1.1  Laki eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta

1 Luku Yleiset säännökset 

1 §.Soveltamisala. Ehdotetun lain soveltamisalaa koskevassa pykälässä määritettäisiin lain horisontaalisuuden laajuus. Lakia sovelletaan sen 1 momentin mukaisesti hissiturvallisuuslain (xx/2016), mittauslaitelain (707/2011), pyroteknisten tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain (180/2015), räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta annetun lain (xx/2016) ja räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain (xx/2016) soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden markkinavalvontaan, jollei mainituissa laeissa toisin säädetä. Markkinavalvontalain soveltamisala tuotteissa määräytyisi sektorilakien soveltamisalojen kautta. Markkinavalvontalain ollessa yleislain luonteinen sen soveltamisala olisi riippuvainen erityislaeissa säädetystä. Mikäli edellä mainituissa tuotelaeissa erikseen säädetään markkinavalvontaa koskien poikkeavasti tai erityisiä lisävaatimuksia, sovellettaisiin tuotelaissa säädettyä. Markkinavalvontakeinoja sovellettaisiin sekä teollisuus- että kuluttajatuotteisiin. Markkinavalvonta kattaisi tuoteryhminä, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitetut laitteet ja suojausjärjestelmät (ATEX-tuotteet), vaa´at, mittauslaitteet, siviilikäyttöön tarkoitetut räjähteet, hissit, hissien turvakomponentit ja pyrotekniset tuotteet. Lakia sovellettaisiin NLF–asetusta täydentävästi markkinavalvonnan toimenpiteisiin. 

Markkinavalvontalain nojalla markkinavalvontaviranomainen valvoisi pistokokeenluonteisesti ja riskiperusteisesti markkinavalvontalain soveltamisalalle kuuluvien sektorilakien soveltamisalalle kuuluvien tuotteiden vaatimustenmukaisuutta. Markkinavalvonta ei ole ennakollista, eikä kattavaa täysvalvontaa. Markkinavalvontaviranomaisen selvittäessä tuotteen vaatimustenmukaisuutta soveltuvan sektorilain nojalla tuotteen testaaminen viranomaisen toimesta kattaisi tällöinkin usein vain jotkut valitut tuotteen ominaisuudet tai tietyt asiat esimerkiksi tuotetta koskevat asiakirjat ja tuotteen testaus voitaisiin keskeyttää kun tuotetta tutkittaessa havaitaan ensimmäinen vakava puute. Näin käytettäisiin markkinavalvontaviranomaisen käytettävissä olevat resurssit mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Vastuu tuotteen vaatimustenmukaisuudesta on talouden toimijalla. 

Pykälän 2 momentti olisi uusi säännös sisällöltään. Lakia sovellettaisiin valvontaviranomaisten toimenpiteisiin ulkorajavalvonnassa NLF–asetuksen III-luvun osalta, asetuksen 27–29 artiklan tarkoittamissa tilanteissa. Ulkorajavalvontamenettelyä sovellettaisiin pykälän 2 momentin mukaisesti vain 1 momentissa mainittujen lakien soveltamisalalle kuuluvien tuotteiden ulkorajavalvontaan. Markkinavalvontalaissa olisi näin perussäännökset markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin yhteistyöstä NLF–asetuksen mukaisen ulkorajavalvonnan toteuttamiseksi. Mikäli jollain soveltamisalaan kuuluvilla tuotesektorilla olisi tarpeen säätää Tullille erityisiä valvontatehtäviä kyseisissä tuotesektoreissa, esimerkiksi säätää Tullille markkinavalvontaviranomaisen tehtäviä vastaavasta roolista ulkorajalla tai säätää toimivallasta sisämarkkinoilta tuotteita tuotaessa, tästä tulisi säätää kyseisiä tuotteita koskevassa erityislaissa. 

Lakiehdotuksella toimeenpantavat tuotedirektiivit ja niiden luvut on kuvattu hallituksen esityksessä, jaksossa 2.2. Lakiehdotuksella pantaisiin täytäntöön seuraavien kuuden tuotedirektiivien säännökset markkinavalvonnasta ja ulkorajavalvonnasta: siviiliräjähde-, vaaka-, mittauslaite-, hissi-, ATEX- ja pyrotekniikkadirektiivi. Tähän kokonaisuuteen liittyvät myöhemmin annettavat hallituksen esitykset sähköturvallisuus- ja painelaitelaiksi, joilla pannaan täytäntöön yksinkertaiset painesäiliöt-, EMC-, pienjännite- ja painelaitedirektiivien vaatimukset lukuun ottamatta ilmoitettujen laitosten ja markkinavalvontaa koskevia vaatimuksia. Ehdotetun lain soveltamisalaan on tarkoitus laajentaa näiden ehdotusten yhteydessä kattamaan myös sähköturvallisuuslain ja painelaitelain soveltamisalaan kuuluvat tuotteet. 

Ehdotetun lain ja sektorilakien noudattamisen kannalta arvioitavaksi voi tulla vakavimmissa säännösten rikkomistilanteissa myös CE–merkintää koskevien säännösten rikkomisesta annettuun laki (187/2010). Mainitussa laissa säädetään NLF–asetuksen vastaisen CE–merkinnän käytön seuraamuksista. Mainittua lakia sovelletaan CE–merkintärikkomuksiin, jollei muualla laissa toisin säädetä. 

Lakiehdotus laiksi eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista (21/2016) ei olisi merkityksellinen markkinavalvontalain soveltamisen kannalta. Liittymäpinta lakien välillä liittyy lähinnä siihen, että ilmoitettuja laitoksia koskeva lakiehdotus on keskeinen tuotedirektiivipaketin täytäntöönpanossa ja laki olisi rakenteeltaan markkinavalvontalakia vastaava. 

Ehdotettu laki ei muuttaisi kuluttajaturvallisuuslain osalta merkittävästi oikeustilaa. Kuluttajaturvallisuuslaki on muuta kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden turvallisuutta koskevaa sääntelyä täydentävää lainsäädäntöä, jota sovelletaan, jos muualla lainsäädännössä ei edellytetä vähintään samaa turvallisuustasoa. Kuluttajaturvallisuuslain säännökset esimerkiksi valvontaviranomaisten toimivaltuuksista ovat myös erityissääntelyn valvontaviranomaisten käytettävissä, jos kyseisessä erityissääntelyssä ei ole riittäviä säännöksiä (kuluttajaturvallisuuslain 18 §). Nyt ehdotetun horisontaalisen markkinavalvontalain olisi valvontakeinojen osalta tarkoitus olla niin kattava, ettei sen soveltamisalaan kuuluvilla kuluttajatuotesektoreilla olisi tarpeen soveltaa kuluttajaturvallisuuslakia valvonnassa täydentävästi. Kuluttajaturvallisuuslaki on markkinavalvontalain voimaantullessakin sen soveltamisalaan kuuluvien kuluttajatuotteiden osalta turvaverkkosääntelynä voimassa niin sanottujen sektorikohtaisten tuotevaatimusten riittävyyttä arvioitaessa (kuluttajaturvallisuuslain 4 §). 

2 §.Määritelmät. Pykälässä ehdotetaan säädettävän lain soveltamisen kannalta keskeisistä määritelmistä. Lain selkeyden ja luettavuuden takia määritelmiin on päädytty ottamaan joitain keskeisiä NLF–asetuksen ja vastaavia tuotedirektiiveihin mukautettuja määritelmiä 1 momentin 1–6 kohdissa. Määritelmät ohjaavat viranomaista valvontakeinojen käytössä. 

Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin asettaminen saataville markkinoilla. NLF–asetuksessa ja tuotedirektiiveissä asettamisella saatavilla markkinoilla tarkoitetaan tuotteen toimittamista unionin markkinoille liiketoiminnan yhteydessä jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta. 

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin ilmoitettu laitos vastaavasti kuin lain soveltamisalan sektorilaeissa säädetään. Ilmoitetulla laitoksella tarkoitettaisiin tätä lakia sovellettaessa Euroopan unionin jäsenvaltion nimeämää ja Euroopan komissiolle ilmoitettua laitosta, jolla on oikeus tehdä vaatimustenmukaisuuden arviointeja. Sektorikohtaisesti voi olla eroavaisuuksia siinä, mitä kaikkia vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia on ilmoitettava komissiolle. Markkinavalvontaviranomaisen ja ilmoitetun laitoksen yhteistyö korostuu tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteissa. 

Pykälän 3 kohdassa viitattaisiin markkinavalvonnan määritelmän osalta NLF–asetuksessa tarkoitettuun viranomaisten toimintaan tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. Määritelmä on tarpeellinen, koska NLF–asetuksessa tarkoitetun markkinavalvonnan määritelmä EU-sääntelyssä on laaja. Sillä tarkoitetaan viranomaisten toimintaa tai toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tuotteet ovat asiaa koskevassa yhdenmukaistamislainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaisia eivätkä vaaranna terveyttä, turvallisuutta tai muita yleisten etujen suojeluun liittyviä seikkoja. NLF–asetuksessa markkinavalvonnan toimenpiteet ulottuvat ulkorajavalvonnassa tehtävään yhteistyöhön. 

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin markkinoilta poistaminen NLF–asetusta vastaavasti. 

Pykälän 5 kohdassa määriteltäisiin markkinoille saattaminen, millä tarkoitetaan tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla. Tuotteen saattaminen Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen markkinoille ensimmäistä kertaa edeltää ajallisesti pykälän 1 kohdassa määriteltyä tuotteen asettamista saataville markkinoilla. 

Pykälän 6 kohdassa määriteltäisiin palautusmenettely. Määritelmällä tarkoitettaisiin kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada tuote takaisin markkinoilta ja loppukäyttäjiltä tai vaatimusten mukaiseksi. Määritelmä vastaisi pitkälti NLF–asetuksen määritelmää ja lelujen turvallisuudesta annetun lain (1154/2011) 4 §:n 12 kohdan määritelmää. Loppukäyttäjällä tarkoitettaisiin kuluttajia ja ammattikäyttäjiä. Palautusmenettely sisältäisi toimenpiteenä myös talouden toimijan velvoittamisen keräämään tuotteet pois toimitusketjussa olevilta jakelijoilta. 

Pykälän 7 ja 8 kohdassa ja 12 kohdassa määriteltäisiin riskin aiheuttava tuote, riskinarviointi ja vakava riski. Määritelmät ovat tarpeellisia lain soveltamisen kannalta ja ne ohjaavat osaltaan viranomaistoimintaa valvontakeinojen käyttämisessä. Määritelmien ”riskin aiheuttava tuote” ja ”vakava riski” määrittelemisessä on pyritty huomioimaan taustalla olevaa EU-sääntelyä sekä kansallista sääntelyä. Haasteellista lain soveltajan kannalta on, että NLF–asetuksessa ja direktiivipaketin direktiiveissä ei käytetä yhdenmukaisesti termejä riski ja vaara. Markkinavalvontalaissa on yhdenmukaisuuden takia päädytty käyttämään pääasiassa termiä riski. Riski ja vaara ovat eri asioita. Riskillä tarkoitetaan haitallisen tapahtuman todennäköisyyden ja vakavuuden yhdistelmää. Vaaralla tarkoitetaan vahingon lähdettä tai vahingon mahdollistavaa tilannetta. 

Pykälän 7 kohdassa määriteltäisiin riskin aiheuttava tuote. Tällä tarkoitettaisiin laissa tuotetta, joka voi vaikuttaa kielteisesti henkilöiden terveyteen ja turvallisuuteen yleensä, ja yleiseen turvallisuuteen sekä muihin yleisiin etuihin kohtuuden ja hyväksyttävyyden ylittävällä tavalla kyseisen tuotteen tavanomaisissa tai kohtuudella ennakoitavissa käyttöolosuhteissa, mukaan lukien tuotteen käyttöikä ja tarvittaessa tuotteen käyttöönotto, asennus ja huoltotarpeet. 

Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin riskinarviointi. Käsitettä käytetään NLF–asetuksessa, mutta sitä ei ole erikseen määritelty asetuksessa. Markkinavalvontalaissa määritelmä riskinarvioinnista perustuisi pitkälti kuluttajaturvallisuuslakiin, missä lain 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa riskinarvioinnilla tarkoitetaan vaarojen tunnistamista sekä riskien suuruuden määrittämistä ja niiden merkityksen arvioimista turvallisuudelle. Määritelmää on mukautettu vastaamaan markkinavalvontalain soveltamisalaan kuuluvia tuotesektoreita siten, että termi vaara on korvattu sanalla vaikutukset. Kaikissa lain soveltamisalaan kuuluvissa tuotesektorisääntelyssä koskien esimerkiksi mittauslaitteita, ei käytetä termiä vaara. 

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin talouden toimija. Talouden toimijan määritelmä olisi kytketty lain soveltamisalan tuotesääntelyyn ja sillä tarkoitettaisiin 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitettuja talouden toimijoita. Määritelmä on tarpeellinen ottaa markkinavalvontalakiin, jotta sektorilaeissa säädetyt eri vastuutahot valvonnan kohteena tulisi yksilöityä riittävällä tavalla. Talouden toimijalla tarkoitetaan markkinavalvontalain soveltamisalan sektorilaeissa pääasiassa valmistajia, valtuutettuja edustajia, maahantuojia ja jakelijoita. Sektorikohtaisista syistä talouden toimija voi olla sektorilaeissa määritelty eri tavoin hienojakoisemmin. Esimerkiksi hisseissä talouden toimijan määritelmä kattaa hissin toimittajan, joka vastaa valmistajalle kuuluvista velvollisuuksista. 

Pykälän 10 kohdassa määriteltäisiin ulkorajatarkastus. Määritelmä olisi tarpeellinen Tullin tehtävän selkeyttämiseksi. 

Pykälän 11 kohdassa määriteltäisiin vaatimustenvastainen tuote. Lain soveltamisen kannalta määritelmä olisi keskeinen. Markkinavalvontalain soveltamisalaan kuuluvien tuotteille asetettavista vaatimuksista ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä kolmannen osapuolen toimesta säädetään 1 §:n 1 momentissa mainituissa sektorilaeissa. Markkinavalvontalaissa tarkoitettu vaatimustenvastainen tuote olisi tuote, joka ei täyttäisi lain 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tuotteelle asetettuja vaatimuksia. 

Markkinavalvontalain soveltamisalaan kuuluvissa sektorilaeissa pantaisiin täytäntöön tuotedirektiiveissä tuotteille asetetut sektorikohtaiset vaatimukset ja talouden toimijoiden velvoitteet, joiden noudattamista valvottaisiin ehdotetulla lailla. Tuotetta koskevista olennaisista terveys- ja turvallisuusvaatimuksista, vaatimustenmukaisuusolettamasta, vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä, vaadituista asiakirjoista, EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta sekä tuotteelta vaadittavista merkinnöistä, CE–merkinnästä ja sen kiinnittämisestä sekä tuotteelle asetettavista kansallisista kielivaatimuksista säädettäisiin sektorilaeissa. Vaatimustenmukaisuusolettaman mukaan tuotteen katsotaan täyttävän olennaiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset, jos se on sitä koskevien yhdenmukaistettujen standardien mukainen. Tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt vaihtelevat sektoreittain ja tuotetta voidaan arvioida käyttäen eri moduuleita ja niiden yhdistelmiä, esimerkiksi tuotteen tyyppitarkastusta. Laatimalla EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen tuotteesta valmistaja ottaa vastuun siitä, että tuote täyttää sille säädetyt vaatimukset. 

Pykälän 12 kohdassa vakavalla riskillä laissa tarkoitettaisiin riskin aiheuttavaa tilannetta, joka edellyttää nopeita toimenpiteitä ja jatkotoimia, myös tapauksissa, joissa vaikutukset eivät ilmene välittömästi. NLF–asetuksessa ja tuotedirektiiveissä säädetään toimenpiteistä vakavan riskin tilanteissa. 

2 Luku Valvonnanjärjestäminen 

3 §.Valvonnan ylin ohjaus. Pykälässä ehdotetaan säädettävän lain valvonnan ylimmästä ohjauksesta. Säännös vastaisi nykytilaa. Lain ylin ohjaus kuuluisi työ- ja elinkeinoministeriölle. Tämä on perusteltua, koska kyse on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan vastuulle kuuluvasta EU-tuotesääntelystä lain soveltamisalaan kuuluvien tuotelakien osalta. Työ- ja elinkeinoministeriön vastuulle kuuluu toisaalta kansallisesti myös NLF–asetuksen toimeenpanoon liittyvät kysymykset ja muiden hallinnonalojen välinen NLF–asetuksen tarkoittama koordinointitehtävä. Valtiovarainministeriö ohjaa Tullin toimintaa. 

4 §.Valvontaviranomaiset. Pykälässä ehdotetaan säädettävän lain valvontaviranomaisista. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöllisesti nykytilaa. Mainitun momentin mukaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto olisi tässä laissa tarkoitettu markkinavalvontaviranomainen. NLF–asetuksessa markkinavalvontaviranomaisella tarkoitetaan markkinavalvontaviranomaista, jolla on vastuu markkinavalvonnan toteuttamisesta kyseisen valtion alueella. Tukesin toimivalta markkinavalvontaviranomaisena määräytyisi NLF–asetuksessa säädetyn ja markkinavalvontalain mukaisesti. Mikäli myöhemmin lain voimaantulon jälkeen ilmenisi tarvetta säätää Tukesin lisäksi muista lain 1 §:n 1 momentissa mainittujen lakien markkinavalvontaviranomaisista, tästä säädettäisiin ehdotetussa laissa. 

Pykälän 2 momentti olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin Tullin tehtävästä toimia NLF–asetuksen 27–29 artiklassa tarkoitettuna ulkorajatarkastuksista vastaavana viranomaisena. Lisäksi säädettäisiin Tullin tehtävästä valvoa lisäksi ehdotetun lain 23 §:ssä tarkoitetun markkinavalvontaviranomaisen antaman maastavientikiellon noudattamista sekä ehdotetun lain 25 §:ssä säädetyn hävittämismääräyksen noudattamista ulkorajalla. 

Tullin toimivalta määräytyisi NLF–asetuksen 27–29 artiklassa säädetyn mukaisesti sekä markkinavalvontalaissa Tullille säädettyjen täydentävien valtuuksien kautta. Säännöksellä pyritään selkeyttämään Tullin tehtävä NLF–asetuksen nojalla ja näin varmistamaan tarkoituksenmukainen yhteistyö ulkorajavalvonnassa markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin välillä. Tullin suorittaessa tuotteeseen NLF–asetuksen 27–29 artiklan mukaista ulkorajavalvontaa sovelletaan tuotteeseen samanaikaisesti myös tavaran tulliselvittämistä koskevia tullilainsäädännön säännöksiä. 

Tullin maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista olisi voimassa mitä niistä erikseen säädetään. Aiemmin Tullin tehtävästä NLF–asetuksen tarkoittamana ulkorajavalvontaviranomaisena ei ole ollut nimenomaista kansallista säännöstä vaan Tullin tehtävästä on säädetty sektorilainsäädännössä sisällöllisesti eri tasoisesti. 

Säännöksellä varmistettaisiin NLF–asetuksen 18 artiklan 3 kohdan ja 27 artiklan täytäntöönpano jäsenvaltioiden toimivaltaisista viranomaisista säätämiseksi. 

5 §.Yhteistyömenettely unionin markkinoille tuotavien tuotteiden valvonnassa. Pykälässä ehdotetaan säädettävän valvontaviranomaisten yhteistyömenettelystä ulkorajavalvonnassa. Säännös olisi uusi. Pykälässä selkeytettäisiin, että markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin yhteistyöhön ja määräaikoihin unionin markkinoille tuotteita tuotaessa sovelletaan NLF–asetuksen 27–29 artiklassa säädettyä. Kyseessä olisi sisällöllisesti informatiivinen viittaus. Markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin velvoitteista säädetään pitkälti suoraan NLF–asetuksessa. Tässä laissa annettaisiin ulkorajavalvontaa tukemaan kansallisia täydentäviä säännöksiä muun muassa viranomaistarkastusten tekemiseksi, viranomaisten tietojensaantioikeudesta ja oikeudesta luovuttaa tietoja. 

NLF–asetuksen 27–29 artiklan toimenpiteitä suorittaessaan Tulli hoitaa sille NLF–asetuksessa säädettyjä velvoitteita, eikä esimerkiksi anna virka-apua. Tästä syystä NLF–asetuksen 27–29 artiklan ulkorajatarkastuksia varten myös Tullille säädettäisiin tiettyjä täydentäviä toimivaltuuksia. Tullille säädettäisiin pitkälti vastaavat tiedonsaantioikeudet talouden toimijalta sekä toisilta viranomaisilta kuin markkinavalvontaviranomaiselle sekä lisäksi säädettäisiin Tullin toimivaltuuksista ottaa tuotteita ja oikeudesta tarkastaa tuote. Tullin suoritteiden maksullisuudesta säädetään valtion maksuperustelain 8 §:n, julkisuuslain 34 §:n ja eräiden ennakkoratkaisujen maksuperusteista annetun lain 5 §:n nojalla Tullin suoritteiden maksullisuudesta annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa. Tullin tietojensaantivaltuus on tarpeellinen Tullille, jottei tule katvealueita tiedonsaantioikeuteen markkinavalvontatehtävien osalta. 

Yhteistyömenettely valvontaviranomaisten välillä NLF–asetuksen 27–29 artiklan tilanteissa edellyttää tiivistä yhteistyötä valvontaviranomaisten kesken. Valvontaa tulisi kohdentaa riskiperusteisesti rajallisten resurssien takia. NLF–asetuksen soveltamisalan laajuuden takia valvonnan kohteena olevia tuotteita on niin paljon, että Tullin ja markkinavalvontaviranomaisen yhteistyötä on tarkoituksenmukaista tehdä pääsääntöisesti projektimuotoisesti ja suunnitelmallisesti. Markkinavalvontaviranomainen ja Tulli sopisivat yhdessä, mitä tuotteita milloinkin Tulli erityisesti seuraisi ja valitsisi NLF–asetuksen 27–29 artiklan mukaisesti valvottavaksi markkinavalvontalain soveltamisalaan kuuluvilla tuotesektoreilla. 

NLF–asetuksen artiklassa 28 säädetyn ilmoittamismenettelyn osalta riittäisi, että markkinavalvontaviranomainen ilmoittaa kolmen työpäivän määräajassa Tullille kirjallisesti, minkä perusteella Tulli voi jatkaa tuotteen pysäytystä vapaaseen liikkeeseen. Markkinavalvontaviranomaisen ei tarvitsisi siis kolmen määräpäivän kuluessa vielä tässä vaiheessa antaa hallinnollista päätöstä, vaan pelkkä ilmoitus Tullille riittäisi. Kansallinen tulkinta perustuu NLF–asetuksen 27–29 artikloihin ja DG Taxudin antamiin ohjeisiin ”Tuotteiden turvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden tuontivalvontaohjeet” niiden soveltamisesta. NLF–asetuksen 29 artiklassa esitetyn mukaan markkinavalvontaviranomaisen on kiellettävä tuotteen saattaminen markkinoille, jos tuote aiheuttaa vakavan riskin ja kehotettava Tullia olemaan laskematta tuotetta vapaaseen liikkeeseen. Muun muassa kyseisiä tilanteita silmällä pitäen markkinavalvontalaissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta kieltää tuotteen saattaminen markkinoille (18 §). Säännös mahdollistaisi markkinavalvontaviranomaisen määräyksen ulottamisen myös Tullin hallussa olevaan tuotteeseen. 

6 §.Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys. Lakiin ehdotetaan uutta pykälää riskiperusteista markkinavalvontaa tukemaan. Vastaavaa sääntely on nykyisin kuluttajaturvallisuuslain 19 §:ssä. Pykälässä ohjataan markkinavalvontaviranomaista priorisoimaan valvontaa tarkoituksenmukaisella tavalla, esimerkiksi akuuteissa tilanteissa, joissa tuote markkinoilla aiheuttaa vakavan riskin. 

7 §.Valvontasuunnitelma. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen velvollisuudesta laatia valvontasuunnitelma. Säännös olisi uusi nimenomainen velvollisuus markkinavalvontaviranomaiselle ja korostaisi valvonnan suunnitelmallisuuden tärkeyttä ja viranomaistoiminnan läpinäkyvyyttä. Markkinavalvontaviranomaisen olisi laadittava lain soveltamisalaan kuuluvien lakien nojalla tehtävästä markkinavalvonnasta valvontasuunnitelma, jossa on otettava huomioon mitä NLF–asetuksen 18 artiklan 5 kohdassa säädetään. NLF–asetuksen 18 artiklan 5 kohdan mukaan kansallisten viranomaisten on otettava käyttöön markkinavalvontaohjelmat, pantava ne täytäntöön, saatettava ne säännöllisesti ajan tasalle ja ilmoitettava niistä. Ohjelmat voivat olla joko yleisiä tai alakohtaisia. Niillä on varmistettava, että markkinavalvontaa koskevia EU:n yleisiä puitteita noudatetaan. Jäsenvaltioiden on myös ilmoitettava näistä ohjelmista muille jäsenvaltiolle ja komissiolle sekä asetettava ne julkisesti saataville verkossa, ilman tietoja, jotka julkaistuina voisivat vähentää ohjelman tehokkuutta. Ohjelmien tarkoituksena on auttaa muiden maiden viranomaisia ja yleisesti kansalaisia ymmärtämään miten, milloin, missä ja millä aloilla markkinoiden valvontaa suoritetaan. Kansallisissa ohjelmissa on tietoa markkinavalvonnan yleisestä organisoinnista jäsenvaltioissa, kuten eri viranomaisten väliset koordinointimekanismit, niille osoitetut resurssit ja toimintamenetelmät ja toiminnan eri aloista, kuten tuoteluokat, riskiluokat ja käyttäjätyypit. 

Markkinavalvontalaissa on perusteltua säätää markkinavalvontaviranomaisen velvollisuudesta suunnitella laissa tarkoitettu valvontansa. Perinteisen valvonnan lisäksi myös muut vaikuttamisen keinot voivat tulla kyseeseen. Valvonnan tehtävien hoidosta ja tärkeysjärjestyksestä säädettäisiin lain 6 §:ssä. 

3 Luku Valvonnan toimenpiteet 

Direktiivipaketin direktiivien mukaan tuotteiden valvontaan sovelletaan NLF–asetusta, asetuksen 15 artiklan 3 kohtaa ja 16–29 artiklaa (pois lukien siviiliräjähteet, joissa asetuksen 15.3 artiklaa ei sovelleta) direktiiveissä säädetyn lisäksi. Tässä ehdotetussa luvussa säädettyjen viranomaisten toimivaltuuksien ja valvontakeinojen yhdessä hallinnon yleislakien kanssa voidaan katsoa kattavan NLF–asetuksessa 15–29 artiklassa säädetyt vaatimukset markkinavalvonnalle. 

Ehdotettu sääntely toisi joitain tarkennuksia nykytilaan muun muassa terminologiaan ja valvontaviranomaisten velvollisuuksiin eri vaatimustenvastaisuustilanteissa. Lisäksi valvontakeinoissa on pyritty huomioimaan joitain kuluttajaturvallisuuslain säännöksiä koskien toimenpiteiden teettämistä, tuotteiden määräämistä hävitettäväksi ja maastavientikiellon määräämistä. Voimassaolevassa kemikaaliturvallisuuslain 13–15 luvussa, painelaitelain 3–4 luvussa, sähköturvallisuuslain 6 luvussa, mittauslaitelain 7–9 luvussa ja pyrotekniikkalain 5–6 luvussa on viranomaisia ja valvontaa koskevia säännöksiä, jotka vastaavat pääperiaatteiltaan pitkälti ehdotettua. 

Luvussa säädettäisiin keskeisistä valvontaviranomaisen toimenpiteistä erilaisissa tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteissa ja toisaalta myös niissä tilanteissa, jossa tuote olisi vaatimusten mukainen, mutta aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle ympäristölle, omaisuudelle tai muulle sektorilaeissa suojatulle yleiselle edulle. Näin varmistettaisiin valvonnan tehokkuus. 

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on ryhdyttävä toimenpiteisiin tuotteiden vaatimustenmukaisuuden turvaamiseksi, jos ne havaitsevat, ettei tuote täytä sovellettavan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön säännöksiä. 

Tässä luvussa viitattaisiin täytäntöön pantavien artiklojen osalta esimerkinomaisesti vain ATEX–direktiivin nimenomaisiin artikloihin. Muiden direktiivipaketin direktiivien vastaaviin vaatimuksiin viitattaisiin vain yleisesti. Vastaavaa esitystekniikkaa on käytetty esityksen jaksossa 2.2. 

8 §.Viranomaisen oikeus saada tietoja talouden toimijalta. Pykälässä ehdotetaan säädettävän valvontaviranomaisten oikeudesta saada tietoja talouden toimijalta. Ehdotettu säännös vastaisi nykysääntelyä markkinavalvontaviranomaisen tietojensaannin osalta ehdotetun lain soveltamisalan sektoreissa. Tiedonsaantioikeudella on keskeinen merkitys valvontaviranomaisen toiminnassa. Tehokas valvonta edellyttää laissa turvattua oikeutta saada valvontaa varten välttämättömiä tietoja. Markkinavalvontalain sektorilaeissa säädettäisiin erikseen direktiiveihin perustuen talouden toimijan tietojenantovelvollisuudesta sekä tietojen luovutusvelvollisuudesta ja kielivaatimuksista viranomaisen pyytäessä kyseisiä asiakirjoja sekä yhteistyövelvoitteesta. Esimerkiksi ehdotetussa räjähdelaissa säädettäisiin, että talouden toimijan olisi pyynnöstä luovutettava valvontaviranomaiselle tämän lain noudattamisen valvontaa ja täytäntöönpanoa varten tarpeelliset tiedot ja asiakirjat suomeksi tai ruotsiksi taikka muulla valvontaviranomaisen hyväksymällä kielellä sekä muutoinkin tehtävä valvontaviranomaisen kanssa yhteistyötä tuotteen vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi. 

Pykälän mukaan markkinavalvontaviranomaisella ja Tullilla on oikeus saada valvontaa varten välttämättömät tiedot toimijalta. Säännökseen otettaisiin Tullin toimivaltuuksia tarkentava säännös NLF–asetuksen soveltamiseksi. Myös Tullilla olisi pykälän mukaan oikeus saada valvontaa varten välttämättömät tiedot talouden toimijalta. Pykälässä säädettäisiin lisäksi selkeyden, täsmentämisen ja informatiivisuuden takia, että viranomaisen tiedonsaantioikeus koskisi myös sellaisia valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja, jotka yksityistä liike- tai ammattitoimintaa, yksityisen taloudellista asemaa tai terveydentilaa koskevina taikka muutoin ovat viranomaisen hallussa ollessaan julkisuuslain (621/1999) nojalla salassa pidettäviä. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentissa säädetään asiakirjojen salassapitoperusteista, jotka velvoittavat valvontaviranomaista. Luettelo oli ehdotetun pykälän soveltamisen kannalta tässä vain ohjeellisena luettelona kuvaamassa, mitä kaikkia tietoja viranomainen voi saada. Usein näissä on kyse talouden toimijan liike- ja ammattisalaisuuksista tai esimerkiksi onnettomuustiedoista. 

Valvontaviranomaisen tiedonsaantitarve saattaa koskea esimerkiksi talouden toimijan kirjanpitoa, josta käy ilmi yksittäisen talouden toimijan myymät tuotteet. Markkinavalvontaviranomaisen tekemään riskinarviointiin vaikuttaa tuotteen myynti- ja maahantuontimäärät, jakelukanavat ja tieto siitä, minne kaikkialle kyseistä tuotetta on myyty taikka esimerkiksi tiedot kuluttajilta talouden toimijoille tulleista valituksista tai listat kuluttajista, joille tuotetta on myyty tai sellaisia asiakirjoja, joita valvontaviranomainen tarvitsee omistussuhteiden selvittämiseksi tai muita tarpeellisia tietoja koskien talouden toimijaa ja kyseistä valvontatapausta. Terveystietojen saaminen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi tilanteessa, jossa tuotteesta on aiheutunut vahinkoa henkilölle tai jos tuote on esimerkiksi ollut mukana onnettomuudessa, ja on tarpeen selvittää, onko onnettomuus johtunut tuotteen ominaisuuksista vai tuotteen virheellisestä käytöstä. NLF–asetuksen 19 artiklan 1 kohdan mukaan markkinavalvontaviranomaiset voivat vaatia talouden toimijoita asettamaan saataville sellaiset asiakirjat ja tiedot, joita ne pitävät tarpeellisina tehtäviensä suorittamiseksi. 

9 §.Oikeus tehdä tarkastuksia. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen ja toisaalta Tullin tarkastusoikeudesta toimijan tiloihin valvontaa varten. Säännös vastaisi pääperiaatteiltaan nykytilaa sääntelyssä. Tullin toiminta rajoittuisi NLF–asetuksen tarkoittamiin ulkorajavalvonnan toimenpiteisiin. Säännöksessä täsmennettäisiin, että tarkastus voidaan ulottaa kaikkiin tiloihin, joissa harjoitetaan lain 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitettua toimintaa tai säilytetään valvonnan kannalta merkityksellisiä tietoja. Lisäksi täsmennettäisiin, että pysyväisluonteisesti asumiseen käytettäviin tiloihin tarkastusta ei kuitenkaan voi ulottaa. Markkinavalvontalain ollessa yleislaki, pääsääntönä on, ettei kotirauhan piiriin ole oikeutta tarkastuksia tehdä vaan tästä säädettäisiin erityislaissa. Hyvän hallinnon varmistamiseksi, jotta menettelylliset vaatimukset ja oikeusturvatakeet tulisivat taatuiksi, pykälässä viitattaisiin hallintolain 39 §:ään. Markkinavalvontalaissa tarkoitetulla markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin tarkastuksella ei tarkoitettaisi menettelyä, jolla viranomainen ottaa tuotteen tutkittavaksi 10 §:n nojalla. Lain 9 §:ää sovelletaan kuitenkin, jos tuote otetaan tutkittavaksi tarkastuksen yhteydessä. 

Jotta viranomainen pystyisi varmistumaan siitä, että lain soveltamisalassa mainitussa erityislainsäädännössä säädettyjä toimijan velvollisuuksia noudatetaan, sen on voitava päästä valvontaa varten alueille ja tiloihin, joissa toimintaa harjoitetaan. Lisäksi viranomaisella tulisi olla pykälässä säädetty oikeus tehdä alueilla ja tiloissa tarkastuksia, ottaa tarvittaessa näytteitä ja ryhtyä muihinkin valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin. Tarkastajalla olisi oikeus päästä tarkastukselle talouden toimijan liiketoiminnassa käytettäviin rakennuksiin ja toimitiloihin kuten tuotteiden jakelu- ja myyntipaikkoihin, näiden yhteydessä tai erillään oleviin varastotiloihin ja tuotantopaikkaan, missä tuotteita valmistetaan. 

Talouden toimijan olisi pyydettäessä esitettävä tarkastusta suorittavalle valvontaviranomaiselle tarkastusta varten asiakirjat, joilla voisi olla merkitystä lain noudattamisen valvonnassa. Valvontaviranomainen voi käyttää apunaan tarkastuksissa ulkopuolista asiantuntijaa lain 14 §:n mukaisesti. Jäljempänä 14 §:ssä tarkoitetulle ulkopuolisella asiantuntijalle ei voida antaa oikeutta ulottaa toimenpiteitä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. 

Pykälän 2 momentti olisi informatiivinen ja sillä pyrittäisiin selkeyttämään markkinavalvontalain suhdetta tuotesektorilaeissa säädettyyn. Koska viranomaistarkastus voidaan tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin vain tietyin edellytyksin, sektorilaeissa tulisi tarkkarajaisesti täsmennettäväksi edellytykset markkinavalvontaviranomaisen tarkastusten ulottamisesta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. 

NLF–asetuksen 19 artiklan 1 kohdassa säädetään muun muassa markkinavalvontaviranomaisen velvollisuudesta suorittaa tuotteen ominaisuuksia koskevia asianmukaisia tarkastuksia riittävässä laajuudessa, tekemällä asianmukaisia fyysisiä ja laboratoriotarkastuksia sopivien otosten perusteella sekä oikeudesta perustelluissa tapauksissa mennä talouden toimijoiden tiloihin ja ottaa tarvittavat näytteet tuotteista. 

10 §.Oikeus ottaa tuotteita ja tehdä tutkimuksia. Pykälässä ehdotetaan säädettävän valvontaviranomaisten oikeudesta ottaa tuotteita tutkittavaksi sekä markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta periä korvauksia tietyin edellytyksin talouden toimijalta. Pykälä vastaisi perusperiaatteiltaan nykysääntelyä markkinavalvonnassa. Säännöstä on tarkennettu Tullia koskien. 

Pykälän 1 momentin mukaan markkinavalvontaviranomaisella ja Tullilla olisi oikeus ottaa tuotteita tutkittavakseen, jos se on tuotteen vaatimustenmukaisuuden valvonnan kannalta tarpeellista. Mitä pykälässä säädetään tuotteista koskisi myös näytteitä ja niiden osia. Käytännössä valvonnassa otetaan usein koko tuote testattavaksi. Näytteiden ottaminen on perusteltua tehdä tuotteen markkinoille saattamisen ja jakeluketjun eri vaiheessa. 

Pykälän 2 momentin mukaan markkinavalvontaviranomaisen on, jos talouden toimija sitä vaatii, korvattava tuote käyvän hinnan mukaan, jollei havaita, että tuote on vaatimustenvastainen. Säännös tuotteen korvaamisvelvollisuudesta koskisi vain markkinavalvontaviranomaista. Momentissa säädettäisiin, että näytteestä ei ole kuitenkaan suoritettava korvausta, jos Tulli on ottanut näytteen ja perii näytteen tutkittavaksi ottamisesta tai tutkimuksesta maksun sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty. Tulli voi olla oikeutettu perimään maksuja tuotteita koskevien näytteiden tutkimisesta valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla Tullin suoritteiden maksullisuudesta annetun valtiovarainministeriön asetuksen (1116/2014) mukaisesti. Niissä tilanteissa, joissa Tulli olisi perinyt talouden toimijalta maksun tuotteen näytteeksi ottamisesta tutkittavaksi jo ulkorajavalvonnassa, markkinavalvontaviranomaisella ei kuitenkaan olisi velvoitetta korvata tuotetta talouden toimijan pyynnöstä. 

Pykälän 3 momentin mukaan markkinavalvontaviranomainen voisi velvoittaa talouden toimijan korvaamaan tuotteen hankinnasta, testauksesta ja tutkimuksesta aiheutuneet kustannukset silloin, kun tuote tehtyjen tutkimusten ja testien perusteella on vaatimustenvastainen. 

Markkinavalvontaviranomainen voisi velvoittaa toimijaa korvaamaan ehdotetun lain 14 §:n nojalla ulkopuolisen asiantuntijan tutkimuksesta, testaamisesta ja arvioinnista aiheutuneet kustannukset. 

Korvaus olisi suoraan ulosottokelpoinen. Sen perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007). 

Ehdotetun lain 30 §:ssä säädettäisiin Tullin maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista. 

11 §.Oikeus saada tietoja toisilta viranomaisilta. Pykälässä ehdotetaan säädettävän valvontaviranomaisten keskinäisestä tiedonsaantioikeudesta. Tiedonsaantioikeudella on keskeinen merkitys valvontaviranomaisen toiminnassa. Valvontaviranomaisten keskinäinen tiedonsaanti tulee turvata silloinkin, kun kyse on salassa pidettävistä tiedoista. Julkisuuslaissa ei ole säännöksiä siitä, että salassa pidettäviä tietoja voisi luovuttaa toiselle viranomaiselle tietyn tehtävän suorittamiseksi. Asiasta täytyy siksi säätää erikseen erityislainsäädännössä. Säännöksellä tarkennettaisiin nykytilaa. Säännöksellä pyrittäisiin laissa varmistamaan markkinavalvontaviranomaisen tiedonsaantioikeutta markkinavalvontatilanteissa sekä markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin yhteistyötä NLF–asetuksen tarkoittamissa tilanteissa. 

Pykälän 1 momentti mahdollistaisi, että markkinavalvontaviranomaisella ja Tullilla olisi oikeus julkisuuslaissa tai muualla laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa valvontaa varten välttämättömiä tietoja toisilleen sekä saada niitä muilta valvontaviranomaisilta, kuten pelastusviranomaiselta, työsuojelu-, ympäristönsuojelu- ja kuluttajansuojaviranomaiselta. Säännöksessä ei ole tarkoitus nimenomaisesti rajata, missä asiayhteydessä viranomainen tiedon valvonnassaan virkatehtäviä suorittaessaan saa. Pykälä oikeuttaisi tarvittaessa näin esimerkiksi Tullin muussa valvonnassaan, esimerkiksi sisäkauppatilanteissa saamien salassa pidettävien tietojen luovuttamisen, mikäli tiedon luovutus on valvonnan kannalta välttämätöntä. Tapauskohtaisesti jäisi käytännön valvontatilanteissa valvontaviranomaisen harkittavaksi, miltä osin valvonnassa saatu tieto on julkisuuslain tai muun lain nojalla salassa pidettävää ja mitä tietoja ehdotetun 11§:n 1 momentin nojalla luovutetaan. 

Pykälän 2 momentin mukaan markkinavalvontaviranomaisella ja Tullilla on oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus käyttää toisen hankkimia näytteitä tai tuotteita valvonnan kannalta tarpeellisiin tutkimuksiin. Valvontaviranomaisten väliseen yhteistyöhön liittyisi näin mahdollisuus käyttää toistensa hankkimia näytteitä, mikä osaltaan säästää hallinnon kustannuksia. 

12 §.Markkinavalvontaviranomaisen oikeus saada tietoja ilmoitetulta laitokselta. Pykälässä säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta saada valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten estämättä ilmoitetulta laitokselta. Säännös on tarpeellinen, koska Suomessa ilmoitetut laitokset hoitavat yksityisinä julkista hallintotehtävää ja niitä velvoittaa julkisuuslainsäädäntö. Markkinavalvontaviranomaisen on tärkeää saada mahdollisissa tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteissa valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja myös ilmoitetulta laitokselta, jos esimerkiksi tuotetta koskevissa asiakirjoissa on epäselvyyttä. 

13 §.Oikeus luovuttaa salassa pidettäviä tietoja. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta luovuttaa tietoja toiselle viranomaiselle, muulle kuin Tullille. Markkinavalvontaviranomaisen ja Tullin oikeudesta luovuttaa salassapidettäviä tietoja toisilleen sekä saada niitä muilta valvontaviranomaiselta säädettäisiin 11 §:ssä selkeyden vuoksi ja yhteistyön merkitystä korostaen. Ehdotettu pykälä vastaisi periaatteiltaan pitkälti nykytilaa valvonnassa. Säännös on tarpeellinen, jotta markkinavalvontaviranomainen voi luovuttaa toiselle viranomaiselle taikka Euroopan komissiolle salassa pidettäviä tietoja. Kysymykseen tulevat tiedot voisivat koskeva yksityisen tai yhteisön taloudellista asemaa, liike- tai ammattisalaisuutta taikka yksityisen henkilökohtaisia oloja. Tietojen luovutuksen edellytykset on rajattu pykälän 1–3 kohtien tarkoittamiin tilanteisiin. Lain 27 §:ssä tarkoitetut markkinavalvontaviranomaisen tekemät ilmoitukset komissiolle vaatimustenvastaisista tuotteista saattavat sisältää salaista tietoa. 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) käyttää tuotteiden markkinavalvonnassa markkinavalvontarekisteriä (niin sanottu MAREK). Rekisteri on tarkoitettu viranomaiskäyttöön riskiperusteista valvontaa tukemaan. Suppea osa valvontarekisterissä olevista tiedoista julkaistaan verkossa. Julkaistavat tiedot palvelevat markkinavalvontaviranomaisen vaaratiedottamista. Verkossa julkaistavat tiedot koskevat tuotteita, joihin on kohdistettu Tukesin markkinavalvontatoimenpiteitä ja lisäksi rekisteriin viedään toiminnanharjoittajien vapaaehtoisesti tekemät markkinoilta poistot ja palautusmenettelyt. Verkossa julkaistaan tuotteita koskevat yksityiskohtaiset tunnistetiedot valokuvineen, vastuutahon nimi ja yhteystiedot, toimenpiteiden syyt, tuotteisiin liittyvät vaarat tai puutteet sekä toimintaohjeet kuluttajille. Markkinavalvontaviranomaista velvoittaa julkisuus- ja henkilötietolaki rekisteriä ylläpitäessään. Tukesin ylläpitämän rekisterin tietosisältö ei ole yksityisyyden suojan kannalta ydinaluetta, eikä henkilörekistereitä verkossa luovuteta sellaisenaan. 

NLF–asetuksen 19 artiklan 5 kohdan mukaan markkinavalvontaviranomaisen on säilytettävä luottamuksellisuus, jos se on tarpeen liikesalaisuuksien tai henkilötietojen suojelemiseksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kuitenkin niin, että tiedot julkaistaan tämän asetuksen mukaisesti mahdollisimman täysimääräisinä, jotta voidaan suojella käyttäjien etuja yhteisössä. 

14 §.Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita. Säännös vastaisi nykytilaa tuotesääntelyssä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta käyttää apunaan ulkopuolisia asiantuntijoita tutkimaan, testaamaan tai arvioimaan lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vaatimustenmukaisuutta. 

Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin, että ulkopuoliset asiantuntijat voisivat markkinavalvontaviranomaisen apuna osallistua lain mukaisiin tarkastuksiin. Näin ollen ulkopuolinen asiantuntija ei käyttäisi itsenäisesti perustuslain 124 §:ssä säädettyä julkista valtaa vaan asiantuntijan rooli olisi avustava ja täydentävä. 

Pykälän 3 momentin mukaan ulkopuolisella asiantuntijalla tulisi olla tehtävien edellyttämä asiantuntemus ja pätevyys. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranomaisen tulisi toimeksiantoa harkitessaan tarvittaessa arvioitava asiantuntijan soveltuvuutta kyseisiin tehtäviin. Markkinavalvontaviranomainen voisi käyttää erilaisia asiantuntijapalveluita. Näitä olisivat testauslaboratorioiden lisäksi esimerkiksi VTT, korkeakoulut ja muut oppilaitokset. 

Pykälän 4 momentin mukaan ulkopuoliseen asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä, kun hän hoitaa pykälässä tarkoitettuja tehtäviä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). 

Hallinnon yleislakeja sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisten määritelmää tai liikelaitosten kielellisiä palveluita ja yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Ulkopuolisen asiantuntijan on tässä laissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan noudatettava mitä julkisuuslaissa, sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003), hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003) ja saamen kielilaissa (1086/2003) säädetään.  

15 §.Poliisin virka-apu. Pykälässä ehdotetaan säädettävän poliisille toimivaltuudet virka-avun antamiseen nykytilaa vastaavasti. Pykälässä säädettäisiin poliisille velvollisuus antaa markkinavalvontaviranomaiselle virka-apua tämän lain ja lain soveltamisalaan kuuluvien lakien valvonnassa ja täytäntöön panemiseksi. Poliisin antamasta virka-avusta säädetään poliisilaissa (872/2011). 

Kemikaaliturvallisuuslain 122 §:ssä virka-avun antamiseen velvollisia ovat poliisi, tulliviranomainen ja rajavartiolaitos. Sähköturvallisuuslaissa virka-avun antamiseen ovat velvollisia poliisi ja tulliviranomainen. Valvonnan yhdenmukaisuuden takia olisi perusteltua rajata virka-apua antava taho poliisiin. Muutoksella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta turvallisuustasoon. 

16 §.Tuotteen vaatimustenmukaisuus. Ehdotettava säännös olisi uusi. Säännös olisi luonteeltaan vastaavantyyppinen suojamekanismi valvonnan aukkotilanteisiin markkinavalvontalain soveltamisalassa tarkoitettujen tuotteiden osalta kuin kuluttajaturvallisuuslain 11 §:n 2 momentissa säädetään. Ehdotetussa laissa olisi perusteltua säätää samantasoisesta suojantasosta niin kuluttajatuotteissa kuin ammattikäyttöön tarkoitetuissa tuotteissa. 

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin vaatimustenmukainen tuote. Tuotteen katsottaisiin olevan vaatimustenmukainen, jos se täyttää markkinavalvontalain 1§:n 1 momentissa mainituissa tuotelaeissa tuotteelle asetetut vaatimukset. Määritelmä palvelisi tässä yhteydessä ensisijassa markkinavalvontalain soveltamista. Talouden toimijan on tarvittaessa selvitettävä ja otettava huomioon mahdollinen muu tuotetta koskeva tuotesääntely, joka ei kuulu markkinavalvontalain soveltamisalan tuotesektorisääntelyyn. 

Pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin markkinavalvontaviranomaisen toimivaltuuksia tilanteessa, jossa tuote sinänsä täyttää sille sektorilaeissa asetetut vaatimukset, mutta tuote siitä huolimatta aiheuttaa vakavan riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle tai muulle 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetulle yleiselle edulle. 

Säännös on tarpeellinen, koska markkinavalvonnan tilanteet voivat olla hyvin erilaisia tuotteiden vaatimustenmukaisuutta arvioitaessa. Sektorikohtaiset yksityiskohtaiset vaatimukset tuotteille, jotka perustuvat direktiiveihin tai yhdenmukaistetut standardit tai muut standardit tuotteelle eivät välttämättä kata kaikkia tuotteeseen liittyviä riskejä. Tuotteissa voidaan käyttää esimerkiksi uusia, uudentyyppisiä raaka-aineita tai materiaaleja tai niissä voi ilmetä vakaviakin riskejä ja vaaroja, joita ei lainsäädäntöä ja standardeja laadittaessa ole osattu ottaa huomioon. Niitä voi ilmetä, kun markkinoille tuodaan uudentyyppisiä tuotteita tai esimerkiksi tieteen ja tutkimuksen kehittyessä. Sääntelyyn ja standardeihin on toisaalta voinut laadittaessa jäädä aukkoja. 

Ehdotetun lain 17 §:n 1 momentin 2 kohdassa, 18 §:n 1 momentin 3 kohdassa, 19 §:ssä ja 21–22 §:ssä oikeutetaan markkinavalvontaviranomainen käyttämään valvontakeinoja myös riskin aiheuttavan tuotteen osalta. Tarkoituksena on, että lain 17–22 §:ssä säädetyt markkinavalvontaviranomaisen valvontakeinot olisivat riittäviä käytännön markkinavalvonnan valvontatilanteisiin tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteissa ja ehdotettua 16 §:n 2 momenttia sovellettaisiin vain vakavan riskin tilanteissa, kun tuote sinänsä täyttää sille asetetut vaatimukset, mutta tuote tästä huolimatta aiheuttaa riskin. Ehdotetun lain soveltamisen selkeyden ja markkinavalvonnan keinojen ulottuvuuden kannalta ehdotettu 16 § olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista pitää omana pykälänään. Poikkeuksellisia tilanteita silmällä pitäen on tärkeää, että lakia sovellettaessa on selvää, että viranomainen voi vakavan riskin tilanteissa määrätä 16 §:n 2 momentin oikeuttamana tarpeellisista kielloista ja määräyksistä myös sellaisissa tilanteissa, missä tuotteen vaatimustenvastaisuudesta ei ole näyttöä, mutta voidaan arvioida, että tuotteen aiheuttama riski laissa suojeltaville intresseille on vakava. 

Markkinavalvontaviranomaisen soveltaessa tämän lain 16 §:n 2 momenttia ja antaessa lain 17–22 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen, tuotteen katsottaisiin olevan vaatimustenvastainen. 

ATEX–direktiivin 37 artiklassa säädetään suojamenettelystä tuotteille, jotka täyttävät direktiivien vaatimukset, mutta tästä huolimatta tuote aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle. 

Säännöksen soveltamistilanteisiin kytkeytyy lain 27 §:ssä säädetty markkinavalvontaviranomaisen velvollisuus ilmoittaa komissiolle. 

17 §.Toimenpidemääräys. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä korjaavista toimenpiteistä. Säännös vastaa perusperiaatteiltaan nykysääntelyä, mutta säännöstä on mukautettu vastaamaan EU-lainsäädäntöä. Ehdotettu pykälä mahdollistaisi, että markkinavalvontaviranomainen voisi erilaisissa tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteessa, kun tuote ei ole sille asetettujen olennaisten turvallisuusvaatimusten mukainen, tai jos tuotteen merkinnät tai tuotetta koskevat asiakirjat tai tiedot eivät ole vaatimusten mukaisia, tai niitä ei pyynnöstä esitetä markkinavalvontaviranomaiselle, taikka jos tuote saattaa tavanomaisissa ja kohtuudella ennakoitavissa olevissa käyttöolosuhteissa aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle tai muulle lain 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetulle yleiselle edulle, määrätä talouden toimijan ryhtymään korjaaviin toimenpiteisiin määräämällään tavalla ja asettamassaan kohtuullisessa määräajassa. 

Markkinavalvontalain soveltamisalan sektorilaeissa pantaisiin täytäntöön tuotedirektiiveissä tuotteille asetetut sektorikohtaiset vaatimukset ja talouden toimijoiden velvoitteet, joiden noudattamista valvottaisiin ehdotetulla lailla. Sektorilaeissa säädettäisiin tuotetta koskevista olennaisista terveys- ja turvallisuusvaatimuksista, vaatimustenmukaisuusolettamasta, vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä, tuotteelta vaadituista asiakirjoista, EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta sekä tuotteelta vaadittavista merkinnöistä, CE–merkinnästä ja sen kiinnittämisestä sekä merkinnöiltä ja asiakirjoilta edellytetyistä kansallisista kielivaatimuksista. Sektorilaeissa säädetyn vaatimustenmukaisuusolettaman mukaan tuotteen katsotaan täyttävän olennaiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset, jos se on sitä koskevien yhdenmukaistettujen standardien mukainen. Tuotteiden vaatimustenmukaisuutta arvioitaessa tulee soveltuvin osin käyttää vaadittuja eri moduuleita ja niiden yhdistelmiä, esimerkiksi tuotteen tyyppitarkastusta. Markkinavalvontalain soveltamisalan sektoreilla edellytetään yleensä kolmannen osapuolen varmentamista. Laatimalla EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen tuotteesta valmistaja ottaa vastuun siitä, että tuote täyttää sille asetetut vaatimukset. 

Talouden toimijoilla on vastuu toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että markkinoille saatetaan ja asetetaan saataville ainoastaan sellaisia tuotteita, jotka ovat vaatimusten mukaisia. Talouden toimijat vastaisivat tästä toimitusketjuun liittyvien tehtäviensä mukaisesti, jonka vuoksi velvollisuuksien jakautuminen on säädetty yksityiskohtaisesti. 

Tuotteen valmistaja vastaa siitä, että tuotteet on suunniteltu ja valmistettu olennaisten turvallisuusvaatimusten mukaisesti. Tuotteen vaatimustenmukaisuuden arvioinnista huolehtiminen kuuluu yksinomaan valmistajan tehtäviin. Maahantuoja sen sijaan vastaa siitä, että sen markkinoille saattamat tuotteet ovat vaatimusten mukaisia sekä siitä, että valmistaja on noudattanut vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjä ja edellytetyt asiakirjat ovat kansallisten viranomaisten saatavilla. Jakelija vastaa, siitä, että se noudattaa asianmukaista huolellisuutta ja ettei se omillaan toimenpiteillään vaikuta kielteisesti tuotteen vaatimustenmukaisuuteen. Talouden toimijoiden on tehtävä toimenpiteitä myös silloin, kun ne havaitsevat riskin tuotteessa. 

Pykälän nojalla markkinavalvontaviranomaisen edellyttämät korjaavat toimenpiteet talouden toimijalta voivat olla erilaisia, esimerkiksi toimenpiteitä tuotteen korjaamiseksi. Talouden toimija voitaisiin esimerkiksi velvoittaa korjaamaan kysymyksessä oleva tuote siten, että sen rakenteessa olevasta viasta tai puutteesta taikka siitä annetuista tiedoista tai asiakirjoista aiheutuva puute poistuisi. Talouden toimija on toimijaroolinsa mukaisesti vastuussa tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja oma-aloitteisesti velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin. Jos talouden toimija ei viranomaisen kehotuksesta huolimatta kuitenkaan korjaa tuotteessa olevia puutteita ja viranomainen määrää, edellyttää tämä myös markkinavalvontaviranomaiselta asiantuntemusta arvioida riittävien korjaavien toimenpiteiden tarvetta ja sisältöä. Harkinnassaan viranomainen voi ottaa huomioon talouden toimijalta saamansa selvitykset korjaaviksi toimenpiteiksi. 

Komission soveltamisoppaassa ”Blue guide” -ohjeissa, jotka ovat julkaistu komission sivuilla sekä viranomaisten että toimijoiden käyttöön, on selostettu EU-lainsäädännön tarkoittamien korjaavien toimenpiteiden luonnetta. Korjaava toimenpide määräytyisi tuotteen vaatimustenvastaisuuden tason mukaan, ja sen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukainen. 

Pykälässä mahdollistettaisiin valvontaviranomaiselle keinot myös niissä tilanteissa, jossa tuote aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle tai omaisuudelle, vaikka tuote olisi vaatimusten mukainen. Pykälällä pantaisiin täytäntöön ATEX- direktiivin 35 artiklan 1 kohdan, 37 artiklan 1 kohdan ja 38 artiklan 1 kohta korjaavista toimenpiteistä sekä muiden tuotedirektiivien vastaava vaatimus. 

18 §.Kielto. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä kiellosta. Säännös vastaa perusperiaatteiltaan nykysääntelyä, mutta säännöstä on mukautettu vastaamaan EU-lainsäädäntöä. Lisäksi säännökseen on vastaavasti kuin kuluttajaturvallisuuslain 36 §:ssä otettu toimivaltuus kieltää tuotteen valmistus. Lain soveltamisalan sektorilaeissa on nykyisinkin osassa huomioitu valmistuksen kieltäminen. 

Direktiiveissä lähdetään siitä, että viranomaisen on vaadittava talouden toimijaa ensin ryhtymään riittäviin toimenpiteisiin. Mikäli talouden toimija ei viipymättä ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin, talouden toimijalle voidaan antaa määräys. 

Markkinavalvontaviranomaisella olisi oikeus kieltää talouden toimijalta 1 momentin1–3 kohdissa säädetyin edellytyksin tuotteen valmistus, markkinoille saattaminen, asettaminen saataville markkinoilla tai tuotteen muu luovuttaminen. Näin estettäisiin vaatimustenvastaisen ja riskin aiheuttavan tuotteen markkinoille saattaminen, asettaminen markkinoille ja muu luovuttaminen. Tämä tarkoittaa käytännössä erilaisia tuotteenvaihdantatilanteita, kuten tuotteiden myyntiä tai niiden välittämistä. Hallintolain suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tuotteen tällainen kielto tulisi kysymykseen, jos toimija ei ehdotetun lain 17 §:n määräyksestä huolimatta ryhdy korjaaviin toimenpiteisiin tai 17 §:n määräystä ei voida pitää riittävänä tai jos puutteet tuotteessa tai tuotetta koskevissa asiakirjoissa ovat olennaisia tai niitä ei laisinkaan toimiteta viranomaiselle tai jos tuote aiheuttaa riskin pykälässä mainituille suojatuille eduille. Tuotteen valmistuksen kieltäminen olisi tarkoitettu sovellettavaksi vain erityistilanteissa, jossa kyseessä olisi riskin aiheuttava tuote, eikä muilla keinoin vaaraa saada poistettua. Jos esimerkiksi on selvää, että tuotteen valmistuksessa käytettävissä olosuhteissa on joku sellainen tekijä, esimerkiksi tuotteen tuotantolinja on saastunut tai kaikissa samalla linjastolla valmistetuissa tuotteissa on havaittu sama tekninen puute, olisi perusteltua, että markkinavalvontaviranomainen voisi kieltää tuotteen valmistuksen tällaisella linjastolla. Säännöksessä selkeytettäisiin markkinavalvontaviranomaisen toimivaltuuksia määrätä markkinoille saattamisen kiellosta NLF–asetuksen 27–29 artiklassa tarkoitettuja ulkorajavalvontatilanteita silmällä pitäen. Markkinavalvontaviranomainen voisi määrätä tuotteen markkinoille saattamisen kiellosta NLF-asetuksen tarkoittamissa ulkorajatilanteessa, jossa Tulli on keskeyttänyt tuotteen luovutuksen vapaaseen liikkeeseen. Käytännössä kyseessä olisi vakavan riskin aiheuttava tuote. Markkinavalvontaviranomaisen päätös olisi näin luonteeltaan ennakoivaa markkinavalvontaa. Markkinavalvonnan toimenpiteet ulottuisivat tällöin NLF–asetuksen tarkoittamissa tilanteissa Tullin hallussa olevaan tuotteeseen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että markkinavalvontaviranomainen voi 1 momentissa tarkoitetun kiellon lisäksi määrätä talouden toimijan poistamaan tuote markkinoilta sekä määrätä muista tuotteen markkinoilla saataville asettamisen rajoittamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Markkinoilta poistamisella tarkoitetaan kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää toimitusketjussa olevan tuotteen asettaminen saataville markkinoilla. Toiminnanharjoittajaa voitaisiin esimerkiksi määrätä keräämään tuotteet takaisin vähittäismyynnistä. 

Pykälällä pantaisiin täytäntöön ATEX- direktiivin 35 artiklan 4 kohdan, 38 artiklan 2 kohdan vaatimukset toimenpiteistä, joilla kielletään tuotteen asettaminen saataville kansallisilla markkinoilla tai rajoitetaan sitä tai poistetaan tuote markkinoilta, 37 artiklan 1 kohdan vaatimus markkinoilla poistamisesta sekä muiden tuotedirektiivien vastaavat vaatimukset. Säännöksellä selkeytettäisiin markkinavalvontaviranomaisen toimivaltuuksia NLF–asetuksen 27–29 artiklojen soveltamiseksi. 

19 §.Palautusmenettely. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä toimija ryhtymään palautusmenettelyyn. Säännös vastaisi periaatteiltaan nykytilaa sääntelyssä, mutta edellytystä viranomaisen oikeudesta määrätä palautusmenettelystä on mukautettu lähemmäs direktiiveissä säädettyä. 

Markkinavalvontaviranomainen voisi määrätä pykälän 1 momentin mukaan talouden toimijan ottamaan markkinoilta ja loppukäyttäjältä takaisin tuotteen, joka aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle, taikka jollekin 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetulle yleiselle edulle sekä antamaan tuotteen tilalle vastaava vaatimustenmukainen tuote tai korjattu tuote tai samankaltainen tuote, joka on vaatimustenmukainen, taikka purkamaan kauppa, jos 17 §:ssä tarkoitettu määräys tai 18 §:ssä tarkoitettu kielto tai määräys ei ole riittävä. Toimijalla olisi siis myös oikeus korjata tuote. 

Kyseessä olisi kieltoa laajempi toimenpide. Hallintolain suhteellisuusperiaatteen mukaisesti palautusmenettely tulisi kysymykseen silloin, kun 17 tai 18 §:n mukaisia toimenpiteitä ei voida pitää riittävinä ja tuote aiheuttaa riskin. Käytännössä palautusmenettelystä määrätään ensisijassa silloin, kun riski on vakava ja on tärkeää saada markkinoilla ja loppukäyttäjällä olevat tuotteet pois. Jos markkinavalvontaviranomainen määrää talouden toimijan ottamaan tuotteet takaisin loppukäyttäjältä, talouden toimija velvoitetaan samalla keräämään tuotteet takaisin myös koko toimitusketjusta jakelijoilta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että jos 17 §:ssä tarkoitettu määräys tai 18 §:ssä tarkoitettu kielto tai määräys ei ole riittävä ja jos vaatimustenvastaisuus määräyksestä tai kiellosta huolimatta jatkuu, 1 momentissa tarkoitettu määräys voidaan antaa myös, jos tuotetta koskevat asiakirjat tai tiedot eivät ole vaatimusten mukaisia, tai niitä ei pyynnöstä toimiteta markkinavalvontaviranomaiselle ja puutteet ovat olennaisia. Kyseisellä säännöksellä varmistettaisiin EU-lainsäädännön täytäntöönpanoa niin sanotuissa muodollisen vaatimustenvastaisuuden tilanteissa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen mahdollisuudesta kohtuullistaa toimijalta edellytettäviä toimenpiteitä, mikäli loppukäyttäjällä olevan tuotteen aiheuttamaa vahingonvaaraa voidaan tällä riittävästi torjua. Markkinavalvontaviranomainen voisi määrätä talouden toimijan 1 momentissa tarkoitetun määräyksen sijasta ja jos se 1 momentissa tarkoitetun tuotteen aiheuttaman riskin torjumiseksi katsotaan riittäväksi, että 1 momentissa tarkoitettu riskin aiheuttava tuote korjataan tai korjautetaan siten, että sen rakenteessa tai koostumuksessa olevasta viasta tai puutteesta taikka siitä annetuista totuudenvastaisista tai harhaanjohtavista tai puutteellisista tiedoista aiheutuva riski poistuu. Esimerkiksi, jos tuotteen käyttöohje on puutteellinen ja riski voidaan poistaa toimittamalla korjattu käyttöohje loppukäyttäjille. 

Pykälällä pantaisiin täytäntöön ATEX- direktiivin 35 artiklan 1 kohdan ja 4 kohdan vaatimukset sekä 37 artiklan 1 kohta ja lisäksi 38 artiklan 2 kohta palautusmenettelyä koskien sekä muiden tuotedirektiivien vastaavat vaatimukset. 

20 §.Kieltoa ja määräyksiä täydentävät määräykset. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta antaa kieltoa ja määräyksiä täydentäviä määräyksiä. Säännös vastaisi sen 1 momentin osalta nykytilaa sääntelyssä. Markkinavalvontaviranomainen voisi määrätä talouden toimijaa antamaan markkinavalvontaviranomaiselle tämän määräämässä kohtuullisessa ajassa selvitys siitä, millä tavoin viranomaisen 17–19 §:ssä tai 21–25 §:ssä tarkoitettu määräys tai kielto on pantu toimeen. 

Pykälän 2 momentin mukaan markkinavalvontaviranomainen voi määrätä talouden toimijan varmistamaan, että 1 momentissa tarkoitetun määräyksen tai kiellon johdosta tarvittavat toimenpiteet toteutetaan myös niille tuotteille, jotka toimija on saattanut markkinoille tai asettanut saataville markkinoilla muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa tai Euroopan talousalueella. Tällaisten määräysten noudattamisen valvontaan liittyy keskeisesti markkinavalvontaviranomaisten rajat ylittävä yhteistyö. Momentti on sisällöllisesti uusi ja sillä varmistetaan ATEX-direktiivin 35 artiklan 2 kohdan, 37 artiklan 2 kohdan ja muiden tuotedirektiivien vastaavien vaatimusten täytäntöönpano. 

21 §.Väliaikainen kielto. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä väliaikaisesta kiellosta. Säännös olisi uusi monessa soveltamisalan sektoreissa. Kuluttajaturvallisuuslain 35 §:ssä on vastaavaa sääntelyä. 

Pykälän 1 momentin mukaan markkinavalvontaviranomainen voi määrätä 18 §:n 1 momentissa tarkoitetun kiellon väliaikaisena asian selvittämisen ajaksi, jos on ilmeistä, että tuote voi olla vaatimustenvastainen tai että tuote saattaa tavanomaisissa ja ennakoitavissa käyttöolosuhteissa aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle tai 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetulle yleiselle edulle. Väliaikainen kielto olisi voimassa, kunnes esimerkiksi tuotteen mahdollisesta vaatimustenvastaisuudesta saadaan tarkempaa näyttöä. 

Pykälän 2 momentin mukaan väliaikainen kielto on voimassa, kunnes markkinavalvontaviranomainen antaa asiassa lopullisen ratkaisunsa. Markkinavalvontaviranomaisen on ratkaistava asia kiireellisesti. Kysymykseen saattaisivat tulla toimenpiteet, joilla kielletään tuotteen asettaminen saataville kansallisilla markkinoilla tai rajoitetaan sitä tai määrätään tuote markkinoilta poistettavaksi tai järjestetään sitä koskeva palautusmenettely. Mikäli aihetta kiellon pysyttämiseen ei ole, väliaikainen kielto olisi kumottava. 

Pykälällä pantaisiin täytäntöön osin ATEX–direktiivin 35 artiklan 4 kohdan ja 38 artiklan 2 kohdan vaatimukset toimenpiteistä, joilla kielletään tuotteen asettaminen saataville kansallisilla markkinoilla tai rajoitetaan sitä sekä muiden tuotedirektiivien vastaavat vaatimukset. 

22 §.Tiedottamisesta määrääminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä talouden toimijaa tiedottamaan. Säännös vastaisi pitkälti nykytilaa tuotesääntelyssä. Tiedottamista koskeva määräys olisi kytketty lain 17–21 §:ssä tai 23–25 §:ssä tarkoitettujen valvontakeinojen käyttöön, tai se voidaan antaa tilanteessa, jossa tuotteeseen tai sen käyttämiseen liittyy riski. Tiedottamistoimenpiteisiin voi olla tarvetta, vaikka kyseisessä asiassa ei olisi aihetta tai aikaa turvautua muihin valvontakeinoihin. Valvonnan yhteydessä voi esimerkiksi syntyä tilanne, jossa talouden toimija on vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti poistanut tuotteen markkinoilta, mutta tämän lisäksi olisi tarpeen tiedottaa tuotteen ostaneille loppukäyttäjille. Markkinavalvontaviranomainen voisi myös velvoittaa talouden toimijan toimittamaan loppukäyttäjille turvallisuuden varmistamiseksi tarpeelliset tiedot ja ohjeet. Tiedottaminen voitaisiin toteuttaa esimerkiksi lehti-ilmoituksilla sanomalehdissä tai verkossa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen mahdollisuudesta tiedottaa talouden toimijan kustannuksella 1 momentissa tarkoitetuista asioista, tuotteeseen liittyvästä riskistä. Näin voitaisiin menetellä silloin, jos talouden toimija ei ole noudattanut 1 momentissa tarkoitettua tiedottamismääräystä, tai jos nopea tiedottaminen olisi tarpeen esimerkiksi ihmisten terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen kohdistuvan riskin johdosta. Toimijalle olisi annettava mahdollisuus tiedottaa asiasta itse, jollei tämä ole olosuhteiden, kuten asian kiireellisyyden tai vastaavien syiden vuoksi mahdotonta vaarantamatta esimerkiksi tuotteen loppukäyttäjiä. NLF–asetuksen 19 artiklan 2 kohdassa säädetään markkinavalvontaviranomaisen toimenpiteistä tuotteesta käyttäjille aiheutuvasta vaarasta varoittamiseksi. 

23 §.Maastaviennin kieltäminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta kieltää tuotteen maastavienti. Sektorisääntelyssä ei ole ollut nimenomaista säännöstä tuotteen maastaviennin ja kuljettamisen kieltämisestä vaan soveltaminen on perustunut kuluttajatuotteiden osalta kuluttajaturvallisuuslakiin. Säännös nähdään tarpeelliseksi sisällyttää ehdotettavaan lakiin myös muita kuin kuluttajatuotteita koskien ja sillä varmistettaisiin EU-lainsäädännön tehokas toimeenpano. Maastavientikiellon edellytykset olisivat tiukat ja säännös tulisi sovellettavaksi harvoin, vain vakavan riskin tilanteissa. Tuotteen tulisi olla vaatimustenvastainen ja aiheuttaa vakava riski ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle. Vain markkinavalvontaviranomaisella olisi toimivalta määrätä maastavientikiellosta. Säännös soveltuisi tuotteiden markkinavalvontaan sekä NLF–asetuksen tarkoittamiin ulkorajavalvontatilanteisiin. 

Säännöksen 2 momentin mukaan markkinavalvontaviranomainen voi määrätä 1 momentissa tarkoitetun kiellon myös väliaikaisena asian selvittämisen ajaksi, jos on ilmeistä, että tuotteesta voi aiheutua välitöntä vaaraa ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle, eikä vaaraa voida muutoin estää. Väliaikainen kielto on voimassa, kunnes asia lopullisesti ratkaistaan. Markkinavalvontaviranomaisen on ratkaistava asia kiireellisesti.  

Maastaviennin kieltäminen voisi olla tarpeen lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa on vahva syy epäillä, että Suomessa valvontatoimin kiellettyä esimerkiksi vakavaa terveysriskiä aiheuttavaa tuotetta oltaisiin viemässä hävittämisen sijaan merkittävässä määrin myytäväksi Suomen ulkopuolelle. Tuote, mikä on vaarallinen Suomessa, on vaarallinen myös muualla. 

Ulkorajavalvontatilanteissa maastavientikiellon noudattamisen valvonta olisi kuitenkin perusteltua säätää Tullille lain 4 §:n mukaisesti. 

24 §.Toimenpiteen teettäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta teettää toimenpide talouden toimijan kustannuksella. Lain soveltamisalan sektorisääntelyssä ei ole toimenpiteen teettämisestä nimenomaisia säännöksiä vaan kuluttajaturvallisuuslain 38 §:n säännös on ollut kuluttajatuotteiden osalta valvontaviranomaisen sovellettavissa. Säännös on tarkoituksenmukaista sisällyttää tähän lakiin ja kattaisi näin monenlaisia tuotteita. Toimenpiteiden teettäminen on hallinnollisesti ankara toimenpide ja sen soveltamiskynnys on korkea. Kyse on välittömästä hallintopakosta. Markkinavalvontaviranomaisen tulisikin ennen teettämismääräystä harkitessaan myös arvioitava, onko markkinavalvontalain 28 §:ssä tarkoitetun uhkasakon tai teettämisuhan asettaminen riittävä toimenpide. 

Pykälän mukaan, jos on ilmeistä, että tuote on vaatimustenvastainen ja aiheuttaa vakavan riskin ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle eikä riskiä voida muuten poistaa ja talouden toimija ei ryhdy viranomaisen vaatimiin toimenpiteisiin, markkinavalvontaviranomaisella on oikeus teettää vaaran poistamiseksi välttämättömät toimenpiteet talouden toimijan kustannuksella. 

Viranomaisten oikeus liittyisi tilanteisiin, joissa yleinen ihmisten terveyden ja turvallisuuden suojeluun liittyvä etu välttämättä edellyttäisi toimenpiteisiin ryhtymistä välittömästi, eikä talouden toimija toimenpiteisiin ryhdy. Tilanteisiin voi liittyä talouden toimijan taloudellisen aseman heikentyminen siten, ettei talouden toimija kykene itse suoriutumaan sille kuuluvista velvoitteista. Markkinavalvontaviranomainen voisi teettää toimenpiteet ulkopuolisella taholla ostopalveluna ja periä kustannukset jälkikäteen talouden toimijalta. 

25 §.Hävittämismääräys. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä tuotteen hävittämisestä. Lain soveltamisalan sektorisääntelyssä ei kaikissa ole ollut hävittämismääräyksestä nimenomaisia säännöksiä vaan kuluttajaturvallisuuslain 40 §:n säännös on tarvittaessa ollut valvontaviranomaisen sovellettavissa kuluttajatuotteiden osalta. Säännöstä on tarkennettu vastaamaan ehdotetun lain tavoitteita ja terminologiaa. Edellytykset markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta määrätä hävittämisestä olisi tiukat. Pykälän mukaan, jos 17–23 §:ssä tarkoitettuja kieltoja ja määräyksiä ei voida pitää riittävinä, markkinavalvontaviranomainen voi määrätä talouden toimijan tai Tullin hallussa olevan tuotteen ja 19 §:n nojalla talouden toimijalle palautetun tuotteen hävitettäväksi tai, jos tätä ei katsota tarkoituksenmukaiseksi, määrätä, miten tuotteen suhteen muutoin on meneteltävä. 

Hävittämismääräys olisi ankara toimenpide ja tulisi kysymykseen harvoin. Määräyksessä tavoitteena olisi estää vaatimustenvastaisen ja riskin aiheuttavan tuotteen jakelu markkinoille. Erilaisia tuotteiden vaatimustenvastaisuutta koskevia tilanteita silmälläpitäen säännös mahdollistaisi viranomaiselle mahdollisuuden harkita kohtuullistamista käyttäjien turvallisuutta kuitenkaan vaarantamatta. Hävittämismääräyksen asemesta markkinavalvontaviranomainen voi myös määrätä, miten tuotteen suhteen on muutoin on meneteltävä. Mikäli talouden toimijan olisi mahdollista hyödyntää esimerkiksi raaka-aineiden romuarvo tai käyttää tuotteen vaatimustenmukaiset ja turvalliset osat, viranomaisen olisi mahdollista ottaa tämä määräystä harkitessaan huomioon. Hävittämismääräys soveltuisi sekä markkinavalvonnan tilanteisiin, että ulkorajavalvontatilanteisiin. Markkinavalvontaviranomainen voisi näin antaa hävittämismääräyksen myös Tullin hallussa olevaan tavaraan NLF–asetuksen 27–29 artiklan tarkoittamissa tilanteissa. 

Markkinavalvontaviranomaisen osalta lähtökohtana on, että hävittämismääräyksen perusteella talouden toimija itse hoitaa hävittämisen ja osoittaa esimerkiksi tositteella markkinavalvontaviranomaiselle määräystä noudatetun. Jos talouden toimija ei noudattaisi määräystä, markkinavalvontaviranomainen voi viime kädessä teettää toimet ja periä tästä aiheutuvat kustannukset jälkikäteen toimijalta. Lain 4 §:ssä ehdotetaan, että Tulli valvoisi markkinavalvontaviranomaisen hävittämismääräyksen noudattamista ulkorajatilanteissa. 

Säännöksellä varmistettaisiin NLF–asetuksen 19 artiklan 1 alakohdan ja 29 artiklan 4 kohdan tehokasta toimeenpanoa. Direktiiveissä ei ole hävittämisestä nimenomaista säännöstä. 

Ehdotetun lain 17–25 pykälillä pantaisiin osaltaan täytäntöön myös ATEX–direktiivin 40 artikla ja muiden tuotedirektiivien vastaava artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista, joita sovelletaan toimijoiden rikkoessa tämän direktiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä, ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta varmistetaan näiden seuraamusten täytäntöönpanon valvonta. Seuraamuksiin voi sisältyä vakavia rikkomistapauksia koskevia rikosoikeudellisia seuraamuksia. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

26 §.Markkinavalvontaviranomaisen ilmoitus ilmoitetulle laitokselle. Pykälässä säädettäisiin markkinavalvontaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa asianomaiselle ilmoitetulle laitokselle toimenpiteistä, jotka koskevat vaatimustenvastaista tuotetta. Ilmoitetulla laitoksella tarkoitettaisiin Euroopan unionin jäsenvaltion nimeämää ja Euroopan komissiolle ilmoitettua laitosta, jolla on oikeus tehdä vaatimustenmukaisuuden arviointeja sovellettaessa unionin yhdenmukaistamislainsäädäntöön perustuvaa kansallista lainsäädäntöä. Säännös on uusi ja sillä pannaan täytäntöön ATEX-direktiivin 35 artiklan 1 kohta ja muiden tuotedirektiivien vastaavat vaatimukset. 

4 Luku Erinäiset säännökset 

27 §.Ilmoittaminen Euroopan komissiolle. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen ilmoittamisvelvollisuudesta 16–19 §:n nojalla tekemästään päätöksestään Euroopan komissiolle ja muille Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen jäsenvaltioille tietyissä tuotteen vaatimustenvastaisuustilanteissa. Ilmoitusvelvollisuudesta ei ole aikaisemmin ollut säännöstä kansallisessa lainsäädännössä. Vain voimassaolevan painelaitelain 16 §:ssä on vastaavaa sääntelyä. Uusissa direktiiveissä on tarkistettu unionin suojalausekemenettelyä. Suojalausekemenettelyn tarkoituksena on, että kaikki jäsenvaltioiden kansalliset markkinavalvontaviranomaiset saavat tiedon vaarallisista tuotteista ja että tarvittavat rajoitukset saadaan näin koskemaan kaikkia jäsenvaltioita, jotta varmistetaan samantasoinen suoja koko EU:ssa. Menettelyn avulla komissio voi lisäksi ottaa kantaa tuotteiden vapaata liikkuvuutta rajoittaviin kansallisiin toimenpiteisiin sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi. Suojalausekemenettelyllä turvataan tuotteiden vapaata liikkuvuutta ja varmistetaan sitä, onko tuotteen vapaata liikkuvuutta rajoittava kansallinen toimenpide oikeutettu. 

Pykälässä säädetään jäsenvaltioiden ja komission välisestä tietojenvaihdosta, ja siinä täsmennetään asianomaisten viranomaisten toimet, kun vaatimustenvastainen tuote havaitaan. Todellinen suojamenettely käynnistetään ainoastaan, kun jokin toinen jäsenvaltio vastustaa toimenpidettä, joka on toteutettu kyseessä olevan tuotteen osalta. Jos toteutetusta rajoittavasta toimenpiteestä ei ole erimielisyyttä, kaikkien jäsenvaltioiden on toteutettava soveltuvat toimet omalla alueellaan. 

Kun toimivaltainen kansallinen viranomainen rajoittaa riskin aiheuttavan tuotteen vapaata liikkuvuutta, jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta välittömästi komissiolle ja mainittava päätöksen syyt ja perustelut. Ilmoituksen tietoihin on sisällytettävä kaikki saatavilla olevat tiedot, muun muassa valmistajan ja valtuutetun edustajan sekä tarvittaessa maahantuojan tai muun tuotteen markkinoille saattamisesta vastaavan henkilön nimi ja osoite; tarvittavat tiedot kyseisen tuotteen tunnistamiseksi sekä tiedot sen alkuperästä ja jakeluketjusta; aiheutuvan riskin luonne ja toteutettujen kansallisten toimenpiteiden tyyppi ja kesto; viittaus unionin yhdenmukaistamislainsäädäntöön ja erityisesti olennaisiin vaatimuksiin, joiden osalta noudattamatta jättäminen on todettu; kattava arviointi ja näyttö toimenpiteen perustelemiseksi, kuten esimerkiksi viranomaisen käyttämät yhdenmukaistetut standardit tai muut tekniset eritelmät ja testausselosteet sekä testauslaboratorion tunnistetiedot. 

Markkinavalvontaviranomaisten on lisäksi erityisesti ilmoitettava, johtuuko vaatimustenvastaisuus siitä, että tuote ei täytä ihmisten terveyteen tai turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia tai muita yleisen edun suojeluun liittyviä näkökohtia vai puutteista yhdenmukaistetuissa standardeissa, jotka luovat vaatimustenmukaisuusolettaman. 

Pykälän 2 momentissa olisi lisäksi informatiivisesti viitattu eräiden riskin aiheuttavien tuotteiden markkinavalvontaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta Euroopan komissiolle annettuun lakiin (1197/2009, jäljempänä rapex-laki). Rapex–laki soveltuu unionin yhdenmukaistamislainsäädännön suojalausekemenettelyn rinnalla. Menettelyä sovelletaan RAPEX–menettelystä riippumatta. RAPEX–menettelyä ei siten välttämättä tarvitse soveltaa ennen suojalausekemenettelyn soveltamista. Suojalausekemenettelyä on kuitenkin pääsääntöisesti sovellettava RAPEX–menettelyn lisäksi, kun jäsenvaltio tekee päätöksen yhdenmukaistettujen tuotteiden vapaan liikkuvuuden pysyvästä kieltämisestä tai rajoittamisesta tuotteen aiheuttaman vaaran tai muun vakavan riskin perusteella. Eri tuotesektoreilla on erilaisia menettelyjä siitä, miten suojalausekeilmoitus tulee tehdä. Suojalausekemenettely on ollut tietyillä tuotesektoreilla voimassa jo pitkään EU-tason sääntelynä ja Tukes on tehnyt suojalausekemenettelyn mukaisia ilmoituksia. Säännös ei siten muuttaisi käytäntöä. 

Pykälällä pannaan täytäntöön ATEX–direktiivin 35 artiklan 2, 36 artikla, 37 artiklan 3 kohta sekä muiden tuotedirektiivien vastaavat vaatimukset. 

28 §.Uhkasakko- ja teettämisuhka. Pykälässä ehdotetaan säädettävän markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta tehostaa tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai teettämisuhalla. Näiden hallinnollisten pakkokeinojen käyttämisestä säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Säännös vastaisi pääosin nykytilaa sektorilaeissa. 

Pykälän mukaan markkinavalvontaviranomainen voi tehostaa tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. 

Tavoitteena säännöksellä on ensisijassa varmistaa, että talouden toimija ryhtyy viranomaisen määräämiin toimenpiteisiin. Jos kyse on vakavan riskin tuotteesta, vahingot voivat olla merkittäviä. Markkinavalvontaviranomaisen on viime kädessä varmistettava, että kaikki tarvittavat toimet riskin poistamiseksi tehdään. 

Teettäen suoritetun toimenpiteen kustannukset maksettaisiin ennakkoon valtion varoista, mutta ne voitaisiin periä laiminlyöjältä ilman tuomiota tai päätöstä. Toimenpiteen teettämisestä on aina tehtävä erillinen päätös, mutta teettämisestä aiheutuvien kustannusten perimisestä päätöstä ei tarvitse tehdä. 

Lain soveltamisalaan kuuluvissa tuotelaeissa olisi erikseen säädetty rangaistussäännöksistä ja viittauksista rikoslakiin. 

29 §.Muutoksenhaku. Pykälässä ehdotetaan säädettävän muutoksenhausta markkinavalvontaviranomaisen hallintopäätökseen valvonta-asioissa. Muutoksenhakusäännöksiä ehdotettaisiin muutettavan nykytilasta siten, että valituslupajärjestelmä otetaan käyttöön lain 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa koskevissa valvonta-asioissa. 

Pykälän 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen, siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. 

Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemista sekä teettämisuhan asettamista ja täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevaan päätökseen saisi kuitenkin hakea muutosta siten kuin uhkasakkolaissa säädetään. Uhkasakon asettamista sekä teettämisuhan asettamista koskevaan päätökseen saa tällöin hakea muutosta siten kuin muutoksenhausta päävelvoitteen määräämistä koskevaan päätökseen säädetään. Uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista sekä teettämisuhan täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevaan päätökseen saa sen sijaan hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus ja asiantuntijajäsenten osallistuminen asioiden käsittelyyn määräytyvät päävelvoitteen perusteella. 

Pykälän 3 momentin mukaan markkinavalvontaviranomaisen määräämään 21 §:ssä tarkoitettuun väliaikaiseen kieltoon ei kuitenkaan saisi hakea muutosta valittamalla. Valituskielto on tyypillinen väliaikaisen kiellon tyyppisissä valvontatilanteissa. Markkinavalvontalain 21 §:n mukaan markkinavalvontaviranomaisen olisi väliaikaisen kiellon jälkeen ratkaistava asia lopullisesti ilman aiheetonta viivytystä. Vasta tästä viranomaisen päätöksestä on perusteltua myöntää valitusoikeus 1 momentin mukaisesti. 

Pykälän 4 momentti vastaisi nykytilaa. Koska markkinavalvontaviranomaisen päätöksellä pyritään varmistamaan turvallisuutta ja yleistä etua, on välttämätöntä säätää, että markkinavalvontaviranomaisen päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin määrää. 

30 §.Tullin suoritteiden maksuperusteet ja maksujen periminen. Pykälässä viitattaisiin informatiivisesti Tullin maksuja koskevaan sääntelyyn. Säännös on tarpeellinen selkeyttämään, että Tulli voi nykyäänkin periä maksuja tekemästään valvonnasta, eikä markkinavalvontalaki toisi nykytilaan muutosta. Pykälän mukaan Tullin maksullisista julkisoikeudellisista suoritteista on voimassa, mitä niistä säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla. Tullin suoritteiden maksullisuudesta säädetään valtion maksuperustelain 8 §:n, julkisuuslain 34 §:n ja eräiden ennakkoratkaisujen maksuperusteista annetun lain 5 §:n nojalla Tullin suoritteiden maksullisuudesta annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa. 

31 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Lain ehdotetaan tulevan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu sekä samanaikaisesti lain soveltamisalaan kuuluvien lakien kanssa. Direktiivipaketin tuotedirektiivien toimeenpano edellyttää, että direktiivit on pääosin kansallisesti pantu täytäntöön 20 päivänä huhtikuuta 2016 lukien. Tavoitteellista olisi, että ehdotettu laki tulisi viivytyksettä voimaan, jotta tuotedirektiivien implementointi kansalliseen lainsäädäntöön ei viivästyisi. 

Pykälän 2 momentin mukaan markkinavalvontalakia sovellettaisiin myös tuotteisiin, jotka on saatettu markkinoille ennen tämän lain voimaantuloa ja joiden sallitaan olevan markkinoilla 1 §:n 1 momentissa mainittujen lakien voimaantullessa. Tuotteiden markkinavalvonnan selkeyden kannalta olisi perusteltua säätää, että myös niiden tuotteiden valvontaan, joiden vaatimustenmukaisuudesta talouden toimijat ovat varmistuneet ennen tämän lain voimaantuloa voimassaolevien säännösten mukaisesti, sovellettaisiin markkinavalvontalakia. Markkinoilla saattaa olla useita vuosia saatavilla sekä uusia että vanhojen tuotevaatimusten mukaisia tuotteita. On tarkoituksenmukaista, että markkinavalvontaviranomaisen valvontakeinot olisivat kuitenkin tuotteita valvottaessa jatkossa yhdenmukaiset. 

Sektorilainsäädännössä olisi nimenomaisesti säädetty siirtymäsäännöksistä kyseistä tuotesektoria koskien. Sektorilakien siirtymäsäännöksissä säädettäisiin edellytyksistä, joilla tuotteet voivat olla markkinoilla aiemman lainsäädännön mukaisesti. Myös toimijoiden velvoitteet niin sanotuissa vanhoissa tuotteissa määräytyisivät ennen lain voimaantuloa voimassaolevan lainsäädännön mukaan. Sen sijaan olisi tarkoituksenmukaista, että markkinavalvontaviranomaisen valvontakeinot olisivat kuitenkin tuotteita valvottaessa yhdenmukaiset. Toimijoiden kannalta valvontakeinojen muutoksella ei aiheutettaisi kohtuutonta haittaa talouden toimijoille. Valvontaviranomainen säilyisi samana, eikä markkinavalvontalain valvontakeinot merkittävästi muuttuisi. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleet asiat käsiteltäisiin noudattaen lain voimaantullessa voimassa olleita säännöksiä, sektorilainsäädäntöä. Sektorilainsäädännössä olisi nimenomaisesti säädetty siirtymäsäännöksistä kyseistä sektoreita koskien.