1.1  Tausta

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan sisältyy useita palkkatukea koskevia kirjauksia. Hallituksen tavoitteena on yksityisen sektorin palkkatuen lisääminen. Hallitusohjelmassa on täsmennetty tavoitteeksi lisätä merkittävästi palkkatuen käyttöä yrityksissä. Hallitusohjelman mukaan uudistetaan ja yksinkertaistetaan nykyinen palkkatuki vähentämällä työnantajaan kohdistuvaa byrokratiaa siten, että työnantaja saa sitovan palkkatukipäätöksen ennakolta. Ohjelman mukaan otetaan käyttöön työllistymisseteli. Lisäksi hallitusohjelman mukaan palkkatukea kehitetään ja käyttöä laajennetaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa niin, ettei vaaranneta työehtosopimusten mukaista työtä tai vääristetä kilpailua. Hallitusohjelmassa todetaan palkkatuen rahoituksen jatkaminen STM:n työttömyysturvamomentilta vuoden 2020 jälkeen. Työttömyysetuusmäärärahojen käytön jatkaminen palkkatuen rahoittamiseen 1.1.2021 lukien on mahdollistettu lakimuutoksella 994/2020.  

Lisäksi hallituksen tavoitteena on kolmannen sektorin palkkatuen uudistaminen. Hallitusohjelman mukaan nykyiseen kolmannen sektorin palkkatukeen kytketään vahva yksilöllinen tuki, työkyvyn kartoitus ja muut palvelut siten, että mallista tulee uusi tuki avoimille työmarkkinoille siirtymiseen. Tavoitteena on nostaa vaikeasti työllistyvien osatyökykyisten, vammaisten, pitkäaikaistyöttömien ja maahanmuuttajien palkkatuen enimmäismäärää. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan kolmannen sektorin palkkatuesta poistettavaksi työllistämistä estävä 4 000 henkilötyövuoden rajoite. 

Maaliskuussa 2020 alkanut COVID-19-pandemia viivästytti palkkatuen uudistamisen valmistelua. Hallitus täsmensi syksyn 2020 budjettiriihessä palkkatuen uudistamiseen liittyviä tavoitteita. Linjausten mukaan säännöksiä yksinkertaistetaan asettamalla tukitaso työttömyyden pituudesta riippumatta 50 prosenttiin. Tavoitteena on lisätä merkittäväsi palkkatuen käyttöä yrityksissä. Lisäksi hallitus linjasi osatyökykyisten palkkatukitason nostettavaksi 70 prosenttiin ja erityisesti heidän palkkatukijaksoonsa sidottavaksi tiiviisti myös muut työllistymistä edistävät palvelut. Kirjauksissa todettiin nykyisten kolmannen sektorin työllistämisehtojen turvaaminen sekä uraohjauksen lisääminen ja yhdistäminen mahdollisuuksien mukaan kaikkiin palkkatukimuotoihin. Kirjausten mukaan jatkossa työttömän tulisi voida jatkaa suoraan esimerkiksi järjestön tai kunnan palkkatukityöstä yritykseen palkkatukityöhön, jos palkkatuen edellytykset edelleen täyttyvät. Lisäksi todettiin palkkatuen oikeudellisia esteitä purettavaksi ryhmäpoikkeusasetuksen antaman liikkumatilan puitteissa. Työnantaja voisi jatkossa palkata palkkatuella työttömän, vaikka on irtisanonut tuotannollisista ja taloudellisista syistä työntekijöitä, mikäli työnantaja on ensin palkannut vastaavan määrän työntekijöitä työsopimuslain takaisinottovelvoitteen mukaisesti. 

Helmikuussa 2022 hallitus teki päätöksen valtiontaloutta vähintään 110 miljoonalla eurolla vahvistavista työllisyystoimista. Osana tätä päätöstä hallitus linjasi, että palkkatukeen tehdään Euroopan Unionin valtiontukisäätelyn edellyttämät muutokset ja 100 prosentin palkkatuen käyttöä rajoitettaisiin suurimpien taloudellista toimintaa harjoittavien yhteisöjen osalta. Muutos tuo myös uusia, pienempiä työnantajia palkkatuen piriin. Muutos tulisi voimaan palkkatukilainsäädännön uudistuksen yhteydessä. 

Hallitusohjelmassa on edellytetty selvitettäväksi mahdollisuus subjektiiviseen palkkatukeen ikääntyneille tai pitkään työttömänä olleille. Hallituspuolueet linjasivat 17.12.2020 toimista, joilla edistetään yli 55-vuotiaiden työllisyyttä. Osana tätä kokonaisuutta linjauksiin sisältyi toimenpiteenä viimeisen 28 kuukauden aikana 24 kuukautta työttömänä olleille 55 vuotta täyttäneille säädettävä oikeus 70 prosentin palkkatukeen 10 kuukauden ajaksi 25 viikkotyötunnin perusteella. Tämä uusi tukimuoto voitaisiin toteuttaa siten, että tuki myönnettäisiin ilman työvoimapoliittista harkintaa tuen ehtojen täyttyessä, jolloin se täyttäisi edellä kuvatun hallitusohjelman kirjauksen tavoitteen. 

Myöhemmin hallituspuolueet linjasivat, että edellä mainittu toimenpide valmistellaan palkkatukiuudistuksen yhteydessä. Muina toimenpiteinä hallituspuolueet linjasivat, että mahdollisuus työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitettuihin työttömyyspäivärahan lisäpäiviin poistettaisiin asteittain ja että nykyisen muutosturvan lisäksi säädettäisiin uudesta irtisanomiskorvauksen ja muutosturvakoulutuksen sisältävästä työnantajien työttömyysvakuutusmaksujärjestelmän kautta rahoitettavasta muutosturvapaketista sellaisille yli 55-vuotiaille, jotka ovat olleet yli viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa ja jotka irtisanotaan tuotannollisilla tai taloudellisilla syillä. Näiden toimenpiteiden lisäksi hallituspuolueet linjasivat, että työttömyysjaksojen lyhentämiseksi työnhakijaksi ilmoittautuminen, osaamis- ja työkykykartoitukset ja työllistymissuunnitelman tekeminen tapahtuisivat jo irtisanomisaikana ja että työllistymisvapaan käyttämistä työllistymistä tukeviin toimiin edistettäisiin ja että lisäksi vahvistettaisiin 55 vuotta täyttäneiden ja saman työnantajan palveluksessa kolme vuotta olleiden mahdollisuutta siirtyä halutessaan osa-aikatyöhön. Valmistelun yhteydessä hallituspuolueet linjasivat, että edellä todetuista toimenpiteistä valmistellaan yksi kokonaisuus. Tätä kokonaisuutta koskeva hallituksen esitys eduskunnalle (HE 62/2022 vp) on annettu 21.4.2021. 

1.2  Valmistelu

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen toimikaudella asetettiin työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä sekä sille alatyöryhmiä, jotka jatkoivat toimintaansa hallituksen vaihduttua marraskuussa 2019. Palkkatuen uudistaminen sisältyi alatyöryhmän Palkkatuki ja etuudet toimeksiantoon. Palkkatuen uudistamista käsiteltiin mainitussa alatyöryhmässä syksyn 2019 ja kevään 2020 aikana. Alatyöryhmä ei jättänyt yksimielistä esitystä palkkatuen uudistamisesta. Palkkatuki- ja etuudet -alatyöryhmä lopetettiin elokuussa 2020 ja samalla asetettiin uusi alatyöryhmä Palvelut, etuudet ja osallisuus, jonka tehtäviin Palkkatuki ja etuudet -alatyöryhmän toimeksiantoon kuuluneet asiat sisällytettiin. 

Valmistelun aikana elokuussa 2020 palkkatuettua työtä tarjoaville järjestöille järjestettiin keskustelutilaisuus uudistuksesta. Lisäksi kolmannen sektorin palkkatukityönantajille teetettiin kysely, jolla kartoitettiin vastaajien nykyistä toimintaa sekä tarpeita ja näkemyksiä palkkatukeen liittyen uudistuksen valmistelun tueksi.  

Hallituksen esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Esityksessä ehdotettavia muutoksia sääntelyyn ja muutosten vaikutuksia käsiteltiin Palvelut, etuudet ja osallisuus -alatyöryhmässä. 

Esitysluonnoksesta pyydettiin kirjallista lausuntoa valtiovarainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä, valtioneuvoston oikeuskanslerilta ja eduskunnan oikeusasiamieheltä. Lisäksi lausuntoa pyydettiin julkisten työvoimapalveluiden toimeenpanosta vastaavilta tahoilta sekä keskeisiltä työnantajia, yrittäjiä, palkansaajia, työttömiä ja kuntia edustavilta järjestöiltä sekä suurimmilta sosiaalisilta yrityksiltä ja palkkatuettua työtä järjestäviltä yhdistyksiltä. 

Hallituksen esitysluonnos on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa (Kuthanek) 16.8.2022. 

Hallituksen esitysluonnos on ollut yritystukineuvottelukunnan käsiteltävänä 11.5.2022 ja lainsäädännön arviointineuvoston käsiteltävänä 16.8.2022. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa: https://tem.fi/hanketunnus=TEM074:00/2019 

2.1  Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset

Palkkatuesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 7 luvussa. Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin. Tuen maksamisesta ja takaisinperintään liittyvistä tehtävistä vastaa elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatuella kompensoidaan työnantajalle joko ammatillisen osaamisen puutteista taikka vammasta tai sairaudesta johtuvaa tuottavuuden alenemaa. Lisäksi palkkatuella tuetaan pitkään työttömänä olleiden ikääntyneiden työllistymistä. 

Palkkatukisäännöksiä sovellettaessa työttömällä tarkoitetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan määritelmässä tarkoitettua työtöntä. Edellä mainitun määritelmän mukaan työttömänä pidetään henkilöä 

joka ei ole työsuhteessa, ellei hän ole kokonaan lomautettu tai hänen säännöllinen viikoittainen työskentelyaikansa ole alle neljä tuntia viikossa taikka hänen vaihtelevaa työaikaa koskevassa työsopimuksessaan taattu vähimmäistyöaikansa ole alle neljä tuntia viikossa; 

joka ei työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitetulla tavalla työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään yhdenjaksoisesti yli kahta viikkoa, tai jolla on oikeus työttömyysetuuteen yritystoiminnan ja omassa työssä työllistymisen estämättä työttömyysturvalain 2 luvun 5 a §:n perusteella; ja 

joka ei ole työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitettu päätoiminen opiskelija tai jolla on oikeus työttömyysetuuteen opintojen estämättä työttömyysturvalain 2 luvun 10 a §:n perusteella; 

Palkkatuen tarkoitus on nähty perustelluksi. Nykyisin on kuitenkin tunnistettavissa tilanteita, joissa palkkatuen tosiasiallisena tarkoituksena ei voida pitää avoimille työmarkkinoille suuntaamista, vaan tarkoituksena on ennemminkin henkilön työmarkkinoille osallistuminen ja työssä pysyminen. Tällaisia tilanteita ovat pitkäaikaisen vamman tai sairauden perusteella myönnetty pitkäaikainen palkkatuki ja 60 vuotta täyttäneitä pitkäaikaistyöttömiä koskeva poikkeus. Palkkatuen tarkoitusta olisi perusteltua laajentaa kattamaan edellä mainitut tilanteet tai muuttaa näitä tilanteita koskevia säännöksiä vastaamaan palkkatuen tarkoitusta. 

Palkkatuki ammatillisen osaamisen puutteiden perusteella

Palkkatuen myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen osaamisen puutteista ja että palkkatuettu työ parantaa hänen ammatillista osaamistaan ja mahdollisuuksiaan työllistyä avoimille työmarkkinoille. Ammatillisen osaamisen puutteita arvioidaan suhteessa työmarkkinoihin ja työllistymismahdollisuuksiin sekä suhteessa tarjolla olevaan työtehtävään. Työtehtävän tulee olla sellainen, että sen arvioidaan parantavan työnhakijan osaamista ja edistävän siten mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. 

Ennen COVID-19-pandemiaa osaamisen puutteiden perusteella aloitettiin vuosittain noin 28 000–29 000 palkkatukijaksoa, mikä on ollut noin 82‒85 prosenttia kaikista aloitetuista palkkatukijaksoista. Pandemian aikana palkkatuella on aloitettu työllistämisjaksoja aiempia vuosia vähemmän. 

Palkkatuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuella palkattava on työtön, mutta työttömyyden kestolle ei aseteta laissa ehtoja. Jos tuella palkattava on ollut työttömänä välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä yhtäjaksoisesti alle 12 kuukautta, palkkatuen myöntäminen edellyttää kuitenkin, että henkilön työttömyys työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan ilman palkkatuen myöntämistä todennäköisesti kestäisi yli 12 kuukautta. Esimerkiksi helmikuussa 2022 työttömänä olleista työnhakijoista noin 39 prosenttia oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti vähintään 12 kuukautta, minkä lisäksi noin 16 prosentin kohdalla työttömyyden pitkittyminen yli 12 kuukauden mittaiseksi oli todennäköistä työ- ja elinkeinotoimistojen käytössä olevan profilointityökalun arvion perusteella. Vastaavasti 45 prosenttia työttömistä työnhakijoista oli sellaisia, joilla työttömyys ei ollut pitkittynyt 12 kuukauden mittaiseksi tai profilointityökalun mukaan työttömyyden pitkittyminen ei ollut todennäköistä. 

Säännös työttömyyden pitkittymisen arvioimisesta palkkatuen myöntämisen edellytyksenä tuli voimaan vuoden 2017 alusta lukien. Säännösmuutoksen tarkoituksena oli kohdentaa palkkatukea pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseen. Arvioitaessa työttömyyden pitkittymisen todennäköisyyttä työ- ja elinkeinotoimistot hyödyntävät profilointityökalua, joka on luotu vuonna 2006 julkaistun palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksen pohjalta Moisala Jutta, Suoniemi Ilpo, Uusitalo Roope, Työttömien tilastollinen profilointi. Työministeriön työpoliittinen tutkimus 316/2006.. Profilointityökalun arvio pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyydestä perustuu historiatietoon ja työnhakijaan liittyviin ominaisuuksiin. Työkalun parametreja on päivitetty käyttöönoton jälkeen kahdesti, viimeksi vuonna 2016. Viimeisimpien arviointien perusteella profilointityökalu ennustaa 85 prosenttia tapauksista oikein ennustettaessa työttömyyden pitkittymistä yli 12 kuukauden mittaiseksi. Arvioinnin mukaan profilointityökalun tuottaman arvioinnin luotettavuus on heikompi nuorten ja maahanmuuttajien kuin muiden työnhakijoiden kohdalla. Työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija voi käyttää profilointityökalun tuottaman arvion lisäksi myös muuta arviota. Profilointityökalu ei ota huomioon esimerkiksi henkilön motivaatiota tai elämänhallinnan ongelmia, jotka voivat lisätä pitkäaikaistyöttömyyden riskiä. Profilointityökalu ei myöskään ota huomioon toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia, kuten COVID-19-pandemian aiheuttamia muutoksia työmarkkinoilla. Poikkeuksellisissa olosuhteissa muun arvioinnin merkitys korostuu. 

Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista. Osaamisen kehittymistä palkkatuetussa työssä ei kuitenkaan systemaattisesti kartoiteta, jos tuella palkattu palaa työn jälkeen työttömäksi työnhakijaksi. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan työnhakijalle tulee järjestää työnhakukeskustelu kuukautta ennen palkkatukijakson päättymistä. Työnhakukeskustelussa on mahdollista arvioida osaamisen parantumista palkkatukijakson aikana sekä sopia tukijakson jälkeisistä palveluista, mikäli niille on tarvetta. Työ- ja elinkeinotoimistoille annettavaa ohjeistusta palveluprosessista on päivitetty osana pohjoismaista työvoimapalvelumallia. Ohjeistuksessa on kiinnitetty huomiota muun muassa palkkatuen tavoitteiden asettamiseen ja niiden seurantaan osana palveluprosessia nykyistä vahvemmin. Tämä nähdään riittäväksi toimeksi osaamisen kehittämisen tunnistamiseksi ja arvioimiseksi, eikä palkkatukisääntelyä nähdä tarpeelliseksi tiukentaa asettamalla lisäehtoja osaamisen kehittämisen tunnistamiseen ja arviointiin.  

Palkkatuki kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestämään työhön

Kunnalla on julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n nojalla velvollisuus järjestää työntekomahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi 57 vuotta täyttäneelle työttömälle työnhakijalle, jonka oikeus palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan täyttymisen johdosta ja jolle ei ole voitu järjestää muuta palvelua tai palkkatuettua työtä säännöksissä edellytetyllä tavalla. Kunnalla on oikeus saada palkkatukea 50 prosenttia työllistetystä aiheutuvista palkkauskustannuksista kunnan järjestäessä työn edellä tarkoitetun työllistämisvelvoitteen perusteella. Koska edellä mainittu säännös on velvoittava, ei näissä tilanteissa palkkatuen yleisten edellytysten tarvitse täyttyä, eikä niitä näin ollen arvioida näissä tilanteissa. Velvoitteen perusteella järjestetty työ on järjestettävä kuudeksi kuukaudeksi. Työllistämisvelvoitteeseen ei myöskään sovelleta useita palkkatukeen liittyviä poikkeussäännöksiä.  

Vuosina 2016–2019 kunnan velvoitetyössä on aloittanut vuosittain noin 3 000–3 800 eri henkilöä. Edellä mainitulla aikavälillä 60 vuotta täyttäneiden osuus velvoitetyöllistetyistä on kasvanut noin 6 prosentista noin 33 prosenttiin.  

Koska työllistämisvelvoitteen ajalta maksettuun tukeen sovelletaan vain osittain palkkatukisäännöksiä, voitaisiin nykyistä sääntelyä selkiyttää siten, ettei velvoitteen ajalta maksettua tukea kutsuttaisi palkkatueksi. Laissa olisi tarpeen selkeästi määritellä, mitä palkkatukisäännöksiä velvoitteen ajalle myönnettyyn tukeen sovelletaan. 

Palkkatuki pitkään työttömänä olleen ikääntyneen työllistymisen edistämiseksi

Palkkatuki voidaan myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Ikääntyneitä koskeva poikkeussäännös otettiin käyttöön vuoden 2015 alusta tarkoituksena tukea pitkään työttömänä olleiden ikääntyneiden mahdollisuutta työurien jatkamiseen. Ensimmäisinä vuosina kohderyhmän työllistäminen palkkatuella oli vähäistä. Nykyisin vuosittain aloitetaan noin 500-800 sellaista palkkatukijaksoa, jossa työllistetty on täyttänyt 60 vuotta ja työttömyys on kestänyt yli 12 kuukautta ennen palkkatuen alkamista eikä kyseessä ole kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestetty palkkatuettu työ. Kaikkiaan vuosien 2015‒2021 aikana 60 vuotta täyttäneet pitkäaikaistyöttömät ovat aloittaneet työnvälitystilaston mukaan noin 3 000 palkkatukijaksoa ja kohderyhmän työllistämisjaksoja on päättynyt samana ajanjaksona noin 2 600.  

Vuosina 2016–2019 päättyneistä 55 vuotta täyttäneiden palkkatukijaksoista noin 64–71 prosenttia oli sellaisia, että henkilö oli kolme kuukautta palkkatukijakson jälkeen työttömänä työnhakijana. Edellä mainitun ryhmän sisällä 60 vuotta täyttäneistä osuus vaihteli 71‒77 prosentin välillä ja 55‒59 vuotiaiden kohdalla noin 60‒67 prosentin välillä. Alle 25-vuotiaiden kohdalla vastaava osuus vaihteli noin 30–34 prosentin välillä ja 25‒54-vuotiaiden ikäluokassa osuus vaihteli noin 42–48 prosentin välillä. Ikääntyneet palkkatuella työllistetyt päätyvät siis nuorempia ikäluokkia useammin työttömäksi palkkatukijakson päättymisen jälkeen. 

Ikääntyneiden palkkatukityöllistäminen kohdentuu muita ikäluokkia useammin sektoreille, missä palkkatuen vaikuttavuus on alhainen. Asia ei selity pelkästään sillä, että sektoreiden välillä on eroja työllistettyjen keskimääräisessä palkkatuella työllistymisen todennäköisyydessä, sillä vaikuttavuustutkimuksissa on käytettävissä olevin menetelmin pyritty huomioimaan työllistettyjen havaittavat ominaisuudet. Kaltaistamismenetelmiin perustuvat viime aikaiset tutkimukset koti- ja ulkomaisella aineistolla osoittavat, että palkkatuetulla työllä yrityssektorilla on positiivisia vaikutuksia työssäoloon ja työttömänä oloa vähentävä vaikutus tukijakson jälkeen. Kuntaan tai kolmannelle sektorille työllistämisellä ei vastaavia vaikutuksia ole havaittu. Muiden kuin työllistämisvelvoitteen perusteella palkkatukityöllistettyjen osuuksien vaihteluvälit vuosilta 2016‒2021 sektoreittain ja ikäluokittain on kuvattu alla olevassa taulukossa 1. 

Taulukko 1. Palkkatuella työllistettyjen osuuden vaihtelu vuoden aikana työllistetyistä ikäluokittain ja työnantajan sektorin mukaan vuosina 2016‒2021  

Suurinta osaa TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneiden työnhakujaksojen päättymisistä edeltää enintään puolen vuoden työttömyys. Osuus on vaihdellut noin 73‒82 prosentin välillä vuosina 2016‒2019. Vastaava osuus on kuitenkin alhaisempi 60 vuotta täyttäneiden kohdalla (vastaavalla aikavälillä 28‒44 prosenttia) ja 55‒59-vuotiailla vastaava osuus oli noin 69‒78 prosenttia. Ero nuorempiin ikäluokkiin kasvaa, kun tarkastellaan pidempiä työttömyysjaksoja. Työnhaun päättymistä edeltää yli kaksi vuotta yhdenjaksoisesti jatkunut työttömyys noin 5‒11 prosentissa päättyneistä jaksoista, kun henkilö on 55‒59-vuotias ja noin 32‒48 prosentissa päättyneistä jaksoista, kun henkilö on täyttänyt 60 vuotta. Alle 25-vuotiailla vastaava osuus on alle 1 prosenttia päättyneistä työnhauista ja ikäluokassa 25‒54-vuotiaat osuus on 2‒5 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömistä noin 15‒16 prosenttia on 55‒59-vuotiaita ja 60 vuotta täyttäneitä on noin 28‒29 prosenttia. Samaan aikaan 55‒59-vuotiaiden osuus työttömistä työnhakijoista on ollut noin 11 prosenttia ja 60 vuotta täyttäneiden työttömien työnhakijoiden osuus noin 10‒12 prosenttia. Ikääntyneet ovat siis nuorempia ikäluokkia suuremmassa riskissä päätyä pitkäaikaistyöttömiksi ja myös erityisen pitkät (yli kaksi vuotta yhdenjaksoisesti jatkuneet) työttömyysjaksot ovat 55 vuotta täyttäneiden työttömien kohdalla nuorempia ikäluokkia yleisempiä.  

Työnvälitystilaston määritelmän mukaan yhdenjaksoinen työttömyys voi katketa esimerkiksi palkkatuettuun työhön, koulutukseen tai muuhun työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen vuoksi. Työnhaun päättymissyitä tilastoidaan, mutta päättymissyy on usein tuntematon. Lähtökohtaisesti voidaan kuitenkin olettaa, että eri ikäryhmien välillä ei ole suuria eroja tilastoinnin kattavuuden osalta. Tarkasteltaessa työnhaun päättymissyitä suhteessa vuoden aikana työttömänä työnhakijana olleiden eri henkilöiden määrään, on 55 vuotta täyttäneiden työnhaku päättynyt työllistymiseen avoimille työmarkkinoille (noin 7‒9 prosenttia vuosina 2016‒2019) muita ikäluokkia (vastaava osuus alle 25-vuotiailla ja 25‒54-vuotiailla on vaihdellut 17‒20 prosentin välillä) harvemmin. Edellä kuvatuissa työttömyysjaksojen kestoja ja työttömyysjaksojen päättymisiä koskevia tilastotietoja on arvioitu pandemiaa edeltävän ajan osalta siitä syystä, että pandemian aikana esimerkiksi lomautukset ja nopeasti muuttuneet työmarkkinatilanteet ovat vaikuttaneet merkittävästi työttömyysjaksoihin, eivätkä tiedot välttämättä kuvaa hyvin työmarkkinoiden tilaa pitkällä aikavälillä. 

Ikääntyneiden palkkatukityöllistäminen kohdentuu muita ikäluokkia useammin sektoreille, missä palkkatuen vaikuttavuus on alhainen. Tämä voi johtua siitä, että palkkatuen määrä ei riitä yrityssektorin työnantajien arvion mukaan kompensoimaan alentunutta tuottavuutta, kun kyseessä on 55 vuotta täyttänyt työnhakija. Ikä ei välttämättä yksinään selitä tuottavuuden alenemaa, vaan ikä voi korreloida vahvasti joidenkin tuottavuutta alentavien ominaisuuksien kanssa. Nykyiset tukimuodot eivät ole riittävällä tavalla tukeneet 55 vuotta täyttäneiden työllistymistä, sillä pitkäaikaistyöttömyys on kohderyhmän kohdalla yleistä, yleisille työmarkkinoille siirtyminen on vähäistä ja palkkatuki kohdentuu muita ikäluokkia enemmän kuntiin ja kolmannelle sektorille, joihin työllistämisen vaikuttavuus on heikkoa. Kohderyhmän työllisyyden edistämiseksi voitaisiin ottaa käyttöön uusi palkkakustannuksiin myönnettävä tuki, joka kompensoisi palkkakustannuksia nykyistä palkkatukea enemmän. Lisäksi tuen tulisi olla ehdoiltaan mahdollisimman suoraviivainen ja taata riittävä työaika osaamisen kehittämiseksi ja riittävän kokemuksen saamiseksi avoimille työmarkkinoille työllistymisen näkökulmasta.  

Vamman tai sairauden perusteella myönnettävä palkkatuki

Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että työ- ja elinkeinotoimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. Vamman tai sairauden aiheuttamasta olennaisesta tuottavuuden alentumasta on kyse tilanteissa, joissa tuella palkattavan työssä suoriutuminen tarjolla olevassa työtehtävässä on selvästi heikompaa kuin muiden vastaavanlaista työtä tekevien työntekijöiden. Vamman tai sairauden tulee olla sellainen, ettei tuella palkattavan työn tuottavuutta voida nostaa hoidon tai lääkinnällisen kuntoutuksen avulla normaalille tasolle. Jos vammaisen tai pitkäaikaissairaan työsuoritus tai työtehtävistä selviytyminen saadaan normaalille tasolle poikkeavilla työjärjestelyillä, työpaikan mukautustoimilla tai toisen työntekijän antamalla avulla, ei palkkatuen myöntämiselle vamman tai sairauden perusteella ole perusteita. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) edellyttää työnantajaa tekemään kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada työtä, suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Jos työhön palkattavan tai työssä olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää työvälineiden hankkimista tai työpaikalla tehtäviä muutoksia ja näistä aiheutuu työnantajalle merkittäviä kustannuksia tämän taloudellinen tilanne huomioon ottaen, työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työnantajalle työolosuhteiden järjestelytukea. Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää myös korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua.  

Vamma tai sairaus todetaan tuella palkattavan esittämästä ajantasaisesta lääkärinlausunnosta. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimisto voi käyttää työnhakijan työkyvyn ja tuottavuuden alenemaa arvioidessaan apuna työhönvalmentajien, työterveyshoitajien ja -lääkäreiden arvioita, työnantajan arviota, neuvotteluja työnantajien kanssa, käyntejä työpaikalla ja työkokeiluja. Ensisijaisesti vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle tulisi pyrkiä löytämään työtä, jossa vammasta tai sairaudesta ei ole haittaa. Vuosittain vamman tai sairauden perusteella aloitetaan 2 000–3 000 palkkatukijaksoa. Vuonna 2019 palkkatuetussa työssä, johon oli myönnetty palkkatukea vamman tai sairauden perusteella, oli keskimääräisenä päivänä noin 2 400 henkilöä.  

Työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntijalle vamman tai sairauden aiheuttaman tuottavuuden aleneman arviointi työtehtävässä on usein haasteellista tai joskus jopa mahdotonta ensimmäistä palkkatukipäätöstä tehtäessä. Rekrytointitilanteessa työnhakijan pätevyyden tai työssä suoriutumisen arviointi on usein vaikeaa myös työnantajalle. Osatyökykyisen todennäköisyys tulla rekrytointitilanteessa valituksi on arvioitu olevan 15‒40 prosenttia ei-osatyökyistä vähäisempi riippuen tarkasteltavasta ajankohdasta, maasta ja osatyökykyisen henkilön ominaisuuksista. Tötterman – Tauriainen: Osatyökykyisestä uusi työntekijä? Sidosryhmien mielikuvat työnantajien rekrytointihalukkuudesta ja sitä ennustavista tekijöistä, Työpoliittinen aikakauskirja 4/2016, s. 17 (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79050/Ty%C3%B6poliittinen%20aikakauskirja%204.2016.pdf Osatyökykyisten vähäisen rekrytoinnin syyksi on nähty työnantajan tietämättömyys osatyökykyisen työn tekemisen mahdollisuuksista, mukautuksista ja kustannuksista, riskimielikuvat kustannuksista ja niiden kasvamisesta sekä pelko mahdollisista oikeudenkäynneistä riitatapauksissa. ibid. 

YK:n vammaisia koskevan yleissopimuksen (SopS 27/2016). mukaan sopimuspuolten tulee tunnustaa vammaisten henkilöiden oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Sopimuksen mukaan tähän sisältyvät oikeus mahdollisuuteen ansaita elantonsa vapaasti valitsemallaan tai työmarkkinoilla hyväksytyllä työllä sekä työympäristö, joka on avoin, osallistava ja vammaisten henkilöiden saavutettavissa. Sopimuspuolten tulee turvata työnteko-oikeuden toteutuminen ja edistää sitä, myös niiden osalta, jotka vammautuvat palvelussuhteen aikana, toteuttamalla myös lainsäädännön avulla asianmukaisia toimia, joiden tarkoituksena on muun muassa edistää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia työllistyä ja edetä urallaan työmarkkinoilla, heidän avustamistaan työn löytämisessä, saamisessa ja säilyttämisessä sekä työhön palaamisessa, edistää vammaisten henkilöiden työllisyyttä yksityisellä sektorilla asianmukaisilla menettelytavoilla ja toimilla, joihin voi sisältyä tasa-arvoistavia toimintaohjelmia, kannustimia ja muita toimia. 

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden rekrytointikynnystä voitaisiin pyrkiä alentamaan muuttamalla palkkatuen myöntämisperusteita siten, että rekrytointivaiheessa ei arvioitaisi tuottavuuden alenemaa työtehtävässä, johon työtön palkattaisiin, vaan tukea voitaisiin myöntää, jos työttömän mahdollisuudet sopivan työn saamiseen ovat huomattavasti vähentyneet vamman tai sairauden vuoksi. Pitkäkestoinen palkkatuki olisi tarkoituksenmukaista kohdentaa edelleen tilanteisiin, joissa vamma tai sairaus alentaa tuottavuutta tehtävässä eikä tuottavuuden alenemaa olisi mahdollista poistaa työolosuhteita mukauttamalla tai muilla järjestelyillä. 

Palkkatuen myöntämisprosessi

Palkkatuki on työnantajalle myönnettävä harkinnanvarainen tuki, jonka myöntäminen lähtee työttömän työnhakijan palvelutarpeesta. Työ- ja elinkeinotoimisto voi sopia työnhakijan kanssa työllistymissuunnitelmassa palkkatukimahdollisuudesta ja siitä, miltä alalta tai mistä tehtävistä palkkatuettua työtä haetaan. Työnhakijalle voidaan antaa palkkatukikortti osoituksena siitä, että hänen palkkauskustannuksiinsa on mahdollista saada palkkatukea. Palkkatukikortin saaminen ei kuitenkaan muodosta subjektiivista oikeutta palkkatukeen työnhakijalle eikä hänet palkkaavalle työnantajalle. Sitova päätös palkkatuen myöntämisestä voidaan tehdä vasta, kun työnantaja hakee palkkatukea ja on selvitetty, että työnantajaan ja työsuhteeseen liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Lisäksi ammatillisen osaamisen puutteita ja niiden parantumisen mahdollisuutta arvioidaan suhteessa työtehtävään. 

Palkkatukikorttia uudistettiin joulukuussa 2019 tekemällä kortista aikaisempaa informatiivisempi. Uudistetusta palkkatukikortista ilmenee tukiprosentti ja tuen kesto, joka palkkatukikortin saaneen työnhakijan palkkauskustannuksiin on mahdollista saada, sekä kortin voimassaolon perusteet. Samaan aikaan palkkatukikortin uudistamisen kanssa otettiin käyttöön palkkatukipaikkojen ilmoittaminen verkkopalvelussa. Palvelussa työnantaja voi ilmoittaa tarjolla olevasta palkkatukipaikasta ja työnhakijat, joiden työllistymissuunnitelmassa on sovittu palkkatuen käyttömahdollisuudesta, voivat etsiä ilmoitettujen paikkojen joukosta sopivaa työpaikkaa. Toimilla on pyritty kehittämään palkkatukiprosessia ennakoitavampaan suuntaan. Ennakoitavuutta voitaisiin lisätä jonkin verran yksinkertaistamalla palkkatukisäännöksiä.  

Työ- ja elinkeinotoimistot eivät systemaattisesti kytke palkkatuettuun työhön muita palveluja, jotka voisivat parantaa työnhakijan osaamista ja työllistymismahdollisuuksia. Työ- ja elinkeinotoimisto voi palkkatukea myöntäessään asettaa tuen saamiselle tuella palkattavan ja tuen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisia ehtoja. Ehdoilla voidaan pyrkiä varmistamaan esimerkiksi se, että tuella palkattu saa tukijakson aikana riittävästi ohjausta ja tukea. Säännökset eivät estä suunnittelemasta työnhakijan palvelua siten, että palkkatuettu työ muodostaisi yhdessä muiden palvelujen kanssa yksilöllisen työllistymistä edistävän palvelukokonaisuuden. Palkkatuen vaikuttavuutta voitaisiin mahdollisesti lisätä kytkemällä palkkatuettuun työhön enemmän esimerkiksi yksilöllistä ohjausta, työhönvalmennusta, koulutusta tai työkykyä ylläpitäviä toimia. Tätä tavoitetta on tarkoituksenmukaista edistää ensisijaisesti ohjeistuksella, sillä lakiin asetettu velvoite kytkeä jokin muu palvelu palkkatukeen voisi vähentää työnantajien valmiuksia työllistää palkkatuella ja näin ollen palkkatuettujen määrä saattaisi laskea. Muiden palveluiden kytkeminen ei ole aina välttämätöntä palkkatukijakson yhteydessä, vaan työstä saatava kokemus voi jo itsessään auttaa henkilöä työllistymään avoimille työmarkkinoille. 

2.2  Työnantajaan liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset

Palkkatukea voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, yhteisölle ja muulle työnantajalle, ei kuitenkaan valtion virastolle tai laitokselle. Yhteisöllä tarkoitetaan muun muassa yrityksiä, yhdistyksiä, säätiöitä ja seurakuntia. ”Muu työnantaja” voi olla esimerkiksi kotitalous, joka toimii työnantajana. Muuna työnantajana voidaan pitää myös hyvinvointialuetta, vaikka nykyisin voimassa olevan säännöksen voimaan tullessa ei ole ollut tiedossa hyvinvointialueiden perustaminen. Selvyyden vuoksi hyvinvointialueet voitaisiin mainita erikseen työnantajana, jolle palkkatukea voidaan myöntää. Valtion virastolle tai laitokselle voidaan osoittaa määrärahoja työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkauskustannuksiin. Määrärahan käyttöön sovelletaan pääosin palkkatukea koskevia säännöksiä.  

Vuosina 2017‒2021 palkkatuetussa työssä olleiden määrä on vuosittain vaihdellut noin 18 700- 20 500 keskimäärin työllistettynä olevan henkilön välillä. Työllistettynä olleista noin 33‒37 prosenttia on työskennellyt kunnissa tai kuntayhtymissä, noin 24‒28 prosenttia kolmannella sektorilla ja noin 38‒39 prosenttia yrityksissä. Palkkatuen käyttöä yrityksissä on pyritty viime vuosina vauhdittamaan erilaisin toimenpitein kuten palkkatukikortin käyttöönotolla, mainoskampanjoilla ja työllistämispalkkiokokeilulla. Yritysten osuus palkkatuen käytöstä ei kuitenkaan ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Yritysten osuutta palkkatuetusta työstä voitaisiin lisätä nostamalla tuen määrää kohderyhmissä, joita yritykset työllistävät palkkatuella sekä yksinkertaistamalla sääntelyä ja purkamalla palkkatuella työllistämistä rajoittavia tekijöitä tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Kotitaloudet ovat työllistäneet palkkatuella joitakin kymmeniä henkilöitä vuosittain. Tehtävät, joihin kotitaloudet ovat palkanneet työntekijän palkkatuella ovat olleet pääasiassa erilaisia remontointiin ja rakentamiseen liittyviä tehtäviä sekä jossain määrin lasten-, kodin- ja puutarhanhoitoon liittyviä tehtäviä. Edellä mainitut tehtävät ovat sellaisia, joihin kotitaloudella useimmissa tapauksissa olisi mahdollisuus saada verotuksessa kotitalousvähennys. Vuonna 2022 kotitalousvähennyksen määrä on 15 prosenttia työntekijän palkasta sekä palkan sivukulut kokonaisuudessaan. Vähennyksen enimmäismäärä on 2 250 euroa vuodessa henkilöä kohti. Suurimmasta osasta kotitalouksiin palkkatuella palkatuista on maksettu 50 prosentin suuruista palkkatukea. Vuonna 2019 kotitalouksille tehdyillä palkkatukipäätöksillä varatun määrärahan määrä päätöstä kohden vaihteli noin 200 ja 13 700 euron välillä, mediaanin ollessa noin 1 900 euroa. Vuonna 2019 kotitalouksille myönnetyistä palkkatuista 28 tapauksessa palkkatuki ylitti yhden henkilön kotitalousvähennyksen enimmäismäärän.  

Työllistämisjakso, jolta maksetaan 1 900 euron suuruinen palkkatuki on työajaltaan tai kestoltaan lyhytaikainen. On kyseenalaista hyödyttääkö tällainen palkkatukijakso työttömän mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Kotitalouksilla ei ole myöskään useissa tilanteissa samanlaista mahdollisuutta tukea ammatillisen osaamisen kehittymistä kuin työtehtävien ammattilaisina toimivilla työnjohtajilla. Kotitalouksien työllistäminen on ollut määrältään vähäistä, eikä kotitalouksia työllistäjinä ole tarpeellista tukea kotitalousvähennyksen lisäksi. Kotitalouksille palkkatuen myöntäminen ei ole erityisen perusteltua, joten kotitaloudet voitaisiin rajata palkkatukimahdollisuuden ulkopuolelle. 

Palkkatukea ei myönnetä, jos tukea hakeva työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei työ- ja elinkeinotoimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena. Jos tuki laiminlyönneistä huolimatta myönnetään, maksamisen ehdoksi asetetaan joko maksujen suorittaminen tai niistä verottajan kanssa tehdyn maksusuunnitelman noudattaminen. 

Palkkatuki ei saa vääristää samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien välistä kilpailua. Koska palkkatuki myönnetään kompensoimaan ammatillisen osaamisen puutteista tai vammasta tai sairaudesta johtuvaa alentunutta tuottavuutta, palkkatuen ei oikein kohdennettuna tulisi lähtökohtaisesti vääristää kilpailua. Kilpailun vääristymää voi kuitenkin liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa tuella palkattu siirretään työskentelemään toisen työnantajan tehtäviin. Tuella palkatun siirtämiseen liittyvää kilpailun vääristymistä käsitellään jäljempänä jaksossa 2.7. 

Elinkeinotoimintaa harjoittavia työnantajia koskee ehto, jonka mukaan palkkatukea ei myönnetä, jos työnantaja on taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanonut työntekijän ja irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää edellä mainitun estämättä, jos työnantaja on ottanut irtisanotun työntekijän takaisin työsuhteeseen ennen palkkatuen hakemista. Elinkeinotoimintaa harjoittavaksi työnantajaksi katsotaan lähtökohtaisesti aina yritysmuodossa toimivat työnantajat eli osakeyhtiöt, avoimet yhtiöt, kommandiittiyhtiöt, osuuskunnat ja toiminimet. Muiden toimijoiden ‒ erityisesti yhdistysten ja säätiöiden ‒ kohdalla harkinta toiminnan luonteesta tehdään tapauskohtaisesti. Julkisesta työvoima ja yrityspalvelusta annetun lain soveltamisohjeen mukaan yhdistys tai säätiö katsotaan elinkeinotoimintaa harjoittavaksi työnantajaksi, jos yhdistys tai säätiö tarjoaa tavaroita tai palveluja markkinoilla jatkuvasti, ansiotarkoituksessa ja kilpailuolosuhteissa. Kaikkien edellä mainittujen kriteerien tulee täyttyä, jotta toimintaa pidetään elinkeinotoimintana. Työ- ja elinkeinotoimisto hyödyntää arvioinnissa verottajan tekemää ratkaisua siitä, verotetaanko toimintaa elinkeinotoimintana, mutta verottajan tekemä ratkaisu ei sido työ- ja elinkeinotoimistoa. Soveltamisohjeessa on lisäksi todettu, ettei kierrätystoimintaa, jossa vastikkeetta saatuja tavaroita luovutetaan lähes sellaisenaan vastiketta vastaan, katsota elinkeinotoiminnaksi. 

Edellä kuvatun tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotun työntekijän takaisin ottamista koskevan ehdon taustalla on Euroopan Unionin valtiontukisäännöt. Komission yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 32 artiklan 3 kohdan ja 33 artiklan 3 kohdan mukaan, jos työhönotto ei johda kyseisen yrityksen työntekijöiden nettomäärän lisääntymiseen verrattuna edellisen 12 kuukauden jakson keskiarvoon, toimen tai toimien on pitänyt vapautua vapaaehtoisen poistuman, työkyvyttömyyden, iästä johtuvan eläkkeelle siirtymisen, vapaaehtoisen työajan lyhentämisen tai työntekijän virheestä johtuvan laillisen erottamisen vuoksi eikä irtisanomisten seurauksena. Kansallisesti on katsottu, että ehto täyttyy, jos 12 edeltävän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanottu työntekijä on otettu takaisin työnantajan palvelukseen. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetty takaisinottovelvollisuus on laajempi kuin työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä säädetty takaisinottovelvollisuus. Työsopimuslaki edellyttää työnantajaa tarjoamaan työtä tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen, työ- ja elinkeinotoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos työnantaja tarvitsee työntekijöitä neljän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä sen päättymiseen mennessä vähintään 12 vuotta, takaisinottoaika on kuitenkin kuusi kuukautta. 

Palkkatuen myöntämisen edellytyksenä olevan irtisanotun takaisinottamista koskevan säännöksen on katsottu olevan kohtuuton tilanteissa, jossa irtisanottu ei syystä tai toisesta ole enää työnantajan käytettävissä, eikä työnantaja voi omilla toimillaan vaikuttaa ehdon täyttämiseen. Säännöstä on pidetty ongelmallisena myös sen osalta, että työnantaja, joka harjoittaa toimintaa useissa toimipaikoissa tai toimialoilla, ei voi palkata työntekijää palkkatuella, jos se on irtisanonut työntekijän toisesta toimipaikasta tai toisenlaisista tehtävistä ennen kuin kyseinen irtisanottu on palkattu takaisin. 

Nykyinen ehto, joka koskee nimenomaan irtisanotun työntekijän takaisin ottamista, on tiukempi kuin ryhmäpoikkeusasetus edellyttää. Ryhmäpoikkeusasetuksen näkökulmasta riittää, että yrityksen työntekijöiden nettomäärä kasvaa. Toisaalta ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista työntekijöiden nettomäärän lisäystä tulee komission antamien ohjeiden General Block Exemption Regulation – Frequently Asked Questions 147. https://ec.europa.eu/regional_policy/sources/conferences/state-aid/rdi/8gber_practical_quite_faq.pdf mukaan tarkastella yrityskohtaisesti eli tarkastelu ei ole mahdollinen toimipaikka- tai tehtäväkohtaisesti, vaan tarkastelu tulee ulottaa yrityksen koko henkilöstömäärään. Palkkatuen myöntämisen työnantajaan liittyviä edellytyksiä voitaisiin muuttaa siten, että tuotannollisista tai taloudellisista syistä viimeisten 12 kuukauden aikana irtisanoneelta työnantajalta ei edellytettäisi enää samojen henkilöiden työhön ottoa, vaan tämän tulisi olla palkannut sama määrä työntekijöitä. Valtiontukisääntelyssä tällä edellytyksellä on pyritty estämään tilanteet, missä työnantaja korvaisi irtisanottua työvoimaa tuetulla työvoimalla alentaakseen henkilöstökustannuksiaan. Valtiontukisääntely koskettaa vain taloudellista toimintaa harjoittavia työnantajia. Vaikka ehtoa ei ole välttämätöntä soveltaa myönnettäessä palkkatukea valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena, voitaisiin ehto laajentaa koskemaan kaikkia työnantajia. 

Palkkatuen myöntämisessä sovelletaan täydentävästi valtionavustuslakia (688/2001). Valtionavustuslakiin lisättiin vuoden 2019 alusta säännös, jonka mukaan valtionavustus, jota voidaan käyttää palkkakustannuksiin voidaan myöntää vain erityisen painavasta syystä, jos valtionavustuksen hakija tai tämän rikoslain (39/1889) 47 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu edustaja on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu rangaistukseen mainitun lain 47 luvun 6 a §:ssä tai ulkomaalaislain (301/2004) 186 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta valtionavustuksen myöntövuonna tai sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana tai valtionavustuksen hakijalle on lainvoimaisella päätöksellä määrätty työsopimuslain (55/2001) 11 a luvun 3 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu valtionavustuksen myöntövuonna tai sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana. Mainitut seuraamukset liittyvät ulkomaisen työvoiman luvattomaan käyttöön. Valtionavustuslain säännös on osa niin sanotun työnantajasanktiodirektiivin kansallista toimeenpanoa. Direktiivi edellyttää ulkomaisen työvoiman luvattomasti käyttäneiden työnantajien sulkemista joidenkin valtiontukien ulkopuolelle. Palkkatuen työnantajaa koskevia edellytyksiä olisi tarpeen täydentää siten, että palkkatuen myöntäminen ei olisi mahdollista, jos työnantaja on syyllistynyt edellä kuvattuun valtionavustuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuun menettelyyn. 

2.3  Työsuhteeseen liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset

Palkkatuen myöntämisen edellytyksenä on, että työnantaja sitoutuu maksamaan tuella palkattavalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, edellytyksenä on, että palkka on tavanomainen ja kohtuullinen palkka kyseisestä työstä. Palkkatukea ei kuitenkaan myönnetä työsuhteeseen, jossa palkka määräytyy yksinomaan tuella palkattavan työn tuloksen perusteella. Tämä johtuu siitä, että maksettaessa palkka työn tuloksen perusteella työnantajalle ei synny alentuneesta tuottavuudesta johtuvia kompensoitavia palkkauskustannuksia. 

Palkkatukea koskevat säännökset eivät aseta ehtoja työsuhteen kestolle tai työajalle. Palkkatuki on mahdollista myöntää sekä toistaiseksi voimassa olevaan että määräaikaiseen työsuhteeseen. Se, voiko työnantaja ottaa työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen, määräytyy työsopimuslain säännösten mukaan, eikä palkkatuki ole peruste määräaikaiselle työsopimukselle. Työsopimuslain mukaan työnantaja voi kuitenkin tehdä määräaikaisen työsopimuksen ilman erillistä perustetta, kun palkattava henkilö on ollut työ- ja elinkeinotoimiston ilmoituksen mukaan yhtäjaksoisesti julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettu työtön työnhakija edellisen 12 kuukauden ajan. Vaikka palkkatukisäännöksissä ei ole määritelty vaatimuksia työsuhteen kestolle tai työajalle, työ- ja elinkeinotoimisto harkitsee työttömän työnhakijan lähtökohdista, onko tarjottu työ esimerkiksi työajaltaan tarkoituksenmukainen parantamaan työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistämään työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palkkatukea ei työ- ja elinkeinoministeriön antaman soveltamisohjeen mukaan myönnetä lainkaan sellaiseen työsuhteeseen, jossa ei ole sovittu vähimmäistyöajasta (niin sanottuihin nollatuntisopimuksiin tai sopimuksiin, joissa on sovittu, että työntekijä on työssä tarvittaessa).  

Palkkatukea ei myönnetä, jos työsuhde on alkanut ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös. Edellä mainitusta pääsäännöstä on kaksi poikkeusta. Palkkatuki voidaan myöntää alkaneen työsuhteen estämättä, jos kyse on uuden palkkatukijakson myöntämisestä samalle työnantajalle ja uusi jakso alkaa välittömästi edellisen palkkatukijakson päätyttyä. Edellytyksenä on, että työnantaja on toimittanut palkkatuen jatkohakemuksen työ- ja elinkeinotoimistolle ennen edellisen tukijakson päättymistä. Palkkatuki voidaan myöntää alkaneen työsuhteen estämättä myös, jos kyse on tuella palkatun siirtymisestä liikkeen luovutuksen, yhteisön sulautumisen tai jakautumisen taikka yhteisöjen yhdistymisen johdosta toisen työnantajan palvelukseen. Liikkeen luovutuksensaajan tai vastaanottavan yhteisön on toimitettava palkkatukihakemus työ- ja elinkeinotoimistolle kuukauden kuluessa tuella palkatun siirtymisestä luovutuksensaajan tai vastaanottavan yhteisön palvelukseen.  

Palkkatukea ei myönnetä vuorotteluvapaalaissa (1305/2002) tarkoitetun sijaisen palkkaamiseen. Tällä on haluttu ehkäistä tilanteita, joissa palkkatukea myönnetään työsuhteeseen, joka olisi syntynyt ilman palkkatukea, eikä kokonaistyöllisyys kasva. Vuorotteluvapaalle jäävälle henkilölle maksetaan vuorottelukorvausta, joka on 70 prosenttia työttömyysetuuden määrästä ja korvauksen saaminen edellyttää, että vapaan ajaksi on palkattu sijainen. Säännöksellä on haluttu estää palkkatuen myöntäminen tilanteessa, jossa kyseessä ei ole uuden työpaikan syntyminen, vaan olemassa olevan työntekijän korvaaminen toisella työntekijällä. 

2.4  Elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle myönnettävä palkkatuki

Kilpailuneutraliteetin huomioon ottamiseksi palkkatukea koskevissa säännöksissä on otettu huomioon Euroopan unionin valtiontukisäännöt. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa käytetään elinkeinotoiminnan harjoittamisen käsitettä rajaamaan sitä, katsotaanko palkkatuki valtiontueksi. Elinkeinotoiminnan harjoittamisen käsitettä ei ole määritelty palkkatukea koskevissa säännöksissä. Voimassa oleva tulkinta, joka on todettu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia ja asetusta koskevassa työ- ja elinkeinoministeriön soveltamisohjeessa (TEM/2376/00.03.05.02/2017), perustuu hallituksen esitykseen 274/2009 vp. Elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle tuki myönnetään joko ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai de minimis -tukena. 

Ohjeen mukaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä sovellettaessa elinkeinotoiminnan harjoittamiseksi katsotaan lähtökohtaisesti yritysmuodossa tapahtuva toiminta. Yhdistyksen tai säätiön hakiessa tukea työ- ja elinkeinotoimiston on tapauskohtaisesti arvioitava toiminnan luonne. Yhdistys tai säätiö katsotaan elinkeinotoimintaa harjoittavaksi työnantajaksi, jos palveluiden ja tuotteiden myynti on jatkuvaa, tapahtuu ansiotarkoituksessa ja kilpailuolosuhteissa. Käytännössä arvioinnissa on annettu merkitystä toiminnan yleishyödyllisyydelle ja sille, onko toiminnassa kysymys verotettavasta elinkeinotoiminnasta. Työ- ja elinkeinoministeriön soveltamisohjeessa on todettu, että esimerkiksi kierrätyskeskustoimintaa ei lähtökohtaisesti pidetä elinkeinotoimintana, mikäli tarjottuja tuotteita ei jatkojalosteta ja ne on hankittu vastikkeetta.  

SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan julkinen tuki katsotaan valtiontueksi, kun julkisia varoja kanavoidaan yrityksiin, etu on valikoiva, toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tuensaajaa ja toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontukisäännöissä yrityksellä tarkoitetaan mitä tahansa taloudellista toimintaa harjoittavaa yksikköä. Taloudellisena toimintana pidetään puolestaan kaikkea toimintaa, jossa palveluja ja tavaroita tarjotaan markkinoilla. Yksikön oikeudellisella muodolla tai sillä, tavoitteleeko yritys voittoa, ei ole arvioinnissa merkitystä. Etu katsotaan valikoivaksi, kun tuen myöntäjällä on harkintavaltaa edun myöntämisessä.  

Voimassa olevan soveltamiskäytännön mukaisesti tehtävä ratkaisu elinkeinotoiminnan harjoittamisesta ja näin ollen siitä, katsotaanko tuki valtiontueksi, saattaa johtaa valtiontukisääntöjen kannalta virheelliseen ratkaisuun, koska elinkeinotoimintaa arvioitaessa huomiota kiinnitetään eri asioihin kuin valtiontukisääntelyssä. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa olisi tarpeen selkiyttää tilanteita, joissa arvioidaan, onko taloudellinen etu saajalleen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea vai ei. Yksinkertaisin ratkaisu sääntelyn selkiyttämiseksi olisi korvata elinkeinotoiminnan käsite taloudellisen toiminnan käsitteellä, jolloin etu katsottaisiin valtiontueksi tilanteissa, joissa edun saaja harjoittaa taloudellista toimintaa.  

Muutoksella ei olisi vaikutusta yrityksiin, koska ne ovat lähtökohtaisesti sekä elinkeinotoimintaa että taloudellista toimintaa harjoittavia toimijoita. Kunnilla on puolestaan yhtiöittämisvelvollisuus niiden toimiessa markkinoilla, joten muutoksella ei olisi vaikutusta kuntasektorille. Kolmannella sektorilla toimivien pienten järjestöjen kohdalla tiukka rajautuminen taloudelliseen toimintaan voi olla ongelmallinen, sillä toimintaa saatetaan rahoittaa osittain pienimuotoisella taloudellisella toiminnalla, mutta suurin osa rahoituksesta saadaan erilaisina avustuksina. Tällaisissa tilanteissa voisi olla perusteltua arvioida toiminnan vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Euroopan unionin komissio on jäsenvaltioiden tukiviranomaisille tarkoitetussa State aid wiki -palvelussaan Komission State Aid Wiki -palvelussa jäsenvaltioiden tukiviranomaiset voivat esittää komissiolle kysymyksiä EU:n valtiontukisääntelyn soveltamisesta sekä tutustua muiden jäsenvaltioiden esittämiin kysymyksiin sekä komission antamiin vastauksiin. todennut, että pienen mittakaavan kansalaisjärjestöjen toiminta, joka perustuu solidaarisuuteen ja paikalliseen sosiaaliseen pääomaan, on hyvin rajallista ja suppeaa eikä sillä todennäköisesti ole vähäistä suurempaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Näin ollen tällaisille kansalaisjärjestöille julkisen tuen myöntäminen olisi mahdollista valtiontuen ulkopuolisena tukena. 

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaan palkkatuen lisäksi valtiontukena elinkeinotoimintaan myönnettävää tukea tai etua ovat työvoimakoulutuksen toteuttaminen yhteishankintana sekä työolosuhteiden järjestelytuki. Jos yhteishankintakoulutus toteutetaan yhdessä elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan kanssa siten, että koulutukseen osallistuu työnantajan tehtävissä työskenteleviä henkilöitä ja koulutuksen tavoitteena on, että työntekijät jatkavat työnantajan tehtävissä koulutuksen jälkeen, valtion rahoittama osuus koulutuksesta on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista tukea. Työolosuhteiden järjestelytuki on puolestaan työnantajalle myönnettävä tuki työhön palkattavan tai työssä olevan henkilön vamman tai sairauden edellyttämän työvälineiden hankkimista tai työpaikalla tehtävien muutosten rahoittamiseen, kun hankinnasta tai muutoksesta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia on pidettävä työnantajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen merkittävinä. Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää myös korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua. Elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle työolosuhteiden järjestelytuki myönnetään valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Sekä koulutusten yhteishankinnan että työolosuhteiden järjestelytuen kohdalla kolmannen sektorin toimijoiden osuus edun saajina arvioidaan vähäiseksi, joten sääntelyn muuttaminen valtiontukisääntelyä vastaavaksi ei näissä tilanteissa aiheuttaisi merkittävää muutosta nykytilaan verrattuna. Palkkatuen kohdalla asiaa arvioidaan tarkemmin kohdassa 2.6. 

Edellä mainittujen tilanteiden lisäksi työllisyyspoliittisen avustuksen myöntäminen on rajattu muuhun kuin elinkeinotoimintaan. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 10 §:n mukaan työ- ja elinkeinoministeriö, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tai työ- ja elinkeinotoimisto voi valtion talousarvion rajoissa osoittaa tai myöntää työllisyysmäärärahoja valtion virastolle ja laitokselle, kunnalle, kuntayhtymälle, muulle yhteisölle, säätiölle tai sosiaaliselle yritykselle työllisyyspoliittisena avustuksena toimintaan, jolla parannetaan työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia ja edistetään heidän työllistymistään, sekä muuhun työllisyyden edistämiseen. Työllisyyspoliittisella avustuksella katettavista kustannuksista säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa asetuksessa. Merkittävä osa työllisyyspoliittisesta avustuksesta myönnetään kolmannen sektorin toimijoille. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua asetusta voitaisiin muuttaa siten, että työllisyyspoliittista avustusta myönnetään toimintaan, jolla ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

Epäedullisessa asemassa olevat ja alentuneesti työkykyiset työntekijät ryhmäpoikkeusasetuksessa

Ryhmäpoikkeusasetusta sovellettaessa alentuneesti työkykyisellä työntekijällä tarkoitetaan asetuksen 2 artiklan 3 kohdan mukaan henkilöä, joka on tunnustettu alentuneesti työkykyiseksi työntekijäksi kansallisessa lainsäädännössä tai jolla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka yhdessä erilaisten esteiden kanssa voi estää hänen täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa työympäristöön yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. 

Ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaan epäepäedullisessa asemassa olevaksi työntekijäksi katsotaan, henkilö: 

a) joka ei ole ollut vakinaisessa ansiotyössä kuuden viimeksi kuluneen kuukauden aikana, tai 

b) joka on 15–24-vuotias; tai 

c) jolla ei ole keskiasteen koulutusta eikä ammatillista pätevyyttä (kansainvälinen koulutusluokitus 3) tai joka on päättänyt täysipäiväisen opiskelun enintään kaksi vuotta sitten ja joka ei aikaisemmin ole saanut ensimmäistä vakinaista palkallista työpaikkaansa; tai 

d) joka on yli 50-vuotias; tai 

e) joka on yksin elävä aikuinen, jolla on vähintään yksi huollettava; tai  

f) joka työskentelee jäsenvaltiossa sellaisella alalla tai sellaisessa ammatissa, jonka sukupuolijakauman epätasapaino on vähintään 25 prosenttia suurempi kuin keskimääräinen sukupuolijakauman epätasapaino kaikilla elinkeinoelämän aloilla kyseisessä jäsenvaltiossa, ja kuuluu tähän aliedustettuun sukupuoliryhmään; tai 

g) joka kuuluu jäsenvaltion etniseen vähemmistöön ja joka tarvitsee kieli- tai ammatillista koulutusta tai työkokemusta, jotta hänen mahdollisuutensa vakituisen työpaikan saamiseen paranevat. 

Komission ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisesta antamien tulkintaohjeiden mukaan asetuksen 2 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vakinaista ansiotyötä voi olla myös määräaikaisessa työsuhteessa tehty työ. Kansallisessa lainsäädännössä ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamista määrittävä käsite ”toistaiseksi voimassa oleva työsuhde” on siten suppeampi kuin ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettu vakinainen ansiotyö. Tilastoista ei ole pääteltävissä, kuinka monessa tapauksessa palkkatuki on myönnetty ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena, vaikka tuella palkattu on ollut kuuden edeltävän kuukauden aikana määräaikaisessa työsuhteessa, joka olisi tullut katsoa vakinaiseksi ansiotyöksi, eikä työtön olisi kuulunut ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan muulla perusteella.  

Ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan epäedullisessa asemassa olevaksi katsotaan henkilö, jolla ei ole keskiasteen koulutusta eikä ammatillista pätevyyttä (kansainvälinen koulutusluokitus 3). Kansallisessa lainsäädännössä käytetty käsite ”vailla ammatillista koulutusta” mahdollistaa palkkatuen myöntämisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena ylioppilastutkinnon suorittaneille, joilla ei ole ammatillista koulutusta. Ylioppilastutkinto on mainitussa artiklassa tarkoitettu keskiasteen koulutus (toisen asteen koulutus). Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisin palkkatukea mahdollisesti myönnetään ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla myös sellaisista henkilöistä, jotka eivät koulutuksensa puolesta kuuluisi asetuksen soveltamisalaan. Tarkastelemalla lukiokoulutuksen omaavien tuella palkattujen kuulumista ryhmäpoikkeusasetuksen tarkoittamiin epäedullisessa asemassa olevien työntekijöiden ryhmiin muulla kuin koulutuksen perusteella, voidaan arvioida, että niiden tuella palkattujen määrä, jotka eivät olisi kuuluneet ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan jollakin muulla perusteella, on kuitenkin vähäinen. 

Ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan b alakohta asettaa epäedullisessa asemassa olevan työntekijän alaikärajaksi 15 vuotta. Nykyisissä palkkatukea koskevissa säännöksissä ei ole asetettu alaikärajaa. Käytännössä palkkatukea ei kuitenkaan ole myönnetty alle 15-vuotiaiden palkkaamiseen. Palkkatuen myöntämistä rajoittaa se, että alle 15-vuotiaat kuuluvat oppivelvollisuuden piiriin ja suorittavat perusasteen opintoja. Työttömyysturvajärjestelmässä perusopintoja pidetään päätoimisina opintoina niiden laajuuden vuoksi.  

Kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitetut kotoutumissuunnitelmaan oikeutetut on kansallisessa lainsäädännössä katsottu ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluviksi ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan g alakohdan perusteella. Komissio on katsonut, että kyseinen alakohta jättää jäsenvaltioille kansallista liikkumavaraa ”etnisen vähemmistön” määrittelyssä. 

Ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan e ja f alakohdassa määriteltyjä epäedullisessa asemassa oleviksi katsottavia työntekijäryhmiä ei ole sisällytetty kansallisessa lainsäädännössämme ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisperusteiksi. Otettaessa ryhmäpoikkeusasetus käyttöön Suomen palkkatukijärjestelmässä arvioitiin, ettei yksinhuoltajuus ja sukupuolijakaumaltaan epätasapainoisessa tehtävässä työskentely ole palkkatuen myöntämisen peruste. 

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaan palkkatuki elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle myönnetään valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena, kun tuella palkattava on: henkilö, jonka vamma tai sairaus olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentaa tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä; henkilö, joka ei ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden kuuden kuukauden aikana; vailla ammatillista koulutusta; yli 50-vuotias; alle 25-vuotias; tai oikeutettu kotoutumissuunnitelmaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain nojalla. 

Jos tuella palkattava työnhakija ei kuulu mihinkään edellä mainituista ryhmistä, joihin sovelletaan ryhmäpoikkeusasetusta, palkkatuki myönnetään de minimis -tukena. Edellä mainitusta poiketen palkkatuki oppisopimuskoulutukseen ja 60 vuotta täyttäneen, yhdenjaksoisesti vähintään 12 kuukautta työttömänä olleen palkkaamiseen myönnetään kuitenkin elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle aina de minimis -tukena, riippumatta siitä, kuuluko tuella palkattava ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan. Edellä mainitut poikkeukset on säädetty siksi, että de minimis -tukea voidaan myöntää ryhmäpoikkeusasetuksessa määriteltyä tuen enimmäiskestoa pidemmäksi ajaksi. 

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan myönnettävää tukea koskee kielto myöntää tukea vaikeuksissa olevalle yritykselle sekä yritykselle, jota koskee komission maksamaton perintämääräys (niin sanottu deggendorf-sääntö). De minimis -tukea ei saa myöntää, jos tuen myöntäminen johtaisi yrityksen de minimis -tukikiintiön ylittymiseen. Yrityksen saamien de minimis -tukien yhteismäärä ei saa kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana ylittää 200 000 euroa Komission asetus (EU) N:o 1407/2013, annettu 18 päivänä joulukuuta 2013, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen. Edellä mainitusta poiketen maanteiden tavarakuljetuksen alalla toimiville yrityksille de minimis -tukien enimmäismäärä on 100 000 euroa. Yleisen de minimis -asetuksen mukaista tukea ei saa myöntää maatalouden alkutuotantoon eikä kalastus- tai vesiviljelyalan toimintaan. Edellä mainituilla aloilla sovelletaan omia de minimis -asetuksia. Maatalouden alkutuotantoon kohdentuvaa de minimis -tukea saa myöntää enintään 20 000 euroa ja kalastus- ja vesiviljelytuotteiden tuotantoon, jalostukseen ja kaupanpitämiseen kohdentuvaa tukea enintään 30 000 euroa kolmen vuoden aikana. Tukikiintiötä tarkastellessa samaan konserniin kuuluvat yritykset katsotaan yhdeksi yritykseksi. 

Vuosina 2016‒2019 on tehty vuosittain noin 33 000‒45 000 palkkatukipäätöstä. Edellä mainittuina vuosina niiden henkilöiden määrä, joiden palkkaamisesta aiheutuviin palkkakustannuksiin tukea on myönnetty, on vaihdellut noin 29 000–33 000 välillä. Päätöksistä noin 10 000–14 000 (noin 9 000–11 000 eri henkilöstä) on tehty ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla. De minimis -tukena päätöksiä on tehty noin 1 800–2 900 vuodessa (noin 1 700–2 100 eri henkilöstä). Loput päätöksistä on tehty työnantajille, joiden toimintaa ei ole katsottu elinkeinotoiminnaksi. Nämä päätökset ovat koskeneet vuosittain noin 17 000‒21 000 eri henkilöä. Annettujen päätösten suurempi määrä verrattuna eri henkilöihin tarkoittaa sitä, että samasta henkilöstä on tehty useampi päätös vuoden aikana. 

Nykyisessä palkkatukijärjestelmässä työ- ja elinkeinotoimisto joutuu ensin harkitsemaan palkkatuen myöntämisen tarkoituksenmukaisuuden ja myöntäessään tukea elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle lisäksi tarkastelemaan erikseen, onko tuella palkattava työtön ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluva vai ei. Jos tuki tulisi myönnettäväksi de minimis -tukena, työ- ja elinkeinotoimiston on selvitettävä, ettei tuen myöntäminen johda yrityksen de minimis -tukikiintiön ylittymiseen konsernitasolla tarkasteltuna. Palkkatuen myöntämisprosessia voitaisiin hieman yksinkertaistaa määrittelemällä palkkatuen kohderyhmät siten, että palkkatukea myönnettäisiin pääsääntöisesti vain sellaisen työttömän työnhakijan työllistämiseen, joka kuuluu ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan. De minimis -tukena voitaisiin myöntää edelleen palkkatuki oppisopimuskoulutukseen ja 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen henkilön työllistämiseen.  

Ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan rajautumista voidaan arvioida jakamalla työttömät iän perusteella kolmeen ryhmään, joista nuorimmat ja vanhimmat katsotaan epäedullisessa asemassa oleviksi henkilöiksi, joille palkkatuki voidaan myöntää iän perusteella. Väliin jäävän ikäryhmän (25‒49-vuotiaat) kohdalla palkkatuen myöntäminen voi tulla kyseeseen muilla perusteilla. Alla olevassa taulukossa on kuvattu vuoden 2019 tiedoin näiden kolmen ikäryhmän jakaumaa työttömänä työnhakijana vuoden aikana olleiden henkilöiden ja vuoden aikana palkkatuetussa työssä olleiden henkilöiden osalta pois lukien kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella työllistämät henkilöt. Taulukosta on nähtävissä, että palkkatuki kohdentuu nuoriin työnhakijoihin harvemmin kuin heidän osuutensa on työttömistä työnhakijoista. Nuorten lisäksi palkkatuetussa työssä aliedustettuja ovat 55 vuotta täyttäneet työnhakijat, kun verrataan palkkatuetussa työssä olevien osuutta saman ikäluokan osuuteen työttömistä työnhakijoista. Ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan rajautuminen ohjaisi työllistymistä niihin ikäryhmiin, jotka ovat nykyisin aliedustettuina palkkatuetussa työssä. 

Taulukko 2. Työttömät työnhakijat ja palkkatuella työllistetyt eri henkilöt vuonna 2019 ikäluokittain 

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisia muita perusteita myöntää palkkatukea ovat edellä määritellyllä tavalla pitkään jatkunut työttömyys, koulutuksen puute ja kuuluminen etniseen vähemmistöön. Työnvälitystilastosta ei ole saatavilla tilastotietoa siitä, kuinka moni työnhakija tai palkkatuettu ennen palkkatuen alkamista on ollut vähintään kuusi kuukautta vailla vakinaista ansiotyötä. Suuntaa antavasti määrää voidaan arvioida niiden päättyneiden työnhakujaksojen osalta, joissa työttömyys ennen työnhaun päättymistä oli kestänyt alle puoli vuotta. Tämä lukumäärä kuitenkin aliarvioi joukon kokoa, koska työttömyyden käsite tilastossa ei ota huomioon sitä, että henkilö on voinut olla työmarkkinoiden ulkopuolella tai työllistymistä edistävässä palvelussa työssäolon sijasta silloin, kun henkilö ei ole ollut työtön. Näin ollen vähintään kuusi kuukautta vailla vakinaista ansiotyötä olevien joukko on suurempi kuin työnvälitystilaston perusteella pystytään esittämään.  

Kansallisessa lainsäädännössä etniseksi vähemmistöksi palkkatukisäännöksissä on määritelty kotoutumissuunnitelmaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain nojalla oikeutetut henkilöt. Myöskään tämän joukon suuruutta ei pystytä raportoimaan työnvälitystilaston tiedoin. Suuntaa antava arvio voidaan antaa raportoimalla työnhakijat, joiden kansalaisuudeksi asiakastietojärjestelmään on merkitty jokin muu kuin Suomen kansalaisuus. Tämä määritelmä yliarvioi joukon kokoa, koska kaikki ulkomaalaiset eivät ole oikeutettuja kotoutumissuunnitelmaan (esimerkiksi hyvin pitkään maassa asuneet henkilöt). Lisäksi palkkatuki voidaan myöntää alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen. Työnvälitystilaston tiedoista voidaan raportoida se henkilöiden määrä, jolla on asiakastietojärjestelmään merkittynä jokin diagnoosi. Myös tämä tieto on suuntaa antava kuvaus joukosta, jolle voitaisiin myöntää palkkatukea, koska diagnoosi ei automaattisesti tarkoita sitä, että diagnosoitu vamma tai sairaus alentaisi tuottavuutta pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tehtävässä, johon henkilö olisi työllistymässä.  

Taulukossa 3 on esitetty edellä kuvatuin rajauksin tilastotietoa vuodelta 2019 eri kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden määrästä palkkatuetussa työssä ja työttömistä työnhakijoista. Palkkatuetussa työssä erityisesti osatyökykyiset ja pitkään työttömänä olleet henkilöt ovat yliedustettuina koko palkkatuetussa työssä olevien joukossa sekä ikäluokassa 25‒49-vuotiaat verrattaessa heidän osuuttaan palkkatuetussa työssä olevista heidän osuuteen työttömistä työnhakijoista. Tämä noudattelee palkkatuetun työn tavoitetta. Vailla toisen asteen tutkintoa olevat ja ulkomaiden kansalaiset ovat jonkin verran aliedustettuina palkkatuetussa työssä verrattaessa heidän osuuttaan palkkatuetussa työssä olevista heidän osuuteen työttömistä työnhakijoista.  

Palkkatuen kohderyhmän rajaaminen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluviin kohderyhmiin olisi rajannut vuonna 2019 palkkatukimahdollisuuden ulkopuolelle 3 837 alkanutta työllistämistä. Näistä jaksoista noin 500 myönnettiin oppisopimuskoulutukseen, johon palkkatuki myönnetään de minimis -tukena, eikä näin ollen tarvetta ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan rajautumiselle olisi. Yhteensä noin 3 300 palkkatukijaksoa olisi näin ollen jäänyt toteutumatta 2019, elleivät työnantajat olisi työllistäneet jonkin toisen työttömän työnhakijan. Muutos rajaisi arviolta noin kolmasosan työttömistä työnhakijoista palkkatukimahdollisuuden ulkopuolelle. Nämä ovat kuitenkin sellaisia työttömiä, jotka työllistyvät alle puolen vuoden sisällä työttömäksi jäätyään. Kääntäen suurin osa työttömistä olisi edelleen palkkatukimahdollisuuden piirissä. Kohderyhmän rajaaminen johtaisi siis todennäköisesti siihen, että palkkatuesta kiinnostuneet työnantajat rekrytoisivat edelleen palkkatuella, mutta hakisivat tehtävään jonkin kohderyhmään kuuluvan työnhakijan. Jos taas työnantaja palkkaisi kohderyhmään kuulumattoman työnhakijan siitä huolimatta, ettei tästä myönnettäisi palkkatukea, säästyisi julkisia varoja ja palkkatuen vuotovaikutukset vähenisivät. Vuotovaikutuksella viitataan tilanteeseen, jossa henkilö olisi työllistynyt ilman julkista tukea. Muutoksella voitaisiin kohdentaa palkkatukea vielä nykyistä enemmän vaikeasti työllistyviin työttömiin työnhakijoihin ja edistää palkkatuen kustannustehokkuutta.  

Taulukko 3. Vuonna 2019 alkaneet palkkatukijaksot sekä ikäluokan 25‒49-vuotiaat alkaneet palkkatukijaksot koulutuksen, kansalaisuuden, diagnoosin ja työttömyyden keston mukaan sekä vastaavat tiedot vuoden aikana työttömänä työnhakijana olleista henkilöistä  

* Henkilöllä jokin diagnoosi merkittynä työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmässä. Palkkatukea ei välttämättä myönnetty diagnoosin perusteella. 

** Palkkatuen osalta palkkatukea edeltävä työllisyyskoodi kestänyt alle 6 kuukautta ja työttömien työnhakijoiden sarakkeissa vuoden aikana päättyneet työnhaut, jossa henkilö ollut työtön alle 6 kuukautta. 

2.5  Palkkatuen määrä ja kesto

Ammatillisen osaamisen puutteiden perusteella myönnettävän palkkatuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan työttömyyden keston perusteella. Palkkatuen määrä on työnantajalle tuella palkattavasta aiheutuvista palkkauskustannuksista: 

1) enintään 30 prosenttia enintään kuuden kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön alle 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä; 

2) enintään 40 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 12 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 14 kuukauden aikana; 

3) enintään 50 prosenttia enintään 12 kuukauden ajan, jos tuella palkattava on ollut työtön vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana. 

Vamman tai sairauden perusteella myönnettävän palkkatuen määrä on enintään 50 prosenttia palkkauskustannuksista koko työsuhteen ajalta, kuitenkin enintään 24 kuukautta kerrallaan. Käytännössä vamman tai sairauden perusteella myönnettävä palkkatuki voi olla pysyvä, koska palkkatuki voidaan myöntää samalle työnantajalle aina uudestaan 24 kuukauden ajaksi ilman väliin jäävää työttömyysaikaa. 

Tuella katettavat palkkauskustannukset

Palkkatuella katettavilla palkkauskustannuksilla tarkoitetaan työntekijälle maksettavaa palkkaa ennen lakisääteisten maksujen ja verojen pidätystä ja sen lisäksi tuella palkatusta aiheutuvaa työnantajan lakisääteistä sosiaaliturva-, työeläkevakuutus-, tapaturmavakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksua sekä pakollista ryhmähenkivakuutusmaksua. Edellä mainitut työnantajan sivukulut ovat keskimäärin noin 23 prosenttia palkasta.  

Tukikelpoisiin palkkauskustannuksiin ei lueta lomakorvausta tai sitä vastaavaa korvausta, tuella palkattavan työn tulokseen perustuvaa palkan osuutta, palkkaa sellaiselta ajalta, jolta työnantajalla on oikeus saada palkkauskustannuksiin päivärahaa tai korvausta sairausvakuutuslain (1224/2004) 7 luvun 4 §:n tai työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 139 §:n nojalla eikä myöskään verovapaita korvauksia. 

Nykyinen tukikelpoisia kustannuksia koskeva pykälämuotoilu on jossain määrin tulkinnanvarainen eikä ole yksiselitteistä, mitkä kaikki työntekijälle maksettavat palkanerät tulisi katsoa palkkatuella katettaviksi. Palkkatukea ei makseta siitä palkan osasta, joka määräytyy työn tuloksen perusteella. Säännöksen taustana on se, että palkkatuella on tarkoitus kompensoida työllistetyn alentunutta tuottavuutta työtehtävässä, eikä näin ollen työn laadun perusteella maksetut bonukset tai provisiopalkat ole perustellusti palkkatuella katettavia kustannuksia, sillä näiden määrä riippuu siitä, kuinka hyvin henkilö työstään suoriutuu. Tältä osin nykyistä sääntelyä ei ole tarpeen muuttaa tai täsmentää. Sen sijaan nykyinen sääntely ei ota kantaa siihen, kattaako palkkatuki sellaisia palkan eriä, jotka määräytyvät työnantajan tuloksen perusteella. Palkkatuen tarkoituksen toteuttamiseksi ei ole tarkoituksenmukaista maksaa palkkatukea työnantajan kannustinmallien tukemiseen, joten tältä osin sääntelyä voitaisiin tarkentaa.  

Esimerkiksi urakan suorittamisesta maksettava palkka on tulkinnanvarainen. Urakan suorittaminen voidaan ymmärtää tiukasti tulkittuna työn tuloksena, jolloin myöskään urakan suorittamiseen pohjautuvaa palkkaa ei tulisi palkkatuella korvata. Verohallinnon määritelmän mukaan urakkapalkka on suorituspalkka, joka maksetaan ennalta sovitun työkokonaisuuden suorittamisen perusteella. Urakkapalkkaan sisältyy sekä kiinteä että muuttuva osa. Jos urakan suorittaminen hyväksytysti synnyttää oikeuden palkkasaatavaan, mutta palkan määrään ei vaikuta työn suorittamisen nopeus tai laatu muutoin kuin että työn tulee olla hyväksyttävästi suoritettu, voitaisiin palkkatuella korvata urakan suorittamiseen maksettava palkka. 

Palkkatuella katettavia palkkauskustannuksia ei ole rajattu säännölliseltä työajalta maksettavaan palkkaan. Muiden kuin säännöllisen työajan palkkauskustannusten ennakoiminen palkkatukea haettaessa ei ole mahdollista. Tästä saattaa aiheutua se, ettei sidotun määrärahan määrä vastaa todellisista palkkauskustannuksista maksettavan palkkatuen määrää. Lisämäärärahan sitomisesta aiheutuu hallinnollista työtä KEHA-keskukselle ja palkkatuen myöntäneelle työ- ja elinkeinotoimistolle. Työnantajan teettämästä säännöllisen työajan ylittävästä työstä normaalin palkan lisäksi maksettavien palkan lisien korvaaminen palkkatuella johtaa siihen, että työnantajalle on kannattavampaa teettää ylityötä palkkatuella työllistetyillä henkilöillä kuin muilla työntekijöillä. Palkkatuella katettavien tukikelpoisten kustannusten määritelmää voitaisiin tarkentaa siten, että palkkatuella katettavilla palkkauskustannuksilla tarkoitetaan työntekijälle maksettavaa työaikaan tai urakan suorittamiseen perustuvaa palkkaa ennen vakuutetun lakisääteisten maksujen ja verojen pidätystä, mukaan lukien säännölliseen työaikaan ja työolosuhteisiin liittyvät palkan lisät. Tällaisia lisiä ovat iltavuorolisä tai iltatyökorvaus, lauantai- ja sunnuntaityökorvaus, olosuhdelisä sekä yötyökorvaus tai yövuorolisä. Normaalin työajan ylittävät lisät ovat työnantajan toiminnasta riippuvaisia, joten niitä ei ole tarkoituksenmukaista lukea tukikelpoisiin kustannuksiin. Tällaisia lisiä ovat ainakin ylityö-, lisätyö- ja viikkolepokorvaus. 

Lomaraha katsotaan hyväksyttäväksi palkkauskustannukseksi silloin, kun se liittyy palkkatukijakson aikana pidettyyn vuosilomaan ja siitä maksettuun lomapalkkaan. Palkkatukea ei sen sijaan makseta lomarahasta, joka liittyy työsuhteen päättyessä maksettavaan lomakorvaukseen. Työntekijän oikeus lomarahaan voi perustua työehtosopimukseen, työpaikalla noudatettavaan käytäntöön tai työsopimukseen. Muutoin työntekijällä ei ole oikeutta saada lomarahaa. Työehtosopimuksissa on tavallisesti sovittu, että työntekijälle maksetaan lomarahana puolet hänen vuosilomansa palkasta. Näin ollen työnantajalle on kannattavampaa, jos työllistetty pitää vuosiloman palkkatukijakson aikana lomakorvauksen sijasta.  

Palkkatuki on määräaikainen tuki, joka kestää useissa tilanteissa alle vuoden, eikä välttämättä sijoitu kesäajalle, jolloin yleisesti vuosilomia pidetään. Lomarahan huomioiminen aiheuttaa jonkin verran hallinnollista työtä palkkatuen talousarviossa määritetyn enimmäismäärän näkökulmasta. Lomarahaa korvataan palkkatuella arviolta noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Lomarahan merkitys yksittäisen tukikuukauden aikana on vähäinen. Tyypillisesti lomarahaa maksetaan puolet vuosilomapalkasta eli lomaraha vastaa suurin piirtein puolen kuukauden palkkaa henkilön työskennellessä työnantajalla vuoden ympäri. Jaettuna tasaisesti vuoden ajalle lomarahan määrä vastaa noin 4,2 prosenttia kuukauden palkasta. Mikäli palkkatukea maksetaan 50 prosenttia lomarahasta, maksetaan näin ollen palkkatukea noin 2,1 prosenttia bruttopalkasta vastaava määrä palkkatuetussa työssä tehdyltä kuukaudelta. 

Koska lomakorvausta ei lueta tukikelpoisiin kustannuksiin ja lomaraha luetaan, ovat eri työnantajat eri arvoisessa asemassa riippuen siitä, pidetäänkö vuosiloma palkkatukijakson aikana vai ei. Lomarahan lukemista tukikelpoisiin kustannuksiin voidaan kuitenkin pitää työnantajan kannustimien näkökulmasta merkitykseltään vähäisenä. Lomarahan rajaaminen tukikelpoisten kustannusten ulkopuolelle vähentäisi kuitenkin hallinnollista työtä ja säästäisi julkisia varoja ilman, että se merkittävästi vaikuttaisi työnantajien kannustimiin työllistää palkkatuella. 

Työ- ja elinkeinoministeriön KEHA-keskuksen maksatusyksiköltä saamien tietojen mukaan työnantajilla on vaikeuksia hahmottaa palkkatuella katettavia palkan sivukuluja. Sivukulut aiheuttavat lisäselvityspyyntöjä maksatusvaiheessa, mikä viivästyttää palkkatuen maksatusta. Koska sivukuluja ei pystytä tarkistamaan kansallisesta tulorekisteristä, luetaan sivukulut korvattavaksi aina työnantajan ilmoituksen mukaan. Tällöin sivukulujen korvaamisessa on muita palkanosia suurempi riski sille, että eri työnantajille maksetaan palkkatukea eri perustein. Sivukulut vaihtelevat siinä määrin tapauskohtaisesti, ettei niille ole määriteltävissä yleispätevää vähimmäismäärää. Mikäli työnantajan sivukuluiksi huomioitaisiin aina keskimääräinen sivukulujen määrä (23 prosenttia palkasta), vaihtelisi palkkatuen osuus kunkin työnantajan todellisista palkkauskustannuksista. Tällöin olisi mahdollista, että ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan myönnettyä palkkatukea maksettaisiin enemmän kuin ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen palkkatuen enimmäistuki-intensiteetti on, mikä olisi valtiontukisääntelyn vastaista. Tästä syystä kiinteän sivukulukertoimen käyttäminen ei ole mahdollista. Palkkatuki olisi eri työnantajille tasavertaisempi, selkeämpi ja hallinnollisesti keveämpi, jos työnantajan sivukuluja ei korvattaisi palkkatuella. Sivukulujen rajaamista tukikelpoisten kustannusten ulkopuolelle voitaisiin kompensoida joissakin tilanteissa korottamalla nykyisiä tukiprosentteja. 

Nykyisessä tukikelpoisten kustannusten määritelmässä ei oteta lainkaan kantaa erilaisiin välillisesti työnantajan harkintavallassa oleviin palkaneriin, joita ovat esimerkiksi erilaiset veronalaiset korvaukset. Työnantaja voi päättää, tarjoaako tämä työntekijälle työsuhde-etuna autoedun, suoritetaanko työssä vaadittavat matkat julkisilla tai työnantajan ajoneuvolla vai maksaako työnantaja kilometrikorvausta oman auton käytöstä. Kilometrikorvaukset ovat verotettavia esimerkiksi tilanteessa, jossa työnantaja korvaa kustannuksia yli verohallinnon määrittämän verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän tai työnantaja maksaa korvausta kahden varsinaisen työpaikan välisiin matkoihin. Verovapaita kilometrikorvauksia ei lueta nykyisinkään palkkatuella katettaviin palkkauskustannuksiin. Sääntelyä voitaisiin tarkentaa siten, että tukikelpoisiin kustannuksiin ei luettaisi työsuhde-etuja, kuten esimerkiksi puhelin-, auto- tai ateriaetu tai verottomia tai verollisia korvauksia. 

Nykyisin palkkatukea ei makseta siltä ajalta, jolta työnantajalla on oikeus saada tuella palkatun palkkauskustannuksiin sairausvakuutuslain (1224/2004) 7 luvun 4 §:n nojalla päivärahaetuutta tai tapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 139 §:n nojalla korvausta. Lähtökohtana on se, että työnantajan tulisi hakea korvaus sairasajalta sieltä, mistä sairausvakuutuslain mukaan korvausta tulee hakea, joten rajaus olisi perusteltua säilyttää nykyisellään. Edellä mainittuja tilanteita jossain määrin vastaavina tilanteina voidaan pitää myös työnantajan saamaa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) 47 §:n nojalla maksettavaa kuntoutusrahaa tai tartuntatautilain (1227/2016) 82 §:n nojalla maksettavaa tartuntatautipäivärahaa. Edellä mainitut tilanteet voitaisiin lisätä palkkatuen estäviksi etuuksiksi. Tarkoituksena on, ettei työnantajalle voi syntyä palkkatuen ja päivärahaetuuden yhteisvaikutuksesta tuloa enempää kuin työnantajalle aiheutuu tuella palkattavasta kustannuksia. Palkkatuen maksatuksessa huomioidaan muut palkkauskustannuksiin myönnetyt tuet, mutta päivärahaetuudet eivät kohdennu palkkauskustannuksiin. 

Palkkatuki ei saa ylittää yhdessä muiden samoihin kustannuksiin myönnetyn tuen ja oppisopimuskoulutukseen maksettavan koulutuskorvauksen kanssa palkkauskustannuksia. Palkkatukea myönnettäessä ja maksettaessa on lisäksi otettava huomioon, ettei palkkatuen ja muun samoihin palkkauskustannuksiin myönnetyn tuen määrä ylitä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädettyjä tukien kasautumista koskevia enimmäismääriä. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan myönnetyn palkkatuen määrä ei saa ylittää yhdessä muun ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen tuen tai de minimis -tuen kanssa 50 prosenttia palkkakustannuksista, kun kysymys on epäedullisessa asemassa olevan työntekijän palkkaamisesta aiheutuviin kustannuksiin myönnetystä tuesta. Alentuneesti työkykyisen työntekijän palkkakustannuksiin myönnetty tuki voi kasautua yhdessä muun ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen tuen kanssa 100 prosenttiin, muutoin alentuneesti työkykyisen palkkakustannuksiin myönnettyjen valtiontukien määrä voi olla enintään 75 prosenttia palkkakustannuksista. Jos palkkatuki ja muu tuki yhdessä ylittäisivät palkkatuella katettavat palkkauskustannukset tai ryhmäpoikkeusasetuksessa säädetyn enimmäismäärän, palkkatuen määrää vähennetään yli menevältä osin. Nykyisin muut samoihin palkkauskustannuksiin myönnetyt tuet eivät vaikuta palkkatuen myöntämiseen, vaan asiaa selvitetään vasta, kun palkkatuki maksetaan. Mikäli jokin muu samoihin palkkauskustannuksiin myönnetty tuki olisi jo tiedossa palkkatukea myönnettäessä ja toinen palkkauskustannuksiin myönnetty tuki olisi määrältään sellainen, että palkkatukea jäisi maksettavaksi vain vähäinen määrä, ei palkkatukea olisi perusteltua myöntää lainkaan. Vähäisenä määränä voitaisiin pitää esimerkiksi 25 prosenttia siitä palkkatuen määrästä, joka maksettaisiin tilanteessa, missä samoihin palkkauskustannuksiin ei ole myönnetty muuta tukea.  

KEHA-keskus hyödyntää palkkatuen maksatuksessa kansallista tulorekisteriä. Kaikkia nykyisen lain mukaan palkkatuen pohjana olevan palkan määrittelemiseen vaadittavia tietoja ei kuitenkaan saada kattavasti kansallisesta tulorekisteristä, joten KEHA-keskus käyttää nykyisin tulorekisterin tietoja vain palkkatuen maksatushakemuksissa ilmoitettujen tietojen tarkistamiseen. Työnantaja joutuu siis ilmoittamaan maksatukseen tarvittavia tietoja erillisellä maksatushakemuksella. Pitkällä aikavälillä palkkatuen hallinnollista taakkaa voitaisiin keventää siten, että palkkatuella katettavat palkkauskustannukset olisi pääsääntöisesti saatavilla tulorekisteristä. Maaliskuussa 2022 käynnistyneessä rekrytointitukikokeilussa kokeillaan puhtaasti tulorekisterin tietoihin pohjautuvaa maksatusta tuessa, joka on myönnetty työntekijöiden palkkauskustannuksiin. Rekrytointitukikokeilussa on tarkoitus maksaa rekrytointitukea myönteisen tukipäätöksen saaneelle yritykselle yrityksen tulorekisteriin ilmoittamien palkkojen perusteella ilman erillistä maksatushakemusta. Malli on mahdollinen, koska pääsääntöisesti rekrytointituen maksamiseksi tarvittavat tiedot ovat saatavilla tulorekisteristä. Mikäli rekrytointitukikokeilusta saadaan hyviä tuloksia tulorekisteriin pohjautuvasta maksatuksesta, käytäntö voitaisiin ottaa laajemmin käyttöön palkkakustannuksiin myönnettyjen tukien maksatuksessa. Tukikelpoisten kustannusten määrittely ja maksatuksen yhteensovittaminen pitkälti tulorekisteristä saatavia tietoja vastaavaksi mahdollistaisi sen, että tulevaisuudessa palkkatuen maksatusta voitaisiin viedä hallinnollisesti kevyempään suuntaan. 

Palkkatuki maksetaan jälkikäteen työnantajan valinnan mukaan kuukauden, kahden kuukauden tai kolmen kuukauden maksatusjaksoissa. Jos palkkatukijakso tai tuella palkatun työsuhde päättyy kesken maksatusjakson, myös maksatusjakso päättyy samaan aikaan. Palkkatuen maksatushakemus on toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle (KEHA-keskus) kahden kuukauden kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jonka aikana maksatusjakso päättyy. Mahdollisuudella valita maksatusjakson pituus on haluttu tarjota joustoa työnantajille. Tiiviit maksatusjaksot ovat hyviä tilanteessa, jossa työnantajalla ei ole suurta käteiskassaa tai riittävää kassavirtaa muista lähteistä, mikä koskee erityisesti kolmannen sektorin työnantajia. Pitkät maksatusjaksot ovat puolestaan hyviä tilanteessa, jossa työnantaja haluaa vähentää maksatuksen hakemiseen liittyvää työmäärää eikä työnantajan kassa rajoita palkkatuen saamisen venyttämistä pitkälle tulevaisuuteen. Määrärahan hallinnan näkökulmasta erityisen pitkät maksatusjaksot ja tämän jälkeen hakuajasta syntyvä viive ovat haasteellisia, sillä tuki saatetaan maksaa useita kuukausia suoritetun työn jälkeen. Suurin osa työnantajista (yli 70 prosenttia) valitsee kuitenkin lyhimmän maksatusjakson. 

Maksatusjakso on nykyisin sidottu kuukausiin. Palkanmaksukaudet voivat kuitenkin vaihdella suuresti aloittain ja alan sisällä esimerkiksi täyttä työpäivää tekevien ja osa-aikaisten työntekijöiden välillä. Palkanmaksukausi voi olla kuukausi tai se voi olla alle tai yli kuukauden mittainen. Tulorekisteriin työnantajat ovat velvollisia ilmoittamaan tiedot kultakin palkanmaksukaudelta. Tulorekisteritietojen hyödyntäminen kuukauden mittaisissa jaksoissa on haasteellista, kun palkanmaksukaudet voivat ajoittua usean maksatusjakson ajalle. Tulorekisterin hyödyntäminen palkkatuen maksatuksessa olisi selkeämpää, jos maksatusjaksot olisivat palkanmaksukausiin sidottuja. Tämä voisi olla myös työnantajille helpommin ymmärrettävissä, sillä palkkatukihakemuksessa ei tarvitsisi kohdentaa kahdelle kuukaudelle sijoittuneen palkanmaksukauden ajalta maksettuja palkkoja kahdelle eri maksatusjaksolle. 

Mikäli palkkatukea ei haeta maksuun määräajassa, hakija menettää mahdollisuuden palkkatukeen. Palkkatuen maksatushakemuksen jättämiselle on oltava tarkkaan säädelty määräaika, koska määrärahaa ei voida sen käyttöajan ja tehokkaan käytön näkökulmasta säilyttää varattuna maksatukseen, jota ei välttämättä koskaan tapahdu tai maksatus tapahtuu olennaisesti varattua summaa pienempänä. Tuen hakijan kannalta hyvin lyhyet viivästykset maksatushakemuksen jättämisen määräajan jälkeen ovat seuraamukseltaan (tuen menettäminen koko maksatusjaksolta) rankkoja. Mitä tiiviimmän maksatushakemussyklin työnantaja on valinnut, sitä useammin tällä on mahdollisuus myöhästyä määräajasta. Toisaalta pitkien maksatusjaksojen kohdalla hakemuksen unohtaminen on inhimillisesti todennäköisempää, kun toiminto ei ole säännöllisesti toistuva. 

Palkkatuen maksatusta voitaisiin viedä tulorekisterin tietojen kanssa yhdenmukaisempaan suuntaan siten, että tuki haettaisiin maksuun palkanmaksukausiin, eikä kalenterikuukausiin pohjautuen. Muutos edellyttäisi palkkatuen talousarviossa määritellyn enimmäismäärän muuttamista kuukausikohtaisesta enimmäismäärästä laskentamalliin, joka huomioi eri pituiset palkanmaksukaudet. Käytännössä tämä voitaisiin toteuttaa siten, että palkkatuen enimmäismäärä palkanmaksukauden ajalta laskettaisiin kertomalla palkanmaksukauden kesto kalenteripäivinä tietyllä kertoimella. Palkkatuen maksatukseen hakemisesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa asetuksessa. Työnantajan seuraamuksia maksatushakemuksen viivästymisestä voitaisiin lieventää siten, että palkkatuki evättäisiin vasta palkkatuetun työn päättymisen jälkeen asetetusta määräajasta myöhästymisestä. Useimmat työnantajat hakisivat todennäköisesti ilman erillistä määräaikaa tuen maksuun hyvin nopeasti sen jälkeen, kun tukikelpoiset kustannukset ovat syntyneet.  

Palkkatuen määrä

Palkkatuen määrä on säännöksissä määritelty prosentuaalisena enimmäismääränä. Työ- ja elinkeinotoimistoja on ohjeistettu myöntämään palkkatuki enimmäismäärän suuruisena. Palkkatuki voitaisiin myöntää kuitenkin enimmäismäärää pienempänä määrärahasyistä. Palkkatukeen on ollut viime vuosina käytettävissä määrärahaa siinä määrin, että tukea ei ole myönnetty enimmäismäärää alhaisemmilla tukiprosenteilla. Palkkatuen määrälle on asetettu kuitenkin valtion talousarviossa euromääräinen enimmäismäärä, joten joissakin tilanteissa tuen määrä voi talousarvion mukaisesta enimmäismäärästä johtuen olla alhaisempi kuin edellä mainittujen tukiprosenttien mahdollistamat enimmäismäärät. Valtion talousarvion mukainen tuen enimmäismäärä on ollut vuodesta 2017 lähtien 1 400 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi voidaan maksaa tukiprosentin mukainen osuus lomarahasta. 

Vuosina 2016‒2019 alkaneista palkkatukijaksoista noin 20 prosenttiin on myönnetty 30 prosentin suuruinen palkkatuki, noin 14 prosenttiin 40 prosentin suuruinen palkkatuki ja noin 49 prosenttiin 50 prosentin suuruinen palkkatuki (42‒44 % työttömyyden keston perusteella ja 6‒8 % vamman/sairauden perusteella). Eri tukiprosenttien osuus on vuosittain vaihdellut muutamien prosenttiyksikköjen sisällä kunkin tukiprosentin kohdalla. Lopuissa noin 16 prosentissa aloitetuista palkkatukijaksoista myönnetyn tuen määrä oli 100 prosenttia, mikä perustuu pitkään työttömänä olleista yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille myönnettävän palkkatuen poikkeussäännökseen (katso jäljempänä jakso 2.6). Työllistämisvelvoitteen perusteella maksettavalle palkkatuelle ei ole asetettu enimmäismäärää. 

Owal Group Oy:n tekemän Kotoutuja-asiakkaiden ohjaus ja palvelu TE-toimistoissa -selvityksen Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, kotouttaminen, 2020:31, https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162302/TEM_2020_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y mukaan palkkatuen katsotaan kuuluvan tärkeimpiin palveluihin erityisesti nopeasti työelämään suuntaavien kotoutuja-asiakkaiden kohdalla. Selvityksen perusteella palkkatukea voisi hyödyntää enemmän, mutta esimerkiksi palkkatuen määrä nähdään ongelmaksi. Selvityksen mukaan työttömyyden kestoon sidotun palkkatuen määrä on kotoutuja-asiakkailla yleensä pienin. Tämä voi selittyä sillä, että julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa työttömänä ei pidetä päätoimista opiskelijaa. Kotoutuja-asiakkailla voi olla taustalla alle vuoden sisällä päättynyt kotoutumiskoulutus, joka on ollut päätoimista opiskelua. Esimerkiksi vuonna 2019 ulkomaan kansalaisten aloittamista palkkatukijaksoista noin kolmasosassa tuen määrä oli 30 prosenttia. Vastaava osuus suomalaisten työttömien työnhakijoiden aloittamissa palkkatukijaksoissa oli noin 20 prosenttia.  

Ulkomaiden kansalaisten lisäksi nuoret alle 25-vuotiaat ovat merkittävä 30 prosentin palkkatuen kohderyhmä. Esimerkiksi vuonna 2019 nuorten osuus 30 prosentin tuella työllistetyistä oli noin 25,5 prosenttia ja kaikista palkkatuella työllistyneistä nuorista 46 prosenttia työskenteli 30 prosentin palkkatuella. Nuorten kohdalla erilaiset katkokset työttömyydessä ovat vanhempia ikäryhmiä yleisempiä, minkä vuoksi nykyisillä palkkatukisäännöksillä tuen määrä on usein 30 prosenttia. Edellä taulukossa 2 havaittiin, että nuoret ovat nykyisin palkkatuetussa työssä aliedustettu ryhmä, jonka työllistymistä voitaisiin edistää korkeammalla tukiprosentilla, mikä kannustaisi työllistämään nuoria nykyistä enemmän. 

Nuorten ja ulkomaalaisten lisäksi 30 prosentin palkkatuetussa työssä korostuva ryhmä ovat oppisopimuskoulutukseen myönnetyt palkkatuet. Noin kaksi kolmasosaa oppisopimuskoulutukseen myönnetyistä palkkatuista myönnetään henkilöstä, jonka työttömyys on jatkunut alle vuoden. Oppisopimuskoulutukseen myönnetyn palkkatukijakson päättymisen jälkeen työllistetyt ovat muuhun palkkatukeen verrattuna harvemmin työttömänä työnhakijana. Havainto selittynee osin sillä, että oppisopimuskoulutuksessa työnantaja sitoutuu vahvasti työntekijän osaamisen kehittämiseen ja tähtäimenä on työntekijän kouluttaminen työnantajan tarjoamiin tehtäviin, jolloin myös todennäköisyys työllistyä palkkatukijakson jälkeen ilman tukea samalle työnantajalle, on korkea. Oppisopimuskoulutuksena tapahtuvaa työllistämistä voitaisiin edistää myöntämällä nykyistä korkeampaa palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. 

Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan tuki-intensiteetti voi olla enintään 75 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista, kun tuki myönnetään alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työllistämiseen. Nykyisin vamman tai sairauden perusteella myönnetyn palkkatuen määrä on 50 prosenttia palkkauskustannuksista. Mikäli työnantajan sivukuluja ei jatkossa luettaisi tukikelpoisiin kustannuksiin, pitäisi vamman tai sairauden perusteella myönnettävän palkkatuen määrää korottaa 61,5 prosentin tasolle olettaen, että työnantajan sivukulut ovat keskimääräistä tasoa. Alentuneesti työkykyisten työllisyyden edistämiseksi ja sivukulujen poislukemisen kompensoimiseksi vamman tai sairauden perusteella myönnetyn palkkatuen määrää voitaisiin korottaa nykyisestä tasosta.  

Palkkatuen enimmäiskesto

Palkkatuen kesto on säännöksissä määritelty enimmäiskestona. Työ- ja elinkeinotoimisto harkitsee tapauskohtaisesti, kuinka pitkälle ajalle tuen myöntäminen katsotaan enimmäiskeston puitteissa tarkoituksenmukaiseksi. Vuonna 2019 päättyneiden palkkatukijaksojen keskimääräinen kesto, pois lukien vamman tai sairauden perusteella myönnetty palkkatuki ja oppisopimuskoulutukseen myönnetty palkkatuki, oli noin 6,5 kuukautta. Vamman tai sairauden aiheuttaman tuottavuuden aleneman perusteella myönnettyjen palkkatukijaksojen keskimääräinen kesto oli 10,5 kuukautta.  

Alla olevassa taulukossa on esitetty palkkatukijaksojen keskimääräinen kesto kunkin tukiprosentin osalta eriteltynä. Palkkatuki samasta henkilöstä on voitu myöntää enimmäiskeston puitteissa useammassa erillisessä jaksossa siten, etteivät jaksot seuraa toisiaan välittömästi. Tilastoista tai asiakastietojärjestelmän tiedoista ei ole yhdistettävissä tällaisia jaksoja. 

Taulukko 4. Palkkatuen keskimääräinen kesto ja tuen määrän jakautuminen tukiprosenteittain osuutena vuoden aikana alkaneista palkkatukijaksoista vuosina 2016‒2019 

T=osaamisen puutteiden perusteellaV=vamman/sairauden perusteella 

Palkkatuki voidaan enimmäiskeston puitteissa myöntää yhdessä tai useammassa jaksossa samalle tai eri työnantajalle. Sen jälkeen, kun henkilö on ollut palkkatuetussa työssä enimmäiskeston, palkkatukea voidaan hänen palkkaamiseensa myöntää uudestaan, kun hän on ollut työttömänä työnhakijana kymmenen kuukauden ajan palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana (niin sanottu jäähysääntö). Vaikka enimmäiskesto ei olisi täynnä, enimmäiskeston laskenta alkaa uudestaan, kun edellisen tukijakson päättymisestä on kulunut 24 kuukautta. Jos palkkatuki myönnetään vamman tai sairauden perusteella tai oppisopimuskoulutukseen, ei edellä mainittuja säännöksiä sovelleta. Enimmäiskeston uudelleen laskentaa koskevat säännökset eivät estä palkkatuen jatkamista uudella enintään 24 kuukauden pituisella jaksolla myöskään silloin, kun palkkatuki on myönnetty 60 vuotta täyttäneen vähintään 12 kuukautta työttömänä olleen henkilön palkkauskustannuksiin. Enimmäiskeston uudelleen alkamiseen liittyvät tarkat aikarajat saattavat joissakin tilanteissa rajoittaa palkkatuen käyttömahdollisuuksia epätarkoituksenmukaisesti. 

Jos työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät palkkatukijakson aikana vähintään kuukauden ajaksi, KEHA-keskus keskeyttää palkkatuen maksamisen. Keskeytysaikaa ei lasketa palkkatuen enimmäiskestoon. Palkkatukea ei kuitenkaan automaattisesti jatketa keskeytyksen pituisella ajalla. Palkkatukijaksoa voidaan jatkaa työnantajan hakemuksesta, jos palkkatuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jatkohakemus on jätettävä työ- ja elinkeinotoimistolle ennen edellisen tukijakson päättymispäivää, vaikka tukijakso päättyisi keskeytyksen aikana. Tämä saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa työnantajan tulisi jättää jatkohakemus työnteon ollessa keskeytyneenä, vaikka työnantajalla ei olisi tiedossa, milloin työnteko voi jatkua. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan palkkatukien muodossa myönnettävän tuen tukikelpoisia kustannuksia ovat palkkakustannukset epäedullisessa asemassa olevan työntekijän työhönottoa seuraavan enintään 12 kuukauden ajalta. Nykyisin keskeytyneen tukijakson jatkamista ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen enimmäisajan yli ei ole säännöksillä rajattu pois. Sääntelyä olisi tältä osin tarve tarkentaa. 

Palkkatukijakson kestoon vaikuttaa paitsi työnantajan tarve työllistää henkilö, myös työ- ja elinkeinotoimiston harkinta ja laissa määritetty enimmäiskesto palkkatuelle. Enimmäiskesto riippuu työttömän työnhakijan työttömyyden kestosta, joka ei ole välttämättä työnantajan tiedossa tämän hakiessa palkkatukea. Työttömyyden kesto vaikuttaa myös palkkatuen määrään. Työllistetty henkilö on saattanut työskennellä jo aikaisemmin palkkatuetussa työssä, jossa enimmäiskesto ei ole täyttynyt ja tällä olisi jäljellä enimmäiskestoa vähemmän palkkatukikuukausia. Työnantajalla on käytettävissään rajatusti tietoa siitä, kuinka paljon palkkatukea tämä voi saada ja kuinka pitkäksi ajaksi tietyn henkilön työllistämiseksi. Ongelmaa on pyritty ehkäisemään muun muassa palkkatukikortilla. Työnantajan näkökulmasta tuen määrän ja keston mahdollisimman tarkka ennakoiminen on olennainen tieto tehtäessä päätöstä siitä, palkkaako työnantaja henkilön palkkatuella. Mikäli tiedolla ei ole työnantajalle merkitystä, ei tuella ole myöskään työnantajan toimintaan vaikutusta. Palkkatuen tarkoituksen toteuttamiseksi tuen määrän ja keston mahdollisimman tarkka ennakoitavuus voisi lisätä työnantajien halukkuutta työllistää henkilöitä palkkatuella. Tätä tavoitetta tukisi se, että palkkatuen määrä olisi tietty prosentuaalinen osuus selkeästi määritellyistä tukikelpoisista kustannuksista, eikä prosentuaalinen osuus riippuisi työnhakijan työttömyyden kestosta. Pitkään työttömänä olleiden työllistämiseen kannustamiseksi voisi riittää, että palkkatukijakso on pidempi pitkäaikaistyöttömille. Palkkatuen ennakoitavuutta parantaisi myös se, että palkkatuki myönnettäisiin aina tietyn pituiselle ajanjaksolle. Työnantajalle olisi kuitenkin tarpeen antaa mahdollisuus työllistää palkkatuella myös tällaista säännöksillä kiinteästi säädettävää kestoa lyhyemmäksi ajaksi, jos työn tarve edellyttää lyhyempää määräaikaista työsuhdetta. Tällöin työsuhteen kesto voitaisiin ottaa huomioon arvioitaessa sitä, edistääkö palkkatuettu työ riittävästi henkilön ammatillista osaamista ja edistäisi valmiuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Kiinteä kesto ehkäisisi myös sitä ongelmaa, että palkkatuen enimmäiskestosta olisi jäljellä aiemman palkkatukijakson johdosta niin vähän tukikuukausia, ettei se kannustaisi työnantajaa työllistämään palkkatuella. Koska nykyisin palkkatukijaksot kestävät keskimäärin enimmäiskestoja vähemmän aikaa, voitaisiin kiinteät kestot määrittää nykyisiä enimmäiskestoja lyhyemmiksi. 

Mikäli palkkatuki ei johtaisi työllistymiseen avoimille työmarkkinoille, mutta on edistänyt henkilön osaamista siinä määrin, että uusi työllistämisjakso olisi tarkoituksenmukainen, ei aloitettua polkua kohti avoimia työmarkkinoita ole perusteltua katkaista. Palkkatuen myöntäminen uudestaan samalle työnantajalle voisi kuitenkin vääristää kilpailua ja olisi valtiontukisääntelyn vastaista. Valtiontukisääntely mahdollistaa palkkatuen myöntämisen samasta henkilöstä välittömästi palkkatukijakson päättymisen jälkeen toiselle työnantajalle, mikäli tämä kuuluu palkkatuen kohderyhmään. Tällöin kilpailun vääristymää ei katsota olevan. Näin ollen nykyisestä palkkatuen jäähysäännöstä voitaisiin luopua ja uuden palkkatukijakson myöntäminen samasta henkilöstä eri työnantajille olisi mahdollista ilman ehtoa työttömyyden kestosta palkkatukijaksojen välissä. Palkkatuetun työn tarkoituksena on edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille, joten palkkatukea ei kuitenkaan tulisi käyttää toistuvana ratkaisuna. Jos palkkatuettu työ ei johtaisi avoimille työmarkkinoille työllistymiseen, työ- ja elinkeinotoimiston tulisi arvioida, miten työ on parantanut työnhakijan ammatillista osaamista ja onko osaamisessa edelleen puutteita. Lisäksi tulisi arvioida, voidaanko osaamista parhaiten parantaa työssä oppimalla vai olisiko osaamisen kehittämiseen käytettävä esimerkiksi koulutusta tai olisiko työllistymisen edistäminen tarkoituksenmukaisempaa jollain muulla palvelulla. Uusi palkkatukijakso välittömästi päättyneen palkkatukijakson jälkeen voisi olla perusteltu erityisesti tilanteissa, jossa henkilö on työskennellyt kunta- tai kolmannella sektorilla ja voisi työllistyä palkkatuella yritykseen.  

2.6  Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa

Yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille myönnettävä 100-prosenttinen palkkatuki

Palkkatuen määrään ja kestoon on säädetty useita poikkeuksia. Yhdistys tai säätiö, joka palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleen muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin, voi kattaa palkkatuella palkkauskustannukset kokonaan enintään 65 prosentin työaikaan alan säännöllisestä enimmäistyöajasta. Jos työaika ylittää 65 prosenttia alan säännöllisestä työajasta, työnantaja maksaa itse palkkauskustannukset ylimenevältä osuudelta kokonaan. Edellä tarkoitettu yhdistykselle tai säätiölle maksettavan palkkatuen määrä ei voi ylittää valtion talousarviossa asetettua enimmäismäärää, joka vuonna 2022 on 1 800 euroa kuukaudessa. Lisäksi palkkatuki maksetaan enintään 65 prosentin työaikaa vastaavasta lomarahasta. Vuosina 2016‒2021 keskimääräinen vuoden aikana 100 prosentin tuella työllistettyjen määrä on vaihdellut 2 900‒3 900 henkilön välillä. Ennen COVID-19-pandemiaa vuoden 2019 aikana keskimäärin noin 3 300 henkilöä oli palkattuna 100-prosenttisella palkkatuella ja tukea maksettiin noin 1 550 eri työnantajalle.  

Edellä tarkoitetun 100-prosenttisen palkkatuen tarkoituksena on turvata yhdistysten ja säätiöiden mahdollisuus tarjota työmahdollisuuksia pitkään työttömänä olleille, joiden mahdollisuudet työpaikan saamiseen yrityksistä ovat heikot. Jotta yhdistykset ja säätiöt voivat tarjota osa-aikaista työtä useille pitkään työttömänä olleille, on yhdistyksille ja säätiöille säädetty työsopimuslaissa mahdollisuus poiketa osa-aikatyöntekijöitä koskevasta lisätyöntarjoamisvelvollisuudesta palkattaessa henkilö muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin. Poikkeus koskee 100-prosenttisen palkkatuen kohderyhmään kuuluvia työttömiä työnhakijoita eli niitä, jotka ovat olleet työttömänä vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltävän 28 kuukauden aikana. Osa-aikatyöntekijöitä koskevan lisätyöntarjoamisvelvollisuuden lisäksi säännös antaa mahdollisuuden poiketa lomautettuja ja tuotannollisista sekä taloudellisista syistä irtisanottuja koskevasta takaisinottovelvollisuudesta.  

Edellä osiossa 2.4 kuvattiin, mikä toiminta katsotaan elinkeinotoiminnaksi. Nykyisin sovellettava elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan käsite ei vastaa täysin valtiontukisääntelyn mukaista arviointia siitä, milloin kyseessä on valtiontuki. Tämä voi johtaa tuen myöntämiseen valtiontukisääntöjen vastaisesti. Tulkinnan haasteet liittyvät erityisesti muiden yksityisten toimijoiden kuin yritysten harjoittamaan taloudelliseen toimintaan eli tavaroiden ja palveluiden tarjoamiseen markkinoilla. Sääntelyä on tarpeen muuttaa siten, että se noudattelee valtiontukisääntelyn mukaista arviointia ja on riittävän selkeä sekä tuen myöntäjän että tuen hakijan näkökulmasta. 

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti kolmannen sektorin toimijoille kyselyn syksyllä 2021. Kysely lähetettiin 2 156 kolmannen sektorin työnantajalle, jolle oli myönnetty palkkatukea vuosina 2019 tai 2020. Kyselyyn vastasi 549 toimijaa (vastausprosentti noin 25,5). Vastaajien kokoluokkajakauma palkkatuella työllistettyjen määrällä mitattuna vastasi melko hyvin kolmannen sektorin palkkatukityönantajien kokoluokkajakaumaa. Vastaajista noin 71 prosenttia ilmoitti harjoittavansa jonkinlaista taloudellista toimintaa, mutta suurimmalla osalla taloudellinen toiminta on hyvin pienimuotoista. Taloudellista toimintaa harjoittavista työnantajista noin 73 prosenttia ilmoitti myynnin arvon olevan alle 100 000 euroa vuodessa. Toiminta on tyypillisesti hyvin paikallista. Vain noin 15 prosenttia vastaajista ilmoitti toimintaa olevan useilla paikkakunnilla eri puolilla maata tai koko maassa. Kolmannen sektorin toimijoiden kohdalla valtiontukisääntelyn soveltaminen pohjautuen siihen, harjoittaako toimija taloudellista toimintaa vai ei, ei vaikuta olennaiselta seikalta. Sen sijaan toiminnan laajuuden arviointi olisi olennainen näkökulma. Valtiontukisääntelyä ei sovelleta tilanteessa, jossa toiminnan arvioidaan vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Palkkatuen myöntäminen valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille olisi mahdollista, kun toiminta on hyvin paikallista ja liikevaihto vähäistä. 

Palkkatuen vaikuttavuus kolmannelle sektorille työllistämisen osalta on tutkimusten valossa heikompaa kuin yrityksiin työllistäminen. Kolmannen sektorin toimijoilla itsellään ei useinkaan ole mahdollisuutta tarjota työtä palkkatukijakson jälkeen. Toisaalta kolmannelle sektorille työllistyvät ovat useimmiten kauempana avoimista työmarkkinoista kuin yrityksiin palkkatuella työllistyvät, jolloin polku työmarkkinoille rakentuu vaiheittain ja työllistymisen tueksi tarvitaan myös muita palveluja kuin palkkatuettu työ. Edellä mainitussa kyselyssä kysyttiin muun muassa, mistä syystä vastaajan näkemyksen mukaan palkkatuella palkattu jää työttömäksi palkkatukijakson jälkeen, jos näin käy. Vastaajilla oli mahdollisuus valita useita vaihtoehtoja. Noin 29 prosenttia vastaajista katsoi, että työllistetyt ovat liian kaukana työmarkkinoista ja tarvitsisivat muita palveluita ja 28 prosenttia vastaajista katsoi työllistettyjen tarvitsevan tukea työn hakemiseen. Kysyttäessä mitä muita palveluita palkkatukijakson aikana tulisi tarjota, jotta henkilöt työllistyisivät palkkatukijakson jälkeen, vastaajista 42 prosenttia mainitsi työkykyä tukevat palvelut ja 33 valmennuksen uravaihtoehtojen suunnitteluun. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat noin 21‒26 prosentin osuudella työnhakuvalmennus, työpaikalla suoritettava koulutus sekä TE-toimiston virkailijan tai palkkatukikoordinaattorin tiiviimpi yhteydenpito joko henkilöasiakkaaseen tai työnantajaan palkkatukijakson aikana. Kysyttäessä, missä tilanteissa palkkatukijaksoon tulisi kytkeä muita palveluita, vastaajista 40 prosenttia kannatti, että palkkatukijakson yhteyteen kytkettäisiin palvelua harkinnan perusteella, mutta palveluiden yhdistämistä tehtäisiin nykyistä enemmän. Vastaajista 13 prosenttia vastasi, että palkkatukijakson yhteyteen tulisi aina kytkeä jokin muu palvelu.  

Palveluiden yhdistäminen palkkatukijaksoon vastaajien toivomalla tavalla on mahdollista nykyisen sääntelyn puitteissa. Toisaalta lakiin ei ole kyselyn perusteella tarpeen asettaa tiukempia velvoitteita muiden palveluiden kytkemiseen palkkatukijaksojen yhteyteen. Henkilökohtaisen tuen määrää ja muita palveluita voitaisiin pyrkiä lisäämään kiinnittämällä aiempaa enemmän huomiota palvelutarpeen arvioinnissa ja palkkatukea myönnettäessä, olisiko henkilön työllistämisen edistämiseksi tarpeen tarjota myös muita palveluita. Mahdolliseen muuhun palveluun käytetystä ajasta olisi tarkoituksenmukaista sopia työnantajan kanssa ennen palkkatuen myöntämistä ja tarvittaessa asia voitaisiin kirjata palkkatukipäätökseen. Joissakin tilanteissa työllistämisjakson ohella tarjottu muu palvelu voi hyödyttää työnantajaa (esimerkiksi maahanmuuttajien kielikoulutus), jolloin kyseeseen voi tulla myös arviointi siitä, tapahtuisiko palvelu työajalla vai työajan ulkopuolella. Sen sijaan selvästi palkkatukityönantajaan liittymättömät palvelut, kuten työnhakuvalmennus, olisivat selkeästi työajan ulkopuolella tapahtuvia. Palveluun käytetyn ajan ja työajan yhteensovittaminen tulisi kuitenkin sopia näissäkin tilanteissa, jotta osallistuminen palveluun työn ohella olisi mahdollista, eivätkä palveluun osallistumiseen ja työhön käytetty aika ole kohtuuttoman suuri. Suuri osa 100 prosentin palkkatuella työskentelevistä henkilöistä on osa-aikatyössä, mikä mahdollistaa muiden palveluiden tarjoamisen palkkatukijakson ohella. Näin ollen 100 prosentin palkkatuen maksaminen 65 prosenttia alan säännöllisestä enimmäistyöajasta vastaavalle ajalle olisi perusteltua jatkossakin.  

Palkkatuki 60 vuotta täyttäneen pitkään työttömänä olleen työllistymisen edistämiseksi

Palkkatukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan, jos tuella palkattava on 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Edellä mainitussa tilanteessa palkkatuki voi olla käytännössä pysyvä koko työsuhteen ajan. Palkkatuen määrä ensimmäisen 12 kuukauden ajalta on 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista tuella palkattavan työttömyyden kestosta riippuen. Tämän jälkeiseltä ajalta palkkatuen määrä on 30 prosenttia palkkauskustannuksista. Työnvälitystilaston tietojen perusteella ikääntyneistä pitkään työttömänä olleista myönnettyjen päättyneiden palkkatukijaksojen keskimääräinen kesto on ollut suurin piirtein sama kuin kaikilla palkkatuetussa työssä olevilla. Vuosina 2015‒2021 työnvälitystilaston tietojen mukaan palkkatukea oli myönnetty yhteensä 3 035 kertaa sillä perusteella, että työllistettävä on 60 vuotta täyttänyt pitkäaikaistyötön, eikä kyseessä ollut kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestämä työ. Näistä palkkatukijaksoista 2 668 oli päättynyt vuoden 2021 loppuun mennessä. Päättyneistä jaksoista noin 7 prosenttia oli sellaisia, joissa palkkatuki oli jatkunut yli vuoden. Mahdollisuutta muuta palkkatukea pidempään kestoon hyödynnetään siis melko vähäisesti. 

Palkkatuki oppisopimuskoulutukseen

Oppisopimuskoulutukseen palkkatukea voidaan myöntää koko koulutuksen ajaksi. Koulutuksen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Palkkatuen määrä oppisopimuskoulutuksessa määräytyy ensimmäisen 12 kuukauden ajalta työttömyyden keston perusteella. Tämän jälkeen palkkatuen määrä on 30 prosenttia palkkauskustannuksista. Jos palkkatuki myönnetään vamman tai sairauden aiheuttaman tuottavuuden aleneman perusteella, palkkatuen määrä on 50 prosenttia palkkauskustannuksista koko oppisopimuskoulutuksen ajan. 

Vuosittain oppisopimuskoulutukseen myönnettyjä palkkatukijaksoja alkaa noin 2 500‒2 700. Suurin osa oppisopimuskoulutukseen palkkatuella siirtyvistä henkilöistä on ollut työttömänä alle vuoden. Esimerkiksi vuonna 2019 noin 67 prosenttia oppisopimuskoulutuksen perusteella tehdyistä palkkatukipäätöksistä oli sellaisia, joissa palkkatuki myönnettiin alle vuoden työttömänä olleen työnhakijan työllistämiseksi. Oppisopimuskoulutukseen myönnetyn palkkatuen jälkeen työllistetyt ovat harvemmin työttömänä kuin muun palkkatuetun työn jälkeen. Vuosina 2016‒2021 kolme kuukautta oppisopimuskoulutukseen myönnetyn palkkatuen päättymisen jälkeen työttömänä olleiden osuus on vaihdellut 19‒24 prosentin välillä. Muun palkkatuetun työn kohdalla osuus on vaihdellut noin 50‒56 prosentin välillä. 

Vaikka palkkatuki voidaan myöntää koko oppisopimuskoulutuksen ajaksi, työ- ja elinkeinoministeriön saaman palautteen mukaan työ- ja elinkeinotoimistot eivät kaikilla alueilla tee palkkatukipäätöksiä koko keston ajalle. Erityisesti kolmannen sektorin työnantajilta saadun palautteen mukaan 30 prosentin tukitasoa 12 kuukauden jälkeiseltä ajalta ei pidetä riittävänä. Palkkatukijärjestelmää pyrittiin yksinkertaistamaan ja muuttamaan ennakoitavammaksi siirryttäessä prosenttiperusteiseen palkkatukeen vuoden 2015 alusta lukien. Useat tukitasot, enimmäiskestot ja niihin liittyvät poikkeukset tekevät palkkatukijärjestelmästä edelleenkin monimutkaisen. Työnantajien voi olla vaikeaa hahmottaa, minkä suuruista palkkatukea palkkauskustannuksiin on mahdollista saada ja kuinka pitkälle ajalle. Palkkatuetun oppisopimuskoulutuksen jälkeinen työmarkkina-asema on useimmilla työllistetyillä hyvä, joten oppisopimuskoulutuksen tukemista olisi perusteltua jatkaa. Työllistettyjen määrän kasvattamiseksi ja säännösten yksinkertaistamiseksi palkkatuen määrää oppisopimuskoulutukseen myönnettynä voitaisiin kasvattaa luopumalla 12 kuukauden jälkeen laskevasta tuesta, jolloin palkkatuen määrä olisi sama koko koulutuksen ajan. Lisäksi tuen määrän olisi perusteltua olla yhdenmukainen muun osaamisen puutteiden perusteella myönnetyn palkkatuen määrän kanssa. 

Oppisopimuskoulutus voidaan toteuttaa myös monityönantajaisena. Tällöin koulutukseen kuuluvaa osaamista hankitaan useamman kuin yhden työnantajan palveluksessa. Opiskelijan siirtyminen toisen työnantajan palvelukseen oppisopimuskoulutuksen aikana suunnitellaan aina koulutuksen järjestäjän kanssa, joka arvioi jokaisen työpaikan edellytykset toimia oppimisympäristönä. Oppisopimus voidaan tehdä siten, että yksi työnantaja toimii oppisopimuksen sopijaosapuolena koko tutkintoa tai kaikkia tavoitteena olevia tutkinnon osia koskien ja siirtää työntekijän (opiskelijan) hankkimaan tutkinnon osaan tai osiin vaadittavaa osaamista toiselle työnantajalle tai työnantajille käyttäjäyrityksiin. Palkkatuen näkökulmasta kysymys on tällöin tuella palkatun edelleen siirtämisestä, joka voidaan toteuttaa laissa säädettyjen tuella palkatun siirtämistä koskevien edellytysten täyttyessä. Monityönantajainen oppisopimus on mahdollista toteuttaa myös siten, että kukin työnantaja toimii itsenäisenä työnantajana. Tarve hankkia osaamista useammalla työpaikalla saattaa ilmetä vasta koulutuksen aikana. Tällöin palkkatukea ei voimassa olevien säännösten mukaan ole mahdollista myöntää toiselle työnantajalle, koska koulutukseen osallistuva katsotaan työttömyysturvalaissa tarkoitetuksi päätoimiseksi opiskelijaksi. Sääntelyä olisi tarpeen kehittää siten, että se mahdollistaisi palkkatuen myöntämisen koko oppisopimuskoulutuksen ajalle myös niissä tilanteissa, joissa oppisopimuskoulutus toteutetaan monityönantajaisena, eivätkä kaikki työnantajat ole tiedossa ennen oppisopimuskoulutuksen alkamista. 

Palkkatuki työnsuunnittelijan palkkaamiseen

Tukea voidaan myöntää enintään 24 kuukaudeksi myös, jos kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö palkkaa muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin tuella henkilön suunnittelemaan ja järjestämään työttömille työ- ja koulutuspaikkoja sekä muita työllistymistä edistäviä palveluja. Palkkatuen myöntäminen työnsuunnittelijan palkkauskustannuksiin edellyttää palkkatuen edellytysten täyttymistä, kuten muussakin palkkatuella työllistämisessä. 

Työnvälitystilastosta ei ole saatavissa tietoa siitä, kuinka monessa tapauksessa palkkatuki on myönnetty työnsuunnittelijan palkkaamiseen. Määrä on kuitenkin todennäköisesti vähäinen. Työnvälitystilaston mukaan esimerkiksi vuonna 2019 kunnassa, kuntayhtymässä, yhdistyksessä tai säätiössä päättyi 166 sellaista yli 52 viikkoa kestänyttä palkkatukijaksoa, jossa palkkatukea ei myönnetty oppisopimuskoulutukseen, vamman tai sairauden perusteella ja työllistetty oli alle 60-vuotias. Koska yli vuoden kestävä palkkatuki ei säännösten mukaan ole alle 60-vuotiaiden kohdalla mahdollinen edellä mainittujen perusteiden lisäksi kuin työnsuunnittelijan palkkaamiseen, voidaan olettaa, että edellä mainitut päätökset koskivat työnsunnittelijaa. 

Työ- ja elinkeinotoimisto voi osoittaa valtion virastolle tai laitokselle määrärahoja työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkauskustannuksiin. Määrärahojen käyttöön sovelletaan muun muassa, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 8 §:ssä ja 9 §:n 3 momentissa säädetään palkkatuen enimmäiskestosta. Näin ollen työnsuunnittelijoita on mahdollista palkata myös valtionhallintoon. Käytännössä nämä henkilöt työskentelevät pääosin työ- ja elinkeinotoimistoissa. Työnvälistystilaston mukaan vuonna 2019 valtionhallinnossa päättyi 72 sellaista yli 52 viikkoa kestänyttä työllistämisjaksoa, joissa määrärahaa ei osoitettu oppisopimuskoulutukseen tai vamman tai sairauden perusteella ja työllistetty oli alle 60-vuotias. Mikäli kaikki jaksot ovat olleet säädösten mukaisia, ovat työllistetyt toimineet työnsuunnittelijoina edellä mainituissa tapauksissa. 

Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työnantajan taloudellisen tuen tarve ei ole peruste myöntää palkkatukea, vaan palkkatuen myöntäminen lähtee työttömän työnhakijan tarpeista. Edellä kuvattua taustaa vasten ei ole erityisiä perusteita sille, että työnsuunnittelijoilla tulisi olla mahdollisuus muita palkkatuettuja pidempikestoisiin palkkatukijaksoihin. Kyseisellä tuella on tuettu lähinnä työllisyyden edistämistoimintaa, mikä ei ole palkkatuetun työn laissa määritetty tarkoitus. Palkkatukijärjestelmään liittyvien poikkeusten karsiminen tukisi tavoitetta palkkatuen yksinkertaistamisesta ja vähentäisi tilanteita, joissa työnantajalla on epäselvyyttä, voiko tämä saada palkkatukea ja kuinka paljon ja kuinka pitkäksi ajaksi. 

2.7  Tuella palkatun siirtäminen toiselle työnantajalle

Palkkatuella palkattu työntekijä on mahdollista siirtää toisen työnantajan ‒ käyttäjäyrityksen ‒ tehtäviin. Vuonna 2019 palkkatukea maksettiin noin 42 000 eri henkilöstä, joista hieman alle 2 000 oli siirretty edelleen toisen työnantajan tehtäviin. Alla olevassa taulukossa 5 on raportoitu, miten edelleen siirretyt jakautuivat siirtäneen työnantajan sektorin ja palkkatuen tukiprosentin mukaan. Taulukon luvut ovat eri henkilöitä. Jotkin henkilöt ovat saattaneet työskennellä palkkatuella vuoden aikana useammalla tukiprosentilla tai työnantajalla, minkä vuoksi yhteensä -sarakkeen tai -rivin luvut eivät välttämättä ole kyseisen sarakkeen tai rivin summa. Kuntien työllistämistä ja edelleen siirtämistä henkilöistä noin 400 oli työllistetty kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella. 

Taulukko 5. Edelleen siirretyt palkkatuella työllistetyt henkilöt vuonna 2019 työnantajan sektorin ja tukiprosentin mukaan. 

Tilastoista ei ole suoraan raportoitavissa, millaisiin organisaatioihin tuella palkatut siirrettiin työskentelemään. Palkkatukipäätöksistä tehdyn otannan (400 päätöstä) perusteella arvioidaan, että suurin osa edelleen siirretyistä työskentelee yrityksissä. Edelleen siirretyistä arviolta 30-40 prosenttia työskentelee kolmannen sektorin toimijalla ja arviolta noin 10 prosenttia on siirrettynä kuntiin tai muihin julkisiin organisaatioihin. 

Siirrosta on ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle ennen siirtoa. Siirron edellytyksenä on, ettei käyttäjäyritys ole olennaisesti laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan tai velvollisuuksiaan suorittaa lakisääteisiä maksuja tai veroja. Jos käyttäjäyritys harjoittaa elinkeinotoimintaa, se ei myöskään saa olla irtisanonut työntekijöitään tuotannollisista tai taloudellisista syistä siten, että työntekijän irtisanomisaika on päättynyt siirtämistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Siirto on kuitenkin mahdollinen, jos käyttäjäyritys on ottanut irtisanotun työntekijän takaisin työsuhteeseen ennen siirtoa. Palkkatuen saajan on liitettävä ilmoitukseen käyttäjäyrityksen vakuutus edellytyksen täyttymisestä. Edellä mainitut edellytykset koskevat myös palkkatukea saavaa työnantajaa.  

Työsopimukseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat siten, että käyttäjäyritykselle siirtyy oikeus johtaa ja valvoa työntekoa sekä ne varsinaiselle työnantajalle säädetyt velvollisuudet, jotka liittyvät välittömästi työn tekemiseen ja sen järjestelyihin. Palkanmaksuvelvollisuus ja muut kuin työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetut työnantajavelvoitteet ovat varsinaisella työnantajalla. 

Tukea saaneen työnantajan toimialalla työtehtävät saattavat olla sellaisia, että niitä tehdään normaalisti muualla kuin työnantajan omissa tiloissa (esimerkiksi yrityksen toiselle yritykselle suorittamat alihankintatyöt ja palvelujen myynti kotitalouksille). Edellä mainituissa tilanteissa ei välttämättä ole kysymys siirtämisestä toisen työnantajan tehtäviin. Siirtämisestä toisen työnantajan tehtäviin ei ole kysymys esimerkiksi tilanteessa, joissa siivouspalveluja tuottavan työnantajan palveluksessa oleva työntekijä suorittaa työtään toimeksiantajan toimitiloissa työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Näissä tilanteissa työntekijällä ei ole sopimussuhdetta toimeksiantajaan, joka on hankkinut palvelun työnantajalta. 

Edelleen siirtämistä koskevassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 5 §:ssä ei ole mainittu kilpailun vääristymistä siirron estävänä seikkana. Lakia koskevassa soveltamisohjeessa on kuitenkin todettu mainitun lain 7 luvun 3 §:n työnantajaa koskevien palkkatuen myöntämisedellytysten kohdalla, että kilpailu voi vääristyä tilanteessa, jossa tuella palkattava siirretään yrityksen tai muun elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan tehtäviin eikä yritys maksa korvausta työntekijän työpanoksesta. Toisaalta normaalin työn vuokrauksesta maksettavan korvauksen maksaminen johtaisi siihen, että edelleen siirtänyt työnantaja saisi palkkatuen verran ylimääräistä voittoa normaaliin työvoiman vuokraustoimintaan verrattuna. Nykyinen soveltamisohje tai sääntely ei ota kantaa tällaisiin tilanteisiin.  

Tilanteessa, jossa käyttäjäyritykseltä ei peritä palkkiota tai perittävä palkkio ei vastaa työntekijän palkkaamisesta tai vuokraamisesta normaalisti aiheutuvia kustannuksia ottaen huomioon työntekijän tuottavuuden alentuman, käyttäjäyritys saa ilmaista työvoimaa tai käyttäjäyrityksen työvoimasta maksamat kustannukset ovat markkinahintaa alhaisemmat, mikä on ongelmallista kilpailun vääristymisen näkökulmasta. Mikäli palkkatukea saava työnantaja puolestaan perii maksua, joka yhdessä palkkatuen kanssa ylittää tuella palkatusta syntyvät kustannukset ja normaalin vuokrauksesta saatavan voiton, saa tuella palkatun siirtänyt työnantaja taloudellista etua. Näin ollen kaikissa tilanteissa, joissa perittävä korvaus poikkeaa markkinoiden normaalista vuokratyökorvauksesta vähennettynä palkkatuella johtaa joko edelleen siirtäneen työnantajan tai käyttäjäyrityksen taloudelliseen etuun. Edun suuruus riippuu siitä, kuinka paljon vuokratyökorvaus poikkeaa edellä mainitusta tasosta. Käytännössä työ- ja elinkeinotoimiston on mahdotonta tietää, mikä olisi kustakin vuokratusta työntekijästä käypä korvaus. Lisäksi edelleen siirtävän työnantajan laskutuksen valvontaa ei ole mielekästä tai välttämättä edes mahdollista antaa työ- ja elinkeinotoimiston tai palkkatuen maksatuksesta vastaavan KEHA-keskuksen tehtäväksi. Palkkatukipäätöksen edellytykseksi voitaisiin kuitenkin asettaa se, että edelleen siirtävä vakuuttaa, että tämä perii käyttäjäyritykseltä käyvän korvauksen siirretystä työntekijästä ottaen huomioon työnantajan saaman palkkatuen määrän. Tämä mahdollistaisi myös tuen takaisinperinnän, jos myöhemmin kävisi ilmi, ettei korvausta ole peritty lainkaan tai korvaus on ollut ilmiselvästi ylisuuri ottaen huomioon työnantajan saaman palkkatuen määrän. 

Edelleen siirtämisen edellytyksenä ei myöskään tarkastella, onko käyttäjäyritys ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai onko yritys tai sen edustaja syyllistynyt ulkomaisen työvoiman luvatonta käyttöä koskeviin rikoksiin tai rikkomuksiin, jotka estäisivät palkkatuen myöntämisen suoraan käyttäjäyritykselle. Mikäli palkkatukea myönnetään toimintaan, joka kuuluu Euroopan unionin valtiontukisääntelyn piiriin, myönnetään palkkatuki joko ryhmäpoikkeusasetuksen tai de minimis -asetuksen mukaisena valtiontukena. Suurin osa valtiontueksi luettavista palkkatuista myönnetään ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Ryhmäpoikkeusasetuksessa on säädetty enimmäistuki-intensiteetti palkkatuelle. Yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille voidaan myöntää 100 prosentin palkkatukea, jota ei katsota valtiontukisääntelyn tarkoittamaksi valtiontueksi. Voimassa oleva laki mahdollistaa 100 prosentin palkkatuen maksamisen myös tilanteessa, jossa palkkatuella palkattu työntekijä edelleen siirretään yhdistyksestä työskentelemään yritykseen. Näin yritys voi välittäjätyönantajaa hyödyntämällä saada työvoimaa korkeammalla palkkatukiprosentilla kuin mitä se saisi, jos se hakisi itse palkkatukea. Nykyinen järjestelmä vääristää näin kilpailua. Edelleen siirtämistä koskevia säännöksiä olisi tarpeen tiukentaa siten, että käyttäjäyritykseltä edellytettäisiin samoja asioita kuin tämän hakiessa itse suoraan palkkatukea. Lisäksi tilanteessa, jossa käyttäjäyritys olisi oikeutettu varsinaista työnantajaa pienempään palkkatukeen, tulisi palkkatuen määrää alentaa edelleen siirtämisen ajaksi kilpailun vääristymisen ehkäisemiseksi.  

Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että palkkatuettu työ parantaa työntekijän ammatillista osaamista ja mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Myös edelleen siirtämisen tulisi olla palkkatuella työllistettävän henkilön kannalta tarkoituksenmukaista. Käytännössä työ- ja elinkeinotoimisto ei kuitenkaan arvioi edelleen siirtämistä tästä näkökulmasta, vaan edelleen siirtäminen on ilmoitusasia. Edelleen siirtämisen myötä palkkatuella palkatun henkilön työtehtävät voivat muuttua. Jos työnantajan tarjoamat työtehtävät ovat aluksi sellaisen alan tehtäviä, joihin henkilöllä ei ole ammatillista osaamista, on voitu arvioida, ettei ammatillista osaamista vastaavia työtehtäviä ole tarjolla ja palkkatuen myöntäminen on tarkoituksenmukaista. Mikäli työnantaja haluaa myöhemmin siirtää henkilön edelleen työskentelemään toiseen yritykseen täysin toisiin tehtäviin, ei alkuperäinen tuen myöntämisen peruste välttämättä ole enää voimassa.  

Edelleen siirtäminen ei ole yksiselitteinen prosessi myöskään valtiontukisääntelyn näkökulmasta. On oikeudellisesti epäselvää, tulisiko edelleen siirretystä työntekijästä maksettu palkkatuki tulkita välittäjäyrityksen vai käyttäjäyrityksen saamaksi valtiontueksi ja millä ehdoin. Samoin on epäselvää, tulisiko valtiontukisääntelyä soveltaa tilanteessa, jossa välittäjä on työnantaja, joka ei harjoita taloudellista toimintaa (palkkatuki ei valtiontukea), mutta käyttäjänä toimii taloudellista toimintaa harjoittava työnantaja (palkkatuki valtiontukea). 

Edelleen siirtämisellä voi olla merkitystä myös oppisopimuskoulutuksen ajalle myönnettävän palkkatuen hyödyntämisessä. Oppisopimuskoulutus voi olla niin sanotusti monityönantajainen. Tämä on mahdollista toteuttaa niin, että yksi työnantaja on oppisopimuksen sopijaosapuoli koko tutkinnon tai kaikkien tutkinnon osien osalta ja siirtää työntekijän (opiskelijan) hankkimaan tutkinnon osaan vaadittavaa osaamista toiselle työnantajalle tai työnantajille eli käyttäjäyrityksille. Tällöin palkkatukipäätös tehdään vain yhdelle työnantajalle. Vuonna 2019 edelleen siirretyistä palkkatuella työllistetyistä työntekijöistä noin 80 eli 4 prosenttia oli palkkatuella oppisopimuskoulutuksessa.  

2.8  Sosiaaliset yritykset ja niille myönnettävää palkkatukea koskevat erityissäännökset

Sosiaalisille yrityksille voidaan myöntää palkkatukea jonkin verran muista yrityksistä poikkeavin ehdoin. Jos tuella palkattava on ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti 12 kuukautta tai on ollut useammassa työttömyysjaksossa yhteensä vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana ja on työttömyyden toistuvuuden ja kokonaiskeston perusteella rinnastettavissa yhtäjaksoisesti 12 kuukautta työttömänä olleeseen työnhakijaan, sosiaaliselle yritykselle myönnettävän palkkatuen määrä voidaan korottaa 50 prosenttiin palkkauskustannuksista, kun muulle työnantajalle tuki on enintään 40 prosenttia. Korotettu palkkatuki ei kuitenkaan voi ylittää 1 300 euroa kuukaudessa. 

Jos tuella palkattavan vamma tai sairaus alentaa tuottavuutta olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti, sosiaaliselle yritykselle voidaan myöntää palkkatukea kerrallaan 36 kuukaudeksi. Muiden työnantajien kohdalla enimmäiskesto on 24 kuukautta kerrallaan. Käytännössä tällä ei ole merkitystä, koska palkkatuki voidaan myöntää tukijakson päätyttyä uudestaan 24 tai 36 kuukaudeksi. Työ- ja elinkeinotoimistot eivät usein myöskään myönnä palkkatukea kerralla 36 kuukauden ajalle. Esimerkiksi vuonna 2019 sosiaalisille yrityksille myönnettiin palkkatukea vamman ja sairauden perusteella yli 24 kuukaudeksi kerralla yhteensä viidestä eri henkilöstä. 

Jos tuella palkattava on saanut työttömyysetuutta vähintään 500 päivältä työttömyyden perusteella, palkkatukea voidaan myöntää 50 prosenttia palkkauskustannuksista enintään 24 kuukauden ajaksi. Työttömyysetuuden maksupäivillä ei merkitystä arvioitaessa muille työnantajille myönnettävän palkkatuen määrää tai kestoa. Muulle työnantajalle 50 prosentin suuruista tukea voidaan myöntää enintään 12 kuukauden ajaksi, kun tuella palkattava on ollut työtön vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 28 kuukauden aikana. Vuonna 2019 vähintään 500 päivää työttömyyden perusteella työttömyysetuutta saaneista sosiaalisille yrityksille myönnettiin palkkatukea yli vuoden ajaksi yhteensä 24 eri henkilöstä.  

Laki sosiaalisista yrityksistä on ollut voimassa vuoden 2004 alusta lukien. Sosiaalisen yrityksen tarkoituksena on tarjota työpaikkoja erityisesti niille henkilöille, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä sekä pitkään työttömänä olleille. Työ- ja elinkeinoministeriö ylläpitää sosiaalisten yritysten rekisteriä, johon rekisteröinti edellyttää, että yrityksen palveluksessa olevista työntekijöistä vähintään 30 prosenttia on henkilöitä, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä, tai yhteensä vähintään 30 prosenttia on henkilöitä, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä, ja pitkään työttömänä olleita. Edellä tarkoitettuun työllistettyjen osuuteen luettaviksi pitkään työttömänä olleiksi katsotaan vähintään 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana ollut henkilö tai henkilö, joka työttömyyden keston ja toistuvuuden perusteella on tähän rinnastettava, sekä henkilö, joka on saanut työttömyysetuutta työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä. 

Sosiaalisten yritysten rekisterissä on ollut lain voimassa olon aikana enimmillään 213 yritystä. Sosiaalisista yrityksistä annetun lain mukaan rekisteriin merkitty yritys on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työ- ja elinkeinoministeriölle, jos rekisteröinnin edellytyksiin liittyvissä asioissa tapahtuu muutoksia. Käytännössä yritykset eivät näitä ilmoituksia useinkaan tee. Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt vuosina 2009, 2013, 2015 ja 2019 rekisterissä oleville yrityksille kyselyn, jolla on tarkistettu rekisterissä olevien yritysten rekisteröintiedellytysten täyttyminen. Jokaisen kyselyn jälkeen rekisteristä on poistettu useita yrityksiä, jotka eivät enää ole täyttäneet rekisteröinnin edellytyksiä tai jotka ovat kokonaan lopettaneet toimintansa.  

Kesäkuussa 2019, jolloin viimeisin rekisteröintiedellytysten tarkistamista koskeva kysely lähetettiin, sosiaalisten yritysten rekisterissä oli 38 yritystä. Tarkistuksen jälkeen rekisteristä poistettiin 15 yritystä ja rekisteriin jäi 23 yritystä. Tämän jälkeen sosiaalisten yritysten rekisteristä on poistettu vielä kolme yritystä ja tällä hetkellä rekisterissä on 20 yritystä.  

Vuoden 2019 kyselyn perusteella niissä 23 yrityksessä, jotka jäivät rekisteriin, oli heinäkuun alussa 2019 työsuhteisia työntekijöitä yhteensä 560. Näistä työntekijöistä sosiaalisista yrityksistä annetussa laissa tarkoitettuun työllistettyjen osuuteen laskettavia oli 345 henkilöä (62 prosenttia koko henkilöstön määrästä), joista osatyökykyisiä oli 117 (34 prosenttia) ja pitkäaikaistyöttömiä 228 (66 prosenttia). Yksikään kyselyyn vastanneista yrityksistä ei työllistänyt sosiaalihuoltolain 27 d §:n 3 momentin mukaisessa työllistymistä tukevassa toiminnassa olevia vammaisia. Kaikista työllistettyjen osuuteen laskettavista 345 työntekijästä yksi yritys työllisti yhteensä 244 osatyökykyistä ja pitkäaikaistyötöntä ja muut 22 yritystä työllistivät yhteensä 101 osatyökykyistä ja pitkäaikaistyötöntä. Näistä 22 yrityksestä 15 oli sellaisia, joiden palveluksessa oli 1-3 työllistettyjen osuuteen laskettavaa työntekijää. 

Hallituksen esityksessä (HE 132/2003 vp) arvioitiin, että lain vaikutusten vakiinnuttua sosiaalisten yritysten palveluksessa voisi olla joitakin tuhansia työntekijöitä, ja että työntekijöistä voisi olla keskimäärin noin 40 prosenttia sellaisia vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä, joiden mahdollisuudet saada muutoin työtä ovat heikot. Laki ei ole täyttänyt sille asetettuja tavoitteita. Edellä mainittuun havaintoon päädyttiin myös Suomessa toimivia yhteiskunnallisia yrityksiä koskevassa selvityksessä,https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162094/TEM_2020_10.pdf jonka mukaan sosiaalisista yrityksistä annettu laki ei ole vaikuttanut toivotulla tavalla. Selvityksessä todettiin myös, ettei sosiaalisilla yrityksillä koeta olevan imagohyötyjä, usein päinvastoin. Sama havainto on tehtävissä työ- ja elinkeinoministeriön sosiaalisille yrityksille tekemästä kyselystä. Tärkeimmäksi syyksi rekisteriin hakeutumiselle mainittiin muita yrityksiä edullisemmat palkkatuen ehdot. Edellä kuvatusti tätäkään mahdollisuutta ei ole laajasti hyödynnetty. Sosiaalisia yrityksiä koskevat ehdot ovat vain rajoitetusti muita yrityksiä paremmat. Sosiaalisten yritysten lain ei ole koettu selkeyttäneen yhteiskunnallisten yritysten toimintamallia. Selvityksessä ehdotettiin sosiaalisista yrityksistä annetun lain kumoamista hallitusti tai vaihtoehtoisesti lain muuttamista rajaamalla kohderyhmä osatyökykyisiin ja vammaisiin henkilöihin. Selvityksessä ehdotetaan palkkatuen määrään, käyttöön, saatavuuteen ja raportointiin liittyvän ennakoitavuuden lisäämistä ja todetaan, että palkkatuen käytön ehtoihin tulisi sisällyttää taloudellinen tuki, millä mahdollistetaan palkkatuella työllistyvien henkilöiden työvalmennus. 

2.9  Valtion virastolle tai laitokselle työttömän työnhakijan palkkaamiseen osoitettavat määrärahat

Valtion virastolle tai laitokselle voidaan osoittaa määrärahaa työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkauskustannuksiin. Määrärahan osoittamisessa noudatetaan pääosin palkkatukea koskevia säännöksiä. Määrärahasta voidaan kuitenkin maksaa palkkauskustannuksetkokonaisuudessaan valtion talousarvion mukaiseen enimmäismäärään saakka. Enimmäismäärä on viime vuosina ollut 3 100 euroa kuukaudessa. 

Valtionhallintoon työllistäminen on kiintiöity talousarviossa 500 henkilötyövuoteen. Tästä määrästä puolet on kiintiöity työ- ja elinkeinotoimistoille ja loput muille valtion virastoille ja laitoksille.  

2.10  Palkkatuen rahoitus ja palkkatukeen käytetyt määrärahat

Vuodesta 2017 lähtien palkkatuen rahoitukseen on käytetty työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan työllisyysmäärärahojen lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan työttömyysetuusmäärärahoja. Tällä on pyritty varmistamaan se, että palkkatukea on käytettävissä ympäri vuoden. Lisäksi rahoitusmallin taustalla on ollut ajatus siitä, että passiivisen työttömyysetuuden sijasta raha voitaisiin käyttää työttömän työllistämiseen. Palkkatuesta ja valtion virastolle tai laitokselle osoitettavista määrärahoista rahoitetaan enintään peruspäivärahaa vastaava määrä (34,50 euroa maksupäivältä alkuvuonna 2022) työttömyysetuusmäärärahoista. Peruspäivärahaa vastaavan määrän yli menevä osuus rahoitetaan työllisyysmäärärahoista.  

Palkkatukea maksetaan työnantajille vuosittain noin 200‒250 miljoonaa euroa. Tästä reilut 60 prosenttia rahoitetaan sosiaali- ja terveysministeriön työttömyysetuusmomenteilta ja loput työ- ja elinkeinoministeriön työllisyysmäärärahoista. Yrityksille ja muille yksityisen sektorin työnantajiin kuuluville työnantajille maksettu osuus palkkatuesta on noin 120‒150 miljoonaa euroa.  

2.11  Palkkatuen vaikuttavuus

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn toteuttaman palkkatuen vaikuttavuutta koskevan VN-TEAS-tutkimuksenhttps://tietokayttoon.fi/hankkeet/hanke-esittely/-/asset_publisher/palkkatuen-vaikutusten-arviointi mukaan yrityksiin kohdistuva palkkatuki nostaa ansioita, lisää työkuukausia ja vähentää työttömyyskuukausia. Muulle yksityiselle sektorille tai julkiselle sektorille kohdistuva palkkatuki ei vaikuta tuloihin tai työllisyyteen.  

Palkkatukijakson pituudella tai edeltävän työttömyysjakson kestolla ei ole selkeää vaikutusta, vaan vaikutukset ovat samankaltaisia alle tai yli kuuden kuukauden palkkatukijaksoilla sekä alle ja yli vuoden työttömyysjakson jälkeen.  

Pellervon taloustutkimus PTT:n toteuttaman työttömyyden laajoja kustannuksia koskevan VN-TEAS-tutkimuksenhttps://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-287-645-4 (tammikuu 2019) mukaan yksityiselle sektorille (yrityksille) myönnetty palkkatuki on oppisopimuskoulutuksen ohella tehokkain työllistymiseen vaikuttava väline. Ammatillisen työvoimakoulutuksen vaikutukset tulevat viiveellä, ja ovat suhteellisen kalliita.  

Tutkimuksen mukaan työttömyyden laajat kustannukset yhteiskunnalle ovat 10,8 miljardia euroa (2016). Työttömyysturvan ja työvoimapalvelujen osuus näistä kustannuksista oli 5,6 miljardia euroa, työttömien arvioitu osuus toimeentulotuesta ja asumistuesta oli 1,1 miljardia ja verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetys oli 4,1 miljardia. Palvelujen osuus lähes 11 miljardin kokonaiskustannuksista on noin kuusi prosenttia ja palkkatuen osuus noin 2,3 prosenttia. Ruotsissa palkkatuen osuus on noin 30 prosenttia työvoimapalvelujen, työttömyysturvan ja Arbetsförmedlingenin toimintamenojen yhteiskustannuksista. 

PTT:n tutkimuksessa on arvioitu kustannussäästöjä eri asiakasryhmien työllistyessä. Jos 10 000 niin sanotusti helpommin työllistyvää työtöntä työllistyisi, säästö olisi noin 110 miljoonaa euroa. Säästö on suurempi, jos kyse on pidempään työttömänä olleista. 

Pitkäaikaistyöttömien työvoimapotentiaalia selvittäneen tutkimuksenhttp://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161390/TEM_12_2019_Pitkaaikaistyottomissa.pdf mukaan työnantajat arvostavat yleisesti työssä hankittua osaamista ja tuoretta työkokemusta enemmän kuin koulutuksella osoitettua osaamista. Yritysten arvion mukaan palkkatuki on kiinnostavin tukimuoto. Oppisopimuskoulutus puolestaan koetaan kalliiksi ja jäykäksi.  

2.12  Kunnalle myönnettävä lisätuki

Kunnalle maksetaan lisätukea sen perusteella, kuinka suuren osuuden alueensa työvoimasta kunta on keskimäärin kuukauden aikana palkannut palkkatuella. Lisätuen suuruuden perusteena on kunnalle kuukauden aikana maksettujen palkkatukien keskimääräinen määrä henkilöä kohti ja työllistettyjen osuus kunnan alueen työvoimasta. Kunnalla on oikeus lisätukeen siitä työllistettyjen määrästä, joka ylittää 0,5 prosenttia työvoimasta. Tuen määrä on tällöin 10 prosenttia keskimääräisestä palkkatuesta. Jos työllistettyjen osuus ylittää yhden prosentin, lisätuen määrä on 20 prosenttia keskimääräisestä palkkatuesta. Kunnan työllistäessä vähintään kaksi prosenttia työvoimasta, lisätuki on 30 prosenttia keskimääräisestä palkkatuesta.  

Vuosina 2010–2019 kunnille maksetun lisätuen yhteismäärä on vaihdellut 193 000 ja 964 000 euron välillä. Vuonna 2019 lisätukea maksettiin yhteensä noin 500 000 euroa. Kokonaisuutena lisätuen osuus kuntien työllistämistoiminnan tukemisessa on vähäinen, kun otetaan huomioon, että kunnille maksettiin vuonna 2019 palkkatukea noin 93 miljoonaa euroa. 

Vuosien 2010–2019 aikana kunnan lisätukea on saanut kaikkiaan 91 eri kuntaa. Tukea saaneita kuntia on ollut eri vuosina 39‒56. Lisätukea saaneiden kuntien määrä on laskenut 2000-luvun alusta, sillä vuonna 2000 lisätukea sai vajaat 90 kuntaa, kun vuonna 2019 lisätukea maksettiin 40 kunnalle. Lisätukea saaneiden kuntien määrän laskuun on voinut vaikuttaa kuntien määrän väheneminen. 

Kunnan tulee hakea lisätukea KEHA-keskukselta neljännesvuosittain. Lisätukihakemukset aiheuttavat KEHA-keskuksessa paljon hallinnollista työtä suhteessa tuen merkitykseen työllisyyden edistämisessä. Kunnan lisätuki on aikoinaan otettu käyttöön tilanteessa, jossa kunnilla aiemmin ollutta laajaa velvollisuutta työllistää työttömiä rajoitettiin ja kuntia haluttiin kannustaa vapaaehtoisesti työllistämään alueensa työttömiä (HE 94/1986 vp: ” Kunnat olisi saatava työllistämään työttömiä vapaaehtoisesti mahdollisimman paljon. Tähän kannustettaisiin maksamalla kunnalle lisätukea sen mukaan, mikä on kunnan työllistämien työttömien osuus kunnan alueen ammatissa toimivasta väestöstä.”). 

Sekä ulkomaisissa että kotimaisissa tutkimuksissa julkisen sektorin työllistämisen työllisyysvaikutukset on havaittu vähäisiksi tai positiivisia työllisyysvaikutuksia ei ole osoitettavissa lainkaan. Kunnat tai kuntayhtymät työllistävät vuosittain suurin piirtein yhtä paljon työttömiä kuin yritykset. Lisätukea maksetaan tyypillisesti pienille kunnille vähäisiä määriä. Tämä johtunee siitä, että pienimmissä kunnissa jo muutaman henkilön työllistäminen palkkatuella johtaa siihen, että lisätuen edellytyksenä oleva prosentuaalinen raja työvoimasta ylittyy. Keskimääräinen maksettu lisätuki on ollut vuoden 2004 jälkeen kolmea vuotta lukuun ottamatta alle 10 000 euroa kuntaa kohden. Keskimääräinen kunnan lisätuki on määrältään pienempi kuin yhdestä henkilötyövuodesta maksettava palkkatuki keskimääräisillä palkkauskustannuksilla 50 prosentin tukitasolla. Lisätuen taloudellinen kannustavuus on edellä kuvattua taustaa vasten vähäinen. 

Kunnilla on vuodesta 2006 lähtien ollut osittainen vastuu pitkään työttömänä olleiden työmarkkinatuen rahoittamisesta. Rahoitusvastuuta muutettiin vuoden 2015 alusta lukien. Muutoksen tavoitteena oli hallituksen esityksen (HE 183/2014 vp) mukaan kannustaa kuntia joko yksin tai yhdessä valtion sekä yritysten, yhdistysten ja muiden yksityisen sektorin toimijoiden kanssa tarjoamaan työtä ja työllistymistä edistäviä palveluja pitkäaikaistyöttömille. Rahoitusvastuu on kunnille lisätukea voimakkaampi kannuste työllistää palkkatuella pitkään työmarkkinatuella olleita henkilöitä. Esimerkiksi kunnan, jonka työvoiman suuruus on 10 000 henkilöä, tulisi työllistää keskimäärin vähintään 50 henkilöä saadakseen lisätukea. Mikäli esimerkkikunnalla olisi juuri 50 henkilöä tuella palkattuna ja keskimääräinen palkkatuki olisi 1 075 kuukaudessa, kunnalle maksettaisiin lisätukea 5 375 euroa kuukaudessa. Mikäli kunnan työllistämistä henkilöistä vähintään 15 on vähintään 300 päivää, mutta alle 1 000 päivää työmarkkinatukea saaneita henkilöitä, kunta säästää työmarkkinatukimenoista yli 5 500 euroa kuukaudessa oletuksella, että henkilöt olisivat olleet palkkatuen sijasta työttöminä. 

2.13  Työllisyyden edistämisen kuntakokeilut

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilut käynnistyivät 1.3.2021. Kokeiluissa 25:lle kuntien muodostamalle kokeilualueelle, joihin kuuluu yhteensä 118 kuntaa, siirtyi henkilöasiakkaan työllisyyttä edistävien palvelujen neuvonta, ohjaus- ja palvelutehtävät, eräiden harkinnanvaraisten etuuksien myöntämistä koskevat tehtävät sekä eräiden työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen Kansaneläkelaitokselle ja työttömyyskassoille. Kokeilun kohderyhmään kuuluvat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan sekä kaikki alle 30-vuotiaat, maahanmuuttajat ja vieraskieliset.  

Kokeilualueen kunnalla on työ- ja elinkeinotoimiston sijasta toimivalta palkkatuen myöntämiseen kokeilun asiakkaan työllistymisen edistämiseksi. Kuntien tulee noudattaa palkkatukea myöntäessään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä. Kunta ei kuitenkaan voi myöntää palkkatukea itselleen eikä toiselle saman tai jonkin muun kokeilualueen kunnalle, vaan palkkatuen myöntää työ- ja elinkeinotoimisto. Samoin toimitaan myös tilanteessa, jossa palkkatukea hakee kuntayhtymä, jossa kokeilualueen tai kokeilualueiden kunnilla on enemmistö äänivallasta tai yhteisö, joka on kokeilualueen, kokeilualueiden kuntien tai sellaisen kuntayhtymän määräysvallassa, jossa kokeilualueen tai kokeilualueiden kunnilla on enemmistö äänivallasta. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Tiivistetyt vaikutukset

Ehdotettu uudistus koostuu lukuisista eri tavoin vaikuttavista elementeistä ja osin muutosten vaikutukset risteävät muiden uudistuksen osa-alueiden kanssa, mikä vaikeuttaa uudistuksen kokonaisvaikutusten arviointia. Lisäksi vaikutusarviointiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia kunkin osa-alueen osalta. Jäljempänä kuvataan uudistuksen eri osa-alueiden taloudellisia vaikutuksia erityisesti valtion talouden näkökulmasta. Lisäksi erillisissä osioissa on arvioitu keskeisiä vaikutuksia kuntiin, kolmannen sektorin toimijoihin, yrityksiin ja kotitalouksiin. 

Monet uudistuksen osa-alueet vaikuttavat työllistettyjen määrään. Osa muutoksista vaikuttaa työllistettyjen määrään laskevasti ja osa lisäävästi. Nettomuutoksen suuruus ja suunta ovat epävarmaa. Enimmillään palkkatuella työllistettyjen määrä voisi laskea arviolta noin 1 000 henkilötyövuodella ja kasvaa enimmillään arviolta noin 3 500 henkilötyövuodella. Molempia ääripäitä voidaan pitää epätodennäköisinä skenaarioina, koska niiden toteutuminen edellyttäisi, että kaikki kyseiseen suuntaan arvioidut vaikutukset toteutuisivat täysimääräisesti ja vastakkaisen suuntaiset vaikutukset eivät toteutuisi lainkaan. Todennäköisempänä voidaan pitää tilannetta, jossa työllistettyjen määrä kasvaa maltillisesti. Uudistukseen liittyy myös osa-alueita, joiden määrällinen arviointi ei ole mahdollista.  

Vaikutukset valtion talouteen ovat pitkälti yhteydessä palkkatuella työllistettyjen määrän muutoksiin. Lisäksi tuen määrään ehdotetut muutokset nostavat keskimääräistä palkkatuen yksikkökustannusta, vaikka työllistettyjen määrä ei muuttuisi. Koska sekä työllistettynä olevien henkilöiden määrän että yksikkökustannuksen arvioidaan kasvavan, lisäisi uudistus palkkatuen menoja. Enimmillään työllistämisen menojen arvioidaan kasvavan noin 40 miljoonalla eurolla. Valtion talouteen vaikutus olisi kuitenkin vähäisempi, koska osittain työnantajalle maksettu tuki korvaisi muutoin työttömälle maksettavia työttömyysetuuksia. Maltillisen työllistettyjen määrän kasvun skenaariossa, työllistämisen kustannusten kasvu olisi mittaluokaltaan noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Työllistettynä olevien määrän kasvu syntyisi kestojen muutoksista sekä niin kutsutun jäähysäännön poistumisen vaikutuksesta sekä mahdollisesta byrokratiakustannuksen alenemisesta syntyvästä palkkatuetun työn lisäkysynnästä. Alimmillaan työllistettyjen määrä vähenisi arviolta noin 1 000 henkilötyövuodella, jolloin palkkatuen menot vähenisivät noin 10 miljoonaa eurolla vuodessa. 

Työllistettyjen määrää kasvattavat osa-alueet kohdistuvat voimakkaammin yrityssektorille, joten palkkatuetun työn yrityksissä arvioidaan lisääntyvän ehdotettujen muutosten vaikutuksesta. Yrityssektorin palkkatuetulla työllä on havaittu vaikuttavuustutkimuksissa positiivisia vaikutuksia tukijaksojen jälkeiseen työllisyyteen. Pitkällä aikavälillä positiivisten työllisyysvaikutusten mittaluokaksi arvioidaan 500‒1 000 lisätyöllistä vuodessa. 

Edellä mainitun työllisyysvaikutuksen lisäksi mahdollinen palkkatuella työllistettyjen määrän muutos voi vaikuttaa työllisten määrään kansantaloudessa, mikäli palkkatuettu työ ei syrjäytä muuta työtä tai palkkatukea ei ole myönnetty työsuhteeseen, joka olisi syntynyt ilman palkkatukeakin (niin kutsuttu vuotovaikutus). 

Ehdotetut muutokset vaikuttaisivat eri tavoin eri työnantajasektoreihin ja eri työttömien työnhakijoiden ryhmiin. Voimakkaimmat vaikutukset kohdentuisivat yksityiselle sektorille. Muutosten arvioidaan erityisesti parantavan palkkatuen ehtoja yritysten näkökulmasta. Yhdistysten, säätiöiden ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien 100 prosentin palkkatukeen ehdotetut muutokset rajoittaisivat puolestaan osalla toimijoista 100 prosentin tuella työllistettyjen määrää, josta osa korvautuisi muulla palkkatuetulla työllä, muttei täysimääräisesti. Kotitaloudet eivät jatkossa voisi työllistää palkkatuella. Työttömistä työnhakijoista erityisesti osatyökykyisten, kotoutujien ja 55 vuotta täyttäneiden mahdollisuudet työllistyä tuettuun työhön paranisivat nykyiseen verrattuna. Osa helpoimmin työllistyvistä työttömistä työnhakijoista rajattaisiin puolestaan palkkatukimahdollisuuden ulkopuolelle oppisopimuskoulutukseen myönnettävää palkkatukea lukuun ottamatta. 

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Työnhakijoiden työllistymistä tuetaan Euroopan maissa erilaisilla palkkatukiohjelmilla. Tuki on useimmiten kohdennettu heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten työllistämisen edistämiseen. Tuki voi olla suoraa rahallista tukea palkkakustannuksiin tai perustua työnantajamaksujen alentamiseen. Useimmiten tuki myönnetään ja maksetaan työnantajalle, mutta joissakin maissa on käytössä myös suoraan työntekijälle maksettava tuki, joka alentaa työnantajan maksettavaksi tulevan palkan määrää. Seuraavassa on kerrottu eräiden Suomen kannalta keskeisten vertailumaiden palkkatukijärjestelmien pääpiirteitä. 

Ruotsi

Ruotsissa on käytössä useita palkkatukiohjelmia. Tuetun työllistämisen erityisiä kohderyhmiä ovat nuoret ja pitkään työttömänä olleet sekä lähiaikoina maahan saapuneet maahanmuuttajat ja alentuneesti työkykyiset. 

Nystartsjobb-tukiohjelman mukaiseen tukeen ovat oikeutettuja 20‒24 vuotiaat, jotka ovat olleet työttömänä vähintään 6 kuukautta viimeisen 9 kuukauden aikana sekä 25 vuotiaat ja tätä vanhemmat työnhakijat, jotka ovat olleet työttömänä vähintään 12 kuukautta viimeisen 15 kuukauden aikana. Nystartsjobb-tuen kohderyhmään kuuluvat lisäksi perhevapailta palaavat ja maahanmuuttajat, jotka ovat saapuneet maahan enintään kolme vuotta sitten. Tuki myönnetään työnantajalle, joka palkkaa tukeen oikeutetun työttömän työnhakijan. Tukeen liittyy joitakin työnantajaa koskevia edellytyksiä. Työnantajan tulee esimerkiksi olla rekisteröitynyt verohallintoon eikä työnantajalla saa olla verovelkaa. Tuen myöntämiseen ei liity viranomaisen harkintavaltaa, joten tukea ei katsota Euroopan Unionin valtiontukisääntöjen tarkoittamaksi valtiontueksi. 

Edellä mainittu Nystartsjobb-ohjelman mukainen tuki perustuu työnantajamaksujen hyvitykseen. Työnantajalle korvataan vähintään työnantajamaksuja vastaava summa, joka on 31,42 prosenttia bruttopalkasta. Tuki voi olla myös 2 tai 2,5-kertainen. Tukea voidaan maksaa enintään 20 000 kruunun kuukausittaisesta bruttopalkasta, jolloin työnantajalle maksettava tuki voi olla enintään 6 284, 12 568 tai 15 710 kruunua kuukaudessa. Tukea maksetaan yhtä pitkältä ajalta kuin henkilö on ollut poissa töistä ennen tukijaksoa, kuitenkin enintään vuoden ajalta, kun tuettava työntekijä on alle 25-vuotias, ja muista enintään kahden vuoden ajalta. 

Extratjänst- ja introduktionsjobb -tukiohjelmat on tarkoitettu tukemaan pitkään työttömänä olleiden ja maahanmuuttajien työmarkkinoille pääsemistä. Extratjänst -tukiohjelman mukaisen tuen määrä on 100 prosenttia ja introduktionsjobb-tukiohjelman mukaisen tuen määrä 80 prosenttia työntekijän bruttopalkasta (sairausajanpalkka ja lomapalkka mukaan lukien) ja työnantajamaksuista. Kokoaikatyöstä maksettava tuki voi olla enintään 20 000 kruunua kuukaudessa, minkä lisäksi korvataan enintään edellä mainitusta palkan määrästä suoritettavat työnantajamaksut. Tukea ei makseta palkasta, joka ylittää 20 000 kruunua. Osa-aikatyöstä maksettava tukea vähennetään työajan suhteessa siten, että esimerkiksi 50 prosenttisen työajan palkasta tukea voidaan maksaa enintään 10 000 kruunun kuukausipalkasta. Kummankin tukiohjelman mukaista tukea voi saada 12 kuukaudeksi ja tukiaikaa voidaan lisäksi pidentää 12 kuukaudella, jos se arvioidaan tarpeelliseksi tuella palkatun työelämään kiinnittymiseksi. Sekä extratjänst- että introduktionsjobb -tukiohjelmassa pääpaino on työssä, mutta työhön voidaan yhdistää myös koulutusta. 

Extratjänst-tukiohjelman mukaista tukea ei katsota Euroopan Unionin valtiontukisäännöissä tarkoitetuksi valtiontueksi. Tukea voidaan myöntää kunnan ja valtion viranomaisille edellyttäen, että tehtävä, jossa tuella palkattu työskentelee, ei sisällä tavaroiden tai palveluiden tarjoamista markkinoilla. Lisäksi tukea voidaan myöntää julkisesti rahoitettuun toimintaan terveydenhuollon, koulun, vanhusten tai vammaistenhoidon alalla sekä kulttuuritoimintaan ja kulttuuriperinnön säilyttämistoimiin edellyttäen, että toimintaa ei ensisijaisesti rahoiteta kaupallisilla tuloilla ja toiminta on yleisön saatavilla ilmaiseksi tai maksua vastaan, joka vastaa alle viidesosaa toiminnan kustannuksista. Tukea voivat saada myös rekisteröidyt uskonnolliset yhteisöt ja voittoa tavoittelemattomat yhdistykset, jotka ovat rajoitetusti verovelvollisia ja jotka edistävät sosiaaliavustustoimintaa tai lastenhoitoa ja nuorisotyötä.  

Ruotsin palkkatukiohjelmiin sisältyy myös alentuneesti työkykyisten työllistymisen edistäminen. Alentuneesti työkykyisen työllistymistä voidaan tukea kolmessa eri tarkoituksessa. Tarkoituksena voi olla löytää sopiva työ tai koulutus (lönebidrag för utveckling i anställning), auttaa työpaikan saamisessa tai säilyttämisessä (lönebidrag i anställning) tai turvata mahdollisuus työelämään osallistumiseen (lönebidrag för trygghet anställning). Arbetsförmedling arvioi työpaikan- ja tehtävien sopivuuden sekä palkkatuen määrän ja keston tapauskohtaisesti. Palkkatuen suuruus riippuu työntekijän työkyvystä, joka määritellään yhdessä työnantajan ja työtekijän kanssa. Tukea voidaan maksaa enintään 20 000 kruunun kuukausittaisesta kokoaikatyön bruttopalkasta ja palkan sivukuluista. Tuen enimmäiskesto riippuu tuen tarkoituksesta, ollen joko kaksi vuotta, kahdeksan vuotta tai tarpeen mukaan. Ensimmäinen tukipäätös tehdään korkeintaan vuodeksi. 

Lisäksi Ruotsin valtion omistama Samhall Aktiebolag työllistää vammaisia henkilöitä, joille ei löydy muuta työpaikkaa. Tavoitteena on edistää vammaisten henkilöiden integraatiota työmarkkinoille tarjoamalla räätälöityjä työpaikkoja. Samhallin kautta tapahtuva työllistäminen katsotaan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi eli valtiontukinäkökulmasta tukiohjelmaa perustuu SGEI-päätökseen ja -puitteisiin.  

Tanska

Tanskan tuetun työllistämisen kohderyhmän muodostavat henkilöt, joiden toimeentulo on perustunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta työttömyysetuuteen tai muuhun sosiaalietuuteen, kuten sairauspäivärahaan tai varhaiseläkkeeseen. Poikkeuksena ovat yli 50 -vuotiaat, yksinhuoltajat ja peruskoulun varassa olevat, joiden työllistymisen edistämiseksi palkkatukea voidaan käyttää jo ennen kuin henkilö on ollut etuudella kuusi kuukautta. Palkkatuella palkattu henkilö katsotaan työttömäksi eli hänellä säilyy velvollisuus hakea työtä ja etuusaika kuluu. Palkkatuettu työ ei myöskään kerrytä työssäoloehtoa. 

Tukea voidaan maksaa sekä yksityisen sektorin että julkisen sektorin työnantajille. Palkkatuen myöntäminen yksityisen sektorin työnantajalle edellyttää, että tuella palkattava työskentelee kokoaikaisesti (37 tuntia viikossa). Palkka ja työehdot määräytyvät työehtosopimuksen mukaan. Palkkatuen määrä on 10,47 euroa tunnilta, kuitenkin enintään 50 prosenttia palkasta. Pääsääntöisesti palkkatuki kestää 6 kuukautta.  

Julkisella sektorilla työaika riippuu henkilön työttömyyskorvauksen tasosta. Julkisen sektorin työnantajalle maksetaan palkkatukea 15,20 euroa/tunti. Työnantajan tulee maksaa myös lomarahat, eläkemaksut ja matkakorvaukset. Vakuutettujen työttömien tapauksessa palkkatukijakso kestää 4 kuukautta ja muilla 6 kuukautta.  

Työnantaja ei saa korvata palkkatuetulla työntekijällä muita työntekijöitä, eikä palkkatuettujen työntekijöiden osuus saa ylittää 20 prosenttia koko henkilöstöstä alle 50 henkilöä työllistävässä työpaikassa. Yli 50 henkilö työllistävässä työpaikassa vastaava raja on 10 prosenttia. Palkkatukea ei myönnetä puolison yritykselle tai sellaiselle työnantajalle, jonka palveluksessa henkilö on viimeksi työskennellyt. 

Viro

Virossa palkkatuen kohderyminä ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, alentuneesti työkykyiset, kansainvälistä suojelua saavat ja vankilasta vapautuneet. Palkkatukea voidaan myöntää työnantajalle,  

joka palkkaa työttömän, joka on ollut yhtäjaksoisesti vähintään 12 kuukautta työttömäksi rekisteröityneenä; 

joka palkkaa 16‒24-vuotiaan, joka on ollut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuutta työttömäksi rekisteröityneenä;  

joka palkkaa 16‒29-vuotiaan, jolta puuttuu työkokemusta; 

joka palkkaa työttömän, joka on ollut työttömäksi rekisteröityneenä vähintään 12 kuukautta edeltäneiden 15 kuukauden aikana ja jonka työttömyyden katkeaminen johtuu työstä tai asepalveluksen tai vaihtoehtoisen palveluksen suorittamisesta; 

joka palkkaa työttömän, joka on vapautunut vankilasta 12 kuukauden sisällä; 

joka palkkaa työttömän, jonka työkyky on heikentynyt ja joka ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta tai työskennellyt suojatussa työsuhteessa;  

joka palkkaa työttömäksi rekisteröidyn, jolle on myönnetty Viron oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella (My First Job in Estonia). 

Palkkatukea voidaan myöntää sekä määräaikaiseen että toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Määräaikaisen työsopimuksen edellytetään kestävän vähintään kuusi kuukautta, lukuun ottamatta nuorten My First Job -ohjelmaa, jossa edellytetään vähintään kaksi vuotta kestävää työsopimusta. Palkkatuen määrä on 50 prosenttia työntekijän bruttopalkasta, kuitenkin enintään arvioidusta kuukausipalkasta, joka on sisällytetty palkkatukisopimukseen. 

Palkkatukea voidaan myöntää alueellisesti helpottamaan työpaikkojen syntymistä ja työttömien työllistymistä sellaisilla alueilla, joilla on korkea työttömyys. Tukea maksetaan työnantajille, jotka työllistävät vähintään viisi tietyt ehdot täyttävää työtöntä kahden peräkkäisen kalenterikuukauden aikana. 

My First Job- ja My First job in Estonia -ohjelmien mukaiseen palkkatukeen sekä alueelliseen palkkatukeen voidaan yhdistää koulutustukea. Työantajalle voidaan korvata enintään 80 prosenttia koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena kuitenkin enintään 50 prosentin suuruisena. 

Saksa

Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea (Eingliederungszuschuss), kun työnantaja palkkaa henkilön, jolla on vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille, esimerkiksi pitkittyneen työttömyyden tai alentuneen työkyvyn vuoksi. Tukea ei ole rajattu mihinkään tiettyyn kohderyhmään, mutta tukea myönnetään usein alle 25-vuotiaiden nuorten, pitkäaikaistyöttömien, ikääntyneiden, alentuneesti työkykyisten ja pakolaisten työllistämiseen. Tuella korvataan työntekijän heikentynyttä työsuoritusta. 

Palkkatuen määrä riippuu työntekijän arvioidusta tuottavuuden alenemasta olleen enintään 50 prosenttia työntekijälle maksettavasta palkasta enintään vuoden ajan. Lisäksi työnantajalle korvataan 20 prosenttia palkan sivukuluista. Työnantajan tulee työllistää työntekijä määrätyksi ajaksi myös tukijakson päättymisen jälkeen. 

Tuki on mahdollista myöntää pidempikestoisena, jos tuella palkattava työntekijä on täyttänyt 50 vuotta. Vammaisten ja vaikeasti vammaisten henkilöiden kohdalla tuen määrä voi olla 70 prosenttia bruttopalkasta 24 kuukauden ajan. Tuen määrä vähenee 12 kuukauden jälkeen 10 prosenttiyksikköä, ei kuitenkaan alle 30 prosenttiin. Erityisen vakavasti vammaisten henkilöiden tukikausi voi olla enintään 60 kuukautta ja 55 vuotta täyttäneistä jopa 96 kuukautta. Edellä mainituissa tapauksissa palkkatuen määrää vähennetään 10 prosenttiyksikköä vuodessa 24 kuukauden jälkeen, ei kuitenkaan alle 30 prosenttiin.  

Alle 25-vuotiaiden pääsyä työmarkkinoille tuetaan maksamalla yritykselle 6‒12 kuukauden ajalta tukea nuoren työharjoittelun kulujen kattamiseksi työmarkkinoille tulon tukea.  

Kuntoutuvien tai vakavasti vammaisten henkilöiden työhön kouluttamisesta myönnetään ammattiin kouluttautumisen tukea työnantajalle. Tukea maksetaan silloin, kun koulutus ei ilman tukea toteutuisi. Normaali tuen määrä on 60 prosenttia kuntoutuksessa olevalle henkilölle maksettavasta palkkiosta ja 80 prosenttia vakavasti vammaiselle maksettavasta. Tietyissä poikkeustapauksissa koko palkkio korvataan työnantajalle.  

Vuoden 2019 alusta lähtien on ollut käytössä palkkatuki pitkäaikaistyöttömien integroimiseksi työmarkkinoille ja työmarkkinoille osallistumisen edistämiseksi. Tuki on tarkoitettu työllistämään pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat kauimpana työmarkkinoista. Tuen kohderyhmää ovat työttömyystukea tai vastaavaa etuutta saavia henkilöitä työllistävät työnantajat. Tuen käyttöalueilla tarkkaillaan tuen vaikutuksia markkinavääristymän ehkäisemiseksi.  

Työelämäkokeilun tarkoitus on parantaa osatyökykyisen tai kuntoutuvan henkilön osallistumismahdollisuuksia työelämään. Tuella pyritään pienentämään työnantajan riskiä palkata osatyökykyinen tai kuntoutuva henkilö. Työnantajalle voidaan korvata työelämäkokeilusta aiheutuvat kulut kolmen kuukauden ajalta.  

Henkilölle voidaan myöntää harkinnanvaraista aloitustukea työttömyystuen lisäksi, jos tämä ottaa työtä vastaan tai työllistää itsensä, ja mikäli tämän työn arvioidaan olevan välttämätöntä henkilön työmarkkinoille integroitumisessa. Tarkoitus on taloudellisella kannustimella tukea sosiaaliturvaa saavan henkilön työllistymistä maksamalla tälle tukea työllistymisen jälkeenkin. Tuki kannustaa työntekoon ja pyrkii ehkäisemään tuloloukkuja. Tavoitteena on itsenäinen ja tuista riippumaton työmarkkinoihin integroitu henkilö. Tuki kohdistuu erityisesti matalapalkkaisilla aloilla työskenteleville pitkäaikaistyöttömille. Tuki maksetaan työntekijälle. 

6.1  Lausuntopalaute

Lausunnon esitykseen antoi 124 lausunnonantajaa. Lausunnon antoivat muun muassa valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, oikeuskanslerinvirasto, eduskunnan oikeusasiamies, Kansaneläkelaitos, KEHA-keskus, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Suomen Yrittäjät, STTK, SAK, Kirkon työmarkkinalaitos, Suomen Kuntaliitto, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ja Lapin liitto. Lausunnon antoi myös kuusi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ja Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoa lukuun ottamatta kaikki työ- ja elinkeinotoimistot. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistot antoivat yhteislausunnon alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Lisäksi lausunnon antoivat 41 kuntaa, 43 kolmannen sektorin työnantajaa, kuusi sosiaalista yritystä sekä yksi yksityishenkilö. 

Palkkatuetun työn tarkoitukseen tehtäviä lisäyksiä kannatettiin laajasti. Osa lausunnonantajista esitti kuitenkin huolen työ- ja elinkeinotoimistojen mahdollisuudesta lisätä palkkatukipäätökseen tuen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisia ehtoja. Lausunnoissa toivottiin muun muassa esimerkkejä ehdoista sekä kannanottoa siitä, ettei ehtona voisi olla sellaisen erityisen tuen tarjoamista, joka olisi työnantajan rahoitusvastuulla. Esityksen säännöskohtaisia perusteluita on täydennetty palautteen johdosta. 

Ehdotettu kohderyhmien rajaaminen ryhmäpoikkeusasetuksessa määriteltyihin kohderyhmiin myönnettäessä palkkatukea ammatillisen osaamisen parantamiseen oli useiden lausunnonantajien kannattama, mutta osa lausunnonantajista kritisoi kategorista ikään perustuvaa rajaamista tukimahdollisuuden ulkopuolelle. Joissakin lausunnoissa esitettiin myös huomioita siitä, ettei palkkatukea tulisi myöntää oppivelvollisuusikäisestä henkilöstä. Rajausta kannattaneet pitivät hyvänä, että palkkatukea kohdennetaan niihin, jotka tarvitsevat työllistyäkseen enemmän tukea. Rajausta vastustaneet korostivat pääasiassa tapauskohtaisen harkinnan mahdollisuutta. Joissakin lausunnoissa tuotiin kuitenkin esille myös laajempaa kritiikkiä harkinnanvaraisuutta kohtaan. Kritiikin mukaan harkinta voi olla ennakoimatonta ja epäjohdonmukaista. 

Elinkeinoelämän keskusliitto huomautti lausunnossaan, ettei esityksessä ole sisällytetty ehdotusta sitovasta ennakollisesta palkkatukipäätöksestä. Asiaa on käsitelty muissa toteuttamisvaihtoehdoissa. STTK ry esitti, että kohderyhmärajausta uudelleenarvioitaisiin pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneiden osalta. Kohderyhmärajaus on ehdotettu tehtäväksi ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisiin kohderyhmiin rajautuen siitä syystä, että palkkatuki olisi oppisopimukseen ja 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikaistyöttömien työllistämistä lukuun ottamatta aina ryhmäpoikkeusasetuksen perusteella myönnettyä tukea, kun yritys palkkaa palkkatuella. Kohderyhmärajauksen tekeminen siten, että se sisältäisi myös ryhmäpoikkeusasetuksen ulkopuolelle jääviä kohderyhmiä, edellyttäisi joissakin tilanteissa de minimis -asetuksen mukaisten edellytysten täyttymisen arviointia myönnettäessä palkkatukea yrityksille. Palkkatukijärjestelmää on tarkoitus yksinkertaistaa, joten tilanteita, joissa tuen myöntämisen ehdot vaihtelisivat, pyritään ehdotettavilla muutoksilla vähentämään. 

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen oikeudelliset palvelut yksikön lausunnossa kiinnitettiin huomiota kotoutumissuunnitelmaan oikeutetun määritelmään ja ehdotettiin määritelmän tarkempaa avaamista. Lisäksi oikeudelliset palvelut kiinnitti huomiota tilanteisiin, jossa edellytetään yhdenjaksoista työttömyyttä tai yhdenjaksoista työtä vailla oloa. Oikeudelliset palvelut ehdottaa, että esityksessä tulisi avata tarkemmin, miten yksittäiset työvuorot tai nollatuntisopimukset vaikuttavat tulkintaan. Lisäksi oikeudelliset palvelut ehdotti, että ammatillisen osaamisen arvioinnin kriteerejä tulisi avata perusteluissa tarkemmin. Säännöskohtaisia perusteluja on täydennetty oikeudellisten palveluiden esittämien huomioiden johdosta. 

Ehdotettu muutos koskien viimeisten 12 kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanoneiden työnantajien mahdollisuutta työllistää palkkatuella, jos nämä ovat palkanneet vastaavan määrän työntekijöitä, kannatettiin laajasti. Suomen Yrittäjät toivoivat pykälään kuitenkin selkeämpää muotoilua. Säännös on muotoiltu uudelleen palautteen johdosta säilyttäen alkuperäinen säännöksen tarkoitus. Työ- ja elinkeinotoimistot nostivat esille, että todistustaakan kohdentuminen pitäisi määritellä tarkemmin ja muutetun työnantajaa koskevan edellytyksen soveltaminen ohjeistaa tarkasti. Palaute otetaan huomioon laadittaessa lain soveltamisohjeita sekä palkkatuen hakulomakkeiden päivityksen yhteydessä yhteistyössä KEHA-keskuksen kanssa. SAK ehdotti, että työnantajalta pitäisi edellyttää työsopimuslain mukaista työhönottoa ennen kuin palkkatuki voidaan myöntää. Muutos ei vaikuttaisi työnantajan velvollisuuteen noudattaa työsopimuslain mukaista työn tarjoamisvelvoitetta. Työsopimuslain noudattamisen valvontaa ei olisi kuitenkaan tarkoituksenmukaista antaa työ- ja elinkeinotoimiston tehtäväksi, vaan tehtävä olisi jatkossakin työsuojeluviranomaisen vastuulla. 

Osa lausunnonantajista kritisoi kotitalouksien rajaamista palkkatukimahdollisuuden ulkopuolelle, mutta osa lausunnonantajista piti ehdotusta perusteltuna. Hyvinvointialueiden toteamista palkkatukea saavien työnantajien listalla kannatettiin laajasti. 

Useat lausunnonantajat kritisoivat muutosta, jonka mukaan palkkatukea ei voisi myöntää uudestaan samalle työnantajalle samasta henkilöstä. Esille nostettiin muun muassa työnantajan koko ja toiminnan laaja-alaisuus, työnantajan epävarmuus, urakka- tai kausiluonteinen työ sekä pienet paikkakunnat, joissa on potentiaalisia palkkatukityöpaikkoja vähän. Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, eikä sitä ole tarkoitettu työnantajan toiminnan tueksi Työntekijään liittyvän jäähysäännön poistamisen myötä on tarpeen säätää ehto, ettei palkkatukea voitaisi myöntää samalle työnantajalle samasta henkilöstä välittömästi edellisen palkkatukijakson päättymisen jälkeen. Palkkatuen myöntäminen uudelleen samalle työnantajalle voisi kuitenkin olla perusteltua tilanteissa, joissa palkkatuettu työ tai muut työllistymistä tukevat palvelut eivät ole johtaneet avoimille työmarkkinoille työllistämiseen ja aiemmalla palkkatukityönantajalla olisi tarjota palkkatuettu työpaikka tehtävissä, joissa henkilö ei ole aiemmin työskennellyt. Palautteen johdosta esitystä on muutettu siten, että samalle työnantajalle voitaisiin myöntää palkkatuki uudelleen samasta henkilöstä kolmen vuoden määräajan jälkeen. 

Useat lausunnonantajat, erityisesti monet kunnat ja kolmannen sektorin työnantajat sekä Elinkeinoelämän keskusliitto, eivät kannattaneet sivukulujen ja lomarahan jättämistä tukikelpoisten kustannusten ulkopuolelle. Vaihtoehtoisena mallina useissa lausunnoissa tuotiin esille vastaavan sivukulukertoimen käyttöönotto kuin 100 prosentin palkkatuessa. Monissa lausunnoissa tuotiin esille, että tukikelpoisiin kustannuksiin ja tuen määrään ehdotetut muutokset pitkälti kumoavat toisensa. Joissakin lausunnoissa tuotiin esille myös mahdolliset negatiiviset vaikutukset 24 kuukautta tuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana työttömänä olleisiin henkilöihin, koska näistä myönnetyn tuen määrä laskisi ja muista työttömistä myönnetyn tuen määrä kasvaisi nykyiseen verrattuna. Erityisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä KEHA-keskuksen lausunnoissa kannatettiin ehdotettuja muutoksia tukikelpoisiin kustannuksiin. Muutosta pidettiin merkittävänä tuen maksatusprosessia keventävänä seikkana, millä voitaisiin nopeuttaa maksatusta ja sitä kautta lisätä palkkatuen houkuttelevuutta sekä vähentää tilanteita, joissa hallintoasian käsittely viipyy asiakkaan kannalta kohtuuttoman kauan. Monet lausunnonantajat toivat esille muussa yhteydessä tahtotilan ja tarpeen maksatusten nopeuttamiseksi, vaikka sitä ei yhdistetty lausuntoihin tukikelpoisista kustannuksista. Koska useimmissa tilanteissa tuen määrään ehdotetut muutokset kompensoivat ja osin kasvattavat tuen määrää tukikelpoisiin kustannuksiin ehdotetuista muutoksista huolimatta, arvioidaan, että muutoksen negatiiviset vaikutukset palkkatuen kysyntään ovat vähäisemmät kuin tukikelpoisten kustannusten yksinkertaistamisella saatavat hyödyt ovat.  

Sivukulukertoimen käyttöön ottaminen olisi mahdollista 100 prosentin palkkatuen lisäksi myös kunnille ja hyvinvointialueille myönnettävän palkkatuen osalta silloin, kun palkkatukea ei myönnetä ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Sivukulukertoimen käyttöönoton mahdollisuutta yrityksissä on selvitetty esityksen valmisteluvaiheessa ja kuvattu muissa toteuttamisvaihtoehdoissa. Koska sivukulukertoimen käyttöönottaminen yrityksissä olisi käytännössä mahdotonta tai kerroin olisi hyvin pieni, ei katsota tarkoituksenmukaiseksi lisätä sivukulukerrointa myöskään kuntien tai hyvinvointialueiden palkkatukeen. Lisäksi sivukulukertoimen käyttäminen tai sivukulujen huomioiminen nykyistä vastaavasti lisäisi palkkatuen kustannuksia huomattavasti. 

KEHA-keskus esitti lausunnossaan, että tulorekisterin tulolajeista tulisi ylläpitää vuosittain julkista luetteloa, jossa määritetään, mitkä kansallisen tulorekisterin tulolajit ovat tukikelpoisia. Ehdotuksen johdosta säännökseen ei ole asetettu KEHA-keskuksen tehtäväksi tällaisen luettelon ylläpitoa, mutta säännöskohtaisia perusteluita on täydennetty ehdotuksen johdosta. 

Tuen määrään ehdotettuja muutoksia sekä tukijaksojen kestojen muuttamista pääosin harkinnattomiksi kannatettiin laajasti. Lisäksi niin sanotusta työntekijään liittyvästä jäähysäännöstä luopumista kannatettiin laajasti. Monet lausunnonantajat kritisoivat kuitenkin tuen keston määrittämistä viiden tai kymmenen kuukauden pituisiksi. Lausunnonantajat katsoivat, että palkkatuen tulisi olla kestoltaan nykyisten tuen enimmäiskestojen eli kuusi tai 12 kuukautta pituisia, ellei työsuhde ole tätä lyhyempi. Tuen kestoa koskien annettiin paljon samankaltaisia lausuntoja myös alentuneesti työkykyisestä myönnettävän palkkatuen, 100 prosentinpalkkatuen ja 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen kohdalla. Tuen kestojen kasvattaminen ehdotettuun malliin verrattuna kuuden ja 12 kuukauden pituisiksi lisäisi palkkatuen kustannuksia arviolta vähintään 15 miljoonalla eurolla vuodessa. Kuukauden tai kahden kuukauden verran pidemmän tukijakson ei uskota olevan merkittävästi vaikuttavampi, koska palkkatuen vaikuttavuudessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa pitkällä aikavälillä vertailtaessa palkkatuen vaikuttavuustutkimuksessa kuuden ja yli kuuden kuukauden mittaisia palkkatukijaksoja .Lausuntopalautteen johdosta ei katsota tarpeelliseksi muuttaa tukijaksojen kestoja lausuntokierroksella ehdotetusta, koska tämä lisäisi palkkatuen kustannuksia, mutta positiivisista työllisyysvaikutuksista ei ole näyttöä. 

Lausunnonantajat kannattivat laajasti ehdotusta siitä, että työllistettävän vamman tai sairauden perusteella myönnettävän palkkatuen harkintaa kevennettäisiin ensimmäistä kertaa tukea myönnettäessä. Ensimmäistä kertaa tukea myönnettäessä ei edellytettäisi tuottavuuden alenemaa työtehtävässä. Näin ollen tuki olisi luonteeltaan rekrytointikynnyksen alentamiseen tähtäävä tuottavuuden aleneman kompensoinnin sijasta. Myös tuen määrän nostamista 50 prosentista 70 prosenttiin kannatettiin laajasti, mutta useissa lausunnoissa tuotiin esille, että muutos on vähäinen yhdessä tukikelpoisiin kustannuksiin ehdotettujen muutosten kanssa.  

Nykyistä vastaavasti tukea voitaisiin jatkaa samalla työnantajalla, jos vamma tai sairaus alentaa tuottavuutta kyseisessä työtehtävässä. Jatkopäätöstä koskevan harkinnan kriteereitä pidettiin monissa lausunnoissa monimutkaisina tai epätarkoituksenmukaisina. Erityisesti tukijakson aikana laaditun lääkärinlausunnon edellyttämistä pidettiin epätarkoituksenmukaisena, jos vamma tai sairaus on luonteeltaan selvästi parantumaton tai pysyvä. Esitykseen on lisätty palautteen johdosta työ- ja elinkeinotoimistolle harkintavalta olla edellyttämättä lääkärinlausuntoa, jos se on ilmeisen tarpeeton.  

Vammaisjärjestöt pitivät hyvänä edellytystä siitä, että työnantajan on tullut tehdä työterveyshuollon suosittelemat kohtuulliset mukautukset ennen kuin palkkatukijaksolle voidaan myöntää jatkoa. Joissakin lausunnoissa ehtoa kritisoitiin vedoten muun muassa siihen, että osa työnantajista on hyvin pieniä tai työterveyshuollon taso vaihtelee. Työnantajan tulisi jo nykyisin toteuttaa työterveyshuollon suosittelemat kohtuulliset mukautukset ja ehdotetun muutoksen myötä asiaa tarkasteltaisiin palkkatuen myöntämisen edellytyksenä, joten mukautusten toteuttamista valvottaisiin nykyistä tarkemmin tilanteissa, joissa henkilön palkkakustannuksia kompensoidaan julkisin varoin hyvin pitkään tai pysyväisluonteisesti. Esitysluonnosta ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa palautteen johdosta tältä osin. 

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n lausunnon johdosta lausuntokierroksella ehdotetun julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 7 §:n 1 momenttia on muutettu siten, että muotoilu on yhdenmukainen Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain kanssa. Lisäksi joissakin lausunnoissa tuotiin esille, että vamma tai sairaus ei ole välttämättä työnantajan tiedossa ensimmäistä kertaa palkkatukea myönnettäessä. Esitysluonnosta on muutettu siten, että samalle työnantajalle palkkatukea voidaan myöntää vamman tai sairauden perusteella välittömästi edellisen palkkatuen päättymisen jälkeen, vaikka ensimmäinen palkkatukijakso olisi myönnetty ammatillisen osaamisen parantamiseen. Osassa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota alentuneesti työkykyisen käsitteeseen ja sen parempaan avaamiseen. Joissakin lausunnoissa pidettiin parempana käsitteenä osatyökykyisiä. Alentuneesti työkykyinen on ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen käsite. Kansallisessa laissa on kuitenkin paljon liikkumavaraa, mitä kyseisellä termillä tarkoitetaan. Säännöskohtaisissa perusteluissa on avattu, mitä alentuneesti työkykyisellä tarkoitetaan palkkatukea myönnettäessä. 

Erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden lausunnoissa nousi esille kritiikki uudistuksen vaikutuksista kolmannen sektorin toimijoihin. Erityisen ongelmalliseksi katsottiin ehdotettu kauppavaikutuksen arviointi ja kauppavaikutuksen arvioinnin yhdeksi kriteeriksi ehdotettu 100 000 euron liikevaihtoraja, josta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Muutosta pidetään epätarkoituksenmukaisena sillä perusteella, että erityisen vaikeasti työllistyvien henkilöiden palkkatukimahdollisuudet vähenevät ja palkkatukea saavien järjestöjen toiminta uhkaa olennaisesti supistua tai lakata. Toiminnan muutoksilla olisi vaikutuksia erityisesti työvoimapalveluiden ja kierrätyskeskustoiminnan toimialoilla.  

Muilta lausunnonantajien kuin kolmannen sektorin toimijoiden osalta 100 prosentin palkkatukeen liittyen annetut näkemykset olivat toteavampia huomioita ja jotkut lausunnonantajat kommentoivat ehdotusta kannatettavaksi. Ohjeistuksen ja selkeyden tarvetta kuitenkin korostettiin monissa lausunnoissa. Lisäksi lausunnoissa tuotiin esille merkittävät vaikutukset kolmannella sektorilla. SAK katsoi, että hallituksen olisi syytä miettiä muita keinoja näiden toimijoiden toiminnan turvaamiseksi. Lausunnoissa esitettiin myös huolia vaikutuksista työvoimapoliittisiin avustuksiin, joihin sovellettaisiin ehdotuksen mukaan samaa arviota kuin 100 prosentin palkkatukeen.  

100 prosentin palkkatukeen ehdotettujen muutosten taustalla on tarve muuttaa sääntelyä vastaamaan Euroopan unionin valtiontukisääntelyä. Siltä osin kuin muutokset koskevat säännösten yhdenmukaistamista valtiontukisääntelyn kanssa, ei esitysluonnokseen tehdä muutoksia.  

Ehdotetut muutokset lainsäädäntöön edellyttävät muutoksia laista annettuun soveltamisohjeeseen. Työ- ja elinkeinoministeriö tunnistaa erityisen tarpeen kiinnittää huomiota 100 prosentin palkkatukeen ehdotettujen muutosten voimaan tullessa annettuun ohjeistukseen lain yhdenmukaiseksi soveltamiseksi. Asiaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota soveltamisohjeiden laatimisen yhteydessä.  

Laskennallista kerrointa 100 prosentin palkkatuessa pidettiin yleisesti hyvänä asiana ottaen huomioon sivukulujen ja lomarahan poissulkemisen muusta palkkatuesta. Jotkut lausunnonantajat pitivät kerrointa kuitenkin alhaisena. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ehdotti kertoimen nostamista 1,26 tasolle, koska tällöin sivukulujen osuus olisi yhtenäinen Euroopan sosiaalirahaston hankerahoituksen kanssa käytetyn laskennallisen sivukulujen määrän (26,40 %) kanssa. Lausuntokierroksella ehdotettu laskennallinen kerroin perustuu palkkatuen toteutuneisiin keskimääräisiin korvattuihin sivukuluihin. Jos kerrointa korotettaisiin, sen taso olisi hyvä sitoa johonkin perusteltuun tasoon. Toisaalta kertoimen nostaminen lisäisi 100 prosentin palkkatuen kustannuksia. Euroopan unionin valtiontukisääntelyn edellyttämien muutosten tekeminen 100 prosentin palkkatukeen on katsottu myös osaksi hallituksen linjaamaa 110 miljoonalla eurolla julkista taloutta vahvistavista työllisyystoimista. Sivukulukertoimen nostaminen johtaisi kustannusten kasvuun, joten kerrointa ei ehdoteta muutettavaksi palautteen johdosta. 

Laajimmin 100 prosentin palkkatukeen ehdotetuista muutoksista kannatettiin tukimahdollisuuden ulottamista kaikille yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille, mutta myös joitakin kriittisiä lausuntoja esitettiin tähän liittyen. Joissakin lausunnoissa ehdotettiin, että järjestöjen taloudellinen toiminta ja muu kuin taloudellinen toiminta tulisi käsitellä erillisinä palkkatukea myönnettäessä. Ajatuksena olisi, että sama työnantaja voisi saada 100 prosentin palkkatukea muuhun kuin taloudelliseen toimintaan valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena, vaikka taloudelliseen toimintaan tuki myönnettäisiin valtiontukena ja tähän sovellettaisiin valtiontukisääntelyä. Palautteen johdosta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ehdotettua 7 luvun 8 §:n 3 momenttia on muutettu siten, että kauppavaikutusta arvioitaisiin suhteessa toimintaan, eikä työnantajaan. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin kuitenkin siitä, millaisen toiminnan arvioidaan olevan sellaista, että sillä on vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

SPR toi esille, että esityksen sanamuotoja on selvennettävä niin, että poikkeus työntarjoamisvelvoitteesta kirjataan selkeästi koskemaan yhdistysten työllistämistoimintaa tukitasosta ja -muodosta riippumatta. SPR toi lausunnossaan esille, että on epäselvää, onko ehdotettu 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki työsopimuslain työntarjoamisvelvoitteen poikkeuksen piirissä. Esitysluonnosta on täydennetty palautteen johdosta siten, että työsopimuslain poikkeusta koskeva muotoilu vastaisi mahdollisimman tarkasti voimassa olevaa sääntelyä ottaen huomioon, että ehdotettu 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki olisi myös poikkeuksen piirissä. 

Palkkatuen myöntämistä oppisopimuskoulutukseen kannatettiin laajasti ja tuen määrän säilymistä samana koko tukijakson ajan pidettiin yleisesti hyvänä muutoksena. Joidenkin lausunnonantajien näkemyksen mukaan oppisopimuskoulutukseen tulisi voida myöntää palkkatukea tilanteessa, jossa henkilö on jo työllistynyt työnantajalle palkkatuella ja työllistämisjakson aikana sovittaisiin henkilön aloittavan samalla työnantajalla oppisopimuskoulutuksessa. Oppisopimuskoulutukseen myönnettävä palkkatuki on muuta palkkatukea pidempikestoisempaa ja myönnettäisiin taloudellista toimintaa harjoittaville työnantajille de minimis -tukena, kun muutoin yrityksille palkkatukea myönnetään ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaista enimmäiskestoa ei saisi keinotekoisesti ylittää myöntämällä enimmäiskeston ylittävälle osalle de minimis -tukea. Ehdotettua säännöstä ei muuteta lausuntopalautteen johdosta, koska se voisi aiheuttaa valtiontukisääntelyn vastaisia tilanteita tai vähintäänkin monimutkaistaisi sääntelyn soveltamista. 

Osassa lausunnoissa kritisoitiin työ- ja elinkeinotoimiston harkintavaltaa oppisopimukseen myönnettävän palkkatuen keston suhteen. Vaihtoehtoisesti palkkatuki oppisopimuskoulutukseen tulisi myöntää koko suunnitellun koulutuksen keston ajalle. Koska oppisopimuskoulutuksen kesto vaihtelee tapauskohtaisesti, jäisi harkintavalta palkkatuen kestosta tosiasiassa koulutuksen järjestäjälle. Tätä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, joten työ- ja elinkeinotoimistolla on perusteltua säilyttää harkintavalta oppisopimuskoulutukseen myönnettävän palkkatuen kestosta. 

Joissakin kolmannen sektorin toimijoiden lausunnoissa tuotiin esille, että palkkatuen määrä oppisopimuskoulutuksessa tulisi olla 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista korotettuna sivukulukertoimella. Osassa lausunnoista katsottiin myös, ettei kolmannen sektorin työnantajalle oppisopimukseen myönnetyn palkkatuen tulisi olla de minimis -tukea. Nykyisin tuen määrä oppisopimuskoulutuksen ajalta on ollut ensimmäisten 12 kuukauden ajalta se määrä, joka voitaisiin myöntää muutoinkin palkkatukena ja tämän jälkeen tuen määrä on ollut 30 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Ehdotetulla muutoksella yksinkertaistettaisiin oppisopimuskoulutukseen myönnetyn palkkatuen määrää. Tuen määrä olisi nykyistä korkeampi 12 kuukauden ylittävän tukiajan osalta, mutta ensimmäisten 12 kuukauden ajan tuen määrä voisi olla nykyistä pienempi. Koska tuen määrän yhtenäistämistä pidettiin monissa lausunnoissa kannatettavana, ei ehdotettua säännöstä ole muutettu esitysluonnoksessa.  

Nykyisin kolmannen sektorin palkkatuki muuhun kuin elinkeinotoimintaan myönnetään valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena. Ehdotuksen mukaan oppisopimuskoulutukseen myönnetty palkkatuki taloudelliseen toimintaan olisi de minimis -tukea ja muuhun kuin taloudelliseen toimintaan valtiontukisääntelyn ulkopuolista tukea. Vaihtoehtoisesti valtintukisääntely mahdollistaisi, että oppisopimuskoulutukseen myönnetyn palkkatuen kohdalla arvioitaisiin ehdotetun 8 §:n tavoin kauppavaikutuksen täyttymistä. Kauppavaikutuksen arvioinnin ulottaminen myös muihin tilanteisiin kuin 100 prosentin palkkatukeen ja työllisyyspoliittiseen avustukseen monimutkaistaisi järjestelmää. Kauppavaikutuksen soveltaminen hyödyttäisi niitä työnantajia, jotka harjoittavat vähäistä taloudellista toimintaa ja jotka saisivat jotain muuta de minimis -tukea ja oppisopimukseen myönnetyn palkkatuen määrä johtaisi de minimis -tukikiintiön ylittämiseen. Koska nämä työnantajat eivät saisi ainakaan 100 prosentin palkkatuen tai työllisyyspoliittisen avustuksen muodossa de minimis -tukea, olisivat tilanteet, joissa kauppavaikutuksen arviointi hyödyttäisi tuen hakijaa jotenkin, arviolta vähäisiä. Tästä syystä esitysluonnosta ei ole tältä osin katsottu tarpeelliseksi muuttaa. 

Tuella palkatun edelleen siirtämiseen ehdotettuja muutoksia pidettiin useissa lausunnoissa kannatettavina, mutta useissa lausunnoissa ehdotettua muutosta kritisoitiin byrokraattiseksi ja vähentävän edelleen siirtämisen määrää. Joissakin lausunnoissa tuotiin esille käyvän korvauksen edellyttämisen haasteellisuus, kun 100 prosentin palkkatuella työllistetty siirretään joko toiseen järjestöön tai yritykseen. Käypä korvaus on vaikeaa määrittää tilanteessa, jossa molemmat työnantajat olisivat oikeutettuja 100 prosentin palkkatukeen. Käyvän korvauksen periminen lisäisi työnantajan liikevaihtoa, mikä voisi johtaa siihen, ettei sen enää katsottaisi täyttävän 100 prosentin palkkatuen kriteerejä taloudellisen toiminnan laajuuden vuoksi. Tämä voisi johtaa edelleen siirtämisen vähenemiseen kolmannella sektorilla. Asia on otettu huomioon esityksen vaikutusarvioissa. Lisäksi säännöskohtaisissa perusteluissa on tarkennettu käyvän korvauksen määrää tilanteissa, joissa molemmat osapuolet olisivat oikeutettuja 100 prosentin palkkatukeen.  

Uudenmaan ELY-keskuksen oikeudelliset palvelut -yksikön näkemyksen mukaan epäselvyyksien välttämiseksi olisi selkeämpää, jos säännöksessä todettaisiin työ- ja elinkeinotoimiston tekevän asiasta päätöksen. Asiakkaan oikeusturvan kannalta päätöksen antaminen olisi tarpeen erityisesti tilanteessa, jossa työ- ja elinkeinotoimisto ei hyväksyisi siirtoa. Esitysluonnoksessa on tarkoitettukin, että työ- ja elinkeinotoimisto tekisi asiassa päätöksen. Säännösehdotusta on muutettu palautteen johdosta siten, että työ- ja elinkeinotoimisto myöntää luvan tuella palkatun siirtoon laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. 

Ehdotettu 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki oli laajasti kannatettu siitä näkökulmasta, että kohderyhmän työllisyyden edistämiseksi ehdotetaan uutta tukimuotoa. Kriittiset näkemykset hajautuivat. Suomen Yrittäjät kritisoi esitystä, koska se monimutkaistaa järjestelmää ja Elinkeinoelämän keskusliitto vastusti esitystä, koska tuen odotettu vaikuttavuus on heikkoa tarveharkinnan puuttuessa. Suomen Kuntaliitto katsoi, että henkilön tulisi olla ollut työnhakijana sen ajan kuin henkilön on tullut olla työtön, jotta ilman harkintaa myönnettävä tuki voitaisiin myöntää. Palkkatuen myöntämiseen vaikuttavaa työttömyyden kestoa tarkasteltaessa ei ole merkitystä sillä, onko henkilö ollut työnhakijana koko työttömyyden ajan. Säännöksen olisi tarkoituksenmukaista olla tältä osin yhdenmukainen palkkatukisääntelyn kanssa sekaannusten välttämiseksi.  

Joissakin lausunnoissa esitettiin kritiikkiä ikään perustuvasta erottelusta työttömien välillä. Joissakin lausunnoissa ehdotettiin, että kohderyhmän työllisyyttä olisi voinut edistää alentamalla voimassa olevan 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikaistyöttömien poikkeussäännöstä 55 vuoteen. Ikärajan alentaminen voisi johtaa suureen määrään erityisen pitkiä tuettuja työsuhteita, mikä voisi lisätä palkkatuen kustannuksia huomattavasti ilman, että tukea myönnettäisiin nykyistä useamman henkilön työllistämiseen. Yksittäisissä lausunnoissa ehdotettiin myös sisällöllisiä muutoksia tuen ehtoihin, kuten esimerkiksi, että kohderyhmänä tulisi olla 55 vuotta täyttäneet 12 kuukautta viimeisten 14 kuukauden aikana työttömänä olleet henkilöt. Kohderyhmän laajentaminen lyhyemmän aikaa työttömänä olleisiin lisäisi tukeen liittyvää negatiivista vuotovaikutusta.  

Joissakin kolmannen sektorin lausunnoissa tuotiin esille tilanteet, joissa yhdistys, säätiö tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voisi saada sekä 100 prosentin palkkatukea että 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea samasta henkilöstä. Säännöstasolla ei katsota tarpeelliseksi säätää eri tukien ensisijaisuudesta. Tuen hakeminen olisi aina vapaaehtoista, jolloin työnantaja voisi myös päättää, mitä tukea tämä haluaa hakea työllistettävästä henkilöstä. Säännöskohtaisia perusteluita on täydennetty palautteen johdosta, 

Sosiaalisista yrityksistä annetun lain kumoamista pidettiin useissa lausunnoissa perusteltuna, mutta monissa lausunnoissa kumoamista myös vastustettiin. Kumoamista vastustaneet katsoivat, ettei lakia tulisi kumota, vaan kehittää lainsäädäntöä, jotta se vastaisi paremmin sääntelylle asetettuihin tavoitteisiin. Lausuntopalautteissa ei kuitenkaan esitetty konkreettisia ehdotuksia sääntelyn kehittämiseksi. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus oy katsoi, että jatkossakin pitäisi olla lakiin perustuva status yrityksille, jotka toimivat sosiaalisesti vastuullisesti, koska yhteiskunnallisen yrityksen status ei ole lakiin perustuva, vaan yksityisen yhdistyksen myöntämä. Sosiaalisten yritysten rekisteriin kuuluu nykyisin 20 yritystä. Näin pienen yritysjoukon takia ei katsota tarkoituksenmukaiseksi ylläpitää sosiaalisista yrityksistä annettua lakia. 

Lausuntopalautteessa nousi myös ehdotuksia, jotka eivät kohdentuneet suoraan ehdotettuihin muutoksiin. SAK ry ja muutamat muut lausunnonantajat esittävät, että hallituksen esityksen yhteydessä muutetaan palkkatuetun työn työttömyyspäivärahan työssäoloehdon kertymää nykyisestä 75 prosentista 100 prosenttiin. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdotti lausunnossaan, että luovutaan lisätyön tarjoamisvelvollisuudesta silloin, kun työnantaja palkkaa palkkatuella vaikeasti työllistettävän. Lisäksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdotti, että palkkatuen kustannukset rahoitettaisiin kokonaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan työllisyydenhoidon menomomentilta. Edellä kuvatuilla ehdotuksilla olisi laaja-alaisia vaikutuksia ja niiden valmistelu tulisi tehdä huolella. Hallituksen esityksen on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023 ja ehdittäväksi käsitellä syysistuntokaudella 2022. Esityksen tavoiteaikataulu ei mahdollista uusien laajamittaisten sisältöjen tuomista osaksi hallituksen esitystä. 

Osa lausunnonantajista ehdotti, että uudistus tulisi voimaan samassa yhteydessä valmistelussa olevan julkisten työvoimapalveluiden uudelleenjärjestämistä koskevien lakien kanssa, jotta uudistukseen olisi enemmän aikaa valmistautua. Merkittävien palkkatukisääntelyyn tehtävien muutosten voimaantulo samanaikaisesti työvoimapalveluiden uudelleenjärjestämisen kanssa lisäisi merkittävästi riskejä toimeenpanon onnistumiseksi. Olisi tarkoituksenmukaista, että uutta lainsäädäntöä on ehditty soveltamaan jo jonkin aikaa ennen työvoimapalveluiden uudelleenjärjestämistä. 

KEHA-keskus toi lausunnossaan esille, että lain siirtymäsäännöstä on tarpeen muuttaa siten, että ennen lain voimaantuloa myönnettyihin palkkatukiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lisäksi näiden palkkatukijaksojen mahdollisia jatkopäätöksiä koskevaa menettelyä olisi hyvä tarkentaa. Jatkovalmistelussa on myös huomioitava siirtymävaiheessa se, että tuen hakemisen ja myöntämisen välillä on viivettä. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain siirtymäsäännöstä on muutettu palautteen johdosta.  

Erityisesti työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kuntien lausunnoissa kritisoitiin työnsuunnittelijoita koskevan poikkeuksen poistamista. Poikkeussäännös on mahdollistanut erityisen pitkiä tuettuja työllistymisjaksoja näillä työnantajilla, kun henkilö työllistyy työnsuunnittelijan tehtävään. Palkkatuki on tarkoitettu työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi ja tukeen liittyvät poikkeukset muihin palkkatuettuihin jaksoihin verrattuna tulisi perustua työntekijään liittyviin seikkoihin. Esitysluonnosta ei ole muutettu tältä osin.  

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunnossa todettiin, että ehdotetun julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvun 1 §:n mukaan päätökseen ei saisi vaatia oikaisua eikä siitä saisi valittaa siltä osin kuin palkkatukea koskeva päätös muutoin perustuisi työ- ja elinkeinotoimiston harkintaan. Oikeudelliset palvelut -yksikön näkemyksen mukaan valituskiellon alan tulisi olla täsmällisempi. Edellä mainittua säännöstä on tarkennettu palautteen johdosta.  

Oikeuskanslerinviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnoissa tuotiin esiin tarve arvioida hakemus- ja muutoksenhakuprosesseja perustuslain 21 §:n 1 momentin lisäksi perustuslain 21 §:n 2 momentissa säädettyjen hyvän hallinnon takeiden kannalta ja arvioida hyvän hallinnon ja yksilön oikeusturvan toteutumista. Oikeuskanslerinviraston laillisuusvalvonnassa on muun muassa kiinnitetty huomiota työnhakijan oikeuteen saada tietoonsa erityisesti kielteisen ratkaisun perustelut hallintolain edellyttämällä tavalla. Vaikka päätökseen ei voisi hakea muutosta, työnhakijalla on mahdollisuus pyytää asian uudelleen käsittelyä hallintolain mukaisesti (muun muassa OKV/256/10/2021). Hyvän hallinnon perusteisiin on kiinnitetty huomiota myös työnhakijalle palkkatuen saamisen edellytyksistä annettua virheellistä neuvontaa koskevassa kanteluratkaisussa (OKV/585/10/2021). 

Oikeuskanslerinviraston ratkaisussa OKV/256/2021 apulaisoikeuskansleri saattoi TE-toimiston tietoon käsityksensä työkokeilua koskevan kielteisen ratkaisun perustelemisesta työnhakijalle kirjallisesti. TE-toimisto oli katsonut, että työkokeilun jatkamiselle ei ollut perusteita. Kantelijalle oli puhelimitse kerrottu työkokeilun epäämisen perustelut. TE-toimiston ratkaisuun työkokeiluun ohjaamista koskevassa asiassa ei voi hakea muutosta tai oikaisua. Apulaisoikeuskansleri totesi, että tästä huolimatta hakijan tulee saada tietoonsa erityisesti kielteisen ratkaisun perustelut. Ratkaisun ja sen perustelujen saaminen kirjallisessa muodossa takaa sen, että ratkaisuun tyytymättömällä on tosiasialliset edellytykset saada tietoonsa ratkaisun perustelut, ja vaikka asiassa ei voisi hakea muutosta, hakijalla on mahdollisuus pyytää asian uudelleen käsittelyä hallintolain mukaisesti. 

Myös eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa on kiinnitetty huomiota työnhakijan oikeuteen saada tietoonsa erityisesti kielteisen ratkaisun perustelut hallintolain edellyttämällä tavalla. Laillisuusvalvonnassa (EOAK/6740/2020 ja EOAK/1629/2020) on katsottu, että vaikka TE-toimiston omaehtoista opiskelua koskeva ratkaisu ei olekaan sellainen päätös, josta voisi hakea muutosta, sen perusteluiden voidaan kuitenkin edellyttää täyttävän ne vaatimukset, joista säädetään hallintolain 45 §:ssä. 

Hallintolain hyvän hallinnon perusteet ja 43‒45 §:t päätösten muodosta, sisällöstä ja perustelusta koskevat myös palkkatuen hakumenettelyä ja päätöksentekoa. Uudistuksen toimeenpanossa ja ohjeistuksessa tähän tullaan kiinnittämään huomiota. 

6.2  Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto

Lainsäädännön arviointineuvosto julkaisi palautteen ehdotuksen vaikutusarvioinneista 16.8.2022. Arviointineuvosto katsoi, että hallituksen esitysluonnos vastaa pääosin säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjetta. Arviointineuvosto suositteli, että esitystä täydennettäisiin siten, että esitysluonnoksessa tulisi mahdollisuuksien mukaan kuvata selkeämmin myös muita esityksen kohderyhmiin kohdistuvia vaikutuksia kuin vaikutuksia työllisyyteen sekä täydentää arvioita esitysluonnoksen kielteisistä vaikutuksista yhdistyksiin ja säätiöihin ja arvioida täsmällisemmin palkkatuella työllistettyjen määrän kasvun jakautumista sekä kilpailuvaikutuksia yritysten välillä. Esitysluonnoksen vaikutusarviointeja on täydennetty arviointineuvoston lausunnon pohjalta.  

7.1  Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

1 luku Yleiset säännökset 

3 §. Määritelmät. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin määritelmät palkkatuetulle työlle kohdaksi 11 ja taloudelliselle toiminnalle kohdaksi 12.  

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa sekä työttömyysturvalaissa palkkatuetun työn määritelmää on käytetty aiemmin käsittäen palkkatuella tuetun työn sekä työn, johon valtion virastolle tai laitokselle on osoitettu määrärahaa. Ehdotettu määritelmä kattaisi lisäksi työn, jossa työnantajalle on myönnetty ehdotettua 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. Määritelmän johdosta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 6 ja 7 §:ssä sekä 3 luvun 3 ja 5 §:ssä sekä työttömyysturvalain 2 a luvun 9 ja 10 §:ssä palkkatuetulla työllä tarkoitettaisiin myös ehdotettua 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuella tuettua työtä. 

Taloudellisen toiminnan määritelmä noudattelisi Euroopan unionin valtiontukisääntelyn määritelmää taloudellisesta toiminnasta ja olisi tarkoitettu käytettäväksi sellaisissa tilanteissa, joissa määritetään jonkin taloudellisen edun kuuluvan valtiontukisääntelyn piiriin. 

3 a §.Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltaminen. Pykälästä poistettaisiin maininta elinkeinotoiminnasta. Euroopan unionin valtiontukisääntely ei tunne elinkeinotoiminnan käsitettä, joten sen käyttämisestä kansallisessa valtiontukia koskevassa sääntelyssä luovuttaisiin. Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavasti ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisesta, kun tässä laissa tarkoitettu tuki on myönnetty ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti, sillä erotuksella, että pykälässä ei erikseen viitattaisi ryhmäpoikkeusasetuksen I luvussa säädettyihin yleisiin edellytyksiin ja kyseessä olevalle tukimuodolle asetettuihin erityisiin edellytyksiin, vaan koko ryhmäpoikkeusasetukseen. Nykyinen ryhmäpoikkeusasetus on voimassa 31.12.2023 saakka. Pykälän muotoilu kattaa kuitenkin tilanteet, jossa asetusta muutettaisiin kansallisen lain voimassaoloaikana.  

5 luku Työvoimakoulutus 

7 §. Koulutuksen yhteishankinta. Ehdotetussa 3 momentissa ”elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja” korvattaisiin taloudellista toimintaa harjoittavalla työnantajalla vastaamaan Euroopan unionin valtiontukisääntelyn mukaisia käsitteitä. Taloudellisella toiminnalla tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden tarjoamista markkinoilla, joten määritelmä olisi nykyistä elinkeinotoiminnan käsitettä laajempi. 

7 luku Palkkatuki 

1 §. Palkkatuki. Ehdotetussa 1 momentissa määriteltäisiin palkkatuki nykyistä vastaavasti työnantajalle työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkakustannuksiin myönnettäväksi tueksi. Lakiin kirjoitettaisiin näkyviin se, että palkkatuella tuetun työn tarkoituksena voi olla myös vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä 60 vuotta täyttäneiden pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työn saannin ja työelämään osallisuuden lisääminen. Täsmennys olisi tarpeen, koska edellä mainittujen kohderyhmien osalta palkkatuen myöntämisen perusteena ei ole ammatillisen osaamisen puutteet, eikä ensisijaisena tarkoituksena siten ammatillisen osaamisen parantaminen, vaan palkkatuella pyritään edistämään vammaisten ja sairaiden mahdollisuuksia saada työtä ja pysyä työssä yhdenvertaisesti muiden kanssa sekä tukea 60 vuotta täyttäneiden pitkään työttömänä olleiden henkilöiden osallistumista työelämään. Säännöksen sanamuotoon tehtäisiin myös kielellisiä tarkistuksia asiasisältöä muuttamatta. 

Voimassa oleva 7 luvun 2 §:n 3 momentti siirrettäisiin sellaisenaan 1 §:n 2 momentiksi. Palkkatukipäätöksessä työnantajalle voitaisiin asettaa nykyistä vastaavasti ehtoja, jotka ovat tarpeen työttömän työnhakijan tai tuen tarkoituksen kannalta. Työ- ja elinkeinotoimiston tulisi kiinnittää erityistä huomiota tuella palkatun osaamisen kehittämistä koskeviin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen tuetun työn avulla. Päätökseen asetettavissa ehdoissa voitaisiin täsmentää esimerkiksi sitä, millaista erityistä tukea tai ohjausta työnantajan edellytetään tarjoavan työntekijälle palkkatuetun työn aikana, jotta osaamisen kehittymistä koskevat tavoitteet voidaan saavuttaa. Erityisellä tuella tarkoitetaan tilanteita, joissa työnantaja sitoutuu vastaamaan tuella työllistetyn tarvitseman muihin työntekijöihin verrattuna suuremman perehdytyksen ja ohjauksen tarpeeseen sekä arvioimaan työllistetyn osaamisen kehittymistä työssä. Tarvittaessa työnantajan tulisi pystyä raportoimaan osaamisen parantumisesta palkkatuetussa työssä. 

Jos työ- ja elinkeinotoimisto arvioisi, että muiden työvoimapalveluiden tarjoaminen palkkatuen ohella on tarpeen, palkkatukipäätöksen ehtona voitaisiin määrittää, että palkkatuetussa työssä olevalla työntekijällä on oikeus osallistua muihin työvoimapalveluihin palkkatukijakson aikana niin, että työvoimapalveluihin osallistumiseen käytetty aika ja työaika yhdessä eivät ylitä alan säännöllistä enimmäistyöaikaa. Työnantajaa ei kuitenkaan voitaisi edellyttää osallistumaan tällaisten palveluiden kustannuksiin palkkatuen myöntämisen edellytyksenä, eikä työnantajalle voitaisi asettaa velvoitetta siihen, että työllistetty käyttää työaikaa palveluun osallistuakseen. Työnantajalla olisi kuitenkin halutessaan oikeus osallistua palkkatuen ohella tarjottavan palvelun kustannuksiin tai tarjota vapaaehtoisesti koulutusta työn ohessa. Työnantajalla olisi oikeus päättää siitä, voiko työllistetty käyttää työaikaa tällaisiin palveluihin osallistumiseen.  

2 §. Palkkatuki ammatillisen osaamisen parantamiseen. Pykälässä säädettäisiin palkkatuen myöntämisestä ammatillisen osaamisen parantamiseen. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin työnhakijaryhmät, joiden työllistymistä ammatillista osaamista parantamalla palkkatuella tuetussa työssä voitaisiin edistää. Kohderyhmät vastaisivat pääosin voimassa olevan 7 luvun 6 §:n 1 momentissa määriteltyjä työnhakijaryhmiä, joiden työllistymisen edistämiseksi palkkatuki elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle myönnetään nykyisin ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Kohderyhmään kuuluminen ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että työttömällä työnhakijalla tai hänet palkkaavalla työnantajalla olisi oikeus palkkatukeen. Palkkatuen myöntäminen edellyttäisi lisäksi, että työ- ja elinkeinotoimisto harkitsee 2 momentissa säädettyjen palkkatuen myöntämisen edellytysten täyttymisen.  

Momentin 1 kohdan mukaan palkkatuen kohderyhmään kuuluisivat 15‒24-vuotiaat ja 2 kohdan mukaan yli 50-vuotiaat. Henkilön ikää koskevan edellytyksen täyttymistä tarkasteltaisiin palkkatuen myöntämisajankohtana. Jotta palkkatukea voitaisiin myöntää 25–49 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden palkkaamiseen, tulisi työnhakijan täyttää jokin 3‒5 kohdan edellytyksistä tai kuulua 7 §:ssä tarkoitettuihin työnhakijoihin, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä. Lisäksi oppisopimuskoulutukseen palkkatukea voitaisiin myöntää kaikista työttömistä työnhakijoista, jos 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät.  

Ehdotetussa 1 momentin 3 kohdassa tarkennettaisiin nykyisessä 7 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa käytetty sanamuoto ”vailla ammatillista koulutusta” koskemaan niitä, jotka eivät ole suorittaneet toisen asteen koulutusta. Toisen asteen koulutuksella tarkoitetaan ylioppilastutkintolaissa (502/2019) tarkoitettua ylioppilastutkintoa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitettua ammatillista tutkintoa. Myös näitä vastaavan tasoisen ulkomaisen tutkinnon suorittaneet jäisivat kohderyhmän ulkopuolelle. Koulutus ei edelläänkään estäisi palkkatuen myöntämistä, jos työtön työnhakija kuuluu johonkin muuhun kohderyhmään ollen esimerkiksi alle 25- tai yli 50-vuotias edellyttäen, että hänellä koulutuksesta huolimatta arvioidaan olevan puutteita ammatillisessa osaamisessa.  

Ehdotetun 1 momentin 4 kohdan mukaan kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettuun kotoutumissuunnitelmaan oikeutetut olisivat palkkatuen kohderyhmään kuuluvia. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain 12 §:n mukaan kotoutumissuunnitelmaan oikeutettu on maahanmuuttaja, joka on julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettu työtön työnhakija tai jos hän saa muuten kuin tilapäisesti toimeentulotuesta annetun lain mukaista toimeentulotukea. Koska palkkatuki voidaan myöntää vain työttömästä työnhakijasta, tarkoitettaisiin kotoutumissuunnitelmaan oikeutetulla kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettua maahanmuuttajaa, joka on työtön työnhakija ja tällä on voimassa oleva kotoutumissuunnitelma tai kotoutumissuunnitelmaa ei ole vielä laadittu. 

Ehdotetun 1 momentin 5 kohdanmukaan palkkatukea voitaisiin myöntää sellaisen työttömän työnhakijan palkkaamiseen, joka ei ole ollut ansiotyössä edeltävän kuuden kuukauden aikana. Ansiotyöllä tarkoitettaisiin työ- ja virkasuhteisen työn lisäksi myös yrittäjänä tehtyä työtä. Työssäoloksi ei katsottaisi aikaa, jolloin työsuhde on voimassa, mutta työantaja ei tosiasiallisesti tarjoa lainkaan työtä. Esimerkiksi kokonaan lomautettu tai niin sanotulla nollatuntisopimuksella oleva, jolle työnantaja ei tosiasiallisesti ole tarjonnut työtunteja, katsottaisiin työtä vailla olevaksi. Ansiotyötä vailla olevaksi ei sen sijaan katsottaisi sellaista henkilöä, jonka työsuhde on ollut voimassa, mutta joka ei ole tehnyt työtä omasta aloitteestaan. Esitetty tulkinta liittyisi vain ehdotetun säännöksen soveltamiseen, eikä sillä olisi vaikutusta 1 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun työttömän määritelmään ja sen tulkintaan. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella työ- ja elinkeinotoimiston tulisi arvioida palkkatuen myöntämistä 1 momentin 1–5 kohdassa tarkoitetun työnhakijan työllistymisen edistämiseksi. Myöntämisedellytykset vastaisivat sisällöllisesti nykyisen 7 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohtaa ja 2 momenttia. 

3 §. Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin nykyistä 7 luvun 3 §:n 1 momenttia. 1 momenttiin lisättäisiin, että palkkatukea voidaan myöntää myös hyvinvointialueelle. Nykyisestä poiketen palkkatukea ei kuitenkaan voisi jatkossa myöntää sellaiselle luonnolliselle henkilölle, joka ei harjoita taloudellista toimintaa eli palveluiden tai tavaroiden tarjoamista markkinoilla. Muutos sulkisi kotitaloudet työnantajina palkkatuen ulkopuolelle. Muutos ei estäisi palkkatuen myöntämistä luonnolliselle henkilölle, joka toimii ammatin- tai elinkeinoharjoittajana ja palkkaa työntekijän tähän toimintaan. Palkkatuen myöntäminen edellyttäisi siten jatkossa työnantajalta aina y-tunnusta. 

Ehdotetussa 2 momentissa todettaisiin yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltaminen palkkatukeen sekä määriteltäisiin tilanteet, joissa palkkatukea ei myönnetä ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Pykälässä ei olisi enää tarpeellista luetella erikseen nykyisessä 6 §:n 1 momentissa määriteltyjä työnhakijaryhmiä, joiden työllistämiseen palkkatuki myönnettäisiin ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Palkkatuen myöntäminen muiden kuin ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluvien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseen ei olisi mahdollista oppisopimuskoulutusta lukuun ottamatta. Ehdotetun 2 momentin 1 ja 2 kohdissa säädettäisiin, että palkkatuki toimintaan, jota ei katsota kuntalain 126 §:n mukaan kilpailluilla markkinoilla tapahtuvaksi toiminnaksi tai toimintaan, jota ei katsota hyvinvointialueista annetun lain 131 §:n mukaan kilpailluilla markkinoilla tapahtuvaksi toiminnaksi, myönnettäisiin niin sanotusti muuna tukena eli tukeen ei sovellettaisi Euroopan unionin valtiontukisääntelyä, koska näissä tilanteissa kunnan ja hyvinvointialueen toimintaa ei katsota taloudelliseksi toiminnaksi. Ehdotetun 8 §:n mukaan myönnettävä palkkatuki voisi olla niin sanottua muuta tukea tai jonkin de minimis -asetuksen perusteella myönnettyä tukea, muttei ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan myönnettyä tukea. Oppisopimuskoulutukseen ja ehdotetun 9 §:n mukaiseen tukeen sovellettaisiin aina jotakin de minimis -asetusta, kun palkkatuki myönnetään taloudelliseen toimintaan.  

Pykälän 3 momentin 1 kohdaksi yhdistettäisiin nykyinen 7 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohta ja 3 momentti. Säännöstä muutettaisiin sisällöllisesti siten, että palkkatuen myöntämisen edellytyksenä ei enää olisi tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotun työntekijän ottaminen takaisin työhön, vaan palkkatuen myöntämisen edellytykset täyttyisivät, jos työnantaja olisi irtisanomisen jälkeen palkannut työntekijöitä siten, että työnantajaan työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä palkkatuen myöntämishetkellä on vähintään yhtä suuri kuin työntekijöiden määrä irtisanomisajankohtana. Muutos ei vapauttaisi työnantajaa noudattamasta työsopimuslaissa säädettyä irtisanotun takaisinottovelvollisuutta. Jos työsopimuslaissa tarkoitetun takaisinottovelvollisuuden piirin kuuluva irtisanottu ei ottaisi tarjottua työtä vastaan, työnantaja voisi täyttää palkkatuen saamisen edellytykset palkkaamalla työhön jonkun muun. Olennaista olisi siis se, että työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrä ei ole palkkatuen myöntämistä edeltävän 12 kuukauden aikana vähentynyt tuotannollisista tai taloudellisista syistä johtuvien irtisanomisten seurauksena. Edellytys perustuisi ryhmäpoikkeusasetuksen 32 artiklan 3 kohtaan. Edellytystä sovellettaisiin kaikkiin työnantajiin, ei kuitenkaan kuntiin ja hyvinvointialueisiin tilanteessa, jossa nämä eivät toimi 2 momentin 1 ja 2 kohdissa tarkoitetulla tavalla kilpailuilla markkinoilla.  

Ehdotetun 3 momentin 2 ja 3 kohta vastaisivat nykyistä 7 luvun 3 §:n 2 momentin 2 ja 3 kohtaa. 

Momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta, jonka mukaan palkkatukea ei myönnettäisi, mikäli työnantaja olisi syyllistynyt valtionavustuslain (2001/688) 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuun menettelyyn. Palkkatukea ei siis voitaisi myöntää, mikäli työnantaja tai tämän rikoslain (39/1889) 47 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu edustaja on kuluvan tai sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana tuomittu lainvoimaisella tuomiolla rangaistukseen rikoslain 47 luvun 6 a §:ssä tai ulkomaalaislain (301/2004) 186 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta taikka työnantajalle on kuluvan tai sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana lainvoimaisella päätöksellä määrätty työsopimuslain (55/2001) 11 a luvun 3 §:ssä tarkoitettu seuraamusmaksu. 

Momenttiin lisättäisiin myös uusi 5 kohta, jonka mukaan palkkatukea ei voitaisi myöntää uudestaan samalle työantajalle saman henkilön palkkaamiseen, jos viimeisen tällaisen tukijakson päättymisestä on kulunut alle kolme vuotta. Samoin palkkatukea ei voitaisi myöntää, mikäli työnantaja on saanut aiemmin saman määräajan kuluessa 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea saman henkilön palkkakustannuksiin. Säännöksellä on yhteys siihen, että ehdotettujen säännösten mukaan jatkossa uuden palkkatukijakson myöntäminen ei edellyttäisi työnhakijalta 10 kuukauden työttömänä työnhakijana olemista enimmäiskeston täyttymisen jälkeen. Uusi palkkatukijakso voitaisiin myöntää uudelle työnantajalle palkkatuen myöntämisen muiden edellytysten täyttyessä, jos se katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi. Säännös ei estäisi myöntämästä työnantajalle palkkatukea toisen työttömän työnhakijan palkkaamiseen välittömästi edellisen tukijakson jälkeen. 

Säännöstä ei sovellettaisi vamman tai sairauden eikä oppisopimuskoulutukseen myönnettävään palkkatukeen tai 60 vuotta täyttäneestä pitkään työttömänä olleesta henkilöstä ehdotetun 9 §:n mukaan myönnettävään palkkatukeen, kun kyseessä on aiemman tukijakson jatkaminen. Näistä poikkeuksista säädettäisiin ehdotetuissa 7, 9 ja 10 §:ssä. Poikkeukset koskisivat tilanteita, joissa palkkatukijaksoa jatkettaisiin samalla työnantajalla, mutta ei tilanteita, jossa henkilö olisi ollut aiemmin palkkatuella kyseisellä työnantajalla ja ollut välillä esimerkiksi työttömänä tai työssä toisella työnantajalla. Edellä mainituissa tuen jatkamista koskevissa tilanteissa olisi määritetty ehdot, joiden mukaan jatkamisesta voidaan päättää.  

Lisäksi momenttiin lisättäisiin uusi 6 kohta, jonka mukaan palkkatukea ei myönnettäisi, jos tukea hakevalle työnantajalle olisi ennen palkkatuen myöntämistä myönnetty muuta tukea tuella palkattavasta henkilöstä aiheutuviin palkkakustannuksiin niin, että TE-toimiston arvion mukaan palkkatukea todellisuudessa maksettaisiin vain vähäinen määrä. Tämän luvun 13 §:n mukaan palkkatuki voisi olla yhdessä muiden tuella palkatun palkkakustannuksiin myönnettyjen tukien ja oppisopimuksen perusteella maksettavan koulutuskorvauksen kanssa enintään tuella palkatusta työnantajalle aiheutuvien 5 §:ssä tarkoitettujen palkkakustannusten suuruinen tai 8 §:ssä tarkoitetun 100 prosentin palkkatuen osalta enintään 1,23 kertaa 5 §:ssä tarkoitettujen palkkakustannusten suuruinen. Jos palkkatuki yhdessä muiden palkkakustannuksiin myönnettyjen tukien kanssa ylittäisi tämän enimmäismäärän, niin palkkatuen määrää vähennettäisiin enimmäismäärän ylittävältä osin. Mikäli TE-toimisto jo palkkatukea myöntäessään arvioisi, että palkkatukea maksettaisiin muista tuista johtuen vain vähäinen määrä, TE-toimiston ei tulisi myöntää palkkatukea lainkaan. Vähäisellä määrällä tarkoitettaisiin pienempää kuin 25 prosentin osuutta myönnettävästä palkkatuesta.  

4 §. Työsuhteeseen liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat nykyistä 7 luvun 4 §:n 1 ja 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palkkatuen myöntämisestä tilanteissa, joissa työnantaja vaihtuu kesken palkkatukijakson työntekijän siirtyessä niin sanottuna ”vanhana työntekijänä” uuden työnantajan palvelukseen esimerkiksi liikkeenluovutuksen tai yhteisöjen sulautumisen vuoksi. Säännös vastaisi pääosin nykyistä 4 §:n 4 momenttia. Tukea voitaisiin myöntää ajaksi, joka alkuperäisestä ensimmäiselle työnantajalle myönnetystä tukijaksosta on jäljellä. Jos palkkatuki olisi myönnetty kymmeneksi kuukaudeksi, josta tuella palkattu olisi ehtinyt olla tuen saajan palveluksessa ennen liikkeen luovutusta 2 kuukautta, voitaisiin luovutuksensaajalle myöntää palkkatuki jäljellä olevaksi kahdeksaksi kuukaudeksi edellyttäen, että uusi työnantaja hakee tukea kuukauden kuluessa luovutuksesta. Uuden työnantajan tulee täyttää palkkatuen myöntämisen edellytykset muutoin normaalisti. Työntekijään liittyviä palkkatuen edellytyksiä ei harkittaisi uudestaan. 

Pykälän 4 momentti vastaisi nykyistä 4 §:n 5 momenttia.  

5 §. Palkkatuella katettavat palkkakustannukset. Pykälässä käytettäisiin käsitteen palkkauskustannus sijasta käsitettä palkkakustannus. Palkkatuella katettaviin kustannuksiin ei jatkossa luettaisi työnantajan maksettavaksi kuuluvia palkan sivukuluja. Palkkatuella ei siten voisi enää kattaa tuella palkatusta työnantajalle aiheutuvaa työnantajan eläkemaksua, sairausvakuutusmaksua, työttömyysvakuutusmaksua, tapaturmavakuutusmaksua eikä pakollista ryhmähenkivakuutusmaksua. Palkkatuella katettaviksi palkkakustannuksiksi katsottaisiin työntekijälle maksettava työaikaan tai urakan suorittamiseen perustuva ennakonpidätyksen alainen palkka mukaan lukien säännölliseen työaikaan ja olosuhteisiin liittyvät palkan lisät, kuten ilta- ja sunnuntailisät tai kylmänalueenlisä. Työaikaan ja olosuhteisiin liittyvät palkan lisät luettaisiin korvattaviin palkkakustannuksiin riippumatta siitä, perustuvatko ne työlainsäädäntöön vai sovellettavaan työehtosopimukseen.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palkan eristä, joita ei katsota tukikelpoisiksi. Nykyisestä poiketen lomarahaa ei jatkossa katsottaisi palkkatuella katettavaksi palkkakustannukseksi. Säännös tästä lisättäisiin nykyiseen 1 kohtaan. Lomaraha tai lomakorvaus saattaa joskus olla tosiasiallisesti vuosiloma-ajan palkkaa. Esimerkiksi rakennusalan työehtosopimuksessa lomakorvaus, lomapalkka ja lomaraha on yhdistetty lomarahan nimellä maksettavaksi eräksi. Lomarahana maksettava korvaus on 18,5 prosenttia lomanmääräytymisvuoden ansioista. Rakennusalan lomarahasta yleensä kolmasosa on lomarahaa ja kaksi kolmasosaa lomapalkkaa tai lomakorvausta riippuen siitä, jatkuuko työsuhde vai päättyikö se. Tulorekisteriin rakennusalan lomaraha on tulorekisteriä koskevissa ohjeissa ohjeistettu ilmoitettavaksi lomakorvauksena. 

Koska osa lomarahasta tai lomakorvauksesta voi työehtosopimuksen mukaan olla loma-ajan palkkaa, säädettäisiin momentin 1 kohdassapoikkeus, jonka mukaan työehtosopimuksen mukainen lomaraha tai -korvaus, joka tosiasiallisesti sisältää vuosiloma-ajan palkaksi katsottavaa palkkaa, voitaisiin ottaa palkkatuella katettavana kustannuksena huomioon palkan nimikkeestä riippumatta. Tämä edellyttäisi, että vuosiloma on pidetty palkkatukijakson aikana. KEHA-keskuksella ei olisi viran puolesta velvollisuutta selvittää asiaa, vaan lomarahan tai lomakorvauksen ottaminen huomioon loma-ajan palkkana edellyttäisi työnantaja pyyntöä. Tällöin työnantajan tulisi selvittää KEHA-keskukselle, miten työntekijä on pitänyt vuosilomaa ja mikä osa lomarahasta tai -korvauksesta on vuosiloma-ajan palkkaa. 

Pykälän 2 momentin 2 kohtaan lisättäisiin lisä- tai ylityökorvaukset sekä työaikapankin rahakorvaus. Ylityöllä tarkoitettaisiin sekä vuorokautista että viikoittaista ylityötä. Myös viikkolepokorvaus katsottaisiin tässä tarkoitetuksi ylityökorvaukseksi. Momentin 4 kohtaan lisättäisiin työntekijän tulokseen perustuvan palkan lisäksi yrityksen tulokseen perustuva palkka. Momentin 5 kohta muutettaisiin koskemaan kaikkia työnantajan maksamia työsuhde-etuja ja kustannusten korvauksia, kuten puhelinetua, matkakustannusten korvauksia ja ateriakorvauksia siitä riippumatta, ovatko korvaukset työntekijälle verottomia vai veronalaisia. Muilta osin 2 momentti vastaisi asiasisällöltään nykyistä 2 momenttia.  

Työntekijälle maksettava palkka kävisi ilmi tulorekisteristä. Työnantajalla on mahdollisuus ilmoittaa palkat tulorekisteriin vapaaehtoisesti palkkalajeittain eriteltynä, jolloin tulorekisteristä ilmenee lomaraha, lomakorvaus ja tulospalkan erät. Työnantajalla on mahdollisuus ilmoittaa tulorekisteriin myös työntekijän poissaolot. Myös useimmat etuustiedot näkyvät tulorekisteristä, joten esimerkiksi sairausvakuutuslain nojalla työnantajalle maksettu päiväraha on mahdollista saada tulorekisteristä. Jos työnantaja ei ilmoita tietoja tulorekisteriin eriteltyinä, työnantajan tulee ilmoittaa tiedot KEHA-keskukselle maksatushakemuksella. Jos työnantaja olisi ilmoittanut tulorekisteriin kaikki tarvittavat tiedot ja työnantajan palkkatukihakemuksella ilmoittamat tiedot eroaisivat sen tulorekisteriin ilmoittamista tiedoista, KEHA-keskus maksaisi palkkatuen näistä pienemmän palkkasumman perusteella. KEHA-keskus pitäisi yllä julkista luetteloa tulorekisterin tulolajeista, jotka ovat palkkatuella katettavia tukikelpoisia kustannuksia. 

6 §. Palkkatuen määrä ja kesto. Pykälässä säädettäisiin palkkatuen määrästä ja kestosta. Säännöksen 1 momentin mukaan palkkatuen määrä olisi 50 prosenttia palkkakustannuksista, jotka määritellään 5 §:ssä. Palkkatuen määrä ei siten olisi enää riippuvainen työhakijan työttömyyden kestosta. Palkkatuen määrä ei olisi myöskään harkinnanvarainen eli säännös ei mahdollistaisi palkkatuen myöntämistä pienemmällä tukiprosentilla.  

Palkkatukijakson kesto olisi kiinteä ja porrastettu tuella palkattavan työttömyyden keston mukaisesti. Pykälän 1 momentin mukaan palkkatukijakson kesto olisi viisi kuukautta työsuhteen alkamisesta lukien. Jos työttömyys olisi kestänyt vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 14 kuukauden aikana, palkkatukijakson kesto olisi kuitenkin 10 kuukautta. Palkkatukijakson kesto olisi kuitenkin aina enintään työsuhteen pituinen. 

Työttömyyden kestoa arvioitaisiin nykyistä vastaavasti 1 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että esimerkiksi päätoiminen opiskelu katkaisee työttömyyden keston. Muilla työllistymistä edistävillä palveluilla, joita ei arvioida työttömyysturvalaissa tarkoitettuna opiskeluna, ei ole vaikutusta työttömyyden kestoa arvioitaessa. Työttömyyden kestoon luettava aika ei myöskään edellytä, että työnhaku on ollut voimassa mainittuna aikana. 

Työ- ja elinkeinotoimistolla ei olisi harkintavaltaa myöskään edellä määriteltyjen palkkatuen kestojen osalta, vaan palkkatuki myönnettäisiin säännöksessä määritellyn keston mukaisena työnantajan tarjotessa työtä vähintään kyseisen pituiseksi ajaksi. Jos työnantaja tarjoaa työtä edellä tarkoitettua 5 tai 10 kuukautta lyhemmäksi ajaksi, työ- ja elinkeinotoimiston tulisi harkita, onko työsuhde kestoltaan riittävän pitkä, jotta se edistää työttömän työnhakijan työllistymistä. Työnantajalla ei olisi mahdollisuutta saada palkkatuelle jatkoa saman työntekijän palkkakustannuksiin, jos alle viiden tai 10 kuukauden työsuhdetta saman työnantajan palveluksessa myöhemmin jatkettaisiin. Tämä olisi muutos nykytilaan, joten työ- ja elinkeinotoimiston olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että työnantaja saa asiasta riittävän informaation, jos tukea haetaan ja ollaan myöntämässä laissa määriteltyä kestoa lyhyemmäksi ajaksi. Pykälässä ehdotettuihin kestoihin ehdotetaan poikkeuksia 7, 9 ja 10 §:ssä. Edellä mainitut poikkeukset vastaisivat nykyisiä poikkeuksia palkkatuen kestoon. 

7 §.Palkkatuki alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen. Pykälässä säädettäisiin palkkatuen myöntämisestä alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen. Alentuneesti työkykyisellä tarkoitettaisiin henkilöä, jonka pitkäkestoinen vamma tai sairaus olennaisesti vaikeuttaa hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille. Vammalla tarkoitetaan lääketieteellisesti diagnosoitua ruumiillista, henkistä, älyllistä tai aisteihin perustuvaa vammaa. Työnhakija voi olla alentuneesti työkykyinen myös silloin, kun hänellä on lääketieteellisesti todettu pitkäaikaissairaus, joka olennaisesti vaikeuttaa hänen työllistymistään. Vamma tai sairaus, jolla ei ole olennaista merkitystä työnhakijan työllistymisen kannalta, ei olisi peruste palkkatuen myöntämiselle. 

Nykyisestä poiketen vamman tai pitkäaikaissairauden perusteella myönnettävän palkkatuen myöntämisen edellytyksenä ei tarvitsisi ensivaiheessa arvioida, alentaako vamma tai sairaus tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä, vaan palkkatuen myöntämisen perusteeksi riittäisi, että vamma tai sairaus työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan vaikeuttaa työllistymistä olennaisesti. Arvioidessaan mahdollisuuksia sopivan työn saamiseen työ- ja elinkeinotoimisto huomioisi lääkärinlausunnossa esille tuotujen seikkojen lisäksi työnhakijan koulutuksen, työhistorian ja muun aikaisemman toiminnan, iän, asuinpaikan ja muita näihin rinnastettavia seikkoja, joilla olisi vaikutusta henkilön työllistymismahdollisuuksiin.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vamman tai pitkäaikaissairauden perusteella myönnettävän palkkatuen määrästä ja kestosta. Tuen määrä olisi 70 prosenttia palkkakustannuksista, joilla tarkoitettaisiin ehdotetussa 5 §:ssä määriteltyjä kustannuksia. Tuki myönnettäisiin 10 kuukauden ajaksi.  

Pykälän 3 momentin mukaan tukiaikaa voitaisiin jatkaa vamman tai sairauden aiheuttaman tuottavuuden aleneman perusteella enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. Jatkaminen olisi mahdollista myös niissä tilanteissa, joissa ensimmäinen tukijakso on myönnetty ammatillisen osaamisen parantamiseen edellyttäen, että säännöksen 3 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Säännöksen 3 momentin 1 kohdan mukaan tukiajan jatkamisen perusteena olisi, että tuella palkatun työ- ja toimintakyvystä toimitettaisiin työ- ja elinkeinotoimistolle palkkatukijakson aikana laadittu lääkärin antama todistus, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Ilmeisen tarpeetonta lääkärin antaman todistuksen edellyttäminen olisi ainakin tilanteissa, joissa aiemmin toimitetusta lääkärin antamasta todistuksesta käy ilmi, että kyseessä oleva vamma tai sairaus ei voi parantua tai korjaantua ajan kuluessa. Todistuksesta tulisi ilmetä vamman tai sairauden vaikutus työtehtävien suorittamiseen sekä muut terveydentilaan liittyvät seikat, joista ilmenisi henkilön työ- ja toimintakyky sekä sairauden tai vamman haittaavuuden kesto. Lausunto voisi olla esimerkiksi laaja selvitys henkilön sairaudesta, toiminta- ja työkyvystä eli niin kutsuttu B-lausunto tai työterveyslääkärin työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella antama lausunto.  

Momentin 2 kohdan mukaan jatkon myöntäminen edellyttäisi, että työnantaja on toteuttanut työterveyshuollon suosittelemat kohtuulliset mukautukset. Lisäksi 3 kohdan mukaisesti jatkon myöntäminen edellyttäisi, että työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan vamma tai pitkäaikaissairaus alentaisi tuottavuutta nimenomaan siinä työtehtävässä, johon palkkatukiajan jatkoa haettaisiin. Vaikka vamman tai pitkäaikaissairauden perusteella myönnettävän palkkatuen myöntämisen edellytyksenä ei siis ensivaiheessa arvioitaisi, alentaako vamma tai sairaus tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä, tukiajan jatkoa haettaessa asiaa kuitenkin tarkasteltaisiin. Jatkojakson myöntämisen edellytyksenä olisi myös, että tukihakemus toimitetaan työvoimaviranomaiselle ennen myönnetyn tukijakson päättymistä. Asiasta säädettäisiin momentin 4 kohdassa. 

Lain 7 §:n 4 momentissa säädettäisiin työ- ja elinkeinotoimiston mahdollisuudesta hyödyntää asiantuntija-arviota tutkiessaan, alentaako henkilön vamma tai sairaus tuottavuutta kyseessä olevassa työtehtävässä. Työ- ja elinkeinotoimisto voisi hankkia arvioinnin ostopalveluna esimerkiksi terveydenhuollon yksiköltä tai yksittäiseltä asiantuntijalta. Jos jatkoa haettaisiin riittävän ajoissa ennen palkkatukijakson päättymistä, työ- ja elinkeinotoimisto voisi järjestää myös työhönvalmennusta, jota voidaan käyttää myös työsuhteen vakiinnuttamiseen. Työ- ja elinkeinotoimisto voisi hyödyntää työhönvalmentajan arviota tuottavuuden alenemasta kyseisessä työtehtävässä. Arviointi hankittaisiin tilanteessa, jossa henkilön työ- ja toimintakykyä tulisi tarkemmin tai yksilöidymmin selvittää suhteessa työtehtävään, johon palkkatukiajan jatkoa haettaisiin. Arvioinnin tukena voitaisiin hyödyntää myös työterveyshuollon tai vammaisjärjestöjen asiantuntemusta muussa lainsäädännössä asetettujen reunaehtojen rajoissa. Jos asiantuntija-arvioinnin tuloksena todettaisiin, että vammalla tai sairaudella ei ole olennaista vaikutusta työtehtävässä suoriutumiseen, ei palkkatuen jatkon myöntämiselle olisi perusteita. 

Työnantajaa tulisi ohjeistaa jättämään jatkohakemus hyvissä ajoin ennen tukijakson päättymistä, jotta asiaa koskeva harkinta sekä mahdollinen asiantuntija-arviointi ehdittäisiin tekemään ennen tukijakson päättymistä ja tuki jatkuisi katkoksetta. Myös jatkon ajalta myönnettävän tuen määrä olisi 70 prosenttia palkkakustannuksista. Pykälän 3 momentissa säädetyin edellytyksin tukea voitaisiin myöntää aina uudestaan enintään 24 kuukautta kerrallaan. 

8 §. 100 prosentin palkkatuki. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille myönnettävästä 100 prosentin palkkatuesta pääosin nykyistä 9 §:n 1 momenttia vastaavasti. Nykyisestä poiketen 100 prosentin palkkatuen myöntäminen olisi mahdollista myös toimintaan, joka nykyisin katsotaan elinkeinotoiminnaksi. Lisäksi tuella katettaviin kustannuksiin tehtäisiin jäljempänä kuvattuja muutoksia ja osa 100 prosentin palkkatuesta myönnettäisiin Euroopan unionin valtiontukisääntelyn mukaisena valtiontukena jäljempänä kuvatuissa tilanteissa. Tuki olisi nykyistä vastaavasti mahdollinen, kun yhdistys, säätiö tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta palkkaa vähintään 24 kuukautta palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltävien 28 kuukauden aikana työttömänä olleen henkilön. Nykyistä vastaavasti palkkatuella voitaisiin kattaa palkkakuluja enintään 65-prosenttista työaikaa vastaavilta osin. 

Koska palkkatuella katettaviin palkkakustannuksiin ei ehdotetun 5 §:n perustella luettaisi työnantajalle aiheutuvia palkan sivukuluja, korotettaisiin palkkakustannuksia kertoimella 1,23 työnantajalle aiheutuvien palkan sivukulujen korvaamiseksi. Palkkatukea maksettaessa ei siten olisi tarpeen selvittää työnantajalle todellisuudessa aiheutuvia sivukuluja. Esimerkiksi, jos tuella palkattavan työaika olisi 65 prosenttia alan enimmäistyöajasta ja tältä ajalta maksettava säännöllisen työajan palkka olisi 1 200 euroa kuukaudessa, olisi palkkatuen määrä 1 476 euroa kuukaudessa (1 200 euroa * 1,23). Jos tuella palkattu työntekijä palkattaisiin kokoaikatyöhön, josta maksettava palkka olisi 2 400 euroa kuukaudessa, voitaisiin palkkatuella kattaa 1 560 euroa eli 65 prosenttia kokoaikatyön palkasta. Kyseinen määrä korotettaisiin kertoimella 1,23, jolloin palkkatuen määräksi tulisi 1918,20 euroa.  

Ehdotetun 2 momentin mukaan tukiaika olisi 10 kuukautta nykyisen 12 kuukauden enimmäisajan sijasta, kuitenkin enintään työsuhteen pituinen. 

Pykälän 3 momentin mukaan 100 prosentin palkkatuki maksettaisiin de minimis -tukena silloin, kun työ- ja elinkeinotoimisto arvioisi, että tuki myönnetään toimintaan, jolla on vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jos työnantajan toiminnalla ei työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan olisi kauppavaikutusta, 100 prosentin palkkatuki myönnettäisiin Euroopan unionin valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena. 

Kauppavaikutuksen arvioinnista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, jotta soveltaminen olisi ennakoitavaa, avointa ja yhdenmukaista eri tuensaajien välillä. Kauppavaikutuksen arviointiin ei ole olemassa yleispäteviä kriteereitä, joten ne luotaisiin erikseen 100 prosentin palkkatuen myöntämistä varten. Kriteerit perustuisivat aiempiin oikeustapauksiin, joissa kauppavaikutusta on arvioitu. 

9 §. Palkkatuki 60 vuotta täyttäneen pitkään työttöminä olleen palkkaamiseen. Ehdotettu 9 § vastaisi sisällöllisesti nykyisen 7 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohtaa ja 9 §:n 3 momentin 1 kohtaa sillä erotuksella, että tuen määrä olisi ehdotetun 6 §:n mukaisesti 50 prosenttia ehdotetussa 5 §:ssä tarkoitetuista palkkakustannuksista koko palkkatukijakson ajalta ja että työllistettävän henkilön työttömyydessä olisi voinut olla lyhyitä katkoksia. Tuki voitaisiin myöntää, jos henkilö on ollut työttömänä 12 kuukautta välittömästi palkkatuen myöntämistä edeltäneiden 14 kuukauden aikana. Nykyisin edellytetään 12 kuukauden yhdenjaksoista työttömyyttä. Ehdotettu työttömyyden keston tarkastelu olisi sama kuin ehdotetussa 6 §:n 1 momentissa.  

Pykälän 2 momentin mukaan työ- ja elinkeinotoimisto voisi hakemuksen perusteella jatkaa tukiaikaa enintään 24 kuukautta kerrallaan, jos 3 §:n 3 momentin 1‒4 kohdissa ehdotetut työnantajaa koskevat edellytykset ja 4 §:ssä ehdotetut työsuhteen edellytykset täyttyvät.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että palkkatuki myönnettäisiin 60 vuotta täyttäneestä pitkään työttömänä olleesta henkilöstä de minimis -tukena taloudelliseen toimintaan. Nykyisin palkkatuki 60 vuotta täyttäneestä pitkäaikaistyöttömästä myönnetään elinkeinotoimintaan de minimis -tukena. 

10 §.Palkkatuki oppisopimuskoulutuksessa. Pykälässä säädettäisiin poikkeuksista, jotka koskisivat palkkatuen myöntämistä oppisopimuskoulutukseen. Säännökseen on koottu nykyisen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa hajallaan olevat oppisopimuskoulutuksen palkkatukikelpoisuutta koskevat säännökset. Pykälän 1 momentin mukaan palkkatuen myöntäminen oppisopimuskoulutukseen olisi mahdollista myös muiden työttömien työnhakijoiden työllistämisen edistämiseksi kuin 2 §:n 1 momentissa määriteltyjen kohderyhmien työllistämiseen. Tämä mahdollistaisi palkkatuen myöntämisen myös 25–49-vuotiaan työttömän työnhakijan oppisopimuskoulutukseen ilman, että työnhakija kuuluu mihinkään 2 §:n 1 momentin 3‒5 kohdan soveltamisalaan. Edellytyksenä olisi kuitenkin, että palkkatuen myöntämisen 2 §:n 2 momentissa tarkoitetut edellytykset täyttyisivät. Palkkatuen myöntäminen tällaisen henkilön oppisopimuskoulutukseen olisi tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun työnhakijan työllistymismahdollisuudet olemassa olevalla osaamisella ovat heikot. Tämä voi liittyä esimerkiksi vanhentuneeseen koulutukseen tai siihen, ettei työnhakijan osaamista vastaavaa työtä ole enää tarjolla tai työnhakija ei voi esimerkiksi terveydellisistä syistä työskennellä enää nykyistä osaamistaan vastaavissa tehtävissä, ja työnhakijan työttömyys uhkaa muutoin pitkittyä tai on jo pitkittynyt yli vuoden pituiseksi. 

Oppisopimuskoulutukseen pääseminen edellyttää, että ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä ja työnantaja sopivat oppisopimuskoulutuksesta. Työ- ja elinkeinotoimiston tulee tarvittaessa tehdä yhteistyötä koulutuksenjärjestäjien kanssa ja ohjata työtön työnhakija koulutuksenjärjestäjälle, jonka tehtäviin kuuluu kartoittaa oppisopimuskoulutukseen hakeutuvan osaaminen ja laatia tälle osaamisen kehittämissuunnitelma. Koulutuksen järjestäjä ja työnantaja sopivat oppisopimuskoulutuksesta, ja haettaessa palkkatukea oppisopimuskoulutukseen työ- ja elinkeinotoimiston tehtävänä on arvioida palkkatuen myöntämisen edellytykset. Palkkatuen myöntäminen oppisopimuskoulutukseen ei ole tarkoituksenmukaista, jos työtön työnhakija voisi työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan työllistyä avoimille työmarkkinoille jo olemassa olevalla osaamisellaan, vaikka oppisopimuskoulutus parantaisikin henkilön ammattitaitoa ja työllistymismahdollisuuksia. 

Koska oppisopimuskoulutuksessa olevaa ei katsota työttömäksi oppisopimuksen voimassa ollessa, säädettäisiin palkkatuen työttömyyttä koskevaan myöntämisedellytykseen poikkeus tilanteissa, joissa oppisopimus toteutetaan monityönantajaisena ja samaan oppisopimuskoulutukseen on myönnetty aiemmin palkkatukea. Palkkatuki voitaisiin tällöin myöntää oppisopimuskoulutuksen aikana toisen työnantajan palvelukseen siirtyvästä, vaikka oppisopimukseen osallistuva ei ole kyseisen oppisopimuskoulutuksen takia työtön työnantajan vaihtuessa. Poikkeus ei oikeuttaisi poikkeamaa työttömyyttä koskevasta edellytyksestä myönnettäessä palkkatukea oppisopimuskoulutuksen alkaessa. Jos se, että oppisopimuskoulutukseen osallistuva ei ole työtön jostain muusta kuin oppisopimuskoulutuksesta johtuen, esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen aikana vastaanotetun toisen työsuhteen vuoksi, ei poikkeusta voisi soveltaa. 

Ehdotetun 2 momentin mukaan palkkatuki oppisopimuskoulutukseen voitaisiin myöntää nykyistä vastaavasti koko koulutuksen keston ajaksi. Nykytilasta poiketen palkkatuen tukitaso olisi sama koko oppisopimuskoulutuksen keston ajan. Säännökseen sisällytettäisiin mahdollisuus tehdä palkkatuen jatkopäätös alkaneen työsuhteen estämättä. Työ- ja elinkeinotoimiston olisi mitoitettava oppisopimukseen myönnettävä palkkatuki tarkoituksenmukaiselle ajalle. Jatkopäätös voitaisiin tehdä vain tilanteessa, jossa alkuperäisen koulutussuunnitelman mukaista kestoa muutettaisiin. Säännös olisi muutos nykytilaan ja selkeyttäisi jatkohakemusten käsittelyä. Palkkatukea ei voitaisi jatkaa esimerkiksi siinä tilanteessa, jossa työnantajalle on jo myönnetty palkkatukea muuhun kuin oppisopimuskoulutukseen ja käynnissä olevan palkkatukijakson aikana sovittaisiin oppisopimuskoulutuksesta.  

Estettä myöntää palkkatuki oppisopimuskoulutukseen vamman tai sairauden perusteella ei olisi, mutta tällöin myöntämisedellytykset sekä määrä ja kesto määräytyisivät vammaa ja sairautta koskevien palkkatukisäännösten perusteella. Jos palkkatuki oppisopimuskoulutukseen olisi myönnetty vamman tai sairauden perusteella, tuen jatkuminen 10 kuukauden jälkeiseltä ajalta edellyttäisi, että vamman tai sairauden arvioitaisiin alentavan tuottavuutta olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti.  

Ehdotetussa 3 momentissa todettaisiin, että palkkatuki oppisopimuskoulutukseen myönnettäisiin taloudelliseen toimintaan de minimis -tukena. Nykyisin palkkatuki oppisopimuskoulutukseen myönnetään elinkeinotoimintaan de minimis -tukena. 

11 §. Tuella palkatun siirtäminen. Ehdotetussa 1 momentissasäädettäisiin, että työnantaja voisi siirtää työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 3 momentin mukaisesti tuella työllistetyn toisen työnantajan (käyttäjäyritys) palvelukseen työ- ja elinkeinotoimiston myöntämällä luvalla. Nykyisin siirtämisestä tulee ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle. Siirtämiseen tulisi aina olla työllistetyn suostumus työsopimuslain mukaisesti. Pykälän 1 momentin 1‒3 kohdissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden tulee täyttyä, jotta työ- ja elinkeinotoimisto voi luvan myöntää. Lupaa pidettäisiin työ- ja elinkeinotoimiston tekemänä päätöksenä. 

Käyttäjäyritystä koskisivat samat työnantajaa koskevat edellytykset kuin tämän hakiessa itse palkkatukea. Käyttäjäyrityksen kohdalla ei kuitenkaan arvioitaisi muiden tukien vaikutusta, koska palkkatuki maksettaisiin edelleen varsinaiselle työnantajalle. Käyttäjäyrityksessä suoritettavien työtehtävien tulisi olla sellaisia, että ne toteuttavat palkkatuen tarkoitusta. Jos palkkatuki on myönnetty varsinaiselle työnantajalle osaamisen puutteiden perusteella, tulisi työntekijän osaamisessa olla puutteita myös niissä työtehtävissä, joihin hän käyttäjäyrityksessä työllistyy. Lisäksi edellytettäisiin, että käyttäjäyritys maksaa siirretystä työntekijästä käyvän korvauksen. Käypänä korvauksena pidettäisiin summaa, joka vastaa vähintään työntekijälle maksettavan palkan ja palkkatuen erotusta.  

Koska käyttäjäyrityksen olisi annettava ehdotetun 2 momentin mukaan vakuutus siitä, että 1 momentin 1 kohdassa määritetyt ehdot täyttyvät, olisi käyttäjäyritys tietoinen, että varsinainen työnantaja saa työllistetystä palkkatukea. Sovittaessa korvauksen määrää, olisi käyttäjäyrityksen kannalta kannattavaa maksaa enintään alalla vallitsevan vuokratyövoiman hinnan ja palkkatuen erotuksen verran korvausta työvoimasta, ellei käyttäjäyritys katso, että henkilön tuottavuuden alenemaa kompensoiva palkkatuki on ylimitoitettu. Ääritilanteessa korvauksen määrä voisi olla alan vallitsevan vuokratyövoiman hinnan mukainen ottamatta huomioon palkkatukea. Tässä tilanteessa varsinainen palkkatukityönantaja saisi koko palkkatuen määrän niin sanotun normaalivoiton päälle, mikä voitaisiin katsoa kilpailua vääristäväksi ja näin ollen siirtoon ei voitaisi myöntää lupaa tai asian käydessä ilmi jälkikäteen, voitaisiin palkkatukea periä takaisin. Käytännössä markkinahintaan perustuva valvonta on erityisen vaikeaa, joten työ- ja elinkeinotoimisto voisi puuttua vain kaikista selkeimpiin väärinkäytöksiin. Käyttäjäyrityksen intresseissä olisi kuitenkin se, ettei se maksa ylisuurta korvausta palkkatuella palkatusta työvoimasta. Luvan hakemisen yhteydessä työ- ja elinkeinotoimistolla ei olisi velvollisuutta selvittää korvauksen tarkkaa määrää, vaan työ- ja elinkeinotoimisto voisi luottaa siihen, että käyttäjäyritys vakuuttaa korvauksen olevan kohtuullinen ja että korvausta peritään. 

Ehdotetun 3 momentin mukaan palkkatuen määrä siirtämisen ajalta olisi joko se määrä, joka käyttäjäyritykselle voitaisiin myöntää sen hakiessa itse palkkatukea tai varsinaiselle työnantajalle myönnetty palkkatuen määrä riippuen siitä, kumpi on matalampi. Näin ollen siirtäminen toiselle työnantajalle ei voisi koskaan johtaa tuen määrän kasvamiseen, eikä käyttäjäyritys voisi saada vastikkeetta työvoimaa. Poikkeuksena olisivat tilanteet, joissa sekä varsinainen työnantaja että käyttäjäyritys olisivat oikeutettuja 8 §:ssä tarkoitettuun 100 prosentin palkkatukeen, eikä kummankaan toiminnalla arvioida olevan vaikutusta Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tällöin käypänä korvauksena voitaisiin pitää myös nollakorvausta, koska kumpikaan ei saisi edelleen siirtämisestä taloudellista etua. Tämä mahdollistaisi kolmannen sektorin toimijoiden niin sanotut palkanmaksuringit, joissa yksi toimija toimisi työllistettyjen työnantajana ja vastaisi näin ollen työnantajavelvoitteista, mutta tämä siirtäisi työllistettyjä eteenpäin pienemmille yhdistyksille, joilla ei olisi itsellään riittävää resurssia tehtävän hoitamiseen. Malli olisi mahdollinen, jos varsinaisen työnantajan perimät mahdolliset korvaukset hallinnollisesta työstä eivät johtaisi siihen, että toimintaa pidettäisiin liikevaihdoltaan niin laajana, että sillä katsottaisiin olevan kauppavaikutus. 

Edelleen siirtämiseen ehdotetuilla muutoksilla pyrittäisiin vähentämään tilanteita, joihin voi liittyä kilpailun vääristymistä. Lisäksi ehdotetuilla muutoksilla estettäisiin palkkatuen ehtojen kiertäminen siirtämällä palkkatuettu henkilö työnantajalle, joka ei voisi saada palkkatukea joko lainkaan tai vastaavin ehdoin. 

12 §. Tilapäinen keskeyttäminen. KEHA-keskus keskeyttäisi pykälän 1 momentin mukaan palkkatuen maksamisen tilapäisesti nykyistä vastaavasti, jos työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät palkkatukijakson aikana vähintään kuukaudeksi. Työsuhteen jatkuessa keskeytyksen jälkeen, työ- ja elinkeinotoimisto jatkaisi palkkatukijaksoa ajalla, joka alkuperäisestä päätöksestä jäi keskeytyksen vuoksi maksamatta. Jatkoa myönnettäisiin kuitenkin enintään siihen saakka, kunnes alkuperäisen palkkatukijakson alkamisesta olisi kulunut 12 kuukautta. Ehdotettu 12 kuukauden yläraja perustuu ryhmäpoikkeusasetuksen 32 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat työntekijän työhönottoa seuraavan enintään 12 kuukauden palkkakustannukset. 

Työ- ja elinkeinotoimisto ei harkitsisi tuen tarkoituksenmukaisuutta edellyttäen, että työtehtävät ja työsuhteen ehdot eivät ole muuttuneet. Päätöksen muuttamisen edellytyksenä olisi kuitenkin, että työnantajaa koskevat palkkatuen myöntämisen edellytykset edelleen täyttyvät. 

Ehdotetussa 2 momentissasäädettäisiin, ettei 1 momentissa säädettyä 12 kuukauden enimmäisaikaa sovelleta, jos palkkatuki on myönnetty 7‒10 §:n perusteella. Alentuneesti työkykyisestä myönnettävän palkkatuen kesto voi ylittää 12 kuukautta, joten ehtoa ei sovellettaisi alentuneesti työkykyisestä myönnettyyn palkkatukeen. Ehtoa ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista soveltaa 60 vuotta täyttäneestä pitkäaikaistyöttömästä tai oppisopimuskoulutukseen myönnettyyn palkkatukeen, koska näissä tilanteissa tuki voidaan myöntää jo lähtökohtaisesti yli 12 kuukauden pituiseksi. Myöskään 100 prosentin palkkatukeen edellytystä ei olisi tarpeen soveltaa, koska 100 prosentin palkkatukeen ei sovelleta ryhmäpoikkeusasetusta.  

13 §. Muun tuen vaikutus palkkatuen maksamiseen. Pykälän 1 ja 3 momentissa käytetty käsite palkkauskustannus muutettaisiin käsitteeksi palkkakustannus. Palkkakustannuksella tarkoitettaisiin 5 §:ssä tarkoitettuja palkkatuella katettavia kustannuksia. Ehdotetun 5 §:n mukaan palkkakustannuksiin ei enää luettaisi työnantajan sivukuluja, joten palkkatuki ei yhdessä palkkakustannuksiin maksettavan muun tuen kanssa voisi ylittää työntekijälle maksettavaa palkkaa. Jos muu tuki olisi myönnetty ainoastaan kuluihin, joita ei voida palkkatuella kattaa, eikä kyseessä olisi oppisopimuksen perusteella maksettava koulutuskorvaus, ei muulla tuella olisi vaikutusta palkkatukeen. Jos muu tuki olisi myönnetty yksiselitteisesti esimerkiksi palkan sivukuluihin, ei tukia olisi tarpeen yhteen sovittaa. Jos työnantajalle olisi myönnetty saman työntekijän palkkakustannuksiin muuta tukea ilman, että tukea on nimenomaisesti kohdennettu kustannuksiin, joita ei voida palkkatuella kattaa, tuki katsottaisiin samoihin palkkakustannuksiin kohdentuvaksi. 

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös yhdistykselle, säätiölle tai rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle myönnettävän 100 prosentin palkkatuen ja muiden tukien yhteismäärästä. Erillinen säännös olisi tarpeen, koska 100 prosentin tuen määrää korotettaisiin työnantajan sivukulut huomioon ottavalla kertoimella. Sivukulukertoimella korotetun palkkatuen määrä ei saisi yhdessä muiden palkkaan tai sivukuluihin myönnettyjen tukien kanssa ylittää työnantajan tuella palkatulle maksamaa palkkaa korotettuna sivukulukertoimella. Esimerkiksi, jos työnantaja maksaisi tuella palkatulle 65 prosentin työajalta palkkaa 1 300 euroa ja saisi saman henkilön palkkauskustannuksiin muuta tukea 500 euroa, palkkatukena maksettaisiin 1 300 euroa * 1,23 – 500 euroa eli 1 099 euroa. Jos työntekijän palkattaisiin kokoaikatyöhön, jonka palkka olisi 2 300 euroa, olisi 65 prosentin työajan palkka 1 495 euroa. Palkkatuki ilman muiden tukien vaikutusta olisi 1 495 euroa* 1,23 eli 1 838,35 euroa. Työnantaja saisi työntekijän palkkauskustannuksiin muuta tukea 700 euroa. Koska tuella palkatulle maksettava palkka 2 300 euroa korotettuna kertoimella 1,23 olisi 2 829 euroa, ei muun tuen määrä vaikuttaisi palkkatukeen. 

Koska laissa ei enää käytettäisi elinkeinotoiminnan harjoittamisen käsitettä osoittamaan valtiontukisääntöjen soveltamista, pykälän 2 momentissa viitattaisiin jatkossa suoraan ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena maksettavaan palkkatukeen elinkeinotoiminnan harjoittajalle maksettavan palkkatuen sijasta.  

14 §. Palkkatuen enimmäismäärä ja maksamisen esteet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palkkatuen enimmäismäärästä. Enimmäismäärä olisi 1 260 euroa kalenterikuukauden ajalta. Nykyisin enimmäismäärä on pääsääntöisesti 1 400 euroa kuukaudessa, mikä vastaa 50 prosentin palkkatuella 2 800 euron palkkauskustannuksia sisältäen työnantajan sivukulut. Sivukulut pois lukien 2 800 euron palkkauskustannukset vastaavat noin 2 276 euron kuukausipalkkaa. Nykyisen enimmäismäärän käyttöönoton jälkeen yleinen ansiotaso on noussut noin 9,5 prosenttia. 

Enimmäismäärää voitaisiin korottaa nykyisestä siten, että määrä vastaisi nykyistä enimmäismäärän pohjana olevaa palkkaa, noin 2 276 euroa kuukaudelta, korotettuna 10 prosentilla. Tuen enimmäismäärä pyöristettäisiin ylöspäin lähimmän kymmenen euron tarkkuuteen, jolloin tuen enimmäismäärä olisi 1 260 euroa kuukaudelta perustuen enintään 2 520 euron kuukausipalkkaan. Palkkatukea voitaisiin myöntää ja maksaa tätä suurempiinkin palkkakustannuksiin, mutta tuen enimmäismäärä rajoittaisi tuen maksatusta, kun palkka olisi suurempi kuin 2 520 euroa kuukaudessa. 

Jos palkkatuki on myönnetty 7 §:n perusteella, tuen enimmäismäärä olisi kuitenkin 1 770 euroa kalenterikuukaudelta, koska 70 prosenttia 2 520 eurosta on 1 764 ja enimmäismäärä pyöristettäisiin ylöspäin lähimmän kymmenen euron tarkkuuteen. 

Jos palkkatuki on myönnetty 8 §:n perusteella, tuen enimmäismäärä olisi kuitenkin 2 020 euroa kalenterikuukaudelta, koska 100 prosentin palkkatuella voitaisiin kattaa 65 prosenttia palkkakustannuksista korotettuna kertoimella 1,23. Kokoaikaisen työntekijän 2 520 euron suuruisesta kuukausipalkasta 65 prosenttia on 1 638 euroa ja tämä korotettuna kertoimella 1,23 on 2 014,74 euroa. Nämä palkkakustannukset voitaisiin korvata täysimääräisesti. Enimmäismäärä pyöristettäisiin ylöspäin lähimmän kymmenen euron tarkkuuteen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa maksatusjakso poikkeaa kalenterikuukaudesta. Tällöin maksatusjaksoon sovellettava enimmäismäärä muodostettaisiin jakamalla kalenterikuukausikohtainen enimmäismäärä luvulla 30 ja kertomalla osamäärä maksatusjaksoon sisältyvien kalenteripäivien määrällä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että enimmäismäärää tarkistettaisiin kolmen vuoden välein valtioneuvoston asetuksella. Tarkistaminen perustuisi ansiotasoindeksin muutokseen.  

Pykälän 4 momentti vastaisi nykyistä 7 luvun 14 §:ää. Pykäläviittaukset päivitettäisiin vastaamaan ehdotettuja muutoksia. 

15 §. Valtion virastolle tai laitokselle osoitettavat määrärahat. Pykäläviittaukset päivitettäisiin vastaamaan ehdotettuja muutoksia. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 5 §:ssä tarkoitettujen palkkakustannusten lisäksi valtion virastolle tai laitokselle osoitettavalla määrärahalla voitaisiin kattaa myös työnantajan sivukuluja voimassa olevaa lainsäädäntöä vastaavasti.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yhdestä henkilöstä korvattavien palkkauskustannusten enimmäismäärä. Korvattavien palkkakustannusten määrä olisi enintään 3 410 euroa kuukaudessa. Nykyään enimmäismäärä on 3 100 euroa kuukaudessa, joka on 10 prosentilla korotettuna 3 410 euroa kuukaudessa. Jos työllistetylle maksetun palkan palkanmaksukausi poikkeaa kalenterikuukaudesta, sovellettaisiin enimmäismäärän laskentaan vastaavaa menettelyä kuin palkkatuesta on säädetty 14 §:n 2 momentissa. Enimmäismäärä tarkistettaisiin kolmen vuoden välein valtioneuvoston asetuksella perustuen ansiotasoindeksiin. 

7 a luku 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki 

Luku olisi uusi. Luvun 1 §:ssä säädettäisiin 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen tavoitteista. Edellytyksistä 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuelle, säädettäisiin luvun 2 §:ssä. Luvun 3 §:ssä säädettäisiin 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen määrästä ja kestosta ja 4 §:ssä tuen maksamisen tilapäisestä keskeyttämisestä sekä maksamisen esteistä. Kyseessä olisi uusi julkinen tuki, jota myönnettäisiin työnantajalle 55 vuotta täyttäneen työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin. Tuen myöntämisen edellytykset täyttävillä työnhakijoilla olisi samanlainen mahdollisuus kuin muilla henkilöasiakkailla hyödyntää myös muita julkisia työvoima- ja yrityspalveluja.  

Ehdotettu 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki olisi monilla tavoin ehdotetun 7 luvun 1 §:ssä tarkoitetun palkkatuen kaltainen. Työ- ja elinkeinotoimistolla ei kuitenkaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen kohdalla olisi palkkatuen lailla harkintavaltaa siinä, tulisiko tuki myöntää vai ei, vaan tuki olisi myönnettävä ehdotetussa 2 §:ssä olevien edellytysten täyttyessä. Lisäksi ehdotettu 7 a luku ei sisältäisi ehdotetun 7 luvun 10 §:n kaltaista säännöstä työntekijän siirtämisestä. Työnantaja ei siten voisi siirtää toisen yrityksen käytettäväksi työntekijää, jonka palkkakustannuksiin on myönnetty 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. Lisäksi palkkatuesta poiketen 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukeen ei liittyisi poikkeuksia tuen määrässä ja kestossa eri tilanteissa. 

1 §. Tavoitteet 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuelle. Ehdotetussa 1 pykälässä 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki määriteltäisiin 55 vuotta täyttäneen työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkakustannuksiin myönnettäväksi tueksi. Ehdotuksen mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea voitaisiin myöntää samoille työnantajille kuin ehdotetun 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettua palkkatukea, eli tukea voisivat saada kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet, yhteisöt ja muut työnantajat, mutta eivät kuitenkaan valtion virastot tai laitokset. Luonnolliselle henkilölle 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea voitaisiin myöntää vain taloudelliseen toimintaan. Tuen myöntäminen siis vaatisi työnantajalta y-tunnusta. 

Tuen tarkoituksena olisi edistää työttömän työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille parantamalla hänen ammatillista osaamistaan. Tavoitteena on edistää työnhakijan työllistymistä siten, että hän voisi siirtyä mahdollisuuksien mukaan työstä työhön tai työstä yrittäjätoimintaan. Tavoitteena on myös edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja uuden yritystoiminnan syntymistä. 

2 §.Työllistämistuen myöntämisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntämisen edellytyksistä. Tuen myöntäminen ei edellyttäisi työ- ja elinkeinotoimiston harkintaa, vaan tuki olisi myönnettävä, kun pykälään listatut edellytykset täyttyvät.  

Ehdotetun 1 momentin mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntäminen edellyttäisi, että työsuhteeseen palkattava työtön työnhakija on tuen myöntöhetkellä täyttänyt 55 vuotta ja ollut työttömänä välittömästi ennen tuen myöntämistä edeltävien 28 kuukauden aikana vähintään 24 kuukautta. Työttömyyden kestoa laskettaessa otettaisiin huomioon aika, jona henkilö on ollut työtön julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamalla tavalla. Henkilön ei kuitenkaan edellytettäisi olleen työnhakija työttömyysaikansa ajan. Edellytetty edeltävän työttömyyden kesto on sama kuin 7 luvun 8 §:ssä tarkoitetussa 100 prosentin palkkatuessa. Työnantajalla olisi mahdollisuus valita, mitä tukea työllistämiseen tämä hakisi, jos työnantajalla olisi mahdollisuus hakea sekä palkkatukea että 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. Työnantajalla ei olisi kuitenkaan mahdollisuutta saada molempia tukia samanaikaisesti saman henkilön palkkakustannuksiin.  

Pykälän 2 momentinmukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea myönnettäisiin vain, jos tuella palkattavan työsopimuksessa säännölliseksi työajaksi on määritelty vähintään 25 viikkotuntia. Jos alan päätoiminen tuntimäärä olisi alhaisempi kuin 37,5 tuntia viikossa, tulisi työsopimuksessa taatun työajan olla vähintään 65 prosenttia alan säännöllisestä enimmäistyöajasta, jotta tukea myönnettäisiin. Työ- ja elinkeinotoimisto ei seuraisi vaadittujen työtuntien täyttymistä eikä pyytäisi työnantajalta asiasta selvityksiä, mutta tämän luvun ehdotetun 4 §:n 2 momentin mukaisesti tuen maksaminen keskeytettäisiin, jos kävisi ilmi, ettei vaadittu viikkotuntimäärä ole täyttynyt.  

Ehdotetun 2 momentinmukaan tuen myöntämisen edellytyksenä olisi myös, että työnantaja sitoutuisi maksamaan vähintään kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen palkan tai, jollei sovellettavaa työsopimusta ole, tavanomaisen ja kohtuullisen palkan kyseisestä työstä. Työ- ja elinkeinotoimisto voisi luottaa työnantajan ilmoitukseen siitä, että maksettava palkka on työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei olisi työehtosopimusta, työstä maksettavaksi vähimmäispalkaksi katsottaisiin työttömyysturvalain 5 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettu kokoaikatyön palkka. Lakiehdotusta kirjoitettaessa tämä palkka on 25 tunnin työaikaan sovitettuna noin 756 euroa kuukaudessa. Tukea ei kuitenkaan myönnettäisi, jos henkilön palkka perustuisi kokonaan työn tulokselle eli olisi kokonaisuudessaan provisiopalkkaa. Jos tuella palkattavan kuukausipalkka koostuisi kiinteästä palkasta ja provisiosta, tulisi kiinteän palkanosan itsessään täyttää edellä kuvatut työstä maksettavan palkan vaatimukset. 

Pykälän 3 momentti sisältäisi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen työnantajaa koskevat myöntämisen edellytykset. Momentin 1 kohdan mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntäminen edellyttäisi, ettei työnantaja ole tuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana irtisanonut tuotannollisista tai taloudellisista syistä työntekijöitä tai työnantaja on irtisanomisen jälkeen palkannut työntekijöitä siten, että työnantajaan työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä palkkatuen myöntämishetkellä on vähintään yhtä suuri kuin työntekijöiden määrä irtisanomisajankohtana. Edellytys vastaisi ehdotetun 7 luvun 3 §:n 3 momentin 1 kohtaa.  

Lisäksi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntäminen edellyttäisi, että työnantaja ei olisi laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan tai velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, eikä olisi syyllistynyt valtionavustuslain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuun menettelyyn. Menettelyyn syyllistyminen valtionavustuslaissa säädettyjen määräaikojen sisällä olisi ehdoton este tuen myöntämiselle. 

Lisäksi edellytettäisiin, että työnantajalle ei olisi aiemmin myönnetty 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea tai ehdotetun 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettua palkkatukea saman henkilön työsuhteesta aiheutuviin palkkakustannuksiin siten, että tällaisen tukijakson päättymisestä olisi kulunut alle kolme vuotta. Lisäksi tuen myöntäminen edellyttäisi, että työsuhde, josta aiheutuviin palkkakustannuksiin tuki myönnettäisiin, ei olisi alkanut ennen tuen myöntöhetkeä. Työllistämistukea ei myönnetä myöskään tilanteessa, jossa työnantajalle on myönnetty saman henkilön palkkakustannuksiin muuta tukea. Palkkakustannuksilla tarkoitettaisiin samoja kustannuksia kuin ehdotetussa 7 luvun 5 §:ssä. Ehdotuksen mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea ei myönnettäisi vuorotteluvapaan sijaisen palkkaamiseen. 

3 §.Työllistämistuen määrä ja kesto. Ehdotuksen mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuella voitaisiin korvata 70 prosenttia tuella palkattavasta aiheutuvista palkkakustannuksista kymmeneltä kuukaudelta työsuhteen alkamisesta lukien, kuitenkin enintään työsuhteen keston ajalta. Pykälän 2 momentin mukaan 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen määrää laskettaessa tukikelpoisina kustannuksina pidettäisiin samoja kustannuksia kuin palkkatuen määrää laskettaessa.  

Pykälän 3 momentin mukaan työllistämistukea maksettaisi enintään 1 770 euroa kuukaudessa. Lisäksi enimmäismäärään sovellettaisiin, mitä palkkatuesta säädetään 7 luvun 14 §:n 2 ja 3 momentissa. Enimmäismäärä olisi sama kuin 7 luvun 7 §:n perusteella myönnetyllä palkkatuella, koska molempien tukien määrä olisi 70 prosenttia palkkakustannuksista. 

4 §.Eräiden palkkatukea koskevien säännösten soveltaminen työllistämistukeen. Pykälässä säädettäisiin, että 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukeen sovellettaisiin, mitä 7 luvun 4 §:n 3 momentissa säädetään palkkatuesta liikkeenluovutustilanteissa. Työllistämistukea voitaisiin myöntää luovutuksen saaneelle työnantajalle ajaksi, joka alkuperäisestä ensimmäiselle työnantajalle myönnetystä tukijaksosta on jäljellä. KEHA-keskus keskeyttäisi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen tuen maksamisen tilapäisesti, jos työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät tukijakson aikana vähintään kuukaudeksi. Työsuhteen jatkuessa keskeytyksen jälkeen, työ- ja elinkeinotoimisto jatkaisi tukijaksoa ajalla, joka alkuperäisestä päätöksestä jäi keskeytyksen vuoksi maksamatta. Ehdotus vastaisi ehdotettua palkkatukea koskevaa 7 luvun 11 §:ää sillä erolla, että 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuelle voitaisiin myöntää jatkoa palkkatuelle ehdotetusta 12 kuukauden rajasta riippumatta. Päätöksen muuttamisen edellytyksenä olisi kuitenkin, että työnantajaa koskevat palkkatuen myöntämisen edellytykset edelleen täyttyisivät eli ettei työnantajalla olisi maksamatta veroja tai muita julkisia maksuja ja ettei työnantaja olisi irtisanonut työntekijöitään tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Lisäksi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen maksamisen esteet olisivat samat kuin palkkatuen maksamisen esteet. 

10 luku Palveluihin ja asiantuntija-arviointeihin liittyvät harkinnanvaraiset etuudet 

3 §. Työolosuhteiden järjestelytuki. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että työolosuhteiden järjestelytuki myönnettäisiin taloudelliseen toimintaan valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena. Nykyisin muuhun kuin elinkeinotoimintaan myönnetty työolosuhteiden järjestelytuki myönnetään Euroopan unionin valtiontukisääntelyn ulkopuolisena tukena ja elinkeinotoimintaan myönnetty tuki ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena.  

11 luku Työllistämisvelvoite 

Luvun otsikko muutettaisiin. Otsikosta poistettaisiin maininta kunnalle myönnettävästä lisätuesta. 

1 §.Kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuuden järjestäminen. Pykälän 3 momentista poistettaisiin viittaus 7 luvun 9 §:n 2 momentin sovellettavuuteen kunnan työllistämisvelvollisuutensa nojalla työllistämiin henkilöihin. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jonka mukaan kunnalla olisi oikeus saada tukena 50 prosenttia työllistämisvelvoitteen perusteella työllistämänsä henkilön palkkakustannuksista. Tuesta ei enää käytettäisi nimeä palkkatuki, koska tukeen sovelletaan vain osin palkkatukisäännöksiä. Sovellettavat säännökset määriteltäisiin 4 ja 6 momentissa.  

Ehdotetun 4 momentin mukaan tuen määrää laskettaessa tukikelpoisina kustannuksina pidettäisiin palkkatuen määrää laskettaessa tukikelpoisiksi katsottavia kustannuksia. Tukea voitaisiin myöntää, jos työstä saatava palkka olisi vähintään työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukainen, tai jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole, tavanomainen ja kohtuullinen palkka kyseisestä työstä. Tukea ei kuitenkaan voitaisi myöntää, jos tuella palkattavan palkka määräytyisi ainoastaan työn tuloksen perusteella. Tuen myöntäisi työ- ja elinkeinotoimisto. Voimassa olevan lain 4 momentti siirtyisi ehdotetun 1 §:n 5 momentiksi. 

Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jonka mukaan velvoitetyössä olevan siirtämiseen sovellettaisiin, mitä tämän lain 7 luvun 11 §:ssä säädettäisiin palkkatuella työllistetyn henkilön siirtämisestä. Voimassa olevan lain 1 §:n 5 momentti siirtyisi ehdotetun 1 §:n 7 momentiksi. 

4 §. Kunnalle myönnettävä lisätuki. Pykälä kumottaisiin. Siirtymäsäännöksellä turvattaisiin kunnan mahdollisuus saada lisätukea ennen lain voimaantuloa tapahtuneesta työllistämisestä. 

12 luku Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimeenpano ja siihen liittyvä yhteistyö 

7 §.Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun epääminen. Pykäläviittaus muutettaisiin vastaamaan laissa 1379/2021 tehtyjä muutoksia. Edellä mainittuun lakiin on jäänyt virheellinen pykäläviittaus. 

13 luku Asiakastietojen käsittely 

1 §. Käyttötarkoitukset.Pykälän 1 momentin 3 kohta kumottaisiin. Kohdassa on viitattu lain soveltamisesta sosiaalisista yrityksistä annetussa laissa säädettyihin työ- ja elinkeinoministeriölle säädettyihin tehtäviin. Sosiaalisista yrityksistä annettu laki ehdotetaan kumottavaksi. 

2 §.Käsiteltävät tiedot. Pykälän 2 momentin 5 kohtaan lisättäisiin, että julkisia työvoima- ja yrityspalveluja hakevasta tai saavasta työnantajasta tai yrityksestä voidaan käsitellä myös 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea ja kunnan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävään työhön myönnettävää tukea koskevia päätöksiä ja siihen liittyviä seuranta- ja maksatustietoja. 

7 §. Käyttöoikeuden myöntäminen. Pykälästä ehdotetaan kumottavaksi 2 momentin 4 kohta, jossasäädetään sosiaalisista yrityksistä annetussa laissa säädetyistä tehtävistä.  

14 luku Muutoksenhaku 

1 §.Oikaisuvaatimus ja valitus. Nykyistä vastaavasti päätökseen ei saisi hakea muutosta eikä siitä saisi valittaa, jos palkkatuki on evätty ehdotetun 7 luvun 2 §:n 2 momentissa, 7 §:n 1 momentissa tai 7 §:n 3 momentin 3 kohdassa säädetyn työ- ja elinkeinotoimiston harkinnan perusteella. Nykyisestä poiketen päätökseen, joka koskee palkkatuen määrää, saisi hakea muutosta. Palkkatuen kestoa koskevaa muutoksenhakukieltoa täsmennettäisiin siten, että pykälän 3 momentin 2 kohdassa eriteltäisiin tilanteet, joihin muutoksenhakukielto kohdistuu. Palkkatukea koskevaan päätökseen ei saisi vaatia oikaisua eikä siitä saisi valittaa siltä osin kuin päätös perustuu 7 §:n 3 momentissa, 9 §:n 2 momentissa tai 10 §:n 2 momentissa säädettyyn työ- ja elinkeinotoimiston harkintaan palkkatuen kestosta. 

7.2  Laki sosiaalisista yrityksistä

Esitetään kumottavaksi laki sosiaalisista yrityksistä (1351/2003). 

7.3  Laki tulotietojärjestelmästä

13 §.Tiedon käyttäjien oikeus saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Pykälän 1 momentin 23 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinotoimistolle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle voitaisiin luovuttaa tulorekisterin tietoja myös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin ehdotetun 7 a luvussa tarkoitetun 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen sekä saman lain 11 luvun 1 §:ssä tarkoitetun kunnalle velvoitetyöllistämisestä myönnettävän tuen toimeenpanoa varten. 

7.4  Laki tulotietojärjestelmästä

13 §. Tiedon käyttäjien oikeus saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Väliaikaisesti lailla 679/2022 muutetun pykälän 1 momentin 23 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinotoimistolle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle voitaisiin luovuttaa tulorekisterin tietoja myös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin ehdotetun 7 a luvussa tarkoitetun 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen sekä saman lain 11 luvun 1 §:ssä tarkoitetun kunnalle velvoitetyöllistämisestä myönnettävän tuen toimeenpanoa varten. 

7.5  Laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta

2 §.Määritelmät. Ehdotetun 2 §:n 1 momentin 6 kohtaa muutettaisiin siten, että työllistetyllä tarkoitettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetussa palkkatuetussa työssä työskentelevää henkilöä taikka henkilöä, jolle on myönnetty saman lain 8 luvussa tarkoitettua starttirahaa. Määritelmän muutoksen myötä työllistettynä pidettäisiin myös ehdotetulla 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuella työskentelevää henkilöä.  

10 §.Kokeilualueen kunnan julkiset työvoima- ja yrityspalvelut. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan lisättäisiin uusi alakohta b ja aiemmat alakohdat b‒d siirtyisivät luettelossa eteenpäin alakohdiksi c‒e. Lisäys aiheutuisi siitä, että kunnat myöntäisivät valtion lukuun omille asiakkailleen ehdotettua 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. 

11 §.Kokeilualueen kunnan julkisia työvoima- ja yrityspalveluja koskevat poikkeukset. Palkkatuen tavoin 2 momentissa säädettäisiin, että työ- ja elinkeinotoimisto tekee päätöksen ehdotetun 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntämisestä, kun tuki myönnetään 2 momentin 1‒4 kohdissa tarkoitetulle työnantajalle. Pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että otsikossa viitattaisiin poikkeuksista 10 §:ssä säädettyihin kokeilualueen kunnan julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. 

13 §.Kuntoutus-, koulutus- ja työntekomahdollisuuden järjestäminen. Pykälän 2 momenttia tarkennettaisiin siten, että säännös kattaisi myös ehdotetun 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen. Tämä tehtäisiin viittaamalla julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettuun palkkatuettuun työhön. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että kuntaan sovellettaisiin, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 1‒3 momenttien nojalla annetuissa säännöksissä säädetään työ- ja elinkeinotoimistosta. Muutos aiheutuisi siitä, että ehdotetussa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 4 momentissa säädettäisiin, että velvoitetyöllistämisen ajalle kunnalle palkkakustannuksiin myönnettävän tuen myöntäisi työ- ja elinkeinotoimisto. Työ- ja elinkeinotoimisto tekisi päätöksen myös tilanteessa, jossa työllistettävä henkilö on kokeilukunnan asiakas. 

7.6  Työsopimuslaki

6 §.Säännösten pakottavuus. Pykälän 2 momentin 2 kohtaa muutettaisiin siten, että yhdistys, säätiö tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta saa ottaa palvelukseensa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetun työttömän työnhakijan, joka on ollut työtön vähintään 24 kuukautta saman lain 7 tai 7a luvussa tarkoitetun tuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana. Edellä tarkoitettu poikkeus koskisi näin ollen yhdenmukaisesti 100 prosentin palkkatuen piirissä olevia työnantajia. Nykyisin poikkeus koskee vain yhdistyksiä ja säätiöitä, joille palkkatuki on myönnetty muuhun kuin elinkeinotoimintaan. Lisäksi poikkeus koskisi tilanteita, joissa työllistettävä henkilö on ollut työtön 24 kuukautta muun kuin 100 prosentin palkkatuen tai 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana. Poikkeuksella mahdollistettaisiin nykyistä vastaavasti pitkään työttömänä olleiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työnhakijoiden työhön ottaminen yhdistykseen, säätiöön tai rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan osa-aikaiseen tuettuun työhön ilman, että työnantaja olisi velvollinen tarjoamaan lisätyötä. 

7.7  Työttömyysturvalaki

1 luku Yleiset säännökset 

5 §. Määritelmät. Pykälän 11 kohta, jossa säädetään korkeimmasta korotetusta palkkatuesta, muutettaisiin palkkatuetun työn määritelmäksi. Palkkatuetulla työllä tarkoitettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 11 kohdassa tarkoitettua työtä. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa sekä työttömyysturvalaissa määritelmää on käytetty aiemmin käsittäen palkkatuella tuetun työn sekä työn, johon valtion virastolle tai laitokselle on osoitettu määrärahaa. Ehdotettu määritelmä kattaisi lisäksi työn, jossa työnantajalle on myönnetty ehdotettua 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. Määritelmän johdosta työttömyysturvalain 2 a luvun 9 ja 10 §:ssä sekä 5 luvun 4 a §:ssä palkkatuetulla työllä tarkoitettaisiin myös 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. 

11 luku Toimeenpanoa koskevat säännökset 

2 §.Velvollisuus tietojen antamiseen. Säännös koskee jo aiemmin lakkautettuja tukimuotoja ja kumottaisiin tarpeettomana. 

7.8  Tuloverolaki

92 §. Verovapaat sosiaalietuudet. Pykälän 8 kohdassa verovapaiksi tuloiksi on säädetty luonnollisen henkilön saama palkkatuki, jos tuki käytetään muussa kuin elinkeinotoiminnassa, maataloudessa tai metsätaloudessa. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:n mukaan luonnollinen henkilö ei voisi saada palkkatukea, jos tämä ei harjoita taloudellista toimintaa. Tuloverolain 92 §:n 13 kohta on siten tarpeeton. 

127 a §.Kotitalousvähennys. Pykälän 3 momentti jää muutoin ennalleen, mutta säännöksestä poistetaan viittaus palkkatukeen. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:n mukaan palkkatukea ei myönnettäisi luonnolliselle henkilölle muuhun kuin taloudelliseen toimintaan. Siten siihen viittaaminen tässä yhteydessä on tarpeetonta. Sen sijaan jatkossakin palkkatukea voitaisiin myöntää luonnolliselle henkilölle, joka toimii ammatin- tai elinkeinoharjoittajana ja palkkaa työntekijän tähän toimintaan. 

7.9  Laki elinkeinotulon verottamisesta

56 §. Säännöksen 3 kohtaan lisättäisiin maininta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7a luvussa tarkoitetusta 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuesta. Koulutusvähennys ei siten olisi mahdollinen myöskään silloin, jos työnantajalle on myönnetty työntekijän palkkaamiseen verovuoden aikana 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. 

7.10  Maatilatalouden tuloverolaki

10 f §. Säännöksen 3 kohtaan lisättäisiin maininta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7a luvussa tarkoitetusta 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuesta. Koulutusvähennys ei siten olisi mahdollinen myöskään silloin, jos työnantajalle on myönnetty työntekijän palkkaamiseen verovuoden aikana 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. 

11.1  Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Eduskunnan käsiteltävänä on samanaikaisesti tämän esityksen kanssa esitys laiksi tulotietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ja tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamisesta annettujen lakien kumoamisesta (HE 123/2022 vp). Siinä esitetään muutoksia muun muassa samoihin säännöksiin, joita koskevia muutosehdotuksia sisältyy nyt annettavaan esitykseen. Esityksiin sisältyvät muutosehdotukset tulisi sovittaa yhteen esityksen eduskuntakäsittelyssä. 

11.2  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2023 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Palkkatukeen ehdotetut muutokset on tarkoitus toteuttaa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa kohdentamalla määrärahaa palkkatukeen määrärahamomenttien sisällä. Ehdotetut muutokset vaikuttavat määrärahan käyttöperusteisiin. Palkkatuen enimmäismäärästä ei säädettäisi enää talousarviolla, vaan valtioneuvoston asetuksella. Määrärahaa ei myöskään käytettäisi enää kuntalisien maksamiseen.  

Lisäksi ehdotettuun 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukeen osoitettaisiin valtion talousarviossa määräraha.