1.1
Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä
Neljännen rahanpesudirektiivin kansallinen täytäntöönpano edellyttää merkittäviä muutoksia rahanpesulakiin. Tästä syystä säädettäisiin uusi laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, ja voimassa oleva laki kumottaisiin. Voimassa olevan lain säännökset, jotka koskevat rahanpesun selvittelykeskusta, sisällytettäisiin erilliseen lakiin.
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Lain tavoite. Säännös vastaisi voimassa olevan lain tavoitesäännöstä.
2 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä toimijoista, jotka kuuluvat lain soveltamisalaan ja jotka ovat laissa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia. Momentin 1 kohdassa viitattaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään Finanssivalvonnan toimilupavalvottavista. EU:n ja kansallisessa rahoitusmarkkinalainsäädännössä rahanpesun ja terrorismin rahoittamista koskevia säännöksiä sovelletaan käytännössä kaikkiin toimijoihin, joiden toimilupavalvoja Finanssivalvonta on. Kun rahoitusmarkkinalainsäädännössä on turvattu lähes poikkeuksetta palveluntarjonnan vapaus ETA:lla sivuliikkeessä tai sivuliikettä perustamatta, lakia sovellettaisiin nykytilaa vastaavasti myös ulkomaisen toimilupavalvottavaa vastaavan toimijan Suomessa sijaitsevaan sivuliikkeeseen tai sen edustajaan. Lain soveltamisalan piirissä olisivat nykytilaa vastaavasti myös vahinkovakuutusyhtiöt. Pörssi, jonka toimilupaviranomainen on valtiovarainministeriö, ei kuuluisi lain soveltamisalan piiriin, koska sen toimintaa koskevassa EU-lainsäädännössä ei säädetä rahanpesulainsäädännön soveltamisesta niiden toimintaan. Arvopaperikeskus sen sijaan kuuluisi lain soveltamisalaan, koska se voi tarjota arvo-osuustileinä niin sanottuja ilmaistilejä, joiden haltijana on tilinhoitajan sijaan sijoittaja. Tällaisia tilejä on ollut noin 70 000 kappaletta ennen arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetun lain muutosta. Muutoksen johdosta ilmaistilien tarjoaminen ei ole enää pakollista Suomessa toimivalle arvopaperikeskukselle, mutta se voi tarjota sitä osana muita kuin lakisääteisiä palveluitaan.
Momentin 2—8 kohdassa tarkoitetut Finanssivalvonnan valvottaviin kuuluvat yhteisöt ja elinkeinonharjoittajat olisivat lain soveltamisalan piirissä nykytilaa vastaavasti.
Momentin 9 ja 10 kohdan mukaan lain soveltamisalan piiriin kuuluvat arpajaislaissa ja Ahvenanmaan maakuntalainsäädännössä tarkoitetut rahapeliyhteisöt. Säännökset vastaisivat voimassa olevan rahanpesulain 1 luvun 2 §:n 14 kohtaa ja 15 kohtaa, lukuun ottamatta rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja välittäviä elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä, joita koskeva soveltamisalan direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukainen laajennus sisällytettäisiin erilliseen momenttiin. Nykytilaa vastaavasti rahapeliyhteisöt kantaisivat päävastuun tämän lain nojalla kaikesta muille elinkeinonharjoittajille, kuten kioskiyrittäjille, ulkoistamastaan toiminnasta. Arpajaishallinnon valvonta kohdistuisi rahapeliyhteisöihin sekä tarkemmin 7 luvusta ilmenevällä tavalla myös osallistumisilmoitusten ja -maksujen välittäjiin.
Lakia sovellettaisiin nykytilaa vastaavasti tilintarkastuslaissa ja julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista annetussa laissa tarkoitettuun tilintarkastajaan (11 kohta). Tilintarkastaja voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö.
Lakia sovellettaisiin 12 kohdan mukaan nykytilaa vastaavasti asianajajaan ja hänen apulaiseensa. Pykälän 1 momentin 13 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin myös muuhun liike- tai ammattitoimintana oikeudellisia palveluita tarjoavaan. Momentin 13 kohdan soveltamisalaan kuuluvat palveluntarjoajat kuuluisivat aluehallintoviraston valvomiin ilmoitusvelvollisiin.
Momentin 14—18 ja 20—24 kohdassa säädettäisiin muista aluehallintoviraston valvomista ilmoitusvelvollisista. Osa näistä ilmoitusvelvollisista olisi velvollisia rekisteröitymään aluehallintoviraston ylläpitämään rahanpesun valvontarekisteriin, josta säädettäisiin 5 luvussa.
Lakia sovellettaisiin aluehallintoviraston rekisteröimään luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 2—11, 13 ja 14 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluita tarjoavaan yritykseen (14 kohta). Näitä palveluita ovat luotonanto ja rahoitustoiminta sekä muu rahoittamisen järjestäminen kuten kulutusluottojen, kiinnitysluottojen ja kauppatapahtumien rahoitus sekä factoring. Lisäksi tällaisia palveluita ovat rahoitusleasing ja maksupalveluiden tarjoaminen, muun maksuliikkeen harjoittaminen sekä sähköisen rahan liikkeeseenlasku, siihen liittyvä tietojenkäsittely ja tietojen tallentaminen sähköiselle tietovälineelle muun yrityksen lukuun, kun kyseessä ei ole Finanssivalvonnan valvoma toiminta. Lisäksi kohdassa tarkoitettuja palveluita ovat maksujen periminen, valuutanvaihto, notariaattitoiminta ja takaustoiminta.
Luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettu maksujen periminen, kun kyseessä ei ole Finanssivalvonnan toimilupavalvottavan toiminta, tulisi lain soveltamisalan piiriin myös 18 kohdan nojalla. Viittaus luottolaitoslakiin maksujen perimisen osalta ja 18 kohta vastaavat sisällöllisesti toisiaan.
Momentin 15 kohdassa säädettäisiin, että luotonantajat, joihin sovelletaan eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annettua lakia, kuuluvat lain soveltamisalaan, kun ne välittävät vertaislainoja. Tällä tarkennetaan luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen ilmoitusvelvollisten joukkoa, joten 15 kohdassa tarkoitetut ilmoitusvelvolliset sisältyvät myös 14 kohtaan.
Lakia sovellettaisiin sijoituspalvelulain 2 luvun 3 §:ssä tarkoitettua oheispalvelua liike- tai ammattitoimintana tarjoavaan ja panttilainauslaitokseen (16 kohta). Kohdan nojalla soveltamisalan piiriin kuuluvat toimijat eivät ole sijoituspalveluyrityksiä, jotka voivat tarjota oheis-palveluita toimiluvassa asetettujen ehtojen mukaisesti eivätkä ne siitä syystä ole tämän momentin 1 kohdan nojalla Finanssivalvonnan toimilupavalvottavia. Kohdan nojalla soveltamisalan piiriin tulisivat muut kuin sijoituspalveluyritykset, jotka liike- ja ammattitoimintana tarjoavat palveluita, joita myös sijoituspalveluyritykset voivat tarjota oheispalveluina. Oheis-palvelua, jonka tarjoaminen ei edellytä sijoituspalveluyrityksen toimilupaa, ovat:
1) luoton- tai lainananto sijoittajalle, jotta tämä voi toteuttaa liiketoimen yhdellä tai useammalla rahoitusvälineellä, silloin kun luottoa tai lainaa myöntävä yritys on mukana liiketoimessa,
2) yrityksille annettava neuvonta pääomarakenteesta, teollisuusstrategiasta sekä muista näihin liittyvistä kysymyksistä sekä yritysten sulautumista ja yritysostoja koskeva neuvonta ja palvelut,
4) sijoitustutkimus ja rahoitusanalyysi tai muuntyyppiset yleiset suositukset, jotka liittyvät rahoitusvälineillä toteutettuihin liiketoimiin,
5) merkintäsitoumuksia koskevat palvelut, ja
6) eräisiin johdannaisten kohde-etuuksiin liittyvät palvelut, kun nämä johdannaiset ovat yhteydessä sijoitus- tai oheispalvelujen tarjoamiseen.
Momentin 17 kohdassa säädettäisiin lain soveltamisesta panttilainauslaitoksista annetussa laissa tarkoitettuun panttilainauslaitokseen.
Lain soveltamisesta kiinteistön- ja vuokranhuoneiston välitysliikkeeseen säädettäisiin 18 kohdassa. Kohdan soveltamisala on laajempi kuin neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan d alakohta, jonka nojalla direktiiviä sovelletaan ainoastaan kiinteistönvälittäjiin. Myös voimassa olevaa lakia sovelletaan vuokranhuoneiston välitysliikkeeseen.
Voimassa olevasta laista poiketen soveltamisalaa koskevassa pykälässä mainittaisiin nimenomaisesti myös Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntö, jota sovelletaan kiinteistönvälitystoimintaan Ahvenanmaalla (19 kohta).
Perintätoimen luvanvaraisuudesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaisen perintätoimen luvan haltijat olisivat nykytilaa vastaavasti ilmoitusvelvollisia, joiden toimintaa aluehallintovirasto valvoo (20 kohta). Perintätoiminta, jota harjoitetaan satunnaisesti ja jota ei ole markkinoitu, ei edellytä mainitun lain 1 §:n 3 momentin nojalla perintätoimenlupaa. Tällainen toiminta sisältyy myös ehdotetun lain 3 §:n soveltamisalan poikkeuksiin, joten lakia ei sovellettaisi tällaiseen toimintaa.
Momentin 21 kohdassa säädettäisiin lain soveltamisesta yrityspalveluiden tarjoajiin. Voimassa olevassa rahanpesulaissa viitataan kolmannen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 7 kohtaan, joka on määritelty omaisuudenhoito- ja yrityspalveluiden tarjoamiseksi. Omaisuudenhoitopalvelu rinnastetaan usein sijoituspalvelulaissa tarkoitetun sijoituspalvelun kaltaisen palvelun tarjoamiseen. Trustin liiketoiminnassa ei kuitenkaan ole kyse säilytys- tai omaisuudenhoitopalvelusta siinä merkityksessä kuin se ymmärretään sijoituspalveluna. Suomalainen oikeusjärjestelmä ei tunne trustia tai sen rakenteita. Voimassa olevia lain säännöksiä on pidetty trustien osalta epäselvinä siitä huolimatta, että rahanpesulainsäädännön soveltaminen trusteihin silloin, kun ne ilmoitusvelvollisen asiakkaita, käy ilmi lain perusteluista. Näistä syistä laissa käytettäisiin nimenomaisesti ulkomaisen trustin käsitettä, joka määriteltäisiin 4 §:ssä viittaamalla neljännen rahanpesudirektiivin määritelmäsäännökseen. Ulkomaista trustia ja sen omaisuuden-hoitajana toimivaa trusteeta koskevat erityisesti tämän lain edunsaajien rekisteröimistä koskevat säännökset kuten kaikkia yhteisömuotoja, vaikka kaikki yhteisöt eivät olekaan lain soveltamisalan piirissä.
Nykytilaa vastaavasti lakia sovellettaisiin 22 ja 23 kohdan mukaan veroneuvontapalveluita tarjoavaan ja kirjanpitotehtäviä toimeksiannosta hoitavaan.
Lakia sovellettaisiin 24 kohdan nojalla edelleen myös liike- tai ammattitoimintana tavaroita myyviin tai välittäviin, kun nämä ottavat vastaan maksusuorituksena käteistä. Poikkeuksena voimassa olevaan lakiin on, että edellytys yhden tai useamman toiseensa liittyvän käteismaksun suuruus olisi ehdotuksen mukaan 10 000 euroa, kun se on voimassa olevassa laissa 15 000 euroa. Direktiivin johdanto-osassa ei kolmannen rahanpesudirektiivin johdanto-osan 18 kohdasta poiketen määrätä siitä, että arvokkaiden tavaroiden kuten jalokivien ja -metallien tai taideteosten jälleenmyyjät sekä huutokaupanpitäjät kuuluvat aina direktiivin soveltamisalaan. Neljännessä rahanpesudirektiivissä säädetään valvontaviranomaisille merkittäviä uusia valtuuksia määrätä hallinnollisia seuraamuksia ilmoitusvelvollisille, mikä korostaa soveltamisalan selkeyden merkitystä. Soveltamisalaan kuuluisivat 24 kohdan nojalla kolmatta rahanpesudirektiiviä vastaavasti tavaroiden myyjät silloin, kun ne vastaanottavat ensimmäisen kerran käteisenä yhtenä tai toisiinsa kytkeytyvinä suorituksina vähintään 10 000 euroa taikka muutoin täyttävät rekisteröinnin edellytykset. Kohdalla pantaisiin täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan e kohta. Elinkeinonharjoittajat voivat joiltakin osin kieltäytyä käteisen vastaanottamisesta, jos kieltäytyminen täyttää komission suosituksen euroseteleiden ja -metallirahojen laillisen maksuvälineaseman soveltamisalasta ja vaikutuksista (2010/191/EU) edellytykset ja elinkeinonharjoittaja ilmoittaa asiasta selkeästi esimerkiksi liikkeensä ulkopuolella. Elinkeinonharjoittaja voi kieltäytyä vastaanottamasta esimerkiksi yli 10 000 euron käteismaksuja sillä perusteella, että suurien käteissummien vastaanottaminen muodostaa riskin joutua rikoksen kohteeksi. Riski voisi aiheutua muun muassa liiketilojen maantieteellisestä sijainnista.
Euroopan komissio selvittää jäsenvaltioiden käytäntöjä käteismaksujen rajoituksille. Joissakin jäsenvaltioissa kansallisia rajoituksia on asetettu. Rajojen kiertäminen on kuitenkin helppoa, jos maksusuoritus koostuu useammasta kuin yhdestä käteistapahtumasta ja niiden noudattamista on erittäin vaikeaa valvoa. Rajoitusten tosiasialliset vaikutukset ovatkin epäselviä. Näistä syistä esityksessä ei ole erikseen arvioitu, olisiko Suomessa perusteltua säätää kansallisista käteismaksamisen enimmäisrajoista. Euroopan keskuspankki on ilmoittanut, että se lopettaa 500 euron setelin painamisen ja liikkeeseenlaskun vuoden 2018 lopusta lukien. Seteli säilyy kuitenkin laillisena maksuvälineenä.
Pykälän 2 momentin mukaan lakiehdotuksen 3 ja 4 luvun säännöksiä sovellettaisiin lisäksi elinkeinonharjoittajaan ja yhteisöön, joka välittää 1 momentin 9 ja 10 kohdassa tarkoitettujen rahapeliyhteisöjen tarjoamiin rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja, jos rahanpeliyhteisö on antanut asiakkaan tunnistamisen ja ilmoituksen tekemisen tällaisen elinkeinonharjoittajan tai yhteisön tehtäväksi. Asiamiehiä koskisivat siten kaikki ne velvoitteet, jotka rahapeliyhteisö on siirtänyt näiden vastuulle. Nämä elinkeinonharjoittajat ja yhteisöt sisältyvät voimassa olevassa laissa samaan kohtaan kuin rahapeliyhteisöt. Valvontaa koskevien säännösten sisällöllisten muutosten ja rahapeliyhteisöjen ensisijaisen vastuun vuoksi osallistumisilmoitusten ja -maksujen välittäjät ehdotetaan sisällytettäväksi erilliseen momenttiin. Osallistumisilmoitusten ja -maksujen välittäjiin kohdistettaisiin myös valvontaa 7 ja 8 luvussa säädetyiltä osin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti lain soveltamisesta varoihin, jotka ovat peräisin toisen valtion alueella suoritetusta toimesta.
Pykälän 4 momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen, jonka mukaan eräiden yhteisöjen, yhdistysten, uskonnollisten yhdyskuntien ja säätiöiden velvollisuudesta pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja säädetään 6 luvussa.
3 §. Soveltamisalaa koskeva rajaus. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin neljännen rahan-pesudirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti taloudellinen toiminta, johon lakia ei sovellettaisi. Toisin kuin voimassa olevassa laissa, soveltamisalan poikkeusta ei rajattaisi ainoastaan luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten tai maksulaitosten harjoittamaan toimintaan vaan poikkeus koskisi direktiivin mukaisesti myös muuta taloudellista toimintaa toimialasta riippumatta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalan poikkeuksesta säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevaan yhtiöön, jos osakasluetteloon on osakkeenomistajan sijaan merkitty toinen henkilö eli käytännössä hallintarekisteröinnin hoitaja. Säännös vastaa neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 6 kohdan e alakohtaa.
Lakia ei sovellettaisi 3 momentin mukaan toimintaan, joka koskee oikeudenkäyntiavustaja- tai oikeudenkäyntiasiamiestehtävien hoitamista. Momentin tavoitteena on suojata oikeudenkäyntiavustajan tai oikeudenkäyntiasiamiestehtäviä hoitavan ja tämän asiakkaan välisen asiakassuhteen salassapitoa ja luottamuksellisuutta.
Pykälän 4 momentissa suljettaisiin lain soveltamisalasta pois kaikki pelikasinon ulkopuoliset raha-automaatit. Tässä tarkoitetaan arpajaislain 3 §:n 4 momentissa määriteltyä raha-automaattia sellaisena rahavoittoa antavana käteisellä tai debit-kortilla pelattavana laitteena, jollaisia ne olivat määritelmän säätämisen aikaan. Poikkeus ei koskisi kasinossa olevia raha-automaatteja eikä erityisautomaatteja. Säännös vastaisi voimassa olevan rahanpesulain 1 luvun 4 §:n 2 momenttia. Neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asianmukaisen riskiarvion jälkeen päättää sulkea eräiden rahapelipalvelujen tarjoajat, lukuun ottamatta kasinoita, kokonaan tai osittain direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen kansallisten säännösten soveltamisalan ulkopuolelle näiden palvelujen luonteesta ja, soveltuvin osin, toiminnan laajuudesta johtuvan todistetun alhaisen riskin vuoksi.
FATF laajensi vuoden 2012 suositukset koskemaan kasinojen lisäksi kasinopelien pelaamista internetissä ja laivoilla. Erilaisissa kansainvälisissä selvityksissä rahapelien osalta erityisiksi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riskejä sisältäviksi palveluiksi on kasinopelien ohella mainittu internet-pelaaminen ja urheiluvedonlyönti (Euroopan komissio, Europol, FATF). Tästä syystä riskiperusteisesti on pidetty tarkoituksenmukaisena voimassa olevan lain tavoin sisällyttää nämä lain soveltamisalaan. Raha-automaatteja ei ole nostettu näissä selvityksissä esiin kohonneen tai korkean rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riskin rahapelipalveluna, eikä myöskään kansallinen rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskejä koskeva tutkimus osoittanut raha-automaatteja erityisiksi riskikohteiksi. Ruotsin rahapelitoimintaa valvova viranomainen on laatinut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion (Lotteri-inspektionen, Riskbedömning, Penningtvätt och finansiering av terrorism, 17.10.2014), jonka mukaan raha-automaatteihin kuitenkin erityisesti käteisen käytön vuoksi liittyy jonkinasteinen riski. Periaatteessa alhaisenkin riskin rahapeleillä rahanpesu tai terrorismin rahoittaminen on mahdollista. Raha-automaattien ominaispiirteisiin kuuluu myös korkea palautusprosentti ja välitön voitonmaksu, mikä voi lisätä niiden houkuttavuutta. Rahapelisektorilla ilmoitusvelvollisen ja valvontaviranomaisen tulisi siten tarkastella jatkuvasti riskitilanteen mahdollisia muutoksia.
Toimivaltaisen valvontaviranomaisten olisi 2 luvun 2 §:n mukaan laadittava riskiarvio sen valvonnan piiriin kuuluvien ilmoitusvelvollisten rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä. Lain 1 luvun 2 §:n 9 kohdassa tarkoitettujen rahapeliyhteisöjen sekä 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettujen elinkeinonharjoittajien ja yhteisöjen valvojana toimisi 8 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan Poliisihallitus. Lain 2 luvun 3 §:n mukaan myös ilmoitusvelvollisten olisi laadittava oma riskiarvio rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien arvioimiseksi ja tunnistamiseksi. Tämä velvoite ei koskisi 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä, jotka ottavat vastaan pelitoimintaan liittyviä osallistumismaksuja ja -ilmoituksia rahapeliyhteisön puolesta kolmantena osapuolena. Vaikka nämä tunnistavat asiakkaan rahapeliyhteisön puolesta, vastuu asiakkaisiin ja pelituotteisiin liittyvästä riskienarvioinnista on rahapeliyhteisöllä alan kokonaisvaltaisen asiantuntemuksen perusteella. Rahapeliyhteisön tulisi kuitenkin huolehtia siitä, että asiamiehet ovat tietoisia ja ymmärtävät rahapelitoimintaan liittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit. Riskiarvio ja siihen tehtävät muutokset on toimitettava toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Valvojakohtainen riskiarvio ja ilmoitusvelvollisen riskiarvio saattavat nostaa esille toimintaan liittyviä sellaisia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä, jotka antavat jatkossa aiheen tarkastella rahapelitoimintaa sääntelevän lainsäädännön ajantasaisuutta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin valtionvarainministeriön asetuksesta, jolla voidaan antaa tarkempia säännöksiä vähäisenä pidettävästä taloudellisesta toiminnasta. Vähäisen taloudellisen toiminnan liikevaihdon tulee olla neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion asettaman suhteellisen pienen raja-arvon alapuolella. Yksittäiselle toimelle asiakasta kohden asetettava euromääräinen raja voi olla enintään 1 000 euroa. Rajoituksen tarkoituksena on estää innovatiiviset toimet lain soveltamisalan kiertämiseksi.
4 §. Määritelmät. Pykälän 1 ja 5—7 kohdan määritelmät vastaavat voimassa olevan lain vastaavaa määritelmää. Perusmaksutiliä koskevan direktiivin kansallinen täytäntöönpano (HE 123/2016 vp) saattaa kuitenkin aiheuttaa kansallisia muutostarpeita 5 kohtaan. Pykälän 2 kohdassa viitattaisiin rikoslain 34 a luvun 5 §:n lisäksi sen 5 a §:ään, jossa säädetään terroristi-ryhmän rahoittamisen kriminalisoinnista. Säännös täydentää terrorismin rahoittamista koskevaa rikoslain 34 a luvun 5 §:ää. Voimassa olevan rahanpesulain terrorismin rahoittamisen määritelmässä ei ole otettu huomioon vuoden 2015 alussa voimaan tullutta 5 a §:ää. Oikeusministeriö on antanut hallituksen esityksen rikoslain muuttamisesta (HE 93/2016 vp), jolla 34 a luvun 5 a §:n mukaista terrorismin rahoittamisrikoksen alaa laajennetaan kattamaan myös ns. matkustamisrikoksen rahoittaminen. Teossa olisi kysymys siitä, että tahallaan annetaan tai kerätään varoja millä tahansa keinoin suoraan tai välillisesti kansalaisten toimesta tai valtion alueella tarkoituksessa rahoittaa tai tietoisena siitä, että varat käytetään rahoittamaan, sellaisten henkilöiden matkustamista, jotka matkustavat muuhun kuin asuin- tai kansalaisuusvaltioonsa tehdäkseen, suunnitellakseen tai valmistellakseen terroritekoja tai osallistuakseen niiden tekemiseen taikka antaakseen tai vastaanottaakseen terroristikoulutusta. Ehdotetut lainmuutokset on tarkoitetut tulevan voimaan mahdollisimman pian.
Pykälän 3 kohdan määritelmä rahanpesudirektiivistä ja 4 kohdan määritelmä maksajan tiedot -asetuksesta olisivat uusia.
Henkilöllisyyden todentaminen tarkoittaa 7 kohdassa nykylainsäädäntöä vastaavasti asiakkaan henkilöllisyyden varmistamista luotettavasta ja riippumattomasta lähteestä peräisin olevien asiakirjojen tai tietojen perusteella. Suomessa henkilöllisyys voidaan todentaa jo nykyisin vahvaa sähköistä tunnistetta käyttämällä. Merkittävä osa vahvasta sähköisestä tunnistamisesta tapahtuu käyttämällä luottolaitosten myöntämiä niin sanottuja TUPAS-tunnisteita. Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain (617/2009) 17 §:ssä säädetään tunnistusvälineen hakijan tunnistamisesta, jos hakijalla ei ole aikaisempaa mainitun lain mukaista vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä. Tällöin ensitunnistaminen tulee tehdä henkilökohtaisesti. Henkilökohtaista ensitunnistusta tehtäessä tunnistuspalvelun tarjoajan on tunnistettava tunnistusvälineen hakija huolellisesti todentamalla hänen henkilöllisyytensä voimassa olevasta Euroopan talousalueen jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämästä passista tai henkilökortista. Halutessaan tunnistuspalvelun tarjoaja voi käyttää ensitunnistamisessa myös Euroopan talousalueen jäsenvaltion viranomaisen 1 päivän lokakuuta 1990 jälkeen myöntämää voimassa olevaa ajokorttia tai muun valtion viranomaisen myöntämää voimassa olevaa passia. Jos tunnistusvälineen hakijan henkilöllisyyttä ei voida luotettavasti todentaa, hakemukseen liittyvän ensitunnistamisen tekee poliisi. Eduskunta on hyväksynyt lain vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annetun lain muuttamisesta (HE 74/2016 vp), jolla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 910/2014.
Luottolaitos määriteltäisiin 8 kohdassa viittaamalla luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 7 §:ään.
Pykälän 9 kohta sisältäisi ulkomaisen trustin määritelmän. Suomen lainsäädäntö ei tunne trust-järjestelyjä. Trust-järjestely on kehittynyt Englannin oikeusjärjestelmässä ja otettu käyttöön pääpiirteissään samantyyppisenä kaikissa Common law -maissa. Trustit ovat olleet lähes tuntemattomia Manner-Euroopan niin sanottujen romaanis-germaanisten oikeusjärjestelmien piirissä. Trust on kolmen osapuolen eli perustajan (settlor), edunvalvojan (trustee) ja edunsaajan (beneficiary) välinen rakennelma. Trustissa perustajan ja edunsaajan välille on edunvalvojan suostumuksella perustettu yksipuolisella oikeustoimella järjestely, jossa perustaja siirtää trustin kohteena olevan omaisuuden täysin omistusoikeuksin ja määräysvaltuuksin edunvalvojalle. Säännöksen mukaan ulkomaisella trustilla tarkoitettaisiin neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 7 kohdassa tarkoitettua trustia, muttei kuitenkaan kohdassa tarkoitettua yrityspalvelujen tarjoajaa tai sen liiketoimintaa. Koska Suomen lainsäädäntö ei tunne eikä Suomessa säädetä trustista, määritelmässä viitattaisiin neljänteen rahanpesudirektiiviin, vaikka direktiivissä ei sellaisenaan määritellä, mitä trustilla tarkoitetaan. Viittaus koskisi yleisesti ulkomaisen lainsäädännön mukaan trustina pidettäviä järjestelyjä niissä valtioissa, joiden lainsäädäntö tuntee kyseisen yritysmuodon.
Pykälän 10 kohta sisältäisi yrityspalvelun tarjoajan määritelmän. Määritelmällä saatettaisiin voimaan direktiivin 3 artiklan 7 kohta, ottaen kuitenkin huomioon Suomen yrityspalveluiden erityispiirteet. Yrityspalveluiden tarjoajia koskevat tiukemmat rekisteröinnin edellytykset kuin muita oikeudellisia palveluita tarjoavia. Määritelmässä tarkoitettua toimintaa harjoittavan yhteisön tai elinkeinonharjoittajan olisi muun muassa rekisteröidyttävä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään rahanpesun valvontarekisteriin. Rekisteröinnistä säädettäisiin lain 5 luvussa.
Pykälän 10 kohdan a alakohdan mukaan yrityspalvelun tarjoajana pidettäisiin henkilöä, joka liiketoimintana tarjoaa yhteisön perustamista kolmannen osapuolen lukuun. Kyse olisi toiminnasta, jossa perustamisessa jo toimitaan toisen lukuun tai toimeksiannosta. Siihen ei siten kuuluisi esimerkiksi valmisyhtiöiden kauppa, jossa yhtiöitä perustetaan siinä tarkoituksessa, että ne voidaan tulevaisuudessa myydä toisille elinkeinonharjoittajille.
Pykälän 10 kohdan b alakohdan mukaan yrityspalvelun tarjoajana pidettäisiin myös henkilöä, joka liiketoimintaan kuuluu yhtiöoikeudellisesti vastuullisena henkilönä, yhtiömiehenä tai muussa samankaltaisessa asemassa toimiminen oikeushenkilössä.
Pykälän 10 kohdan c alakohdan mukaan yrityspalvelun tarjoajan liiketoimintaan kuuluisi kotipaikan, yritys- tai postiosoitteen tai muiden vastaavien palvelujen tarjoamista.
Pykälän 10 kohdan d alakohdan mukaan yrityspalvelun tarjoajana pidettäisiin henkilöä, joka tarjoaisi liiketoimintana rahanpesudirektiivin 3 artiklan 7 kohdan d alakohdassa tarkoitetun ulkomaisen express trustin tai oikeusmuodoltaan samankaltaisen oikeudellisen järjestelyn omaisuudenhoitajan palveluita Suomessa. Ulkomaisella express trustilla tarkoitetaan ulkomaisen trust-järjestelyn erityistä muotoa. Määrittely tehtäisiin sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jota ulkomaiseen trustiin sovelletaan.
Pykälän 10 kohdan e alakohdan mukaan yrityspalvelun tarjoaja olisi henkilö, joka harjoittaa liiketoimintana hallintarekisteröinnin hoitajan toimintaa, kun hallintarekisteröinnin hoitaja on merkitty muun kuin julkisen osakeyhtiön osakasluetteloon.
Pykälän 11 kohdassa tarkoitetun poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön, 12 kohdassa tarkoitetun poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäsenen ja 13 kohdassa tarkoitetun poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön yhtiökumppanin määritelmät vastaavat voimassa olevan valtioneuvoston asetuksen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä (616/2008) 1 §:ää. Asetus ehdotetaan kumottavaksi. Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön käsite laajenisi direktiivin mukaisesti kattamaan ulkomaisten lisäksi myös suomalaiset poliittisesti vaikutusvaltaiset henkilöt. Tämän muutoksen seurauksena on oletettavissa, että ilmoitusvelvollisten asiakkailtaan kysymien tietojen määrä tulee kasvamaan ja ilmoitusvelvollisten tehostetun asiakkaan tuntemisen piiriin kuuluvien asiakkaiden ja heidän lähipiirinsä joukko tulee kasvamaan. Tehostettu asiakkaan tunteminen edellyttää ilmoitusvelvolliselta laajempia ja kattavampia toimenpiteitä asiakkaan tuntemiseksi kuin normaali tai yksinkertaistettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus. Henkilöä ei pidettäisi enää poliittisesti vaikutusvaltaisena henkilönä, jos on kulunut vuosi tai enemmän siitä, kun hänet on lopettanut tehtävässä.
Pykälän 12 kohdan d alakohdan mukaan poliittisesti vaikutusvaltaisella henkilöllä tarkoitetaan luonnollista henkilöä, joka on toiminut ylimpien tuomioistuinten, perustuslakituomioistuimen tai muun vastaavan oikeuselimen jäsenenä, jonka päätöksiin ei voida poikkeustapauksia lukuun ottamatta hakea muutosta. Suomessa tällaisia tuomioistuimia ovat korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus.
Valvontaviranomaisella tarkoitettaisiin 14 kohdan mukaan 7 luvun 1 §:n 1—4 kohdassa lueteltuja viranomaisia. Asianajajayhdistys ei kuuluisi valvontaviranomaisen käsitteeseen.
Euroopan valvontaviranomaisilla tarkoitettaisiin Euroopan pankkiviranomaista, arvopaperi-markkinaviranomaista sekä vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista (15 kohta).
Rahoituslaitos määriteltäisiin 16 kohdassa neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 2 kohtaa vastaavasti lukuun ottamatta 17 kohtaa rahoituspalvelua tarjoavasta yrityksestä, joka tarkoittaisi yhden tai useamman luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 2-11, 13 tai 14 kohdassa tarkoitetun toiminnan harjoittajaa.
Kirjeenvaihtajasuhde määriteltäisiin 18 kohdassa, joka perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 8 kohtaan.
5 §.Yhteisön tosiasiallinen edunsaaja. Direktiivin 12 johdantokappaleen edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että mahdollisimman laaja kirjo oikeushenkilöitä kuuluu tosiasiallisten edunsaajien määritelmän soveltamisalaan. Artiklan 6 kohdan johdantolause sisältää tosiasiallisen edunsaajan määritelmän. Yleisen määritelmän lisäksi artiklan 6 kohdassa on kolme alakohtaa, joissa määritellään vähimmäisvaatimukset siitä, ketä on pidettävä yrityksen (corporate entity), trustin ja muun oikeushenkilön tosiasiallisena edunsaajana. Esityksen 1. lakiehdotuksessa noudatettaisiin tätä direktiivin jaottelua. Ehdotettu 5 § sisältäisi yhteisön tosiasiallisen edunsaajan määritelmän, jonka soveltamisalaan kuuluisivat lähinnä yritykset. Määritelmällä saatettaisiin voimaan direktiivin 3 artiklan 6 kohdan a alakohta, jossa säädetään yhteisön omistajasta ja tosiasiallisesta edunsaajasta. Yrityksen tosiasiallisena edunsaajana pidetään luonnollista henkilöä, joka viime kädessä omistaa oikeushenkilön tai jonka määräysvallassa oikeushenkilö on siten, että luonnollinen henkilö omistaa suoraan tai välillisesti riittävän osuuden oikeushenkilön osakkeista tai äänioikeuksista tai omistusosuudesta tai käyttää määräysvaltaa muilla keinoin. Direktiivin johdantokappaleessa 13 täsmennetään, että muunlaiseen määräysvaltaan voivat kuulua muun muassa osakassopimus tai valta nimittää ylempää johtoa.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin yhteisön tosiasiallinen edunsaaja. Yhteisön tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä joka viime kädessä omistaa oikeushenkilön tai jonka määräysvallassa oikeushenkilö on. Pykälän 1 momentissa olisi kolme alakohtaa. Pykälän 1 alakohdan mukaan tosiasiallisena edunsaajana pidettäisiin luonnollista henkilöä, joka omistaa suoraan tai välillisesti suuremman kuin 25 prosentin osuuden oikeushenkilön osakkeista tai muuten omistaa vastaavan osuuden oikeushenkilöstä. Tällainen omistusosuus voi muodostua osakeyhtiössä yksittäisestä yli 25 prosentin omistusosuudesta, mutta myös esimerkiksi luonnollisen henkilön suoraan omistamien 10 prosentin osuuden ja hänen yksin omistamansa yhtiön kautta omistaman 16 prosentin osuuden summana. Pykälän 1 momentin 2 alakohdan mukaan tosiasiallisena edunsaajana pidetään lisäksi luonnollista henkilöä, joka käyttää suoraan tai välillisesti suurempaa kuin 25 prosentin osuutta oikeushenkilön äänioikeuksista, ja tämä äänimäärä perustuu omistukseen, jäsenyyteen yhtiöjärjestykseen tai niihin verrattaviin sääntöihin. Esimerkiksi osakeyhtiössä pidettäisiin tämän säännöksen perusteella tosiasiallisena edunsaajana henkilöä, joka omistaa vain 10 prosenttia osakeyhtiön osakkeista, mutta nämä osakkeet tuottavat erilajisiin osakkeisiin liittyvien äänimäärien johdosta yli 25 prosentin ääniosuuden. Pykälän 1 momentin 3 alakohdan mukaan tosiasiallisena edunsaajana pidetään myös henkilöä, joka käyttää muulla tavoin tosiasiallisesti määräysvaltaa oikeushenkilössä. Säännös kattaisi muun muassa osakassopimukseen perustuvan määräysvallan käytön, sekä tilanteet, joissa määräysvaltaa käytetään momentin 1 ja 2 kohdan rajat alittavien omistusosuuksien tai ääniosuuksien välityksellä.
Pykälän 2 momentti sisältäisi direktiivin 3 artiklan 6 kohdan i alakohdan sisältämän määräyksen siitä, mitä pidetään osoituksena 1 momentissa tarkoitetusta suorasta omistuksesta. Osoituksena suorasta omistuksesta pidetään sitä, että luonnollisella henkilöllä on suurempi kuin 25 prosentin omistusosuus tarkasteltavasta oikeushenkilöstä. Pykälän 2 momentin säännös on tarpeen lähinnä säädösteknisesti, kun jäljempänä lain 3 luvun 6 §:ssä ja 6 luvun 2 §:ssä säädetään ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta tunnistaa tosiasiallinen edunsaaja sekä yrityksen velvollisuudesta tuntea tosiasiallinen edunsaaja. Näissä tilanteissa velvoitteen sisältö on erilainen riippuen siitä, onko tosiasiallisen edunsaajan asemasta tämän pykälän 2 tai 3 momentin mukaisia viitteitä vai arvioidaanko tosiasiallisen edunsaajan asemaa tätä laajemmin 1 momentin mukaisilla perusteilla.
Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin, mitä pidetään osoituksena välillisestä omistuksesta. Momentin a alakohdan mukaan osoituksena välillisestä omistuksesta pidettäisiin sitä, että oikeushenkilöllä, jossa yksi tai useampi luonnollinen henkilö käyttää itsenäistä päätösvaltaa, on suurempi kuin 25 prosentin omistusosuus tai suurempi kuin 25 prosentin osuus äänioikeuksista tarkasteltavasta oikeushenkilöstä. Omistajana olevan oikeushenkilön voitaisiin siten katsoa olevan luonnollisen henkilön määräysvallassa, jos luonnollinen henkilö voi tehdä itsenäisesti päätöksiä oikeushenkilössä, esimerkiksi jos hän omistaa yli 50 prosentin osuuden osakeyhtiön osakkeista ja äänimäärästä tai hän toimii avoimessa yhtiössä yhtiömiehenä. Momentin b alakohdan mukaan välillisestä omistuksesta olisi osoituksena myös se, että luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä, jossa luonnollinen henkilö käyttää itsenäistä päätösvaltaa, on luonnollisella henkilöllä tai hänen määräysvallassaan olevalla oikeushenkilöllä on omistukseen, jäsenyyteen yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin perustuva oikeus nimittää tai erottaa enemmistö jäsenistä oikeushenkilön hallituksessa tai siihen verrattavissa olevassa toimielimessä.
Pykälän 4 momentti kattaisi tilanteet, joissa tosiasiallista edunsaajaa ei ole pystytty luotettavasti tunnistamaan tai 1 momentissa säädetyt edellytykset eivät täyty. Niissä tapauksissa tosiasiallisena edunsaajana pidetään tarkasteltavana olevan oikeushenkilön hallitusta tai vastuunalaisia yhtiömiehiä, toimitusjohtajaa tai muuta vastaavassa asemassa olevaa henkilöä.
6 §.Ulkomaisen trustin tosiasiallinen edunsaaja. Säännöksellä saatettaisiin voimaan direktiivin 3 artiklan 6 kohdan b alakohta. Pykälän 1 momentin mukaan ulkomaisen trustin tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan tosiasiallista määräysvaltaa käyttävää luonnollista henkilöä, joka on trustin perustaja tai tämän mahdollisesti asettama suojelija, trustin omaisuudenhoitaja tai edunsaaja.
Pykälän 2 momentin mukaan tosiasiallisena edunsaajana pidettäisiin 1 momentissa säädettävän lisäksi myös muuta luonnollista henkilöä, joka viime kädessä käyttää määräysvaltaa suoran tai välillisen omistuksen kautta tai muilla keinoin ulkomaisessa trustissa. Säännös on tarpeen, koska trust-järjestelyt perustuvat sopimukseen, jolloin määräysvalta voi tosiasiassa olla myös muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla taholla.
7 §.Yhdistyksen, uskonnollisen yhdyskunnan, säätiön, asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön tosiasiallinen edunsaaja. Säännöksellä katettaisiin direktiivin 3 artiklan 6 kohdan c alakohdassa tarkoitetut muut oikeushenkilöt kuin yritykset, joiden tosiasiallisia edunsaajia koskevasta määritelmästä säädettäisiin tämän luvun 5 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan yhdistyksen tosiasiallisena edunsaajana pidetään yhdistysrekisteriin merkittyä hallituksen puheenjohtajaa ja hallituksen jäseniä. Yhdistysrekisteriin on voimassa olevan yhdistyslain 48 §:n 2 momentin mukaan mahdollista ilmoittaa vapaaehtoisesti myös hallituksen jäsenet. Pääsääntöisesti yhdistyksessä päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen jäsenet eikä tässä laissa tarkoitettua muuta tosiasiallista edunsaajaa yleensä ole. Tästä syystä voidaan pitää riittävänä, että yhdistyksen tosiasiallisina edunsaajina pidetään yhdistysrekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä.
Pykälän 2 momentin mukaan uskonnollisen yhdyskunnan tosiasiallisena edunsaajana pidettäisiin rekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä. Uskonnonvapauslaissa (453/2003) säädetään uskonnollisista yhdyskunnista, joita on Suomessa 113 kappaletta. Uskonnonvapauslain 27 §:ssä säädetään yhdistyslain soveltamisesta rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja yhdistyslain soveltaminen on varsin laajaa. Uskonnolliset yhdyskunnat rekisteröidään kuitenkin uskonnonvapauslain säännösten mukaisesti uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin. Rekisteriin merkitään lain 22 §:n mukaan yhdyskunnan hallituksen puheenjohtaja ja muu henkilö, jolla on yhdyskunnan nimenkirjoitusoikeus, joita myös pidettäisiin rahanpesulaissa tarkoitettuina tosiasiallisina edunsaajina. Uskonnonvapauden ja yksityisyydensuojan turvaamiseksi uskonnollisten yhdyskuntien jäseniä ei kuitenkaan rekisteröidä, vaikka perustajajäsenet ilmoitetaan niiden perustamisilmoituksissa PRH:lle.
Pykälän 3 momentin mukaan säätiön tosiasiallisena edunsaajana pidetään säätiörekisteriin merkittyjä hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniä. Säätiössä päätösvaltaa käyttää yleensä hallitus, joka toimii sen lakimääräisenä edustajana. Säätiössä ei ole omistajia tai jäseniä, joten säätiöllä ei koskaan voi olla äänimäärään tai omistusosuuteen perustuvaa tosiasiallista edunsaajaa. Hallituksen lisäksi määräysvalta voi olla hallintoneuvostolla, joka nimittää säätiön hallituksen, vahvistaa säätiön toimintasuunnitelman ja valvoo sen toimintaa. Tästä syystä säätiöiden osalta voidaan pitää riittävänä sitä, että tosiasiallisina edunsaajina pidetään hallituksen ja hallintoneuvoston jäseniä.
Pykälän 4 momentin mukaan asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitetun asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön tosiasiallisena edunsaajana pidettäisiin kaupparekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä. Asunto-osakeyhtiöt eivät varsinaisesti harjoita liiketoimintaa, vaan kyse on yleensä asuinrakennuksen ja tontin hallinnoinnista. Lisäksi asunto-osakeyhtiöissä on harvinaista, että yksittäisellä osakkaalla olisi yli 25 prosentin omistusosuutta asunto-osakeyhtiön osakkeista. Näin ollen omistusosuuden suuruus ei olisi tarkoituksenmukainen kriteeri tosiasiallisen edunsaajan aseman määrittelemiseksi. Asunto-osakeyhtiössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävät yhtiökokouksen lisäksi hallituksen jäsenet, jotka vastaavat asunto-osakeyhtiön yhteisten asioiden hoitamisesta. Asunto-osakeyhtiön tavoitteena ei ole tuottaa voittoa. Asunto-osakeyhtiöiden toiminnan luonne ja niihin liittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vähäiset riskit huomioiden voidaan pitää riittävänä sitä, että asunto-osakeyhtiöiden tosiasiallisina edunsaajina pidetään kaupparekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä.
2 luku Riskiarvio
Riskiarviota koskeva luku on uusi. Luku perustuu FATF:n suositukseen 1 ja neljännen rahanpesudirektiivin 6—8 artiklaan. Euroopan komissio laatii ylikansallisen EU:n rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion ja ottaa huomioon arviota laatiessaan muun muassa Euroopan valvontaviranomaisten, kansallisten rahanpesunselvittelykeskusten ja muiden viranomaisten näkemyksen. Jäsenvaltioiden on kansallisessa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarviossaan otettava huomioon komission riskiarvion tulokset ja edelleen ilmoitusvelvollisten on otettava nämä molemmat arviot huomioon oman toimintansa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarviossa.
1 §.Kansallinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvio. Pykälässä säädettäisiin kansallisen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion laadinnasta ja sen tarkoituksesta. Riskiarvion laadinnan koordinoijana toimisi 1 momentin mukaan sisäministeriö, jonka talousarviossa olisi otettava huomioon riskiarvion laadinnasta aiheutuvat kustannukset. Vaihtoehtona sisäministeriön talousarvioon muutaman vuoden välein sisältyvänä esityksenä kustannukset voitaisiin rahoittaa yhteisesti kaikkien riskiarvion laadintaan osallistuvien toimivaltaisten ministeriöiden toimintamenoista. Sisäministeriö ilmoittaisi tämän pykälän mukaisesta tehtävästään Euroopan komissiolle, Euroopan valvontaviranomaisille ja muille jäsenvaltioille. Riskiarvio olisi päivitettävä säännöllisesti esimerkiksi 3—5 vuoden välein. Momentin mukaan riskiarviossa on tunnistettava ja arvioitava rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä. Lisäksi riskiarviossa olisi otettava tarvittaessa huomioon Euroopan komission laatima EU:n ylikansallinen riskiarvio. Jos kansallisessa riskiarviossa päädytään olemaan hyödyntämättä EU:n ylikansallista riskiarviota joiltakin osin, sisäministeriö toimittaa tästä tiedon perusteluineen Euroopan komissiolle neljännen rahanpesudirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kansallisen riskiarvion tarkoituksesta neljännen rahan-pesudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Se muun muassa tukisi valvojien ja ilmoitus-velvollisten omien riskiarvioiden laadintaa. Kansallisen riskiarvion osoittamat havainnot voitaisiin myös ottaa huomioon mahdollisesti laadittavassa kansallisessa strategiassa tai toimenpidesuunnitelmassa taikka huomioida muuten viranomaisten toimenpiteissä.
Sisäministeriön olisi 3 momentin mukaan julkistettava yhteenveto kansallisesta riskiarviosta. Kun kansallisen riskiarvion laadinnassa on hyödynnetty myös arkaluonteista ja salassa pidettävää materiaalia, koko riskiarviota ei olisi julkistettava viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 2 tai 9 kohdan nojalla. Sisäministeriön olisi lisäksi osana direktiivin täytäntöönpanoa toimitettava yhteenveto Euroopan komission, Euroopan valvontaviranomaisten ja muiden jäsenvaltioiden saataville.
2 §.Valvojakohtainen riskiarvio. Pykälässä säädettäisiin direktiivin 48 artiklan 6—8 kohdassa tarkoitetusta valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen velvollisuudesta laatia arvio valvomiensa ilmoitusvelvollisten rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä. Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi 1 momentin mukaan otettava huomioon ensinnäkin komission laatima riskiarvio siltä osin kuin sitä ei ole jo otettu huomioon kansallisessa riskiarviossa. Lisäksi viranomaisten tulisi ottaa huomioon kansalliset rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit. Viranomainen voisi hyödyntää tässä kansallisen riskiarvion tuloksia. Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi otettava arviossa huomioon myös toimialaa koskevat ilmoitusvelvollisen ja sen asiakkaisiin, tuotteisiin ja palveluihin liittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit sekä Suomessa että ulkomailla, ja niihin liittyvä teknologinen kehitys. Ulkomaisten riskien arviossa olisi hyödynnettävä esimerkiksi toisten valtioiden kansallisia riskiarvioita niiltä osin kuin ne ovat julkisia sekä FATF:n tekemiä maa-arvioita.
Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi yksilöitävä valvomiensa tai rekisteröimiensä ilmoitusvelvollisten rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen uhat ja haavoittuvuudet, ja tehtävä näiden perusteella arvio riskeistä. Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi arvioitava sekä riskit että niiden kontrollit, jotta valvoja saa tilanteesta oikean kuvan. Viranomaisen olisi toimittava arvion perusteella ja seurattava riskien kehittymistä. Riskien arvioinnin ja sen seurauksena tehtävien toimien tarkoituksena on olla jatkuva menettely, joka tukee riskiperusteista valvontaa sekä valvonnan ja viranomaisresurssien kohdentamista sektoreihin tai ilmoitusvelvollisiin, joilla on muita suurempi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski. Riskiarvio voidaan laatia yleisellä tasolla siten, ettei siinä tarvitse arvioida ilmoitusvelvolliskohtaisesti riskejä vaan arvio voidaan tehdä esimerkiksi sektorikohtaisesti. Ilmoitusvelvollisten toimittaessa omat riskiarvionsa ehdotetun 3 §:n mukaisesti valvontaviranomaiselle tai asianajajayhdistykselle, viranomaisilla olisi kuitenkin käytettävissään tarvittaessa kattavat tiedot myös yksittäisistä ilmoitusvelvollisista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muista tekijöistä, joita viranomaisen olisi otettava huomioon suunnitellessaan valvonnan toistuvuutta ja laajuutta. Jos ilmoitusvelvollinen on toimijana pieni tai sille on muulla perusteella sallittu lakisääteisesti tai viranomaisen toimesta poikkeuksia esimerkiksi asiakkaan tuntemis- ja tunnistamisvelvollisuudesta, nämä olisi otettava huomioon ilmoitusvelvollisen asiakkaiden, tuotteiden tai palveluiden rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä arvioitaessa. Jos jollain valvottavien toimialalla on useita pieniä ilmoitusvelvollisia, viranomainen voisi laatia toimialakohtaisen riskiarvion niputtamalla ilmoitusvelvollisten liiketoiminnalle luonteenomaiset toimialaa koskevat piirteet yhteen ja arvioimalla näiden ilmoitusvelvollisten riskejä yhtenä kokonaisuutena.
Riskiarvio olisi 3 momentin mukaan päivitettävä säännöllisesti tai aina, kun ilmoitusvelvollisen toiminnassa on merkittäviä tapahtumia tai muutoksia, jotka vaikuttavat ilmoitusvelvollisen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin. Esimerkiksi ilmoitusvelvollisen yhtiökokouksen päätös hallituksen vaihtumisesta, toimitusjohtajan eroaminen tai erottaminen taikka ilmoitusvelvollisen toiminnan laajentaminen uusille toimialueille tai uudelle maantieteelliselle alueelle ovat momentissa tarkoitettuja merkittäviä tapahtumia tai muutoksia, jos ne valvontaviranomaisen tai asianajajayhdistyksen arvion mukaan lisäävät rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riskiä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen riskiarvion julkisuudesta. Riskiarvioiden laadinnassa hyödynnetään kansallisen riskiarvion tavoin myös arkaluonteista ja salassa pidettävää materiaalia. Tämän vuoksi koko riskiarviota ei olisi julkistettava viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 2, 12 tai 15 kohdan nojalla.
3 §.Ilmoitusvelvollisen riskiarvio. Ilmoitusvelvollisen olisi tunnistettava ja arvioitava rahan-pesun ja terrorismin rahoittamisesta toiminnalleen aiheutuvia riskejä ja sen olisi laadittava tähän tarkoitukseen kirjallinen riskiarvio 1 momentin mukaisesti. Riskiarvio olisi päivitettävä säännöllisesti, ja riskiarvio ja sen muutokset olisi toimitettava tämän lain mukaiselle valvontaviranomaiselle tai asianajajayhdistykselle ilman aiheetonta viivytystä tämän pyynnöstä. Riskiarvion sisällöstä ei säädettäisi lain tasolla liikkumavaran mahdollistamiseksi, mutta sen laadinnassa olisi otettava huomioon erityisesti asiakkaat, maat tai maantieteelliset alueet, tuotteet ja palvelut, liiketoimet ja jakelukanavat. Kansallisen riskiarvion julkistettavalla yhteenvedolla on myös tarkoitus antaa tietoa ilmoitusvelvollisille muuttuvista rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen muuttuvista haavoittuvuuksista, uhkakuvista ja riskeistä.
Riskiarvion laajuutta ja kattavuutta arvioitaessa olisi 2 momentissa säädettävällä tavalla otettava huomioon ilmoitusvelvollisen toiminnan luonne, koko ja laajuus. Riskiarvion laadinta-menetelmä ja muoto jäisivät kuitenkin ilmoitusvelvollisen harkintaan, jolloin yritykset voivat suhteuttaa riskiarvionsa sen mukaisesti, missä määrin niiden toimintaan, palveluihin tai asiakassuhteisiin liittyy rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä verrattuna muihin ilmoitusvelvollisiin. Momentissa ei ehdoteta säädettäväksi neljännen rahanpesudirektiivin 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta valtuudesta, jonka nojalla toimivaltainen viranomainen voisi yksittäistapauksissa päättää, että ilmoitusvelvollisen ei tarvitse laatia riskiarviota, jos ilmoitusvelvollinen tuntee toimialaan liittyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit. Valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen valvottavana on yhteensä arviolta useita kymmeniä tuhansia ilmoitusvelvollisia ja yksittäisten poikkeusmahdollisuuksien arviointi merkitsisi valvontaviranomaisille ylimääräistä hallinnollista taakkaa. Lisäksi ilmoitusvelvollisen riskiarvio auttaa ilmoitusvelvollista suunnittelemaan riskiperusteista lähestymistapaa toimintaansa ja toimii näyttönä valvontaviranomaiselle tai asianajajayhdistykselle niistä perusteista, joita ilmoitusvelvollinen on yksittäisissä tapauksissa käyttänyt päätyessään esimerkiksi yksinkertaistettuun tai tehostettuun asiakkaan tuntemiseen.
Riskiarvion laadinta voisi myös hallinnollisen taakan vähentämiseksi olla osa muuta asiakassuhteeseen liittyvää riskienhallintaa. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta voidaan katsoa osaksi ilmoitusvelvollisten riskienhallintaa, luotettavaa hallintoa ja sisäistä valvontaa. Lainsäädäntö ei myöskään estäisi yksittäisiä ilmoitusvelvollisten ryhmiä, yhteenliittymiä tai yhteisöjä, joilla on yhteisiä menettelytapoja, tekemään yhteistyötä myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien arvioinnissa. Yhteistyössä laadittavissa riskiarvoissa tulisi kuitenkin ottaa huomioon ilmoitusvelvollisten ryhmään, yhteenliittymään tai yhteisöön kuuluvien ilmoitusvelvollisten erityispiirteet. Esimerkiksi maantieteellinen sijainti ja poikkeuksellisen suuri ulkomaisten asiakkaiden määrä saattaa kasvattaa joidenkin ilmoitusvelvollisten riskejä verrattuna muihin. Valvoja voisi myös 9 luvun 7 §:n nojalla antaa tarkempia määräyksiä niistä riskitekijöistä, joita ilmoitusvelvollisten riskiarvioissa tulisi ottaa huomioon.
Momentissa säädettäisiin myös ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta ylläpitää riittäviä sisäisiä toimintaperiaatteita, menettelytapoja ja valvontaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien hallitsemiseksi. Riskeillä tarkoitetaan tässä momentissa EU:n ylikansallisia, kansallisia ja ilmoitusvelvollisen omia riskejä. Toimintaperiaatteita ja menettelytapoja ovat esimerkiksi riskienhallintaan liittyvät käytänteet, asiakkaan tunteminen ja tunnistaminen, raportointi, tietojen tallentaminen, sisäinen valvonta ja menettelytapavalvonta sekä työntekijöiden toiminnan läpikäynti. Ilmoitusvelvollisen olisi huolehdittava siitä, että sen sisäinen tarkastus tai muu vastaava toiminto testaa toimintaperiaatteita ja menettelytapoja. Myös nämä voitaisiin suhteuttaa ilmoitusvelvollisen toiminnan luonteeseen, kokoon ja laajuuteen.
Pykälän 3 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen olisi huolehdittava myös siitä, että se seuraa ja kehittää edelleen tässä pykälässä tarkoitettuja toimintaperiaatteita, menettelytapoja ja valvontaa. Jos ilmoitusvelvollinen on oikeushenkilö, hyväksyminen olisi sen toimitusjohtajan tai muun ylimpään johtoon kuuluvan, kuten hallituksen tai muun nimenkirjoittamiseen oikeutetun, tehtävä.
Finanssivalvonta voisi hakemuksesta antaa luvan sille, että talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö laatii riskiarvion yhteenliittymään kuuluvan jäsenluottolaitoksen puolesta (4 momentti). Talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain 17 §:n 1 momentissa säädetään, että keskusyhteisö ohjaa yhteenliittymän toimintaa. Keskusyhteisöllä on oltava ohjeet yhteenliittymään kuuluville yrityksille niiden maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi tarvittavista laadullisista vaatimuksista ja niiden riskien hallinnasta, luotettavasta hallinnosta ja sisäisestä valvonnasta sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Lain 32 §:n 2 momentin mukaan keskusyhteisö valvoo, että yhteenliittymään kuuluvat yritykset toimivat rahoitusmarkkinoita koskevien lakien, asetusten, viranomaisten antamien määräysten, sääntöjensä ja yhtiöjärjestystensä sekä keskusyhteisön 17 §:n nojalla antamien ohjeiden mukaisesti. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta on osa ilmoitusvelvollisten riskienhallintaa, luotettavaa hallintoa ja sisäistä valvontaa. Kun menettelytapasäännösten yhdenmukaisuudesta huolehtiminen on talletuspankkien yhteenliittymien osalta säädetty keskusyhteisön vastuulle, voidaan katsoa, että myös yhteisen riskiarvion laadinta yhteenliittymän tasolla olisi mahdollista. Yhteenliittymän keskusyhteisön on kuitenkin pystyttävä osoittamaan Finanssivalvonnalle, että keskusyhteisön laatimassa riskiarviossa otetaan huomioon yhteenliittymään kuuluvien talletuspankkien erityispiirteet. Esimerkiksi maantieteellinen sijainti ja poikkeuksellisen suuri ulkomaisten asiakkaiden määrä saattaa kasvattaa joidenkin yhteenliittymän talletuspankkien riskejä verrattuna muihin pankkeihin. Poikkeusmahdollisuus koskisi vain talletuspankkien yhteenliittymää, koska sen keskusyhteisön toiminnasta ja valvonnasta suhteessa muihin yhteenliittymään kuuluviin yrityksiin on säädetty laissa erikseen.
3 luku Asiakkaan tunteminen
Yleiset asiakkaan tuntemista koskevat toimet
1 §.Asiakkaan tunteminen ja riskiperusteinen arviointi. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollinen ei saisi perustaa asiakassuhdetta, suorittaa liiketoimea tai ylläpitää asiakassuhdetta, jos se ei pysty toteuttamaan asiakkaan tuntemiseksi säädettyjä toimia. Asiakassuhteen ylläpitämiseen liittyvä edellytys on uusi. Osa ilmoitusvelvollisista on pyytänyt asiakkaitaan päivittämään tietojaan asiakassuhteen aikana esimerkiksi kysymällä, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Osa asiakkaista on kieltäytynyt vastaamasta tai toimittamasta tietoja. Ilmoitusvelvollisten asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevien säännösten rikkomuksista ehdotetaan määrättävän 8 luvussa huomattavia rahamääräisiä seuraamuksia. Jos asiakas ei anna ilmoitusvelvolliselle riittäviä tietoja asiakassuhteen aikana, jotta ilmoitusvelvollinen voi täyttää tässä luvussa säädettävät asiakkaan tuntemiseen liittyvät velvoitteet, ilmoitusvelvollisella tulisi olla lakisääteinen oikeus viimesijaisena keinona irtisanoa asiakassuhde. Eri tuotteiden ja palveluiden irtisanomisessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon niitä koskeva erityislainsäädäntö. Tilanteessa, jossa asiakas ei anna riittäviä tuntemistietoja, ilmoitusvelvollisen tulisi ensisijaisesti rajoittaa palveluita (esimerkiksi maksuvälineen sulkemalla) ja vasta viime kädessä irtisanoa sopimus. Palveluiden rajoittamisiin tai maksuvälineen sulkemiseen ei saisi kuitenkaan ryhtyä, ellei puute asiakkaan tuntemistiedoissa ole olennainen ja välttämätön, kun arvioidaan asiakkaan tuntemiseksi säädettyjä toimia ja asiakkaan riskiperusteista arvioita. Jos esimerkiksi luottolaitos ei saa asiakkaan tuntemiseksi tarvittavia tietoja, se ei saisi toteuttaa maksutapahtumaa maksutilin kautta. Luottolaitoksen oikeus olla toteuttamatta maksutapahtumaa voidaan toteuttaa käytännössä yleensä sulkemalla maksuväline. Ehdotettu säännös tarkoittaisi siten lisäperustetta maksuvälineen sulkemisperusteisiin, joista lähtökohtaisesti säädetään maksupalvelulain 57 §:ssä. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön osin neljännen rahanpesudirektiivin 12 artikla ja 14 artiklan 4 kohta.
Pykälän 2 momentti perustuisi aiempaa laajemmin ilmoitusvelvollisen tekemän riskiarvion painottamiseen osana asiakkaan tuntemista. Ilmoitusvelvollisen olisi otettava huomioon neljännen rahanpesudirektiivin liitteen mukaiset kriteerit arvioidessaan asiakkaaseen liittyviä riskejä kirjallisesti.
Ilmoitusvelvollisen olisi otettava yksinkertaistettua asiakkaan tuntemisvelvollisuutta soveltaessaan huomioon asiakkaaseen liittyvät riskiä alentavat riskitekijät. Näitä ovat:
1) säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevat yritykset, joilla on velvollisuus antaa arvopaperimarkkinalain (746/2012) 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettu tai sitä toisessa valtiossa vastaava liputusilmoitus,
2) asiakkaat, jotka ovat julkisyhteisöjä, ja
3) asiakkaat, jotka toimivat maantieteellisellä alueella, jolla on alhainen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski.
Tehostettua asiakkaan tuntemisvelvollisuutta ennakoivina, asiakkaaseen liittyvinä riskitekijöinä on direktiivin liitteessä II mainittu esimerkiksi se, että liiketoimi on solmittu epätavanomaisissa olosuhteissa, liiketoiminta on käteispainotteista tai omistusrakenne vaikuttaa epätavanomaiselta tai poikkeuksellisen monimutkaiselta asiakkaan liiketoiminta huomioon ottaen.
Maantieteelliset riskitekijät olisi otettava myös huomioon osana asiakkaan tuntemisvelvollisuutta. Jos asiakas asuu tai asiakkaana olevalla yhteisöllä on esimerkiksi kotipaikka EU:n jäsenvaltiossa tai muussa kuin ETA-valtiossa, jonka rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskeva järjestelmä on tehokas, asiakkaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvät riskit ovat lähtökohtaisesti pienempiä kuin muutoin. Yksittäinen riskitekijä ei kuitenkaan ole ratkaiseva yksinkertaistettua asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevan säännöksen soveltamisessa, vaan asiakasta ja tämän taustatekijöitä on arvioitava kokonaisuutena. Valtioneuvostolle ehdotetaan annettavan asetuksenantovaltuus neljännen rahanpesudirektiivin liitteen II kansalliseksi täytäntöön panemiseksi 9 luvussa.
Maantieteellinen korkeampi riskitekijä olisi esimerkiksi se, että asiakas on saanut toimiluvan tai on rekisteröitynyt valtiossa, jossa ilmenee luotettavien arvioiden mukaan laajaa korruptiota tai muuta rikollista toimintaa, taikka EU tai YK on asettanut valtiolle pakotteita. Valtioneuvostolle säädettäisiin 9 luvussa asetuksenantovaltuus neljännen rahanpesudirektiivin liitteen III kansalliseksi täytäntöön panemiseksi.
Momentin mukaisesti ilmoitusvelvollisen tulisi ottaa huomioon tuotteisiin, palveluihin ja liiketoimiin liittyvät riskitekijät. Yleisesti alhaisemman rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskin tuotteista annetaan direktiivin liitteessä II, joihin sisältyvät muun muassa eräät vakuutukset. Tällaisia tuotteita ovat myös valtioneuvoston asetuksessa (1204/2011) eräisiin rahoitussopimuksiin liittyvästä yksinkertaistetusta asiakkaan tuntemismenettelystä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä ja selvittämisessä tarkoitetut rahoitussopimukset. Asetus on tarkoitus kumota, koska neljännellä rahanpesudirektiivillä kumotaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön - määritelmän sekä yksinkertaistettuja asiakkaan tuntemismenettelyjä sekä satunnaisesti tai hyvin rajoitetusti harjoitetun rahoitustoiminnan perusteella myönnettyjä poikkeuksia koskevien teknisten perusteiden osalta.
Ilmoitusvelvollisen olisi otettava huomioon myös jakelukanaviin liittyvät riskitekijät. Velvollisuutta soveltaa tehostettua asiakkaan tuntemismenettelyä tuotteisiin, palveluihin, maksuliikenteeseen tai toimitustapaan ennakoi anonymiteettia suosivat tuotteet tai maksutapahtumat, etäasiakkuudet ja -asiointi sekä tuntemattomilta kolmansilta osapuolilta saatavat maksut.
Voimassa olevaa lakia vastaavasti 3 ja 4 momentissa säädettäisiin asiakkaan tuntemista koskevien toimien riskiperusteisesta noudattamisesta koko asiakassuhteen ajan ja ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta tarvittaessa osoittaa, että sen menetelmät ovat riittävät sen toimintaan liittyvien rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien kannalta.
2 §.Asiakkaan tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin ilmoitusvelvollisen on tunnistettava asiakkaansa ja todennettava tämän henkilöllisyys. Voimassa olevan lain 7 §:n 1 momentin 1 kohtaa vastaavasti tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen olisi tehtävä vakituista asiakassuhdetta perustettaessa. Lisäksi asiakas olisi tunnistettava eräissä muissa 1 momentissa säädetyissä tilanteissa. Momentin 1 kohtaa muutettaisiin neljännen rahanpesudirektiivin 11 artiklan b alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisesti siten, että siinä viitattaisiin myös toisessa maksajan tiedot -asetuksessa tarkoitettuun varojen siirtoon, joka on määrältään enemmän kuin 1 000 euroa.
Momenttiin lisättäisiin uusi 2 kohta, jossa säädettäisiin asiakkaan tunnistamisesta ja henkilöllisyyden todentamisesta tavaroiden käteismyynnin yhteydessä, kun liiketoimien suuruus on yksittäisessä tai toisiinsa liittyvissä liiketoimissa yli 10 000 euroa ja asiakkuus on satunnainen.
Momentin 3 ja 4 kohta vastaisivat voimassa olevan lain 7 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohtaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asiakkaan tunnistamisesta rahapelitoiminnassa. Voimassa olevan rahanpesulain 7 §:n 2 momentin mukaan muussa rahapelitoiminnassa kuin pelikasinotoiminnassa asiakas on tunnistettava ja tämän henkilöllisyys todennettava, jos pelaajan asettama rahapanos on yhtenä suorituksena tai toisiinsa kytkeytyvinä suorituksina vähintään 3 000 euroa. Neljännen rahanpesudirektiivin säännöksiä on kuitenkin tarkennettu suhteessa voimassa olevaan direktiiviin. Direktiivin säännöksiä vastaavasti ehdotetaan, että asiakas olisi tunnistettava joko panoksen asettamisen tai voiton maksamisen yhteydessä tai kummassakin tilanteessa silloin, kun pelaajan asettama rahapanos on yhtenä suorituksena tai toisiinsa kytkeytyvinä suorituksina yhteensä vähintään 2 000 euroa. Kumotun kolmannen rahanpesudirektiivin asiakkaan tunnistamista koskevat säännökset edellyttivät asiakkaan tunnistamista rahapelitoiminnassa ainoastaan kasinojen osalta, mutta neljännen rahanpesudirektiivin säännöksissä vaatimus on laajennettu koskemaan kaikkea rahapelitoimintaa ja direktiivissä myös säädetään nyt siitä, milloin asiakas on tunnistettava rahapelitoiminnassa. Direktiivin yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi jäsenvaltioissa ehdotetaan käytettäväksi samoja kriteerejä myös rahanpesulaissa siitä huolimatta, että kansallisella tasolla olisi mahdollisuus voimassa olevan rahanpesulain tavoin säännellä yksityiskohtaisemmin. Direktiivi ja 1. lakiehdotus perustuvat aiempaa kokonaisvaltaisempaan riskiperusteiseen lähestymistapaan, jolloin yksityiskohtaisten vaatimusten säätämistä lain tasolla ei pidetä tarkoituksenmukaisena. Joustava, mutta direktiivin vaatimukset täyttävä säännös mahdollistaisi sekä valvojan että ilmoitusvelvollisen riskiperusteisen toiminnan.
Neljännen rahanpesudirektiivin 2 artiklan f kohdan kaikkien rahapelipalvelujen tarjoajien tu-lee olla kansallisen rahanpesulainsäädännön soveltamisalassa, jollei jäsenvaltio ilmoita komissiolle kansallista riskiperusteista poikkeusta. Direktiivin johdanto-osan valossa asiakas voitaisiin tunnistaa direktiivin 11 artiklassa tarkoitettujen tilanteiden lisäksi pelikasinolle saavuttaessa. Tätä ei kuitenkaan voitaisi pitää ensisijaisena tunnistamistapana. Direktiivin johdanto-osan 21 kappaleen mukaan pelkkä pelikasinolle saavuttaessa suoritettu asiakkaan tunnistamisen ja henkilöllisyyden todentaminen ja asiakkaan henkilöllisyyden todentaminen riittäisi ainoastaan silloin, kun yksittäiset panokset tai voitot pystytään yhdistämään tehtyihin asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskeviin toimenpiteisiin. Suomessa on tällä hetkellä ainoastaan yksi pelikasino (RAY:n yksinoikeudella pitämä kasino).
Rahapelitoimintaa koskisivat 2 momentin lisäksi 2 §:n 1 momentin pääsääntö asiakkaan tunnistamisesta vakinaista asiakassuhdetta perustettaessa sekä 3 ja 4 kohdan vaatimukset. Kasinon osalta 1 momentissa tarkoitettuna vakinaisen asiakassuhteen perustamisena pidettäisiin jo ensimmäistä käyntiä kasinolla. Asiakassuhteen perustamisena muussa rahapelitoiminnassa voitaisiin pitää esimerkiksi pelitilin avaamista, kun rahapeliyhteisö toimeenpanee sähköisesti välitettäviä rahapelejä, tai muuta liikesuhteen aloittamista. Asiakas olisi 4 momentin mukaisesti tunnistettava joko asiakassuhdetta perustettaessa tai viimeistään ennen varojen siirtymistä pelaajan määräysvaltaan tai liiketoimen suorittamista loppuun. Vaatimus vastaisi neljännen rahanpesudirektiivin 11 artiklan a kohtaa, jonka mukaan tuntemisvelvollisuutta koskevat toimenpiteet on suoritettava aloitettaessa liikesuhde, ja asiakas olisi 14 artiklan 1 kohdan mukaan tunnistettava joko ennen liikesuhteen aloittamista tai liiketoimen suorittamista. Sähköisesti välitettävien rahapelien osalta kuitenkin arpajaislain (1047/2001) 14 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pelaajan henkilöllisyyden ja hänen asuinpaikkansa todentamisesta. Sähköisesti välitettävillä rahapeleillä tarkoitettaisiin erityisesti internetissä pelattavia rahapelejä.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että ilmoitusvelvollisen tulee varmistua edustajan valtuudesta edustaa asiakasta esimerkiksi valtakirjalla tai toimia tämän puolesta muulla perusteella kuten nimenkirjoitusoikeuteen perustuen.
Pykälän 4 momentti vastaisi voimassa olevan lain 7 §:n 4 momenttia ja 5 momentin euromääräisiä rajoja tarkistettaisiin 1 momenttia vastaavasti.
Pykälän 6 momenttiin tehtäisiin tekninen säädösviittauksen tarkistus.
3 §.Asiakkaan tuntemistiedot ja niiden säilyttäminen. Pykälä vastaisi viimeistä momenttia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 10 §:ää, ja sillä pannaan täytäntöön neljännen rahan-pesudirektiivin 40 artiklan 1 kohta. Lisäksi teknisenä tarkistuksena lisättäisiin säilytettävien tuntemistietojen osalta viittaus 13 §:ssä säädetyn poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvään tehostettuun tuntemisvelvollisuuteen. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen olisi säilytettävä asiakkaan tuntemistiedot viiden vuoden ajan vakituisen asiakassuhteen päättymisestä tai, jos kyseessä on satunnainen liiketoimi, viiden vuoden ajan liiketoimen suorittamisesta. Kun asiakas on 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla etätunnistettu käyttäen vahvan sähköisen tunnistamisen välineitä, ilmoitusvelvollisella ei ole 7 kohdassa tarkoitettuja tietoja ensitunnistustilanteessa asiakkaan henkilöllisyyden todentamiseksi käytetystä asiakirjasta. Tällöin ilmoitusvelvollisen on säilytettävä tässä kohdassa tarkoitetut yksilöintitiedot vahvaa sähköistä tunnistamista koskevasta todentamistapahtumasta. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin yksityiskohtaisesti niistä asiakkaan tuntemista koskevista tiedoista, jotka on säilytettävä rahanpesulain mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan voimassa olevasta laista poiketen säädettäväksi ilmoitusvelvolliselle velvollisuus ilmoittaa asiakkaalle, että tämän tuntemistietoja ja muita 1. lakiehdotuksen nojalla hankittuja henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ja sen rikoksen, jolla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen kohteena oleva omaisuus tai rikoshyöty on saatu, tutkintaan saattamista varten.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin direktiivin 41 artiklan 2 kohdan vaatimuksen mukaisesti siitä, että sellaisia asiakkaan tuntemistietoja ja muita henkilötietoja, jotka on hankittu ainoastaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja paljastamiseksi, ei saisi käyttää näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomaan tarkoitukseen. Kielto ei estäisi ilmoitusvelvollista kuitenkaan käyttämästä asiakassuhteeseen liittyvään muuhun toimintaan kuten riskienhallintaan tai markkinointiin sellaisia henkilötietoja, jotka kerättäisiin muilla perusteilla esim. luoton myöntämiseksi tai sijoituspalvelun tarjoamiseksi.
4 §.Asiakasta koskevien tietojen hankkiminen, jatkuva seuranta ja selonottovelvollisuus. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 9 §:ää. Pykälän 2 momenttiin asiakassuhteen jatkuvasta seurannasta lisättäisiin kuitenkin neljännen rahanpesudirektiivin liitteen 1 kolmannen luetelmakohdan mukaisesti asiakassuhteen pysyvyys ja kesto. Jos asiakassuhde on tarkoitettu kertaluonteiseksi, asiakkaalla ja ilmoitusvelvollisella on määräaikainen palvelusopimus tai asiakas hankkii ilmoitusvelvollisen tuotteita tai palveluita vain satunnaisesti, asiakassuhteen seurannalle asetettavat vaatimukset ovat erilaiset kuin jos kyseessä on ilmoitusvelvollisen vakituinen asiakas tai asiakas, joka on laatinut toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.
5 §.Vakuutustuotteisiin liittyvä erityinen tunnistamisvelvollisuus. Säännös olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 13 artiklan 5 kohta. Henki- ja muita sijoitusvakuutuksia myyvien luotto- ja rahoituslaitosten olisi 1 momentin mukaan selvitettävä tämän luvun muiden säännösten lisäksi vakuutuksen edunsaajan nimi tai muulla tavalla jaoteltujen edunsaajien riittävät yksilöintitiedot. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että edunsaaja olisi todennettava maksuhetkellä.
Pykälän 3 momentti koskisi tilanteita, jolloin vakuutustuotetta koskeva maksumääräys osoitetaan osittain tai kokonaan kolmannelle osapuolelle. Luotto- ja rahoituslaitoksen on tällöin tultuaan tietoiseksi maksumääräyksestä tunnistettava henkilö, joka saa maksun itselleen, riippumatta siitä, onko kyse luonnollisesta henkilöstä, oikeushenkilöstä tai muusta omistusjärjestelystä kuten trustista.
Luotto- ja rahoituslaitoksen tulisi 4 momentin mukaan huolehtia siitä, että sillä on riittävät tiedot ulkomaisen trustin tai yrityspalveluja tarjoavan tosiasiallisista edunsaajista. Säännöksen tarkoituksena on, että edunsaaja on selvitettävissä vakuutuksen maksuajankohtana tai kun edunsaaja aikoo käyttää palveluihin liittyviä oikeuksiaan.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin luotto- ja rahoituslaitoksen velvollisuudesta selvittää, onko tässä pykälässä tarkoitetun vakuutustuotteen edunsaajana poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Lisäksi momentissa säädettäisiin luotto- ja rahoituslaitoksen sisäisestä menettelystä silloin, kun vakuutukseen tai sen edunsaajana olevaan poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyy tavanomaista suurempi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski.
6 §.Tosiasiallisen edunsaajan tunnistaminen. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen on tunnistettava ja pidettävä yllä riittäviä, tarkkoja ja ajantasaisia tietoja asiakkaan tosiasiallisista edunsaajista ja tarvittaessa todennettava näiden henkilöllisyys. Asiakkaan tunnistamisessa ja tietojen ajan tasalla pitämisessä ilmoitusvelvollinen voisi hyödyntää kauppa- yhdistys- ja säätiörekisterissä ylläpidettäviä tietoja yritysten ja yhteisöjen tosiasiallisista edunsaajista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Direktiivin 30 artiklan 8 kohdan mukaan ilmoitusvelvolliset eivät kuitenkaan voi luottaa yksinomaan edunsaajia koskeviin rekisteritietoihin asiakkaan tuntemisvelvollisuutta koskevien vaatimusten täyttämisessä.
Yhteisön tosiasiallinen edunsaaja on aina tunnistettava 1 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa. Tällä tarkoitetaan yli 25 prosentin omistusosuuden tai äänimäärän omistavia luonnollisia henkilöitä (suora omistus). Lisäksi tosiasiallinen edunsaaja olisi tunnistettava, jos oikeushenkilö omistaa yli 25 prosentin osuuden osakkeista tai äänimäärästä, ja tämä oikeushenkilö on yhden tai useamman henkilön määräysvallassa, samoin jos luonnollisella henkilöllä tai tämän määräysvallassa olevalla oikeinhenkilöllä on oikeus nimittää tai erottaa jäsenten enemmistö oikeushenkilön hallituksessa tai siihen verrattavassa toimielimessä (välillinen omistus). Tällaisissa tilanteissa tosiasiallisen edunsaajan asema perustuu esimerkiksi osakasluettelosta ja oikeushenkilön säännöistä todennettavissa oleviin seikkoihin. Ilmoitusvelvollisen on lisäksi asiakkaaseen liittyviin rahanpesun riskeihin nähden tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja laajuudessa selvitettävä, käyttääkö joku muu 1 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua määräysvaltaa asiakkaassa. Tällainen määräysvalta voi perustua esimerkiksi osakassopimukseen tai siihen, että määräysvaltaa käytetään alle 25 prosentin omistusosuuksien kautta. Näissä tilanteissa tosiasiallisen edunsaajan tunnistaminen ei aina ole mahdollista, joten ilmoitusvelvollisen olisi suhteutettava tunnistamisessa käytettävät toimenpiteet asiakkaaseen liittyviin rahanpesun riskeihin. Asiakkaaseen liittyvien riskien arviointi olisi ensisijaisesti ilmoitusvelvollisen tehtävä. Toimivaltainen valvontaviranomainen ja asianajajayhdistys voisivat kuitenkin antaa tarkentavia ohjeita siitä, miten asiakkaaseen liittyviä riskejä olisi arvioitava, ja millaisia toimia voidaan pitää riittävinä.
Muilta osin pykälä vastaisi teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 8 §:ää.
7 §.Asiakkaan tuntemista koskevien velvollisuuksien täyttäminen ilmoitusvelvollisen puolesta. Pykälässä säädettäisiin, milloin kolmas osapuoli voi ilmoitusvelvollisen puolesta tehdä asiakkaan tuntemista koskevat toimet neljännen rahanpesudirektiivin 25—28 artiklaa vastaavasti.
Voimassa olevan lain 11 §:n 1 momentista poiketen pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kolmas osapuoli voi olla muu tässä laissa tarkoitettu ilmoitusvelvollinen tai tätä vastaava toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saanut tai rekisteröity toimija. Edellytyksenä toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneen tai rekisteröidyn kolmannen osapuolen käyttämiselle on, että tätä koskevat tässä laissa säädettyä vastaavat asiakkaan tuntemisen velvoitteet ja sitä valvotaan niiden noudattamisesta.
Kolmannella osapuolella tarkoitettaisiin 2 momentissa myös muussa kuin ETA-valtiossa toimiluvan saanutta tai rekisteröityä, ilmoitusvelvollista vastaavaa toimijaa. Jos komissio on arvioinut, että kyseisen valtion rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen ja selvittämisen järjestelmä muodostaa merkittävän riskin EU:n sisämarkkinalle, ilmoitusvelvollinen ei voisi käyttää tässä valtiossa toimiluvan saanutta tai rekisteröityä toimijaa asiakkaan tuntemisvelvoitteidensa täyttämiseen.
Pykälän 3 ja 4 momentti vastaisivat sisällöltään voimassa olevan lain 11 §:n 3 ja 4 momenttia.
Säännöksen 5 momentissa säädettäisiin konsernin koti- ja isäntävaltioiden valvontaviran-omaisten mahdollisuudesta arvioida, että kolmannelle osapuolelle tässä pykälässä asetetut velvoitteet täytetään noudattamalla konsernin sisäisiä yhteisiä menettelyjä, jotka vastaavat 1. lakiehdotuksen säännöksiä. Momenttia sovellettaisiin konsernin lisäksi muuhun taloudelliseen yhteenliittymään kuten talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa tarkoitettuun yhteenliittymään. Tämän momentin soveltaminen saattaa tulla kyseiseen erityisesti luotto- ja rahoituslaitosten osalta, joiden konsernintason koti- ja isäntävaltioiden valvontaviranomaisten yhteistyöstä on erikseen säädetty. Momentin soveltamisen edellytyksenä kuitenkin on, että kolmas osapuoli kuuluu ilmoitusvelvollisen kanssa samaan konserniin, konsernissa noudatetaan tätä lakia vastaavia asiakkaan tuntemismenettelyä, asiakastietojen säilyttämistä ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen ohjelmia koskevia säännöksiä, ja näiden edellytysten noudattamista valvoo konsernin emoyhtiön tasolla kotivaltion valvontaviranomainen.
Pykälän 6 momentti sisältäisi erityissäännöksen rahapelitoiminnan osalta niitä tilanteita varten, joissa asiakkaan tunnistamisen suorittaisi kolmantena osapuolena rahapeliyhteisön puolesta muu elinkeinonharjoittaja tai yhteisö. Direktiiviin perustuvat rahanpesulain säännökset laajennettaisiin direktiiviin verrattuna riskiperusteisesti koskemaan osittain myös näitä elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä, ottaen huomioon asiakkaan tuntemisvelvoitteen noudattamisen oleellisen merkityksen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnassa. Rahapeliyhteisöjen puolesta nykyisin voimassa olevan lain 2 §:n 1 momentin 14 ja 15 kohdassa tarkoitetut elinkeinoharjoittajat ja yhteisöt ottavat vastaan rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja asiamiestoiminnan puitteissa, eivätkä siten ole osa rahapeliyhteisöä. Näitä valvoisi voimassa olevasta laista poiketen 1. lakiehdotuksen mukaisesti sama viranomainen kuin rahapeliyhteisöjä. Rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja vastaan ottavia elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä koskisivat 1. lakiehdotuksen asiakkaan tuntemista koskevat velvoitteet, mutta niitä eivät koskisi täysimääräisesti kaikki rahanpesulain ilmoitusvelvolliseen sovellettavat säännökset. Näiden olisi myös rahapeliyhteisön pyynnöstä toimitettava tälle viipymättä asiakkaan tuntemistiedot ja todentamistiedot.
Pykälän 6 ja 7 momentti vastaisivat teknisluonteisia muutoksia lukuun ottamatta voimassa olevan lain 11 §:n 6 ja 7 momenttia.
8 §.Yksinkertaistettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus. Voimassa olevan lain 12 §:stä poiketen 1 momentissa painotettaisiin ilmoitusvelvollisen suorittamaa riskiperusteista arviointia perusteena yksinkertaistetulle asiakkaan tuntemisvelvollisuudelle, jota voitaisiin soveltaa 2, 3, 4 ja 6 §:n osalta. Yksinkertaistettu tuntemisvelvollisuus ei tarkoittaisi sitä, että näitä säännöksiä ei tulisi soveltaa ollenkaan, vaan menettelyjä voisi keventää. Kevennetty menettely voisi koskea esimerkiksi tuntemistietojen määrää tai lähteitä taikka henkilöllisyyden todentamisen ajoitusta. Ilmoitusvelvollisen olisi myös jatkuvasti seurattava asiakassuhdetta poikkeuksellisten tai epätavallisten liiketoimien havaitsemiseksi. Säännöksellä pannaan täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 15 artikla. Ilmoitus-velvollisen olisi suoritettava asiakassuhteeseen tai yksittäiseen liiketoimeen liittyvä arvio tämän luvun 1 §:n 3 momentin riskiperusteisesti. Laissa ei enää säädettäisi yksityiskohtaisesti tilanteista, jolloin ilmoitusvelvollinen voi noudattaa yksinkertaistettua asiakkaan tuntemismenettelyä. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin kuitenkin 2 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä pykälässä tarkoitetuista asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä vähäinen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. Direktiivin liite II sisältää esimerkkejä tilanteista, jotka asetuksella voitaisiin huomioida. Näitä voisivat Suomessa olla esimerkiksi lakisääteiset vakuutukset kuten työeläkevakuutukset ja työtapaturma- ja ammattitautivakuutukset, joita tarjoavat vakuutusyhtiöt kuuluvat Finanssivalvonnan toimilupavalvottaviin. Ilmoitusvelvollinen voisi siten noudattaa yksinkertaistettua asiakkaan tuntemismenettelyä, jos se hoitaa sosiaaliturvaan kuuluvan lakisääteisen työeläkevakuutuksen tai yrittäjän eläkevakuutuksen toimeenpanoa. Yksinkertaistettu menettely lakisääteisten vakuutusten osalta perustuisi siihen, että tällaisessa liikesuhteessa vakuutus myönnettäisiin kaikille henkilön asemasta riippumatta. Asetusta laadittaessa olisi perusteltua ottaa huomioon Euroopan valvontaviranomaisen neljännen rahanpesudirektiivin 17 artiklan nojalla laatimat ohjeet.
9 §.Sähköiseen rahaan liittyvä poikkeus asiakkaan tuntemisvelvollisuudesta. Voimassa olevan lain 16 §:ssä säädetään sähköiseen rahaan liittyvästä yksinkertaistetusta tuntemisvelvollisuudesta. Sähköisellä rahalla tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/46/EY sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoiden liiketoiminnan aloittamisesta, harjoittamisesta ja toiminnan vakauden valvonnasta 1 artiklan mukaisesti rahallista arvoa, joka ilmenee liikkeeseenlaskijaan kohdistuvana saatavana:
1) joka on tallennettu sähköiseen välineeseen;
2) joka on laskettu liikkeeseen varoja vastaan, joiden arvo on vähintään liikkeeseen laskettu rahallinen arvo;
3) jonka hyväksyvät maksuvälineenä muut yritykset kuin liikkeeseenlaskija.
Sähköisen rahan välineestä käytetään markkinoilla usein nimitystä prepaid-väline. Prepaid-välineen käsitteeseen saatetaan myös yhdistää maksutililtä tehtävät maksunsiirrot, jotka eivät ole sähköistä rahaa. Pykälän poikkeussäännös koskisi vain sähköistä rahaa ja siihen liitettyjä välineitä, ei maksutileiltä tehtäviä maksuja.
Direktiivin sallimaa poikkeusta on kuitenkin rajattu aiempaa enemmän neljännen rahanpesudirektiivin 12 artiklassa ja kaikkien ehdotetussa säännöksessä lueteltujen tekijöiden tulee täyttyä, jotta ilmoitusvelvollinen voisi hyödyntää poikkeusta. Esimerkiksi sähköisen tietovälineen käyttöalaa ehdotetaan rajattavan direktiivin mukaisesti siten, että sitä voidaan käyttää vain tuotteiden tai palveluiden ostamiseen ja siitä voidaan nostaa käteistä rahaa enintään 100 euroa. Säännöksessä ehdotetaan käytettävän direktiivin sallima jäsenvaltio-optio siitä, että maksuvälineeseen voi tallettaa sähköisesti enintään 500 euroa, jos maksuvälinettä käytetään vain Suomessa.
Pykälässä säädettäisiin poikkeuksista asiakkaan tuntemis- ja tunnistamisvelvollisuuteen. Jos pykälässä säädetyt edellytykset täyttyvät, asiakkaan tuntemisvelvollisuuteen ei sovelleta, mitä tämän luvun 2 ja 3 §:n sekä 4 §:n 1 momentissa säädetään. Poikkeus on kuitenkin mahdollinen vain, jos ilmoitusvelvollinen riskiarvion perusteella arvioi sähköiseen rahaan liittyvän rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskin alhaiseksi. Lisäksi pykälässä säädettäisiin muista edellytyksistä poikkeuksen käyttöön.
Komissio on todennut terrorismin rahoittamisen estämistä koskevassa tiedonannossaan 2 päivänä helmikuuta 2016 (COM(2016) 50/2), että se antaa lainsäädäntöehdotuksen, jolla tiukennetaan anonyymeihin etukäteen maksettaviin maksukortteihin liittyviä poikkeusmahdollisuuksia. Ehdotuksen tarkemmasta sisällöstä ei ole ollut tietoa tämän säännöksen valmistelun yhteydessä eikä sitä ole siten voitu ottaa huomioon.
10 §.Tehostettu asiakkaan tuntemisvelvollisuus. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 17 §:ää. Säännöksessä kuitenkin korostettaisiin voimassa olevasta laista poiketen ilmoitusvelvollisen riskiarviota ja sen merkitystä. Sen sijaan, että säännöksessä viitataan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämis- ja selvittelyjärjestelmiin, jotka eivät täytä kansainvälisiä velvoitteita, säännöksessä viitattaisiin Euroopan komission neljännen rahanpesudirektiivin 8 artiklan mukaan tekemään arvioon. Ilmoitusvelvollisen olisi suoritettava asiakassuhteeseen tai yksittäiseen liiketoimeen liittyvä arvio 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetun riskiarvion mukaisesti. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin kuitenkin antaa tarkempia säännöksiä pykälässä tarkoitetuista asiakkaista, tuotteista, palveluista, maksuliikenteestä, toimitustavasta tai maantieteellisistä riskitekijöistä, joihin voi liittyä tavanomaista suurempi rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riski, ja näissä tilanteissa noudatettavista menettelyistä. Direktiivin liite III sisältää esimerkkejä tällaisista tilanteista, joita voisivat olla esimerkiksi asiakassuhteet Yhdistyneiden Kansakuntien tai Euroopan unionin talouspakotteiden kohteina olevien valtioiden kansalaisten kanssa. Euroopan komissio voisi myös direktiivin 9 artiklan nojalla antaa delegoituja säädöksiä (asetuksia), joissa yksilöidään sellaiset muut kuin ETA-valtiot, joiden rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä ja selvittämistä koskevat säännökset muodostavat komission arvion mukaan merkittävän riskin EU:n sisämarkkinoille tai eivät vastaa kansainvälisiä velvoitteita. Nämä valtiot todennäköisesti perustuisivat pitkälti FATF:n laatimiin luetteloihin. Asetusta laadittaessa olisi perusteltua ottaa huomioon Euroopan valvontaviranomaisen neljännen rahanpesudirektiivin 18 artiklan 4 kohdan nojalla laatimat ohjeet.
11 §.Etätunnistamiseen liittyvä tehostettu tuntemisvelvollisuus. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 18 §:ää ja neljännen rahanpesudirektiivin 18 artiklaa. Säännöksen 3 kohdassa on kuitenkin huomioitu voimaan tullut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 910/2014.
12 §.Kirjeenvaihtajasuhteisiin liittyvä tehostettu tuntemisvelvollisuus. Säännöksen 1—2 ja 4 momentti vastaisivat pääosin voimassa olevan lain 19 §:ää. Nykytilasta poiketen säännöstä sovellettaisiin luottolaitosten lisäksi rahoituslaitoksiin. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että sopimuksessa olisi sovittava asiakasta koskevien merkityksellisten tietojen toimittamisesta pyynnöstä vastapuolena toimivalle luotto- tai rahoituslaitokselle.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän nimenomaisesta kiellosta luotto- tai rahoituslaitoksen aloittaa tai jatkaa kirjeenvaihtajasuhdetta niin sanotun pöytälaatikkopankin kanssa tai luottolaitoksen kanssa, jonka tilejä käytetään pöytälaatikkopankin toiminnan harjoittamiseen. Pöytälaatikkopankilla tarkoitetaan neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 17 kohdan mukaisesti luotto- tai rahoituslaitosta tai vastaavaa toimintaa harjoittavaa laitosta, jolla ei ole fyysistä toimipaikkaa tai todellista johtoa valtiossa, jossa se on perustettu, ja joka ei ole sidoksissa sääntelyn ja valvonnan piirissä olevaan konsolidoituun rahoitusryhmään.
Säännöksellä pantaisiin täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 19 ja 24 artikla.
13 §.Poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvä tehostettu tuntemisvelvollisuus. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 20 §:ää. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtävän määritelmistä johtuva teknisluonteinen tarkistus. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 20, 22 ja 23 artiklaan. Soveltamisala kuitenkin laajenisi, ottaen huomioon sen, että neljäs rahanpesudirektiivi edellyttäisi myös kotimaisten poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden tunnistamista. Ilmoitusvelvollisella tulisi olla riskiperusteiseen arviointiin pohjautuvat menettelyt sen arvioimiseksi, onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yhtiökumppani. Ilmoitusvelvollinen voisi siten suhteuttaa menettelyn asiakassuhteisiinsa ja toimintaansa liittyviin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin. Yksinkertaisimmillaan aseman voisi selvittää esimerkiksi kysymällä henkilön ammatin riittävällä tarkkuudella. Pykälän 1 momentista poiketen ilmoitusvelvollinen voisi kuitenkin noudattaa yksinkertaistettua asiakkaan tuntemisvelvollisuutta, jos toimeksiantosopimus koskee sosiaaliturvaan kuuluvaa lakisääteistä työeläkevakuutusta, yrittäjäeläkevakuutusta, työtapaturmavakuutusta tai ammattitautivakuutusta.
14 §. Keskitetty yhteyshenkilö. Pykälässä säädettäisiin neljännen rahanpesudirektiivin 45 artiklan 9 kohdassa tarkoitetusta keskitetystä yhteyshenkilöstä (central contact point). Maksulaitos ja sähkörahayhteisö voivat tarjota palveluja rajan yli Suomeen varsinaista sivuliikettä perustamatta agentin tai jakelijan välityksellä. Finanssivalvonnalle on tullut yhteensä noin 130 ilmoitusta Euroopan talousalueella sijaitsevien maksulaitosten agenteista. Yhdellä rahanvälitystä tarjoavalla ulkomaisella maksulaitoksella tai sähkörahayhteisöllä saattaa olla Suomessa useita kymmeniä agentteja. ETA:lla sijaitsevien maksulaitosten ja sähkörahayhteisöjen edustajat ja jakelijat kuuluvat rahanpesulain soveltamisalan piiriin jo tällä hetkellä. Suomessa tapahtuvan toiminnan valvonnan osalta on tärkeää, että Finanssivalvonnalla on mahdollisuus saada tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksulaitoksen ja sähkörahayhteisön agenteilta ja jakelijoilta. Kun agentteja on paljon, valvonnan kannalta on perusteltua, että agenttien ja jakelijoiden välityksellä toimintaansa harjoittavia maksulaitoksia ja sähkörahayhteisöjä voidaan edellyttää nimeämään keskitetty yhteyshenkilö, joka vastaa maksulaitokseen tai sähkörahayhteisöön liittyvistä asiakirja- tai tietopyynnöistä kaikkien Suomessa toimivien agenttien tai jakelijoiden puolesta. Euroopan pankkiviranomainen valmistelee yhdessä muiden rahoitusmarkkinaviranomaisten kanssa komissiolle keskitettyjen yhteyshenkilöiden määräämisen edellytyksistä ja tehtävistä teknistä sääntelystandardia. Jäsenvaltiot, jotka ovat valinneet mahdollisuuden edellyttää keskitettyä yhteyshenkilöä, eivät voi itse päättää nimeämisen edellytyksistä eivätkä yhteyshenkilön toimenkuvasta, vaan komission teknisessä sääntelystandardissa määrätään kriteerit kaikkia jäsenvaltioita sitovasti.
15 §.Ulkoistetun palvelun tarjoaja ja edustaja osana ilmoitusvelvollista. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jolla pantaisiin täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 29 artikla. Luvun säännöksiä tehostetusta asiakkaan tuntemisvelvollisuudesta ja kolmansista osapuolista ei sovellettaisi, jos ilmoitusvelvollinen on ulkoistanut asiakkaan tuntemista koskevan tehtävän tai käyttää edustajaa sopimussuhteen perusteella, ja ulkoistetun palvelun tarjoajaa tai edustajaa pidetään osana ilmoitusvelvollista.
4 luku Ilmoitusvelvollisuus, salassapitovelvollisuus sekä liiketoimen keskeyttäminen
1 §.Velvollisuus tehdä ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälän 1 momentti vastaa pääosin voimassa olevan rahan-pesulain 23 §:ää. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 33 artiklaan. Ilmoitusvelvollisen olisi ilmoitettava rahanpesun selvittelykeskukselle epäilyttävästä liiketoimesta. Ilmoitus olisi tehtävä pääsääntöisesti viipymättä, kun epäilyttävä liiketoimi havaitaan. Epäilyttävällä liiketoimella tarkoitetaan kaikkia asiakkaan normaalista toiminnasta poikkeavia tai epätavallisia liiketoimia, myös taloudelliselta arvoltaan poikkeuksellisia liiketoimia, huomioiden asiakkaan tuntemistiedot. Ilmoitusvelvollisen olisi esimerkiksi tehtävä ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle, jos asiakas ei anna selonottovelvollisuuden täyttämiseksi pyydettyä selvitystä tai annettu selvitys on ilmoitusvelvollisen arvion mukaan epäluotettava tai asiakirjojen aitoutta epäillään. Samoin olisi meneteltävä, jos liiketoimen peruste ja varojen alkuperä ei ilmoitusvelvollisen hankkimien selvitysten perusteella riittävästi selviä. Lisäksi ilmoitus olisi tehtävä, jos oikeushenkilöä ei pystytä tunnistamaan tai tosiasiallisia edunsaajia tai henkilöä, jonka puolesta asiakas toimii, ei pystytä tunnistamaan tai luotettavasti selvittämään. Ilmoitus olisi tehtävä myös, jos asiakkaalla on liittymäkohta valtioon, jonka rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämis- ja selvittelyjärjestelmä ei täytä kansainvälisiä velvoitteita, eikä edellä mainittuja seikkoja pystytä luotettavasti selvittämään. Käytännössä epäilyttävää voi olla esimerkiksi se, että asiakas kierrättää varoja eri tilien tai rahalaitosten välillä ilman selkeää taloudellista perustetta, tai sijoittaa varoja sellaisiin kohteisiin, joilla ei ole luonnollista yhteyttä asiakkaan aiempaan liiketoimeen, tai kiinteistön myynti takaisinostoehdoin ilman, että tälle ehdolle on selkeää perustetta. Myös toimialalta saadun kokemuksen mukaan varojen poikkeuksellisen suuri määrä voi tehdä liiketoimesta epäilyttävän. Epäilyttävää voi olla myös se, että asiakas avaa usean tilin, joille tehdään useita pieniä talletuksia, jotka kuitenkin yhdessä muodostavat poikkeuksellisen suuren summan, ja pyytää näiden varojen siirtämistä edelleen.
Ilmoitusvelvolliselta ei edellytetä sen arviointia, onko kyse rikoksesta, vaan liiketoimen luonteen arviointia toimialalta saatujen yleisten kokemusten valossa. Varojen alkuperän ja liiketoimen todellisen luonteen selvittäminen kuuluu rahanpesun selvittelykeskuksen tehtäviin. Vasta epäilyttävän liiketoimen selvittämisen yhteydessä sekä mahdollisessa esitutkinnassa voidaan tarkemmin selvittää, mitä rikosoikeudellisia tunnusmerkistöjä teko täyttää. Ilmoituksen tekemisessä on pyrittävä toimimaan mahdollisimman nopeasti, jotta ilmoituksen kohteena olevia varoja tai muuta omaisuutta ei onnistuta siirtämään viranomaisten ulottumattomiin. Momentissa ei ehdoteta säädettävän nykytilasta poiketen panttilainauslaitoksen erityisestä ilmoitusvelvollisuudesta, koska ilmoitusvelvollisuus koskee niitä jo soveltamisalasäännöksen nojalla.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niin sanotuista kynnysarvoilmoituksista. Tämä säännös olisi voimassa olevaan lakiin verrattuna uusi. Tilanteissa, joissa riskiperusteisen lähestymistavan noudattamisesta seuraisi kohtuutonta hallinnollista taakkaa esimerkiksi asiakastapahtumien huomattavan määrän vuoksi, ilmoituskynnyksenä tulisi voida käyttää erikseen määriteltyä kynnysarvoa. Ilmoitusvelvollinen noudattaisi pääsääntöisesti toimintansa näkökulmasta riskiperusteista harkintaa epäilyttäviä liiketoimia koskevien ilmoitusten tekemiseen, mutta sillä tulisi olla mahdollisuus tehdä tietyn kynnysarvon ylittävästä maksusta tai muusta suorituksesta ilmoitus. Ilmoitusvelvollinen voisi myös koota yhteen yksittäisen asiakkaan osalta toisiinsa liittyviä yksittäisiä liiketoimia ja tehdä niistä yhden epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen. Ajanjakso, jolta suoritukset lasketaan yhteen, ratkaistaisiin riskiperusteisesti. Säännöksen tarkoituksena olisi siten riskiperusteisen lähestymistavan soveltamisen helpottaminen ja hallinnollisen taakan vähentäminen. Säännöksen tarkoituksena ei kuitenkaan olisi, että kaikista kynnysarvon ylittävistä maksuista tulisi aina tehdä epäilyttävää liiketoimea koskeva ilmoitus, vaan tarkoituksena on tarjota mahdollisuus siihen sellaisille ilmoitusvelvollisille, joiden liiketoiminnan ja palvelujen luonteesta johtuen se on tarkoituksenmukaista. Tällaisia palveluja voisivat olla eräiden rahapelipalveluiden lisäksi esimerkiksi rahanvälityspalvelujen tarjoajat ja valuutanvaihtajat.
Kynnysarvoilmoitus säädettäisiin pakolliseksi maksulaitoslain (297/2010) 1 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuille rahanvälityspalvelun tarjoajille. Näiden tulisi ehdotetun 2 momentin mukaan antaa ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle kaikista 1000 euroa ylittävistä liiketoimista. Rahanvälityksellä tarkoitetaan kyseisen kohdan mukaan palvelua, jossa palveluntarjoaja vastaanottaa maksajalta varoja perustamatta maksutiliä maksajan tai maksunsaajan nimiin ja jossa yksinomaisena tarkoituksena on siirtää vastaanotettuja varoja vastaava määrä maksunsaajalle tai maksunsaajan puolesta toimivalle toiselle palveluntarjoajalle tai jossa palveluntarjoaja vastaanottaa varat maksunsaajan puolesta ja asettaa ne tämän käyttöön. Kynnysarvoilmoituksen lisäksi rahanvälittäjillä olisi kuitenkin velvollisuus tehdä ilmoituksia epäilyttävistä liiketoimista esimerkiksi tilanteissa, joissa kynnysarvo ei ylity, mutta liiketoimi muutoin vaikuttaa epäilyttävältä. Pakollisia kynnysarvoilmoituksia pidetään terrorismin rahoittamisen riskeihin liittyvien selvitysten valossa perusteltuina rahanvälitystoiminnan osalta (FATF:n hawala-tyyppisiä toimijoita koskeva selvitys 2013 ja rahanvälittäjiä ja valuutanvaihtajia koskeva selvitys 2010).
Elinkeinonharjoittaja ja yhteisö, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja rahapeliyhteisön puolesta, voisi 3 momentin perusteella tehdä epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen rahapeliyhteisön välityksellä. Tämän säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että rahapeliyhteisö ilmoitusvelvollisena voi harjoittaa asiamiestensä valvontaa seuraamalla myös itse ilmoitusaktiivisuutta ja suorittaa kokonaisvaltaista arviointia mahdollisesti muuttuvista riskeistä.
Pykälän 4 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen olisi annettava maksutta rahanpesun selvittelykeskukselle kaikki epäilyn selvittämisen kannalta välttämättömät tiedot ja asiakirjat. Pykälä vastaa muuten voimassa olevan rahanpesulain 23 §:n 3 momenttia, mutta loppuun on lisätty velvollisuus vastata rahanpesun selvittelykeskuksen tietopyyntöihin sen asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Tällä vahvistetaan osaltaan rahanpesun selvittelykeskuksen toiminnan tehokkuutta. Lisäksi momentin sanamuotoa on tarkistettu perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön valossa, ottaen huomioon kriteerit henkilötietojen luovuttamiselle alkuperäisestä asiakasrekisterin henkilötietojen käsittelytarkoituksesta poikkeavaan tarkoitukseen.
2 §.Ilmoituksen muoto ja sisältö. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle olisi tehtävä sähköisenä rahanpesun selvittelykeskuksen tarkoitukseen varaamaa erityistä sovellusta käyttäen. Direktiivin 42 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on edellytettävä, että niiden alueella toimivilla ilmoitusvelvollisilla on käytössään järjestelmät, joiden avulla ne pystyvät suojattujen kanavien kautta ja tavalla, jolla varmistetaan tiedustelujen täysi luottamuksellisuus, myös vastaamaan rahanpesun selvittelykeskuksen tiedusteluihin. Erityinen sovellus mahdollistaa suojatun asioinnin rahanpesun selvittelykeskuksen kanssa, ottaen huomioon epäilyttäviä liiketoimia koskevan salassapitovelvoitteen. Sähköisen salatun yhteyden käyttö parantaa tietosuojan ja tietoturvan tasoa ja vähentää virheiden mahdollisuutta. Sähköinen ilmoittaminen myös nopeuttaa asian vireille saamista ja käsittelyä. Sen lisäksi sähköisen yhteyden avulla voidaan säästää merkittävästi henkilöresursseja niin tietoja pyytävällä ja käyttävällä kuin tietoja luovuttavalla taholla. Erityisistä syistä voitaisiin yksittäisiä ilmoituksia edelleen toimittaa muuta salattua yhteyttä tai tietoturvallista menettelyä käyttäen. Jo nyt valtaosa rahanpesuilmoituksista tehdään sähköisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, mitä tietoja epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen tulisi vähintään sisältää. Säännös ei ole uusi, mutta aiemmasta poiketen se on nostettu asetuksesta lain tasolle. Lisäksi aiemmasta poiketen viitataan yksittäisten henkilötietojen sijasta 3 luvun 3 §:ssä tarkoitettuihin asiakkaan tuntemistietoihin. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että epäilyttävää liiketoimea koskeva ilmoitus on mahdollista käsitellä ilman tarpeetonta viivytystä.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen muodosta ja sisällöstä. Säännös vastaisi voi-massa olevan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 23 §:n 6 momenttia.
3 §.Epäilyttäviä liiketoimia koskevien tietojen säilyttäminen. Pykälä vastaa sisällöltään voi-massa olevan rahanpesulain 23 §:n 4 ja 5 momenttia, mutta säännösten soveltamisen helpottamiseksi ne on katsottu tarkoituksenmukaiseksi sisällyttää erilliseen pykälään.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ilmoitusvelvollisuuden suorittamiseksi hankittujen tietojen säilyttämisestä. Ilmoituksen suorittamiseksi hankitut välttämättömät tiedot ja selvitykset olisi säilytettävä viisi vuotta. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 40 artiklaan. Lisäksi momentissa säädettäisiin tietojen poistamisesta. Tiedot olisi poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen ole tarpeen rikostutkinnan, vireillä olevan oikeudenkäynnin taikka ilmoitusvelvollisen tai sen palveluksessa olevan oikeuksien turvaamiseksi. Tietojen edelleen säilyttämisen tarpeellisuus olisi tutkittava viimeistään kolmen vuoden kuluttua edellisestä tietojen tarpeellisuuden tarkastamisesta. Tietojen uudelleen tarkastamisesta olisi tehtävä merkintä. Direktiivistä poiketen rahanpesulaissa olisi siten lähtökohtana, että tietojen edelleen säilyttämisen tarpeellisuutta tulee tarkastella. Tiedot olisi myös pidettävä erillään asiakasrekisteristä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rajoituksia rekisteröidyn tarkastusoikeuteen. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 41 artiklan 4 kohtaan. Rekisteröidyllä ei olisi oikeutta tarkastaa selonottovelvollisuuden ja ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi hankittuja tietoja silloin, kun niitä säilytetään 1 momentin mukaisesti erillään asiakasrekisteristä epäilyttävään liiketoimeen liittyvinä tietoina. Tietosuojavaltuutetulla olisi kuitenkin oikeus rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa rekisteröityä koskevien tietojen käsittelyn lainmukaisuus. Momentissa on kyse henkilötietolain 27 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta poikkeuksesta, jonka mukaan rekisteröidyn tarkastusoikeutta voidaan rajoittaa, jos tiedon antaminen saattaisi vahingoittaa valtion turvallisuutta, puolustusta tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta taikka haitata rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä. Henkilötietojen tarkastusoikeuden rajoituksella puututaan yksityisyyden suojaa koskevaan sääntelyyn, joten rajoituksen on tarkoituksenmukaista kohdistua ainoastaan niihin tietoihin, joiden osalta se on välttämätöntä tavoiteltuun päämäärään nähden. Asiakkaan tuntemistietojen säilyttämisestä säädettäisiin 2 luvussa. Siltä osin kuin kyse olisi normaalista ilmoitusvelvollisen asiakasrekisterissä tapahtuvasta henkilötietojen käsittelystä, sovellettaisiin henkilötietolakia, mukaan lukien rekisteröidyn tarkastusoikeus. Menettelyn ja säilytysaikojen tulee myös olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään ja perusoikeuksiin ei tule puuttua pidempään kuin on välttämätöntä tarkoituksen toteuttamiseksi.
4 §.Epäilyttäviä liiketoimia koskeva salassapitovelvollisuus ja salassapitovelvollisuutta koskevat poikkeukset. Pykälässä säädettäisiin rahanpesuilmoituksiin liittyvästä salassapitovelvollisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaisesti ilmoitusvelvollinen ei saisi paljastaa luvun 1 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tekoa sille, johon epäily kohdistuu eikä muulle henkilölle. Säännös vastaa voimassa olevan rahanpesulain 25 §:n 1 momenttia. Neljännen rahanpesudirektiivin 39 artikla sisältää vastaavan kiellon. Salassapitovelvollisuus koskisi myös ilmoitusvelvollisen palveluksessa olevaa sekä sitä, joka on saanut salassa pidettäviä tietoja jäljempänä tässä pykälässä säädettyjen poikkeusten nojalla. Säännösten tarkoituksena on toisaalta varmistaa epäilyttävää liiketoimia koskevien ilmoituksen tehokas käsittely mahdollista rikostutkinnan tavoitetta vaarantamatta sekä toisaalta vahvistaa 9 luvun 1 §:n 3 momentissa säädetyn työntekijöiden suojeluvelvoitteen soveltamista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus salassapitovelvollisuuteen. Ilmoitusvelvollinen voisi luovuttaa tiedon siitä, että 1 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty, ja tiedot ilmoituksen sisällöstä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitetulle samaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluvalle Suomessa tai toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneelle yhteisölle. Samoin tieto voitaisiin luovuttaa samaan rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluvalle muussa kuin ETA-valtiossa toimiluvan saaneelle yhteisölle, jos yhteisöä koskee tätä lakia vastaavat velvollisuudet ja yhteisöä valvotaan näiden velvollisuuksien noudattamisesta. Poikkeus salassapitovelvollisuuteen perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 39 artiklan 3 ja 4 kohtaan. Poikkeus salassapitovelvollisuuteen mahdollistaa sen, että rahanpesun ja terrorismin rahoittamista koskevat toimenpiteet voidaan keskittää rahoitus- ja vakuutusryhmittymän sisällä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edelleen poikkeuksesta salassapitovelvollisuuteen. Ilmoitusvelvollinen voisi luovuttaa tiedon siitä, että 1 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty Suomessa tai toisessa ETA-valtiossa toimiluvan saaneelle 1 luvun 2 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle ilmoitusvelvolliselle, joka on osallisena sellaisessa yksittäisessä liiketoimessa, joka liittyy samaan asiakkaaseen ja samaan liiketoimeen. Samoilla edellytyksillä tieto voitaisiin luovuttaa muussa kuin ETA-valtiossa toimiluvan saaneelle 1 luvun 2 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulle ilmoitusvelvolliselle, jos tiedon vastaanottajaa koskevat tätä lakia vastaavat velvollisuudet ja yhteisöä valvotaan näiden velvollisuuksien noudattamisesta sekä tiedon vastaanottajaa koskevat lisäksi henkilötietolain vastaavat henkilötietojen suojaa koskevat velvollisuudet. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 39 artiklan 5 kohtaan. Pykälän edellytykset tietojen luovuttamiselle ovat tiukat. Tieto voidaan luovuttaa ainoastaan silloin, kun kyse on yksittäisestä liiketoimesta, joka liittyy samaan asiakkaaseen ja samaan liiketoimeen. Kyse voisi olla esimerkiksi maksusta, joka tulee toisesta luottolaitoksesta toiseen. Jos kyse olisi epäilyttävästä liiketoimesta, josta toinen luottolaitoksista tekee ilmoituksen rahanpesun selvittelykeskukselle, ilmoituksen tehnyt luottolaitos voisi ilmoittaa liiketoimessa osallisena olevalle toiselle osapuolelle, että on tehnyt asiasta rahanpesuilmoituksen.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, mitä tietoja 3 momentin tarkoittamissa tapauksissa tiedon luovuttamisen yhteydessä ilmoitusvelvollinen voisi antaa. Tiedon luovuttamisen yhteydessä saisi antaa asiakkaan nimen, syntymäajan ja henkilötunnuksen sekä perusteen ilmoituksen tekemiselle. Jos henkilöllä ei ole suomalaista henkilötunnusta, myös tieto kansalaisuudesta voitaisiin antaa.
5 §.Liiketoimen keskeyttäminen ja siitä kieltäytyminen. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevaa rahanpesulain 26 §:n 3 ja 4 momenttia ja perustuvat neljännen rahanpesudirektiivin 35 artiklaan. Ilmoitusvelvollisen olisi keskeytettävä liiketoimi lisäselvityksiä varten tai kieltäydyttävä liiketoimesta, jos liiketoimi on epäilyttävä tai ilmoitusvelvollinen epäilee liiketoimeen sisältyviä varoja käytettävän terrorismin rahoittamiseen tai sen rangaistavaan yritykseen. Jos liiketointa ei kuitenkaan voida jättää kesken taikka jos liiketoimen keskeyttäminen tai siitä kieltäytyminen todennäköisesti vaikeuttaisi liiketoimen tosiasiallisen edunsaajan selville saamista, ilmoitusvelvollinen voisi suorittaa liiketoimen loppuun. Säännöksen tarkoituksena on jättää ilmoitusvelvolliselle harkinnanvaraa sen osalta, missä vaiheessa ilmoitus on tehtävä, ottaen huomioon, että joissakin tilanteissa liiketoimen luonnetta on vaikea ratkaista selvittämättä ensin liiketoimen tosiasialliset edunsaajat. Kyseessä olisi siten poikkeus 1 §:n mukaiseen pääsääntöön, jonka mukaan ilmoitus tulee tehdä viipymättä, kun se havaitaan.
Pykälän 3 momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen, jossa viitataan rahanpesun selvittelykeskuksesta annetun lain 6 §:n mukaiseen oikeuteen määrätä liiketoimen keskeyttäminen.
5 luku Rahanpesun valvontarekisteri
Luku olisi uusi ja se korvaisi muun muassa voimassa olevan rahanpesulain 4 luvun säännökset eräiden toiminnanharjoittajien rekisteröitymisvelvollisuudesta. Henkilötietojen suojasta säädetään perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan tarkemmin lailla.
1 §.Soveltamisala. Rekisteriin merkittäisiin ne ilmoitusvelvolliset, joita aluehallintovirasto tämän lain nojalla valvoo ja jotka eivät ole toimilupavalvottavia tai joita ei ole muun lainsäädännön nojalla rekisteröity muuhun valvontaviranomaisen ylläpitämään rekisteriin.
2 §.Rahanpesun valvontarekisterin pitäjä ja käyttötarkoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rekisterinpitäjäksi aluehallintovirasto. Rekisteriin merkittäisiin tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetut ilmoitusvelvolliset, jollei niiden toimintaa koske 1 luvun 3 §:ssä tarkoitettu soveltamisalan poikkeus. Rahanpesun valvontarekisterin tiedot olisi mahdollisuuksien mukaan koottava jo saatavilla olevista viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä valtionhallinnon niin sanotun palveluväylähankkeen mukaisesti. Tästä säädettäisiin luvun 8 §:ssä. Rekisteriin tallennettaisiin myös aluehallintovirastolla olevat voimassa olevan rahanpesulain mukaiset valuutanvaihtorekisterin ja yrityspalvelurekisterin tiedot. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rekisterin käyttötarkoituksesta.
3 §.Hakemus rekisteriin merkitsemiseksi jarekisteröinnin edellytykset. Ilmoitusvelvollisen olisi haettava 1 momentin mukaan rekisteröintiä 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun ilmoitusvelvollinen on tullut lain soveltamisalan piiriin. Jos esimerkiksi korukauppias myy yksittäisenä kauppana käteisellä yli 10 000 euron arvosta koruja, hänen tulee tehdä hakemus 14 vuorokauden kuluessa kaupasta. Rekisterimerkintä ei kuitenkaan ole yhteydessä tässä luvussa tarkoitetun ilmoitusvelvollisen toiminnan harjoittamisen luvanvaraisuuteen.
Aluehallintoviraston olisi rekisteröitävä ilmoitusvelvollinen rahanpesun valvontarekisteriin, jos pykälän 2 momentissa tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Hakijalla tulisi olla momentin 1 kohdan mukaan olla oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaa Suomessa. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta säädetään elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 1 §:ssä. Mainitun säännöksen mukaan Suomessa elinkeinoa saa harjoittaa luonnollinen henkilö, jolla on asuinpaikka ETA:lla, suomalainen yhteisö ja säätiö, sekä Suomessa sivuliikkeen rekisteröinyt ulkomainen yhteisö ja säätiö, joka on perustettu jonkin ETA:een kuuluvan valtion lainsäädännön mukaan ja jolla on sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka jossakin ETA:een kuuluvassa valtiossa. Oikeus elinkeinon harjoittamiseen Suomessa on myös niillä, joille PRH on siihen erikseen myöntänyt luvan.
Momentin 2 kohdassa edellytettäisiin, että hakijaa ei ole määrätty liiketoimintakieltoon. Liiketoimintakiellon asettamisesta säädetään liiketoimintakiellosta annetussa laissa (1059/1985). Momentin 3 kohdan nojalla rekisteröinnin edellytyksenä olisi, että hakija toimittaa 4 §:ssä tarkoitetut tiedot.
Luvun 5 §:ssä säädettäisiin tarkemmin, millä edellytyksillä momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla valuutanvaihtotoimintaa harjoittavaa ja yrityspalveluita tarjoavaa luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä pidettäisiin luotettavana. Valuutanvaihtotoimintaa harjoittavaa ja yrityspalveluita tarjoavaa henkilöä koskeva luotettavuuden arviointi perustuu rahanpesudirektiivin 47 artiklan 3 kohtaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hakijalle velvollisuus ilmoittaa elinkeinotoiminta, jonka perusteella hakija on ilmoitusvelvollinen.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisterin rekisteröintiä koskevan hakemuksen sisällöstä. Valtioneuvoston asetuksessa olisi tarpeen laajentaa aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisteriin rekisteröintiä koskevat säännökset kattamaan hakemuksen lisäksi selvityksen merkittävimmistä osakkeenomistajista ja osakkeenomistajien omistusosuuksista sekä ilmoitusvelvollisen johdosta ja johdolle tehtävästä luotettavuusselvityksestä.
4 §.Rahanpesun valvontarekisteriin merkittävät tiedot ja muutoksista ilmoittaminen. Rekisteriin merkittävistä tiedoista säädettäisiin 1 momentissa. Ne vastaavat pää-osin voimassa olevan rahanpesulain 29 §:n 2 momentin sisältöä valuutanvaihtorekisteriin ja yrityspalvelurekisteriin merkittäviä tietoja. Rekisteriin merkittäisiin nykytilasta poiketen 8 luvussa tarkoitettu hallinnollinen seuraamus sekä sellaiset kehotukset ja kiellot, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko. Aluehallintovirasto saisi kaupparekisteristä tarvittaessa tiedot 8 §:n nojalla esimerkiksi oikeushenkilön vastuuhenkilöistä. Oikeushenkilölle asetettavat velvoitteet koskisivat myös ulkomaisia oikeushenkilöitä. Aputoiminimellä tarkoitettaisiin säännöksessä sitä oikeushenkilön aputoiminimeä, jolla rekisteröintiä haetaan.
Pykälän 2 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen olisi ilmoitettava rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista aluehallintovirastolle viipymättä.
5 §.Luotettavuus. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin, mitä luotettavuudella 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetaan. Ilmoituksen tekijää ei pidetä luotettavana, jos hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan rahanpesun valvontarekisteriin merkittävää elinkeinotoimintaa, omistamaan tällaista toimintaa harjoittavaa yhteisöä tai säätiötä taikka toimimaan sen ylimmässä johdossa. Momentissa tarkoitetun lainvoimaisen tuomion perustana voi olla esimerkiksi rahanpesu- tai kirjanpitorikos, veropetos taikka muu taloudelliseen toimintaan liittyvä rikos.
Vaikka henkilöä ei olisikaan tuomittu edellä tarkoitettuun vankeus- tai sakkorangaistukseen, häntä ei voida pitää luotettavana myöskään silloin, kun hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan edellä kuvatussa tehtävässä. Vastaavanlainen säännös sisältyy luottolaitostoiminnasta annetun lain 4 luvun 4 §:ään ja maksulaitoslain 13 a §:ään.
Muuta sopimattomuutta voisi osoittaa esimerkiksi lainvoimaa vailla oleva tuomio momentissa tarkoitetusta rikoksesta. Käytännössä voi kulua useita vuosia, ennen kuin tuomio esimerkiksi rekisteröinnin esteenä olevasta talousrikoksesta on lainvoimainen. Aikaisempaa toimintaa koskevassa luotettavuusarvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös se, että henkilö on lainvoimaisesti tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta yli viisi vuotta sitten, jos rikos osoittaa henkilön ilmeistä sopimattomuutta harjoittamaan rahanpesun valvontarekisteriin merkittävää elinkeinotoimintaa, omistamaan tällaista toimintaa harjoittavaa yhteisöä tai säätiötä taikka toimimaan sen ylimmässä johdossa.
Aikaisemmalla toiminnalla muutoin osoitettu ilmeinen sopimattomuus ei edellyttäisi, että henkilö on tuomittu rikoksesta rangaistukseen. Hänet on voitu esimerkiksi määrätä liiketoimintakiellosta annetun lain mukaiseen liiketoimintakieltoon, mikä ei välttämättä edellytä, että laiminlyönnistä on tuomittu rangaistus. Kieltoon ovat saattaneet johtaa esimerkiksi verovelvollisuuteen tai kirjanpitoon liittyvät laiminlyönnit. Myös päättynyt liiketoimintakielto voidaan ottaa huomioon arvioitaessa henkilön luotettavuutta.
Ilmoituksen tekijää ei pidettäisi 2 momentin mukaan luotettavana, jos hän on kolmen arviota edeltävän vuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt verojen tai muiden julkisten maksujen suorittamisen tai hän on ulosmittauksen tai muun selvityksen mukaan kykenemätön vastaamaan veloistaan. Rekisteriviranomaiselle annettaisiin tämän arviointia varten oikeus harmaan talouden selvitysyksikön velvoitteidenhoitoselvityksiin, joista käy ilmi edellä mainitut arvioinnissa huomioitavat seikat.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, keitä 4 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu vaatimus luotettavuudesta koskee silloin, kun ilmoituksen tekijänä on oikeushenkilö. Jotta luotettavuusvaatimus oikeushenkilön kohdalla täyttyy, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia. Ulkomaisen oikeushenkilön sivuliikkeen edustajan luotettavuutta ei kuitenkaan arvioitaisi vaan arviointi kohdistuisi ulkomaisen oikeushenkilön momentissa tarkoitettuihin henkilöihin. ETA-alueen lainsäädännön mukaan perustetun sivuliikkeen edustajalla on oltava kotipaikka ETA-alueella. Jos yritys on ETA-alueen ulkopuolella, edustajan kotipaikan on oltava Suomessa. Henkilön sopimattomuutta tehtävään voi osoittaa myös julkisoikeudellisten velvoitteiden, kuten verojen, laiminlyönti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin voimassa olevan rahanpesulain 31 §:n 3 momenttia vastaavasti aluehallintoviraston oikeudesta saada tietoja sakkorekisteristä. Aluehallintoviraston oikeudesta saada tietoja rikosrekisteristä säädetään rikosrekisterilaissa.
Aluehallintoviraston oikeudesta saada tietoja muilta viranomaisilta säädettäisiin 5 momentissa. Tietojensaannin edellytyksenä on, että ne ovat välttämättömiä tässä pykälässä tarkoitetun luotettavuuden selvittämiseksi tai rekisteristä poistamiseksi.
Pykälän 6 momentin mukaan aluehallintovirasto voisi hyödyntää muun muassa Harmaan talouden selvitysyksikön laatimia velvoitteidenhoitoselvityksiä, joista säädetään laissa Harmaan talouden selvitysyksiköstä (1207/2007). Velvoitteidenhoitoselvityksessä kuvataan organisaation tai organisaatiohenkilön sekä näihin välittömästi tai välillisesti kytkeytyvän organisaation ja organisaatiohenkilön toimintaa ja taloutta sekä lakisääteisten velvoitteiden hoitamista. Harmaan talouden selvitysyksikkö laatii velvoitteidenhoitoselvityksiä vain viranomaisen pyynnöstä laissa säädettyihin käyttötarkoituksiin. Velvoitteidenhoitoselvitysten laatimiseksi selvitysyksiköllä on vastaava tiedonsaantioikeus salassa pidettäviin tietoihin kuin selvitystä pyytävällä viranomaisella. Velvoitteidenhoitoselvitys ja siinä käytettävät tiedot olisivat selvitysyksikössä salassa pidettäviä. Velvoitteidenhoitoselvitystä pyytänyt toimivaltainen valvontaviranomainen arvioi itse, mikä merkitys selvitykselle on sen lakisääteisten tehtävien hoitamisessa annettava.
Rekisteriin merkittävien ilmoitusvelvollisten valvonnalliset riskit liittyvät muun muassa rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksupuutteisiin, jotka voivat ilmentää harmaan talouden riskiä. Etukäteinen tietojensaanti on osa ennalta estävää harmaan talouden torjuntaa.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin tietojen hakemisesta sähköisen käyttöyhteyden avulla. Haku olisi mahdollista tehdä ilman sen suostumusta, jonka etujen suojaamiseksi salassapito-velvollisuus on säädetty.
6 §.Rahanpesun valvontarekisteriin merkittyjen tietojen poistaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, jolloin aluehallintoviraston olisi poistettava rekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. Rekisteristä poistaminen voi tapahtua joko ilmoitusvelvollisen omasta ilmoituksesta, kun se on lopettanut toimintansa, jonka nojalla se on ilmoitusvelvollinen, tai kun ilmoitusvelvollinen ei aluehallintoviraston arvion mukaan täytä tämän luvun mukaisia rekisteröinnin edellytyksiä. Rekisteriin ei kuitenkaan merkittäisi tietoa esimerkiksi rangaistuksen perusteesta, koska muutoin esimerkiksi rikosrekisteritiedot voisivat tulla julkisiksi tämän luvun 7 §:n nojalla. Rekisteriin merkittäisiin ainoastaan viittaus siitä, onko poisto tapahtunut ilmoitusvelvollisen tai aluehallintoviraston aloitteesta.
Aluehallintovirasto voisi saada 5 §:ssä tarkoitetuista tietojärjestelmistä valvontaimpulsseja, kun rekisteröitymisen estettä tarkoittava tieto rekisteröidään 5 §:ssä tarkoitettuihin järjestelmiin. Tämä tehostaisi rekisteriin merkittävien tietojen ajantasaisuutta ja valvontaa.
Jos rekisteristä poistaminen perustuu siihen, että ilmoitusvelvollisen toiminnassa on olennaisesti rikottu tätä lakia tai aluehallintoviraston sen nojalla antamia määräyksiä, aluehallintoviraston on ennen päätöksen tekemistä varattava ilmoitusvelvolliselle kohtuullinen aika puutteen korjaamiselle (2 momentti).
Pykälän 3 momentin mukaan tiedot rekisterimerkinnöistä olisi säilytettävä viisi vuotta sen vuoden lopusta, jona tieto on poistettu rekisteristä.
7 §.Tietojen antaminen rahanpesun valvontarekisteristä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oikeudesta saada yksilöityjä tietoja rahanpesun valvontarekisteristä. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Henkilön taloudellista asemaa kuvaavat asiakirjat ovat salassa pidettäviä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 23 kohdan perusteella.
Tietojen luovutus järjestettäisiin sähköisen asiointipalvelun kautta ja josta palvelun käyttäjä saisi yritys- ja yhteisötunnuksella tai toiminimellä taikka aputoiminimellä yksilöimäänsä ilmoitusvelvollista koskevat tiedot. Verkkopalvelun ohella tietoja voitaisiin antaa teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Tietojen haku järjestettäisiin siten, että tietoja voisi hakea vain yksittäisinä hakuina. Lisäksi tietojen hakumahdollisuutta rajoitettaisiin siten, että sama hakija voisi vuorokauden aikana hakea tietoja vain rajallisesta määrästä yrityksiä.
Aluehallintovirasto valvoisi kyselyjärjestelmän tietojen käyttöä siten kuin valvonnasta on erikseen säädetty viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 18 §:ssä, henkilötieto-lain 32 §:ssä sekä tietoturvallisuudesta valtionhallinnossa annetun asetuksen (681/2010) 5 §:ssä. Aluehallintovirasto tallettaisi rekisteriinsä tiedon tietojen hakijasta ja siitä, kenen tietoja on kyselyjärjestelmän kautta haettu.
Pykälä 2 momentti koskisi henkilötietojen luovuttamista. Aluehallintovirastolla olisi oikeus luovuttaa rekisteristä henkilötietoja. Henkilötunnuksen tunnusosasta tiedot voitaisiin luovuttaa vain viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentin edellytysten täyttyessä. Säännös ei kuitenkaan rajoittaisi tietojen luovuttamista rekisteristä viranomaisille. Henkilötietolain 13 §:ssä säädetään henkilötietojen käsittelystä. Henkilötunnusta saa henkilötietolain 13 §:n 1 momentin mukaan käsitellä rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella tai, jos käsittelystä säädetään laissa. Lisäksi henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi, rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseksi, tai historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten. Mainitun säännöksen 4 momentin mukaan rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, että henkilötunnusta ei merkitä tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin tai laadittuihin asiakirjoihin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että aluehallintovirasto voisi päättää tietojen antamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla tai muutoin sähköisesti. Teknisen käyttöyhteyden avaaminen tai tietojen antaminen muutoin sähköisesti edellyttäisi aluehallintoviraston päätöstä tietojen luovuttamisesta ja että tietopyynnön tekijä antaa aluehallintovirastolle selvityksen tietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Yleisen tietoverkon välityksellä sähköisesti julkistettavien tietojen luovutusta ei koskisi tietojen asianmukaista suojaamista koskeva vaatimus. Aluehallintovirastoa koskisi kuitenkin voimassa olevan henkilötietolain ja yleisen tietosuoja-asetuksen tultua voimaan asetuksen säännökset tietojen luovuttamisesta ja rekisterinpitäjän velvollisuuksista siltä osin kuin niitä sovelletaan viranomaisten rekistereihin.
8 §.Tietojen päivittäminen väestötietojärjestelmästä, kaupparekisteristä ja yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä. Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintovirasto voisi päivittää tiedostojaan väestötietojärjestelmästä ja tarkistaa rekisteröitäväksi ilmoitettujen henkilötiedot.
Lisäksi aluehallintovirastolla olisi 2 momentin nojalla oikeus päivittää rekisterin tietojaan kaupparekisteristä ja yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä. Säännöksen tarkoituksena on niin sanotun palveluväylähankkeen mukaisesti huolehtia siitä, että kerran viranomaisen rekisteriin merkityt perustiedot ovat hyödynnettävissä muissa rekistereissä, ja rekisteröitävän ei tarvitse ilmoittaa samoja tietoja useaan kertaan.
6 luku Tosiasiallisia edunsaajia koskevat tiedot
Ehdotetun luvun säännöksillä pantaisiin täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin III luvun säännökset tosiasiallisia edunsaajia koskevista tiedoista siltä osin kuin kyse on yrityksille ja muille oikeushenkilöille säädetystä velvoitteesta pitää yllä ajantasaisia tietoja tosiasiallisista edunsaajistaan. Direktiivin 30 artiklan 1 kohta edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että niiden alueelle perustetut yhteisöt ja muut oikeushenkilöt hankkivat riittävät, tarkat ja ajantasaiset tiedot tosiasiallisista omistajistaan ja edunsaajistaan, mukaan lukien yksityiskohtaiset tiedot niiden hallussa olevista omistusosuuksista, ja pitävät niitä yllä. Direktiivin III luvun jäsenvaltioille asettama velvoite varmistaa, että nämä tiedot ovat keskitetyssä rekisterissä, pantaisiin täytäntöön erikseen yritys- ja yhteisötietolain, kaupparekisterilain, yhdistys lain, uskonnonvapauslain ja säätiölain säännöksillä siltä osin kuin nämä lait eivät jo sisällä tarvittavia säännöksiä.
1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin luvun soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan lukua sovellettaisiin kaupparekisterilaissa tarkoitettuihin yhteisöihin sekä yhdistyksiin, uskonnollisiin yhdyskuntiin ja säätiöihin. Luvussa säädettäisiin näiden yhteisöjen velvollisuudesta pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja.
Luvussa ei säädettäisi tosiasiallisia edunsaajia koskevien tietojen rekisteröinnistä, vaan luvussa viitattaisiin kaupparekisterilakiin, yhdistyslakiin, uskonnonvapauslakiin ja säätiölakiin. Rekisteröintivelvollisuuteen, tietojen merkintään, poistamiseen, julkisuuteen ja tietosuojan ylläpitoon sovellettaisiin näissä laeissa tarkoitettuja yksittäisiä rekistereitä koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lukua ei sovellettaisi säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevaan yhtiöön. Pörssiyhtiön osakkeenomistajia koskee arvopaperi-markkinalain 9 luvun 5 §:n mukainen liputusvelvollisuus. Liputusvelvollisuuden alaraja on viisi prosenttia kohdeyhtiön äänimäärästä tai osakkeiden kokonaismäärästä ja se on vaatimuksena huomattavasti tiukempi kuin rekisteröitymisen edellytyksenä oleva 25 prosenttia.
2 §.Yhteisön velvollisuus pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia tietoja. Poiketen 3 luvun säännöksistä, jotka koskevat lakiehdotuksessa tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia ja näiden velvollisuutta tunnistaa tosiasiallinen edunsaaja, ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan velvollisuus pitää yllä tosiasiallisia edunsaajiaan koskevia täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja koskisi kaupparekisterilain mukaisia rekisteröintivelvollisia yhteisöjä. Vaatimus vastaisi henkilötietolainsäädännön asettamia vaatimuksia käsiteltävien henkilötietojen täsmällisyydestä ja päivittämisestä. Se ei kuitenkaan koskisi yksityistä elinkeinonharjoittajaa, joka ei ole oikeushenkilö. Lisäksi 1 momentti koskisi yhdistysrekisteriin merkittyjä yhdistyksiä, uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin merkittyjä uskonnollisia yhdyskuntia ja säätiörekisteriin merkittyjä säätiöitä. Kaupparekisteriin merkittyjen asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, yhdistysten, uskonnollisten yhdyskuntien ja säätiöiden osalta velvoite vastaisi käytännössä niitä velvoitteita, jotka niitä koskevat jo nykyisellään asunto-osakeyhtiölain, yhdistyslain, uskonnonvapauslain ja säätiölain nojalla, eikä pykälän 1 momentista seuraisi uusia velvoitteita. Yhdistyslakia ja uskonnonvapauslakia sekä yritys- ja yhteisötietolakia kuitenkin tarkistettaisiin. Pykälän 1 momentti olisi siten yleissäännös, joka koskisi kaikkia oikeushenkilöitä. Momentin mukaan näiden oikeushenkilöiden olisi myös annettava tosiasiallisia edunsaajia koskevat tiedot pyynnöstä 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetulle ilmoitusvelvolliselle tämän suorittaessa asiakkaan tuntemista koskevia toimia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yksityiskohtaisemmista velvoitteista, jotka koskisivat kaupparekisterilain 3 §:n 1 momentin 1 ja 4—6 kohdassa tarkoitettuja yhteisöjä, lukuun ottamatta asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitettuja asunto-osakeyhtiöitä ja keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä. Ehdotetun 2 momentin mukaan yhteisön olisi 1 momentissa säädetyn yleisen velvoitteen lisäksi sen saatavilla olevien tietojen perusteella pidettävä yllä täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja 1 luvun 5 §:ssä tarkoitetuista tosiasiallisista edunsaajistaan ja heidän määräysvaltansa tai omistusosuutensa perusteesta ja laajuudesta.
Lähtökohtana on, että yhteisön olisi käytettävä kaikkia sen käytettävissä olevia tietojaan edunsaajan määrittelyssä. Yrityksen aktiivinen selonottovelvollisuus koskisi lain 1 luvun 5 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja tapauksia. Toisin sanoen, yhteisön olisi aina tunnettava yli 25 prosentin omistusosuuden tai ääniosuuden omistavat luonnolliset henkilöt (suora omistus). Sen lisäksi oikeushenkilöllä olisi myös aktiivinen selonottovelvollisuus välillisen omistuksen osalta. Selonottovelvollisuus koskisi tapauksia, joissa oikeushenkilö omistaa suuremman kuin 25 prosentin osuuden osakkeista tai vastaavan omistusosuuden oikeushenkilöstä, tai kun oikeushenkilöllä on suurempi kuin 25 prosentin osuus oikeushenkilön äänimäärästä, ja yksi tai useampi luonnollinen henkilö käyttää siinä itsenäistä päätösvaltaa. Luonnollisen henkilön voidaan katsoa käyttävän oikeushenkilössä itsenäistä päätösvaltaa esimerkiksi, jos hänellä on yli 50 prosentin osuus osakeyhtiön osakkeista. Itsenäistä päätösvaltaa voisivat käyttää useat henkilöt esimerkiksi avoimessa yhtiössä, jossa on useita yhtiömiehiä. Yhteisön olisi myös tunnettava tosiasiallinen edunsaaja, jos luonnollisella henkilöllä tai hänen määräysvallassaan olevalla oikeushenkilöllä on omistukseen, jäsenyyteen tai niihin verrattaviin seikkoihin perustuva oikeus nimittää tai erottaa enemmistö hallituksen jäsenistä (välillinen omistus). Välillisen omistuksen selvittelyssä yhteisö voi hyödyntää kaupparekisterissä olevia tietoja omistus- tai määräysvaltasuhteista. Lisäksi, jos yrityksessä ei ole määritelmän mukaista tosiasiallista edunsaajaa tai tosiasiallista edunsaajaa ei pystytä tunnistamaan, tosiasiallisena edunsaajana pidetään tarkasteltavana olevan yhtiön hallituksen jäseniä, vastuunalaista yhtiömiestä tai vastaavassa asemassa toimivaa luonnollista henkilöä. Tällaiset henkilöt merkitään nykyisin kaupparekisteriin, joten yritykselle ei aseteta erillistä tuntemis- tai luettelonpitovelvoitetta. Yrityksen olisi kuitenkin tällaisessa tapauksessa kaupparekisterilain säännösten mukaisesti ilmoitettava kaupparekisteriin, että rekisteriin merkityt hallituksen jäsenet ym. henkilöt ovat samalla sen tosiasiallisia edunsaajia.
Käytännössä aktiivisella selonottovelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että yrityksen tai yhteisön olisi tunnettava tosiasiallinen edunsaaja esimerkiksi tilanteessa, jossa määräysvalta perustuu osakassopimukseen, josta yhtiö on tietoinen, tai määräysvaltaa käytetään useiden alle 25 prosentin omistusosuuksien kautta, ja tästä on olemassa selviä viitteitä. Nämä tilanteet ovat luonteeltaan sellaisia, että yrityksellä tai yhteisöllä saattaa olla rajoitetut mahdollisuudet saada niistä tietoa. Tästä syystä selonottovelvollisuus olisi rajoitettu yrityksen tai yhteisön tiedossa oleviin seikkoihin. Jos osakeyhtiö esimerkiksi tietää, että säännöksen kannalta merkittävää äänimäärää käyttävien osakkaiden välillä on tehty osakassopimus, sen on selvitettävä miten sopimus tosiasiassa vaikuttaa määräysvallan käyttöön yhtiössä.
Pykälän 3 momentin mukaan yhteisön hallituksen jäsenen tai vastuunalaisen yhtiömiehen taikka yhdistyksen, uskonnollisen yhdyskunnan ja säätiön hallituksen olisi huolehdittava siitä, että tosiasiallisista edunsaajista pidetään luetteloa. Luettelon pitäminen on tarpeen sen varmistamiseksi, että luonnollisten henkilöiden käyttämää määräysvaltaa tosiasiassa seurataan, minkä lisäksi luettelo tukee edunsaajien rekisteröintivelvoitteen täyttämistä. Yleensä luettelon pito voitaneen yhdistää muuhun omistaja- tai jäsentietojen ylläpitoon, esimerkiksi osakeyhtiön osake- ja osakasluettelojen pitoon. Asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, yhdistysten, uskonnollisten yhdyskuntien ja säätiöiden osalta ehdotettu 3 momentti ei käytännössä toisi uusia velvoitteita voimassa olevan lainsäädännön asettamien velvoitteiden lisäksi.
3 §.Ulkomaisen trustin omaisuudenhoitajan velvollisuus tuntea tosiasiallinen edunsaaja. Neljännen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 7 kohdan d alakohdassa tarkoitetun ulkomaisen express trustin tai oikeusmuodoltaan samankaltaisen oikeudellisen järjestelyn omaisuudenhoitajan olisi hankittava 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta ulkomaisen trustin tosiasiallisesta edunsaajasta merkittäväksi kaupparekisteriin tiedot siten kuin yritys- ja yhteisötietolain 10 ja 11 §:ssä säädetään (1 momentti). Omaisuudenhoitajan olisi lisäksi pidettävä huolta tietojen ajantasaisuudesta ilmoittamalla muutoksista rekisteriin. Ulkomainen express trust on edellä kuvatun ulkomaisen trust-järjestelyn erityismuoto. Se perustetaan tahdonilmauksin, jossa perustaja suullisesti tai kirjallisesti ilmaisee tahtonsa perustaa trustin ja siirtää omaisuutensa joko itselleen edunvalvojan ominaisuudessa tai edelleen toiselle edunvalvojalle täysin omistusoikeuksin ja määräysvaltuuksin. Vaikka tiedot trustin tosiasiallisista edunsaajista merkitään kaupparekisteriin, ulkomaista trustia ei itsessään ole pidettävä rekisteriin merkittynä elinkeinonharjoittajana. Trustia koskevien tietojen merkitys on ainoastaan yksilöidä, mihin ulkomaiseen järjestelyyn ilmoitetut edunsaajatiedot liittyvät.
4 §.Yhteisön tosiasiallisen edunsaajan rekisteröinti. Neljännen rahanpesudirektiivin 30 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että tosiasiallisia edunsaajia koskevat tiedot säilytetään keskitetyssä rekisterissä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että keskitetyn rekisterin sisältämät tiedot ovat riittävät, tarkat ja ajantasaiset. Lakiehdotuksen 6 lukuun ehdotetaan sisällytettäväksi selvyyden vuoksi viittaussäännökset kaupparekisterilakiin, yhdistyslakiin, säätiölakiin ja yritys- ja yhteisötietolakiin, joissa säädetään tosiasiallisina edunsaajina pidettäviä henkilöitä koskevien tietojen rekisteröinnistä. Tätä vastaavasti muutettaisiin kaupparekisterilakia lisäämällä tosiasiallinen edunsaaja rekisteriin merkittäväksi tiedoksi. Edunsaajia koskevat tiedot rekisteröitäisiin osaksi PRH:n ylläpitämiä kauppa-, yhdistys- ja säätiörekisteriä sekä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä. Direktiivin vaatimus keskitetystä rekisteristä täyttyisi sillä, että yhdistysrekisteri ja uskonnollisten yhdyskuntien rekisteri liitettäisiin yritys- ja yhteisötietojärjestelmän kantarekisteriksi, jolloin ilmoitusten tekeminen eri kantarekistereihin tehtäisiin keskitetystä yritys- ja yhteisötietolain mukaisesti ja lisäksi eri kantarekistereissä olevat tiedot näkyisivät asiakkaalle keskitetysti yritys- ja yhteisötietojärjestelmän kautta. Tämä edellyttää muutoksia yritys- ja yhteisötietolakiin.
Pykälän 1 momentissa viitattaisiin kaupparekisterilakiin, jossa säädettäisiin mainitun lain 3 §:n 1 ja 4—6 kohdassa tarkoitetun rekisteröintivelvollisen yrityksen velvollisuudesta ilmoittaa tieto tosiasiallisesta edunsaajasta kaupparekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäisi yksityinen elinkeinonharjoittaja, joka ei ole oikeushenkilö ja sellainen yritys, joka on kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin kaupparekisterilakiin myös trustien tosiasiallisen edunsaajan rekisteröinnin osalta.
Pykälän 2 momentin mukaan yhdistyksen hallituksen jäsenten rekisteröinnistä säädettäisiin yhdistyslaissa, 3 momentin mukaan uskonnollisen yhdyskunnan hallituksen jäsenten rekisteröinnistä säädettäisiin uskonnonvapauslaissa ja 4 momentin mukaan säätiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten rekisteröinnistä säädettäisiin säätiölaissa.
Pykälän 1—4 momentissa tarkoitetut tiedot olisi toimitettava rekistereihin 30 päivään kesäkuuta 2019 mennessä (5 momentti).
7 luku Valvonta
Jäsenvaltioiden tulee neljännen rahanpesudirektiivin 58 artiklan 4 kohdan mukaan huolehtia siitä, että toimivaltaisilla viranomaisilla on tarvittavat valvonta- ja tutkintavaltuudet direktiivissä säädettyjen tehtäviensä hoitamiseksi. Toimivaltaiset viranomaiset voivat 58 artiklan 5 kohdan mukaan käyttää toimenpiteitä ja valtuuksiaan määrätä seuraamuksia kansallisen lainsäädännön nojalla suoraan, yhdessä muiden viranomaisten kanssa, siirtämällä toimivaltaansa tai saattamalla asia tuomioistuimen päätettäväksi. Voimassa olevan lain viranomaisvaltuudet eivät vastaa niitä tehtäviä ja valtuuksia, joista säädetään neljännen rahanpesudirektiivissä, minkä vuoksi luvussa ehdotetaan säädettävän useista uusista toimivaltuuksista valvontaviranomaisille ja osin myös asianajajayhdistykselle.
1 §.Valvontaviranomaiset ja ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin viranomaisista, jotka valvovat tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Valvontatehtävä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti Finanssivalvonnalle, Poliisihallitukselle, PRH:lle, aluehallintovirastolle. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asianajajayhdistykselle annettavasta viranomaistehtävästä valvoa asianajajia.
Voimassa olevan lain 31 §:n 4 momentin mukaisesti 3 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen, pörssin ja yhteenliittymän keskusyhteisön velvollisuudesta ilmoittaa rahanpesun selvittelykeskukselle, jos se havaitsee suorittamansa valvonnan tai muutoin tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmi tulleiden seikkojen perusteella epäilyttävän liiketoimen taikka epäilee terrorismin rahoittamista tai sen rangaistavaa yritystä. Momenttiin lisättäisiin Energiavirasto, jonka tulee rekisteriasetuksen 98 artiklan mukaan tehdä yhteistyötä asetuksessa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten kanssa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja ehkäisemiseksi. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan kansallisen valvojan, sen johtajien ja muun henkilöstön on täysimääräisessä yhteistyössä rahanpesun selvittelykeskuksen kanssa viipymättä:
a) omasta aloitteestaan ilmoitettava rahanpesun selvittelykeskukselle, jos ne tietävät, että harjoitetaan, on harjoitettu tai on yritetty harjoittaa rahanpesua, terrorismin rahoittamista tai rikollista toimintaa, tai jos ne epäilevät tai niillä on kohtuulliset perusteet epäillä tällaista;
b) toimitettava rahanpesun selvittelykeskukselle sen pyynnöstä kaikki tarvittavat tiedot sovellettavassa lainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti.
Voimassa olevasta laista poiketen Poliisihallitus valvoisi 1 luvun 2 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen rahapeliyhteisöjen lisäksi myös 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja elinkeinonharjoittajia ja yhteisöjä, jotka välittävät rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja.
Voimassa olevasta laista poiketen tässä laissa ei säädettäisi Ahvenanmaan maakunnan hallituksen rahapelejä koskevasta valvontatehtävästä. Lähtökohtaisesti toimivalta 1. lakiehdotuksen mukaisten velvoitteiden noudattamisen valvonnassa kuuluu valtakunnalle, ottaen huomioon Ahvenanmaan valtuuskunnan lausunnossa (Nr 15/16, 13.7.2016) esiin tuodut näkökohdat. Toimivalta on kuitenkin tarkoitus siirtää Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:ssä tarkoitetulla sopimusasetuksella. Asetuksessa olisi tarkoitus huomioida rahapeliyhteisöjen ja osallistumisilmoitusten ja -maksujen välittäjien lisäksi Ahvenanmaalla toimivien kiinteistönvälittäjien valvonta. Näiden kahden ilmoitusvelvollisten ryhmän valvonnan siirtämistä Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle pidetään tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon, että niiden toiminnan valvonta muilta osin jo kuuluu Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Hallinnollisten seuraamusten määrääminen jäisi kuitenkin valtakunnan toimivaltaan.
2 §.Oikeus saada tietoja ilmoitusvelvolliselta. Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen olisi toimitettava pyynnöstä valvontaviranomaiselle ja asianajajayhdistykselle tiedot ja selvitykset, jotka ovat välttämättömiä tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitetun tehtävän hoitamiseksi. Tiedot ja selvitykset olisi toimitettava maksutta ja ilman aiheetonta viivytystä. Pykälän 2 momentin mukaan rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja välittävän elinkeinonharjoittajan ja yhteisön olisi vastaavasti annettava Poliisihallituksen pyynnöstä tälle valvontaa varten välttämättömät tiedot maksutta. Tällä olisi merkitystä erityisesti silloin, kun valvoja arvioi toisiinsa kytkeytyvien suoritusten osalta asiakkaan tunnistamista koskevan velvollisuuden ja ilmoitusvelvollisuuden noudattamista.
3 §.Tarkastusoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen oikeudesta saada tarkastettavakseen ilmoitusvelvollisen muussa toimipaikassa kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa tämän toimintaa ja hallintoa koskevat asiakirjat ja muut tallenteet sekä tietojärjestelmät. Paikan päällä tehtävä valvonta on olennainen osa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä ja selvittämistä. Valtuutta rajattaisiin kuitenkin siten, että se koskisi ainoastaan tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitettua valvontatehtävää. Ilmoitusvelvolliset eivät saisi periä maksuja asiakirjoista tai tallenteista, joita valvontaviranomaiset ja asianajajayhdistys tarvitsevat.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Poliisihallituksen oikeudesta toimittaa 7 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettujen säännösten noudattamisen valvonnan kannalta välttämätön tarkastus sellaisen elinkeinonharjoittajan ja yhteisön tiloissa, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja. Voimassa olevan lain nojalla Poliisihallituksella ei ole tällaista oikeutta, mutta ottaen huomioon 1. lakiehdotuksen sisältämät uudet valvontaa ja hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset, tarkastusoikeutta pidetään välttämättömänä sekä rahapeliyhteisön että tämän ulkoistaman toiminnan tehokkaan valvonnan varmistamiseksi. Poliisihallituksella tulisi olla mahdollisuus selvittää elinkeinonharjoittajan tai yhteisön toimitilaan kohdistuvalla tarkastuksella esimerkiksi, onko asiakkaan tunnistamistoimia laiminlyöty silloin, kun on kyse toisiinsa kytkeytyvistä pelisuorituksista. Jos laiminlyönti ei ole vähäinen, toimivaltaisella valvontaviranomaisella olisi mahdollisuus 7 luvun 7 §:n mukaisesti velvoittaa uhkasakolla asianomainen elinkeinonharjoittaja tai yhteisö täyttämään velvollisuutensa. Tarkastus kohdistuisi pelkästään elinkeinonharjoittajan tai yhteisön toimintaan rahanpesulain asiakkaan tuntemisvelvoitteiden ja epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseen. Kokonaisvastuu velvoitteiden noudattamisesta olisi rahapeliyhteisöllä, jolloin toimivaltainen valvontaviranomainen voisi arvioida myös sitä, onko asiakkaan tuntemistoimien siirtäminen kolmannelle osapuolelle tehty asianmukaisesti. Mahdollisen hallinnollisen seuraamuksen määräämisen osalta tulisi arvioida, onko ja missä määrin säännösten noudattamisen laiminlyönti on rahapeliyhteisön vastuulla.
Pykälän 3 momentti koskisi valvontaviranomaisten oikeutta tehdä tarkastuksia ilmoitusvelvollisten kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa, lukuun ottamatta Patentti- ja rekisterihallitusta ja 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettujen ilmoitusvelvollisten kotirauhan piiriin kuuluvia tiloja. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti säännöksessä ehdotetaan tarkastusoikeuden rajaamista tilanteisiin, jossa viranomainen epäilee tämän lain 8 luvussa tarkoitettua rikkomusta, josta määrättäisiin seuraamusmaksu, tai rikoslain 32 luvun 6—10 §:ssä tarkoitettua rikosta.
Esimerkiksi maksupalvelujen tarjoamiseen ja erityisesti rahanvälitykseen liittyy kohonnut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski, koska varojen siirto on mahdollista toteuttaa myös perinteisen maksujärjestelmän ulkopuolella ja varoja välitetään kolmansiin maihin. Jos Finanssivalvonta ei pääse tarkastamaan maksupalveluihin käytettäviä järjestelmiä, sen mahdollisuudet etukäteiseen valvontaan laskevat merkittävästi.
Säännöksellä on merkitystä myös maksajan tiedot -asetuksen kannalta. Jotta Suomessa olisi tehokkaat, oikeasuhtaiset ja varoittavat seuraamukset ja toimenpiteet maksajan tiedot -asetuksen täytäntöön panemiseksi, Finanssivalvonnalla tulisi olla pääsy maksulaitoksen, sähkörahayhteisön ja sähköisen rahan liikkeeseenlaskijan sekä maksulaitoslain 7 ja 7 a §:ssä tarkoitetun henkilön asiakirjoihin. Yksityiskohtaisten perusteluiden luvussa 2.2 kuvataan tarkemmin ehdotetun säännöksen suhdetta perustuslaissa turvattuun yksityiselämän suojaan. Lisäksi Finanssivalvonta voisi käyttää Finanssivalvonnasta annetussa laissa tarkoitettuja toimivaltuuksiaan.
Yritysten tiloissa tehtävien tarkastusten osalta perustuslakivaliokunta on katsonut, että hallintolain 39 §:n säännösten hallintoasian käsittelyyn liittyvässä tarkastuksessa noudatettavasta menettelystä yhdessä hallintolain 6 §:n sisältämien hallinnon oikeusperiaatteiden kanssa täyttää tarkastusten toteuttamista koskevalle lainsäädännölle asetettavat vaatimukset. Tämän vuoksi 3 momentissa ehdotetaan viitattavan hallintolain 39 §:ään.
Pykälän 4 momentti olisi informatiivinen säännös, jossa viitattaisiin poliisilaissa säädettyyn poliisin velvollisuuteen antaa virka-apua.
4 §.Ilmoitusvelvollisen toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittaminen ja toimiluvan peruminen. Säännös olisi informatiivinen ja siinä todettaisiin, että ilmoitusvelvollisen toimiluvan mukaisen toiminnan rajoittamisesta tai toimiluvan perumisesta säädetään ilmoitusvelvollisen toimintaa koskevassa erityislainsäädännössä. Toimivaltaisen valvontaviranomaisen oikeus rajoittaa ilmoitusvelvollisen toimintaa tai perua toimilupa perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 59 artiklan 2 kohdan c alakohtaan.
5 §.Ilmoitusvelvollisen johdon toiminnan määräaikainen rajoittaminen. Neljännen rahan-pesudirektiivin 59 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetään, että toimivaltaisten viranomaisten hallinnollisiin toimenpiteisiin tulee kuulua väliaikainen kielto. Ilmoitusvelvollisessa johtotehtävässä toimivaa henkilöä tai muuta luonnollista henkilöä voitaisiin kieltää hoitamasta johtotehtäviä ilmoitusvelvollisessa, jos tämä on osoittanut tehtävänsä hoidossa ilmeistä taitamattomuutta tai varomattomuutta tai henkilö ei täytä tässä laissa säädettyjä ammattitaito- ja luotettavuusvaatimuksia. Edellytyksenä johdon toiminnan määräaikaiselle rajoittamiselle olisi perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaisesti, että johtotehtävissä toimivalle henkilölle on aiemmin annettu oikaisukehotus, huomautus tai varoitus, joka ei ole johtanut vakavien ja olennaisten puutteiden korjaamiseen. Edellytyksenä olisi lisäksi, että taitamattomuus tai varomattomuus voi vakavasti vaarantaa tässä laissa säädettyjen tavoitteiden toteutumisen.
Valvontaviranomainen voisi pykälän 1 momentin mukaan enintään viiden vuoden määräajaksi kieltää henkilöä toimimasta ilmoitusvelvollisen hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, toimitusjohtajana tai toimitusjohtajan sijaisena taikka muuna ylimpään johtoon kuuluvana. Kielto voi johtaa myös siihen, että henkilö poistetaan yrityksen toimintaa koskevasta muusta rekisteristä. Ilmoitusvelvollisen toimintaa koskevassa erityislainsäädännössä on mahdollisesti vastaavia säännöksiä johdon toiminnan määräaikaisesta rajoittamisesta. Tämän pykälän tarkoituksena on rajoittaa johdon toimintaa tässä laissa säädettyjen edellytysten rikkomisesta. On mahdollista, että johdon toiminta rikkoo samanaikaisesti useampaa lainsäädäntöä ja perusteet toiminnan rajoittamiselle täyttyvät usean lainsäädännön nojalla. Henkilö voidaan lisäksi määrätä liiketoimintakieltoon siten kuin siitä tarkemmin liiketoimintakiellosta annetussa laissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan edellytyksenä kiellon antamiselle on, että 1 momentissa tarkoitetulle henkilölle on aiemmin annettu oikaisukehotus, huomautus tai varoitus, joka ei ole johtanut toiminnassa esiintyneiden vakavien ja olennaisten puutteiden korjaamiseen.
Pykälän 3 momentissa viitattaisiin Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, jossa säädetään Finanssivalvonnan oikeudesta rajoittaa sen valvonnassa olevien yhteisöjen johdon toimintaa. Muiden Finanssivalvonnan valvomien ilmoitusvelvollisten kuin toimilupavalvottavien ja eräiden muiden valvottavien osalta voidaan soveltaa 1 ja 2 momenttia.
6 §.Toimeenpanokielto ja oikaisukehotus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen oikeudesta asettaa ilmoitusvelvollisen päätökselle, toimenpiteelle tai menettelylle toimeenpanokielto. Kiellon asettamisen edellytyksenä on, että päätös, toimenpide tai menettely on ristiriidassa ilmoitusvelvollista velvoittavien tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten, toimiluvan ehtojen taikka ilmoitusvelvollisen toimintaa koskevien sääntöjen kanssa. Kaikilla ilmoitusvelvollisilla ei välttämättä ole toimintaa koskevia erityisiä sääntöjä. Tällaisia kuitenkin on esimerkiksi rahoitusmarkkinoilla. Valvontaviranomaisen olisi varattava ilmoitusvelvolliselle kohtuullinen määräaika lainvastaisen menettelynsä korjaamiseksi.
Pykälän 2 momentti koskisi tilanteita, joissa ilmoitusvelvollinen on pannut täytäntöön päätöksen tai muun toimenpiteen ennen kuin toimeenpanokielto on annettu tai toimeenpanokiellosta huolimatta. Valvontaviranomainen voi asettaa tällöin kohtuullisen määräajan tilanteen korjaamiseksi. Jos ilmoitusvelvollinen ei noudata valvontaviranomaisen toimeenpanokieltoa tai oikaisukehotusta, toimivaltainen valvontaviranomainen voisi ryhtyä muihin tässä laissa säädettyihin toimenpiteisiin, kuten asettaa uhkasakon. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 59 artiklan 2 kohdan d alakohtaan.
7 §.Uhkasakko. Valvontaviranomaisen oikeudesta määrätä uhkasakko säädettäisiin pykälän 1 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaisesti uhkasakko voitaisiin asettaa myös 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuille elinkeinonharjoittajille ja yhteisöille, jotka välittävät rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja, joihin sovelletaan tämän lain 3 ja 4 lukua. Säännöksellä selvennettäisiin valvontaviranomaisen toimivaltuuksia suhteessa näihin uusiin valvottaviin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niin sanotusta itsekriminointikiellosta. Uhkasakkoa ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi silloin, kun henkilöä on aihetta epäillä rikoksesta ja tiedot liittyvät rikosepäilyn kohteena olevaan asiaan. Uhkasakkoa ei saisi asettaa luonnolliselle henkilölle myöskään silloin, kun hän on vastuunalaisena yhtiömiehenä henkilöyhtiössä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO:2015:53 arvioitiin kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen asemaa yhtiöön kohdistuneessa rikosoikeudellisessa menettelyssä ja veronkorotusmenettelyssä. Rikosoikeudellinen menettely ja veronkorotusmenettely kohdistuivat kommandiittiyhtiön alkoholimyynnin ja oluen yksityiskäytön ilmoittamatta jättämisen osalta samoihin tosiseikkoihin. Menettelyt kohdistuvat tilikausien samoihin ajanjaksoihin ja myös samaan henkilöön eli vastuunalaiseen yhtiömieheen, kun otettiin huomioon, että mainitut kommandiittiyhtiölle määrätyt veronkorotukset oli kohdistettu henkilökohtaisesti vastuunalaiseen yhtiömieheen verovuosina 2003 ja 2004. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan kommandiittiyhtiölle verovuosilta 2003 ja 2004 määrätyt veronkorotukset oli vastuunalaisen yhtiömiehen rikossyyteasian tultua aikaisemmin lopullisesti ratkaistuksi poistettava näiltä osin ne bis in idem -periaatteen nojalla.
Pykälän 4 momentin mukaan uhkasakon asettamisesta ja tuomitsemisesta säädettäisiin muilta osin uhkasakkolaissa (1113/1990). Finanssivalvonnan määräämään uhkasakkoon sovellettaisiin kuitenkin Finanssivalvonnasta annettua lakia.
8 §.Menettelytavat rikkomusepäilyistä ilmoittamiseen ilmoitusvelvollisen sisällä. Neljännen rahanpesudirektiivin 61 artiklassa säädetään whistle blowing -järjestelystä eli niin sanotusta vihje- tai ilmoitusjärjestelmästä. Ilmoitusvelvollisen on luotava vihje- tai ilmoitusjärjestelmä direktiivin täytäntöönpanosäädösten rikkomusten ilmoittamiseksi sekä toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle että ilmoitusvelvollisen sisäisesti. Mainitun artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että ilmoitusvelvollisilla on käytössään asianmukaiset, ilmoitusvelvollisen luonteeseen ja kokoon nähden oikeasuhteiset menettelyt työntekijöitään tai vastaavassa asemassa olevia henkilöitä varten, jotta nämä voivat ilmoittaa rikkomisista sisäisesti erityisen riippumattoman ja nimettömän kanavan kautta. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilötiedot olisivat salassa pidettäviä. Säännöksessä ei kuitenkaan edellytettäisi, että ilmoitus on voitava tehdä nimettömästi. Poikkeuksellisissa tilanteissa ilmoitusvelvollisen ei tarvitsisi järjestää vihje- tai ilmoitusjärjestelmää, jos se on perusteltua ilmoitusvelvollisen laatiman rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevan riskiarvion perusteella. Valvontaviranomainen tai asianajajayhdistys voi esimerkiksi ohjeistaa, että tietyllä toimialalla toimivien, alle viisi henkilöä työllistävien ilmoitusvelvollisten ei tarvitse perustaa tässä pykälässä tarkoitettua riippumatonta kanavaa, jos myös riskiarvio puoltaa poikkeuksen myöntämistä. Valvontaviranomaisen tai asianajajayhdistyksen olisi tehtävä poikkeuksen myöntämisestä päätös. Tällöin poikkeuksen saaneen ilmoitusvelvollisen vihje- tai ilmoitusjärjestelmänä toimii sen valvontaviranomaisen tai asianajajayhdistyksen 10 §:ssä tarkoitettu järjestelmä.
Jos muussa ilmoitusvelvollisen, kuten luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten, toimintaa koskevassa laissa säädetään vastaavasta järjestelmästä, ilmoitusvelvollinen voi kerätä tiedot yhteen järjestelmään. Säännöksessä ei rajattaisi riippumattomia ilmoituskanavia. Ilmoitusten vastaanottajatahoina voisi siten olla epäilystä ja ilmoituksen kohteena olevasta henkilöstä riippuen esimerkiksi esimies, sisäinen tarkastus, säännösten noudattamisen valvontatoiminnosta vastaava henkilö, lakiasiainosasto, toimiva johto tai hallituksen tarkastusvaliokunta, jos ilmoitusvelvollisella on tällainen. Ilmoitusvelvollisen sisäisissä menettelytapaohjeissa voitaisiin käsitellä esimerkiksi ilmoittajan ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön oikeuksia ja velvollisuuksia, ilmoitusten sisältöä, ilmoitusten käsittelyssä ja tutkinnassa noudatettavia menettelyjä ja mahdollisia muita toimenpiteitä.
Neljännen rahanpesudirektiivin 61 artiklan 2 kohdassa säädetään vihje- tai ilmoitusjärjestelmän edellytyksistä. Mainitun kohdan a alakohdan mukaan järjestelmään on sisällytettävä erityismenettelyt rikkomisia koskevien ilmoitusten vastaanottamista ja niihin liittyviä jatkotoimia varten. Kohdan b alakohdassa edellytetään, että järjestelmässä suojellaan asianmukaisesti ilmoitusvelvollisten sellaisia työntekijöitä tai vastaavassa asemassa olevia henkilöitä, jotka ilmoittavat ilmoitusvelvollisessa tehdyistä rikkomisista. Lisäksi syytettyä henkilöä tulee suojella asianmukaisesti ja rikkomisesta ilmoittavan henkilön henkilötietoja on suojattava kuten myös sen luonnollisen henkilön henkilötietoja, jonka väitetään olevan vastuussa rikkomisesta, henkilötietodirektiivissä vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Järjestelmässä on oltava selkeät säännöt, joilla varmistetaan, että sen henkilön, joka ilmoittaa ilmoitusvelvollisessa tehdyistä rikkomisista, tietojen luottamuksellisuus taataan kaikissa tapauksissa, jollei tietojen ilmaisemista edellytetä kansallisessa lainsäädännössä jatkotutkimusten tai myöhempien oikeudellisten menettelyjen yhteydessä.
Järjestelmän ylläpito asettaisi ilmoitusvelvollisille velvollisuuden noudattaa henkilötietojen käsittelyssä myös henkilötietolakia. Ilmoitusvelvollinen olisi henkilötietolaissa tarkoitettu rekisterinpitäjä. Rekisteriin talletettaisiin ilmoitusvelvollisen palveluksessa olevien tai muiden henkilöiden ilmoittamia tietoja epäillyistä tämän lain säännösten ja sen nojalla annettujen määräysten rikkomuksista. Tietoja voitaisiin käyttää ilmoitusvelvollisen suorittamiin sisäisiin selvityksiin mahdollisista väärinkäytöksistä. Tarvittaessa kyseisiä tietoja voitaisiin hyödyntää myös luovuttamalla niitä viranomaisille, kuten valvontaviranomaiselle tai poliisille, niiden laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Henkilötietolain mukaisesti rekisteriin talletettaisiin vain väärinkäytösepäilyjen selvittämiseksi tarpeellista tietoa. Tietojen oikeellisuus olisi pyrittävä varmistamaan tietoja käytettäessä.
Ilmoituksen tekijällä ei tarvitsisi olla erityistä näyttöä rikkomusepäilyn tueksi, vaan perusteltu epäily riittäisi. Sen sijaan vahingoittamistarkoituksessa tehtyihin selkeästi perusteettomiin ilmoituksiin työnantaja voisi puuttua esimerkiksi työturvallisuuslain (738/2002) 18 §:n ja 28 §:n tarkoittamana häirintänä ja epäasiallisena kohteluna työpaikalla. Ääritapauksissa sovellettavaksi voisi tulla myös esimerkiksi rikoslain 24 luvun 9 §:n säännös kunnianloukkauksesta. Tällaisissa tapauksissa raportoijan henkilöllisyys voitaisiin myös tarvittaessa selvittää, jos ilmoitusvelvollisella on käytössä anonyymi ilmoitusjärjestelmä.
Säännöksessä ei asetettaisi työnantajalle erityistä velvollisuutta raportoida epäillyistä tai havaituista sääntörikkomuksista valvontaviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisella voi kuitenkin olla muusta lainsäädännöstä johtuva velvollisuus raportoida rikkomukset valvontaviranomaiselle.
Pykälän 2 momentti koskisi tarpeellisten tietojen säilyttämiselle asetettavaa määräaikaa. Tiedot olisi poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen ole tarpeen momentissa mainituista erityisistä syistä. Tällöin tietojen edelleen säilyttämisen tarpeellisuus on kuitenkin tutkittava viimeistään kolmen vuoden kuluttua edellisestä tarkistamisesta ja siitä on tehtävä erillinen merkintä.
Ilmoituksen kohteena olevalla rekisteröidyllä henkilöllä ei olisi oikeutta tarkastaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tietoja, jos tietojen antaminen saattaisi haitata rikosten tai väärin-käytösten selvittämistä (3 momentti). Tietosuojavaltuutettu voisi rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuuden. Rekisteröidyn henkilön tarkastusoikeutta rajattaisiin, koska tarkastusoikeus voisi henkilötietolain 27 §:ssä tarkoitetulla tavalla haitata rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä. Rekisteröidyn tarkastusoikeus voisi kuitenkin lisäksi haitata rikosoikeudellisiin rangaistuksiin rinnastettavien muiden väärinkäytösten ehkäisemistä tai selvittämistä, jolloin henkilötietolain 27 §:ssä määritelty yleinen tarkastusoikeuden rajoitus ei ole riittävä.
Ilmoitusvelvollisen tulisi 4 momentin mukaan toteuttaa asianmukaiset ja riittävät toimenpiteet ilmoitusten tekijöiden suojelemiseksi. Tällaisia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi henkilötietojen salassa pitämistä ja syrjinnän kohteeksi joutumisen ehkäisemistä koskevat toimenpiteet ilmoitusten tekijöiden suojelemiseksi.
9 §.Järjestelmä rikkomusepäilyjä koskevien ilmoitusten vastaanottamiseksi. Pykälässä säädettäisiin epäilyttäviä rikkomuksia koskevien ilmoitusten vastaanottamisesta valvontaviranomaisessa ja asianajajayhdistyksessä. Neljännen rahanpesudirektiivin 61 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset luovat tehokkaat ja luotettavat mekanismit, joilla kannustetaan ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen kansallisten säännösten mahdollisesta tai todellisesta rikkomisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi ylläpidettävä järjestelmää säännösten epäillyistä rikkomuksista. Valvontaviranomaiset ja asianajajayhdistys voisivat itse arvioida, mikä olisi tarkoituksenmukainen tapa ilmoitusten vastaanottamiselle. Ilmoituksen tekijän ja ilmoituksen kohteena olevan henkilön henkilötiedot olisivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti salassa pidettäviä. Valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen olisi huolehdittava siitä, että ilmoittajaa koskeviin henkilötietoihin on pääsy vain niillä henkilöillä, jotka niitä virkatehtävien suorittamiseksi välttämättä tarvitsevat.
Valvontaviranomaiset ja asianajajayhdistys olisivat henkilötietolaissa tarkoitettuja rekisterinpitäjiä. Rekistereihin talletettaisiin tiedot tämän lain säännöksien tai sen nojalla annettujen määräysten rikkomusten perusteella, jotka ovat välttämättömiä väärinkäytösepäilyjen selvittämiseksi. Tietojen oikeellisuus on pyrittävä varmistamaan tietoja käytettäessä.
Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen olisi 2 momentin mukaan säilytettävä viiden vuoden ajan edellä 1 momentissa tarkoitettuja ilmoituksia koskevat tarpeelliset tiedot. Tiedot olisi poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä. Momentissa mainituista poikkeuksellisista syistä tietoja voitaisiin kuitenkin säilyttää edelleen. Jos tietojen säilyttämiselle on poikkeuksellisia perusteita, valvontaviranomaisen olisi tutkittava tietojen säilyttämisen tarpeellisuus viimeistään kolmen vuoden kuluttua siitä, kun päätös tietojen säilytysajan pidentämisestä on tehty. Valvontaviranomaisen ja asianajajayhdistyksen on tehtävä tarkistamisesta merkintä. Vääriksi tai tarpeettomiksi osoittautuneet tiedot olisi kuitenkin poistettava rekisteristä mahdollisimman nopeasti.
Ilmoituksen kohteena olevalla rekisteröidyllä henkilöllä ei olisi 3 momentin mukaan oikeutta tarkastaa tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja, jos tietojen antaminen saattaisi haitata rikosten tai väärinkäytösten selvittämistä. Tietosuojavaltuutetulla olisi kuitenkin oikeus rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuus. Rekisteröidyn henkilön tarkastusoikeutta rajattaisiin, koska tarkastusoikeus voisi henkilötietolain 27 §:ssä tarkoitetulla tavalla haitata rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä. Rekisteröidyn tarkastusoikeus voisi kuitenkin lisäksi haitata rikosoikeudellisiin rangaistuksiin rinnastettavien muiden väärinkäytösten ehkäisemistä tai selvittämistä, jolloin henkilötietolain 27 §:ssä määritelty yleinen tarkastusoikeuden rajoitus ei ole riittävä.
Finanssivalvonnan ylläpitämään järjestelmään sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 71 a §:ää (4 momentti).
8 luku Hallinnolliset seuraamukset
Hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset ovat uusia ja perustuvat neljännen rahan-pesudirektiivin 58—62 artiklaan ja maksajan tiedot -asetuksen 17—21 artiklaan. Hallinnollisia seuraamuksia olisivat 8 luvussa säädetyt rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Voimassa olevan rahanpesulain 40 § tuntemisvelvollisuuden rikkomisesta, 41 § rekisteröintirikkomuksesta ja 42 § rahanpesun ilmoitusrikkomuksesta dekriminalisoitaisiin voimassa olevan lain kumoamisen yhteydessä.
1 §.Rikemaksu. Valvontaviranomainen määräisi pykälän 1 momentin mukaan rikemaksun sille sen valvottavalle, joka rikkoo tai laiminlyö velvoitteen tuntea tai tunnistaa asiakas taikka säilyttää asiakkaan tuntemista koskevat tiedot (1-9 kohta), tehdä epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen rahanpesun selvittelykeskukselle (10 kohta), velvoitteen hakea rekisteröitäväksi aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisteriin (11 kohta), velvoitteen laatia menettelytavat rikkomusepäilystä ilmoittamiseen (12 kohta) tai järjestää työntekijöiden koulutus tai suojeleminen taikka laatia toimintaohjeet (13 kohta). Rikemaksu voidaan määrätä sekä luonnolliselle henkilölle että oikeushenkilölle. Rikemaksua ei kuitenkaan voitaisi määrätä elinkeinonharjoittajalle ja yhteisölle, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja.
Jos maksupalveluntarjoaja laiminlyö tai rikkoo maksajan tiedot -asetuksen 18 artiklassa tarkoitetulla tavalla asetusta, Finanssivalvonta voisi valvontaviranomaisena määrätä sille rikemaksun säännöksen 2 momentin nojalla. Rikemaksu voitaisiin jättää määräämättä tämän luvun 6 §:ssä säädettävin perustein.
Valvontaviranomaisen olisi arvioitava rikkomusta tai laiminlyöntiä kokonaisuutena ja otettava huomioon menettelyn laatu, laajuus ja kestoaika. Oikeushenkilölle määrättävä rikemaksu olisi 3 momentin mukaan vähintään 5 000 euroa ja enintään 100 000 euroa. Luonnolliselle henkilölle määrättävä rikemaksu olisi vähintään 500 euroa ja enintään 10 000 euroa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että rikemaksu määrätään maksettavaksi valtiolle.
Jos valvontaviranomainen arvioi, että asia kokonaisuutena arvioiden antaa aiheen ankarampiin toimenpiteisiin, rikemaksua ei voitaisi 5 momentin mukaan määrätä. Erityistä moitittavuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon pykälän 3 momentissa tarkoitetut rikemaksun mittaamisperusteet. Kyse on kokonaisarvioinnista, jossa menettelyn haitallisuuden tai toistuvuuden lisäksi voidaan ottaa huomioon tekijän syyksiluettavuuden aste, menettelyllä mahdollisesti saatu hyöty ja muut tekoon tai laiminlyöntiin liittyvät seikat.
Asianajajayhdistys tekisi 6 momentin mukaisesti esityksen rikemaksun määräämisestä aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto valvoo 1 luvun 2 §:n 13 kohdan nojalla muita oikeudellisia palveluita tarjoavia kuin asianajajia ja sillä on valvontaviranomaisista paras perehtyneisyys toimialan valvontaan. Asianajajayhdistyksen olisi valmisteltava esitys hallintolain säännösten mukaisesti ja huolehdittava asianosaisten asianmukaisesta kuulemisesta ennen esityksen tekemistä aluehallintovirastolle.
2 §.Julkinen varoitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin julkisen varoituksen antamisesta ilmoitusvelvolliselle, jos tämä tahallaan tai huolimattomuudesta menettelee muiden tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten kuin rikemaksua taikka seuraamusmaksua koskevien säännösten vastaisesti. Julkinen varoitus on hallinnollisena seuraamuksena rikemaksusta erillinen, mutta sitä ei voida kategorisesti pitää ankarampana seuraamuksena kuin rikemaksua. Teot ja laiminlyönnit, jotka eivät täytä rikemaksun tunnusmerkistöä, voivat tulla julkisena varoituksena sanktioitavaksi. Kun esityksessä ehdotetaan kaikkien hallinnollisten seuraamusten julkistamista eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta, rikemaksun luonteeseen kuuluu julkisen moitittavuuden lisäksi taloudellinen seuraamus, jolloin se voi olla seuraamuksena tosiasiallisesti ankarampi kuin julkinen varoitus. Luonnolliselle henkilölle julkinen varoitus annetaan, jos tämä menettelee häntä henkilökohtaisesti velvoittavien säännösten tai määräysten vastaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan julkinen varoitus voidaan antaa edellyttäen, ettei asia kokonaisuutena arvioiden anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin.
Kun rikemaksun, julkisen varoituksen ja seuraamusmaksun määrääminen ovat hallinnollisen seuraamuksen määräämisen kokonaisarviossa läheisissä sidoksissa toisiinsa ja koska hallinnollisten seuraamusten määräämisessä on kyse merkittävän julkisen vallan käytöstä, 3 momentissa ehdotetaan, että asianajajayhdistys tekee esityksen myös julkisen varoituksen määräämisestä aluehallintovirastolle.
3 §.Seuraamusmaksu. Seuraamusmaksu määrättäisiin itsenäisenä seuraamuksena. Menettelyä olisi pidettävä jatkuvana, jos valvontaviranomaisen tietoon tulee samanaikaisesti useampia tekoja ennen kuin niistä on määrätty seuraamusta. Seuraamusmaksu voidaan määrätä sekä luonnolliselle henkilölle että oikeushenkilölle ottaen kuitenkin huomioon, mitä 5 momentissa säädetään. Seuraamusmaksua ei kuitenkaan voisi määrätä elinkeinonharjoittajalle ja yhteisölle, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja.
Pykälän 1 momentin mukaisesti valvontaviranomainen määrää seuraamusmaksun sille sen valvottavalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta vakavasti, toistuvasti tai järjestelmällisesti laiminlyö tai rikkoo velvoitteen tuntea tai tunnistaa asiakas taikka säilyttää asiakkaan tuntemista koskeva tiedot (1-9 kohta), tehdä epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen rahanpesun selvittelykeskukselle (10 kohta), velvoitteen laatia menettelytavat rikkomusepäilystä ilmoittamiseen (11 kohta), tai järjestää työntekijöiden koulutus tai suojeleminen taikka laatia toimintaohjeet (12 kohta).
Lisäksi Finanssivalvonta voisi 2 momentin nojalla määrätä seuraamusmaksun maksupalveluntarjoajalle maksajan tiedot -asetuksen 18 artiklan mukaisesti. Finanssivalvonnan olisi otettava seuraamusmaksun määräämistä arvioidessaan huomioon, mitä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 260/2012 euromääräisiä tilisiirtoja ja suoraveloituksia koskevista teknisistä ja liiketoimintaa koskevista vaatimuksista sekä asetuksen (EY) N:o 924/2009 muuttamisesta, jäljempänä SEPA-asetus, säädetään. SEPA-asetuksessa säädetään muun muassa tilisiirtojen ja suoraveloitusten yhteydessä välitettävistä tiedoista. On mahdollista, että yksittäistapauksissa ilmoitusvelvollinen rikkoo sekä maksajan tiedot -asetuksen että SEPA-asetuksen säännöksiä, jotka voivat olla osin päällekkäisiä. Maksupalvelulain 85 a § koskee SEPA-asetuksen erinäisten säännösten rikkomisesta määrättävää sakkorangaistusta, ja Finanssivalvonta valvoo maksupalvelulain noudattamista valvottaviensa osalta. Finanssivalvonnan olisi kiinnitettävä erityistä huomiota kaksoisrangaistavuuden kieltoon.
Valvontaviranomainen ei voisi 3 momentin mukaan määrätä seuraamusmaksua luonnolliselle henkilölle teosta tai laiminlyönnistä, joka on laissa säädetty rangaistavaksi. Esimerkiksi rikoslain 32 luvun 9 §:ssä tarkoitetun tuottamuksellisen rahanpesun tunnusmerkistö saattaa täyttyä silloin, kun ilmoitusta epäilyttävästä liiketoimesta ei ole tehty rahanpesun selvittelykeskukselle. Valvontaviranomainen voisi kuitenkin määrätä seuraamusmaksun ja jättää asian ilmoittamatta esitutkintaviranomaiselle, jos teko tai laiminlyönti on sen haitallisuus, siitä ilmenevä tekijän syyllisyys sekä siitä saatu hyöty ja muut tekoon tai laiminlyöntiin liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden vähäinen. Poikkeusmahdollisuus vastaa pääpiirteissään verolainsäädännön verorikoksia koskevia säännöksiä. Säännös ja sen soveltamisalan piiriin kuuluvat yksittäiset tapaukset olisivat poikkeuksellisia. Säännöksen tarkoituksena on välttää tuomioistuinmenettelyn aloittaminen asioissa, jotka voidaan ratkaista kustannustehokkaammin hallinnollisessa prosessissa loukkaamatta kuitenkaan seuraamuksen kohteen oikeussuojaa.
Valvontaviranomaisten olisi tehtävä yhteistyötä muiden valvontaviranomaisten, poliisin ja rahanpesun selvittelykeskuksen kanssa, jotta samaa tekoa koskeva tutkinta ei olisi yhtä aikaa vireillä useassa viranomaisessa niin sanotun ne bis in idem -periaatteen (kielto syyttää ja tuomita kahdesti samasta asiasta) vastaisesti. Yhteistyön tarve olisi harkittava tapauskohtaisesti.
Asianajajayhdistys tekisi 4 momentin mukaan esityksen seuraamusmaksun määräämisestä aluehallintovirastolle.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että seuraamusmaksu voitaisiin määrätä oikeushenkilölle määrättävän seuraamusmaksun lisäksi tai sen sijasta sellaiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle henkilölle, jonka velvollisuuksien vastainen edellä tässä pykälässä säädetty teko tai laiminlyönti on. Johtoon kuuluvana henkilönä pidetään esimerkiksi yrityksen hallituksen jäsentä ja varajäsentä, toimitusjohtajaa ja tämän sijaista sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa. Johtoon kuuluvalle henkilölle määrättävän seuraamusmaksun edellytyksenä olisi, että henkilö on merkittävällä tavalla myötävaikuttanut tekoon tai laiminlyöntiin.
Neljännen rahanpesudirektiivin 60 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen 59 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista rikkomisista, jotka on sen hyödyksi itsenäisesti tai osana oikeushenkilön organisaatiota toimien toteuttanut kuka tahansa henkilö, jolla on oikeushenkilössä johtava asema, joka perustuu johonkin seuraavista: a) oikeus edustaa oikeushenkilöä, b) valtuudet tehdä päätöksiä oikeushenkilön puolesta tai c) valtuudet käyttää määräysvaltaa oikeushenkilössä. Direktiivin 58 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos velvoitteet koskevat oikeushenkilöitä ja tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettuja kansallisia säännöksiä rikotaan, seuraamuksia ja toimenpiteitä voidaan soveltaa ylimmän hallintoelimen jäseniin ja muihin luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat kansallisen lainsäädännön mukaan vastuussa rikkomisesta.
Säännöksellä pantaisiin täytäntöön myös maksajan tiedot -asetuksen 20 artikla.
4 §.Luotto- tai rahoituslaitokselle määrättävän seuraamusmaksun suuruus. Seuraamusmaksun määrääminen perustuisi 1 momentissa kokonaisarviointiin. Seuraamusmaksun määrää arvioitaessa Finanssivalvonnan olisi otettava huomioon menettelyn laatu, laajuus ja kestoaika sekä tekijän taloudellinen asema. Lisäksi arvioinnissa olisi otettava huomioon menettelyllä saavutettu hyöty tai sillä aiheutettu vahinko, jos ne ovat määritettävissä, tekijän yhteistyö Finanssivalvonnan kanssa asian selvittämiseksi, aiemmat finanssimarkkinoita koskeviin säännöksiin kohdistuneet rikkomukset ja laiminlyönnit sekä menettelyn mahdolliset vaikutukset rahoitusjärjestelmän vakaudelle.
Neljännen rahanpesudirektiivin 60 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset ottavat hallinnollisten seuraamusten tai toimenpiteiden tyypistä ja tasosta päättäessään huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet. Tällaisia olosuhteita ovat ainakin rikkomisen vakavuus ja kesto, vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön vastuun aste ja vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön varallisuus, jonka osoittavat esimerkiksi vastuussa olevan oikeushenkilön kokonaisliikevaihto tai vastuussa olevan luonnollisen henkilön vuosiansiot. Lisäksi mainitun kohdan mukaan on otettava huomioon vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön rikkomisesta saama hyöty ja rikkomisen kolmansille osapuolille aiheuttamat tappiot, jos ne ovat määritettävissä, vastuussa olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön halukkuus tehdä yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa sekä näiden aiemmat rikkomiset.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottolaitoksen ja rahoituslaitoksen seuraamusmaksun enimmäismäärästä. Seuraamusmaksu saisi olla enintään joko kymmenen prosenttia oikeus-henkilön tekoa tai laiminlyöntiä edeltävän vuoden liikevaihdosta tai viisi miljoonaa euroa sen mukaan, kumpi näistä on suurempi. Jos ilmoitusvelvollinen on osa konsernia, liikevaihdolla tarkoitetaan konsernin ylimmän emoyrityksen konsernitilinpäätöksen mukaista liikevaihtoa. Jos tilinpäätös ei ole seuraamusmaksua määrättäessä vielä valmistunut, seuraamusmaksu on määrättävä sitä edeltävän vuoden tilinpäätöksen mukaisesta liikevaihdosta. Jos luottolaitos tai rahoituslaitos on vasta aloittanut toimintansa eikä tilinpäätöstä ole saatavissa, liikevaihto olisi arvioitava muun saatavan selvityksen perusteella. Neljännen rahanpesudirektiivin 59 artiklan 4 kohdan mukaan luotto- ja finanssilaitoksiin sovellettavien rahamääräisten seuraamusten enimmäismäärä on vähintään viisi miljoonaa euroa, jolloin jäsenvaltiot voivat säätää myös korkeammista enimmäismääristä.
Jos ilmoitusvelvollinen on luottolaitos tai rahoituslaitos, Finanssivalvonnan luonnolliselle henkilölle määräämä seuraamusmaksu saisi 3 momentin mukaan olla enintään viisi miljoonaa euroa.
Seuraamusmaksu saisi 4 momentin mukaan olla kuitenkin enintään kaksi kertaa suurempi kuin teolla tai laiminlyönnillä saatu hyöty, jos se on määritettävissä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, mitä liikevaihdolla tarkoitetaan eri ilmoitusvelvollisissa. Säännös vastaa Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:n 7 momenttia sellaisena kuin se on laissa 1279/2015.
Seuraamusmaksun määräämisestä maksettavaksi valtiolle säädettäisiin 6 momentissa.
Pykälän 7 momentin mukaan luotto- ja rahoituslaitoksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös seuraamusmaksuun, jonka aluehallintovirasto määrää rahoituspalveluja tarjoavalle yritykselle. Rahanpesudirektiivin finanssilaitoksen määritelmä kattaa sekä tämän lain mukaiset rahoituslaitokset että rahoituspalveluja tarjoavat yritykset. Direktiivin 59 artiklan 3 kohdan mukaan luotto- ja finanssilaitoksiin sovelletaan ankarampia rahamääräisiä hallinnollisia seuraamuksia kuin muihin ilmoitusvelvollisiin.
5 §.Muulle kuin luotto- tai rahoituslaitokselle määrättävän seuraamusmaksun suuruus. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin luvun 4 §:n 1 momenttia. Seuraamusmaksua määrättäessä ei kuitenkaan otettaisi erityisesti huomioon ilmoitusvelvollisen toimia finanssimarkkinoilla vaan se, miten ilmoitusvelvollinen on aiemmin noudattanut tätä lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä. Muille ilmoitusvelvollisille kuin luottolaitoksille tai rahoituslaitoksille määrättävä seuraamusmaksu saisi olla 2 momentin mukaan enintään joko kaksi kertaa suurempi kuin teolla tai laiminlyönnillä saavutettu hyöty, jos se on määritettävissä, tai miljoona euroa, sen mukaan kumpi on korkeampi. Seuraamusmaksun määräämisestä maksettavaksi valtiolle säädettäisiin 3 momentissa.
6 §.Hallinnollisen seuraamuksen määräämättä jättäminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, jolloin valvontaviranomainen voi jättää rikemaksun tai julkisen varoituksen määräämättä. Jos henkilö on oma-aloitteisesti ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin rikkomuksen korjaamiseksi välittömästi rikkomuksen havaitsemisen jälkeen ja ilmoittanut virheestä viivytyksettä toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle, rikkomusta on pidettävä vähäisenä tai rikemaksun määräämistä tai julkisen varoituksen antamista on muutoin pidettävä ilmeisen kohtuuttomana, rikemaksu tai julkinen varoitus voitaisiin 1 momentin mukaan jättää määräämättä. Rikkomusta voitaisiin pitää vähäisenä esimerkiksi silloin, kun rikkomus on johtunut inhimillisestä erehdyksestä eikä huolimattomuudesta.
Asianajajaliitto tekisi arvion rikkomuksen laadusta ja laajuudesta valvonnan yhteydessä. Jos kyse on esimerkiksi yksittäisestä ja selvästi vähäisestä rikkomuksesta ja asianajaja on ryhtynyt riittäviin korjaaviin toimiin virheen havaittuaan, asianajajaliitto voisi arvioida menettelyn riittäväksi. Tällöin liitto ei tekisi esitystä aluehallintovirastolle seuraamuksen määräämisestä valvottavalleen. Aluehallintovirastolla olisi kuitenkin tässä pykälässä tarkoitettu oikeus arvioida hallinnollisen seuraamuksen määräämättä jättämistä, jos asianajajayhdistys on tehnyt esityksen seuraamuksen määräämisestä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että rikemaksua tai seuraamusmaksua ei voida määrätä sille, jota epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa. Rikemaksua tai seuraamusmaksua ei voitaisi määrätä myöskään sille, jolle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio. Säännös vastaa niin sanotun ne bis in idem -periaatteen mukaisesti annettua kahta korkeimman oikeuden ratkaisua (KKO:2010:45, KKO:2010:46), joissa arvioitiin jälkiverotusta koskevan päätöksen lainvoimaiseksi tuloa ennen törkeää veropetosta koskevan syytteen nostamista. Korkein oikeus katsoo, että syytteen nostaminen rikosasiassa jälkiverotusta koskevan päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen on ollut ne bis in idem -periaatteen vastainen. Myöhemmissä ratkaisuissa (KKO 2014:93, KKO 2014:94 ja KKO 2014:95) KKO katsoi, ettei bis in idem -kieltoa laajentaneen uuden oikeuskäytännön vuoksi ole perusteita poistaa tai purkaa jo sitä ennen lainvoimaisesti annettuja rikostuomioita.
Valvontaviranomainen voisi 3 momentin mukaan jättää tässä laissa tarkoitetun seuraamusmaksun määräämättä tai lykätä sen määräämistä oikeushenkilölle tai luonnolliselle henkilölle, jos se ryhtyy muuhun laissa säädettyyn valvontatoimenpiteeseen. Tällainen voi olla esimerkiksi muun lainsäädännön nojalla toimiluvan peruminen, jolla puututaan henkilön perustuslaissa turvattuun oikeuteen harjoittaa elinkeinoa.
7 §.Hallinnollisen seuraamuksen määräämisoikeuden vanhentuminen. Pykälän 1 momentin mukaan valvontaviranomainen ei saisi määrätä rikemaksua tai antaa julkista varoitusta eikä aluehallintovirasto saisi asianajajayhdistyksen esityksen johdosta määrätä rikemaksua tai antaa julkista varoitusta, jos päätöstä ei ole tehty viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkomus tai laiminlyönti tapahtui, tai jatketun rikkomuksen tai laiminlyönnin osalta viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkomus tai laiminlyönti päättyi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määräämisen vanhentumisajasta. Valvontaviranomainen ei saisi määrätä seuraamusmaksua eikä aluehallintovirasto saisi asianajajayhdistyksen tekemän esityksen johdosta määrätä seuraamusmaksua, jos sitä ei ole tehty kymmenen vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkomus tai laiminlyönti tapahtui, tai jatketun rikkomuksen taikka laiminlyönnin osalta viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona rikkomus tai laiminlyönti päättyi. Määräajat laskettaisiin rikkomuksen tekopäivästä. Laiminlyöntien osalta vanheneminen alkaisi siitä hetkestä, kun laiminlyöty teko olisi viimeistään tullut tehdä. Jatketun teon tai laiminlyönnin osalta vanheneminen alkaisi jatketun teon tai laiminlyönnin päättymisestä.
8 §.Hallinnollisen seuraamuksen julkistaminen. Neljännen rahan-pesudirektiivin 60 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat virallisella verkkosivustollaan päätökset, joilla määrätään hallinnollinen seuraamus tai toimenpide direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta ja joihin ei saa hakea muutosta. Julkaisu on tehtävä välittömästi sen jälkeen, kun päätöksestä on ilmoitettu seuraamuksen kohteena olevalle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Julkaistuissa tiedoissa on oltava vähintäänkin tiedot rikkomisen tyypistä ja luonteesta sekä rikkomisesta vastuussa olevien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden nimet. Jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta soveltaa tätä säännöstä päätöksiin, joilla määrätään luonteeltaan tutkinnallisia toimenpiteitä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että valvontaviranomaisen olisi julkistettava rikemaksu, julkinen varoitus ja seuraamusmaksu. Hallinnollisen seuraamus on julkistettava viipymättä sen jälkeen, kun päätöksestä on ilmoitettu sen kohteelle. Julkistaminen voidaan tehdä esimerkiksi viranomaisen internetsivuilla. Julkistamisesta olisi käytävä ilmi, onko seuraamuksen määräämistä koskeva päätös lainvoimainen, rikkomuksen luonne ja tyyppi sekä rikkomuksesta vastuussa olevan henkilöllisyys. Jos muutoksenhakuviranomainen kumoaa päätöksen kokonaan tai osittain, valvontaviranomaisen olisi julkistettava tieto muutoksenhakuviranomaisen päätöksestä vastaavalla tavalla kuin seuraamuksen määrääminen on julkistettu. Seuraamusta koskevat tiedot olisi pidettävä valvontaviranomaisen internetsivuilla viiden vuoden ajan. Aluehallintovirasto julkistaisi myös asianajajaliiton esityksestä määräämänsä hallinnolliset seuraamukset. Julkistettavat tiedot eivät saisi sisältää tietoja asianajajan asiakkaista tai muutoin sellaisia tietoja, joiden perusteella asiakkaan henkilöllisyys tosiasiallisesti paljastuu. Seuraamusta koskevien tietojen julkistamisella ei ole tarkoitus vaarantaa asianajosalaisuutta.
Pykälän 2 momentti koskisi poikkeuksia, jolloin päätöksen julkistamista voidaan lykätä, päätös voidaan julkistaa ilman seuraamuksen kohteena olevan henkilön nimeä tai seuraamusta koskeva päätös voidaan jättää julkistamatta. Säännös perustuisi neljännen rahanpesudirektiivin 60 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a ja c luetelmakohtaan.
Jos valvontaviranomainen julkistaa seuraamusta koskevan päätöksen ilman seuraamuksen kohteena olevan henkilön nimeä, valvontaviranomainen voisi 3 momentin mukaan samalla päättää lykätä henkilöllisyyttä koskevien tietojen julkistamista kohtuullisen ajan, jos se arvioi, että anonyymin julkistamisen perusteet lakkaavat tuossa ajassa. Säännös perustuisi neljännen rahanpesudirektiivin 60 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b kohtaan.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että pykälää sovelletaan myös ilmoitusvelvollisen toimi-luvan mukaisen toiminnan rajoittamisen ja toimiluvan perumisen, johdon toiminnan määräaikaisen rajoittamisen, toimeenpanokiellon ja oikaisukehotuksen sekä uhkasakon julkistamiseen. Päätös voitaisiin kuitenkin jättää julkistamatta, jos julkistaminen ei olisi kohtuullista päätöksen kohteena olevan toimenpiteen vähäisyyden vuoksi.
Säännöksellä täytäntöön pantaisiin myös maksajan tiedot -asetuksen 19 artikla.
9 §.Rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpano ja palauttaminen. Rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus. Täytäntöönpanosta säädettäisiin 1 momentin mukaan tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että oikeusrekisterikeskuksen olisi palautettava hakemuksesta maksettu rikemaksu ja seuraamusmaksu, jos samasta teosta, jonka perusteella rikemaksu tai seuraamusmaksu on määrätty, tuomitaan rangaistus rikoslain 32 luvun 6-10 §:n perusteella.
10 §.Asianajajayhdistyksen esitys aluehallintovirastolle hallinnollisen seuraamuksen määräämisestä. Pykälässä säädettäisiin asianajajayhdistyksen asianajajalle ja hänen apulaiselleen määrättävää rikemaksua, julkista varoitusta tai seuraamusmaksua koskevan esityksen tekemisestä aluehallintovirastolle. Asianajajayhdistyksen ja aluehallintoviraston olisi tehtävä 1 momentin mukaan yhteistyötä jo siinä vaiheessa, kun asianajajayhdistys tutkii yksittäistä tapausta, jossa sen alustavan arvion mukaan voi olla kyse sellaisesta lain rikkomisesta, josta olisi määrättävä rikemaksu, julkinen varoitus tai seuraamusmaksu. Tässä laissa ehdotettavat viranomaisvaltuudet, mukaan lukien hallinnolliset seuraamukset, olisivat uusia asianajajayhdistykselle ja aluehallintovirastolle. Aluehallintovirastolla ei ole vielä luotuna sisäisiä menettelytapasäännöksiä seuraamusten käsittelylle ja tästä syystä asianajajayhdistyksen ja aluehallintoviraston yhteistyökäytäntöjen kuvaaminen on esityksessä vaikeaa. Asianajajayhdistyksellä on kuitenkin muun lainsäädännön nojalla oikeus määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja asianajajista annetussa laissa on säädetty seuraamusten käsittelystä yhdistyksessä.
Asianajajayhdistyksen olisi tehtävä esitys kirjallisesti ja siinä olisi mainittava vähintään 2 momentissa esitetyt tiedot. Asianajajista annetun lain 7 d §:n 3 momentin mukaan asianajajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisua. Asianajajalla on velvollisuus asianajajista annetun lain nojalla antaa asianajajayhdistyksen hallitukselle tiedot, joita valvontaa varten tarvitaan. Asianajajan tulee antaa häneltä pyydetyt tiedot ja selvitykset avoimesti ja totuudenmukaisesti. Lisäksi asianajajan on myös sallittava hallituksen määräämän henkilön suorittaa tarkastus hänen toimistossaan, milloin hallitus katsoo sen valvontaa varten tarpeelliseksi, sekä tällöin esitettävä ne asiakirjat, joiden tutkimista tarkastuksen toimittaminen edellyttää. Asianajaja on velvollinen kertomaan myös asianajajan salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvista seikoista.
Asianajajayhdistyksen olisi annettava 3 momentin mukaan aluehallintovirastolle sen pyynnöstä lisätiedot asian ratkaisemiseksi. Pyynnön tulisi kohdistua vain sellaisiin välttämättömiin tietoihin, joita ilman asiaa ei voida ratkaista. Aluehallintoviraston pyyntö saattaa kattaa myös salassa pidettäviä asiakirjoja ja yhdistyksen olisi ne asian ratkaisemista varten toimitettava. Asiakirjojen salassa pitoon sovellettaisiin, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja tässä laissa säädetään.
Asian käsittelyyn aluehallintovirastossa noudatettaisiin aluehallintovirastosta annettua lakia. Aluehallintovirastoon sovelletaan myös hallintolakia, jolloin asian käsittelyn aikana aluehallintoviraston olisi esimerkiksi varattava asianosaiselle mahdollisuus tulla kuulluksi hallinto-lain mukaisesti. Asiakirjat tulisivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla julkiseksi vasta, kun aluehallintoviraston päätös on annettu tai kun se on asiaan osallisen saatavissa, ottaen kuitenkin huomioon viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 22 §:n säännökset, joiden mukaisesti aluehallintoviraston olisi kuitenkin pidettävä salassa sellainen sen hallussa oleva asiakirja, joka sisältäisi tietoja, joista on asianajajista annetulla lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Aluehallintovirastoa koskisi siten 4 momentin mukaan asianajosalaisuuden piiriin kuuluvien tietojen osalta salassapitovelvoite. Esityksen 1. lakiehdotuksen 8 luvun 8 §:n mukaisen julkistamisvelvoitteen täyttämiseksi voitaisiin tarvittaessa laatia julkinen ratkaisuseloste, josta asianajosalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot eivät kävisi ilmi.
11 §.Luotto- tai rahoituslaitoksille määrätyistä seuraamuksista ilmoittaminen Euroopan valvontaviranomaisille. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan velvollisuudesta ilmoittaa Euroopan valvontaviranomaisille tieto julkistetusta seuraamuksesta tai 7 luvun 4—7 §:ssä tarkoitetusta päätöksestä samanaikaisesti, kun seuraamus julkistetaan sekä tieto mahdollisesta muutoksenhausta ja sen lopputuloksesta. Yhteiskomitea koordinoi arvopaperi-, pankki- ja vakuutusmarkkinoiden välistä sääntely- ja valvontayhteistyötä. Yhteiskomitean äänivaltaisina jäseninä ovat Euroopan pankkiviranomaisen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ja Euroopan vakuutusviranomaisen puheenjohtajat sekä yhteiskomitean alakomiteoiden puheenjohtajat. Finanssivalvonnan olisi ilmoitettava vuosittain yhdistelmätiedot kunakin vuonna määrätyistä seuraamuksista. Säännös perustuu neljännen rahanpesudirektiivin 62 artiklaan.
Aluehallintoviraston olisi toimitettava Finanssivalvonnalle 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot, jotka koskevat rahoituspalveluja tarjoavia yrityksiä (3 momentti). Finanssivalvonnan olisi toimitettava tiedot edelleen Euroopan valvontaviranomaiselle.
9 luku Erinäiset säännökset
1 §.Työntekijöiden koulutus ja suojeleminen sekä toimintaohjeet. Pykälällä pantaisiin kansallisesti täytäntöön neljännen rahanpesudirektiivin 45 ja osin 46 artikla. Voimassa olevan lain 34 §:stä poiketen ilmoitusvelvollisen olisi 1 momentin mukaan nimettävä henkilö, joka vastaa tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten sisäisestä valvonnasta ilmoitusvelvollisessa. Jos ilmoitusvelvollinen on esimerkiksi muutaman hengen yritys tai se ei toimi toimialalla, joka toimivaltaisen valvontaviranomaisen tekemän sektorikohtaisen riskiarvion mukaan muodostaa merkittävän rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riskin, sisäistä valvontaa ei tarvitsisi järjestää. Konserniin tai muuhun taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvan ilmoitusvelvollisen olisi lisäksi noudatettava konsernin sisäisiä menettelytapoja ja ohjeita tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamiseksi.
Ilmoitusvelvollisen tulisi varmistaa, että epäilyttävää liiketoimea tai tehostettuun ilmoitusvelvollisuuteen liittyvän ilmoituksen tehnyttä ilmoitusvelvollisen työntekijää suojellaan. Ehdotettu 2 momentti vastaa pääosin voimassa olevan lain 34 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmoitusvelvollisen omista toimintaohjeista tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten sekä selonteko- ja ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseksi. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 34 §:n 3 momenttia.
2 §.Ilmoitusvelvollisen sivuliikkeet ja muut yhtiöt. Pykälä vastaisi muutamaa teknisluontoista muutosta lukuun ottamatta voimassa olevan lain 21 §:ää ja osin neljännen rahanpesudirektiivin 18 ja 45 artiklaa.
3 §.Valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen yhteistyö ja tietojenvaihto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin viranomaisten välisestä yhteistyöstä. Valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen olisi tehtävä yhteistyötä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja paljastamiseksi. Yhteistyövelvoite pitäisi sisällään aktiivista tietojenvaihtoa esimerkiksi käytännön valvontatyössä havaituista ongelmista. Yhteistyön ja tietojenvaihdon toimivuus on olennaista sen varmistamiseksi, ettei kaksi viranomaista ryhdy yhtä aikaa 8 luvussa tarkoitetun rikkomuksen tutkintaan. Tämä on erityisen tärkeää ne bis in idem -periaatteen noudattamiseksi. Tietojenvaihdon tarkoituksena on myös edistää yhtenäisen seuraamuslinjan syntymistä valvontaviranomaisten välille.
Pykälän 2 momentti koskisi valvontaviranomaisten ja asianajajayhdistyksen tietojenvaihtoa salassapitosäännösten estämättä. Niiden olisi viipymättä annettava toisilleen hallussaan olevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja paljastamiseen. Säännöksen tarkoituksena on tehostaa eri viranomaisten välistä tietojenvaihtoa ja yhteistyötä.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Lain 24 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetään, että salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, kanteluasiakirjat ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle. Säännöksen 3 kohdan mukaan salassa pidettäviä asiakirjoja ovat myös muun muassa poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille ja syyttäjälle sekä tarkastus- ja valvontaviranomaisille tehdyt ilmoitukset rikoksesta sekä esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat. Säännöksen 20 kohdassa säädetään salassa pidettäviksi asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista.
Asianajajista annetun lain 5 c §:n 1 momentin mukaan asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Mainitun lain 6 §:ssä säädetään, että asianajajayhdistyksen hallituksen jäsen ja tarkastuksen toimittaja eivät saa oikeudettomasti ilmaista sellaista salassa pidettävää tietoa, jonka he valvontaa suorittaessaan ovat saaneet tietää. Yhdistyksen valvontalautakunnan jäsenet toimivat lain 7 k §:n 1 momentin nojalla tuomarin vastuulla, eivätkä he saa oikeudettomasti ilmaista sellaista laissa salassa pidettäväksi säädettyä tietoa, jonka he valvonta-asiaa tai palkkioriita-asiaa käsitellessään ovat saaneet tietää.
Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan oikeudenkäyntiavustajan tulee erityisesti olla luvattomasti ilmaisematta sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. Momentin 5 kohdan mukaan oikeudenkäyntiavustajan tulee erityisesti olla luvattomasti ilmaisematta muita kuin 4 kohdassa tarkoitettuja tietoja, joita hän tehtävää hoitaessaan on saanut tietää asiakkaastaan ja tämän oloista.
Rahanpesun ja terrorismin rahoittaminen ovat vakavia talousrikollisuuden muotoja, joiden ennalta estämisessä ja selvittämisessä viranomaisten välisellä tietojenvaihdolla on keskeinen rooli. Tässä laissa tarkoitettu asianajajien valvonta ilmoitusvelvollisina kohdistuu ennen kaikkea asianajajien menettelytapoihin ja toimintaan tämän lain mukaisesti, ei yksittäisiin asiakassuhteisiin tai asianajajan asiakkaan mahdollisiin rikoksiin. Tämän lain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa ehdotetaan, että lakia ei sovelleta toiminnassa, joka koskee oikeudenkäyntiavustajan tai – asiamiestehtävien hoitamista. Muuta asianajajien toimintaa koskevilta osin asianajajayhdistyksen olisi tehtävä yhteistyötä muiden tässä laissa tarkoitettujen valvontaviranomaisten kanssa.
4 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettujen valvontaviranomaisten päätökseen. Pykälän 1-4 momentti eivät kuitenkaan koskisi Finanssivalvontaa tai Tilintarkastusvalvontaa. Valitus tehtäisiin hallinto-oikeuteen hallintolainkäyttölain mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaisesti valvontaviranomainen voisi hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on muuttanut tai kumonnut valvontaviranomaisen päätöksen. Hallinto-oikeuden olisi valitusasiaa käsiteltäessä varattava asianajajayhdistykselle tilaisuus tulla kuulluksi valituksen johdosta ja tarvittaessa esittää todistelua ja muuta selvitystä silloin, kun asia koskee ilmoitusvelvollista, jonka toimintaa asianajajayhdistys valvoo. Yhdistyksen mahdollisuus tulla kuulluksi vastaa asianajajista annetun lain 10 §:n 4 momenttia.
Muutoksenhakusäännös tarkoittaa sitä, että hallinto-oikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta ilman valituslupaa. Hallintolainkäytön kehittämislinjan mukaista olisi järjestää muutoksenhaku siten, että valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi luvanvarainen. Seuraamuksia, jotka korvaavat voimassa olevaan lakiin sisältyvät kriminalisoinnit, kuitenkin sovellettaneen vain harvoissa tapauksissa vuosittain ja seuraamusten taloudellinen merkitys voi olla huomattava. Tästä syystä valitusoikeutta ilman valituslupaa pidetään tässä vaiheessa perusteltuna.
Valvontaviranomaisen päätös voitaisiin 3 momentin mukaan panna täytäntöön ennen kuin päätös on lainvoimainen. Jos päätöksestä valitetaan, päätöstä noudatettaisiin toistaiseksi, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää tai muualla laissa toisin säädetä. Tämä koskisi myös aluehallintoviraston rekisteristä poistamista ja valvontaviranomaisten toimintakieltoa koskevia päätöksiä.
Pykälän 4 momentissa viitattaisiin Finanssivalvonnasta annettuun lakiin, jota sovellettaisiin Finanssivalvonnan tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten perusteella tekemiin päätöksiin. Vastaavasti pykälän 5 momentissa viitattaisiin Patentti- ja rekisterihallituksen osalta tilintarkastuslakiin.
5 §.Uhkasakon, rikemaksun ja seuraamusmaksun täytäntöönpano. Uhkasakko, rikemaksu ja seuraamusmaksu saataisiin panna täytäntöön vain lainvoimaisen päätöksen perusteella.
6 §.Eräitä viranomaisia koskeva yleinen huolehtimisvelvoite. Pykälään 1 momenttiin ehdotetaan säännöstä, joka koskisi eräiden viranomaisten velvollisuutta huolehtia siitä, että niiden toiminnassa kiinnitetään huomiota rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen. Säännös koskisi vero-, tulli-, rajavartio- ja ulosottoviranomaisia sekä konkurssiasiamiestä. Säännös vastaa voimassa olevan lain 38 §:n 1 momenttia. Jokainen viranomainen harkitsisi itse, miten huolenpitovelvollisuus on tarkoituksenmukaisinta täyttää. Viranomaisen harkintaan kuuluisi myös niiden tehtäväalueiden määrittely, joilla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen kannalta merkityksellistä tietoa voi tulla esiin. Viranomaisen tulisi sopiviksi katsomillaan tavoilla huolehtia siitä, että tehtävien hoidon yhteydessä ilmitulleet epäilyttävät liiketoimet tai terrorismin rahoittamisen epäilyt ilmoitetaan rahanpesun selvittelykeskukselle. Huolehtimisvelvoitteen täyttämiseksi viranomaisen ei tarvitsisi arvioida sitä, täyttääkö viranomaisen tietoon tullut epäilyttävä liiketoimi tai määrätyn henkilön toiminta rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen tunnusmerkistön. Selvitystehtävä kuuluu rahanpesun selvittelykeskukselle. Rahanpesulainsäädännössä ei ole myöskään tarkoituksenmukaista säätää viranomaiselle viranomaisvelvoitteita rikosten estämisen, paljastamisen ja selvittämisen osalta tai ilmoitus-velvollisen asemaa siinä merkityksessä, joka ilmoitusvelvolliselle on lainsäädännössä annettu. On kuitenkin tarpeen rahanpesun ja sen esirikosten sekä terrorismin rahoittamisen torjuntajärjestelmän näkökulmasta, että epäilyttävät liiketoimet tulevat rahanpesun selvittämiskeskuksen tietoon myös silloin, kun epäilyjä paljastuu säännöksessä tarkoitettujen viranomaisten tehtävien hoidon yhteydessä.
Pykälän 2 momentin mukaan tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena säädettäisiin erikseen. Säännös vastaa voimassa olevan lain 38 §:n 3 momenttia. Tullin toimivaltuuksista säädetään tullilaissa (1466/94) ja rikostorjunnasta Tullissa annetussa laissa (623/2015). Rajavartiolaitoksen toimivaltuudet rikosten ennalta estämisessä ja selvittämisessä perustuvat rajavartiolakiin (578/2005). Sisäministeriössä on kuitenkin käynnistetty keväällä 2016 hanke laiksi Rajavartiolaitoksen rikostorjunnasta. Uuteen lakiin siirrettäisiin nykyisin rajavartiolaissa olevat Rajavartiolaitoksen rikostorjuntaa koskevat säännökset. Ne koskevat muun muassa tutkittavia rikoksia, toimivaltuuksia, rikostorjuntaan liittyvää ilmoitusvelvollisuutta ja asian siirtoa esitutkintaviranomaisten välillä. Rajavartiolaitoksen tutkittaviin rikoksiin lisättäisiin muun muassa rajatarkastuksen yhteydessä havaitut rahanpesurikokset. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa kevätistuntokaudella 2017.
7 §.Määräyksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisten oikeudesta antaa määräyksiä 3 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetuista riskitekijöistä, jotka ilmoitusvelvollisen on otettava huomioon, ja 3 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta tehostetusta menettelystä, joka liittyy tavanomaista suurempaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiin. Näiden lisäksi Euroopan pankkiviranomaisen ja muiden rahoitusmarkkinaviranomaisten laatimat ohjeet ja tekniset sääntelystandardit sitovat Finanssivalvontaa ja joidenkin standardien osalta rahoitusmarkkinoilla toimivia ilmoitusvelvollisia.
8 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Lain 5 luku ja 6 luvun 2 ja 3 § tulisivat kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2019. Lailla kumottaisiin voimassa oleva laki ja asetus rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä.
9 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siirtymäajasta 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisen riskiarvion laatimiselle ja 2 momentissa siirtymäajasta 3 luvun 13 §:ssä tarkoitetun riskiperusteiseen arviointiin perustuvan menettelyn käyttöönotolle. Näiden siirtymäaikojan tarkoituksena on varmistaa yrityksille kohtuullinen aika varautua uusiin velvoitteisiin, jotka ovat löyhempiä voimassa olevassa laissa, ottaen myös huomioon hallinnollisia seuraamuksia koskevat säännökset.
Omaisuudenhoito- ja yrityspalvelurekisteriin ja valuutanvaihtorekisteriin merkityn olisi 3 momentin mukaan tehtävä uusi rekisteri-ilmoitus kuuden kuukauden kuluttua rekisteriä koskevien säännösten voimaantulosta eli 30 päivään kesäkuuta 2019 mennessä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siirtymäajasta, jonka perusteella tammikuun alussa 2017 toimintansa aloittavan kolme rahapeliyhteisöä korvaavan peliyhtiön tulisi tunnistaa asiakkaan kaikki tämän lain 3 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetut toisiinsa kytkeytyvät suoritukset arpajaislain 14 §:ssä tarkoitettujen sähköisesti välitettävien rahapelien osalta vasta 1 päivästä tammikuuta 2018 lukien. Siirtymäsäännös vastaisi ajallisesti ehdotetussa arpajaislain 14 §:n 1 momentissa säädetylle pelaajan yhtä pelitiliä koskevalle rajoitukselle säädettävää siirtymäaikaa (HE 132/2016 vp). Pelaajilla voi nykyisellään olla kolmen rahapeliyhteisön pelitilit, joiden yhdistäminen ei ole tietojärjestelmäteknisistä syistä mahdollista heti lain voimaantulosta alkaen. Tästä syystä uuden peliyhtiön tulisi tunnistaa toisiinsa kytkeytyvät siirtymäajan päättymiseen pelitileittäin, eikä suorituksia tarvitsisi seurata näiden välillä. Muilta osin 1. lakiehdotuksessa säädetyt velvoitteet asiakkaan tunnistamisesta koskisivat uutta rahapeliyhtiötä täysimääräisesti lain voimaantulosta alkaen.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin siitä, että ennen lain voimaantuloa tehtyihin tekoihin ja laiminlyönteihin sovellettaisiin sen voimaan tullessa voimassa olleita lailla kumotun rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain rangaistusvastuuta koskevia säännöksiä.