1.1
Maakaasumarkkinalaki
I osa Yleiset säännökset
1 luku Tavoite, soveltamisala ja määritelmät
1 §.Tavoitteet. Maakaasumarkkinalain 1 §:ssä säädettäisiin lain tavoitteista. Lain soveltajien tulisi huomioida nämä tavoitteet lakia soveltaessaan ja tulkitessaan.
Maakaasumarkkinalain tavoitteena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille maakaasumarkkinoille sekä Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoille siten, että hyvä maakaasun toimitusvarmuus ja hinnaltaan kilpailukykyinen ja riittävän hyvälaatuisen maakaasun saanti voidaan turvata. Lain tavoitteiden toteutuminen ilmenee viimekädessä sen vaikutuksina maakaasun loppukäyttäjille. Lain tavoitteiden toteumista tulisi tämän vuoksi arvioida loppukäyttäjien näkökulmasta. Tavoitesäännöksessä asetettaisiin tavoitteeksi pyrkimys turvata loppukäyttäjille kilpailukykyinen maakaasun hinta ja kohtuulliset palveluperiaatteet. Maakaasumarkkinoiden toimitusvarmuudella tarkoitettaisiin maakaasun hankinta- ja toimitusvarmuutta sekä teknistä turvallisuutta. Toimitettavan maakaasun laatuun vaikuttavat kaasun koostumuksen ohella esimerkiksi kaasun puhtaus, kaasun paine ja toimitusten keskeytymättömyys.
Toimivien maakaasumarkkinoiden saavuttamisen ensisijaisina keinoina olisivat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen maakaasun toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen maakaasuverkkojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen toiminnassa. Maakaasumarkkinoilla maakaasun maahantuonti, vienti, toimitus ja varastointi perustuisivat taloudelliselle kilpailulle. Kilpailun lisäämisellä pyritään toiminnan tehokkuuden parantamiseen, mikä puolestaan saa aikaan kustannussäästöjä. Taloudellinen kilpailu ja tarpeettoman sääntelyn välttäminen ovat keskeisiä keinoja maakaasujärjestelmän taloudellisen tehokkuuden saavuttamisessa ja kilpailukykyisen maakaasun hinnan turvaamisessa loppukäyttäjille.
Esityksen tavoitteena on avata Suomen maakaasumarkkinat kilpailulle Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoita koskevien säännösten mukaisesti siinä vaiheessa, kun putkiyhteys Suomesta Baltian maiden kaasuverkkoon otetaan käyttöön. Lisäksi yhteys Baltian maiden kaasuverkkojen kautta Euroopan yhteenliitettyyn maakaasuverkkoon Puolassa on syntymässä pian tämän ajankohdan jälkeen. Ehdotuksen tavoitteena on edistää maakaasumarkkinoiden avaamisen edellyttämien investointien toteuttamista sekä luoda edellytykset LNG-terminaalien kautta tuotavan maakaasun markkinoille pääsylle Suomen maakaasuverkossa. Maakaasumarkkinalakiin sisällytetään vaihtoehtoisten maakaasun hankintalähteiden edellytyksiä ja siirtoyhteyksien kehittämistä nykyistä paremmin edistävät säännökset.
Maakaasun siirto- ja jakeluverkkotoiminta vaativat suhteellisen suuret investoinnit ja siirtotoiminnan taloudellinen kannattavuus edellyttää riittävän suurta käyttöastetta. Tästä syystä rinnakkaisten ja kilpailevien putkistojen rakentaminen ei ole yleensä taloudellisesti kannattavaa. Maakaasuverkkojen toiminta muodostaisi käytännössä joko toimilupaan perustuvan tai talousteorian tarkoittaman luonnollisen monopolin, koska rinnakkaisten maakaasuverkkojen rakentaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa kuin erityistapauksissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maakaasualan yritysten palvelutehtävistä. Näihin tehtäviin kuuluisi huolehtia maakaasualan yrityksen asiakkaiden ja sen verkon käyttäjien maakaasunhankintaan liittyvistä palveluista sekä edistää omassa ja näiden toiminnassa maakaasun tehokasta ja säästäväistä käyttöä.
2 §.Soveltamisala. Pykälässä määriteltäisiin lain soveltamisala. Lakia sovellettaisiin maakaasumarkkinoihin, joilla tarkoitetaan maakaasun, nesteytetty maakaasu mukaan lukien, tuontia, vientiä, siirtoa, jakelua, toimitusta ja varastointia. Lain soveltamisala kattaisi myös verkon ulkopuoliset nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistot. Varastolla tarkoitettaisiin maakaasualan yrityksen omistamaa tai hoitamaa laitosta, jota käytetään maakaasun varastointiin. Lakia ei tämän vuoksi sovellettaisi loppukäyttäjien, jotka eivät ole maakaasualan yrityksiä, omaa kulutusta palveleviin maakaasun varastoihin.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin myös uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaan kaasuun ja muuhun kaasuun, jos kaasua voidaan teknisesti ja turvallisesti syöttää maakaasuverkkoon ja siirtää tai jaella kyseisessä maakaasuverkossa. Kaasuun sovellettaisiin tällöin, mitä maakaasusta säädetään tässä laissa. Lakia ei kuitenkaan sovellettaisi uusiutuvista energialähteistä peräsin olevaan kaasuun, ellei sitä syötetä maakaasuverkkoon. Näin ollen esimerkiksi pelkästään uusiutuvista lähteistä peräisin olevien kaasujen siirtoon käytetyt verkot rajautuisivat lain soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaisesta verkosta ei myöskään tulisi tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa maakaasuverkkoa, vaikka verkkoon syötettäisiin paineen ylläpitämiseksi taikka lisä- tai varaenergialähteeksi myös maakaasua. Uusiutuvista energialähteistä peräisin olevalla kaasulla tarkoitettaisiin laissa biomassasta termisesti valmistettavaa biokaasua, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvää kaasua sekä mädättämällä syntyvää biokaasua.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että lain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin luvanvaraista maakaasuverkkotoimintaa harjoittavaan elinkeinonharjoittajaan, jolla on hallinnassaan Suomessa sijaitsevaa maakaasuverkkoa, lukuun ottamatta elinkeinonharjoittajaa, jolle Energiavirasto on myöntänyt erillisen linjan maakaasuverkkoluvan tai jonka Energiavirasto on päätöksellään vapauttanut maakaasuverkkoluvasta.
Verkonhaltijaa koskevien säännösten piiriin kuuluisivat elinkeinonharjoittajat, jotka harjoittavat luvanvaraista maakaasuverkkotoimintaa siirtoverkossa, jakeluverkossa tai suljetussa jakeluverkossa. Lisäksi lakia sovellettaisiin sellaisiin luvanvaraista maakaasuverkkotoimintaa harjoittaviin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole hakeneet toiminnalleen lain 4 tai 10 §:ssä tarkoitettua lupaa tai 11 §:ssä tarkoitettua vapautusta luvanvaraisuudesta. Verkonhaltijaa koskevia säännöksiä ei sovellettaisi maakaasuverkkotoimintaan, jossa maakaasuverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä maakaasun toimitusta. Luvanvarainen maakaasuverkkotoiminta puolestaan määriteltäisiin lain 3 §:ssä. Maakaasuverkkotoiminnalla tarkoitetaan maakaasumarkkinalain mukaan maakaasuverkon asettamista vastiketta vastaan maakaasun siirtoa tai jakelua ja muita maakaasuverkon palveluja tarvitsevien käyttöön.
Pykälän 4 momentin mukaan lain nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoa ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös jakeluverkkoon tai suljettuun jakeluverkkoon liitettyyn nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoon ja sen haltijaan sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoon, jota ei ole liitetty maakaasuverkkoon, ja sen haltijaan. Maakaasumarkkinadirektiivin soveltamisala on ollut tulkinnanvarainen siltä osin, sovelletaanko direktiiviä sellaisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin, joita ei ole liitetty maakaasun siirtoverkkoon. Ehdotuksen tarkoituksena on määritellä soveltamisala siten, että lakia sovellettaisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin siitä riippumatta, ovatko ne liitetty maakaasuverkkoon vai toimivatko ne erillään maakaasuverkosta. Lain soveltamisalan laajentaminen on tarpeen, koska nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen valtiontukisääntely edellyttää laitosten käyttöoikeuksien ja siitä perittävien maksujen sääntelyä unionin maakaasumarkkinoita koskevan lainsäädännön mukaisesti. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistolla tarkoitettaisiin laissa vastaanottoasemaa, jota käytetään maakaasun nesteyttämiseen tai nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen ja kaasuttamiseen. Lakia ei tämän vuoksi sovellettaisi esimerkiksi määritelmän ulkopuolelle jääviin sellaisiin loppukäyttäjien omaa kulutusta palveleviin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin, joita ei käytetä maakaasun maahantuontiin.
Maakaasumarkkinadirektiivin soveltamisalaa koskevissa säännöksissä nesteytetty maakaasu rinnastetaan kaasumuodossa olevaan maakaasuun. Vastaava rinnastus sisällytettäisiin tämän vuoksi edelleen myös maakaasumarkkinalakiin. Käytännössä sääntely kohdistuisi laissa nesteytetyn maakaasun osalta ainoastaan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin ja niiden haltijoihin. Lisäksi annettaisiin säännöksiä maakaasuliiketoimintojen eriyttämisestä. Lakiin ei siten sisältyisi sääntelyä, joka kirjanpidollista eriyttämistä lukuun ottamatta kohdistuisi maakaasun maahantuontiin, vientiin ja toimitukseen nesteytetyssä muodossa. Pykälän 5 momentissa rajattaisiin kuitenkin nimenomaisesti, että lakia ei sovellettaisi maakaasun tai nesteytetyn maakaasun toimittamiseen ja jakeluun liikennettä varten tankkauspisteen tai nesteytetyn maakaasun tankkauspisteen kautta. Tankkauspisteellä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/94/EU 2 artiklan 8 kohdassa määriteltyä tankkauspistettä, jolla direktiivissä tarkoitetaan minkä tahansa polttoaineen paitsi nesteytetyn maakaasun syöttämiseen tarkoitettua tankkausmahdollisuutta kiinteän tai liikkuvan jakelupisteen kautta. Nesteytetyn maakaasun tankkauspisteellä puolestaan tarkoitetaan saman artiklan 9 kohdassa määriteltyä nesteytetyn maakaasun tankkauspistettä, jolla direktiivissä tarkoitetaan nesteytetyn maakaasun syöttämiseen tarkoitettua tankkausmahdollisuutta, joka koostuu kiinteästä tai liikkuvasta laitteistosta, merellä sijaitsevasta laitteistosta tai muusta järjestelmästä.
Pykälän 6 momentin mukaan puolustushallinnon maakaasuinfrastruktuurin toiminta ja maakaasuliiketoimintojen eriyttäminen rajattaisiin lain soveltamisalan ulkopuolelle. Sen sijaan maakaasun toimitusta ja toimijoiden velvollisuuksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös puolustushallintoon. Vastaava säännös on myös sähkömarkkinalaissa. Menettely on tarpeen muun muassa maanpuolustuksen kannalta oleellisten asioiden salassapitoa varten.
3 §. Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin laissa esiintyviä termejä. Termistö vastaisi pääosin aikaisemman lain sisältöä. Lain termistö määriteltäisiin mahdollisimman yhdenmukaiseksi maakaasumarkkinadirektiivin määritelmien kanssa. Siten maakaasumarkkinalain määritelmiä tulisi soveltaa yhdenmukaisesti maakaasumarkkinadirektiivin määritelmien kanssa. Termistön yhdenmukaistamisesta huolimatta lakiin ehdotettaisiin kuitenkin jätettäväksi eräitä suomalaiseen lainsäädäntöön vakiintuneita termejä, jotka poikkeavat maakaasumarkkinadirektiivin suomen- tai ruotsinkielisten versioiden määritelmistä.
Pykälän1 kohdan mukaan maakaasuverkolla tarkoitettaisiin toisiinsa liitetyistä maakaasuputkista ja -putkistoista sekä kaikista niihin kuuluvista säiliöistä, laitteista ja laitteistoista, joiden sisältönä on maakaasu, muodostettua kokonaisuutta, joka on tarkoitettu maakaasun siirtoon tai jakeluun. Maakaasuverkkoon katsottaisiin kuuluviksi ne verkkokomponentit, jotka on liitetty kyseiseen maakaasuverkkoon ja joita tosiasiallisesti käytetään maakaasun siirtoon tai jakeluun. Esimerkiksi verkonhaltijan varastossa olevien, varaosiksi tarkoitettujen yksittäisten verkkokomponenttien ei katsota kuuluvan maakaasuverkkoon.
Pykälän 8 kohdan mukaan maakaasuverkkotoiminnalla tarkoitettaisiin liiketoimintaa, jossa toiminnanharjoittaja (verkonhaltija) vastiketta vastaan harjoittaa maakaasun siirtotoimintaa maakaasun siirto- tai jakeluverkossa sekä tuottaa ja tarjoaa muita maakaasumarkkinalaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä verkonhaltijan tehtäväksi säädettyjä maakaasun siirto- tai jakeluverkkoon perustuvia palveluja niitä tarvitseville. Maakaasuverkkotoiminta on ymmärrettävä liiketoimintakokonaisuudeksi, joka verkkosääntelyn tavoitteiden turvaamiseksi olisi luvanvaraista toimintaa.
Pykälän 19 kohdan mukaan varastolla tarkoitettaisiin maakaasualan yrityksen omistamaa tai hoitamaa laitosta, jota käytetään maakaasun varastointiin sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston varastointiin käytettävää osaa tuotantoon käytettävää osaa lukuun ottamatta, ei kuitenkaan laitteistoja, jotka ovat yksinomaan tehtäviään hoitavan siirtoverkonhaltijan käytettävissä. Varaston määritelmään kuuluisi, että varastolla tarkoitettaisiin ainoastaan maakaasualan yrityksen omistamaa tai hoitamaa laitosta, jota käytetään maakaasun varastointiin. Lakia ei tämän vuoksi sovellettaisi loppukäyttäjien, jotka eivät ole maakaasualan yrityksiä, omaa kulutusta palveleviin maakaasun varastoihin. Pykälän 21 kohdan mukaan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistolla puolestaan tarkoitettaisiin vastaanottoasemaa, jota käytetään maakaasun nesteyttämiseen tai nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen ja kaasuttamiseen, mukaan lukien lisäpalvelut ja tilapäinen varastointi, joita tarvitaan kaasuttamiseen ja kaasun toimittamiseen sen jälkeen siirtoverkkoon, ei kuitenkaan varastointiin käytettävät maakaasun vastaanottoasemien osat. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston määritelmään kuuluisi, että nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistolla tarkoitettaisiin laissa ainoastaan vastaanottoasemaa, jota käytetään ensinnäkin maakaasun nesteyttämiseen tai toiseksi nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen ja kaasuttamiseen. Lakia ei tämän vuoksi sovellettaisi esimerkiksi määritelmän ulkopuolelle jääviin sellaisiin loppukäyttäjien omaa kulutusta palvelevien nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin, joita ei käytetä maakaasun maahantuontiin vaan ainoastaan maahantuodun nesteytetyn maakaasun purkamiseen ja kaasuttamiseen. Koska nesteytetyn maakaasun varastointi käsittelylaitteistossa on nesteytetyn maakaasun ominaisuuksien johdosta luonteeltaan tilapäistä, käsittelylaitteistojen toiminnan tulisi tavanomaisissa tilanteissa katsoa kokonaisuudessaan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistossa tapahtuvaksi toiminnaksi, johon sovellettaisiin lain nesteytetyn maakaasun käsittelyn käsittelylaitteistoja koskevia säännöksiä. Nesteytetyn maakaasun varastointia, johon sovellettaisiin lain varastoja koskevia sääntöjä, sen sijaan olisi sellainen tavanomaista selvästi pitkäaikaisempi nesteytetyn maakaasun varastointi käsittelylaitteistossa, jota varten käsittelylaitteistoon olisi rakennettu fyysisesti erillinen säiliö. Maakaasumarkkinalaissa tarkoitetuksi varastoksi ei katsottaisi kuitenkaan yksittäistä maakaasunkäyttökohdetta palvelevaa pienehköä asiakassäiliötä, jota käytetään nesteytetyn maakaasun tai kaasumuodossa olevan lain soveltamispiiriin kuuluvan kaasun säilyttämiseen.
II osa Maakaasuverkot
2 luku Maakaasuverkkotoiminnan luvanvaraisuus
4 §. Maakaasuverkkotoiminnan luvanvaraisuus. Pykälässä säädettäisiin maakaasuverkkotoiminnan harjoittaminen luvanvaraiseksi toiminnaksi. Lupajärjestelmän tarkoituksena on edistää markkinoiden toimivuutta ja varmistaa verkonhaltijan valmiudet verkkotoimintaan, tarkoituksenmukaiset investoinnit verkkoon sekä järjestelmän luotettava toiminta. Maakaasuverkot ovat luonnollisia monopoleja, eikä ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa useita kaasuputkia palvelemaan samoja asiakkaita. Maakaasuverkon keskeinen asema maakaasujärjestelmässä ja verkkotoiminnan monopoliluonne edellyttävät, että yhteiskunta voi valvoa ja säännellä verkonhaltijoiden toimintaa lupamenettelyn avulla. Maakaasumarkkinadirektiivi edellyttää verkonhaltijoiden nimeämistä. Maakaasuverkkoluvan myöntäminen vastaisi maakaasumarkkinadirektiivin tarkoittamaa verkonhaltijan nimeämistä.
Säännöksen mukaan maakaasuverkkotoimintaa saisi harjoittaa Suomessa sijaitsevassa maakaasuverkossa vain Energiaviraston myöntämällä maakaasuverkkoluvalla. Maakaasuverkkolupaa ei voitaisi siirtää toiselle. Jos esimerkiksi verkkoluvanhaltijan verkkotoiminta yhtiöitetään, olisi uuden yhtiön haettava verkkolupa maakaasuverkkotoimintaansa varten. Tämä on tarpeen, jotta luvan myöntäjä voisi tarkistaa, että luvan myöntämisedellytykset ovat olemassa myös uuden verkkoyhtiön osalta.
Maakaasumarkkinalain asettamat tehtävät ja velvoitteet erityyppisille maakaasuverkonhaltijoille eroaisivat toistaan. Nämä erot vaikuttaisivat myös maakaasuverkonhaltijoiden maakaasuverkkolupiin ja verkonhaltijoille asettaviin lupavaatimuksiin. Kaikille verkonhaltijoille yhteisistä lupamenettelyistä ja vaatimuksista säädettäisiin lain 5 ja 6 §:ssä. Siirtoverkonhaltijoiden verkkolupien erityispiirteistä säädettäisiin lain 7 ja 8 §:ssä. Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvasta säädettäisiin lain 9 §:ssä ja erillisen linjan maakaasuverkkoluvasta lain 10 §:ssä. Jakeluverkonhaltijan maakaasuverkkolupaan sovellettaisiin sen sijaan ainoastaan lain 5 ja 6 §:n yleissäännöksiä.
Pykälän 2 momentin mukaan luvanvaraista ei olisi maakaasuverkkotoiminta, jossa maakaasuverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä maakaasun toimitusta. Kiinteistöä vastaavalla kiinteistöryhmällä tarkoitettaisiin tässä pääsääntöisesti yhden omistajan omistamia, toisiinsa rajoittuvia kiinteistöjä.
5 §.Maakaasuverkkoluvan myöntäminen. Energiaviraston tulisi myöntää maakaasuverkkolupa hakijalle, jos tämä täyttäisi tekniset, taloudelliset ja organisatoriset edellytykset huolehtia hakemastaan maakaasuverkkotoiminnasta. Nämä vaatimukset yksilöitäisiin lain 6—9 §:ssä. Luvan hakijalla tulee olla käytettävissään riittävät tekniset ja taloudelliset resurssit, jotta se pystyy vastaamaan maakaasuverkon rakentamisesta ja käytöstä asiakkaiden tarpeita vastaavasti. Luvan hakijan tulee täyttää myös ne vaatimukset, jotka luvanhaltijalle asetetaan laissa maakaasuliiketoimintojen eriyttämisestä. Siirtoverkonhaltijan tulee täyttää myös laissa siirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annettavat säännökset.
Lain voimaan tullessa toiminnassa olevien luvanhakijoiden osalta edellytysten arviointi perustuisi pääosin edellisten toimintavuosien tietoihin, muun muassa tuloslaskelmiin ja taseisiin. Uusien verkonhaltijoiden tulisi toimittaa lupahakemuksen yhteydessä vastaavat suunnitelmat Energiavirastolle.
Energiavirasto voisi liittää maakaasuverkkolupaan luvan myöntämisen edellytysten kannalta tarpeellisia ehtoja. Energiavirasto voisi muuttaa maakaasuverkkoluvan voimassaoloaikana lupaa tai sen ehtoja laissa säädetyin edellytyksin. Maakaasuverkkolupaa tai sen ehtoja voitaisiin muuttaa luvanhaltijan suostumuksella tai muulloinkin, jos muutos olisi välttämätön lainsäädännön muuttumisen, muutoksenhakutuomioistuimen antaman ratkaisun tai toiminnan edellytyksissä tapahtuneiden olennaisten muutosten vuoksi.
6 §. Siirtoverkon ja jakeluverkonmaakaasuverkkoluvan hakijaa koskevat yleiset vaatimukset. Pykälään otettaisiin säännökset siirtoverkon ja jakeluverkon maakaasuverkkoluvan hakijaa koskevista yleisistä vaatimuksista. Vaatimuksia sovellettaisiin kaikkiin maakaasuverkkoluvan hakijoihin suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvan ja erillisen linjan maakaasuverkkoluvan hakijoita lukuun ottamatta. Lupaedellytyksiä täsmennettäisiin voimassa olevaan lakiin verrattuna, mutta pääosin ne säilyisivät ennallaan nykyisten säännösten ja niitä koskevan ratkaisukäytännön kanssa. Verkonhaltijan tulisi täyttää lupavaatimukset toimintansa koko ajan.
Maakaasuverkkoluvan hakijan tulisi olla yhteisö tai jakeluverkon maakaasuverkkoluvan osalta vaihtoehtoisesti kunnallinen laitos. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetussa laissa (122/1919) säädetään elinkeinotoiminnan harjoittamisesta sekä sijoittautumisoikeudesta. Maakaasuverkkoluvan hakijan tulisi täyttää myös mainitun lain 1 §:ssä säädetyt vaatimukset. Muita hakijan organisaatioon liittyviä yleisiä vaatimuksia olisivat vaatimus siitä, että hakijan organisaatio vastaisi sen harjoittaman maakaasuverkkotoiminnan laajuutta ja luonnetta sekä vaatimus siitä, että hakijalla on palveluksessaan riittävä henkilöstö, joka vastaa sen harjoittaman verkkotoiminnan laajuutta ja luonnetta. Hakijalle asetettavat organisatoriset vaatimukset tulisi siten suhteuttaa sen verkkotoiminnan luonteeseen ja laajuuteen, johon maakaasuverkkolupaa haetaan.
Hakijan tulisi pystyä myös vastaamaan maakaasuverkon turvallisuudesta. Vaatimuksena olisi, että hakija on nimennyt maakaasuverkolleen käytön valvojan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 39 §:ssä tarkoitetun menettelyn mukaisesti. Tarkemmat säännökset käytön valvojan nimeämisestä on annettu maakaasuasetuksen (551/2009) 5 luvussa. Voimassa olevia maakaasuverkkoluvan edellytyksiä esitetään yhtenäistettäväksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten kanssa. Maakaasuverkon käytön valvojaa koskevat vaatimukset yhtenäistettäisiin maakaasulaitteistojen turvallisuudesta annettujen säännösten kanssa luopumalla maakaasumarkkinalakiin sisältyvästä erityisvaatimuksesta, jonka mukaan maakaasuverkon käytön valvojan tulee olla työsuhteessa verkonhaltijaan.
Hakijalta vaadittaisiin myös taloudellisia edellytyksiä kannattavaan maakaasuverkkotoimintaan. Lisäksi hakijalla tulisi olla maakaasumarkkinadirektiivin edellyttämällä tavalla päätösvalta maakaasuverkon käyttöön, ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittaviin varoihin sekä päätösvalta tehdä verkon käyttäjien kanssa liittymissopimuksia ja maakaasuverkkosopimuksia.
Maakaasuverkkoluvan hakijan tulisi esittää hakemuksessaan selvitys siitä, että sen harjoittamat liiketoiminnot on eriytetty toisistaan siten kuin maakaasumarkkinalaissa säädetään. Velvollisuus koskisi niitä verkonhaltijoita, jotka harjoittavat maakaasuverkkotoiminnan lisäksi muita maakaasuliiketoimintoja tai muita liiketoimintoja sekä niitä verkonhaltijoita, jotka harjoittavat siirtoverkkotoimintaa.
7 §. Siirtoverkonhaltijaa koskevat lisävaatimukset. Pykälässä asetettaisiin siirtoverkonhaltijoihin sovellettavista lisävaatimuksista. Ehdotetut lisävaatimukset perustuvat maakaasumarkkinadirektiivin vaatimuksiin.
Siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkoluvan saamisen lisäedellytyksenä olisi, että siirtoverkonhaltija täyttäisi maakaasunsiirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annetussa laissa säädetyt vaatimukset siirtoverkonhaltijan eriyttämisestä ja että hakijan riippumattomuus olisi varmennettu maakaasuverkkoasetuksen 3 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. Riippumattomuuden varmentamisella tarkoitettaisiin maakaasumarkkinalaissa maakaasumarkkinadirektiivin ja maakaasuverkkoasetuksen mukaista siirtoverkonhaltijan sertifiointia.
Pykälän säännös tulisi voimaan samanaikaisesti maakaasunsiirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annetun lain kanssa. Siihen saakka sovellettaisiin vanhan lain 6 luvun 3 §:ää.
8 §. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkolupa. Pykälässä säädettäisiin järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkoluvasta. Erityisvaatimusten taustana on maakaasujärjestelmän tekninen luonne yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa maakaasun syötön ja oton on oltava tasapainossa keskenään. Taloudelliseen kilpailuun perustuvilla avoimilla maakaasumarkkinoilla, jossa maakaasukaupan osapuolille on järjestetty pääsy muun toimijan maakaasuverkkoon, onvälttämätöntä organisoida markkinapaikkoja, joissa eri tarkoituksiin tarvittavaa maakaasua voidaan myydä ja ostaa. Avointen maakaasumarkkinoiden toiminta edellyttää järjestelmän yhteisten toimintojen organisointia ja niihin liittyvien vastuiden järjestämistä sekä yhteistyötä eri maissa tai alueilla toimivien siirtoverkonhaltijoiden kesken.
Maakaasujärjestelmän ja siinä toimivien maakaasumarkkinoiden yhteisten toimintojen hoitaminen kuuluisivat järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tehtäviin. Nämä tehtävät muodostavat luonnollisen monopolin eikä niitä voida jakaa useamman toimijan kesken maakaasujärjestelmän tai maakaasumarkkinoiden toimivuuden vaarantumatta. Tämän vuoksi 8 §:ssä säädettäisiin, että Energiavirasto määrää maakaasuverkkoluvassa yhden siirtoverkonhaltijan maakaasujärjestelmän järjestelmävastaavaksi siirtoverkonhaltijaksi. Järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija määrättäisiin kullekin siirtojärjestelmälle, jossa järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija vastaisi järjestelmävastuun piiriin kuuluvista tehtävistä sekä muista siirtoverkonhaltijalle kuuluvista tehtävistä. Muut aineellisoikeudelliset säännökset järjestelmävastuusta ja järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tehtävistä sisältyisivät lain 5 lukuun.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisävaatimuksista, jotka järjestelmävastaavaksi siirtoverkonhaltijaksi määrättävän olisi täytettävä 6 ja 7 §:ssä säädettyjen vaatimusten lisäksi. Nämä vaatimukset asetettaisiin tasapuolisten kilpailuedellytysten ja avoimuuden varmistamiseksi maakaasuverkkotoimintaa siirtoverkossa harjoittavan yksikön ja tasapainotuspalveluja tuottavan yksikön toiminnassa sekä taseselvityksessä ja maakaasukaupan keskitetyssä tiedonvaihdossa. Järjestelmävastaavaksi siirtoverkonhaltijaksi määrättävän olisi ennen maakaasuverkkoluvan myöntämistä osoitettava, että siirtoverkonhaltija on järjestänyt maakaasujärjestelmän tasapainotuspalveluihin, taseselvitykseen ja maakaasukaupan kauppapaikan ylläpitämiseen ja keskitettyyn tiedonvaihtoon liittyvät tehtävät erillisen toimintayksikkönsä tai kokonaan omistamansa tytäryhtiön tehtäväksi. Maakaasukaupan kauppapaikalla tarkoitettaisiin niin sanottua virtuaalista kauppapaikka (virtual trading point), jossa maakaasukauppojen omistusoikeuden vaihtuminen rekisteröitäisiin ja tasapainotuskaasun kauppa käytäisiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkolupaan sisällytettävistä ehdoista. Tarkoituksena on, että jatkossakin Energiavirasto asettaisi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkoluvassa yksityiskohtaiset ehdot, jotka liittyisivät järjestelmävastaavan tehtäviin ja niiden hoitamiseen, järjestelmävastaavan velvollisuuksiin ja niiden hoitamiseen sekä järjestelmävastaavan oikeuksiin ja niiden käyttämiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija voisi Energiaviraston myöntämällä luvalla antaa 2 momentissa tarkoitettuja toimintoja toisista ETA-valtioista olevien siirtoverkonhaltijoiden kanssa yhteisesti omistamansa yhden tai useamman osakkuusyhtiön tehtäväksi. Maakaasukapan keskitettyyn tiedonvaihtoon liittyvät tehtävät voitaisiin Energiaviraston luvalla antaa myös sähkökaupan vastaavia tehtäviä Suomessa hoitavan toiminnanharjoittajan tehtäväksi. Lupapäätökseen sovellettaisiin, mitä 5 §:ssä säädetään maakaasuverkkoluvan myöntämisestä ja 3 momentissa säädetään järjestelmävastaavalle siirtoverkonhaltijalle maakaasuverkkoluvassa asetettavista ehdoista. Säännöstä sovellettaessa voitaisiin toisesta ETA-valtiosta olevaan siirtoverkonhaltijaan rinnastaa myös toisesta ETA-valtiosta oleva itsenäinen järjestelmävastaava. Ehdotuksella luotaisiin edellytykset kehittää tasapainotuspalveluihin, taseselvitykseen ja maakaasukaupan kauppapaikan (virtual trading point) ylläpitämiseen ja keskitettyyn tiedonvaihtoon liittyviä toimintoja siten, että niitä jatkossa voitaisiin hoitaa myös useamman ETA-valtiosta olevan siirtoverkonhaltijan perustaman yhteisyrityksen toimesta. Tämä loisi edellytyksiä kehittää näiden palveluiden yhteistä toteuttamista Suomen ja Baltian maiden yhteisillä maakaasumarkkinoilla. Samalla luotaisiin mahdollisuus järjestää maakaasukaupan keskitetty tiedonvaihto Suomen sähkökaupan datahubissa, joka vastaisi mainitusta toiminnosta sähkökaupan osalta. Mainittujen tehtävien siirtäminen siirtoverkonhaltijoiden yhteisyritykselle edellyttäisi kuitenkin Energiaviraston lupaa. Lupaa myöntäessään Energiaviraston tulisi arvioida, pystyykö yhteisyritys täyttämään siirtoverkonhaltijalta siirretyt tehtävät ja velvoitteet kansallisen ja unionin lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Järjestelmävastuuseen liittyvät tehtävät kuuluisivat tällaisessa tapauksessakin edelleen järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan vastuulle ja niiden toteuttamista valvottaisiin Energiaviraston toimesta riippumatta siitä, mihin maahan yhteisyritys olisi sijoittunut.
Pykälän säännös tulisi voimaan samanaikaisesti 7 §:n ja maakaasunsiirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annetun lain kanssa. Siihen saakka sovellettaisiin vanhan lain 6 luvun 3 §:ää.
9 §. Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkolupa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi uudesta maakaasuverkkolupatyypistä, suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvasta. Ehdotuksella pyritään keventämään paikallisiin, pääasiassa teollisuuskäytössä oleviin jakeluverkkoihin kohdistuvaa sääntelyä. Suljetun jakeluverkon käsittelyn voisi saada suljetun jakeluverkon määritelmän täyttävä jakeluverkko, jossa harjoitettu maakaasuverkkotoiminta täyttäisi lain 3 §:n 8 kohdan ja 4 §:n perusteella luvanvaraisen maakaasuverkkotoiminnan tunnusmerkistön, mutta jonka käyttötarkoitus ja käyttäjien piiri eivät tosiasiallisesti täyttäisi varsinaisen maakaasuverkkotoiminnan tyypillisiä ominaispiirteitä.
Suljetun jakeluverkon haltijaan kohdistuisivat sekä kevennetty lupamenettely että lievemmät velvoitteet maakaasuverkkotoiminnan harjoittamisessa. Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkoluvan hakijaan ei kohdistettaisi lain 6 §:n mukaisia yleisiä teknisiä, taloudellisia ja organisatorisia vaatimuksia. Verkonhaltijaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin suljettuun jakeluverkkoon ja sen haltijaan niitä säännöksiä lukuun ottamatta, joiden soveltamisalan ulkopuolelle suljetut jakeluverkot ja niiden haltijat on nimenomaisesti säädetty.
Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkolupa myönnettäisiin hakemuksesta hakijalle, joka harjoittaa maakaasuverkkotoimintaa maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella taikka yhteisiä palveluja tarjoavalla alueella sijaitsevassa jakeluverkossa, jossa ei toimiteta maakaasua kuluttajille, jos erityisistä teknisistä tai turvallisuuteen liittyvistä syistä kyseisen verkon käyttäjien toiminnot tai tuotantoprosessi muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden tai kyseisessä verkossa jaellaan maakaasua ensisijaisesti verkon omistajalle tai verkonhaltijalle taikka niihin omistussuhteessa oleville yrityksille. Suljetun jakeluverkon maakaasuverkkolupaa ei kuitenkaan voisi myöntää hakijalle, jonka maakaasuverkossa toimitetaan maakaasua kuluttajille, ellei kysymyksessä ole maakaasun toimitus pienelle määrälle kuluttajia, joilla on työsuhteeseen perustuvia tai vastaavia yhteyksiä hakijaan.
10 §.Erillisen linjan maakaasuverkkolupa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi uudesta maakaasuverkkolupatyypistä, erillisen linjan maakaasuverkkoluvasta. Ehdotuksella pyritään keventämään sääntelyä, joka kohdistuu paikallisiin, yhteenliitettyä maakaasuverkkoa täydentäviin maakaasuputkiin, jotka rakennetaan tai on rakennettu maakaasun toimittamiseksi asiakkaille. Erillisen linjan maakaasuverkkolupa oikeuttaa luvanhakijan harjoittamaan maakaasuverkkotoimintaa rakentamassaan erillisessä linjassa. Verkonhaltijaan, jolle on myönnetty erillisen linjan maakaasuverkkolupa, ei sovelleta tämän lain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentin mukaan maakaasuverkkolupa erilliselle linjalle olisi myönnettävä, kun erillinen linja rakennetaan maakaasun toimittamiseksi siirtovelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille, joilta alueella toimiva verkonhaltija on evännyt verkkoon pääsyn. Verkkoon pääsyn epääminen voi perustua siirtokapasiteetin puutteeseen tai 92 §:n mukaiseen ota tai maksa -sopimukseen perustuvaan poikkeuslupaan. Lupaa ei voida myöntää asiakkaalle, joka ei ole siirtovelvollisuuden piirissä. Koska erilliset linjat jäävät verkonhaltijaa koskevien velvoitteiden ulkopuolelle, ei erillisen linjan maakaasuverkkolupaa voisi myöntää maakaasuverkkotoiminnan harjoittamiseen valtakunnan rajan ylittävässä siirtoputkessa. Luvan voisi kuitenkin myöntää valtakunnan rajan ylittävälle yksittäiselle jakeluputkelle, mutta ei valtakunnan rajan kahden puolen rakentuvalle jakeluverkolle tai suljetulle jakeluverkolle.
Lupapäätökseen sovelletaan, mitä 5 §:ssä säädetään maakaasuverkkoluvan myöntämisestä.
11 §. Eräiden yhdysputkien vapauttaminen maakaasuverkkoluvasta. Pykälään ehdotetaan säännöstä, jonka perusteella on mahdollista vapauttaa eräät merkittävät yhdysputket maakaasuverkkoluvasta. Muiden maakaasuverkkojen osalta ehdotetaan luopumista luvanvaraisuudesta vapauttamista koskevasta säännöksestä, koska voimassa olevaan maakaasumarkkinalakiin sisältyvää vapauttamismenettelyä on vaikea perustella maakaasumarkkinadirektiivin säännösten näkökulmasta. Luvanvaraisuudesta vapauttamista koskeva säännös olisi poikkeus maakaasuverkkojen sääntelyn keskeisistä periaatteista, joiden tavoitteena on turvata maakaasumarkkinoiden osapuolille verkkoon pääsy ja kohtuulliset palveluperiaatteet. Maakaasumarkkinoiden toimivuuden kannalta siirtoverkkoja yhdistävät siirtoputket ovat keskeisessä asemassa. Hallituksen esityksen tavoitteena on ensisijaisesti tällaisten yhdysputkien saattaminen markkinoiden käyttöön. Poikkeussäännöstä tulisi tämän vuoksi soveltaa varovaisesti.
Esityksen mukaan Energiavirasto voisi yksittäistapauksessa sallia määräajaksi maakaasuverkkotoiminnan harjoittamisen ilman maakaasuverkkolupaa yhdysputkessa, jos verkonhaltijalle on myönnetty 93§:n mukainen poikkeuslupa. Vapautus voitaisiin myöntää vain yhdysputkelle, joka katsotaan 93 §:n uudeksi infrastruktuuriksi ja, jolle on myönnetty mainitussa pykälässä tarkoitettu poikkeuslupa. Vapautus voitaisiin myöntää enintään poikkeusluvan voimassaoloajaksi. Vapautusta ei voitaisi siirtää toiselle vaan verkkotoiminnan luovutuksen yhteydessä luovutuksensaajan tulisi hakea uudelleen vapautusta luvanvaraisuudesta tai maakaasuverkkolupaa toiminnalleen. Tämä mahdollistaisi vapautuksen edellytysten uudelleen arvioinnin.
Vapautuksen saaneeseen verkonhaltijaan ei sovellettaisi maakaasumarkkinalain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä. Energiavirasto voisi kuitenkin luvanvaraisuudesta vapauttamista koskevassa päätöksessään asettaa ehtoja, jotka koskisivat verkkoon pääsyä kysymyksessä olevassa yhdysputkessa. Verkkoon pääsyä koskevat ehdot voisivat liittyä siirtokapasiteetin jakamiseen, ylikuormituksesta aiheutuvien tulojen jakamiseen sekä yhdysputken käyttäjiltä perittäviin maksuihin.
3 luku Maakaasuverkon rakentaminen
12 §. Hankelupa valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamiseen. Pykälässä säädettäisiin hankelupajärjestelmästä, joka koskisi maan rajan ylittävien maakaasun siirtoputkien rakentamista. Hankelupaa olisi haettava vain maan rajan ylittävien putkien rakentamiseen, mutta ei siirto-, jakelu- tai käyttöputkien rakentamiseen Suomen rajojen sisäpuolella. Lupahakemuksessa olisi esitettävä valtioneuvoston asetuksella säädettävät tiedot ja selvitykset. Hakemuksessa tulisi esittää putken tärkeimmät tekniset tiedot, rakentamisaikataulu, kustannusarvio, selvitys siirtoputken tarpeellisuudesta sekä mahdolliset muut lupakäsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot.
Ulkomaanyhteydet ovat maakaasun siirron ja hankinnan kannalta erityisasemassa, kun kansallista omaa maakaasun tuotantoa ei ole. Tästä syystä hankeluvan myöntäjänä olisi työ- ja elinkeinoministeriö. Hankelupaa ei kuitenkaan edellytettäisi vähäisten maan rajan ylittävien jakeluverkon putkien rakentamiseen. Tällaisesta vähäisestä putkesta olisi kysymys, kun putkella johdettaisiin kaasua rajan yli esimerkiksi kiinteistön tai kiinteistöryhmän lämmitystarpeisiin.
Luvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että maan rajan ylittävän siirtoputken rakentaminen on maakaasumarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Ulkomaanyhteyksiä koskeva hankelupa tekee mahdolliseksi sen, että viranomainen voi vaikuttaa siihen, miten maamme kaasuntuontiyhteyksiä kehitetään. Arvioitaessa hankkeen tarkoituksenmukaisuutta maakaasumarkkinoiden kehityksen kannalta olisi tarpeellista arvioida ainakin niitä vaikutuksia, joita hankkeella olisi Suomen maakaasujärjestelmään ja maakaasuverkkoon, maakaasun toimitusvarmuuteen ja energiahuollon varmuuteen sekä maakaasun tarjontaan ja hintaan. Vastavuoroisuuskriteerin täyttymistä arvioitaessa tulisi arvioinnin kohdistua ainakin toisen maan maakaasumarkkinoiden avaamiseen tasoon ja vastavuoroisten kilpailuedellytysten olemassaoloon. Vastavuoroiset kilpailuedellytykset liittyvät esimerkiksi markkinoille pääsyyn, infrastruktuuriin, ympäristönormeihin ja energiaturvallisuuteen. Lisäksi tulisi ottaa huomioon EU:n yhteinen politiikka suhteessa kolmansiin maihin. Edelleen hankelupaharkinnassa tulisi ottaa huomioon hankkeen merkitys maakaasun sisämarkkinoille.
Luvassa ei määriteltäisi siirtoputken reittiä. Hankelupaan voitaisiin myös liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisia ehtoja. Hankelupaa ei voitaisi siirtää toiselle ilman ministeriön nimenomaista suostumusta. Tämä mahdollistaisi hankeluvan edellytysten uudelleen arvioinnin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valtakunnan rajat ylittävänä siirtoputkea koskevan hankeluvan suhteesta energiainfrastruktuuriasetukseen. Energiainfrastruktuuriasetuksessa tarkoitetun yhteistä etua koskevan energiahankkeen edellyttämän hankeluvan käsittelyyn sovelletaan myös energiainfrastruktuuriasetusta ja Euroopan unionin yhteistä etua koskevien energiahankkeiden lupamenettelystä annettua lakia.
4 luku Verkonhaltijan yleiset velvollisuudet ja verkkopalveluiden hinnoittelu
13 §. Verkkopalveluiden tarjonnan yleiset periaatteet. Pykälässä säädettäisiin verkkopalveluiden tarjonnan yleisistä periaatteista. Säännös olisi yhdenmukainen voimassa olevan maakaasumarkkinalain soveltamiskäytännön periaatteiden ja maakaasumarkkinadirektiivin vaatimusten kanssa. Säännöksen mukaan verkonhaltijan olisi tarjottava maakaasuverkkonsa palveluita maakaasumarkkinoiden osapuolille tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Palveluiden tarjonnassa ei saisi olla perusteettomia tai maakaasukaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja tai rajauksia.
Verkkopalveluiden tarjonnan tulisi tapahtua verkon käyttäjille tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Se merkitsee, että tietty palvelu olisi tarjottava samoilla, yhtenäisillä ehdoilla kaikille verkon käyttäjille. Palvelun ehdot eivät esimerkiksi riippuisi siitä, kenen maakaasua verkossa siirretään. Maakaasun ostajan palvelu ei saisi liioin muuttua perusteetta tilanteissa, jossa maakaasun toimittaja vaihtuu. Verkkopalveluiden ehdot voisivat kuitenkin vaihdella palvelujen käytön suhteen erikokoisten tai -tyyppisten verkon käyttäjien välillä. Myös lainsäädännön verkonhaltijoille asettamat vaatimukset voivat edellyttää tai oikeuttaa erilaiseen palveluun eri verkonkäyttäjäryhmien osalta. Saman verkonkäyttäjäryhmän sisällä tulisi kuitenkin soveltaa yhtäläisiä ehtoja ja palveluperiaatteita.
Yleisistä myyntiehdoista ja palveluperiaatteista voisi poiketa vain erityisissä tapauksissa. Esimerkiksi verkon käyttäjä voisi edellyttää tavanomaisesta poikkeavaa palvelua, jonka ehtoja ei voi määritellä yleisten ehtojen perusteella. Sitä vastoin verkonhaltijan kilpailutilanne viereisen verkonhaltijan kanssa, mikä on joissain tapauksissa mahdollinen, ei oikeuttaisi soveltamaan kilpailun kohteena olevaan verkon käyttäjään muista poikkeavia ehtoja ja palveluperiaatteita.
14 §.Verkon kehittämisvelvollisuus. Pykälään esitetään verkon kehittämisvelvollisuutta koskevaa yleissäännöstä, jota sovellettaisiin kaikkiin maakaasuverkonhaltijoihin. Verkonhaltijalla olisi yleinen velvollisuus ylläpitää, käyttää ja kehittää maakaasuverkkoaan maakaasumarkkinoiden tarpeiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että verkonhaltijan tulisi pitää verkon käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla. Lisäksi verkonhaltija rakentaisi ja vahvistaisi verkkoaan niin, että asiakkaiden tavanomaiset, ennakoitavissa olevat palvelutarpeet tulevat tyydytetyiksi.
Verkon kehittämisvelvollisuus olisi tarpeen, koska verkonhaltija on käytännössä monopoliasemassa verkkonsa alueella. Muillakin on tosin mahdollisuus rakentaa verkkoa ainakin toisen verkonhaltijan verkon toiminta-alueella, koska verkkojen rakentamiseen vaaditaan vain turvallisuusnäkökohdat huomioon ottava, maakaasun käsittelyn turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (551/2009) mukainen rakentamislupa, jonka myöntämiseen ei liity tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
Verkonhaltijan velvollisuus kehittää verkkoaan rajoittuu kuitenkin siihen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Asiakkaan haluaman palvelun poikkeuksellinen laatu, tarvittavan verkon vahvistamisen vaatima aika, verkon rakentamisen lupamenettelyt ja muut vastaavat seikat voivat estää tai rajoittaa verkonhaltijaa toimimasta asiakkaan haluamalla tavalla.
Verkonhaltijan kehittämisvelvollisuuden piiriin voidaan katsoa kuuluvan erityiset verkkotoiminnan huoltovarmuuteen liittyvät investoinnit. Tällaisia kohteita maakaasuverkossa voisivat olla esimerkiksi kompressoriasemien mitoitukset, varmistukset ja suojaukset, turvaavat putkiyhteydet ja tiedonsiirron varmistaminen normaaliolojen häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten.
Pykälään sisällytettäisiin virke, jolla pannaan täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 13(2) artiklan säännös. Säännöksellä täsmennettäisiin siirtoverkonhaltijan osalta verkon kehittämisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä. Siirtoverkonhaltijan tulisi muun kehittämisvelvollisuuden ohella rakentaa eurooppalaisen siirtojärjestelmän yhdentämiseksi riittävästi rajat ylittävää siirtokapasiteettia. Rakentamisvelvollisuuden edellytyksenä olisi kuitenkin, että rakentaminen olisi tarpeen taloudelliselta kannalta kohtuullisen ja teknisesti toteuttamiskelpoisen maakaasun kysynnän tyydyttämiseksi ja maakaasun toimitusvarmuuden huomioon ottamiseksi. Eurooppalaisella siirtojärjestelmällä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja ETA-valtioiden alueella toimivaa siirtojärjestelmää tai -verkkoa, mutta ei kolmansien maiden alueella toimivaa siirtojärjestelmää tai -verkkoa. Siirtoverkonhaltijan tulisi ennen rakentamista saada hankkeelle lisäksi 12 §:ssä säädetty hankelupa. Käytännössä myös tässä yhteydessä arvioitaisiin hankkeen tarkoituksenmukaisuus maakaasumarkkinoiden kehittämisen näkökulmasta. Vastaavasti siirtoverkonhaltijan kehittämisvelvollisuus ei koskisi hanketta, jolle ei ole myönnetty 12 §:n mukaista hankelupaa.
15 §. Liittämisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin kaikkien maakaasuverkonhaltijoiden tehtäviin kuuluvasta liittämisvelvollisuudesta. Liittämisvelvollisuuden tarkoituksena on turvata kaikille maakaasun käyttäjille mahdollisuus ostaa maakaasua. Liittämisvelvollisuuden piiriin kuluisivat tekniset vaatimukset täyttävät maakaasun käyttö- ja varastointikohteet, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistot, uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan kaasun tuotantolaitokset ja erilliset linjat.
Verkonhaltijalla olisi pyynnöstä velvollisuus liittää kaikki toiminta-alueensa halukkaat verkon käyttäjät verkkoonsa. Verkonhaltijan liittämisvelvollisuus koskee aluetta, jolla sijaitsevien asiakkaiden on teknisesti, taloudellisesti ja maankäytöllisesti edullisempaa liittyä tämän kuin jonkun toisen verkkoon. Suljetun jakeluverkon haltijan toiminta-alueeksi katsottaisiin ainoastaan lain 9 §:ssä tarkoitettu teollisuus- tai elinkeinoalue taikka yhteisiä palveluja tarjoava alue. Suljetun jakeluverkon haltijan liittämisvelvollisuus ei siten ulottuisi näin määritellyn toiminta-alueen ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin. Useimmiten rajanveto verkonhaltijoiden toiminta-alueiden välillä on selvä. Koska verkonhaltijalla on mahdollisuus periä kaikki liittämisestä aiheutuvat, kohtuulliset kustannukset asiakkaalta, edellisellä ei ole syytä torjua halukasta asiakasta liittymästä, mutta asiakkaalla on syytä etsiä verkko, johon on edullisinta liittyä.
Liittyjän tulisi täyttää verkonhaltijan ehdoissaan asettamat tekniset vaatimukset. Näiden vaatimusten tulisi olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä ja niissä tulisi ottaa huomioon maakaasun siirtojärjestelmän ja verkon yhteentoimivuuden ja toimintavarmuuden sekä maakaasun siirtojärjestelmän tehokkuuden vaatimat ehdot. Teknisiä vaatimuksia olisivat esimerkiksi verkkoon syötettävälle kaasulle asetettavat laatuvaatimukset. Verkkoon syötettävän maakaasun laadun tai muiden määriteltyjen ominaisuuksien tulisi täyttää Suomessa yleisesti noudatettavien eurooppalaisten standardien vaatimukset. Pykälässä tarkoitetuilla eurooppalaisella standardeilla viitattaisiin EN 16726 -standardiin sekä EN 16723-1 -standardiin, jonka soveltamisalaan kuuluu myös maakaasuverkkoon syötetty biometaani. Maakaasun laatuvaatimusten tavoitteena on varmistaa, että verkkoon syötetty kaasu ei aiheuttaisi ongelmia tai häiriöitä maakaasuverkossa tai siihen kytketyissä laitteissa ja laitteistoissa. Vastaavasti verkonhaltijalla ei lähtökohtaisesti olisi perustetta asettaa eurooppalaisia standardeja korkeampaa vaatimustasoa verkkoonsa syötettävän kaasun laadulle ja muille teknisille ominaisuuksille.
Verkonhaltijalla on oikeus periä liittämisestä kohtuulliset maksut. Liittämisen edellytyksenä olisi myös, että liitettävä maakaasuputkisto tai -laitteisto täyttää tarvittavat tekniset vaatimukset. Ehdoissa ja vaatimuksissa olisi myös otettava huomioon maakaasun siirtojärjestelmän, verkon yhteentoimivuuden ja toimintavarmuuden sekä maakaasun siirtojärjestelmän tehokkuuden vaatimat ehdot. Verkonhaltijan liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulisi olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verkonhaltijan tiedonantovelvollisuudesta. Verkonhaltijan tulisi julkaista liittämistä koskevat tekniset vaatimukset sekä kohtuullinen aika, jonka kuluessa verkonhaltija käsittelee liittymistä koskevat tarjouspyynnöt.
Pykälän 3 momentissa verkonhaltijalle asetettaisiin velvollisuus antaa pyynnöstä kattava ja riittävän yksityiskohtainen arvio liittymiskustannuksista ja arvio liittymän toimitusajasta. Velvoitteilla varmistettaisiin liittymismahdollisuuden tosiasiallinen toteutuminen.
16 §. Siirtovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin maakaasuverkkojen osalta niin sanotusta kolmannen osapuolen verkkoon pääsystä. Verkonhaltijan siirtovelvollisuus koskisi kaikkia verkon käyttäjiä. Siirtovelvollisuuden edellytyksenä olisi, että maakaasun verkkoon syötön ja verkosta oton mittaus on etäluentajärjestelmän piirissä. Maakaasumarkkinadirektiivin 32 artiklassa säädetty verkkoon pääsyä koskeva järjestelmä perustuisi siten etäluettavaan maakaasun syötön ja oton mittaukseen. Pykälässä asetettaisiin verkonhaltijalle siirtovelvollisuus.
Yleinen siirtovelvollisuus tarkoittaisi, että monopoliasemassa olevat verkot olisi avattava tietyin edellytyksin kaikkien halukkaiden verkon käyttäjien käyttöön. Verkonhaltija ei myös voisi estää verkkoonsa liittyneitä verkon käyttäjiä valitsemasta maakaasun toimittajaansa vapaasti kilpailun perusteella. Maakaasun siirtovelvollisuus koskisi eräin poikkeuksin kaikkia maakaasuverkkoja.
Verkonhaltijan tulee tarjota siirtopalveluja verkon käyttäjille, jos kapasiteetti ja muut perusedellytykset ovat olemassa, tai päinvastaisessa tapauksessa esittää perustelut esteelle. Kapasiteetin puute on perusteltu este, mutta toisaalta verkonhaltijalla on tämän lain 14 §:n perusteella kohtuullisessa ajassa velvollisuus vahvistaa siirtokapasiteettiaan asiakkaiden kohtuullisten tarpeiden mukaan.
Verkkotoiminta on liiketoimintaa, jossa toiminnan harjoittajalla on oikeus kohtuulliseen korvaukseen myymistään palveluista. Verkkoon pääsy perustuisi verkonhaltijan julkaisemiin tariffeihin ja ehtoihin, joita sovellettaisiin tasapuolisesti ja syrjimättömästi verkon käyttäjiin. Energiavirasto hyväksyisi tariffien laskentamenetelmät ja ehdot ennen niiden käyttöön ottamista. Hinnoitteluperiaatteista säädettäisiin jäljempänä tässä luvussa.
Siirtovelvollisuus pykälän tarkoittamassa muodossa tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020, jolloin maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle. Siihen saakka sovellettaisiin vanhan lain 2 luvun 3 ja 3 a §:ää.
17 §.Verkonhaltijan tehtävät maakaasutoimitusten mittauksessa ja mittauspalveluiden hinnoittelu. Pykälässä säädettäisiin verkonhaltijan yleisistä tehtävistä maakaasun toimitusten mittauksessa. Maakaasun toimitusten mittausta koskevia säännöksiä tulee sovellettaessa tarkastella muiden verkkopalveluja koskevien säännösten kuten teknisiä vaatimuksia ja liittämistä koskevien 14 ja 15 §:ien, siirtovelvollisuutta koskevan 16 §:n sekä verkkopalvelujen hinnoittelua koskevien 21—25 §:ien kanssa.
Verkonhaltijan tehtävänä olisi järjestää maakaasuverkossaan taseselvityksen ja laskutuksen perustana oleva maakaasun toimitusten mittaus sekä mittaustietojen rekisteröinti ja ilmoittaminen maakaasumarkkinoiden osapuolille. Antamalla mittauksen järjestäminen ja mittaustietojen ilmoittaminen maakaasumarkkinoiden osapuolille verkonhaltijan tehtäväksi luotaisiin edellytykset yhdenmukaisille ja luotettaville mittausjärjestelmille sekä ilmoitusmenettelyille. Laskutuksessa tarvittavat mittaustiedot olisi ilmoitettava maakaasun toimittajalle maakaasunkäyttöpaikka- tai mittauskohtaisesti. Verkonhaltijan vastuu mittauksen järjestämisestä ei ulottuisi tilanteisiin, joissa maakaasun toimitus tapahtuisi kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen maakaasuverkon kautta.
Verkonhaltijan tulisi mittauspalvelua järjestäessään pyrkiä edistämään asiakkaidensa tehokasta ja säästäväistä maakaasunkäyttöä sekä maakaasunkäytön ohjausmahdollisuuksien hyödyntämistä. Ehdotuksella pyritään varmistamaan, että verkonhaltijat huomioisivat energiatehokkuusnäkökulman ja asiakkaiden maakaasunkulutuksen ohjaustarpeet mittauspalveluiden tarjonnassa.
Verkonhaltija voisi tarjota mittauspalvelua joko omana työnä tai hankkia sen palveluna. Palvelu voitaisiin hankkia tällöin myös maakaasukaupan muulta osapuolelta. Säännöksellä pyritään korostamaan sitä, että verkonhaltijoilla on käytössään erilaisia vaihtoehtoja etsiä kustannustehokkaita ja innovatiivisia ratkaisuja mittauspalveluiden tuottamiseen.
Tarkemmat säännökset maakaasun toimitusten mittauksesta maakaasuverkoissa annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Säännökset voisivat koskea maakaasunkäyttöpaikan ja syöttökohteen varustamista mittauslaitteistolla, mittauslaitteistolle ja -järjestelmälle asetettavia teknisiä vaatimuksia, mittauslaitteiston lukemista, mittaustiedon hyödyntämistä sekä mittauspalveluissa käytettävää aikajaotusta.
18 §. Mittauslaitteiston tarjoaminen loppukäyttäjälle. Säännöksessä velvoitettaisiin verkonhaltijoita tarjoamaan loppukäyttäjälle kilpailukykyisesti hinnoiteltua mittauslaitteistoa, joka mittaa tarkasti maakaasun kulutuksen ja antaa tietoa kulutuksen ajoittumisesta. Velvoite koskee tilanteita, kun olemassa oleva mittauslaitteisto korvataan, tai kun rakennetaan uusi rakennus, taikka kun rakennukseen tehdään laajamittaisia korjauksia, jotka vaikuttavat rakennuksen energiatehokkuuteen. Tämän pykälän mukaista mittauslaitteistoa ei kuitenkaan tarvitse tarjota korvattaessa olemassa olevaa mittauslaitteistoa uudella, jos pykälässä tarkoitetun mittauslaitteiston asentaminen olisi teknisesti mahdotonta tai se ei olisi kustannustehokasta ottaen huomioon pitkän aikavälin säästömahdollisuudet. Laajamittaisilla korjauksilla viitataan maankäyttö- ja rakennuslain 125 ja 126 §:n rakennus- ja toimenpidelupiin.
19 §. Loppukäyttäjän oikeus omaa maakaasunkulutustaan koskevan tiedon hyödyntämiseen. Pykälään ehdotetaan säännöstä loppukäyttäjän oikeudesta omaa maakaasunkulutustaan koskevan tiedon hyödyntämiseen. Ehdotuksen mukaan loppukäyttäjällä olisi oikeus ilman erillistä korvausta saada käyttöönsä omaa maakaasunkulutustaan koskeva mittaustieto, jonka verkonhaltija on kerännyt loppukäyttäjän maakaasunkäyttöpaikan mittauslaitteistosta. Tieto tulisi luovuttaa käyttöpaikka- tai mittauskohtaisesti sellaisessa muodossa, joka vastaa toimialan ja verkonhaltijan yleisesti noudattamaa menettelytapaa. Tietojen luovutusmuotoa koskevassa standardoinnissa tulisi pyrkiä mahdollisimman avoimeen formaattiin, joka olisi laaja-alaisesti yhteen sovitettavissa erilaisten analyysi- ja ohjausjärjestelmien kanssa. Asiakkaan vastuulle jäisi kuitenkin standardimuotoisen tiedon jalostaminen omalta kannaltaan sopivaan hyödynnettävään muotoon. Tieto voitaisiin luovuttaa joko verkonhaltijan mittaustietojärjestelmän välityksellä tai suoraan mittauslaitteistosta, mikäli asiakkaalla olisi käytössään tähän tarkoitukseen soveltuva mittauslaitteisto. Mittaustiedon luovuttamiseen muulle kuin loppukäyttäjän maakaasun toimittajalle tai taseselvittäjälle tulisi olla asiakkaan tahdonilmaisuun perustuva suostumus.
Energiavirastolle ehdotetaan annettavaksi toimivalta antaa tarkempia määräyksiä luovutettavien tietojen muodosta ja tietojen luovuttamisessa noudatettavasta menettelystä.
Tämän pykälän säännöksiä ei sovellettaisi kohteessa, jossa maakaasun käyttöä ei mitata.
20 §.Verkkopalveluiden myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevat yleiset säännökset. Pykälässä säädettäisiin verkkopalveluiden myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevista yleisistä säännöksistä. Ehdotettu pykälä vastaisi pääosin nykyisen maakaasumarkkinalain soveltamiskäytäntöä. Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin kuitenkin nykyistä sääntelyä siten, että hinnoittelun olisi kokonaisuutena arvioiden oltava kohtuullista.
Pykälän 1 momentin mukaan verkkopalveluiden myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden tulisi olla tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille. Tämä merkitsee, että tietty palvelu on tarjottava samoilla, yhtenäisillä ehdoilla kaikille asiakkaille. Siirto- tai jakeluhinta ei esimerkiksi riippuisi siitä, kenen maakaasua siirretään. Maakaasun ostajan maksama siirto- tai jakelumaksu ei saisi liioin muuttua perusteetta, kun maakaasun toimittaja vaihtuu.
Verkkopalveluiden käytön suhteen erikokoisten tai tyyppisten asiakkaiden välillä voisivat siirto- ja jakelumaksut vaihdella kuten nykyäänkin. Saman asiakasryhmän sisällä tulee kuitenkin olla sama hinnoittelu.
Yleisistä myyntiehdoista ja -hinnoista voisi poiketa vain erityisissä tapauksissa. Esimerkiksi asiakas voi edellyttää tavanomaisesta poikkeavaa palvelua, jonka hintaa ei voi määritellä yleisen tariffin perusteella. Sitä vastoin verkonhaltijan kilpailutilanne viereisen verkonhaltijan kanssa, mikä on joissain tapauksissa mahdollinen, ei oikeuttaisi soveltamaan kilpailun kohteena olevaan asiakkaaseen muista poikkeavaa hinnoittelua.
Monopoliasemassa olevalta verkkotoiminnalta tulisi edellyttää hinnoittelun kohtuullisuutta. Hinnoittelun kohtuullisuutta tulee arvioida kokonaisuutena, jolloin varmistetaan sekä verkkotoiminnan hintojen kustannusvastaavuus että liiketoiminnasta saatavan tuoton kohtuullisuus. Perusperiaatteena on, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Hinnoittelun kustannusvastaavuutta arvioidaan siten kunkin verkonhaltijan kustannusten perusteella. Verkkotoiminnan hinnoitteluun ei kohdistu markkinoilta tulevaa painetta, jolloin verkonhaltijalla ei ole kannustinta tehostaa toimintaansa. Mahdollinen kustannustehottomuus voidaan kompensoida korkeammilla hinnoilla, joten monopolihinnoittelun arvioinnissa on arvioitava, mikä on yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksellä olisi tosiasiallinen mahdollisuus. Hinnoittelun kohtuullisuuteen sisältyy sääntelyn kautta asetettu taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan kannustava elementti, jonka avulla voidaan varmistaa, että verkonhaltijan toiminnan kustannustehokkuus toteutuu.
Hinnoittelun kohtuullisuuden valvonta perustuisi yritysten maakaasuverkko-omaisuuden todelliseen käyttöarvoon, joka kuvaa yrityskohtaista markkina-arvoa, eikä esimerkiksi yritysjärjestelyiden perusteella määritettyihin kaupallisiin markkina-arvoihin, jotka voivat sisältää maakaasuverkkotoimintaan kuulumattomia arvostus- tai järjestelyeriä.
Toisaalta verkonhaltijalle tulee turvata kohtuullinen korvaus verkkopalveluista omaisuuden kohtuullisen käyttömahdollisuuden säilymiseksi. Verkkopalveluiden hinnoittelun tulisi turvata verkonhaltijalle kuuluvien tehtävien edellyttämä kohtuullinen tulorahoitus ja vakavaraisuus. Tulot saisivat siten kattaa verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sijoitetulle pääomalle kohtuulliseksi katsottavan tuoton. Kohtuullisen tuoton tulisi puolestaan heijastaa sitä taloudellisen riskin tasoa, joka maakaasuverkon omistajan verkkotoimintaan sijoittamaan pääomaan kohdistuu toiminnan harjoittamisesta sekä ottaa huomioon alhaiset vieraan pääoman rahoituskulut ja laitteistojen pitkä käyttöikä.
Hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnissa tulisi ottaa huomioon myös verkon kehittämisvelvollisuudesta aiheutuvat investoinnit ja niiden rahoittaminen. Verkonhaltija saattaisi tehtäviensä täyttämiseksi joutua investoimaan niin suuriin hankkeisiin, että sen tavanomaisen toiminnan rahoittamiseen riittävä tulorahoitus ei välttämättä riittäisi rahoittamaan kysymyksessä olevia hankkeita. Tällöin verkonhaltijan tulisi turvautua pääomarahoitukseen. Tämä on perusteltua, koska pääomarahoitus on rahoitusteoreettisesti tehokas tapa rahoittaa investointeja ja maakaasuverkkotoiminta on sen monopoliluonne huomioon ottaen vähäriskisempää liiketoimintaa kuin kilpaillut liiketoiminnot.
Verkonhaltijan tulonmuodostuksen tulisi olla riittävä myös verkon kehittämisen rahoittamiseen. Koska maakaasuverkkojen investointihankkeet ovat pitkäaikaisia ja yksittäiset hankkeet kustannuksiltaan suuria, saattaa tulorahoituksen riittävyyttä olla aiheellista arvioida pidemmällä aikavälillä. Verkonhaltijan tulee täyttää koko toimintansa ajan maakaasumarkkinalain 6 §:ssä säädetyt vaatimukset. Säännöksen mukaisesti verkonhaltijalla on muun muassa oltava taloudelliset edellytykset kannattavaan maakaasuverkkotoimintaan. Myös tämän vaatimuksen täyttäminen saattaa käytännössä edellyttää jopa oman pääoman lisäämistä.
Pykälän 3 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelussa ei saa olla perusteettomia tai maakaasukaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja tai rajauksia. Siinä on kuitenkin otettava huomioon maakaasun siirtojärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimat ehdot. Säännöksen tarkoituksena on turvata, että verkkopalveluiden ehdot ovat asiallisia eivätkä perusteettomasti rajoita asiakkaan mahdollisuuksia käyttää verkkoa. Esimerkiksi siirto- ja jakelupalvelun ehdoissa on otettava huomioon maakaasun siirtojärjestelmän toimintavarmuus ja tehokas käyttö. Sen vuoksi verkonhaltijalla on oikeus asettaa verkon toiminnan turvaamisen kannalta perusteltuja ehtoja, jotka voivat rajoittaa tai muuten vaikuttaa asiakkaan edellytyksiin käyttää verkkoa. Sitä vastoin rajoitukset, jotka olisivat näennäisesti yleisiä ja tasapuolisia mutta tosiasiallisesti räätälöity koskemaan vain muita kuin asianomaista verkkoa omistavaa myyjää, olisivat kiellettyjä.
21 §. Liittymispistehinnoittelu. Pykälään ehdotetaan nykyistä pistehinnoittelun soveltamiskäytäntöä vastaavaa säännöstä. Kilpailun lisääminen maakaasukaupassa edellyttää, että kaupan osapuolet pääsevät mahdollisimman helposti markkinapaikalle, jonka maakaasuverkot kokonaisuutena muodostavat. Kun maakaasun siirtojärjestelmä muodostuu useista, eri omistajien hallitsemista verkoista, verkkopalveluista sopiminen ja niiden erilaiset hinnoitteluperiaatteet voivat vaikeuttaa huomattavasti kaupankäyntiä. Sen vuoksi olisi tarpeen velvoittaa verkonhaltijoita noudattamaan tiettyjä, tässä pykälässä ehdotettuja yhteisiä periaatteita, jotka helpottavat järjestelmän palvelujen saantia verkon käyttäjien kannalta.
Pykälän 1 momentin periaatteen mukaan verkon käyttäjä sopisi kaikista verkkopalveluistaan sen verkonhaltijan kanssa, jonka verkkoon on liittynyt. Tämä niin sanottu yhden luukun periaate helpottaisi sellaisten palvelujen saantia, jotka vaatisivat muutoin sopimuksia useamman verkonhaltijan kanssa. Käytännössä säännös tarkoittaisi sitä, että verkonhaltijoiden olisi huolehdittava keskinäisin sopimuksin edellytyksistä tällaiselle palvelulle.
Pykälän 2 momentissa asetetaan lain tavoitteiden kannalta keskeinen hinnoitteluperiaate verkkopalveluille, niin sanottu liittymispistehinnoittelu. Sen mukaan verkon käyttäjä, joka on liittynyt yhdessä pisteessä verkkoon ja maksanut tarpeelliset maksut, saa oikeuden käyttää koko maakaasun siirtojärjestelmää liittymispisteestään käsin. Toisin sanoen hän pääsisi käymään kauppaa periaatteessa kaikkien niiden kanssa, jotka ovat liittyneet kyseiseen maakaasun siirtojärjestelmään. Säännös edellyttää verkonhaltijoiden yhteistyötä periaatteiltaan yhtenäisen, eri verkkoportaat yhdistävän hierarkkisen hinnoittelukäytännön luomiseksi. Tariffirakenteet olisivat yhteensopivia ja muodostaisivat kokonaisuuden. Sen sijaan verkonhaltijoiden soveltamat hintatasot voisivat poiketa toisistaan, koska ne riippuvat verkkojen erilaisista kustannuksista. Liittymispistehinnoittelua sovellettaisiin kaikkiin tavanomaisiin verkkopalveluihin. Kaikki maakaasumarkkinoiden osapuolet osallistuisivat siten pääsääntöisesti yhtenäisin perustein siirtojärjestelmän ylläpitokustannuksiin eikä ”vapaamatkustus” olisi mahdollista. Myös jakeluverkkoon liittynyttä verkon käyttäjää koskisi oikeus käydä maakaasukauppaa maakaasun siirtojärjestelmän alueella sekä velvollisuus osallistua koko siirtojärjestelmän kustannuksiin jakeluverkkopalveluiden maksuissa. Poikkeuksellisiin tarpeisiin ja tilanteisiin voisi verkonhaltijoilla olla kuitenkin erityispalveluja. Niiden hinta voisi määräytyä yleisperiaatteesta poikkeavalla tavalla.
Liittymispistehinnoittelu ei koskisi lähtökohtaisesti maan rajan ylittäviä johtoyhteyksiä. Lain 22 §:n säännöksen mukaan siirtoverkonhaltijan on perittävä liittymispistehinnoittelun piiriin kuuluvan siirtomaksun lisäksi erillinen siirtomaksu verkkoonsa tulevasta tai siitä lähtevästä maakaasun tuonnista tai viennistä, jollei Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista tai sopimuksista muuta johdu. Ulkomaanyhteyksien käytöstä perittäviin maksuihin vaikuttavat lisäksi unionin lainsäädännössä säädetyt normit. Esimerkiksi maakaasuverkkoasetuksessa säännellään markkinoiden käytössä olevissa ETA-valtioiden välisissä yhdysputkissa noudatettavia siirtomaksuja.
Nykyisen maakaasumarkkinalain vastaavan säännöksen nojalla ministeriön asetuksella voidaan antaa tarvittaessa tarkempia säännöksiä pistehinnoittelun periaatteiden soveltamisesta. Tästä valtuutussäännöksestä ehdotetaan luovuttavaksi.
22 §. Maakaasun verkkoon syötön ja verkosta oton maksut. Pykälässä annettaisiin säännökset syöttö- ja ottomaksuihin perustuvasta tariffijärjestelmästä, johon uuden lain perusteella siirryttäisiin. Maakaasun siirron kustannuksia alettaisiin kerätä myös maakaasun verkkoon syötöltä. Tällä varmistettaisiin tasapuolinen kilpailuasema eri hankintalähteistä peräisin oleville maakaasun toimituksille.
Syöttö- ja ottomaksuja sovellettaisiin lähtökohtaisesti maakaasun siirtoverkossa. Pykälän 1 momentin mukaan siirtoverkonhaltijan olisi asetettava siirtomaksu siirtoverkkonsa syöttö- ja ottopisteille. Syöttö- ja ottojärjestelmän mukainen hinnoittelu koskisi lähtökohtaisesti myös maan rajan ylittäviä yhdysputkia. Pääperiaatteesta voitaisiin kuitenkin poiketa sellaisessa syöttö- ja ottopisteessä, johon on liitetty yhdysputki Euroopan talousalueeseen kuuluvan toisen valtion maakaasuverkkoon, jos syöttö- ja ottomaksun asettamatta jättäminen perustuisi Suomea sitovaan kansainväliseen velvoitteeseen tai sopimukseen. Ulkomaanyhteyksien käytöstä perittäviin maksuihin vaikuttavat erityisesti unionin lainsäädännössä säädetyt normit. Esimerkiksi maakaasuverkkoasetuksen säännösten perusteella syöttö- ja ottomaksuihin perustuvaa hinnoittelua voidaan rajata markkinoiden käytössä olevissa maakaasun sisämarkkinoihin osallistuvien valtioiden välisissä yhdysputkissa. Syöttö- ja ottomaksuihin perustuvan hinnoittelun poistaminen yhdysputkesta edellyttäisi joko suoraan velvoittavaa unionin lainsäädäntöön perustuvaa velvoitetta tai Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen perustuvaa velvoitetta.
Syöttö- ja ottomaksuihin perustuva tariffijärjestelmä voisi perustua siirtoverkossa erilaisiin tariffirakenteisiin. Jos siirtoverkonhaltija jatkaisi etäisyysriippumattomaan hinnoitteluun perustuvan niin sanotun postimerkkihinnoittelun mukaisen tariffirakenteen soveltamista, olisivat esimerkiksi maakaasun käyttökohteiden ja jakeluverkkojen ottopisteiden ottomaksut yhdenmukaiset kaikissa käyttökohteissa. Jos siirtoverkonhaltija siirtyisi sen sijaan käyttämään kapasiteetin mukaan painotettua etäisyysperusteista tariffirakennetta, vaikuttaisivat käyttökohteiden ja jakeluverkkojen hyödyntämän siirtokapasiteetin määrä ja sijainti ottomaksujen määräytymiseen ja ottomaksut muodostuisivat enemmän ottopistekohtaisiksi.
Syöttö- ja ottomaksuja sovellettaisiin lähtökohtaisesti myös jakeluverkoissa. Pykälän 2 momentin mukaan jakeluverkonhaltijan olisi asetettava jakelumaksu kullekin jakeluverkkonsa ottopisteelle ja kullekin jakeluverkkoonsa kaasuntuotantolaitoksesta tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistosta kaasua syöttävälle syöttöpisteelle. Syöttö- ja ottojärjestelmän soveltaminen eroaisi siirtoverkosta kuitenkin siten, että jakeluverkonhaltija ei perisi erillistä syöttömaksua jakeluverkon pisteessä, jossa kaasu siirtyy siirtoverkosta jakeluverkkoon, vaan kulutukseen tapahtuvan jakelun maksuna perittäisiin ainoastaan ottomaksu kussakin ottopisteessä. Liittymispistehinnoittelun mukaisesti siirtoverkon syöttö- ja ottomaksut sisältyisivät jakeluverkon syöttö- ja ottomaksuihin. Kaasun tuotantolaitokselta ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistosta jakeluverkkoon syötetystä kaasusta perittäisiin syöttömaksua siitä riippumatta tapahtuisiko kaasun syöttö suoraan jakeluverkkoon liittyneestä laitoksesta tai jakeluverkkoon liitetyn erillisen linjan kautta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä maakaasun verkkoon syötön ja verkosta oton maksujen perusteista.
Syöttö- ja ottomaksujen olisi täytettävä lain 20 §:ssä säädetyt edellytykset. Syöttö- ja ottomaksuja koskevien ehtojen ja maksujen määräytymisperusteiden tulisi olla tasapuolisia ja syrjimättömiä, eikä hinnoittelussa saisi olla perusteettomia tai maakaasukaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja tai rajauksia. Hinnoittelussa olisi otettava huomioon maakaasun siirtojärjestelmän toimintavarmuuden tai tehokkuuden vaatimat ehdot. Jakeluverkossa tulisi myös huomioida etäisyysriippumattoman hinnoittelun vaikutukset syöttö- ja ottomaksujen määräytymiseen.
Pykälä tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020, jolloin maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle. Siirtoverkonhaltijan tulisi kuitenkin julkaista syöttö-otto -järjestelmään perustuvat siirtomaksunsa viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2019.
23 §. Maakaasun toimittajan vaihtamiseen liittyvät verkonhaltijan suoritteet. Säännöksen mukaan verkonhaltija ei saisi periä erillistä maksua maakaasun toimittajan vaihtamiseen liittyvistä rekisteröinti-, taseselvitys- ja muista vastaavista suoritteistaan. Tällaisista palveluista aiheutuvat kustannukset tulisi sisällyttää verkonhaltijan yleisiin siirto- ja jakelutariffeihin. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi mittaukseen liittyviin jakelumaksuihin, koska verkkoon pääsyä koskeva järjestelmä perustuisi Suomessa etäluettaviin mittauslaitteistoihin, joilla varustettujen kohteiden mittauskustannukset ovat muita kohteita korkeammat. Erilliset palvelumaksut muodostuvat helposti maakaasun toimittajan vaihtamista ja siten maakaasukaupan kilpailua rajoittaviksi ehdoiksi. Samalla maksut antavat verkonhaltijan intressipiiriin kuuluvalle maakaasun toimittajalle mahdollisuuden hinnoitella asiakkaidensa maakaasun kilpailijoitaan kalliimmin. Säännös on perusteltu myös siitä syystä, että tällaisten erillisten palvelumaksujen kustannusvastaavuuden valvonta on osoittautunut käytännössä hankalaksi.
24 §.Maakaasun siirron ja jakelun maksujen korottaminen. Pykälässä säädettäisiin maakaasun siirron ja jakelun maksujen korotusten hyväksyttävistä enimmäismääristä. Maksujen korotusten enimmäismäärien tarkastelu tapahtuisi liukuvasti kustakin korotuksesta alkavissa 12 kuukauden pituisissa tarkastelujaksoissa, joita verrattaisiin korotusta edeltäviin 12 kuukauden jaksoihin.
Uuden säännöksen tarkoituksena ei olisi luoda verkonhaltijoille itsenäistä oikeutta korottaa maakaasun siirron ja jakelun maksuja, vaan korotuksiin sovellettaisiin edelleen myös asianomaisen maakaasun siirtoa tai jakelua koskevan sopimuksen ehtoja sekä maakaasumarkkinalain 78 §:n ja muun lainsäädännön säännöksiä. Siten uuden säännöksen mukaisesti sallituksi katsotun hinnankorotuksen kohtuullisuutta voitaisiin jatkossakin arvioida yksittäistapauksissa myös kuluttajansuojalain (38/1978) 4 luvun 1 §:n perusteella. Vastaavasti maakaasun jakelun maksujen korottamista koskeva sääntely tulisi huomioida esimerkiksi maakaasumarkkinalain 36 §:n mukaisessa siirtymäajassa yhdistyvien jakeluverkonhaltijoiden toiminta-alueiden hintojen yhdistämiselle. Tällöin hintojen yhdistämiselle tulisi olla aina siirtymäaika, jos yhdistymisen seurauksena jollakin asiakasryhmällä hintojen nousu ylittäisi maksujen korottamiselle säädetyt maksimimäärät.
Verkonhaltijoiden hinnoittelussaan soveltamien tariffirakenteiden muutoksissa voi syntyä suuriakin muutoksia eri tariffikomponenttien osuuteen asiakasryhmien kokonaismaksuissa. Verkonhaltijoiden tariffirakenteiden muutokset tulisikin pyrkiä toteuttamaan niin, etteivät ne aiheuta kohtuuttoman suuria kertaluontoisia vaikutuksia asiakasryhmän maksamaan kokonaismaksuun.
Maakaasun siirto- ja jakelumaksujen korottamista koskeva rajoitus ei vaikuttaisi maakaasun siirron ja jakelun hinnoittelun kohtuullisuuden arviointia koskeviin valvontamenetelmiin eikä maakaasun siirron ja jakelun hintatasoon valvontajakson mittaisella tarkasteluvälillä ja sääntelyjärjestelmän mukaisilla tasoitusjaksoilla tarkasteltuna. Tämän vuoksi lainmuutos ei muodostaisi sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain (590/2013) 13 §:n 1 momentin 2 kohdan säännöksessä tarkoitettua perustetta muuttaa voimassa olevia mainitun lain 10 §:n nojalla verkkopalvelujen hinnoittelumenetelmistä annettuja Energiaviraston vahvistuspäätöksiä.
Pykälän 1 momentin mukaan verkonhaltija saisi korottaa maakaasun siirron ja jakelun maksujaan enintään 15 prosenttia korotusta edeltävän 12 kuukauden aikana keräämiinsä maakaasun siirron ja jakelun maksuihin verrattuna. Korotuksen hintavaikutus arvioitaisiin korotusta seuraavan 12 kuukauden pituisen tarkastelujakson verollisen kokonaishinnan perusteella. Säännös asettaisi siten maakaasun siirron ja jakelun maksujen yksittäisille korotuksille 15 prosentin enimmäismäärän. Jos verkonhaltija tekisi korotuksesta alkavan12 kuukauden ajanjakson aikana lisää maakaasun siirron ja jakelun maksujen korotuksia, eivät verkonhaltijan kyseisen 12 kuukauden aikana keräämät maksujen korotukset kuitenkaan saisi ylittää 15 prosenttia tarkastelujakson ensimmäistä korotusta edeltävän 12 kuukauden aikana keräämien maksujen määrästä. Maksujen määrä saisi jälkimmäisellä kahdesta toisiaan seuraavasta liukuvasti alkavasta 12 kuukauden tarkastelujaksosta siten olla enintään 15 prosenttia korkeampi kuin edeltävällä 12 kuukauden jaksolla. Maksujen korotusta edeltävä ja korotuksen jälkeinen tilanne tulisi arvioida asiakasryhmälle tai asiakaskohtaisessa tarkastelussa asiakkaalle kulloinkin edullisimman valittavissa olevan siirto- tai jakelutuotteen perusteella. Korotuksen suuruuden arviointia ei siten edellytettäisi tehtävän saman tuotteen maksujen muutosten perusteella, vaan korotusta edeltävä tilanne voitaisiin laskea eri tuotteelle kuin korotuksen jälkeinen tilanne. Tämä helpottaisi uusien tuotteiden käyttöönottamista sekä ohjaisi verkon käyttäjiä hyödyntämään itselleen edullisinta tuotetta.
Pykälän 2—5 momentissa säädettäisiin myös laskentaperusteista, joita verkonhaltijan olisi noudatettava laskiessaan korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärää. Pykälän 2 ja 3 momenteissa säädettäisiin, miten korotuksen hyväksyttävä enimmäismäärä arvioitaisiin suhteessa asiakkaisiin. Sääntelyn lähtökohtana olisi, ettei korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärää arvioida asiakaskohtaisesti vaan asiakasryhmittäin. Asiakaskohtainen tarkastelu olisi jakeluverkoissa käytännössä mahdotonta jakeluverkonhaltijoiden asiakkaiden suuren määrän johdosta. Tämän vuoksi jakeluverkoissa tarkastelu tehtäisiin aina asiakasryhmittäin. Korotuksen määrää tarkasteltaisiin myös tarkastelujakson maakaasun siirron ja jakelun kokonaismaksun perusteella, ei yksittäisiin tariffikomponentteihin tehtävien korotusten perusteella. Siirto- ja jakelutariffit muodostavat aina kokonaisuuden, jota vastaan tarkastelu tulisi tehdä. Kokonaismaksuun kohdistuva tarkastelu mahdollistaisi myös tariffikomponenttien välisten painotusten muuttamisen. Maakaasun siirron ja jakelun maksujen määrään sisällytettäisiin kaikki siirto- ja jakelupalvelun kiinteät maksut ja energiamaksut sekä mittauspalvelun maksut. Kokonaismaksun ulkopuolelle puolestaan kuuluisivat esimerkiksi lisäpalveluista perittävät maksut sekä järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan järjestelmäpalveluista perimät maksut kuten tasepalvelun maksut.
Pykälän 2 momentin mukaan korotuksen hyväksyttävä enimmäismäärä laskettaisiin ensisijaisesti verkonhaltijan maakaasuverkon käyttäjiä edustavan kunkin asiakasryhmän 12 kuukauden pituisen tarkastelujakson keskimääräisen kokonaismaksun perusteella. Esimerkkejä tällaisista asiakasryhmistä olisivat Energiaviraston tai toimialajärjestöjen määrittelemät vakiintuneet tyyppikäyttäjät tai siirtoverkonhaltijan asiakkaina olevat erikokoiset maakaasun toimittajat ja käyttäjät sekä jakeluverkonhaltijat. Asiakasryhmäkohtaisessa tarkastelussa asiakasryhmään kuuluvien yksittäisten asiakkaiden prosentuaaliset korotukset voisivat ylittää 15 prosenttia ilman, että korotus katsottaisiin tällaisten asiakkaiden osalta säännöksen vastaiseksi menettelyksi. Olosuhteita tai perusteita, jotka saattavat johtaa siihen, että korotus ylittää yksittäisten asiakkaiden osalta säännöksessä asetetun rajan, voisivat olla esimerkiksi asiakkaan poikkeuksellisen alhainen tai korkea maakaasun kulutus asiakasryhmän määritelmään liittyvään keskimääräiseen kulutukseen verrattuna sekä asiakkaan kulutusprofiiliin huonosti soveltuva siirto- tai jakelutuote. Korotuksen hyväksyttävä enimmäismäärä laskettaisiin kussakin asiakasryhmässä siihen kuuluviin verkon käyttäjiin sovellettavien korkeimpien verokantojen mukaan määritetystä maakaasun siirron ja jakelun verollisesta hinnasta. Verollisella hinnalla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä hintaa, johon sisältyisivät verkon käyttäjien kaasun käyttöön perustuvat verot ja veronluonteiset maksut sekä arvonlisävero. Tässä tarkoitettuja veroja olisivat esimerkiksi valmisteverot. Veronluonteisella maksulla tarkoitettaisiin esimerkiksi huoltovarmuusmaksua. Verollisen hinnan käyttäminen laskentaperusteena perustuisi siihen, että myös kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukainen arviointi tapahtuu verollisten hintojen perusteella. Korkeimpien verokantojen soveltaminen olisi tässä tapauksessa perusteltua, koska erilaisten verokantojen vuoksi esimerkiksi matalimpien verokantojen käyttäminen laskentaperusteena johtaisi käytännössä usein korotuksen arvioitiin kokonaan verottomien hintojen perusteella.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös asiakasryhmien määrittelemisestä. Säännöksen mukaan asiakasryhmät olisi määriteltävä siten, että ne kuvaisivat tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla verkonhaltijan maakaasuverkon käyttöä ja verkon käyttäjien ominaispiirteitä. Esimerkkejä tällaisista asiakasryhmistä olisivat Energiaviraston tai toimialajärjestöjen määrittelemät vakiintuneet tyyppikäyttäjät tai siirtoverkonhaltijan tai jakeluverkonhaltijan asiakkaina olevat erikokoiset maakaasun toimittajat ja käyttäjät sekä jakeluverkonhaltijat.
Pykälän 3 momentin mukaan viimeisenä vaihtoehtona muissa maakaasuverkoissa kuin jakeluverkoissa olisi korotuksen hyväksyttävän enimmäismäärän laskeminen erikseen kunkin verkon käyttäjän 12 kuukauden pituisen tarkastelujakson keskimääräisen kokonaismaksun perusteella. Tämä tulisi kysymykseen vain, jos 2 momentin laskentaperustetta ei voitaisi käyttää. Momentin säännöstä ei sovellettaisi jakeluverkoissa. Korotuksen hyväksyttävä enimmäismäärä laskettaisiin tässä tapauksessa kunkin verkon käyttäjän maakaasun siirron tai jakelun verollisesta hinnasta, johon ei sisältyisi korotusajankohdasta alkavan tarkastelujakson aikana toteutuvien, verkon käyttäjän kaasun käyttöön perustuvien verojen ja veronluonteisten maksujen sekä arvonlisäveron korotusten määrä.
Pykälän 2 ja 3 momentin mukaan verkonhaltijalla olisi oikeus korottaa siirto- ja jakelumaksujaan korotuksen hyväksyttävän enimmäismäärän lisäksi myös tarkastelujakson aikana toteutuvia verojen ja veronluontoisten maksujen korotuksia vastaavalla määrällä. Tämä olisi tarpeen, koska verojen ja maksujen korotuksista voidaan säätää verkonhaltijan tekemän maksujen korotuksen jälkeen, jolloin verkonhaltijalla ei ole ollut mahdollista ottaa korotuksia huomioon korotuspäätöstä tehdessään. Tämän vuoksi 2 ja 3 momenteissa säädettäisiin, että verolliseen hintaan ei korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärää laskettaessa sisällytettäisi kuitenkaan korotusajankohdasta alkavan tarkastelujakson aikana toteutuvien verojen ja veronluonteisten maksujen korotusten määrää. Verojen ja veronluonteisten maksujen korotukset huomioitaisiin korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärää laskettaessa kuitenkin korotusta edeltävän tarkastelujakson maksujen määrässä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin maakaasuverkkojen hinnoittelun sääntelyjärjestelmän aiheuttamien verkkomaksujen määräaikaisten alennusten ja korotusten huomioon ottamisesta korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärä laskettaessa. Sääntelyn tarkoituksena olisi, että maakaasuverkkojen hinnoittelun sääntelyjärjestelmästä johtuvat määräaikaiset alennukset ja korotukset eivät vaikuttaisi korotuksen hyväksyttävän enimmäismäärän laskemiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan korotuksen hyväksyttävään enimmäismäärään ei laskettaisi verkonhaltijan maakaasuverkkonsa käyttäjille antaman enintään 6 kuukauden pituisen määräaikaisen alennuksen päättymisestä aiheutuvaa maakaasun siirron tai jakelun maksujen korotusta, joka perustuu sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun Energiaviraston vahvistuspäätöksen ehtoihin. Säännöksellä viitataan tilanteisiin, joissa verkonhaltija antaa verkon käyttäjille määräaikaisen alennuksen siirto- tai jakelumaksuihin välttääkseen joutumasta nelivuotisen valvontajakson aikana ylijäämäiseksi. Määräaikaisen alennuksen antaminen tariffien mukaisiin maksuihin on verkonhaltijoiden yleisesti käyttämä menettelytapa, jolla ne voivat välttää ylijäämän syntymisen valvontajakson aikana.
Korotuksen hyväksyttävään enimmäismäärään ei laskettaisi myöskään verkonhaltijan maakaasuverkkonsa käyttäjille antaman määräaikaisen alennuksen päättymisestä aiheutuvaa maakaasun siirron tai jakelun maksujen korotusta, joka perustuu Energiaviraston sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 14 §:n nojalla antamaan päätökseen velvoittaa verkonhaltija alentamaan maakaasun siirron tai jakelun maksujaan ylijäämän vuoksi. Valvontajakson aikana syntynyt ylijäämä on palautettava verkon käyttäjille hinnoittelua alentamalla pääsääntöisesti seuraavan valvontajakson kuluessa. Säännöksen tarkoituksena olisi jättää korotuksen hyväksyttävän enimmäismäärän arvioinnin ulkopuolelle se osuus hinnankorotuksesta, jonka perusteena on palaaminen hyväksyttävälle hinnoittelutasolle ylijäämän hyvitysjakson jälkeen. Tätä säännöstä ei sovellettaisi Energiaviraston sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 14 §:n nojalla vahvistamaan alijäämään perustuviin maakaasun siirron tai jakelun maksujen korotuksiin. Näitä korotuksia arvioitaisiin siten 1 momentin yleisten sääntöjen mukaisesti. Koska maakaasun siirto- ja jakelumaksujen korottamista koskevan rajoituksen säätämisellä ei olisi tarkoitus muuttaa maakaasun siirron ja jakelun hinnoittelun kohtuullisuuden arviointia koskevia valvontamenetelmiä eikä puuttua maakaasun siirron tai jakelun hintatasoon valvontajakson mittaisella tarkasteluvälillä ja sääntelyjärjestelmän mukaisilla tasoitusjaksoilla tarkasteltuna, olisi Energiaviraston pidennettävä alijäämän tasoitusjaksoa sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 14 §:n 3 momentin nojalla sellaisissa tapauksissa, joissa korotuskattoa koskeva säännös estäisi verkonhaltijaa kattamasta alijäämää sen syntymistä seuraavan valvontajakson kuluessa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin yritysjärjestelytilanteesiin liittyvästä laskentaperusteesta. Säännöksen mukaan laskettaessa yritysjärjestelyn seurauksena syntyneen uuden tai toimintaa jatkavan verkonhaltijan maakaasun siirron tai jakelun maksujen korotuksen hyväksyttävää enimmäismäärää huomioitaisiin korotusta edeltävän tarkastelujakson maksujen määränä yritysjärjestelyssä mukana olevien verkonhaltijoiden kyseisen tarkastelujakson aikana keräämien maksujen summa.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin maakaasun siirron ja jakelun maksujen korottamista koskevaan sääntelyyn kohdistuvasta poikkeuksesta, jota sovellettaisiin siirryttäessä syöttö- ja ottotariffeihin perustuvaan uuteen tariffijärjestelmään. Säännöksen mukaan 1 momentin säännöstä ei sovellettaisi maakaasun siirto- ja jakelumaksujen muuttamiseen, jonka tarkoituksena on 22 §:n mukaisten verkkoon syötön ja verkosta oton maksujen käyttöönotto. Käytännössä kertaluonteinen uuden tariffijärjestelmän käyttöönotto ja sen aiheuttamat rakenteelliset muutokset siirto- ja jakelumaksuihin rajattaisiin siten 1 momentin korotuskattosäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta hakea yksittäistapauksessa poikkeusta maakaasun siirron ja jakelun maksujen enimmäiskorotusta koskevaan sääntelyyn. Säännöksen mukaan Energiavirasto voisi hakemuksesta antaa verkonhaltijalle luvan poiketa 1 momentin säännöksestä, jos poikkeaminen olisi välttämätöntä maakaasuverkkoluvan myöntämisen edellytysten tai verkonhaltijan lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi. Poikkeuslupa voitaisiin siten myöntää ainoastaan siinä tapauksessa, että verkonhaltija voi osoittaa, ettei se pysty täyttämään lupaedellytyksiä tai lakisääteisiä velvoitteitaan millään muulla sääntelyjärjestelmään perustuvalla rahoitustavalla kuin siirto- ja jakelumaksujen yli 15 prosentin korotuksella. Poikkeuslupa voisi koskea yksittäistä maksujen korotusta tai määräaikaista korotusohjelmaa, joka perustuisi samaan tai samoihin poikkeusperusteisiin. Säännös olisi tarkoitettu sellaisten poikkeuksellisten tilanteiden varalle, joissa olisi perusteltua hyväksyä verkonhaltijan poikkeuksellinen hinnankorotus tai määräaikainen korotusohjelma, jota ilman verkonhaltija ei pysty täyttämään lakisääteisiä velvoitteitaan. Tällainen tilanne voisi olla syntyä esimerkiksi silloin, kun verkonhaltija ei ilman poikkeuksellista korotusta täyttäisi maakaasuverkkoluvan lupaedellytyksenä olevaa taloudellista vakavaraisuutta.
Pykälän 8 momenttiin sisällytettäisiin lisäksi Energiavirastolle toimivaltuus antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista asiakasryhmistä ja niiden määrittelemisestä. Tällöin virasto voisi määritellä arvioinnissa käytettävät tyyppikäyttäjät sekä näiden ominaisuudet. Tällaisia ominaisuuksia olisivat esimerkiksi verkon käyttäjän tapa käyttää maakaasuverkkoa, kuten maakaasun toimitus tai kulutus, maakaasun käytön tarkoitus, vuosikulutus, kulutuksen jakautuminen ajallisesti ja tehontarve.
Energiavirasto valvoisi 24 §:n mukaista hinnoittelua sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 9 §:ssä säädetyn toimivallan perusteella. Säännöksen mukaan jos joku rikkoo tai laiminlyö maakaasumarkkinoita koskevassa lainsäädännössä säädettyjä velvoitteitaan, Energiamarkkinaviraston on velvoitettava hänet korjaamaan rikkomuksensa tai laiminlyöntinsä. Päätöksessä voidaan määrätä, millä tavoin rikkomus tai laiminlyönti tulee korjata. Päätöksessä voidaan myös määrätä palauttamaan asiakkaalle virheellisesti peritty maksu, jos palautukseen ei sovelleta 14 §:ssä säädettyä palautusmenettelyä.
Energiaviraston olisi huomioitava jakelumaksujen korottamista koskeva sääntely myös vahvistaessaan maakaasumarkkinalain 36 §:n mukaisesti siirtymäajan yhdistyvien jakeluverkonhaltijan toiminta-alueiden hintojen yhtenäistämiselle tai päättäessään alijäämän tasoitusjakson pidentämisestä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 14 §:n 3 momentin nojalla.
25 §.Verkonhaltijan tietojen antaminen. Pykälässä annettaisiin säännökset verkonhaltijoille riittävien tietojen antamisesta toisille verkonhaltijoille, varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijoille ja jakeluverkonhaltijoille sen varmistamiseksi, että maakaasun siirto, jakelu ja varastointi voi tapahtua yhteenliitetyn verkon varman ja tehokkaan käytön kanssa yhteensopivalla tavalla. Maakaasujärjestelmä on tekniseltä luonteeltaan integroitu kokonaisuus. Alan yritykset ovat toiminnassaan toisistaan teknisesti riippuvaisia. Maakaasujärjestelmässä kunkin siinä toimivan yrityksen toimenpiteet vaikuttavat tämän vuoksi myös muiden maakaasujärjestelmässä toimivien yritysten ja maakaasun käyttäjien toimintaan. Tämä edellyttää, että järjestelmässä toimivien ja siihen liittyvien maakaasuverkkojen, varastointilaitteistojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijat saavat riittävät tiedot voidakseen liittyä maakaasujärjestelmän verkkoihin ja käyttää niitä varmalla, tehokkaalla ja maakaasujärjestelmän kanssa yhteensopivalla tavalla. Tiedot tulisi antaa myös toisesta jäsenvaltiosta tulevalle verkonhaltijalle sekä varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijalle. Pykälällä pantaisiin verkonhaltijoiden osalta täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 13 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 25 artiklan 3 kohdan säännökset.
26 §. Verkkopalveluiden myyntiehtojen ja tunnuslukujen julkaiseminen. Siirto- ja jakeluverkonhaltijan verkkopalveluilleen asettamat myyntihinnat ja -ehdot mukaan lukien liittymishinnat ja -ehdot ilmaisevat edellytykset, joilla verkon käyttäjät pääsevät verkkoon ja käyttämään sen tarjoamia siirtopalveluja. Hintojen ja ehtojen määräytymisperusteet tarkoittavat esimerkiksi sääntöjä, joita käyttäen verkonhaltija kohdistaa toimintansa kiinteät ja muuttuvat kustannukset verkon käyttäjille. Ne sisältävät tyypillisesti verkkopalvelun teknisiin ominaisuuksiin liittyviä yksikköhintoja ja muita vastaavia tekijöitä, kuten mittaus.
Hinnoittelun olisi oltava julkista ja verkonhaltijan olisi saatettava palveluidensa hinnat, ehdot ja niiden määräytymisperusteet kirjallisessa muodossa yleisesti saataville. Niiden tulisi sisältää riittävät tiedot, jotta asiakas voisi periaatteessa itse niiden perusteella laskea palvelun hinnan. Hinnoittelun julkisuusvaatimus on tärkeä lakiehdotuksen tavoitteiden kannalta. Vain siten asiakkailla on mahdollisuus arvioida monopoliasemassa olevan verkonhaltijan hinnoittelun oikeellisuutta.
Pykälän 2 momentin mukaan verkonhaltijan olisi ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetut ehdot, hinnat ja niiden määräytymisperusteet Energiavirastolle. Momentissa annettaisiin Energiavirastolle toimivalta määrätä tarkemmin verkonhaltijan verkkopalveluiden voimassaolevien myyntiehtojen ja -hintojen ja niiden määräytymisperusteiden ilmoittamisessa annettavista tiedoista sekä ilmoitusmenettelystä.
Verkkotoiminnan valvomiseksi Energiavirastolla tulee olla ajantasaiset tiedot eri verkonhaltijoiden soveltamista hinnoitteluperusteista. Lisäksi viranomaiset ja verkon käyttäjät tarvitsevat palveluidensa hintatasoa sekä verkkotoiminnan teknistä suoritustasoa ja kannattavuutta koskevaa koottua vertailutietoa.
Tarkoituksena olisi saada koottua tämä tieto vertailujen ja muiden arviointien tekemistä ja julkaisemista varten. Se on tarpeen, jotta viranomaiset ja verkon käyttäjät voisivat valvoa ja arvioida verkkomonopolin toimintaa. Tietojen julkisuus ja vertailtavuus muihin verkonhaltijoihin nähden luovat verkonhaltijalle kannustimen kohtuulliseen hinnoitteluun ja tehokkaaseen toimintaan.
Pykälän 3 momentin nojalla verkonhaltijan tulisi julkaista palveluidensa keskimääräistä hintatasoa kuvaavia tietoja. Niitä olisivat esimerkiksi tyyppikäyttäjähinnat ja eri käyttäjäryhmien keskimääräiset hinnat. Tietojen perusteella verkkopalveluiden tarvitsijat ja viranomaiset voisivat vertailla eri verkonhaltijoiden hintatasoa ja sen yrityskohtaista kehitystä sekä tehdä päätelmiä hinnoittelun kohtuullisuudesta.
Verkonhaltijan edellytettäisiin julkaisevan lisäksi verkkotoiminnan tehokkuutta ja laatua kuvaavia tunnuslukuja. Tehokkuutta koskevia tietoja voisivat olla esimerkiksi käyttö- ja kunnossapitokustannusten tasoa sekä henkilöstön määrää kuvaavat tunnusluvut. Laatua voisivat koskea verkon vikautuvuutta ja paineen vaihtelua kuvaavat tiedot. Näiden tietojen avulla viranomaisten ja verkon käyttäjien on mahdollista arvioida verkkotoiminnan tehokkuutta ja investointitason kohtuullisuutta.
Verkkotoiminnan kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut laskettaisiin verkkotoiminnan tuloslaskelman ja taseen perusteella. Luvut kuvaisivat verkkotoiminnan hinnoittelun ja kustannusten vastaavuutta ja verkonhaltijan taloudellista asemaa. Toiminnan volyymiä ja toimintaympäristöä koskevat tiedot, kuten asiakasmäärä ja putkimäärä antaisivat taustatietoa tunnuslukujen vertailua ja arviointia varten.
Energiavirasto voisi tarkemmin määrätä, mitä verkkopalveluiden hintatasoa sekä verkkotoiminnan tehokkuutta koskevia tunnuslukuja verkonhaltijan tulisi julkaista. Energiaviraston määräykseen voisi sisältyä myös määräyksiä tunnuslukujen laskentakaavoista ja -ohjeista sekä julkaisemisessa noudatettavasta menettelystä. Esityksen tavoitteena on pyrkiä rajaamaan jakeluverkonhaltijoilta kerättävät tunnusluvut kaikkein olennaisimpiin tunnuslukuihin. Näin voidaan vähentää pieniin jakeluverkonhaltijoihin kohdistuvaa sääntelytaakkaa. Osa tunnusluvuista julkaistaisiin verkkotoiminnan tuloslaskelman ja taseen lisätietoina. Osan tiedoista verkonhaltija olisi velvollinen toimittamaan Energiavirastolle tilastointia ja alaa koskevia selvityksiä varten.
Kunakin vuonna samalla tavalla lasketut tunnusluvut kuvaisivat parhaiten kunkin yrityksen omaa yrityskohtaista kehitystä. Verkon käyttäjien ja viranomaisten kannalta olisi lisäksi tärkeää saada toimialan vertailutietoa, johon yrityskohtaisia tunnuslukuja voidaan verrata. Tilastoissa voitaisiin esittää yritys- ja yritysryhmäkohtaisia sekä koko maata koskevia vertailutietoja.
27 §. Verkonhaltijan varautumissuunnittelu. Pykälässä säädettäisiin verkonhaltijan varautumissuunnittelusta. Säännöksen tavoitteena olisi maakaasuverkkojen toimitusvarmuuden parantaminen sekä maakaasuverkonhaltijoiden varautumisen tehostaminen.
Verkonhaltijan olisi asianmukaisella suunnittelulla varauduttava maakaasuverkkoonsa kohdistuviin normaaliolojen häiriötilanteisiin, maakaasujärjestelmässä ilmenevien maakaasunsaannin häiriöiden edellyttämien säännöstelytoimenpiteiden täytäntöönpanoon ja valmiuslaissa tarkoitettuihin poikkeusoloihin. Verkonhaltijan tehtävänä varautumissuunnittelussa olisi varautumissuunnitelman laatiminen sekä velvollisuus osallistua huoltovarmuuden turvaamiseen tähtäävään valmiussuunnitteluun. Varautumissuunnitelma olisi päivitettävä säännöllisin väliajoin ja ainakin silloin, kun olosuhteissa tapahtuisi merkittäviä muutoksia.
Normaaliolojen häiriötilanteet tarkoittaisivat verkonhaltijan kannalta ennen kaikkea maakaasuverkon vikaantumisesta aiheutuvia häiriötilanteita. Varautumisvelvoite sisältäisi muun muassa velvoitteen varmistaa asiakkaiden riittävä tiedonsaanti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa, velvoitteen järjestää toimiva yhteys toiminta-alueen pelastusviranomaisiin, poliisiin ja kuntien viranomaisiin sekä toisiin verkonhaltijoihin, teleyrityksiin ja muihin infrastruktuurin haltijoihin kaikissa olosuhteissa, velvoitteen laatia ennalta suunnitelmat korjaushenkilöstön käytöstä sekä vastuuhenkilöistä häiriötilanteissa. Nämä asiat verkonhaltijan tulisi sisällyttää varautumissuunnitelmaansa.
Varautumissuunnitelmassa tulisi esittää myös, miten ja missä järjestyksessä maakaasun toimitus palautetaan asiakkaille häiriötilanteessa. Maakaasun palautusjärjestystä suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon häiriöttömän toimituksen välttämättömyys asiakasryhmille sekä maakaasuverkon toimitusvarmuuteen liittyvät tekniset ominaisuudet kuten verkonosien herkkyys vaurioille ja uudelleenreititysmahdollisuudet. Korjaustoimenpiteitä suunniteltaessa tulisi myös priorisoida toimenpiteitä, jotka vaikuttavat laajaan asiakasjoukkoon.
Verkonhaltijan olisi edelleen varauduttava maakaasujärjestelmässä ilmenevien maakaasunsaannin häiriöiden edellyttämien säännöstelytoimenpiteiden täytäntöönpanoon. Verkonhaltijan tehtävänä olisi maakaasun saantihäiriöissä toteuttaa viranomaisten suunnitelmien ja järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan ehtojen mukaisesti maakaasun siirron ja jakelun säännöstelytoimia sekä palauttaa saantihäiriön päätyttyä maakaasun siirto ja jakelu verkon käyttäjille. Pykälässä tarkoitettu varautuminen ei siten edellyttäisi verkonhaltijalta maakaasun toimituksen turvaamista maakaasua tai vaihtoehtoisia polttoaineita varastoimalla. Maakaasun toimituksen turvaamiseen tähtäävästä maakaasun ja vaihtoehtoisten polttoaineiden varmuusvarastoinnista ja sitä vastaavista muista varautumistoimenpiteistä säädettäisiin erikseen. Maakaasualan yritysten osalta nämä varautumisvelvoitteet kohdistuisivat pääsääntöisesti maakaasun toimittajiin.
Verkonhaltijoilla olisi myös velvollisuus osallistua tarpeellisessa laajuudessa huoltovarmuuden turvaamiseen tähtäävään valmiussuunnitteluun. Huoltovarmuuden turvaamiseen tähtäävä valmiussuunnittelu käsittäisi maakaasujärjestelmässä ilmenevien maakaasunsaannin häiriöiden lisäksi myös muita maakaasun siirron ja jakelun häiriöttömyyttä uhkaavia riskejä, kuten terroritekoja, kyberuhkia ja varsinaisista sotatoimista aiheutuvia uhkia. Huoltovarmuuden turvaamiseen tähtäävällä valmiussuunnittelulla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä erityisesti huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) tarkoitettua toimintaa sekä toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja neuvoston direktiivin 2004/67/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa N:o 994/2010 tarkoitettua toimintaa.
Tarkempia säännöksiä varautumissuunnitelman sisällöstä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella. Säännökset voisivat koskea yhteiskunnan johtamisen tai turvallisuuden, väestön toimeentulon taikka elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamiseksi tarpeellista maakaasuverkkojen toiminnan sekä maakaasunsiirron tai -jakelun järjestelyä.
Varautumissuunnitelman laatimista valvoisi Energiavirasto. Viraston toimivalta valvonnassa määräytyisi sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 9 §:n perusteella. Säännökseen perustuvan toimivallan mukaan Energiaviraston olisi velvoitettava verkonhaltija korjaamaan rikkomuksensa tai laiminlyöntinsä, jos tämä rikkoisi tai laiminlöisi pykälässä säädettyjä velvoitteitaan. Velvoitepäätöksessä voitaisiin määrätä, millä tavoin rikkomus tai laiminlyönti on korjattava.
28 §. Verkonhaltijan yhteistoimintavelvollisuus häiriötilanteissa. Pykälässä säädettäisiin uudesta verkonhaltijaa koskevasta yhteistoimintavelvollisuudesta. Säännöksen tavoitteena olisi maakaasuverkkojen toimitusvarmuuden parantaminen sekä verkonhaltijoiden varautumisen tehostaminen.
Verkonhaltijan olisi toimittava häiriötilanteissa häiriöiden poistamiseksi ja niiden vaikutusten rajoittamiseksi yhteistyössä muiden verkonhaltijoiden ja toiminta-alueensa pelastusviranomaisten, poliisin ja kuntien viranomaisten sekä muiden yhdyskuntateknisten verkkojen haltijoiden kanssa.
Sellaisista tilanteista, jotka edellyttävät pelastustoimia, säädetään pelastuslaissa (379/2011). Pelastustilanteessa pelastustoimintaa johtaa lain 34 §:n mukaisesti pelastusviranomainen. Jos pelastustoimintaan osallistuu useamman toimialan viranomaisia, tilanteen yleisjohtajana toimii pelastustoimen johtaja. Yleisjohtaja vastaa tilannekuvan ylläpitämisestä ja toiminnan yhteensovittamisesta. Verkonhaltijoiden tulisi osaltaan huolehtia tilannekuvan luomisen edellytyksistä ja tarvittavien tietojen toimittamisesta.
5 luku Siirtoverkkoa ja siirtoverkonhaltijaa koskevat säännökset
29 §. Järjestelmävastuu. Maakaasun siirtoverkko ja siihen liitetyt jakeluverkot muodostavat maakaasujärjestelmän. Maakaasujärjestelmään kuuluvat myös kaikki näihin verkkoihin liitetyt nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistot, uusiutuvista energialähteistä tuotetun kaasun tuotantolaitokset ja kaasuvarastot sekä kaasun käyttöpaikat. Maakaasujärjestelmä on tekniseltä luonteeltaan integroitu kokonaisuus. Alan yritykset ovat toiminnassaan toisistaan teknisesti riippuvaisia. Maakaasujärjestelmään syötetyn kaasun laadun täytyy täyttää järjestelmän edellyttämät vähimmäisvaatimukset. Maakaasujärjestelmässä kunkin siinä toimivan yrityksen toimenpiteet vaikuttavat tämän vuoksi myös muiden maakaasujärjestelmässä toimivien yritysten ja maakaasun käyttäjien toimintaan. Tämä edellyttää järjestelmän vaatimien teknisten tehtävien hoitovastuun järjestämistä sekä organisoitua tiedonvaihtoa maakaasumarkkinoiden osapuolten välillä.
Tällä hetkellä Suomessa on vain yksi maakaasujärjestelmä. Jatkossa on mahdollista, että Suomeen syntyy nesteytetyn maakaasun terminaalien ympärille uusia alueellisia maakaasujärjestelmiä.
Maakaasujärjestelmän teknisen toimivuuden varmistamiseksi Energiavirasto määräisi maakaasuverkkoluvassa yhden siirtoverkonhaltijan järjestelmävastuuseen. Järjestelmävastuuseen voidaan määrätä vain yksi siirtoverkonhaltija kussakin maakaasujärjestelmässä. Jos kuitenkin valtakunnan alueelle syntyy erillisiä maakaasujärjestelmiä, voi olla perusteltua määrätä kullekin maakaasujärjestelmälle oma järjestelmävastaavansa.
Järjestelmävastuuseen kuuluvat vastuu maakaasujärjestelmän teknisestä toimivuudesta ja käyttövarmuudesta sekä vastuu maakaasujärjestelmän tasevastuuseen ja maakaasujärjestelmän taseselvitykseen kuuluvista tehtävistä ja vastuu maakaasukaupan kauppapaikan ylläpitämiseen ja keskitettyyn tiedonvaihtoon liittyvistä tehtävistä. Teknisellä toimivuudella tarkoitetaan tässä tapauksessa paitsi siirtoverkonhaltijan oman siirtoverkon ja järjestelmävastuun toteuttamisen edellyttämien omien laitteistojen ja ohjelmistojen teknistä toimivuutta myös koko maakaasujärjestelmän teknisen toimivuuden yhteensovittamista. Sen sijaan järjestelmävastaava ei olisi vastuussa muiden maakaasujärjestelmään kuuluvien verkonhaltijoiden ja maakaasualan yritysten verkkojen ja laitteistojen teknisestä toimivuudesta. Järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija vastaisi kuitenkin siitä, että maakaasujärjestelmään liitettyjen verkkojen ja laitteistojen yhteentoimivuudelle on asetettu yhteentoimivuuden edellyttämät vaatimukset. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin järjestelmävastaavalle siirtoverkonhaltijalle kuuluvasta oikeudesta asettaa ehtoja maakaasujärjestelmän käyttämiselle. Näillä ehdoilla varmistettaisiin muun muassa se, että osapuolet soveltavat näitä yhdenmukaisia teknisiä edellytyksiä.
Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tulee hoitaa järjestelmävastuuseen kuuluvat tehtävät tarkoituksenmukaisella ja maakaasujärjestelmässä toimivien maakaasumarkkinoiden osapuolten kannalta tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla.
Järjestelmävastuuseen kuuluva kehittämisvelvollisuus täydentää lain 14 §:ssä säädettyä verkonhaltijoiden yleistä verkon kehittämisvelvoitetta. Järjestelmävastaavan tulisi soveltaa molempia säännöksiä rinnakkain. Järjestelmävastuuseen kuuluva kehittämisvelvollisuus on tarkoitettu soveltamisalaltaan laajemmaksi kuin verkon kehittämisvelvollisuus. Säännöstä sovellettaisiin paitsi maakaasun siirtoverkon kehittämiseen liittyvään toimintaan myös järjestelmävastuun piiriin kuuluvien toimintojen ja palveluiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä maakaasun siirtoverkon lisäksi myös järjestelmävastuun hoitamisessa tarvittavien muiden laitteistojen sekä tietojärjestelmien ja ohjelmistojen ylläpitämiseen, käyttöön ja kehittämiseen. Kehittämisvelvoite tulisi täyttää siten, että maakaasuverkot toimisivat tehokkaasti ja, että edellytykset tehokkaasti toimiville kansallisille ja alueellisille maakaasumarkkinoille sekä Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoille voidaan turvata. Järjestelmävastuuseen kuuluvan kehittämisvelvollisuuden tavoitteena on turvata maakaasumarkkinalain 1 §:n tavoitesäännöksen mukaisesti edellytykset tehokkaasti toimiville maakaasumarkkinoille. Velvoite merkitsee, että maakaasumarkkinoiden toimivuutta tulee tarkastella maakaasumarkkinoiden kokonaisuuden sekä kokonaisedun näkökulmasta. Säännöksen sääntelemässä toiminnassa järjestelmävastaavan tulisi siten tehdä yksittäistapauksissa ratkaisunsa maakaasumarkkinoiden toimivuuden kokonaisedun näkökulmasta. Tällaisessa tilanteessa jonkin yksittäisen markkinaosapuolen intressi ei voisi syrjäyttää maakaasumarkkinoiden toimivuuden laajasti käsittävää intressiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija voisi asettaa järjestelmävastuun toteuttamiseksi tarpeellisia ehtoja maakaasujärjestelmän käyttämiselle. Ehtoja voitaisiin soveltaa yksittäistapauksissa sen jälkeen, kun Energiavirasto olisi sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 10 §:n nojalla antamallaan päätöksellä vahvistanut ehdot. Vahvistamismenettely koskisi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan järjestelmävastuun piiriin kuuluvan toiminnan yleisiä ehtoja, joita järjestelmävastaava asettaa maakaasun siirtojärjestelmän käyttämiselle. Säännös ei sen sijaan oikeuttaisi Energiavirastoa puuttumaan ennakolta järjestelmävastaavan toimintaan yksittäisissä tapauksissa. Energiaviraston vahvistamia ehtoja voisi soveltaa muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa tarkempia säännöksiä järjestelmävastuun toteuttamistavasta ministeriön asetuksella. Työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä järjestelmävastuun toteuttamistavasta. Järjestelmävastuun toteuttamistapaan liittyvät asiat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden tekninen luonne ja asiallinen merkitys edellytä asetuksenantamisvaltuuden osoittamista valtioneuvostolle.
Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkoluvasta sekä järjestelmävastuuseen määräämisestä säädettäisiin lain 8 §:ssä.
30 §. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan vastuualue. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan vastuualueesta. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan vastuualueeseen kuuluisi maakaasujärjestelmä, jonka järjestelmävastaavaksi siirtoverkonhaltija on määrätty. Yhdysputket toisiin siirtoverkkoihin kuuluisivat järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan vastuualueeseen. Järjestelmävastuu ei sen sijaan ulottuisi muihin maakaasujärjestelmiin. Määrittely vastaisi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan nykyistä tosiasiallista toiminta-aluetta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija vastaisi vastuualueellaan järjestelmävastuun piiriin kuuluvista tehtävistä sekä muista siirtoverkonhaltijalle kuuluvista tehtävistä, joista säädetään tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä sekä maakaasuverkkoasetuksessa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä. Järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija huolehtisi vastuualueellaan sille kuuluvista kehittämisvelvollisuuksista.
31 §. Maakaasujärjestelmän tasevastuu. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan velvollisuutena olisi organisoida maakaasujärjestelmän kaasutaseen hallinta maakaasujärjestelmän tasolla. Siirtoverkonhaltijan olisi toteutettava tasehallintatoimia pitääkseen siirtoverkon sille asetetuissa toimintarajoissa taseselvitysjakson aikana sekä saavuttaakseen siirtoverkon putkilinjavarastoinnissa sellaisen aseman taseselvitysjakson lopussa, joka poikkeaa siitä asemasta, joka on oletettu saavutettavan kyseiseksi taseselvitysjaksoksi ennakoitujen syöttöjen ja ottojen perusteella ja joka on siirtoverkon taloudellisen ja tehokkaan toiminnan mukainen.
Järjestelmävastaavan tehtävänä olisi organisoida taseselvitysjakson aikana tapahtuvaa maakaasujärjestelmän ja maakaasumarkkinoiden osapuolten tasehallintaa varten tarvittavan tasekaasun hankinta ja toimitus sekä organisoida tasekaasukaupankäynti tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Maakaasujärjestelmän tasevastuun hoitaminen voi olla maakaasujärjestelmässä vain yhden osapuolen tehtävä. Tehtävän organisointi tulisi järjestää siten, että järjestelmävastaavan haltuun tulevat markkinaosapuolten liikesalaisuuksiin kuuluvat kaasukauppoja koskevat tiedot eivät siirtyisi kilpailijoiden haltuun. Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavan toimintayksikön toimielimiä ja toimihenkilöitä sitoisi maakaasumarkkinalain 59 §:n salassapitovelvollisuus.
Kaasumarkkinoiden osapuolten tasavertaiset kilpailumahdollisuudet edellyttävät järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavalta toimintayksiköltä tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua. Tämän vuoksi toimintayksikön harjoittaman tasekaasun hankinnan sekä tasekaasukaupan tulee perustua maakaasumarkkinoidenosapuolien kannalta mahdollisimman neutraaleille periaatteille.
Maakaasujärjestelmän tasevastuuseen kuuluvien tehtävien hoitamiseen tulisi soveltaa maakaasuverkkoasetuksessa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tasehallinnasta säädettyä menettelyä sen jälkeen, kun asetusta aletaan soveltaa Suomessa. Maakaasuverkkoasetuksen 21 artiklassa on annettu yleiset säännökset tasehallintasäännöistä ja tasepoikkeamamaksuista. Tarkemmat säännökset tasehallinnasta on säädetty kaasunsiirtoverkkojen tasehallintaa koskevan verkkosäännön vahvistamisesta annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 312/2014.
Pykälän 2 momentin mukaan maakaasujärjestelmän tasevastuun hoitamiseen tarvittavan maakaasun hankintaehtojen sekä tasekaasun kauppaehtojen olisi oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä maakaasumarkkinoiden osapuolille eikä niissä saisi olla perusteettomia tai maakaasukaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja tai rajauksia. Lähtökohtaisesti järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitava toimintayksikkö hankkisi tasekaasun kilpailluilta markkinoilta siten, että tasekaasun hinta kullekin taseselvitysjaksolle muodostuisi tehtyjen tarjousten perusteella. Samalla tavoin pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvan tasekaasun hankinnan tulisi perustua kilpailuttamiseen. Tasekaasumarkkinoilla hinnanmuodostus tapahtuisi siten markkinamekanismin pohjalta. Järjestelmävastaava voisi kuitenkin noudattaa tasekaasun hankinnassa maakaasujärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimia perusteltuja ehtoja. Ehdot ja rajoitukset, jotka olisivat näennäisesti yleisiä ja tasapuolisia, mutta tosiasiallisesti räätälöity koskemaan vain tiettyjä maakaasumarkkinaosapuolia, olisivat kiellettyjä. Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitava toimintayksikkö tekisi hankkimastaan tasekaasusta tasekaasutuotteen, jolla maakaasumarkkinoiden osapuolet tasapainottaisivat maakaasun hankintansa ja käyttönsä epätasapainon kunkin taseselvitysjakson aikana. Maakaasumarkkinoiden osapuoli hankkisi tasekaasun järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavalta toimintayksiköltä tai vaihtoehtoisesti sillä tulisi olla ulkopuolinen tasevastaava, joka huolehtisi osapuolen maakaasutaseen tasapainottamisesta avoimella maakaasuntoimitussopimuksella. Oman taseen hallinta mahdollisimman reaaliaikaisesti on maakaasumarkkinoiden osapuolille tärkeä kilpailutekijä. Tämän vuoksi tarvittaisiin ehdotettua säännöstä sen varmistamiseksi, että maakaasumarkkinoiden osapuolien mahdollisuudet tasekaasun hankkimiseen järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavalta toimintayksiköltä olisivat mahdollisimman tasapuoliset sekä syrjimättömät ja ettei tasekaasun kaupassa olisi perusteettomasti maakaasukaupan kilpailua rajoittavia ehtoja. Järjestelmävastaava voisi kuitenkin asettaa tasekaasukaupassa maakaasujärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimia perusteltuja ehtoja.
Tasekaasukauppa järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavan toimintayksikön kanssa olisi avointa kaikille maakaasumarkkinoiden osapuolille, jotka pystyisivät huolehtimaan maakaasujärjestelmässä tasekaasukauppaan ryhtyville asetettavista edellytyksistä. Kriteerit tasevastaavana toimimiselle asettaisi järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä tasekaasun hinnoittelun kohtuullisuudesta. Tasekaasun hinnoitteluperiaatteiden tulisi myös ohjata tasekaasukauppaa siten, ettei tasekaasua käytettäisi varsinaisen kaasunhankinnan korvikkeena. Tasekaasun hinnoittelussa otettaisiin huomioon maakaasujärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimat ehdot. Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavan toimintayksikön harjoittama tasekaasukauppa muodostaisi monopolin. Tämän vuoksi tasekaasun hinnoittelua säänneltäisiin maakaasumarkkinalaissa kuten muitakin vastaavia toimintoja maakaasumarkkinoilla. Tämän johdosta säädettäisiin, että tasekaasun hinnoittelun tulisi olla kohtuullista. Hinnoittelun kohtuullisuus tarkoittaisi energiamarkkinalainsäädännön periaatteiden mukaisesti, että hinnoittelun tulisi perustua aiheutuneisiin kustannuksiin. Hinnoittelun kohtuullisuus merkitsisi myös kieltoa ylisuuren voiton ottamiseen eli toiminnan tuoton tulisi olla kohtuullinen. Toiminnassa tulisi pyrkiä myös kustannustehokkuuteen eli tasekaasun hinnan sekä mahdollisimman alhaisten kustannusten välillä ei saisi olla huomattavaa eroa. Tärkeää hinnoittelussa olisi myös vaatimus hinnoittelun ja sen perusteiden avoimuudesta.
32 §. Maakaasujärjestelmän taseselvitys. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maakaasujärjestelmän taseselvityksestä. Vastuu tehtävästä kuuluisi järjestelmävastaavalle siirtoverkonhaltijalle. Maakaasujärjestelmän taseselvityksessä selvitettäisiin kunkin taseselvitysjakson osalta maakaasujärjestelmän tase sekä maakaasujärjestelmässä toimivien maakaasumarkkinoiden osapuolien maakaasutaseet. Suomessa otettaisiin käyttöön keskitetty maakaasutaseiden selvitys maakaasukaupan avautuessa. Keskitetty taseselvitys johtaisi Suomessa kokonaistaloudellisesti edullisimpaan ratkaisuun verrattuna vaihtoehtoon, jossa jakeluverkkojen taseselvitys säädettäisiin pienten jakeluverkonhaltijoiden tehtäväksi.
Taseselvityksellä tarkoitetaan kunkin taseselvitysjakson aikana toteutuneen osapuolten maakaasun hankinnan ja käytön selvittämistä. Sen tuloksena selvitettäisiin myös kunkin maakaasumarkkinoiden osapuolen maakaasutase sekä hankinnan ja käytön välinen tasepoikkeama sekä tasekaasun käyttö. Taseselvitys kattaisi kaiken maakaasun syötön maakaasujärjestelmään, toimituksen eri osapuolien välillä ja oton eri verkkotasoilla kaasun käyttäjästä järjestelmävastaavaan siirtoverkonhaltijaan.
Maakaasujärjestelmän taseselvitykseen kuuluvien tehtävien hoitamiseen tulisi soveltaa maakaasuverkkoasetuksessa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tasehallinnasta säädettyä menettelyä. Maakaasuverkkoasetus edellyttää lisäämään siirtoverkonhaltijoiden yhteistyötä ja koordinaatiota ja laatimaan yhteisiä maakaasumarkkinoita harmonisoivia verkkosääntöjä myös taseselvitystä koskevien sääntöjen osalta. Taseselvitystä koskevia säännöksiä on annettu unionin lainsäädännössä erityisesti kaasunsiirtoverkkojen tasehallintaa koskevan verkkosäännön vahvistamisesta annetussa komission asetuksessa.
Tasehallintaa koskevan unionin lainsäädännön käyttöönoton yhteydessä taseselvityksessä siirryttäisiin noudattamaan nykyisen tunnin pituisen taseselvitysjakson asemesta unionin maakaasuverkkosääntelyn mukaista kaasutoimituspäivään perustuvaa taseselvitysjaksoa. Kaasutoimituspäivällä tarkoitettaisiin ajanjaksoa talviaikana kello 5.00:stä seuraavan päivän kello 5.00:een koordinoitua yleisaikaa (UTC) ja kesäaikana kello 4.00:stä seuraavan päivän kello 4.00:ään koordinoitua yleisaikaa (UTC). Kaasunsiirtoverkkojen tasehallintaa koskevan verkkosäännön vahvistamisesta annettu komission asetus sisältää säännöksiä myös päivänsisäisistä velvoitteista, jotka selvitettäisiin kaasutoimituspäivää lyhyemmäksi asetetun ajanjakson puitteissa. Lisäksi annettaisiin valtuussäännös säätää valtioneuvoston asetuksella kaasutoimituspäivää pidemmästä taseselvitysjaksosta uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan kaasun syötölle maakaasuverkkoon. Pidempää selvitysjaksoa voitaisiin käyttää kannustamaan uusiutuvista energialähteistä olevan kaasun syöttöä maakaasuverkkoon.
Pykälän 2 momentin mukaan taseselvitys perustuisi maakaasun syötön ja oton määriä koskeviin ennakkoilmoituksiin (nominointi) sekä maakaasun siirron ja käytön etäluentaan jakeluverkko- ja siirtoverkkotasolla. Jakeluverkossa etäluennan ulkopuolella olevat mitatut kohteet ja mittaamattomat kohteet kuuluisivat aina toimitusvelvollisen vähittäismyyjän taseeseen. Toimitusvelvollisen vähittäismyyjän tase muodostaisi kussakin jakeluverkossa ns. residuaalitaseen, josta vähennettäisiin muiden vähittäismyyjien kilpailun piiriin kuuluville asiakkaille toteutuneet toimitukset. Maakaasujärjestelmän toiminta edellyttää tietojen siirtoa ja toimittamista eri osapuolien välillä. Tarkemmat säännökset taseselvityksessä käytettävistä menetelmistä annetaan valtioneuvoston asetuksella. Nämä säännökset täydentäisivät taseselvitykseen liittyvää unionin lainsäädäntöä.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan säännöstä taseselvityspalvelujen hinnoittelun kohtuullisuudesta. Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavan toimintayksikön taseselvityspalvelu muodostaisi monopolin. Tämän vuoksi palvelun hinnoittelua säänneltäisiin maakaasumarkkinalaissa kuten muitakin vastaavia toimintoja maakaasumarkkinoilla. Tämän johdosta säädettäisiin, että taseselvityspalvelujen hinnoittelun tulisi olla kohtuullista. Hinnoittelun kohtuullisuus tarkoittaisi energiamarkkinalainsäädännön periaatteiden mukaisesti, että hinnoittelun tulisi perustua aiheutuneisiin kustannuksiin. Hinnoittelun kohtuullisuus merkitsisi myös kieltoa ylisuuren voiton ottamiseen eli toiminnan tuoton tulisi olla kohtuullinen. Toiminnassa tulisi pyrkiä myös kustannustehokkuuteen eli palvelujen toteuttamisessa tulisi huomioida markkinoiden pieni koko eikä palvelujen hinnan sekä mahdollisimman alhaisten kustannusten välillä saisi olla huomattavaa eroa. Tärkeää hinnoittelussa olisi myös vaatimus hinnoittelun ja sen perusteiden avoimuudesta.
Pykälä tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020, jolloin maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle. Siihen saakka sovellettaisiin vanhan lain 3 luvun 2 b §:n säännöksiä.
33 §.Maakaasukaupan ja taseselvityksen edellyttämän tiedonvaihdon kehittäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maakaasukaupan ja taseselvityksen edellyttämän tiedonvaihdon kehittämisestä. Maakaasukaupan ja taseselvityksen edellyttämän tiedonvaihdon kehittäminen olisi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tehtävänä. Kehittämistoiminnan tavoitteena olisi edistää 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden mukaisesti tehokkaasti sekä maakaasumarkkinoiden osapuolien ja verkonhaltijoiden kannalta tasapuolisesti ja syrjimättömästi toteutettua tiedonvaihtoa. Tiedonvaihdon kehittämiseen kuuluisivat ainakin sanomaliikennestandardien kehittäminen sekä siihen liittyvään kansainväliseen kehitystyöhön osallistuminen, tiedonvaihtoon liittyvien menettelytapojen kehittäminen sekä siihen liittyvään kansainväliseen kehitystyöhön osallistuminen, sanomaliikennestandardien ja tiedonvaihtoon liittyvien menettelytapojen muuttamista koskevien ehdotusten tekeminen ministeriölle, sanomaliikenteen testipalvelun ylläpito sekä tiedonvaihtoon liittyvä tiedottaminen, koulutus ja neuvonta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitettujen tiedonvaihdon kehittämistehtävien rahoittamisesta erillisillä maksuilla, joita järjestelmävastaava siirtoverkonhaltija olisi oikeutettu keräämään siirtoverkkopalvelun ja tasepalvelun käyttäjiltä. Maksuilla voitaisiin kattaa järjestelmävastaavalle siirtoverkonhaltijalle tehtävän hoitamisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset ja kohtuullinen voitto.
Maakaasukaupan ja taseselvityksen edellyttämän tiedonvaihdon kehittämisestä maksettavaa korvausta määritettäessä tulee soveltaa mitä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista määrätään. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaan yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita, sovelletaan perustamissopimuksen määräyksiä ja kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yritystä hoitamasta sille uskottuja erityistehtäviä. Kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Komissio on tehnyt 20 päivänä joulukuuta 2011 päätöksen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (2012/21/EU). Komission päätös edellyttää palveluntuottajaa erittelemään korvauksen sisäisessä kirjanpidossaan. Energiavirasto valvoisi maksujen keräämistä ja se voisi edellyttää tiedonvaihdon kehittämisestä maksettavan korvauksen kirjanpidollista erittelyä muusta järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan toiminnoista. Maksettavan korvauksen tulisi myös täyttää Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Altmark Trans -tuomiossa (asia C-280/00) määritellyt kriteerit, jotta tiedonvaihdon kehittämisestä maksettavaan korvaukseen ei sovellettaisi Euroopan unionin valtiontukisääntöjä. Korvauksella tarkoitetaan järjestelmävastaavalle siirtoverkonhaltijalle tehtävän hoitamisesta aiheutuneita kohtuullisia kustannuksia ja kohtuullista voittoa.
Maksujen määräytymisperusteiden tulisi olla tasapuolisia ja syrjimättömiä. Perittävien maksujen määräytymisperusteiden tulisi kohdella toimijoita ja toimijaryhmiä tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Määräytymisperusteissa voisi olla eroja eri toimijaryhmien välillä, mutta erojen tulisi perustua objektiivisesti määriteltyihin kriteereihin. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tulisi julkaista maksut ja niiden määräytymisperusteet.
34 §. Järjestelmävastuuseen liittyvien palveluiden ehtojen julkaiseminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi järjestelmävastuuseen liittyvien palveluiden ehtojen julkaisemisesta. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan olisi julkaistava ja ilmoitettava Energiavirastolle järjestelmävastuuseen kuuluvien palveluidensa voimassa olevat myyntiehdot, tasekaasun toimitus- ja hankintaehdot ja tiedonvaihtopalveluiden myyntiehdot sekä niiden määräytymisperusteet samoin kuin 29 §:n 2 momentissa tarkoitetut järjestelmävastuun toteuttamiseksi tarpeelliset ehdot. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan edellytettäisiin julkaisevan ja ilmoittavan ainakin kaikki maakaasun siirtojärjestelmän käyttämiseen liittyvät ehdot. Hinnoittelun olisi oltava julkista ja verkonhaltijan olisi saatettava palvelujensa hinnat, ehdot ja niiden määräytymisperusteet kirjallisessa muodossa yleisesti saataville. Niiden tulisi sisältää riittävät tiedot, jotta asiakas voisi periaatteessa itse niiden perusteella laskea palvelun hinnan. Hinnoittelun julkisuusvaatimus on tärkeä lakiehdotuksen tavoitteiden kannalta. Vain siten asiakkailla ja viranomaisilla on mahdollisuus valvoa monopoliasemassa olevan verkonhaltijan hinnoittelun oikeellisuutta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Energiaviraston oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä julkaistavista ja ilmoitettavista tiedoista sekä julkaisu- ja ilmoitusmenettelystä.
35 §.Siirtoverkonhaltijan toiminnassaan käyttämän energian hankinta. Pykälällä pantaisiin täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 13 artiklan 5 kohta, jossa edellytetään siirtoverkonhaltijan hankkivan käyttämänsä energia avointen, syrjimättömien ja markkinaehtoisten menettelyjen mukaisesti. Jakeluverkonhaltijat rajattaisiin jatkossa velvoitteen ulkopuolelle, koska maakaasumarkkinadirektiivi ei aseta vastaavaa velvoitetta jakeluverkonhaltijoille.
6 luku Jakeluverkkoa ja jakeluverkonhaltijaa koskevat säännökset
36 §.Etäisyydestä riippumaton maakaasun jakelun hinnoittelu. Pykälään ehdotetaan nykyistä maakaasun jakelun etäisyydestä riippumattoman hinnoittelun soveltamiskäytäntöä vastaavaa säännöstä maakaasun jakelun etäisyydestä riippumattomasta hinnoittelusta jakeluverkossa. Säännöksen mukaan jakeluverkossa maakaasun jakelun hinta ei saa riippua siitä, missä verkon käyttäjä maantieteellisesti sijaitsee verkonhaltijan toiminta-alueella. Saman jakeluverkon alueella jakelun hinta voisi vaihdella erityyppisten asiakasryhmien välillä, mutta samantyyppisten eli samalla tavalla jakelupalvelua käyttävien verkon käyttäjien sijainti ei saisi vaikuttaa jakelun maksun suuruuteen. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä eikä siis aiheuta muutoksia yritysten toimintaan.
Jakeluverkkojen yhdistämisen yhteydessä verkon käyttäjien maksuihin tulevat merkittävät muutokset kuitenkin toteutettaisiin Energiaviraston hyväksymän siirtymäajan kuluessa. Maksujen muutokset tarkoittaisivat lähinnä maksujen korotuksia. Kun maksujen korotukset tehtäisiin siirtymäajan kuluessa, vältyttäisiin maksujen suurilta kertakorotuksilta. Siirtymäajan pituus voisi olla esimerkiksi kolme vuotta. Ehdotetulla säännöksellä pyritään pehmentämään yritysjärjestelyiden yhteydessä toteutetuista merkittävistä hinnoittelumuutoksista aiheutuneita suuria muutoksia yksittäisten asiakkaiden tai asiakasryhmien jakeluhintoihin. Alueellisesti erilaiseen hinnoitteluun ei ole tarvetta sellaisissa tapauksissa, joissa ei ole merkittäviä kustannuseroja alueiden välillä. Ehdotettu säännös vastaa tältä osin nykyistä soveltamiskäytäntöä.
Pykälän säännös koskisi ainoastaan jakelupalvelua. Säännöstä ei sovellettaisi liittämispalveluihin. Verkon käyttäjien sijainti maakaasuverkkoon nähden vaikuttaisi siten heidän liittymismaksujensa määräytymiseen. Liittymismaksut eivät kuuluisi etäisyysriippumattoman hinnoittelun piiriin aikaisempaa soveltamiskäytäntöä vastaavasti.
37 §.Mittauspalveluiden hinnoittelu jakeluverkossa. Verkon käyttäjälle asetettaisiin velvollisuus korvata jakeluverkonhaltijalle aiheuttamansa kohtuulliset mittauskustannukset. Mittauskustannukset hinnoiteltaisiin jakeluverkon jakelumaksussa erillisenä komponenttina, jonka suuruus voisi vaihdella sen mukaan, minkälaista mittauspalvelua verkon käyttäjä käyttää. Erilaiset mittaustavat aiheuttavat jakeluverkonhaltijalle erilaisia kustannuksia. Erilaisista mittauspalveluista voitaisiin periä erilaisia, aiheuttamisperiaatteeseen perustuvia palvelumaksuja. Tämä loisi edellytykset sille, että verkkoon pääsyä koskeva järjestelmä voidaan rakentaa etäluettaviin mittauslaitteisiin perustuvaksi. Tällöin ei olisi tarvetta luoda rinnakkaista kuormituskäyriin perustuvaa maakaasun toimitusten selvitysmenettelyä. Kohtuulliset kustannukset voitaisiin periä myös tilanteessa, jossa verkonkäyttäjä haluaa etäluentajärjestelmän piiriin, vaikka tämä ei olisi sosio-ekonomisesti järkevää esimerkiksi käyttökohteen pienen kulutuksen vuoksi.
Pykälä tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020, jolloin maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle. Siihen saakka toimittaisiin lain 4 luvun yleissäännösten mukaisesti.
38 §. Kuluttajille suunnatut jakelupalveluiden myyntiehdot. Pykälän mukaan kuluttajille suunnatut myyntiehdot olisi esitettävä selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla eikä niihin saisi sisältyä sopimusten ulkopuolisia esteitä kuluttajien oikeuksien toteutumiselle. Tämä vaatimus sisältyy voimassa olevaan maakaasumarkkinalakiin ja perustuu maakaasumarkkinadirektiivin vaatimukseen.
39 §. Jakeluverkonhaltijan laskutus. Pykälässä säädettäisiin jakeluverkonhaltijan laskutusta koskevista yleisistä säännöksistä. Ehdotettu pykälä vastaisi nykyisen maakaasumarkkinalain soveltamiskäytäntöä.
Esityksessä ehdotetaan jakeluverkonhaltijan laskutuksen tapahtuvan tosiasiallisesti siirretyn maakaasun määrän perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa. Jos maakaasun käyttöpaikka, jolle toimitetaan maakaasua yksinomaan ruoanvalmistukseen, on varustettu mittauslaitteistolla, olisi loppukäyttäjälle siirretty maakaasu edellisen estämättä laskutettava tosiasiallisesti siirretyn määrän perusteella kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Tässä tapauksessa jakeluverkonhaltijan palvelun taloudellinen arvo on siinä määrin pieni, että laskutuskustannusten suhteellinen osuus käyttöpaikkaan toimitetun maakaasun arvosta muodostuisi neljä kertaa vuodessa tapahtuvassa laskutuksessa tarpeettoman suureksi. Riskinä olisi, että tällaisia kohteita saatettaisiin siirtää korkeiden mittaus- ja laskutuskustannusten johdosta kiinteämääräiseen laskutukseen. Mikäli mittauslaitteisto ei ole etäluentajärjestelmän piirissä, voisi laskutus perustua loppukäyttäjän tekemään mittauslaitteiston luentaan. Laskutus saisi perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän suorittamaan mittarin luentaan ja tämä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa tietyltä laskutuskaudelta.
Siirretyn maakaasun todettuun määrään perustuvasta laskutuksesta voitaisiin poiketa myös, jos siirretyn maakaasun todettuun määrään perustuvan mittauksen ja laskutuksen järjestäminen ei ole mahdollista tai se olisi kustannuksiltaan kohtuutonta. Pykälän 1 momentin säännös ei siten velvoittaisi asentamaan mittauslaitteistoja esimerkiksi asuntoihin, joissa maakaasua käytetään vain liesissä. Tämä käytäntö vastaa jo voimassa olevaa käytäntöä.
Pykälän 3 momentin mukaan jakeluverkonhaltijan olisi esitettävä laskussa verkon käyttäjälle maakaasunjakelun hinnan muodostumista koskevan erittely. Erittelyssä jakeluverkonhaltijan olisi osoitettava asiakkaalle, mistä osista tämän maksettavaksi asetettu lasku muodostuu. Energiavirastolla olisi toimivalta antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä tietoja laskuun tulee sisällyttää sekä niiden ilmoittamistavasta. Velvoite kohdistuisi kaikkiin jakeluverkonhaltijan asiakkaisiin. Kuluttajille suunnattuihin laskuihin olisi edellä mainittujen tietojen lisäksi sisällytettävä tiedot asiakasvalitusten tekemistä varten sekä tietoja käytettävissä olevista riitojenratkaisumenettelyistä. Laskussa tulisi muun muassa antaa ohjeita siitä, mihin laskutusta koskeva reklamaatio ensisijaisesti tehdään. Tavoitteena on lisätä kuluttajien tietoisuutta käytettävissä olevista riitojenratkaisukeinoista ja -menetelmistä. Lisäksi momentissa olisi velvoite toimittaa hintatiedot ja -arviot oikea-aikaisesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa ja velvoite ilmoittaa laskun mukana todellinen kulutus ja hintatiedot sekä antaa vertailumahdollisuus edellisen vuoden saman kauden kulutukseen ja kustannuksiin. Nämä tiedot voisi antaa esimerkiksi internetin tai mittariliittymän välityksellä. Varsinaisessa laskussa ei siis tarvitse vertailutietoja antaa.
Pykälän 4 momentissa on energiatehokkuusdirektiivistä johtuva säännös, jolla velvoitetaan antamaan pykälässä tarkoitetut laskut ja hinta- ja kulutustiedot loppukäyttäjälle asianmukaisesti ja maksutta. Lisäksi säädettäisiin velvoite laskujen ja kulutustietojen toimittamiseen loppukäyttäjän pyynnöstä sähköisesti. Sähköiseksi katsotaan esimerkiksi lasku sähköpostilla tai pankin e-lasku.
40 §. Jakeluverkonhaltijan laskujen maksutavat. Pykälään ehdotetaan voimassa olevassa maakaasumarkkinalaissa olevaa säännöstä vastaavaa säännöstä kuluttajille tarjottavista maksutapavaihtoehdoista. Tarjotuissa vaihtoehdoissa ei saisi olla perusteettomia eikä eri asiakasryhmiä syrjiviä ehtoja. Maksutapapalveluista voitaisiin periä asiakkailta maksuja. Tällöin maksutapojen ehdoissa voitaisiin myös huomioida eri maksutapojen tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten kohtuulliset erot. Kohtuuttomana maksujen kustannusten erona pidettäisiin myös sellaista tilannetta, jossa asiakkailta perityt maksut muodostaisivat suuruutensa vuoksi tosiasiallisen esteen maksutavan käyttämiselle. Ehdotettu säännös ei vaikuttaisi siihen, minkälaista jakelu- ja mittauspalvelutuotetta asiakas käyttäisi. Jakeluverkonhaltija voisi tarjota maksutapavaihtoehtona kuluttajalle myös ennakkolaskutusperusteista maksuvaihtoehtoa. Ennakkolaskutus ei kuitenkaan saisi olla ainoa kuluttaja-asiakkaalle tarjottava maksuvaihtoehto. Ennakkoon laskutettavien erien tulisi myös heijastaa riittävästi kuluttajan arvioitua todennäköistä vuotuista maakaasunkulutusta.
41 §.Suljettua jakeluverkkoa koskevat erityissäännökset. Pykälässä säädettäisiin poikkeuksesta, jonka mukaan tiettyjä maakaasumarkkinalain säännöksiä ei sovellettaisi suljettuun jakeluverkkoon eikä suljetun jakeluverkon haltijaan. Lain 9 §:n perusteluissa kuvataan suljetun jakeluverkon käsitettä tarkemmin.
Maakaasumarkkinadirektiivi mahdollistaa suljettujen jakeluverkkojen ja niiden haltijoiden vapauttamisen tietyistä direktiivin vaatimuksista. Pykälässä säädettäisiin, että suljettuun jakeluverkkoon tai sen haltijaan ei sovellettaisi lain 24 §:n säännöksiä maakaasun jakelun maksujen korottamisesta, 26 §:n 3 momentin säännöksiä verkkopalveluiden tunnuslukujen julkaisemisesta, 27 §:n säännöksiä verkonhaltijan varautumissuunnittelusta, 28 §:n säännöksiä verkonhaltijan yhteistoimintavelvollisuudesta häiriötilanteissa, 36 §:n säännöksiä etäisyydestä riippumattomasta maakaasun jakelun hinnoittelusta, 37 §:n pykälän säännöksiä mittauspalveluiden hinnoittelusta jakeluverkossa, 38 §:n säännöksiä kuluttajille suunnattujen jakelupalvelujen myyntiehdoista, 39 §:n säännöksiä jakeluverkonhaltijan laskutuksesta ja 40 §:n säännöksiä jakeluverkonhaltijan laskujen maksutavoista. Suljettuun jakeluverkonhaltijaan ehdotetaan kohdistuvaksi lievemmät velvoitteet maakaasuverkkotoiminnan harjoittamiseksi ja siten suljettu jakeluverkonhaltija ehdotetaan vapautettavaksi edellä mainittuihin säännöksiin liittyvistä velvoitteista.
Pykälä 2 momentin mukaan lisäksi 26 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä verkkopalveluiden myyntiehtojen julkaisemisesta sovellettaisiin suljetun jakeluverkon haltijaan vain, jos Energiavirasto on vahvistanut suljetun jakeluverkon haltijalle sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 11 §:ssä tarkoitetut ehdot ja menetelmät. Säännös tarkoittaisi, että verkonhaltija ja sen asiakkaat voisivat suljetussa jakeluverkossa pääsääntöisesti sopia jakelutariffeista ja -ehdoista eikä tällaisiin sopimukseen perustuviin tariffeihin ja ehtoihin sovellettaisi maakaasumarkkinadirektiivin 32 artiklan mukaista julkaistuihin tariffeihin perustuvaa järjestelmää. Sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 11 §:n säännöksen mukaan Energiaviraston on kuitenkin vahvistettava suljetun jakeluverkon haltijalle lain 10 §:ssä tarkoitetut ehdot ja menetelmät, jos suljettuun jakeluverkkoon liittynyt verkon käyttäjä on kirjallisesti vaatinut virastolta mainitussa pykälässä tarkoitettujen ehtojen ja menetelmien vahvistamista. Näihin Energiaviraston vahvistamiin ehtoihin ja menetelmiin sovellettaisiin vahvistamisen jälkeen maakaasumarkkinalain 26 §:n 1 ja 2 momenttia. Vahvistetut ehdot ja menetelmät tulisivat siten julkaistuihin tariffeihin perustuvan järjestelmän piiriin.
III osa. Maakaasun toimitus
7 luku Maakaasun toimitus
42 §. Maakaasun tukkumyyjän toimitusvelvollisuus. Pykälään ehdotetaan säännöstä, jolla rajattaisiin tukkumyyjän toimitusvelvollisuutta. Tukkumyyjän toimitusvelvollisuus koskisi ainoastaan tukkumyyjän, jolla huomattava markkinavoima siirtoverkossa, Venäjän maakaasuverkkoon liitetyn yhdysputken kautta Suomeen hankkiman maakaasun toimittamista vähittäismyyjille jakeluverkkojen kautta toimitettavaksi. Myös tällaisen tukkumyyjän toimittaman maakaasun hinnoittelun kohtuullisen hintatason valvonnasta luovuttaisiin.
Pykälän 1 momentin mukaan tukkumyyjän, jolla on huomattava markkinavoima siirtoverkossa, tulisi toimittaa Venäjän maakaasuverkkoon liitetyn yhdysputken kautta siirtomonopolin turvin Suomeen hankkimaansa maakaasua vähittäismyyjille jakeluverkkojen kautta toimitettavaksi tasapuolisin ja syrjimättömin ehdoin (tukkumyyjän toimitusvelvollisuus). Tukkumyyjällä tulisi olla tätä varten julkiset maakaasun myyntiehdot ja -hinnat sekä niiden määräytymisperusteet. Myyntiehdoissa ei saisi olla kohtuuttomia eikä maakaasukaupan kilpailua rajoittavia ehtoja.
Tukkumyyjällä katsotaan olevan huomattava markkinavoima, jos sillä markkina-analyysin perusteella havaitaan olevan siirtoverkossa sellaista taloudellista vaikutusvaltaa, jonka turvin se voi toimia huomattavassa määrin riippumattomana kilpailijoista ja toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista vähittäismyyjistä. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu huomattava markkinavoima poikkeaa kilpailulaissa tarkoitetusta määräävästä markkina-asemasta siinä, ettei huomattavan markkinavoiman yrityksen aseman tarvitse olla kyseisellä alueella toiminnassaan samassa määrin riippumaton kilpailijoistaan tai asiakkaistaan kuin määräävän markkina-aseman yritys olisi.
Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto voisi määrätä tukkumyyjän toimittamaan tässä pykälässä tarkoitettua maakaasua 1 momentissa tarkoitetuilla ehdoilla vähittäismyyjille jakeluverkkoihin toimitettavaksi.
43 §.Maakaasun toimittajan sopimustietojen säilyttäminen. Pykälään esitetään säännöstä maakaasun toimittajan maakaasuntoimitussopimuksiin ja maakaasujohdannaisiin liittyviä liiketoimia koskevien merkityksellisten tietojen säilyttämisestä. Säilyttämisvelvoite koskisi maakaasun toimittajan tukkuasiakkaidensa ja siirtoverkonhaltijoiden sekä varastointilaitteistojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoiden kanssa tekemiä liiketoimia.
Pykälällä pantaisiin täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 44 artiklan 1 ja 2 kohta maakaasun toimittajan velvollisuudesta säilyttää maakaasun toimitussopimuksiin liittyviä merkityksellisiä tietoja. Pykälässä ehdotettu vastaa sisällöltään direktiivissä edellytettyä tietojen säilytysvelvollisuuden vähimmäissisältöä. Säännöksellä pyrittäisiin ensisijaisesti parantamaan maakaasumarkkinoiden avoimuutta ja luottamusta lisäämällä markkinoiden toiminnan läpinäkyvyyttä ja valvontaa. Maakaasukaupan kehittyessä myös johdannaiskaupan rooli kehittynee.
Säilyttämisvelvoite kattaa sekä tietojen säilyttämis- että luovuttamisvelvollisuuden. Tiedot on pidettävä kansallisten viranomaisten, joilla tarkoitetaan kansallisena sääntelyviranomaisena toimivaa Energiavirastoa, kansallisena kilpailuviranomaisena toimivaa Kilpailu- ja kuluttajavirastoa ja kansallisen rahoitusmarkkinaviranomaisena toimivaa Finanssivalvontaa, sekä komission saatavilla. Tietojen säilyttäminen kirjanpitoaineiston joukossa tai johdannaiskauppoja koskevien määräysten mukaisesti riittäisivät täyttämään säilyttämisvelvollisuuden. Kansallisille viranomaisille ja komissiolle tiedot tulee luovuttaa pyydettäessä. Tietojen säilyttämisvelvoite ei koskisi tietoja maakaasun myynnistä loppukäyttäjälle.
Fyysisen maakaasukaupan ohella tietoja edellytetään säilytettäväksi maakaasujohdannaisilla käydyistä kaupoista. Maakaasujohdannaisella tarkoitetaan rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU liitteessä I olevan C osan 5, 6 tai 7 kohdassa määriteltyä rahoitusvälinettä, jonka kohde-etuus on maakaasu. Tällaisia rahoitusvälineitä ovat optiot, futuurit, swapit, korkotermiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuus on hyödyke ja jotka on toteutettava nettoarvon tilityksellä tai jotka voidaan toteuttaa nettoarvon tilityksellä jonkin osapuolen niin halutessa, optiot, futuurit, swapit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuutena on hyödyke ja jotka voidaan toteuttaa kohde-etuus luovuttaen, edellyttäen, että niillä käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla ja/tai monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä sekä optiot, futuurit, swapit, termiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuus on hyödyke ja jotka voidaan toteuttaa kohde-etuus luovuttaen, mutta joita ei ole mainittu muuten C osan kuudennessa kohdassa ja joita ei ole tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin sekä jotka ovat luonteeltaan muiden johdannaisrahoitusvälineiden kaltaisia, kun otetaan muun muassa huomioon, että ne on selvitetty tunnustettujen selvityslaitosten kautta ja että ne ovat säännöllisesti vakuuksien muutospyynnön kohteina.
Maakaasun toimittajan tulisi säilyttää ainakin seuraavat tiedot viranomaisten saatavilla: 1) liiketoimen kesto, 2) toimitukseen ja selvitykseen liittyvät menettelytavat, 3) toimituksen määrä, 4) toteutusajankohta ja -aika, 5) hinta, 6) sopijapuolen yksilöivät tiedot ja 7) tiedot selvittämättä jääneistä sopimuksista. Luettelo ei siten ole tyhjentävä, vaan viranomaiset voisivat tarvittaessa pyytää muitakin kaupankäyntiä koskevia tietoja, jotka ne katsovat merkityksellisiksi. Tietojen merkityksellisyyden arviointi olisi tapauskohtaista.
8 luku Maakaasun vähittäismyynti
44 §. Vähittäismyyjän toimitusvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan rajattavaksi vähittäismyyjän toimitusvelvollisuus koskemaan yksinomaan vähäisen neuvotteluvoiman omaavia maakaasun loppukäyttäjiä. Toimitusvelvollisuus kohdistettaisiin määräävässä markkina-asemassa olevien maakaasun myyjien asemesta huomattavan markkinavoiman omaaviin vähittäismyyjiin. Toimitusvelvollisuus ei myöskään koskisi erillisenä tuotteena toimitettavaa, uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa kaasua. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan maakaasun vähittäismyyjä, jolla on huomattava markkinavoima maakaasun vähittäismyynnissä jakeluverkonhaltijan toiminta-alueella, olisi velvollinen toimittamaan toiminta-alueella maakaasua kohtuulliseen hintaan momentissa säädetyille asiakasryhmille. Tätä velvollisuutta kutsutaan vähittäismyyjän toimitusvelvollisuudeksi.
Vähittäismyyjä, jolla on huomattava markkinavoima jakeluverkonhaltijan toiminta-alueella, ei saisi soveltaa kohtuutonta hinnoittelua vähäisen neuvotteluvoiman omaaviin asiakkaisiinsa nähden. Tämä on perusteltua, koska lakiehdotus mahdollistaisi erilaisen maakaasun hinnoittelun eri asiakasryhmille. Tämän vuoksi säädettäisiin, että maakaasun hinnan on oltava toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille kohtuullista, eli maakaasun hinnan tulee vastata mahdollisimman pitkälle näiden käyttäjien aiheuttamia kustannuksia. Kohtuulliseen hintaan sisältyy myös vähittäismyyjän katemarginaali, joka ei saa olla kohtuuttoman suuri toiminnan riskitasoon ja muihin alan erityispiirteisiin suhteutettuna. Toimitusvelvollisen vähittäismyyjän asettaman hinnan voidaan katsoa olevan kohtuuton, jos se ei perustu suoritteen tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tämän vuoksi toimitusvelvollisen vähittäismyyjän on kiinnitettävä huomiota myös toimintansa tehokkuuteen, koska tehottomuudesta ja sitä kautta hintojen kohtuuttomuudesta kärsivät juuri toimitusvelvollisen vähittäismyyjän tarjonnasta riippuvaiset asiakkaat. Kilpailun piirissä olevien asiakkaiden osalta vähittäismyyjällä olisi oikeus tapauskohtaiseen hinnoitteluun.
Toimitusvelvollisuus rajattaisiin säännöksessä määriteltyihin asiakasryhmiin, joita olisivat loppukäyttäjät, jotka käyttävät hankkimansa maakaasun pääasiassa maakaasunkäyttöpaikalla sijaitsevien asuntojen lämmittämiseen, sekä muut loppukäyttäjät, joiden maakaasunkäyttöpaikan liittymän koko on enintään 250 kilowattia. Toimitusvelvollisuus koskisi kaikkia sen piirissä olevia maakaasunkäyttäjiä siitä riippumatta, onko näillä mahdollisuus hankkia maakaasua muilta kuin toimitusvelvolliselta vähittäismyyjältä.
Toimitusvelvollisuuden piirissä olisivat ensinnäkin liittymistehosta riippumatta kaikki maakaasun käyttökohteet, joissa maakaasua käytettäisiin pääasiassa kohteessa sijaitsevien asuntojen lämmitykseen. Tältä osin säännöstä ei sovellettaisi esimerkiksi kaukolämmön tuottajaan, koska kaukolämmön tuottajan asiakkaiden lämmityskohteet eivät sijaitse maakaasunkäyttöpaikalla. Asuntojen lämmittämisen ohella käyttöpaikalla voisi myös muuta maakaasun käyttöä edellyttäen, että maakaasu kuitenkin käytettäisiin suurimmalta osin asuntojen lämmittämiseen. Käyttöpaikalla voisi siten olla esimerkiksi liiketiloja, joita lämmitetään maakaasulla tai joissa käytetään maakaasua muuhun tarkoitukseen. Vastaavasti maakaasua voitaisiin käyttää asunnoissa myös esimerkiksi liesien energialähteenä.
Edelleen toimitusvelvollisuuden piirissä olisivat kaikki maakaasunkäyttöpaikat, joiden liittymisteho on enintään 250 kilowattia. Tämän rajan alittavissa kohteissa maakaasun käyttötarkoituksella ei olisi merkitystä säännöstä sovellettaessa.
Toimitusvelvollisuuden määrittelyn perusteella kuluttajansuojalain tarkoittamien kuluttajien maakaasunkäyttö olisi aina toimitusvelvollisuuden piirissä.
Maakaasun vähittäismyyjällä katsotaan olevan huomattava markkinavoima kyseisen jakeluverkonhaltijan toiminta-alueella, jos sillä markkina-analyysin perusteella havaitaan olevan kyseisellä alueella sellaista taloudellista vaikutusvaltaa, jonka turvin se voi toimia huomattavassa määrin riippumattomana kilpailijoista, kuluttajista ja muista toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista maakaasunkäyttäjistä. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu huomattava markkinavoima poikkeaa kilpailulaissa tarkoitetusta määräävästä markkina-asemasta siinä, ettei huomattavan markkinavoiman yrityksen aseman tarvitse olla kyseisellä alueella toiminnassaan samassa määrin riippumaton kilpailijoistaan tai asiakkaistaan kuin määräävän markkina-aseman yritys olisi.
Toimitusvelvollisuus on maakaasun vähittäismyyjällä, jonka toimitetun maakaasun määrällä mitattu markkinaosuus toimitusvelvollisuuden piirissä olevien maakaasunkäyttäjien osalta on toiminta-alueella suurin, jos toiminta-alueella ei ole osoitettavissa huomattavan markkinavoiman vähittäismyyjää. Säännös on markkinoiden avautuessa kilpailulle maakaasumarkkinadirektiivin yleispalveluvelvoitteen täyttämiseksi välttämätön sen tilanteen varalta, että jollain jakeluverkonhaltijan toiminta-alueella ei olisi osoitettavissa huomattavan markkinavoiman vähittäismyyjää. Siirtymäaikana säännöksellä halutaan helpottaa maakaasun kilpailuasemaa suhteessa kilpaileviin polttoaineisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan huomattavan markkinavoiman vähittäismyyjällä tulee olla julkiset maakaasunmyyntiehdot ja -hinnat toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille. Niissä ei saa olla kohtuuttomia tai maakaasukaupan kilpailua rajoittavia ehtoja. Toimitusvelvollinen vähittäismyyjä saisi tarjota asiakkailleen maakaasua myös julkisista ehdoista poikkeavilla ehdoilla, sillä ainakin osa toimitusvelvollisuuden piirissä olevista asiakkaista olisi oikeutettuja kilpailuttamaan maakaasun ostonsa. Toimitusvelvollisella vähittäismyyjällä tulisi olla mahdollisuus osaltaan vastata muiden vähittäismyyjien kilpailuun.
Pykälän 3 momentin mukaan Energiavirasto voi määrätä 1 momentissa tarkoitetun vähittäismyyjän toimittamaan maakaasua 2 momentissa tarkoitetuilla julkisilla ehdoilla toimitusvelvollisuuden piirissä oleville asiakkaille.
45 §. Vähittäismyyjän myyntiehtojen ilmoittaminen Energiavirastolle. Pykälässä velvoitettaisiin 44 §:ssä tarkoitetut vähittäismyyjät toimittamaan pykälässä tarkoitetut vähittäismyyntiehtonsa ja -hintansa sekä niiden määräytymisperusteet Energiavirastolle. Energiavirastolla on keräämiensä hintatietojen perusteella mahdollisuus maakaasun vähittäismyyntihintoja koskevaan hintaseurantaan.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan maakaasun vähittäismyyjän tulisi ilmoittaa Energiavirastolle myös muista kuin lain 44 §:ssä tarkoitetuista maakaasun vähittäismyyntiehdoista ja -hinnoista, joilla vähittäismyyjä tarjoaa yleisesti maakaasua kuluttajille sekä muille loppukäyttäjille, joiden maakaasun käyttöpaikan liittymisteho koko on enintään 250 kilowattia. Nämä tarjoukset eroavat luonteeltaan 44 §:ssä tarkoitetuista tarjouksista siten, että vähittäismyyjä tarjoaa niitä yleisesti myös 44 §:ssä tarkoitetun jakeluverkon ulkopuolelle. Ehdotetun säännöksen tavoitteena on luoda edellytykset maakaasun vähittäismyyntitarjousten hintaseurannalle, jonka avulla loppukäyttäjät saisivat keskitetysti tietoja vähittäismyyjien yleisesti tekemistä maakaasunmyyntitarjouksista. Maakaasun vähittäismyyjille tarjoushintoja koskeva hintaseuranta merkitsisi tehokasta välinettä tavoittaa tarjouksia pyytäviä maakaasunkäyttäjiä.
Energiavirastolle ehdotettaisiin toimivalta antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä vähittäismyyntiehtoihin ja -hintoihin sekä niiden määräytymisperusteisiin liittyviä tietoja sille tulee toimittaa, miten tiedot tulee eritellä sekä miten tiedot tulee toimittaa.
46 §.Vähittäismyyjän laskutus. Pykälän 1 momentin mukaan loppukäyttäjälle toimitettu maakaasu olisi laskutettava tosiasiallisen kulutuksen perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa. Jos maakaasun käyttöpaikka, jolle toimitetaan maakaasua yksinomaan ruoanvalmistukseen, on varustettu mittauslaitteistolla, olisi loppukäyttäjälle toimitettu maakaasu edellisen estämättä laskutettava tosiasiallisen kulutuksen perusteella kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Tässä tapauksessa kulutetun maakaasun taloudellinen arvo on siinä määrin pieni, että laskutuskustannusten suhteellinen osuus käyttöpaikkaan toimitetun maakaasun arvosta muodostuisi neljä kertaa vuodessa tapahtuvassa laskutuksessa tarpeettoman suureksi. Riskinä olisi, että tällaisia kohteita saatettaisiin siirtää korkeiden mittaus- ja laskutuskustannusten johdosta kiinteämääräiseen laskutukseen. Laskutus perustuu usein etäluettavan mittauslaitteiston luentaan, mutta niiden kohteiden osalta, joissa tällaista laitteistoa ei ole käytössä, voisi laskutus perustua myös loppukäyttäjän suorittamaan mittauslaitteiston luentaan.
Pykälän 2 momentin mukaan laskutus saisi perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän suorittamaan mittarin luentaan ja tämä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa tietyltä laskutuskaudelta. Todettuun energiankulutukseen perustuvasta laskutuksesta voitaisiin poiketa myös, jos todettuun maakaasunkulutukseen perustuvan mittauksen ja laskutuksen järjestäminen ei ole mahdollista tai se on kustannuksiltaan kohtuutonta. Pykälän 1 momentin säännös ei siten velvoittaisi asentamaan mittauslaitteistoja esimerkiksi asuntoihin, joissa maakaasua käytetään vain liesissä. Tämä käytäntö vastaa jo voimassa olevaa käytäntöä.
Pykälän 3 momentin mukaan maakaasun vähittäismyyjän olisi esitettävä asiakkaalle laskussa erittely maakaasun hinnan muodostumisesta sekä tieto sopimuksen voimassaoloajasta. Sopimuksen voimassaoloa koskevalla tiedolla pyrittäisiin lisäämään loppukäyttäjien tietoisuutta määräaikaisten sopimustensa voimassaoloajoista sekä vähentämään asiakkaiden riskiä rikkoa voimassa olevaa sopimustaan solmimalla päällekkäisiä sopimuksia. Vähittäismyyjällä olisi myös velvoite toimittaa hintatiedot ja -arviot oikea-aikaisesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi vähittäismyyjälle säädettäisiin velvoite ilmoittaa laskun mukana todellinen kulutus ja hintatiedot sekä antaa vertailumahdollisuus edellisen vuoden saman kauden kulutukseen ja kustannuksiin. Nämä tiedot voisi antaa esimerkiksi internetin tai mittariliittymän kautta. Varsinaisessa laskussa ei siis tarvitsisi antaa vertailutietoja. Momentin mainitut velvoitteet johtuvat energiatehokkuusdirektiivin säännöksistä. Edellä mainitut tiedot tulisi sisällyttää kaikkien loppukäyttäjien laskuihin. Kuluttajille suunnattuun laskutukseen tulisi lisäksi sisällyttää tarvittavat tiedot asiakasvalitusten tekemistä varten sekä tietoja käytettävissä olevista riitojenratkaisumenettelyistä. Laskussa tulisi muun muassa antaa ohjeita siitä, mihin laskutusta koskeva reklamaatio ensisijaisesti kohdistetaan. Tavoitteena on lisätä kuluttajien tietoisuutta käytettävissä olevista riitojenratkaisukeinoista ja -menetelmistä. Energiavirasto voisi lisäksi ehdotuksen mukaan antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä tietoja laskussa tulee esittää ja tietojen esittämistavasta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kuuden viikon määräaika loppulaskun toimittamiselle kuluttajalle. Määräaika vastaisi sähköntoimitussopimuksia koskevaa vastaavaa määräaikaa ja se laskettaisiin siitä, kun maakaasun toimitus kuluttajalle on päättynyt. Määräajan pituus perustuu maakaasumarkkinadirektiivin säännökseen. Määräajan tarkoituksena on varmistaa, että asiakkaan ja vähittäismyyjän väliseen keskinäiseen suoritusvelvollisuuteen liittyvät kysymykset saatetaan päätökseen kohtuullisessa ajassa sopimussuhteen päättymisestä. Loppulaskun viivästyminen kohtuuttomasti saattaa vaikeuttaa kuluttajan talouden suunnittelua, koska asiakkaalla ei välttämättä ole ennakkotietoa siitä, tuleeko hän saamaan palautusta maakaasun toimittajalta vai joutuuko hän mahdollisesti maksamaan vähittäismyyjälleen jotakin.
Pykälän 5 momentissa vähittäismyyjä velvoitettaisiin antamaan pykälässä tarkoitetut laskut ja hinta- ja kulutustiedot loppukäyttäjälle asianmukaisesti ja maksutta. Lisäksi säädettäisiin velvoite laskujen ja kulutustietojen toimittamiseen loppukäyttäjän pyynnöstä sähköisesti. Sähköiseksi katsotaan esimerkiksi lasku sähköpostilla tai pankin e-lasku.
47 §. Vähittäismyyjän laskujen maksutavat. Pykälään sisällytettäisiin säännös kuluttajille tarjottavista laskujen maksutapavaihtoehdoista. Vähittäismyyjän olisi tarjottava kuluttajille erilaisia maksutapoja laskujen maksamiseen. Asiakkaalla olisi oikeus kulutustietojensa saantiin siitä riippumatta, mitä laskutustapaa asiakas käyttäisi. Maksutapavaihtoehdoissa ei saisi olla perusteettomia tai eri asiakasryhmiä syrjiviä ehtoja. Maksutapapalveluista voitaisiin periä asiakkailta maksuja. Tällöin maksutapojen ehdoissa voitaisiin myös huomioida eri maksutapojen tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten kohtuulliset erot. Kohtuuttomana maksujen kustannusten erona pidettäisiin sellaista tilannetta, jossa asiakkailta perityt maksut muodostaisivat suuruutensa vuoksi tosiasiallisen esteen maksutavan käyttämiselle. Valinnanmahdollisuuden eri vaihtoehtojen välillä tulisi kohdistua siihen, millä tavalla käyttäjä voi tasata maakaasulaskuista koituvaa kustannustaakkaa tasaisemmin kalenterivuoden ajalle. Mittauksesta ja mittauspalvelun maksuista säädetään toisaalla maakaasumarkkinalaissa.
Vähittäismyyjä voisi tarjota maksutapavaihtoehtona kuluttajalle myös ennakkolaskutusperusteista maksuvaihtoehtoa. Ennakkolaskutus ei kuitenkaan saisi olla ainoa kuluttajalle tarjottava maksuvaihtoehto. Ennakkoon laskutettavien erien tulisi myös heijastaa riittävästi kuluttajan arvioitua todennäköistä vuotuista kulutusta. Laskutustapaa, jolla kuluttajilta kerättäisiin rahaa ylisuuren kulutusarvion perusteella vähittäismyyjän liiketoiminnan rahoittamiseksi, ei voida siten pitää hyväksyttävänä. Vähittäismyyjän tulisi myös ennakkolaskutuksessaan välttää laskutustapaa, jossa laskutuskausi kattaisi kerrallaan useita kuukausia siten, ettei asiakas ole laskun eräpäivään mennessä kuluttanut osaakaan vähittäismyyjän laskuttamasta energiamäärästä. Tällainen laskutustapa paitsi vaikeuttaa kuluttajien kykyä varmistua maksuvelvollisuutensa todellisesta määrästä myös siirtää vähittäismyyjän liiketoiminnan riskit suuremmaksi osaksi kuluttajien kannettaviksi. Myös markkinaoikeus on oikeuskäytännössään linjannut tällaisen ennakkolaskutuksen kuluttajan kannalta kohtuuttomaksi (MAO 229/2012).
9 luku Maakaasun toimitus kiinteistön sisäisen maakaasuverkon kautta
48 §. Loppukäyttäjän mahdollisuus maakaasun toimitukseen jakeluverkon kautta. Pykälässä asetettaisiin kiinteistönhaltijalle velvoite huolehtia siitä, että loppukäyttäjällä olisi mahdollisuus tehdä maakaasuverkkosopimus ja maakaasun myyntisopimus, jossa maakaasun toimitus tapahtuisi jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta. Kiinteistönhaltijan tulisi luovuttaa loppukäyttäjälle tätä tarkoitusta varten käyttöoikeus kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäiseen maakaasuverkkoon. Säännös on tarpeellinen, koska Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön (asia C-439/06, Citiworks) on katsottu edellyttävän kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn järjestämistä kaikkiin maakaasuverkkoihin.
Jos maakaasu toimitetaan kiinteistössä loppukäyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen maakaasuverkon kautta, olisi loppukäyttäjän korvattava kiinteistönhaltijalle maakaasun mittaukseen liittyvistä ja mahdollisista putkistojen muutostöistä aiheutuvat kustannukset tämän siirtyessä ostamaan maakaasunsa jakeluverkon kautta. Loppukäyttäjän velvoite korvata kiinteistönhaltijalle maakaasun mittaukseen liittyvistä ja putkistojen muutostöistä aiheuttamansa kustannukset tulisi rajata muutostöistä aiheutuneisiin kohtuullisiin kustannuksiin. Loppukäyttäjää ei pitäisi velvoittaa korvaamaan kiinteistönhaltijan omaksi hyödykseen tekemiä ylimitoitettuja mittauslaitehankintoja ja putkistojen muutostöitä.
Pykälä tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020, jolloin maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle.
IV osa Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistot ja maakaasuvarastot
10 luku Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistot
Tämän luvun säännöksiä sovellettaisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin, joilla laissa tarkoitettaisiin vastaanottoasemia, joita käytetään maakaasun nesteyttämiseen tai nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen ja kaasuttamiseen, mukaan lukien lisäpalvelut ja tilapäinen varastointi, joita tarvitaan kaasuttamiseen ja kaasun toimittamiseen sen jälkeen siirtoverkkoon, ei kuitenkaan varastointiin käytettävät maakaasun vastaanottoasemien osat. Koska LNG:n varastointi nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistossa on LNG:n ominaisuuksien johdosta luonteeltaan tilapäistä, käsittelylaitteistojen toiminnan tulisi tavanomaisissa tilanteissa kuulua kokonaisuudessaan tämän luvun säännösten piiriin. LNG:n varastointia, johon sovellettaisiin 10 luvun varastoja koskevia sääntöjä, sen sijaan olisi sellainen tavanomaista selvästi pitkäaikaisempi LNG:n varastointi käsittelylaitteistossa, jota varten käsittelylaitteistoon olisi rakennettu fyysisesti erillinen säiliö.
49 §. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan nimeäminen. Pykälässä asetettaisiin velvollisuus ilmoittaa ja nimetä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltija. Velvollisuus haltijan nimeämiseen perustuu maakaasumarkkinadirektiivin 12 artiklaan. Ehdotuksen mukaan toimintaa harjoittavan yrityksen olisi ilmoitettava haltija Energiavirastolle vähintään kuusi kuukautta ennen kyseisen toiminnan aloittamista, minkä perusteella Energiavirasto tekisi varsinaisen nimityksen, jos yritys harjoittaa ilmoitettua toimintaa. Energiavirasto voisi tapauskohtaisesti harkita nimityksen keston siten, että se olisi kuitenkin voimassa enintään kymmenen vuoden määräajan.
50 §. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan yleiset velvoitteet. Pykälässä säädettäisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan yleisistä velvoitteista. Pykälään esitetään nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston kehittämisvelvollisuutta koskevaa yleissäännöstä, jota sovellettaisiin kaikkiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijoihin. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijalla olisi yleinen velvollisuus ylläpitää, käyttää ja kehittää käsittelylaitteistoa maakaasumarkkinoiden tarpeiden mukaisesti. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan tulisi pitää laitteiston käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla ja vahvistaa laitteistoaan siten, että asiakkaiden tavanomaiset, ennakoitavissa olevat palvelutarpeet tulevat tyydytetyiksi. Säännös perustuu tältä osin maakaasumarkkinadirektiivin vaatimukseen.
Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan velvollisuus kehittää käsittelylaitteistoa rajoittuu kuitenkin siihen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Asiakkaan haluaman palvelun poikkeuksellinen laatu, tarvittavan käsittelylaitteiston vahvistamisen vaatima aika, rakentamisen lupamenettelyt ja muut vastaavat seikat voivat estää tai rajoittaa nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijaa toimimasta asiakkaan haluamalla tavalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan velvollisuudesta toimittaa riittävät tiedot verkonhaltijoille ja muille varastointilaitteistojen tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoille yhtyeenliitetyn verkon varman ja tehokkaan käytön varmistamiseksi. Vaatimusta ei sovellettaisi verkon ulkopuolisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoihin.
51 §. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston käyttöoikeus. Pykälässä säädettäisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan velvollisuudesta myydä laitoksen käyttöoikeuspalveluja kapasiteettinsa rajoissa. Pääsy nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston palveluihin perustuisi niin sanottua säänneltyä verkkoon pääsyä vastaavaan käyttöoikeusmenettelyyn. Pääsy kohdistuisi nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston kapasiteettiin, jolla tarkoitetaan kapasiteettia nesteytetyn maakaasun vastaanottoasemalla, jota käytetään maakaasun nesteyttämiseen tai nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen, lisäpalveluihin, tilapäiseen varastointiin ja kaasuttamiseen. Palvelun hinnoittelun tulisi olla kohtuullista ja mahdollistaa tarpeelliset investoinnit laitteistojen kehittämiseen. Lisäksi käyttöoikeutta koskevat menettelyt tulee olla järjestetty siten, etteivät ne aiheuta esteitä tarpeellisille investoinneille. Säännös velvoittaisi sekä Energiavirastoa että käsittelylaitteiston haltijaa ja sitä täydentää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain säännökset. Mainitun lain 10 §:ssä asetetaan Energiavirastolle velvollisuus vahvistaa ennen laitteistojen käyttöönottoa ehdot, edellytykset ja tariffit, jotka koskevat oikeutta käyttää nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoja. Säännöksillä pannaan yhdessä täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan 6 kohta siltä osin kuin se koskee nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoja.
Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoon pääsy kohdistuisi nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston kapasiteettiin, jolla tarkoitetaan kapasiteettia nesteytetyn maakaasun vastaanottoasemalla, jota käytetään maakaasun nesteyttämiseen tai nesteytetyn maakaasun tuontiin, purkamiseen, lisäpalveluihin, tilapäiseen varastointiin ja kaasuttamiseen. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan palveluiden ehdot voisivat siten riippua siitä, mitä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston palveluita asiakas käyttäisi. Vastaavasti ostettavien palvelujen volyymi, kesto ja ajankohta voisivat vaikuttaa palvelujen hinnoitteluun. Siten esimerkiksi kapasiteetin lyhytaikainen ja pitkäaikainen käyttöoikeus olisivat eri tuotteita, joiden myynnissä voisi olla erilaiset ehdot. Käyttöoikeuksien myymisessä eri toimintamalleilla toimivilla nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoilla voisi myös olla tarve erilaisiin käyttöoikeuksien myyntiehtoihin. Tämän vuoksi laissa ei ole säännelty yksityiskohtaisesti, mitä menetelmiä käyttöoikeuksien myöntämisessä sovellettaisiin. Säännösten on tarkoitus tältä osin mahdollistaa erilaisten menettelyjen soveltaminen eri toimintaperiaatteilla toimivissa nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoissa.
Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan velvollisuus myydä laitoksen käyttöoikeuspalveluja velvoittaa nimenomaisesti myös verkon ulkopuolisten terminaaleja. Suomea sitova valtiontukisääntely edellyttää nimenomaisesti terminaalin käyttöoikeuden jakamista ulkopuolisille tilanteille, joissa terminaali on saanut valtiontukea.
52 §. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan palveluiden myyntiehtojen julkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijalle velvollisuus julkaista hinnoitteluperusteensa. Momentilla pannaan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen osalta täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan 7 kohta.
11 luku Maakaasuvarastot ja putkilinjavarastointi
53 §. Varastointilaitteiston haltijan nimeäminen. Pykälässä asetettaisiin velvollisuus ilmoittaa ja nimetä varastointilaitteiston haltija. Velvollisuus haltijan nimeämiseen perustuu maakaasumarkkinadirektiivin 12 artiklaan. Ehdotuksen mukaan toimintaa harjoittavan yrityksen olisi ilmoitettava haltija Energiavirastolle vähintään kuusi kuukautta ennen kyseisen toiminnan aloittamista, minkä perusteella Energiavirasto tekisi varsinaisen nimityksen, jos yritys harjoittaa ilmoitettua toimintaa. Energiavirasto voisi tapauskohtaisesti harkita nimityksen keston siten, että se olisi kuitenkin voimassa enintään kymmenen vuoden määräajan.
54 §. Varastointilaitteiston haltijan yleiset velvoitteet. Pykälässä säädettäisiin varastointilaitteiston haltijan yleisistä velvoitteista. Pykälään esitetään varastointilaitteistojen kehittämisvelvollisuutta koskevaa yleissäännöstä, jota sovellettaisiin kaikkiin varastointilaitteiston haltijoihin. Varastointilaitteiston haltijalla olisi yleinen velvollisuus ylläpitää, käyttää ja kehittää varastointilaitteistoa maakaasumarkkinoiden tarpeiden mukaisesti. Varastointilaitteiston haltijan tulisi pitää laitteiston käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla ja vahvistaa laitteistoaan siten, että asiakkaiden tavanomaiset, ennakoitavissa olevat palvelutarpeet tulevat tyydytetyiksi. Säännös perustuu tältä osin maakaasumarkkinadirektiivin vaatimukseen.
Varastointilaitteiston haltijan velvollisuus kehittää varastointilaitteistoa rajoittuu kuitenkin siihen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Asiakkaan haluaman palvelun poikkeuksellinen laatu, tarvittavan varastointilaitteiston vahvistamisen vaatima aika, rakentamisen lupamenettelyt ja muut vastaavat seikat voivat estää tai rajoittaa varastointilaitteiston haltijaa toimimasta asiakkaan haluamalla tavalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin varastointilaitteiston haltijan velvollisuudesta toimittaa riittävät tiedot verkonhaltijoille ja muille varastointilaitteistojen tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoille yhtyeenliitetyn verkon varman ja tehokkaan käytön varmistamiseksi.
55 §.Varastointilaitteiston käyttöoikeus ja putkilinjavarastointi. Pykälässä säädettäisiin varastointilaitteistojen käyttöoikeutta koskevista menettelyistä ja sillä pannaan täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 33 artikla. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on järjestettävä varastojen käyttöoikeus artiklassa tarkemmin kuvatun neuvottelumenettelyn, säännellyn käyttöoikeusmenettelyn tai näiden molempien kautta. Varastojen käyttöoikeuteen sovellettaisiin Suomessa vain neuvottelumenettelyä. Maakaasun varastointi on pääsääntöisesti kysynnän vaihteluita tasoittava mekanismi.
Ehdotuksen mukaan varastointilaitteiston haltijan tai verkonhaltijan on neuvoteltava varastojen tai putkilinjavarastoinnin sekä näihin liittyvien lisäpalveluiden käyttöoikeudesta, jos käyttöoikeus on teknisesti ja taloudellisesti tarpeellista tehokkaan verkkoon pääsyn tarjoamiseksi ja muiden lisäpalveluiden käyttöoikeuden järjestämiseksi. Neuvottelun edellytykset vastaavat direktiivin vaatimuksia. Varastointilaitteiston haltijan ja verkonhaltijan on lisäksi julkaistava ja ilmoitettava Energiavirastolle tiedot siitä, mitä varastoja tai varastojen osia ja mahdollisuuksia putkilinjavarastointiin on käytettävissä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin osapuolten varsinaisen neuvotteluvelvollisuuden sisällöstä ja sopimusehtoihin kohdistuvista yleisistä vaatimuksista direktiivin mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin varastointilaitteiston haltijalle ja verkonhaltijalle velvollisuus julkaista ja toimittaa Energiavirastolle keskeiset kaupalliset sopimusehtonsa. Ennen sopimusehtojen julkaisemista näiden olisi lisäksi kuultava niiden sisällöstä verkon käyttäjiä ja asiakkaita. Momentin mukaan Energiavirasto voisi myös tarvittaessa antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä toimitusehtoja varastointilaitteiston haltijan ja verkonhaltijan on julkaistava.
Neuvottelumenettelyn sääntelystä säädettäisiin tarkemmin laissa sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta, jonka 6 §:n 1 momentin 12 kohdassa Energiaviraston tehtäväksi annetaan neuvottelumenettelyn ja varastojen käyttöoikeuden valvonta. Energiavirasto valvoisi siis pykälän noudattamista sekä toimitusehtojen kohtuullisuutta ja syrjimättömyyttä.
56 §.Varastointilaitteiston haltijan riippumattomuus. Pykälällä pantaisiin täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 15 artikla. Artiklan varastointilaitteiston haltijoiden eriyttämistä koskeva säännös sisältyy jo kansalliseen lainsäädäntöön. Säännöksessä täsmennettäisiin lisäksi riippumattomuuden sisältöä direktiivin vaatimusten mukaisesti.
Pykälä koskee vertikaalisesti integroituneeseen maakaasualan yritykseen kuuluvaa varastointilaitteiston haltijaa, eli käytännössä yritystä, joka harjoittaa useampia maakaasualan toimintoja. Pykälän 1 momentin mukaan varastointilaitteiston haltijan olisi oltava organisaationsa, oikeudellisen muotonsa ja päätöksentekomenettelyidensä osalta riippumattomia yrityksen muusta maakaasun siirtoverkkoon, jakeluun tai varastointiin liittyvästä toiminnasta.
Pykälän 2 momentin mukaan vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen kuuluvan varastointilaitteiston haltijan hallinnosta vastaavat henkilöt eivät saisi osallistua sellaisen integroituneen maakaasualan yrityksen hallintoon, joka vastaa suoraan tai välillisesti maakaasun tuotantoon tai toimituksiin liittyvästä päivittäisestä toiminnasta. Heidän ammatilliset etunsa olisi otettava huomioon siten, että he voivat toimia riippumattomasti.
Pykälän 3 momentin mukaan varastointilaitteiston haltijalla tulisi olla 1 momentissa tarkoitetusta integroituneesta maakaasualan yrityksestä riippumaton oikeus päättää varastojen käyttöön, ylläpitoon tai kehittämiseen tarvittavista voimavaroista. Emoyhtiöllä on kuitenkin edellä mainitun estämättä oikeus valvoa tytäryhtiöstä saatavaa pääoman tuottoa, erityisesti hyväksymällä varastointilaitteiston haltijan vuosittaisen rahoitussuunnitelman tai vastaavan välineen ja asettamalla yleiset rajat tytäryhtiönsä velkaantumisasteelle. Emoyhtiöllä ei ole kuitenkaan oikeutta antaa varastointilaitteiston haltijalle ohjeita, jotka koskevat päivittäisiä toimintoja taikka varastojen rakentamiseen tai niiden laadun parantamiseen liittyviä yksittäisiä päätöksiä, jotka eivät ylitä rahoitussuunnitelman tai vastaavan välineen ehtoja.
Pykälän 4 momentin mukaan varastointilaitteiston haltijan tulee laatia riippumattomuuden varmistamista ja toteuttamista koskeva ohjelma ja antaa vuosittain Energiavirastolle kertomus toteutetuista toimenpiteistä.
V osa Maakaasumarkkinoiden toimijoiden velvollisuudet
12 luku Maakaasumarkkinoiden toimijoiden velvollisuudet maakaasujärjestelmässä
57 §. Tasevastuu. Maakaasumarkkinoiden osapuolet määrättäisiin tasevastuuseen omasta maakaasutaseestaan. Tasevastuu tarkoittaisi, että osapuolen maakaasunhankintasopimusten tulisi kattaa taseselvitysjakson aikana osapuolen oma kaasunkulutus ja toimitukset ulkopuolisille tahoille.
Tasevastuusta huolehtiminen tapahtuisi siten, että osapuolella olisi aina yksi, markkinoilta valittu maakaasun toimittaja, joka toimittaisi osapuolen maakaasutaseessa olevan vajauksen ja vastaanottaisi osapuolen hankinnan ylijäämän. Tällaista maakaasun toimitusta kutsuttaisiin avoimeksi toimitukseksi ja maakaasun toimittajaa avoimeksi toimittajaksi. Maakaasukaupan portaassa kullakin toimijalla olisi avoin toimittajansa. Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tasapainotuspalveluita tuottavan yksikön kanssa tasekaasukauppaa käyvän osapuolen avoimena toimittajana toimisi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan tasapainotuspalveluita tuottava yksikkö. Avoimet toimitukset muodostaisivat siten yhtenäisen ja katkeamattoman ketjun, joka ulottuisi loppukäyttäjästä maakaasujärjestelmän tasevastuussa olevaan järjestelmävastaavaan siirtoverkonhaltijaan. Avointen toimitusten ketjun kautta huolehdittaisiin maakaasun maahantuonnin ja uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan kaasun hankinnan ja käytön välisen tasapainon ylläpidon ulottumisesta kaikkiin maakaasun käyttäjiin saakka. Velvollisuus koskisi myös kaasua myyntiin hankkivia maakaasun toimittajia ja verkonhaltijoita sekä muita näihin verrattavia osapuolia.
Tasevastuu olisi siten osapuolen vastuuta huolehtia siitä, että osapuoli on osaltaan liittynyt maakaasujärjestelmään asianmukaisella avoimella toimitussopimuksella. Loppukäyttäjän vastuulle jäisi tällöin huolehtia siitä, että hänellä olisi avoin toimitussopimus, joka täyttäisi nämä vaatimukset.
Verkonhaltijalla puolestaan olisi oikeus kieltäytyä maakaasun siirrosta, kunnes maakaasumarkkinoiden osapuoli olisi täyttänyt avointa toimitussopimusta koskevat velvoitteensa. Näin varmistettaisiin, että kullekin käytetylle maakaasuerälle löytyisi vastuullinen maksaja. Tätä kautta tasevastuu merkitsisi myös taloudellista vastuuta maakaasumarkkinoiden osapuolille suorittaa vastike käytetyistä ja hankituista maakaasueristä.
Tasevastuun sisällöstä ja tasevastuun täyttämiseen liittyvistä menettelytavoista annettaisiin tarkemmat säännökset valtioneuvoston asetuksella.
58 §. Ilmoitusvelvollisuus. Maakaasumarkkinoiden osapuolten ja verkonhaltijoiden olisi huolehdittava vastuulleen kuuluvien maakaasukaupan, tasevastuun täyttämisen sekä selvityksen edellyttämien ilmoitusten tekemisestä. Kukin ilmoitus olisi tehtävä sille asetetussa määräajassa sekä sille säädettyä ilmoitusmenettelyä noudattaen siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin ilmoitusmenettelystä säädettäisiin. Ilmoitusvelvoitteesta säätäminen on tarpeen, koska maakaasumarkkinoiden toiminta edellyttää muiden osapuolten toiminnan huomioon ottamista siten, että nämä saisivat muilta osapuolilta käyttöönsä omaan toimintaansa vaikuttavia tietoja. Tällaisia tietoja olisivat lähinnä kunkin osapuolen maakaasutaseeseen sekä taseselvitykseen liittyvien tehtävien täyttämiseen vaikuttavat maakaasun toimitus- ja mittaustiedot. Ilmoitusvelvoite rajattaisiin kuitenkin vain välttämättömimpiin tietoihin ja niiden asiaton hyväksikäyttö pyrittäisiin ehkäisemään, jotta maakaasumarkkinoiden osapuolten liikesalaisuudet eivät joutuisi kilpailijoiden tietoon. Ilmoitettavia tietoja olisivat ensinnäkin tiedot, joilla varmistetaan, että osapuoli on järjestänyt tasevastuunsa. Tämän lisäksi tulisi ilmoittaa taseselvitykseen sekä muiden osapuolten taseenhallintaan tarvittavia toimitusten määriä ja ajankohtia koskevia ennakkoilmoitus- ja mittaustietoja sekä siirtoja koskevia mittaustietoja. Ilmoitusvelvollisuus kohdistuisi tarpeen mukaan kaikkiin maakaasumarkkinoiden osapuoliin ja sen sisältö vaihtelisi osapuolen harjoittaman toiminnan luonteen mukaan.
Maakaasumarkkinoiden tiedonvaihto on jatkuvaa toimintaa, joka sisältää suuria tietomääriä. Tehokkaan tiedonvaihdon kannalta on tärkeää, että se tapahtuisi määrämuotoisesti ja mahdollisimman joustavasti. Tämän vuoksi tavoitteena olisi tiedonsiirron saattaminen mahdollisimman laajasti sähköiseen muotoon.
Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä ja ilmoitusmenettelystä.
59 §.Salassapitovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto. Pykälässä säädettäisiin verkonhaltijoille, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoille ja varastointilaitteistojen haltijoille tässä laissa ja Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoista annetussa lainsäädännössä tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan tietoonsa saamia oman yrityksen tai toisten yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja niiden elinkeinotoimintaan liittyviä muita vastaavia seikkoja koskeva salassapitovelvollisuus ja salassa pidettäviä tietoja koskeva hyväksikäyttökielto. Salassapitovelvollisuudesta, hyväksikäyttökiellosta ja maakaasukaupan edellyttämästä tietojen luovuttamisoikeudesta säätäminen on tarpeen, koska maakaasuverkoissa ja integroidussa maakaasujärjestelmässä toimivien maakaasumarkkinoiden toiminta edellyttää maakaasukauppojen selvitystä sekä muiden osapuolten toiminnan huomioon ottamista siten, että nämä saisivat muilta osapuolilta käyttöönsä omaan toimintaansa vaikuttavia tietoja. Tällaisia tietoja olisivat lähinnä kunkin osapuolen maakaasutaseeseen sekä taseselvitykseen liittyvien tehtävien täyttämiseen vaikuttavat maakaasun toimitus- ja mittaustiedot. Salassapitovelvollisuuden sisältöä tulisi tulkita osana maakaasumarkkinoihin liittyvää tietojenvaihtoa, josta säädetään muualla maakaasumarkkinalainsäädännössä. Verkonhaltijan, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston ja varastointilaitteiston haltijan lakisääteisiin tehtäviin kuuluvan tiedon antaminen kyseisen tiedon saantiin oikeutetulle osapuolelle ei siten tarkoittaisi salassapitovelvollisuuden rikkomista, vaikka kyseessä olisikin oman yrityksen tai toisen yrityksen liikesalaisuus tai muu salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluva tieto. Sen sijaan salassapitovelvollisuuden rikkominen olisi kysymyksessä silloin, jos tällainen tieto on luovutettu osapuolelle, jolla ei ole oikeutta kyseisen tiedon saamiseen. Salassapitovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto rajoittaisivat vertikaalisesti integroituneissa yrityksissä, jotka harjoittavat tässä pykälässä tarkoitettujen maakaasuliiketoimintojen lisäksi myös muita maakaasuliiketoimintoja, toisten yritysten salassa pidettävien tietojen luovuttamista myös oman yrityksen sisällä toisia maakaasuliiketoimintoja harjoittaville yksiköille ja niiden henkilöstölle sekä mainittujen tietojen hyväksikäyttöä oman liiketoiminnan eduksi.
Pykälän 1 momentin mukaan henkilö, joka verkonhaltijan, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan tai varastointilaitteiston haltijan toimielimen jäsenenä tai varajäsenenä tai niiden palveluksessa tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan taikka niiden toimeksiannosta vastaavaa tehtävää suorittaessaan on saanut tietää verkonhaltijan, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan tai varastointilaitteiston haltijan tai sen asiakkaan taikka muun verkon käyttäjän liike- tai ammattisalaisuuden tai tämän elinkeinotoimintaan liittyvän vastaavan muun seikan, olisi velvollinen pitämään sen salassa, jollei tämän tiedon ilmaiseminen toiselle perustu tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä säädettyyn oikeuteen taikka jollei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, anna suostumustaan sen ilmaisemiseen. Salassa pidettäviä tietoja ei saisi antaa myöskään yhtiökokoukselle, osuuskunnan kokoukselle tai edustajistolle eikä kokoukseen osallistuvalle osakkeenomistajalle tai jäsenelle.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa säädetty salassapitovelvollisuus ja oikeus luovuttaa tietoja koskisivat myös liike- tai ammattisalaisuutta tai elinkeinotoimintaan liittyvää vastaavaa muuta seikkaa, jonka 1 momentissa tarkoitettu henkilö on saanut tietää suorittaessaan maakaasuverkkoasetuksessa tai sen nojalla annetuissa, suuntaviivoja koskevissa komission asetuksissa ja päätöksissä taikka energian tukkumarkkinoiden eheydestä ja tarkasteltavuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1227/2011 tai sen nojalla annetuissa delegoiduissa säädöksissä ja täytäntöönpanosäädöksissä tarkoitettuja tehtäviä. Momentissa tarkoitettu Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoita koskeva lainsäädäntö sääntelee osaltaan verkonhaltijoiden, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoiden ja varastointilaitteistojen haltijoiden tehtäviä ja toiminnan harjoittamista. Tämän vuoksi salassapitovelvollisuus on tarpeen ulottaa myös näiden säännösten sääntelemään toimintaan.
Pykälän 3 momentin mukaan verkonhaltijalla, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijalla ja varastointilaitteiston haltijalla olisi velvollisuus antaa 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain mukaan oikeus saada sellaisia tietoja. Pykälässä tarkoitettuja viranomaisia olisivat erityisesti maakaasumarkkinoita valvovat Energiavirasto ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä maakaasujohdannaisilla käytävää kauppaa valvova Rahoitustarkastus.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen hyväksikäyttökiellosta. Säännöksen mukaan 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saisi käyttää salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja omaksi taikka toisen hyödyksi tai toisen vahingoksi. Säännös estäisi siten esimerkiksi salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvan tiedon asiattoman hyödyntämisen verkonhaltijan, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan tai varastointilaitteiston haltijan omaksi eduksi.
Salassapitovelvollisuutta koskevaa säännöstä tehostaisi maakaasumarkkinalain 91 §:n rangaistussäännös.
13 luku Toimintojen eriyttäminen
60 §.Velvollisuus eriyttää maakaasuliiketoiminnat. Pykälässä täsmennettäisiin eriyttämisvelvoitteen koskevan maakaasumarkkinoilla toimivia yrityksiä, joiden olisi eriytettävä maakaasuverkkotoiminta, nesteytetyn maakaasun käsittelytoiminta, maakaasun myyntitoiminta ja varastointitoiminta toisistaan sekä maakaasualaan kuulumattomista liiketoiminnoista.
Toimintojen eriyttämisen päätavoitteena on lisätä maakaasuliiketoiminnan avoimuutta (läpinäkyvyyttä) ja siten vaikeuttaa ristiinsubventointia määräävässä markkina-asemassa olevien liiketoimintojen ja kilpailuilla markkinoilla toimivien liiketoimintojen välillä. Ristiinsubventiolla tarkoitetaan sitä, että monopolina toimivan toimialan tuottoja käytetään kilpailluilla markkinoilla toimivan liiketoiminnan tukemiseen.
Koska kyse on maakaasualaa koskevasta lainsäädännöstä, säännöksillä voidaan puuttua vain maakaasuliiketoiminnan asemaan. Alan yrityksillä voi kuitenkin olla merkittäviä muita toimintoja. Tällaisessa tapauksessa maakaasuliiketoiminnot tulisi eriyttää yrityksen muusta toiminnasta ottamatta kantaa siihen, miten tämä muu toiminta järjestetään laskentatoimen osalta.
Eriyttämisvelvoitteen asettaminen maakaasuverkkotoiminnalle perustuu maakaasumarkkinadirektiiviin. Maakaasuverkkoluvan alainen verkkotoiminta tulisi eriyttää omaksi liiketoiminnokseen. Verkkoliiketoiminta käsittää 3 §:n 8 kohdassa määritellyn maakaasuverkkotoiminnan. Lisäksi verkonhaltijan tulisi eriyttää siirtoverkko- ja jakeluverkkotoiminnat toisistaan, jos verkonhaltija harjoittaa molempia toimintoja. Verkkoliiketoiminnan tuloslaskelma ja tase näyttäisivät verkkopalveluiden hintojen ja kustannusten vastaavuuden pitkällä aikavälillä. Tuloslaskelman ja taseen perusteella laskettaisiin 28 §:ssä tarkoitetut verkkotoiminnan kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut. On tärkeää, että verkkotoiminnan eriyttäminen omaksi liiketoiminnokseen näkyisi myös hinnoittelussa ja asiakaslaskutuksessa.
Maakaasun myyntitoiminta olisi eriytettävä omaksi liiketoiminnokseen. Tämä myyntitoiminta käsittää maakaasun tukkumyynnin ja vähittäismyynnin sekä maakaasun hankinnan. Maakaasun myyntinä ja hankintana pidettäisiin myös maakaasuverkkoon syötetyn uusiutuvista energialähteistä olevan kaasun ja nesteytetyn maakaasun myyntiä ja hankintaa.
Omiksi liiketoiminnoikseen tulisi eriyttää myös maakaasun varastointitoiminta sekä nesteytetyn maakaasun käsittelytoiminta eli nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston toiminta kaasun myyntiä lukuun ottamatta.
Sellaisissa tapauksissa, joissa maakaasualaan kuulumaton liiketoiminta on vähäistä, tällaista liiketoimintaa ei tarvitsisi eriyttää maakaasun myyntitoiminnasta. Liiketoiminta katsottaisiin vähäiseksi, kun sen liikevaihto ei ylitä 10 prosenttia maakaasun myyntitoiminnan liikevaihdosta. Maakaasualaan kuulumattomiksi toiminnoiksi katsottaisiin toiminnot, jotka eivät ole maakaasun myyntiä, siirtoa, jakelua, nesteytetyn maakaasun käsittelytoimintaa, varastointia, mittausta tai taseselvityspalvelua.
61 §. Eriyttämisvelvollisuuden sisältö. Eriyttämisellä tarkoitettaisiin laissa sitä, että tilikausittain on laadittava tuloslaskelma ja tase eriytettäville maakaasuliiketoiminnoille sekä yhdistetty tuloslaskelma ja tase muille yrityksen harjoittamille liiketoiminnoille. Tuloslaskelman ja taseen tulisi olla yritysten kirjanpidosta johdettavissa ja ne olisi laadittava kirjanpitolain (1336/1997) säännösten mukaisesti. Tase on tarpeen sen vuoksi, että mahdollinen ristiinsubventio rahoituksen kautta tulisi esiin ja vaikeutuisi.
62 §.Kunnallisen laitoksen eriyttäminen. Kunnallisen maakaasulaitoksen kirjanpidollisella eriyttämisellä kunnasta on tarkoitus selventää kunnan ja sen maakaasulaitoksen välistä taloudellista suhdetta. Pykälän mukaan maakaasuliiketoimintaa harjoittavan kunnallisen laitoksen tilinpäätös tulisi tilikausittain eriyttää kunnan muusta kirjanpidosta sekä kunnan muiden laitosten kirjanpidosta. Lisäksi laitokselle edellytettäisiin laadittavaksi oma tuloslaskelma ja tase. Kunnallisen maakaasulaitoksen kirjanpidollinen eriyttäminen voitaisiin toteuttaa joko muodostamalla siitä erillinen yhteisö tai kirjanpidollisesti eriytetty liiketoiminta. Kirjanpidollisesti eriytetty liiketoiminta voitaisiin toteuttaa esimerkiksi muodostamalla kunnallisesta laitoksesta kuntalain (410/2015) 9 luvun mukainen liikelaitos, joka noudattaa kuntalain kirjanpitoa koskevia säännöksiä.
63 §Eriytettyjen tilinpäätösten laatiminen. Pykälässä säädettäisiin eriytettyjen tilinpäätösten laatimisessa noudatettavat yleisperiaatteet. Eri liiketoimintojen yhteiset tulot ja menot sekä yhteiset tase-erät edellytettäisiin kirjattavaksi laskennallisesti eri toiminnoille tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Kirjanpidossa olisi eriteltävä verkkotoiminnan omistamisesta saatava tuotto voimassa olevan maakaasumarkkinadirektiivin mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa poistojen edellytettäisiin perustuvan hankintamenoihin. Kun eriytettyä tilinpäätöstä laaditaan ensimmäistä kertaa, sisällytettäisiin käyttöomaisuuden hankintamenot siihen suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettynä.
Valitun eriyttämismenettelyn jatkuvuuden turvaamiseksi edellytettäisiin pykälän 3 momentissa, että valittua eriyttämismenettelyä noudatettaisiin, jollei muuttamiseen olisi perusteltua syytä.
Jotta voitaisiin valvoa erityisesti sisäisesti eriytettyjen toimintojen yhteisten kustannusten jakoa, palvelujen veloitusperusteita ja käytettyjä lainakorkoja, edellytetään eriytettyjen toimintojen tuloslaskelmien ja taseiden lisätietona julkaistavaksi näitä koskevia tietoja. Työ- ja elinkeinoministeriö voisi 66 §:n 1 momentin nojalla antaa asetuksella määräyksiä ja ohjeita siitä, miten toimintojen eriyttäminen toteutetaan, tuloslaskelmat ja taseet laaditaan ja mitä lisätietoja tulee julkaista.
64 §.Eriytettyjen tilinpäätösten tarkastaminen. Maakaasualan yrityksen tilintarkastajien tulee tarkastaa eriytettyjen toimintojen tuloslaskelmat, taseet ja niiden liitetiedot sekä antaa niistä lausunto tilintarkastuskertomuksessa. Yrityksen tilintarkastajat ovat hyvin perillä yrityksen asioista ja ovat näin luonnollinen ja soveltuva tarkastuselin.
Eriytettyjen toimintojen tuloslaskelmien ja taseiden tarkastusvelvollisuus kuuluu lakisääteisen tilintarkastuksen piiriin, jolloin tilintarkastuskertomus kattaa myös eriytettyjä tilinpäätöksiä koskevat tarkastushavainnot. Energiavirasto voi tarvittaessa myös tarkastaa, että laskelmat on asianmukaisesti tehty.
65 §Eriytettyjen tilinpäätösten julkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin maakaasuliiketoimintojen eriytettyjen tilinpäätösten julkisuudesta. Tilinpäätökset tulisi liittää maakaasuliiketoimintaa harjoittavan yrityksen viralliseen tilinpäätökseen. Tilinpäätöstietojen julkisuus mahdollistaa sen, että asiakkaat ja kilpailijat voivat arvioida, onko sovellettu hinnoittelu ollut kohtuullista.
66 §. Eriyttämistä koskevat täydentävät säännökset. Maakaasualan yritysten eriyttämistoimenpiteiden helpottamiseksi ja yhtenäisen menettelyn luomiseksi työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella voidaan antaa yksityiskohtaisemmat säännökset toimintojen eriyttämisestä edellisten pykälien mukaisesti.
Energiavirasto voi määrätä, että eriytettyjen toimintojen tuloslaskelmat ja taseet lisätietoineen ja näitä toimintoja harjoittavien yritysten tilinpäätökset tulee toimittaa virastolle.
Energiavirasto voi perustellusta syystä antaa yksittäistapauksissa poikkeuksia lain edellyttämästä eriyttämistavasta, jos sen toteuttaminen lain vaatimusten mukaisesti esimerkiksi yritysrakenteen takia on kohtuutonta. Energiavirasto antaa poikkeuslupaa haettaessa hakijan ehdotuksen perusteella päätöksen lain vaatiman eriyttämistavan sijasta käytettävästä eriyttämistavasta.
VI osa Maakaasusopimukset
14 luku Maakaasusopimuksia koskevat säännökset
67 §. Luvun soveltamisala ja määritelmät. Pykälässä 1 momentissa säädettäisiin 14 luvun soveltamisalasta. Luvun säännöksiä sovellettaisiin maakaasun liittymissopimukseen, maakaasuverkkosopimukseen ja maakaasun myyntisopimukseen. Maakaasuverkkosopimukseen ja maakaasun myyntisopimukseen luvun säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain, jos sopimuksen osapuolena oleva loppukäyttäjä ostaa maakaasua vähittäismyyjältä pääasiassa omaan käyttöönsä. Luvun vähittäismyyjää koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös maakaasun myyjään, joka toimittaa maakaasua maakaasun käyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen maakaasuverkon kautta. Säännöksellä ulotettaisiin maakaasumarkkinoiden sopimuksia koskeva vähimmäissääntely myös niihin maakaasun toimittajiin, jotka toimittavat maakaasua maakaasun käyttäjille kiinteistön sisäisen maakaasuverkon kautta. Samalla kiinteistöverkon kautta maakaasunsa ostavat kuluttajat saisivat hyväkseen vastaavan sopimusehtoja koskevan vähimmäissuojan kuin jakeluverkon kautta maakaasun ostavat kuluttajat. Luvun säännösten soveltamisalan piiriin tulisivat kaikki kiinteistöverkoissa toimivat maakaasun toimittajat, jos maakaasu on siirtynyt heidän omistukseensa ja se luovutetaan heidän asiakkailleen jakeluverkon ja kiinteistöverkon liittymispisteen ja jakeluverkonhaltijan vastuulla olevan mittauspisteen takaisessa kiinteistöverkossa. Tässä luvussa tarkoitettuun sopimukseen, joka on tehty kuluttajan ja jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän välillä, sovellettaisiin lisäksi kuluttajansuojalakia.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin, mitä 14 luvussa tarkoitetaan maakaasun liittymissopimuksella, maakaasuverkkosopimuksella, maakaasun myyntisopimuksella tai liittyjällä. Maakaasun liittymissopimuksella tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan ja liittyjän välistä sopimusta, joka koskee maakaasun käyttöpaikan liittämistä verkkoon ja liittymän maakaasun käyttömahdollisuuksien ylläpitoa. Jos liittymissopimus siirretään toiselle, siirronsaajaan sovelletaan liittyjää koskevia säännöksiä. Maakaasuverkkosopimuksella tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan ja loppukäyttäjän välistä sopimusta maakaasuverkkopalveluiden myymisestä ja ostamisesta. Maakaasun myyntisopimuksella puolestaan tarkoitetaan maakaasun myyjän ja loppukäyttäjän välistä sopimusta maakaasun myymisestä ja ostamisesta. Liittyjällä tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan kanssa maakaasun liittymissopimuksen tekevää maakaasun käyttöpaikan omistajaa tai haltijaa.
68 §. Pakottavuus. Luvun säännöksistä ei saisi sopimuksin poiketa kuluttajan vahingoksi. Kuluttajasopimusten pakottavuus tarkoittaa, että luvun säännöksistä poikkeava sopimusehto on mitätön. Mitättömyys tarkoittaa, ettei sopimusehdolla ole sopimussuhteessa vaikutusta eikä lainvastaiseen ehtoon voida vedota sen hyväksynyttä kuluttajaakaan vastaan. Tuomioistuimen tai viranomaisen tulee ottaa sopimusehdon mitättömyys huomioon viran puolesta. Pykälän mukaan 14 luvun säännökset ovat pääsääntöisesti tahdonvaltaisia muissa tapauksissa kuin niissä, joissa poikkeaminen säännöksistä tapahtuisi kuluttajan vahingoksi. Luvun säännöksiä sovelletaan pääsääntöisesti vain, jos muuta ei johdu sopimuksesta, sopijapuolten omaksumasta käytännöstä taikka kauppatavasta tai muusta tavasta, jota on pidettävä sopijapuolia sitovana. Eräät 14 luvun säännöksistä on kuitenkin erikseen säädetty asianomaisessa säännöksessä pakottaviksi. Lisäksi maakaasumarkkinoiden osapuolet ja jakeluverkonhaltijat ovat velvollisia noudattamaan maakaasumarkkinalakiin ja muuhun lainsäädäntöön sisältyviä pakottavia säännöksiä. Tahdonvaltaisuus ei tarkoita, ettei sopimusvapaudelle olisi mitään rajoituksia.
69 §.Kuluttajalle tarjottavan sopimuksen sisältämät tiedot. Pykälään sisältyisi maakaasumarkkinadirektiivin edellyttämä säännös niistä vähimmäistiedoista, jotka jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän on annettava kuluttajalle ennen sopimuksen tekemistä. Maakaasumarkkinadirektiivin vaatimusten täyttämiseksi pykälässä säädettäisiin myös energiankuluttajan tarkistuslistasta.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetut tiedot olisi kirjattava sovitussa muodossaan sopimukseen tai vahvistusilmoitukseen. Sopimuksen tai vahvistusilmoituksen mukana kuluttajalle olisi annettava tieto energiankuluttajan tarkistuslistasta sekä Energiaviraston internetosoite, jossa se on saatavilla. Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän on pyynnöstä annettava kopio tarkistuslistasta kuluttajalle.
Maakaasumarkkinadirektiivin 3 artiklan 12 kohdassa säädetään komission laatimasta energiankuluttajan tarkistuslistasta. Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltiot varmistavat, että vähittäismyyjät ja jakeluverkonhaltijat ryhtyvät yhteistyössä sääntelyviranomaisen kanssa tarvittaviin toimiin, jotta kaikki kuluttajat saavat kopion edellä mainitusta listasta. Lisäksi on varmistettava, että lista on julkisesti saatavilla. Pykälän 3 momentin velvoittavalla säännöksellä varmistettaisiin, että vähittäismyyjät ja jakeluverkonhaltijat viestittävät tarkistuslistan olemassaolosta kuluttajille.
70 §. Maakaasun liittymissopimuksen tekeminen. Pykälän 1 momentin mukaan liittymissopimus on tehtävä kirjallisesti. Suullisesti tehty liittymissopimus ei ole kuitenkaan pätemätön. Jos liittymissopimus tai sen jokin ehto sovitaan vain suullisesti, ei jakeluverkonhaltija voi vedota tällaiseen ehtoon. Sen sijaan liittyjä voi vedota myös tällaiseen sopimusehtoon. Koska säännös ei ole pakottava muiden kuin niiden liittyjien suhteen, jotka ovat kuluttajia, jakeluverkonhaltija voi muutoin tehdä myös suullisia liittymissopimuksia. Liittymissopimukset on yleisesti jo pitkään tehty kirjallisessa muodossa.
Kun kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskeva maakaasun liittymissopimus on voimassa, voidaan solmia maakaasun myyntisopimus sekä maakaasuverkkosopimus.
71 §. Maakaasuverkkosopimuksen tekeminen. Maakaasuverkkosopimus voidaan pykälän 1 momentin mukaan tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. Tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 181 §:ssä säädetään, että jos sopimus on lain mukaan tehtävä kirjallisesti, vaatimuksen täyttää myös sellainen sähköinen sopimus, jonka sisältöä ei voida yksipuolisesti muuttaa ja joka säilyy osapuolten saatavilla. Tällainen sähköisesti tehty maakaasuverkkosopimus katsottaisiin kirjallisesti tehdyksi.
Maakaasuverkkosopimus voidaan tehdä, kun kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskeva maakaasun liittymissopimus on voimassa.
Maakaasun jakelun aloittaminen edellyttää maakaasuverkkosopimuksen ja maakaasun liittymissopimuksen lisäksi voimassaolevaa maakaasun myyntisopimusta yhden avoimesta maakaasun toimituksesta vastaavan vähittäismyyjän kanssa.
72 §Maakaasun myyntisopimuksen tekeminen. Maakaasun myyntisopimus voidaan pykälän 1 momentin mukaan tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. Tietoyhteiskuntakaaren 181 §:ssä säädetään, että jos sopimus on lain mukaan tehtävä kirjallisesti, vaatimuksen täyttää myös sellainen sähköinen sopimus, jonka sisältöä ei voida yksipuolisesti muuttaa ja joka säilyy osapuolten saatavilla. Tällainen sähköisesti tehty maakaasuverkkosopimus katsottaisiin kirjallisesti tehdyksi.
Pykälän 2 momentin mukaan 44 §:ssä tarkoitetun vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden piirissä olevalla loppukäyttäjällä tulee olla mahdollisuus tehdä vähittäismyyjän kanssa sopimus, joka sisältää maakaasun toimituksen lisäksi maakaasunjakelun sisältämän palvelun. Vähittäismyyjä tilaa tällöin jakeluverkonhaltijalta maakaasun jakelun sisältämän palvelun. Maakaasun jakelun toteuttamisesta ja jakeluverkonhaltijalle kuuluvista tehtävistä vastaa tässäkin tapauksessa jakeluverkonhaltija.
Maakaasun toimituksen aloittaminen edellyttää maakaasun liittymissopimuksen lisäksi voimassaolevaa maakaasuverkkosopimusta sekä sitä, että näissä sopimuksissa mainitut velvoitteet on täytetty.
73 §.Vahvistusilmoitus. Pykälän 1 momentin mukaan jos maakaasuverkkosopimusta tai maakaasunmyyntisopimusta ei ole tehty kirjallisesti, jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän on lähetettävä loppukäyttäjälle tiedot tehdystä sopimuksesta sekä siihen sovellettavista hinnoista ja muista ehdoista (vahvistusilmoitus). Vahvistusilmoitus on lähetettävä viivytyksettä ja viimeistään kahden viikon kuluttua sopimuksen tekemisestä. Pykälän 1 momentin säännöstä sovellettaisiin suullisiin sopimuksiin, joissa osapuolena on muu loppukäyttäjä kuin kuluttaja sekä sellaisiin kuluttajien kanssa suullisesti tehtyihin sopimuksiin, joihin ei sovelleta kuluttajansuojalain 6 luvun koti- ja etämyyntiä koskevia säännöksiä.
Kuluttajan koti- ja etämyyntiä koskevat säännökset sisältyvät kuluttajansuojalain 6 lukuun. Näitä säännöksiä sovellettaisiin kuluttajien kanssa koti- tai etämyynnissä tehtäviin sopimuksiin. Pykälään sisältyisi informatiivinen viittaus näihin säännöksiin.
74 §. Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen. Liittymissopimus, maakaasuverkkosopimus ja maakaasunmyyntisopimus voidaan tehdä olemaan voimassa toistaiseksi tai määräajan. Liittymissopimus ja maakaasuverkkosopimus tehdään yleensä toistaiseksi. Kilpailun avautuessa määräaikaisten myyntisopimusten arvioidaan yleistyvän.
Toistaiseksi voimassa oleva maakaasun liittymissopimus, maakaasuverkkosopimus tai maakaasun myyntisopimus päättyy purkamisen tai irtisanomisen johdosta. Määräaikainen sopimus päättyy määräajan umpeuduttua. Jos liittyjä tai loppukäyttäjä on kuluttaja, hän saa kuitenkin irtisanoa myös määräaikaisen maakaasun liittymis- ja maakaasuverkkosopimuksen samalla tavalla kuin toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.
Toistaiseksi voimassa olevat maakaasuverkkosopimus ja maakaasunmyyntisopimus päättyvät ilman eri toimenpiteitä, kun kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskeva liittymissopimus päättyy. Tällöin tulee kuitenkin ottaa huomioon myös 75 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan liittyjällä ei ole oikeutta irtisanoa liittymissopimusta, jos kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskevan muun loppukäyttäjän tekemä maakaasuverkkosopimus tai maakaasun myyntisopimus on voimassa.
75 §.Maakaasun liittymissopimuksen irtisanominen ja purkaminen. Pykälän 1 momentissa ehdotettaisiin, että jakeluverkonhaltijalla ei ole oikeutta irtisanoa liittymissopimusta. Kielto johtuu 15 §:ssä säädetystä liittämisvelvollisuudesta. Momentin toisessa virkkeessä säädetään, ettei liittyjällä ole oikeutta irtisanoa liittymissopimusta, jos kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskeva muun loppukäyttäjän maakaasuverkkosopimus tai maakaasun myyntisopimus on voimassa. Kiinteistön omistava liittyjä ei näin voi irtisanomalla liittymissopimuksen aiheuttaa vuokralaisen maakaasun saannin keskeytymistä ja esimerkiksi nopeuttaa häätöä.
Pykälän 2 momentin mukaan liittyjän käytettävissä oleva irtisanomisaika saa olla korkeintaan yhden kuukauden pituinen. Jos liittymän haltija on kuluttaja, ei irtisanomisaika saa olla kahta viikkoa pidempi. Liittyjän ei tarvitse esittää syytä irtisanomiselleen.
Pykälän 3 momentin mukaan jakeluverkonhaltija voisi irtisanomisesta huolimatta pitää muita kiinteistöjä varten rakennettua jakeluputkistoa koskevat oikeudet voimassa siten kuin siitä on sovittu.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin jakeluverkonhaltijan oikeudesta purkaa liittymissopimus. Momentin mukaan jakeluverkonhaltijalla olisi oikeus purkaa liittymissopimus, jos liittyjä on olennaisesti rikkonut liittymissopimukseen perustuvia velvoitteitaan eikä sopimusrikkomusta ole oikaistu jakeluverkonhaltijan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassa tai, jos muu liittyjä kuin kuluttaja on asetettu konkurssiin.
Pykälän säännöksistä ei voida sopimuksin poiketa. Jakeluverkonhaltija ja liittyjä eivät voi siten sopia, että liittyjällä olisi oikeus irtisanoa sopimus, vaikka toisen loppukäyttäjän kyseistä maakaasun käyttöpaikkaa koskeva sopimus on voimassa. Pykälän säännöksistä ei saa poiketa.
76 §. Maakaasuverkkosopimuksen irtisanominen. Jakeluverkonhaltija ei saa irtisanoa kuluttajan maakaasuverkkosopimusta. Muun maakaasuverkkosopimuksen jakeluverkonhaltija saa irtisanoa vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on lainsäädännön muutoksen tai olosuhteiden olennaisen muutoksen takia hänen kannaltaan kohtuutonta. Maakaasuverkkosopimuksen irtisanomisaika on loppukäyttäjälle kaksi viikkoa ja jakeluverkonhaltijalle kolme kuukautta. Kuluttajalla on kuitenkin oikeus sanoa verkkopalvelusopimus irti, mikäli jakeluverkonhaltija ilmoittaa muutoksista sopimusehtoihin tai hintoihin. Sopimus päättyy tällöin ennen muutosten voimaantuloa. Irtisanomisilmoitus on toimitettava jakeluverkonhaltijalle viimeistään seitsemän päivää ennen muutosten voimaantuloa. Pykälän säännökset ovat pakottavia myös muun kuin kuluttajan eduksi. Pykälän säännöksistä ei saa poiketa loppukäyttäjän vahingoksi.
77 §. Maakaasun myyntisopimuksen irtisanominen. Vähittäismyyjä ei saa irtisanoa maakaasun myyntisopimusta, kun vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluva loppukäyttäjä on kuluttaja. Vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden piirissä olevan muun maakaasun myyntisopimuksen vähittäismyyjä saa irtisanoa vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on lainsäädännön muutoksen tai olosuhteiden olennaisen muutoksen takia hänen kannaltaan kohtuutonta.
Maakaasun myyntisopimuksen irtisanomisaika on loppukäyttäjälle kaksi viikkoa ja vähittäismyyjälle kolme kuukautta. Vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden ulkopuolella olevan sopimuksen irtisanomisaika on vähittäismyyjälle kaksi viikkoa.
Pykälän säännökset ovat pakottavia myös muun kuin kuluttajan eduksi. Pykälän säännöksistä ei saa poiketa vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan loppukäyttäjän vahingoksi.
78 §. Maakaasun liittymissopimuksen, maakaasuverkkosopimuksen sekä maakaasun myyntisopimuksen ehtojen muuttaminen. Pykälän 1 momentissa on määritelty keskeisimmät tilanteet, joissa jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä voi yksipuolisesti muuttaa sopimusehtoja ja hintoja. Momentin 1 kohdan tilanteessa edellytetään lisäksi, ettei sopimus olennaisesti muutu. Muutoksen olennaisuutta ei arvioida vertaamalla alkuperäiseen sopimussisältöön vaan muutoshetkellä voimassa olevaan sopimukseen. Tämä johtuu siitä, että sopimukset saattavat olla voimassa hyvin pitkään, joten niiden sisällön muuttaminen voi käydä tarpeelliseksi. Vähittäismyyjä ei kuitenkaan saa muuttaa tällä perusteella määräaikaista maakaasun myyntisopimusta. Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän on tarpeellista tiedottaa uuden jakson hinnoista loppukäyttäjälle ajoissa, vaikka loppukäyttäjä pystyisikin laskemaan itse hintansa julkisista hintatiedoista. Toiseksi hinnanmuutoslausekkeet voivat oikeuttaa jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän muuttamaan hintaa, jos tietty ehto täyttyy. Hinta määritellään sopimuksessa tietylle tasolle. Hinnan muuttaminen edellyttää sopijapuolen erityisiä toimenpiteitä. Jakeluverkonhaltija voi varautua sopimusehdoissaan verkkopalvelun hintojen muuttamiseen esimerkiksi silloin, kun verkkotoiminnan harjoittamisesta aiheutuvien kustannusten kehitys, jakeluverkonhaltijan muille verkonhaltijoille maksamien maksujen muutokset tai 14 §:n verkon kehittämisvelvoitteen täyttäminen sitä edellyttää. Hinta- ja hinnanmuutoslausekkeet voivat muotoutua lähtökohtaisesti sopijapuolten tarkoituksen mukaisesti vapaasti. Muiden vaihtoehtojen ohessa hinta voidaan sopia kiinteänä, koko sopimuskauden ajan voimassa olevana hinnoitteluna taikka hinta voidaan kytkeä tiettyyn indeksiin tai muuhun sovittavaan arvoon niin, että hinnantarkistuksia suoritetaan sovituin aikavälein. Viitearvona voidaan käyttää polttoaineiden hintaindeksejä tai muita sovittuja arvoja. Vähittäismyyjät voivat myös tarjota kiinteämääräisellä hinnalla sopimuksia, joista niillä ja toisaalta maakaasun käyttäjillä on sovittavaa irtisanomisaikaa noudattaen oikeus päästä eroon.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla ehtoja ja hintoja voidaan muuttaa lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen antaman päätöksen perusteella, jos jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä ei ole voinut ottaa niitä huomioon sopimusta tehdessään. Sopimusta voidaan kohdan nojalla muuttaa esimerkiksi silloin, kun arvonlisäveroprosenttia muutetaan. Myös esimerkiksi energiaan tai energiantuotannon päästöihin perustuvien verojen ja maksujen muutokset voivat oikeuttaa kohdan nojalla muuttamaan hintaa. Niin ikään viranomaisen esimerkiksi maakaasun toimitusvarmuuteen tai verkkotoiminnan valvontaan liittyvillä päätöksillä voi olla vaikutusta maakaasun tai verkkopalvelun hintaan. Esimerkkeinä tällaisista päätöksistä voidaan mainita päätökset, joilla viranomainen muuttaa vakiintunutta ratkaisukäytäntöään sekä merkittäviä lisäkustannuksia aiheuttavat päätökset.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan sopimusta voidaan muuttaa, jos siihen on erityistä syytä olosuhteiden muuttumisen, vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelmien uudistamisen tai energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamisen johdosta. Koska maakaasualan sopimukset ovat usein pitkään voimassa, voi ilmetä perusteltua tarvetta muuttaa sopimusta. Muutostarpeet voivat johtua esimerkiksi jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän hinnoittelun pohjana käyttämästä, aikanaan asianmukaisesta mutta ajan myötä vanhentuneesta kustannusrakenteesta. Vääristymät voivat ilmetä esimerkiksi kiinteiden ja energiamaksujen välisessä suhteessa tai eri päivän- ja vuodenaikojen välisissä hintasuhteissa. Esimerkiksi toistaiseksi tehdyissä maakaasuverkkosopimuksissa vääristymiä voi syntyä vuosien ja vuosikymmenien mittaan. Vähittäismyyjä ei voi tässä kohdassa tarkoitetuilla perusteilla muuttaa määräaikaisen maakaasun myyntisopimuksen ehtoja tai hintoja.
Pykälän 3 momentin mukaan jakeluverkonhaltijalla ja vähittäismyyjällä on lisäksi oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtomuutoksia. Tällaiset muutokset eivät saa vaikuttaa sopimuksen keskeiseen sisältöön. Jos maakaasutoimituksen hinta on sidottu sopijapuolten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaan viitearvoon tai viitearvoihin (esim. indeksit), näiden muutoksia ei pidetä edellä tarkoitettuina hinta- tai sopimusehtomuutoksina.
Pykälän 4 momentissa säädetään jakeluverkonhaltijan toiminta-alueen muutoksista johtuvasta hinnan tarkistuksesta. Lain 36 §:n mukaan maakaasunjakelun hinta ei saa riippua siitä, missä asiakas maantieteellisesti sijaitsee tietyn jakeluverkonhaltijan toiminta-alueella. Jos jakeluverkonhaltijan toiminta-alue muuttuu, jakeluverkonhaltijalla on oikeus muuttaa maakaasun jakelun hintaa 36 §:ssä säädetyn yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten verkon käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa 36 §:n nojalla annetulla päätöksellä hyväksymän siirtymäajan kuluessa.
Pykälän 5 momentissa säädetään yksipuolisen sopimus- tai hintamuutoksen ilmoittamisesta toiselle sopijapuolelle. Ilmoituksessa on kerrottava, miltä osin sopimus muuttuu ja millaiset ovat uudet ehdot tai hinnat muuttuneilta osin, mistä ajankohdasta lukien muutos tulee voimaan sekä sopijapuolen mahdollisesta oikeudesta irtisanoa sopimus muutoksen perusteella. Lisäksi on kerrottava muutoksen peruste. Ilmoitus on lähetettävä sopijapuolelle kirjallisesti. Ilmoitus tulee lähettää asiakkaan ennalta tätä tarkoitusta varten antamaan osoitteeseen, joka voi olla myös sähköpostiosoite. Hinnanmuutoksesta voidaan ilmoittaa asiakkaille esimerkiksi tiedotteella laskun yhteydessä tai erikseen laskutusosoitteeseen lähetettävällä kirjeellä. Muutos voi tulla voimaan pääsääntöisesti aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä, kun liittyjälle tai loppukäyttäjälle on lähetetty muutosilmoitus. Lainsäädännön muutoksiin tai viranomaistoimiin perustuvat hinnan- ja muut sopimusmuutokset voidaan kuitenkin toteuttaa lainsäädännön tai viranomaispäätöksen edellyttämänä ajankohtana. Esimerkiksi veromuutoksen takia tapahtuva hinnanmuutos voidaan toteuttaa siitä päivästä, kun muutettua veroa aletaan periä. Tiedossa olevista muutoksista on pyrittävä ilmoittamaan aina mahdollisimman pian.
79 §. Maakaasun jakelun keskeyttäminen vähittäismyyjästä johtuvasta syystä. Pykälän 1 momentin mukaan jakeluverkonhaltija ei saa keskeyttää maakaasun jakelua loppukäyttäjälle vähittäismyyjästä johtuvasta syystä ennen kuin hän on ilmoittanut loppukäyttäjälle maakaasun jakelun keskeyttämisestä ja sen syystä. Lisäksi jakeluverkonhaltijan on pykälän 1 momentin mukaan huolehdittava vähintään kolmen viikon ajan siitä, että kuluttajalle toimitetaan maakaasua. Kolmen viikon aika alkaa siitä, kun kuluttajalle on ilmoitettu odotettavissa olevasta keskeytyksestä. Jakeluverkonhaltija voi esimerkiksi sopia jonkin maakaasun vähittäismyyjän kanssa siitä, että tämä huolehtii maakaasun toimituksesta momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Pykälässä tarkoitettujen tilanteiden taustat voivat olla hyvinkin erilaisia. Vähittäismyyjä voi syyllistyä sopimusrikkomukseen jakeluverkonhaltijaa kohtaan. Vähittäismyyjä ei esimerkiksi suorita jakeluverkonhaltijalle tältä tilaamistaan palveluista kuten jakelusta, mittauksesta ja tiedonkäsittelystä koituvia maksuja. Vähittäismyyjä voi jättää hoitamatta myös vastuunsa omassa maakaasunhankinnassaan. Vähittäismyyjän toiminta voi päättyä esimerkiksi konkurssiin. Vaikka loppukäyttäjä olisikin tilannut maakaasun jakelun ja muun verkkopalvelun vähittäismyyjän kautta ja vähittäismyyjä on joutunut vaikeuksiin, loppukäyttäjä ei kuitenkaan ole vaarassa kärsiä taloudellisia menetyksiä, ellei hänellä ole sillä hetkellä suoritettuna maksuja ennakkoon vähittäismyyjälle.
Pykälän 2 momentin mukaan toimitusvelvollisuuden piirissä olevien loppukäyttäjien maakaasun toimitusta ei saa keskeyttää ennen kuin Energiavirasto on määrännyt uuden toimitusvelvollisen vähittäismyyjän. Energiaviraston on määrättävä loppukäyttäjälle vähittäismyyjä esimerkiksi tilanteissa, joissa syntyy epätietoisuutta siitä, kuka on toimitusvelvollinen vähittäismyyjä tai, jos toimitusvelvollinen vähittäismyyjä katsoo, ettei toimitusvelvollisuuden edellytyksiä ole olemassa.
Pykälän 3 momentin mukaan loppukäyttäjän on korvattava jakeluverkonhaltijalle maakaasun toimituksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Maakaasua ei välttämättä toimitettaisi tässä tilanteessa samoin ehdoin kuin aiempi vähittäismyyjä on toimittanut. Jos loppukäyttäjällä ei ole maakaasuverkkosopimusta jakeluverkonhaltijan kanssa, maakaasun jakelun hinta on lisättävä mainittuihin kohtuullisiin kustannuksiin. Jakeluverkonhaltija voi myös osoittaa vähittäismyyjän, joka huolehtii maakaasun toimituksesta loppukäyttäjille tässä pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa. Tämä osoitettu vähittäismyyjä voi muun ohessa laskuttaa kyseisenä jaksona toimitetusta maakaasusta sekä sopimusjärjestelyistä riippuen myös vähittäismyyjän tilaamasta maakaasun jakelusta. Loppukäyttäjää kohtaan tämän pykälän mukaisten velvoitteiden täyttämisestä on kuitenkin vastuussa jakeluverkonhaltija. Energiavirasto määrää kohtuullisen korvauksen suuruudesta, jos jakeluverkonhaltija ja loppukäyttäjä eivät kykene siitä sopimaan.
80 §.Maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen keskeyttäminen loppukäyttäjästä johtuvasta syystä. Maakaasun loppukäyttäjien aseman selkeyttämiseksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös siitä, milloin loppukäyttäjän sopimusrikkomukset oikeuttavat maakaasun jakelun ja maakaasun toimituksen keskeyttämiseen. Maakaasun jakelu ja maakaasun toimitus kuluttajalle voidaan keskeyttää vain tässä pykälässä mainittujen sopimusrikkomusten vuoksi. Pykälän mukaan tällaisia sopimusrikkomuksia olisivat maksujen laiminlyönnit sekä muut oleelliset sopimusrikkomukset. Muita oleellisia sopimusrikkomuksia voisivat olla esimerkiksi loppukäyttäjän tekemät turvallisuusvaatimusten vastaiset maakaasuasennukset ja -laitteet, jotka aiheuttaisivat vaaraa tai häiriötä verkonhaltijan siirtolaitteistolle tai toisille maakaasun käyttäjille. Säännös koskee myös niitä vähittäismyyjiä, joilla ei ole tämän vähittäismyyjän toimitusvelvollisuutta.
Maakaasun jakelun ja maakaasun toimituksen keskeyttäminen voi johtaa loppukäyttäjän kannalta kohtuuttomiin seurauksiin. Loppukäyttäjän kannalta tilanne on erityisen vaikea silloin, kun keskeytyksen vuoksi asunnosta lakkaa lämmitys kylmänä vuodenaikana. Maksuvaikeuksissa olevat henkilöt eivät aina pysty hoitamaan raha-asioitaan tai saamaan niiden maksamiseen esimerkiksi toimeentulotukea kovin nopeasti, vaikka heillä siihen olisikin halua. Tämän vuoksi pykälän 2 momentin mukaan jos maksun laiminlyönti on johtunut kuluttajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään (heikossa asemassa oleva asiakas), maakaasun jakelun tai maakaasuntoimimaakaasun toimituksen saa keskeyttää aikaisintaan 60 päivän kuluttua maksun eräpäivästä. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että vakituisena asuntona käytettävästä rakennuksesta tai sen osasta voitaisiin katkaista maakaasu lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana aikaisintaan neljän kuukauden kuluttua erääntyneen laskun eräpäivästä, jos asunnon lämmitys on riippuvainen maakaasusta. Tällöin loppukäyttäjälle jäisi kohtuullisesti aikaa järjestää raha-asiansa niin, että hän voisi maksaa erääntyneet maakaasulaskunsa. Vähittäismyyjä tai jakeluverkonhaltija voisi kuitenkin periä erääntyneitä maksuja normaalia tietä, vaikkei sillä olisikaan mahdollisuutta keskeyttää maakaasun toimitusta tai maakaasun jakelua.
81 §.Oikeus pidättyä maksusta viivästyksen vuoksi. Pykälässä ehdotettaisiin, että sen 1 momentin mukaan liittyjällä on oikeus pidättyä maksamasta liittymismaksua, jos liittymää ei ole kytketty liittymissopimuksessa sovittuna ajankohtana. Liittymismaksun suorittamisesta sovitaan myös liittymissopimuksessa. Tavallisesti liittymismaksu erääntyy välittömästi, kun liittymä on kytketty. Liittymismaksun pidätysoikeudella ei usein ole käytännön merkitystä, koska maksu erääntyy vasta liittämisajankohdan jälkeen. Liittymissopimuksessa voidaan kuitenkin sopia liittymismaksun suorittamisesta erissä. Erissä maksu tulee kuluttajasopimuksissa kyseeseen lähinnä, jos liittymismaksu on esimerkiksi maakaasun käyttöpaikan syrjäisen sijainnin takia sovittu tavanomaista korkeammaksi. Toimitusajankohdasta sovittaessa on syytä ottaa huomioon sopimuksen täyttämiseen vaikuttavat tiedossa olevat seikat, kuten maanomistukseen liittyvät lupa-asiat tai kunnallistekniikan asentamisen ajoittuminen, jotka saattavat estää tai viivästyttää jakeluverkonhaltijaa täyttämästä velvoitettaan. Kun liittymä on viivästyneenä kytketty, liittyjällä on oikeus pidättää omasta suorituksestaan se osa, mikä on tarpeen hänen korvausvaatimuksensa vakuudeksi.
Pykälän 2 momentin mukaan loppukäyttäjällä on oikeus pidättää maakaasuverkkosopimuksen tai maakaasun myyntisopimuksen mukaisia maksuja maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen aloittamisen viivästyttyä. Loppukäyttäjän velvollisuus suorittaa maksuja alkaa vasta maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen aloittamisesta. Viivästysajalta loppukäyttäjällä ei ole perusmaksujen maksuvelvollisuutta. Perusmaksut määritetään aikaan perustuen, joten viivästysajan suhteellinen osuus maksusta on määriteltävissä. Maakaasun jakelun maksut loppukäyttäjä voi joutua maksamaan myös vähittäismyyjän viivästysajalta. Kun maakaasun jakelu tai maakaasun toimitus on viivästyksen jälkeen aloitettu, loppukäyttäjällä on edelleen oikeus pidättää omasta suorituksestaan se osa, joka on tarpeen hänen korvausvaatimuksensa vakuudeksi. Viivästystilanteessa niin loppukäyttäjällä kuin liittyjällä on oikeus vaatia myös sopimuksen täyttämistä, vaikka tästä ei ehdotetakaan otettavaksi lakiin nimenomaista säännöstä.
82 §.Vakiokorvaus liittymän kytkemisen viivästyessä. Pykälä koskee liittymän kytkemisen viivästyksestä suoritettavaa vakiokorvausta jakeluverkossa. Vakiokorvaus määräytyisi ehdotuksen mukaan viivästyksen keston perusteella. Kahdelta ensimmäiseltä viivästysviikolta vakiokorvaus on 5 prosenttia alkaneelta viikolta. Viivästyksen kestettyä 8—14 päivää vakiokorvaus olisi siis 10 prosenttia. Seuraavilta kahdelta alkaneelta viivästysviikolta vakiokorvaus on 10 prosenttia kummaltakin. Tällöin viivästyksen kestettyä vähintään 22 päivää vakiokorvaus on 30 prosenttia, mikä on myös vakiokorvauksen enimmäisprosentti. Momentissa on myös määritetty euromääräinen vakiokorvauksen enimmäismäärä, joka on 3 000 euroa. Käytännössä kotitalouksiin hankittavien liittymien kokonaismaksut ovat tavallisesti enintään noin 3 000 euroa. Vakiokorvauksen saaminen ei edellytä, että liittyjä näyttäisi hänelle aiheutuneen viivästymisestä vahinkoa. Vakiokorvauksen enimmäismäärää voitaisiin tarvittaessa tarkistaa valtioneuvoston asetuksella rahanarvon muutosta vastaavasti.
Vakiokorvausta laskettaessa otetaan lukuun kaikki liittämisestä tavanomaisesti perittävät maksut. Varsinaisen liittymismaksun ohella voidaan käytännössä periä esimerkiksi kytkentämaksuja. Vakiokorvausta määritettäessä otetaan huomioon se liittymismaksu, jota jakeluverkonhaltija yleisesti käyttää tarjotessaan liittymiä niin sanottujen taulukkohintojen mukaisesti. Korkeampia kuin liittymismaksutaulukon mukaisten euromäärien mukaisia hintoja voidaan käyttää esimerkiksi syrjäisiin ja siten suuria kustannuksia aiheuttaviin maakaasun käyttöpaikkoihin liittymiä toimitettaessa. Näitä ei kuitenkaan oteta huomioon vakiokorvausta laskettaessa.
Pykälän 2 momentin mukaan liittymän toimittamisen viivästymisestä vahinkoa kärsineellä liittyjällä on oikeus saada vahingostaan vakiokorvauksen ylittävä korvaus. Vahingonkorvaus- tai hinnanalennusvelvollisuutta ja vahingonkorvauksen määrää koskevat riidat käsitellään tuomioistuimessa.
Pykälän 3 momentin mukaan liittyjällä ei ole oikeutta edellä mainittuun vakiokorvaukseen tilanteessa, jossa viivästys johtuu jakeluverkonhaltijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä.
83 §.Vahingonkorvaus viivästyksen vuoksi. Pykälässä säädetään jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän vahingonkorvausvelvollisuudesta viivästystilanteissa. Säännös vastaa kuluttajansuojalaissa olevia vahingonkorvaussäännöksiä ja kauppalain (355/1987) 27 §:n säännöksiä. Lähtökohtana on, että jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän on korvattava liittyjälle tai loppukäyttäjälle liittymän kytkemisen taikka maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen aloittamisen viivästymisestä aiheutunut vahinko. Pykälän 1 ja 2 momentissa mainituin edellytyksin jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä voi kuitenkin vapautua korvausvelvollisuudesta. Pykälän 3 momentin säännökset rajoittavat vahingonkorvausta välillisten vahinkojen osalta.
Pykälän 1 momentissa on korvausvelvollisuutta koskeva pääsääntö, jonka mukaan liittyjällä ja loppukäyttäjällä on oikeus korvaukseen viivästyksestä aiheutuvasta vahingosta. Momentissa asetetaan vahingonkorvausvelvollisuudesta vapautumiselle edellytykset, joiden on kaikkien täytyttävä, jotta jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä välttyisi suorittamasta vahingonkorvausta. Todistustaakka vastuuvapauden edellytyksien olemassaolosta on niihin vetoavalla.
Ensimmäinen edellytys vastuuvapaudelle on, että viivästys johtuu sellaisesta seikasta, joka estää liittymän toimittamisen taikka maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen aloittamisen oikeaan aikaan. Ei riitä, että sopimuksen täyttäminen vaikeutuu tai tulee odotettua kalliimmaksi. Toisaalta säännöksessä ei vaadita, että on kyse niin sanotusta objektiivisesta mahdottomuudesta eli siitä, että oikea-aikainen suoritus on käynyt mahdottomaksi, paitsi jakeluverkonhaltijalle tai vähittäismyyjälle, myös kenelle tahansa muulle henkilölle. Esteenä saatetaan pitää myös olosuhteita, jotka eivät tee suoritusta suorastaan mahdottomaksi, mutta kuitenkin siinä määrin poikkeuksellisen raskaaksi, että niiden on objektiivisesti arvioiden katsottava tosiasiallisesti estävän suorituksen. Sopimuksen täyttymisen estyminen voi johtua monenlaisista syistä. Luonnonmullistus ja vaikutuksiltaan vastaavat onnettomuudet, kuten tulipalot tai räjähdykset, samoin kuin esimerkiksi lakko voivat estää suorituksen. Myös rikollinen teko tai viranomaisen toimenpide voi estää jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän suorituksen. Edellä mainitun kaltaiset tapahtumat eivät siis ole sinänsä vapautumisperusteita, vaan ainoastaan sillä edellytyksellä, että ne tosiasiallisesti estävät jakeluverkonhaltijaa tai vähittäismyyjää täyttämästä sopimuksen mukaista suoritusta. Esimerkiksi jakeluverkonhaltijan toimihenkilöiden lakko voi estää tai hidastaa toimituksen aikaisessa vaiheessa olevien liittymien suunnittelua tai tarpeellisten maankäyttöä koskevien sopimusten tekoa, mutta se ei välttämättä vaikuta itse asennustyöhön. Jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä ei voi yleisesti vedota siihen, että sopimuksen täyttäminen tulee odotettua kalliimmaksi. Myös taloudelliset seikat voivat kuitenkin tietyissä tapauksissa estää sopimuksen täyttämisen. Tällöin sattuneen tapahtuman tai sen seurausten voittamiseksi tarpeelliset kustannukset ylittäisivät selvästi sen, mitä objektiivisesti katsoen voidaan pitää ajateltavissa olevana panoksena kyseisen sopimuksen täyttämiseksi.
Toisena edellytyksenä vahingonkorvausvelvollisuudesta vapautumiselle on 1 momentin mukaan, että viivästys johtuu esteestä, joka on jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Seikat, jotka voidaan lukea heidän omaan kontrollipiiriinsä, aiheuttavat aina vahingonkorvausvastuun. Esimerkiksi jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän palveluksessa olevien henkilöiden toimintaan liittyvät muut seikat kuin työtaistelut kuuluvat heidän vaikutusmahdollisuuksiensa piiriin. Samoin jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän oman toiminnan suunnittelun tai organisoinnin avulla kontrolloitavat tekijät ovat korvausvelvollisuuden piirissä. Momentin säännösten mukaan vahingonkorvausvastuun syntymisen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän menettely ollut jossain suhteessa moitittavaa. Momentin säännökset eroavat näin tuottamusperusteisesta vahingonkorvausvastuusta.
Kolmas vahingonkorvausvelvollisuudesta vapautumisen edellytys on 1 momentin mukaan, että este on sellainen, ettei jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän voida kohtuudella edellyttää ottaneen sitä huomioon sopimusta tehtäessä. Jos esimerkiksi verkonrakennusalan lakkoa koskeva työtaisteluvaroitus oli jo annettu silloin, kun sopimusta tehtiin ja suoritusajasta sovittiin, jakeluverkonhaltija ei voi vedota tähän liittymän toimittamisen viivästyttäneeseen syyhyn.
Neljäs vahingonkorvauksesta vapautumisen este on, että jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä ei ole kohtuudella voinut välttää eikä voittaa estettä tai sen seurauksia. Esimerkiksi tarvikkeiden saatavuuden lyhytaikaisista vaikeuksista johtuvien suoritusesteiden välttämiseksi voidaan edellyttää ylläpidettävän kohtuullista varastoa. Jos esimerkiksi osoittautuu, että liittymää ei voida toimittaa sillä tavoin kuin jakeluverkonhaltija on aikonut, tämän on turvauduttava käytettävissä oleviin vaihtoehtoisiin mahdollisuuksiin suoritusvelvollisuutensa täyttämiseksi. Jo sattuneen tapahtuman seurauksien eliminointi ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Momentissa säännelty vahingonkorvausvelvollisuudesta vapautuminen koskee kuitenkin yleensä vain sitä aikaa, jonka esteen vaikutus kestää. Tilanne voi muuttua niin, että vastuuvapauden edellytykset eivät enää täyty. Jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä vapautuu tällöin korvausvelvollisuudesta vain sen vahingon osalta, joka liittyjälle tai loppukäyttäjälle on aiheutunut sinä aikana, jolloin vastuuvapauden edellytykset olivat käsillä. Esimerkiksi liittyjän omalta puolelta tapahtuva tai hänen vaikutusmahdollisuuksiensa piirissä oleva viivästys vapauttaa jakeluverkonhaltijan korvausvelvollisuudesta. Tyypillisiä liittyjän viivästyksiä voisivat olla liittyjän vastuulla olevien asennusten keskeneräisyys sovittuna liittämisajankohtana.
Pykälän 2 momentti koskee jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän apunaan käyttämän henkilön aiheuttaman viivästyksen vaikutusta jakeluverkonhaltijan tai vähittäismyyjän omaan viivästykseen. Jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä vapautuu vahingonkorvausvastuusta apulaisensa, kuten aliurakoitsijan, viivästyksen johdosta vain, jos myös tätä apulaista koskee 1 momentissa tarkoitettu este. Säännös tiukentaa vahingonkorvausvastuuta 1 momenttiin nähden. Säännöksen tarkoitus on varmistaa, että jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä ei voi välttyä vahingonkorvausvastuusta pelkästään siitä syystä, että hän on antanut sopimuksen täyttämisen kokonaan tai osittain kolmannen henkilön tehtäväksi. Maakaasun toimituksen aloittaminen maakaasunkäyttöpaikkaan, johon maakaasua ei ennen maakaasunmyyntisopimuksen voimaantuloa toimiteta, tapahtuu niin, että vähittäismyyjä tilaa asianomaiselta jakeluverkonhaltijalta maakaasun käyttöpaikan liitynnän. Tällöin jakeluverkonhaltija toimii vähittäismyyjän momentissa tarkoitettuna apulaisena.
Pykälän 3 momentin mukaan jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä on velvollinen korvaamaan liittyjälle tai loppukäyttäjälle aiheutuneet välilliset vahingot vain, jos vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan. Liittymän kytkemisen, maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen viivästyessä välillisinä vahinkoina on pidettävä momentissa määriteltyjä tilanteita. Välillisenä vahinkona pidetään ensinnäkin tulon menetystä, joka liittyjälle tai loppukäyttäjälle aiheutuu sopimusrikkomuksen tai siitä johtuvien toimenpiteiden takia. Toiseksi välillisenä vahinkona pidettäisiin muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta aiheutuvaa vahinkoa, esimerkiksi palkanmaksuvelvollisuutta töiden ollessa viivästyksen johdosta keskeytyneinä taikka tuotantoyrityksen osalta tuotannon viivästymisestä aiheutuvia korvausvelvollisuuksia tuotteiden tilaajille. Kolmanneksi välillisenä vahinkona pidettäisiin sopimuksen kohteen käyttöhyödyn menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa sekä muuta siihen rinnastettavaa olennaista haittaa. Neljänneksi välillisenä vahinkona pidettäisiin muuta samankaltaista vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa kuin tässä momentissa on edellä mainittu. Muut kuin momentissa luetellut vahingot ovat välittömiä. Liittymän viivästymiseen perustuvista välittömistä vahingoista esimerkkejä ovat muuton myöhästyessä väliaikaisesta asunnosta maksettava kohtuullinen vuokra ja viivästyksen selvittämisestä aiheutuvat kustannukset.
84 §. Virhe. Virheiksi katsotaan tilanteet, joissa maakaasun jakelun ja muun verkkopalvelun sekä maakaasun toimituksen laatu tai toimitustapa eivät vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Lisäksi virheenä pidetään kuluttajan laskutuksen virheellisyyttä tai viivästystä. Laskutuksen virheellisyydellä viitataan laskun määrälliseen oikeellisuuteen. Säännös velvoittaa sekä vähittäismyyjiä että jakeluverkonhaltijoita.
Laskuttajien tulisi pyrkiä laskutuksessaan huolellisuuteen. Esimerkiksi maakaasumarkkinoilla toimivan yrityksen laskutusjärjestelmän muutokset eivät saisi johtaa siihen, että asiakas ei saa laskujaan lainkaan tai vasta useiden kuukausien päästä. Virheellisiä olisivat niin ikään laskut, joissa asiakkaan maksettavaksi esitetään maksuperusteiltaan tai määrältään virheellisiä laskuja.
Pykälän mukaan suoritus on virheellinen silloin, kun maakaasun laatu tai toimitustapa ei vastaa loppukäyttäjän kanssa sovittua. Jollei loppukäyttäjän kanssa ole sovittu eurooppalaisia standardeja paremmasta maakaasun laatutasosta, toimitus on virheellinen, kun maakaasun laatu tai muut määritellyt ominaisuudet eivät täytä Suomessa yleisesti noudatettavien eurooppalaisten standardien vaatimuksia. Pykälässä tarkoitetuilla eurooppalaisella standardeilla viitattaisiin EN 16726 -standardiin sekä EN 16723-1 -standardiin, jonka soveltamisalaan kuuluu myös maakaasuverkkoon syötetty biometaani. Eurooppalaisten standardien mukaisista laatuvaatimuksista voidaan loppukäyttäjän kanssa tehdyssä liittymissopimuksessa, maakaasuverkkosopimuksessa taikka verkkopalvelun sisältävässä maakaasun myyntisopimuksessa poiketa parempaan suuntaan, kun siihen on erityinen, loppukäyttäjän hyväksymä tarve.
Myös toimitustavan suhteen voidaan sopia poikkeuksista. Vähittäismyyjien, jakeluverkonhaltijoiden ja loppukäyttäjien välillä on tehty sopimuksia käytettävissä olevan tehon leikkaamisesta lähinnä huipputehoajankohtia ajatellen. Toimitustapaa koskevista huononnuksista sovitaan yleensä maakaasun hankinnan kustannusten alentamiseksi. Loppukäyttäjä saa kustannussäästöstä osansa halvempien hintojen kautta. Tämän pykälän virhemääritelmä ei estä vastaisuudessakaan tekemästä vastaavia sopimuksia maakaasun käyttäjien kanssa.
Maakaasun jakelu tai maakaasun toimitus on virheellinen myös silloin, kun siinä esiintyy keskeytys, jota keskeytyksen syy ja muut olosuhteet huomioon ottaen ei ole pidettävä vähäisenä. Yksiselitteistä tuntirajaa ei voida asettaa, koska virheen määrittelyyn vaikuttavat pykälän mukaan muutkin seikat kuin keskeytyksen pituus. Maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen keskeytykset voivat johtua monista erilaisista syistä.
Arvioitaessa sitä, milloin on kyse virheestä, on keskeytyksen pituuden lisäksi otettava huomioon keskeytyksen syy ja muut olosuhteet. Huomioon otettavina olosuhteina voivat tulla kyseeseen myös keskeytyksen vaikutukset loppukäyttäjälle. Jakeluverkonhaltijan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin vian korjaamiseksi alkaa siitä, kun jakeluverkonhaltija saa tiedon keskeytyksestä joko loppukäyttäjältä tai omasta seurantajärjestelmästään. Vastaavasti keskeytysajan pituutta arvioidaan sen mukaan, milloin jakeluverkonhaltija sai keskeytyksen tietoonsa. Jos loppukäyttäjä haluaa varmistaa mahdollisuutensa vedota maakaasunjakelussa ehkä olevaan virheeseen, hänen on syytä ilmoittaa keskeytyksestä itse jakeluverkonhaltijalle.
Virhearvioinnissa tulee ottaa huomioon monia keskeytyksen syyhyn ja vaikuttaviin olosuhteisiin liittyviä tekijöitä. Virheen arvioinnissa on merkitystä myös sillä, onko loppukäyttäjän käyttämä lämmitystapa riippuvainen maakaasusta vai ei. Tähän liittyy kiinteästi ajankohta, jolloin keskeytys tapahtuu. Kesäaikana tapahtuva keskeytys ei ole lämmityksen kannalta niin merkityksellinen kuin talviaikaan tapahtuva keskeytys.
Maakaasun jakelu on joskus välttämätöntä tilapäisesti keskeyttää ihmishenkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi. Jakeluverkonhaltijat voivat asettaa omalle toiminnalleen keskeytysten pituuteen ja määrään liittyviä laatukriteereitä. Maakaasun jakelussa esiintyy myös niin sanottuja suunniteltuja keskeytyksiä, jolloin maakaasunjakelu asiakkaille joudutaan keskeyttämään esimerkiksi huolto- tai korjaustöiden vuoksi. Jos tällaisista keskeytyksistä ja niiden todennäköisestä kestoajasta on tiedotettu asiakkaille tehokkaasti ja jos niiden kesto on kohtuullisen mittainen, loppukäyttäjällä ei yleensä ole oikeutta keskeytyksen johdosta virheestä johtuviin seuraamuksiin. Tiedottaminen tulee tehdä siten, että mahdollisimman moni keskeytyksen piirissä olevista verkon käyttäjistä saa siitä tiedon. Esimerkiksi verkon käyttäjille lähetetty tekstiviesti tai kortti ovat hyväksyttäviä ilmoittamiskeinoja.
85 §. Hinnanalennus virheen vuoksi. Loppukäyttäjällä olisi ehdotuksen mukaan virheen johdosta oikeus virhettä vastaavaan hinnanalennukseen, joka kuitenkin keskeytystapauksissa on vähintään kahta viikkoa vastaava osuus vuotuisista jakelumaksuista. Koska keskeytykset johtuvat lähes poikkeuksetta verkkotoiminnan piiriin kuuluvista ilmiöistä, on tarkoituksenmukaista sitoa hinnanalennuksen määrä jakelun hintaan. Tarkoituksena ei ole, että hinnanalennus kaikissa tapauksissa olisi automaattisesti lain tämän suuruinen, vaan se voi olla suurempikin. Tarkoitus on, että käytännön hinnanalennustapauksissa jakeluverkonhaltija vähentää hinnanalennuksen laskusta loppukäyttäjän vaatimuksen saatuaan. Sellaisesta menettelystä, jossa loppukäyttäjä pidättäisi itse hinnanalennuksen määrän laskusta, voisi aiheutua tarpeettomia erimielisyyksiä ja selvittelykustannuksia. Tarkemmasta menettelystä voitaisiin sopia verkkopalveluehdoissa.
86 §.Vahingonkorvaus virheen vuoksi. Pykälässä säädettäisiin jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän vahingonkorvausvelvollisuudesta virhetilanteissa. Säännös vastaa kuluttajansuojalaissa olevia vahingonkorvaussäännöksiä. Välilliset vahingot jakeluverkonhaltija ja vähittäismyyjä ovat ehdotuksen mukaan velvollisia korvaamaan vain, jos vahinko johtuu huolimattomuudesta niiden puolesta. Pykälän mukaan jakeluverkonhaltija tai vähittäismyyjä on velvollinen korvaamaan liittyjälle tai loppukäyttäjälle aiheutuneet välilliset vahingot vain, jos vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan. Liittymän kytkemisen tai maakaasun toimituksen viivästyessä välillisinä vahinkoina on pidettävä momentissa määriteltyjä tilanteita. Välillisenä vahinkona pidetään ensinnäkin tulon menetystä, joka liittyjälle tai loppukäyttäjälle aiheutuu sopimusrikkomuksen tai siitä johtuvien toimenpiteiden takia. Toiseksi välillisenä vahinkona pidettäisiin muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta aiheutuvaa vahinkoa, esimerkiksi palkanmaksuvelvollisuutta töiden ollessa viivästyksen johdosta keskeytyneinä taikka tuotantoyrityksen osalta tuotannon viivästymisestä aiheutuvat korvausvelvollisuudet tuotteiden tilaajille. Kolmanneksi välillisenä vahinkona pidettäisiin sopimuksen kohteen käyttöhyödyn menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa sekä muuta siihen rinnastettavaa olennaista haittaa. Neljänneksi välillisenä vahinkona pidettäisiin muuta samankaltaista vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa kuin tässä momentissa on edellä mainittu. Muut kuin momentissa luetellut vahingot ovat välittömiä. Liittymän viivästymiseen perustuvista välittömistä vahingoista esimerkkejä ovat muuton myöhästyessä väliaikaisesta asunnosta maksettava kohtuullinen vuokra ja viivästyksen selvittämisestä aiheutuvat kustannukset. Virhetilanteessa tyypillisiä kuluttajan välillisiä vahinkoja ovat loppukäyttäjälle ja hänen perheelleen aiheutuvat käyttöhyödyn tai asumismukavuuden menetykset. Yrityksen kannalta tyypillisimpiä välillisiä vahinkoja voivat olla keskeytyksestä johtuvat tulonmenetykset tuotannon keskeytyessä. Yleisten vahingonkorvausta koskevien periaatteiden mukaan vahinkoa kärsivän on toimittava niin, että aiheutuvat vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi. Jos vahinkoa kärsivä laiminlyö tämän, hän saa itse kärsiä vastaavan osan vahingosta.
87 §. Vastuutahot. Pykälä koskee vastuunjakoa 84 §:n tarkoittamissa tilanteissa. Pykälän mukaan loppukäyttäjällä olisi mahdollisuus esittää virheeseen perustuvat vaatimuksensa jakeluverkonhaltijalle. Jakeluverkonhaltija vastaisi virheestä kuluttajalle, mikäli hän ei ole osoittanut kuluttajalle vähittäismyyjää, joka on ottanut vastattavakseen virheestä aiheutuvat seuraamukset.
Loppukäyttäjän tulisi esittää vaatimuksensa jakeluverkonhaltijalle kohtuullisen ajan kuluessa varmistaakseen korvauksen maksamisen. Jakeluverkonhaltijoiden tehtävänä olisi järjestää korvauksen hakeminen loppukäyttäjille mahdollisimman yksinkertaiseksi esimerkiksi saattamalla internetsivuillaan näiden käyttöön hakemuskaavakkeita. Jakeluverkonhaltija voisi suorittaa korvauksen myös oma-aloitteisesti esimerkiksi verkonhallinta- ja asiakastietojärjestelmiensä avulla.
VII osa Valvonta ja seuraamukset
15 luku Ohjaus ja valvonta
88 §.Valvontaviranomaiset ja niiden tehtävät. Pykälässä säädettäisiin lain täytäntöönpanon ohjauksesta ja valvonnasta. Pykälän 1 momentin mukaan lain täytäntöönpanon yleinen ohjaus ja seuranta kuuluisivat työ- ja elinkeinoministeriölle.
Pykälän 2 momentin mukaan Energiaviraston tehtävänä olisi puolestaan valvoa lain ja sen nojalla annettavien säännösten, viranomaismääräysten ja lupapäätösten noudattamista. Valvonnasta säädettäisiin erikseen sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Samassa laissa säädettäisiin myös Energiaviraston toimivaltuuksissa valvontaviranomaisena.
Pykälän 3 momentin mukaan kuluttaja-asiamies valvoisi lain 14 luvussa tarkoitettuja sopimusehtoja kuluttajansuojan kannalta.
16 luku Seuraamukset
89 §. Vahingonkorvausvelvollisuutta koskevat säännökset. Pykälän 1 momentissa annettaisiin vahingonkorvausvelvollisuutta selventävät säännöt niiden tilanteiden varalta, että lain 15 §:n liittämisvelvollisuutta, 16 §:n siirtovelvollisuutta, 44 §:n 1 tai 4 momentin vähittäismyyjän toimitusvelvollisuutta tai 80 §:n maakaasun jakelun tai maakaasun toimituksen keskeyttämistä loppukäyttäjästä johtuvasta syystä koskevan säännöksen velvoitteita rikottaisiin. Maakaasuverkonhaltija saattaa 15 §:n liittämisvelvoitteen vastaisesti kieltäytyä liittämästä maakaasunkäyttöpaikkoja, kaasuntuotantolaitteistoja, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistoja, varastoja tai muita maakaasuverkkoja omaan verkkoonsa kohtuullista korvausta vastaan tai myymästä siirtopalveluita laissa säädetyillä ehdoilla. Vähittäismyyjä saattaa puolestaan 44 §:n vastaisesti kieltäytyä toimittamasta asiakkaalle maakaasua vähittäismyyjän toimitusvelvollisuuden edellyttämällä tavalla. Osapuolten välille ei tällöin aina ole ehtinyt syntyä sopimussuhdetta. Toiselle osapuolelle saattaa verkonhaltijan tai vähittäismyyjän menettelystä aiheutua vahinkoa. Vahinko on useimmiten taloudellista vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Pykälän mukaan verkonhaltija tai vähittäismyyjä olisi velvollinen korvaamaan virheellisestä menettelystään toiselle aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauskanne nostettaisiin käräjäoikeudessa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi maakaasumarkkinalain velvoitteista, joiden vastaisella menettelyllä toiselle aiheutettuun vahinkoon ei sovellettaisi vahingonkorvauslakia (412/1974). Vahingonkorvauslakia ei sovellettaisi 14 §:n verkon kehittämisvelvollisuuden osalta. Koska yleisten periaatteiden mukaan vahingonkorvauslaki tulisi sovellettavaksi, jos verkonhaltija rikkoo maakaasumarkkinalaissa säädettyä velvoitetta, olisi verkon kehittämisvelvollisuuden luonteinen säännös tarpeen sulkea vahingonkorvausvastuun ulkopuolelle.
90 §.Luvaton maakaasuverkkotoiminnan harjoittaminen. Pykälässä säädettäisiin luvattomasta verkkotoiminnan harjoittamisesta. Luvattomasta tai luvassa asetettujen ehtojen vastaisesta maakaasuputken rakentamisesta tai maakaasuverkkotoiminnan harjoittamisesta voitaisiin tuomita sakkoon, jollei teosta säädettäisi muussa laissa ankarampaa rangaistusta. Muusta maakaasumarkkinalain vastaisesta verkkotoiminnan harjoittamisesta voisi kieltojen ja uhkasakon lisäksi olla jossain tapauksessa seurauksena maakaasuverkkoluvan peruuttaminen. Maakaasuverkkoluvan peruuttamisesta säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa.
91 §. Salassapitovelvollisuuden rikkominen. Lain 59 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden ja hyväksikäyttökiellon rikkomisesta säädettäisiin rangaistus, joka tuomittaisiin rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaisesti. Laissa tarkoitetun salassapitovelvollisuuden rikkomiseen sovellettaisiin teon vakavuusasteesta riippuen joko salassapitorikosta tai -rikkomusta koskevaa rangaistussäännöstä.
Rikoslain 38 luku koskee tieto- ja viestintärikoksia. Luvun 1 §:ssä säädetään salassapitorikoksesta ja 2 §:ssä salassapitorikkomuksesta. Salassapitorikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Salassapitorikkomuksesta voidaan tuomita sakkoa. Maakaasuverkonhaltijoina, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijoina ja varastointilaitteistojen haltijoina saattaa toimia paitsi yksityisessä omistuksessa olevia yhtiö- tai osuuskuntamuodossa toimivia yrityksiä, myös kuntien liikelaitoksia. Julkisyhteisöjen palveluksessa oleviin henkilöihin ei ole kuitenkaan tarvetta ulottaa ankarampaa rangaistusuhkaa kuin yksityisten yritysten palveluksessa oleviin henkilöihin, koska maakaasumarkkinalaissa salassapitovelvollisuuden piiriin säädetyt tehtävät ovat yhteisiä kaikille maakaasualan yrityksille niiden oikeudellisesta asemasta riippumatta, eikä tehtäviin useimmiten liity varsinaisesti julkisen vallan käyttöä. Tämän vuoksi samaa rangaistussäännöstä sovellettaisiin kaikkiin salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluviin henkilöihin riippumatta siitä, ovatko nämä julkisyhteisön tai yksityisen yhteisön palveluksessa.
VIII osa Erinäiset säännökset
17 luku Erinäiset säännökset
92 §. Kunnan oikeus harjoittaa maakaasuliiketoimintaa. Pykälässä säädettäisiin kunnan oikeudesta harjoittaa maakaasuliiketoimintaa alueellansa ja sen ulkopuolella. Kunta voisi harjoittaa maakaasuliiketoimintaa kunnan alueella ja sen ulkopuolella.
93 §. Uuden infrastruktuurin vapauttaminen eräistä velvoitteista. Pykälässä säädettäisiin maakaasumarkkinadirektiivin mukaisista vapautuksista, jotka koskisivat uutta merkittävää maakaasuinfrastruktuuria koskevaa investointia. Merkittävänä uutena infrastruktuurina tässä yhteydessä pidetään Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisen yhdysputken, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston tai varaston rakentamista, niiden kapasiteetin huomattavaa kasvattamista koskevaa investointia sekä niiden muuttamista siten, että muutos mahdollistaa uusien maakaasun toimituslähteiden kehittämisen. Vapautus voi koskea uuden infrastruktuurin tai olemassa olevan infrastruktuurin, jonka kapasiteettia on huomattavasti lisätty, koko kapasiteettia tai osaa siitä. Energiavirasto voisi hakemuksesta vapauttaa uuden verkon kolmannen osapuolen verkkoon pääsystä tai käyttöoikeudesta ja tariffien laskentamenetelmien hyväksymismenettelystä.
Vapautuksen edellytyksistä säädettäisiin 2 momentissa. Päätös vapautuksesta tulisi tehdä tapauskohtaisesti. Maakaasumarkkinalain tavoitteena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille maakaasumarkkinoille sekä Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoille siten, että hyvä maakaasun toimitusvarmuus ja hinnaltaan kilpailukykyinen ja riittävän hyvälaatuisen maakaasun saanti voidaan turvata. Toimivien maakaasumarkkinoiden saavuttamisen ensisijaisina keinoina olisivat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen maakaasun toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen maakaasuverkkojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen toiminnassa. Maakaasumarkkinoilla maakaasun maahantuonti, vienti, toimitus ja varastointi perustuisivat taloudelliselle kilpailulle. Energiaviraston tulisi huomioida nämä maakaasumarkkinalain tavoitteet vapautuksen edellytyksiä arvioidessaan. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen hakemaa vapautusta arvioitaessa tulisi lisäksi ottaa huomioon, että käsittelylaitteiston mahdollisesti saaman valtiontuen ehtona on ollut maakaasumarkkinadirektiivin mukaisen pääsyn järjestäminen käsittelylaitteiston palveluihin kolmansille osapuolille. Koska vapautuksessa on kysymys poikkeuksesta lain keskeiseen sisältöön, tulisi sitä koskevaa säännöstä tulkita suppeasti. Vapautus voitaisiin myöntää, jos investointihanke lisäisi kilpailua maakaasun toimituksissa ja parantaisi toimitusvarmuutta. Investointiin liittyvän riskin tulisi olla niin suuri, että investointi ei toteutuisi ilman vapautusta. Uuden infrastruktuurin haltijana tulisi olla oikeushenkilö, joka on ainakin oikeudellisen muotonsa osalta erillinen niistä infrastruktuurin haltijoista, joiden infrastruktuuriin uusi infrastruktuuri liitetään. Investoinnin kustannukset tulisi periä kyseisen uuden infrastruktuuin käyttäjiltä. Vapautuksen ei tulisi haitata kilpailua, maakaasun sisämarkkinoiden tehokasta toimintaa eikä sen säännellyn infrastruktuurin toimintaa, johon uusi infrastruktuuri on liitetty.
Pykälän 3 momentin mukaan vapautuksen myöntämisestä päätettäessä olisi tapauskohtaisesti harkittava, onko tarpeen asettaa vapautuksen kestoa ja infrastruktuurin syrjimätöntä käyttöoikeutta koskevia ehtoja tai kapasiteetin hallintaa ja jakoa koskevia sääntöjä. Näistä päätettäessä olisi otettava huomioon sopimusten kesto, rakennettava lisäkapasiteetti tai olemassa olevan kapasiteetin muutos, hankkeen aikataulu ja kansalliset olosuhteet.
Pykälän 4 momentin mukaan Energiaviraston olisi ennen vapautuksen myöntämistä päätettävä uuden infrastruktuurin kapasiteetin hallintaa ja jakamista koskevista säännöistä ja menettelyistä. Säännöissä olisi vaadittava, että kaikkia infrastruktuurin mahdollisia käyttäjiä pyydetään ilmoittamaan kiinnostuksensa kapasiteetin hankintaan ennen kuin uuden infrastruktuurin kapasiteetti, omaan käyttöön tarkoitettu kapasiteetti mukaan luettuna, jaetaan. Energiaviraston olisi myös vaadittava, että ylikuormituksen hallintaa koskeviin sääntöihin sisältyy velvollisuus tarjota käyttämätöntä kapasiteettia markkinoille ja että infrastruktuurin käyttäjillä on oikeus käydä hankkimallaan kapasiteetilla kauppaa jälkimarkkinoilla. Energiaviraston olisi otettava huomioon kapasiteetinjakomenettelyn tulokset arvioidessaan vapautuksen perusteiden täyttymistä. Päätös olisi myös julkaistava. Julkaiseminen voisi tapahtua esimerkiksi Energiaviraston internetsivulla.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin menettelystä, jota Energiaviraston on noudatettava, kun virasto on vastaanottanut pykälässä tarkoitetun hakemuksen tai jos hakijalle myönnetään pykälässä tarkoitettu poikkeuslupa. Säännös vastaisi voimassaolevaa sääntelyä ja sillä pantaisiin osittain täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 36 artiklan menettelysääntöjä. Energiavirasto olisi säännöksen nojalla velvollinen noudattamaan erityisesti direktiivin 36 artiklan 4, 8 ja 9 kohtien kansallisille sääntelyviranomaisille osoitettuja menettelymääräyksiä.
94 §. Ota tai maksa -sitoumukseen perustuva vapautus palvelun tarjoamisesta. Maakaasualan yritys on voinut joutua tai saattaa joutua sitoutumaan maakaasun hankintasopimuksessa kiinteään ota tai maksa (take or pay) -sitoumukseen, jonka mukaan sen on maksettava joka vuosi tietystä maakaasukiintiöstä, vaikka ei käyttäisikään sitä kokonaan. Jos ota tai maksa -sitoumuksista seuraisi maakaasualan yritykselle vakavia taloudellisia tai rahoituksellisia vaikeuksia, voitaisiin maakaasualan yritykselle myöntää hakemuksesta yksittäistapauksessa lupa kieltäytyä siirtopalveluiden, jakelupalveluiden tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston käyttöoikeuksien tarjoamisesta. Poikkeusluvan harkinnassa otettaisiin huomioon muiden muassa hakijan mahdollisuudet ennakoida markkinatilanne, sitoumusten merkitys markkinatilanteen muutoksissa sekä hakijan yritykset välttyä haitallisilta vaikutuksilta.
Poikkeuslupaa haettaisiin kirjallisesti Energiavirastolta. Hakijan edellytettäisiin antavan muiden muassa hakijaa koskevien tietojen lisäksi selvityksen poikkeuslupahakemuksen perusteena olevien ongelmien laadusta ja laajuudesta sekä selvityksen toimista, jotka hakija on toteuttanut ongelmien ratkaisemiseksi.
Maakaasumarkkinalain tavoitteena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille maakaasumarkkinoille sekä Euroopan unionin maakaasun sisämarkkinoille siten, että hyvä maakaasun toimitusvarmuus ja hinnaltaan kilpailukykyinen ja riittävän hyvälaatuisen maakaasun saanti voidaan turvata. Toimivien maakaasumarkkinoiden saavuttamisen ensisijaisina keinoina olisivat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen maakaasun toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen maakaasuverkkojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen toiminnassa. Maakaasumarkkinoilla maakaasun maahantuonti, vienti ja toimitus perustuisivat taloudelliselle kilpailulle. Energiaviraston tulisi huomioida nämä maakaasumarkkinalain tavoitteet vapautuksen edellytyksiä arvioidessaan. Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen hakemaa vapautusta arvioitaessa tulisi lisäksi ottaa huomioon, että käsittelylaitteiston mahdollisesti saaman valtiontuen ehtona on ollut maakaasumarkkinadirektiivin mukaisen pääsyn järjestäminen käsittelylaitteiston palveluihin kolmansille osapuolille. Koska vapautuksessa on kysymys poikkeuksesta lain keskeiseen sisältöön, tulisi sitä koskevaa säännöstä tulkita suppeasti.
Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto harkitsisi lupapäätöstä tehdessään, miten poikkeuksen myöntäminen vaikuttaisi maakaasumarkkinoiden toimintaan ja kilpailutilanteeseen. Poikkeuksen myöntäminen ei saisi esimerkiksi vaarantaa tai heikentää merkittävästi maakaasumarkkinalain keskeisten, kilpailuun perustuvien maakaasumarkkinoiden avaamista koskevien tavoitteiden toteutumista. Huomioon tulisi ottaa myös maakaasualan yritysten ja vaatimukset täyttävien asiakkaiden taloudellisten ja rahoituksellisten vaikeuksien vakavuus. Samoin tulisi kiinnittää huomiota ota tai maksa -sopimusten allekirjoitusajankohtiin ja ehtoihin, mukaan lukien missä määrin niissä on otettu huomioon markkinoilla tapahtuvat muutokset sekä missä määrin ota tai maksa -hankintasopimuksen hyväksyneen yrityksen voidaan kohtuudella olettaa voineen arvioida, että seurauksena saattaisi olla vakavia vaikeuksia. Poikkeuksen myöntämistä arvioitaessa tulisi tämän vuoksi ottaa huomioon esimerkiksi se, että jo 1 päivänä elokuuta 2000 voimaan tulleen maakaasumarkkinalain tavoitteena on ollut hallituksen esityksen 134/1999 vp mukaan valmistella maakaasualaa yhdentyviin eurooppalaisiin maakaasumarkkinoihin, vaikka Suomelta vielä puuttuukin yhteys pohjoismaisiin tai unionin jäsenmaiden kaasuverkkoihin. Lain tavoitteena on ollut parantaa maakaasumarkkinoiden toimivuutta siinä määrin, kuin se on mahdollista tilanteessa, jossa maamme kaasunhankinta on yhden kaasuntoimittajan varassa. Hallituksen esityksen 134/1999 vp mukaan lailla on linjattu kuitenkin myös maakaasumarkkinoiden toimintaperiaatteita tilanteessa, jossa Keski-Eurooppaan ulottuva putkiyhteys olisi käytettävissä. Maakaasumarkkinalain voimaan tullessa on hallituksen esityksen mukaan alkanut siirtymäkausi, joka jatkuisi siihen saakka, kunnes Suomen maakaasuverkosta olisi yhteys jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion yhteen liitettyyn maakaasuverkkoon tai kun maallamme olisi toinen direktiivin edellytykset täyttävä kaasunhankintalähde. Hallituksen energia- ja ilmastopoliittinen ministerityöryhmä linjasi kesäkuussa 2012, että Suomenlahden rannikolle sijoittuva LNG-terminaalihanke sekä Balticconnector -hanke sisällytetään EU:n energiainfrastruktuuriasetuksen mukaiselle yhteisen edun hankkeiden listalle (PCI) listalle. Hankkeet sisällytettiin 14 päivänä lokakuuta 2013 julkaistuun ensimmäiseen listaan. Maakaasualan yritysten on siten tullut ottaa nykyisen maakaasumarkkinalain voimassaoloaikana toiminnassaan huomioon lainsäädännön tavoite Suomen liittymisestä maakaasun sisämarkkinoille ja maakaasumarkkinoiden avaamisesta, niiden toteuttamiseksi tehdyt käytännön toimenpiteet sekä varautua näiden toteutumiseen. Edelleen harkinnassa otetaan huomioon toimenpiteet, joihin ongelman ratkaisemiseksi on ryhdytty. Myös verkon yhteen liittämisen aste muiden verkkojen kanssa ja näiden verkkojen yhteen toimivuus sekä tarpeet varmistaa kaasun toimitusvarmuus sekä täyttää julkisen palvelun velvoitteet ovat päätöksenteossa huomioon otettavia kriteereitä.
Säännöksen tavoitteena on, että maakaasualan yrityksellä ei ainakaan katsota olevan vakavia vaikeuksia silloin, kun maakaasun myynti ei laske alle ota tai maksa -hankintasopimuksen mukaisen vähimmäiskäyttömäärän, kun kyseistä ota tai maksa -sopimusta voidaan mukauttaa tai, kun verkonhaltija pystyy löytämään vaihtoehtoisia myyntikanavia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin menettelystä, jota Energiaviraston on noudatettava, jos hakijalle myönnetään pykälässä tarkoitettu poikkeuslupa. Säännös vastaisi voimassaolevaa sääntelyä ja sillä pantaisiin osittain täytäntöön maakaasumarkkinadirektiivin 48 artiklan menettelysääntöjä. Energiavirasto olisi säännöksen nojalla velvollinen noudattamaan erityisesti direktiivin 48 artiklan 2 kohdassa kansallisille viranomaisille osoitettuja menettelymääräyksiä.
95 §.Tietojen antaminen ministeriölle. Pykälässä säädettäisiin energiapolitiikan valmistelusta vastaavalle työ- ja elinkeinoministeriölle oikeus saada tiedot maakaasun tuontiin ja vientiin liittyvistä maakaasun toimitus- ja siirtopalvelusopimuksista. Sopimustietojen saaminen on välttämätöntä energiapolitiikan valmistelun ja maakaasun toimitusvarmuuden seurannan kannalta. Maakaasun tuontia ja vientiä koskevien sopimusten ilmoitusvelvollisuus sisältyy jo voimassa olevaan maakaasumarkkinalakiin. Vastaavankaltainen ilmoitusvelvollisuus sisältyy myös toimista kaasunsaannin turvaamiseksi ja neuvoston direktiivin 2004/67/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 994/2010 13 artiklaan. Asetuksen mukainen tietojenantovelvoite jättää kuitenkin vastuuministeriön tietojen luovutuksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi maakaasumarkkinalakiin on tarpeen sisällyttää tietojenantovelvollisuus ministeriölle.
Pykälän 1 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriöllä olisi oikeus saada 1) tukkumyyjältä maakaasun tuontia ja vientiä koskevat sopimukset sekä niitä koskevia tietoja sekä 2) siirtoverkonhaltijalta siirtopalvelua valtakunnan rajan ylittävässä siirtoputkessa koskevat sopimukset sekä niitä koskevia tietoja. Momentissa tarkoitetut tiedot olisi annettava ministeriön ilmoittamassa muodossa. Tietojen antamisen kohteena voisi siten olla esimerkiksi sopimus kokonaisuudessaan tai ainoastaan osa sopimuksen sisältämistä tiedoista. Sopimustietojen käsittelyyn ministeriössä ja niiden salassapitoon sovellettaisiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) säännöksiä.
96 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta. Muutoksenhakusäännöksissä huomioitaisiin hallintolainkäytössä käyttöön otettu mahdollisuus valituslupamenettelyn sisällyttämisestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehtävissä valituksissa. Lisäksi selvennettäisiin Energiaviraston päätöksiä koskevia muutoksenhakusäännöksiä maakaasumarkkinalaissa ja sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnassa annetussa laissa.
Muutoksenhakuun sovellettaisiin hallintolainkäyttölakia (586/1996) ja siinä säädettyä menettelyä siltä osin kuin muutoksenhausta ei ole annettu erityissäännöksiä maakaasumarkkinalaissa tai sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Hallintolainkäyttölaista poikkeavat prosessuaaliset menettelyt perustuvat maakaasumarkkinadirektiivin säännöksiin kansallisen sääntelyviranomaisen toimivaltuuksista ja säännöksiin asioiden käsittelystä kansallisessa sääntelyviranomaisessa.
Keskeisenä periaatteena Energiaviraston päätöksiä koskevan muutoksenhaun osalta on, että muutoksenhaku perustuisi maakaasumarkkinalain muutoksenhakusäännökseen niissä tilanteissa, joissa Energiavirasto on tehnyt päätöksensä maakaasumarkkinalaissa olevan yksilöidyn toimivaltuutensa perusteella. Energiaviraston tehtävänä on lisäksi valvoa maakaasumarkkinalain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja viranomaisten määräysten noudattamista sekä maakaasumarkkinalain nojalla annettujen lupapäätösten noudattamista. Energiaviraston valvontatoimivaltuuksista, seuraamuksista ja pakkokeinoista sekä Energiaviraston valvonta-asioissa tekemien päätösten muutoksenhausta säädettäisiin sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Siten muutoksenhaku niihin päätöksiin, jotka koskevat maakaasualan yritysten maakaasumarkkinalakiin ja sen nojalla annettuihin säännöksiin perustuvien velvoitteiden noudattamista, sekä Energiaviraston lupavalvonnan piiriin kuuluvien päätösten muutoksenhaku tapahtuisivat sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain säännösten perusteella.
Energiaviraston maakaasumarkkinalaissa yksilöidyn toimivallan perusteella tekemiin päätöksiin haettaisiin muutosta ensiasteessa joko hallinto-oikeudelta tai markkinaoikeudelta. Valitustie ohjattaisiin hallinto-oikeuteen maakaasualan yritysten toimilupia koskevien päätösten osalta. Markkinaoikeuteen valitustie puolestaan ohjattaisiin Energiaviraston edellisiä kiinteämmin markkinavalvontaan liittyvien ja valvottavien yritysten markkina-asemaan vaikuttavien päätösten osalta. Tämä mahdollistaisi taloudellista sääntelyä ja markkinavalvontaa koskevan asiantuntemuksen keskittämisen myös muutoksenhakutuomioistuimeen. Päätöksiä, joissa valitustie ohjattaisiin markkinaoikeuteen, olisivat esimerkiksi maakaasualan yritysten velvoitteisiin myönnettäviä poikkeuksia koskevat päätökset. Näissä tilanteissa olisi perusteltua, että valituksen käsittelisi sama tuomioistuin, joka käsittelisi poikkeuksen kohteena olevien velvoitteiden noudattamiseen liittyviä valvontatoimia koskevien päätösten muutoksenhaun.
Energiaviraston toimivaltuuksista maakaasumarkkinalain valvonnassa, rikkomusten ja laiminlyöntien seuraamuksista sekä hallinnollisista pakkokeinoista säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin ehdotettaisiin säännöstä siitä, milloin muutoksenhausta Energiaviraston päätökseen on säädetty sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa. Säännöksen mukaan muutoksenhausta Energiaviraston päätökseen, joka koskee maakaasumarkkinalain tai sen nojalla annettujen säännösten noudattamista tai Energiaviraston maakaasumarkkinalain nojalla tekemien päätösten noudattamista, säädetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa.
Pykälän 2 momentissa yksilöitäisiin ne tilanteet, joissa valitustie Energiaviraston maakaasumarkkinalain nojalla antamaan päätökseen ohjautuisi markkinaoikeuteen. Säännöksen mukaan Energiaviraston 24 §:n (Maakaasun siirron ja jakelun maksujen korottaminen) 3 momentin, 36 §:n (Etäisyydestä riippumaton maakaasun jakelun hinnoittelu), 66 §:n (Eriyttämistä koskevat täydentävät säännökset) 3 momentin, 79 §:n (Maakaasun jakelun keskeyttäminen vähittäismyyjästä johtuvasta syystä), 93 §:n (Uuden infrastruktuurin vapauttaminen eräistä velvoitteista) sekä 94 §:n (Ota tai maksa- sitoumukseen perustuva vapautus palvelun tarjoamisesta) nojalla tekemään päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Näistä 36 ja 66 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä koskevat valitukset ohjattaisiin siten jatkossa hallinto-oikeuden asemesta markkinaoikeuteen. Asian käsittelystä markkinaoikeudessa säädettäisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa.
Pykälän 3 momentissa yksilöitäisiin ne tilanteet, joissa valitustie Energiaviraston maakaasumarkkinalain nojalla antamaan päätökseen ohjautuisi hallinto-oikeuteen. Säännöksen mukaan Energiaviraston tämän lain nojalla tekemään muuhun kuin edellä tässä pykälässä tarkoitettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Momentissa tarkoitettuja päätöksiä olisivat Energiaviraston 2 luvun (Maakaasuverkkotoiminnan luvanvaraisuus), 49 §:n (Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston nimeäminen), 53 §:n (Varastointilaitteiston haltijan nimeäminen) sekä 99 §:n (Maakaasuverkkolupia koskevat siirtymäsäännökset) nojalla tekemät päätökset.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta työ- ja elinkeinoministeriön tekemiin päätöksiin sekä ensiasteen muutoksenhakutuomioistuinten päätöksiin.
Pykälän 4 momentin säännöksen mukaan ministeriön 12 §:n nojalla hankelupa-asiassa antamaan päätökseen haettaisiin muutosta suoraan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakumenettely muodostaisi poikkeuksen hallintolainkäyttölain 7 §:n säännökseen, jonka mukaan ministeriön tekemään päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Hankeluvan myöntämisen edellytyksenä olisi, että maan rajan ylittävän siirtoputken rakentaminen on maakaasumarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Ulkomaanyhteyksiä koskevalla hankelupamenettelyllä säädettäisiin energiapolitiikasta vastaavalle työ- ja elinkeinoministeriölle mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten maamme kaasuntuontiyhteyksiä kehitetään. Arvioitaessa hankkeen tarkoituksenmukaisuutta maakaasumarkkinoiden kehityksen kannalta olisi tarpeellista arvioida ainakin niitä vaikutuksia, joita hankkeella olisi maakaasujärjestelmään ja maakaasuverkkoon, maakaasun toimitusvarmuuteen ja energiahuollon varmuuteen sekä maakaasun tarjontaan ja hintaan. Vastavuoroisuuskriteerin täyttymistä arvioitaessa tulisi arvioinnin kohdistua ainakin toisen maan maakaasumarkkinoiden avaamiseen tasoon ja vastavuoroisten kilpailuedellytysten olemassaoloon. Vastavuoroiset kilpailuedellytykset liittyvät esimerkiksi markkinoille pääsyyn, infrastruktuuriin, ympäristönormeihin ja energiaturvallisuuteen. Lisäksi tulisi ottaa huomioon EU:n yhteinen politiikka suhteessa kolmansiin maihin. Edelleen hankelupaharkinnassa tulisi ottaa huomioon hankkeen merkitys maakaasun sisämarkkinoille. Koska ministeriön harkintavalta hankelupa-asioissa on hyvin laaja ja lähestyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa, on perusteltua ohjata muutoksenhaku ministeriön päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Pykälän 4 momentin mukaan hallinto-oikeuden ja markkinaoikeuden antamaan päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Jatkovalitus hallinto-oikeuden päätökseen kuuluisi kuitenkin valituslupamenettelyn piiriin. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusluvan myöntämisen perusteista säädettäisiin hallintolainkäyttölain 13 §:ssä. Markkinavalvonta-asioihin valituslupamenettelyä ei ulotettaisi näihin asioihin liittyvien suurten taloudellisten intressien ja asioiden moniulotteisuuden vuoksi. Markkinaoikeuden päätöstä olisi maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan mukaisesti noudatettava valituksesta huolimatta, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määräisi.
Energiavirastolle säädettäisiin oikeus hakea muutosta muutoksenhakutuomioistuimen antamaan päätökseen, jolla tuomioistuin on kumonnut sen antaman päätöksen tai muuttanut sitä. Ehdotetun säännöksen tavoitteena on antaa jatkovalitusoikeus Energiavirastolle erityisesti sille kuuluvan yleisen edun valvontatehtävän vuoksi. Energiaviraston jatkovalitusoikeutta puoltaa myös maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan 4 kohdan säännös, jossa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että kansallisille sääntelyviranomaisille annetaan toimivaltuudet, joiden nojalla ne voivat suorittaa tehtävänsä tehokkaasti. Energiavirastolle olisi näillä perusteilla tarpeen säätää selvyyden vuoksi jatkovalitusoikeus sen lupa- ja sääntelyviranomaisena tekemissä päätöksissä.
97 §. Energiaviraston päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus. Pykälässä annettaisiin erityissäännöksiä Energiaviraston päätösten täytäntöönpanokelpoisuudesta. Energiaviraston antama päätös, johon viitataan lain 96 §:n 2 momentissa, olisi maakaasumarkkinadirektiivin 41 artiklan 11 ja12 kohtien edellyttämällä tavalla pääsääntöisesti täytäntöönpanokelpoinen muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voisi lisäksi antaa määräyksiä päätösten täytäntöönpanosta hallintolainkäyttölain yleisten säännösten mukaisesti. Energiaviraston muiden kuin 3 momentissa mainittujen päätösten täytäntöönpanokelpoisuuteen sovellettaisiin hallintolainkäyttölain yleisiä säännöksiä.
18 luku. Voimaantulo
98 §. Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta. Uusi maakaasumarkkinalaki tulisi pääosin voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle vuoden 2020 alusta lukien, kun Suomen ja Baltian maakaasuverkot yhdistävä Balticconnector -putki otettaisiin käyttöön. Siirtoverkonhaltijan eriyttäminen tulisi voimaan vuoden 2020 alusta lukien. Tämä varmistaisi, että puolueettomasti toimiva siirtoverkonhaltija olisi toimintavalmiina siinä vaiheessa, kun maakaasumarkkinat avattaisiin kilpailulle vuoden 2020 alussa. Pykälässä yksilöitäisiin ne lain säännökset, jotka tulisivat voimaan vuoden 2020 alusta. Säännöksen mukaan lain 7 § (Siirtoverkonhaltijaa koskevat lisävaatimukset) ja 8 § (Järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkolupa), 16 § (Siirtovelvollisuus), 22 § (Maakaasun verkkoon syötön ja verkosta oton maksut), 32 § (Maakaasujärjestelmän taseselvitys), 37 § (Mittauspalveluiden hinnoittelu jakeluverkossa) ja 48 § (Loppukäyttäjän mahdollisuus maakaasun toimitukseen jakeluverkon kautta) tulisivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lailla kumottaisiin nykyinen maakaasumarkkinalaki (508/2000). Koska siirtoverkonhaltijan eriyttämistä ja maakaasumarkkinoiden avaamiseen kytkeytyvät tietyt uuden lain säännökset tulisivat voimaan vasta myöhemmin, jäisivät vastaavat vanhan lain säännökset kuitenkin voimaan tähän saakka. Pykälän 2 momentin mukaan vanhan lain 2 luvun 3 ja 3 a §, 3 luvun 2 b § ja 6 luvun 3 § jäisivät voimaan 31 päivään joulukuuta 2019 saakka. Lisäksi vanhan lain nojalla annetut asetukset ja Energiaviraston määräykset jäisivät voimaan, kunnes uuden lain nojalla toisin säädettäisiin tai määrättäisiin. Näitä kaikkia säännöksiä sovellettaisiin siihen saakka, kunnes vastaavat uudet säännökset tulisivat voimaan.
99 §. Maakaasuverkkolupia koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä säädettäisiin maakaasuverkkolupia koskevasta siirtymäsäännöksestä.
Pykälän 1 momentissa annettaisiin siirtoverkonhaltijan maakaasuverkkolupaa koskeva siirtymäsäännös. Lain 98 §:n mukaan uuden lain 7 ja 8 §:n säännöksiä sovellettaisiin 1 päivästä tammikuuta 2020. Siihen saakka sovellettaisiin vanhan lain 6 luvun 3 §:n säännöksiä. Lain voimaan tullessa toimivan siirtoverkonhaltijan olisi toimitettava maakaasun siirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus siirtoverkonhaltijan riippumattomuuden varmentamisesta Energiavirastolle viimeistään 14 päivänä tammikuuta 2020. Ilmoitus käynnistäisi siirtoverkonhaltijan riippumattomuuden varmentamismenettelyn. Siirtoverkonhaltijan on toimitettava 2 luvussa tarkoitettu maakaasuverkkolupahakemuksensa Energiavirastolle 30 päivän kuluessa siitä, kun Energiaviraston päätös riippumattomuuden varmentamisesta on tullut lainvoimaiseksi. Energiavirasto voisi 3 momentin säännöksen nojalla annetulla päätöksellä muuttaa lain voimaantulon jälkeen ja ennen maakaasuverkkolupahakemuksen ratkaisemista määräajaksi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan voimassa olevan maakaasuverkkoluvan ehtoja tämän lain säännösten edellyttämällä tavalla.
Pykälän 2 momentissa annettaisiin muita kuin siirtoverkonhaltijoiden maakaasuverkkolupia koskevat siirtymäsäännökset. Momentin mukaan lain voimaan tullessa toimivan muun verkonhaltijan, joka hakee vanhan lain nojalla myönnetystä maakaasuverkkoluvasta poikkeavaa maakaasuverkkolupaa tai jolle on vanhan lain 6 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla myönnetty vapautus maakaasuverkkoluvasta, tulisi toimittaa 2 luvussa tarkoitettu lupahakemuksensa Energiavirastolle viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2018 eli kuukauden kuluessa lain voimaan tulosta.
Pykälän 3 momentin mukaan vanhan lain nojalla jakeluverkonhaltijalle myönnetty maakaasuverkkolupa jäisi voimaan tämän lain mukaisena maakaasuverkkolupana, ellei jakeluverkonhaltija hae vanhan lain nojalla myönnetystä maakaasuverkkoluvasta poikkeavaa maakaasuverkkolupaa. Siirtoverkonhaltijalle ja uutta maakaasuverkkolupaa hakevalle jakeluverkonhaltijalle vanhan lain nojalla myönnetty maakaasuverkkolupa sekä maakaasualan yritykselle vanhan lain 6 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla myönnetty vapautus maakaasuverkkoluvasta toimisivat tämän lain mukaisena maakaasuverkkolupana siihen asti, kunnes Energiavirasto on tehnyt lainvoimaisen päätöksen uudesta lupahakemuksesta. Energiavirasto voisi ennen maakaasuverkkolupahakemuksen ratkaisemista muuttaa määräajaksi järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan voimassa olevan maakaasuverkkoluvan ehtoja tämän lain säännösten edellyttämällä tavalla.
Pykälän 3 momentin mukaan jakeluverkonhaltijalta ei siten edellytettäisi uuden maakaasuverkkoluvan hakemista, jos jakeluverkonhaltija ei hae vanhan lain nojalla myönnetystä maakaasuverkkoluvasta poikkeavaa maakaasuverkkolupaa. Jakeluverkonhaltijan olisi kuitenkin tässäkin tapauksessa täytettävä maakaasuverkkoluvan hakijalle 6 §:ssä asetetut yleiset vaatimukset lain voimaantulosta lähtien. Mikäli jakeluverkonhaltija ei täyttäisi jakeluverkonhaltijalle uudessa laissa säädettyjä teknisiä, taloudellisia ja organisatorisia vaatimuksia, sovellettaisiin verkonhaltijan puutteisiin tarvittaessa sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 5 luvussa säädettyjä menettelyitä.
100 §. Maakaasun siirtoa koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä annettaisiin siirtymäsäännökset syöttö- ja ottomaksuihin perustuvan uuden tariffimenettelyn käyttöönottoa varten. Säännöksen mukaan siirtoverkonhaltijan tulisi julkaista 22 §:ssä tarkoitetut maksunsa viimeistään 30 päivänä huhtikuuta 2019, jotta jakeluverkonhaltijat voisivat ottaa nämä maksut huomioon omia jakelumaksuja asettaessaan ja vastaavasti markkinaosapuolet omissa tulevissa sopimusjärjestelyissään.
101 §.Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston ja varastointilaitteiston haltijan nimeämistä koskeva siirtymäsäännös. Pykälässä olevan siirtymäsäännöksen mukaan lain voimaan tullessa toimivan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston tai varastointilaitteiston haltijan nimeämisestä vanhan lain 6 luvun 8 §:n nojalla tehdyt päätökset jäisivät voimaan niiden voimassaoloajaksi.
102 §. Maakaasusopimuksia koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä annettaisiin siirtymäsäännökset lain soveltamisesta ennen lain voimaantuloa tehtyihin maakaasun liittymissopimuksiin, maakaasuverkkosopimuksiin ja maakaasun myyntisopimuksiin. Säännös on perusteltu sen vuoksi, että maakaasusopimukset solmitaan pitkäkestoisina ja toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksina. Ennen lain voimaantuloa tehtyyn sopimukseen liittymismaksun palauttamisesta tai vakuuden luovuttamisesta sovellettaisiin kuitenkin ennen lain voimaantuloa sovellettuja ehtoja.
103 §. Muutoksenhakua koskevat siirtymäsäännökset. Pykälässä annettaisiin siirtymäsäännökset muutoksenhausta. Säännöksen mukaan muutoksenhaussa ennen lain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovellettaisiin vanhan lain säännöksiä. Esimerkiksi muutoksenhakuun hallinto-oikeuden päätöksistä ei siten tältä osin sovellettaisi muutoksenhakulupamenettelyä.
104 §.Maakaasuverkkoasetuksen ja sen nojalla annettujen säännösten soveltaminen. Pykälässä annettaisiin säännös, jolla Suomi luopuisi maakaasuverkkoasetuksen 30 artiklaan perustuvan poikkeuksen soveltamisesta. Maakaasumarkkinadirektiivin 49 artiklan mukaan ne jäsenvaltiot, jotka eivät ole suoraan liittyneet minkään muun jäsenvaltion yhteenliitettyyn verkkoon ja joilla on vain yksi pääasiallinen ulkopuolinen maakaasun toimittaja, voivat poiketa 4, 9, 37 ja/tai 38 artiklan säännöksistä. Edelleen säännöksen mukaan mainittuja artikloita ei sovelleta Viroon, Latviaan ja/tai Suomeen ennen kuin jokin tahansa näistä jäsenvaltioista liittyy suoraan jonkin muun jäsenvaltion kuin Viron, Latvian, Liettuan ja Suomen yhteenliitettyyn verkkoon. Näiden poikkeuksien voimassaolo lakkaa ilman eri toimenpiteitä siitä hetkestä, kun vähintään yksi tässä alakohdassa tarkoitetuista edellytyksistä ei enää täyty. Maakaasuverkkoasetuksen 30 artiklan mukaan asetusta ei sovelleta jäsenvaltioissa oleviin maakaasun siirtoverkkoihin maakaasumarkkinadirektiivin 49 artiklan nojalla myönnettyjen poikkeusten voimassaolon aikana. Maakaasumarkkinalain ja maakaasun siirtoverkonhaltijan eriyttämisestä annetun lain säännöksillä luovuttaisiin viimeisistä maakaasumarkkinadirektiivin 49 artiklan mukaisista poikkeuksista. Lakiin esitetään tämän muutoksen vuoksi siirtymäsäännöstä, jolla varmistettaisiin, että samalla luovutaan myös maakaasuverkkoasetuksen mukaisesta poikkeuksesta. Säännös varmistaisi oikeustilan tältä osin ja poistaisi mahdolliset tulkintaongelmat maakaasuverkkoasetuksen ja sen nojalla annettujen säännösten soveltamisesta Suomessa.
Pykälän mukaan maakaasuverkkoasetusta ja sen nojalla annettuja suuntaviivoja koskevia komission asetuksia ja päätöksiä sovellettaisiin Suomessa sijaitseviin maakaasun siirtoverkkoihin 1 päivästä tammikuuta 2020.