3
Nykytila ja sen arviointi
3.1
Yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artikla
Artiklan 1 kohta
Liiketoimintakieltoa koskeva sääntely sisältyy yhtiöoikeusdirektiivin III lukuun, joka koskee ”sähköisiä menettelyjä (perustaminen, rekisteröinti ja ilmoittaminen), julkistamista ja rekisteriä”. Näin ollen olisi johdonmukaista, että huomioon ottaminen koskisi yritysrekistereitä. Mutta ottaen huomioon artiklan 6 kohta, jonka mukaan 1–5 kohtaa sovelletaan soveltuvin osin 16 artiklassa tarkoitettuihin yritysrekistereihin, on ilmeistä, että artiklan 1–5 kohdat koskevat yleisesti liiketoimintakieltoa riippumatta yritysrekistereistä. Tässä on kuitenkin edelleen syytä huomata, että yhtiöoikeusdirektiiviä sovelletaan Suomessa osakeyhtiöihin ja niiden sivuliikkeisiin, ei muihin oikeushenkilöihin, mikä edelleen hankaloittaa liiketoimintakieltoa koskevan artiklan soveltamista. Jäljempänä 1–5 kohtia käsiteltäessä kiinnitetään huomiota ulkomaisen liiketoimintakieltoa vastaavan kiellon vaikutukseen yrityksen sisäisessä nimitysprosessissa samoin kuin tällaisen nimityksen rekisteröintiin kaupparekisteriin.
Suomessa liiketoimintakiellosta säädetään
liiketoimintakiellosta annetussa laissa (1059/1985)
, jäljempänä
liiketoimintakieltolaki
. Artiklan 1 kohdassa viitatun 14 artiklan d alakohdan i alakohdassa tarkoitetaan henkilöitä, jotka joko lakisääteisenä toimielimenä tai sellaisen jäseninä ovat kelpoisia edustamaan yhtiötä suhteessa ulkopuolisiin henkilöihin ja käyttämään sen puhevaltaa oikeudenkäynnissä. Liiketoimintakieltolain 2 §:n 3 kohdan mukaan liiketoimintakieltoon voidaan määrätä 3 §:ssä säädetyin edellytyksin se, joka on yhteisön hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana taikka muussa siihen rinnastettavassa asemassa, samoin kuin se, joka tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa taikka hoitaa sen hallintoa.
Liiketoimintakieltolain 3 §:n
1 momentin
mukaan liiketoimintakieltoon voidaan määrätä 2 §:ssä tarkoitettu henkilö, 1) jos hän on liiketoiminnassa muusta kuin maksukyvyttömyydestä johtuvasta syystä olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia
Hallituksen esityksen HE 269/2016 eduskunnalle laiksi liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi yksityiskohtaisten perustelujen (s. 27) mukaan 3 §:n 1 momentin 1 kohtaa ehdotettiin muutettavaksi siten, että lakisääteisten velvollisuuksien olennainen laiminlyöminen muodostaisi liiketoimintakiellon määräämisen perusteen vain silloin, kun se ei johdu maksukyvyttömyydestä. Jos lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönnissä olisi kyse yksin siitä, että yritystoiminta on muuttunut kannattamattomaksi, perustetta liiketoimintakiellon määräämiselle ei olisi. Kuitenkin esimerkiksi silloin kun yrittäjä pitkän ajan kuluessa maksaa muita velkojaan, mutta jättää järjestelmällisesti hoitamatta lakisääteiset velvollisuutensa, kysymys ei yleensä voi olla maksukyvyttömyydestä johtuvasta laiminlyönnistä. Muusta kuin maksukyvyttömyydestä olisi kyse myös silloin kun lakisääteisten maksuvelvoitteiden laiminlyönti olisi muuten keinottelunluonteista. Samassa esityksessä on todettu (s. 5), että Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2000—2015 liiketoimintakieltoon on määrätty muun kuin rikoksen perusteella eli liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla viisi henkilöä. Tällä hetkellä Tilastokeskukselta ei ole saatavissa vastaavaa tietoa myöhemmiltä vuosilta.
; tai 2) jos hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä, ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Edelleen
2 momentin
mukaan laiminlyöntien olennaisuutta 1 momentin 1 kohdan mukaan arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti laiminlyöntien suunnitelmallisuus, kesto ja toistuvuus sekä laiminlyönneistä aiheutuneiden vahinkojen ja niillä tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä. Pykälän
3 momentissa
on erikseen säädetty tietyistä rikoksista, joihin liiketoiminnassaan syyllistyessään henkilö voidaan määrätä liiketoimintakieltoon. Näitä ovat syyllistyminen 1) rikoslain (39/1889) 17 luvun 18 §:ssä tai 20 luvun 19 tai 20 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen tai sen yritykseen taikka osallisuuteen siihen 2) rikoslain 20 luvun 21 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen tai osallisuuteen siihen, 3) kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuneeseen rikoslain 20 luvun 9 tai 9 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen tai sen yritykseen taikka osallisuuteen siihen, 4) rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen tai sen yritykseen taikka osallisuuteen siihen, taikka 5) rikoslain 47 luvun 3 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen. Pykälän 3 momentissa tarkoitetuissa rikoksissa on pääasiassa kyse seksuaalirikoksista ja ihmiskaupasta.
Näin ollen vaatimus siitä, että jäsenvaltion on varmistettava, että sillä on säännöt, jotka koskevat johtajien asettamista liiketoimintakieltoon, ei edellytä erillisiä täytäntöönpanotoimia. Sen sijaan artiklan 1 kohdan vaatimus siitä, että säädetään mahdollisuudesta ottaa huomioon toisessa jäsenvaltiossa voimassa oleva liiketoimintakielto tai sen hallussa oleva liiketoimintakiellon kannalta merkityksellinen tieto, ei vastaa voimassa olevaa oikeustilaa. Huomioon ottaminen on haasteellista ainakin kahdesta näkökulmasta: 1) liiketoimintakieltoja koskevia säännöksiä ei ole harmonisoitu ja 2) edellä todettu huomioiden, miten toisessa jäsenvaltiossa annetun kiellon perusteita voitaisiin arvioida ja miten kielto otettaisiin huomioon.
Ottaen huomioon sekä artiklan 2 kohdassa ja johdanto-osassa todettu, on selvää, ettei jäsenvaltion tarvitse tunnustaa toisessa jäsenvaltiossa määrättyä liiketoimintakieltoa. Tämän on katsottava tarkoittavan sitä, ettei direktiivi estä tällaista henkilöä harjoittamasta elinkeinotoimintaa Suomessa, eikä direktiivi myöskään estä tulla merkityksi kaupparekisteriin. Artiklan 1 kohtaa tulkittava niin, että siinä edellytetään toisissa jäsenvaltioissa määrättyjen liiketoimintakieltojen tai liiketoimintakiellon määräämisen kannalta merkityksellisen tiedon huomioimista, mutta tavat huomioimiseksi ovat kansallisesti päätettävissä.
Suomessa liiketoimintakiellon määrää syyttäjän vaatimuksesta tuomioistuin ja liiketoimintakiellon huomioimisesta kaupparekisterissä säädetään liiketoimintakieltolain 21 b §:ssä. Muissa maissa määrättyjä liiketoimintakieltoa vastaavia kieltoja ei voida ottaa huomioon vastaavasti kuin Suomessa määrättyjä. Jossain määrin epäselvää lienee se, mahdollistaisiko liiketoimintakieltolain 3 § jo nykyisellään toisissa jäsenvaltioissa määrätyn liiketoimintakiellon tai siihen johtaneen käyttäytymisen huomioimisen tuomioistuimen harkitessa kansalliseen liiketoimintakieltoon määräämistä erityisesti, jos kiellon perusteena oleva menettely sinänsä vastaisi Suomessa annettavan liiketoimintakiellon perustetta. Lähtökohtaisesti on kuitenkin katsottava, että voimassa oleva liiketoimintakieltolaki rajoittuu Suomessa tai Suomen lainkäyttöpiirissä tapahtuneen toiminnan tai laiminlyöntien arviointiin.
Toisessa jäsenvaltiossa määrätyn liiketoimintakieltoa vastaavan kiellon huomioiminen suoraan kaupparekisterissä edellyttäisi, että erikseen olisi säädetty toisissa jäsenvaltioissa määrättyjen kieltojen huomioimisesta Suomessa ilman erillistä harkintaa tai siitä, että Patentti- ja rekisterihallitus tutkisi, olisiko henkilön menettely johtanut Suomessa liiketoimintakieltoon kansallisen lainsäädännön nojalla. Ensiksi mainitun osalta ongelma on jäsenvaltioiden erilaiset säännökset ja jälkimmäisen ei ole katsottava soveltuvan rekisteriviranomaisen tehtäviin, koska Suomessa arvion tekee tuomioistuin. Rekisteriviranomaisella ei myöskään ole tällaista asiantuntemusta. Harmonisoinnin puuttuessa ei ole ajateltavissa, että lainsäädännöllä voitaisiin yhdenvertaisuus huomioiden säätää muissa jäsenvaltioissa määrättyjen liiketoimintakieltoa vastaavien kieltojen tunnustamisesta
Näin ollen toisessa jäsenvaltiossa määrätyn liiketoimintakieltoa vastaavan kiellon tai sen määräämiseen liittyvän muun merkityksellisen tiedon huomioiminen edellyttäisi siitä säätämistä, että tuomioistuin voisi liiketoimintakieltoa koskevassa harkinnassaan ottaa huomioon tällaisen perusteen.
Artiklan 2 kohta
Kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia, että johtajiksi hakevat henkilöt ilmoittavat, ovatko he tietoisia olosuhteista, jotka voisivat johtaa liiketoimintakieltoon asettamiseen kyseisessä jäsenvaltiossa. Jää jossain määrin epäselväksi tarkoitetaanko tällä nimenomaisesti yhtiölle asetettavaa velvollisuutta pyytää nimitettävän ilmoittamaan, jos hän on määrätty liiketoimintakieltoa vastaavaa kielto toisessa jäsenvaltiossa vai tällaisen tiedon ilmoittamista yritysrekisteristerille. Ottaen huomioon artiklan 6 kohta, kumpikin tai niiden yhdistelmä on mahdollista. On huomattava, ettei rekisterimerkinnällä Suomessa ole oikeutta luovaa vaikutusta siten, että henkilön jäsenyys esimerkiksi hallituksessa edellyttäisi merkitsemistä kaupparekisteriin. Hallituksen jäsenyys on muodostunut jo yhtiön toimielimen, kuten yhtiökokouksen, päätöksellä. Suomessa yleensä yhtiön hallitus valitsee toimitusjohtajan.
Kaupparekisteri-ilmoituksen jättää yritys ja ilmoituksen allekirjoittaa yrityksen edustaja. Kaupparekisteriin kuitenkin ilmoitetaan usein muu henkilö kuin allekirjoittaja, kuten uusi hallituksen jäsen. Näin ollen myös ilmoituksen siitä, ovatko henkilöt tietoisia liiketoimintakieltoon johtavista olosuhteista, antaisi käytännössä yritys, joka olisi tiedustellut asiaa henkilöltä, jonka rekisteriin merkitsemistä ilmoitus koskee. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että henkilön menettely jossain muussa jäsenvaltiossa voisi johtaa liiketoimintakieltoon Suomessa, mutta toisaalta ei rajata sitäkään, että se koskisi menettelyä Suomessa, josta ei ainakaan toistaiseksi olisi määrätty liiketoimintakieltoa.
Käytännössä ja lainsäädännöllisesti se, että kiellettäisiin yhtiön toimielintä Suomessa nimittämästä henkilöä vastuuhenkilöksi ulkomailla määrätyn liiketoimintakiellon perusteella tai vastaavasti kieltäydyttäisiin rekisteröimästä tällaista henkilöä, olisi haasteellista. Jos henkilön Y menettely esimerkiksi Espanjassa on johtanut liiketoimintakieltoa vastaavaan kieltoon Espanjassa, sen perusteena oleva toiminta ei Suomessa tehtynä lainsäädäntömme nojalla välttämättä johtaisi liiketoimintakieltoon. Näin ollen on vaikea perustella, miten henkilö voitaisiin kieltää nimittämästä tai kieltäytyä rekisteröimästä Suomessa pelkästään tiedolla Espanjassa määrätystä liiketoimintakieltoa vastaavasta kiellosta. Sen toteaminen, että menettely olisi johtanut myös Suomessa liiketoimintakieltoon, vaatisi ainakin 1 kohdassa tarkoitetun tuomioistuimen arvion.
On erityisesti huomattava, että 2 kohta on muotoilultaan mahdollistava. Näin ollen jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta panna täytäntöön siinä säädettyä.
Artiklan 3 - 5 kohdat
Artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla jäsenvaltiosta määrätystä liiketoimintakiellosta (tai sen määräämisen kannalta merkityksellisestä tiedosta) on annettava pyynnöstä tieto toiseen jäsenvaltioon. Tämä edellyttää ensinnäkin sitä, että lainsäädäntö mahdollistaa tietojenvaihdon ja toisaalta tietojenvaihdon teknisen toteutuksen. Suomen osalta tämä merkitsee, että tieto on annettava ainakin siitä, onko pyynnössä tarkoitettu henkilö määrätty liiketoimintakieltoon. Jos vastaus tähän on positiivinen, jäsenvaltiolla on oikeus, mutta ei velvollisuutta antaa lisätietoja liiketoimintakiellosta.
Liiketoimintakieltorekisteristä säädetään liiketoimintakieltolain 21 §:ssä, jonka mukaan Oikeusrekisterikeskus pitää yleiseen käyttöön tarkoitettua rekisteriä liiketoimintakiellon julkisuuden toteuttamiseksi sekä kiellon noudattamiseksi ja valvomiseksi. Pykälän
1 momentissa
säädetään rekisteristä ja sen sisällöstä,
2 momentissa
tietojen luovuttamisesta,
3 momentissa
tietojen maksuttomuudesta viranomaisille,
4 momentissa
liiketoimintakieltoja koskevien tietojen poistamisesta ja
5 momentissa
päättyneiden liiketoimintakieltojen salassapidosta ja luovuttamisesta. Jokaisella on oikeus saada tieto liiketoimintakieltorekisteriin tehdyistä voimassa olevista merkinnöistä, joten rekisterin julkisuuden osalta ei ole tarvetta erilliselle sääntelylle.
Sen sijaan tietojen luovuttamisesta rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän (BRIS)
Business Registers Interconnection System (BRIS) – rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmä. Yhtiöoikeusdirektiivin 22 artiklan mukaan rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmä käsittää jäsenvaltioiden rekisterit, keskusjärjestelmän ja Euroopan oikeusportaalin, joka toimii eurooppalaisena sähköisenä yhteyspisteenä.
välityksellä on perusteltua säätää erikseen. Ottaen huomioon, että liiketoimintakieltoja koskevat tiedot sisältävästä rekisteristä säädetään liiketoimintakieltolaissa ja tämä rekisteri, toisin kuin kaupparekisteri, sisältää kattavasti tiedot Suomessa liiketoimintakieltoon määrätyistä, olisi luonnollista, että tietojen välittämisestä yhteenliittämisjärjestelmän kautta säädettäisiin liiketoimintakieltolaissa ja tietojen luovuttajana olisi Oikeusrekisterikeskus. Vaikka rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmä on käytännössä yritysrekistereiden välinen, siihen voidaan liittää myös vapaaehtoisia yhteyspisteitä. Se, toteutetaanko tämä liittämällä liiketoimintakieltorekisteri suoraan BRIS:iin vai hyödyntäen jo olemassa olevaa kaupparekisterin yhteyttä, on tekninen kysymys. Vapaaehtoisen yhteyspisteen muodostaminen edellyttää kuitenkin, että komissio hyväksyy sellaisen muodostamisen. Ottaen huomioon, että nimenomaan Oikeusrekisterikeskus ylläpitää liiketoimintakieltorekisteriä, muodostamiselle on katsottava olevan perusteet.
Myös Suomella olisi oikeus pyytää vastaavia tietoja toisesta jäsenvaltiosta. Jos tietojenvaihto toisiin jäsenvaltioihin toteutettaisiin Oikeusrekisterikeskuksen toimesta, olisi myös vastakkainen tietojenvaihto perusteltua järjestää samasta yhteyspisteestä. Keskeinen on kuitenkin kysymys siitä, mitä tiedolla siitä, että henkilö on määrätty liiketoimintakieltoa vastaavaan kieltoon toisessa jäsenvaltiossa, tehtäisiin ja kenelle tällainen tieto olisi perusteltua luovuttaa ottaen huomioon, että Suomessa liiketoimintakiellon määräämisen edellytykset tutkii esitutkintaviranomainen ja liiketoimintakielto määrätään tuomioistuimen toimesta syyttäjän vaatimukseen perustuen. Tätä on käyty edellä läpi kohtia 1 ja 2 koskien. Lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista tällaisen henkilön kaupparekisteriin rekisteröimisestä kieltäytymistä, eikä tällaista tietoa ole myöskään mahdollista ottaa tosiasiallisesti huomioon liiketoimintakieltoa Suomessa määrättäessä.
Direktiivin nojalla jäsenvaltiolla olisi velvollisuus ilmoittaa pyynnön esittäneelle jäsenvaltiolle tieto siitä, onko toisen jäsenvaltion yksilöimä henkilö määrätty liiketoimintakieltoon Suomessa. On pyytävän jäsenvaltion tehtävä esittää riittävät yksilöintitiedot, mikä käytännössä tarkoittaa henkilön nimeä ja henkilötunnusta tai vähintään syntymäaikaa. On kuitenkin niin, että pelkällä syntymäajalla ei voida tehdä vastaavaan varmuuteen johtavaa päätelmää kuin henkilötunnuksella. Lähtökohtaisesti jäisi Oikeusrekisterikeskuksen arvioitavaksi, voiko se pelkällä nimellä ja syntymäajalla antaa positiivisen vastauksen henkilölle liiketoimintakiellosta vai edellyttäisikö se tuolloin vielä pyynnön täydentämistä täydellisellä henkilötunnuksella. Negatiiviseen vastaukseen ei olisi katsottava liittyvän samaa haastetta.
Komissio on antanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2020/2244, jossa aikaisempaa asetusta täydennettiin siten, että siihen lisättiin 13 i artiklan 5 kohdassa tarkoitetut yksityiskohtaiset järjestelyt ja tekniset yksityiskohdat koskien liiketoimintakiellosta olevien johtajien tietojenvaihtoa. Nämä säännökset sisältyvät voimassa olevan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/1042 16 lukuun.
Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/1042 kohdan 16.2.1.1 mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää BRIS-järjestelmän kautta yhdeltä tai useammalta jäsenvaltiolta tietoja siitä, onko henkilö, joka hakee jonkin yhtiömuodoltaan direktiivin (EU) 2017/1132 liitteessä II mainitun yhtiön johtajaksi, liiketoimintakiellossa tai onko hänet merkitty johonkin näiden jäsenvaltioiden rekisteriin, jossa on johtajien liiketoimintakiellon kannalta merkityksellisiä tietoja.
Täytäntöönpanoasetuksen perusteella tietojenvaihto koskisi Suomessa tilannetta, jossa henkilöä ollaan merkitsemässä kaupparekisteriin. Tosiasiassahan henkilö on jo kuitenkin tuossa vaiheessa nimitetty esimerkiksi hallitukseen. Nimittämismenettelyyn ei liity sellaista viranomaisvalvontaa, jolla nimittäminen voitaisiin estää, vaikka laki sen kieltääkin. Artiklan 13 i kohta 3 ei ilmennä täytäntöönpanoasetusta vastaavaa rajausta vain nimittämisvaiheeseen, vaan siinä lausutaan tietojenvaihdossa olevan kyse johtajien liiketoimintakieltoon asettamisen kannalta merkityksellisistä tiedoista. Liiketoimintakieltoon määrääminenhän voi tapahtua vasta rekisteriin merkitsemisen jälkeenkin. Liiketoimintakielto koskee Suomessa yleisesti yritysten ja yhteisöjen vastuuhenkilönä toimimista, joten 3–5 kohdissa ja muutoinkin 13 i artiklassa säädetyn on katsottava mahdollistavan tietojenvaihdon, vaikka kyse ei olisi nimenomaisesti henkilön nimittämisestä tai rekisteriin merkitsemistä koskevasta tilanteesta ja vaikka tarkasteltava tapaus koskisi liiketoimintakiellon määräämistä muussa kuin osakeyhtiössä toimimisen perusteella. Liiketoimintakiellolla on merkitystä väärinkäytösten estämisessä myös direktiivin soveltamisalaan kuuluvien osakeyhtiöiden osalta riippumatta siitä, onko kielto perustunut esimerkiksi kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä toimimiseen.
Täytäntöönpanoasetuksessa tietojenvaihto on jaettu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen pyyntöön annettavassa vastauksessa on nimenomaisesti ilmoitettava, onko pyynnössä yksilöity henkilö liiketoimintakiellossa tai onko hänet merkitty johonkin pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion rekisteriin, jossa on johtajien liiketoimintakiellon kannalta merkityksellisiä tietoja. Suomessa tämä tarkoittaa sitä, onko henkilö merkitty liiketoimintakieltorekisteriin. Ensimmäisen vaiheen pyynnössä pakollisena tietona täytäntöönpanoasetuksen mukaan on ilmoitettava etunimi, sukunimi ja syntymäaika. Pyyntöön vastataan ”kyllä” tai ”ei”. Jos pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio tarvitsee lisätietoja yksiselitteistä tunnistamista varten, on tämä kolmas vaihtoehto. Suomen osalta tämä tarkoittaisi käytännössä henkilötunnuksen tunnusosaa.
Toisen vaiheen kysely voidaan tehdä joko yhteenliittämisjärjestelmässä tai muutoin. Siihen vastaaminen on jäsenvaltiolle vapaaehtoista. Täytäntöönpanoasetuksen mukaan tämä kysely voi koskea kansallisen lainsäädännön mukaisia liiketoimintakiellon perusteita, päätöksen päivämäärää, liiketoimintakiellon voimassaoloaikaa, asiakirjan numeroa ja päätöksen antajaa sekä tietoa liiketoimintakiellon mahdollisista rajoituksista. Liiketoimintakieltorekisteriin merkittävistä tiedoista säädetään liiketoimintakieltolain 21 §:n lisäksi sen nojalla annetussa asetuksessa liiketoimintakieltorekisteristä (121/1998). Näin ollen rekisteristä ilmenee ainakin pääasiallisesti toisen vaiheen kyselyssä tarkoitettu tietosisältö.
Ottaen huomioon, että kyselyjen määrää ei voida luotettavasti arvioida, täytäntöönpanoasetuksessa säädetään siitä, että jäsenvaltioiden on ilmoitettava, jos niille aiheutuu vaikeuksia saapuneiden kyselyjen suuren määrän vuoksi. Tällaisessa tapauksessa komissio ja jäsenvaltiot arvioivat asiaa varmistaakseen tietojenvaihdon sujuvuuden ja kehittääkseen järjestelmää edelleen.
Artiklan 6 kohta
Artiklan 6 kohdassa säädetään siitä, että jos yhtiö ilmoittaa uuden johtajan nimittämisestä 16 artiklassa tarkoitettuun rekisteriin, artiklan 1–5 kohtaa sovelletaan soveltuvin osin. Direktiivin 16 Artiklan 1 kohdan mukaan ”Jokaisessa jäsenvaltiossa on oltava kullekin siellä rekisteröidylle yhtiölle joko keskus-, kauppa- tai yhtiörekisterissä, jäljempänä ’rekisteri’, oma asiakirjavihkonsa.” Näin ollen tässä tarkoitetaan Suomen osalta kaupparekisteriä.
Artiklan 6 kohta jättää jossain määrin epäselväksi sen, mitä artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan sillä, että ”Näihin sääntöihin sisältyy se, että säädetään mahdollisuudesta ottaa huomioon toisessa jäsenvaltiossa voimassa oleva liiketoimintakielto tai sen hallussa oleva liiketoimintakiellon kannalta merkityksellinen tieto.” Toisin sanoen, viitataanko siinä nimenomaisesti liiketoimintakieltoa koskevaan substanssilainsäädäntöön, ei yritysrekistereitä koskevaan lainsäädäntöön. On lähdettävä siitä, että artiklan 13 i täytäntöönpano voidaan toteuttaa niin liiketoimintakieltoa koskevan substanssilaissäädännön tai kaupparekisteriä koskevan lainsäädännön kautta tai niiden yhdistelmällä vähimmäisvaatimukset huomioiden. Artiklan 6 kohdan ei ole katsottava edellyttävän, että henkilö kieltäydyttäisiin rekisteröimistä kaupparekisteriin sillä perusteella, että henkilö on määrätty liiketoimintakieltoa vastaavaan kieltoon toisessa jäsenvaltiossa. Riittää, kun lainsäädäntö mahdollistaa jäsenvaltion määrittelemällä tavalla tällaisen kiellon huomioon ottamisen.
Artiklan 7 kohta
Artiklan 7 kohdan ensimmäisessä alakohdassa viitataan yleiseen tietosuoja-asetukseen. Artiklassa tarkoitettujen henkilöiden tietoja saisi käsitellä siinä tarkoituksessa, että toimivaltainen viranomainen tai kansallisessa lainsäädännössä valtuutettu henkilö tai elin voi arvioida henkilön johtajana toimimista koskevaan liiketoimintakieltoon asettamiseen liittyviä tarvittavia tietoja petoksellisen toiminnan tai muiden väärinkäytösten estämiseksi sekä yhtiöiden tai sivuliikkeiden kanssa asioivien henkilöiden suojaamisen varmistamiseksi.
Suomessa tuomioistuimet tekevät arvion henkilön toiminnasta suhteessa liiketoimintakieltolakiin. Muissa jäsenvaltioissa vastaavan arvion voivat tehdä tuomioistuimet, mutta myös joku toinen viranomainen. Artiklan 7 kohta ei rajoita sen enempää kansallisesti saatujen henkilötietietojen käyttöä kuin myöskään tietojenvaihdossa saatujen tietojen käyttöä, kunhan kyse on liiketoimintakiellon määräämiseen nähden toimivaltaisesta viranomaisesta.
Tässäkin yhteydessä on kuitenkin huomattava, että yhtiöoikeusdirektiivi koskee osakeyhtiöitä ja siten niiden vastuuhenkilöitä. Näin ollen tietojenvaihtoa ei ole lähtökohtaisesti tarkoitettu laajennettavaksi muihin yritysmuotoihin. Tämän ei toisaalta ole katsottava esteenä sille, etteikö tietojenvaihdossa saadun tiedon perusteella voitaisi henkilöä kieltää toimimasta myös muiden oikeushenkilöiden vastuuhenkilöinä. Suomessa rajausta osakeyhtiöiden vastuuhenkilöihin ei ole mahdollista edes tehdä, koska liiketoimintakiellon sisältö on lähtökohtaisesti yleinen.
Haasteen tietojen hyödyntämiseen tuo myös se, että BRIS:n kautta tapahtuva tietojenvaihto tapahtuu lähtökohtaisesti yritysrekisteiden välillä. Direktiivin13 i artiklan 3 kohdan mukaan
jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne voivat vastata toisen jäsenvaltion pyyntöön saada pyyntöön vastaavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti johtajien liiketoimintakieltoon asettamisen kannalta merkityksellisiä tietoja.
Tämän perusteella artiklaa on tulkittava niin, että tällaisia tietoja voidaan hyödyntää myös muualla kuin yritysrekisterissä, vastaten siten 7 kohdan 1 kappaleessa säädettyä.
Artiklan 7 kohdan 2 kappaleessa säädetään liiketoimintakieltoa koskevien tietojen säilyttämisestä. Suomessa kaupparekisterimerkinnät säilyvät historiatiedoissa käytännössä ikuisesti. Liiketoimintakieltotieto ei kuitenkaan näy kaupparekisterin historiatiedoissa. Liiketoimintakieltolain 21 §:n 4 momentin mukaan liiketoimintakieltoa koskevat tiedot poistetaan liiketoimintakieltorekisteristä viiden vuoden kuluttua kiellon päättymisestä. Lain 21 b §:n mukaan kieltoa koskeva merkintä on poistettava kaupparekisteristä kiellon päätyttyä.
6
Lausuntopalaute
Esitysluonnoksesta annettiin 12 lausuntoa, joiden antajat ilmenevät kappaleesta 1.2. Lisäksi kolme tahoa ilmoitti, ettei niillä ole lausuttavaa.
Varsinaisten muutos- ja tarkennusehdotusten lisäksi lausunnoissa esitettiin erilaisia huomioita sekä esitykseen että aihepiiriin liittyen muutoin. Esitystä ei vastustettu yhdessäkään lausunnossa.
Oikeusministeriö
on lausunnossaan viitannut siihen, että hallituksen esityksessä on otettu lähtökohdaksi liiketoimintakieltoa koskeva osin aiempiin esitöihin ja oikeuskäytäntöön perustunut luonnehdinta liiketoimintakiellon luonteesta turvaamistoimenpiteenä. Oikeusministeriö toteaa, että korkein oikeus on sittemmin arvioinut liiketoimintakiellon luonnetta suhteessa perustuslain 105 §:ssä säädettyyn armahdukseen ja katsonut, että rikoksen perusteella määrätty liiketoimintakielto on sellainen muu rikosoikeudellinen seuraamus, josta perustuslain 105 §:n 1 momentin nojalla voidaan armahtaa (KKO:2022:78). Liiketoimintakiellon edellä mainitulla oikeudellisella luonnehdinnalla voi olla heijastusvaikutuksia esityksessä ehdotettuun erityisesti siltä osin kuin on tarve arvioida, onko liiketoimintakiellon määräämistä koskeva tieto luonteeltaan valtiosääntöisesti arkaluonteinen. Esityksen jatkovalmistelussa tulisi lausunnon mukaan arvioida korkeimman oikeuden edellä mainitusta lausunnosta ilmenevän tulkinnan vaikutukset nyt käsillä olevaan ehdotukseen.
Oikeusministeriö on lausuntonsa mukaan arvioinut liiketoimintakiellosta annetun lain suhdetta EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen aiemmin (HE 2/2020 vp). Tuolloin katsottiin ainoastaan tarpeelliseksi täsmentää liiketoimintakieltoon liittyvään henkilötietojen käsittelyyn sovellettava yleislaki ja käsittelyn katsottiin kuuluvan pääosin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan. Tämä lähtökohta on myös huomioitu esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluissa. Oikeusministeriö on kiinnittänyt kuitenkin huomiota siihen, että korkein oikeus on sittemmin täsmentänyt liiketoimintakiellon oikeudellista luonnehdintaa ja rinnastanut sen aiempaa selvemmin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja turvaamistoimiin. Tarkistus aiheuttaa tarpeen arvioida tarkemmin henkilötietojen käsittelyyn sovellettavaan yleissäädöstä siltä osin kuin on kyse rikosasioissa toimivaltaisista viranomaisista. Toisaalta liiketoimintakieltorekisteristä luovutettavien tietojen käyttötarkoitukset voisivat edelleen puoltaa voimassa olevan lain mukaisesti sitä, että henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia. Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain (1054/2018) soveltamisala on kapea ja koskee vain siinä tarkoitettuja viranomaisia.
Siinä tapauksessa, että sovellettavina yleissäädöksinä pidettäisiin edelleen tietosuoja-asetusta ja tietosuojalakia, jatkovalmistelun aikana olisi oikeusministeriön mukaan joka tapauksessa arvioitava tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettujen suojatoimien riittävyyttä, huomioiden, että artikla koskee myös rikosoikeudellisia turvaamistoimia. Korkeimman oikeuden linjaus tarkoittaa oikeusministeriön näkemyksen mukaan, että liiketoimintakielto olisi samalla katsottava valtiosääntöisesti arkaluonteiseksi tiedoksi. Toisaalta suojatoimien arvioinnissa on tarpeen huomioida se, että voimassa olevaa liiketoimintakieltoa koskeva tieto on julkinen ja sillä on erityistä merkitystä harmaan talouden ja talousrikosten torjunnassa, kun mahdollisen sopimuskumppanin osalta on mahdollisuus vaivatta tarkistaa, onko henkilöllä voimassa olevaa liiketoimintakieltoa. Päättynyttä liiketoimintakieltoa koskeva tieto on kuitenkin säädetty salassa pidettäväksi ja salassapitovaatimus voi osaltaan toimia suojatoimena. Oikeusministeriö on pitänyt tarpeellisena arvioida näitä näkökohtia tarkemmin hallituksen esityksen jatkovalmistelun aikana yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Oikeusministeriöllä on ollut tarkoitus arvioida lakia myös osana hallitusohjelmaan sisältyvää tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistusta.
Esitysluonnoksen säätämisjärjestystä koskevissa perusteluissa on arvioitu tietojenvaihtoa koskevien säännösten suhdetta perustuslain 10 §:n mukaiseen henkilötietojen suojaan. Siinä tapauksessa, että liiketoimintakieltoon liittyvän henkilötietojen käsittelyn katsottaisiin arvioinnin perusteella edelleen kuuluvan yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan, säätämisjärjestysperusteluita olisi oikeusministeriön lausunnon mukaan tarpeen täydentää tietojenvaihtoa koskevan jakson osalta.
Oikeusministeriö on edelleen säätämisjärjestysperusteluiden osalta todennut, että luonnoksessa on arvioitu esityksessä ehdotettua perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan 6 §:n valossa. Säätämisjärjestysperusteluista ei kuitenkaan selvästi ilmene, miksi kyseinen perusoikeus on relevantti luonnoksessa ehdotetun uuden sääntelyn kannalta. Oikeusministeriö on katsonut kyse olevan ilmeisesti erityisesti siitä, että sääntely mahdollistaa vain ETA-alueella määrättyjen liiketoimintakieltojen tai siellä tapahtuneen rikollisen menettelyn huomioimisen. Kyseinen peruste ei kuitenkaan vaikuta asettavan henkilöitä eri asemaan esimerkiksi suoraan kansalaisuuden perusteella, vaan kansalaisuudesta riippumatta tietyllä alueella määrätyn liiketoimintakiellon tai tapahtuneen rikollisen menettelyn perusteella. Säätämisjärjestysperusteluja tulisi vielä selkeyttää tältä osin. Luonnoksessa on arvioitu esityksessä ehdotettua myös perustuslain 18 §:ssä säädetyn elinkeinonvapauden kannalta. Tältä osin säätämisjärjestysperusteluissa oleva arvio on verrattain suppea ja perusteluita olisi syytä oikeusministeriön näkemyksen mukaan tarkentaa.
Oikeusministeriö on todennut epäselväksi jääneen, miksi julkisten tietojen antamisesta toiseen vaiheen tietojenvaihdossa on katsottu tarpeelliseksi säätää erikseen. Vastaava oikeus olisi Oikeusrekisterikeskuksella jo julkisuuslain perusteella. Jos säännöksellä halutaan oikeusministeriön mukaan selventää, että kyseessä on henkilötietojen luovuttaminen henkilörekisteristä julkisuuslain 16 §:n 3 momenttia laajemmin, eli siten että Oikeusrekisterikeskuksella ei olisi velvollisuutta selvittää, onko tiedon pyytäjällä henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää henkilötietoja, olisi yleislain ja erityislain systematiikan kannalta selkeämpää, että säännös muotoiltaisiin nimenomaan poikkeukseksi julkisuuslain 16 §:n 3 momentin edellytyksistä. Jatkovalmistelussa tulisi arvioida vielä säännöksen tarpeellisuutta ja sen suhdetta yleislaissa säädettyyn.
Oikeusministeriön mukaan, kun liiketoimintakieltolain 21 §:n 7 momentissa säädetään asiallisesta erilaisesta tiedonvaihtotilanteesta kuin 6 momentissa, vaikuttaa selkeyden vuoksi asianmukaisemmalta säätää maksuttomuudesta erikseen myös 7 momentissa.
Oikeusministeriö on kiinnittänyt huomiota siihen, että 3 §:ään ehdotettaviin muutoksiin sisältyy mahdollisuus ottaa 3 §:ssä tarkoitetussa kokonaisarvioinnissa huomioon toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa määrätty liiketoimintakielto samoin kuin henkilön syyllistyminen edellä tarkoitetussa valtiossa saman momentin 2 kohdassa tarkoitettua vastaavaan rikolliseen menettelyyn. Luonnoksessa 21 §:ään ehdotettu tiedonvaihto näyttäisi kuitenkin koskevan ainoastaan nimenomaan liiketoimintakieltoja. Esityksen perusteella jää siis epäselväksi, mistä kokonaisarvioinnissa huomioon otettava tieto syyllistymisestä liiketoimintakieltolain 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua vastaavaan rikolliseen menettelyyn olisi kansallisen viranomaisen tai tuomioistuimen saatavilla.
Oikeusministeriö on viitaten oikeuskäytäntöön (KKO 2002:78 ja KKO 2013:43) lainannut esitysluonnoksen 21 §:n yksityiskohtaisia perusteluita, jossa on käsitelty muualla tapahtuneen rikollisen menettelyn huomioimisen osalta huomioitavia seikkoja. Esitysluonnoksen mukaan ”
jos kyse on kiellon sijaan vain rikollisen menettelyn huomioimisesta, on rikoksen tekoajankohdalla ja sen vakavuudelle keskeinen vaikutus liiketoimintakiellon määräämisessä. Mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, voitaisiin ajallisen vaikutuksenkin katsota olevan pidempikestoisempi. Harkinnan tukena voidaan pitää liiketoimintakieltolain 8 §:ssä vireillepanoajasta säädettyä Suomessa tapahtuneista laiminlyönneistä tai rikoksista liiketoimintakieltoa määrättäessä. Ei ole kuitenkaan estettä sille, etteikö kokonaisarvioinnissa voida huomioida viittä vuotta vanhempiakin rikoksia, jos niiden on katsottava ilmentävän Suomessa jatkuneena henkilön suhtautumista liiketoimintaan liittyviin velvollisuuksiin tai liiketoiminnassa tapahtuvaan rikolliseen menettelyyn
”. Oikeusministeriön mukaan, vaikkei muualla kuin Suomessa tehty rikos vaikutakaan itsenäisenä kiellon määräämisperusteena, esityksessä olisi syytä selventää tarkemminkin, milloin ja minkälainen vaikutus viittä vuotta vanhemmille teoille kokonaisarvioinnissa voitaisiin antaa, kun Suomessakaan tehtyinä tällaiset teot eivät voi itsenäisesti johtaa kiellon määräämiseen. Sanottu korostuu, mikäli lähtökohtana pidetään sellaista kieltoa tai rikollista menettelyä, jonka voidaan katsoa osaltaan ilmentävän henkilön suhtautumista liiketoiminnan harjoittamiseen vielä arviointihetkellä. Säädösperusteluissa tulisi selventää sitä, minkälainen suhde arvioinnissa huomioitavilla teoilla tulee olla toisiinsa ja kiellon kohteen (arviointihetken mukaisen) suhtautumisen selvittämiseen.
Mikäli kokonaisarvioinnissa voitaisiin huomioida viittä vuotta vanhempiakin rikoksia, jos niiden katsotaan ilmentävän Suomessa jatkuneena henkilön suhtautumista liiketoiminnassa tapahtuvaan rikolliseen menettelyyn, johdonmukaisuussyistä tulisi oikeusministeriön mukaan myös ottaa kantaa siihen, voidaanko kokonaisarvioinnissa huomioida sellainen muualla kuin Suomessa määrätty kielto, joka on ollut voimassa Suomessa tehtyjen rikosten tekohetkellä, muttei enää tuomion antamisen hetkellä.
Oikeusministeriö on todennut, viitaten esitysluonnoksen mukaiseen vastaavuusvaatimukseen ja edelleen oikeuskäytäntöön KKO 2022:78, että sääntelyssä korostuvat laillisuusperiaatteen vaatimukset sääntelyn tarkkarajaisuudesta, täsmällisyydestä ja ennakoitavuudesta. Oikeusministeriö on katsonut, että 3 §:n säädösperusteluissa olisi aiheellista kuvata vieläkin laajemmin ja konkreettisemmin arvioinnin sisältöä sekä rajoja.
Oikeusministeriön lausunnon perusteella esityksen säätämisjärjestysperusteluita on laajennettu ja tarkennettu lausunnossa edellytetyllä tavalla. Edelleen esitystä on muutettu siten, että myös toisen vaiheen tiedot tulisi luovuttaa joko yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä tai muuta suojattu tiedonsiirtoyhteyttä- tai tapaa käyttämällä. Direktiivin täytäntöönpanoasetuksen mukaan kyselyt ja vastaukset siirretään yhteenliittämisjärjestelmän kautta käyttäen päästä päähän –salausta, joten tätä on perusteltua soveltaa myös muihin tiedonsiirtotapoihin. Tämän vuoksi julkisten tietojen sähköisen luovuttamisen tavasta säädettäisiin erikseen, jotta kansallinen sääntely täyttäisi direktiivin edellytykset tietojensiirrolle.
Esitystä on oikeusministeriön lausunnon perusteella muutettu myös siten, että liiketoimintakieltolain 21 §:n 7 momentissa säädetään tietojen maksuttomuudesta. Pykälän 7 momenttia on muokattua myös muutoin sen kuitenkin sisällöllisesti vastatessa lausuntokierroksella ollutta. Lisäksi esitystä on muutettu siten, että Suomesta esitettävä pyyntö voi käsittää myös muut liiketoimintakiellon määräämisen kannalta saatavissa olevat merkitykselliset tiedot. Lisäksi perusteluissa on viitattu rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annettuun lakiin.
Säännöskohtaisia perusteluita on oikeusministeriön lausunnon perusteella selvennetty liiketoimintakieltolain 3 §:n osalta muualla tuomittujen rikosten huomioimisen suhteen. Lisäksi myös syyttäjälaitos on kiinnittänyt huomiota rikoksen tekohetkellä voimassa olleeseen muualla määrättyyn kieltoon. Perusteluita on muokattu siten, että tällainen kielto voitaisiin huomioida. Esityksen mukaan kokonaisarvioinnilla ei ole vaikutusta liiketoimintakieltolain 3 §:n 3 momentissa tarkoitettujen rikosten yhteydessä, eikä esityksellä siten ole vaikutusta 3 momentin nojalla liiketoimintakieltoa määrättäessä. Oikeusministeriön lausunnon perusteella on kuitenkin tarkennettu perusteluissa sitä, että esimerkiksi kiskonnantapaisen työsyrjintä voi olla merkityksellinen myös terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen kannalta. Jatkovalmistelussa on pyritty myös tarkentamaan 3 §:ssä vastaavuudella tarkoitettua.
Sisäministeriön
poliisiosasto on antamassaan lausunnossa kannattanut esitystä. Sisäministeriö on kuitenkin katsonut, ettei tietojenvaihtoa nimen ja syntymäajan perusteella voida pitää riittävinä tietoina tietojen luovutukseen. Edelleen sisäministeriö on todennut, että ulkomaille ulottuva lisäselvitysten pyytäminen mahdollisista siellä määrätyistä liiketoimintakielloista ei lähtökohtaisesti tulisi koskea kaikkia epäiltyjä, joihin liiketoimintakiellon tutkintaan Suomessa olisi edellytykset. Sisäministeriön mukaan lisäselvitysharkinta ja pyyntö mahdollisesta tietopyynnöstä tulisi lähtökohtaisesti kuulua syyttäjän harkinnan piiriin ja tai siitä tulisi ainakin sopia syyttäjän kanssa erikseen, mikäli selvityksen kohteella olisi olemassa jokin side toiseen jäsenvaltioon.
Koskien sisäministeriön lausuntoa, tietojenvaihdon toteutuksesta säädetään täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/1042, jossa vähimmäistiedoiksi on määritelty nimi ja syntymäaika. Jäsenvaltio voi kuitenkin ilmoittaa, että yksiselitteiseksi tunnistamiseksi se tarvitsee esimerkiksi henkilön henkilötunnuksen, mutta tällaisen tiedon lisäämistä tietopyyntöön ei voida kuitenkaan toiselta jäsenvaltiolta vaatia. Lisäksi esityksessä lähtökohta on nimenomaisesti se, että tietopyyntö toiseen jäsenvaltioon tehdään vain poikkeuksellisesti, esimerkiksi silloin kun liiketoimintakiellon edellytyksiä tutkitaan sellaisen henkilön kohdalta, jolla tiedetään olevan siteitä johonkin toiseen jäsenvaltioon. Koska edellytysten tutkinta kuuluu liiketoimintakieltolain 19 a §:n nojalla esitutkintaviranomaiselle, olisi oikeus tietopyyntöön esitutkintaviranomaisella. Syyttäjän oikeudesta vaatia liiketoimintakiellon määräämisen edellytykset tutkittavaksi säädetään samassa pykälässä. Lisäksi esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyöstä säädetään esitutkintalain (805/2011) 5 luvussa.
Valtiovarainministeriön
näkemyksen mukaan esityksen tavoitteet ovat kannatettavia ja toisessa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa määrätyn liiketoimintakiellon sekä ETA -jäsenvaltioiden hallussa olevien muiden liiketoimintakiellon kannalta merkityksellisten tietojen huomioiminen määrättäessä kansallista liiketoimintakieltoa on perusteltua. Henkilölle jo ennestään toisessa valtiossa vahvistettu liiketoimintakielto tai vastaava turvaamistoimenpide tai seuraamus on vahva osoitus vakavasta ja toistuvasta piittaamattomuudesta liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista. Näin ollen toisessa valtiossa annetulla liiketoimintakiellolla tulee olla painoarvoa kansallisen liiketoimintakiellon määräämistä koskevassa tilanteen kokonaisarvioinnissa.
Valtiovarainministeriö on lisäksi kiinnittänyt yleisesti huomiota voimassa olevan kansallisen liiketoimintakiellon tarkastamisen nykytilanteeseen. Liiketoimintakielto on julkista tietoa, mutta valtiovarainministeriö pitää ongelmallisena sitä, että voimassa olevan kiellon tarkastamiseksi tulee tilata Oikeusrekisterikeskuksen sähköisessä asiointipalvelussa 22 euroa maksava rekisteriote tai todistus riippuen siitä, onko henkilöllä voimassa olevaa liiketoimintakieltoa vai ei. Tämä kustannus tulee jokaisesta erillisestä yksittäiseen henkilöön kohdistuneeseen kyselyyn annetusta vastauksesta. Lisäksi tietoja voimassa olevista liiketoimintakielloista voi ostaa myös yksityissektorin palveluntarjoajilta.
Valtiovarainministeriö on viitannut liiketoimintakiellon luonteeseen turvaamistoimenpiteenä, jonka tarkoitus on estää vahingollisen toiminnan jatkaminen. Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan yksi tapa järjestää tämä asia voisi olla se, että kansallisia liiketoimintakieltoja koskevaa tietoa jaettaisiin esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä, jossa nykyiselläänkin jaetaan tietoa muun muassa veroveloista ja eri ilmoituksiin liittyvistä puutteista julkisesti.
Koskien valtiovarainministeriön lausuntoa, esitys koskee liiketoimintakieltoja koskevaa tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä, eikä sen yhteydessä ole selvitetty tarkemmin liiketoimintakieltotiedon saatavuuden parantamista kansallisesti tai tietojen asettamista saataville maksuttomasti. Siltä osin kuin henkilö, joka on määrätty liiketoimintakieltoon, on merkittynä kaupparekisteriin, tehdään kiellosta merkintä asianomaisen yrityksen tai yhteisön kohdalle. Yrityksen tai yhteisön tulisi ilmoittaa tällainen henkilö poistettavaksi kaupparekisteristä, jos henkilö ei voi toimia kaupparekisteriin merkittynä vastuuhenkilönä. Liiketoimintakielto ilmenee kaupparekisteriotteelta, joka on saatavissa maksuttomasti.
Kaupparekisteristä eivät ilmene sellaiset henkilöt, joille on määrätty liiketoimintakielto, mutta jotka eivät ole merkitty vastuuhenkilöksi kaupparekisteriin, vaan tältä osin tiedot ilmenevät vain liiketoimintakieltorekisteristä. Liiketoimintakieltotiedon julkisuus on oleellisen osa sen tarkoitusta estää vahingollisen toiminnan jatkaminen. Tietojen asettamille saataville maksutta liittyy kuitenkin niin taloudellisia kysymyksiä riippuen toteutustavasta samoin kuin tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Edellä oikeusministeriön näkemyksen mukaan liiketoimintakieltoa on pidettävä arkaluonteisena tietona, jolloin tosiasiallisen julkisuuden lisäämistä maksuttomuuden kautta tulisi arvioida myös sen suhteen.
Oikeusrekisterikeskus
on todennut lausunnossaan, että se toimii liiketoimintakieltorekisterin rekisterinpitäjänä, ja tulisi esitetyn sääntelyn mukaisesti vastaamaan liiketoimintakieltoja koskevasta tiedonvaihdosta toisten jäsenvaltioiden kanssa. Oikeusrekisterikeskus pitää esitettyä sääntelyä kannatettavana. Erityisesti tiedonvaihdon maksuttomuudesta säätäminen on kannatettavaa, koska maksullisuuden toteuttaminen lisäisi järjestelmäkehityksen arvioituja kustannuksia merkittävästi. Liiketoimintakieltorekisteristä luovutettavat tiedot ovat pääsääntöisesti tällä hetkellä maksullisia liiketoimintakieltolain 21.3 §:ssä säädettyä lukuun ottamatta. Oikeusrekisterikeskus esittää lausunnossaan harkittavaksi, olisiko otteiden luovuttamista mahdollista säätää maksuttomaksi kokonaan. Oikeusrekisterikeskuksen käsityksen mukaan tällä ei olisi valtion tulokertymän kannalta merkittävää vaikutusta.
Oikeusrekisterikeskus toteuttaa lausunnon mukaan parhaillaan tiedonvaihdon edellyttämiä järjestelmä- ja rajapintamuutoksia. Esityksen taloudellisissa vaikutuksissa todetusti teknistä toteutusta varten Oikeusrekisterikeskukselle on osoitettu 120.000 euron siirtomääräraha. Järjestelmäkehitykseen liittyvät kustannukset ovat täsmentyneet projektin edetessä, ja Oikeusrekisterikeskuksen tarkentunut arvio kustannuksista on tällä hetkellä 145.000 euroa.
Koskien Oikeusrekisterikeskuksen lausuntoa, liiketoimintakieltotietojen maksuttomuuden osalta viitataan edellä valtiovarainministeriön lausunnon osalta todettuun, eikä asiaa ole ollut mahdollista selvittää tarkemmin jatkovalmistelun yhteydessä. Siltä osin kuin järjestelmäkehityksestä aiheutuvat kulut ylittävät siirtomäärärahan, on kustannusten kattaminen käsitelty taloudellisten vaikutusten yhteydessä.
Patentti- ja rekisterihallitus
on arvioinut, ettei esityksellä ole vaikutusta kaupparekisterin toimintaan tai muihinkaan PRH:n viranomaistehtäviin.
Poliisihallitus
on lausunnossaan viitannut havaintoihin siitä, että liiketoimintakieltoa pyritään kiertämään jatkamalla liiketoimintaa toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sekä muussa rajat ylittävässä talousrikollisuudessa. Liiketoimintakiellon soveltamisalaa laajentamalla voitaisiin tehostaa turvaamistoimenpiteen käyttötarkoitusta, jolla toisin sanoen pyritään estämään liiketoimintakieltolaissa kuvatun vahingollisen toiminnan jatkaminen. Poliisihallituksen tietojen mukaan määrätyt liiketoimintakiellot ovat vähentyneet viime vuosien aikana esimerkiksi liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:n vireillepanoaikaa ja yleisesti talousrikostutkintaa koskevista haasteista johtuen.
Poliisihallitus on kiinnittänyt huomiota asianmukaisten tiedonvaihto- ja saantisäännösten merkitykseen, jotta liiketoimintakieltosäännöksiä voidaan tehokkaasti soveltaa esitutkinnan aikana sekä myöhemmin rikosprosessissa. Tiedonvaihdon toteuttaminen sekä mahdollisten sääntelyesteiden purkaminen liiketoimintakieltolain soveltamisalalla tulisi huomioida myös tiedonvaihtoa sekä siihen liittyviä säännöksiä arvioivassa työryhmässä.
Poliisihallituksen lausunnon mukaan liiketoimintakiellon määräämisen edellytyksien arvioimiseksi ja toisen jäsenvaltion määräämän kiellon huomioon ottamiseksi tulisi myös selvittää tietojärjestelmiä koskevia kysymyksiä. Hallituksen esityksessä mainittua kokonaisarviointia ja erityisesti esitutkintaviranomaisen työskentelyä edistäisi se, mikäli käytössä olisi esimerkiksi yleiseurooppalainen rekisteri ja/tai kyselymahdollisuus. Lausunnon mukaan esitutkinnan tehokkuutta parantaisi, jos viranomaisen päätös liiketoimintakiellosta Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa olisi ladattavissa ja käytettävissä esitutkinnassa. Tehostava ja nopeuttava vaikutus esitutkintaprosessiin edellä mainitulla rekisterillä olisi ilmeinen verrattuna menettelyyn, missä tietojen saaminen olisi toteutettava esimerkiksi kansainvälisin oikeusapupyynnöin tai -määräyksin. Kokonaisarvioinnin toteuttamiseksi tulisi varmistaa, että edellä mainitut tiedot ja muut kokonaisarvioinnin kannalta merkitykselliset tiedot ovat myös tuomioistuimen käytettävissä.
Koskien Poliisihallituksen lausuntoa, esityksessä on tunnistettu se, että riittävän selvityksen saaminen kokonaisharkinnan tueksi voi olla haastavaa. Tämä voi johtaa myös siihen, että tiedossa oleva liiketoimintakielto jää huomioimatta. Yhtiöoikeusdirektiivissä tarkoitettu tietojenvaihto koskee jäsenmaita velvoittavasti vain siltä kuin kyse on siitä, onko tietojenvaihtopyynnössä tarkoitettu henkilö määrätty liiketoimintakieltoon toisessa jäsenvaltiossa. Muiden tietojen antaminen on yhtiöoikeusdirektiivin tarkoittamassa tietojenvaihdossa jäsenvaltion harkinnassa. Siten muiden tietojen saaminen voi edellyttää Poliisihallituksen lausunnossa viittamaa oikeusapupyyntöä. Yhtiöoikeusdirektiivin täytäntöönpanossa ei ole mahdollista vaikuttaa siinä säädetyn lisäksi uusiin rajat ylittäviin tiedonvaihtotapoihin. Lausunto on annettu tiedoksi sisäministeriössä käynnissä olevalle lainsäädäntöhankkeelle (SM046:00/2023) poliisin tiedonvaihtoa koskevan sääntelyn muuttamiseksi.
Syyttäjälaitos
on lausunnossaan katsonut, että huomioon tulee ottaa myös sellainen toisessa valtiossa määrätty kielto, joka on ollut voimassa, kun rikokset liiketoiminnassa Suomessa on tehty, mutta joka ei välttämättä siis ole enää tuomion antamisen hetkellä voimassa. Tämä edellyttää, että tiedot tällaisesta kiellosta ovat saatavissa. Näin tulisi olla ottaen huomioon prosessien kestot sekä se, mitä yhdessä valtiossa voimassa olevan kiellon vastainen toiminta toisessa valtiossa osoittaa, vaikka siitä ei erikseen voikaan rangaista. Syyttäjälaitoksen käsityksen mukaan se ilmentää kokonaisarvioinnin kannalta sellaista moitittavaa suhtautumista velvollisuuksien noudattamiseen, että se tulisi ottaa harkinnassa huomioon.
Syyttäjälaitoksen lausunnossaan esittämillä perusteilla ja edellä oikeusministeriön samassa asiassa esittämien huomioiden perusteella liiketoimintakieltolain 3 §:n perusteluita on muutettu siten, että huomioida voitaisiin myös sellainen toisessa jäsenvaltiossa määrätty liiketoimintakielto, joka on ollut voimassa henkilön laiminlyödessä Suomessa liiketoimintaan liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia tai henkilön syyllistyessä Suomessa liiketoiminnassa rikolliseen menettelyyn.
Tulli
on lausunnossaan todennut, että toisessa Euroopan talousalueen valtiossa määrätyn liiketoimintakiellon huomioiminen määrättäessä kansallista liiketoimintakieltoa voi olla perusteltua, koska henkilölle jo lainvoimaisesti vahvistettu kielto toisessa valtiossa osoittaa piittaamattomuutta liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvistä lakisääteisistä velvoitteista. Näin ollen se, että Suomessa kansallisesti harkitaan liiketoimintakiellon määräämistä samalle henkilölle, osoittaa jatkumoa piittaamattomaan toiminnan harjoittamiseen. Siten jo toisessa valtiossa annetulla liiketoimintakiellolla tulee olla painoarvoa arvioitaessa kansallisen liiketoimintakiellon määräämistä ja sen kestoa sekä kokonaisarviointia.
Tullin mukaan pohdittavaksi nousee tilanne, jossa olisi tarpeen saada tarkempia tietoja toisessa ETA-valtiossa määrätyn liiketoimintakiellon perusteena olevista rikoksista, niiden vakavuudesta ja mahdollisesta samankaltaisuudesta Suomessa harkittavana olevan liiketoimintakiellon ”perusterikoksista”. Kysymys on siitä, onko toimivaltaisten viranomaisten mahdollista saada ne Oikeusrekisterikeskuksen kautta vai tuleeko esitutkintaviranomaisen pyytää kyseessä olevia tietoja oikeusapumenettelyä käyttäen. Kyse on lähinnä siitä, mitkä ovat Oikeusrekisterikeskuksen toimivaltuudet pyytää ja saada yksityiskohtaisempia tietoja toisesta valtiosta tietoja, jotka eivät ole suoraan Oikeusrekisterikeskuksen liiketoimintakieltorekisterissä tai muissa sen järjestelmissä. Sama kysymyksenasettelu nousee esille myös tilanteissa, joissa toinen ETA-valtio haluaa tarkempia tietoja Suomessa määrätyn liiketoimintakiellon perusteista ja rikoksista.
Koskien Tullin lausuntoa, edellä oikeusministeriön lausunnon osalta todetusti esitystä on muokattu siten, että pyyntö voi käsittää myös muut liiketoimintakiellon määräämisen kannalta saatavissa olevat merkitykselliset tiedot. Tietojen saaminen riippuu kuitenkin kunkin jäsenvaltion kansallisesta ratkaisusta. Lisäksi on viitattu rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annettuun lakiin. Käytännössä tarve lisätietojen saamiselle on vain tilanteessa, jossa ensimmäiseen vaiheen kyselyssä on tullut positiivinen osuma. Esitutkintaviranomainen voi käyttää myös muita sen käytettävissä olevia tietojenvaihtokanavia riittävän selvityksen saamiseksi.
Verohallinto
on kiinnittänyt huomioita siihen, että asiassa on yhtenä vaihtoehtona selvitetty esimerkiksi liiketoimintakieltoa vastaavien muiden maiden kieltojen liputtamista ilmoittajan toimesta kaupparekisteriin, mutta tästä on luovuttu erinäisten ongelmien vuoksi. Verohallinto toteaa, että yleisesti tieto muualla määrätystä liiketoimintakiellosta olisi hyödyllinen myös verovalvonnan riskien kartoituksen näkökulmasta. Vaikka nyt tällaista laajaa tiedonsaantia ei edistettäisi, voisi tulevaisuudessa Verohallinnon lausunnon mukaan olla eri viranomaisten kannalta hyödyllistä, mikäli tietoa EU- / ETA-valtioissa määrätyistä liiketoimintakielloista ja näiden perusteista kerättäisiin esimerkiksi automaattisella tietojenvaihdolla.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry
on todennut lausunnossaan jatkossa olevan tärkeää, että tuomioistuinlaitos tarkoin perustelee päätöksissään, mihin liiketoimintakieltoon Suomessa määrääminen perustuu ja miten ETA –alueella määrätty liiketoimintakielto on otettu huomioon kokonaisharkinnassa. Esityksessä olisi lausunnon mukaan voitu arvioida hieman laajemmin pääasiallisia vaikutuksia myös liiketoimintakieltoon määrättävien oikeudelliseen asemaan ja siihen, miten kokonaisharkinnan laajentamisen tällä tavoin uskotaan vaikuttavan liiketoimintakieltoon määräämisen mahdolliseen kasvuun suomalaisissa tuomioistuimissa.
Koskien EK:n lausuntoa, liiketoimintakiellon vaikutusta liiketoimintakieltoon määrättävän asemaan on pyritty kuvaamaan säännöskohtaisissa perusteluissa esimerkiksi vastaavuusvaatimuksen yhteydessä niiden edellytysten osalta, joiden tulee täyttyä muualla määrätyn liiketoiminakiellon huomioimiseksi samoin kuin muualla määrätyn liiketoimintakiellon vaikutukseen Suomessa määrättävään liiketoimintakieltoon. Ottaen huomioon liiketoimintakieltojen vuosittainen varsin rajallinen määrä, ei muutoksella ole arvioitu olevan vaikutusta erityisen lukuisiin tapauksiin, mutta tosiasiallinen vaikutus voidaan arvioida vasta lain tultua voimaan.
Suomen Juristiliitto (rek. Suomen Lakimiesliitto)
on todennut lausunnossaan, että esitysvaiheessa syytä huomioida taloudellisissa vaikutuksissa riittävällä tarkkuudella kaikki eri virastot sekä osapuolet, joita selvitysten hankkiminen tulee koskemaan. Lisäksi lausunnossa on kannustettu selvittämään jatkoselvittelyssä lisää toisessa valtiossa määrättyä kieltoa itsenäisenä määräämisperusteena.
Koskien Juristiliiton lausuntoa, esityksen on arvioitu aiheuttavan merkittävämmin taloudellisia vaikutuksia Oikeusrekisterikeskukseen, jolle on osoitettu määräraha järjestelmäteknisiin muutoksiin sekä yhden henkilötyövuoden pysyvä resurssi. Muiden viranomaisten osalta esityksen vaikutuksia on seurattava voimaantuloon jälkeen esimerkiksi sen osalta, lisääkö se huomattavissa määrin käännöstöitä esitutkintaviranomaisissa. Alustavasti vaikutuksen ei ole arvioitu olevan erityisen suuri huomioiden liiketoimintakieltojen määrä kokonaisuudessaan ja se, ettei muutos vaikuttaisi niistä todennäköisesti kuin murto-osaan. Ottaen huomioon, että muissa maissa määrättyjen liiketoimintakieltojen huomioiminen itsenäisenä perusteena lisäisi merkittävästi esimerkiksi sen perusteen vastaavuuteen suhteessa liiketoimintakieltolaissa säädettyyn kohdistuvia vaatimuksia samoin kuin haasteet ollut löytää yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan täytäntöönpanemiseksi sen vaatimukset täyttävä muun lainsäädännön kanssa sopusoinnussa oleva ratkaisu, ei asiaa ole mahdollista tässä vaiheessa selvittää lisää huomioiden erityisesti se, että direktiivin 13 i artiklan täytäntöönpano on tällä hetkellä myöhässä.
Suomen Yrittäjät
on lausunnossaan pitänyt sopimattomaan ja vahingolliseen liiketoimintaan puuttumista sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämistä tärkeänä tavoitteena. Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että vaatimuksia muualla määrätyn kiellon tai rikollisen menettelyn huomioimisesta kokonaisarvioinnissa ei tehdä, mikäli käytettävissä ei ole riittävän kattavaa selvitystä. Huomioon on myös otettava se, että lainsäädäntö ei ole kaikkialla liiketoimintakiellon osalta samanlaista. Erityisesti on lausunnon mukaan huolehdittava siitä, että lainsäädännön noudattamiseen pyrkivät yritykset eivät joudu kärsijöiksi ylimääräisten liiketoimintakieltoasioiden tutkintojen vuoksi. Turhat liiketoimintakieltoasioita koskevat tutkinnat voivat aiheuttaa yrityksille hallinnollisen taakan lisäksi merkittäviä mainehaittoja. Edelleen Suomen Yrittäjät katsoo, että lakimuutoksen käytännön vaikutuksia on välttämätöntä arvioida myös jälkikäteen. Erityisesti siitä näkökulmasta, mikä on ollut Euroopan talousalueeseen kuuluvassavaltiossa määrättyjen liiketoimintakieltojen vaikutus Suomessa määrättävien liiketoimintakieltojen kokonaisharkinnassa.
Koskien Suomen Yrittäjien lausuntoa, esityksen tosiasiallisia vaikutuksia liiketoimintakiellon määräämiseen on vaikea arvioida etukäteen, joskin liiketoimintakieltojen kokonaismääräkin huomioiden vaikutukset on joka tapauksessa arvioitu varsin vähäisiksi. On kuitenkin tarpeellista tarkastella vaikutuksia sen jälkeen, kun lain soveltamisesta on kokemuksia.
7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Laki liiketoimintakiellosta
3 §.Liiketoimintakieltoon määräämisen edellytykset.
Pykälässä säädetään niistä edellytyksistä, joilla henkilö voidaan määrätä liiketoimintakieltoon. Pykälän 1–3 momenttiin ei ehdoteta muutoksia.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi
4 momentti
, jonka mukaan henkilön toimintaa 1 momentin nojalla kokonaisuutena arvioitaessa voitaisiin huomioon ottaa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa henkilölle määrätty kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan, jos kiellon perusteena on mainitussa momentissa tarkoitettua vastaava laiminlyönti tai rikollinen menettely, samoin kuin henkilön syyllistyminen edellä tarkoitetussa valtiossa mainitun momentin 2 kohdassa tarkoitettua vastaavaan rikolliseen menettelyyn.
Näin ollen muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa määrätty kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan samoin kuin rikollinen menettely liiketoiminnassa voitaisiin ottaa huomioon osana kokonaisarviointia, mutta kyseessä ei olisi itsenäinen peruste liiketoimintakiellon määräämiselle. Edellytyksenä olisi, että henkilölle oltaisiin harkitsemassa Suomessa tapahtuneen laiminlyönnin tai rikollisen menettelyn perusteella liiketoimintakieltoa. Tuolloin pykälän 1 momentissa tarkoitetun kokonaisarvioinnin yhteydessä voitaisiin ottaa huomioon myös muualla määrätty liiketoiminnan harjoittamista koskeva kielto tai rikollinen menettely.
Kokonaisarvioinnissa edellytettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti, että toimintaa on pidettävä vahingollisena 1 momentissa säädetyllä tavalla, mutta siinä voitaisiin huomioida sekä Suomessa että muualla liiketoiminnassa tapahtunut vahingollinen toiminta kokonaisuudessaan. Vahingollisuudella 1 momentin mukaan tarkoitetaan sitä, että henkilön toimintaa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.
Toisessa valtiossa määrätyllä kiellolla tarkoitettaisiin tuomioistuimen tai muun viranomaisen määräämää nimenomaista kieltoa harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan. Kielto voisi siis varsinaisen liiketoiminnan harjoittamisen lisäksi koskea kieltoa toimia liiketoiminnassa vastuuhenkilönä, kuten hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana, taikka muuta osallistumista liiketoimintaan. Huomioon otettavalta kiellolta on tarkoitettu edellytettävän lainvoimaisuutta vastaavasti sen lopullisuutta.
Säännöksen mukaan huomioimisen edellytyksenä olisi, että kiellon perusteena on 1 momentissa tarkoitettua vastaava laiminlyönti tai rikollinen menettely. Toisin sanoen kiellon tulisi perustua liiketoimintaan liittyvien velvollisuuksien olennaiseen laiminlyöntiin tai syyllistymiseen liiketoiminnassa muuhun kuin vähäiseen rikolliseen menettelyyn. Maksukyvyttömyydestä johtuvia laiminlyöntejä ei huomioitaisi 1 momentin 1 kohdan mukaisesti.
Koska liiketoimintaan liittyvät velvollisuudet vaihtelevat maittain, ei lainsäädännöiltä kuitenkaan edellytettäisi, että ne sisällöltään vastaisivat Suomen lainsäädännössä velvollisuuksista säädettyä. Liiketoimintaan liittyvien velvollisuuksien laiminlyömisen on katsottava osoittavan piittaamattomuutta riippumatta siitä, poikkeavatko liiketoimintaan liittyvät velvollisuudet toisessa valtiossa. Vastaavasti kiellon perusteena voisi olla henkilön syyllistyminen liiketoiminnassa rikolliseen menettelyyn kuitenkaan tässäkään yhteydessä edellyttämättä sääntelyn yhteneväisyyttä. Vain sellainen rikollisen menettelyn perusteella määrätty kielto huomioitaisiin, jonka perusteena olevasta rikoksesta tuomioistuin on henkilön tuominnut. Tämä ei kuitenkaan ole esteenä sille, etteikö huomioon voitaisi ottaa kieltoa, jonka on määrännyt jäsenvaltion lainsäädännön nojalla muu viranomainen kuin rikoksesta tuominnut tuomioistuin.
Ei ole kuitenkaan tarkoitus, että kokonaisarvioinnissa huomioitaisiin Suomen oikeusjärjestelmälle vierailla perusteilla määrättyjä kieltoja harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan. Vastaavuudella tarkoitetaan myös sitä, että laiminlyönnin tai rikollisen menettelyn tulisi luonteeltaan vastata 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädettyä. Ottaen huomioon, että kokonaisarvio rajattaisiin Euroopan talousalueeseen kuuluviin valtioihin, eivät oikeudenkäyttöalueet tältä osin poikkea niin merkittävästi kuin tilanteessa, jossa rajausta ei olisi. Huomiotta jättäminen jää tuomioistuimen harkittavaksi, mutta tällaisia perusteita olisivat esimerkiksi henkilön vakaumukseen, sukupuoleen tai muuhun oikeusjärjestyksellemme vieraaseen tai sen vastaiseen perusteeseen liittyvät tai perustuvat kiellot. Nämä jätettäisiin siis huomioimatta riippumatta siitä, että kyse olisi liiketoiminnassa tapahtuneesta tällaiseen perusteeseen liittyvästä laiminlyönnistä tai rikollisesta menettelystä. Edellä olevat esimerkit ovat äärimmäisiä ja on epätodennäköistä, että Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa olisi voimassa tällaista lainsäädäntöä.
Suomessa määrättävistä liiketoimintakielloista enemmistössä perusteena on syyllistyminen törkeään kirjanpitorikokseen tai se on ainakin päärikos. Muita yleisiä perusteita ovat törkeä velallisen epärehellisyys sekä törkeä veropetos. Lisäksi liiketoimintakieltoja määrätään vuosittain muutamia myös lukuisilla muilla perusteilla, kuten törkeästä rahanpesusta ja törkeästä petoksesta. Selvimpiä kokonaisarviossa huomioon otettavia toisessa valtiossa määrättyjä kieltoja ovat sellaiset, joiden perusteena oleva rikos myös Suomessa voi johtaa liiketoimintakieltoon. Keskeiset esimerkit ovat näin ollen kirjanpito- ja verorikokset. Ei ole kuitenkaan perusteltua edellyttää, että kirjanpitoa tai verotusta koskeva ja niihin liittyvä rikosoikeudellinen sääntely olisivat sisällöllisesti yhteneväiset Suomen ja tämän toisen valtion kesken, koska se käytännössä estäisi tällaisen liiketoimintakiellon huomioimisen kokonaisarvioinnissa. Vaikka muiden jäsenvaltioiden lainsäädännöiltä ei edellytettäisi, että ne vastaisivat sisällöltään Suomen lainsäädännössä säädettyä, on merkitystä sillä, miten vakavaksi tuomioistuin arvioisi esimerkiksi kirjanpitorikosta vastaavan rikoksen tai muun liiketoiminaan liittyvän rikollisen menettelyn.
Ei ole kuitenkaan poissuljettu sitä, että toisessa valtiossa määrätyn kiellon perusteena oleva rikollinen menettely ei Suomessa olisi rangaistava sen liittyessä sellaisen liiketoiminnan sääntelyyn, jota Suomessa ei esimerkiksi ilmastosyistä harjoiteta tai liiketoiminnan sääntely muutoin eroaa Suomesta. Kiellon kuitenkin liittyessä liiketoiminnan harjoittamiseen, tekisi tuomioistuin käytettävissä olevan selvityksen perusteella arvion tällaisen kiellon vastaavuudesta 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyyn nähden.
Riippumatta siitä, onko henkilölle määrätty kieltoa harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan rikollisen menettelyn perusteella, kokonaisarvioinnissa voitaisiin 4 momentin mukaan ottaa huomioon henkilön syyllistyminen Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua vastaavaan rikolliseen menettelyyn. Näin ollen pelkästään se, että henkilön on todettu syyllistyneen liiketoiminnassaan rikolliseen menettelyyn, jota ei ole pidettävä vähäisenä, voitaisiin huomioida kokonaisarvioinnissa liiketoimintakieltoa määrättäessä. Tässäkään yhteydessä ei määriteltäisi niitä rikoksia, jotka liiketoiminnasta tapahtuneina voitaisiin huomioida, mutta niidenkin tulisi luonteeltaan vastata 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua. Näin ollen mitä edellä on todettu Suomen oikeusjärjestelmälle vieraista perusteista muualla määrätyn kiellon perusteena, noudatettaisiin vastaavasti liiketoiminnassa muualla tapahtuneiden rikosten osalta.
On huomattava, että voimassa olevan 3 §:n 3 momentissa on lueteltu tiettyjä rikoksia, jotka liiketoiminnassa tapahtuneina eivät edellytä kokonaisarviointia niiden vahingollisuudesta 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Koska kyse on sellaisista rikoksista, johon kokonaisarvioinnissa huomioon otettavat seikat eivät sovellu, ei esityksessä ole ehdotettu tällaisten rikosten huomioimista kokonaisarvioinnissa muulla kuin Suomessa tapahtuneena. Käytännössä tällaisten rikosten huomioon ottaminen edellyttäisi, että ne olisivat itsenäinen peruste liiketoimintakiellon määräämiselle muualla tapahtuneenakin. Esityksen kohdassa 5.1.2 on selvitetty tarkemmin, miksi tällaista vaihtoehtoa ei ole esitetty. Vaikka 3 momentista tarkoitetut rikokset eivät edellytä kokonaisarviointia niiden vahingollisuudesta, on huomattava, että esimerkiksi sen 5 kohdassa tarkoitettu kiskonnantapainen työsyrjintä voi tietyissä tapauksissa olla merkityksellinen myös esimerkiksi terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen kannalta.
Jos edellytykset Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa määrätyn kiellon tai rikollisen menettelyn huomioimiseksi täyttyvät, jää tuomioistuimen harkittavaksi, minkä merkityksen se kiellolle tai rikolliselle menettelylle liiketoimintakieltoa määrättäessä antaa. Lähtökohtana tässä pidettäisiin, että huomioon otetaan sellainen kielto tai rikollinen menettely, jonka voidaan katsoa osaltaan ilmentävän henkilön suhtautumista liiketoiminnan harjoittamiseen vielä arviointihetkellä. Jos kyse kokonaisarvioinnissa on muualla määrätyn kiellon huomioimisesta, luonnollisena lähtökohtana on, että kielto on edelleen voimassa. Henkilön laiminlyödessä Suomessa liiketoiminnassa lakisääteisiä velvollisuuksia tai syyllistyessä rikolliseen menettelyyn, on henkilöllä tuolla hetkellä voinut olla voimassa kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan toisessa jäsenvaltiossa, joka ei kuitenkaan olisi enää voimassa liiketoimintakieltoa Suomessa määrättäessä. On perustelua, että huomioon voitaisiin ottaa myös tällainen kielto, joka ei ole enää voimassa liiketoimintakieltoa Suomessa määrättäessä, mutta jonka voidaan katsoa ilmentävän henkilön suhtautumista liiketoimintaan laiminlyönnin tai rikollisen menettelyn täällä tapahtuessa. Keskeinen merkitys on lisäksi kiellon perusteella.
Jos kyse on kiellon sijaan vain rikollisen menettelyn huomioimisesta, on rikoksen tekoajankohdalla ja sen vakavuudelle keskeinen vaikutus liiketoimintakiellon määräämisessä. Mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, voitaisiin ajallisen vaikutuksenkin katsota olevan pidempikestoisempi. Harkinnan tukena voidaan pitää liiketoimintakieltolain 8 §:ssä vireillepanoajasta säädettyä Suomessa tapahtuneista laiminlyönneistä tai rikoksista liiketoimintakieltoa määrättäessä. Ei ole kuitenkaan estettä sille, etteikö kokonaisarvioinnissa voida huomioida viittä vuotta vanhempiakin rikoksia, jos niiden on katsottava ilmentävän Suomessa jatkuneena henkilön suhtautumista liiketoimintaan liittyviin velvollisuuksiin tai liiketoiminnassa tapahtuvaan rikolliseen menettelyyn. Ehdottomana takarajana voitaisiin kuitenkin pitää sitä, että muualla tapahtuneen rikoksen syyteoikeus olisi Suomessa tapahtuneena vanhentunut siinä vaiheessa, kun liiketoimintakieltoa koskeva asia on pantu vireille Suomessa. Esimerkkeinä tällaisista voidaan mainita törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää veropetosta vastaavat rikokset, joita on jatkettu Suomesta käsin ja joiden syyteoikeuden vanhenemisaika on kymmenen vuotta. Tämä ei kuitenkaan estä huomioimasta edellä liiketoimintakieltolain 8 §:n osalta viiden vuoden vireillepanoajasta todettua, vaikka Suomessa tapahtuneena rikoksen syyteoikeus olisikin jo vanhentunut.
Jäljempänä esityksen säätämisjärjestysperusteluissa käsitellään liiketoimintakiellon luonnetta. Muualla määrätyn kiellon tai rikollisen menettelyn huomioiminen Suomessa ei merkitsisi sitä, että henkilölle määrättäisiin samasta teosta tai laiminlyönnistä uusi rangaistus, eikä huomioiminen siten olisi kaksoisrangaistavuuden kiellon vastainen. Kyse olisi ennemminkin siitä, että henkilön harjoittamaan vahingolliseen toimintaan liittyvien seuraamusten tai turvaamistoimien alueellista ulottuvuutta laajennettaisiin. Sääntelyn tehoa heikentäisi kuitenkin se, että samalla edellytetään sitä, että henkilön on Suomessa toimiessaan katsottava toimineen liiketoimintakieltolaissa tarkoitetulla tavalla. Toisaalta vaikka pelkästään Suomessa tai Suomen lainkäyttöpiirissä tapahtuneiden laiminlyöntien tai rikollisen toiminnan yksinään ei katsottaisi johtavan liiketoimintakieltoon toiminnan vahingollisuus huomioiden, voisi yhteisvaikutus vahingollisuuden kokonaisarvioinnin kautta siihen johtaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi perusmuotoisen rikollisen menettelyn, kuten kirjanpitorikoksen, osalta, jota yksinään ei arvioitaisi kokonaisarviossa siinä määrin vahingolliseksi, että sen perusteella määrättäisiin liiketoimintakielto. Oletettavasti merkittävin vaikutus esityksen mukaisella muutoksella on kuitenkin liiketoimintakiellon keston mittaamiseen.
21 §.Rekisteri
. Liiketoimintakieltolain 21 §:ssä säädetään liiketoimintakieltorekisteristä. Pykälän 1–5 momenttiin ei ehdoteta muutoksia.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi
6 momentti
, jonka säädettäisiin siitä, että saatuaan Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan 3 kohdassa tarkoitetun pyynnön, Oikeusrekisterikeskus antaisi rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä tiedon siitä, onko pyynnössä tarkoitettu henkilö määrätty Suomessa liiketoimintakieltoon. Pyynnössä olisi mainittava henkilön etunimi ja sukunimi sekä syntymäaika tai henkilötunnus. Oikeusrekisterikeskuksella olisi Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion erillisestä pyynnöstä oikeus luovuttaa tieto liiketoimintakieltoon määrätyn henkilön kohdalle rekisteriin merkityistä muista julkisista tiedoista yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä tai muuta suojattu tiedonsiirtoyhteyttä tai -tapaa käyttämällä. Tiedot luovutettaisiin pyynnön tehneelle Euroopan talousalueeseen kuuluvalle valtiolle maksutta.
Tietojenvaihto jakaantuisi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/1042 säädetyn mukaisesti kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen koskisi sitä, onko henkilö määrätty liiketoimintakieltoon ja toinen vaihe mahdollisten lisätietojen antamista, jos vastaus ensimmäiseen kyselyyn on positiivinen. Vain ensimmäisen vaiheen tietojenvaihto on pakollinen jäsenvaltioille. Tietojenvaihtoa on käsitelty tarkemmin tiedonhallinnan muutosvaikutusten yhteydessä kappaleessa 4.2.2. Yhtiöoikeusdirektiivin täytäntöönpanoasetuksen mukaan kunkin kyselyn on koskettava vain yhtä henkilöä, ja siinä on annettava henkilön tunnistamiseksi tarvittavat tiedot, vähintään etunimi, sukunimi ja syntymäaika. Sen lisäksi, että Oikeusrekisterikeskus voisi antaa tiedon siitä, onko henkilö määrätty liiketoimintakieltoon, olisi Oikeusrekisterikeskuksella oikeus antaa toisen vaiheen tietojenvaihdossa myös muut liiketoimintakieltorekisteriin merkityt julkiset tiedot. Toisessa vaiheessa tiedot annettaisiin joko yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä tai muuta suojattua tiedonsiirtoyhteyttä tai –tapaa, kuten turvasähköpostia, käyttämällä. Täytäntöönpanoasetuksen mukaisesti Oikeusrekisterikeskuksella on oikeus pyytää toiselta jäsenvaltiolta lisätietoja henkilön yksiselitteiseksi tunnistamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa suomalaista henkilötunnusta, mutta sen pyytäminen on lähtökohtaisesta tarpeen vain, jos ensimmäisen vaiheen pyyntöön annettu vastaus on positiivinen. Edellä mainitut henkilötiedot yksilöitäisiin 6 momentissa.
Yhtiöoikeusdirektiivin 19 artiklan 3 kohdan mukaan rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän (BRIS) kautta tapahtuva tietojenvaihto on rekistereille maksuton, joten tästä säädettäisiin 6 momentissa erikseen. Vaikka toisen vaiheen tietojenvaihto tapahtuisi muutoin kuin BRIS:n välityksellä, ei maksua perittäisi.
Tietojenvaihdossa saatavien henkilötietojen säilyttämisestä säädetään yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan 7 kohdassa siten, että
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 16 artiklassa tarkoitetut rekisterit, viranomaiset tai kansallisessa lainsäädännössä minkä tahansa sähköisten menettelyjen osasta huolehtimaan valtuutetut henkilöt tai elimet eivät säilytä tämän artiklan soveltamiseksi siirrettyjä henkilötietoja pidempään kuin on tarpeen eikä missään tapauksessa pidempään kuin yhtiön perustamiseen, sivuliikkeen rekisteröintiin tai yhtiön tai sivuliikkeen tekemiin ilmoituksiin liittyviä henkilötietoja säilytetään
. Näin ollen tietojenvaihdossa siirrettävien henkilötietojen säilyttäminen on jätetty päätettäväksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa artiklan 7 kohdan mukaisesti.
Pykälään lisättäisiin uusi
7 momentti
, jossa säädettäisiin tietojenvaihdosta suomalaisen viranomaisen pyynnöstä. Liiketoimintakieltoasian tutkinnassa toimivaltainen viranomainen, syyttäjä tai tuomioistuin voisi pyytää Oikeusrekisterikeskukselta tiedon siitä, onko henkilölle määrätty toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan. Pyyntö voisi käsittää myös muut liiketoimintakiellon määräämisen kannalta saatavissa olevat merkitykselliset tiedot. Oikeusrekisterikeskukselle osoitetussa pyynnössä olisi mainittava henkilön etunimi ja sukunimi sekä syntymäaika. Oikeusrekisterikeskus voisi pyytää täydentäviä tietoja henkilön yksiselitteiseksi tunnistamiseksi. Oikeusrekisterikeskus pyytäsi tiedot rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä toisesta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta ja luovuttaisi ne pyynnön tehneelle kansalliselle viranomaiselle maksutta. Edellä tarkoitettu pyynnön tehnyt tai muu tietoja käsittelevä viranomainen ei saisi säilyttää tietojenvaihdossa saatuja henkilötietoja pidempään kuin on tarpeen liiketoimintakieltoa koskevan asian tutkimiseksi ja asian ratkaisemiseksi.
Liiketoimintakieltolain 19 a §:ssä säädetään liiketoimintakieltoasian tutkinnasta. Pykälässä säädetään tilanteista, joissa liiketoimintakieltoon määräämisen edellytyksen on aina tutkittava, sekä tilanteissa, joissa edellytykset on tutkittava pyynnöstä. Tutkinnan 19 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa ja muutoin tekee toimivaltainen esitutkintaviranomainen, pääsiallisesti poliisi tai tulliviranomainen. Näin ollen tällaisella viranomaiselle olisi oikeus esittää Oikeusrekisterikeskukselle pyyntö sen selvittämiseksi, onko tutkinnan kohteena oleva henkilölle määrätty toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan. Koska yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan mukaan tietojenvaihto koskee liiketoimintakieltoon asettamisen kannalta merkityksellisiä tietoja, voisi pyyntö käsittää myös muut liiketoimintakiellon määräämisen kannalta saatavilla olevat merkitykselliset tiedot. Muu merkityksellinen tieto voisi olla esimerkiksi liiketoimintakiellon pituus, peruste tai asiaan liittyvä tuomio. Rikosrekisteritietoja koskevasta tietojenvaihdosta säädetään laissa rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (214/2012). Samoin oikeus pyytää tietoja olisi liiketoimintakieltoon määräämistä koskevaa asiaa käsittelevällä syyttäjällä sekä tuomioistuimella. Saatuaan toisesta jäsenvaltiosta pyydetyn tiedon tai tiedot, Oikeusrekisterikeskus toimittaisi ne pyynnön tehneelle viranomaiselle. Edellä tarkoitettu viranomainen saisi tiedot Oikeusrekisterikeskukselta maksutta.
Kuten 6 momentissa, myös 7 momentissa tarkoitetussa tietojenvaihdossa tulisi pyynnön vastaanottavalle rekisterille ilmoittaa vähintään henkilön etunimi, sukunimi ja syntymäaika. Henkilön yksiselitteiseksi tunnistamiseksi pyynnön vastaanottava jäsenvaltio voi lisäksi ilmoittaa tarvittavasta lisätiedosta. Käytännössä tämä tarkoittaisi henkilötunnusta vastaavaa henkilön yksilöivää tietoa. Täytäntöönpanoasetuksessa tällaista tietoa ei kuitenkaan ole määritelty erikseen, koska kyse on jäsenvaltiokohtaisista tiedoista.
Koska yhtiöoikeusdirektiiviin 13 i artiklan 7 kohdassa on säädetty henkilötietojen säilyttämisestä, säädettäisiin erikseen siitä, että tietojenvaihdossa saatuja henkilötietoja ei saisi säilyttää pidempään kuin on tarpeen liiketoimintakieltoa koskevan asian tutkimiseksi ja asian ratkaisemiseksi. Oikeusrekisterikeskus ei rekisteröisi tietoja, vaan välittäisi ne tietopyynnön tehneelle viranomaiselle. Tämä viranomainen tai muu tietoja käsittelevä viranomainen ei saisi säilyttää tietoja pidempään kuin on tarpeellista. Tässä säädetyn ei ole katsottava olevan esteenä sille, että liiketoimintakieltoasiaa koskevassa päätöksessä ilmenisi tietoja henkilön kiellosta harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan jossain toisessa jäsenvaltiossa riippumatta siitä, säilytetäänkö tällainen päätös määräajan vai pysyvästi.
7.2
Kaupparekisterilaki
20 §.Finanssivalvonnan kuuleminen.
Pykälän
3 kohtaa
ei muutettaisi asiallisesti, mutta kohtaa selkeytettäisiin siten, että siitä ilmenisi selkeästi, että rekisteriviranomaisen on kuultava Finanssivalvontaa myös silloin, kun kyse on kiinteistörahastolaissa (1173/1997) tarkoitettua kiinteistörahastoa koskevan osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen muutoksen hyväksymisestä. Ruotsinnoksen osalta selkeytettäisiin sitä, että kommandiittiyhtiöllä tarkoitetaan nimenomaisesti kiinteistörahastolaissa tarkoitettua kiinteistörahastoa koskevaa kommandiittiyhtiötä.
11
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Esitys on merkityksellinen yhdenvertaisuutta koskevan perustuslain 6 §:n, yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n, elinkeinovapautta koskevan perustuslain 18 §:n ja oikeusturvaa koskevan 21 §:n kannalta.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut liiketoimintakieltolakia voimassa olevaa lakia säädettäessä (PeVL 12/1985 vp). Tältä osin on huomioitava, että ehdotettu alkuperäinen säädös sisälsi nykytilaan nähden hyvin erilaiset edellytykset liiketoimintakiellon määräämiselle. Sittemmin perustuslakivaliokunta ei ole käsitellyt liiketoimintakieltolakia koskevia muutoksia tai lausunut liiketoimintakiellon luonteesta.
Muualla kuin Suomessa määrätyn liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvän kiellon tai rikollisen menettelyn huomioiminen Suomessa
Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.
Esityksen mukaan liiketoimintakieltoa määrättäessä voitaisiin kokonaisarvioinnissa huomioon ottaa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa henkilölle määrätty kielto harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan samoin kuin henkilön syyllistyminen liiketoiminnassa edellä tarkoitetussa valtiossa rikolliseen menettelyyn. Edellytyksenä huomioimiselle on, että kyseessä on liiketoimintakieltolaissa tarkoitettu henkilö, joka on Suomessa menetellyt tavalla, jonka perusteella henkilölle ollaan harkitsemassa liiketoimintakiellon määräämistä. Lisäksi edellytyksenä muualla määrätyn kiellon huomioimiselle kokonaisarvioinnissa on, että sen perusteena on liiketoimintakieltolaissa tarkoitettua vastaava laiminlyönti tai rikollinen menettely. Sama vastaavuusvaatimus koskee myös pelkän liiketoiminnassa tapahtuneen rikollisen menettelyn huomioimista.
Kyse olisi kokonaisarvioinnissa huomioonotettavasta uudesta perusteesta, ei itsenäisestä perusteesta liiketoimintakiellon määräämiseksi. Toisin sanoen henkilölle ei voitaisi määrätä liiketoimintakieltoa pelkästään muualla määrätyn kiellon tai rikollisen menettelyn perusteella. Koska huomioiminen olisi osa kokonaisarviointia, ei ehdotuksessa ole yksityiskohtaisesti määritelty sitä, millä perusteilla muualla annettu kielto tulisi olla annettu, jotta se voidaan huomioida. Lainsäädäntö, kuten liiketoimintaan liittyvät velvollisuudet, vaihtelee maittain, eikä yksityiskohtainen sääntely ole mahdollista. Vastaavuus vaatimus liiketoimintakieltolain perusteiden kanssa edellyttää kuitenkin, että kyse on liiketoimintaan liittyvien velvollisuuksien olennaisesta laiminlyönnistä tai liiketoimintaan liittyvästä rikollisesta menettelystä, jota ei ole pidettävä vähäisenä. Tarkoituksena on, että huomioiduksi tulevat liiketoiminnassa tapahtuneeseen moitittavaan menettelyyn perustuvat muualla määrätyt kiellot. Huomioimatta jäisivät sellaiset kiellot, jotka on määrätty oikeusjärjestelmällemme vierailla perusteilla ja jotka eivät siten luonteeltaan vastaa liiketoimintakieltolaissa liiketoimintakiellon perusteista säädettyä. Jos henkilölle ei ole määrätty toisessa valtiossa liiketoiminnan harjoittamisen kieltoa, vaan kyse olisi vain muualla tapahtuneen rikollisen menettelyn huomioimisesta kokonaisarvioinnissa, edellytetään tällöinkin rikolliselta menettelyltä vastaavuutta liiketoimintakieltolaissa rikollisesta menettelystä säädetyn kanssa. Tämä tarkoittaa henkilön syyllistymistä vähäistä merkittävämpään rikolliseen menettelyyn liiketoiminnassa.
Edellytyksenä liiketoimintakiellon määräämiselle kokonaisarvioinnin perusteella liiketoimintalain mukaan on, että henkilön toimintaa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Tässä kokonaisarvioinnissa voitaisiin jatkossa huomioida muualla määrätyt liiketoiminnan harjoittamisen kiellot tai rikollinen menettely. Ottaen huomioon, että muualla määrätty kielto tai rikollinen menettely ei ole itsenäinen liiketoimintakiellon määräämisen peruste samoin kuin se, että niiden huomioimisen edellytyksenä kokonaisarvioinnissa on edellä selitetty vastaavuusvaatimus, ehdotetun sääntelyn katsotaan sisältävän riittävät takeet sille, että henkilölle ei määrättäisi muualla tapahtuneen laiminlyönnin tai rikollisen menettelyn perusteella liiketoimintakieltoa matalammalla kynnyksellä kuin jos laiminlyönti tai rikollinen menettely olisi tapahtunut Suomessa. Yhtiöoikeusdirektiivin vähimmäisvaatimukset täyttävänä ehdotetun sääntelyn katsotaan näin ollen turvaavan toimenpiteen kohteena olevien henkilöiden yhdenvertaisuutta.
Koska ehdotettu sääntely voi estää henkilöä harjoittamasta liiketoimintaa, se rajoittaa elinkeinovapautta. Elinkeinovapautta koskevassa perustuslain 18 §:ssä säädetään kuitenkin siitä, että jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Näin ollen lailla voidaan säätää myös rajoituksia elinkeinovapauteen.
Liiketoimintakieltolain 1 §:n, joka koskee lain tarkoitusta, 1 momentin mukaan sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämiseksi sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämiseksi voidaan määrätä liiketoimintakielto siten kuin tässä laissa säädetään. Tämä esitys tukee liiketoimintakieltolain tarkoitusta. Alkuperäinen liiketoimintakieltolaki on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 12/1985 vp), joskin laki on säädetty ennen perustuslakiuudistusta. Liiketoimintakieltolain ja liiketoimintakiellon edellä mainittu tarkoitus huomioiden on perustuslain 18 §:n näkökulmasta pidettävä hyväksyttävänä elinkeinovapauden rajoituksena sääntelyä, joka tukee lain ja liiketoimintakiellon tarkoituksen tehokkaampaa toteutumista.
Kaksoisrangaistavuudenkielto edellyttää, ettei samasta teosta voida määrätä useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Kuten edeltä ilmenee, henkilölle on voitu määrätä laiminlyönnin tai rikollisen menettelyn perusteella liiketoimintakieltoa vastaava kielto jossain muualla kuin Suomessa.
Hallituksen esityksessä HE 29/1985 vp eduskunnalle laiksi liiketoimintakiellosta on katsottu, että liiketoimintakielto on luonteeltaan elinkeino-oikeudellinen turvaamistoimenpide, jonka tarkoituksena on estää liiketoiminnan harjoittamiseen sopimattomaksi osoittautunutta aiheuttamasta vastaisuudessa vahinkoa yhteiskunnalle ja yksityisille velkojille
Samoin esimerkiksi hallituksen esityksessä HE 2/2020 vp eduskunnalle laeiksi oikeusministeriön hallinnonalan eräiden henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten muuttamisesta
. Korkein oikeus on tulkintakäytännössään sittemmin aiempaa selvemmin rinnastanut liiketoimintakiellon rikosoikeudellisiin turvaamistoimenpiteisiin tai rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Arvioidessaan liiketoimintakiellon luonnetta suhteessa armahdusta koskevan perustuslain 105 §:ssä tarkoitettuun rikosoikeudellisen seuraamuksen käsitteeseen KKO katsoi, että rikoksen perusteella määrätty liiketoimintakielto on sellainen muu rikosoikeudellinen seuraamus, josta perustuslain 105 §:n 1 momentin nojalla voidaan armahtaa (KKO 2022:78). Lisäksi korkein oikeus on jo aikaisemmin katsonut, että liiketoimintakiellolla on sekä turvaamistoimenpiteisiin että rikosoikeudellisiin seuraamuksiin liittyviä piirteitä. Korkein oikeus on katsonut perustelluksi tulkita liiketoimintakiellosta annetun lain 8 §:ää siten, että samaa menettelyä, jota on noudatettava syyteoikeuden vanhentumista katkaistaessa, on noudatettava myös liiketoimintakieltovaatimuksen osalta (KKO:2013:43).
Kun liiketoimintakiellon perusteena on rikos ja kielto määrätään rikoksesta tuomittaessa, yhteys rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin on ilmeinen. Tällöin korkeimman oikeuden käytännössä liiketoimintakieltoon on selkeämmin katsottu sisältyvän rikosoikeudellisen seuraamuksen tai turvaamistoimenpiteen piirteitä. Sillä, että liiketoimintakielto on tietyissä yhteyksissä rinnastettu rikosoikeudelliseen seuraamukseen, ei ole vaikutusta liiketoimintakieltoon turvaamistoimenpiteenä. Erityisesti siltä osin kuin edellä mainitussa korkeimman oikeuden ratkaisussa arvioitiin liiketoimintakiellon luonnetta perustuslain 105 §:ssä tarkoitettuna rikosoikeudellisena seuraamuksena voidaan todeta, että arvio kiinnittyi nimenomaan perustuslain 105 §:n soveltamisen kontekstiin (vrt. perustuslain käsitteiden autonominen tulkinta lausunnoissa (PeVL 12/2015 vp, s. 3, PeVL 17/2018 vp, s. 2)). Tämä huomioiden ja riippumatta siitä, katsotaanko liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvä kielto rangaistukseksi tai rangaistusluonteiseksi toisessa valtiossa, ei se estä tällaisen kiellon huomioimista Suomessa esityksessä ehdotetulla tavalla. Käytännössä kyse on kiellon maantieteellisestä laajentamisesta kansallisessa sääntelyssä säädetyllä tavalla ja laajuudessa. Sen enempää kaksoisrangaistavuuden kielto ei estä määräämästä liiketoimintakieltoa tilanteessa, jossa se perustuu muualla kuin Suomessa liiketoiminnassa tapahtuneeseen rikolliseen menettelyyn ilman, että sen perusteella olisi määrätty liiketoimintakieltoa vastaavaa kieltoa. Ehdotetun sääntelyn ei ole katsottava vaarantavan perustuslain 21 §:n edellyttämää oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
Liiketoimintakieltoa koskeva tietojenvaihto
Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Henkilötietojen suojasta säädetään yleisessä tietosuoja-asetuksessa (EU) 2016/679 ja sitä täsmentävässä tietosuojalaissa (1050/2018). Liiketoimintakiellosta annettu laki sisältää henkilötietojen käsittelyyn liittyvät erityissäännökset liiketoimintakieltorekisteristä sekä henkilötietojen luovuttamisesta. Liiketoimintakieltorekisterin rekisterinpitäjä on Oikeusrekisterikeskus. Käsittelyn oikeusperusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaista kansallista sääntelyliikkumavaraa käytetään laissa rekisteröitävien henkilötietojen ja niiden luovuttamisen osalta.
Perustuslakivaliokunta on katsonut, että tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla sitä täydentävä kansallisesta sääntelystä tulisi pidättäytyä ja rajata se riskiperusteisesti välttämättömään. Lähtökohtaisesti riittävää on, että henkilötietojen suojaa ja käsittelyä koskeva sääntely on yhteensopivaa tietosuoja-asetuksen kanssa. Valiokunnan käsityksen mukaan tietosuoja-asetuksen yksityiskohtainen sääntely mahdollistaa myös viranomaistoiminnan sääntelyn osalta nykyistä kansallista sääntelymallia huomattavasti yleisemmän, henkilötietojen suojaa ja käsittelyn perusteita sääntelevän lakitasoisen sääntelyn (PeVL 14/2018 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunnan valtiosääntöisiin tehtäviin ei lähtökohtaisesti kuulu kansallisen täytäntöönpanosääntelyn arviointi EU:n aineellisen lainsäädännön kannalta (ks. esim. PeVL 11/2022 vp, kappale 7, PeVL 10/2022 vp, kappale 3, PeVL 13/2019 vp, s. 2, PeVL 31/2017 vp, s. 4). Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt toistuvasti huomiota siihen, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen, tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset (ks. esim. PeVL 1/2018 vp, PeVL 25/2005 vp). Valiokunta on näissä yhteyksissä painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta (ks. esim. PeVL 1/2018 vp, s. 3, PeVL 26/2017 vp, s. 42).
Voimassa olevan liiketoimintakieltolain 21 §:ssä säädetään siitä, että Oikeusrekisterikeskus pitää yleiseen käyttöön tarkoitettua rekisteriä liiketoimintakiellon julkisuuden toteuttamiseksi sekä kiellon noudattamiseksi ja valvomiseksi. Rekisteriin merkitään liiketoimintakieltoon tai väliaikaiseen liiketoimintakieltoon määrätyn henkilön nimi, henkilötunnus ja kotikunta sekä muut rekisterin käyttötarkoituksen kannalta tarpeelliset tiedot kiellon sisällöstä, kestosta ja muusta voimassaolosta tuomioistuimen ratkaisustaan antaman ilmoituksen perusteella. Liiketoimintakieltorekisteri on julkinen rekisteri, josta kaikilla on oikeus saada tietoja voimassa olevista liiketoimintakielloista.
Edellä mainittu aiempaa selvempi liiketoimintakiellon yhteys rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja turvaamistoimiin tarkoittaa samalla, että liiketoimintakielto rinnastuisi tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuihin turvaamistoimiin. Tämä aiheuttaa tarpeen arvioida tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettujen suojatoimien riittävyyttä. Samalla tietoja voitaisiin pitää valtiosääntöisesti arkaluonteisina tietoina.
Vaikka liiketoimintakielto rinnastuisi valtiosääntöisesti arkaluonteisiin tietoihin, liiketoimintakiellosta annetun lain mukaisesti yksi liiketoimintakieltorekisterin tarkoituksista on liiketoimintakiellon julkisuuden toteuttaminen. Rekisterin julkisuus edesauttaa lain tavoitteita sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämisestä sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämisestä. Jokaisella on oikeus saada tietoja rekisteriin voimassa olevista liiketoimintakielloista tehdyistä merkinnöistä. Tällä on vaikutusta siihen, minkälaiset suojatoimet soveltuisivat liiketoimintakieltoa koskevien henkilötietojen käsittelyssä.
Tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa säädetään siitä, että rikostuomioihin ja rikkomuksiin tai niihin liittyviin turvaamistoimiin liittyvien henkilötietojen käsittely 6 artiklan 1 kohdan perusteella suoritetaan vain viranomaisen valvonnassa tai silloin, kun se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säädetään asianmukaisista suojatoimista rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi. Suojatoimista säädetään tietosuojalain 7 §:n mukaisesti lain 6 §:n 2 momentissa. Kyseisessä momentissa säädetyistä suojatoimista kuitenkaan kaikki eivät sovellu, huomioiden voimassa olevaa liiketoimintakieltoa koskevan tiedon julkisuuden. Direktiivin mukaisesti lakiin lisättäisiin säännökset liiketoimintakieltoon liittyvien tietojen säilyttämisestä. Säilytysaikaa koskevia uusia säännöksiä voidaan pitää ylimääräisenä suojatoimena sen lisäksi, mitä tietosuojalaissa säädetään. Huomioiden sen, että päättynyttä liiketoimintakieltoa koskeva tieto on säädetty laissa salassa pidettäväksi tiedoksi, ehdotettua sääntelyä voidaan pitää riittävänä yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan vaatimusten täyttämiseksi.
Tietosuoja-asetusta ja tietosuojalain säännöksiä täydentävät yksityiskohtaisemmat säännökset tietojen säilyttämisestä ovat tarpeen myös perustuslaista johtuvien vaatimusten täyttämiseksi. Perustuslakivaliokunnan mielestä arkaluonteisten tietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä on edelleen syytä arvioida myös aiemman sääntelyn lakitasoisuutta koskevan käytännön pohjalta. (PeVL 14/2018 vp ja PeVL 15/2018 vp). Vaikka EU:n tietosuoja-asetuksen soveltamisen alkamisen johdosta kansallisessa lainsäädännössä tulee tietosuoja-asetuksen 9 artiklaan valitun erityisten henkilötietoryhmien käsitteen vuoksi välttää arkaluonteisten tietojen käsitteen käyttämistä sääntelyn selvyyden vuoksi (ks. myös PeVL 14/2018 vp), on perustuslakivaliokunta edelleen pitänyt perusteltuna kuvata valtiosääntöisesti tiettyjä henkilötietoryhmiä nimenomaan arkaluonteisiksi (PeVL 15/2018 vp). Näillä tarkoitetaan laajempaa tietojoukkoa kuin vain tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä (ks. tältä osin myös esim. PeVL 17/2018 vp.).
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt tulkintakäytännössään erityistä huomiota arkaluonteisten henkilötietojen säilytysaikoihin. Perustuslakivaliokunnan mukaan tietojen pysyvä säilyttäminen ei ole henkilötietojen suojan mukaista, ellei siihen ole tietojärjestelmän luonteeseen tai tarkoitukseen liittyviä perusteita (ks. esim. PeVL 51/2018 vp, PeVL 31/2017 vp). Valiokunta on pitänyt myös viiden vuoden säilytysaikaa arkaluonteisten tietojen osalta pitkänä (PeVL 3/2021 vp, s. 4, PeVL 51/2018 vp, s. 16, PeVL 13/2017 vp, s. 6) ja korostanut, että mitä pidemmäksi tietojen säilytysaika muodostuu, sitä olennaisempaa on huolehtia tietoturvasta, tietojen käytön valvonnasta ja rekisteröidyn oikeusturvasta (PeVL 28/2016 vp, s. 7).
Jatkossa liiketoimintakieltolaissa säädettäisiin siitä, että saatuaan toiselta valtiolta yhtiöoikeusdirektiivissä tarkoitetun pyynnön, Oikeusrekisterikeskus antaisi rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä tiedon, onko pyynnössä tarkoitettu henkilö määrätty Suomessa liiketoimintakieltoon. Oikeusrekisterikeskuksella olisi erillisestä pyynnöstä oikeus antaa tieto liiketoimintakieltoon määrätyn henkilön kohdalle rekisteriin merkityistä muista julkisista tiedoista. Tähän voidaan yhteenliittämisjärjestelmän lisäksi direktiivin täytäntöönpanoasetuksen edellyttämällä tavalla käyttää jotain muuta suojattua tiedonsiirtoyhteyttä tai -tapaa.
Toisista jäsenvaltioista tulevat pyynnöt koskisivat yksittäistä henkilöä. Jäsenvaltio esittäisi pyynnössä henkilön etunimen, sukunimen sekä syntymäajan tai suomalaisen henkilötunnuksen. Henkilötunnusta tarvittaisiin ainakin sellaisessa tilanteessa, jossa nimen ja syntymäajan yhdistelmällä tulee positiivinen osuma eli henkilö vaikuttaisi olevan liiketoimintakiellossa. Henkilön yksiselitteinen tunnistaminen käytännössä edellyttää henkilötunnusta. Jos toisella jäsenvaltiolla ei ole tietoa henkilötunnuksesta, jää sen harkittavaksi, huomioiko se nimellä ja syntymäajalla tulleen positiivisen osuman. Hakukriteereinä käytettävien tietojen hankkiminen kuuluu tietoa pyytävälle jäsenvaltiolle ja Oikeusrekisterikeskus vain ilmoittaisi pyynnön esittäjälle, onko tällainen henkilö merkitty Suomessa liiketoimintakieltorekisteriin. Jos vastaus olisi positiivinen, jäsenvaltiolle voitaisiin erillisestä pyynnöstä toimittaa myös muut liiketoimintakieltorekisteriin merkityt julkiset tiedot.
Toisella Euroopan talousalueeseen kuuluvalla valtiolla on velvollisuus henkilötietojen tietosuoja-asetuksen mukaiseen käsittelyyn ja velvollisuus noudattaa, mitä käsittelystä yhtiöoikeusdirektiivissä säädetään. Yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan 7 kohdan mukaan artiklassa tarkoitettujen henkilöiden henkilötietoja on käsiteltävä asetuksen (EU) 2016/679 ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti, jotta toimivaltainen viranomainen tai kansallisessa lainsäädännössä valtuutettu henkilö tai elin voi arvioida henkilön johtajana toimimista koskevaan liiketoimintakieltoon asettamiseen liittyviä tarvittavia tietoja petoksellisen toiminnan tai muiden väärinkäytösten estämiseksi sekä yhtiöiden tai sivuliikkeiden kanssa asioivien henkilöiden suojaamisen varmistamiseksi. Edelleen 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että 16 artiklassa tarkoitetut rekisterit, viranomaiset tai kansallisessa lainsäädännössä minkä tahansa sähköisten menettelyjen osasta huolehtimaan valtuutetut henkilöt tai elimet eivät säilytä tämän artiklan soveltamiseksi siirrettyjä henkilötietoja pidempään kuin on tarpeen eikä missään tapauksessa pidempään kuin yhtiön perustamiseen, sivuliikkeen rekisteröintiin tai yhtiön tai sivuliikkeen tekemiin ilmoituksiin liittyviä henkilötietoja säilytetään.
Vastaavasti Oikeusrekisterikeskus luovuttaisi liiketoimintakieltoasian tutkinnassa toimivaltaiselle viranomaiselle samoin kuin syyttäjälle ja tuomioistuimelle sen rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmän välityksellä toisesta jäsenvaltiosta edellä mainitun viranomaisen pyynnöstä saamat tiedot henkilön määräämisestä kieltoon harjoittaa liiketoimintaa tai osallistua liiketoimintaan toisessa jäsenvaltiossa. Pyyntö voisi käsittää myös muut liiketoimintakiellon määräämisen kannalta saatavilla olevat merkitykselliset tiedot. Pyynnössä olisi mainittava henkilön etunimi ja sukunimi sekä syntymäaika sekä tarvittaessa saatavilla oleva toisen jäsenvaltion määrittelemä tieto henkilön yksiselitteiseksi tunnistamiseksi. Tietojenvaihdossa saatuja henkilötietoja ei saisi säilyttää pidempään kuin on tarpeen liiketoimintakieltoa koskevan asian tutkimiseksi ja asian ratkaisemiseksi.
Ehdotettu tietojenvaihto Suomesta tehtävien pyyntöjen osalta poikkeaisi jossain määrin yhtiöoikeusdirektiivin täytäntöönpanoasetuksessa tiedonvaihtotilanteesta säädetystä, koska sen mukaan
Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää BRIS-järjestelmän kautta yhdeltä tai useammalta jäsenvaltiolta tietoja siitä, onko henkilö, joka hakee jonkin yhtiömuodoltaan direktiivin (EU) 2017/1132 liitteessä II mainitun yhtiön johtajaksi, liiketoimintakiellossa tai onko hänet merkitty johonkin näiden jäsenvaltioiden rekisteriin, jossa on johtajien liiketoimintakiellon kannalta merkityksellisiä tietoja.
Esityksessä ehdotetun tietojenvaihdon on kuitenkin katsottava olevan yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan mukainen, koska sen perusteella ei ole tehtävissä päätelmää tietojenvaihdon rajoittamisesta nimittämismenettelyyn tai henkilön rekisteröintiin. Ehdotetun tietojenvaihdon on ylipäätään katsottava tukevan artiklan tavoitetta yhtiöiden kanssa asioivien henkilöiden suojaamisesta, koska tietojenvaihdossa saatua tietoa voitaisiin käyttää määrättäessä henkilöä liiketoimintakieltoon Suomessa. Mahdollinen liiketoimintakielto estäisi henkilön toimimisen myös direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa osakeyhtiöissä.
Liiketoimintakieltorekisterin osalta säädetään siitä, että liiketoimintakieltoa koskevat tiedot poistetaan rekisteristä viiden vuoden kuluttua kiellon päättymisestä. On kuitenkin huomattava, että Oikeusrekisterikeskus ei rekisteröisi tietojenvaihdossa saatuja tietoja, vaan välittäisi ne tietopyynnön tehneelle viranomaiselle. Tämä viranomainen ei voisi säilyttää tietoja pidempään kuin on tarpeellista liiketoimintakieltoasian tutkimiseksi ja ratkaisemiseksi. Oikeusrekisterikeskus tekisi nykyistä vastaavasti rekisterimerkinnän vasta kun mahdollisesti tietojenvaihdossa saatujen tietojen perusteella henkilölle määrättäisiin liiketoimintakieltolain mukaisesti liiketoimintakielto. Edellä ilmenevän yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan 7 kohdassa säädetyn ei ole katsottava olevan esteenä sille, että liiketoimintakieltoasiaa koskevassa päätöksessä ilmenisi tietoja henkilön kiellosta harjoittaa tai osallistua liiketoimintaan jossain toisessa jäsenvaltiossa riippumatta siitä, säilytetäänkö päätös määräajan vai pysyvästi.
Esityksestä ilmenevästi yhtiöoikeusdirektiivi edellyttää jäsenvaltioita vaihtamaan tietoja liiketoimintakiellossa olevista vastuuhenkilöistä, samoin kuin se edellyttää sääntelyä toisessa jäsenvaltiossa määrätyn liiketoimintakiellon huomioimisesta. Direktiivissä edellytettyä ei ole saavutettavissa ilman ehdotettua sääntelyä lukuun ottamatta sitä, että Suomi luovuttaisi liiketoimintakieltoa koskevan tiedon lisäksi myös muut liiketoimintakieltorekisteriin merkityt liiketoimintakieltoa koskevat julkiset tiedot. Luovutettavat tiedot muodostavat kokonaisuuden ja niiden on katsottava edesauttavan vahingollisen toiminnan jatkamisen estämistä toisessa jäsenvaltiossa. Kun lisäksi otetaan huomioon, mitä yhtiöoikeusdirektiivin 13 i artiklan 7 kohdassa säädetään Suomesta luovutettavien henkilötietojen säilyttämisestä toisessa jäsenvaltiossa, samoin kuin mitä tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Suomeen luovutettavien henkilötietojen säilyttämisestä, liikkumavaran käytöllä vahvistetaan henkilötietojen suojaa tilanteessa, jossa arkaluonteisina pidettäviä tietoja on tarpeen asettaa saataville ja luovuttaa direktiivin tavoitteen saavuttamiseksi. Ehdotetut säännökset ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia direktiivin mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi, eikä ehdotetun sääntelyn ole katsottava olevan ristiriidassa perustuslain henkilötietojen suojaa koskevan 10 §:n kanssa.
Lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.