1.1
Tuomioistuinlaki
Tuomioistuinlaki olisi jaettu viiteen osaan. I osassa olisivat yleiset säännökset, II osassa säädettäisiin tuomioistuimista, III osassa tuomareista ja IV osassa asiantuntijajäsenistä, asessoreista ja tuomioistuinten muusta henkilöstöstä eli esittelijöistä ja valmistelijoista, kanslia- ja hallintopäälliköstä sekä muusta kansliahenkilöstöstä. V osaan olisi koottu erinäiset säännökset, jotka pitäisivät sisällään tuomarinvalintalautakuntaa, tuomarinkoulutuslautakuntaa, virkarikoksia ja muutoksenhakua koskevat säännökset. Niin ikään voimaantulo- ja siirtymäsäännökset olisivat kyseisessä osassa.
Lain I, III, IV ja V osa soveltuisivat pääosin myös korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Poikkeuksena olisivat esimerkiksi virkavapautta, päällikkötuomarin sijaisena toimista ja esittelijöitä koskeva sääntely. Näiltä osin korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa sovellettaisiin tuomioistuinlain sijaan korkeimmasta oikeudesta tai korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettua lakia. Tuomioistuimia koskevasta II osasta ylimpiä tuomioistuimia koskisivat ainoastaan asioiden jakamista ja toimintakertomusta koskevat säännökset.
I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET
I osassa olisi vain yksi luku, joka pitäisi sisällään yleiset säännökset tuomareita ja tuomioistuimista sekä lain soveltamisalasta. Kyseinen osa koskisi kaikkia tuomioistuimia.
1 luku Yleiset säännökset tuomioistumista ja tuomareista
Luvussa säädettäisiin yleisellä tasolla tuomioistuinlain soveltamisalasta ja suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Luvussa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksen rakenteesta, tuomioistuinten riippumattomuudesta ja tuomioistuinten toiminnan järjestämisestä. Luvussa lueteltaisiin eri tuomioistuimissa toimivat tuomarit sekä säädettäisiin heidän riippumattomuudestaan ja asemastaan tuomiovallan käyttäjinä. Luvussa säädettäisiin myös tuomarin vakuutuksesta. Vakuutus sisältäisi tärkeimmät tuomarin toimintaa ohjaavat periaatteet. Luku koskisi myös korkeinta oikeuta ja korkeinta hallinto-oikeutta.
1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan laissa säädettäisiin tuomioistuimista ja tuomareista sekä muista tuomioistuinten jäsenistä ja muusta henkilöstöstä. Kysymys on yleislaista, jota sovellettaisiin kaikkiin tuomioistuimiin. Laki täydentäisi perustuslain säännöksiä. Tämän lisäksi lakiin on ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta koottu eri tuomioistuimia koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja johtamisesta sekä henkilöstöstä. Laissa säädettäisiin myös tuomarinvalintalautakunnasta. Myös ehdotuksen mukaan perustettavasta tuomarinkoulutuslautakunnasta säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Nykyinen nimittämislain 3 a luku tuomareiden nimeämisestä eräisiin kansainvälisiin tehtäviin sijoitettaisiin omaan erillislakiinsa.
Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin myös korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jollei niitä koskevissa laeissa toisin säädetä. Tämä tarkoittaisi sitä, että tuomioistuinlaki olisi toissijainen ylimmistä tuomioistuimista annettuihin lakeihin nähden. Näin ollen tuomioistuinlaki koskisi korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta vain rajoitetusti, koska niistä säädettäisiin voimaan jäävissä erityislaeissa. Korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetuissa laeissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti näiden tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja johtamisesta. Niin ikään yleiset säännökset asioiden ratkaisemisesta säilytettäisiin näissä erillislaeissa. Myös tuomioistuinten jäsenistä ja muusta henkilöstöstä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Yleislakina tuomioistuinlain säännökset tuomioistuimista ja tuomareista koskisivat kuitenkin myös korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, ellei niitä koskevissa erityislaeissa olisi toisin säädetty.
Tuomioistuinlain yleiset säännökset tuomioistuimista ja tuomareista koskisivat ylimpiä tuomioistuimia. Eri tuomioistuimia ja niiden johtamista ja hallintoa koskevia säännöksiä ei sovellettaisi ylimpiin tuomioistuimiin lukuun ottamatta asioiden jakamista ja uudelleenjakamista koskevia 8 luvun 7 ja 8 §:iä sekä toimintakertomusta koskevaa 10 §:ää. Lain säännöksiä tuomareiden velvollisuuksista (9 luku), kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä (10—12 luvut) samoin kuin tuomarinvalintalautakunnasta (20 luku), kirjallisesta varoituksesta ja virantoimituksesta pidättämisestä (15 luku), virkasuhteen päättymisestä (16 luku) sekä muutoksenhausta näissä asioissa (23 luku) sovellettaisiin korkeimpien oikeuksien jäseniin.
Päällikkötuomarin sijaisena toimimista koskevaa tuomioistuinlain säännöstä ei sovelleta korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Presidentin tehtävien hoitamisesta tämän ollessa virantoimituksesta estynyt on säädetty ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa. Niin ikään laeissa olevat palvelussuhteen väliaikaista järjestämistä koskevat säännökset on perustelua säilyttää. Näiltä osin ylimpiä tuomioistuimia koskevia lakeja noudatettaisiin tuomioistuinlain 13 luvun sijaan. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomaria ei voitaisi jatkossakaan määrätä toimimaan toisessa tuomioistuimessa. Näin ollen tuomioistuinlain 14 luvun 1—3 §:n säännökset eivät koskisi ylimpien tuomioistuinten tuomareita. Sen sijaan luvun 4 § tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä soveltuisi kaikkiin tuomareihin.
Tuomioistuinlain asiantuntijajäseniä koskevia säännöksiä sovellettaisiin korkeimman hallinto-oikeuden ympäristöasiantuntijaneuvoksiin ja yli-insinöörineuvoksiin. Heitä koskisivat 17 luvun 1—7 §:t, joissa säädetään asiantuntijajäsenten asemasta, oikeudesta pysyä tehtävässään sekä nimittämisessä noudatettavasta menettelystä. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin 9 §:ssä. Heitä koskisivat myös 16 §:ssä säädetyt kielitaitovaatimukset. Niin ikään 17—20 §:ien säännökset sidonnaisuuksien ilmoittamisesta, asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä, kirjallisesta varoituksesta ja tehtävästä pidättämisestä sekä terveydentilan selvittämisestä ja työkyvyn perusteella annettavasta erosta koskisivat yli-insinöörineuvoksia ja ympäristöasiantuntijaneuvoksia. Myös 22 §:n säännös palkkiosta koskisi heitä.
Ylimmissä tuomioistuimissa ei olisi tuomioistuinlain 18 luvussa tarkoitettuja asessoreja, paitsi jos he suorittavat osan koulutusohjelmasta näiden tuomioistuinten esittelijänä. Sen sijaan ei ole estettä sille, että 21 luvussa säädetyssä koulutuslautakunnassa toimisi ylimmän tuomioistuimen edustaja.
Tuomioistuinlain 19 luvun säännökset muusta henkilöstöstä eivät koskisi ylimpiä tuomioistuimia vaan niiden esittelijöistä, kansliapäällikkö mukaan lukien sekä muusta henkilöstöstä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Koska ylimpien tuomioistuinten esittelijöillä olisi jatkossakin tuomaria vastaava virassapysymisoikeus, heihin sovellettaisiin samoja tuomioistuinlain säännöksiä kuin näiden tuomioistuinten jäseniin.
Tuomioistuinlaissa ei myöskään säädettäisi ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkarikosasioista. Näissä asioissa toimivaltaisesta valtakunnanoikeudesta säädettäisiin erikseen, mistä olisi viittaussäännös pykälän 3 momentissa. Valtakunnanoikeudesta säädetään perustuslain 101 §:ssä ja sen edellyttämällä tavalla laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetussa laissa. Tämän lain sisältöön ei tässä esityksessä puututtaisi.
2 §.Tuomioistuimet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin perustuslain 98 §:n 1 momenttia vastaavasti yleiset tuomioistuimet ja 2 momentissa perustuslain 98 §:n 2 momenttia vastaavasti yleiset hallintotuomioistuimet. Pykälän 3 momentissa lueteltaisiin erityistuomioistuimet, joita ovat markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus.
3 §.Tuomiovallan käyttö ja tuomioistuinten riippumattomuus. Pykälässä säädettäisiin tuomiovallan käytöstä ja tuomioistuinten riippumattomuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan tuomiovallan käyttö kuuluu tuomioistuimille. Tuomiovaltaa ei näin ollen voi olla muilla viranomaisilla. Tuomiovaltaa ei voida myöskään siirtää.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimet ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia. Vaatimus tuomioistuinten riippumattomuudesta voidaan perustaa myös perustuslain 21 §:n säännöksiin oikeusturvasta. Riippumattomuudella tarkoitetaan vakiintuneesti tuomioistuinten ulkoista ja sisäistä riippumattomuutta. Tuomioistuinten riippumattomuudella tarkoitetaan sitä, että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia muiden tahojen vaikutuksesta. Tämä koskee niin lainsäätäjää, hallitusvallan käyttäjää ja viranomaisia kuin esimerkiksi oikeusriidan osapuoliakin. Tuomioistuin on riippumaton myös oikeuslaitoksen sisällä. Ylempi tuomioistuin ei saa vaikuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisuun yksittäistapauksessa muutoin kuin muutoksenhaun kautta. Ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksillä on siten lähinnä oikeuskäytännön yhtenäisyyttä turvaavaa tuomioistuimia ohjaavaa merkitystä, mutta ei välitöntä oikeudellista sitovuutta yksittäisen oikeustapauksen ratkaisussa. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Valvontatehtäväkään ei mahdollista puuttumista alempien tuomioistuinten lainkäyttöön.
Tuomioistuinten riippumattomuus liittyy kiinteästi perusoikeutena ja ihmisoikeutena turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla, perustuslain 21 §). Viime kädessä tuomioistuinten riippumattomuuden turvaaminen on välttämätöntä juuri yksilön oikeusturvan takaamiseksi. Tuomioistuinten riippumattomuutta turvataan muun muassa tuomarin erityisen vahvalla virassapysymisoikeudella (103 §). Myös tuomarien nimitysmenettelyä järjestettäessä on otettava huomioon tuomioistuinten riippumattomuuden asettamat vaatimukset (vrt. perustuslain 102 § ja 58 § 3 mom. 4 kohta).
4 §.Tuomioistuinten toiminnan järjestäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimet vastaavat laissa säädetyissä rajoissa itse toimintansa järjestämisestä. Tuomioistuimilla on siten yhtäältä velvollisuus huolehtia lainkäyttö- ja muun toimintansa järjestämisestä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset huomioon ottaen mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnan järjestämistä siten, että asiat saadaan käsiteltyä tehokkaasti ja asianmukaisesti kohtuullisessa ajassa ilman aiheetonta viivytystä. Tuomioistuimilla on toisaalta oikeus päättää lainkäyttötoiminnastaan ulkopuolisten siihen puuttumatta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tuomioistuimet päättävät itse asioiden jakamisesta, lainkäyttötyön ja muun toiminnan organisoinnista, tuomareiden ja muun henkilöstön sijoittamisesta eri yksiköihin sekä koulutuksesta.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia määräyksiä tuomioistuimen toiminnasta annettaisiin tuomioistuimen itsensä vahvistamassa työjärjestyksessä. Kun esityksen mukaan asetuksen tasoisesta sääntelystä luovuttaisiin, tuomioistuinten työjärjestyksen merkitys korostuu entisestään. Tuomioistuinlain useassa säännöksessä edellytetään, että tietystä asiasta annetaan määräyksiä työjärjestyksessä. Työjärjestyksessä voisi siten olla esimerkiksi määräyksiä tuomioistuimen organisaatiosta, henkilöstön tehtävistä ja muusta työskentelyn järjestämisestä sekä tarpeen mukaan myös lainkäyttö- ja hallintoasioiden käsittelystä. Työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnasta säädetään yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa (1233/2013),
Tarkemmat säännökset työjärjestyksen hyväksymisestä ja nähtävänä pidosta olisivat 8 luvun 9 §:ssä.
5 §.Tuomarit. Pykälässä säädettäisiin tuomiovaltaa tuomioistuimissa käyttävistä tuomareista sekä muista tuomioistuimen jäsenistä. Tuomarilla tarkoitettaisiin ensisijaisesti virkatuomareita eli vakinaiseen tuomarin virkaan tai tuomarin määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyjä. Tuomarin virkaan on yleensä edellytyksenä lainopillinen tutkinto, mutta eräisiin tuomarin virkoihin vaatimuksena on tietyn erityisalan tutkinto. Tuomarilla laajemmassa merkityksessä tarkoitetaan paitsi tuomareita myös muita tuomioistuimessa tuomiovaltaa käyttäviä tuomioistuimen jäseniä.
Pykälän 1 momentin 1—8 kohdassa lueteltaisiin tuomarit tuomioistuimittain. Luettelosta ilmenisi, mitkä tuomarin virat ovat päällikkötuomarin virkoja. Säännös vastaisi asiallisesti lokakuun alusta 2015 voimaan tullutta nimittämislain 1 §:n 1 momenttia, jossa säädetään tuomarin viroista. Ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkanimikkeet olisivat yhdenmukaiset. Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen virkanimike muutettaisiin oikeusneuvokseksi. Momentissa säädettäisiin tuomareista eikä tuomarin viroista. Tuomarit lueteltaisiin virkanimikkeittäin.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimessa voi olla myös muita jäseniä siten kuin tässä tai muussa laissa säädetään. Tuomioistuimen muulla jäsenellä tarkoitettaisiin sitä, joka olematta tuomari on laissa säädetyssä järjestyksessä määrätty osallistumaan lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen tuomioistuimessa. Tuomioistuimissa on varsinaisten tuomareiden lisäksi lukuisia tällaisia sivutoimisia jäseniä, jotka toimivat tehtävässään laissa säädetyn toimikauden. Tällaisia muita jäseniä ovat lautamiehet, sotilasjäsenet ja eri tuomioistuinten asiantuntijajäsenet ja muut sivutoimiset jäsenet sekä Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet. Lainkäyttötoimintaan osallistuessaan heillä on asiaa ratkaistaessa samanlainen päätösvalta ja perustuslaillinen asema kuin virkatuomareilla.
Tuomioistuinharjoittelua suorittavat käräjänotaarit eivät olisi tuomioistuimen jäseniä, vaikka vuoden kestävään tuomioistuinharjoitteluun kuuluu myös toimiminen käräjäoikeuden puheenjohtajana ja toisinaan myös sen jäsenenä. Tämä koskee myös käräjäviskaaleita, joilla on käräjänotaareja vastaava rajoitettu toimivalta osallistua lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen. Myöskään riidattomissa velkomusasioissa ja avioeroasioissa laamannin määräyksen perusteella rajoitettua tuomiovaltaa käyttävät kansliahenkilökuntaan kuuluvat eivät olisi tuomioistuinten jäseniä.
6 §.Tuomarin asema ja riippumattomuus. Pykälään on otettu keskeinen säännös tuomarin asemasta ja riippumattomuudesta. Perustuslain mukainen tuomioistuinten riippumattomuus edellyttää, että myös tuomarit ovat riippumattomia tuomiovaltaa käyttäessään. Riippumattomuus ei ole tuomareiden etuoikeus, vaan yksi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen tae. Se ylläpitää myös luottamusta oikeuslaitosta kohtaan.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomari on riippumaton tuomiovaltaa käyttäessään. Tämä tarkoittaa, että tuomari käyttää tuomiovaltaa itsenäisesti ja puolueettomasti. Häneen ei saa kohdistaa minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa uhkaa tai painostusta tai muuta sopimatonta vaikuttamista. Tuomarin riippumattomuus on samalla tavoin kuin tuomioistuimilla ulkoista ja sisäistä. Sisäinen riippumattomuus tarkoittaa muun muassa sitä, että esimerkiksi ylemmät tuomioistuimet tai tuomioistuimen päällikkötuomarit eivät voi määrätä tuomaria lainkäytössä.
Virkamiehinä tuomarit ovat muissa kuin tuomiovallan käyttämiseen kuuluvissa asioissa velvollisia noudattamaan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että tuomarilla on riippumattomuuden turvaamiseksi perustuslaissa ja tässä laissa säädetty virassapysymisoikeus. Säännöksessä viitattaisiin suoraan perustuslain tuomarin virassapysymisoikeudesta säätävään 103 §:ään. Tuomarin virassapysymisoikeutta koskevia säännöksiä olisi myös tuomioistuinlaissa. Tuomioistuinten muita jäseniä koskien virassapysymisoikeudesta säädettäisiin myös erillislaeissa.
7 §.Tuomarinvakuutus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarin vakuutuksesta, joka olisi kaikille samanlainen. Tuomarin tehtävä on maallinen tehtävä, mistä syystä uskonnollisesta tuomarinvalasta luovuttaisiin. Myös todistajan valasta ollaan luopumassa (HE 46/2014 vp, lait 732—758/2015 vp). Momentissa säädettäisiin tuomarin vakuutuksen kaavasta. Vakuutus annettaisiin kunnian ja omantunnon kautta. Vakuutus olisi annettava ennen tuomarintehtäviin ryhtymistä. Momentin mukaan tuomari olisi velvollinen antamaan tuomarinvakuutuksen. Säännös koskisi siten kaikkia 5 §:ssä tarkoitettuja tuomareita. Muualla laissa olevien viittaussäännösten perusteella sama velvollisuus olisi kaikilla muillakin, jotka käyttävät virassaan tai tehtävässään tuomiovaltaa.
Pykälän 2 momentin mukaan vakuutus annettaisiin asianomaisessa tuomioistuimessa eli siinä tuomioistuimessa, jossa tuomiovaltaa on tarkoitus käyttää. Vakuutuksen voisi kuitenkin aina antaa käräjäoikeudessa. Vakuutus annettaisiin vain kerran.
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin asetuksenantovaltuus, jonka mukaan tarkempia säännöksiä tuomarin vakuutuksesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Tuomarin valasta luopumisen myötä virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta annettua asetusta tulisi tarkistaa. Vastaava asetuksenantovaltuus on virkavalaa ja -vakuutusta koskien otettu valtion virkamieslain 70 §:ään.
II OSA TUOMIOISTUIMET
Osassa säädettäisiin eri tuomioistuimista, kustakin omassa luvussaan. Korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta vastaavat säännökset olisivat kuitenkin niitä koskevissa laeissa. Osan viimeisessä luvussa olisi tuomioistuinten johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Eräitä yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta nekään eivät koskisi ylimpiä tuomioistuimia.
2 luku Käräjäoikeudet
1 §.Käräjäoikeuden tehtävät. Käräjäoikeuslaissa ei ole säädetty käräjäoikeuden tehtävistä. Tämä johtuu siitä, että käräjäoikeudet ovat ensimmäisen oikeusasteen yleisiä tuomioistuimia ja niiden toimivaltaan kuuluu käsitellä kaikki asiat, jotka eivät kuulu muille tuomioistuimille. Perusteltua kuitenkin on, että myös käräjäoikeuden tehtävistä säädetään tuomioistuinlaissa.
Säännös käräjäoikeuden tehtävistä otettaisiin pykälän 1 momenttiin. Sen mukaan käräjäoikeus käsittelee ensi asteena riita-, rikos- ja hakemusasiat, jollei toisin säädetä. Riita-asioiden käsittelystä on tästä poikkeavasti säädetty esimerkiksi markkinaoikeudesta annetun lain 1 §:ssä, jonka mukaan markkinaoikeus käsittelee erikoistuomioistuimena teollis- ja tekijänoikeudelliset riita-asiat. Hovioikeus käsittelee puolestaan ensimmäisenä oikeusasteena eräitä virkamiehiä koskevia rikoslain 40 luvussa säädettyjä virkarikosasioita.
Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuden tehtäviin kuuluisi käsitellä myös muut lailla sille säädetyt asiat. Käräjäoikeudet toimittavat avioliittoon vihkimisiä sekä käsittelevät muun muassa pakkokeinolain (806/2011) mukaisia asioita. Käräjäoikeudet toimivat myös yhteysviranomaisena kansainvälistä oikeusapua koskevissa asioissa. Tätä tehtävää koskevat käräjäoikeusasetuksen 25 a—b § tulisivat tässä yhteydessä kumottaviksi. Tämä tehtävä perustuu suoraan Euroopan unionin asetuksiin. Eri maiden tuomioistuinten välillä on asetusten mukaan suorat yhteydet eikä asianomaisia kansallisen lain tasoisia erityissäännöksiä tarvita. Hovioikeusasetuksessa ja korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa on vastaavia säännöksiä, jotka niin ikään tulevat kumottaviksi.
2 §.Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 2 §:ää ja käräjäoikeusasetuksen 1 §:ää vastaavasti asioiden käsittelystä käräjäoikeudessa. Säännöksen mukaan käräjäoikeus käsittelee ja ratkaisee asioita istunnossa tai kansliassa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuden puheenjohtajasta. Voimassa olevasta käräjäoikeusasetuksen 4 §:n 3 momentin mukaisesta virkaikäjärjestykseen perustuvasta puheenjohtajuudesta luovuttaisiin. Säännöksen mukaan puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa kokoonpanon lainoppineista jäsenistä eli käytännössä laamanni tai käräjätuomari. Lisäksi tuomioistuinharjoittelusta annettavan lain (lakiehdotus 2) perusteella määräytyisi, milloin käräjänotaari voi toimia puheenjohtajana.
Sääntelyn joustavuus on tärkeää, jotta puheenjohtajuus voi yksittäisessä asiassa määräytyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Monijäsenisessä kokoonpanossa puheenjohtajana voisi esimerkiksi olla asian valmistellut jäsen. Mahdollista on sekin, että tuomioistuimessa puheenjohtajan tehtäviä kierrätetään jäsenten kesken. Myös kielitaito ja asian vaatima erityisasiantuntemus saattaisivat edellyttää tietyn kokoonpanon jäsenen toimimista puheenjohtajana. Myös tuomarin koulutukseen liittyvät syyt, eli esimerkiksi kokemuksen hankkiminen puheenjohtajan tehtävästä voisivat edellyttää puheenjohtajana toimimista. Näin ollen puheenjohtajana voisi toimia myös asessori, mistä säädettäisiin 18 luvussa. Kokoonpanon puheenjohtajuus voisi siten olla päällikkötuomarin tai osaston johtajan vahvistamaan istuntojärjestykseen perustuva. Mikäli istuntojärjestystä ei olisi vahvistettu, kokoonpano voisi itse päättää puheenjohtajuudesta.
Ratkaisusta äänestämisessä noudatettaisiin kuitenkin, mitä oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1 §:ssä säädetään. Säännöksen mukaan äänestys suoritettaisiin aina virkaikäjärjestyksessä. Nykyistä vastaavasti ratkaisukokoonpanon puheenjohtaja kuitenkin lausuisi käsityksensä viimeisenä riippumatta virkaikäjärjestyksestä. Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni olisi ratkaiseva. Voimassa olevaa vastaavasti asian esitellyt jäsen lausuisi käsityksensä aina ensin. Näin olisi myös silloin, kun hän toimii puheenjohtajana. Puheenjohtajana toimiva valmistelusta vastannut jäsen ilmoittaa mielipiteensä ratkaisuehdotusta esitellessään ja tarvittaessa lisäksi puheenjohtajan roolissa viimeisenä. Jokaisella jäsenellä on halutessaan mahdollisuus muuttaa mielipidettään muiden kantojen perusteella. Ratkaisuvaihtoehdoista keskustellaankin nykyisin avoimesti ja jäsenten kannat ovat yleensä selvillä ennen äänestystä.
3 §.Käräjäoikeudet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin käräjäoikeudet. Säännös vastaisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 1 §:ää.
Pykälän 2 momentin mukaan maaoikeuksina, merioikeuksina ja sotaoikeuksina toimivista käräjäoikeuksista säädettäisiin erikseen. Kiinteistönmuodostamislain mukaisissa asioissa toimivaltaisista käräjäoikeuksista eli maaoikeuksista säädetään kiinteistönmuodostamislain 241 a §:ssä ja niiden tuomiopiireistä valtioneuvoston asetuksella. Vastaavasti merioikeuksista säädetään merilain 21 luvun 1 §:ssä. Siinä määritellään myös merioikeuksien tuomiopiirit, jotka muodostuvat hovioikeuspiireistä. Sota-aikana perustettavista sotaoikeuksista puolestaan säädetään sotilasoikeudenkäyntilain 6 luvussa. Nimestään huolimatta maa- ja merioikeudet ovat osa käräjäoikeutta. Sotaoikeudet taas ovat yksinomaan sodan aikana perustettavissa olevia erityistuomioistuimia. Näiden tuomioistuinten erityinen luonne huomioon ottaen on perusteltua, että niitä koskevat tarkemmat säännökset säilytetään erityislaeissa. Maaoikeuden jäseniä koskeva sääntely olisi kuitenkin tuomioistuinlaissa.
Myös eräissä asiaryhmissä, kuten esimerkiksi sotilasoikeudenkäyntiasioissa, yrityssaneerausasioissa ja ulosottovalitusasioissa toimivaltaisista käräjäoikeuksista säädettäisiin jatkossakin erityislaeissa.
4 §.Käräjäoikeuksien toimipaikat. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi käräjäoikeuslain 18 §:ää asiallisesti vastaava säännös käräjäoikeuden kansliasta. Käräjäoikeudella voi tarvittaessa olla useampia kanslioita tai istuntopaikkoja.
Pykälän 2 momentin mukaan istunto voitaisiin erityisestä syystä pitää käräjäoikeuden tuomiopiirissä muualla kuin sille määrätyssä istuntopaikassa sekä myös käräjäoikeuden tuomiopiirin ulkopuolella sijaitsevalla paikkakunnalla. Tällä korvattaisiin tarpeettomana voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 2 §:n 2 momentti, jonka mukaan istunto voidaan pitää tuomioistuimen kansliapaikkakunnalla silloinkin, kun sen kanslia sijaitsee tuomiopiirin ulkopuolella. Tämä säännös on aikanaan säädetty tilanteita varten, joissa käräjäoikeuden kanslia tosiasiassa sijaitsi tuomiopiirin ulkopuolella. Nykyään tällaisia kanslioita ei enää ole.
Sen sijaan tärkeää olisi, että käräjäoikeus voi järjestää istunnon millä tahansa tuomiopiiriinsä kuuluvalla paikkakunnalla ja tarvittaessa myös muualla kuin oman tuomiopiirinsä alueella. Tarve tällaiseen syntyy tilanteissa, joissa istunto tulisi voida järjestää esimerkiksi turvasalissa, vankilassa tai sairaalassa.
Hovioikeuden pääkäsittelyä koskee vastaava säännös, jonka mukaan pääkäsittely saadaan erityisestä syystä toimittaa myös muulla kuin hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluvalla paikkakunnalla. Myös tämä säännös ehdotetaan siirrettäväksi tuomioistuinlakiin.
Käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin pykälän 3 momenttiin otettavan säännöksen mukaan jatkossakin oikeusministeriön asetuksella.
5 §.Käräjäoikeuksien tuomiopiirit. Käräjäoikeuksien tuomiopiireistä eli käräjäoikeuksien toimivallan alueellisesta jakamisesta säädettäisiin edelleen valtioneuvoston asetuksella. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuitenkin niistä perusteista, joilla käräjäoikeuksien tuomiopiirit määräytyisivät. Vastaava voimassa oleva laintasoinen säännös on oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 1 §:ssä, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomiopiirinä on yksi tai useampi kunta.
Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuksien tuomiopiireistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
6 §.Käräjäoikeuden jäsenet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti käräjäoikeuden jäsenistä, joita ovat laamanni ja käräjätuomarit tuomareina sekä lautamiehet (käräjäoikeuslain 1 a § 1 momentti, oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 2 §). Oikeudenkäymiskaaren 2 ja 3 luvun mukaan määräytyisi se, mitkä asiat ratkaistaan lautamieskokoonpanossa. Oikeudenkäymiskaaren lisäksi lautamiehistä säädetään kiinteistönmuodostamislain 243 §:ssä. Maaoikeuden kokoonpanoon kuuluu säännönmukaisesti lautamiehiä.
Lautamiehistä säädettäisiin tarkemmin uudessa käräjäoikeuden lautamiehistä annettavassa laissa (lakiehdotus 3). Siihen sijoitettaisiin voimassa olevat lautamiehiä koskevat käräjäoikeuslain 6—13 § sekä käräjäoikeusasetuksen 13—16 §. Nyt käsiteltävänä olevan pykälän 1 momenttiin tulisi viittaussäännös kyseiseen lakiin.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin säännös käräjäoikeuden sotilasjäsenistä, jotka osallistuvat sotilasoikeudenkäyntilaissa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Vastaavaa sotilasjäseniä koskevaa säännöstä ei ole käräjäoikeuslaissa. Tuomioistuinten kokoonpanosta sotilasoikeudenkäyntiasian käsittelyssä säädetään sotilasoikeudenkäyntilain 3 §:ssä sekä sotilasjäsenten määräämisestä ja heidän kelpoisuusvaatimuksista lain 10—12 §:ssä.
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nykyistä käräjäoikeuslain 1 a §:n 3 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan käräjäoikeuksien yhdistämisen perusteella muodostetussa käräjäoikeudessa voi olla tilapäisesti useampi kuin yksi laamannin virka, joista yhteen kuuluu toimiminen päällikkötuomarina. Säännöstä täsmennettäisiin kuitenkin niin, että tällaiseen päällikkötuomarin virkaan nimitettäisiin noudattaen, mitä 11 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään päällikkötuomarin nimittämisestä seitsemän vuoden toimikaudeksi. Käräjäoikeuksien yhdistyessä yksi käräjäoikeuden laamanni voidaan edelleenkin nimittää johtavaksi laamanniksi, mutta hänetkin vain seitsemän vuoden toimikaudeksi.
Tämän lisäksi pykälän 4 momenttiin otettaisiin käräjäoikeuslain 1 a §:n 4 momentin säännös Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen hallintotuomarin toimimisesta myös Ahvenanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarina.
7 §.Maaoikeuden jäsenet. Pykälään yhdistettäisiin voimassa oleva käräjäoikeuslain 3 ja 13 a §. Maaoikeuden jäsenen virkoihin vaadittavasta kelpoisuudesta säädettäisiin kuitenkin 10 luvussa. Maaoikeusinsinöörin toimivallasta ja velvollisuudesta toimia toisessa maaoikeudessa säädettäisiin 14 luvussa.
Pykälän 1 momentin mukaan maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa jäseniä olisivat maaoikeusasioita käsittelevä käräjätuomari sekä maaoikeusinsinööri.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuslain 3 §:ää vastaavasti laamannin oikeudesta määrätä käräjätuomari käsittelemään maaoikeusasioita määräajaksi. Pykälää tarkistettaisiin niin, että määräyksen pituus voisi olla enintään viisi vuotta kerrallaan. Tämä on tarpeen, koska käytännössä voi ilmetä tilanteita, joissa määräys on perusteltua antaa viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi.
3 luku Hovioikeudet
1 §.Hovioikeuden lainkäyttötehtävät. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeus käsittelee käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut. Sen lisäksi hovioikeus käsittelee sen ratkaistavaksi säädetyt ylimääräistä muutoksenhakua koskevat asiat. Kantelulla tarkoitetaan ensinnäkin pakkokeinolain ja konkurssilain nojalla pakkokeinoasioissa, esimerkiksi vangitsemista tai matkustuskieltoa koskevista päätöksistä tehtyjä kanteluja. Kantelu eroaa valituksesta lähinnä siinä, että sen tekemiselle ei ole säädetty laissa määräaikaa.
Hovioikeudelle voidaan kannella myös ylimääräisenä muutoksenhakuna oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännösten perusteella käräjäoikeuden tekemän menettelyvirheen vuoksi. Tämän lisäksi hovioikeudella on valta palauttaa hakemuksesta asianosaiselle menetetty määräaika, jos hakemus koskee toimenpidettä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakua käräjäoikeuden ratkaisuun (oikeudenkäymiskaari 31 luku 18 §). Hovioikeus käsittelee purkuhakemuksia oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 a §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa, kun hakemus koskee hovioikeuden antamaa tuomiota.
Hovioikeuden tehtäviin kuuluisi käsitellä myös muut lailla sen ratkaistavaksi säädetyt lainkäyttöasiat. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeusapua koskevat ratkaisupyynnöt, lapsikaappausasiat sekä maanpetos-, valtiopetos- ja eräät sotilasrikosasiat. Lisäksi hovioikeuden toimivallasta käsitellä eräissä asioissa rekisteriviranomaisen päätöksistä tehtäviä valituksia on säännöksiä esimerkiksi alusrekisterilaissa (512/1993).
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hovioikeuden toimivallasta käsitellä tuomareita ja tuomioistuinlaitoksen muita virkamiehiä sekä syyttäjiä koskevat virkarikosasiat ensimmäisenä oikeusasteena. Sisällöllisesti säännös vastaisi voimassa olevaa hovioikeuslain 2 §:n 2 momenttia, mutta siihen tehtäisiin kielellisiä korjauksia.
2 §.Hovioikeuden valvontatehtävät. Yleisperusteluissa todetulla tavalla hovioikeuksille nykyisin kuuluvan valvontatehtävän arviointi on ollut suljettu valmistelun ulkopuolelle. Näin ollen ja koska Suomessa ei ole käytössä erillistä tuomareiden kurinpidosta huolehtivaa toimielintä, hovioikeuden valvontatehtävä on tässä yhteydessä tarpeen säilyttää. Sääntely säilytettäisiin voimassa olevaa vastaavana. Sen tarkistamistarpeet voidaan arvioida erikseen.
Hovioikeuden valvontatehtävää koskevan pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa hovioikeuslain 2 §:n 3 momentin säännöstä, jonka mukaan hovioikeus valvoo alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi. Momentissa säädettäisiin lisäksi hovioikeusasetuksen 22 §:ää vastaavasti hovioikeuden oikeudesta saada viranomaisilta tietoja valvontatehtävän toteuttamiseksi.
Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin nykyisin hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momenttia vastaava säännös hovioikeuden velvollisuudesta laatia tarkastuskertomus ja toimittaa se tiedoksi ylimmille laillisuusvalvojille.
Pykälän 3 momentin mukaan valvonnan suorittamisesta määrättäisiin tarkemmin hovioikeuden työjärjestyksessä.
3 §.Hovioikeuden muut tehtävät. Pykälän mukaan hovioikeus käsittelee myös oikeushallintoasiat ja muut lailla sen ratkaistavaksi säädetyt asiat. Oikeushallintoasialla tarkoitetaan hovioikeuden toimialaan kuuluvien käräjäoikeuksien hallintoa koskevia asioita sekä hovioikeuden omien tuomareiden ja esittelijöiden virkaa ja virkasuhdetta koskevia asioita. Oikeushallintoasioita olisivat myös lainkäyttötoiminnan järjestämistä koskevat hallinnolliset asiat, kuten asioiden jakamiseen liittyvät asiat. Pykälä vastaa asiallisesti hovioikeuslain 2 §:n 2 momentin viimeistä virkettä sekä pykälän 3 momentin säännöstä oikeushallintoasioiden käsittelystä. Erikseen ei kuitenkaan enää säädettäisi, että hovioikeus voi tehdä lainsäädäntöaloitteita.
Kuten edellä on todettu, hovioikeusasetuksen 15 a §:n säännöstä kansainväliseen oikeusapuun liittyvistä tehtävistä ei ole tarpeen säilyttää, koska voimassa olevat EU-asetukset ovat suoraan sovellettavaa oikeutta.
4 §.Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentin mukaan asia käsitellään ja ratkaistaan istunnossa esittelystä tai pääkäsittelyssä. Vastaava säännös lainkäyttöasioiden käsittelystä on nykyisin hovioikeuslain 8 §:n 1 momentissa. Sitä tarkistettaisiin nykyisestä niin, että määräaikaisten tuomareiden osallistumisesta istuntoon ei enää säädettäisi laissa. Säännökseen lisättäisiin maininta siitä, että asioita ratkaistaan pääkäsittelyssä. Istunnolla tarkoitetaan niin jaoston istuntoa, vahvennettua istuntoa tai täysistuntoa kuin myös yhden jäsenen kokoonpanossa tapahtuvaa ratkaisutoimintaa. Asioiden määräämisestä vahvennettuihin kokoonpanoihin säädettäisiin oikeudenkäymiskaaressa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hovioikeuden puheenjohtajasta. Säännös olisi edellä käräjäoikeuksien kohdalla todetulla tavalla avoin niin, että puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa kokoonpanon lainoppineista jäsenistä. Hovioikeusasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaisesta osaston johtajuuteen tai virkaikään perustuvasta puheenjohtajuudesta luovuttaisiin. Tältä osin viitataan siihen, mitä käräjäoikeuden puheenjohtajana toimimisesta on edellä todettu.
Myöskään hovioikeusasetuksen 2 §:n säännöksiä presidentin vallasta vapauttaa jäsen tämän pyynnöstä yksittäisessä asiassa puheenjohtajan tehtävästä tai istuntoon osallistumisesta ei ole tarpeen säilyttää, koska tämä valta kuuluu presidentille päällikkötuomarina.
5 §.Hovioikeudet. Pykälässä lueteltaisiin hovioikeudet, aikaisemmasta poiketen nyt aakkosjärjestyksessä.
6 §. Hovioikeuksien toimipaikat. Hovioikeuslain 1 §:ssä (281/2013) säädetään nykyisin vain Itä-Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta (Kuopio). Hovioikeuksien sijaintipaikoista säätäminen lailla ei ole tarpeellista. Valtion virastojen sijaintipaikoista ei yleensä säädetä laissa, eikä tuomioistuimien tule olla tässä suhteessa eri asemassa. Riittävänä on pidettävä, että hovioikeuksien kanslioiden sijainnista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
Mainitussa hovioikeuslain 1 §:ssä on säädetty lisäksi, että Itä-Suomen hovioikeudella on pysyvä istuntopaikka Kouvolassa. Tämä sääntely liittyy 1.4.2014 voimaan tulleeseen hovioikeuksien rakenneuudistukseen. Sillä on pyritty helpottamaan tuomioistuinten rakenteellisten uudistusten vaikutuksia niillä paikkakunnilla, joilta tuomioistuimet on siirretty muualle. Tätä sääntelyä muutettaisiin yleisempään suuntaan. Ei ole johdonmukaista, että yksittäisen hovioikeuden pysyvästä istuntopaikasta säädettäisiin laissa. Sen sijaan pykälään otettaisiin säännös siitä, että hovioikeudella voisi tarvittaessa olla pysyvä istuntopaikka. Mahdollisten pysyvien istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.
Hovioikeuden istunto toimitetaan yleensä sen toimitiloissa hovioikeuden sijaintipaikkakunnalla. Hovioikeudet järjestävät vallitsevan käytännön mukaisesti myös matkakäräjiä eri puolilla tuomiopiiriään. Tähän niillä on mahdollisuus oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 13 §:n 3 momentin perusteella, joka ehdotetaan siirrettäväksi pykälän 2 momentiksi.
7 §.Hovioikeuksien tuomiopiirit. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluisi yksi tai useampi käräjäoikeus. Asetuksella säädettäisiin edelleen hovioikeuksien tuomiopiireistä eli siitä, mitkä käräjäoikeudet kuuluvat kuhunkin hovioikeuspiiriin. Laissa viitataan lisäksi siihen, että tietyissä asioissa hovioikeuksien tuomiopiiri voi määräytyä muutenkin kuin käräjäoikeusjaon mukaan. Esimerkiksi Helsingin hovioikeus käsittelee ainoana hovioikeutena sotilasoikeudenkäyntiasioita.
Hovioikeuksien tuomiopiireistä säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti valtioneuvoston asetuksella.
8 §.Hovioikeuden jäsenet. Lainkohdassa luetellaan hovioikeuden jäsenet. Niitä ovat presidentti päällikkötuomarina ja hovioikeudenneuvokset. Hovioikeudenlaamannin viroista on luovuttu lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistuksen seurauksena. Muilta osin säännös vastaisi hovioikeuslain 3 §:n 1 momenttia ja oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 3 §:ää.
Hovioikeuden jäseniä olisivat myös asessorit sekä asiantuntijajäseninä sotilasjäsenet, jotka osallistuvat sotilasoikeudenkäyntiasioiden käsittelyyn.
4 luku Hallinto-oikeudet
1 §.Hallinto-oikeuden lainkäyttötehtävät. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuden toimivallasta hallintolainkäyttöasioissa. Se vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 3 §:ää.
2 §.Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 18 §:ää vastaavasti, että hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee asiat istunnossa esittelystä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kokoonpanon puheenjohtajasta. Säännös vastaisi asiallisesti hallinto-oikeuslain 12 §:n 1 momenttia, jonka mukaan puheenjohtajana toimii aina lainoppinut jäsen. Tarkempaa sääntelyä puheenjohtajan määräytymisestä ei ole, mutta siitä on määräyksiä hallinto-oikeuksien työjärjestyksissä. Puheenjohtajana istunnossa toimii yleensä osaston johtaja (nyk. jaoston puheenjohtaja) tai jos tämä ei osallistu istuntoon, puhetta johtaa virkaiältään vanhin. Puheenjohtajuus voi perustua myös vahvistettuun istuntojärjestykseen. Lainkäyttötoimintaan osallistuessaan ylituomari toimii puheenjohtajana.
Hallintolainkäyttölain 52 §:n 3 momentissa on yleisviittaus yleisissä tuomioistuimissa noudatettavien äänestyssäännösten soveltumisesta. Tämän perusteella myös hallintotuomioistuimissa olisi sovellettava oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1 §:ää. Tältä osin viitataan edellä käräjäoikeuden puheenjohtajuutta koskevan sääntelyn kohdalla todettuun.
3 §.Hallinto-oikeudet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin hallinto-oikeudet nimeltä. Säännös vastaisi hallinto-oikeuslain 1 §:n 1 momenttia.
Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin hallinto-oikeuslain 1 §:n 3 momentin mukainen säännös, jonka mukaan Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta säädettäisiin jatkossakin erikseen. Lakiin Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta tehtäisiin joitakin pääosin teknisiä muutoksia, mutta muilta osin sitä koskeva sääntely säilyisi ennallaan (ks. lakiehdotus 10).
4 §.Hallinto-oikeuksien tuomiopiirit. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annettua valtioneuvoston asetusta vastaavasti siitä, että hallinto-oikeuksien tuomiopiirit ovat maakuntajakoon perustuvia. Tuomiopiirien tarkemmasta jaotuksesta säädettäisiin jatkossakin valtioneuvoston asetuksilla. Edellä käräjä- ja hovioikeuksia vastaavasti tuomioistuinten alueellisesta toimivallanjaosta voitaisiin jatkossakin poiketa lailla. Nykyisin on esimerkiksi arvonlisäverolaissa, vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa ja ulkomaalaislaissa tarkoitettujen asioiden muutoksenhaku keskitetty tiettyihin hallinto-oikeuksiin. Tähän toimivallanjakoon ei tuomioistuinlailla puututtaisi vaan sitä koskeva sääntely säilyisi erityislaeissa ja niiden nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa.
Hallinto-oikeudet sijaitsevat nykyisin seuraavasti: Helsingin hallinto-oikeus Helsingissä, Hämeenlinnan hallinto-oikeus Hämeenlinnassa, Itä-Suomen hallinto-oikeus Kuopiossa, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Oulussa, Turun hallinto-oikeus Turussa ja Vaasan hallinto-oikeus Vaasassa. Hallinto-oikeuksien pysyvistä istuntopaikoista ei enää säädettäisi laissa. Hallinto-oikeuslain 1 §:n mukaiset pysyvät istuntopaikat ovat muodostuneet rakenneuudistuksissa. Ensinnäkin muutettaessa lääninoikeuksia hallinto-oikeuksiksi vanhoilla lääninoikeuspaikkakunnilla (Jyväskylä, Mikkeli ja Joensuu) säilytettiin istuntopaikat. Vastaavasti hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistuksessa lakiin otettiin säännökset Itä-Suomen hallinto-oikeuden pysyvästä istuntopaikasta Kouvolassa ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden pysyvästä istuntopaikasta Rovaniemellä. Riittävänä on pidettävä, että hallinto-oikeudet jatkossakin vallitsevan käytännön mukaisesti järjestävät suullisia käsittelyjä, katselmuksia ja tarkastuksia eri puolilla tuomiopiiriään tarpeen mukaan.
Hovioikeuksien kohdalla todetulla tavalla myöskään hallinto-oikeuksien sijainnista ei ole perusteltua säätää laissa. Pykälän 2 momentin asetuksenantovaltuuden mukaan niistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
5 §.Hallinto-oikeuden jäsenet. Hallinto-oikeuden tuomarit on lueteltu edellä 1 luvun 5 §:ssä. Vastaava säännös hallinto-oikeuden tuomareista on voimassa olevassa hallinto-oikeuslain 4 §:n 1 momentissa. Pykälän 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden ylituomarin ja hallinto-oikeustuomareiden lisäksi hallinto-oikeudessa voisi olla asessoreja.
Pykälän 2 momentissa olisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 4 §:ää asiallisesti vastaava maininta hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä. Edellä yleisperusteluissa todetuilla perusteilla hallinto-oikeuslaissa olevat hallinto-oikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset jätettäisiin voimaan. Näin ollen siitä, missä asioissa kokoonpanoon kuuluu asiantuntijajäsen, säädettäisiin edelleenkin hallinto-oikeuslaissa (lakiehdotus 12). Asiantuntijajäsenistä, kuten heidän asemastaan, nimittämisestään ja kelpoisuusvaatimuksistaan, säädettäisiin kuitenkin tuomioistuinlain 17 luvussa.
5 luku Markkinaoikeus
1 §.Markkinaoikeuden tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin erityistuomioistuimena toimivan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista. Säännös vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 1 §:ää.
Pykälän 2 momentissa olisi niin ikään voimassa olevaa sääntelyä vastaava viittaus oikeudenkäynnistä markkinaoikeudesta annettuun lakiin.
2 §.Markkinaoikeuden jäsenet. Markkinaoikeuden tuomarit lueteltaisiin 1 luvun 5 §:ssä. Vastaava säännös on markkinaoikeudesta annetun lain 3 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan markkinaoikeudessa voisi ylituomarin, markkinaoikeustuomareiden ja markkinaoikeusinsinöörien lisäksi olla asessoreja.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 5 §:ää täsmällisempi säännös markkinaoikeuden asiantuntijajäsenistä. Asiantuntijajäsenten osallistumisesta ratkaisukokoonpanoon säädettäisiin tarkemmin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa, jonne nykyisin markkinaoikeudesta annetun lain päätösvaltaisuutta koskevat säännökset sijoitettaisiin (lakiehdotus 6). Asiantuntijajäsenten asemasta, nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa.
6 luku Työtuomioistuin
1 §.Työtuomioistuimen tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleisluontoisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvista asioista. Sen mukaan työtuomioistuin toimii erityistuomioistuimena työ- ja virkaehtosopimuksia koskevissa riita-asioissa sekä käsittelee eräitä valitusasioita sen mukaan kuin erikseen säädetään. Yksityiskohtainen luettelo työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvista asioista säilytettäisiin työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ssä. Lain nimike kuitenkin muutettaisiin vastaamaan sisältöään (lakiehdotus 7). Pykälän 2 momenttiin otettaisiin siten yleisviittaus kyseiseen oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annettuun lakiin.
2 §.Työtuomioistuimen jäsenet. Työtuomioistuimen tuomarit lueteltaisiin 1 luvun 5 §:n yleissäännöksessä. Sitä asiallisesti vastaava säännös on voimassa oleva työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 1 momentti. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin täydentävästi, että presidentin ja työtuomioistuinneuvoksen lisäksi työtuomioistuimessa voisi olla asessori. Työtuomioistuimen koko huomioon ottaen tällaisia voisi olla vain yksi.
Työtuomioistuimen sivutoimisia jäseniä nimitettäisiin asiantuntijajäseniksi, kuten muidenkin tuomioistuinten ratkaisukokoonpanoon kuuluvia muita jäseniä kuin tuomareita. Nimikkeen muutoksesta huolimatta heidän asemansa ja tehtävänsä pysyisivät nykyisellään. Asiantuntijajäsenistä säädettäisiin pykälän 2 momentissa, jonka mukaan työtuomioistuimessa olisi nykyistä vastaavasti 14 asiantuntijajäsentä, joista osa olisi työnantaja- tai työntekijäetuja edustavia sekä osa lainoppineita ja ilman tällaista intressiedustusta toimivia.
Tarkemmat säännökset työtuomioistuimen ratkaisukokoonpanosta ja asiantuntijajäsenten kuulumisesta siihen olisivat oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetussa laissa. Asiantuntijajäsenten asemasta, kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä ja siitä, minkä tahojen ehdotuksista nimitykset tehdään, säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa.
7 luku Vakuutusoikeus
1 §.Vakuutusoikeuden tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista. Säännös vastaisi voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 1 §:ää.
Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin edellä muita erityistuomioistuimia koskevissa säännöksissä vastaavalla tavalla yleisviittaus oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annettuun lakiin, joka korvaisi voimassa olevan vakuutusoikeuslain siltä osin kuin siinä on oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä (lakiehdotus 5).
2 §.Vakuutusoikeuden jäsenet. Pykälän 1 momentin mukaan 1 luvun 5 §:ssä lueteltujen tuomareiden lisäksi vakuutusoikeudessa voisi muita monijäsenisiä tuomioistuimia vastaavasti olla asessoreja. Voimassa olevan vakuutusoikeuslain 2 §:n 1 momentin toinen virke esittelijän mahdollisuudesta toimia vakuutusoikeuden jäsenenä kumottaisiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullutta vakuutusoikeuslain 2 §:n 2 momenttia vastaavasti vakuutusoikeuden ylilääkäristä ja tämän tehtävistä.
Pykälän 3 momentissa lueteltaisiin vakuutusoikeuslain 2 §:n 3 momenttia vastaavasti vakuutusoikeuden muut asiantuntijajäsenet, joita ovat lääkärijäsenet sekä intressiedustuksen perusteella nimettävät työoloja tai yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevat jäsenet. Asiantuntijajäsenten asemasta, kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa. Heidän osallistumisestaan asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen säädettäisiin tarkemmin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetussa laissa.
Mahdollisuudesta pyytää lausuntoa vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreiltä, jotka eivät ole ratkaisukokoonpanon jäseniä, mutta jotka nimitetään vastaavalla tavalla kuin vakuutusoikeuden lääkärijäsenet, säädettäisiin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 16 §:ssä.
8 luku Tuomioistuimen työskentelyn järjestäminen, johtaminen ja hallinto
Luvussa säädettäisiin tuomioistuimen johtamisesta ja hallinnosta, asioiden jakamisessa noudatettavasta menettelystä sekä työjärjestyksestä ja toimintakertomuksesta. Koska korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden johtamisesta, hallinnosta ja työjärjestyksestä säädettäisiin jatkossakin niitä koskevissa laeissa, lukua ei sovellettaisi ylimpiin tuomioistuimiin. Poikkeuksena tästä olisivat luvun 7 ja 8 § asioiden jakamisesta ja uudelleen jakamisesta sekä 10 §:n säännös toimintakertomuksen laatimisesta. Näitä säännöksiä olisi sovellettava myös korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajan tehtävät on muutettu määräaikaisiksi (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).
1 §.Johtaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuinta johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa päällikkötuomari. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Säännös vastaisi asiallisesti eri tuomioistuimia koskevissa laissa olevia säännöksiä päällikkötuomarin tehtävästä ja vastuusta.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimessa voisi olla johtoryhmä päällikkötuomarin tukena tuomioistuimen toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Johtoryhmä on jo nykyisin asetusten mukaan oltava hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa ja vakuutusoikeudessa. Käräjäoikeusasetuksen 24 §:n mukaan käräjäoikeudessa voi olla johtoryhmä. Kaikkien pienimmissä käräjäoikeuksissa johtoryhmää ei kuitenkaan ole. Työtuomioistuimessa ei nykyisin ole johtoryhmää. Johtoryhmään kuuluisivat nykyistä vastaavasti ainakin päällikkötuomari, osastojen johtajat sekä kansliapäällikkö. Tarpeen mukaan johtoryhmässä voisi olla myös muita henkilöstön edustajia. Tästä määrättäisiin työjärjestyksessä.
Johtoryhmän tehtäviä ei lueteltaisi yksityiskohtaisesti laissa vaan niistä määrättäisiin tarkemmin tuomioistuimen työjärjestyksessä. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin yleisluontoinen säännös, jonka perusteella johtoryhmässä on syytä valmistelevasti käsitellä ainakin esitys tuomioistuimen työjärjestykseksi. Johtoryhmän kuulemista edellytettäisiin myös työjärjestyksestä säätävässä 9 §:ssä. Johtoryhmässä käsiteltäisiin myös muut tuomioistuimen johtamista, hallintoa ja taloutta sekä toimintaa ja henkilöstöä tai niiden kehittämistä koskevat merkittävät asiat. Tällaisina asioina on pidettävä esimerkiksi nykyisin organisaatioasetuksien perusteella johtoryhmässä käsiteltäviä asioita, kuten esitys tulostavoitteeksi, talousarvioksi sekä erinäisiä henkilöstöä ja tuomioistuimen toimintaa koskevia suunnitelmia. Näistä moni asia on lain mukaan käsiteltävä myös yhteistoimintamenettelyssä (laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa, 1233/2013).
Määräaikaisten tuomareiden nimitysasioissa johtoryhmää on kuultava 12 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan, jollei se ole tarpeetonta nimityksen lyhytaikaisuuden tai muun syyn vuoksi. Myös nimitettäessä esittelijä vakinaiseen virkasuhteeseen johtoryhmää olisi aina kuultava, vaikka nimenomaista säännöstä tästä ei lakiin ole otettu. Myös muissa nimitysasioissa ja tärkeissä virkasuhdetta koskevissa asioissa johtoryhmää on syytä tarpeen mukaan kuulla.
2 §.Päällikkötuomarin tehtävät. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin tehtävistä. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Vastaavia voimassa olevia säännöksiä ovat hovioikeusasetuksen 6 §, hallinto-oikeusasetuksen 8 §, työtuomioistuimesta annetun asetuksen 2 § ja vakuutusoikeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §. Pykälä kirjoitettaisiin kuitenkin nykyistä yleisempään muotoon.
Pykälän mukaan 1 momentin mukaan päällikkötuomarin tehtävänä olisi huolehtia tuomioistuimen toimintakyvystä ja sen kehittämisestä, tulostavoitteiden asettamisesta ja niiden toteutumisesta. Niin ikään hänen tulisi valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta ratkaisutoiminnassa.
Pykälän 2 momentin mukaan päällikkötuomarin tulisi osallistua lainkäyttöön johtamisen niin salliessa. Tuomioistuinten koon kasvamisen vuoksi päällikkötuomarin ajasta suurin osa kuluu johtamiseen ja hallinnollisten tehtävien hoitamiseen. Tärkeää kuitenkin on, että päällikkötuomari osallistuu myös lainkäyttöön. Tätä voi osaltaan edesauttaa se, että tuomioistuimiin perustettaisiin lisää kanslia- tai hallintopäällikön virkoja.
3 §.Hallinnollisten asioiden ratkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin toimivallasta ratkaista hallinnollisia asioita sekä asioiden siirtämisestä täysistunnon tai muun virkamiehen ratkaistavaksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asiallisesti voimassa olevaa vastaavasti päällikkötuomarin päätösvallasta hallinto- ja talousasioissa sekä tämän oikeudesta siirtää asia muun virkamiehen ratkaistavaksi.
Pykälän 2 momentin mukaan päällikkötuomari voisi siirtää monijäsenisessä tuomioistuimessa lausunnon antamista lainsäädäntöasiassa sekä lainsäädäntöaloitteen tekemistä koskevan asian täysistunnon ratkaistavaksi. Sääntely vastaa yleisesti ottaen nykytilaa. Ylimpien tuomioistuinten toimivallasta tehdä aloitteita lainsäädäntöasioissa on perustuslain tasoinen säännös (99 § 2 mom.). Tämän lisäksi tästä tehtävästä säädettään ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa. Muiden tuomioistuinten osalta ei pidetä enää tarpeen erikseen laissa säätää aloitteen tekemisestä, koska tämä oikeus niillä on muutenkin.
Pykälän 3 momentin mukaan päällikkötuomarin oikeudesta siirtää asia muun virkamiehen ratkaistavaksi määrättäisiin työjärjestyksessä. Tällä tarkoitettaisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti sitä, että asiaa, joka lain tai laatunsa perusteella kuuluu päällikkötuomarille, ei saisi siirtää. Tällaisia asioita olisivat ensinnäkin ne, jotka tuomioistuinlaissa tai muussa laissa olisi säädetty nimenomaisesti päällikkötuomarin ratkaistavaksi (muun muassa määräaikaisten tuomareiden nimittäminen, kirjallinen varoitus, virantoimituksesta pidättäminen).
Siirtää ei voisi asiaa, joka nykyisin on organisaatioasetusten perusteella presidentin ratkaistava. Näitä ovat laissa päällikkötuomarin tehtäviksi tai johtoryhmässä käsiteltäviksi säädetyt asiat. Sama koskee tuomareiden ja esittelijöiden nimittämistä tai virkasuhteeseen liittyviä asioita. Momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin voimassa olevaa vastaava säännös päällikkötuomarin oikeudesta ottaa siirtämänsä tai muutoin muun virkamiehen ratkaistavaksi kuuluva asia itselleen ratkaistavaksi.
4 §.Osastot. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuinten jakautumisesta osastoihin. Säännös vastaisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 a §:n 1 momenttia, hovioikeuslain 8 §:n 1 momenttia, hallinto-oikeuslain 13 §:ää, markkinaoikeudesta annetun lain 28 §:ää ja vakuutusoikeuslain 9 §:n 1 momenttia. Säännöstä sovellettaisiin käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa. Käsitteistön yhdenmukaistamiseksi myös hallinto-oikeudessa ja markkinaoikeudessa olisi jaostojen sijaan osastoja.
Pykälän 1 momentin mukaan osastoihin jakaantumisesta määrättäisiin työjärjestyksessä. Näin ollen kumottaisiin käräjäoikeuslain 18 a §:n säännökset niistä perusteista, joilla osastoja voidaan perustaa. Tästä huolimatta käräjäoikeuteen ja kaikkiin muihinkin kaksikielisiin tuomioistuimiin voitaisiin edelleen perustaa niin sanottu kieliosasto, mikäli se olisi tarpeen suomen- ja ruotsinkielisen väestön palvelujen saatavuuden turvaamiseksi. Oikeusministeriön päätöksen sijaan tämä voitaisiin jatkossa tehdä kunkin tuomioistuimen työjärjestyksessä.
Tarve tällaisten osastojen perustamiselle on osoittautunut vähäiseksi. Tällainen kieliosasto oli pitkään vain Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, jossa ruotsinkieliset asiat kuitenkin ratkaistaan asiaryhmittäin jakautuneilla osastoilla. Pohjanmaan käräjäoikeuteen on kuitenkin hiljattain perustettu osasto suomenkielisen väestön kielellisten oikeuksien turvaamiseksi. Muiden kaksikielisten tuomioistuinten osalta erityissäännöksiä kieliosastoista ei ole. Niiden säätämistä ei ole pidetty tarpeellisena, vaikka 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tulleen lainsäädännön perusteella niihinkin voidaan sijoittaa erityistä kielitaitoa edellyttäviä tuomarin virkoja (HE 224/2014 vp, s. 20).
Tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta ei ole asianmukaista, että päätösvalta tällaisen osaston perustamisesta kuuluisi oikeusministeriölle. Oikeusministeriön päätösvaltaa on kieliosastoja koskevia säännöksiä säädettäessä pidetty perusteltuna, koska sen on katsottu varmistavan kieliryhmien yhdenvertaisen kohtelun eri käräjäoikeuksien tuomiopiireissä. Lisäksi järjestelyn jatkuvuuden on arvioitu puoltavan ministeriön päätösvaltaa (HE 230/2004 vp, s. 11). Oikeusministeriö päättää kieliosaston perustamisesta tuomioistuimen esityksestä. Näin ollen oikeusministeriö ei käytännössä voi vastoin tuomioistuimen tahtoa päättää kieliosaston perustamisesta. Esityksen tavoitteena on korostaa tuomioistuinten riippumattomuutta ja itsenäistä valtaa päättää toimintansa järjestämisestä. Käytännössä kielivähemmistön oikeudet tulevat turvatuiksi varmistumalla siitä, että tuomioistuimissa on riittävästi tuomiopiirin vähemmistön kieltä taitavia tuomareita ja muuta henkilökuntaa. Näin ollen sillä, kuka päättää osaston perustamisesta, ei ole ratkaisevaa merkitystä kielellisten oikeuksien toteuttamisen kannalta. Näistä syistä nykyisen erityissäännöksen säilyttäminen ei ole tarpeellista.
Käräjäoikeuslain 18 b—c §:n tarkentavia säännöksiä kieliosaston virkakielestä ei otettaisi tuomioistuinlakiin vaan ne sijoitettaisiin kielilakiin. Myös kielilain 16 a ja 26 §:ää, joissa nykyisin on viittaussäännökset käräjäoikeuslain mainittuihin pykäliin, olisi muutettava (lakiehdotus 17). Kielilain 16 a §:ssä säädettäisiin asian käsittelykielestä tällaisella kieliosastolla ja 26 §:ssä sen työkielestä.
Pykälän 2 momentin mukaan osastoa johtaisi päällikkötuomarin osaston johtajaksi määräämä lainoppinut tuomari tai päällikkötuomari itse. Aiemmin todetusti ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta lokakuun alusta 2015 lukien kaikissa tuomioistuimissa on johtamisjärjestelmä, jossa osaston johtajan tehtävä on määräaikainen. Momentin säännös olisi luonteeltaan yleissäännös, jota täsmentäisivät 4 ja 5 §:n säännökset osaston johtajan määräämisestä ja tehtävistä. Momentin yleissäännös olisi tarpeen, koska käytännössä myös päällikkötuomari voisi toimia osaston johtajana.
5 §.Osaston johtajan tehtävään määrääminen. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan määräämisessä noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 d §:ää, hallinto-oikeuslain 13 a §:ää ja markkinaoikeudesta annetun lain 29 §:ää sekä uudistettua hovioikeuslain 8 a §:ää ja vakuutusoikeuslain 9 §:n 2 momenttia. Säännöstä sovellettaisiin näin ollen käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa.
Pykälän 1 momentin mukaan osaston johtajan määräisi päällikkötuomari enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Momentissa säädettäisiin myös tehtävien auki julistamisesta ja siihen vaadittavasta kelpoisuudesta. Koska hallinto-oikeuden ja markkinaoikeuden jaostot muutettaisiin osastoiksi, niiden johtajia nimitettäisiin jaoston puheenjohtajien asemesta osastonjohtajiksi. Säännöstä täsmennettäisiin lisäksi niin, että osaston johtajana voisi toimia vain lainoppinut tuomari. Näin ollen maaoikeus- tai markkinaoikeusinsinööri taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt hallinto-oikeustuomari ei voisi toimia osaston johtajana. Käräjäoikeuden ja markkinaoikeuden osalta tämä on nykytilaa vastaava rajoitus, mutta Vaasan hallinto-oikeuden osalta tämä tarkoittaisi muutosta voimassa olevaan sääntelyyn nähden. Vakuutusoikeuden ylilääkärillä olisi lisäksi vastaavia tehtäviä kuin osaston johtajalla. Niistä säädettäisiin 7 luvun 2 §:n 2 momentissa.
Pykälän 2 momentin säännös määräyksen peruuttamisesta vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.
6 §.Osaston johtajan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan tehtävistä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 e §:n 1 momenttia, hallinto-oikeuslain 13 b §:n 1 momenttia ja markkinaoikeudesta annetun lain 30 §:ää sekä hovioikeuslakiin lisättyä 8 b §:ää ja uudistettua vakuutusoikeuslain 9 §:n 3 momenttia.
Osaston johtajan tehtävänä olisi lisäksi toimia päällikkötuomarin sijaisena, mistä säädettäisiin kuitenkin virkavapautta ja sijaisuuksia koskevassa 13 luvussa.
7 §.Asioiden jakaminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla asiat tuomioistuimissa jaetaan lainkäyttöhenkilöstölle. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.
Tuomioistuimen riippumattomuus edellyttää, että asiat jaetaan valmisteltaviksi ja ratkaistaviksi ennalta määrättyjä ja hyväksyttäviä perusteita noudattaen. Jokaisella on oikeus saada asiansa ratkaistuksi riippumattomasti ja puolueettomasti eikä kenelläkään voi olla oikeutta valita tuomariaan. Tämän oikeusturvanäkökohdan lisäksi tuomioistuimen riippumattomuus edellyttää, että asioiden jakaminen on yksin tuomioistuimen päätäntävaltaan kuuluva asia.
Pykälän mukaan asiat olisi jaettava valmisteltaviksi ja ratkaistaviksi työjärjestyksessä vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jakoperusteet tulisi siten vahvistaa etukäteen. Perusteita määriteltäessä voitaisiin ottaa huomioon kunkin tuomioistuimen erityispiirteet, kuten osastoihin jakautuminen, asiaryhmäjako sekä kielellisten oikeuksien turvaaminen. Perusteiden tulisi olla selkeitä ja turvata asianosaisten oikeus riippumattomaan ja puolueettomaan tuomariin. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvän periaatteen mukaisesti asiat tulisi käsitellä joutuisasti. Perusteiden tulisi lisäksi olla siten määriteltyjä, että asioiden jakamisella ei voitaisi vaikuttaa asian lopputulokseen. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei asian jakamisessa voitaisi ottaa huomioon asian edellyttämää erityisasiantuntemusta. Myös muissa tapauksissa yksittäisen asian laatu tai esimerkiksi näköpiirissä oleva tuomarin virkasuhteen päättyminen voisi puoltaa asian jakamista tietyllä, olosuhteiden kulloinkin edellyttämällä tavalla. Jakoperusteiden tulisi lisäksi olla sellaisia, että niillä voitaisiin varmistaa lainkäyttöhenkilöstön tehokas käyttö sekä työmäärän tasapuolinen jakautuminen henkilöstön kesken. Työjärjestyksessä tulisi myös määritellä ne perusteet, joilla vahvistetuista perusteista voitaisiin yksittäistapauksessa poiketa. Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä, että poikkeaminen vahvistetuista perusteista olisi mahdollista esimerkiksi vain painavasta ja hyväksyttävästä syystä. Tämän tulisi olla poikkeuksellista.
Asioiden jakamiseen osallistuva ei saa olla esteellinen kyseisessä asiassa. Tämä perustuu yleisiin esteellisyyssäännöksiin, eikä siitä ole tarpeen säätää erikseen.
8 §.Asian uudelleen jakaminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla tuomarille jo jaettu asia voitaisiin jakaa uudelleen toiselle tuomarille. Säännös koskisi asian pois ottamista sen ratkaisijalta. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.
Pykälän 1 momentin mukaan asia voitaisiin ottaa tuomarilta pois vastoin tämän tahtoa vain, jos tähän olisi painava syy. Tällainen syy voisi olla tuomarin sairaus, asian käsittelyn viivästyminen, työmäärän tasainen jakautuminen tai muu vastaava seikka. Asiaa tulisi arvioida erityisesti asianosaisen oikeusturvan kannalta. Tuomarin virkavelvollisuuksiin kuuluu ratkaista hänelle jaetut asiat. Toisaalta tuomarin riippumattomuuden takaaminen edellyttää, ettei hänelle jaettua asiaa jaeta uudelleen ilman hyväksyttävää syytä. Tämä periaate voi kuitenkin joutua väistymään esimerkiksi tuomarin töiden kasaantuessa, koska asianosaisella on oikeus saada asiansa käsiteltyä viivytyksettä. Pykälässä tarkoitettu uudelleen jakaminen sisältää myös sen, että asia jaetaan toisen tuomarin tai esittelijän valmisteltavaksi, mutta tuomari voi kuitenkin osallistua kokoonpanon muuna jäsenenä asian ratkaisemiseen.
Ehdotettu säännös koskee asian uudelleen jakamista vain niissä tilanteissa, joissa tuomari nimenomaisesti vastustaa asian uudelleen jakamista. Vain tällöin asian siirtämiseen tarvittaisiin päällikkötuomarin perusteltu päätös. Säännös ei edellytä, että tuomarin suostumusta asian siirtämiseen tavanomaisessa tilanteessa tulisi aina erikseen tiedustella, jos ei ole ilmennyt mitään syytä olettaa tuomarin vastustavan asian uudelleen jakamista. Sitä voidaan kuitenkin pitää hyvän hallintotavan mukaisena. Säännös ei koske tuomarin esteellisyystilanteita.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uudelleen jakamiseen liittyvästä päätöksenteosta. Asiaa uudelleen jaettaessa on noudatettava asioiden jakamisessa muutenkin noudatettavia periaatteita. On tärkeää, että tätä poikkeuksellista toimenpidettä koskeva sääntely on läpinäkyvää. Siksi päätöksen asiassa tekisi päällikkötuomari. Korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa uudelleen jakamisesta päättäisi presidentti. Päätös olisi myös perusteltava. Tuomarin suostumuksella asia voitaisiin jakaa säännönmukaisia jakoperusteita noudattaen uudelleen ilman mitään erillistä päätöstä.
9 §.Työjärjestys. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimen työjärjestyksen vahvistaisi päällikkötuomari. Edellä todetulla tavalla esitys työjärjestykseksi olisi käsiteltävä johtoryhmässä. Pykälän mukaan päällikkötuomarin olisi ennen vahvistamista kuultava johtoryhmää. Jos johtoryhmää ei ole, päällikkötuomarin olisi kuultava tuomioistuimen vakinaisia tuomareita. Kuulemisvelvollisuutta ei ole nykyisin säädetty esimerkiksi käräjäoikeuksien osalta. Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain perusteella myös henkilöstöä olisi kuultava.
Työjärjestyksen merkityksen korostuminen edellyttää, että työjärjestys on helposti kaikkien saatavilla. Tästä syystä pykälän 2 momentissa säädettäisiin työjärjestyksen julkisuudesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sen tulisi olla nähtävillä tuomioistuimen tai tuomioistuinlaitoksen kotisivuilla. Sen tulisi olla tuomioistuimessa nähtävillä myös asiakastiloissa.
Tuomioistuimen velvollisuudesta toimittaa työjärjestys tiedoksi ylemmälle tuomioistuimelle luovuttaisiin. Ylimpien tuomioistuinten työjärjestyksestä ja niiden velvollisuudesta julkaista työjärjestyksensä Suomen säädöskokoelmassa säädettäisiin jatkossakin ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa.
10 §.Toimintakertomus. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin tuomioistuimen velvollisuudesta antaa vuosittain toimintakertomus, joka olisi julkinen. Koska tuomioistuinten toiminta rahoitetaan julkisin varoin, toimintakertomuksen tulisi sisältää ainakin tärkeimmät tuomioistuimen toimintaa koskevat tunnusluvut, tiedot asioiden käsittelyajoista sekä toiminnan tuloksellisuudesta. Tuomioistuimet voisivat myös yhdessä laatia toimintakertomuksen. Säännös koskisi myös ylimpiä tuomioistuimia.
III OSA TUOMARIT
Osassa säädettäisiin tuomareista, heidän asemastaan ja velvollisuuksistaan. Osaan olisi kerätty tuomareiden nimittämistä ja kelpoisuusvaatimuksia koskevat säännökset. Niin ikään virkamieslaissa nykyisin olevat tuomareita koskevat erityissäännökset olisivat tässä osassa. Uutta olisi tuomarin toisessa tuomioistuimessa toimimista koskeva sääntely. Osan viimeisessä luvussa olisi säännökset virkasuhteen päättymisestä sekä uutena tuomarin toimivallan jatkumista koskeva säännös. Osan säännökset koskisivat myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä eräitä yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Koska näiden tuomioistuinten esittelijät on virassapysymisoikeudeltaan rinnastettu tuomariin, sovellettaisiin eräitä tuomareita koskevia säännöksiä myös heihin.
Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla tuomareiden sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskevaa sääntelyä on tarkistettu (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).
9 luku Tuomari tuomiovallan käyttäjänä ja virkamiehenä
Luvussa säädettäisiin tuomarin velvollisuuksista, koulutuksesta ja sivutoimista. Sääntely koskisi myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä.
1 §.Tuomarin velvollisuuksista. Pykälä olisi uusi ja se täydentäisi 1 luvun 6 §:ää. Mainitussa pykälässä säädetään tuomarin asemasta tuomiovallan käyttäjänä, hänen riippumattomuudestaan ja sitä turvaavasta virassapysymisoikeudesta. Tuomarin riippumattomuutta koskevan periaatteen mukaisesti pykälän 1 momentissa säädettäisiin vielä, että tuomari käyttää tuomiovaltaa itsenäisesti ja että häntä sitoo vain laki.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eräistä tuomarin asemaan kuuluvista velvollisuuksista. Tuomarilla on niin sanottu ratkaisupakko. Tuomarin velvollisuutena on ratkaista hänen käsiteltäväkseen jaettu asia. Tästä periaatteesta on kuitenkin poikettava, jos tuomari on esteellinen. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on lain mukaan esteellinen. On myös tilanteita, joissa on asianmukaiset perusteet jakaa asia uudelleen. Niin kuin aiemmin on jo todettu, 8 luvun 8 §:ssä olisi nimenomainen säännös siitä, millä edellytyksin asia voidaan jakaa uudelleen tuomarin sitä vastustaessa.
Virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Tuomarilla tunnollisuus- ja huolellisuusvaatimus on korostettu. Tuomioistuimen ratkaisut koskevat ihmisille ja yhteisöille tärkeitä asioita. Tuomioistuimen menettelyssä tai tuomiossa olevia virheitä ei voida korjata samalla tavoin kuin hallintotoiminnassa. Luottamus oikeuslaitokseen edellyttää, että tuomareiden toiminta on kaikilta osin ammattimaista ja luotettavaa. Perustuslain 21 §:n mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin kuuluu oikeus saada asia viivytyksettä toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näin ollen valtion virkamieslain säännöksistä huolimatta on pidetty tarpeellisena, että tuomioistuinlaissa vielä erikseen säädetään tuomarin työtä koskevasta huolellisuus- ja joutuisuusvaatimuksesta.
Tämän lisäksi 3 momentissa viitattaisiin siihen, mitä valtion virkamiesten velvollisuuksista säädetään yleisesti virkamieslain 4 luvussa tai muussa laissa. Luvussa säädetään paitsi virkamiehen velvollisuudesta suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä myös hänen velvollisuudestaan noudattaa työnjohtomääräyksiä. Niin ikään säännöksissä on vaatimuksia tuomarin käyttäytymiseen, luottamuksen turvaamiseen ja vaitiolovelvollisuuteen liittyen.
2 §.Tuomarin vastuu virkatoimista. Pykälään otettaisiin informatiivinen viittaussäännös, jonka mukaan tuomarin vastuusta virkatoimistaan on voimassa, mitä perustuslain 118 §:ssä ja muussa laissa, kuten rikoslaissa ja vahingonkorvauslaissa, säädetään.
3 §.Tuomari esittelijänä. Kun asia lain mukaan ratkaistaan tuomioistuimessa monijäsenisessä kokoonpanossa esittelystä, voi pykälän mukaan myös tuomari esitellä asian. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Asia voidaan siis aina ratkaista myös ilman esittelijää, kun tuomari on esittelijä. Esimerkiksi hovioikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa nykyisin jo varsin suuri määrä asioista ratkaistaan tuomarin esittelystä. Korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa asiat säännönmukaisesti ratkaistaan esittelijän esittelystä. Säännös ei velvoita ylimpiä tuomioistuimia muuttamaan tätä käytäntöä. Toisaalta se mahdollistaa, että myös ylimmissä tuomioistuimissa yksi kokoonpanon jäsenistä esittelee asian.
4 §.Koulutus. Jatkuva osaamisen kehittäminen olisi tuomareiden ja muiden lainkäyttöhenkilöstöön kuuluvien oikeus ja velvollisuus. Pykälässä säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta koulutukseen sekä valtion velvollisuudesta tarjota koulutusta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta ylläpitää ja kehittää laintuntemustaan, oikeudellista osaamistaan ja ammattitaitoaan. Käytännössä tämä velvollisuus kuuluu myös virkamiehen yleisiin velvollisuuksiin. Selvää on, että koulutukseen osallistumisesta oman ammattitaidon kehittämiseksi ei voida kieltäytyä vetoamalla tuomarien riippumattomuuteen. On huomattava, että asianajajia velvoittavien hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden mukaan jokaisella asianajajalla on velvollisuus käyttää koulutukseen tietty tuntimäärä vuodessa. Nyt ehdotettu velvoite on luonteeltaan yleinen. Kunkin tuomioistuimen omaan harkintaan jää, tuleeko koulutusvelvoite määritellä esimerkiksi työjärjestyksessä tarkemmin.
Pykälän 2 momentin perusteella tuomarin velvollisuuden vastapainona olisi valtiovallan velvollisuus järjestää koulutusta. Tuomioistuinten velvollisuutena on puolestaan järjestää työskentely tuomioistuimissa niin, että tuomareilla on tosiasiallinen mahdollisuus osallistua koulutukseen.
5 §.Sivutoimet ja sivutoimilupa. Pykälässä säädettäisiin tuomareiden sivutoimista 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullutta virkamieslain uudistusta vastaavasti. Niin ikään tuomioistuimen esittelijöiden sivutoimia koskevassa säännöksessä viitattaisiin puheena olevaan pykälään (19 luku 8 §). Asiantuntijajäsenen tehtävä on jo luonteeltaan sivutoimi. Asiantuntijajäsenen päätoimen ja mahdollisten muiden sivutointen merkitys tehtävässä toimimiselle arvioitaisiin yksinomaan sidonnaisuusilmoitusten perusteella. Heiltä ei siten edellytettäisi sivutoimilupaa.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomareiden sivutoimet olisivat voimassa olevan virkamieslain 18 ja 18 a §:n mukaisesti luvanvaraisia. Sivutoimisääntelyä on edellä mainitulla uudistuksella täsmennetty niin, että tuomari ei voisi toimia välimiesoikeudessa riidan yhden osapuolen yksin nimeämänä välimiehenä. Tuomari voisi olla siis molempien asianosaisten yhteisesti nimeämä, yleensä ainoa välimies tai asianosaisten nimeämien välimiesten valitsema, välimiesoikeuden puheenjohtajana toimiva välimies. Lisäksi tuomari voisi toimia puolueettoman tahon, kuten Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan, nimeämänä ainoana välimiehenä tai välimiesoikeuden puheenjohtajana.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin yleisviittaus virkamieslain 18 §:ään. Näin ollen tuomareiden ja esittelijöiden sivutoimesta olisi muutoin voimassa, mitä sivutoimesta säädetään virkamieslaissa.
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annettuun lakiin, jossa säädettäisiin tuomarin sidonnaisuuksien ja sivutoimien rekisteröinnistä Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään rekisteriin (ks. lakiehdotukset 14—15).
6 §.Sivutoimiluvan hakeminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti sivutoimiluvan hakemisesta. Lupaa olisi haettava siltä tuomioistuimelta, jossa tuomari työskentelee. Päällikkötuomari hakisi lupaa ylemmältä oikeudelta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa lupa-asian käsittelevän tuomioistuimen päällikkötuomarille myös välimiesoikeuden asianosaisia koskevat tiedot, jotka ovat virkamieslain 18 §:n 5 momentin nojalla salassa pidettäviä. Sääntely vastaisi virkamieslain ja -asetuksen uudistettua sääntelyä.
7 §.Sivutoimesta saadun tulon ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa sivutoimista maksetuista tuloista. Säännös vastaisi tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyn uudistamisen yhteydessä virkamieslakiin lisätyn 18 a §:n sääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomarin ja esittelijän olisi vuosittain ilmoitettava edellisenä vuonna sivutoimista maksettu tulo. Ilmoitettava olisi myös maksaja, jollei tieto olisi salassa pidettävä. Käytännössä siis välimiespalkkioiden määrä olisi ilmoitettava, mutta asianosaistietoja ei niitä koskevan salassapitomääräyksen perusteella annettaisi. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä, jos tulojen yhteismäärä bruttona ei ylitä 10 000 euroa. Jos sivutulojen yhteismäärä ylittää 10 000 euroa, olisi kaikki sinä vuonna sivutoimesta saadut tulot ilmoitettava, vaikka niiden määrät olisivat yksittäin vähäisiä. Sivutoimesta saatua palkkiota koskevat tiedot olisivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 23 kohdassa vuositulojen salassapidosta säädetyn estämättä julkisia.
Pykälän 2 momentin mukaan ilmoitus olisi tehtävä kalenterivuosittain viimeistään seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä. Tämä ajankohta on valittu siksi, että tällöin tiedot olisivat helposti saatavissa veroehdotuksessa ja tarkistettavissa. Ilmoitus annettaisiin työnantajatuomioistuimelle. Ylimpien tuomioistuinten presidenttejä lukuun ottamatta päällikkötuomarit toimittaisivat ilmoituksen kuitenkin ylemmälle tuomioistuimelle. Tältäkin osin sääntely vastaisi uudistettua virkamiesasetuksen sääntelyä.
10 luku Tuomareiden kelpoisuusvaatimukset
Luvussa säädettäisiin tuomareiden mukaan lukien korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten kelpoisuusvaatimuksista ja nimitysperusteista. Lukuun kerättäisiin nimityslaissa olevien yleisten kelpoisuus- ja kielitaitovaatimusten lisäksi kaikki nykyisin eri organisaatiolaeissa olevat tiettyihin tuomarin virkoihin vaadittavaa erityisasiantuntemusta koskevat säännökset. Sisällöllisesti sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa.
Lisäksi lukuun otettaisiin säännökset erityistä kielitaitoa edellyttävistä tuomarin viroista, joita 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tulleen lainsäädännön perusteella voi käräjäoikeuksien lisäksi olla muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).
1 §.Tuomareiden yleiset kelpoisuusvaatimukset ja nimitysperusteet. Kelpoisuusvaatimus vastaisi tuomareiden nimittämislain 11 §:n 1 momenttia sellaisena kuin se oli ennen 1.1.2016 ulkomaisten tutkintojen tunnustamislainsäädännön uudistamisen yhteydessä tehtyä tarkistusta (HE 22/2015 vp, lait 1384—1392/2015). Uudistetun sääntelyn perusteella tuomareiden nimittämislaissa tarkoitettu Opetushallituksen tekemä ammattipätevyyden tunnustamispäätös tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamispäätös ei enää tuota kelpoisuutta tuomarin virkaan. Oikeusturvaodotusten ja tuomarin tehtävän vaativuuden vuoksi voidaan pitää perusteltuna, että tuomareiden kelpoisuusvaatimukset ovat selkeät ja heidän oikeustieteellinen perusosaamisensa on riittävällä tasolla. Toisaalta taas voidaan pitää riittävänä sitä, että ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta säädetään omassa laissaan (1385/2015) ja yksittäisissä tuomarinimityksissä ulkomailla tutkintonsa suorittaneen hakijan osaamisen taso tulee arvioiduksi nimittämismenettelyssä. 1.1.2016 voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen eräät tuomioistuimet ovat tuoneet esille huolensa erityisesti siitä, saadaanko vastaisuudessa niin sanottuihin kielituomareiden virkoihin riittävästi hakijoita. Ulkomaisen tutkinnon suorittaneita koskevaa rajoitusta ei siten tässä esitetä.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomarin kielitaitovaatimuksista säädettäisiin 9 §:ssä.
2 §.Ylimpien tuomioistuinten tuomareita koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi nimittämislain 11 §:n 2 momenttia.
3 §.Päällikkötuomareita koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa nimittämislain 11 §:n 3 momenttia. Koska päällikkötuomarit olisi määritelty 1 luvun 5 §:ssä, ei päällikkötuomarin virkoja tarvitsisi enää luetella pykälässä.
4 §.Maaoikeusasioiden vastuutuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 3 §:n § momenttia.
5 §.Maaoikeusinsinöörin kelpoisuusvaatimukset. Maaoikeusinsinööri on tuomari ja hänen nimittämisessään noudatetaan samaa menettelyä kuin muuhunkin tuomarin virkaan nimitettäessä. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 13 a §:n 2 ja 3 momenttia.
Tuomarinvalintalautakunnan velvollisuudesta pyytää hakijoista lausunto maanmittauslaitoksen keskushallinnolta säädettäisiin 11 luvun 9 §:n 1 momentissa.
6 §.Vesi- ja ympäristönsuojeluasioihin perehtyneen hallinto-oikeustuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 5 §:n 2 momenttia. Pykälässä oleva viittaus vesilakiin (264/1961) muutettaisiin koskemaan samannimistä uutta lakia (587/2011).
7 §.Markkinaoikeuden ylituomarin ja markkinaoikeusoikeustuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 4 §:n 1 momenttia.
8 §.Markkinaoikeusinsinöörin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 4 §:n 2 momenttia. Säännös tuomioistuimen lausunnon antamisesta markkinaoikeusinsinöörin nimittämisasiassa sijoitettaisiin tuomioistuimen lausunnon antamista koskevaan 11 luvun 10 §:ään.
9 §.Tuomareiden suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 12 §:n 1 momenttia. Kielitaitovaatimukset koskevat kaikkia edellä 1—8 §:ssä tarkoitettuja tuomareita.
Pykälän 2 momentin mukaan Ahvenanmaan tuomioistuinten tuomareiden kielitaitovaatimuksista säädettäisiin edelleenkin erikseen. Ahvenanmaan käräjäoikeuden tuomarilta, käräjäviskaalilta ja -notaarilta sekä hallintotuomioistuimen tuomarilta ja heidän varajäseniltään edellytettävästä kielitaidosta säädetään nykyisin Ahvenanmaan itsehallintolain 42 §:n nojalla Ahvenanmaan maakunnassa valtion palveluksessa olevilta vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1218/2007) 5 §:ssä.
10 §.Erityistä kielitaitoa edellyttävät käräjätuomarinvirat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa käräjäoikeuslain 1 b §:ää vastaavasti kaksikielisissä käräjäoikeuksissa olevista käräjätuomarin viroista, joihin edellytetään tuomiopiirin väestön vähemmistön kielen erinomaista taitoa. Säännökseen tehtäisiin eräitä kielellisiä korjauksia, mutta sisällöllisesti se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa vastaava asetuksenantovaltuus, jonka mukaan kielituomarin virkojen lukumääristä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Kielituomarin virkojen lukumäärästä säädetään nykyisin käräjäoikeuslain nojalla nimittämisasetuksen 2 a §:ssä. Koska kyseisen asetuksen säännökset on tarkoitus siirtää pääosin lain tasolle ja asetus kumottaisiin, tulee kielellisten oikeuksien turvaamiseksi perustettavien käräjätuomarin virkojen lukumääristä säätää uudessa asetuksessa. Samaan asetukseen olisi tarkoituksenmukaista ottaa säännökset myös 11 §:ssä tarkoitetuista kielellisiä oikeuksia turvaavista muista tuomarin viroista.
11 §.Erityistä kielitaitoa edellyttävät muut tuomarin virat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uudistettua lainsäädäntöä vastaavasti, että kaksikielisissä hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä erityistuomioistuimissa voisi olla tuomarin virkoja, joihin nimitettävältä edellytetään tuomioistuimen tuomiopiirin väestön vähemmistön kielen erinomaista taitoa. Kielitaitovaatimukset koskisivat yksinomaan lainoppineita tuomareita.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin, missä tuomioistuimissa ja kuinka monta tällaisia virkoja olisi. Kielituomarien tarvetta muissa kaksikielisissä tuomioistuimissa kuin käräjäoikeuksissa arvioitaisiin kulloisenkin tilanteen mukaan ilman, että laissa edellytettäisiin mitään virkojen vähimmäismäärää. Tällöin tuomioistuimet voisivat tarpeen mukaan tehdä oikeusministeriölle esityksen kielituomarin viran perustamisesta.
Oikeusministeriön velvollisuutena olisi ennen asetusmuutoksen tekemistä pyytää esityksestä korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lausunto sen mukaan, mitä tuomioistuinta virka koskisi. Oikeusministeriö kuulisi siten korkeinta oikeutta, kun kysymys olisi hovioikeuden tai työtuomioistuimen virasta ja korkeinta hallinto-oikeutta, kun kysymys olisi hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden tai vakuutusoikeuden virasta. Ylimmät tuomioistuimet voivat lausunnossaan esittää kantansa siihen, onko kielituomareiden virkojen perustamiselle perusteltua aihetta kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi.
12 §.Erivapaus. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 13 §:ää.
11 luku Päällikkötuomarin ja vakinaisen tuomarin nimittäminen
Lukuun on otettu tuomareiden nimittämisestä annetun lain 2 luvun säännökset vakinaisen tuomarin nimittämisestä. Luvussa säädettäisiin myös päällikkötuomarin määräajaksi täytettävään virkaan nimittämisestä seitsemän vuoden määräajaksi. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttejä uusi sääntely ei koskisi. Päällikkötuomariksi määräajaksi nimitettäessä noudatettaisiin samaa menettelyä kuin nimitettäessä vakinaiseen tuomarin virkaan.
Uudistuksen vuoksi voimassa olevien pykälien järjestystä on muutettu. Lisäksi säännöksiin on tehty eräitä sanonnallisia tarkistuksia. Erottelusta ilmoittautumisvirkoihin ja hakuvirkoihin ehdotetaan luovuttavaksi. Tuomarinvalintalautakunnan asettamisesta ja toiminnasta säädettäisiin omassa luvussaan (luku 20).
Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla on tarkistettu tuomareiden sidonnaisuuksia koskevaa sääntelyä ja jolla hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajan tehtävät on muutettu määräaikaisiksi (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015). Uudistuksen myötä hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin viroista luovutaan. Myös tämä on huomioitu säännösten sanamuodossa.
1 §.Tuomarin virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittäminen. Pykälässä säädettäisiin kootusti, milloin tuomari nimitetään vakinaisesti ja milloin määräaikaisesti. Tuomarin virkaan nimitettäessä virkanimityksen vakinaisuus on perustuslaillisista syistä vahva lähtökohta. Vahvan virassapysymisturvan ohella myös viran vakinaisuus turvaa osaltaan tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuutta. Järjestelmän toimivuuden ja tehokkuuden vuoksi tuomariksi on kuitenkin voitava nimittää tietyissä tilanteissa ja tietyin reunaehdoin myös määräajaksi. Määräajaksi nimittäminen voi perustua siihen, että lailla tietyt vakinaiset virat on säädetty täytettäviksi vain tietyksi toimikaudeksi. Tällaisia määräajaksi täytettäviä virkoja ovat virkamieslaissa säädetyt ylimmät valtion hallinnon virat. Tuomioistuinlaitoksessa määräajaksi täytetään nykyisin eräät korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksen virat sekä käräjänotaarin virat. Tästä on erotettava tilanteet, joissa virkamies nimitetään muilla perusteilla määräaikaiseen virkasuhteeseen. Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisessä on yleensä kyse viran haltijan sijaisuudesta tai esimerkiksi lisäresurssista.
Tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen säädettäisiin 12 luvussa. Tämän lisäksi esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön määräajaksi täytettävät päällikkötuomarin virat (11 luku 2 §) ja asessorien virat (18 luku 1 §).
Pykälän 1 momentin mukaan tuomari nimitettäisiin virkaan vakinaisesti, jollei kysymys olisi lain 12 luvun 1 §:n sallimasta määräaikaisesta nimityksestä.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin asessorin nimittämistä koskevaan 18 lukuun.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vielä selvyyden vuoksi, että 2 §:ssä päällikkötuomarin nimittämisestä määräajaksi säädetty ei koske ylimpien tuomioistuinten presidenttejä, jotka nimitettäisiin vastaisuudessakin virkoihinsa vakinaisesti. Mikäli presidentille olisi tarvetta nimittää sijainen, noudatettaisiin 12 luvun 3 §:n 1 momentin sääntelyä ylimpien tuomioistuinten jäsenten nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen.
2 §.Päällikkötuomarin nimittäminen määräajaksi. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin nimittämisestä määräajaksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että päällikkötuomari nimitetään virkaansa seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Toimikausi olisi uusittavissa. Mikäli virkaan nimitettävä saavuttaisi säädetyn eroamisiän ennen toimikauden päättymistä, hänet nimitettäisiin kuitenkin vain sen kuukauden loppuun, jona tuomari saavuttaa tämän iän. Vaikka päällikkötuomarin tehtävään nimitettäisiin määräajaksi, on tehtävän luonteen vuoksi välttämätöntä, että nimitysasian valmistelee riippumaton tuomarinvalintalautakunta. Virkaan nimitettäessä noudatettaisiin siten vakinaisen tuomarin nimittämisestä tässä luvussa säädettyä menettelyä.
Selvyyden vuoksi pykälän 2 momenttiin otettaisiin viittaussäännös 12 luvun 1 §:ään, jossa säädetään tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Päällikkötuomariksi tulee voida nimittää myös seitsemää vuotta lyhyemmäksi ajaksi niissä tilanteissa, joissa tuomari voidaan muutoinkin nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun päällikkötuomari on estynyt tai päällikkötuomarin virka on avoinna. Nimitys voi olla määräaikainen myös silloin, kun tiedetään, että tuomioistuin tulee olemaan uudelleenjärjestelyn kohteena lähitulevaisuudessa.
3 §.Nimittävä viranomainen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 2 §:ää. Siihen tehtäisiin kuitenkin lisäys, jonka mukaan myös päällikkötuomarin edellä 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määräajaksi täytettävään päällikkötuomarin virkaan nimittäisi tasavallan presidentti.
4 §.Viran julistaminen haettavaksi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 3 §:n 1 momenttia. Pykälän mukaan kaikki tuomarin ja siis myös ylimpien tuomioistuimien virat olisi julistettava haettavaksi. Ilmoittautumismenettelyä ei enää tuomarin virkoihin olisi. Määräajaksi täytettävä päällikkötuomarin virka julistettaisiin haettavaksi seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Silloin, kun kysymys olisi päällikkötuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen, noudatettaisiin 12 luvun säännöksiä.
5 §.Viran haettavaksi julistava tuomioistuin. Nykyisin tuomareiden nimittämisestä annetun lain 3 §:n 2 momentin nojalla asetuksella säädetään siitä, mikä tuomioistuin julistaa virat haettavaksi. Nyt asiasta olisi tarkoitus säätää lain tasolla. Pykälässä säädettäisiin viran haettavaksi julistavista tuomioistuimista pääosin nykyistä asetusta vastaavasti. Pykälän 4 momentin mukaan tuomioistuimet kuitenkin julistaisivat haettavaksi omat tuomarinvirkansa. Näin ollen hovioikeuden sijasta käräjäoikeus itse julistaisi tuomarin virkansa haettavaksi. Tästä huolimatta hovioikeus tekisi jatkossakin nimitysesityksen tuomarinvalintalautakunnalle ja sitä varten laatisi hakijoista ansioyhdistelmän. Kun ylimpienkin tuomioistuinten tuomarinvirkoihin olisi haettava, säädettäisiin pykälässä, että ylimmät tuomioistuimet julistavat ne haettavaksi.
6 §.Viran julistaminen uudelleen haettavaksi, hakuajan jatkaminen ja viranhaun peruuttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomareiden nimittämisestä annetun lain 3 §:n 2 momenttia vastaavasti, että tuomarin virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi ja sen hakuaikaa voidaan jatkaa. Uutena säännöksenä momentissa säädettäisiin myös viranhaun peruuttamisesta. Käytäntö on osoittanut, että viranhaku on joskus tarpeen peruuttaa. Pykälässä tarkoitettu päätös viran julistamisesta uudelleen haettavaksi, hakuajan jatkamisesta sekä viranhaun peruuttamisesta voidaan tehdä, jos siihen on pätevä syy. Säännös vastaa nykyisin noudatettavaa virkamiesasetuksen 7 a §:n 3 momenttia. Tältäkin osin tuomarin virkaan nimittämistä koskevat säännökset tulisi olla laintasoisia, mikä vaatimus voidaan johtaa jo perustuslain 102 §:stä. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin mainittua virkamiesasetuksen momenttia vastaavasti, että jos virka julistetaan uudelleen haettavaksi, viran aikaisemmat hakijat tai siihen aikaisemmin ilmoittautuneet otetaan tällöin huomioon ilman uutta hakemusta.
Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen 1 momentissa tarkoitetuista asioista tekisi se tuomioistuin, joka 5 §:n perusteella julistaa viran haettavaksi.
7 §.Esitys tuomarin virkaan nimittämisestä. Vaikka käsitteellisestä erottelusta hakuvirkaan ja ilmoittautumisvirkaan luovuttaisiin, ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkoihin nimitettäisiin asianomaisen tuomioistuimen esityksestä eli ilman asian käsittelyä tuomarinvalintalautakunnassa. Tasavallan presidentti nimittäisi näiden tuomioistuinten presidentit ilman laissa tarkoitettua esitystä. Näin ollen pykälän 1 ja 2 momentti olisivat yhtenevät voimassa olevan nimittämislain 5 §:n kanssa.
Pykälän 3 momentin mukaan muun tuomarin nimittämisestä perustellun esityksen tekisi riippumaton tuomarinvalintalautakunta. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa nimittämislain 6 §:ää. Tuomarinvalintalautakunnan tehtävistä nimitysasian valmistelussa säädettäisiin 20 luvun 1 §:n 1 momentissa ja asian käsittelystä lautakunnassa tämän luvun 9 §:ssä.
8 §.Tuomarinvalintalautakunnan lausunto. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa nimittämislain 6 §:n 2 momenttia, joka koskee lautakunnan mahdollisuutta pyydettäessä antaa lausunto myös ylimpien tuomioistuinten virkoihin nimittämisestä.
9 §.Asian käsittely tuomarinvalintalautakunnassa. Pykälän 1 momentin säännökset nimitysasian valmistelusta tuomarinvalintalautakunnassa vastaisivat voimassa olevaa nimittämislain 9 §:ää. Tähän pykälään siirrettäisiin lisäksi eräissä muissa laeissa olevat nimitysmenettelyä koskevat säännökset. Momenttiin otettaisiin ensinnäkin nykyisin käräjäoikeuslain 13 a §:n 4 momentissa oleva säännös maanmittauslaitoksen keskushallinnon lausunnon pyytämisestä, kun kyseessä on maaoikeusinsinöörin viran täyttäminen. Käräjäoikeuslain 2 §:n 2 momentin säännös Ahvenanmaan maakunnan hallituksen lausunnon pyytämisestä, kun täytettävänä on Ahvenanmaan käräjäoikeuden laamannin virka, sijoitettaisiin myös samaan momenttiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan mahdollisuudesta hankkia myös muita lausuntoja. Voimassa olevan työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa on säännös, jonka mukaan lautakunta voi työtuomioistuimen presidentin tai työtuomioistuinneuvoksen nimittämisasiassa pyytää hakijoista lausunnon työtuomioistuimessa edustettuina olevilta tahoilta. Säännös otettiin lakiin vuonna 2006, jolloin työtuomioistuimen puheenjohtajien virat muutettiin vakinaisiksi viroiksi. Säännöksen katsottiin olevan tarpeen presidentin ja työtuomioistuinneuvoksen riippumattomuuden ja puolueettomuuden turvaamiseksi. Vaikka ehdotuksen mukaan työtuomioistuimen presidentin virka muutettaisiin määräaikaiseksi, säännös on tarpeen säilyttää. Lautakunta voisi jatkossakin hankkia myös muita lausuntoja ja selvityksiä sekä kuulla hakijoita ja asiantuntijoita.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 9 §:n 2 momenttia.
10 §.Tuomioistuimen lausunnon antaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä kokoonpanosta, missä kukin tuomioistuin antaa tuomarin viran täyttämistä koskevan lausunnon tuomarinvalintalautakunnalle. Säännös vastaisi pääosin nimittämislain 10 §:ää.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan hovioikeus, hallinto-oikeus, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus antaisivat lausuntonsa kokoonpanossa, johon kuuluu päällikkötuomari ja osaston johtajat. Jos tuomioistuin ei olisi jakautunut osastoihin, lausunnon antaisi päällikkötuomari vakinaisia tuomareita kuultuaan. Tämä täsmennys lisättäisiin myös hovioikeuden kohdalle. Näin ollen kokoonpano olisi hovioikeuksissa, hallinto-oikeuksissa, markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa sama. Säännös voi merkitä muutosta markkinaoikeudessa, koska markkinaoikeusinsinööriä olisi kuultava myös lainoppineiden markkinaoikeustuomareiden nimityksistä.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin käräjäoikeuden lausunnon antamisesta. Säännös vastaisi voimassa olevaa.
Momentin 3 kohta koskisi työtuomioistuinta ja se olisi voimassa olevaa vastaava.
Pykälän 2 momentin mukaan lausunnon antava monijäseninen kokoonpano on päätösvaltainen, kun siinä on puheenjohtajana presidentti ja vähintään puolet muista jäsenistä. Jos varsinainen jäsen on esteellinen, tulee 13 luvun 3 ja 4 §:ssä tarkoitettu sijainen hänen tilalleen.
11 §.Tuomioistuimen lausunnon sisältö. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 10 §:n 2 momenttia sekä pykälän 2 ja 3 momentti nimittämisasetuksen 7 §:ää. Lausunnon käräjätuomarin viran hakijoista laatisi kuitenkin hovioikeus.
12 §.Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimittämislain 14 §:n 1 momenttia vastaavasti vakinaiseen tuomarin virkaan esitettävän velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuuksistaan. Lain 12 luvun 5 §:n mukaan säännöstä sovellettaisiin jatkossakin tuomaria määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäessä. Vastaavasti lain 17 luvun 17 §:n, sotilasoikeudenkäyntilain ja käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain perusteella sitä sovellettaisiin myös tuomioistuinten asiantuntijajäseniin ja muihin vastaaviin jäseniin.
Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin ilmoituksen vastaanottavasta viranomaisesta. Nimittämistilanteessa ilmoitus annettaisiin nimittävälle viranomaiselle tai, jos nimittävä viranomainen on tasavallan presidentti, oikeusministeriölle. Vakinaista tuomaria nimitettäessä ilmoitus toimitetaan siten jatkossakin oikeusministeriölle, jossa asia valmistellaan tasavallan presidentille esittelyä varten. Koska sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat määräaikaiset tuomarit nimittää korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus, näiden nimitysten yhteydessä ilmoitus olisi toimitettava tälle nimittävälle tuomioistuimelle. Jos ylimpään tuomioistuimeen nimitetään tuomari määräajaksi, nimitystoimivalta on tasavallan presidentillä, joten ilmoitus toimitettaisiin oikeusministeriölle.
Momentin viimeisen virkkeen mukaan tuomari olisi lisäksi velvollinen toimittamaan ilmoituksen tiedoksi sille tuomioistuimelle, johon hänet nimitetään. Tällä on tarkoitus parantaa tuomioistuimen mahdollisuuksia seurata jäsentensä sidonnaisuuksia ja siten helpottaa esteellisyystilanteiden havaitsemista jo asioita tuomareille jaettaessa. Tuomioistuimet voisivat teknisen käyttöyhteyden välityksellä tallentaa tiedot jäljempänä tarkoitettuun sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Vastaava tallennusmahdollisuutta ei oikeusministeriöllä olisi. Tarkoituksena on, että tuomarit tekisivät ilmoitukset Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän rekisterijärjestelmän kautta. Tiedot voitaisiin teknisen käyttöyhteyden välityksellä tallentaa järjestelmään, josta ne välittyisivät nimittävälle viranomaiselle tai oikeusministeriölle, työnantajatuomioistuimelle ja sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Käyttöliittymä olisi ainakin tuomioistuimen palveluksessa olevilla. Tarkoituksena on, että sidonnaisuustietoja voitaisiin vastaisuudessa kirjata rekisteriin esimerkiksi kansalaistilin tai muun tunnistautumista edellyttävän järjestelyn kautta. Sidonnaisuusilmoitus tulee tarvittaessa kuitenkin voida toimittaa myös paperimuodossa. Tämä koskisi lähinnä asiantuntijajäseniä ja tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tuomarin virkaan nimitettäviä. Nimitettävän tai tehtävään määrättävän tulisi ensisijaisesti itse ilmoittaa tiedot rekisteriin merkittäviksi. Tarvittaessa tiedot voitaisiin tallettaa siinä tuomioistuimessa, jonka palvelukseen henkilö nimitetään tai tiedot voitaisiin toimittaa suoraan Oikeusrekisterikeskukselle rekisteröitäväksi.
Pykälän 2 momentti koskee muutosilmoituksen tekemistä virkasuhteen aikana. Sääntely vastaisi uudistettua virkamieslakia ja -asetusta. Ilmoitus annettaisiin sille tuomioistuimelle, jossa tuomari työskentelee. Päällikkötuomarit tekisivät ilmoituksen kuitenkin ylemmälle tuomioistuimelle. Käräjäoikeuden laamanni tekisi siten ilmoituksen hovioikeudelle sekä hovioikeuden ja työtuomioistuimen presidentti korkeimmalle oikeudelle. Vastaavasti hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden ja markkinaoikeuden ylituomari tekisivät ilmoituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Ylimpien tuomioistuinten presidentit tekisivät ilmoituksen tuomioistuimelleen. Asianomaisen tuomioistuimen työjärjestyksessä tulisi määrätä, miten nämä ilmoitukset tuomioistuimessa käsiteltäisiin. Myös muutosilmoituksen tiedot merkittäisiin sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Lähtökohtaisesti tämä tulisi toteuttaa sähköistä järjestelmää käyttäen. Sidonnaisuusilmoitus olisi nykyistä lakia vastaavasti annettava aina myös tuomioistuimen tai oikeusministeriön pyynnöstä.
Pykälän 3 momentissa olisi yleisviittaus valtion virkamieslain 8 a §:ään. Tuomareiden taloudellista asemaa koskevien tietojen salassapidosta olisi siten voimassa, mitä kyseisen pykälän 4 momentissa säädetään. Sidonnaisuustietojen merkitsemisestä rekisteriin säädettäisiin rekisterilaissa, johon puheena olevassa momentissa viitattaisiin.
Koska asessorit olisivat tuomareita, myös heidän tulisi ilmoittaa sidonnaisuutensa. Heitä koskisi 12 luvun 5 §:n säännös.
Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistetun lainsäädännön perusteella velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee myös asiantuntijajäseniä ja vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä. Velvollisuus ulotettaisiin koskemaan myös käräjäoikeuden lautamiehiä. Asiantuntijäsenet, asiantuntijalääkärit, Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet ja lautamiehet antaisivat ilmoituksen aina sille tuomioistuimelle, jossa tehtävä on. Sotilasjäsenet antaisivat ilmoituksen noudattaen, mitä tuomareista säädetään (ks. 17 luku 17 §, lakiehdotukset 2, 5, 10 ja 16).
13 §.Päällikkötuomarin oikeus tulla nimitetyksi vakinaiseen tuomarin virkaan. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin oikeudesta tulla toimikautensa päättymisen jälkeen nimitetyksi tuomarin virkaan. Tässä tarkoitettu virkatakuu koskisi vain niitä, joita ei olisi nimitetty vakinaiseen tuomarin virkaan ennen nimittämistä määräajaksi päällikkötuomarin virkaan. Käytännössä virkatakuu vahvistaisi siten tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tai määräaikaisista tuomaritehtävistä päällikkötuomarin virkaan nimitetyn riippumatonta asemaa. Siirtymäsääntelyn perusteella virkatakuu koskisi myös vakinaisesta päällikkötuomarin virasta määräaikaiseksi päällikkötuomariksi nimitettyä (ks. 24 luku 4 § 2 mom.).
Pykälän 1 momentin perusteella oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan toimikauden päätyttyä koskisi vain niitä nimityksiä, jotka on tehty tämän luvun 2 §:n 1 momentin perusteella. Sillä, kuinka monta toimikautta päällikkötuomari olisi tehtävässään toiminut, ei olisi merkitystä. Vastaavasti vailla merkitystä olisi se, olisiko päällikkötuomari pyrkinyt uudelle toimikaudelle vai ei.
Pykälän perusteella vailla vakinaista tuomarin taustavirkaa olevalla päällikkötuomarilla olisi oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan lähtökohtaisesti siinä tuomioistuimessa, jossa hän on toiminut päällikkötuomarina. Jos tällaista virkaa ei olisi avoimena, päällikkötuomarilla olisi oikeus tulla nimitetyksi toiseen tuomarin virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Estettä ei siten olisi sille, että virka olisi jossakin toisessa tuomioistuimessa. Myös päällikkötuomarin omat toivomukset voitaisiin ottaa huomioon. Virkaan nimitettäisiin säännönmukaista nimitysmenettelyä noudattaen virkaa kuitenkaan haettavaksi julistamatta.
Pykälän 2 momentin mukaan tällaisen tuomarin virkaikä määräytyisi päällikkötuomariksi nimittämisajankohdan perusteella.
12 luku Määräaikaisen tuomarin nimittäminen
Luvussa säädettäisiin eräin lisäyksin ja tarkistuksin tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämislain 3 luvussa säädettyä vastaavasti. Sääntely koskisi myös ylimpien tuomioistuinten jäseniä. Edellä jo todetulla tavalla myös päällikkötuomari voitaisiin tässä luvussa säädetyillä perusteilla nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen. Sama koskisi myös asessoria. Asessorin nimittämisessä noudatettaisiin 18 luvun perusteella muutoinkin tässä luvussa säädettyä menettelyä.
1 §.Tuomarin nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Tuomarin määräajaksi nimittämistä koskevaa sääntelyyn ei ehdoteta merkittäviä muutoksia. Pykälässä käytettyä terminologiaa tarkistettaisiin kuitenkin niin, että erottelu määräaikaisen nimityksen 11 luvussa tarkoitettuun määräajaksi täytettävään virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisen välillä olisi selkeä.
Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa nimittämislain 15 §:n 1 ja 2 momenttia.
Pykälän 2 momentissa olevan uuden säännöksen mukaan pääsäännön mukaan tuomaria ei voitaisi nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen käsittelemään tiedossa olevaa yksittäistä asiaa. Säännöksellä rajoitettaisiin esittelijöille annettavia tuomarimääräyksiä. Tällainen asiakohtainen tuomarin nimitys ei ole sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että asiaa ei saa jakaa jonkin tietyn tuomarin ratkaistavaksi. Joissakin tapauksissa tästä periaatteesta tulee kuitenkin voida joustaa. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun sairastuneen tuomarin tilalle joudutaan nimittämään määräaikainen tuomari, jotta oikeudenkäyntiä ei jouduta perumaan. Näissäkin tapauksissa asia olisi ensisijaisesti siirrettävä toisen tuomarin käsiteltäväksi. Esittelijä voitaisiin määrätä tuomariksi esimerkiksi silloin, kun tuomari havaitaan esteelliseksi kesken käräjämatkan eikä hänelle saada muuta sijaista. Myös esteellisyystilanteet olisi kuitenkin kyettävä välttämään ensisijaisesti kiinnittämällä huomiota asioiden jakamiseen. Säännöksen mukaan nimitys voitaisiin tehdä, jos siihen olisi oikeudenkäynnin turvaamisesta johtuva pakottava tarve.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 15 §:n 3 momenttia määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn tuomarin rinnastumisesta vakinaiseen tuomariin kelpoisuusvaatimusten, virassapysymisoikeuden ja palkkauksen osalta.
2 §.Määräaikaisen tuomarin virkasuhteen julistaminen haettavaksi. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 16 §:ää. Kun ilmoittautumisviroista luovutaan, pykälän 2 momenttia tarkistettaisiin tämän vuoksi kuitenkin niin, että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen määräaikainen virkasuhde olisi aina julistettava haettavaksi. Virkasuhteen haettavaksi julistamisesta vastaa 11 luvun 5 §:ssä säädetty tuomioistuin. Asessorin virat julistaisi haettavaksi tuomarinkoulutuslautakunta. Tästä säädettäisiin 18 luvun 1 §:ssä.
3 §.Eräiden ylimpien tuomareiden nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 17 §:ää. Päällikkötuomareiden nimittämistä koskeviin 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin kuitenkin päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamisesta seuraava tarkennus. Säännöstä noudatettaisiin, kun päällikkötuomari nimitetään määräaikaiseen virkasuhteeseen luvun 1 §:n perusteella eli muutoin kuin seitsemän vuoden toimikaudeksi. Pykälään otettaisiin myös käräjäoikeusasetuksen 10 §:ää vastaava säännös siitä, että käräjäoikeuden laamannin määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetään hovioikeuden esityksestä.
4 §.Muiden tuomareiden nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 18 §:ää. Pykälässä ei kuitenkaan enää erikseen lueteltaisi kaikkia sen piiriin kuuluvia tuomarin virkoja, koska ne on lueteltu tuomioistuimittain tyhjentävästi 1 luvun 5 §:ssä. Lain 18 luvun 1 §:n 3 momentin viittaussäännöksen perusteella asessorin nimittämisessä noudatettaisiin tässä pykälässä säädettyä menettelyä. Heidät siis nimittäisi korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus, kun nimitys säännönmukaisesti tehtäisiin yli vuodeksi. Sovellettavaksi tulisivat myös 2 §:n säännös viran haettavaksi julistamisesta sekä 5 §:n säännös sidonnaisuuksien ilmoittamisesta.
5 §.Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn tuomarin sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Säännös vastaa nimittämislain 19 §:ää. Se, mitä tuomioistuinlain 13 luvun 12 §:ssä säädetään sidonnaisuusilmoituksista, koskisi myös määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäviä tuomareita.
13 luku Virkavapaus ja sijaisuudet
Luvussa säädettäisiin tuomareille ja muille virkamiehille myönnettävästä virkavapaudesta ja sijaisjärjestelyistä virkavapaan aikana. Säännökset koskisivat yhtäläisesti kaikkia tuomioistuimia lukuun ottamatta korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, joiden jäsenten ja muun henkilöstön virkavapaudesta säädettäisiin jatkossakin näitä tuomioistuimia koskevissa laeissa.
1 §.Tuomarin virkavapaus ja viranhoito. Pykälän mukaan tuomarille virkamieslain 23 §:n perusteella myönnettävästä virkavapaudesta päättäisi asianomainen tuomioistuin. Päällikkötuomarin virkavapaudesta säädettäisiin kuitenkin 2 §:ssä.
Virkamieslain 23 §:n mukaan virkavapaalla tarkoitetaan tilannetta, jossa virkamies keskeyttää työnteon. Virkamies saa keskeyttää työnteon, jos asianomainen viranomainen hakemuksesta myöntää hänelle virkavapauden taikka hän on suoraan lain nojalla virkavapaana. Eräitä pykälässä luetelluissa tehtävissä toimimista lukuun ottamatta virkavapaa on harkinnanvarainen eli sen myöntämisestä päättää työnantaja, jollei oikeudesta poissaoloon ole erikseen säädetty tai virkaehtosopimuksella määrätty. Virkamiesasetuksen 21—27 §:ssä on lisäksi säännöksiä koskien eräitä perhevapaita ja opintovapaata. Valtion yleisessä työ- ja virkaehtosopimuksessa on yksityiskohtaisia määräyksiä vastaavista vapaista ja niiden ilmoittamisesta. Osa näistä on ilmoituksenvaraisia ja osa harkinnanvaraisia. Virkamiehellä on lisäksi lakiin perustuva oikeus olla pois työstä muun muassa vuosiloman ajan, jolloin kysymyksessä ei kuitenkaan ole virkavapaus.
Tuomioistuimen päätösvalta olisi jatkossakin riippumaton siitä, onko kysymys lakisääteisestä vai harkinnanvaraisesta virkavapaudesta. Käytännössä tuomioistuimella on tosiasiallista päätösvaltaa vain niin sanotuissa harkinnanvaraisissa virkavapauksissa eli niissä, joissa kysymys ei ole virkavapaudesta, johon tuomarilla on oikeus lain, asetuksen tai virkaehtosopimuksen nojalla.
Päällikkötuomareita lukuun ottamatta virkavapaudesta päättäisi virkavapauden kestosta riippumatta aina se tuomioistuin, jossa tuomarin virka on. Näin ollen yli vuoden kestävää virkavapausasiaa ei enää tarvitsisi saattaa korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Niin ikään työtuomioistuinneuvoksen ja työtuomioistuimessa toimivan asessorin virkavapaudesta päättäisi oikeusministeriön sijaan työtuomioistuin.
Päätösvalta kuuluisi päällikkötuomarille ja ylimpiä tuomioistuimia koskevien säännösten ja työjärjestysmääräysten perusteella täysistunnolle tai kansliaistunnolle.
2 §.Päällikkötuomarin virkavapaus. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin virkavapaudesta. Pykälän mukaan päällikkötuomari voisi edelleenkin ilman eri päätöstä pitää virkavapaata enintään yhden kuukauden vuodessa. Päällikkötuomarin oikeus pitää virkavapaata on riippumaton siitä, onko kysymyksessä harkinnanvarainen vai lakisääteinen taikka virkaehtosopimukseen perustuva virkavapaus. Koska virkavapautta koskevat yleiset säännökset ovat edellä todetulla tavalla valtion virkamieslaissa, säännöksessä viitattaisiin sanotun lain 23 §:ään.
Päällikkötuomarin kuukautta pidemmäksi ajaksi myönnettävästä virkavapaudesta päättäisi asianomainen ylin tuomioistuin sekä käräjäoikeuden laamannin osalta hovioikeus. Käräjäoikeuden laamannin virkavapausasiaa ei siten enää saatettaisi korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Niin ikään työtuomioistuimen presidentin virkavapautta koskeva sääntely vastaisi muiden tuomioistuinten päällikkötuomareista säädettyä eikä oikeusministeriöllä olisi asiassa enää päätösvaltaa.
Korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettujen lakien ja niiden työjärjestysten perusteella päätösvalta tällaisessa oikeushallintoasiassa kuuluisi joko täysistunnolle tai kansliaistunnolle. Hovioikeudessa asiasta päättäisi presidentti.
3 §.Päällikkötuomarin sijaisena toimiminen. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin sijaistamisesta lyhytaikaisen poissaolon aikana. Kysymys on tuomioistuimen työskentelyn sisäisestä järjestämisestä, mistä voidaan määrätä työjärjestyksellä. Pykälän mukaan päällikkötuomarin sijaisena toimisi työjärjestyksessä sijaiseksi määrätty osaston johtaja tai muu lainoppinut tuomari. Koska päällikkötuomarin tehtävät eivät voi olla vailla hoitajaa, laissa säädettäisiin pääsäännöstä, jota noudatetaan, jos työjärjestysmääräyksiä ei ole annettu. Tällöin sijaisena toimisi virkaiältään vanhin virantoimituksessa oleva osaston johtaja. Jos tuomioistuin ei ole jakautunut osastoihin, päällikkötuomarin sijaisena toimisi virassa vanhin virantoimituksessa olevista lainoppineista tuomareista.
4 §.Osaston johtajan sijaisena toimiminen. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan sijaistamisesta. Myös osaston johtajan sijaistaminen perustuisi työjärjestysmääräyksiin. Pykälän mukaan osaston johtajan sijaisena toimisi työjärjestyksessä sijaiseksi määrätty tuomari. Mikäli työjärjestysmääräystä ei olisi annettu, sijaisena toimisi virkaiältään vanhin osaston lainoppinut tuomari. Tältä osin pykälä vastaisi voimassa olevaa hovioikeusasetuksen 16 §:n 2 momenttia, markkinaoikeudesta annetun lain 30 §:n 2 momenttia ja vakuutusoikeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n 2 momenttia. Muiden tuomioistuinten osalta vastaavaa säännöstä ei ole. Tämä on kuitenkin käytäntönä myös muissa tuomioistuimissa, jotka ovat jakautuneet osastoihin. Tätä pääsääntöä siis noudatettaisiin, jos työjärjestyksessä ei ole määrätty toisin.
14 luku Toimiminen toisessa tuomioistuimessa ja siirtäminen
Luvussa säädettäisiin tuomarin määräämisestä toiseen tuomioistuimeen esteettömän ratkaisukokoonpanon muodostamiseksi. Luvussa olisi uusi säännös, joka mahdollistaisi tuomarin toimimisen toisessa tuomioistuimessa myös muissa tilanteissa. Sääntely ei näiltä osin koskisi korkeimman oikeuden eikä korkeimman hallinto-oikeuden tuomareita. Luvussa olisi säännös myös maaoikeustuomarin toimimisesta toisessa maaoikeudessa. Lukuun otettaisiin myös nykyisin virkamieslaissa oleva säännös tuomarin siirtämistä tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.
1 §.Esteettömän tuomarin määrääminen. Pykälän 1 momentti koskee tuomarin määräämistä esteellisen tuomarin tilalle hovioikeuteen ja työtuomioistuimeen sekä hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen. Pykälän 2 momentti koskee puolestaan esteettömän tuomarin määräämistä käräjäoikeuteen. Pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa toimivalta on korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella ja 2 momentissa asianomaisella hovioikeudella. Voimassa olevaa vastaavasti ylimpiin tuomioistuimiin ei voitaisi määrätä tuomaria toisesta tuomioistuimesta. Sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 19 a §:ää ja käräjäoikeuslain 5 §:n 2 momenttia. Käräjäoikeuteen tuomariksi esteellisen tuomarin tilalle ei kuitenkaan enää voitaisi määrätä hovioikeuden esittelijää.
2 §.Tuomarin toimiminen toisessa tuomioistuimessa. Esityksen mukaan tuomari voitaisiin määrätä toimimaan toisessa tuomioistuimessa myös muissa kuin esteellisyystilanteissa. Tällaisen määräyksen antaminen edellyttäisi tuomarin suostumusta.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomari voitaisiin suostumuksellaan määrätä enintään vuodeksi toiseen tuomioistuimeen asioiden laadun, laajuuden tai lukumäärän, niiden edellyttämän asiantuntemuksen tai muun syyn vuoksi. Toisen tuomioistuimen tuomaria voitaisiin siten käyttää resurssiapuna esimerkiksi tilanteissa, joissa tuomioistuimeen tulee yllättäen poikkeuksellisen laajoja tai lukumääräisesti paljon asioita. Järjestelmän avulla voitaisiin siten siirtää tuomarityövoimaa vähemmän kuormitetusta tuomioistuimesta ilman erillisiä määräaikaisia nimityksiä.
Toisen tuomioistuimen tuomarin käyttäminen voisi olla tarpeen myös tilanteissa, joissa käsiteltävien asioiden laatu edellyttää erityisasiantuntemusta, jota asianomaisessa tuomioistuimessa ei ole saatavilla. Sitä, että ylempi tai ylin tuomioistuin voi määrätä tuomarin toiseen tuomioistuimeen tarpeellisen asiantuntemuksen turvaamiseksi, ei voida pitää riippumattomuusperiaatteen kannalta ongelmallisena. Määräystä antavan tuomioistuimen tiedossa ei välttämättä tarvitse edes olla se, mihin asioihin määräys annetaan. Määräyksen antavan tuomioistuimen harkintaan joka tapauksessa jäisi, onko määräyksen antaminen perusteltua.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin määräyksen antavasta tuomioistuimesta. Se vastaisi edellä esteettömän tuomarin määräämisestä todettua. Näin ollen määräyksen tuomarille toimia käräjäoikeudessa antaisi hovioikeus. Määräysvalta olisi sillä hovioikeudella, jonka tuomiopiiriin vastaanottava käräjäoikeus kuuluu. Määräyksen hovioikeuteen ja työtuomioistuimeen antaisi korkein oikeus sekä hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen korkein hallinto-oikeus. Korkeimpaan oikeuteen eikä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei voitaisi määrätä tuomaria toisesta tuomioistuimesta.
Käytännössä tuomioistuin, jossa olisi tarvetta tuomarille, esittäisi asiasta pyynnön toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Määräyksen antaminen edellyttää yhteistyötä luovuttavan tuomioistuimen kanssa, jotta myös sen resurssitarpeet tulisivat huomioon otetuiksi. Pykälään otettaisiin nimenomainen säännös velvollisuudesta pyytää luovuttavan tuomioistuimen suostumus ennen määräyksen antamista.
Säännös mahdollistaisi tuomareiden henkilökierron. Vastaava säännös on nykyisin virkamieslain 20 §:ssä, jota ei ehdotuksen mukaan kuitenkaan enää sovellettaisi tuomariin (ks. lakiehdotus 13). Virkamieslain kyseistä säännöstä vastaavasti tuomari olisi määräyksen ajan virkasuhteessa luovuttavaan tuomioistuimeen. Hänelle ei siis myönnettäisi erikseen virkavapautta. Palkkaus ja nimike määräytyisivät kuitenkin hoidettavan tehtävän perusteella. Samoin menetellään nykyisin jo 1 §:n mukaisissa esteellisyystilanteissa. Myös virkamiesoikeudellinen vastuu ja velvollisuudet määräytyisivät kulloinkin hoidettavan tehtävän mukaisesti. Näin ollen päätösvalta sivutoimia, sidonnaisuuksia tai kurinpitoa koskevissa asioissa kuuluisi vastaanottavalle tuomioistuimelle.
3 §.Maaoikeusinsinöörin toimiminen toisessa maaoikeudessa. Pykälässä säädettäisiin maaoikeusinsinöörien toimimisesta toisessa maaoikeudessa.
Pykälän 1 momentin mukaan maaoikeusinsinööri voitaisiin tarvittaessa määrätä käsittelemään maaoikeusasioita myös muissa maaoikeuksina toimivissa käräjäoikeuksissa. Säännös korvaisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 13 a §:n 1 momentin säännöksen maaoikeusinsinöörien toimivallasta sekä nykyisin oikeusministeriön määräyksen (OM 649/31/2001) tasoiset määräykset maaoikeusinsinöörin velvollisuudesta työmäärien tasaamiseksi ja ruuhkahuippujen poistamiseksi toimia tuomarina yhteistoiminta-alueen muissa käräjäoikeuksissa. Maaoikeusinsinöörien asema ja riippumattomuus huomioon ottaen olisi perusteltua, että kyseinen määräys korvataan lain tasoisilla säännöksillä.
Voimassa olevaa vastaavasti maaoikeusinsinöörit olisivat työnantajatuomioistuimen lisäksi velvollisia toimimaan vain tietyissä muissa maaoikeusinsinöörien yhteistoiminta-alueisiin kuuluvissa käräjäoikeuksissa. Samalla säännöstä tarkistettaisiin niin, että velvollisuus ei edellyttäisi erityisiä työmäärän tasaamista koskevia syitä. Tämä on tarpeen, koska esimerkiksi Pohjois-Suomessa maaoikeusinsinööri jo nykyisin käytännössä toimii kaikissa alueen maaoikeuksissa. Maaoikeusinsinöörin toimivalta koskisi jatkossakin luonnollisesti vain maaoikeusasioiden käsittelyä.
Pykälän 2 momentin mukaan määräyksen antaisi se käräjäoikeus, johon maaoikeusinsinööri olisi nimitetty.
Pykälän 3 momentin mukaan yhteistoiminta-alueista säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.
Edellä käsitelty 2 § koskee kaikkia tuomareita, mukaan lukien maaoikeusinsinöörejä. Kelpoisuusehdot huomioon ottaen maaoikeusinsinööri voisi yleensä toimia tuomarina vain maaoikeusasioita käsittelevissä käräjäoikeuksissa. Säännös mahdollistaisi kuitenkin esimerkiksi sen, että maaoikeusinsinööri voitaisiin suostumuksellaan määrätä toimimaan missä tahansa, siis myös yhteistoiminta-alueen ulkopuolisessa, maaoikeudessa. Ehdotettu 2 § tarkoittaisi siten laajennusta myös maaoikeusinsinöörien toimimiseen toisessa tuomioistuimessa. Tällaisen määräyksen antaisi se hovioikeus, jonka tuomiopiiriin vastaanottava käräjäoikeus kuuluu.
4 §.Tuomarin siirtäminen tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Yleisperusteluissa mainituista syistä tuomioistuinlakiin otettaisiin nykyistä täsmällisemmät säännökset tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä.
Virkamieslain yleisiä säännöksiä valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelyssä noudatettavasta menettelystä tultaisiin soveltamaan edelleen myös tuomareihin. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaankin otettavaksi nimenomainen viittaussäännös, jonka mukaan tuomarin siirtämisestä olisi voimassa, mitä virkamieslain 5 a—5d §:issä säädetään valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelystä. Näistä tuomaria koskevat käytännössä 5 a §, 5 b §:n 2 momentti ja 5 c §:n 1 momentti. Säännökset määrittävät, miten tuomarin siirtämisessä on kulloinkin meneteltävä. Virkamieslain 5 d §:n mukaan 5 a—5 c § ei koske viraston sisäisiä organisaatiomuutoksia tai viraston muita uudelleenjärjestelyjä.
Lähtökohtana olisi, että tuomari siirretään 5 a §:ää noudattaen sinne, minne tehtävät ja virka uudelleenjärjestelyssä siirtyy. Suostumusta siirtoon olisi tiedusteltava ainoastaan silloin, kun siirto tapahtuisi tuomarin työssäkäyntialueen ulkopuolelle. Tällöin noudatettavaksi tulisivat myös valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa 26.1.2012 annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä (VM/201.00.00.02.2012) kuvatut menettelytavat.
Virkamieslain 5 b §:n 2 momentti säätää siirrettävän viran nimikkeen ja tehtävien muuttamisesta ja siihen toimivaltaisesta ministeriöstä. Sitä on sovellettava myös tuomarin virkaan.
Virkamieslain 5 c §:n 1 momentti koskee tilannetta, jossa viran tehtävät uudelleenjärjestelyn yhteydessä muuttuvat olennaisesti niin, että sen tilalle perustetaan kokonaan uusi virka. Tällöin uusi virka voidaan ensi kertaa täytettäessä täyttää ilman haettavaksi julistamista, jos siihen nimitetään uudelleenjärjestelyn kohteena olevan viraston virkaan nimitetty virkamies.
Käytännössä tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen vain uudelleenjärjestelyssä, jossa tuomioistuinlaitokselle kuuluvia tehtäviä siirretään kokonaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle. Tällöin tuomarin viran tehtävät muuttuisivat olennaisesti niin, että se olisi lakkautettava ja sen tilalle perustettava uusi virka. Esimerkkeinä tällaisesta tilanteesta ovat liikevaihtovero-oikeuden lakkauttaminen (HE 143/1993 vp ja PeVL 3/1994 vp) ja käräjäoikeuksien rakenneuudistus, jossa kiinteistönmuodostamisasiat siirrettiin käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokselle (HE 30/2009 vp). Näistä ensiksi mainitussa tuomarin virassapysymisoikeuden omaavat esittelijät voitiin siirtää virkaan, jossa ei ollut vastaavaa virassapysymissuojaa. Kiinteistöasioiden siirrossa tällaiseen menettelyyn ei sen sijaan jouduttu, koska sen toteuttaminen edellytti yksinomaan kansliahenkilöstön siirtymistä. Tuomioistuinten lainkäyttöhenkilöstöä ei siirretty vaan Maanmittauslaitoksen tarvitsema lakimiestyövoima rekrytoitiin muutoin.
Perustuslain 103 §:n mukaan tuomari voidaan siirtää myös muuhun virkaan kuin virkaan, jossa on tuomarin viralle ominainen erottamattomuus. Siirto muuhun kuin tuomarin virkaan ei toteuttaisi erottamattomuutta ja siihen tulisikin turvautua vain poikkeuksellisesti, paitsi milloin tällainen siirto olisi tuomarin itsensä toivomuksena. Tuomioistuinlakiin ehdotetaan otettavaksi täsmentävä säännös, jonka mukaan tuomarilla olisi uudelleenjärjestelyissä ensisijaisesti oikeus tulla siirretyksi tuomarin virkaan. Säännös velvoittaisi oikeusministeriötä selvittämään, onko tuomarille mahdollista järjestää tuomarin virka. Oikeusministeriöllä on velvollisuus huolehtia henkilöstön sijoittautumisesta muutoinkin, mutta se korostuu tilanteessa, jossa perustuslaissa turvatun virassapysymisoikeuden omaava tuomari voisi tulla siirretyksi muuhun kuin tuomarin virkaan. Mikäli virkaa ei kyettäisi järjestämään tai tuomari ei suostuisi ottamaan sitä vastaan, hänet voitaisiin nimittää uudelleenjärjestelyn seurauksena muuttuneeseen virkaan, vaikka siihen ei liittyisi tuomarille ominaista erottamattomuutta.
Voimassa olevan virkamieslain 47 §:n 2 momentin mukaan tuomari on ensisijaisesti siirrettävä samalla paikkakunnalla olevaan virkaan. Tätä säännöstä ei otettaisi enää tuomioistuinlakiin. Tämän sijasta tuomareitakin koskisi muiden virkamiesten tavoin se sääntö, että tuomari on velvollinen siirtymään uudelleenjärjestelyssä virkamieslain 5 a §:n mukaisesti virkaan työssäkäyntialueellaan. Työssäkäyntialue käsittää työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 §:n mukaisesti 80 kilometrin alueen henkilön tosiasiallisesta asuinpaikasta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eri sijoittautumisvaihtoehdoista, jotka nykyisin perustuvat yksinomaan edellä mainittuun valtioneuvoston periaatepäätökseen. Jos siirto tapahtuisi työssäkäyntialueen ulkopuolelle ja tuomari olisi haluton siirtymään viran sijoituspaikkakunnalle, hänelle olisi pyrittävä järjestämään virka jostakin muualta. Tuomari tulisi pyrkiä sijoittamaan johonkin muuhun tuomarin virkaan edellyttäen, että hän täyttää sen kelpoisuusvaatimukset. Momentin ensimmäisen virkkeen perusteella ensisijaisesti hänet olisi pyrittävä sijoittamaan samalla työssäkäyntialueella sijaitsevaan toiseen tuomarin virkaan. Mikäli tällaista ei olisi tarjota, tuomari voitaisiin momentin toisen virkkeen mukaan suostumuksellaan sijoittaa muuhunkin virkaan. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin tuomarin työssäkäyntialueen ulkopuolella sijaitsevaa tuomarin virkaa. Toiseksi tuomari voitaisiin hänen niin halutessaan siirtää mihin tahansa muuhunkin, esimerkiksi syyttäjän tai julkisen oikeusavustajan virkaan. Estettä oikeusministeriön hallinnonalan ulkopuolisiin virkoihin siirtymiselle ei myöskään olisi. Tällaisista siirroista olisi luonnollisesti neuvoteltava asianomaisen ministeriön kanssa. Näiden sijoittautumisvaihtoehtojen mukaisissa tilanteissa tuomaria ei voitaisi suostumuksettaan sijoittaa muuhun kuin tuomarin virkaan.
Momentin viimeiseen virkkeeseen ehdotetaan otettavaksi jo edellä mainittu säännös tuomarin sijoittamisesta uudelleenjärjestelyssä, jossa tuomarin viran tilalle perustetaan uusi virka, joka ei ole tuomarin virka. Tuomarilla olisi tällöin ensisijaisesti oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan. Vain jos sellaista ei kyettäisi järjestämään, hänet voitaisiin sijoittaa muutettuun virkaansa.
Jos siirtoa muuhun virkaan ei voida toteuttaa, tuomari olisi sijoitettava uudelleenjärjestelyssä siirtyvään virkaansa. Tuomarilla olisi siten viime kädessä aina oikeus pysyä siirtyvässä virassaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa oleva virkamieslain 47 §:ää vastaavasti siitä, että tuomari voidaan siirtää vain virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi tuomareiden siirtämisessä noudatettavasta menettelystä. Tuomari nimitettäisiin aina siirrettyyn virkaan taikka sijoittautumisvaihtoehtojen mukaiseen virkaan säännönmukaista nimittämismenettelyä noudattaen. Virkaa ei kuitenkaan julistettaisi haettavaksi.
Momentin viimeisessä virkkeessä säädettäisiin lausunnon antamisesta tuomarinvalintalautakunnalle. Lain 11 luvun 10 §:n säännöstä ei ole uudelleenjärjestelyssä mahdollista soveltaa, koska pykälässä tarkoitettua tuomioistuinta ei yhdistymistilanteissa ole. Näin ollen pykälän mukaan lausunnon antaisi aina korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus sen mukaan, mitä tuomioistuinta uudelleenjärjestely koskee. Korkein oikeus antaisi siis lausunnon, kun uudistus koskisi käräjäoikeuksia, hovioikeuksia tai työtuomioistuinta. Vastaavasti lausunnon antaisi korkein hallinto-oikeus, kun uudistuksen kohteena olisivat hallinto-oikeudet, markkinaoikeus tai vakuutusoikeus.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin viimesijaisena toimenpiteenä eron antamisesta tuomarille uudelleenjärjestelyssä. Tuomari ei suostumuksen antamatta jättämisellä voi estää virkansa siirtoa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Jos tuomari kieltäytyisi siirtymästä tai vastaanottamasta hänelle 2 momentissa säädettyjen sijoittautumisvaihtoehtojen mukaisesti tarjottua virkaa, tulee hänelle voida antaa ero, kuten muillekin virkamiehille. Eron antamista koskeva asia tulisi saattaa korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Sen tehtävänä olisi arvioida, onko tuomarilla ollut pätevä syy kieltäytyä siirrosta tai hänelle tarjotuista muista viroista.
Tuomarin virassapysymisoikeus ei siten ole sillä tavoin ehdoton, ettei muutostilanteessa uudelleen sijoittautumiseen haluttomalle tuomarille voitaisi lopulta antaa eroa virastaan. Tuomarin virassapysymisoikeuden turvaamiseksi lähtökohtana olisi tuomarin sijoittaminen tuomarin virkaan.
Tuomarilla olisi siten käytännössä velvollisuus joko siirtyä virkansa mukana tai vastaanottaa toinen työssäkäyntialueella oleva tuomarin virka. Tuomarilla ei kuitenkaan olisi ehdotonta oikeutta tällaisiin työssäkäyntialueen virkoihin vaan niihin sijoittamisen edellytyksenä olisi luonnollisesti se, että niitä on tarjolla ja se että tuomari tulisi sellaiseen valituksi. Korkeimman hallinto-oikeuden harkintaan jäisi, milloin tuomarilla olisi pätevää syy kieltäytyä tällaisesta tuomarin virasta. Pätevänä syynä ei ainakaan voisi olla se, että virka olisi nimikkeeltään toinen tai se olisi palkkaukseltaan alempi kuin tuomarin uudelleenjärjestelyssä siirtyvä virka.
Tuomarille olisi mahdollista antaa ero myös niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa tuomarin viran tilalle jouduttaisiin tehtävien muuttumisen takia perustamaan kokonaan uusi, muu kuin tuomarin virka. Mikäli tuomari ei haluaisi siirtyä tällaiseen virkaan eikä vastaanota hänelle tarjottua toista tuomarin virkaa, hänelle voitaisiin antaa tällöinkin ero. Pätevänä syynä kieltäytyä tarjotusta tuomarin virasta ei voisi ainakaan olla sen sijainti työssäkäyntialueen ulkopuolella. Vastaavasti myöskään palkkaluokan tai virkanimikkeen muuttuminen ei olisi tällainen syy. Perusteltuna syynä kieltäytyä siirrosta ei voida myöskään pitää sitä, että tuomari tulisi uudelleenjärjestelyn seurauksena sijoitetuksi muuhun kuin tuomarin virkaan, jos hänelle ei ole kyetty järjestämään tuomarin virkaa.
Momentin toisen virkkeen mukaan tuomarin eroa koskeva asia olisi saatettava korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi lainkäyttöasiana. On perusteltua, että päätösvalta keskitettäisiin yhdelle tuomioistuimelle ja nimenomaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Asia olisi käsiteltävä kiireellisesti.
Eron antamista koskevan hakemuksen tekisi oikeusministeriö. Tuomioistuimet kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalaan, joka käytännössä huolehtii uudelleenjärjestelyjen toteuttamisesta ja henkilöstön sijoittumisesta niissä. Näin ollen tarkoituksenmukaista olisi, että sen toimivaltaan kuuluisi myös tuomarille uudelleenjärjestelyn perusteella annettavan eron hakeminen.
15 luku Kirjallinen varoitus ja virantoimituksesta pidättäminen
Lukuun on koottu virkamieslain 12 luvussa nykyisin oleva tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta johtuva erityissääntely. Luvussa säädettäisiin tuomarille annettavasta kirjallisesta varoituksesta sekä virantoimituksesta pidättämisestä. Sääntely koskisi myös ylimpien tuomioistuinten jäseniä ja niitä koskevissa laeissa olevan rinnastussäännöksen perusteella myös näiden tuomioistuinten esittelijöitä. Tuomareina sääntely koskisi myös asessoreja, asiantuntijajäseniä sotilasjäsenet ja Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet mukaan lukien sekä lautamiehiä.
1 §.Kirjallinen varoitus. Pykälässä säädettäisiin tuomarille annettavasta kirjallisesta varoituksesta. Asiantuntijajäseniä koskevassa luvussa olisi erikseen säädetty, että myös heille voidaan antaa kirjallinen varoitus noudattaen, mitä tuomarista säädetään (17 luku 19 §). Tuomarille annettavaa kirjallista varoitusta koskevaa sääntelyä sovellettaisiin myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijään. Asianomaisia tuomioistuimia koskeviin lakeihin otettaisiin nykyistä virkamieslain 48 §:ää vastaava säännös, jolla näiden tuomioistuinten esittelijöiden virassapysymisoikeus ja virkamiesoikeudellinen asema on rinnastettu tuomariin.
Kaikkia virkamiehiä koskeva yleissäännös kirjallisesta varoituksesta on virkamieslain 24 §:ssä. Sen mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Tuomioistuinlaissa säädettäisiin vain siitä, kenellä on valta antaa kirjallinen varoitus. Tätä koskeva sääntely on nykyisin virkamieslain 46 a §:ssä. Sääntely säilyisi asiallisesti voimassa olevan sisältöisenä, mutta säännökseen tehtäisiin sanamuodollisia ja teknisiä korjauksia.
Muutoksenhausta kirjallista varoitusta koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 2 §:ssä.
2 §.Virantoimituksesta pidättäminen. Pykälässä säädettäisiin tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä. Säännös koskisi 17 luvun 19 §:ään otettavan viittaussäännöksen perusteella myös asiantuntijajäseniä. Edellä kirjallisesta varoituksesta todettua vastaavasti säännöstä sovellettaisiin myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöihin.
Pykälän 1 momentin viittaussäännöksen mukaan tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetuilla perusteilla. Tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta ensinnäkin rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi, jos näillä voi olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäväänsä. Lisäksi tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta, jos hän kieltäytyy virkamieslain 19 §:ssä tarkoitetuista tarkastuksista tai tutkimuksista tai jos hän kieltäytyy antamasta sanotun pykälän mukaisesti terveydentilaansa koskevia tietoja taikka jos hänellä on sairaus, joka haittaa olennaisesti viran hoitoa.
Tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä päättäisi eräitä päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin se tuomioistuin, jonka palveluksessa tuomari on. Päällikkötuomarin toimivallasta on säännökset lain 8 luvussa. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden osalta säännös vastaa virkamieslain 46 §:n 3 momenttia. Tämän voimassa olevan lainkohdan mukaan muun tuomarin pidättää virantoimituksesta se tuomioistuin, jossa häntä on syytettävä virkarikoksesta eli hovioikeuden tuomareiden osalta korkein oikeus ja muiden tuomareiden osalta toimivaltainen hovioikeus. Ehdotuksen mukaan tästä toimivaltaperusteesta siis luovuttaisiin.
Päällikkötuomarin pidättäisi virantoimituksesta aina ylempi tuomioistuin eli käräjäoikeuden laamannin hovioikeus, hovioikeuden ja työtuomioistuimen presidentin korkein oikeus sekä hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden ylituomarin korkein hallinto-oikeus. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin viran toimituksesta pidättämisestä päättäisi asianomainen tuomioistuin.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin virkamieslakiin. Tällä tarkoitettaisiin erityisesti virkamieslain 40 §:n 4 momentin säännöstä virantoimituksesta pidättämisestä päättäneen viranomaisen velvollisuudesta muuttaa päätöstään olosuhteiden muututtua sekä virkamiesasetuksen 43 §:ssä säädettyä kuulemisvelvollisuutta.
Muutoksenhausta virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 3 §:ssä.
16 luku Virkasuhteen päättyminen
Luvussa säädettäisiin tuomarin virkasuhteen päättymisestä. Lisäksi säädettäisiin tuomarin toimivallan jatkumisesta eräissä tilanteissa. Sääntely koskisi kaikkia 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettuja tuomareita ja muita jäseniä. Lautamiesten tehtävästä vapauttamisesta säädettäisiin kuitenkin erikseen. Edellä todetulla tavalla korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijään ja esittelijän virkaan sovellettaisiin jatkossakin, mitä tuomarista ja tuomarin virasta säädetään. Näin ollen tämän luvun sääntelyä sovellettaisiin ylimpien tuomioistuinten esittelijöihin.
1 §.Eroamisikä ja eron antaminen. Tuomareita koskee virkamiehiä koskeva yleinen eroamisikä, josta säädetään virkamieslain 35 §:ssä. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös sanottuun virkamieslain säännökseen, jonka mukaan virkamiesten yleinen eroamisikä on 68 vuotta. Virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomarille antaisi hakemuksesta eron se tuomioistuin, jonka palveluksessa hän on. Nykyisin tätä koskeva sääntely on virkamieslain 46 §:n 1 momentissa, jonka mukaan muille kuin ylimpien tuomioistuinten jäsenille tai esittelijöille eron antaa oikeusministeriö. Ehdotuksen mukaan oikeusministeriön tehtävänä ei siten olisi enää antaa eroa muidenkaan tuomioistuinten tuomareille.
2 §.Tuomarille työkyvyttömyyden vuoksi annettava ero. Pykälässä säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta erota, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Se vastaisi voimassa olevan virkamieslain 46 §:n 2 momentin ensimmäistä virkettä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelystä, kun työkykynsä menettänyt tuomari ei itse hae eroa. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevan virkamieslain 46 §:n 2 momentin toista, kolmatta ja viidettä virkettä. Rinnastussäännöksen perusteella sääntely koskisi myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä. Heidän osaltaan toimivaltaperusteeseen tulisi muutos, koska nykyisin heitä koskevan eroasian käsittelee Helsingin hovioikeus tai Helsingin hallinto-oikeus. Perusteltua olisi, että ratkaisun eron antamisesta tekisi asianomainen tuomioistuin, kuten tuomareidenkin kohdalla.
Eron antamista koskeva asia käsiteltäisiin niin kuin nykyisinkin tuomioistuimessa lainkäyttöasiana. Ehdotuksen mukaan asia olisi käsiteltävä kiireellisesti. Lisäys perustuu siihen, että nämä asiat on valtion virkamieslain 55 §:n perusteella käsiteltävä kiireellisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan hakemuksen eron antamisesta tuomarille tekisi se tuomioistuin, joka on toimivaltainen virantoimituksesta pidättämistä koskevassa asiassa. Tämä tarkoittaa, että hakemuksen tekisi päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin se tuomioistuin, jossa tuomari on. Voimassa olevan lain mukaan hakemuksen voi tehdä tämä tuomioistuin mutta myös ylempi tuomioistuin. Ehdotus muuttaisi voimassa olevaa oikeutta siinä, että oikeus tehdä hakemus olisi päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin vain asianomaisella tuomioistuimella. Hakemuksen tekemisestä päättäisi päällikkötuomari.
Päällikkötuomareiden osalta hakemuksen tekisi ylempi tuomioistuin. Käytännössä hakemuksen tekemisestä päättäisi kyseisen tuomioistuimen päällikkötuomari.
Muutoksenhausta eron antamista koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 4 §:ssä.
3 §.Tuomarin toimivalta virkasuhteen päätyttyä. Pykälässä säädettäisiin tuomarin toimivallan jatkumisesta virkasuhteen päättymisen jälkeen. Se koskisi sekä vakinaisia että määräaikaisia tuomareita. Säännös korvaisi voimassa olevat hovioikeuslain 7 §:n, hallinto-oikeuslain 11 §:n, vakuutusoikeuslain 15 §:n ja markkinaoikeudesta annetun lain 27 §:n säännökset, joiden sanamuoto ei ole sopusoinnussa perustuslaissa säädetyn tuomarin riippumattomuuden kanssa. Perustuslain mukaisesti lähtökohtana tulisi olla, että tuomarina toimii vain tuomarin virkaan tai virkasuhteeseen nimitetty. Tuomioistuinten käytännön toiminnan kannalta perusteltua kuitenkin olisi, että tuomarin toimivalta tietyissä tilanteissa jatkuu myös virkasuhteen päättymisen jälkeen. Toimivallan jatkuminen olisi mahdollista vain rajoitetusti. Sääntely koskisi kaikkia tuomioistuimia.
Pykälän mukaan tuomari olisi virkasuhteensa päätyttyäkin toimivaltainen lainkäyttöasiassa, jonka hän on ratkaissut tai jonka ratkaisemiseen hän on monijäsenisen kokoonpanon jäsenenä osallistunut virkasuhteensa aikana. Pykälän mukaan tuomarin toimivalta jatkuisi myös silloin, kun monijäsenisessä kokoonpanossa ratkaistavassa asiassa on ennen tuomarin virkasuhteen päättymistä tehty kokoonpanolle ratkaisuehdotus.
Käytännössä kysymykseen tulisivat tarvittavat jatkotoimet asioissa, joissa suurin osa asian ratkaisemisen vaatimista toimenpiteistä olisi suoritettu ennen tuomarin virkasuhteen päätymistä. Sääntely mahdollistaisi sen, että tuomari tai tuomioistuimen ratkaisukokoonpano voisi antaa ratkaisun asiassa muuttumattomana ja ilman, että asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuneelle tuomarille annettaisiin erillinen määräys. Jos asia olisi käsitelty istunnossa ja ratkaisu, mutta tuomiota ei olisi vielä annettu, tuomari voisi tehdä asian vaatimat lopputyöt vielä senkin jälkeen, kun hän on jäänyt eläkkeelle, siirtynyt pois tuomioistuimen palveluksesta taikka on määräaikaisen virkasuhteensa jälkeen palannut hoitamaan esittelijän virkaa. Näin olisi esimerkiksi silloin, kun käräjäoikeus on toimittanut pääkäsittelyn yhden tuomarin kokoonpanossa, mutta tuomiota ei ole ehditty julistaa tai antaa ennen tuomarin virkasuhteen päättymistä.
Eri tuomioistuimissa otetaan asian ratkaisuun kantaa asian käsittelyn eri vaiheissa. Monijäsenisissä tuomioistuimissa työskentely on kirjallisessa menettelyssä etupainotteista siten, että esittelijän tai valmistelevan jäsenen ratkaisuehdotus kiertää jäsenillä ennen varsinaisen istunnon järjestämistä. Asian valmisteleva tuomari ottaa kantaa ratkaisuun jo ratkaisuehdotuksella. Kierron aikana kokoonpanon muut jäsenet esittävät huomionsa ehdotuksesta ja muodostavat kantansa ratkaisun sisällöstä. Tuomioistuinten toiminnan tehokkaan järjestämisen kannalta on nykyisen käytännön mukaisesti ollut perusteltua, että asian valmisteluun tällä tavoin osallistuneen ja ratkaisuun sidotuksi tulleen tuomarin työpanos ei mene hukkaan. Ajankohdan, josta tuomari tulee sidotuksi asian ratkaisuun, tulisi olla kaikille kokoonpanon jäsenille sama. Tästä syystä toimivallan säilyminen sidottaisiin ratkaisuehdotuksen laatimiseen.
Ratkaisevaa toimivallan jatkumisen kannalta olisi, että tuomari on ennen virkasuhteensa päättymistä ilmaissut kantansa siitä, miten asia on ratkaistava. Jälkityöt eivät saisi merkittävästi muuttaa tuota ratkaisua. Ratkaisun tulisi siten olla pääkäsittelyssä tai istunnossa keskustellun tai äänestetyn mukainen. Toimivalta säilyisi myös tilanteissa, joissa on tehty ratkaisuehdotus monijäseniselle kokoonpanolle ja tuomari on esittänyt siitä laissa säädetyn asian käsittelyjärjestyksen mukaisesti mielipiteensä. Mikäli asiassa ei järjestettäisi istuntoa, kuten esimerkiksi kansliassa ratkaistavissa asioissa tai vakuutusoikeudessa niin sanotuissa yksimielisissä asioissa, riittävää olisi, että tuomari on ennen virkasuhteen päättymistä ilmaissut mielipiteensä asiassa. Jälkitoimet rajoittuisivat siten ratkaisuehdotuksen läpikäymiseen ja tekniseen muokkaamiseen. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, että asia on ratkaistu tai siinä on tehty ratkaisuehdotus tuomarin ollessa vielä virkasuhteessa. Näin ollen pelkästään se, että asia on jaettu tuomarille, ei riittäisi toimivallan jatkumiseen.
Käytännössä säännös merkitsisi, että tuomioistuimissa on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka pitkään asioita voidaan jakaa ratkaistavaksi niille tuomareille, joiden virkasuhde on päättymässä.
Huomiota olisi kiinnitettävä myös siihen, että jälkityöt hoidettaisiin nopeasti loppuun niissä asioissa, joissa ratkaisemiseen osallistuneen jäsenen toimivalta on päättynyt. Jälkitöiden tekeminen pitkään virkasuhteen päättymisen jälkeen ei ole useinkaan käytännössä mahdollista tai perusteltua tuomioistuimen riippumattomuus huomioon ottaen.
Säännös koskisi myös esittelijää silloin, jos ratkaisun perustelut muuttuvat asian ratkaisemisen tai ratkaisuehdotuksen laatimisen jälkeen tavalla, jonka esittelijä katsoo edellyttävän eriävän mielipiteen jättämistä.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa säädetty ei koskisi tuomaria, jolle on 2 §:n perusteella annettu ero.
IV OSA ASIANTUNTIJAJÄSENET JA MUU HENKILÖKUNTA
17 luku Asiantuntijajäsenet
Lukuun koottaisiin eri tuomioistuimissa toimivia asiantuntijajäseniä koskevat säännökset korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenet mukaan lukien. Yleisten tuomioistuinten sotilasjäsenistä säädettäisiin kuitenkin edelleenkin sotilasoikeudenkäyntilain 3 luvussa, joka tarkistettaisiin vastaamaan tässä luvussa asiantuntijoista säädettyä. Lautamiehistä säädettäisiin niin ikään omassa laissaan.
Yleisperusteluissa todetulla tavalla asiantuntijajäsenten nimittämismenettelyä pyritään yhtenäistämään. Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistetun sääntelyn perusteella myös sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä oikeudesta palkkioon olisi kaikille asiantuntijoille yhtenäiset säännökset (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015). Asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista kielitaitovaatimusta lukuun ottamatta säädettäisiin asiantuntijaryhmittäin omissa pykälissään.
Tuomioistuinten tehtävänä olisi julistaa asiantuntijoiden tehtävät haettavaksi, hankkia tarpeelliset selvitykset sekä tehdä oikeusministeriölle esitys tehtävään määräämisestä. Oikeusministeriön tehtävänä olisi esitellä asia edelleen valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille. Asiantuntijajäsenten toimikausia yhdenmukaistettaisiin niin, että se olisi kaikille viisi vuotta.
Kaikista tässä luvussa tarkoitetuista tuomioistuimen jäsenistä käytettäisiin nimitystä asiantuntijajäsen. Yleisperusteluissa tarkemmin selostetun perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 53/2014 vp) johtuen heidän olisi luvussa säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi täytettävä perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Sekä asiantuntijajäsenten määräämistä valmistelevan tuomioistuimen että asian valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille esittelevän oikeusministeriön olisi varmistuttava siitä, että valitut henkilöt täyttävät nämäkin kelpoisuusvaatimukset.
Vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen intressijäsenten nimittämisessä on perustuslakivaliokunnan toteamalla tavalla kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän hoitamisesta. Sääntelyssä on otettu huomioon valiokunnan vaatimus siitä, että ehdokasasettelusta järjestöissä huolehtivat henkilöt toimivat virkavastuulla. Heidän on myös sovellettava hallinnon yleislakeja. Sääntelyssä on otettu huomioon myös valiokunnan edellyttämät toimenpiteet, joilla taataan se, että nimitysehdotusta valtioneuvostolle valmisteltaessa voidaan varmistua pätevimpien ehdokkaiden valinnasta ja siitä, että ehdokasasettelu on muutoinkin toteutettu asianmukaisesti. Nämä edellytykset on otettu huomioon työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden intressijäsenten määräämismenettelystä säädettäessä (13 ja 15 §).
Oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annettua lakia koskevan lakiehdotuksen 16 §:n mukaan vakuutusoikeudessa on myös asiantuntijalääkäreitä, jotka eivät kuitenkaan ole vakuutusoikeuden jäseniä (lakiehdotus 5). Heidän tehtävänään on antaa pyynnöstä vakuutusoikeudelle lausuntoja. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijalääkäreiden nimittämisestä, kelpoisuusvaatimuksista, sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä tehtävästä vapauttamisesta on voimassa mitä tässä laissa säädetään vakuutusoikeuden lääkärijäsenestä.
1 §.Asiantuntijajäsenen asema. Asiantuntijajäsen on tuomioistuimen jäsen, mistä syystä häneen tuomiovallan käyttäjänä tulisi soveltaa samoja säännöksiä kuin tuomariin. Asiantuntijajäsen myös vastaa virkatuomarin tavoin toimintansa lainmukaisuudesta.
Tämä huomioon ottaen pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että asiantuntijajäsen on tuomiovaltaa käyttäessään samalla tavalla riippumaton kuin tuomari.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin lisäksi viittaussäännös tuomarin velvollisuuksista ja virkavastuusta säätävään 9 luvun 1 ja 2 §:ään. Asiantuntijajäseniin ei tehtävän luonteen vuoksi voitaisi soveltaa ainakaan sivutoimia tai virkavapautta koskevia säännöksiä.
2 §.Asiantuntijajäsenen oikeus pysyä tehtävässään. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti asiantuntijajäsenen oikeudesta pysyä tehtävässään sinä aikana, joksi hänet on tehtävään määrätty. Asiantuntijajäsentä ei voida julistaa menettäneeksi tehtäväänsä toimikautensa aikana muutoin kuin tuomioistuimen tuomiolla. Tämän luvun 18—21 §:ssä on tähän liittyen säännökset asiantuntijajäsenen asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä, kirjallisen varoituksen antamisesta ja tehtävästä pidättämisestä, terveydentilan selvittämisestä ja työkyvyttömyyden perusteella annettavasta erosta sekä asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttamisesta eräissä tapauksissa.
3 §.Asiantuntijajäsenten määrääminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten tehtävään määräämisestä. Toimivalta vastaisi nykyistä sääntelyä. Pykälän mukaan valtioneuvosto määräisi asiantuntijajäsenet hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen. Työtuomioistuimeen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen asiantuntijajäsenet määräisi tasavallan presidentti.
4 §.Asiantuntijajäsenten ja varajäsenten lukumäärä. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten ja varajäsenten lukumäärästä. Sen 1 momentin mukaan asiantuntijajäseniä olisi määrättävä riittävä määrä. Työtuomioistuinten asiantuntijajäseniä on kuitenkin aina 14. Tästä syystä momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin viittaussäännös 6 luvun 2 §:ään, jossa työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten lukumäärästä säädettäisiin.
Pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijajäsenille voitaisiin määrätä riittävä määrä varajäseniä, joista on voimassa, mitä asiantuntijajäsenestä säädetään. Tuomioistuimen omaan harkintaan jäisi asiantuntijajäsenten tehtäviä haettavaksi julistaessaan arvioida, tarvitaanko varajäseniä ja kuinka paljon heitä tulisi olla. Nykyisin heitä on määrätty kaksi kullekin asiantuntijajäsenelle. Varajäsenet osallistuvat asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen silloin, kun varsinainen jäsen on estynyt. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenille ei ole määrätty varajäseniä. Tämän ei ole katsottu olevan perusteltua ottaen huomioon korkeimman hallinto-oikeuden asema ylimpänä tuomioistuimena. Ehdotettu sääntely ei edellyttäisi, että tätä käytäntöä muutetaan.
5 §.Asiantuntijajäsenten toimikausi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asiantuntijajäsenten toimikauden pituudesta. Se yhtenäistettäisiin niin, että se olisi kaikille asiantuntijajäsenille viisi vuotta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että muiden kuin vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten toimikautta pidennettäisiin neljästä ja työtuomioistuimen jäsenten kolmesta vuodesta viiteen vuotta. Asiantuntijajäsenen tilalle voitaisiin määrätä uusi jäsen, jos tehtävä vapautuisi kesken toimikauden. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ollut käytössä menettely, jossa asiantuntijajäsen määrätään aina koko toimikaudeksi kerrallaan riippumatta siitä, milloin tehtävä on vapautunut. Muissa tuomioistuimissa taas on kesken toimikauden tarvittaessa käytetty varajäseniä. Säännös mahdollistaa nämä molemmat toimintatavat.
Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, jonka mukaan asiantuntijajäsenet määrätään enintään siihen saakka, kunnes he saavuttavat tuomarille säädetyn eroamisiän. Käytännössä heidät voitaisiin määrätä enintään sen kuukauden loppuun, jona he saavuttavat laissa säädetyn eroamisiän. Vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäri on tuomioistuimen käytettävissä oleva asiantuntija, jolla ei ole virassapysymisoikeutta eikä häneen siten sovellettaisi eroamisikää eikä myöskään puheena olevan momentin säännöstä.
6 §.Tehtävien julistaminen haettavaksi. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin julistaisi asiantuntijajäsenten tehtävät haettavaksi. Pykälän 2 momentin mukaan tehtävien auki julistaminen ei kuitenkaan koskisi työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden niin sanottuja intressiedustuksen perusteella nimettäviä jäseniä. Nämä pääosin työ- tai virkasuhteisiin perehtyneet asiantuntijat nimettäisiin jatkossakin edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksista, eikä heidän tehtäviään siten julistettaisi lainkaan haettavaksi. Työtuomioistuin tai vakuutusoikeus pyytäisi ehdotukset asianomaisilta järjestöiltä, mutta muutoin intressiedustajien nimittämisessä noudatettaisiin voimassa olevaa vastaavaa menettelyä.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voisi hankkia hakijoista lausunnon tai muuta selvitystä.
7 §.Esitys tehtävään määräämisestä. Ehdotuksen mukaan asiantuntijajäsenet määrättäisiin asianomaisen tuomioistuimen esityksestä. Tämä vastaa tuomarin nimittämisessä noudatettavaa menettelyä, ja sitä on pidettävä asianmukaisena asiantuntijajäsenten aseman tuomioistuimen jäsenenä huomioon ottaen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuinten velvollisuudesta toimittaa oikeusministeriölle perusteltu esitys siitä, ketkä hakijoista olisi määrättävä tehtäviin. Oikeusministeriön tehtävänä olisi toimittaa esitys edelleen valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille ratkaistavaksi. Käytännössä oikeusministeriö noudattaisi tuomioistuimen nimitysesitystä, mutta se voisi tarvittaessa kiinnittää huomiota kelpoisuusehtojen täyttymiseen, sidonnaisuuksiin ja muihin vastaaviin seikkoihin kuin tuomareita nimitettäessä.
Pykälän 2 momentissa olisi lisäksi tarkentava säännös siitä, että esitys työtuomioistuimen työ- ja virkasuhteisiin perehtyneiden jäsenten nimittämisestä tehdään 13 §:ssä tarkoitettujen keskusjärjestöjen ehdotuksesta. Vastaava säännös olisi myös vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoimintaan sekä sotilasvamma-asioita tuntevista jäsenistä (15 §). Vakuutusoikeuden olisi lisäksi kuultava sosiaali- ja terveysministeriötä ennen lääkärijäsenten määräämistä koskevan esityksen toimittamista oikeusministeriölle.
8 §.Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi asiallisesti hallinto-oikeuslain 8 §:n 2 momenttia. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti asiantuntijajäsenen olisi pykälässä säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi täytettävä perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Kuten perustuslain esitöissä on todettu, taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita ja nuhteetonta käytöstä.
Kaikkien puheena olevan luvun 8—10 ja 12—16 §:ssä tarkoitettujen asiantuntijajäsenten tulisi täyttää nämä yleiset nimitysperusteet. Sekä asiantuntijajäsenten määräämistä valmistelevan tuomioistuimen että asian valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille esittelevän oikeusministeriön olisi varmistuttava siitä, että valitut henkilöt täyttävät nämäkin kelpoisuusvaatimukset.
Perustuslaissa säädettyjen nimitysperusteiden soveltumisesta ei ole tarpeen ottaa viittaussäännöstä lakiin, kuten ei virkatuomareidenkaan kohdalla ole tehty.
9 §.Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä annetun lain 2 §:n 1 ja 2 momenttia. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.
10 §.Markkinaoikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 7 §:ää. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.
11 §.Markkinaoikeuden asiantuntijajäsenen kelpoisuus samassa oikeudenkäynnissä käsiteltävissä asioissa. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 9 §:ää.
12 §.Työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 2 momenttia. Asiantuntijajäseniä koskisi lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista, jotka eivät edusta työnantaja- tai työntekijäetuja. Kelpoisuusvaatimuksena oleva ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto muutettaisiin vastaamaan, mitä tuomareiden kelpoisuusvaatimuksista säädetään 10 luvun 1 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin intressijäsenten kelpoisuusvaatimuksista.
13 §.Työtuomioistuimen työ- ja virkasuhteisiin perehtyneiden asiantuntijajäsenten määräämistä koskeva ehdotus. Pykälässä säädettäisiin muiden työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten nimittämisessä noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 3 momenttia.
Ehdotuksia tekevien työmarkkinajärjestöjen ja muiden tahojen olisi työtuomioistuimen ja oikeusministeriön lisäksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla huolehdittava siitä, että tehtävään esitettävät täyttävät perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun asetuksen 10 §:ää vastaavasti siitä, että määrättäväksi ehdotettujen asiantuntijajäsenten keskuudessa tulee olla teollisuuden, maatalouden ja palvelualan työsuhteisiin perehtyneitä jäseniä.
Pykälän 3 ja 4 momentti vastaisivat asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 3 §:ää. Lainkohdasta ilmenee, että työtuomioistuin tekee esityksensä oikeusministeriölle tasavallan presidentille esittelemistä varten. Lakiin otettaisiin nimenomainen säännös työtuomioistuimen velvollisuudesta pyytää ehdotusta keskusjärjestöiltä.
Voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 3 §:n 1 momentin säännöstä, jonka mukaan ehdotuksessa on oltava kaksi kertaa niin monta ehdokasta kuin jäseniksi ja varajäseniksi tarvitaan, tarkistettaisiin. Lakivaliokunta hyväksyi vakuutusoikeuslain uudistamisen yhteydessä oikeusministeriön näkemyksen siitä, että vakuutusoikeuden menettely, jossa ehdokkaita nimetään kaksinkertainen määrä verrattuna tarvittavaan määrään, on perusteltu (LaVM 30/2014 vp). Näin ollen tämän katsotaan olevan riittävä myös työtuomioistuimen asiantuntijajäseniä määrättäessä. Säännökseen otettaisiin siten lisäys siitä, että ehdotuksia on tehtävä vähintään kaksinkertainen määrä tarpeeseen verrattuna. Lisäksi työtuomioistuimella olisi mahdollisuus pyytää uutta ehdotusta, mikäli ehdotettavat henkilöt eivät täytä yleisiä virkanimitysperusteita. Määräykset voitaisiin kuitenkin jatkossakin antaa, vaikka ehdotusta ei olisi tehty määräajassa tai se olisi tehty puutteellisena.
Pykälän 5 momenttiin otettaisiin vaatimus siitä, että ehdotuksia tekevissä järjestöissä ja muissa 1 momentissa tarkoitetuissa tahoissa ehdokasasettelua hoitavat henkilöt toimivat virkavastuulla ja heihin sovelletaan rikoslain 40 luvun säännöksiä. Selvää on, että heihin sovellettaisiin tällöin myös vahingonkorvauslain mukaista vahingonkorvausvastuuta.
14 §.Vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan vakuutusoikeuslain 4 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muiden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista. Se vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 5 §:ää. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.
15 §.Vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoiminnan olosuhteita tuntevien sekä sotilasvamma-asioita tuntevien asiantuntijajäsenten määräämistä koskeva ehdotus. Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 11 §:n 1 momentin säännöstä asiantuntijajäsenten määräämisestä ja 2 kohta uudistetun vakuutusoikeuslain 12 §:n viimeistä virkettä.
Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat asiallisesti uudistetun vakuutusoikeuslain 5 §:n 2 ja 3 momenttia. Niissä olisi siten huomioitu edellä 13 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa selostetut tarkistukset. Pykälän 3 momentin mukaan vakuutusoikeuden olisi pyydettävä 1 momentissa tarkoitetuilta tahoilta ehdotukset asiantuntijajäsenten nimittämisestä.
Pykälän 4 momenttiin otettaisiin vaatimus siitä, että ehdotuksia tekevissä järjestöissä ja muissa 1 momentissa tarkoitetuissa tahoissa ehdokasasettelua hoitavat henkilöt toimivat virkavastuulla ja heihin sovelletaan rikoslain 40 luvun säännöksiä.
16 §.Asiantuntijajäsenten kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin kootusti eri tuomioistuinten asiantuntijajäseniltä vaadittavasta kielitaidosta. Pykälän 1 momentti koskisi hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksia. Säännös vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 8 a §:ää, jonka mukaan asiantuntijajäseneltä vaadittava kielitaito riippuu tuomaria vastaavasti siitä, onko kyseessä yksi- vai kaksikielinen hallinto-oikeus. Asiantuntijajäsenen ja tuomarin kielitaitovaatimukset eivät kuitenkaan ole yhtenevät. Kun tuomarilta edellytetään kaksikielisen tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön erinomaista kielitaitoa, asiantuntijajäsenelle riittävää on tämän kielen hyvä taito.
Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksista säädettäisiin edelleenkin erikseen. Ahvenanmaan tuomioistuimissa edellytettävästä kielitaidosta säädetään Ahvenanmaan maakunnassa valtion palveluksessa olevilta vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 2 momentissa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muissa tuomioistuimissa kuin hallinto-oikeuksissa olevien muiden kuin intressiedustajina toimivien asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksista nykyistä lainsäädäntöä vastaavasti.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden intressiedustajilta vaadittavasta kielitaidosta nykyistä lainsäädäntöä vastaavasti.
17 §.Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten velvollisuudesta antaa tuomareita vastaava sidonnaisuusilmoitus, josta säädetään 11 luvun 12 §:ssä. Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistuksen myötä sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuus koskee kaikkia tuomioistuinten asiantuntijajäseniä. Velvollisuus koskee myös vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä.
Asiantuntijajäsenet eivät kuuluisi sivutoimilupajärjestelmän piiriin. Sivutoimi voi kuitenkin olla sen laatuinen, että se on mainittava asiantuntijajäsenen tekemässä sidonnaisuusilmoituksessa.
Myös asiantuntijajäsenten sidonnaisuusilmoitukset rekisteröitäisiin Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin.
Tuomareista poiketen sidonnaisuusilmoitus annetaan aina asianomaiselle tuomioistuimelle, joka toimittaisi sen nimitysesityksen liitteenä tai rekisterin välityksellä oikeusministeriölle.
18 §.Asiantuntijajäsenen asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Asiantuntijajäsenellä on toimikautensa ajan tuomaria vastaava oikeus pysyä tehtävässään. Tämän oikeuden turvaamiseksi asiantuntijajäsenellä olisi pykälän mukaan oikeus jatkaa tehtävässään toisessa tuomioistuimessa, jos tehtävät sinne uudelleenjärjestelyssä siirtyvät. Tämä vastaa myös käytännössä noudatettua menettelyä.
19 §.Kirjallinen varoitus ja asiantuntijajäsenen tehtävästä pidättäminen. Asiantuntijajäsenet eivät ole tehtävässään virkasuhteessa eikä virkamieslakia siten sovelleta heihin. On kuitenkin perusteltua, että myös asiantuntijajäsenelle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos hän toimii virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Samoin asiantuntijajäsen tulee voida pidättää tehtävästään noudattaen soveltuvin osin, mitä tuomareista säädetään. Tästä syystä tuomioistuinlakiin ehdotetaan otettavaksi säännös kirjallisen varoituksen antamisesta asiantuntijajäsenelle sekä asiantuntijajäsenen pidättämisestä tehtävästään. Perusteet arvioitaisiin valtion virkamieslaissa säädettyä noudattaen. Kirjallinen varoitus on käytännössä työnjohdollinen toimenpide, jolla voidaan puuttua esimerkiksi työyhteisön hyvinvoinnin tai tuomioistuinta kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta moitittavaan menettelyyn. Virantoimituksesta pidättämisen edellytyksistä säädetään yksityiskohtaisesti virkamieslain 40 §:ssä. Asiantuntijajäsenten kohdalla menettely voisi tuomioistuimessa käynnistyä vain tilanteissa, joissa asiantuntijajäsen toimii vastoin velvollisuuksiaan kyseisessä tehtävässä. Jos asiantuntijajäseneksi nimitetty henkilö on virassa muualla, kuten esimerkiksi on sotilasjäsenten kohdalla, ja menettely rikkoo myös siihen kuuluvia velvollisuuksia, asia voisi tuomioistuimen lisäksi kuulua myös tuon viranomaisen käsiteltäväksi.
20 §.Asiantuntijajäsenen terveydentilan selvittäminen ja työkyvyttömyyden perusteella annettava ero. Tarvittaessa myös asiantuntijajäsenten terveydentila tulee voida selvittää, jotta heidän työkykynsä voidaan arvioida. Koska virkamieslakia ei sovelleta asiantuntijajäseniin, pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös mainitun lain 19 §:ään.
Vastaavilla perusteilla pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että asiantuntijajäsen voidaan erottaa tehtävästään, jos hän on menettänyt sairauden, vian tai vamman vuoksi työkykynsä. Tältä osin viitattaisiin 16 luvun 2 §:ään.
21 §.Asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttaminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenenä toimivan lääkärin tehtävästä vapauttamisesta kelpoisuuden menettämisen perusteella. Pykälä koskisi siis vain niitä asiantuntijajäseniä, joiden kelpoisuusvaatimuksena on lääkärin tutkinto. Näitä on hallinto-oikeudessa sekä vakuutusoikeudessa. Säännös koskisi myös vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä.
Pykälän mukaan asianomaisen tuomioistuimen olisi vapautettava asiantuntijajäsen tehtävästään, jos lääkäri on menettänyt oikeuden toimia laillistettuna lääkärinä tai sellaisena erikoislääkärinä, joka on kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Niin ikään vapauttaminen voisi tulla kyseeseen, jos asiantuntijajäsenen oikeutta toimia lääkärinä on rajoitettu. Oikeuden menettäminen tai rajoittaminen perustuu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin. Sen 4 §:ssä säädetään oikeuden myöntämisestä ja 26 §:ssä perusteista, joilla oikeus voidaan menettää toistaiseksi tai määräajaksi. Jos lääkärin oikeuksien menettäminen tai rajoittaminen on määräaikainen, asiantuntija voidaan vapauttaa tehtävästään vastaavaksi määräajaksi.
Asiantuntijajäsentä olisi kuultava ennen asiasta päättämistä.
Koska kysymyksessä on tuomioistuimen ratkaisutoimintaan osallistuva jäsen, tuomioistuimen päätöksestä on voitava valittaa. Lääkärijäseniä on vain hallinto-oikeuksissa ja vakuutusoikeudessa. Niiden päätöksestä haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Asia olisi muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävä lainkäyttöasiana.
Tehtävästä vapauttamista koskevaa päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Tällä tarkoitetaan muutoksenhakua lääkärin oikeuksien menettämistä tai rajoittamista koskevasta päätöksestä samoin kuin muutoksenhakua siitä päätöksestä, jolla tuomioistuin on tämän lainkohdan nojalla vapauttanut asiantuntijan tästä tehtävästään.
22 §.Asiantuntijajäsenten palkkio. Pykälän mukaan asiantuntijoille maksettaisiin tehtävästään valtion varoista kohtuullinen palkkio ja korvaus. Säännös ei koskisi vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä vaan heille maksettava palkkio määräytyisi hallintolainkäyttölain perusteella.
18 luku Asessorit
Luvussa säädettäisiin perustettavaksi ehdotetuista asessorin koulutusviroista, asessorin kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä, toimivallasta ja koulutusohjelmasta.
1 §.Asessorin virat. Pykälässä säädettäisiin asessorin viroista, joita voisi olla kaikissa tuomioistuimissa käräjäoikeuksia ja ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Virat olisivat vakinaisia tuomarin virkoja, jotka kuitenkin täytettäisiin määräajaksi. Toimikausi olisi kolmen vuoden pituinen. Tämä aika on riittävä ottaen huomioon yhtäältä tuomarin tehtäviin perehtymisen tarpeet sekä toisaalta ne vaatimukset, joita määräaikaisen tuomarin toimikauden pituudelle on asetettava tuomarin riippumattomuuden kannalta. Kyseessä olisi tuomarin virka. Asessorit olisivat siten lueteltu tuomareita koskevassa 1 luvun 5 §:ssä. Asessorilla olisi nimityksensä keston ajan tuomaria vastaava virassapysymisoikeus. Tuomioistuimen jäsenenä asessoreilla olisi samat velvollisuudet kuin varsinaisilla tuomareilla.
Momentin toisen virkkeen mukaan erityisestä syystä nimitystä voitaisiin jatkaa enintään kahdella vuodella. Tällaisena syynä voitaisiin esimerkiksi pitää sitä, että asessorin työpanosta tarvittaisiin mahdollisesti vielä vireillä olevien laajojen asioiden käsittelemiseksi. Mahdollisuus jatkaa toimikautta voisi jossain tilanteessa olla tarpeen myös siksi, että asessori voisi joustavasti siirtyä muihin tehtäviin. Toimikauden jatkaminen edellyttäisi sitä, että tuomioistuimelle osoitetaan nimityksen jatkamista varten tarvittavat taloudelliset resurssit.
Pykälän 2 momentin mukaan kaksi vuotta asessorina toiminut voisi toimia lopun toimikaudestaan muussa tuomarin tehtävässä tai ylimmissä tuomioistuimissa esittelijänä. Asessori voisi toimia tuomarina esimerkiksi käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa toimiminen kehittää muun muassa prosessinjohtoon liittyvää osaamista tehokkaasti. Käräjäoikeuksissa käsitellään myös muun ohella useita sellaisia hakemusasioita, joista vain pieni osa päätyy asioiden luonteen vuoksi muutoksenhaun myötä hovioikeuden käsiteltäväksi. Esimerkiksi yrityssaneerausasioiden osaamista ei voida kerryttää riittävällä tavalla yksinomaan ylioikeudessa toimien. Sama koskee myös tuomioistuinsovittelua, joka tapahtuu miltei pelkästään käräjäoikeuksissa. Tuomarin työn kannalta arvokasta osaamista on mahdollista kuitenkin kerryttää tehokkaasti myös muissa tuomarin tehtävissä sekä toimittaessa esittelijänä ylimmissä tuomioistuimissa. Kaikkien tuomioistuinten kannalta on lisäksi tarkoituksenmukaista, että tuomareita sekä esittelijöitä ylimpiin tuomioistuimiin nimitettäessä huomioon voidaan ottaa ainakin kokeneemmat asessorin virkaan nimitetyt henkilöt.
Muussa tuomarin tehtävässä samassa tai toisessa tuomioistuimessa taikka näihin rinnastuvassa esittelijän tehtävässä toimittu aika luettaisiin koulutusajaksi, jonka aikana koulutettavan tulisi osallistua henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisiin koulutuksiin samalla tavoin kuin toimittaessa koko koulutusaika samoissa tehtävissä. Koska kouluttautumisoikeus ja -velvollisuus olisi yleinen, koko lainkäyttöhenkilökuntaa koskeva, kouluttautumisella ei olisi merkittävää vaikutusta esimerkiksi käräjätuomarina toimivan tuomarikoulutettavan työpanokseen verrattuna muiden tuomareiden työpanokseen samassa tuomioistuimessa.
Siitä huolimatta, että toisessa tuomioistuimessa toimittu aika voitaisiin lukea hyväksi asessorin koulutusohjelmaa suoritettaessa, kysymyksessä oleva henkilö nimitettäisiin siihen virkaan, jossa hän kulloinkin toimii. Myös toimivalta, palkkaus ja virkasuhteen muut ehdot määräytyisivät sen viran mukaan, jossa asianomainen henkilö kulloinkin toimii. Virkavapauden myöntämisestä asessorille toisessa tuomarin tehtävässä tai tähän rinnastuvassa esittelijän tehtävässä toimimisen ajaksi päättäisi päällikkötuomari.
Laissa ei olisi erityissäännöksiä asessorien nimittämisestä. Sovellettavaksi tulisivat siten yleiset säännökset määräaikaisten tuomareiden nimittämisestä. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nimenomainen viittaussäännös 12 lukuun, jossa säädetään tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Koska toimikausi olisi lähtökohtaisesti pidempi kuin vuosi, nimitysvalta kuuluisi yleensä ylimmille tuomioistuimille. Jos asessori nimitetään poikkeuksellisesti virkasuhteeseen vain enintään vuoden ajaksi, nimityksestä päättäisi asianomainen tuomioistuin. Asessorin virkojen haettavaksi julistaminen kuuluisi kuitenkin 21 luvun 1 §:n mukaan tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäväksi. Sen olisi noudatettava, mitä 12 luvun 2 §:ssä säädetään. Se huolehtisi myös hakumenettelyn muusta järjestämisestä sekä asessorien esivalinnasta. Lautakunnan tehtäviä on selostettu tarkemmin mainitussa 21 luvun 1 §:ssä.
2 §.Asessorin kelpoisuusvaatimukset ja nimitysperusteet. Pykälässä säädettäisiin asessorilta vaadittavasta kelpoisuudesta ja nimitysperusteista. Asessoriksi nimitettävän tulisi täyttää 10 luvun 1 §:ssä säädetyt tuomarin yleiset kelpoisuusvaatimukset. Markkinaoikeustuomarilta edellytetään yleisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi, että hän on perehtynyt kilpailu- tai valvonta-asioihin, hankinta-asioihin, teollis- tai tekijänoikeudellisiin asioihin taikka markkinaoikeudellisiin asioihin (10 luku 7 §). Vastaavaa kelpoisuusvaatimusta ei laissa aseteta asessorin virkaan nimittämiselle, mutta virkaan nimitettäessä tällainen perehtyneisyys voidaan tietenkin katsoa ansioksi.
Lisäksi edellytyksenä asessorin virkaan olisi vähintään kolme vuoden kokemus tuomarin, tuomioistuimen esittelijän tai valmistelijan, asianajajan tai muun oikeusavustajan, syyttäjän taikka muusta sellaisesta lakimiestehtävästä, jonka voidaan katsoa antavan edellä mainittuun toimintaan rinnastuvia valmiuksia tuomarin tehtävään. Myös tuomioistuinharjoittelun suorittaminen otettaisiin huomioon kolmen vuoden työkokemusta laskettaessa. Tällä lisävaatimuksella varmistettaisiin, että virkaan nimitettävällä olisi riittävä perehtyneisyys, kyky ja taito toimia tuomarin tehtävissä. Asessorin virkaan voisi hakeutua siis jo jonkun aikaa lakimiestehtävissä lakimiestutkinnon suorittamisen jälkeen työskennellyt.
Virkaan nimitettäessä arvioitaviksi tulisivat myös hakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet, perehtyneisyys ja valmiudet tuomarin tehtävään. Valittaessa otettaisiin huomioon hakijoiden opintomenestys, työkokemus sekä muu pätevöityminen. Asessoreiden koulutuksessa otettaisiin huomioon mahdollisen tuomioistuinharjoittelun yhteydessä annetun koulutuksen ohella myös esittelijänä ja muissa lakimiestehtävissä saatu koulutus. Lisäedellytyksenä asessoriksi nimittämiselle olisi, että hakija on suorittanut hyväksytysti kokeen, jossa on osoitettava tuomarin tehtävässä toimimista koskevien keskeisten säännösten ja yleisten periaatteiden tuntemus. Tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävänä olisi säännöllisin väliajoin järjestää näitä kokeita. Kokeessa varmistettaisiin, että siihen osallistuva tuntee riittävästi ne säädökset ja ohjeet, jotka yleisesti koskevat tuomarin virkaa ja tuomarin virassa työskentelemistä. Alkukokeen sisältöä on selostettu tarkemmin tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäviä koskevan 21 luvun 1 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Asessorilta edellytettäisiin vastaavaa kielitaitoa kuin tuomarilta. Asessorin virka ei voi olla 10 luvun 11 §:ssä tarkoitettu erityistä kielitaitoa edellyttävä virka.
3 §.Asessorin toimivalta. Pykälässä säädettäisiin asessorin toimivallasta. Se olisi yleinen ja varsinaista tuomaria vastaava. Laissa ei siten yhtä poikkeusta lukuun ottamatta asetettaisi asessorin osallistumiselle ratkaisutoimintaan mitään asian laatua, laajuutta tai vaikeusastetta koskevia rajoituksia. Asessori voisi siis periaatteessa osallistua minkä tahansa asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Asessori voisi ratkaista asioita itsenäisesti myös silloin, kun ne lain mukaan voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa, sekä toimia tuomioistuimen ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana. Lain 1 luvun 4 §:n perusteella tuomioistuimen työjärjestyksessä voitaisiin tarvittaessa antaa määräyksiä, joiden mukaan työskentelyn järjestämisessä ja esimerkiksi asioiden jakamisessa voidaan ottaa huomioon asian tai asiaryhmän vaikeusaste ja asessorin perehtyneisyys. Tarkoituksenmukaista voisi esimerkiksi olla, että asessorin käsittelemien asioiden vaikeusaste kasvaa koulutuksen edetessä.
Pykälän 1 momentin perusteella ratkaisukokoonpanossa ei kuitenkaan voisi olla yhtä useampaa asessoria kerrallaan.
Pykälän 2 momentin mukaan asessori ei voisi osallistua tuomarin virkarikosta koskevan asian käsittelyyn. Tuomarin aseman vuoksi on perusteltua, että vakinaiset tuomarit ratkaisevat nämä asiat.
Pykälän 3 momentin mukaan asessori voisi toimia tuomioistuimen puheenjohtajana.
4 §.Asessorin koulutusohjelma. Pykälässä säädettäisiin asessorin koulutusohjelmasta, jonka sisällön ja käytännön toteutuksen suunnittelu kuuluisi tuomarinkoulutuslautakunnalle.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin koulutuksen tavoitteista. Sen mukaan koulutuksen tavoitteena olisi syventää asessorin laintuntemusta ja oikeudellista osaamista sekä antaa hyvät valmiudet itsenäiseen oikeudelliseen ratkaisutoimintaan myös laajoissa ja vaikeissa asioissa. Asessoreille suunnatun koulutuksen tulisi olla sisällöltään mahdollisimman korkeatasoista ja monimuotoista eli siinä tulisi käyttää hyväksi niin luento-opetusta, oikeustapausharjoituksia kuin erilaisia osallistavia, pedagogisia menetelmiä. Lisäksi asessoreiden henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan voisi sisältyä itsenäiseen opiskeluun liittyviä aineistoja, kuten kirjallisuuteen ja artikkeleihin perehtymistä.
Pykälän 2 momentin mukaan asessorin olisi toimikautensa aikana osallistuttava tuomarinkoulutuslautakunnan suunnittelemaan koulutusohjelmaan. Koulutusohjelma voisi sisältää useampia koulutusjaksoja tai -kokonaisuuksia, jotka käsittelisivät tuomarin ammattia varten keskeisiä aiheita. Asessorin koulutus olisi osa laajempaa, koko tuomarin uran kattavaa koulutuskokonaisuutta. Asessorin koulutusvirassa kehittymisen tueksi laadittaisiin valtakunnallinen koulutustarjonta, josta kullekin asessorille valittaisiin tämän kehittymistä parhaiten tukevat koulutusmoduulit. Päällikkötuomareilla ja tutortuomareilla olisi valvontavastuu koulutukseen osallistumisesta. Koulutusohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaisi tuomarinkoulutuslautakunta yhteistyössä oikeusministeriön koulutusyksikön kanssa.
Asessorin virkaan liittyisi vahvasti työssä oppiminen sekä kokemuksen mukanaan tuoma osaamisen kehittäminen. On tärkeää, että asessorin tehtävissä menestymisen arviointi ja palautteen antaminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Sen varmistamiseksi, että kukin asessori saa koulutusohjelman aikana juuri tarpeitaan vastaavan koulutuksen, kullekin asessorille laadittaisiin koulutuspaikassa henkilökohtainen opintosuunnitelma. Avoimelta uralta hakeutumista tuettaisiin järjestämällä tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta asessorin tehtäviin nimitetyille perehdyttävää koulutusta.
Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi myös esittelijöiden koulutusta. Koulutukseen osallistuminen olisi esittelijän oikeus ja velvollisuus. Ehdotetussa järjestelmässä kaikki suoritettu koulutus kirjattaisiin ja voitaisiin siten ottaa huomioon sekä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa laadittaessa että myös virkanimitystilanteissa. Koulutuksella olisi siten merkitystä esimerkiksi asessorin virkoja haettaessa. Tuomioistuinharjoittelun suorittaneen ja esittelijän tehtävissä useamman vuoden toimineen ja samanaikaisesti erityisesti esittelijöille suunnattuun sisäiseen ja ulkoiseen koulutukseen osallistuneen esittelijän koulutusohjelma asessorin virassa alkaisi suoraan syventävästä koulutustarjonnasta ja olisi siten erilainen kuin asessoriksi avoimelta uralta rekrytoidun henkilön.
5 §.Keskeyttäminen. Kuten tuomioistuinharjoittelussa, päällikkötuomari voisi perustellusta syystä myöntää asessorille luvan koulutusohjelman keskeyttämiseen. Keskeyttämisperusteena tulisi sairauden lisäksi hyväksyä esimerkiksi myös vanhemmuuteen liittyvät perhevapaat.
6 §.Koulutusohjelman päättyminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarikoulutuksen jälkeen suoritettavasta loppukokeesta tai lopputyöstä. Kokeeseen voitaisiin osallistua tai lopputyö tehdä kolmen vuoden toimikauden jälkeen. Mahdollisuus suorituksen tekemiseen tulisi järjestää säännöllisin väliajoin. Kokeen tai lopputyön perusteella arvioitaisiin tuomarin tehtävässä vaadittavaa taitoa ja osaamista. Suoritusten järjestämisestä huolehtisi tuomarinkoulutuslautakunta. Loppukokeen tai -työn sisältöä on selostettu tarkemmin 21 luvun 1 §:n perusteluissa.
Pykälän 2 momentin mukaan kokeen hyväksytysti suorittaneelle myönnettäisiin oikeus käyttää tuomarikoulutetun nimikettä.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomarinkoulutuslautakunnasta säädettäisiin tarkemmin 21 luvussa.
19 luku Muu henkilöstö
Luvussa säädettäisiin tuomioistuimen esittelijöistä tai valmistelijoista sekä heidän kelpoisuusvaatimuksistaan ja nimittämisestä. Sääntely ei koskisi korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä, joista säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Lisäksi luvussa säädettäisiin kansliapäälliköstä, hallintopäälliköstä tai muusta vastaavassa hallinnon virassa toimivasta sekä muusta henkilöstöstä ja näiden tehtävistä. Koska ylimpien oikeuksien kansliapäälliköt ovat esittelijöitä, sääntely ei koskisi heitä.
1 §.Esittelijät ja valmistelijat. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin tuomioistuinten esittelijät ja valmistelijat eli tuomioistuimessa avustavissa lainkäyttötehtävissä erilaisilla virkanimikkeellä työskentelevät lakimiehet. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöistä säädettäisiin kuitenkin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Esittelijöitä ja valmistelijoita koskee nykyisin hovioikeuslain 6 §, hallinto-oikeuslain 10 §, markkinaoikeudesta annetun lain 11 §, työtuomioistuimesta annetun lain 5 § ja työtuomioistuimesta annetun asetuksen 4 § sekä vakuutusoikeuslain 8 §. Eri tuomioistuimissa toimivilla esittelijöillä ja valmistelijoilla on kaikilla eri nimikkeet. Nyt nimikkeistö yhtenäistettäisiin. Vakuutusoikeuden kansliapäällikkö ei enää olisi esittelijä, vaan kyseessä olisi hallinnollinen virka. Tarvittaessa hänet voitaisiin määrätä esittelemään lainkäyttöasioita pykälän 2 momentin perusteella.
Nimikkeiden yhdenmukaistamiseksi hovioikeuden esittelijöiden eli asessorin ja viskaalin virkanimikkeet muutetaan hovioikeuden esittelijäksi. Vastaavasti myös hallinto-oikeussihteerin, työtuomioistuimen sihteerin sekä vakuutusoikeuden asessorin ja vakuutusoikeussihteerin nimikkeet muuttuisivat hallinto-oikeuden, työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden esittelijäksi. Yhdenmukaisuuden vuoksi markkinaoikeussihteerin nimike muutettaisiin markkinaoikeuden valmistelijaksi. Tarkoitus on, että asessorin koulutusvirkoja perustettaessa nykyisistä asessorin viroista tultaisiin luopumaan sitä mukaa kuin niitä vapautuu. Näin ollen sekaantumisvaaraa esittelijänä toimivan asessorin ja tuomarikoulutettavan asessorin välillä ei siirtymäkauden jälkeen olisi. Esitys ei vaikuta esittelijöiden palkkaukseen tai palkkaluokkiin.
Pykälän 2 momentin perusteella hallinto-oikeudessa voisi esittelijöinä olla edelleen myös notaareita, joiden kelpoisuusvaatimuksena voi olla muukin kuin oikeustieteellinen tutkinto.
Pykälän 3 momentin mukaan myös muu kelpoisuusvaatimukset täyttävä virkamies voitaisiin määrätä toimimaan esittelijänä. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi tuomioistuimen kansliapäällikköä. Niin ikään hallinto-oikeuden lainkäyttösihteeri, joka täyttäisi notaarilta vaadittavan kelpoisuuden (soveltuva korkeakoulututkinto) voitaisiin määrätä toimimaan esittelijänä vastaavissa asioissa kuin notaarit.
Pykälän 4 momentin mukaan esittelijä voisi toimia valmistelijana silloin, kun tuomari toimii asian esittelijänä 9 luvun 3 §:ssä säädetyn perusteella. Tuomari voisi siten tarvittaessa käyttää esittelijää apuna asian valmistelussa, vaikka itse esittelisikin asian. Säännöksen perusteella poistuisi myös se epäselvyys, jonka korkein oikeus on todennut liittyvän ratkaisukokoonpanon ulkopuolisen henkilön osallistumiseen asian valmisteluun silloin, kun häntä ei ole asianmukaisesti määrätty tällaiseen tehtävään (ks. KKO 2002:68). Nykyistä vastaavasti esittelijä voisi toimia valmistelijana myös silloin, kun asiaa ei oikeudenkäyntimenettelystä säädetyn perusteella ratkaista esittelystä. Näin on esimerkiksi hovioikeudessa pääkäsittelyssä ratkaistavissa asioissa.
2 §.Esittelijöiden ja valmistelijoiden nimittäminen. Esittelijät ja valmistelijat nimittäisi edelleenkin asianomainen tuomioistuin.
3 §.Esittelijöiden ja valmistelijoiden kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuinten lainoppineiden esittelijöiden ja valmistelijoiden sekä 2 momentissa hallinto-oikeuden notaarin kelpoisuusvaatimuksista. Hovioikeuden esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksena olisi voimassa olevaa vastaavasti kokemus tuomarin tehtävistä, millä on käytännössä tarkoitettu suoritettua tuomioistuinharjoittelua. Niin ikään työtuomioistuimen esittelijältä edellytettäisiin jatkossakin perehtyneisyyttä työsuhdeasioihin.
Pykälän 3 momentin mukaan esittelijän ja valmistelijan kielitaitovaatimuksista olisi voimassa, mitä tuomarista säädetään.
4 §.Käräjänotaarit. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyisiä käräjäoikeuslain 4 §:ää, hovioikeuslain 6 a §:ää sekä hallinto-oikeuslain 10 a §:ää vastaavasti, että käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja hallinto-oikeudessa voi olla käräjänotaareja, joiden tehtävistä säädetään tarkemmin tuomioistuinharjoittelusta annetussa laissa.
Pykälän 2 momentin mukaan käräjänotaareiden nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinharjoittelusta annetun lain 3 §:ssä.
5 §.Kansliapäällikkö ja muu henkilöstö. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimessa voisi olla kansliapäällikön tai hallintopäällikön virka taikka muu vastaava virka, jonka tehtäviin kuuluisi tuomioistuimen hallinnosta huolehtiminen. Pienemmissä käräjäoikeuksissa hallinnollisia tehtäviä laamannin apuna hoitaa hallintosihteerin virassa toimivat henkilöt. Näin voisi olla jatkossakin. Momentin toisen virkkeen mukaan tuomioistuimessa voisi olla myös muuta virka- tai työsopimussuhteista henkilöstöä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin virkojen kelpoisuusvaatimuksista. Kansliapäälliköitä on nykyisin hovioikeuksissa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa. Kansliapäällikön viran osalta perustelua olisi, että kelpoisuusvaatimukset määritellään laissa. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan kansliapäällikön kelpoisuusvaatimuksena olisi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kansliapäälliköltä edellytetään ylempää oikeustieteellistä tutkintoa, mistä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa.
Muun henkilöstön virkojen mukaan lukien hallintopäällikön ja muiden vastaavien hallinnollisten virkojen kelpoisuusvaatimuksista ei säädettäisi laissa. Momentin toisen virkkeen mukaan muun henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista voitaisiin kuitenkin määrätä tuomioistuimen työjärjestyksessä, jos se on asianomaiseen virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi perusteltua. Virkamieslain 8 §:n 4 momentin mukaan viran erityisistä kelpoisuusvaatimuksista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella, jollei niistä ole säädetty lailla. Koska tuomioistuimista ei enää säädettäisi asetuksella, lakiin otettaisiin virkamieslain säännöstä vastaava valtuutus määrätä kelpoisuusvaatimuksista työjärjestyksellä. Tätä on pidetty hyväksyttävänä valtiontalouden tarkastusvirastoa koskevassa lainsäädännössä (ks. HE 39/2000 vp s. 29, PeVL 19/2000 vp s. 5). Myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kansliahenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on määräyksiä työjärjestyksissä.
Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä, että kelpoisuusvaatimuksena hallintopäällikön virkaan olisi soveltuva korkeakoulututkinto, jolloin hallintopäällikkönä voisi toimia esimerkiksi oikeustradenomin tutkinnon suorittanut henkilö. Työjärjestysmääräysten antaminen ei kuitenkaan olisi välttämätöntä. Riittävää olisi, että kelpoisuusvaatimukset määriteltäisiin kunkin täytettävänä olevan viran hakuilmoituksessa. Tämä olisi valtionhallinnossa yleisesti noudatetun käytännön mukaista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kansliapäällikön ja muun henkilöstön nimittämisestä. Se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, jonka perusteella kansliapäällikön ja muun henkilöstön kuin tuomareiden nimittämistoimivalta kuuluu pääsääntöisesti asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarille.
6 §.Kansliahenkilöstön toimivalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuden kansliahenkilökunnan toimivallasta laamannin määräyksellä ratkaista tiettyjä lainkäyttöasioita. Se vastaisi asiallisesti voimassa olevan käräjäoikeuslain 19 §:n 1 momenttia. Koska tuomarin valasta ehdotetaan luovuttavaksi, myös sitä vastaavasta asetuksen tasoisesta tuomarin valaa vastaavasta valasta luovuttaisiin. Näin ollen myös kansliahenkilökuntaan kuuluva voisi jatkossa antaa ainoastaan tuomarin vakuutusta vastaavan vakuutuksen.
Pykälän 2 momentti olisi asiallisesti käräjäoikeuslain 19 §:n 2 momenttia vastaava.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kansliahenkilöstöön kuuluvan toimivallasta antaa haasteita ja todistuksia, suorittaa tiedoksiantoja sekä huolehtia muista asioiden valmisteluun ja käsittelyyn sekä täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä. Vastaava säännös on nykyisin käräjäoikeusasetuksen 22 §:ssä. Päällikkötuomarin määräys voitaisiin antaa tietyissä esimerkiksi käräjä- tai lainkäyttösihteerin tehtävissä toimiville. Se voisi sisältyä työjärjestykseen.
7 §.Muiden virkamiesten virkavapaus ja viranhoito. Muiden virkamiesten virkavapaudesta ja viranhoidosta päättäisi edelleenkin asianomainen tuomioistuin.
8 §.Esittelijöiden ja valmistelijoiden sivutoimet. Pykälästä ilmenee, että sivutointa koskeva sääntely olisi edelleen yhtenäinen tuomareille ja esittelijöille tai valmistelijoille. Säännöksessä viitattaisiin 9 lukuun, jossa säädetään muun muassa tuomarin sivutoimista.
9 §. Esittelijöiden ja valmistelijoiden koulutus. Pykälän mukaan esittelijöiden ja valmistelijoiden koulutuksesta olisi voimassa, mitä tuomarista säädetään. Pykälässä viitattaisiin tuomareiden koulutuksesta säätävään 9 luvun 4 §:ään.
V OSA ERINÄISET SÄÄNNÖKSET
20 luku Tuomarinvalintalautakunta
Luvussa säädettäisiin tuomarinvalintalautakunnan asettamisesta, kokoonpanosta ja henkilöstöstä. Sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 7 ja 8 §:ää. Lakiin on otettu myös nimittämisasetuksen 3—5 §:n säännökset. Säännöksiin on tehty eräitä muista ehdotuksista johtuvia tarkistuksia. Lisäksi nimittämisasetuksen 6 §:n säännös virkavapauden myöntämisestä lautakunnan henkilöstölle jätettäisiin pois. Virkavapauden myöntäminen perustuu valtion virkamieslakiin. Tarkemmat määräykset siitä ja lautakunnan muusta toiminnasta voitaisiin antaa työjärjestyksessä. Luvussa on huomioitu myös 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jonka seurauksena hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden laamannin viroista luovutaan.
1 §.Tuomarinvalintalautakunnan tehtävä, asettaminen ja kokoonpano. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin nykyisin nimittämislain 6 §:n 1 momentissa oleva säännös tuomarinvalintalautakunnan tehtävästä. Muilta osin pykälä vastaisi asiallisesti uudistettua nimittämislain 7 §:ää. Koska hovioikeudenlaamannien viroista ollaan siirtymäkauden jälkeen luopumassa, säännös kirjoitettaisiin muotoon, joka mahdollistaa hovioikeudenlaamannin kuulumisen lautakunnan kokoonpanoon niin kauan kuin tällaisia virkoja on.
2 §.Tuomarinvalintalautakunnan jäsenten nimeäminen. Pykälä vastaisi uudistettua nimittämislain 7 §:n 3 momenttia.
3 §.Nimeämismenettely. Pykälään yhdistettäisiin voimassa olevan nimittämislain 7 §:n 4 momentin sekä nimittämisasetuksen 3 §:n säännökset eräiden ehdokkaiden nimeämisessä noudatettavasta menettelystä. Sisällöllisesti sääntely ei muuttuisi.
4 §.Lautakunnan jäsenen eroaminen. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan nimittämislain 7 §:n 5 momenttia.
5 §.Päätösvaltaisuus. Säännös olisi yhtenevä voimassa olevan nimittämislain 8 §:n kanssa.
6 §.Tuomarinvalintalautakunnan henkilöstö. Pykälään yhdistettäisiin voimassa olevan nimittämisasetuksen 4 ja 5 §:n säännökset lautakunnan henkilöstöstä sekä lautakunnan sihteerin ja sivutoimisen esittelijän tehtävistä. Sääntely vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa.
7 §.Tarkemmat määräykset. Esityksen keskeisiä ehdotuksia on luopua siitä, että tuomioistuimista ja tuomareista säädettäisiin asetuksella. Myöskään tuomarinvalintalautakunnasta ei enää säädettäisi asetuksella. Tarpeelliset tarkentavat määräykset lautakunta voisi antaa vahvistamassaan työjärjestyksessä.
21 luku Tuomarinkoulutuslautakunta
Luvussa säädettäisiin tuomarinkoulutuslautakunnasta, jonka tehtävänä olisi tuomareiden ja muun lainkäyttöhenkilöstön koulutuksen suunnittelu. Se huolehtisi myös tuomioistuinharjoittelijoiden valintaan liittyvistä tehtävistä sekä asessoreille järjestettävien 18 luvussa tarkemmin säädettyjen kokeiden ja koulutuksen järjestämisestä. Lautakunnalla olisi myös eräitä muita tuomioistuinlaitoksen henkilöstön koulutukseen liittyviä tehtäviä. Luvussa säädettäisiin lautakunnan asettamisesta ja kokoonpanosta, sen jäsenten nimeämisestä ja eroamisesta, lautakunnan päätösvaltaisuudesta sekä sen muusta henkilöstöstä ja työjärjestyksestä. Lautakunnan tehtäviä ja kokoonpanoa lukuun ottamatta sääntely vastaisi pääosin tuomarinvalintalautakuntaa koskevaa sääntelyä.
1 §.Tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävistä. Pykälän 1 kohdan mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluisi ensinnäkin huolehtia tuomioistuinlaitoksen lainkäyttöhenkilöstölle järjestettävän koulutuksen suunnittelusta yhteistyössä oikeusministeriön koulutuksesta vastaavien yksiköiden kanssa. Tuomarinkoulutuslautakunnan pääasiallisena tehtävänä olisi tuomioistuinten lainkäyttöhenkilökunnan koulutuksen suunnittelu ja koordinointi tuomioistuinharjoittelusta täydennyskoulutukseen asti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että nykyisille koulutusta suunnitteleville epävirallisille oikeusministeriön asettamille toimielimille kuuluvat koulutuksen suunnittelutehtävät kuuluisivat jatkossa lautakunnalle.
Pykälän 2 kohdan mukaan lautakunta huolehtisi 18 luvun 2 §:ssä ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitettujen asessoreille suunnattujen kokeiden tai suoritusten järjestämisestä.
Alkukokeessa käsiteltävät teemat tulisi valita tasapuolisesti eri tuomioistuimista ja tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tulevien hakijoiden kannalta. Teemat voisivat käsitellä esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksia, EU-oikeutta ja jonkin oikeudenalan yleisiä oppeja, jolloin hakijoiden erilainen tausta ei asettaisi heitä eriarvoiseen asemaan. Alkukokeeseen liittyvän aineiston määrittelystä vastaisi tuomarinkoulutuslautakunta. Alkukoe voisi sisältää oikeustapauksen, josta hakijoiden tulisi kyetä määrittelemään esimerkiksi oikeudellisen ratkaisutoiminnan kannalta merkittävät tekijät. Osa aineistosta voisi olla toisella kotimaisella kielellä tai englanniksi. Alkukokeen osalta yksi vaihtoehto olisi toteuttaa koe niin sanottuna aineistokokeena, jolloin hakijat saavat vasta koetilanteessa aineiston ja heillä olisi tietty tuntimäärä aikaa perehtyä siihen sekä vastata esitettyihin kysymyksiin.
Koulutusohjelman suunnittelun yhteydessä tuomarinkoulutuslautakunnan ratkaistavaksi jäisi, minkälainen asessoreille suunnattu loppukoe tai lopputyö lopulta olisi. Kokonaisuutena tuomarinkoulutuslautakunnan suorittama arviointi voisi tapahtua loppukokeen-, henkilökohtaisen opintosuunnitelman toteutumisen arvioinnin sekä loppukeskustelun kautta. Yksi vaihtoehto olisi suorittaa loppukoe prosessimaisena, koulutusviran aikana kerättynä portfoliotyyppisenä näyttönä, joka voitaisiin arvioida näyttötutkinnoille tyypilliseen tapaan. Tällöin näytössä osoitettavat osaamisalueet tulisi määritellä ennalta. Varteenotettavia vaihtoehtoja loppukokeeksi olisivat myös oikeustapaukseen liittyvä soveltava koe sekä tuomarin työtä käsittelevän esseen tai artikkelin kirjoittaminen. Loppukoe voisi myös vastata yliopistojen maturiteettikoetta ja olla siten lopputyömäinen esitys hankitusta osaamisesta tai erikseen määritellystä aiheesta.
Pykälän 3 kohdan mukaan tuomarinkoulutuslautakunnalle kuuluisi myös asessorin virkojen hakumenettelystä huolehtiminen sekä esivalinnan suorittaminen. Lautakunnalla olisi siten merkittävä rooli myös uusiin asessorin koulutusvirkoihin ja erityisesti asessorien koulutukseen liittyen.
Edellä 18 luvun 1 §:n 3 momentin perusteluissa todetulla tavalla lautakunta julistaisi asessorien koulutusvirat haettaviksi. Hakuilmoituksessa esitettäisiin, mihin tuomioistuimeen kukin koulutusvirka olisi sijoitettu. Alkukokeen järjestämisen ja koulutusvirkojen haettaviksi julistamisen ohella tuomarinkoulutuslautakunta vastaisi koulutettavien esivalinnasta. Lautakunta määrittäisi valintaan liittyvät valtakunnalliset valintakriteerit, joilla täsmennettäisiin laissa olevia valinta- ja nimitysperusteita. Hakuasiakirjat pisteytettäisiin hakijan opintomenestyksen, hakijan työkokemuksen ja muun pätevöitymisen perusteella. Alkukokeen suorittamiseen ja hakuasiakirjojen tarkastamiseen perustuvan esivalinnan jälkeen lautakunta toimittaisi asianomaisille tuomioistuimille varteenotettavista hakijoista laatimansa ansioyhteenvedot. Tämän jälkeen tuomioistuimet päättäisivät itse haastatteluun kutsuttavista hakijoista, haastattelisivat nämä sekä laatisivat hakijoista oman lausuntonsa.
Asessorit nimitettäisiin virkoihin tuomareiden nimittämisestä säädetyn menettelyn mukaisesti. Asessorin toimikauden ollessa vuotta pidempi nimitystoimivalta olisi korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella. Nimitys tehtäisiin asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarin esityksestä. Nimityspäätöstä tehdessään ylimmillä tuomioistuimilla olisi siten käytettävissään tuomarinkoulutuslautakunnan laatimat ansioyhteenvedot varteenotettavista hakijoista sekä koulutuspaikkana toimivan tuomioistuimen lausunto ja virkanimitysesitys. Virkoihin nimitettäisiin ansioituneimmat hakijat. Nimittämisratkaisuun ei olisi oikeutta hakea muutosta valittamalla.
Pykälän 4 kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä olisi niin ikään huolehtia tuomioistuinharjoitteluun liittyvistä tehtävistä eli keskitetystä hakumenettelystä sekä käräjänotaarien valinnasta ja nimittämisestä. Tehtävän sisältöä on selostettu tarkemmin tuomioistuinharjoittelusta annetun lain yksityiskohtaisissa perusteluissa (ks. lakiehdotus 2).
Pykälän 5 kohdan mukaan lautakunta antaisi hovioikeuksille, hallinto-oikeuksille, markkinaoikeudelle, työtuomioistuimelle ja vakuutusoikeudelle ohjeita 18 luvun 4 §:n 2 momentissa säädetyn asessorien henkilökohtaisen opintosuunnitelman sisällöstä.
Vastaavasti pykälän 6 kohdan mukaan lautakunta antaisi harjoittelupaikkoina toimiville käräjäoikeuksille, hovioikeuksille ja hallinto-oikeuksille ohjeita tuomioistuinharjoittelijoiden harjoittelusuunnitelman sisällöstä.
Pykälän 7 kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä olisi antaa pyynnöstä oikeusministeriölle lausunto tuomioistuinlaitoksen johtamiskoulutukseen tai muuhun pitkäaikaiseen ja vaativaan koulutukseen valittavista henkilöistä. Koulutuslautakunta voisi siten esittää näkemyksensä oikeusministeriölle koulutuspaikkojen jakamisesta. Koulutuslautakunnan tehtävänä ei ole korvata tuomioistuimelle itselleen kuuluvaa päätöksentekoa henkilöstön osallistumisesta koulutukseen, vaan se voisi pyydettäessä avustaa oikeusministeriötä sen päätöksenteossa.
Pykälän 8 kohdan mukaan koulutuslautakunnan tehtävänä olisi myöntää koulutuksen ja loppukokeen tai lopputyön hyväksytysti suorittaneille oikeus käyttää tuomarikoulutettavan nimikettä. Oikeudesta säädettäisiin tarkemmin 18 luvun 6 §:n 2 momentissa.
Pykälän 9 kohdan mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluisi myöntää myös tuomioistuinharjoittelun suorittaneelle varatuomarin arvonimi.
2 §.Tuomarinkoulutuslautakunnan asettaminen ja kokoonpano. Tuomarinkoulutuslautakunnan asettamisessa noudatettaisiin vastaavaa menettelyä kuin tuomarinvalintalautakunnan asettamisessa. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnan asettaisi valtioneuvosto viideksi vuodeksi kerrallaan.
Pykälän 2 momentin mukaan lautakunnan kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kahdeksan muuta jäsentä. Lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja neljän muun jäsenen tulisi olla vakinaiseen tuomarin virkaan nimitettyjä henkilöitä. Muina jäseninä olisi yksi syyttäjä, yksi asianajaja, yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen sekä yksi oikeusministeriötä edustava jäsen. Kullakin jäsenellä olisi henkilökohtainen varajäsen.
Enemmistö lautakunnan jäsenistä olisi siten tuomiovallan edustajia. On tärkeää, että lautakunnassa olisivat edustettuina myös asianajajat ja syyttäjät, joilla käytännön tuntemuksensa perusteella on käsitys tuomareiden ja tuomioistuinlaitoksen muun henkilöstön koulutustarpeesta. Myös oikeustieteellisen opetuksen ja tutkimuksen osallistuminen lautakunnan työhön on hyvin perusteltua. Oikeusministeriön edustus on perusteltua taas siksi, että ministeriö on hallinnollisesti vastuussa oikeuslaitoksen toimintaedellytyksistä ja koulutuksen rahoituksesta. Lautakunta voisi työssään luonnollisesti kuulla asiantuntijoita, kuten kasvatustieteen ja aikuiskoulutuksen ammattilaisia.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomarijäsenten tulisi edustaa tasapuolisesti eri tuomioistuinlinjoja eli yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten tulisi kaikkien olla edustettuina. Tämän lisäksi vähintään yhden tuomarin tulisi olla päällikkötuomari.
3 §.Tuomarinkoulutuslautakunnan jäsenten nimeäminen. Tuomarinkoulutuslautakunta asetettaisiin tuomarinvalintalautakuntaa vastaavasti nimeämisten perusteella. Pykälän 1 momentin mukaan tuomarinvalintalautakunta nimeäisi ehdokkaat tuomarijäseniksi, valtakunnansyyttäjä ehdokkaan syyttäjäjäseneksi, Suomen Asianajajaliitto ehdokkaan asianajajia edustavaksi jäseneksi ja oikeusministeriö oman jäsenehdokkaansa ohella ehdokkaan oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustavaksi jäseneksi.
Lautakunnan tuomarijäsenen tehtävästä kiinnostuneiden tuomareiden tulisi ilmoittautua tuomarinvalintalautakunnalle, jolle tuomarijäsenten nimeäminen kuuluisi. Oikeusministeriölle kuuluisi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustavan ehdokkaan ja tämän varajäsenehdokkaan nimeäminen. Oikeusministeriön on 2 momentin viittaussäännöksen perusteella kuultava mainittuja tahoja ennen ehdokkaiden nimeämistä.
Ehdotettu nimitysmenettely vastaisi pääosin tuomarinvalintalautakunnan nimitysmenettelyä. Pykälän 2 momentin mukaan jäsenten ja varajäsenten nimeämisessä noudatettaisiin soveltuvin osin, mitä tuomarinvalintalautakunnan nimeämismenettelystä säädetään. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ehdokkaita ja varajäsenehdokkaista olisi 20 luvun 3 §:ssä säädetyllä tavalla nimettävä kaikissa ryhmissä vähintään kaksi, jotta valtioneuvostolla olisi todellinen mahdollisuus valinnan tekemiseen. Oikeusministeriö pyytäisi valtakunnansyyttäjää ja Suomen Asianajajaliittoa ilmoittamaan nimeämänsä jäsenehdokkaat.
4 §.Lautakunnan jäsenen eroaminen. Pykälä vastaisi tuomarinvalintalautakunnan jäsenen eroamista koskevaa 20 luvun 4 §:ää.
5 §.Päätösvaltaisuus. Tuomarinkoulutuslautakunta olisi päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään viisi jäsentä eli yhteensä kuusi henkilöä. Läsnä tulisi aina olla puheenjohtajan lisäksi kolme tuomaria, millä turvattaisiin osaltaan se, että kaikkia ratkaisuja tekemässä olisi riittävä tuomariedustus. Päätösvaltaisuuden säilyminen edellyttäisi siten sitä, että vain yksi tuomarijäsen kerrallaan voisi olla poissa. Tästä ei oletettavasti aiheutuisi ongelmia, koska jokaisella jäsenellä olisi henkilökohtainen varajäsen.
6 §.Tuomarinkoulutuslautakunnan henkilöstö. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnalla olisi päätoiminen sihteeri, jonka tehtävänä olisi valmistella ja esitellä lautakunnassa esillä olevat asiat sekä huolehtia lautakunnan muun toiminnan järjestämisestä. Sihteerin kelpoisuusvaatimuksena olisi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä tuomioistuinten toiminnan tai aikuiskoulutuksen tuntemus. Tehtävässä voisi siten toimia esimerkiksi oikeustieteellisen tai kasvatustieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö. Lisäksi edellytettäisiin joko tuomioistuinten toiminnan taikka aikuiskoulutuksen hyvää tuntemusta.
Sihteerin nimittäisi pykälän 2 momentin mukaan lautakunta.
Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnalla voisi olla lisäksi muuta henkilöstöä, jonka ottaisi sihteeri.
7 §.Tarkemmat määräykset. Tuomarinkoulutuslautakunnasta voitaisiin määrätä tarkemmin työjärjestyksessä, jonka lautakunta itse vahvistaisi.
22 luku Virkarikosasiat
1 §.Virkarikokset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuimista, jotka ovat toimivaltaisia käsittelemään tuomareita ja muita pykälässä mainittuja virkamiehiä koskevat virkarikosasiat. Sääntely vastaisi voimassa olevia säännöksiä.
Ylimpien tuomioistuinten jäseniä ja esittelijöitä koskevista virkarikosasioista säädettäisiin erikseen. Näiden tuomioistuinten jäseniä koskevat virkarikosasiat käsittelee perustuslain nojalla valtakunnanoikeus siten kuin valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetussa laissa säädetään. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden virkarikosasiassa toimivaltaisesta tuomioistuimesta säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa.
Koska tuomioistuimessa voisi kansliapäällikön lisäksi olla myös muita hallinnollisia virkoja, pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi nimenomaisesti, että kansliapäälliköstä säädetty koskee myös muuhun vastaavaan virkaan nimitettyä.
Pykälän 3 momentin mukaan 19 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella esittelijäksi määrättyyn sovellettaisiin hänen tuossa tehtävässä tekemänsä virkarikosasian käsittelyyn, mitä saman tuomioistuimen esittelijästä on säädetty.
23 luku Muutoksenhaku
1 §.Muutoksenhaku sivutoimilupaa koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentin perusteella muutosta sivutoimilupaa koskevaan päätökseen haettaisiin virkamieslain 57 §:n 1 momentissa säädettyä vastaavasti korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden sivutoimilupa-asiassa antamaan päätökseen haettaisiin muutosta asianomaiselta tuomioistuimelta, jossa asian käsittelisi täysistunto. Näiden tuomioistuinten toimivaltaan kuuluisi ratkaista tuomareitaan ja esittelijöitään sekä alempien tuomioistuinten päällikkötuomareita koskevat sivutoimilupa-asiat.
Pykälän 2 momentin mukaan ensimmäisen oikeusasteen päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta.
2 §.Muutoksenhaku kirjallista varoitusta koskevaan päätökseen. Pykälän säännökset vastaisivat valtion virkamieslain 53 a §:n 1 momentissa säädettyä.
3 §.Muutoksenhaku virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen. Valtion virkamieslain 53 §:n 2 momentin mukaan päätöksestä, jolla tuomari on pidätetty virastaan, voidaan valittaa hallinto-oikeuteen. Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 ja 2 momentin mukaan muutoksenhaku ohjautuisi tuomioistuinlinjoittain asianomaiseen ylempään tuomioistuimeen. Näin ollen muutoksenhaku järjestyisi tämän saman periaatteen mukaisesti kuin haettaessa muutosta päätökseen, jolla tuomarille on annettu kirjallinen varoitus
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa virkamieslain 53 a §:n 2 momenttia, joka ulotettaisiin koskemaan myös muutoksenhakua virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen.
Pykälän 4 momenttiin otettaisiin voimassa olevan virkamieslain 55 §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin päätä.
4 §.Muutoksenhaku työkyvyttömyyden perusteella annettavaa eroa koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta työkyvyttömyyden perusteella annettavaa eroa koskevaan päätökseen. Koska korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijälle annettavaa eroa koskevan päätöksen tekisi ensiasteena asianomainen tuomioistuin, päätökseen ei voisi enää hakea muutosta. Muilta osin sääntely vastaisi asiallisesti voimassa olevaa virkamieslain 54 a §:ää. Pykälään otettaisiin selkeyden vuoksi maininta siitä, että asia olisi myös muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävä kiireellisenä.
Pykälän 2 momenttiin otettaisiin virkamieslain 54 a §:ää vastaava säännös, jonka mukaan ensiasteen tuomioistuimen päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin päätä.
5 §.Muutoksenhaku asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttamista koskevaan päätökseen. Edellä 17 luvun 21 §:n perusteluissa todetulla tavalla, tehtävästä vapautetulla asiantuntijajäsenellä olisi oikeus hakea muutosta hallinto-oikeuden tai vakuutusoikeuden päätökseen. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Muutosta haettaisiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jossa asia olisi käsiteltävä kiireellisenä.
Pykälän 2 momentin mukaan hallinto-oikeuden tai vakuutusoikeuden päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei korkein hallinto-oikeus toisin päättäisi.
6 §.Muutoksenhaku tuomarinkoulutuslautakunnan päätökseen. Tuomarin koulutuslautakunnan 21 luvun perusteella tekemään päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Tuomarinimityksiä vastaavalla tavalla käräjänotaarin nimityspäätöksestä tai esivalinnasta asessorin virkaan ei voitaisi valittaa. Nimitysasioissa valitusoikeus aiheuttaisi nimitysprosessin pitkittymistä ja hakijoiden keskuudessa epävarmuutta. Valitusoikeuden tarvetta vähentää lisäksi se, että ehdotetut valtakunnallisesti määritellyt valintakriteerit parantaisivat hakijoiden oikeusturvaa nykyisestä merkittävästi. Valituskielto vastaisi sitä, mitä virkanimityksistä tuomarinimitykset mukaan lukien yleisesti säädetään.
24 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
1 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan vuoden alusta 2017.
2 §.Kumottavat lait. Lailla kumottaisiin käräjäoikeuslaki, hovioikeuslaki, laki korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä, markkinaoikeudesta annettu laki ja vakuutusoikeuslaki. Hallinto-oikeuslaki jäisi osittain voimaan (lakiehdotus 12).
Työtuomioistuimesta annettu laki muutettaisiin oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetuksi laiksi. Se jäisi siis oikeudenkäyntimenettelyä koskevilta osin voimaan, mutta osa sen säännöksistä siirrettäisiin tuomioistuinlakiin. Vaikka markkinaoikeudesta annettu laki tulisi tässä yhteydessä kumottavaksi, osa siinä olevista pääosin ratkaisukokoonpanoja koskevista säännöksistä sijoitettaisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettuun lakiin. Niin ikään vakuutusoikeuslaki korvattaisiin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetulla lailla.
Myös kumottavien lakien nojalla annetut asetukset kumottaisiin. Näitä asetuksia ovat käräjäoikeusasetus (582/1993), hovioikeusasetus (211/1994), hallinto-oikeusasetus (438/1999) ja vakuutusoikeudesta annettu valtioneuvoston asetus (237/2003). Myös työtuomioistuimesta annettu asetus (201/1983) kumottaisiin.
Tuomioistuinlailla kumottaisiin myös tuomareiden nimittämisestä annettu laki (205/2000) ja sen nojalla annettu valtioneuvoston asetus tuomareiden nimittämisestä (427/2000). Kumottuja vastaavat säännökset on sijoitettu tuomioistuinlain 10—12 ja 20 lukuun.
Niin ikään vanhentunut ja käytännössä tarpeeton alioikeuden istuntojen pitämisestä muualla kuin varsinaisessa istuntopaikassa annettu laki (141/1932) kumottaisiin.
3 §.Eräiden asetusten jääminen voimaan. Pykälässä säädettäisiin valtioneuvoston ja oikeusministeriön asetuksista, jotka jäisivät lakien kumoamisesta huolimatta voimaan.
Näitä olisivat ensinnäkin alueellisten tuomioistuinten tuomiopiirejä koskevat asetukset eli käräjäoikeuslain 21 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla annettu valtioneuvoston asetus käräjäoikeuksien tuomiopiireistä (410/2008), hovioikeuslain 1 §:n 3 momentin nojalla annettu valtioneuvoston asetus hovioikeuksien tuomiopiireistä (337/2013) ja hallinto-oikeuslain 2 §:n nojalla annettu hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annettu valtioneuvoston asetus (338/2013). Koska hallinto-oikeuslaki jäisi eräiltä osin voimaan, hallinto-oikeuksien tuomiopiiriasetuksen jäämisestä voimaan säädettäisiin kyseisen lain muutoslain yhteydessä (lakiehdotus 12). Kumottaviksi esitettyjä lakeja vastaavat asetuksenantovaltuudet ehdotetaan otettavaksi tuomioistuinlain II osan tuomioistuimia koskeviin lukuihin. Koska tuomioistuinlaki tai siihen liittyvät muut lait eivät edellytä kyseisten asetusten muuttamista, niitä ei ole tarpeen antaa uudelleen, vaan ne tulisi jättää voimaan sellaisinaan.
Edellä todetuilla perusteilla voimaan jäisi myös käräjäoikeuslain 18 §:n nojalla annettu oikeusministeriön asetus käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista (454/2009). Tätä koskeva asetuksenantovaltuutus otettaisiin tuomioistuinlain 2 luvun 5 §:ään.
4 §.Päällikkötuomareita koskevat siirtymäsäännökset. Ehdotuksen mukaan päällikkötuomarit nimitettäisiin määräajaksi. Muutos koskisi niitä virkoja, jotka tulevat avoimeksi lain voimaantulon jälkeen. Ehdotuksella ei siten olisi vaikutusta ennen lain voimaantuloa nimitettyjen päällikkötuomareiden asemaan.
Pykälän 1 momenttiin otettaisiin säännös, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa haettavaksi julistetun päällikkötuomarin viran täyttämisessä noudatettaisiin aikaisemman lain säännöksiä. Näin ollen päällikkötuomarin virkaan nimitettäisiin vakinaisesti, jos virka on julistettu haettavaksi ennen lain voimaantuloa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa uuden lain mukaiseen määräaikaiseen päällikkötuomarin virkasuhteeseen nimitettäisiin vakinaisessa päällikkötuomarin virassa oleva henkilö. Päällikkötuomari katsottaisiin eronneeksi vakinaisesta virastaan siitä ajankohdasta, kun hänet nimitetään päällikkötuomariksi 11 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi määräajaksi. Näissä tilanteissa määräaikaisella nimityksellä olisi siten sama vaikutus kuin nimityksellä vakinaiseen virkaan valtion virkamieslain 65 §:ssä säädetyllä tavalla. Tällaisella henkilöllä ei olisi toimikauden päättyessä oikeutta palata vakinaiseen päällikkötuomarin virkaan vaan hänelle olisi taattava muu vakinainen tuomarin virka. Heihin sovellettaisiin siten 11 luvun 13 §:ssä säädettyä virkatakuuta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vakinaisesti nimitetyn päällikkötuomarin oikeudesta siirtyä hoitamaan yksinomaan lainkäyttötehtäviä. Siirtyminen tavanomaisiin tuomarin tehtäviin edellyttäisi, että päällikkötuomari itse hakeutuisi johonkin samassa tuomioistuimessa olevaan avoimeen tuomarin virkaan. Edellytyksenä olisi, että asianomainen henkilö on ollut päällikkötuomarin virassa yhtäjaksoisesti vähintään seitsemän vuotta. Vielä edellytettäisiin, että hän on siirtyessään täyttänyt 63 vuotta eli on oikeutettu vanhuuseläkkeeseen. Päällikkötuomarin tulisi ilmoittaa halukkuudestaan siirtyä hoitamaan vain lainkäyttötehtäviä ennen sopivan viran auki julistamista. Ilmoitus tehtäisiin sille tuomioistuimelle, jonka tehtävänä on julistaa virka haettavaksi. Siirtyvän päällikkötuomarin olisi täytettävä kyseisen viran kelpoisuusvaatimukset. Siten esimerkiksi käräjäoikeuden laamannia ei voitaisi nimittää maaoikeuden vastuutuomariksi, jollei hän täytä viran kelpoisuusvaatimuksia. Virkaan nimitettäessä noudatettaisiin nimittämismenettelyä koskevia säännöksiä virkaa kuitenkaan auki julistamatta. Nimityksen tekisi siten tasavallan presidentti säännönmukaista nimittämismenettelyä noudattaen. Puheena olevan momentin mukaan siirtynyt päällikkötuomari olisi tuomioistuimessa lainkäyttöasioissa virkaikäjärjestyksessä päällikkötuomarista seuraava.
5 §.Muita tuomareita koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvoksen nimike muuttuisi lain tullessa voimaan oikeusneuvokseksi.
Pykälän 2 ja 3 momenttiin otettaisiin hovioikeudenlaamanneja ja vakuutusoikeuden laamanneja koskevat siirtymäsäännökset. Sääntely olisi lokakuun alusta 2015 voimaan tullutta uudistusta vastaava (ks. HE 224/2014 vp s. 35—36 ja lait 567—569/2015 vp). Sen mukaan ennen lain voimaan tuloa nimitettyyn laamanniin sovellettaisiin, mitä hovioikeudenneuvoksesta tai vakuutusoikeustuomarista säädetään. Vaikka laamanni ei suoraan lain nojalla toimisi osaston johtajana, hänellä olisi edelleen oikeus toimia tehtävässä, johon edellytetään johtamistaitoa. Tässä tehtävässä hän olisi tuomioistuimen johtoryhmän ja 11 luvun 10 §:ssä tarkoitetun niin sanotun lausuntovaliokunnan jäsen.
6 §.Muuta henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin esittelijöiden ja valmistelijoiden virkanimikkeiden muuttumisesta. Hovioikeuden viskaalin ja asessorin virkaan nimitettyjen nimikkeet muuttuisivat lain voimaan tullessa hovioikeuden esittelijäksi. Vastaavasti hallinto-oikeussihteerit olisivat jatkossa hallinto-oikeuden esittelijöitä, työtuomioistuimen sihteerit työtuomioistuimen esittelijöitä ja vakuutusoikeuden asessorit ja vakuutusoikeussihteerit vakuutusoikeuden esittelijöitä. Niin ikään markkinaoikeussihteerin nimike muuttuisi markkinaoikeuden valmistelijaksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kevennettyyn kokoonpanoon liittyvistä siirtymäsäännöksistä. Ne asiat, joissa esittelijä on kumotun hovioikeuslain 9 §:n tai vakuutusoikeuslain 2 §:n ja asetuksen 5 §:n perusteella kuulunut ratkaisukokoonpanoon, voitaisiin käsitellä loppuun sanotussa kokoonpanossa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin käräjäviskaalin viroista, joita on käräjäoikeuksissa tällä hetkellä vain muutamia. Lain siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa nimitettyyn käräjäviskaaliin sovellettaisiin, mitä kumotussa käräjäoikeuslaissa säädetään esimerkiksi käräjäviskaalin toimivallasta ja tehtävistä.
7 §.Viittaukset aikaisempaan lakiin. Pykälään otettaisiin yleinen siirtymäsäännös, jonka mukaan vanhoihin lakeihin tai asetuksiin kohdistuvilla viittauksilla tarkoitetaan tämän lain säännöksiä.