6
Säännöskohtaiset perustelut
6.1
Valmisteverotuslaki
1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti valmisteverojen maksamisesta valtiolle. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siinä yksilöitäisiin ne lait, joissa säädettyihin veroihin ja maksuihin valmisteverotuslakia sovelletaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalan rajauksesta. Valmisteverotuslakia ei sovellettaisi, jos 2 momentissa mainitussa verolajikohtaisessa valmisteverolaissa säädettäisiin valmisteverotuslaista poiketen, vaan tuolloin sovellettaisiin asianomaisen lain säännöksiä. Valmisteverotuslain säännökset olisivat siten yleissäännöksiä suhteessa 2 momentissa mainittujen lakien säännöksiin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että valmisteveron alaisten tuotteiden veron perusteista ja määrästä säädetään asianomaisessa valmisteverolaissa. Pykälän 5 momentti sisältäisi edelleen informatiivisen viittauksen Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annettuun lakiin.
Pykälän uuteen 6 momenttiin otettaisiin informatiivinen säännös siitä, mitä lakia valmisteverotusta koskeviin verotusmenettelyihin ja veronkantoon sovellettaisiin. Koska valmisteverotus ehdotetaan muutettavaksi oma-aloitteiseksi verotukseksi, verotusmenettelyihin sovellettaisiin lähtökohtaisesti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ja veronkantoon veronkantolain oma-aloitteisia veroja koskevia säännöksiä. Jos tässä laissa tai verolajikohtaisessa laissa säädettäisiin toisin, sovellettaisiin kyseisiä säännöksiä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain ja veronkantolain säännösten sijaan.
2 §.Alueellinen soveltamisala. Pykälään tehtäisiin tekninen muutos. Viittaus 1 §:ään täsmennettäisiin viittaukseksi 1 §:n 2 momenttiin mainittuun lainkohtaan ehdotetun muutoksen takia. Lisäksi täsmennettäisiin, että kyse on Euroopan unionin jäsenvaltiosta.
3 §.Tullilainsäädännön soveltaminen. Pykälässä säädetään siitä, missä tilanteessa valmisteverot kannetaan noudattaen tullilainsäädännön menettelyjä ja miltä osin tullilainsäädäntöä näissä tilanteissa sovelletaan. Verotustoimivalta on tällöin Tullilla. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi nykyistä yksityiskohtaisemmin siitä, mihin menettelyihin tullilainsäädäntöä sovellettaisiin. Tullilainsäädäntöä sovellettaisiin nykytilaa vastaavasti valmisteveron suorittamiseen, palauttamiseen ja takaisin perimiseen sekä muuhunkin menettelyyn, samoin kuin vakuuksiin, veronkorotukseen, virhemaksuun, jälkiverotukseen ja muutoksenhakuun. Myös tiedonantovelvollisuuteen, uhkasakon asettamiseen sekä tietojen salassapitoon ja salassa pidettävien tietojen luovuttamiseen ja saamiseen sovellettaisiin tullia koskevia tullilainsäädännön säännöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasta poikkeuksesta 1 momenttiin. Tilanteessa, jossa tuotteita tuodaan unionin ulkopuolelta, eikä niitä aseteta välittömästi niiden maahantuonnin jälkeen väliaikaisen verottomuuden järjestelmään, verotuksen toimittamiseen ja muuhun menettelyyn ei sovellettaisi tullilainsäädäntöä, jos verovelvolliselle myönnetään tullilainsäädännön mukainen maksunlykkäys. Lainkohta vastaisi nykyistä sääntelyä, mutta siihen tehtäisiin tekninen muutos lisäämällä kutsumanimike toukokuusta 2016 sovelletulle unionin tullikoodeksista annetulle Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukselle. Pykälän 3 ja 4 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti valmisteverotusdirektiivin 3 artiklan mukaisesti siitä, että tuotaessa tuotteita 5 §:n 2 kohdassa tarkoitetuilta kolmansilta alueilta tai vietäessä tuotteita kolmansille alueille tulee soveltaa unionin tullisäännöksissä säädettyjä muodollisuuksia soveltuvin osin.
4 §.Toimivaltaiset viranomaiset. Pykälän 1 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin. Koska valmisteverot muuttuisivat oma-aloitteisiksi veroiksi, Verohallinto ei enää toimittaisi valmisteverotusta vaan kantaisi verovelvollisen oma-aloitteisesti ilmoittamat verot. Valmisteverotuksen toimittaminen korvattaisiin tästä johtuen valmisteverojen kantamisella.
6 §.Muut määritelmät. Pykälä sisältää laissa käytetyt muut kuin maantieteelliset määritelmät. Sääntely vastaisi suurimmalta osin nykyistä, mutta joistain määritelmistä luovuttaisiin, osaa päivitettäisiin ja pykälään lisättäisiin kaksi uutta määritelmää. Kohtien numerointi muuttuisi nykyisestä.
Tullikoodeksin kutsumanimike ehdotetaan otettavaksi käyttöön 3 §:n 2 momentissa, joten sitä ei olisi enää tarpeen määritellä. Tullikoodeksin soveltamisasetuksen määritelmästä luovuttaisiin tarpeettomana. Voimassa olevassa tullikoodeksissa on luovuttu tullisuspensiomenettelyn ja -järjestelmän käsitteistä, joten niitä ei käytettäisi eikä näin ollen enää määriteltäisi tässä laissa.
Väliaikaisen verottomuuden järjestelmä määriteltäisiin pykälän 1 kohdassa nykyistä vastaavasti siten, että siitä rajattaisiin pois ne tuotteet, joilla on muu kuin unionitavaran tullioikeudellinen asema voimassa olevan tullikoodeksin säännösten mukaisesti. Pykälän 2 ja 3 kohdaksi otettaisiin selvyyden vuoksi uudet lähtöjäsenvaltiota ja määräjäsenvaltiota koskevat määritelmät. Lähtöjäsenvaltiolla tarkoitettaisiin sitä EU:n jäsenvaltiota, josta valmisteveron alaiset tuotteet lähetetään ja määräjäsenvaltiolla sitä EU:n jäsenvaltioita, johon tuotteet on tarkoitus toimittaa. Pykälän 4—7 kohdan verotonta varastoa, valtuutettua varastonpitäjää, rekisteröityä vastaanottajaa ja väliaikaisesti rekisteröityä vastaanottajaa koskevat määritelmät vastaisivat nykyistä sääntelyä. Samoin tietokoneistettu järjestelmä, etämyynti, etämyyjä ja veroedustaja määriteltäisiin 9—12kohdassa nykyistä vastaavasti, kuten myös suora luovutus ja vientipaikka 15 ja 17 kohdassa.
Pykälän 8, 14, 16 ja 18 kohdan rekisteröityä lähettäjää, tuontia, tuontipaikkaa ja vientijäsenvaltiota koskevien määritelmien viittaukset aiemman tullikoodeksiin artikloihin muutettaisiin viittauksiksi voimassa olevan tullikoodeksin artikloihin. Yhdenmukaistetun valmisteveron alaisia tuotteita koskevaan määritelmään 19 kohdassa lisättäisiin nykyisen 22 kohdan määritelmä valmisteverotusdirektiivin soveltamisasetuksesta, jota ei näin ollen enää erikseen määriteltäisi. Nykyisistä verokauden ja verokausi-ilmoittajan määritelmistä luovuttaisiin. Verokaudesta säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 2 §:ssä. Jatkossa kaikilla niillä valmisteverovelvollisilla, joiden verotukseen sovelletaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia, olisi verokausi. Verokausi-ilmoittajan käsite ei siten enää olisi riittävä erottelemaan säännöllistä ja satunnaista toimintaa. Valmisteverotuksessa säännöllisesti ja satunnaisesti toimivat verovelvolliset määriteltäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa, johon valmisteverojen ilmoittamista ja maksamista koskeva sääntely ehdotetaan siirrettäväksi.
Pykälän 7, 10, 13, 15 ja 19 kohtaan tehtäisiin lisäksi kielellisiä täsmennyksiä oikeustilaa muuttamatta.
11 a §.Sääntöjenvastaista menettelyä koskevia erityisiä säännöksiä.Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 a §, joka sisältäisi väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä tapahtuvaa sääntöjenvastaista menettelyä koskevia erityisiä säännöksiä. Sääntöjenvastaisessa menettelyssä on kyse tilanteista, joissa verovelvolliselle määrätään veroa, joten olisi tarpeen poiketa eräistä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksistä, säätää veron suorittamisvelvollisuuden syntyhetkestä ja täsmentää määräaikojen laskemisen alkamisajankohtaa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, miltä osin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ei sovellettaisi, jos Verohallinnon tai Tullin valvontatoimen yhteydessä tai muutoin havaitaan, että tuotteita maahantuotaessa, vastaanotettaessa tai siirrettäessä on tapahtunut sääntöjenvastaisuus. Käytännössä havainto voitaisiin tehdä esimerkiksi Verohallinnon tai Tullin suorittaman tarkastuksen yhteydessä. Siltä osin kuin soveltamista ei olisi nimenomaisesti poissuljettu, sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Sääntöjenvastaiseen menettelyyn voitaisiin esimerkiksi soveltaa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 45, 46 ja 47 §:n säännöksiä veron määräämisen määräajan jatkamisesta ja pidennetystä määräajasta sekä rikosperusteisen veron määräämisestä.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä verokaudesta, veroilmoituksen määräpäivästä ja verokauden veron maksamisesta ei sovellettaisi, jos kyseessä on sääntöjenvastainen menettely. Nykytilaa vastaavasti veron ilmoittamisaikaa ei olisi. Verohallinto määräisi veron erikseen jokaisen sääntöjenvastaisen menettelyn osalta eikä verokausittain. Vero olisi maksettava viimeistään päätöksessä mainittuna oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 2 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna yleisenä eräpäivänä. Momentissa säädettäisiin nykyistä, kumottavaksi ehdotettavaa tämän lain 46 §:ää vastaavasti, että veron suorittamisvelvollisuus syntyy heti, kun tuotteet on sääntöjenvastaisesti vastaanotettu tai tuotu maahan taikka sääntöjenvastaisuus on muutoin todettu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 44 ja 61 §:ssä säädetyn veron määräämisen, päätöksen oikaisun ja oikaisuvaatimuksen määräajan laskemisesta. Määräaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt.
13 §.Verovelvollisuus eräissä tilanteissa. Pykälän 3 momentin viittaus päivitettäisiin voimassa olevan tullikoodeksin ulkoista passitusta koskevaan artiklaan.
14 §.Veron määräytyminen. Pykälässä säädettäisiin jatkossakin siitä, minä ajankohtana voimassa olleiden säännösten mukaisesti vero määräytyy. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan tarkemmin pykälän sisältöä.
Lisäksi pykälän sanamuotoja tarkistettaisiin vastaamaan paremmin oma-aloitteista verotusta. Veron määrääminen korvattaisiin veron määräytymisellä kaikissa momenteissa. Lisäksi 2 momenttiin tehtäisiin kielellinen täsmennys. Muilta osin sääntely vastaisi nykyistä.
15 §.Verotettavat määrät. Pykälän 1—4 momentin sanamuotoja tarkistettaisiin. Koska valmisteverot olisivat jatkossa oma-aloitteisia veroja ja Verohallinto määräisi veron vain poikkeustapauksissa, veron määräämisen käsite korvattaisiin käsitteellä veron suorittaminen. Muutettu sanamuoto vastaisi paremmin oma-aloitteista verotusta. Pykälän 3 momentista poistettaisiin lisäksi maininta siitä, että 13 §:n 1 momentissa tarkoitetun verovelvollisen verotukseen sovelletaan, mitä rekisteröidystä vastaanottajasta säädetään. Koska jatkossa myös 13 §:n 1 momentissa tarkoitetut verovelvolliset antaisivat veroilmoituksen verokaudelta, maininta verotukseen sovellettavasta rekisteröityä vastaanottajaa koskevasta sääntelystä ei olisi enää tarpeellinen. Momenttiin lisättäisiin kuitenkin viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin, jotta olisi selvää, että myös momentissa tarkoitetut verovelvolliset antavat veroilmoituksen. Veroilmoitus olisi annettava oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 17 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti eli viimeistään verokautta seuraavan kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä. Yleisellä eräpäivällä tarkoitetaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa kalenterikuukauden 12. päivää tai, jos se ei ole pankkipäivä, sitä seuraavaa ensimmäistä pankkipäivää.
Pykälän 5 momenttia muutettaisiin niin, että siinä viitattaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiin veron ilmoittamisesta ja maksamisesta eikä enää tämän lain säännöksiin. Jos verottomassa varastossa olisi verottamattomia tuotteita silloin, kun luvan peruuttaminen tulee voimaan, tuotteet katsottaisiin kulutukseen luovutetuiksi. Niistä ilmoitettaisiin ja maksettaisiin vero oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 17 §:n 1 momentin ja 32 §:n 1 momentin mukaisesti.
Koska veron ilmoittamiseen ja maksamiseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia, ilmoittamisen ja maksamisen määräaika pitenisi nykyisestä. Pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetut valtuutettu varastonpitäjä, rekisteröity vastaanottaja ja veroedustaja antaisivat luvan voimassaoloajalta ilmoituksen verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä.
Pykälään lisättävässä 6 momentissa säädettäisiin, että 1—5 momentin verotettavia määriä koskevia säännöksiä sovellettaisiin veron oma-aloitteisen suorittamisen lisäksi myös silloin, kun Verohallinto tai Tulli määrää veron.
16 §.Verosta tehtävät vähennykset. Pykälä kumottaisiin. Pykälässä säädetystä veron vähennysmahdollisuudesta luovuttaisiin. Samoilla perusteilla, joilla on ollut mahdollista tehdä vähennys, voisi jatkossa hakea veron palautusta. Perusteet saada maksettu vero takaisin pysyisivät näin entisinä, mutta vähennysmenettelystä siirryttäisiin palautusmenettelyyn. Palautusperusteista säädettäisiin 83 §:ssä ja palauttamisesta 83 a §:ssä.
17 §.Valmisteverottomuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä valmistettavat, hallussa pidettävät tai siirrettävät tuotteet ovat verottomia, samoin kuin tuotteet, jotka asetetaan tullikoodeksissa tarkoitettuun tullivarastointimenettelyyn tai vientimenettelyyn. Momentin viittaukset tullikoodeksin asianomaisiin artikloihin päivitettäisiin vastaamaan voimassa olevaa tullikoodeksia. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että valmisteveronalaisten tuotteiden verottomuudesta säädetään lisäksi asianomaisissa valmisteverolaeissa.
18 §.Vapautukset valmisteverosta. Pykälässä säädetään muun muassa diplomaattien sekä kansainvälisten järjestöjen käyttöön tarkoitettujen tuotteiden verottomuudesta. Pykälän 2 momentin mukaan energiatuotteiden ja sähkön osalta verottomuus voidaan toteuttaa palauttamalla vero hakemuksesta. Momenttia muutettaisiin siten, että verottomuus voitaisiin toteuttaa palauttamalla myös muiden valmisteveron alaisten tuotteiden osalta. Tämä vastaisi Verohallinnon vakiintunutta verotuskäytäntöä. Momentin viittaus päivitettäisiin koskemaan 83 §:n 1 momenttia, jossa säädetään verottomaan käyttöön perustuvan palautuksen edellytyksistä, ja 83 a §:n 1 momenttia, jossa säädetään palautuksen hakujaksosta ja -ajasta. Tässä pykälässä tarkoitettuihin palautuksiin ei sovellettaisi muita palautuksia koskevia säännöksiä, kuten säännöstä veronkorotuksesta. Tavanomaista verotusmenettelyä ei sovellettaisi, koska vapautukset verosta perustuvat valtioiden välisiin sopimuksiin. Palautushakemukseen annettuun päätökseen saisi kuitenkin hakea muutosta. Momenttiin lisättäisiin tätä koskeva viittaussäännös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain muutoksenhakuoikeutta koskevaan säännökseen.
20 a §.Merkintä verottomuudesta. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ään, jossa säädettäisiin 1 momentissa säädetyn velvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta. Verohallinto määräisi merkintävelvollisuuden laiminlyönnistä enintään 5 000 euron laiminlyöntimaksun, jos velvollisuutta ei täytettäisi kehotuksenkaan jälkeen.
21 §.Toiminnan luvanvaraisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että tuotteiden valmistaminen, jalostaminen, hallussapito, lähettäminen ja vastaanottaminen väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä on luvanvaraista. Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi hakemuksen perusteella myöntää luvan toimia valtuutettuna varastonpitäjänä, rekisteröitynä vastaanottajana, rekisteröitynä lähettäjänä tai veroedustajana sekä luvan verottoman varaston pitämiseen. Valmisteveroluvan alainen toiminta on pääsääntöisesti yritystoimintaa. Koska yrityksillä on nykyisin jo hyvät valmiudet sähköiseen menettelyyn, hakemus olisi jatkossa tehtävä sähköisesti. Poikkeustapauksessa luvan hakijana voisi kuitenkin olla myös luonnollinen henkilö. Muun muassa valmisteveron alaisten tuotteiden etämyyjän asettamaksi veroedustajaksi saattaisi hakeutua luonnollinen henkilö. Yksityishenkilöillä tulee olla mahdollisuus hoitaa velvollisuutensa muutoin kuin sähköisesti, joten pykälään otettaisiin tätä koskeva poikkeussäännös. Valmisteveroluvan olisi nykyistä vastaavasti oltava voimassa toiminnan alkaessa ja sen aikana.
Pykälän 3 momentiksi lisättäisiin lupapäätöksen tiedoksiantoa koskeva säännös, jonka mukaan tiedoksiantoon sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain päätöksen tiedoksiantoa koskevia säännöksiä. Mainitun lain 56 §:ssä säädetään tiedoksiannosta verovelvolliselle ja 57 §:ssä tiedoksiannosta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle. Valmisteverolupaa koskevia muutoksenhakusäännöksiä ei sisällytettäisi kaikkia oma-aloitteisesti suoritettavia veroja koskevaan yleislakiin eli oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin, vaan lupapäätöstä koskevasta muutoksenhakuoikeudesta säädettäisiin pykälään lisättävässä 4 momentissa. Lupapäätökseen saisivat hakea muutosta sekä päätöksensaaja että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n 5 momenttia. Muutosta haettaisiin verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika laskettaisiin päätöksen tekemisestä. Mainitun lainkohdan nojalla muutoksenhakuun sovellettaisiin muilta osin, kuten kuulemisen ja hallintotuomioistuimelle tehtävän valituksen osalta, lain 10 luvun muita säännöksiä.
22 §.Veroton varasto. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti. Momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ään, jossa säädettäisiin tässä pykälässä säädetyn velvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta. Verohallinto määräisi velvollisuuden laiminlyönnistä enintään 5 000 euron laiminlyöntimaksun, jos velvollisuutta ei täytettäisi Verohallinnon kehotuksen jälkeenkään.
26 §.Luvan myöntämisen muut edellytykset. Pykälässä säädettäisiin valtuutetun varastonpitäjän, rekisteröidyn vastaanottajan, rekisteröidyn lähettäjän ja veroedustajan luvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä, jotka koskisivat kaikkia luvan hakijoita.
Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin siitä, että hakijan luotettavuutta arvioitaisiin jatkossa ennakkoperintälain 26 §:n 2 ja 3 momentin mukaan. Lupaa ei siten myönnettäisi hakijalle, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa. Sama koskisi hakijaa, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän mainitut velvollisuutensa. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan myös, että ennakkoperintälain 26 §:n 3 momenttiin lisättäisiin uudet liiketoimintakieltoa koskevat 3 ja 4 kohdat. Ehdotettavan muutoksen seurauksena valmisteverolupaa ei myönnettäisi myöskään hakijalle, joka on määrätty liiketoimintakieltoon eikä yhteisölle tai yhtymälle, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakieltoon. Samalla luovuttaisiin nykyisestä Tullille säädetystä velvollisuudesta antaa Verohallinnon pyynnöstä lausunto hakijan luotettavuudesta.
Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että jos hakija olisi luonnollinen henkilö, hänen tulisi olla täysi-ikäinen eikä hänen toimintakelpoisuuttaan saisi olla rajoitettu.
Pykälän 3 kohdan mukaan luvan edellytyksenä olisi edelleen, että hakija asettaa Verohallinnon määräämän vakuuden. Vakuuden määräämisestä säädettäisiin tarkemmin 28 §:ssä.
28 §.Vakuudet. Pykälässä säädetään luvanhakijalta verosaatavan turvaamiseksi vaadittavista vakuuksista. Sääntely vastaisi muilta osin nykytilaa, mutta 1 momentin muotoilua selkeytettäisiin oikeustilaa muuttamatta ja 4 momentissa säädettäisiin jatkossa selvyyden vuoksi myös siitä, että Verohallinto määräisi paitsi vakuuden suuruuden myös sen lajin. Verohallinto voisi myös vaatia vakuuden asetettavaksi toiminnan jo alettua tilanteessa, jossa vakuutta ei lupaharkinnan yhteydessä ole katsottu tarpeelliseksi vaatia. Verohallinto voisi luvan voimassaoloaikana myös muuttaa vaadittavan vakuuden määrää, jos luvanhaltijan toiminnassa tapahtuisi muutoksia. Näissä tilanteissa Verohallinto antaisi luvanhaltijalle pyynnöstä erillisen muutoksenhakukelpoisen päätöksen vakuuden vaatimisesta tai sen määrän muuttamisesta. Vakuutta koskevan päätöksen tiedoksiannosta ja muutoksenhausta säädettäisiin vastaavasti kuin lupapäätöksen osalta 21 §:n 3 ja 4 momentissa. Lupahakemuksen yhteydessä vaadittavasta vakuudesta ei tehtäisi erillistä päätöstä, vaan vakuus olisi osa muutoksenhakukelpoista lupapäätöstä.
29 §.Luvan peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin jatkossa ainoastaan valmisteveroluvan peruuttamisesta, ja sen otsikko muutettaisiin tämän mukaisesti. Varoituksen antamisesta ennen luvan peruuttamista luovuttaisiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin peruuttamisen edellytyksistä. Nykyistä vastaavasti lupa voitaisiin peruuttaa, jos luvanhaltija itse hakee luvan peruuttamista tai jos luvanhaltija ei enää täytä luvan myöntämisen edellytyksiä. Luvan myöntämisen yleisten edellytysten osalta kyse olisi ennakkoperintälain 26 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetusta arvioinnista. Verohallinto voisi peruuttaa luvan siltä, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa. Lupa voitaisiin poistaa myös siltä, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän säädetyt velvollisuutensa. Oletus laiminlyönneistä ei perustuisi Verohallinnon harkintaan vaan yrityksen aiempiin laiminlyönteihin tai yrityksen johtohenkilön johtamien muiden yritysten aiempiin laiminlyönteihin. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan myös, että ennakkoperintälain 26 §:n 3 momenttiin lisättäisiin uudet liiketoimintakieltoa koskevat 3 ja 4 kohdat. Ehdotettavan muutoksen seurauksena valmisteverolupa voitaisiin peruuttaa myös siltä, joka on määrätty liiketoimintakieltoon tai yhteisöltä tai yhtymältä, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakieltoon. Edellytyksillä tarkoitettaisiin myös niitä edellytyksiä, joista säädetään tämän lain 21—28 §:ssä. Luvan peruuttamista koskevan päätöksen tiedoksiannosta ja päätöstä koskevasta muutoksenhausta säädettäisiin vastaavasti kuin lupapäätöksen osalta 21 §:n 3 ja 4 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinnolla olisi ennen luvan peruuttamista velvollisuus ilmoittaa peruuttamisesta luvanhaltijalle. Tälle olisi samalla varattava tilaisuus antaa asiasta selvitys ja korjata puute tai laiminlyönti annetussa määräajassa. Jos luvanhaltija itse pyytäisi luvan peruuttamista, lupa voitaisiin peruuttaa kuulematta. Nykyisessä 2 momentissa säädetystä mahdollisuudesta antaa varoitus luvanhaltijalle luovuttaisiin. Jos luvanhaltijan toiminnassa jatkossa havaittaisiin puutteita, voisi Verohallinto peruuttaa luvan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että lupa voitaisiin määrätä päättyväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun luvanhaltija on jättänyt luvan peruuttamista koskevan hakemuksen Verohallinnolle. Säännöksellä rajoitettaisiin varastolupaan yksinomaan verosuunnittelusyistä haettavia muutoksia. Momentti vastaisi nykyistä sääntelyä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vakuuden palauttamisesta sen jälkeen, kun luvanhaltijan lupa on peruutettu. Verohallinnon olisi vapautettava vakuus viipymättä luvan peruuttamisen jälkeen. Vakuutta ei kuitenkaan vapautettaisi siltä osin, kuin sitä olisi käytetty veron suoritukseksi tai olisi tiedossa, että sitä tullaan käyttämään luvassa tarkoitetusta toiminnasta aiheutuvien verovelvoitteiden maksuun. Sääntely vastaisi sisällöllisesti nykyistä 4 momenttia.
Pykälän 5 momentin mukaan valmisteveroluvan katsottaisiin päättyvän, jos luvanhaltija asetetaan konkurssiin. Momentti vastaisi nykyistä sääntelyä, ainoastaan momentin sanamuotoa tarkennettaisiin.
30 §. Valmisteverotuksen rekisterit. Pykälään koottaisiin valmisteverotuksen rekistereitä koskeva sääntely. Pykälän 1 momentti vastaisi nykyistä sääntelyä, mutta viittaus hallinnollista yhteistyötä koskevaan asetukseen päivitettäisiin.
Pykälän nykyisessä 2 momentissa säädetään tietojen luovuttamisesta 1 momentissa tarkoitetuista rekistereistä. Säännös kumottaisiin tarpeettomana. Tietojen luovutuksiin sovellettaisiin ilman erillistä säännöstäkin tämän lain säännöksiä ja 113 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä sekä yleislakien, kuten julkisuuslain, tietosuojalain ja tiedonhallintalain (906/2019) säännöksiä, samoin kuin tietosuoja-asetusta.
Pykälän nykyisen 4 momentin sisältö siirrettäisiin 2 momentiksi. Momenttiin lisättäisiin virvoitusjuomaverolaissa ja juomapakkausverolaissa tarkoitetuista pienvalmistajista pidettävää rekisteriä koskeva sääntely. Momentissa säädettäisiin rekisterin käyttötarkoituksesta ja rekisteriin merkittävistä tiedoista. Rekisteriä pidettäisiin vähämerkityksisten tukien myöntämistä ja seurantaa varten. Rekisteriin merkittäisiin tuen myöntämistä varten tarvittavat tiedot, kuten pienvalmistajan nimi, tuen hakuvuoden aikana tuotettavien valmisteveron alaisten tuotteiden määrät ja muiden viranomaisten hakuvuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden aikana myöntämien tukien määrät.
Pykälään lisättävässä uudessa 3 momentissa säädettäisiin valmisteverotuksen rekistereiden tietojen säilytysajasta. Säilytysajaksi ehdotetaan 12 vuotta siitä lukien, kun rekisteröity on poistettu rekisteristä. Ehdotetussa säilytysajassa on huomioitu valmisteverotusta koskeva muutoksenhakuaika sekä veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajat. Pisimmillään vero voi tulla määrättäväksi tai päätös oikaistavaksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 47 §:ssä tarkoitetussa määräajassa. Yksittäistapauksessa tietoja voitaisiin säilyttää myös tämän jälkeen, jos kyseisessä asiassa on vireillä muutoksenhaku tai verotuksen muuttamiseen liittyvä asia.
Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Momentti sisältäisi informatiivisen säännöksen siitä, että luvanhaltijoista ja verottomista varastoista pidettävästä rekisteristä luovutettaisiin tietoja toisten jäsenvaltioiden viranomaisille 1 momentissa mainitun asetuksen nojalla. Lainkohdasta poistettaisiin tarpeettomana maininta teknisestä käyttöyhteydestä.
5 luku.Rekisteröityminen. Ilmoitusvelvollisuutta koskevan luvun otsikko ja lukuun sisältyviä pykäliä muutettaisiin, koska valmisteverojen ilmoittamiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Ehdotetaan, että 5 lukuun koottaisiin verovelvolliseksi, tuensaajaksi ja pienvalmistajaksi rekisteröintiä koskevat säännökset, jotka nykyisin ovat hajallaan valmisteverolainsäädännössä. Luku sisältäisi kaikkia rekisteröintejä koskevat yhteiset menettelysäännökset. Rekisteröitymisvelvollisuutta ja rekisteröitymisoikeutta koskevat säännökset jäisivät kuitenkin edelleen asianomaisiin valmisteverolakeihin.
31 §. Rekisteröitymisilmoitus. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Valmisteverojen ilmoittamiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Velvollisuudesta antaa veroilmoitus säädetään mainitun lain 16 §:ssä ja veroilmoituksen määräpäivistä 17 §:ssä. Tilanteista, joissa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettyä ilmoittamisaikaa ei sovellettaisi, säädettäisiin jatkossa tämän lain 11 a ja 82 a §:ssä. Niissä on suljettu pois muun muassa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veroilmoituksen määräpäivää koskevan säännöksen soveltaminen. Kyse olisi tapauksista, joissa tuotteet on tuotu maahan tai vastaanotettu noudattamatta verotusta ja valvontaa koskevia säännöksiä. Verohallinnon mahdollisuudesta pidentää tietyn verovelvollisen verokautta luovuttaisiin valvonnallisista syistä. Veroilmoituksella verokausittain annettavat ajantasaiset tiedot toiminnasta mahdollistaisivat sen, että ilmoituksen oikeellisuus voidaan varmistaa mahdollisimman reaaliaikaisesti. Verohallinto on käytännössä voinut pidentää verokautta, jos verovelvolliseen tai sen toimintaan ei kohdistu erityistä valvonnan tarvetta ja toiminta on valmisteveron alaista mutta kokonaan valmisteverotonta. Käytännössä tapauksia on ollut vähän. Verohallinto ei voisi jatkossa myöskään määrätä verovelvollista antamaan veroilmoitusta muuna kuin laissa säädettynä ajankohtana. Niissä tilanteissa, joissa valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisen valmisteveron alainen toiminta on keskeytynyt, verovelvollisen olisi jatkossa mahdollista antaa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 23 §:n mukaisesti veroilmoitus etukäteen enintään kuudelta kuukaudelta. Veroilmoitus annettaisiin verokausikohtaisesti, mutta sen tietosisältö olisi suppea.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa rekisteröitymisilmoituksesta, ja pykälän otsikko muutettaisiin tämän mukaisesti. Pykälän 1 momentin mukaan niiden valmisteveron alaisten toimintaa harjoittavien, joiden on lain mukaan rekisteröidyttävä toiminnastaan verovelvolliseksi, tuensaajaksi tai pienvalmistajaksi, olisi tehtävä Verohallinnolle tätä koskeva ilmoitus. Velvollisuudesta rekisteröityä verovelvolliseksi säädetään sähköverkonhaltijoiden, sähköntuottajien ja sähkön pientuottajien osalta sähköverolain 9 §:ssä, polttoturpeen ja maakaasun käyttäjien osalta sähköverolain 17 §:ssä ja maakaasuverkonhaltijan osalta sähköverolain 21 a §:ssä. Maakaasua verottomaan tarkoitukseen käyttävä yritys voi sähköverolain 21 a §:n 2 momentin mukaan hakeutua rekisteröidyksi käyttäjäksi, mutta rekisteröityminen ei ole pakollista. Jäteverolain 9 §:ssä säädetään kaatopaikan pitäjän ja polttoaineverolain 11 a §:ssä biopolttoöljyn valmistajan velvollisuudesta rekisteröityä verovelvolliseksi. Tämän lain 98 b §:ssä säädetään valtiontuen saajan velvollisuudesta rekisteröityä tuensaajaksi. Velvollisuudesta rekisteröityä pienvalmistajaksi ehdotetaan säädettäväksi virvoitusjuomaverolain 1 §:n 5 momentissa ja juomapakkausverolain 1 §:n 3 momentissa.
Rekisteröitymistä koskeva ilmoitus olisi tehtävä ennen toiminnan alkamista. Tämä vastaisi arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymistä. Nykyisin verkonhaltijan, sähköntuottajan ja sähkön pientuottajan on annettava ilmoitus kolmen kuukauden kuluessa toiminnan aloittamisesta. Mäntyöljyn ja polttoturpeen käyttäjän rekisteröitymiselle ei nykyään ole asetettu mitään määräaikaa, kuten ei myöskään maakaasuverkonhaltijoiden rekisteröitymiselle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta ilmoittaa viipymättä Verohallinnolle rekisteröitymistä koskevien tietojen muutoksista ja siitä, jos rekisteröitymistä edellyttävä toiminta loppuu. Jos verovelvollinen alkaisi harjoittaa toimintaa rekisteröitymisen jälkeen myös muussa kuin rekisteriin merkityssä voimalaitoksessa, sähköverkossa tai maakaasuverkossa, verovelvollisen olisi tehtävä muutosilmoitus viipymättä. Verohallinto lisäisi uuden voimalaitoksen tai verkon verovelvollisen rekisteröintitietoihin. Käytännössä muutosilmoituksen tekeminen viipymättä tarkoittaisi, että verovelvollisen pitäisi tehdä ilmoitus heti, kun muutoksen ajankohta on tiedossa. Ilmoitus tehtäisiin yleensä ennen kuin toiminta uudessa laitoksessa, käyttöpaikassa tai muussa kohteessa on aloitettu, ja viimeistään sen verokauden aikana, kun toiminta on muuttunut. Myös toiminnan lopettamisesta pitäisi yleensä ilmoittaa heti, kun loppumisajankohta on tiedossa. Ilmoitus tulisi tehdä viimeistään sen verokauden loppuun mennessä, jolloin toiminta on loppunut. Myös maakaasun rekisteröidyn käyttäjän olisi peruutettava rekisteröityminen, jos sähköverolain 21 §:ssä tarkoitettu veroton käyttö loppuisi.
Ilmoitus toiminnan alkamisesta, muuttumisesta tai päättymisestä tulisi 3 momentin mukaan tehdä sähköisesti. Sähköinen menettely olisi lähtökohtaisesti pakollista. Rekisteröintiä vaativa toiminta on pääsääntöisesti yritystoimintaa, ja yrityksillä on nykyisin jo hyvät valmiudet sähköiseen menettelyyn. Poikkeustapauksessa hakijana voisi kuitenkin olla luonnollinen henkilö. Koska yksityishenkilöillä tulee olla mahdollisuus hoitaa velvollisuutensa muutoin kuin sähköisesti, pykälään otettaisiin vastaava poikkeussäännös kuin lupaa koskevaan 21 §:ään. Erityisestä syystä ilmoitus voitaisiin tehdä muutoin kuin sähköisesti.
32 §.Rekisteröinnin ajankohta. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Veroilmoituksen antamiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 18 §:ää, jonka mukaan veroilmoitus on annettava sähköisesti. Verohallinto voi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä ilmoituksen antamisen paperisena.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa rekisteröinnin ajankohdasta, ja pykälän otsikkoa muutettaisiin tämän mukaisesti. Verovelvolliset merkittäisiin 1 momentin mukaan rekisteriin toiminnan alkamisesta lukien. Tuensaajien sekä virvoitusjuomien tai juomapakkausten pienvalmistajien kohdalla on kyse niille myönnettävästä valtiontuesta. Rekisteröinti tehtäisiin siitä lukien kun tukeen oikeuttava toiminta alkaa mutta kuitenkin aikaisintaan rekisteröintipäätöksen tekemisestä. Rekisteröinnillä ei ole tukeen nähden itsenäistä merkitystä. Pykälän 2 momentin mukaan muutokset rekisteriin tai rekisteristä poisto tehtäisiin toiminnan päättymisessä tai muuttumisesta lukien.
6 luku. Verotuksen toimittaminen. Luvun otsikko kumottaisiin. Luvun 33 ja 34 § siirtyisivät 5 lukuun ja niitä muutettaisiin. Luvun 35—45 § kumottaisiin.
33 §.Rekisteröintiä koskeva päätös. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Pykälä siirtyisi 5 lukuun.
Pykälässä säädetään nykyisin verotuspäätöksen antamisesta, jonka osalta sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 52 §:ää. Verohallinto ei enää vahvistaisi verotuspäätöksellä suoritettavan veron määrää veroilmoituksen perusteella. Verotuspäätös annettaisiin jatkossa ainoastaan silloin, kun veroa määrätään tai päätöstä oikaistaan verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi taikka verovelvolliselle määrätään veronkorotusta, myöhästymismaksua tai laiminlyöntimaksua. Niissä tapauksissa, joissa Verohallinto määrää veroa, vero vahvistettaisiin jatkossakin tuoteryhmittäin. Veron laskentaa koskevasta säännöksestä luovuttaisiin. Veron laskenta yhdenmukaistettaisiin siten, että kaikissa tilanteissa täyden yksikön yli menevät osat otettaisiin huomioon kahden desimaalin tarkkuudella. Laskenta tapahtuisi samalla tarkkuudella kuin veron määrä on veroilmoituksella ilmoitettava.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa rekisteröintiä koskevasta päätöksestä, ja pykälän otsikkoa muutettaisiin tämän mukaisesti. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Verohallinnon tulisi antaa päätös rekisteröinnistä ja rekisteristä poistamisesta. Nykyään Verohallinto ei anna päätöstä valmisteverovelvollisten tai tuensaajien rekisteröinnistä, mutta jatkossa rekisteröinnistä annettaisiin aina muutoksenhakukelpoinen päätös. Muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n rekisteröintipäätöksen muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Rekisteröinnillä ei tarkoitettaisi 53 §:n mukaista tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja saa vakuuden asettamalla kertaluonteisen oikeuden vastaanottaa valmisteveron alaisia tuotteita väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 56 §:n säännöksiä myös silloin, kun päätös koskee tuensaajaa tai pienvalmistajaa. Lisäys olisi tarpeen, koska kaikki rekisteröidyt, joille päätös annetaan, eivät ole mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja verovelvollisia. Ilman lisäystä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaki ei soveltuisi esimerkiksi tuensaajan rekisteröintiä koskevan päätöksen tiedoksiantoon kaikissa tapauksissa.
34 §.Rekisteröintiä koskevat tarkemmat määräykset. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Pykälä siirtyisi 5 lukuun. Pykälässä nykyisin säädettävästä veron määräämisestä arvioimalla säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 43 §:ssä, jossa säädetään myös arvioverotuksen poistamisesta. Mainitun lainkohdan mukaan verovelvolliselle lähetetään kehotus antaa veroilmoitus, jos verovelvollinen on laiminlyönyt ilmoittamisen kokonaan tai on ilmoittanut veroa ilmeisesti liian vähän. Kehotus sisältää arvion veron määrästä. Jos verovelvollinen ei kehotuksesta huolimatta anna veron määräämistä varten tarvittavia tietoja, vero määrätään arvioimalla. Jos verovelvollinen antaa luotettavana pidettävän ilmoituksen vasta sen jälkeen, kun Verohallinto on määrännyt veron arvioimalla, Verohallinto voi poistaa arvioimalla määrätyn veron ja veronkorotuksen. Annettua ilmoitusta pidetään tällöin myöhässä annettuna veroilmoituksena.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa Verohallinnolle annettavasta valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä rekisteröintimenettelystä. Kyse olisi lähinnä rekisteröitymisilmoituksen tietosisältöä koskevista tarkemmista määräyksistä. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan uutta sisältöä.
35 §.Oikaisu veronsaajan hyväksi. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Veron oikaisuun sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Veron määräämisestä ja verovelvollisen vahingoksi tehtävästä oikaisusta säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 40 §:ssä. Veron määräämisen ja oikaisun määräajasta säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 44—47 §:ssä.
36 §. Jälkiverotus. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Jälkiverotusta koskevan pykälän sijaan sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 40 §:ää, joka koskee veron määräämistä ja oikaisua verovelvollisen vahingoksi. Verohallinto määräisi puuttuvan valmisteveron verovelvollisen maksettavaksi, jos verovelvollinen olisi ilmoittanut veroa liian vähän tai veroa olisi muusta syystä tullut liian vähän maksettavaksi. Nykyisestä poiketen verovelvollisen nimenomaista laiminlyöntiä ei siten edellytettäisi. Veron määräämisen ja oikaisun määräajasta säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 44—47 §:ssä.
37 §. Oikaisun ja jälkiverotuksen toimittaminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Oikaisun tai jälkiverotuksen toimittaminen verokautta pidemmältä ajalta ei olisi enää jatkossa mahdollista. Veroa ei voisi määrätä eikä päätöksiä oikaista useampaa kuin yhtä verokautta koskevalla päätöksellä. Jokaiselle verokaudelle tehtäisiin aina erillinen päätös, ja verokaudet käsiteltäisiin aina erillisinä, vaikka samaan asiakirjaan sisältyisi useita eri verokausia koskevia päätöksiä. Päätöksen antaminen kultakin verokaudelta erikseen vastaisi muuta oma-aloitteista verotusta koskevaa sääntelyä. Selvyyden vuoksi asiasta säädettäisiin nimenomaisesti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 52 §:ään ehdotettavassa uudessa 5 momentissa.
38 §. Asian selvittäminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteverotuksessa sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 8 §:ää, jossa säädetään selvittämisvelvollisuudesta. Pykälää ei olisi tarpeen säilyttää myöskään Tullin toimittamaa valmisteverotusta varten, koska Tulli soveltaa jo nykyisin selvittämisvelvollisuutta koskevaa hallintolain 31 §:ää.
39 §.Päätöksen perusteleminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Päätöksen perustelemiseen sovellettaisiin jatkossa kaikissa tilanteissa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 55 §:ää, jossa säädetään Verohallinnon antaman päätöksen sisällöstä. Pykälää ei olisi tarpeen säilyttää myöskään Tullin toimittamaa valmisteverotusta varten, koska Tulli soveltaa jo nykyisin tullilain ja hallintolain vastaavia säännöksiä.
40 §.Kuuleminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Kuulemiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 7 §:ää. Kuulemiseen arvioverotuksen yhteydessä sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 43 §:ää. Pykälää ei olisi tarpeen säilyttää myöskään Tullin toimittamaa valmisteverotusta varten, koska Tulli soveltaa jo nykyisin asiaa koskevia tullikoodeksin säännöksiä.
41 §.Päätöksen tiedoksianto. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 56 ja 57 §:ää. Pykälän 3 momentin säännös tiedoksiannosta tulliasiamiehelle siirrettäisiin tämän lain 107 §:ään.
42 §.Veron kiertäminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteverotuksessa sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veron kiertämistä koskevaa 10 §:ää.
43 §.Veronkorotus. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteverotuksessa sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veronkorotusta koskevaa 37 ja 38 §:ää.
44 §.Virhemaksu. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteverotuksen virhemaksu korvattaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisilla seuraamusmaksuilla, joista säädetään mainitun lain 7 luvussa.
45 §. Veronkorotuksen ja virhemaksun määrääminen. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana, koska valmisteverotuksessa sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 7 luvun seuraamusmaksuja koskevia säännöksiä.
7 luku.Veronkanto. Valmisteveron maksamisesta säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa, joten luvun otsikkoa muutettaisiin.
46 §.Veron maksamisen ajankohta. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteveron maksamiseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 6 luvun säännöksiä.
Pykälän 2 momenttiin sisältyvä sääntöjenvastaisuuksia koskeva sääntely veron suorittamisvelvollisuuden syntymisestä siirrettäisiin uuteen 11 a ja 82 a §:ään. Kyse olisi tapauksista, joissa tuotteet on tuotu maahan tai vastaanotettu noudattamatta verotusta ja valvontaa koskevia säännöksiä.
47 §.Veronkantoa koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän edellä olevan 7 luvun otsikko muutettaisiin. Pykälä sisältäisi jatkossa veronkantoa koskevia erityisiä säännöksiä, ja sen otsikko muutettaisiin vastaavasti. Pääsääntöisesti valmisteverojen veronkantoon sovellettaisiin jatkossa veronkantolakia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mitä veronkantolain säännöksiä hakemuksesta palautettavaan valmisteveroon sovelletaan. Veronkantolaissa palautuksella tarkoitetaan verovelvolliselle palautettavaa veroa, vieraasta valtiosta Suomeen siirrettyä veroa tai veron ennakkoa sekä niille laskettuja korkoja. Valmisteveroa voidaan kuitenkin palauttaa hakemuksesta myös muulle kuin verovelvolliselle. Tällaiseen palautukseen sovellettaisiin samoja veronkantolain säännöksiä kuin veronkantolaissa tarkoitettuun palautukseen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin tästä syystä säännös, jonka mukaan hakemuksesta palautettavaan valmisteveroon ja palautusta hakevaan sovelletaan, mitä veronkantolaissa säädetään palautuksesta ja verovelvollisesta palautuksen saajana.
Hakemuksesta palautettavaan valmisteveroon sovellettaisiin esimerkiksi palautuksen käyttämistä, säilyttämistä ja maksamista koskevia veronkantolain säännöksiä. Lisäksi sovellettaisiin palautettavalle määrälle maksettavaa hyvityskorkoa koskevia säännöksiä ja palautuksen vanhentumista koskevia säännöksiä. Hakemukseen perustuvan palautuksen käyttö merkittäisiin veronkantolaissa tarkoitettuun verokaudelta muodostettavaan yhteenvetoon. Hakemukseen perustuvan palautuksen kantomenettelyssä tapahtuneisiin virheisiin sovellettaisiin virheen korjaamista koskevia veronkantolain säännöksiä.
Verovelvollista koskevien veronkantolain säännösten soveltaminen palautuksen hakijaan tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että hakemukseen perustuvaa palautusta käytettäisiin hakijan erääntyneiden verojen, Verohallinnon muiden saatavien ja muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Palautusta voitaisiin käyttää myös sellaisten muiden verojen suoritukseksi, joista hakija olisi vastuussa. Palautuksen hakijalla olisi muutoksenhakuoikeus veronkantolain nojalla annettuun päätökseen, joka koskee hakemuksesta palautettavaa valmisteveroa. Palautuksen hakija voisi myös vaatia sellaisen kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamista, joka koskee hakemuksesta palautettavaa valmisteveroa.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, johon otettaisiin informatiivinen säännös siitä, että kertaluonteisen vakuuden suoritukseksi kohdistetun maksun käyttämisestä ja palauttamisesta säädettäisiin veronkantolaissa.
Kun kyse on Tullin kantamasta valmisteverosta, veronkantoon sovellettaisiin tullilakia kuten jo nykyisin. Tullin myöntämiin huojennuksiin ja maksunlykkäyksiin sovellettaisiin edelleen tämän lain 105 §:ää.
47 a §.Kuittaus. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Kuittaussäännöksen sijaan sovellettaisiin veronkantolain 22 §:ää, jossa säädetään palautuksen käyttämisestä Verohallinnon saatavan suoritukseksi sekä 70 §:ää palautuksen käyttämistä koskevien tietojen merkitsemisestä verovelvolliselle muodostettavaan yhteenvetoon.
Erillistä muutoksenhakukelpoista kuittausilmoitusta ei enää lähetettäisi. Verohallinto korjaisi palautuksen käyttämisessä tapahtuneet virheet veronkantolain virheen korjaamista koskevien säännösten nojalla. Kielteiseen Verohallinnon päätökseen voisi hakea muutosta verotuksen oikaisulautakunnalle tehtävällä oikaisuvaatimuksella.
Tullin kantamaan valmisteveroon sovellettaisiin 3 §:n 1 momentin nojalla jatkossakin tullilain 69—72 §:ää.
47 b §.Kuittauksen esteet. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Jatkossa sovellettaisiin veronkantolain 25 §:ää, jossa säädetään palautuksen käyttämisen esteistä. Veronkantolaissa säädetyt palautuksen käyttämisen esteperusteet vastaavat pääosin valmisteverotuslaissa säädettyjä kuittauksen esteperusteita. Nykytilasta poiketen valmisteverotuksessa sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä laiminlyöntimaksusta, mistä johtuen saatavan suoritukseksi ei käytettäisi myöskään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaista valmisteveron laiminlyöntimaksun palautusta. Toisin kuin valmisteverotuslain mukaisessa kuittauksessa nykyisin, veronkantolain mukaan palautusta voidaan verovelvollisen pyynnöstä käyttää myös sellaisen velan tai sen osan suoritukseksi, jonka täytäntöönpano on kokonaan kielletty tai keskeytetty. Vakiintuneesti on katsottu, että palautuksen käyttäminen verojen suorituksesi ei rinnastu omaisuuden realisoinnista saatujen tulojen tilittämiseen. Palautuksen käyttäminen olisi näin ollen mahdollista esimerkiksi silloin, kun täytäntöönpanon keskeytysmääräys on annettu osittaisena siten, että ulosmittaus on sallittu, mutta myynti tai varojen tilitys on kielletty.
47 c §.Kuittauspäivä. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Kuittauspäivää koskevan säännöksen korvaisi veronkantolain 24 §:n säännös palautuksen käyttämisen ajankohdasta. Palautuskoron sijaan laskettaisiin hyvityskorkoa, josta säädettäisiin tämän lain 49 §:ssä. Hyvityskoron laskennasta säädetään veronkantolain 38 §:ssä.
47 d §.Kuittausjärjestys.Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Pykälässä tarkoitetun kuittausjärjestyksen sijasta sovellettaisiin veronkantolain 4 luvun säännöksiä siitä, miten palautukset käytetään saatavien suoritukseksi. Valmisteveron palautus käytettäisiin jatkossa ensisijaisesti veronkantolain 7 §:ssä tarkoitettujen oma-aloitteisten verojen suoritukseksi niiden vanhentumisjärjestyksessä. Verosta vapauttamiseen perustuvaa valmisteveron palautusta ei voisi veronkantolain 23 §:n 1 momentin mukaan käyttää toisen viranomaisen saatavan suoritukseksi. Kumottavan pykälän 4 momenttia vastaavasti verovelvolliselle Verohallinnolta tulevaa muuta kuin valmisteveroa koskevaa palautusta voitaisiin jatkossakin käyttää myös valmisteverojen suoritukseksi veronkantolain 22 §:n nojalla.
47 e §.Tarkemmat määräykset kuittauksesta. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Pykälässä tarkoitetut tarkemmat määräykset annettaisiin veronkantolain 29 §:n nojalla. Toisin kuin nykyisin, tarkempia määräyksiä voitaisiin antaa myös palautuksen käyttöjärjestyksestä ja käyttöjärjestyksestä poikkeamisesta.
48 §.Veronlisäys ja viivekorko eräissä tilanteissa. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Jatkossa Verohallinnon kantaman valmisteveron viivästysseuraamuksiin sovellettaisiin veronkantolain 14 §:ää. Nykyisen veronlisäyksen ja viivekoron sijasta maksettaisiin aina viivästyskorkoa. Viivästyskorko laskettaisiin kuten muidenkin oma-aloitteisten verojen viivästyskorot, joten valmisteveron maksaminen katkaisisi viivästyskoron laskemisen.
Pykälässä säädettäisiin jatkossa ainoastaan Tullin kantamaa valmisteveroa koskevista viivästysseuraamuksista. Verolle laskettaisiin veronlisäystä ja viivekorkoa viivekorkolain 2 ja 3 §:ssä säädetyllä tavalla. Ajanjakso, jolta veronlisäys lasketaan, määräytyisi kuitenkin tullikoodeksin mukaisesti. Sääntely pysyisi tältä osin ennallaan.
49 §. Hyvityskorko. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Pykälässä säädettäisiin hyvityskorosta. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan hyvityskoron käsitettä, jota veronkantolaissa käytetään palautuskoron sijasta.
Hyvityskoron maksamista koskeva sääntely säilyisi valmisteverotuslaissa, mutta korkokannasta ja koron laskemisesta säädettäisiin veronkantolaissa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, milloin palautettavalle valmisteverolle maksetaan hyvityskorkoa. Sitä maksettaisiin verovelvollisen hyväksi tehtävän oikaisupäätöksen taikka muutoksenhaun perusteella kuten nykyisinkin. Lisäksi hyvityskorkoa maksettaisiin silloin, kun valmisteveroa palautetaan oikaisuilmoituksen, hakemuksen tai veron määräämistä koskevan päätöksen perusteella. Hakemuksesta palautettavalle valmisteverolle maksettaisiin veronkantolain 38 §:n mukaan hyvityskorkoa oikaisusta poiketen kuitenkin vasta päätöspäivää seuraavasta päivästä lukien.
Hyvityskorkoa ei maksettaisi palautettavalle vakuudelle lukuun ottamatta tilanteita, joissa palautetaan kertaluonteista vakuutta, jota on osaksikin käytetty verojen suoritukseksi. Palautettavalle vakuudelle ei maksettaisi hyvityskorkoa myöskään niissä tilanteissa, joissa vakuuden asettaja peruuttaa maksamansa vakuuden esimerkiksi sen vuoksi, että valmisteveron alaisten tuotteiden tilaus, johon vakuus on kohdistunut, peruutetaan. Näissä tilanteissa maksu katsottaisiin tarkoitetuksi yksinomaan valmisteverolainsäädännössä säädetyn vakuuden eikä osittainkaan veron suoritukseksi. Jos asetettua vakuutta olisi osittain käytetty verojen suoritukseksi, hyvityskorkoa maksettaisiin koko vakuuden määrälle.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin myös informatiivinen säännös siitä, että hyvityskoron laskemisesta säädetään veronkantolaissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti siitä, että pykälää sovelletaan myös Tullin palauttaessa valmisteveron. Koron laskemisen ajankohta määräytyisi kuitenkin tullilain mukaisesti kuten nykyisin.
50 §.Pienin kannettava ja palautettava valmistevero.Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Valmisteverojen kantoon sovellettaisiin jatkossa veronkantolakia. Pykälän pienintä palautettavaa valmisteveron määrää koskevan säännöksen sijaan sovellettaisiin veronkantolain 32 §:ää. Sen perusteella Verohallinto maksaisi palautuksen verovelvolliselle, jos palautettava määrä on vähintään kymmenen euroa eikä verovelvollinen pyydä säilyttämään sitä tulevien verojen suoritukseksi. Alle kymmenen euron määrää ei palautettaisi, vaan se säilytettäisiin myöhemmin maksettaviksi tulevien verojen suoritukseksi.
Valmisteverot kannettaisiin jatkossa kokonaan, koska veronkantolaissa ei ole säännöstä pienimmästä kannettavasta määrästä. Valmisteverot muuttuisivat oma-aloitteisiksi veroiksi, jotka pitäisi ilmoittaa ja suorittaa oma-aloitteisesti aina myös silloin, kun veron määrä on alle kymmenen euroa. Veron määräämistä koskeva päätös annettaisiin vain niissä tilanteissa, joista säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 9 luvussa. Jos valmisteveroa tulisi poikkeuksellisesti määrättäväksi, voitaisiin edellytysten täyttyessä soveltaa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 50 §:ää. Sen mukaan vero voidaan jättää määräämättä silloin, kun veroa on pidettävä vähäisenä eikä verotuksen tasapuolisuus tai verovelvollisen laiminlyöntien laatu tai toistuvuus vaadi veron määräämistä tai oikaisua.
54 §. Suora luovutus. Pykälässä säädetään suorasta luovutuksesta. Sääntely vastaisi muilta osin nykytilaa, mutta pykälän 2 momenttiin lisättäisiin suoran luovutuksen käyttäjän rekisteröitymisvelvollisuutta koskeva säännös. Rekisteröintimenettelystä säädettäisiin 5 luvussa.
56 §.Siirron alkaminen. Pykälän viittaus aiemmin voimassa olleen tullikoodeksin 79 artiklaan muutettaisiin viittaukseksi voimassa olevan tullikoodeksin 201 artiklaan.
71 §.Eräiden tuotteiden siirtäminen ilman tietokoneistettua järjestelmää. Pykälän 1 momentti pysyisi ennallaan. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin kirjanpitoon merkitsemistä koskeva säännös. Valtuutetun varastonpitäjän ja rekisteröidyn vastaanottajan kirjanpitoon liittyvistä erityisistä vaatimuksista säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
71 a §.Tuotteiden siirtämistä koskevia erityisiä säännöksiä.Lakiin lisättäisiin uusi pykälä. Pykälään otettaisiin informatiivinen viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ään, jossa säädettäisiin tässä luvussa säädettyjen siirtomenettelyä koskevien velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksesta. Verohallinto määräisi väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä siirrettävien tuotteiden lähettäjälle tai vastaanottajalle nykyisen virhemaksun sijaan enintään 2 000 euron laiminlyöntimaksun, jos tämä ei täyttäisi siirtomenettelyä koskevia velvollisuuksiaan.
72 §.Yksityishenkilön tuomiset. Pykälässä säädetään yksityishenkilön tuomisista. Pykälän 1—5 momentin sanamuotoja selkeytettäisiin ja täsmennettäisiin oikeustilaa muuttamatta. Tämän lisäksi 6 momenttia muutettaisiin siten, että niissä 5 momentissa säädetyissä tilanteissa, joissa yksityishenkilön tulee maksaa valmisteveroa omaan käyttöönsä tuomastaan polttoaineesta, verotettavaa polttoainetta ei ilmoitettaisi Suomeen saavuttaessa Tullille. Sen sijaan yksityishenkilön tulisi noudattaa kaupalliseen tarkoitukseen toimitettavien tuotteiden verotusta ja valvontaa koskevia säännöksiä. Käytännössä kyse olisi Verohallinnolle etukäteen tehtävästä ilmoituksesta ja vakuuden asettamisesta. Säännös olisi vastaava kuin 4 momentissa, joka koskee yksityishenkilön hankkimia tuotteita, joita hän ei tuo itse mukanaan tai jotka hän tuo muuhun kuin omaan käyttöönsä.
74 §.Yksityishenkilön hankinnat. Pykälässä säädetään tilanteesta, jossa yksityishenkilö hankkii valmisteveron alaisia tuotteita omaan käyttöönsä muuten kuin tuomalla ne 72 §:ssä tarkoitetulla tavalla itse matkustajatuomisena tai ostamalla ne etämyynnillä. Sääntely vastaisi muilta osin nykyistä sääntelyä, mutta siihen lisättäisiin säännös kansallisen valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta ennakkoilmoitusvelvollisuudesta.
Pykälän 1 ja 2 momentit vastaisivat nykyistä sääntelyä. Pykälän 3 momentti muutettaisiin koskemaan yhdenmukaistettujen verojen alaisten tuotteiden lisäksi myös kansallisen veron alaisia tuotteita. Tämän lisäksi momentin sanamuotoja täsmennettäisiin oikeustilaa muuttamatta. Yksityishenkilön olisi myös ennen kansallisen valmisteveron alaisten tuotteiden lähettämistä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen ilmoitettava niistä Verohallinnolle. Kansallisen valmisteveron alaisten tuotteiden osalta ei kuitenkaan edellytettäisi kertaluonteisen vakuuden asettamista, mitä koskeva säännös otettaisiin pykälään ehdotettavaan uuteen 4 momenttiin. Yhdenmukaistetun valmisteveron alaisten tuotteiden siirroissa menettely ei muuttuisi nykyisestä.
78 §.Menettely kulutukseen luovutettujen tuotteiden kaupallisissa siirroissa. Pykälässä säädetään menettelystä kulutukseen luovutettujen tuotteiden kaupallisissa siirroissa. Pykälän 1 ja 4 momentti vastaisivat nykyistä sääntelyä, mutta 1 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos. Pykälän 2 momentin sanamuotoja täsmennettäisiin oikeustilaa muuttamatta. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että jatkossa 2 momentissa säädetty vaatimus ennakkoilmoituksen tekemisestä koskisi myös kansallisen valmisteveron alaisia tuotteita, mutta vakuuden asettamista ei kuitenkaan vaadittaisi. Muutos tehostaisi verovalvontaa. Yhdenmukaistettujen valmisteverojen alaisten tuotteiden siirtomenettely ei muuttuisi nykyisestä.
80 §.Menettely etämyynnissä. Pykälässä säädetään etämyynnissä noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti etämyynnillä Suomeen valmisteveron alaisia tuotteita myyvän velvollisuudesta ilmoittaa Verohallinnolle tuotteista ennen kuin ne lähetetään toisesta jäsenvaltiosta ja velvollisuudesta asettaa vakuus veronmaksun turvaamiseksi. Pykälän 2 momentin sääntelyä muutettaisiin nykyisestä siten, että jatkossa etämyyjän tulisi tehdä ennakkoon ilmoitus myös muista kuin yhdenmukaistetun valmisteveron alaisista tuotteista. Muutoksella tehostettaisiin verovalvontaa. Vakuus tulisi kuitenkin nykyistä vastaavasti asettaa vain yhdenmukaistetun valmisteveron alaisista tuotteista.
81 §.Kulutukseen luovutettujen tuotteiden tuhoutuminen kuljetuksen aikana. Pykälässä säädetään kulutukseen luovutettujen tuotteiden tuhoutumisesta kuljetuksen aikana. Pykälän 1 momentin sanamuotoja selkeytettäisiin oikeustilaa muuttamatta, minkä lisäksi momentin viimeisessä virkkeessä oleva säännös siirrettäisiin 2 momenttiin. Nykyisen 2 momentin sisältö siirtyisi 3 momenttiin ja sen sanamuotoihin tehtäisiin tekninen muutos. Nykyisen 3 momentin sisältö siirtyisi sellaisenaan ehdotettavaan uuteen 4 momenttiin. Kuljetuksen aikana tuhoutuneista tuotteista ei jatkossakaan annettaisi veroilmoitusta, vaan vakuus palautettaisiin hakemuksesta.
82 §.Sääntöjenvastainen menettely. Pykälässä säädetään sääntöjenvastaisesta menettelystä. Pykälä vastaisi nykyistä sääntelyä, mutta sen 2 ja 4 momentin sanamuotoja selkeytettäisiin oikeustilaa muuttamatta. Pykälän 1 momentin mukaan valmistevero kannettaisiin Suomessa sellaisista kulutukseen luovutetuista tuotteista, joiden kaupalliseen tarkoitukseen tai etämyyntiin liittyvän siirron aikana tapahtuisi sääntöjenvastaisuus Suomessa. Pykälän 2 momentin mukaan valmistevero kannettaisiin Suomessa myös silloin, kun sääntöjenvastaisuus havaittaisiin Suomessa, mutta ei olisi tietoa, missä se todellisuudessa tapahtui. Jos kolmen vuoden kuluessa tuotteiden hankintapäivästä saataisiin selville, missä jäsenvaltiossa sääntöjenvastaisuus tapahtui, valmistevero kannettaisiin siellä. Veron palauttamisesta näissä tapauksissa säädettäisiin 83 §:ssä.
Pykälän 3 momentin nojalla valmistevero kannettaisiin vakuudenantajalta ja sääntöjenvastaiseen menettelyyn osallistuneelta. Sääntöjenvastaisuudella tarkoitettaisiin 4 momentin mukaan tilannetta, joka syntyy silloin kun siirretään kulutukseen luovutettuja tuotteita kaupallisessa tarkoituksessa tai etämyynnillä, mutta tuotteiden siirto ei pääty säännösten mukaisesti.
82 a §. Kulutukseen luovutettuja tuotteita koskevia erityisiä säännöksiä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin kulutukseen luovutettujen tuotteiden verotusmenettelyä koskevista poikkeuksista tietyissä tilanteissa. Pykälään otettaisiin myös informatiivinen viittaus siirtomenettelyä koskevien velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamukseen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä verokaudesta, veroilmoituksen määräpäivästä ja verokauden veron maksamisesta ei sovellettaisi. Näissä tilanteissa veron ilmoittamisaikaa ei olisi. Verohallinto määräisi veron erikseen seurauksena jokaisesta sääntöjenvastaisesta menettelystä soveltamatta verokautta koskevia säännöksiä. Vero olisi maksettava viimeistään päätöksessä mainittuna oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuna yleisenä eräpäivänä. Tällainen tilanne olisi ensinnäkin nykytilaa vastaavasti silloin, kun 72 §:ssä tarkoitettujen matkustajatuomisten katsotaan tulevan kaupalliseen tarkoitukseen, ei matkustajan omaan käyttöön. Samanlainen tilanne olisi käsillä myös silloin, kun yksityishenkilö hankkii toisesta jäsenvaltiosta valmisteveron alaisia tuotteita omaan käyttöönsä muutoin kuin tuomalla ne itse mukanaan tai etämyynnillä mutta noudattamatta 74 §:ssä säädettyjä menettelyjä. Kolmanneksi tavanomaisia säännöksiä verokaudesta, veroilmoituksen määräpäivästä ja verokauden veron maksamisesta ei sovellettaisi, jos tuotteiden maahantuonnissa, vastaanottamisessa tai siirtämisessä on tapahtunut sääntöjenvastaisuus. Sääntöjenvastaisuus havaitaan käytännössä esimerkiksi Verohallinnon tai Tullin tarkastuksen tai muun valvontatoimenpiteen yhteydessä.
Siltä osin kuin soveltamista ei olisi nimenomaisesti poissuljettu, edellä mainituissa tilanteissa sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä, kuten esimerkiksi mainitun lain 45, 46 ja 47 §:n säännöksiä määräajan jatkamisesta, pidennetystä määräajasta ja rikosperusteisen veron määräämisestä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä verotuskäytäntöä vastaavasti, että veron suorittamisvelvollisuus syntyy heti, kun tuotteet on vastaanotettu tai tuotu maahan taikka sääntöjenvastaisuus on muutoin todettu esimerkiksi Verohallinnon tai Tullin valvontatoimenpiteen yhteydessä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, milloin veron määräämisen, päätöksen oikaisun ja oikaisuvaatimuksen määräajan laskeminen alkaa. Määräaikoihin sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Veron määräämisen, päätöksen oikaisun ja oikaisuvaatimuksen määräaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt.
Pykälän 4 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ään, jossa säädettäisiin tässä luvussa säädettyjen siirtomenettelyä koskevien velvollisuuksien laiminlyönnin seuraamuksesta. Verohallinto määräisi kulutukseen luovutettujen tuotteiden lähettäjälle tai vastaanottajalle nykyisen virhemaksun sijaan enintään 2 000 euron laiminlyöntimaksun, jos tämä ei täyttäisi siirtomenettelyä koskevia velvollisuuksiaan.
83 §.Valmisteveron yleiset palautusperusteet. Pykälän otsikkoa sekä 5 ja 6 momenttia muutettaisiin.
Pykälän 5 momentissa säädetään nykyisin veron peruuttamisesta siinä tapauksessa, ettei Suomessa määrättyä veroa ole vielä maksettu. Koska jatkossa veroa ei pääsääntöisesti enää määrättäisi vaan se maksettaisiin oma-aloitteisesti laissa säädettynä aikana, kyse olisi jo suoritetun veron palauttamisesta laissa säädetyllä perusteella, ei peruuttamisesta. Peruuttamisesta ei näin ollen jatkossa enää olisi tarvetta säätää. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi jatkossa valtuutetun varastonpitäjän oikeudesta saada palautusta verottomaan varastoon palautetuista tuotteista. Säännös vastaisi asiallisesti kumottavan 16 §:n 1 momentin säännöstä vähennysoikeudesta, josta luovuttaisiin. Kuten nykyisin vähennysmenettelyssä, palautusta ei olisi oikeus saada tuotteista, jotka ovat täydellisesti tuhoutuneita tai lopullisesti menetettyjä tuotteiden ominaisuuksista johtuvasta syystä. Tällaisia syitä olisivat muun muassa vanhentuminen ja haihtuminen.
Pykälän nykyisessä 6 momentissa säädetään puolestaan oikeudesta hakea palautusta siinä tilanteessa, että 16 §:ssa tarkoitettua vähennystä ei ole voitu tehdä täysmääräisenä. Tästä ei olisi enää tarpeen säätää vähennysmenettelystä luovuttaessa. Ehdotetaan, että momentissa säädettäisiin jatkossa valtuutetun varastonpitäjän ja rekisteröidyn vastaanottajan oikeudesta saada palautusta sellaisista kulutukseen luovutetuista tuotteista maksetusta verosta, jotka ovat täydellisesti tuhoutuneet tai lopullisesti menetetyt ennalta arvaamattoman tapahtuman tai ylivoimaisen esteen takia. Palautusta voisi nykyistä vastaavasti saada esimerkiksi sellaisista tuotteista, joita ei ole voitu päästää vähittäismyynnistä kuluttajille sen vuoksi, että tuotteet ovat tuhoutuneet valmistusvirheen tai viallisen pakkauksen vuoksi taikka tulipalossa tai liikenneonnettomuudessa. Kuten nykyisin vähennysmenettelyssä, palautusta ei olisi oikeus saada tuotteista, joiden tuhoutuminen on johtunut tuotteiden luonteesta. Jatkossakin edellytettäisiin, että tuotteiden tuhoutumisesta tai menettämisestä on näyttöä. Lisäksi säädettäisiin nykyistä vastaavasti siitä, että ne tuotteet, joista maksettu vero on oikeus saada palautuksena, tulisi hävittää Verohallinnon tai Tullin valvonnassa tai muutoin hyväksyttävällä tavalla.
Pykälä sisältäisi jatkossa säännökset eri valmisteveroille yhteisistä palautusperusteista, joten pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan sisältöä.
83 a §.Valmisteveron palauttaminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, joka sisältäisi valmisteveron palauttamista koskevat yleiset säännökset. Valmisteverolaeissa voitaisiin säätää nämä säännökset syrjäyttäen tai niitä täydentäen.
Pykälän 1 momentin mukaan palautusta voisi hakea erikseen kalenterikuukauden jaksolta tai kalenterivuodelta. Hakujaksosta ei nykyisin säädetä, joten säännös olisi uusi ja yhtenäistäisi menettelyä. Palautuksen hakija voisi valita oman tilanteensa mukaan joustavasti, hakisiko palautusta kuukausittain vai vasta kalenterivuoden ajalta kerrallaan. Määräaika palautuksen hakemiselle olisi kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jona palautusperuste syntyi. Määräaika sidottaisiin näin kaikkien palautusperusteiden osalta siihen ajankohtaan, jolloin palautusperuste on syntynyt, esimerkiksi kun tuote on käytetty verottomaksi säädettyyn tarkoitukseen tai toimitettu toiseen jäsenvaltioon. Nykyisin määräaika on 83 §:n 1—4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa sidottu veron määräämisajankohtaan. Muutos yhtenäistäisi valmisteveron palautusta koskevien määräaikojen laskemista. Määräaika laskettaisiin jatkossa samalla tavalla kuin energiaveroa koskevien palautushakemusten määräaika nykyisin. Muutos olisi perusteltu myös sen vuoksi, että veron alkuperäisen määräämisajankohdan selvittäminen on osoittautunut hankalaksi tilanteissa, joissa veron on maksanut muu kuin palautuksen hakija. Tällöin tiedossa on yleensä ollut ainoastaan verollisen tuotteen hankintahetki.
Pykälän 2 momentin mukaan palautukseen sovellettaisiin 1 momentin lisäksi tämän lain, valmisteverolain, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain tai muun lain valmisteveroa koskevia säännöksiä. Palautukseen ja palautuksen hakijaan sovellettaisiin lisäksi veronkantolain säännöksiä palautuksesta ja verovelvollisesta silloin kuin verovelvollinen on palautuksen saajana.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaki koskee verovelvollisia eikä laissa mainita nimenomaisesti palautuksen hakijoita tai palautukseen oikeutettuja. Verovelvollista koskevien säännösten soveltaminen hakemuksesta palautettavaan valmisteveroon, palautuksen hakijaan ja palautukseen oikeutettuun edellyttää näin ollen erillisiä, yksilöityjä viittauksia oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiin. Pykälän 2 momentti sisältäisi selkeyden vuoksi viittauksen niihin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiin, joita sovellettaisiin myös palautuksen hakijaan ja palautukseen oikeutettuihin. Nämä koskisivat verotuksen tasapuolisuusuutta, luottamuksensuojaa, selvittämisvelvollisuutta, asian tutkimista, lisätietojen antamista ja tositteiden esittämistä, verotarkastusta, veronkorotusta, veronkorotuksen määrää, veron määräämistä ja oikaisua verovelvollisen vahingoksi, veron määräämistä ja oikaisua verovelvollisen hyväksi, veron määräämisessä käytettäviä tietoja, veron määräämisen ja oikaisun määräajan jatkamista, pidennettyä veron määräämisen ja oikaisun määräaikaa, rikosperusteista veron määräämistä ja oikaisua, veron määräämistä ja oikaisua koskevia erityissäännöksiä, veron määräämättä tai oikaisematta jättämistä, päätöksen antamista tietyin osin, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä annettavaa päätöstä, päätöksen sisältöä, tiedoksiantoa verovelvolliselle, oikeutta muutoksenhakuun, oikaisuvaatimuksen määräaikaa, kuulemista valitusta käsiteltäessä, ennakkopäätösvalitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, äänestystä, erityissäännöksiä muutoksenhausta ja muutoksenhaun johdosta tehtävistä muutoksista, seurannaismuutosta sekä allekirjoittamista ja sähköistä asiointia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin liikaa palautetulle määrälle maksettavasta viivästyskorosta. Korkoa maksettaisiin nykyistä vastaavasti sitä päivää seuraavasta päivästä, jona palautus on maksettu.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta määrätä veronkorotus, jos palautuksen hakija ilmoittaa hakemuksessaan puutteellisia tai virheellisiä tietoja. Veron korotuksen määrää laskettaessa verovelvollisen vahingoksi määrätyllä verolla tarkoitettaisiin tällöin perusteetta haetun palautuksen määrää. Veronkorotukseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 37 ja 38 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, ettei veronkorotusta määrättäisi, jos virhe on vähäinen tai sille on pätevä syy.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetyn veron määräämistä ja päätöksen oikaisua sekä oikaisuvaatimusta koskevan määräajan laskemisesta. Määräajat laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvaa ajanjaksoa veron palautuspäätös koskee. Säännös poikkeaisi nykyisestä. Veron määräämistä, päätöksen oikaisua ja oikaisuvaatimusta koskevat määräajat kuluisivat samanaikaisesti palautushakemusta koskevan määräajan kanssa.
Pykälän 6 momenttiin sisältyisi valtuussäännös tarkempien määräysten antamiseksi.
11 luku. Kirjanpitovelvollisuus. Luku ja siihen kuuluvat 92—95 § ehdotetaan kumottaviksi. Valmisteveron alaista toimintaa koskeva yhdenmukaistettu sääntely sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain verovelvollisen kirjanpitoa koskevaan 26 §:ään. Valmisteverovelvollisten kirjanpitovelvollisuudesta säädettäisiin tarkemmin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Tarkemmat säännökset koskisivat muun muassa varastokohtaista kirjanpitoa, kirjanpitoa kaatopaikalle toimitetun jätteen määrästä sekä veroilmoituksen perusteena olevan dokumentaation säilyttämistä. Kirjanpitolakia (1336/1997) muutettiin vuoden 2016 alusta siten, ettei se enää rajoita oikeutta säilyttää kirjanpitoaineistoa ulkomailla. Aineisto on kuitenkin säilytettävä siten, että sen tarkastelu Suomesta käsin on mahdollista viranomaiselle tai tilintarkastajalle ilman aiheetonta viivettä. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa myös valmisteverotuksessa, ja nykyisestä vaatimuksesta säilyttää kirjanpitoaineisto Suomessa luovuttaisiin.
12 luku.Tarkastus, tiedonantovelvollisuus ja haltuunottoja 96 §. Tullin tarkastusoikeus. Pykälän edellä oleva 12 luvun otsikko päivitettäisiin vastaamaan 98 §:n otsikkoon ehdotettavaa muutosta. Tietojenantovelvollisuuden käsite korvattaisiin käsitteistön yhtenäistämiseksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja verotusmenettelylaissa vakiintuneella tiedonantovelvollisuuden käsitteellä.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädettäisiin jatkossa ainoastaan Tullin tarkastusoikeuksista. Verohallinnon toimivaltaan kuuluvan valmisteverotuksen osalta tarkastukseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 24 §:n säännöksiä.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 24 §:ään ja verotusmenettelylain 14 §:ään ehdotetaan lisättäväksi tämän pykälän 1 momentissa olevaa säännöstä vastaava uusi momentti siitä, että verotarkastuksessa voi olla avustamassa myös muun viranomaisen edustaja. Tarkastuksesta säädettäisiin tarkemmin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
97 §. Tullin muut tarkastusvaltuudet. Pykälää muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin jatkossa ainoastaan Tullia koskevista tarkastusvaltuuksista. Muilta osin se vastaisi nykyistä sääntelyä.
Verohallinnon toimivaltaan kuuluvan valmisteverotuksen osalta sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 24 §:n säännöksiä. Tarkastuksesta säädettäisiin tarkemmin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
98 §.Muu tiedonantovelvollisuus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin Verohallinnolle velvollisuus antaa tiedonantovelvolliselle muutoksenhakukelpoinen päätös, jos tämä kehotuksen jälkeen kieltäytyy antamasta vaadittuja tietoja. Ehdotettu sääntely vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sääntelyä. Valmisteverolainsäädännössä ei ole aiemmin ollut vastaavia säännöksiä päätöksen antamisesta. Päätöksen tiedoksiannosta tiedonantovelvolliselle säädettäisiin aineellisella viittauksella oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 56 §:ään. Koska mainittu lainkohta koskee tiedoksiantoa verovelvolliselle, säädettäisiin erikseen sen soveltamisesta myös tässä pykälässä tarkoitettuun tiedonantovelvollisuuteen. Jos tiedonantovelvollinen ei katsoisi olevansa velvollinen antamaan vaadittuja tietoja, voisi tiedonantovelvollinen hakea päätökseen muutosta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n nojalla.
Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä, mitä koskeva informatiivinen viittaus otettaisiin 3 momenttiin selvyyden vuoksi. Jos tiedonantovelvollinen ei antaisi vaadittuja tietoja kehotuksen jälkeenkään, Verohallinto määräisi tälle enintään 5 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun.
Lisäksi pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että tietojenantovelvollisuuden käsite korvattaisiin käsitteistön yhtenäistämiseksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ja verotusmenettelylaissa vakiintuneella tiedonantovelvollisuuden käsitteellä.
98 a §.Tuensaajan ilmoittamisvelvollisuus. Pykälässä säädetään tuensaajan ilmoittamisvelvollisuudesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Momentin mukaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä verovelvollisesta säädettyä sovellettaisiin myös tässä laissa tarkoitettuun tuensaajaan. Säännös olisi tarpeen, koska oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:n mukaan laiminlyöntimaksu määrätään verovelvolliselle. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin kuitenkin myös tuensaajalle tämän laiminlyödessä ilmoittamisvelvollisuutensa.
98 b §. Tukitietojen ilmoittamismenettely. Pykälässä säädetään tukitietojen ilmoittamista koskevasta menettelystä. Pykälän otsikkoa ja 1 momentin sanamuotoja tarkistettaisiin, ja momenttiin lisättäisiin viittaus 5 lukuun, jossa säädettäisiin rekisteröitymisestä. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että tuensaajan olisi ilmoitettava Verohallinnolle paitsi ilmoitettujen tietojen muuttumisesta myös yrityksen joutumisesta taloudellisiin vaikeuksiin. Taloudellisiin vaikeuksiin joutumisesta olisi ilmoitettava, koska 98 a §:ssä tarkoitettua tukea ei saa pykälässä mainitun asetuksen mukaan myöntää asetuksessa tarkoitetuissa taloudellisissa vaikeuksissa olevalle yritykselle. Vaikeuksissa olevana pidetään EU:n valtiontukisäännöissä yleisesti ottaen yritystä, jonka toiminnan katsotaan loppuvan lähes varmasti lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä ilman viranomaisten tukitoimia. Pykälän 3 momenttia täsmennettäisiin siten, että maininta tukiviranomaisesta muutettaisiin maininnaksi Verohallinnosta.
98 c §.Muut verotukiin sovellettavat säädökset. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin aineellisella viittaussäännöksellä eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annetun lain (300/2001) soveltamisesta myös verotukiin. Viittaussäännös ehdotetaan otettavaksi kaikkia valmisteverotukia koskevana valmisteverotuslakiin. Sähköverolain vastaava säännös kumottaisiin.
99 §.Verottoman käytön selvittämisen laiminlyönti. Pykälän viittaus veron suorittamiseen tämän lain mukaisesti korvattaisiin aineellisella viittauksella veron suorittamiseen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetyn mukaisesti.
100 §.Sivullisen tiedonantovelvollisuus. Pykälä kumottaisiin. Sen sijaan sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 30 §:ää. Mainitussa lainkohdassa viitataan sivullisen erityisen tiedonantovelvollisuuden osalta verotusmenettelylain 19 §:ään, johon sisältyy tämän pykälän 1 momenttia vastaava säännös. Verohallinnon tarkastusoikeudesta säädetään pykälän 2 momenttia vastaavasti verotusmenettelylain 23 §:ssä, johon viitataan myös sovellettavaksi ehdotettavan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 31 §:ssä. Mainitussa 31 §:ssä viitataan muun ohessa myös verotusmenettelylain 22 §:ään, jonka nojalla tiedot olisi annettava nykyistä vastaavasti salassapitosäännösten estämättä.
101 §.Vastuu tarkastuksesta aiheutuvista kustannuksista. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteeseen verotukseen siirtymisestä johtuvat päivitykset. Tarkastuksista säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 24 §:ssä ja sivullisen tiedonantovelvollisuudesta mainitun lain 30 §:ssä. Asiasisällöllisesti sääntely vastaisi nykytilaa.
102 §.Uhkasakko. Pykälä kumottaisiin. Verohallinnon mahdollisuudesta asettaa uhkasakko ehdotetaan luovuttavaksi. Tullin osalta uhkasakon asettamiseen sovellettaisiin, mitä tullin osalta tullilainsäädännössä säädetään.
103 §.Haltuunotto. Pykälässä säädetään valmisteveron alaisten tuotteiden haltuunotosta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin muutoksenhausta haltuunottopäätöksiin. Sekä Tulli että Verohallinto voivat ottaa haltuunsa valmisteveron alaisia tuotteita. Kun muutoksenhaku koskisi Tullin antamaa haltuunottopäätöstä, sovellettaisiin tullilain 13 luvun säännöksiä. Kun muutoksenhaku koskisi Verohallinnon antamaa haltuunottopäätöstä, sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n 5 momenttia.
104 §.Ennakkoratkaisu. Pykälässä säädetään ennakkoratkaisusta. Pykälän 4 momentti muutettaisiin koskemaan vain Tullin antamien ennakkoratkaisujen muutoksenhakua. Lisäksi momentin viittaus kumottuun hallintolainkäyttölakiin muutettaisiin viittaukseksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin (808/2019).
Pykälään ehdotettavassa uudessa 5 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että muutoksenhausta Verohallinnon antamaan ennakkoratkaisuun säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa. Nykyinen 5 momentti siirtyisi 6 momentiksi.
105 §.Tullin myöntämä huojennus ja maksunlykkäys. Pykälässä säädettäisiin jatkossa huojennuksesta ja maksunlykkäyksestä ainoastaan Tullin toimittaman valmisteverotuksen osalta. Pykälän otsikkoa täsmennettäisiin. Pykälän 1—4 momentin sääntely vastaisi muilta osin nykyistä sääntelyä. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin huojennusta ja maksunlykkäystä koskevasta muutoksenhakukiellosta, josta säädetään nykyisin kumottaviksi ehdotettavissa 107 a ja 107 b §:ssä.
Verohallinnon toimivaltaan kuuluvan valmisteveron osalta sovellettaisiin huojennuksen ja maksunlykkäyksen sijaan jatkossa veronkantolain maksujärjestelyä ja verosta vapauttamista koskevia 43 ja 47 §:n säännöksiä. Verohallinto ei voisi enää asettaa verosta vapauttamiselle ehtoja, toisin kuin nykyisin pykälän 2 momentin perusteella on mahdollista. Pykälän 3 momentin perusteella lykätyn määrän suorittamisesta annetaan aina vakuus. Veronkantolain maksujärjestelyä koskeva säännös ei edellytä vakuuden asettamista, joten se ei jatkossa olisi maksujärjestelyn laissa säädetty edellytys. Verohallinnon päätöksellä voidaan kuitenkin määrätä, että Verohallinto voi vaatia vakuuden asettamista maksujärjestelyyn kuuluvien verojen maksamisen turvaamiseksi. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta tutkimus- ja kehittämishankkeeseen liittyvästä huojennusperusteesta säädettäisiin Verohallinnon kantaman valmisteveron osalta veronkantolain 47 §:ään ehdotettavassa uudessa 4 momentissa.
106 §.Oikaisu verovelvollisen hyväksi. Pykälä kumottaisiin. Jatkossa sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Veron määräämisestä ja oikaisusta verovelvollisen hyväksi säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 41 §:ssä, joka soveltuisi jatkossa myös valmisteverotukseen. Veron määräämisen ja oikaisun määräajasta säädetään saman lain 44 §:ssä.
107 §.Valtion oikeudenvalvonta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että Tullin toimivaltaan kuuluvissa asioissa valtion oikeutta valvoo tulliasiamies. Nykyistä 41 §:n 3 momenttia vastaavasti päätös annettaisiin tiedoksi tulliasiamiehelle niin, että tälle varataan tilaisuus tutustua päätökseen ja sen perusteena oleviin asiakirjoihin.
Pykälän 2 momentissa olisi informatiivinen viittaus siihen, että valtion oikeudenvalvonnasta ja päätöksen tiedoksiannosta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle säädetään Verohallinnosta annetussa laissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa.
107 a—107 c § ja 108 §. Oikaisuvaatimusta ja muutoksenhakua koskevat pykälät kumottaisiin. Jatkossa oikaisuvaatimukseen ja valitukseen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 10 luvun muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Muutosta haettaisiin ensiasteena verotuksen oikaisulautakunnalta oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen ja ennakkoratkaisuun haettaisiin muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen kuten nykyisin. Valmisteverovalitusten määrä on vuosittain vähäinen. Erityisosaamisen varmistaminen puoltaa valitusten käsittelyn keskittämistä jatkossakin. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 64 §:n 2 momenttiin lisättäisiin asiaa koskeva säännös.
Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:ssä säädetään eräitä Verohallinnon päätöksiä koskevasta muutoksenhausta. Näitä niin sanottuja erillispäätöksiä koskeva muutoksenhakuaika on verotus- ja palautuspäätöksiä koskevaa muutoksenhakuaikaa lyhyempi. Valmisteverotuksessa tällaisia päätöksiä olisivat valmisteverolupia ja rekisteröintejä koskevat päätökset, Verohallinnon tekemät haltuunottopäätökset sekä laiminlyöntimaksua, vähämerkityksistä tukea ja ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisuutta koskevat päätökset.
Valmisteverotuksen muuttuessa oma-aloitteiseksi verotukseksi Verohallinto määräisi valmisteveron ja antaisi veron määräämistä koskevan päätöksen enää poikkeuksellisesti. Tämän lisäksi verovelvollisen tulisi itse korjata veroilmoituksessaan olevat virheet antamalla oikaisuilmoitus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 25 §:n mukaisesti.
Muutoksenhausta Tullin tekemään haltuunottopäätökseen säädettäisiin jatkossa 103 §:ssä.
110 §.Valmisteverorikkomus. Pykälä kumottaisiin. Verolajikohtaisista rikkomussäännöksistä on luovuttu myös muissa oma-aloitteisissa veroissa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säätämisen yhteydessä ja siirrytty määräämään laiminlyöntimaksua. Valmisteverorikkomusta koskevaa säännöstä ei ole käytännössä sovellettu.
114 §.Väliaikaisen verottomuuden järjestelmää koskevat siirtymäsäännökset. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
115 §.Muut siirtymäsäännökset. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.1.2021. Lain soveltamisen pääsäännöstä säädettäisiin selvyyden vuoksi voimaantulosäännöksen 2 momentissa. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulon jälkeen alkavien verokausien verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun. Verotusmenettelyllä tarkoitettaisiin voimaantulosäännöksessä kaikkia niitä valmisteverotuksen menettelyjä, joista säädetään valmisteverotuslaissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi lupia ja rekisteröintejä sekä valmisteveron alaisten tuotteiden siirtoja koskevat menettelyt. Verotusmenettelyllä tarkoitettaisiin myös hakemuksesta palautettavaan valmisteveroon liittyviä menettelyitä. Lakia sovellettaisiin siten palautukseen, jota haetaan lain voimaan tultua syntyneellä palautukseen oikeuttavalla perusteella.
Ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, mistä säädettäisiin selvyyden vuoksi 3 momentissa. Täsmennyksistä ja poikkeuksista tähän pääsääntöön säädettäisiin jäljempänä. Lain soveltaminen määräytyisi lähtökohtaisesti verokausittain, eikä merkitystä olisi sillä, milloin verokauden veroilmoitus annettaisiin. Myös verokauden verotusmenettelyä koskevan päätöksen muutoksenhaussa sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka päätös annettaisiin lain voimaantulon jälkeen, jollei jäljempänä toisin säädettäisi.
Vastaavasta pääsäännöstä säädettäisiin 4 momentissa niiden verovelvollisten osalta, joilla ei ole ollut verokautta ennen lain voimaantuloa. Jos tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen ehdotetun lain voimaantuloa, verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jollei jäljempänä toisin säädettäisi. Kuten nykyisin, veron suorittamisvelvollisuuden syntymisestä säädettäisiin valmisteverotuslaissa ja asianomaisissa valmisteverolaeissa. Merkitystä ei olisi sillä, milloin veroilmoitus annettaisiin. Myös verotusmenettelyä koskevan päätöksen muutoksenhaussa sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka päätös annettaisiin lain voimaantulon jälkeen.
Ennen lain voimaantuloa päättyneisiin verokausiin kohdistuvat veron määräämistoimet tehtäisiin noudattaen lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka veron määräämistä koskeva päätös tehtäisiin lain voimaantulon jälkeen. Myös ennen lain voimaantuloa päättyneelle verokaudelle kohdistettavaa veroa koskevien laiminlyöntien seuraamuksiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Vastaavasti toimittaisiin, jos verovelvollisella ei ole ollut verokautta ennen lain voimaantuloa ja tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen lain voimaantuloa. Lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa päättyneeltä ajanjaksolta haettavaan veron palautukseen.
Jos verokausi on päättynyt, tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen ehdotetun lain voimaantuloa, määräajat laskettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Määräajat laskettaisiin pääsääntöisesti lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti myös silloin, kun veron palautusta haetaan ajanjaksolta ennen lain voimaantuloa.
Voimaantulosäännöksen 3 momentin pääsääntö koskisi myös tilanteita, joissa Verohallinnossa on lain voimaan tullessa vireillä muutosverotusta, kuten jälkiverotusta tai verovelvollisen hyväksi tapahtuvaa oikaisua, koskeva asia. Vaikka tällainen asia ratkaistaisiin lain voimaantulon jälkeen, päätös tehtäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Jos muutoksenhakuviranomainen olisi lain voimaantulon jälkeen kumonnut ennen lain voimaantuloa päättyneeseen verokauteen kohdistuneen Verohallinnon päätöksen ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi, uudelleen käsittely tapahtuisi lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Vastaavasti toimittaisiin, jos verovelvollisella ei ole ollut verokautta ennen lain voimaantuloa ja tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen lain voimaantuloa. Myös tilanteessa, jossa muutoksenhakuviranomainen muuttaisi Verohallinnon päätöstä, veron tai palautuksen määrään vaikuttavat muutokset tehtäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Ehdotettua 3 ja 4 momenttia havainnollistavat seuraavat esimerkit.
Esimerkki 1. Vuoden 2020 joulukuun verokauden veroilmoituksen määräpäivä on 18.1.2021. Yritys antaa veroilmoituksen myöhässä 21.1.2021. Verotus vahvistettaisiin annetun ilmoituksen mukaisena Verohallinnon päätöksellä. Veroilmoituksen myöhästymisestä määrättäisiin lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukainen seuraamusmaksu eli veronkorotus tai virhemaksu. Myös muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki 2. Yritys vastaanottaa kertaluonteisen erän valmisteveron alaisia tuotteita 31.12.2020 ja antaa veroilmoituksen 4.1.2021. Verotus vahvistettaisiin annetun ilmoituksen mukaisena Verohallinnon päätöksellä. Muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Edellä 3 momentissa säädettyä sovellettaisiin myös hakemuksesta palautettavaan veroon, jos hakemus koskee ajanjaksoa ennen lain voimaantuloa. Veronpalautushakemusta koskevasta poikkeuksesta 3 momentin pääsääntöön säädettäisiin 5 momentissa. Kalenterivuotta 2020 tai sitä aikaisempaa kalenterivuotta koskevaan veronpalautukseen sovellettaisiin sen mukaan ehdotetun lain säännöksiä silloin, jos hakemus on tullut vireille lain voimaantulon jälkeen. Palautusta koskevan hakemusasian vireille tulo olisi siten määräävä tekijä sen suhteen, mitä säännöksiä sovellettaisiin. Palautuspäätöksen tiedoksiantoa ja muutoksenhakua koskevasta poikkeuksesta tietyissä tilanteissa säädettäisiin kuitenkin 11 momentissa.
Lain voimaan tullessa vireillä olevasta lupaa ja rekisteröintiä koskevasta menettelystä säädettäisiin 6 momentissa. Ennen lain voimaan tuloa vireille tulleeseen lupaa tai rekisteröintiä koskevaan asiaan sovellettaisiin ehdotetun lain säännöksiä, jos päätös annetaan ehdotetun lain voimaan tultua. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että valmisteveron alaista toimintaa koskevan luvan myöntämisen edellytykset tutkittaisiin ja ratkaistaisiin siten kuin tässä laissa säädetään. Rekisteröintiä koskevan asian osalta kyse olisi esimerkiksi siitä, että rekisteröinnistä annettaisiin muutoksenhakukelpoinen päätös. Jos luvan peruuttamista koskeva asia olisi vireillä lain voimaan tullessa, sovellettaisiin kuitenkin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka luvan peruuttamisesta annettaisiin päätös vasta lain voimaan tultua. Säännöstä voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä.
Esimerkki 3. Vuoden 2020 lokakuussa havaitaan, että luvanhaltijan toiminnassa on ilmennyt merkittäviä puutteita. Yritykselle annetaan luvan peruuttamista koskeva kirjallinen varoitus 1.11.2020. Samalla puutteiden korjaamiselle asetetaan määräaika vuoden loppuun. Tammikuussa 2021 havaitaan, ettei puutteita ole korjattu ja lupa peruutetaan. Koska luvan peruuttamista koskeviin toimiin on ryhdytty antamalla luvanhaltijalle varoitus ennen lain voimaantuloa, peruuttamiseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Valmisteverotuslain nojalla enintään kalenterivuodeksi pidennetyt verokaudet päättyisivät ehdotetun lain voimaan tullessa. Viimeisenä pidennettynä verokautena pidettäisiin siten kalenterivuotta 2020, mistä säädettäisiin 7 momentissa. Lain voimaantultua verokaudet määräytyisivät oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisesti.
Voimaantulosäännöksen 8 momentissa säädettäisiin valmisteverotuslain nojalla verokausi-ilmoittajille myönnettyjen paperi-ilmoittamista koskevien lupien voimassaolosta. Luvat päättyisivät ehdotetun lain voimaan tullessa. Viimeinen verokausi, jolta veroilmoituksen voisi antaa paperilomakkeella, olisi vuoden 2020 viimeinen verokausi. Vuoden 2020 viimeistä verokautta koskevat paperi-ilmoitukset olisi annettava lain voimaan tullessa voimassa olleiden veroilmoittamista koskevien säännösten mukaisesti viimeistään tammikuussa 2021. Lain voimaantultua veroilmoituksen antamismenettely määräytyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisesti.
Ennen lain voimaantuloa päättyneeltä verokaudelta maksettua veroa ei voisi vähentää lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen alkavilta verokausilta, mistä säädettäisiin 9 momentissa. Vähennyksiä olisi mahdollista ilmoittaa vielä kalenterivuoden 2020 viimeistä verokautta koskevalla veroilmoituksella. Vähentämättä jääneestä määrästä olisi tämän jälkeen haettava veron palautusta, vaikka vähennykseen oikeuttava peruste olisi syntynyt ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Vähennystä olisi haettava ehdotetun lain säännösten mukaisesti, mutta palautuksen hakemisen määräaika olisi vähennykseen oikeuttavan perusteen syntymisen hetkellä voimassa olleen lain mukainen.
Voimaantulosäännöksen 10 momentissa säädettäisiin verotuspäätöksen tiedoksiantoa ja muutoksenhakua koskevasta poikkeuksesta 3 momentin pääsääntöön. Ennen lain voimaantuloa päättynyttä verokautta koskevan verotuspäätöksen tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vain, jos päätös annetaan ennen 1.2.2021. Helmikuusta 2021 alkaen tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä, vaikka päätös koskisi ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden verotusta. Kyse olisi ainoastaan verotusta koskevan päätöksen tiedoksiannosta ja muutoksenhausta. Säännös ei koskisi esimerkiksi valmisteverolupia ja rekisteröintejä koskevia päätöksiä, joiden tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä heti lain voimaantulosta alkaen, jos päätös annetaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
Palautuspäätösten tiedoksianto- ja muutoksenhakumenettelystä säädettäisiin vastaavasti 11 momentissa.
Vastaavasti kuin verokautta koskevan verotuksen osalta säädetään 10 momentissa säädettäisiin 12 momentissa niiden verovelvollisten osalta, joilla ei ole ollut verokautta ennen lain voimaantuloa. Verotuspäätöksen tiedoksiannon ja muutoksenhaun osalta sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vain, jos tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen lain voimaantuloa ja verotuspäätös annettaisiin ennen 1.2.2021. Jos päätös annettaisiin tämän jälkeen, sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä.
Päätöksen tiedoksiantoa ja muutoksenhakua koskevia 10—12 momentin säännöksiä havainnollistavat seuraavat esimerkit.
Esimerkki 4. Yritys vastaanottaa kertaluonteisen erän valmisteveron alaisia tuotteita 31.12.2020 ja antaa veroilmoituksen 4.1.2021. Verotus vahvistettaisiin annetun ilmoituksen mukaisena Verohallinnon päätöksellä heti tammikuun alussa. Päätöksen tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esimerkki 5. Verohallinto on 20.1.2021 antamallaan päätöksellä määrännyt maksettavaksi veroa kesäkuun 2020 verokaudelta. Päätöksen tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Lain 74, 78 ja 80 §:ssä tarkoitettuun tuotteiden siirtoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jos siirto on aloitettu ennen lain voimaantuloa. Verohallinnolle ei siten annettaisi ilmoitusta toisesta jäsenvaltiosta Suomeen lähetettävistä muista kuin yhdenmukaistetun valmisteveron alaisista tuotteista, jos tuotteiden siirto on aloitettu ennen ehdotetun lain voimaantuloa ja siitä huolimatta, että tuotteet vastaanotettaisiin Suomessa lain voimaantulon jälkeen. Verohallinnolle olisi ilmoitettava ennen siirron aloittamista toisesta jäsenvaltiosta Suomeen lähetettävistä tuotteista, jos siirto aloitetaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Seuraava esimerkki havainnollistaa siirtomenettelyjä koskevaa 13 momentin säännöstä.
Esimerkki 6. Yksityishenkilö tilaa 30.12.2020 Virosta erän virvoitusjuomia ja järjestää tuotteiden kuljetuksen Suomeen. Kuljetusliike noutaa tuotteet myyjän varastosta 6.1.2021. Yksityishenkilön olisi ennen siirron aloittamista ilmoitettava Verohallinnolle Virosta Suomeen lähetettävistä tuotteista. Tuotteet sisältyisivät vuoden 2021 tammikuun verokaudelta ilmoitettavaan ja maksettavaan veroon.
Voimaantulosäännöksen 14 momentissa säädettäisiin selventävästi muihin kuin verotusta koskeviin laiminlyönteihin sovellettavista säännöksistä. Ennen lain voimaantuloa tapahtuneisiin laiminlyönteihin sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lain voimaantulon jälkeen tapahtuneisiin laiminlyönteihin sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Tilannetta kuvaa seuraava esimerkki.
Esimerkki 7. Yksityishenkilö on ostanut toisessa EU:n jäsenvaltiossa sijaitsevalta viinitilalta viiniä ja järjestänyt tuotteiden kuljetuksen Suomeen. Yksityishenkilö vastaanottaa tuotteet 31.12.2020 ja antaa veroilmoituksen 4.1.2021. Veroilmoitusta käsiteltäessä virkailija havaitsee, ettei tuotteista ole ilmoitettu Verohallinnolle ennen siirron aloittamista eikä valmisteverojen suorittamisesta ole asetettu vakuutta. Verotus vahvistettaisiin annetun ilmoituksen mukaisena Verohallinnon päätöksellä. Ennakkoilmoituksen ja vakuuden asettamisen laiminlyönnistä määrättäisiin lain voimaantullessa voimassa olleiden säännösten mukainen seuraamusmaksu eli virhemaksu.
Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien tietojen antamisen laiminlyöntiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä kuitenkin vain, jos tietoja olisi pyydetty ennen lain voimaantuloa. Jos tietoja olisi pyydetty lain voimaan tultua, sivullisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksiin sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia, vaikka kyse olisi lain voimaantuloa edeltävään aikaan liittyvistä tiedoista.
Veronkantomenettelyä koskeva siirtymäsäännös otettaisiin 15 momenttiin. Valmisteverojen veronkanto ja perintä siirtyisivät vanhasta kantomenettelystä uuteen kantomenettelyyn ja samalla vanhasta tietojärjestelmästä uuteen tietojärjestelmään 1.2.2021. Tästä syystä ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita valmisteverotuslain säännöksiä veronkannosta ja perinnästä sovellettaisiin vielä tammikuun 2021 ajan siltä osin kuin on kyse verokaudesta ennen lain voimaan tuloa koskeneesta verokaudesta. Samoin meneteltäisiin, jos valmisteveron suorittamisvelvollisuus olisi muutoin syntynyt ennen lain voimaantuloa.
Lain voimaan tullessa voimassa olleiden veronkantoa ja perintää koskevien säännösten soveltaminen tarkoittaisi, että tammikuun 2021 loppuun sovellettaisiin nykyisen valmisteverotuslain säännöksiä veronkannosta, veron maksamisen ajankohdasta, palautuksen kuittaamisesta, kuittauksen esteistä, kuittauspäivästä, kuittausjärjestyksestä, kuittausta koskevista tarkemmista määräyksistä, veronlisäyksestä, viivekorosta, palautuskorosta, huojennuksesta, maksunlykkäyksestä, perinnästä sekä pienimmästä kannettavasta ja palautettavasta valmisteverosta.
Valmisteveron viivästysseuraamuksiin ja palautukselle maksettavaan korkoon sovellettaisiin veronkantolain hyvityskorkoa ja viivästyskorkoa koskevia säännöksiä 1.2.2021 alkaen. Tätä edeltävältä ajalta valmisteveron palautukselle maksettavaan korkoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita palautuskorkoa koskevia säännöksiä. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että hakemukseen perustuvalle valmisteveron palautukselle ei maksettaisi korkoa ajalta ennen 1.2.2021. Viivästysseuraamuksiin sovellettaisiin 31.1.2021 saakka lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä veronlisäyksestä ja viivekorosta ja tämän jälkeen säännöksiä viivästyskorosta.
Veronkantolain säännöksiä veronkannosta ja perinnästä sovellettaisiin 1.2.2021 alkaen, mikä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että valmisteveroja koskevat veronkantolain 70 §:ssä tarkoitetut tiedot merkittäisiin ensimmäisen kerran helmikuulta 2021 muodostettavaan yhteenvetoon.
6.2
Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta
2 a §. Pykälässä säädetään veron suorittamisesta. Pykälän 1—3 momenttiin tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Verottamisen sijasta säädettäisiin veron suorittamisesta. Lisäksi 2 ja 3 momentin sanamuotoja yksinkertaistettaisiin oikeustilaa muuttamatta.
Pykälän 4 momentin sanamuotoa selkeytettäisiin oikeustilaa muuttamatta.
3 §. Pykälässä säädetään verovelvollisuudesta. Pykälän 2 momentti kumottaisiin, koska jatkossa veroilmoitus annettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 17 §:n 1 momentissa säädetyn mukaisesti eikä erillistä sääntelyä enää tarvittaisi. Veroilmoitus annettaisiin nykyistä vastaavasti kalenterikuukauden pituiselta verokaudelta.
6 §. Pykälässä säädetään veron suorittamisen perusteista. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella. Lisäksi momentin 3 ja 4 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos. Pykälän 2 momentti kumottaisiin. Jatkossa luovutettuja määriä koskevat korjaukset tulisi kohdistaa oikealle verokaudelle oma-aloitteisen verotusmenettelyn periaatteiden mukaisesti antamalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettu oikaisuilmoitus.
6 a §. Pykälä kumottaisiin. Vähennysmenettelystä luovuttaisiin, ja se korvattaisiin veron palautusmenettelyllä. Oikeudesta saada palautusta maksetusta valmisteverosta ja huoltovarmuusmaksusta hiilivetyjen talteenoton perusteella säädettäisiin uudessa 9 b §:ssä.
8 §. Pykälässä säädetään polttoaineen tunnistettavaksi tekemisen laiminlyönnistä. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään nykyistä sääntelyä, mutta sen sanamuotoja päivitettäisiin ja täsmennettäisiin. Pykälän 2 momentissa säädetty seuraamus tunnistettavaksi tekemisen laiminlyönnistä muutettaisiin käsitteellisesti virhemaksusta laiminlyöntimaksuksi termistön yhtenäistämiseksi muiden Verohallinnon toimivaltaan kuuluvien verojen kanssa. Lisäksi tehtäisiin kielellinen muutos siten, että laiminlyöntimaksu määrättäisiin, ei kannettaisi. Laiminlyöntimaksun määrä säilyisi nykyisenä. Muilta osin siihen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä säädettyä laiminlyöntimaksua koskevia säännöksiä. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin samalla tavalla ja samoin edellytyksin kuin mainitun lain 39 §:n laiminlyöntimaksu. Lisäksi se olisi muun muassa maksettava viimeistään päätöksessä mainittuna yleisenä eräpäivänä ja siihen haettaisiin muutosta kuten mainitun lain 39 §:ssä tarkoitettuun laiminlyöntimaksuun.
9 a §. Pykälässä säädetään verottomuuden toteuttamisesta ja veron palauttamisesta. Pykälän 4—6 momentti kumottaisiin. Pykälän 4 momentin sisältö siirrettäisiin ehdotettavaan uuteen 9 c §:ään ja 5 ja 6 momentin sisältö uuteen 9 d §:ään.
9 b §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin moottoribensiinistä talteen otetuista hiilivedyistä suoritetun valmisteveron ja huoltovarmuusmaksun palauttamisesta. Palautusmenettely korvaisi kumottavaksi ehdotetussa 6 a §:ssä säädetyn vähennysmenettelyn. Kyseessä olisi 9 a §:ää vastaava palautusmenettely.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palautettavasta verosta ja huoltovarmuusmaksusta sekä palautukseen oikeutetusta. Palautukseen olisi oikeutettu se valtuutettu varastonpitäjä, joka on luovuttanut tuotteen verolliseen ja huoltovarmuusmaksun alaiseen kulutukseen. Säännöstä täsmennettäisiin nykyisestä siten, että palautusta olisi oikeus saada myös moottoribensiiniä korvaavista tuotteista talteen otetuista hiilivedyistä suoritetusta valmisteverosta ja huoltovarmuusmaksusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palautukseen oikeuttavien hiilivetyjen määrän laskemisesta. Laskenta vastaisi nykyisen 6 a §:n 2 momenttia, joka ehdotetaan kumottavaksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palautuksenhakijasta. Palautusta voisi hakea se valtuutettu varastonpitäjä, jonka verottomasta varastosta bensiini on luovutettu kulutukseen. Säännös vastaisi kumottavaksi ehdotetun 6 §:n 3 momenttia.
9 c §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jonka 1 momentissa säädettäisiin 9 a ja 9 b §:ssä tarkoitetun palautuksen hakujaksoista. Palautusta verottoman käytön perusteella voisi hakea joko koko kalenterivuodelta tai puolelta vuodelta erikseen. Sääntely vastaisi 9 a §:n kumottavaa 4 momenttia, mutta määräaika palautuksen hakemiselle laskettaisiin jatkossa hakujaksoa seuraavan kalenterivuoden alusta eikä hakujakson päättymisestä kuten nykyisin. Hiilivetyjen talteenoton perusteella palautusta voisi hakea kalenterivuoden aikana talteen otetuista hiilivedyistä. Palautusta voisi myös hakea nykyistä vähennysmenettelyä vastaavasti erikseen kalenterikuukauden aikana talteen otetuista hiilivedyistä. Verottoman käytön lisäksi myös hiilivetyjen talteenotto tulisi osoittaa luotettavasti, jotta palautusta voitaisiin myöntää.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pienimmästä palautettavasta määrästä vastaavasti kuin nykyisen 9 a §:n 4 momentissa. Alle 330 euron suuruinen palautus maksettaisiin vain, kun kyse on kalastusaluksen osalta tai hiilivetyjen talteenoton perusteella maksettavasta palautuksesta. Palautuksiin sovellettaisiin lisäksi valmisteverotuslakiin ehdotettavan uuden 83 a §:n yleisiä palauttamista koskevia säännöksiä, mistä säädettäisiin 3 momentissa.
9 d §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä, jonka 1 momenttiin siirrettäisiin 9 a §:n kumottavan 5 momentin säännökset sellaisinaan. Momentissa säädetään siitä, että Verohallinto vahvistaa puolivuosittain moottoribensiinistä, dieselöljystä, nestekaasusta, kevyestä polttoöljystä tai niitä korvaavista tuotteista palautettavan veron määrän.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin 9 a §:n kumottavan 6 momentin sisältö sellaisenaan. Momentissa määritellään tyypillisille polttoaineille tai polttoaineseoksille maksettavat, tuoteryhmiin sidotut veronpalautusten määrät niissä tapauksissa, joissa 1 momenttia ei voida soveltaa.
11 §. Pykälä kumottaisiin. Valmisteverotuslakiin ehdotetun soveltamisalasäännöksen perusteella polttoaineverolaki kuuluisi valmisteverotuslain soveltamisalaan. Valmisteverotuslain säännöksiä sovellettaisiin nestemäisistä polttoaineista kannettavaan veroon, jollei tässä laissa toisin säädetä. Valmisteverotuslaki sisältää sovellettavat säännökset muun muassa toimivaltaisesta viranomaisesta, verovelvollisia koskevista luvista ja vakuuksista sekä veron palauttamisesta.
Nestemäiset polttoaineet kuuluisivat myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan. Verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin mainitun lain soveltamisalasäännöksen perusteella kyseisen lain säännöksiä siltä osin kuin valmisteverotuslaissa tai polttoaineverolaissa ei toisin säädetä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin muun muassa veron ilmoittamiseen ja maksamiseen, muutoksenhakuun, verovelvollisen kirjanpitovelvollisuuteen, tarkastukseen ja tietojenantovelvollisuuteen.
11 a §. Pykälässä säädetään biopolttoöljyn valmistajasta. Sääntely vastaisi muilta osin nykytilaa, mutta 2 momentin säännöksiä rekisteröintimenettelystä täsmennettäisiin. Biopolttoöljyn valmistajan tulisi rekisteröityä verovelvolliseksi, rekisteröitymismenettelystä säädettäisiin valmisteverotuslain muutettavassa 5 luvussa. Rekisteröitymisilmoitus tulisi tehdä Verohallinnolle sähköisesti ennen toiminnan alkamista, ja Verohallinto tekisi ilmoituksen perusteella rekisteröintiä koskevan muutoksenhakukelpoisen päätöksen.
12 §. Pykälässä säädetään polttoaineeseen lisättäviä apu- ja tunnisteaineita koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana, sillä kyseiset aineet ovat veronalaisia ja näin verovalvonnan piirissä.
6.3
Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta
2 §. Pykälä sisältää laissa käytettävät määritelmät. Pykälän 19 kohtaan otettaisiin viittaus valmisteverotuslain 5 lukuun, jossa säädettäisiin jatkossa valmisteverotuksen rekisteröinneistä, ja maininta rekisteröitymisestä tulliviranomaiselle poistettaisiin. Rekisteröitymistä koskeva ilmoitus tehtäisiin valmisteverotuslain 5 luvun nojalla nykyistä vastaavasti Verohallinnolle. Valmisteverotuksen toimivalta siirrettiin Tullilta Verohallinnolle vuoden 2017 alusta lailla 1178/2016.
2 a §. Pykälässä säädetään tuotteiden veronalaisuudesta sekä verovelvollisuudesta tietyissä tilanteissa. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Verottaminen korvattaisiin veron suorittamisella, mikä kattaisi sekä veron oma-aloitteisen suorittamisen että tilanteet, joissa veroa määrätään. Lisäksi 1 momentin sanamuotoja yksinkertaistettaisiin oikeustilaa muuttamatta.
6 §. Pykälässä säädetään valmisteveron ja huoltovarmuusmaksun suorittamisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään nykyistä sääntelyä, mutta siihen tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella. Lisäksi momentin 3 ja 4 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti kulutukseen luovutettuna tai käytettynä pidettävän sähkön määrästä ja määrän kohdistamisesta verokaudelle. Aiheettomasti ilmoitettua ja maksettua veroluokan I sähköveroa ja huoltovarmuusmaksua ei voisi enää vähentää veroilmoituksella, vaan nykyinen vähennysmenettely korvattaisiin palautusmenettelyllä. Palautuksesta säädettäisiin 6 a §:ssä. Muu veroilmoituksessa oleva virhe korjattaisiin antamalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettu oikaisuilmoitus. Oikaisuilmoituksella korjattava virhe voisi koskea esimerkiksi toimitetun sähkön määrää.
Pykälän 3 ja 4 momentti kumottaisiin. Veroilmoituksen antamiseen ja verokauteen sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Veroilmoitus olisi jatkossa verolajikohtainen, mutta tiedot veroilmoituksella annettaisiin voimalaitoskohtaisesti. Se, miten kohteiden tiedot jatkossa ilmoitettaisiin, vahvistettaisiin tarvittaessa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annettavalla Verohallinnon määräyksellä. Sähköverovelvollisten verokausista säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 11 §:ssä. Verokausien pituuksia ei muutettaisi.
6 a §. Lakiin ehdotetaan uutta pykälää, jossa säädettäisiin nykyisen vähennysmenettelyn korvaavasta palautusmenettelystä. Pykälän 1 momentin mukaan sähköverkonhaltijan tai sähköntuottajan maksama veroluokan I sähkövero ja huoltovarmuusmaksu sähköstä, joka käytetään veroluokkaan II oikeuttavaan tarkoitukseen, voitaisiin palauttaa hakemuksesta. Edellytyksenä olisi luotettava selvitys sähkön käytöstä. Palautusta voisi hakea se, joka on käyttänyt sähkön veroluokan II tarkoitukseen. Sähkön ylemmän ja alemman veroluokan erotuksessa on kyse tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 mukaisesta valtiontuesta. Tästä syystä olisi perusteltua, että palautusta olisi oikeutettu hakemaan sähkön loppukäyttäjä eli valtiontukeen oikeutettu tuensaaja. Palautusmenettelyn avulla pystyttäisiin varmistamaan tuen kohdentuminen oikein ja tarkistamaan, että tuen saamisen edellytykset täyttyvät.
Palautuksen hakujaksoista ja hakuajasta säädettäisiin 2 momentissa. Palautusta voisi hakea joko kalenterivuoden jaksolta tai erikseen kalenterikuukauden pituiselta jaksolta. Määräaika palautuksen hakemiselle olisi kolme vuotta, ja se laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon hakujakso kuuluu. Vero palautettaisiin tuotteiden hankinta-ajankohtana voimassa olleen verotaulukon mukaisesti.
Palautukseen sovellettaisiin muilta osin valmisteverotuslain valmisteveron palauttamista koskevia yleisiä säännöksiä, mistä säädettäisiin 3 momentissa.
Sähköntuotannon tuki. Lailla 1396/2010 kumotun 8 §:n edellä oleva väliotsikko ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.
8 a §. Pykälässä säädetään energiaintensiivisten yritysten veronpalautuksesta. Pykälän 4 momenttiin tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuva muutos. Koska verotusmenettelystä säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa, momentin ensimmäinen virke poistettaisiin. Muilta osin momentti pysyisi ennallaan.
Pykälän 5 momenttiin lisättäisiin säännös valmisteverotuslain valmisteveron palauttamista koskevien yleisten säännösten soveltamisesta. Momentista poistettaisiin viittaussäännös eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta annettuun lakiin. Vastaava viittaus lisättäisiin kaikkia valmisteverotukia koskevana valmisteverotuslakiin.
9 §. Pykälässä säädetään sähköverovelvollisen rekisteröitymisvelvollisuudesta. Rekisteröintimenettelystä ja Verohallinnon ylläpitämästä rekisteristä säädettäisiin jatkossa valmisteverotuslaissa, mistä syystä pykälästä poistettaisiin näitä koskevat yksityiskohtaisemmat säännökset. Pykälään otettaisiin viittaus valmisteverotuslain soveltamiseen. Verohallinto voisi valmisteverotuslain nojalla antaa tarkempia määräyksiä rekisteröintimenettelystä, kuten rekisteröinnin yhteydessä ilmoitettavista tiedoista. Voimalaitoksista olisi rekisteröitymisen yhteydessä annettava samat tiedot kuin nykyisin. Sähköverovelvollisen veroilmoittamiseen ja veron maksamiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 4 ja 6 luvun säännöksiä, mistä johtuen nykyisen 3 momentin viittaussäännös valmisteverotuslakiin poistettaisiin.
9 a §. Pykälässä säädetään sähkön verottomaan varastointiin liittyvästä toiminnasta ja luvista. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin luvan antamiseen liittyvä tekninen korjaus. Muotoilu ”Verohallinto antaa hakemuksesta luvan” muutettaisiin muotoon ”Verohallinto voi antaa hakemuksesta luvan”. Jo nykyisin on kyse siitä, että lupa myönnetään, jos luvan myöntämisen lainkohdassa säädetyt erityiset edellytykset ja valmisteverotuslaissa säädetyt yleiset edellytykset täyttyvät.
9 b §. Pykälässä säädetään verottoman sähkön varastoinnista ja mittaamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan verottoman sähkövaraston pitäjään sovelletaan valmisteverotuslain verokausi-ilmoittajaa koskevia säännöksiä. Lainkohta kumottaisiin liittyen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymiseen. Sähkövarastonpitäjiin sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä muun muassa veron ilmoittamisesta, maksamisesta ja muutoksenhausta. Pykälässä säädettäisiin jatkossa sen nykyistä 2 momenttia vastaavasti verottoman varastoinnin tapahtumisesta verottomassa sähkövarastossa ja luvan edellytyksenä olevasta sähkön määrän mittaamisesta luotettavasti.
11 §. Pykälässä säädetään kivihiilen valmisteveron ja huoltovarmuusmaksun määräämisestä. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määräämisen sijaan vero suoritettaisiin.
12 §. Pykälässä säädetään kivihiilen valmisteverottomuudesta ja huoltovarmuusmaksuttomuudesta. Pykälän 1 momentin 2 kohtaan tehtäisiin tekninen muutos korvaamalla yhteisön käsite unionilla. Pykälän 2 momentin sanamuotoja täsmennettäisiin oikeustilaa muuttamatta. Pykälän 3 momentti säilyisi ennallaan.
14 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti kivihiilen veronalennuksen ja verottomuuden toteuttamisesta veron palautuksena muulle kuin valtuutetulle varastonpitäjälle.
Palautuksen hakemista koskevassa 2 momentissa ei enää viitattaisi valmisteverotuslakiin veronoikaisua, jälkiverotusta, muutoksenhakua ja muuta menettelyä koskevin osin johtuen siitä, että verotusmenettelyssä siirryttäisiin soveltamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Valmisteverotuslakiin lisättäisiin palautusmenettelyä koskevat yleiset säännökset, joiden soveltamisesta pykälässä tarkoitetussa tilanteessa säädettäisiin ehdotettavassa uudessa 3 momentissa. Jatkossa määräaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon edellä mainittu käyttöajanjakso kuuluu, eikä käyttöajanjakson päättymisestä.
16 §. Pykälässä säädetään polttoturpeesta ja mäntyöljystä suoritettavasta verosta. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella. Veroilmoittamisesta ja verokaudesta säädettäisiin jatkossa tämän lain sijaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa.
17 §. Pykälässä säädetään polttoturpeen ja mäntyöljyn käyttäjän velvollisuudesta rekisteröityä verovelvolliseksi. Rekisteröitymismenettelystä ja rekisteristä säädettäisiin jatkossa tämän lain sijaan valmisteverotuslain 5 luvussa. Ilmoitus verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten tehtäisiin Verohallinnolle sähköisesti, ja Verohallinto antaisi ilmoituksen perusteella tehtävästä rekisteröinnistä muutoksenhakukelpoisen päätöksen. Rekisteröitymisilmoitus olisi tehtävä ennen kuin rekisteröitymistä edellyttävä toiminta alkaa. Jatkossakin jokainen voimalaitos olisi merkittävä rekisteriin.
19 §. Pykälässä säädetään valmisteverotusta varten pidettävästä kirjanpidosta. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Verovelvollisen kirjanpidosta säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 26 §:ssä sekä sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa.
20 b §. Pykälässä säädetään verolliseen tarkoitukseen käytetyn maakaasun verosta. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuva muutos korvaamalla veron määrääminen veron suorittamisella.
21 a §. Pykälässä säädetään maakaasuverkonhaltijaa ja maakaasua verottomaan tarkoitukseen käyttävää koskevasta rekisteröinnistä. Sääntely vastaisi muilta osin nykytilaa, mutta rekisteröitymismenettelystä säädettäisiin jatkossa valmisteverotuslain 5 luvussa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maakaasuverkonhaltijan rekisteröitymisvelvollisuudesta ja 2 momentissa maakaasua verottomaan tarkoitukseen käyttävän mahdollisuudesta rekisteröityä rekisteröidyksi käyttäjäksi. Valmisteverotuslain 5 luvussa säädettäisiin jatkossa rekisteröintimenettelyä koskevista yleisistä säännöksistä, mitä koskeva viittaussäännös otettaisiin 3 momenttiin. Rekisteröitymisilmoitus tehtäisiin valmisteverotuslain mukaan Verohallinnolle jatkossa lähtökohtaisesti sähköisesti, ja Verohallinto antaisi ilmoituksen perusteella tehtävästä rekisteröinnistä muutoksenhakukelpoisen päätöksen. Jotta valmisteverotuslain verovelvolliseksi rekisteröitymistä koskevia säännöksiä voitaisiin soveltaa myös maakaasun rekisteröityyn käyttäjään, lisättäisiin momenttiin tätä koskeva säännös. Rekisteröity käyttäjä poistettaisiin verovelvollisesta poiketen rekisteristä siitä lukien, kun poistoa koskeva pyyntö on tehty.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti tietojen antamisesta maakaasuverkonhaltijalle ja maakaasun valtuutetulle varastonpitäjälle.
22 §. Pykälässä säädetään veronalennuksen ja verottomuuden toteuttamisesta palauttamalla maakaasusta suoritettu vero hakemuksesta. Pykälän 1 momentti pysyisi ennallaan. Pykälän 2 momentin palautuksen hakuaikaa koskevaa säännöstä muutettaisiin. Palautusta on nykyisin haettava kolmen vuoden kuluessa hakujakson päättymisestä. Hakujakso voi olla joko kalenterivuosi tai puoli vuotta. Jatkossa hakuaika laskettaisiin sen kalenterivuoden päättymisestä, johon hakujakso kuuluu. Muutos yhtenäistäisi määräajan laskentaa arvonlisäveron palauttamista koskevan määräajan laskennan kanssa. Niissä tilanteissa, joissa palautusta haetaan erikseen tammi-kesäkuun aikana käytetystä maakaasusta, hakuaika pidentyisi puolella vuodella. Muilta osin 2 momentti vastaisi nykyistä sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa ei enää viitattaisi valmisteverotuslakiin veronoikaisua, jälkiverotusta, muutoksenhakua ja muuta menettelyä koskevin osin johtuen siitä, että verotusmenettelyssä siirryttäisiin soveltamaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Tämän sijasta momenttiin otettaisiin viittaussäännös valmisteverotuslakiin lisättäviin valmisteveron palautusta koskeviin yleisiin säännöksiin.
23 §. Pykälässä säädetään niistä valmisteverotuslain lainkohdista, joita ei sovelleta sähköön, polttoturpeeseen, mäntyöljyyn, kivihiileen ja maakaasuun. Sääntely vastaisi nykytilaa, mutta siihen tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset.
Valmisteverotuslaki on yleislaki suhteessa sähköverolakiin, joten sen säännöksiä sovelletaan, jollei tässä laissa toisin säädetä. Pykälässä suljettaisiin pois nykyistä vastaavasti tiettyjen valmisteverotuslain säännösten soveltaminen lainkohdassa tarkoitettuihin tuotteisin. Pykälän 1 momentin mukaan sähköön, polttoturpeeseen ja mäntyöljyyn ei sovellettaisi valmisteverotuslain valmisteverolupia koskevia 21—29 §:ää eikä tuotteiden siirtämistä väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä koskevaa 8 lukua. Tuotteista ei myöskään olisi tehtävä kansallisen valmisteveron alaisten tuotteiden vastaanottamiseen liittyvää ennakkoilmoitusta, josta ehdotetaan säädettäväksi mainitun lain 9 luvussa. Valmisteverotuslain lupia koskevia 26—30 §:ää sovellettaisiin kuitenkin tämän lain 9 a §:n 4 momentin perusteella sähkövarastoihin. Pykälän 2 momentin mukaan valmisteverotuslain 9 luvun ennakkoilmoitusvelvollisuutta koskevia säännöksiä ei sovellettaisi myöskään kivihiileen eikä maakaasuun. Nykyisen 3 momentin huoltovarmuusmaksua koskeva säännös ei olisi tarpeen, sillä valmisteverotuslain muutettavaksi ehdotettavan lain soveltamisalaa koskevan 1 §:n nojalla lakia sovellettaisiin myös huoltovarmuusmaksuun.
26 §. Pykälä sisältää asetuksenantovaltuuden. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
26 b §. Pykälässä säädetään sähköverkonhaltijan, sähkön tuottajan ja verottoman sähkövarastonpitäjän vuosittaisesta velvollisuudesta ilmoittaa tukiviranomaiselle tuensaajakohtaisesti sähköveroluokan II luovutuksista. Tukiviranomaisella tarkoitetaan Verohallintoa, joten lainkohtaa täsmennettäisiin tältä osin. Pykälän sanamuotoja täsmennettäisiin myös joiltain osin. Lisäksi pykälään lisättäisiin säännös, jonka mukaan myös sähkön edelleen luovutuksista muille tuensaajille tulisi ilmoittaa vuosittain Verohallinnolle. Verohallinnolle säädettäisiin myös valtuutus antaa tarkempia määräyksiä sille annettavista tiedoista tai tietojen antamaista koskevasta menettelystä. Valtuutuksen perusteella Verohallinto voisi muun muassa määrätä tietojen antamisajankohdasta.
Pykälään lisättävässä uudessa 2 momentissa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitetulle tiedonantovelvolliselle annettavasta päätöksestä. Valmisteverolainsäädännössä ei ole aiemmin ollut vastaavia säännöksiä päätöksen antamisesta. Ehdotettu sääntely vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain sääntelyä. Verohallinnon olisi annettava tiedonantovelvolliselle muutoksenhakukelpoinen päätös, jos tämä kieltäytyisi antamasta kehotuksesta huolimatta tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Päätöksen tiedoksiannosta tiedonantovelvolliselle säädettäisiin aineellisella viittauksella oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 56 §:ään. Koska mainittu lainkohta koskee tiedoksiantoa verovelvolliselle, säädettäisiin erikseen sen soveltamisesta myös tiedoksiantoon tässä pykälässä tarkoitetulle tiedonantovelvolliselle. Jos tiedonantovelvollinen ei katsoisi olevansa velvollinen antamaan vaadittuja tietoja, voisi tiedonantovelvollinen hakea päätökseen muutosta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n nojalla.
Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä, mitä koskeva informatiivinen viittaus otettaisiin 2 momenttiin selvyyden vuoksi. Jos verovelvollinen ei antaisi vaadittuja tietoja kehotuksen jälkeenkään, Verohallinto määräisi tälle enintään 5 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun.
6.4
Laki virvoitusjuomaverosta
1 §. Soveltamisala. Pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin säännös pienvalmistajan velvollisuudesta rekisteröityä. Rekisteröitymiseen sovellettaisiin valmisteverotuslakiin ehdotetun uuden rekisteröitymistä koskevan 5 luvun säännöksiä.
5 §.Valmisteverotuslain soveltaminen. Pykälä kumottaisiin. Valmisteverotuslakiin ehdotetun soveltamisalasäännöksen mukaan virvoitusjuomavero kuuluisi valmisteverotuslain soveltamisalaan. Valmisteverotuslain säännöksiä sovellettaisiin virvoitusjuomaveroon, jollei tässä laissa toisin säädetä.
Valmisteverotuslaki sisältää sovellettavat säännökset muun muassa toimivaltaisesta viranomaisesta sekä verovelvollisia koskevista luvista ja vakuuksista.
Virvoitusjuomavero kuuluisi myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan. Verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä siltä osin kuin valmisteverotuslaissa tai tässä laissa ei toisin säädetä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ja sen nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin muun muassa virvoitusjuomaveron ilmoittamiseen ja maksamiseen, muutoksenhakuun, verovelvollisen kirjanpitovelvollisuuteen ja tarkastukseen.
Pykälän 2 momentin säännös siitä, että vastaanotettaessa tuotteita toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta sovelletaan soveltuvin osin valmisteverotuslain säännöksiä, jotka koskevat toisessa jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja tuotteita, olisi tarpeeton, koska asia selviää valmisteverotuslain asianomaisista lainkohdista. Esimerkiksi siirtomenettelyjä koskevassa valmisteverotuslain 78 §:ssä on säädetty selkeästi siitä, miltä osin säännökset soveltuvat kansallisen valmisteveron alaisiin tuotteisiin.
7 §.Siirtymäsäännös. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
6.5
Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta
2 §. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos. Maininta yhteisöstä muutettaisiin maininnaksi unionista.
3 §. Pykälässä säädetään määritelmistä. Pykälän 1 momentin 5 kohdan c alakohdan viittaus makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annettuun lakiin päivitettäisiin ja muutettaisiin viittaukseksi virvoitusjuomaverosta annettuun lakiin.
5 §. Pykälässä säädetään yksityishenkilöiden omaa käyttöään varten tuomien alkoholijuomien verotuksesta siltä osin kuin tuontimäärä ylittää verottomaksi säädetyn rajan. Pykälän 1 momenttiin sisältyvä asetuksenantovaltuus kumottaisiin tarpeettomana. Muilta osin momentti vastaisi nykyistä sääntelyä. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos. Maininta yhteisöstä muutettaisiin maininnaksi unionista.
6 §. Pykälässä säädetään tuotteen alkoholipitoisuuden ilmoittamisesta veroilmoituksella. Pykälä vastaisi nykyistä sääntelyä. Pykälän 1 momentin sanamuotoon tehtäisiin kuitenkin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuva muutos. Veron kantamisen sijaan vero suoritettaisiin.
10 §. Pykälässä säädetään valmisteverotuslain soveltamisesta. Pykälä kumottaisiin. Valmisteverotuslakiin ehdotetun soveltamisalasäännöksen mukaan alkoholi- ja alkoholijuomavero kuuluisi valmisteverotuslain soveltamisalaan. Valmisteverotuslain säännöksiä sovellettaisiin alkoholi- ja alkoholijuomaveroon, jollei tässä laissa toisin säädetä. Valmisteverotuslaki sisältää sovellettavat säännökset muun muassa toimivaltaisesta viranomaisesta sekä verovelvollisia koskevista luvista ja vakuuksista.
Alkoholi- ja alkoholijuomavero kuuluisi myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan. Verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä siltä osin kuin valmisteverotuslaissa tai tässä laissa ei toisin säädetä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain ja sen nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin muun muassa alkoholiveron ilmoittamiseen ja maksamiseen, muutoksenhakuun, verovelvollisen kirjanpitovelvollisuuteen ja tarkastukseen.
12 §. Pykälä sisältää asetuksenantovaltuuden. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana.
14 §. Pykälä kumottaisiin tarpeettomana. Pykälän sääntely koskee lain voimaantuloajankohtaa vuonna 1995.
6.6
Laki eräiden juomapakkausten valmisteverosta
1 §.Soveltamisala. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin säännös juomapakkausten pienvalmistajan rekisteröitymisvelvollisuudesta. Rekisteröintimenettelyyn sovellettaisiin valmisteverotuslain muutettavan 5 luvun rekisteröintimenettelyä koskevia yleisiä säännöksiä. Pienvalmistuksen verovapaus katsotaan EU:n valtiontukisääntelyssä tarkoitetuksi vähämerkityksiseksi tueksi, johon sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annettua komission asetusta (EU) N:o 1407/2013. Momentin ensimmäiseen virkkeeseen tehtäisiin lisäksi teknisluonteinen muutos.
Pykälän 4 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos, jolla momentissa oleva viittaus valmisteverotuslain säädöskokoelmanumeroon siirrettäisiin 3 momenttiin. Lisäksi 4 momentin sanamuotoa selkeytettäisiin oikeustilaa muuttamatta.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin viittaussäännöksellä mainitun asetuksen soveltamisesta 3 momentissa tarkoitettuun tuotantoon.
6 §.Verottomuus. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa oleva maininta Euroopan yhteisöstä muutettaisiin maininnaksi Euroopan unionista. Lisäksi 5 kohdan viittaus makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta annettuun lakiin päivitettäisiin viittaukseksi lain nykyiseen nimikkeeseen, virvoitusjuomaverosta annettuun lakiin. Lisäksi 5 kohdan virvoitusjuomaverolaissa säädettyjä verottomuusperusteita koskevaan säännösviittaukseen tehtäisiin tekninen muutos. Koska verottomia ovat myös virvoitusjuomaverolain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut raaka-aineena muiden elintarvikkeiden teollisessa tuotannossa käytettävät virvoitusjuomat, viitattaisiin lainkohdassa 4 §:n 1 momentin 1—5 kohtaan.
7 §.Tuottajarekisteriin hyväksyminen. Pykälä vastaisi nykyistä sääntelyä, mutta siihen tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Koska valmisteveroja koskevaan ilmoitusmenettelyyn sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia, pykälän viittaus valmisteverotuslain mukaisesti annettuun veroilmoitukseen muutettaisiin viittaukseksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaiseen veroilmoitukseen. Pykälän viimeiseen virkkeeseen tehtäisiin lisäksi kielellinen täsmennys oikeustilaa muuttamatta.
9 §. Erinäiset säännökset. Pykälässä säädetään valmisteverotuslain soveltamisesta tässä laissa tarkoitettuihin tuotteisiin. Pykälä kumottaisiin. Valmisteverotuslakiin ehdotetun soveltamisalasäännöksen mukaan juomapakkausvero kuuluisi valmisteverotuslain soveltamisalaan. Valmisteverotuslain säännöksiä sovellettaisiin juomapakkausveroon, jollei tässä laissa toisin säädetä. Valmisteverotuslaki sisältää sovellettavat säännökset muun muassa toimivaltaisesta viranomaisesta, verovelvollisia koskevista luvista ja vakuuksista.
Juomapakkausvero kuuluisi myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan. Verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä siltä osin kuin valmisteverotuslaissa tai tässä laissa ei toisin säädetä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ja sen nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin muun muassa juomapakkausveron ilmoittamiseen ja maksamiseen, muutoksenhakuun, verovelvollisen kirjanpitovelvollisuuteen ja tarkastukseen.
Valmisteverotuslain siirtosäännösten soveltumisesta kansallisen veron alaisiin tuotteisiin säädettäisiin valmisteverotuslain asianomaisissa lainkohdissa, mistä johtuen tämän pykälän 2 ja 3 momentin säännökset voitaisiin kumota tarpeettomina. Esimerkiksi siirtomenettelyjä koskevassa valmisteverotuslain 78 §:ssä säädetään siitä, miltä osin säännökset soveltuvat kansallisen valmisteveron alaisiin tuotteisiin.
12 §.Siirtymäsäännökset. Lain voimaantuloon 1.1.2005 liittyvät siirtymäsäännökset kumottaisiin tarpeettomina.
6.7
Laki tupakkaverosta
8 §. Pykälässä säädetään tupakkaveron suorittamisesta. Sääntely vastaisi nykyistä, mutta siihen tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella 2 ja 3 momentissa. Lisäksi 3 momentin sanamuotoa tarkennettaisiin oikeustilaa muuttamatta.
9 §. Pykälässä säädetään tupakkatuotteiden vähittäismyyntihinnasta. Sääntely vastaisi nykyistä, mutta siihen tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuva muutos. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella 1 momentissa.
11 §. Pykälässä säädetään siitä, että tupakkatuotteisiin on ennen kulutukseen luovuttamista kiinnitettävä hintalipukkeet tai niiden vähittäismyyntipakkauksiin on painatettava teksti, josta ilmenee tuotteen vähittäismyyntihinta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Momenttiin otettaisiin selvyyden vuoksi informatiivinen viittaus oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ään, jossa säädettäisiin hintalipukkeita ja painettua vähittäismyyntihintaa koskevan velvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta. Jos verovelvollinen ei täyttäisi säädettyä velvollisuutta, Verohallinto määräisi enintään 2 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin laiminlyönnin luonteesta johtuen ilman verovelvolliselle annettavaa erillistä kehotusta.
13 §. Pykälä sisältää tupakkaveroa koskevia erinäisiä säännöksiä. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitetulle tiedonantovelvolliselle annettavasta päätöksestä. Verohallinnon olisi annettava tiedonantovelvolliselle muutoksenhakukelpoinen päätös, jos tämä kieltäytyisi antamasta Verohallinnon kehotuksesta tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Jos tiedonantovelvollinen ei katsoisi olevansa velvollinen antamaan vaadittuja tietoja, voisi tiedonantovelvollinen hakea päätökseen muutosta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n nojalla. Sääntely vastaisi muuta oma-aloitteista verotusta koskevaa sääntelyä.
Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä. Momenttiin otettaisiin tätä koskeva informatiivinen viittaus. Jos verovelvollinen ei antaisi tietoja, Verohallinto määräisi mainitun lainkohdan nojalla enintään 5 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun.
14 §. Pykälässä säädetään valmisteverotuslain soveltamisesta tässä laissa tarkoitettuihin tuotteisiin. Pykälä kumottaisiin. Valmisteverotuslakiin ehdotetun soveltamisalasäännöksen mukaan tupakkavero kuuluisi valmisteverotuslain soveltamisalaan. Valmisteverotuslain säännöksiä sovellettaisiin tupakkaveroon, jollei tässä laissa toisin säädetä. Valmisteverotuslaki sisältää sovellettavat säännökset muun muassa toimivaltaisesta viranomaisesta, verovelvollisia koskevista luvista ja vakuuksista.
Tupakkavero kuuluisi myös oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain soveltamisalaan. Verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä siltä osin kuin valmisteverotuslaissa tai tässä laissa ei toisin säädetä. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ja sen nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin muun muassa tupakkaveron ilmoittamiseen ja maksamiseen, muutoksenhakuun, verovelvollisen kirjanpitovelvollisuuteen ja tarkastukseen.
Valmisteverotuslain siirtosäännösten soveltumisesta kansallisen veron alaisiin tuotteisiin säädettäisiin valmisteverotuslain asianomaisissa lainkohdissa, mistä johtuen tämän pykälän 2 momentin säännökset voitaisiin kumota tarpeettomina.
Liite. Lain liitteenä olevaa verotaulukkoa muutettaisiin tupakkaveron perusteena olevan yksikön osalta. Savukkeiden vero lasketaan nykyisin 1 000 savuketta kohti. Piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vero lasketaan kilogrammaa kohti. Esityksessä ehdotetaan, että savukkeiden vero laskettaisiin jatkossa kappaletta kohti ja piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vero grammaa kohti. Tupakkaveron tasoon ei tehtäisi tässä yhteydessä muutoksia. Valmisteverotuslain nykyisen 33 §:n mukaan vero lasketaan täysiltä veron perusteena olevilta yksiköiltä jättämällä täyden yksikön yli menevät osat huomioon ottamatta. Täyden yksikön yli menevät osat otetaan kuitenkin huomioon, jos veroa määrätään yksityishenkilöiden mukanaan tuomille tai vastaanottamille verotettaville tuotteille. Valmisteverotuslain verotuksen toimittamista koskevat säännökset kumottaisiin siirryttäessä oma-aloitteisia veroja koskevaan verotusmenettelyyn. Samassa yhteydessä verotusmenettelyä yksinkertaistettaisiin siten, että yksityishenkilöiden ja muiden verovelvollisten veronlaskenta yhtenäistettäisiin. Koska jatkossa tulisi kuitenkin edelleen olla mahdollista verottaa esimerkiksi yksityishenkilön toisesta jäsenvaltiosta lahjana saamia savukkeita silloin, kun niitä on alle nykyisen yksikön eli 1 000 kappaleen mutta enemmän kuin verottomaksi säädetty 300 kappaletta, muutettaisiin verotaulukon yksiköt kappaleiksi. Vastaavasti kilogrammat muutettaisiin grammoiksi. Yksikön muutoksen seurauksena veron määrä ilmaistaisiin verotaulukossa jatkossa eurojen sijaan sentteinä.
6.8
Jäteverolaki
7 §.Verotettavat määrät. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Veron määrääminen korvattaisiin veron suorittamisella 1 ja 2 momentissa. Lisäksi 1 momentin verokausia koskeva säännös poistettaisiin, sillä verokausista säädettäisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 11 §:ssä. Verokauden pituus säilyisi ennallaan.
8 §.Oikeus veron palautukseen. Pykälässä nykyisin säädettävästä veron vähennysmenettelystä luovuttaisiin, ja siirryttäisiin palautusmenettelyyn. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan sen uutta sisältöä. Kaatopaikalta poisviedystä jätteestä maksetun veron voisi muutettavan 1 momentin mukaan saada takaisin palautuksena vastaavasti kuin veron sai aiemmin vähentää veroilmoituksella verokaudelta maksettavaksi tulevasta verosta. Edellytyksenä palautuksen saamiselle olisi edelleen Verohallinnolle annettava luotettava selvitys jätteen poisviennistä. Pykälän 2 momentti sisältäisi palautuksen hakujaksoa ja hakukautta koskevat säännökset. Palautusta voisi hakea joko kerralla kalenterivuodelta tai erikseen verokausittain. Määräaika palautuksen hakemiselle olisi kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymistä, johon hakukausi kuuluu. Pykälään ehdotettavaan uuteen 3 momenttiin otettaisiin viittaussäännös valmisteverotuslain hakemuksesta myönnettäviä palautuksia koskevaan 83 a §:ään, jossa säädettäisiin muun muassa palautukseen sovellettavista oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksistä, liikaa palautetulle määrälle maksettavasta viivästyskorosta ja oikaisuvaatimuksen määräajasta.
9 §.Rekisteröitymisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin kaatopaikanpitäjän velvollisuudesta rekisteröityä verovelvolliseksi. Muilta osin rekisteröitymiseen sovellettaisiin valmisteverotuslain rekisteröintiä koskevia yleisiä säännöksiä. Pykälään otettaisiin tätä koskeva viittaussäännös. Nykyinen rekisteriin merkitsemistä koskeva 2 momentti kumottaisiin.
10 §.Tiedonantovelvollisuus. Pykälää muutettaisiin siten, että sen 1 momentissa säädettäisiin jatkossa vain jäteluettelon muista kuin veronalaisista jätteistä annettavista tiedoista. Momentin ensimmäinen virke vastaisi nykyisen 2 momentin sisältöä. Ilmoituksen sijaan kyse olisi kuitenkin tietojen antamisesta käsitteen yhdenmukaistamiseksi muussa oma-aloitteisessa verotuksessa käytettävän käsitteistön kanssa. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti. Lisäksi momentissa säädettäisiin tietojen antamisen määräajasta ja antamistavasta aineellisella viittauksella oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veroilmoitusta koskeviin lainkohtiin. Tiedot tulisi antaa viimeistään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 17 §:n 2 momentissa säädettynä veroilmoituksen määräpäivänä eli verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12 päivänä. Ilmoitus tulisi antaa lähtökohtaisesti sähköisesti, kuten veroilmoituksen osalta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 18 §:ssä säädetään. Verokausi olisi nykyiseen tapaan neljännesvuosi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedonantovelvolliselle annettavasta päätöksestä. Verohallinnon olisi annettava tiedonantovelvolliselle muutoksenhakukelpoinen päätös, jos tämä kieltäytyisi antamasta Verohallinnon kehotuksesta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja. Jos tiedonantovelvollinen ei katsoisi olevansa velvollinen antamaan vaadittuja tietoja, voisi tiedonantovelvollinen hakea päätökseen muutosta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n nojalla.
Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta säädettäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä. Momenttiin otettaisiin tätä koskeva informatiivinen viittaus. Jos tiedonantovelvollinen ei antaisi tietoja, Verohallinto määräisi mainitun lainkohdan nojalla enintään 5 000 euron suuruisen laiminlyöntimaksun.
11 §.Kirjanpitovelvollisuus. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Kirjanpitoa koskeva yhdenmukaistettu sääntely sisältyisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 26 §:ään. Kirjanpitovelvollisuudesta säädettäisiin tarkemmin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Tarkemmat säännökset koskisivat muun muassa kirjanpitoa kaatopaikalle toimitetun jätteen määrästä sekä veroilmoituksen perusteena olevan dokumentaation säilyttämistä. Pykälän 3 momentissa aiemmin säädetyn neljän kalenterivuoden säilytysajan sijasta verovelvollisten kirjanpitoaineiston säilytysaikaan sovellettaisiin jatkossa kirjanpitolain 2 luvun 10 §:ssä säädettyä kuuden vuoden säilytysaikaa.
13 §.Erinäiset säännökset. Pykälässä säädetään valmisteverotuslain säännösten soveltamisesta jäteveroon. Asiasisällöltään sääntely pysyisi ennallaan, mutta pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Jäteverovelvolliset olisivat jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuja valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisia, joihin sovellettaisiin valmisteverotuslain säännöksiä siltä osin kuin tässä laissa ei muuta säädettäisi. Jäteverotuksessa ei nykyistä vastaavasti sovellettaisi valmisteverotuslain alueellista soveltamista ja tullilainsäädännön soveltamista koskevia säännöksiä. Myöskään verovelvollisuutta, verottomuutta, valmisteveron alaisiin tuotteisiin liittyvää toimintaa ja lupia, tuotteiden siirtämistä väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä, toisessa jäsenvaltiossa verotettuja tuotteita tai unionin ulkopuolelta tuotavien tuotteiden verottomuutta koskevia valmisteverotuslain säännöksiä ei edelleenkään sovellettaisi jäteverotuksessa.
6.9
Laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta
2 §.Muiden lakien soveltaminen. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin. Polttoainemaksun määräämisessä sovelletaan nykyisin tietyin osin valmisteverotusmenettelyjä. Koska valmisteverot ehdotetaan muutettaviksi oma-aloitteisesti, ilman maksuunpanoa suoritettaviksi veroiksi, yksityisestä huvialuksesta suoritettavaa polttoainemaksua, sen korotusta ja tässä laissa ehdotettavaa hallinnollista seuraamusmaksua koskevaa maksu- ja kantomenettelyä muutettaisiin. Polttoainemaksu määrättäisiin ja maksettaisiin soveltaen oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä säädettyä laiminlyöntimaksua koskevia säännöksiä. Polttoainemaksun kantoon ja perintään sovellettaisiin laiminlyöntimaksuun sovellettavia veronkantolain säännöksiä. Polttoainemaksuvelvolliseen sovellettaisiin verovelvollista koskevia säännöksiä. Polttoainemaksu muun muassa maksettaisiin samalla viitteellä kuin oma-aloitteiset verot, eräpäivä määräytyisi vastaavasti kuin laiminlyöntimaksulla, kuten myös se, kuinka maksua käytettäisiin oma-aloitteisten verojen suoritukseksi. Polttoainemaksua koskevan päätöksen tiedoksianto tapahtuisi sähköisesti, jos maksuvelvollinen on antanut tähän suostumuksen, muutoin se annettaisiin tavallisena tiedoksiantona. Mainittuja lakeja sovellettaisiin, jollei tässä laissa asiasta säädettäisi erikseen. Nykyistä vastaavasti polttoainemaksuun sovellettaisiin myös verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia.
8 §.Maksun korottaminen. Perustuslakivaliokunta on hallituksen esitykseen eduskunnalle veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 97/2017 vp) antamassaan lausunnossa 39/2017 vp todennut, että esityksen veronkorotussäännöksiä tulisi muuttaa niin, että Verohallinnon harkinta päätettäessä veronkorotuksen määräämättä jättämisestä on sidottua. Tämä tarkoittaa, että veronkorotus jätetään määräämättä säännöksessä tarkoitettujen edellytysten täyttyessä. Pykälää muutettaisiin perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaisesti siten, että polttoainemaksun sekä korottamista että korottamatta jättämistä koskeva harkinta sidottaisiin laissa säädettyihin edellytyksiin. Polttoainemaksua korotettaisiin silloin kun 1 momentin 1 ja 2 kohdan edellytykset täyttyvät. Pykälään ehdotettavan uuden 2 momentin mukaan korotus jätettäisiin määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Pätevänä syynä pidettäisiin muun muassa sairastumista ja ylivoimaista estettä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetään polttoainemaksun korottamisesta silloin, kun moottoribensiiniä tai dieselöljyä lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen käyttö huvialuksella on erityisen törkeää. Edellytys törkeästä käytöstä muutettaisiin vastaamaan verotusmenettelylain ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain veronkorotusta koskevaa koventamisperustetta oikeustilaa muuttamatta. Korotus olisi enintään 50 prosentin sijaan enintään 100 prosenttia, jos polttoainemaksun aiheuttavan polttoaineen käyttö osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta polttoaineen käyttöä koskevista lain velvoitteista. Arvioinnissa otettaisiin jatkossakin huomioon muun muassa toiminnan suunnitelmallisuus, erityisen suuren taloudellisen edun tavoitteleminen sekä toiminnan laajuus ja kesto.
9 §.Polttoainemaksun määrääminen. Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, kuinka pitkän ajan jälkeen maksuunpano voidaan vielä toimittaa niissä tilanteissa, joissa tavalla tai toisella saadaan näyttöä siitä, että aluksessa on käytetty väärää polttoainetta jo ennen polttoainenäytteen oton ajankohtaa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että polttoainemaksua voitaisiin jatkossa määrätä viiden vuoden sijasta kolmen vuoden ajalta luettuna siitä ajankohdasta, jona aluksen käyttö maksuvelvollisuuden aiheuttavalla polttoaineella on tullut Verohallinnon tietoon. Määräaika vastaisi verotuksessa yleisesti käytettyä veron määräämisen määräaikaa. Polttoainemaksu kannettaisiin nykyistä vastaavasti vain kerran koko siltä vuodelta, jonka aikana tapahtunutta polttoaineen käyttöä näyttö koskee. Vastaava yhdenmukaistaminen tehtäisiin 3 momenttiin, jonka mukaan Verohallinnon tulisi jatkossa määrätä polttoainemaksu kahden vuoden sijaan viimeistään kolmen vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona aluksen käyttö maksuvelvollisuuden aiheuttavalla polttoaineella on tullut sen tietoon. Pykälän 2 ja 3 momenttiin ehdotettavat muutokset tarkoittaisivat, että säännökset eivät enää vastaisi tältä osin Liikenne- ja viestintäviraston toimivaltaan kuuluvan tieliikenteen polttoainemaksun kantamisessa sovellettavia määräaikoja.
12 §.Polttoainemaksun suorittaminen. Pykälä kumottaisiin. Polttoainemaksun maksamiseen sovellettaisiin jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä säädetyn laiminlyöntimaksun maksamista koskevia säännöksiä. Polttoainemaksu olisi maksettava oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 34 §:n mukaan viimeistään päätöksessä mainittuna yleisenä eräpäivänä. Yleisellä eräpäivällä tarkoitetaan mainitun lain 2 §:n 3 kohdan mukaan kalenterikuukauden 12 päivää tai, jos se ei ole pankkipäivä, sitä seuraavaa ensimmäistä pankkipäivää. Eräpäivän jälkeen suoritettavalle polttoainemaksulle olisi maksettava veronkantolain 14 §:n nojalla viivästyskorkoa nykyisen viivekoron sijaan kuten muillekin Verohallinnon kantamille veroille. Viivästyskoron laskemisesta säädetään viivekorkolain 5 b §:n 2 momentissa. Maksupaikoista ja maksun yhteydessä annettavista tiedoista säädetään veronkantolain 2 luvussa ja perinnästä, kuten perintäkeinoista ja maksukehotuksesta, 7 luvussa.
18 §.Oikaisu maksunsaajan hyväksi. Pykälä muutettaisiin vastaamaan muuta verotusta koskevaa sääntelyä siten, että lainkohdassa tarkoitetuissa tilanteissa Verohallinto oikaisisi päätöstä ja oikaisu olisi tehtävä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa. Lisäksi määräajan laskemista koskevan säännöksen muotoilu yhtenäistettäisiin muuta verotusta koskevan sääntelyn kanssa oikeustilaa muuttamatta. Maksuvelvollisuuden kuulemisesta säädettäisiin nykyistä vastaavasti.
19 §.Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi. Pykälän sanamuotoja täsmennettäisiin oikeustilaa muuttamatta vastaavasti kuin 18 §:ssä.
20 §.Oikaisuvaatimus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin. Polttoainemaksua koskevassa muutoksenhaussa otettaisiin käyttöön oikaisulautakuntamenettely Verohallinnon toimivaltaan kuuluvaa muuta verotusta vastaavasti. Tämä tarkoittaisi, että oikaisuvaatimuksen ratkaisisi jatkossa pääsääntöisesti verotuksen oikaisulautakunta Verohallinnon sijasta. Verohallinto voisi kuitenkin edelleen ratkaista vaatimuksen siltä osin kuin vaatimus hyväksytään, paitsi jos muutoksenhakijana on Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Muilta osin oikaisuvaatimusta koskevaa sääntelyä ei muutettaisi.
21 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälän 3 momentissa säädetään hallinto-oikeudelle tehtävän valituksen määräajasta. Määräajat ehdotetaan muutettaviksi vastaamaan muuta verotusta koskevaa sääntelyä. Valitus oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä olisi tehtävä 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön osalta päätöksen tekemisestä. Valitusaika lyhenisi näin huomattavasti nykyisestä kolmesta vuodesta. Maksuvelvolliselta voidaan kuitenkin edellyttää kohtuullisen nopeaa reagointia asian saattamiseksi valitusteitse hallinto-oikeuden käsiteltäväksi sen jälkeen, kun maksuvelvollinen on tehnyt oikaisuvaatimuksen ja saanut siihen perustellun päätöksen. Lyhyt määräaika vastaisi nykyistä paremmin myös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain yleissääntelyä, jonka mukaan valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa valituskelpoisen päätöksen tiedoksisaannista. Ennakkoratkaisua koskeva valitusaika lyhenisi nykyisestä 60 päivästä 30 päivään päätöksen tiedoksisaannista tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön osalta päätöksen tekemisestä.
21 a §.Kuuleminen valitusta käsiteltäessä. Pykälän 2 momentin viittaus kumotun hallintolainkäyttölain asianosaisen kuulemista koskevaan pykälään muutettaisiin viittaukseksi hallintoasioiden oikeudenkäyntiä koskevaan uuteen yleislakiin. Lisäksi momenttiin tehtäisiin teknisluonteinen muutos vaihtamalla termi verovelvollinen laissa muutoin käytetyksi maksuvelvolliseksi.
23 §.Muutoksenhaun ja Verohallinnon tekemän oikaisun johdosta maksettava korko. Pykälä kumottaisiin. Polttoainemaksua koskevat korot määräytyisivät jatkossa samoin kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaista laiminlyöntimaksua koskevat korot. Oikaisun tai muutoksenhaun johdosta palautettavalle polttoainemaksulle maksettavaan korkoon sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä. Mainitun lain 37 §:ssä säädetään palautettavalle maksulle maksettavasta hyvityskorosta ja 38 §:ssä hyvityskoron laskemisesta. Maksuvelvollisen vahingoksi oikaistulle maksulle laskettavaan viivästyskorkoon sovellettaisiin puolestaan viivekorkolain 5 a ja 5 b §:ää, joissa säädetään viivästyskoron laskemisesta.
27 §.Aiheettoman suorituksen palauttaminen. Pykälään lisättäisiin erehdyksessä suoritetun polttoainemaksun rinnalle maininta muusta aiheettomasti suoritetusta maksusta. Lisäys vastaisi pykälän nykyistä otsikkoa ja yhdenmukaistaisi säännöksen veronkantolain 20 §:n säännöstä vastaavaksi oikeustilaa muuttamatta. Pykälässä säädettäisiin lisäksi nykyistä vastaavasti ja sovellettavia veronkantolain säännöksiä täydentävästi tilanteesta, jota ei pidetä erehdyksenä.
28 §. Polttoainemaksun huojentaminen ja maksunlykkäys. Pykälä kumottaisiin. Polttoainemaksun huojentamisen ja maksunlykkäyksen sijasta sovellettaisiin jatkossa 2 §:n nojalla veronkantolain maksujärjestelyä ja verosta vapauttamista koskevia 43 ja 47 §:n säännöksiä. Menettely vastaisi muihin Verohallinnon kantamiin veroihin jo nykyisin sovellettavaa menettelyä lukuun ottamatta valmiste- ja autoverotusta, joihin vastaavaa muutosta ehdotetaan tässä esityksessä.
29 §. Laiminlyöntimaksu. Verolajikohtaisista rikkomussäännöksistä on laajalti luovuttu muussa verotuksessa ja korvattu ne merkitykseltään vähäisistä rikkeistä määrättävillä rangaistusluonteisilla hallinnollisilla seuraamuksilla. Myös polttoainemaksurikkomuksesta ehdotetaan luovuttavaksi. Sen sijaan määrättäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetyn laiminlyöntimaksun kaltaista laiminlyöntimaksua tilanteessa, jossa alusta kuljetetaan ilman, että erääntynyttä polttoainemaksua on suoritettu. Laiminlyöntimaksun enimmäismääräksi ehdotetaan 5 000 euroa vastaavasti kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain laiminlyöntimaksussa. Tuottamuksesta riippumatonta vastuuta kohtuullistaisi 2 momentin säännös laiminlyöntimaksun määräämättä jättämisestä. Laiminlyöntimaksu jätettäisiin määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai sille olisi pätevä syy. Verohallinnon harkinta laiminlyöntimaksun määräämisessä ja määräämättä jättämisessä olisi perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti sidottu lain edellytysten täyttymiseen. Tässä pykälässä tarkoitettuun laiminlyöntimaksuun sovellettaisiin 1 §:n nojalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä säädettyä laiminlyöntimaksua koskevia säännöksiä.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.1.2021. Ennen lain voimaantuloa tehtyä päätöstä koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Ennen lain voimaantuloa tapahtuneisiin laiminlyönteihin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
6.10
Laki öljysuojarahastosta
6 §.Maksuvelvolliset. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin teknisluonteinen muutos muuttamalla termi yhteisö unioniksi. Lisäksi aiemman tullikoodeksin ilmaus tulliselvitysmuodon osoittamisesta päivitettäisiin tullimenettelyyn asettamisella.
7 §.Maksun kantaminen. Pykälän 3 momentissa oleva aiemman tullikoodeksin ilmaus tulliselvitysmuodon osoittamisesta päivitettäisiin tullimenettelyyn asettamisella.
7 a §.Maksumenettely. Pykälässä säädetään valmisteverotuslain säännösten soveltamisesta öljysuojamaksuun. Pykälään tehtäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelyyn siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Öljysuojamaksuvelvolliset olisivat jatkossa oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettuja valmisteverotuksessa satunnaisesti verovelvollisia, joihin sovellettaisiin maksumenettelyn ja muutoksenhaun osalta tämän lain lisäksi valmisteverotuslain ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Öljysuojamaksu tulisi esimerkiksi ilmoittaa ja maksaa verokautta seuraavan kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä, joka on pääsääntöisesti kuun 12. päivä, ja oikaisuvaatimukset ratkaistaisiin verotuksen oikaisulautakunnassa. Veronkantoon sovellettaisiin veronkantolakia.
6.11
Laki öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain 6 ja 7 §:n sekä öljysuojarahastosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain 7 §:n muuttamisesta annetun lain kumoamisesta
Lain 6 ja 7 §:ää muutettiin lailla 1791/2009, jonka voimaantulosäännöksen mukaan mainittujen pykälien voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Muutokset liittyivät EU:n tullilainsäädännön muuttumiseen. Maksuvelvollisuus tuotaessa öljyä unionin ulkopuolelta Suomeen sidottiin yhteisön tullikoodeksista annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 450/2008 (uudistettu tullikoodeksi). Lain 6 ja 7 §:ää koskevien muutosten voimaantulo jäi riippuvaiseksi siitä, milloin uudistettua tullikoodeksia aletaan soveltaa. Lailla 1191/2016 muutettiin 7 §:ää, ja muutoksen voimaantulo jätettiin asetuksella säädettäväksi. Tällä muutoslailla varmistettiin se, että lailla 1190/2016 muutettu pykälä pysyisi sisällöllisesti muuttumattomana siinäkin tilanteessa, että lailla 1791/2009 aiemmin säädetyt muutokset tulisivat voimaan. Koska uudistettua tullikoodeksia ei kuitenkaan koskaan alettu soveltaa vaan sen sijaan sovelletaan myöhemmin säädettyä tullikoodeksia, ehdotetaan sekä 6 ja 7 §:ään vuonna 2009 säädetyt muutokset että 7 §:ää koskeva vuonna 2016 säädetty muutoslaki kumottaviksi tarpeettomina.
6.12
Autoverolaki
1 luku.Yleiset säännökset
1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalaan kuuluvista ajoneuvoista. Autoveroa olisi suoritettava Suomessa rekisteröitävästä tai käyttöönotettavasta lain soveltamisalaan kuuluvasta ajoneuvosta.
Voimassa olevan autoverolain 1 §:ssä säädetään lisäksi, että vero tulee suorittaa ennen kuin ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan käyttöön. Merkittävä osa Suomessa rekisteröitävistä ajoneuvoista rekisteröidään kuitenkin ennen autoveron suorittamista, sillä rekisteröityä asiamiestä koskeva menettely mahdollistaa rekisteröinnin ilman Verohallinnon lupaa. Menettely takaa autoverotuksen kokonaistehokkuuden. Käytännössä voimassa olevan lain 1 §:ssä säädetty pääsääntö autoveron suorittamisesta ennen rekisteröintiä tai käyttöönottoa on siten muodostunut vain pienempää osaa verotettavia ajoneuvoja koskevaksi poikkeukseksi.
Jatkossa soveltamisalaa koskevassa pykälässä säädettäisiin vain lain soveltamisalasta ja menettely sekä ajankohta veron suorittamiselle säädettäisiin jäljempänä laissa. Autovero tulisi kuitenkin edelleen suorittaa ennen ajoneuvon rekisteröintiä, jollei kyseessä ole Verohallinnon rekisteröity autoveroilmoittaja. Lisäksi jos ajoneuvoa käytettäisiin ennen rekisteröintiä, ennen ajoneuvon verollista käyttöönottoa ajoneuvosta tulisi antaa käyttöönottoilmoitus, jolla ajoneuvo tulee verovalvonnan piiriin. Voimassa olevaa oikeustilaa ei siten muutettaisi, mutta lainsäädäntöä selkiytettäisiin. Ehdotettavan lain 1 §:ssä säädettäisiin jatkossa soveltamisalasta, 3 §:ssä veron suorittamisvelvollisuudesta, 9 luvussa ilmoittamisvelvollisuuden ajankohdista ja 10 luvussa verotuksen toimittamisesta sekä rekisteröintiluvasta. Ehdotettavan lain 9 luvun säännösten mukaan veroilmoitus ja käyttöönottoilmoitus tulisi antaa jatkossakin ennen kuin ajoneuvo rekisteröidään ensimmäistä kertaa tai otetaan verolliseen käyttöön Suomessa. Ehdotettavan lain 77 §:n mukaan Verohallinto antaisi luvan rekisteröinnille, kun ajoneuvosta määrätty vero on suoritettu. Jos Verohallinnon hyväksymä rekisteröity autoveroilmoittaja kuitenkin olisi velvollinen suorittamaan veron, ajoneuvon saisi rekisteröidä ennen veroilmoituksen antamista ja ilman Verohallinnon rekisteröintilupaa.
Pykälän 1 momentti vastaisi soveltamisalaan kuuluvien ajoneuvojen osalta pääasiassa voimassa olevan lain soveltamisalaa. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin jatkossa, että muista L-luokan ajoneuvoista soveltamisalaan kuuluvat vain L5e- ja L7e-luokkien moottorikäyttöiset kolmipyörät ja raskaat nelipyörät. Muutos vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa lakia, sillä voimassa olevan autoverolain 21 §:n 4 momentissa muut kuin L5e- ja L7e-luokan ajoneuvot ovat säädetty autoverosta vapaiksi. Ehdotettavan muutoksen myötä voimassa olevaa 21 §:ää vastaavassa uudessa 23 §:ssä ei enää säädettäisi muita L-luokan ajoneuvoja autoverosta vapaiksi, koska ne eivät enää kuuluisi lain soveltamisalaan. Ehdotettava muutos selventäisi autoverolain soveltamisalaa, sillä jatkossa 1 §:ssä säädettäisiin kaikki soveltamisalaan kuuluvat ajoneuvoluokat ja niiden alaluokat.
Laissa käytettäisiin voimassa olevan ajoneuvolain sekä kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen ja nelipyörien hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 168/2013 mukaista e-kirjaimen sisältävää L-luokan merkintää. Koska ajoneuvoluokan merkitsemistapa liikennerekisterissä riippuu kuitenkin siitä, minkä ajankohdan säännösten mukaan ajoneuvo on merkitty rekisteriin, liikennerekisteriin voidaan myös merkitä aiemmin käytettyä, pelkällä L-kirjaimella ilmaistua merkintätapaa vastaavia ajoneuvoja. Uuteen autoverolakiin ei olisi tarkoituksenmukaista ottaa vanhentuneen lainsäädännön merkintätavan mukaista luokkamerkintää. Laissa tarkoitettuja veronalaisia ajoneuvoja olisivat kuitenkin myös sellaiset ajoneuvot, joiden ajoneuvoluokka on merkitty aiemman merkintätavan mukaisesti tai joilla ei ole lainkaan ajoneuvoluokkaa, jos ne teknisiltä ominaisuuksiltaan vastaavat pykälässä mainittuja ajoneuvoluokkia. Soveltamisesta säädettäisiin siirtymäsäännöksellä.
Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat voimassa olevaa autoverolakia.
2 §.Ajoneuvon rekisteröinti ja käyttöönotto. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvon rekisteröinnistä, käyttöönottamisesta ja käyttöönottajasta. Säätäminen olisi merkityksellistä autoveron suorittamisvelvollisuuden kannalta. Ehdotus vastaisi pääosin nykytilaa. Verottoman käytön sääntelyyn tehtäisiin kuitenkin muutoksia, jotka selkiyttäisivät nykytilaa ja lainsäädäntöä.
Pykälän 1 momentin mukaan autoverolaissa ajoneuvon rekisteröinnillä tarkoitettaisiin ajoneuvon ensirekisteröintiä liikenneasioiden rekisteriin tai Ahvenanmaan maakuntalain mukaiseen vastaavaan rekisteriin. Näistä rekistereistä käytettäisiin tässä laissa käsitettä liikennerekisteri. Määritelmä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 1 §:n mukaista määritelmää, jota kuitenkin tarkennettaisiin ehdotettavassa laissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ajoneuvon käyttöönoton verollisuudesta. Vastaavasti kuin voimassa olevan lain 2 §:ssä säädetään, ajoneuvon käyttöönotto Suomessa tarkoittaisi ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella. Tämä koskisi myös ajoneuvoa, jota ei ole rekisteröity Suomessa. Lain soveltamisalaan kuuluvaa käyttöä olisi ajoneuvon sekä veroton että verollinen käyttö, ja kaiken tyyppinen ajoneuvon käyttäminen kuuluisi lain soveltamisalaan. Pykälässä selvennettäisiin myös, milloin ajoneuvon käyttö katsottaisiin verolliseksi käytöksi ja milloin verottomaksi käytöksi. Ajoneuvon käyttö olisi lähtökohtaisesti verollista käyttöä, jollei ajoneuvoa käytettäisi yksinomaan verottomassa käytössä. Lain 6 luvussa olisivat säännökset verottomasta käytöstä eli niistä edellytyksistä, joilla ulkomailla tai Suomessa vakituisesti asuva henkilö voisi käyttää ajoneuvoa verottomasti Suomessa. Henkilöllä tarkoitettaisiin sekä oikeushenkilöä että luonnollista henkilöä, jollei toisin säädettäisi. Jäljempänä 6 luvussa säädetyt verottoman käytön edellytykset vastaisivat pääosin voimassa olevan lain 6 luvun väliaikaisen verottoman käytön edellytyksiä. Voimassa olevasta autoverolaista poiketen ajoneuvon käyttö käyttöönottoilmoituksen nojalla ei kuitenkaan olisi jatkossa verotonta käyttöä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, ketä olisi pidettävä ajoneuvon käyttöönottajana. Käyttöönottajasta säätäminen olisi tarpeen, sillä 5 §:ssä säädettäisiin käyttöönoton perusteella syntyvästä verovelvollisuudesta. Lähtökohtaisesti käyttöönottaja olisi se, joka käyttää ajoneuvoa ensimmäistä kertaa Suomessa. Jos käyttö olisi alkanut verottomana käyttönä ja ajoneuvon käyttöä jatketaan Suomessa verottoman käytön päätyttyä, käyttöönottaja olisi kuitenkin se, joka käyttää ajoneuvoa verottomuuden edellytysten päätyttyä. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi verottomalle käytölle säädetyn määräajan päättymistä tai ajoneuvon muunlaista kuin verottomaksi säädettyä käyttöä. Myös silloin, jos ajoneuvo luovutetaan muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle, ajoneuvo ei täyttäisi enää verottoman käytön edellytyksiä, jollei kyse ole tilapäisestä ja vähäiseksi katsottavasta luovutuksesta. Luovutuksensaaja olisi käyttöönottaja, sillä hän käyttäisi ajoneuvoa verottoman käytön päätyttyä.
Jos ajoneuvoa käytetään toisen puolesta, käyttöönottaja olisi se, jonka lukuun ajoneuvoa käytetään. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että työntekijä käyttää työtehtäviensä hoitamiseen työnantajan ajoneuvoa, jolloin käyttöönottajana olisi pidettävä työantajaa eikä työntekijäasemassa olevaa ajoneuvon kuljettajaa. Olennaista arvioinnissa olisi se, olisiko käyttö tapahtunut työntekijäasemassa työnantajan määräämissä työtehtävissä ja olisiko käyttäjällä ollut itsenäinen mahdollisuus vaikuttaa päätökseen käyttää ajoneuvoa. Viime kädessä, kuten epäselviksi jääneissä tilanteissa, käyttöönottajaksi katsottaisiin nykytilan mukaisesti ajoneuvon omistaja.
Verottoman käytön edellytykset ja määräajat lueteltaisiin lain 6 luvussa tyhjentävästi. Ajoneuvon käyttö olisi verollista, jos ajoneuvoa käytetään verottomalle käytölle säädetyn määräajan päättymisen jälkeen, jos käyttö ei enää täyttäisi verottomalle käytölle säädettyjä edellytyksiä tai jos ajoneuvo luovutetaan muuhun kuin verottomaan käyttöön tai muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle. Tällöin käyttäjälle syntyisi pääsääntöisesti veron suorittamisvelvollisuus 3 §:n mukaisesti. Jos veron suorittamisvelvollisuus syntyy, ajoneuvon verolliseen käyttöön ottanut käyttöönottaja olisi verovelvollinen 5 §:n 2 momentin nojalla. Siten ajoneuvon käyttöönottajaan sovellettaisiin kaikkia verovelvollista koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia, kuten ilmoittamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä, vastaavasti kuin muuhunkin verovelvolliseen. Jos verovelvollinen näissä tilanteissa täyttäisi ilmoittamisvelvollisuutensa, Verohallinto toimittaisi verotuksen ja määräisi autoveron. Jos verovelvollinen ei kuitenkaan täyttäisi ilmoittamisvelvollisuuttaan, voisi Verohallinto toimittaa verotuksen viranomaisaloitteisesti. Jos ilmoittamisvelvollisuus on jätetty täyttämättä osittain tai kokonaan, verovelvolliselle määrättäisiin seuraamusmaksua 12 luvun mukaisesti.
Lähtökohtana olisi siten, että ajoneuvon verolliseen käyttöön ottaneelle määrättäisiin autovero täysimääräisesti. Kaikissa verotustapauksissa ajoneuvoa ei kuitenkaan välttämättä ole tarkoitus rekisteröidä Suomessa tai ajoneuvoa ei voida rekisteröidä Suomeen. Täysimääräinen vero voisi siten eräissä tapauksissa olla suhteellisuusperiaatteen vastainen. Vaikka veron suorittamisvelvollisuus olisi syntynyt, verovelvollisella tai rekisteröidyllä autoveroilmoittajalla olisi jatkossa 28 §:ssä säädetysti mahdollisuus vaatia täysimääräisen veron sijasta ajoneuvon käyttöaikaan perustuvaa veroa ennen kuin ajoneuvo on merkitty liikennerekisteriin. Tällöin ajoneuvon käyttö Suomessa tulisi lopettaa viimeistään vaatimuksen esittämisen jälkeen. Täysimääräinen vero oikaistaisiin käyttöaikaa vastaavaksi veroksi, mutta veroa määrättäisiin kuitenkin aina vähintään viisi prosenttia täysimääräisestä verosta. Jos autoverotus olisi toimitettu ja ajoneuvo merkitty liikennerekisteriin, mutta ajoneuvoa ei kuitenkaan olisi tarkoitus käyttää pysyvästi Suomessa verollisessa käytössä ja se vietäisiin pois Suomesta, ajoneuvon omistajalla olisi mahdollisuus hakea voimassa olevan lain mukaisesti ehdotetun lain 29 §:ssä tarkoitettua vientipalautusta. Vientipalautus myönnettäisiin, jos sen edellytykset täyttyisivät. Myös vientipalautuksen jälkeen ajoneuvoon kohdistuisi käyttöaikaan suhteutettu autovero.
3 §.Veron suorittamisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin veron suorittamisvelvollisuudesta. Voimassa olevassa autoverolaissa ei ole tästä nimenomaista säännöstä, vaan se on käynyt välillisesti ilmi muista lain säännöksistä sekä verotuskäytännöstä.
Pykälän 1 momentin mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyisi, kun ajoneuvo rekisteröitäisiin ensimmäistä kertaa liikennerekisteriin taikka kun ajoneuvo otettaisiin ensimmäistä kertaa verolliseen käyttöön. Tältä osin säännös vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä. Lisäksi veron suorittamisvelvollisuus syntyisi veroilmoituksen antamisesta, jos veroilmoitus annetaan ennen kuin ajoneuvo rekisteröidään ja otetaan verolliseen käyttöön. Näissä tilanteissa veroilmoituksen saapumishetki Verohallinnolle tuottaisi velvollisuuden suorittaa vero. Veron suorittamisvelvollisuus syntyisi veroilmoituksen antamisen perusteella vain niissä tapauksissa, joissa veroilmoitus annetaan ennen kuin kumpikaan edellä mainittu muu suorittamisvelvollisuuden syntyperuste on täyttynyt. Tämä selkeyttäisi sääntelyä, koska verovelvollisen on mahdollista antaa veroilmoitus ennen ajoneuvon ensirekisteröintiä tai verollista käyttöönottoa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisista säädetyistä olosuhteiden muutoksista, jotka muuttavat verotukseen vaikuttavia tekijöitä ja johtavat veron suorittamisvelvollisuuden syntymiseen. Momentti vastaisi pääasiassa voimassa olevan lain 46 §:ssä säädettyä veron suorittamisvelvollisuutta.
Pykälän 2 momentin viimeisessä virkkeessä säädettäisiin lisäksi, ettei veron suorittamisvelvollisuutta enää syntyisi sellaisesta ajoneuvon rakenteen muutoksesta, joka on todettu ainoastaan mittaamalla ajoneuvon nopeus. Ehdotettava säännös olisi muutos nykytilaan. Käytännössä säännös koskisi ajoneuvoluokkien L1, L2, L1e, L2e ja L6e eli kevyiden kaksipyöräisten moottorikäyttöisten ajoneuvojen, kolmipyöräisten mopojen ja kevyiden nelipyörien viritystilanteita, joissa rakenteen muuttaminen todetaan nopeuden perusteella. Valtiontaloudellisesti näiden ajoneuvojen verotus on hyvin vähäistä, mutta aiheuttaa verotusta toimittavalle viranomaiselle merkittävää hallinnollista taakkaa. Lisäksi kyseessä olevissa rakenteen muutoksissa verovelvollinen ei yleensä voi rekisteröidä ajoneuvoa siihen ajoneuvoluokkaan, jonka perusteella tälle määrätään vero maksettavaksi, sillä muutoskatsastus vaatisi nopeuden lisäksi useiden muidenkin teknisten vaatimusten täyttymisen osoittamista. Viritystilanteeseen liittyy myös ajoneuvon palauttaminen mopoksi ja sen todentaminen katsastuksessa. Näin ollen kyseessä olevissa tilanteissa vero on lähinnä rangaistuksen luonteinen, eikä se siten vastaa autoverolain tarkoitusta. Autoveron osuus muista tilanteessa aiheutuvista maksuista, kuten sakkoseuraamuksesta ja vakuutusmaksuista, on myös hyvin vähäinen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veron suorittamisvelvollisuudesta tilanteissa, jossa ajoneuvo verotetaan uudelleen siihen tehtyjen muutosten takia. Momentin 1—3 kohdat koskisivat ajoneuvon rakenteeseen tehtyjä muutoksia ja vastaisivat pääasiassa voimassa olevan lain 3 ja 14 §:ää. Momentin 4 kohta koskisi tilanteita, joissa autoveroa on määrätty 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla tai ajoneuvosta on myönnetty vientipalautus tai vähennys määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella ja ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan uudelleen verolliseen käyttöön Suomessa taikka siitä annetaan veroilmoitus 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Momentin 4 kohta vastaisi pääasiallisesti voimassa olevan lain 34 d §:n 5 momentissa tarkoitettua veron suorittamisvelvollisuutta, minkä lisäksi siihen sisällytettäisiin ajoneuvon käytön perusteella määrättävää veroa koskeva tarkennus.
4 §. Uusi ja käytetty ajoneuvo. Pykälässä säädettäisiin edellytykset siitä, pidetäänkö ajoneuvoa uutena vai käytettynä. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 10 §:ää. Lisäksi 3 momenttia tarkennettaisiin siten, että siinä tarkoitettaisiin 41 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaista esittelyauton käyttöä. Näin ollen uutena ajoneuvona pidettäisiin sekä Suomessa valmistettua että maahantuotua uutta ajoneuvoa, jota käytetään laissa tarkoitetussa esittelykäytössä.
2 luku.Verovelvollisuus
5 §.Verovelvollisuus ajoneuvon rekisteröinnistä ja käyttöönotosta. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisesta, kun ajoneuvo rekisteröidään, otetaan käyttöön tai siitä annetaan veroilmoitus.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 4 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan ajoneuvon käyttöönottaja on verovelvollinen, jos ajoneuvo on otettu käyttöön ennen rekisteröintiä. Pykälä vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan autoverolain 4 §:n 5 momenttia, mutta käyttöönottajan verovelvollisuus syntyisi jatkossa pääsääntöisesti aina, jos rekisteröimätön ajoneuvo otetaan verolliseen käyttöön. Käyttöönottajasta säädettäisiin tarkemmin 2 §:ssä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin verovelvollisuudesta, joka syntyy veroilmoituksen antamisesta. Verovelvollisuus määräytyisi veroilmoituksen antamisen perusteella vain niissä tilanteissa, joissa verovelvollinen antaa veroilmoituksen ennen ajoneuvon ensirekisteröintiä ja ennen kuin ajoneuvo otetaan verolliseen käyttöön.
6 §.Verovelvollisuus ajoneuvon rakenteen, käyttötarkoituksen tai omistuksen muuttuessa. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisuudesta, kun ajoneuvon veroperusteisiin vaikuttavaa tekijää muutetaan. Muuttamisella tarkoitettaisiin tässä yhteydessä myös ajoneuvon luovuttamista muulle kuin 5 luvussa tarkoitettuun verovapaaseen tai alennetun veron käyttöön oikeutetulle. Tällöin verovelvollinen olisi ajoneuvon luovuttaja, joka omistusaikanaan tekee luovutuksen. Jos esimerkiksi ulkomaisen edustuston henkilökuntaan kuulunut henkilö myisi Suomessa autoverovapaan ajoneuvon muulle kuin 5 luvussa tarkoitettuun verovapaaseen ajoneuvoon oikeutetulle, olisi myyjä verovelvollinen.
Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan autoverolain 5 §:n 1 momenttia, mutta sen sanamuotoa tarkennettaisiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että verovelvollinen olisi liikennerekisteriin merkittävä omistaja, osamaksukaupassa haltija, käyttöönottaja tai veroilmoituksen antaja, jos ajoneuvo rekisteröidään, otetaan uudelleen käyttöön tai siitä annetaan veroilmoitus 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sen jälkeen, kun ajoneuvon verotus on toimitettu sen käyttöajan perusteella, tai kun siitä on myönnetty vientipalautus tai vähennys määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella. Voimassa olevan autoverolain 5 §:n 2 momenttia ei ehdoteta otettavaksi uuteen autoverolakiin, sillä säännökselle ei ole ollut nykyisin tarvetta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että vamman perusteella maksettavan autoveron palautuksen takaisinperinnässä verovelvollisena pidettäisiin palautuksen saajaa eli omistajaa tai haltijaa. Säännös olisi tarpeen, koska vamman perusteella maksettava autoveron palautus on henkilöön liittyvä palautus. Palautus voitaisiin siten periä sen saaneelta henkilöltä eikä esimerkiksi rahoitusyhtiöltä niissä tilanteissa, joissa ajoneuvon omistaa rahoitusyhtiö. Muissa veroedun takaisinperintää koskevissa tilanteissa verovelvollisuus määräytyisi 1 momentissa säädetyllä tavalla.
7 §.Rekisteröidyn autoveroilmoittajan velvollisuus suorittaa vero. Pykälässä säädettäisiin pääasiassa nykytilaa vastaavasti rekisteröidyn autoveroilmoittajan velvollisuudesta suorittaa autovero verovelvollisen sijasta.
Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröity autoveroilmoittaja olisi velvollinen suorittamaan autoveron, kun veron suorittamisvelvollisuus syntyy rekisteröinnistä ja rekisteröity autoveroilmoittaja on tuonut ajoneuvon maahan, valmistanut ajoneuvon taikka hankkinut ajoneuvon verottamattomana muulta kuin toiselta rekisteröidyltä autoveroilmoittajalta. Momentti vastaisi asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 4 §:n 2 momenttia. Vastaavasti pykälän 2 momentti sisältäisi säännökset verovastuun siirtämisestä kuten voimassa olevan lain 4 §:n 3 momentti. Voimassa oleva oikeustila rekisteröityjen autoveroilmoittajien velvollisuudesta säilytettäisiin.
Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan lain 4 §:n 4 momentin sääntelyä. Momentin mukaan verovelvollinen olisi vastuussa ajoneuvosta suoritettavan veron määrästä, jos veroa ei saada perityksi rekisteröidyltä autoveroilmoittajalta.
8 §.Lain soveltamisen tarkentaminen. Pykälässä säädettäisiin, mitä autoverolain säännöksiä sovellettaisiin rekisteröityyn autoveroilmoittajaan verovelvollisen sijasta sekä palautuksen hakijaan ja muihin ilmoittamis- ja tiedonantovelvollisiin kuin verovelvolliseen laissa muutoin säädetyn lisäksi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan autoverolain 74 a §:ää.
3 luku. Veron määrä
9 §. Veroperusteen määräytyminen. Pykälässä säädettäisiin veroperusteen määräytymisestä. Säännös olisi autoverolaissa uusi, ja sen tarkoituksena olisi selkiyttää veroperusteen määräytymishetkeä. Säännös koskisi esimerkiksi ajoneuvoon sovellettavan veroprosentin tai verotusarvon suuruutta.
10 §.Uusi henkilöauto ja pakettiauto. Pykälässä säädettäisiin uuden henkilöauton ja pakettiauton veron määrästä vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 6 §:ssä.
11 §.Vähennys pakettiauton verosta. Pykälässä säädettäisiin pakettiauton veroprosentista tehtävästä vähennyksestä ja sen edellytyksistä vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 8 §:ssä.
12 §.Uusi linja-auto, moottoripyörä ja muu L-luokan ajoneuvo. Pykälässä säädettäisiin uuden linja-auton, moottoripyörän ja muun L-luokan ajoneuvon veron määrästä vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 7 §:ssä.
13 §.Käytetty ajoneuvo. Pykälässä säädettäisiin käytettynä verotettavan ajoneuvon autoveron määrästä.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 8 a §:ää. Lisäksi pykäläviittaukset muutettaisiin vastaamaan ehdotettavan uuden autoverolain mukaisia pykäliä.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 34 d §:n 5 momenttia. Veron määrän laskentaperuste laajennettaisiin koskemaan kaikkia niitä tilanteita, joissa ajoneuvon verotuksessa on myönnetty 29 §:ssä tarkoitettu vientipalautus, tehty määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella 31 §:ssä tarkoitettu vähennys tai määrätty 28 §:ssä säädetysti vero, ja ajoneuvo rekisteröidään, otetaan uudelleen verolliseen käyttöön tai siitä annetaan veroilmoitus 3 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Voimassa olevaa lakia vastaavasti ajoneuvo verotettaisiin tällöin uudestaan ottamatta huomioon aikaisempaa verotusta Suomessa. Lisäksi momentti sisältäisi voimassa olevaa lakia vastaavasti säännöksen, jonka mukaan ajoneuvon verotusarvo voitaisiin laskea vientipalautusta, määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella myönnettyä vähennystä tai käytön perusteella määrättyä veroa varten määritellystä arvosta, jos palautuksen maksamisesta, vähennyksen myöntämisestä tai veron määräämisestä on kulunut vähemmän kuin kuusi kuukautta. Voimassa olevaa lakia vastaavasti säännöksen tavoitteena olisi täydentää veron kiertämistä koskevan säännöstä ja säännös koskisi järjestelyjä, joissa kahden arvonmääritystapahtuman eroja voitaisiin käyttää väärin. Voimassa olevan säännöksen perustelut sisältyvät hallituksen esitykseen HE 34/2016 vp.
14 §. Ajoneuvon rakenteen, käyttötarkoituksen tai omistuksen muutos. Pykälässä säädettäisiin veron määrästä ajoneuvolle, jonka rakennetta, käyttötarkoitusta tai omistusta on muutettu 3 §:n 2 momentissa ja 3 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Pykälän 1 momentin mukaan veron määrä määräytyisi niiden perusteiden mukaan, joita olisi sovellettava samanlaiseen käytettyyn ajoneuvoon. Koska tosiasiallista muutoshetkeä on usein hyvin vaikeaa todeta jälkikäteen, veron määrä määritettäisiin sen hetken perusteella, jona veroperusteisiin vaikuttava muutos on tullut veroviranomaisen tietoon.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi poikkeus 1 momentista. Poikkeus koskisi ajoneuvoja, jotka olisivat 23 §:n säädetysti verovapaita tai joista olisi myönnetty 25 ja 26 §:ssä säädetysti palautusta ja joiden veroetua koskisi kuoleentumisaika. Pykälän 3 momenttiin sisältyisivät veroetuuksien kuoleentumisaikaa koskevat säännökset. Säännökset vastaisivat asiasisällöllisesti voimassa olevan lain 48 §:ää, mutta säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin.
Myös 4 momentissa tarkennetaan 1 momentissa säädettyjä veroperusteita. Momentti koskisi sellaisia ajoneuvoja, jotka tehtyjen muutosten johdosta katsottaisiin uusiksi rakennetuiksi ajoneuvoksi. Tällöin ajoneuvosta kannettava vero olisi perusteltua määrittää vastaavan uuden ajoneuvon perusteella.
4 luku.Verotusarvo ja vähittäismyyntiarvo
15 §.Verotusarvo. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvon verotusarvon lähtökohdasta vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 11 §:ssä.
16 §.Yleinen vähittäismyyntiarvo. Pykälässä säädettäisiin, mitä ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo tarkoittaa ja millä perusteilla yleinen vähittäismyyntiarvo määritetään. Pykälän sisältö vastaisi pääosin voimassa olevan autoverolain 11 b §:n 1 ja 2 momenttia, ja sen kirjoitusasuun tehtäisiin eräitä selventäviä tarkennuksia.
Jatkossa yleinen vähittäismyyntiarvo määräytyisi kuitenkin ajankohtana, jona veron suorittamisvelvollisuus syntyy. Tämä olisi muutos nykytilaan, jonka mukaan ajankohtana on ollut vain veroilmoituksen antamishetki.
Selkeyden vuoksi voimassa olevan autoverolain 11 b § jaettaisiin uudessa autoverolaissa kahteen erilliseen pykälään asiakokonaisuuksien mukaan. Jatkossa voimassa olevan autoverolain 11 b §:n 3 momenttia vastaavista käytetyn ajoneuvon arvon määrittämistä koskevista poikkeuksista säädettäisiin 18 §:ssä.
17 §. Yleisen vähittäismyyntiarvon määrittäminen. Pykälässä säädettäisiin, mitä yleisen vähittäismyyntiarvon määrittämisessä huomioidaan. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan autoverolain 11 c §:ää, ja sen kirjoitusasuun tehtäisiin vain eräitä selvennyksiä.
Lisäksi 4 momenttia tarkennettaisiin siten, että siinä tarkoitettaisiin 41 §:n 8 kohdan mukaisen uuden esittelyauton käyttöä. Näin ollen uutena ajoneuvona esittelykäyttöön ilmoitetun ajoneuvon esittelykäytön aikana kertynyttä ajokilometrimäärää ei otettaisi huomioon ajoneuvon yleistä vähittäismyyntiarvoa määritettäessä. Tämä vastaisi nykytilaa.
18 §. Käytetyn ajoneuvon arvon määrittämisen poikkeukset. Pykälässä säädettäisiin niistä poikkeuksista, joilla yleinen vähittäismyyntiarvo voidaan määrittää, jos käytetyn ajoneuvon yleistä vähittäismyyntiarvoa ei voida määrittää 16 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan autoverolain 11 b §:n 3 momenttia.
19 §.Samanlaiset ajoneuvot. Pykälässä säädettäisiin vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 11 d §:ssä, milloin ajoneuvoja voidaan arvonmäärityksessä pitää samanlaisina. Säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin nykyistä tyyppihyväksyntälainsäädäntöä vastaavaksi.
20 §.Vastaava uusi ajoneuvo. Pykälässä säädettäisiin vastaavasti kuin voimassa olevan autoverolain 11 e §:ssä, milloin ajoneuvoa voidaan arvonmäärityksessä pitää vastaavana ajoneuvona. Pykälän kirjoitusasuun tehtäisiin eräitä selventäviä tarkennuksia.
21 §.Ajoneuvon ikä. Pykälässä säädettäisiin, miten ajoneuvon ikä määritetään verotusta varten. Pykälä vastaisi pääosin sisällöltään voimassa olevan autoverolain 11 f §:ää.
Jatkossa ajoneuvon ikä laskettaisiin kuitenkin siihen ajankohtaan saakka, jolloin veron suorittamisvelvollisuus syntyy. Tämä olisi muutos nykytilaan, jonka mukaan ajankohtana on ollut veroilmoituksen antamishetki. Lisäksi nykyisen autoverolain 11 f §:n 1 momentissa oleva säännös ajankohdasta, johon saakka ajoneuvon ikä lasketaan, ehdotetaan siirrettäväksi uudessa autoverolaissa 3 momentiksi. Pykälän sanamuotoon tehtäisiin selventäviä tarkistuksia.
22 §.Varusteet. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvon verotusarvoon kuuluviksi katsottavista vähimmäisvarusteista, eikä verotusarvoa alennettaisi tällaisten varusteiden puuttumisen tai epäkuntoisuuden takia. Pykälä vastaisi voimassa olevan autoverolain 15 §:n 1 momenttia. Pykälän sanamuotoa selvennettäisiin.
Voimassa olevan autoverolain 15 §:n 2 momenttia ei ehdoteta sisällytettäväksi uudistettavaan autoverolakiin, sillä ehdotettavan lain 75 § arvioverotuksesta tekisi tarpeettomaksi tilanteen, jossa verotuksen toimittaminen jouduttaisiin keskeyttämään siihen asti, että ajoneuvo voitaisiin riittävästi yksilöidä verotusarvon määrittämistä varten. Verovelvollinen voi sen sijaan varmistua ajoneuvon rekisteröintikelpoisuudesta jo ennen veroilmoituksen antamista rekisteröintikatsastuttamalla ajoneuvon, joten on tarpeetonta säätää veroviranomaiselle velvollisuutta varmistua ajoneuvon rekisteröintikelpoisuudesta. Muutos korostaisi verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuutta ja omaa selvitysvelvollisuutta.
5 luku.Verovapaus, alennettu vero ja veron palauttaminen
23 §.Verosta vapaat ajoneuvot. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvoista, jotka kuuluvat lain soveltamisalaan mutta jotka on säädetty verovapaiksi.
Voimassa olevan lain 21 §:ssä säädetään osin eräiden ajoneuvojen verovapauden edellytyksistä, ja osittain edellytyksistä säädetään asetuksella. Autoverovapaan eläinlääkintäauton ja ruumisauton määritelmistä säädetään ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetussa asetuksessa (1256/1992), joka on jätetty osittain voimaan lailla 1090/2002. Ajoneuvolain 20 §:ssä määritellään pelastusauto ja 21 §:ssä ambulanssi.
Sairasauton nimike muutettaisiin autoverolaissa ambulanssiksi. Eläinlääkintäauton ja ruumisauton asetuksessa olevat määritelmät ehdotetaan siirrettäväksi autoverolakiin, koska näiden ajoneuvojen määritelmillä on merkitystä ainoastaan verokohteluun eikä niitä ole määritelty ajoneuvolaissa. Asiasisällöltään pykälä vastaisi jatkossakin voimassa olevan lain 21 §:n 1—3 momenttia sekä ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annettua asetusta, joka ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Verovapauden edellytyksiin ei ehdoteta muutoksia.
Voimassa olevan lain 21 §:n 4 momenttia ei ehdoteta sisällytettäväksi ehdotettavaan uuteen autoverolakiin, sillä 1 §:ään esitettävät muutokset tekisivät sen tarpeettomaksi. Siten muut kuin 1 §:ssä tarkoitetut L-luokan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan niitä vastaavat ajoneuvot eivät kuuluisi lain soveltamisalaan, eikä niistä näin ollen kannettaisi veroa. Ehdotus ei muuttaisi nykytilaa.
24 §.Kansainvälisen sopimuksen perusteella verosta vapaat ajoneuvot. Pykälässä säädettäisiin EU:n toimielinten ja niiden henkilöstön sekä ulkomaisten edustustojen ja niiden henkilöstön ajoneuvojen verovapaudesta. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 22 ja 22 a §:ää, eikä nykytilaa olisi tarkoitus muuttaa. Ulkoministeriön nimi päivitettäisiin vastaamaan nykyistä virallista muotoa.
25 §.Taksit. Pykälässä säädettäisiin esteettömien taksien autoverovapaudesta ja muille kuin esteettömille takseille myönnettävästä autoveron alennuksesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 28 §:ää ja autoverolain muuttamisesta annetun lain (370/2018) voimaantulosäännöstä siltä osin kuin voimaantulosäännös koskee ehdotettavan lain voimaantulon jälkeen myönnettävää autoveron alennusta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti, että esteettömät tilataksit ja koulu- ja päivähoitokuljetuksiin tarkoitetut taksit olisivat kokonaan autoverottomia. Pykälän 1 momentin 2 kohdan sanamuotoa päivitettäisiin kesäkuussa 2020 voimaan tulevan tieliikennelain (729/2018) mukaiseksi. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron alennuksista niille takseille, jotka eivät ole oikeutettuja 1 momentissa säädettyyn esteettömien tilataksien ja koulu- ja päivähoitokuljetuksiin tarkoitettujen taksien verotukeen. Veroetu olisi voimassa autoverolain muuttamisesta annetun lain mukaisesti 30 päivään kesäkuuta 2022. Veroetua ei enää myönnettäisi 1 päivästä heinäkuuta 2022 lähtien. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veron alennuksen pienentämisestä vastaavasti kuin autoverolain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 3 momentissa.
26 §.Autoveron palauttaminen vamman perusteella. Pykälässä säädettäisiin autoveron palauttamisesta liikunta- tai näkövamman tai muun vamman perusteella. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat palautuksen edellytysten osalta voimassa olevan autoverolain 51 §:n 1 ja 2 momenttia. Sanamuotoja tarkistettaisiin ja nykyaikaistettaisiin. Voimassa olevan autoverolain 51 §:n 1 ja 2 momentissa olevat hakemusta koskevat menettelysäännökset sisältyisivät ehdotettavassa laissa 27 §:ään, jota sovellettaisiin palautuksen hakemiseen, kuten 6 momentissa säädettäisiin. Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 51 a §:ää ja 5 momentti voimassa olevan lain 51 §:ää. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin palautusta koskevista erityistilanteista, joissa palautus myönnettäisiin, vaikka kaikki edellytykset eivät täyttyisi. Momentti vastaisi näiltä osin voimassa olevan autoverolain 50 §:ää, jonka nojalla Verohallinto on voinut myöntää voimassa olevan lain 51 §:ssä tarkoitetun palautuksen erityisestä syystä, vaikka säädetyt edellytykset eivät olisi täyttyneet. Jatkossakin Verohallinnolla olisi vastaava valtuus. Aiempi veron huojentamista koskeva sääntely yhtenäistettäisiin muiden verolajien kanssa veronkantolain verosta vapauttamista koskevalla sääntelyllä.
27 §.Veron palauttaminen verovapauden tai alennetun veron perusteella. Pykälässä säädettäisiin hakemusmenettelystä, jolla veroa palautetaan. Menettely koskisi ajoneuvoja, joista on maksuunpantu täysimääräinen vero ja jotka kuitenkin merkitään liikennerekisteriin 3 ja 5 luvussa tarkoitettuina lievemmin verotettavina tai verottomina ajoneuvoina. Menettely koskisi 11 §:ssä tarkoitettuja pakettiautoja, 23 §:ssä tarkoitettuja verovapaita ajoneuvoja, 24 §:ssä tarkoitettuja ulkomaisten edustustojen, EU:n toimielinten, ulkomaisten edustustojen ja niiden henkilöstön verovapaita ajoneuvoja, 25 §:ssä tarkoitettuja takseja sekä 26 §:ssä tarkoitettuja vammautuneiden henkilöiden ajoneuvoja. Hakemus olisi tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun ajoneuvo on merkitty rekisteriin ensimmäistä kertaa. Muussa tapauksessa oikeus palautukseen menetetään. Määräaika palautuksen hakemiselle olisi myös siten lopullinen, ettei ajoneuvon omistaja tai osamaksukaupassa haltija voisi vaatia palautusta enää veron maksuunpanon jälkeen oikaisuvaatimuksella. Hakijalla on velvollisuus esittää tarvittava selvitys edellytysten täyttymisestä sekä oma-aloitteisesti että Verohallinnon kehotuksesta.
Palautusmenettely vastaisi pääosin voimassa olevan lain 44 §:ssä tarkoitettua veron oikaisua ja 51 §:ssä tarkoitettua palautusmenettelyä, mutta menettelyä ehdotetaan yksinkertaistettavaksi. Palautuksen hakemisen määräaika laskettaisiin kaikissa tilanteissa ajoneuvon ensirekisteröinnistä. Sekä ajoneuvon omistaja että osamaksukaupassa haltija voisivat hakea palautusta. Palautus maksettaisiin heti, kun se on myönnetty, eikä palautuksen maksamisen erityisenä edellytyksenä olisi, että haltija on merkitty ajoneuvon omistajaksi. Tämä muuttaisi nykytilaa ja parantaisi vamman perusteella myönnettävän autoveron palautukseen oikeutetun tilannetta, koska palautuksen saisi jo ennen kuin ostaja on merkitty rekisteriin omistajaksi. Lisäksi muiden palautusten osalta nykytila parantuisi siten, että palautuksen voisi hakea myös jälkikäteen. Tämä voisi jossain määrin lisätä myös palautushakemusten määriä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnon valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä hakemusmenettelystä. Tämän säännöksen nojalla Verohallinto voisi määrätä muun muassa hakemuksella ilmoitettavista tiedoista sekä siitä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen hakemus on tehtävä.
28 §. Vero ajoneuvon käytön perusteella. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvon käytön perusteella määrättävästä verosta, jolla mahdollistettaisiin käyttöaikaan suhteutettu verotus eräissä tilanteissa. Ehdotettavaa menettelyä osittain vastaava menettely sisältyy voimassa olevan autoverolain 35 a §:n 4 momenttiin, mutta sen soveltamisala on ollut rajatumpi.
Ehdotettavan lain mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyisi ajoneuvon ottamisesta verolliseen käyttöön, minkä lisäksi veron suorittamisvelvollisuus syntyisi ajoneuvon rekisteröinnistä ja eräissä tapauksissa veroilmoituksen antamisesta. Veron suorittamisvelvollisuus johtaisi lähtökohtaisesti täysimääräisen veron suorittamiseen. Kaikissa tapauksissa ajoneuvoa ei välttämättä ole kuitenkaan tarkoitus rekisteröidä pysyvästi Suomessa tai ajoneuvoa ei voida rekisteröidä pysyvästi Suomeen, vaikka veron suorittamisvelvollisuus olisi syntynyt. Tällöin täysimääräinen vero voisi olla suhteellisuusperiaatteen vastainen verrattuna ajoneuvon käyttöaikaan Suomessa. Pykälässä säädettävä menettely olisikin tarkoitettu tilanteisiin, joissa ajoneuvosta määrättävä vero olisi tarpeen suhteuttaa aikaan, jolloin ajoneuvo on ollut verollisessa käytössä Suomessa.
Pykälän 1 momentin mukaan kyseessä olisi verovelvollisen tai rekisteröidyn autoveroilmoittajan vaatimukseen perustuva vähennys. Edellytyksenä olisi, että kyseessä on ajoneuvo, joka on otettu ensimmäistä kertaa Suomessa verolliseen käyttöön. Jos ajoneuvo on ollut verollisessa käytössä Suomessa jo aiemmin, mutta viety esimerkiksi maasta pois ja tuotu takaisin, käyttöaikaan suhteutettua veroa ei voisi vaatia. Toisena edellytyksenä olisi, että ajoneuvoa ei ole merkitty liikennerekisteriin eikä sitä tulla rekisteröimään Suomessa. Ajoneuvon tulee siten olla Suomessa rekisteröimätön.
Vähennys laskettaisiin soveltaen 29 §:ssä tarkoitetun vientipalautuksen määrittämisessä käytettävää laskentaa. Veroa määrättäisiin kuitenkin aina vähintään viisi prosenttia täysimääräisen veron määrästä, mikä vastaa voimassa olevan autoverolain 35 a §:n 4 momentissa säädettyä määrää. Vähennys laskettaisiin ajoneuvon käytön päättymispäivään, jonka verovelvollinen ilmoittaa vaatimuksessaan.
Pykälän 2 momentin mukaan vaatimus olisi esitettävä Verohallinnolle yhden vuoden kuluessa ensimmäistä kertaa määrätyn veron eräpäivästä. Vaatimus voitaisiin esittää joko jo ennen verotuksen toimittamista tai vielä verotuksen toimittamisen jälkeenkin, jos ajoneuvoa ei ole rekisteröity ja määräaikaa on jäljellä. Pykälässä säädettävä määräaika vaatimuksen esittämiselle olisi ehdoton, ja jos vaatimusta ei esitetä määräajassa, täysimääräinen vero jäisi lopulliseksi veroksi. Verohallinnolla olisi valtuus antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä tietoja vaatimuksella on esitettävä, miten tiedot annettaisiin sekä muusta menettelystä tietojen antamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Verohallinto myöntäisi vähennyksen oikaisemalla verotusta verovelvollisen hyväksi laissa säädetyllä tavoilla, jos verotus olisi jo toimitettu ennen vaatimuksen esittämistä. Oikaisu voitaisiin tehdä, vaikka verotuksen oikaisulle 82 §:ssä säädetty kolmen vuoden määräaika olisi jo päättynyt. Tämä olisi tarpeen, koska esimerkiksi 84 §:n mukaan verotus voidaan eräissä tapauksissa toimittaa pidennetyssä kuuden vuoden määräajassa. Samalla Verohallinto peruuttaisi mahdollisesti myönnetyn rekisteröintiluvan.
Pykälän 4 momentin mukaan ajoneuvon käyttö olisi lopetettava, kun vaatimus on esitetty.
Kyseessä olisi menettelyllisesti verosta tehtävä vähennys ja verotuksen oikaisu, jos verotus olisi jo toimitettu. Verohallinto toimittaisi siten verotuksen tai verotuksen oikaisun sekä antaisi verotuspäätöksen siten kuin laissa säädetään. Menettelyyn soveltuisivat laissa säädettävät verotusta koskevat menettelysäännökset, kuten verotuksen toimittamista ja seuraamusmaksuja koskevat säännökset. Verotuspäätökseen haettaisiin muutosta 13 luvussa säädetyllä tavalla.
29 §. Vientipalautus. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 34 d §:ssä tarkoitetusta vientipalautuksesta. Säännöksen rakenteeseen ja sanamuotoihin ehdotetaan tehtäväksi eräitä muutoksia ja täsmennyksiä. Vientipalautussäännöksen pääsisältö vastaisi kuitenkin yhä voimassa olevaa lakia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vientipalautuksesta ja palautukseen oikeutetusta pääasiassa voimassa olevaa säännöstä vastaavasti. Säännös vientipalautuksen maksamisesta voimassa olevan lain 34 e §:n mukaiselle ennakkopalautuksen saajalle poistettaisiin tarpeettomana ehdotettavan lain 31 §:n takia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pääosin voimassa olevan lain 34 d §:n 1 ja 2 momenttia vastaavasti palautuksen enimmäismäärästä. Säännöstä siitä, ettei veroa palauteta enempää kuin ajoneuvosta on maksettu, ehdotetaan muutettavaksi siten, että veroa ei palautettaisi enempää kuin ajoneuvosta on maksuunpantu verotuspäätöksellä.
Pykälän 3 momentti sisältäisi voimassa olevan lain 34 d §:n 2 momentissa säädetyt tarkemmat edellytykset vientipalautuksen myöntämiselle. Vientipalautuksen edellytykset säilyisivät ennallaan, mutta säännöksen sanamuotoa selkiytettäisiin.
30 §.Vientipalautuksen hakeminen. Pykälässä säädettäisiin tarkempia säännöksiä vientipalautuksen hakemusmenettelystä ja vientipalautuksen hakijan velvollisuuksista. Pykälä vastaisi pääasiassa voimassa olevan lain 34 d §:n 4 momenttia. Palautusmenettelyyn ja säännöksen rakenteeseen ehdotetaan tehtäväksi eräitä muutoksia ja täsmennyksiä. Pykälään ehdotettavat muutokset yksinkertaistaisivat vientipalautusmenettelyä ja nopeuttaisivat hakemusten käsittelyä.
Vientipalautusta haettaisiin jatkossa vasta sen jälkeen, kun ajoneuvo on viety Suomesta. Hakemus olisi jätettävä 30 päivän kuluessa ajoneuvon viennistä. Jos vientipalautusta ei haettaisi määräajan kuluessa, oikeus palautukseen menetettäisiin. Erillinen säännös tarkastusoikeudesta vientipalautuksen yhteydessä ei olisi enää tarpeen, koska vientipalautusta haettaisiin vasta viennin jälkeen. Voimassa olevaa lakia vastaavasti hakijalla olisi yhä näyttövelvollisuus siitä, että palautukselle säädetyt edellytykset täyttyvät.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle nykytilaa vastaavasti valtuutus antaa tarkempia määräyksiä vientipalautukseen sovellettavista menettelyistä ja hakemuksessa tai sen yhteydessä esitettävistä tiedoista ja selvityksistä.
31 §. Vähennys määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 34 e §:ssä tarkoitetusta ennakkopalautuksesta. Menettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että veroilmoituksen yhteydessä tehtävästä hakemuksesta luovuttaisiin ja verosta myönnettäisiin vientipalautusta vastaava vähennys. Samalla ennakkopalautuksen nimike muutettaisiin vähennykseksi määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella.
Verosta tehtävä vähennys myönnettäisiin samoilla edellytyksillä ja ehdoilla kuin 29 §:ssä tarkoitettu vientipalautus. Jatkossa vähennystä koskevat tiedot ilmoitettaisiin veroilmoituksella ja verovelvollisella olisi 32 §:ssä säädetysti ilmoittamisvelvollisuus vähennyksen edellytysten muutoksista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä sääntelyä vastaavasti vähennyksestä. Momenttiin lisättäisiin säännös, ettei vähennyksen hyväksymisen jälkeen samasta ajoneuvosta myönnettäisi vientipalautusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vähennyksen edellytyksistä ja pienimmästä vähennyksen määrästä voimassa olevaa lakia vastaavasti. Pienin vähennyksen määrä vastaa pienintä myönnettävää vientipalautuksen määrää. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti vähennyksen määrittämisestä.
32 §.Määräaikaisen vuokrasopimuksen muuttuminen ja päättyminen.Pykälässä säädettäisiin määräaikaisen vuokrasopimuksen muuttumista koskevasta ilmoittamisvelvollisuudesta sekä tarkemmat säännökset määräaikaisen vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen tehtävistä toimenpiteistä ja menettelyistä.
Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollisen tulisi voimassa olevaa lakia vastaavasti ilmoittaa määräaikaista vuokrasopimusta koskevista muutoksista. Jos ilmoittamisvelvollisuus laiminlyödään, verovelvolliselle määrättäisiin laiminlyöntimaksu. Momentissa säädettäisiin valtuussäännös Verohallinnolle antaa tarkempia määräyksiä ilmoittamisesta ja menettelyistä. Lisäksi Verohallinto voisi rajoittaa ilmoittamisvelvollisuutta. Säännös olisi tarpeen, jos havaittaisiin, että luovutusilmoitus ei olisi tarkoituksenmukainen verovalvonnan kannalta ja aiheuttaisi tarpeetonta hallinnollista taakkaa ilmoittamisvelvolliselle.
Määräaikaisen vuokrasopimuksen päätyttyä ajoneuvon käyttö Suomessa on lopetettava. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ajoneuvon käyttöoikeuden päättymisestä ja ajoneuvon poistamisesta liikennekäytöstä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin verotuksen oikaisemisesta Verohallinnon aloitteesta. Voimassa olevan lain mukaiset ennakkopalautuksen vähentäminen vientipalautuksesta ajoneuvon viennin jälkeen ja ennakkopalautuksen takaisinperintä korvautuisivat verotuksen oikaisulla verovelvollisen hyväksi ja vahingoksi. Koska ensiverotusvaiheessa ei yleensä voida tarkkaan tietää ajoneuvon arvoa ja siihen sisältyvää veron määrää vientipäivänä, vähennyksen määrä määräytyisi laskennallisesti ajoneuvojen keskimääräisen arvonalenemisen perusteella ja laskennallinen vähennys oikaistaisiin säännönmukaisesti ajoneuvon vientipäivän jälkeen. Vientipalautuksena myönnettävällä määrällä tarkoitettaisiin 31 §:n 1 momentissa tarkoitettua vientipalautukseen rinnastettavaa määrää. Menettely säilyisi kaksivaiheisena, mutta verovelvollinen antaisi Verohallinnolle nykyisestä poiketen vain veroilmoituksen, jos vähennyksestä ilmoitetuissa tiedoissa ei tapahtuisi muutoksia ja ajoneuvo vietäisiin Suomesta ilmoituksen mukaisesti. Koska vähennys koskee enintään viiden vuoden määräaikaisia vuokrasopimuksia ja verotuksen oikaisun pääsäännöksi ehdotetaan kolmen vuoden määräaikaa, tämän pykälän mukaiselle verotuksen oikaisemiselle säädettäisiin kuuden vuoden pidennetty määräaika, jotta määräaika olisi riittävä Verohallinnon valvontatoimenpiteille.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi nykytilaa vastaavasti, ettei verovelvollinen menetä verotuksessa myönnettyä vähennystä, jos ajoneuvo on romutettu tai muuten tuhoutunut, eikä sitä sen vuoksi viedä ulkomaille, kuten Verohallinnolle oli alun perin vähennyksen vaatimisen yhteydessä ilmoitettu.
6 luku.Veroton käyttö
33 §.Vakituinen asuinpaikka. Pykälässä säädettäisiin, mitä vakituisella asuinpaikalla tarkoitettaisiin autoverotuksessa. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 33 §:ää, ja siihen tarkennettaisiin veroviranomaiselle valtuus antaa tarkemmat määräykset vakituisen asuinpaikan hakemusmenettelystä, hakemuksessa annettavista tiedoista ja hakemuksen yhteydessä esitettävästä selvityksestä.
34 §. Ulkomailla vakituisesti asuvan oikeus verottomaan käyttöön. Ulkomailla vakituisesti asuvalla olisi oikeus verottomaan käyttöön jatkossa vastaavasti kuin voimassa olevan lain 2 §:n 2 momentissa ja 34 §:ssä säädetään. Verottomasta käytöstä ei tarvitsi antaa 57 §:n mukaista ilmoitusta, jollei toisin säädettäisi.
35 §.Verottoman käytön enimmäisajan pidentäminen eräissä tapauksissa. Pykälässä säädettäisiin verottoman käytön enimmäisajan pidentämisestä, siihen liittyvistä menettelyistä sekä poikkeuksista. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 32 §:ää, mutta Verohallinnolle annettaisiin valtuus antaa tarkemmat määräykset hakemusmenettelystä, hakemuksessa annettavista tiedoista ja hakemuksen yhteydessä esitettävästä selvityksestä.
36 §.Ulkomaisen yrityksen tai yhteisön oikeus verottomaan käyttöön. Ulkomaisessa yrityksen tai yhteisön oikeudesta verottomaan käyttöön säädettäisiin vastaavasti kuin voimassa olevan lain 34 a §:ssä säädetään. Verottomasta käytöstä ei tarvitsi antaa 57 §:n mukaista ilmoitusta. Pykälän sanamuotoa tarkennettaisiin ja 2 momenttiin selvennettäisiin voimassa olevaa lainsäädäntöä ja verotuskäytäntöä vastaavasti, ettei pykälässä tarkoitettua määräaikaa voitaisi pidentää hakemuksesta.
37 §.Lyhytaikainen käyttö. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 35 c §:ää vastaavasti Suomessa vakituisesti asuvan luonnollisen henkilön ja hänen perheensä oikeudesta käyttää ajoneuvoa verottomasti. Perheen määritelmä vastaisi voimassa olevan autoverolain 34 c §:n 2 momenttia, ja sen sanamuotoon tehtäisiin eräitä tarkennuksia. Verottomasta käytöstä tulisi antaa 57 §:n mukainen ilmoitus Verohallinnolle ennen käytön alkamista.
38 §.Ulkomaisen työnantajan ajoneuvon käyttö työtehtäviin. Pykälässä säädettäisiin ulkomaisen työnantajan ajoneuvon käytöstä työtehtäviin Suomessa. Tämän pykälän nojalla oikeus verottomaan käyttöön olisi vain luonnollisella henkilöllä, jonka työpaikka sijaitsee muussa valtiossa kuin Suomessa ja joka käyttää ajoneuvoa työtehtäviin. Luonnollisen henkilön perheellä ei olisi oikeutta käyttää ajoneuvoa verottomasti. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 34 b §:ää. Verottomasta käytöstä tulisi antaa 57 §:n mukainen ilmoitus Verohallinnolle ennen käytön alkamista.
39 §.Ulkomailla rekisteröity työsuhdeajoneuvo. Pykälässä säädettäisiin ulkomailla rekisteröidyn työsuhdeajoneuvon käytöstä Suomessa. Tämän pykälän nojalla oikeus verottomaan käyttöön olisi sekä luonnollisella henkilöllä sekä hänen perheellään. Perheellä tarkoitettaisiin 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua perhettä. Pykälän mukainen käyttö ei edellyttäisi liityntää työtehtäviin. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 34 c §:ää. Verottomasta käytöstä tulisi antaa 57 §:n mukainen ilmoitus Verohallinnolle ennen käytön alkamista.
40 §.Ulkomailla opiskelevan tilapäinen ajoneuvon käyttö. Suomessa vakituisesti asuvan ja ulkomailla opiskelevan opiskelijan oikeudesta tilapäiseen ajoneuvon käyttöön Suomessa säädettäisiin vastaavasti kuin voimassa olevan lain 35 §:n 9 kohdassa. Pykälässä tarkoitettaisiin sellaista henkilöä, joka katsotaan Suomessa vakituisesti asuvaksi mutta joka opiskelee ulkomailla vähintään 185 päivää kalenterivuodessa. Verottomasta käytöstä ei tarvitsi antaa ehdotetun lain 57 §:n mukaista ilmoitusta.
41 §.Muu veroton käyttö. Pykälässä säädettäisiin eräistä muista tilanteista, joissa ajoneuvon käyttö olisi verotonta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 35 §:n 1 momenttia, mutta siihen tehtäisiin eräitä muutoksia ja sanamuotoja tarkistettaisiin. Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaisi voimassa olevan lain 35 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa. Momentin 2—7 kohta vastaisi voimassa olevan lain 35 §:n 1 momentin 3—8 kohtaa. Momentin 8 kohta autoliikkeiden esittelykäytössä olevista ajoneuvoista vastaisi voimassa olevan lain 35 b §:n 1 momenttia. Momentin 9 kohta vastaisi voimassa olevan autoverolain 76 §:ää. Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan lain 35 §:n 2 momentin mukaista Verohallinnon oikeutta yksittäistapauksessa hyväksyä ajoneuvon veroton käyttö. Verottomasta käytöstä tulisi antaa 57 §:n mukainen ilmoitus Verohallinnolle ennen käytön alkamista, jollei toisin säädettäisi.
42 §.Verottoman käytön päättyminen. ja 43 §. Verottoman käytön päättyminen ajoneuvon luovutuksen takia. Pykälissä säädettäisiin menettelyistä ja mahdollisista seuraamuksista, jos verottomassa käytössä ollutta ajoneuvoa käytetään, vaikka verottoman käytön edellytykset eivät täyttyisi tai määräaika olisi päättynyt tai ajoneuvo luovutettaisiin muuhun kuin verottomaan käyttöön.
Lain 42 §:ssä säädettäisiin tilanteista, joissa ajoneuvon verottoman käytön määräaika tai muu edellytys päättyy, mutta ajoneuvon käyttöä Suomessa jatketaan. Määräajalla ja edellytyksillä tarkoitetaan joko laissa säädettyjä tai Verohallinnon asettamia määräaikoja ja edellytyksiä. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevan lain 36 §:ää, mutta pykälää tarkennettaisiin vastaamaan ehdotettavaa lakia ja sen sanamuotoja tarkistettaisiin.
Lain 43 §:ssä säädettäisiin tilanteista, joissa verottomassa käytössä ollut ajoneuvo luovutetaan muuhun kuin verottomaan käyttöön tai muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle henkilölle. Luovutuksella tarkoitettaisiin ajoneuvon myyntiä, vuokrausta tai muuta luovutusta.
Lain 42 §:n1 momentissa säädettäisiin, että veroton käyttö päättyy, kun edellytykset eivät enää täyty tai määräaika päättyy. Vastaavasti 43 §:n1 momentissa säädettäisiin, että veroton käyttö päättyy, jos ajoneuvo luovutetaan muuhun kuin verottomaan käyttöön tai muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle. Ajoneuvon käyttö verottoman käytön päättymisen jälkeen olisi verollista. Tällöin käyttäjälle syntyisi veron suorittamisvelvollisuus 3 §:n 1 momentin mukaisesti. Jos veron suorittamisvelvollisuus syntyy, ajoneuvon verolliseen käyttöön ottanut olisi verovelvollinen 5 §:n 2 momentin nojalla. Jos ajoneuvo on otettu verolliseen käyttöön, autovero määrättäisiin lähtökohtaisesti täysimääräisesti. Jos veron suorittamisvelvollisuus syntyy, mutta ajoneuvoa ei kuitenkaan olisi tarkoitus käyttää pysyvästi Suomessa verollisena eikä rekisteröidä Suomeen, ajoneuvon omistajalla olisi mahdollisuus vaatia täysimääräisen veron sijasta ajoneuvon käyttöaikaan perustuvaa veroa, jollei ajoneuvoa ole merkitty liikennerekisteriin. Tällöin ajoneuvon käyttö Suomessa tulisi lopettaa viimeistään, kun vaatimus esitetään. Täysimääräinen vero oikaistaisiin käyttöaikaa vastaavaksi veroksi, mutta veroa määrättäisiin kuitenkin aina vähintään viisi prosenttia täysimääräisestä verosta.
Toisin kuin voimassa olevan lain 31 §:ssä säädetään, verottomassa käytössä olevaa ajoneuvoa ei jatkossa enää koskisi luovutuskielto. Ajoneuvo olisi siten sallittua luovuttaa muuhun kuin verottomaan käyttöön tai muulle kuin verottomaan käyttöön oikeutetulle, mutta veroton käyttöoikeus päättyisi tällöin. Veron suorittamisvelvollisuus ja verovelvollisuus määräytyisivät 3 ja 5 §:n mukaisesti. Lisäksi 43 §:n 2 momentissa säädettäisiin ajoneuvon luovuttajalle ilmoittamisvelvollisuus luovutuksesta. Ilmoitus olisi tarpeen verovalvonnan takia. Momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä ilmoittamisvelvollisuudesta ja menettelyistä. Lisäksi Verohallinto voisi rajoittaa ilmoittamisvelvollisuutta. Säännös olisi tarpeen, jos havaittaisiin, että luovutusilmoitukset eivät olisi tarkoituksenmukaisia verovalvonnan kannalta ja aiheuttaisivat tarpeetonta hallinnollista taakkaa ilmoittamisvelvollisille.
Eräissä tapauksissa veron suorittamisvelvollisuuden syntyminen ei kuitenkaan olisi tarkoituksenmukaista käytön kestoon ja luonteeseen suhteutettuna. Ehdotettavissa pykälissä säädettäisiinkin siksi nimenomaiset poikkeukset edellä tarkoitetusta pääsäännöstä.
Lain 42 §:n 2 momentin mukaan veron suorittamisvelvollisuutta ei syntyisi, jos ajoneuvon käytön tarkoituksena olisi viedä se verottoman käytön määräajan tai edellytysten päätyttyä viivytyksettä pois maasta, siirtää Verohallinnon määräämään paikkaan tai hävittää viranomaisen määräämällä tavalla. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 36 §:n 1 momentin sääntelyä.
Lain 43 §:n 3 momentissa säädettäisiin poikkeustilanteista, jolloin ajoneuvon luovutus ei päättäisi verottoman käytön edellytyksiä. Ajoneuvon saisi voimassa olevan lain 35 §:n 1 momentin 1 kohtaa vastaavasti luovuttaa siirrettäväksi huoltoa, korjausta tai muuta käsittelyä varten taikka 31 §:n 2 momenttia vastaavasti luovuttaa ajoneuvon vaurioitumisen johdosta vakuutusyhtiölle.
Lisäksi 42 §:n 3 momentissa ja 43 §:n 4 momentissa säädettäisiin lievennys pääsääntöön, jonka perusteella veron suorittamisvelvollisuus syntyisi välittömästi verottoman käytön päättymisen jälkeen. Eräissä tapauksissa ajoneuvon käytön tai luovutuksen ei välttämättä olisi ollut tarkoitus päättää verotonta käyttöä, vaan laiminlyönti olisi perustunut erehdykseen tai ylivoimaiseen esteeseen. Jos 42 §:n 1 momentissa tarkoitettu ajoneuvon käyttö enimmäisajan päätyttyä tai muiden edellytysten puuttuessa taikka 43 §:n 1 momentissa tarkoitettu luovutus olisi tilapäinen, perustuisi erehdykseen tai ylivoimaiseen esteeseen ja verotonta käyttöä olisi pidettävä vähäisenä, veron suorittamisvelvollisuutta ei syntyisi eikä ajoneuvon veroton käyttöoikeus päättyisi. Tämä vastaisi myös suhteellisuusperiaatteen mukaisesti siihen, että täysimääräisen veron määrääminen ei olisi oikeasuhtainen seuraus verrattuna mahdollisen käytön tilapäisyyteen ja vähäisyyteen. Verottomassa käytössä olevan ajoneuvon käytön tilapäisyyttä ja vähäisyyttä on käsitelty esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 1999:33. Jos teko osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta laista tai olisi toistuva, laiminlyöntiä ei voitaisi pitää enää vähäisenä, vaikka se olisi ajallisesti vähäinen. Tällöin veron suorittamisvelvollisuus syntyisi pääsäännön mukaisesti.
7 luku.Viranomaiset
44 §. Veroviranomaiset ja muut valvontaviranomaiset. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 54 §:ää vastaavasti autoverotuksen toimivaltaisista veroviranomaisista ja valvontaviranomaisista.
Liikenne- ja viestintäviraston toimivaltaa tarkennettaisiin 3 momentissa siten, että Liikenne- ja viestintävirasto vastaa autoverotuksen toimittamisesta, veronkannosta, verovalvonnasta ja muista säädetyistä viranomaistehtävistä, kun kyseessä on ajoneuvon rekisteröinnin jälkeen toimitettava muutostilanteisiin liittyvä verotus. Liikenne- ja viestintävirasto ei kuitenkaan vastaisi verotustehtävistä, kun kyseessä on EU:n toimielinten, ulkomaisten edustustojen ja niiden henkilöstön verovapaan ajoneuvojen omistuksen muutos, vaan tehtävistä vastaisi Verohallinto. Verohallinto vastaisi Liikenne- ja viestintäviraston sijasta verotustehtävistä myös silloin, kun ajoneuvon verosta on myönnetty 29 §:ssä tarkoitettu vientipalautus, tehty määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella 31 §:ssä tarkoitettu vähennys tai määrätty 28 §:ssä säädetysti vero, ja ajoneuvo rekisteröidään, otetaan uudelleen verolliseen käyttöön tai siitä annetaan veroilmoitus 3 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Momentin mukainen toimivallan jako vastaisi nykyistä käytäntöä. Tarkennukset selkeyttäisivät toimivallan jakoa veroviranomaisten välillä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin autoverotuksen valvontaviranomaisista, joita olisivat jatkossakin Tulli ja poliisi.
45 §.Valtion oikeudenvalvonta. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 55 §:ää vastaavasti valtion oikeudenvalvonnasta.
8 luku.Rekisteröity autoveroilmoittaja
46 §.Autoveroilmoittajien rekisteri. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon ylläpitämästä autoveroilmoittajien rekisteristä ja toiminnanharjoittajasta, joka voitaisiin merkitä rekisteriin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Verohallinnon oikeudesta ylläpitää rekisteriä, johon rekisteröidyt autoveroilmoittajat merkitään. Rekisteristä käytettäisiin nimitystä autoveroilmoittajien rekisteri. Momentissa säädettäisiin myös autoveroilmoittajien rekisterin käyttötarkoituksesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin siitä, minkälaista toimintaa harjoittava toimija voidaan merkitä rekisteriin. Rekisteriin merkitystä toimijasta käytettäisiin jatkossa nimitystä rekisteröity autoveroilmoittaja. Voimassa olevan autoverolain mukaisesti autoveroilmoittajien rekisteriin merkittäisiin se, joka harjoittaa uusien tai käytettyjen ajoneuvojen maahantuontia tai valmistusta säännöllisen liiketoiminnan muodossa. Rekisteröidyltä autoveroilmoittajalta ei enää edellytettäisi, että ajoneuvojen valmistusta harjoitetaan Suomessa. Toiminnanharjoittaja merkittäisiin rekisteriin hakemuksesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rekisteriin merkittävistä tiedoista.
47 §. Rekisteriin merkitsemisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin autoveroilmoittajien rekisteriin merkitsemisen edellytyksistä.
Pykälän 1 kohdan mukaan hakijan luotettavuutta arvioitaisiin jatkossa ennakkoperintälain 26 §:n 2 ja 3 momentin mukaan. Rekisteriin ei siten merkittäisi hakijaa, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa. Sama koskisi hakijaa, jonka voidaan olettaa aiempien laiminlyöntiensä tai johtamiensa yhteisöjen tai yhtymien aiempien laiminlyöntien perusteella olennaisesti laiminlyövän mainitut velvollisuutensa. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan myös, että ennakkoperintälain 26 §:n 3 momenttiin lisättäisiin uudet liiketoimintakieltoa koskevat 3 ja 4 kohdat. Ehdotettavan muutoksen seurauksena rekisteröidyksi autoveroilmoittajaksi ei merkittäisi myöskään esimerkiksi hakijaa, joka on määrätty liiketoimintakieltoon, eikä yhteisöä tai yhtymää, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakieltoon.
Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin luonnollista henkilöä koskevista rekisteriin merkitsemisen lisäedellytyksistä. Vajaavaltainen luonnollinen henkilö voi harjoittaa pienimuotoista tulonhankkimistoimintaa tai toimia ammatinharjoittajana. Rekisteröitynä autoveroilmoittajana harjoitettua toimintaa ei kuitenkaan katsottaisi siinä mielessä pienimuotoiseksi, että se olisi vajaavaltaiselle mahdollista. Selvyyden vuoksi asiasta säädettäisiin nimenomaisesti ja luonnollista henkilöä koskevana lisäedellytyksenä olisi, kuten eräissä valmisteverotuksen luvissa, että hakijana oleva luonnollinen henkilö on täysi-ikäinen eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu.
Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että hakija asettaa Verohallinnon vaatiman vakuuden. Vakuuden määräämisestä säädettäisiin tarkemmin 51 §:ssä.
48 §.Hakemus ja rekisteriin merkitseminen. Pykälässä säädettäisiin rekisteröitymistä koskevasta menettelystä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedoista, jotka rekisteröintiä hakevalla olisi velvollisuus antaa. Rekisteröintihakemus olisi tehtävä sähköisesti, ja sähköinen menettely olisi lähtökohtaisesti pakollista. Velvollisuus koskisi kaikkia autoveroilmoittajiksi rekisteröityviä toimijoita näiden yritysmuodosta riippumatta. Hakijoiden toiminta on pääsääntöisesti yritystoimintaa, ja rekisteröidyillä autoveroilmoittajilla on nykyisin jo hyvät valmiudet sähköiseen menettelyyn. Poikkeustapauksessa hakijana voisi olla luonnollinen henkilö. Vaikka kyse tällöinkin olisi elinkeinotoiminnan harjoittamisesta, sähköisen menettelyn pakollisuus olisi välittömästi luonnolliseen henkilöön kohdistuva velvollisuus. Perustuslaissa säädettyjen hyvän hallinnon ja yhdenvertaisuuden vaatimusten valossa on huomioitava, että yhtäältä kaikilla on muun muassa oikeus saada asiansa käsitellyksi viranomaisessa ja toisaalta sähköiset asiointivälineet eivät välttämättä ole tosiasiallisesti jokaisen saatavilla. Tästä johtuen luonnollisten henkilöiden olisi erityistilanteessa mahdollista tehdä hakemus muutoin kuin sähköisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröinti olisi mahdollista aikaisintaan rekisteröintipäätöksen tekemisestä alkaen. Rekisteröityä autoveroilmoittajaa ei olisi tarpeen merkitä rekisteriin takautuvasti, koska rekisteröinti oikeuttaa merkitsemään ajoneuvon liikennerekisteriin ilman Verohallinnon lupaa, eikä tätä oikeutta olisi mahdollista käyttää jälkikäteen. Hakija voisi kuitenkin hakemuksellaan pyytää rekisteröintiä myöhemmästä ajankohdasta alkaen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rekisteriin jo merkityn autoveroilmoittajan velvollisuudesta antaa tietoja. Käytännössä muutosilmoituksen tekeminen viipymättä tarkoittaisi, että rekisteröidyn autoveroilmoittajan olisi tehtävä ilmoitus heti, kun muutoksen ajankohta on tiedossa. Ilmoitus toiminnan lopettamisesta olisi yleensä annettava heti, kun loppumisajankohta on tiedossa. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnon valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä rekisteröintimenettelystä. Tämän säännöksen nojalla Verohallinto voisi määrätä muun muassa hakemuksella ilmoitettavista tiedoista sekä siitä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen hakemus on tehtävä.
49 §.Rekisteristä poistaminen. Pykälässä säädettäisiin rekisteröidyn autoveroilmoittajan poistamisesta rekisteristä. Pykälän 1 momentin mukaan rekisteröity autoveroilmoittaja poistettaisiin rekisteristä, jos tämä hakisi itse rekisteristä poistamista. Rekisteristä poistaminen tapahtuisi tällöin päätöksen tekemisestä alkaen. Rekisteristä poistamisesta ei tarvitsisi kuulla, jos rekisteröity autoveroilmoittaja itse pyytää rekisteristä poistamista. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että rekisteristä poistaminen voitaisiin tehdä myös Verohallinnon aloitteesta. Jos poistaminen perustuisi ennakkoperintälaissa tarkoitettuihin laiminlyönteihin, rekisteröidylle autoveroilmoittajalle olisi varattava tilaisuus antaa asiasta selvitys. Muutoin kuuleminen ei olisi välttämätöntä. Jos rekisteröity autoveroilmoittaja poistetaan rekisteristä Verohallinnon aloitteesta, poistamisen ajankohta määräytyisi Verohallinnon menettelyiden mukaisesti. Poistamista ei kuitenkaan tehtäisi takautuvasti, jos poistaminen perustuu 47 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin laiminlyönteihin.
50 §.Rekisteröintiä koskeva päätös. Pykälässä säädettäisiin rekisteröintiä koskevasta päätöksestä. Verohallinnon tulisi antaa päätös rekisteröinnistä, rekisteriin merkitsemättä jättämisestä ja rekisteristä poistamisesta. Rekisteröintiä koskeviin päätöksiin sovellettaisiin 67 §:n säännöksiä autoverolain nojalla annettavan päätöksen sisällöstä. Muutoksenhakuun sovellettaisiin 97 §:ää. Päätös voitaisiin jättää perustelematta, jos perusteleminen on ilmeisen tarpeetonta. Päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin verotusmenettelylain 26 c §:ää.
51 §.Vakuus. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 39 §:ää vastaavasta rekisteröidyltä autoveroilmoittajalta vaadittavasta vakuudesta, mutta vakuuteen liittyviä menettelyitä tarkennettaisiin. Pykälän 1 momentin mukaan vakuuden määräämisessä otettaisiin huomioon, sisältyykö esimerkiksi rekisteröintiä hakevan toimintaan tai aiempaan ilmoittamiskäyttäytymiseen sellaisia riskejä, joiden perusteella vakuuden määrääminen olisi tarpeen. Jos tällaisia riskejä ei arvioida olevan, Verohallinto ei vaatisi vakuutta. Pykälän 2 momentin mukaan Verohallinto voisi tarvittaessa muuttaa vakuutta tai vaatia vakuuden asettamista myös rekisteriin merkitsemisen jälkeen. Näissä tilanteissa Verohallinto antaisi rekisteröidylle autoveroilmoittajalle pyynnöstä erillisen muutoksenhakukelpoisen päätöksen vakuuden vaatimisesta tai sen määrän muuttamisesta. Pykälän 3 momentin mukaisesti Verohallinnon olisi vapautettava vakuus viipymättä rekisteristä poistamisen jälkeen. Vakuutta ei kuitenkaan vapautettaisi siltä osin, kuin sitä olisi käytetty veron maksuun tai olisi tiedossa, että sitä tullaan käyttämään veron maksuun. Vakuutta käytettäisiin vain sellaisten verovelvoitteiden suoritukseksi, jotka on määritetty tarkemmin vakuuden asettamisen yhteydessä eikä yleisesti kaikkien Verohallinnon kantamien verolajien suoritukseksi.
52 §.Autoveroilmoittajien rekisterin tietojen säilytysaika. Pykälässä säädettäisiin autoveroilmoittajien rekisterin tietojen säilytysajasta. Säilytysajaksi ehdotetaan 12 vuotta siitä lukien, kun rekisteröity autoveroilmoittaja on poistettu rekisteristä. Rekisteröityyn autoveroilmoittajaan sovellettaisiin verovelvollisen sijasta muun muassa verotuksen toimittamista, verotuksen oikaisua ja muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Lisäksi veroa, jonka rekisteröity autoveroilmoittaja on ollut velvollinen suorittamaan verovelvollisen sijasta, voidaan palauttaa myöhemmin muulle hakijalle. Ehdotetussa säilytysajassa on siten huomioitu autoverotusta koskeva muutoksenhakuaika, verotuksen toimittamisen ja oikaisun määräajat sekä veron palauttamisen määräajat. Pisimmillään verotus voidaan toimittaa tai verotusta voidaan oikaista autoverolain 85 §:ssä tarkoitetussa määräajassa. Säännöksessä ehdotetaan, että yksittäistapauksessa tietoja voitaisiin säilyttää myös tämän jälkeen, jos kyseisessä asiassa on vireillä muutoksenhaku tai verotuksen muuttamiseen liittyvä asia.
9 luku.Ilmoittamisvelvollisuus
53 §.Velvollisuus antaa ilmoitus ajoneuvon käyttöönotosta. Rekisteröintilainsäädännön mukaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa ei lähtökohtaisesti saa käyttää liikenteessä, jos sitä ei ole asianmukaisesti rekisteröity. Rekisterilainsäädännössä säädetään kuitenkin eräitä poikkeuksia, joiden perusteella Suomessa rekisteröimätöntä ajoneuvoa voidaan käyttää määrätyn ajan Suomessa liikenteessä, jos ajoneuvosta on annettu esimerkiksi käyttöönottoilmoitus.
Tässä pykälässä säädettäisiin käyttöönottajan velvollisuudesta antaa ajoneuvosta käyttöönottoilmoitus, jos ajoneuvo otettaisiin verolliseen käyttöön jo verotusprosessin aikana, vaikka ajoneuvosta ei ole suoritettu autoveroa eikä ajoneuvoa ole merkitty liikennerekisteriin. Näin ajoneuvo olisi mahdollista ottaa käyttöön Suomessa henkilön tarpeen mukaan, eikä käyttöönotto olisi riippuvainen verotuksen kestosta. Sääntely vastaisi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-54/05 Euroopan yhteisöjen komissio vastaan Suomen tasavalta antamaa tuomiota, jonka mukaan jäsenvaltio voi verovalvonnan tehokkuuden turvaamiseksi ottaa käyttöön sellaisen järjestelmän, jossa ajoneuvon omistaja tai haltija on omasta aloitteestaan velvollinen antamaan kyseisen ajoneuvon käyttöönottoa koskevan ilmoituksen ja johon liittyy kyseisen hallinnollisen menettelymääräyksen noudattamatta jättämisestä määrättävät asianmukaiset seuraamukset. Nykytilassa käyttöönottoilmoituksesta säädetään voimassa olevan lain 35 a §:ssä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käyttöönottajan velvollisuudesta antaa Verohallinnolle ilmoitus ajoneuvon käytöstä ennen Suomessa tapahtuvan käytön alkamista. Toisin kuin nykytilassa käytölle ei säädettäisi määräaikaa, mutta veroilmoitus tulisi antaa 55 §:ssä säädettävän viiden päivän kuluessa ilmoitetusta käytön alkamispäivästä. Jos ajoneuvo on tarkoitus ottaa käyttöön vasta rekisteröinnin jälkeen, käyttöönottoilmoitukselle ei olisi tarvetta, eikä sitä siten pykälän 1 momentin mukaan tarvitsisi antaa.
Kyseessä olisi Verohallinnolle tehtävä ilmoitus, jonka Verohallinto vahvistaisi. Verohallinto ei ilmoittamisvaiheessa tutkisi ja ratkaisisi asiaa eikä tekisi asiassa erikseen muutoksenhakukelpoista päätöstä. Käyttöönottoilmoituksen antamisella käyttöönottaja kuitenkin vahvistaisi Verohallinnolle, että ajoneuvon verollinen käyttö Suomessa on aloitettu. Käyttöönottoilmoituksen antamisen laiminlyönnistä voitaisiin määrätä seuraamusmaksu, sillä käyttöönottoilmoituksella ajoneuvo tulee verovalvonnan piiriin.
Voimassa olevasta autoverolaista poiketen veron suorittamisvelvollisuus syntyisi ajoneuvon ottamisesta verolliseen käyttöön eikä ajoneuvon käyttö käyttöönottoilmoituksen nojalla olisi verotonta käyttöä. Verovelvollisen olisi nykytilasta poiketen annettava ajoneuvosta veroilmoitus, jos käyttöönottoilmoitus on annettu. Ajoneuvon käyttöönotto tämän säännöksen nojalla johtaisi siten aina ilmoittamisvelvollisuuteen ja verotuksen toimittamiseen. Jos ajoneuvoa käytettäisiin antamatta käyttöönottoilmoitusta eikä veroilmoitusta myöskään annettaisi, veroviranomainen voisi käytön havaitessaan toimittaa verotuksen viranomaisaloitteisesti ja määrätä 12 luvun mukaisesti seuraamusmaksun. Ehdotuksella sääntelyä selkiytettäisiin. Tämän pykälän nojalla käyttöönotetusta ajoneuvosta määrättäisiin lähtökohtaisesti täysimääräinen vero, jonka suorittamisen jälkeen Verohallinto antaisi luvan ajoneuvon rekisteröintiin. Toisin kuin nykytilassa veroilmoitusta ei voisi enää peruuttaa, jos käyttöönottoilmoitus on annettu, sillä ajoneuvon verollisen käytön katsottaisiin alkaneen. Jos verovelvollinen ei käyttöönottoilmoituksen antamisesta huolimatta kuitenkaan rekisteröisi ajoneuvoa Suomessa, verovelvollisen olisi ennen ajoneuvon rekisteröintiä mahdollista hakea 28 §:ssä tarkoitettua ajoneuvon käytön perusteella määrättävää vähennystä verosta. Tällöin täysimääräinen vero oikaistaisiin käyttöaikaa vastaavaksi veroksi, mutta veroa määrättäisiin kuitenkin aina vähintään viisi prosenttia täysimääräisestä verosta. Vähennys myönnettäisiin edellytysten täyttyessä. Käyttöönottoilmoitusta koskevalla säännöksellä ei ole nykytilassakaan ollut tarkoitus mahdollistaa verotonta käyttöoikeutta tilanteissa, joissa ajoneuvoa ei rekisteröidä Suomessa. Sen sijaan ajoneuvosta suoritettavaksi tulevan veron määrän selvittämiseksi etukäteen verovelvollisen olisi mahdollista hakea Verohallinnolta maksullista ennakkoratkaisua toisin kuin nykyisin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käyttöönottoilmoituksella annettavista tiedoista ja Verohallinnon valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä. Käyttöönottoilmoitus olisi 3 momentin mukaan pidettävä mukana ajoneuvoa käytettäessä nykytilaa vastaavasti ja esitettävä pyynnöstä.
54 §.Velvollisuus antaa veroilmoitus. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta antaa veroilmoitus ja rekisteröidyn autoveroilmoittajan velvollisuudesta antaa veroilmoitus, jos rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan veron verovelvollisen sijasta. Velvollisuus koskisi sekä uusien ajoneuvojen että käytettyjen ajoneuvojen ilmoittamisesta rekisteröityneitä autoveroilmoittajia. Pykälä sisältäisi säännökset veroilmoituksella annettavista tiedoista.
55 §.Veroilmoituksen määräaika. Pykälässä säädettäisiin määräajasta, jonka puitteissa veroilmoitus on annettava. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä autoverolakia vastaavasti, että verovelvollisen on annettava veroilmoitus ennen kuin ajoneuvo merkitään liikennerekisteriin tai otetaan käyttöön Suomessa. Jos verovelvollinen olisi antanut ajoneuvosta käyttöönottoilmoituksen, veroilmoitus tulee antaa viiden päivän kuluessa käyttöönotosta. Jos käyttöönottoilmoitus annettaisiin veroilmoituksen antamisen jälkeen, veroilmoitusta ei tarvitsisi kuitenkaan antaa uudelleen. Esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi aikarajaa, kuinka paljon ennen ajoneuvon rekisteröintiä veroilmoitus voitaisiin antaa tilanteissa, joissa ajoneuvoa ei oteta käyttöön ennen rekisteröintiä. Tarkoitus kuitenkin olisi, että veroilmoitus annetaan, kun ajoneuvon rekisteröinti olisi ajankohtaista.
Rekisteröity autoveroilmoittaja ilmoittaisi ajoneuvot verotettavaksi vasta rekisteröinnin jälkeen kuten nykyisinkin. Rekisteröidyn autoveroilmoittajan olisi 2 momentin mukaan annettava uusien ajoneuvojen tiedot verotusta varten kalenterikuukauden autoverojaksolta. Autoverojaksolla tarkoitettaisiin ajanjaksoa, jolta autovero ja tiedot jakson aikana ensirekisteröidyistä uusista ajoneuvoista on ilmoitettava. Autoveroilmoittajan olisi annettava veroilmoitus kultakin autoverojaksolta viimeistään seuraavan kuukauden 10. päivänä. Lisäksi veroilmoitus olisi annettava myös siinä tapauksessa, että jakson aikana ei olisi ensirekisteröity yhtään uutta ajoneuvoa. Käytännössä tämä tarkoittaisi tilannetta, jossa rekisteröidyn autoveroilmoittajan toiminta on keskeytynyt tai ajoneuvojen rekisteröinti ja verotus on kausiluontoista. Esimerkiksi moottoripyörien kauppa painottuu vahvasti kevät- ja kesäkauteen ja useilla toimijoilla voisi olla syys- ja talvikaudella kuukausia, joilta olisi annettava ilmoitus, ettei verotettavaksi ilmoitettavia ajoneuvoja ole. Tällaisen veroilmoituksen voisi tehdä etukäteen enintään kuudelta kalenterikuukaudelta, mikä vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 23 §:ssä säädettyä menettelyä.
Käytettyjen ajoneuvojen tiedot rekisteröity autoveroilmoittaja antaisi 3 momentin mukaan ajoneuvokohtaisesti. Ilmoitus olisi tehtävä viiden päivän kuluessa ajoneuvon ensirekisteröinnistä.
Pykälän 4 momentti koskisi tilanteita, joissa ajoneuvo on jo aiemmin rekisteröity, mutta ajoneuvon rakennetta, käyttötarkoitusta tai omistusta muutetaan siten, että veron suorittamisvelvollisuus syntyy. Veroilmoitus tulisi tällöin tehdä kuukauden kuluessa muutoksen tekemisestä. Veroilmoitus annettaisiin sille veroviranomaiselle, joka olisi 44 §:n perusteella toimivaltainen toimittamaan verotuksen. Käytännössä veroilmoitus annettaisiin momentin tarkoittamissa tilanteissa pääasiassa Liikenne- ja viestintävirastolle. Edellä 3 §:n 3 momentin 4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa sekä 24 §:ssä tarkoitetuissa omistajanmuutoksissa veroilmoitus annettaisiin kuitenkin Verohallinnolle noudattaen tämän pykälän 1 tai 3 momentin määräaikaa. Lisäksi 24 §:ssä tarkoitetuissa omistajanmuutoksissa ilmoitus olisi annettava ennen ajoneuvon luovutusta.
Veroviranomainen voisi 5 momentin mukaan antaa tarkentavia määräyksiä veroilmoituksen antamisajankohdasta.
56 §.Veroilmoituksen peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin veroilmoituksen peruuttamisesta niissä tilanteissa, joissa ajoneuvoa ei ole rekisteröity tai otettu verolliseen käyttöön. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevan lain 43 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan verotusta ei voisi nykyistä vastaavasti peruuttaa, jos ajoneuvo on merkitty liikennerekisteriin tai otettu verolliseen käyttöön Suomessa. Lakiin ehdotettavien muiden muutosten myötä veroilmoituksen peruuttamisen mahdollisuus vähenisi merkittävästi, sillä veroilmoitusta ei voisi enää peruuttaa sen jälkeen, kun ajoneuvo on otettu verolliseen käyttöön. Nykyisestä käytännöstä tämä eroaisi siten, että käyttöönottoilmoituksen perusteella tapahtuva ajoneuvon käyttö olisi jatkossa verollista käyttöä, josta määrättäisiin lähtökohtaisesti täysimääräinen vero, eikä veroilmoitusta siten voisi enää peruuttaa. Tällaisissa tilanteissa verovelvollinen tai rekisteröity autoveroilmoittaja voisi kuitenkin vaatia 28 §:ssä tarkoitettua ajoneuvon käyttöaikaan suhteutetun veron määräämistä. Veroilmoituksen peruuttamisen mahdollisuus laajennettaisiin lisäksi koskemaan tilanteita, joissa rekisteröintilupa annettaisiin tai olisi annettu eri henkilön kuin rekisteriin merkittävän nimiin. Tämä koskisi esimerkiksi tilanteita, joissa ajoneuvon omistus muuttuisi veroilmoituksen antamisen ja verotuksen toimittamisen välillä. Veroilmoituksen peruuttamisen määräajaksi säädettäisiin vuosi veron eräpäivästä, mutta peruutuksen voisi tehdä myös ennen kuin vero on määrätty.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan Verohallinnolle oikeutta peruuttaa veroilmoitus oma-aloitteisesti. Valtuutus olisi tarpeen tilanteessa, jossa verovelvollinen on passiivinen. Jos verovelvollinen ei suorita autoveroa edes maksukehotuksen saatuaan, olisi verovelvollisen etu, että Verohallinto peruuttaa veroilmoituksen verovelvollisen puolesta ennen kuin maksamatonta veroa peritään esimerkiksi ulosottotoimin. Verotuksen peruuttaminen Verohallinnon aloitteesta olisi tarkoituksenmukaista myös siinä tilanteessa, ettei verovelvollinen rekisteröi ajoneuvoa kohtuullisessa ajassa, vaikka on maksanut autoveron. Verohallinto voisi tehdä peruuttamisen aikaisintaan, kun eräpäivästä on kulunut vuosi.
Pykälän 1 ja 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa Verohallinto tekisi peruuttamisasiassa päätöksen. Koska kyseessä ei olisi verotuksen toimittaminen, päätös ei olisi luonteeltaan verotuspäätös, vaan Verohallinnon niin sanottu erillispäätös. Erillispäätökseen haettaisiin muutosta 13 luvussa säädetysti ja muutoksenhakuaika olisi 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista.
Jos verovelvollinen, rekisteröity autoveroilmoittaja tai Verohallinto peruuttaa veroilmoituksen, Verohallinto määräisi verovelvolliselle tai rekisteröidylle autoveroilmoittajalle 3 momentin mukaan laiminlyöntimaksun. Laiminlyöntimaksun määrääminen olisi perusteltua, sillä veroilmoitusta ei tulisi antaa harkitsemattomasti tai esimerkiksi hankkiakseen maksutta ajoneuvon verotuksesta tietoja, kuten ajoneuvon veron määrän. Jos ajoneuvon verotuksesta, kuten verotusarvosta tai veron määrästä, olisi tarpeen saada tietoja, verovelvollinen voisi hakea veroviranomaiselta ennakkoratkaisua 74 §:n mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle oikeus antaa tarkempia määräyksiä peruuttamisesta annettavista tiedoista ja niiden antamistavasta sekä antamisessa noudatettavasta menettelystä.
57 §.Velvollisuus antaa ilmoitus verottomasta käytöstä. Pykälässä säädettäisiin verottomasta käytöstä annettavista ilmoituksista. Voimassa olevassa laissa verottoman käytön ilmoituksista ja hakemuksista säädetään verotonta käyttöä koskevan 6 luvun yksittäisissä pykälissä. Verotonta käyttöä koskevat ilmoitukset ja hakemukset ovat ilmoittamismenettelyiltään kuitenkin yhtenäisiä, ja niiden ilmoittamismenettelyä koskeva sääntely olisi perusteltua yhtenäistää muun menettelyuudistuksen yhteydessä.
Jatkossa verottomasta käytöstä annettaisiin vain ilmoitus ja hakemusmenettelystä luovuttaisiin. Käyttöönottaja arvioisi siten itse edellytysten täyttymisen sekä toimittaisi Verohallinnolle ilmoituksen verottomasta käytöstä. Kyseessä olisi Verohallinnolle tehtävä ilmoitus, jonka Verohallinto vahvistaisi. Verohallinto ei kuitenkaan ilmoittamisvaiheessa tutkisi ja ratkaisisi asiaa eikä tekisi erikseen muutoksenhakukelpoista päätöstä. Ilmoituksesta erillinen verotuspäätös tehtäisiin vasta mahdollisen veroilmoituksen antamisen ja verotuksen toimittamisen jälkeen, jos ajoneuvon käyttö katsottaisiin Suomessa verolliseksi käytöksi. Henkilölle, jonka tarkoituksena on ottaa ajoneuvo verottomaan käyttöön, muodostuisi aiempaa suurempi vastuu ottaa selvää verottoman käytön oikeuksista ja velvollisuuksista, sillä edellytysten puuttuessa ajoneuvon käyttö synnyttäisi veron suorittamisvelvollisuuden. Toisaalta menettelymuutos keventäisi käyttöönottajan hallinnollista taakkaa. Käyttöönottaja voisi myös hakea etukäteen Verohallinnolta maksullista ennakkoratkaisua halutessaan varmistua Verohallintoa sitovasti käytön verottomuudesta.
Pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti kaikesta verottomasta käytöstä tulisi antaa ilmoitus, jollei säädettäisi toisin. Ilmoittamisvelvollisuus vastaisi asiasisällöltään pitkälti voimassa olevaa lakia, ja lisäksi verottoman käytön hakemukset muutettaisiin vakinaista asuinpaikkaa koskevaa hakemusta lukuun ottamatta ilmoituksiksi. Ilmoitus tulisi antaa ennen ajoneuvon Suomessa tapahtuvan verottoman käytön alkamista. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verottoman käytön ilmoituksella annettavista tiedoista sekä Verohallinnolle valtuutus antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista. Pykälän 3 momentin mukaisesti ilmoitus olisi pidettävä mukana ajoneuvoa käytettäessä nykytilaa vastaavasti ja esitettävä pyynnöstä valvontaviranomaiselle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ilmoittamisvelvollisuuden poikkeuksista. Poikkeukset koskisivat pääasiassa muualla kuin Suomessa vakituisesti asuvia käyttöönottajia, joiden osalta ilmoittamismenettely ei olisi tarpeen käytön luonteen vuoksi. Verottoman käytön ilmoitusta ei annettaisi 34 §:ssä tarkoitetusta ulkomailla vakituisesti asuvan yksityiskäytössä käyttämästä ajoneuvosta, jollei 34 §:ssä edellytettäisi ilmoituksen antamista, eikä 36 §:ssä tarkoitetusta ulkomailla vakituisesti asuvan yritystoiminnassa käytettävästä ajoneuvosta. Lisäksi ilmoittamisvelvollisuutta rajoitettaisiin eräissä muissa tapauksessa voimassa olevan lain mukaisesti.
58 §.Ilmoituksen antamistapa. Pykälässä säädettäisiin tarkemmat säännökset tässä laissa tarkoitettujen ilmoitusten antamistavasta sekä siitä, mille viranomaiselle ilmoitus on annettava.
Pykälän 1 momentin mukaan ilmoitus olisi annettava toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus olisi siten annettava Verohallinnolle, kun kyseessä on 44 §:n 2 momentissa tarkoitetut verotustehtävät. Sen sijaan 44 §:n 3 momentin tilanteissa ilmoitus olisi annettava Liikenne- ja viestintävirastolle. Veroviranomainen antaisi tarkemmat määräykset siitä, missä muodossa ilmoitus on annettava. Liikenne- ja viestintävirastolle annettavana ilmoituksena voidaan pitää myös liikennerekisteriin tehtävää ilmoitusta esimerkiksi ajoneuvon ajoneuvoluokan tai -rakenteen muutoksesta, käyttötiedon muutoksesta tai luovutusilmoituksesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rekisteröidyn autoveroilmoittajan sekä yhteisön ja yhteisetuuden lähtökohtaisesta velvollisuudesta antaa ilmoitus sähköisesti. Velvollisuus koskisi kaikkia autoveroilmoittajiksi rekisteröityneitä toimijoita näiden yritysmuodosta riippumatta. Lisäksi velvollisuus koskisi yhteisöjä ja yhteisetuuksia, jotka eivät ole rekisteröityneitä autoveroilmoittajia. Yhteisöllä tarkoitettaisiin tuloverolain (1535/1992) 3 §:ssä tarkoitettua yhteisöä ja yhteisetuudella tuloverolain 5 §:ssä tarkoitettua yhteisetuutta. Yleisesti rekisteröityjen autoveroilmoittajien, yhteisöjen sekä yhteisetuuksien tekniset valmiudet sähköiseen ilmoittamiseen ovat hyvät. Vastaava velvollisuus esimerkiksi tuloveroilmoituksen sähköisestä antamisesta on säädetty yhteisöille ja yhteisetuuksille verotusmenettelylaissa. Jatkossa rekisteröidyt autoveroilmoittajat voisivat käyttää muun muassa veroilmoituksen antamiseen konekielisen ilmoittamisen ohessa myös Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua. Sellaisen rekisteröidyn autoveroilmoittajan, joka aikoo käyttää teknistä käyttöyhteyttä veroilmoituksen antamiseen, olisi myös jatkossa osoitettava Verohallinnolle, että sillä on valmiudet tietojen antamiseen teknisellä käyttöyhteydellä. Poikkeustapauksessa rekisteröitynä autoveroilmoittajana voisi olla luonnollinen henkilö. Vaikka kyse tällöinkin olisi elinkeinotoiminnan harjoittamisesta, sähköisen menettelyn pakollisuus olisi välittömästi luonnolliseen henkilöön kohdistuva velvollisuus. Verohallinto voisikin erityisestä syystä hyväksyä ilmoituksen antamisen myös paperilomakkeella. Erityisenä syynä voitaisiin lisäksi pitää tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää sähköisen ilmoituksen antamista, kuten poikkeuksellisten ja tilapäisten tietoteknisten ongelmien vuoksi. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 7 a §:ää.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että veroviranomainen voisi nykytilaa vastaavasti antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen antamistavasta sekä muusta ilmoituksen antamiseen liittyvästä menettelystä. Tämän säännöksen nojalla Verohallinto voisi määrätä muun muassa siitä, mitä sähköistä menettelyä käyttäen ilmoitus on annettava.
59 §.Ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä vastuussa olevat. Pykälässä säädettäisiin verotusmenettelylain 9 §:ää vastaavasti ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä vastuussa olevista.
60 §.Lisätietojen antaminen ja tositteiden esittäminen. Pykälässä säädettäisiin ilmoittamisvelvollisuudesta vastuussa olevan velvollisuudesta antaa verotustaan varten täydentäviä tietoja ja selvityksiä veroviranomaisen tai muutoksenhakuviranomaisen kehotuksesta. Sääntely vastaisi pääosin verotusmenettelylain 11 §:ää. Velvollisuus koskisi verovelvollista, mutta myös muuta autoverolaissa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuudesta vastuussa olevaa, kuten rekisteröityä autoveroilmoittajaa ja verottoman käytön ilmoittajaa. Lisäksi pykälän 2 momentissa tarkennettaisiin voimassa olevan lain 81 §:n 2 momenttia vastaavasti ajoneuvon verottomaan käyttöön ottajan velvollisuudesta antaa veroviranomaisille tarvittava selvitys vakituisesta asuinpaikastaan.
61 §.Kirjanpitovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen kirjanpidon järjestämisestä autoverotusta varten. Verovelvollisen kirjanpitoa koskeva velvollisuus olisi kirjanpitolaissa säädettyyn yleiseen kirjanpitovelvollisuuteen nähden verotusta koskeva lisävelvoite. Kirjanpito tulisi järjestää siten, että siitä saadaan tämän lain mukaan määrättävän veron määräämistä varten tarvittavat tiedot ajoneuvosta ja verovelvollisesta tai rekisteröidystä autoveroilmoittajasta. Ehdotettu sääntely vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 26 §:n sääntelyä.
62 §.Muistiinpanovelvollisuus ja tositteiden säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin muistiinpanovelvollisuudesta ja tositteiden säilyttämisestä. Autoverolaissa ei ole ollut aiemmin erillistä säännöstä tositteiden säilyttämisestä. Verovelvollisella, joka ei ole kirjanpitovelvollinen, tarkoitettaisiin muita verovelvollisia kuin kirjanpitolaissa tarkoitettuja kirjanpitovelvollisia. Kirjanpitolain 1 luvun 1 §:ssä säädetään oikeushenkilön kirjanpitovelvollisuudesta ja 1 a §:ssä säädetään liike- ja ammattitoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön kirjanpitovelvollisuudesta. Esimerkiksi luonnollinen henkilö, joka on tuonut ajoneuvon maahan käytettäväksi omassa yksityistaloudessaan, olisi siten velvollinen pitämään muistiinpanoja sekä säilyttämään tositteet tämän pykälän mukaisesti.
Muistiinpanojen tulisi olla sellaiset, että niistä saadaan veron määräämistä varten tarvittavat tiedot. Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä muistiinpanoista. Pykälän 1 momentti vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 12 §:ää.
Muistiinpanojen olisi perustuttava 2 momentin mukaan tositteisiin. Tositteet olisi säilytettävä, ja ne tulisi toimittaa veroviranomaiselle tai muutoksenhakuviranomaiselle, jos nämä tositteita erikseen pyytävät. Momentin mukaan verovelvollisella olisi velvollisuus esittää tarkastettavaksi tositteensa myös yleisen kolmen vuoden muutoksenhakuajan ylittävältä ajalta. Kuuden vuoden säilytysaika tositteille vastaisi verotusmenettelylaissa tositteille säädettyä säilyttämisaikaa.
Tässä pykälässä tarkoitetulla tositteella olisi tarkoitus todentaa ajoneuvon verotuksen perusteeksi tarkoitetut ajoneuvon yksilöintitieto tai muu tieto. Näiden tietojen lisäksi meno- tai tulotositteen tulisi täyttää sille kirjanpitolain 2 luvun 5 §:n 1—3 momentissa asetetut edellytykset. Tositteet voisi säilyttää paperisina tai sähköisenä. Jos tositteet säilytettäisiin sähköisenä, ne tulisi voida tarvittaessa tulostaa paperisiksi. Tositteiden käsittelyä ja säilyttämistä koskevalla säännöksellä olisi tarkoitus turvata verotuksen oikeellisuus esimerkiksi verotuksen oikaisua koskevassa tilanteessa. Verovelvollisen etu olisi, että hänellä on mahdollisuus myös myöhemmin esittää tarvittaessa tositteet verotuksen perusteeksi esittämistään seikoista, jos verotus tulisi uudelleen arvioitavaksi esimerkiksi verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veroviranomaiselle oikeus antaa tarkempia määräyksiä muistiinpanovelvollisuudesta ja tositteiden säilyttämisvelvollisuuden rajoittamisesta, kun tositteiden säilyttämisvelvollisuus olisi ilmeisen tarpeetonta. Valtuussäännös vastaisi verotusmenettelylain valtuussäännöstä.
63 §.Ajopäiväkirja. Autoverolaissa ehdotetaan säädettäväksi ajopäiväkirjaa koskeva pykälä, joka kattaisi voimassa olevassa laissa olevat pykäläkohtaiset ajopäiväkirjaa tai muuta vastaavaa selvitystä koskevat säännökset, kuten voimassa olevan lain 35 b §:n 2 momentissa säädetyn velvollisuuden pitää ajopäiväkirjaa esittelyajoneuvojen käytöstä. Ehdotettu ajopäiväkirjaa koskeva säännös myös täydentäisi niitä tilanteita, joissa ajopäiväkirjasta ei ole aiemmin ollut nimenomaista mainintaa, mutta käytännössä ajopäiväkirjaa on pidetty tietyn edun saamiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi voimassa olevan lain 28 §:ssä tarkoitettu autoverosta vapaan taksin verovapauden edellytysten todentaminen ja 34 c §:ssä tarkoitettu ulkomaisen työsuhdeauton verovapaan käytön edellytysten todentaminen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin verovapaan ajoneuvon pääasiallisen käytön sekä ajoneuvon verottoman käytön ja sen edellytysten todentamisesta ajopäiväkirjalla. Ajopäiväkirjalla tarkoitettaisiin asiakirjaa, josta on selvitettävissä edellä mainitut verotukseen vaikuttavat seikat. Ajopäiväkirja voisi olla joko paperinen tai sähköinen. Ajopäiväkirjasta olisi 2 momentin mukaan käytävä selville autoverovapauden edellytysten täyttyminen tai säädettyjen verottoman käytön edellytysten täyttyminen. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veroviranomaiselle oikeus antaa tarkempia määräyksiä ajopäiväkirjan osalta. Tällaisia määräyksiä olisivat muun muassa määräykset siitä, kuka on velvollinen pitämään ajopäiväkirjaa tai mitä tietoja ajopäiväkirjan pitäisi sisältää esimerkiksi ajoneuvosta ja ajoneuvon käytöstä, jotta pykälässä mainitut edellytykset olisivat riittävästi todennettu. Lisäksi veroviranomaisella olisi mahdollisuus antaa määräyksiä siitä, miten ajopäiväkirjaa säilytetään ja missä tilanteissa ajopäiväkirja olisi esitettävä veroviranomaiselle.
64 §.Verotarkastus. Pykälässä säädettäisiin verovelvollisen velvollisuudesta esittää kirjanpitonsa ja toimintaansa liittyvä muu aineisto tarkastettavaksi sekä verotarkastuksen toteuttamisesta ja menettelystä. Ehdotettava sääntely vastaisi pääosin autoverotuksen nykyistä käytäntöä sekä verotusmenettelylain sääntelyä verotarkastuksesta. Velvollisuus esittää aineisto tarkastettavaksi koskisi sekä verotarkastusta että muuta verovalvontaa.
Aineistolla tarkoitettaisiin kirjanpitoa, muistiinpanoja ja muita dokumentteja sekä omaisuudella toimintaan liittyviä varastoja ja muuta omaisuutta. Tarkastettavaksi olisi esitettävä myös muu aineisto ja omaisuus kuin välittömästi toimintaan liittyvä, jos tämän aineiston tai omaisuuden tarkastaminen saattaisi olla tarpeen verotuksessa tai verotusta koskevassa muutoksenhaussa. Tällaista muuta aineistoa tai omaisuutta voisivat olla dokumentit ja omaisuus, joita verovelvollinen käyttää yksityiskäytössään. Edellytyksenä olisi, että verotuksessa olisi tarpeen selvittää, onko kyseisillä dokumenteilla tai kyseisellä omaisuudella vaikutusta yrityksen tai verovelvollisen verotuksessa. Sanamuodon mukaan verotarkastuksen suorittajalta ei edellytettäisi sen perustelemista, että esitettäväksi pyydetty aineisto tai omaisuus ehdottomasti vaikuttaisi verotukseen, vaan tarpeellisuuden mahdollisuus olisi riittävä syy.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkomailla sähköisesti säilytettävän aineiston esittämisvelvollisuudesta. Osa rekisteröidyistä autoveroilmoittajista toimii ulkomailta ja pykälän tarkoituksena olisi turvata suomalaisten veroviranomaisten tiedonsaantioikeudet Suomessa toimivien ulkomaisten rekisteröityjen autoveroilmoittajien verotuksen perusteena oleviin tositteisiin ja muuhun aineistoon. Muulla aineistolla tarkoitettaisiin sellaisia muita tositteita ja asiakirjoja, joissa olisi tietoja esimerkiksi ajoneuvosta, sen ominaisuuksista, ajoneuvon käyttöönottopäivästä sekä muista verotuksen toimittamisessa tarvittavista seikoista, jotka on ilmoitettu autoverotuksen perusteeksi.
Pykälän 3 momentin mukaan veroviranomaisella olisi velvollisuus ilmoittaa verovelvolliselle tarkastuksen aloittamisajankohta ja tarkastuspaikka etukäteen. Erityinen syy, jonka perusteella ilmoitus voitaisiin jättää tekemättä, olisi esimerkiksi epäily siitä, että aineistoa ryhdytään muokkaamaan tai hävittämään ennen tarkastusta. Myös tarve selvittää liiketoiminnan tosiasiallista laatua tai laajuutta olisi peruste ennakkoilmoituksen suorittamatta jättämiselle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että veroviranomaista voisi avustaa asiantuntijana toisen viranomaisen edustaja. Säännös korvaisi voimassa olevan lain 81 §:n 1 momentin. Tarkoituksena olisi turvata verotarkastuksen huolellinen toimittaminen sekä huomioida verotarkastuksessa oikeat ja riittävät tiedot. Säännös tulisi sovellettavaksi tilanteissa, joissa verotarkastuksessa merkityksellisten seikkojen selvittäminen tai todentaminen ei ole mahdollista vain verotarkastusta toimittavalla viranomaisella olevan osaamisen puitteissa. Esimerkiksi Verohallinnon tekemän verotarkastuksen yhteydessä ajoneuvon tekniset ominaisuudet voitaisiin selvittää Liikenne- ja viestintäviraston asiantuntijan avulla. Toisen viranomaisen edustajan käyttämisestä avustavana asiantuntijana päättäisi lähtökohtaisesti verotarkastusta toimittava viranomainen. Verotarkastuksessa avustavana asiantuntijana toimiva ei olisi verotarkastuksessa verotustehtävää tekevän viranomaisen roolissa, vaan hän toimisi asiantuntijana. Avustavana asiantuntijana toimivaa koskisivat samat vaitiolo- ja vahingonkorvaussäännökset kuin verotarkastusta toimittavaa viranomaista. Vastaava säännös on valmisteverotuslain 96 §:ssä, ja vastaavaa säännöstä ehdotetaan tässä esityksessä myös verotusmenettelylakiin.
Pykälän 5 momentin mukaan veroviranomaisella on velvollisuus laatia verotarkastuskertomus suoritetusta verotarkastuksesta. Verotarkastuskertomuksen tekemättä jättäminen tulisi kyseeseen lähinnä hyvin suppeaa toimintaa harjoittavien tarkastuksen yhteydessä. Erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että verotarkastuksessa ei ole havaittu puutteita tai virheitä, jotka vaikuttaisivat verotukseen, tai niiden määrä olisi hyvin vähäinen. Tällöin asiakirjat palautettaisiin verovelvolliselle lyhyellä saatekirjelmällä varustettuna, jossa tarkastuksen lopputulos ilmoitettaisiin verovelvolliselle. Pykälän 6 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Verotusmenettelystä annetun lain 14 §:ssä tarkoitetusta verotarkastusmenettelystä, verotarkastuksessa esitettävästä aineistosta ja omaisuudesta sekä verotarkastuksen suorittamispaikasta on säädetty verotusmenettelystä annetussa asetuksessa (763/1998).
10 luku.Verotuksen toimittaminen ja oikaisu
Yleiset menettelysäännökset
65 §. Verotuksessa noudatettavat yleiset säännökset. Pykälässä säädettäisiin yleisistä menettelysäännöksistä eli yleisistä periaatteista, jotka tulisivat autoverotusmenettelyssä ja muissa autoverotukseen liittyvissä viranomaistehtävissä sovellettavaksi. Nykytilassa menettelysäännöksistä säädetään autoverolaissa hajanaisesti ja osin puutteellisesti. Pykälän 1 momentissa olisivat viittaussäännökset verotusmenettelylaissa säädettyihin yleisiin menettelysäännöksiin, jotka koskevat puolueettomuusperiaatetta, luottamuksensuojaa, kuulemista, selvittämisvelvollisuutta, asian tutkimista verotuksessa, asioiden valmistelua ja yhdessä ratkaisemista sekä tiedoksiantoa. Pykälän 2 momentin mukaan verotusmenettelylain Verohallintoon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet koskisivat myös Liikenne- ja viestintävirastoa ja verovelvolliseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet koskisivat rekisteröityä autoveroilmoittajaa, palautuksen hakijaa ja muuta ilmoittamis- ja tiedonantovelvollista. Pykälän 3 momentin mukaan kuulemista koskevaa verotusmenettelylain yleistä menettelysäännöstä sovelletaan myös kuulemiseen muuta ilmoitusta sekä seurannaismuutosta koskevassa asiassa, jos kuuleminen on mahdollista ja se ei olisi ilmeisen tarpeetonta. Kuulemista voitaisiin pitää ilmeisen tarpeettomana esimerkiksi, kun muutos olisi verovelvolliselle edullinen.
66 §.Ilmoituksen ja muiden tietojen antamisajankohta. Pykälässä säädettäisiin autoverotuksen toimittamisen kannalta tarkoitettujen tarpeellisten tietojen saapumisajankohdasta. Tietojen saapumisen ajankohdasta ei ole ollut aiemmin nimenomaista säännöstä autoverolaissa, vaan autoverotusta toimitettaessa asiakirjan on katsottu saapuneen veroviranomaiselle hallintolain 18 §:ssä tarkoitettuna ajankohtana. Tietojen saapumishetken selkeä määrittäminen on olennainen osa oikean sisältöisten ilmoitusten oikea-aikaista antamista ja tähän liittyvän ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättävän seuraamusmaksujärjestelmän uudistamista. Verovelvollisen oikeusturvan kannalta olisi tärkeää, että seuraamusmaksun määräämiseen liittyvät aikaedellytykset olisivat selkeästi lainsäädännössä määriteltynä.
Pykälän 1 momentin mukaan tiedot katsottaisiin annetuksi, kun ne ovat saapuneet verotuksen toimittavalle veroviranomaiselle. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedon saapumisesta sähköisesti tai paperilla. Sähköisen tiedon antamispäivä olisi päivä, jona tieto on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että tietoa voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei voida esittää selvitystä, tieto katsottaisiin saapuneeksi lähettämisajankohtana, jos siitä voidaan esittää luotettava selvitys. Esimerkiksi sähköisesti annettavan veroilmoituksen voisi käytännössä lähettää siten vielä viimeisenä määräpäivänä. Paperisena annetun tiedon saapumispäivä olisi päivä, jona se on annettu veroviranomaiselle. Postitse lähetetyn asiakirjan saapumispäiväksi katsottaisiin päivä, jona lähetys on saapunut veroviranomaisen postilokeroon tai veroviranomaiselle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen.
67 §.Päätöksen sisältö ja perusteleminen. Pykälässä säädettäisiin autoverolain nojalla annettavien päätösten sisällöstä ja päätöksen perustelemisesta eri tilanteissa. Säännös soveltuisi sekä Verohallinnon että Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaan autoverotukseen.
Verotuksen toimittaminen alkaisi jatkossakin pääasiassa veroilmoituksen tiedoista. Verohallinnon toimittamaa autoverotusmenettelyä ehdotetaan kuitenkin uudistettavaksi niin, että se vastaisi verotusmenettelylain mukaista tuloveroilmoituksen verotusmenettelyä. Tämän myötä Verohallinnon toimittama verotus olisi luonteeltaan niin sanottua massamenettelyä, jonka toimittamiseen olisi mahdollista soveltaa verotusmenettelylain 26 §:n 6 momentin säännöstä asioiden tutkimisesta ja selvittämisestä. Liikenne- ja viestintävirasto toimittaisi autoverotuksen jatkossa vastaavasti kuin nykytilassa huomioiden yleiset menettelysäännökset menettelyissään. Siten jäljempänä esitetty menettelymuutos kuvaisi ensisijaisesti Verohallinnon toimittamaa autoverotusta, mutta soveltuisi myös Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaan autoverotukseen, jos Liikenne- ja viestintävirasto arvioi menettelyn tarkoituksenmukaiseksi.
Jos asia valikoituisi veroviranomaisen käsittelyyn asioiden tutkimista ja selvittämistä koskevien säännösten nojalla tai muulla tavalla, veroviranomaisen olisi lähtökohtaisesti varattava mahdollisuus antaa asiassa lisäselvitystä ennen asian ratkaisemista, jollei asiaa voisi ratkaista veroviranomaisella jo olevien tietojen perusteella. Pyytäessään lisäselvitystä tai muuta vastinetta veroviranomaisen olisi mahdollisuuksien mukaan mainittava, mistä seikoista selvitystä tulisi erityisesti esittää. Kun lisäselvityksen toimittamisen määräaika olisi kulunut, veroviranomainen on velvollinen tekemään asiassa ratkaisun sillä olevien tietojen perusteella. Jos veroilmoituksen tiedoista oltaisiin olennaisesti poikkeamassa, veroviranomainen lähettäisi jatkossa ilmoittajalle poikkeamiskirjeellä ratkaisuluonnoksen, jossa selvitettäisiin, miten asia on ajateltu ratkaista ja mitkä ovat ratkaisun perustelut. Ilmoittajalla olisi mahdollisuus antaa asiassa vielä lisäselvitystä, jolla voisi olla merkitystä asiassa tehtävän lopullisen ratkaisun kannalta. Mikäli asiassa ei enää annettaisi lisäselvitystä tai sillä ei olisi asian ratkaisun kannalta merkitystä, varsinainen verotuspäätös syntyisi, kun veroviranomainen on toimittanut verotuksen.
Jos veroilmoitustiedoista poikettaisiin olennaisesti, poikkeamisen perustelut olisivat pääosin ilmoittajan tiedossa ennen verotuspäätöksen saamista. Autoverotuspäätökselle ei siten olisi enää tarkoituksenmukaista sisällyttää veroilmoituksen tietoja eikä myöskään tietoja, joista veroviranomainen on erikseen lähettänyt poikkeamiskirjeen. Poikkeamiskirjeen lisäksi perustelut olisivat saatavissa kaikissa tapauksissa veroviranomaiselta samoin kuin verovelvollisen mahdollisesti antamaan lisäselvitykseen liittyvät veroviranomaisen kommentit ja perustelut. Jos veroviranomainen on havainnut, että veroilmoitukseen pitäisi tehdä muu kuin olennainen poikkeaminen, muutos voitaisiin tehdä varaamatta mahdollisuutta vastineen antamiseen asiassa. Näissäkin tilanteissa veroviranomaisen olisi perusteltava veroilmoituksesta poikkeaminen, mutta perusteluita ei tarvitsisi sisällyttää verotuspäätökseen. Perustelut veroilmoituksesta poikkeamiselle olisi kuitenkin tallennettava veroviranomaisen tietojärjestelmään tai sen hallussa oleviin verotusasiakirjoihin, joista ne olisivat tarvittaessa saatavana.
Jatkossa verotuspäätöksissä olisivat vain 1 momentissa mainitut tiedot. Kirjallisesta päätöksestä olisi käytävä ilmi verovelvollisen tai hakijan yksilöintitiedot eli tieto verovelvollisesta tai hakijasta, jota päätös koskee. Päätöksestä olisi ilmettävä myös, miten asia on ratkaistu, eli esimerkiksi mihin verovelvollinen tai hakija olisi oikeutettu tai velvoitettu ja millä ehdoilla tai miten asia olisi muutoin ratkaistu. Asiaratkaisun tulisi olla riittävän yksilöity ja selkeä. Päätöksessä olisi myös mainittava päätöksen tehnyt viranomainen yhteystietoineen, jotta verovelvollinen tai hakija voisi tarvittaessa saada oikealta taholta tietoja päätöksestä ja sen perusteista tai neuvontaa päätöksen toteuttamiseksi. Lisäksi päätöksessä olisi oltava ohjeet siitä, miten päätökseen voisi hakea muutosta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 74 c §:n 1 momenttia vastaavasti päätöksen perustelemisesta, jos autoverolain nojalla annetusta ilmoituksesta tai oikaisuvaatimuksesta poiketaan, jos asiaa ei ratkaista hakemuksen mukaisesti tai jos verotusta muutetaan verovelvollisen tai muun asianosaisen vahingoksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeuksista perusteluiden kirjaamisvelvollisuudesta. Riittävää olisi, että perustelut päätöksestä poikkeamiselle olisivat saatavina veroviranomaiselta. Lisäksi 3 momentissa säädettäisiin, että asiakirjoihin olisi merkittävä päätöksen perusteena oleva lainkohta, jos ilmoituksesta poikettaessa sovellettaisiin arvioverotusta, veron kiertämistä tai veronkorotusta koskevia säännöksiä. Säännös vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 26 b §:n 1 momentin säännöstä. Pykälän 2 momentti koskisi säännönmukaisen verotuksen ja verotuksen oikaisun lisäksi myös oikaisuvaatimusmenettelyä.
Pykälän 4 momenttia vastaava säännös on voimassa olevan lain 74 c §:n 2 momentissa. Momentissa tarkoitetaan tilanteita, joissa verovelvollisella tai muulla asianosaisella ei ole oikeussuojan tarvetta, koska esitetty vaatimus on hyväksytty sellaisenaan. Soveltamisalaan kuuluisi myös tilanne, jossa veroviranomainen voisi oikaista verovelvollisen autoverotusta tämän hyväksi. Perustelut olisivat ilmeisen tarpeettomia, jos verovelvollisen hyväksi tehtävä oikaisu olisi vallitsevan verotus- tai oikeuskäytännön mukainen, eikä se myöskään sisältäisi tulkinnallisia tai arvostamiseen liittyviä kysymyksiä. Vaikka veroviranomainen oikaisisi verovelvollisen autoverotusta tämän hyväksi, perusteluiden kirjoittamista päätökseen tulisi harkita tapauskohtaisesti erityisesti niissä tilanteissa, joissa verotuksen oikaisuprosessin aikana veroviranomainen ei ole ollut yhteydessä verovelvolliseen esimerkiksi lisäselvityspyynnöllä. Tällaisissa tilanteissa verovelvollinen saisi päätöksen perusteluista tiedot siitä, miten ja miksi verotusta on oikaistu. Säännös vastaisi asiasisällöltään myös verotusmenettelylain 26 b §:n 3 momenttia.
68 §.Asiakirjojen tuhoutuminen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta antaa veroviranomaiselle uudelleen veroilmoitus tai muu asiakirja, joka olisi tuhoutunut. Veroviranomaisella olisi oikeus antaa tarvittavia määräyksiä ilmoittamisvelvollisuuden uudelleen täyttämisestä ja veron määräämisestä tilanteissa, joissa veroilmoitus tai muita verotukseen liittyviä asiakirjoja tuhoutuu. Säännöksessä asiakirjalla tarkoitettaisiin myös sähköisiä tiedonsiirtovälineitä käyttäen annettuja veroilmoituksia ja muita asiakirjoja. Säännös koskisi myös asiakirjojen tuhoutumista sähköisen tiedonsiirron yhteydessä. Säännös olisi autoverolaissa uusi, mutta vastaisi verotusmenettelylain 90 §:ää ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 77 §:ää.
Verotuksen toimittaminen
69 §.Verovuosi. Pykälässä säädettäisiin autoverotuksessa sovellettavasta verovuoden käsitteestä, joka olisi autoverotuksessa uusi. Käsitteen määrittely olisi tarpeen verotuksen toimittamisen määräaikaa sekä oikaisua ja muutoksenhakua koskevien säännösten soveltamiseksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääsäännöstä, jonka mukaan verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jolloin autoveroa koskeva veron suorittamisvelvollisuus syntyy. Momentissa tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti kaikkia veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohtia, jollei toisin säädettäisi. Veron suorittamisvelvollisuus viittaisi ajoneuvon ensirekisteröintiin, verolliseen käyttöönottoon sekä eräissä tapauksissa veroilmoituksen antamiseen. Lisäksi veron suorittamisvelvollisuus viittaisi siihen hetkeen, jona veroperusteisiin vaikuttavaa tekijää muutetaan, jos kyse on Verohallinnon verotustehtävistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verovuodesta tilanteista, joissa veron suorittamisvelvollisuus ei välttämättä synny, mutta ajoneuvon omistajalle tai haltijalle palautettaisiin veroa. Näissä tilanteissa verovuosi olisi se kalenterivuosi, jolloin Verohallinto on tehnyt asiassa päätöksen.
Pykälän 3 momentissa säädetysti Liikenne- ja viestintäviraston toimivaltaan kuuluvassa verotuksessa verovuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jonka aikana Liikenne- ja viestintävirasto on tehnyt asiassa päätöksen.
70 §.Verotuksen toimittaminen Verohallinnossa ja Liikenne- ja viestintävirastossa. Pykälässä säädettäisiin verotuksen toimittamisesta Verohallinnossa sekä Liikenne- ja viestintävirastossa. Verotuksen toimittamista koskeva säännös yhtenäistettäisiin vastaamaan verotusmenettelylain sääntelyä. Pykälässä tarkoitettuja sivullisilta saatuja tietoja olisivat esimerkiksi poliisin ja Tullin antamat tiedot ajoneuvon käytöstä liikenteessä. Verotusta toimitettaessa on jo nykyisinkin voitu ottaa huomioon eri tavoin saadut selvitykset, joten säännös vastaisi nykytilaa.
71 §.Verotuspäätöksen antaminen. Lakiin sisällytettäisiin uutena säännös verotuspäätöksen lähettämisestä verovelvolliselle. Verotuspäätöksen sisältöön sovellettaisiin, mitä 67 §:ssä säädettäisiin.
72 §.Pienin määrättävä vero. Autoverolakiin lisättiin uuden veronkantolain säätämisen yhteydessä voimassa olleen veronkantolain 71 §:n 1 ja 2 momenttia vastanneet säännökset pienimmästä kannettavasta ja perittävästä määrästä. Sääntely oli tarpeen, koska uudessa veronkantolaissa ei ollut enää pienintä kannettavaa määrää koskevaa sääntelyä. Voimassa olevan veronkantolain mukaisessa kantomenettelyssä ei veron kantamiselle eikä perimiselle ole asetettu euromääräisiä rajoituksia. Kun autoveron veronkanto yhdenmukaistettaisiin muiden verojen kantomenettelyn kanssa, pienintä kannettavaa ja perittävää autoveroa koskevat säännökset olisivat tarpeettomia. Koska tavoitteena kuitenkin on pienien maksamattomien autoveron määrien aiheuttaman hallinnollisen taakan vähentäminen, pykälässä säädettäisiin, että autovero jätettäisiin määräämättä samoilla perusteilla, joilla se voimassa olevan autoverolain 65 a §:n 1 momentin nojalla jätetään kantamatta tai perimättä. Voimassa olevan autoverolain 65 a §:n 2 momenttia ei ehdoteta sisällytettäväksi uuteen autoverolakiin, sillä menettely eroaisi muusta Verohallinnon verotusmenettelystä ja aiheuttaisi tarpeetonta hallinnollista työtä.
73 §.Täydentävä verotuspäätös. Pykälässä säädettäisiin autoverotuksessa uudesta täydentävästä verotuspäätöksestä. Pykälä vastaisi asiasisällöltään verotusmenettelylain 51 a §:ää. Hallituksen esitykseen HE 97/2017 vp sisältyy yksityiskohtaiset perustelut täydentävää verotuspäätöstä koskevasta menettelystä. Menettely koskisi Verohallinnon toimittamaa verotusta. Menettelyä ei ole nähty tarkoituksenmukaiseksi laajentaa koskemaan Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaa verotusta sen luonteen ja pienimuotoisuuden vuoksi.
Verohallinto tekisi ensimmäistä verotuspäätöstä täydentävän verotuspäätöksen, jos verovelvollinen ilmoittaisi oikaisuvaatimuksella verotukseen vaikuttavan tiedon, jota hän ei olisi aikaisemmin ilmoittanut tai johon verotuspäätös ei muutoin olisi perustunut. Tiedolla tarkoitettaisiin niitä tietoja, jotka verovelvollinen 54 §:n nojalla on velvollinen ilmoittamaan autoveroilmoituksessaan. Uudeksi tiedoksi katsottaisiin sellainen ilmoittamisvelvollisuuden piiriin kuuluva verotukseen vaikuttava tieto, jota verovelvollinen ei olisi aikaisemmin ilmoittanut Verohallinnolle. Tiedolla, johon verotuspäätös olisi muutoin perustunut, tarkoitettaisiin esimerkiksi sivulliselta tiedonantovelvolliselta saatua tietoa, kuten Liikenne- ja viestintävirastolta saatua tietoa. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä Verohallinto toimittaisi verotuksen verovelvollisen ilmoittaman uuden tiedon osalta. Uudet tiedot käsiteltäisiin noudattaen verotuksen toimittamiseen liittyviä yleisiä periaatteita. Verohallinto voisi ratkaista asian verovelvollisen ilmoittaman tiedon mukaisesti tai siitä poiketen. Jos verovelvollinen esimerkiksi ilmoittaisi oikaisuvaatimuksella verotusjaksolta puuttuvan ajoneuvon verotusarvon, voisi Verohallinto vahvistaa korkeamman tai matalamman verotusarvon täydentävällä verotuspäätöksellä. Täydentävää verotuspäätöstä ei kuitenkaan voitaisi tehdä sellaisesta asiasta, jolla ei olisi välitöntä yhteyttä ilmoitettuun tietoon. Näissä tilanteissa verotusta voitaisiin laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä oikaista viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi verotuksen oikaisua koskevien säännösten mukaan.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että täydentävä verotuspäätös tehtäisiin muutoin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta 79 ja 80 §:ssä ja 89 §:n 2 momentissa säädetään. Verotuksen muutos toteutettaisiin teknisesti kuten verotuksen oikaisutilanteissa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että täydentävästä verotuspäätöksestä johtuva veron vähentäminen kohdistuisi verolle ja koronlaskenta tapahtuisi samalla tavalla kuin verotuksen oikaisussa. Täydentävän verotuspäätöksen myötä palautettavalle verolle laskettaisiin siten hyvityskorkoa tai verovelvolliselle voitaisiin määrätä viivästyskorko ja veronkorotus, jos verovelvollinen ilmoittaisi verotukseen vaikuttavan tiedon, jonka ilmoittamisen hän on laiminlyönyt veroilmoituksessaan. Täydentävän verotuspäätöksen yhteydessä veronkorotus määrättäisiin virheen oma-aloitteista korjaamista koskevien säännösten mukaisesti. Myös maksettavaksi määrättävän veron eräpäivä ja palautuksen maksupäivä määräytyisivät vastaavalla tavalla kuin verotuksen oikaisua koskevien päätösten yhteydessä. Täydentävän verotuspäätöksen perusteella voitaisiin tehdä myös seurannaismuutos, jos sitä koskevat edellytykset täyttyisivät.
Täydentävää verotuspäätöstä koskeva asia tulisi vireille verovelvollisen tekemän oikaisuvaatimuksen johdosta. Määräaika oikaisuvaatimukselle olisi kolme vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Jos oikaisuvaatimus olisi tullut vireille ennen määräajan päättymistä, päätös oikaisuvaatimukseen voitaisiin tehdä sen jälkeenkin, eikä päätöksen tekemiselle ole säädetty erillistä määräaikaa. Sama koskisi oikaisuvaatimuksella ilmoitettua uutta tietoa, joka käsiteltäisiin täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä.
Täydentävää verotuspäätöstä ei tehtäisi, jos verovelvollinen tekisi oikaisuvaatimuksen ja ilmoittaisi uuden tiedon vasta verotarkastuksen jo alettua tai asian tultua muutoin vireille. Verovelvollisen ilmoittamasta uudesta tiedosta johtuva muutos verotukseen tehtäisiin tällöin verotuksen oikaisuna verovelvollisen vahingoksi. Menettely vastaisi nykyistä käytäntöä, jonka mukaan verovelvollisen vaatimus tiedosta, jonka johdosta veron määrä nousisi, käsitellään voimassa olevan autoverolain 55 §:ssä tarkoitettuna jälkiverotuksena, jos vaatimus on tullut vireille vasta verotarkastuksen alettua tai viranomaisaloitteisen verotuksen oikaisun tultua vireille. Täydentävää verotuspäätöstä ei tehtäisi, jos verotus on toimitettu arvioimalla ja verovelvollinen hakee muutosta verotukseen antamalla veroilmoituksen, koska tällöin kysymyksessä on muutoksenhaku verotusta ja veronkorotusta koskevaan Verohallinnon asiaratkaisuun.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus, jonka nojalla verovelvollisen ilmoittamaa uutta tietoa koskeva vaatimus voitaisiin ratkaista oikaisuvaatimusmenettelyssä. Perusteen olemassaoloa arvioitaessa tulisi ottaa huomioon menettelyn tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus samankaltaisissa tilanteissa sekä verovelvollisen edut. Verotuksen oikaisulautakunta voisi kuitenkin itsenäisen ratkaisuvaltansa perusteella palauttaa asian Verohallinnon ratkaistavaksi täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä. Verovelvolliselle tehtävä ilmoitus uuden vaatimuksen käsittelystä oikaisuvaatimusmenettelyssä olisi tarpeen, jotta verovelvollinen voisi varautua oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen liittyvään lyhyempään muutoksenhakuaikaan. Velvollisuus ilmoittaa asian käsittelystä oikaisuvaatimusmenettelyssä ei koskisi tilanteita, joissa verovelvollisen vaatimus kuuluisi normaalisti käsiteltäväksi oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Pykälän 3 momentin mukaan Verohallinto voisi täydentävää verotuspäätöstä koskevaa asiaa käsitellessään kieltää saatavan täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi. Täytäntöönpanon kieltoa tai keskeytystä haettaisiin Verohallinnolta ja se myönnettäisiin samoin edellytyksin, oikeusvaikutuksin ja rajoituksin kuin oikaisuvaatimuksen yhteydessä. Kuten oikaisuvaatimuksenkin käsittelyn yhteydessä, Verohallinto voisi kieltää tai keskeyttää täytäntöönpanon myös viran puolesta. Sovellettaessa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 17 §:ää täydentävää verotuspäätöstä pidettäisiin mainitussa pykälässä tarkoitettuna verotuksen oikaisuasiassa annettuna päätöksenä. Keskeytysmääräys annettaisiin esimerkiksi siinä tapauksessa, että verovelvollinen ilmoittaa uuden perustellun vaatimuksen, jonka hyväksymisen johdosta verovelvolliselta perittävän veron määrä tulisi todennäköisesti alenemaan.
Pykälän 4 momentin mukaan täydentävä verotuspäätös käsiteltäisiin ilman aiheetonta viivytystä vastaavalla tavalla kuin oikaisuvaatimus. Verohallinto antaisi tarkemmat määräykset tietojen antamistavasta ja muusta menettelystä tietojen antamiseksi. Täydentävää verotuspäätöstä koskevassa menettelyssä uutta verotukseen vaikuttavaa tietoa koskeva asia saatettaisiin vireille kirjallisesti. Tieto voitaisiin ilmoittaa sähköistä tiedonvälitysmenetelmää käyttäen tai paperilla. Säännöksen nojalla Verohallinto voisi esimerkiksi määrätä, että verovelvollisen olisi annettava tiedot niiden ilmoittamiseen tarkoitetuilla lomakkeilla tai jos verovelvollinen ilmoittaisi tiedot sähköisesti, Verohallinto ohjaisi, missä sähköisessä palvelussa tiedot voidaan antaa.
Pykälän 5 momentin mukaan täydentävään verotuspäätökseen haettaisiin muutosta samassa menettelyssä ja määräajassa kuin muihinkin Verohallinnon tekemiin verotuspäätöksiin.
74 §.Ennakkoratkaisu. Pykälässä säädettäisiin ennakkoratkaisun hakemisesta veroviranomaiselta eli Verohallinnolta tai Liikenne- ja viestintävirastolta. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevan lain 67 §:ää, mutta nykytilasta poiketen ennakkoratkaisun voisi antaa myös verotusarvosta. Ennakkoratkaisu olisi maksullinen kuten nykyisinkin.
75 §.Arvioverotus. Pykälässä säädettäisiin verotuksen toimittamisesta arvioimalla, ja se koskisi sekä Verohallinnon että Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaa verotusta. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti verotusmenettelylain 27 §:n 1 ja 3 momenttia. Säännöstä voitaisiin soveltaa verotuksen eri vaiheissa.
Pykälän 1 momentin mukaan verotus olisi mahdollista toimittaa arvioimalla, jos veroilmoitusta ei olisi annettu lainkaan. Autoverotus olisi mahdollista toimittaa arvioimalla myös silloin, kun veroilmoitusta ei voisi oikaistunakaan panna verotuksen perusteeksi. Tällainen tilanne olisi kyseessä esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa annettu veroilmoitus todettaisiin niin puutteelliseksi, ettei sen perusteella olisi mahdollista luotettavalla tavalla määrittää autoveron määrää.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verovelvolliselle ennen arvioverotuksen toimittamista lähetettävästä kehotuksesta veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Ajoneuvon veron määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon ajoneuvosta käytettävissä olevat tiedot. Autoverojakson veron määrää arvioitaessa otettaisiin huomioon muun muassa aikaisempia ilmoitustietoja, vertailutietoja ja muita vastaavia käytettävissä olevia tietoja. Ehdotettu säännös koskisi tilannetta, jossa veroviranomainen kehottaisi antamaan veroilmoituksen tai esittämään selvitystä arvioverotuksen toimittamisen uhalla. Sen lisäksi veroviranomainen voisi nykyiseen tapaan kehottaa verovelvollista antamaan veroilmoituksen tai esittämään selvitystä ilman arvioverotuksen uhkaa.
76 §.Veron kiertäminen. Pykälässä säädettäisiin veron kiertämistä koskevista tilanteista. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan lain 77 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentti olisi uusi ja siinä säädettäisiin säännöstä sovellettaessa noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 28 §:n 2 momenttia. Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan lain 77 §:n 2 momenttia.
Ajoneuvon rekisteröinti liikennerekisteriin
77 §.Rekisteröintilupa. Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon luvasta ajoneuvon ensirekisteröintiä varten.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 42 §:ää vastaavasti, että Verohallinto antaisi luvan rekisteröintiä varten, kun vero on suoritettu. Pääsääntönä olisi edelleen, ettei ajoneuvoa saa merkitä liikennerekisteriin, jollei Verohallinto ole antanut lupaa ajoneuvon rekisteröintiin. Verohallinnolla olisi valtuus antaa tarkempia määräyksiä luvan tiedoista ja menettelystä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus 1 momentin mukaisesta pääsäännöstä. Voimassa olevan autoverolain 40 §:n 1 momentissa säädetään nykyisin vastaavasta poikkeuksesta. Säännöstä muutettaisiin kuitenkin vastaamaan muita ehdotettavia muutoksia. Pykälän 2 momentin mukaan ajoneuvon voisi ensirekisteröidä ilman Verohallinnon lupaa, jos rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan veron. Muutoin ajoneuvoa ei lähtökohtaisesti saisi merkitä liikennerekisteriin ilman rekisteröintilupaa. Verohallinto voisi kuitenkin antaa määräyksen menetellä toisin, jos luvan myöntäminen olisi verovalvonnan kannalta ilmeisen tarpeetonta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Ahvenanmaata koskeva poikkeus 1 ja 2 momentista. Ahvenanmaan maakuntalain mukaiseen liikennerekisteriin ajoneuvo voidaan merkitä ilman Verohallinnon rekisteröintilupaa.
78 §.Ajoneuvon käytön estäminen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 46 §:n 3 momentin ja 85 §:n mukaisesti ajoneuvon käytön estämisestä. Säännöksen sanamuotoa tarkennettaisiin. Käyttö voitaisiin estää siinä tapauksessa, että rekisteriin on merkitty tai käytössä on ajoneuvo, josta ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty.
Verotuksen oikaisu
79 §.Verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi. Pykälässä säädettäisiin, milloin veroviranomainen oikaisisi verotusta verovelvollisen hyväksi.
Pykälän 1 momentin mukaan verotusta oikaistaisiin ensinnäkin, jos verotuksessa olevan virheen vuoksi veroa on määrätty liikaa tai palautettu liian vähän. Oikaisu voitaisiin tehdä virheen laadusta ja sen syystä riippumatta. Verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi voisi koskea esimerkiksi verotuksessa olevia asia-, kirjoitus- ja laskuvirheitä sekä muita virheitä. Käytännössä oikaisu verovelvollisen hyväksi rajoittuisi kuitenkin vain selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun.
Pykälän 2 momentin mukaan oikaisu voitaisiin tehdä, vaikka 82 §:ssä säädetty yleinen määräaika olisi kulunut umpeen. Säännös tulisi sovellettavaksi, kun veroviranomainen suorittaa valvontatointa määräajan jatkamista koskevan 83 §:n, määräajan pidentämistä koskevan 84 §:n tai rikosperusteista pidennettyä määräaikaa koskevan 85 §:n perusteella. Oikaisu edellyttäisi, että veroviranomainen on käynnistänyt verovelvolliseen kohdistuvan valvontatoimen, kuten verotarkastuksen. Erityisesti lain jatkettua määräaikaa koskevissa tilanteissa valvontatoimi voisi käsittää verovelvollisen koko toiminnan ja kaikki verolajit. Valvontatoimi voisi kuitenkin kohdistua hyvinkin rajattuun asiaan, kuten ajoneuvojen kilometrisuoritteiden oikeellisuuden tarkastamiseen. Pidennetyn ja rikosperusteisen määräajan tilanteissa valvontatoimi jo sinänsä kohdentuisi tiettyihin tarkkarajaisiin asioihin. Tällöin myös verovelvollisen hyväksi tehtävät muutokset rajautuisivat valvontatoimen kohteen mukaisesti. Valvontatoimeen liittymättömissä asioissa ei kuitenkaan tehtäisi muutoksia verovelvollisen hyväksi. Siltä osin kuin kysymys olisi lain 85 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, valvontatoimen jatkamista koskevassa päätöksessä oleva valvontatoimen kohderajaus olisi siten merkityksellinen.
Pykälän 2 momentin säännös laajentaisi verovelvollisen hyväksi tehtävien oikaisujen mahdollisuutta. Jos veroviranomainen havaitsisi valvontatoimeen liittyvässä asiassa virheen, joka on vaikuttanut verovelvollisen vahingoksi, säännös mahdollistaisi verotuksen oikaisun verovelvollisen hyväksi, vaikka verotusta ei valvontatoimen johdosta oikaistaisi lainkaan verovelvollisen vahingoksi.
Pykälän 3 momentin säännös vastaisi voimassa olevan autoverolain 68 §:n 1 momenttia siltä osin kuin on kyse tilanteista, joissa verotusta ei voitaisi oikaista, vaikka valituksen perusteena olevat tiedot osoittautuisivat myöhemmin virheellisiksi.
80 §.Verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi. Pykälässä säädettäisiin, milloin veroviranomainen oikaisisi verotusta verovelvollisen vahingoksi.
Pykälän 1 momentin mukaan verotusta oikaistaisiin, jos vero on jäänyt kokonaan tai osaksi määräämättä tai sitä on palautettu liikaa. Oikaisu voitaisiin tehdä riippumatta verotuspäätöksessä olevan virheen laadusta tai siitä, kenen syystä virhe on aiheutunut. Oikaisu voisi koskea verotuspäätöksessä olevia asia-, kirjoitus- ja laskuvirheitä sekä muita virheitä. Oikaisuedellytysten kannalta ei olisi merkitystä sillä, onko verovelvollinen täyttänyt ilmoittamisvelvollisuutensa tai olisiko veroviranomainen voinut käytettävissä olevien tietojen perusteella ratkaista asian oikein.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uudelleen harkinnan kiellosta. Momentissa säädettäisiin lisäksi tilanteista, jotka muodostavat poikkeuksen aikaisemmin tehdyn ratkaisun pysyvyydestä. Sääntely vastaisi verotusmenettelylain 56 §:n 3 momentin sääntelyä.
Selvittäminen ja nimenomaisesti ratkaiseminen tapahtuisi verotuksen massamenettelyn vuoksi aina veroviranomaisen aloitteesta. Verovelvollinen ei siten voisi vaatia sitä, että veroviranomainen selvittää ja nimenomaisesti ratkaisee esimerkiksi tietyn asian. Selvittämistä olisi muun muassa se, että veroviranomainen on pyytänyt verovelvolliselta selvitystä asiassa ja virkailija on käsitellyt saadun selvityksen. Kysymys voisi olla myös tilanteesta, jossa veroviranomainen olisi pyytänyt tietoja sivullisilta. Vain veroviranomaisen aito ja aktiivinen kannanotto muodostaisi esteen verovelvollisen vahingoksi tapahtuvalle oikaisulle. Nimenomaista ratkaisemista koskevan käsitteen tulkinnassa voitaisiin tukeutua myös siihen oikeuskäytäntöön, joka koskee luottamuksensuojan syntymistä verotuksessa. Ratkaisun tekeminen olisi selvityssidonnaista. Veroviranomainen tekisi ratkaisun aina vain niillä tiedoilla, jotka asiassa olisi selvitetty. Jos tiedot myöhemmin osoittautuisivat puutteellisiksi tai virheellisiksi taikka asiaan ilmenisi uutta selvitystä, verotusta voitaisiin oikaista verovelvollisen vahingoksi tältä osin. Ratkaisun tekeminen olisi myös verolajikohtaista. Toisessa verolajissa tehty nimenomainen ratkaisu ei estäisi samaan taloudelliseen tapahtumaan perustuvaa veron määräämistä tai päätöksen oikaisua toisessa verolajissa.
Veroviranomainen ei voisi ottaa nimenomaisesti ratkaisemaansa asiaa uuteen harkintaan silloin, kun ratkaisu on perustunut oikeisiin ja riittäviin tietoihin, vaikka ratkaisu olisi lain tai oikeuskäytännön vastainen. Virheen korjaaminen olisi tällaisessa tilanteessa käytännössä veronsaajan muutoksenhaun varassa. Tältä osin ehdotettu sääntely vastaisi nykytilaa. Uudelleen harkinnan kiellon lisäksi verotusta ei voitaisi oikaista verovelvollisen vahingoksi silloinkaan, kun luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät. Verotusta ei voitaisi oikaista taannehtivasti myöskään kiristyneen oikeuskäytännön nojalla. Myös tämä vastaisi nykyistä oikeustilaa.
Päätöksessä ollut kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys voitaisiin oikaista. Koska päätöksen lopputulos ei tällaisen virheen vuoksi vastaisi sitä, mitä viranomainen olisi päätöksellään tarkoittanut, päätöstä voitaisiin korjata. Tämän perusteella verotusta voitaisiin oikaista niin kauan kuin 82 §:ssä säädettyä päätöksen oikaisuaikaa olisi jäljellä, kuten nykyisinkin voidaan hallintolain 51 ja 52 §:n nojalla tehdä. Myös 83—85 §:ssä säädetyissä verotuksen oikaisua koskevissa erityistilanteissa syntyneet mekaanisluonteiset virheet voitaisiin oikaista edellä tarkoitetulla tavalla 83—85 §:ssä säädettyjen määräaikojen puitteissa.
Pykälän 3 momentin säännös vastaisi voimassa olevaa lakia. Näissä tilanteissa verotusta ei voitaisi oikaista, vaikka valituksen perusteena olevat tiedot osoittautuisivat myöhemmin virheellisiksi.
81 §.Verotuksen oikaisun jättäminen toimittamatta. Pykälässä säädettäisiin verotuksen oikaisun toimittamatta jättämisestä. Verotusta oikaistaisiin vähäisenkin määräämättä jääneen veron osalta esimerkiksi silloin, kun veron määräämättä jättäminen olisi johtunut verovelvollisen tahallisesta laiminlyönnistä. Veroviranomaisella olisi oikeus antaa tarkempia määräyksiä siitä, milloin määräämättä jäänyttä veroa on pidettävä vähäisenä.
Verotuksen toimittamisen määräaika ja oikaisuaika
82 §.Verotuksen toimittamisen ja oikaisemisen määräaika. Pykälässä säädettäisiin verotuksen toimittamisen ja oikaisemisen määräajasta. Lähtökohtaisesti verotus olisi 1 momentin mukaan toimitettava ja oikaistava kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä. Määräaika olisi ehdoton, eikä sitä voitaisi katkaista. Jos verotusta ei toimitettaisi tai oikaistaisi viimeistään kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä, verotus voitaisiin toimittaa tai oikaista vain laissa jäljempänä säädetyissä poikkeustilanteissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeus 1 momentin määräajasta siltä osin, kun kyse on Liikenne- ja viestintäviraston toimittamasta verotuksesta. Muutoksilla tarkoitetaan tässä 3 §:n 2 momentissa ja 3 momentin 1—3 kohdissa tarkoitettuja muutoksia lukuun ottamatta 24 §:ssä tarkoitettuja omistajanvaihdoksia, joiden verotukseen liittyvistä tehtävistä vastaa Verohallinto. Liikenne- ja viestintäviraston tekemään oikaisuun sovellettaisiin 1 momentin mukaista määräaikaa.
83 §.Verotuksen toimittamisen ja oikaisun määräajan jatkaminen. Autoverolakiin ehdotetaan sisällytettäväksi uusi säännös veroviranomaisen harkintaan perustuvasta oikeudesta jatkaa verotuksen toimittamiselle tai verovelvollisen vahingoksi tehtävälle oikaisulle säädettyä kolmen vuoden yleistä määräaikaa. Menettely olisi tarkoitettu poikkeukselliseksi. Menettely olisi tarkoitettu sovellettavaksi säännöksessä mainituissa tilanteissa, joissa oikeita ja riittäviä tosiasiatietoja päätöksen tekemiseksi ei ehditä veroviranomaisesta riippumattomista syistä asianmukaisia menettelytapoja noudattaen riittävästi selvittää ennen mainitun määräajan päättymistä. Pykälä vastaisi asiasisällöltään pääasiassa verotusmenettelylain 56 a §:ää, jonka yksityiskohtaiset perustelut sisältyvät hallituksen esitykseen HE 29/2016 vp.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytykset määräajan jatkamiselle yhdellä vuodella. Veroviranomainen harkitsisi ja ratkaisisi, täyttyykö jokin määräajan jatkamista koskevista edellytyksistä. Momentin 1 kohdan mukaan määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos esimerkiksi Liikenne- ja viestintävirastolta tulisi Verohallinnolle vertailutieto lähellä kolmen vuoden määräajan päättymistä ja sitä ei ehdittäisi selvittämään säädetyn määräajan kuluessa. Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon tulisi koskea asian tosiseikkoja. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä oleva laintulkintaa koskeva ratkaisu ei olisi tällainen tieto. Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon lähdettä ei olisi kuitenkaan käytännössä rajattu, mutta tyypillisesti tieto saataisiin toiselta viranomaiselta, kuten poliisilta. Vastaavasti määräaikaa voitaisiin jatkaa, jos riittävän tosiasiaselvityksen saaminen edellyttää valvontatoimen suorittamista viranomaisyhteistyönä ja viranomaisyhteistyö olisi määräaikaa jatkettaessa jo vireillä. Oikaisuajan jatkamisen perusteeksi riittäisi, että valvontatoimi olisi ainakin jonkun tai joidenkin samaan kokonaisuuteen kuuluvien verovelvollisten taikka jonkun kokonaisuuteen kuuluvan asian osalta kesken ennen yleisen määräajan päättymistä. Kysymys voisi kuitenkin olla myös yksittäistä verovelvollista koskevasta verotarkastuksesta, joka edellyttäisi esimerkiksi virka-apupyyntöä toiselta viranomaiselta. Momentin 2 kohdan mukaisissa tilanteissa verovelvollisen katsottaisiin vaikeuttavan olennaisesti valvontatoimen suorittamista tilanteissa, joissa verovelvollinen olisi toistuvasti laiminlyönyt pyydettyjen selvitysten antamisen, antanut ne olennaisesti myöhässä tai puutteellisina taikka muulla tavoin olennaisesti vaikeuttanut asian selvittämistä.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös määräajan jatkamisesta olisi tehtävä ennen 82 §:ssä säädetyn kolmen vuoden määräajan päättymistä. Tämän määräajan estämättä päätös määräajan jatkamisesta voitaisiin kuitenkin tehdä 60 päivän kuluessa siitä, kun veroviranomainen olisi saanut 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen tai muun selvityksen edellyttäen, että tieto, ilmoitus tai muu selvitys olisi saatu määräajan kuluessa.
Jos verotuksen oikaisuaikaa olisi jatkettu tämän pykälän nojalla, verotusta muutettaisiin lähtökohtaisesti soveltaen tätä säännöstä sen edellytysten täyttyessä. Mahdollista olisi kuitenkin myös se, että verotusta oikaistaisiin jatketun määräajan kuluessa soveltaen 84 tai 85 §:n säännöstä, jos niiden soveltamisedellytykset täyttyisivät. Kyseeseen tulisi esimerkiksi tilanne, jossa jatketun määräajan kuluessa valvontatoimen kohteena olevaan asiaan saadaan viranomaisyhteistyössä myös kansainvälisessä tietojenvaihdossa verotukseen vaikuttava tieto, joka täyttäisi 84 §:n soveltamisedellytykset. Mainituissa tilanteissa verotuksen oikaisun perusteeksi voitaisiin asettaa sekä 83 että 84 §.
Pykälän 3 momentin mukaan verotuksen oikaisuajan jatkamista koskevaan päätökseen ei saisi erikseen hakea muutosta. Pääasiaa koskevan muutoksenhaun yhteydessä voisi kuitenkin tulla arvioitavaksi, olivatko määräajan jatkamisen edellytykset täyttyneet. Periaatteessa verotuspäätöstä koskeva muutoksenhaku voisi myös kohdistua yksinomaan tähän prosessikysymykseen. Jos muutoksenhakuviranomainen katsoisi, että jatketun määräajan perusteena oleva säännös ei tulisi sovellettavaksi tai kysymys ei olisi pykälässä tarkoitetusta tilanteesta, verotuksen oikaisua koskeva päätös olisi kumottava tältä osin liian myöhään tehtynä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voisi hakea muutosta tällaiseen muutoksenhakuviranomaisen päätökseen.
84 §.Pidennetty verotuksen toimittamisen ja oikaisun määräaika. Autoverolakiin ehdotetaan otettavaksi uusi säännös erityistilanteista, joissa verotus voitaisiin toimittaa tai oikaista verovelvollisen vahingoksi kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta lukien. Pidennetty määräaika olisi mahdollinen ainoastaan, jos verotuksen toimittamisen tai oikaisun perusteena olisi pykälässä säädetty erityinen peruste säädetyn kolmen vuoden määräajan jälkeen. Pidennetyn määräajan perusteella tehdyn verotuksen toimittamisen tai oikaisun tulisi tapahtua säännöksessä mainitulla perusteella kysymyksessä olevan asian osalta ensimmäistä kertaa. Pykälään sisältyvä edellytysten luettelo olisi tyhjentävä, mutta verotus voitaisiin toimittaa tai oikaista yhden tai useamman edellytyksen perusteella. Edellytyksen täyttyminen voisi tulla arvioitavaksi myös verovelvollisen tekemän muutoksenhaun yhteydessä. Jos muutoksenhakuaste katsoisi, että säännös ei tulisi sovellettavaksi, verotuksen toimittamista tai oikaisua koskeva päätös kumottaisiin tältä osin liian myöhään tehtynä. Pykälä vastaisi asiasisällöltään eräiltä osin verotusmenettelylain 56 b §:ää, jonka yksityiskohtaiset perustelut sisältyvät hallituksen esitykseen HE 29/2016 vp.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan pidennetty määräaika olisi mahdollinen, jos verotuksen toimittamisen tai oikaisun perusteena olisi sellainen verovelvollisen verotukseen vaikuttava tieto, joka olisi saatu kansainvälisessä tietojenvaihdossa muutoin kuin automaattisessa tietojenvaihdossa. Tietoja eivät siten olisi automaattiseen tietojenvaihtoon kuuluvat verotusta koskevat massaluonteiset tiedot, joita valtiot ja lainkäyttöalueet systemaattisesti ja säännönmukaisesti toimittavat toisilleen. Määräajan pidentäminen olisi mahdollista vain verotukseen vaikuttavan asian tosiseikastoa koskevan tiedon perusteella, ja esimerkiksi oikeuskäytännön muutosta koskeva tieto ei olisi tällainen tieto. Lainkohta soveltuisi tyypillisesti tilanteisiin, joissa veroviranomainen saa tekemänsä virka-apupyynnön perusteella toisesta valtiosta tai lainkäyttöalueelta verotukseen olennaisesti vaikuttavaa tietoa, taikka tilanteisiin, joissa toisen valtion tai lainkäyttöalueen vero- tai muu viranomainen antaa tiedon autoverotuksen veroviranomaiselle oma-aloitteisesti ilman, että veroviranomainen on sitä erikseen pyytänyt.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin siitä erityistilanteesta, jossa verotuksen toimittamisaikaa voitaisiin pidentää silloin, kun ajoneuvo on merkitty liikennerekisteriin tai otettu käyttöön Suomessa, mutta veroilmoitusta ei ole annettu. Verotus voitaisiin toimittaa kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Säännös vastaisi voimassa olevan autoverolain 57 §:n 2 momentin sääntelyä, mutta verotuksen toimittamiselle asetettaisiin kuuden vuoden määräaika.
85 §.Rikosperusteinen verotuksen toimittaminen tai oikaisu. Lakiin sisältyisi jatkossa säännös verotuksen toimittamisen tai oikaisun määräajan pidentämisestä tilanteissa, joissa verovelvollista syytettäisiin rikoslain 29 luvun 1—3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa eli silloin, kun kysymyksessä on veropetos, törkeä veropetos tai lievä veropetos.
Pykälän 1 momentin mukaan verotus voitaisiin näissä tilanteissa toimittaa tai oikaista verovelvollisen vahingoksi, vaikka 82 §:ssä säädettävä kolmen vuoden määräaika olisi kulunut umpeen. Määräaika rikosperusteiselle verotuksen toimittamiselle tai oikaisulle olisi vuosi sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä on nostanut syytteen. Verotus voitaisiin tämän säännöksen nojalla toimittaa tai oikaista merkittävästi pidemmän ajan kuluessa kuin muissa edellä mainituissa tilanteissa. Säännöstä voitaisiin soveltaa mainitun kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen, ja määräajan takaraja olisi sidoksissa asianomaista rikosta koskevaan syytteen nostamisaikaan. Säännös oikeuttaisi muttei velvoittaisi veroviranomaista oikaisemaan verotusta verovelvollisen vahingoksi. Tätä harkintavaltaa tarvittaisiin, koska veroviranomainen voisi nykyiseen tapaan rikosasian yhteydessä myös vaatia menetetyn veron määrän vahingonkorvauksena.
Pykälän 2 momentin mukaan veroviranomainen oikaisisi 1 momentissa tarkoitetun päätöksen viran puolesta siltä osin kuin syyttäjä olisi peruuttanut syytteen taikka syyte olisi hylätty lainvoimaisella tuomiolla tai päätöksellä tai jätetty tutkimatta. Jos syyttäjä peruuttaisi syytteen vain osittain tai oikeus antaisi syytteen hylkäävän tuomion vain joidenkin syytekohtien osalta, veroviranomainen oikaisisi päätöstä vain tältä osin. Päätös oikaistaisiin noudattaen, mitä verotuksen oikaisusta verovelvollisen hyväksi säädetään, jolloin palautettavalle verolle maksettaisiin myös korkoa.
Veroviranomaisen olisi toimitettava ja oikaistava verotus vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä olisi nostanut syytteen. Useimmissa tilanteissa tämä määräaika riittäisi siihen, että verorikosasia ehdittäisiin myös ratkaista käräjäoikeudessa. Mahdollista kuitenkin olisi, että syntyisi asetelma, jossa verovelvollista koskevan verorikosasian käsittely voisi olla vireillä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakuasiana esimerkiksi hovioikeudessa samanaikaisesti kuin verotusta koskeva päätös olisi jo tehty ja myös siihen olisi haettu oikaisuvaatimuksella muutosta. Tällöin verotusta koskeva muutoksenhaku käsiteltäisiin yleensä vasta sen jälkeen, kun verorikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Veroviranomainen voisi tässä yhteydessä kieltää hallinnolliseen päätöksentekoon perustuvan verosaatavan ulosoton tai määrätä sen keskeytettäväksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain nojalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rikosperusteinen verotuksen toimittaminen ja oikaisu voidaan kohdistaa oikeushenkilöön silloin, kun 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta syytetään oikeushenkilön puolesta toiminutta luonnollista henkilöä. Kysymys voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa osakeyhtiön puolesta toiminutta, sen hallintoon kuuluvaa luonnollista henkilöä syytetään veropetoksesta. Tällöin verotuksen toimittaminen ja oikaisu olisi mahdollista kohdistaa osakeyhtiöön.
86 §. Verotuksen toimittamista ja oikaisua koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälässä säädettäisiin, milloin verotus katsottaisiin toimitetuksi tai oikaisu tehdyksi määräajassa. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 57 §:n 2 momenttia.
11 luku.Veron maksaminen ja veronkanto
87 §.Veronkantolain soveltaminen. Pykälässä säädettäisiin veronkantolain soveltamisesta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan autoverolain 66 §:ää, mutta asiasisältöä sekä sanamuotoa tarkistettaisiin ja täydennettäisiin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin veronkantolain soveltamisesta autoveron veronkantoon ja perintään. Lähtökohtaisesti sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä, jollei autoverolaissa toisin säädettäisi. Pykälän 2 momentin mukaan siinä mainitut veronkantolain säädökset, joissa viitataan Verohallintoon ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikköön, koskisivat myös Liikenne- ja viestintävirastoa ja Liikenne- ja viestintäviraston veroasiamiestä, jollei toisin säädettäisi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, mitä veronkantolain säännöksiä hakemuksesta palautettavaan autoveroon sovellettaisiin. Autoveroa voidaan palauttaa hakemuksesta muulle kuin verovelvolliselle. Tällaiseen palautukseen sovellettaisiin samoja veronkantolain säännöksiä kuin veronkantolaissa tarkoitettuun palautukseen. Tämä tarkoittaisi, että hakemuksesta palautettavaan autoveroon sovellettaisiin esimerkiksi palautuksen käyttämistä, säilyttämistä ja maksamista koskevia veronkantolain säännöksiä. Lisäksi sovellettaisiin palautettavalle määrälle maksettavaa hyvityskorkoa koskevia säännöksiä ja palautuksen vanhentumista koskevia säännöksiä. Hakemukseen perustuvan palautuksen käyttö merkittäisiin veronkantolaissa tarkoitettuun palautuksen hakijalle muodostettavaan yhteenvetoon. Hakemukseen perustuvan palautuksen kantomenettelyssä tapahtuneisiin virheisiin sovellettaisiin virheen korjaamista koskevia veronkantolain säännöksiä. Verovelvollista koskevien veronkantolain säännösten soveltaminen palautuksen hakijaan tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että hakemukseen perustuvaa palautusta käytettäisiin hakijan erääntyneiden verojen, Verohallinnon muiden saatavien ja muun viranomaisen saatavan suoritukseksi. Palautusta voitaisiin käyttää myös sellaisten muiden verojen suoritukseksi, joista hakija olisi vastuussa. Palautuksen hakija voisi myös vaatia esimerkiksi sellaisen kantomenettelyssä tapahtuneen virheen korjaamista, joka koskee hakemuksesta palautettavaa autoveroa. Palautuksen hakijalla olisi muutoksenhakuoikeus veronkantolain nojalla annettuun päätökseen, joka koskee hakemuksesta palautettavaa autoveroa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin veronkantolain verovelvollista koskevien säännösten soveltamisesta rekisteröityyn autoveroilmoittajaan silloin, kun rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan autoveron verovelvollisen sijasta. Tämä säännös olisi tarpeen, koska veronkantolaissa verovelvollisella tarkoitetaan sekä verovelvollista että veron suorittamiseen velvollista. Säännöksessä määrättäisiin, että silloin, kun rekisteröity autoveroilmoittaja on velvollinen suorittamaan autoveron verovelvollisen sijasta, verovelvollista koskevia veronkantolain säännöksiä sovelletaan rekisteröityyn autoveroilmoittajaan eikä verovelvolliseen.
88 §.Erityisiä säännöksiä Liikenne- ja viestintäviraston veronkannosta. Pykälässä säädettäisiin Liikenne- ja viestintävirastoa koskevista poikkeuksista veronkantolain soveltamiseen. Liikenne- ja viestintäviraston suorittama autoveroa koskeva veronkanto ja perintä on Verohallinnon toimittamaan veronkantoon ja perintään nähden pienimuotoista. Koska veronkantolaki koskee lähtökohtaisesti Verohallinnon veronkantoa ja perintää, lakiin sisältyy eräiltä osin menettelyitä, jotka eivät ole tarkoituksenmukaisia Liikenne- ja viestintäviraston veronkannossa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin poissulkevasti ne lainkohdat, joita Liikenne- ja viestintävirasto ei soveltaisi. Säännökset koskisivat muun muassa Verohallinnon soveltamaa maksujen kohdistamista, palautuksia koskevia erityissäännöksiä, Verohallinnon veronkannon yhteenvetoa koskevia säännöksiä, muutoksenhakua ja kansainvälisten verovarojen siirtämistä koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin veronkantolakia tarkentavia säännöksiä, jotka koskevat Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaa verotusta. Liikenne- ja viestintäviraston määräämä autovero on 2 momentin mukaan maksettava Liikenne- ja viestintäviraston maksun yhteydessä ilmoittamia tietoja noudattaen. Maksun yhteydessä ilmoitettavilla tiedoilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä Liikenne- ja viestintäviraston antamaa viitenumeroa, jota käyttäen maksu on suoritettava ja jonka avulla viranomainen kohdistaa maksun oikealle ajoneuvolle ja verovelvolliselle. Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voisi myöntää vapautuksen määräämillään ehdoilla. Tarkennus olisi tarpeen Liikenne- ja viestintäviraston verotustehtävien takia.
Veronkantolaissa säädetään Verohallinnon soveltama käyttöjärjestys maksuille ja palautuksille. Koska Liikenne- ja viestintäviraston osalta kyseessä on kuitenkin muu kuin Verohallinnon suorittama veronkanto ja perintä, säädettäisiin autoverolaissa sitä koskeva poikkeussäännös. Pykälän 4 momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston määräämä autoveron maksu ja palautus käytetään ensi sijassa Liikenne- ja viestintäviraston määräämän autoveron suoritukseksi. Sen jälkeen maksu tai palautus voidaan käyttää ensin muiden Liikenne- ja viestintäviraston verosaatavien suoritukseksi ja lopulta muiden valtion verosaatavien suoritukseksi. Jos tällaisia verosaatavia ei ole, maksu tai palautus voidaan palauttaa verovelvolliselle tämän pyynnöstä.
Pykälän 5 momentin mukaan Liikenne- ja viestintäviraston veronkannon ja perinnän päätöksen muutoksenhakuun sovelletaan autoverolain säännöksiä muutoksenhausta. Näin ollen Liikenne- ja viestintäviraston veronkantoa ja perintää koskevaan päätökseen muutosta haetaan Liikenne- ja viestintävirastolta.
89 §.Viivästyskorko eräissä tilanteissa. Pykälässä säädettäisiin erityissäännökset viivästyskorosta. Muutoin viivästyskorkoon sovellettaisiin veronkantolakia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että viivästyskorkoa olisi suoritettava autoverolle myös silloin, kun veroviranomainen toimittaa verotuksen sillä perusteella, että liikennerekisterissä tai käytössä on ajoneuvo, josta ei ole annettu autoveroilmoitusta tai autoveroilmoitus on annettu säädetyn määräajan jälkeen ja veron määrääminen on tämän johdosta viivästynyt. Viivästyskorko laskettaisiin näissä tilanteissa viivekorkolaissa säädettävällä tavalla. Liikenne- ja viestintäviraston toimittaessa verotuksen viivästyskorko lasketaan siitä hetkestä alkaen, kun tieto veroperusteen muutoksesta on tullut veroviranomaisen tietoon. Viivästyskorkoa olisi siis suoritettava eräissä tilanteissa myös verotuspäätöksellä määrättyä eräpäivää edeltävältä ajalta. Korotonta maksuaikaa ei siten saisi toimimalla veroilmoituksen antamista koskevien säännösten vastaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että viivästyskorkoa on määrättävä suoritettavaksi autoverolle myös silloin, kun autovero määrätään sillä perusteella, että vero on jäänyt kokonaan tai osittain määräämättä tai sitä on palautettu liikaa sen johdosta, että verovelvollinen on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen taikka muun tiedon tai asiakirjan. Viivästyskorko laskettaisiin veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain mukaisesti.
Ehdotettavassa autoverolaissa ei enää säädettäisi eräpäivän jälkeen maksamatta olevalle autoverolle suoritettavasta viivästyskorosta, koska autoveroon sovellettaisiin veronkantolain 14 §:ää, jonka mukaan viivästyskorkoa on maksettava eräpäivän jälkeen suoritetulle verolle. Veronkantolain 14 § sisältää lisäksi informatiivisen säännöksen siitä, että viivästyskoron laskemisesta säädetään viivekorkolaissa.
90 §.Käyttökielto. Pykälässä säädettäisiin ajoneuvon käyttökiellosta, josta säädetään voimassa olevan autoverolain 63 §:ssä. Pykälän sisältö vastaisi voimassa olevan autoverolain 63 §:n 2 momenttia, mutta siihen tehtäisiin eräitä tarkennuksia.
Jatkossa veroviranomaisen harkinnassa olisi, käytetäänkö autoverosaatavan turvaamistoimena ajoneuvon määräämistä käyttökieltoon. Tämä olisi muutos nykytilaan, sillä voimassa olevan säännöksen mukaan ajoneuvon käyttäminen on aina kiellettyä, jos veroa ei ole suoritettu viimeistään eräpäivänä. Käyttökieltoon määrääminen tapahtuisi jatkossa veroviranomaisen suorittaman kokonaisharkinnan perusteella. Veroviranomainen voisi myös määrätä käyttökiellon päättymään, jos ajoneuvon käytön kieltäminen ei olisi enää tarpeen autoverosaatavan turvaamiseksi. Veroviranomainen voisi jatkossakin pyytää käytön estämiseen virka-apua Tullilta ja poliisilta. Pykälään tarkennettaisiin valvontaviranomaista koskeva oikeus estää käyttökiellossa olevan ajoneuvon käyttö, jos ajoneuvo kuljettajineen tavataan liikenteessä esimerkiksi liikennevalvonnan yhteydessä.
Kuten nykyisinkin käyttökielto päättyisi, kun vero olisi suoritettu. Suorittaja voisi olla verovelvollinen tai joku muu. Viranomaisen määräämä käyttökielto olisi voimassa, vaikka veroa ei säädettyjen määräaikojen kulumisen vuoksi voitaisi enää periä. Sääntely olisi jatkossakin tarpeellinen sen estämiseksi, että ajoneuvo vapautuisi automaattisesti käyttökiellosta, kun autoverosaatava vanhentuisi. Jos autovero olisi vanhentunut ja käyttökieltoon määrätty ajoneuvo olisi siirtynyt vilpittömässä mielessä olevalle taholle, veroviranomainen voisi 3 momentin nojalla hakemuksesta poistaa käyttökiellon. Sääntely vastaisi voimassa olevan autoverolain 52 §:n sääntelyä käyttökiellon peruuttamisesta.
Voimassa olevan autoverolain 63 §:n 1 ja 3 momentin säännöksiä ei ehdoteta sisällytettäväksi uuteen autoverolakiin. Autoveroon sovellettaisiin jatkossa veronkantolain 41 §:n säännöksiä perintäkeinoista. Veronkantolaissa ei ole enää niin sanottua ulosottopakkoa, vaan veroviranomainen selvittää verovelvollisen maksukykyä ja tarkoituksenmukaista perintäkeinoa ennen perintätoimiin ryhtymistä. Veroviranomainen voi ulosottotoimin perittäväksi lähettämisen sijasta ryhtyä esimerkiksi maksujärjestelyyn. Siten voimassa olevan autoverolain 63 §:n 1 momentissa olevalle sääntelylle ei ole enää tarvetta. Myöskään voimassa olevan autoverolain 63 §:n 3 momentissa oleville säännöksille ei olisi tarvetta, koska vastaavaan lopputulokseen päästään soveltamalla ajoneuvon käytön estämistä ja ulosottoperintää koskevia säännöksiä. Mainitussa lainkohdassa säädetään ajokieltoon määrätyn ajoneuvon ottamisesta veroviranomaisen tai valvontaviranomaisen haltuun ja tällaisen ajoneuvon myymisestä huutokaupalla. Ajokieltoon määrätyn ajoneuvon haltuun ottamista ja huutokaupalla myymistä koskevia säännöksiä ei ole käytännössä sovellettu haltuunotosta aiheutuvien käytännön ongelmien vuoksi.
91 §.Hyvityskorko. Hyvityskorosta säädettäisiin pääosin kuten voimassa olevan autoverolain 65 §:ssä, mutta pykälään tehtäisiin tarkennuksia. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että hyvityskorkoa maksettaisiin palautettavalle autoverolle muutoksenhaun tai viranomaisen tekemän oikaisun johdosta takaisin maksettavan veron lisäksi myös silloin, kun palautus perustuu palautushakemukseen. Vientipalautukselle maksettavaa korkoa koskeva 2 momentti säilyisi vastaavana kuin nykytilassa. Voimassa olevan autoverolain 65 §:n 3 momenttia ei ehdoteta sisällytettäväksi uudistettavaan autoverolakiin, koska hyvityskoron laskemiseen sovellettaisiin veronkantolain 38 §:n säännöksiä.
12 luku.Seuraamusmaksut
92 §.Veronkorotus. Pykälässä säädettäisiin veronkorotuksen määräämisestä. Ehdotettu veronkorotussäännös olisi voimassa olevaa veronkorotussäännöstä kaavamaisempi ja sisältäisi vähemmän viranomaisharkintaa. Säännös vastaisi asiasisällöltään osin verotusmenettelylain 32 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotusta määrättäisiin pykälässä säädetysti ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnillä tarkoitettaisiin ensinnäkin veroilmoituksen tai siihen liittyvän tiedon tai asiakirjan antamista puutteellisena tai virheellisenä taikka tällaisen ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan antamatta jättämistä. Laiminlyönti voisi olla esimerkiksi ajoneuvon päästötietojen ilmoittamista virheellisinä tai tarkastuksen yhteydessä Verohallinnon pyytämien selvitysten toimittamatta jättämistä. Toiseksi Verohallinto määräisi veronkorotuksen myös, jos 27 §:ssä tai 29 §:ssä säädetty palautuksen hakija ilmoittaa hakemuksessaan virheellisiä tai puutteellisia tietoja. Veronkorotusta voitaisiin määrätä myös silloin, kun verotusta oikaistaisiin verovelvollisen vahingoksi, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty. Veronkorotusta voitaisiin määrätä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta myös silloin, kun tehtäisiin täydentävä verotuspäätös.
Säännös olisi viranomaista velvoittava siten, että veronkorotus olisi määrättävä, jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty. Tämä olisi muutos nykytilaan, jossa viranomaisella on harkintavaltaa veronkorotuksen määräämisen ja määrättävän veronkorotuksen suuruuden suhteen. Veronkorotus määrättäisiin tyypillisesti silloin, kun veroviranomainen määrää veroa verovelvollisen vahingoksi poikkeamalla annetusta veroilmoituksesta tai oikaisemalla toimitettua verotusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen määräämättä jättämisestä, jos verovelvollinen olisi jättänyt ilmoittamatta verovelvollisen hyväksi vaikuttavan tiedon. Veronkorotus voitaisiin kuitenkin määrätä tässäkin tapauksessa, jos toiminta olisi toistuvaa tai sen voidaan katsoa osoittavan ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus jätettäisiin määräämättä myös, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyöntiä pidettäisiin lähtökohtaisesti vähäisenä, jos sen taloudellinen merkitys on vähäinen. Vaikka laiminlyönti olisi yksittäin tarkasteltuna vähäinen, sitä ei pidettäisi vähäisenä, jos verovelvollisen laiminlyönnit ovat toistuvia. Veroilmoituksen antamista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä ei kuitenkaan pidettäisi 3 momentissa tarkoitettuna vähäisenä laiminlyöntinä. Pätevänä syynä laiminlyönnille pidettäisiin muun muassa sairastumista tai ylivoimaista estettä. Verovelvollisen tulisi esittää veroviranomaiselle selvitys kykenemättömyydestä täyttää ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus tulisi kuitenkin täyttää mahdollisimman nopeasti esteen lakattua, jotta veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä. Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus voitaisiin jättää määräämättä lisäksi silloin, jos veronkorotuksen määrääminen olisi 93 §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Ehdotetussa momentissa on kysymys tilanteista, joissa asia on luottamuksensuojasäännöksessä tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä tai perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Tämä tulkinta vastaisi muun muassa verotusmenettelylaissa säädettyä.
93 §.Veronkorotuksen määrä. Pykälässä säädettäisiin veronkorotuksen määrästä, joka laskettaisiin jatkossa lisääntyneen veron määrästä koko veron määrän sijaan. Säännös vastaisi asiasisällöltään osittain verotusmenettelylain 32 a §:ää. Jos veroviranomainen määräisi veronkorotuksen 27 tai 29 §:ssä säädetyn palautuksen hakijan ilmoittamien virheellisten tai puutteellisten tietojen johdosta, verolla tarkoitettaisiin perusteetta haetun palautuksen määrää.
Pykälän 1 momentin mukaan veronkorotuksen perustaso olisi 10 prosenttia lisääntyneen veron määrästä. Pykälän 2 momentin mukaan veronkorotus olisi vähintään 15 ja enintään 50 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on toistuvaa tai verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Veronkorotuksen määrä harkittaisiin näissä tilanteissa tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin yleensä 1 momentissa tarkoitetun perustason mukainen veronkorotus. Tarkoituksena olisi, että 2 momentin mukainen ankarampi veronkorotus määrättäisiin vain vakavimpien laiminlyöntien perusteella. Perustason mukainen veronkorotus määrättäisiin esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa laiminlyönti on sinänsä euromääräisesti suuri, mutta tapaukseen ei liity toistuvuutta eikä verovelvollisen toiminta osoita ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin arvioverotuksessa määrättävästä 25 prosentin veronkorotuksesta. Jos puuttuva veroilmoitus annetaan arvioverotusta koskevan päätöksen tekemisen jälkeen, veroviranomainen voisi kumota arvioverotuksen ja toimittaa verotuksen uudelleen. Tällöin veronkorotus laskettaisiin arvioverotuksen kumoamisen jälkeen vahvistetusta lisätyn veron määrästä. Veronkorotus määrättäisiin lähtökohtaisesti 1 momentin nojalla eli veronkorotuksen perustason mukaisena, jollei veroilmoituksen antamatta jättäminen olisi toistuvaa tai osoittaisi ilmeistä piittaamattomuutta
Pykälän 4 momentin mukaan veronkorotusta määrättäisiin 5 prosenttia lisääntyneen veron määrästä, jos kysymyksessä oleva asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Asian tulkinnanvaraisuudella tai epäselvyydellä tarkoitettaisiin samaa kuin verotusmenettelylain luottamuksensuojaa koskevan säännöksen soveltamiskäytännössä on näillä käsitteillä tarkoitettu. Veronkorotuksen määräämisen kannalta merkitsevää olisi asian laatu eli sen objektiivinen tulkinnanvaraisuus tai epäselvyys. Veronkorotus määrättäisiin 4 momentin perusteella myös silloin, kun 1 momentin mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Erityisiä syitä voisivat olla verovelvollisen olosuhteisiin liittyvät seikat, joiden johdosta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tai erehdystä verosäännöksistä voitaisiin pitää vähemmän moitittavana. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi verovelvollisen terveydentila ja kokemattomuus veroasioissa. Jos virhe johtuisi verovelvollisen asianhoitajasta tai kirjanpitäjästä, ei 4 momenttia kuitenkaan voitaisi tällaisessa tilanteessa soveltaa. Pykälän 1 momentissa säädetyn perustason mukainen veronkorotus voisi myös olla kohtuuton, jos kyseessä esimerkiksi olisi tahaton ja olosuhteisiin nähden vähäinen virhe. Veronkorotusta ei pidettäisi erityisestä syystä kohtuuttomana pelkästään sen johdosta, että lisätyn veron suuren määrän johdosta myös veronkorotuksen euromäärä on suuri.
Pykälän 5 momentin mukaan veronkorotus olisi 2 prosenttia lisätyn veron määrästä, jos verovelvollinen oma-aloitteisesti vaatii virheen korjaamista verotuspäätöksen tekemisen jälkeen. Säännös koskisi kaikkia laiminlyöntejä ja virheitä. Verovelvollisen olisi esitettävä veroviranomaiselle vaatimus virheen korjaamisesta ennen kuin hän on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Kyse ei olisi laiminlyönnin oma-aloitteisesta korjaamisesta esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen vaatii verotuksessa olevan virheen korjaamista vasta saatuaan asiaa koskevan selvityspyynnön tai tiedon tulevasta verotarkastuksesta. Puuttuvan veroilmoituksen antaminen arvioverotuksen toimittamisen jälkeen ei myöskään olisi tässä säännöksessä tarkoitettu oma-aloitteinen virheen korjaaminen. Veronkorotuksen määrääminen 5 momentin perusteella edellyttäisi lisäksi, että verovelvollinen on täyttänyt selvittämisvelvollisuutensa. Veronkorotusta ei voitaisi määrätä 5 momentin mukaisena esimerkiksi silloin, jos verovelvollinen ei ole määräajassa esittänyt veroviranomaisen asian käsittelyä varten pyytämiä lisätietoja, selvityksiä tai tositteita. Jos verovelvollinen ei täyttäisi selvittämisvelvollisuuttaan, veronkorotus määrättäisiin normaalisti kyseiseen virheeseen ja laiminlyöntiin soveltuvan veronkorotussäännöksen perusteella.
Verovelvollinen ilmoittaisi verotuspäätöksen tekemisen jälkeen verotuksessa olevasta virheestä oikaisuvaatimuksella. Jos vaatimus koskisi aiemmin ilmoittamatta jätettyä verotukseen vaikuttavaa uutta tietoa, asiassa tehtäisiin 73 §:ssä tarkoitettu täydentävä verotuspäätös. Veron ja veronkorotuksen lisäksi verovelvollisen maksettavaksi määrättäisiin tällöin viivästyskorko niitä koskevien säännösten mukaisesti.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin veronkorotuksen vähimmäismäärästä. Veronkorotus olisi vähintään 75 euroa. Autoverojaksoa koskevalta veroilmoitukselta määrättävä veronkorotus olisi vähintään 300 euroa. Autoverojaksolla tarkoitettaisiin rekisteröidyn autoveroilmoittajan veroilmoittamisen jaksoa. Maksun vähimmäismäärän mitoituksessa on huomioitu rekisteröityjen autoveroilmoittajien toiminnan luonne, ja siksi autoverojaksolta määrättävä maksu olisi suurempi. Vähimmäiskorotus voisi tulla määrättäväksi, jos lisääntyneen veron määrästä laskettava veronkorotus jäisi alle vähimmäiskorotuksen määrän. Jos lisääntyneestä verosta laskettavia prosenttiperusteisia veronkorotuksia määrättäisiin samalla päätöksellä useampia, veronkorotusten yhteenlaskettua määrää verrattaisiin vähimmäiskorotukseen ja veronkorotuksena määrättäisiin vähimmäiskorotus, jos yhteenlaskettu määrä olisi vähimmäiskorotusta pienempi tai yhtä suuri kuin vähimmäiskorotus. Vähimmäiskorotus voisi tulla myös määrättäväksi tilanteissa, joissa veron määrää ei lisääntyisi tai lisääntyneen veron määrää ei voitaisi selkeästi laskea, mutta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä ei voida pitää vähäisenä. Vähimmäiskorotus olisi mahdollista määrätä myös, jos verovelvollinen ei täytä ilmoittamisvelvollisuuteen kuuluvaa velvollisuutta antaa tiedot ja selvitykset veroviranomaisen määräämällä lomakkeella tai velvollisuuttaan antaa veroviranomaisen pyytämät lisätiedot ja selvitykset.
Jos veroilmoitukseen liittyisi useampia virheitä ja laiminlyöntejä, veronkorotuksen määräämisen edellytykset ja sovellettava veronkorotussäännös harkittaisiin kunkin virheen ja laiminlyönnin osalta erikseen. Verotuspäätöksessä eri virheiden ja laiminlyöntien perusteella määrättyjen veronkorotusten yhteismäärä ilmaistaisiin yhtenä veronkorotuksena.
94 §.Myöhästymismaksu. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi uusi myöhästymismaksua koskeva sääntely. Pykälä vastaisi pääosin asiasisällöltään verotusmenettelylain 33 §:ää.
Pykälän 1 momentin mukaan myöhästymismaksu määrättäisiin, kun verovelvollinen ei ole täyttänyt veroilmoitusta koskevaa ilmoittamisvelvollisuuttaan säädetyssä määräajassa, mutta korjaa laiminlyöntinsä oma-aloitteisesti ennen verotuspäätöksen tekemistä. Lisäksi myöhästymismaksu määrättäisiin, jos verovelvollinen antaa veroilmoituksen säädetyn määräajan jälkeen ennen verotuspäätöksen muodostamista. Laiminlyönnin oma-aloitteisella korjaamisella tarkoitettaisiin sitä, että verovelvollinen ilmoittaa oikeat tiedot ennen kuin verovelvollinen on tullut tietoiseksi veron määräämiseksi aloitetusta viranomaisen valvontatoimesta. Laiminlyönnin korjaaminen ei olisi oma-aloitteista esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen korjaa veroilmoituksessa olevan virheellisen tiedon vasta saatuaan asiaa koskevan selvityspyynnön tai tiedon tulevasta verotarkastuksesta. Näissä tilanteissa määrättäisiin veronkorotus. Sen sijaan myöhästymismaksu määrättäisiin, jos veroilmoitus annetaan vasta Verohallinnon kehotuksen jälkeen.
Pykälän 1 momentissa tarkennettaisiin kuitenkin, ettei myöhästymismaksua kuitenkaan määrättäisi veronkorotuksen sijasta, jos verovelvollinen ottaa ajoneuvon verolliseen käyttöön antamatta lainkaan käyttöönottoilmoitusta. Näissä tilanteissa veroilmoitusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin aina veronkorotus, koska verovelvollisen toiminta osoittaa lähtökohtaisesti ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista ja myöhästymismaksun määrääminen veronkorotuksen sijasta ei olisi perusteltua. Lisäksi käyttöönottoilmoituksen antamisen laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 95 §:ssä säädetty laiminlyöntimaksu.
Pykälän 2 momentin mukaan verovelvolliselle ei määrättäisi myöhästymismaksua yksinomaan sen johdosta, että verovelvollinen on jättänyt veroilmoituksessaan ilmoittamatta verotuksessa verovelvollisen hyväksi vaikuttavan tiedon. Myöhästymismaksu voitaisiin kuitenkin määrätä, jos verovelvollisen hyväksi vaikuttavien tietojen myöhässä ilmoittaminen on toistuvaa tai sen voidaan katsoa osoittavan verovelvollisen piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Tästä olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun rekisteröity autoveroilmoittaja ilmoittaa ilman pätevää syytä verotukseen vaikuttavan tiedon autoverojaksosta toiseen veroilmoituksen antamiselle säädetyn määräpäivän jälkeen.
Myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä myös, jos veroilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy. Verovelvollisesta riippumattomina syinä voitaisiin pitää esimerkiksi yleisen tietoverkon toimintahäiriötä tai muuta vastaavaa syytä. Myös veroviranomaisen sähköisen asiointipalvelun toimintahäiriötä voitaisiin pitää säännöksessä tarkoitettuna verovelvollisesta riippumattomana syynä. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin laiminlyöntiin liittyvän veron määrän perusteella, jos laiminlyönti kohdistuu veroon. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä voitaisiin pitää lähtökohtaisesti vähäisenä, jos se on taloudelliselta merkitykseltään vähäinen. Veroilmoituksen antamista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä ei pidettäisi momentissa tarkoitettuna vähäisenä laiminlyöntinä, vaikka veroilmoituksella ilmoitettavan veron määrä olisi vähäinen. Laiminlyöntiä voitaisiin pitää vähäisenä myös, jos myöhästymisen kesto olisi lyhytaikainen. Laiminlyöntiä ei kuitenkaan pidettäisi edellä mainituissa tilanteissa vähäisenä, jos se on luonteeltaan toistuvaa. Pätevänä syynä pidettäisiin muun muassa sairastumista tai ylivoimaista estettä. Verovelvollisen tulisi esittää Verohallinnolle selvitys kykenemättömyydestä täyttää ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus tulisi kuitenkin täyttää mahdollisimman nopeasti esteen lakattua, jotta myöhästymismaksu voitaisiin jättää määräämättä. Erityisenä syynä voitaisiin pitää esimerkiksi verovelvollisen vahingossa tekemää lasku-, kirjoitus- tai ilmaisuerehdystä.
Pykälän 3 momentin mukaan myöhästymismaksu määrättäisiin veroilmoituskohtaisesti. Verovelvolliselle määrättäisiin kultakin veroilmoitukselta vain yksi myöhästymismaksu, vaikka verovelvollisella olisi useita laiminlyöntejä, kuten useampia myöhässä ilmoitettuja tietoja. Momentissa säädettäisiin kiinteät määrät myöhästymismaksulle. Myöhästymismaksu olisi 50 euroa. Autoverojaksoa koskevalta veroilmoitukselta määrättävä myöhästymismaksu olisi kuitenkin 200 euroa. Autoverojaksolla tarkoitettaisiin rekisteröidyn autoveroilmoittajan veroilmoittamisen jaksoa. Maksun kiinteän määrän mitoituksessa on huomioitu rekisteröityjen autoveroilmoittajien toiminnan luonne, ja siksi autoverojaksolta määrättävä maksu olisi suurempi.
Pykälän 4 momentin mukaan verovelvolliselle olisi varattava tilaisuus selvityksen antamiseen ennen myöhästymismaksun määräämistä, jos se on erityisistä syistä tarpeen. Sääntely poikkeaisi hallintoasian käsittelyä koskevasta yleisestä sääntelystä. Koska myöhästymismaksun määräytymisperusteeseen ei yleensä sisältyisi veroviranomaisen tapauskohtaista harkintaa ja myöhästymismaksun laskentatapa on kaavamainen, kuulemiseen ei pääsääntöisesti olisi tarvetta verovelvollisen oikeuksien turvaamiseksi. Verovelvollista kuultaisiin kuitenkin esimerkiksi silloin, jos ilmoituksen saapumisajankohdasta olisi epäselvyyttä.
Pykälän 5 momentin mukaan myöhästymismaksua ei voisi vähentää menona tuloverotuksessa.
95 §.Laiminlyöntimaksu. Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi uusi säännös laiminlyöntimaksusta. Laiminlyöntimaksu korvaisi autoverorikkomusta ja virhemaksua koskevat säännökset siltä osin kuin nykyisissä säännöksissä tarkoitettujen velvollisuuksien laiminlyönneistä ei tulisi jatkossa määrättäväksi myöhästymismaksua, veronkorotusta tai verotusmenettelylaissa säädettyä laiminlyöntimaksua. Laiminlyöntimaksu kohdistettaisiin muun muassa sellaisiin laiminlyönteihin, joihin ei liity veron ilmoittamisvelvollisuutta tai joissa veron ilmoittamisvelvollisuus voi olla tulkinnanvarainen. Lisäksi laiminlyöntimaksu määrättäisiin jatkossa veroilmoituksen peruuttamisesta tai jos Verohallinto peruuttaa veroilmoituksen 56 §:ssä säädetyllä tavalla. Tässä tapauksessa laiminlyöntimaksu korvaisi voimassa olevan lain mukaisen seuraamuksen.
Autoverolain mukaisen velvollisuutensa laiminlyönyttä kuultaisiin ennen laiminlyöntimaksun määräämistä. Laiminlyöntimaksua koskevan päätöksen muutoksenhakuaika olisi 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista tai valtion oikeudenvalvojan osalta päätöksen tekemisestä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksusta, joka määrättäisiin ilman, että veroviranomainen kehottaisi ensin korjaamaan laiminlyönnin. Tässä säännöksessä tarkoitetut velvollisuudet ja laiminlyönnit olisivat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä olisi mahdollista tehokkaasti täyttää viranomaisen kehotuksesta tai sellaisia, että laiminlyöntimaksun määrääminen vasta viranomaisen kehotuksen jälkeen heikentäisi laiminlyöntimaksun tehokkuutta ohjauskeinona. Verottoman käytön ilmoittamisvelvollisuus on esimerkiksi säädetty käyttötilanteisiin, jotta ajoneuvojen verotonta käyttöä ja verottoman käytön edellytyksiä olisi mahdollista valvoa. Ilman kehotusta määrättävä seuraamusmaksu olisi perusteltu näissä tilanteissa, koska muussa tapauksessa ilmoituksen antamatta jättämisestä ei olisi käytännössä mitään seuraamusta niissä tilanteissa, joissa laiminlyönti kohdistuisi pelkästään ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiin muttei johtaisi ajoneuvon verottamiseen. Laiminlyöntimaksun enimmäismäärä vastaisi nykyisen virhemaksun enimmäismäärää. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin, jos laissa säädetty velvollisuus jätetään asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan. Laiminlyöntimaksua määrättäessä olisi otettava huomioon laiminlyönnin vakavuus ja mahdollinen vaikutus kolmansiin osapuoliin.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin laiminlyöntimaksusta, joka määrättäisiin, jos ajoneuvosta on annettu veroilmoitus, mutta ajoneuvoa ei kuitenkaan rekisteröitäisi liikennerekisteriin ja veroilmoitus tämän vuoksi peruutetaan. Laiminlyöntimaksu korvaisi näissä tilanteissa voimassa olevan lain 43 §:n 2 momentissa säädetyn maksun, joka vastaa suuruudeltaan ennakkoratkaisuhakemuksen maksua eli 200 euroa. Siten laiminlyöntimaksun enimmäismäärä voisi olla nykyistä olennaisesti korkeampi. Jatkossa laiminlyöntimaksu määrättäisiin myös siinä tapauksessa, että verotuksen toimittaminen olisi vielä kesken. Verotuksen toimittaminen käynnistyy jo veroilmoituksen antamisesta, jolloin seuraamusmaksu olisi johdonmukaista kohdistaa myös tilanteisiin, joissa veroilmoitus peruutetaan myös ennen verotuspäätöksen antamista.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa viitattaisiin säädettyyn ilmoittamisvelvollisuuteen, joka liittyy 32 §:ssä tarkoitettujen määräaikaisen vuokrasopimuksen muutosten ilmoittamiseen, 43 §:ssä tarkoitettuun ajoneuvon luovuttamisesta ilmoittamiseen, 53 §:ssä tarkoitetun käyttöönottoilmoituksen antamiseen ja 57 §:ssä tarkoitettuun verottoman käytön ilmoituksen antamiseen. Momentin 3 kohdassa tarkoitettaisiin sellaisen selvittämisvelvollisuuden laiminlyöntiä, joka koskee edellisen kohdan ilmoittamisvelvollisuuksia eli sellaisia ilmoittamisvelvollisuuksia, jotka eivät liity veroilmoituksella annettaviin tietoihin tai 27 ja 29 §:ssä säädettyihin palautushakemuksiin. Momentin 4 kohdassa viitattaisiin ajoneuvon katsastajan velvollisuuteen tarkastaa määräaikaiskatsastusta suorittaessaan, että ajoneuvo ei ole autoveron laiminlyönnin vuoksi käyttökiellossa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksusta, joka korvaisi nykyisen autoverorikkomuksen perusteella määrätyn sakkorangaistuksen. Lisäksi tässä säädettävä laiminlyöntimaksu korvaisi virhemaksun niissä tapauksissa, joissa olisi tarkoituksenmukaista, että veroviranomainen kehottaisi velvollisuuden täyttämiseen. Laiminlyöntimaksu määrättäisiin, jos laissa säädetty velvollisuus jätetään veroviranomaisen kehotuksesta huolimatta asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan. Tämän momentin mukaisen laiminlyöntimaksun enimmäismäärä vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettyä laiminlyöntimaksun enimmäismäärää. Laiminlyöntimaksua määrättäessä olisi otettava huomioon laiminlyönnin vakavuus ja mahdollinen vaikutus kolmansiin osapuoliin.
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettaisiin 48 §:ssä tarkoitettua rekisteröintiä koskevaa ilmoittamisvelvollisuutta. Rekisteröintiä koskeva velvollisuus kattaa toiminnan muutos- ja lopettamisilmoitusten antamisen. Momentin 2 kohdassa viitattaisiin verotusta koskevaan kirjanpitovelvollisuuteen, verotusta koskevaan muistiinpanovelvollisuuteen ja velvollisuuteen pitää ajopäiväkirjaa. Verotusta koskeva kirjanpitovelvollisuus on kirjanpitolaissa säädettyyn kirjanpitovelvollisuuteen nähden verotusta koskeva lisävelvoite. Siten laiminlyöntimaksun määrääminen verotusta koskevan kirjanpitovelvollisuuden laiminlyönnistä ei estäisi kirjanpitorikosta koskevan syytteen tutkimista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksun määräämättä jättämisestä. Laiminlyöntimaksu olisi jätettävä määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy. Laiminlyönnin vähäisyyttä arvioitaisiin tapauskohtaisesti olosuhteiden perusteella. Päteviä syitä olisivat esimerkiksi sairastuminen tai ylivoimainen este.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että laiminlyöntimaksu ei olisi tuloverotuksessa vähennyskelpoinen meno. Säännös vastaisi verotusmenettelylain 22 a §:n 6 momenttia.
13 luku.Muutoksenhaku
96 §.Oikeus muutoksenhakuun. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta muutoksenhakuun, jonka sisältöön tai laajuuteen ei ehdoteta muutosta.
Verovelvollisen ja rekisteröidyn autoveroilmoittajan muutoksenhakuoikeudesta säädettäisiin 1 momentissa. Jos rekisteröity autoveroilmoittaja olisi vastuussa veron ilmoittamisesta ja velvollinen suorittamaan veron verovelvollisen sijasta, muutoksenhakuoikeus olisi ainoastaan rekisteröidyllä autoveroilmoittajalla. Niissä tapauksissa, joissa veroa ei saada perityksi rekisteröidyltä autoveroilmoittajalta ja omistaja tai haltija olisi velvollinen suorittamaan veron 7 §:n 2 momentissa mainituin rajoituksin, hänellä olisi tällöin myös oikeus käyttää verovelvollisen oikeussuojakeinoja. Tämä vastaisi nykytilaa. Verotukseen saisi lisäksi hakea muutosta muukin veron suorittamisesta vastuussa oleva.
Pykälän 2 momentin mukaan muuhun autoverolain nojalla annettuun päätökseen muutosta saisi hakea se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun välittömästi vaikuttaa. Muulla kuin verotuspäätöksellä tarkoitettaisiin 26 §:n 5 momentissa tarkoitettua päätöstä oikeudesta vamman perusteella myönnettävään palautukseen, 33 §:ssä tarkoitettua vakituista asuinpaikkaa koskeva päätöstä, 35 §:ssä tarkoitettua päätöstä ajoneuvon verottoman käytön määräajan pidentämisestä, 50 §:ssä tarkoitettua rekisteröintiä koskevaa päätöstä, 51 §:n 2 momentissa tarkoitettua vakuudesta annettavaa päätöstä, 56 §:ssä tarkoitettua autoveroilmoituksen peruuttamista koskevaa päätöstä, 78 §:ssä tarkoitettua ajoneuvon käytön eston määräämistä koskevaa päätöstä, 90 §:ssä tarkoitettu ajoneuvon käyttökiellon määräämistä koskevaa päätöstä, 95 §:n nojalla määrättyä laiminlyöntimaksua koskevaa päätöstä ja 115 §:n nojalla määrättyä sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevaa laiminlyöntimaksua koskevaa päätöstä. Lisäksi tiedonantovelvollinen voisi hakea muutosta Verohallinnon päätökseen, joka koskee velvollisuutta antaa 14 luvussa tarkoitettuja tietoja.
Lisäksi 2 momentin perusteella veron palauttamista koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta palautuksen hakija. Veron palauttamista koskevalla päätöksellä tarkoitettaisiin 27 §:ssä tarkoitettuihin palauttamishakemuksiin ja 29 §:ssä tarkoitettuun vientipalautushakemukseen annettua päätöstä.
Pykälän 3 momentin mukaan lain 45 §:ssä tarkoitetulla valtion oikeudenvalvojalla olisi oikeus hakea muutosta.
97 §.Oikaisuvaatimus. Pykälässä säädettäisiin oikaisuvaatimuksesta ja viranomaisesta, jolle se osoitettaisiin.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinnon tekemään päätökseen muutosta olisi haettava verotuksen oikaisulautakunnalta. Jos Liikenne- ja viestintävirasto on tehnyt päätöksen, muutosta haettaisiin Liikenne- ja viestintävirastolta. Muutosta haettaisiin kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Muutosta ei voisi hakea, jos asia olisi valitukseen annetulla päätöksellä jo ratkaistu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei ajoneuvon omistaja tai osamaksukaupassa haltija saisi vaatia 11 §:ssä tarkoitettua pakettiautojen alennettua autoveroa tai 23 §:ssä säädettävää pelastusauton, ambulanssin, eläinlääkintäauton, ruumisauton, matkailuauton ja yli 6 000 kilogramman M1-luokan auton, 24 §:ssä tarkoitettujen ulkomaisen edustuston ja sen henkilöstön ajoneuvon taikka 25 §:ssä tarkoitetun taksin autoverovapautta enää oikaisuvaatimuksella. Vaatimus tulisi näin ollen esittää joko veroilmoituksella tai 27 §:ssä säädetysti palautushakemuksella 6 kuukauden kuluessa siitä, kun ajoneuvo on merkitty rekisteriin ensimmäistä kertaa.
Pykälän 3 momentin mukaan oikaisuvaatimus olisi toimitettava määräajassa veroviranomaiselle eli Verohallinnolle tai Liikenne- ja viestintävirastolle sen mukaisesti, kumpi on toimittanut verotuksen.
Pykälän 4 momentin mukaan vaatimus olisi käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Tällä varmistettaisiin oikaisuvaatimusten viivytyksetön käsittely verotusta koskevassa oikaisuvaatimusmenettelyssä. Menettely vastaisi nykyistä oikaisuvaatimusmenettelyä koskevaa sääntelyä.
98 §.Oikaisuvaatimuksen määräaika. Pykälässä säädettäisiin oikaisuvaatimuksen määräajasta. Verotuspäätökseen ja veron palauttamista koskevaan päätökseen muutosta olisi 1 momentin mukaan haettava kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Oikaisuvaatimus voitaisiin kuitenkin aina tehdä 60 päivän kuluessa päivästä, jona muutoksenhakuun oikeutettu on saanut päätöksestä tiedon. Muihin kuin verotuspäätöksiin ja veron palauttamista koskeviin päätöksiin muutosta haettaisiin 2 momentin mukaan 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Pykälän 3 momentin mukaan valtion oikeudenvalvojan määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle olisi 60 päivää päätöksen tekemisestä. Menettely vastaisi nykyistä oikaisuvaatimusmenettelyä koskevaa sääntelyä.
99 §.Oikaisuviranomainen. Pykälässä säädettäisiin oikaisuviranomaisista. Pykälän 1 momentin mukaan verotuksen oikaisulautakunta ratkaisisi Verohallinnon päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset. Verohallinto voisi kuitenkin ratkaista oikaisuvaatimuksen silloin, kun esitetty vaatimus hyväksytään, jos muutoksenhakijana on muu kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimivallasta arvioverotuksen kumoamispäätöksen tekemiseen. Menettely koskisi sekä veroilmoituksen antamatta jättämisestä että ilmoituksen epäluotettavuudesta johtuvia arvioverotuksia. Säännös ei olisi velvoittava, vaan uusi veroilmoitus voitaisiin käsitellä oikaisuvaatimuksena verotuksen oikaisulautakunnassa. Pääsääntöisesti uudesta veroilmoituksesta johtuvan verotuksen kumoamispäätöksen tekisi kuitenkin Verohallinto, minkä jälkeen Verohallinto toimittaisi verotuksen uudelleen. Tähän päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta.
Pykälän 3 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto ratkaisisi jatkossakin ne oikaisuvaatimukset, jotka on tehty Liikenne- ja viestintäviraston tekemistä päätöksistä.
100 §.Muutoksenhaku ennakkoratkaisuun. Pykälässä säädettäisiin ennakkoratkaisun muutoksenhakumenettelystä voimassa olevaa autoverolakia vastaavasti. Pykälän 1 momentin mukaan ensivaiheessa muutosta haettaisiin valittamalla hallinto-oikeuteen. Jos veroviranomainen on päättänyt olla antamatta ennakkoratkaisua, tällaiseen päätökseen ei saisi hakea muutosta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hallinto-oikeudesta, jolle valitus osoitetaan. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi alkuperäisen veroviranomaisen päätöksen tekohetken mukaan. Tämä vastaisi vallitsevaa muutoksenhakukäytäntöä. Pykälän 3 momentissa säädetään valitusajasta. Päätös voitaisiin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona siten kuin verotusmenettelylain 26 c §:ssä säädettäisiin.
101 §.Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakumenettelystä oikaisuvaatimusta koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin hallinto-oikeudesta, jolle valitus osoitetaan. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi alkuperäisen veroviranomaisen päätöksen tekohetken mukaan, joten kotikunta tai kotipaikka sinä ajankohtana, jona oikaisulautakunnan päätös tehdään, ei olisi merkityksellinen. Tämä vastaisi voimassa olevaa muutoksenhakukäytäntöä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hallinto-oikeuteen tehtävän valituksen määräajasta. Valitusta koskeva määräaika lyhenisi merkittävästi nykyisestä valitusajasta ja muuttuisi vastaamaan verotusmenettelylaissa ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädettyä valituksen määräaikaa. Valitukselle säädetty määräaika olisi siten jatkossa sama kaikissa Verohallinnon kantamissa veroissa. Samalla määräaika muuttuisi vastaamaan paremmin yleistä valitusaikaa, joka on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Valtion oikeudenvalvojan valitusaika laskettaisiin päätöksentekohetkestä alkaen.
Päätös voitaisiin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona siten kuin verotusmenettelylain 26 c §:ssä säädettäisiin.
102 §.Valtion oikeudenvalvojan ja verovelvollisen kuuleminen valitusta käsiteltäessä. Pykälässä säädettäisiin nykytilaa vastaavasti valtion oikeudenvalvojan ja verovelvollisen kuulemisesta valitusta käsiteltäessä. Verovelvollisella tarkoitettaisiin tässä pykälässä myös muuta 96 § momentissa tarkoitettua muutoksenhakuun oikeutettua.
103 §.Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan lain 71 §:ää vastaavasti valituksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
104 §.Ennakkopäätösvalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälässä säädettäisiin autoverotuksessa uudesta ennakkopäätösvalituksesta. Ennakkopäätösvalituksella tarkoitetaan veroprosessin osapuolten poikkeuksellisesti suoraan korkeimmalle hallinto-oikeudelle tekemää valitusta verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä. Menettelyn soveltaminen edellyttäisi sitä, että oikaisuvaatimuksen ratkaisisi verotuksen oikaisulautakunta. Menettelyä ei siten sovellettaisi sellaisiin oikaisuvaatimusmenettelyssä tehtyihin päätöksiin, jotka Verohallinto tai Liikenne- ja viestintävirasto on ratkaissut. Jos verotuksen oikaisulautakunta käsittelisi asian ja hyväksyisi oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan, myös tästä päätöksestä tehtyyn valitukseen soveltuisi ehdotettu ennakkopäätösvalitusta koskeva sääntely. Ennakkopäätösvalituksen tekeminen edellyttäisi korkeimman hallinto-oikeuden myöntämää ennakkopäätösvalitusta koskevaa valituslupaa. Käytännössä tällaiset tilanteet olisivat harvinaisia. Ehdotettu menettely vastaisi verotusmenettelylain sääntelyä ennakkopäätösvalituksesta ja olisi siten yhtenäinen muun Verohallinnon toimittaman verotuksen kanssa. Pykälässä säädettäisiin, että ennakkopäätösvalitusta koskevassa menettelyssä noudatettaisiin verotusmenettelylain 71 a—71 d §:n säännöksiä.
105 §.Oikaisulautakunnan päätökseen liitettävä valitusosoitus. Pykälässä säädettäisiin oikaisulautakunnan päätökseen liitettävästä valitusosoituksesta ja sen sisällöstä. Pykälässä säädettäisiin myös, että valitusosoituksessa olisi selostettava ennakkopäätösvalitusta koskeva menettely pääpiirteittäin, jotta varmistettaisiin, että ennakkopäätösvalitusta koskevan lupahakemuksen tekijä tietäisi ja ymmärtäisi menettelyn luonteen ja suostumuksen antaja tietäisi ja ymmärtäisi suostumuksen merkityksen.
106 §.Muutosperusteen vahvistaminen. Pykälässä säädettäisiin muutosperusteen vahvistamisesta. Vahvistamiseen sovellettaisiin, mitä verotusmenettelystä annetun lain 73 §:ssä säädetään.
107 §.Äänestys. Pykälässä säädettäisiin, miten asia ratkaistaisiin verotuksen oikaisulautakunnassa, hallinto-oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa äänestäen. Päätökseksi tulisi tällöin se mielipide, jota useampi on kannattanut. Jos äänet jakautuisivat tasan, päätökseksi tulisi se mielipide, joka olisi verovelvolliselle edullisempi. Jollei tällaista perustetta voitaisi soveltaa, päätökseksi tulisi se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Säännös vastaisi muun muassa verotusmenettelylain 74 §:ää.
108 §. Seurannaismuutos. Pykälässä säädettäisiin seurannaismuutoksesta, joka olisi autoverotuksessa uusi muutoksiin liittyvä menettely. Verotuksella tarkoitettaisiin sekä verotuksen toimittamista että hakemuksesta palautettavan veron palautusta. Menettely vastaisi periaatteiltaan verotusmenettelylain seurannaismuutosta koskevaa sääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan seurannaismuutos voitaisiin tehdä veroviranomaisen tekemän verotuksen oikaisua koskevan päätöksen, muutoksenhakuviranomaisen tekemän päätöksen tai täydentävän verotuspäätöksen perusteella. Seurannaismuutos voitaisiin tehdä tilanteissa, joissa verotuspäätöstä on muutettu siten, että se vaikuttaa suoraan ja ilman erillistä harkintaa toiseen ajoneuvokohtaiseen verotukseen, toiseen autoverojaksoa koskevaan verotukseen, toisen verovelvollisen verotukseen tai hakemuksesta palautettavaan autoveroon. Seurannaismuutos voitaisiin tehdä myös esimerkiksi silloin, jos vientipalautusta tai vamman perusteella myönnettävää palautusta koskevaa päätöstä muutetaan siten, että se vaikuttaa suoraan ja ilman erillistä harkintaa toiseen vientipalautukseen tai vamman perusteella myönnettävään palautukseen. Jos esimerkiksi rekisteröidyn autoveroilmoittajan oikaisuvaatimuksen perusteella on muutettu sellaisen ajoneuvon verotusta, jossa on myönnetty palautus vamman perusteella, Verohallinto muuttaa tällöin myös palautuksen vastaamaan sitä määrää, joka voidaan palauttaa ajoneuvon uuden veron määrän perusteella.
Verohallinto tekisi seurannaismuutoksen myös silloin, jos Liikenne- ja viestintävirasto on muuttanut toimittamaansa verotusta siten, että se vaikuttaa suoraan Verohallinnon tekemään palautushakemusta koskevaan päätökseen. Liikenne- ja viestintävirasto tekisi vastaavasti seurannaismuutoksen silloin, kun Verohallinto olisi muuttanut verotusta tai palautushakemusta koskevaa päätöstä siten, että se vaikuttaisi suoraan ja ilman erillistä harkintaa Liikenne- ja viestintäviraston toimittamaan verotukseen.
Veroviranomainen voisi muuttaa saman tai toisen verovelvollisen verotusta tai palautusta muutosta vastaavasti. Seurannaismuutos voisi aiheuttaa muutoksen sekä verovelvollisen eduksi että vahingoksi. Seurannaismuutos voitaisiin tehdä, vaikka verotuksen oikaisun määräajat olisivat päättyneet.
Pykälän 2 momentin mukaan seurannaismuutos voitaisiin jättää tekemättä, jos muutoksen tekeminen olisi erityisestä syystä kohtuutonta. Säännös vastaisi muiden verolajien vakiintunutta verotuskäytäntöä.
109 §.Erityisiä säännöksiä muutoksenhausta ja muutoksenhaun johdosta tehtävistä muutoksista. Pykälässä säädettäisiin verotuksen muuttamisesta muutoksenhaun johdosta. Verovelvollinen ja muu verosta vastuussa oleva olisi muutoksenhausta huolimatta velvollinen maksamaan määrätyn veron, sen viivästysseuraamuksen tai muun seuraamuksen. Pykälässä säädettäisiin lisäksi niistä muutoksista, jotka Verohallinnon on tehtävä muutoksenhakuviranomaisen päätöksen johdosta.
110 §.Muutosten toteuttaminen. Pykälässä säädettäisiin, miten muutokset toteutettaisiin. Ehdotettu sääntely olisi asiasisällöllisesti vastaava kuin verotusmenettelylain 78 §.
Pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa muutokset toteutettaisiin teknisesti kuten verotuksen oikaisu. Säännös vastaisi autoverotuksen nykyistä käytäntöä. Päätöksiin haettaisiin muutosta siten kuin muutoksenhausta verotuksen oikaisua koskevaan päätökseen säädetään. Jos esimerkiksi uudelleen toimitettua verotusta koskeva päätös olisi tehty myöhemmin kuin kolmen vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, eli muutoksenhaun määräajan päättymisen jälkeen, verovelvollisen olisi haettava muutosta päätökseen 60 päivän kuluessa uudelleen toimitettua verotusta koskevan päätöksen tiedoksisaannista. Jos verovelvollinen katsoo, että verotukseen tehdyn muutoksen olisi tullut vaikuttaa hänen verotukseensa seurannaismuutoksena, hän voisi saattaa asian Verohallinnossa vireille muutoksenhausta säädettyjen määräaikojen estämättä. Verohallinnon asiassa tekemään päätökseen haettaisiin muutosta samalla tavoin kuin verotuspäätökseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin täytäntöönpanon keskeytyksestä ja keskeytysmääräyksestä. Koska uudelleenkäsittely toteutettaisiin siten kuin verotuksen oikaisusta säädetään, verotuksen kumoamisen johdosta mahdollisesti tehtyä ulosmittausta ei peruutettaisi. Tämän vuoksi olisi tarpeen säätää, että näissä tilanteissa veroviranomaisen tulisi oma-aloitteisesti määrätä täytäntöönpano keskeytettäväksi. Uudelleen toimitettavassa verotuksessa ratkaistaisiin oikea veron määrä ja veron perintätoimet jatkuisivat sen jälkeen. Lähtökohtaisesti keskeytysmääräys olisi tehtävä. Keskeytysmääräys voitaisiin kuitenkin jättää tekemättä, jos siihen olisi erityisiä syitä, kuten juuri vanhenemassa oleva vero. Keskeyttämismääräys olisi tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun muutoksenhakuviranomaisen päätös olisi annettu veroviranomaiselle tiedoksi. Keskeytysmääräykseen sovellettaisiin muutoin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettua lakia.
Pykälän 3 momentissa säädetysti muutos verotukseen voitaisiin siten tehdä esimerkiksi silloinkin, kun verotuksen oikaisulle laissa säädetty määräaika on päättynyt.
111 §.Perustevalitus. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevan autoverolain 70 §:n 4 momenttia vastaavasti perustevalituksen kiellosta.
112 §.Oikeudenkäyntikulut. Autoverolakiin ehdotetaan lisättäväksi oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva pykälä, jonka mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaukseen sovelletaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 10 luvun säännöksiä. Autoverolain mukaisten oikaisuvaatimusten käsittelyyn verotuksen oikaisulautakunnassa ja Liikenne- ja viestintävirastossa sovelletaan kuitenkin hallintolakia, eivätkä oikaisuvaatimusvaiheessa syntyneet kulut tulisi korvattavaksi. Säännös vastaisi sanamuodoltaan verotusmenettelylain vastaavia säännöksiä.
14 luku.Tietojenanto
113 §.Sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sivullisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta. Yleisellä tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan sivullisen velvollisuutta antaa veroviranomaiselle kehotuksetta tietoja verotusta varten, ja se kattaa sekä sivullisen että viranomaisen yleisen tiedonantovelvollisuuden.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääosin voimassa olevan autoveroverolain 11 g §:ää vastaavasti maahantuojan ja valmistajan velvollisuudesta antaa Verohallinnolle tiedot uusien ajoneuvojen pyyntihinnoista. Lisäksi säädettäisiin vastaava velvollisuus maahantuojan tai valmistajan edustajalle, jos tämä ilmoittaa maahantuojan tai valmistajan puolesta uusia autoja myytäväksi Suomessa. Käytännössä edustajalla tarkoitettaisiin esimerkiksi jälleenmyyjää. Uusien ajoneuvojen veroilmoitusmenettelyyn ehdotettujen muutosten johdosta uusien ajoneuvojen verotusarvojen vahvistaminen kaupallisten nimikkeiden avulla erillisessä menettelyssä ei olisi tarpeellista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta antaa Verohallinnolle tietoja käytettyjen ajoneuvojen myynti-ilmoituksista. Velvollisuus koskisi ajoneuvojen myynti-ilmoituksia liiketoiminnan muodossa sähköisesti julkaisevaa toimijaa. Käytetyn ajoneuvon veron määrä perustuu ajoneuvon yleiseen verolliseen vähittäismyyntiarvoon, joka lasketaan hinnasta, jolla samanlaisia ajoneuvoja yleisesti ilmoitetaan myytäväksi Suomen ajoneuvomarkkinoilla. Jotta Verohallinto voi toimittaa käytettyjen ajoneuvojen verotuksen laissa säädetyllä tavalla, se tarvitsee kattavat tiedot ajoneuvojen hinnoista Suomessa. Hintatietojen saanti voidaan turvata parhaiten säätämällä myynti-ilmoituksia julkaiseville sivullisen yleinen tiedonantovelvollisuus.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 79 §:n 1 momenttia. Pykälän 4 momentissa viitattaisiin verotusmenettelylain säännökseen viranomaisen yleisestä tiedonantovelvollisuudesta. Kyseisen säännöksen mukaan muun muassa liikenteen palveluista annetun lain 216 §:ssä tarkoitetun rekisterinpitäjän on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tieliikenteeseen liittyvät liikenneasioiden rekisteriin tallennetut tiedot. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin veroviranomaiselle valtuus antaa tarkempia määräyksiä sekä rajoittaa tiedonantovelvollisuutta tilanteissa, joiden merkitys verovalvonnan kannalta on vähäinen.
114 §.Sivullisen erityinen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin sivullisen erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. Sivullisen erityisellä tiedonantovelvollisuudella tarkoitettaisiin sivullisen tai viranomaisen velvollisuutta antaa veroviranomaiselle käsiteltävänä olevassa yksittäisessä asiassa toista verovelvollista koskevia tietoja. Tällöin tiedot annettaisiin veroviranomaisen kehotuksesta. Sivullisen olisi annettava tieto, jos tieto saattaa olla verotusta tai muutoksenhakua koskevan asian käsittelyä varten tarpeen. Tiedon tarpeen ratkaisisi veroviranomainen, ei tiedon antamiseen velvollinen taho.
Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 83 §:ää, jota täsmennettäisiin siten, että se vastaisi pääosin verotusmenettelylain 19 §:n säännöstä. Näin ollen veroviranomaisen pyyntö olisi jatkossa yksilöitävä esimerkiksi nimen tai muun vastaavan yksilöinnin, kuten ajoneuvon valmistenumeron perusteella. Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan autoverolain 81 §:n 3 momenttia elinkeinonharjoittajien erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. Säännökseen tarkennettaisiin, että jokaisen elinkeinonharjoittajan erityinen tiedonantovelvollisuus koskee ajoneuvojen ostojen ja myyntien lisäksi ajoneuvojen myynti-ilmoituksia ja pyyntihintoja. Samalla säännöksen sanamuotoa yhtenäistettäisiin vastaamaan muita sivullisen erityistä tiedonantovelvollisuutta koskevia säännöksiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Tullin velvollisuudesta antaa tietoja Verohallinnon kehotuksesta. Säännös vastaisi voimassa olevan autoverolain 87 a §:n 2 momenttia. Nykyinen veroviranomaisen oikeus saada tietoja pyynnöstä muuttuisi kuitenkin Tullin velvollisuudeksi antaa tietoja veroviranomaisen kehotuksesta. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että viranomaisen erityiseen tiedonantovelvollisuuteen sovellettaisiin lisäksi verotusmenettelylain 20 §:n säännöksiä viranomaisen erityisestä tiedonantovelvollisuudesta. Tiedot tulisi antaa myös Liikenne- ja viestintäviraston kehotuksesta. Voimassa olevan autoverolain 83 §:n 2 momentissa säädetystä veroviranomaisen oikeudesta tarkastaa tai tarkastuttaa asiakirjoja säädettäisiin jatkossa uuden autoverolain verotarkastusta koskevassa 64 §:ssä.
115 §.Erityisiä säännöksiä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta. Pykälässä säädettäisiin tiedonantovelvollisuutta koskevista erityisistä säännöksistä. Pykälä vastaisi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 31 §:ää.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, kuka olisi vastuussa tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä. Oikeushenkilön puolesta tiedonantovelvollisuudesta olisivat vastuussa ne henkilöt tai tahot, jotka ovat velvollisia täyttämään ilmoittamisvelvollisuuden. Verotusmenettelyn yhdenmukaisuuden vuoksi olisi tarkoituksenmukaista soveltaa tiedonantovelvollisuuteen samaa vastuuvelvollisuutta kuin ilmoittamisvelvollisuuteen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin verotusmenettelylain vertailutietotarkastusta, tietojen antamista koskevien erityissäännösten sekä laiminlyöntimaksua, tarkastusoikeutta ja tietojen maksullisuutta koskevien säännösten soveltamisesta tässä laissa säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen. Verohallintoa koskevat säännökset soveltuisivat myös Liikenne- ja viestintävirastoon.
116 §.Käyttökiellon tarkastaminen katsastuksessa. Pykälässä säädettäisiin katsastuksen suorittajan velvollisuudesta tarkastaa ajoneuvon käyttökielto kuten voimassa olevan autoverolain 79 a §:ssä. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. Velvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin laiminlyöntimaksu.
117 §.Tarkastusoikeus. Pykälässä säädettäisiin viranomaisen oikeudesta tarkastaa ajoneuvo tai määrätä ajoneuvo tarkastettavaksi kuten voimassa olevan autoverolain 80 §:ssä. Pykälään lisättäisiin tarkennus siitä, ettei pykälässä tarkoitettuja tarkistuksia saisi suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa tai paikoissa.
118 §.Tullin tietojenanto. Pykälässä säädettäisiin Tullia koskevista viranomaisen tietojenanto-oikeudesta. Pykälä vastaisi voimassa olevan autoverolain 87 a §:n 1 momenttia. Toisen valvontaviranomaisen eli poliisin osalta tietojenanto-oikeudesta säädetään nykyisin henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa (616/2019).
15 luku.Erinäiset säännökset
119 §.Sähköinen asiointi ja allekirjoittaminen. Pykälässä säädettäisiin viittaus verotusmenettelylain 93 a §:ään, jossa säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista ja allekirjoittamisesta. Säännös koskisi kaikkea tässä laissa tarkoitettua sähköistä ilmoittamista ja allekirjoittamista.
120 §.Viittaus rikoslakiin. Pykälässä säädettäisiin viittaus rikoslain veropetosta koskeviin säännöksiin kuten nykyisen autoverolain 89 §:n 1 momentissa.
Nykyisen autoverolain 89 §:n 2 momentin mukaista autoverorikkomusta koskevaa sääntelyä ei ehdoteta sisällytettäväksi uuteen autoverolakiin, vaan laiminlyönneistä määrättäisiin jatkossa veronkorotus taikka laiminlyöntimaksu.
16 luku.Voimaantulo
121 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.1.2021.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin ensinnäkin ajoneuvoihin, joita koskeva veron suorittamisvelvollisuus syntyy lain tultua voimaan. Lakia sovellettaisiin, jos ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan ehdotettavassa laissa tarkoitettuun verolliseen käyttöön lain tultua voimaan taikka jos ajoneuvoa koskeva veroilmoitus annetaan ennen rekisteröintiä ja verollista käyttöönottoa lain tultua voimaan. Lakia sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa käyttöönotettuihin tai rekisteröityihin ajoneuvoihin, jos ajoneuvon rakennetta, omistusta tai käyttötarkoitusta muutetaan lain tultua voimaan siten, että muutoksen johdosta olisi lain nojalla kannettava veroa. Lisäksi lakia sovellettaisiin ajoneuvoihin, jotka on aikaisemmin verotettu tai olisi tullut ilmoittaa verotettavaksi ja joiden verotuksessa autoveroa on määrätty 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla tai ajoneuvosta on myönnetty vientipalautus tai vähennys määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella ja ajoneuvo rekisteröidään tai otetaan uudelleen verolliseen käyttöön Suomessa taikka siitä annetaan veroilmoitus 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin ajoneuvoon, joka otetaan verottomaan käyttöön Suomessa lain tultua voimaan.
Pykälä 3 momentin mukaan lakia sovellettaisiin autoveron palautukseen, jota haetaan lain voimaantulon jälkeen.
122 §.Kumottavat säädökset. Ehdotettavalla lailla kumottaisiin voimassa oleva autoverolaki, jäljempänä vanha autoverolaki, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen lukuun ottamatta salassapitoa koskevia 86, 87 ja 88 §:ää. Näin ollen vanhan autoverolain salassapitovelvollisuutta koskevat säännökset jäisivät voimaan.
Ehdotettavalla lailla kumottaisiin myös ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annettu asetus (1256/1992).
123 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan autoverotukseen eli autoverotuksen toimittamiseen ja sen muuttamiseen sovellettaisiin pääsääntöisesti niitä vanhan autoverolain säännöksiä, jotka olivat voimassa tämän lain tullessa voimaan, jos veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt ensimmäisen kerran ennen ehdotettavan lain voimaantuloa. Myös verotukseen liittyvien laiminlyöntien seuraamuksiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jos veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt enne ehdotettavan lain voimaantuloa. Samoja säännöksiä sovellettaisiin myös veron palauttamiseen hakemuksesta, jos hakemus on tullut vireille ennen lain voimaan tuloa. Lisäksi säännöksiä sovellettaisiin muutoksenhakuun, joka koskee ennen lain voimaantuloa tehtyä päätöstä. Säännöstä sovellettaisiin, jollei jäljempänä toisin säädettäisi.
Pykälän 1 momentin säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi muutosverotukseen, joka oli vireillä Verohallinnossa tai Liikenne- ja viestintävirastossa ehdotettavan lain tullessa voimaan. Muutosverotuksella tarkoitettaisiin esimerkiksi verotuksen oikaisua tai uudelleen toimitettavaa verotusta. Vaikka tällainen asia ratkaistaisiin lain voimaantulon jälkeen, päätös tehtäisiin niiden säännösten mukaisesti, jotka olivat voimassa tämän lain tullessa voimaan.
Lisäksi 1 momentissa säädetysti veron tai palautuksen määrään vaikuttavat muutokset tehtäisiin niiden säännösten mukaisesti, jotka olivat voimassa lain tullessa voimaan, jos muutoksenhakuviranomainen muuttaa ennen lain voimaantuloa tehtyä päätöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta ja päätöksen tiedoksiannosta lain voimaantulon jälkeen annettuun veroviranomaisen ensiasteen päätökseen, joka koskee ennen lain voimaantuloa syntynyttä veron suorittamisvelvollisuutta tai vireille tullutta veroa koskevaa palautushakemusta. Jos ensiasteen päätös tehdään ehdotettavan lain voimaantulon jälkeen, muutoksenhakuun ja päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin ehdotettavan lain säännöksiä kaikissa tapauksissa. Ensiasteen päätöksellä tarkoitettaisiin veroviranomaisen tekemiä päätöksiä, jotka eivät liity muutoksenhakuun. Esimerkiksi ehdotettavan lain voimassaoloaikana tehtyyn verotuksen oikaisua tai uudelleen toimitettavaa verotusta koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta ehdotettavan lain säännösten mukaan, vaikka päätös koskisi ennen lain voimaantuloa syntynyttä veron suorittamisvelvollisuutta.
Pykälän 2 momentin siirtymäsäännöstä voidaan havainnollistaa seuraavin esimerkein.
Esimerkki 1. Verohallinto toimittaa vuonna 2021 jälkiverotuksen ja ajoneuvoa koskeva veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt vuonna 2019. Jälkiverotuspäätös tehtäisiin soveltaen vanhan autoverolain säädöksiä, jotka olivat voimassa tämän lain tullessa voimaan. Muutosta haettaisiin kuitenkin tämän lain säännösten mukaan.
Esimerkki 2. Verovelvollinen tekee vuonna 2019 annetusta verotuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen Verohallinnolle joulukuussa 2020. Verohallinto hyväksyy verovelvollisen oikaisuvaatimuksen tammikuussa 2021. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakee valittamalla muutosta oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen. Siirtymäsäännöksen mukaan Verohallinnon päätöksellä tarkoitettaisiin alkuperäistä ensiasteen hallintopäätöstä eikä muutoksenhakuun liittyvää oikaisuvaatimukseen annettua päätöstä, joten muutoksenhakuun sovellettaisiin kaikissa muutoksenhakuasteissa niitä vanhan autoverolain säännöksiä, jotka olivat voimassa lain tullessa voimaan. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hakisi muutosta valittamalla vanhan autoverolain mukaisesti 60 päivän kuluessa päätöksen tekemisestä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tarkentavasti veron suorittamisvelvollisuudesta. Jos ajoneuvoa koskeva käyttöönottoilmoitus annetaan ennen ehdotettavan lain voimaantuloa, mutta veroilmoitus annettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen, veron suorittamisvelvollisuuden katsottaisiin syntyvän ehdotettavan lain mukaisesti veroilmoituksen antamisella.
Pykälän 4 momentti koskisi vanhan autoverolain mukaisen väliaikaisen verottomuuden perusteella Suomessa olevia ajoneuvoja, joita koskeva veroton käyttö on alkanut ennen ehdotettavan lain voimaantuloa. Tällaisen ajoneuvon käyttö katsottaisiin väliaikaisesti verottomaksi vanhan autoverolain säännösten mukaisesti vanhassa autoverolaissa kyseistä verotonta käyttöä koskevan määräajan loppuun saakka. Määräaikaa ei voitaisi kuitenkaan hakemuksesta enää pidentää, vaan ehdotettavaa lakia sovellettaisiin välittömästi määräaikojen päättyessä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että ajoneuvon verotukseen sovellettaisiin ehdotettavan lain säännöksiä, jos ajoneuvoa muutetaan ehdotetun lain tultua voimaan siten, että vanhan autoverolain säännösten nojalla myönnetyn autoveron palautuksen tai vapautuksen tai alennetun veron ehdot taikka edellytykset eivät enää täyty. Lisäksi veroedun saaneen oikeuksien turvaamiseksi momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta vaatia vanhan autoverolain soveltamista. Siten jos vanhan autoverolain säännökset johtaisivat veroedun saaneelle edullisempaan lopputulokseen, verotukseen voitaisiin veroedun saaneen vaatimuksesta soveltaa vanhan autoverolain säännöksiä. Ennakkopalautuksen takaisinperintään sovellettaisiin kuitenkin aina vanhan autoverolain 34 e § 3 momentin säännöksiä.
Pykälän 6 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa palautusperuste vamman perusteella palautettavaan autoveroon tai vientipalautukseen olisi syntynyt ennen ehdotettavan lain voimaantuloa, mutta hakemus tulisi vireille vasta ehdotettavan lain voimaantulon jälkeen. Edellä 120 §:ssä säädetysti lain voimaantulon jälkeen vireille tulleeseen hakemukseen sovellettaisiin ehdotettavan lain säännöksiä. Jos hakemus koskee kuitenkin ennen ehdotettavan lain voimaantuloa syntynyttä palautusperustetta, hakijan oikeuksien turvaamiseksi sovellettaisiin kuitenkin vanhan autoverolain säännöksiä niissä tapauksissa, joissa ehdotettavan lain soveltaminen johtaisi palautushakemuksen hylkäämiseen, mutta palautushakemus hyväksyttäisiin, jos siihen sovellettaisiin vanhan autoverolain säännöksiä. Jos vientipalautushakemus tulee vireille ehdotettavan lain voimaantulon jälkeen ja ajoneuvosta on myönnetty vanhassa autoverolaissa säädetty ennakkopalautus, ennakkopalautus vähennetään vientipalautuksena maksettavasta määrästä. Jos ennakkopalautusta olisi maksettu enemmän kuin vientipalautuksena myönnettäisiin, sovellettaisiin ennakkopalautuksen takaisinperintään 5 momentin nojalla vanhan autoverolain 34 e §:n 3 momentin säännöksiä. Pykälän 6 momentin siirtymäsäännöstä voidaan havainnollistaa seuraavalla esimerkillä.
Esimerkki 3. Hakija on ostanut ajoneuvon osamaksukaupalla. Ajoneuvo on ensirekisteröity 1.11.2018 ja hakija on merkitty rekisteriin ajoneuvon haltijaksi. Hakija on merkitty rekisteriin ajoneuvon omistajaksi 1.12.2020. Hakemus veron palauttamiseksi on saapunut Verohallinnolle 4.1.2021. Veron palauttamisen edellytykset täyttyisivät hakijan invaliditeetin osalta, mutta hakemus hylättäisiin myöhässä saapuneena, jos sovellettaisiin tämän lain säännöksiä. Tämän lain voimaantullessa voimassa olleen lain edellytykset veron palauttamiselle täyttyvät ja hakemus on saapunut määräajassa. Autoveron palauttamiseen sovelletaan lain voimaantullessa voimassa olleen lain säännöksiä, koska tämä johtaa hakijalle edullisempaan lopputulokseen.
Pykälän 7 momentin mukaan vanhan autoverolain nojalla Verohallinnon hyväksymä rekisteröity asiamies siirrettäisiin ehdotettavan lain voimaan tullessa autoveroilmoittajien rekisteriin. Jos autoveroilmoittajien rekisteriin siirretty nykyinen rekisteröity asiamies ei täyttäisi ehdotetun lain mukaisia rekisteröinnin edellytyksiä, sovellettaisiin rekisteristä poistamiseen ehdotettavan lain 49 §:ää.
Pykälän 8 momentissa säädettäisiin, että Verohallinnon vanhan autoverolain nojalla antamat väliaikaista verotonta käyttöä koskevat luvat jäisivät voimaan niissä mainituilla ehdoilla ehdotettavan lain tullessa voimaan. Kun luvassa mainittu määräaika päättyy tai jos luvassa mainittuja ehtoja ei noudateta, ajoneuvon käytön verollisuuteen sovellettaisiin ehdotetun lain säännöksiä.
Pykälän 9 momentissa säädettäisiin, että Verohallinnon vanhan autoverolain nojalla ennakkoon antamaa päätöstä autoveron palauttamisesta invaliditeetin perusteella noudatetaan päätöksessä mainituilla ehdoilla. Jos hakija pyytää palautuksen maksamista päätöksessä asetettuun määräaikaan mennessä ja maksamisen edellytykset muutoin täyttyvät, palautus maksetaan, vaikka ajoneuvo olisi ensirekisteröity hakijan omistukseen vasta ehdotettavan lain voimaantulon jälkeen.
Pykälän 10 momentin mukaan vanhan autoverolain voimaan jäävässä 86 §:ssä säädettyä salassapitoa sovellettaisiin myös ehdotettavan lain 26 §:ssä tarkoitettuihin asioihin liittyviin asiakirjoihin vastaavasti kuin sitä sovellettaisiin vanhan autoverolain 50 ja 51 §:ssä tarkoitettuihin asioihin liittyviin asiakirjoihin.
Pykälän 11 momentissa säädettäisiin pidennetty siirtymäaika vanhan autoverolain 43 §:ssä tarkoitetulle veroilmoituksen peruuttamiselle, jos veroilmoitus olisi annettu ennen ehdotettavan lain voimaantuloa. Veroilmoituksen voisi peruuttaa vanhan autoverolain 43 §:ssä säädetyillä edellytyksillä. Peruuttaminen tulisi kuitenkin tehdä yhden vuoden kuluessa ehdotetun lain voimaantulosta eli viimeistään 31.12.2021. Lisäksi momentissa säädettäisiin Verohallinnolle valtuus peruuttaa ennen ehdotetun lain voimaantuloa annettu veroilmoitus omasta aloitteestaan. Valtuus olisi tarpeen tilanteissa, joissa verovelvollinen on ollut passiivinen eikä suorita autoveroa edes maksukehotuksen saatuaan tai joissa verovelvollinen ei rekisteröi ajoneuvoa kohtuullisessa ajassa, vaikka on maksanut autoveron. Verohallinto voisi peruuttaa veroilmoituksen aikaisintaan yhden vuoden kuluttua ehdotetun lain voimaantulon jälkeen sillä edellytyksellä, että ajoneuvoa ei ole rekisteröity liikennerekisteriin yhden vuoden kuluessa veron alkuperäisestä eräpäivästä.
Pykälän 12 momentin mukaan ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin laiminlyönteihin sovellettaisiin vanhan autoverolain säännöksiä. Sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien tietojen antamisen laiminlyönteihin sovellettaisiin vanhaa autoverolakia, jos tietoja olisi pyydetty ennen lain voimaantuloa. Jos tietoja olisi pyydetty ehdotettavan lain tultua voimaan, sivullisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönteihin sovellettaisiin ehdotettavan lain mukaisesti verotusmenettelylakia, vaikka kyse olisi lain voimaantuloa edeltävään aikaan liittyvistä tiedoista.
Pykälän 13 momentissa säädettäisiin veronkantoa ja perintää koskeva siirtymäsäännös. Autoveron veronkanto ja perintä siirtyisivät vanhasta kantomenettelystä uuteen kantomenettelyyn ja samalla vanhasta tietojärjestelmästä uuteen tietojärjestelmään vasta helmikuun alusta 2021. Tästä syystä säädettäisiin, että ehdotettavan lain voimaan tullessa voimassa olleita vanhan autoverolain säännöksiä veronkannosta ja perinnästä sovellettaisiin toimitettavassa autoverotuksessa 31.1.2021 saakka. Tämän jälkeen kaikkeen autoveron veronkantoon ja perintään sovellettaisiin ehdotettavan lain ja veronkantolain säännöksiä. Autoveroon sovellettaisiin hyvityskorkoa ja viivästyskorkoa koskevia säännöksiä 1.2.2021 alkaen. Tätä edeltävältä ajalta autoveron palautukselle maksettavaan korkoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita vanhan autoverolain säännöksiä palautuskorosta. Viivästysseuraamuksiin sovellettaisiin 31.1.2021 saakka lain voimaan tullessa voimassa olleita vanhan autoverolain säännöksiä viivekorosta ja veronlisäyksestä. Tämän jälkeen sovellettaisiin säännöksiä viivästyskorosta. Siten autoverolle laskettaisiin viivekorkoa ja veronlisäystä 31.1.2021 saakka ja viivästyskorkoa 1.2.2021 alkaen. Helmikuun alusta autoverotukseen sovellettaisiin ehdotettavan lain säännöksiä veronkannosta ja perinnästä, mikä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että autoveroa koskevat veronkantolain 70 §:ssä säädetyt tiedot merkittäisiin ensimmäisen kerran verovelvolliselle helmikuulta 2021 muodostettavaan yhteenvetoon.
Pykälän 14 momentissa säädettäisiin, että lain soveltamisalaan katsottaisiin kuuluvan myös sellainen ajoneuvo, jonka ajoneuvoluokka on merkitty vanhan luokkamerkintätavan mukaisesti tai jolla ei ole lainkaan ajoneuvoluokkaa, jos se teknisiltä ominaisuuksiltaan vastaa ehdotettavan lain 1 §:ssä mainittuja L5e- ja L7e-luokan ajoneuvoa. Säännös olisi tarpeen, koska ehdotettavaan uuteen autoverolakiin ei olisi tarkoituksenmukaista ottaa vanhentuneen lainsäädännön merkintätavan mukaista luokkamerkintää.
Pykälän 15 momentissa säädetysti viittauksia vanhaan autoverolakiin pidettäisiin viittauksina ehdotettavaan lakiin, jollei ehdotettavasti laista muuta johdu.
Liite. Liite ja siihen sisältyvät verotaulukot otettaisiin ehdotettavan autoverolain liitteeksi asiasisällöltään samanlaisina kuin ne ovat voimassa olevassa autoverolaissa. Veroprosentit verotaulukoissa 1 ja 1 A vastaisivat viimeisimpiä veroprosenttitaulukoita, joista verotaulukon 1 veroprosentit ovat tulleet voimaan laissa 1481/2015 säädetysti 1.1.2019 ja verotaulukon 1 A veroprosentit laissa 1365/2018 säädetysti 1.1.2019.
6.13
Ajoneuvoverolaki
35 §.Vapautus vammaisuuden perusteella. Pykälän viittaus voimassa olevan autoverolain 51 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden autoverolain säädöskokoelmanumeroon ja 26 §:ään.
6.14
Ajoneuvolaki
10 §.Auto. Pykälän 4 momentin viittaus voimassa olevaan autoverolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden autoverolain säädöskokoelmanumeroon.
65 a §.Ennakkoilmoituksen tekijä. Pykälän 1 momentin 2 kohdan viittaus voimassa olevan autoverolain 39 §:ään muutettaisiin viittaukseksi uuden autoverolain 46 §:ään.
6.15
Hallinto-oikeuslaki
12 a §.Hallinto-oikeuden kokoonpano eräissä asioissa. Pykälän viittaus voimassa olevaan autoverolakiin muutettaisiin viittaukseksi uuden autoverolain säädöskokoelmanumeroon.
6.16
Ennakkoperintälaki
25 §. Ennakkoperintärekisteri. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin ennakkoperintärekisterin käyttötarkoituksesta. Ennakkoperintärekisteri otettiin käyttöön vuoden 1995 alusta. Hallituksen esityksen (HE 126/1994 vp) mukaan ennakkoperintärekisteriä ja ennakkoperintää koskevien muiden muutosten tavoitteena oli ennakkoperinnän ennustettavuuden ja yhdenmukaisuuden parantaminen sekä työn teettäjän suojaaminen ennakoimattomilta seuraamuksilta. Tavoitteena oli lisäksi edistää ennakkoverojen ja lopullisten verojen oikea-aikaista ja -määräistä kertymistä sekä parantaa veroviranomaisten tiedonsaantia ja verovalvontaa. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ennakkoperintärekisterin käyttötarkoituksena olisi parantaa suorituksen maksajan oikeusturvaa ja tehostaa verojen kertymistä.
26 §. Ennakkoperintärekisteristä poistaminen. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin uusi 3 kohta, jossa säädettäisiin siitä, että ennakkoperintärekisteristä voidaan poistaa tai siihen jättää merkitsemättä se, joka on määrätty liiketoimintakieltoon. Rekisteriin merkitsemättä voitaisiin jättää tai rekisteristä voitaisiin poistaa sellainen toimija, jonka voidaan olettaa laiminlyövän velvollisuutensa myös verotuksessa. Liiketoimintakiellon perusteet voivat olla kuitenkin monenlaisia. Esimerkiksi liiketoimintakielto voidaan määrätä alaikäisen parituksen tai törkeän parituksen vuoksi.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin uusi 4 kohta, jossa säädettäisiin siitä, että ennakkoperintärekisteristä voidaan poistaa tai siihen jättää merkitsemättä yhteisö tai yhtymä, jonka johtohenkilö on määrätty liiketoimintakieltoon. Johtohenkilönä pidettäisiin esimerkiksi hallituksen jäsentä tai toimitusjohtajaa taikka muussa siihen rinnastettavassa asemassa olevaa, samoin kuin sitä, joka tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa taikka hoitaa sen hallintoa.
29 §. Ennakkoperintärekisterin tietojen säilytysaika. Lakiin lisättävässä pykälässä säädettäisiin ennakkoperintärekisterin tietojen säilytysajasta. Säilytysajaksi ehdotetaan 12 vuotta siitä lukien, kun rekisteröity on poistettu rekisteristä. Ehdotetussa säilytysajassa on otettu huomioon tuloverotusta koskeva muutoksenhakuaika sekä verotuksen oikaisun määräajat. Pisimmillään verotusta voidaan oikaista verotusmenettelylain 56 c §:n tarkoittamassa määräajassa. Säännöksessä ehdotetaan, että yksittäistapauksessa tietoja voitaisiin säilyttää myös tämän jälkeen, jos kyseisessä asiassa olisi vireillä verotuksen muuttaminen tai muutoksenhaku.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännös. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021. Aiemmin määrätty liiketoimintakielto voisi olla perusteena ennakkoperintärekisteristä poistamiselle tai siihen merkitsemättä jättämiselle, kun poisto tai merkitsemättä jättäminen tehtäisiin lain voimaan tultua.
6.17
Laki verotusmenettelystä
14 §.Verotarkastus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan toisen viranomaisen edustaja voisi asiantuntijana avustaa verotarkastuksessa. Säännös vastaisi asiasisällöltään valmisteverotuslain nykyistä 96 §:n säännöstä, jonka mukaan tarkastuksessa voi olla läsnä myös muun viranomaisen edustajia. Kyse olisi nimenomaisesti siitä, että toisen viranomaisen edustaja tulisi avustamaan Verohallinnon verotarkastajaa tämän tehtävässä. Toisen viranomaisen asiantuntija-apu saattaisi olla välttämätöntä esimerkiksi tontinrajoja tai varaston arvoa määritettäessä. Valmisteverotuslain säännös kumottaisiin ja vastaava säännös lisättäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin ja uuteen autoverolakiin, joten toisen viranomaisen asiantuntijan apu verotarkastuksessa olisi jatkossa mahdollista kaikkien Verohallinnon toimivaltaan kuuluvien verojen osalta. Nykyinen 4 momentti, jossa säädetään valtioneuvoston oikeudesta antaa tarkempia säännöksiä, siirtyisi 5 momentiksi.
6.18
Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä
1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momenttiin, jossa säädetään, missä laeissa säädettyjen verojen ja maksujen verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun lakia sovelletaan, lisättäisiin valmisteverotuslaki ja valmisteverolait. Lain soveltamisalaan lisättäviä valmisteverolakeja olisivat polttoaineverolaki, sähköverolaki, virvoitusjuomaverolaki, alkoholiverolaki, juomapakkausverolaki, tupakkaverolaki, jäteverolaki ja öljysuojarahastosta annettu laki.
2 §.Määritelmät. Pykälässä säädetään laissa käytettävissä määritelmistä. Säännös vastaisi muilta osin nykytilaa, mutta pykälän 4 kohtaan, jossa määritellään verovelvollinen, lisättäisiin viittaus 1 §:ään lisättäväksi ehdotettujen valmisteverolakien mukaisessa verotuksessa verovelvollisiin.
Lisäksi pykälään lisättäisiin uusi 6 kohta, jossa määriteltäisiin valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollinen. Valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisilla tarkoitettaisiin ensinnäkin valmisteveroluvan haltijoita eli valtuutettuja varastonpitäjiä, rekisteröityjä vastaanottajia ja veroedustajia. Lisäksi sillä tarkoitettaisiin niitä, jotka ovat rekisteröidyt verovelvollisiksi asianomaisen valmisteverolain säännöksen perusteella. Näitä ovat sähköverolaissa tarkoitetut verkonhaltijat, sähköntuottajat, sähkön pientuottajat, polttoturpeen ja maakaasun käyttäjät, maakaasuverkonhaltijat ja maakaasun rekisteröidyt käyttäjät. Myös jäteverolaissa tarkoitetut kaatopaikan pitäjät ja polttoaineverolaissa tarkoitetut biopolttoöljyn valmistajat ovat verovelvollisiksi rekisteröityjä.
Pykälään lisättäisiin myös uusi 7 kohta, jossa määriteltäisiin valmisteverotuksessa satunnaisesti verovelvollinen. Sillä tarkoitettaisiin kaikkia muita valmisteverovelvollisia paitsi säännöllisesti verovelvollisia. Satunnaisesti verovelvollinen olisi esimerkiksi sellainen tuotteita toisesta jäsenvaltiosta vastaanottava verovelvollinen, jolla ei ole valmisteverolupaa.
11 §.Verokausi. Pykälää muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin uusi 5 ja 6 momentti, jolloin nykyinen 5 momentti siirtyisi 7 momentiksi. Pykälän 1 momentin mukaan verokausi on kalenterikuukausi, jollei muissa momenteissa säädetä toisin. Uudessa 5 momentissa säädettäisiin kaatopaikanpitäjän jäteverotuksessa sovellettavasta verokaudesta, joka olisi neljänneskalenterivuosi kuten nykyisinkin. Uudessa 6 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti, että sähkön pientuottajan verokausi olisi sähköverotuksessa kalenterivuosi. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että se kattaisi viittauksen myös uuteen 5 ja 6 momenttiin.
17 §.Veroilmoituksen määräpäivä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että myös valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisen on ilmoitettava verokauden vero viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12 päivänä.
Valmisteverotuksessa satunnaisesti verovelvollinen antaisi veroilmoituksen yleensä 1 momentin mukaisessa määräajassa. Pykälään lisättävässä uudessa 4 momentissa säädettäisiin veroilmoituksen antamisen määräajasta tilanteessa, jossa valmisteverotuksessa satunnaisella verovelvollisella olisi samassa valmisteverossa myös säännöllistä toimintaa. Ehdotuksen mukaan ilmoittamisen määräaika määräytyisi tällöin kokonaisuudessaan 2 momentin mukaan eli myös veroilmoitus satunnaisesta toiminnasta annettaisiin säännöllistä toimintaa koskevassa määräajassa. Esimerkiksi jos verovelvollinen olisi alkoholiverosta sekä säännöllisesti että satunnaisesti verovelvollinen, kaikki alkoholiverot olisi ilmoitettava viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä.
Pykälän 3 momentissa säädetään kalenterivuoden pituiselta verokaudelta suoritettavaa veroa koskevasta poikkeussäännöstä, jonka mukaan veroilmoitus kalenterivuoden verokaudelta on annettava viimeistään verokautta seuraavan helmikuun viimeisenä päivänä. Säännöstä sovellettaisiin jatkossakin vain arvonlisäverovelvolliseen ja apteekkiverovelvolliseen, joten momenttia muutettaisiin siten, että valmisteverotus suljettaisiin soveltamisen ulkopuolelle. Veroilmoitus valmisteverosta annettaisiin kalenterivuoden mittaiselta verokaudeltakin viimeistään verokautta seuraavan toisen kuukauden yleisenä eräpäivänä eli helmikuun 12 päivänä.
22 §.Veroilmoituksen antaminen verokauden muuttuessa. Pykälän 2 momenttiin, jossa säädetään veroilmoituksen antamisesta silloin, kun kalenterivuoden verokautta soveltava verovelvollinen lopettaa toimintansa, lisättäisiin viittaus 11 §:n 6 momentissa tarkoitettuun sähkön pientuottajaan, jonka verokausi sähköverotuksessa on kalenterivuosi. Toimintansa kokonaan lopettava sähkön pientuottaja antaisi veroilmoituksen 2 momentissa tarkoitetussa määräajassa. Säännös ei soveltuisi tilanteeseen, jossa sähkön pientuottajan vuosituotannon raja ylittyy kesken kalenterivuoden ja pientuottaja jatkaa toimintaansa sähköntuottajana. Tällaisessa tilanteessa ei ole kyse toiminnan lopettamisesta, joten sähköntuottaja ei antaisi veroilmoitusta 2 momentin mukaan. Tuottaja rekisteröitäisiin kuluvan kalenterivuoden alusta sähköntuottajaksi, ja veron ilmoittamiseen ja maksamiseen sovellettaisiin kuluvan kalenterivuoden alusta lähtien niitä määräpäiviä, jotka koskevat kalenterikuukauden verokautta soveltavaa valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollista sähköntuottajaa. Tämä tarkoittaisi, että tuottajan tulisi antaa kuluvan vuoden veroilmoitukset takautuvasti. Koska veroilmoitukset annettaisiin näissä tilanteissa 17 §:ssä säädetyn määräajan jälkeen, verovelvollisen maksettavaksi määrättäisiin myöhästymismaksua. Myös vero suoritettaisiin näissä tilanteissa säädetyn eräpäivän jälkeen, joten verolle laskettaisiin viivekorkolain mukaisesti viivästyskorkoa. Menettely vastaisi arvonlisäverotuksessa sovellettavaa menettelyä tilanteessa, jossa arvonlisäverovelvollisuuden alaraja ylittyy kesken vuoden liikevaihdon kasvaessa. Vastaavasti, jos sähköntuottaja havaitsisi kesken kalenterivuoden, että sähköntuotanto ei ylitä pientuottajan vuosituotantoa, sähköntuottaja rekisteröitäisiin sähkön pientuottajaksi kuluvan kalenterivuoden alusta. Sähköntuottajan tulisi tällöin korjata veroilmoituksensa 25 §:ssä säädettyä veroilmoituksessa olevan virheen korjaamista koskevaa menettelyä noudattaen, ja ilmoittamiseen ja maksamiseen sovellettaisiin kuluvan kalenterivuoden alusta lähtien pientuottajan verokautta sekä pientuottajan määräpäiviä koskevia säännöksiä.
Vastaavaa viittausta sähkön pientuottajaan ei olisi tarpeen lisätä 33 §:n 2 momenttiin, koska sähkön pientuottajat eivät maksa sähköveroa.
23 §.Toiminnan keskeytyminen. Pykälässä säädetään veroilmoituksen antamisesta ajalta, jolloin toiminta on keskeytynyt. Sen 1 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että myös valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisen on annettava veroilmoitus ajalta, jolta toiminta on keskeytynyt. Muilta osin säännös vastaisi nykytilaa.
24 §.Verotarkastus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan toisen viranomaisen edustaja voisi asiantuntijana avustaa verotarkastuksessa. Säännös vastaisi asiasisällöltään valmisteverotuslain nykyisen 96 §:n säännöstä, jonka mukaan tarkastuksessa voi olla läsnä myös muun viranomaisen edustajia. Toisen viranomaisen asiantuntemus on valmisteverotuksessa ollut ja on jatkossakin tarpeen esimerkiksi sähköverkkojen tai kaatopaikkojen rajojen selvittämisessä. Säännöstä olisi jatkossa mahdollista soveltaa kaikkia oma-aloitteisia veroja koskevissa tarkastuksissa. Kyse olisi nimenomaisesti siitä, että toisen viranomaisen edustaja tulisi avustamaan Verohallinnon verotarkastajaa tämän tehtävässä. Toisen viranomaisen asiantuntija-apu saattaisi olla välttämätöntä esimerkiksi tontinrajoja tai varaston arvoa määritettäessä. Nykyinen 6 momentti, jossa säädetään valtioneuvoston oikeudesta antaa tarkempia säännöksiä, siirtyisi 7 momentiksi.
25 §.Veroilmoituksessa olevan virheen korjaaminen. Valmisteveroa ei koskisi 2 momentissa säädetty menettely, jota sovelletaan taloudelliselta merkitykseltään vähäisen virheen korjaamiseen. Valmisteveroa koskevat virheet korjattaisiin aina 1 momentin mukaisesti antamalla kyseiseltä verokaudelta oikaisuilmoitus, eli uusi korjattu veroilmoitus. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, ettei sitä sovellettaisi valmisteveroihin.
32 §.Verokauden veron maksaminen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan valmisteverotuksessa säännöllisesti verovelvollisen olisi maksettava verokauden vero viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12 päivänä. Satunnaisesti verovelvolliseen sovellettaisiin 1 momenttia.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että valmisteverovelvolliseen, jonka verokausi on kalenterivuosi, ei sovellettaisi säännöstä, jonka mukaan kalenterivuoden mittaisen verokauden vero olisi maksettava viimeistään verokautta seuraavan helmikuun viimeisenä päivänä. Vero olisi maksettava säännönmukaisesti verokautta seuraavan toisen kuukauden 12 päivänä.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jonka mukaan, jos valmisteverotuksessa satunnaisesti verovelvollisella olisi samassa valmisteverossa myös säännöllistä toimintaa, kaikki verot maksettaisiin kuitenkin säännöllistä toimintaa koskevan 2 momentin mukaisessa määräajassa.
Esimerkiksi jos verovelvollinen olisi alkoholiverossa sekä säännöllisesti että satunnaisesti verovelvollinen, kaikki alkoholiverot olisi maksettava viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden yleisenä eräpäivänä.
Pykälän nykyinen 4 momentti siirtyisi 5 momentiksi. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin teknisluonteinen muutos.
35 §.Myöhästymismaksu. ja 37 §.Veronkorotus. Perustuslakivaliokunta on hallituksen esitykseen eduskunnalle veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 97/2017 vp) antamassaan lausunnossaan 39/2017 vp todennut, että esityksen veronkorotussäännöksiä tulisi muuttaa niin, että Verohallinnon harkinta päätettäessä veronkorotuksen määräämättä jättämisestä on sidottua harkintaa. Siten veronkorotus jätetään määräämättä säännöksessä tarkoitettujen edellytysten täyttyessä. Sekä myöhästymismaksua koskevan 35 §:n 5 momenttia että veronkorotusta koskevan 37 §:n 2 momenttia muutettaisiin jättämällä pois sana voidaan.
39 §.Laiminlyöntimaksu. Pykälässä säädettäisiin laiminlyöntimaksusta. Säännös vastaisi pääosin nykytilaa, mutta siihen tehtäisiin valmisteverotuksesta johtuvat muutokset.
Laiminlyöntimaksu korvaisi valmisteverotuslaissa säädetyt hallinnolliset seuraamusmaksut sekä valmisteverorikkomusta koskevan säännöksen niiltä osin kuin nykyisissä säännöksissä tarkoitettujen velvollisuuksien laiminlyönneistä ei tulisi jatkossa määrättäväksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaista myöhästymismaksua tai veronkorotusta.
Laiminlyöntimaksu korvaisi valmisteverotuslain valmisteverorikkomussäännöksen, jonka nojalla on nykyisin ollut mahdollista määrätä sakkorangaistus. Laiminlyöntimaksu korvaisi lisäksi valmisteverotuslaissa säädetyn virhemaksun, kun virhemaksu on määrätty valmisteverotuslaissa, asianomaisessa valmisteverolaissa tai näiden nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai näihin perustuvassa toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä tai määräyksessä tarkoitetun velvollisuuden laiminlyönnistä.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin valmisteverotusta koskevat laiminlyönnit. Momentissa säädetään niiden nimenomaisten velvollisuuksien laiminlyöntimaksusta, joka määrätään, jos verovelvollinen jättää täyttämättä velvollisuutensa Verohallinnon kehotuksesta huolimatta.
Pykälän 1 momentin 2 kohtaan lisättäisiin viittaus valmisteverotuslain muutettavaan 31 §:ään. Mainittu lainkohta koskisi jatkossa sähköverolain 9, 17 ja 21 a §:ssä, jäteverolain 9 §:ssä, polttoaineverolain 11 a §:ssä, virvoitusjuomaverolain 1 §:ssä, juomapakkausverolain 1 §:ssä ja valmisteverotuslain 98 b §:ssä säädettyä rekisteröitymisvelvollisuutta koskevaa menettelyä.
Pykälän 1 momentin 5 kohtaan lisättäisiin viittaus valmisteverotuslain 20 a §:ssä säädettyyn valmisteveron laskumerkintöjen tekemistä koskevaan velvollisuuteen. Velvollisuus kattaa laskumerkintöjen tekemisen, kun valmisteveron alainen tuote myydään verotta.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 6 kohta, jossa viitattaisiin valmisteverotuslain 22 tai 27 §:ssä säädettyihin valmisteverolupaan liittyviin velvollisuuksiin. Valmisteverotuslain 4 luvun mukaan väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä toimiminen edellyttää Verohallinnon myöntämää lupaa. Verohallinto antaa hakemuksesta luvan toimia valtuutettuna varastonpitäjänä, rekisteröitynä vastaanottajana, rekisteröitynä lähettäjänä tai veroedustajana sekä luvan verottoman varaston pitämiseen, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Lupaan liittyvistä velvollisuuksista säädetään valmisteverotuslain 22 ja 27 §:ssä. Lain 27 §:n nojalla Verohallinto vahvistaa lisäksi lupapäätöksessä ne valvonnan ja verotuksen kannalta tarpeelliset ehdot, joita luvanhaltijan on noudatettava. Ehtoja voidaan muuttaa valvonnallisten tarpeiden tai luvanhaltijan toiminnassa tapahtuneiden muutosten perusteella. Laiminlyöntimaksu voitaisiin määrätä lupapäätöksessä vahvistettujen ehtojen laiminlyönnin perusteella.
Pykälään 1 momenttiin lisättäisiin uusi 7 kohta, jossa viitattaisiin valmisteverotuslain 98 §:ssä säädettyyn muonitusta ja näytteiden antoa koskevaan tiedonantovelvollisuuteen.
Momenttiin lisättävässä uudessa 8 kohdassa viitattaisiin valmisteverotuslain 98 a §:ssä tarkoitettuun sähköverolaissa ja polttoaineverolaissa säädettyjä tukia koskevaan ilmoittamisvelvollisuuteen.
Momentin uudessa 9 kohdassa viitattaisiin sähköverolain 26 b §:ssä säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen. Velvollisuus kattaa sähköverkonhaltijan, sähköntuottajan ja verottoman sähkövarastonpitäjän velvollisuuden antaa Verohallinnolle tuensaajakohtaisesti tiedot II veroluokan sähkön luovutuksista.
Momenttiin lisättäisiin uusi 10 kohta, jossa viitattaisiin jäteverolain 10 §:ssä säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen. Tiedonantovelvollisuus kattaa kaatopaikalle toimitetut, jäteluettelon mukaisesti jaoteltavat jätteet, joita ei ole mainittu jäteverolain liitteenä olevassa verotaulukossa.
Momenttiin lisättäisiin uusi 11 kohta, jossa viitattaisiin tupakkaverolain 13 §:ssä säädettyyn tiedonantovelvollisuuteen. Tiedonantovelvollisuus kattaa Verohallinnolle toimitettavat tiedot vähittäismyyntihinnan painotetun keskiarvon vahvistamista sekä Euroopan komissiolle toimitettavia tupakkatuotteiden tilastotietoja varten.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jolloin nykyiset 2, 3 ja 4 momentti siirtyisivät 3, 4 ja 5 momentiksi.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin laiminlyöntimaksun määräämisestä ilman velvollisuuden täyttämistä koskevaa Verohallinnon kehotusta. Säännös olisi tarpeen, koska kaikissa tilanteissa velvollisuuden laiminlyöntiä ei voida korjata enää kehotuksenkaan jälkeen. Laiminlyöntimaksun suuruus olisi momentissa säädetyissä tilanteissa enintään 2 000 euroa. Laiminlyöntimaksun pienempi enimmäismäärä olisi perusteltu, koska ehdotetussa 2 momentissa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyöntejä voidaan pitää 1 momentissa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyöntejä vähäisempinä.
Momentin 1 kohdassa viitattaisiin valmisteverotuslain 8 ja 9 luvussa säädettyjä siirtomenettelyjä koskeviin velvollisuuksiin. Valmisteverotuslain 8 luku kattaa velvollisuudet, jotka liittyvät tuotteiden siirtämiseen väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä. Valmisteverotuslain 58 §:ssä säädetään velvollisuudesta käyttää tietokoneistettua järjestelmää. Valmisteverotuslain 59 §:ssä säädetään tuotteiden mukaan liitettävästä asiakirjasta ja 54, 64 ja 68 §:ssä säädetään velvollisuudesta antaa vastaanottoraportti. Valmisteverotuslain 62 §:ssä säädetään energiatuotteiden siirtoon ja 63 §:ssä lähetyksen jakamiseen liittyvästä ilmoittamisvelvollisuudesta. Valmisteverotuslain 66 §:ssä säädetään yksinkertaistetun menettelyn käyttöön liittyvistä velvollisuuksista. Valmisteverotuslain 67 §:ssä säädetään tietokoneistetun järjestelmän korvaavaan järjestelmään liittyvistä velvollisuuksista ja 68 §:ssä vastaanottoraportin korvaavasta asiakirjasta. Valmisteverotuslain 71 §:ssä säädetään tulli-ilmoitukseen merkittävistä tiedoista, kun muita kuin yhdenmukaistetun valmisteveron alaisia tuotteita tuodaan unionin ulkopuolelta. Valmisteverotuslain 9 luku kattaa toisessa jäsenvaltiossa verotettujen tuotteiden siirtoihin, verotukseen ja valvontaan liittyvät velvollisuudet. Ennen siirron aloittamista Verohallinnolle tehtävästä ilmoituksesta ja vakuuden antamisesta säädetään valmisteverotuslain yksityishenkilön tuomisia koskevassa 72 §:ssä, yksityishenkilön hankintoja koskevassa 74 §:ssä, kaupallisia siirtoja koskevassa 78 §:ssä ja etämyyntiä koskevassa 80 §:ssä.
Momentin 2 kohdassa viitattaisiin tupakkaverolain 11 §:ssä säädettyyn hintalipukkeita tai painettua vähittäismyyntihintaa koskevaan velvollisuuteen. Tupakkatuotteet on ennen niiden kulutukseen luovuttamista varustettava vähittäismyyntipäällyksiin suojakelmun alle kiinnitettävillä hintalipukkeilla tai vähittäismyyntipakkauksiin painettavalla tekstillä, josta käy ilmi tuotteen vähittäismyyntihinta.
Perustuslakivaliokunta on hallituksen esitykseen eduskunnalle veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 97/2017 vp) antamassaan lausunnossaan 39/2017 vp todennut, että esityksen veronkorotussäännöksiä tulisi muuttaa niin, että Verohallinnon harkinta päätettäessä veronkorotuksen määräämättä jättämisestä on sidottua harkintaa. Siten veronkorotus jätetään määräämättä säännöksessä tarkoitettujen edellytysten täyttyessä. Tämän vuoksi myös laiminlyöntimaksua koskevan pykälän nykyistä 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siitä jätetään pois ilmaus ”voidaan”.
48 §.Veron määräämistä ja oikaisua koskevia erityisiä säännöksiä. Pykälän 1 momentti kumottaisiin. Momenttiin sisältyy informatiivinen säännös, jonka mukaan verovelvollisen suoritettavaksi voidaan määrätä veronkorotus, kun veroa määrätään tai oikaisu tehdään verovelvollisen vahingoksi. Veronkorotuksen määräämisen edellytyksistä säädetään lain 37 §:ssä. Koska Verohallinnon harkinta päätettäessä veronkorotuksen määräämättä jättämisestä on sidottua harkintaa, 37 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että poistetaan ilmaus ”voidaan”. Lainsäädännön selkeyttämiseksi tämän pykälän 1 momentti kumottaisiin tarpeettomana.
52 §. Päätöksen antaminen. Pykälän 4 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin siten, että nimenomaisesti säädettäisiin siitä, että veron määräämisen tai oikaisun määräajan jatkamista koskevassa asiassa päätös annetaan verovelvolliselle.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että 1 momentissa tarkoitettu päätös tulisi tehdä jokaiselta verokaudelta erikseen. Valmisteverotuksessa on ollut mahdollisuus toimittaa oikaisu ja jälkiverotus myös verokautta pidemmältä ajalta, kuitenkin enintään kalenterivuodelta. Tästä menettelystä ehdotetaan luovuttavaksi.
62 §.Eräitä Verohallinnon päätöksiä koskeva muutoksenhaku. Esityksessä ehdotetaan, että valmisteverotusta koskeviin rekisteröinteihin annettaisiin jatkossa aina muutoksenhakukelpoinen päätös. Tähän liittyen ehdotetaan, että pykälän 1 momentin muotoilua muutettaisiin. Rekisteröintiä koskevaa päätöstä pyytäneen muutoksenhakuoikeuden sijaan säädettäisiin rekisteröintiä koskevan päätöksen saajan muutoksenhakuoikeudesta. Muotoilu kattaisi päätöksen sekä pyynnöstä että ilman pyyntöä saavat. Momentti soveltuisi näin valmisteverotuslain 5 luvussa säädettyihin rekisteröintiä koskeviin päätöksiin. Tällaisia päätöksiä ovat muun ohessa valmisteverotuslaissa ja asianomaisissa valmisteverolaeissa säädetyt rekisteröinnit verovelvolliseksi, rekisteröidyksi käyttäjäksi ja tuensaajaksi. Pykälän 1 momentti soveltuisi myös valmisteverotuslain 54 §:ssä tarkoitetun suoran luovutuksen oikeuden rekisteröintiä koskevaan päätökseen.
Pykälän 2 momentissa säädetään muutoksenhausta tiedonantovelvollisuutta koskevaan päätökseen. Tiedonantovelvollinen saa hakea muutosta sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevaan Verohallinnon päätökseen. Momenttia muutettaisiin siten, että tämän lisäksi tiedonantovelvollinen saisi hakea muutosta Verohallinnon päätökseen, joka koskee velvollisuutta antaa valmisteverotuslain 98 §:ssä, sähköverolain 26 b §:ssä, tupakkaverolain 13 §:n 1 momentissa tai jäteverolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja. Valmisteverotuslain 98 §:ssä säädetään muonitusta ja näytteitä koskevasta tiedonantovelvollisuudesta. Sähköverolaissa säädetään sähköverkonhaltijan, sähkön tuottajan ja verottoman sähkövarastonpitäjän vuosittaisesta velvollisuudesta ilmoittaa Verohallinnolle tuensaajakohtaisesti sähköveroluokan II luovutuksista. Myös sähkön edelleen luovutuksista muille tuensaajille on ilmoitettava vuosittain Verohallinnolle. Tupakkaverolaissa säädetään verovelvollisen velvollisuudesta antaa Verohallinnolle tietoja vähittäismyyntihinnan painotetun keskiarvon vahvistamista sekä Euroopan komissiolle toimitettavia tupakkatuotteiden tilastotietoja varten. Jäteverolaissa säädetään kaatopaikalle toimitettuja, muita kuin lain liitteenä olevassa verotaulukossa mainittuja, jätteitä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta.
64 §. Valitus hallinto-oikeuteen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin valmisteveroa koskevat päätökset. Nykyistä vastaavasti valmisteveroa koskevista päätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Laki tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. Lain soveltamisen pääsäännöstä säädettäisiin selvyyden vuoksi voimaantulosäännöksen 2 momentissa. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran lain voimaantulon jälkeen alkavien verokausien verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun.
Ennen lain voimaantuloa päättyneen verokauden verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, mistä säädettäisiin selvyyden vuoksi 3 momentissa. Poikkeuksista säännökseen säädettäisiin jäljempänä. Lain soveltaminen määräytyisi lähtökohtaisesti verokausittain, eikä merkitystä olisi sillä, milloin verokauden veroilmoitus annettaisiin. Myös verokauden verotusmenettelyä koskevan päätöksen muutoksenhaussa sovellettaisiin lain voimaantullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka päätös annettaisiin lain voimaantulon jälkeen, jollei jäljempänä toisin säädettäisi.
Vastaavasti kuin 3 momentissa säädettäisiin 4 momentissa niiden verovelvollisten osalta, joilla ei ole ollut verokautta ennen lain voimaantuloa. Jos tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, verotusmenettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, jollei jäljempänä toisin säädettäisi. Kuten nykyisin, veron suorittamisvelvollisuuden syntymisestä säädettäisiin valmisteverotuslaissa ja asianomaisissa valmisteverolaeissa. Merkitystä ei olisi sillä, milloin veroilmoitus annettaisiin. Myös verotusmenettelyä koskevan päätöksen muutoksenhaussa sovellettaisiin lain voimaantullessa voimassa olleita säännöksiä, vaikka päätös annettaisiin lain voimaantulon jälkeen, jollei jäljempänä toisin säädettäisi.
Voimaantulosäännöksen 5 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi valmisteverotuslain nojalla verokausi-ilmoittajille myönnettyjen paperi-ilmoittamista koskevien lupien voimassaolosta. Viimeinen verokausi, jolta veroilmoituksen voisi antaa paperilomakkeella, olisi vuoden 2020 viimeinen verokausi. Vuoden 2020 viimeistä verokautta koskevat paperi-ilmoitukset olisi annettava lain voimaan tullessa voimassa olleiden veroilmoittamista koskevien säännösten mukaisesti viimeistään tammikuussa 2021. Veroilmoituksen antamismenettely määräytyisi ehdotetun lain mukaisesti vuoden 2021 ensimmäisestä verokaudesta lähtien.
Voimaantulosäännöksen 6—8 momentissa säädettäisiin valmisteveroa koskevan verotuspäätöksen tai palautuspäätöksen tiedoksiannosta ja päätöstä koskevasta muutoksenhausta. Ehdotetun lain säännöksiä sovellettaisiin ennen lain voimaantuloa päättynyttä verokautta koskevaan päätökseen, jos päätös tehtäisiin 1.2.2021 tai sen jälkeen. Tiedoksiannosta ja muutoksenhausta säädettäisiin vastaavasti, jos kyse olisi valmisteveron palautuspäätöksestä taikka verotuspäätöksestä silloin kun valmisteveron alaiset tuotteet on vastaanotettu tai veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt ennen ehdotetun lain voimaantuloa.
Ehdotetun lain 39 §:ssä tarkoitettuihin laiminlyönteihin, jotka ovat tapahtuneet ennen lain voimaantuloa, sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, mistä säädettäisiin 9 momentissa. Ennen lain voimaantuloa pyydettyjen sivullisen tiedonantovelvollisuutta koskevien tietojen antamisen laiminlyöntiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Ehdotetun lain säännöksiä sivullisen tiedonantovelvollisuudesta ja sen laiminlyönnin seuraamuksista sovellettaisiin lain voimaantuloa edeltävään aikaan liittyviin tietoihin, jos tietoja olisi pyydetty lain voimaantulon jälkeen.
6.19
Arvonlisäverolaki
72 j §. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus valmisteverotuslain 6 §:n 5 kohtaan muutettaisiin muuttuvan kohtajaon seurauksena viittaukseksi 6 §:n 4 kohtaan.
72 k §. Pykälässä säädetään verottoman varaston pitämistä koskevasta lupamenettelystä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että hakemus on tehtävä sähköisesti. Verohallinto voisi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä hakemuksen tekemisen paperisena. Erityisenä syynä voitaisiin pitää tilanteita, joissa ei kohtuudella voitaisi edellyttää sähköisen veroilmoituksen antamista, esimerkiksi silloin, kun luonnollisella henkilöllä tai ulkomaalaisella ei olisi mahdollisuutta antaa hakemusta sähköisesti.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jonka mukaan päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä. Verovarastolupaa koskevat päätökset voitaisiin antaa tiedoksi sähköisesti Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa verovelvollisen suostumuksella.
Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin muutoksenhausta lupaa koskevaan päätökseen. Muutosta haettaisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaisesti oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuun oikeutettu olisi luvan hakija sekä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Muutoksenhaun määräaika olisi 60 päivää siitä, kun muutoksenhakija on saanut tiedon päätöksestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakuaika olisi 60 päivää päätöksen tekemisestä.
Pykälän nykyinen 4 momentti siirtyisi 6 momentiksi.
73 §. Pykälän 2 momentissa olevat viittaukset autoverolain säädöskokoelmanumeroon sekä 39 §:ään ja 4 §:n 2 momenttiin muutettaisiin viittauksiksi ehdotetun uuden autoverolain säädöskokoelmanumeroon ja vastaaviin säännöksiin.
133 c §. Pykälän 4 momentissa on lueteltu ne oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännökset verovelvollisesta, jotka koskevat 133 a ja 133 b §:ssä tarkoitettuja palautuksen hakijoita. Palautuksenhakijaan sovellettavan verotusmenettelyn sääntelyä tarkistettaisiin. Palautuksen hakijoita koskisivat nykyisten säännösten lisäksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 2 luvussa säädetyt yleiset menettelyt kuulemisvelvollisuutta lukuun ottamatta. Tällaisia yleisiä oma-aloitteisessa verotuksessa noudatettavia menettelyjä ovat verotuksen tasapuolisuus, luottamuksensuoja, selvittämisvelvollisuus sekä asian tutkiminen. Palautuksenhakijaan kohdistuisi lisäksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukainen velvollisuus antaa lisätietoja ja esittää tositteita Verohallinnon tai muutoksenhakuviranomaisen kehotuksesta ja verotarkastusmahdollisuus. Nykyisiä viittauksia selkeytettäisiin ottamalla mukaan viittaukset säännöksiin veronkorotuksen määrästä, veron määräämisessä käytettävistä tiedoista, veron määräämisen ja oikaisun määräajan jatkamisesta, pidennetystä veron määräämisen ja oikaisun määräajasta, rikosperusteisesta veron määräämisestä ja oikaisusta, veron määräämistä ja oikaisua koskevista erityissäännöksistä sekä kuolinpesään kohdistetusta veron määräämisestä ja oikaisusta. Viittaukset kattaisivat myös lain 9 luvun säännökset Verohallinnon päätöksestä eli päätöksen antaminen veron määräämistilanteissa ja seuraamusmaksuja koskevassa asiassa, päätös Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön pyynnöstä, päätöksen sisältö ja tiedoksi antaminen verovelvolliselle. Muutoksenhaun osalta sääntelyä tarkistettaisiin lisäämällä viittaukset säännöksiin kuulemisesta valitusta käsiteltäessä, ennakkopäätösvalituksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, äänestyksestä, erityissäännöksiin muutoksenhausta ja muutoksenhaun johdosta tehtävistä muutoksista ja seurannaismuutoksesta. Palautuksenhakijaa koskisi lisäksi lain säännös asiakirjojen allekirjoittamisesta ja sähköinen asiointi.
Pykälään lisättävässä uudessa 5 momentissa säädettäisiin, että seurannaismuutosta sovellettaessa sitä kalenterivuotta, jona oikeus veron palautukseen syntyi, pidettäisiin verokautena.
Nykyisen viittauksen veronkorotussäännökseen voidaan katsoa koskevan arvonlisäveron palauttamista koskevan päätöksen muuttamista palautuksenhakijan vahingoksi. Pykälään lisättäisiin uusi 6 momentti, jossa selkeytettäisiin veronkorotuksen soveltamisalaa palautusta koskevassa asiassa. Veronkorotusta voitaisiin määrätä myös silloin, kun Verohallinto havaitsee, että palautushakemuksessa tai sitä myöhemmin täydennettäessä annetaan puutteellisia tai virheellisiä tietoja.
Nykyinen 5 momentti siirtyisi 7 momentiksi.
14 luku. Verotusmenettely eräissä yhteisöhankinnoissa. Lain 14 luvun otsikko ehdotetaan kumottavaksi, koska siihen sisältyvät pykälät kumottaisiin.
148 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska uuden kuljetusvälineen, josta on suoritettava myös autoveroa, yhteisöhankinnan erityismenettelystä luovuttaisiin. Arvonlisäveron verotusmenettelyssä ja veronkannossa siirryttäisiin oma-aloitteisten verojen menettelyyn. Yksityishenkilö ilmoittaisi ja maksaisi kaikissa tilanteissa uuden kuljetusvälineen arvonlisäveron oma-aloitteisten verojen menettelyllä.
148 b §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron erityismenettelystä luovuttaisiin. Arvonlisäveron verotusmenettelyssä ja veronkannossa siirryttäisiin oma-aloitteisten verojen menettelyyn. Yhteisöhankkija ilmoittaisi ja maksaisi kaikissa tilanteissa arvonlisäveron oma-aloitteisten verojen menettelyllä arvonlisäveroa koskevien ilmoitus- ja maksuajankohtien mukaisesti.
156 §. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että palautuksenhakijaan sovellettavan verotusmenettelyn sääntelyä tarkistettaisiin 133 c §:ää vastaavasti. Tässä pykälässä tarkoitettuun palautuksenhakijaan soveltuisivat samat säännökset kuin 133 c §:ssä tarkoitetun palautuksen hakijaan, lukuun ottamatta kuolinpesälle määrättävää veroa.
Pykälän 3 momentin mukaan palautuksenhakijaan sovellettaisiin osana muutosverotusta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettua seurannaismuutosta esimerkiksi silloin, kun verovelvollisen verotusta koskeva päätös vaikuttaisi suoraan ja ilman erillistä harkintaa palautettavan veron määrään. Seurannaismuutos tulisi sovellettavaksi joko palautuksenhakijan eduksi tai vahingoksi. Pykälään lisättävässä uudessa 4 momentissa säädettäisiin, että seurannaismuutosta sovellettaessa palautuksenhakijan sitä ajanjaksoa, jota palautushakemus on koskenut, pidettäisiin verokautena.
Nykyisen viittauksen veronkorotussäännökseen voidaan katsoa koskevan arvonlisäveron palauttamista koskevan päätöksen muuttamista palautuksenhakijan vahingoksi. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa selkeytettäisiin veronkorotuksen soveltamisalaa palautusta koskevassa asiassa. Veronkorotusta voitaisiin määrätä myös silloin, kun Verohallinto havaitsee, että palautushakemuksessa tai sitä myöhemmin täydennettäessä annetaan puutteellisia tai virheellisiä tietoja.
Nykyinen 4 momentti siirtyisi 6 momentiksi.
156 l §. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että palautuksenhakijaan sovellettavan verotusmenettelyn sääntelyä tarkistettaisiin 133 c §:ää ja 156 §:ää vastaavasti. Tässä pykälässä tarkoitettuun palautuksenhakijaan soveltuisivat samat säännökset kuin 156 §:ssä tarkoitetun palautuksen hakijaan lukuun ottamatta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 80 §:n mukaista allekirjoittamista ja sähköistä asiointia.
Pykälän 3 momentin mukaan palautuksenhakijaan sovellettaisiin osana muutosverotusta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettua seurannaismuutosta esimerkiksi silloin, kun verovelvollisen verotusta koskeva päätös vaikuttaisi suoraan ja ilman erillistä harkintaa palautettavan veron määrään. Seurannaismuutos tulisi sovellettavaksi joko palautuksenhakijan eduksi tai vahingoksi. Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin, että seurannaismuutosta sovellettaessa sitä ajanjaksoa, jota palautushakemus on koskenut, pidettäisiin verokautena.
Nykyisen viittauksen veronkorotussäännökseen voidaan katsoa koskevan arvonlisäveron palauttamista koskevan päätöksen oikaisua. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa selkeytettäisiin veronkorotuksen soveltamisalaa palautusta koskevassa asiassa. Veronkorotusta voitaisiin määrätä myös silloin, kun Verohallinto havaitsee, että palautushakemuksessa tai sitä myöhemmin täydennettäessä annetaan puutteellisia tai virheellisiä tietoja.
Nykyinen 4 momentti siirtyisi 6 momentiksi.
161 §. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään ennen verollisen toiminnan aloittamista annettavasta perustamisilmoituksesta, sen muutosilmoituksesta sekä verollisen toiminnan päättymisestä annettavasta lopettamisilmoituksesta. Pykälän 3 momentin mukaan mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei sovelleta sellaiseen 26 d §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostajaan, joka ei ole tämän lain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta 148 a §:ää. Momentti siis koskee sellaisia uuden kuljetusvälineen yhteisöhankkijoita, joita ei ole muista syistä merkittävä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja joiden ei ole suoritettava kuljetusvälineestä autoveroa.
Voimassa olevan 148 a §:n mukaan, jos uuden kuljetusvälineen ostaja ei ole muusta toiminnasta arvonlisäverovelvollinen ja kuljetusvälineestä on autoverolain mukaan suoritettava autoveroa, verotusmenettelyyn sovelletaan autoveroa koskevia säännöksiä. Lakiehdotuksen mukaan 148 a § kumottaisiin, jolloin tällaisiinkin yhteisöhankintoihin sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä. Tällaisiakaan uuden kuljetusvälineen yhteisöhankkijoita ei merkittäisi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, eikä heidän olisi annettava perustamis- tai lopettamisilmoitusta. Tämän vuoksi 3 momentista poistettaisiin viittaus 148 a §:ään.
Lakiehdotuksen mukaan myös 148 b § kumottaisiin, koska valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron erityismenettelystä luovuttaisiin, ja näidenkin yhteisöhankintojen osalta sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä. Tällaisiakaan yhteisöhankkijoita ei merkittäisi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, eikä heidän olisi annettava perustamis- tai lopettamisilmoitusta. Tämän vuoksi 3 momenttia muutettaisiin lisäksi siten, että se koskisi myös tällaisia valmisteveronalaisten tuotteiden ostajia.
172 §. Pykälän 1 momentin mukaan verovelvolliset merkitään arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Pykälän 2 momentin mukaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ei 1 momentista poiketen merkitä sellaisen 26 d §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen ostajaa, joka ei ole tämän lain mukaan muusta toiminnasta verovelvollinen ja johon ei sovelleta 148 a §:ää. Momentti siis koskee sellaisia uuden kuljetusvälineen yhteisöhankkijoita, joita ei ole muista syistä merkittävä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ja joiden ei ole suoritettava kuljetusvälineestä autoveroa.
Voimassa olevan 148 a §:n mukaan, jos uuden kuljetusvälineen ostaja ei ole muusta toiminnasta arvonlisäverovelvollinen ja kuljetusvälineestä on autoverolain mukaan suoritettava autoveroa, verotusmenettelyyn sovelletaan autoveroa koskevia säännöksiä. Lakiehdotuksen mukaan 148 a § kumottaisiin, jolloin tällaisiinkin yhteisöhankintoihin sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä. Tällaisiakaan uuden kuljetusvälineen yhteisöhankkijoita ei merkittäisi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Tämän vuoksi 2 momentista poistettaisiin viittaus 148 a §:ään.
Lakiehdotuksen mukaan myös 148 b § kumottaisiin, koska valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron erityismenettelystä luovuttaisiin, ja näidenkin yhteisöhankintojen osalta sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä. Tällaisiakaan yhteisöhankkijoita ei merkittäisi arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Tämän vuoksi 2 momenttia muutettaisiin lisäksi siten, että se koskisi myös tällaisia valmisteveronalaisten tuotteiden ostajia.
Ilman ehdotettuja muutoksia nämä yhteisöhankkijat tulisivat merkittäviksi rekisteriin vain kyseisestä ostosta, minkä jälkeen henkilöt poistettaisiin rekisteristä, joten rekisteröinti ei olisi tarkoituksenmukaista.
172 a §. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin arvonlisäverovelvollisten rekisterin käyttötarkoituksesta. Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28 päivänä marraskuuta 2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 214 artiklan mukaan jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotka tekevät mahdolliseksi tunnistaa yksilöllisellä tunnisteella artiklassa tarkemmin määritellyt verovelvolliset ja oikeushenkilöt. Direktiivin 216 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta niiden tunnistusjärjestelmät mahdollistaisivat 214 artiklassa tarkoitettujen verovelvollisten yksilöinnin, ja siten 402 artiklassa tarkoitetun yhteisöliiketoimien siirtymävaiheen verotusjärjestelmän oikean soveltamisen varmistamisen. Arvonlisäverotusta koskevat keskeiset säännökset sisältyvät arvonlisäverolakiin ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakiin, mutta sovellettavaksi tulevat myös eräät muut lait sekä suoraan sovellettavat unionin oikeuden säännökset. Arvonlisäverorekisterin keskeisenä käyttötarkoituksena on unionin ja kotimaisen sääntelyn mukainen verotus ja sen valvonta. Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 10 §:n mukaan Verohallinto saa käyttää ja käsitellä tiettyä verotusasiaa varten saamiaan ja laatimiaan verotustietoja muidenkin Verohallinnosta annetun lain mukaisten Verohallinnon tehtävien suorittamiseksi henkilötietojen suojaa ja asiakirjojen salassapitoa koskevien säännösten estämättä. Liiketoimen osapuolien kannalta arvonlisäverovelvollisten rekisteri mahdollistaa kaupan toisen osapuolen verovelvollisuusaseman tarkistamisen ja parantaa näin ollen liiketoimen osapuolten oikeusturvaa.
176 §. Lain 18 lukuun lisättävässä pykälässä säädettäisiin arvonlisäverovelvollisten rekisterin tietojen säilytysajasta. Säilytysaika olisi 12 vuotta siitä lukien, kun rekisteröity poistetaan rekisteristä. Säilytysajan pituuden määrittelyssä on huomioitu oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukaiset veron määräämisen ja päätöksen oikaisun sekä muutoksenhaun määräajat. Yksittäistapauksessa tietoja voitaisiin säilyttää myös 12 vuoden määräajan päättymisen jälkeen, jos kyseisessä asiassa olisi vireillä verotuksen muuttaminen tai muutoksenhaku.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021.
Voimassa olevan arvonlisäverolain 148 a §:n mukaan, jos uuden kuljetusvälineen ostaja ei ole muusta toiminnasta arvonlisäverovelvollinen ja kuljetusvälineestä on autoverolain mukaan suoritettava autoveroa, verotusmenettelyyn sovelletaan autoveroa koskevia säännöksiä. Lakiehdotuksen mukaan 148 a § kumottaisiin, jolloin tällaisiinkin yhteisöhankintoihin sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä. Vastaavasti arvonlisäverolain 148 b § kumottaisiin, koska valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnasta suoritettavan arvonlisäveron erityismenettelystä luovuttaisiin, ja näidenkin yhteisöhankintojen osalta sovellettaisiin normaalia arvonlisäverotusmenettelyä.
Uusia menettelysäännöksiä sovellettaisiin, jos velvollisuus suorittaa arvonlisävero uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinnasta tai valmisteveronalaisten tavaroiden yhteisöhankinnasta on arvonlisäverolain 16 a §:n mukaan syntynyt lain voimaantulon jälkeen. Yhteisöhankintoihin, joista veron suorittamisvelvollisuus on arvonlisäverolain 16 a §:n mukaan syntynyt ennen lain voimantuloa, sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lain 16 a §:n 1 momentin mukaan velvollisuus suorittaa vero tavaran yhteisöhankinnasta syntyy, kun hankinta on tehty. Tavaran hankinta on tehty sinä ajankohtana, jona tavara on vastaanotettu. Ajallista kohdistamista koskevan 138 b §:n mukaan tavaran yhteisöhankinta kohdistetaan sitä kuukautta seuraavalle kalenterikuukaudelle, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on 16 a §:n 1 momentin mukaan syntynyt. Jos tavaran ostaja on saanut vastaanotetusta tavarasta laskun tai vastaavan asiakirjan vastaanottokuukautena, hankinta kohdistetaan kuitenkin tavaran vastaanottokuukaudelle. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos ostaja on vastaanottanut uuden kuljetusvälineen tai valmisteveronalaiset tavarat 1.1.2021 tai sen jälkeen, hän antaisi arvonlisäveromenettelyn mukaisen veroilmoituksen ja menettelyyn sovellettaisiin muutenkin arvonlisäverotusmenettelyä. Veroilmoitus olisi siis annettava ja vero maksettava esimerkiksi tammikuussa vastaanotettujen tavaroiden osalta maaliskuun 12 päivänä, tai, jos ostaja on saanut tavaroista laskun vasta tammikuun jälkeen, huhtikuun 12 päivänä. Jos tavarat on vastaanotettu ennen 1.1.2021, yhteisöhankinnasta suoritettavaan arvonlisäveroon sovellettaisiin 148 a ja 148 b §:ää, eli autoveroa koskevia säännöksiä tai valmisteverotuslakia.
Tästä poiketen 148 b §:ää ei sovellettaisi muutoksenhakuun lain voimaantulon jälkeen tehtävistä päätöksistä. Lain voimaantulon jälkeen tehtyjen päätösten muutoksenhakuun sovellettaisiin siis valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankintojen osalta aina oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia.
Valmisteverotuslain muuttamista koskevien siirtymäsäännösten mukaan ennen 1.1.2021 vastaanotettujen valmisteveronalaisten tuotteiden verotukseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Verotuspäätöksen tiedoksiantoon ja muutoksenhakuun sovellettaisiin kuitenkin uusia säännöksiä helmikuun 2021 alusta. Ehdotettavan uuden autoverolain säännöksiä sovellettaisiin ajoneuvoihin, joita koskeva veron suorittamisvelvollisuus syntyy tai jotka otetaan Suomessa verottomaan käyttöön lain voimaan tulon jälkeen. Jos autoverotus koskee ajoneuvoa, josta veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt tai päätös on annettu ennen uuden autoverolain voimaan tuloa, autoverotukseen ja sitä koskevaan muutoksenhakuun sovellettaisiin uuden autoverolain siirtymäsäännösten mukaan pääsääntöisesti lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Jos verotuspäätös on tehty uuden autoverolain voimaantulon jälkeen, autoverotusta koskevaan muutoksenhakuun ja tehdyn päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin kuitenkin uuden autoverolain säännöksiä siinäkin tapauksessa, että autoverotus koskee ajoneuvoa, josta veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt ennen uuden lain voimaan tuloa.
Lain voimaan tullessa vireillä olevaan lupaa koskevaan asiaan sovellettaisiin ehdotetun lain säännöksiä lukuun ottamatta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön muutoksenhakua. Ehdotetun lain mukaista menettelyä sovellettaisiin vain lain voimaantultua vireille tulleisiin palautushakemuksiin. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin 133 c §:n 6 momentissa, 156 §:n 5 momentissa ja 156 l §:n 5 momentissa tarkoitettuihin laiminlyönteihin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita sanktioita.
6.20
Veronkantolaki
1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan veronkantolakia sovellettaisiin valmisteverotuslaissa tarkoitettuihin veroihin myös siltä osin kuin niihin ei sovelleta oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylakia. Lisäys olisi tarpeen sen vuoksi, että silloin, kun on kyse valmisteverotuslain 11 §:ssä tai 82 a §:n 1 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, kaikkia oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä ei sovellettaisi. Esimerkiksi ilmoittamista koskevia säännöksiä ei sovellettaisi sääntöjenvastaiseen menettelyyn eikä silloin, kun yksityishenkilön 72 §:ssä tarkoitetulla tavalla mukanaan tuomien tuotteiden katsotaan tulevan muuhun kuin hänen omaan käyttöönsä tai kun 74 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tuotteiden siirrossa ei ole noudatettu mainitussa pykälässä säädettyä menettelyä. Jos lisäystä ei tehtäisi, veronkantolakia ei voitaisi näissä tilanteissa soveltaa.
Autoveroon veronkantolakia sovellettaisiin 2 momentin nojalla. Veronkantolakia sovelletaan 2 momentin nojalla myös perintöveroon, lahjaveroon ja varainsiirtoveroon.
16 §. Maksun kohdistaminen. Pykälään lisättäisiin säännökset siitä, miten maksu kohdistetaan valmisteverotuslain 53, 74, 78 tai 80 §:ssä tai polttoaineverolain 2 b §:ssä tarkoitetun vakuuden suoritukseksi. Lisäksi pykälässä säädettäisiin näin kohdistetun maksun käytöstä ja palauttamisesta. Muilta osin valmisteverotuslaissa tarkoitetuista vakuuksista ja niitä koskevasta menettelystä säädettäisiin valmisteverotuslaissa kuten nykyisinkin.
Pykälään lisättäisiin uusi 9 momentti, jonka mukaan maksaja voisi pykälän 1 ja 2 momentissa säädettyjen yleismaksun ja verolajimaksun sijasta kohdistaa maksun myös valmisteverotuslain 53, 74, 78 tai 80 §:ssä taikka polttoaineverolain 2 b §:ssä tarkoitetun vakuuden suoritukseksi.
Pykälään lisättäisiin uusi 10 momentti, jossa säädettäisiin vakuuden suoritukseksi kohdistetun maksun käyttämisestä silloin, kun valmisteverotuslain 53, 74, 78 ja 80 §:ssä tarkoitettu kertaluonteinen vakuus on annettu tuotteista, jotka ovat veronalaisia Suomessa. Tällaista maksua ei käytettäisi ennen kuin verovelvollinen on antanut veroilmoituksen siltä verokaudelta, jonka aikana vastaanotettujen tuotteiden valmisteverosaatavan turvaamiseksi vakuus on annettu, tai ennen kuin verokauden valmistevero on määrätty arvioimalla. Vakuuden suoritukseksi kohdistettu maksu käytettäisiin ensi sijassa sen verokauden valmisteveron suoritukseksi, johon verovelvollinen kohdistaa vakuuden veroilmoituksessaan. Jos verokauden valmistevero olisi määrätty arvioimalla, maksu käytettäisiin ensi sijassa arvioidun valmisteveron suoritukseksi. Tämän jälkeen maksu käytettäisiin muiden verojen suoritukseksi noudattaen, mitä tämän lain 6 §:ssä säädetään. Jos maksua ei käytettäisi verojen suoritukseksi, se palautettaisiin 5 luvun mukaisesti. Palautettavalle vakuudelle maksettavasta hyvityskorosta säädettäisiin valmisteverotuslain muutettavaksi ehdotetussa 49 §:ssä.
Pykälän 10 momentin säännös koskisi sellaisia maksuja, jotka on tarkoitettu vakuuden suoritukseksi valmisteverotuslain 53, 74, 78 tai 80 §:n mukaisissa tilanteissa. Valmisteverotuslain 53 §:ssä säädetään väliaikaisesti rekisteröidyn vastaanottajan velvollisuudesta antaa vakuus tälle lähetettävistä tuotteista suoritettavasta valmisteverosta. Valmisteverotuslain 74 §:ssä säädetään vakuudesta, jonka yksityishenkilö antaa valmisteverojen suorittamisesta hankkiessaan toisesta jäsenvaltiosta omaan käyttöönsä tuotteita muutoin kuin matkustajatuontina tai etämyynnillä. Valmisteverotuslain 78 §:ssä tarkoitettu vakuus liittyy kulutukseen luovutettujen tuotteiden kaupallisiin siirtoihin. Mainitussa lainkohdassa tarkoitettu vakuus voi koskea myös yksityishenkilön hankkimia tuotteita valmisteverotuslain 72 §:n 4 ja 5 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Valmisteverotuslain 80 §:ssä säädetään vakuudesta, joka etämyyjän on annettava valmisteverojen suorittamisesta, jos etämyyjällä ei ole Suomessa veroedustajaa.
Pykälään lisättäisiin 11 momentti, jossa säädettäisiin vakuuden suoritukseksi kohdistetun maksun käytöstä silloin, kun vakuus on asetettu tuotteista, jotka eivät ole valmisteveron alaisia Suomessa tai joista ei muusta syystä ole annettava veroilmoitusta.
Jos maksu olisi kohdistettu sellaisen valmisteverotuslain 53, 74, 78 tai 80 §:ssä tarkoitetun vakuuden suoritukseksi, joka on annettava tuotteista, joista ei tule antaa veroilmoitusta, maksu palautettaisiin hakemuksesta verovelvolliselle. Jos maksun palauttamisen edellytykset täyttyisivät, Verohallinto voisi palauttaa maksun myös omasta aloitteestaan. Muutettavaksi ehdotetussa valmisteverotuslain 49 §:ssä säädettäisiin, että jos valmisteverolle asetettu kertaluonteinen vakuus palautettaisiin käyttämättä sitä osaksikaan verojen suoritukseksi, palautettavalle määrälle ei maksettaisi hyvityskorkoa. Veroilmoitusta ei anneta myöskään silloin, jos vakuus on asetettu valmisteverotuslain 53, 74 78 tai 80 §:n perusteella, mutta tuotteita ei vastaanotetakaan Suomessa. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että tuotteita ei ole lainkaan lähetetty tai tuotteet tuhoutuvat matkalla. Näissä tilanteissa verovelvollinen ei voisi kohdistaa vakuutta veron maksuksi veroilmoituksella, koska veroja ei tule maksettavaksi. Vakuuden suoritukseksi kohdistetun maksun palauttamiseen sovellettaisiin näissäkin tilanteissa 11 momentin säännöksiä.
Pykälän 11 momentin säännöksiä sovellettaisiin myös silloin, kun maksu kohdistettaisiin polttoaineverolain 2 b §:ssä tarkoitetun vakuuden suoritukseksi. Tämä johtuu siitä, että valmisteverotuslain 4, 8 ja 9 luvuissa säädettyä valvonta- ja siirtojärjestelmää sovelletaan myös polttoaineverolain 2 b §:ssä tarkoitettuihin nestemäisiin polttoaineisiin, jotka eivät ole valmisteveron alaisia Suomessa. Myös näiden tuotteiden siirtoihin liittyen on asetettava vakuus. Tuotteiden vastaanotosta ei kuitenkaan anneta veroilmoitusta, koska tuotteet eivät ole veronalaisia Suomessa.
25 §. Palautuksen käyttämisen esteet. Pykälän 2 momentin 4 kohtaan lisättäisiin sääntelyn yhtenäistämiseksi ehdotetun autoverolain 95 §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Muun saatavan suoritukseksi ei käytettäisi autoverolain 95 §:ssä tarkoitettua laiminlyöntimaksua koskevaa palautusta.
38 §. Hyvityskoron laskeminen. Pykälään lisättäisiin uusi 5 momentti, jossa säädettäisiin korkoajasta silloin, kun hyvityskorkoa lasketaan joko autoverolain, valmisteverotuslain tai asianomaisen valmisteverolain nojalla hakemuksesta palautettavalle valmisteverolle. Pykälän nykyiset 5, 6 ja 7 momentti siirtyisivät 6, 7 ja 8 momentiksi. Samalla 1 momentin ja nykyisen 7 momentin sanamuotoa täsmennettäisiin.
Palautettavalle autoverolle ja valmisteverolle maksettavasta korosta säädettäisiin autoverolaissa ja valmisteverotuslaissa kuten nykyisinkin. Valmisteverotuslaissa säädettäisiin lisäksi, että valmisteverolle asetetun kertaluonteisen vakuuden palautukselle ei maksettaisi hyvityskorkoa, jos vakuutta ei ole osaksikaan käytetty verojen suoritukseksi. Kuten nykyisin autoverolaissa säädettäisiin vientipalautukselle maksettavasta korosta. Vientipalautukselle maksettaisiin hyvityskorkoa enintään ennalta määritetyn käyttöjakson ajalta eikä hyvityskorkoa maksettaisi lainkaan, jos vientipalautus olisi maksettu ennakkoon.
Pykälän uudessa 5 momentissa säädettäisiin korkoajasta niissä tilanteissa, joissa palautus johtuu päätöksestä, joka koskee autoverolain nojalla hakemuksesta palautettavaa autoveroa taikka valmisteverotuslain tai asianomaisen valmisteverolain nojalla hakemuksesta palautettavaa valmisteveroa. Palautukselle laskettaisiin näissä tilanteissa hyvityskorkoa palautushakemukseen annetun päätöksen päätöspäivää seuraavasta päivästä siihen päivään, jona palautettava määrä veloitetaan Verohallinnon tililtä tai käytetään veron suoritukseksi. Käytännössä hyvityskorkoa tulisi yleensä maksettavaksi korkeintaan muutamalta päivältä.
Pykälän 1 ja 8 momentiksisiirtyvän 7 momentin säännösten sanamuotoa täsmennettäisiin. Säännösten mukaan veronkannossa yhtenä verolajina käsiteltävien oma-aloitteisten verojen palautukselle laskettaisiin hyvityskorkoa siihen päivään, jona mainitussa laissa tarkoitettu vero, jonka suoritukseksi palautettava määrä käytetään, on lain tai asetuksen mukaan viimeistään maksettava. Vastaavasti veronkannossa yhtenä verolajina käsiteltävien oma-aloitteisten verojen maksulle, joka käytetään kyseisten verojen suoritukseksi myöhemmin kuin maksupäivänä, laskettaisiin hyvityskorkoa maksupäivää seuraavasta päivästä siihen päivään, jona vero, jonka suoritukseksi palautettava määrä käytetään, on lain tai asetuksen mukaan viimeistään maksettava.
47 §. Verosta vapauttaminen. Verosta vapauttamista koskevia säännöksiä yhdenmukaistettaisiin. Valmisteveron ja autoveron huojentamista koskevat autoverolain ja valmisteverotuslain säännökset kumottaisiin, ja autoveroon ja valmisteveroihin sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä verosta vapauttamisesta. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, joka vastaisi nykyistä valmisteverotuslain 105 §:n 1 momentin 2 kohtaa. Momentissa säädettäisiin valmisteverosta vapauttamisesta silloin, kun on kyse sellaisista veronalaisista tuotteista, joita käytetään rajoitetun ajan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Lisäksi edellytettäisiin, että tutkimus- tai kehittämishankkeen tarkoituksena on ympäristöystävällisempien tuotteiden tai uusiutuvista luonnonvaroista saatavien polttoaineiden tekninen kehittäminen. Koska momentti vastaisi valmisteverotuslain 105 §:n 1 momentin 2 kohdan sääntelyä, lisätty säännös ei muuttaisi nykytilaa.
Pykälän nykyiset 4—7 momentti siirtyisivät 5—8 momentiksi.
50 §. Veron vanhentuminen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että oma-aloitteisia veroja koskeva viiden vuoden vanhentumisaika laskettaisiin oma-aloitteisen veron veroilmoituksen antamista seuraavan kalenterivuoden alusta eikä mainitun veroilmoituksen antamista seuraavaa yleistä eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta. Muutos lyhentäisi vanhentumisaikaa vuodella niiden myöhässä annettujen veroilmoitusten osalta, jotka on annettu Verohallinnolle joulukuun yleisenä eräpäivänä tai sen jälkeen mutta saman kalenterivuoden aikana. Muutos yhdenmukaistaisi sääntelyä, sillä veron vanhentumisaika laskettaisiin muutoksen jälkeen samalla tavalla riippumatta siitä, korjaako verovelvollinen oma-aloitteista veroa koskevaa veroilmoitustaan vai määrääkö Verohallinto oma-aloitteisen veron maksettavaksi. Lisäksi momentin sanamuotoa tarkennettaisiin siten, että siitä ilmenisi selkeämmin se, että vanhentumisajan pidentyminen koskee vain myöhässä annetun ilmoituksen perusteella lisääntynyttä verokauden veron määrää mutta ei aikaisemmalla ilmoituksella ilmoitettua verokauden veron määrää.
51 §. Takaisin perittävän palautuksen vanhentuminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että takaisin perittäväksi määrätyn määrän viiden vuoden vanhentumisaika alkaisi takaisinperinnän päätöspäivää seuraavan kalenterivuoden alusta eikä takaisin perittävän määrän eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta. Muutos yhdenmukaistaisi sääntelyä, sillä muutoksen jälkeen takaisin perittäväksi määrätyn määrän vanhentumista koskeva säännös vastaisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 20 §:n sääntelyä. Mainitun pykälän mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.
52 §. Palautuksen ja maksun sekä niille maksettavan koron vanhentuminen. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin säännös maksun vanhentumisesta silloin, kun verovelvollinen ei ole tehnyt hakemusta valmisteveron kertaluonteisen vakuuden suoritukseksi kohdistetun maksun palauttamisesta eikä Verohallinto voi oma-aloitteisesti palauttaa maksua, koska maksutiedot ovat puutteellisia. Verovelvollisen kertaluonteisen vakuuden suoritukseksi kohdistama maksu vanhentuisi kuten 20 §:ssä tarkoitettu aiheeton maksu, jos verovelvollinen ei ole tehnyt maksun palauttamisesta 16 §:n 11 momentissa tarkoitettua hakemusta. Jos Verohallinto ei voisi palauttaa maksua verovelvolliselle puutteellisten maksutietojen vuoksi, maksu ja sille laskettava korko vanhentuisivat viiden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin maksu suoritettiin. Vanhentunut vakuuteen kohdistettu maksu tuloutettaisiin valtiolle 4 momentin nojalla.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.2.2021. Lain 16 §:n 9 momentin säännöstä verovelvollisen mahdollisuudesta kohdistaa maksu myös valmisteveron kertaluonteisen vakuuden suoritukseksi sovellettaisiin kuitenkin jo 1.1.2021 alkaen. Koska tällaisen valmisteveron eräpäivä olisi vasta helmikuussa 2021, vakuuden suoritukseksi kohdistettua maksua käytettäisiin valmisteveron suoritukseksi 1.2.2021 voimaan tulevien 16 §:n 10 ja 11 momentin mukaisesti.
Autoveron ja valmisteveron veronkanto ja perintä siirtyisivät vanhasta kantomenettelystä uuteen kantomenettelyyn ja samalla vanhasta tietojärjestelmästä uuteen tietojärjestelmään 1.2.2021. Vuoden 2021 tammikuun loppuun näihin verolajeihin sovellettaisiin ennen ehdotetun lain voimaan tuloa voimassa olleita veronkantolain, autoverolain ja valmisteverotuslain veronkantoa ja perintää koskevia säännöksiä. Valmisteveroon sovellettaisiin valmisteverotuslain valmisteveron huojentamista koskevia säännöksiä, jos päätös tehtäisiin viimeistään 31.1.2021. Tämän jälkeen sovellettaisiin veronkantolain säännöksiä verosta vapauttamisesta.
Ennen lain voimaan tuloa myöhässä annetun oma-aloitteisen veron veroilmoituksen perusteella kasvaneen veron määrän ja takaisin perittäväksi määrätyn määrän vanhentumiseen sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, joiden mukaan vanhentumisajan laskeminen alkaa eräpäivää seuraavan kalenterivuoden alusta. Lain tultua voimaan vanhentumisajan laskeminen alkaisi jo oikeusperusteen syntymisajankohtaa seuraavan kalenterivuoden alusta. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että takaisin perittäväksi määrätyn määrän vanhentumisajan laskeminen alkaisi päätöspäivää seuraavan kalenterivuoden alusta.
6.21
Laki veronlisäyksestä ja viivekorosta
5 a §.Viivästyskorko ja huojennettu viivästyskorko. Pykälän 1 momentissa säädetään, että maksamatta jätetylle veronkantolain soveltamisalaan kuuluvalle verolle sekä verotusmenettelylain 57 §:ssä tarkoitetun verotuksen oikaisun yhteydessä määrättävälle verolle lasketaan viivästyskorkoa. Momentissa säädetään myös viivästyskoron korkokannasta. Momenttia muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin jatkossa myös valmisteverolle ja autoverolle verotuksen toimittamisen tai oikaisemisen yhteydessä määrättävästä viivästyskorosta.
Viivästyskorkoa laskettaisiin valmisteverolle silloin, kun on kyse valmisteverotuslain 11 tai 82 §:ssä tarkoitetusta sääntöjenvastaisesta menettelystä tai 82 a §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta. Viivästyskorkoa laskettaisiin myös autoverolain 89 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa. Kyseinen säännös koskee tilanteita, joissa on kokonaan laiminlyöty autoveroilmoituksen antaminen tai se on annettu säädetyn määräajan jälkeen, sekä tilanteita, joissa autovero on jäänyt kokonaan tai osaksi määräämättä tai sitä on palautettu liikaa sen johdosta, että verovelvollinen on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen taikka muun tiedon tai asiakirjan.
5 b §.Viivästyskoron laskeminen. Pykälään lisättäisiin uusi 5, 6, 7 ja 8 momentti, joissa säädettäisiin viivästyskoron korkoajasta silloin, kun valmisteveroa tai autoveroa määrättäessä määrätään suoritettavaksi myös viivästyskorkoa.
Pykälään lisättävässä 5 momentissa säädettäisiin, että valmisteverotuslaissa tarkoitetun sääntöjenvastaisen menettelyn perusteella määrätylle valmisteverolle lasketaan viivästyskorkoa veron suorittamisvelvollisuuden syntymispäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään. Viivästyskorkoa tulisi siis maksettavaksi jo veron suorittamisvelvollisuuden syntymistä seuraavasta päivästä, kuten nykyisinkin. Jos verovelvollinen menettelisi sääntöjenvastaisesti, hän ei saisi valmisteverolle korotonta maksuaikaa.
Pykälään lisättävissä 6 ja 7 momentissa säädettäisiin viivästyskoron laskemisesta autoverolain 89 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että jaksokohtaisessa verotuksessa autoverolain 89 §:ssä tarkoitettu viivästyskorko lasketaan eräpäivää seuraavasta päivästä määrättävän veron eräpäivään. Viivästyskoron juoksemista ei näissä tilanteissa voisi katkaista ennen eräpäivää, mikä kannustaisi omalta osaltaan maksamaan veron heti laissa säädettynä eräpäivänä. Pykälän 7 momentissa säädettäisiin, että ajoneuvokohtaisessa verotuksessa viivästyskorko lasketaan veron suorittamisvelvollisuuden syntypäivää seuraavan kolmannen kalenterikuukauden 25 päivästä määrättävän veron eräpäivään. Lisäksi pykälässä säädettäisiin, että jos ajoneuvokohtaisessa verotuksessa ajoneuvon verotus toimitettaisiin viranomaisaloitteisesti sillä perusteella, että ajoneuvo on otettu käyttöön veroilmoitusta antamatta, autoverolle laskettaisiin kuitenkin viivästyskorkoa sitä päivää seuraavasta päivästä, jona veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt, määrättävän veron eräpäivään. Viivästyskoron laskeminen alkaisi siten näissä tapauksissa ajoneuvon käyttöön ottamista seuraavana päivänä. Autoverolle ei siis saisi korotonta maksuaikaa, jos ajoneuvo otetaan käyttöön, mutta veroilmoituksen antaminen laiminlyödään.
Autoverolain 89 §:n 2 momentissa säädettäisiin, että viivästyskorkoa on maksettava myös autoveron palautukselle, jota on maksettu liikaa esimerkiksi sen vuoksi, että hakija on antanut Verohallinnolle virheellisiä tietoja. Korkoseuraamuksen tarkoituksena olisi ennaltaehkäistä virheellisten ja puutteellisten tietojen antamista palautusta haettaessa. Viivästyskoron laskemisesta liikaa palautetulle autoverolle säädettäisiin pykälään ehdotettavassa uudessa 8 momentissa. Säännös olisi poikkeus 6 ja 7 momentissa säädettävästä autoveron viivästyskoron laskemisesta. Liikaa palautetulla määrällä tarkoitettaisiin sitä osaa palautetusta autoverosta, jonka palauttamiselle ei ole ollut perusteita ja joka määrättäisiin maksettavaksi takaisin veroviranomaiselle. Viivästyskorkoa laskettaisiin sitä päivää seuraavasta päivästä, jona autoveron liikaa palautettu määrä käytetään veron suoritukseksi tai veloitetaan Verohallinnon tililtä. Viivästyskorkoa laskettaisiin liikaa palautetun määrän takaisinmaksamiselle asetettavaan eräpäivään saakka. Eräpäivä määrättäisiin päätöksessä, jolla perusteettomasti palautettu autovero määrättäisiin maksettavaksi takaisin. Jos palautuksen hakija jättäisi määrätyn veron maksamatta eräpäivään mennessä, verolle laskettaisiin lisäksi viivästyskorkoa pykälän 1 momentin mukaisesti päätöksellä määrättyä eräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään.
7 §.Veronlisäyksen, viivekoron ja viivästyskorkojen perimättä jättäminen. Pykälän 3 momentin sanamuotoa tarkennettaisiin. Nykyinen sanamuoto, jonka mukaan Verohallinnon määräämä viivästyskorko voidaan jättää lainkohdassa säädetyillä perusteilla perimättä, on ollut tulkittavissa siten, ettei sääntely koskisi eräpäivän jälkeisiä myöhässä maksamisesta aiheutuvia viivästyskorkoja. Viivästyskorkojen perimättä jättämistä koskevan sääntelyn tulisi kuitenkin olla yhtenäistä kaikkien viivästyskorkojen osalta.
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.2.2021. Viivästyskorkoa koskevia säännöksiä sovellettaisiin lain voimaantulopäivältä ja sen jälkeiseltä ajalta autoverolle ja valmisteverolle laskettavaan korkoon. Tätä edeltävältä ajalta laskettavaan korkoon sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita veronlisäystä ja viivekorkoa koskevia säännöksiä. Korkoa laskettaessa ei tällöin kuitenkaan sovellettaisi veronlisäyksen eikä viivekoron kolmen euron vähimmäismäärää. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että ennen lain voimaan tuloa maksamatta jätetylle autoverolle laskettaisiin viivekorkoa ja veronlisäystä ajalta ennen lain voimaan tuloa soveltamatta kuitenkaan kolmen euron vähimmäismäärää ja viivästyskorkoa lain voimaantulopäivästä alkaen.