EU-asetusten säädösten sopivuus kansalliseen seuraamusjärjestelmään
Taksonomia-asetuksen ja vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen mukaisesti jäsenvaltioiden on säädettävä rikkomuksiin sovellettavista toimenpiteistä ja seuraamuksista. Tiedonantovelvoiteasetus ei sisällä sanktiosäännöksiä asetuksen säännösten rikkomista tai laiminlyöntiä, joten näiden sääntelyä esitetään toteutettavaksi kansallisen seuraamusjärjestelmän johdonmukaisuuden sekä rahoitusmarkkinoiden luotettavuuden takia. Tiedonantovelvoiteasetus tukeutuu ja täydentää monilta osin voimassa olevia EU-rahoitusmarkkinalainsäädäntöjä 1) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/61/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011 , vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista ja direktiivin 2003/41/EY ja 2009/65/EY sekä asetuksen (EY) N:o 1060/2009 ja (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta; 2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2009 , vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II); 3) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2341, annettu 14 päivänä joulukuuta 2016, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta; 4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 345/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013 , eurooppalaisista riskipääomarahastoista; 5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 346/2013, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2013, eurooppalaisista yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneista rahastoista; 6) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009 , siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta; 7) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014 , rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta; 8) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/97, annettu 20 päivänä tammikuuta 2016, vakuutusten tarjoamisesta (uudelleenlaadittu); 9) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/760, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista; ja 10) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1238, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, yleiseurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta (PEPP)., joiden tiedonantovelvoitteiden rikkominen on useimmiten sanktioitu seuraamusmaksuin.
Finanssimarkkinatoimijoiden tiedonantovelvoitteiden rikkomukset kuuluvat hallinnollisten seuraamusten piiriin, joten tässä tapauksessa rikosoikeudellisten seuraamusten esittäminen ei ole aiheellista. Finanssimarkkinatoimijoiden hallinnollisista seuraamuksista päättää Finanssivalvonta ja hallinnollisten seuraamusten kehikko on määritelty Fivalaissa. Finanssivalvonta voi puuttua rikkomuksiin rikemaksulla, julkisella varoituksella, kansallisen kehyksen tai EU-kehyksen seuraamusmaksuilla tai käyttää tarvittaessa Fivalain 3 luvussa määritettyjä tehokeinoja, kuten uhkasakkoa. Ilman nimenomaisia säännöksiä Finanssivalvonta ei voi antaa mitään muuta hallinnollista seuraamusta rikkomuksesta kuin vain julkisen varoituksen. Yleisesti finanssimarkkinatoimijoiden tiedonantovelvoiterikkomuksista on säädetty kansallisen kehyksen seuraamusmaksuin ja joidenkin ei niin vakavien rikkomusten osalta rikemaksua on pidetty riittävänä. Koska kyseessä on EU-lainsäädäntöjä, voitaisiin kansallisen kehyksen seuraamusmaksun lisäksi harkita käytettäväksi kaikista raskainta EU-kehyksen seuraamusmaksun mahdollisuutta.
Kansallinen seuraamussääntely ei perustu pelkästään EU-lainsäädäntöjen toimeenpanoon, vaan seuraamussääntelyllä on varmistettu markkinoiden toimivuus ja Finanssivalvonnan mahdollisuudet puuttua rikkomuksiin myös laajemminkin. Tämän takia useissa finanssimarkkinoita koskevissa sektorilaeissa on olemassa kansallisia seuraamusmaksusäännöksiä. Tällaisia seuraamusmaksusäännöksiä sisältyy muun muassa arvopaperimarkkinalain 15 luvun 2 §:n 1 momenttiin ja sijoituspalvelulain 15 luvun 2 §:n 1 momenttiin. Kyseisistä säännöksistä osa on sellaisia, joiden taustalla on EU-sääntelyä ilman nimenomista velvoitetta seuraamusmaksujen antamiseen, kun taas osa on puhtaasti kansallista sääntelyä. Esimerkkinä jälkimmäisistä mainittakoon arvopaperimarkkinalain 15 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen lain 1 luvun 3 ja 4 §:n säännösten rikkominen totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisen kiellosta ja riittävien tietojen tasapuolisesta saatavilla pitämisestä. Kyseiset kansalliset seuraamukset ovat kuitenkin ankaruudeltaan maltillisemmat kuin suoraan EU-sääntelyyn perustuvat seuraamukset.
Tiedonantovelvoiteasetus ei suoraan sisällä velvoitetta jäsenvaltioille seuraamusten säätämisestä. Kansallisen seuraamuskehikon johdonmukaisuuden ja mahdollisten epäselvyyksien välttämisen kannalta seuraamuksista olisi kuitenkin säädettävä. Jos tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteisiin kohdistuvia rikkomuksia ei sanktioitaisi, Finanssivalvonta voisi ainoastaan antaa rikkomuksesta julkisen varoituksen, mutta ei euromääräisiä hallinnollisia seuraamuksia. Finanssivalvonta ei näin ollen pystyisi välttämättä puuttumaan tehokkaasti mahdollisiin rikkomuksiin. Tällöin voitaisiin katsoa, ettei kestävyyteen liittyviin tiedonantovelvoitteisiin kohdistuvaa rikkomusta katsota yhtä vakavaksi kuin muiden tiedonantovelvoitteiden rikkomista, kuten niiden EU-lainsäädäntöjen tiedonantovelvoitteiden rikkomista, joiden päälle tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoitteet rakentuvat.
Toisaalta koska tiedonantovelvoiteasetuksen ja myös taksonomia-asetuksen tiedonantovelvoitteilla annetaan asiakkaalle ja yleisölle keskeisiä tietoja rahoitustuotteista, olisi niiden rikkomukset rinnastettava muiden jo aikaisemmin säädettyjen tiedonantovelvoitteiden rikkomiseen. Tämän takia asetusten tiedonantovelvoitteiden rikkomusten sanktiointi tulisi rinnastaa vastaavanlaisten nykyisin jo voimassa olevien tiedonantovelvoitteiden rikkomusten sanktiointiin. Tällaiset tiedonantovelvoitteet on sanktioitu joko rikemaksuin tai seuraamusmaksuin. Vastaavien keinojen käyttö antaisi Finanssivalvonnalle mahdollisuuden puuttua asetusten tiedonantovelvoitteiden rikkomuksiin uskottavin keinoin.
Taksonomia-asetuksessa on vaatimus säätää 5—7 artiklan rikkomuksiin sovellettavia toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevista säännöistä, joiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Yleensä julkista varoitusta ei ole pidetty tällaisessa tapauksessa riittävänä, vaan lisäksi on pidetty perusteltuna säätää erikseen seuraamus- tai rikemaksuista. Taksonomia-asetuksen 5—7 artikla täydentää osin tiedonantovelvoiteasetuksen tiedonantovelvoiteartikloita, etenkin 6, 8, 9 ja 11 artiklaa. Täten näitä kahta asetusta on finanssimarkkinatoimijoita koskevien tiedonantovelvoitteiden osalta mietittävä kokonaisuutena.
Jos taksonomia-asetuksen artiklojen rikkominen sanktioitaisiin seuraamusmaksuin, tällöin tiedonantovelvoiteasetuksen artiklojen sanktioimatta jättäminen johtaisi epäjohdonmukaiseen tilanteeseen. Esimerkiksi tiedonantovelvoiteasetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisten rahoitustuotteiden osalta vain yhden tiedon, taksonomia-asetuksen mukaisen tiedon, antamisen rikkominen olisi seuraamusmaksun alaista ja muiden tietojen antaminen olisi julkisen varoituksen piirissä. Vielä laajempi epäjohdonmukaisuus aiheutuisi siitä, että asiakirjat, joiden tulisi sisältää tiedonantovelvoiteasetuksen muun muassa 8 ja 9 artiklan mukaiset tiedot, on jo nykyisin sanktioitu monilta osin kansallisessa lainsäädännössä seuraamusmaksuin. Tällainen epäjohdonmukaisuus aiheuttaisi tulkinta- ja muita epäselvyyksiä, jos asiakirjan sisältämien tietojen rikkomisesta aiheutuvat seuraamukset ovat erilaisia.
Rikkomuksista, jotka liittyvät asiakkaalle ennen sopimusta annettavia tietoja koskeviin asiakirjoihin, määrättävän seuraamusmaksun suuruus eroaa eri toimijoiden osalta ja on huomattava, että joidenkin toimijoiden osalta nykyisessä kehikossa on käytetty rikemaksua tiedonantovelvoitteiden rikkomisesta. Esimerkiksi rahastoyhtiöiden, sijoituspalveluyritysten ja vakuutuslaitosten osalta kyseiset seuraamukset ovat niin sanottuun EU-kehikkoon kuuluvia korkeampia seuraamusmaksuja, koska kyseiset asiakirjat on määritelty tarkoin EU-direktiiveissä. Vastaavanlaisesti eläkesäätiötä- ja kassoja koskeva seuraamusjärjestelmä tiedonantovelvoitteiden osalta tukeutuu vahvasti rikemaksuihin. Koska toimijoita on kohdeltava samalla tavalla saman velvoitteen rikkomuksesta, on selkeintä säätää sama hallinnollinen seuraamus tiedonantovelvoitteen rikkomuksesta tiedonantovelvoiteasetuksen määrittämille finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille. Fivalain 41 §:n mukaan seuraamusmaksun määräämisessä Finanssivalvonnan on käytettävä kokonaisarviointia ja ottaa huomioon muun muassa menettelyn laatu, laajuus ja kestoaika sekä tekijän taloudellinen asema. Lisäksi Finanssivalvonnan on Fivalain 41 b §:n mukaan määrättävä yhteinen seuraamusmaksu, jos kahta tai useampaa rikkomuksen alaiseksi määrättyä säädöstä rikotaan. Fivalain 42 §:n mukaan Finanssivalvonta voi vähäisissä rikkomustapauksissa muuttaa seuraamusmaksun julkiseksi varoitukseksi. Edellä mainittujen säädösten katsotaan mahdollistavan Finanssivalvonnalle tarpeenmukaisen harkinnan ja mahdollisuudet puuttua tehokkaasti rikkomuksiin, kun heterogeeniseen finanssimarkkinatoimijaryhmään kohdistetaan saman tasoinen hallinnollinen seuraamus eli tässä tapauksessa kansallisen kehikon seuraamusmaksu.
Lisäksi tiedonantovelvoiteasetus sisältää sellaisia rahoitustuotteita koskevia lisätiedonantovelvoitteita, joita tarjotaan kestävinä tai joilla on kestävyyteen liittyviä ominaispiirteitä. Tällaisten rahoitustuotteiden osalta sijoittajan on voitava luottaa siihen, että hänelle tarjottavan rahoitustuotteen kestävyysominaisuudet pitävät paikkansa, ettei niin sanottua viherpesua pääse tapahtumaan. Kestävien rahoitustuotteiden tarjoaminen ei ole pakollista, vaan tällaisen tuotteen tarjoaminen on aina palveluntarjoajan valinta.
Kestävän ja vastuullisen rahoituksen markkinat ovat kasvamassa. Sijoittajien kiinnostus rahastojen ja muiden rahoitustuotteiden kestävyystekijöistä on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tämän takia on varmistettava, että sijoittajille annetaan luotettavaa tietoa rahoitustuotteiden kestävyydestä ja annettavien tietojen oikeellisuudesta sekä vähennetään niin sanotun viherpesun riskiä. Merkittävät väärinkäytökset ja harhaanjohtavan tiedon antaminen voivat pahimmassa tapauksessa johtaa kestävien rahoitusmarkkinoiden heikkenemiseen luottamuksen kadotessa markkinoilta. Tämänkin takia Finanssivalvonnalta tarvitsee uskottavat keinot puuttua kestävyyteen liittyvien tiedonantovelvoitteiden rikkomiseen.
Edellä esitetyistä syistä Fivalain hallinnollisia seuraamuksia koskevaan 4 lukuun ehdotetaan tehtävän muutoksia sekä rikemaksuja koskevan 38 §:n sekä seuraamusmaksuja koskevan 40 §:n osalta. Taksonomia-asetuksen 5—7 artikla sekä tiedonantovelvoiteasetuksen 3—13 artikla sanktioitaisiin hallinnollisin seuraamuksin. Lisäksi 40 §:n 2 momenttiin tehtäisiin vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen kannalta tarvittavat muutokset.
Rikemaksu
Fivalain 38 §:n 1 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan, 5 artiklan 1 kohdassa ja 12 artiklassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti rikemaksun alaisiksi.
Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi rikemaksu. Asetuksen 3 artikla koskee kestävyysriskeihin liittyvien toimintaperiaatteiden avoimuutta. Artiklan velvoitteen mukaan finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on julkaistava verkkosivuillaan tiedot toimintaperiaatteistaan, joita sovelletaan kestävyysriskien huomioon ottamiseen finanssimarkkinatoimijoiden sijoituksia koskevassa päätöksentekoprosessissa sekä rahoitusneuvojien sijoitusneuvonnassa tai vakuutusneuvonnassa. Sijoittajan päätöksenteon ja tiedonsaannin kannalta on tärkeää, että kestävyysriskeihin liittyviä toimintaperiaatteita voidaan luotettavasti vertailla markkinoilla. Tiedonantovelvoitteen rikkominen tai laiminlyönti on aiheellista sanktioida, jotta voitaisiin varmistaa säännöksen noudattaminen.
Kyse on tiedonantovelvoitteesta, jonka sijoituspalveluyritykset, luottolaitokset, sijoitusrahastot ja vaihtoehtorahastojen hoitajat, vakuutusyhtiöt sekä lisäeläkesäätiöt ja -kassat joutuisivat täyttämään. Aikaisemmin direktiivin 2007/36/EY muuttamisesta osakkeenomistajien pitkäaikaiseen vaikuttamiseen kannustamisen osalta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/828 takia kansalliseen lakiin on lisätty sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, rahastoyhtiöille, vaihtoehtorahastojen hoitajille, henkivakuutusta harjoittaville vakuutusyhtiöille sekä lisäeläkesäätiöille ja -kassoille velvollisuus kertoa omaisuudenhoitajana toimiessaan omistajaohjauksen periaatteista. Aikoinaan lainsäätäjä on nähnyt tämän velvoitteen rikkomisen moitittavuudeltaan niin vähäisenä, että sen menettelyyn voidaan puuttua tehokkaasti Finanssivalvonnan antamalla julkisella varoituksella http://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/HE_305+2018.pdf , s.106. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan tiedonantovelvoitteen voidaan katsoa osaksi rinnastuvan omistajaohjaukseen liittyvien periaatteiden julkaisemiseen. Kuitenkin omistajaohjaus on vain yksi toimijan mahdollinen toimintatapa ottaa huomioon kestävyysriskejä. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklan velvoite on täten laajempi merkitykseltään ja kokonaisuuden kannalta. Lisäksi kiinnostus finanssimarkkinatoimijoiden vastuullisuuteen on kasvanut viimeisten kahden vuoden sisällä merkittävästi. Täten 3 artiklan tiedonantovelvoitteen rikkomista ei voida katsoa niin vähäisenä, että julkinen varoitus riittäisi. Koska 3 artiklan tiedonantovelvoite koskee toimintaperiaatteiden julkaisemista eikä sinänsä ohjeista yksityiskohtaisesti niiden sisällöstä, rikemaksun katsotaan soveltuvan seuraamusmaksua paremmin.
Tiedonantovelvoiteasetuksen 5 artiklan 1 kohta ehdotetaan sanktioitavan rikemaksulla. Kansallisella sanktiolla pyritään varmistamaan se, että finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat täyttävät 5 artiklan 1 kohdan mukaisen tiedonantovelvoitteensa julkaisemalla verkkosivustoillaan tiedot siitä, miten palkitsemispolitiikat ovat johdonmukaisia kestävyysriskien huomioon ottamisen kanssa. Säännöksellä pyritään turvaamaan olennaisten tietojen antaminen lopullisille sijoittajille. Asetuksen 5 artiklan 2 kohdan rikkomisen tai laiminlyönnin osalta ei ehdoteta sanktioita, koska kyseessä oleva velvoite määrittelee tietojen sisällyttämisen alakohtaisen lainsäädännön palkitsemispolitiikkaan.
Koska kyseessä on sijoituspalveluyrityksiä, luottolaitoksia, vaihtoehtorahastojen hoitajia, rahastoyhtiöitä, vakuutusyhtiöitä, vakuutusasiamiehiä, vakuutusmeklareita, lisäeläkesäätiöitä ja -kassoja koskeva tiedonantovelvoite, sen rikkomisesta tai laiminlyönnistä voitaisiin sinänsä ehdottaa määrättäväksi seuraamusmaksu. Voimassa oleva lainsäädäntö ei kuitenkaan ole yhteneväinen edellä mainittujen toimijoiden osalta koskevan palkisemispolitiikan tai sen julkaisemisen osalta. Rahastoyhtiöiden on julkaistava tiedot palkka- ja palkkiopolitiikasta rahastoesitteen yhteydessä tai rahastoyhtiön internetsivuilla (SRL 15 luku 3 §). Sijoituspalveluyrityksen ja luottolaitoksen on julkaistava tiedot siitä, miten se noudattaa palkitsemista koskevia säännöksiä (LLL 8 luku 15 §). Vaihtoehtorahastojen hoitajilla ei tällaista tiedonantovelvollisuutta ole. Vakuutusyhtiöillä on oltava palkitsemisjärjestelmä, mutta sen tietoja ei ole julkistettava (VYL 6 luku 17 §). Lisäeläkesäätiöillä tai -kassoilla on velvollisuus ylläpitää palkkio- ja palkitsemispolitiikkaa, mutta tietyin edellytyksin vain merkitykselliset tiedot on julkistettava (eläkesäätiölain 42 g § ja vakuutuskassalain 77 g §). Vakuutusedustajilla ei ole velvollisuutta luoda palkitsemisjärjestelmää, koska vakuutusten tarjoamisesta annetussa laissa ei säädetä asiasta. Koska kyseessä on uusi sääntely, jonka tulisi olla toimijoille yhdenmukainen ja oikeudenmukainen, rikemaksu katsotaan kohtuullisemmaksi vaihtoehdoksi verrattuna seuraamusmaksuun.
Myös tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi rikemaksu. Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan finanssimarkkinatoimijoiden on varmistettava, että 3 artiklan mukaiset kestävyyteen liittyvät toimintaperiaatteet verkkosivuilla, 5 artiklan mukaiset palkitsemispolitiikkojen avoimuutta koskevat tiedot sekä 10 artiklan mukaiset kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta koskevat tiedot verkkosivuilla pidetään ajan tasalla. Tietojen muutoksista on lisäksi julkaistava selkeä selvitys samalla verkkosivustolla, jossa edellä mainittuja tietoja ylläpidetään. Asetuksen 12 artiklan 2 kohdan mukaan rahoitusneuvojien on vastaavasti varmistettava, että 3 ja 5 artiklan mukaisesti julkaistavat tiedot pidetään ajan tasalla sekä julkaistava tietojen muutoksista selkeä selvitys verkkosivustolla.
Esityksessä on aikaisemmin ehdotettu 3 ja 5 artiklojen rikkomuksesta säädettävän rikemaksu. Esityksessä myöhemmin ehdotetaan 10 artiklan rikkomuksesta seuraamusmaksua. Tiedonantovelvoiteasetuksen 3 ja 5 artiklassa säädetään vain niissä määritettyjen tietojen julkaisemisesta, kun taas 10 artiklassa myös tietojen ylläpitämisestä. Kyseisen 10 artiklan tietojen julkaiseminen koskee mahdollisesti useamman rahoitustuotteen tietojen julkaisemista, minkä takia artiklan osalta on ollut tarve säätää julkaisemisen lisäksi myös tietojen ylläpitämisestä. Tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklassa säädetään siitä, että kyseisten tietojen tulisi olla ajantasaisia ja merkittävistä muutoksista tulisi julkaista selvitys. Tällaisen muutoksista kertovan selvityksen julkaisemisen laiminlyönnin voidaan katsoa olevan rikkomustasoltaan vähäisempää kuin itse rahoitustuotetta koskevien tietojen kertomisen verkkosivustolla julkaisemisen ja ylläpitämisen laiminlyönnin ja rikkomuksen voidaan katsoa 3 ja 5 artiklan rikkomusta vastaavaksi. Jos Finanssivalvonta katsoisi, että olisi tulkittavissa, että toimija olisi rikkonut sekä 3, 5 tai 10 artiklaa että 12 artiklaa, Finanssivalvonnan on käytettävä seuraamusten määräämiseen liittyvää harkintavaltaansa ja lisäksi Finanssivalvonnan tulisi tällaisessa rikkomuksessa määrätä yhteinen seuraamusmaksu.
Tiedonantovelvoiteasetuksen 12 artiklan rikkomisesta olisi perusteltua säätää määrättäväksi rikemaksu, koska sijoittajien tiedonsaannin kannalta on tärkeää, ettei finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat ylläpidä verkkosivuillaan vanhaa tietoa, joka voisi johtaa lopullista sijoittajaa harhaan kestävyysnäkökulmista, mutta kuitenkin kyse on jo aikaisemmin julkaistun tiedon päivittämisestä ja mahdollisen muutosselvityksen julkaisemisesta. Sinänsä 12 artiklan rikkominen tai laiminlyönti voisi tietyin edellytyksin olla rinnastettavissa harhaanjohtavaan markkinointiin, joka on voimassa olevan lainsäädännön mukaan sanktioitu seuraamusmaksuin (muun muassa SRL 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohta, sipalaki 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta sekä AIFML 22 luku 2 §:n 1 momentin 8 kohta). Jos verkkosivustoilla julkaistu ja ylläpidetty vanhentunut tieto aiheuttaisi sen, että lopullinen sijoittaja saisi finanssimarkkinatoimijasta, rahoitusneuvojasta tai rahoitustuotteesta harhaanjohtavan kuvan, kyseessä olisi harhaanjohtava markkinointi. Kaikkea sitä tietoa, joka ei ole ajan tasalla, ei kuitenkaan voida katsoa olevan harhaanjohtavaa markkinointia eikä 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä silloin tulisi seurata vakavuudeltaan seuraamusmaksun suuruista sanktiota. Tämän takia rikemaksu katsotaan tarkoituksenmukaiseksi sanktioksi 12 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä.
Seuraamusmaksu
Vähähiiliset viitearvot -muutosasetus. Esityksessä ehdotetaan muutosta Fivalain 40 §:n 2 momentin 6 kohtaan, jossa säädetään viitearvoasetuksen tiettyjen artiklojen rikkominen seuraamusmaksun alaiseksi. Muutoksella saatettaisiin vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksen 19 a—19 c artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaiseksi. Ehdotus perustuu viitearvoasetuksen 42 artiklan muutokseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus määrätä asianmukaiset hallinnolliset seuraamukset ja muut hallinnolliset toimenpiteet muutosasetuksella lisättyjen 19 a—19 c artiklan rikkomisesta, kun niitä sovelletaan.
Asetuksen 19 a artikla koskee EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen tarjontaa ja tietojen toimittamista. Asetuksen 19 b artikla koskee EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen vaatimuksia. Asetuksen 19 c artikla koskee EU:n Pariisin sopimuksen mukaisia vertailuarvoja koskevia poikkeuksia.
Tiedonantovelvoiteasetus. Fivalain 40 §:n 2 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan 1—5 kohdassa, 6 artiklassa, 7 artiklassa, 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 9 artiklan 1—4 kohdassa, 10 artiklan 1 kohdan, 11 artiklan 1 ja 2 kohdassa sekä 13 artiklan 1 kohdassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaisiksi. Lisäksi Fivalain 40 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen perusteella annettavat tarkemmat säännökset ovat myös Fivalain 40 §:n 1 momentin tarkoittamia seuraamusmaksun alaisia säännöksiä.
Tiedonantovelvoiteasetuksen 4 artiklan1—5 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi seuraamusmaksu. Asetuksen 4 artikla koskee haitallisten kestävyysvaikutusten avoimuutta yhteisön tasolla. Lisäksi asetuksen 3 artiklan tavoin 4 artikla voidaan osaksi katsovan muistuttavan omaisuudenhoitajan omistajaohjauksen periaatteita koskevaa tiedonantovelvoitetta. Kuten 3 artiklan osalta myös 4 artiklan velvoitteen haitallisten kestävyysvaikutusten huomioon ottamisen avoimuudesta katsotaan olevan laajempi kuin omistajaohjauksen periaatteiden julkistamisen. Asetuksen 4 artiklan 2 kohdan c alakohta viittaakin omistajaohjauksen periaatteisiin ja artikla velvoittaakin julkaisemaan osana artiklan vaatimaa kokonaisuutta yhteenvedon omistajaohjauspolitiikasta, jos olemassa oleva lainsäädäntö velvoittaa sellaisen julkaisemista. Toisin kuin 3 artiklassa ja omistajaohjauksen periaatteissa asetuksen 4 artiklan tiedonantovelvoite sisältää sisällöllisiä vaatimuksia. Tämän takia seuraamusmaksun katsotaan soveltuvan rikemaksua paremmin. Asetuksen 4 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on myös perusteltua sanktioida, koska lopullisen sijoittajan on voitava helposti katsoa finanssimarkkinatoimijan tai rahoitusneuvojan verkkosivustoilta, ottavatko ne huomioon sijoituspäätöstensä haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin vai ei.
Lisäksi asetuksen 4 ja 7 artikla tulevat ajan saatossa muodostamaan yhteisön näkökulmasta kokonaisuuden. Täten näiden kahden artiklan seuraamustason tulisi olla samanlainen. Myös 4 ja 7 artiklassa käsiteltäviä haitallisia kestävyysvaikutuksia on tarve vertailla 6 artiklan kestävyysriskeihin. Asiakkaan näkökulmasta tiedot haitallisista kestävyysvaikutuksista voivat olla sijoituspäätöksen osalta yhtä tarpeellisia tietoja kuin tiedot tuotteen kestävyysriskeistä.
Aikaisemmin vastaavanlaiset velvoitteet on ehdotettu sisältyvän määräaikaiskatsauksiin, joten verkkosivuston käyttö julkaisukanavana on uusi. Toisaalta useimmiten määräaikaiskatsaukset julkaistaan toimijan verkkosivustolla. Kuitenkin verkkosivustot ovat nykyisin tärkeä väylä asiakkaalle löytää tietoa, joten verkkosivustoilla olevien tietojen tulisi olla ajantasaisia ja virheettömiä. Tämän takia 4 artiklan osalta on päädytty katsomaan sen sisällön merkittävyyttä ja liittymäpintaa 7 artiklaan. Viime kädessä 4 artiklan 1—5 rikkomisesta tai laiminlyönnistä olisi perusteltua määrätä seuraamusmaksu.
Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 6 artiklassa määritetään, miten finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on sisällytettävä kestävyysriskejä koskeva tieto ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin sekä asiakirjat, joihin tieto on sisällytettävä eri toimijoiden kohdalla. Ennen sopimusta annettavien tietojen tulisi kertoa se tapa, jolla kestävyysriskit on otettu huomioon sijoituspäätöksissä, sekä vaikutusten arvioinnin tulokset, joita kestävyysriskit todennäköisesti aiheuttavat rahoitustuotteiden tuottoon. Jos finanssimarkkinatoimija tai rahoitusneuvoja ei katso kestävyysriskien olevan merkityksellisiä, ennen sopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin on sisällytettävä selkeä ja tiivis selitys syistä siihen. Kyseessä on sijoittajan päätöksenteon kannalta oleellinen tieto, joten artiklan rikkomisen tai laiminlyönnin sanktioimisen katsotaan olevan aiheellista.
Asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan tiedot on annettava SRL:n 15 luvun 3 §:n mukaisessa rahastoesitteessä, sipalain 10 luvun 5 §:n tiedonantovelvoitteen yhteydessä ja AIFML:n 12 luvun 4 §:n tiedonantovelvoitteen yhteydessä, vakuutusyhtiöiden ja vakuutusedustajien osalta vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 36, 48, 51 §:ssä ja vakuutussopimuslain 5, 5 c ja 7 §:ssä säädettyjen tiedonantovelvoitteiden yhteydessä sekä lisäeläkesäätiöiden osalta eläkesäätiölain 49 g §:ssä ja lisäeläkekassojen osalta vakuutuskassalain 84 g §:ssä säädettyjen tiedonantovelvollisuuksien yhteydessä. SRL:n rahastoesitteen julkaisemista koskeva vaatimuksen (SRL:n 15 luvun 3 §) laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (SRL:n 27 luvun 2 §:n 4 momentti). Sipalain 10 luvun 5 §:n tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (sipalain 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta). AIFML:n 12 luvun 4 §:n tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohta). Vakuutusten tarjoamisesta annetun lain ja vakuutussopimuslain edellä mainittujen tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönti on sanktioitu seuraamusmaksuin (vakuutusten tarjoamisesta annettu laki 71 §:n 1 momentin 1 kohta). Eläkesäätiölain tai vakuutuskassalain edellä mainittujen säännösten rikkomisesta on säädetty seuraamukseksi julkinen varoitus (Fivalain 39 §) tai rikemaksu (eläkesäätiölain 69 f §, vakuutuskassalain 101 f §, Fivalain 38 §). Asetuksen 6 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä olisi perusteltua määrätä seuraamusmaksu, koska ne tavat, joilla 6 artiklan mukaiset tiedot on annettava, ovat jo voimassa olevan lainsäädännön alaista ja näiden tiedonantotapojen laiminlyönti on pääosin säädetty seuraamusmaksun alaiseksi. Toisenlainen ratkaisu saattaisi aiheuttaa epäselvyyksiä, kun eri toimijoiden sama asetuksen velvoite olisi sanktioitu erilaisin hallinnollisin seuraamuksin. Hallinnollista seuraamusta määrätessään Finanssivalvonnan on käytettävä kokonaisarviointia, mikä sallii joustoja erilaisten toimijoiden osalta, vaikkakin hallinnollinen seuraamus olisi lainsäädännöllisesti sama. Tiedonantovelvoiteasetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tietoihin on sisällytettävä tiedot, jotka määritelty tiedonantovelvoiteasetuksen 6—9 artiklassa ja taksonomia-asetuksen 5—7 artiklassa.
Tiedonantovelvoiteasetuksen 7 artiklan säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä ehdotetaan määrättäväksi seuraamusmaksu. Kyse on velvoitteesta antaa rahoitustuotteen osalta tietoa pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin tai tietoa siitä, että finanssimarkkinatoimija ei ota huomioon sijoituspäätösten pääasiallisia haitallisia vaikutuksia kestävyystekijöihin. Tämä tieto on oleellinen, jotta lopullinen sijoittaja voi tehdä luotettavaan tietoon perustuvan sijoituspäätöksen.
Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 9 artiklan 1—4 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrättäisiin seuraamusmaksu. Asetuksen 8 artikla koskee ennen sopimuksen tekemistä annettavien tietojen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä ja 9 artikla koskee kestävien sijoitusten avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa. Asetuksen 8 ja 9 artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida sijoittajien asianmukaisen tiedonsaannin turvaamiseksi. Asetuksen 8 ja 9 artiklan rikkominen tai laiminlyönti ehdotetaan seuraamusmaksun alaiseksi. Asetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisen tuotteen osalta finanssimarkkinatoimijalla voidaan katsoa olevan korotettu velvollisuus kertoa tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista. Tuodessaan 8 tai 9 artiklan kaltaisen rahoitustuotteen markkinoille finanssimarkkinatoimija on tehnyt tietoisen päätöksen tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista ja niiden korostamisesta rahoitustuotetta tarjotessaan. Tällaiseen rahoitustuotteeseen kohdistuu asiakkaan näkökulmasta erityinen tiedon tarve kestävyyteen liittyvistä tekijöistä. Tällaisessa tapauksessa tuotteen tarjoajan on oltava perillä tuotteen ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvistä ominaisuuksista ja tehdä näistä selkoa asiakkaalle. Muuten vaarana on niin sanotun viherpesun mahdollisuus tai se, että asiakasta johdettaisiin tarkoituksella harhaan.
Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 10 artikla koskee ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien sekä kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta verkkosivustoilla. Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 11 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 11 artikla koskee ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävien sijoitusten edistämisen avoimuutta määräaikaiskatsauksissa.
Myös 10 ja 11 artiklan säännösten rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida sijoittajien asianmukaisen tiedonsaannin turvaamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että 10 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 10 artiklassa on määritelty rahoitustuotteisiin liittyvä tiedonantovelvoite verkkosivustolla, joten artiklan rikkominen tai laiminlyönti voitaisiin sinänsä ehdottaa rikemaksun alaiseksi, kuten tiedonantovelvoiteasetuksen 3 artiklaa ehdotetaan. Kuitenkin 10 artiklan voidaan katsoa kuuluvan 8—11 artiklan muodostamaan kokonaisuuteen, jota tulisi koskea saman tasoiset seuraamukset. Lisäksi 10 artikla koskee eri 8 tai 9 artiklan mukaisten rahoitustuotteiden tietojen julkaisemista verkkosivustolla. Kuten aikaisemmin on todettu 8 tai 9 artiklan mukaisen tuotteen osalta, finanssimarkkinatoimijalla voidaan katsoa olevan korotettu velvollisuus kertoa tuotteen kestävyyteen liittyvistä ominaisuuksista.
Esityksessä ehdotetaan, että tiedonantovelvoiteasetuksen 13 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 13 artiklan mukaan finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien on varmistettava, ettei niiden markkinointiviestintä ole ristiriidassa tiedonantovelvoiteasetuksen nojalla annettavien tietojen kanssa, rajoittamatta kuitenkaan tiukemman alakohtaisen lainsäädännön soveltamista. Asetuksen 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on perusteltua sanktioida, koska lopullisten sijoittajien on voitava luottaa siihen, ettei markkinointiviestintä, jota finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat heille tarjoavat, ole ristiriidassa asetuksen nojalla annettavien tietojen kanssa. Säännöksellä pyritään varmistamaan, ettei markkinointiviestintä anna toimijasta tai sen tarjoamasta tuotteesta vihreämpää kuvaa kuin mitä se todellisuudessa on.
Esityksessä ehdotetaan, että 13 artiklan 1 kohdan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti on verrattavissa harhaanjohtavaan markkinointiin. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan harhaanjohtava markkinointi on sanktioitu seuraamusmaksuin (SRL:n 27 luvun 2 §:n 2 momentin 8 kohta, sipalain 15 luvun 2 §:n 6 momentin 8 kohta, AIFML:n 22 luvun 2 §:n 1 momentin 8 kohta ja vakuutusten tarjoamisesta annetun lain 71 §:n 1 momentin 1 kohta). Jotta asetuksen mukaisten tiedonantovelvoitteiden laiminlyönnin seuraamussääntely olisi johdonmukaista suhteessa voimassa olevaan seuraamussääntelyyn, 13 artiklan rikkominen tai laiminlyönti tulisi säätää seuraamusmaksun alaiseksi.
Taksonomia-asetus. Fivalain 40 §:n 2 momenttiin ehdotetaan uutta kohtaa, jossa säädettäisiin taksonomia-asetuksen 5—7 artiklassa säädettyjen velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti seuraamusmaksun alaisiksi. Ehdotus perustuu taksonomia-asetuksen 22 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava 5—7 artiklan rikkomuksiin sovellettavia toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevat säännöt. Artiklan mukaan toimenpiteiden ja seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Lisäksi Fivalain 40 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan tiedonantovelvoiteasetuksen ja taksonomia-asetuksen perusteella annettavat tarkemmat säännökset ovat myös Fivalain 40 §:n 1 momentin tarkoittamia seuraamusmaksun alaisia säännöksiä.
Asetuksen 5 artikla koskee ympäristön kannalta kestävien sijoitusten avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Taksonomia-asetuksen 5 artiklalla täydennetään tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklan mukaisen rahoitustuotteen tiedonantovelvoitteita.
Asetuksen 6 artikla koskee ympäristöominaisuuksia edistävien rahoitustuotteiden avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Taksonomia-asetuksen 6 artiklalla täydennetään tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan mukaisen rahoitustuotteen tiedonantovelvoitteita. Taksonomia-asetuksen 6 artiklan mukaan rahoitustuotteesta on kerrottava asetuksen 5 artiklan vaatimat tiedot ja niiltä osin kuin tuote edistää ympäristöön liittyviä ominaisuuksia. Muilta osin rahoitustuotteesta 6 artiklan mukaan finanssimarkkinatoimijan on kerrottava, ettei rahoitustuotteeseen sovelleta taksonomian kriteerejä tai ei merkittävää haittaa -periaatetta.
Asetuksen 7 artikla koskee muiden kuin 5 ja 6 artiklan alaisten rahoitustuotteiden avoimuutta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa. Ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa ja määräaikaiskatsauksissa on kerrottava, ettei rahoitustuotteeseen sovelleta taksonomian kriteerejä.
Esityksessä ehdotetaan, että taksonomia-asetuksen 5—7 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu. Asetuksen 5 artiklaa koskevan seuraamussääntelyn on oltava johdonmukaisessa suhteessa tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklan kanssa, koska taksonomia-asetuksen 5 artikla täydentää tiedonantovelvoiteasetuksen 9 artiklaa. Vastaavasti taksonomia-asetuksen 6 artiklan sanktioinnin on oltava johdonmukainen tiedonantovelvoiteasetuksen 8 artiklan kanssa. Asetuksen 7 artiklan sanktioinnin on toisaalta oltava johdonmukainen 5 ja 6 artiklan sanktioinnin kanssa. Edellä mainitun takia esityksessä ehdotetaan, että taksonomia-asetuksen 5—7 artiklan rikkomisesta tai laiminlyönnistä määrätään seuraamusmaksu.