7.1
Sähkömarkkinalaki
2 §.Soveltamisala. Pykälässä määriteltäisiin sähkömarkkinalain soveltamisala. Lakia sovellettaisiin sähkömarkkinoihin, sähkön tuotantoon, tuontiin, vientiin ja toimitukseen sekä sähkönsiirtoon ja -jakeluun. Pykälän 1 momentin sanamuotoa muutettaisiin siten, ettei säännös olisi ristiriidassa sähkömarkkinadirektiivin 2 artiklan 9 kohtaan sisällytetyn uuden sähkömarkkinat määritelevän säännöksen kanssa. Pykälässä sähkömarkkinoilla tarkoitettaisiin sähkön markkinoita, OTC-markkinoita ja sähköpörssejä, joilla käydään kauppaa sähköenergiasta, sähköntuotannon kapasiteetista, tasehallintapalveluista, lisäpalveluista tai fyysisesti selvitettävistä termiineistä kaikilla aikaväleillä. Vastaava määritelmä ehdotetaan sisällytettäväksi myös sähkömarkkinalain 3 §:ään. Lisäksi soveltamisalasäännöksessä todettaisiin, että lakia sovellettaisiin sen aikaisemman sanamuodon mukaisesti myös sähkön tuotantoon, tuontiin, vientiin ja toimitukseen sekä sähkönsiirtoon ja -jakeluun.
Lain soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin kuitenkin puolustushallinnon ja Puolustuskiinteistöjen sähköverkkojen toiminta ja sähköntuotanto. Puolustushallintoon ja Puolustuskiinteistöihin ei sovellettaisi myöskään lain 12 luvun säännöksiä toimintojen eriyttämisestä. Lain II osan sekä 7 ja 12 luvun säännöksiä ei siten sovellettaisi puolustushallintoon eikä Puolustuskiinteistöihin. Lain säännöksiä sovellettaisiin kuitenkin puolustushallinnon ja Puolustuskiinteistöjen kiinteistöillään harjoittamaan sähkön toimitukseen.
Ahvenanmaan maakunnan toimivalta sähkö- ja energia-asioissa on maakunnan sähkölain (Ellag för landskapet Åland, ÅFS 1982:38) lainsäädäntövalvonnan yhteydessä johdettu aikaisemman Ahvenanmaan itsehallintolain (670/1951) 13 §:n 1 momentin 9 kohdasta, joka vastasi voimassa olevan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) elinkeinotoiminnasta säädettyä 18 §:n 22 kohtaa (HE 73/1990 vp s. 71). Itsehallintolaissa säädetystä valtakunnan ja maakunnan välisestä toimivallanjaosta johtuu, että sähkömarkkinalakia ei sovellettaisi Ahvenanmaan maakunnassa siltä osin kuin maakunnalla on lainsäädäntövalta sähkömarkkinoihin liittyvissä asioissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittavaan elinkeinonharjoittajaan, jolla on hallinnassaan sähköverkkoa, jollei Energiavirasto ole päätöksellään vapauttanut verkonhaltijaa luvanvaraisuudesta. Säännös vastaisi aikaisemman lain sisältöä. Verkonhaltijaa koskevien säännösten piiriin kuuluisivat elinkeinonharjoittajat, jotka harjoittavat luvanvaraista sähköverkkotoimintaa kantaverkossa, suurjännitteisessä jakeluverkossa, jakeluverkossa tai suljetussa jakeluverkossa. Lisäksi lakia sovellettaisiin myös sellaisiin luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittaviin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole hakeneet toiminnalleen lain 12 §:ssä tarkoitettua vapautusta luvanvaraisuudesta. Luvanvarainen sähköverkkotoiminta puolestaan määriteltäisiin lain 4 §:ssä. Verkonhaltijaa koskevia säännöksiä ei sovellettaisi sähköverkkotoimintaan, jossa sähköverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköntoimitusta. Sähköverkkotoiminnalla tarkoitetaan sähkömarkkinalain mukaan sähköverkon asettamista vastiketta vastaan sähkön siirtoa tai jakelua ja muita sähköverkon palveluja tarvitsevien käyttöön.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sähkömarkkinalain sähkönvähittäismyyjää koskevien säännösten soveltamisalan pääperiaate. Sen mukaan lain vähittäismyyjää koskevia säännöksiä sovelletaan sähköntoimittajaan, joka myy sähköä jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta välittömästi loppukäyttäjille. Soveltamisalan rajauksen perusteella kiinteistöverkossa tapahtuva sähkön vähittäismyynti jäisi näin ollen pääsääntöisesti lain vähittäismyyntiä koskevien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Mikäli lakia sovellettaisiin kiinteistöverkossa tapahtuvaan sähkönmyyntiin, tulisi siitä säätää erikseen asianomaisissa säännöksissä. Lain 13 luvussa säädettäisiin 3 momenttia täydentävä soveltamisalan laajennus, jonka mukaan kyseisen luvun vähittäismyyjää koskevia säännöksiä sovellettaisiin lisäksi sähkönmyyjään, joka myy sähköä sähkönkäyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen jakeluverkon kautta. Ehdotetut säännökset vastaavat näiltä osin aikaisemman lain sisältöä.
3 §. Määritelmät. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusia sekä sähkömarkkinadirektiivin edellyttämiä että lain soveltamista selventäviä määritelmiä. Uusi terminologia määriteltäisiin mahdollisimman yhdenmukaiseksi sähkömarkkinadirektiivin määritelmien kanssa ja lain uusia määritelmiä tulisi soveltaa yhdenmukaisesti sähkömarkkinadirektiivin kanssa.
7 §.Kantaverkonhaltijaa koskevat lisävaatimukset. Pykälässä säädetään kantaverkonhaltijan sähköverkkoluvan hakijaan sovellettavista lisävaatimuksista. Lisävaatimukset perustuvat sähkömarkkinadirektiivin vaatimuksiin. Pykälän 1 momentin hakijan riippumattomuuden varmentamista koskeva säädösviittaus ehdotetaan saatettavaksi ajan tasalle. Säännökseen ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia.
12 §.Eräiden rajayhdysjohtojen vapauttaminen sähköverkkoluvasta. Pykälässä säädetään poikkeuksesta, jolla eräät rajayhdysjohdot voidaan vapauttaa sähköverkkoluvasta. Luvanvaraisuudesta vapauttamista koskeva säännös on poikkeus sähköverkkojen sääntelyn keskeisistä periaatteista, joiden tavoitteena on turvata sähkömarkkinoiden osapuolille verkkoon pääsy ja kohtuulliset palveluperiaatteet. Pykälän 1 momentin säädösviittaukset ehdotetaan saatettavaksi ajan tasalle. Säännökseen ei ehdoteta sisällöllisiä muutoksia.
Sähkömarkkinoiden toimivuuden kannalta rajayhdysjohdot ovat keskeisessä asemassa. Sähkömarkkinalain tavoitteena on ensisijaisesti rajayhdysjohtojen saattaminen markkinoiden käyttöön. Poikkeussäännöstä tulisi tämän vuoksi soveltaa varovaisesti.
Esityksen mukaan Energiavirasto voisi yksittäistapauksessa sallia määräajaksi sähköverkkotoiminnan harjoittamisen ilman sähköverkkolupaa, jos verkonhaltijalle on myönnetty sähkökauppa-asetuksen 63 artiklan mukainen poikkeuslupa. Vapautus voitaisiin myöntää enintään sähkökauppa-asetuksen 63 artiklan mukaisen poikkeusluvan voimassaoloajaksi. Vapautusta ei voitaisi siirtää toiselle vaan verkkotoiminnan luovutuksen yhteydessä luovutuksensaajan tulisi hakea uudelleen vapautusta luvanvaraisuudesta tai sähköverkkolupaa toiminnalleen. Tämä mahdollistaisi vapautuksen edellytysten uudelleen arvioinnin.
Vapautuksen saaneeseen verkonhaltijaan ei sovellettaisi sähkömarkkinalain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä. Energiavirasto voisi kuitenkin luvanvaraisuudesta vapauttamista koskevassa päätöksessään asettaa ehtoja, jotka koskisivat verkkoon pääsyä kysymyksessä olevassa rajayhdysjohdossa sekä käyttöturvallisuutta. Verkkoon pääsyä koskevat ehdot voisivat liittyä siirtokapasiteetin jakamiseen, ylikuormituksesta aiheutuvien tulojen jakamiseen sekä rajayhdysjohdon käyttäjiltä perittäviin maksuihin.
20 §. Liittämisvelvollisuus. Pykälässä säädetään verkonhaltijoiden liittämisvelvollisuudesta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan muutosta, jonka mukaan liittämisvelvollisuuden piiriin kuuluisivat jatkossa myös energiavarastot. Muilta osin momentin säännös säilyisi ennallaan.
20 a §.Erityissäännökset voimalaitosten ja energiavarastojen liittämisestä kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi sähkömarkkinadirektiivin 42 artiklaan perustuva säännös uusien voimalaitosten ja energiavarastojen liittämisestä kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon.
Pykälän 1 momentin mukaan kantaverkonhaltija ja suurjännitteisen jakeluverkon haltija ei saisi kieltäytyä liittämästä uutta voimalaitosta tai energiavarastoa vetoamalla käytettävissä olevassa verkon siirtokapasiteetissa myöhemmin mahdollisesti ilmeneviin rajoituksiin.
Pykälän 2 momentin mukaan kantaverkonhaltija tai suurjännitteisen jakeluverkon haltija voisi ehdoissaan asettaa rajoituksia uusien voimalaitosten ja energiavarastojen liittymispisteen teholle liittymän toteuttamisen nopeuttamiseksi sekä liitettävän yksikön taloudellisen tehokkuuden varmistamiseksi tilanteessa, jossa liityntä edellyttäisi siirtokapasiteetin lisäämistä siinä verkon osassa, johon liittymä olisi tulossa. Säännöksen mukaan rajoitusta ei kuitenkaan sovellettaisi, jos liittyjä korvaisi verkonhaltijalle sellaiset siirtokapasiteetin lisäämisestä aiheutuvat kustannukset, joiden ei voida katsoa kuuluvan 19 §:ssä säädetyn kehittämisvelvollisuuden piiriin. Ehdotettu muutos ei siten poistaisi verkonhaltijan verkon kehittämisvelvollisuutta tältä osin. Verkkoa olisi tässäkin tapauksessa vahvistettava lain 19 §:n verkon kehittämisvelvollisuuden edellyttämällä tavalla kohtuullisessa ajassa, jotta tehorajoitus liittymälle voitaisiin myöhemmin poistaa ja verkkoon liittää muitakin liittyjiä. Kehittämisvelvollisuus ei kuitenkaan ulottuisi tilanteisiin, joissa liittyjä pyytäisi normaalista liittymiskäytännöstä poikkeavaa toteutusta, joka aiheuttaisi verkonhaltijalle ylimääräisiä rakentamiskustannuksia. Tällöin kyseessä olisi verkonhaltijan tarjoama kehittämisvelvollisuuden ulkopuolinen lisäpalvelu, josta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset liittyjän tulisi korvata verkonhaltijalle. Liittyjän osallistuminen verkonhaltijan verkonrakentamisen kustannuksiin olisi perusteltua esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, jolloin liittyjä tarvitsee normaalia parempaa käyttövarmuutta. Pääsääntöisesti verkon kehittäminen on verkonhaltijan vastuulla.
Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan järjestelmävastuuseen kuuluvista liittämisen ehdoista säädettäisiin 45 §:ssä.
21 a §.Verkkoon pääsyn järjestäminen sähköjärjestelmässä. Pykälään ehdotetaan uutta säännöstä verkkoon pääsyn järjestämisestä sähköjärjestelmässä. Pykälään sisällytettäisiin myös nykyisin 25 §:ssä olevat säännökset liittymispistehinnoittelusta. Lain 25 § puolestaan ehdotetaan kumottavaksi.
Kilpailuun perustuvien sähkömarkkinoiden ja sähkökaupan toiminta edellyttävät, että sähkömarkkinoiden osapuolet pääsevät mahdollisimman helposti markkinapaikalle, jonka sähköjärjestelmä muodostaa. Kun sähköjärjestelmä muodostuu useista, eri omistajien hallitsemista verkoista, verkkopalveluista sopiminen ja niiden erilaiset hinnoitteluperiaatteet voivat vaikeuttaa huomattavasti kaupankäyntiä. Sen vuoksi olisi tarpeen velvoittaa verkonhaltijoita noudattamaan tiettyjä, tässä pykälässä ehdotettuja yhteisiä periaatteita, jotka helpottavat järjestelmän palvelujen saantia asiakkaiden kannalta.
Pykälän 1 momentin mukaan verkonhaltijan olisi järjestettävä edellytykset sille, että sähköverkkoon liitetyt sähkömarkkinoiden osapuolet voivat tosiasiallisesti osallistua sähkön tukku- ja vähittäismarkkinoille sekä tasehallintamarkkinoille. Lisäksi verkonhaltijan olisi järjestettävä edellytykset sille, että verkon käyttäjä ja energiavaraston haltija voi sopia kaikista verkkopalveluista sen verkonhaltijan kanssa, jonka verkkoon on liittynyt. Pykälän 1 momentin periaatteen mukaan verkon käyttäjä tai energiavaraston haltija sopisivat kaikista verkkopalveluistaan sen verkonhaltijan kanssa, jonka verkkoon ovat liittynyt. Tämä niin sanottu yhden luukun periaate helpottaisi sellaisten palvelujen saantia, jotka vaatisivat muutoin sopimuksia useamman verkonhaltijan kanssa. Käytännössä säännös tarkoittaisi sitä, että verkonhaltijoiden olisi huolehdittava keskinäisin sopimuksin edellytyksistä tällaiselle palvelulle.
Pykälän 2 momentin mukaan verkonhaltijan olisi osaltaan järjestettävä edellytykset sille, että verkon käyttäjä ja energiavaraston haltija saa asianomaiset siirto- ja jakelusopimukset tekemällä ja niihin liittyvät maksut suorittamalla oikeuden käyttää liittymispisteestään käsin koko maan sähköverkkoa ulkomaanyhteyksiä lukuun ottamatta. Toisin sanoen hän pääsisi käymään sähkökauppaa periaatteessa kaikkien niiden kanssa, jotka ovat liittyneet Suomen verkkoon. Säännös edellyttää verkonhaltijoiden yhteistyötä periaatteiltaan yhtenäisen, eri verkkoportaat yhdistävän hierarkkisen hinnoittelukäytännön luomiseksi. Tariffirakenteet olisivat yhteensopivia ja muodostaisivat kokonaisuuden. Sen sijaan verkonhaltijoiden soveltamat hintatasot voisivat poiketa toisistaan, koska ne riippuvat verkkojen erilaisista kustannuksista. Hinnoittelujärjestelmää sovellettaisiin kaikkiin tavanomaisiin verkkopalveluihin. Kaikki sähkömarkkinoiden osapuolet osallistuisivat siten pääsääntöisesti yhtenäisin perustein markkinapaikan ylläpitokustannuksiin eikä ”vapaamatkustus” olisi mahdollista. Myös jakeluverkkoon liittynyttä asiakasta koskisivat samat oikeudet käydä sähkökauppaa Suomen verkon alueella sekä velvollisuudet osallistua koko verkon kustannuksiin jakeluverkkopalvelujen maksuissa. Poikkeuksellisiin tarpeisiin ja tilanteisiin voisi verkonhaltijoilla olla kuitenkin erityispalveluja. Niiden hinta voisi määräytyä yleisperiaatteesta poikkeavalla tavalla.
Pykälän 2 momentissa tarkoitettu hinnoittelujärjestelmä ei koskisi lähtökohtaisesti maan rajan ylittäviä johtoyhteyksiä. Ulkomaanyhteyksien käytöstä perittäviin maksuihin vaikuttavat lisäksi unionin lainsäädännössä säädetyt normit. Esimerkiksi sähkökauppa-asetuksen säännösten perusteella 2 momentissa tarkoitettua hinnoittelujärjestelmää sovelletaan myös markkinoiden käytössä olevissa ETA-valtioiden välisissä rajayhdysjohdoissa. Sen sijaan 43 §:ään ehdotetun säännöksen mukaan kantaverkonhaltijan olisi perittävä 2 momentissa tarkoitetun hinnoittelujärjestelmän mukaisen siirtomaksun lisäksi erillistä rajayhdysjohdon siirtomaksua verkkoonsa kolmansista maista tulevasta sähköntuonnista ja verkostaan kolmansiin maihin lähtevästä sähkönviennistä, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista tai kantaverkonhaltijan tekemistä, vastavuoroisiin sähköjärjestelmän toimintavarmuuteen ja tehokkuuteen sekä markkinaedellytyksiin perustuvista sopimuksista muuta johdu.
21 b §.Verkkoon pääsyn täytäntöönpano sähköverkossa. Pykälässä annettaisiin tarkentavat säännökset menettelytavoista, joita verkonhaltijoiden tulisi noudattaa verkon käyttäjien ja muiden asiakkaiden pyytäessä tarjousta sähköverkkoon liittämisestä taikka sähkön siirto- tai jakelupalvelusta. Ehdotuksen keskeistä sisältöä vastaava säännös sisältyy nykyisin sähkömarkkinoista annetun valtioneuvoston asetuksen (65/2009) 1 §:ään. Mainittu säännös on tarkoitus kumota lainmuutoksen voimaan tullessa. Tavoitteena on ehkäistä riitojen syntymistä verkonhaltijan ja tämän asiakkaiden välillä sekä edistää mahdollisesti syntyvien riitojen tehokasta ratkaisemista. Verkonhaltijalla on lain 20 §:n mukaan liittämisvelvollisuus ja 21 §:n mukaan siirtovelvollisuus eli lähtökohtaisesti sähkömarkkinalaissa taataan verkon käyttäjille ja muille asiakkaille verkkoon pääsy.
Ehdotuksen 1 momentin mukaan verkonhaltijan olisi toimitettava verkon käyttäjille, energiavaraston haltijoille ja asiakkaille tiedot, joita nämä tarvitsevat päästäkseen tehokkaasti verkkoon ja käyttääkseen sitä tehokkaasti.
Ehdotuksen 2 momentin mukaan verkonhaltijan tulisi tehdä verkon käyttäjälle, energiavaraston haltijalle ja asiakkaalle tämän pyynnöstä tarjous sähköverkkoon liittämisestä sekä sähkön siirto- ja jakelupalvelusta. Tarjouksen voisi esittää esimerkiksi allekirjoitettavaksi lähetetyn sopimuksen tai, kun kysymys on jakelupalvelusta, lain 88 §:ssä tarkoitetun vahvistusilmoituksen muodossa. Liittämistä koskevassa tarjouksessa on esitettävä liittämisen edellytyksenä olevat tekniset vaatimukset.
Verkkoon pääsyn epääminen voisi perustua lain 19 §:n kehittämisvelvollisuutta, 20 §:n liittämisvelvollisuutta, 21 §:n siirtovelvollisuutta ja 41 a §:n voimalaitosten ja energiavarastojen liittämistä kantaverkkoon koskevissa säännöksissä oleviin kriteereihin. Ehdotuksen 3 momentin mukaan verkonhaltijan kieltäytyessä liittämisestä taikka siirto- tai jakelupalvelusta, sen olisi annettava asianmukaiset ja merkitykselliset tiedot kieltäytymisensä syistä. Perusteluiden asianmukaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että perusteluista ilmenee kieltäytymisen perustuvan puolueettomiin sekä teknisesti ja taloudellisesti perusteltuihin kriteereihin. Merkityksellisillä tiedoilla puolestaan tarkoitettaisiin tässä yhteydessä tietoja toimenpiteistä, joita esimerkiksi verkon vahvistaminen edellyttäisi. Kieltäytymiseen olisi lisäksi liitettävä tieto siitä, että verkon käyttäjällä, energiavaraston haltijalla ja asiakkaalla on halutessaan mahdollisuus saattaa asia Energiaviraston ratkaistavaksi riitojenratkaisumenettelyssä valvontalakiin ehdotetun 6 a §:n mukaisesti sekä Energiaviraston yhteystiedot.
21 c §.Vastuu varman, luotettavan ja tehokkaan sähköverkon käytöstä. Pykälään ehdotetaan uutta säännöstä verkonhaltijoiden vastuusta varman, luotettavan ja tehokkaan sähköverkon käytöstä.
Pykälän 1 momentin mukaan verkonhaltijan olisi huolehdittava sähköverkkonsa varmasta, luotettavasta ja tehokkaasta käytöstä sekä siitä, että kaikki verkonhaltijan sähköverkon varmaan, luotettavaan ja tehokkaaseen käyttöön tarvittavat lisäpalvelut sekä kulutusjouston ja energiavarastojen edellyttämät palvelut ovat saatavilla. Verkonhaltijan velvoitteena olisi tässä tapauksessa varmistaa, että näiden palvelujen tarjoaminen on mahdollista, mutta verkonhaltija ei kuitenkaan vastaisi siitä, että asiakkaat tai heidän palveluntarjoajansa tarjoaisivat näitä palveluja. Palvelujen tarjoaminen ja siten niiden tosiasiallinen saatavuus perustuisi avoimeen, kilpailtuun ja vapaaehtoiseen markkinaan. Lisäpalvelulla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä 3 §:n 27 b kohtaan ehdotetun määritelmän mukaisesti siirto- tai jakeluverkon toimintaan tarvittavaa palvelua, joihin kuuluisivat myös tasehallintapalvelut ja taajuuteen vaikuttamattomat lisäpalvelut, mutta ei siirtorajoitusten hallinta. Kulutusjoustolla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä 3 §:n 30 a kohtaan ehdotetun määritelmän mukaisesti loppuasiakkaan sähkökuorman muutosta verrattuna tämän tavanomaisiin tai senhetkisiin kulutustapoihin vastauksena markkinasignaaleihin, aikasidonnaisiin sähkön hintoihin tai kannustaviin maksuihin, tai vastauksena loppuasiakkaan joko yksin tai aggregoinnin välityksellä tekemän sellaisen tarjouksen hyväksymiseen, joka koskee kysynnän vähentämisen tai lisäämisen myymistä tiettyyn hintaan järjestäytyneillä markkinoilla.
Pykälän 2 momentin mukaan verkonhaltijan olisi tehtävä yhteistyötä ja koordinoitava toimintaansa muiden verkonhaltijoiden kanssa verkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön varmistamiseksi sekä resurssien hyödyntämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Verkonhaltijan olisi myös huolehdittava riittävien tietojen toimittamisesta sähköverkkonsa kanssa yhteenliitettyjen muiden sähköverkkojen haltijoille, jotta yhteenliitetyn sähköverkon varma ja tehokas käyttö, koordinoitu kehittäminen ja yhteentoimivuus voidaan varmistaa.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä yhteenliitetyn sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön, koordinoidun kehittämisen ja yhteentoimivuuden varmistamisen edellyttämästä verkonhaltijoiden välisestä tiedonvaihdosta.
23 a §.Sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankinta. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankinnasta. Pykälässä säädettäisiin yleisesti verkonhaltijoita koskevasta velvoitteesta asettaa ehdot sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaa varten. Nykyisin esimerkiksi taajuuteen vaikuttamattomien lisäpalveluihin luettavat vastuut toteutuvat pääosin 45 §:n järjestelmävastuun pohjalta asetettujen järjestelmäteknisten vaatimusten asettamisen kautta sekä jakeluverkonhaltijan liittämistä ja muuta verkkopalvelua koskevien ehtojen kautta.
Pykälän 1 momentin mukaan sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaehtojen olisi oltava puolueettomia, avoimia ja syrjimättömiä sekä yhteensopivia muiden verkonhaltijoiden vastaavien ehtojen kanssa. Ehdoissa olisi varmistettava, että kaikilla vaatimukset täyttävillä verkon käyttäjillä ja sähkömarkkinoiden osapuolilla on mahdollisuus tarjota palveluitaan verkonhaltijoille. Momentissa säädettäisiin myös kansallisten standardituotteiden soveltamisesta sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaehdoissa. Energiavirasto voi vahvistaa sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaa varten kansallisia standardituotteita ja niihin liittyviä teknisiä vaatimuksia, mikäli se arvioi kansallisten standardituotteiden edistävän sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen markkinoiden kehittymistä. Verkonhaltijoiden hankintaehtojen olisi täytettävä kansallisten standardituotteiden asettamat vaatimukset, jos sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaa varten on määritelty valvontalain 6 c §:ssä tarkoitettuja kansallisia standardituotteita. Hankintaehdot olisi valmisteltava koordinoidusti järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan ja muiden verkonhaltijoiden kanssa ja niiden valmistelussa olisi kuultava asiaankuuluvia verkon käyttäjiä ja sähkömarkkinoiden osapuolia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sähköverkon taajuuteen vaikuttamattomien palvelujen hankinnasta. Lain 3 §:n 27 c kohtaan ehdotetun määritelmän mukaan taajuuteen vaikuttamattomalla lisäpalvelulla tarkoitettaisiin palvelua, jota kantaverkonhaltija tai jakeluverkonhaltija käyttää sähköverkon normaalin tilan säilyttävään jännitteen säätöön, nopeaan loisvirran syöttöön, inertiaan verkon vakautta varten paikallisesti, oikosulkuvirtaan, pimeäkäynnistysominaisuuteen ja saarekekäyttöominaisuuteen. Verkonhaltijan olisi hankittava sähköverkkoaan varten tarvittavat taajuuteen vaikuttamattomat lisäpalvelut kiinteitä verkkokomponentteja lukuun ottamatta avointen, syrjimättömien ja markkinapohjaisten menettelyjen mukaisesti. Energiavirasto voisi hakemuksesta myöntää verkonhaltijalle määräajaksi poikkeuksen hankintavelvollisuudesta, jos taajuuteen vaikuttamattomien lisäpalvelujen markkinapohjainen hankinta ei ole verkonhaltijalle taloudellisesti tehokasta. Poikkeuksen pituus voisi olla enintään 5 vuotta.
Osa taajuudesta riippumattomista lisäpalveluista on luonteelta sellaisia, että mekanismit arvioida tällaisten palveluiden tarpeita ovat kansallisesti pitkälti vielä selvittämättä. Poikkeusmenettelyn tavoitteena olisikin varmistaa taajuudesta riippumattomien lisäpalveluiden markkinaehtoiseen hankintaan siirtymiselle tarvittava siirtymäaika sekä prosessi, joka huomioi taajuudesta riippumattomien markkinaehtoisten lisäpalveluiden asteittaisen, tarvepohjaisen kehittymisen. Pykälän 1 momentin mukaan lisäpalvelujen hankintaa varten voitaisiin määritellä valvontalain 6 c §:ssä tarkoitettuja kansallisia standardituotteita. Kokonaistaloudellisen ja kustannustehokkaan toimintamallin varmistamiseksi taajuudesta riippumattomien lisäpalveluiden markkinaehtoista hankintaa tulisi edistää palvelukohtaisesti tarve edellä ja sitä mukaa kuin uusien energiaresurssien määrä kasvaisi.
Markkinapohjaisen hankinnan taloudellinen tehokkuus voi olla kyseenalaista erityisesti tilanteissa, joissa palvelu on tuotettava rajatulla maantieteellisellä alueella, minkä johdosta potentiaalisten tarjoajien joukko on pieni ja yksittäisen toimittajan mahdollisuus hyödyntää markkinavoimaansa suuri.
Taajuuteen vaikuttamattomat lisäpalvelut ovat luonteeltaan paikallisia, ja palvelun tarve riippuu lukuisista erilaisista teknisistä tekijöistä kuten verkon rakenteesta, alueella sijaitsevien komponenttien ja järjestelmien teknisistä ominaisuuksista sekä niiden käyttötavasta. Esimerkiksi loistehon siirtämisen eri verkon osien tai jännitetasojen välillä ei arvioida olevan teknistaloudellisesti kannattavaa ainakaan tilanteissa, joissa loistehoa tuottavien ja kuluttavien resurssien keskinäinen etäisyys on pitkä. Mitä pidemmän etäisyyden yli loistehoa sähköjärjestelmässä siirretään, sitä suurempi negatiivinen vaikutus sillä on siirtohäviöiden määrään järjestelmässä. Lisäksi loisteho varaa kapasiteettia siirrettävältä pätöteholta ja voi vaikuttaa järjestelmän jännitteen säädön tarpeisiin. Jännitteen säätö taas toteutetaan käytännössä loistehoa tuottavien komponenttien ja järjestelmien avulla, joten maantieteellinen etäisyys vaikuttaa tehokkuuteen myös jännitteen säädön hankinnan osalta.
Markkinaehtoinen hankinta on haastavaa, sillä palveluita tarjoavien toimijoiden määrä on kansallisesti tai paikallisesti pieni, ja toimijat sijaitsevat usein etäällä toisistaan. Taloudellista tehokkuutta heikentävät myös tilanteet, joissa palveluntarjoajat sijaitsevat siten, että yksittäisen palveluntarjoajan markkina-asema voi muodostua määrääväksi.
Hankintaehtoja voitaisiin soveltaa yksittäistapauksissa sen jälkeen, kun Energiavirasto on ne vahvistanut valvontalain 10 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös kiinteiden verkkokomponenttien poikkeuksesta yleiseen hankintavelvoitteeseen. Velvoitetta hankkia taajuuteen vaikuttamattomia lisäpalveluja ei sovellettaisi kantaverkon- tai jakeluverkonhaltijan kiinteisiin verkkokomponentteihin. Lain 3 §:n 30 c kohtaan ehdotetun määritelmän mukaan kiinteällä verkkokomponentilla tarkoitettaisiin verkkokomponenttia, joka on kanta- tai jakeluverkon yhtenäinen osa ja jota käytetään ainoastaan kanta- tai jakeluverkon varman ja luotettavan toiminnan varmistamiseen ja jota ei käytetä valtakunnalliseen tasehallintaan eikä siirtorajoitusten hallintaan kanta- ja jakeluverkossa. Energiavarasto voitaisiin myös katsoa kiinteäksi verkkokomponentiksi, jos varaston käyttötarkoitus vastaisi kiinteälle verkkokomponentille asetettuja vaatimuksia. Energiavarastoja koskevasta poikkeusmenettelystä säädettäisiin 29 b §:ssä.
24 b §.Kulutusjousto, jousto ja kysynnänohjaustoimenpiteet verkkopalvelujen hinnoittelussa ja myyntiehdoissa. Pykälässä säädettäisiin kulutusjoustosta ja kysynnänohjaustoimenpiteistä verkkopalvelujen hinnoittelussa ja myyntiehdoissa. Energiatehokkuudesta, direktiivien 2009/125/EY ja 2010/30/EU muuttamisesta sekä direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/27/EU täytäntöönpanoon liittyvää pykälää yhtenäistettäisiin sähkömarkkinadirektiivin edellyttämän sääntelyn ja terminologian kanssa.
Pykälän 1 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelussa ei saisi olla ehtoja, jotka voivat estää verkonhaltijoita tai vähittäismyyjiä asettamasta sähkömarkkinoilla saataville järjestelmäpalveluja kulutusjoustoa ja kysynnänohjaustoimenpiteitä varten. Verkkopalvelujen hinnoittelussa olisi myös otettava huomioon kustannukset ja hyödyt, jotka aiheutuvat joustosta ja kysynnänohjaustoimenpiteistä.
Pykälän 2 momentin mukaan verkonhaltijan verkkopalvelujen myyntiehtojen olisi luotava edellytykset kulutusjouston osallistumiseen sähkömarkkinoille, jos osallistumisen järjestäminen on verkonhaltijan tehtävänä. Myyntiehdoissa olisi otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus. Myyntiehdoissa ei saisi olla ehtoja, jotka perusteetta estävät aggregaattorien tarjoaman kulutusjouston osallistumisen sähkömarkkinoille.
25 §.Liittymispistehinnoittelu. Pykälä esitetään kumottavaksi. Sen sisältämät säännökset yhdistettäisiin ehdotettuun uuteen 21 a §:ään.
26 §. Sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen liittyvät verkonhaltijan suoritteet. Pykälän soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös aggregointi. Sähkömarkkinadirektiivi edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että ainakaan kotitalousasiakkailta ja pieniltä yrityksiltä ei peritä vaihtamiseen liittyviä maksuja. Verkonhaltija ei jatkossa saisi periä erillistä maksua sähköntoimittajan vaihtamisen ohella itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen liittyvistä suoritteistaan. Sähköntoimittajan harjoittaman aggregoinnin osalta oikeustila ei muuttuisi.
29 b §.Verkonhaltijan oikeus harjoittaa energiavarastoliiketoimintaa. Pykälään ehdotettaisiin uutta säännöstä, jolla pantaisiin täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin 36 ja 54 artiklan säännökset verkonhaltijoiden mahdollisuudesta omistaa energiavarastoja. Direktiivin kansallinen liikkumavara olisi tarkoitus sisällyttää säännökseen täysimääräisesti.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan verkonhaltija ei lähtökohtaisesti saisi harjoittaa energiavarastoliiketoimintaa. Sähkömarkkinadirektiivin tavoitteena on, että verkonhaltijat eivät saisi omistaa, hallinnoida tai käyttää energiavarastoja, vaan varastointipalvelut tulisi tuottaa markkinaehtoisesti ja markkinoiden toimesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin verkonhaltijan kiinteän verkkokomponentin muodostavia energiavarastoja koskevasta poikkeuksesta. Verkonhaltija saisi 1 momentin estämättä omistaa, kehittää, hallinnoida ja käyttää energiavarastoja, jotka ovat verkonhaltijan kiinteitä verkkokomponentteja. Energiaviraston olisi verkonhaltijan hakemuksesta myönnettävä verkonhaltijalle lupa omistaa, kehittää, hallinnoida ja käyttää tällaisia energiavarastoja. Lain 3 §:n 30 c kohtaan ehdotetun määritelmän mukaan kiinteällä verkkokomponentilla tarkoitettaisiin verkkokomponenttia, joka on kanta- tai jakeluverkon yhtenäinen osa ja jota käytetään ainoastaan kanta- tai jakeluverkon varman ja luotettavan toiminnan varmistamiseen ja jota ei käytetä valtakunnalliseen tasehallintaan eikä siirtorajoitusten hallintaan kanta- ja jakeluverkossa. Energiavarasto voitaisiin myös katsoa kiinteäksi verkkokomponentiksi, jos varaston käyttötarkoitus vastaisi kiinteälle verkkokomponentille asetettuja vaatimuksia. Energiavirasto arvioisi lupaa myöntäessään, onko kysymyksessä kiinteä verkkokomponentti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuslupamenettelystä, jonka mukaan Energiavirasto voisi myöntää verkonhaltijalle määräajaksi poikkeusluvan omistaa, kehittää, hallinnoida ja käyttää muita kuin kiinteitä verkkokomponentteja muodostavia energiavarastoja, jos verkonhaltija tarvitsee tällaisia energiavarastoja täyttääkseen vastuunsa sähköverkkonsa varmasta, luotettavasta ja tehokkaasta käytöstä tai, jos kantaverkonhaltija tarvitsee tällaisten energiavarastojen tuottamia taajuuteen vaikuttamattomia lisäpalveluja täyttääkseen vastuunsa sähköverkkonsa varmasta, luotettavasta ja tehokkaasta käytöstä. Poikkeuslupa voidaan myöntää, jos 1) verkonhaltija ei ole voinut hyväksyä verkonhaltijan järjestämässä avoimessa, läpinäkyvässä ja syrjimättömässä tarjouskilpailussa, jonka ehdot Energiavirasto on vahvistanut ennen tarjouskilpailun aloittamista, tällaisten energiavarastojen palvelujen tuottamisesta tehtyjä tarjouksia tai jos palvelujen tuottamisesta ei tarjouskilpailussa ole saatu kohtuullisiin kustannuksiin perustuvia ja oikea-aikaisia tarjouksia, 2) mainittuja energiavarastoja ei käytetä sähkön hankintaan tai toimitukseen sähkömarkkinoilla ja 3) poikkeus on tarpeen, jotta verkonhaltija voi huolehtia sähköverkkonsa varmasta, luotettavasta ja tehokkaasta käytöstä.
Pykälän 4 momentin mukaan Energiaviraston olisi toteutettava 3 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan saaneen verkonhaltijan vastuualueella ennen poikkeusluvan päättymistä julkinen kuuleminen momentissa tarkoitettujen energiavarastojen palvelujen saatavuudesta sen selvittämiseksi, onko energiavarastojen palveluja riittävästi saatavilla ja onko muilla osapuolilla kiinnostusta investoida tällaisiin energiavarastoihin. Julkinen kuuleminen olisi toteutettava 3 momentin 1 kohdan mukaisesti järjestetyn tarjouskilpailun jälkeen. Jos tarjouskilpailu ja julkinen kuuleminen Energiaviraston arvion mukaan osoittaisivat, että muut osapuolet kykenevät tuottamaan 3 momentissa tarkoitettujen energiavarastojen palveluja vastuualueella kustannustehokkaasti, Energiaviraston tulisi velvoittaa verkonhaltija luopumaan mainituista energiavarastoistaan asteittain 18 kuukauden kuluessa poikkeusluvan päättymisestä. Luopumismenettelyyn ja verkonhaltijalle energiavarastostaan luopumisesta määrättävään korvaukseen sovellettaisiin, mitä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 24 §:ssä säädetään toimenpiteistä sähköverkkoluvan peruuttamisen johdosta. Energiaviraston olisi tarvittaessa päätettävä niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä kyseisen energiavarastoliiketoiminnan ylläpitämiseksi. Jollei energiavaraston siirtämisestä toiselle toiminnanharjoittajalle sovita, Energiavirasto voisi päättää energiavaraston lunastamisesta täyttä korvausta vastaan. Korvauksen perusteiden ja määräämisen suhteen olisi noudatettava, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/1977) säädetään lunastusmenettelystä ja -korvauksesta.
Pykälän 5 momentin mukaan Energiaviraston olisi ilmoitettava kantaverkonhaltijalle myönnetystä 2 momentissa tarkoitetusta luvasta ja 3 momentissa tarkoitetusta poikkeusluvasta komissiolle ja Euroopan unionin energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastolle. Ilmoitukseen tulisi sisällyttää päätökseen vaikuttaneet merkitykselliset tiedot ja päätöksen perustelut.
Pykälän 6 momentin mukaan Energiavirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tarjouskilpailun järjestämisestä.
Pykälän 4 momenttiin liittyisi akkuvarastoja koskeva siirtymäsäännös.
30 §. Kantaverkonhaltijan ja oikeudellisesti eriytetyn jakeluverkonhaltijan hankkia ja toimit-taa sähköä. Pykälän 2 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uusi poikkeus tapauksesta, joissa kantaverkonhaltijan, jolta edellytetään lain 32 §:ssä säädettyä riippumattomuutta sähköntuotannosta ja -toimittamisesta sekä oikeudellisesti eriytettyä jakeluverkkotoimintaa harjoittavan verkonhaltijan olisi sallittua harjoittaa sähkönhankintaa ja -toimitusta. Jatkossa sähkönhankinta ja -toimitus olisi mahdollista nykyisten toimintojen lisäksi myös lisäpalveluiden hankkimiseksi, jotta verkonhaltijoiden lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseen tarvittavan sähköenergian hankkimiselle ei olisi estettä. Määritelmän mukaan lisäpalvelulla tarkoitettaisiin siirto- tai jakeluverkon toimintaan tarvittavaa palvelua, mukaan lukien tasehallintapalvelut ja taajuuteen vaikuttamattomat lisäpalvelut, ei kuitenkaan siirtorajoitusten hallintaa. Kyseisissä tilanteissa ei olisi varsinaisesti kyse sähkönhankintaa ja -toimitusta koskevasta elinkeinotoiminnasta, vaan verkon varman käytön varmistavien palveluiden hankinnasta.
Pykälän 7 kohtaan esitetään lisäksi tarkennusta, joka mahdollistaisi jakeluverkonhaltijalle sähkön hankinnan ja toimituksen paitsi muualla sähkömarkkinalaissa säännellyissä tilanteissa, myös sellaisissa tilanteissa, joista säädetään muussa laissa kuin sähkömarkkinalaissa. Tällaisia tilanteita voi nousta esille esimerkiksi sähköalan yrityksiä koskevien tietojärjestelmähankkeiden käyttöönoton yhteydessä.
Muilta osin pykälän säännökset säilyisivät ennallaan. Pykälän 5 kohdassa säädetään verkon rakentamista, käyttöä ja kunnossapitoa palvelevien siirrettävien varavoimakoneiden käytöstä ja niillä tuotetun sähkön toimituksesta verkkoon. Energiavarastojen käyttöön vastaavissa tarkoituksissa sovellettaisiin lain 29 b §:n säännöksiä.
33 §.Kantaverkonhaltijan riippumattomuuden varmentaminen. Pykälässä säädetään sähkömarkkinadirektiiviin ja sähkökauppa-asetukseen perustuvasta menettelystä kantaverkonhaltijan riippumattomuuden varmentamiseksi. Pykälään sisältyvät viittaukset uuteen sähkömarkkina-asetukseen ja Energiavirastoon ehdotetaan saatettavaksi ajan tasalle. Muilta osin pykälän säännökset säilyisivät ennallaan.
35 §.Kantaverkonhaltijan riippumattomuuden varmentaminen kolmansista maista tulevan omistuksen osalta. Pykälässä säädetään sähkömarkkinadirektiiviin ja sähkökauppa-asetukseen perustuvasta menettelystä kantaverkonhaltijan riippumattomuuden varmentamiseksi kolmansista maista tulevan omistuksen osalta. Pykälään sisältyvät viittaukset uuteen sähkömarkkinadirektiiviin ja Energiavirastoon ehdotetaan saatettavaksi ajan tasalle. Muilta osin pykälän säännökset säilyisivät ennallaan.
39 a §.Kantaverkonhaltijan harjoittamat muut liiketoiminnat. Pykälään ehdotettaisiin uutta säännöstä, jolla pantaisiin täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin 40 artiklan 8 kohdan säännökset siirtoverkonhaltijoiden oikeudesta harjoittaa muita kuin sähkömarkkinadirektiivissä ja sähkökauppa-asetuksessa säädettyjä liiketoimintoja. Direktiivin kansallinen liikkumavara olisi tarkoitus sisällyttää säännökseen täysimääräisesti.
Pykälän 1 momentin mukaan kantaverkonhaltija ei saisi harjoittaa muuta liiketoimintaa kuin kantaverkonhaltijalle on säädetty mahdolliseksi tässä laissa tai sähkökauppa-asetuksessa. Tämän lisäksi kantaverkonhaltijalla olisi oikeus harjoittaa liiketoimintaa muussa verkossa kuin sähköverkossa, jos toimivaltainen viranomainen on myöntänyt kantaverkonhaltijalle tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen edellyttämän toimiluvan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi järjestelmävastaavalle kantaverkonhaltijalle säädetyistä erityistehtävistä sähköjärjestelmässä. Järjestelmävastaavalle kantaverkonhaltijalle on säädetty kansallisessa erillislainsäädännössä erityistehtäviä tehoreservijärjestelmän täytäntöönpanossa sekä sähkön alkuperätakuiden myöntämisessä. Ehdotetun säännöksen mukaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan muista kuin sähkömarkkinalaissa tai sähkökauppa-asetuksessa säädetyistä tehtävistä sähköjärjestelmässä säädettäisiin erikseen lailla.
42 a §.Kantaverkonhaltijan alueelliseen koordinointikeskukseen liittyvät tehtävät. Pykälään ehdotetaan uutta säännöstä, jossa säädettäisiin kantaverkonhaltijan alueelliseen koordinointikeskukseen liittyvistä tehtävistä ja vastuusta osuuteensa alueellisen koordinointikeskuksen kustannuksista. Alueellista koordinointikeskuksista säädetään sähkökauppa-asetuksen siirtoverkon käyttöä koskevassa V luvussa.
Pykälän 1 momentin mukaan kantaverkonhaltijan tehtävänä olisi hoitaa alueelliseen koordinointikeskukseen liittyvät kantaverkonhaltijan tehtävät, joista säädetään sähkökauppa-asetuksessa, sekä vastata alueellisten koordinointikeskusten välisen yhteistyön ja koordinoinnin puitteiden hyväksymisestä.
Pykälän 2 momentin mukaan kantaverkonhaltija vastaisi osuudestaan alueellisen koordinointikeskuksen toimintaan liittyvistä kustannuksista. Kantaverkonhaltijalla olisi oikeus sisällyttää siirtomaksuunsa sille kuuluva osuus alueellisen koordinointikeskuksen kohtuullisista ja asianmukaisista kustannuksista.
43 §.Sähkön tuontia ja vientiä koskevat siirtomaksut. Pykälän säännöstä sähkön tuontia ja vientiä koskevista siirtomaksuista ehdotetaan muutettavaksi voimassa olevassa pykälässä viitatun 25 §:n kumoamisen vuoksi. Säännöksen sisältöä ei ole tarkoitus muuttaa tässä yhteydessä.
Sähkökauppa-asetuksen 18 artiklan 6 kohdan mukaan sähkön sisämarkkinoilla ei saa periä erillisiä siirtomaksuja rajayhdysjohtojen käytöstä. Pykälään ehdotetun säännöksen mukaan kantaverkonhaltijan olisi perittävä rajayhdysjohdon siirtomaksua verkkoonsa kolmansista maista tulevasta sähköntuonnista ja verkostaan kolmansiin maihin lähtevästä sähkönviennistä, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista tai kantaverkonhaltijan tekemistä, vastavuoroisiin sähköjärjestelmän toimintavarmuuteen ja tehokkuuteen sekä markkinaedellytyksiin perustuvista sopimuksista muuta johdu.
Ulkomaanyhteyksien käytöstä perittäviin maksuihin vaikuttavat lisäksi unionin lainsäädännössä säädetyt normit. Esimerkiksi sähkökauppa-asetuksen säännösten perusteella sähköntuontiin ja –vientiin liittyvää rajayhdysjohdon siirtomaksua ei sovellettaisi markkinoiden käytössä olevissa ETA-valtioiden kuten Suomen ja Norjan välisissä rajayhdysjohdoissa. Toisaalta sähkön tuonnille ja viennille voidaan kohdistaa kantaverkonhaltijoiden väliseen korvausjärjestelmään perustuvia maksuja.
Sähkön tuonnista ja viennistä perittävän rajayhdysjohdon siirtomaksun olisi täytettävä sähkömarkkinalain 24 §:ssä säädetyt edellytykset.
45 §. Järjestelmävastuu. Pykälässä säädetään sähköjärjestelmän järjestelmävastuusta, joka on annettu yhden kantaverkonhaltijan tehtäväksi tämän sähköverkkoluvassa. Pykälän sanamuotoja ja järjestelmävastaavan velvollisuuksia ja oikeuksia koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin. Tällä ei kuitenkaan muutettaisi voimassa olevan sääntelyn sisältöä. Lisäksi säännöstä täydennettäisiin sähkömarkkina-asetukseen tehtyjen lisäysten johdosta.
Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaisi jatkossakin Suomen sähköjärjestelmän teknisestä toimivuudesta ja käyttövarmuudesta siten, että sähköjärjestelmä toimisi luotettavasti ja varmasti, sekä huolehtisi valtakunnalliseen tasehallintavastuuseen (aiemmin valtakunnallinen tasevastuu) kuuluvista tehtävistä ja valtakunnallisesta taseselvityksestä tarkoituksenmukaisella ja sähkömarkkinoiden osapuolten kannalta tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla. Lisäksi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tulisi ylläpitää ja kehittää järjestelmävastuun piiriin kuuluvia toimintojaan ja palveluitaan sekä ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan ja muita järjestelmävastuun hoitamiseen tarvittavia laitteistojaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin. Järjestelmävastuuseen kuuluva kehittämisvelvollisuus täydentää lain 19 §:ssä säädettyä verkonhaltijoiden yleistä verkon kehittämisvelvoitetta. Järjestelmävastaavan tulisi soveltaa molempia säännöksiä rinnakkain. Järjestelmävastuuseen kuuluva kehittämisvelvollisuus on tarkoitettu soveltamisalaltaan laajemmaksi kuin verkon kehittämisvelvollisuus. Säännöstä sovellettaisiin paitsi sähköverkon kehittämiseen liittyvään toimintaan myös järjestelmävastuun piiriin kuuluvien toimintojen ja palveluiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä sähköverkon lisäksi myös järjestelmävastuun hoitamisessa tarvittavien muiden laitteistojen sekä tietojärjestelmien ja ohjelmistojen ylläpitämiseen, käyttöön ja kehittämiseen. Kehittämisvelvollisuus tulisi täyttää siten, että sähköjärjestelmä ja järjestelmävastuun piiriin kuuluvat palvelut toimisivat luotettavasti, varmasti ja tehokkaasti ja, että edellytykset tehokkaasti toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille voidaan turvata. Järjestelmävastuuseen kuuluvan kehittämisvelvollisuuden tavoitteena on turvata sähkömarkkinalain 1 §:n tavoitesäännöksen mukaisesti edellytykset tehokkaasti toimiville sähkömarkkinoille ja sähköjärjestelmälle. Velvollisuus merkitsee, että sähkömarkkinoiden toimivuutta tulee tarkastella sähkömarkkinoiden ja sähköjärjestelmän kokonaisuuden sekä kokonaisedun näkökulmasta. Säännöksen sääntelemässä toiminnassa järjestelmävastaavan tulisi siten tehdä yksittäistapauksissa ratkaisunsa sähkömarkkinoiden ja sähköjärjestelmän toimivuuden kokonaisedun näkökulmasta. Tällaisessa tilanteessa jonkin yksittäisen markkinaosapuolen intressi ei voisi syrjäyttää sähkömarkkinoiden ja sähköjärjestelmän toimivuuden laajasti käsittävää intressiä.
Pykälään 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan velvoite ottaa tehtäviään hoitaessaan huomioon alueellisten koordinointikeskusten koordinoidut toimet ja suositukset siten kuin sähkökauppa-asetuksessa säädetään. Alueelliset koordinointikeskukset hoitavat tehtäviään ja antavat suosituksiaan sähkökauppa-asetuksen 37 artiklan nojalla. Alueellisten koordinointikeskusten tehtävänä on muun muassa koordinoitu kapasiteetin laskenta, reservikapasiteetin alueellinen mitoitus sekä käytön ja häiriöiden analysointi ja raportointi alueen kantaverkonhaltijoille. Alueellisten koordinaatiokeskusten toiminnalla pyritään alueellisen käyttövarmuuden parantamiseen ja markkinoiden tehokkuuden lisääntymiseen. Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaisi edelleen järjestelmän toimintaedellytyksistä ja toimintakyvystä. Jatkossa sen tulisi ottaa huomioon alueellisen koordinaatiokeskuksen koordinoidut toimet ja suositukset edellyttäen, että ne eivät ole ristiriidassa järjestelmävastaavalle kantaverkonhaltijalle kuuluvien tehtävien kanssa.
Pykälän 2 momenttiin esitetään säännöstä selventäviä täsmennyksiä. Näillä ei kuitenkaan muutettaisi voimassa olevan sääntelyn sisältöä. Järjestelmävastaavan tulee voida järjestelmävastuun toteuttamiseksi asettaa tarpeellisia ehtoja voimalaitosten, energiavarastojen ja kuormien sekä sähköverkkojen liittämiselle sähköjärjestelmään sekä sähköjärjestelmän ja siihen liitettyjen voimalaitosten, energiavarastojen, sähkönkäyttäjien kuormien ja sähköverkkojen käyttämiselle. Esimerkiksi kuormien tai sähköverkkojen irtikytkeminen voi olla tarpeen häiriötilanteissa ja sähköpulatilanteissa. Sillä estetään pahempien häiriöiden syntyminen ja turvataan sähkön saanti tärkeille kohteille. Ehtoja voitaisiin soveltaa yksittäistapauksissa sen jälkeen, kun Energiavirasto olisi päätöksellään vahvistanut ehdot. Vahvistamismenettely koskisi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan järjestelmävastuun piiriin kuuluvan toiminnan yleisiä ehtoja, joita järjestelmävastaava asettaa sähköjärjestelmän sekä siihen liitettyjen voimalaitosten, energiavarastojen, kuormien ja sähköverkkojen käyttämiselle. Säännös ei sen sijaan oikeuttaisi Energiavirastoa puuttumaan ennakolta järjestelmävastaavan toimintaan yksittäisissä tapauksissa. Energiaviraston toimivallasta ehtojen vahvistamisessa säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 10 §:ssä. Ehdotuksen mukaan säännöksessä tarkoitettuja ehtoja voitaisiin soveltaa yksittäistapauksissa sen jälkeen, kun Energiavirasto on hyväksynyt ehdot. Ehtoja voisi soveltaa muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Momenttiin ehdotetussa täsmennyksessä todettaisiin yksiselitteisesti, että kantaverkonhaltijalla olisi edelleenkin oikeus asettaa liitynnälle järjestelmävastuun perusteella rajoituksia siten, että sähköjärjestelmän käyttövarmuus ei liitynnän johdosta vaarannu. Voimalaitosten, energiavarastojen, kuormien ja muiden sähköverkkojen liittämisessä tulisi huomioida sähköjärjestelmän kyky kestää nopeita tehonmuutoksia. Tällä hetkellä Suomen sähköjärjestelmän suurin sallittu askelmainen tehonmuutos, jonka sähköjärjestelmä kestää käyttövarmuutta vaarantamatta eli niin sanottu mitoittava vika, voimalaitoksen liitynnässä on enintään 1 300 megawattia.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset keskeisimmistä 2 momentissa tarkoitetuista ehdoista. Järjestelmävastaavalla kantaverkonhaltijalla olisi ensinnäkin kestoltaan rajoitetuksi ajaksi oikeus rajoittaa sähkön siirtoa tai keskeyttää se kokonaan, kun se on välttämätöntä sähköjärjestelmässä ilmenevien häiriöiden poistamiseksi tai niiden hallitsemiseksi. Järjestelmävastaavalla kantaverkonhaltijalla olisi myös oikeus sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ollessa uhattuna ohjata sähköjärjestelmään liitettyä sähkön käyttöä, tuotantoa, tuontia ja vientiä ottamalla huomioon yhteiskunnan yleiset elintärkeät tarpeet, mahdolliset viranomaismääräykset, voimassa olevat tehopulan hallintaa ja häiriöiden selvittämistä koskevat suunnitelmat ja velvoitteet sekä vallitsevat olosuhteet. Rajoitusta tai ohjaustoimenpidettä saisi kussakin tapauksessa pitää voimassa niin kauan kuin se olisi välttämätöntä sähköjärjestelmän palauttamiseksi normaalitilaan. Ehdotettu säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevaa kantaverkonhaltijan järjestelmävastuusta annetun työ- ja elinkeinoministeriön asetuksen (635/2013) 9 §:ää. Mainittu säännös on tarkoitus kumota lainmuutoksen voimaan tullessa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tarkempia säännöksiä järjestelmävastuun toteuttamistavasta ja sisällöstä ministeriön asetuksella. Järjestelmävastuun toteuttamistapaan ja sisältöön liittyvät asiat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden tekninen luonne ja asiallinen merkitys edellytä asetuksenantamisvaltuuden osoittamista valtioneuvostolle.
Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan sähköverkkoluvasta sekä järjestelmävastuuseen määräämisestä säädetään lain 8 §:ssä.
46 §. Valtakunnallinen tasehallintavastuu. Pykälässä säädetään järjestelmävastuuseen kuuluvasta valtakunnallisesta tasehallintavastuusta. Pykälän terminologiaa yhtenäistettäisiin sähkömarkkinadirektiivin ja –asetuksen terminologian kanssa. Säännöksen sisältö vastaisi kuitenkin aiempaa sääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaisi koko ajan käynnissä olevasta sähköntuotannon ja -kulutuksen välisen hetkellisen tasapainon ylläpitämisestä vastuualueellaan eli valtakunnallisesta tasehallintavastuusta. Pykälässä säädettäisiin järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan velvollisuudesta organisoida maan sähköjärjestelmän toimivuuden edellyttämä tuotannon ja kulutuksen tasapainon hallinta valtakunnallisella tasolla. Valtakunnalliseen tasehallintavastuuseen sisältyisivät kaikki sen hoitamisen edellyttämät toimenpiteet ja resurssit, jotka olisi toteutettava tai joiden käytettävyys olisi varmistettava kunkin taseselvitysjakson ajaksi. Valtakunnallinen tasevastuu ulottuisi siten kunkin taseselvitysjakson aikana suoritettaviin tai aloitettaviin säätötoimenpiteisiin. Tätä pitemmällä aikajaksolla tuotannon ja kulutuksen tasapainon ylläpito tapahtuisi ensisijaisesti suoraan sähkömarkkinoiden osapuolten välisten sopimusten pohjalta.
Sähkömarkkinoiden osapuolten tasavertaiset kilpailumahdollisuudet edellyttävät tasesähköyksiköltä tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Tämän vuoksi tasesähköyksikön harjoittama tasesähkön ja tasehallintakapasiteetin hankinnan ja kaupan tulee perustua sähkömarkkinoiden osapuolien kannalta mahdollisimman neutraaleille periaatteille. Pykälän 2 momentin mukaan valtakunnallisen tasehallintavastuun hoitamiseen tarvittavan tasesähkön ja tasehallintakapasiteetin hankinta- ja kauppaehtojen olisi oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä sähkömarkkinoiden osapuolille eikä niissä saa olla perusteettomia tai sähkökaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja tai rajauksia. Tasesähköyksikkö hankkisi tasesähkön kilpailluilta markkinoilta siten, että tasesähkön hinta kullekin taseselvitysjaksolle muodostuisi tehtyjen tarjousten perusteella. Kaikki tasehallintakapasiteettia hallitsevat tahot mukaan lukien ulkomaiset tahot pääsisivät tarjoamaan tasehallintamarkkinoille tasesähköä ja tasehallintakapasiteettia yhtäläisin ja syrjimättömin ehdoin. Myös poiskytkettävät kuormat voisivat olla joissakin tilanteissa tasehallintakapasiteettia. Samalla tavoin pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvan tasehallintakapasiteetin hankinnan tulisi perustua kilpailuttamiseen. Tasehallintamarkkinoilla hinnanmuodostus tapahtuisi siten markkinamekanismin pohjalta.
Järjestelmävastaava voisi kuitenkin noudattaa tasesähkön ja tasehallintakapasiteetin hankinnassa maan sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimia perusteltuja ehtoja. Maan sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tarkoituksenmukainen toiminta saattaisivat esimerkiksi edellyttää, että tietty vähimmäismäärä tasehallintakapasiteettia olisi joka hetki tasesähköyksikön käytettävissä kaikissa olosuhteissa. Tasesähköyksiköllä olisi tällöin oikeus tehdä sopimuksia tämän tasehallintakapasiteetin osan varaamisesta käyttöönsä kiinteämmin. Sitä vastoin ehdot ja rajoitukset, jotka olisivat näennäisesti yleisiä ja tasapuolisia mutta tosiasiallisesti räätälöity koskemaan vain tiettyjä sähkömarkkinaosapuolia, olisivat kiellettyjä.
Tasesähköyksikkö tekisi hankkimastaan tasesähköstä tasesähkötuotteen, jolla se kävisi kauppaa kunkin taseselvitysjakson jälkeen taseselvityksen osoittamalla määrällä sähkömarkkinoiden osapuolen kanssa. Sähkömarkkinoiden osapuoli hankkisi tasesähköyksiköltä jälkikäteiseen taseselvitykseen perustuvan tasesähkön tai vaihtoehtoisesti sillä tulisi olla ulkopuolinen tasevastaava, joka huolehtisi osapuolen sähkötaseen tasapainottamiseen tarvittavan sähkön toimituksesta avoimella sähköntoimitussopimuksella. Oman taseen hallinta mahdollisimman reaaliaikaisesti on sähköntoimittajalle tärkeä kilpailutekijä. Tämän vuoksi tarvittaisiin ehdotettua säännöstä sen varmistamiseksi, että sähköntoimittajien mahdollisuudet tasesähkön hankkimiseen tasesähköyksiköltä olisivat mahdollisimman tasapuoliset sekä syrjimättömät ja ettei tasesähkökaupassa olisi perusteettomasti sähkökaupan kilpailua rajoittavia ehtoja. Järjestelmävastaava voisi kuitenkin asettaa tasesähkökaupassa maan sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimia perusteltuja ehtoja.
Tasesähkökauppa tasesähköyksikön kanssa olisi avointa kaikille sähkömarkkinoiden osapuolille, jotka pystyisivät huolehtimaan sähköjärjestelmässä tasesähkökauppaan ryhtyville asetettavista teknisistä edellytyksistä. Tällaisena vaatimuksena voisi sähköjärjestelmän nykyisessä kehitysvaiheessa olla tekniset edellytykset huolehtia toimimisesta ulkopuolisena tasevastaavana muille sähkömarkkinoiden osapuolille sekä siihen liittyvistä taseselvityksen edellyttämistä velvoitteista. Kriteerit tasevastaavana toimimiselle asettaisi tasesähköyksikkö.
Pykälässä säädettäisiin sähkömarkkinadirektiivin edellytysten mukaisesti, että tasesähkön kauppaehtojen olisi tarjottava verkon käyttäjille asianmukaisia kannustimia sähkön syötön ja oton tasapainottamiseksi.
Pykälän 2 momenttiin esitetään täsmennystä valtakunnallisen tasehallintavastuun hoitamiseen tarvittavan tasesähkön ja tasehallintakapasiteetin hankintaehtojen ja kauppaehtojen perustumisesta markkinapohjaisiin menettelyihin. Jo nykyisellään valtakunnalliseen tasehallintaan sisältyvä palvelu on avointa toimitusta tasevastaaville, missä ostetun ja myydyn tasesähkön hinta määräytyy tasesähkömarkkinan hinnan mukaisesti. Momenttiin lisättäisiin myös kansallista nykykäytäntöä vastaava sähkömarkkinadirektiivin edellyttämä nimenomainen vaatimus järjestelmävastaavalle kantaverkonhaltijalle luoda edellytykset kulutusjouston, uusiutuvan energian, energiavarastojen ja aggregaattorien osallistumiseen tasehallintamarkkinoille sähkömarkkinadirektiivin vaatimusten mukaisesti. Kantaverkonhaltijan tulisi valtakunnallisen tasehallintaan sisältyvän palvelun ehtoja asettaessaan erityisesti kiinnittää huomiota sähkömarkkinoiden eri osapuolten kykyyn ja mahdollisuuteen toimia tasemarkkinoilla ja hallinnoida tasettaan itsenäisesti.
Pykälän voimassa olevan 3 momentin tasesähkön hinnoittelua koskeva säännös kumottaisiin. Vastaavat säännökset sisältyvät nykyisin sähköjärjestelmän tasehallintaa koskevista suuntaviivoista annetun komission asetuksen (EU) 2017/2195 44 ja 55 artikloihin.
52 a §. Joustopalvelujen käyttö jakeluverkossa. Uudessa pykälässä säädettäisiin jakeluverkonhaltijan verkon varmaa käyttöä, kehittämistä ja jakeluverkonhaltijan alueella siirtorajoitusten hallintaa varten tarvittavan sähkönkulutuksen joustopalvelun hankinnan ehdoista. Sähkömarkkinadirektiivin 32 artikla pyrkii kannustamaan joustopalvelun käyttöön jakeluverkoissa. Ehdotus liittyy läheisesti lakiin 730/2021 sisältyvään sähkömarkkinalain 52 §:n muutokseen jakeluverkon kehittämissuunnitelmien sisällön laajentamisesta koskemaan myös infrastruktuuri-investoinneille vaihtoehtoisia tapoja siirtokapasiteetin laajentamiselle. Mainittu 52 §:n muutos edellyttää jakeluverkonhaltijoita arvioimaan sähkönkulutuksen jouston, sähkövarastojen, jakeluverkonhaltijan energiatehokkuustoimenpiteiden ja muiden resurssien mahdollista käyttämistä vaihtoehtona jakeluverkon siirtokapasiteetin laajentamiselle. Kehittämissuunnitelman mukaiset verkkoinvestoinneille vaihtoehtoiset toimenpiteet luovat pohjan kysynnälle ja edistävät joustopalveluiden hankintaa.
Jotta varmistetaan verkon varma ja tehokas käyttö sekä resurssien hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla ja markkinoita edistäen, jakeluverkonhaltijoilta edellytetään lain 21 c §:n mukaisesti myös tiedonvaihto- ja yhteistoimintavelvollisuutta muiden jakeluverkonhaltijoiden ja erityisesti kantaverkonhaltijan kanssa. Jakeluverkonhaltijoiden ja kantaverkonhaltijan on tehtävä yhteistyötä, vaihdettava keskenään tarvittavat tiedot ja koordinoitava toimintaansa.
Ehdotetun 52 a §:n 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltijan olisi mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävä joustopalveluja jakeluverkkonsa käytön ja kehittämisen tehostamiseksi sekä siirtorajoitusten hallitsemiseksi vastuualueellaan tai vastuualueensa rajojen yli tapahtuvissa siirroissa. Jakeluverkonhaltijan olisi asetettava joustopalveluiden hankinnan ehdot siten, että ne ovat tasapuolisia ja syrjimättömiä sähkömarkkinoiden osapuolille ja niiden on perustuttava markkinapohjaisiin menettelyihin, eikä niissä saa olla perusteettomia tai sähkökaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja. Joustopalvelujen hankintaehtojen olisi edistettävä energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamista ja kustannustehokkuutta.
Valvontalain 6 c §:ään ehdotetun säännöksen mukaan Energiavirasto voisi vahvistaa sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankintaa varten kansallisia standardituotteita ja niihin liittyviä teknisiä vaatimuksia, mikäli se arvioi kansallisten standardituotteiden edistävän sähköverkon varman, luotettavan ja tehokaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen markkinoiden kehittymistä. Jakeluverkonhaltijoiden joustopalvelun hankintaehtojen olisi täytettävä Energiaviraston asettamien kansallisten standardituotteiden vaatimukset.
Joustopalvelun hankinnan ehtoja voitaisiin soveltaa yksittäistapauksissa sen jälkeen, kun Energiavirasto on ne vahvistanut valvontalain 10 §:n mukaisesti. Ehdot olisi myös julkaistava.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin jakeluverkonhaltijan velvoitteesta julkaista riittävät tiedot tarvitsemansa jouston määrästä sekä hankitusta joustosta sekä aktivoidusta joustosta. Säännöksellä lisättäisiin joustomarkkinan läpinäkyvyyttä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Energiaviraston mahdollisuudesta myöntää poikkeus joustopalvelun hankintavelvoitteesta, mikäli tällaisten palveluiden markkinapohjainen hankinta ei ole taloudellisesti tehokasta, tai johtaisi vakaviin markkinoiden vääristymiin tai lisäisi siirtorajoituksia. Koska joustoa voidaan käyttää jakeluverkossa moneen tarkoitukseen, joista pääasiallisia ovat toimitusvarmuuden parantaminen, siirtorajoitusten hallinta, kuormanohjaus kysyntähuipuilta sekä sähkön laatuun liittyvät toimenpiteet, kuten jännitekuoppien hallinta, tulisi viranomaisen arvioida poikkeuksen tarpeellisuutta eri käyttötarkoitusten osalta erikseen. Myös 52 §:n mukainen verkon kehittämissuunnitelma edellyttää jakeluverkonhaltijaa huomioimaan jouston hyödyntämisen verkon suunnittelussa. Kehittämisvelvollisuus vaikuttaa osaltaan joustomarkkinoiden kehitykseen jo suhteellisen lyhyellä aikavälillä.
Jouston hyödyntämisellä jakeluverkkotoiminnassa pyritään tehostamaan jakeluverkon käyttöä ja kehittymistä. Valvontalain 10 §:n 2 momentin mukaan hinnoittelumenetelmiä koskevassa Energiaviraston vahvistuspäätöksessä voidaan huomioida muun muassa verkkotoiminnan tehostamiseen, verkon varmuuden parantamiseen ja verkon kehittämiseen liittyviä tekijöitä.
53 a §.Pienimuotoisen sähköntuotannon ja tehokkaan yhteistuotannon liittäminen jakeluverkkoon. Pienimuotoisen sähköntuotannon ja tehokkaan yhteistuotannon liittämistä jakeluverkkoon koskevaan säännökseen tehtäisiin täsmennys, jolla helpotettaisiin pienimuotoisen sähköntuotannon verkkoon liittämistä. Muutos perustuu uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 17 artiklaan. Säännös perustuu hajautetun tehokkaan yhteistuotannon osalta energiatehokkuusdirektiivin liitteen XII velvoittavaan säännökseen.
Pykälän 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltijalla tulisi olla yleiset ja helposti sovellettavissa olevat menettelytavat pienimuotoisen sähköntuotannon ja energiatehokkuuslain 3 §:n 19 kohdassa tarkoitetun tehokkaan yhteistuotannon jakeluverkkoon liittämistä varten. Pienimuotoisella sähköntuotannolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sähkömarkkinalain 3 §:n 14 kohdassa määriteltyä pienimuotoista sähköntuotantoa eli voimalaitosta tai usean voimalaitoksen muodostamaa kokonaisuutta, jonka teho on enintään kaksi megavolttiampeeria. Hajautetulla tuotannolla tarkoitetaan sähkömarkkinadirektiivin 2 artiklan 32 kohdan mukaan jakeluverkkoon kytkettyjä tuotantolaitoksia. Tehokkaalla yhteistuotannolla puolestaan tarkoitettaisiin energiatehokkuuslain 3 §:n 19 kohdan mukaisesti energiatehokkuusdirektiivin liitteessä II asetetut perusteet täyttävää yhteistuotantoa. Jakeluverkolla puolestaan tarkoitetaan sähkömarkkinalain 3 §:n 2 kohdassa määriteltyä jakeluverkkoa eli sähköverkkoa, jonka nimellisjännite on pienempi kuin 110 kilovolttia.
Pykälän 2 momentin mukaan jakeluverkonhaltijalla tulisi olla jakeluverkkoon liittämistä koskeva yksinkertainen ilmoitusmenettely, jonka mukaisesti voimalaitokset tai itse tuotettua uusiutuvaa energiaa käyttävien loppukäyttäjien ja demonstraatiohankkeiden yhdistetyt tuotantoyksiköt, joiden sähköntuotantokapasiteetti on enintään 10,8 kilowattia, liitetään jakeluverkkoon näiden tehtyä ilmoituksen jakeluverkonhaltijalle. Jakeluverkonhaltija voisi kuukauden kuluessa ilmoituksesta evätä pyydetyn liittämisen tai ehdottaa vaihtoehtoista liittymispistettä perustelluista turvallisuussyistä tai järjestelmän komponenttien teknisen yhteensopimattomuuden perusteella. Voimalaitos tai yhdistetty tuotantoyksikkö voitaisiin liittää jakeluverkkoon, jos jakeluverkonhaltija tekee myönteisen päätöksen liittämisestä tai jos tämä ei tee päätöstä liittämisestä kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Kummassakin tapauksessa jakeluverkonhaltijan ja liittyjän tulisi tehdä voimalaitosta tai yhdistettyä tuotantoyksikköä koskeva liittymissopimus.
56 a §.Jakeluverkonhaltijan verkon varmaan, luotettavaan ja tehokkaaseen käyttöön liittyvien palvelujen hankintaan liittyvät maksut. Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin 31 artiklan 6 kohdan tariffeja koskeva säännös. Ehdotuksen mukaan jos jakeluverkonhaltijan verkon varmaan, luotettavaan ja tehokkaaseen käyttöön liittyvien palvelujen hankintaan liittyy jakeluverkonhaltijan perimiä maksuja, tulisi maksujen heijastaa niistä jakeluverkonhaltijalle aiheutuvia kustannuksia. Maksuihin voisi sisältyä myös kohtuullinen tuotto verkonhaltijalle. Maksut kuuluisivat kuitenkin lain 24 §:n 2 momentissa tarkoitetun verkkopalvelujen hinnoittelun kohtuullisuuden kokonaisarvioinnin piiriin.
57 §.Jakeluverkonhaltijan laskutus. Voimassa oleva 57 § ehdotetaan kumottavaksi. Pykälän säännökset jakeluverkonhaltijan laskutuksesta ehdotetaan siirrettäväksi uuteen laskutusta koskevaan 13 a lukuun. Sähkömarkkinadirektiivin liite I laskutusta ja laskutustietoja koskevista vähimmäisvaatimuksista sisältää aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä. Kaikki laskutusta koskevat säännökset koottaisiin selkeyden vuoksi samaan paikkaan.
57 a §. Jakeluverkonhaltijan laskujen maksutavat. Voimassa oleva 57 a § ehdotetaan kumottavaksi. Pykälän säännökset jakeluverkonhaltijan laskujen maksutavoista ehdotetaan siirrettäväksi uuteen laskutusta koskevaan 13 a lukuun. Sähkömarkkinadirektiivin liite I laskutusta ja laskutustietoja koskevista vähimmäisvaatimuksista sisältää aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä. Kaikki laskutusta koskevat säännökset koottaisiin selkeyden vuoksi samaan paikkaan.
61 a §. Jakeluverkonhaltijan harjoittamat muut liiketoiminnat. Pykälään ehdotettaisiin uutta säännöstä, jolla pantaisiin täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin 31 artiklan 10 kohdan säännökset jakeluverkonhaltijoiden oikeudesta harjoittaa muita kuin sähkömarkkinadirektiivissä ja sähkökauppa-asetuksessa säädettyjä liiketoimintoja ja 33 artiklan 2 kohdan säännökset jakeluverkonhaltijoiden oikeudesta harjoittaa sähköajoneuvojen latauspalvelua. Direktiivin 31 artiklan 10 kohdan kansallinen liikkumavara olisi tarkoitus sisällyttää pykälään täysimääräisesti. Sen sijaan direktiivin 33 artiklan 3 kohdan optiota jakeluverkonhaltijoiden poikkeuksesta harjoittaa sähköajoneuvojen latauspalveluliiketoimintaa ei ehdoteta sisällytettäväksi kansalliseen lainsäädäntöömme. Sähköajoneuvojen latauspalveluliiketoiminnan arvioidaan kehittyvän Suomessa riittävän hyvin muiden toiminnanharjoittajien kuin sähköverkonhaltijoiden toimesta eikä monimutkaista poikkeusmenettelyä ole tämän vuoksi tarpeen saattaa voimaan Suomessa.
Pykälän 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltijalla olisi oikeus harjoittaa liiketoimintaa muussa verkossa kuin sähköverkossa, jos toimivaltainen viranomainen on myöntänyt jakeluverkonhaltijalle tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen edellyttämän toimiluvan.
Pykälän 2 momentin mukaan jakeluverkonhaltija ei saisi harjoittaa sähköajoneuvojen latauspalveluliiketoimintaa. Jakeluverkonhaltija voisi kuitenkin ylläpitää omaan käyttöönsä varattuja sähköajoneuvojen latauspisteitä. Tällaisia latauspisteitä olisivat jakeluverkonhaltijan toimipisteiden tai laitteistojen yhteydessä sijaitsevat jakeluverkonhaltijan ja tämän työntekijöiden käyttöön tarkoitetut latauspisteet sekä asiakaspysäköintiin liittyvät latauspisteet.
Pykälän 3 momentin mukaan Energiavirasto voisi myöntää jakeluverkonhaltijalle luvan harjoittaa muuta liiketoimintaa kuin jakeluverkonhaltijalle on säädetty mahdolliseksi tässä laissa tai sähkökauppa-asetuksessa, jos liiketoiminnan harjoittaminen on tarpeen, jotta jakeluverkonhaltija voi täyttää tämän lain tai sähkökauppa-asetuksen mukaiset velvoitteensa.
62 §. Suljettua jakeluverkkoa koskevat erityissäännökset. Pykälässä säädetään niistä sähköverkkotoiminnan poikkeuksista, joita ei sovelleta suljettuun jakeluverkkoon ja suljetun jakeluverkon haltijaan. Suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvasta ja sen edellytyksistä säädetään lain 11 §:ssä. Ehdotetun 1 momentin mukaan suljettuun jakeluverkkoon ja suljetun jakeluverkonhaltijaan ei sovellettaisi 23, 23 a eikä 26 a §:ää, 27 §:n 3 momenttia, 28, 29, 29 a, 29 b, 50–52, 52 a, 53, 53 a eikä 54–59 §:ää ja 61 a §:n 2 momenttia. Verkkoon pääsyn järjestämistä suljetussa jakeluverkossa sääntelevään pykälän 2 momenttiin ei esitetä muutoksia.
Pykälän 1 momentin muutoksella laajennettaisiin sähkömarkkinadirektiivin soveltamispoikkeusta, joka mahdollistaa suljettujen jakeluverkkojen ja niiden haltijoiden vapauttamisen tietyistä direktiivin vaatimuksista. Pykälässä säädettäisiin, että suljettuun jakeluverkkoon tai sen haltijaan ei nykyisten soveltamisalarajausten lisäksi sovellettaisi lain 23 a §:n säännöksiä sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankinnasta, 29 b §:n säännöksiä verkonhaltijan oikeudesta harjoittaa energiavarastoliiketoimintaa, 52 a §:n säännöksiä joustopalvelujen käytöstä jakeluverkossa eikä 61 a §:n 2 momentin säännöksiä sähköajoneuvojen latausliiketoiminnasta. Pykälän 1 momenttiin nykyisin sisältyvät poikkeukset 57 §:n jakeluverkonhaltijan laskutusta ja 57 a §:n jakeluverkonhaltijan laskujen maksutapoja koskevista säännöksistä ehdotetaan puolestaan kumottaviksi. Uuteen sähkömarkkinadirektiiviin sisältyy aikaisempaa yksityiskohtaisemmat säännökset jakeluverkonhaltijan laskutuksesta ja laskujen maksutavoista, eikä direktiivi anna mahdollisuutta säätää niitä koskevaa poikkeusta suljetun jakeluverkon haltijalle.
III osa. Sähköntuotanto, kulutusjousto, sähköntoimitus ja aggregointi
7 luku. Sähköntuotanto ja kulutusjousto
65 a §.Kulutusjouston osallistuminen järjestäytyneelle markkinapaikalle. Lain 7 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 65 a §, jossa säädettäisiin kulutusjouston osallistumisesta järjestäytyneelle markkinapaikalle. Kulutusjoustolla tarkoitettaisiin säännöksessä 3 §:n 30 a kohdassa määriteltyä kulutusjoustoa eli loppukäyttäjän kuorman muutosta verrattuna tämän tavanomaisiin tai senhetkisiin kulutustapoihin vastauksena markkinasignaaleihin, aikasidonnaisiin sähkön hintoihin tai kannustaviin maksuihin, tai vastauksena loppukäyttäjän joko yksin tai aggregoinnin välityksellä tekemän sellaisen tarjouksen hyväksymiseen, joka koskee kysynnän vähentämisen tai lisäämisen myymistä tiettyyn hintaan komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1348/2014 2 artiklan 4 alakohdassa määritellyillä järjestäytyneillä markkinoilla. Järjestäytyneillä markkinoilla tarkoitettaisiin mainitun säännöksen mukaisesti monenvälistä järjestelmää, joka tuo yhteen useiden kolmansien osapuolten tukkutason energiatuotteita koskevat osto- ja myynti-intressit tai helpottaa niiden yhteen tuomista siten, että tuloksena on sopimus, tai mitä tahansa muuta järjestelmää, jossa useiden kolmansien osapuolten tukkutason energiatuotteita koskevat osto- ja myynti-intressit voivat olla keskenään vuorovaikutuksessa siten, että tuloksena on sopimus. Järjestäytyneisiin markkinapaikkoihin kuuluvat esimerkiksi sähkö- ja kaasupörssit, kaupanvälittäjät ja muut liiketoimia ammattimaisesti järjestävät henkilöt sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU 4 artiklassa tarkoitetut kauppapaikat. Järjestäytyneillä markkinapaikoilla käytäisiin siten kauppaa tukkutason energiatuotteista.
Pykälän 1 momentin mukaan loppukäyttäjällä olisi oikeus tarjota järjestäytyneellä markkinapaikalla kulutusjoustoa joko itsenäisesti tai aggregaattorin välityksellä. Tukkumarkkinoilla toimivat loppukäyttäjät voisivat tarjota itsenäisesti kulutusjoustoa järjestäytyneillä markkinapaikoilla. Vähittäismarkkinoilla toimivien loppukäyttäjien kulutusjousto pääsisi järjestäytyneille markkinapaikoille aggregaattorin välityksellä. Markkinapaikan ylläpitäjä ei saisi asettaa kulutusjouston järjestäytyneelle markkinapaikalle pääsylle ehtoja, jotka perusteettomasti syrjisivät kulutusjoustoa sähköntuotantoon verrattuna.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin loppukäyttäjän itsensä toteuttaman kulutusjouston aktivoinnista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Loppukäyttäjän olisi korvattava vuorokausimarkkinalla, päivän sisäisellä markkinalla tai tasehallintamarkkinalla toteuttamansa kulutusjouston aktivoinnin aikana aiheutuneet kustannukset avoimelle toimittajalleen tai tasevastaavalle. Loppukäyttäjä voi kuormanohjauksellaan aiheuttaa avoimen toimitusketjun osapuolille eli sähköntoimittajalleen ja/tai tasevastaavalleen kustannusvaikutuksia (energian määrässä ja/tai euroissa). Taloudellinen korvaus hyvittäisi avoimelle toimittajalle tai tämän tasevastaavalle aiheutuneet kustannukset esimerkiksi avoimen toimittajan loppukäyttäjälle hankkiman, mutta tämän itsensä aktivoiman kulutusjouston myötä avoimelta toimittajalta myymättä jääneen sähkön osalta. Korvausta ei tarvittaisi sellaisille sähkömarkkinoilla kaupankäynnin kohteena oleville tuotteille, joiden energian osuus on vähäinen. Tällaisia markkinoita voisivat olla tietyt kantaverkonhaltijan reservituotemarkkinat, joilla maksetaan lähinnä kapasiteettista (FCR-D, FCR-N, FFR).
Momentin mukaan loppukäyttäjän itsenäisesti aktivoimasta kulutusjoustonsta aiheutunut tasepoikkeama olisi oikaistava loppukäyttäjän avoimen toimittajan tai tasevastaavan sähkötaseessa. Loppukäyttäjän aktivoiman kulutusjouston vuoksi tehtävä taseen oikaisu tarvitaan, sillä muutoin tasepoikkeamista maksettaisiin kahteen kertaan ja loppukäyttäjälle tulevat hyödyt maksettaisiin niiden asiakkaiden toimesta, jotka eivät kulutusjoustoon osallistu. Sähkötaseen oikaisu edellyttää myös riittävää tietoa aktivoinnin aikaisesta todellisesta käyttötilanteesta eli miltä osin kyseessä on loppukäyttäjän myymä kulutusjousto ja miltä osin kyseessä on tasevirhe toimittamattomasta sähköstä tai aktivoitumattomasta kulutusjoustosta.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä taloudellisen korvauksen laskentamenetelmän määrittämisestä. Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija määrittäisi taloudellisen korvauksen laskentamenetelmän, joka pohjautuisi Energiaviraston valvontalain 10 §:n nojalla vahvistamaan referenssihintaan. Referenssihinta voisi tarpeen mukaan vaihdella markkinapaikkakohtaisesti. Referenssihinnan, johon kompensaatio perustuu, tulisi heijastaa kaupankäyntijakson sähkönhintaa. Referenssihinta voisi olla julkinen vuorokausimarkkinan tuntihinta tai muu Energiaviraston vahvistama aktivointijakson todellista hintatasoa kuvaava sähkönhinta. Referenssihinnan tulisi olla ennustettava ja julkisiin tietolähteisiin tai julkaistaviin tietoihin perustuva. Taloudellisen korvauksen laskentamenetelmää määrittäessä järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tulisi varmistaa, että se johtaa sähkömarkkinoiden osapuolten kannalta neutraaliin, tasapuoliseen ja syrjimättömän lopputulokseen eikä estä loppukäyttäjän itsensä tarjoaman kulutusjouston osallistumista 2 momentissa tarkoitetuille markkinoille.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 2 momentissa tarkoitetun korvauksen laskentamenetelmän vahvistamisesta ja sitä edeltävästä menetelmän valmisteluprosessista. Energiavirasto vahvistaisi korvauksen laskentamenetelmän ennen sen käyttöönottoa valvontalain 10 §:n mukaisessa vahvistamismenettelyssä. Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan olisi ennen laskentamenetelmän toimittamista vahvistettavaksi kuultava asiaankuuluvia verkon käyttäjiä ja sähkömarkkinoiden osapuolia. Vahvistettu laskentamenetelmä olisi myös julkaistava.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella loppukäyttäjän itsenäisesti tarjoaman kulutusjouston todentamisesta ja kulutusjouston huomioimisesta taseselvityksessä. Säännökset voisivat koskea aktivoidun kulutusjouston määrän todentamista, perusuran tai perusurien (baseline) määrittämistä, kulutusjouston huomioimista taseselvityksessä, sähkötaseiden oikaisua ja taloudellisen korvauksen maksamista.
Loppukäyttäjien kuormien aggregoinnista kulutusjoustona säädettäisiin ehdotetussa 10 a luvussa.
63 §.Uutta sähköntuotantokapasiteettia koskeva tarjouskilpailu. Pykälän säännös, jota ei ole koskaan sovellettu, ehdotetaan kumottavaksi. Tarjouskilpailua koskevaa säännöstä ei sisälly enää sähkömarkkinadirektiiviin.
67 §. Toimitusvelvollisuus. Toimitusvelvollisuutta koskeva säännös ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännöksessä todettaisiin yksiselitteisesti, että dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimus voisi olla myös toimitusvelvollisuustuote.
Pykälän 2 momentin mukaan huomattavan markkinavoiman vähittäismyyjällä tulee olla julkiset vähittäismyyntiehdot ja -hinnat tai hinnanmääräytymisperusteet toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille. Niissä ei saa olla kohtuuttomia, syrjiviä tai sähkökaupan kilpailua rajoittavia ehtoja. Hinnanmääräytymisperusteilla tarkoitettaisiin yksiselitteistä kuvausta (laskentakaavaa), miten asiakkaan lopullinen hinta muodostuu julkiseen viitehintaan perustuen. Siten asiakkaille voisi tarjota toimitusvelvollisuustuotteena myös dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusta. Toimitusvelvollinen vähittäismyyjä saisi tarjota asiakkailleen sähköä myös julkisista ehdoista poikkeavilla ehdoilla, sillä myös toimitusvelvollisuuden piirissä olevat asiakkaat olisivat oikeutettuja kilpailuttamaan sähkön ostonsa. Toimitusvelvollisella vähittäismyyjällä tulisi olla mahdollisuus osaltaan vastata muiden sähköntoimittajien kilpailuun.
Pykälän 3 momentin mukaan Energiavirasto voi määrätä 1 momentissa tarkoitetun vähittäismyyjän toimittamaan sähköä 2 momentissa tarkoitetuilla julkisilla ehdoilla toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille.
68 §.Toimitusvelvollisen vähittäismyyjän ilmoitukset Energiavirastolle. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi. Kumottavan momentin korvaava säännös sisällytettäisiin sähköntoimitussopimusten vertailuvälineestä annettavaan lakiin.
Pykälän 1 momentin mukaan vähittäismyyjän, jolla on huomattava markkinavoima, tulisi toimittaa 67 §:n 2 momentissa tarkoitetut myyntiehdot ja -hinnat tai hinnanmääräytymisperusteet Energiavirastolle ennen niiden käyttöönottamista. Hintojen ja ehtojen määräytymisperusteiden toimittamisesta ehdotetaan luovuttavaksi dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusten hinnanmääräytymisperusteita lukuun ottamatta, koska mahdollisuudesta säännellä 67 §:ssä tarkoitettujen sähköntoimitussopimusten hintoja luovuttaisiin sähkömarkkinadirektiivin vaatimusten mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa osoitettaisiin Energiavirastolle toimivalta antaa 67 §:ssä tarkoitettuja vähittäismyyjiä sitovia määräyksiä, joilla nämä velvoitettaisiin toimittamaan pykälässä tarkoitetut myyntiehtonsa ja -hintansa tai hinnanmääräytymisperusteensa virastolle. Energiavirasto ylläpitää keräämiensä hintatietojen perusteella sähköntoimitussopimusten vertailuvälinettä.
68 a §. Vähittäismyyjän velvollisuus tarjota dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia. Pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi sähkömarkkinadirektiivin 11 artiklaan perustuva uusi säännös, jolla varmistettaisiin dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusten saatavuus loppukäyttäjille. Dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksella tarkoitetaan laissa sähköntoimittajan ja loppukäyttäjän välistä sähköntoimitussopimusta, joka seuraa spot-markkinoiden, vuorokausimarkkinat ja päivänsisäiset markkinat mukaan lukien, hintavaihteluja aikaväleillä, jotka vastaavat vähintään markkinoiden selvitysaikavälejä.
Pykälän mukaan vähittäismyyjän, joka toimittaa sähköä yli 200 000 loppukäyttäjälle, olisi tarjottava dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia yleisesti loppukäyttäjille, joiden käyttöpaikka on liitetty jakeluverkkoon ja on varustettu dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksen edellyttämän mittaustarkkuuden täyttävällä mittauslaitteistolla. Sähkön mittauslaitteistoille asetettavista vaatimuksista, jotka koskevat sähköntoimitusten selvitystä, säädetään tällä hetkellä sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (767/2021). Dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksen edellyttämän mittaustarkkuuden täyttävällä mittauslaitteistolla tarkoitetaan mainitussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitettuja tunti- ja varttimittauslaitteistoja sekä uusia etämittauslaitteistoja. Tuntimittauslaitteistolla tarkoitettaisiin laitteistoa ja laitteistojen yhdistelmää, joka mittaa ja rekisteröi laitteiston muistiin sähkönkulutuksen tai verkkoon syötön tasatunneittain ja jonka rekisteröimä tieto voidaan lukea laitteiston muistista viestintäverkon välityksellä. Varttimittauslaitteistolla puolestaan tarkoitettaisiin tuntimittauslaitteistoa, joka on ohjelmoitu tuntimittauksesta varttimittaukseen, jonka tiedonsiirtoyhteys mahdollistaa varttikohtaisen mittaustiedon siirtämisen päivittäin mittauslaitteistolta verkonhaltijan luentajärjestelmään ja jolla voidaan säilöä sähkönkulutuksen ja verkkoon syötön mittaustiedot 15 minuutin jaksoittain vähintään 11 vuorokauden ajan. Uudella etämittauslaitteistolla puolestaan tarkoitettaisiin mainitun asetuksen 6 luvun 5 §:n vaatimukset täyttävää mittauslaitteistoa ja sähköverkon mittaustietoa käsittelevän tietojärjestelmän yhdistelmää.
Koska Suomessa ei välttämättä ole yhtään vähittäismyyjää, jolla olisi yli 200 000 asiakasta, ehdotetaan lisäksi, että velvollisuus tarjota loppukäyttäjille dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia olisi myös 67 §:ssä tarkoitetulla vähittäismyyjällä, jolla on toimitusvelvollisuus jakeluverkonhaltijan vastuualueella. Tällaisen vähittäismyyjän velvollisuus tarjota dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia rajoittuisi kuitenkin niihin loppukäyttäjiin, joiden käyttöpaikka on liitetty kyseiseen jakeluverkkoon.
Dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusten hintojen ja ehtojen ilmoittamiseen Energiavirastolle sovellettaisiin ehdotettua lakia sähköntoimitussopimusten vertailuvälineestä, ellei dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimus ole 67 §:ssä tarkoitettu toimitusvelvollisuustuote.
69 §.Vähittäismyyjän laskutus. Voimassa olevan 69 §:n säännökset vähittäismyyjän laskutuksesta ehdotetaan siirrettäväksi uuteen laskutusta koskevaan 13 a lukuun. Sähkömarkkinadirektiivin liite I laskutusta ja laskutustietoja koskevista vähimmäisvaatimuksista sisältää aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä. Kaikki laskutustietoja koskevat säännökset koottaisiin selkeyden vuoksi samaan paikkaan.
69 a §. Vähittäismyyjän laskujen maksutavat. Voimassa oleva 69 a § ehdotetaan kumottavaksi. Pykälän säännökset vähittäismyyjän laskujen maksutavoista ehdotetaan siirrettäväksi uuteen laskutusta koskevaan 13 a lukuun. Sähkömarkkinadirektiivin liite I laskutusta ja laskutustietoja koskevista vähimmäisvaatimuksista sisältää aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä. Kaikki laskutustietoja koskevat säännökset koottaisiin selkeyden vuoksi samaan paikkaan.
10 a luku. Aggregointi
Lain III osaan ehdotetaan lisättäväksi uusi 10 a luku aggregoinnista. Luvun säännöksiä sovellettaisiin itsenäisen aggregaattoriin ja tämän asiakkaan tasevastaavaan itsenäisen aggregaattorin toiminnan kustannusvaikutusten huomioimiseksi sekä toiminnasta aiheutuvien tasepoikkeamisen korjaamiseksi. Säännöksillä olisi kuitenkin suoria kustannusvaikutuksia kaikkiin sähkömarkkinatoimijoihin itsenäisen aggregaattorin kompensaatiomallista ja sen hyötyjen huomioimisesta riippuen. Aggregoinnilla tarkoitettaisiin laissa toimintaa, jossa yhdistetään usean verkonkäyttäjän kuormia tai tuottamaa sähköä myytäväksi, ostettavaksi tai huutokaupattavaksi sähkömarkkinoilla. Itsenäisellä aggregaattorilla tarkoitettaisiin puolestaan sellaista aggregaattoria, joka ei ole sidoksissa asiakkaan avoimeen sähköntoimittajaan.
72 a §.Itsenäisen aggregaattorin aktivoimasta kulutusjoustosta aiheutuvien kustannusten korvaaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin itsenäisen aggregaattorin toteuttaman kulutusjouston aktivoinnista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Itsenäinen aggregaattorin olisi korvattava vuorokausimarkkinalla, päivän sisäisellä markkinalla tai tasehallintamarkkinalla toteuttamansa kulutusjouston aktivoinnin aikana aiheutuneet kustannukset asiakkaansa avoimelle toimittajalle tai asiakkaan tasevastaavalle. Korvausvelvollisuus perustuisi itsenäisen aggregaattorin toimintamalliin. Itsenäisillä aggregaattoreilla on tasevastaava, mutta kumpikaan ei ole asiakkaan sähkön avoimen toimitusketjun osapuoli. Sen vuoksi itsenäinen aggregaattori voi kuormanohjauksellaan aiheuttaa avoimen toimitusketjun osapuolille eli asiakkaan sähköntoimittajalle ja/tai tasevastaavalle kustannusvaikutuksia (energian määrässä ja/tai euroissa). Taloudellinen korvaus hyvittäisi asiakkaan avoimelle toimittajalle tai tämän tasevastaavalle aiheutuneet kustannukset esimerkiksi avoimen toimittajan asiakkaalle hankkiman, mutta aggregaattorin aktivoiman kulutusjouston myötä avoimelta toimittajalta myymättä jääneen sähkön osalta. Korvauksessa voitaisiin ottaa huomioon myös itsenäisistä aggregaattoreista aiheutuvat hyödyt muille sähkömarkkinoiden osapuolille. Korvaus hyödystä ei saisi tällöin kuitenkaan ylittää itsenäisen aggegaattorin aktivoiman kulutusjouston aikana asiakkaan avoimelle toimittajalle tai tämän tasevastaavalle aiheutuneita kustannuksia. Korvausta ei tarvittaisi sellaisille sähkömarkkinoilla kaupankäynnin kohteena oleville tuotteille, joiden energian osuus on vähäinen. Tällaisia markkinoita voisivat olla tietyt kantaverkonhaltijan reservituotemarkkinat, joilla maksetaan lähinnä kapasiteettista (FCR-D, FCR-N, FFR).
Momentin mukaan kulutusjouston aktivoinnista aiheutuneet tasepoikkeamat olisi lisäksi oikaistava asiakkaan avoimen toimittajan tai tasevastaavan sähkötaseessa. Itsenäisen aggregaattorin aktivoiman kulutusjouston vuoksi tehtävä taseen oikaisu tarvitaan, sillä muutoin tasepoikkeamista maksettaisiin kahteen kertaan ja itsenäisen aggregaattorin asiakkaalle tulevat hyödyt maksettaisiin niiden asiakkaiden toimesta, jotka eivät kulutusjoustoon osallistu. Sähkötaseen oikaisu edellyttää myös riittävää tietoa aktivoinnin aikaisesta todellisesta käyttötilanteesta eli miltä osin kyseessä on aggregaattorin myymä kulutusjousto ja miltä osin kyseessä on tasevirhe toimittamattomasta sähköstä tai aktivoitumattomasta kulutusjoustosta. Ensivaiheessa korjaus on tarkoitus tehdä asiakkaan tasevastaavan sähkötaseessa, mutta vähittäismarkkinoilla tapahtuvan aggregoinnin markkinaprosessien kehittyessä korjaus on suunniteltu tehtäväksi suoraan itsenäisen aggregaattorin asiakkaan avoimen toimittajan taseeseen.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan säännöstä taloudellisen korvauksen laskentamenetelmän määrittämisestä. Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija määrittäisi taloudellisen korvauksen laskentamenetelmän, joka pohjautuisi Energiaviraston valvontalain 10 §:n nojalla vahvistamaan referenssihintaan. Referenssihinta voisi tarpeen mukaan vaihdella markkinapaikkakohtaisesti. Referenssihinnan, johon kompensaatio perustuu, tulisi heijastaa kaupankäyntijakson sähkönhintaa. Referenssihinta voisi olla julkinen vuorokausimarkkinan tuntihinta tai muu Energiaviraston vahvistama aktivointijakson todellista hintatasoa kuvaava sähkönhinta. Referenssihinnan tulisi olla ennustettava ja julkisiin tietolähteisiin tai julkaistaviin tietoihin perustuva. Taloudellisen korvauksen laskentamenetelmää määrittäessä järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tulisi varmistaa, että se johtaa sähkömarkkinoiden osapuolten kannalta neutraaliin, tasapuoliseen ja syrjimättömän lopputulokseen eikä estä itsenäisten aggregaattorien tarjoaman kulutusjouston osallistumista 1 momentissa tarkoitetuille markkinoille.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitetun korvauksen laskentamenetelmän vahvistamisesta ja sitä edeltävästä menetelmän valmisteluprosessista. Energiavirasto vahvistaisi korvauksen laskentamenetelmän ennen sen käyttöönottoa valvontalain 10 §:n mukaisessa vahvistamismenettelyssä. Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan olisi ennen laskentamenetelmän toimittamista vahvistettavaksi kuultava asiaankuuluvia verkon käyttäjiä ja sähkömarkkinoiden osapuolia. Vahvistettu laskentamenetelmä olisi myös julkaistava.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tarkempia säännöksiä itsenäisen aggregaattorin tarjoaman kulutusjouston todentamisesta, kulutusjouston huomioimisesta taseselvityksessä ja kulutusjoustoon liittyvän korvauksen maksamisesta valtioneuvoston asetuksella. Säännökset voisivat koskea aktivoidun kulutusjouston määrän todentamista, perusuran tai perusurien (baseline) määrittämistä, kulutusjouston huomioimista taseselvityksessä, sähkötaseiden oikaisua ja taloudellisen korvauksen maksamista. Itsenäisen aggregaattorin toimintaa koskevasta tiedonvaihdosta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tasevastuun ja taseselvityksen ilmoitusvelvollisuutta koskevan 75 §:n nojalla.
72 b §.Aggregointisopimukseen liittyvät velvollisuudet. Pykälään ehdotetaan sähkömarkkinadirektiivin 13 artiklaan perustuvia säännöksiä, joilla varmistettaisiin asiakkaiden mahdollisuus hyödyntää aggregointia harjoittavien sähkömarkkinoiden osapuolten tarjoamia palveluja ja tällaisten osapuolten markkinoille pääsy tasapuolisin ja syrjimättömin ehdoin.
Pykälän 1 momentin mukaan loppukäyttäjän aggregointisopimuksen tekeminen ei edellyttäisi tämän verkonhaltijan tai sähköntoimittajan suostumusta.
Pykälän 2 momentin mukaan sähköntoimittaja ei puolestaan saisi asettaa loppukäyttäjille perusteettomia tai syrjiviä ehtoja tai maksuja, jotka rajoittaisivat aggregointisopimuksen tekemistä itsenäisen aggregaattorin kanssa.
74 a §.Sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtaminen. Pykälään ehdotetaan sähkömarkkinadirektiivin 12 artiklaan perustuvaa tarkentavaa säännöstä sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen liittyvästä markkinaprosessista. Säännöksellä täsmennettäisiin nykyisin sähkömarkkinalain 75 §:n ja sen nojalla valtioneuvoston ja ministeriön asetuksilla annettuja säännöksiä.
Verkonhaltijan, sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin tehtävänä olisi toteuttaa niiden vastuulla olevat sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen liittyvän markkinaprosessin mukaiset toimenpiteet viipymättä, kun asiakas pyytää sopimusehtojen mukaisesti sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamista. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen liittyvästä markkinaprosessista ja niissä noudatettavista määräajoista.
Pykälään liittyvän siirtymäsäännöksen mukaan sähköntoimittajan vaihtamiseen liittyvää teknistä prosessia tulisi nopeuttaa nykyisestä siten, että vaihtamisen tekninen toteutusaika ei ylittäisi 24 tuntia 1.1.2026 lähtien.
75 e §.Loppukäyttäjän ja sähköntuottajan oikeus itseään koskevan tiedon hyödyntämiseen. Pykälässä säädetään loppukäyttäjän ja sähköntuottajan oikeudesta itseään koskevan tiedon hyödyntämiseen. Pykälän voimassa olevilla säännöksillä on saatettu sähkömarkkinadirektiivin tiedonhallintaa koskevan 23 artiklan säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä. Pykälään lisättäisiin sähkömarkkinadirektiivin 13 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanon edellyttämät säännökset loppukäyttäjän oikeudesta saada tiedot hänen kuormallaan toteutetusta kulutusjoustosta. Lisäksi tarkennettaisiin loppukäyttäjän aiempaa kulutusta koskevien tietojen luovutusta vastaamaan sähkömarkkinadirektiivin liitteen I 4 kohdan vaatimuksia. Direktiivin 13 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppuasiakkailla on oikeus saada kaikki asiaankuuluvat kulutusjoustoa koskevat tiedot tai tiedot toimitetusta ja myydystä sähköstä maksutta vähintään kerran laskutuskautta kohti, jos asiakas sitä pyytää.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan loppukäyttäjälle, jolle on asennettu etäluettava mittauslaitteisto, tai tämän nimeämälle taholle olisi luovutettava loppukäyttäjän pyynnöstä tämän aiempaa sähkönkulutusta eri ajanjaksoilla kuvaavia tietoja, jotka mahdollistavat loppukäyttäjän sähkönkäyttöä koskevien yksityiskohtaisten tarkasteluiden tekemisen.
Pykälän 2 momentin säännöstä täsmennettäisiin. Momentin mukaan sähköalan yrityksen olisi luovutettava asiakkaanaan olevalle loppukäyttäjälle tai tämän nimeämälle taholle tiedot loppukäyttäjän sähkösopimuksesta sekä muut tätä koskevat tiedot, joita loppukäyttäjä tarvitsee sähköntoimittajan tai aggregaattorin vaihtamiseen, kulutusjoustoon ja muihin sähköalan yritysten palveluihin.
Pykälän 3 momenttiin ehdotettaisiin uutta säännöstä, jonka mukaan sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin olisi pyydettäessä luovutettava asiakkaanaan olevalle loppukäyttäjälle tai tämän nimeämälle taholle loppukäyttäjän pyynnöstä jäljennös tiedoista, jotka koskevat sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin loppukäyttäjän sähkökuormalla toteuttamaa kulutusjoustoa. Näin varmistettaisiin loppukäyttäjälle tosiasiallinen mahdollisuus ja oikeus omaa kulutusjoustoaan koskevien tietojensa hyödyntämiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan pykälän 1–3 momentissa tarkoitetut tiedot olisi luovutettava loppukäyttäjälle ilman erillistä korvausta. Vähittäismyyjä ja jakeluverkonhaltija voisivat osoittaa sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikön 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttajaksi. Sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikkö soveltaisi 49 b §:n säännöstä loppukäyttäjän valtuutuksen perusteella toimivien palveluntarjoajien ja muiden kolmansien osapuolten palvelumaksuihin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi Energiavirastolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä 1–3 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttamisesta. Vastaava valtuussäännös sisältyy voimassa olevan lain 1 momenttiin. Ehdotuksen mukaan Energiavirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä 1) muodosta, jossa tiedot on luovutettava, 2) aiempaa sähkönkulutusta ja toteutettua kulutusjoustoa koskevien tietojen erittelystä ja 3) tietojen luovuttamisessa noudatettavasta menettelystä. Energiaviraston määräyksellä tulisi saattaa kansallisesti voimaan muun muassa sähkömarkkinadirektiivin 13 artiklan 3 kohdan ja liitteen 1 4 kohdan säännökset.
Pykälässä tarkoitettu mittaus- ja kulutustieto on usein henkilöasiakkaiden henkilötietoa tai elinkeinonharjoittajien liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa.
Sähkömarkkinoiden liiketoimintaprosessit sekä sähkökauppojen selvitys edellyttävät sähköalan yrityksiltä laajaa ja määrämuotoista tiedonvaihtoa. Sähkömarkkinalain 22 §:ssä säädetään mittaus- ja kulutustietojen ilmoittamisesta laskutusta ja taseselvitystä varten. Sähkömarkkinalain 74 §:ssä säädetään taseselvityksestä. Sähkömarkkinalain 74 a §:ssä säädettäisiin sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamisesta. Sähkömarkkinalain 75 §:ssä puolestaan säädetään sähkökaupan, tasevastuun täyttämisen ja taseselvityksen edellyttämien ilmoitusten tekemisestä. Sähkömarkkinalain 49 a ja 75 a §:ssä säädetään sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluista.
Mainituissa säännöksissä asetettaisiin verkonhaltijoille ja muille sähköalan yrityksille yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu lakisääteinen velvoite, joka muodostaisi oikeusperustan käsitellä sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluihin, sähkökaupan markkinaprosesseihin, tasevastuun täyttämiseen tai taseselvitykseen liittyviä tehtäviä tai velvoitteita varten sellaisia loppukäyttäjien mittaus- ja kulutustietoja ja sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavia tietoja, jotka voivat olla yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittamia henkilötietoja. Mainituissa pykälissä säädetty oikeusperuste sisältäisi samalla yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun perusteen antaa kansallisessa lainsäädännössä erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan yleisen tietosuoja-asetuksen sääntöjen soveltamista sähköntoimitusten mittaukseen perustuvien mittaus- ja kulutustietojen sekä sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavien muiden tietojen osalta. Nämä mukautukset ovat osa laajempaa mukautusten kokonaisuutta, joka on tarpeellista antaa sähkökaupan markkinaprosesseissa käsiteltävien henkilötietojen käsittelystä ja josta säädetään sähkömarkkinalaissa. Verkonhaltijoiden toteuttaman mittauksen avulla selvitetään kussakin sähköverkossa toimivien eri sähköntoimittajien sähköntoimitukset ja -hankinnat sekä heidän asiakkaidensa sähkönkulutukset ja -toimitukset. Koska sähköjärjestelmä muodostaa integroidun kokonaisuuden, jossa toimivien osapuolien toimitukset ja käyttö selvitetään verkonhaltijoiden järjestämän mittauksen perusteella, on markkinoiden tehokkaan toiminnan järjestämiseksi välttämätöntä järjestää sähköntoimitusten mittaus sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavien tietojen käsittely yhdenmukaisten määrämuotoisten menettelysääntöjen mukaiseksi. Henkilötiedoksi katsottavan mittaus- ja kulutustiedon sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavan muun tiedon käsittelyä ei ole myöskään mahdollista erotella sellaisen vastaavan tiedon käsittelystä, joka ei ole henkilötietoa. Näiden tietojen käsittely ei tämän vuoksi voi perustua yksinomaan yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiin. Yleistä tietosuoja-asetusta täsmentävä kansallinen sääntely on mainittujen tietojen käsittelyn osalta tämän vuoksi välttämätöntä. Mukautuksille on edellä kuvattu yleisen edun mukainen tavoite ja ne on rajattu oikeasuhteisiksi niillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
Lain 75 e §:ään ehdotetulla mittaus- ja kulutustietoa sekä sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarpeellista muuta tietoa koskevalla mukautuksella täydennettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia rekisteröidyn oikeuksia mainittujen tietojen hyödyntämisen osalta. Säännöksellä ei rajattaisi niitä oikeuksia, joita rekisteröidyllä on yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella.
V osa. Sähkösopimukset
Lain V osaan lisättäisiin uusi laskutusta koskeva 13 a luku.
84 §.Luvun soveltamisala ja määritelmät. Sähkösopimuksia koskevan 13 luvun soveltamisalaan sisällytettäisiin myös aggregointisopimukset, joissa loppukäyttäjä ja aggregaattori sopivat asiakkaan käyttökohteen jouston hyödyntämisestä aggregoimalla. Aggregaattori voisi olla joko asiakkaan sähköntoimittaja tai itsenäinen aggregaattori, joka ei ole sidoksissa asiakkaan avoimeen sähköntoimittajaan. Lisäksi lukuun lisättäisiin sähkömarkkinadirektiiviin perustuvaa dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia koskevaa erityissääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan lain 13 luvun säännöksiä sovellettaisiin liittymissopimukseen, sähköverkkosopimukseen, sähkönmyyntisopimukseen, dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimukseen ja aggregointisopimukseen. Sähköverkkosopimukseen ja sähkönmyyntisopimukseen luvun säännöksiä sovellettaisiin kuitenkin vain, jos sopimuksen osapuolena oleva loppukäyttäjä ostaa sähköä vähittäismyyjältä pääasiassa omaan käyttöönsä. Vähittäismyyjää koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös sähköntoimittajaan, joka toimittaa sähköä loppukäyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköverkon kautta. Dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksiin sekä aggregointisopimuksiin ja aggregaattoriin sovellettaisiin, mitä 13 luvussa säädetään sähkönmyyntisopimuksista ja vähittäismyyjästä, ellei erikseen toisin säädetä.
Pykälän 2 momentin määritelmiin lisättäisiin aggregointisopimuksen määritelmä. Aggregointisopimuksella tarkoitettaisiin aggregaattorin ja loppukäyttäjän välistä sopimusta käyttökohteen kulutusjouston hyödyntämisestä aggregoimalla.
86 §.Ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot. Pykälässä säädetään sähkömarkkinadirektiivin edellyttämistä vähimmäistiedoista, jotka jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän on annettava asiakkaalleen ennen sopimuksen tekemistä.Pykälää täydennettäisiin sähkömarkkinadirektiivin uusilla aggregointisopimuksia ja dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksia koskevilla säännöksillä.
Pykälän 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltijan olisi annettava ennen liittymissopimuksen tekemistä liittyjälle ja ennen sähköverkkosopimuksen tekemistä loppukäyttäjälle tiedot sopimukseen sovellettavista keskeisistä ehdoista sekä tarjolla olevista sopimuksen sisältöä koskevista vaihtoehdoista, kuten hinnoitteluvaihtoehdoista. Vähittäismyyjän olisi annettava ennen sähkönmyyntisopimuksen ja aggregaattorin ennen aggregointisopimuksen tekemistä vastaavat tiedot loppukäyttäjälle.
Pykälän 2 momentin mukaiset liittyjälle ja loppukäyttäjälle ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot olisi lisäksi kirjattava sovitussa muodossaan sopimukseen tai 88 §:ssä tarkoitettuun vahvistusilmoitukseen.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan sähkömarkkinadirektiivin 11 artiklan 2 kohtaan perustuvaa säännöstä, jonka mukaan vähittäismyyjän olisi annettava dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusta tarjotessaan loppukäyttäjälle tiedot tällaisen sopimuksen tarjoamista mahdollisuuksista, kustannuksista ja riskeistä sekä sopimuksen edellytyksenä olevista vaatimuksista mittauslaitteistolle.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan sähkömarkkinadirektiivin 10 artiklan 3 kohtaan perustuvaa säännöstä, jonka mukaan loppukäyttäjän sopimukseen tai tälle lähetettävään vahvistusilmoitukseen olisi lisäksi sisällytettävä yhteenveto keskeisistä sopimusehdoista näkyvästi ja ytimekkäällä ja yksinkertaisella kielellä.
Pykälän 5 momentin mukaan pykälän säännökset olisivat velvoittavia loppukäyttäjien tekemien sopimusten osalta.
87 §.Sopimuksen tekeminen. Pykälässä säädetään sähkösopimusten tekemisestä. Pykälän 1-3 momentteja ei ehdoteta muutettavaksi. Pykälään lisättäisiin sähkömarkkinadirektiivin 11 artiklan 3 kohtaan perustuva uusi 4 momentti dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimusten tekemisestä. Säännöksen mukaan dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksen solmiminen edellyttäisi aina loppukäyttäjän nimenomaista tahdonilmaisua. Vähittäismyyjä ei saisi vedota dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimuksen ehtoon, joka ei perustu loppukäyttäjän nimenomaiseen tahdonilmaisuun. Momentin säännöstä ei sovellettaisi ennen lain voimaantuloa tehtyyn dynaamisen hinnan sähköntoimitussopimukseen.
93 §. Sopimusehtojen muuttaminen. Pykälässä säädetään sopimusehtojen muuttamisesta. Pykälän 4 momentin säännöstä esitetään muutettavaksi sähkömarkkinadirektiivin 10 artiklan 4 kohdan vaatimusten mukaisesti.
Pykälän 4 momentin mukaan jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän olisi lähetettävä sopijapuolelleen ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Vähittäismyyjän ilmoituksessa olisi mainittava, että loppukäyttäjällä on oikeus irtisanoa sopimus, jos tämä ei hyväksy sopimusehtojen muutosta. Sopimusehtojen muutos saisi tulla voimaan kuluttajan osalta aikaisintaan kuukauden ja muun loppukäyttäjän osalta aikaisintaan kahden viikon kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Momentin säännös olisi velvoittava siten, että siitä ei saisi poiketa loppukäyttäjän vahingoksi.
102 §. Sähkönjakelun keskeyttäminen vähittäismyyjästä johtuvasta syystä. Ehdotetulla säännöksellä tarkennettaisiin loppukäyttäjien suojelemiseksi vähittäismyyjästä johtuvasta syystä tapahtuvaa sähkönjakelun keskeytysmenettelyä. Pykälässä tarkoitettujen tilanteiden taustat voisivat olla hyvinkin erilaisia. Vähittäismyyjä voi syyllistyä sopimusrikkomukseen jakeluverkonhaltijaa kohtaan. Vähittäismyyjä ei esimerkiksi suorita jakeluverkonhaltijalle tältä tilaamistaan palveluista koituvia maksuja. Vähittäismyyjä on myös voinut ottaa vastuulleen asiakkaidensa verkkopalvelumaksujen suorittamisen jakeluverkonhaltijalle ja laiminlyödä nämä. Vähittäismyyjä voi jättää hoitamatta vastuunsa omassa sähkönhankinnassaan. Tässä tapauksessa vähittäismyyjä ei ole maksanut ostamaansa sähköä tukkumyyjälleen tai sähköpörssiin taikka täyttänyt taseselvityksessä todettuja hankintavajauksiaan. Vähittäismyyjän toiminta voi päättyä esimerkiksi konkurssiin.
Pykälän 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltija ei saisi keskeyttää sähkönjakelua loppukäyttäjälle vähittäismyyjästä johtuvasta syystä ennen kuin hän on ilmoittanut sähkönkäyttäjälle sähkönjakelun keskeyttämisestä ja sen syystä. Jakeluverkonhaltijan olisi huolehdittava vähintään kolmen viikon ajan siitä, että jakeluverkkoon liitetylle loppukäyttäjälle toimitetaan sähköä. Kolmen viikon aika alkaisi siitä, kun vähittäismyyjän toimitus loppukäyttäjälle on päättynyt ja tälle on ilmoitettu odotettavissa olevasta keskeytyksestä. Vaikka loppukäyttäjä olisikin tilannut verkkopalvelun vähittäismyyjän kautta ja vähittäismyyjä on joutunut vaikeuksiin, sähkönkäyttäjä ei kuitenkaan ole vaarassa kärsiä taloudellisia menetyksiä, ellei hänellä ole sillä hetkellä suoritettuna maksuja ennakkoon vähittäismyyjälle. Jos loppukäyttäjällä ei olisi kolmen viikon määräajan jälkeen edelleenkään uutta vähittäismyyjää ja sähkönmyyntisopimusta, jatkuisi jakeluverkonhaltijan sähköntoimitus kaikille sopimuksettomille asiakkaille siihen saakka, kunnes Energiavirasto olisi päätöksellään siirtänyt asiakkaan sähköntoimituksen sähkömarkkinalain 67 §:ssä tarkoitetun toimitusvelvollisen vähittäismyyjän vastuulle. Loppukäyttäjän sähkönmyyntisopimus aiemman vähittäismyyjän kanssa ei siirtyisi uudelle vähittäismyyjälle vaan sähköntoimitukseen sovellettaisiin tällöin 67 §:n 2 momentissa tarkoitettuja ehtoja. Energiaviraston tekemällä päätöksellä syntyisi siten mainittujen ehtojen mukainen uusi sähkönmyyntisopimus loppukäyttäjän ja 67 §:ssä tarkoitetun toimitusvelvollisen vähittäismyyjän välille.
Pykälän 2 momentin mukaan loppukäyttäjän olisi korvattava sähköntoimituksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset jakeluverkonhaltijalle. Sähköä ei välttämättä toimitettaisi tässä tilanteessa samoin ehdoin kuin aiempi vähittäismyyjä on toimittanut. Jos sähkönkäyttäjällä ei ole sähköverkkosopimusta jakeluverkonhaltijan kanssa, sähkönjakelun hinta olisi lisättävä mainittuihin kohtuullisiin kustannuksiin. Jos loppukäyttäjä ja jakeluverkonhaltija eivät sovi korvauksesta, Energiavirasto määräisi korvauksen suuruuden.
Jakeluverkonhaltija voisi myös osoittaa vähittäismyyjän, joka huolehtii jakeluverkonhaltijan vastuulle kuuluvasta sähköntoimituksesta loppukäyttäjille pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa. Tämä osoitettu vähittäismyyjä voi muun ohessa laskuttaa kyseisenä jaksona toimitetusta sähköstä, sopimusjärjestelyistä riippuen myös myyjän vastuulla olevasta sähkönjakelusta. Loppukäyttäjää kohtaan tämän pykälän mukaisten velvoitteiden täyttämisestä olisi kuitenkin vastuussa jakeluverkonhaltija.
13 a luku. Laskutus
Sähkömarkkinadirektiivin aikaisempaa yksityiskohtaisemmat ja soveltamisalaltaan laajemmat laskutusta koskevat säännökset ehdotetaan koottavaksi uuteen 13 a lukuun, joka tulisi osaksi lain sähkösopimuksia koskevaa V osaa. Luvussa säädettäisiin sen soveltamisalaan kuuluvien sähköalan yritysten laskutusta koskevista vähimmäisvaatimuksista. Sähkömarkkinadirektiivin laskutusta koskevat säännökset sisältyvät direktiivin 18 artiklaan ja liitteeseen I. Direktiivin mainittuja säännöksiä sovelletaan aikaisemmasta direktiivistä poiketen kaikkiin loppukäyttäjiin eli kaikkiin asiakkaisiin, jotka ostavat sähköä omaan käyttöönsä.
Sähkön alkuperän ilmoittamisesta sähkönmyyjän laskuissa säädetään energian alkuperätakuista annetussa laissa ( / ).
105 a §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin uuden 13 a luvun soveltamisalasta. Pykälän mukaan luvun laskutusta koskevia säännöksiä sovellettaisiin vähittäismyyjään, jakeluverkonhaltijaan ja aggregaattoriin, joka toimittaa sähköä tai tuottaa sähkömarkkinalain mukaisia palveluita loppukäyttäjille.
105 b §.Laskutusta koskevat yleiset vaatimukset. Pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi sähkömarkkinadirektiivin 18 artiklaan perustuvat säännökset laskutusta koskeviksi yleisiksi vaatimuksiksi.
Pykälän 1 momentin mukaan loppukäyttäjän laskun ja laskutustietojen olisi oltava täsmällisiä, helposti ymmärrettäviä, selkeitä, ytimekkäitä ja käyttäjäystävällisiä. Laskutustiedot olisi esitettävä tavalla, joka helpottaa loppukäyttäjän vertailumahdollisuuksia. Loppukäyttäjän olisi erillisestä pyynnöstä saatava myös selkeä ja ymmärrettävä selvitys siitä, mistä tämän lasku muodostuu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että loppukäyttäjän on saatava laskunsa ja laskutustietonsa maksutta. Laskun maksuttomuuden vaatimus koskisi kuitenkin vain sähköalan yrityksen peruslaskutusta. Laskutuksen maksuttomuus ei sen sijaan koskisi loppukäyttäjästä johtuvia maksumuistutuksia ja perintälaskuja tai loppukäyttäjän pyytämien lisäpalvelujen kuten ylimääräisten laskutustietojen ja laskukopioiden toimittamista. Loppukäyttäjän oikeus saada laskunsa maksutta ei myöskään estäisi sähköalan yrityksia antamasta alennusta perusmaksuista sähköisen laskutussopimuksen perusteella (MAO 261/19), jotta sähköalan yrityksillä olisi mahdollisuus kannustaa asiakkaita sähköiseen laskutukseen, joka on ympäristön kannalta paperilaskutusta parempi vaihtoehto.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että loppukäyttäjälle on tarjottava mahdollisuus saada laskunsa ja laskutustietonsa sähköisinä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että jos loppukäyttäjän ja sähköalan yrityksen välisessä sopimuksessa on sovittu myöhemmin tiettynä ajankohtana tapahtuvasta tuotteen tai hinnan muutoksesta tai alennuksesta, olisi muutos ja sen voimaantulon ajankohta ilmoitettava loppukäyttäjän laskussa. Säännöstä sovellettaisiin ehtoihin, joiden myöhemmästä toteutumisesta on sovittu jo loppukäyttäjän ja sähköalan yrityksen välisessä sopimuksessa. Tällainen ehto olisi muun muassa määräaikaisen alennuksen päättyminen tai määräaikaisen kiinteän hinnan päättyminen. Säännös ei sen sijaan korvaisi 93 §:ssä tarkoitettua sopimusehtojen muuttamista ja siinä noudatettavaa menettelyä.
105 c §.Laskutustiedot. Pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi keskeisimmät sähkömarkkinadirektiivin liitteen I 1 kohdan 1.1 ja 1.2 alakohdissa ja 3 kohdassa säädetyistä laskutustiedoista hinnan erittelystä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin keskeisimmät loppukäyttäjän laskussa esitettävät laskutustiedot. Momentin 4 kohdassa tarkoitetuilla laskutuksen perusteena käytettävillä yhdistetyillä suureilla, jotka muodostetaan mitattavien suureiden perusteella, tarkoitettaisiin esimerkiksi sähköntoimitusten selvityksestä ja mittauksessa annetun valtioneuvoston asetuksen (767/2021) 4 luvun 2 §:n mukaisen sähkönkulutuksen ja -tuotannon taseselvitysjakson sisäisen netotuksen ja 3 §:n mukaisen taseselvitysjakson sisäinen hyvityslaskennan perusteella muodostettavia yhdistettyjä suureita.
Pykälän 2 momentin mukaan loppukäyttäjän laskussa olisi eriteltävä toisistaan sähköenergian toimituksen osuus, verkkomaksun osuus sekä verojen, veronluonteisten maksujen ja muiden maksujen osuus. Erittelyssä olisi käytettävä maakaasun ja sähkön hintoja koskevista Euroopan tilastoista sekä direktiivin 2008/92/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/1952 vahvistettuja mainittujen kolmen maksukomponentin yhteisiä määritelmiä.
Pykälässä tarkoitettu mittaus- ja kulutustieto on usein henkilöasiakkaiden henkilötietoa tai elinkeinonharjoittajien liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa.
Sähkömarkkinoiden liiketoimintaprosessit sekä sähkökauppojen selvitys edellyttävät sähköalan yrityksiltä laajaa ja määrämuotoista tiedonvaihtoa. Sähkömarkkinalain 22 §:ssä säädetään mittaus- ja kulutustietojen ilmoittamisesta laskutusta ja taseselvitystä varten. Sähkömarkkinalain 74 §:ssä säädetään taseselvityksestä. Sähkömarkkinalain 74 a §:ssä säädettäisiin sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamisesta. Sähkömarkkinalain 75 §:ssä puolestaan säädetään sähkökaupan, tasevastuun täyttämisen ja taseselvityksen edellyttämien ilmoitusten tekemisestä. Sähkömarkkinalain 49 a ja 75 a §:ssä säädetään sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluista.
Mainituissa säännöksissä asetettaisiin verkonhaltijoille ja muille sähköalan yrityksille yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu lakisääteinen velvoite, joka muodostaisi oikeusperustan käsitellä sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluihin, sähkökaupan markkinaprosesseihin, tasevastuun täyttämiseen tai taseselvitykseen liittyviä tehtäviä tai velvoitteita varten sellaisia loppukäyttäjien mittaus- ja kulutustietoja ja sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavia tietoja, jotka voivat olla yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittamia henkilötietoja. Mainituissa pykälissä säädetty oikeusperuste sisältäisi samalla yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun perusteen antaa kansallisessa lainsäädännössä erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan yleisen tietosuoja-asetuksen sääntöjen soveltamista sähköntoimitusten mittaukseen perustuvien mittaus- ja kulutustietojen sekä sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavien muiden tietojen osalta. Nämä mukautukset ovat osa laajempaa mukautusten kokonaisuutta, joka on tarpeellista antaa sähkökaupan markkinaprosesseissa käsiteltävien henkilötietojen käsittelystä ja josta säädetään sähkömarkkinalaissa. Verkonhaltijoiden toteuttaman mittauksen avulla selvitetään kussakin sähköverkossa toimivien eri sähköntoimittajien sähköntoimitukset ja –hankinnat sekä heidän asiakkaidensa sähkönkulutukset ja –toimitukset. Koska sähköjärjestelmä muodostaa integroidun kokonaisuuden, jossa toimivien osapuolien toimitukset ja käyttö selvitetään verkonhaltijoiden järjestämän mittauksen perusteella, on markkinoiden tehokkaan toiminnan järjestämiseksi välttämätöntä järjestää sähköntoimitusten mittaus sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavien tietojen käsittely yhdenmukaisten määrämuotoisten menettelysääntöjen mukaiseksi. Henkilötiedoksi katsottavan mittaus- ja kulutustiedon sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavan muun tiedon käsittelyä ei ole myöskään mahdollista erotella sellaisen vastaavan tiedon käsittelystä, joka ei ole henkilötietoa. Näiden tietojen käsittely ei tämän vuoksi voi perustua yksinomaan yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiin. Yleistä tietosuoja-asetusta täsmentävä kansallinen sääntely on mainittujen tietojen käsittelyn osalta tämän vuoksi välttämätöntä. Mukautuksille on edellä kuvattu yleisen edun mukainen tavoite ja ne on rajattu oikeasuhteisiksi niillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
Lain 75 e §:ään ehdotetulla mittaus- ja kulutustietoa sekä sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarpeellista muuta tietoa koskevalla mukautuksella täydennettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia rekisteröidyn oikeuksia mainittujen tietojen hyödyntämisen osalta. Säännöksellä ei rajattaisi niitä oikeuksia, joita rekisteröidyllä on yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella.
105 d §.Sähkönkäytön vertailutiedot. Pykälässä säädettäisiin sähkömarkkinadirektiivin liitteen I 1 kohdan 1.3 alakohtaan perustuen loppukäyttäjälle annettavista sähkönkäytön vertailutiedoista. Säännöstä sovellettaisiin loppukäyttäjän tosiasialliseen sähkönkulutukseen tai sähköalan yrityksen suorittamaan etäluentaan perustuviin laskuihin. Pykälässä edellytetyt sähkönkäytön vertailutiedot voitaisiin antaa joko loppukäyttäjän laskussa tai sen liitteenä tai ne voitaisiin asettaa loppukäyttäjän saataville myös verkkosivuilla. Viimeksi mainitussa tapauksessa loppukäyttäjän laskussa olisi tällöin annettava ohjeet, joiden avulla loppukäyttäjä saa pääsyn vertailutietoihin. Pykälän 3 momentin mukaan vähittäismyyjä ja jakeluverkonhaltija voisivat osoittaa sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon yksikön 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen luovuttajaksi.
Pykälässä tarkoitettu mittaus- ja kulutustieto on usein henkilöasiakkaiden henkilötietoa tai elinkeinonharjoittajien liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa.
Sähkömarkkinoiden liiketoimintaprosessit sekä sähkökauppojen selvitys edellyttävät sähköalan yrityksiltä laajaa ja määrämuotoista tiedonvaihtoa. Sähkömarkkinalain 22, 105 d ja 105 f §:ssä säädetään mittaus- ja kulutustietojen ilmoittamisesta laskutusta ja taseselvitystä varten. Sähkömarkkinalain 74 §:ssä säädetään taseselvityksestä. Sähkömarkkinalain 74 a §:ssä säädettäisiin sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamisesta. Sähkömarkkinalain 75 §:ssä puolestaan säädetään sähkökaupan, tasevastuun täyttämisen ja taseselvityksen edellyttämien ilmoitusten tekemisestä. Sähkömarkkinalain 49 a ja 75 a §:ssä säädetään sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluista. Sähkömarkkinalain 75 e §:ssä säädetään loppukäyttäjän ja sähköntuottajan oikeudesta itseään koskevan tiedon hyödyntämiseen.
Mainituissa säännöksissä asetettaisiin verkonhaltijoille ja muille sähköalan yrityksille yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu lakisääteinen velvoite, joka muodostaisi oikeusperustan käsitellä sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluihin, sähkökaupan markkinaprosesseihin, tasevastuun täyttämiseen, taseselvitykseen tai laskutukseen liittyviä tehtäviä tai velvoitteita varten sellaisia loppukäyttäjien mittaus- ja kulutustietoja ja sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavia tietoja, jotka voivat olla yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittamia henkilötietoja. Mainituissa pykälissä säädetty oikeusperuste sisältäisi samalla yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun perusteen antaa kansallisessa lainsäädännössä erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan yleisen tietosuoja-asetuksen sääntöjen soveltamista sähköntoimitusten mittaukseen perustuvien mittaus- ja kulutustietojen sekä sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavien muiden tietojen osalta. Nämä mukautukset ovat osa laajempaa mukautusten kokonaisuutta, joka on tarpeellista antaa sähkökaupan markkinaprosesseissa käsiteltävien henkilötietojen käsittelystä ja josta säädetään sähkömarkkinalaissa. Verkonhaltijoiden toteuttaman mittauksen avulla selvitetään kussakin sähköverkossa toimivien eri sähköntoimittajien sähköntoimitukset ja –hankinnat sekä heidän asiakkaidensa sähkönkulutukset ja –toimitukset. Koska sähköjärjestelmä muodostaa integroidun kokonaisuuden, jossa toimivien osapuolien toimitukset ja käyttö selvitetään verkonhaltijoiden järjestämän mittauksen perusteella, on markkinoiden tehokkaan toiminnan järjestämiseksi välttämätöntä järjestää sähköntoimitusten mittaus sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavien tietojen käsittely yhdenmukaisten määrämuotoisten menettelysääntöjen mukaiseksi. Henkilötiedoksi katsottavan mittaus- ja kulutustiedon sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavan muun tiedon käsittelyä ei ole myöskään mahdollista erotella sellaisen vastaavan tiedon käsittelystä, joka ei ole henkilötietoa. Näiden tietojen käsittely ei tämän vuoksi voi perustua yksinomaan yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiin. Yleistä tietosuoja-asetusta täsmentävä kansallinen sääntely on mainittujen tietojen käsittelyn osalta tämän vuoksi välttämätöntä. Mukautuksille on edellä kuvattu yleisen edun mukainen tavoite ja ne on rajattu oikeasuhteisiksi niillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
Lain 105 d §:ään ehdotetulla mittaus- ja kulutustietoa koskevalla mukautuksella täydennettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia rekisteröidyn oikeuksia mainittujen tietojen hyödyntämisen osalta. Säännöksellä ei rajattaisi niitä oikeuksia, joita rekisteröidyllä on yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella.
105 e §.Muut laskulla annettavat tiedot. Pykälässä säädettäisiin sähkömarkkinadirektiivin liitteen I 1 kohdan 1.2 alakohtaan perustuen loppukäyttäjän laskussa annettavasta lisäinformaatiosta, joka pääasiassa liittyy direktiivissä säädettyihin loppukäyttäjän oikeuksiin. Pykälän 1 momentin 4 kohdan keskitetyllä palvelupisteellä tarkoitettaisiin ensisijaisesti kuluttajaneuvontaa. Pykälän 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut tiedot voitaisiin asettaa loppukäyttäjän saataville myös verkkosivuilla. Loppukäyttäjän laskussa olisi tällöin annettava ohjeet, joiden avulla loppukäyttäjä saisi pääsyn vertailutietoihin.
Pykälässä tarkoitettu mittaus- ja kulutustieto on usein henkilöasiakkaiden henkilötietoa tai elinkeinonharjoittajien liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa.
Sähkömarkkinoiden liiketoimintaprosessit sekä sähkökauppojen selvitys edellyttävät sähköalan yrityksiltä laajaa ja määrämuotoista tiedonvaihtoa. Sähkömarkkinalain 22 §:ssä säädetään mittaus- ja kulutustietojen ilmoittamisesta laskutusta ja taseselvitystä varten. Sähkömarkkinalain 74 §:ssä säädetään taseselvityksestä. Sähkömarkkinalain 74 a §:ssä säädettäisiin sähköntoimittajan ja itsenäisen aggregaattorin vaihtamisesta. Sähkömarkkinalain 75 §:ssä puolestaan säädetään sähkökaupan, tasevastuun täyttämisen ja taseselvityksen edellyttämien ilmoitusten tekemisestä. Sähkömarkkinalain 49 a ja 75 a §:ssä säädetään sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluista. Sähkömarkkinalain 75 e §:ssä säädetään loppukäyttäjän ja sähköntuottajan oikeudesta itseään koskevan tiedon hyödyntämiseen.
Mainituissa säännöksissä asetettaisiin verkonhaltijoille ja muille sähköalan yrityksille yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu lakisääteinen velvoite, joka muodostaisi oikeusperustan käsitellä sähkökaupan keskitetyn tiedonvaihdon palveluihin, sähkökaupan markkinaprosesseihin, tasevastuun täyttämiseen, taseselvitykseen tai laskutukseen liittyviä tehtäviä tai velvoitteita varten sellaisia loppukäyttäjien mittaus- ja kulutustietoja ja sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavia tietoja, jotka voivat olla yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittamia henkilötietoja. Mainituissa pykälissä säädetty oikeusperuste sisältäisi samalla yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun perusteen antaa kansallisessa lainsäädännössä erityisiä säännöksiä, joilla mukautetaan yleisen tietosuoja-asetuksen sääntöjen soveltamista sähköntoimitusten mittaukseen perustuvien mittaus- ja kulutustietojen sekä sähköntoimittajan tai itsenäisen aggregaattorin vaihtamiseen tarvittavien muiden tietojen osalta. Nämä mukautukset ovat osa laajempaa mukautusten kokonaisuutta, joka on tarpeellista antaa sähkökaupan markkinaprosesseissa käsiteltävien henkilötietojen käsittelystä ja josta säädetään sähkömarkkinalaissa. Verkonhaltijoiden toteuttaman mittauksen avulla selvitetään kussakin sähköverkossa toimivien eri sähköntoimittajien sähköntoimitukset ja –hankinnat sekä heidän asiakkaidensa sähkönkulutukset ja –toimitukset. Koska sähköjärjestelmä muodostaa integroidun kokonaisuuden, jossa toimivien osapuolien toimitukset ja käyttö selvitetään verkonhaltijoiden järjestämän mittauksen perusteella, on markkinoiden tehokkaan toiminnan järjestämiseksi välttämätöntä järjestää sähköntoimitusten mittaus sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavien tietojen käsittely yhdenmukaisten määrämuotoisten menettelysääntöjen mukaiseksi. Henkilötiedoksi katsottavan mittaus- ja kulutustiedon sekä sähköntoimittajan vaihtamiseen tarvittavan muun tiedon käsittelyä ei ole myöskään mahdollista erotella sellaisen vastaavan tiedon käsittelystä, joka ei ole henkilötietoa. Näiden tietojen käsittely ei tämän vuoksi voi perustua yksinomaan yleisen tietosuoja-asetuksen säännöksiin. Yleistä tietosuoja-asetusta täsmentävä kansallinen sääntely on mainittujen tietojen käsittelyn osalta tämän vuoksi välttämätöntä. Mukautuksille on edellä kuvattu yleisen edun mukainen tavoite ja ne on rajattu oikeasuhteisiksi niillä tavoiteltuun päämäärään nähden.
Lain 105 f §:ään ehdotetulla mittaus- ja kulutustietoa koskevalla mukautuksella täydennettäisiin yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisia rekisteröidyn oikeuksia mainittujen tietojen hyödyntämisen osalta. Säännöksellä ei rajattaisi niitä oikeuksia, joita rekisteröidyllä on yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella.
105 f §.Energiaviraston norminantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin Energiaviraston laskujen tarkempaa sisältöä ja muotoa koskevasta norminantovaltuudesta. Pykälän säännös vastaisi luonteeltaan kumottaviksi ehdotettavissa 57 ja 69 §:issä olevaa norminantovaltuutta. Ehdotuksen mukaan Energiavirasto voisi antaa lain 105 c–105 e §:iä täydentäviä tarkempia määräyksiä annettavien laskutus- ja vertailutietojen sekä muiden tietojen tietosisällöstä ja tietojen esitystavasta.
105 g §. Vähittäismyyjän ja jakeluverkonhaltijan laskutuksen järjestäminen. Pykälään siirtyisivät kumottaviksi ehdotettujen 57 §:n 1 ja 2 momentin säännökset jakeluverkonhaltijan laskutuksesta sekä 69 §:n 1, 2 ja 4 momentin säännökset vähittäismyyjän laskutuksesta. Pykälällä täytäntöönpantaisiin sähkömarkkinadirektiivin liitteen I 2 kohdan ja 10 artiklan 12 kohdan säännökset. Laskutuskäytäntöjen ei odoteta muuttuvan, sillä pääsääntöisesti sähkönjakelua ja -toimitusta laskutetaan Suomessa nykyisinkin vähintään neljä kertaa vuodessa mittauksen perusteella.
Pykälän 1 momentin mukaan vähittäismyyjän loppukäyttäjälle toimittama sähkö ja loppukäyttäjän jakelupalvelu olisi laskutettava tosiasiallisen mitatun määrän perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa. Muun kuin etäluettavan mittauslaitteiston osalta laskutus voisi perustua loppukäyttäjän tekemään mittauslaitteiston luentaan. Momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että tosiasiallisen kulutuksen sijasta käytettäisiin sanamuotoa tosiasiallinen mitattu määrä. Säännöstä sovellettaisiin tällöin energiamäärän mittauksen lisäksi myös muihin mahdollisiin laskutuksen perusteena käytettäviin mitattaviin suureisiin kuten esimerkiksi tehoon. Momentin säännös koskisi yksinomaan sitä aikaväliä, jonka sisällä laskut tulisi toimittaa loppukäyttäjille. Mitattavien suureiden mittausaikaväli kuten esimerkiksi taseselvitysjakson pituus määräytyisivät muualla lainsäädännössä olevien säännösten tai toiminnanharjoittajan ja loppukäyttäjän välisen sopimuksen perusteella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta sopia ns. tasaerälaskutuksesta. Vähittäismyyjän loppukäyttäjälle toimittaman sähkön ja loppukäyttäjän jakelupalvelun laskutus saisi perustua loppukäyttäjän arvioituun todennäköiseen vuotuiseen sähkönkulutukseen perustuviin tasasuuruisiin maksueriin, jos tästä olisi sovittu loppukäyttäjän kanssa. Toimitettu sähkö tai jakelupalvelu olisi tällöin laskutettava vähintään neljä kertaa vuodessa siten, että vuotuinen kokonaislaskutus perustuisi tosiasialliseen mitattuun määrään.
Pykälän 3 momentin mukaan laskutus saisi perustua arvioituun kulutukseen tai arvioituun muuhun laskutuksen perusteena olevaan mitattavaan suureeseen taikka kiinteään määrään silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän lukemaan mittauslaitteistoon eikä tämä ole ilmoittanut mittarilukemaa kysymyksessä olevalta laskutuskaudelta tai jos käyttöpaikkaa ei ole varustettu mittauslaitteistolla. Laskutus saisi perustua arvioituun kulutukseen tai arvioituun muuhun laskutuksen perusteena olevaan mitattavaan suureeseen myös, jos sähköä ei ole voitu mitata mittauslaitteiston vikaantumisen vuoksi tai jos mittaustiedot eivät ole saatavilla etäluettavan mittauslaitteiston tiedonsiirtohäiriön vuoksi.
Pykälän 4 momentin mukaan vähittäismyyjän olisi toimitettava loppulasku loppukäyttäjälle kuuden viikon kuluessa siitä, kun vähittäismyyjän sähkön toimitus loppukäyttäjälle on päättynyt.
105 h §.Laskujen maksutavat. Pykälään siirtyisivät kumottaviksi ehdotettujen 57 a §:n säännökset jakeluverkonhaltijan laskujen maksutavoista sekä 69 a §:n säännökset vähittäismyyjän laskujen maksutavoista. Pykälällä täytäntöönpantaisiin sähkömarkkinadirektiivin 10 artiklan 6 ja 7 kohdan säännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan vähittäismyyjän ja jakeluverkonhaltijan olisi tarjottava loppukäyttäjille erilaisia maksutapoja laskujen maksamiseen sekä joustavia järjestelyjä varsinaista laskujen maksua varten. Tarjotuissa vaihtoehdoissa ei saisi olla perusteettomia eikä eri asiakasryhmiä syrjiviä ehtoja. Maksutapojen ehdoissa voitaisiin kuitenkin huomioida eri maksutapojen tarjoamisesta vähittäismyyjälle ja jakeluverkonhaltijalle aiheutuvien kustannusten kohtuulliset erot.
Sähkön vähittäismyynti on luonteeltaan lähtökohtaisesti luottomyyntiä, jossa loppukäyttäjä maksaa käyttämänsä sähkön jälkikäteisesti mitattuun kulutuksen perustuen. Vähittäismyyjällä tulee tällöin olla lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saataviensa turvaamiseen loppukäyttäjän maksulaiminlyöntien varalta. Yksittäisten vähittäismyyjien käyttämiin ennakkomaksujärjestelmiin liittyneiden merkittävien ongelmien vuoksi pykälän 2 momenttiin ehdotetaan kuitenkin sisällytettäväksi vähittäismyyjiä koskeva kuluttajiin kohdistuvan yleisen ennakkomaksujärjestelmän kielto. Momentin mukaan vähittäismyyjä saisi vaatia kuluttajalta laskun maksutapana ennakkomaksua vain kuluttajaan itseensä liittyvästä erittäin painavasta syystä. Erittäin painavia syitä voisivat olla esimerkiksi se, että kuluttajan sähköntoimitus on keskeytetty maksulaiminlyönnin vuoksi, että vähittäismyyjällä on kuluttajalta erääntyneitä sähköntoimitukseen liittyviä saatavia, joiden määrää voidaan pitää huomattavana laskutuksen määrään nähden tai että kuluttajan luottotiedoista ilmenee, että tämä on ilmeisesti kyvytön suoriutumaan sähkönmyyntisopimukseen perustuvista maksuista. Ennakkomaksua voisi vaatia sekä sähkönmyyntisopimusta tehtäessä että sen voimassa ollessa. Vähittäismyyjä ei saisi myöskään tarjota kuluttajille ennakkomaksujärjestelmää, joka saattaa ennakkomaksujärjestelmässä olevat kuluttajat perusteettomasti tai eri asiakasryhmiä syrjivällä tavalla epäedulliseen asemaan. Ennakkomaksujärjestelmän olisi aina heijastettava riittävästi kuluttajan arvioitua todennäköistä vuotuista sähkönkulutusta, joten ennakkomaksuja ei saisi kerätä etupainotteisesti. Pykälään ehdotettuja ennakkomaksujärjestelmän rajoituksia ei sovellettaisi vähittäismyyjien käyttämiin muihin saatavien turvaamistoimiin.
114 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään muutoksenhausta.Pykälän 2–4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vanhentuneet viittaukset kumottuun hallintolainkäyttölakiin (586/1996) muutettaisiin vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Pykälän 2 momentin säännökseen ehdotetaan myös lisättäväksi viittaus 23 a, 29 b ja 52 a §:iin, joihin perustuviin Energiaviraston päätöksiin voisi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Lisäksi 2 momentin muutoksenhakusäännöksestä ehdotetaan poistettavaksi kumottavaksi ehdotettuun 63 §:ään ja lailla 730/2021 muutettuun 119 §:ään liittyvä muutoksenhakusäännös. Pykälään ehdotettavat muutokset eivät 2 momentin säännöstä lukuun ottamatta muuttaisi voimassa olevan lain sisältöä. Tällöin ei ole tarpeen ehdottaa muutoksenhakusäännöstä koskevaa siirtymäsäännöstä.
Muutoksenhakuun sovellettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia ja siinä säädettyä menettelyä siltä osin kuin muutoksenhausta ei ole annettu erityissäännöksiä sähkömarkkinalaissa tai sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetusta laista poikkeavat prosessuaaliset menettelyt Energiaviraston päätöksiä koskevassa muutoksenhaussa perustuvat sähkömarkkinadirektiivin säännöksiin kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltuuksista ja säännöksiin asioiden käsittelystä kansallisessa sääntelyviranomaisessa.
Keskeisenä periaatteena Energiaviraston päätöksiä koskevan muutoksenhaun osalta on, että muutoksenhaku perustuisi sähkömarkkinalain muutoksenhakusäännökseen niissä tilanteissa, joissa Energiavirasto on tehnyt päätöksensä sähkömarkkinalaissa olevan yksilöidyn toimivaltuutensa perusteella. Energiaviraston tehtävänä on lisäksi valvoa sähkömarkkinalain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaisten määräysten noudattamista sekä sähkömarkkinalain nojalla annettujen lupapäätösten noudattamista. Energiaviraston valvontatoimivaltuuksista, seuraamuksista ja pakkokeinoista sekä Energiaviraston valvonta-asioissa tekemien päätösten muutoksenhausta säädettäisiin sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Siten muutoksenhaku niihin päätöksiin, jotka koskevat sähköalan yritysten sähkömarkkinalakiin ja sen nojalla annettuihin säännöksiin perustuvien velvoitteiden noudattamista, sekä Energiaviraston toimi- ja markkinalupavalvonnan piiriin kuuluvien päätösten muutoksenhaku tapahtuisivat sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain säännösten perusteella.
Energiaviraston sähkömarkkinalaissa yksilöidyn toimivallan perusteella tekemiin päätöksiin haettaisiin muutosta ensiasteessa joko hallinto-oikeudelta tai markkinaoikeudelta. Valitustie ohjattaisiin hallinto-oikeuteen sähköalan yritysten toimilupia koskevien päätösten osalta. Markkinaoikeuteen valitustie puolestaan ohjattaisiin Energiaviraston edellisiä kiinteämmin markkinavalvontaan liittyvien ja valvottavien yritysten markkina-asemaan vaikuttavien päätösten osalta. Tämä mahdollistaisi taloudellista sääntelyä ja markkinavalvontaa koskevan asiantuntemuksen keskittämisen myös muutoksenhakutuomioistuimeen. Päätöksiä, joissa valitustie ohjattaisiin markkinaoikeuteen, olisivat esimerkiksi sähköalan yritysten velvoitteisiin myönnettäviä poikkeuksia koskevat päätökset. Näissä tilanteissa olisi perusteltua, että valituksen käsittelisi sama tuomioistuin, joka käsittelisi poikkeuksen kohteena olevien velvoitteiden noudattamiseen liittyviä valvontatoimia koskevien päätösten muutoksenhaun.
Hallintolain (434/2003) 7 a luvussa säädettyä oikaisuvaatimusmenettelyä ei sovellettaisi Energiaviraston tähän lakiin perustuviin päätöksiin. Oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamiselle sääntelyasioissa ei ole käytännön perusteita, koska Energiaviraston päätökset eivät ole näissä asioissa massaluonteisia tai summaarisia päätöksiä. Sääntelyyn ja markkinavalvontaan liittyvät asiat ovat lisäksi pääsääntöisesti täytäntöönpanokelpoisia muutoksenhausta huolimatta. Lisäksi Energiavirasto soveltaa päätösprosessissaan ennakkotarkistusmenettelyä asiaan liittyvien tosiseikkojen osalta.
Energiaviraston toimivaltuuksista sähkömarkkinalain valvonnassa, rikkomusten ja laiminlyöntien seuraamuksista sekä hallinnollisista pakkokeinoista säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin ehdotettaisiin säännöstä siitä, milloin muutoksenhausta Energiaviraston päätökseen on säädetty sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Säännöksen mukaan muutoksenhausta Energiaviraston päätökseen, joka koskee sähkömarkkinalain tai sen nojalla annettujen säännösten noudattamista tai Energiaviraston sähkömarkkinalain nojalla tekemien päätösten noudattamista, säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa.
Pykälän 2 momentissa yksilöitäisiin ne tilanteet, joissa valitustie Energiaviraston sähkömarkkinalain nojalla antamaan päätökseen ohjautuisi markkinaoikeuteen. Säännöksen mukaan Energiaviraston 23 a §:n (Sähköverkon varman, luotettavan ja tehokkaan käytön edellyttämien tuotteiden ja palvelujen hankinta), 26 a §:n (Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottaminen), 28 §:n (Verkonhaltijan varautumissuunnittelu), 29 b §:n (Verkonhaltijan oikeus harjoittaa energiavarastoliiketoimintaa), 31 §:n (Kantaverkon määritelmä ja kantaverkkoon kuuluvien sähköjohtojen ja laitteistojen nimeäminen), 52 §:n (Jakeluverkon kehittämissuunnitelma), 52 a §:n (Joustopalvelujen käyttö jakeluverkossa), 55 §:n (Etäisyydestä riippumaton sähkönjakelun hinnoittelu jakeluverkossa), 65 §:n (Voimalaitosten huoltoseisokit), 67 §:n (Toimitusvelvollisuus), 83 §:n (Eriyttämistä koskevat täydentävät säännökset) ja 102 §:n (Sähkönjakelun keskeyttäminen vähittäismyyjästä johtuvasta syystä) nojalla tekemään päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.
Pykälän 3 momentissa yksilöitäisiin ne tilanteet, joissa valitustie Energiaviraston sähkömarkkinalain nojalla antamaan päätökseen ohjautuisi hallinto-oikeuteen. Säännöksen mukaan Energiaviraston tämän lain nojalla tekemään muuhun kuin edellä tässä pykälässä tarkoitettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Momentissa tarkoitettuja päätöksiä olisivat Energiaviraston 2 luvun (Sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuus) ja 14 §:n (Hankelupa suurjännitejohdon rakentamiseen) nojalla tekemät päätökset.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta työ- ja elinkeinoministeriön lain 14 §:n nojalla tekemiin päätöksiin sekä markkinaoikeuden tekemiin päätöksiin.
Pykälän 4 momentin säännöksen mukaan ministeriön 14 §:n (Hankelupa suurjännitejohdon rakentamiseen) nojalla hankelupa-asiassa antamaan päätökseen haettaisiin muutosta suoraan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakumenettely muodostaisi poikkeuksen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 8 §:n säännökseen, jonka mukaan ministeriön tekemään päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että valtakunnan rajan ylittävän vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentaminen on sähkömarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Ulkomaanyhteyksiä koskevalla hankelupamenettelyllä säädetään energiapolitiikasta vastaavalle työ- ja elinkeinoministeriölle mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten maamme sähköntuonti- ja sähkönvientiyhteyksiä kehitetään. Arvioitaessa hankkeen tarkoituksenmukaisuutta sähkömarkkinoiden kehityksen kannalta on tarpeellista arvioida ainakin niitä vaikutuksia, joita hankkeella olisi sähköjärjestelmään ja sähköverkkoon, sähkön toimitusvarmuuteen ja energiahuollon varmuuteen sekä sähkön tarjontaan ja hintaan. Vastavuoroisuuskriteerin täyttymistä arvioitaessa tulee arvioinnin kohdistua ainakin toisen maan sähkömarkkinoiden avaamiseen tasoon ja vastavuoroisten kilpailuedellytysten olemassaoloon. Vastavuoroiset kilpailuedellytykset liittyvät esimerkiksi markkinoille pääsyyn, infrastruktuuriin, ympäristönormeihin ja energiaturvallisuuteen. Lisäksi tulee ottaa huomioon EU:n yhteinen politiikka suhteessa kolmansiin maihin. Edelleen hankelupaharkinnassa tulee ottaa huomioon hankkeen merkitys sähkön sisämarkkinoille. Koska ministeriön harkintavalta hankelupa-asioissa on hyvin laaja ja lähestyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa, on perusteltua ohjata muutoksenhaku ministeriön päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämä perustelu on edelleen relevantti, joten lainkohtaa ei esitetä muutettavaksi työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen muutoksenhakutien osalta.
Energiavirasto on sähkömarkkinadirektiivin ja sähkökauppa-asetuksen tarkoittama kansallinen sääntelyviranomainen. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että kansallinen sääntelyviranomainen voi suorittaa sille unionin lainsäädännössä säädetyt tehtävät riippumattomasti ja tehokkaasti. Tämän vuoksi markkinaoikeuden muutoksenhakutuomioistuimena käsittelemissä sääntelyasioissa Energiavirastolla tulisi olla mahdollisuus ilman valituslupamenettelyä hakea muutosta markkinaoikeuden sääntelyasioissa antamiin päätöksiin, joilla markkinaoikeus on muuttanut tai kumonnut viraston päätöksen. Valituslupamenettelyä ei ehdoteta tämän vuoksi lisättäväksi niihin sähkömarkkinalaissa tarkoitettuihin sääntelyasioihin, joissa markkinaoikeus toimii muutoksenhakutuomioistuimena Energiaviraston päätöksille.
Pykälän 4 momentista esitetään kuitenkin poistettavaksi sääntely, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 106 §:n mukaan valittamalla saa hakea muutosta päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on ratkaissut asian tai jättänyt sen tutkimatta. Sääntely esitetään tältä osin poistettavaksi sähkömarkkinalaista, koska se on tarpeetonta päällekkäistä sääntelyä sovellettavan yleislain kanssa. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 107 §:n 1 momentissa säädettyä valituslupamenettelyä sovellettaisiin muutoksenhakuun hallinto-oikeuden päätöksistä.
Lain 4 momentissa on virke Energiaviraston muutoksenhakuoikeudesta muutoksenhakutuomioistuimen päätökseen. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 109 §:n 2 momentin mukaan alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimen päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on kumonnut viranomaisen päätöksen tai muuttanut sitä. Sähkömarkkinalain 114 §:n 4 momentin mainittu virke on siten tarpeetonta päällekkäistä sääntelyä yleislain kanssa. Energiaviraston muutoksenhakuoikeus säilyy ennallaan, koska yleislain sääntely koskee myös sähkömarkkinalain mukaista tilannetta. Sen vuoksi Energiaviraston muutoksenhakuoikeutta ei ole tarpeen enää todeta sähkömarkkinalaissa nimenomaisesti ja tämä lainkohta esitetään poistettavaksi.
Pykälän 2–4 momentissa on viittaukset kumottuun hallintolainkäyttölakiin. Tältä osin ylimääräisiä ja vanhentuneita viittauksia ehdotetaan poistettaviksi. Selvyyden vuoksi viittaus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin siirrettäisiin uudeksi erilliseksi 5 momentiksi.
115 §.Energiaviraston päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus. Pykälässä on vanhentunut viittaus kumottuun hallintolainkäyttölakiin. Lain 114 §:ssä oleva aineellinen viittaus hallintotuomioistuimissa noudatettavaan yleislakiin riittää kattamaan kaikki lain 114 ja 115 §:n tarkoittamat muutoksenhakuun liittyvät tilanteet ilman viittauksen toistamista. Sen vuoksi vanhentunut viittaus ehdotetaan poistettavaksi lain 115 §:stä.
Pykälään ehdotettavat muutokset eivät muuttaisi voimassa olevan lain sisältöä. Tällöin ei ole tarpeen ehdottaa täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaa siirtymäsäännöstä.
7.6
Laki energiamarkkinariitalautakunnasta
1 luku. Lautakunnan toimivalta ja tehtävät
1 §.Energiamarkkinariitalautakunta. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan tarkoituksesta ja luonteesta. Pykälän mukaan energiamarkkinariitalautakunta olisi riippumaton ja puolueeton muiden loppuasiakkaiden kuin kuluttajien vireille saattamia sähkömarkkinariita-asioita käsittelevä oikeussuojaelin. Lautakunnan tarkoituksena olisi toimia sähkömarkkinadirektiivin 26 artiklassa tarkoitettuna riitojenratkaisuelimenä muiden loppuasiakkaiden kuin kuluttajien sähköalan yrityksistä tekemille valituksille. Kuluttajariitalautakunta toimisi puolestaan sähkömarkkinadirektiivin 26 artiklassa tarkoitettuna riitojenratkaisuelimenä kuluttajien sähköalan yrityksistä tekemille valituksille.
2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin lain kannalta keskeiset käsitteet. Määritelmät ja lain terminologia vastaisivat sähkömarkkinalain ja sähkömarkkinadirektiivin vastaavia määritelmiä. Loppuasiakkaan määritelmä vastaisi sähkömarkkinalain loppukäyttäjän määritelmää. Kuluttajan määritelmä puolestaan vastaisi sähkömarkkinadirektiivin kotitalousasiakkaan määritelmää.
3 §.Lautakunnan toimivalta. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan tehtävistä ja toimivallasta. Lautakunnan tehtävänä olisi antaa ratkaisusuosituksia yksittäisiin erimielisyyksiin pykälässä luetelluissa riita-asioissa. Lautakunnan toimivalta koskisi paitsi yksityisoikeudellisia riita-asioita myös sähkömarkkinalain ja sen nojalla annettujen säännösten soveltamisesta syntyneitä riita-asioita.
Pykälän mukaan lautakunnan tehtävänä olisi antaa ratkaisusuosituksia yksittäisiin erimielisyyksiin sähköalan yritysten ja muiden loppuasiakkaiden kuin kuluttajien välisiä sähkömarkkinalaissa säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa tai sähkömarkkinalain V osassa tarkoitettuja sähkösopimuksia koskevissa asioissa, joita muut loppuasiakkaat kuin kuluttajat saattavat lautakunnan käsiteltäviksi.
4 §.Muut tehtävät. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan muista tehtävistä. Lautakunta voisi pykälän mukaan antaa tuomioistuimille lausuntoja niiden käsitellessä lautakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita. Lautakunta päättäisi itsenäisesti, antaako se pyydetyn lausunnon. Tyypillisessä tapauksessa lautakunta antaisi lausunnon sellaisista seikoista, joista sille on syntynyt ratkaisukäytäntöä. Lausuntopyyntöjä saatettaisiin tehdä myös sellaisissa asioissa, ettei erimielisyyteen voida ottaa kantaa ilman todistajien kuulemista tuomioistuimessa. Näistä syistä olisi tarkoituksenmukaista jättää lautakunnan harkintaan, antaako se lausunnon vai ei. Lautakunta voisi antaa lausunnon tuomioistuimen tai asianosaisen pyynnöstä taikka omasta aloitteestaan.
2 luku. Lautakunnan kokoonpano
5 §.Jäsenet ja esittelijät. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan kokoonpanosta.
Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnassa olisi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä enintään seitsemän muuta jäsentä. Kullakin muulla jäsenellä olisi henkilökohtainen varamies. Kaikki jäsenet olisivat sivutoimisia.
Pykälän 2 momentin mukaan lautakunnassa olisi sivutoimisia esittelijöitä.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakuntaa johtaisi ja sen tuloksellisuudesta vastasisi puheenjohtaja. Tarkemmin puheenjohtajan tehtävistä säädettäisiin työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa ja määrättäisiin lautakunnan työjärjestyksessä.
6 §.Jäsenten ja esittelijöiden kelpoisuus. Pykälässä säädettäisiin jäsenten ja esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksista.
Pykälän 1 momentin mukaan puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta vaadittaisiin ensinnäkin yleinen kelpoisuus tuomarinvirkaan. Tuomareiden yleisistä kelpoisuusvaatimuksista säädetään tuomioistuinlaissa (673/2016). Lain 10 luvun 1 §:n mukaan tuomariksi voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Lisäksi luvun 9 §:n mukaan tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä kaksikielisessä tuomioistuimessa toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta vaadittaisiin hyvä perehtyneisyys sähkömarkkinoihin. Hyvä perehtyneisyys voidaan saavuttaa esimerkiksi toiminnalla lautakunnassa, muussa sähkömarkkina-asioita käsittelevässä viranomaisessa tai tuomioistuimessa taikka oikeustieteellisellä tutkimustyöllä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan muiden jäsenten kelpoisuusvaatimuksista. Jäseneltä vaadittaisiin tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyyttä sähkö- tai muihin energiamarkkinoihin, elinkeinoelämään tai yritystoimintaan. Tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto voisi olla esimerkiksi oikeustieteen, tekniikan, taloustieteen tai kauppatieteen ylempi korkeakoulututkinto. Vähintään yhdeltä jäseneltä vaadittaisiin oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto. Mitä jäsenistä säädetään, koskisi vastaavasti varajäsentä. Jäsenten kelpoisuusvaatimuksissa korostetaan jäsenten asiantuntemusta lautakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Tarkoituksena on saada lautakuntaan riittävä ja monipuolinen oikeudellisten kysymysten, sähkömarkkinoiden sekä elinkeinoelämän ja yritystoiminnan asiantuntemus.
Pykälän 3 momentin mukaan esittelijän tehtävään määrätyltä vaadittaisiin oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto tai muu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävään soveltuva muu ylempi korkeakoulututkinto voisi olla esimerkiksi tekniikan, taloustieteen tai kauppatieteen ylempi korkeakoulututkinto.
7 §.Jäsenten nimittäminen tai määrääminen. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan jäsenten nimittämisestä ja määräämisestä sekä erottamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnan nimittäisi valtioneuvosto neljäksi vuodeksi kerrallaan. Säännös koskisi puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, jäseniä ja jäsenten varamiehiä. Jäsenten toimikausi jatkuisi, kunnes uudet jäsenet on määrätty. Jos lautakuntaan tarvitaan kesken toimikauden lisäjäsen, työ- ja elinkeinoministeriö määräisi tämän jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Pykälän 2 momentin mukaan jäseniä, varajäseniä ja esittelijöitä ei saisi erottaa tehtävistään ilman painavaa perustetta. Lautakunnan jäsenet, varajäsenet sekä esittelijät eivät ole virkasuhteessa lautakuntaan. Heihin ei siksi sovelleta valtion virkamieslakia (750/1994). Momentin säännöksellä varmistetaan myös niiden riidanratkaisuun osallistuvien henkilöiden riippumattomuus, joihin ei sovelleta valtion virkamieslain säännöksiä.
Säännöksessä tarkoitettu henkilö voitaisiin erottaa tehtävistään, jos siihen on painava peruste. Tällaisena voitaisiin pitää esimerkiksi laista tai alemman asteisesta säädöksestä johtuvien, toimeen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, kuten ohjeiden ottamista toiselta osapuolelta tai salassapitovelvollisuuden rikkomista. Samoin se, ettei henkilö kykene henkilökohtaisista syistä johtuen enää hoitamaan tehtäviään, voisi olla peruste erottamiselle.
8 §.Virkavastuu ja esteellisyys. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan jäsenten ja esittelijöiden virkavastuusta ja esteellisyydestä.
Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnan jäsenet ja esittelijät toimisivat virkavastuulla. Koska sivutoimiset jäsenet ja esittelijät eivät ole lautakunnan virkamiehiä, on tarpeen säätää heidän virkavastuustaan erikseen.
Pykälän 2 momentin mukaan jäsenen ja esittelijän esteellisyyteen sovellettaisiin pääosin tuomarin esteellisyyttä koskevia säännöksiä. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa.
Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi lautakunnan jäseneen tai esittelijään. Lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Poikkeussäännös tarvitaan, jotta mahdolliset virheelliset päätökset voitaisiin korjata 19 §:n mukaisesti kyseisen päätöksen tehneessä istuntokokoonpanossa ilman tarvetta erityisesti selvittää jäsenen tai esittelijän mahdollista ennakkoasennetta asiaan.
Lautakunnan toimintaan ei sovelleta riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (394/2011) 14 §:n 2 mukaista esteellisyyttä. Sen mukaan sovittelija ei saa käsitellä tuomarina oikeudenkäynnissä asiaa, jossa hän on toiminut sovittelijana. Energiamarkkinariitalautakunnassa esittelijän on asian valmistelussa pyrittävä sovintoon ja tehtävä tarvittaessa sovintoesitys. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesta sovittelusta. Tästä syystä sitä, onko sovittelusta aiheutunut esteellisyyttä, on arvioitava oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa säädetyin yleisin perustein.
3 luku. Energiamarkkinariita-asian käsittely ja ratkaiseminen
9 §.Asian vireilletulo ja valmistelu. Pykälän 1 momentin mukaan asia tulisi lautakunnassa vireille kirjallisella tai sähköisellä hakemuksella. Sähköinen hakemus mainitaan momentissa selvyyden vuoksi erikseen, ja siihen sovellettaisiin, mitä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään.
Pykälän 2 momentin mukaan hakijan vastapuolta olisi pyydettävä vastaamaan hakemukseen. Vastausta ei kuitenkaan tarvitse pyytää, jos hakemus havaitaan ilmeisen perusteettomaksi. Kuulemisperiaate on puolueettoman ratkaisutoiminnan perussääntö. Se edellyttää myös, että erimielisyyden osapuoli saa tietoonsa toisen osapuolen lautakunnalle lähettämän, asian ratkaisuun mahdollisesti vaikuttavan aineiston.
Vastauksen ei tarvitse momentin mukaan olla kirjallinen. Vastauksen antamisesta suullisesti on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 37 ja 42 §:ssä säädetään. Sama koskee asianosaisten mahdollisuutta antaa lisäselvityksiä suullisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunta voisi ratkaista asian, vaikka hakijan vastapuoli ei ole antanut 2 momentissa tarkoitettua vastausta. Säännös vastaisi kuluttajariitalautakunnasta annetun lain vastaavaa säännöstä sekä soveltuvin osin yksipuolista tuomiota koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä. Pykälään ei kuitenkaan ole otettu viittausta yksipuoliseen tuomioon ja oikeudenkäymiskaareen. On pidetty tarkoituksenmukaisena, että lautakunnalla olisi kuluttajariitalautakunnan tapaan laajempi harkintavalta kuin tuomioistuimella, kun asia ratkaistaan toisen osapuolen yksin antamien tietojen perusteella.
Pykälän 4 momentin mukaan asian valmistelussa olisi pyrittävä sovintoon ja tehtävä tarvittaessa osapuolille sitä edistävä ehdotus. Momentin mukaan asian valmistelussa voitaisiin tehdä hakijalle myös ehdotus luopua asian käsittelystä. Luopumisehdotus voidaan tehdä, jos sovellettavan lainsäädännön, oikeuskäytännön tai lautakunnan ratkaisukäytännön perusteella on ilmeistä, että asian ratkaisu olisi hakijalle vastainen.
10 §.Asian selvittäminen. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunta voisi asian selvittämiseksi kuulla asiantuntijoita, hankkia lausuntoja ja muita selvityksiä sekä toimittaa katselmuksia. Lautakunta vastaisi itse momentissa tarkoitetusta asian selvittämisestä aiheutuvista kustannuksista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan käyttämän asiantuntijan esteellisyydestä suhteessa käsiteltävään asiaan ja asianosaiseen. Asiantuntijana ei saisi käyttää henkilöä, joka on sellaisessa suhteessa asiaan tai asianosaiseen, että hänen puolueettomuutensa vaarantuu. Säännös vastaa asiantuntijan esteellisyyttä koskevaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 §:ää.
11 §.Asian jättäminen ratkaisematta tai käsittelemättä. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunta ei saisi ratkaista asiaa, jonka tiedetään olevan vireillä tai ratkaistu tuomioistuimessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan mahdollisuudesta jättää eräitä asioita käsittelemättä. Lähtökohtana olisi, että lautakunta käsittelisi sille tulevat valitukset. Lautakunnalla olisi kuitenkin tietyissä tilanteissa oikeus poiketa ratkaisupakon periaatteesta. Ei olisi tarkoituksenmukaista käyttää lautakunnan voimavaroja sellaisten asioiden valmistelemiseen ja ratkaisemiseen, jotka merkitsevät päällekkäistä työtä muiden vastaavia asioita käsittelevien toimielinten kanssa tai joiden ratkaiseminen on asianosaisille hyödytöntä taikka joiden lautakuntakäsittely ei muusta syystä ole tarkoituksenmukaista.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lautakunta voisi jättää asian käsittelemättä, jos asian ratkaiseminen edellyttää suullisten todistuskeinojen käyttämistä. Suullisilla todistuskeinoilla tarkoitetaan todistajan kuulemista valan tai vakuutuksen nojalla ja asianosaisen kuulemista totuusvakuutuksen nojalla. Lautakuntakäsittely on kirjallista, eivätkä osapuolet ole istunnoissa läsnä. Lautakunta ei voi itse käyttää suullisia todistuskeinoja, joten todistajien ja asianosaisten kuulemiseen tarvittaisiin virka-apua tuomioistuimelta. Tällainen menettely soveltuu kuitenkin huonosti lautakunnan joustaviksi ja vapaamuotoisiksi tarkoitettuihin toimintatapoihin. Suullista todistelua edellyttävät asiat on siksi syytä käsitellä tuomioistuimessa.
Samaan asiaan voi sisältyä riitakysymyksiä, jotka voidaan selvittää ja ratkaista kirjallisen aineiston perusteella ja myös kysymyksiä, jotka edellyttäisivät suullista todistelua. Lautakunta voi näissä tapauksissa antaa ratkaisusuosituksen selvitetyistä seikoista ja jättää ratkaisematta ne kysymykset, joita ei voida luotettavasti selvittää lautakunnan käytettävissä olevin keinoin.
Momentin 2 kohdan mukaan lautakunta voi jättää asian käsittelemättä, jos sama asia on vireillä tai ratkaistu muussa tuomioistuimen ulkopuolisessa riidanratkaisuelimessä. Säännöksen tarkoituksena on välttää päällekkäistä työtä muiden vastaavia asioita käsittelevien toimielinten kanssa. Kohdassa tarkoitettuja menettelyjä ja elimiä olisivat esimerkiksi välimiesmenettely ja muut sopimusperusteiset toimielimet.
Momentin 3 kohdan mukaan hakijan vastapuolen konkurssi olisi peruste jättää asia käsittelemättä lautakunnassa. On tarkoituksenmukaista, että konkurssisaatavia ja niiden mahdollisia riitautuksia koskevat asiat käsitellään konkurssilaissa (120/2004) säädetyssä menettelyssä.
Momentin 4 kohdan mukaan asia voitaisiin jättää käsittelemättä, jos sen käsittely lautakuntamenettelyssä ei ole tarkoituksenmukaista asian poikkeuksellisen monimutkaisuuden ja vaikean selvittävyyden takia. Tarkoituksena ei ole, että asia voitaisiin jättää käsittelemättä pelkästään siksi, että siihen sisältyy oikeudellisesti vaativia ja vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä. Keskeistä on se, että asia on laajuudeltaan ja muulta laadultaan sellainen, että sen selvittäminen ja suositusluonteinen ratkaiseminen lautakuntamenettelyssä olisi epätarkoituksenmukaista. Tällaisen asian selvittämiseen voi kulua kohtuuttomasti lautakunnan voimavaroja ja muutenkin on usein järkevämpää saattaa tällainen asia suoraan tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Pykälän 3 momentin mukaan päätöksen asian käsittelemättä jättämisestä tekisi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Jos lautakunta ei ota käsiteltäväkseen sille toimitettua hakemusta, sen tulisi antaa hakijalle ja hakijan vastapuolelle perusteltu päätös asiasta. Perusteltu päätös sisältäisi sekä päätöksen olla käsittelemättä asiaa että selvityksen niistä syistä, joihin päätös perustuu.
Pykälän 4 momentin mukaan asian käsittely lautakunnassa raukeaisi, jos hakija peruuttaa tekemänsä hakemuksen. Hakija voi peruuttaa hakemuksen missä tahansa käsittelyvaiheessa.
12 §.Asian ratkaiseminen lautakunnassa sekä istuntojen päätösvaltaisuus. Pykälässä säädettäisiin asioiden ratkaisemisesta lautakunnassa. Pääasiallinen ratkaistutapa olisi tehdä ratkaisu lautakunnan istunnossa.
Pykälän 1 momentin mukaan asiat ratkaistaisiin lautakunnan istunnossa esittelystä kirjallisen aineiston perusteella. Esittelijänä toimisi tehtävään määrätty lautakunnan esittelijä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan istunnon päätösvaltaisuudesta. Lautakunnan istunto olisi päätösvaltainen, kun siihen osallistuu puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kaksi muuta jäsentä.
13 §.Asian muu ratkaiseminen. Pykälässä annettaisiin säännökset tiettyjen asioiden käsittelystä yksinkertaistetussa menettelyssä.
Pykälän mukaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voivat kumpikin esittelystä ratkaista yksin asian, jos lautakunnan ratkaisukäytäntö samankaltaisissa asioissa on vakiintunut, sama riitakysymys on ratkaistu lautakunnan aiemmalla päätöksellä tai asia on ilmeisen perusteeton, merkitykseltään vähäinen taikka tosiseikoiltaan selvä ja oikeudellisesti yksinkertainen. Lisäksi edellytettäisiin, että asian ratkaisija ja esittelijä ovat ratkaisusta samaa mieltä.
14 §.Äänestys. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan istunnossa noudatettavista äänestyssäännöistä. Äänestyssäännöt noudattaisivat pääpiirteissään tuomioistuinten äänestyssääntöjä. Vastaavia äänestyssääntöjä noudatetaan myös kuluttajariitalautakunnassa.
Pykälän mukaan äänestykseen istunnossa sovellettaisiin, mitä oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1, 3–6 ja 8 §:ssä säädetään.
Oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1 §:n mukaan tuomioistuimessa on suoritettava äänestys, jos tuomioistuimen jäsenet eivät pääse neuvottelussa ratkaisusta yksimielisyyteen. Äänestys suoritetaan virkaikäjärjestyksessä siten, että nuorin jäsen lausuu ensin ja puheenjohtaja viimeiseksi mielipiteensä. Luvun 3 §:n mukaan mielipide on perusteltava. Jäsenen, joka yhtyy aikaisemmin esitettyyn mielipiteeseen, on perusteltava mielipiteensä vain, jos perustelut poikkeavat aikaisemmin esitetystä. Luvun 4 §:n mukaan jos syntyy erimielisyys siitä, miten äänestys tulee toimittaa, tai siitä, mikä on äänestyksen lopputulos, siitä on äänestettävä erikseen. Tällöin noudatetaan, mitä äänestämisestä riita-asioissa säädetään. Luvun 5 §:n mukaan jos riita-asiassa on esitetty useita vaatimuksia tai kuittausvaatimus, niistä jokaisesta on äänestettävä erikseen. Samoin on meneteltävä, jos samaa vaatimusta koskevassa asiassa on useita kysymyksiä, jotka vaikuttavat ratkaisun lopputulokseen. Tuomioistuimen jäsenen on lausuttava jokaisesta ratkaistavasta kysymyksestä. Luvun 6 §:n mukaan äänestyksessä voittaa mielipide, jota jäsenten enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan voittaa mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Luvun 8 §:n mukaan jos erimielisyys koskee rahaa tai muuta määräsuuruista vaatimusta ja äänestyksessä on kannatettu useampaa kuin kahta mielipidettä eikä minkään kannalla ole 6 §:ssä tarkoitettua määrää jäseniä, tulee määrältään suurimman vaatimuksen puolesta annetut äänet yhdistää sitä lähinnä olevan vaatimuksen puolesta annettuihin ääniin ja tarvittaessa jatkaa vastaavalla tavalla, kunnes löytyy mielipide, jonka mukaisesti asia on sanotun 6 §:n mukaan ratkaistava.
15 §.Ratkaisusuosituksen antaminen. Pykälään ehdotetaan säännöstä ratkaisusuosituksen antamisen määräajasta. Tällä varmistettaisiin sähkömarkkinadirektiivin 26 artiklan vaatimus tehokkaasta vaihtoehtoisesta riitojenratkaisumenettelystä. Säännös vastaa kuluttajariitalautakunnasta annetun lain vastaavaa säännöstä.
Ratkaisusuositus perusteluineen olisi annettava kirjallisesti viimeistään 90 päivän kuluttua siitä, kun lautakunnan käytettävissä on ollut kaikki asian ratkaisemiseksi tarpeellinen aineisto. Erittäin moni-mutkaisissa riita-asioissa lautakunta voisi harkintansa mukaan pidentää 90 päivän määräaikaa. Osapuolille olisi tällöin ilmoitettava määräajan pidentämisestä sekä ratkaisusuosituksen antamisen arvioidusta ajankohdasta.
Tarve pidentää käsittelyaikaa 90 päivästä on arvioitava tapauskohtaisesti. Käsittelyaikaa voidaan pidentää vain erittäin monimutkaisissa riita-asioissa. Lautakunta käsittelee hyvin monenlaisia riita-asioita eikä tämän pykälän mukaista monimutkaisuutta ole mahdollista määritellä tyhjentävästi.
16 §.Selvittelykustannusten korvaaminen valtiolle. Pykälässä säädettäisiin asian selvittämisestä valtiolle aiheutuvien kustannusten korvaamista silloin, kun itselleen vastaisen ratkaisusuosituksen saanut vastaajana oleva sähköalan yritys tai muu sähkömarkkinoiden osapuoli ei noudata lautakunnan suositusta ja sittemmin häviää samaa asiaa koskevan oikeudenkäynnin.
Pykälän 1 momentin mukaan jos lautakunnan ratkaisusuositus on keskeisiltä osiltaan vastainen vastaajana olevalle sähköalan yritykselle tai muulle sähkömarkkinoiden osapuolelle, lautakunnan on suosituksessaan mainittava, paljonko kustannuksia valtiolle on aiheutunut asiaan liittyvien lausuntojen ja selvitysten hankkimisesta sekä katselmusten järjestämisestä.
Pykälän 2 momentin mukaan jos itselleen vastaisen ratkaisusuosituksen saanut vastaajana oleva sähköalan yritys tai muu sähkömarkkinoiden osapuoli ei ole noudattanut suositusta ja hän häviää samaa asiaa koskevan oikeudenkäynnin, suosituksesta tiedon saaneen tuomioistuimen on velvoitettava hänet korvaamaan valtiolle 1 momentissa tarkoitetut kustannukset. Korvaus voidaan jättää tuomitse-matta tai sen määrää alentaa, jos korvausvelvollisuus muodostuisi asiassa esiin tulleisiin seikkoihin nähden kohtuuttomaksi tai jos oikeudenkäyntiin on ollut perusteltua syytä. Tuomioistuimen velvollisuus määrätä kustannusten korvaamisesta valtiolle koskee vain tapauksia, joissa tuomioistuin on saanut tiedon kyseisestä lautakunnan ratkaisusuosituksesta. Tuomioistuimella ei siis ole velvollisuutta ryhtyä oma-aloitteisesti selvittämään mahdollista aiempaa lautakuntakäsittelyä ja siinä annetun suosituksen sisältöä.
17 §.Asianosaisen kulut. Pykälän 1 momentin mukaan asian selvittäminen ja käsitteleminen lautakunnassa olisi osapuolille maksutonta. Omista kustannuksistaan, kuten mahdollisista asiamieskuluistaan, asianosaiset vastaisivat itse. Jos asianosainen on omalla kustannuksellaan hankkinut asian ratkaisemiseksi tarpeellisia asiantuntijalausuntoja tai muita selvityksiä, lautakunta voisi kuitenkin suosit-taa niistä aiheutuneiden kustannusten korvaamista asianosaiselle.
Pykälän 2 momentin mukaan lautakunnan suosittamat 1 momentissa tarkoitetut korvaukset olisivat asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä rinnastettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa tarkoitettuihin oikeudenkäyntikuluihin.
18 §.Päätöksen luonne ja valituskielto. Pykälässä säädettäisiin siitä, että lautakunnan päätökset olisivat ratkaisusuosituksia. Tämän vuoksi lautakunnan päätökset eivät olisi täytäntöönpanokelpoisia, eikä niillä olisi hallintopäätöksen tai tuomion oikeusvaikutuksia. Päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Lauta-kuntakäsittely ei myöskään estäisi asian viemistä toimivaltaisen viranomaisen tai tuomioistuimen käsiteltäväksi. Muutoksenhakumahdollisuus ei ole tarpeellinen, koska lautakunnan ratkaisut eivät ole täytäntöönpanokelpoisia eikä niillä ole hallintopäätöksen tai tuomion oikeusvaikutuksia, vaan sama asia voidaan saattaa tavanomaiseen tapaan esimerkiksi yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Valituskielto koskisi kaikkia lautakunnan tekemiä päätöksiä. Asiaratkaisun sisältävän päätöksen lisäksi muutosta ei saisi hakea myöskään päätökseen, jolla asia on jätetty ratkaisematta tai käsittelemättä.
Pykälän 2 momentin mukaan ilmoittaessaan osapuolille ratkaisustaan lautakunnan olisi samalla mainittava 1 momentin mukaisesta valituskiellosta sekä siitä, että lautakunnan ratkaisut ovat suosituksia.
19 §.Päätöksessä olevan virheen korjaaminen. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan päätöksessä olevan virheen korjaamisesta. Pykälän säännökset rakentuisivat samoille periaatteille kuin hallintolain 8 luvun säännökset, mutta lautakunnassa käsiteltävien asioiden ja lautakunnan päätösten luonteen vuoksi olisi tarpeen säätää korjaamisesta erikseen ja joiltakin osin hallintolaista poikkeavasti.
Pykälän 1 momentti koskee asiavirheen korjaamista. Momentin mukaan lautakunnassa ratkaistu asia voitaisiin käsitellä uudelleen, jos lautakunnan päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen taikka päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe. Lautakunnalla ei olisi momentin mukaan velvollisuutta korjata asiavirhettä. Korjaamistarvetta harkittaessa voitaisiin ottaa huomioon virheen merkitys kummankin asianosaisen kannalta sekä se, onko virhe aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Kun päätöksessä havaitaan momentissa tarkoitettu virhe, päätöksen korjaamisesta päätettäisiin lautakunnan istunnossa. Päätöksen-tekoon osallistuvien jäsenten ei tarvitsisi olla samoja kuin virheellistä päätöstä tehtäessä. Jos kysymyksessä on 13 §:n nojalla ratkaistu asia, päättäisi korjaamisesta lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään.
Asiavirheen korjaaminen ei 2 momentin mukaan edellyttäisi asianosaisten suostumusta. Lautakunnan päätökset koskevat kahden asianosaisen välistä riita-asiaa, jolloin päätöksen korjaaminen on aina toiselle asianosaiselle eduksi ja toiselle vahingoksi. Tästä syystä lautakuntamenettelyyn ei sovellu hallintolain 50 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää pääsääntöisesti asianosaisen suostumusta. Asianosaisille olisi kuitenkin momentin mukaan ilmoitettava päätöksessä olevasta virheestä ja siitä, että asia aiotaan ratkaista uudelleen.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnan olisi korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe tai muu niihin verrattava selvä virhe. Momentissa tarkoitetun virheen korjaaminen olisi siis lautakunnan velvollisuus eikä siinä olisi harkinnanvaraa. Virhettä ei kuitenkaan tarvitsisi korjata, jos päätöksen antamisesta on kulunut yli kaksi vuotta. Vastaava aikaraja hallintolain 52 §:n 1 momentissa on viisi vuotta. Kahden vuoden korjaamisaika on kuitenkin katsottu riittäväksi suositusluonteisille lautakunnan päätöksille.
20 §.Päätöksen tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan päätöksen tiedoksiannosta. Pykälän mukaan lautakunnan päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin, mitä hallintolaissa säädetään, lukuun ottamatta yleistiedoksiantoa koskevia säännöksiä. Yleistiedoksianto on katsottu tarpeettoman raskaaksi menettelyksi, kun kysymyksessä olisi ratkaisusuositus.
21 §.Hallintolain soveltaminen. Menettelyyn lautakunnassa sovellettaisiin pykälän mukaan hallintolakia sikäli kuin ehdotetussa laissa ei toisin säädetä.
4 luku. Erinäiset säännökset
22 §.Yhteistyö kuluttajariitalautakunnan kanssa. Pykälässä säädettäisiin, että lautakunnan olisi tehtävä yhteistyötä kuluttajariitalautakunnan kanssa tarjotakseen yksinkertaiset, oikeudenmukaiset, avoimet, riippumattomat, tehokkaat ja toimivat riitojenratkaisumenettelyt 3 §:ssä tarkoitetuissa riidoissa. Pykälällä pantaisiin täytäntöön sähkömarkkinadirektiivin 26 artiklan 2 kohdan säännös. Lautakunnan ja kuluttajariitalautakunnan välinen yhteistyö olisi perusteltua, koska molemmat lautakunnat käsittelisivät sähköalan yritysten osalta samankaltaisia riita-asioita ja lautakuntien noudattamat menettelysäännöt olisivat pääosin yhtenäisiä.
23 §.Lautakunnan hallinto-, kanslia-, tiedotus- ja toimitilapalvelut. Pykälässä säädettäisiin lautakunnan hallinto-, kanslia-, tiedotus- ja toimitilapalveluista. Tarkoituksena on, että työ- ja elinkeinoministeriö tuottaisi lautakunnalle mainitut palvelut lautakunnan talousarviosta maksettavaa korvausta vastaan. Koska lautakunta toimisi sivutoimisten jäsenten ja esittelijöiden voimin, tarkoitettaisiin toimitilapalveluilla ensisijaisesti lautakunnan tarvitsemia kokous- sekä arkistotiloja.
24 §.Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan lautakunnan organisaatiosta, henkilöstöstä, hallinnosta ja hallintoasian ratkaisemisesta säädettäisiin tarkemmin työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella.
Työskentelyn järjestämisestä lautakunnassa määrättäisiin 2 momentin mukaan tarkemmin lautakunnan työjärjestyksessä. Lautakunnan työjärjestyksen vahvistaisi lautakunnan puheenjohtaja täysistuntoa kuultuaan.