3
Nykytila ja sen arviointi
3.1
Yleistä
Tällä hetkellä esteettömyyslainsäädäntö on hajautunut eri hallinnonalojen lainsäädäntöön. Erityisesti esteettömyyteen liittyy lainsäädäntöä rakennetun ympäristön ja liikenteen palvelujen osalta. Esteettömyys liitetään terminä fyysiseen ympäristöön ja fyysisiin tuotteisiin. Esteettömyyteen liittyy vahvasti saavutettavuus. Digipalvelulaissa säädetään saavutettavuudesta. Saavutettavuudella tarkoitetaan digitaalisten palvelujen esteettömyyttä ja digipalvelulailla täytäntöönpantiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102 julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta (jäljempänä saavutettavuusdirektiivi).
Esteettömyys ja saavutettavuus on vammaisyleissopimuksen läpileikkaava periaate. Muuan muassa Suomi, kaikki EU-maat ja EU ovat vammaisyleissopimuksen sopimuspuolia. Esteettömyys oli myös yksi ensisijaisista tavoitteista Euroopan vammaisstrategiassa 2010–2020, jossa yksilöitiin toimet vammaisyleissopimuksen täytäntöön panemiseksi EU:n tasolla. Esteettömyys on myös EU:n vammaisten henkilöiden oikeuksien strategian 2021-2030 prioriteettialue. Esteettömyydellä tarkoitetaan sitä, että poistetaan tuotteiden ja palvelujen käytön esteet ja ehkäistään niiden synty. Esteettömyyden ansiosta vammaiset ja toimintarajoitteiset henkilöt kykenevät havainnoimaan, käyttämään ja ymmärtämään tuotteita ja palveluja yhdenvertaisesti muiden kanssa.
Esteettömistä tuotteista ja palveluista on suurta kysyntää. Euroopan unionin väestön ikääntyessä niiden kuluttajien lukumäärä, joilla on jokin vamma ja/tai toimintarajoite, kasvaa huomattavasti: vuonna 2020 EU:ssa on arviolta 120 miljoonaa ihmistä, joilla on jonkinasteinen vamma. Parantamalla tiettyjen esteettömien tuotteiden ja palvelujen sisämarkkinoiden toimintaa voidaan vastata näiden kuluttajien ja alan teollisuuden tarpeisiin. Tuotteiden ja palvelujen esteettömyys lisää sosiaalista osallisuutta ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnan toimintaan. Se myös tukee itsenäistä elämää ja valinnanvapautta. Lisäksi se edistää yhdenvertaisen kohtelun periaatteen soveltamista, minkä tuloksena vammaisilla henkilöillä on paremmat mahdollisuudet saada käyttöönsä tuotteita ja palvelujaEhdotus 2015/0278(COD), 2.12.2015.
3.2
Yhdenvertaisuus
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat osa yhdenvertaisuuden toteuttamista. Yhdenvertaisuus on perusoikeus, josta on säädetty Suomen perustuslain (731/1999) 6 §:ssä. Säännöksen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa saattamalla eri perusteilla ja eri elämänalueilla tapahtuva syrjintä mahdollisimman samanlaisten oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin. Yhdenvertaisuuslain 5 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.
Yhdenvertaisuuslain 15 § asettaa viranomaisille, koulutuksen järjestäjille, työnantajille sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajille velvoitteen tehdä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla. Kohtuulliset mukautukset ovat konkreettisessa tilanteessa henkilöä varten tehtäviä toimenpiteitä. Kohtuullisten mukautusten epääminen on määritelty yhdenvertaisuuslaissa yhdeksi syrjinnän muodoksi. Kohtuulliset mukautukset on erotettava esteettömyyttä koskevista vaatimuksista, joista säädetään muualla lainsäädännössä.
Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta muun muassa viranomaisten toiminnassa. Laissa on säädetty erikseen viranomaisia koskevasta velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuslaki on yleislaki, joka koskee yhdenvertaisuuden edistämistä yleisellä tasolla ja syrjintään puuttumista yksittäistapauksissa.
3.3
Rakennettu ympäristö
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 5 §:n 1 momentissa asetetaan alueiden käytön suunnittelulle tavoitteeksi edistää eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista. Sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, sen tulee lain 117 §:n 3 momentin mukaan soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on lain 117 e §:n mukaan huolehdittava, että rakennus ja sen piha- ja oleskelualueet suunnitellaan ja rakennetaan niiden käyttötarkoituksen, käyttäjämäärän ja kerrosluvun edellyttämällä tavalla siten, että esteettömyys ja käytettävyys otetaan huomioon erityisesti lasten, vanhusten ja vammaisten henkilöiden kannalta.
Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyä esteettömyyttä koskevaa vaatimusta on tarkennettu valtioneuvoston asetuksella rakennuksen esteettömyydestä (241/2017). Myös asetuksen säännökset velvoittavat rakennushankkeeseen ryhtyvää. Esteettömyysdirektiivi ei asettaisi uusia tai nykyisestä poikkeavia velvoitteita rakennushankkeeseen ryhtyvälle, sillä direktiivin liitteen III vaatimuksien huomioon ottaminen olisi palveluntarjoajan vastuulla. Rakennuksen esteettömyyttä koskevien vähimmäisvaatimusten tarkoitus on edistää ihmisten yhdenvertaisuutta: kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintoihin, käyttää palveluita, työskennellä, valita asuinpaikkansa ja asua kotonaan.
Valtioneuvoston asetusta rakennuksen esteettömyydestä sovelletaan luvanvaraisen uuden rakennuksen rakentamiseen ja luvanvaraiseen korjaus- ja muutostyöhön. Asetuksen velvoitteet koskevat rakennusta ja sen tonttia tai rakennuspaikkaa. Tällä hetkellä esteettömyyden tarkastelu rakennetussa ympäristössä toteutuu siis siinä vaiheessa, kun rakennuslupa myönnetään. Yleisten alueiden, kuten katu- ja torialueiden, esteettömyydestä ei ole maankäyttö- ja rakennuslaissa erityisiä säännöksiä tai tarkentavaa asetusta.
Esteettömyyden toteutumisen tarkastelu yksin rakentamisen lainsäädännön kautta ei kuitenkaan riittävällä tavalla kata esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvien palvelujen sijoittamiseen liittyviä tilanteita, sillä valtioneuvoston asetusta rakennuksen esteettömyydestä sovelletaan vain rakennuslupaa edellyttävään uudis- ja korjausrakentamiseen. Esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvia palveluja voitaisiin sijoittaa rakennettuun ympäristöön ilman, että muutos edellyttää rakennuslupaa. Yhdenvertaisuuslain kohtuulliset mukautukset eivät myöskään sovellu kokonaisia ihmisryhmiä koskettavan perusesteettömyyden toteuttamiseen.
Asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetussa laissa (1087/2016) säädetään valtion varoista myönnettävistä avustuksista hissien jälkiasentamiseen ja liikkumisesteiden poistamiseen asuinrakennuksissa sekä iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen. Lain 2 §:n mukaan avustuksella voidaan tukea iäkkään tai vammaisen henkilön asunnon korjaamista kotona asumisen edistämiseksi.
Muiden kuin asuinrakennusten osalta ei ole valtion varoista myönnettäviä avustuksia esteettömyyskorjauksiin.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) 9 §:n perusteella kunnan on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, jos hän vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (759/1987) 12 §:n perusteella korvattavia asunnon muutostöitä ovat henkilön vamman tai sairauden vuoksi suoritettavat välttämättömät rakennustyöt, kuten ovien leventäminen, luiskien rakentaminen, kylpyhuoneen, wc:n ja vesijohdon asentaminen, kiinteiden kalusteiden ja rakennus- ja sisustusmateriaalien muuttaminen sekä vastaavat muut henkilön vakituisessa asunnossa suoritettavat rakennustyöt. Asunnon muutostyöksi katsotaan myös muutostöiden suunnittelu sekä esteiden poistaminen asunnon välittömästä lähiympäristöstä.
Meneillään on maankäyttö- ja rakennuslain uudistus ja hallituksen esitys kaavoitus- ja rakentamislaiksi oli lausuntokierroksella syksyllä 2021, linkki Hankeikkunaan.
3.4
Sähköisen viestinnän palvelut ja AV-sisältöpalvelut
SVPL (1.6.2018 asti tietoyhteiskuntakaari) ja siihen liittyvissä asetuksissa säädetään osaltaan viestinnän esteettömyydestä.
SVPL 86 §:n perusteella yleispalveluyritykseksi nimetty teleyritys on velvollinen tarjoamaan sellaisen liittymän, että kaikki, myös vammaiset henkilöt, voivat käyttää hätäpalveluja, soittaa ja vastaanottaa kotimaan ja ulkomaan puheluita sekä käyttää muita tavanomaisia puhelinpalveluja. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä vammaisten henkilöiden erityistarpeista. Ennen asetuksen antamista Liikenne- ja viestintäviraston on tarvittaessa laadittava niistä selvitys. Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten liittymä on teknisesti toteutettava tai mitä teknisiä ominaisuuksia liittymässä on oltava, jotta myös vammaiset henkilöt voivat sitä käyttää.
SVPL 15 luvussa säädetään viestintäpalvelusopimuksesta. Lain 106 b §:n mukaan teleyrityksen on ennen viestintäpalvelusopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 8 a §:ssä tai 6 luvun 9 §:ssä tarkoitetut tiedot. Tiedot on annettava selkeästi ja ymmärrettävästi sekä pysyvällä tavalla. Jos tietojen antaminen pysyvällä tavalla ei ole mahdollista, teleyrityksen on annettava tiedot kuluttajan saataville asetetussa helposti ladattavassa asiakirjassa, josta teleyritys ilmoittaa kuluttajalle. Tällöin teleyrityksen on kiinnitettävä kuluttajan huomio asiakirjan lataamisen tärkeyteen tietojen säilyttämiseksi, myöhempää käyttöä varten sekä tietojen toisintamiseksi muuttumattomina. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa teledirektiivin liitteen VIII täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä ennen viestintäpalvelusopimuksen tekemistä annettavista tiedoista. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot on pyydettäessä annettava vammaisille henkilöille soveltuvassa muodossa. SVPL 107 §:n 3 momentin mukaan teleyrityksen on julkaistava: 1) käyttämänsä vakiosopimusehdot; 2) viestintäpalveluja koskevat hinnastot; 3) tarjoamiensa numeroihin perustuvien henkilöiden välisten viestintäpalvelujen osalta tiedot hätäpalvelun saatavuudesta sekä liittymänhaltijan sijaintitiedon saatavuudesta ja sen rajoituksista; 4) tarjoamiensa numeroista riippumattomien henkilöiden välisten viestintäpalvelujen osalta tieto siitä, onko hätäpalvelujen käyttö mahdollista; 5) tiedot vammaisille tarkoitettuja tuotteita ja palveluja koskevista yksityiskohdista. Nämä 3 momentissa tarkoitetut tiedot on julkaistava siten, että ne ovat helposti saatavilla ilman korvausta. Tiedot on myös julkaistava vammaisten henkilöiden käyttöön soveltuvassa muodossa.
SVPL 130 §:ssä säädetään lisäksi palvelun laatua koskevasta julkaisuvelvollisuudesta. Sen mukaan Internetyhteyspalvelun ja yleisesti saatavilla olevan henkilöiden välisen viestintäpalvelun tarjoajan tulee julkaista ajantasaista tietoa yrityksen tarjoamien palvelujen laadusta ja ominaisuuksista sekä palvelujen soveltuvuudesta vammaisille käyttäjille.
Tämän lisäksi puhelinverkossa toimiva teleyritys on velvollinen osaltaan huolehtimaan siitä, että käyttäjät saavat puhelimitse, tekstiviestillä sekä muulla hätäkeskuslaissa säädetyllä tavalla yhteyden maksutta yleiseen hätänumeroon 112 (278 §). Alun perin tietoyhteiskuntakaareen tehty kirjaus edistää viestinnän esteettömyyden osalta vammaisyleissopimuksen kansallista toimeenpanoa. Kyseisellä pykälämuutoksella (1207/2020) on selkiytetty ja ajantasaistettu sääntelyä vastaamaan teledirektiivin 109 artiklan 1 kohtaa. Pykälän säännöskohtaisten perustelujen mukaan pykälän 1 momentin tarkoituksena on mahdollistaa se, että myös muunlaiset tavat tehdä hätäilmoitus kuin perinteiset puhelut tai tekstiviestit voivat tulevaisuudessa olla mahdollisia, ja teleyrityksen on osaltaan rakennettava viestintäverkkonsa ja -palvelunsa siten, ettei niillä rajoiteta käyttäjien mahdollisuutta saada maksuton yhteys yleiseen hätänumeroon. Perusteluiden mukaan käytännössä arviointi uusien viestintäpalvelujen käyttöönotosta hätäkeskustoiminnassa tehdään hätäkeskustoiminnasta annetun lain muutoksena, jolloin asian laajapohjaisessa valmistelussa voidaan muun muassa ottaa huomioon edellytettävien investointien ja 299 §:ssä säädetyn korvausmekanismin suhde.
SVPL211 §:ssä säädetään ohjelmistojen saattamisesta näkö- ja kuulorajoitteisten saataville. Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joilla suomen- tai ruotsinkielisiin televisio-ohjelmiin on liitettävä tekstitys sekä muihin ohjelmiin selostus tai palvelu, jossa tekstitetyn ohjelman teksti muutetaan ääneksi. Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä Yleisradio Oy:stä annetussa laissa (1380/1993) tarkoitettuihin julkisen palvelun televisio-ohjelmistoihin ja tilausohjelmapalvelussa saatavilla oleviin ohjelmistoihin. Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä myös valtakunnallisen ohjelmistotoimiluvan nojalla lähetettäviin, useita eri yleisöryhmiä palveleviin televisio-ohjelmistoihin ja yleisen edun televisio-ohjelmistoihin sekä niiden tilausohjelmapalveluohjelmistoihin. Liikenne- ja viestintäministeriö on 1.6.2018 antamallaan päätöksellä (9/03/2018) vahvistanut ne ohjelmistot, joihin ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä.
Yleisradio Oy:stä annetun lain mukaan sen on huolehdittava ohjelmantarjonnasta myös erityisryhmille. Yleisradion tehtävä on lain mukaan tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee muun muassa tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia; kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä; tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille (7§).
Vuonna 2010 voimaan tullut audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva AVMS-direktiivi (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/13/EU, annettu 10 päivänä maaliskuuta 2010, audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUVL L 95, 15.4.2010, s. 1—24) sääntelee televisiolähetystoimintaa ja tilausohjelmapalveluja. Direktiiviä uudistettiin direktiivillä (EU) 2018/1808. Uudistuksen keskeisinä tavoitteina on muun muassa parantaa kuluttajien ja alaikäisten suojelua ja taata tasavertaiset toimintaedellytykset uusille ja vakiintuneille toimijoille. Uudistetun direktiivin myötä direktiivin esteettömyyssääntely laajeni. Jäsenvaltioiden tulee direktiivin 7 artiklan mukaan varmistaa, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvien mediapalvelun tarjoajien (ts. audiovisuaalisten sisältöpalvelun tarjoajien) palveluja saatetaan jatkuvasti ja asteittain esteettömämmiksi vammaisille henkilöille. Mediapalvelun tarjoajien (ts. AV-sisältöpalvelun tarjoajien) on direktiivin mukaan raportoitava säännöllisesti kansallisille sääntelyviranomaisille tai -elimille näiden toimenpiteiden toteuttamisesta. Mediapalvelun tarjoajien on lisäksi laadittava esteettömyyttä koskevia toimintasuunnitelmia. Suomessa AVMS-direktiivi on pantu täytäntöön lailla sähköisen viestinnän palveluista.
Esteettömyysdirektiivin säännökset, jotka edellyttävät uutta sääntelyä
Esteettömyysdirektiiviä sovelletaan sähköisiin viestintäpalveluihin, paitsi koneiden välisten palvelujen tarjoamiseen käytettäviin siirtopalveluihin. SVPL 3 §:n 37 kohdan viestintäpalvelun määritelmä kattaa esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvat sähköiset viestintäpalvelut. Se on kuitenkin esteettömyysdirektiivin sähköisen viestintäpalvelun määritelmää laajempi pitäen sisällään myös tiedonsiirtoyhteydet, joita käytetään koneiden välisten viestintään. Määritelmää on käsitelty tarkemmin seuraavassa jaksossa (esteettömyysdirektiivin säännökset, jotka eivät edellytä lainsäädännöllisiä muutoksia).
Direktiiviä sovelletaan myös audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin. SVPL 3 §:n 2 kohdan mukaan audiovisuaalisella sisältöpalvelulla tarkoitetaan palvelua tai siitä erotettavissa olevaa osaa, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota yleisölle televisiolähetyksiä tai tilausohjelmapalveluja elinkeinotoiminnassa ja joista audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoaja on toimituksellisessa vastuussa. Esteettömyysdirektiivi edellyttää lakiin lisättäväksi uuden audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavan palvelun määritelmän. On huomattava, että esteettömyysdirektiiviä sovelletaan audiovisuaalisten sisältöpalvelujen osalta ainoastaan audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin, kuten esimerkiksi mobiilisovelluksiin, jotka välittävät audiovisuaalista mediasisältöä. Direktiivin soveltamisalaan ei sen sijaan kuulu itse tarjoamisen kohteena oleva audiovisuaalinen sisältöpalvelu. Säännökset audiovisuaalisista sisältöpalveluista ja audiovisuaalisten sisältöpalvelujen saavutettavuudesta sisältyvät SVPL VIII osaan. Säännöksillä on saatettu voimaan audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin säännökset.
Sähköisiä viestintäpalveluita ja av-sisältöihin pääsyn tarjoavia palveluita koskevat esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaisia palveluita koskevat yleiset saavutettavuusvaatimukset (direktiivin liite 1 jakso III). Sähköisiin viestintäpalveluihin ja av-sisältöihin pääsyn tarjoaviin palveluihin soveltuvat lisäksi direktiivin erityiset vaatimukset. Sähköisen viestintäpalvelun on täytettävä direktiivin I liitteen IV jakson a alakohdan mukaiset saavutettavuutta koskevat lisävaatimukset ja av-sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavien palvelujen on täytettävä direktiivin I liitteen IV jakson b alakohdan vaatimukset.
Direktiivin asettamat lisävaatimukset viestintäpalveluille ja audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaville palveluille parantavat vammaisten henkilöiden ja henkilöiden, joilla toimintarajoitteita asemaa. Nykyisin esimerkiksi henkilöt, joilla on kuuloon liittyviä rajoitteita eivät aina pysty olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa puhelimen välityksellä tavallisella puhelulla. Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan osaltaan tekstipuhelupalvelulla. Tekstipuhelut ja tekstipuheluiden välityspalvelu tarjoavat kuuroille, kuulo-, kuulonäkö- ja puhevammaisille henkilöille mahdollisuuden hoitaa asiointia muiden kansalaisten kanssa yhdenvertaisella tavalla. Palveluun tulee kuitenkin rekisteröityä ja se on rajoitetusti auki. Esimerkiksi viikonloppuisin palvelun kautta ei saa yhteyttä putkimieheen tai ystävään. Esteettömyysdirektiivin edellyttämällä reaaliaikaisella tekstityksellä tai videopuhelun täydellisillä interaktiivisuusominaisuuksilla toivotaan olevan tilannetta parantavia vaikutuksia.
Niin ikään audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavien palveluiden esteettömyysvaatimuksilla pyritään parantamaan palveluja käyttäjien asemaa koko audiovisuaalisen sisältöpalveluun liittyvän palveluketjun ollessa esteetön. Tällä hetkellä esteettömyyssääntely liittyy ainoastaan itse audiovisuaalisen sisällön esteettömyyteen, eikä koske lainkaan sisältöön pääsyn tarjoavaa palvelua.
Direktiivin 13 artiklan mukaan palveluntarjoajan on varmistettava, että niiden palvelut suunnitellaan ja tarjotaan direktiivin saavutettavuusvaatimusten mukaisesti. Palveluntarjoajan on lisäksi laadittava palvelua koskevat tiedot direktiivin liitteen V mukaisesti. Artikla sisältää myös säännökset korjaavista toimista palvelun ollessa direktiivin vaatimusten vastainen sekä säännökset palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuudesta.
Direktiivin 14 artikla sisältää säännökset saavutettavuusvaatimuksista poikkeamisesta tilanteissa, joissa direktiivin vaatimusten noudattaminen aiheuttaisi palveluun perusteellisen muutoksen tai palvelun tarjoajalle kohtuuttoman rasitteen sekä menettelyistä kyseisiin arviointeihin liittyen.
Direktiivin 15 artikla sisältää säännökset vaatimustenmukaisuusolettamasta Säännöksen nojalla tuotteita ja palveluita, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai komission täytäntöönpanosäädöksessä vahvistamien teknisten eritelmien tai niiden osien mukaisia, on pidettävä direktiivin saavutettavuusvaatimusten mukaisina.
Direktiivin 23 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava riittävät menettelyt, jotta voidaan tarkistaa, ovatko palvelut direktiivin vaatimusten mukaisia erityisesti, kun kyse on 14 artiklassa tarkoitetusta arvioinnista. Lisäksi on varmistettava menettelyt sen todentamiseksi, että palveluntarjoajat toteuttavat korjaajat toimet. Säännös edellyttää myös valitusten ja raporttien käsittelyn seurantaa tapauksissa, joissa palvelut eivät täytä direktiivin vaatimuksia.
Direktiivin 29 artikla edellyttää, että kansallisesti on käytössä menettelyt, joiden nojalla julkiset elimet tai yksityiset yhdistyksen, järjestöt tai muut oikeushenkilöt, joilla on oikeutettu intressi varmistaa direktiivin noudattaminen, voivat aloittaa tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa hallintoviranomaisessa direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi oikeudellisen tai hallinnollisen menettelyn joko kantajan puolesta tai kantajaa tukeakseen tämän suostumuksella.
Edellä mainitut artiklat edellyttävät säännösten lisäämistä sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin.
Esteettömyysdirektiivin säännökset, jotka eivät edellytä lainsäädännöllisiä muutoksia
Määritelmät
Esteettömyysdirektiiviä sovelletaan sähköisiin viestintäpalveluihin, paitsi koneiden välisten palvelujen tarjoamiseen käytettäviin siirtopalveluihin. Sähköisellä viestintäpalvelulla tarkoitetaan esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 8 alakohdan mukaan teledirektiivin 2 artiklan 4 alakohdassa määriteltyä sähköistä viestintäpalvelua.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 37 kohdan mukaan "viestintäpalvelulla" tarkoitetaan palvelua, joka muodostuu kokonaan tai pääosin viestien siirtämisestä viestintäverkossa sekä siirto- ja lähetyspalvelua joukkoviestintäverkossa ja henkilöiden välisen viestinnän palvelua. Määritelmä vastaa sisällöltään teledirektiivin määritelmää sähköisestä viestintäpalvelusta. Säännöksen perusteluissa (HE 98/2020 vp.) todetaan tältä osin, että uuden teledirektiivin määritelmässä sähköisellä viestintäpalvelulla tarkoitetaan internetyhteyspalveluita, numeroihin perustuvia tai niistä riippumattomia henkilöiden välisiä viestintäpalveluita sekä palveluita, jotka koostuvat kokonaan tai pääosin signaalien siirtämisestä, kuten siirtopalvelut, joita käytetään M2M-palvelujen tarjoamiseksi ja radio- ja televisiotoiminnassa. Perusteluiden mukaan käytännössä lain laaja viestintäpalvelun määritelmä on jo nykylaissa pääosin sisältänyt edellä mainitut palvelutyypit, mutta erityisesti koneiden välisen viestinnän osalta tilanne on ollut osin tulkinnanvarainen. Koneiden välisellä viestinnällä tarkoitetaan esimerkiksi sähkömittarien tai kiinteistön kosteusmittarien ohjausta ja etälukua. Edellä mainituille palveluille tarjottavat tiedonsiirtopalvelut luettaisiin myös viestintäpalveluksi. Tiedonsiirtoyhteys voidaan toteuttaa esimerkiksi matkaviestinverkkoon SIM-kortilla. M2M-laiteliittymiä hyödyntävistä päätelaitteista esimerkkejä ovat myös hälyttimet, myyntiautomaatit ja ajoneuvopäätteet.
Teledirektiivin ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaiset henkilöiden väliset viestintäpalvelut ovat puolestaan palveluja, joita yleensä tarjotaan korvausta vastaan ja jotka mahdollistavat suoran ihmistenvälisen ja vuorovaikutteisen tiedonvaihdon sähköisten viestintäverkkojen kautta kahden tai useamman, kuitenkin rajoitetun määrän, ihmisten välillä. Ne eivät sisällä palveluja, jotka mahdollistavat tällaisen vuorovaikutuksen vain vähäisenä liitännäistoimintona. Tällaiset palvelut ovat suoraan kytkettynä toiseen palveluun, kuten online-peliin. Henkilöiden väliset viestintäpalvelut on jaettu numeroihin perustuvaan ja numeroista riippumattomaan henkilöiden väliseen viestintäpalveluun. Numeroihin perustuvat henkilöiden väliset viestintäpalvelut toimivat numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai numeroiden avulla tai kanssa. Tällaisia viestintäpalveluja ovat esimerkiksi tavallinen puhelu, SMS-tekstiviesti tai MMS-kuvaviesti.
Numeroista riippumaton henkilöiden välinen viestintäpalvelu on määritelty sähköisen viestinnän palvelulain 3 §:n 11 b-kohdassa. Kohdan mukaan sillä tarkoitetaan henkilöiden välisen viestinnän palvelua, joka ei yhdisty kansallisessa tai kansainvälisessä numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai olevien numeroiden avulla. Tällaisia viestintäpalveluja ovat esimerkiksi sähköposti sekä muut internetin välityksellä toimivat henkilöiden väliseen pikaviestintään tarkoitetut palvelut, kuten WhatsApp, Facebook Messenger ja Skype. Sen sijaan esimerkiksi verkkosivujen, sosiaalisia verkostojen, blogien ja koneiden välisen tiedonvaihdon ei katsota olevan direktiivin määritelmän mukaisia sähköisiä viestintäpalveluja.
Koska voimassa olevan lain viestintäpalvelun määritelmä kattaa esteettömyysdirektiivin sähköisen viestinnän palvelun määritelmän ei direktiivi edellytä tältä osin uutta sääntelyä.
3.5
Yleinen hätänumero 112
Suomi otti yleisen hätänumeron 112 käyttöön vuonna 1993. Hätäkeskuslaki tuli voimaan vuoden 2011 alussa. Suomessa hätäkeskuspalvelujen tuottamisesta vastaa Hätäkeskuslaitos, joka vastaa Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko maassa 112 numeroon tehtyihin hätäilmoituksiin. Hätäkeskuslaitoksen toiminta on verkottunutta ja Suomessa toimii 6 hätäkeskusta. Ahvenanmaan maakunnassa toimii maakuntahallinnon alainen oma hätäkeskus.
Hätäkeskuslain 3 §:n mukaan Hätäkeskuslaitoksen valtakunnallisesta ohjauksesta ja valvonnasta vastaa sisäministeriö. Sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö vastaavat yhteistyössä Hätäkeskuslaitoksen toiminnallisesta ohjauksesta.
Hätäkeskuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Hätäkeskuslaitoksen tehtävänä hätäkeskuspalvelujen tuottaminen. Hätäkeskuslain 4 §:n 2 momentin mukaan hätäkeskuspalveluilla tarkoitetaan hätätilanteita koskevien ja muita vastaavia pelastustoimen, poliisin tai sosiaali- ja terveystoimen viranomaisen välittömiä toimenpiteitä edellyttävien ilmoitusten (hätäilmoitus) vastaanottamista ja arviointia sekä ilmoituksen tai tehtävän välittämistä viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti asianomaiselle viranomaiselle tai viranomaisen tehtäviä sopimuksen perusteella hoitavalle. Hätäkeskuslain 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Hätäkeskuslaitoksen päivystystehtävää suorittavan henkilöstön tehtävänä on vastaanottaa hätäilmoituksia. Hätäkeskuslaissa ei säädetä tarkemmin hätäilmoituksen tekotavoista tai hätäilmoituksiin tai yleiseen hätänumeroon 112 vastaamisen tavoista.
Hätäkeskuslain 13 b §:n mukaan hätäilmoituksen voi hätätekstiviestiä käyttämällä tehdä vain se, joka on rekisteröitynyt palveluun. Alle 18-vuotiaan voi rekisteröidä hänen huoltajansa tai muu edunvalvoja. Alaikäisen omaan rekisteröitymishakemukseen tulee liittää hänen huoltajansa suostumus. Rekisteröinti on voimassa enintään kaksi vuotta kerrallaan siitä, kun hakija on saanut ilmoituksen rekisteröinnin hyväksymisestä. Jos rekisteröimätön henkilö tekee hätäilmoituksen käyttämällä hätätekstiviestiä, Hätäkeskuslaitos lähettää hänelle vastausviestin, joka sisältää pyynnön hätäpuhelun soittamiseen ja ohjeen rekisteröitymiseen. Pykälän mukaan sisäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä rekisteröitymistä koskevasta menettelystä ja rekisteröinnin vastaanottamista koskevasta menettelystä. Asetuksella ei ole annettu tarkempia säännöksiä asiassa. Hätäkeskuslain 25 a §:n mukaan Hätäkeskuslaitoksen tulee ylläpitää hätätekstiviestin käyttäjien tunnistamiseksi hätätekstiviestin käyttäjärekisteriä.
Hätäilmoituksia ovat käytännössä hätänumeroon 112 soitetut puhelut, 112tekstiviesti, e-Call ilmoitus tai muu Hätäkeskuslaitoksen vastaanottama hätätilannetta koskeva ilmoitus kuten paloilmoittimista tulevat hälytykset. Hätäpuheluihin (112) voidaan vastata mistä tahansa 6 hätäkeskuksesta. Hätätekstiviestiin vastataan tällä hetkellä Turun hätäkeskuksesta.
Vuonna 2018 Hätäkeskuslaitos vastaanotti 2 736 000 hätäilmoitusta, joista varsinaisia hätäpuheluita oli 2 705 000 ja loput ilmoitinlaitehälytyksiä. Vastaanotetuista hätäilmoituksista 1 392 000 välitettiin muille viranomaisille. Vahingossa tai ilkivaltaisesti tehtyjen ilmoitusten osuus oli noin 607 000. Hätäkeskusten tehtävistä terveystoimelle kuului 55 prosenttia, poliisitoimelle 35 prosenttia, pelastustoimelle 6 prosenttia ja sosiaalitoimelle sekä muille toimialoille yhteensä 4 prosenttia. Viranomaisen eli lähinnä poliisin oma-aloitteisia tehtäviä oli vuonna 2018 noin 445 000.
Meripelastustoimen tehtäviä numeroon 112 tulee vuosittain lukumääräisesti noin 300.
Hätäilmoituksen tekeminen tekstiviestinä edellyttää ennakkorekisteröitymistä palveluun. Hätäkeskuslaitos arvioi hätäilmoituksen perusteella tehtävän kiireellisyyden ja välittää sen pelastustoimelle, poliisitoimelle, sosiaali- tai terveystoimelle näiden antamien ohjeiden mukaisesti. Hätäilmoituksia tehdään hätätekstiviestien muodossa noin 4000 vuosittain ja palveluun on rekisteröitynyt noin 3900 käyttäjää. Hätätekstiviestien määrä on ollut nousussa.
Hätäkeskuslaitoksessa lähtökohtana on, että suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset puhelut käsitellään ilman tulkkausta. Hätäkeskuspäivystäjä voi käyttää tulkkauspalvelua apuna hätäilmoitusten käsittelyssä. Vuonna 2020 tulkkauspalvelua käytettiin 212 kertaa ja käytettyjä kieliä oli 15. Kielet, joihin hätäkeskuspäivystäjät käyttivät tulkkausapua tammi-kesäkuussa 2021 olivat arabia, dari, espanja, italia, latvia, persia, portugali, ranska, romania, saksa, somali, sorani, thai, tigrinja, turkki, ukraina, venäjä, vietnam ja viro.
Esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan eurooppalaiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin vastaamiseen. Direktiivin 4 artiklan kohdan 8 mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun sopivin hätäkeskus vastaa eurooppalaiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin, se noudattaa liitteessä I olevassa V jaksossa vahvistettuja erityisiä esteettömyysvaatimuksia kansallisen hätäpalvelun organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla. Esteettömyysdirektiivi edellyttää jäsenvaltioita varmistamaan, että kun sopivin hätäkeskus vastaa eurooppalaiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin, se noudattaa erityisiä esteettömyysvaatimuksia kansallisen hätäpalvelun organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla. Tämä edellyttää yleiseen hätänumeroon 112 vastaamiseen sisällytettävän toimintoja, käytäntöjä, toimintamalleja, menettelyitä ja mukautuksia, joiden tavoitteena on ottaa huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet. SVPL:ssä säädetään, että yhteyttä yleiseen hätänumeroon voi ottaa puhelimitse, tekstiviestillä tai mulla hätäkeskuslaissa määritellyllä tavalla. Hätäkeskuslaissa ei kuitenkaan ole säännelty erikseen miten yleiseen hätänumeroon voi ottaa yhteyttä muutoin, kuin säätämällä hätätekstiviestin käyttämisestä ja ennakkorekisteröitymisvelvollisuudesta. Hätäkeskuslaissa ei ole myöskään säännöksiä yleiseen hätänumeroon vastaamisesta. Esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan eurooppalaiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin vastaamiseen. Direktiivin 4 artiklan kohdan 8 mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun sopivin hätäkeskus vastaa eurooppalaiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin, se noudattaa liitteessä I olevassa V jaksossa vahvistettuja erityisiä esteettömyysvaatimuksia kansallisen hätäpalvelun organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla.
Hätätekstiviestin osalta ennakkorekisteröintivelvoitteesta johtuen 112 tekstiviestin käyttäminen ei ole täysin esteetöntä. Hätätekstiviestin käyttö hätätilanteessa ei ole ollut mahdollista niille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia eikä muitakaan mahdollisuuksia vahvasti tunnistautua. Erityisesti iäkkäämmillä henkilöillä ei ole välttämättä verkkopankkitunnuksia eikä myöskään sen käyttöönottoon vaadittavia digitaitoja tai käyttöön sopivia laitteita. Rekisteröityminen palvelun käyttäjäksi 2 vuoden välein on koettu haasteelliseksi ja rekisteröinnin uusimisen viesti tulee käyttäjille vain suomeksi, mutta ei ruotsiksi. Tämä vaikeuttaa entisestään ruotsinkielisten kuulovammaisten rekisteröitymistä.
Jotta vammaiset loppukäyttäjät voisivat käyttää hätäpalvelua vastaavin edellytyksin kuin muut loppukäyttäjät matkustaessaan toisessa jäsenvaltiossa, tulisi mahdollisuuksien mukaan ennakkorekisteröinnistä hätätekstiviestin käytössä luopua. Luopuminen ennakkorekisteröitymisvelvoitteesta hätätekstiviestin käytössä edellyttää hätäkeskuslain muutosta ja riittävää siirtymäaikaa.
Hätäilmoituksen tekemistä suomalaisella viittomakielellä videovälitteisesi kokeillaan ajalla 15.6.2021-15.6.2022 ja palvelu on käytössä arkipäivisin klo 08-16 välillä. Viittomakielinen tulkkaus suoritetaan ulkopuolisen palveluntuottajan, Kansaneläkelaitoksen (Kela) toimesta. Palvelu on avoin kaikille, eikä se edellytä ennakkorekisteröitymistä. Viittomakielisen palvelun käyttäminen tapahtuu 112 Suomi -sovelluksen avulla, joka käyttäjän tulee ladata puhelimeensa. Toimintamallina on, että käyttäjä ottaa sovelluksen avulla yhteyttä Kelan viittomakielen tulkkipalveluun, josta tulkki ottaa yhteyttä hätäkeskukseen. Yhteys palvelun käyttäjän ja tulkkikeskuksen välillä sisältää videokuvan sekä ääniyhteyden sekä myös tekstitysmahdollisuuden. Yhteys tulkkikeskuksen ja hätäkeskuksen välillä tapahtuu puheen välityksellä. 112 Suomi -sovellus välittää myös laitteen tarkan paikannuksen.
Kokeilun aikana tavoitteena on kerätä kokemuksia palvelusta ja tulevaisuudessa laajentaa sen aukioloajaksi 24/7, sekä laajentaa sitä mahdollisesti myös muihin viranomaispalveluihin. Tulkkauspalvelukokeilun alussa on ilmennyt käyttäjien tekemiä yhteydenottoja, joilla vain testataan palvelun toimivuutta. Viittomakieliseen tulkkipalveluun on 16.8.2021 mennessä otettu yhteyttä 72 kertaa. Näistä 4 tapauksessa ilmoitus on yhdistetty hätäkeskukseen todellisena hätäilmoituksena.
Esteettömyysdirektiivin mukaan Hätäkeskuksen on vastattava yleiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäviesteihin asianmukaisesti kansallisen hätäpalvelun organisaatioon parhaiten sopivalla tavalla käyttämällä samaa kommunikointitapaa, kuin millä yhteyttä on otettu. Direktiivi edellyttää, että yhteydenottotapoina tulee olla vaihtoehtoisesti puheviestintä ja tekstiviestintä, molemmat reaaliajassa. Edelleen direktiivi edellyttää, että mikäli vaihtoehtona tarjotaan myös videokuvaa, on siihen vastattava täydellisesti interaktiiviseksi synkronoidulla puheella, tekstillä ja videolla, reaaliaikainen tekstitys mukaan luettuna.
Suomessa yleiseen hätänumeroon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, tekstiviestillä sekä myös kokeiluaikana 2021-2022 videovälitteisesti suomalaista viittomakieltä käyttäen. Tekstiviestit eivät kuitenkaan ole reaaliaikaista tekstiviestintää ja palvelun käyttö vaatii ennakkorekisteröitymistä. Viittomakielistä tulkkauspalvelua käytettäessä videossa on myös puhe- ja tekstitysominaisuus, mutta tekstitys ei näy reaaliaikaisesti asiakkaalle. Viittomakielinen tulkkauspalvelu on kokeilun aikana käytössä vain virka-aikana, kun hätätilanteet usein tapahtuvat virka-ajan ulkopuolella. Kokeilussa on mukana vain suomen kielisiä viittomakielen tulkkeja. Ruotsinkielisiä viittomakielen tulkkeja on Suomessa tällä hetkellä hyvin vähän.
Hätäilmoituksen käsittelyssä keskeistä on hätäilmoituksen tekijän ja tiedon vastaanottajan välinen vuorovaikutus riskinarvion tekemiseksi. Kokonaisuudenhallinnan kannalta haasteeksi on muodostumassa teknologisten ratkaisujen laaja ja nopea kehitys. Teknologisista ratkaisuista voidaan mainita esimerkiksi Apple Watchin kaatumisen tunnistus ominaisuus, Amazon Echon kaltainen äänellä aktivoituva väline, jota kautta voi pyytää apua tai Googlen kehittämä Personal Safety App. Suomessakin tarjotaan enenevässä määrin väestön käyttöön erilaisia kaupallisia laiteratkaisuja (älykellot, -kaiuttimet ym. sensorit), jotka voivat tuottaa ilmoituksen Hätäkeskuslaitoksen rajapintaan.
3.6
Liikenteen palvelut
Liikennepalveluiden esteettömyyttä koskevista tiedoista säädetään liikennepalvelulain 150 §:ssä, jonka 5 kohdan mukaan henkilöliikennettä tarjoavan luvanhaltijan sekä välityspalvelun ja yhdistämispalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä, että matkustajan saatavilla on sähköisessä muodossa tiedot toimintarajoitteisten matkustajien käytettävissä olevista palveluista ja heidän avustamisestaan, kaluston esteettömyydestä sekä varusteista, jotka helpottavat matkustajan kulkuneuvoon pääsyä ja vuorovaikutusta kuljettajan kanssa. Mainittu pykälä sisältää useita muitakin velvoitteita palvelun tarjoajia kohtaan. Se ei kuitenkaan sisällä velvoitteita esimerkiksi asemista vastaavia tahoja kohtaan. Mainitun 150 §:n viimeisen momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tietojen ilmoittamisesta tietojen yhteismitallisuuden ja vertailtavuuden varmistamiseksi. Tällaisia määräyksiä ei ole toistaiseksi annettu. Säädös koskee ennen kaikkea tiedon sisältöä. Tiedon antamisen tavasta säädetään vain, että tiedon on oltava sähköisessä muodossa.
Liikenteen palveluista annetun lain 154 § säätelee liikkumispalvelua koskevien olennaisten tietojen julkaisemista avoimissa rajapinnoissa. Olennaiset tiedot sisältävät ainakin reitti-, pysäkki-, aikataulu-, hinta- ja saatavuustiedot sekä esteettömyystiedot. Tämä pykälä liittyy tietojen ja tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen, ja sen tavoitteena on erityisesti luoda edellytykset sellaisten liikenteen palvelujen tarjoamiselle, jossa olemassa olevaa tietoa yhdistetään ja jalostetaan. Rajapinnat, joissa tiedot tuotetaan, eivät ole suunnattuja loppukäyttäjille, mutta niiden tietosisältöjen pohjalta tuotetaan loppukäyttäjäpalveluja eli palveluja kuluttajille. Mainitun 154 §:n nojalla on annettu valtioneuvoston asetus liikkumispalveluita koskevista olennaisista tiedoista (643/2017). Asetuksen mukaan henkilöiden kuljetuspalveluiden osalta olennaisia tietoja ovat muun muassa esteettömyystiedot eli kaluston esteettömyys ja esteettömyyteen vaikuttavat kalustomuutokset. Asemien, terminaalien ja satamien osalta olennaisina tietoina on ilmoitettava matkustajanoikeusasetusten mukaisista avustuspalveluista sekä esteettömistä tiloista.
Selvityksessä (Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 2021:18) on esteettömyystietoa koskevan nykytilan haasteeksi todettu, että ”tieto liikkumispalvelujen ja infrastruktuurin esteettömyydestä on hajallaan. Ratkaistavaksi kysymykseksi nousee tällöin muun muassa se, kenen vastuulla kokonaisuutta kuvaavan esteettömyystietojen tuottaminen ja siitä syntyvät kustannukset ovat matkaketjujen saumakohdissa ja monitoimijaympäristöissä, esimerkiksi rautatieasemilla ja asemaympäristöissä, joiden vastuut ja omistukset hajautuvat useille tahoille.” ”Tarvitaan myös sen pohdintaa, miten esteettömyystietoa saataisiin kattavasti tuotettua muustakin kuin joukkoliikennekalustosta. Tietoa pitäisi kerätä matkustajan koko oletetun matkaketjun esteettömyydestä kuten siitä, miten esteettömiä terminaalit ja pysäkit käytännössä ovat. Tällaista tietoa on nyt saatavissa kattavasti vain rautatieasemista ja -seisakkeista ja niidenkään osalta tieto ei sovellu hyödynnettäväksi matkatietopalveluissa.” ”Esteettömyystietojen tulisi sisältää liikennepalvelun, asemien, pysäkkien ja muiden liikenteen solmukohtien esteettömyystietojen lisäksi myös ympäristön esteettömyystiedot tarvittavalta alueelta. Keskeiseksi haasteeksi tulee määritellä, mihin asti esteettömän reitin kuvauksen tulee ulottua. Esimerkiksi onko riittävää, että kauppakeskuksen pääsisäänkäynniltä on esteetön kulku ja opastus kauppakeskuksessa sijaitseville linja-autolaitureille tai että rautatielaitureille on paikan päällä opastettu esteetön reitti, vai tarvitaanko esteettömyystietoa myös kauppakeskuksen sisältä tai yhteydestä asemalta lähimmälle linja-autopysäkille? Tällaisten tietojen kuvaaminen niin, että ne yhtäältä mahdollistavat luotettavasti esteettömät matkaketjut ja toisaalta ne pystytään kuvaamaan riittävän pelkistetysti, ei ole yksinkertaista.” Näiden selvityksessä tunnistettujen haasteiden ratkaiseminen edellyttää monenlaisia toimia, joita liikenne- ja viestintäministeriö tulee tarkastelemaan erikseen eikä niitä käsitellä nyt käsillä olevan esteettömyysdirektiivin toimeenpanon yhteydessä.
Liikenteen hallinnonalalla esteettömyysvelvoitteet perustuvat suurelta osin EU-lainsäädäntöön (kalusto, liikennepalveluiden hankinta, linja-auto- ja rautatiemarkkinoiden alalle tulo ja toiminnan harjoittaminen) tai laajoihin kansainvälisiin sopimuksiin (erityisesti lento- ja meriliikenne).
Esteettömyystietoa säädellään muun muassa älyliikennettä koskevan nk. ITS-direktiivin Tieliikenteen älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönoton sekä tieliikenteen ja muiden liikennemuotojen rajapintojen puitteista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/40/EU. nojalla annetussa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/1926 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/40/EU täydentämisestä EU:n laajuisten multimodaalisten matkatietopalvelujen tarjoamisen osalta. Komissio on parhaillaan uudistamassa molempia edellä mainittuja säädöksiä. Ehdotus uudistetuksi ITS-direktiiviksi on odotettavissa joulukuussa 2021 ja ehdotus koskien asetusta (EU) 2017/1926 vuoden 2022 aikana. Uudistukset koskettavat liikennepalveluista tuotettavia ja tarjottavia tietoja, mukaan lukien esteettömyystiedot, erityisesti muiden palveluntarjoajien saataville. Uudistusten vaikutuksia nykyiseen kansalliseen sääntelyyn tai palveluntarjoajien velvoitteeseen tuottaa esteettömyystietoa ei siten voida arvioida vielä tässä vaiheessa. Uuden linja-autokaluston esteettömyysvaatimuksista säädetään puolestaan esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN/ECE) säännössä nro 107 – Luokan M2 tai M3 ajoneuvojen yleisen rakenteen hyväksymistä koskevat yhdenmukaiset vaatimukset [2015/922], mikä on pakottava tyyppihyväksyntää koskevan asetuksen (EY) 2019/2144 mukaan.
Liikenteen palveluista annetun lain 186 §:ssä nimetään EU:n niin kutsuttujen matkustajanoikeusasetusten , , . Matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 181/2011, osalta toimivaltaiset viranomaiset. Liikenne- ja viestintävirasto valvoo asetusten noudattamista yleisesti vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien oikeuksien osalta. Sen lisäksi Liikenne- ja viestintävirasto on toimivaltainen antamaan ratkaisusuosituksen vammaisten ja liikuntarajoitteisten matkustajien oikeuksia koskeviin valituksiin.
Vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista rautatieliikenteessä säädetään rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 1371/2007/EY, joka on voimassa 6.6.2023 saakka, minkä jälkeen se korvautuu uudella asetuksella (EU) 2021/782. Asetuksessa säädetään velvoitteita rautatieyritykselle, rataverkonhaltijalle, aseman haltijalle, matkanjärjestäjälle ja lipunmyyjälle.
Vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä säädetään matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 1177/2010/EU. Asetuksessa säädetään velvoitteita liikenteenharjoittajalle, satamalle, terminaalinpitäjälle, lipunmyyjälle, matkatoimistolle ja matkanjärjestäjälle.
Vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista linja-autoliikenteessä säädetään matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 181/2011/EU. Asetuksessa säädetään velvoitteita liikenteenharjoittajalle, lipunmyyjälle, matkanjärjestäjälle, matkatoimistolle ja terminaalinpitäjälle.
Rautatieliikenteessä sovelletaan 7.6.2023 alkaen rautatiematkustajien oikeuksia koskevaa uutta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2021/782. Uusi asetus sisältää tarkempia saavutettavuutta koskevia vaatimuksia kuin nykyinen asetus ja muita liikennemuotoja koskevat EU:n matkustajien oikeuksia koskevat asetukset. Esimerkiksi matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä annetussa asetuksessa 181/2011 on säännöksiä myös tiedon saavutettavuudesta, mutta nuo vaatimukset on kirjattu vain yleisellä tasolla ja siten epäselvästi. Tiedot matkustajien oikeuksista tulee tuon asetuksen 25 artiklan 1 kohdan mukaan antaa vammaisen ja liikuntarajoitteisen matkustajan pyynnöstä saavutettavissa olevissa muodoissa, jos tämä on mahdollista.
Uuden rautatiematkustajien oikeuksia koskevan asetuksen mukaan rautatieyrityksillä on velvollisuus julkistaa palvelujen joko pysyvää tai väliaikaista lakkauttamista koskevat päätökset asianmukaisia keinoja käyttäen, ja tiedon on oltava esteettömästi saatavilla direktiivin (EU) 2019/882 ja asetusten (EU) N:o 454/2011 ja (EU) N:o 1300/2014 säännösten mukaisesti (8 artikla). Rautatieyrityksillä on myös tiedonantovelvollisuus matkustajille matkoihin liittyvistä tiedoista eli kaikkien liitteessä II erikseen mainittujen, ennen matkaa ja matkan aikana annettavien matkatietojen, on oltava saatavissa esteettömästi direktiivin (EU) 2019/882 ja asetusten (EU) N:o 454/2011 ja (EU) N:o 1300/2014 säännösten mukaisesti (9 artikla). Rautatieyrityksen, asemanhaltijan, lipunmyyjän tai matkanjärjestäjän on pyynnöstä annettava vammaisille henkilöille ja liikuntarajoitteisille henkilöille esteettömyystiedot, myös asetusten (EU) N:o 454/2011 ja N:o 1300/2014 sekä direktiivin (EU) 2019/882 säännösten mukaisessa esteettömässä muodossa, esteettömästä pääsystä asemalle ja siihen liittyviin tiloihin ja rautatieliikennepalveluihin sekä liikkuvaan kalustoon pääsyn edellytyksistä 21 artiklan sääntöjen mukaisesti sekä tiedotettava vammaisille henkilöille ja liikuntarajoitteisille henkilöille junassa tarjottavista järjestelyistä (artikla 22).
Jos asemalla ei ole henkilöstöä, rautatieyritysten ja asemanhaltijoiden on huolehdittava siitä, että saatavilla on helposti tiedot lähimmistä asemista, joilla on henkilöstöä ja vammaisten henkilöiden ja liikuntarajoitteisten henkilöiden välittömästi saatavissa olevaa apua ja että tieto asetetaan nähtäville myös esteettömässä muodossa asetusten (EU) N:o 454/2011 ja (EU) N:o 1300/2014 sekä direktiivin (EU) 2019/882 säännösten mukaisesti.
Myydessään lippuja rautatieyritysten, asemanhaltijoiden, lipunmyyjien ja matkanjärjestäjien on uuden asetuksen mukaan tiedotettava matkustajille asetuksen mukaisista oikeuksista ja velvollisuuksista myös direktiivin (EU) 2019/882 ja asetuksen (EU) N:o 1300/2014 säännösten mukaisessa esteettömässä muodossa. Rautatieyritysten ja asemanhaltijoiden on ilmoitettava matkustajille asemalla ja junassa ja verkkosivustollaan, myös direktiivin (EU) 2019/882 ja asetuksen (EU) N:o 1300/2014 säännösten mukaisessa esteettömässä muodossa, heidän tämän asetuksen mukaisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä jäsenvaltioiden nimeämän asetuksen valvontaelimien yhteystiedot (30 artikla). Lisäksi uusi asetus edellyttää, että jos direktiivin 2012/34/EU 13 a artiklan 3 kohdan mukaiset valmiussuunnitelmat on laadittu, rautatieyritysten on koordinoitava toimia asemanhaltijan ja rataverkon haltijan kanssa, jotta nämä voivat valmistautua sellaisten merkittävien häiriöiden ja pitkien viivästymisten mahdollisuuteen, joiden vuoksi merkittävä määrä matkustajia joutuu odottamaan asemalla. Tällaisten valmiussuunnitelmien on sisällettävä hälytys- ja tietojärjestelmien esteettömyyttä koskevia vaatimuksia (20 artikla).
Rautatiematkustajien oikeuksia koskevassa uudessa EU asetuksessa viitataan esteettömyystiedon ja tiedon saavutettavuuden osalta siten esteettömyysdirektiivin lisäksi kahteen jo voimassa olevaan komission asetukseen.
Komission voimassa olevaa asetusta 1300/2014 sovelletaan vain uuteen infrastruktuuriin ja liikkuvaan kalustoon, joka on otettu käyttöön asetuksen 12 artiklassa mainitun soveltamispäivän jälkeen, mutta sitä sovelletaan kuitenkin uudistettavaan ja direktiivin 2008/57/EY 20 artiklan mukaisesti parannettavaan infraan, kuten asemiin ja pysäköintitiloihin. Tämä asetus koskee pääosin sitä, miten uusien ja uudistettujen asemien ja junien tulee teknisesti soveltua pyörätuolinkäyttäjille ja muille vaikeasti liikkuville. Se sisältää kuitenkin myös joitain uusia ja uudistettuja asemia ja junia koskevia kuulutuslaitteita ja infomonitoreja koskevia vaatimuksia (sekä joitain yleisiä vaatimuksia esimerkiksi kirjaintyypistä ja värikontrastista, jotka koskevat myös asemilla käytössä olevia painettuja tiedotteita). Kyseinen asetus sisältää myös yleisen periaatteen siitä, että jos tietoa jaetaan näköön perustuen, on sitä jaettava myös kuuloon perustuen (mutta ei vaatimusta siitä, että saman laitteen olisi oltava saavutettava vähintään kahden aistin avulla). Tarkemmat vaatimukset sisältyvät asetuksen liitteeseen.
Mainitun komission asetuksen 1300/2014 liitteen 2.1 luvun (osajärjestelmien soveltamisala ja määritelmät) kohdan 2.1.4 mukaan asetusta sovelletaan asemilla ja liikkuvassa kalustossa näkyviin ja kuuluviin matkustajainformaatiojärjestelmiin. Liitteen 4 luku (osajärjestelmien kuvaus) sisältää puhetiedotusta koskevat vaatimukset ja näkyvää tiedotusta ml. dynaamista tiedotusta koskevat vaatimukset erikseen infran (4.2.1.10 näköön perustuva ja 4.2.1.11 puhetiedotus/kuulutus) ja kaluston (4.2.2.7.3 näköön perustuva ja 4.2.2.7.4 puhetiedotus) osalta. Asemien näyttölaitevaatimukset on määritelty tarkemmin 5 luvussa (osatekijöitä koskeva luettelo ja niiden ominaisuudet) kohdassa 5.3.1.1 ja junan sisäiset ja ulkoiset näyttölaitteet kohdassa 5.3.2.7. Kuulutusten osalta junissa on oltava kuulutusjärjestelmä ja puheen STIPA-arvo on määritelty, mutta asemilla kuulutuksia ei tarvitse olla, vaan sen voi hoitaa myös henkilökunta tai automaattinen puhelintiedotuspalvelu.
Komission asetusta 454/2011 sovelletaan telemaattisia sovelluksia koskeviin teknisiin määritelmiin. Määritelmät sisältyvät sen liitteeseen I. Liitteen 2 luvun (2.1 kohdan) mukaan asetusta sovelletaan matkustajapalveluihin liittyviin telemaattisiin järjestelmiin mukaan lukien järjestelmiin, jotka tarjoavat matkustajainformaatiota ennen ja jälkeen matkan.
Tämän voimassa olevan 454/2011 asetuksen liitteen 4.2.4.1 kohdan mukaan rautatieyritysten on julkaistava tietoa valitusjärjestelmistään, rautatievastuuasetuksen mukaisista matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista, maksujärjestelmistä, rautatiematkustajien yleisistä kuljetusehdoista (GCC-CIV/PRR) ja rautatieyrityksen kuljetus- ja myyntiehdoista ainakin verkkosivuillaan. Näiden verkkosivujen tulee olla esteettömiä (myös näkö- ja kuulovammaisten henkilöiden osalta) asianomaisten esteettömyyssuositusten mukaisesti. Liitteen kohdassa 4.2.6 määrätään siitä, mitä tietosisältöä on julkaistava (käytännössä pyörätuolia käyttäville matkustajille sopivista) esteettömistä palveluista ja junatyypeistä, joissa he voivat matkustaa samoin kuin avustuspalvelujen varausjärjestelmästä.
Käytännössä kyseistä asetustasovelletaan siten rautatieliikenteen harjoittajiin, ja se koskee esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta lähinnä esteettömyystietoa, eli tiedon sisältöä pyörätuolinkäyttäjän kannalta, eikä niinkään tiedon muotoa. Sen mukaan rautatieyritysten verkkosivut on lähtökohtaisesti kuitenkin laadittava myös näkö- ja kuulovammaisille sopiviksi, ja niiden tulee siten noudattaa myös asiaa koskevaa suositusta.
Molemmat komission asetukset pohjautuvat rautatieliikenteen tekniseen yhteentoimivuutta koskevaan lainsäädäntöön.
Lento-, meri- ja linja-automatkustajien oikeuksista saa tarkempaa tietoa mm. Liikenne- ja viestintäviraston verkkosivuilta.
EU:n lainsäädäntöön sisältyy yleisiä esteettömyyttä koskevia vaatimuksia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1315/2013 unionin suuntaviivoista Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämiseksi ja päätöksen N:o 661/2010/EU kumoamisesta.
Lainsäädännön lisäksi esteettömyyttä on edistetty muun muassa Liikenne ja viestintäministeriössä toimenpideohjelmilla. Liikenne- ja viestintäministeriön viimeisin toimenpideohjelma koskee digitaalisia palveluja. Liikenteen ja viestinnän digitaaliset palvelut esteettömiksi –toimenpideohjelma annettiin vuosiksi 2017–2021. Ohjelma sisälsi toimenpiteitä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle eli nykyisin Liikenne- ja viestintävirastolle, Väylävirastolle ja Ilmatieteen laitokselle liikenteen ja viestinnän digitaalisten palvelujen valtavirtaistamisen toteuttamiseksi, esteettömyystietojen määrittelyn, saatavuuden ja palvelujen tuottajien tietoisuuden lisäämiseksi ja niiden henkilöiden arjen helpottamiseksi, jotka eivät vielä pysty käyttämään sähköisiä palveluja, sekä esteettömiä, sähköisiä palveluja koskevien tutkimusten kehittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa korostettiin lainsäädännön selkeyttämisen ja ohjeistuksen päivittämisen tärkeyttä. Ohjelman tavoitteena oli, että digitaaliset palvelut olisivat mahdollisimman hyvin saavutettavissa ja mahdollisimman monelle helposti käytettävissä ja lisäisivät näin kansalaisten yhdenvertaisuutta. Lainsäädännössä toimenpideohjelma näkyi esimerkiksi valmisteilla olevassa sähköisen viestinnän palveluja koskevassa lakiuudistuksessa. Virastot panostivat toimenpideohjelman aikana esteettömyystietoisuuden lisäämiseen ja digitaalisten palvelujen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Lisäksi vuodesta 2019 alkaen valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (Liikenne 12) on valmisteltu parlamentaarisesti ja vuorovaikutteisesti sidosryhmien kanssa. 12-vuotisen suunnitelman tavoitteena on lisätä pitkäjänteisyyttä liikennejärjestelmän kehittämiseen koko Suomessa. Suunnitelmassa on käsitelty myös esteettömyyttä huomioiden niin ympäristö, liikkumiskalusto kuin digitaalinen saavutettavuus. Suunnitelman nojalla perustettiin esimerkiksi esteettömyystoimia täytäntöönpaneva työryhmä, jonka tarkoituksena on panna täytäntöön valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman 2021 – 2032 esteettömyystoimet.
Liikenneverkkoa ja palveluja koskevien tietojen saavutettavuudesta säädetään nykyään julkisesti järjestettyjen palvelujen osalta digipalvelulaissa.
Käytännössä VR Yhtymä Oy:n verkkosivut sekä mobiilisovellukset ovat yhtiön mukaan jo pääpiirteissään saavutettavat. Sähköisten matkalippujen ja matkalippupalveluiden saavutettavaksi tekemisen VR on oman ilmoituksena mukaan jo pääsääntöisesti toteuttanut verkkosivujen uudistamisen yhteydessä. Vuorovaikutteisia tiedotusnäyttöjä ei ole käytössä rautatieliikenteessä. Vuorovaikutteisia tiedotusnäyttöjä voisivat olla esimerkiksi käyttäjien tasolla olevat kosketusnäytöt, joista käyttäjä voisi selata esimerkiksi aikatauluja.
VR:llä on runsaasti lippuautomaatteja, jotka kaikki kuuluvat ehdotetun lain piiriin. Näiden automaattien osalta esteettömyyttä tai saavutettavuutta ei ole arvioitu.
Matkatietojen, mukaan lukien reaaliaikaisten matkatietojen, välittäminen tapahtuu VR:n mobiilisovelluksen kautta.
Meri- ja sisävesiliikenteen osalta suurten varustamojen, sen paremmin kuin sisävesiliikenteen ja rannikkojen edustojen yhdysliikenteen toimijoiden verkkosivustojen saavutettavuudesta ei ole olemassa selvitettyä tietoa.
Mobiilisovelluksia on käytännössä vain suurilla varustamoilla. Muutokset niihin samoin kuin mahdollisiin sähköisiin lippujärjestelmiin tehdään käytännössä siinä yhteydessä, kun verkkosivustojen ja verkkokauppojen muutoksiakin tehdään.
Eräillä pienemmillä rannikkojen yhteysliikenteen ja sisävesien toimijoilla on omia verkkokauppoja, joista toimitetaan sähköisiä lippuja kuluttajille. Näiden saavutettavuudessa on todennäköisesti puutteita. Sähköiset matkaliput toimitetaan pääsääntöisesti mobiilisovelluksiin tai sähköpostitse pdf-tiedostoina. Muutokset sähköisiin lippujärjestelmiin tehdään näidenkin toimijoiden osalta verkkosivujen ja mobiilisovellusten muutosten yhteydessä.
Satamissa on maihinnousuportteja, joille näytetään QR-koodilla varustetut paperiset tai digitaaliset maihinnousukortit. Maihinnousuportit ovat osa sähköistä matkalippujärjestelmää. Osan niistä satamasta ja terminaalista riippuen omistaa varustamo ja osan satamayhtiöt. Arviota näiden porttien saavutettavuudesta ei ole voitu tehdä, mutta todennäköisesti niiden saavutettavuuteen ei ole toistaiseksi kiinnitetty riittävästi huomiota.
Satamissa on nykyisin vain muutamia vuorovaikutteisia tiedotusnäyttöjä eikä niiden esteettömyydestä tai saavutettavuudesta ole olemassa tutkittua tietoa.
Vesiliikenteessä vuorovaikutteisia itsepalvelupäätteitä, joista voi ostaa tai tulostaa matkalipun, tai tehdä sisään kirjautumisen laivalle, on sijoitettuna joitain kymmeniä eri satamissa ja terminaaleissa. Ne omistavat ja niiden ylläpidosta vastaavat varustamot. Näiden päätteiden esteettömyydestä tai saavutettavuudesta ei ole tutkittua tietoa.
Kuljetuspalveluja koskevien tietojen ja reaaliaikaisten matkatietojen välittäminen tapahtuu vesiliikenteessäkin pääsääntöisesti mobiilisovellusten kautta. Viivästyksistä tai vuorojen peruutuksista voidaan ilmoittaa myös tekstiviestitse.
Suomalaisista lentoliikenteen harjoittajista ja Suomen sisäistä lentoliikennettä harjoittavista yhtiöistä mobiilisovellus on ainakin Finnair Oyj:llä, johon on yhdistetty verkkokauppa, sähköiset matkaliput, lennoista tiedottaminen ja lennoille sisäänkirjautuminen. Lentoasemista Finavia Oyj tuottaa mobiililaitepohjaiset palvelut mobiiliselaimen kautta.
Finnair toimittaa sähköisiä lippujaan ainakin mobiilisovellukseen ja pdf-tiedostona sähköpostiin. Lisäksi se toimittaa ainakin tarkistuslippuja/maihinnousukortteja tekstiviestitse osittain satunnaistetun URL:n avulla verkkosivulle. Lentoliikenteessä on käytössä myös maihinnousuportteja, joille näytetään QR-koodilla varustetut paperiset tai digitaaliset maihinnousukortit.
Lentoliikenteessäkään vuorovaikutteisilla tiedotusnäytöillä ei ole suurta roolia ja niitä on ainoastaan muutamilla Suomen lentoasemilla, pääasiassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Näiden näyttöjen esteettömyyden tai saavutettavuuden tila ei ole tarkemmin tiedossa.
Lentoasemilla on lähtöselvitysautomaatteja, jotka ovat yleensä lentoyhtiöiden hankkimia ja ylläpitämiä. Lähtöselvitysautomaattien avulla matkustaja voi suorittaa lähtöselvityksen, tulostaa maihinnousukortin ja osasta myös matkatavaralipukkeet. Itsepalvelupäätteiden esteettömyydestä tai saavutettavuudesta ei ole olemassa tarkempaa tietoa.
Matkatietojen, mukaan lukien reaaliaikaisten matkatietojen, välittäminen tapahtuu lentoliikenteessä pääsääntöisesti mobiilisovellusten kautta. Viivästyksistä tai vuorojen peruutuksista voidaan ilmoittaa myös tekstiviestitse.
Suomessa linja-autoliikenteen kaukoliikennepalvelujen osalta verkkokaupat ovat keskittyneet käytännössä muutamaan verkkokauppaan, joista Oy Matkahuollon ja Onnibus.com Oy:n verkkokaupat ovat suurimpia. Yksittäisillä palveluntuottajilla ei pääsääntöisesti ole omia verkkokauppoja, mobiilisovelluksia tai sähköisiä matkalippujärjestelmiä vaan ne käyttävät esimerkiksi Matkahuollon verkkokauppaa.
Yksittäisten kaukoliikenteessä toimivien linja-autoyhtiöiden verkkosivut ovat usein varsin yksinkertaiset, koska harvalla yhtiöllä löytyy sivuiltaan itse ylläpitämiään aikataulu- tai lipunostopalveluja, vaan yhtiön sivulta ohjataan esimerkiksi Matkahuollon ja/tai Onnibussin verkkokauppaan tai aikataulupalveluun.
Mobiilisovelluksia tai mobiilipohjaisia palveluita löytyy vain harvalta palveluntuottajalta. Matkahuollolla ja Onnibussilla on omat mobiilisovellukset, joihin on yhdistetty aikataulupalvelut, sähköiset lippupalvelut ja verkkokauppa.
Vuorovaikutteisia tiedotusnäyttöjä linja-autoliikenteen kaukoliikenteen palveluissa ei ole käytössä.
Vuorovaikutteisia itsepalvelupäätteitä, eli linja-autoliikenteen tapauksessa lippuautomaatteja, ei kaukoliikenteessä enää ole. Lähiliikenteessä (kaupunki-, esikaupunki ja alueliikenteessä) lippuautomaatteja kuitenkin käytetään edelleen runsaasti ja lähiliikenteen henkilöliikennepalvelut kuuluvat lain soveltamisalaan vuorovaikutteisten itsepalvelupäätteiden osalta.
Matkatietojen, mukaan lukien reaaliaikaisten matkatietojen, välittäminen tapahtuu pääsääntöisesti mobiilisovellusten kautta. Viivästyksistä tai vuorojen peruutuksista voidaan ilmoittaa myös tekstiviestitse.
Kaukoliikenteen linja-autopalvelujen osalta lain tarkoittamien palvelujen saavutettavuudesta ei ole saatavilla tutkittua tietoa.
3.7
Sähkökirjat
Esteettömyysdirektiivi luokittelee sähkökirjat palveluksi, jolloin kyseeseen tulee palvelussa olevien sähkökirjojen saavutettava ja esteetön käyttö ja sen mahdollistaminen. Esteettömyysvaatimukset koskevat sähkökirjoja, joita direktiivin vaatimusten voimaantulon jälkeen tarjotaan kuluttajille direktiivin tarkoittamissa palveluissa.
Sähkökirjaa koskevista velvoitteista vastaa kirjan julkaisija, useimmiten kustantaja.
Tekijänoikeuslain (404/1961) mukaan tekijällä on oikeus määrätä teoksen kappaleen valmistamisesta ja yleisön saataviin saattamisesta. Kustannustoiminta on luovien sisältöjen ml. sähkökirjojen tuottamista ja julkaisemista niin yksittäisinä tuotteina kuin suoratoisto- ja latauspalveluissa (lukuoikeuspalvelu). Kustantaja saa tekijänoikeudet kustantamiinsa teoskappaleisiin tekijän kanssa tekemällään kustannussopimuksella. Sähköisiä kirjoja tarjoavat niin kaupalliset kuin ei-kaupalliset toimijat.
Esteettömäksi tekemisen mahdollistavien työkalujen käyttöä ei saa estää julkaisuissa mahdollisesti käytettävät tekniset suojakeinot. Hyvä esimerkki on konelukumahdollisuuden tarjoaminen. Suomessa julkaistavissa sähkökirjoissa käytetään yleensä vesileimateknologiaa, joka ei estä konelukemista. Näissä tilanteissa ei yleensä tapahdu tekijänoikeudellisesti relevanttia tointa, kuten kappaleen valmistamista. Oppilaitosten käyttämissä sähkökirjoissa on pääsyn edellytyksenä salasanan käyttö. Myöskään tämä ei estä esteettömäksi tekevien työkalujen käyttöä. On tärkeää, ettei mitkään muutkaan käytössä olevat tai myöhemmin käyttöön otetut tekniset suojakeinot estä esteettömäksi tekevien työkalujen käyttöä.
Kaupalliset sähköiset julkaisumuodot tuovat kirjoille uusia jakelukanavia ja yleisöjä. Sähköiset kirjamarkkinat kehittyvät vauhdilla, ja esimerkiksi korvauksiin ja tekijänoikeuksiin liittyy kysymyksiä ja kehittyviä käytäntöjä. Sähköisten julkaisumuotojen myynti tavoitti vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana painettujen julkaisujen myynnin, ja koronakriisi on vauhdittanut entisestään sähkökirjapalveluiden kasvua (+28%).
tilastointi.kustantajat.fi/vuositilasto/2020
Esteettömyysvaatimukset eivät ulotu pelkästään äänikirjoina julkaistuihin teoksiin. Suomessa ei ole tarjolla pelkästään äänikirjoja tarjoavia palveluita vaan ne sisältävät sähkökirjan ohella myös äänikirjan. Esteettömyysdirektiivi koskee koko sähkökirjojen tuotanto- ja kulutusketjua. Vaatimukset liittyvät myös metatietoon (metadataan), joka on koneluettavaa tietoa, koskien esimerkiksi sähkökirjojen julkaisuformaattia. Esteettömyysdirektiivin mukaisia sähkökirjoja ja sähköisiä lukulaitteita koskevien velvoitteiden täytäntöönpanossa on varmistettava, että kaikki samassa tuotantoketjussa olevat toimijat, kuten sähkökirjojen kustantajat, välittäjät, kauppiaat, kirjastot, ONIX-keskus, Kirjavälitys sekä laitteiden ja ohjelmistojen valmistajat ovat tietoisia esteettömyyden edellytyksistä.
Tällä hetkellä epub3 -formaatti vastaa parhaiten direktiivin vaatimuksiin, mutta yksinään se ei varmista edellytysten täyttymistä. Käytössä on myös pdf-formaatissa julkaistuja sähkökirjoja. Epub-kirjojen saavutettavuuden varmistaminen taitto-ohjelmilla vaatii edistynyttä osaamista, jonka vuoksi kaupallisella markkinalla ei käytännössä ole esteettömyysdirektiivin velvoitteet täyttäviä sähkökirjoja vaan esteettömiksi voidaan katsoa vain näkövammaisten kirjaston, Celian, valmistamat tuotteet.
Back list –teoksilla tarkoitetaan aiemmin sähkökirjapalveluissa julkaistuja mutta edelleen markkinoilla olevia julkaisuja, joita kuitenkin käytetään vain muutamia kymmeniä kertoja vuodessa. Niillä on kuitenkin sekä taloudellista että erityistä kulttuurista arvoa. Jotta näiden teosten osalta voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla saavuttaa toisaalta esteettömyysdirektiivin tavoitteet ja samalla ottaa huomioon esteettömäksi tekemisen aiheuttamat kustannukset, ehdotetaan asiaa arvioitavaksi tapauskohtaisesti esteettömyysdirektiivin sallimien poikkeusten rajoissa.
3.7.1
Yleisten kirjastojen sähkökirjat
Kustantajien ja kirjastojen yhteistyön myötä voivat kansalaiset nykyään lainata laajaa valikoimaa sähkökirjoja suomalaisista kirjastoista. Näin ollen myös esteettömyysdirektiivin velvoitteet täyttävät sähkökirjat tulevat olemaan lainattavissa kirjastojen kautta. Yleisten kirjastojen kokoelmissa oli 2020 yhteensä 158 548 e-kirjaa (sähkökirjaa). E-kirjoja hankittiin vuonna 2020 142 315 kappaletta. Käytännössä kokoelmalla tarkoitetaan e-kirjojen lukuoikeuksia. Yleisten kirjastojen e-kirjojen käyttökerrat ovat viidessä vuodessa lähes nelinkertaistuneet 405 592 käyttökerrasta (2016) 1 580 236 käyttökertaan (2020). E-kirjat sisältävät myös äänikirjat. E-kirjojen saavutettavuudesta kirjastossa ei ole käytössä kattavaa tietoa ja esteettömyyden toteutusaste vaihtelee kustantajittain. Helsingin kaupunginkirjasto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella käynnistänyt kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda Suomeen kuntien yhteinen e-kirjasto.
3.7.2
Oppikirjat sähkökirjoina
Esteettömyysdirektiivin määritelmän mukaisten sähkökirjojen käyttö koulutusasteilla on vaihtelevaa. Sen vuoksi on muun muassa ollut vaikeaa kerätä tietoa sähkökirjojen käytöstä oppilaitoksissa, joissa niiden käyttöä ei seurata erillisillä tiedonkeruilla ja nykytieto asiaan liittyen perustuu asiantuntijoiden arvioihin sekä Suomen Kustannusyhdistyksen tilastotietoihin. Kaikille koulutusasteille yhteistä on sähkökirjojen käyttötapa, joka ensisijaisesti tapahtuu tietokoneiden ja mobiilipäätelaitteiden välityksellä ja harvemmin sähkökirjojen lukemiseen tarkoitetuilla erillisillä päätelaitteilla (Kindle tms.).
Varhaiskasvatuksessa sähkökirjojen käyttö on vähäisempää, joskin tässä on alueellista vaihtelua ja osa varhaiskasvatuksen järjestäjistä hyödyntää sähköisiä kirjoja osana kasvatustoimintaa. Esi- ja perusopetuksessa, toisen asteen koulutuksessa sekä korkeakoulutuksessa sähkökirjoja käytetään laajasti osana opetusta ja koulutusta. Käytännössä esimerkiksi perusopetuksessa ja lukiossa suurin osa kustantajien koulutusmarkkinoille suunnatusta oppimateriaalista hankitaan kouluille fyysisinä versioina, jonka ohessa oppilaitos saa tai hankkii käyttöönsä lisäksi oppikirjoihin liittyviä sähköisiä luku- ja harjoituskirjoja. Kaikilla koulutusasteilla lisäksi hyödynnetään laajasti pelkästään sähköisiä oppikirjoja ilman vastaavaa fyysistä kappaletta.
Korkeakoulukirjastoilla on lisäksi vakiintunut käytäntö lainata kurssikirjoja sähkökirjaversioina opiskelijoille ja tätä mahdollisuutta hyödynnetään myös muilla koulutusasteilla, esimerkiksi vapaan sivistystyön avoimissa yliopisto-opinnoissa. Vapaan sivistystyön koulutuksessa sähköisiä kirjoja hyödynnetään osana oppilaitosten vapaatavoitteista ja tutkintoon johtamatonta koulutustarjontaa sekä kansanopistojen tarjoamissa perusopetuksen, lukion tai ammatillisen opetuksen opintokokonaisuuksissa.
3.7.3
Näkövammaisten kirjasto
Näkövammaisten kirjastosta annetussa laissa (638/1996) säädetään Näkövammaisten kirjaston (Celia) oikeudesta antaa näkövammaisille ja muille asiakasryhmille, jotka vamman tai sairauden vuoksi eivät voi käyttää tavallisia kirjastoaineistoja, mahdollisuus tiedonsaantiin, opiskeluun, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen ja virkistykseen. Näkövammaisten kirjastoa koskevaa lakia uudistetaan parhaillaan (OKM046:00/2020). Ehdotusta hallituksen esitykseksi valmistelevan työryhmän toimikausi päättyi 30.11.2021. Ehdotuksessa tullaan tarkentamaan Näkövammaisten kirjaston asiantuntijatehtävää.
Kirjaston kokoelmassa oli vuonna 2020 kauno- ja tietokirjoja eri muodoissa yhteensä 55 181 kpl ja oppikirjoja eri muodoissa yhteensä 12 452 kpl. Näkövammaisten kirjaston kirjatuotanto vuonna 2020 oli yhteensä 1 395 nimekettä, josta kauno- ja tietokirjallisuutta 1 152 ja oppikirjoja 207 nimekettä. Näistä äänikirjoja oli 964, pistekirjoja 150, Daisy Trio/EPUB -kirjoja 290, Daisy e-kirjoja 55, Luetus-kirjoja 24 ja muita tuotteita 20. Suorahankintana eli yhteistuotantona kaupallisten kustantajien kanssa tuotettiin 339 kaupallisen kustantajan äänikirjaa.
Näkövammaisten kirjasto toimii alansa asiantuntijalaitoksena. Kirjaston asiantuntijatoimintaan sisältyvät muun muassa saavutettavan julkaisemisen ja saavutettavien kirjastopalvelujen edistäminen, kuten saavutettavan julkaisemisen suositukset, saavutettavuuskoulutukset ja -konsultointi. Viime vuosina kirjaston rooli saavutettavan julkaisemisen edistäjänä on erityisesti koulutusten ja viestinnän kautta vahvistunut
Mitä saavutettavampia ja esteettömämpiä markkinoilla olevat sähkökirjat ovat, sitä laajempi joukko kuluttajia voi hyödyntää niitä. Samalla vähenee tarve valmistaa erillisiä saavutettavassa muodossa olevia teoskappaleita tekijänoikeuslain rajoitussäännösten nojalla.
3.8
Digitaalisten palvelujen saavutettavuus
Digipalvelulain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuuden toteutumista yhteiskunnassa lisäämällä erityisesti vammaisten henkilöiden ja toimintarajoitteisten henkilöiden mahdollisuuksia selvitä itsenäisesti yhteiskunnan erilaisissa toiminnoissa. Lailla on täytäntöönpantu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102 julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta (saavutettavuusdirektiivi). Laissa säädetään keinoista, joilla digitaalisten palvelujen saavutettavuutta edistetään. Laki sisältää säännökset saavutettavuusvaatimusten yleisistä perusteista, saavutettavuusselosteesta, valvontaviranomaisesta ja sen tehtävistä sekä verkkosivustojen ja mobiilisovellusten käyttäjien oikeuksien toteuttamisesta.
Digipalvelulakia sovelletaan viranomaisiin, julkista hallintotehtävää hoitaviin ja julkisoikeudellisiin laitoksiin. Laissa säädetään näiden tahojen velvollisuudesta tarjota digitaalisia palveluja hallinnon asiakkaille sekä tähän liittyvistä velvollisuuksista. Lisäksi saavutettavuusvaatimuksia tulee noudattaa, jos yrityksen, säätiön, yhdistyksen ja muun yhteisön digitaalisiin palveluihin kehittämiseen tai käytön rahoittamiseen osallistuu laissa tarkoitettu viranomainen vähintään puolella kehittämiskustannuksista tai vuotuisista ylläpitokustannuksista. Digipalvelulakia sovelletaan myös osaan yksityisen sektorin toimijoita siltä osin kuin niiden tarjoaman digitaalisen palvelun tarkoituksena on julkisen hallintotehtävän hoitamisen toteuttaminen. Digipalvelulaki koskee eräitä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien julkisten yritysten digitaalisia palveluja siltä osin kuin ne on tarkoitettu yleisölle. Digipalvelulaki on laajennettu saavutettavuusdirektiivin nähden soveltamisalan osalta kansallisesti finanssialan palveluihin.
Digipalvelulain saavutettavuussäännöksiä tulee soveltaa vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain (617/2009) 12 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin merkittyjen tunnistuspalvelun tarjoajien tunnistuspalveluihin sekä hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain (571/2016) 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetun verkkomaksamisen kokoamis- ja hallinnointipalvelun kautta käytettäviin digitaalisten palvelujen osiin, joilla voidaan hoitaa maksutoimeksiantoja. Digipalvelulain esitöiden mukaan tunnistuspalvelut liittyvät viranomaisilla olevien julkisten hallintotehtävien hoitamiseen ja julkisen vallan käyttöön. Tästä syystä viranomaisten on varmistettava, että niiden tarjoamat digitaaliset palvelut ovat saavutettavia (HE 60/2018 vp, s. 24). Koska viranomaiset eivät voi julkisia hankintoja toteutettaessa vaikuttaa yksittäisiin tunnistuspalveluihin tai itse kehittää tunnistuspalveluitaan vaikuttamalla tunnistuspalvelujen sisältöön, viranomaisten digitaalisten palvelujen saavutettavuus on turvattava myös tunnistamispalvelujen sisällön osalta laissa olevilla säännöksillä. Digipalvelulain saavutettavuusvaatimuksilla ei kuitenkaan ratkaista tunnistusvälineisiin liittyviä käytön estäviä haasteita, vaan ne on ratkaistava toistaiseksi yhdenvertaisuuslain perusteella kohtuullisten mukautusten kautta (HE 60/2018 vp, s. 55).
Digitaalisiin palveluihin kohdistuva saavutettavuussääntely on läheisessä suhteessa rakennettuun ympäristöön ja laitteisiin kohdistuvaan esteettömyyssääntelyyn ja usein ne muodostavat kokonaisuuden, joilla edistetään erilaisten ihmisten mahdollisuuksia käyttää erilaisia palveluita.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto toimii saavutettavuusvaatimusten valvontaviranomaisena ja sen tehtävistä on säädetty digipalvelulain 12 §:ssä. Aluehallintovirastolle on mahdollista tehdä kantelu saavutettavuusvaatimusten laiminlyönnistä tai saavutettavuusselvityspyyntö. Etelä-Suomen aluehallintoviraston valvontaraportin 2021 mukaan vuonna 2020 saapuneita ilmoituksia kirjattiin vireille yhteensä 34. Näistä saavutettavuuskanteluina käsiteltiin seitsemän (7) ja muina asioina (ohjeet, siirrot toiselle viranomaiselle) 27. Vuonna 2021 ilmoituksia kirjattiin vireille 30.11.2021 mennessä 72, joista saavutettavuuskanteluina käsiteltiin 18 ja muina asioina 54. Kahta vuotta vertaamalla voidaan todeta, että saavutettavuuskantelut ja muut ilmoitukset ovat lisääntyneet. Etelä-Suomen aluehallintovirasto antaa yleistä neuvontaa ja ohjausta saavutettavuusvaatimusten noudattamisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ylläpitää verkkosivustoa saavutettavuudesta (www.saavutettavuusvaatimukset.fi), jonka kautta annetaan saavutettavuusvaatimuksiin liittyvää neuvontaa. Verkkosivuston kautta on myös mahdollista tehdä kantelu tai saavutettavuusselvityspyyntö palvelun saavutettavuudesta.
Valtiovarainministeriö teki vuodenvaihteessa 2020–2021 kyselyn digipalvelulain toimeenpanosta, joka oli suunnattu lain soveltamisalaan kuuluville organisaatioille. Kyselyn tulosten perusteella digitaalisten palvelujen järjestäminen ja saavutettavuus olivat selvästi edistyneet vuoden aikana. Lähes 80 % vastaajista ilmoitti, että digipalvelulain velvoitteet on huomioitu kaikissa tai suurimmassa osassa palveluita. Organisaatiot olivat tehneet yleisesti paljon toimenpiteitä saavutettavuuden edistämiseksi esimerkiksi kontrastien, tekstitysten ja palautekanavien avulla sekä saavutettavuusauditointien perusteella tehtyjen verkkosivujen korjauksien sekä henkilöstön kouluttamisen avulla. Digitaalisten palveluiden järjestämisen haasteina nähtiin pula henkilöstö- ja/tai talousresursseista, tekniset haasteet erityisesti liittyen Suomi.fi-integraatioon ja epäselvyys digipalvelulain velvoitteiden sisällössä. Erityisinä haasteina tunnistettiin videoiden tekstitys ja palvelujen eri kieliversiot. Kyselyn tulosten mukaan saavutettavuuspalautteita oli annettu toistaiseksi vain vähän. Vain 29 % vastaajista ilmoitti saaneensa saavutettavuudesta palautetta sivustoillaan ja noin 80 % oli tehnyt niiden perustella myös korjauksia. Kyselyssä selvitettiin myös digipalvelulain toimeenpanoon liittyviä tukitarpeita. Vastaajat kaipaisivat yksittäisiin teemoihin liittyviä täsmäinfoja ja tarkistuslistoja velvoitteiden toteutumisen varmistamiseksi. Toisaalta todettiin myös, että materiaalia ja neuvontaa on tarjolla riittävästi, mutta osaamista omassa organisaatiossa niukasti. Suurin osa vastaajista (77 %) oli tehnyt verkkosivustoille saavutettavuusarvioinnin.
Hallitusohjelman toimeenpanemiseksi valtiovarainministeriö on käynnistänyt digitalisaation edistämisohjelman vuosille 2020-2023, joka tukee ja kannustaa viranomaisia tuomaan palvelunsa kansalaisten ja yritysten saataville digitaalisina vuoteen 2023 mennessä. Ohjelman tavoitteena on toimia yhteistyö- ja vuoropuhelukanava kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja eri viranomaisten välillä. Digi arkeen -neuvottelukunta järjesti pyöreän pöydän keskustelun 29.10.2020 verkkotilaisuutena, johon osallistui lähes 80 henkilöä yli 60 eri organisaatiosta. Tilaisuudessa yhtenä keskusteluteemana oli digitaalinen osallisuus, jonka osalta nostettiin esiin digitaalisten palveluiden saavutettavuuteen liittyvät näkökulmat. Tilaisuudessa tunnistettiin, että tarkastellessa digitaalisten palveluiden saavutettavuutta on arvioitava niiden sopiminen käyttäjien tarpeisiin ja tilanteisiin. Teknisestä näkökulmasta tulee arvioida esimerkiksi palveluiden saavutettavuus apuvälineillä (kuulolaitteet, etätulkkaus, ruudunlukijat) ja käyttäjien tyypillisesti käytettävissä olevat laitteet. Myös tietoturvan näkökulma on arvioitava ja varmistettava, että saatavuuden parantamisella ja palvelun helppokäyttöisyyden kehittämisellä ei samalla vaaranneta tietoturvaa. Tilaisuudessa tuotiin myös esiin, että palveluiden ja digitaalisten palveluiden kieli on usein vaikeaa, mikä heikentää saavutettavuutta.
Vuoden 2020 keväällä alkanut koronaviruspandemia on lisännyt etätyön- ja opetuksen määrää ja siten muokannut ihmisten käyttäytymistä yhteiskunnassa. Ihmisten tarve digitaalisten palveluiden ja laitteiden käyttöön on kasvanut pandemian aikana. Näin ollen esteettömyysdirektiivin täytäntöönpanolla ja saavutettavuuteen liittyvien velvollisuuksien laajentamisella yksityisen sektorin toimijoihin on keskeinen merkitys vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuuksien edistämisessä digitalisoituneessa yhteiskunnassa pandemian aikana ja sen jälkeen. Saavutettavuutta koskevaa sääntelyä valmisteltaessa tulee tarkastella digitalisoitunutta yhteiskuntaa kokonaisuutena ja huomioida saavutettavuussääntelyn pidemmän aikavälin tavoitteet huomioiden digitaalisten palveluiden kehitys tulevaisuudessa.
Esteettömyysdirektiivin myötä digipalvelulain soveltamisala laajenee koskemaan nykyistä laajemmin yksityisen sektorin tarjoamia digitaalisia palveluja. Esteettömyysdirektiivin täytäntöönpanon ensisijaisena tavoitteena ei olisi kuitenkaan vastata havaittuihin haasteisiin, jotka johtuvat digipalvelulain toimeenpanosta, sillä direktiivi tuo ensisijaisesti nykyisten saavutettavuusvaatimusten lisäksi tietyille digitaalisille palveluille lisävaatimuksia. Saavutettavuusdirektiiviä ollaan kuitenkin uudelleen arvioimassa keväällä 2022, jolloin käytännön soveltamisessa esiin nousseita haasteita olisi mahdollista ratkoa.
3.9
Julkiset hankinnat
Julkisia hankintoja koskevassa lainsäädännössä on asetettu yleisellä tasolla esteettömyyteen liittyvät vaatimukset hankintakohteen kuvauksia laadittaessa.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 71 §:n 1 momentin mukaan, kun hankinnan kohde on tarkoitettu luonnollisten henkilöiden käyttöön, on asianmukaisesti perusteltuja tapauksia lukuun ottamatta hankinnan kohde määriteltävä siten, että otetaan huomioon esteettömyys vammaisille käyttäjille sekä kaikkien käyttäjien vaatimukset täyttävä suunnittelu. Hankinnan kohde on määriteltävä viittaamalla muualla lainsäädännössä tai Euroopan unionin säädöksellä pakollisiksi säädettyihin esteettömyysvaatimuksiin. Vastaava säännös on vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016, jäljempänä erityisalojen hankintalaki) 75 §:n 1 momentissa.
Saavutettavuusdirektiivin perusteella annetun digipalvelulain johdosta saavutettavuusvaatimukset tulivat pakollisiksi julkisten hankintojen toteuttamisessa (digipalvelulaki 7 § 4 mom.). Vastaava säännös tulisi olla myös esteettömyysdirektiivin perusteella annettavassa uudessa laissa tuotteiden esteettömyysvaatimuksista.
3.10
Tuotteiden markkinavalvonta
Markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä direktiivin 2004/42/EY ja asetusten (EY) N:o 765/2008 ja (EU) N:o 305/2011 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/1020, jäljempänä markkinavalvonta-asetus, on soveltamisalaltaan laaja ja horisontaalinen eri tuoteryhmien markkinavalvontaa koskeva säädös. Asetuksessa säädetään muun muassa yleisistä yhdenmukaisista puitteista markkinavalvonnalle ja ulkorajavalvonnalle jäsenvaltiossa sekä vähimmäisvaatimuksista markkinavalvontaviranomaisen toimivaltuuksille. Markkinavalvonta-asetus on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa sääntelyä, mutta asetuksen tueksi tarvitaan myös kansallista täydentävää sääntelyä.
Täytäntöönpanoa tehdään vaiheittain. Asetuksen soveltaminen alkoi pääosin 16.7.2021, mutta joiltain osin jo 1.1.2021. Markkinavalvontalakia on ehdotettu muutettavaksi hallituksen esityksellä eduskunnalle laiksi eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (139/2021 vp). Lakiin ehdotetaan täydentävää sääntelyä, joka on tarpeen markkinavalvonta-asetuksen täytäntöönpanemiseksi ja asetuksen soveltamisen tueksi. Ehdotettu sääntely on tarkoitus saada voimaan syksyllä 2021. Markkinavalvonta-asetuksen täytäntöönpanon lisäksi markkinavalvontalain tavoitteena on yhdenmukaistaa markkinavalvontasääntelyä kansallisella tasolla. Horisontaalisen markkinavalvontalain soveltamisalan laajentaminen koskemaan uusia lakeja ja tuotesektoreita on kannatettavaa markkinavalvonta-asetuksen täytäntöönpanon kannalta ja kansallisen markkinavalvontasääntelyn yhdenmukaistamiseksi. Samalla yhdenmukaistettaisiin viranomaisten valvontamenettelyjä lain soveltamisalaan kuuluvilla tuotesektoreilla tavoitteena varmistaa, että EU:n tuotelainsäädännön täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti.
Markkinavalvontaa koskeva sääntely on Suomessa pääosin hajautunutta: eri hallinnonaloilla ja eri tuotesektoreilla säädetään erikseen markkinavalvonnasta. Poikkeuksena hajautuneeseen sääntelyyn on markkinavalvontalaki, jossa säädetään sen soveltamisalaan kuuluvien tuotesektorien osalta markkinavalvonnasta.
Markkinavalvontalaki tuli voimaan 1.1.2017. Laki on horisontaalinen ja tiettyjä sektoreita koskeva valvonnan yleislaki. Markkinavalvontalaki perustuu akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 765/2008, jäljempänä NLF-asetus, ja usean tuotesektorin erityissääntelyyn. Markkinavalvontalailla on pantu täytäntöön EU-tuotesäädösten markkinavalvontaa, unionin markkinoille tulevien tuotteiden tarkastusta sekä unionin suojamenettelyä koskevaa sääntelyä.
Lain soveltamisalaa on laajennettu sen voimaantulon jälkeen koskemaan muita tuoteryhmiä sekä muiden hallinnonalojen lainsäädäntöä. Markkinavalvontalakia ei sovelleta itsenäisesti ilman sen soveltamisalapykälässä mainittua sektorisääntelyä, vaan lain soveltaminen saa sisältönsä sektorisääntelystä. Markkinavalvontalain suhde sen soveltamisalaan kuuluvien sektorilakien valvontasääntelyyn vaihtelee sektoreittain, koska sektorilakien soveltamisalat poikkeavat laajuudeltaan toisistaan. Siltä osin kuin sektorilaeissa erikseen säädetään markkinavalvontaa koskien poikkeavasti tai erityisiä lisävaatimuksia tai toimivaltuuksia, sovelletaan sektorilaissa säädettyä. Lain 3 §:ssä säädetään valvonnan ylimmästä ohjauksesta, joka kuuluu lain mukaan työ- ja elinkeinoministeriölle.
Laki sisältää yleiset säännökset viranomaisten toimivaltuuksista ja markkinavalvontaviranomaisen valvontakeinoista ja hallintopakkokeinoista erilaisissa markkinoilla olevien tuotteiden vaatimustenvastaisuustilanteissa. Laissa on säännökset varmistamaan yhteistyömenettelyn tehokkuutta markkinavalvontaviranomaisten ja Tullin välillä ulkorajavalvonnassa (lain 4.2 §, 5 §, 8–11 §). Lisäksi laissa on säännökset ohjaamaan ja korostamaan markkinavalvonnan riskiperusteisuutta ja valvonnan suunnitelmallisuutta (6 ja 7 §). Näin varmistetaan viranomaisten resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä ja valvonnan avoimuutta ja näkyvyyttä. Valvontaviranomaisen oikeudesta tiedonsaantiin talouden toimijalta säädetään lain 8 §:ssä.
Markkinavalvontaviranomaisella on oikeus saada tietoja laissa tarkoitetulta ilmoitetulta laitokselta (12 §). Markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja säädetään lain 13 §:ssä. Valvontaviranomaisen oikeudesta tehdä tarkastuksia, oikeudesta tehdä tutkimuksia ja ottaa näytteitä sekä periä kustannuksia talouden toimijalta säädetään lain 9–10 §:ssä. Markkinavalvontaviranomaisen oikeudesta käyttää ulkopuolista asiantuntijaa säädetään lain 14 §:ssä. Lisäksi poliisin velvollisuudesta antaa virka-apua markkinavalvontaviranomaiselle säädetään lain 15 §:ssä. Valvontaviranomaisella on kattavat keinot puuttua tuotteen vaatimustenvastaisuuteen ja riskin aiheuttavaan tuotteeseen markkinavalvontalain 16–25 §:n nojalla.
Markkinavalvontaviranomainen voi tehostaa lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella (28 §). Valvontaviranomaisen toimenpiteet kohdistetaan talouden toimijaan, joka on vastuussa tuotteesta. Vaatimusten vastaisten ja riskin aiheuttavan tuotteen tilanteissa laki mahdollistaa markkinavalvontaviranomaiselle mahdollisuuden antaa toimenpidemääräys (17 §) sekä määrätä tuotetta koskevasta kiellosta joko pysyvästi tai väliaikaisesti (18 ja 21 §:t). Lisäksi markkinavalvontaviranomainen voi antaa kieltoja ja toimenpiteitä täydentäviä määräyksiä (20 §) sekä määrätä talouden toimijaa ottamaan tuote takaisin markkinoilta ja loppukäyttäjiltä markkinavalvontalain 19 §:n mukaisesti. Lisäksi markkinavalvontaviranomainen voi tietyin edellytyksin määrätä talouden toimijaa tiedottamaan määräämällään tavalla tai tiedottaa tietyin edellytyksin talouden toimijan kustannuksella esimerkiksi markkinavalvontaviranomaisen antamasta määräyksestä tai kiellosta (22 §). Ankarampien valvontakeinojen käytölle markkinavalvontalaissa asetetut edellytykset ovat tiukat. Markkinavalvontaviranomainen voi määrätä maastavientikiellosta ja markkinavalvontatoimenpiteiden teettämisestä talouden toimijan kustannuksella sekä tuotteen hävittämisestä tietyin edellytyksin (23–25 §). Lisäksi vakavan riskin tilanteissa, vaikka tuote olisi vaatimustenmukainen ja tuote täyttää 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa säädetyt vaatimukset, markkinavalvontaviranomainen voi lain 16 §:n nojalla antaa 17–22 §:ssä tarkoitetun määräyksen tai kiellon, jos osoittautuu, että tuote tästä huolimatta aiheuttaa vakavan riskin ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, omaisuudelle tai muulle 1 §:n 1 momentissa mainituissa laeissa tarkoitetulle yleiselle edulle.
Markkinavalvontalain 27 §:ssä säädetään Euroopan unionin suojalauseke- ja suojamenettelyn huomioon ottamisesta markkinavalvonnassa. Markkinavalvontalain 28 §:ssä säädetään uhkasakosta ja teettämisuhasta. Lain 29 §:ssä on säädetty muutoksenhausta markkinavalvontaviranomaisen päätökseen sekä markkinavalvontaviranomaisen päätöksen täytäntöönpanosta valituksesta huolimatta.
Tuotteiden esteettömyyteen liittyvään valvontaan sovellettaisiin soveltuvin osin markkinavalvontalain säännöksiä. Esteettömyysdirektiivin mukaisten tuotteiden valvontaan sovelletaan myös suoraan markkinavalvonta-asetusta, mutta vain siltä osin kuin esteettömyysdirektiivissä erikseen säädetään 19 artiklan 1 ja 3 kohdassa. Näin ollen markkinavalvonta-asetuksen kaikkia säännöksiä ei sovelleta esteettömyysdirektiivin nojalla. Esteettömyysdirektiivissä viitataan vielä NLF-asetukseen, jota on markkinavalvonta-asetuksella muutettu.
3.11
Rahoitus- ja pankkipalvelut
Digitaalisesti tarjottavien finanssipalveluiden saavutettavuudesta on säädetty digipalvelulaissa. Digipalvelulain 3 §:n mukaan luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014), jäljempänä luottolaitoslaki, 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettujen luottolaitosten, maksulaitoslain (297/2010) 5 §:n 2 kohdassa tarkoitettujen maksulaitosten, sijoituspalvelulain (747/2012) 1 luvun 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen sijoituspalveluyritysten, vakuutusyhtiölain (521/2008) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistyslain (1250/1987) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen vakuutusyhdistysten digitaalisiin palveluihin siltä osin kuin niiden tarkoituksena on tarjota palvelua yleisölle on tarjottava asiakkailleen tarjoamansa digitaalinen palvelu saavutettavasti. Laajemmin finanssi- tai rahoituspalveluiden esteettömyydestä ei ole aikaisemmin yksityiskohtaisesti säädetty.
Digipalvelulain finanssialan soveltamisala on osin laajempi ja osin rajatumpi verrattuna esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan. Lisäksi digipalvelulain soveltamisalassa on säädetty velvoitteet instituutiokohtaisesti, kun taas esteettömyysdirektiivin soveltamisala on määritetty palvelukohtaisesti. Digipalvelulain soveltamisala sisältää vain digitaalisesti tarjottavat palvelut siinä, missä esteettömyysdirektiivissä tällaista rajausta ei selkeästi tehdä direktiivin artiklatasolla, vaan on katsottava, että esteettömyysdirektiivi koskenee mahdollisesti myös laajemmin esimerkiksi kasvotusten tarjottavaa palvelua. On kuitenkin osin epäselvää, soveltuvatko esteettömyysdirektiivin tarkemmat vaatimukset muihin kuin digitaalisesti tarjottaviin palveluihin. Lisäksi digipalvelulain voidaan katsoa kattavan kaikille asiakkaille digitaalisesti tarjottavat palvelut, kun taas esteettömyysdirektiivin soveltamisala sisältää rajauksen kuluttajille tarjottavista pankkipalveluista. Rahoitusmarkkinalainsäädännössä ei tunneta laajasti kuluttaja-käsitettä kuluttajasuojalain ja peruspankkipalveluita koskevan sääntelyn (Luottolaitoslaki 15 luku 6 – 6b §) lisäksi, vaan rahoitusmarkkinalainsäädännössä käytetään asiakkaiden jakoa ammattimaisiin ja ei-ammattimaisiin asiakkaisiin. Ei-ammattimaiset asiakkaat rinnastuvat pitkälti ja useimmiten kuluttajasuojalaissa tarkoitettuihin kuluttajan asemassa oleviin asiakkaisiin. On kuitenkin huomattava, että myös muu kuin yksityishenkilö esimerkiksi yhteisö, voidaan luokitella ei-ammattimaiseksi asiakkaaksi ja puolestaan yksityishenkilö voi tulla luokitelluksi ammattimaiseksi asiakkaaksi. Kulloinkin sovellettavat menettelytavat asiakassuhteessa määräytyvät asiakasluokittelun pohjalta, eivätkä pelkästään tarjottavan palvelun perusteella.
Lisäksi esteettömyysdirektiivi velvoittaa, että kuluttajille tarjottavasta pankkipalvelusta olisi tietoa saatavilla kielellisesti ymmärrettävässä muodossa, jota tarkentaa vaatimus, että palvelu on annettava vähintään B2-kielitasoisena, ja palveluihin liittyvät tunnistautumispalvelut olisi myös tarjottava esteettömällä tavalla. Kansallisessa laissa ei ole säädetty rahoituspalveluiden osalta kielitasovaatimuksista ja sen osalta on tarve arvioida, kuinka laajasti velvoitetta tarjota tietoja B2-kielitasoisea rahoitus- ja pankkipalveluista tulisi arvioida. Tunnistautumispalveluiden osalta on kansallisesti säädetty digipalveluin 1 luvun 3 §:n 4 kohdassa, että digitaalisesti tarjottavan palvelun osalta myös tunnistautumismenetelmien on oltavat saavutettavia.
Esteettömyysdirektiivin soveltamisala koskisi kansallisessa lainsäädännössä 1) kuluttajansuojalain 7 luvussa tarkoitettuja kuluttajaluottoja ja 7 a luvussa tarkoitettuja asuntoluottoja, 2) sijoituspalvelulain 1 luvun 15 §:n tietyissä luetelmakohdissa tarkoitettuja sijoituspalveluita, joita ovat rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen välittäminen sekä niiden toteuttaminen, omaisuudenhoito ja sijoitusneuvonta (1, 2, 4 ja 5 luetelmakohta) ja taas 2 luvun 3 §:n 1 momentin tietyissä luetelmakohdissa tarkoitettuja oheispalveluita, joita ovat rahoitusvälineiden säilyttäminen ja hoito asiakkaan lukuun, sijoituspalveluun liittyvien luottojen ja muun rahoituksen myöntäminen, sijoituspalveluun liittyvän valuuttapalvelun tarjoaminen sekä sijoitustutkimusten, rahoitusanalyysien ja muiden vastaavanlaisten tuottaminen ja levittäminen (7, 1, 3 ja 4 luetelmakohta), 3) maksupalvelulain mukaisia 1 luvun 1 §:n maksupalveluita ja 4) maksutiliin liittyviä palveluita, joista on myös säädetty maksupalvelulaissa sekä 5) maksulaitoslain 1 luvun 5 §:n 6 a luetelmakohdassa tarkoitettua sähköistä rahaa.
Kuluttajasuojalain 7 ja 7 a luvun mukaisia kuluttajaluottoja voi tarjota mm. luottolaitoslain 1 luvun 7 §:n mukainen luottolaitos, maksulaitos tai rekisteröity luotonantaja tai -välittäjä. Viimeksi mainituista säädetään laissa eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä (853/2016). Lisäksi kuluttajaluottoja voi tietyissä tapauksissa tarjota eräät muutkin tahot. Esteettömyysdirektiivi kattaisi myös muut kuluttajaluottojen tarjoajat kuin luottolaitokset.
Maksupalvelulain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja maksupalveluita ovat 1) palvelu käteispanon tekemiseksi maksutilille tai käteisen nostamiseksi maksutililtä sekä maksutilin hoitoon ja tarjoamiseen liittyvät toimet, 2) maksutapahtuman toteuttaminen tilisiirtona, varojen siirtona palveluntarjoajan maksutilille, suoraveloituksena taikka maksukortilla tai muulla maksuvälineellä, 3) maksuvälineen liikkeeseenlasku, 4) maksunsaajan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva maksutapahtuman hyväksyminen ja käsitteleminen, joka johtaa varojen siirtämiseen maksunsaajalle, 5) rahanvälitys, 6) maksutoimeksiantopalvelu ja 7) tilitietopalvelu. Verrattuna digipalvelulain soveltamisalaan, jossa säädetään instituutiokohtaisesti saavutettavuusvaatimuksista, esteettömyysdirektiivin soveltamisala on laajempi koskien muutakin kuin digitaalisesti annettavaa palvelua mutta myös siten, että palvelulähtöisessä määrittelyssä ei ole rajattu palveluntarjoajia. Luottolaitosten ja maksulaitosten lisäksi maksupalveluja voi tarjota ilman toimilupaa tietyn ehdoin. Maksulaitoslain 2 luvun 7 §:ssä määritetään tällaiset ehdot tällaisille toimijoille, joita yleisemmin kutsutaan rekisteröidyiksi maksupalvelujen tarjoajiksi. Vastaavanlaiset poikkeukset toimiluvasta koskevat myös sähköisen rahan liikkeeseen laskijaa (2 luvun 7 a §) ja tilitietopalvelun tarjoaa (2 luvun 7 b §). Esteettömyysdirektiivin soveltamisala kattaisi myös nämä toimijat niiden tarjotessa maksupalveluita, kun taas digipalvelulain asettamat velvoitteet eivät koske näitä toimiluvattomia palveluntarjoajia. Tilitietopalvelun tarjoajaan on PSD2-direktiivin 33 artiklassa tarkkaan määritetty säädökset, joita kyseiseen toimijaan saa soveltaa. Tältä osin on tarve arvioida esteettömyysdirektiivin velvoitteiden suhdetta PSD2-direktiiviin asettamiin velvoitteisiin.
Luottolaitoslain 15 luvussa 6 §:ssä säädetään peruspankkipalveluista ja luvun 6 a-6 d §:ssä perusmaksutilistä. Luvun 6 a §:ssä 1 momentissa säädetään perusmaksutilin ominaisuuksista ja siihen liittyvistä palveluista.
Sijoituspalveluiden osalta on huomattava, että esteettömyysdirektiivin soveltamisala ei kata kuin rajatun osan sijoituspalveluista ja niiden oheispalveluista. Esimerkiksi sijoituspalvelulain 1 luvun 15 § sisältää yhdeksän luetelmakohtaa sijoituspalveluista, joista ainoastaan neljä sisältyy esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan. Osa laissa määritetyistä sijoituspalveluista tai oheispalveluista koskee selkeästi yrityksille tarjottavaa sijoituspalvelua tai oheispalvelua, kuten organisoidun kaupankäynnin järjestäminen (1 luvun 15 §:n 9 luetelmakohta) ja johdannaisiin liittyvien palveluiden tarjoaminen (2 luvun 3 §:n 6 luetelmakohta). Kuitenkin esteettömyysdirektiivin soveltamisala ei kata esimerkiksi rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskun järjestämistä (1 luvun 15 §:n 7 luetelmakohta), joka käytännössä mahdollistaa listautumisantien järjestämisen mukaan lukien niihin osallistumisen mahdollistamisen. Suomessa monet kotitaloudet, joita pidetään kuluttajina, osallistuvat listautumisanteihin. Esteettömyysdirektiivin B2-kielitasovaatimukseen liittyy epäselvyyttä etenkin sijoituspalveluiden ja niiden oheispalveluiden osalta. Sijoituspalvelulain lisäksi useisiin rahoitusvälineisiin liittyy tuotekohtaista sääntelyä sisältäen esimerkiksi niiden avaintietoasiakirjan antamisen asiakkaalle. Tarkemmin EU-tason muotovaatimuksista on säädetty erikseen (mm. PRIIPS-asetuksessa (EU) N:o 1286/2014 ja sijoitusrahastoja koskevassa rahastodirektiivissä 2009/65/EY). Valmistelussa on tarve myös tarkastella, miten tietojen antamista koskeva B2-kielitasovaatimus suhteutuu muuhun rahoitusmarkkinalainsäädäntöön ja millä tavoin ja kuinka laajasti tietojen antamista palvelusta ja sen sisällöstä tulisi tulkita.
Koska esteettömyysdirektiivi velvoittaa säätämään siinä määritetyt kuluttajalle tarjottavat pankkipalvelut annettavan esteettömästi, on katsottava sen velvoittavuuden menevän kansallisesti säädettyjen finanssialaa, lukuun ottamatta vakuutusyhtiöitä tai vakuutusyhdistyksiä, koskevien digipalvelulain saavutettavuusvelvoitteiden yli siltä osin, kun velvoitteiden soveltamisalat ovat päällekkäiset. Täten on tarve kansallisesti säätää esteettömyysdirektiivistä finanssialalle tulevista velvoitteista sekä selkeyttää ja yhteensovittaa esteettömyysdirektiivin kuluttajapankkipalveluita koskevat velvoitteet digipalvelulain saavutettavuusvaatimusten kanssa.
Lisäksi esteettömyysdirektiivin soveltamisala kattaa pankkiautomaatit ja maksupäätteet, joiden tarkoituksena on mahdollistaa maksujen suorittaminen maksuvälineellä (maksupalvelulaki 1 luvun 1 §:n 2 luetelmakohdan tarkoittama maksupalvelu). Kansallisesti pankkiautomaattien ja maksupäätteiden esteellisyydestä ei ole aikaisemmin säädetty. Pankkiautomaateista tai maksupäätteistä ei ole kansallista yksityiskohtaista sääntelyä.
3.12
Kansainvälinen kehitys esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta
Yhdenvertaisuuteen ja sen edistämiseen liittyviä velvollisuuksia on useissa kansainvälisissä sopimuksissa, joihin Suomi on sitoutunut. Yleisiä yhdenvertaisuuteen liittyviä velvollisuuksia sisältyy Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 26 artiklaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan. Sopimuksissa kielletään syrjintä, joka perustuu rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan.
Suomi ratifioi vammaisyleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan vuonna 2016. Suomi on valtiona yleissopimuksen sopimuspuoli ja siten osaltaan velvollinen toteuttamaan ja täyttämään yleissopimuksessa sopimuspuolille asetetut velvoitteet. Yleissopimuksen 4 artikla sisältää yleisiä velvoitteita, joiden mukaan sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan kaikkien ihmisoikeuksien ja perusvapauksien täysimääräisen toteutumisen kaikille vammaisille henkilöille sekä edistämään sitä ilman minkäänlaista syrjintää vammaisuuden perusteella. Yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaan sopimuspuolet kieltävät kaiken syrjinnän vammaisuuden perusteella ja takaavat vammaisille henkilöille yhdenvertaisen ja tehokkaan oikeussuojan syrjintää vastaan syrjintäperusteesta riippumatta.
Vammaisyleissopimuksen 9 artiklassa säädetään esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, jotka ovat yleissopimuksen mukaisesti edellytyksiä vammaisten henkilöiden itsenäiselle elämälle ja täysimääräiselle osallistumiselle kaikilla elämänaloilla. Esteettömyys ja saavutettavuus ovat yleissopimuksen läpileikkaavia teemoja, joiden edistämisessä sopimuspuolilla on aktiivinen toimintavelvoite. Artikla velvoittaa sopimuspuolet toteuttamaan asianmukaiset toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään. Tämä edellyttää toimia, kuten esteiden tunnistamista ja poistamista muun muassa tiedottamisessa ja viestinnässä, sähköiset palvelut ja pelastuspalvelut mukaan lukien. Artikla edellyttää sopimuspuolia varmistamaan, että yleisölle avoimia tiloja ja palveluja tarjoavat yksityiset tahot ottavat huomioon esteettömyyden ja saavutettavuuden osatekijät.
Vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea on antanut 9 artiklaa koskevan yleiskommentin (nro 2) (CRPD/C/GC/2). Yleiskommentissa korostetaan, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yksi vammaisyleissopimuksen perustana olevista keskeisistä periaatteista ja tärkeä edellytys sille, että vammaiset henkilöt voivat nauttia yhdenvertaisesti muiden kanssa kansalaisoikeuksista sekä poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta ei pidä tarkastella vain tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta, vaan myös keinona investoida yhteiskuntaan ja olennaisena osana kestävän kehityksen toimintaohjelmaa. Yleiskommentissa tuodaan esille, että mikäli tavarat, tuotteet ja palvelut ovat kaikille avoimia tai tarjolla, niiden on oltava kaikkien saavutettavissa riippumatta siitä, onko niiden omistaja tai tarjoaja viranomainen vai yksityinen yritys. Vammaisilla henkilöillä tulisi olla yhdenvertainen pääsy kaikkiin yleisölle avoimiin tai yleisölle tarjolla oleviin tavaroihin, tuotteisiin ja palveluihin. Esteettömyys ja saavutettavuus tulisi mahdollistaa kaikille eri tavoin vammaisille henkilölle.
Vammaisyleissopimuksen 2 artiklassa on määritelty kaikille sopiva suunnittelu tarkoittamaan tuotteiden, ympäristöjen, ohjelmien ja palvelujen suunnittelua sellaisiksi, että kaikki ihmiset voivat käyttää niitä mahdollisimman laajasti ilman mukautuksia. Yleissopimuksen 4 artiklan mukaisesti sopimuspuolet ovat sitoutuneet toteuttamaan tai edistämään kaikille sopivaksi suunniteltujen tavaroiden, palvelujen, välineiden ja tilojen tutkimusta ja kehittämistä niin, että ne vaativat mahdollisimman vähän mukautuksia ja kustannuksia vammaisten henkilöiden erityistarpeiden täyttämiseksi. Sopimuspuolet ovat lisäksi sitoutuneita edistämään niiden saatavuutta ja käyttöä sekä edistämään kaikille sopivaa suunnittelua kehitettäessä standardeja ja suuntaviivoja.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/1972 eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä (teledirektiivi) 109 artiklan 5 mukaisesti jäsenvaltioiden on määrä varmistaa, että hätäpalvelut ovat hätäviestien välityksellä vammaisten loppukäyttäjien saatavilla muiden loppukäyttäjien käyttömahdollisuuksia vastaavalla tavalla tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimukset yhdenmukaistavan unionin lainsäädännön mukaisesti. Komissio ja kansalliset sääntelyviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat asianmukaiset toimenpiteet, joilla varmistetaan, että matkustaessaan toisessa jäsenvaltiossa vammaiset loppukäyttäjät voivat käyttää hätäpalveluja vastaavin edellytyksin kuin muut loppukäyttäjät, mahdollisuuksien mukaan ilman ennakkorekisteröintiä. Näillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan yhteentoimivuus kaikissa jäsenvaltioissa, ja toimenpiteiden on perustuttava mahdollisimman suuressa määrin 39 artiklan mukaisesti vahvistettuihin eurooppalaisiin standardeihin tai eritelmiin. Tällaiset toimenpiteet eivät saa estää jäsenvaltiota hyväksymästä lisävaatimuksia artiklassa esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi.
Muut toimet EU-tasolla
Euroopan vammaisstrategia 2010-2020 laadittiin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteuttamiseksi käytännössä. Vammaisstrategian tavoitteena oli varmistaa vammaisten henkilöiden täysipainoinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan. Vammaisstrategia perustuu EU:n toiminnasta tehtyyn sopimukseen, Euroopan unionin perusoikeuskirjaan, Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin ja vammaisyleissopimukseen. Edellisestä strategiasta on tehty laaja arvio, jonka perusteella strategia edisti vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista, mutta haasteita on edelleen.
Maaliskuussa 2021 Euroopan komissio hyväksyi uuden vammaisten henkilöiden oikeuksien strategian vuosille 2021-2030. Vammaisstrategian tavoitteena on varmistaa vammaisten henkilöiden täysipainoinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan. Strategian keskeisiä periaatteita ovat yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys. Keskeistä on huomioida, että sekä EU että kaikki sen jäsenmaat ovat ratifioineet vammaisyleissopimuksen. Yleissopimuksen toimeenpanon vahvistaminen on siten yhteinen tavoite.
Strategia on kunnianhimoinen ja laaja. Se sisältää seitsemän lippulaiva-aloitetta, 57 komission aloitetta sekä 23 jäsenmaille suunnattua toimenpidealoitetta. Komissio korostaa, että strategian toimeenpano edellyttää koordinoitua yhteistyötä sekä kansallisella että EU-tasolla, mukaan lukien jäsenmaiden alueellisten ja paikallisten viranomaisten sitoutumista ehdotettuihin toimenpiteisiin.
Strategia sisältää parlamentin tärkeimmät suositukset, jotka vaativat:
ottamaan vammaisten oikeudet huomioon kaikilla politiikanaloilla.
takaamaan ennaltaehkäisevillä keinoilla, etteivät vammaiset ihmiset kärsi erityisen paljon koronaviruspandemian tapaisista terveyskriiseistä.
takaamaan vammaisille yhtäläisen pääsyn terveydenhuollon, julkisen liikenteen, työllisyys-, ja asuntopalveluiden piiriin.
kehittämään EU:n pilottiprojektia vammaiskortista, joka helpottaa vastavuoroista vamman tunnustamista tiettyjen EU-maiden välillä.
osallistamaan yhdistykset, vammaiset ihmiset ja heidän perheensä strategian suunnitteluun ja täytäntöönpanoon.
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat yksi strategian kahdeksasta prioriteettialueesta. Esteettömyys ja saavutettavuus nähdään strategiassa vammaisten henkilöiden oikeuksien, itsenäisyyden, yhdenvertaisuuden ja täysimääräisen osallisuuden mahdollistajina. EU:ssa on otettu käyttöön useita esteettömyyttä ja saavutettavuutta koskevia säädöksiä. Jatkossa on keskeistä arvioida ja vahvistaa olemassa olevien säädösten toimeenpanoa sekä arvioida tarvetta lisäsääntelylle. Komissio tukee jäsenmaita esteettömyys- ja saavutettavuustyössä. Komissio esittää lippulaiva-aloitteessaan eurooppalaisen resurssikeskuksen, EsteetönEU, perustamista. Resurssikeskuksen tehtävänä olisi toimia yhteistyörakenteena EU-tason ja kansallisen tason toimijoille laajasti esteettömyyden ja saavutettavuuden eri osa-alueilla.
Komissio antaa viimeistään 28 päivänä kesäkuuta 2030 ja sen jälkeen joka viides vuosi Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle kertomuksen esteettömyysdirektiivin soveltamisesta. Kertomuksissa käsitellään sosiaalisen, taloudellisen ja teknologisen kehityksen valossa muun muassa edistymistä tuotteiden ja palvelujen esteettömyyden alalla, mahdollista teknologialukkiutumaa tai innovoinnin esteitä sekä talouden toimijoihin ja vammaisiin henkilöihin kohdistuvia direktiivin vaikutuksia.
7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista
1 §.Lain tarkoitus. Lain tavoitteena olisi edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, jotta kaikkien ja erityisesti vammaisten henkilöiden itsenäinen elämä ja osallistuminen yhteiskuntaan helpottuu.
Ehdotettavalla lailla eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista saatettaisiin kansallisesti voimaan esteettömyysdirektiivi ja sen vaatimukset valikoiduille tuotteilla. Esteettömyysvaatimukset koskevat tuotteita, jotka ovat erityisen merkityksellisiä vammaisille henkilöille ja joista EU:n sisällä jäsenvaltiot ovat antaneet tai saattavat antaa toisistaan poikkeavia, sisämarkkinoiden toiminnalle vahingollisia, kansallisia säännöksiä. Direktiivi edistää täysimääräistä ja tehokasta osallistumista parantamalla sellaisten yleisten tuotteiden saatavuutta, jotka alkuperäisessä muodossaan tai myöhemmin mukautettuina vastaavat vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin.
Esteettömistä tuotteista hyötyisivät kaikki. Erityisesti niistä hyötyisivät vammaiset ja toimintarajoitteiset henkilöt.
Esteettömyysdirektiivin 1 artiklan mukaan tarkoituksena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa lähentämällä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat tiettyjen tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksia, erityisesti poistamalla ja ehkäisemällä esteitä, joita jäsenvaltioiden erilaiset esteettömyysvaatimukset aiheuttavat tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen vapaalle liikkuvuudelle. Direktiivin johdanto-osan 5 mukaan erot jäsenvaltioiden sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten välillä, jotka koskevat vammaisten henkilöiden käyttämien tuotteiden ja palvelujen esteettömyyttä, muodostavat esteitä tuotteiden ja palveluiden vapaalle liikkuvuudelle sekä vääristävät toimivaa kilpailua sisämarkkinoilla.
Direktiivin johdanto-osan 15 mukaan Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen eli vammaisyleissopimuksen voimaantulo jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltioiden on annettava täydentäviä kansallisia säännöksiä tuotteiden ja palvelujen esteettömyydestä. Ilman unionin toimia nämä säännökset johtaisivat entistä suurempiin eroihin jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten välillä.
Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 23 mukaan toiminnalliset esteettömyysvaatimukset olisi säädettävä pakollisiksi, ja ne olisi laadittava yleisten tavoitteiden muodossa. Kyseisten vaatimusten olisi oltava riittävän tarkkoja, jotta voidaan luoda oikeudellisesti sitovia velvoitteita, ja riittävän yksityiskohtaisia, jotta voidaan arvioida vaatimustenmukaisuutta ja varmistaa siten sisämarkkinoiden moitteeton toiminta tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen osalta, ja niissä olisi jätettävä joustovaraa innovointia varten. Tarkoituksena ei siis ole rajoittaa talouden toimijan mahdollisuuksia tarjota tuotteita markkinoilla, vaan niiden tuottamisessa pitäisi ottaa huomioon esteettömyysvaatimukset ja esimerkiksi vaihtoehtoiset tavat saada tieto käyttäjälle.
Tuotteisiin kohdistuu markkinavalvontaa, joten lailla säädettäisiin myös markkinavalvonnan perusteista.
2 §.Lain soveltamisala. Ehdotetun lain 2 §:ssä säädettäisiin asiallisesta soveltamisalasta. Kyseessä oleva pykälä vastaisi esteettömyysdirektiivin soveltamisalaa, 2 artikla 1 kohta, vastaavat tuotteet olisivat tämän lain soveltamisalassa. Näihin valikoituihin tuotteisiin sovelletaan esteettömyysdirektiivin liitteessä I jaksossa I vahvistettuja esteettömyysvaatimuksia. Lisäksi kaikkien tuotteiden, lukuun ottamatta itsepalvelupäätteitä, on oltava liitteessä I jaksossa II vahvistettujen esteettömyysvaatimusten mukaisia. Kyseessä olevat esteettömyysvaatimukset ovat pakollisia esteettömyysvaatimuksia, eivätkä ne mahdollista kansallista liikkumavaraa. Direktiivin johdanto-osan 22 kohdassa todetaan, että on tarpeen täsmentää esteettömyysvaatimukset tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen markkinoille saattamista varten, jotta voidaan varmistaa kyseisten tuotteiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla.
Soveltamisen kannalta on merkityksellistä, että vaatimuksia sovellettaisiin tuotteisiin, jotka saatetaan markkinoille 28 päivänä kesäkuuta 2025 jälkeen. Markkinoille saattamisella tarkoitetaan tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla. Kaikkia esteettömyysvaatimuksia tulee noudattaa kokonaisuudessaan, ellei ole perusteltua vedota poikkeukseen tietyn esteettömyysvaatimuksen osalta. Poikkeuksia ovat kohtuuton rasite ja perusteellinen muutos.
Lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan,tätä lakia sovellettaisiin esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 1 a kohdan mukaisesti yleiskäyttöisiin tietokonelaitteistoihin ja laitteistojen tietokonejärjestelmiin. Direktiivin johdanto-osan 25 mukaan kyseessä on kuluttajille tarkoitetut yleiskäyttöiset tietokonelaitteistot. Jotta kyseiset laitteistot toimisivat esteettömästi, myös niiden käyttöjärjestelmien olisi oltava esteettömiä. Kulutuselektroniikkatuotteisiin sulautetut erityistietokoneet eivät olisi kuluttajille tarkoitettuja yleiskäyttöisiä tietokonelaitteistoja. Direktiivin johdanto-osan mukaan määritelmän ei olisi katettava tapauskohtaisesti tiettyä toimintoa toteuttavia yksittäisiä osia, kuten emolevyjä tai muistisiruja, joita käytetään tai saatetaan käyttää mainituissa laitteistoissa.
Kuluttajien käyttöön tarkoitetulla yleiskäyttöisellä tietokonelaitteistolla tarkoitetaan direktiivin 3 artiklan 39 kohdan mukaan koko tietokoneen muodostamaa laitteistoyhdistelmää, joka on luonteeltaan monitoiminen, jolla voidaan asianmukaisilla ohjelmistoilla varustettuna suorittaa yleisimpiä kuluttajien haluamia tietojenkäsittelytehtäviä ja joka on tarkoitettu kuluttajien käyttöön. Näitä ovat esimerkiksi henkilökohtaiset tietokoneet, erityisesti pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet ja taulutietokoneet.
Käyttöjärjestelmällä tarkoitetaan direktiivin 3 artiklan 38 kohdan mukaan ohjelmistoa, joka muun muassa toimii rajapintana oheislaitteistoon, ajoittaa tehtäviä, osoittaa tallennustilaa ja esittää käyttäjälle oletuskäyttöliittymän, jos käynnissä ei ole sovellusohjelmaa, jossa on oma graafinen käyttöliittymänsä, riippumatta siitä, onko tällainen ohjelmisto kuluttajien käyttöön tarkoitetun yleiskäyttöisen tietokonelaitteiston erottamaton osa vai muodostaako se itsenäisen ohjelmiston, jota on tarkoitus käyttää kuluttajien käyttöön tarkoitetussa yleiskäyttöisessä tietokonelaitteistossa, mutta tällaisiin ohjelmistoihin eivät kuulu käyttöjärjestelmän latausohjelmat, BIOS-ohjelmat (Basic Input-Output System) tai muut laiteohjelmistot, joita tarvitaan käyttöjärjestelmän käynnistykseen tai asennukseen.
Kuluttajalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä, joka hankkii tuotteen tai vastaanottaa asiaankuuluvan palvelun tarkoituksessa, joka ei kuulu hänen elinkeino-, liike-, käsiteollisuus- tai ammattitoimintaansa. Kuluttajan määritelmä vastaisi kuluttajansuojalain 1 luvun 4 §:n määritelmää kuluttajasta. Kuluttajana pidettäisiin luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.
Kuluttajan käsite on tärkeä, koska esteettömyysdirektiivi koskee tuotteiden tarjoamista kuluttajille. On tärkeää huomioida, että usein muillekin kuin kuluttajille tarjottavat tuotteet on hyvä tarjota esteettömästi ja näin edistetään kaikkien mahdollisuuksia käyttää tuotteita yhdenvertaisesti. Kuluttajille tarjottavien tuotteiden määrittely voi toisinaan olla myös hankalaa, jos kuluttajien lisäksi tuotteita tarjotaan esimerkiksi ammattitoimintaa varten. Laki kuitenkin velvoittaisi esteettömyyttä vain kuluttajille tarjottavien tuotteiden osalta.
Pykälän 2 kohdan mukaisesti lakia sovellettaisiin itsepalveluperiaatteella toimiviin maksupäätteisiin. Maksupäätteellä tarkoitettaisiin esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 29 alakohdan mukaisesti laitetta, jonka päätarkoitus on mahdollistaa maksujen suorittaminen käyttämällä direktiivin (EU) 2015/2366 4 artiklan 14 alakohdassa määriteltyjä maksuvälineitä fyysisessä myyntipisteessä muttei virtuaaliympäristössä.
Maksuvälineellä tarkoitetaan henkilökohtaista laitetta ja/tai menettelytapoja, joista maksupalvelunkäyttäjä ja -tarjoaja ovat sopineet keskenään ja joita käytetään maksutoimeksiannon antamiseen.
Pykälän 3 kohdan mukaisesti lakia sovellettaisiin itsepalveluperiaatteella toimiviin itsepalvelupäätteisiin, jotka on tarkoitettu esteettömyysdirektiivin mukaisten palvelujen tarjoamiseen. Näistä esteettömyysdirektiivin määrittelemistä palveluista olisi säädetty kansallisesti digipalvelulain 3 a luvussa. Soveltamisen alaan kuuluisi siis esimerkiksi pankkiautomaatit, pankkien konttorien jonotuslippuautomaatit, tiettyihin palveluihin oikeuttavia lippuja toimittavat lippuautomaatit ja lähtöselvitysautomaatit.
Pykälän 4 kohdan mukaan lakia sovellettaisiin sellaisiin tietojen tarjoamiseen käytettäviin vuorovaikutteisiin itsepalvelupäätteisiin, jotka on tarkoitettu digipalvelulain 3 a luvussa tarkoitettujen palvelujen tarjoamiseen sekä kaupunki-, esikaupunki- ja alueelliseen linja-auto- ja raideliikenteeseen, lukuun ottamatta ajoneuvojen, ilma-alusten, laivojen tai liikkuvan kaluston kiinteiksi osiksi asennettuja päätteitä, koska ne muodostavat osan kyseisistä ajoneuvoista, lentokoneista, laivoista tai liikkuvasta kalustosta. Pääte katsottaisiin näiden liikkumisvälineiden kiinteäksi osaksi asennetuksi päätteeksi, mikäli pääte olisi asennettu ajoneuvoon, ilma-alukseen, laivaan tai liikkuvaan kalustoon otettaessa tällainen liikkumisväline ensimmäistä kertaa käyttöön. Eli jo käytössä olevaan ajoneuvoon, ilma-alukseen, laivaan tai liikkuvaan kalustoon jälkikäteen asennettu pääte ei täyttäisi poikkeuksen edellytyksiä.
Esteettömyysdirektiiviin sisältyy erityissääntelyä kaupunki- ja esikaupunkiliikenteen sekä alueellisen liikenteen osalta. Direktiivissä nämä määritellään viittaamalla yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (2012/34/EU). Esikaupunki-ja kaupunkiliikenteellä tarkoitetaan direktiivin mukaan ”liikennettä, jonka päätarkoituksena on kaupunkikeskuksen tai taajaman, myös rajojen molemmille puolille ulottuvan taajaman, sekä tällaisen kaupunkikeskuksen tai taajaman ja sitä ympäröivien alueiden välisten liikennetarpeiden täyttäminen”. Alueellisella liikenteellä tarkoitetaan ”liikennettä, jonka päätarkoituksena on alueen, myös rajojen molemmille puolille ulottuvan alueen, liikennetarpeiden täyttäminen”. Kyse on näissä siis paikallisesta tai alueellisesta liikenteenharjoittamisesta.
Esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 35 ja 36 kohdissa tarkennetaan, että määritelmät koskevat seuraavia liikennemuotoja: raide-, linja-auto-, metro-, raitiovaunu- ja johdinautoliikenne. Tämä tarkennus on sikäli merkityksellinen, että lain liikenteen palveluista 2 §:n kohdassa 12 määritellyt matkustajanoikeusasetukset eivät koske kaupunkiraideliikennettä (raitiovaunu- ja metroliikennettä), joten esteettömyysdirektiivin soveltamisala muodostuu tältä osin kyseisten matkustajanoikeusasetusten soveltamisalaa laajemmaksi.
Koska nämä määritelmät ovat toistaiseksi koskeneet vain rautatieliikennettä, ei niiden soveltamisesta siis toistaiseksi ole luonnollisestikaan kokemuksia muuten kuin rautatieliikenteen osalta. Jonkinlaisen tulkinnan siitä, mitä Suomessa on ainakin katsottu tällaiseksi liikenteeksi, voi löytää tällainen rautatiekuljetuslain (1119/2000) 8 a §:n 3 momentista, joka kuuluu seuraavasti: Rautatievastuuasetuksen 10 artiklaa matkatietojärjestelmistä ja varausjärjestelmistä, 17 artiklaa matkalipun hinnan korvaamisesta sekä 18 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa ateria- ja majoittamisvelvollisuudesta ei sovelleta taajamajunaliikenteeseen seuraavilla rataosuuksilla:
1) Helsinki–Kirkkonummi;
2) Helsinki–Karjaa;
3) Helsinki–Vantaankoski–Lentoasema–Hiekkaharju–Helsinki;
4) Helsinki–Riihimäki–Tampere;
5) Helsinki–Lahti;
6) Lahti–Riihimäki.
Käytännössä linja-autoliikenteen puolella nämä kaupunki- ja esikaupunkiliikennettä sekä alueellista liikennettä koskevat säännökset kohdistuisivat erityisesti sopimusliikenteeseen eli toimivaltaisten viranomaisten hankkimaan liikenteeseen.
Lainkohdassa mainittujen itsepalvelupäätteiden osalta kyse olisi niistä vuorovaikutteisista itsepalvelupäätteistä, jotka on tarkoitettu esteettömyysdirektiivin mukaisten palvelujen tarjoamiseen. Näistä palveluista olisi säädetty kansallisesti digipalvelulain 3 a luvussa. Nämä vaatimukset kohdistuvat myös kaupunki- ja esikaupunkiliikennepalveluja ja alueellisia liikennepalveluja tarjoaviin vuorovaikutteisiin itsepalvelupäätteisiin. Soveltamisalan ulkopuolelle rajautuisivat sellaiset päätteet, jotka eivät ole vuorovaikutteisia, koska nämä jäisivät ehdotetun lain soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaisia päätteitä olisivat esimerkiksi sellaiset juna-asemien seinillä olevat aikataulunäytöt, joihin käyttäjä ei voi vaikuttaa.
Vuorovaikutteisuus tarkoittaisi sitä, että itsepalvelupäätteen käyttäjä voi esimerkiksi tehdä valintoja käyttäessään laitetta. Esimerkiksi henkilöliikenteen matkalippujen ostamiseen tarkoitetun palvelun tulisi olla saavutettava ja käytettävän itsepalvelupäätteen esteetön. Soveltamisen alaan ei kuuluisi esimerkiksi palveluntarjoajan äänestysautomaatit (palaute palvelusta), koska kyseessä ei olisi digipalvelulain 3 a luvun mukaisen palvelun tarjoamisesta. Soveltamisalaan eivät kuuluisi myöskään pysäköinninvalvontaan tarkoitetut pysäköintilippuautomaatit, koska näissä ei ole kyse digipalvelulain 3 a luvun tarkoittamista henkilöliikennepalveluista. Käytännössä tässä laissa säädettäisiin niistä itsepalvelupäätteen ominaisuuksista, joita tuotteen tulee jatkossa täyttää. Markkinoille voisi saattaa 28 kesäkuutta 2025 jälkeen vain itsepalvelupäätteen, jotka täyttävät tässä laissa ja sen perusteella annettavissa säädöksissä vaaditut esteettömyysvaatimukset. Siirtymäsäännöksen mukaisesti palveluntarjoaja voisi kuitenkin käyttää itsepalvelupäätteitä niiden käyttöiän loppuun saakka, kuitenkin enintään 20 vuotta niiden käytön aloittamisesta.
Pykälän 5 kohdan mukaisesti lakia sovellettaisiin sähköisiin viestintäpalveluihin käytettäviin kuluttajapäätelaitteisiin, joissa on vuorovaikutteisia tietojenkäsittelyominaisuuksia.
Näitä tuotteita käytettäisiin ensisijaisesti sähköisiin viestintäpalveluihin pääsemiseksi. Kyseisiin laitteisiin olisi luettava reitittimen tai modeemin kaltaiset laitteet, joita käytetään osana sähköisten viestintäpalvelujen käyttöjärjestelyjä.
Vuorovaikutteisilla tietojenkäsittelyominaisuuksilla tarkoitetaan toimintoja, jotka tukevat ihmisen ja laitteen välistä vuorovaikutusta ja joiden avulla voidaan käsitellä ja siirtää tietoja, ääntä tai videokuvaa tai niiden yhdistelmiä.
Pykälän 6 kohdan mukaisesti lakia sovellettaisiin kuluttajapäätelaitteisiin, joissa on vuorovaikutteisia tietojenkäsittelyominaisuuksia ja joiden avulla käytetään audiovisuaalisia mediapalveluja. Direktiivin johdanto-osan 31 mukaan pääsyllä audiovisuaalisiin mediapalveluihin olisi tarkoitettava sitä, että audiovisuaaliseen sisältöön pääsy on esteetöntä ja käytössä on mekanismeja, joiden ansiosta vammaiset henkilöt voivat käyttää avustavia teknologioita. Soveltamisalaan ei siis kuulu tarjoamisen kohteena olevat audiovisuaaliset sisällöt. Audiovisuaalisista mediapalveluista ja niiden sisällöstä säädetään AVMS-direktiivissä sekä kansallisella tasolla sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa.
Audiovisuaalisten mediapalvelujen käyttöön tarkoitetuilla kuluttajapäätelaitteen tarkoitetaan päätelaiteita, joissa on vuorovaikutteisia tietojenkäsittelyominaisuuksia. Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 2 kohdan mukaisesti audiovisuaalisella sisältöpalvelujen määritelmällä (direktiivissä ”audiovisuaalinen mediapalvelu”) tarkoitetaan palvelua tai siitä erotettavissa olevaa osaa, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota yleisölle televisiolähetyksiä tai tilausohjelmapalveluja elinkeinotoiminnassa ja joista audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoaja on toimituksellisessa vastuussa. Tässä laissa kyse olisi siis tuotteista eli laitteista, joiden päätarkoitus on tarjota pääsy audiovisuaalisiin mediapalveluihin. Päätarkoitus viittaa siihen, että kyse on nimenomaisesti niistä laitteista, joilla tarjotaan pääsy audiovisuaalisiin mediapalveluihin, esimerkiksi digiboksista.
Pykälän 7 kohdan mukaisesti lakia sovellettaisiin sähköisiin lukulaitteisiin. Määritelmä vastaisi direktiivin määritelmää, jonka mukaan sähköisellä lukulaitteella tarkoitetaan direktiivin 3 artiklan 42 kohdan mukaan erityislaitetta, sen laitteisto ja ohjelmisto mukaan luettuina, jonka avulla käsitellään, luetaan ja käytetään sähkökirjatiedostoja ja navigoidaan niissä. Tässäkin tapauksessa sähkökirjaan liittyviä esteettömyysvaatimuksia sovelletaan niihin sähköisiin lukulaitteisiin, jotka on erityisesti suunniteltu mahdollistamaan sähkökirjan lukeminen, käyttäminen ja navigointi. Sähkökirjasta puhutaan usein myös e-kirjana. Tällainen sähköinen lukulaite on esimerkiksi Kindle lukulaite.
Pykälän 8 kohdan mukaan viitattaisiin digipalvelulakiin, jossa säädettäisiin saavutettavuusvaatimuksista digitaalisille palveluille. Saavutettavuus tarkoittaa digitaalisten palvelujen esteettömyyttä. Digitaalisten palvelut ovat verkkosivustoja, mobiilisovelluksia ja niihin liittyviä toiminnallisuuksia. Kyseinen termi on määritelty digipalvelulain 2 §:n 3 kohdassa. Kyseessä olisi osin informatiivinen viittaus, joka selkeyttää esteettömyysdirektiivin soveltamisalan implementointia, joka koskee tuotteita ja palveluja. Käytännössä digipalvelulain 3 a luvun mukaisten palvelujen tarjoamiseen käytettäviin tuotteisiin sovellettaisiin tämän lain mukaisia esteettömyysvaatimuksia. Jos palveluntarjoaja tarjoaa digitaalista palveluaan esimerkiksi itsepalvelupäätteen kautta, tulee itsepalvelupäätteen (tuotteen) täyttää tämän lain esteettömyysvaatimukset ja digitaalisen palvelun itsessään digipalvelulain 3 a luvun mukaiset vaatimukset. Digipalvelulain mukainen palveluntarjoaja vastaa siitä, että digipalvelulain 3 a luvun vaatimuksia noudatetaan. Näihin velvoitteisiin kuuluu muun muassa kertoa siitä, miten palvelu toimii tuotteen kanssa. Tuotteen valmistaja, maahantuoja, valtuutettu edustaja ja jakelija vastaisivat siitä, että tuote on saatettu markkinoille esteettömyysvaatimusten mukaisena.
Lisäksi tämän lain mukaisia esteettömyysvaatimuksia sovellettaisiin digipalvelulain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisten palvelujen tarjoamiseen. Kyse on vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain (617/2009) 12 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin merkittyjen tunnistuspalvelun tarjoajien tunnistuspalveluihin sekä hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista annetun lain (571/2016) 3 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetun verkkomaksamisen kokoamis- ja hallinnointipalvelun kautta käytettäviin digitaalisten palvelujen osista, joilla voidaan hoitaa maksutoimeksiantoja. Tällainen tuote voi olla esimerkiksi pankin tarjoama tunnistautumisväline. Jotta kansallisesti tunnistutumisvälineiden osalta lainsäädäntö on yhdenvertainen, tulisi tässä kohti viitata myös digipalvelulain 3 §:n 1 momentin 4 kohtaan. Näin kaikki tunnistautumispalveluiden yhteydessä käytettävät tunnistautusmisvälineet olisivat vaatimusten piirissä.
3 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Tämän lain mukaisiin tuotteisiin kohdistuu markkinavalvontaa. Ehdotetun lain 3 §:n 1 momentissa viitattaisiin EU:n markkinavalvonta-asetukseen. Markkinavalvonnan, talouden toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön sekä unionin markkinoille tulevien tuotteiden valvonnan puitteista säädetään markkinavalvonnasta ja tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä direktiivin 2004/42/EY ja asetusten (EY) N:o 765/2008 ja (EU) N:o 305/2011 muuttamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1020/2019 eli markkinavalvonta-asetuksessa. EU:n markkinavalvonta-asetus on sellaisenaan velvoittavaa sääntelyä jäsenvaltioissa, ja sisältää viranomaisia koskevia säännöksiä markkinavalvontaan liittyvistä toimista, kuten vakavaa riskiä aiheuttavien tuotteiden poistamisesta markkinoilta, tullitarkastuksista sekä tiedonvaihdosta ja yhteydenpidosta muiden Euroopan unionin jäsenmaiden ja Euroopan komission kesken.
Esteettömyysdirektiiviä ei mainita markkinavalvonta-asetuksen soveltamisalassa (sen liitteessä I). Esteettömyysdirektiivin mukaisten tuotteiden valvontaan sovellettaisiin markkinavalvonta-asetuksessa vahvistettuja sääntöjä sen mukaan kuin ne on lueteltu esteettömyysdirektiivin 19 artiklan kohdissa 1 ja 3. Tämä tarkoittaa, että markkinavalvonta-asetusta sovelletaan osittain esteettömyysdirektiivin tekemän rajauksen vuoksi. Käytännössä esteettömyysdirektiivissä viitataan NLF-asetukseen (EY N:o 765/2008), jota on markkinavalvonta-asetuksella muutettu. Markkinavalvonta-asetuksesta tulee huomioida artiklat 2 (3), 10 (2,5,6), 11 (2, 5 ja 6), 14 (1 ja 2), 17, 18, 22, 34 (1, 3 a ja 4).
Markkinavalvonta-asetus on edellyttänyt markkinavalvontalain säännöksiin muutoksia. Koska markkinavalvontalakia sovellettaisiin nyt ehdotettavaan lain perusteella, tulisivat nämä markkinavalvonta-asetuksen artiklat välillisesti sovellettavaksi markkinavalvontalain kautta. Näitä ovat 11 artiklan alakohta 3, jota vastaa markkinavalvontalain 6 §:n, 14 artiklan kohdan 4 alakohdat a, b, e ja j, joita vastaavat markkinavalvontalain 8, 9 ja 10 a §:n, sekä 16 artiklan 3 kohdan alakohta g, jota vastaa markkinavalvontalain 22 §. Lisäksi asetuksen 29 artiklan mukainen verkosto liittyy markkinavalvontalain 4 a §:n mukaisen yhteyspisteen toimintaan, 33 artikla alakohdat i ja k liittyvät komission tehtäviin verkostossa. Erillisiä kohtia, jotka koskeva verkoston toimintaa, ei ole tarpeen todeta tässä laissa (31 artikla kohta 2 alakohdat f, g, m ja o).
Sen sijaan tulisi erikseen viitata säännöksiin markkinavalvonta-setuksen muiden artikloiden perusteella edellä olevan mukaisesti. Näitä ovat siis 2 artiklan kohta 3, joka viittaa tuoteturvallisuusdirektiiviin, 10 artiklan kohdat 2,5 ja 6 markkinavalvontaviranomaisen nimeämisestä, 11 artiklan kohdat 2, 5 ja 6 testiraporttien hyväksymisestä ja muiden maiden toimien hyväksymisestä, 14 artiklan kohdat 1 ja 2 markkinavalvontaviranomaiselle annettavasta toimivallasta ja tehokkaasta tavasta toteuttaa valvonta, 17 artikla tietojen käytöstä sekä ammatti- ja liikesalaisuuden suojasta, 18 artikla talouden toimijoiden menettelyllisistä oikeuksista, 22 artikla keskinäisestä avunannosta sekä artikla 34 kohdat 1, 3a ja 4, joissa säädetään tieto- ja viestintäjärjestelmästä unionin alueella.
Ehdotetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan markkinavalvonnasta, markkinavalvonta-asetuksen 25–28 artiklan mukaisesta ulkorajavalvonnasta, valvontaviranomaisista ja muutoksenhausta valvontaviranomaisten päätöksiin säädetään markkinavalvontalaissa. Markkinavalvontalaki on horisontaalinen ja tiettyjä sektoreita koskeva valvonnan yleislaki. Markkinavalvontalaissa todetun mukaisesti sektorilaissa voi olla tarkempia säännöksiä. Myös tässä laissa olisi tarkentavia säännöksiä valvonnalle. Markkinavalvontalain soveltamisalaa on laajennettu sen voimaantulon jälkeen koskemaan muita tuoteryhmiä sekä muiden hallinnonalojen lainsäädäntöä. Myös kyseessä oleva uusi laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista tulisi lisätä markkinavalvontalain soveltamisen alaan, sen 1 §:ään. Markkinavalvontalaissa määritellään esimerkiksi oikeuksista tehdä tarkastuksia, oikeudesta ottaa tuote tutkittavaksi, markkinavalvonnan yhteyspisteestä ja tehtävien hoidosta ja tärkeysjärjestyksestä. Markkinavalvonnan säännösten perusteella esimerkiksi kuluttajalla on oikeus tehdä ilmoitus havaitsemastaan puutteesta tuotteen esteettömyydessä ja markkinavalvontaviranomaisen tulee hoitaa asia tarkoituksenmukaisella tavalla. Markkinavalvontalaissa säädetään myös valvonnan toimenpiteistä ja esimerkiksi uhkasakon määräämisestä kiellon tai määräyksen tehosteeksi.
4 §.Määritelmät. Lain 4 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi lain keskeisten käsitteiden määritelmät, jotka perustuisivat pääosin esteettömyysdirektiiviin 3 artiklan mukaisiin määritelmiin.
Organisatorisen soveltamisalan määrittämiseksi olisi tarpeellista määritellä talouden toimija ja mikroyritys. Organisatorisesti laki koskee sekä julkista että yksityistä sektoria, kun toimijat tarjoavat lain soveltamisalaan kuuluvia tuotteita ja palveluja kuluttajille.
Esteettömyysvaatimuksia tulee koskemaan yhdenmukaistettu standardi, joten sen käsite olisi hyvä määritellä tarkkarajaisuuden vuoksi. Samaa määritelmää käytetään laajasti eri alojen lainsäädännössä.
Soveltamisalaa koskevassa lain kohdassa avattaisiin useita ehdotettavan lain mukaisia määritelmiä, esimerkiksi se, mitä tarkoitetaan audiovisuaalisten mediapalvelujen käyttöön tarkoitetuilla kuluttajapäätelaitteella. Toiston välttämiseksi näitä termejä ei määritellä erikseen. Määritelmä tulee esille asiayhteydessä eli käytännössä soveltamisalan yhteydessä. Lisäksi lakiin liittyy useita termejä, jotka ovat yhteisiä markkinavalvonnalle ja ne on määritelty markkinavalvontalaissa. Näitä ovat esimerkiksi asettaminen saataville markkinoille ja markkinoille saattaminen.
Lain 4 § 1kohdassa määriteltäisiin, mitä tarkoitetaan talouden toimijalla tässä laissa. Talouden toimija olisi tuotteen valmistaja, maahantuoja, jakelija tai valtuutettu edustaja. Talouden toimijan velvoitteet olisi määritelty ehdotetun lain 11–15 §:ssä. Kuluttajansuojalaissa elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä taikka yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittaviksi. Esteettömyysdirektiivi edellyttää, että vaatimuksia sovelletaan talouden toimijoihin yhtä lailla julkisella kuin yksityisellä sektorilla (johdanto-osa 57).
Lain 4 §:n 2 kohdassa määriteltäisiin mikroyritys. Direktiivin 3 artiklan 23 kohdan mukaan ’mikroyrityksellä’ tarkoitetaan yritystä, jonka palveluksessa on alle 10 työntekijää ja jonka vuosittainen liikevaihto on enintään 2 miljoonaa euroa tai jonka vuosittainen taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Mikroyrityksen määritelmä olisi tärkeä, koska mikroyrityksiin kohdistuu kevennettyjä vaatimuksia esimerkiksi kohtuuttoman rasitteen arvioinnin dokumentoinnin osalta.
Lain 4 §:n 3 kohdassa määriteltäisiin, mitä tarkoitetaan yhdenmukaistetulla standardilla. Yhdenmukaistetun standardin käsitettä käytetään myös muualla eri alojen lainsäädännössä. Yhdenmukaistetulla standardilla tarkoitetaan direktiivin 3 artiklan 25 kohdan mukaan asetuksen (EU) N:o 1025/2012 2 artiklan 1 alakohdan c alakohdassa määriteltyä yhdenmukaistettua standardia. Tuon asetuksen mukaan standardilla tarkoitetaan tunnustetun standardointielimen toistuvaa tai jatkuvaa käyttöä varten vahvistamaa teknistä eritelmää, jonka noudattaminen ei ole pakollista. Alakohdan c mukaan yhdenmukaistetulla standardilla tarkoitetaan eurooppalaista standardia, joka on vahvistettu komission esittämän pyynnön perusteella unionin yhdenmukaistamislainsäädännön soveltamiseksi. Määritelmä olisi tärkeä, koska komission on esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti laatinut pyynnön standardointitoimistoille standardien laatimiseksi esteettömyysdirektiivin liitteen I esteettömyysvaatimuksista. Vaatimuksenmukaisuuden voisi siis jatkossa osoittaa, ainakin osittain, noudattamalla yhdenmukaisia standardeja.
5 §.Valvonnan ohjaus. Ehdotetun lain 5 §:ssä säädettäisiin tämän lain mukaisen markkinavalvonnan johdosta ja ohjauksesta. Ehdotuksen mukaisesti se kuuluisi liikenne- ja viestintäministeriölle. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 87 kohdan mukaan jäsenvaltioiden olisi voitava nimetä erikoistunut elin täyttämään direktiivin mukaiset markkinavalvontaviranomaisten ja palvelujen vaatimustenmukaisuuden tarkastamisesta vastaavien viranomaisten velvoitteet.
6 §.Tuotteiden esteettömyysvaatimukset ja niiden täyttäminen. Pykälässä säädettäisiin tuotteiden yleisistä esteettömyysvaatimuksista. Pykälässä implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 4 artikla. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että talouden toimijat saattavat markkinoille ainoastaan tuotteita, jotka täyttävät direktiivin liitteessä I vahvistetut esteettömyysvaatimukset tuotteille. Pykälän 1 momentin mukaan, talouden toimija saisi saattaa tuotteita markkinoille vain, jos ne täyttävät tässä pykälässä ja pykälän nojalla säädetyt esteettömyysvaatimukset, tuotteesta on laadittu EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutus ja tuotteessa on CE-merkintä.
Direktiivin johdanto-osan 22 kohdassa todetaan, että on tarpeen täsmentää esteettömyysvaatimukset tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen markkinoille saattamista varten, jotta voidaan varmistaa kyseisten tuotteiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla. Edelleen kohdassa 23 todetaan, että tässä direktiivissä olisi tehtävä toiminnalliset esteettömyysvaatimukset pakollisiksi, ja ne olisi laadittava yleisten tavoitteiden muodossa. Kyseisten vaatimusten olisi oltava riittävän tarkkoja, jotta voidaan luoda oikeudellisesti sitovia velvoitteita, ja riittävän yksityiskohtaisia, jotta voidaan arvioida vaatimustenmukaisuutta ja varmistaa siten sisämarkkinoiden moitteeton toiminta tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen osalta, ja niissä olisi jätettävä joustovaraa innovointia varten.
Kaikkien tämän lain mukaisten tuotteiden on oltava liitteessä I olevassa I jaksossa vahvistettujen esteettömyysvaatimusten mukaisia. Lisäksi kaikkien tuotteiden, lukuun ottamatta itsepalvelupäätteitä, on oltava liitteessä I olevassa II jaksossa vahvistettujen esteettömyysvaatimusten mukaisia.
Ehdotetun 6 § 2 momentin mukaan tuotteet on suunniteltava ja valmistettava siten, että vammaisten henkilöiden voidaan ennakoida pystyvän käyttämään niitä mahdollisimman laajalti. Kyseessä esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson I ja II yleinen velvoite suunnitella tuotteet niin, että niitä voi käyttää mahdollisimman moni.
Vaatimusten mukaisesti tuotteessa itsessään olevien käyttötietojen ja tuotteen käyttöohjeiden tiedot tulisi olla helposti saatavilla tuotteessa itsessään. Vastaavasti tuotteen käyttöohjeet, jotka eivät ole itse tuotteessa vaan jotka asetetaan saataville muiden välineiden kuten verkkosivuston avulla, tulee olla helposti saatavilla. Nämä tuotteen käyttötietoja, käyttöohjeita ja esteettömyystoimintojen käyttöä koskevat tiedot tulisi olla esteettömiä esteettömyysdirektiivin liitteessä I olevan jakson I kohdassa 1 vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. Tietojen tulee olla esimerkiksi saatavilla useamman kuin yhden aistikanavan kautta ja esitetty ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi olisi esimerkiksi käytettävä riittävää kontrastia.
Tuotteiden käyttöliittymän osien ja toimintojen sekä tuotteen toiminallisuuden tulisi täyttää esteettömyysdirektiivin I liitteessä olevan I jakson 2 kohdassa vahvistetut esteettömyysvaatimukset, joiden avulla tuote on vammaisten henkilöiden helposti käytettävä, hallittava, ymmärrettävä ja ohjattava. Esimerkiksi tuotteen käyttö ei saa edellyttää laajaa ulottuvuutta tai suurta voimaa. sähkökirjan lukulaitteessa tai itsepalvelupäätteessä tulee olla tekstitä puheeksi ominaisuus.
Tukipalvelujen, joita ovat esimerkiksi neuvontapalvelut, puhelinkeskukset, tekninen tuki, välityspalvelut, koulutuspalvelut, tulisi antaa tietoja esteettömyydestä esteettömiä ja saavutettavia viestintätapoja käyttäen. Liitteessä I olevan I jakson 3 kohdan mukaisesti tukipalvelujen on tarvittaessa annettava tietoja tuotteen esteettömyydestä ja sen yhteensopivuudesta apuvälineteknologian kanssa.
Muun tuotteen kuin itsepalvelupäätteen pakkaus tulisi suunnitella esteettömäksi noudattaen liitteen I jakson II vaatimuksia. Tuotteen pakkaus, mukaan lukien siinä annettavat tiedot esimerkiksi avaamisesta, sulkemisesta, käytöstä ja hävittämisestä sekä mahdolliset muut tuotteen esteettömyysominaisuuksia koskevat tiedot on suunniteltava esteettömiksi ja annettava mahdollisuuksien mukaan tuotteen pakkauksessa. Tiedot, jotka eivät ole itse tuotteessa, vaan jotka asetetaan saataville muiden välineiden kuten verkkosivuston avulla, tulisi olla liitteessä I olevassa II jakson alakohdassa b vahvistettujen esteettömyysvaatimusten mukaisesti esteettömiä. Tiedot tulisi olla julkisesti saatavilla, kun tuote saatetaan markkinoille. Tietojen tulee olla esimerkiksi saatavilla useamman kuin yhden aistikanavan kautta ja esitetty ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi on esimerkiksi käytettävä riittävää kontrastia ja muuta kuin tekstisisältöä käsittävien ohjeiden on oltava saatavilla myös sisällön vaihtoehtoisessa esitysmuodossa.
Lisäksi olisi huomioitava toiminnallisia suoristuskykyä koskevat vaatimukset. Liitteessä I olevan VII jakson mukaan, jos esteettömyysdirektiivin liitteen aiemmissa jaksoissa vahvistetuissa esteettömyysvaatimuksissa ei oteta kantaa tuotteiden suunnitteluun ja tuotantoon tai palvelujen tarjoamiseen yhden tai useamman toiminnon osalta, kyseiset toiminnot tai keinot on tehtävä esteettömiksi noudattamalla asiaan liittyviä toiminnallista suorituskykyä koskevia vaatimuksia, jotta vammaisten henkilöiden voidaan ennakoida pystyvän käyttämään niitä mahdollisimman laajalti. Toiminnallista suorituskykyä koskevia vaatimuksia voi käyttää vain yhden tai useamman erityisen teknisen vaatimuksen vaihtoehtona, kun niihin viitataan esteettömyysvaatimuksissa, jos ja vain jos asiaankuuluvien toiminnallista suorituskykyä koskevien vaatimusten soveltaminen on esteettömyysvaatimusten mukaista ja jos tuotteen valmistaja tai palveluntarjoaja katsoo, että näin tuotteiden suunnittelun ja tuotannon ja palvelujen tarjoamisen tuloksena on vastaava tai parempi esteettömyys vammaisten henkilöiden käyttäessä niitä ennakoitavalla tavalla.
Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä näistä esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson I, II ja VII vaatimuksista ja niiden soveltamisesta tuotteisiin. Jaksot I ja II asettavat ne konkreettiset vaatimukset, joita tuotteen osalta tulee noudattaa. Jakso VII antaa vaihetoisen tavan noudattaa vaatimuksia, jos tuotteen suunnitteluun tai tuotantoon ei oteta aiemmissa jaksoissa kantaa tai jos vaihtoehtoinen tapa mahdollistaa paremman esteettömyyden. Asetuksessa tarkennettaisiin esimerkiksi, miten vaadittava tieto annetaan tuotteessa tai verkkosivulla esteettömästi niin, että se olisi vammaisten henkilöiden kannalta helposti käytettävä, havaittava, hallittava, ymmärrettävä ja ohjattava. Lisäksi tarkennettaisiin, mitä vaatimuksia yksittäiseen tuotteeseen liittyy. Esteettömyysdirektiivin liitteen I vaatimuksia olisi noudatettava, ellei ole perusteltua syytä vedota poikkeukseen.
Ehdotetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan tuotteet, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai jotka ovat komission täytäntöönpanosäädöksissä vahvistamien teknisten eritelmien tai niiden osien mukaisia, olisi pidettävä 6 §:ssä vahvistettujen vaatimusten mukaisena, jotka kyseiset standardit, tekniset eritelmät tai niiden osat kattavat.
Komissio voi pyytää esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti standardointitoimistoja laatimaan yhdenmukaiset standardit esteettömyysvaatimuksista. Komissio on käyttänyt mandaattiaan artiklan määräajan mukaisesti eli 28 päivänä kesäkuuta 2021 mennessä pyytänyt yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan yhdenmukaistettuja standardeja liitteessä I säädettyjä tuotteiden esteettömyysvaatimuksia varten. Sama pyyntö on tehty myös palvelujen esteettömyysvaatimuksista. Komission tavoite on, että standardit olisivat voimassa, kun esteettömyysvaatimuksia aletaan soveltaa 28 päivä kesäkuuta 2025. Tämä tulee ottaa huomioon jo nyt koskien ehdotettavaa lakia eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista.
Ne tuotteet, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on pidettävä ehdotettavan lain esteettömyysvaatimusten mukaisina siltä osin, kuin kyseiset standardit tai niiden osat kattavat niihin liittyvät vaatimukset. Standardin osilla tarkoitetaan komission julkaisemista viitetiedoista ilmeneviä standardien osia, joita sovelletaan esteettömyysdirektiivin soveltamisalan mukaisesti. Säännös ei tarkoita mahdollisuudesta säätää kansallisesti, miltä osin standardia noudatetaan.
Käytännössä voi olla myös tilanne, että standardit eivät kata kaikkia esteettömyysvaatimuksia, jotka on lueteltu esteettömyysdirektiivin liitteessä I. Joka tapauksessa kaikkia liitteen I esteettömyysvaatimuksia tulee noudattaa myös jatkossa. Eli jos standardi ei kata kaikkia esteettömyysdirektiivin liitteen I esteettömyysvaatimuksia tuotteille, sovelletaan edelleen esteettömyysdirektiivin liitteen I esteettömyysvaatimuksia näiltä osin. Vaatimuksista annettaisiin 6 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetus.
Lain 6 §:n 4 momentissa olisi viittaussäännön hankintalainsäädäntöön vastaavasti kuin digipalvelulaissa. Lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden olisi täytettävät vaadittavat esteettömyysvaatimukset, kun tuotteita hankintaan. Säännösehdotuksen mukaan talouden toimijan olisi huomioitava julkisia hankintoja toteuttaessaan saavutettavuusvaatimukset siten kuin julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 71 §:n 1 momentissa ja erityisalojen hankintalain 75 §:n 1 momentissa säädetään.
Direktiivin johdanto-osan 90 kohdan mukaan direktiivissä olisi vahvistettava sen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden ja palvelujen pakolliset esteettömyysvaatimukset. Esteettömyysvaatimukset eivät sido tuotteita ja palveluja, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Kyseisten esteettömyysvaatimusten käyttäminen muissa unionin säädöksissä kuin tässä direktiivissä vahvistettujen asiaankuuluvien velvoitteiden täyttämiseen kuitenkin helpottaisi esteettömyyden toteuttamista ja edistäisi osaltaan oikeusvarmuutta ja esteettömyysvaatimusten lähentämistä unionissa. Viranomaisia ei olisi estettävä vahvistamasta direktiivin liitteessä I vahvistettuja esteettömyysvaatimuksia tiukempia vaatimuksia. Edelleen johdanto-osan 91 mukaan direktiivillä ei olisi muutettava muissa unionin säädöksissä olevien, esteettömyyttä koskevien säännösten pakollista tai vapaaehtoista luonnetta.
Jotta esimerkiksi koko julkinen hankinta olisi esteetön, tulisi julkisten hankintojen osalta ottaa huomioon esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson VI vaatimukset. Niiden mukaan alla olevien ehtojen on täytyttävä, jotta voidaan olettaa, että tuotteiden ominaisuuksia, osia ja toimintoja koskevat, muissa unionin säädöksissä vahvistetut asiaankuuluvat velvoitteet, täyttyvät:
1) tuotteen toimintaa ja esteettömyysominaisuuksia koskevat tiedot ovat esteettömiä esteettömyysdirektiivin liitteessä olevan I jakson 1 kohdassa vahvistettujen vastaavien osien mukaisesti; näitä ovat tuotteessa itsessään olevat käyttötiedot sekä tuotteen käyttöohjeet, jotka eivät ole itse tuotteessa vaan jotka asetetaan saataville tuotteen käytön tai muiden välineiden kuten verkkosivuston avulla;
2) tuotteen käyttöliittymän ominaisuuksien, osien ja toimintojen esteettömyys sekä tuotteen toiminnallisuus täyttävät tällaista käyttöliittymää tai toiminnallisuutta koskevat, esteettömyysdirektiivin liitteessä olevan I jakson 2 kohdassa vahvistetut vastaavat esteettömyysvaatimukset;
3) tuotteen pakkaus, mukaan lukien siinä annetut tiedot sekä tuotteen asennusta, huoltoa, varastointia ja hävittämistä koskevat ohjeet, jotka eivät ole itse tuotteessa vaan jotka asetetaan saataville muiden välineiden kuten verkkosivuston avulla, itsepalvelupäätteitä lukuun ottamatta, on esteettömyysdirektiivin liitteessä olevassa II jaksossa vahvistettujen esteettömyysvaatimusten mukaisesti esteetön.
Hankintoja koskeva lainsäädäntö edellyttää syrjimättömyyden ja tasapuolisuuden periaatteiden noudattamista julkisissa hankinnoissa. Hankintayksikkö ei näin ollen voi asettaa erilaisia vaatimuksia hankinnan toteuttamiselle riippuen tarjoajan ominaisuuksista kuten henkilöstömäärästä taikka liikevaihdosta vaan hankinnan toteuttamisen vaatimukset tulee olla samat kaikille tarjoajille. Hankintalaki ei mahdollista poikkeamista vaan hankinnan kohteen vaatimusten, kuten esteettömyysvaatimusten, tulee olla kaikille tarjoajille samat ja hankintamenettelyssä tulee noudattaa hankintalakia sen edellyttämällä tavalla. Näin hankintalainsäädäntö luo osaltaan kannustimia sille, että kaikki yritykset saattavat tuotteensa esteettömyysvaatimusten mukaisiksi.
Direktiivin johdanto-osan 92 kohdan mukaan direktiiviä olisi sovellettava vain hankintamenettelyihin, joita varten on lähetetty tarjouskilpailukutsu tämän direktiivin soveltamisen alkamispäivän jälkeen, tai, jos tarjouskilpailukutsua ei ole tarkoitus lähettää, hankintamenettelyihin, jotka hankintaviranomainen tai -yksikkö on aloittanut tämän direktiivin soveltamisen alkamispäivän jälkeen. Tämän lain esteettömyysvaatimuksia alettaisiin soveltaa 28 päivänä kesäkuuta 2025 alkaen.
7 §.Tuotteen perusteellinen muutos ja kohtuuton rasite. Ehdotetun lain 7 §:ssä säädettäisiin kahdesta poikkeusmahdollisuudesta. Direktiivin johdanto-osan 21 kohdassa todetaan, että esteettömyysvaatimukset olisi muotoiltava niin, että ne aiheuttavat talouden toimijoille ja jäsenvaltioille mahdollisimman pienen rasitteen. Konkreettisesti kohtuuttomuutta arvioitaisiin tämän ehdotetun 7 §:n mukaisten poikkeuksien perusteella. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan vaatimukset tuotteille.
Suhteellisuuteen liittyvistä syistä esteettömyysvaatimuksia olisi sovellettava ainoastaan siinä määrin, kuin ne eivät aiheuta kohtuutonta rasitetta asianomaiselle talouden toimijalle, tai siinä määrin, kuin ne eivät edellytä tuotteiden ja palvelujen perusteellista muuttamista siten, että niistä tulisi perustavanlaatuisesti erilaisia tämän direktiivin mukaisesti. Direktiivin johdanto-osan 64 mukaan käytössä olisi oltava valvontamekanismeja, joilla voidaan tarkistaa, onko poikkeaminen esteettömyysvaatimusten soveltamisesta ollut oikeutettua.
Ehdotettavassa pykälässä säädettäisiin perusteellisen muutoksen tai kohtuuttoman rasitteen perusteella tehtävistä esteettömyysvaatimuksista poikkeamisesta sekä tähän liittyvästä osoitus- ja ilmoitusvelvollisuudesta.
Ehdotetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan talouden toimijan talouden toimija voi poiketa esteettömyysvaatimuksista vain, jos se voi arvioinnillaan osoittaa, että 6 §:ssä tarkoitettujen esteettömyysvaatimusten toteuttaminen aiheuttaa:
1) sen tuotteelle merkittävän muutoksen, jonka seurauksena tuotteen perusluonne muuttuisi perustavanlaatuisesti; tai
2) kohtuuttoman rasitteen talouden toimijalle.
Kyseessä olevat poikkeukset voidaan nähdä toisistaan erillisinä eikä molempien vaatimuksien tarvitse täyttyä yhtä aikaa.
Pykälän 1 momentin 1 kohta tarkoittaa tilannetta, jossa jonkun esteettömyysvaatimuksen noudattaminen aiheuttaisi sen, että tuote muuttuisi perusluonteeltaan toisenlaiseksi. Esimerkiksi pieninäppäimistöiseen puhelimeen ei tarvitse tehdä suuria näppäimiä, koska se muuttaisi tuotteen tarkoituksen perustavanlaatuisesti toisenlaiseksi.
Ehdotetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan 1 momentin 2 kohdanarvio tulisi tehdä esteettömyysdirektiivin liitteen VI mukaisesti. Ehdotetussa laissa tehtäisiin suora viittaus esteettömyysdirektiivin liitteeseen VI. Vastaavaa liitettä käytetään palvelujen osalta, kun arvioidaan kohtuutonta rasitetta talouden toimijalle esteettömyys- tai saavutettavuusvaatimuksen noudattamisen osalta.
Liitteen VI mukaisesti talouden toimijan tulee arvioida, aiheuttaako yksittäisen esteettömyysvaatimuksen noudattaminen kohtuuttoman rasitteen. Arviossa esteettömyysvaatimusten noudattamisen kustannuksia tulisi arvioida suhteessa tuotteen valmistamisesta, jakelusta tai maahantuonnista aiheutuviin kokonaiskustannuksiin (toiminta- ja pääomakustannukset). Kertaluonteisia kustannuksia arvioitaessa otetaan huomioon lisähenkilöstön tarve, koulutuksen ja osaamisen hankkimisen tarve, prosessien kehittäminen (tuotekehitys), ohjemateriaalinen laatimisen tarve ja kertaluontoiset kustannukset, jotka liittyvät tarpeeseen ymmärtää lain vaatimukset. Juoksevia tuotanto- ja kehityskustannuksia laskettaessa otetaan huomioon kustannukset jotka liittyvät tuotteen suunnitteluun, valmistusprosessiin, tuotteen testaamiseen ja dokumentaation laatimiseen.
Lisäksi tulisi tehdä kustannus-hyötyarviot, jossa otetaan huomioon tuotantoprosessit ja investoinnit. Näitä tulisi verrata nimenomaan vammaisille henkilöille aiheutuviin hyötyihin ottaen huomioon tietyn tuotteen käytön määrä ja käyttötiheys.
Edelleen tulisi arvioida nettokustannukset suhteessa talouden toimijan nettoliikevaihtoon. Tässäkin arvioinnissa otetaan kertaluonteisina osatekijöinä huomioon lisähenkilöstön tarve, koulutuksen ja osaamisen hankkimisen tarve, prosessien kehittäminen (tuotekehitys), ohjemateriaalinen laatimisen tarve ja kertaluontoiset kustannukset, jotka liittyvät tarpeeseen ymmärtää lain vaatimukset. Juoksevia tuotanto- ja kehityskustannuksia laskettaessa otetaan huomioon kustannukset, jotka liittyvät tuotteen suunnitteluun, valmistusprosessiin, tuotteen testaamiseen ja dokumentaation laatimiseen.
Lisäksi tulisi tehdä kustannus-hyötyarviot, jossa otetaan huomioon tuotantoprosessit ja investoinnit. Näitä tulisi verrata nimenomaan vammaisille henkilöille aiheutuviin hyötyihin ottaen huomioon tietyn tuotteen käytön määrä ja käyttötiheys. Arvioinnissa tulisi laskea kertaluontoisia kustannuksia ja juoksevia kustannuksia. Arvioinnissa on otettava erityisesti huomioon vammaisten ihmisten tarpeet käyttää kyseistä tuotetta (direktiivin johdanto-osa 66). Mitä suurempi toimija on kyseessä ja mitä suurempi määrä tuotteella on käyttäjiä, sitä vaikeampi on vedota kohtuuttomaan rasitteeseen. Lähtökohtaisesti talouden toimijan tulee siis noudattaa vaatimuksia ja vain erillisen arvioinnin pohjalta ja edellytysten täyttyessä voi vedota kohtuuttomaan rasitteeseen.
Direktiivin johdanto-osan 66 kohdan mukaan kohtuuttoman rasitteen aiheuttavien toimenpiteiden olisi katsottava olevan sellaisia, joista talouden toimijalle aiheutuisi liiallinen organisatorinen tai taloudellinen lisärasite, kun otetaan huomioon toimenpiteistä vammaisille henkilöille todennäköisesti koituvat edut tässä direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Oikeutetuiksi perusteiksi ei olisi katsottava sitä, että asiaa ei pidetä tärkeänä, kuten ei myöskään ajan tai tiedon puutetta. Talouden toimijan tulee arvioida itse perusteellisen muutoksen ja kohtuuttoman rasitteen toteutumista sen hetkisillä tiedoilla ja osaamisella, jotka ovat talouden toimijan käytettävissä arvioinnin ajankohtana. Poikkeaminen tulee pyrkiä rajaamaan niin lyhyeksi kuin on mahdollista.
Ehdotetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan kohtuuttomaan rasitteeseen ei voi vedota, jos talouden toimija saa omiin varoihinsa kuulumattomista julkisista tai yksityisistä lähteistä rahoitusta, jota myönnetään esteettömyyden parantamiseen. Olisi myös huomioitava edellä 6 §:n mukaan julkiset hankinnat on tehtävä noudattaen esteettömyysvaatimuksia. Tämän momentin tarkoitus olisi nimenomaisesti korostaa, että ehdotetun lain 7 §:n mukaiseen poikkeukseen ei voi vedota lainkaan, jos tuotetta varten on saanut rahoitusta, joka on myönnetty erityisesti sitä varten, että tuotteen esteettömyysvaatimuksia parannetaan. Sen selvittäminen, mitä saavutettavuus- tai esteettömyyspuutteita tuotteessa on, ei vielä ole esteettömyysvaatimusten parantamista. Tällainen selvitys teetetään usein ulkopuolisella auditoijalla ja sen kustannukset ovat kertaluonteisia.
Edelleen tulisi huomioida, että kohtuuttomaan rasitteen voi vedota vain osittain, ei koko tuotteen osalta. Eli jos poikkeustapauksissa ehdotetun lain esteettömyysvaatimukset aiheuttaisivat kohtuutonta rasitetta talouden toimijoille, talouden toimijoita olisi vaadittava noudattamaan kyseisiä vaatimuksia vain siltä osin, kuin ne eivät aiheuta kohtuutonta rasitetta. Tällaisissa asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa talouden toimijan ei olisi kohtuudella mahdollista soveltaa täysin yhtä tai useampaa 6 §:n esteettömyysvaatimusta. Näin ollen poiketa voi vain niiden esteettömyysvaatimusten osalta, jotka on arvioitu kohtuuttomiksi noudattaa. Niiden esteettömyysvaatimusten osalta, joiden osalta kohtuuttoman rasitteen edellytykset eivät arvioinnin perusteella täyty, on noudatettava (direktiivin johdanto-osan 66 kohta).
8 §.Ilmoitusvelvollisuus japoikkeuksen dokumentointi. Ehdotetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan, jos talouden toimija vetoaa tietyn tuotteen osalta ehdotetun lain 7 §:n poikkeukseen, sen on lähetettävä kyseiset tiedot markkinavalvontaviranomaiselle. Kyseessä olevalla kohdalla saatettaisiin kansallisesti voimaan esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 8 kohta.
Edelleen lain sallimaan poikkeukseen vetoamiseen arviointi tulisi dokumentoida (1 kohta). Talouden toimijan olisi 2 kohdan mukaan vasta asiaankuuluvien viranomaisten pyynnöstä toimitettava arvioinnista kopio, jossa selvitetään, miksi sen tuote tai palvelu ei ole täysin esteetön, ja toimitettava näyttöä kohtuuttomasta rasitteesta tai perusteellisesta muutoksesta tai molemmista. Talouden toimijan on 3 kohdan säilytettävä asiakirjoja viiden vuoden ajan siitä, kun se on viimeksi asettanut tuotteen saataville markkinoille.
Yleinen arvio kohtuuttomasta rasitteesta olisi tehtävä käyttämällä liitteessä VI vahvistettuja perusteita. Talouden toimijan olisi dokumentoitava kohtuutonta rasitetta koskeva arvio ottamalla huomioon asiaankuuluvat perusteet. Tuotteiden osalta arvio on tehtävä, kun tuote on asetettu viimeksi markkinoille ja näin ollen myös ilmoitettava poikkeukseen vetoaminen heti markkinavalvontaviranomaiselle, kun tuote on asetettu markkinoille. Palveluiden osalta kohtuuttomuutta tulee arvioida aina uudestaan, jos tarjottavaa palvelua muutetaan, joka tapauksessa vähintään viiden vuoden välein. Tuotteiden osalta voidaan ajatella vastaavasti, vaikka tuotetta ei useinkaan enää muuteta, kun se saatetaan markkinoille. Tulee myös huomioida, että jos tietyn vaatimuksen noudattaminen on myöhemmin mahdollista, ei kohtuuttoman rasitteen edellytykset enää välttämättä täyty. Arviota tulee silloin päivittää tältä osin.
Lain 8 §:n 2momentin mukaan ilmoitusvelvollisuus, joka olisi säädetty 1 momentissa ei koske mikroyrityksiä. Myöskään dokumentointivaatimus ei koskisi tuotteita käsitteleviä mikroyrityksiä. Mikroyritysten tulisi kuitenkin pyynnöstä toimittaa markkinavalvontaviranomaiselle arviointia koskevat asianmukaiset tiedot. Kyseisellä kohdalle implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 4 kohta, jonka mukaan arvioinnin dokumentointia koskeva velvoite ei koske tuotteita käsitteleviä mikroyrityksiä. Tuotteita käsittelevien mikroyritysten, jotka ovat päättäneet vedota perusteelliseen muutokseen tai kohtuuttomaan rasitteeseen, on kuitenkin markkinavalvontaviranomaisen pyynnöstä toimitettava arviointia koskevat asianmukaiset tiedot. Esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan mukaan mikroyrityksien ei tarvitse lähettää tietoa markkinavalvontaviranomaiselle siitä, että vetoaa perusteelliseen muutokseen tai kohtuuttomaan rasitteeseen.
9 §.EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutus. Ehdotetun lain 9 §:ssä määriteltäisiin, että EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutuksessa olisi ilmoitettava mitkä esteettömyysvaatimukset täyttyvät ja lisäksi yksilöitävä ne vaatimukset, joiden osalta talouden toimija vetoaa 7 §:n mukaiseen poikkeukseen.
Ehdotetun 9 §:n 2 momentin mukaan EU: n vaatimustenmukaisuusvakuutus olisi laadittava päätöksen N: o 768/2008/EY liitteessä II olevan mallin mukaisesti. Kyseessä on Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 768/2008/EY, tehty 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta. Kyseessä olevassa päätöksessä säädetään yhteisistä periaatteista ja viitesäännöksistä, joita on tarkoitus soveltaa kaikessa alakohtaisessa lainsäädännössä, jotta voidaan tarjota johdonmukainen perusta kyseisen lainsäädännön tarkistamista tai uudelleenlaatimista varten. Päätös muodostaa luonteeltaan monialaiset yleiset puitteet tuotteiden kaupan pitämisen ehtojen yhdenmukaistamista koskevaa tulevaa lainsäädäntöä varten.
Esteettömyysdirektiivin mukaan vakuutuksen tulee sisältää selvitys tuotteelle soveltuvista vaatimuksista. Arvioinnin olisi tarvittavassa laajuudessa sisällettävä myös kuvaus tuotteen suunnittelusta, valmistuksesta ja toiminnasta esteettömyysdirektiivin liitteen IV mukaisesti.
Ehdotetun 9 §:n 3 momentin mukaan tuotteiden EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutuksen tulisi sisältää esteettömyysdirektiivin liitteen IV mukaiset osatekijät ja sitä on pidettävä jatkuvasti ajan tasalla.
Liitteen IV mukaisesti sisäinen tuotannonvalvonta olisi vaatimuksenmukaisuuden arviointimenettely, jossa valmistaja täyttää tekniset asiakirjat, valmistuksen ja vastaa velvoitteista CE-merkinnän ja EU-vaatimuksenmukaisuuden osalta.
Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 79 mukaan tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arvioinnin osalta tässä direktiivissä olisi käytettävä päätöksen N:o 768/2008/EY liitteessä II vahvistettua sisäisen tuotannonvalvonnan menettelyä (moduuli A), koska sen avulla talouden toimijat voivat osoittaa ja toimivaltaiset viranomaiset varmistaa ilman aiheetonta rasitetta, että markkinoilla saataville asetettavat tuotteet täyttävät esteettömyysvaatimukset. Kyseessä olevan liitteen mukaan sisäinen tuotannonvalvonta ja valvottu tuotetestaus on vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely, jossa valmistaja täyttää säädetyt velvoitteet ja varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella vastuullaan, että kyseiset tuotteet täyttävät niihin sovellettavat säädöksen vaatimukset.
Valmistajalla ei ole siis velvoitetta käyttää kolmatta osapuolta arvioinnin tekemiseksi. Valmistajan tulisi varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella vastuullaan, että kyseinen tuote täyttää tämän lain 6 §:n esteettömyysvaatimukset, joita tuotteeseen sovelletaan.
Liitteen IV kohdan 2 mukaan valmistajan olisi laadittava tekniset asiakirjat, joiden perusteella tulee voida arvioida, onko tuote tämän lain 6 §:ssä tarkoitettujen asiaankuuluvien esteettömyysvaatimusten mukainen. Jos valmistaja on vedonnut 7 §:n mukaiseen poikkeukseen, tulisi teknisten asiakirjojen perusteella voida arvioida, että asiaankuuluvien esteettömyysvaatimusten täyttäminen aiheuttaisi perusteellisen muutoksen tai asettaisi kohtuuttoman rasitteen. Teknisissä asiakirjoissa täsmennettäisiin sovellettavat vaatimukset ja niiden tulisi kattaa tuotteen suunnittelu, valmistus ja toiminta siinä määrin kuin se on olennaista arvioinnin kannalta.
Vaatimusten täyttämiseksi talouden toimija voisi osittain tai kokonaan soveltaa yhdenmukaistettuja standardeja ja teknisiä eritelmiä, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Teknisissä asiakirjoissa tulisi olla ainakin tuotteen yleinen kuvaus ja luettelo kokonaan tai osittain sovelletuista yhdenmukaisista standardeista tai teknisistä eritelmistä, jodien viitetiedot on julkaistu Euroopan unioin virallisessa lehdessä. Lisäksi teknisissä asiakirjoissa tulisi olla kuvaus tämän lain 6 §:ssä tarkoitettujen asiaankuuluvien esteettömyysvaatimusten täyttämiseksi valituista ratkaisuista, jos edellä kuvattuja yhdenmukaisia standardeja tai teknisisä eritelmiä ei ole sovellettu. Jos yhdenmukaisia standardeja tai teknisiä eritelmiä on sovellettu osittain, tulisi teknisissä asiakirjoissa täsmentää ne osat, joita on sovellettu.
Esteettömyysdirektiivin liitteen IV kohdan 3 mukaan vaatimuksenmukaisuuden arviointimenettelyn mukaan valmistajan olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että valmistusprosessilla ja sen valvonnalla taattaisiin, että tuote on teknisissä asiakirjoissa kuvatun lainen ja ehdotetun lain 6 §:n esteettömyysvaatimusten mukainen.
Edelleen liitteen IV kohdan 4 mukaan valmistajan tulisi huolehtia siitä, että CE-merkintä kiinnitetään jokaiseen yksittäiseen tuotteeseen, joka täyttää tämän lain 6 §:n esteettömyysvaatimukset.
Valmistajan olisi laadittava kirjallinen EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus tuotemallille. Siinä olisi yksilöitävä tuote, jota varten se on laadittu. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen jäljennös on toimitettava pyynnöstä asiasta vastaaville viranomaisille.
Valtuutettu edustaja voisi täyttää valmistajan puolesta ja tämän vastuulla CE-merkintää ja EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutuksesta säädetyt valmistajan velvollisuudet (liitteen IV kohta 4) edellyttäen, että ne on eritelty toimeksiannossa.
Jos tuotteeseen sovelletaan useampia unionin säädöksiä, joissa edellytetään EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta, kaikkien kyseisten unionin säädösten osalta laaditaan yksi ainoa EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa on mainittava kyseisten säädösten tunnistetiedot, mukaan lukien niiden julkaisuviitteet.
Pykälän 4 momentin mukaan EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus olisi käännettävä sen jäsenvaltion kielelle tai kielille, jossa tuote saatetaan markkinoille tai jonka markkinoilla se asetetaan saataville. Suomessa tämä tarkoittaa, että EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutus on oltava suomen ja ruotsin kielellä.
Valmistajan on säilytettävä tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus viiden vuoden ajan sen jälkeen, kun tuote saatettiin markkinoille. Valmistaja on vastuussa maahantuojalle siitä, että se antaa markkinavalvontaviranomaisille pääsyn näihin asiakirjoihin.
10 §.CE-merkintä. Ehdotetun lain 10 §:n mukaan tuotteiden CE-merkinnälle asetettavista vähimmäisvaatimuksista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 765/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, akkreditoinnin vaatimusten vahvistamisesta ja asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta, jäljempänä NLF-asetus. CE-merkinnästä säädetään NLF-asetuksen 30 artiklassa. Esteettömyysdirektiivin 17 artiklassa todetaan, että tuotteiden CE-merkintään sovelletaan kyseessä olevan asetuksen yleisiä periaatteita. Esteettömyysdirektiivin mukaisesti kyseessä olevaa asetusta sovelletaan vain CE-merkinnän osalta, mutta sitä ei sovelleta akkreditointien osalta. Direktiivin johdanto-osan 79 mukaan tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arvioinnin osalta tässä direktiivissä olisi käytettävä päätöksen N:o 768/2008/EY liitteessä II vahvistettua sisäisen tuotannonvalvonnan menettelyä (moduuli A), koska sen avulla talouden toimijat voivat osoittaa ja toimivaltaiset viranomaiset varmistaa ilman aiheetonta rasitetta, että markkinoilla saataville asetettavat tuotteet täyttävät esteettömyysvaatimukset. Tuon mallin mukaan sisäinen tuotannonvalvonta on vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely, jossa valmistaja täyttää 2 (tekniset asiakirjat), 3 (valmistus) ja 4 (yhdenmukaisuusmerkintä ja vaatimuksenmukaisuusvakuutus) kohdassa säädetyt velvollisuudet ja varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella vastuullaan, että kyseiset tuotteet täyttävät niihin sovellettavan säädöksen vaatimukset.
Valmistaja vastaisi siis siitä, että vaatimuksenmukaisuus on arvioitu ja esteettömyysvaatimukset täyttyvät. Esteettömyysvaatimusten osalta ei ole nimettyjä arviointitehtäviä hoitavia laitoksia. Ulkopuolisen asiantuntijan tekemä riippumaton arvio on kuitenkin hyvä lähtökohta esteettömyyden arvioinnille. Tässä vaiheessa akkreditoitujen toimijoiden hyödyntäminen on kuitenkin vapaaehtoista, eikä laki velvoita käyttämään arvioinnissa kolmatta osapuolta. Asiaa on syytä tarkastella uudestaan, kun mahdolliset standardit julkaistaan.
Lisäksi ehdotetun 10 §:n 2 momentin mukaan säädettäisiin lisävaatimuksista tämän lain mukaisten tuotteiden CE-merkinnälle. CE-merkintä tulisi kiinnittää tuotteeseen tai sen merkintäkilpeen näkyvästi, helposti luettavasti ja pysyvästi. Jos tämä ei tuotteen luonteen vuoksi ole mahdollista tai perusteltua, se olisi kiinnitettävä pakkaukseen ja liiteasiakirjoihin.
Ehdotetun lain 10 §:n 3 momentin mukaan CE-merkintä tulisi kiinnittää ennen tuotteen markkinoille saattamista.
11 §.Valmistajan velvollisuudet. Ehdotetun lain 11 §:llä implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 7 artikla, jonka mukaan saattaessaan tuotteitaan markkinoille valmistajien olisi varmistettava, että tuotteet on suunniteltu ja valmistettu sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukaisesti. Direktiivin johdanto-osan 58 mukaan valmistajalla on parhaat mahdollisuudet suorittaa täydellinen vaatimustenmukaisuuden arviointi, koska sillä on yksityiskohtaiset tiedot suunnittelu- ja valmistusprosessista.
Ehdotetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan valmistajan olisi varmistettava, että tuotteet on suunniteltu ja valmistettu tämän tämä lain 6 §:n esteettömyysvaatimusten mukaisesti, myös sarjatuotannossa. Valmistajan tulee varmistaa, että sarjatuotannossa on menettelyjä sen takaamiseksi, että esteettömyysdirektiivin vaatimukset täyttyvät. Muutokset tulee ottaa asianmukaisesti huomioon.
Pykälän 2 momentin mukaan valmistajan olisi laadittava lain 9 §:n mukaisesti EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja kiinnitettävä tuotteeseen CE-merkintä lain 10 §:n mukaisesti. Valmistajien on laadittava tekniset asiakirjat liitteen IV mukaisesti ja suoritettava tai suoritutettava kyseisessä liitteessä vahvistettu vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely. Vaatimuksenmukaisuuden arvioinnin voi tehdä itse tai sen voi teettää ulkopuolella. Vastuu arvioinnin oikeellisuudesta säilyy valmistajilla. Kun tuotteen vaatimustenmukaisuus sovellettavien esteettömyysvaatimusten suhteen on osoitettu tällaisella menettelyllä, valmistajien on laadittava EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja kiinnitettävä CE-merkintä edellä, ehdotetun 9 § ja 10 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan valmistajan olisi säilytettävä tekniset asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus viiden vuoden ajan siitä, kun tuote saatettiin markkinoille.
Pykälän 4 momentin mukaan valmistajan olisi varmistettava, että tuotteeseen on kiinnitetty tyyppi-, erä- tai sarjanumero tai muu merkintä, jolla se voidaan tunnistaa. Jos tuotteen koko tai luonne ei tätä salli, niiden on varmistettava, että vaadittu tieto on annettu pakkauksessa tai tuotteen mukana seuraavassa asiakirjassa. Lisäksi 2 kohdan mukaan valmistajan tulisi ilmoittaa tuotteessa helposti ymmärrettävällä kielellä nimensä, rekisteröity toiminimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta valmistajaan saa yhteyden. Nämä ilmoitettavat tiedot ovat vastaavanlaisia kuin valmistajalta muutoinkin edellytetään erilaisten tuotteiden markkinoille saattamisen yhteydessä, esimerkiksi painelaitelaissa tai radiolaitteista annetussa laissa.
Pykälän 4 momentin 3 kohdan mukaan valmistajan tulisi ilmoittaa tuotteessa ohjeet ja turvallisuustiedot selkeästi, ymmärrettävästi ja helppotajuisesti. Ohjeet tulee olla pykälän mukaisesti suomen ja ruotsin kielellä. Myös tämä vaatimus on muuallakin vastaavissa tuotteita koskevissa markkinavalvontaan liittyvissä laeissa.
Vastuu tuotteen vaatimuksenmukaisuuden arvioinnista olisi siis valmistajalla. Valmistaja laatisi EU-vaatimuksenmukaisuusvakuutuksen ja kiinnittäisi tuotteeseen CE-merkinnän. Näin valmistaja antaisi vakuutuksen ja ottaisi vastuun siitä, että tuote on kaikkien sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukainen.
12 §.Valtuutetun edustajan nimeäminen. Ehdotetun lain 12 §:n mukaan valmistaja voisi nimetä erikseen valtuutetun edustajan, joka säilyttää vaadittavia asiakirjoja ja toimittaa ne perustellusta pyynnöstä markkinavalvontaviranomaiselle.
Ehdotetun lain 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtuutettu edustaja pitää EU: n vaatimustenmukaisuusvakuutuksen ja tekniset asiakirjat markkinavalvontaviranomaisen saatavilla viiden vuoden ajalta tuotteen markkinoille saattamisesta.
Ehdotetun lain 12 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan valtuutetun edustajan tulee toimivaltaisen markkinavalvontaviranomaisen perustellusta pyynnöstä toimittaa kaikki tarvittavat tiedot ja asiakirjat, jotka osoittavat, että tuote on vaatimusten mukainen. Edelleen 3 kohdan mukaan valtuutettu edustajan olisi tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa mahdollisten esteettömyyspuutteiden korjaamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan valtuutettu edustaja ei voisi vastata tuotteen valmistuksesta eikä valmistaja voi vaatia, että valtuutettu edustaja vastaa tuotteen suunnittelusta ja valmistuksesta tuotteeseen sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukaisesti.
13 §.Maahantuojan velvollisuudet. Ehdotetun lain 13 §:n 1 momentin mukaan maahantuoja tulisi ennen tuotteen saattamista markkinoille varmistaa, että tuote on esteettömyysvaatimusten mukainen. Ennen tuotteen saattamista markkinoille maahantuojan olisi varmistettava, että valmistaja on suorittanut liitteessä IV vahvistetun vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn. Maahantuojan olisi varmistettava, että valmistaja on laatinut mainitussa liitteessä vaaditut tekniset asiakirjat ja tuotteeseen on kiinnitetty CE-merkintä sekä tuotteen mukana on vaaditut asiakirjat. Direktiivin johdanto-osan 60 mukaan maahantuojien olisi varmistettava, että kolmansista maista peräisin olevat tuotteet, jotka tulevat unionin markkinoille, ovat tämän direktiivin mukaisia ja etenkin, että valmistajat ovat tehneet asianmukaisia vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyitä kyseisten tuotteiden osalta. Maahantuojan tulisi varmistaa, että valmistaja on merkinnyt tuotteeseen tyyppi-, erä- tai sarjanumeron tai muun merkinnän, jolla tuote voidaan tunnistaa. Tai jos tuotteen koko tai luonne ei tätä salli, niiden on varmistettava, että vaadittu tieto on annettu pakkauksessa tai tuotteen mukana seuraavassa asiakirjassa. Lisäksi maahantuojan tulisi varmistaa, että valmistaja on ilmoittanut nimensä, rekisteröidyn toiminimensä tai rekisteröidyn tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta valmistajaan saa yhteyden. Tiedot tulee olla merkittynä helposti ymmärrettävällä kielellä. Maahantuojan tulisi varmistaa, että tuotteessa on selkeät, ymmärrettävät ja helppotajuiset ohjeet ja turvallisuustiedot. Maahantuojan on myös varmistettava, etteivät varastointi- tai kuljetusolosuhteet vaaranna sovellettavien esteettömyysvaatimusten noudattamista.
Jos maahantuoja epäilee, että tuote ei täytä sovellettavia vaatimuksia, maahantuoja ei voi asettaa tuotetta saataville markkinoilla ennen kuin tuote on vaatimustenmukainen.
Pykälän 2 momentin mukaan maahantuojan olisi tuotetta markkinoille saattaessaan ilmoitettava tuotteessa helposti ymmärrettävällä kielellä nimensä, rekisteröity toiminimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta maahantuojaan saa yhteyden. Kyseessä on samat tiedot jotka valmistaja antaa tuotteessa lain 11 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan, jos maahantuoja katsoo, ettei tuote täytä esteettömyysvaatimuksia, maahantuoja ei saisi asettaa tuotetta markkinoille ennen kuin tuote on saatettu vaatimusten mukaiseksi. Jos tuote ei ole esteettömyysvaatimusten mukainen, maahantuojan olisi ilmoitettava siitä valmistajalle ja markkinavalvontaviranomaisille.
Pykälän 4 momentin mukaan maahantuojan olisi pidettävä viiden vuoden ajan jäljennös EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta markkinavalvontaviranomaisen saatavilla ja varmistettava että tekniset asiakirjat ovat pyynnöstä markkinavalvontaviranomaisen saatavilla.
Pykälän 5 momentin mukaan edellä 11 §:n mukaisia valmistajien velvollisuuksia sovellettaisiin maahantuojiin, jotka saattavat tuotteen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään taikka muuttavat jo markkinoille saatettua tuotetta tavalla, joka voi vaikuttaa vaatimustenmukaisuuteen suhteessa tämän lain esteettömyysvaatimuksiin.
14 §.Jakelijan velvollisuudet. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan ennen kuin jakelija toimittaisi tuotteen markkinoille sen tulee todentaa, että tuotteessa on CE-merkintä ja mukana tarvittavat asiakirjat, käyttöohjeet ja turvallisuusohjeet. Lisäksi jakelijan tulisi tarkistaa, että valmistaja on noudattanut velvollisuuttaan merkitä tuotteeseen tyyppi-, erä- tai sarjanumeron tai muun merkinnän, jolla tuote voidaan tunnistaa. Tai jos tuotteen koko tai luonne ei tätä salli, niiden olisi varmistettava, että vaadittu tieto on annettu pakkauksessa tai tuotteen mukana seuraavassa asiakirjassa. Lisäksi jakelijan tulisi tarkistaa, että valmistaja on ilmoittanut nimensä, rekisteröidyn toiminimensä tai rekisteröidyn tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta valmistajaan saa yhteyden. Tiedot tulee olla merkittynä helposti ymmärrettävällä kielellä. Jakelijan tulisi myös tarkistaa, että maahantuoja on ilmoittanut tuotteessa helposti ymmärrettävällä kielellä nimensä, rekisteröity toiminimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä osoitteensa, josta maahantuojaan saa yhteyden.
Pykälän 2 momentin mukaan jakelijan tulisi varmistua, etteivät varastointi- tai kuljetusolosuhteet vaaranna sovellettavien esteettömyysvaatimusten noudattamista. Tätä on avattu myös direktiivin johdanto-osan 62 kohdassa, jonka mukaan jakelijoiden olisi varmistettava, että niiden tuotteelle suorittama käsittely ei vaikuta haitallisesti tuotteen vaatimustenmukaisuuteen suhteessa esteettömyysvaatimuksiin.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 11 §:n mukaisia valmistajien velvollisuuksia sovellettaisiin jakelijoihin, jotka saattavat tuotteen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään taikka muuttavat jo markkinoille saatettua tuotetta tavalla, joka voi vaikuttaa vaatimustenmukaisuuteen suhteessa tämän lain esteettömyysvaatimuksiin.
15 §.Talouden toimijoiden velvollisuudet. Ehdotetun 15 §:n mukaan talouden toimijoille on joitakin yhteisiä vaatimuksia. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sellaisista toiminta- ja yhteistyövelvoitteista, jotka koskevat kaikkia talouden toimijoita.
Pykälän 1 momentin mukaan talouden toimijan on pyynnöstä toimitettava markkinavalvontaviranomaiselle tunnistetiedot viimeisen viiden vuoden ajalta niiden toimittamista tuotteista toiselle talouden toimijalle tai niiden vastaanottamista tuotteista toiselta talouden toimijalta. Näillä tiedoilla tarkoitetaan esteettömyysdirektiivin 12 artiklan mukaisia tietoja. Tuotteen jäljitettävyyden varmistaminen koko toimitusketjussa on tärkeää, jotta esteettömyysvaatimusten vastaisesta tuotteista vastaavat toimijat voidaan saada selville. Talouden toimijoiden tulisi siksi myös säilyttää tietoja niistä talouden toimijoista, joilta ne ovat hankkineet tuotteen tai jolle ne ovat toimittaneet tuotteen.
Pykälän 2 momentin mukaan valmistaja, jakelija tai maahantuoja, joka katsoo tai jolla on syytä uskoa, että heidän markkinoille saattama tuote ei täytä vaatimuksia tuotteeseen sovellettavasta esteettömyydestä, olisi välittömästi toteutettava vaadittavat korjaavat toimet tuotteen saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi tai tarvittaessa sen vetämiseksi pois. Kaikilla talouden toimijoilla on velvollisuus oma-aloitteisesti ryhtyä tarvittaviin korjaaviin toimiin, jos niillä on syytä epäillä, ettei markkinoilla oleva tuote ole vaatimusten mukainen. Korjaavia toimenpiteitä olisivat markkinoilta poistaminen, jolla tarkoitettaisiin kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää toimitusketjussa olevan tuotteen asettaminen saataville markkinoilla. Lisäksi korjaavan toimenpiteenä olisi palautusmenettely, jolla tarkoitettaisiin toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada loppukäyttäjien saataville jo asetetut tuotteet takaisin. Lisäksi on tiedotettava markkinavalvontaviranomaista. Valmistajan ja maahantuojan olisi pidettävä näistä tuotteista kirjaa mukaan lukien niihin kohdistuvista valituksista.
Pykälän 3 momentin mukaan valmistajan, maahantuojan ja jakelijan olisi tehtävä markkinavalvontaviranomaisen pyynnöstä yhteistyötä antamalla kaikki tarpeelliset tiedot, jotka toteutetaan niiden markkinoille saattamiin tuotteisiin sovellettavien esteettömyysvaatimusten vastaisuuden korjaamiseksi, erityisesti saattamalla tuotteet sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukaisiksi. Talouden toimijoiden olisi muun muassa toimitettava viranomaisten pyynnöstä tarpeelliset asiakirjat sen osoittamiseksi, että tuote on esteettömyysvaatimusten mukainen.
Esteettömyysdirektiivin mukaisesti asiakirjat voidaan toimittaa viranomaisen helposti ymmärtämällä kielellä. Säännöksen tavoitteena on helpottaa asiointia viranomaisen kanssa, siksi viranomaiselle toimitettavien asiakirjojen kieltä ei ole rajattu suomen ja ruotsin kieleen. Ainakin standardoinnissa yleisesti työkielenä käytettyä englantia voi suomen ja ruotsin ohella käyttää asiointikielenä myös viranomaisen kanssa. Jos asianosainen haluaa toimittaa asiakirjoja jollain muulla kielellä, sen soveltuvuuden ja ymmärrettävyyden voi varmistaa etukäteen viranomaiselta.
16 §.Esteettömyysvaatimusten markkinavalvonta. Markkinavalvontaa tehtäisiin markkinavalvontalain mukaisesti. Markkinavalvontalakiin tulisi tehdä viittaus ehdotetun lain 4 §:ssä. Valvontaa voidaan suorittaa ennakollisesti ja riskiperusteisesti. Käyttäjän kannalta on ensinnäkin tärkeää, että tuotteessa on tiedot, joiden kautta saa yhteyden tuotteen valmistajan ja/tai maahantuojaan. Markkinavalvontaviranomainen vastaanottaa käyttäjien ilmoituksia, jos tuote ei täytä vaadittavia esteettömyysvaatimuksia. Markkinavalvontaviranomaisen tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin. Yleensä markkinavalvontaviranomaisten markkinavalvontatoimet havaitaan tarkastuksissa ja niistä saadaan tieto asiakkaiden ilmoituksien kautta. Kansallisesti markkinavalvontaviranomaisen tehtävää hoitaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Asiasta säädettäisiin markkinavalvontalain 4 §:ssä. Traficom on jo nyt markkinavalvontaviranomainen esimerkiksi ilmailulaissa ja ajoneuvolaissa tarkoitettuja tuotteiden osalta
EU:n markkinavalvonta-asetus edellyttää, että kussakin jäsenvaltiossa laaditaan markkinavalvontaa varten valvontaohjelma. Suomessa yleisen, suomalaista markkinavalvontaa kuvaavan ohjelman, on valmistellut työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa. Tästä on säädetty markkinavalvontalain 7 §:ssä.
Markkinavalvonnan toimenpiteistä säädetään markkinavalvontalain 3 luvussa. Luvussa säädetään viranomaisen oikeudesta saada tietoja talouden toimijalta, oikeudesta tehdä tarkastuksia, oikeudesta ottaa tuote tutkittavaksi ja esimerkiksi oikeudesta käyttää ulkopuolista asiantuntija-apua. Markkinavalvontaviranomainen voi antaa markkinavalvontalain 17–22 §:ssä tarkoitetun määräyksen tai kiellon, jos osoittautuu, että tuote ei ole vaadittavien esteettömyysvaatimusten mukainen. Kyseessä olevia määräyksiä tai kieltoja ovat toimenpidemääräys, kielto, palautusmenettely ja väliaikainen kielto. Lisäksi markkinavalvontalaissa säädetään esimerkiksi maastaviennin kieltäminen, toimenpiteen teettäminen ja hävittämismääräys.
Käytännössä markkinavalvontaviranomainen kohdistaisi toimenpiteet sen toimivallan piirissä oleviin talouden toimijoihin. On oletettavaa, että Suomessa suurin osa talouden toimijoista olisi maahantuojan tai jakelijan roolissa. Näihin myös markkinavalvontaviranomaisen toimenpiteet useimmiten kohdistettaisiin, jos talouden toimijat eivät oma-aloitteisesti olisi ryhtyneet korjaaviin toimiin.
Markkinavalvontaviranomaisen tulee noudattaa valvonnassa hallintolain säännöksiä esimerkiksi asianosaisen kuulemisesta.
Markkinavalvontaviranomainen voi tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella markkinavalvontalain 4 luvun mukaisesti.
Ehdotetun lain 16 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan markkinavalvontaviranomaisen tulisi erityisesti tarkastaa, että vaadittavia esteettömyysvaatimuksia noudatetaan ja 2 kohdan mukaan, että talouden toimija on tehnyt vaadittavan perustellun arvion 7 §:n mukaisesti, jos talouden toimija on vedonnut tämän lain soveltamisalaan kuuluvan tuotteen osalta 7 §:n mukaiseen poikkeukseen.
Ehdotetun 3 kohdan mukaan markkinavalvontaviranomaisen tulisi huolehtia, että tiedot tuotteista, jotka eivät ole esteettömyysvaatimusten mukaisia julkaistaan julkisten tietojen osalta. Esteettömyysdirektiivin 19 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että markkinavalvontaviranomaisten hallussa olevat tiedot siitä, noudattavatko talouden toimijat esteettömyysvaatimuksia, sekä velvoitteita 8 §:ssä säädetystä arvioinnista, asetetaan pyynnöstä kuluttajien saataville esteettömässä muodossa, paitsi jos kyseisiä tietoja ei voida antaa markkinavalvonta-asetuksen 17 artiklan mainituista luottamuksellisuussyistä. Arvio tulisi siis olla julkisten tietojen osalta saatavilla esteettömässä muodossa.
Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että markkinavalvontaviranomaisen on tarvittaessa tehtävä tuotteen kattava arviointi, jos sillä on riittävä syy epäillä, että tuote ei täytä vaadittavia esteettömyysvaatimuksia. Jos tässä arvioinnissa käy ilmi, että tuote ei täytä vaatimuksia ja markkinavalvontaviranomaiset katsovat, ettei vaatimustenvastaisuus rajoitu pelkästään oman jäsenvaltion alueeseen, niiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille arvioinnin tuloksista ja toimenpiteistä, jotka ne ovat vaatineet talouden toimijaa toteuttamaan. Tällä implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 20 artiklan alakohta 2. Tästä menettelystä säädetään kansallisesti markkinavalvontalain 27 §:ssä, joten siitä ei olisi tarpeen säätää erikseen tässä laissa. Sen sijaan 4 momentissa olisi tarpeen säätä esteettömyysdirektiivin mukaisesti siitä, että jos kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta mikään jäsenvaltio tai komissio ei ole esittänyt vastalausetta jonkin jäsenvaltion toteuttamasta väliaikaisesta toimenpiteestä, toimenpiteen katsotaan olevan oikeutettu.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos markkinavalvontaviranomainen havaitsee puutteita 6 §:n esteettömyysvaatimusten noudattamisessa tai 7 §:n perusteella tehdyssä arvioinnissa, sen tulisi kehottaa talouden toimijaa korjaamaan havaitut puutteet. Markkinavalvontaviranomaisen olisi määritettävä ajanjakso, jonka kuluessa tällaisten toimenpiteiden on oltava toteutettuja. Ajan tulee olla kohtuullinen, jotta muutos voidaan tehdä, mutta sen tulee olla myös tehokas niin, että muutoksella on vaikutusta.
Ehdotetun 16 §:n 5 momentissa viitattaisiin markkinavalvontalain 27 §:n 1 momenttiin, jossa säädetään ilmoittamisesta Euroopan komissiolle ja muille Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen jäsenvaltiolle. Kansallisiin toimenpiteisiin sovelletaan muutoin, mitä suojalauseke- ja suojamenettelystä säädetään Euroopan unionin lainsäädännössä, jolla yhdenmukaistetaan tuotteiden kaupan pitämisen ehtoja. Suojalausekemenettelyn tarkoituksena on, että kaikki jäsenvaltioiden kansalliset markkinavalvontaviranomaiset saavat tiedon vaarallisista tuotteista ja että tarvittavat rajoitukset saadaan näin koskemaan kaikkia jäsenvaltioita, jotta varmistetaan samantasoinen suoja koko EU:ssa. Menettelyn avulla komissio voi lisäksi ottaa kantaa tuotteiden vapaata liikkuvuutta rajoittaviin kansallisiin toimenpiteisiin sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi. Suojalausekemenettelyllä turvataan tuotteiden vapaata liikkuvuutta ja varmistetaan sitä, onko tuotteen vapaata liikkuvuutta rajoittava kansallinen toimenpide oikeutettu. Suojamenettely käynnistetään ainoastaan, kun jokin toinen jäsenvaltio vastustaa toimenpidettä, joka on toteutettu kyseessä olevan tuotteen osalta. Jos toteutetusta rajoittavasta toimenpiteestä ei ole erimielisyyttä, kaikkien jäsenvaltioiden on toteutettava soveltuvat toimet omalla alueellaan.
Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön esteettömyysdirektiivin 19, 20 artiklan ja 21 artiklat.
17 §.Muodollinen vaatimustenvastaisuus. Ehdotetun lain 17 §:n mukaan markkinavalvontaviranomaisen olisi, jonkin seuraavista havainnoista tehdessään, vaadittava asianomaista talouden toimijaa korjaamaan vaatimustenvastaisuus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta edellä 7 §:n soveltamista:
1) CE-merkintä on kiinnitetty tämän lain 10 §:n vastaisesti;
2) CE-merkintää ei ole kiinnitetty;
3) EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta ei ole laadittu;
4) EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta ei ole laadittu oikein;
5) teknisiä asiakirjoja ei ole saatavilla tai ne eivät ole täydellisiä;
6) mitä tahansa muuta 11 tai 13 §:ssä säädettyä hallinnollista vaatimusta ei ole täytetty.
Jos 1 momentissa tarkoitettu vaatimustenvastaisuus jatkuu, markkinavalvontaviranomaisen olisi ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin tuotteen markkinoilla saataville asettamisen rajoittamiseksi tai kieltämiseksi tai sen varmistamiseksi, että tuote poistetaan markkinoilta.
Ehdotetun 17 §:n lisäksi markkinavalvontaa tulee tehdä markkinavalvontalain mukaisesti, joten kyseessä oleva pykälä olisi itsenäinen verrattuna markkinavalvontalain säännöksiin. Ehdotettavalla 17 §:llä pantaisiin täytäntöön esteettömyysdirektiivin 22 artikla.
18 §.Seuraamukset. Ehdotetun lain 18 §:ssä säädetään seuraamuksista viittaamalla markkinavalvontalakiin.
Markkinavalvontalain 3 luvussa on säädetty niistä valvonnan toimenpiteistä, joilla markkinavalvontaviranomainen voi puuttua vaatimustenvastaisuuteen. Ensinnäkin, jos talouden toimija ei noudata tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, markkinavalvontaviranomaisen on kehotettava talouden toimijaa korjaamaan puutteet määräajassa.
Jos puutteet tai laiminlyönnit ovat vakavia tai olennaisia eikä annetusta kehotuksesta huolimatta puutteita tai laiminlyöntejä ei ole korjattu, markkinavalvontaviranomainen voi kieltää talouden toimijaa valmistamasta, saattamasta markkinoille, asettamasta saataville markkinoilla tai muuten luovuttamasta tuotetta.
Kun kyse on vakavista puutteista, markkinavalvontaviranomainen voi tehostaa tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Uhkasakosta ja teettämisuhasta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).
Markkinavalvonnassa ilmoitus ja toimet kohdistuva talouden toimijaan. Tässä laissa samoin kuin digipalvelulaissa voisi ratkaisun tai päätöksen tehosteeksi asettaa uhkasakon.
Ehdotettava laki, digipalvelulaki ja SVPL koskevat lähtökohtaisesti yleisesti tuotteen esteettömyyttä tai palvelun saavutettavuutta. Tavaroiden tai palvelujen tarjoajaa ja vammaista henkilöä koskien voi yksittäistapauksessa tulla kyseeseen myös yhdenvertaisuuslain 15 §:n kohtuulliset mukautukset ja niiden epäämisessä voi olla kyse yhdenvertaisuuslain mukaisesti syrjinnästä.
Pykälän mukaan CE-merkintärikkomuksesta säädetään CE-merkintärikkomuksesta annetussa laissa (187/2010).
19 §.Muutoksenhaku. Ehdotetun lain mukainen valvonta kattaa keinot markkinoille saatettuun tuotteeseen puutumiseksi sekä keinot valvoa käyttöönotettuja tuotteita. Seuraamuksista säädettäisiin 18 §:ssä. Markkinavalvontaviranomaisen päätökseen voi hakea muutosta ja säännös on vastaava kuin markkinavalvontalaissa. Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).
Muutoksenhaussa uhkasakon asettamista ja maksettavaksi tuomitsemista sekä teettämisuhan asettamista ja täytäntöönpantavaksi määräämistä koskevaan päätökseen sovelletaan kuitenkin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
Markkinavalvontalain mukaisesti markkinavalvontaviranomaisen päätös voitaisiin kuitenkin panna täytäntöön mahdollisesta valituksesta huolimatta.
20 §.Voimaantulo. Ehdotetun lain 20 §:ssä säädettäisiin lain voimaantulosta, jonka olisi tarkoitus olla 28 päivänä kesäkuuta 2022. Lain soveltaminen alkaisi 28 päivänä kesäkuuta 2025.
Ehdotettavaan lakiin liittyy siirtymäaikoja.
Pykälän 2 momentin mukaan palveluntarjoajat voisivat edelleen tarjota palvelujaan 28 kesäkuuta 2030 asti käyttäen tuotteita, joita ne käyttivät laillisesti ennen kyseistä päivää heidän palvelujen tarjoamiseen. Kyseessä on siis ne tuotteet, joilla käytetään esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaisia palveluja. Nämä palvelut olisi implementoitu lakiin digitaalisten palvelujen tarjoamisesta ja lakiin sähköisen viestinnän palveluista.
Pykälän 3 momentin mukaan itsepalvelupäätteet, joita palveluntarjoajat ovat laillisesti käyttäneet palvelujen tarjoamiseen ennen 28 päivänä kesäkuuta 2025, voidaan edelleen käyttää vastaavien palvelujen tarjoamisessa 20 vuoden ajan niiden käytön aloittamisesta.
7.2
Laki eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta
1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin soveltamisalaan viittaus eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annettavaan lakiin. Näin ollen tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden valvontaan sovellettaisiin myös markkinavalvontalakia, jollei mainituissa laeissa toisin säädetä. Markkinavalvontalain soveltamisalan laajentaminen tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain soveltamisalaan kuuluviin tuotteisiin on perusteltua, jotta markkinavalvontaa koskeva sääntely olisi myös kansallisella tasolla jatkossa mahdollisimman yhdenmukaista. Lakia sovellettaisiin markkinavalvonta-asetusta täydentävästi markkinavalvonnan toimenpiteisiin. Markkinavalvonta-asetus korvaa jatkossa NLF-asetuksen markkinavalvontaa koskevat 15–24 artiklat, joita on sovellettu osalla niistä tuotesektoreista, jotka kuuluvat markkinavalvonta-asetuksen soveltamisalaan.
4 §.Valvontaviranomaiset. Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain mukainen tehtävä Liikenne- ja viestintävirastolle. Liikenne- ja viestintävirasto toimisi markkinavalvontaviranomaisena tuotteiden esteettömyysvaatimusten osalta ja voisi kohdistaa tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain mukaisiin tuotteisiin markkinavalvontatoimenpiteitä.
7.3
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta
1 §. Lain tarkoitus. Lain 1 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Pykälän 2 momentissa säädetään, että digipalvelulailla pannaan täytäntöön julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, jäljempänä saavutettavuusdirektiivi. Momentin ruotsinkielistä sanamuotoa ehdotetaan muutettavan direktiivin lyhytnimen osalta.
Digipalvelulakia säädettäessä julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/2102 lyhytnimeksi on valittu suomenkielisessä lakitekstissä saavutettavuusdirektiivi ja ruotsinkielisessä lakitekstissä tillgänglighetsdirektivet. Nyt kansallisesti täytäntöön pantavavaksi aiotun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksista (EU) 2019/882 lyhytnimeksi on suomenkielisessä lakitekstissä tarkoitus tulla esteettömyysdirektiivi ja ruotsinkielisessä lakitekstissä tillgänglighetsdirektivet. Kahdella eri direktiivillä ei voi olla samaa lyhytnimeä. Direktiivin (EU) 2016/2102 vanhasta lyhytnimikkeestä on tullut harhaanjohtava, kun sama lyhytnimike on otettu käyttöön direktiivistä (EU) 2019/882. Tästä syystä momentin ruotsinkielistä sanamuotoa ehdotetaan muutettavan direktiivin (EU) 2016/2102 lyhytnimen osalta siten, että lyhytnimenä olisi tillgänglighetsdirektivet-sanan sijaan webbtillgänglighetsdirektivet. Suomenkielistä sanamuotoa ei ehdoteta muutettavaksi.
Ruotsissa direktiivistä (EU) 2016/2102 on käytössä lyhytnimi webbtillgänglighetsdirektivet. Lisäksi eräissä kansallisissa viranomaisissa direktiivistä (EU) 2016/2102 on jo tälläkin hetkellä käytössä ruotsinkielinen termi webbtillgänglighetsdirektivet termin tillgänglighetsdirektivet sijaan. Sanan webb- lisääminen saavutettavuusdirektiivin lyhytnimeen helpottaisi eri direktiivien erottamista toisistaan. Lisäksi muutos yhtenäistäisi pohjoismaista terminologiaa sääntelyn suhteen. Kahdesta direktiivistä direktiiviä (EU) 2019/882 olisi myös luontevampaa kutsua lyhytnimellä tillgänglighetsdirektivet, sillä sen alaan kuuluvat myös esimerkiksi kansallisesti myöhemmässä vaiheessa säänneltäviksi aiotut rakennettua ympäristöä koskevat esteettömyysvaatimukset.
2 §. Määritelmät. Lain 2 §:n soveltamisalaan ehdotetaan säädettäväksi uusia määritelmiä, jotka pohjautuvat esteettömyysdirektiivin sääntelyyn. Määritelmiä käytettäisiin apuna määriteltäessä lain 3 a luvun mukaista soveltamisalaa. 3 a luvun soveltamisalan kohdentamiseksi määriteltäisiin pykälässä uusina kohtina kuluttaja, verkkokauppa, sähkökirja sekä henkilöliikenteen palvelu.
Pykälään lisättäisiin uusi 10 kohta, jossa määriteltäisiin kuluttajan käsite. Esteettömyysdirektiivin tavoitteena on edistää esteettömien tuotteiden ja palvelujen tarjoamista kuluttajille. Esteettömyysdirektiivin sääntely tulee siten sovellettavaksi ainoastaan 2 artiklan 2 kohdan mukaisiin digitaalisiin palveluihin siltä osin, kuin niitä tarjotaan kuluttajille riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen vai julkinen toimija. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 57 mukaan velvoitteita olisi sovellettava palveluntarjoajiin yhtä lailla julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Määritelmän mukaan kuluttajalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten. Laissa viitattaisiin kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua luonnolliseen henkilöön. Mikäli digitaalista palvelua tarjotaan muussa tarkoituksessa, kuin kuluttajalle suunnattuna, ei esteettömyysdirektiivin sääntely tulisi sovellettavaksi
Pykälään lisättäisiin uusi 11 kohta verkkokaupan määritelmästä. Kohdan myötä implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan f alakohta, jossa säädetään direktiiviä sovellettavan verkkokaupan palveluihin. Esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 30 kohdan määritelmissä verkkokaupan palveluilla tarkoitetaan etäpalveluna sähköisessä muodossa verkkosivustoilla ja mobiililaitepohjaisina palveluina kuluttajan omasta pyynnöstä toimitettavia palveluja kuluttajasopimuksen tekemiseksi. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 42 mukaan kyseisessä määritelmässä ilmaisulla ”etäpalvelu” tarkoitetaan palvelua, joka toimitetaan siten, että osapuolet eivät ole samanaikaisesti läsnä. Ilmaisulla ”sähköisessä muodossa” tarkoitetaan palvelua, joka lähetetään alun perin lähetyspaikasta ja vastaanotetaan määränpäässä tietoja elektronisesti käsittelevien (mukaan lukien digitaalinen pakkaaminen) ja tallentavien laitteiden avulla ja joka lähetetään, siirretään ja vastaanotetaan kokonaan linjoja, radioyhteyttä, optisia tai muita elektromagneettisia välineitä käyttäen. Ilmaisulla ”kuluttajan omasta pyynnöstä” tarkoitetaan palvelua, joka toimitetaan omasta pyynnöstä. Verkkokaupalla tarkoitettaisiin siten digitaalista palvelua, jossa voidaan tehdä kuluttajansuojalain 6 luvun 7 §:n tarkoittamia etämyyntisopimuksia.
Pykälään lisättäisiin uusi 12 kohta, jossa säädettäisiin sähkökirjoista. Esteettömyysdirektiivissä tarkoitetaan ’sähkökirjoilla ja niiden lukemiseen tarkoitetuilla ohjelmistoilla’ palvelua, jolla tarjotaan digitaalisia tiedostoja, joilla kirjan sähköinen versio välitetään siten, että sitä voidaan käsitellä, lukea ja käyttää ja siinä voidaan navigoida”. Sähkökirjan määritelmässä sähkökirjalla tarkoitettaisiin kuluttajalle tarjottavaa teksti- tai graafisessa muodossa olevaa tiedostoa tai tiedostojen kokonaisuutta, joka on yksilöity julkaisuun liittyvällä pysyvällä tunnisteella. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 41 mukaan sähkökirjojen yhteydessä palveluntarjoajan käsitteeseen voisivat sisältyä kustantajat ja muut kirjojen jakeluun osallistuvat talouden toimijat, joten saavutettavuuden huomioimisen velvoitteet ulottuvat koko tuotantoketjuun.
Sähkökirjoissa on useimmiten tunniste (ISBN tai muu) ja sellainen annetaan myös on demand –julkaisuille, mutta määritelmän kannalta keskeistä on, että sisältö on julkaistu, eli kun sen kappaleita on saatettu yleisön saataviin tekijän suostumuksella. Kustantajan tehtävä on hankkia julkaisuilleen ISBN- tai ISMN-tunnus. ISBN-tunnus ei ole lakisääteinen, mutta suurin osa kustantajista käyttää sitä, koska ISBN identifioi kirjan ja sen kustantajan yksiselitteisesti. Lomakkeella voi hakea tunnuksen mm. omakustanteelle, väitöskirjalle tai pienkustantajan yksittäiselle kirjalle. Tunnus tulee hakea ennen kuin kirja painetaan tai julkaistaan verkossa. Kuitenkaan esimerkiksi pdf-tiedostot eivät välttämättä ole sähkökirjoja, vaikka niillä olisi tunniste. Tunniste yksistään ei tee tiedostosta sähkökirjaa.
Soveltamisalaan kuuluisi kaikki digitaalisessa muodossa julkaistut kirjalliset teokset kuten kauno- tieto- ja oppikirjat mukaan lukien matemaattisia kaavioita sisältävät kirjat riippumatta siitä, onko kirja julkaistu myös fyysisessä muodossa. Tietokirjoja ovat myös ammatilliset digikirjastot ja ”verkkokirjahyllyt”, jossa kuukausimaksulla selaimen tai mobiilisovelluksen kautta pääsee lukemaan e-kirjoja.
Sähkökirjatiedostot perustuvat sähköiseen tietokonekoodaukseen, jonka avulla pääosin teksti- tai graafisessa muodossa olevaa kirjallista teosta voidaan lukea ja levittää. Sähkökirja voi myös sisältää liikkuvaa kuvaa tai ääntä. Muuta kuin tekstiä sisältävien julkaisujen kuten sarjakuvien, lastenkirjojen ja taidekirjojen, ominaispiirteitä olisi tarkasteltava kaikkien sovellettavien saavutettavuusvaatimusten osalta. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea metadatassa huomioitavaa rakenteista tietoa sisällöstä ja saavutettavuusvaatimusten mukaisuudesta.
Saavutettavuusvaatimukset soveltuvat kuluttajille tarjottaviin sähkökirjoihin riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen vai julkinen toimija, joka niitä julkaisee. Sähkökirjoja tarjotaan niin kirjastoista kuin osana oppilaitosten oppimateriaaleja. Viranomaisten julkaisut eivät kuitenkaan ole sähkökirjoja, ellei niitä ole nimenomaisesti suunnattu kuluttajalle.
Käytännössä direktiivi vaikuttaa digitaalisiin sähkökirjatiedostoihin, sähköisten kirjojen tilauspalveluihin, näitä tarjoaviin toimijoihin sekä verkkosivuihin ja mobiiliapplikaatioihin, joissa sähköisiä kirjoja voidaan lukea.
Lisäksi esteettömyysvaatimukset koskevat myös ohjelmistoa, muun muassa sellaisia mobiililaitepohjaisia palveluja, mobiilisovellukset mukaan lukien, jotka on tarkoitettu kyseisten digitaalisten tiedostojen käsittelyyn, lukemiseen ja käyttöön ja niissä navigointiin.
Sähkökirjojen lukemiseen tarkoitetut ohjelmistot ovat mobiililaitepohjaisia palveluja ja mobiilisovelluksia, jotka on tarkoitettu digitaalisten tiedostojen käsittelyyn, lukemiseen ja käyttöön ja niissä navigointiin paitsi ohjelmistoa, jotka kuuluvat sähköisten lukulaitteiden määritelmän soveltamisalaan.
Mobiilisovelluksella tarkoitetaan samanlaisia sovellusohjelmistoja, jotka määritellään digipalvelulain 2 §:n 2 momentissa ja jotka ovat erillisiä, esimerkiksi verkkosivustolta tai sovelluskaupasta päätelaitteeseen ladattavia sovelluksia. Tämän lain soveltamisalaan kuuluvana mobiilisovelluksena ei pidettäisi sovelluksia tai käyttöjärjestelmiä, joilla käyttäjä ohjaa tai hallitsee päätelaitetta. Tämä vastaa esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 41 kohdan loppuosaa, joka toteaa, että sähkökirjan ja sen lukemiseen tarkoitettuun ohjelmistoon ei lueta ohjelmistoa, joka kuuluu 42 alakohdan määritelmän soveltamisalaan, eli fyysiseen lukulaitteeseen, kuten Kindleen.
Saavutettavan sähkökirjan valmistus edellyttää teoksen erilaisten olennaisten osatekijöiden määrittelyä ja sen rakenteen standardoitua kuvausta. Esteettömyysdirektiivin voimaantulon jälkeen sähkökirjatiedostojen metadatakuvauksiin tulee sisällyttää kuvaus sähkökirjan saavutettavuusominaisuuksista. Esteettömyysdirektiivi ei koske varsinaista metatiedon tekemistä saavutettavaksi vaan metatiedon kuvausrakenteeseen tulee sisällyttää tiedoston saavutettavuus- ja esteettömyysominaisuuksista kertova oma rakenne ja sisältö.
Sähköisen kirjan määritelmään eivät kuuluisi:
äänikirjat, koska esteettömyysdirektiivi toteaa, että sähkökirja on pääosin teksti- tai graafisessa muodossa oleva kirjallinen teos kun äänikirja on tekijänoikeuslaissa tarkoitettu ääntä tallentamalla valmistettu kappale kirjallisesta teoksesta;
sanomalehdet, aikakausilehdet ja vastaavat, koska vaikka nämä täyttävätkin sähköisinä versioina esteettömyysdirektiivin määritelmän ”sähköinen tiedosto”, ne eivät ole ”kirjoja” ja ne myös pääsääntöisesti julkaistaan aikaperusteisesti;
tilapäiseen käyttöön tarkoitetut aineistot, kuten mainospainotuotteet, esitteet, hinnastot, vuosikertomukset ja ohjelmat sekä;
rakennustietokorttisarjat, jotka pääosin sisältävät matemaattisia kaavoja, kuten CAD-aineistoja ja GDL-objekteja vaikeasti esteettömäksi saatettavia sisältöjä.
Pykäläänlisättäisiin uusi 13 kohta, jossa, määriteltäisiin henkilöliikenteen palvelut. Esteettömyysdirektiivin 3 artiklan mukaan direktiivin liikennepalvelut koskevat EU:n matkustajanoikeusasetuksissa tarkoitettuja henkilöliikennepalveluja. EU:n matkustajanoikeusasetukset määriteltäisiin liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) 2 §:n 1 momentin 12 kohdassa. Niillä tarkoitettaisiin vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteestä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1107/2006, rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1371/2007, jonka korvaa 7.6.2023 alkaen rautatie-liikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/782, , matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1177/2010 sekä matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 181/2011.
EU:n matkustajienoikeusasetukset sisältävät velvoitteita liikenteenharjoittajia kohtaan, mutta myös erilaisia velvoitteita terminaalinpitäjille sekä asemanhaltijoille ja lentoaseman pitäjille. Velvoitteet vaihtelevat liikennemuodosta riippuen. Myös matkatoimistoja, matkanjärjestäjiä ja lipunmyyjiä koskevat velvoitteet vaihtelevat eri liikennemuodoissa. Esimerkiksi voimassa olevista asetuksista vain linja-auto- ja vesiliikennettä koskevissa asetuksissa velvoitetaan selkeästi liikenteenharjoittajat, matkatoimistot ja matkanjärjestäjät varmistamaan, että yleiset tiedot matkasta ovat saatavilla, myös verkkovaraus- ja verkkotietopalveluissa asianmukaisessa ja vammaisille ja liikuntarajoitteisille henkilöille sopivassa muodossa.
Määritelmään kuuluisi näissä asetuksissa tarkoitettujen liikennepalvelujen osana tarjottavat digitaaliset palvelut, joiksi tunnistetaan direktiivissä erityisesti verkkosivut, mobiililaitepohjaiset palvelut ja mobiilisovellukset, sähköiset matkalippupalvelut ja sähköiset liput. Sähköisinä matkalippuina pidetään myös sähköisiä matkakortteja, joihin voidaan ladata verkkosivuilta, mobiilisovelluksesta, palveluja tuottavan yrityksen tai sen asiamiehen toimipisteestä.
Matkatiedoilla tarkoitetaan yleisesti reitti-, pysäkki-, aikataulu-, hinta- ja saatavuustietoja mukaan lukien tietoja liikennehäiriöistä, liityntäpalveluista ja jatkoyhteyksistä. Soveltamisalaan kuuluisi siten esimerkiksi liikennehäiriöstä palveluntarjoajan verkkosivuilla tai mobiilisovelluksessa ilmoitetut tiedot.
Kuljetuspalveluja koskevia tietoja ja reaaliaikaisia matkatietoja välitetään nykyään useimmiten mobiilisovellusten kautta tai, kuten esimerkiksi lentoliikenteessä edelleen, myös tekstiviestitse. Tietoja tarjoavat paitsi varsinaiset kuljetuspalveluja tarjoavat yritykset, mutta myös useat kolmannet osapuolet, kuten esimerkiksi Google. Esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan ei kuitenkaan kuulu kolmannen osapuolen sisältö, jota asianomainen talouden toimija ei rahoita eikä kehitä ja joka ei ole sen valvonnassa, joten lakia ei sovellettaisi tällaiseen toimijaan.
Rautatieliikenteen osalta kyseinen lainkohta soveltuisi rautatieyrityksiin, joilla on direktiivin 2012/34/EU mukainen toimilupa. Käytännössä, koska muita rautatieyrityksiä Suomessa ei ainakaan vielä toimi henkilöliikenteessä, lakia sovellettaisiin vain VR-Yhtymä Oy:n matkustajaliikenteeseen. Julkisen sektorin toimijana laki koskee VR:n kotimaan liikennettä jo nykyisin, joten uusi vaatimus koskisi paitsi sen markkinaehtoista liikennettä, myös yhtiön verkkokauppaa ja vuorovaikutteisia automaatteja yleensä. Rataverkolla harjoitettavaa museoliikennettä laki ei matkustajanoikeusasetuksen soveltamisalan rajoituksen vuoksi koskisi.
Vesiliikenteen osalta lakia sovellettaisiin meri- ja sisävesiliikenteen kaupalliseen, aikataulun mukaiseen liikenteeseen kuten autolauttaliikenteeseen Ruotsin ja Suomen sekä Viron ja Suomen välillä. Sisävesiliikenteessä on lähinnä Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöissä markkinaehtoista, aikataulun mukaista tarjontaa, johon lakia myös sovellettaisiin.
Lakia ei EU:n meri- ja sisävesiliikennettä koskevan matkustajaoikeusasetuksen perusteella sovellettaisi matkustajiin, jotka matkustavat:
enintään 12 matkustajan kuljettamiseen tarkoitetuille aluksilla joiden käytöstä vastaava miehistö koostuu enintään kolmesta henkilöstä;
liikenteessä, jonka yhdensuuntainen kokonaismatka on alle 500 metriä tai;
muulla retkellä tai kiertoajelulla kuin risteilyllä matkustaviin
muulla kuin konevoimalla kulkevilla aluksilla tai historiallisilla aluksilla tai niiden ennen vuotta 1965 rakennetuilla kaksoiskappaleilla.
Sisävesiliikenteessä on paljon mikroyritysten tuottamaa palvelua, joihin tätä lakia ei sovellettaisi. Vesiliikenteen osalta lakia sovelletaan jo nykyisin niihin henkilöliikennesatamiin, jotka ovat julkisomisteisia. Uutta lakia sovellettaisiin myös muihin henkilöliikennesatamiin.
Lentoliikenteen liikennepalveluihin kuuluvat EU:n lentoliikennettä koskevan matkustaja-asetuksen mukaan kaupalliset lentoliikennepalvelut, joiden lähtö-, kauttakulku- tai saapumispaikka sijaitsee EU:n alueella. Suomen näkökulmasta laki koskisi siis käytännössä kaikkea maan sisäistä, Suomesta lähtevää tai Suomeen kaupallisen henkilöliikenteen matkustusta saapuvaa liikennettä mukaan lukien kauttakulkuliikennettä.
Suomalaisista lentoliikenteen palveluja tarjoavista lentoyhtiöistä vaatimukset koskettaisivat erityisesti Finnair Oyj:tä ja Finnairin osittain omistamaa ja sen brändin alla operoivaa Nordic Regional Airlinesia. Suomessa on lisäksi eräitä muita yhtiöitä, joilla on oikeus kuljettaa henkilöliikennettä, mutta vaikutukset näihin yhtiöihin jäävät vähäisiksi yhtiöiden koon tai toiminnan laadun johdosta. Lain vaatimus koskisi suomalaisten yhtiöiden lisäksi myös ulkomaisia Suomessa ja Suomeen operoivia lentoyhtiöitä. Lisäksi lakia sovellettaisiin, kuten jo nykyisin, myös lentoasemia operoivaan Finavia Oyj:n, sekä Enontekiön, Mikkelin, Lappeenrannan ja Seinäjoen lentoasemiin, joita Finavia ei hallinnoi.
Linja-autoliikennettä koskevan EU:n matkustajanoikeusasetuksen mukaan asetusta sovelletaan säännölliseen liikenteeseen. Lakia sovellettaisiin myös esimerkiksi Oy Matkahuolto Ab:n, jolle varsinaisia liikkumisen palveluja tarjoavat yritykset maksavat palvelun ylläpidosta ja kehittämisestä. Tilausajoliikennettä uudet vaatimukset eivät EU asetuksen rajauksen vuoksi koskisi.
Kaupunki- ja esikaupunkiliikenteen sekä alueellisen liikenteen palveluita koskevia vaatimuksia sovelletaan direktiivin mukaisesti raide-, linja-auto-, metro-, raitiovaunu- ja johdinautoliikenteeseen.
Pykälään lisättäisiin uusi 14 kohta, jossa määriteltäisiin audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoava palvelu. Audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavalla palvelulla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 3 §:n 1 momentin 2 c kohdassa kuluttajalle tarkoitettua palvelua. Esteettömyysdirektiivi edellyttää uuden audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavan palvelun määrittelemistä lainsäädännössä. Esteettömyysdirektiiviä sovelletaan audiovisuaalisten sisältöpalvelujen osalta ainoastaan audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin, kuten esimerkiksi mobiilisovelluksiin, jotka välittävät audiovisuaalista mediasisältöä. Direktiivin soveltamisalaan ei sen sijaan kuulu itse tarjoamisen kohteena oleva audiovisuaalinen sisältöpalvelu. Pääsyllä audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin tarkoitetaan esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleen mukaan sitä, että audiovisuaaliseen sisältöön pääsy on esteetöntä ja käytössä on mekanismeja, joiden ansiosta vammaiset henkilöt voivat käyttää avustavia teknologioita. Audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavan palvelun määritelmä on tarkoitus lisätä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 1 momentin 2 c kohdaksi. Audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavan palvelun määritelmä on tarpeen sisällyttää myös digipalvelulakiin, sillä audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavasta palvelusta on tarkoitus säätää digipalvelulain soveltamisalaan liittyen lain 3 a luvussa. Digipalvelulaissa ei ole tarkoituksenmukaista määritellä käsitettä uudelleen, vaan tarkoituksenmukaista on viitata sähköisen viestinnän palveluista annetun lain määritelmään.
Pykälään lisättäisiin uusi 15 kohta, jossa määriteltäisiin viestintäpalvelu. Viestintäpalvelulla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 1 momentin 37 kohdassa kuluttajalle tarjottavaa palvelua. Viestintäpalvelun määritelmästä säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 1 momentin 37 kohdassa, jossa viestintäpalvelulla tarkoitetaan palvelua, joka muodostuu kokonaan tai pääosin viestien siirtämisestä viestintäverkossa sekä siirto- ja lähetyspalvelua joukkoviestintäverkossa ja henkilöiden välisen viestinnän palvelua. Määritelmää syvennetään sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia koskevassa hallituksen esityksessä 221/2013 vp sekä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä 98/2020 vp. Viestintäpalvelun määritelmä on tarpeen sisällyttää digipalvelulakiin, sillä viestintäpalvelusta on tarkoitus säätää lain soveltamisalaan liittyen 10 a §:ssä. Digipalvelulaissa ei ole tarkoituksenmukaista määritellä käsitettä uudelleen, vaan tarkoituksenmukaista on viitata sähköisen viestinnän palveluista annetun lain määritelmään.
3 §. Lain soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 1 momentin 5 kohtaa korjattaisiin ruotsinkielisen sanamuodon osalta. Suomenkieliseen sanamuotoon ei tehtäisi muutoksia. Ruotsinkielistä sanamuotoa on tarpeen korjata, sillä voimassaolevassa laissa viittaussuhde kohdassa mainittuun vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016) lainkohtiin on virheellinen.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 7 kohta, jonka mukaan lakia sovellettaisiin lisäksi eräisiin digitaalisiin palveluihin siten kuin 3 a luvussa säädetään. Esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan a-f kohdassa säädetyt palvelut ovat pääosin digitaalisia palveluja ja kuuluvat kansallisen soveltamisalan osalta digipalvelulain soveltamisalan piiriin. Esteettömyysdirektiivin sääntely on saavutettavuuteen liittyvää lisäsääntelyä suhteessa nykyiseen saavutettavuusdirektiiviin. Lain 3 a luvun nojalla täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin mukaiset lisävaatimukset direktiivin soveltamisalaan sisältyville digitaalisille palveluille
Lisäksi pykälän 3 momentin 3 kohtaa ehdotetaan täsmennettävän. Esteettömyysdirektiivin soveltamisalan poikkeukset vastaavat osin saavutettavuusdirektiivin artiklan 4 kohdan soveltamisalan rajoituksia. Saavutettavuusdirektiivin 1 artiklan 3(a) kohdassa on lisäksi rajattu soveltamisalan ulkopuolelle julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajan digitaaliset palvelut. Esteettömyysdirektiivissä tällaista poikkeusta ei kuitenkaan ole. Esteettömyysdirektiivin vaatimukset soveltuvat siten myös julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajan sellaiseen palveluun, joka tarjoaa pääsyn audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin. Tällaisen palvelun, esimerkiksi verkkosivuston tai mobiilisovelluksen tai digisovittimen sovelluksen, tulee siten täyttää audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavalle palvelulle asetetut yleiset esteettömyysvaatimukset ja lisävaatimukset. Yleisiin vaatimuksiin sovelletaan tältä osin digipalvelulain 3 a luvun säännöksiä.
9 §.Saavutettavuusseloste. Pykälässä säädetään palveluntarjoajan ylläpidettävästä saavutettavuusselosteesta ja sen sisällöstä. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 2 momentin ruotsinkielistä sanamuotoa muutettaisiin. Pykälän 2 momentissa viitataan direktiiviin (EU) 2016/2102 käyttämällä direktiivin lyhytnimeä saavutettavuusdirektiivi. Koska lain 1 §:n 2 momentin ruotsinkielistä sanamuotoa muutettaisiin direktiivin (EU) 2016/2102 lyhytnimen osalta siten, että direktiivin ruotsinkielinen lyhytnimi olisi jatkossa tillgänglighetsdirektivet-termin sijaan webbtillgänglighetsdirektivet, olisi direktiivistä käytettyä lyhytnimeä muutettava myös 9 §:n 2 momentissa. Pykälän suomenkielistä sanamuotoa ei ehdoteta muutettavaksi.
3 a luku Eräiden digitaalisten palvelujen saavutettavuus
10 a §. Luvun soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin 3 a luvun soveltamisalasta, sillä sitä ei sovellettaisi kaikilta osin digipalvelulain soveltamisalan piiriin kuuluviin digitaalisiin palveluihin. Esteettömyysdirektiivin digitaalisia palveluja koskeva sääntely olisi lisäsääntelyä suhteessa nykyiseen digipalvelulain 3 luvussa säädettyyn. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 46 mukaan osassa esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten kautta toteutettavasta toiminnasta, kuten henkilöliikennepalveluissa tai verkkokaupan palveluissa olisi lisäksi noudatettava esteettömyysdirektiivin sovellettavia esteettömyysvaatimuksia sen varmistamiseksi, että tuotteiden ja palveluiden verkkomyynti on vammaisten henkilöiden saavutettavissa riippumatta siitä, onko myyjä julkinen vaiko yksityinen talouden toimija. Lisäksi johdanto-osan mukaan direktiivin esteettömyysvaatimusten olisi oltava yhdenmukaisia direktiivin (EU) 2016/2102 vaatimusten kanssa, lukuun ottamatta eroja esimerkiksi seurannassa, raportoinnissa ja täytäntöönpanon valvonnassa. Tältä osin katsottaisiin digipalvelulain soveltamisalan osalta tarpeenmukaiseksi soveltaa sekä 3 että 3 a luvun säännöksiä esteettömyysdirektiivin soveltamisalan piiriin kuuluviin digitaalisiin palveluihin, jotta näiden kahden direktiivin sääntely olisi yhdenmukaista. Esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvista palveluista pankkipalveluihin, osaan henkilöliikenteen sekä verkkokaupan palveluista sovelletaan jo nyt digipalvelulain sääntelyä. Pykälässä ehdotettaisiin sääntelyn selkeyden ja yhdenmukaisuuden vuoksi kansallisesti sovellettavan digipalvelulakia kokonaisuudessaan kaikkiin digitaalisiin palveluihin, mukaan lukien esteettömyysdirektiivin mukaiset digitaaliset palvelut. Esteettömyysdirektiivin mukaisia lisävaatimuksia sen sijaan sovellettaisiin vain direktiivissä tarkoitettuihin palveluihin.
Pykälän 1 kohdan mukaan lukua sovellettaisiin henkilöliikennepalvelujen, sähkökirjojen ja verkkokauppojen digitaalisiin palveluihin. Kohta sisältäisi esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista palveluista c, e ja c alakohdat. Kyseisten palvelujen voidaan katsoa olevan kuluttajille suunnattuja digitaalisia palveluja sellaisenaan ja siten tarkoituksenmukaista implementoida digipalvelulakiin. Henkilöliikennepalvelut, sähkökirja sekä verkkokaupan palvelu määriteltäisiin edellä 2 §:n 11-13 kohdissa.
Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisista kuluttajapankkipalveluista, jotka sisällytettäisiin 3 a luvun soveltamisalaan digitaalisesti tarjottavan palvelun osalta. Kansallisesti esteettömyysdirektiivin soveltamisala näiden palveluiden osalta on kuluttajansuojalain (38/1978) 7 tai 7 a luvun soveltamisalaan kuuluvat kuluttajaluotot, sijoituspalvelulain (747/2012) 1 luvun 15 §:n 1, 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetut sijoituspalvelut ja 2 luvun 3 §:n 1 momentin 1, 3, 4 ja 7 kohdissa tarkoitetut oheispalvelut, maksupalvelulain (290/2010) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetut maksupalvelut, lain luottolaitostoiminnasta (610/2014) 15 luvun 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettu perusmaksutili ja siihen liittyviin palvelut sekä maksulaitoslain (297/2010) 1 luvun 5 §:n 6a kohdassa tarkoitettu sähköinen raha. Kuluttajaluotot sisältävät sekä asuntoluotot ja muut kuluttajaluotot. Seuraavat sijoituspalvelut ja niiden oheispalvelut kuuluisivat soveltamisalan piiriin: rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen välittäminen sekä niiden toteuttaminen, omaisuudenhoito, sijoitusneuvonta, rahoitusvälineiden säilyttäminen ja hoito asiakkaan lukuun, sijoituspalveluun liittyvien luottojen ja muun rahoituksen myöntäminen, sijoituspalveluun liittyvän valuuttapalvelun tarjoaminen sekä sijoitustutkimusten, rahoitusanalyysien ja muiden vastaavanlaisten tuottaminen ja levittäminen. Muiden kuin edellä mainittujen rahoituspalveluiden, mukaan lukien myös tämän lain 3 pykälän 1 momentin 6 kohdassa lueteltujen palveluntarjoajien tarjoamien muiden kuin edellä mainittujen rahoituspalveluiden, osalta nykytila säilyisi ennallaan.
Pykälän 3 kohdan mukaan lukua sovellettaisiin myös direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a-b alakohtien mukaisiin kuluttajille tarjottaviin, sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaisiin viestintäpalveluihin ja audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin siltä osin kuin niissä on kyse digipalvelulain mukaisista digitaalisista palveluista eli verkkosivustosta tai mobiilisovelluksesta sekä niihin liittyvistä toiminnallisuuksista.
Audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavalla palvelulla tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaista sähköisten viestintäverkkojen välityksellä tarjottavaa palvelua, jonka avulla yksilöidään, valitaan ja katsellaan audiovisuaalisia sisältöpalveluja ja palvelujen esteettömyysominaisuuksia sekä vastaanotetaan näitä palveluja ja ominaisuuksia koskevia tietoja. Määritelmän mukaisia palveluja ovat verkkosivustot, verkkosovellukset, digisovitinten sovellukset, ladattavat sovellukset, mobiililaitepohjaiset palvelut - muun muassa mobiilisovellukset ja niihin liittyvät mediatoistimet - sekä hybriditelevisiopalvelu. Esteettömyyssääntelyä sovelletaan audiovisuaalisiin sisältöihin pääsyn tarjoaviin palveluihin kuten esimerkiksi mobiilisovelluksiin, jotka välittävät audiovisuaalisista mediasisältöä.
Kuluttajalle tarjottavalla viestintäpalvelulla puolestaan tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaista palvelua, joka muodostuu kokonaan tai pääosin viestien siirtämisestä viestintäverkossa sekä henkilöiden välisen viestinnän palvelua. Sähköisellä viestintäpalvelulla viitataan internetyhteyspalveluihin sekä numeroihin perustuviin tai niistä riippumattomiin henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Määritelmä ei kata sisältöpalveluita. Esimerkkejä sisältöpalveluista ovat internetsivujen tai keskustelupalstojen sisältö tai sosiaalisen median julkaisut samoin kuin internetissä tarjotut videot ja tilausohjelmapalvelut.
Numeroista riippumattomalla henkilöiden välisellä viestintäpalvelulla tarkoitetaan viestintäpalvelua, joka ei yhdisty yleiseen käyttöön osoitettujen numerovarojen eli kansallisessa tai kansainvälisessä numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai olevien numeroiden avulla. Käytännössä numeroista riippumattomilla henkilöiden välisillä viestintäpalveluilla tarkoitetaan esimerkiksi Whatsappin tai Messengerin tyyppisiä kohdehenkilöiden väliseen pikaviestintään tarkoitettuja, internetin välityksellä toimivia palveluita. Nämä palvelut eivät toimi numeroinnin perusteella, kuten esimerkiksi perinteiset puhelin- ja ääniviestintäpalvelut sekä SMS-viestit.
Sähköisiä viestintäpalveluja tarjoavat käytännössä toimijat, jotka tarjoavat puhelin- ja laajakaistapalveluja sekä toimijat, jotka tarjoavat verkkosivuja tai mobiilisovelluksia, joita käytetään henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Perinteisiä puhelin- ja muita viestintäpalveluja ja laajakaistapalveluja tarjoavat palveluntarjoajat eivät kuulu digipalvelulain soveltamisalaan eikä näissä palveluissa ole lähtökohtaisesti kyse digipalvelulain mukaisista digitaalisista palveluista. Siten esimerkiksi tavalliseen puheluun ja tekstiviestiin sekä laajakaistapalveluun soveltuvat ainoastaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaiset esteettömyysvaatimukset.
Edellä esitetty huomioon ottaen digipalvelulain mukaisia digitaalisia palveluita ovat sellaiset mobiilisovellukset ja verkkosivustot, joilla viestitään ja joilla katsotaan ohjelmia. Tällaisia viestimiseen käytettäviä digipalvelulain mukaisia mobiilisovelluksia ovat esimerkiksi Whatsapp ja Skype. Esimerkkeinä AV-sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavista ja digipalvelulain soveltamisalaan kuuluvista palveluista voidaan mainita YLE Areenan, MTV palvelun ja Netflixin kaltaisten palvelujen verkkosivustot ja mobiilisovellukset. On huomattava, että soveltamisalaan ei kuitenkaan kuulu näissä palveluissa saatavilla ja tarjoamisen kohteena olevat audiovisuaaliset sisällöt (varsinaiset suoratoistettavat ohjelmat). Viestintäpalveluun ja AV-sisältöpalveluun pääsyn tarjoaviin palveluihin, siltä osin kuin ne ovat digitaalisia palveluita, soveltuvat digipalvelulain mukaiset vaatimukset.
Mikäli viestintäpalvelussa tai av-sisältöön pääsyn tarjoavassa palvelussa on kyse muusta kuin digitaalisesta palvelusta, määräytyvät palveluihin sovellettavat esteettömyysvaatimukset sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 a luvun mukaisesti.
10 b §.Luvun soveltamisalan rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin luvun soveltamisalan rajoituksista. Pykälän mukaan 3 a lukua ei sovellettaisi mikroyrityksiin. Esteettömyysdirektiivin 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti esteettömyysvaatimukset ja kyseisten esteettömyysvaatimusten noudattamiseen liittyvät velvoitteet eivät koske palveluja tarjoavia mikroyrityksiä. Pykälässä olisi viittaus lakiin tuotteiden esteettömyysvaatimuksista, jossa määriteltäisiin esteettömyysdirektiivin mukainen mikroyritys. Valvontaviranomaisen olisi kuitenkin toiminnassaan tarjottava mikroyrityksille ohjeita ja välineitä, jotka helpottaisivat mikroyritysten saavutettavuusvaatimusten soveltamista. Valvontaviranomaisen olisi kehitettävä kyseisiä ohjeita ja välineitä asiankuuluvia sidosryhmiä kuullen.
Hankintoja koskeva lainsäädäntö edellyttää kuitenkin yhtä lailla syrjimättömyyden ja tasapuolisuuden periaatteiden noudattamista julkisissa hankinnoissa. Hankintayksikkö ei näin ollen voi asettaa erilaisia vaatimuksia hankinnan toteuttamiselle riippuen tarjoajan ominaisuuksista kuten henkilöstömäärästä taikka liikevaihdosta vaan hankinnan toteuttamisen vaatimukset tulee olla samat kaikille tarjoajille. Vaikka mikroyrityksiin ei sovelleta esteettömyysdirektiivin sääntelyä, ei hankintalaki mahdollista tällaista poikkeamista vaan hankinnan kohteen vaatimusten, kuten saavutettavuusvaatimusten, tulee olla kaikille tarjoajille samat ja hankintamenettelyssä tulee noudattaa hankintalakia sen edellyttämällä tavalla. Näin hankintalainsäädäntö luo osaltaan kannustimia sille, että kaikki, myös mikroyritykset saattaisivat palvelunsa saavutettavuusvaatimusten mukaisiksi.
10 c §. Saavutettavuusvaatimukset eräille digitaalisille palveluille. Pykälässä säädettäisiin 3 a luvun soveltamisalan piiriin kuuluville digitaalisille palveluille säädetyistä esteettömyysdirektiivin lisävaatimuksista. Vaatimukset olisivat lisäsääntelyä suhteessa voimassa olevaan digipalvelulain saavutettavuussääntelyyn.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan yleisestä velvoitteesta varmistaa, että sen tarjoamat digitaaliset palvelut täyttävät esteettömyysdirektiivin mukaiset lisävaatimukset. Pykälässä implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 1 ja 3 kohdat, jonka mukaan palveluntarjoajien on varmistettava, että niiden palvelut suunnitellaan ja tarjotaan direktiivin vaatimusten mukaisesti. Esteettömyysdirektiivin nojalla annettavat digitaalisia palveluja koskevat saavutettavuusvaatimukset on määritelty esteettömyysdirektiivin liitteessä I jaksossa III, IV ja VII. Lisäksi pykälässä huomioitaisiin yhdenmukaistetut standardit. Pykälässä viitattaisiin lain 7 §:ssä säädettyyn. Palveluntarjoajan olisi tarjotessaan digitaalisia palveluja huomioitava sekä 7 §:n saavutettavuusvaatimukset ja niiden täyttäminen että esteettömyysdirektiivin lisävaatimukset. Tarjotessaan esteettömyysdirektiivin mukaisia digitaalisia palveluja, palveluntarjoajan tulisi esteettömyysdirektiivissä säädetyn mukaisesti yhtä lailla ottaa huomioon julkisia hankintoja toteuttaessaan saavutettavuusvaatimukset. Viittaamalla 7 §:ssä säädettyyn, velvoite ulotettaisiin koskemaan myös 3 a luvun mukaisia palveluja.
Voimassa olevat saavutettavuusvaatimukset on määritelty eurooppalaisessa standardissa EN 301 549 v3.1.2 (2021-03) ” Tieto- ja viestintätekniikan tuotteiden ja palvelujen saavutettavuusvaatimukset”. Standardin uudet viitetiedot on julkaistu 11 elokuuta 2021 ja niitä aletaan soveltaa täytäntöönpanopäätöksen mukaisesti 12 helmikuuta 2022. Esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaan digitaalisia palveluja, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on pidettävä esteettömyysdirektiivin saavutettavuusvaatimusten mukaisina siltä osin, kuin kyseiset standardit tai niiden osat kattavat kyseiset vaatimukset. Lisäksi direktiivin liitteen V, kohdan 2 mukaan palveluntarjoaja voi esteettömyysvaatimukset täyttääkseen osittain tai kokonaan soveltaa yhdenmukaistettuja standardeja ja teknisiä eritelmiä, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sovellettavaa standardia ei kuitenkaan lain kirjoittamisen vaiheessa ole vielä yhdenmukaistettu, joten direktiivissä standardin noudattaminen on vielä vapaaehtoista. Komissio voi pyytää esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti standardointitoimistoja laatimaan yhdenmukaiset standardit esteettömyysdirektiivin mukaisista vaatimuksista. Komissio on käyttänyt mandaattiaan artiklan määräajan mukaisesti eli 28 päivänä kesäkuuta 2021 mennessä ja pyytänyt yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan yhdenmukaistettuja standardeja liitteessä I säädettyjä palvelujen esteettömyysvaatimuksia varten. Koska yhdenmukaistetut standardit eivät lain kirjoittamisen vaiheessa ole kuitenkaan vielä voimassa, digitaalisten palvelujen saavutettavuusvaatimusten yhdenmukaisuuden vuoksi kansallisesti sovellettaisiin voimassa olevaa standardia 7 §:n mukaisesti siihen asti, että standardit ovat yhdenmukaistettu. Komission standardoimispyyntö koskee EN 301 549: V3.2.2 standardia. Standardien yhdenmukaistamisen jälkeen esteettömyysdirektiivin saavutettavuutta koskevat lisävaatimukset sisältyisivät soveltuvin osin 7 §:ssä mainittuun standardiin.
Sovellettaessa 7 §:n vaatimuksia, täytäntöönpantaisiin lisäksi esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III c-alakohta, jossa säädetään palveluntarjoajan velvoitteesta tehdä verkkosivustoista, muun muassa niihin liittyvistä verkkosovelluksista, ja mobiililaitepohjaisista palveluista, myös mobiilisovelluksista, saavutettavia johdonmukaisella ja riittävällä tavalla siten, että palvelut tietoineen on helppo havaita, että niiden hallinta ja ymmärtäminen on vaivatonta ja että ne toimivat varmasti. Lain 7 §:n 1 momentin mukaan palveluntarjoajan on varmistettava digitaalisten palvelujensa sisältöjen havaittavuus ja ymmärrettävyys sekä käyttöliittymien ja navigoinnin hallittavuus ja toimintavarmuus saavutettavuusvaatimusten mukaisesti. Kyseinen vaatimus on siten sama kuin esteettömyysdirektiivissä säädetty ja tulisi sovellettavaksi pykälän nojalla.
Liitteessä I jaksossa VII säädetään toiminnallista suorituskykyä koskevista vaatimuksista. Toiminnallista suorituskykyä vastaavat vaatimukset sisältyvät EN 301 549 3.2.1 lausekkeeseen 4.2 Functional performance statements ja noudattamalla 7 §:n nojalla voimassa olevaa standardia tulisivat myös liitteen I jakson VII vaatimukset sovellettavaksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi palvelujen vaatimuksenmukaisuusolettamasta. Momentin mukaisesti palvelut, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai jotka ovat komission täytäntöönpanosäädöksissä vahvistamien teknisten eritelmien tai niiden osien mukaisia, olisi pidettävä 3 a luvun asettamien lisävaatimusten mukaisina. Tällä vaatimuksenmukaisuusolettamalla katettaisiin 7§:ssä säädetyn lisäksi esteettömyysdirektiivin 15 artiklan nojalla mahdollisesti annettavat muut standardit.
Komissio voi pyytää esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti standardointitoimistoja laatimaan yhdenmukaiset standardit esteettömyysdirektiivin vaatimuksista. Komissio on käyttänyt mandaattiaan artiklan määräajan mukaisesti eli 28 päivänä kesäkuuta 2021 mennessä yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan yhdenmukaistettuja standardeja liitteessä I säädettyjä palvelujen saavutettavuusvaatimuksia varten. Komission tavoite on, että standardit olisivat voimassa, kun vaatimuksia aletaan soveltaa 28 päivänä kesäkuuta 2025. Tämä tulee ottaa huomioon myös nyt valmisteltaessa uusia vaatimuksia 3 a luvun mukaisille palveluille. Käytännössä voi tulla myös tilanteita, että standardit eivät kata kaikkia vaatimuksia. Joka tapauksessa kaikkia liitteen I saavutettavuusvaatimuksia tulee noudattaa ja jos standardit eivät kata niitä kaikkia, palveluntarjoajan on varmistuttava muuten palvelunsa ja tuotteensa vaatimustenmukaisuudesta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin lisävaatimuksista ja niiden johdosta annettavasta asetuksesta. Kaikki vaatimukset eivät täyty noudattamalla saavutettavuusvaatimuksia ja tästä syytä 10 c §:ssä ehdotetaan asetuksenantovaltuuksia muista lisävaatimuksista. Esteettömyysdirektiivistä johdettavat lisävaatimukset sisältyvät direktiivin liitteen I jaksoihin III ja IV. Esteettömyysdirektiivin lisävaatimusten noudattamiseksi palveluntarjoajan olisi annettava tietoa digitaalisen palvelun toiminnasta sekä tarjottava tukipalveluja saavutettavuuden tueksi. Lisäksi 10 a §:n 2 kohdan mukaisten pankkipalvelujen olisi täytettävä Euroopan neuvoston kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen B2-taso ja sähkökirjoina tarjottavien digitaalisten palvelujen olisi oltava saavutettavia siten, että niitä voidaan käsitellä, lukea ja käyttää ja niissä voidaan navigoida.
Sähköisen viestinnän ja audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavan palvelun osalta lisävaatimuksia sovellettaisiin, mitä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 194 c ja 194 d §:ssä säädetään. Viestintäpalveluihin ja audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin soveltuvat esteettömyysdirektiivin I liitteen jakson III mukaisten yleisten vaatimusten ohella esteettömyysdirektiivin I liitteen IV jakson mukaiset lisävaatimukset, joista säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 a luvun 194 c-d §:ssä. Kyseisiä lisävaatimuksia sovelletaan soveltuvin osin kaikkiin audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin ja viestintäpalveluihin olivatpa ne digipalvelulain mukaisia digitaalisia palveluita tai eivät. Tältä osin digipalvelulaissa ei säädettäisi uudelleen sähköisen viestinnän ja audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavan digitaalisen palvelun esteettömyysdirektiivin lisävaatimuksista, vaan sovellettaisiin mitä sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia määräyksiä esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III ja IV lisävaatimuksista digitaalisille palveluille. Lain valmisteluvaiheessa ei ole tietoa siitä, tuleeko yhdenmukaistetut standardit jatkossa kattamaan myös liitteen I mukaiset lisävaatimukset. Käytännössä voi kuitenkin olla tilanne, että standardit eivät kata kaikkia saavutettavuusvaatimuksia, jotka on lueteltu esteettömyysdirektiivin liitteessä I. Mikäli standardi ei kattaisi jatkossa esteettömyysdirektiivin liitteen I saavutettavuusvaatimuksia digitaalisille palveluille, sovellettaisiin edelleen asetuksen vaatimuksia näiltä osin.
Liite I sisältää vaatimukset sekä tuotteille että palveluille ja liitteen kaikkia vaatimuksia ei sovelleta digitaalisiin palveluihin. Digitaalisten palvelujen osalta lisävaatimukset määräytyvät liitteen I jakson III ja IV mukaan. Asetuksella annettaisiin tarkemmat määräykset siitä, miltä osin liitteiden vaatimuksia sovelletaan kuhunkin digitaaliseen palveluun ja mitä lisävaatimuksilla tarkoitetaan. Liitteessä III säädetään tarkemmasta tietojen antamisen velvoitteesta, jos digitaalisen palvelun käyttäjä on vuorovaikutuksessa tuotteen kanssa palvelua käyttäessään. Digitaalisten palvelujen osalta tämä velvoite tulisi käytännössä harvoin sovellettavaksi, koska digitaaliseen palveluun ei liity palveluntarjoajan tarjoamaa tuotetta toisin kuin esimerkiksi fyysiseen asiointiin usein liittyy. Liite IV sisältää digitaalisen palvelun tarjoamiseen liittyviä vaatimuksia, jotka luetellaan palvelukohtaisesti. Asetuksella tarkennettaisiin sitä, mitä liitteen vaatimuksia palvelussa tulisi huomioida ja mitä vaatimuksilla tarkoitetaan.
10 d §. Poikkeaminen saavutettavuusvaatimuksista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin saavutettavuusvaatimuksista poikkeamista kohtuuttoman rasitteen lisäksi perusteellisen muutoksen nojalla. Palveluntarjoajan tulisi arvioinnillaan osoittaa poikkeusperusteiden soveltumisesta kyseiseen digitaaliseen palveluun. Palveluntarjoajan tulisi arvioida itse perusteellisen muutoksen ja kohtuuttoman rasitteen toteutumista sen hetkisillä tiedoilla ja osaamisella, jotka ovat palveluntarjoajan käytettävissä arvioinnin ajankohtana. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 1 - 2, 6 ja 8 kohta. 14 artiklan mukaan palveluntarjoaja voi poiketa saavutettavuusvaatimuksista, mikäli digitaalisen palvelun perusluonne muuttuisi perustavanlaatuisesti tai vaatimusten noudattaminen aiheuttaisi kohtuuttoman rasitteen. Lain 8 §:ssä säädetään voimassa olevan saavutettavuussääntelyn nojalla kohtuuttomasta rasitteesta, joten siltä osin sovellettaisiin, mitä 8 §:ssä säädetään.
Palveluntarjoajan tulisi arvioida mahdollisuudet poiketa saavutettavuusvaatimuksista. Perusteellista muutosta tulisi arvioida digitaalisen palvelun perusluonteen muuttumisen perusteella. Arvio digitaalisen palvelun perusteellisesta muutoksesta tulisi tehdä tapauskohtaisesti. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 64 mukaan suhteellisuuteen liittyvistä syistä esteettömyysvaatimuksia olisi sovellettava ainoastaan siinä määrin, kuin ne eivät aiheuta kohtuutonta rasitetta asianomaiselle palveluntarjoajalle, tai siinä määrin, kuin ne eivät edellytä tuotteiden ja palvelujen perusteellista muuttamista siten, että niistä tulisi perustavanlaatuisesti erilaisia direktiivin vaatimusten mukaisesti. Näin ollen palveluntarjoajan tulisi pyrkiä soveltamaan saavutettavuusvaatimuksia digitaalisen palvelun osalta siinä määrin, kuin se ei aiheuta digitaalisen palvelun perusteellista muutosta. Jos yhden saavutettavuusvaatimuksen soveltaminen johtaisi digitaalisen palvelun perusteelliseen muutokseen, olisi kuitenkin muita saavutettavuusvaatimuksia sovellettava siltä osin kuin ne eivät aiheuta perusteellista muutosta.
Pykälän 2 momentin mukaisesti kohtuutonta rasitteen arvioinnissa ja dokumentoinnissa olisi otettava huomioon 8 §:ssä säädetyn lisäksi esteettömyysdirektiivin liitteen VI mukaiset perusteet. Direktiivin liitteessä VI arviointiperusteet jakautuvat kolmeen pääluokkaan palveluntarjoajan osalta:
esteettömyysvaatimusten noudattamisen kustannuksiin suhteessa palvelun tarjoamisesta talouden toimijoille aiheutuviin kokonaiskustannuksiin;
palveluntarjoajan kustannus-hyötyarviot verrattuna arvioon vammaisille aiheutuvasta hyödystä ottaen huomioon tietyn palvelun käytön määrä ja käyttötiheys, sekä;
esteettömyysvaatimusten noudattamisen nettokustannukset suhteessa palveluntarjoajan nettoliikevaihtoon.
Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 66 kohdan mukaisesti kohtuuttoman rasitteen aiheuttavien toimenpiteiden olisi katsottava olevan sellaisia, joista palveluntarjoajille aiheutuisi liiallinen organisatorinen tai taloudellinen lisärasite, kun otetaan huomioon toimenpiteistä vammaisille henkilöille todennäköisesti koituvat edut esteettömyysdirektiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaisesti kohtuuttomaan rasitteeseen ei voitaisi vedota, mikäli palveluntarjoaja saa omiin varoihinsa kuulumattomista julkisista tai yksityisistä lähteistä rahoitusta, jota myönnetään saavutettavuuden parantamiseen. Säännöksellä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 6 kohta.
10 e §.Menettelyt saavutettavuusvaatimuksista poikkeamiseksi. Pykälässä säädettäisiin menettelyistä, joihin palveluntarjoajan tulisi ryhtyä poiketessaan 10 d §:n nojalla saavutettavuusvaatimuksista. Pykälä täydentäisi 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti 10 b §:ssä säädettyjä vaatimuksia palveluntarjoajan vedotessa perusteelliseen muutokseen taikka kohtuuttomaan rasitteeseen.
Pykälän 1 momentin mukaan palveluntarjoajan olisi ilmoitettava saavutettavuusvaatimuksista poikkeamisen johdosta vaaditut tiedot valvontaviranomaiselle. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 68 kohdan perusteella palveluntarjoajan on ilmoitettava asiaankuuluville viranomaisille, että se on soveltanut perusteellista muutosta ja/tai kohtuutonta rasitetta koskevia esteettömyysdirektiivin säännöksiä. Palveluntarjoajan olisi 1 momentin 1 kohdan mukaan dokumentoitava 10 d §:ssä säädetty arviointi. Pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla palveluntarjoajan olisi toimitettava kyseinen arvio valvovalle viranomaiselle, mikäli viranomainen sitä nimenomaisesti pyytää. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa edellytettäisiin palveluntarjoajaa säilyttämään saavutettavuusvaatimusten poikkeamisen johdosta tehty dokumentoitu arviointi viiden vuoden ajan siitä, kun se on viimeksi tarjonnut digitaalista palvelua. Mikäli palveluntarjoaja ei olisi noudattanut kohtuuttomaan rasitteeseen liittyvää arviointia, Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvovana viranomaisena voisi 12 §:n nojalla velvoittaa palveluntarjoajaa täydentämään poikkeamisen johdosta tehtyä arviointia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kohtuuttomaan rasitteeseen liittyvän arvioinnin uusimisesta esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Kohtuuttomaan rasitteeseen vedotessaan palveluntarjoajan tulisi uusia arvio, kun tarjottavaa digitaalista palvelua muutetaan, kun valvova viranomainen niin pyytää ja joka tapauksessa vähintään viiden vuoden välein. Palveluntarjoajan tulisi huolehtia siitä, ettei kohtuuttomaan rasitteeseen vetoaminen olisi lopullinen ratkaisu digitaalisen palvelun osalta, vaan palvelua tulisi arvioida erityisesti muutosten yhteydessä sekä vähintään viiden vuoden välein saavutettavuusvaatimusten sisällyttämiseksi osaksi digitaalista palvelua.
10 f §. Tietojen antaminen digitaalisen palvelun saavutettavuusvaatimusten täyttämisestä. Pykälässä säädettäisiin tietojen antamisesta sen osalta, kuinka digitaalinen palvelu täyttää saavutettavuusvaatimukset. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 2 kohta, jonka mukaan palveluntarjoajan on laadittava tarvittavat tiedot liitteen V mukaisesti ja selitettävä, miten palvelu täyttää sovellettavat saavutettavuusvaatimukset. Esteettömyysdirektiivin mukainen tiedonantovelvollisuus digitaalisen palvelun saavutettavuusvaatimusten täyttämisestä sisältää osin samat velvoitteet kuin saavutettavuusdirektiivin mukainen saavutettavuusseloste, jossa kuvataan, miltä osin digitaalinen palvelu ei täytä saavutettavuusvaatimuksia. Esteettömyysdirektiivin vaatimukset tiedonantovelvoitteesta sisältävät saman periaatteen kuin saavutettavuusdirektiivin vastaavat. Saavutettavuusselosteessa kuvataankin voimassa olevan sääntelyn myötä se, miltä osin digitaalinen palvelu ei täytä saavutettavuusvaatimuksia. Voidaankin katsoa direktiivin tarkoituksen toteutuvan noudattamalla, mitä saavutettavuusselosteesta on säädetty, sekä huomioimalla lisäksi esteettömyysdirektiivistä tulevat uudet tiedonantovelvoitteet. Liitteessä V edellytetään palveluntarjoajaa antamaan yleinen kuvaus palvelusta saavutettavassa muodossa. Palveluntarjoajan olisi 9 §:ssä säädetyn lisäksi julkaistava saavutettavuusselosteella yleinen kuvaus digitaalisesta palvelusta sekä selvitys siitä, miten palvelu täyttää esteettömyysdirektiivin mukaiset lisävaatimukset. 3 a luvun soveltamisalaan kuuluvan palveluntarjoajan olisi siten sovellettava saavutettavuusselosteen ylläpitoon samoja säännöksiä mitä 9 §:ssä on säädetty ja sen lisäksi tuotava ilmi, miten digitaalista palvelua koskevat lisävaatimukset on huomioitu palvelussa.
Saavutettavuusselosteen mallista säädetään komission täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2018/1523, jonka liitteeseen kuuluu jakson I mukaiset saavutettavuusselosteen pakollista sisältöä koskevat vaatimukset sekä jakson II mukainen vapaaehtoinen sisältö. Pykälän tarkoituksena olisi täsmentää, että palveluntarjoaja voi hyödyntää täytäntöönpanopäätöksen jakson II mukaisen vapaaehtoisen sisällön kohtaa 7 (muu tarpeelliseksi katsottava tieto) sen osoittamiseksi, että digitaalinen palvelu täyttää myös esteettömyysdirektiivin saavutettavuusvaatimukset.
Saavutettavuusselosteen myötä jokaisella olisi oikeus 10 §:n nojalla lähettää palautetta saavutettavuusselosteesta ilmenevään palveluntarjoajan sähköiseen yhteystietoon digitaalisessa palvelussa havaitsemistaan saavutettavuusvaatimusten poikkeamista tai pyytää tarkennuksia kohtuuttoman rasitteen perusteluihin. Esteettömyysdirektiivin mukaisissa digitaalisissa palveluissa tulisi yhtä lailla mahdollistaa saavutettavuuspalautteen lähettäminen saavutettavuusselosteen nojalla. Saavutettavuuspalautteen edellyttämisen nojalla implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III d alakohdan mukainen vaatimus, jonka mukaan tukipalvelujen on tarvittaessa annettava tietoja palvelun saavutettavuudesta saavutettavia viestintätapoja käyttäen. Saavutettavuuspalautteen edellyttämisen voitaisiin tulkita täyttävän kyseisen vaatimuksen digitaalisten palvelujen osalta.
Lain 10 §:n ulottaminen myös esteettömyysdirektiivin mukaisiin digitaalisiin palveluihin sisältäisi osin kansallista lisäsääntelyä saavutettavuuspalautteeseen vastaamisen osalta. Esteettömyysdirektiivi ei tarkemmin säätele siitä, millä tavalla ja minkä ajan sisällä palveluntarjoajan olisi annettava tietoa palvelun saavutettavuudesta. Lain 10 §:n 3 momentissa kuitenkin edellytetään, että palveluntarjoajan on lähetettävä palautteen vastaanottamisesta lähettäjälle sähköinen vastaanottokuittaus, josta ilmenee palautteen vastaanottoaika. Palveluntarjoajan on lisäksi vastattava palautteisiin ja pyyntöihin viipymättä, mutta viimeistään kahden viikon kuluessa yhteydenotosta. Jos pyyntö saada tiedot saavutettavuusvaatimukset täyttävässä muodossa koskee laajaa digitaalisen palvelun sisältöä, palveluntarjoaja voi jatkaa vastausaikaa enintään kahdella viikolla. Lisäajasta on myös ilmoitettava pyynnön tehneelle palvelun käyttäjälle. Edelleen 10 §:n 4 momentin mukaan, jos palveluntarjoaja ei anna 2 momentissa tarkoitetun pyynnön perusteella digitaalisen palvelun sisällöstä tietoja saavutettavassa muodossa, sen on laadittava tästä pyynnön tehneelle palvelun käyttäjälle kirjallinen perusteltu todistus.
Osassa esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvissa digitaalisissa palveluissa on jo saavutettavuusseloste ja sitä myötä saavutettavuuspalaute mahdollistettuna siltä osin, kun palvelu kuuluu saavutettavuusdirektiivin soveltamisalaan. Kansallisen sääntelyn sekä digitaalisten palvelujen saavutettavuussääntelyn yhdenmukaistamiseksi sekä palvelujen käyttäjien yhdenvertaisen kohtelun johdosta saavutettavuuspalautteisiin vastaamiseen liittyvä sääntely tulisi ulottaa koskemaan kaikkia digitaalisia palveluja. Vaatimuksen ulottaminen myös esteettömyysdirektiivin mukaisiin palveluihin ei olisi vastoin esteettömyysdirektiivin tavoitteita ja sääntelyä.
10 g §. Digitaalisen palvelun saavutettavuuspuutteista ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta ilmoittaa saavutettavuuspuutteista. Mikäli digitaalinen palvelu ei täytä saavutettavuusvaatimuksia, palveluntarjoajan olisi ilmoitettava saavutettavuuspuutteista valvontaviranomaiselle sekä korjaavista toimenpiteistä. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 4 ja 5 kohta, jonka mukaan vaatimustenvastaisuustapauksissa palveluntarjoajien on toteutettava tarvittavat korjaavat toimenpiteet palvelun saattamiseksi sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukaiseksi. Jos palvelu ei ole sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukainen, palveluntarjoajien on välittömästi tiedotettava toimivaltaisille kansallisille viranomaisille, joissa niiden palvelua tarjotaan, ja ilmoitettava yksityiskohtaiset tiedot erityisesti vaatimustenvastaisuudesta ja toteutetuista korjaavista toimenpiteistä
Palveluntarjoajan olisi tehtävä yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tarvittavien tietojen toimittamiseksi. Palveluntarjoajan olisi toimivaltaisen viranomaisen perustellusta pyynnöstä toimitettava tälle kaikki tarvittavat tiedot sen osoittamiseksi, mitä saavutettavuuspuutteita palvelussa on ja mitä korjaavia toimenpiteitä palveluntarjoaja on asian korjaamiseksi tekemässä. Säännös velvoittaisi palveluntarjoajaa tekemään yhteistyötä kyseisen viranomaisen kanssa kyseisen viranomaisen pyynnöstä kaikissa toimissa, joilla digitaalisen palvelun saavutettavuuspuutteita ja niiden johdosta tehtäviä toimenpiteitä kartoitetaan. Pykälän tarkoituksena olisi velvoittaa palveluntarjoajaa oma-aloitteisesti ilmoittamaan saavutettavuuspuutteista valvovalle viranomaiselle saavutettavuuspuutteiden kokonaiskäsityksen saamiseksi. Lisäksi ilmoitus velvoittaisi palveluntarjoajaa arvioimaan korjaustarpeet sekä aikataulun niiden tekemiselle.
Valvontaviranomaisen tulisi ottaa vastaan ilmoitukset saavutettavuuspuutteista. Markkinavalvontaviranomaisilla on jo käytössä yhteinen järjestelmä, The internet-supported information and communication system for the pan-European market surveillance (ICSMS), jossa ylläpidetään rekisteriä vaatimustenvastaisista tuotteista. Digitaalisten palvelujen osalta tällaista järjestelmää ei toistaiseksi ole olemassa, mutta esteettömyysdirektiivin täytäntöönpanovaiheessa komission mukaan kyseisen järjestelmän perustamisesta on tarkoitus keskustella osana tietojenvaihtoa esteettömyysdirektiivin 28 artiklassa mainitussa työryhmässä. Direktiivin 28 artiklan mukaan komissio perustaa työryhmän, joka koostuu markkinavalvontaviranomaisten, palveluiden vaatimustenmukaisuutta valvovien viranomaisten ja asiaankuuluvien sidosryhmien edustajista. Työryhmän tarkoituksena on muun muassa edistää tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa viranomaisten ja asiaankuuluvien sidosryhmien välillä sekä edistää viranomaisten ja asiaankuuluvien sidosryhmien yhteistyötä direktiivin täytäntöönpanoon liittyvissä asioissa.
4 luku Saavutettavuusvaatimusten valvonta ja oikeussuoja
11 §. Saavutettavuuskantelu ja -selvityspyyntö. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa pykälää vastaavasti jokaiselle oikeus tehdä saavutettavuuskantelu valvontaviranomaiselle myös sellaisesta palveluntarjoajasta, joka ei ole noudattanut uudessa 3 a luvussa säädettyjä vaatimuksia ja velvollisuuksia.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus 3 a luvun mukaisiin palveluntarjoajiin. Muutoksella implementoitaisiin esteettömyysdirektiivin 29 artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että direktiivin noudattamisen varmistamiseksi on olemassa riittävät ja tehokkaat keinot. Tällaisiin keinoihin kuuluvat artiklan 2 kohdan a ja b alakohtien mukaan kansalliset säännökset, joiden nojalla kuluttaja voi viedä asian tuomioistuimen tai toimivaltaisen hallintoviranomaisen käsiteltäväksi, jotta voidaan varmistaa direktiivin täytäntöön panemiseksi annettujen kansallisten säännösten noudattaminen sekä kansalliset säännökset, joiden nojalla julkiset elimet tai yksityiset yhdistykset, järjestöt tai muut oikeushenkilöt, joilla on oikeutettu intressi varmistaa direktiivin noudattaminen, voivat aloittaa tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa hallintoviranomaisessa direktiivin mukaisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi säädetyn oikeudellisen tai hallinnollisen menettelyn joko kantajan puolesta tai kantajaa tukeakseen tämän suostumuksella.
Muutoksen johdosta jokaisella olisi oikeus tehdä saavutettavuuskantelu valvontaviranomaiselle palveluntarjoajasta, joka ei ole noudattanut 3 a luvussa säädettyjä vaatimuksia ja velvollisuuksia. Pykälän 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa saavutettavuuskantelun tekeminen olisi jokaisen oikeus silloin, kun olisi selvää, ettei lain organisatoriseen soveltamisalaan kuuluva palveluntarjoaja olisi noudattanut digitaalisessa palvelussa saavutettavuusvaatimuksia tai noudattanut saavutettavuusvaatimuksiin liittyviä tietojen antamisen laadinta- ja ylläpitovelvollisuutta taikka palveluntarjoaja ei ole vastannut tiedusteluun saavutettavuusvaatimuksista poikkeamiselle. Saavutettavuuskanteluiden käsittelyyn sovellettaisiin hallintokantelun käsittelyyn koskevia säännöksiä, joten viittaus hallintolain 8 a lukuun säilyisi sellaisenaan.
Pykälän 1 momentissa säädetyn saavutettavuuskantelun johdosta valvontaviranomainen voisi antaa kanteluratkaisussaan hallinnollista ohjausta palveluntarjoajalle myös 3 a luvun vaatimusten ja velvollisuuksien toteuttamiseksi. Jos palveluntarjoaja ei noudattaisi hallinnollista ohjausta, voisi valvontaviranomainen suorittaa lain 12 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitetun tarkastuksen ja määrätä tällä perusteella palveluntarjoajan saattamaan digitaalinen palvelu saavutettavuusvaatimusten mukaiseksi. Tämä kuitenkin tapahtuisi omana prosessinaan kanteluasian käsittelyn jälkeen, jos on ilmeistä, ettei saavutettavuusvaatimuksia toteuteta palveluntarjoajan digitaaliseen palveluun hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta. Lain 11 §:n 1 momentin perusteella tehtävien saavutettavuuskantelujen johdosta valvontaviranomainen voisi pyytää selvitystä 3 a luvun mukaiselta palveluntarjoajalta saavutettavuusvaatimuksista havaituista puutteista sekä ohjata palveluntarjoajaa saavutettavuusvaatimusten toteuttamiseksi tai saavutettavuusvaatimuksiin liittyvien tietojen antamisen laatimiseksi. Tällaiseen tilanteeseen liittyen valvontaviranomaisen toimenpiteet kohdistuvat palveluntarjoajaan, jolla on vain välillinen vaikutus saavutettavuuskantelun tekijän oikeuksiin. Tältä osin ei ole erikseen tarvetta turvautua muutoksenhakukeinoihin. Valvontaviranomaisen toimenpiteet saavutettavuuskantelun johdosta eivät olisi sellaisia, joiden perusteella kantelun tekijä tai palveluntarjoaja olisi hallintolainkäyttölain mukaisen oikeussuojan tarpeessa. Jos kantelun tekijä katsoo valvontaviranomaisen toimenpiteiden olevan riittämättömiä, hän voi kannella valvontaviranomaisen toimista ylimmille laillisuusvalvojille siten kuin erikseen lainsäädännössä säädetään.
Palvelun käyttäjä voisi tehdä saavutettavuusselvityspyynnön valvontaviranomaiselle 3 a luvun mukaisesta palveluntarjoajasta siten, kuin pykälän 2 momentissa säädetään.
12 §. Valvontaviranomainen, sen tehtävät ja toimivalta.Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus valvontaviranomaisen valvontatehtävien ulottamisesta 3 a luvun mukaisiin palveluihin. Jatkossa Etelä-Suomen aluehallintoviraston tulisi puuttua myös 3 a luvun mukaisten palvelujen vaatimuksenvastaisuustilanteisiin. Muutoksen myötä valvontaviranomaiselle ei ehdoteta uusia toimivaltuuksia, vaan valvontaviranomainen valvoisi jatkossa sekä 3 luvussa että 3 a luvussa säädettyjen velvollisuuksien ja vaatimusten noudattamista.
Pykälän 2 momentin 1 kohtaan lisättäisiin valvontaviranomaiselle tehtäväksi antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa myös 3 a luvussa säädettyjen vaatimusten, velvollisuuksien ja oikeuksien toteuttamisesta. Valvontaviranomaisen tehtäviin kuuluisi antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa myös 3 a luvussa säädettyjen vaatimusten, velvollisuuksien ja oikeuksien toteuttamisesta sekä palveluntarjoajille että palvelujen käyttäjille saavutettavuusvaatimusten poikkeamisen perusteista ja palvelun saavutettavuusvaatimusten tiedonantovelvoitteen laatimisesta. Yleinen ohjaus ja neuvonta olisi vastaavaa teknistä ja sisällöllistä opastusta kuin 3 luvun mukaisten palvelujen kanssa.
Pykälän 2 momentin 3 kohtaan tehtäisiin muutos pykälän ruotsinkielisen sanamuodon osalta. Pykälän 2 momentin 3 kohdassa viitataan direktiiviin (EU) 2016/2102 käyttämällä direktiivin lyhytnimeä saavutettavuusdirektiivi. Koska lain 1 §:n 2 momentin ruotsinkielistä sanamuotoa muutettaisiin direktiivin (EU) 2016/2102 lyhytnimen osalta siten, että direktiivin ruotsinkielinen lyhytnimi olisi jatkossa tillgänglighetsdirektivet-termin sijaan webbtillgänglighetsdirektivet, olisi direktiivistä käytettyä lyhytnimeä muutettava myös 12 §:n 2 momentin 3 kohdassa. Suomenkielistä sanamuotoa ei ehdoteta muutettavaksi.
Pykälän 2 momentin 5 kohtaan tehtäisiin muutos pykälän ruotsinkielisen sanamuodon osalta. Pykälän 2 momentin 5 kohdassa viitataan direktiiviin (EU) 2016/2102 käyttämällä direktiivin lyhytnimeä saavutettavuusdirektiivi. Koska lain 1 §:n 2 momentin ruotsinkielistä sanamuotoa muutettaisiin direktiivin (EU) 2016/2102 lyhytnimen osalta siten, että direktiivin ruotsinkielinen lyhytnimi olisi jatkossa tillgänglighetsdirektivet-termin sijaan webbtillgänglighetsdirektivet, olisi direktiivistä käytettyä lyhytnimeä muutettava myös 12 §:n 2 momentin 5 kohdassa. Suomenkielistä sanamuotoa ei ehdoteta muutettavaksi.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin 6 kohta, jonka nojalla valvontaviranomaisen tehtävänä olisi valvoa ja tarkastaa, että 3 a luvussa säädetyt vaatimukset on toteutettu. Tehtävä liittyy esteettömyysdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan a-c -alakohtiin, joiden mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava riittävät menettelyt sen mahdollistamiseksi, että voidaan tarkistaa, ovatko palvelut esteettömyysdirektiivin vaatimusten mukaisia. Direktiivin mukaisesti valvontaviranomaisen olisi seurattava valitusten ja raporttien käsittelyä, jotka koskevat tapauksia, joissa digitaaliset palvelut eivät täytä esteettömyysdirektiivin vaatimuksia sekä lopuksi todentaa, että korjaavat toimenpiteet on tehty.
Valvontaviranomaisen tulisi seurata 3 a luvun nojalla tehtyjen kanteluasioiden käsittelyä ja korjaavien toimenpiteiden edistymistä. Valvontatehtävään liittyisi erityisesti tilanteet, joissa palveluntarjoaja on poikennut saavutettavuusvaatimuksista 10 d §:n mukaisesti. Viranomaisen tulisi tarkistaa, että vaadittava arvio on tehty ja arvioinnissa on käytetty oikeita ja riittäviä perusteita esteettömyysdirektiivin liitteen VI mukaisesti. Momentin 6 kohdan perusteella valvontaviranomainen voisi lisäksi tehdä oma-aloitteista valvontaa ja siihen liittyviä tarkastuksia esimerkiksi kanteluasian käsittelyn jälkeen, jos palveluntarjoaja ei olisi ryhtynyt hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta toimiin digitaalisen palvelun saattamiseksi saavutettavuusvaatimusten mukaiseksi. Pykälässä lisäksi säädettäisiin valvontaviranomaiselle velvollisuus todentaa, että palveluntarjoaja on tehnyt vaaditut korjaavat toimenpiteet.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin valvontaviranomaiselle keino varmistaa saavutettavuusvaatimusten täyttyminen sekä palvelujen käyttäjien oikeuksien toteutuminen myös 3 a luvun mukaisten palvelujen osalta. Pykälään lisättäisiin valvontaviranomaiselle mahdollisuus määrätä 2 momentin 6 kohdan mukaisia tehtäviä suorittaessaan palveluntarjoajan saattamaan kohtuullisessa määräajassa digitaalisen palvelun vastaamaan säädettyjä saavutettavuusvaatimuksia siten, kuin voimassa olevan pykälän 3 momentissa säädetään.
Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi siirtymäajoista, jotka vastaisivat esteettömyysdirektiivissä olevia siirtymäsäännöksiä uusien saavutettavuusvaatimusten soveltamiseksi 3 a luvun mukaisissa digitaalisissa palveluissa.
Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin esteettömyysdirektiivin mukaisesta soveltamisajankohdasta sekä palvelusopimusten jatkamisesta siirtymäajan jälkeen. Esteettömyysdirektiivin sääntelyä sovelletaan 28 päivästä kesäkuuta 2025 lukien. Kuitenkin direktiivin 32 artiklan 1 kohdan mukaan palvelusopimuksia, joista on sovittu ennen 28 päivää kesäkuuta 2025, voidaan jatkaa entisellään, kunnes niiden voimassaolo päättyy, mutta ei kuitenkaan pidempään kuin viisi vuotta kyseisestä päivämäärästä. Direktiivin 2 artiklan 4 kohdan e alakohdan mukaisesti saavutettavuussääntelyä ei sovelleta verkkosivustojen ja mobiilisovellusten sisältöihin, jotka on arkistoitu ennen 28 päivää kesäkuuta 2025.
Siirtymäsäännösten mukaan palvelusopimukset, jotka ovat voimassa ennen 28 päivä kesäkuuta 2025 saavat olla voimassa viisi vuotta siitä, kun ne on solmittu. Kuitenkaan 28 päivänä kesäkuuta 2030 jälkeen ei enää sallita palvelusopimuksia, jotka eivät ole saavutettavuusvaatimusten mukaisia. On siis mahdollista, että viimeistään 28 päivä kesäkuuta 2025 on solmittu palvelusopimus digitaalisen palvelun tarjoamisesta, jonka ehdot eivät edellytä saavutettavuutta. Tämän palvelusopimuksen mukainen digitaalinen palvelu saa olla saatavilla enintään 28 päivä kesäkuuta 2030 asti. Toisin sanoen uusia palvelusopimuksia saa edelleen sopia lain voimaantulon jälkeen ns. vajailla saavutettavuusvaatimuksilla, mutta ne ovat voimassa enintään 28 päivä kesäkuuta 2030 saakka. Enimmillään siirtymäaika on 8 vuotta.
Sähkökirjojen osalta siirtymäsäännöksiä sovelletaan esteettömyysdirektiivin tavoitteen mukaisesti, eli esteiden asteittaiseksi poistamiseksi esteettömien tuotteiden ja palveluiden tarjoamiselle. Lähtökohtaisesti vaatimuksia sovelletaan 28 päivä kesäkuuta 2025 alkaen ja vain vetoamalla 10 d §:n mukaiseen poikkeukseen, voi perustella sähkökirjan saavutettavuusvaatimuksista poikkeamisen. Kohtuuttomaan rasitteeseen tai perustavanlaiseen muuttamiseen tulisi voida vedota vain yksittäistapauksissa ja perusteluissa tilanteissa.
Kuitenkin siirtymäsäännöksen mukaisesti vasta, kun palvelusopimus tietyn kustantajan ja sähkökirjojen tarjoajan kanssa uusitaan, olisi julkaisut muutettava saavutettavuutta tukevaan formaattiin. Vanhojen teosten osalta tämä velvoite koskee tilannetta, jossa kyseisen teoksen tehnyt kirjailija tulee uudelleen ajankohtaiseksi, esimerkiksi voitettuaan kirjallisuuspalkinnon niin, että kirja tehdään uudelleen sähkökirjaksi. Näin voisi käydä esimerkiksi silloin, kun kirjailijan vanhempi tuotanto nousee erityisen kiinnostuksen kohteeksi esimerkiksi kirjailijan saaman kirjallisuuspalkinnon takia. Tällöin on varsin todennäköistä, että kustantaja tuottaisi muutenkin aiemmin julkaistuista teoksista uuden, saavutettavan version.
Lähtökohtaisesti direktiivi edellyttää, että siirtymäsäännöksen jälkeen sähkökirja täyttää saavutettavuusvaatimukset, kun sitä tarjotaan kuluttajalle. Yksittäin varsinaisen lukuoikeuspalvelun ulkopuolella tarjottavien sähkökirjojen saavutettavuus riippuu siitä, onko markkinoilla olevat ohjelmistot sellaisia, että ne tukevat esteettömyysvaatimukset täyttävää tiedostoa. Tämä tulisi direktiivin mukaan toteutua viimeistään direktiivin vaatimusten voimaantulosta lähtien eli kesäkuussa 2025. Siitä on vastuussa muut muin kustantaja ja palveluketjun päädyssä oleva sähkökirjan julkaisija palvelusopimuksessa säädetyin ehdoin.
Ehdotettavan lain 3 a lukua sovellettaisiin valmiiksi tallennettuun aikasidonnaiseen mediaan, joka on julkaistu 28 päivästä kesäkuuta 2025 lukien. Säännös perustuu esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 4 kohdan a alakohtaan, jonka mukaan direktiiviä ei sovelleta valmiiksi tallennettuun aikasidonnaiseen mediaan, joka on julkaistu ennen 28 päivää kesäkuuta 2025.
Lakiin lisättäisiin lisäksi siirtymäsäännös verkkosivustoilla ja mobiilisovelluksissa oleviin toimisto-ohjelmien tiedostoihin, jotka on julkaistu 28 päivänä kesäkuuta 2025 lukien. Esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan saavutettavuusvaatimuksia ei sovelleta verkkosivustojen ja mobiilisovellusten toimisto-ohjelmien tiedostoihin, jotka on julkaistu ennen 28 päivää kesäkuuta 2025. Mikäli digitaalisessa palvelussa on ennen 28 päivää kesäkuuta 2025 julkaistu toimisto-ohjelmistojen tiedostoja, ei niihin sovelleta 3 a luvun lisävaatimuksia, vaikka muuten digitaalista palvelua koskisi saavutettavuusvaatimukset.
7.4
Laki sähköisen viestinnän palveluista
3 §. Määritelmät. Pykälään ehdotettaisiin uutta audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavan palvelun määritelmää. Uuden 2 c kohdan audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavalla palvelulla tarkoitetaan sähköisten viestintäverkkojen välityksellä tarjottavia palveluja, joiden avulla yksilöidään, valitaan ja katsellaan audiovisuaalisia sisältöpalveluja ja palvelujen esteettömyyttä direktiivin 2010/13/EU 7 artiklan mukaisesti edistävien toimenpiteiden toteuttamisen tuloksena toimitettuja ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi kuuroille ja huonokuuloisille tarkoitetut tekstitykset, kuvailutulkkaus, puhuttu tekstitys ja viittomakielen tulkkaus, sekä vastaanotetaan näitä palveluja ja ominaisuuksia koskevia tietoja; ja joihin kuuluvat sähköiset ohjelmaoppaat. Määritelmän mukaisia palveluja ovat direktiivin johdanto -osan 31 perustelukappaleen mukaan verkkosivustot, verkkosovellukset, digisovitinten sovellutukset, ladattavat sovellukset, mobiililaitepohjaiset palvelut - muun muassa mobiilisovellukset ja niihin liittyvät mediatoistimet - sekä hybriditelevisiopalvelut. Määritelmä kattaa kaikki teledirektiivin (2018/1972) 2 artiklan 1 kohdan määritelmän mukaisten sähköisten viestintäverkkojen välityksellä tarjottavat audiovisuaaliset sisältöpalvelut teknologiasta riippumatta. Soveltamisalaan kuuluu siten muun muassa kiinteät ja matkaviestintäverkot, radio- ja televisiolähetyksiin käytetyt verkot kuten antennitelevisioverkot sekä kaapelitelevisioverkot.
Audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavat palvelut tulee erottaa audiovisuaalisista sisällöistä. Pääsyllä audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin tarkoitetaan direktiivin johdanto-osan 31 perustelukappaleen mukaan sitä, että audiovisuaaliseen sisältöön pääsy on esteetöntä ja käytössä on mekanismeja, joiden ansiosta vammaiset henkilöt voivat käyttää avustavia teknologioita.
Säännös vastaa esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 6 kohtaa.
22 a luku. Palveluihin sovellettavat esteettömyysvaatimukset. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 22 a luku, joka sisältäisi säännökset palveluihin sovellettavista esteettömyysvaatimuksista
194 a §. Luvun soveltamisala. Ehdotettaisiin säädettäväksi 22 a luvun mukaisten esteettömyysvaatimusten soveltamisalan määrittävä pykälä. Pykälän 1 momentin mukainen luvun soveltamisala vastaa esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtien mukaista soveltamisalaa. Lisäksi soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu esteettömyysdirektiivin 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti palveluja tarjoavat mikroyritykset.
Luvun vaatimuksia sovellettaisiin pykälän mukaisesti kuluttajalle tarjottaviin palveluihin. Luvussa kuluttajalla tarkoitetaan kuluttajansuojalain (38/1978) 4 §:ssä määriteltyä kuluttajaa. Mainitun lainkohdan mukaan kuluttajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten. Esteettömyysdirektiivin tavoitteena on edistää esteettömien tuotteiden ja palvelujen tarjoamista kuluttajille. Esteettömyysdirektiivin sääntely tulee siten sovellettavaksi ainoastaan 2 artiklan 2 kohdan mukaisiin palveluihin siltä osin, kuin niitä tarjotaan kuluttajille. Määritelmä vastaa esteettömyysdirektiivin 3 artiklan 22 kohtaa. Mikäli palvelua tarjotaan muussa tarkoituksessa, kuin kuluttajalle suunnattuna palveluna, ei esteettömyysdirektiivin sääntely tulisi sovellettavaksi. Palvelun hankkiminen voisi tapahtua vastiketta vastaan tai vastikkeetta.
Esteettömyysdirektiivin 2 artiklan 4 kohdassa on luettelo sellaisista verkkosivustojen ja mobiilisovellusten sisällöistä, joihin esteettömyysdirektiiviä ei sovelleta. Poikkeuksissa on kysymys verkkosivustojen ja mobiilisovellusten sisällöstä eli digitaalisten palveluiden saavutettavuudesta ja siten poikkeuksista on riittävää säätää digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetussa laissa (306/2019). Esteettömyysdirektiivin soveltamisalan poikkeukset vastaavat osin saavutettavuusdirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102) 1 artiklan 4 kohdan soveltamisalan rajoituksia. Saavutettavuusdirektiivin 1 artiklan 3(a) kohdassa on lisäksi rajattu soveltamisalan ulkopuolelle julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajan digitaaliset palvelut. Esteettömyysdirektiivissä tällaista poikkeusta ei kuitenkaan ole. Lain 22 a luvun mukaiset esteettömyysvaatimukset soveltuvat siten myös julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajan sellaiseen palveluun, joka tarjoaa pääsyn audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin. Tällaisen palvelun, esimerkiksi verkkosivuston tai mobiilisovelluksen tai digisovittimen sovelluksen, tulee siten täyttää audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavalle palvelulle asetetut yleiset esteettömyysvaatimukset ja lisävaatimukset. Huomattava kuitenkin on, että audiovisuaalisten sisältöpalvelujen eli televisiolähetysten ja tilausohjelmapalveluiden ohjelmistojen esteettömyydestä säädetään lain 211 §:ssä.
194 b §. Yleiset esteettömyysvaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan yleisestä velvoitteesta varmistaa, että sen tarjoamat palvelut tarjotaan esteettömyysdirektiivin vaatimusten mukaisesti. Palveluntarjoajan on varmistettava, että käytössä on menettelyt, joilla varmistetaan, että sovellettavat esteettömyysvaatimukset täyttyvät koko sen ajan, kun palvelua tarjotaan. Säännös edellyttää, että palveluntarjoaja ottaa riittävällä tavalla huomioon muutokset palvelun tarjoamisen ominaispiirteissä, sovellettavissa esteettömyysvaatimuksissa ja yhdenmukaistetuissa standardeissa tai teknisissä eritelmissä, joihin nähden palvelun ilmoitetaan täyttävän esteettömyysvaatimukset. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 1 ja 3 kohta.
Esteettömyysdirektiivin nojalla annettavat viestintäpalveluja ja audiovisuaalisiin sisältöihin pääsyn tarjoavia palveluja koskevat yleiset esteettömyysvaatimukset määräytyvät esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III mukaisesti. Lain 22 a luvun mukaisten palvelujen on oltava kyseisessä liitteessä I jaksossa III vahvistettujen vaatimusten mukaisia. Palvelujen on täytettävä myös direktiivin liitteen I jakson IV jakson tiettyihin palveluihin sovellettavat esteettömyyttä koskevat lisävaatimukset, joista säädetään tarkemmin lain 194 c §:ssä ja 194 d §:ssä.
Viestintäpalvelun ja audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoaminen voi muodostua erilaista palveluketjuista, joissa palvelun tuottamiseen ja välittämiseen osallistuu useita eri tahoja. Audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoaja vastaa siitä, että sen palvelussaan tarjoama sisältö on esteetöntä siten kuin sähköisen viestintäpalvelulain 211 §:ssä säädetään. Audiovisuaalisten sisältöpalvelujen esteettömyysvaatimukset perustuvat EU:n audiovisuaalisia mediapalveluita koskevaan direktiivin (2010/13/EU). Mikäli audiovisuaalista sisältöä käytetään esimerkiksi audiovisuaalisen sisältöpalveluntarjoajan oman internet-sivun tai sovelluksen kautta, vastaa palveluntarjoaja myös siitä, että audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsy on esteetöntä esteettömyysdirektiivin edellyttämällä tavalla. Mikäli palvelua käytetään jonkun muun palveluntarjoajan internetsivun tai sovelluksen kautta, vastaa tämä taho audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn esteettömyydestä. Palvelun esteettömyydestä vastaa omalta osaltaan myös sisältöä välittävä verkko-operaattori. Lähtökohtaisesti siis kukin toimija tarjontaketjussa vastaa osaltaan palvelun esteettömyydestä. Televisiotoiminnan harjoittaja ei esimerkiksi ole vastuussa siitä, että audiovisuaalisesta sisältöpalvelusta suodattuu joitakin ominaisuuksia pois sisältöä välitettäessä.
Se, mitä edellä on todettu vastuunjakautumisesta eri toimijoiden kesken, soveltuu myös sähköisiin ohjelmaoppaisiin. Audiovisuaalisen sisältöpalveluntarjoajan kuten tv-kanavan on toimitettava ohjelmaoppaan tiedot esteettömästi. Tiedon välittäjä vastaa omalta osaltaan palvelun esteettömyydestä ja se palveluntarjoaja, joka lopulta sisällön kokoaa ja näyttää, vastaa omalta osaltaan siitä, että pääsy ohjelmaoppaaseen on katselijalle esteetöntä.
Audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavat palvelut, kuten YLE Areena, toimivat tietyillä päätelaitteilla. Päätelaitteiden tulee täyttää tuotteiden esteettömyydestä annetun lain mukaiset esteettömyysvaatimukset. Audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavan palveluntarjoajan ei voida edellyttää tarjoavan palveluaan siten, että se toimisi aina ja kaikissa päätelaitteissa. Jos palvelua käytetään esimerkiksi tietyllä sovelluksella, päätelaite joko tukee tai ei tue kyseistä sovellusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta antaa tietoja palvelun toiminnasta. Mikäli palvelun tarjoamiseen käytetään tuotteita, on tietoa annettava myös siitä, miten kyseiset tuotteet liittyvät palveluun, millaiset esteettömyysominaisuudet niillä on sekä miten ne toimivat yhdessä apuvälineiden ja -järjestelyjen kanssa. Velvollisuus antaa tietoja palveluun liittyvistä tuotteista soveltuu tilanteeseen, jossa palveluntarjoaja tarjoaa itse myös tuotteen, jolla palvelua käytetään. Vaatimusta sovelletaan siten palveluntarjoajaan, jolla on tosiallisesti tieto palveluun käytettävän tuotteen ominaisuuksista. Velvollisuus antaa tietoja palveluun käytettävän tuotteen ominaisuuksista soveltuisi esimerkiksi IPTV-palvelun tarjoajaan, sen tarjotessa asiakkaalle "koko paketin" eli sekä päätelaitteen että itse palvelun. Mikäli palvelua käytetään sovelluksella, joka edellyttää tietynlaista päätelaitetta tai käyttöjärjestelmää, on palveluntarjoajan annettava tietoa niistä vaatimuksista, joita päätelaitteelta ja/tai käyttöjärjestelmältä edellytetään. Pykälä vastaa direktiivin liitteen I jakson III tiedonantamiseen liittyviä vaatimuksia. Pykälän 6 momentin mukaisesti tarkempia määräyksiä tietojen antamisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 3 momentin mukaan tukipalvelujen, kuten neuvontapalvelujen, puhelinkeskuksien ja teknisen tuen, on annettava tietoja palvelun esteettömyydestä ja sen yhteensopivuudesta apuvälineteknologioiden kanssa. Tukipalvelujen tulisi antaa mainitut tiedot esteettömiä viestintätapoja käyttäen. Tukipalvelujen esteettömyysvaatimuksista on annettu tarkempaa sääntelyä standardin EN 301 549 v3.2.1 lausekkeessa 12.2. Säännös vastaa esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III d kohdan vaatimuksia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin palvelujen vaatimuksenmukaisuusolettamasta. Momentin mukaisesti palvelut, jotka ovat sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukaisia, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai jotka ovat komission täytäntöönpanosäädöksissä vahvistamien teknisten eritelmien tai niiden osien mukaisia, on pidettävä 22 a luvun asettamien vaatimusten mukaisena.
Komissio voi pyytää esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti standardointitoimistoja laatimaan yhdenmukaiset standardit esteettömyysvaatimuksista. Komissio on käyttänyt mandaattiaan artiklan määräajan mukaisesti eli 28 päivänä kesäkuuta 2021 mennessä yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan yhdenmukaistettuja standardeja liitteessä I säädettyjä palvelujen esteettömyysvaatimuksia varten. Komission tavoite on, että standardit olisivat voimassa, kun esteettömyysvaatimuksia aletaan soveltaa 28 päivänä kesäkuuta 2025. Tämä tulee ottaa huomioon myös nyt valmisteltaessa uusia vaatimuksia 22 a luvun mukaisille palveluille. WCAG 2.1 ohjeisiin sisältyy vaatimuksia, joita voidaan soveltaa annettaessa tietoja palvelun toiminnasta esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III kohdan b mukaisesti. WCAG-kriteereihin sisältyy vaatimuksia siitä, miten tiedot voidaan esittää ymmärrettävästi (WCAG 2.1, luku 3), miten tietoja voidaan esittää tavoilla, jotka voidaan havaita, riittävällä kirjaisin- ja sanavälillä, riittävällä kontrastilla ja tekstille vaihtoehtoisessa muodossa (WCAG 2.1, luku 1).
Käytännössä voi tulla myös tilanteita, että standardit eivät kata kaikkia esteettömyysdirektiivin liitteen I esteettömyysvaatimuksia. Joka tapauksessa kaikkia liitteen I esteettömyysvaatimuksia tulee noudattaa ja jos standardit eivät kata niitä kaikkia, palveluntarjoajan on varmistuttava muuten palvelunsa ja tuotteensa vaatimustenmukaisuudesta.
Edelleen pykälän 5 momentissa säädettäisiin yleisten esteettömyysvaatimusten soveltamisala. Soveltamisala vastaa 22 a luvun soveltamisalaa, mutta momentissa on avattu tarkemmin palveluja, joihin yleisiä esteettömyysvaatimuksia sovelletaan. Yleisiä esteettömyysvaatimuksia sovellettaisiin numeroihin perustuviin ja numeroista riippumattomiin henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin, audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin sekä internetyhteyspalveluihin. Internetyhteyspalveluihin ei niiden luonteen vuoksi sovellu palvelujen esteettömyysvaatimukset. Niitä koskevat kuitenkin soveltuvin osin esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III tiedonantovaatimukset.
Siltä osin kuin edellä mainituissa palveluissa on kyse digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain (306/2019) 2 §:n 7 kohdan mukaisista digitaalisista palvelusta kuten verkkosivustoista tai mobiilisovelluksista, sovelletaan niihin digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 3 a luvun vaatimuksia. Säännöstä ei sovelleta laitteiden välisiin siirtopalveluihin.
Audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavalla palvelulla tarkoitetaan lain määritelmän mukaisesti sähköisten viestintäverkkojen välityksellä tarjottavaa palvelua, jonka avulla yksilöidään, valitaan ja katsellaan audiovisuaalisia sisältöpalveluja ja palvelujen esteettömyysominaisuuksia sekä vastaanotetaan näitä palveluja ja ominaisuuksia koskevia tietoja. Määritelmän mukaisia palveluja ovat verkkosivustot, verkkosovellukset, digisovitinten sovellukset, ladattavat sovellukset, mobiililaitepohjaiset palvelut - muun muassa mobiilisovellukset ja niihin liittyvät mediatoistimet - sekä hybriditelevisiopalvelu, muut televisiopalvelut ja sähköinen ohjelmaopas. Esteettömyyssääntelyä sovelletaan audiovisuaalisiin sisältöihin pääsyn tarjoaviin palveluihin kuten esimerkiksi mobiilisovelluksiin, jotka välittävät audiovisuaalisista mediasisältöä.
Esteettömyysdirektiivin mukaista sääntelyä sovelletaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaiseen palveluun, joka muodostuu kokonaan tai pääosin viestien siirtämisestä viestintäverkossa sekä henkilöiden välisen viestinnän palvelua. Sähköisellä viestintäpalvelulla viitataan internetyhteyspalveluihin sekä numeroihin perustuviin tai niistä riippumattomiin henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Määritelmä ei kata sisältöpalveluita. Esimerkkejä sisältöpalveluista ovat internetsivujen tai keskustelupalstojen sisältö tai sosiaalisen median julkaisut samoin kuin internetissä tarjotut videot ja tilausohjelmapalvelut.
Numeroista riippumattomalla henkilöiden välisellä viestintäpalvelulla tarkoitetaan viestintäpalvelua, joka ei yhdisty yleiseen käyttöön osoitettujen numerovarojen eli kansallisessa tai kansainvälisessä numerointisuunnitelmassa olevan numeron tai olevien numeroiden avulla. Käytännössä numeroista riippumattomilla henkilöiden välisillä viestintäpalveluilla tarkoitetaan esimerkiksi Whatsappin tai Messengerin tyyppistä kohdehenkilöiden väliseen pikaviestintään tarkoitettuja, internetin välityksellä toimivia palveluita. Nämä palvelut eivät toimi numeroinnin perusteella, kuten esimerkiksi perinteiset puhelin- ja ääniviestintäpalvelut sekä SMS-viestit.
Sähköisiä viestintäpalveluja tarjoavat käytännössä toimijat, jotka tarjoavat puhelin- ja laajakaistapalveluja sekä toimijat, jotka tarjoavat verkkosivuja tai mobiilisovelluksia, joita käytetään henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Perinteisiä puhelin- ja muita viestintäpalveluja ja laajakaistapalveluja tarjoavat palveluntarjoajat eivät kuulu digipalvelulain soveltamisalaan eikä näissä palveluissa ole lähtökohtaisesti kyse digipalvelulain mukaisista digitaalisista palveluista. Siten esimerkiksi tavalliseen puheluun ja tekstiviestiin sekä laajakaistapalveluun soveltuvat ainoastaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaiset esteettömyysvaatimukset.
Edellä esitetty huomioon ottaen digipalvelulain mukaisia digitaalisia palveluita ovat sellaiset mobiilisovellukset ja verkkosivustot, joilla viestitään ja joilla katsotaan ohjelmia. Tällaisia viestimiseen käytettäviä digipalvelulain mukaisia mobiilisovelluksia ovat esimerkiksi Whatsapp ja Skype. Esimerkkeinä AV-sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavista ja digipalvelulain soveltamisalaan kuuluvista palveluista voidaan mainita YLE Areenan, MTV palvelun ja Netflixin kaltaisten palvelujen verkkosivustot ja mobiilisovellukset. On huomattava, että soveltamisalaan ei kuitenkaan kuulu näissä palveluissa saatavilla ja tarjoamisen kohteena olevat audiovisuaaliset sisällöt (varsinaiset suoratoistettavat ohjelmat). Viestintäpalveluun ja AV-sisältöpalveluun pääsyn tarjoaviin palveluihin, siltä osin kuin ne ovat digitaalisia palveluita, soveltuvat digipalvelulain mukaiset vaatimukset.
Mikäli viestintäpalvelussa tai audiovisuaaliseen sisältöön pääsyn tarjoavassa palvelussa on kyse muusta kuin digitaalisesta palvelusta, määräytyvät palveluihin sovellettavat esteettömyysvaatimukset sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 a luvun mukaisesti. Viestintäpalveluihin ja audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin soveltuvat esteettömyysdirektiivin I liitteen jakson III mukaisten yleisten vaatimusten ohella esteettömyysdirektiivin I liitteen IV jakson mukaiset lisävaatimukset, joista säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 a luvun 194 c–194 d §:ssä. Kyseisiä lisävaatimuksia sovelletaan soveltuvin osin kaikkiin audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin ja viestintäpalveluihin olivatpa ne digipalvelulain mukaisia digitaalisia palveluita tai eivät.
Ehdotetun pykälän 6 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä palvelujen tarjoamisen yhteydessä vaadittavien tietojen antamisesta.
194 c §. Viestintäpalveluun sovellettavat lisävaatimukset. Pykälä sisältää henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin sovellettavat lisävaatimukset. Säännöstä sovelletaan sekä numeroihin perustuviin, että numeroista riippumattomiin henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Säännöksen mukaisia lisävaatimuksia sovelletaan myös digipalvelulain mukaisiin digitaalisiin palveluihin siltä osin kuin niissä on kyse sähköisen viestinnän palvelulain mukaisista viestintäpalveluista.
Säännöksen 1 momentin mukaan kyseisten palvelujen on tarjottava reaaliaikainen tekstitysominaisuus puheviestinnän lisäksi ja tarjottava täydelliset interaktiivisuusominaisuudet (total conversation), kun puheviestinnän lisäksi tarjotaan videokuvaa. Puheviestinnän lisäksi olisi siten aina tarjottava reaaliaikainen tekstitys. Täydellisten interaktiivisuusominaisuuksien, eli samanaikaisen reaaliaikaisen tekstin, äänen ja videon tarjoamista taas vaaditaan silloin, kun palveluntarjoaja tarjoaa videokuvaa puheviestinnän lisäksi.
Reaaliaikaisella tekstityksellä tarkoitetaan henkilöltä henkilölle (pisteestä pisteeseen) -tilanteissa tai ryhmäkeskustelussa (monipisteneuvotteluissa) käytettävää eräänlaista tekstipohjaista keskustelua, jossa lisättävä teksti lähetetään merkki merkiltä siten, että käyttäjä kokee viestinnän jatkuvana. Direktiivin II liitteessä on esitetty esimerkkinä, että on varmistettava, että huonokuuloiset henkilöt voivat kirjoittaa ja vastaanottaa tekstin vuorovaikutteisesti ja reaaliajassa. Reaaliaikaisella tekstityksellä teksti lähetetään kirjain kirjaimelta sellaisenaan. Tämä tarkoittaa käytännössä, että vastaanottaja voi lukea tekstin samanaikaisesti, kun sitä kirjoitetaan.
Eri viestintämuotojen täydelliseen interaktiivisuuteen perustuvilla palveluilla tarkoitetaan reaaliaikaista multimediapalvelua, jolla toteutetaan liikkuvan videokuvan, reaaliaikaisen tekstin sekä äänen kaksisuuntainen, symmetrinen ja reaaliaikainen siirto kahdessa tai useammassa paikassa olevan käyttäjän välillä (total conversation, (EU) 2018/1972 2 artiklan 35 alakohta). Palvelulla tarkoitetaan tekniikkaa, jonka avulla videota, tekstiä ja puhetta voidaan käyttää samanaikaisesti samassa keskustelussa. Palvelun avulla on mahdollista valita itse viestintätapa sen mukaan, mikä toimii parhaiten kyseisessä tilanteessa ja kyseiselle käyttäjälle. Viittomakieltä käyttävä kuulovammainen henkilö voi kommunikoida muiden viittomakielisten ihmisten kanssa. Viittomakieltä käyttävä kuurosokea henkilö voi kommunikoida toisen kuulovammaisen henkilön kanssa siten, että kuurosokea henkilö käyttää viittomakieltä ja kuulovammainen henkilö kirjoittaa kuurosokealle henkilölle.
Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön esteettömyysdirektiivin 1 liitteen IV jakson a alakohta.
Pykälän 2 momentin perusteella sitä sovelletaan numeroihin perustuviin ja numeroista riippumattomiin henkilöiden välisiin viestintäpalveluihin. Säännöstä ei sovelleta internetyhteyspalveluihin eikä laitteiden välisiin siirtopalveluihin.
Viestintäpalvelun tarjontaan liittyvien eri tahojen vastuunjaon osalta viitataan siihen, mitä edellä on 194 b §:n säännöskohtaisissa perusteluissa todettu.
Pykälän 3 momentin mukaan direktiivin 1 liitteen IV jakson a alakohdan vaatimuksista voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
194 d §. Audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin sovellettavat lisävaatimukset. Pykälässä säädetään audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaviin palveluihin sovellettavista lisävaatimuksista. Säännöksen mukaisia lisävaatimuksia sovelletaan myös digipalvelulain mukaisiin digitaalisiin palveluihin siltä osin kuin niissä on kyse sähköisen viestinnän palvelulain mukaisesta audiovisuaaliseen sisältöpalveluun pääsyn tarjoavasta palvelusta.
Vaatimuksilla varmistetaan, että vammaiset henkilöt pystyvät käyttämään audiovisuaalisia sisältöpalveluja mahdollisimman laajasti. Palvelujen tarjoamisessa on käytettävä toimintoja, käytäntöjä, toimintaperiaatteita, menettelyjä sekä mukautuksia, joilla otetaan huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet ja varmistetaan yhteen toimivuus avustavien teknologioiden kanssa.
Säännöksen mukaisesti audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavissa palveluissa on tarjottava sähköisiä ohjelmaoppaita, jotka niissä tarjottavine tietoineen ovat helposti havaittavia, hallittavia ja ymmärrettäviä ja jotka ovat toimintavarmoja sekä annettava tietoa esteettömyysominaisuuksien saatavuudesta. Direktiivin II liitteen mukaan on esimerkiksi varmistettava, että sokeat henkilöt voivat valita televisio-ohjelmia. Havaittavuus, hallittavuus, ymmärrettävyys ja toimintavarmuus ovat WCAG-ohjeisiin kuuluvat neljä perusperiaatetta, jotka esteettömän verkkopalvelun tulee täyttää. Havaittavuudella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että informaatio ja käyttöliittymäkomponentit tulee esittää tavoilla, jotka käyttäjä voi havaita ja esimerkiksi tietoja sisältävien kuvien vaihtoehtona on tekstiä, joka välittää samaa tietoa. Hallittavuus tarkoittaa, että käyttöliittymäkomponenttien ja navigoinnin pitää olla hallittavia ja sivustoa pitää voida esimerkiksi käyttää pelkän näppäimistön avulla. Ymmärrettävyys tarkoittaa, että tekstisisältöjen tulee olla luettavia ja ymmärrettäviä. Toimintavarmuudella tarkoitetaan sitä, että sisällön tulee olla riittävän lujatekoinen, jotta se voidaan luotettavasti tulkita laajalla joukolla asiakasohjelmia, mukaan lukien avustavat teknologiat. Mikäli ohjelmaopas sisältyy digitaaliseen palveluun, on huomattava, että esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III kohtaan c sisältyy edellä mainittuja vaatimuksia vastaavat vaatimukset digitaalisille palveluille.
Lisäksi audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoavissa palveluissa on varmistettava, että audiovisuaalisten sisältöpalvelujen esteettömyyspalvelut välitetään kaikilta osin riittävän laadukkaina ja tarkasti esitettyinä sekä äänen ja videon kanssa synkronoituina ja siten, että käyttäjä voi hallita niiden esittämistä ja käyttöä. Audiovisuaalisten sisältöpalveluiden esteettömyyspalveluilla tarkoitetaan mm. kuuroille ja huonokuuloisille tarkoitettuja tekstityksiä, kuvailutulkkausta, puhuttua tekstitystä (äänitekstitystä) ja viittomakielen tulkkausta. Palvelussa olisi esimerkiksi tuettava mahdollisuutta valita, räätälöidä ja esittää näitä esteettömyyspalveluita. Palvelussa olisi lisäksi tarjottava keinot järjestää langaton yhteys kuulemista edistävään teknologiaan sekä tarjottava käyttäjälle audiovisuaalisia sisältöpalveluja varten "esteettömyyspalvelut" aktivoivat hallintasäätimet yhtä näkyvästi kuin päämedian säätimet.
Vaatimukset voisivat tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palvelun, joka tarjoaa pääsyn audiovisuaaliseen mediapalveluun, olipa kyseessä sitten verkkosivusto, mobiilisovellus tai sähköinen ohjelmaopas, on tuettava teknisiä ratkaisuja sekä esitettävä esteettömyystoiminnot selkeällä ja helposti saatavilla olevalla tavalla. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että helppokäyttötoimintojen käyttäjän ohjaimia ei pitäisi "piilottaa", vaan niiden on oltava helposti löydettävissä. Vaatimus esteettömyyspalveluiden välittämisestä riittävän laadukkaina voidaan ymmärtää vaatimuksena, jonka mukaan esimerkiksi tekstitykset ja / tai kuvailutulkkaus on synkronoitava sen ohjelman kanssa, johon se kuuluu, eli tekstitykset eivät saa tulla liian myöhään tai liian aikaisin suhteessa ohjelmaan, johon toiminnot kuuluvat. Vaatimus, jonka mukaan käyttäjän tulee voida hallita toimintojen käyttöä, liittyy osittain siihen, että käyttäjä voi aktivoida ja deaktivoida toiminnot, ja osittain siihen, että käyttäjä voi säätää esimerkiksi tekstitysten kokoa, taustaa ja kontrastia ja kuvailutulkkauksen äänenvoimakkuutta suhteessa ohjelman muihin ääniin.
Audiovisuaalisten sisältöpalvelujen tarjontaan osallistuvien eri tahojen välisten vastuukysymysten osalta viitataan siihen, mitä edellä on esitetty 194 b §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.
Säännöksellä pannaan täytäntöön esteettömyysdirektiivin I liitteen IV jakson b alakohdan vaatimukset.
Pykälän 2 momentin mukaan direktiivin 1 liitteen IV jakson b alakohdan vaatimuksista voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
194 e §. Velvollisuudet vaatimustenvastaisuustapauksissa. Pykälässä säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuuksista vaatimustenvastaisuustapauksissa. Pykälällä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 3 ja 4 kohdat.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta ilmoittaa valvontaviranomaiselle välittömästi puutteista palvelun esteettömyydessä, mikäli palvelu ei täytä säädettyjä esteettömyysvaatimuksia. Lisäksi palveluntarjoajan tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle ne korjaavat toimenpiteet, joita toteutetaan saatettaessa palvelu vaatimustenmukaiseksi.
Ehdotetun 2 momentin mukaisesti palveluntarjoajan olisi vasta toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä toimitettava tälle kaikki tarvittavat tiedot sen osoittamiseksi, että palvelu on sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukainen. Säännös velvoittaisi palveluntarjoajat tekemään yhteistyötä kyseisen viranomaisen kanssa kyseisen viranomaisen pyynnöstä kaikissa toimissa, joilla palvelu saatetaan kyseisten vaatimusten mukaiseksi.
194 f §. Poikkeaminen esteettömyysvaatimuksista. Pykälässä säädettäisiin perusteista poiketa esteettömyysvaatimusten noudattamisesta 22 a luvun soveltamisalaan kuuluvien palveluiden osalta sekä näitä koskevasta arvioinnista, ilmoituksista ja dokumentoinnista. Pykälällä täytäntöön pantaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan kohdat 1 - 3, 6 ja 8.
Lain 194 f §:n 1 momentti koskee esteettömyysvaatimuksista poikkeamista kahdella erillisellä perusteella. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisesti luvun 22 a soveltamisalaan kuuluva palveluntarjoaja voi vedota palvelun perusteelliseen muutokseen poiketakseen esteettömyysvaatimuksista. Palvelun voidaan katsoa muuttuvan perusteellisesti, mikäli esteettömyysvaatimuksen noudattaminen aiheuttaa sen, että palvelun perusluonne muuttuu perustavanlaatuisesti. Esteettömyysdirektiivissä ei ole kuvattu tarkemmin, millä perusteilla palvelun perusluonteen muutosta arvioidaan, joten arvio olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 64 kohdan mukaan suhteellisuuteen liittyvistä syistä esteettömyysvaatimuksia olisi sovellettava ainoastaan siinä määrin, kuin ne eivät aiheuta kohtuutonta rasitetta asianomaiselle palveluntarjoajalle, tai siinä määrin, kuin ne eivät edellytä tuotteiden ja palvelujen perusteellista muuttamista siten, että niistä tulisi perustavanlaatuisesti erilaisia tämän direktiivin mukaisesti. Näin ollen palveluntarjoajan tulee pyrkiä soveltamaan esteettömyysvaatimuksia palvelun osalta siinä määrin kuin se ei aiheuta palvelun perusteellista muutosta. Jos yhden esteettömyysvaatimuksen soveltaminen johtaisi palvelun perusteelliseen muutokseen, olisi kuitenkin muita esteettömyysvaatimuksia sovellettava siltä osin kuin ne eivät aiheuta perustavanlaatuista muutosta.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisesti palveluntarjoaja voi vedota kohtuuttomaan rasitteeseen. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 66 kohdan perusteella palveluntarjoajan olisi tehtävä esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluva palvelu mahdollisimman esteettömäksi soveltamalla kyseisiä vaatimuksia siinä määrin, kuin niistä ei aiheudu kohtuutonta rasitetta. Suhteellisuuteen liittyvistä syistä palveluntarjoaja voisi vedota kohtuuttomaan rasitteeseen vain osittain, ei koko palvelun osalta. Lisäksi direktiivin johdanto-osan 66 perusteella kohtuuttomaan rasitteeseen voidaan vedota vain oikeutetun perusteen perusteella, joksi ei voida katsoa esimerkiksi ajan tai tiedon puutetta. Palveluntarjoajan tulee arvioida kohtuutonta rasitetta 1 momentin nojalla silloin, kun ilmenee syitä, joiden perusteella palveluntarjoaja ei voi täyttää esteettömyysvaatimuksia.
Pykälän 2 momentin nojalla kohtuuttomaan rasitteeseen ei voi vedota, jos palveluntarjoaja saa omiin varoihinsa kuulumattomista julkisista tai yksityisistä lähteistä rahoitusta, jota myönnetään esteettömyyden parantamiseen. Säännöksellä täytäntöönpantaisiin esteettömyysdirektiivin 14 artiklan 6 kohta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös palveluntarjoajan ilmoitusvelvollisuudesta esteettömyysvaatimuksista poikkeamisesta koskevista tiedoista. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 68 kohdan perusteella palveluntarjoajan on ilmoitettava asiaankuuluville viranomaisille, että se on soveltanut perusteellista muutosta ja/tai kohtuutonta rasitetta koskevia tämän direktiivin säännöksiä. Palveluntarjoajan tulee ilmoittaa tiedot palvelujen vaatimustenmukaisuuden tarkistamisesta vastaavalle viranomaisille.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuuksista arvioinnin suorittamisessa, mikäli esteettömyysvaatimuksista poiketaan pykälän 1 momentin 2 kohdan perusteella. Palveluntarjoajan poiketessa esteettömyysvaatimuksista kohtuuttoman rasitteen perusteella tulee arvioinnissa noudattaa esteettömyysdirektiivin liitteen VI mukaisia perusteita.
Pykälän 4 momentissa säädetään dokumentointivelvollisuudesta palveluntarjoajan vedotessa 1 momentin mukaisiin poikkeusperusteisiin. Momentissa säädettäisiin myös palveluntarjoajan velvollisuudesta säilyttää dokumentoitu arviointi. Direktiivin liitteessä VI arviointiperusteet jakautuvat kolmeen pääluokkaan palveluntarjoajan osalta: 1. Esteettömyysvaatimusten noudattamisen kustannukset suhteessa palvelun tarjoamisesta palveluntarjoajien kokonaiskustannuksiin; 2. Palveluntarjoajan kustannus-hyötyarviot verrattuna arvioon vammaisille aiheutuvasta hyödystä ottaen huomioon tietyn palvelun käytön määrä ja käyttötiheys; ja 3. Esteettömyysvaatimusten noudattamisen nettokustannukset suhteessa palveluntarjoajan nettoliikevaihtoon. Esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 66 kohdan mukaisesti kohtuuttoman rasitteen aiheuttavien toimenpiteiden olisi katsottava olevan sellaisia, joista palveluntarjoajille aiheutuisi liiallinen organisatorinen tai taloudellinen lisärasite, kun otetaan huomioon toimenpiteistä vammaisille henkilöille todennäköisesti koituvat edut tässä direktiivissä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Pykälän 3 momentin mukaan palveluntarjoajan olisi vasta palvelujen vaatimustenmukaisuuden tarkistamisesta vastaavien viranomaisten pyynnöstä näille kopio dokumentoidusta arviosta, jossa selvitetään, miksi sen palvelu ei ole täysin esteetön.
Ehdotetussa 5 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisen tehtävistä, mikäli se havaitsee puutteita tämän pykälän perusteella tehdyssä arvioinnissa sekä arvioin uudelleen suorittamisesta. Ehdotetun momentin mukaisesti valvontaviranomaisen tulee kehottaa palveluntarjoajaa korjaamaan havaitut puutteet sekä määritettävä ajanjakso, jonka aikana toimenpiteiden on oltava toteutettuja. Lisäksi valvontaviranomainen voi määrätä palveluntarjoajan suorittamaan uuden arvioinnin. Momentissa säädettäisiin myös, että arviointi tulisi suorittaa uudelleen, mikäli palvelua muutetaan. Joka tapauksessa arviointi tulisi suorittaa uudelleen vähintään viiden vuoden välein.
194 g §. Tietojen antaminen esteettömyysvaatimusten täyttämisestä. Pykälässä säädettäisiin, että palveluntarjoajan on julkaistava kuvaus palvelusta ja sen toiminnasta sen arvioimiseksi, kuinka 22 a luvun soveltamisalaan kuuluva palvelu täyttää esteettömyysvaatimukset. Pykälällä pantaisiin täytäntöön esteettömyysdirektiivin 13 artiklan 2 kohta.
Ehdotetussa 194 g §:n 1 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta antaa tiedot siitä, kuinka palvelu täyttää sovellettavat esteettömyysvaatimukset. Palvelukuvauksessa tulisi siten arvioida sovellettavia esteettömyysvaatimuksia ja sitä, miten palvelu täyttää nämä vaatimukset. Palvelukuvaus tulisi antaa esteettömissä muodoissa. Tietojen antaminen noudattaisi siten esteettömyysdirektiivin liitteen V vaatimuksia.
Pykälän 2 momentin mukaan palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus koskisi myös sitä, mitä esteettömyysvaatimuksia palvelu ei täytä, jos palveluntarjoaja on vedonnut lain 194 f §:n 1 momentissa tarkoitettuihin poikkeusperusteisiin. Esteettömyysdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on luotava ja toteutettava riittävät menettelyt sekä säännöllisin väliajoin ajantasaistettava niitä, jotta voidaan tarkistaa, ovatko palvelut esteettömyysdirektiivin vaatimusten mukaisia, mukaan lukien 14 artiklassa tarkoitettu arviointi esteettömyysvaatimuksista poikkeamiselle. Menettelyihin sovelletaan direktiivin 19 artiklan 2 kohtaa soveltuvin osin, joka koskee markkinavalvontaviranomaisen tarkistusvelvollisuutta tuotteiden osalta poikkeusperusteiden arvioinnista ja esteettömyysvaatimusten noudattamisesta. Koska palveluita koskevilla menettelyillä on yleisesti samoja piirteitä kuin tuotteita koskevalla menettelyllä EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen osalta, voidaan palveluntarjoajan edellyttää antavan myös palvelun osalta tiedot siitä, mitä esteettömyysvaatimuksia palvelu ei täytä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta säilyttää 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tietoja palvelun esteettömyysvaatimusten täyttämisestä. Tietoja tulisi säilyttää niin kauan kuin asianomaista palvelua tarjotaan.
194 h §. Toiminnallista suorituskykyä koskevat vaatimukset. Pykälä sisältää säännökset niin sanotuista suorituskykykriteereistä, jotka liittyvät palvelujen toimintatapoihin. Esteettömyysdirektiivin johdantokappaleen 24 mukaisesti kyseisiä vaatimuksia ei ole tarkoitettu yleisesti käytettäväksi vaihtoehdoksi direktiivin esteettömyysvaatimuksille, vaan niitä olisi käytettävä vain hyvin erityisissä olosuhteissa.
Pykälän 1 momentin mukaan palvelun ei tarvitse täyttää lain 194 b – 194 d §:ssä säädettyjä esteettömyysvaatimuksiatilanteessa, jossa esteettömyysvaatimus sisältää tiettyjä teknisiä vaatimuksia ja palvelussa ne on täytetty vaihtoehtoisella teknisellä ratkaisulla. Käytetyn vaihtoehtoisen teknisen ratkaisun on oltava asiaankuuluvien esteettömyysvaatimusten mukainen ja esteettömyydeltään vähintään vastaavan tasoinen asiaankuuluvien suorituskykyä koskevien vaatimusten mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan toiminnallista suorituskykyä koskevista vaatimuksista säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
304 §. Liikenne- ja viestintäviraston erityiset tehtävät. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 momentin 19 kohta. Uuden 19 kohdan johdosta kohdan 18 lopussa oleva piste muutetaan puolipisteeksi.
Ensimmäisen momentin ehdotetussa uudessa 19 kohdassa tarkennetaan Liikenne- ja viestintäviraston tehtäviä 22 a luvun esteettömyysvaatimusten valvonnassa. Kohdan mukaisesti Liikenne- ja viestintäviraston tulee valvoa ja tarkastaa, että 22 a luvussa tarkoitetut palvelut täyttävät mainitussa luvussa säädetyt vaatimukset ja seurata luvun nojalla tehtyjen valitusten ja raporttien käsittelyä. Erityisesti palveluntarjoajan poiketessa esteettömyysvaatimuksista 194 f §:ssä säädettyjen poikkeusperusteiden nojalla, tulee Liikenne- ja viestintäviraston tarkistaa mainitun pykälän mukainen arviointi.
Ehdotetuilla lisäyksillä pannaan täytäntöön esteettömyysdirektiivin 23 artiklan 1 kohdan a-c alakohdat.
308 §.Yhteistyö eri viranomaisten kanssa. Pykälään ehdotettaisiin lisättävän maininta yhteistyöstä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on digipalvelulain (306/2019) mukainen lain soveltamisalaan kuuluvien digitaalisten palvelujen saavutettavuusvaatimusten valvontaviranomainen. Digipalvelulain mukaiset saavutettavuusvaatimukset ovat osin samoja kuin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaiset vaatimukset ja on tärkeää varmistaa näiden vaatimusten yhdenmukainen soveltaminen. Liikenne- ja viestintävirasto voisi esimerkiksi pyytää Etelä-Suomen aluehallintovirastolta lausuntoa verkkosivujen ja mobiilisovellusten saavutettavuusvaatimusten täyttämisestä, kun kysymys on sähköisen viestinnän palveluista annetun lain soveltamisalaan kuuluvasta palvelusta.
313 §. Valvonta-asioiden käsittely Liikenne- ja viestintävirastossa. Ehdotetaan muutettavaksi 313 § 1 momenttia valvonta-asioiden tutkittavaksi ottamisesta. Ehdotetun 313 §:n muutoksen mukaan jokaisella asianosaisella ja muulla taholla, jolla on asiassa oikeutettu intressi olisi oikeus tehdä tutkintapyyntö valvontaviranomaiselle palveluntarjoajasta, joka ei ole noudattanut 22 a luvussa säädettyjä vaatimuksia. Pykälässä tarkoitetussa tilanteessa tutkintapyynnön tekeminen olisi jokaisen oikeus silloin, kun olisi selvää, ettei 22 a luvun soveltamisalaan kuuluva palveluntarjoaja olisi noudattanut esteettömyysvaatimuksia tai palveluntarjoaja ei ole vastannut tiedusteluun esteettömyysvaatimuksista poikkeamiselle. Muulla taholla, jolla on asiassa oikeutettu intressi, tarkoitetaan esteettömyysdirektiivin 29 artiklan 2 b kohdan mukaisia julkisia elimiä, yksityisiä yhdistyksiä, järjestöjä ja muita oikeushenkilöitä, joilla on oikeutettu intressi varmistaa direktiivin noudattaminen.
Ehdotetulla muutoksella pannaan täytäntöön esteettömyysdirektiivin 29 artikla.
7.5
Laki hätäkeskustoiminnasta
10 a §.Yleiseen hätänumeroon 112 vastaaminen ja numeron esteettömyys. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin yleiseen hätänumeroon 112 vastaamisesta. Lain muutoksella toimeenpantaisiin esteettömyysdirektiivin vaatimuksia yleiseen hätänumeroon vastaamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan Hätäkeskuslaitoksen olisi vastattava yleiseen hätänumeroon 112. Sääntely vastaa voimassa olevaa tilannetta, koska voimassaolevan lain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Hätäkeskuslaitos vastaa hätäkeskuspalvelujen tuottamisesta ja 2 momentin mukaan Hätäkeskuslaitos vastaanottaa hätäilmoitukset. Esityksen mukaan hätäilmoitus olisi voitava tehdä vähintään reaaliaikaisella puheella ja reaaliaikaisella tekstillä. Puheella tehtävät ilmoitukset ovat esimerkiksi yleiseen hätänumeroon 112 soitetut puhelut sekä e-Call ilmoitukset. Lisäksi vaihtoehtona olisi tarjottava reaaliaikaisen tekstityksen käyttömahdollisuus. Esteettömyysdirektiivissä määritellään ’reaaliaikainen tekstitys’, jolla tarkoitetaan pisteestä pisteeseen (PP) -tilanteissa tai monipisteneuvotteluissa käytettävää eräänlaista tekstipohjaista keskustelua, jossa lisättävä teksti lähetetään merkki merkiltä siten, että käyttäjä kokee viestinnän jatkuvana.
Esitys mahdollistaisi, että Hätäkeskuslaitos voisi ottaa vastaan hätäilmoituksia myös muilla vuorovaikutuksen mahdollistavilla tavoilla, kuten esimerkiksi nykyisin käytössä oleva 112tekstiviesti tai pikaviestit, videoviestintä tai muut näihin verrattavissa oleva, tyypillisesti IP-pohjaiseen tiedonsiirtoon perustuva viesti hätäkeskukseen. Esitys mahdollistaisi teknologian kehittymisen myötä mahdollisesti tulevaisuuden muut yhteydenotto- ja vastaamistavat. Hätäilmoitus olisi tehtävä kuitenkin vuorovaikutuksen mahdollistavalla tavalla, koska muutoin hätäkeskuspäivystäjä ei pysty tekemään riskinarviota tai arvioimaan kenelle yhteistyöviranomaiselle tehtävä tulisi välittää ja millä kiireellisyydellä.
Puheviestintä on nopein kommunikaatiotapa hätätilanteissa ja se olisi edelleen ensisijaisesti suositeltava yhteydenottotapa niille henkilöille, jotka pystyvät kommunikoimaan puheella. Tekstiviestinnän ja mahdollisten muiden yhteydenottotapojen, kuten esimerkiksi videoyhteyden tarjoamisen tavoitteena on, että vammaisilla henkilöillä on muiden kanssa yhdenvertainen mahdollisuus saada yhteys yleiseen hätänumeroon 112 ilman erillistä rekisteröitymistä. Erilaisten kommunikaatiotapojen mahdollistavien yhteydenottotapojen tavoitteena on varmistaa, että hätäkeskuspalvelut ovat hätäilmoituksen välityksellä vammaisten loppukäyttäjien saatavilla muiden loppukäyttäjien käyttömahdollisuuksia vastaavalla tavalla. Tämä edellyttää, että vaihtoehtoiset yhteydenottotavat eivät ruuhkaudu niiden käyttäjien toimesta, jotka voivat käyttää puhetta kommunikoinnissaan. Tietyissä hätätilanteissa, kuten kaappaus-, perheväkivalta- tai vapaudenriistotilanteissa, tekstitys tai video voi kuitenkin olla ainoa tapa myös puheella kommunikoivalle ottaa yhteyttä Hätäkeskuslaitokseen.
Teleyritys olisi jatkossakin velvollinen huolehtimaan siitä, että käyttäjät saavat puhelimitse, tekstiviestillä sekä hätäkeskustoiminnasta annetussa laissa säädetyllä tavalla yhteyden maksutta yleiseen hätänumeroon 112. Liikenne- ja viestintävirasto voisi antaa edelleen tarkempia määräyksiä tämän velvollisuuden täyttämiseksi välttämättömistä teknisistä toimenpiteistä.
Pykälän 2 momentin mukaan Hätäkeskuslaitoksen olisi vastattava yleiseen hätänumeroon 112 saapuviin hätäilmoituksiin asianmukaisesti käyttämällä samaa kommunikaatiotapaa, kuin millä Hätäkeskuslaitokseen on otettu yhteyttä. Käytännössä reaaliaikaiseen puheeseen tulisi siten vastata reaaliaikaisella puhella, tekstiviestiin tekstiviestillä ja reaaliaikaiseen tekstitykseen reaaliaikaisella tekstityksellä. Videokuvan tarjoaminen hätäilmoituksen tekotapana ei olisi pakollista, mutta jos videokuvaa tarjotaan hätäilmoituksen tekotapana, videoon vastattaessa videokuvan lisäksi mukana tulisi olla täydellisesti interaktiiviseksi synkronoitu puhe ja tekstitys.
Hätäkeskuslaitos voisi toteuttaa yleiseen hätänumeroon 112 vastaamiseen liittyviä esteettömyysvaatimuksia Hätäkeskuslaitokselle parhaiten sopivalla tavalla. Tällä tarkoitetaan esteettömyysdirektiivin johdanto-osan 44 kohdan mukaan sitä, että hätäviesteihin vastaamisen esteettömyyteen liittyvät toimenpiteet olisi toteutettava rajoittamatta hätäpalvelujen organisointia ja vaikuttamatta kyseisten palvelujen organisointiin, joka kuuluu edelleen jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Esimerkiksi kirjoitustulkkaus tai videovälitteinen viittomakielinen tulkkauspalvelu olisi mahdollista hankkia ulkopuoliselta toimijalta. Hätäkeskuslaitoksen ei esimerkiksi olisi välttämätöntä toteuttaa videovälitteistä tulkkausta oman henkilökuntansa toimesta. Jos esimerkiksi videotulkkaus järjestettäisiin ulkopuolisen palveluntarjoajan kautta, ei videokuvaa edellytettäisi viittomakielen tulkin ja hätäkeskuksen päivystäjän välillä. Viittomakielen tulkin ja yhteydenottajan välisessä viestinnässä olisi oltava videokuvan lisäksi täydellisesti interaktiiviseksi synkronoitu puhe ja tekstitys.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuutuksesta. Nopeasti muuttuvat tietotekniikan vaatimukset ja mahdollisuudet olisi perusteltua säätää tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella. Tietotekniikka kehittyy nopeasti ja komissio on aloittamassa standardointityön, jossa tullaan määrittämään tarkemmin myös yleiseen hätänumeroon vastaamiseen liittyvät standardit. Näistä standardeista voi olla tarvetta säätää jatkossa asetuksessa. Standardointityössä otetaan mahdollisesti kantaa tarkemmin siihen, mitä interaktiiviseksi synkronoitu puhe ja tekstitys tarkoittaa. tarvittaessa näistä vaatimuksista voitaisiin siten säätää valtioneuvoston asetuksella.
10 b §.Yleisen hätänumeron esteettömyyden valvonta. Pykälän 1 momentin mukaan esteettömyysvaatimusten noudattamista ja toteuttamista yleiseen hätänumeroon 112 vastaamisessa valvoisi sisäministeriö. Voimassa olevan lain 3 §:n mukaan sisäministeriö ohjaa ja valvoo Hätäkeskuslaitosta. Sisäministeriön toteuttama laillisuusvalvontaa sisältää muun muassa hallintokanteluiden ja kansalaiskirjeiden käsitteleminen sekä laillisuusvalvontatarkastukset. Sisäisen laillisuusvalvonnan tehtävänä on valvoa, että viranomaistoiminta on lainmukaista ja että siinä noudatetaan virkavelvollisuuksia ja ohjeistusta. Ministeriön suorittamaa laillisuusvalvontaa on perusteltua suunnata sellaiseen toimintaan, joka liittyy perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Koska yleisestä hätänumerosta 112 säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 278 §:ssä, on kyseessä sähköinen palvelu. Teleyritysten valvonta myös esteettömyyden osalta kuuluisi jatkossakin Traficomille. Digipalvelulakia sovelletaan 3 §:n nojalla Hätäkeskuslaitoksen digitaalisiin palveluihin eli verkkosivustoon tai mobiilisovelluksiin sekä niihin liittyviin toiminnallisuuksiin. Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo ko. lain noudattamista näiltä osin jatkossakin.
13 b §.Hätätekstiviesti. Esityksellä kumottaisiin hätätekstiviestiä koskeva sääntely ja hätäilmoituksen voisi tehdä hätätekstiviestillä ilman erillistä palveluun rekisteröitymistä. Rekisteröitymisvelvoitteesta luopuminen tarkoittaisi, että yleiseen hätänumeroon 112 voisi ottaa yhteyttä tekstiviestillä ilman ennakkorekisteröitymistä. Muutoksella toimeenpantaisiin esteettömyysdirektiivin vaatimusta vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta mahdollisuudesta käyttää yleistä hätänumeroa.
Pykälän kumoaminen ja uuden 10 a §:n säätäminen yhtäaikaisesti mahdollistaisi hätätekstiviestistä luopumisen, mikäli reaaliaikainen tekstitys ja muu tietotekninen kehitys aiheuttaisi sen, että hätätekstiviestin olemassaolo kävisi tarpeettomaksi. Hätätekstiviestipalvelu olisi kuitenkin mahdollista säilyttää uuden 10 a §:n 1 momentin nojalla.
25 a §.Hätätekstiviestin käyttäjärekisteri. Esityksessä ehdotetaan kyseisen pykälän kumoamista. Kun ennakkorekisteröintivelvoite hätätekstiviestin käyttäjiltä poistetaan, ei tarvita myöskään hätätekstiviestin käyttäjärekisteriä. Muutoksella toimeenpantaisiin esteettömyysdirektiivin vaatimusta vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta mahdollisuudesta käyttää yleistä hätänumeroa.
7.6
Laki liikenteen palveluista
2 §.Määritelmät. Pykälään ehdotettaisiin yhtä uutta määritelmää. Esteettömyysdirektiivin soveltamisala on henkilöliikenteen palveluiden osalta määritelty viittauksilla EU:n matkustajanoikeusasetuksiin, jotka on yksilöity liikenteen palveluista annetun lain 186 §:ssä, joka sisältyy viranomaisten toimintaa kuvaavaan 22 lukuun. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan matkustajanoikeusasetuksia käsiteltäviksi myös henkilöliikennepalveluja käsittelevässä lain 17 luvussa.
EU:n matkustajanoikeusasetuksia on neljä ja niillä on pitkät nimet. Lentoliikenteessä sovelletaan vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteestä annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1107/2006, rautatieliikenteessä rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1371/2007, jonka korvaa 7.6.2023 alkaen rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2021/782, meri- ja sisävesiliikenteessä sovelletaan matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1177/2010 ja linja-autoliikenteessä matkustajien oikeuksista linja-autoliikenteessä sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 181/2011. Lain luettavuuden ja ymmärrettävyyden kannalta olisi tarkoituksenmukaista käyttää asetusten kokonaisuudesta nimitystä EU:n matkustajanoikeusasetukset. Koska niihin viitattaisiin useammassa luvussa, olisi määritelmä sijoitettava lain alkuun. Rautatieliikenteen matkustajanoikeusasetus 1371/2007 on jo kumottu sen uudistavalla rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2021/782, mutta vuoden 2007 asetusta sovelletaan 6.6.2023 saakka.
150 §. Henkilöliikennepalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momentin 5 kohta, joka koskee esteettömyyteen liittyvien tietojen tarjoamista, ehdotetaan kumottavaksi, koska tarkoituksena on keskittää liikenteenharjoittajille, terminaalinpitäjiä, lentoaseman pitäjiä ja asemanhaltijoita koskevat esteettömyyteen liittyvät säännökset erilliseen pykälään. Pykälään esitetään uutta 4 momenttia, joka korvaisi nykyisen 5 kohdan ja, joka koskisi vain sellaisten henkilöliikennepalvelun tarjoajia, joihin ei sovelleta 150 a §:ssä tarkoitettuja, tarkempia tiedonantovelvoitteita, kuten henkilöliikenneluvan haltijoita, joilla on lupa harjoittaa taksiliikennettä- tai jotka tuottavat vain kaupunki- tai esikaupunkiliikenteen taikka alueellisen liikenteen palveluja.
150 a §.Henkilöliikennepalvelujen esteettömyyttä koskevat tiedot ja tietojen esteettömyys. Pykälä olisi uusi. Pykälän tarkoituksena olisi panna täytäntöön esteettömyysdirektiivin I liitteen IV jakson c kohdan erityisvaatimukset henkilöliikennepalveluja koskevista esteettömyystiedoista ja näiden tietojen esteettömyydestä. Kyseisen liitteen kohdan mukaan palvelujen tarjoamisessa on otettava käyttöön toimintoja, käytäntöjä, toimintaperiaatteita ja menettelyjä sekä mukautuksia, joilla pyritään ottamaan huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet ja varmistamaan yhteentoimivuus avustavien teknologioiden kanssa. Mainitun c-kohdan mukaan lento-, linja-auto-, rautatie- ja vesiliikenteen henkilöliikennepalveluissa tulee varmistaa, että ajoneuvojen, ympäröivän infrastruktuurin ja rakennetun ympäristön esteettömyyttä ja vammaisille henkilöille tarjottavaa apua koskevat tiedot ovat saatavilla sekä varmistaa, että saatavilla on tiedot älykkäistä lipunmyyntijärjestelmistä ja reaaliaikaisista matkustustiedoista sekä tiedot liikennehäiriöistä, liityntäpalveluista ja jatkoyhteyksistä muita liikennemuotoja käyttäen sekä palvelua koskevat lisätiedot. Tämä vaatimus ei kuitenkaan koske kaupunki- tai esikaupunkiliikenteen palveluja eikä myöskään alueellisen liikenteen palveluja.
Direktiivin 3 artiklan määritelmien mukaan direktiivissä henkilöliikennepalveluilla tarkoitetaan EU:n matkustajien oikeuksia koskevissa asetuksissa tarkoitettuja palveluja. Pykälän 1 momentissa edellytettäisiin, että EU:n matkustajanoikeusasetuksien mukaisia lento-, linja-auto-, rautatie- ja vesiliikenteen henkilöliikennepalveluja tarjoavien yritysten sekä asetuksissa tarkoitettujen asemien, terminaalien ja satamien ylläpitäjien on, kunkin omalta osaltaan, tarjottava hallussaan olevat tiedot palvelun tuottamisessa käytettävien liikennevälineiden esteettömyydestä, liikennepalveluja ympäröivän infrastruktuurin ja rakennetun ympäristön, kuten asemien, terminaalien ja satamien sekä pysäkkien esteettömyydestä, vammaisille henkilöille tarjottavasta avusta, tiedot älykkäistä lipunmyyntijärjestelmistä, reaaliaikaiset matkustustiedot mukaan lukien erityisesti aikataulutiedot, tiedot liikennehäiriöistä, liityntäpalveluista ja jatkoyhteyksistä muita liikennemuotoja käyttäen sekä palvelun käyttöä koskevat lisätiedot kuten tiedot asemien henkilöstöstä, epäkunnossa olevista hisseistä tai palveluista, jotka eivät tilapäisesti ole saatavilla. Hallussaan olevilla tiedoilla tarkoitetaan sellaisia esteettömyystietoja, joita palvelun tarjoajalla on jo saatavilla, ja joita kyseinen henkilöliikennepalveluja tarjoava toimija matkustajille tarjoaa. Pykälässä ei siten asetettaisi velvoitetta uusien esteettömyystietojen tuottamiseen. Pykälässä ei käytetä termiä ”luvanhaltija”, vaan sen sijasta pykälässä käytetään termiä ”liikenteenharjoittaja”. ”Liikenteenharjoittaja”-termiä käytetään laajalti EU:n matkustajanoikeuksia koskevissa asetuksissa, ja koska pykälässä on kyse EU:n matkustajanoikeuksia koskevien asetusten soveltamisesta, on pykälässä pitäydytty kyseisessä termissä. ”Liikenteenharjoittaja”- ja ”luvanhaltija”-termien välille ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä tarkoitettu tehtävän eroa, vaan liikenteenharjoittaja rinnastuu pykälässä vaikutuksiltaan luvanhaltijaan.
Lentoliikenteen matkustajanoikeusasetusten osalta tämä pykälä velvoittaisi lentoliikenteen harjoittajia ja lentoaseman pitäjää. Näin ollen lentoyhtiön olisi tarjottava tiedot esimerkiksi vammaisille henkilöille tarjoamastaan avusta ja lentoaseman pitäjän olisi tarjottava hallussaan olevaa tietoa terminaalin esteettömyydestä. Rautatieliikenteen matkustajanoikeusasetuksen osalta vaatimus koskisi rautatieyritystä ja aseman haltijaa. Merenkulun matkustajanoikeusasetuksen osalta tämä tarkoittaisi liikenteenharjoittajaa ja terminaalinpitäjää. Linja-autoliikenteen matkustajanoikeusasetuksen osalta vastuutahoina olisivat vastaavasti liikenteenharjoittaja ja terminaalinpitäjä.
Käytännössä työnjako ja vastuu tietojen tuottamisesta jakautuisi luontevasti niin, että liikenteen harjoittajat tuottavat esimerkiksi tiedon käyttämiensä liikennevälineiden esteettömyydestä ja niissä vammaisille henkilöille mahdollisesti tarjottavasta avusta sekä tiedot älykkäistä lipunmyyntijärjestelmistä, ja aikataulutiedoista. Terminaalinpitäjät, lentoaseman pitäjät sekä asemanhaltijat puolestaan tuottaisivat tiedot hallinnoimiensa tilojen esteettömyydestä ja siellä tarjottavasta avusta. Pitkämatkainen linja-autoliikenne hyödyntää sekä valtion maantieverkon linja-autopysäkkejä että kuntien katuverkon pysäkkejä. Valtion maantieverkon pysäkeistä vastaavat alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja kuntien katuverkon pysäkeistä kunnat. Täten olisi luontevaa, että vastuu pysäkkejä koskevista tiedoista olisi pysäkkien ylläpitäjillä. Liikennehäiriöistä tietoa tuottavat puolestaan liikenteen ohjauskeskukset, erityisesti Fintraffic.
Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin, että nämä 1 momentissa asetetut tiedot on tarjottava sähköisesti pykälässä velvoitetun tahon verkkosivuilla ja mobiilisovelluksilla siten kuin digitaalisista palveluista annetussa laissa edellytetään. Liitteen 1 IV jakson c kohdan velvoite poikkeaa tietojen esteettömyyden eli esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille saavutettavuuden osalta olennaisesti muista direktiivin tietoa koskevista vaatimuksista. Tämän velvoitteen mukaan palvelussa, jossa esteettömyystietoja, kuten tietoja kaukoliikenteen linja-autopalveluissa käytetyn kaluston matalalattiaisuudesta, ilmoitetaan, tulee ottaa huomioon vammaisten henkilöiden tarpeet ja varmistaa yhteentoimivuus avustavien teknologioiden kanssa. Tämän vuoksi olisi riittävää, että pykälässä velvoitettujen tahojen osalta edellytettäisiin, että esimerkiksi tiedot liikennevälineiden ja terminaalien esteettömyydestä ilmoitettaisiin kyseisten tahojen verkkosivuilla ja mahdollisissa mobiilisovelluksissa siten kuin digipalvelulain 3 a luvussa niiden saavutettavuudesta edellytetään. Lisäksi pykälän 2 momentin vaatimus koskee vuorovaikutteisia itsepalvelupäätteitä ja niiden osalta tiedot tulee antaa vastaavasti digipalvelulain 3 a luvun vaatimusten mukaisesti.
Valvontaviranomaiseen sovellettaisiin lain 197 §:ssä säädettyjä valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeuksia. Valvontansa tehosteeksi viranomainen voisi asettaa lain 255 §:ssä tarkoitetun uhkasakon, teettämisuhan tai keskeyttämisuhan.
12
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Uusi ehdotettava laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista ja ehdotettavat muutokset lakiin digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, lakiin sähköisen viestinnän palveluista, lakiin liikenteen palveluista ja lakiin hätäkeskustoiminnasta ovat usean perustuslain säännöksen kannalta katsottuna merkityksellisiä.
Ehdotuksella on liittymäkohta perustuslain 1 §:n säännökseen, jonka mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Ehdotettua sääntelyä on arvioitava perustuslain 2 §:n 3 momentissa turvatun oikeusvaltioperiaatteen ja hallinnon lainalaisuuden kannalta, koska kyseessä on osin julkisen vallan käyttöä määrittelevä laki. Perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Näin ollen viranomaisista sekä viranomaisten toimivaltuuksista ja niiden käytöstä ehdotetaan säädettävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti lakitasolla.
Ehdotettua sääntelyä on asianmukaista käsitellä perusoikeuksien näkökulmasta. Näitä ovat erityisesti yhdenvertaisuus (6 §), oikeus työhön ja elinkeinonvapaus (18 §), oikeusturva (21 §), perusoikeuksien turvaaminen (22 §) sekä hätäkeskustoiminnan osalta vastuu ympäristöstä (20 §) ja oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (7 §). Edelleen esitystä tulee arvioida asetuksen antamisen ja lainsäädäntövallan siirtämisen osalta (80 §) ja kansallisen liikkumavaran osalta.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisista oikeuksista turvataan suoraan tai välillisesti esimerkiksi oikeutta ihmisarvoon (artikla 1), oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen (artikla 3), oikeutta koulutukseen (artikla 14), oikeutta tehdä työtä (artikla 15), ikääntyneiden henkilöiden oikeuksia (artikla 25), vammaisten sopeutumista yhteyskuntaan (artikla 26) sekä liikkumis- ja oleskeluvapautta (artikla 45). Talouden toimijoiden osalta turvataan erityisesti elinkeinovapautta (16 artikla) ja omistusoikeutta (artikla 17), mahdollistamalla tuotteiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus EU:n alueella ja poistamalla esteitä, joita vapaalle liikkuvuudelle on.
Ehdotuksen kannalta keskeinen ihmisoikeussopimus on YK:n vammaisyleissopimus. Edellä yhdenvertaisuusvaikutuksissa osiossa (4.2.6.2) on avattu tarkemmin, miten esteettömyysdirektiivi ja nyt ehdotettu kansallisen sääntely edistävät osaltaan vammaisyleissopimuksen täytäntöönpanoa.
12.1
Yhdenvertaisuus
Ehdotuksella pyritään vahvistamaan yhdenvertaisuutta. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (HE 309/1993 vp, s. 44, PeVL 31/2014 vp). Sääntely edistää positiivisesti perustuslaissa tarkoitetun yhdenvertaisuuden toteuttamista ja syrjinnän kieltoa.
Vaikutukset henkilöiden ja eri väestöryhmien yhdenvertaisuuteen ovat positiivisia. Ehdotettavat lait ja yhdenvertaisuuslaki muodostavat kokonaisuuden, jolla taataan kaikkien mahdollisuudet ja erityisesti vammaisten henkilöiden mahdollisuudet asioidensa hoitoon itsenäisesti.
On kuitenkin huomioitava, että sääntelyn soveltamisalaan on valikoitu tietyt tuotteet ja palvelut, joten sääntely ei edelleenkään mahdollistaisi kaikissa tilanteissa jokaiselle mahdollisuutta käyttää tuotteita ja palveluja esteettömästi. Lisäksi näiden tuotteiden ja palveluiden tulee täyttää tietyt esteettömyysvaatimukset ja nämä vaatimukset eivät edelleenkään mahdollista välttämättä kaikille esteetöntä tuotteen tai palvelun käyttöä. Kyseessä olevalla ehdotuksella vahvistetaan jokaisen mahdollisuutta käyttää tuotteita ja palveluja yhdenvertaisesti, mutta yhdenvertaisuuslain mukaiset kohtuulliset mukautukset ovat edelleen tärkeä osa yhdenvertaisuuden toteutumisessa. Tarvittaessa jokaisella olisi oikeus vaatia kohtuullisia mukautuksia yhdenvertaisuuslain perusteella siten, että tuotteen tai palvelun käyttö on yksittäistapauksessa mahdollista. Perustuslakivaliokunta on esimerkiksi kiinnittänyt huomiota vammaisyleissopimuksen 24 artiklaan, jossa korostetaan sitä, ettei vammaisia henkilöitä saa sulkea koulutusjärjestelmän ulkopuolelle ja että heitä varten tehdään heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaisia kohtuullisia mukautuksia (ks. PeVL 17/2018 vp, s. 3 ja, PeVL 60/2010 vp).
Hätätekstiviestiä käyttävät muun muassa kuurot, huonokuuloiset ja puhevammaiset henkilöt. Ennakkorekisteröinnistä luopuminen edistää vammaisten henkilöiden yhdenvertaista asemaa muiden yleisen hätänumeron loppukäyttäjien kanssa. Vaikka ennakkorekisteröinti on alun perin tarkoitettu turvaamaan vammaisten henkilöiden hätäkeskuspalvelujen saaminen, on kyseinen mukautus kuitenkin osalle vammaisia henkilöitä esteellinen. Esitys toteuttaa hätäilmoitusten yhteydenottotavoissa universaalia ja kaikkia palvelevaa tapaa, jolloin kaikki ihmiset voivat käyttää myös hätäkeskuspalveluja mahdollisimman laajasti ilman mukautuksia tai erikoissuunnittelua. Universaali kaikille sopiva palvelu edistää myös ikääntyvien ihmisten sekä lasten yhdenvertaisuutta.
12.2
Elinkeinonvapaus, oikeus työhön
Perustuslain 18 § sisältää säännökset työn, ammatin ja elinkeinon valinnan vapaudesta (1 momentti), julkisen vallan velvollisuudesta huolehtia työvoiman suojelusta (1 momentti) sekä edistää työllisyyttä (2 momentti).
Perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvataan jokaiselle oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Lisäksi säännöksessä vahvistetaan yrittämisen vapauden periaate, kun ammatti ja elinkeino mainitaan nimenomaan toimeentulon hankkimisen keinona (HE 309/1993 vp, s. 67).
Elinkeinovapauteen kohdistuvien rajoitusten perustuslainmukaisuus ratkaistaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten perusteella (PeVM 25/1994 vp, s. 45). Tältä kannalta keskeistä on se, onko rajoitus tarkkarajainen ja täsmällisesti määritetty, onko rajoitukselle olemassa perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävät perusteet sekä täyttyykö perusoikeusrajoitukselle asetettu oikeasuhtaisuusvaatimus eli onko rajoitus välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi ja muutoinkin oikeasuhtainen.
Perustuslakivaliokunta on pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraisuuden olevan mahdollista poikkeuksellisesti. Tällaisen sääntelyn tulee täyttää perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset (ks. esim. PeVL 31/2006 vp, s. 2 ja PeVL 8/2006 vp, s 2). Kyseessä olevaan lakiehdotukseen ei liity elinkeinon harjoittamiseen liittyvää rajoittamista, kuten luvanvaraisuutta. Mutta jatkossa markkinoille ei voi saattaa ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvaa tuotetta tai kuluttajalle ei voi tarjota soveltamisalaan kuuluvaa palvelua, joka ei ole tämän lakiehdotuksen mukaisten esteettömyysvaatimusten mukainen. Tällä ei kuitenkaan rajoiteta talouden toimijan oikeutta työhön tai elinkeinon vapautta perustuslain näkökulmasta. Joissakin tapauksissa voi tulla eteen tuotteiden ja palvelujen rajoittaminen valvontatoimin.
Perustuslakivaliokunta on elinkeinotoiminnan sääntelyn yhteydessä vakiintuneesti edellyttänyt elinkeinoluvan peruuttamismahdollisuuden sitomista vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (ks. esim. PeVL 42/2013 vp, s. 3 ja PeVL 34/2012 vp, s. 2). Ehdotettavassa laissa ei ole kyse luvan peruuttamisesta, mutta valvonnalla voitaisiin puuttua tilanteeseen, jossa talouden toimijan tarjoama tuote tai palvelu ei ole saavutettavuus- tai esteettömyysvaatimusten mukainen. Ehdotettavassa laissa valvonnassa toimivallan käyttö on porrastettu siten, että valvontaviranomaisen olisi ensin käytettävä lievempiä toimivaltuuksia valvontaa tehdessään. Lisäksi talouden toimija voi vedota perustellusti poikkeukseen, jos esteettömyysvaatimuksen toteuttaminen aiheuttaa tuotteen tai palvelun perusteellisen muutoksen tai aiheuttaa talouden toimijalle kohtuuttoman rasitteen. Vaatimukset on mahdollista myös täyttää monella tavalla. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on osaltaan edistää elinkeinonvapautta yhdenmukaistamalla vaatimuksia EU:n alueella ja näin yhtenäistämällä sisämarkkinoita. Tavoite on myös lisätä uusien innovaatioiden mahdollisuuksia.
Näin ollen voidaan katsoa, että rajoitukset olisivat perusteltuja ja oikeasuhtaisia ja talouden toimijat voivat myös hyötyä niistä sisämarkkinoilla.
12.3
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain 2 §:n 3 momentissa turvatun oikeusvaltioperiaatteen kannalta, koska esityksessä ehdotetaan lisättävän viranomaisvalvontaa tuotteiden ja palveluiden esteettömyyden varmistamiseksi. Perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (ks. esimerkiksi 51/2006 vp, s.2). Markkinavalvontaviranomaisten ja palvelujen valvontaa tekevien viranomaisten toimivaltuuksista ehdotetaan säädettävän tarkkarajaisesti lakitasolla.
Ehdotettava sääntely ei lisäisi valvovan viranomaisen keinoja puuttua vaatimuksenvastaisuustilanteisiin, mutta valvovien viranomaisten tehtäväkenttä kasvaisi, kun uusia tuotteita ja palveluja tulisi esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten piiriin.
Esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten valvonnalla pyritään edistämään kaikkien yhdenvertaista mahdollisuutta käyttää tuotteita ja palveluja ja näin osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisesti. Valvontaa koskevien säännösten katsotaan olevan perusteltuja näiden tärkeiden intressien suojaamiseksi. Ehdotettua sääntelyä ei siten arvioida ongelmalliseksi perustuslain kannalta.
12.4
Oikeusturva
Perustuslain 21 §:n 1 momentti sisältää yleissäännöksen jokaisen oikeudesta saada itseään koskeva asia lain mukaan toimivaltaisen tuomioistuimen tai muun viranomaisen ratkaistavaksi. Lähtökohtana on yksilön oikeus omasta aloitteestaan saada asiansa käsitellyksi. Käsittelyn tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa on lisäksi aina tapahduttava asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.
Kun tuotteet ja palvelut ovat esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten mukaisia ja yhä useamman henkilön käytettävissä, voivat esimerkiksi vammaiset henkilöt hakea ja ottaa selkoa talouden toimijan toiminnasta itsenäisesti ilman avustajia. Myös erilaiset ohjeet, tiedotteet ja oppaat olisivat helpommin käytettävissä, koska esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten toteuttaminen mahdollistaisi esimerkiksi useimmille vammaisille henkilöille itsenäisen, avustajasta riippumattoman, mahdollisuuden saada tietoa talouden toimijan tarjoaman tuotteen tai palvelun toiminnasta. Saavutettavuus- ja esteettömyysvaatimukset edistäisivät näin myös perustuslain 21 §:ssä säädettyjen oikeusturvaan ja hyvään hallintoon liittyvien vaatimusten toteuttamista. Saavutettavuus- ja esteettömyysvaatimukset täyttävien palvelujen avulla useimmille tuotteiden ja palvelun käyttäjille tulee mahdollisuus käyttää palvelua sekä saada apuvälineilläkin tulkittavassa muodossa asiassaan tieto tai esimerkiksi päätös.
Valvonnan osalta tulee arvioitavaksi perustuslain 21 §, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Oikeus hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
Tuotteiden markkinavalvonnan yhteydessä käyttäjillä olisi oikeus ilmoittaa valvovalle viranomaiselle havaitsemistaan puutteista tuotteessa. Valvontaviranomaisen olisi ryhdyttävä riittäviin ja tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin. Lisäksi valvontaviranomaisen tulisi valvoa tuotteita suunnitelmallisesti markkinavalvontalain säännösten mukaisesti. Valvontatehtävä olisi uusi, mutta perustuisi olemassa olevaan lainsäädäntöön valvonnan keinoista. Valvontaa tehtäisiin kansallisen markkinavalvontalain ja EU:n markkinavalvonta-asetuksen mukaisesti.
Eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetussa laissa määritellään markkinavalvontaa ja tuotteiden taloudellisten toimijoiden velvoitteita koskevat säännökset. Tuotteen vaatimuksenmukaisuudesta vastaa valmistaja. Valmistajalla on parhaat mahdollisuudet suorittaa täydellinen vaatimustenmukaisuuden arviointi, koska sillä on yksityiskohtaiset tiedot suunnittelu- ja valmistusprosessista. Valmistajat laatisivat EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen ja kiinnittäisivät CE-merkinnän tuotteeseen ja näin antaisivat vakuutuksen siitä, että tuote on kaikkien sovellettavien esteettömyysvaatimusten mukainen ja että valmistaja ottaa tuotteesta täyden vastuun.
Kuluttajat voisivat varmistua tuotteiden esteettömyysvaatimustenmukaisuudesta, kun tuotteeseen on kiinnitetty säädetyt merkinnät, erityisesti CE-merkintä, ja liitetty valmistajan vakuutus, käyttöohjeet sekä muut vaaditut tiedot.
Seuraamuksia olisi tilanteessa, jossa valmistaja ja muut jakeluketjussa olevat toimijat laiminlöisivät merkintöjä ja asiakirjoja koskevat velvoitteensa.
Valvontatoiminnassa tarvittavien asiakirjojen ja tietojen saaminen taloudellisilta toimijoilta olisi turvattava eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetussa laissa. Valvovalla viranomaisella olisi oikeus ottaa tuotteita tutkittavaksi, jos on perusteltua syytä epäillä puutteita tuotteen esteettömyysvaatimuksissa, niiden merkinnöissä tai asiakirjoissa.
Valvova viranomainen voisi kieltää tuotteen maahantuonnin, kaupan pitämisen, myynnin ja käytön vain, jos itse tuotteet ovat olennaisella tavalla vaatimustenvastaisia.
Eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetussa laissa olisi markkinavalvontalain mukainen muutoksenhakua hallinto-oikeuteen koskeva säännös, joka turvaa osaltaan asiankäsittelyn asianosaisen oikeusturvan.
Ehdotetun digipalvelulain 3 a luvun mukaisia säännöksiä valvottaisiin voimassa olevan digipalvelulain 4 luvun mukaisesti. Jokaisella on oikeus tehdä saavutettavuuskantelu valvontaviranomaiselle palveluntarjoajasta, joka ei ole noudattanut digipalvelulaissa säädettyjä vaatimuksia ja velvollisuuksia. Kanteluasiaan annetaan hallinnollista ohjausta, jolloin kantelun vireillepanneella ei olisi oikeutta valittaa valvontaviranomaisen kanteluasian ratkaisusta. Lisäksi digitaalisen palvelun käyttäjä voi tehdä saavutettavuusselvityspyynnön, jos palveluntarjoaja ei esimerkiksi anna pyydettyjä tietoja saavutettavassa muodossa tai palveluntarjoaja ei vastaa asiakkaan palautteeseen säädetyllä tavalla tai säädetyssä ajassa. Saavutettavuusselvityspyynnön, johon annetaan valitusoikeudellinen päätös. Valvontaviranomainen voi tehdä oma-aloitteisesti tarkastuksen digitaaliseen palveluun saavutettavuusvaatimusten täyttymisen todentamiseksi, jos sen hallinnollista ohjausta ei noudateta sekä tarvittaessa määrätä tarkastuksen perusteella saavutettavuusvaatimukset toteutettavaksi. Määräyksestä annetaan päätös, josta voi hakea oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätöksestä saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaisesti asioita käsitellään valvonta-asioina. Ehdotetun muutoksen mukaisesti jokaisella asianosaisella ja muulla taholla, jolla on asiassa oikeutettu intressi olisi oikeus tehdä tutkintapyyntö valvontaviranomaiselle palveluntarjoajasta, joka ei ole noudattanut sähköisen viestinnän palveluista annetun 22 a luvussa säädettyjä vaatimuksia. Pykälässä tarkoitetussa tilanteessa tutkintapyynnön tekeminen olisi siten jokaisen asianosainen tai tahon, jolla on asiassa oikeutettu intressi, oikeus silloin, kun olisi selvää, ettei 22 a luvun soveltamisalaan kuuluva palveluntarjoaja olisi noudattanut esteettömyysvaatimuksia tai palveluntarjoaja ei ole vastannut tiedusteluun esteettömyysvaatimuksista poikkeamiselle. Valvonta-asiaan annetaan päätös, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Liikenteen palveluista annetun lain mukaisesti asioita käsitellään valvonta-asioina. Pykälien 150 ja 150 a mukaisia toiminnanharjoittajan tiedonantovelvollisuutta ja tarjottavia tietoja koskevan valituksen voi tehdä valvoville viranomaisille 186 §:n mukaisesti, jos valituksen tekijä on matkustaja tai kuluttaja. Pykälissä 150 ja 150 a mainitut toiminnanharjoittajat voivat tehdä oikaisuvaatimuksen valvovalle viranomaiselle valvontapäätöksestä 256 §:n mukaisesti.
Hätäkeskuslain mukaan Hätäkeskuslaitokselle säädettyjen velvollisuuksien toteuttamisen valvontaa käsiteltäisiin sekä kanteluasioina että sisäministeriön oma-aloitteisena laillisuusvalvontana.
Asiankäsittelyn viivytyksettömyysvaatimus valvontaviranomaisessa jo ensi vaiheessa päätöstä tehtäessä edistää oikeusturvan toteuttamista.
12.5
Perusoikeuksien turvaaminen
Perustuslain 22 §:ssä julkiselle vallalle säädetään velvoite turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Esteettömyysdirektiivin kansallisella toimeenpanolla turvataan useaa perusoikeutta.
Valtiolla ja kunnilla on jo perustuslain mukainen velvoite edistää vammaisyleissopimuksen tavoitteiden saavuttamista. Ehdotetuissa laeissa ei säädetä uusia tehtäviä esimerkiksi kunnille, mutta edellytetään että jatkossa myös kuntien tarjoamien, soveltamisalaan kuuluvien, tuotteiden ja palvelujen tulee noudattaa esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimuksia.
Ehdotetuissa uusissa säännöksissä talouden toimijoille asetetut velvollisuudet tarjota tuotteita ja palveluja esteettömästi ja saavutettavasti edistävät jokaisen mahdollisuuksia asioida itsenäisesti ja osallistua yhteiskuntaan. Ehdotuksen arvioidaan lisäävän merkittävästi erityisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden mahdollisuuksia selvitä itsenäisesti tuotteiden ja palvelujen käytöstä ja toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan perustuslain 7 §:n mukaisesti. Esteettömyyden ja saavutettavuuden edistäminen turvaa erityisesti perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta. Tuotteiden ja palveluiden esteettömyys ja saavutettavuus ovat edellytyksiä vammaisten henkilöiden itsenäiselle elämälle ja täysimääräiselle osallistumiselle monilla elämänaloilla, jolla edistetään perustuslain 7 §:n mukaista itsemääräämisoikeutta.
Hätäviesteihin vastaamisen osalta merkityksellinen on perustuslain 7 §:n 1 momentti, jonka mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perustuslain 7 §:n säännöksellä ja siitä aiheutuvilla velvoitteilla on kaksi ulottuvuutta. Julkisen vallan on itse pidättäydyttävä loukkaamasta näitä oikeuksia, mutta sen on myös luotava olosuhteet, joissa kyseiset perusoikeudet nauttivat suojaa yksityisiä loukkauksia vastaan. Erityisesti henkilökohtainen turvallisuus korostaa julkisen vallan positiivisia toimintavelvoitteita yhteiskunnan jäsenten suojaamiseksi heihin kohdistuvilta oikeudenvastaisilta teoilta. Viranomaisen laiminlyönti toteuttaa vaaran torjumiseksi siltä olosuhteiden valossa edellytettäviä toimenpiteitä voi merkitä mainitun oikeuden loukkausta. Yksilön oikeus elämään on perusoikeuksista tärkein. Hätäkeskuslain muutokset turvaavat perustuslain 7 §:n mukaisia oikeuksia, koska henkilön avun saaminen hätätilanteessa mahdollistettaisiin erilaisten kommunikaatiovaihtoehtojen kautta. Esitys vahvistaa erityisesti vammaisten henkilöiden suojelua ja turvallisuutta vaara- ja hätätilanteissa.
Liikenteen esteettömyystietojen esittäminen ja henkilöliikenteen palvelujen esteettömyys edistäisivät osaltaan perustuslain 9 §:n mukaista liikkumisvapautta. Sähköisen viestinnän palvelujen ja sähkökirjojen saavutettavuus edistäisi perustuslain 12 §:n mukaista sananvapautta, kun tieto on laajemmin kaikkien käytettävissä. Perustuslain 17 §:n mukaisia kielellisiä oikeuksia edistäisi esimerkiksi sähköisen viestinnän palveluihin käytettävien tuotteiden vaatimukset, joilla mahdollistetaan samanaikaisesti video viittomakielen ja tekstin näyttöä varten.
Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Lisäksi julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Hätäkeskuslain muutosesityksellä arvioidaan olevan välittömiä ympäristövaikutuksia. Erilaisten kommunikaatiotapojen käytön mahdollistamisella on vaikutuksia ympäristöön. Kaikkien mahdollisuus tehdä hätäilmoitus turvaa pelastustoiminnan tehokkuuden, joka puolestaan edes auttaa myös, että onnettomuuksista johtuvia haitallisia ympäristövaikutuksia kyetään vähentämään.
Esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvien palvelujen esteettömyyteen ja saavutettavuuteen kuuluu olennaisesti myös palvelujen käyttöpaikkojen rakennetun ympäristön esteettömyys. Tämän vuoksi direktiiviin on lisätty liite III, jonka mukaan palveluntarjoajan vastuulla olevien yleiseen käyttöön tarkoitettujen alueiden esteettömyys on otettava huomioon seuraavasti: a) asiaankuuluvien ulkotilojen ja järjestelyjen käyttö; b) rakennuksien sisäänkäynneille johtavat reitit; c) sisäänkäyntien käyttö; d) kulkuväylien käyttö liikuttaessa vaakasuorassa; e) kulkuväylien käyttö liikuttaessa pystysuorassa; f) yleiseen käyttöön tarkoitettujen tilojen käyttö; g) palvelun tarjoamisessa käytettävien laitteiden ja järjestelyjen käyttö; h) käymälöiden ja saniteettitilojen käyttö; i) uloskäyntien, hätäpoistumisteiden sekä pelastussuunnitelmakonseptien käyttö; j) viestintä ja orientaatio useamman kuin yhden aistikanavan kautta; k) järjestelyjen ja rakennusten käyttö niiden ennakoitua tarkoitusta varten; l) suojelu ympäristöön liittyviltä vaaroilta sisä- ja ulkotiloissa. Saatavilla ei vielä ole sellaista standardia, jossa yhdenmukaistettaisiin edellä mainittujen vaatimusten tekniset yksityiskohdat.
Direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat päättää kansallisten olosuhteiden mukaan, onko rakennetun ympäristön, jota käyttävät direktiivin soveltamisalaan kuuluvien palvelujen käyttäjät, täytettävä liitteessä III vahvistetut esteettömyysvaatimukset.
Suomessa rakennuksen sekä sen piha- ja oleskelualueiden esteettömyydestä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä sitä tarkentavassa valtioneuvoston asetuksessa rakennuksen esteettömyydestä. Asiasta on siten jo olemassa yksityiskohtaista kansallista sääntelyä. Toisaalta voimassa oleva kansallinen lainsäädäntö ei kata kaikkia esteettömyysdirektiivissä tarkoitettuja tilanteita. Yleisten alueiden esteettömyydestä ei ole yksityiskohtaista sääntelyä. Lisäksi voimassa oleva sääntely ei velvoita muuttamaan olemassa olevaa rakennusta esteettömäksi luvanvaraisten uudisrakennus- taikka korjaus- tai muutoshankkeiden ulkopuolisissa tilanteissa.
Perustuslain 22 §:n ja vammaisyleissopimus velvoittavat voimassa olevaa lainsäädäntöä täydentäviin lainvalmistelutoimiin rakennetun ympäristön esteettömyydestä. Ne voidaan toteuttaa tästä esityksestä erillisinä toimina, koska esteettömyysdirektiivi jättää tältä osin jäsenvaltioille harkintavaltaa. Valmistelussa on huomioitava muun muassa voimassa oleva kansallinen lainsäädäntö, käynnissä oleva maankäyttö- ja rakennuslain uudistus, tulevat eurooppalaiset standardit, vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean yleiskommentti nro 2 (2014) sekä esteettömyysdirektiivin tavoitteiden saavuttaminen täysimääräisesti. Ympäristöministeriössä on käynnistetty arviointi siitä, millaisia vaikutuksia olisi sääntelyn toteuttamisella esteettömyysdirektiivin liitteen III täytäntöönpanona. Toinen vaihtoehto on toteuttaa sääntelyä kansallisista lähtökohdista mutta kansainvälinen yhteistyö huomioon ottaen. Lisäksi vammaisyleissopimuksen määräykset on otettava huomioon voimassa olevaa lainsäädäntöä sovellettaessa. Erityisen merkityksellisiä rakennettua ympäristöä koskevan lainsäädännön kannalta ovat 4 artiklan 3 kappaleen neuvottelu- ja osallistamisvaatimus sekä 9 artiklan määräykset esteettömyydestä ja saavutettavuudesta (ks. PeVL 38/2020 vp).
12.6
Komission täytäntöönpanosäädökset ja asetuksenantovaltuudet
Ehdotus liittyy perustuslain 80 §:ään, jonka mukaan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla.
Ehdotetun lain voimaantulon jälkeen voidaan antaa Euroopan komission täytäntöönpanosäädöksiä, jotka ovat teknisluonteisia jäsenvaltioiden yhdenmukaisiin menettelytapoihin liittyviä. Täytäntöönpanosäädökset tullaan antamaan komission antamina täytäntöönpanosäädöksinä noudattaen menettelytapaa, joka on säädetty esteettömyysdirektiivin 26 artiklassa. Komissiolle on säädetty direktiivissä toimivalta antaa teknisluonteisia täytäntöönpanosäädöksiä, joilla ei luoda sinällään uusia velvoitteita tai tehtäviä, vaan tarkennetaan esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyviä teknisiä vaatimuksia.
Perustuslakivaliokunta on korostanut, että Euroopan unionin oikeuden täytäntöönpanosääntelyn on täytettävä esimerkiksi yleiset vaatimukset perusoikeuksia koskevan sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta samoin kuin hyvästä lainkirjoittamistavasta (ks. PeVL 9/2004 vp, s 2-3). Valiokunta on edelleen katsonut, että muun muassa näiden vaatimusten vuoksi kansallisia täytäntöönpanotoimia edellyttävät Euroopan unionin säädökset tulee pääsääntöisesti sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön EU-säädösten asiasisältöä vastaavilla kansallisilla säädöksillä ( PeVL 50/2006 vp, s. 2). Viittaustekniikan käyttämistä direktiivin täytäntöönpanossa tulisikin valiokunnan käytännön mukaan välttää (PeVL 5/2013 vp, s. 2). Viittaustekniikka on erityisen ongelmallinen, mikäli viittaus on dynaaminen, eli sen tarkoituksena on myös tulevan EU-sääntelyn – käytännössä direktiivin liitteisiin tulevaisuudessa tehtävien muutosten – täytäntöönpano etukäteen (PeVL 5/2013 vp, s. 2 ja PeVL 35/2020 vp).
Ehdotettavissa laeissa viitataan esteettömyysdirektiivin liitteeseen VI, joka on luonteeltaan tekninen. Liitteessä säädetään kohtuutonta rasitetta koskevan arvioinnin perusteista. Sen sijaan viittauksia muihin liitteisiin ei tehdä lain tasolla. Sen sijaan asetuksella yksilöidään tarkemmin liitteen I mukaiset esteettömyysvaatimukset tuotteille ja palveluille. Jatkossa vaatimuksenmukaisuuden voi osoittaa noudattamalla yhdenmukaistettuja standardeihin. Komission voi pyytää esteettömyysdirektiivin 15 artiklan mukaisesti yhtä tai useampaa eurooppalaista standardointiorganisaatiota laatimaan yhdenmukaistettuja standardeja liitteessä I säädettyjä esteettömyysvaatimuksia varten. Komissio on toimittanut ensimmäisen tällaisen laatimispyynnön esteettömyysdirektiivin mukaisesti. Komission mukaan standardien on tavoite olla voimassa, kun esteettömyysdirektiivi soveltaminen alkaa 28 päivä kesäkuuta 2025.
Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (esimerkiksi PeVL 10/2016 vp ja PeVL 49/2014 vp s. 5). Kun asetuksia voidaan antaa vain laissa säädetyn valtuuden nojalla eikä asetuksenantovaltaa voida antaa asioissa, joista perustuslain mukaan on säädettävä lailla, on lakiin otettava asetuksenantovaltuus laadittava niin, että valtuuden sisältö selvästi ilmenee laista ja että se rajataan riittävän tarkasti (esimerkiksi PeVL 26/2017 vp, PeVL 38/2013 vp s. 3-4).
Perustuslakivaliokunta on pitänyt asetustasoista sääntelyä perusteltuna, kun kyse on ollut teknisluonteisen ja Euroopan unionin yksityiskohtaisen lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi tarkoitetusta sääntelystä. Muutoin sääntely muodostuisi lain tasolla tarpeettoman yksityiskohtaiseksi ja tapauksittaiseksi (PeVL 1/2013 vp, s. 2). Valiokunta muistuttaa kuitenkin, että perustuslain 80 §:n 1 ja 2 momentin säännökset rajoittavat joka tapauksessa suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä eikä asetuksella siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista (ks. PeVL 1/2013 vp, s. 2, ja myös PeVL 44/2010 vp, s. 4 ja PeVL 58/2010 vp, s. 3). Valtuutus on myös pääsääntöisesti syytä sijoittaa lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (PeVL 10/2016 vp, s. 5 ja PeVL 49/2014 vp, s. 6).
Esityksessä ehdotetaan annettavaksi valtioneuvoston asetus eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista (eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain 6 § :n nojalla), valtioneuvoston asetus saavutettavuusvaatimuksista eräille digitaalisille palveluille (digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 10 c §:n 3 momentin nojalla) ja valtioneuvoston asetus esteettömyysvaatimuksista sähköisen viestinnän palveluille ja audiovisuaalisiin sisältöpalveluihin pääsyn tarjoaville palveluille (sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 194 b §:n ja 194 h §:n nojalla).
Digipalvelulain 10 c §:n osalta kyseessä on kuitenkin myös dynaaminen viittaus, koska saavutettavuusvaatimuksista on säädetty voimassa olevan digipalvelulain 7 §:ssä. Saavutettavuusvaatimukset määritellään Euroopan unionin virallisessa lehdessä Euroopan komission julkaisemissa viitetiedoissa, jotka koskevat yhdenmukaistettuja standardeja tai niiden osia. Kyseessä olevat vaatimukset viittaavat voimassa olevaan yhdenmukaistettuun standardiin EN 301 549. Voimassa olevat saavutettavuusvaatimuksia täyttävät suurimman osan nyt esteettömyysdirektiivin kautta tulevista vaatimuksista ehdotettavan lain 3 a luvun mukaisille digitaalisille palveluille. Noudattamalla voimassa olevia saavutettavuusvaatimuksia täyttää siis myös esteettömyysdirektiivin vaatimukset digitaalisille palveluille. Kuitenkaan kaikki vaatimukset eivät täyty noudattamalla saavutettavuusvaatimuksia ja tästä syytä 10 c §:ssä ehdotetaan asetuksenantovaltuuksia. Näitä ovat kuluttajapankkipalveluihin kohdistuva vaatimus varmistaa, että tiedot ovat ymmärrettäviä siten, että vaikeusaste on enintään Euroopan neuvoston kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen B2-taso (jakso VI kohta e (ii)) sekä sähkökirjoihin kohdistuvat vaatimukset (jakso VI kohta f).
Valtioneuvoston asetuksen sisällön tulisi perustua pääosin Euroopan unionin lainsäädäntöön. Tähän sisältyisivät komission delegoidut säädökset sekä niiden täytäntöönpanosäädökset.
Asetuksien tarkoituksena olisi konkretisoida Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/882 tuotteiden ja palvelujen esteettömyysvaatimuksista, jäljempänä esteettömyysdirektiivi, liitteessä I asetettuja valikoitujen tuotteiden ja palveluiden esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimuksia. Kyseessä on tietyille tuotteille ja palveluille esteettömyysdirektiivissä säädetyt pakolliset esteettömyysvaatimukset.
Ehdotettua asetuksenantovaltuutta voidaan näin pitää täsmällisenä ja tarkkarajaisena. Asetuksen sisältö johtuisi lähes suoraan EU-sääntelystä, mutta komission täytäntöönpanosäädösten yksityiskohtaisuuden taso ja suhde kansalliseen sääntelyyn olisi ratkaisevaa myös valtioneuvoston asetuksen sisällön osalta. Kun täytäntöönpanosäädökset ovat käytettävissä olisi kuitenkin arvioitava tarkemmin asetuksenantovaltuuksien sekä niiden nojalla annettavan sääntelyn suhdetta komission täytäntöönpanosäädöksiin, erityisesti EU-lainsäädännön ensisijaisuuden näkökulmasta.
Toiminnalliset esteettömyysvaatimukset yleiseen hätänumeroon 112 vastaamisesta sisällytettäisiin hätäkeskustoiminnasta annettuun lakiin. Laissa säädettäisiin myös asetuksenantovaltuutuksesta, jolloin esimerkiksi tietoteknisistä yksityiskohdista tai standardointityössä määriteltävistä standardeista voi olla tarvetta säätää tulevaisuudessa asetuksessa.
12.7
Kansallisen liikkumavaran hyödyntäminen
Perustuslakivaliokunta on korostanut, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä on otettava huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset ( ks. PeVL 1/2018 vp ja PeVL 25/2005 vp). Perustuslakivaliokunta on painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (ks.PeVL 1/2018 vp, PeVL 26/2017 vp, PeVL 2/2017 vp, PeVL 44/2016 vp).
Esitys ei sisällä sääntelyä, joka hyödyntäisi direktiivin kansallista liikkumavaraa sääntelyn sisällön näkökulmasta. Koska kyseessä on sisämarkkinoita harmonisoiva esteettömyysdirektiivi, ei esteettömyysvaatimusten osalta ole liikkumavaraa. Soveltamisalaa ei ole myöskään voitu laajentaa esimerkiksi mikroyrityksiin. Mahdolliset kansalliset poikkeamiset direktiivin säännöksistä eivät saa aiheuttaa esteitä sisämarkkinoilla. Kaupunki-, esikaupunki tai alueellisen liikenteen palvelujen osalta on myös toteutettu esteettömyysdirektiivin tavoite ja vaatimuksia sovelletaan esteettömyysdirektiivin tasolla. On huomioitava, että kaupunki-, esikaupunki ja alueelliseen liikenteen palveluja velvoittaa digipalvelulain saavutettavuusvaatimukset ja myös eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetussa laissa säädetyt vaatimukset itsepalvelupäätteille. Rakennettua ympäristöä koskeva liite mahdollistaa kansallista harkintaa. Suomi ei ota tässä vaiheessa esteettömyysdirektiivin liitettä III käyttöön, mutta jatkaa tästä hallituksen esityksestä erillisenä hankkeena sen selvittämistä, toteutetaanko rakennetun ympäristön esteettömyys direktiivin liitteen III täytäntöönpanolla vai kansallisella lainsäädäntöratkaisulla. Selvittämisessä tehdään yhteistyötä sidosryhmien kanssa.
Direktiivin sisältämien velvoitteiden sisällyttäminen olemassa oleviin kansallisiin lakeihin, kuten digipalvelulakiin tarkoittaa kuitenkin, että sääntelyssä ei voida noudattaa yksityiskohtaisesti direktiivin soveltamisalan systematiikkaa ja muotoiluja. Kansallisten lakien sekä direktiivin soveltamisalojen vertailu on niiden systematiikan erilaisuuden vuoksi osin haastavaa. Sääntelyssä on pyritty noudattamaan direktiivin tasoa, mutta on mahdollista, että sääntely joissakin tapauksissa tuo lisävaatimuksia sellaisille digitaalisille palveluille, joiden osalta esteettömyysdirektiivi ei tätä yksiselitteisesti edellytä. Suomessa digipalvelulaki kattaa jo nyt osin samoja palveluja kuin esteettömyysdirektiivi. Näin ollen on lain systematiikan, ymmärrettävyyden ja lain soveltamisen kannalta on perusteltua, että myös uusilta palveluilta vaaditaan digipalvelulain mukaisten velvoitteiden täyttämistä.
Käytännössä lisäsääntelyä ehdotetaan säädettäväksi digipalvelulain 10 §:n mukaisesta saavutettavuuspalautteen käsittelyyn liittyvästä menettelystä. Esteettömyysdirektiivin liitteen I jakson III d alakohdan nojalla palveluntarjoajan on mahdollistettava tukipalvelun kautta tietojen antaminen digitaalisen palvelun saavutettavuudesta. Voidaan tulkita, että saavutettavuuspalautteen mahdollistaminen, kattaa kyseisen direktiivin velvoitteen. Esteettömyysdirektiivissä ei kuitenkaan säädellä tukipalvelun kautta saavutettavuustietojen antamiseen liittyvästä menettelystä. Digipalvelulain 10 §:ssä edelleen säädetään, että palveluntarjoajan on lähetettävä palautteen vastaanottamisesta lähettäjälle sähköinen vastaanottokuittaus, josta ilmenee palautteen vastaanottoaika. Palveluntarjoajan on vastattava palautteisiin ja pyyntöihin viipymättä, mutta viimeistään kahden viikon kuluessa yhteydenotosta. Jos pyyntö saada tiedot saavutettavuusvaatimukset täyttävässä muodossa koskee laajaa digitaalisen palvelun sisältöä, palveluntarjoaja voi jatkaa vastausaikaa enintään kahdella viikolla. Lisäajasta on ilmoitettava pyynnön tehneelle palvelun käyttäjälle. Kyseistä menettelysäädöksestä ei säädetä esteettömyysdirektiivissä, vaan kyse olisi kansallisesta lisäsääntelystä niiden palveluntarjoajien osalta, jotka eivät vielä kuulu digipalvelulain soveltamisalan piiriin. Menettelysäännöksestä säätäminen ei kuitenkaan ole esteettömyysdirektiivin tarkoituksen vastaista ja sen voidaan katsoa noudattavan myös direktiivin tarkoitusta siltä osin, kun tavoitteena on yhdenmukainen sääntely saavutettavuusdirektiivin ja esteettömyysdirektiivin soveltamisalan osalta. Menettelysäännösten edellyttäminen kaikilta digitaalisten palvelujen tarjoajilta olisi tarkoituksenmukaista digitaalisten palvelujen yhdenmukaisuuden sekä sääntelyn selkeyden vuoksi. Mikäli menettelysäännökset rajattaisiin osasta esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan kuuluvista digitaalisista palveluista pois, ei palvelun käyttäjällä olisi käytössään samoja oikeussuojakeinoja kuin niissä palveluissa, jossa menettelysäännöksistä säädettäisiin. Voidaankin perustellusti katsoa, että kyseinen kansallinen liikkumavaran käyttäminen edistäisi yhdenvertaista lain soveltamista sekä digitaalisten palvelun käyttäjien oikeusturvaa.
12.8
Esteettömyysdirektiivin sääntely suhteessa valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan väliseen toimivallanjakoon
Ahvenanmaa on lausunut hallituksen esitysluonnoksesta esteettömyysdirektiivin kansalliseksi täytäntöönpanoksi 9.2.2022. Lausunnon mukaan ehdotus sisältää sekä valtakunnan toimivaltaan että maakunnan toimivaltaan kuuluvia kokonaisuuksia. Lausunnon mukaan esteettömyysdirektiivin soveltamisala koskee osin myös sellaista sisältöä, josta ei säädetä Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991). Erityisesti sähköiset ratkaisut sisältävät täysin uudenlaisia kysymyksiä lainsäädäntötoimivaltaan liittyen, joita ei ole huomioitu nyt voimassa olevassa laissa.
Ahvenanmaan itsehallintolain 18 ja 27 §:ssä säädetään Ahvenanmaan maakunnan ja valtakunnan välisestä toimivallan jaosta. Vastuu Euroopan unionin lainsäädännön täytäntöönpanossa jakautuu itsehallintolaissa säädetyn toimivallanjaon mukaisesti. Maakunta vastaa Euroopan unionin säädösten täytäntöönpanosta siltä osin kuin asia itsehallintolain mukaan kuuluu sen toimivaltaan.
Esteettömyysdirektiivin kansallisessa täytäntöönpanossa ehdotetaan säädettäväksi uusi laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista. Lisäksi ehdotetaan muutoksia digipalvelulakiin, lakiin sähköisen viestinnän palveluista, lakiin liikenteen palveluista, hätäkeskuslakiin ja markkinavalvontalakiin.
Esteettömyysdirektiivin soveltamisalaan on valikoitu erilaisia tuotteita, joiden esteettömyys on tärkeää erityisesti vammaisille henkilöille. Näille valikoiduille tuotteille asetetaan samat esteettömyysvaatimukset. Talouden toimijoihin kohdistuvat velvoitteet voivat kuulua sekä valtakunnan että maakunnan toimivaltaan. Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 8 kohdassa säädetään yhdistyksiä ja säätiöitä, yhtiöitä ja muita yksityisoikeudellisia yhteisöjä sekä kirjanpitoa koskevan sääntelyn kuuluvan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Näin ollen talouden toimijoihin kohdistuvat vaatimukset voidaan säätää valtakunnan tasolla.
Esteettömyysvaatimuksia valvotaan markkinavalvontalain ja EU:n markkinavalvonta-asetuksen mukaisesti. Voimassa olevan markkinavalvontalain horisontaalinen luonne on pitkälti tekninen ratkaisu, jolla on yhdenmukaistettu eräiden tuotesektoreiden markkinavalvontaa, ulkorajavalvontaa ja viranomaisia koskevat säännökset ja koottu ne yhteen lakiin. Horisontaalinen laki on vahvasti riippuvainen sen soveltamisalan tuotesääntelystä. Tässä tapauksessa soveltamisalaan valikoiduille tuotteille ei ole asetettu esimerkiksi turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia vaan esteettömyysvaatimusten tarkoitus on, että kaikki saavat tiedon tuotteesta (esimerkiksi tuotteen käyttöohjeet ovat saatavilla esteettömällä ja saavutettavalla tavalla).
Ahvenanmaan maakunnalla on oma markkinavalvontalaki (Landskapslag (2017:37) om marknadskontrollen av vissa produkter), joten tuotteiden esteettömyysvaatimusten markkinavalvonnan osalta Ahvenanmaa on toimivaltainen.
Ahvenanmaa on täytäntöönpannut saavutettavuusdirektiivin vaatimukset maakunnan lailla (Landskapslag (2019:7) om tillgängliga webbplatser och mobila applikationer inom förvaltningen). Laki koskee julkisen sektorin digitaalisia palveluja. Nyt soveltamisala laajenee koskemaan myös yksityisen sektorin toimijoita, kun palveluja tarjotaan kuluttajille. Soveltamisalaan kuuluvat verkkokauppa, sähkökirjat, henkilöliikenteen palvelut ja pankkipalvelut kuluttajille.
Verkkokaupan ja sähkökirjapalvelun osalta Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 8 kohdassa säädetään yhdistyksiä ja säätiöitä, yhtiöitä ja muita yksityisoikeudellisia yhteisöjä sekä kirjanpitoa koskevan sääntelyn kuuluvan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Näin ollen lähtökohtaisesti palvelun tarjoajiin kohdistuvat vaatimukset voidaan katsoa kuuluvan valtakunnan toimivaltaan. Tämä koskee esimerkiksi verkkokaupan ja sähkökirjapalvelun tarjoajiin kohdistuvia velvoitteita.
Liikenteen palveluista annetun lain osalta maakunnan toimivaltaan kuuluvat asiat, jotka koskevat teitä ja kanavia, tieliikennettä, raideliikennettä, veneliikennettä, paikallisen meriliikenteen väyliä (itsehallintolain 18 §:n 1 momentin 21 kohta). Valtakunnan toimivaltaan kuuluu ilmailu ja merenkulku.
Sähköisen viestinnän palveluihin liittyen Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtiolla on lainsäädäntövalta teletoiminnan osalta ja maakunnalla kun kyse yleisradiotoiminnan harjoittamisesta, mukaan lukien kaapelitelevisiotoiminta. Audiovisuaalisten mediapalvelujen osalta Ahvenanmaalla on toimivaltaa. Esimerkiksi AVMS-direktiivin täytäntöönpanosta on vastannut Ahvenanmaan maakunta.
Hätäkeskustoiminnan osalta Ahvenanmaan maakunta on toimivaltainen itsehallintolain 18 §:n 6 kohdan mukaisesti. Teletoiminnan sääntely kuuluu valtakunnan toimivaltaan itsehallintolain 27 §:n 40 kohdan mukaisesti.
Kuluttajansuojaan liittyvissä asioissa toimivalta on valtakunnalla. Esteettömyysdirektiiviä sovelletaan kuluttajasuojalain määritelmään mukaisesti kuluttajille tarjottaviin tuotteisiin ja palveluihin. Valtakunnan tasolla kuluttajan määritelmä on sidottu kuluttajansuojalain 1 luvun 4 §:n mukaiseen määritelmään.
Esteettömyysdirektiivin kuluttajien pankki- ja rahoituspalveluiden esteettömyysvaatimusten lainsäädäntövallan osalta keskeisiä Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 8 kohta ja 29 §:n 1 momentin 5 kohta. Itsehallintolain 27 §:n 8 kohdassa säädetään yhdistyksiä ja säätiöitä, yhtiöitä ja muita yksityisoikeudellisia yhteisöjä sekä kirjanpitoa koskevan sääntelyn kuuluvan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Itsehallintolain 29 §:ssä säädetään valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvista asioista, joiden osalta voidaan siirtää lailla toimivaltaa kokonaan tai osittain Ahvenanmaan maakunnalle maakuntapäivien suostumuksella. Lain 29 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään pankki- ja luottolaitoksia koskevista asioista. Näiden perusteella hallituksen esityksen sisältämien kuluttajien pankki- ja rahoituspalveluiden esteettömyysvaatimuksia koskevien lakiehdotusten katsotaan kuuluvan valtakunnan lainsäädäntövaltaan.
Rakennetun ympäristön osalta Ahvenanmaan maakunta on toimivaltainen itsehallintolain 18 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaisesti. Lisäksi esteettömyysdirektiivi mahdollistaa kansallista liikkumavaraa rakennettua ympäristöä koskevan liitteen III osalta. Maakunnan hallituksen arvio on, että Ahvenanmaan maakunta ei ota tässä vaiheessa huomioon direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua liitettä III.
Alustavan arvioinnin mukaan esteettömyysdirektiivin täytäntöönpanoa koskevat säännökset jakautuvat siten, että osa niistä kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtakunnan ja osa maakunnan lainsäädäntövaltaan. Ahvenanmaan maakunnan hallitus on lausunnossaan joka tapauksessa todennut, että direktiivin täytäntöönpano edellyttää myös maakunnan lainsäädäntöön muutoksia.
Esityksessä ei siis säädettäisi eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain, digipalvelulain, liikenteen palveluista annetun lain, sähköisen viestinnän palveluista annetun lain, hätäkeskuslain tai markkinavalvontalain ja niissä säädettävien oikeuksien ja velvoitteiden sovellettavuudesta Ahvenanmaan maakunnassa. Se, sovelletaanko maakunnassa tietyissä kysymyksissä valtakunnan vai maakunnan lainsäädäntöä, ratkaistaan viime kädessä Ahvenanmaan itsehallintolain 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Esitykseen ei sisälly sellaisia ehdotuksia, joiden vuoksi esitys olisi tarpeen käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Edellä mainituilla perusteilla esitykseen sisältyvät lait voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.