2.1.1  2.1.1 Katsastustoiminnan nykytila

Katsastustoimintaa Suomessa harjoittavat katsastamiseen oikeuttavan luvan saaneet yksityiset yritykset. Kehitys kohti nykyistä toimintamallia alkoi 1990-luvulla, jolloin katsastustoiminta vapautui kilpailulle ja virastomuotoisesta Autorekisterikeskuksesta tehtiin ensin liikelaitos, ja myöhemmin sen katsastustoiminnoista erillinen osakeyhtiö. Valtio luopui yhtiön omistuksesta 2000-luvun alussa. Vuodesta 2014 lähtien katsastustoimipaikoilla on voinut myös huoltaa ja korjata ajoneuvoja. 

Vuoden 2016 lopussa katsastustoimipaikoilla oli yhteensä 502 toimilupaa. Katsastustoimipaikkoja on kaikissa maakunnissa, eniten Uudellamaalla (110) ja vähiten Keski-Pohjanmaalla (8). (Trafin julkaisuja 14/2017). Tilastokeskuksen Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilaston mukaan Suomessa toimi vuonna 2016 yhteensä 151 katsastustoimintaa harjoittavaa yritystä ja alan yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 180 miljoonaa euroa. Samaisen tilaston mukaan alalla toimivien yritysten määrä on kasvanut vuosien 2013 ja 2016 välillä 54 prosenttia ja liikevaihto laskenut noin neljä prosenttia.  

2.1.2  2.1.2 Ajoneuvojen katsastamisen tavoitteet ja sääntely

Katsastustoiminnan tarkoituksena on varmistaa liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikenneturvallisuus ja ympäristöystävällisyys. Katsastuksen yhteydessä varmistetaan, että ajoneuvo ja sen varusteet ovat säädösten edellyttämässä kunnossa ja että ajoneuvon päästöt ovat säädösten mukaiset. Katsastuksen yhteydessä myös valvotaan ajoneuvoon kohdistuvien verojen ja maksujen maksamista. Ajoneuvojen kunto on tärkeässä roolissa, kun liikenteessä aiheutuvia onnettomuuksia pyritään vähentämään. 

Ajoneuvon omistaja tai hänen sijastaan rekisteriin ilmoitettu haltija sekä ajoneuvon kuljettaja ovat vastuussa siitä, että liikenteeseen käytettävä ajoneuvo on liikennekelpoinen. Jos liikenteessä käytetty ajoneuvo ei rakenteeltaan, varusteiltaan tai kunnoltaan täytä säädettyjä vaatimuksia, voidaan sen käyttö kieltää ajoneuvolain (1090/2002) 84 §:n nojalla. Käyttö- ja ajokiellon sekä korjausvelvoitteen laiminlyönnistä voidaan tuomita ajoneuvorikkomuksesta sakkoon (ajoneuvolain 96 §).  

Velvoitetta huolehtia ajoneuvon liikennekelpoisuudesta ja säännöstenmukaisuudesta on tehostettu katsastusvelvoitteella. Katsastussääntely voidaan nähdä keinona hillitä tieliikenteen ulkoisvaikutuksia. Tieliikenteestä aiheutuu merkittäviä haittoja muun muassa ympäristölle, liikenneinfrastruktuurille ja lähialueiden ihmisille. Ulkoisvaikutuksista johtuen on todennäköistä, etteivät tienkäyttäjien intressit huolehtia esimerkiksi ajoneuvojen liikennekelpoisuudesta tai päästöjen vähentämisestä ole riittävät yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Katsastusvelvoitteella asetetaankin eräänlainen lisäkannustin ajoneuvojen kunnossapitoon ja valvotaan, että ajoneuvojen tekniset ominaisuudet täyttävät niille asetetut vähimmäisvaatimukset.  

Katsastustoiminnan osalta kansainväliset velvoitteet luovat tietyt reunaehdot toiminnalle ja kansalliselle sääntelylle. Kansainvälisiä velvoitteita luovat muun muassa pyörillä varustettujen ajoneuvojen määräajoin toistettavien katsastusten yhdenmukaisten ehtojen hyväksymisestä sekä näiden katsastusten vastavuoroisesta tunnustamisesta tehty sopimus (SopS 35/2001) sekä moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen määräaikaiskatsastuksista sekä direktiivin 2009/40/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/45/EU, jäljempänä katsastusdirektiivi.  

Ajoneuvojen katsastusvelvollisuudesta säädetään ajoneuvolain (1090/2002) 8 §:ssä sekä 6 ja 7 luvussa. Pääsääntöisesti moottorikäyttöinen ajoneuvo ja siihen kytkettävä perävaunu on ajoneuvolain 51 §:n mukaan määräaikaiskatsastettava. Lakia yksityiskohtaisemmat säännökset katsastusvelvollisuudesta ovat liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1245/2002) ja ajoneuvojen hyväksynnästä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1244/2002). Ajoneuvojen katsastustoiminnan harjoittamisen edellytyksistä, katsastajana toimimisen edellytyksistä ja katsastustoiminnan valvonnasta säädetään ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetussa laissa (957/2013), jäljempänä toimilupalaki. Katsastusvelvollisuuden alaisista ajoneuvoista ja katsastusten toistumistiheydestä säädetään ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksessa 3 §:ssä. 

Määräaikaiskatsastuksessa ajoneuvo voidaan hyväksyä tai hylätä. Ajoneuvo on hyväksyttävä katsastuksessa, jos siinä ei ole havaittu ajoneuvon rakenteiden tai varusteiden vaatimustenmukaisuutta koskevaa, muutoskatsastusta edellyttävää puutteellisuutta taikka liikenneturvallisuuden kannalta merkittävää tai ympäristön kannalta huomattavaa vikaa tai puutteellisuutta. 

Erikoiskatsastuksilla pyritään varmistamaan, että ajoneuvo täyttää ensirekisteröinnin hetkellä, tai ensirekisteröinnin jälkeen tehtyjen muutosten jälkeen ajoneuvoa koskevat tekniset vaatimukset. Erikoiskatsastuksessa arvioidaan ajoneuvon valmistuksen tai siihen tehtyjen muutosten laatua, käyttöönottoajankohtana tai hyväksyntähetkellä voimassa olevien vaatimusten suhteen. Erikoiskatsastuksia ovat rekisteröintikatsastus, muutoskatsastus ja kytkentäkatsastus. 

Rekisteröintikatsastus on yksittäisen ajoneuvon luokittelua ja rekisteröintiä varten suoritettava tarkastus (ajoneuvolain 3 §). Rekisteröintikatsastuksista säädetään tarkemmin ajoneuvon hyväksynnästä annetun asetuksen 3 luvussa. Rekisteröintikatsastuksessa yhteydessä tarkastetaan, että ajoneuvon yksilöintitiedot ovat oikeat ja että ajoneuvon rakenne ja varusteet sekä mitat ja massat vastaavat niistä annettuja säännöksiä. Rekisteröintikatsastuksesta tehdään ilmoitus ajoneuvorekisteriin.  

Muutoskatsastus on ajoneuvon muutosten hyväksymiseksi ja ajoneuvosta rekisteriin merkittyjen tietojen muuttamiseksi tai täydentämiseksi suoritettava tarkastus (ajoneuvolain 3 §). Muutoskatsastuksesta säädetään tarkemmin ajoneuvon hyväksynnästä annetun asetuksen 4 luvussa. Muutoskatsastuksessa noudatetaan soveltuvin osin rekisteröintikatsastusta koskevia säännöksiä.  

Kytkentäkatsastus on vetävän ja hinattavan ajoneuvon tai ajoneuvojen kytkennän hyväksymiseksi suoritettava tarkastus (ajoneuvolain 3 §). Kytkentäkatsastuksista säädetään tarkemmin ajoneuvon hyväksynnästä annetun asetuksen 5 luvussa. Kytkentäkatsastuksessa tarkastetaan, että auto ja perävaunu tai perävaunut sopivat kytkettäviksi toisiinsa. Kytkentälaitteiden kestävyys ja tarkoituksenmukaisuus tarkastetaan. Lisäksi tutkitaan, täyttääkö yhdistelmä niiden säännösten vaatimukset, jotka koskevat mittoja, kääntyvyyttä ja muita yhdistelmän ominaisuuksia. Kytkentäkatsastuksesta tehdään ilmoitus merkittäväksi ajoneuvorekisteriin sekä vetoauton että perävaunun tietoihin.  

Valvontakatsastuksella tarkoitetaan tarkastusta, jonka liikenteen valvoja voi määrätä suoritettavaksi, jos hän katsoo, että ajoneuvon vaatimustenmukaisuudessa, kunnossa tai erityisesti jarruissa havaitut viat tai puutteet voivat aiheuttaa sellaisen ympäristöhaitan tai turvallisuusriskin, että ajoneuvon tiellä suoritettavaa tarkastusta perusteellisempi tarkastus on aiheellista suorittaa (ajoneuvolain 85 §). Valvontakatsastus voidaan suorittaa sekä määräaikaiskatsastuksen että rekisteröintikatsastuksen laajuudessa. 

Yksittäishyväksynnällä puolestaan tarkoitetaan menettelyä, jossa tarkastetaan, onko yksittäinen ajoneuvo sitä koskevien vaatimusten mukainen. Yksittäishyväksyntä on autojen ja niiden perävaunujen tyyppihyväksynnän puitedirektiivin 2007/46/EY artiklan 24 mukainen menettely ja siten käytössä vain autoilla ja perävaunuilla. Muissa ajoneuvoluokissa yksittäisen ajoneuvon hyväksyntää ei säännellä vastaavalla tarkkuustasolla. Suomessa muiden ajoneuvoluokkien osalta käytetään rekisteröintikatsastusta.  

2.1.3  2.1.3 Katsastustoiminnan lupasääntely

Katsastustoiminta harjoittavien yksityisten katsastustoimipaikkojen on ennen toiminnan aloittamista haettava katsastuslupaa Liikenteen turvallisuusvirastolta (toimilupalain 4 §). Jokainen katsastustoimipaikka tarvitsee oman katsastusluvan (toimilupalain 14.3 §). Katsastustehtävien vähäisiä osia voidaan suorittaa myös ilman lupaa niin sanotuilla tarkastuspaikoilla, joiden toimintaa Liikenteen turvallisuusvirasto valvoo (toimilupalain 5 §).  

Katsastusluvan myöntämisen edellytyksistä säädetään toimilupalain 2 luvussa. Katsastusluvan myöntämisen edellytyksenä on, että luvanhakijalla on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa, hakija ei ole konkurssissa, hakija on luotettava, hakijalla on palveluksessaan luotettava ja ammattitaitoinen henkilöstö, hakijan toimitilat, laitteet ja varusteet ovat säädösten mukaiset, hakijalla on asianmukaiset yhteydet ajoneuvoliikennerekisteriin, hakija pystyy huolehtimaan asianmukaisesta tietosuojasta ja hakijalla on vastuuvakuutus. Katsastustoiminta täytyy järjestää siten, ettei hakijan harjoittama muu ajoneuvoihin liittyvä toiminta vaikuta katsastuksen lopputulokseen. Lisäksi hakijalla on laadunhallintajärjestelmien vaatimuksia koskevan standardin SFS-EN ISO 9001:2008 tai tätä uudemman kyseisen standardin mukaan akkreditoidun sertifiointielimen sertifioima hakijan katsastustoimipaikat kattava riittävän laaja laadunhallintajärjestelmä. 

Katsastuslupa myönnetään toimilupalain 6 §:n mukaan hakemuksesta katsastusten suorittamiseen katsastuslajeittain. Lupa voidaan myöntää yhteen tai useampaan lupalajiin seuraavasti:  

kevyiden ajoneuvojen määräaikais- ja valvontakatsastuksiin  

raskaiden ajoneuvojen määräaikais- ja valvontakatsastuksiin; 

kevyiden ajoneuvojen määräaikais-, valvonta-, rekisteröinti-, muutos- ja kytkentäkatsastuksiin; 

raskaiden ajoneuvojen määräaikais-, valvonta-, rekisteröinti-, muutos- ja kytkentäkatsastuksiin. 

Sen lisäksi, että toimilupa oikeuttaa kyseisten katsastusten suorittamiseen, se myös velvoittaa suorittamaan kaikkia luvan mukaisia katsastuksia (toimilupalain 23.1 §). Katsastustoimipaikat eivät siten voi esimerkiksi valikoida mitä ajoneuvoluokkia katsastavat. Nykyinen lupakäytäntö mahdollistaa valikoinnin ainoastaan kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen osalta. Kaikkein erikoisimpien ja harvinaisten ajoneuvojen katsastuksia ei välttämättä voida suorittaa katsastusasemilla, vaikka asemilla olisikin niihin kohdistuva katsastusvelvoite. Tällöin on mahdollista katsastaa ajoneuvo myös katsastustoimipaikan ulkopuolella (toimilupalain 25 §).  

2.1.4  2.1.4 Katsastajien koulutus

Katsastusten suorittaminen edellyttää toimintaan soveltuvien tilojen ja laitteiden lisäksi ammattitaitoista henkilökuntaa. Tämän varmistamiseksi katsastajalta vaaditaan tällä hetkellä ammattitaidon osoituksena riittävää peruskoulutusta, sekä katsastustoimintaan suunniteltua jatkokoulutusta. Lisäksi edellytetään alalle soveltuvaa ajoneuvojen korjaamokokemusta tai vastaavaa kokemusta.  

Vuonna 2013 katsastajan peruskoulutusvaatimuksia muutettiin. Aiemmin katsastajalta vaadittiin vähintään teknikkotason koulutusta, mikä käytännössä tarkoitti uusille katsastajille insinöörin (AMK) koulutusta, sillä teknikoiden koulutus oli päättynyt jo vuonna 2001. Tämän kehityksen seurauksena työvoiman saatavuus oli heikentynyt. Vaatimuksia muutettiin siten, että ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetut alalle soveltuvat erikoisammattitutkinnot ja ammattitutkinnot täyttävät peruskoulutusvaatimuksen.  

Katsastajien jatkokoulutus koostuu määräaikaiskatsastuskoulutuksesta ja siihen liittyvästä harjoittelusta, erikoiskoulutuksesta sekä määräajoin toistuvasta täydennyskoulutuksesta. Koulutuspalveluiden tarjoaminen vaatii Liikenteen turvallisuusviraston myöntämän toimiluvan. 

Katsastustoiminnasta vastaavalta henkilöltä edellytetään katsastustoimipaikan katsastusoikeuksien mukaista katsastajan koulutusta ja riittävää käytännön kokemuksesta näistä katsastustehtävistä. Raskaiden ajoneuvojen katsastuksia suorittavan katsastustoimipaikan vastaavalta henkilöltä edellytetään myös jarrujen laajan tarkastuksen erikoiskoulutusta ja kokemusta kyseisistä tarkastuksista. 

Katsastajien ja katsastustoiminnasta vastaavan henkilön koulutus- ja kokemusvaatimuksista säädetään tarkemmin ajoneuvojen katsastushenkilöstön jatkokoulutuksesta ja muusta ammattitaidosta annetulla liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella (199/2014).  

Katsastustoiminnan yhdenmukaisen laadun turvaamiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto antaa ohjeita ja tiedotteita katsastustoimintaa koskien, sekä suorittaa katsastustoimipaikkojen neuvontaa sähköpostitse ja puhelimitse. Liikenteen turvallisuusviraston ohjeet eivät ole luonteeltaan sitovia, mutta niillä annetaan viraston tulkinta katsastustoiminnassa sovellettavista säädöksistä ja määräyksistä. Tällä pyritään vähentämään alueellisia tai paikallisia eroja katsastustoiminnassa. Ohjeiden antamisen toimivalta perustuu viraston toimintaan katsastustoimintaa valvovana viranomaisena. Vastuu säädösten seurannasta kuuluu kuitenkin katsastajalle ja toimiluvan haltijalle, joiden on oltava selvillä toimintaa koskevista säännöksistä. 

Katsastusalalle on koulutettu vuosittain noin 60–70 uutta katsastajaa. Toimipaikkojen määrän kasvun ja samalla koon pienentymisen myötä alalle tulleiden katsastajien määrä oli vuosien 2015 ja 2016 aikana kuitenkin hiukan suurempi, noin 100 henkilöä vuodessa. Vuonna 2017 koulutettiin kuitenkin vain 50 uutta katsastajaa, mitä selittää todennäköisesti vuonna 2018 voimaantuleva katsastusaikavälien harveneminen ja siitä seuraava työvoiman tarpeen väheneminen. 

2.1.5  2.1.5 Katsastustoiminnan valvonta ja sanktiot

Katsastustoiminnan valvonnassa säädetään toimilupalain 6 luvussa. Valvontakeinoja ovat katsastusluvan edellytysten tarkastaminen (37 §), velvollisuus antaa toimintaa koskevia tietoja (38 §), toimipaikkojen tarkastukset (39 ja 40 §), sekä katsastettujen ajoneuvojen tarkastukset (41 §). Lisäksi liikenteen turvallisuusvirasto on valvonut katsastustoimipaikkoja niin sanotun testiautotoiminnan avulla. Toiminnassa testiautoon tehdään tietyt viat ja sitä käytetään useilla katsastustoimipaikoilla katsastuksessa. Testiautotoiminnalle ei kuitenkaan ole selkeää säädöspohjaa, vaikka siihen on viitattu toimilupalakia säädettäessä (ks. HE 17/2013 vp, s. 56). 

Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella on asetettu tarkempia vaatimuksia toimipaikan omavalvonnalle. Asetuksessa muun muassa edellytetään, että toimipaikalla seurataan toiminnan laatua Liikenteen turvallisuusviraston asettamien yhteisten mittareiden kautta sekä sisäisten auditointien ja johdon katselmusten avulla. 

Myös valvonnasta käytettävistä seuraamuksista säädetään toimilupalain 6 luvussa. Toimilupalain 43 §:n mukaan Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava katsastuslupa kokonaan tai määräajaksi muun muassa siitä syystä, jos katsastusluvan haltija ei enää täytä katsastusluvan myöntämisen edellytyksiä ja katsastustoimipaikalla katsastuksia suorittava henkilöstö ei täytä säädettyjä ammattitaito- tai luotettavuusvaatimuksia. Luvan voi peruuttaa myös, jos  

katsastuksessa on hyväksytty liikenteessä käytettäviksi ajoneuvoja, jotka eivät ilmeisen selvästi ole olleet säännösten ja määräysten mukaisia,  

katsastuksessa on hylätty ajoneuvoja, joiden kaikkia ilmeisiä vikoja tai puutteita ei ole huomioitu, 

katsastuksessa on tarpeettomasti edellytetty korjattavaksi ajoneuvojen vikoja tai puutteita, 

katsastuksissa havaittujen vikojen tai puutteiden määrä taikka katsastuksessa ensimmäisellä kerralla hylättyjen ajoneuvojen suhteellinen osuus perusteettomasti poikkeaa merkittävästi toimipaikalla katsastajakohtaisesti tai yleisestä valtakunnallisesta tasosta taikka toimipaikalle katsastukseen esitettyjen ajoneuvojen tosiasiallisesta kunnosta, 

katsastuksessa on laiminlyöty ajoneuvojen verotukseen liittyvää valvontaa tai muutoin jätetty suorittamatta tehtävä, joka on erikseen säädetty suoritettavaksi katsastuksen yhteydessä, tai 

toiminnassa on rikottu tasapuolisuusvaatimusta tai muuta toimilupalaissa tai sen nojalla säädettyä vaatimusta 

Liikenteen turvallisuusviraston on kuitenkin annettava katsastusluvan peruuttamisen sijasta huomautus ja tarvittaessa kirjallinen varoitus, jos luvan peruuttaminen olisi kohtuutonta. Jos katsastusluvan peruuttamisen taikka varoituksen tai huomautuksen antamisen peruste on sellainen, että se voidaan korjata, viraston on ennen luvan peruuttamista taikka varoituksen tai huomautuksen antamista annettava luvanhaltijalle mahdollisuus määräajassa korjata puute tai laiminlyönti. 

Liikenteen turvallisuusvirasto on laatinut vuonna 2017 periaatteet toimilupalaissa säädettyjen sanktioiden käytöstä. Määräaikaiskatsastustoiminnan sanktioinnin periaatteissa otetaan huomioon valvonnassa tehtyjen havaintojen vakavuus, määrä ja toistuvuus sekä katsastustoimipaikalle tai katsastajalle aikaisemmin annetut sanktiot. Myös katsastustoimipaikan suorituskykyarvosana voi vaikuttaa sanktioiden antamiseen tai ankaruuteen. Periaatteiden mukaan toimilupa peruutetaan määräajaksi, jos toimipaikalle on jo annettu huomautus tai varoitus ja se huomautuksen tai varoituksen antamista seuraavan 24 kuukauden aikana syyllistyy sellaiseen poikkeamaan, josta normaalisti annettaisiin huomautus tai varoitus. Myös erikoiskatsastustoiminnan sanktioinnin periaatteiden mukaan toimilupa perutaan määräajaksi tai kokonaan, jos aikaisemmin on jo annettu varoitus ja valvonnassa havaittujen selkeiden virheiden osuus on tästä huolimatta merkittävästi yleistä tasoa korkeampi.  

Toiminnan kieltäminen sekä huomautuksen ja varoituksen antaminen ovat vastaavilla perusteilla mahdollisia myös yksittäisen katsastajan osalta (toimilupalain 44 §). Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää toiminnan myös väliaikaisesti ennen hallintopäätöksen täytäntöönpanoa (toimilupalain 45 §). Jos katsastustoiminnassa käytettävä toimitila tai laite ei sille asetettuja vaatimuksia, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää sen käytön tai rajoittaa sitä (toimilupalain 46 §).  

Lisäksi toimilupalain 50 §:n mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa uhkasakon, jos katsastusluvan haltija laiminlyö väliaikaisen kiellon katsastustoiminnan harjoittamiseen ja katsastaja katsastusten suorittamiseen. Uhkasakolla voidaan tehostaa myös kieltoa käyttää ajoneuvoliikennerekisteriä. Uhkasakon asettamismahdollisuudella on haluttu edistää katsastusyrityksen ja lupaviranomaisen yhteistyötä erityisesti toimiluvan peruuttamiseen liittyvissä tilanteissa.  

Tällä hetkellä katsastustoimipaikkojen valvontaan on käytettävissä viranomaisresursseja noin neljä henkilötyövuotta. Valvontaa täydennetään käyttämällä ulkopuolista palveluntarjoajaa, joka hoitaa valtaosan katsastustoimipaikoille suoritettavista valvontatarkastuksista (120-160 tarkastusta vuodessa), sekä erikoiskatsastusten valvonnassa tehtävän katsastusasiakirjojen tarkastamisen. Sama palveluntarjoaja on suorittanut myös luvan myöntämiseen liittyviä aloitustarkastuksia, joissa tarkastetaan katsastustoimintaan käytettävät tilat ja laitteet.  

Viranomaisresursseja käytetään ennakkovalvonnassa ennen kaikkea arvioimaan luvan myöntämisedellytysten täyttymisen arvioinnissa. Resursseja käytetään myös lupien hallinnoimiseen. Esimerkiksi toimilupien laajuuden, toimitilojen sekä katsastustoiminnasta vastaavan henkilön muutokset aiheuttavat nykyisessä toimintamallissa tarpeen päivittää toimilupaa. Jälkikäteisessä valvonnassa viranomaisresursseja käytetään kohdistamaan valvontaa riskiperusteisesti sinne, missä valvontatoimenpiteillä saavutetaan suurimmat vaikutukset katsastustoiminnan laatuun ja liikenneturvallisuuteen. Riskiluokituksen muodostamiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto tekee katsastustoiminnan suorituskyvyn mittaamista tilastollisin menetelmin, katsastettujen ajoneuvojen tarkastuksia suoritetun katsastuksen jälkeen tai kansalaisten yhteydenottojen perusteella, sekä katsastustoimipaikkojen valvontatarkastuksia toimipaikoilla, joissa muiden havaintojen perusteella on tarpeen suorittaa tehostettua valvontaa. Toimipaikalla havaittujen puutteiden määrän ylittäessä toimenpidekynnyksen Liikenteen turvallisuusvirasto käynnistää sanktiointiprosessin, joka voi johtaa toimilupaan tai yksittäiseen katsastajaan kohdistuviin sanktioihin. 

2.1.6  2.1.6 Taksamittarisääntely

Voimassa olevan ajoneuvolain (1090/2002) 25 §:n mukaan luvanvaraiseen henkilöliikenteeseen käytettävässä M1-luokan ajoneuvossa on oltava taksamittari. Taksamittaria ei saa olla muussa ajoneuvossa. Puolestaan vahvistetun ja 1 päivänä heinäkuuta 2018 voimaantulevan ajoneuvolain 25 §:n (321/2017) mukaan luvanvaraiseen liikenteeseen käytettävässä ajoneuvossa on oltava taksamittari, jos matkan hinta perustuu matkan tai ajan mittaamiseen, tai hinnan määrittelyssä on käytettävä muuta laitetta tai järjestelmää, jolla saavutetaan taksamittaria vastaava mittaustiedon luotettavuus sekä tiedon suojauksen taso. Liikenteen turvallisuusvirastolla on mahdollisuus antaa ajoneuvolakia tarkentavia teknisiä määräyksiä. Virasto on antanut määräyksen taksamittareita koskien, jonka mukaan taksamittarin tulee täyttää mittauslaitedirektiivissä taksimittarille asetetut vaatimukset ja olla varustettu CE-merkinnällä. Virasto ei ole antanut muuta laitetta tai järjestelmää koskevaa vaatimusta. 

Mittauslaitelain (707/2011) 4 §:n 5 momentin mukaan markkinavalvontaviranomaisista säädetään eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annetussa laissa (1137/2016, jäljempänä myös markkinavalvontalaki), joka on horisontaalinen, useita tuotesektoreita koskettava laki. Markkinavalvontalain 4 §:n 1 momentin mukaan laissa tarkoitettu markkinavalvontaviranomainen on Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, joka vastaa siten myös taksamittareiden markkinavalvonnasta. 

2.2.1  2.2.1 Ajoneuvojen katsastustoiminta

EU:n katsastusdirektiivin mukaan jäsenvaltioissa on suoritettava kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröidyille moottorikäyttöisille ajoneuvoille sekä niiden perävaunuille ja puoliperävaunuille direktiivin mukaiset määräaikaiskatsastukset. Direktiivissä säädetään katsastettavien ajoneuvojen luokat, katsastusten toistumistiheys ja ajoneuvosta katsastuksessa pakollisesti tarkastettavat kohteet. Direktiivi sisältää pitkälti vain katsastusta koskevat vähimmäisvaatimukset.  

Katsastusdirektiivin mukaan katsastuksen voi suorittaa jäsenvaltio itse tai sen tehtävään asettama julkisyhteisö taikka jäsenvaltion tehtävään valtuuttamat toimielimet tai laitokset, jotka voivat olla myös yksityisiä. Laadunhallintaa koskevien vähimmäisvaatimusten täyttämiseksi katsastusasemien on noudatettava hyväksyvän jäsenvaltion säätämiä vaatimuksia ja katsastusasemien on varmistettava katsastusten objektiivisuus ja laadukkuus. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että katsastusasemia valvotaan ja katsastusdirektiivi asettaa vähimmäisvaatimukset katsastustoiminnan valvonnalle. 

Katsastustoiminta ja sen valvonta on järjestetty melko eri tavoin eri EU-maissa. Esimerkiksi Ruotsissa kaikkien määräaikaiskatsastusten suorittaminen tapahtuu avoimilla markkinoilla yritysten toimesta. Ruotsin valtio omistaa kuitenkin yhden katsastusyrityksen. Ruotsissa katsastustoiminnan valvonta hoidetaan pääasiassa luvan myöntämisen edellytyksenä olevan akkreditoidun ISO 17020-laatujärjestelmän auditoinneilla. Järjestelmä poikkeaa Suomessa katsastustoimipaikoilta edellytetystä ISO 9001-järjestelmästä merkittävästi, sillä ISO 17020 on tarkoitettu tarkastuslaitosten arviointiin. Auditoinneissa tehdyt poikkeamahavainnot voivat johtaa akkreditoinnin peruuttamiseen, jolloin katsastusluvan edellytykset eivät täyty ja katsastustoiminta täytyy keskeyttää. Viranomaisresursseja käytetään lähinnä lupahallintoon sekä palautteiden perusteella suoritettava auditointien kohdistaminen. 

Myös Isossa-Britanniassa kevyiden ajoneuvojen määräaikaiskatsastukset hoidetaan yksityisten yritysten toimesta. Käytännössä kaikki katsastukset suoritetaan korjaamoilla, joille on myönnetty katsastuslupa. Raskaiden ajoneuvojen määräaikaiskatsastukset ja kaikki erikoiskatsastukset ovat kuitenkin viranomaistoimintaa ja niistä huolehtii valtiollinen Driver and Vehicle Standards Agency, joka on myös yksityisiä katsastustoimipaikkoja valvoja viranomainen. Suoritettava valvonta on pääosin jälkikäteisvalvontaa ja perustuu katsastettujen ajoneuvojen uudelleentarkastuksiin. Vuosittain tarkastetaan uudelleen noin kolme prosenttia katsastetuista ajoneuvoista. Valvontaa suorittaa satoja tarkastajia, mutta samat henkilöt suorittavat myös raskaiden ajoneuvojen katsastukset. Myös Alankomaissa kaikki määräaikaiskatsastukset suoritetaan korjaamoilla, joilla on katsastuslupa. Toimipaikkojen valvonta suoritetaan pääosin katsastettujen ajoneuvojen uudelleentarkastuksia hyödyntäen. Myös Alankomaissa uudelleen tarkastettavien ajoneuvojen määrä on noin kolme prosenttia katsastetuista ajoneuvoista.  

2.2.2  2.2.2 Taksamittarisääntely

Mittauslaitedirektiivissä (2014/32/EU, jäljempänä myös direktiivi) säädetään taksimittarista. Taksimittari on direktiivin liitteessä IX määritelty yhdessä merkinantogeneraattorin kanssa mittauslaitteena toimivaksi laitteeksi, joka mittaa matkan keston ja laskee etäisyyden merkinanto-generaattorin antaman signaalin perusteella. Lisäksi se laskee ja näyttää matkasta maksettavan hinnan lasketun matkan ja/tai matkan mitatun keston perusteella. 

Mittauslaitedirektiivi koskee mittauslaitteita, joille useimmissa jäsenmaissa asetetaan lakisääteisiä vaatimuksia. Tyypillisesti tällaisia mittauslaitteita käytetään kaupankäynnissä ja viranomaistoiminnassa. Direktiivissä säännellään ensinnäkin siitä, millaisia mittauslaitteita voidaan saattaa sisämarkkinoille myytäväksi ja käytettäväksi. Direktiivin 1 artiklan mukaan direktiivissä vahvistetaan vaatimukset, jotka mittauslaitteiden on täytettävä, jotta ne voidaan asettaa saataville markkinoilla ja/tai ottaa käyttöön direktiivissä tarkoitettuihin mittaustehtäviin. Määritetyissä mittaustehtävissä saa käyttää vain direktiivin mukaisia laitteita.  

Direktiivin 3 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä mittauslaitteiden käytöstä mittaustehtävissä, jos ne pitävät sitä perusteltuna yleiseen etuun, kansanterveyteen, yleiseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen, ympäristönsuojeluun, kuluttajansuojaan, verojen ja maksujen kantamiseen sekä hyvään kauppatapaan liittyvistä syistä. Direktiivissä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin mitä nämä lakisääteiset mittaustehtävät ovat ja se jää siten kansallisesti täsmennettäväksi. Taksamittarin lakisääteinen mittaustehtävä kytkeytyy taksimatkan hinnan määrittämiseen mittaustulosten perusteella. Mittauslaitedirektiivissä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin sitä, mikä on taksimatka. 

2.3.1  2.3.1 Katsastustoiminnan lupasääntely ja velvoite tarjota luvan mukaisia katsastuksia

Katsastuslupaa voi hakea tällä hetkellä kevyiden tai raskaiden ajoneuvojen katsastuksiin tai molempiin näistä. Käytännössä katsastusasemilla suoritetaan joko pelkästään kevyiden ajoneuvojen katsastuksia tai kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastuksia. Toimilupajaottelulla on viranomaiskontrollin lisäksi merkitystä myös muun muassa katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen ja sitä kautta asemilla tarjottavien palvelujen kannalta sekä katsastusasemien tilavaatimusten suhteen.  

Katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteella on merkitystä palvelujen saatavuuden ja hintojen näkökulmasta. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastusvelvoitteen erottamista ja sen vaikutuksia. Aiemmin katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoite oli nykyistä laajempi ja jokaisella katsastusasemalla täytyi kyetä katsastamaan kaikkia ajoneuvoluokkia. Vuonna 1996 voimaan tulleessa ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintitehtävien toimiluvista annetussa laissa (1593/1995) ja vuonna 1999 voimaantulleessa ajoneuvojen katsastusluvista annetussa laissa (1099/1998) toimilupajaottelu oli kaksitasoinen. Kummankin lain 7 §:n mukaan toimilupa voitiin myöntää joko pelkkiin vuosikatsastuksiin tai kaikkiin katsastuslajeihin tyyppikatsastusta ja EY-tyyppihyväksyntää lukuun ottamatta. Kaikilla asemilla oli siis katsastettava sekä kevyitä että raskaita ajoneuvoja.  

Kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastusten katsastuslupien eriyttäminen toteutettiin vuonna 2014, kun nykyinen toimilupalaki astui voimaan. Muutoksen taustalla oli se, että katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoite oli johtanut raskaan kaluston katsastustoiminnan alhaiseen käyttöasteeseen, nostaen koko katsastustoiminnan kustannuksia ja sen myötä kaikkien katsastuslajien hintoja sekä rajoittanut uusien toimipaikkojen perustamista ja sijoittautumista todellista kysyntää vastaavasti. Muutoksella ajateltiin olevan raskasta kalustoa katsastavien toimipaikkojen määrää alentava ja raskaan kaluston katsastusten hintoja nostava vaikutus. Vastaavasti uskottiin, että pelkkiin kevyiden ajoneuvojen katsastuksiin erikoistuneita toimipaikkoja aloittaa toiminnanharjoittamisen. Osaamisen ajateltiin keskittyvän erikoistumisen myötä paremmin kysynnän mukaan. Muutosten ei kuitenkaan arvioitu olevan merkittäviä edes harvaan asutuilla alueilla.  

Toteutetuilla muutoksilla näyttäisi olleen toivottu ja ennakoitu vaikutus. Katsastustoimipaikkojen määrän lisääntyminen kiihtyi selvästi vuonna 2014 ja uusia toimipaikkoja on perustettu jatkuvasti lakimuutosten jälkeen. Toimipaikkojen määrän kehitystä 2010-luvulla on havainnollistettu kuvassa 1. Katsastustoimipaikkojen määrä on lisääntynyt lain voimaantultua noin 35 prosenttia ja 2010-luvulla yhteensä noin 85 prosenttia. Raskaita ajoneuvoja katsastavia toimipaikkoja on tällä hetkellä noin 350 kappaletta. Määrä on vähentynyt lain voimaantulon jälkeen hiukan, mutta toimipaikkoja on edelleen useita kymmeniä enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmenen alussa.  

Kuva 1. Katsastustoimipaikkojen lukumäärän kehitys vuosina 2010–2018. Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto. 

Katsastuspalvelujen hintakehitys on ollut laskeva koko 2010-luvun ajan. Hinnat näyttivät kääntyneen laskuun jo selkeästi ennen lakimuutosta, mutta lasku on jatkunut senkin jälkeen. Huomionarvoista on, että esimerkiksi huolto- ja korjauspalvelujen hintakehitys on ollut viime vuosina täysin päinvastainen ja hinnat ovat nousseet selkeästi yleistä kuluttajahintaindeksiä nopeampaa vauhtia. Tämä viittaisi siihen, että katsastuspalvelujen hintakehitys selittyy erityisesti lisääntyneellä kilpailulla. Raskaiden ajoneuvojen katsastusmaksujen kehityksestä ei ole ollut saatavilla erillistä tilastoa. 

Nykyinen toimilupajaottelu on johtanut siihen, että suuria matkailuautoja ja perävaunuja katsastetaan kevyiden ajoneuvojen katsastustoimipaikoilla, vaikka ne kokonsa ja rakenteensa puolesta saattaisivat soveltua paremmin katsastettavaksi raskaiden ajoneuvojen toimipaikoilla. Suuret matkailuautot tai pakettiautot täytyy mahtua katsastamaan jokaisella kevyen kaluston katsastuksia suorittavalla toimipaikalla ja tästä johtuen esimerkiksi kevyille toimipaikoille asetettavat tilavaatimukset ovat tarpeettoman suuria valtaosalle niillä katsastettavista ajoneuvoista. Korkeusvaatimus puolestaan vaikeuttaa esimerkiksi liikuteltavien katsastustoimipaikkojen yleistymistä, vähentää potentiaalisten toimitilojen määrää ja saattaa lisätä toiminnan kustannuksia. Vastaavasti myös kevyiden, nestejarrullisten kevytkuorma-autojen katsastukset on täytynyt suorittaa raskaiden ajoneuvojen toimipaikoilla, vaikka niiden koko ja rakenne eivät poikkea merkittävästi suurista pakettiautoista, joiden katsastaminen onnistuu kevyiden ajoneuvojen toimipaikoilla. 

Velvollisuus kaikkien luvan mukaisten katsastuspalvelujen tarjoamiseen tarkoittaa myös sitä, että niiden toimipaikkojen, joilla on oikeus suorittaa erikoiskatsastuksia, tulee tarjota niitä koko laajuudessaan. Erikoiskatsastuksia suoritetaan tällä hetkellä noin 400 katsastustoimipaikalla ja vuosittain suoritetaan noin 100 000 erikoiskatsastusta. Valtaosa erikoiskatsastuksista on melko yksinkertaisia opetusajoneuvo-, rengas- ja alustasarjamuutoskatsastuksia, mutta osaa erikoiskatsastuksista voidaan pitää melko vaativina ja niissä tapahtuukin nykyisin melko paljon virheitä. Vaativampia rekisteröinti- ja muutoskatsastuksia suoritetaan vuosittain vähän ja monilla toimipaikoilla niitä tehdään hyvin harvoin. Osa virheistä selittynee sillä, ettei katsastajille pääse syntymään riittävää rutiinia harvoin suoritettaviin katsastuksiin.  

Katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen voidaan arvioida rajoittavan liiketoiminnan laajentamista ja nostavan yleisimpien katsastuspalvelujen hintoja. Toisaalta velvoite on voinut turvata joidenkin katsastuspalvelujen saatavuutta harvaan asutuilla alueilla.  

Katsastusasemakohtaisiin toimilupiin voidaan arviodia sisältyvän myös joitain ongelmia. Asemakohtainen ennakkotarkastus aiheuttaa jonkin verran kustannuksia julkishallinnolle, mutta ennakkotarkastusten merkitys toiminnan laadun näkökulmasta voi kuitenkin jäädä vähäiseksi. Ennakkotarkastuksista ja luvanhakuprosessista voi syntyä kustannuksia myös katsastusyritykselle. Lisäksi yksittäisen aseman mahdollisuus vaikuttaa toiminnan laatuun on lähtökohtaisesti rajallinen, sillä yritys vastaa viimekädessä toiminnan resursoinnista, sille asetetuista tavoitteista ja sen ohjauksesta. Yksittäiseen asemaan kohdistettu valvonta ja mahdolliset sanktiot eivät nykytilassa välttämättä johda toiminnan kehittämiseen koko yrityksen tasolla. Nykyisin valvontaa ja sanktioita ei voida kohdistaa riittävällä tavalla koko yrityksen toimintaan, vaikka sen alaisissa katsastusasemissa havaittaisiin systemaattisia laatuongelmia.  

Toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on laadunhallintajärjestelmien vaatimuksia koskevan standardin SFS-EN ISO 9001:2008 tai tätä uudemman kyseisen standardin mukaan akkreditoidun sertifiointielimen sertifioima hakijan katsastustoimipaikat kattava laadunhallintajärjestelmä. Osana sertifiointia tarkastetaan laatujärjestelmän toiminnan laatuun liittyvät prosessien lisäksi myös toimipaikan tilat ja laitteet. Tilojen ja laitteiden osalta tarkastus on osin päällekkäinen Liikenteen turvallisuusviraston tekemän aloitustarkastuksen kanssa. Jokaisella toimipaikalla on oltava periaatteessa oma laatujärjestelmänsä, vaikka toiminnan organisointi tapahtuisi käytännössä katsastusyrityksen toimesta.  

2.3.2  2.3.2 Katsastajien koulutus

Henkilöstön saatavuutta voidaan pitää tällä hetkellä yhtenä merkittävimmistä toiminnan laajentamisen ja uusien asemien perustamisen esteistä. Toimilupalain säätämisen yhteydessä katsastajien koulutusvaatimusta kevennettiin siten, että alalle soveltuvat erikoisammattitutkinnot ja ammattitutkinnot täyttävät peruskoulutusvaatimuksen. Muutos ei ole kuitenkaan täysin poistanut henkilöstön saatavuuteen liittyviä ongelmia ja ammattitutkintojen suorittaneiden määrä katsastusalalla on nykyisin hyvin vähäinen. Ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaneita katsastajia on lakimuutoksen jälkeen koulutettu melko vähäinen määrä ja valtaosalla katsastajakoulutukseen osallistuvista on edelleen insinööri- tai teknikkotutkinto. Myös vaatimus nimetä katsastustoiminnasta vastaava henkilö on koettu myös jossain määrin toiminnan laajentamisen ja käynnistämisen esteeksi.  

Keväällä 2018 voimaan astuva katsastusaikavälien harventaminen voi tarkoittaa sitä, että katsastustoimintaa supistetaan joillain alueilla ja tämän seurauksena katsastajia voi jäädä työttömäksi. Henkilöstön saatavuusongelmat voivat tämän seurauksena ainakin hetkellisesti vähentyä. Soveltuvan koulutuksen ja kokemuksen omaavien henkilöiden puute voivat kuitenkin tästäkin huolimatta rajoittaa toiminnan laajentamista ja uusien asemien perustamista etenkin paikallisesti. Esimerkiksi Itä-Suomessa uusien katsastajien rekrytoiminen on ollut nykyisin vaikeaa (Trafin julkaisuja 14/2017, s. 22). 

2.3.3  2.3.3 Katsastustoiminnan laatu ja valvonta

Katsastuksissa havaittujen vikojen ja hylättyjen katsastusten suhteellisissa osuuksissa ei ole vuosien 2012 ja 2016 välisenä aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Suurin muutos on tapahtunut alle kahdeksan vuotta vanhojen ajoneuvojen katsastuksissa havaittujen vikojen ja hylkäysten suhteellisen osuuden laskuna ja vanhimpien, 14 vuotta ja sitä vanhempien ajoneuvojen katsastuksissa havaittujen vikojen sekä hylättyjen katsastuspäätösten suhteellisten määrien lisääntymisenä. Katsastustoiminnan suorituskykyä kuvaavien tunnuslukujen perusteella voidaan todeta katsastustoimipaikkojen välisen hajonnan hieman pienentyneen eli katsastustoiminnan tasalaatuisuus on parantunut. 

Vuosien 2011 ja 2015 välisenä aikana Liikenteen turvallisuusvirasto on arvioinut yhteensä 645 yksittäistä katsastusta haamuasiakastutkimuksen avulla. Tutkimuksissa katsastukseen on esitetty ajoneuvo, johon on tehty ennalta valitut viat. Ajoneuvolle suoritettu katsastus on pisteytetty sillä perusteella, onko ajoneuvossa olleet viat havaittu arvioitu ja tallennettu rekisteriin säännösten edellyttämällä tavalla. Tutkimustulosten perusteella vähäisistä vioista on jäänyt havaitsematta ja tallentamatta ajoneuvorekisteriin 45 prosenttia, vakavista vioista 42 prosenttia ja ajoneuvo ja katsastuspäätös on ollut virheellinen 10 prosentissa katsastuksista (ajoneuvon katsastus on hyväksytty, vaikka se olisi tullut hylätä). Tuloksia tarkastellessa on huomioitava myös se, että haamuasiakastutkimuksessa käytetty ajoneuvo on aika ajoin paljastunut kesken tutkimuksen, joka vääristää tuloksia. 

Liikenteen turvallisuusvirasto on tarkastanut vuosien 2016 ja 2017 välisenä aikana 79 ajoneuvoa uudelleen välittömästi määräaikaiskatsastuksen jälkeen. Tarkastuksissa tehtyjen havaintojen perusteella noin 42 prosentissa uudelleen tarkastetuista ajoneuvoista havaittiin yksi tai useampi sellainen vähäinen vika, ja noin 35 prosentissa sellainen vakava vika, joita ei ollut havaittu ajoneuvolle suoritetussa määräaikaiskatsastuksessa. Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että ajoneuvojen uudelleentarkastukset ovat kohdistuneet sellaisille katsastustoimipaikoille, joissa katsastustoiminnan suorituskykyä kuvaavien tunnuslukujen perusteella on todennäköisimmin ongelmia, joten se ei ole edustava otos koko katsastustoimialasta.  

Haamuasiakastutkimusten tulosten ja välittömästi katsastuksen jälkeen uudelleen tarkastetuissa ajoneuvoissa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että merkittävä osa katsastukseen esitetyissä ajoneuvoissa olevista vioista jää havaitsematta ja tallentamatta ajoneuvoliikennerekisteriin. Toisin sanoen katsastustoiminnan suorituskyky ei ole sillä tasolla, jolle sen halutaan asettuvan ja laadun parantamiseksi on jatkossa tehtävä toimenpiteitä. 

Yhtenä valvontakeinona käytettävän testiauton tehokas käyttö edellyttää, etteivät katsastustoimipaikat tunnista testiautoa. Tämän vuoksi Liikenteen turvallisuusviraston on manipuloitava auton rekisteritietoja. Ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetussa laissa ei ole säännöksiä testiautojen käytöstä ja viraston oikeudesta muokata ajoneuvon rekisteritietoja testiautokierroksen aikana. Oikeustilan selkiyttämiseksi katsastustoiminnan valvonnassa käytettävän testiautotoiminnan säädöspohjaa on syytä tarkentaa. 

Katsastustoiminnan laadun kehittämiseen tähtäävä omavalvontatoiminta on ollut käytössä vasta vajaat kolme vuotta, eikä sen toimivuutta ole perusteellisesti selvitetty. Toiminnasta ei voida siis tehdä vielä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Liikenteen turvallisuusviraston tekemän valvonnan yhteydessä on kuitenkin havaittu merkkejä siitä, ettei toiminta ole aina keskittynyt katsastuksen toiminnallisen laadun kannalta olennaisimpiin seikkoihin.  

Liikenteen turvallisuusviraston valvonnan yhteydessä antamien sanktioiden määrä on ollut viime vuosina laskussa. Annettujen sanktioiden määrä ei kuitenkaan kerro suoraan katsastustoiminnan laadussa tapahtuneista muutoksista, vaan kehitykseen on vaikuttanut myös esimerkiksi Liikenteen turvallisuusviraston resurssit hallintopäätösten valmistelussa. Lisäksi kehitykseen on vaikuttanut uuden toimilupalain myötä muuttuneet huomautusten antamiskäytännöt. Katsastustoimiluvan haltijoille annettujen sanktioiden lukumäärät viime vuosilta on esitetty taulukossa 1.  

Taulukko 1. Katsastusluvan haltijoille annetut sanktiot vuosina 2011–2017. Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto. 

Tarkasteltaessa katsastustoimipaikoille annettujen sanktioiden määriä ja katsastustoiminnan suorituskyvyn kehitystä, voidaan havaita, ettei katsastustoimipaikoille annetuilla sanktioiden määrillä ole ollut merkittävää yhteyttä katsastustoiminnan yleiseen suorituskykyyn. Muilla kuin katsastustoimiluvan peruuttamisella ei ole Liikenteen turvallisuusviraston arvion mukaan voitu osoittaa olleen merkittävää vaikutusta niiden katsastustoimipaikkojen suorituskykyyn, joiden toimintaan liittyen toimenpide on annettu. Huomautusten ja varoitusten osalta on huomioitava, että suurin osa päätöksistä ei ole kohdistunut katsastusyrityksen tai toimipaikan suorituskykykyyn vaan yksittäisellä katsastustoimipaikalla suoritetun yksittäisen ajoneuvon katsastustulokseen. 

Myös katsastustoimiluvan peruuttamisen vaikutus on ollut lyhytaikainen ja se on rajoittunut ainoastaan sen katsastustoimipaikan toimintaan, johon toimenpide on kohdistettu. Toimiluvan peruuttamisten vaikuttavuutta heikentää se, ettei katsastustoiminnan jatkuvuudelle ole estettä toimiluvan peruuttamisesta huolimatta, vaan toimintaa voidaan jatkaa samoissa toimitiloissa ja samalla henkilöstöllä katsastusluvan vastuuhenkilöä lukuun ottamatta, kuhan katsastustoimiluvan myöntämisen edellytyksen täyttyvät ja hakijalle on myönnetty uusi toimilupa. Tästä syystä toimiluvan peruuttamispäätökset on nykykäytännössä annettu määräaikaisina. Sanktioita ei ole voitu kohdistaa usealla katsastustoimipaikalla toimivan katsastusyrityksen koko toimintaan, vaikka todellinen syy toiminnassa havaittuihin puutteisiin on voinut olla koko organisaation toiminnasta johtuva.  

Voidaan arvioida, että yli 500 katsastustoimipaikan suorituskyvyn ohjaaminen pelkästään yksittäisten katsastustoimipaikkojen katsastusluvan peruuttamisilla ei ole siihen käytettävien panosten ja sillä saavutettavien hyötyjen suhteen tehokas toimintatapa. Valvontaa ja sanktioita olisi jatkossa voitava kohdistaa sille tasolle katsastustoimintaa, jolla on tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa toiminnassa esiintyviin ongelmiin.  

2.3.4  2.3.4 Taksamittarisääntelyn nykytilan arviointi

EU:n mittauslaitedirektiivi ei hallituksen käsityksen mukaan itsessään estä muiden kuin mittauslaitedirektiivin vaatimukset täyttävien laitteiden käyttöä kuljetuspalvelujen hinnan määrityksessä. Tämä edellyttää kuitenkin niin sanotun lakisääteisen mittaustehtävän täsmentämistä kansallisessa lainsäädännössä. Tällä hetkellä Suomen kansallisessa sääntelyssä ei ole suoraan ole määritetty mittauslaitedirektiivin mukaista lakisääteistä mittaustehtävää. Tällaiseksi voidaan kuitenkin tulkita ajoneuvolain (1090/2002) 25.2 §:n taksamittarin käyttövaatimusta koskeva lainkohta. Taksamittarin käyttövaatimuksen osalta momentissa viitataan tilanteisiin, jossa luvanvaraisessa henkilöliikenteessä matkan hinta perustuu matkan ja ajan mittaamiseen. Siten kansallisesti määritetyn lakisääteisen mittaustehtävän voitaisiin tulkita viittaavan hinnan laskemiseen mitatun matkan tai ajan perusteella luvanvaraisessa henkilöliikenteessä. 

Edellä kuvattu tiukka sananmuodonmukainen tulkinta on kuitenkin ristiriidassa lainsäätäjän tahtotilan kanssa. Ajoneuvolain 25.2 §:n 24 toukokuuta 2017 vahvistettua versiota säädettäessä lainsäätäjän tahtotila on ollut mahdollistaa erilaisten teknologioiden käyttö taksimatkojen hinnan määrittämisessä (ks. HE 161/2016 vp, s. 80 ja 171; LiVM 3/2017 vp, s. 14). Tämä ilmenee myös ajoneuvolain 25.2 §:stä, jonka mukaan hinnan määrittelyssä voidaan käyttää taksamittarin lisäksi muuta laitetta tai järjestelmää, jolla saavutetaan taksamittaria vastaava mittaustiedon luotettavuus sekä tiedon suojauksen taso. Mittauslaitedirektiivi ei kuitenkaan näyttäisi mahdollistavan vaihtoehtoisten teknologioiden sallimista ilman lakisääteisen mittaustehtävän määrittelyä ja tarkempaa rajaamista kansallisessa lainsäädännössä.  

Taksamittarivaatimuksen yhteiskunnallisena tavoitteena voidaan pitää kuluttajien aseman turvaamista, työnantajan ja työntekijän etujen huomioimista sekä verojen maksuun ja kantamiseen liittyviä asioita. Sääntelyllä pyritään varmistamaan, että taksimatkustaja voi luottaa mittaustuloksen perusteella muodostuvan hinnan oikeellisuuteen. Sääntely on ollut historiallisesti tarpeellista, kun kuluttajilla ei ollut käytännössä muuta keinoa varmistua kuljetun matkan pituudesta. Lisäksi etenkin turistit, jotka eivät tunne aluetta tai sen tyypillistä hintatasoa, ovat olleet käytännössä puhtaasti taksamittarin tuottaman tiedon varassa. Taksamittarikaan ei kuitenkaan turvaa kuluttajan asemaa, vaikka se mittaisi kuljettua matkaa ja aikaa ehdottoman luotettavasti, sillä asiakkaita on tästä huolimatta voitu huijata esimerkiksi käyttämällä vääriä taksoja tai valitsemalla asiakkaan näkökulmasta epätarkoituksenmukainen reitti. Erityisesti turistit ovat olleet alttiita tämänkaltaisille huijausyrityksille, mistä on olemassa myös tutkimusnäyttöä (ks. esim. Balafoutas, Loukas – Beck, Adrian – Kerschamber, Rudolf – Sutter, Matthias: What Drives Taxi Drivers? A Field Experiment on Fraud in a Market for Credence Goods. Review of Economic Studies 80 (2013), s. 876–891). 

Korostunut kuluttajansuojan tarve taksipalveluissa on tunnistettu myös kansallisessa lainsäädännössä. Kuluttajan aseman turvaamisen kannalta olennaisena on pidetty erityisesti sitä, että kuluttajalla on riittävä tieto palvelun hinnasta ennen matkan alkamista. Liikennepalvelulaki pyrkii turvaamaan kuluttajan asemaa edellyttämällä, että taksiyritysten on kerrottava kaikissa taksipalveluissa hinta tai hinnan määräytymisen perusteet ennen matkan alkamista selkeästi ja ymmärrettävällä tavalla. Lisäksi hinnan ylittäessä 100 euroa, on hinnasta sovittava nimenomaisesti ennen matkan alkamista (Liikenteen turvallisuusviraston määräys TRAFI/196233/03.04.03.00/2017).  

Nykyisin taksimatkustajien kuluttajansuoja on kuitenkin teknologisen kehityksen myötä merkittävästi parantunut. Nykyisin kuluttajalla on monia mahdollisuuksia arvioida matkan pituutta ja siihen kuluvaa aikaa erilaisten karttapalvelujen avulla jo kauan ennen matkan alkamista. Lisäksi palveluntarjoajat voivat määrittää matkan hinnan hyvin tarkalla tasolla ennen matkan alkamista digitaalisten sovellusten avulla ja tämä hintainformaatio voidaan tarjota vaivattomasti kuluttajille. Asiakkaan kannalta mittaustiedon luotettavuutta olennaisempaa on kyetä arvioimaan hinta ennen matkan alkua ja tietää mihin kyytiin noustessa sitoutuu. Lisäksi esimerkiksi kuljettu matka on mahdollista tarkastaa karttapalvelun avulla jälkikäteen. Moni palveluntarjoaja tarjoaakin tällaista mahdollisuutta oma-aloitteisesti. Uuden teknologian myötä kuluttajansuojan voidaan katsoa toteutuvan varsin hyvin tilanteessa, jossa asiakkaalla on hinta tai hinnan määräytymisen perusteet etukäteen tiedossa. Siten näissä tilanteissa ei voida puhua enää mittauslaitedirektiivin tarkoittamalla tavalla yleiseen etuun tai kuluttajansuojaan liittyvästä lakisääteisestä mittaustehtävästä ja siihen kytkeytyvästä sääntelytarpeesta. 

Vaikka kuluttajansuojan tarve on erilainen eri tavoin tilatuissa ja maksetuissa taksimatkoissa, voidaan muita yhteiskunnallisia tavoitteita pitää jatkossakin merkityksellisinä tilaus- ja maksutavoista riippumatta. Vahvistetun ajoneuvolain 25.2 §:n mukaan myös muiden laitteiden ja järjestelmien olisi saavutettava taksamittaria vastaava mittaustiedon luotettavuus ja tiedon suojauksen taso. Säännöksen tavoitteena on varmistaa, että myös muilla laitteilla ja järjestelmillä taksimatkojen tiedot tallentuvat siten, että verottajalla ja työnantajalla on mahdollisuus tarkistaa suoritetut ja vastaanotetut maksut. Laitteiden ja järjestelmien luotettavuus ja tiedon suojauksen taso ovat tärkeitä myös taksiliikenteen kuljettajille palkanmaksun takia. Muilla laitteilla ja järjestelmillä maksu voidaan suorittaa sähköisesti tilauksen yhteydessä, ja luotettavuutta sekä tiedon suojauksen tasoa koskevalla vaatimuksella pyritään varmistamaan, että sähköisesti suoritetut maksut voidaan todentaa jälkikäteen. 

3.1.1  3.1.1 Katsastustoiminnan sääntelyyn liittyvät tavoitteet

Esityksellä on tarkoitus toteuttaa hallitusohjelman säädösten sujuvoittamisen kärkihanketta. Hallituksen tavoitteena on sääntelyn nettomäärän keventäminen ja säädöksille vaihtoehtoisten ohjauskeinojen käytön lisääminen. Hallitusohjelman mukaan EU-säännösten toimeenpanossa tulee pidättäytyä kansallisesta lisäsääntelystä.  

Katsastustoiminnan kannalta keskeisiä yhteiskunnallisia tavoitteita ovat liikenneturvallisuuden edistäminen ja ympäristöhaittojen vähentäminen. Katsastustoiminta on myös järjestettävä kustannustehokkaasti, jottei yhteiskunnan resursseja tuhlata tarpeettomasti. Yhtenä uudistuksen keskeisenä tavoitteena onkin katsastustoiminnan kehittämistä rajoittavan ja toiminnan kustannuksia nostavan sääntelyn keventäminen. Kaikkia toimintaa rajoittavia säännöksiä on tarpeen arvioida niiden aiheuttamien kustannusten ja niillä tavoiteltavien hyötyjen näkökulmasta. Erityisesti toimilupasääntely ja siitä koituva sääntelytaakka vaikuttavat toiminnan kustannuksiin. Myös katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteet ja tilavaatimukset vaikuttavat olennaisesti palvelujen tuottamisen kustannuksiin. Myös kansalaisille katsastuksista aiheutuvia kustannuksia on syytä arvioida. Katsastuksista aiheutuu kansalaisille kustannuksia katsastusmaksujen lisäksi myös katsastustoimipaikalle kuljettavasta matkasta sekä velvoitteen seurauksena menetetystä vapaa-ajasta.  

Katsastussääntelyn uudistusten tavoitteena on ollut 1990-luvulta lähtien kilpailun lisääminen katsastustoiminnassa. Kilpailun lisäämisellä on tavoiteltu erityisesti toiminnan tehostumista ja katsastusasemien palvelukyvyn parantumista. Katsastusasemien välinen kilpailu on lisääntynyt erityisesti 2010-luvulla ja lisääntynyt kilpailu onkin näyttänyt johtavan katsastuspalvelujen hintojen alenemiseen ja saatavuuden paranemiseen. Katsastusasemien määrän lisääntyminen on johtanut siihen, että kilpailua on syntynyt myös alueellisilla katsastusmarkkinoilla. Myös tämän uudistuksen keskeisenä tavoitteena on kilpailun lisääminen ja palvelujen saatavuuden parantaminen erityisesti yleisimmin käytetyissä katsastuspalveluissa. 

Liikenneonnettomuuksien sekä tarpeettomien ympäristöhaittojen vähentämisessä katsastustoiminnan laatu on keskeisessä roolissa. Mikäli katsastuksilla ei kyetä vähentämään liikennekelpoisuutta heikentäviä ja ympäristöhaittoja aiheuttavia vikoja, ei koko katsastustoiminnan olemassaololle ole perusteita. Katsastustoiminnassa pelkkä yritysten välinen kilpailu ei takaa toiminnan korkeaa laatua, kun sillä tarkoitetaan kykyä tunnistaa ajoneuvoissa esiintyvät viat ja puutteet, sillä ajoneuvojen omistajilla ei ole kannustinta suosia tällaisia katsastusasemia. Tästä syystä sääntelyllä ja viranomaisvalvonnalla on keskeinen rooli toiminnan laadun varmistamisessa. Hankkeen tavoitteena onkin löytää keinoja, joilla katsastustoiminnan laatua voitaisiin parantaa nykyisestä ilman, että yrityksiin kohdistuvia velvoitteita tai toiminnan kustannuksia lisätään merkittävästi nykyisestä. Tavoitteena on tunnistaa nykyisessä sääntelyssä ja valvontakeinoissa olevia puutteita, jotka vähentävät viranomaisvalvonnan ja annettujen sanktioiden vaikuttavuutta. Lisäksi tavoitteena on varmistaa, että valvontaan varattuja resursseja voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.  

3.1.2  3.1.2 Taksamittarisääntelyn liittyvät tavoitteet

Mittauslaitedirektiivi on säädetty aikana, jolloin uudenlaiset taksipalvelut eivät olleet vielä merkittävissä määrin yleistyneet Euroopassa, ja siten mittauslaitedirektiivin taksimittaria koskeva osio tukeutuu hyvin perinteiseen toimintamalliin, jossa matkan hinta määräytyy taksamittarin avulla matkan aikana mitatun matkan tai ajan perusteella. Kuitenkin esimerkiksi dynaaminen hinnoittelu on viime aikoina merkittävästi yleistynyt liikennepalveluissa, ja tätä kehitystä voidaan pitää yhteiskunnan kannalta erittäin myönteisenä, sillä se lisää liikkumispalvelujen kysyntää ja nostaa ajoneuvojen käyttöasteita. Mittauslaitedirektiivin taksamittarille asettamat vaatimukset kuitenkin käytännössä estävät dynaamisen hinnoittelun tehokkaan hyödyntämisen.  

Digitaalisten sovellusten kautta tilattavien taksimatkojen suosio on kasvanut viime aikoina merkittävästi esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa ja niiden kysyntä on jo ohittanut selkeästi perinteisten katutaksimatkojen kysynnän. Kulutustottumusten nopea muutos on johtanut siihen, että mittauslaitedirektiivi voi tietyissä tilanteissa rajoittaa tarpeettomasti teknologista kehitystä. Mittauslaitedirektiivi pyrkii olemaan itsessään mahdollisimman teknologianeutraali, mutta sen ongelmat kytkeytyvät siihen, ettei sen taksimittaria koskevaa osiota laadittaessa ole osattu ottaa huomioon kulutustottumusten muutosta.  

Vaarana jo vahvistetussa ajoneuvolain 25.2 §:ssä on, että sitä alettaisiin tulkita ja soveltaa lainsäätäjän tahtotilan vastaisesti. Tämän esityksen tavoitteena on varmistaa, että lainsäätäjän tahtotila teknologianeutraalista sääntelystä ja uusien digitaalisten sovellusten hyödyntämisen mahdollistamisesta taksipalvelujen hinnoittelussa toteutuu tarkoituksenmukaisella tavalla. Samalla pyritään kuitenkin varmistamaan kuluttajansuoja erilaisissa taksipalveluissa. 

3.2.1  3.2.1 Katsastustoiminnan lupasääntely

Toimilupasääntelyn osalta on arvioitu erityisesti nykyistä katsastustoimipaikkakohtaisen luvan mallia sekä mallia, jossa lupa myönnettäisiin yrityskohtaisesti, jolloin yritys voi harjoittaa toimintaa usealla toimipaikalla ilman toimipaikkakohtaista lupaprosessia. Yrityskohtaisessa mallissa yritys ainoastaan ilmoittaisi toimipaikat, joilla aikoo toimintaa harjoittaa, kun taas nykymallissa Liikenteen turvallisuusvirasto tarkastaa ennakollisesti toimipaikkojen tilojen ja laitteiden säännöstenmukaisuuden.  

Yrityskohtainen lupamalli mahdollistaisi käytännön, jossa uusia asemia saisi perustaa vapaasti yrityksen oman harkinnan mukaan ja se voisi helpottaa kysynnän mukaisten palvelujen tarjoamista. Yrityskohtainen lupa olisi hallinnollisesti kevyempi. Raskas lupasääntely voi nostaa alalle tulon kynnystä ja tällä voi olla kielteinen vaikutus markkinoiden toimivuuteen. Merkittävät alalle tulon esteet vähentävät kilpailua, mikä puolestaan voi luoda yrityksille markkinavoimaa, vähentää palvelujen tarjontaa ja nostaa hintoja. Vähäinen kilpailu markkinoilla saattaa johtaa myös dynaamisen tehokkuuden heikkenemiseen. Merkitystä tämän suhteen on sillä, kuinka korkean kynnyksen ennakollinen valvonta muodosta markkinoille tulolle. Ilmoitusmenettelyä voidaan pitää ennakkovalvontakeinoista kevyimpänä ja tarveharkintaista lupaa raskaimpana. Nykyisin käytössä on näiden väliin sijoittuva oikeusharkintaan perustuva toimilupa, jota ei voida pitää erityisen raskaana. Tähän viittaa myös toimipaikkojen määrän nopea kasvu viime vuosina. Toimipaikkakohtainen katsastuslupa aiheuttaa yrityksille 1 500 euron kertakustannuksen toimilupaa hakiessa. Toimilupaa merkittävämmän alalle tulon kynnyksen muodostavat kuitenkin toimintaan liittyvät tila- ja laitevaatimukset.  

Tarkastellut vaihtoehdot eroavat toisistaan selkeästi sen suhteen, miten niiden myötä katsastustoiminnan valvonta painottuu ennakolliseen ja jälkikäteiseen valvontaan. Eri toimilupamalleja arvioitiin erityisesti valvonnan hyötyjen ja kustannusten näkökulmasta. Ennakollisen valvonnassa syntyy kustannuksia, jotka ovat pääasiassa kertaluonteisia ja niitä muodostuu lähinnä erilaisten lupahakemusten ja ilmoitusten valmistelusta ja käsittelystä sekä ohjeiden ja määräysten valmistelusta ja niihin perehtymisestä. Jälkikäteisvalvonta on puolestaan enemmän pysyväluontoista säännöllisen raportoinnin ja tarkastustoiminnan myötä. Sääntelykeinojen keskinäiseen paremmuuteen vaikuttaa erityisesti se, kuinka todennäköisiä valvontahavainnot ovat. Valvontahavaintojen harvinaisuus puoltaa jälkikäteistä valvontaa. Jos kaikki tai valtaosa toiminnanharjoittajista noudattaa joka tapauksessa asetettuja velvoitteita, aiheuttaa ennakollinen valvonta vain turhia kustannuksia ja riskiperustaisella jälkikäteisvalvonnalla voidaan päästä yhtä hyvään lopputulokseen alhaisemmin kustannuksin.  

Nykyinen katsastustoiminnan valvonta on sekä etukäteistä että jälkikäteistä. Vaikka nykyiset ennakollisen valvonnan kustannukset eivät ole merkittäviä suhteessa koko toiminnan kustannuksiin, ne näyttäisivät olevan suurempia kuin sillä saavutettavat hyödyt. Katsastustoimipaikkojen tiloissa ja laitteissa havaitaan ennakkovalvonnassa vain harvoin puutteita, joten tämä puoltaa jälkikäteisen valvonnan painottamista. Tästä näkökulmasta yrityskohtaista lupaa voidaan pitää parempana toteuttamisvaihtoehtona. 

Toimilupamallilla on myös merkitystä sen kannalta, mille taholle vastuu katsastustoiminnan laadusta ja säännöstenmukaisuudesta erityisesti kohdistuu. Tällä on merkitystä esimerkiksi havaittujen puutteiden perusteella annettavien sanktioiden kannalta. Yrityskohtaisessa luvassa vastuu toiminnan laadusta kohdistuisi selkeämmin koko yritykseen yksittäisen toimipaikan sijaan. Yksittäisen aseman mahdollisuus vaikuttaa toiminnan laatuun on lähtökohtaisesti rajallinen, sillä yritys vastaa viimekädessä toiminnan resursoinnista, sille asetetuista tavoitteista ja sen ohjauksesta. Yrityskohtaisen luvan mallissa ennakollista valvontaa siirtyisi enemmän viranomaisilta katsastusorganisaatiolle, kun esimerkiksi toimipaikkoja ei enää tarkistettaisi ennen toiminnan aloittamista. Vastuu laadusta olisi selkeämmin yhdellä taholla ja tämä helpottaisi toiminnan tuloksellisuuden arviointia ja valvontaa viranomaisten näkökulmasta. Toimintaa voitaisiin arvioida koko organisaation tasolla, vaikka valvontatoimenpiteet kohdistuisivat vain yksittäiseen toimipaikkaan tai otantaan yrityksen toimipaikoista.  

Yrityskohtaisten sanktioiden voidaan arvioida vaikuttavan laajemmin kuin asemakohtaisten, jos valvonta ja sanktiointi ovat oikein mitoitettuja, sillä tällöin yrityksille muodostuisi kannustin kehittää toimintaa kaikilla asemilla, eikä vain yksittäisellä, tarkastusten ja seuraamusten kohteeksi joutuneella asemalla. Toisaalta toimijakohtainen lupa saattaa nostaa puuttumiskynnystä isojen toimijoiden kohdalla erityisesti toimiluvan peruuttamisen osalta. Toimiluvan peruuttaminen on raskas toimenpide, jonka seurauksena myös alueen katsastuspalvelujen saatavuus voi merkittävästi heikentyä.  

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella yrityskohtainen lupa vaikuttaa toimipaikkakohtaista lupaa perustellummalta. Nykyistä jokaiselle katsastustoimipaikalle erikseen myönnettävää toimilupaa voidaan pitää tarpeettomana ja siitä aiheutuvia kustannuksia merkittävinä suhteessa sillä saavutettaviin hyötyihin.  

3.2.2  3.2.2 Katsastustoiminnan lupajaottelu ja velvoite tarjota luvan mukaisia katsastuksia

Toimilupien osalta arvioitavana oli myös nykyinen toimilupajaottelu, jossa katsastusluvat myönnetään katsastuslajikohtaisesti sekä erikseen kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastuksiin. Nykyistä toimilupien katsastuslajikohtaista jakoa sekä kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastuslupien eriyttämistä perustelee lupiin sisältyvä velvoite tarjota kaikkia luvan mukaisia katsastuspalveluja. Vaihtoehtoisena mallina voidaan ajatella yhden katsastusluvan mallia, jossa katsastusluvan haltijan on tarjottava kaikkia mahdollisia katsastuksia. Täysin toisen suuntaisena esimerkkinä voidaan puolestaan nähdä sellainen malli, jossa katsastusvelvoitetta ei ole lainkaan, jolloin myöskään luvan jakaminen katsastuslajien ja ajoneuvoluokkien kesken ei ole perusteltua.  

Suomessa on saatu käytännön kokemuksia katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen ja sen lieventämisen vaikutuksista. Aiemmin käytössä ollut laaja katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoite vähensi selkeästi katsastuspalvelujen tarjontaa ja katsastusasemien välistä kilpailua sekä nosti yleisimpien katsastuspalvelujen hintatasoa. Katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen lieventäminen siten, että sallittiin pelkkien kevyiden ajoneuvojen katsastaminen sekä pelkkien määräaikais- ja valvontakatsastusten suorittaminen, johti selkeään katsastusasemaverkoston laajenemiseen ja yleisimpien määräaikaiskatsastusten hintojen laskuun. Toisaalta esimerkiksi raskaan kaluston katsastuspalvelujen saatavuus väheni hiukan ja näiden palvelujen hinnoissa tapahtui jonkin verran nousua, aivan kuten oli ennustettukin. Muutoksen vaikutukset raskaiden ajoneuvojen omistajille jäivät hyvin pieniksi. 

Katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen poiston vaikutusten voidaan arvioida olevan täsmälleen samansuuntaisia kuin tarjoamisvelvoitteen keventämisenkin. Nykyisestäkin velvoitteesta aiheutuu todennäköisesti kustannuksia yleisimpien katsastuspalvelujen asiakkaille, sillä sen seurauksena katsastusyritys joutuu investoimaan sellaisiin tiloihin ja laitteisiin, joille on tarvetta vain harvoin. Tämä nostaa toiminnan järjestämisen kustannuksia. Kun velvoite koskee kaikkia yrityksiä, heijastuu velvoite käytännössä väistämättä katsastuspalvelujen hintoihin. Toisaalta velvoite todennäköisesti ylläpitää joidenkin harvinaisimpien katsastuspalvelujen saatavuutta etenkin harvaanasutuilla alueilla.  

Nykyinen toimilupajaottelu on johtanut siihen, että suuria matkailuautoja ja perävaunuja katsastetaan kevyiden ajoneuvojen katsastustoimipaikoilla, vaikka ne kokonsa ja rakenteensa puolesta saattaisivat soveltua paremmin katsastettavaksi raskaiden ajoneuvojen toimipaikoilla. Suuret matkailuautot tai pakettiautot täytyy mahtua katsastamaan jokaisella kevyen kaluston katsastuksia suorittavalla toimipaikalla ja tästä johtuen esimerkiksi kevyille toimipaikoille asetettavat tilavaatimukset ovat tarpeettoman suuria valtaosalle niillä katsastettavista ajoneuvoista. Korkeusvaatimus puolestaan vaikeuttaa esimerkiksi liikuteltavien katsastustoimipaikkojen yleistymistä, vähentää potentiaalisten toimitilojen määrää ja lisää toiminnan kustannuksia. Vastaavasti myös kevyiden, nestejarrullisten kevytkuorma-autojen katsastukset on täytynyt suorittaa raskaiden ajoneuvojen toimipaikoilla, vaikka niiden koko ja rakenne eivät poikkea merkittävästi suurista pakettiautoista, joiden katsastaminen onnistuu kevyiden ajoneuvojen toimipaikoilla. 

Nykyisinkään kaikkein erikoisimpien ja harvinaisten ajoneuvojen katsastuksia ei voida suorittaa katsastusasemilla, vaikka asemilla olisikin niihin kohdistuva katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoite. Tällöin on mahdollista katsastaa ajoneuvo myös katsastustoimipaikan ulkopuolella (toimilupalain 25 §). Myös raskaiden ajoneuvojen katsastuksiin voidaan myöntää huonon saatavuuden johdosta lupa sellaisille katsastusasemille, joiden tilat ja laitteet eivät täytä raskaiden ajoneuvojen katsastuksille asetettuja vaatimuksia. Tällaiset poikkeussäännökset turvaavat harvinaisempien katsastuspalvelujen saatavuutta. Liikenneturvallisuuden ja ympäristön näkökulmasta tällaisilla poikkeuksilla on kokonaisuutena vain hyvin vähän merkitystä.  

Yhteenvetona voidaan todeta, että katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteesta luopumisen arvioidaan mahdollistavan räätälöityjen palvelukonseptien kehittämisen, paremmin kysyntää vastaavien palvelujen tarjoamisen ja toiminnan järjestämisen nykyistä kustannustehokkaammin. Katsastusvelvoitteen poiston voidaan arvioida hyödyttävän erittäin suurta osaa ajoneuvojen omistajista, eikä velvoitteen poistosta koituisi merkittävää haittaa muillekaan, sillä katsastuspalvelujen saatavuutta voidaan turvata nykyisen kaltaisilla poikkeussäännöksillä. 

3.2.3  3.2.3 Katsastustoiminnan laatu ja valvonta

Katsastustoiminnan laadun kehittämisen toteuttamisvaihtoehtoja lähestyttiin katsastustoiminnan yleisen sääntelytarpeen näkökulmasta. Katsastustoiminnan yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutumisen kannalta toiminnan laadulla on keskeinen merkitys. Katsastustoiminta on yhteiskunnallisesti perusteltua vain siinä tilanteessa, että sen avulla voidaan lisätä liikenneturvallisuutta ja vähentää tieliikenteestä aiheutuvia ympäristöhaittoja. kannalta palvelujen tehokas tuottaminen ja ajoneuvojen omistavia miellyttävien palvelujen tarjoaminen eivät voi olla ainoita tavoitteita.  

Vaikka kilpaillut markkinat usein perinteisillä hyödykemarkkinoilla tuottavat laadukkaita palveluja, ei katsastusmarkkinoita voida arvioida samoista lähtökohdista. Katsastuspalvelujen asiakkailla ei ole vastaavalla tavalla intressiä suosia laadukkaita palveluja tarjoavia yrityksiä, jos laadulla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että katsastuksissa tunnistetaan todellinen määrä ajoneuvoissa piileviä vikoja ja puutteellisuuksia. Koska ajoneuvojen katsastaminen on katsastusyrityksille elinkeinotoimintaa ja katsastusasemat kilpailevat asiakkaista toisiaan vastaan, on puolestaan niiden edun mukaista tarjota palveluja, jotka ovat asiakkaiden edun mukaisia. Ajoneuvojen katsastaminen on hyvin tarkkaan säänneltyä, eikä yrityksillä ole mahdollisuutta vaikuttaa merkittävästi katsastuksen sisältöön. Asemien on käytävä pääasiassa samat kohteet läpi samoilla menetelmillä. Kilpailukeinoiksi jäävät lähinnä toimenpiteen nopeus ja palvelun hinta. Tämä kilpailuasetelma voi luoda asemille ja yksittäisille katsastajille kannustimen kiirehtiä katsastuksessa siten, että osa vioista jää huomaamatta. Tämä johtaa siihen, ettei katsastusmarkkinoilla luontaisesti vallitsevat kannustimet johda yhteiskunnan näkökulmasta laadukkaiden palvelujen tuotantoon. Kilpailuasetelma saattaa johtaa myös siihen, ettei sääntöjä tietoisesti noudateta.  

Edellä kuvatun ongelmatiikan vuoksi viranomaisvalvonnan rooli korostuu katsastustoiminnan laadun kehittämisessä. Sääntelyn noudattamista ja laadun kehittämistä on syytä edistää viranomaisen luomien vastakkaisten kannustimien kautta. Toiminnan valvonnalla ja puutteiden johdosta annettavilla sanktioilla voidaan vähentää kannustimia säännösten noudattamatta jättämiseen ja heikkolaatuisten palvelujen tuottamiseen. Valvonta ja sanktiointi voidaan siis nähdä eräänlaisena pelotestrategiana, jolla vähennetään sääntelyn rikkomisen houkuttelevuutta.  

Liikenteen turvallisuusvirastolla on tällä hetkellä käytössään katsastustoiminnan valvonnassa varsin kattava keino- ja sanktiovalikoima. Lievimmistä rikkomuksista voidaan antaa huomautuksia tai varoituksia, mutta myös järeämmät keinot, kuten toimiluvan peruuttaminen, ovat mahdollisia. Toimiluvan peruuttamisen uhka muodostaa luvanhaltijalle merkittävän kannustimen sääntelyn noudattamiseen, sillä toiminnan keskeyttäminen tarkoittaisi asiakastulojen ehtymistä ja sitä, etteivät toimintaan sijoitetut varat tuottaisi käytännössä lainkaan.  

Nykyisiä sanktiokeinoja voidaan siis pitää itsessään varsin riittävinä, mutta ongelmaksi muodostuu se, ettei niitä välttämättä voida kohdentaa sellaisiin tahoihin, joilla on tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa toiminnan ongelmakohtiin. Toimipaikkakohtaisessa lupamallissa sanktiot kohdistuvat yksittäiseen toimipaikkaan, eikä sen toimintaa ohjaavaan katsastusyritykseen. Yhteen katsastustoimipaikkaan kohdistuvat sanktiot eivät välttämättä luo usealla toimipaikalla toimivalle yritykselle riittävää kannustinta huolehtia koko toiminnan laadusta. Tästä syystä arvioitiin, että parhaiten katsastustoiminnan laadun kehittämiselle asetetut tavoitteet toteutuisivat, jos toimiluvat muutettaisiin yrityskohtaisiksi ja sen myötä mahdollistettaisiin sanktioiden kohdistaminen katsastustoiminnan eri tasoihin.  

Lisäksi uhkasakon käyttöalaa voitaisiin laajentaa siten, että se voidaan asettaa tehosteeksi kaikkien toimilupalain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten perusteella annettuihin kieltoihin tai määräyksiin. 

3.3.1  3.3.1 Katsastustoiminnan sääntely

Edellä esitetyin perustein toimilupalakia esitetään muutettavaksi erityisesti toimilupasääntelyn osalta. Toimilupasääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että katsastusluvat myönnettäisiin jatkossa yrityskohtaisina, eikä nykyiseen tapaan toimipaikkakohtaisena. Lisäksi nykyinen lupajaottelu eri katsastuslajien sekä kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen katsastusten välillä ehdotetaan poistettavaksi. Jatkossa siis yksi katsastuslupa oikeuttaisi suorittamaan kaikkia katsastuslajeja ja kaikkien ajoneuvoluokkien katsastuksia.  

Myös velvollisuus suorittaa kaikkia luvan mukaisia katsastuksia ehdotetaan poistettavaksi. Jotta tieto Suomessa tarjottavista katsastuspalveluista säilyisi kansalaisten ja valvovan viranomaisen saatavilla, ehdotetaan, että katsastusluvan haltijan olisi jatkossa tehtävä ilmoitus Liikenne- ja viestintävirastolle kaikista katsastustoimipaikoista, joilla ne suorittavat katsastuksia. Samassa ilmoituksessa olisi myös kuvattava ne katsastuspalvelut, joita kullakin katsastusasemalla tarjotaan. Tämä ilmoitus sitoisi katsastusluvan haltijaa siten, että tämän olisi tarjottava kaikille halukkaille niitä palveluja, joita on ilmoittanut tarjoavansa.  

Vaatimuksia katsastajien jatkokoulutukseen pääsyyn ehdotetaan kevennettäväksi. Katsastushenkilöstön saatavuusongelmien lievittämiseksi ehdotetaan, että pääsyvaatimuksena katsastajalta edellytettävään määräaikaiskatsastuskoulutuksen kevyiden ajoneuvojen koulutusjaksolle olisi kuuden kuukauden ajoneuvoalan korjaamokokemus taikka vastaavaa kokemus tai osaaminen katsastajan peruskoulutuksesta riippumatta. Myös vaatimuksesta nimetä katsastustoiminnasta vastaava henkilö luovuttaisiin. 

Lisäksi ehdotetaan joitain täsmennyksiä katsastusluvan haltijoihin ja katsastajiin kohdistuvien sanktioiden antamisperusteisiin. Jatkossa Liikenne- ja viestintävirasto voisi myös asettaa kaikkien ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten perusteella antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Nykyisin uhkasakon käyttöala on rajattu vain yksittäisiin kieltoihin tai määräyksiin. Myös niin sanotun testiautotoiminnan säädösperustaa selkiytettäisiin, jotta Liikenne- ja viestintävirastolla olisi jatkossakin riittävä keinovalikoima käytössään katsastustoiminnan valvonnassa. Valvonnan kannalta olennaista on myös siihen annettujen resurssien tehokas hyödyntäminen. Tämän vuoksi sääntelyä esitetään muutettavaksi siten, että jatkossa Liikenne- ja viestintävirasto voisi hyödyntää katsastettujen ajoneuvojen tarkastuksissa yksityistä palvelun tarjoajaa teknisenä asiantuntijana. Tehtävä vaatii syvällistä ajoneuvotekniikkaan liittyvää asiantuntemusta, eikä tällaisen asiantuntemuksen ylläpitäminen virastossa ole välttämättä tarkoituksenmukaista tai tarpeellista valvontatehtävän onnistumisen kannalta. Resurssien tehokkaamman käytön myötä tarkastusten määrää voitaisiin jatkossa mahdollisesti lisätä, millä voi puolestaan olla positiivinen vaikutus katsastusten laatuun.  

3.3.2  3.3.2 Taksamittarisääntely

Sääntelyn selkiyttämiseksi ehdotetaan, että mittauslaitedirektiivissä tarkoitettu mittaustehtävä ja sen myötä taksamittarivaatimus rajataan koskemaan selkeästi vain sellaisia kuljetuksia, joissa matkustajan on vaikea arvioida matkan hintaa ennen matkan alkamista, ja jolloin on ehdottoman tärkeää, että matkustaja voi luottaa mittauslaitteen tuottamaan hintalaskelmaan.  

Samassa yhteydessä tehtäisiin myös muutos taksamittareita valvovien viranomaisten tehtäviin. Jatkossa Liikenteen turvallisuusvirasto vastaisi kaikesta taksamittareihin liittyvästä valvonnasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että Liikenteen turvallisuusvirasto vastaisi nykyisten tehtäviensä lisäksi myös mittauslaitelain (707/2011) ja markkinavalvontalain (1137/2016) noudattamisen valvonnasta taksamittareiden osalta. Tämä edellyttää muutoksia sekä mittauslaitelakiin että markkinavalvontalakiin. Taksamittareihin liittyvät valvontatehtävät olisi tarkoituksenmukaista keskittää yhdelle viranomaiselle. 

Markkinavalvontalain tapaan myös laki eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista (278/2016) on horisontaalinen laki, jonka suhteesta mittauslaitelakiin säädetään mittauslaitelain 4 §:n 6 momentissa. Eräitä tuoteryhmiä koskevista ilmoitetuista laitoksista annettua lakia ei kuitenkaan ole tarpeen muuttaa taksamittareiden valvontaviranomaisen muuttamisen johdosta. 

4.1.1  4.1.1 Vaikutukset kotitalouksien asemaan

Esityksellä ei olisi välittömiä vaikutuksia kotitalouksien asemaan. Esityksellä voi kuitenkin olla välillisiä vaikutuksia eri katsastuspalvelujen hintoihin ja saatavuuteen, jotka riippuvat pitkälti katsastusyritysten toiminnasta. Luvanmukaisten katsastuspalvelujen tarjoamisvelvollisuuden poisto voisi johtaa erilaisten katsastuspalvelujen tuotannon eriytymiseen. Muutos voisi tarkoittaa sitä, että yhä useampi katsastustoimipaikka tarjoaa vain osaa katsastuspalveluista. Oletettavasti muutoksen seurauksena yleisimpien katsastusten palvelut lisääntyisivät ja niiden hinnat alenisivat, mutta harvinaisempien katsastuspalvelujen saatavuus voisi heikentyä ja niiden hinnat nousta. 

Katsastuspalvelujen hintoihin vaikuttavat erityisesti palvelujen tuotantokustannukset, toimialan kilpailutilanne sekä katsastusyritysten hinnoittelustrategiat. Esityksellä voisi olla vaikutusta etenkin palvelujen tuotantokustannuksiin. Katsastuspalvelujen tuottaminen edellyttää määräysten mukaisia tiloja ja laitteita ja määräykset vaihtelevat katsastuksen tyypistä riippuen. Esimerkiksi raskaiden ajoneuvojen katsastaminen edellyttää suurempia tiloja kuin kevyiden ajoneuvojen katsastukset ja siten myös näiden palvelujen tuotantokustannukset ovat korkeammat. Harvinaisimpien katsastuspalvelujen kysyntä yksittäisellä asemalla voi olla erittäin vähäistä, minkä vuoksi tällaisten katsastusten edellyttämiin tiloihin ja laitteisiin ei ole välttämättä kannattavaa investoida.  

Esitys luvanmukaisten katsastuspalvelujen tarjoamisvelvollisuuden poistosta tarkoittaa sitä, että katsastusyrityksillä olisi entistä suurempi mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisissa tiloissa toimintaa harjoitetaan. Oletettavasti tämä tulisi johtamaan yleisimpien kevyiden katsastuspalvelujen tarjonnan lisääntymiseen. Velvoitteen poisto lisäisi katsastusasemiksi soveltuvien tilojen määrää ja voisi mahdollistaa esimerkiksi liikkuvien katsastusasemien yleistymisen. Lisäksi voidaan olettaa, että tällaisia palveluja tarjottaisiin nykyistä enemmän esimerkiksi korjaamoilla ja myyntiliikkeissä, joiden tilat voivat soveltua pienillä muutoksilla tiettyjen katsastuspalvelujen tuottamiseen. Joidenkin katsastuspalvelujen tarjonta voi kuitenkin velvoitteen poiston seurauksena vähentyä.  

Muutosten vaikutuksia katsastuspalvelujen hintoihin on vaikea arvioida yksiselitteisesti, sillä vaikutukset tulevat olemaan erilaisia eri katsastuspalveluille. Mahdollisuus tarjota katsastuspalveluja vain tietyille kevyille ajoneuvoille tarkoittaisi sitä, että nämä palvelut olisi mahdollista tuottaa nykyistä kustannustehokkaammin. Toimivilla markkinoilla tuotantokustannusten muutosten voidaan olettaa heijastuvan palvelujen hintoihin. Suomen katsastusmarkkinoilla kilpailua voidaan pitää tällä hetkellä kokonaisuudessaan varsin toimivana, joten oletettavasti alentuvat tuotantokustannukset tulisivat näkymään alentuneina hintoina etenkin pidemmällä aikavälillä.  

Harvinaisempien katsastuspalvelujen osalta muutoksella voisi olla palvelujen yleistä hintatasoa nostava vaikutus. Muutos ei varsinaisesti lisäisi näiden palvelujen tuotantokustannuksia, mutta se voi vaikuttaa yritysten hinnoittelustrategioiden kautta harvinaisimpien palvelujen hintoihin. Katsastusyritys voi hinnoitella palvelunsa siten, että yleisimmät katsastuspalvelut subventoivat harvinaisimpia katsastuspalveluja. Jos erilaisten katsastuspalvelujen tarjonta eriytyy, johtaa tämä todennäköisesti siihen, ettei vastaavaa ristisubventiota enää nykyisessä määrin tapahdu.  

Toisaalta katsastuspalveluissa keskeisenä hintaan vaikuttavana tekijänä voidaan pitää katsastusasemien käyttöastetta (ks. Ajoneuvohallintokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 2/2008, s. 7–8). Esitys voi johtaa siihen, että katsastustoimipaikkojen määrä Suomessa lisääntyy, mikä puolestaan laskee asemien käyttöasteita, sillä kokonaisuutena katsastuspalvelujen kysyntä pysyy käytännössä muuttumattomana. Asemien lisääntymisellä olisi siis todennäköisesti hintoja nostava vaikutus. Toisaalta asemien lisääntyminen tarkoittaa sitä, että palveluja on saatavilla aiempaa lähempää ja katsastustapahtumaan kuluva aika lyhenee, mikä voi puolestaan alentaa ajoneuvon omistajien katsastuksista aiheutuvia kustannuksia kokonaisuutena. Harvinaisempien katsastuspalvelujen osalta muutos voisi puolestaan tarkoittaa toimipaikkojen määrän vähenemistä ja käyttöasteiden nousua, jolla olisi palvelujen hintoja laskeva vaikutus, mutta muut kustannukset vastaavasti lisääntyisivät.  

Vaikutukset hintoihin ja saatavuuteen eivät todennäköisesti olisi merkittäviä. Aiempien katsastuksia koskevien sääntelyuudistusten yhteydessä arvioitiin, että esimerkiksi kevyiden ja raskaiden ajoneuvojen eriyttäminen johtaisi keskimäärin kahdeksan prosentin hintojen alenemiseen kevyiden ajoneuvojen katsastuksissa (ks. Ajoneuvohallintokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 2/2008, s. 28). Nyt esitettyjen muutosten vaikutusten voidaan arvioida olevan tätä selvästi vähäisempiä. Esimerkiksi määräaikaiskatsastusten keskihinta oli vuonna 2017 noin 44 euroa (ks. Trafin julkaisuja 14/2017, s. 7), joten hintoja alentava vaikutus näihin katsastuksiin olisi todennäköisesti korkeintaan muutaman euron luokkaa. 

Myös markkinoiden kilpailutilanteella on merkitystä palvelujen hintoihin. Jos katsastusasema ei kohtaa kilpailua, sen ei tarvitse laskea hintoja, vaikka tuotantokustannukset alenisivat. Katsastusmarkkinoilla kilpailu on hyvin alueellista, sillä katsastuksissa käydään tyypillisesti vain lähimmällä tai muutoin sopivan reitin varrella olevalla katsastusasemalla. Kilpailun alueellinen ulottuvuus luo markkinavoimaa parhaille paikoille sijoittuneille yrityksille. Katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen poisto voisi mahdollistaa uusien tilojen käyttöönoton kysynnän kannalta keskeisimmillä paikoilla ja tällä voi olla kilpailua lisäävä vaikutus. Tämän voidaan arvioida laskevan yleisimpien katsastuspalvelujen hintoja. 

Yrityskohtaiseen lupaan siirtyminen vähentäisi kokonaisuutena yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa ja sen myötä tuotantokustannuksia. Edellä kuvatun tapaan myös tällä muutoksella tulisi todennäköisesti olemaan katsastuspalvelujen hintoja laskeva vaikutus.  

Kokonaisuutena katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen poistamisen arvioidaan hyödyttävän kotitalouksia alentuneiden hintojen ja paremman saatavuuden myötä. Vaikutukset eivät välttämättä näy heti, vaan kustannukset alentuisivat sitä mukaa, kun uusia asemia avataan aiempaa pienemmissä tiloissa. Viime vuosina katsastuspalvelujen saatavuus on jatkuvasti parantunut ja hinnat ovat samanaikaisesti laskeneet (ks. Trafin julkaisuja 14/2017, s. 3–8). Tämän kehityksen voidaan arvioida jatkuvan sääntelymuutoksista riippumatta.  

4.1.2  4.1.2 Vaikutukset yrityksiin

Esitetty katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoitteen poisto voi tuoda nykyisin katsastusalalla toimiville ja potentiaalisille uusille yrityksille mahdollisuuden uusien katsastusasemien perustamiseen ja palvelukokonaisuuksien räätälöintiin. Esitetty muutos voisi kannustaa yrityksiä investoimaan uusiin toimitiloihin ja se jättäisi yrityksille nykyistä enemmän tilaa uudenlaisten liiketoimintamallien kehittämiseen. Katsastuspalvelujen tarjoaminen mahdollistuisi nykyistä erilaisemmissa tiloissa, mikä voi mahdollistaa esimerkiksi korjaamoille katsastuspalvelujen tarjoamiseen ja liikkuvien katsastusasemien käyttöönoton. Tämä todennäköisesti lisäisi toimialan kilpailua, mikä voi heikentää nykyisin markkinoilla toimivien katsastusyritysten tulosta.  

Katsastajien jatkokoulutukseen pääsyn vaatimusten keventäminen ja katsastustoiminnasta vastaavan henkilön nimeämisvelvoitteen poistaminen helpottaisivat yritysten työntekijöiden saatavuutta ja helpottaisivat sitä kautta toiminnan laajentamista tai uusien asemien perustamista sellaisillakin alueilla, joilla työvoiman saatavuus on nykyisin ollut ongelma. 

Esitetyillä lakimuutoksilla voisi olla vaikutusta katsastusasemien tekemien investointien kannattavuuteen ja sitä kautta omaisuuden arvoon. Alalla jo toimiva katsastusyritys on voinut voimassa olevan lainsäädännön perusteella investoida sellaisiin tiloihin ja laitteisiin, joihin ei enää lainsäädännön muutoksen jälkeen olisi välttämätöntä investoida, kun katsastuspalvelujen tarjoamisvelvoite poistuu. Tällä olisi merkitystä toimialalla jo oleville yrityksille sitä kautta, että alalle voisi tulla uusia yrityksiä, jotka pystyvät sääntelymuutosten myötä perustamaan asemia alhaisemmalla kustannusrakenteella ja saavat tästä kilpailuetua. Alalla olevien yritysten olisi tällöin reagoitava tilanteeseen hintoja laskemalla.  

Yrityskohtaiseen lupaan siirtyminen vähentäisi kokonaisuutena yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa, sillä lupien määrän vähentyessä myös niihin liittyvä hallinnollinen työ vähenisi. Yritystasolle kohdistuvien kriteerien osalta vaatimusten täyttyminen tarkastettaisiin vain kertaalleen, mikä vähentäisi hallinnollista taakkaa sellaisten organisaatioiden osalta joilla on useampia toimipaikkoja. Muutoksen vaikutukset kohdistuvat siis erityisesti suurempiin katsastusyrityksiin.  

Katsastuslupaan esitetyt muutokset aiheuttavat tarpeen muuttaa myös katsastuslupien hakuprosessiin liittyviä maksuja. Nykyisin toimipaikkakohtaiseen lupaan on kuulunut katsastustoimipaikan ensihyväksyntä, josta Liikenteen turvallisuusvirasto on perinyt 1 500 euron maksun. Jatkossa tätä ensihyväksyntää ei enää tehtäisi. Liikenteen turvallisuusvirasto perisi jatkossa maksua katsastusluvan hakemisesta, joka olisi merkittävästi nykyistä ensihyväksynnästä perittävää maksua alhaisempi.  

Katsastusorganisaatioiden toimilupien yhteydessä hyväksyttäisiin jatkossa standardin ISO 9001 laadunhallintajärjestelmän rinnalla ISO 17020 standardin mukainen akkreditoitu laadunhallintajärjestelmä, joka on käytössä osalla toimiluvan haltijoista yksittäishyväksyntätoimintaan liittyen. Tämä poistaisi ylimääräisen ISO 9001 sertifioinnin tarpeen niiltä yrityksiltä, jotka katsovat ISO 17020 mukaisen järjestelmän laajentamisen katsastustoimintaan tarkoituksenmukaiseksi, mikä taas vähentäisi näiltä osin sertifiointiin liittyviä kustannuksia. 

Koska katsastuspalvelujen kysyntä on kokonaisuutena käytännössä täysin joustamatonta, ei esitetyillä tuotantokustannuksiin vaikuttavilla muutoksilla ole todennäköisesti vaikutusta yritysten voittoihin. Toimialaan yhteisesti kohdistuvat kustannusmuutokset siirtyvät todennäköisesti täysimääräisesti hintoihin, eli yrityksen tulot ja kustannukset vähenevät samassa suhteessa.  

Esityksellä voi olla vähäisiä vaikutuksia myös muihin kuin katsastusalan yrityksiin, sillä esimerkiksi kuljetusyritykset käyttävät merkittävästi katsastuspalveluja. Mahdolliset vaikutukset katsastuspalvelujen hinnoissa ja saatavuudessa voivat vaikuttaa kuljetusyritysten kustannuksiin. Kuljetusyritykset käyttävät pääasiassa raskasta kalustoa, joten raskaan kaluston katsastuspalvelujen saatavuudella on merkitystä kuljetusyritysten kustannuksille. Valtaosa kuljetusyrityksistä ja raskaista ajoneuvoista sijoittuu kuitenkin suurimmille paikkakunnille, joiden katsastuspalvelujen saatavuuteen ei ole oletettavasti tulossa heikennyksiä. Vaikutuksia raskaan liikenteen asiakaskuntaan on arvioitu jo aiemmin, kun kevyiden ja raskaiden katsastusten eriyttämisestä päätettiin, ja tällöin arvioitiin, ettei vaikutukset tule olemaan merkittäviä ja myös positiivisia vaikutuksia tunnistettiin (ks. Ajoneuvohallintokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 2/2008, s. 29–31). Muutoksen jälkeinen kehitys on osoittanut, ettei eriyttämisellä ollut merkittävää vaikutusta raskaan kaluston katsastuspalvelujen saatavuuteen. 

4.1.3  4.1.3 Vaikutukset julkiseen talouteen

Esityksellä ei olisi merkittäviä suoria vaikutuksia julkiseen talouteen. Yrityskohtaiseen lupamenettelyyn siirtyminen ja toimipaikkojen ensihyväksyntätarkastuksista luopuminen vähentäisi viranomaistyön ja sitä kautta resurssien tarvetta Liikenteen turvallisuusvirastossa. Jälkikäteisen valvonnan määrä on kuitenkin jatkossa tarkoitus lisätä, joten viranomaistyön ja siihen käytettävien resurssien tarve ei kuitenkaan kokonaisuutena muuttuisi. Mahdollisuus hyödyntää yksityisiä palvelun tuottajia katsastettujen ajoneuvojen tarkastuksissa voisi säästää Liikenteen turvallisuusviraston tarkastustehtäviin käyttämiä resursseja.  

Esityksellä ei arvioida olevan vaikutuksia kuntatalouteen tai muuhun julkiseen talouteen. 

4.1.4  4.1.4 Vaikutukset kansantalouteen

Esityksellä ei olisi merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen. 

4.1.5  4.1.5 Yhteenveto taloudellisista vaikutuksista

Olennaisimmat esityksen arvioiduista taloudellisista vaikutuksista on koottu oheiseen taulukkoon. Yhteenlaskettuna kotitalouksille koituvien positiivisten vaikutusten arvioidaan olevan 10–19 miljoonaa euroa vuodessa. Katsastusyritysten tuottojen arvioidaan vähenevän 3–6 miljoonaa euroa vuodessa. Kokonaisuutena esitys toisi vuositasolla arvioituna 7–13 miljoonan euron positiivisen kokonaisvaikutuksen.  

Esitetyt euromääräiset arviot sisältävät useita epävarmuustekijöitä, joten niitä on syytä pitää vain suuntaa antavina. Taulukon tarkoituksena on antaa käsitys arvioitujen vaikutusten suuruusluokasta. Vaikutusten kohdentuminen on pyritty esittämään tosiallisten vaikutusten mukaisesti. Esimerkiksi hallinnollisen taakan väheneminen ja tuotantokustannusten aleneminen näkyisi ensisijaisesti yritysten toiminnassa, mutta välillisesti vaikutus kohdistuisi alentuneiden hintojen kautta kotitalouksiin, eikä muutoksella voida arvioida joustamattoman kysynnän vuoksi olevan vaikutusta yritysten kannattavuuteen. 

Tuotantokustannusten alenemisen vaikutusta arvioitaessa on käytetty oletusta, että muutos alentaa katsastuspalvelujen hintoja keskimäärin 2–3 euroa per katsastus. Kilpailutilanteen kiristymisen on oletettu laskevan katsastuspalvelujen hintoja keskimäärin 1–2 euroa per katsastus. Oletukset perustuvat tilojen ja laitteiden osuuteen tuotantokustannuksista sekä arvioon toimialan katteista tämän hetken kilpailutilanteessa. Nämä vaikutukset koituisivat kotitalouksien hyödyksi, mutta olisivat vastaavasti pois katsastusyritysten tuloksesta. Näiden vaikutusten toteutuminen ja kohdistuminen riippuvat pitkälti siitä, millaiseksi kilpailutilanne katsastusmarkkinoilla muotoutuu.  

Suurimmat epävarmuustekijät taulukossa esitetyistä vaikutuksista liittyvät katsastuspalvelujen saatavuuden paranemiseen ja siitä koituvien vaikutusten suuruusluokkaan. Oletettavasti lakiesityksen seurauksena katsastusasemien määrä lisääntyy, joka puolestaan voi lyhentää katsastusasemille kuljettua matkaa ja siellä vietettyä aikaa. Vaikutusten suuruusluokkaa on arvioitu olettaen, että katsastuspalveluihin kuljettu matka ja katsastustapahtumaan käytetty aika lyhenevät 2–5 prosenttia. Laskelmissa keskimääräisenä etäisyytenä katsastuspalveluihin koko maan tasolla on käytetty 19 kilometriä, joka perustuu Saarnin, Pohjolan ja Koposen tutkimukseen autokatsastusalan markkinoiden kehityksestä ja kilpailusta (CRE Tutkimus- ja koulutuskeskus 2012, ISBN 978-952-249-203-6). Tämäkin arvio perustuu arvioon suorasta etäisyydestä katsastuspaikalle, jolloin lukemat ovat todellista pienempiä. Toisaalta laskelmat on tehty oletuksella, että matka katsastusasemalle tehdään kotoa käsin ja sitä ei yhdistellä muihin matkoihin. Todellisuudessa katsastus voidaan suorittaa muun asioinnin yhteydessä, jolloin matka on laskettua lyhyempi ja todellinen kustannus pienempi. Kilometrikustannuksena on käytetty verohallinnon määrittämää korvausta oman auton käytöstä työmatkoilla, joka vuonna 2018 on 0,42 €/km. Menetetyn vapaa-ajan arvottamisessa on käytetty Liikenneviraston määrittämää (Liikennevirasto 2015, ISBN 978-952-317-065-0) tieliikenteen matka-aikasäästön arvoa asiointimatkoille ja muille vapaa-ajan matkoille, joka on 6,79 €/henkilö/tunti. Laskelmissa on oletettu, että vapaa-ajan menetys koskee vain yhtä henkilöä, matka taitetaan keskimäärin 50 km/h nopeudella ja itse katsastustapahtumaan kuluu aikaa keskimäärin 20 minuuttia.