisi nykyistä enemmän nettokorkomenoja ja siten myös herkemmin vähennyskelvotonta korkomenoa. Tämä lisää kielteisten investointivaikutusten todennäköisyyttä. Myös sen todennäköisyys kasvaisi, että konsernit tekisivät merkittävämpiä sopeutumisjärjestelyjä vähennyskelvottoman korkomenon välttämiseksi. Mahdollista esimerkiksi olisi, että emoyhtiöitä siirtyisi rajoituksen takia ulkomaille, sillä suomalaisten konsernien rahoitustoiminnot on useissa tapauksissa keskitetty Suomen konserniemoyhtiöihin. 

Direktiivin perustuvaan rajoitukseen siirtymisen reaalitaloudelliset vaikutukset ja verotuottovaikutukset riippuvat kuitenkin myös siitä, mitä muut EU-jäsenvaltiot päättävät tehdä direktiivin rajoituksen osalta, ja miten yritykset näihin ratkaisuihin reagoivat. Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle lähtöasetelma, josta direktiivin mukaiseen pitkälle harmonisoituun korkovähennysrajoitussääntelyyn siirrytään, vaikuttaa epäedulliselta ainakin lyhyellä aikavälillä. Toisaalta Suomessa on jo tällä hetkellä voimassa korkovähennysrajoitus, joka on monilta osin jo valmiiksi yhteensopiva direktiivin sääntelyn kanssa ja jollaista kaikissa EU-jäsenvaltioissa ei edes ole. Korkovähennysrajoitussäännöstä koskevat muutostarpeet ja siten myös näistä muutoksista aiheutuvat vaikutukset voisivat Suomessa näin ollen olla pienempiä kuin EU-jäsenvaltioissa keskimäärin. 

Esitystä annettaessa direktiiviin perustuvien veromuutosten sisältö muissa valtioissa ja erityisesti muutosten johdosta muodostuva verosääntelyn kokonaisuus eivät ole vielä selkeästi vertailtavissa Suomessa tehtäviin muutoksiin. EU:ssa ja OECD:ssa on viime vuosina valmisteltu lukuisia verotusta koskevia toimenpiteitä, mukaan lukien myös haitallisen verokilpailun ehkäisemisen toimenpiteet, joita sekä EU-valtioissa että EU:n ulkopuolisissa valtioissa on osin juuri toteutettu ja osin parhaillaan toteutetaan kansallisesti. Veron kiertämisen estämistä koskevan direktiivin voimaantulon jälkeen esimerkiksi EU:ssa on julkaistu digitaalisen talouden alalla toimivien yritysten verotusta koskevia ehdotuksia ja Yhdysvalloissa on toteutettu laaja verouudistus vuonna 2018. Viimeksi mainitut vaikuttavat myös siihen, millaiseksi sekä kansainvälinen verojärjestelmä että kansalliset verojärjestelmät muodostuvat. Veron kiertämisen estämistä koskevan direktiivin toimenpiteiden lisäksi myös valtioiden muut kansalliset ja yhteiset lainsäädäntötoimenpiteet vaikuttavat siihen, millaiseksi verokilpailu jatkossa muodostuu. Esitystä annettaessa arvioita tällaisista tulevaisuuden vaikutuksista ei ole ollut mahdollista toteuttaa.